Aavikko prinsessan paluu K7

9/1/2020, 00:47

Tittle: Aavikko prinsessan paluu
Author: Prätkisfan2
Genre: Romanssi, seikkailu, toiminta, draama, prätkähiiri taistelua, huumori
Pairing: Turbo/Minni, Moto/OC & Vinski/Santtu
Rating: K7
Disclaimer: En omista prätkähiiriä, enkä saa ficistä minkäänlaista rahaa. Ainoat hahmot jotka minulle kuuluvat ovat omat OC.hahmoni
Summery: Rontti palaa käymään kasvattiensa kotitalolla. Rontti saa suurta suosiota kertomastaan tarinasta. Tämä tarina saa kumminkin sankareissamme takaumat heräämään takaisin Maapallon pinnalle. Voisi kenties sanoa, että taru on herännyt henkiin!
Warning: Ei mitään sen pahempaa, kun prätkähiiri taistelua.

A/N: Nousi keskustelua ensimmäisestä tarinastani Aavikko prinsessa, joten idea sen jatko-osasta olisi parempi, kuin jatkaa keskeneräisiä Very Happy

Rankkasade oli vallannut Marsin pinnan. Prätkähiiret olivat kokoontuneet Turbon ja Minnin luokse lapsineen viettämään yhteistä aikaa. Minni oli järjestänyt heidän työvuoronsa niin, että kerrankin heillä oli aikaa istua keskenään pitkästä aikaa. He olivat porukalla päättäneet tehdä ison satsin ruokaa ja pelailla erilaisia pelejä. Lapset istuivat olohuoneen lattialla ja katselivat televisiota samaan aikaan, kun Eeli oli haastanut Thomaksen ralli videopeliin. Tyttöjen keskittyminen ei kumminkaan poikien peliin kauaa kestänyt ja he mielellään menivätkin keittiöön auttamaan vanhempiaan. Jätkät kattasivat pöytää tyttäriensä avustuksella. Milva nosti uunista juuri höyryävän ruoan, kun valojen välkkyminen sai kaikkien huomion kattoon. ”Miksi telkkari pätkii?” Michael huusi olohuoneesta. Yksi salaman isku ulkona ja talosta hävisi kaikki sähköt. ”Mitä tapahtuu?” Harper kysyi ja tarrasi isänsä jalkoihin. ”Ei mitään hätää. Pelkkä sähkökatko,” Anni naurahti ja hieroi tytön selkää. Aikuiset ohjasivat lapset olohuoneeseen. Thomas heitti kiihdyksissään videopelin ohjaimen lattialle. ”Hei! Jos sää rikot nää tahallasi niin turha odottaa uusia,” Turbo torui poikaansa. ”Sori,” poika tokaisi vaimeasti. ”Istukaa hetki tässä! Haemme kynttilöitä, jottei pimeässä tarvitse istua,” Minni sanoi ja vinkkasi aikuiset mukaansa. ”Isä älä jätä!” Harper tokaisi tiukasti puristaen isänsä jalasta kiinni. Turbo katsoi jalkaansa, kun tyttö oli ottanut pysähdyttyään tiukan halaustaktiikan hänestä. ”Harper-Aurora. Teillä ei ole mitään hätää,” Turbo vakuutteli tyttärelleen. Vinski ja Moto odottivat veikkaansa. Harper kurkki olkansa taakse ja rupesi tirskumaan. Evelyn matki ystäväänsä ja tarrasi oman isänsä jalasta kiinni. Myös Victoria ja Johanna tarrasivat miesten jaloista kiinni. Moto sai makeat naurut, kun näki veikkansa pinteessä. Turbo katsoi huvittuneena Vinskiä, jonka jälkeen jalkoihinsa mistä kantautui iloinen kikatus. ”No ei siinä! Eteenpäin!” Vinski naurahti ja lähti naisten perään vaappuen Turbo perässään.

”Noi on kyllä niin nössöjä!” Michael naurahti. ”Niin te olettekin niin isoja ettette pelkää mitään,” Eeli nälväisi. ”Mää en sentään pelkää pimeetä!” Thomas rohkaistui ja iski rintaansa. ”En minäkään!” Wilhelm vastasi kanssa yhtä rohkeasti. Iso jyrinä sai kumminkin nuoret varuilleen ja katselemaan taivaalle. Ulkona vesisade oli syönyt kaiken valon ja märästä ikkunasta saattoi nähdä ainoastaan heijastuksen puun heiluvasta varjosta. Michael, Thomas ja Wilhelm juoksivat ikkunalle ja katsoivat ulos. Salamoiden iskut saivat nuorukaiset huutaen säikähtämään. Samaan aikaan olohuoneen oven suulle oli ilmestynyt tumma hahmo, joka sai pojat entisestään pelästymään ja huutamaan.

Aikuiset käänsivät katseensa toisinaan ja kiirehtivät alakertaan. Tytöt jäivät pelokkaina portaiden yläpäähän. Prätkähiiret katsoivat tuimana vierasta hahmoa, joka lähestyi pelokkaita lapsia. Moto nappasi hahmon hartioista kiinni ja heitti läheiselle nojatuolille. ”Voitteko olla sitten rikkomatta mun kotia?” Minni tivasi, kun läheinen maljakko tippui lattialle hajoten moneen palaseen. ”Anteeksi Minni-neiti,” Moto tokaisi hieroen niskaansa. ”Rouva,” Minni naurahti ja sai miehen kohottamaan hartioitaan. Hahmo, joka istui nojatuolilla oli enemmän huvittunut ja naureskeli nuorukaisille. ”Mikähän sinua naurattaa?” Milva kysyi vihaisena. ”Te olette niin tolloja. Mutta hyvä tietää, että olette edelleen skarppeja,” mies ääni sanoi hupun alta ja sai sankarimme katsomaan toisiaan. Vinski hermostui ja astui kaikkien takaa iskemään miehen hupun alas. ”RONTTI!” kaikki huusivat yhteen ääneen. ”Olisi pitänyt arvata, että toi vanhus tulee tänne pelottelemaan lapsia,” Vinski tuhahti ja nosti kätensä niskansa taakse. ”Ronttii,” tytöt huusivat ja juoksivat miehen syliin. ”Oi mun silmäteräni,” mies vastasi halaten tyttöjä hellästi. ”Missä meidän pojat on?” Milva kysyi ja katseli ympärilleen. ”Ne oli tässä vielä hetki sitten!” Rontti hämmentyi ja nousi seisomaan. Hän riisui märän takkinsa kuivumaan.

”Terve!” Santtu naurahti ja kurkkasi pöydän alle. Pojat katsoivat hölmistyneenä naista. Myös Minni, Milva ja Annikin kiinnostuivat pöydän alla olevasta keskustelusta. ”Mitä te teette?” Minni kysyi naureskellen. ”Katsottiin onko ruoka jo valmis,” Eeli vastasi. ”Ruokapöydän alla?” Milva tenttasi poikaansa. ”Te pelästyitte!” tytöt lällättivät. ”Eikä pelätty!” Michael hermostui. ”Mennääns nyt takaisin olohuoneeseen,” Minni naurahti ja nosti tuolia poikien edestä. Pojat kävelivät nolostuneina olohuoneeseen. Tyttöjen ilkkuminen ei helpottanut yhtään heidän nolouttaan. ”Jäätkö syömään?” Turbo kysyi Rontilta. ”No kiitos,” mies vastasi. Miehet kattasivat pöydän loppuun, kun naiset laittoivat asunnon täyteen kynttilöitä. Ruoan jälkeen lapset olivat menneet kellaritason takkahuoneeseen pelaamaan erilaisia lautapelejä. Aikuiset olivat siirtyneet olohuoneeseen. Anni ja Santtu olivat kasanneet ison kasan aikuisten lautapelejä sohvapöydälle. ”Jaahas mistäs aloitetaan?” Moto kysyi ja nosti yhden pelin käsiinsä katsoakseen sitä tarkemmin. ”Ei kai sillä väliä ole,” Turbo tokaisi. ”Rontti?” Harper tuli varovaisesti kysymään. Muut tytöt tulivat myös Harperin perässä. ”Mitä kulta?” mies kysyi ja otti tytön varovaisesti kainaloonsa. Pojatkin seurasivat tyttöjä. He eivät pystyneet pelaamaan ilman tyttöjä. ”Voisitko kertoa meille uudelleen sen tarinan?” tyttö kysyi. ”Minkä tarinan?” mies kysyi hämmentyneenä. ”Sen minkä kerroit, kun vahdit meitä,” pojat tarkensivat. Prätkähiiret katsoivat toisiaan ja sai heidät hieman vaivaantuneiksi. ”Jaaaaaaa. No katsotaan joku toinen kerta,” Rontti vastasi, kun vaistosi vaivalloisuuden. Lasten pettymyksen pystyi vaistomaan heidän kasvoiltaan, mutta hyväksyivät hiljaa miehen vastauksen. Lapset palasivat takaisin takkahuoneeseen.

”No! Miksi noin vaivaantuneet ilmeet?” mies kysyi. ”Ihan kun, et tietäisi,” Minni vastasi tympeenä. ”Hei! En mää ole voinut silloin tietää, että tarinat herää henkiin,” Rontti vastasi. ”Pelottava ajatus vain siitä, että kerrot marsilaisille mukuloille tarinan, joka vuosien päästä heräsi todellisuudessa henkiin,” Minni tokaisi puristaen kätensä eteensä. ”Siis mikä homma tää on?” Milva ihmetteli. ”Ai niin. Te, ette tiedä,” Vinski naurahti. ”Tiedä mitä?” Anni kysyi kanssa yhtä hämmentyneenä. Kaikki siirsivät katseensa Minniin. ”Älkää. Pyydän,” Minni aneli. ”Kertokaa nyt joku,” Milva vaati ja katsoi vuorotellen ystäviään. ”Se tapahtui vuosia sitten,” Turbo aloitti. Minni puristi kädet eteensä tiukemmin ja iski itsensä miehensä kainaloon. ”Ei taida olla mikään ruususen tarina,” Anni tokaisi ja sai Minniltä pään puristuksen. ”Oli hengenlähtö lähellä,” Minni vastasi. Milva katsoi ystäväänsä huolissaan. ”Haluan silti tietää,” Milva pyöritteli päätään. ”Lasten kautta musta on tullut ilmeisesti niin herkkä, ettei ole tosikaan,” Minni naurahti. ”Kerro vain,” nainen vastasi ja silitti miehen reittä. Muut paransivat asentojaan sohvilla.

”Kaikki tosiaan tapahtui vuosia sitten. Me oltiin vielä jätkien kanssa maapallolla. Kaikki oli normaalisti. Painittiin Leipäjuuston konnien kanssa ja räjäytettiin torni palasiksi. Kunnes tuli päivä, jota ei uskottu ihan heti näkevämme…”

Pamaus oli korvia huumaava, kun jätkät räjäyttelivät hanttapuleja Chicagon reunalla olevassa solassa. Leipäjuusto oli rakentamassa tornillensa johtavan metron, jonka tarkoituksena oli saada kuljetettua vuorikristallia suoraan plutoon. Jätkät olivat jakautuneet pitkin solaa. Leipäjuuston epäonneksi ei tunnelia ikinä valmistunut. Rasvanahka oli juoksemassa kohti Leipäjuuston tornia tunnelia pitkin. Epäonnekseen hän oli napannut Motolta hiirikranaatin jonka ajatteli tunnelista ovelasti heittää. Tuo rasvainen nuhjus ei vain muistanut, että kranaatti pitää muistaa heittää heti soljen irrottamisen jälkeen. Kova pamahdus ja miehen epätoivoinen huuto romahdutti Leipäjuuston suunnitelmat, kuten tunnelinkin. Jätkät nauroivat makeasti. ”Ai, että toi mies on niin tyhmä!” Moto nauroi. ”Joo ehkä sille pitäis pitää oppitunti joku kertaa kranaatin käyttötavoista,” Vinski naurahti. ”Jaaha jätkät. Eiköhän lähdetä syömään!” Turbo keskeytti kaksikon. ”Viimeinen korjaamolla on apuri!” Vinski kaahasi keula pystyssä kohti Santun tallia.

Santtu nosti juuri tarjolle olevaa isoa hodari pinoa, kun kuuli tutut moottoripyörät takanaan. Hän juoksi viereiseen huoneeseen innoissaan. Jätkät jättivät ajokkinsa ja kypäränsä tutulle paikalle. Missään ei näkynyt ketään. Vain kuumana höyryävä hodari pino. ”Santtuu!” Turbo huhuili. ”Tässä mä!” nainen vastasi ja astui huoneesta ulos. ”Mikä sulla on?” Moto kysyi. ”Miten niin?” nainen kysyi ja hymyili leveästi miehille. ”Sussa on jotain outoa,” Vinski tokaisi iskien silmää naiselle. Santtu siirsi kädellään miestä sivummalle. ”Ei minussa ole mitään outoa,” nainen vakuutteli. Kolmikko lähestyi naisen kasvoja ja katsoivat tätä tuimasti. ”Eipä yhtään ahdistavaa!” Santtu tokaisi ja huitaisi miehet läheltään pois. ”Miksi käyttäydyt sitten noin epäilyttävästi?” miehet tivasivat. Santtu nojasi pöytään kädellään. Jätkät seisoivat naisen edessä ja puristivat kädet eteensä. Santtu pyöritti päätään. ”Kerro,” Turbo vaati. Yhtäkkiä hän tunsi olkapäällään kosketuksen. Mies säpsähti hieman ja kääntyi ympäri. ”Lopettakaa Santun kiusaaminen,” musta hiuksinen nainen sanoi. ”Minni!” Turbo ilahtui ja pyöräytti naista ilmassa. Minni siirsi mustia hiuksiaan kasvoiltaan. ”Mikäs kenraalin tänne ajaa?” Moto kysyi ja istui ruokapöytään. Loputkin sankarit istuivat pöydän ääreen. ”Tulin hakemaan Leipäjuustolta, jotain mikä kuuluu Marsille,” nainen vastasi. ”Mitä? Leipäjuusto on ollut maassa melkein yhtä kauan kuin me,” Turbo ihmetteli. ”Tiedättekö Tulikivikaupungin katedraalin?” Minni kysyi. Jätkät nyökyttelivät naiselle. ”Vuosi sitten katedraalin alta löytyi esihistoriallinen pyhäkkö. Rontti epäili sen olleen isompikin valtakunta, mutta pyhäkkö oli ainoa minkä maanalta löysimme. Sinne ei ollut edes johtavaa polkua, vaan sisäänkäynti tapahtui lattialuukun kautta mikä katedraalin perällä oli. Oma veikkaukseni oli se, että pyhäkköön johtaneet sisäänkäynnit oli suljettu,” Minni kertoi. ”Miten asia liittyy Leipäjuustoon?” Moto kysyi. ”Tutkin pyhäkköä tarkemmin ja yritin etsiä siitä tietoa. Ja… vaikka ei olisi uskonutkaan niin pyhäköstä löytyi yllättävän paljon tietoa. Ja kävi ilmi, että maassa on samanlainen pyhäkkö,” ”Maan alla? Täälläkö?” Turbo kysyi keskeyttäen naisen. ”Kyllä täällä. Mikä on uskomatonta. Kuitenkin… kävin monesti pyhäkössä katsomassa ja tutkimassa sen sisältöä. Marsin pyhäkössä on ikuisuus malja, jonka tarkoituksena on pitää suuret sää muutokset tasapainossa keskenään. Veikkaan, että maassa on sama tilanne,” Minni jatkoi. ”Veikkaat? Miten voit veikata jotain tuollaista?” Vinski kiihtyi. Minni sulki silmänsä tuimasti. ”En ole käynyt maan pyhäkössä. Ja vaikka kirjallisuutta löytyy en pistä päätäni pantiksi niiden identtisyydestä,” nainen tokaisi. ”Liittyykö Leipäjuustolla oleva esine maljaan tai säiden tasapainoon jotenkin?” Santtu kysyi. Minni nousi sanomatta sanaakaan ylös ja poistui hetkeksi huoneeseen. Jätkät ja Santtu katsahtivat hiljaa toisiaan naisen oudolle käytökselle. Hetken päästä Minni saapui takaisin pöydän ääreen muutaman paksun kirjan ja rullatun paperin kanssa. Minni avasi toisen kirjan, jonka kuluneet sivut oli hapertuneet iän myötä. ”Leipäjuustolla on hallussaan ikuisuus kristalli. Sen voima on kaksijakoinen. Toisen osan pitäisi olla Marsissa ja toisen maassa. Kirjojen mukaan huhutaan, että nimenomaan kristallit pitävät Maan ja Marsin välin tasapainossa sekä lähes identtisinä planeettoina,” Minni kertoi ja näytti monivärisesti sykkivää kristallin kuvaa. ”Mistä Leipäjuusto on kristallin saanut?” Moto ihmetteli. ”Tietämättömiä on konnan tiet. Mutta et arvaakaan kuinka monta iltaa olen lukenut ja miettinyt aivan samaa asiaa. Kaikkein huolestuttavinta tässä on kumminkin ollut se, että aikojen alussa kristallin voima on kuulunut marsilaiselle hiirelle, jonka menehdyttyä voima on pantattu ikuisuus kristalliin, jottei tasapainot järky... Ja mitä ilmeisemmin vuosituhansia myöhemmin on rakennettu rauhan pyhäkkö juuri kristalleja varten,” Minni jatkoi puristaen kädet eteensä. ”Onko tästä tietoa, kuka se hiiri on ollut? Ja miksi juuri Marsissa? Eikö maassa ole ollut tällaista voimaa aikojen alussa?” Santtu pohti. ”Siihen maailman aikaan maassa on tapahtunut evoluution kiertokulkua, eikä maanpäällinen ihminen ollut vielä kehittynyt silloin. Tosin kun Marsissa evoluutio on tapahtunut huomattavasti aiemmin. Maa sai oman kristallinsa, kun ihminen oli ravintoketjun huipulla ja saavuttanut maanpäällä muutakin kuin puunuijan. Toisinaan huhutaan, että keskiajalla ensimmäinen hiiri ja ihminen on kohdannut, jolloin kristallit ovat löytäneet toisensa ja tasapaino planeettojen välille on saatu,” Minni selitti. ”Mutta sään hallitsevasta hiirestä ei ole tietoa?” Turbo varmensi. Minni pyöritteli päätään. ”Ei mitään hajua. Mutta kristallit on saatava takaisin paikoilleen, muuten planeetat ovat törmäyskurssilla keskenään, jonka seurauksena on, että planeettojen säät tuhoavat toisensa tasapainot ja sitä kautta kummatkin planeetat. Ja meillä ei ole kauaa aikaa… planeetat kohtaavat kerran tuhannen vuoden välein juuri samassa asennossa,” nainen jatkoi huolestuneena. ”Vähän rankempi duunipäivät tulossa pojat,” Moto venytteli. ”Huolestuttava tilanne. Kerrot vaan mitä tehdään ensin,” Turbo huokaisi. ”Meidän täytyy olla nopeita. Olen laskenut, että maa ja Mars kohtaavat toisensa kuunloppuun mennessä, johon on vain muutama päivä aikaa ja kenelläkään ei ole tietoa missä maan oma pyhäkkö on,” Minni selitti. Jätkät katsoivat huolestuneena toisiaan. ”Kuinka monta päivää tarkalleen?” Turbo täsmensi. Minni nosti kirjojensa alta muistivihon. Hän selaili vihkoa hätäisesti, mutta löysi pian etsimänsä. ”Laskujeni ja tiedon mukaan meillä on 5päivää aikaa,” nainen tokaisi ja antoi vihon miehelleen. Turbo selasi vihkoa mielenkiinnolla. Nainen oli tosiaan nähnyt paljon vaivaa, pyhäkköjen ja kristallien löytymisestä. ”Mitä olisi käynyt jos, ette olisi löytänyt pyhäkköä tai tietoa kristalleista?” Santtu kysyi. ”Kristallien elämä löytää aina jonkun, joka huolehtii, että kristallit löytävät omille paikoilleen, jos ne ovat hävinneet.” ”Miten voi olla mahdollista, että et vuosi sitten hoitanut tätä juttua loppuun?” Vinski varmensi. ”Minulla meni vuosi kasata teorian kaikki tieto. Kaiken lisäksi aikaa ei kuukaudessa hirveästi jäänyt, kun piti taistella Marsin aavikolla plutolaisia vastaan,” Minni selitti ja sai miehen hiljenemään. ”Onneksi olet saanut näin paljon hyvää tietoa. Tästä on hyvä aamulla jatkaa,” Turbo tokaisi ja nousi seisomaan.

Minni kasasi kirjansa ja muistiinpanonsa samaan kasaan, kun Santtu siivosi hodari jäämät pöydältä. ”Haittaako, jos lainaan muistikirjaasi yön ajan?” Turbo kysyi naisen takaa painaen päänsä tämän olkapäälle. ”Mihin olet menossa?” nainen kysyi hämmentyneenä. ”Tulostaululle, niin kuin aina,” mies vastasi ja suukotti Minnin poskea. ”Ei teidän tarvitse. Sen kun nukutte täällä,” Santtu vastasi hyväntuulisena. Minni katsoi huvittuneena miestä, joka hyväksyvästi kohautti hartioitaan. ”Mää voin kertoa kyllä siitä lisää, jos jaksat vain kuunnella,” Minni naurahti. ”Sua? Kuunnella? Mhmm… aina,” mies vastasi ja silitti naisen kylkeä. Santtu petasi prätkähiirille pedit korjaamon perälle olevaan huoneeseen. Minni oli saanut varahuoneen, joka löytyi yläkerrasta. Turbo tosin oli kasannut petivaatteensa Minnin luokse, koska halusi naiselta kuulla lisää kristalleista ja planeettojen välisestä tasapainosta. ”Pyydän. Älkää valvoko myöhään tai pitäkö minua hereillä,” Santtu tokaisi väsyneenä. ”Älä huoli. Emme valvota,” Minni hymyili vaisusti naiselle ja jatkoi selventämistä muistiinpanoistaan Turbolle, joka istui naisen takana kuunnellen mielenkiinnolla. ”Hyvää yötä,” nainen toivotti. ”Hyvää yötä,” kuului yhteinen ääni korjaamolta.

9/1/2020, 20:27

Aamulla Minni oli levittänyt kirjat takaisin pöydälle. Hän yritti keskittyä etsimään maan pyhäkön sijaintia. ”Kahvia?” Santtu kysyi kaksi kuumana höyryävää kuppia kädessään. ”Kiitos,” nainen vastasi ja vastaanotti kupin naiselta. ”Löytyykö mitään?” Santtu kysyi ja istui naisen seuraan. ”Ei vielä. Maan pyhäkkö on hankalampi löytää, kun taas Marsin,” Minni pohti haroen hiuksiaan. ”Mää mietin…” ”Ai mitä?” ”Nämä kirjathan ovat Marsin?” ”Niin?” ”Lähetäänkö Chicagon kirjastoon. Katsomaan löytyisikö sieltä enemmän tietoa maan pyhäköstä,” Santtu ehdotti. ”Sää oot nero. Lähdetään!” Minni innostui. ”Jätetään jätkille kirje, että mihin ollaan menty,” Santtu sanoi ja nousi ylös. ”Käyn kanssa vaihtamassa vaatteita,” Minni naurahti ja nousi seisomaan.

Minni avasi yläkerran oven varovaisesti. Turbo nukkui keskellä sänkyä. Minnin muistivihko roikkui miehen kädessä lähellä lattiatasoa. Minni ei voinut, kuin hymyillä. Mies oli suloinen kyllä, oli hän sitten hereillä tai unessa. Minni otti vihon varovaisesti miehen kädestä ja nosti sen läheiselle työtasolle. Minni kaivoi varovaisesti laukkuaan ja nosti itselleen päivävaatteita. Vaikka hän usein pukeutui armeijan vaatteisiin, oli hän tätä varten pakannut muutaman arkivaatteen mukaansa. Nainen puki yllensä tummat farkut. Hän laski yöpaitansa takaisin kassiinsa ja puki ylleen valkean t-paidan. ”Huomenta,” kuului uninen ääni naisen takaa, kun hän sai t-paidan helman suoristettua. ”Huomenta,” nainen henkäisi ja nosti hiuksensa paidan alta. ”Mihin sää olet menossa?” Turbo kysyi. Minni kurottautui miehen ylle ja suukotti tätä hellästi. ”Me käydään Santun kanssa kirjastossa. Te voitte lepäillä rauhassa täällä,” nainen vastasi. ”Olisitte herättäneet. Olisitte saaneet universumin parhaan kyydin,” Turbo sanoi venytellen pienesti. Minni naurahti hyväntuulisena. ”Tiedän. Mutta löydämme kyllä perille itse. Sitä paitsi kirjastossa pitää olla hiljaa, johon valitettavasti te ette edes pysty,” Minni nauroi ja sai miehen kaappaamaan tämän viereensä. Minni nauroi hyväntuulisena ja yritti miehen alta päästä istumaan. ”Pääset, kun maksat velkas,” mies naurahti ja sai naisen suukottamaan tätä. Tämän jälkeen mies nousi ylös naisen yltä ja auttoi tämän seisomaan. ”Sää voit täällä jatkaa tutkimista. Tulee muuten kiire,” Minni kertoi huolissaan miehelle. ”Hei. Kaikki järjestyy. Kristallit valkkasi hyvin, jos meidän pitää estää planeettojen tuhoamiset,” Turbo kannusti. ”Olet oikeassa,” Minni henkäisi ja halasi miestä ennen lähtöä.

Santtu siirsi moottoripyöräänsä juuri ulos, kun nainen saapui alakertaan. ”Oliko sulla moottoripyörää mukana?” nainen kysyi. ”Lainaan Turbon,” nainen vinkkasi taaksepäin peukalollaan. Turbo käveli samaan aikaan alakertaan ja ei voinut olla kuulematta naisen kommenttia. ”Anteeksi. Kuulinko oikein?” Turbo kysyi ja sai Minnin hymyn korviin. ”Lainaan sun moottoripyörää! Oma, kun on Marsissa!” nainen naurahti. ”Aha!” Turbo vastasi hyvin hämmentyneenä. Minni ja Santtu nauroi ääneen. ”Tuota. Ihan vain sellainen kysymys… mitä, jos tarvitsen pyörääni, kun Leipäjuusto iskee?” mies kysyi puristaen kädet eteensä. ”Te romutitte eilen Leipäjuuston suunnitelmat ja tornin. Nauttikaa nyt kerrankin vapaapäivästänne,” ”Ja jos Leipäjuustosta kuuluu jotain, niin tuutte kirjaston kautta hakemaan sun pyörän matkaan,” Minni jatkoi ja silitti miehen rintaa. Turbo huokaisi hyväksyvästi ja silitti naisen selkää. ”Hyvä on. Mutta et naarmuta sitä,” mies ehdotti. ”Se olisi kuule meidän suhteen loppu jos sen tekisin,” nainen naurahti nostaen kypärän matkaansa. Turbo siirsi pyöränsä ulos ja auttoi Minnin pyörän selkään. ”Kaikki menee hyvin,” Minni naurahti ennen kuin katosivat Santun kanssa horisonttiin.

Kirjastolle päästyään naiset pohtivat minne he menisivät ensimmäisenä. ”Katsotaanko tietokoneelta, olisiko sopivaa materiaalia, jolla löytäisimme pyhäkön?” Santtu kysyi. ”Kuulostaa hyvälle. Onneksi täällä on rauhallistakin,” Minni vastasi. Naiset suuntasivat kirjaston perällä olevien tietokoneiden luokse. ”Voisiko hakuun etsiä saman tyyppisiä kirjan nimiä joita sulla on mukana?” Santtu pohti oman koneensa äärellä. ”Se voisi olla yksi vaihtoehto. Mää yritän etsiä tietokoneelta tietoa,” Minni vastasi irrottamatta katsettaan koneesta. Naiset tekivät muistiinpanoja pienille lapuille tiedosta mitä löysivät. He istuivat pidemmän aikaa tietokoneilla. ”Mulla on listattu, nyt useampi kirja. Käyn katsomassa ne tähän,” Santtu hihkaisi. ”Joo. Määkin olen löytänyt useamman tietolähteen. Voidaan niitäkin tutkia tarkemmin korjaamolla,” Minni vastasi hymyillen. ”No joo. Tuon kypärän kanssa tutkiminen on varmasti haaste,” Santtu naureskeli ja sai Minninkin hyvälle tuulelle. Minni kirjoitti loput linkit ylös itselleen ja sulki tämän jälkeen tietokoneen. Hän siirtyi tutkimaan Santun löydöksiä. Hän kuuli märkien kenkien narskuntaa takanaan. Hän näki tietokoneen ruudun heijastuksesta takanaan rasvaisen yksilön. ”Rasvanahka?” nainen kuiskasi tuimasti. ”Täällä kirjastossahan on rotta ongelma,” mies vastasi ja yritti naisen napata otteeseensa. Minni iski miestä kyynärpäällään leukaan, jotta tämä lensi hieman taakse päin. Rasvanahan yritys ei kuitenkaan jäänyt kertaan, vaan yritti uudelleen napata naisen. Tällä kertaa Minni sai potkaistua ja heitettyä miehen, niin että muutama hylly kaatui, kun Rasvanahka yritti öljyn liukastamana nousta takaisin seisomaan. ”Mitä täällä tapahtuu?” Santtu kysyi palatessaan kirjojensa kanssa. ”Se on Rasvanahka! Nyt mennään!” Minni vastasi terhakasti ja sammutti nopeasti koneet perässään sekä napaten muistiinpanot mukaansa.

”Teillä on häirikkö kirjaston perällä,” Minni vastasi virkailijalle, samalla kun Santtu sai lainattua kirjat mukaansa. Virkailija oli hieman ihmeissään, mutta soitti vartiointipartiota paikalle. ”Mistä toi rasvainen nuhjus tiesi tulla juuri tänne?” Santtu ihmetteli ja nosti kirjat moottoripyörän satulalaukkuun. ”Leipäjuusto saattoi nähdä meidät matkalla tänne,” Minni tokaisi vakavasti. ”Lähdetään ennen, kuin ollaan pahemmassa pulassa,” nainen jatkoi. ”Se on myöhäistä hiiru,” Rasvanahka naurahti. ”Maan vartioista tai poliiseista ei ole näköjään mitään hyötyä,” Minni tokaisi tympeänä. Naiset olivat piiritettynä. Huomaamattomasti Minni painoi Turbon moottoripyörän radiopuhelimen päälle. ”Pomo haluaa, juuri sinut toimistoonsa,” Rasvanahka tokaisi ja osoitti Minniä. ”Harmillista sinänsä, että mulla on aikataulu täysi aina, kun Leipäjuusto kutsuu. Joten joudun valitettavasti kieltäytymään,” Minni valitteli, mukamas pahoitellen miehelle. ”No sitten sun on, varmasti pakko lähtee väkisin,” Rasvanahka ärhenteli ja naksautti sormiaan. Minni katseli ympärilleen, kun hanttapulit alkoivat joka suunnasta lähestyä naisia. ”Sää tuut olemaan niin pulassa,” Minni vastasi miehelle. ”Ai niinkö?” mies kysyi. ”Mmm joo,” naiset vastasivat kädet puristuksissaan miehelle. Samaan aikaan hanttapuleja alkoi lentämään ilmaan. ”AAAaaaaaa,” Rasvanahka huusi, kun Moto nappasi miehen matkaansa. Turbo hyppäsi samaan aikaan miehen kyydistä ja iski muutaman hanttapulin mennessään. ”Kaikki hyvin?” Turbo kysyi. ”Ei meillä koskaan mitään hätää ollutkaan,” Minni nälväisi miehelle. Minni siirtyi moottoripyörän toiselle penkille tehden Turbolle tilaa. Moottoripyörä hyrähti tyytyväisenä. ”Vinski! Läpimurto 34,” Turbo huusi ja sai valkean hiiren avukseen. Jätkät auttoivat naiset hanttapulien muurin läpi. ”Menkää edellä! Tullaan perässä,” mies sanoi ja auttoi Minnin kyydistään. ”Nähdään korjaamolla,” Santtu sanoi ja nappasi Minnin kyytiinsä. ”Jaaha pojat! Nyt ärsytitte väärät hiiret!” Vinski uhosi kädet puuskassa valmiiksi pelokkaille miehille. Jätkät kaasuttivat pyöriinsä vauhtia, kun hanttapulit lähtivät jätkiä karkuun. ”Moto kuuletko? Nämä urpot lähtivät karkuun,” Turbo naurahti radiopuhelimeensa. ”Ei kauas pötki, jos musta riippuu,” Moto vastasi yhtä hyväntuulisena.

”Huh…huh… Meinasi käydä huonosti. Mistä jätkät muuten tiesivät tulla juuri sillä hetkellä paikalle?” Santtu pohti, kun nousi moottoripyöränsä selästä. ”En mää ihan huolimaton ole Rasvanahkaa vastaan!” Minni vastasi ja auttoi naista kantamaan kirjat sisälle. ”Sää pyysit jätkät paikalle,” Santtu naurahti. ”Totta kai pyysin. Annetaan niiden kato kiillottaa sankarikilpeensä, kun me voidaan selvittää pyhäkön paikkaa,” Minni vinkkasi naista sisälle perässään. Santtu pyöritteli silmiään ja kantoi loput kirjat naisen perässä sisälle. Räjähteiden pauke kantautui tallin asti. ”Taitaa olla hauskaa,” Santtu pohti. Uusi räjähdys tuli lähempää ja sai yhden vaasin tippumaan hyllyltä suoraan Minnin syliin. ”Vissiin?” nainen vastasi hämmentyneenä. Minni nostin vaasin pöydälle. Minni nosti taskustaan nipun papereita, joita oli kirjastossa kirjoitellut. ”Onneksi meilläkin on paljon tekemistä. Voima kahvit?” Santtu kysyi. ”Todellakin ja vaikka koko pannullinen,” Minni vastasi. ”Mun tietokone on mun huoneessa, jos voisit hakea sen,” Santtu huikkasi. ”Joo… totta kai,” Minni vastasi ja kiipesi yläkertaan hakemaan Santun tietokoneen. Muutama räjähdys kantautui vielä, kunnes kylmäävä hiljaisuus jäi roikkumaan Chicagon ylle. Minni laski koneen pöydälle. Raskas hevimetallin soiminen sai naisen naurahtamaan. ”Ootko muuten syönyt mitään?” Santtu kysyi hämmentyneenä. ”Juu. Löysin puurohiutaleita kaapissa niin söin ennen, kuin sinä heräsit,” Minni vastasi hymyillen. ”Puuro on nössöille,” Turbo vastasi ja halasi naista tiukasti. ”Sanoitko ihan tosissasi tuon?” Minni kysyi ivallisesti virnistäen. ”Taidan perua sanomiseni,” mies vastasi ja päästi naisesta irti. ”Löysittekö mitään?” Moto kysyi kiinnostuneena, vaikka hän ei mikään lukutoukka ollutkaan. Minni antoi kirjoja miehille ja esitteli nettisivuja mitä oli löytänyt. ”Voisiko siis olla mahdollista, että pyhäkkö ei ole Chicagosta?” Turbo pohti. ”Se on iso todennäköisyys, ettei pyhäkkö ole Chicagossa,” Minni vastasi. ”Vaan missä?” Vinski mietti. ”Kaikki pyhäkön tietolähteet viittaisivat aavikolle,” Minni pohti. ”Aavikolle?” Turbo kysyi. Minni näytti mietteliäältä. Hän laski kirjaa kädestään sen verran, että hänen kasvojensa ilmeestä pystyi näkemään ilmeettömyyden. ”Mitä pohdit?” Turbo kysyi. ”Miksi en tajunnut tuota,” ”Ai mitä?” ”Marsin pyhäkkö on aavikolla. Se on ollut aavikko jo ennen sotaa,” ”Mutta jos pyhäkkö on aavikolla, niin eikö Tulikivikaupunkikin ole?” ”On! Tulikivikaupunki on aavikkokaupunki!” Minni tarkensi. ”Maassa on useampi aavikko, mutta suurin niistä on Sahara,” Santtu kertoi. ”Täytyisi löytää tarkkatieto, jotta osaamme mennä oikealle,” Minni pyöritteli päätään.

Hiiret ja Santtu tutkivat tietoja iltaan asti. Yöhön mennessä Vinski ja Moto olivat ottaneet rennomman asennon sohvalta ja retkisängyllä. Santtukin pilkki, mutta Minni pysyi skarppina. Turbo nojasi nukahtaneena pöytää vasten. ”Pitäisikö meidän mennä nukkumaan?” Santtu kysyi musta hiuksiselta naiselta. ”Mmmmm,” Minni hymähti. ”Sun miehesikin on nukahtanut,” Santtu naurahti ihastuneena. Minni käänsi katseensa Turboon ja hymyili rakastavasti. ”Ehkä nää tiedon keruut oli tässä tältä päivältä,” Minni henkäisi ja venytteli pienesti. Minni hieroi kevyesti miehensä selkää, joka hieman säikähti hereille. Minni nosti miehen kädestä kirjan ja laittoi sen pöydälle. ”Mennään nukkumaan,” Minni kuiskasi ja pyysi miestä nousemaan. ”Hyvää yötä,” Minni toivotteli Santulle, joka jäi vielä sammuttelemaan valoja. ”Hyvää yötä,” Santtu vastasi. Hän nosti Motolle peiton, koska ei ollut vierashuoneeseen nukahtanut. Hän testasi ulko-ovet vielä ennen, kun kapusi omaan huoneeseensa.
Hiiret olivat sikeässä unessa, kun tallin ulko-ovi tiirikoitiin hiljaa auki. Rasvanahka, hanttapuleineen hiipi tallin sisälle. He ottivat muutaman kuvan hiirten muistiinpanoista. ”Vai tää oli teidän suunnitelmanne. Odottakaapas vain, kun herra Leipäjuusto saa teidän suunnitelmat selville,” mies kuiskasi ennen, kuin poistui tallista miestensä kanssa.

Aamulla hiiret ja Santtu olivat päättäneet viettää aamupäivän tallin ulkopuolella. Minniä tosin tilanne huoletti. Heillä oli kolme päivää aikaa selvittää pyhäkköjen sijainnit ja viedä kristallit oikeille paikoilleen. Minni siirsi hiuksiaan tuulen mukana. He olivat pysähtyneet läheiselle kukkulalle, josta aukeni näky Chicagoon. Minni istui puisen penkin kaiteella ja piti käsiään tiukasti yhdessä. Turbo tuli naisen takaa ja yllätti tämän jäätelöllä. ”Jäätelölläkö kaikki hoituu?” Minni kysyi ja otti vastaan tuutin. ”Ei hoidu. Mutta ajattelin, että pieni piristys olisi paikallaan,” mies vastasi istuen naisen viereen. ”Mää olen vain huolissani. Meidän aika loppuu kesken,” Minni vastasi huolestuneena. ”Eikä lopu. Kaikki järjestyy,” mies kannusti. ”Miten voit olla noin varma? Mitä, jos epäonnistumme?” Minni henkäisi. ”Meidän on pakko yrittää,” Turbo vastasi ja otti naisen kainaloonsa. Räjähdys kaupungissa sai hiiret hereille. ”Leipäjuusto on erityisen aktiivisena jostain syystä,” Moto vastasi. ”Mennään katsomaan mitä se lohi-punkero aikoo,” Turbo komensi.

Hetken kuluttua hiiret ja Santtu saapuivat Chicagon keskustaan, jossa Leipäjuuston koneet porasivat isoja reikiä lähellä Leipäjuuston tornin raunioita. ”Kasaako ne tornin itse?” Moto pohti. ”Ei käy ainakaan Leipäjuustolle kalliiksi,” Vinski sanoi. Räjähdys heidän takaansa sai heidän lentämään moottoripyörineen metrien päähän. ”Oletteko kunnossa?” Turbo huolehti. ”Joo emmeköhän,” Minni vastasi ja nousi seisomaan. Muutkin seurasivat perässä. ”Hahah luulisi teillä olevan muutakin tekemistä, kuin kyhnöttää maassa!” Leipäjuusto sanoi. ”Mistä sinä sen tiedät?” Vinski ärhenteli. ”Tätä te kumminkin etsitte!” Leipäjuusto sanoi pyöritellen säkenöivää kristallia kädessään. ”Kristalli!” Minni henkäisi. ”Tuoko se on?” Moto kysyi. Minni nyökkäsi. ”Onnittelut kenraali! Olet jäljillä. Onneksi professorini löysi etsimäsi,” Leipäjuusto hihkui. ”Mitä?” Minni ärähti. ”Maan pyhäkkö. Onnea etsintää,” Leipäjuusto sanoi ja naksautti sormiaan. Leipäjuuston konnat hyökkäsivät sankareiden kimppuun. Kaiken tämän keskeltä Minni pystyi ohittamaan Leipäjuuston konnat, ja hyökkäämään Leipäjuuston kimppuun. Hän halusi kristallin, jotta voisi pelastaa planeetat. Rasvanahka nappasi naisen kiinni, juuri ennen kuin nainen sai otteensa Leipäjuustosta. ”Hyvä yritys kenraali,” Leipäjuusto sanoi. ”Mitä sää hyödyt kristallista?” Minni kysyi. ”Voi kuule, kun planeetat tuhoavat itse itsensä… niin et arvaakaan, kuinka paljon varoja kaksi planeettaa tuhoutumisillaan tuottaa. Pluto nousee planeettojen herraksi, kun ei ole enää maata tai Marsia,” mies selitti lähellä naisella kasvoja. Minnin ilme oli järkyttynyt. ”Ei onnistu, jos minusta ja jätkistä riippuu,” nainen vastasi ja yritti irrottautua Rasvanahan otteesta. ”Onnea yrityksille. Anna mennä Rasvanahka…” Leipäjuusto sanoi ja antoi merkin miehelle. Rasvanahka alkoi puristamaan otettaan tiukemmaksi. Minni yski hieman, kun tunsi puristusvoiman ympärillään. ”Nuikkiiiiii,” Leipäjuusto huuteli. ”Niin teidän cheddarsulatejuustoisuutenne,” mies mateli. ”Lähetä hiiret tutkimaan maan pyhäkkö. Eikä heitä tarvitse tuoda takaisin,” Leipäjuusto tokaisi ja mulkaisi hiiriä. Minni hermostui miehen ehdotukselle ja potkaisi Rasvanahkaa polveen. ”Turbo apua!” Minni huusi. Nuikki yritti samalla hyökätä naisen kimppuun, mutta Moto iski hänet kauemmaksi. ”Yrittäkää sulkea siirrin!” Minni huusi ja juoksi Leipäjuustoa kohden. Jätkät ja Santtu juoksivat siirtimen luokse. Minni iski Leipäjuuston maahan kumoon. Hänen povitaskussaan ollut kristalli lensi kauemmaksi. Minni syöksyi kristallia kohden juosten. ”Tää laite kuumenee,” Santtu henkäisi, kun laite ei sammunutkaan. Minni sai kristallin käteensä. ”Se on mun,” Leipäjuusto ähkäisi ja tarrasi naisesta kiinni. ”Irti minusta!” Minni komensi. Turbo ja Moto olivat tulossa auttamaan naista, kunnes Leipäjuusto iski Minnin seinää vasten. Kristalli otti samalla osumaa ja valo kirkastui naisen sormien välissä. ”Kristalli halkesi!” Minni huusi. ”Kristalli tänne!” Leipäjuusto huusi ja heitti naisen mennessään. Kristalli tippui naisen kädestä. ”NYT!” Leipäjuusto huusi kompuroiden. ”EI!” Minni huusi. Minnin ja Leipäjuuston osuma mursi kristallin lopullisesti, joka räjähdysmäisesti aiheutti suuren savupilven. ”Kaikki maihin!” Santtu huusi, kun siirrin ylikuumeni. Kävi suuri välähdys ja kristallin aiheuttama värikäspöly valaisivat Chicagon kadut. Leipäjuusto nosti päänsä käsiensä alta ja katseli ympärilleen. Hän sai näkökenttäänsä vain omat konnansa, mutta hiiret olivat kadonneet. ”Onnistuin!” mies henkäisi ja nousi seisomaan. ”Ööö missä hiiret?” Rasvanahka pohti. ”Siellä missä saavat katsella planeettojen tuhon,” plutolainen vastasi ilkeästi naureskellen.

Välähdys ja pehmeä hiekka pehmustivat prätkähiirten laskua. ”Ou. Mun sielu tais jäädä Chicagoon!” Vinski valitti. ”Ai onks sulla sielukin?” Moto kysyi. ”Nyt ei ole aikaa nahistella!” Turbo komensi. Santtu nousi haperoiden seisomaan. ”Oletteko kunnossa?” Turbo kysyi. ”Minä olen, mutta entä Minni?” Santtu kysyi. ”Missä Minni on?” Turbo kysyi huolestuneena. ”Täällä!” Minni huusi ja nousi seisomaan. ”Oletko kunnossa?” Turbo kysyi ja tuki naista seisomaan. ”Joo… enköhän minä,” Minni vastasi henkäisten ja rupesi yskimään voimakkaasti. ”Sun yskässä on savua,” Moto vastasi, kun Minnin yski värikästä savua. ”Mulla on outo olo!” nainen vastasi ja nojasi polviinsa. ”Missä me ollaan?” Vinski kysyi. Minni nosti kanssa itsensä suoraksi, kun huono-olo alkoi helpottumaan. Minni ja Turbo siirsivät katseensa taivaalle, josta paahtoi vaan polttavan kuuma aurinko. ”Me ollaan aavikolla,” Santtu sanoi huokaisten. ”Mun olo ei tästä helpotu,” Minni vastasi ja hän nojasi vain Turboon. ”Onko sulla kristallia?” Turbo kysyi. Minni pyöritti surkeana päätään. ”Se hajosi, kun Leipäjuusto yritti ottaa sen multa,” Minni vastasi ja sai kaikki huolestuneiksi.

11/1/2020, 01:11

”Siis voidaanko kerrata? Me ollaan siis aavikolla?” Vinski kysyi tuskissaan. ”Kyllä, mutta vaikea sanoa, että millä niistä!” Santtu totesi. Horisontissa ei näkynyt kuin kultaisena kimmeltävää hiekkaa. Minni oli joutunut istuutumaan, koska hänen olonsa oli heikentynyt huomattavasti. Vaikka oli kuuma ja hiki tuntui turkin seassa lähes pakahduttavalle, Minni tiesi ettei heikko-olo johtunut siitä. ”Miksi Leipäjuusto lähettäisi meidät, suoraan sille aavikolle missä pyhäkkö sijaitsisi?” Turbo kysyi ja istui Minnin viereen. ”Varmaan juuri siksi, ettemme löytäisi sitä ja planeetat tuhoutuisivat,” Minni henkäisi ja tuki päätään kädellään. ”Onko kaikki hyvin?” Turbo kysyi huolissaan ja sai muidenkin mielenkiinnon heräämään naisen voinnista. ”Ei, mulla on heikko-olo. Tuntuu, että mun voimat ehtyy koko ajan,” Minni vastasi. ”Sää oot kyllä todella kalpea,” Santtu totesi ystävänsä edessä. Minni hieroi ohimoaan voimakkaasti. ”Lähdetään katsomaan löytyykö täältä mitään?” Turbo sanoi tomerana. Jätkät nyökkäsivät ja lähtivät kohti moottoripyöriään. Leipäjuusto ei ollut laskenut miinustaa jätkien moottoripyöriä suunnitelmastaan. Turbo auttoi Minnin prätkänsä kyytiin. ”Pystytkö istumaan takana?” mies kysyi huolissaan. Minni piti edelleen päätään. Hänen olonsa heikkeni, heikkenemistään. ”Eli et,” Turbo sanoi ja nosti naisen eteensä istumaan. ”Ei varmaan auta, kuin ottaa suunnaksi suoraan eteenpäin,” Santtu ehdotti. ”Täytyy vissiin ottaa mönkkärit käyttöön. Prätkät eivät liiku tällä hiekalla mitenkään,” Moto ehdotti. ”Miten teidän prätkät ei liiku tällä aavikolla, jos ne liikkuu kumminkin Marsin aavikolla?” Santtu pohti äreänä. ”Marsin aavikon hiekka on tiiviimpää ja kovempaa,” Minni sanoi rauhoitellen naista. ”Minni on oikeassa. Tämä hiekka on liian hienoa ja pehmeää,” Turbo sanoi ja painoi prätkänsä punaista nappia. Vinski ja Moto tekivät samoin ja yhdellä painalluksella prätkät sai nelipyörät alleen.

Jätkät olivat ajaneet useamman kilometrin kuumalla aavikolla tuloksetta. ”Ei täällä ole mitään,” Vinski huusi. ”Ajetaan hetki vielä, sitten pysähdytään ja keksitään uusi suunnitelma,” Turbo ohjeisti. Minni oli hänen sylissään todellisuuden rajamailla. ”Minni tarvitsee apua!” Moto huusi. ”Siksi just,” Turbo jatkoi. Hetkeä myöhemmin jätkät pysähtyivät suuren hiekkadyynin päälle. Polttava aurinko sai jätkien olot tuskalliseksi. Turbo kohotti hieman Minniä pystyyn sylissään. Hän riisui nahkaliivinsä ja viikkasi sen moottoripyörälaukkuunsa. Vinskikin riisui huivinsa, kun tuntui, että se kuristi kaulalla. ”Ei ketään missään. Ja mistä me tiedetään ajaudutaanko me kauemmaksi esimerkiksi lähimmästä kylästä,” Moto totesi ja riisui raskaan rintapanssarinsa. ”Ei me tiedetäkään,” Santtu huokaisi huolestuneena. ”Pitäisikö meidän suojautua jotenkin nyt?” Moto kysyi. ”Olisi varmaan hyvä. Vai mitä Minni?” Turbo kysyi. Minni oli kalvennut kokonaan ja hänen beigen harmaa turkki oli muuttunut lähes valkeaksi. ”Minni?” Turbo kysyi ja nosti naisen moottoripyörän selästä. Hän nosti naisen kypärän pois tämän päästä. ”Minni?” Turbo kysyi huolestuneena ja yritti kevyesti ravistaa naista hereille. ”Minni on menettänyt tajuntansa,” Turbo sanoi ja sai Santun ottamaan muutaman juoksuaskeleen paria kohden. Santtu tunnusteli naisen pulssia. ”Minnin ruumiinlämpö on matala, mutta syke tuntuu normaalille,” nainen sanoi. ”Hei kaverit!” Moto aloitti. ”Mitä?” Turbo kysyi. ”Kohta ollaan mekin tajuttomia,” mies sanoi ja osoitti horisontissa näkyvää alkavaa hiekkamyrskyä. ”Voi luoja!” Santtu sanoi. Hiekkamyrsky kohisi ystävyksiä vasten, kuin höyryjuna. Ei aikaakaan, kun viisikko oli hiekkamyrskyn silmässä. ”Miten me päästään pois?” Santtu huusi ja peitti silmänsä. ”Ei kai mitenkään,” Turbo huusi. ”Musta tuntuu, että mää lähden lentoon!” Moto jatkoi suojaten kanssa kasvojaan, vaikka kypärä oli päässä. ”Tää vaan pahenee!” Vinskin ääni kuului kaikuvana ja mies hävisi näkyvistä. ”Vinski!” Santtu huusi ja katosi miehen tavoin näkyvistä. ”Hiekkamyrsky iskee meidät mukaansa,” Moto huusi. Myös hän, Turbo ja Minnikin imeytyivät prätkineen hiekkamyrskyn silmään.

Luolassa kaikui voimakas huuto, kun prätkähiiret yksitellen putosivat korkean luolan pohjalle. ”Oletteko kunnossa?” Santtu kysyi ja keräili itseään maassa. ”Missä Minni?” Turbo kysyi. Kaikki katselivat ympärilleen, mutta naista ei näkynyt missään. ”Tuolla!” Moto huusi. Hiekkamyrsky iski naista kohti lattiatasoa. Tajuissaan olleet hiiret ja Santtu olivat jotenkin pystyneet kontrolloimaan laskuaan. Minni oli tajuton ja pudotus saattaisi vahingoittaa naista pahasti. ”Moto! Tule!” Turbo huusi ja miehet juoksivat auttamaan naista. Juuri ennen lattiaa… ”Pelastus auttamus!” huusi tumma hahmo, jonka sauvasta heijastui kirkas valo. ”Aaaaa,” sankarimme huusivat ja suojasivat silmänsä. Minnin vauhti pysähtyi ennen maata. Kimmeltävä hienon hieno pilvi kannatteli naista. Jätkät ja Santtu nousi hämmentyneenä katsomaan, kun nainen leijui ilmassa. ”Minni!” ”EI! Älkää koskeko!” hahmo huusi ja klenkkasi sauvansa avulla ystävysten luokse. Jätkät ja Santtu perääntyivät hieman Minnin luota. Lyhyt hahmo nousi suuremmalle kivelle. Hän heilautti kevyesti sauvaansa ja samaan aikaan pilvi kantoi Minnin hahmon luokse. Hahmo siirteli kättään Minnin kehon yllä. ”Ei voi olla totta!” hahmo henkäisi silmät kiiluen. Jätkät katsahtivat toisiaan kysyvästi. ”Öö anteeks,” Turbo huusi ja otti hahmoon askeleen lähemmäksi saaden samalla hahmon huomion itseensä. ”Mikä Minnillä on?” mies jatkoi. ”Minni?” hahmo kysyi, johon sai Turbon nyökkäisyn. ”Selvittelen asiaa,” hahmo sanoi tomerana ja siirsi katseensa takaisin Minnin. ”Saanko kysyä kuka sinä olet?” Moto kysyi ja astui veikkansa viereen. ”Ei puhuta täällä! Tulkaa!” hahmo sanoi ja ohjasi sankarit mukaansa. Hahmo heilautti sormeaan ja sai Minniä kantavan pilven liikkumaan myös perässään. ”Noita!” Vinski kuiskasi ja sai Turbon mulkaisemaan tätä.
He siirtyivät suuren kultaiseen saliin. Takana oleva kallion liike sai sankarit varuilleen. ”Mitä ihmettä?” Santtu kysyi. Kallion seinä umpeutui ja sulki heidän kulkureittinsä. Hahmo laski Minnin kultaiselle tasolle, pilven pehmustaessa naisen alla. Nelikko katsoi hämmentyneenä ympärilleen, jonka jälkeen siirsivät katseensa hahmoon. Hahmolla oli sammaleen vihreä viitta ja vaatteet yllään. Suippokorvat kertoivat, ettei hahmo ollut ihminen. Hahmolla oli suuret vihertävät silmät ja sauva oli kiertynyt kahdesta isosta puunoksasta, joiden päät suojasivat isoa punaista kiveä. Hahmo oli vanhempi mies henkilö, jonka valkea parta roikkui lattiatasossa. ”Istukaa lapset!” hahmo sanoi ja osoitti suuria istuimia. Nelikko katsoi hieman hämmentyneenä toisiaan, mutta suostuivat miehen ehdotukseen. Turbo katsoi olkansa yli Minniä, jonka kalpea olemus herätti miehessä suurta huolta. ”Huoli… se on suuri välittämisen merkki,” hahmo sanoi suoraan miehen edestä ja osoitti sormellaan tätä. ”Tuota… joo niin varmasti onkin,” Turbo empi. ”Missä oikein ovat käytöstapani? Teetä, kahvia, carobea!” hahmo sanoi innostuneena. ”Tuota ei kiitos,” Turbo sanoi puristaen päätään. Myös muut pyörittelivät päitään. ”Ai no… ottakaapa nuo hökötykset päästänne. Olette Marsista…” hahmo komensi. Jätkät empivät hetken… ”No hopi hopi, en minä tästä enää nuorru,” hahmo hoputti. ”Tuota voisitko nyt, kertoa kuka olet?” Santtu kysyi varovaisesti ja sai hahmon hymyilemään hänelle hellästi. ”Niin suloiset kasvot, mutta voima ja rohkeus sisällä on todella suuri,” hahmo sanoi ja osoitti naisen sydäntä. Santtu huokaisi hyväksyvästi. ”Ja sinä! Sinulla on voimaa yhtä paljon kuin tuhannella miehellä,” hahmo jatkoi ja osoitti Motoa. Moto katsoi hämmentyneenä Turboa, joka kohautti harteitaan. Vinskiä taas rupesi naurattamaan hahmon puhetyyli. ”Sinä! Tyhmä, kuin saapas, mutta silti lojaalein ystävä!” hahmo sanoi ja sai Vinskin vakavoitumaan. ”Tyhmä?” mies ärähti ja sai Santun estelemään häntä. Santtu pyöritteli miehelle päätään ja käski ilmeellään lopettamaan. ”Sinä taas! Tulet mieleen yhdestä vanhasta legendasta. Ystävä, lojaalinen ja älykäs mies, pitää muurinsa kasassa!” hahmo sanoi osoittaen henkäisten Turboa. ”Muurinsa?” Turbo kysyi hämmentyneenä. ”Miehensä… soturinsa!” hahmo vakuutteli ja esitteli Turbon ystävät. Turbo nyökkäsi ymmärtääkseen hahmon pointin. ”Ja hän…” mies henkäisi todella syvään. Hahmon silmissä paistoi kaipuu, kun hän käveli Minnin luokse. ”Olen odottanut tätä hetkeä monta miljoonaa vuotta!” hahmo jatkoi ja silitti varovaisesti Minnin kasvoja. ”Siis oletko sää monta miljoonaa vuotta vanha?” Vinski kysyi hämmentyneenä. ”Yhtä vanha, kuin aika itse!” hahmo vastasi sulkien silmänsä. Turbo nousi seisomaan ja käveli Minnin luokse. ”Rakastettu?” hahmo kysyi ja sai miehen vaimean nyökkäsyn. ”Hän ei ole enää sama hiiri, kuin tunsit!” hahmo sanoi. ”Miten niin?” Turbo kysyi huolestuneena. Myös muut kävelivät Minnin luokse. ”Kun sanoin, että olen odottanut miljoonia vuosia niin kanssa tarkoitin sitä. Tämä Minni… on nyt mukana suurta taikayhteisöä. Hänen voimansa ovat antaneet jälleen kuulua itsestään,” hahmo selitti. ”Miten voi olla mahdollista?” Santtu kysyi hämmentyneenä puristaen kädet eteensä. ”huoh… Minni ei ole eläissään omistanut taikavoimia,” Turbo huokaisi. ”Miten niin ei ole?” hahmo kysyi hätääntyen. ”Minni on Marsin armeijan kenraali. Siinä on hänen saavutuksensa, plus että se hurmasi tän meidän komentajan aikanaan,” Moto tarkensi ja iski Turboa olkapäähän. ”Ei… ei… nyt nuorukaiset ette huijaa vanhaa miestä,” hahmo torui heristellen etusormeaan ja ottamalla muutaman taka-askeleen. ”Me ei huijata,” Turbo sanoi. Hahmo käveli suuren kirjan luokse ja rupesi selaamaan sen sivuja. ”Minkä ikäinen tämä Minni on?” hahmo kysyi kirjan takaa. ”22. Miten niin?” Turbo vastasi. ”22-vuotta?” hahmo kysyi ja astui Turbon jalkojen juureen. Hahmo oli vain, polvi mittainen ja häntä sai katsoa alaviistoon.

Hahmo huokaisi syvään ja käveli takaisin Minnin luokse. ”Hän on niin samannäköinen… miten voi olla mahdollista?” hahmo tokaisi tärisevällä äänellä. Hänen koko olemuksensa tärisi, kun hän tarrasi naisen kädestä kiinni. ”Onko Minni kunnossa?” Santtu kysyi huolestuneena. ”On… tai siis kyllä hän kuntoon tulee. Ainoana ongelmana on… nämä voimat,” hahmo sanoi huokaisten. ”Mitkä voimat? Ja voisitko nyt meillekin selventää tämän tilanteen?” Turbo kysyi hieman jo hermostuneena. ”Olen lammen haltija… Gurostaf. Istukaa niin kerron teille!” Gurostaf sanoi huokaisten ja ohjasi prätkähiiret takaisin istumaan. Hän nosti paksun kirjansa mukaansa. Samaan aikaan istuimien keskelle kohosi taialla pöytä. Gurostaf laski kirjan pöydälle, avaten sen keskimmäisen sivun. Hän himmensi valaistusta taian avulla. Pelkästään tämä sai jätkät ja Santun jo hämmentyneiksi.

”Kuunnelkaa tarkkaan… miljoonia vuosia sitten, Marsissa oli kuningas kunta…” Gurostaf aloitti ja samalla kirja aukaisi muiston, josta hyvin selkeästi pystyi näkemään heijastuksen tarinasta, jota haltija kertoi. ”Kuningas kunta oli kaunis, mutta pieni. Se sijaitsi keskellä aavikkoa. Kuningas pari oli pidempään toivoneet lasta… mutta tuloksetta. Joten he kääntyivät minun puoleeni… autoin voitavani ja 9kuukauden päästä kuningatar synnytti kauniin lapsen. Prinsessan itse asiassa. Lapsesta kasvoi vanhempiensa tapaan hyvin pidetty ja rakastettu. Lapsi varttui nuoreksi ja nuoresta naiseksi,” Gurostaf kertoi. Jätkät olivat viimeiseen kuvajaiseen sanattomia. ”Mää voisin vannoa, että tuo on…” Moto aloitti. ”Minni?” Turbo kysyi hämmentyneenä. Kuvajaisessa hehkui lähes identtiset kasvot, jotka Minnillä oli. Hahmon piirteet olivat Minniin verrattuna ystävällisemmät ja kiltin näköiset, kun Minnin oma perusilme muistutti lähes jäykkää ja tuimaa. ”Sitä minäkin epäilin aluksi, mutta jos teidän Minninne ei ole koskaan omistanut taikavoimia ei kyse voi olla jälleen heräämisestä,” Gurostaf vakuutteli. ”Kuka hän sitten on?” Turbo kysyi. ”Hän on Gabriella. Aikoinaan hän omisti samat voimat jotka Minnillä on nyt,” Gurostaf jatkoi. ”Voimat?” Santtu kysyi. ”Koska jouduin auttamaan kuningas paria lapsettomuudessa taian avulla, oli luontaista että Gabriella sai syntymälahjakseen voiman, josta oli kiinni kokonaisten planeettojen turvallisuus. Tooosin… siihen aikaan Gabriellan oli tarkoitus pitää Marsin tasapaino kasassa, vasta myöhemmin oli maan vuoro,” Gurostaf jatkoi. ”Mikä tää voima sitten on?” Turbo kysyi. ”Gabriella hallitsi säitä,” haltija hihkaisi. ”Hä?” Vinski kysyi. ”Säiden hallinta liittyi tunteisiin. Kun Gabriella oli iloinen tai onnellinen niin myös taivas oli. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Itkuisena luonnollisesti satoi ja raivokohtauksen saaneena ukkosti sekä myrskysi,” Gurostaf naurahti. ”Ei kuulosta kovinkaan kummoisilta voimilta,” Moto tokaisi kylmästi. ”Muista, että siitä on aikaa. Nyt kyse on kumminkin kahden planeetan hyvinvoinnista ja voima on naisen sisällä, joka ei ole eläissään omistanut taikavoimia,” Gurostaf tokaisi osoittaen tiukasti Motoa. ”Minni tulee olemaan hyvin hämmentynyt ja peloissaan. Säät tulevat vaihtumaan usein niin Marsissa, kuin maassakin,” Gurostaf huokaisi. ”Mutta meillä on ongelma… Minni on selvitellyt asiaa jo useamman päivän…” ”Meidän pitäisi selvittää maan pyhäkön paikka, jotta kristallit jotka luotiin aikoja sitten, voidaan asettaa paikalleen ja estää planeettojen törmäys toisiinsa,” Santtu ja Turbo kertoivat huolissaan. ”Ettekö huomaa?” Gurostaf kysyi. ”Ai mitä?” Santtu kysyi. ”Kristallit täytyy luoda uudelleen,” haltija selitti. ”Miksi?” Vinski kysyi. ”Koska tällä hetkellä… teidän Minni on se kristalli,” Gurostaf sanoi osoittaen tärisevin käsin Minniä ja saaden jätkät ja Santun katsomaan hämmentyneenä tajutonta ystäväänsä…

9/2/2020, 09:16

Tää tarina on loistava Very Happy

. Jotenkin mä arvasin Minnillä oli jotain muutakin yhteistä sen kristallin kanssa kuin pelkkä tutkimus. Mut se oli hiukan yllättävää et Minni ois sen edellisen prinsessa reinkarnaatio. Tykkään

23/4/2020, 21:14

”Siis… onko Minnillä nyt voimia, joista pitäisi olla tietoinen?” Turbo kysyi hieroen ohimoaan. Kaikkea mitä Gurostaf oli juuri kertonut, oli liikaa kasattavaksi heidän mieleensä ja asia vaati varmistelua. ”Kaikki Minnin tunteet ovat yhteydessä säähän. Herättyään Minni on varmasti hämillään, joka saattaa aiheuttaa jonkin säämuutoksen. Tärkeintä on pitää Minni rauhallisena,” Gurostaf jatkoi ja liittyi nelikon seuraan. ”Minni onkin niin helppo pitää rauhallisena,” Vinski naurahti nojaten käteensä. ”Joo kyllä täytyy myöntää, ettei Minni ole kaikista rauhallisin hiiri galaksin päällä,” Turbo vastasi hieroen niskaansa. ”Tämä on siis haaste teille,” Gurostaf naurahti nojaten sauvaansa. ”Haaste on koko tehtävä… miten voimme auttaa Minniä täyttämään ikuisuus maljat etteivät planeetat tuhoudu?” Turbo puuskahti syvään. ”Kummatkin pitäisi saada täytettyä samaan aikaan. Miten se onnistuu, kun kristalli on Minnissä?” Santtu pohti kanssa epätoivoisesti. ”Niin tuskin Minni pystyy kloonautumaan,” Moto jatkoi ja katsahti naista, joka nyökkäili. ”Minni pystyy jakamaan voimiaan…” Gurostaf kertoi. ”Eli toivoa on,” Turbo sanoi ilahtuneena. ”Mutta…” Gurostaf jatkoi. ”No tietysti,” Vinski sanoi ja nousi seisomaan. ”Mikä se mutta on?” Turbo kysyi ja katsoi nopealla vilkaisulla Minniä. ”Minnin täytyy tehdä se kotiplaneetallaan… pyhäkössä… ikuisuus maljan luona,” Gurostaf kertoi. ”Tulihan se Mars keikkakin sieltä vielä,” Turbo huokaisi. ”Kaiken huipuksi Leipäjuusto tekee kaikkensa ettei kristalleja käytetä pelastamaan planeettoja,” Moto muistutti. ”Sekin vielä…” Turbo katsoi tyhjyyteen. ”Mutta…” Santtu aloitti. ”Mutta mitä?” Vinski kysyi. ”Leipäjuusto ei tiedä Minnin olevan se kristalli…” nainen jatkoi levitellen käsiään. ”Totta… Leipäjuusto luuli tuhonneensa kristallit,” Turbo jatkoi osoittaen naista sormellaan. ”Ja meidät siinä sivussa,” Vinski jatkoi. ”Tämä Leipäjuusto pitää saada pysymään pois tieltä,” Gurostaf vastasi hermostuneena. ”Ei huolta… Siitä punkerosta ei ole meille haittaa,” Turbo vastasi napakasti. ”Hyvä sitten,” Gurostaf vastasi. ”Mutta nyt…” hän jatkoi ja heilautti sauvaansa. Koko kultainen sali muuttui yölliseksi galaksiksi.

Jätkät ja Santtu nousivat seisomaan katsomaan taianomaista huonetta. ”Tämä on jotain…” Santtu henkäisi. ”Todella uskomatonta…” Moto jatkoi yhtä huojentuneena. ”Henkeä salpaavaa…” Turbo huokaisi. ”Wou…” Vinski tokaisi sanattomana. Huoneen katto oli kuin tähtitaivas. Sen poikki lensi pyrstötähtiä ja tähtien välke hohti huoneessa. ”Nyt on aika lapset nukkua,” Gurostaf vastasi heilauttaen uudelleen sauvaansa. Maasta kohosi nelikolle nukkumapaikat. ”Kestääkö nämä?” Santtu kysyi ja istui varovaisesti sängylle. Sänky tuntui höyhenen pehmeältä. Jätkät katsahtivat myös sänkyjä, jotka leijuivat ilmassa. ”Ne kestää… ei huolta… hyvää yötä,” Gurostaf naurahti. ”Hyvää yötä,” nelikko toisti kuorossa. Gurostaf avasi oman kulkureittinsä seinään ja poistui paikalta. ”Huh mikä päivä,” Turbo huokaisi nojaten sänkyynsä. ”Älä muuta viserrä,” Vinski vastasi ja nousi epäröiden sängyn päälle. Sängyn höyhenen kevyt patja antoi hieman periksi ja valkea marsilainen uppoutui sen syövereihin, saaden hänet hieman pelästymään. Turbo, Moto ja Santtu purskahti pieneen nauruun. ”Tää tuntuu taivaalliselta,” Vinski huokaisi ja kasasi pääpuolelleen itselleen tyynyn. Santtu kaatui myös sänkyynsä ja kiljahti pienesti. ”Eiks tunnukin?” Vinski kysyi uudelleen leveästi hymyillen. ”En ole varmaan koskaan nukkunut näin pehmeällä alustalla, joka tuntuu hyvälle,” nainen huokaisi unisena. Moto ja Turbo katsahtivat toisiaan kohauttaen harteitaan ja laskeutuivat sänkyihinsä. ”Tätä ei tule kukaan uskomaan todeksi,” Moto naurahti ja kävi makuulleen sänkyyn. ”Ei varmasti,” Turbo naurahti ja nosti lasinsa sivuun läheiselle kivelle. ”Katsokaa nyt… ihan kun makaisi taivasalla,” Santtu henkäisi ja katseli välkkyvää kattoa. Jätkät hymähtivät hyväntuulisina, mutta väsyneinä. ”Hyvää yötä,” Santtu toivotti ja käänsi kylkeään. ”Hyvää yötä,” nainen toivotti. Jätkät toivottivat myös naiselle kauniita unia ja huone hiljeni tyystin.

Aamua kohden huoneen tähtitaivas muuttui takaisin kultaiseksi. Säihke ja hohde, joka kullasta lähti alkoi valaisemaan koko huonetta. Gurostaf saapui samaa reittiä huoneeseensa mihin oli edellisenä iltana poistunut. Hän katsoi hyväntuulisena prätkähiiriä, jotka nukkuivat edelleen. Hän siirsi katseensa Minniin, jonka olemus oli huomattavasti parempi. Hänen kasvonsa oli saanut takaisin omaa väriä ja hän näytti rennommalta tajuttomana. Gurostaf rupesi hieman herättelemään hiiriä, aloittaen Turbosta. Mies nyrpisti nenäänsä hieman ja raotti silmiään. ”Huomenta,” Gurostaf sanoi. ”Huomenta,” mies vastasi pienesti venytellen. ”Heräile ihan rauhassa,” Gurostaf tokaisi ja taputti miestä olalle. Turbo katsoi miehen perään ja omissa sängyissä nukkuvia ystäviään. Hän nousi istumaan ja haroi hieman hiuksiaan unisena. Mies katsahti Minniä kohden ja huokaisi hieman helpotuksesta. Turbo näki naisessa saman minkä Gurostafkin oli nähnyt. Turbo katsahti sivulle, kun haistoi hieman kitkerän hajun. Gurostaf keitti pienessä kattilassaan jotain, joka ei haissut hyvälle. Turbo nousi seisomaan herättelemään ystäviään. Santtu ja Moto nousivat ensimmäisenä, mutta Vinski käänsi kylkeä ystävilleen. Moto katsahti Turboa, joka huokaisi kädet puuskassa syvään. ”Herätetään se kunnolla,” Moto tokaisi ja sai Turbolta hyväksyn vastauksen. Kaksikko tarrasi sängynpohjasta kiinni ja kaatoivat miehen lattialle. ”Hei!” mies huudahti. ”Huomenta sunshine,” Turbo naurahti. Vinski hieroi kevyesti päätään. Noustessaan ylös sängyt katosivat ja saivat ainakin Santun hieman pelästymään. ”Huomenta,” Gurostaf tokaisi kaikille. ”Huomenta,” nelikko vastasi jälleen kuorossa. ”On aika herättää ystävänne,” mies sanoi ja sulki pullon korkin, jonne oli hetkeä aikaisemmin kaatanut liemensä. Nelikko katsoi hieman helpottuneena toisiaan ja siirtyivät miehen seurassa Minnin luokse.

”Olisitko niin kiltti ja kohottaisit Minniä hiukan pystyasentoon,” Gurostaf pyysi Turbolta. Hän vaihtoi Santun kanssa paikkaa ja nosti naista hieman käsivarsilleen, että hänen päänsä oli koholla. Gurostaf avasi pullon, josta nousi vihertävää savua. Savu ei tuoksunut Turbon yllätykseksi kitkerältä. Se oli epäilyttävän väristä, mutta tuoksui tuoreelle metsällä sateen jälkeen. Gurostaf heilutteli pulloa Minnin kuonon alla hetken aikaa. Nainen vetäisi hetken kuluttua henkeä hiukan, yskäisi muutaman kerran ja raotti silmiään. ”Minni,” Santtu tokaisi ilahtuneena. Minni katseli ympärilleen hetken ja nousi istumaan. ”Mikä olo?” Turbo kysyi edelleen tukien naista selästä. Minni painoi kätensä otsaansa vasten. ”Hieman hutera,” Minni vastasi ja nosti katseensa. Hän katseli hämmentyneenä ympärilleen ja nousi seisomaan. ”Tervetuloa,” Moto tokaisi Minnille. ”Tää on uskomatonta,” nainen henkäisi. Minni kurtisti kulmiaan. ”Missä olemme?” hän kysyi. ”Me ollaan maan pyhäkössä,” Turbo vastasi naiselle, joka kääntyi häneen hämmästynyt ilme kasvoillaan. ”Me ollaan maan pyhäkössä?” nainen kysyi uudelleen hämmentyneenä. Hänen ystävänsä vakuuttelivat hänelle tiedon olevan totta. ”Tätä minä olen etsinyt,” nainen henkäisi. ”Todella erilainen, kuin Marsin… Marsin oli pimeä ja hiekkainen,” Minni jatkoi ja käveli ympärilleen. ”Marsilla on vaikeaa käynnissä olevan sodan vuoksi… kuivuus ja jatkuvat taistelut ovat vaurioittaneet Marsin tasapainoa,” Gurostaf vastasi ilmeettömänä ja keitti uutta lientä kattilassaan. Minni kääntyi hieman haltijan näköiseen miehen suuntaan. ”Minni… tässä on Gurostaf,” Turbo esitteli. Minni puristi kädet eteensä. ”Hänhän on hyvin rauhallinen,” mies vastasi ja kääntyi naiseen päin hymyillen. Minni kohautti kulmaansa hiukan. Hän oli maan pyhäkössä, jota haltija vartioi ja erittäin hämmentynyt. Turbo katsahti jalkoihinsa, saaden myös Santun, Moton ja Vinskin katsahtamaan jalkoihinsa. Huone alkoi täyttymään sumulla. ”Näettekö?” Gurostaf kysyi hymyillen. Nelikko siirsi katseensa Minniin. ”Mitä?” nainen kysyi entistä hämmentyneenä. Sumu oikein lehahti huoneessa ja kaikkien oli vaikea nähdä eteensä. Minni pelästyi hieman ja sumu tummeni entisestään. Gurostaf käveli valaisten tiensä Minnin luokse. ”Kuuntele… sinun tulee rauhoittua nyt,” mies aloitti. ”Mutta olen rauhallinen,” nainen ihmetteli. ”Epävarmuutesi ja tiedottamattomuus saa sumun vain syvenemään,” Gurostaf kertoi. ”Rauhoitu… miehesi kertoo sinulle kaiken,” Gurostaf jatkoi ja sai Minnin huokaisemaan. ”Hyvä ja uudestaan,” Gurostaf sanoi ja sai Minnin huokaisemaan uudelleen. Sumu hälveni kaikkien ympäriltä. Gurostaf viittoi Turboa tulemaan naista lähemmäksi. ”Oletteko valmiita?” mies kysyi. ”Mihin?” kaksikko kysyi. ”Saatte jutella paikassa, joka olisi teidän tavoitteenne Marsin kannalta,” Gurostaf vastasi ja kohotti sauvaansa. Hänen viittansa rupesi lepattamaan ja pariskunta tunsi voimakkaan tuulenvireen. Koko huone pimeni ja kaksikosta tuntui, että he etääntyivät ystävistään. He katsahtivat taakseen ja näkivät enää tunnelin päässä seisovat ystävänsä. Toisesta suunnasta aukeni uusi valo. Valonvälkähdys sai heidät ummistamaan silmänsä. He avasivat varovaisesti silmänsä, kun valo alkoi tasaantumaan.

”Wou…” kaksikko sanoi henkeä pidätellen. He seisoivat vihertävällä kukkulalla ja katsoivat laaksoon. ”Missä me ollaan?” Minni kysyi kaikumaisella äänellä. Kaksikko pelästyi hieman, kun heidän ylitseen lensi valtava andoora. ”Andoora,” Turbo vastasi ja osoitti ison eläimen perään. Andoora oli kooltaan yhtä iso kuin pieni omakotitalo. Sillä oli nahkaiset lepakkomaiset siivet, petolinnulle tyypilliset pitkät metsästyskynnet, vihertävän-punaruskea sulkakerros peittosi lähes koko kehon. Häntä ja linnun pää oli hieman suomukas ja vaalea harjas laskeutui päästä häntään saakka. Nokka oli oranssi ja terävä, kuin petolinnuilla yleensäkin. ”Eihän noita pitäisi olla enää olemassa!” Minni huikkasi. Andoora, kun oli Marsin dinosaurus. ”Oli miljoona vuotta sitten,” Turbo kohautti harteitaan ja sai Minniltä tuiman ilmeen. ”Miksi Gurostaf lähetti meidät tänne?” Minni kysyi ja astui kukkulalla muutaman askeleen nähdäkseen hieman alemmas. ”Ehkä juuri sen takia, että tiedämme mitä aikaisemmin kristallin kanssa tapahtui,” Turbo totesi. ”Mutta kristalleja ei enää ole,” Minni totesi ja istui kukkulalle. Turbo istui Minnin viereen, joka oli hieman murheellinen. ”Kyllä ne on,” Turbo huokaisi. ”Miten niin?” Minni kysyi. ”Sää olet se kristalli!” Turbo vastasi nopeasti ja katsoi naista. Minni oli hämmentynyt. ”Mitä?” ”Kun kristalli hajosi sinun ja Leipäjuuston tappelusta se otti lähimmän kehon suojakseen.” ”Ja?” ”Ja… sinä olet se kristalli… sun tunteet hallitsevat sekä Marsin, että Maan säitä ja tällä hetkellä sun koko tehtäväsi on pelastaa planeetat tuholta,” Turbo selitti ja sai Minnin huokaisemaan todella syvään. ”Että sellainen kevyt tehtävä…” nainen huokaisi. ”Sepä se…” Turbo jatkoi. ”Tältä Mars näytti siis miljoonia vuosia sitten,” Minni tokaisi hetken hiljaisuuteen. ”Täällä on kyllä kaunista, mutta en voi kyllä nykyistä Marsia kuvitella näin vehreäksi,” ”Marsin kasvillisuuskin on muuttunut vuosien vaihteessa reilusti,” ”Niin on,” Minni vastasi miehelle. ”Mikä meidän tehtävä on kokonaisuudessaan?” nainen kysyi. Turbo oli juuri vastaamassa, kun kaksikko kuuli alempaa kukkulan juurelta kova äänistä puhetta. He nousivat seisomaan ja katsoivat rinteen juurelle, jossa marsilainen hiiripari otti sanallisesti yhteen. ”Tuo on Gabriella,” Turbo kuiskasi, kun muisti Gurostafin kertomuksen. Minni katsoi naista hämillään naista, joka muistutti paljon häntä. ”Gurostaf sanoi, että hän oli ensimmäinen säiden ja tasapainon hallitsija,” Turbo kertoi. ”Mies muistuttaa hieman sinua,” nainen totesi. Gabriellan kanssa tappeleva mies hiiri muistutti Turboa jotenkin. Turbo kurtisti kulmiaan. Mies oli huomattavasti tummempi, kuin Turbo itse, lyhyempi ja pienempi rakenteisempi kuin Turbo. ”No jaa enpä nyt tie,” mies vastasi nyrpistäen nenäänsä. Minni katsoi häntä huvittuneesti hymyillen. ”On teissä jotain samaa… katso,” nainen sanoi ja osoitti pariskuntaa. Mies yritti vetää naista lähemmäksi sovittaakseen tekonsa, mutta Gabriella ei antanut periksi. Minni ja Turbo pelästyi räjähtävää ääntä yläpuolellaan. ”Myrsky,” Turbo vastasi nopeasti. Sade ja ukkosen jyrinä alkoi heidän yläpuolellaan. ”Mää en kastu,” Minni sanoi ja katsoi hämmentyneenä käsivarsiaan. Turbo katsoi myös omaa olemustaan. ”Totta,” mies totesi. ”Onko mun kanssa samat voimat?” Minni kysyi ja katsoi huolestuneena Turboa, joka nyökkäsi päätään. Minni puristi kädet eteensä. ”Meillä on vain etulyönti asema,” Turbo sanoi. ”Kuin?” Minni kysyi ja katsoi miestä. ”Leipäjuusto luulee tuhonneensa kristallin ja samalla meidät,” mies vastasi. ”Mutta Leipäjuusto ei tiedä mun olevan kristalli?” Minni kysyi. ”Niin,” Turbo sanoi hymyillen. Minni pakahtui onnesta ja halasi miestä. He katsahtivat taivaalle. ”Myrsky tyyntyy,” Minni vastasi ja katsahtivat rinteen juurelle. Mies sai otteen Gabriellasta ja veti tämän pitkään halaukseen. ”Tästä tulee niin pelottavaa!” Minni sanoi. ”Jännittävää ainakin,” Turbo tokaisi, koska ei voinut myöntää naiselle pelkoa. Yhtäkkiä maa pimeni heidän ympäriltään ja sai Minnin lähemmäksi Turboa. Entisajan Mars jäi heidän taakseen. Vastaan tuleva kirkas valo sokaisi jälleen kaksikon hetkeksi.

”Saitteko puhuttua?” Santtu kysyi, kun kaksikko hieroi vielä silmiään. ”Joo… kaikki näyttää entistä valoisammalta,” Minni vastasi. ”Nyt ymmärrätte tilanteenne… tämä on Maan pyhäkkö ja jos haluatte löytää sen vielä uudelleen… niin tässä,” Gurostaf vastasi ja ojensi naiselle kulahtaneen käärön. ”Se on kartta takaisin tänne,” mies jatkoi. ”Kiitos,” nainen vastasi hellästi ja otti kääreen vastaan. ”Onnea matkaan! Olkoon voima kanssanne!” Gurostaf vastasi ja ohjasi sankarit takaisin luolaan, josta heidät oli löytänyt vuorokausi sitten. Jätkät nostivat moottoripyöränsä pystyyn. ”Kiitos kaikesta tiedosta Gurostaf,” Minni kiitti. ”Ilo on minun puolellani,” Gurostaf totesi. ”Näemme taas,” hän sanoi ja heilautti sauvaansa.

Jätkät, Santtu ja Minni katselivat ympärilleen. ”Me ollaan stadikalla,” Vinski naurahti. ”Ei tarvinnut edes jäädä aavikolle,” Moto naurahti ja löi veikkansa kanssa ylävitoset. ”Kurkataanpa mitä se juustopunkero on tehnyt meidän poissa ollessa,” Turbo tokaisi ja kiipesi tikkaita pitkin katsomaan näkyykö horisontissa mitään huolestuttavaa. ”Jos Leipäjuustosta on kyse, niin aina täällä tapahtuu,” Minni tokaisi ja kiipesi ystäviensä kanssa miehen perään. ”Kyllä se meille hommaa on keksinyt,” Moto vastasi. ”Kaupunki näyttää oudon hiljaiselta,” Turbo totesi ja puristi kädet eteensä. ”Liian hiljaista!” Santtu jatkoi. Räjähdys sai heidät ottamaan kiinni lähimmästä tukevasta asiasta. ”Ai hiljaista?” Minni kysyi, kun suoristi itseään. ”Mennään kertoon sille, ettei se meistä niin vaan eroon pääse,” Vinski tokaisi ja hyppäsi kaiteen yli alas. Minni katsoi ulos, jonne oli nousemassa harmaita pilviä. ”Suru vai viha?” Turbo kysyi. ”Äh mää vihaan sitä plutolaista,” Minni murahti. Samaan aikaan myös ukkonen jyrähti pienesti. ”Iiiiil-meisesti,” Turbo huokaisi syvään ja katsahti kattoa, kun valot välähtivät. ”Mutta tää on etu,” Minni sanoi ivallisesti naurahtaen. ”Gurostaf ei muuten kertonut, että pystykkö mitenkään hallitsemaan voimiasi,” Turbo pohti ennen kuin hyppäsi kanssa kaiteen kohdalta alas. ”Mielenkiinnolla jään odottamaan!” Minni hymähti.

24/4/2020, 08:13

Tää on siis aivan hukee Very Happy

. Saas nähdä miten kalakukko selviää nyt säävoimilla varustetusta Minnistä. Toisaalta siinä on kyl samanlaista johtaja-asennetta kuten Ryhmä-X:n Stormissa. Tykkään

Aavikko prinsessan paluu K7

Aavikko prinsessan paluu K7

Vs: Aavikko prinsessan paluu K7

Vs: Aavikko prinsessan paluu K7

Vs: Aavikko prinsessan paluu K7

Vs: Aavikko prinsessan paluu K7

Vs: Aavikko prinsessan paluu K7

Vs: Aavikko prinsessan paluu K7