Marsin puolustajat (S)

Juuri silloin Kostajat ennättivät paikalle. Valitettavasti Herra Pelon luoma pelkokaasu veti kaikilta polvet veteliksi ja konnat pääsivät pakoon. Koitti seuraava aamu, ja uusi Kuuden kopla oli jo työn touhussa hyökätessään Withlow'n sotilaskeskukseen.
- Nopeammin, ystäväiseni! Tarvitsemme näitä aseita! Tohtori Mustekala sanoi.
- Tulkaa tänne vain, pojat! Creel nauroi ja antoi rytistä.
- AAIIEEE! yksi sotilas huusi.
Muutamassa minuutissa joukko maailman kuolettavimpia aseita oli maailman kuolettavimpien mielipuolien käsissä!
- Teimme sen! Nyt, ellei hallitus luovuta maan komentoa meille, Chicago pyyhitään pois kartalta! Tohtori Mustekala nauroi.
- Häh? En minä tällaiseen ilmoittautunut. En toivo miljoonien kuolemaa; Piikkisika ajatteli ällistyneenä.
Ja Chicagossa Kostajat olivat toipuneet Herra Pelon kaasun vaikutuksista ja huomanneet maailman saaneen tietää heidän viimeisimmästä tappiostaan.
- CCTV:n kamerat Ravencroftissa tallensivat yhteenottomme Herra Pelon kanssa eilen, ja he myivät nauhan Buglelle. Nyt kaikki luulevat, että olemme pelkureita! Turbo sanoi lukiessaan sanomalehteä lehtikoskin edessä.
- Mistä sä niin päättelet? Moto kysyi.
- No esimerkiksi siitä että otsikossa lukee "Kostajat Jänistävät!", Turbo huomautti.
- Hei, senkin arkajalka, aiotko maksaa siitä sanomalehdestä? myyjä kysäisi.
- Älä viitsi, kultakutri. Näyttääkö siltä, että meillä on mukana kolikoita? Vinski hymähti.
Ja myöhemmin kaupungin toisella laidalla, kun jätkät olivat palanneet päämajaan, Vinski rentoutui TV:n ääressä kun uutislähetys alkoi.
- Tuore uutinen! Tohtori Mustekala uhkaa tuhota Chicagon, ellei maan hallintaa luovuteta hänelle välittömästi! uutisankkuri kertoi.
- Voihan nenä! Että pitääkin sattua tällaista, kun loput tiimistä ovat tutkimusmatkalla negatiivisella vyöhykkeellä! Vinski älähti.

Vinski tuumiskeli jonkin aikaa.
- Jonkun nuo sekopäät pitää kuitenkin pysäyttää! TULI JA LEIMAUS! hän huudahti ja syttyi tuleen lentäen saman tien ulos.
Tietämättä hiljattaisista tapahtumista Hämähäkkityttö jatkoivat Kuuden koplan etsimistä.
- No niin. Missä olette? Hei, hämähäkkivaisto hullaantuu. Mitäs? hän ihmetteli juuri kun Vinski nappasi hänet kyytiin.
- Hei ötökkänaama! Ajattelin käydä lakaisemassa Kuuden koplan talteen. Haluatko tulla mukaan katsomaan, miten oikea sankari työskentelee? Vai oletko oikeasti muuttunut pelkuriksi? hän virnisti.
- Liekki! Laske minut alas, tulitikku, niin näytän, kuka on pelkuri! Hämähäkkityttö ärähti.
Elektron sähkömagneettisen kilven takia armeijalla oli vaikeuksia tunkeutua asekeskukseen.
- Hah! Luovuttakaa jo ja menkää kotiin, häviäjät! hän nauroi.
Mutta sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, joku ilmestyi ja suuntasi valkohehkuisen tulisuihkun päin sähkökilpeä.
- Jiihaa! Liekki on täällä! yksi sotilaista hehkutti.
- Hei, eikö tuo ole Hänähäkkityttö hänen kanssaan? Luulin, että hänestä on tullut säikky! toinen sotilas ihmetteli.

Vinski suuntasi tuli suihkun suoraan Creeliin, mutta sillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta.
- Nyt sitten teit sen, tunari! Menit suututtamaan minut! Creel naurahti ja lähti astelemaan kohti Vinskiä.
- Uuufff! Hämähäkkityttö voihkaisi käsi otsalla.
- Älä tule lähemmäksi. Varoitan sinua. Se kaasu vaikutti liekkiini. En pääse täyteen tehoon, Vinski ajatteli hädissään.
Creel kumautti hänet maahan.
- Marsin Puolustajat muka? Hah! Mumminikin on teitä kovempi! hän ilkkui.
- En pysty edes lentämään. Lempo. Kuinka kauan tämä pelkokaasu vaikuttaa? Vinski ihmetteli.
- No niin, kipinä! Luulin, että olet tosi kuumaa kamaa! Nuiji se iso korsto! Hämähäkkityttö kannusti.
- No niin, enää yksi askel, niin pyyhin Hämähäkkitytön olemattomiin! Pyyhkijä ajatteli hivuttautessaan tätä kohti takaapäin.
Hämähäkkityttö oli kuitenkin huomannut hänet ja ampui miltei heti seittiä tämän silmiin.
- Hei, hurmuri, hän hymyili.
- Gah! En näe! Pyyhkijä älähti.
Hämähäkkityttö tarrasi häneen ja lennätti päin Vinskiä ja Creeliä.
- Varo nyt, kuumakalle! Ruma hyypiö tulossa päin! hän huikkasi.
- Eeei! Pyyhkijä huusi.

Vinskin tuli oli hiipumassa ja hän voi vain katsoa kuinka Pyyhkijä lähestyi vastustajaansa.
- No niin, leikkiaika on ohi. Aika liiskata sinut! Creel naureskeli juuri kun Pyyhkijä osui häneen.
Luullessaan osuneensa Vinskiin Pyyhkijä teki sen,minkä parhaiten taisi. Pyyhki.
- Uuufff! Hah! Sain hänet, Creel! Sain hänet! Pyyhkijä hihkui tajuamatta yhtään osuneensa väärään henkilöön.
- Unghh! Hei! Häh? Mitä sä nyt teet! EEEI! Creel huusi alaken kadota.
Muutamassa sekunnisaa imijä oli kadonnut.
- Creel! Anteeksi! Luulin sinua Liekiksi! Pyyhkijä huusi järkyttyneenä erehdyksestään.
- Voi pojat! Tätä olenkin odottanut! Hämähäkkityttö naurahti ja iski Pyyhkijää päin näköä.
- Aauuuuu! Pyyhkijä älähti.
Hämähäkkityttö seititti Pyyhkijän paikalleen.
- Nyt ole kiltisti ja pysy erossa harmeista, Pyyhkijä ystäväiseni. Hei, Vinski? Millainen on olo? Onko kaasun vaikutus hälvennyt? hän kysyi kääntyen valkean tulihiiren puoleen.
- Vähitellen, mutta säikyn vieläkin omaa varjoani, Vinski myönsi.
- Varo niitä muita. Voivat olla missä vain, Hämähäkkityttö sanoi kun kaksikko lähti etsimään kahta viimeistä konnaa.

Viilettäessään käytävällä Vinski vilkaisi sivusilmällä Hämähäkkityttöä.
- Tota kertoisiks vähän enemmä taustastas? hän ehdotti.
- Vai onks nyt huono hetki?
Hämähäkkityttö virnisti.
- No mikäs siinä, hän sanoi ja alkoi kertoa:
- Nuori Lucia Parker, ujo tiedenero, ei oikein sopinut siistien tyyppien seuraan. "Hei Parker, onko pakko olla tuollainen nörtti?" Flash Thompson huuteli. "Älä kiusaa, Flash!" M.J hymähti. Mutta eräänä kohtalokkaana päivänä paikallisessa teidenäyttelyssä Luciaa puri radioaktiivinen hämähäkki. "YIIIH!" Lucia älähti. Purema antoi jotenkin Lucialle hämmästyttävät hämähäkkivoimat! "Mitä minulle on tapahtunut? Pystyn hyppimään rakennusten yli, kuin ne olisivat vain halkeamia jalkakäytävällä!" Lucia ihmetteli. Lucia Parkerista tuli hämmästyttävä Hämähäkkityttö, ja hän vannoi käyttävänsä hämmästyttäviä voimiaan pahuuden vastustamiseen ja viattomien suojelemiseen!"

Samassa heidän eteensä ilmestyi Vihreä menninkäinen.
- Tee valintasi Hämis. Se saattaa jäädä viimeiseksesi! Vihreä menninkäinen nauroi ja katosi savuun ennen kuin Hämähäkkityttö ehti edes ampua seittiä.
- Tulisit vain reilusti näkyviin, kaveri! Hämähäkkityttö ähkäisi.

Ei kuitenkaan kestänyt kauan ennen kuin kaksikko sai Vihreän menninkäisen ja loput Kuuden koplasta nujerrettua. Paljon myöhemmin Hämähäkkityttö palasi kotiin vaihtean lennossa vaatteita tavallisen teinitytön kamppeisiin. Yllätyksekseen hän löysi iäkkään tätinsä istumassa olohuoneesta nyyhkyttämästä.
- May-täti! Mikä on vialla? hän kysyi rientäen tätinsä luo.
- Voi Lucia, se oli kauheaa. Yllätin Hiekkamiehen murtopuuhista ja olin aikeissa soittaa poliisit, mutta hän uhkaili minut hiljaiseksi. Ja sitten hän otti riipukseni, sen jossa on se tärkeä kuva minusta Ben-sedästäsi, May selitti.
- Joo, muistan kun otin sen. Oli syntymäpäiväni, ja sinä ja Ben-setä olitte säästäneet ikuisuudet ostaaksenne minulle sen käytetyn kameran. Ja se kuva oli viimeinen teistä kahdesta yhdessä, Lucia sanoi.
May nyökkäsi ja halasi Luciaa.
- Ei ihmekään, että hän on suunniltaan. Se Hiekkamiehen nilkki on vastuussa paljosta pahasta, Lucia ajatteli synkkänä.

Parin päivän päästä keskustassa Lucia käveli kadulla tätinsä kanssa kohti kultasepänliikettä.
- Lucia, oletko varma tästä? May kysyi.
- May-täti, ostan sinulle uuden riipuksen, sillä selvä, Lucia hymyili.
Mutta kun he lähestyivät koruliikettä sisältä alkoi kuulua meteliä.
- Auttakaa minua! joku huusi.
- Tämä on varmasti vakavaa, koska hämähäkkivaistoni hullaantui! Lucia ajatteli juuri kun ovi rysähti ja suurikokoinen korsto syöksyi ulos kuin hiekkamyrskytuuli.
- Se. Se on taas hän, Hiekkamies! May huudahti.
- Ja hän teki taas yhden ryöstön, Ei hätää, May-täti. Hän ei koske sinuun. En voi vaihtaa Hämähäkkitytöksi ja hylätä May-tätiä. Joten otan hänet vain seurantaan, Luvia ajatteli ja heitti jäljittimen Hiekkamiehen saalispussiin.

Lucialla eimennyt kauan seurata Hiekkamiestä satama-alueelle Hämähäkkityttönä. Valitettavasti Hiekkamies oli löytänyt jäljittimen ja oli valmis taisteluun.
- Äijä, en tiedä, löisinkö sinua vai tekisinkö hiekkalinnan, Hämähäkkityttö totesi.
- Tiedätkö, mitä mieltä minä olen? Sitä, että lörpötät liikaa! Hiekkamies sanoi ja hulmahti suoraan Hämähkkitytön päälle.
- Mmmfhh! Uuugh, tuo melkein tukehdutti minut. Mutta ehkä voin yllättää hänet, ennen kuin hän kokoaa itsensä, Hämähäkkityttö ajatteli ja kiskaisi itsensä ulos Hiekkamiehen syleilystä.
Sitten hän yritti karatepotkua mutta siitä ei ollut mitään apua.
- Tuo ei auta yhtään, epeli, Hiekkamies nauroi.
- Entä tämä sitten - auts! Hämähäkkityttö älähti iskiessään Hiekkamiestä leukaan.
- Heh, kovaa kuin kivi. Sattuu, vai mitä? Hiekkamies ilkkui.

- Pysy nyt paikoillasi, kun pukkaan surkean pollasi irti! Hiekkamies ärähti ja iski nyrkkinsä suoraan kohti Hämähäkkitytön naamaa, mutta tyttöpä ehti nopeasti väistää.
- Öh, ei kiitos. Tästä ei tule mitään. On siis aika ryhtyä käyttämään aivojeni voimaa. Hei, herra Hiekkamies. Täällä näin, Hämähäkkityttö huuteli kontin päältä minne hän oli loikannut turvaan.
- Nyt riitti, seinäkiipijä. Loppu tuli! Hiekkamies karjaisi ja kävi hyökkäykseen.
- Ja nyt hän on juuri siellä, mihin halusin hänet: tuon metallikontin sisällä! Hämähäkkityttö ajatteli sulkiessaan kannen.

Hiekkamiehen jäädessä satimeen paikallinen gangsteripomo Kingpin ilmestyi paikalle. Hänen miehensä alkoivatkin heti ampua Hämähäkkityttöä, mutta tämä pakeni nopeasti paikalta ryöstösaaliin kanssa.
- Älkää ampuko, idiootit. Tuhlaatte vain luoteja. Mutta hänen aikansa tulee vileä, vannon sen, Kingpin murisi.
- Entä tämä prinsessa Ruusunen, pomo? yksi miehistä kysyi avatessaan kontin kannen.
- Jätetään hänet poliisille. Oppiihan olemaan vastustamatta Kingpiniä, Kingpin murahti.
Vähän ajan päästä poliisi sai kokea aikamoisen yllätyksen löytäessään ryöstösaaliin katulyhdystä ja Hämähäkkitytön lähdössä paikalta.
- Hei, Hämähäkkityttö, meillä on sinulle kysymyksiä, yksi poliisi huusi hänen peräänsä.
- Sait jo Hiekkamiehen saaliin, ja tiedät mistä löytää hänet. Minä menen nyt kotiin, Hämähäkkityttö huikkasi hymyillen.
Seuraavana aamuna Mayta odotti yllätys postilaatikossa.
- Herranen sentään, tässä on paketti ja viesti. Hämähäkkitytöltä? Lucia-kulta, katso! hän huudahti löytäessään paketista riipuksensa.
- Riipuksesi. Vau, sehän on hienoa, Lucia huudahti.
- Tiedätkös, ehkä se Hämähäkkityttö ei olekaan niin paha kuin luulin. Mutta ihmetyttää, miki hänen pitää piilotella sen kauhean naamion takana, May hymyili kiinnittäessään riipusta kaulaansa.
- Ehkä hän vain haluaa suojella perhettään ja ystäviään May-täti, Lucia sanoi silmää iskien.

LUKU 31: HILJATTAIN ELÄNEENI ELÄMÄ...
Marsin sydämessä kaukana kaikesta sijaitsi väliaikaisena päämajana toimiva saari Marsin Puolustajille, tuolle lainsuojattomien kapinallisten joukkiolle. Pihamaalla kammpaileva kvartetti ei kuitenkaan kuulunut Marsin Puolustajiin. Itse asiassa kolme heistä ei ollut edes hiiriä, mutta kaikki olivat sanakareidemme ystäviä ja liittolaisia. Blondi hiirityttö oli Carol Danvers, entinen supersankari, joka menetti voimansa kuukausia sitten. Muut eli Raza, Ch'od (sekä lemmikkinsä Cr'reee) ja neiti Hepzibah olivat Tähtiseikkailijoita. He olettivat voittavansa Carolin helposti. Mutta he saivatkin yllättyä.
- Odotin rentoa ja hiljaista ajankulua aamulle, Ch'od mutisi.
- Ja hop! Carol naurahti lennättäessään Razan maahan tyylikkäällä judoheitolla.
- Mustan tähtisumun nimeen! Raza hhusi lentäessään pihan poikki.

Kittyn painiessa aikuistimisen paineiden alla pihalla sparrannut porukka oli lopettanut harjoitusmatsinsa.
- Oletteko saattanut loppuun arvionne sparrauskaveristamme oppinut Corbeau? Raza kysyi.
- En kestä tätä jännitystä. Mikä on tuomiosi, Peter? Carol kysyi.
- En saata uskoa tätä! Kun muutuit vuosia sitten Ihmehiireksi, geneettinen rakenteesi muuttui peruuttamattomasti. Sait supervoimat ja samalla kehityit fyysisesti täydelliseksi hiireksi. Voimasi on viety sinulta, mutta perustason geneettiset rakenteet ovat säilyneet ennallaan, Peter, matsia seurannut tiedemies kertoi.
- Se selittää mahtavan suorituksesi. Et ehkä ole entinen itsesi, mutta olet edelleen paljon tavallista hiirtä voimakkaampi, Ch'od totesi porukan lähtiessä sisälle.
- Ei se siltä tunnu, Ch'od. Voimine menettämisen kestän. Mutta tapa, jolla ne vietiin, tuottaa tuskaa vieläkin, Carol sanoi.
- Kun menettää jotain ta jonkun niin tärkeän. Se sattuu joka tapauksessa, kuului silloin uusi ääni.
Läheisellä istui ruskeahiuksinen hiirityttö juoden kahvia.
- Moira! Carol huudahti.
- Tarkkailin treeniänne monitoreista. Käymme bioelemetrian läpi tänä iltana, Moira sanoi.
- Selvä. Entä professori? Carol kysyi.
- Ei sen parempi tai huonompi. Hän hengittää, sydän lyö ja keho toimii. Muuten..., Moiran lause jäi kesken kun paikalle kirjaimelleisesti pölähti siniturkkinen hiirimies.
- Tohtori MacTaggert, Lilandra kutsuu sinua, hän ilmoitti.
- Kiitos, Painajainen. Tulen heti, Moira sanoi ja lähti kohti sairastupaa.
Sininen puolustaja poistui samoin kuin tulikin siirtyen takaisin improvisoituun sairaalaan, jossa Marsin Puolustajien perustaja ja opettaja Charles Xavier makasi koomassa. Hänen vierellään oli kaksi ryhmän jäsentä: Minni, johtaja, ja Miihkali. Moiran vieressä seisoivat Lilandra, galaktisen Shi'ar-imperiumin valtiatar ja Xavierin rakastaja, sekä Oraakkeli, Lilandran keisarillisen kaartin telepaatti, joka voisi olla Xavierin viimeinen toivo.
- Tämän valmiimmaksi emme tule, Oraakkeli. Nyt on sinun vuorosi, Moira sanoi.

Oraakkeli oli meditoinut koko päivän valmistautuen tähän koitokseen. Hän keskittyi ja päästi ajatuksensa vapaaksi.
- Oraakkeli muodostaa psyykkisen yhteyden Charlesin kanssa ja tutkii sitten hänet selvittääkseen, mikä voima rakkaani kaatoi ja voiko vahingot korjata. Tehtävä ei ole helppo, ystäväni. Mutta Oraakkeli on imperumini paras telepaatti. Jos joku tässä onnistuu niin hän, Lilandra sanoi seuraten tilannetta sivusta muiden kanssa.
Hetken sivustakatsojille näytti siltä kuin mitään ei tapahtuisi. Oraakkeli etsi varovaisesti reittiä Xavierin mieleen. Hän ei halunnut vahingoittaa potilasta tai itseään. Sitten täysin varoittamatta hän oli keskellä psyykkistä tulvaa ja kaaosta. Oraakkeli kuoli hetkessä tuhat kauheaa kuolemaa Xavierin aivoissa käytävän kamppailun uhrina. Hänen kimppuunsa kävivät myradit kuvajaiset, sekä todelliset että kuvitellut. Hän hukkui tuskan pyörteeseen. Hän huusi kivusta ja kauhusta, joka heijasti Xavierin tuntoja. Hän tunsi Xavierin psyykkisessä aurassa outoa kaksijakoisuutta. Hän aisti hirveää, tyydyttämäntöntä, petomaista nälkää. Johon liittyi niin vieras ja paha olemus, että kun Oraakkeli havaitsi sen, hänen oli itsensä takia kiellettävä sen olemassaolo.Xavier oli tästä tietoinen ja huusi epätoivoisena ja samman aikaan hänen sielunsa syövereissä jokin virnisti voitonriemuisesti.

Samaan aikaan toisaalla tukikohdan oleskeluhuoneessa osa porukasta oli ryhtynyt katsomaan TV:tä. Yllättäen siellä alettiin näyttää kuvia viimeisimmästä matsista plutolaisia vastaan.
- Mitä nyt? Otoksia taistelustamme plutolaisten kanssa Tulikivikaupungissa? Kuka tätä lähettää? paikalle pölähtänyt Kurt ihmetteli.
- Se tulee sateliitin välityksellä. Ohjelman nimi on Panoraama, mustaturkkinen hiirimies kertoi.
- Maailmassa on lukuisia niin kutsuttuja "supersankaritiimejä". Useimmat ovat amerikkalaisia, Kostajat ja Ihmeneloset niistä ehkä kuulusimpia. Yksi salaperäisimmistä joukosta on Marsin puolustajat, jonka näette juuri taistelevan Tulikivikaupungissa ja vain pari päivää sitten Punaisessa kanjonissa. Joukkio on siinä mielessä ainutlaatuinen, että kaikki jäsenet ovat vapaustaistelijoita eli hiiriä jotka ovat ryhtyneet vastustamaan armeijaa ja hallitusta. Seurassamme on tänään senaattori Robert Kelly, joka johtaa armeijan asioita hoitavaa kongressin komiteaa. Tervetuloa, senaattori, juontaja sanoi.
- Kiitos, herra Cheever. Joudun kuitenkin heti tarttumaan kuvaukseenne Marsin puolustajista "sankareina". Tuossa Punaisen kanjonin taistelussa tuhoutui 200 miljoonan dollarin arvosta armeijan kalustoa. Ei kovin sankarillista. He ovat pelkkiä lainsuojattomia, Kelly sanoi.
- Äh! En voi uskoa tätä! Me puolustimme itseämme kummassakin taistelussa! Olisiko meidän pitänyt vain seistä tumput suorina ja antaa itsemme ja viattomien sivullisten kuolla? Kurt puuskahti.
- Haaskaat sanojasi, peikko. Mikään mahti maailmassa ei saa tuon nilkin päätä käännettyä, paikalle myös tullut Miihkali tuhahti.
- Tukevatko faktat väitteitänne senaattori? Marsin puolustajat taistelivat tunnettuja rikollisia vastaan, Cheever kysyi.

- Ja Tulikivikaupungissa he pelastivat teidät salamurhaajalta
- Kyse ei ole siitä. Keitä nämä puolustajat oikein ovat? Millä oikeudella he ottavat lain omiin käsiinsä? Tilanne on karannut hallinnasta, John. Superolentoja ja muukalaisia on jo aivan liikaa, ja heitä ilmestyy liki joka päivä lisää. Tämä ei koske vain Marsia, vaan koko universumia. Silti emme tiedä juuri mitään voimista, luonnollisista tai keinotekoisista, jotka heitä luovat. Emmekä tiedä, miten heidän olemassaolonsa vaikuttaa muuhun hiirikuntaan, Kelly sanoi.
- Kuulostaa siltä kuin väittäisitte, että puolustajat ovat vaarallisia vain siksi, että ovat olemassa. Se on outo mielipide kaltaiseltanne vapaamieliseltä henkilöltä, Cheever huomautti.
- En voi kiletää sitä. Mutta tietyissä poikkeustapauksissa moraali jää toiseksi. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kansallinen turvallisuus voi olla uhattuna. Puolustajia pitää tutkia yksilöinä, ryhmänä ja lajina. Heistä on selvitettävä kaikki mahdollinen. Ja jos he osoittautuvat uhaksi planeetallemme niin valtettavaa kuin se onkin niin heidät pitää hoitaa, Kelly sanoi.
- Uskomaton tekopyhä äijä, Moira hymähti.
- En ymmärrä, Moira. Vanhempieni mielestä Kelly on kunnon mies? Miksi hän vihaa meitä? ruskeaturkkinen hiirityttö kysyi.
- Se on pedon luonne, tyttö, Miihkali tuumasi ja Kurt jatkoi hänen lausettaan:
- Se pelkää kaikkea erilaista.
Moira kääntyi muiden puoleen.
- Kun Charles perusti Marsin puolustajat, hän teki yhteistyötä hallituksen kanssa. Alkuperäisitä jäsenistä on olemassa tiedostot, ja luultavasti myös kaikista teistä. Olemme olleet onnekkaita ja turvassa toistaiseksi, mutta se ei voi kestää ikuisuuksia. Tiedostot on tuhottava, ennen kuin Marsin puolustajien turvallisuus on vielä pahemmin vaarassa, hän sanoi.
- Se käy helposti. Luomme vain virusohjelman, joka tuhoaa kaikki viitaukset Marsin puolustajiin, ja syötämme sen liittovaltion keskustietokoneeseen. Siletä se saastuttaa koko järjestelmän tuossa tuokiossa, ruskea hiirityttö keksi.
- Osaatko tehdä sen? Minni kysyi.
- Tähtiseikkailijat osaavat, tyttö sanoi.

Ei kestänyt kauan kun virusohjelma oli saatu valmiiksi ja nyt Minni, Miihkali ja Carol olivat sujahtaneet sisälle Pentagoniin.
- Pentagon oli alun perin tarkoitettu sotilassairaalaksi Marsin sisällissodan aikana. Käytävät ovat siksi näin leveitä, että paareja mahtui monta rinnakkain. Paikan koosta ja sekavuudesta johtuen täällä eksyy jatkuvasti ihmisiä. Ja tietenkin huhujen mukaan jotkut heistä jäivät sille tielleen, Carol kertoi.
- Luuletko meille käyvän niin, eversti? Miihkali kysyi puoliksi pilaillen.
- Kaikki on mahdollista-- oi, anteeksi! Carol huudahti törmätessään ruskean ja valkoisen kirjavaan hiirinaiseen.
- Ei mitään, eversti. Minun olisi pitänyt-- SINÄ! DANVERS! nainen huudahti järkyttyneenä.
Carol oli tarpeeksi nopea napatakseen naista hiuksita ja kiskaisemaan naamarin tämän kasvoilta paljastaen tämän rotaksi.
- ROGUE! hän huudahti.
Tämä yksi ainoa sana oli täynnä tuskaa ja vihaa. Samat ajatukset kävivät kulovalkean tavoin kummankin naisen lävitse. He muistivat muutaman kuukauden takaisen illan ja rauhaisan sumuisen kesäyön Tulikivkaupungissa. Carol oli edelleen Ihmehiiri, entien Puolustaja, joka eli uutta elämää uudessa kaupungissa. Rogue oli paikalla väijyttääkseen Carolin ja omaksuakseen tämän supervoimat itselleen. Voimia olisi tarvittu myöhemmin yrityksessä vapauttaa vangittuja rottia. Mutta jokin meni pieleen. Carol taisteli liian kauan, liian raivokkaasti. Ja sen sijaan, että Rogue olisi väliaikaisesti varastanut Carolin voimat ja muistot siirrosta tulikin pysyvä. Fyysinen ja psyykinen trauma jätti molemmat naiset vereslihalle.
-ÄLÄ KOSKE MINUUN! Rogue huusi ja paiskasi carolin lattialle.
-UNNNGHH! Carol ähkäisi.

- Miksi et kuollut?! Iskuni olisi pitänyt tehdä sinusta jauhelihaa! Rogue hämmästyi.
- Rogue?! Hän kuuluu rottiin! Miihkali huudahti.
- Pysäytä hänet! Minni käski.
- Ei! Minä hoidan hänet! Carol ähkäisi ja yritti päästä pystyyn.
- Sori. Tiedän miltä sinusta tuntuu, mutta Minni on pomo. Joudut vastaamaan teoistasi, Rogue. Pysy aloillasi, niin emme ehkä joudu satuttamaan sinua, Miihkali sanoi ja ryntäsi päin Roguea taklaten hänet.
- La-di-daa, pieni mies. Suorastaan tärisen kauhusta. Ja voin luvata, että täällä ei satu ainakaan minua VAAN SINUA! Rogue naurahti ja lennätti Miihkalin päin käytävän kattoa.
Miihkali kuitenkin sujahti kevyesti katosta läpi ja laskeutui sitten samaa tietä takaisin Roguen eteen.
- Mä olen androidi joka voi kävellä seinien läpi. Minulla on myös energiasäteitä ampuva kivi otsassa, mutta et ole vaivan arvoinen, hän totesi ja iski sitten Roguea suoraan vasten näköä.
- Tuo oli typerää, Rogue murahti ja tarrasi lujalla otteella Miihkalia ranteesta.
- Hän nappasi käteni! Miihkali ajatteli hädissään.
- Eikö Danvers kertonut minusta? Voin imeä kenen tahansa muistot ja voimat pelkällä ihokosketuksella. Mutta tykkään pitää samalla hauskaa. Mitäs tästä pidät, Vision? Hyvä poika! Rogue naurahti ja samassa suuteli Miihkalia.
Miihkali yritti epätoivoisesti irrottautua. Energiakivi latautui, mutta samaan aikaan mieli pimeni ja keho luhistui.

Juuri silloin Kurt pölähti paikalle.
- Ei hän sinua pelasta. MITÄ?! Rogue ällistyi Kurtin yllättäävää ilmestymistä niin että päästi irti Miihkalista.
- Oletko varma? Kuulin kutsusi miniradion kautta, Minni. Siirryin tänne niin nopeasti kuin pystyin. Anteeksi jos kesti, Kurt sanoi.
- Ei Valittamista, Painajainen, mutta ole varovainen! Hän on vaarallinen! Minni varoitti.
- Samoin minä. Missä Mystikko on? Minulla on hänelle asiaa. Avaa suusi, ennen kuin hermostun! Kurt sanoi ja heitti Roguen lattialle näyttävällä judoheitolla.
- Sinua en huolehtisi kysymyksistäsi Mystikolle, kamu. Olet pian kuollut kuin kivi! Rogue ärähti ja yritti osua Kurtiin mutta sininen hiiri siityi nopeasti pois alta.
- Sinun on oltava nopeampi, jos haluat osua vastustajaan, joka voi siirtyä pois tieltä, Kurt naurahti toiselta puolen huonetta.
Miihkali hitaasti selvitä Roguen iskusta.
-UUUHH... Kalloni. tuntuu halkeavan. Olo on hiton heikko. Mutta vahvistun hetki hetkeltä! Roguen kosketuksen vaikutus on epäilemättä väliaikainen. Hänen varastamansa voimat ovat tulossa takaisin! Miihkali ajatteli kammetessaan itsensä pystyyn.
Rogue huomasi tämän.
- En ymmärrä, kuinka voit olla jo jalkeilla. Mutta asian voi korjata, hän murisi ja hyökkäsi kohti Miihkalia.
- Yritä toki, beibi. Tällä kertaa, Miihkali virnisti ja latasi otsansa energiakiveä.

-OLEN VALMIS! Miihkali huusi ja ampui energiasäteen päin Roguea paiskaten hänet seinästä läpi.
Sillä välin Carol oli päässyt perille.
- Verkkokalvoskannaus, äänitunniste ja kulkulupa varmistettu, eversti. Pääsy holviin myönnetty, tekoäly ilmoitti.
- Kiitos. Mukava huomata, että olen ainakin yhtä hyvä vakooja kuin ennen, Carol ajatteli livahtaessaan sisälle.
Hän ei kuitenkaan tiennyt että häntä oli seurannut toinenkin valepukinen rotta.
- Päätietokonekeskus. Mitä hän sieltä haluaa? Melusta päätellen Rogue ja Marsin Puolustajat pitävät toisensa kiireisinä. Minä ja Danvers olemme kahden. Olenkin kaivannut hänen kuolemaansa jo kauan aikaa. En voi seurata "itsenäni" Raven-henkilöllisyys on liian arvokas. Muutan siis muotoni Nicholas Furyksi, YPKVV:n johtajaksi. Danvers luottaa Furyyn, eikä epäile mitään! rotta ajatteli ja livahti Carolin perässä sisälle muuttaen samalla muotoaan.
Muualla taistelu oli yhä täydessä käynnissä.
- Iskin sailla täysin voimin -- ja Rogue vain nauraa, Minni ajatteli ihmeissään.
- Yritys hyvä kymmenen! Yirtit ja hävisit. Siinä muistokirjoituksesi, Rogue naurahti ja tarttui Minniä ranteesta.
-EI! Minni kiljaisi.
Roguen koskettaessa Minniä tämä tunsi, kuinka tietoisuus alkoi yllättävästi ja kauheasti hajota. Käytännössä hän ei enää ollut millään tavalla tietoinen olento. Mutta tällä kertaa Rogue sai huomata, että hän saattoi haukata enemmän kuin pystyi nielemään. Minni oli opetellut ninjutsun saloja puolet elämästään. Hänellä oli kokemusta ja loppuunsa hiottuja taitoja -- Roguella ei ollut.

Samaan aikaan Carol oli päätynyt vastakkain muodonmuuttaja rotan kanssa ja tämä oli vaihtanut jo muotoaan Furysta...
- Minniksi! Näppärä juoni. Yllätyin muutoksesta ja menetin tasapainoni, jolloin hän saattoi iskeä. Mutta onko hän mies, nainen vai jotain muuta?! Hän näyttää Minniltä, mutta hänellä ei ole tämän kykyjä. Hän taistelee kuin tavallinen marsilainen. Paha virhe. Minä sain oppini alan parhailta. Lisäksi keksin kuka olet. Sinulla ei ole mitään mahdollisuukksia. Hän on tajuton ja muuttuu todelliseen muotoonsa. MYSTIKKO!Sinä lähetit Roguen perääni. Ilman sinua olisin yhä. Kokonainen. Olet minulle velkaa ja maksat siitä HENGELLÄSI! Carol huusi tuskasta ja raivosta saatuaan vihdoin ja viimein lyötyä vastustajansa maahan.
Toisaalla tappelu alkoi jo näyttää hankalasti vihollisen voittavan. Sankarit olivat jo aivan poikki.
- Joko riittää? Näytätte aika väsyneiltä, mutta minä olen täydessä iskussa, Rogue nauroi.
- Kirottua, hän on oikeassa. Olemme yrittäneet kaikkemme. Mitä Minni tekee? Kurt ihmetteli kun hän näki Minnin hivuttautuvan kohti vielä yhtä hälytintä.
- Iloitset ennen aikojasi, Rogue, Minni totesi ja veti kahvasta.
- TORNADO! Rogue kiljaisi äkkiä.
Ennen kuin nuori naisrotta ehti tajuta, mitä oli tekeillä pyörre nappasi hänet ja lennätti pois.
- Pyörre ei kauan häntä pidättele. Ehdotan, että siirrymme pikaisesti muualle, Minni sanoi.
- Entä Carol ja tehtävämme? Miihkali kysyi.
- Paikka on täynnä vartijoita. Olemme niin heikossa kunnossa, että emme voi riskeerata taistelua kenenkään kanssa. Voimme vain paeta, Vision, Minni totesi ja koko porukka otti hatkat.

Mutta Marsin puolustajien tietämättä Carol oli saattanut Mystikon sotilaiden käsiin.
- Olisi kannattanut tappaa minut, Danvers. Tapaamme varmasti vielä, enkä aio itse aio olla yhtä armelias. Toinen meistä kuolee vielä! muodonmuuttajarotta raivosi sotilaiden kiikuttaessa häntä pois.
- Viekää hänet. Minä vartioin holvia, kunnes muu henkilökunta on paikalla. Minun olisi pitänyt vetää liipaisimesta. Mutta en voinut. En ole yhtä armoton kuin ennen. Saan vielä maksaa "heikkoudestani". Mystikko on ovela muodonmuuttaja, joka varmasti pakenee pian. Joudun ehkä vilkuilemaan olkani yli lopun ikääni. Ironista on, että en edes muista, miksi hän vihaa minua. Se osa muistoistani katosi, kun Rogue varasti voimani. Mutta olen selviytyjä. Noin. virusohjelma on ladattu ja valmis. Nyt haen Marsin puolustajien tiedostot, Carol ajatteli puuhaillessaan tietokoneen kimpussa.
Carolin sormet liikkuivat nopeasti näppäimistöllä, mutta näytöllä ilmaantui jotain tyystin odottamatonta. Nimittäin hänen omat tiedostonsa.
- Kappas! Alitajuntani jyllää voimalla. Käytin väärää tunnusta. Nämä ovat omat tiedostoni -- Carol Danversina ja Ihmehiirenä. Koko elämäni on kutistettu mikrosirun osalle. Kasvot ovat tutut mutta nämät naiset. Ovat muukalaisia. Heillä oli lupaava tulevaisuus. Heillä oli haaveita. Mutta se on ohi. He "kuolivat". Tapahtuneen murehtimesta ei kuitenkaan ole apua. En voi muutta menneisyyttä, eikä minun pidä edes yrittää. Elän juuri tässä hetkessä. Minulla on nykyhetki ja tulevaisuus. Elämä, josta voin nauttia. Olen kuin vastasyntynyt ja se riittää minulle paremmin kuin hyvin, Carol ajatteli ja asetti viruksen toimntaan.

Kun tehtävä oli suoritettu koko porukka lähti tapaamaan erästä liittolaista tämän asunnolle. Valitettavasti kämpällä olikin aivan toinen tyttö.
- ASUN TÄÄLLÄ! Keitä te oikein olette. ja miksi tunkeudutte kotiini?! Pelästyin puolikuoliaaksi! naishiiri rähjäsi.
- Hitsi, hän näyttää tutlta mutta miksi? ruskea hiirityttö mietti.
- Pyydän anteeksi. Nimeni on Minni, ja olemme Mistyn ystäviä. Kai tämä on edelleen hänen asuntonsa? Minni varmisti.
- Meidän asuntomme. Olen hänen kämppiksensä, tyttöhiiri selitti.
- HARMONY YOUNG! ruskea hiirityttö huudahti tajutessaan miksi nainen näytti tutulta.
- Tunnetko tämän neidin? Miihkali kysyi.
- Ai tunnenko?! Hän on Tulikivikaupungin kuuluisimpia huippumalleja! ruskea hiirityttö huudahti.
- En ihmettele sitä lainkaan. Hauska tutustua neiti, Kurt sanoi ja suuteli ritarillisesti Harmonyn kättä.
- Hihi, Harmony kikatti.
- Hienoa, peikko. Tutustu sinä tyttöön. Jos kaikki on ok niin minä nappaan itselleni kotikaljan, Miihkali tuumasi.
- Vision on taas oma tahdikas itsensä. Misty sanoi, että olemme aina tervetulleita hänen vieraikseen. Emme ole kuitenkaan puhuneet viime aikoina, joten emme tienneet sinusta. Emme halua tunkeilla, neiti Young. Lähdemme tästä, Minni sanoi.
- Hei antaa olla. Jos se Mistylle sopii niin sopii se minullekin. Nautin miesseurasta, varsinkin näin söpöistä kundeista, Harmony virnisti ja osoitti peukalollaan Kurtia ja toista mustaturkkista korstoa.
- Mitä hän höpöttää? Kolossi ei ole "söpö", ruskea hiirityttö ajatteli mustasukkaisena.

- Kitty, pidä mielessäsi että sinun piti tavata tänään porukkasi. Et varmaan halua nähdä heitä noissa kuteissa, Miihkali mainitsi.
- Voi ei! En tajunnut, paljonko kello jo on! Vaihdan vaatteet. Minni, kai sinä tulet mukaani? Kitty kysyi.
- Sinä otit mukaan vaihtovaatteet, minä en. Minulla ei ole mitään päällepantavaa, Minni huomautti.
- Minä hoidan asian, Harmony virnisti ja avasi vaatekaapin ovet.
Kaappi oli pullollaan vaatteita.
- Harmony, olemme ehkä yhtä pitkiä mutta tuskin samankokoisia, Minni huomautti.
- Se on sivuseikka. Katsotaanpas sitten, Harmony sanoi ja alkoi kaivella.
- VAU! Kitty hihkaisi.
Tytöt alkoivatkin heti tutkia vaatteita.
- Rakastan hiuksiasi, Minni. Kunpa saisin omistani samanväriset ja yhtä tuuheat, Harmony kehui.
- Herranen aika! Saanko kokeilla tätä, Harmony?! Ja tätä? Ja tätä? Ja tätä? Kitty intoili viimeisimpien muotiluomusten hohteessa.
Alakerrassa Miihkali huokaisi hiljaa samaan aikaan Minnin kanssa ja nappasi toisen kotikaljan.
- Laitetaanko vähän meikkiäkin, Minni? Tämä on hauskempaa kuin nukeilla leikkiminen! Harmony naurahti.
Puolen tusinaa kotikaljaa myöhemmin tytöt pääsivät vihdoin paikalle.
- Mahtavaa! Kurt hihkaisi nähdessään tytöt.
- Oletko tosissasi, Kurt? Kitty hymyili.
- Varmasti. Kyllä kannatti odottaa teitä, Miihkali virnisti.
Pian Kitty ja Minni lähtivät tapaamiseen. He kulkivat ilosena sumun verhoaman kaupungin läpi ja etsivät taksia. Viime päivien surut ja murheet oli hetkeksi unohdettu, ja puolustajattaret vain nauttivat elämästä.

St. Vincentin sairaalassa alkoi pian käydä kova kohina.
- KAIKKI KOOLLE! KIIREELLINEN TAPAUS! Pahoinpidelty nainen, vaaleaturkkinen, noin 25-vuotias! Hänellä on paha haava kaulassa, tohtori. Kaulasuoni on vahingoittunut. Vuoto on hallinnassa, mutta verenpaine on romahtanut. Hän on menettänyt paljon verta, ambulanssimies kertoi kun he kärräsivät sisään Minniä.
- Määrittäkää veriryhmä nopeasti, lääkäri käski.
- Elääkö hän? Voiko hän puhua? Saammeko lausunnon? paikalle ryntäävät poliisit kysyivät.
- Hädin tuskin. On arpapeliä, selviääkö hän aamuun asti. Enpä usko, Phil. On ihme, että hän on edes hengissä, ambulanssimies huomautti.
- Lou! Tohtori O'Hara haulaa hänet huoneeseen neljä, toinen ambulanssimies sanoi.
Poliisi selvitti uhrin osoitteen lompakon perusteeella. Pian puhelinsoiton jälkeen kaksi ystävä saapui paikalle.
- Rauhoitu, toveri, Kolossi sihisi.
- Älä hätäile, Petey. Pysyn varmasti aisoissa kunnes tiedän, kuka tämän Minnille teki, Miihkali mutisi suupielestään ja tavoitti sitten lääkärin.
- Anteekis, nimeni on Miihkali. Meille soitettiin ystävästämme Santusta. Kuinka hän voi? hän kysyi.
- Olen tohtori O'Hara, ystävänne lääkäri. Hän on elossa mutta se on suoranainen ihme. Hän saattaa silti selvitä, tohtori selitti.
- Mitä tapahtui? Miihkali kysyi.
- Poliisit epäilevät mukilointia, mahdollisesti jonkun mielipuolen toimesta. Häntä ei ryöstetty tai käpälöity, mutta hänen kurkkunsa viillettiin, tohtori selitti.