Paluu takaisin (S)

Title: Paluu takaisin
Author: Minde
Beta: Pahgiz
Genre: Adventure, Drama
Pairing: Miihkali/OC, vihjaus Moto/OC
Disclaimer: Prätkähiirten hahmot kuuluvat kaikki laillisille omistajilleen. Omistan vain omat hahmoni ja tarinani. Myöskään rikastumaan en näillä teksteilläni pääse.
Summary: Tanya on lähtenyt Miihkalin mukana takaisin Marsiin. Mutta onko planeetta enää hänen kotinsa? Ja mitä hän siellä nyt tekee?
A/N: Huh! Lopultakin tää ficci on julkaisukunnossa Kiitos Pahgizille kun jaksaa betaroida mua töidensä lomassa Jatko-osa ficille "Vieraita sieltä ja täältä".

”Tanya.. herätys.. aletaan olla perillä” Miihkali ravisti hiiritytön hartiaa hellästi ja käänsi sitten aluksen autopilotin pois päältä.
Tanya haukotteli ja venytteli hieman. He olivat tehneet matkaa lähemmäs kymmenen maan tuntia ja hän oli harmikseen nukahtanut pian matkaanlähdön jälkeen.
”Sori.. mä oon tainnu olla aika tylsää seuraa..” hiirityttö virnisti nolona.
”Njäh, ei se mitään. Ei mulla ollut tulomatkallaan muuta seuraa kuin rätisevä radio, josta ei kuulunut mitään muuta kuin Plutolaisten keskinäistä viestintää. Ei mitään laatuviihdettä siis” Mihkali naurahti.
Tanya suoristi ryhtiään ja katseli eteenpäin. Miihkali oli jo laskeutunut Marsin ilmakehään ja he olivat sakean pilven keskellä. Nyt nuorukainen luotti tutkaan ja kompanssiin suunnatakseen tukikohtaansa.
”Mä otin matkalla yhteyttä yksikköni kenraaliin, Minniin, joten ne tietää odottaa sua. Normaalisti siviilejä ei päästetä tukikohtaan, mutta mä en voi käydä viemässä sua suojavyöhykkeelle tai se paljastuis raidereille ja rotille heti.”
”Suojavyöhykkeelle?” Tanya katsoi toista kysyvästi.
”Se on alue, jolla suurin osa siviileistä, mukaan lukien mun äiti ja mummi, asuu. Se on aika kaukana rintaman takana, tän tarkemmin mä en voi vielä selittää. Mut pääset sinne ihan kohta. Minni arveli, että sut pitää viedä eka kuulusteltavaksi tiedustelukomppanian tiloihin.”
Tanya puri hermostuneena huultaan. ”Mi-miksi.. en mä oo tehny mitään laitonta.. kai..”
”Varmaan liittyy siihen, kun oot asunut Plutossa niin pitkään.. Pomot vissiin ajattelee, että sun tiedoista ja muistista vois olla jotain hyöytyä.. Mut älä huoli! Mä tuun sun mukaan saattajaks. Minni lupas mulle sen homman” Miihkali puristi pikaisesti ja rauhoittavasti Tanyan kättä ennen kuin keskittyi taas ohjaamiseen.
Hiirinuorukainen ohjasi aluksen jyrkkään laskuun ja avasi radioyhteyden.
”Lepakko3 laskeutuu. Avatkaa portit.”
”Kotiluola kuittaa. Portit auki.” kuului radiosta vastaus.
Viime hetkellä Miihkali oikaisi syöksyn ja alus lensi hitaalla vaihteella sisälle luolaan ja laskeutui vaimeasti tömähtäen.
Tanya erotti moottorin äänen yli raskaan, nitisevän äänen, joka taisi tarkoittaa sitä, että tukikohdan portit sulkeutuivat aluksen takana.
Miihkali sammutti moottorit ja järjestelemän ja irrotti sitten turvavyönsä.
”Heti valmis, kun sinäkin olet.”
Tanya pyyhkäisi hiukset silmiltä ja mietti hetken silmät kiinni.
”Okei. Mennään.”
Miihkali avasi napista aluksen ison oven ja otti Tanyaa kädestä ennen kuin johdatti hänet aluksen pientä lastaussiltaa alas ja tukikohdan huoltohalliin.
Hallissa oli hiljaista, muutama hiiri teki huoltoja toisen aluksen parissa.
”Täällä on nyt aamuyö, normaalisti väkeä ja hulinaa on vähän enemmän” Miihkali selitti hiiritytölle ja peitti kädellään haukotuksen.
Samassa heistä vasemalla oleva iso ovi aukeni ja siitä asteli sisään mustahiuksinen, harmaaturkkinen hiirinainen, joka käveli päättäväisesti heitä kohti.
”Kenraali Minni” Miihkali kuiskasi Tanyalle ennen kuin veti käden lippaan tervehdykseksi.
”Lepo vaan, Miihkali” Minni virnisti. ”Vai että löytyi Maasta jotain muutakin kuin hyviä kalastuspaikkoja..”
”Joo, niin löytyi” nuorukainen vastasi hymyillen, hieman punastuen. ”Tässä on Tanya.”
Hiirityttö nyökkäsi tervehdykseksi ja Minni hymyili lämpimästi takaisin.
”Noh.. Tervetuloa takas Marsiin sitten vain, Tanya.”
”Ki-kiitos..”
Minni johdatti kaksikon ovesta hissiin ja he nousivat tukikohdan ylempään kerrokseen.
”Tiedustelukomppania osaa jo odottaa sua, mutta teidän lähtö voi odottaa sen aikaa, että Miihkali saa nukuttua sen mitä tarvii. Sen aikaa mä majoitan sut naisten puolelle. Meidän sairaanhoitaja Taira lupas pitää susta huolen sen aikaa, kun oot täällä” hiirinainen selitti ja avasi yhteen käytävään johtavan oven avainkortillaan. ”Miesten kulkulätkät eivät toimi tästä eteenpäin, joten saat olla ihan rauhassa. Mun työhuone on tuossa, jos tarvit jotain enkä ole makuuhuoneessani” Minni osoitti pienempää ovea, jossa oli hänen nimensä ja pieni kuva.
Ennen kuin Miihkali lähti kohti omia makuutilojaan, toinen käytävän varrella oleva työhuoneen ovi aukesi ja ulos astui isokokoinen mieshiiri, jolla oli kenraalin arvomerkit takissaan.
”Minni!! Mitä hittoa tämä on?! Mikset ole kertonut, että Plutosta palannut siviili on meidän tukikohdassa?!”
Minni kaivoi korvaansa. ”Just tuon takia.. Vähemmilläkin desibeleillä pärjäis, kenraali Mosa..”
Hiirimies mulkaisi naista vihaisesti. ”Ja millä oikeudella sinä päätät täällä?!”
”Mulle suoduin valtuuksin” Minni tuhahti kädet puuskassa. ”Älä turhaan saa syyhyä, komentokeskus tietää Tanyasta ja hän lähtee Tiedustelun kuultavaksi heti kun saattajaksi nimetty Miihkali on levännyt. Eli viimeistään iltapäivällä.”
Tanya puri hermostuneena huultaan. Kenraali Mosa ei vaikuttanut pahalta tyypiltä.. mutta tällä taisi olla pipo tai kalsarit liian kireällä, kun hän oli niin pahalla tuulella.
Mosa mulkaisi kolmikkoa vielä kerran ennen kuin marssi käytävää eteenpäin, kohti ylempään kerrokseen johtavia portaita.
”Älä huoli, Mosa on mikä on.. tukikohta on meidän yhteisvastuulla, eikä hän tykkää, jos jotain jää kuulematta” Minni rauhoitteli. ”Mä ajattelin, että sua pelottais vähemmän, jos kukaan ei tuu heti huutamaan naaman eteen aamu neljältä..”
Tanya virnisti hieman. ”E-ei hän silti paha ole..”
”Joo, pari kuppia tupla-espressoa ja hän on kuin toinen hiiri” Miihkali virnisti ja Minni nauroi.
”Mennään, Tanya. Taira taitaa jo venata sua..”
Miihkali suukotti Tanyaa pikaisesti poskelle. ”Nähdään iltapäivällä. Älä murehdi, ei Mosa mua tän takia simputa.”
Tanya hymyili ja seurasi sitten Minniä naisten huoneiden käytävään.
Yksi ovista oli auki ja sieltä loisti valoa. Minni koputti oveen ennen kuin työnsi sen auki.
”Huomenta, Taira.”
”Menta, menta..” sängyllä istuva hiirinainen vastasi haukotellen.
Naisella oli vaaleanruskea turkki, tummanruskeat hiukset oli sidottu pitkälle letille. Tanya arveli, että hiirinainen oli jopa Turboa pidempi, eikä varmasti paljoa hävinnyt voimassakaan.
”Sori aikainen herätys..” Minni virnisti nolona. ”Mut en oikein keksinyt ketään muutakaan, jolle voisin vastuun Tanyan turvallisuudesta luovuttaa täällä.”
”Njäh, sä teet rouva, niin kuin parhaaksi näet” Taira virnisti ja puristi pikaisesti Tanyan kättä. ”Istu tuohon sängylle hetkeksi, mä puen päälleni, mennään sitten ettimään jotain syömistä.”
Minni antoi Tanyalle kulkukortin ja avainnauhan.
”Tällä kortilla pääsee vain tänne naisten käytävään tai ruokasaliin. Pahoitteluni, mutta tämän enempää kulkuoikeuksia en voi antaa sulle, ainakaan tällä erää.”
”E-ei se mitään.. kiitos..” hiirityttö sanoi hiljaa ja pujotti avainnauhan kaulaansa.
Minnin lähdettyä Taira pukeutui. Hiirinaisen vaatteissa oli paitsi armeijan arvotunnus, hihamerkissä oli myös vihreä risti.
”Tulehan sitten, mennään ruokasaliin. Siellä pitäis olla tähän aikaan aamusta vielä hiljaista, mutta älä säikähdä jos sinua tuijotetaan tai joku tulee tekemään tuttavuutta. Mä pistän liian innokkaat ihailijat ruotuun” Taira virnisti ja vinkkasi hiiritytön mukaansa.
Tanya nielaisi hermostuneena. Miihkali oli varoittanut myös, että tukikohdassa ei paljoa naisia ollut, joten sotilailta saattaisivat unohtua käytöstavat hänet nähdessään.
Ruokasalissa oli vain muutamia hiiriä syömässä omissa porukoissaan. Kaikki vaikuttivat sen verran väsyneitä, että eivät jaksaneet kiinnostua naisista vilkaisua enempää ja naiset pääsivät pöydän ääreen syömään omia puuroannoksiaan.
”Taitaa olla vähän erilaista Maan sapuskoihin verrattuna, vai mitä?” Taira virnisti kun Tanya maisteli puuroa varovaisesti.
”Joo.. mut ei tää sentään maistu talouspaperilta, niin kuin Miihkali varoitti” hiirityttö vastasi hiljaa ja Taira naurahti.
”Ruoan laatukin on parempi kuin sodan aikana. Kuulemma suojavyöhykkeen takana on saatu taas viljelyskasvit kukoistamaan” vanhempi hiirinainen jutteli syömisen lomassa. ”Meetkö sä sinne, kun kuulustelut ja paperityöt on ohi vai..?”
”Mä.. en tottapuhuen tiedä..” Tanya vastasi epäröiden. ”Miihkali lupasi puhua äidilleen ja mummilleen, jos menisin hetkeksi heidän luokseen, mutta..”
”Outoa se varmasti on majoittua ihan vieraiden nurkissa” Taira nyökkäsi osaanottavasti ja hörppäsi kahviaan.
”Joo.. sitä on tullu aika paljo harrastettua viimeset pari vuotta..” hiirityttö virnisti nolona. ”Mut..”
”No jopas.. mistäs tälläinen kaunotar on tänne putkahtanut?”
Tanya oli kiljaista ääneen, kun joku laski kätensä hänen hartialleen.
”Tom. Irti” Taira komensi tiukasti.
”Kai sitä ny saa tervehtiä..” harmaaturkkinen, nuori mieshiiri mutisi muka loukkaantuneena ja istui Tanyan viereen, hiiritytön mielestä hieman liian lähelle.
”Saahan sitä.. mutta saat selkääs Miihkalilta, kun vikittelet hänen tyttöystäväänsä..” Taira totesi viileästi.
”Jaa.. ei hänessä oo mitään varattu-kylttiä.. Vai mitä, muru?”
Tanya iski lähestyvää kättä kipakasti lusikalla ja heitti loput kahvista päin tunkeilijan naamaa. ”Taira, mentäiskö? Menetin ruokahaluni.”
”Kas, niin mäkin” vanhempi naishiiri tuumasi ja johdatti Tanyan ulos ruokasalista, kun muut nauroivat Tomin saamille pakeille.
”Kyl mä tiesin, että punapäissä on ytyä” joku hekotti. ”Kantsii pysyä kaukana, Tom. Muuten palaa seuraavaksi muutakin kuin kulmakarvat..”
”Sä hoidat tuon itsesi puolustamisen oikein mallikkaasti” Taira nauroi kun he olivat turvallisesti käytävällä. ”Mut Tom ei oikein osaa ottaa heti onkeensa.. Miihkalin pitää varmaan nostaa hänet rinnuksista seinälle roikkumaan, niin menee paremmin perille..”
Tanya tuhahti kuin äkäinen siili. ”Onks sillä diagnosoitu kuullun ymmärtämisen vajaatoiminta vai mitä?”
”Mun pitää varmaan ottaa se seuraavassa terveystarkastuksessa työn alle” vanhempi naishiiri nauroi. ”Noh, mitäs sitten leikittäis?”
”Olisko sulla jotain tekemistä mulle? Mä nukuin matkalla sen verran hyvin, että päikkäreistä ei kyl tuu mitään” Tanya vastasi.
”No jos tuut mun avuksi lääkintätiloihin? Tarvikkeista pitäis tehdä inventaariolista, niin nähdään mitä pitäis tilata ja heittää pois” Taira tarjosi.
”Kiinni veti.”

Muutamaa tuntia myöhemmin Miihkali koputti sairaalaosaston oveen ja tuli sisälle.
”Oho.. mä kun luulin, että hallittu kaaos on pysyvä termi täällä” nuorukainen virnisti Tairalle.
”Mulla oli erittäin pätevä avustaja tän kaaoksen setvimisessä” Taira totesi tyynesti.
Tanya vilkutti Miihkalille ja laittoi viimeisen rullatun sideharson takaisin laatikkoonsa.
”Sait nukuttua tarpeeksi?” hiirinainen kysyi.
”Jep. Ja prätkä on tarkistettu reissua varten. Me ajetaan suurin osa matkasta maanalaista tunnelia pitkin, mut älä huoli, näet komean auringonlaskun” nuorukainen virnisti.
”Tuotko hänet takaisin tänne, kun kuulustelut on ohi?” Taira kysyi.
”Luultavasti, mä tiedän tarkemmin sitten kun nähdään kauanko se kestää” Miihkali vastasi. ”Mut todennäköisesti tullaan molemmat tätä kautta ennen Suojavyöhykkeelle menoa.”
”Toivottavasti niis ei mee kovin kauaa ja kuulustelija ei oo mikään nipo” Taira totesi ja puristi hellästi Tanyan hartiaa. ”Jos sulla on tulevaisuus auki, mä otan kyl oppilaan. Varsinkin noin pätevän” nainen iski silmää nuoremmalleen.
”M-mä harkitsen sitä..” Tanya mutisi hieman hämillään ennen kuin seurasi Miihkalia portaita alas huoltohalliin.
Miihkali jutteli hetken aikaa huoltohallin vastaavan pomon kanssa ja tämä ojensi sitten Tanyalle armeijan pitkähihaisen takin.
”Reitti on suht turvallinen, mut täs takis on selkäpuolelle ommeltu lasersuoja. Kaiken varalta” hallin pomo selitti.
Tanya nyökkäsi ja puki takin ylleen. Se oli vähän liian iso, mutta täällä tuskin oli paljon naisten kokoja tarjolla muutenkaan.
Miihkali etsi hyllystä puhtaan ja ehjän kypärän ja ojensi sen hiirinaiselle.
”Sun on parasta vaihtaa ajokengät jalkaan. Etsi hyllystä sopivat, niin mä otan sillä aikaa yhteyttä, että ollaan pian tulossa” nuorukainen sanoi Tanyalle ennen kuin käveli hallin ison radion luo.
Kun Tanya oli vaihtanut kengät, he olivat valmiita menoon.
Miihkali auttoi toisen taakseen, polkaisi prätkän käyntiin ja he kurvasivat huoltohallista tunneliin, joka kaartoi ensin vasemmalle ja alas ja sitten edessä oli pitkä, heikoin valoin valaistu suora osuus.
”Kaikki hyvin?” Miihkali huikkasi.
”Joo.. ei kai täs oo vastaantulevaa liikennettä?” Tanya kysyi hieman hermostuneena.
Tunneli oli korkea, mutta ei kovin leveä. Kaksi prätkää mahtuisi ohittamaan toisensa nipin napin.
”Jos olis, me saatais varoitus siitä hyvissä ajoin radion kautta” nuorukainen rauhoitteli.
Reilun vartin matkan jälkeen Miihkali kurvasi tunnelista sivuhaaraan.
”Kohta ollaan ulkona. Loppumatka tehdään kallioiden yläosassa menevää reittiä Tiedustelun päämajaan” Miihkali huikkasi Tanyalle.
Tanya henkäisi ihastuksesta, kun punaisen sävyinen erämaa ilmestyi heidän ympärilleen.
”Noo.. onko sitä mitä muistit?” Miihkali virnisti.
”On..” hiirinainen kuiskasi ja räpytteli kiivaasti silmiään, etteivät kyyneleet päässeet sumentamaan näkökenttää.

Rosie peitti kädellään haukotuksensa, kun hänen työhuoneensa ovelle koputettiin.
”Sisään” hiirinainen huikkasi ja sipaisi hiuksensa sivuun.
Nuori tiedustelun upseeri astui sisälle ja pokkasi tervehdyksen ylemmälleen.
”Rouva kapteeni. Tarvitsemme apuanne. Meidän kuultavaksi saapui tänään Plutosta palannut siviili, mutta esimieheni, jonka piti häntä kuulla, on sairastunut. Yksikön ylin johto haluaa, että te kuulette häntä” upseeri selitti.
”Ihan kuin ei täs omiakin töitä olis..” Rosie huokaisi turhautuneena, mutta nousi sitten ylös ja seurasi upseeria portaita alas ja käytävään, josta pääsi kätevästi tiedustelun puolelle.

Tanya oli ohjattu yksin istumaan kuulusteluhuoneeseen. Hiirinainen vilkuili hermostuneena ympärilleen, mutta häntä rauhoitti se, ettei hänelle oltu laitettu käsirautoja. Ehkä tämä tosiaan oli vain varotoimi.
Miihkali joutui jäämään käytävään odottamaan, mutta nuorukainen oli vakuuttanut, ettei hän lähtisi minnekään ennen kuin kuulustelu olisi ohitse ja hiirinainen vapaa lähtemään.

Rosie seurasi upseeria tarkkailuhuoneeseen, jossa hänelle annettiin sanelulaite ja kirjoitustarvikkeet. Vasta sitten hiirinainen vilkaisi peililasia kohti, josta näki kuulusteluhuoneeseen.
”No jopas.” Rosielta pääsi, mutta pian hymy levisi hänen kasvoilleen. ”Mä taidankin päästä tänään ajoissa lähteen kotiin..”

Tanya säpsähti ja nousi seisomaan, kun ovi avautui. Nuori upseeri astui sisään ensin ja väisti sitten kohteliaasti kun Rosie tuli perässä.
”Moikka, Tanya” hiirinainen virnisti nuoremmalleen.
”Rosie?” Tanya henkäisi ja oli purskahtaa nauruun helpotuksesta.
Upseeri vilkuili hiirinaisesta toiseen, mutta kun kumpikaan ei sanonut enempää, hän poistui huoneesta.
”Miten sä täällä..? Etkö sä oo.. tuota..” Tanya kuiskasi.
”Viestintä ja tiedustelu tekee tiivistä yhteistyötä.. mun sotilasarvoa vastaava tiedustelun tyypin piti kuulustella sua, mut hän sairastui, joten mut käskettiin tänne” Rosie selitti ja istui pöydän ääreen.
”Aa, no sit..” Tanya mumisi ja istui alas. ”Mitäs nyt tapahtuu?”
”Mä joudun kysyyn sulta sarjan ikäviä kysymyksiä ja joudut kertoon aika pitkälti kaiken alkaen siitä mitä muistat joutumisestas Plutolaisten hoteisiin” Rosie vastasi ja asetti tarvikkeet pöydälle. ”Mut sit tää toivon mukaan on ohi lopullisesti ja sä saat pysyvästi luvan jäädä Marsiin ja mennä Suojavyöhykkeelle.”
Tanya nyökkäsi ja Rosie käynnisti sanelukoneen.
”Aloitetaan. Olen Rosie, viestintäkompanjan kapteeni ja tänään kuulustelen Plutosta palannutta siviiliä. Vastaa kysymyksiini, esitän lisäkysymyksiä tarvittassa. Oletko ymmärtänyt?”
”Kyllä” Tanya vastasi ja pyyhkäisi hiuksia pois silmiltään.
”Nimi?”
”Tanya.”
”Sukunimi?”
Tanya mietti hetken, mutta pudisti päätään. ”En muista sitä.”
”Selvä. Osaatko arvioida ikäsi nyt?”
”Luulisin, että kahdeksantoista vuotta.”
”Olit siis lapsi, kun Pluton invaasio alkoi?”
”Kyllä.”
”Muistatko paikkaa, jossa asuit? Nimeä tai vastaavaa?”
”En.. Muistan, että se oli kaupunki kallioiden kupeessa. Jokin armeijan tukikohta oli kaupungin takana. Niin isäni muistaakseni sanoi.”
Rosie teki nopeasti muistiinpanoja ennen kuin jatkoi.
”Muistatko mitä isällesi tapahtui?”
Tanya puristi kädet nyrkkeihin ja hengitti pari kertaa syvään.
”Kaupunki tuhottiin täysin yksipuolisessa hyökkäyksessä Plutolaisten ja raidereiden osalta. Yritimme isän kanssa paeta kallioita kohti, mutta.. hänet ammuttiin silmieni edessä ja minut otettiin kiinni. Rotat.. ampuivat isäni ja veivät minut..”
”Minne sinut vietiin?” Rosie sai vain vaivoin äänensä tasaiseksi.
”Aavikolle oli tullut orjakauppias. Minut myytiin hänelle ja kuljetettiin suurella aluksella Plutoon.”
Rosie kirjoitti taas muistiinpanoja. ”Muistatko orjakauppiaan ulkonäön? Tunnistaisitko hänet kuvasta?”
”Kyllä..”
”Voi olla, että sinulta kysellään hänestä vielä. Mutta jatketaan. Olitko ainoa hiiri orja-aluksella?”
”En.. meitä oli paljon.. suurin osa oli aikuisia.”
”Muistatko oliko mukana vangiksi otettuja sotilaita?” Rosie kysyi.
Tanya mietti hetken, mutta pudisti päätään. ”En.. kun minut luovutettiin orjakauppiaan haltuun, minut huumattiin lääkepistoksella. Ja matkasta.. minä aloin paniikissa huutaa ja sain sähköruoskasta iskun selkään.. olin kivun turruttama suuren osan matkaa.”
Rosie puri huultaan. ”Tämä on paha kysymys, mutta saanko nähdä selkäsi?”
Tanya nyökkäsi ja kun Rosie oli käynyt kääntämässä tarkkailuhuoneen peiliseinän pimeäksi, hän tarkisti Tanyan selän nopeasti.
”Arpi on vanha ja hyvin parantunut. Hieman salamaa muistuttava, oikeassa sivussa on erillinen pieni jälki, joka näyttää olevan yhtä vanha. Luultavasti sähköruoskan kärjen tekemä” Rosie selitti sanelukoneelle ja viittasi Tanyaa sitten istumaan. ”Hoitiko orjakauppias arpesi?”
”Ei.. vaan ne hiiret, jotka istuivat aluksella molemmin puolin minua. Meidät oli sidottu kahleilla aluksen sivuille, joten liikkumavaraa ei ollut paljon.”
”Muistatko heidät tarkemmin?”
”Mies ja nainen.. olen pahoillani, en muista muuta.. enkä ole varma, tunsivatko he toisiaan entuudestaan.”
Rosie nyökkäsi ja kirjoitti taas papereihin hetken.
”Entä minne orja-alus vei teidät?”
”Plutoon. En muista, että alus olisi tehnyt välilaskuja” Tanya vastasi.
”Mitä siellä tapahtui?” vanhempi hiirinainen kysyi, vastausta peläten.
”Siellä oli isot markkinat. Meidät myytiin Plutolaisille ylimyksille tai muista galakseista tulleille liittolaisille.”
”Kuka sinut osti?”
”Plutolainen mies nimeltä Otiwan” Tanya vastasi.
Rosie kirjoitti nmen nopeasti ylös. ”Pystytkö tunnistamaan hänet kuvasta? Tai kuvailemaan hänet?”
Tanya nyökkäsi. ”Pystyn kyllä.”
”Olitko hänen perheensä ainoa orja?”
”En. Hänellä oli entuudestaan henkivartija Rodimus ja keittiöemäntä Abigha. En tiedä tarkkaan miltä planeetoilta he olivat kotoisin, eikä tuntunut kohteliaalta kysyä sitä” Tanya vastasi rehellisesti.
Rosie  mietti hetken mitä kysyisi seuraavaksi.
”Millaisia töitä sinulle teetettiin?”
”Olin pääasiassa Abighan apukäsinä. Perheeseen syntyi pian tuloni jälkeen vauva ja rouva oli huonossa kunnossa pitkään.”
”Saitko kunnolla ruokaa ja lepoa?”
”Kyllä. Abigha piti huolta, että nukuin kunnolla ja Otiwan varmisti, että ehdimme myös syödä töiden lomassa.”
”Olitko perheessä pitkään?”
”Perheen tytär oli noin kuuden ikävuoden ikäinen, kun.. siihen asti” Tanya vastasi nielaisten.
”Mitä tapahtui?”
”En tottapuhuen tiedä.. yhtäkkiä vain tilanne muuttui. Minua ei lähtetty yksin ostoksille läheiselle torille ja taloa ympäröivään muuriin ilmestyi viestejä, jotka pelästyttivät talon rouvan pahasti” Tanya sanoi hiljaa. ”Ja sitten pihaan tunkeuduttiin, kun tytär oli ulkona leikkimässä. Häntä kohti ammuttiin, mutta laserluoti osui minua käsivarteen kun piilotin tyttären kellarin portaikkoon turvaan. Rodimus ehti paikalle ennen kuin muuta sattui ja hyökkääjät pakenivat.”
”Keitä hyökkääjät olivat?” Rosie kysyi.
”Muistaakseni Plutolaisia.”
”Tulivatko he takaisin?”
”Kyllä.. kun Otiwan ja Rodimus olivat poissa. Talossa syttyi tulipalo. Pääsin ajoissa ulos, mutta iso ja uhkaava joukko sai minut kiinni ja minut vietiin pois..”
”Muistatko minne?”
”Liiankin hyvin.. Pluton pääplaneetalle ja erään Plutolaisrouvan luo. Häntä sanottiin Madame Punaeväksi. Hän.. omisti bordellin” Tanya nielaisi vaikeasti.
Rosie puri huultaan. Nyt alkaisi selvästi synkempi osuus tarinassa. Eikä hän ollut varma halusiko hän kuulla sitä.
”Voitko kerrtoa ajasta bordellissa?”
”Mut laitettiin siivoamaan ja tiskaamaan.. sitten kun täytin viisitoista vuotta, madame päätti, että minun oli aika tulla töihin salin puolelle..” Tanya nieleskeli.
Rosie puristi nopeasti Tanyan kättä. ”Mä yritän kysyä nää asiat tahdikkaasti. Saitko kunnolla ruokaa bordellissa?”
”Heikosti.. vain rahaa tuovat tytöt saivat syödäkseen.. ja vain silloin enemmän jos asiakas suostui ostamaan sitä heille” nuorempi hiirinainen vastasi.
”Tehtiinkö sinulle.. pahaa?”
Tanya pudisti päätään ja Rosie kohotti kulmiaan.
”Kun olin tullut salin puolelle, minut varasi itselleen Otiwan.. Madame ei selvästi tunnistanut häntä vaan oli haltioissaan isosta rahapussista jonka Otiwan heitti baaritiskille.”
”Miksi hän tuli etsimään sinua?”
”Hän sanoi olevansa sen minulle velkaa.. kun pelastin hänen tyttärensä hengen. Kun bordelli meni siltä illalta kiinni, Rodimus auttoi minut karkuun. Me yritimme lähteä vähin äänin ja huomaamatta, mutta se ei onnistunut. Otiwan tunnistettiin ja alkoi ammuskelu. Olimme jo pienten alusten huolto-alueella. Hyppäsin ekaan alukseen jonka luukku oli auki ja pamautin luukun kiinni. Aluksen moottorit käynnistyivät heti kun koskin ohjaimiin ja päätin yrittää lentäen pakoon.”
”Entä Otiwan ja Rodimus?” Rosie kysyi.
”Rodimus sai pidettyä Otiwanin turvassa.. se oli viimeinen asia mitä näin ennen kuin alus alkoi automaattisesti lentää lujempaa” Tanya sanoi hiljaa. ”Mä yritin eka laskeutua Marsiin, mutta Pluton ilmavalvonta oli mua vastassa, joten piti etsiä turvaa muualta.. Aluksen polttoaine loppui Maan ilmakehässä ja happimittari näytti punaista.. Mä ehdin ajatella, että se oli menoa.. Mut heräsinkin sitten paria päivää myöhemmin kunnon sängystä.”
”Missä tämä sänky sijaitsi?” Rosie hymyili hieman, hän jo arvasi ketkä olivat Tanyan pelastaneet aluksen romusta.
”Maassa, Montanan osavaltiossa. Talon nimi oli Silver Moon ja sen omistivat Lexie Madison ja hänen yhtiökumppaninsa Anette Bellows. He pitävät hevostilaa ja ratsastuskoulua” Tanya hymyili.
”He siis pelastivat henkesi. Aika ihme, etteivät he olleet pelästyneet ulkomuotoasi tai jättäneet sinua oman onnesi nojaan” Rosie totesi.
”En ollut ensimmäinen Marsilainen heidän elämässään. Lexie on Santtu Davidsonin serkku. Santtu on sen hiirikolmikon ystävä, joka pitää majaansa Chicagossa” Tanya vastasi.
”Ja ympyrä on sulkeutunut” Rosie totesi. ”Ilmeisesti tutustuit heidän kauttaan Miihkaliin ja pääsit siten palaamaan takasin Marsiin.”
”Joo, juuri niin” Tanya vastasi.
”Eiköhän tämä ala olla tässä. Sinuun otetaan yhteyttä jos tulee lisäkysymyksiä. Mee Miihkalin luo odottamaan, mä käyn kysymässä saatko sä jo lähteä lepäämään. Tää ei ollu varmasti helppo kokemus, mutta jaksoit hyvin” Rosie hymyili, puristi nopeasti Tanyan hartiaa ja avasi tälle oven käytävälle.
Miihkali istui käytävän penkillä ja nousi ylös, kun Tanya käveli hänen luokseen.
”Kaikki hyvin, kulta?” nuorukainen kysyi ja halasi toista hellästi.
”Joo.. pitää vielä odottaa lopullista lupaa, et voidaan mennä” Tanya vastasi ja kaksikko istui alas.
Melkein kymmenen minuutin kuluttua kuulusteluhuoneen ovi avautui ja Rosie astui käytävälle. ”Do diih, lähtekääs tukikohtaan nukkumaan. Pomot halusivat, että vietät siellä vielä pari päivää, kun he tarkastavat faktoja ja mahdollisesti kutsuvat sinut tunnistamaan kuvista tyyppejä” hiirinainen kehotti ja hymyili pienesti kun Tanya peitti kädellään haukotuksensa. ”Kenraali Minniä on näistä tapahtumista infottu, joten hän tietää että olette tulossa.”

Taira virnisti kun Tanya tuli Minnin saattamana hänen huoneeseensa.
”Moikka. Oliko rankka reissu?”
”Fyysisesti ei, mut..” nuorempi hiirinainen vastasi hiljaa.
”Nukkumaan sitten. Hophop” Taira komensi ja osoitti toista, vapaata sänkyä. ”Mitenkäs jatko?” nainen katsoi Minniä kysyvästi.
”Tanya jää vielä hetkeksi tänne odottamaan keskuksen lopullista lupaa lähteä Suojavyöhykkeelle” Minni vastasi. ”Yritä keksiä hänelle puuhaa, jooko?”
”Eiköhän me tytöt jotain keksitä” Taira naurahti ja iski silmää Tanyalle, saaden tämän tyrskähtämään naurusta.
Kun Minni poistui, Tanya vaihtoi ylleen armeijanvihreän paidan ja kömpi sitten peiton alle. Vuodevaatteet tuoksuivat hieman ummehtuneilta, mutta eivät onneksi homeisilta.
Taira istui hetkeksi toisen sängyn reunalle.
”Herätä sitten mut jos näet pahaa unta.. se ei olis mikään ihme, kun olet joutunut kuulustelijan pakeille” hiirinainen sanoi hiljaa silitti hellästi Tanyan päätä.
”Kokemuksen syvä rintaääni puhuu, vai..?” nuorempi hiirinainen kysyi haukotellen.
”Sitä meillä kaikilla on.. kokemusta ei niin kivoista jutuista” Taira vastasi ja nosti hieman paitansa helmaa.
Lantiosta vatsaa kohti lähti pitkä ja ruman näköinen arpi.
Tanya nielaisi ja katsoi toista silmiin.
”Mä menetin vauvani siinä pommituksessa.. ennen kuin hän edes syntyi” Taira sanoi hiljaa kun laski paidan helman alas.
Hiirinaisen ilme ja ääni olivat aivan tyynet, mutta silmissä näkyi vahva liikutus.
”Sattuuko se.. vielä?”
”Joskus.. mutta vaikken mä saisi mennyttä elämää takaisin, täällä mä voin olla hyödyksi ja pelastaa jonkun muun elämän” Taira hymyili hieman entiseen tyylinsä. ”Kyl pomot mua joskus rintamalle usutti, mut mun sihti ja aseidenkäsittely on sieltä ittestään ja kun kerran olin ampua reiän yhden oman upseerin korvaan, ne päätti et on kaikkien kannalta parempi, että mä käsittelen vain hoitotarvikkeita ja muiden vammoja.”
Tanya tirskahti hieman ja Taira pörrötti hellästi hänen hiuksiaan.
”Mut se raskaista aiheista. Ny, unta kuulaan. Mä herätän sut aamulla. Inventoidaan varastokin, kun ollaan kerran aloitettu.”
”Käskystä, rouva..” Tanya mutisi ja kääntyi kyljelleen, kasvot kohti seinää.
Taira meni omaan sänkyynsä ja sammutti valot.
”Hyvää yötä.”
”Öitä.”

Seuraavat päivät sujuivat suurinpiirtein samaa rataa. Aamuherätys Tairan komennosta, aamupala, työt sairaalapuolella ja lounaan jälkeen Tanya kutsuttiin tietoliikennekeskukseen, jossa hänelle joko esitettiin plutolaisten ja rottien tai raidereitten kuvia tai tehtiin tarkentavia kysymyksiä kertomaansa.
Lopulta, neljännen päivän lopussa tiedustelun kenraali ilmoitti, että Tanya sai luvan jäädä Marsiin, eikä häntä tarvinnut enää kuulla.
”Mitä aiot nyt tehdä?” kenraali kysyi kerättyään paperinsa kansioon.
”Ei tottapuhuen aavistustakaan” Tanya vastasi. ”Mä luultavasti meen ainakin käymään Suojavyöhykkeellä kun alikersantti Miihkalilla on seuraava vapaapäivä, mutta muuten..”
Kenraali puristi pikaisesti toisen hartiaa. ”Jos suunnitelmat ovat auki, armeijastakin voi työpaikan saada. Myös vähän rauhallisemmasta yksiköstä, jos ajatus rintamasta pelottaa. Mutta, ota yhteyttä, jos haluat joskus selvittää perheestäsi tietoja.”
Tanya nyökkäsi ja kenraali poistui huoneesta ripein askelin.
Minni tuli sisälle. ”Se oli sit siinä. Lähde syömään, Miihkali venaa sua jo” hiirinainen hymyili.
”Tuota.. Minni.. tai siis.. kenraali..” Tanya nosti katseensa. ”Mä.. tuota.. Taira puhui tästä varmaankin jo, mut.. se haluais ottaa mut oppisopimuskoulutukseen. Siis hoitajaksi.. Se vaan..”
Minni istui Tanyaa vastapäätä. ”Haluat jäädä, tänne hullunmyllyyn?”
”Joo” Tanya henkäisi. ”Kunhan.. ei rintamalle, kiitos..”
Minni hymyili. ”Mä teen paperihommat valmiiksi siihen mennessä, kun te palaatte Miihkalin vapaapäiviltä takas tänne. Saat siihen asti miettiä ennen kuin paat nimeäs mihinkään paperiin.”

Seuraavana aamuna Miihkali ja Tanya pakkasivat vähät kantamuksensa ja valmistautuivat pitkään ajoon kohti Suojavyöhykettä. Turvallisuussyistä Miihkali ei voinut kertoa missä suunnassa vyöhyke oli, mutta vakuutti hiirineidolle, että tämä erottaisi alueen heti kun he lähestyisivät sitä.
”Äiti ja isoäiti on aika intopiukeena kun ovat odottaneet näin kauan nähdä sut” Miihkali virnsti kun he lähtivät matkaan. ”Arvasivat varmaan jo siitä sun olemassaolon, kun äiti olisi halunnut puhdistaa sukukorut ja jouduin sanomaan, että riipus ei oo enää mulla.”
”Se nyt oli aika selvä vihje..” Tanya naurahti hieman hermostuneesti ja hytisi hieman.
Mars oli aikaisin aamulla vielä kylmempi kuin Montanan erämaat.
Ajomatka kesti pitkään ja aikaisen herätyksen takia Tanya alkoi pian haukotella. Miihkali onneksi huomasi tämän ja kietoi häntänsä toisen vyötärölle.
”Nuku vaan jos pystyt. Tästä on vielä aika pitkä matka ennen kuin ollaan perillä” nuorukainen hymyili taustapeilin kautta.
”Mä oon sulle taas niin tylsää matkaseuraa..” Tanya mumisi unisesti, mutta pian hiiritytön silmät painuivat kiinni ja hän alkoi nukkua, nojaten Miihkalin selkää vasten.

Tanya säpsähti hereille, kun prätkän tasainen matkanopeus laski hieman ja Miihkali teki ensimmäisen loivan käännöksen pitkään aikaan.
”Huomenia, unikeko. Aletaan olla pian perillä” Miihkali virnisti.
Kaksikko ajoi juuri korkeiden kallioiden välissä kulkevaan solaan ja yhtäkkiä Miihkali pysähtyi.
”Turvatarkastus” nuorukainen kuiskasi ja viittoi Tanyaa ottamaan kypärää pois päästään.
Lähellä ollut iso kivi liukui nitisten sivuun ja rynnäkkökiväärin näköistä asetta kantava hiirimies lähestyi heitä.
Kun Miihkali oli esittänyt kenraali Minnin antamat kulkuluvat ja vartija oli ottanut heistä pikaisesti valokuvat, he saivat jatkaa matkaa.
”Mitä niille käy, jotka ajaa tästä läpi pysähtymättä?” Tanya kysyi kuiskaten.
”Kallion päällä on passissa pari tarkka-ampujaa. He eivät pääse koskaan toiselle puolen asti” Miihkali vastasi matalalla äänellä.
Kun sola päättyi, Tanya joutui hetken räpyttelemän silmiään. Kallioiden ympäröimässä laaksossa oli kaupunki. Kaupunki oli säilynyt lähes koskemattomana pitkään jatkuneesta sodasta huolimatta ja joidenkin talojen piha-aitojen takana näkyi hyvin hoidettuja puutarhoja.
Miihkali ajoi hitaalla vaihteella ensimmäisten talojen ohitse ja Tanya katseli uteliaana ympärilleen. Täällä sota vaikutti olevan vain kaukainen muisto, kuin etääntynyt painajainen. Joistakin taloista lähti lapsia reput selässä, Tanya arveli, että he olivat lähdössä kouluun.
Miihkali rullasi prätkällä avoimesta portista pienen talon pihaan ja sammutti sitten moottorin.
”Mun äiti ja isoäiti asuu tässä. Mun kaksoissisko on kans armeijan töissä, mut toisessa tukikohdassa, joten Ruskaa sä et tällä reissulla tapaa” Miihkali selitti kun laittoi prätkänsä jalkaa vasten seisomaan ja kaksikko riisui kypäränsä.
Ennen kuin he ehtivät portaiden luo, ulko-ovi avautui ja harmaaturkkinen, keski-ikäinen hiirinainen avasi oven.
”Hei äiti” Miihkali tervehti ja hiirinainen juoksi portaat alas ja halasi poikaansa tiukasti.
”Sä oot taas venyny pituutta, meet pian enos ohitte että heilahtaa” nainen naurahti ja hymyili hellästi samalla kuin pörrötti Miihkalin hiuksia hieman. ”Menikö matka hyvin?”
”Juu, rauhallisesti näin aikaisin aamulla” Miihkali vastasi ja irrottautui äitinsä halauksesta. ”Mut mä en tullu yksin tällä kertaa..”
Hiirinainen kääntyi ja hymyili Tanyalle.
”Sä olet varmaan Tanya, vai mitä?” nainen veikkasi ja ojensi kätensä. ”Mä olen Miihkalin äiti, sano vaan nimellä Tuike.”
”Ha-hauska tavata..” Tanya vastasi hieman epävarmasti kädenpuristukseen.
Tuike ohjasi nuoret sisälle ja kun raskaat ajovarusteet oli jätetty eteiseen, Miihkali otti Tanyaa kädestä ja johdatti tämän olohuoneeseen.
Tuike oli pyrähtänyt jo keittiöön tekemään ruokaa.
Olohuoneessa istui vanhempi, harmaaturkkinen hiirinainen, jonka hiukset olivat vaalentuneet lähes valkoisiksi.
Hiirinainen nousi hieman vasenta lonkkaansa varoen seisomaan ja Miihkali meni heti halaamaan häntä.
”Hei, isoäiti” Miihkali sanoi ja hymyili naiselle. ”Miten voit?”
”Siinähän se, lonkka vihoittelee kuin sadetta luvaten. Sitä olen kyllä odottanut viimeiset kaksikymmentä vuotta, että vettä oikeasti tulisi taivaalta ihan kunnolla” vanhempi nainen naurahti ja käänsi sitten katseensa kohti Tanyaa.
”Ha-hauska tavata..” Tanya sopersi ja mietti kuumeisesti pitäisikö hänen niiata vai ei.
Miihkalin isoäiti käveli lähemmäs tyttöä ja laski kätensä tämän hartialle ennen kuin halasi Tanyaa hellästi.
”Tervetuloa, Tanya. Ollaan me jo sinua odotettukin” nainen sanoi hiljaa.
Hieman empien Tanya vastasi halaukseen, mutta tämän epävarmuus ei tuntunut haittaavaan Miihkalin isoäitiä millään lailla.
Hän ohjasi Tanyan sohvalle viereensä istumaan ja alkoi kertoa hänelle elämästä Suojavyöhykkeellä.
Juttu keskeytyi vain siihen, kun Tuike tuli pyytämään porukan syömään.
Ruokapöydässä Tuike kyseli uteliaasti ja innokkaasti hiiritytön elämästä Maassa ja kun Tanya ei meinannut ehtiä syödä ollenkaan kysymysten välissä, Miihkali ja hänen mummunsa toppuuttelivat naista rauhoittumaan.
”Oikeasti, äiti, Tanya näyttää kohta peuralta ajovaloissa kun tenttaat noin paljon” Miihkali nauroi.
”Miltä?!” nuorukaisen äiti parahti ja Tanya ja Miihkali nauroivat.
Nuorukaisella menikin loppuruokailu aikaa selittää mikä on peura ja miltä se näyttää ajovaloissa.
Ruokailun jälkeen Tanya kaivoi repustaan Lexien antaman valokuva-albumin, luultavasti kuvat selittäisivät enemmän kuin hänen haparoivat kuvauksensa Montanasta ja elämästä siellä.
Albumissa oli kuvia paitsi Silver Moonista, myös karjanajoreissusta, jossa Miihkali ja Chicagon porukka olivat olleet mukana.
”Missä välissä Lexie oikein otti kuvia siellä?” Miihkali ihmetteli ääneen.
”Älä multa kysy” Tanya naurahti. ”Jos hänellä ei olisi hevostilaa hoidettavana, hänestä tulisi varmasti loistava ammatti valokuvaaja..”
Miihkalin isoäiti selasi kuvia vuorostaan ja pysähtyi sitten ryhmäkuvan kohtaan. Ei hän voinut olla huomaamatta ketä Moto piti kainalossaan.
”Tanya.. kuka tässä on?” vanhempi nainen kysyi kun painoi sormensa Kristan kasvojen alapuolelle.
”Krista, hän, tuota..” Tanya mietti kuumeisesti miten selittäisi tilanteen ja päätti sitten olla rehellinen kissanaisen suhteen.
”Vai että Ceresläinen.. olen kyllä kuullut, että Asteroidivyöhykkeellä on kääpiöplaneetta, mutta en tiennyt, että siellä asutaan” isoäiti totesi. ”Mitä hän Maassa tekee?”
Tanya vilkaisi Miihkalia nopeasti ennen kuin kertoi Kristan työnantajasta ja kissanaisen tavasta työntää kapuloita Plutolaisten rattaisiin.
”Vai että sellainen tapaus..” vanha hiirinainen hymyili. ”Pitääpä pyytää Motolta lisätietoja kun hän seuraavan kerran viitsii soittaa vanhalle äidilleen.”
”Älä nyt kovin pelottele..” Tuike nauroi. ”Ei vielä uskalla tuoda Kristaa ollenkaan käymään kun miettii.. tuota.. siis, teetä, kahvia?” Miihkalin äiti vaihtoi äkkiä puheenaihetta.
Tanya vilkaisi Miihkalia kysyvästi, mutta nuorukainen puisti vain pienesti päätään. Tästä aiheesta ei jatkettu enempää ja selattuaan kuvat loppuun isoäiti albumin takaisin Tanyalle.

Iltapäivällä Miihkali ja Tanya lähtivät ajamaan takaisin kohti tukikohtaa. Tarkoitus oli, että he ehtisivät tukikohtien väliseen tunneliin ennen pimeän tuloa.
”Tulettehan taas pian käymään?” Tuike varmisti. ”Ja soita sille hömelölle veljelleni, että ei me olla mihinkään kadottu, taajuus on edelleen sama!”
”Joo ja joo” Miihkali virnisti kun auttoi Tanyan taakseen istumaan. ”Mut älkää heti juorutko, että me ollaan Kristasta kerrottu.. Moto-sedän oli varmaan tarkoitus kertoa itse, kun löytää oikeat sanat ensin..”
”Meille, vai Kristalle?” isoäiti naurahti. ”Vai molemmille?”
”Taitaa olla molemille” Tanya hymyili ja vastasi jo reilummin isoäidin halaukseen ennen kuin Miihkali käynnisti prätkänsä moottorin ja he kurvasivat pihasta kadulle.
Tarkastuspisteen jälkeen Miihkali väänsi kaasun niin isolle kuin pystyi ja he lähtivät ajamaan reipasta vauhtia kohti tukikohtaa.
”Tuota.. Miihkali.. voinks mä kysyä yhtä juttua?” Tanya kysyi hetken hiljaisen ajamisen jälkeen.
”Joo, kysy vaan” nuorukainen vastasi.
”Tuota.. se mitä sun äiti.. sanoi.. tai siis.. jätti sanomatta..”
”Ai sä huomasit” Miihkali virnisti nolona, mutta vakavoitui sitten. ”Moto-setä ei siitä nykyään paljoa puhu, mut hän on ollu naimisissa. Vaimon nimi oli Natta.”
”Onko hän.. kuollut?” Tanya kysyi hiljaa.
”Ei tietoa” Miihkali vastasi. ”Mut Natta.. mä en tiedä mitä oikein kävi, mut hän vissiin paljastu rotaksi ja oli mukana siinä joukossa joka rahasta oli valmis myymään Marsin plutolaisille.”
Tanya nielaisi. ”Ai.. mä en tienny..”
”Mäkin kuulin siitä vasta vanhempana.. en mä lapsena tajunnu mitä tapahtui, yhtäkkiä Natasta ei vaan saanu puhua ja Moto-sedästä tuli aina vähän surullinen.. ja vihainen, kun joku mainitsi sanan rotta” Miihkali selitti hiljaa. ”Mut älä.. kysele siitä ellei ne ite kerro. Se on vähän.. vaikea aihe kaikille.”
”Okei.. kiitti kuitenkin, kun kerroit” Tanya hymyili hieman. ”Aika hyvin sun isoäiti otti kuitenkin Kristan..”
”Mummu on aika hyvä tunnistamaan millainen kukakin on sisältä.. jopa valokuvista” Miihkali virnisti. ”Krista varmaan saa yhtä lämpimän ensihalin kuten säkin.”
Tanya hymyili leveästi. ”Joo.. se oli vähän outoa, mut tuntui.. kuin olis tullu kotiin. Tai vähän kuin Silver Mooniin.”
Aurinko oli juuri laskemassa kun Miihkali kurvasi tunneliin ja raskas kivi siirtyi sisäänkäynnin päälle. Tunnelin valot räpsyivät pari kertaa ennen kuin syttyivät kunnolla ja Miihkali valitsi tukikohtaan menevän reitin. Samalla nuorukainen varmisti radiolla ettei vastaatulevaa liikennettä ollut.
”Sä oot vama, et haluat jäädä tänne?” Miihkali kysyi kun he kurvasivat tunnelista huoltohalliin ja Miihkalin ajoi prätkänsä omalle paikalleen.
”Joo.. vaikka sun äidin ja mummin talo on ihana ja paikka rauhallinen, mä tulisin hulluksi siellä, jos en pysty tekemään mitään.. täällä mä voin Tairan avustuksella oppia uutta ja tehdä jotain asumiseni eteen” Tanya vastasi kun riisui kypäränsä. ”Eli.. mä taidan ny käydä kenraalin toimistossa allekirjoittamassa pari paperia.”
Miihkali jäi Minnin huoneen oven ulkopuolelle odottamaan, kun Tanya meni sisälle.
Minni nosti paperit pöydälle ja käänsi ne nuorempaa hiirinaista kohti.
”Sano vaan jos et ymmärrä jotain sanaa. Armeijaslangi ei oo täälläpäin siitä helpommasta päästä” hiirinainen naurahti ja antoi nuoremmalleen aikaa lukea paperit ennen kuin ojensi tälle kynän.
Tanya kirjoitti nimensä alle ja ojensi paperit ja kynän takaisin.
”Jos lainaat hetkeksi kulkulätkääsi, lisään siihen samat oikeudet kuin Tairallekin. Sut varmaan löytää tunnin sisään ruokasalista, vai mitä?” Minni veikkasi.
”Joo, Miihkali sai äidiltään joitakin ruokatarvikkeita, me viedään ne keittiölle, että kaikki saa niistä osansa” Tanya vastasi ja ojensi avainnauhan ja tunnistelätkän kenraalille. ”Tuota... tarviiko mun teititellä tai tehdä jotain muuta..”
”Mua kohtaan ei, mut Mosaa varten voit opetella pari pokkausta ja käden lippaan vetoa” Minni nauroi. ”Sä et ole armeijan sotilas, vaan meidän hoitohenkilöstöä, eikä sulla täten ole mitään armeijan sotilas-arvoa. Mut sairaanhoitajaksi voit yletä sitten kun Taira katsoo sun olevan valmis.”
Tanya nyökkäsi ja poistui sitten käytävään, jossa Miihkali odotti häntä.
Kun ruokatavarat oli viety keittiöön, kaksikko kävi hakemassa syötävää ja istui sitten Tairan seuraksi syömään.
Juuri kun he olivat aloittamassa syömistä, Tom tunki itsensä Tanyan viereen ja yritti kysyä häntä treffeille. Tästä seurasi se, että Tom oikeasti riippui liivistään ruokasalin seinällä ja Miihkali ärähti muille, että seinällä oli vielä tilaa, jos joku muukin kaipasi vaikkujen putsaamista korvistaan.
”Ja tappeluhan siitä seurasi..” Taira totesi nojaten poskeaan kämmeneensä kun tappelunnujakka kaatoi pari pöytää.
”Ja me hoidetaan vammat, vai?” Tanya kysyi syötyään ruokansa loppuun.
”Hah! Jos ne on itseaiheutettuja, saavat myös hoitaa ne itse!” Taira tuhahti ja naiset nauroivat.
Minni tuli ruokasaliin, puisti päätään hymyillen ja ojensi Tanyalle tämän kulkuluvan ja avainnauhan.
”Täällähän on paljon halukkaita yöpartioon!” kenraali huikkasi ja tappelu loppui kuin seinään. ”Alkakaas valmistautua yömarssille, pojut!”
Yleinen nurina kuului joukosta, mutta kun Minni kysyi kuka halusi jäädä tekemään lisäksi sulkeisia, porukka kiiruhti äkkiä hakemaan varusteensa.
”Että sellaista.. tervetuloa vaan tähän hullunmyllyyn, Tanya” Taira totesi hymyillen.

Tää tarina oli loistava . Tanyan kuudesaisti on on kyl huippu. Tykkään