Marsin puolustajat (S)

- Vammat onneksi näyttivät paljon pahemmilta kuin olivat. Hän menetti jonkin verran verta, mutta ei hälyttiviä määriä. Hän heräsi hetki sitten ja antoi poliisille lausunnon. Yritimme tehdä verensiirron, mutta emme saaneet veriryhmää selville. Koetulokset olivat poikkeavia, en ole koskaan nähnyt vastaavaa. Haluisin tutkia asiaa tarkemmin, tohtori selitti.
- Voimamme antavat supergeenit tekevät myös verestämme ainutlaatuista. Jos lekuri jatkaa nuuskimista, hän saattaa keksiä mikä ja kuka Minni on. Silloin koko Marsin puolustajat paljastuisi, Miihkali ajatteli.
- Joka tapauksessa, Minnin kannattaisi olla täällä muutama päivä tarkkailtavana. Hän on kärsinyt vakavia traumoja, sekä fyysisesti että henkisesti. Hän ei edes muista, mitä tapahtui tai kuka hyökkääjä oli, Olen keskustellut Minni kanssa ja hän vaikuttaa vahvalta naiselta. Ystävien avun ja hyvän onnen avulla hänen pitäisi parantua täysin -- HEI! MITÄ HITTOA LUULET TEKEVÄSI? TAKAISIN PETIIN JA HETI! tohtori huudahti nähdessään Minnin ikkunan ääressä täysin kunnossa.
- Minni? Miihkali kysyi.
Minni kääntyi katsomaan.
- Peter, Miihkali! Tunnen itseni aika typeräksi. Kaiken kokemani jälkeen minä joudun tavallisen mukiloijan uhriksi. En halua aiheuttaa ongelmia, tohtori O'Hara. Mutta oloni on oikeasti paljon parempi, Minni selitti.
- En voi estää sinua, jos haluat lähteä. Mutta se on mielestäni virhe, tohtori sanoi.
- En voi jäädä. Se vaarantaisi Marsin puolustajat. Mutta oloni on täällä turvallinen. Mutta miksi? Miksi minun pitäisi pelätä yötä? Sumu ovatko nuo silmät?! mielikuvitukseni temppuilee. Aah, yöaika rakastan sitä. Arvostan huolenpitoanne, tohtori O'Hara mutta haluan palata kotiin, Minni sanoi.
- Minkäs sille mahtaa. Kirjoitan paperit valmiiksi, tohtori totesi olkiaan kohauttaen.

A/N: Saatte kymmenen pistettä ja papukaijamerkin jos arvaatte oiken kuka kävi Minnin kimppuun.

Myöhemmin Kitty löysi Minnin huoneestaan sängystä.
- Minni näyttää kauhealta! Hän on niin heikko, kalpea ja vanha! Hän muistuttaa minua mummostani. Enkö voi jättää sinua yksin hetkeksikään? Miten menee, Minni? Kuinka voit? hän kysyi istuessaan sängylle.
- Olen väsynyt, mutta selviän kyllä. En muista, että olisin koskaan ollut kipeänä. Mutta kerta se on sensimmäinenkin, Minni hymyili voipuneesti.
- Muut ovat huolissaan. Kuten minäkin, Kitty sanoi.
- Se on turhaa, Minni lohdutti.
- Näen sen. Sinulla on ihana silkkihuivi. Onko se Harmonyn? Kitty kysyi huomatessaan huivin Minnin kaulassa.
- Ei toki. Se on omani. Lahja ihailijalta. Kuinka se on mahdollista? Hän on mielikuvituksen tuotetta. Haamu joka vainoaa uniani, Minni mutisi itsekin hämmentyneenä.
- Olen pahoillani. En halunnut hermostuttaa sinua, Kitty sanoi.
- Ei se -- AUH! Minni älähti äkkiä.
- Mikä hätänä, Minni?! Kitty kysyi.
- Ei ei mikään. Olen vain uupunut, Minni mutisi.
- Valo heijastui daavidintähdestänija Minni värähti! Hän pelkää auringonvaloa ja uskonnollisia symboleita. Hän on kalpea ja uneksii. Ei, mitä oikein ajattelen?! Minni, Kitty yritti.
- Ei nyt. Olen kovin väsynyt, Minni huokaisi.
- Mutta. UNGHHH! Kitty ähkäisi kun Miin iski tikualla lyönnillä vatsaan.
-JÄTÄ MINUT RAUHAAN! Minni ärähti saaden tytön livahtamaan nopeasti paikalta.
Miihkali tuli juuri silloin häntä vastaan.
- Kitty, kuulin! hän aloitti.
- Ei hätää, Miihkali. Mihin mihin Minniä sattui? Kitty kysyi epävarmasti.
- Tyttöhän itkee! Hän sai haavan kaulaansa. Se nirhaisi kaulasuonta, mutta ei onneksi katkaissut sitä. Miten niin? Miihkali kysyi ihmeissään.
- Kunhan kysyin. Pitää mennä asioille. Moi! Kitty huikkasi ja lähti juoksemaan käytävää pitkin.
- Mitä hittoa tuo oikein oli?! Miihkali ihmetteli.

Yön mukana nousi sumu, joka verhosi koko Greenwich villagen. Tämä sumu vaikutti elävältä, kun se liikkui autioilla kaduilla ja keskittyi tiettyyn kivitaloon Washington squaren vieressä. Sisällä Minni nousi ja avasi jälleen ikkunat rakastajalleen. Hän ei joutunut odottmaan.
- Minni! Nimesi merkitsee kyyhkystä. Minun avullani kauneutesi pysyy muutumattomana aikojen loppuun asti, ninja. Minä tarjoan ikuista elämää, jonka soturi ansaitsee. Toivotko sitä? musta turkkinen hiirimies kysyi seistessään ikkunassa?
- Kyllä, Minni sanoi kuin transsissa.
- Hyvä. Tule luokseni, nainen. Alistu syleilyyni, liitä veresi, elämäsi ja sielusi minuun. Suudelmallani teen sinusta pimeyden prinnsin morsiamen. Sillä minä olen DRACULA! mies lausui.

Kun Kitty myöhemmin tuli takaisin hän löysi Minnin huoneen tyhjillään. Ei aikaakaan kun muut olivat saaneet tietää katoamisesta ja oli jo valmis toimimaan. Pari tuntia myöhemmin ja pari mailia kauempana sankarimme olivat löytäneet perille.
- Tämä on Central park, mutta missä kohtaa sitä me olemme? Kitty kysyi.
- Ole hiljempaa, pentu. Tämä on tosipaikka. Oikealla on Belvedere-järvi ja suuri niitty. Tuolla on Belvederen linna. Minni on siellä, Miihkali sanoi.
- Mennään! Kitty päätti ja oli jo menossa kun Miihkali äkkiä tarttui häntä käsivarresta.
- Odota! Jokin on vialla. Täällä on liian hiljaista. Olkaa varuillanne. Emme ole yksin, hän sanoi juuri kun Dracula ilmestyi.
- Varsin totta, hiiret. Ystävänne kuuluu minulle. Olette jo menettäneet hänet! Typerä pelasturetkenne on maksanut teille henkenne! KUOLKAA! Dracula nauroi.
Yhdeltä puolelta tuli rottia ja toiselta villikoiria. Ne olivat uskomattoman isokokoisia ja yhtä verenhimoisia kuin elävä kuollut herransa. Mutta niiden hyökätessä myös MP hyökkäsi.
- Olemme kuulleet uhkauksia ennenkin. Silti elämme yhä! Kurt sanoi ja syöksyi kohti Draculaa.
- Röyhkeytesi vetää vertoja vain typeryydellesi. Kukaan ei kajoa pimeyden herraan! Dracula ärähti ja iski Kurtin kanveesiin.

Miihkalilla ja Peterillä meni ehkä hiukan paremmin sillä heillä oli vastassaan vain koiria ja ja rottia.
- Paikka! Miten menee, Kolossi? Miihkali huikkasi tappelun lomasta.
- Hyvin, toveri. Panssaroidussa muodossani nämä eläimet eivät ole mikään uhka minulle. Painajainen sai kolhun, mutta on tajuissaan. Suojaan häntä. Eikö vastustajamme parempaan pysty? Peter ihmetteli paiskatessaan yhden koiran maahan.
- Toivottavasti ei, mutta ei oteta riskejä. Lopetetaan leikki lyhyeen. Tehdään kanuunankuula! Miihkali sanoi.
- Selkis, Peter tuumasi.
Kolossi nosti yhdellä sulavalla liikkeellä taistelutoverinsa ilmaan ja sinkosi kohti Draculaa. mutta vampyyrilordi muutti itsensä viime hetkellä sumuksi ja nauroi, kun Miihkali liidi hänen lävitseen. Energiasäde leikkasi vain ilmaa ja maassa olivat koirat odottamassa.
- UNGH! Miihkali ähkäisi.
Nyt oli Peterin vuoro kohdata vampyyrien herra.
- Olisit pysynyt sumumuodossa, demoni! Nyt voin lyödä sinua! hän naurahti ja yritti iskeä Draculaa, mutta vampyyripa tarrasi häntä nyrkistä.
- Ole hyvä ja yritä, nuori marsilainen. Vaikka kehosi on silkaa terästä ja voimasi huomattavat, kreivi naureskeli.

Samaan aikaan linnassa Kitty oli päässyt sisälle ja etsi nyt kuumeisesti Minniä.
- Niin missä?! UNNNGHH! hän älähti saadessaan tiukan iskun suoraan rintaansa ja lentäen päin seinää.
- Heippa, Kitty. Kiva kun poikkesit, Minni virnisti kylmästi terävät vampyyrin hampaat välkkyen.
- Voi ei! Voi ei! Silmät ovat punaiset ja hampaat terävät kuin Draculalla! Mutta oikeaksi vampyyriksi ei tule ennen kuin nousee haudasta kolme päivää kuoleman jälkeen. Koska Minni on jalkeilla, hän ei voi olla kuollut -- eikä hän voi olla vampyyri. Muutoksen on alettava, kun uhri on vielä hengissä. Prosessi on vääristänyt Minnin ajatukset, Kitty ajatteli ja nousi pystyyn.
- Älä vastustele, Kitten. En halua satuttaa sinua. Muutoksestasi tulee ihanaa. Kitty, pysähdy!, Minni sanoi ja lähestyi Kittyä mutta Kitty livahti hänen lävitseen napten käteensä vaarnan.
- Ei hätää, Minni. En mene kauas, hän sanoi ja kääntyi ympäri.
- Tuo vaarna ei sinua auta. Ninjan kykyjeni avulla voin helposti takoa sinut tajuttomaksi. Et voi paeta, Minni sanoi.
- Minni, taistele vastaan! Kerroit olevasi elämlle pyhitetty soturi. Todista se! Katso sieluusi -- ja taistele vastaan! Kitty huusi.

Sitten hän pudotti vaarnan.
- Jos et voi ja jos haluat riistää henkeni niin tee se. En yritä estää, Kitty sanoi.
Muualla taistelu kävi yhä kuumana.
- Hän on yhä pystyssä! Peter huudahti nähdessään kreivin seisovan edessään lähinnä huvittuneena.
- Niin mekin. Ja käymme päälle yhä uudestaan, kunnes hän lakoaa, Miihkali sanoi ja kävi hyökkäykseen.
- Eikö mielessänne ole käynyt, että saatatte hyvinkin hävitä? kreivi kysyi ivallisesti hymyillen.
- Emme ole miettineet sitä sen enempää kuin sinä! Kurt totesi pölähtäessään paikalle.
- Mitä -- Painajainen! Ei! Dracula huudahti tajutessaan mitä oli tulossa.
Draculan pirulliset salamat olivat jahdanneet Painajaista ympäri Central parkia. Tajuttuaan, ettei niitä voinut paeta marsilainen päätti kääntää tappavan tilanteen edukseen -- hinnalla millä hyvänsä. Mutta savun hälvettyä vain Marsin Puolustajat olivat kaatuneet.
- Mitä rohkeutta! Puolustajatoverisi ovat toden totta kunnioitettavia vastustajia! Dracula tuumasi ja kääntyi katsomaan Minniä joka oli tullut paikalle.
- Mitä aiot heille tehdä, oi herrani? Minni kysyi.
- TAPAN HEIDÄT! Dracula naurahti häijysti.
- Dracula, se on asia, Minni aloitti.

- Jonka saat unohtaa, hän jatkoi ja iski kreiviä leukaan niin että tämä lensi maahan.
Dracula nousi osittain ylös pyyhkien suu pieltään kuin siitä valuisi verta.
- Mielesi muuttuu, kun olet liittynyt minuun vampyyripuolisonani, kreivi murahti.
- Tarkoitin joka sanaa -- KUKAAN ei kuole takiani. Olen aina rehellinen itselleni. En koskaan vuodata viattomien verta, mutta pelastaakseni muut minun on tuhottava sinut. Tuon lopun kauhuvallallesi, vaikka siihen menisi ikuisuus, Minni sanoi.
- Et ole ensimmäinen yrittäjä. Mutta en halua, että olemme vihollisia, Dracula sanoi nousten seisomaan.
- Kuinka voimme olla muutakaan? Voit muuttaa minut vampyyriksi ja jopa tappaa minut -- mutta et koskaan omista minua. Synnyin vapaana ja vapaana aion elää! Minni ilmoitti.
Dracula oli vaiti jonkin aikaa. Katseli vain Minniä. Sitten hän alkoi hymyillä julmaa hymyään.
- Tiesin heti vertasi maistaessani, että olet harvinaislaatuinen nainen -- kaunis, rohkea ja vahva. Se minua veti puoleesi. Nyt se on päihittänyt minut. Kun olin vielä elossa, olin prinssi. Olet yksi harvoista tapaamistani naisista, josta olisi voinut tulla kuningattareni.Tarjoan sinulle uskomattomia ihmeitä, mutta en voi pakottaa sinua hyväksymään niitä. Ansaitsit Draculan kunnioituksen -- ja säästit henkesi! kreivi sanoi muuttuen lepakoksi ja alkaen lentää pois päin.
- Et pääse näin helposti pakoon! Minni huusi hänen peräänsä.
- Älä koettele onneasi. Maailma on iso paikka. Voisit etsiä minua koko elämäsi, mutta et löytäisi jälkeäkään. Jos vielä jokin yö tapaamme se tapahtuu täysin minun ehdoillani. Jää hyvästi, Draculan ääni katosi aamu yön usvaan.

Aamu, Greenwich village. Minni ajoi prätkällään kohti ystäviään.
- Anteeksi, että myöhästyin. Tarvitsin hetken aikaa yksin. Oletteko kaikki? hän aloitti kysymyksen.
- Kunnossa ollaan, Miihkali ilmoitti.
- Pieniä kolhuja ja kärähtäneitä karvoja lukuun ottamatta, Kurt virnisti.
Kitty seisoi vähän kauempana.
- Hän lähestyy auringon suunasta, eikä näytä olevan tuskissaan. Jos hän sietää päivänvaloa, vampyyritartunta on poissa. Hän on kunnossa! HÄN ON TERVE! MINNI! hän huusi ja syöksyi suoraan Minnin kaulaan.
- Voi Kitty, oma urhea ja ihana Kittyni! Minni nyyhkytti halatessaan Kittyä.
- Pelkäsin niin, Kitty sopersi.
- Minä myös, Minni kuiskasi.
Sitten Kitty tajusi poikien olevan yhä paikalla.
- H-hei, mitä pojat ajattelevat kun näkevät meidän itkevän silmät päästämme? hän kysyi.
- Ajatelkoot ihan mitä haluavat. En välitä. En voi kiittä sinua kylliksi. Olen sinulle paljon velkaa, Minni sanoi hymyillen.
- Olet elossa, Minni. Se on tärkeinät ja se riittää, Kitty virnisti.
Alakerrassa riemukkaat tervehdykset jatkuivat, kun Minni tapasi Harmonyn, Misty Knightin sekä Mistyn partnerin ja parhaan ystävän, Colleen Wingin. Kaikki halusivat tietää, mitä oikein tapahtui. Minni kertoi, vaikkei oikeastaan halunnut.
- Kitty riskeerasi kaiken, kun kohtasimme linnassa. Psykologisesti olin jo vampyyri ja yhtä verenhimoinen kuin Dracula, vaikka kehoni oli vielä ihmisen. Hän uskoi, että rakkauteni häntä kohtaan voittaisi Draculan vaikutuksen, hän selitti.
- Minni sai minut kyllä hetkeksi huolestumaan. Luulin jo olevani mennyttä, Kitty naurahti.
- Totta on, että se oli erittäin lähellä, kitten, Minni hymyili.
Äkkiä Harmony keskeytti juttelun:
- Minni, kaukopuhelu sinulle!
Minni otti puhelimen ja vastasi. Soittaja oli Moira.
- Minni, Moira MacTaggert täällä. Teidän pitää palata saarelle välittömästi. Ottakaa Masi mukaan matkalta. Professori Xavierin tila on huonontunut! Moira kertoi.

Muutama tunti koko porukka oli palannut tukikohtaan. Peterin pikkusisko oli jotenkin poissa oleva ja lähti kohti tukikohdan poissa käytössä olevia osia.
- Minne Illyana on menossa?! Tietysti hänen piti lähteä harhailemaan juuri kun Marsin puolustajat pitää pitkästä aikaa kunnon tiimi harjoitukset. Illyana! Tule takaisin! Sinun piti pysyä täällä! Kaverit, käyn hakemassa Illyanan! Palaan pian, Kitty ilmoitti ja lähti pienen vaalean hiiritytön perään.
Illyana oli kuitenkin kuin transsissa ja käveli yhä vain eteenpäin.
- Hän on jo kulman takana. Jos liu'un seinän läpi saan hänet kiinni. Hemmetti! Hän on nopeampi kuin arvasin. Ihan kuin hän tietäisi tasan tarkkaan mihin on menossa? Kitty ihmetteli ja seurasi tyttöä sisälle pimeään.
- Hän tuli temppellin. Täällä on niin pimeää, etten näe mitään. Illyana! Illyana! Vastaa minulle! Tämä ei ole hauskaa! hän huusi ja jatkoi etsintää.
- En pidä tästä. Saan täällä kylmiä väreitä. Paras hakea muut. Valo en voi liikkua! Mitä täällä tapahtuu?! Voi ei! MINNI, PETER -- AUTTAKAA MINUAAaa, hän kirkaisi kadotessaan valoaukkoon.
Samaan aikaan treenisalissa harjoitukset olikin jo saatu loppuun.
- Treeneistä tuli jano. Ottaako joku muu huurteisen? Miihkali kysyi kaivaessaan minijääkaapista kotikalja tölkin.
- Jäätee kelpaisi, kiitos, Peter huokaisi pyyhkien samalla kasvojaan pyyhkeeseen.
- Kaikki hyvin, Minni? Kurt kysyi huomatessaan Minnin istuvan pää käsien välissä.
- Vähän väsyttää. Kyllä tämä tästä, Minni huokaisi ja hieroi niskaansa.
- Vedät itseäsi liikaa äärirajoille. Taistelimme vasta eilen Draculan kanssa. Ehkä suihku piristäisi sinua? Kurt ehdotti.
- Mitä mahtavin ajatus, Kurt! Minni hymyili

- Kurt on oikeassa. Minun pitäisi levätä, mutta Dracula vainoaa edelleen uniani. Muistan yhä, kuinka himoitsin hänen syleilyään ja vampyyrisuudelmaa. En lepää tai nuku koska en uskalla. Lisäksi professori Xavier on edelleen koomassa. Hänen tilansa on kriittinen ja pahenee koko ajan, eikä Masi ole vielä vastannut kutsuumme. Huoh. Olenko niin heikko etten saa edes suihkua auki? Voima on edelleen sisälläni. Pitää vain keskittyä kylliksi, Minni ajatteli turhautenaan yrittäesään saada laitteiston toimimaan.
Jälleen kerran Minni otti yhteyden siihen osaan itsessään, joka tarkkaili kaikkea energian kuvioina ja liikkeinä. Hän kurotti ninjan voimia kohti ja hellästi taivutti ne oman tahtonsa mukaisiksi muokaten niitä tarkasti kunnes saavutti halutun tuloksen.
- No niin! Tätä minä kaipasin! hän naurahti kun treenisalissa alkoi sataa.
- Hei, täällä sataa! Kurt huudahti.
- Aivan, ystäväni! Eikö ole ihanaa? Siunattu jumalatar, en ole saanut nauttia tästä aikoihin! Haluatteko liittyä seuraani? Voin helposti laajentaa pienoismyrskyäni, Minni virnisti.
- Kuulostaa hyvältä, Miihkali tuumasi.
Silloin Peter huomasi että Illyana ja Kitty eivät olleet paikalla.
- Oletteko nähneet Illyanaa tai Kittyä? He ovat hävinneet, hän kysyi.
- Eip. Hetkinen! Treenien aikana Kitty sanoi, että Illyana oli menossa johonkin ja hän lähti perään. Mutta siitä on jo aikaa, Miihkali muisti.

Sillä aikaa Kitty oli törmännyt aivan uudenlaiseen ja rutkasti demonisempaan Painajaiseen.
- Jätä minut rauhaan! Sinä et ole Painajainen! Kitty kirkaisi ja lähti pakoon.
- Olen toki, demoni virnuili häijysti.
- Tämä ei ole totta! Kitty yritti vakuuttaa itselleen.
- Sittenhän sinulaa ei ole muuta pelättävää kuin omat himosi, Painajainen totesi.
- HILJAA! Voiko tuo olla Kurt? Kuinka hän voinut muuttua noin?! Kuka on voinut -- jalkani! Kitty ajatteli juuri kun hän kompastui ja kaatui suoraan valtaistuimen eteen.
Valtaistuimella istui toinen demoni.
- Tervetuloa, lapsi. Minä olen Belasco, demoni sanoi virnistäen.
Toisaalla toiset olivat hajaantuneet etsimään Kittyä ja Illyanaa.
- Taskulamppusi tarjoaa valoa, mutta en näe muuta kuin loputtomia tunneleita joka suunnassa. Olemmeko yhä tukikohdassa? Peter kysyi.
- En osaa edes arvata, Kolossi. Ne käytävät on niin sokkeloiset etten ois edes arvannu. Ime että päädyimme näin lähelle toisiamme, Minni totesi.
- Oliko tämä onnettomuus vai onko Illyana kaapattu? Ja jos on, niin miksi?! Minni, katso! Löysin jotain, Peter huudahti äkkiä.
- Käsikoru. Se on puhdasta hopeaa ja kaiverrettu täyteen riimuja. Se on kovin kaunis. En ole ennen nähnyt korua, mutta se tuntuu oudon tutulta. Toivon, että voisin vastata kysymyksiisi, Minni huokaisi ja sujautti korun käsivarteensa.
- Olen kovin peloissani, Minni. Kitty osaa pitää huolta itsestään, mutta Illyana on vasta lapsi, Peter sanoi.
- Tiedän ja ymmärrän, mutta älä vaivu epätoivoon. Löydämme hänet varmasti, Minni rauhoitteli.

- Annan siitä sanani -- ARRGH! Minni huusi äkkiä kun hänen ympärilleen kietoutui lonkeroita.
- Lonkerot yrittävät minut kappaleiksi! Ne ovat liian vahvoja, en pääse vapaaksi! Isken sailla täydellä voimalla turhaan! Hirviön iho erittää happoa. Se puree jo pukuni läpi -- ja polttaa minua! KOLOSSI! hän huusi hädissään.
- Koeta kestää! Olen tuloss..., Peterin lause kuitenkin jäi kesken kun hän katosi valorinkulaan.
- Peter katosi! Olen yksin ja pian kuollut. Loistavan leidin nimeen -- mitä minulle tapahtuu? kehoni muuttuu joksikin toiseksi? Olen sekoitus Painajista, Kolossia ja Visionia! Minni ajatteli ihmeissään huomatessaan muodonmuutoksen.
Lasersäteet leikkasivat hirviön lihaa kuin paperia ja samalla orgaanien teräs suojeli Minniä olennon happomyrkyltä. Pian uskomattoman notkeat ja voimakkaat jalat potkaisivat Minnin vapaaksi ja tämän omat voimat kuljettivat turvaan.

Myöhemmin muualla Minni tuli tajuihinsa.
- Nnnhhhhhhhh EI! Kehoni -- olen jälleen itseni! Ja hirviön hapon tekemät palohaavat ovat kaikki parantuneet! Uneksinko kaiken? Tuskin. Mutta mikä voima voi muokata kehoani silmänräpäyksessä, aivan kuin olisin pala savea kuvanveistäjän käsissä? Se oli kauheaa mutta muodonmuutos pelasti henkeni. Tämä aukio on kaunis. Ja jollain tavalla yhtä omituisen tuttu kuin Peterin löytämä koru. Toivottavasti hän on kunnossa, hän ajatteli ja nousi ylös tutkiakseen paikkoja.
Minni löysikin pian kauniin lähteen.
- Allas näyttää kutsuvalta. Pieni pulahdus selvittää ajatukseni ja pesee sen olennon löyhkän pois, hän ajatteli ja sukelsi altaaseen.
Minni ui veden alla jonkin aikaa.
- Kuka pelasti minut? Haluaisiko se salaperäinen taho auttaa Marsin puolustajia enemmänkin? hän mietti nousten samalla pintaan.
- Huhuu! Onko täällä ketään? Olen Minni, Marsin puolustajien johtaja. Haluan tavata! Ei vastausta. Paras pukeutua, Minni ajatteli ja nousi altaasta.
Valitettavasti hänen asunsa oli riekaleina.
- Ääh. Pukuni on pilalla, Mutta täällä on vaatteita. Pelastajani on nainen! Minni ajatteli ja puki nopeasti.
Asu oli kuin tehty hänelle mutta toi enemmän mieleen amatsonin kuin ninjan.
- Täydellistä. Mutta tämä amuletti. Otin sen ajattelematta. Se vain tuntuu oikealta kaulassani. Halusiko auttajani minun ottavan sen? Ehkä se on ase tuntematonta kaapaajaamme vastaan. Kiitän sinua, ystäväni. Jos mahdollista, niin palautan lainaamani vaatteet. Ehkä tapaamme silloin. Hyvästi, Minni huikkasi lähtien saman tien juoksemaan.
Varjoissa seisova hahmo seurasi hänen menoaan
- Ei huolta, me tapaamme varmasti. Olkoon jumalatar meille armollinen, hahmo ajatteli.

- Autan pelastamaan Marsin puolustajat, jos voin. Mutta jos Belsacon tuhoaminen vaatii uhraamistanne niin teen sen, hahmo ajatteli kadoten varjoihin.
Samaan aikaa toisaalla Kurt oli törmännyt demoniseen klooniinsa.
- PIRULAINEN -- KÄÄNNY JA KOHTAA MINUT! hän huusi.
- Mikä on--? Sinä?! MAHDOTONTA! klooni huudahti.
- Ajattelin ihan samaa, kun näin sinut, Kurt tuumasi.
- Kerrohan, Kurt Wagner eikö todellisen itsesi näkeminen täytäkin sinut ylpeydellä?! demoni virnuili häijysti.
- Ei! Et ole minä! Sinulla ei ole mitään -- AARGH! Kurtin vastaus jäi kesken kun demoni kävi hänen kimppuunsa.
- Minä olen sinä! Tulin tänne Marsin puolustajien mukana pelastamaan Kittyä ja Illyanaa. Näin kuinka ystäväni teurastettiin. Haavoituin, mutta Belasco säästi minut ja paransi minut. Hän johti minut pahuuteen! demoni huusi.
Kamppailu oli alkukantaisen raaka. Kumpikaan ei antanut tai pyytänyt armoa. Äkkiä ilman täytti tuttu savun ja tulikiven leimahdus ja taistelijat katosivat. Myöhemmin demoninen hahmo ilmestyi herransa eteen.
- En kutsunut sinua, Painajainen, Belasco hymähti halveksien.
- Hyviä uutisia, herrani! Yksi puolustajista kävi kimppuni ja minä tapoin hänet! Enkö olekin hyvä palvelija? Enkö ole anteeksiannon arvoinen? demoni kähisi ja polvistui herransa edessä.
- Ehkä niin. Mutta ole varovainen, demoni. Omistan jo sielusi jos vielä uhmaat minua, revin sydämesikin irti, Belasco varoitti.

Samaan aikaan toisaalla Peter oli kohdannut yhden Belascon örkeistä. Se oli onnistunut iskemään energiasäteen suoraan hänen olkapäähänsä.
- Visionin energiasäde! Se läpäisi panssarini! Olennon voimat ovat uskomattomat! hän ajatteli.
- Se oli pelkkä maistiainen, Kolossi. Teepä asia helpoksi ja antaudu. S'ym lupaa tappaa sinut nopeasti, örkki murisi.
- Olen pahoillani, mutta en aio kuolla, Peter ilmoitti ja otti taisteluasennon.
- Niinhän sinä luulet, S'ym murahti ja kävi hyökkäykseen.
Peter olikin pian helisemässä.
- Yhtä nopea kuin vahvakin. En pärjää Raa'assa voimassa. Minun on taisteltava muuten. Masi opetti minua. Hänen otteensa tiukkenee! En saa kunnon asentoa. Enkä pääse irti. Masin oppitunnit saatoivat mennä hukkaan, Peter ajatteli tuskissaan örkkin kuristusotteessa.
Juuri silloin energiasäde osui suoraan örkin selkään.
- AAAAAAAH! örkki karjaisi ja kääntyi ympäri.
Miihkali oli ehtinyt oikealla hetkellä paikalle.
- Terve. Muistatko minut? hän virnisti.

- S'ym yrittää olla huomaavainen ja armelias -- mutta mitä siitäkin seuraa?! örkki murisi ja yritti käydä Miihkalin kimppuun.
Miihkali oli kuitenkin nopeampi.
- Tuskaa, kamu. Ja tämä on vasta alkua! Miihkali huusi ampuen laseria hirviöön.
Siitä ei kuitenkaan ollut apua.
- Väärin meni, S'ym murahti ja tarttui Miihkaliin.
- Hänessä ei ole naarmuakaan! Miihkali ajatteli ällistyneenä.
S'ym ei kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään, kun Peter kävi hyökkäykseen.
- Mielestäni on kunniatonta iskeä takaapäin, mutta tässä tapauksessa teen mielihyvin poikkeuksen! hän naurahti ja iski tiukan potkun örkin selkään.
- KOLOSSI! EI! S'ym karjaisi kaatuessaan valokeilaan.
- Hyvää matkaa, toveri, Peter totesi juuri kun örkki alkoi kadota.
- Siirtokeila! Senkin kirottu... pidemmälle S'ym ei enää päässyt kun hän jo katosi.

- Se kai siitä ja nyt etsitään muut, Miihkali totesi ja kaksikko lähti liikeelle.
Lopulta kaikki pääsivät valtaistuin salin vain löytääkseen Kittyn suljettuna jätti kristallin sisälle. He olivat juuri aikeissa ryhtyä selvittämään miten kristallin saisi hajalle kun paikalle ilmestyi Minnin näköinen vanha velhotar.
- Luulen voivani auttaa siinä. Kun vanhenin ja ninjan kykyni alkoivat kuihtua, käännyin taikuuden puoleen. Belasco antoi minun opiskella mustaa magiaa. Hän oletti, että kaikki pahuus korruptoisi minut kuten Painajaisen. Paha virhe. Suo anteeksi Kitten. Tämä sattuu hieman, velhotar sanoi ja alkoi loihtia.
Ei aikaakaan kun Kitty oli ulkona kristallista.
- Vau! Olen taas kokonainen! Kiitos, Minni! Kiitos, kiitos, kiitos! hän hihkui ja halasi velhotarta.
- Ei kestä, pienokainen, velhotar sanoi hymyillen.
Nyt vasta Kitty tajusi tilanteen.
- Minni en ymmärrä! Sinä olet vanha! hän ällisteli.
Juuri silloin paikalle ilmestyi demoni.
- Huomio, kaverit! Saimme seuraa! Miihkali huikkasi ja kävi hyökkäykseen.
Hetken kuluttua demoni ottikin jo lukua.
- Se siitä mutta pahoin pelkään, että örkillä on kavereita. Belascolle pärjään, mutta S'ymiä en välittäisi tavata. Häivytään täältä, Miihkali sanoi.

- Kantamasi kaulakoru voi viedä teidät kotiin. Mystinen portti tukikohtaanne sulkeutuu takananne, eikä Belasco pääse enää koskaan siitä läpi, velhotar sanoi.
- Entä sinä? Minni kysyi.
- Minun on jäätävä lausumaan loitsu, velhotar sanoi.
- Miksi et paennut, jos kerran pystyt siihen? Minni kysyi.
- Kun Marsin puolustajani tapettiin, minulla ei ollut enää kotia johon palata. Ja jonkun on vartioitava Belascoa ja varmistettava, ettei hän löydä toista pakotietä, velhotar sanoi juuri kun Belasco örkkiarmeijoineen ilmestyi paikalle.
- En tarvitse toista, noita -- tämä yksi riittää mainiosti! demoni naurahti ja viittasi örkit liikkeelle.
- Minni, taistelemmeko? Peter kysyi.
- Kyllä! Minni aloitti mutta velhotar keskeytti:
- EI! Luottakaa minuun ja totelkaa! Olen ainakin teistä vanhin.
Kotonaan Minni kutsuttiin jumalattareksi. Marsin puolustajat olivat aina pitäneet sitä viattomana liioitteluna, mutta kun he nyt katsoivat, kuinka Minni hallitsi ja komensi maagisia voimia he eivät olleet enää varmoja.
- Auttaako, jos kopsautan kenkiä kolmesti ja kehun kotiamme? Kitty ehdotti.
- Hah-hiton-hah. Nyt mennään, Miihkali hymähti.
Juuri silloin Belasco syöksyi paikalle ja tarttui Illyanaan.
- Belasco livahti ohitseni! velhotar huudahti.
- Keskeytä manaus ja antautukaa tai kallisarvoinen lumihiutaleenne repeytyy kappaleiksi! demoni huusi.
- Illyana! Peter huusi hädissään.
- SAIN HÄNET! Kitty huusi ja tarttui tytön käsivarteen.
- PJOTR AUTA MINUA! MINUUN SATTUU! Illyana huusi tuskissaan.

LUKU 32: KULTAKUUME
Charles Xavierin kasvot olivat rauhalliset, mutta syvällä sisimmässään hän huusi loputonta tuskahuutoa, johon sekoittui raivoa, kipua ja ennen kokematonta kauhua. Hän oli ollut usein kasvotusten kuoleman kanssa, mutta tämä oli pahempaa. Vieraasta tajunnasta oli jotenkin tullut osa häntä. Hänen ajatuksensa, mielensä ja sielunsa eivät enää olleet täysin hänen omiaan. Jokaisen kuluvan hetken myötä tämä toinen olento repi Xavierin ihmisyyttä pienemmiksi kappaleiksi. Ja vaikka hän kuinka yritti sen pysäyttäminen tuntui mahdottomalta.

- Äh. Emmekö voi tehdä mitään? Kurt kysyi.
- Jos voisimme niin emmeköhän me jo sitä tekisi, Miihkali huokaisi.
- Tila on ennallaan, Sikorsky, Moira totesi tutkiessaan laitteita.
- Se odotettavaa on, kollega-Moira. Tulosten mukaan Xavierin psyyke perustasoillaan suuressa kuohussa on. Maksaa mielenterveyden, ehkä hengen. Mutta xavier kuin soturi taistelee. Antautua ei suostu. Taistelu liian pitkä, liian vaativa keholle. Jos ei ratkaisua ei löydy pian kuolee hän, ilmoitti pieni sudenkorentoa muistuttava lääkintärobotti.
Xavier oli ollut jo päiviä vuoteenomana tukikohdan sairaalaosastolla. Hänen hoitajinaan oli ystäviä ja oppilaita joista viimeksi mainitut kuuluivat xavierin aikaa sitten perustamaan Marsin Puolustajiin.
- Olemme kokeilleet kaikkea mahdollista herättääksemme hänet. Toinen telepaatti jopa yritti luodata Charlesin ajatuksia, mutta se melkein koitui meidän kaikkien kuolemaksi. Psioniset puolustukset ovat liian vahvat. Charles otti tytön valtaansa ja yritti tappaa itsensä hänen voimillaan, Moira kertoi vieressään seisovalle Masille.
- Charles yritti itsemurhaa?! Tarkoitatko siis että mitään toivoa ei ole, Moira? Masi kysyi.
- Aina on toivoa, Moira sanoi.
- Säästä minut latteuksiltasi, tohtori. Tällä hetkellä ne eivät lohduta, Masi huokaisi ja lähti ulos.
- Tämä on hirveän surkeaa, Miihkali. mutta miksi hän on noin vihainen? Kitty kysyi.
- Hän on kokenut tämän ennenkin Sissin kanssa. on pirun vaikeaa vain seurata avuttomana vierestä, kun joku läheinen taistelee elämästään. Etenkin jos tuntee yhtä vahvasti kuin Masi, mutta yrittää peittää tunteensa. Siinä mielessä me kaksi taidamme olla samanlaisia, Miihkali totesi.
- Masi? Corsair sanoi aikoen lähteä hänen peräänsä kun Minni esti häntä.
- Corsair, anna minun puhua hänelle, hän sanoi.
- Hän on Poikani, Minni, Corsair sanoi.
- Ja minu ystäväni. En pyytäsi muuten, Minni pyysi.
- Hyvä on. Toivottavasti osaat auttaa, Corsair huokaisi.

Lilandra katseli hetken Minnin perään mutta kääntyi sitten Charlesin puoleen.
- En anna niiden muuttua tuhkaksi. kerran ajatukseni tavoittivat sinut universumin toiselta puolelta. Kuule ne nytkin! Taistele, rakkaani. Taistele ja elä! Annan sinulle ilomielin voimaa, hän kuiskasi itkien.
Mutta Charles ei reagoinut pyyntöön eikä kyyneleeseen, joka tippui hänen poskelleen. Charles eli 20 vuoden takaista kevättä Marsin Haifan satamakaupungissa. Häntä oli odottamassa tummaturkkinen hiirimies jolla oli silmälasit.
- Charles! mies hihkaisi.
- Daniel Shomron! Hauska nähdä, vanha ystäväni, Charles hymyili.
- Hyvä että viestini tavoitti sinut viimein. Näytät hyvältä. Oliko Kairossa mukavaa? Daniel kysyi kätellessään Charlesia.
- Vierailullani oli muistettavat hetket, Charles virnisti.
- Olet näemm yhtä suulas kuin ennenkin. Kuulin, että sinä ja Moira erositte. Olen pahoillani. Luulin, että olitte onnellisia, Daniel sanoi kun he menivät autolle.
- Samoin. Mitä sinulle kuuluu? Charles kysyi kun Daniel käynnisti auton ja he lähtivät ajamaan kohti kaupungin rajaa.
- Olen edelleen psykiatri, mutta potilaani ovat nykyisin holokaustista ja rottien keskitysleireiltä selvinneitä. Muistan sota-ajoilta, kuinka hyvää työtä teit eräiden pahojen tapausten kohdalla. Olet paras tapaamani vaistonvarainen psykologi. Ja nyt minulla on käyttöä lahjoillesi, Daniel selitti kun he ajoivat komean sairaalarakennuksen eteen.
- Tämä on sairaalani. Ennen itsenäistymistä se toimi luksushotellina. Henkilökunta koostuu ammattilaisista ja vapaaehtoisista, kuten Magnus tässä, Daniel esitteli.
- Tervetuloa. Tohtori Shomron on puhunut teistä paljon, valkeaturkkinen hiirimies sanoi kätellen Charlesia.
- Hauska tavata, Charles hymyili.

- Tohtorin mukaan olette oikea ihmeidentekijä, Magnus sanoi.
- Tuskinpa, olen vain ollut onnekas. Ihmeellistä! Magnuksen mieli on suljettu! En voi lukea hänen ajatuksiaan. Hänen luontaiset puolustuksensa vetävät vertoja omilleni. Voisiko hänkin olla puolustaja? Charles pohti ja huomasi sitten jotain magnuksen kädessä.
- Tatuointisi. Olitko sinäkin? hän kysyi.
- Auschwitz. Minä kasvoin siellä, Magnus totesi.
- Entä perheesi? Charles kysyi.
- Minulla ei ole perhettä. Ei enää, Magnus huokaisi.
- useimmat vapaaehtoisistamme olivat leireillä. heidän työssään on empatiaa, jota me muut emme voi tarjota. Mutta toisinaan kohtaamme tapauksen, jolle emme voi mitään. Tämä on Gabrielle Haller. Hänen kokemuksensa Dachaussa olivat niin traumaattiset, että hän vetäytyi katatoniseen skitsofreniaan. Hän on täysin irti todellisuudesta. Tila ei ole lainkaan muutunut sitten hänen tänne saapumisensa. Olemme kokeilleet kaikkea mahdollista herättääksemme hänet transsista, paitsi emme fyysistä kipua. Sitä hän on kokenut jo tarpeeksi. Sinä olet vimmeinen oljenkortemme, Charles, Daniel selitti esitellessään mustahiuksisen tyttöhiiren joka istui terassilla tuolissa tuijottaen tyhjästi eteensä.
- En voi luvata mitää mutta yritän parhaani, Charles totesi.
Mitään ei näyttänyt tapahtuvan, kun Xavier istui nuorta naista vastapäätä. Samaan aikaan hän kuitenkin avasi mielensä ja astui Gabriellen ajatuksiin. Ensin Xavier ei kohdannut lainkaan vastustusta. Hän oli keskellä hiljaista pimeyttä, kaikkialla oli autiota. Tietoisuutta ei ollut. Xavier jatkoi syvemmälle, kunnes törmäsi johonkin.
- Mitä? MUURI?! hän hämmästyi.

Ulkopuolisten silmissä ei näyttänyt tapahtuvan mitään mutta sitten Gabrielle alkoi sopertaa ja lopulta parkaisi:
- ÄITI! ISÄ!
Sitten hän syöksähti suoraan Charlesin syliin alkaen hysteerisesti itkeä.
- Uskomatonta! Magnus henkäisi.
- Rukoilin ihmettä, mutta tämä. Mitä oikein teit?! Daniel ihmetteli.
- Toimin vaistojen varassa. Itke vain Gaby. Enää ei ole mitään hätää. Olet turvassa ja ystävien luona. Auttakaa hänet sänkyyn. Tämä oli meille molemmille melkoinen koettelemus, Charles totesi.
Muutama minuutti myöhemmin Gaby oli saatu huoneeseensa ja vuoteeseen.
- Hän nukkuu. Haluaisitko selittää? Daniel kysyi.
- En erityisemmin. Olemme vasta alussa. Psyykkinen pato on murrettu, mutta hänellä on vielä pitkä matka edessään, Charles totesi.
- Mutta ainakin pääsimme alkuun, Magnus huomautti.
- Se on pienen juhlan arvoista, herrat. Tervetuloa toimistooni, Daniel sanoi.
Hieman myöhemmin kaikki kolme istuivatkin jo toimistossa ja Daniel oli kaivanut esille vesipullon.
- Tämä on parasta lähdevuotta vuorilta. Olen säästänyt sitä. Sessionne aikana Gaby puhui ihmeellisiä asioita. Rotat olivat demoneita ja örkkejä, polttouunit olivat portteja helvettiin. Mutta mitä mieltä olet viimeisestä eli hänen muutoksestaan kultaiseksi patsaaksi? hän kysyi.
- Kaikki muut perustuivat todellisuuteen joten olisi loogista olettaa senkin perustuvan. Siihen liittyi uskomatonta peloka ja kipua. Muuten en osaa sanoa oikein mitään, Charles sanoi.
- Selvitämme asian ennemmin tai myöhemmin. Tärkeintä on, että Gaby on viimein tajuissaan! Malja, ystäväni -- Työn tehneelle Charlesille ja minulle, koska pyysin hänet tänne! Daniel sanoi.
He eivät kuitenkaan aavistaneet että heitä kuunneltiin ikuunan takana.
- Hallerin tyttö on hereillä?! Johtajalle on kerrottava siitä. Kärsivälliset vuotemme on viimein palkittu. Etsimämme aarre on viimeinkin ulottuvillamme! vakooja ajatteli ja lähti.

Seuraavien viikkojen aikana ja Xavierin ja Magnuksen avulla Gaby kuroi umpeen kuilun lapsuuden ja aikuisuuden, vanhan elämän ja uuden, välillä yllättävän helposti. Yhdessä kolme ystävystä tutikvat tätä ikuista maata ja sen ihmeitä aina Galileasta jaettuun jerusalemiin ja Negevin autiomaahan asti. Matkojen aikana Xavier huomasi että Magnus oli kiehtova sukulaissielu. Xavierin kertoessa teoriastaan hiirikunnan evoluutiosta ja puolustajista hän huomasi ilokseen, että magnus otti hänet vakavasti. Hän kuitenkin huomasi myös, että Magnus oli kärsinyt monin tavoin yhtä pahasti kuin Gaby.
- Charles, olet idealistinen typerys. Jos puolustajia on, hiirikunta pelkää heitä. Siksi rotat yrittävät tuhota heidät. Ainoa tapa taata puolustajien selviytyminen on se, että he itse ottavat vallan käsiinsä, Magnus sanoi.
- Magnus on väärässä. Ymmärtämystä ei voi pakottaa hiirille, sen pitää kasvaa, Charles ajatteli kun vierestä kuului yskäisy:
- Kröhöm!
Se oli Gaby.
- Voi anteeksi, Gaby. Olin ajatuksissani, Charles virnisti.
- Joudun siis käyttämään kaikkia naisellisia aseitani saadakseni huomiosi, Gaby hymyili.
- Voi Gaby, uskot olevasi rakastunut minuun. Mutta et kuitenkaan ole. Silti tarpeesi rakastaa ja olla rakastettu on yhtä aitoa kuin omani, Charles ajatteli katsellessaan häntä halaavaa hiirinaista.
- Olen sinulle velkaa. En voi kuitenkaan maksaa takaisin muuten kuin näin, Gaby sanoi ja suuteli Charlesia.
- Minun ei pitäisi tehdä tätä. Mutta jos se tekee meidät molemmat onnelliseksi niin mitä harmia siitä on? Charles ajatteli ja vastasi suudelmaan.