Tervetuloa kotiin! K15

Tittle: Tervetuloa kotiin!
Author: Prätkisfan2
Genre: Romance/fluff, drama, Action, little Angst., and Mystery (little Crossover)
Pairing: Turbo/Minni & useampi OC/OC paritus
Rating: K15
Disclaimer: En omista prätkähiiriä, enkä saa ficistä minkäänlaista rahaa. Ainoat hahmot jotka minulle kuuluvat ovat omat OC.hahmoni
Summery: Anni alkaa selvittelemään menneisyytensä tapahtumia. Annin muistikuvat perhe idyllistä alkoivat vankina olon aikana muistumaan mieleen ja sisarukset yhdessä ystävineen alkavat selvittämään kadonneiden vanhempiensa kohtaloa. Mutta miten mahtaa käydä, kun yksi sisaruksista ei halua vanhempiaan löytää?
Warning: Turbon ja Annin yhdistämistä sisaruksiksi, vaikka alkuperäisessä tarinassa ei olekaan. Tarinan muistikuvat perustuvat osittain tarinaani Ylpeyden aihetta! Kaunoja ystäviä ja uusia tuttavuuksia kohtaan. Humalan hakuista juomista. Pientä kiroilua, hellempiä rakkauden osoituksia. Loukkaantumista, verta.

A/N: Taas uutta! En vain voi mielikuvitukselleni mitään Nauttikaa!



Kesäpäivä oli seisauttanut koko tukikohdan. Jätkät olivat lähteneet pienelle ajelulle vanhojen muistojen kunniaksi. Olivat he Marsissa ehtineet viettää jo hyvän tovin. Santtua heillä oli ikävä. Ihmisnaista, joka oli auttanut heitä Leipäjuuston kanssa. Hänen mekaanikon taidot olivat korvaamattomat, mutta nainen ei kuitenkaan ollut valmis lähtemään jätkien mukaan Marsiin. Hyvän ystävyyden kunniaksi he olivat naiseen lähes viikottain yhteydessä. He kertoivat Marsin tilannetta naiselle, joka puolestaan kertoi Maan tilannetta jätkille. Santtu oli kerran todennutkin haluavansa vierailulle Marsiin jätkien luokse toiveena kuitenkin, päästä takaisin kotiplaneetalleen Maahan. Tämä sopi jätkille enemmän kuin hyvin ja jatkuvasti olivatkin kyselemässä joko nainen voisi vierailla heidän luonaan. Minni puolestaan oli selvittänyt Annin sijainnin ja yhdessä jätkien avulla saivat naiset pelastettua. Anni oli useamman vuoden viettänyt aivan tukikohdan vieressä olevassa vanhassa kraaterin luolassa vanki aikaansa. Masi oli onnistunut piilottamaan luolan kartalta ja näin ollen naisen etsiminen sekä löytyminen oli ollut haastavaa. Koordinaattien hakkerointi oli usein ohjannut sankarit naisen luota väärään suuntaan. Ilmeisemmin näppäily virheen takia tai muusta vastaavasta syystä mies oli jäänyt kiinni ja paljastanut oman sijaintinsa vapaustaistelijoille. Masi vangittiin ja Anni saatiin vapautettua. Vinski ja Anni saivat viimein tavata toisensa, mutta vuosien saatossa kaksikko lopulta päätti olla ainoastaan ystäviä. Turbo oli helpottunut, kun oli saanut isosiskonsa takaisin elämäänsä. Annilla itsellään oli paljon sulateltavaa lähes 7-vuoden mittaisen vankeuden johdosta. Anni kuitenkin onnekseen sai apua läheisessä sairaalassa ja koki terapian auttavan traumaattiseen kokemukseen.

Välillä nainen heräsi pakokauhun tunteeseen tai painajaiseen. Annin onneksi sai ystävältään Minniltä tukea ja turvaa nukkumalla naisen kanssa samassa mökissä. Välillä kuitenkin naisesta tuntui, että oli tiellä. Lähes kuin kolmaspyörä. Turbo kuitenkin seurusteli Minnin kanssa ja kaksikko ihan varmasti halusi yksityisyyttä eikä sitä yhteisessä mökissä saaneet. Varsinkin kuultuaan veljeltään mitä tämä oli kokenut veikkojensa kanssa maassa ja kuinka tämä joutui olemaan rakastamastaan hiirestä erossa lähes 5-vuoden ajan. Turbo oli kuitenkin kiltti, samoin Minni. He vähättelivät naisen tiellä olemista ja kertoivat löytävänsä aina paikan, jos halusivat kaksin viettää aikaa. Minnin mielenkiinnon oli herättänyt naisessa se, että tämä viihtyi päivät pitkät tukikohdan kirjastossa. Nainen ei kuitenkaan halunnut udella tämän juttuja ja uskoi naisen vain purkavansa energiansa kirjojen lukemiseen. Marsin sota oli vaakalaudalla kääntyä hiirten voittoon ja tarvittaisiin, vain pieni pyöritys, jotta sota saataisiin kokonaan pakettiin ja plutolaiset pois Marsista. Minni teki päivät pitkät töitä sen eteen, että marsilaisilla olisi mahdollisuus elää turvallisesti jälleen Marsissa. Tämä stressasi naista. Hyvin paljon. Hän oli hermostunut ja pahan tuulinen. Stressin pystyi oikein näkemään hänestä. Kaikkein eniten naisen oloa pyrki helpottamaan Turbo. Minnin stressatessa kuitenkin oli miehelläkin vaikeuksia päästä naisen lähelle.

Minni käveli pitkin tukikohdan käytäviä hieman ajatuksiaan keräillen. Hänen kädessään oli läjä papereita, jotka oli vain heitetty hänen pöydälleen epäjärjestyksessä, ilman minkäänlaista numeraalista tai aakkosellista järjestystä. Minni pysähtyi käytävälle, kun yksi papereista oli nipusta putoamaisillaan. Minni ei kuitenkaan paperia saanut nippuun, vaan koko nippu levisi naisen käsistä lattialle. Nainen huokaisi syvään ja nosti kätensä otsalleen ummistaen silmänsä tiukasti. Minni heristi korviaan, kun jostain kantautui nauru. Hän oli aivan loppu. Minni iskeytyi seinää vasten ja valutti itsensä lattialle. Kädet olivat edelleen painautuneet otsalle ja sai tunsi kyyneleiden nousevan silmille. Kevyt kosketus naisen olkapäässä sai hänet hieman pelästymään. Miehen huolestunut ilme sai naisen kevyesti hymyilemään ja katsomaan vastakkaista halkeilla olevaa seinää. ”Onko kaikki hyvin?” mies heitti turvallisen kysymyksen naisen voinnista. Minni pyöritteli surkeana päätään miehelle. ”Mää oon ihan rikki,” Minni henkäisi ja katsoi miestä silmiin. Tai silmiin, ne jotka oli peitottu vihreiden lasien taakse. Turbo istui naisen viereen ja puristi hellästi tämän kättä. ”Loppu häämöttää. Koitat vaan jaksaa. Moni luottaa suhun,” Turbo huokaisi ja nojasi päänsä seinää vasten. ”Nimenomaan se on se ongelma… kun niin moni luottaa ja mää oon aivan loppu. Mää en jaksa,” Minni huokaisi ja sulki silmänsä. ”Voi kun mää osaisin auttaa sua!” Turbo vastasi lohduttomasti. ”Sää autat mua parhaiten, kun oot vaan siinä,” Minni hymyili vaisusti. Moto ja Vinski olivat keränneet kenraalin paperit maasta, jotka hetki sitten olivat levinneet pitkin käytävää.

Moto ojensi paperit naiselle, joka hymyili tälle vaisusti. Turbo auttoi naisen ylös, joka halasi tätä tiukasti. ”Kiitos,” Minni henkäisi miehen korvaan. Turbo irrottautui naisen otteesta ja painoi otsansa naisen otsaa vasten. ”Sun vuoksesi mitä vain,” Turbo vastasi ja sai Minnin hymyilemään. Tuntui, että voimatasot olivat muutenkin nousseet miehen läsnäololla. ”Mitä suunnitelmia?” mies kysyi. ”Kai menen kirjastoon Annin seuraksi,” Minni vastasi ja lähti ystäviensä kanssa kulkemaan pitkin käytävää. ”Anni tuntuu viihtyvän paljon kirjastossa,” Moto tokaisi naiselta ja sai tämän nyökkäilemään. ”Niin viihtyy ja mua oikeastaan kiinnostaisikin selvittää, että mitä se päivät pitkät kirjastossa tekee,” Minni pohti ja kurtisti hieman kulmiaan. ”Mennäänkö saman tien?” Turbo kysyi. ”HÄ? Kirjastoon? Ei käy!” Vinski älähti jääden taka-alalle. Hänen ystävänsä pysähtyivät ja katsoivat miestä huvittuneena. ”Tule nyt vain!” Minni naurahti ja jatkoi matkaansa. ”Mua ette kirjastoon saa!” mies niskuroi vastaan. Valkea hiiri oli puristanut kädet eteensä ja käänsi veikoilleen selkänsä. Turbo katsoi Motoa hieman huvittuneena. ”Ajatteletko samaa kuin minä?” mies kysyi harmaalta jätiltä, joka kohautti hymyillen kulmaansa. Moto lähti valkeaa egoistia kohden Turbo perässään. Vinski aavisti jotain ja yritti luikkia karkuun, mutta veikkojen ote hänestä sai tämän vain rimpuilemaan.

Minni saapui yläkertaan, jossa kirjasto sijaitsi. Naisen katsekenttään osui tuttu ruskea verikkö. Minni hymyili leveästi. Anni oli levittäytynyt ison pyöreän pöydän päälle. Paperit olivat aseteltu tasaisesti ja ne olivat naisen silmään järjestyksessä. Anni näytti tuumailevalta ja silmäili edelleen papereita laidasta laitaan. ”Mikä sut noin saa pohtimaan?” Minni kysyi reippaammin ja sai Annin hämmentymään. ”Elämä ja sen muutokset!” Anni naurahti ja sai kenraalin vetämään suupielet ylöspäin sekä katseen muistuttamaan huvittunutta ja hämmentynyttä samaan aikaan. ”Okei…” Minni naurahti pienesti. Anni hymyili naiselle hellästi. ”Mitä nuo on?” Anni kysyi ja katsoi naisen sylissä olevaa epämääräistä paperipinoa. ”Jotain turhan päiväisiä raportteja. Ihan kun Marsia auttaisi papereiden pyöritys,” Minni huokaisi ja istui tuolille. Hän laski paperinippunsa siihen ainoaan kohtaan, jossa ei ollut Annin omaa järjestelmää. ”Noooh loppu häämöttää. Plutolaiset katoavat nopeammin, kuin alun alkaen tulikaan Marsiin,” Anni huokaisi hyväntuulisena ja jatkoi papereidensa asettelua. ”Sun veljesi sanoi samaa,” Minni henkäisi ja puristi hellästi kädet eteensä. Naisen katse seilasi ympäri huonetta ja venytteli niskaansa kevyesti. ”Ai mitä totesi?” Anni kysyi nostamatta sen enempää katsettaan naiseen ja siirsi muutaman paperin paikkaa. ”Että loppu häämöttää,” Minni toisti. ”Aaaa, mutta se on totta,” Anni huolehti ja katsoi hieman vaisusti hymyilen naista. ”Tiedän, mutta en vain jaksa enää,” Minni tuhahti hieroen ohimoaan. Anni katsoi ystäväänsä hieman huolestuneena. Hän kiersi pöydän ja halasi naista tiukasti takaapäin. ”Jos sää nyt luovutat niin mää lyön sua!” Anni naurahti naisen korvaan. ”Ja pitäskö ton muka lohduttaa?” Minni tuittusi hyväntuulisena ja irrottautui naisen otteesta. ”Ainakin hetkeksi. Sain sut jo hymyilemään,” nainen naurahti ja sai Minnin vain mulkoilemaan häntä.

Huuto sai naisten huomion ja Vinski suorastaan lensi kirjaston ovesta sisään. Mies tömähti pöytää vasten. Moton ja Turbon naureskelu kuului ovelta. Minni ja Anni mulkaisi kaksikkoa saaden heidät hiljenemään. Vinski hieroi päätään kipeästi ja nousi Annin avustuksella seisomaan. ”Kiitos,” mies tuhahti ja käänsi katseensa pöydälle. ”Mikä tämä on?” mies kysyi ja sai Annin vakavoitumaan. Ruskea hiirinainen haroi auki olevia hiuksiaan. Anni kietaisi hiuksensa kiinni. Turbo ja Motokin kävelivät pöydän ympärille. Turbo kurtisti kulmiaan ja nosti pöydän keskeltä pahvisen paperin. Asiakirjassa oli painettu tiedot lapsen syntymästä. Minni nousi miehen viereen seisomaan ja katsoi lapsen syntymätodistusta. ”Onpa siinä ollut pieni marsilainen,” Minni tokaisi miehen olkaa vasten. Turbo hymyili naiselle. ”Onko vauva kuume?” mies kysyi ja sai Minnin huitaisemaa tätä. ”En mää niin sanonut,” Minni tuhahti. Turbo hymyili lempeästi naiselle ja nosti sormensa syntymätodistuksen syntymäpäivän kohdalle. ”Toihan on sun syntymäpäiväsi!” Minni älähti napaten syntymätodistuksen miehen kädestä. Turbo nauroi hyväntuulisena. ”Et varmaan ole ollut noin pieni!” Minni totesi epäuskoisena. ”Olen olen!” mies vakuutteli edelleen naureskellen. ”ET OLE!” Minni älähti kovempaa. ”No aivan varmasti olen ja se on suoraan sun silmiesi alla!” Turbo jatkoi. ”Miten sun kokoinen kaveri on voinut painaa reilusti alle 3000g synnyttyään?” Minni kysyi ja antoi syntymätodistuksen takaisin Annille. ”No mistä minä tiedän? Ehkä mulla on isot geenit,” Turbo naurahti ja puristi kädet eteensä. ”Adamilla on vissiin samat geenit sitten?” Anni naurahti ja sai Turbon hyväksyvästi vääntämään kasvojaan.

Miksi sulla ylipäätänsä on mun syntymätodistus esillä?” Turbo kysyi ja katsoi isosiskoaan. Anni huokaisi syvään. ”Ei siinä ole pelkästään sun. Myös minun, Adamin ja Antonin.” ”Mutta miksi?” Turbo kysyi. ”Koska etsin vanhempiamme!” Anni sanoi ja nosti surkean katseensa mieheen. Turbo kasvot olivat vetäneet vakaviksi ja saanut tämän istumaan alas. ”Sää et ole tosissasi?” Turbo kysyi hieroen käsiään. Anni nojasi työpöytää vasten ja näytti kiukkuiselta. Ilmapiiri oli muutenkin vaihtunut hieman vaivalloiseksi. ”Mää tiesin, että sää et aio hyväksyä tätä,” Anni tokaisi pettyneenä. ”Hyvin arvattu!” Turbo vastasi tiukasti tälle. ”Ei kai nyt vanhempien etsiminen voi aiheuttaa tällaista draamaa?” Minni kysyi. ”Ei sen pitäisikään. Varsinkin jos vanhemmat olisi haluttuja omaan elämään,” Turbo tokaisi. ”No lopeta jo toi itsesäälissä rypeminen!” Anni hermostui ja katsoi veljeään suoraan silmiin. ”Minkä vuoksi? Eihän mulla ole suhdetta vanhempiini!” Turbo sanoi ja sai Annin kääntämään katseensa sivulle. ”Sulla ehkä ei. Mutta oletko ajatellut mua tai Adamia. Me jotka muistetaan!” Anni sanoi huolissaan. ”Niin… nimenomaan, kun te muistatte!” Turbo huokaisi happamasti. ”Äiti ja isä teki väärin jättäessään meidät tänne, mutta siksi haluankin selvittää tämän asian!” Anni vastasi surullisena. ”Mutta mää en!” ”No et sinä sitä päätä mitä minä haluan!” Anni hermostui veljelleen uudemman kerran. ”En tietenkään. Mutta jostain kumman syystä mulla on sellainen kutina, että vedät minut tähän vielä mukaan!” Turbo tokaisi. ”Sun ei tarvitse olla tähän yhtään sen enempää osallinen, kuin haluatkaan,” Anni selitti ja puristi kädet eteensä. ”Hyvä!” Turbo sanoi poistuen paikalta. Minni katsoi huolestuneena Vinskiä ja Motoa. Hän vinkkasi kaksikon lähtemään miehen perään. Kaksikko nyökkäsi hyväksyvästi ja lähtivät ystävänsä perään.

”Anteeksi Turbon puolesta!” Minni pahoitteli ja tarrasi Annin olkapäistä hellästi kiinni. ”Ei se mitään!” Anni huokaisi ja irrottautui naisen otteesta. ”En voi Turboa syyttää siitä miksi hän kokee vanhempamme tuollaisina,” Anni huokaisi. ”Teidän lapsuus ei ole vissiin ole ollut helppo?” Minni kysyi. ”Turbo ei ole kertonut sulle?” Anni ihmetteli ja sai kenraalin pienesti pyörittämään päätään. ”Ehkä parempi, että kysyt häneltä itseltään, vaikka se hänelle kipeää tekeekin. Saat samalla selvyyden, miksi hän on niin kielteinen heitä kohtaan,” Anni huokaisi. ”Sää muistat heidät eri tavalla?” Minni kysyi ja sai Annilta hyväksyvän vastauksen. ”Masin vankina ollessa, mää näin useasti unen meidän lapsuudesta,” Anni kertoi. ”Minkä unen?” Minni kysyi mielenkiintoisena. ”Sen, kun oltiin vielä kotona… vanhempieni kasvot olivat sumeat, mutta leikimme Adamin kanssa pihamaalla. Havahduimme vauvan itkuun tai taaperon, en saanut selvää sitä unesta,” Anni aloitti. ”Jatka,” Minni sanoi mielenkiintonsa heränneenä ja istui pöydälle. ”No sitten heräsin painajaiseen. Idyllinen perhe onni oli kääntynyt synkäksi pölypilveksi. Näin punaista ja oli utuista muutenkin. Kaksi pientä lasta itki jossain takanani. Muistan vain, että joku käski minun juosta. Sitten… heräsin,” Anni kertoi ja näki Minnin huolestuneen ilmeen. ”Olivatko itkevät lapset Turbo ja Anton?” Minni kysyi. ”Luultavasti ja henkilö, joka käski minun juosta oli isäni,” Anni jatkoi. ”Mistä aiot löytää heidät?” Minni kysyi. ”En tiedä,” Anni huokaisi kyynelten läpi. Minni halasi lämpimästi ystäväänsä ja hymyili vaisusti.

Samaan aikaan Turbo oli ennättänyt omalle mökilleen, jotka sijaitsivat tukikohdan takana. Mies makasi sängyllään kädet päänsä alla. Turbo katsoi surkeana kattoon. Hän ei kyennyt ymmärtämään juuri sillä hetkellä miksi Anni oli kaivanut heidän kipeät muistot lapsuudesta jälleen esille. Tai miksi halusi edes tutkia olisivatko vanhemmat vielä elossa. Turbo koki, ettei Anni kykene rakentamaan enää ehjää perhettä heistä. Johan vanhemmat olivat heidät jo rikkoneet hylkäämällä. Tai ainakin hänet, jos ei sisaruksiaan. Pelkästään vanhempien miettiminen teki kipeää. Mies oli unohtanut heidät vuosiksi ja saanut haudattua sen surun sekä vihan mitä mies kaksikkoa kohtaan tunsi. Nyt Anni oli avannut nekin haavat eikä halunnut toistaiseksi olla tämän kanssa missään tekemisissä. Oven avaaminen sai miehen hetkeksi siirtämään katseensa ovelle. ”Turbooo!” kuului tuttu huhuilu ovelta. Mies ei jaksanut vastata. Sanat takertuivat kurkkuun. Minni avasi makuuhuoneen ovea ja näki miehen makaamassa sängyllään. ”Voi kulta…” Minni huokaisi, kun näki sängyllä makaavan miehen. Minni istui sängylle ja ei tiennyt mitä mieheltä olisi kysynyt tai edes sanonut. ”Vinski ja Motoko sut lähetti?” Turbo kysyi. ”Niin, kun olit kadonnut heiltä,” Minni huokaisi. ”Halusin olla hetken yksin,” Turbo huokaisi ja nousi istumaan. ”Miksi olet noin ehdoton vanhempiasi kohtaan?” Minni kysyi. ”Ai sää halusit jutella tästä,” Turbo hymähti ja raapi takaraivoaan. ”Sää et ole ikinä puhunut mulle tästä aiheesta,” Minni vastasi ja paransi asentoaan sängyllä.

”Hautasin ne ajatukset jo kauan sitten,” Turbo vastasi alakuloisena. ”Mutta miksi?” Minni kysyi ja istui miestä lähemmäksi. ”Mun vanhempani hylkäsi mut vapaustaistelijoille, kun mää olin pieni,” Turbo huokaisi ja tuijotti eteensä. ”Sen jotenkin saatoin ymmärtämään sinun ja Annin aikaisemmasta keskustelusta.” ”Oliko Anni hirveän pahana?” ”Ei… kai.” ”Miten niin kai? Sanoin sille kuitenkin aika pahasti.” ”No selvität sen Annin kanssa myöhemmin. Mää haluan tietää miksi, et halua etsiä vanhempiasi?” ”Mieti nyt itsekin. Kuka täysjärkinen vanhempi hylkää lapsensa?” ”Vanhempi joka varmasti välittää ja halusi lapsensa turvaan.” ”Miksi äiti ja isä ei sitten jääneet meidän kanssamme vapaustaistelijoihin?” ”Siihen on vastaus sun vanhemmilla.” ”Jos on…” ”Miten niin?” ”No eihän kukaan tiedä onko äiti ja isä elossa?” ”Anni tuntuu olevan varma.” ”Noh Anni nyt on varma kaikesta…” Turbo tuhahti. ”Anni haluaa selvittää välit kuitenkin vanhempienne kanssa,” Minni kannusti. ”Mutta mää en. Saati sitten, etten halua mainittavankaan edes heistä,” Turbo sanoi vihaisena ja nousi seisomaan. ”Täytyyhän tää asia selvittää! Sun vanhemmilla on varmasti hyvä syy siihen, etteivät olleet teidän kanssaan,” Minni tokaisi pinkoen nopeasti miehen perään. ”Tajuatko kuinka paljon olen joutunut kärsimään niiden niin sanottujen vanhempien takia?” Turbo ärähti Minnille tavalla, joka miehelle oli hyvin epätavallista. Minnin ilme muuttui surkeaksi. ”Tajuatko?” Turbo kysyi ääni hieman väristen. Minni käänsi katseensa muualle ja puristi kädet eteensä. ”Tajuatko? Silloin, kun mulla oli pentuna turvatonta tai huono-olla, tai muuten elämä potki vahvasti päähän. Kun loukkaannuttiin jätkien kanssa… tai tai, kun Rontti aivopestiin. Tietkö mitä olisin tarvinnut? Vanhempaa. Äitiä tai isää, joka pitää hyvänä, joka tuo turvaa ja pitää turvassa!” mies selitti ja lähti ovet paukkuen huoneesta. ”Turbo!” Minni yritti huikata miehen perään onnistumatta.

Seuraavana päivänä Minni heräsi huumaavaan tuoksuun. Nainen nousi istumaan ja katsoi vierustaansa. Minni oli ihmeissään. Eikö mies ollut koko yönä hänen vieressään. Minni käveli keittiön puolelle ja näki Annin häärimässä siellä. Nainen oli musiikin pauloissa ja tanssi tiskipöydän edessä. Minni naureskeli naiselle, joka ei edes huomannut häntä. Minni istui saarekkeen toiselle puolelle ja katsoi hyväntuulisena toisen puuhastelua. Anni lauloi muutaman sanan kappaleesta ja kääntyi ympäri. Nainen säikähti herännyttä ystäväänsä ja sai tämän hyväntuulisena hengittämään hiukan rankemmin. Minni nauroi kippurassa tuolilla ja pyyhki silmäkulmiaan, jotka olivat kostuneet nauramisesta. ”Älä pelästyttele tuollein,” Anni älähti ja huitaisi lastalla naista kohden. ”No mitä? Näytit ihan hyvin viihtyvän,” Minni naureskeli kuorien itselleen samalla hedelmää. ”Nukuin pitkästä aikaan hyvin,” Anni kertoi ja istui saarekkeen toiselle puolelle naista vastaan. ”Turbo vissiin ei,” Minni sanoi hieroen niskaansa. ”Kuin?” ”Se ei vissiin tullut yöksi kotiin.” ”Mihin se meni?” ”Kunpa tietäisin. Puhuimme aika painokkaasti teidän vanhemmista ja nyt tiedän miksi ei halua heitä löytää.” ”Turbo kieltämättä olisi tarvinnut vanhempia, kun oli pieni,” Anni huokaisi. ”Ihan varmasti, mutta hän on niin jyrkkä. Eikä suostu edes harkitsemaan vanhempienne kanssa juttelua,” Minni vastasi huolestuneena. ”Meidän lähtökohtamme on ihan ensimmäisenä selvittää, onko äiti ja isä edes elossa,” Anni tokaisi. Minni nyökkäsi. ”Tai edes löytää Turbo!” Minni jatkoi ja nousi seisomaan. ”No sekin,” Anni hymähti.

Minni pukeutui hänen ja miehen yhteisessä huoneessa. Hänen ajatuksensa harhailivat Turbon vanhemmissa, kuin miehessä itsessään. Missä tämä voisi olla? Minni käveli yhteisiin tiloihin ja söi vielä Annin valmistamaa aamiaista. Nainen saapui omasta huoneestaan ja sulki vyösolkea saman aikaisesti. ”Lähdetäänkö?” Anni kysyi. Minni huokaisi loput juomastaan. ”Mmm… lähdetään vain,” Minni sanoi ja nosti astiat altaaseen. Kaksikko ajoi tukikohdalle. ”Hyvää työpäivää,” Anni toivotti ja naiset heittivät lentosuukot toisilleen. Naiset haarautuivat käytävältä eri suuntiin. Pian kuitenkin nainen juoksi kenraalin perään. ”Just muistin, että sun toimistossa on mun iso ensiapulaukku,” Anni naurahti. ”No sepäs sattui. Mulla sattui just tulemaan ikävä,” Minni vastasi ja sai Annin ottamaan tätä käsipuolesta kiinni.

”Huomenta!” Minni tokaisi. ”Huomenta!” Rontti vastasi ja heilautti naiselle kättään. Miehen katse oli tiukasti porautunut tietokoneen näyttöön. ”Onko Turbosta tietoa?” Minni kysyi. ”Joo… nukkuu humalaansa mun huoneessa,” Rontti sanoi puristaen kädet eteensä ja nosti katseensa siskontyttöönsä. ”Humalaansa?” Anni kysyi ihmeissään. ”Onko Turbo ollut kännäämässä?” Minni kysyi hämillään. ”Vissiin. Oletteko te riidelleet?” mies uteli. ”Ei, kun… puhuttiin näiden vanhemmista,” Minni empi ja sai Rontin katsomaan Annia tiukasti. ”Teidän vanhemmista?” Rontti kysyi. Anni nyökytteli miehelle vaisusti. ”Mutta hei… säähän tiet sen päivän tapahtumista, kun Anni ja Turbo saapui vapaustaistelijoille,” Minni muisti, kun muisti miehen ottaneen nuorukaisista vuosia sitten koppia. Minnin kommentti sai Annin ilmeen kirkastumaan ja katsoi Ronttia. Rontti hieroi voimakkaasti silmiään. ”Mää en mielellään palaisi niihin muistoihin… Turbossa on aikuisenakin edelleen kestämistä,” Rontti vastasi ja nousi seisomaan. Hän nappasi tietokoneensa mukaan ja oli lähdössä. ”Rontti odota! Tää on oikeasti tärkeää. Erityisesti mulle. Haluan löytää vanhempani!” Anni sanoi ja katsoi sinisillä silmillä surkeana Ronttia. ”Onnea yritykselle,” mies tuhahti. Anni painoi katseensa maahan surkeana. Rontti puuskahti tyytymättömänä. ”Mää olen alkanut muistaa meidän vanhemmista enemmän ja nyt haluan tietää loputkin,” Anni aneli. Rontin ilme paljasti hänen luovuttaneen. ”No hyvä on… sun takia,” Rontti sanoi ja hieraisi kevyesti naisen leukaa. ”Iiii… kiitos Rontti,” nainen henkäisi ja halasi miestä tiukasti. ”Mulla on kirjastossa kokoelma mitä olen jo löytänyt,” Anni kertoi ja irrottautui miehestä. ”Hyvä! Tuo ne tänne iltapäivällä niin katsotaan yhdessä,” Rontti vastasi. Anni nyökkäsi miehelle tyytyväisenä ennen, kuin tämä poistui huoneesta. ”Meilläkin on tehtävää!” Minni tuumasi ja siirtyi naisen viereen. ”Ja se on?” Anni kysyi hämillään. ”Mennään herättämään yksi kännääjä!” nainen tuhahti ja lähti päättäväisin askelin Anni perässään kohti Rontin huonetta.

Tää tarina vaikuttaa näin äkkiseltään tosi hyvältä . Ymmärrän kyllä miksi Turbo ei välttämättä halua tavata porukoitaan, kun tuntee tulleensa hyljätyksi

Kiitos Juu ei ole helppo lapsuus Turbolla ollut

Turbo käänsi kylkeään ja raotti hieman silmiään. Hän veti peiton syvemmälle päänsä päälle. Koputus sai miehen käpertymään enemmän sikiöasentoon. Koputus lakkasi ja puheen solina kantautui käytävältä. Turbo raotti hieman peittoaan, kun avaimen reikään kilisi avain ja mies tiesi mitä oli edessä. Saarna! Ja varmasti kunnon sellainen! Minni avasi oven nojaamalla oven karmiin ja katsoi miestä tuimasti. ”Anna tulla vain!” mies ärähti peiton alla. ”Ihan kun se tietäisi jo mistä sää ajattelit naputtaa,” Anni naurahti. Minni huokaisi syvään ja käveli miehen sängyn luokse. Minni istui sängynlaidalle ja silitti miestä hellästi. Turbo raotti peittoaan ja katsoi hieman ihmeissään naista. ”Onko kaikki hyvin?” mies kysyi huomattavasti rauhallisemmin. Minni oli vaisu ja käänsi katseensa eteen. Ei hän mieheltä odottanut eilisen käytöksen perusteella, että tämä lähtisi juomaan. ”Hei,” Turbo tokaisi hellästi ja nousi istumaan. ”Miksi sää joit?” Minni kysyi katsellen edelleen eteensä. Turbo laski katseensa syliinsä. ”Mää en juonut vihaani tai suruuni,” mies tokaisi ja katsoi naista. Minni kohotti hieman kulmaansa ja katsoi miestä ihmeissään. ”Vaan?” Anni kysyi, kun nojasi seinään. ”Me oltiin jätkien kanssa vaan viihteellä,” Turbo vastasi nojaten sängynpäätyyn. ”Vaikea uskoa, kun lähdit ovet paukkuen mökiltä,” Minni huokaisi. ”No joo. Olin pahalla tuulella… myönnän, mutta sitten törmäsin Vinskiin ja Motoon. Paasasin heille huonon oloni. Sen jälkeen jätkät puhuivat mut baariin rentoutuun,” Turbo selitti hieman vaivaantuneena. ”Ai oikein rentoutuun?” Minni epäili edelleen miestä. ”Hei! Ei mulla ole syytä valehdella. Enkä mää mun vanhempien takia joisi,” mies naurahti ja hieroi päätään. ”Oot sääkin yks varsinainen apina,” Minni naurahti ja iski miestä tyynyllä. Turbo nappasi naurahtaen tyynyn naiselta, joka omalla otteellaan piti edelleen siitä kiinni. Turbo suukotti rakastavasti naista. ”Yöh… saat kyllä mennä harjaan hampaasi,” Minni totesi ja nousi seisomaan. ”Oliko pieni viinan tuoksu?” mies kysyi nousten seisomaan. ”Ihan lievästi,” Minni naurahti ja poistui huoneesta.

”Hei… Anni,” Turbo tokaisi sisarensa perään nolostellen. ”Anni tulee kohta perässä,” mies huikkasi Minnin perään, joka nyökkäsi tyytyväisenä. Turbo sulki oven perässään. Anni nojasi pöydän reunaan ja puristi kädet eteensä. Turbo ei tiennyt mitä naiselle olisi sanonut. ”Tota… mää olen pahoillani siitä eilisestä,” mies huokaisi. ”Mää en ymmärrä sun jyrkkyyttä, kun sulla olisi ehkä mahdollisuus selvittää asiat,” Anni tuhahti. ”Mää en ole vain valmis keskustelemaan meidän vanhemmista tai edes etsimään heitä,” Turbo vastasi hieroen leukaansa. Anni huokaisi ja istui veljensä viereen sängylle. ”Tiedän miksi olet jyrkkä kuulemaan äidistä ja isästä. Ymmärrän myös, miksi sinuun sattuu, kun puhumme vanhemmistamme. Kyllä muhunkin on yhtä paljon sattunut, kun suhun. Sää et ole ilmeisesti prosessoinut asiaa samalla tavalla, kuin minä,” Anni tokaisi surkeana. Turbo painoi katseensa lattiaan. ”En olekaan… Niin, kuin Minnille eilen sanoin, että olen halunnut unohtaa vanhempamme ja haudata sitä kautta sen kaiken tuskan sekä pahanolon minkä he aiheuttivat,” Turbo selitti ja sai Annin hieromaan tämän selkää. ”Ehkä nyt olisi sitten korkea aika prosessoida tämä asia…” Anni kuiskasi miehen korvaan ja nousi lähteäkseen. Turbo huokaisi vain syvään. Nainen oli oikeassa, ehkä hänen aikansa oli alkaa miettiä asiaa tarkemmin. ”Jos sua kiinnostaa niin olemme iltapäivällä Rontin kanssa tutkimassa kaikkea löytämääni Minnin työhuoneessa,” Anni tokaisi ennen, kuin poistui huoneesta. Turbo hieraisi silmiään, jotka olivat hetkellisesti kostuneet. Mies nappasi tyynynsä ja halasi tätä tiukasti samalla, kun asettui takaisin kyljelleen. Hänen tunteensa oli aivan sekaisin ja hän ei tiennyt mitä olisi tehnyt.

Iltapäivällä Anni nosti Minnin toimiston pitkälle kokouspöydälle tutkimusaineistonsa. ”Ei kai me häiritä sua täällä? Tuli vain mieleen, että olisimme voineet olla kyllä kirjastossakin,” Anni selitti. Minni nosti katseensa tietokoneen ruudusta ja hymyili lempeästi. ”Ette te häiritse. Saanpahan ainakin itse tauon samalla,” nainen tokaisi ja jatkoi edelleen raportin kirjoittamista. ”No hyvä sitten,” Anni huokaisi hyväntuulisena ja asetteli papereita pöydälle levälleen. ”Mites muuten Turbo?” Minni kysyi ja sulki koneensa. ”Pyysi anteeksi eilistä käytöstään,” Anni huokaisi. ”Aaa onpa kiva… ja mää sanoin, että Turbo ei normaalisti käyttäydy noin,” Minni naurahti ja auttoi ystäväänsä. ”No sepä,” Anni vastasi edelleen vaisusti. ”Miksi noin vaisu?” Minni kysyi. ”Ehdotin Turbolle, jos hän alkaisi itse prosessoimaan vanhempiemme valintoja… itse niitä ehdin pohtia vankina oloni aikana,” Anni tokaisi. ”Mitäs Turbo?” ”No ei se oikein vastannut mitään… oli enemmän surkeana, mutta toisaalta. Ei se pahakseenkaan laittanut,” Anni pohti. ”Eli on… olemassa kenties mahdollisuus, että Turbo voisi myöhemmin mahdollisesti suostua vanhempienne etsintään?” Minni kysyi. ”Riippuu siitä, kuinka kauan Turbo prosessoi asiaa… mitä ymmärsin niin hän on koko elämänsä ajan yrittänyt unohtaa äidin ja isän,” Anni selitti. ”Juu kuulemma. Ei halua muistella niitä ratkaisuja mitä he tekivät,” Minni vastasi hieroen leukaansa. ”Vaikeaa… Turbolla voi mennä vuosia ennen, kuin hän on valmis!” Anni huokaisi epätoivoisena. ”Annetaan sille aikaa ja kuunnellaan, jos hän haluaa jutella,” Minni kannusti ja sai Annin nyökkäilemään hyväksyvästi. ”Tietääkö Adam ja Anton tästä projektista?” Minni kysyi siirtyen pöydän toiselle puolelle.

”Nyt ainakin!” Rontti tokaisi rappusten yläpäästä saaden naisten huomion. ”TADAA!” mies huusi ja esitteli kaksi Turbon näköistä miestään takanaan. Adam ja Anton katsoivat epäuskoisena miestä ja kävelivät sisarensa luokse. ”Onks se aina tuollainen?” Adam kysyi ja osoitti Ronttia peukalollaan. ”Aina,” Minni ja Anni huokaisivat hyväntuulisena yhteen ääneen. ”Hei! Salaliitto,” mies osoitti naisia ja sai nämä naureskelemaan. Minni silmäili Adamia ja Antonia. Kumpikin hieman ulkonäöllisesti muistutti Turboa. Adam oli saman kullanruskea väriltään, kun Anton taas oli hieman Annia vaaleampi. Anton oli kammannut päällä olevan tumman ruskean irokeesin siistiksi päälaelle. Adamilla oli samantapainen pyörtyväinen etuhiustensa kohdalla, kuin Turbolla muutoin hiukset olivat siististi kammattu päälle. Adam ja Anton oli lihaksikkaita ruumiinrakenteeltaan, mutta eivät yhtä pumpattuja, kuin Turbo. Mies oli selkeästi, meinaan sisaruksista se, joka oli nähnyt eniten vaivaa lihaksiensa kasvattamiseen. Anton hintelämpi, kuin Adam. Pituudeltaan, kuitenkin pitkälti saman mittaisia, kuin Turbo. ”Ihana nähdä teitä!” Anni hihkaisi halaten ensin isoveljeään ja tämän jälkeen pikkuveljeään. ”Sää oot kasvanut niin paljon!” Anni jatkoi ja halasi kevyesti edelleen Antonia. ”Niin ne lapset kasvaa,” Anton tokaisi. ”No Antonilla on siihen vielä varaa,” Adam naurahti ja puristi tämän hauista. Anton tönäisi kevyesti isoveljeään ja siirtyi pöydän toiseen päähän.

”Adam ja Anton tässä on meidän tämän, hetkinen kenraalimme Minni,” Anni esitteli ja sai ystävänsä nousemaan seisomaan. Minni käveli pöydän toiselle puolelle ja tervehti kaksikkoa. ”Carbine Milanius,” Minni esitteli itsensä. ”Adam Thremes.” ”Anton Thremes,” kaksikko esitteli itsensä naiselle ja kättelivät tätä lempeästi. ”Anton on siis, mun ja Turbon pikkuveli ja Adam on meidän kaikkien isoveli,” Anni selitti. ”Joo se mitä olette puhunut niin tiedän jo,” Minni iski silmäänsä naiselle. ”No hyvä sitten,” Anni naurahti. ”Ai niin… Minni muuten seukkaan Turbon kaa,” nainen kerskui veljilleen. ”Otan osaa,” Adam totesi. ”No kiitos vain,” Minni naurahti. ”Oletteko te syöneet?” Rontti kysyi koko porukalta. ”Me ei olla ainakaan pidetty vielä ruokatuntia,” Minni tokaisi viitaten häneen ja Anniin. ”Ei mekään olla,” Anton vastasi ja sai isoveljensä nyökkäsyn. ”No mennään syömään sitten ensin. Pysyy mielenkiinto kauemmin tässä tutkimus prosessissa,” Rontti tokaisi ja lähti keittiötä kohden. ”Rontti ajattelee aina vatsallaan,” Minni naurahti ja sai Annin työntämään tätä eteenpäin.

Ruokalassa kävi yllättäen kuhina, kun viisikko saapui sinne. ”Vapaustaitelijat ovat ainakin ruoka-aikaan paikalla,” Adam tokaisi portaiden yläpäässä ja katsoi täyden oloista ruokasalia. Anton huitaisi isoveljensä hauista, joka osoitti sormellaan tuttua mies hiirtä. ”No katsos vaan,” mies hihkaisi ja lähti kohti ruokatilaa. Miehet kävelivät tutun kolmikon luokse. Adam tökki miehen olkapäätä. Turbo kurtisti kulmiaan, mutta ilme muuttui yllättyneeksi, kun tajusi tökkijänsä. ”Eiiiiii,” mies huokaisi hyväntuulisena ja iski kasvonsa käsiinsä. Turbo pomppasi pystyyn ja halasi isoveljeään tiukasti. ”Mitä pikkuveli?” Adam tokaisi leveä hymy kasvoillaan ja iski tätä selkään. ”Mitä te täällä teette?” Turbo kysyi ja halasi Antoniakin nopeasti. ”Tultiin Annin vanhempain projektin takia,” Adam selitti. ”Jaaa,” Turbo huokaisi ja olotila muuttui jälleen vakavaksi. ”No miksi tuollainen asenne?” Adam kysyi. ”Mää en halua osallistua tähän projektiin,” Turbo huokaisi ja istui omalle paikalleen. Adam nojasi pöytään käsillään ja yritti hakea veljensä katsekontaktia. ”Miksi ihmeessä? Kyse on kuitenkin vanhemmistamme?” Adam tokaisi. ”Niin… vanhemmista, jotka hylkäsivät meidät,” Turbo huokaisi ja nojasi pöytään käsillään. ”Meillä taitaa olla kaksin puhuttavia asioita vielä,” Adam tokaisi ja taputti muutaman kerran miehen selkää ennen, kuin ohjasi toisen pikkuveljensä linjastoa kohden. Turbo huokaisi kevyesti. Nyt jo toinenkin hänen vanhempi sisarensa yritti puhua häntä ympäri. ”Saanen kysyä ketkä he olivat?” Moto kysyi ihmeissään. ”Ja miksi hän sanoi sua pikkuveljeksi?” Vinski varmensi. ”Ne oli mun biologiset veljeni… Adam on meistä vanhin ja Anton nuorin,” Turbo selitti ja katsoi veljiensä perään. ”Kuinka vanhoja sun veljet oikein on?” Moto ihmetteli. ”Öööö… Adam on 32 ja Anton 19,” Turbo muisteli. ”Teillä on Adamin kanssa paljon ikäeroa,” Moto tokaisi. ”Kahdeksan vuotta ja Antonin kanssa viisi vuotta,” Turbo kertoi ja venytteli niskaansa. ”Katsos vain… olet päässyt ylös viimein,” Minni naljaili istuen mieheen ihan kiinni. Turbo hymyili naiselle ivallisesti, joka suukotti tätä kevyesti poskelle.

”Oliko sulla krapula aamulla?” Vinski irvaili ja sai miehen potkaisemaan tätä. ”AU!” Vinski älähti ja piteli hetken säärtään. ”Oli sullakin… hyvä kun pääsit ylös aamulla,” Moto naurahti ja iski miestä hartiaan. ”Julmaa, kun parhaat kaveritkin naljailee,” Vinski vastasi hieroen olkavarttaan. Adam, Anton, Anni ja Ronttikin istuivat ystäviensä seuraan. ”Niin Adam ja Anton, tässä on mun parhaat ystävät Moto ja Vinski,” mies esitteli. ”Hauska tavata!” Moto sanoi kätelle Adamia, joka istui miehen vieressä. ”Samoin,” Adam vastasi myös Antonin puolesta. ”Missä Marsia te työskentelette tällä hetkellä?” Moto kysyi mielenkiintoisena. ”Mmm… mää työskentelen itäisessä-Marsissa yhden tähden kenraalina,” Adam kertoi. ”Siis armeijassa?” Vinski kysyi hieman ala-arvoisesti ja sai Minnin katsomaan pahasti tätä. ”Sori,” mies mateli. ”Itäisessä-Marsissa ei ole kuin armeija,” Adam tarkensi. ”Mää työskentelen samassa paikassa korpraalina nuorten ryhmässä yhdessä majurin kanssa,” Anton kertoi. ”Ei huono kummaltakaan,” Moto tokaisi tyytyväisenä. ”No ei todellakaan,” Minni vastasi. ”Mää oon ymmärtänyt Minni, että sääkin olet korkeassa asemassa oleva kenraali?” Adam varmensi naiselta. ”Täydet neljä tähteä,” Minni vastasi henkäisten. ”Ja silti sä viihdyt täällä?” Anton kysyi ja sai isoveljensä -älä viitsi ilmeen. ”Pakko, kun Rontti on eläkkeellä oleva kenraali,” Minni naurahti. ”Typerät kakarat laitto mut eläkkeelle, vaikka oon henkeen ja vereen perustanut tämän paikan,” mies tuhahti ja sai nuoret naureskelemaan. ”Sitä paitsi Turbolle tarjottiin aiiiiiiiikoja sitten kenraalin virkaa, mutta tämä pahvi ei ottanut sitä vastaan,” Vinski möläytti ja sai Turbon mulkaisemaan tätä. Adam katsoi pikkuveljeään ihmeissään. ”Miksi et ottanut kenraalin paikkaa vastaan?” mies kysyi ihmeissään. ”Aika ei vain tuntunut oikealta,” Turbo sanoi hörpäten juomastaan. ”No ei kai se aikaa ja paikkaa katso?” Adam kysyi. ”Välillä se voi,” Turbo antoi tyhjentävän vastauksen miehelle.

”Eikä se raaski, kun sillä on oma vahva kenraali rinnalla,” Vinski irvaili, kun lähti viemään tarjotintaan pois. Turbo huitaisi miehen perään kädellään. Turbo hymyili naiselle hennosti ja silitti tämän kättä. ”No onko itäinen Mars suonut teille ketään?” Rontti kysyi hempeillen. Anton veti hieman punakaksi, jolle Adam oli hieman huvittunut. ”Mää olen 15-vuotta seurustellut mun, tämän hetkisen vaimoni kanssa,” Adam vastasi Rontin kysymykseen. Anni ja Turbo hämmentyi miehen vastauksella. ”Oletko sää naimisissa?” Anni kysyi hämillään. Adam esitteli vasenta nimetöntään, jossa kimmelsi kultainen sormus. ”Mahtavaa,” Anni hihkui ja puristi veljensä kättä. ”Onneksi olkoon,” Turbo tokaisi. ”Kiitos… vaikka ollaan Sandran kanssa oltu jo… 9-vuotta naimisissa,” Adam kertoi hieman epäröiden. ”9-vuotta?” Turbo älähti. ”Sori… olisi pitänyt kutsua teidät häihin… mutta kaikki tapahtui vain niin nopeasti,” Adam selitti. ”Mutta katsokaa tätä,” mies jatkoi ja kaivoi valokuvan povitaskustaan. Anni näytti sitä myös Minnille ja Turbolle. ”Onpa suloisia,” Anni henkäisi ihastuneena. Kuvassa oli kaksi kermanvalkoista hiirityttöä, jotka irvistivät kameralle. Vanhemmalta tytöltä puuttui useampi hammas ja pienempi matki selkeästi sisartaan. Kummallakin oli punaruskeat hiukset, jotka olivat hieman sekaisella ponnarilla. ”Keitä he ovat?” Minni kysyi ja ojensi kuvan Motolle. ”Vilma ja Johanna… mun tyttäreni,” mies vastasi ihastellen, kun sai kuvan Motolta takaisin. Rontti nappasi kuvan miehen kädestä ja katsoi sitä hymyillen. Anni katsoi nopeasti Turboa. ”Ollaanks me täti ja setä?” Anni kysyi. Adam nyökkäsi tyytyväisenä. ”Vilma täytti just kuusi vuotta ja Johanna on neljä,” Adam kertoi ja laittoi kuvan takaisin sinne mistä oli sen ottanutkin. ”Entä Anton? Vedit hieman punakaksi?” Turbo kysyi hieman hymyillen. ”Noh tota…” Anton aloitti epäröiden. ”Anna tulla vaan,” Anni kannusti. ”Mää… mää… tai siis…” Anton meni hyvin vaikeaksi. ”Onko kaikki hyvin?” Turbo kysyi huolestuneena. Adam katsahti pikkuveljeään.

Anton raapi niskaansa hieman vaivalloisesti. ”Mää olen homo,” mies kakaisi ja sai Turbon vain kohottamaan kulmaansa. ”Mutta eihän siinä ole mitään väärää,” Minni tokaisi, kun kukaan sisaruksista ei sanonut mitään. Anton nosti hieman surkean katseensa sisaruksiinsa vuorotellen. ”Onko sulla sitten ketään mielitiettyä?” Anni kysyi. Anton pyöritti päätään. ”On mulla muutama ihastus ollut, mutta ei ketään sopivaa ole vielä löytynyt,” Anton kertoi hieman surkeana. ”Kyllä se onni suokin suosii,” Anni kannusti ja halasi kevyesti veljeään. ”Kiitos,” Anton huokaisi. ”Oot vaan oma itsesi,” Adam kannusti. ”Noin sää aina sanot,” Anton hymähti tyytyväisenä. ”Tiedän sen,” Adam naurahti. ”Oletko sää kauan tiennyt olevasi… homo?” Turbo kysyi. ”En kauaa… vielä vähän itsekin sekaisin asiasta, kun tulin kaapista vajaa puoli vuotta sitten,” Anton kertoi. ”Tutkit vain itseäsi tarpeeksi, niin pystyt siten olemaan oma itsesi,” Turbo vastasi nousten seisomaan. ”Mää en osannut odottaa, että te olette näin suopeita asiaan. Tietäisitte vain kuinka paljon homo-vihaa olen kuullut kotipuolessa,” Anton huokaisi ja katsoi muita vuorotellen. ”Jokainen saa olla sellainen, kuin on… se on muiden päässä vika, jos ei kykene erilaisuutta sietämään,” Minni vastasi napakasti nousten kanssa seisomaan. Anton meni hieman sanattomaksi. Kukaan ei aikaisemmin ollut ottanut hänen suuntautumistaan hyvillä vastaan. ”Teitä ei siis kiinnosta mun suuntautumiseni?” Anton kysyi ja nousi seisomaan. ”Totta kai kiinnostaa,” Anni aloitti kanssa seisten. ”Mutta ennen kaikkea me halutaan, että olette onnellisia,” Turbo jatkoi ja sai sisarensa nyökkäilemään. Anton hymyili hennosti sisarilleen. ”Mää sanoin, että ne ottaa asiasi hyvin vastaan,” Adam muistutti. ”Paremmin, kuin osasin odottaa,” Anton naurahti. ”Menkää te edellä. Tulen kohta perässä,” Rontti tokaisi, kun tämän ruokailu oli edelleen kesken. ”Mennäänkö me?” Moto kysyi Turbolta. ”Mennään vain,” mies vastasi reippaasti. ”Mihin olette menossa?” Minni kysyi hämillään. ”Käydään aavikolla etsimässä äksöniä,” Turbo vastasi.

”Ette siis tule etsimään meidän kanssa tietoa äidistä ja isästä?” Anton kysyi. ”Mää sanoin jo ei!” Turbo tuhahti ja lähti Moton kanssa viemään tarjottimia. ”Me puhuttiin juuri Minnin kanssa, että hänelle pitää antaa aikaa,” Anni selitti. ”Mää en ymmärrä miksi?” Adam pohti. ”Turbo ei ole prosessoinut asiaa koskaan ja tarvitsee siihen vain oman aikansa,” Minni selitti. ”Anton ei muista äitiä ja isää ollenkaan, mutta suostuu silti käsittelemään asian sekä etsimään heidät,” Adam ärähti. Minni kohautti harteitaan. ”Parempi tila, kuin pakottaminen,” Minni huokaisi. Adam ja muut lähtivät naisen perään palauttaakseen astiat. ”Silti en ymmärrä. Turbo oli kolme, kun jäätiin armeijalle. Miten voi edes muistaa äidin ja isän?” Adam pohti. ”Mää olen käsitellyt lapsena Turbon kanssa jotenkin vanhempiamme. Kai tein jotain väärin, kun Turbo ei halua edes kuulla mainitsevan heistä,” Anni huokaisi surkeana. ”Mää en usko, että olet tehnyt mitään väärin. Turbo itse on vain niin uppiniskainen ettei näe toisten tekemiä ratkaisuja,” Adam puolusteli siskoaan ja yritti rohkaista samalla tätä.

Vinski odotti kaksikkoa moottoripyörä tallissa. ”No tulittehan te,” mies vastasi naurahtaen. ”Joo ja lähdetään mahdollisimman nopeasti!” Turbo tokaisi tympeänä. Mies istui moottoripyöränsä päälle, iski kypärän päähänsä ja ajoi nopeasti pois tukikohdalta. Moto ja Vinski vilkaisivat ihmeissään toisiaan ja lähtivät ajamaan miehen perään. Turbo oli ehtinyt ajamaan hyvän matkan ennen, kuin kaksikko sai miehen kiinni. ”Onko kaikki hyvin?” Vinski kysyi Turbon viereltä. ”Joo kai. Adamin ja Antonin läsnäolo sai vain tunteet pintaan,” Turbo huokaisi. ”Koska sää oot viimeksi ollut yhteydessä sun veljiin?” Moto kysyi miehen toiselta puolelta. ”Siitä on vuosia,” Turbo huokaisi. ”Adam ja Anton kuitenkin asuu sen verran kaukana, niin ei ole hirveästi tullut pidettyä yhteyttä,” Turbo jatkoi. ”No ilmeisesti, kun et tiennyt olevasi edes setä,” Moto naurahti ja sai Turbonkin hyvälle tuulelle. ”Täh? Oletko sää setä?” Vinski kysyi. ”Joo kuulemma…” Turbo naurahti. ”Siis kummalla on lapsia?” Vinski kysyi. ”Adamilla,” Turbo vastasi reippaasti. ”Anton on vasta 19, niin olisi kummallista, jos hänellä on kuusi ja neljä vuotiaat lapset,” Turbo naurahti. ”Ai niin,” Vinski huokaisi ja venytteli pienesti. Turbo ja Moto naureskelivat miehen lyhyelle muistille. Turbo kuitenkin veti nopeasti vakavaksi ja muisti isoveljensä sanat. ”No mikä naaman noin vakavaksi vetää?” Vinski kysyi. ”Adam halusi jutella mun kanssa kahden kesken, sitten kun hänellä on aikaa,” Turbo huokaisi ja kaasutti moottoripyöräänsä vauhtia, jotta pääsi pysty suoraa seinää nousemaan ylös. Jätkät laskeutuivat kevyesti tasanteelle ja katselivat horisontissa näkyvää tukikohtaa. ”Mistä se halusi jutella sun kanssa?” Vinski kysyi. ”Meidän vanhemmista… kai se haluaa mun muuttavan mieltä meidän vanhemmista,” mies kertoi ja nojasi pyörän ohjaussarviin. ”Mutta eihän ketään voi pakottaa,” Moto huokaisi ja laski kätensä miehen olan päälle. ”Ei voikaan. Enkä usko, että Adam mua mihinkään haluaa pakottaa. Se on varmaan se kuuluisa isä-poika puhe, mutta vaan isoveljen kanssa,” Turbo tokaisi jopa tympeästi puristaen kädet eteensä. ”No me ollaan ainakin sun tukenasi sitten,” Moto kannusti. ”Jea me ollaan ainakin veljiä,” Vinski naurahti. ”Kiitti. Teitä just tarviinkin,” Turbo naurahti.

Samaan aikaan Minnin toimistossa Anni oli saanut kaiken tarvittavan kasaan ja nyt nelikko odotti enää Ronttia. ”Ihmeen kauan Rontti syö,” Adam tokaisi jalat pöydällä. ”Rontti on suuri vatsainen,” Minni naurahti. ”Ilmeisesti,” mies tokaisi. Minni istui kanssa kokouspöydän ääreen. Anton vilkuili sivusilmällä kenraalitarta. Anton oli huomattavasti ujompi, kuin Adam. Adam hoiti usein puhumisen jopa miehen puolesta, kun ei tämä saanut kakaistua sanoja suustaan. Anton oli monesti ihmetellyt miten, hänet oli rivisotilaasta ylennetty korpraaliksi. Antonia kiusanneet miehet olivat monesti sanoneet, että isoveli suojeli tätä ja oli sen vuoksi lellimisten ykkössijalla. Anton huokaisi syvään. ”Mitä sää huokailet?” Adam kysyi. Ja taas. Isoveli selkeästi huomasi pikkuveljiään vaivaavat asiat herkästi. ”Ei mitään,” Anton huokaisi uudelleen ja paino päänsä vasenta kättä vasten. Anton vilkaisi uudelleen Minniä, joka hymyili tälle lempeästi. ”Oletteko kauan Turbon kanssa seurustelleet?” Anton sai kysyttyä naiselta. ”Yhdeksän vuotta, ensi vuonna tulisi 10-vuotta,” Minni hymähti tyytyväisenä. ”Miten sää olet jaksanut katsoa Turboa yhdeksän vuotta?” Adam naurahti. ”Mää en ymmärrä? Miten Turbossa on kestämistä?” Minni kysyi hämillään. ”Turbo ei ole ollut helpoin lapsi kuulemma,” Adam kertoi. Anni nojasi käsiinsä ja katsoi huvittuneena veljeään. ”Mun tietääkseni Turbo on aikuinen mies nykyään,” Minni tokaisi hieman näsäviisaasti miehelle. ”No sitten sää olet varmaan kuullut Turbon lapsuudesta, kuinka hän oli kaikkien kauhu,” Adam kohautti kulmaansa. ”Toi on lievästi sanottu. Se poika oli itse piru, kun saapui tänne,” Rontti huokaisi ja laski neljä kahvikuppia pöytään.

”Mutta edelleen, Turbo on nykyään aikuinen mies. Ja voin sanoa, että Turbolla on mussa kestämistä enemmän, kuin toisin päin,” Minni naurahti. ”Äää totta,” Rontti sanoi osoittaen naista, joka mulkaisi tätä hyväntuulisesti. ”Turbo on fiksu, rauhallinen, kohtelias ja kaikkia ajatteleva,” Minni ihasteli miestä. ”Uppiniskainen, jääräpäinen ja riitapukari,” Adam jatkoi ja otti Rontilta vastaan kahvikupin. ”Julmaa!” Anni älähti hyväntuulisena ja sai Adamin kohauttamaan harteitaan. Rontti jakoi kahvikupit nuorisolle. ”Mistä me aloitetaan?” Rontti kysyi ja istui pöydän toiselle puolelle Adamin viereen. ”Ihan alusta. Mää haluisin rakentaa tämän siitä, mitä Adam muistaisi ja… jos Rontti voisi täydentää,” Anni aloitti ja istui kanssa alas. ”Pitäisikö kaikki muistot kirjoittaa ylös?” Minni kysyi. ”Se voisi olla hyvä idea,” Anton tokaisi nopeasti naiselle. Minni nappasi työpöydältään tietokoneensa ja avasi sen. ”Mun muistot on hatarat, vaikka oli 11-silloin, kun jäätiin armeijalle,” Adam aloitti. ”Hei… hetkinen… sää sanoit vapaustaistelijoille, mutta Adam sanoo armeijalle,” Minni meni jo alkuvaiheesta sekaisin. ”Mun muistikuvat ovat ainoastaan vapaustaistelijoissa,” Anni selitti. ”Adam, Anni, Turbo ja Anton vietiin alun perin teidän isän toimesta armeijalle,” Rontti aloitti. ”Mitä sitten tapahtui?” Anton kysyi. ”Turbon käytöksen vuoksi, hänet ja Anni siirrettiin taas tämän nuoren neidin isän toimesta vapaustaistelijoille,” Rontti jatkoi. ”Siis oliko munkin isä tässä osallisena?” Minni kysyi hämillään. ”Kyllä Hans oli aika vahvastikin mukana, mutta mieti. Sun isä on nähnyt sun puolisosi kolme vuotiaana,” Rontti naurahti ja sai Minnin epäuskoiseksi. ”Mutta miksi Hans lähetti juuri, mut ja Turbon vapaustaistelijoille?” Anni kysyi. ”Siitä on montaa spekulaatiota. Hans ei koskaan asiaa kertonut sen koommin, miksi näin toimi,” Rontti aloitti ja sai nuorison katsomaan toisiaan. ”Mutta se mitä itse päättelin oli, vain se että sekä Turbo, kuin Anton sai olla vanhemman sisarensa kanssa yhdessä,” Rontti huokaisi. ”Kuulostaa ihan järkeenkäyvältä teorialta,” Anton vastasi. ”Turbo ei ollut mitenkään lapsena helppo… luultavasti käsitteli eroahdistustaan ja kokemaansa traumaa käyttäytymällä pirun tavoin,” Rontti selitti. ”Mutta Turbo oli edelleen kolme? Miten hän voi käyttäytyä traumaattisesti?” Adam kysyi. ”Jokainen lapsi voi alitajuisesti kokea traumaa. Iästä riippumatta… Turbon trauma oli vanhemmista eroaminen ja hylkäämäksi tuleminen,” Rontti jatkoi ja katsoi mieshiirtä.

”Nyt alan ymmärtämään Turbon käytöstä paremmin,” Minni huokaisi ja nojasi tuolin selkänojaan puristaen kädet eteensä. ”Lapselle on vaikeaa vanhemmista eroaminen,” Rontti huokaisi. ”Mutta miksi mää tai Anni ei reagoitu niin voimakkaasti?” Adam kysyi, kun yritti muistella 20-vuotiasta takaista lapsuuttaan. ”Jokainen lapsi käsittelee trauman eri tavalla. Ja täytyy edelleen muistaa, että te olette Antonia ja Turboa huomattavasti vanhempia. Adam oli kuitenkin 11 ja Anni yhdeksän,” Rontti muistutteli. ”Te olette varmasti alitajuisesti jotenkin ymmärtäneet vanhempienne tekemät ratkaisut, toisin kuin Turbo saati Anton,” Rontti jatkoi hieman surkeana. ”Aika jännä silti sinänsä,” Minni aloitti. ”Ai mikä?” Anni kysyi. ”Se, että te olette olleet kuitenkin sen verran vanhoja… niin luulisi että muistatte lapsuudestanne paljonkin. Kun siis mietin omaa lapsuuttani, niin muistan kyllä vielä elämäni kirkkaasti 9 ja 11 vuotiaana,” Minni tokaisi osoittaen itseään. ”Kenties teidän vanhemmat ovat saattaneet…” Rontti empi. ”Mitä?” Anni kysyi ihmeissään. ”Jos teidän vanhemmat ovat suojelleet teitä pahoilta muistoilta, muokkaamalla teidän muistoja,” Rontti vastasi epäröiden hieroen leukaansa. ”Mitä?” Anni kysyi huolestuneena. ”Se päivä, kun tulitte oli yksi kamalampia päiviä Marsissa. Plutolaiset pommittivat ihan kaiken tieltään… siihen aikaan sotilaita kaatui enemmän kuin koskaan ja limakalat hyökkäsivät ihan siviileidenkin kimppuun,” Rontti selitti surkeana. ”Eli meidän vanhemmat ovat vain pyrkineet siihen, että hieman unohdettaisiin niitä traumaattisia kokemuksia?” Adam kysyi. Rontti nyökkäsi. ”Tarkemman vastauksen saatte kuitenkin vanhemmiltanne, mikäli ovat hengissä,” Rontti selitti. ”Teidän vanhemmat eivät olleet mitään tyhmiä hiiriä,” Rontti tokaisi ja kaivoi laukkuaan mikä oli miehen mukana. Hän iski ruskean kansion pöytään. ”Mikä tuo on?” Anni kysyi. ”Kansio, jossa on kaikki tieto teidän vanhemmistanne… niin äidistä, kuin isästäkin,” Rontti selitti. Kukaan sisaruksista ei uskaltanut kansioon kajota. ”Keitä meidän vanhemmat on?” Anton kysyi ja piti katseen tiukasti kansiossa. Rontti huokaisi syvään. ”Reea ja Thomas Thremes,” mies vastasi ja jätti kylmäävän hiljaisuuden huoneeseen.

No nytpä päästiin jännään kohtaan . Saas nähdä löytyykö porukat

Nelikko katsoi kansiota pöydältä. Rontti silmäili nuoria vuorotellen. Kukaan sisaruksista ei kansiota halunnut avata. Minni huokaisi ja nappasi kansion pöydältä. Nainen silmäili kahden hiiren tietoja. ”Mitä niissä sanotaan?” Anni rohkeni kysymään. Jännitys tuntui vievän sanat suusta. Minni laski kansion pöydälle ja erotteli paperit toisistaan. Nainen kasasi paperit kolmeen pinoon. Yksi pinoista käsitteli pelkästään sisarusten äidin, toinen isän ja kolmas vanhempien yhteiset asiat. ”Hyvä uutinen on mahdollisesti se, että teidän vanhemmista ei ainakaan ole kuolinilmoituksia saati, että he olisivat kuolleet sotamantereella,” Minni aloitti ja yritti kasata oikeat paperit oikeisiin pinoihin.

”Mutta?” Adam kysyi ja puristi kädet eteensä. ”No ainakin teidän isä on ollut usein sairaalan kirjoilla kaikenlaisten onnettomuuksien myötä. Kun sitten taas äitinne on ollut sairaalassa vain synnytysosaston kirjoilla, enemmän itseasiassa…” Minni häkeltyi ja katsoi kaikkia kirjauksia. ”Ollut mitä?” ”Useamman kerran, kuin neljä,” Minni sanoi ja katsoi hieman jopa järkyttyneenä ystäviään. ”Siis?” Anni epäröi. ”Meidän äiti… on ollut synnärillä useamman kerran, kuin neljä kertaa?” Anton kysyi. Minni nyökkäsi useamman kerran ja laski paperin käsistään. ”Teidän äitinne on ensimmäisen kerran ollut synnärillä -88,” Minni aloitti ja silmäili papereita. ”Joo, se on Adamin syntymävuosi,” Anni kommentoi hämmentyneenä. ”Sitten -90 ja se on Annin syntymävuosi?” Minni varmensi ja sai naisen hyväksyvän vastauksen. ”Luettele kaikki vuodet, kun äiti on ollut synnärillä,” Adam pyysi. Minni otti paperinipun käteensä. ”Ööö… -88, -90, -92, -94, -96 ja -01,” Minni luetteli ja katsoi hämmentyneitä sisaruksia. ”Siis…” Adam epäröi. ”Mun ja Turbon välissä on kaksi hiirtä?” Anni kysyi. ”Niin näissä sanotaan… sukupuolista ei ole tietoa, mutta syntymävuodet ovat,” Minni sanoi ja ojensi nyt uteliaille sisaruksille paperit. Adam hyppäsi pöydän toiselle puolelle Annin viereen ja tutki sisarustensa kanssa kaikki paperit. ”No on teidän vanhemmilla ollut ainakin työmaata, kun on kahden vuoden välein tehnyt lapsia,” Rontti naurahti pienesti ja hieroi silmiään.

”Tää tuntuu ihan epätodelliselta,” Anni huokaisi ja laski paperit pöydälle. Adam oli ottanut osan papereista ja selasi niitä naisen vieressä. ”Mutta nyt ymmärrän, miksi mulla ja Turbolla on paljon ikäeroa,” Adam sanoi ja katsoi sisartaan. ”Mua ihmetyttää yksi asia?” Anton mietti. ”Mikä?” Anni kysyi. ”Miksi äiti ja isä ei tuonut mukanaan meidän kahta muuta sisarusta tänne?” Anton kysyi ja sai sisarensa kohauttamaan harteitaan. ”Tää on tieto, mistä Turbonkin pitää kuulla,” Anni huokaisi. ”Mää voin jutella Turbon kanssa,” Adam vastasi ja kasasi paperit samaan pinoon. ”Onko niissä papereissa mitään muuta tietoa?” Anni kysyi. ”Syntymätietoja, muutama sairaalatieto, sotilastiedot ja osoite,” Minni vastasi. ”Osoite?” Adam ja Anton kysyi yhtä aikaa. ”Tämä osoite mikä tässä on ei kuulosta ainakaan Tulikivikaupungin osoitteelta äkisti,” Minni mietti. Rontti kurtisti kulmiaan ja nappasi lapun naiselta, johon osoite oli kevyesti kirjoituskoneella painettu. ”Juu… tämä ei ole Tulikivikaupungin osoite,” Rontti tokaisi. ”Eli me ei olla täältä kotoisin?” Anni kysyi surkeana. ”Ette valitettavasti,” Rontti vastasi.

”Te olette luoteis-Marsista kotoisin. Lähes toiselta puolelta Marsia,” Minni sanoi, kun oli kaivanut kartan auki koneeltaan. ”Eli jos… sinne lähtee niin…” Adam pohti ja raapi päätään. ”Niin sinne lähdetään aluksella. Sillä matka sinnekin, kestää vähintään parhaallakin aluksella 10tuntia,” Minni huokaisi. ”Ja tuo osoite mikä tuossa oli, niin oli kuulosti kerrostalo osoitteelta,” Rontti vastasi. ”Onko teillä tuttuja sotilaita luoteessa?” Anton kysyi. ”Ei ainakaan heti tule mieleen,” Minni vastasi päätään pyöritellen. ”Ei mullakaan. Tiedän siis vanhempanne nimeltä ja sotilasarvoilta, mutta ei mulla tuttuja kyllä luoteessa ole,” Rontti komppasi. ”Onko luoteen sotatilanteesta tietoa?” Anni kysyi. ”Hehheh meidänhän pitäisi se tietää,” Minni katsoi kenraali ystäviään vuorotellen. ”Niin pitäisi, mutta ei nyt hirveästi ole muita Marsin osia ehtinyt viimeaikoina miettimään,” Adam naureskeli. ”Se on totta,” Rontti vastasi. ”Katsotaan,” Minni tokaisi ja tutki tietokonettaan.

Samalla Turbo, Vinski ja Moto palasivat aavikolta. Edes rantaraidereita ei ollut lähimaillakaan, joten hännän heilutus oli toistaiseksi jäänyt. ”Mitäs sitten?” Vinski kysyi, kun laski kypäränsä moottoripyöränsä päälle. ”Mites olisi olutta ja leffaa meikän luona?” Turbo kysyi. ”Taitaa äijä olla jo paremmalla tuulella?” Moto kysyi ja sai Turbon virnuilevat kasvot. ”Teidän kanssanne ihan koska vain,” Turbo vastasi nauraen kohauttaen harteitaan. ”Eiköhän sitten mennä!” Vinski hihkaisi ja hyppäsi takaisin moottoripyöränsä päälle. ”Kai sulla on kaikkea tarpeeksi?” mies jatkoi, kun lähti ajamaan miehen mökkiä kohden. ”Hei! Mää asun kahden naisen kanssa, joten kaikkea on oltava silloin riittämiin,” mies hihkaisi. ”Ai niin… meinasi päästä unohtumaan,” Vinski pohti ja sai kolmikon nauramaan.

”Luoteen tilanne on ollut huolestuttava,” Minni huokaisi, kun oli saanut koottua kaiken tiedon kasaan. ”Ai kuin?” Anni kysyi. ”Luode on kaikkein pahin terrorisoitu. Useampi vankileiri, kaikki vedetty maan tasalle, Marsin tällä hetkellä suurin kuolevaisuus määrä…” nainen luetteli. ”Ei kuulosta hyvälle,” Adam huokaisi epätoivoisena nojaten pöytään. ”Mutta…” Minni jatkoi. ”Totta kai se mutta!” Adam ärähti ja nousi seisomaan. ”Rauhoitu Adam,” Anni rauhoitteli veljeään, joka nojasi kenraalin pöytään. ”Luode on myös tällä hetkellä se, joka on raskaista sotatilanteista nopein toipunut,” Minni kertoi ja kääntyi katsomaan kullanruskeaa hiirtä. Adam kurtisti kulmiaan ja tutki tietokoneen näyttöä kenraalin ylitse. ”Se on totta,” Adam huokaisi hymyillen Minnille. ”Meillä on jo paljon tietoa,” Anni henkäisi tyytyväisenä. ”Niin on… teidän vanhempien nimet, uudet sisarukset, osoite ja suunta, josta voimme lähteä etsimään heitä,” Minni hymyili ja nousi seisomaan. ”Mun näistä papereista ei ollut edes näitä tietoja,” Anni vastasi naurahtaen. ”On se hyvä, että sulla oli nämä paperit,” Anton tokaisi. ”Miksi, et muuten aikaisemmin ole meillä näitä antanut?” Anni kysyi ja katsoi mentoriaan. ”Koska, ette ole aikaisemmin ottanut vanhempianne puheeksi,” Rontti huokaisi. ”Tarkoitus ei ollut pimittää mitään, vaan antaa nuo teille tällaisessa tilanteessa,” mies jatkoi ja venytteli kevyesti. ”Kiitos siitä,” Anni sanoi ja halasi miestä. ”Ollaanko me koska lähdössä tutkimaan paikkoja?” Adam kysyi. ”Vaikka mahdollisimman pian,” Minni tokaisi. ”Entä Turbo?” Anton kysyi huolestuneena. ”Turbon kanssa pitää ensin puhua,” Adam vastasi pikkuveljensä kysymykseen. ”Turbo, Vinski ja Moto saa lähteä joka tapauksessa mukaan… heidän taistelutaidoistaan on kuitenkin hyötyä,” Minni selitti ja puristi kädet eteensä. ”Turbo ei ilahdu uutisesta,” Adam huokaisi. ”Mää raahaan Turbon, vaikka korvista väkisin mukaan,” Minni tokaisi ja lähti kohti ovea. ”Onneksi Turbolla on sut,” Adam naurahti ja lähti naisen perään. Anton oli kasannut kaikki paperit sisarensa kanssa kasaan ja nappasi kansion matkaansa, kun viisikko poistui kenraalittaren huoneesta.

Turbon mökillä oli jalkapallo-ottelu menossa. Riemukkaan huudahdukset kantautuivat mökistä. ”Pitäiskö meidän siivota?” Moto kysyi. Turbo ja Vinski vilkuilivat ympärilleen. ”Nääh,” Vinski tokaisi välinpitämättömästi. ”Ehkä tosiaan pitäisi, ennen kuin Minni tulee,” Turbo vastasi raapien niskaansa. ”Älä niuhota! Meillä on vapaailta menossa ja hoidetaan siivous sitten, kun tämä on ohi,” Vinski ärhenteli ja jatkoi pelin seuraamista. ”Minni vihaa tällaista epäjärjestystä,” Turbo huokaisi. ”No siivoa sitten niin ei tyttöystävä räjähdä,” Vinski tokaisi keskittyen peliin. Turbo mulkaisi Motoa, joka epätietoisuuttaan kohauttaen harteitaan. ”Ihan sama sitten,” Turbo vastasi ja jatkoi pelin katsomista. Oven aukaiseminen sai heidän huomionsa. Minni pysähtyi ovelle, kuin naulattu. Poppareita, hodarijälkiä pitkin saareketta ja tyhjiä lasipulloja oli ympäri asuntoa. Minni huokaisi ja palasi ulos hetkeksi. Adam, Anton ja Anni kävelivät mökin sisälle. ”Te siivoatte tämän sotkun,” Anni huomautti ohi mennen. ”Joo, joo,” Turbo huokaisi. ”Miksi te katsotte tällaista?” Adam kysyi. ”Maan jalkapalloa,” Turbo kommentoi hymyillen. ”Mutta miksi?” Anton kysyi ja istui lattialle television eteen. ”Koska sattuneesta syystä Marsissa ei ole jalkapallojoukkueita,” Moto tokaisi ja nappasi kourallisen poppareita käteensä. ”Minnin luo nyt!” Anni komensi Turbon korvaan. Mies katsoi olkansa yli, kun naista ei sisällä näkynyt.

Minni istui mökin portailla nojaten omaan nyrkkiinsä. Hän huokaisi syvään, kun kuuli askeleita takanaan. ”Mikä sulla on?” Turbo kysyi. Minni mulkaisi Turboa ja käänsi katseensa takaisin tukikohdalle. ”Me siivotaan jätkien kanssa kyllä,” Turbo huokaisi nolostellen. ”No aivan varmasti siivoatte,” Minni tuhahti. ”Tulisitko sää meidän sisälle?” ”Mää en ymmärrä minkä takia teidän piti just tänne tulla? Mää ja Anni juuri eilen siivottiin tuo mökki lattiasta-kattoon.” ”Joo mää tiedän.” ”Sää myös tiedät kuinka paljon vihaan epäjärjestystä ja en aina jaksaisi siivota herran jälkiä jatkuvasti. Mää siedän epäjärjestystä jollain tasolla armeijassa ja vapaustaistelijoiden tukikohdalla, mutta omassa kodissa haluisin kuitenkin olla stressaamatta siitä.” ”Mää lupaan käsi sydämellä, että me siivotaan jälkemme,” Turbo vannotti ja asetti kätensä sydämensä päälle. Minni huokaisi syvään ja sai miehen kaappaamaan tämän kainaloonsa. Mies veti Minnin lähemmäksi itseään ja suukotti tämän otsaa. ”Kaiken lisäksi sää olet kiukutellut kuin pentu,” Minni huomautti ja katsoi miestä tovin. ”Tiedän senkin… anteeksi, että kestät tällaista idioottia,” Turbo pahoitteli ja painoi päänsä Minnin päätä vasten. ”Varsinainen toope oletkin,” Minni naurahti ja sai miehenkin hyvälle tuulelle. Minni suukotti rakastavasti miestä, joka nosti tämän seisomaan. Minni ja Turbo olivat nousemassa mökin sisälle. Adam oli kaksikkoa vastassa. Mies päästi Minnin ohitseen, mutta työnsi Turbon ulos sulkien oven kiinni perässään.

Turbo nosti kädet ristiin eteensä ja katsoi tuimasti veljeään. ”Oliko sulla jotain asiaakin?” Turbo kysyi, kun Adam sytytti savukkeen suulleen. ”Käydäänkö meidän isoveli-pikkuveli keskustelu tässä kohtaan?” Adam kysyi ja puhalsi savut suustaan. ”Mää en tiennyt, että sää poltat?” Turbo tokaisi. Adam ojensi savukeaskia Turbolle, joka kieltäytyi. ”Ei enää,” Turbo huokaisi. Adam kohautti kulmaansa. ”Joskus teininä kapinoin Ronttia vastaan,” mies huokaisi. ”Tupakan poltolla?” Adam kysyi huvittuneena ja kohotti savuketta. ”Oli ihan paras idea silloin, kun otti se pahvi niin paljon päähän,” Turbo selitti. ”Pitäisi itsekin lopettaa. Ihan älytöntä puuhaa,” Adam kommentoi. ”Entä Vilma ja Johanna?” ”Eivät he edes tiedä, että isä polttaa.” ”No se on hyvä. Tai siis ettet polta tyttöjen lähellä.” ”Joo en todellakaan. Sain Sandralta jo kerran korville, kun olin töissä rööki tauolla,” Adam naurahti. Turbo istahti mökin terassin kaiteelle. Adam tumppasi savukkeensa ja istui veljensä viereen. Turbo huokaisi. ”Mikä olo?” Adam kysyi aloittaen keskustelun. ”Ai mistä?” ”No tästä kaikesta yleensä?” ”Kieltämättä… kaikki on ihan sekaisin.” ”Kai sää ymmärrät, että tää on meille kaikille vaikeaa? Me ollaan…” ”Kaikki kärsitty samasta asiasta… tiedetään.” ”Kukaan ei halua sulle pahaa tai yritä vaikuttaa sun ajatuksiin. Me halutaan, vaan että voitaisiin yhdessä sisaruksina seistä yhtenä rintamana selvittämässä tätä asiaa.” ”----” ”Tää on vaikeaa ja en minäkään tiedä miten tulen suhtautumaan meidän vanhempiin, kun tavataan heidät.” ”Miksi kaikki puhuu tästä asiasta niin, kuin että meidän porukat olisivat hengissä?” ”Vedä nyt henkeä välissä ja rauhoitu… jos olisit ollut paikalla kuulemassa mitä me löydettiin tai oikeastaan saatiin, niin ymmärtäisit paremmin.” ”Missä asiassa?” ”Rontilla on ollut vuosia tallessa kansio, joka sisälsi kaikki meidän vanhempiemme tiedot ja vähän uusiakin juttuja,” Adam huokaisi ja sai Turbon mulkaisemaan tätä. Adam katsoi ilmeettömästi veljeään. ”Mää kerron sulle kaiken… jos sää vaan haluat kuunnella,” Adam tokaisi ja katsoi nyt tuimasti Turboa. ”En ainakaan nyt,” Turbo huokaisi ja laskeutui kaiteen päältä. Mies puristi kädet eteensä. ”Ota oma aikasi… mutta mää toivon, ettet sää viivyttelisi kauhean kauaa,” Adam taputti miehen olkapäätä ja poistui sisälle. Turbo huokaisi syvään. Kylmä tuuli heilautti hänen hiuksiaan. Hän ei tiennyt mitä olisi ajatellut. Koko hänen lapsuutensa sekä aikuisuus kuitenkin sijoittui Tulikivikaupunkiin ja tukikohdalle. Hänellä oli upea puoliso, parhaat ystävät ja sisarukset, joista välitti. Kaipaisiko hän enää perhettä? Tai hylkääviä vanhempia elämäänsä? Haluaisiko mies selvittää asiat edes heidän kanssaan? Turbo haroi hiuksiaan sormillaan ja nosti kädet lantiolleen. Oliko hän tosiaan asiaa kohden liian jyrkkä?

Minni katseli oven suusta miestä, joka pyyhkäisi nopeasti kuonoaan. Turbosta tuntui, että pää räjähtäisi. Liian monet ajatukset sinkoilivat edes takaisin hänen päässään. Mies hieman säikähti, kun tunsi naisen hennon puristuksen lanteillaan. Turbo nappasi naisen hellästi kainaloonsa. ”Kaikki selviää, kun vaan annat itsellesi luvan siihen,” Minni huokaisi ja suukotti miehen olkapäätä. Turbo ei vastannut naiselle mitään, vaan silitti hellästi tämän selkää. ”Siirrytäänkö sisälle?” mies kysyi hetken kestäneeseen hiljaisuuteen. ”Siirrytään vaan,” Minni nyökkäsi. Turbo ohjasi naista kevyesti selästä kohti mökkiä. ”Mites Adamin ja Antonin yösija?” Turbo kysyi ennen kuin astui mökin sisälle. ”Mun puolestani voisivat mennä Vinskin ja Moton mökkiin. Heillä pitäisi olla sänkytilaa,” Minni vastasi ja silitti miehen rintalihaksia. ”Oliko sulla suunnitelmia vai?” Turbo kysyi ja silitti naisen kylkeä. ”No ei nyt mitään erityistä, mutta eihän sitä tietäis vaikka olisikin,” Minni hempeili ja mutisi miehen suuta vasten. Turbo suukotti hellästi naista ja muutaman muun kerrankin tämän peräänkin, ennen kuin kaksikko siirtyi sisälle. Huuto sai kaksikon hieman pelästymään. Popparit lensivät kulhosta lattialle ja Minni hieroi sormillaan ohimoaan. ”Mää lupasin, että me siivotaan täällä sitten,” Turbo kuiskasi naisen korvaan. Minni hieroi kevyesti miehen poskea ja siirtyi Annin huoneeseen.

”Eikö naisia kiinnosta jalkapallo?” Adam kysyi irrottamatta katsetta televisiosta. Turbo hyppäsi miehen toiselle puolelle ja huikkasi oluestaan. ”Harvemmin,” mies tokaisi. ”Miten olette saaneet tämän näkymään Marsissa, jos tämä on maapallon jalkapalloa?” Anton kysyi ja mulkaisi veljiään. ”Tuon möhkäleen kautta,” Moto huikkasi. ”Se on gigaboksi. Lähettää signaalin ihan sieltä planeetalta minkä ohjelma tarjontaa haluat katsoa,” Turbo selitti. ”Ei huono,” Adam naurahti ja tönäisi veljeään, joka tönäisi tätä takaisin. ”Tuo on varmasti sinun joku oma iskulauseesi,” Turbo naurahti veljelleen, kun tuntui kuullen saman lauseen useasti tämän suusta. ”Etkö ole kuullut?” Anton kysyi huvittuneena ja kääntyi veljiään kohde. ”Jos se liittyy teihin kahteen niin tuskin,” Turbo tokaisi naurahtaen. ”Adam hurmasi Sandran isku repliikillään: -Ei huono,” Anton naurahti ja sai Adam hieromaan silmiään. ”Et mennyt tuollaista toiselle sanomaan?” Turbo älähti hyväntuulisena. ”Menin ja ihan vielä aluksi läpällä ohimennen,” mies selitti hieman punakkana. ”Ouu god… sun kanssasi,” Turbo naurahti. ”Hei! Ota oppia… se nimittäin kannatti,” Adam naurahti ja sai veljensä nyökkäilemään. ”Eikä sullakaan ole varaa sanoa naisen iskemisestä parempaa esimerkkiä,” Vinski tuhahti ja katsahtaen kanssa Turboa. Turbo raapi hieman päätään ja katseli hermostuneena muualle. ”Mitä sää olet tehnyt?” Adam kysyi.

Samaan aikaan huoneen ovi aukeni ja tytöt astuivat ulos. ”Miksi noin vakavat ilmeet?” Anni kysyi ja puristi kädet eteensä. ”Parempi kysymys voisi olla miksi noin punakoina?” Minni tarkensi ja astui naisen viereen. ”Tässä vain mietittiin, miten tää pähkinä on onnistunut saamaan noin viehättävän puolison,” Adam tokaisi iskien Turboa selkään. ”Pähkinä?” mies kysyi ja katsoi epätodellisesti veljeään. ”Niin… pähkinä,” Adam toisti naureskellen. ”Sulla jäi juttu kesken, miten Minnin kanssa tapasitte,” Anton keskeytti. Minni puristi kädet eteensä ja katsoi huvittuneena miestä. ”Siitähän ei kannata puhua?” Turbo kysyi leveästi hymyillen naiselta. ”Ei kerro vaan. Mielenkiintoista kuulla sun versio,” Minni vastasi ja istui käsinojalle. Turbo huokaisi hyväntuulisesti. ”No anna tulla vain,” Adam huokaisi. ”Me kirjaimmellisesti törmättiin Minnin kanssa toisiimme,” Turbo empi. Adam röhähti nauruun ja sai Turbon iskemään nyrkillä tämän hauikseen. ”Aut!” mies älähti ja jatkoi hekottamista. ”Jokaisella tapansa,” Turbo huokaisi ja nojasi käteensä. Minni hieroi kevyesti miehen selkää. ”Te muuten saatte yöpyä Moton ja Vinskin mökillä,” Minni naurahti ja katsoi kaksikkoa. Nelikon hymy hyytyi nopeasti. ”Aijaa,” Vinski älähti. ”No saadaanpahan puhua kaikkea Turbon selän takana,” Adam myönsi ja mulkaisi pikkuveljeään. ”Jos tiedät, jotain mitä kertoa niin antaa palaa vain,” Turbo hymähti. ”Mekin tiedetään susta asioita mitä veljesi varmasti haluavat kuulla,” Moto naurahti. ”Ei sitten mitään kaikkein pahimpia,” Turbo ohjeisti osoittaen miestä sormellaan ja nousi seisomaan. ”Eiiiii tietenkään,” Moto huokaisi.

Ilta sujui tappavan tasaisesti. Jätkät olivat kyllästyneet jalkapallopeliin. Minni ja Anni olivat ehdottaneet lautapelejä. Porukka pelasi myöhään yöhön, kun Vinski, Moto, Adam ja Anton suuntasivat kaksikon mökille. Minni oli käynyt suihkusta ja yllättyi näkemästään, kun astui pesutilasta ulos. Nainen kuivasi samalla yön mustia hiuksiaan. Annin huoneesta oli valo, jo sammunut joten nainen ei hereillä enää olisi. Mökki oli suurin piirtein siivottu siedettävään kuntoon. Minniä hymyilytti ja siirtyi makuuhuoneen puolelle. Minni kurtisti kulmiaan. Kulahtaneella yöpöydällä oli ainoana valo päällä, mutta miestä ei näkynyt missään. Nainen nosti hiuspyyhkeensä läheiselle tuolille kuivumaan. Nainen oli vaihtamassa vaatteita päälleen, kun tunsi kädet hellästi ympärillään. Minni hymyili hellästi ja laski omat kätensä miehen käsien päälle. Minni käänsi miestä kohden päänsä, joka suukotti tätä hellästi. ”Sää siivosit mökin?” nainen kysyi hellästi ja hieraisi kuonoaan rakkauden osoitukseksi miehen kuonoa vasten. ”Pitihän mun vähän suakin ja Annia ajatella,” mies huokaisi. Minni kääntyi ympäri ja kietoi kätensä miehen kaulan ympärille. ”No olisi ollut reilua, jos Vinski kumppaneineen olisi auttanut sinua,” Minni vastasi ja suoristi miehen nahkaliivin kauluksia. ”Nooo… kyllä mää niille koston keksin vielä,” Turbo naurahti. ”Onko sulla kaikki hyvin?” ”Miten niin?” ”Vaikutit vain niin surkealta aikaisemmin.” ”Voidaanko olla puhumatta siitä nyt?” Turbo kysyi ja suukotti hellästi naisen kaulaa. ”Mutta…” ”Mulla on kaikki nyt hyvin… ei pilata hyvää iltaa murehtimalla,” Turbo leperteli naisen korvaan.

”Mikä sulla on mielessä?” Minni kysyi unohtaen keskustelun miehen vanhemmista edes hetkeksi. Turbo suuteli hellästi naista ja sitten hieman intohimoisemmin. Mies varovasti ujutti kätensä naisen pyyhkeen alle tiputtaen sen lattialle. Minni veti miehen mukaansa kohti sänkyä ja tiesi mihin tilanne oli miehen kanssa johtamassa. Turbo kaatoi pariskunnan sängylle ja jatkoi hellyyden osoituksien antamista naiselle. Minni ei miehen paluun jälkeen ollut saanut tältä mitään tällaista. Turbo katsoi naista hellästi silmiin. Minni riisui miehen lasit tämän päästä ja siirsi ne lampun viereen yöpöydälle. Minni siirsi katseensa miehen silmille ja silitti tämän kasvoja rakastavasti. Nainen hymyili tälle hellästi. ”Onko niissä jotain vikaa?” mies kysyi ja sai Minnin hellästi pyörittelemään päätään. ”Ne on ihan samanlaiset kuin ennenkin,” Minni huokaisi. Turbo hymyili naiselle vaisusti ja suukotti tätä rakastavasti. Minni tunsi olonsa miehen seurassa rakastetuksi ja halutuksi.

Turbo pyöri yöllä levottomasti sängyssä. Hän kääntyi selälleen ja katsoi kyljellään nukkuvaa naishiirtä. Turbo hymyili naiselle hellästi ja nosti sitten katseensa kattoon. Adamin sanat alkoivat painamaan häntä juuri sillä hetkellä, kun hän halusi nukkua. Minninkin sanat painoivat miehen mieltä. Adam oli valmis kertomaan hänelle kaiken mitä tällä hetkellä tiesi. Minnikin luultavasti asian todellisen laidan tietäisi, jos mies sitä vain naiselta kysyisi. Turbo huokaisi syvään. Hän nousi istumaan sängynlaidalle. Mies etsi bokserinsa pukeakseen ne jalkaansa. Hän katsahti naista ennen, kuin poistui huoneesta. Turbo sulki oven hiljaa perässään ja suuntasi kohti terassille. Mies nojasi kaiteeseen ja viileä ilma pakkaantui hänen turkkinsa sekaan. ”Eikö boksereissa ole hieman kylmä?” naisääni keskeytti miehen yksinäisen pohdiskelun. Anni käveli veljensä viereen. Nainen oli kietoutunut viltin alle. Hän tarrasi miehen käsipuoleen. ”Boksereissa tai vaatteet päällä. Ei paljon paina,” mies tuhahti. ”Sua vaivaa se mitä Adamin kanssa puhuit,” nainen huokaisi. Syvä hiljaisuus painoi heidän välillään. ”Mää tiedän, että olen sanonut tämän miljoona kertaa mutta… kaikki järjestyy,” Anni vastasi ja hieroi miehen hauiksia. ”Tiedän sen…” mies vastasi jopa asiallisesti. ”Oikeasti?” Anni kysyi hämmentyneenä. ”Joo… mutta en siltikään tiedä mitä te löysitte äidistä ja isästä,” Turbo huokaisi surkeana. ”Mutta… eikö Adam kertonut?” ”Lupasi kertoa, jos olen valmis ja… halukas kuuntelemaan.” ”No oletko?” ”Mää en tie mitä ajatella tai mitä olla mieltä ylipäätänsä.” ”Voi sua pikkuveli rukkaa…” Anni huokaisi ja halasi miestä.

Anni ja Turbo olivat tovin viipyneet ulkona. Raikas ulkoilma oli puhdistanut miehen ajatuksia ja Annin seura oli myös helpottanut miehen oloa. Ajatusten purku tutun hiiren kanssa auttoi häntä nukahtamaan. Loppuyön mies nukkui sikeästi. Aamulla mies hieraisi kuonoaan, kun tunsi kosketuksen kuonollaan. Turbo raotti silmiään ja katsoi naisen hymyileviä kasvoja. ”Huomenta,” mies henkäisi tyytyväisenä. ”Huomenta,” Minni flirttaili ja suukotti miestä uudemman kerran. Turbo kääntyi selälleen ja halasi naista kevyesti, kun tämä laskeutui miehen viereen. Turbo hipsutteli naisen selkää. ”Miksi sulla on jo vaatteet päällä?” mies kysyi ja suukotti naisen otsaa. Minni huokaisi ja nousi istumaan. ”Mitä nyt?” Turbo kysyi. ”Meillä olis menoa,” Minni vastasi vakavana. ”Mitä menoa?” mies kysyi ja nousi naisen viereen istumaan. ”Me matkataan luoteeseen,” Minni henkäisi ja katsoi miestä. ”Luoteeseen?” Turbo hämmästeli. ”Niin,” Minni vastasi. ”Missä Adam?” mies kysyi ja ampaisi pystyyn. ”Miten niin?” Minni kysyi. ”Mulla on sille asiaa,” mies vastasi ja puki nopeasti päällensä. ”Odottaa tukikohdalla,” Minni kertoi ja seurasi miestä. ”Tuletko kyydillä?” Turbo kysyi. ”Totta kai, jos sää tarjoat sen,” Minni hempeili ja otti mieheltä vastaan suudelman.

Kaksikko saapuivat tukikohdalle. Adam oli siirtänyt 8 henkisen violetti-harmaan avaruusaluksen tukikohdan pihalle. Turbo pysähtyi aluksen eteen ja näki veljensä sekä ystävänsä pakkaamassa alukseen useampaa laatikkoa. ”ADAM!” Turbo huusi kauempaa ja asteli miehen luokse. Minni hieraisi ohimennen miehen selkää ja asteli aluksen sisälle. Adam laski pahvilaatikon kädestään ja pysähtyi selkeästi kuulemaan miehen asian. Turbo katsoi hieman hermostuneena ympärilleen. ”Mikä hätänä?” ”Olen jostain syystä kuullut tuon viimepäivien aikana.” ”No en ihmettele.” ”Minni kertoi, että olette lähdössä luoteeseen.” ”Joo niin ollaan.” ”Ketkä kaikki sinne lähtee?” Turbo kysyi saaden veljensä huokaisemaan. ”Kaikki muut paitsi sinä tällä hetkellä. Tai saat tulla mukaan ja Minnikin sitä toivoisi… mutta emme voi pakottaakaan sua.” ”Mutta miksi Vinski ja Motokin lähtevät?” ”Minni oli pyytänyt heitä mukaan turvaamaan turvallisuutta. Luode on aika kärsinyt paikka, mutta samalla kaikkein parhaiten toipunutkin.” ”Miksi justiinsa luode?” ”Mää sanoin sulle… että kerron sulle kaikki mikäli olet valmis kuulemaan,” Adam muistutteli. Turbo mulkaisi veljeään. Mies nyökkäsi. ”Mää olen valmis.”

Adam ohjasi Turbon tämän olasta kauemmas muista. Kaksikko istui ulkona sijaitsevan pöydän päälle. ”Mistä haluat, että aloitan?” Adam kysyi, kun katselivat muiden touhuja kauempaa. ”Ihan sama. Sekaisin olen joka tapauksessa,” Turbo huokaisi ja pöyhensi hiuksiaan. ”Rontilla oli kansio, missä oli tietoa meidän vanhemmista.” ”Rontilla?” ”Se oli säilyttänyt niitä tietoja, juuri tällaista tilannetta varten.” ”Joten?” ”Siellä ei ollut tietoa meidän vanhempien kuolemista tai edes, että olisivat kentällä kaatuneet. Sotilas arvot, entinen kotiosoite ja…” ”Ja? Mikä ja?” ”Meillä on kaksi muutakin sisarusta vielä. Sun ja Annin välissä.” ”Ei ihme, että mulla ja Annilla on niin paljon ikäeroa.” ”Me ollaan menossa siis tutkimaan äidin ja isän vanha osoite… jos sieltä löytyisi vielä lisätietoa heistä… mutta näiden tietojen mukaan he saattavat olla hengissä,” Adam selitti saaden pikkuveljensä hiljaiseksi. Turbo hieroi hermostuneena käsiään yhteen. ”Tää on niin vaikeeta. Toisaalta mua kiinnostaisi lähteä mukaan… mutta toisaalta en tiedä olenko valmis,” Turbo huokaisi. ”Joskus totuuden kohtaaminen on vaikeaa… mutta onpahan ainakin sitten selvitetty, jos ei muuta,” Adam tokaisi. ”Mmmmm,” mies hymähti. ”Me syödään vielä täällä. Ilmoittaudu Minnille, jos lähdet mukaan,” Adam iski miestä selkään ja lähti alusta kohden. Turbo katsoi veljensä perään.

Ruokailu sujui hyvin. ”Missähän se Turbo on?” Vinski huolestui ja nosti ramppia pitkin moottoripyöräänsä aluksen kyytiin. ”Se miettii vielä asiaa,” Adam tokaisi miesten perässä ja nosti kanssa omaa armeijan vihreää pyöräänsä aluksen kyytiin. ”Toivottavasti päättäisi nopeasti. Ei meillä ole koko päivää aikaa odottaa,” Minni vastasi aluksen sisällä ja nosti viimeisen laatikon omalle paikalleen. ”Mutta Turbo suostui jo kuuntelemaan meidän vanhemmista enemmän. Se on häneltä jo paljon,” Anni kannusti ja laski ensiapulaukun omalle paikalleen. ”Mmm ainakin näin lyhyessä ajassa,” Minni hymähti. ”Kaikki on valmiina lähtöön,” Anton kertoi ja asteli aluksen takaosasta muiden seuraan. Minni nyökkäsi. ”Me ollaan sit varmaan valmiita lähtöön,” nainen huikkasi tiimille. ”Niin ollaan,” mieshiiri sanoi aluksen lastaussillan suusta. ”Turbo!” jokainen henkäisi yhteen ääneen.

Ai pari muutakin sisarta? Nythän tää vasta alkoikin käydä kiintoisaksi. Näyttää kans siltä et Turbon pää alka kääntyä

Juonen käänteet pitää mielenkiinnon tekstissä

”Sää tulit!” Anni hihkaisi ja halasi nopeasti veljeään. ”Joo, mutta en etsimään vanhempiamme,” Turbo tuhahti ja nosti oman kassinsa sille tarkoitettuun lokeroon. ”Mutta…” Anni empi, kun Adam pyysi sisartaan vaikenemaan. ”Pääasia, että tulit,” Adam päätti naisen lauseen. ”Mää tulin ainoastaan turvaamaan teidän turvallisuuden. Te saatte edelleen hoitaa omat etsintänne,” Turbo tuhahti ja katsoi tuimasti muita. Porukka katsoi toisiaan. Minni huokaisi hyväntuulisena ja käveli miehen luokse. ”Pääasia silti, että tulit,” nainen henkäisi ja sai Turbon ilmeen heltymään. Minni ohjeisti muut omille paikoilleen. Turbo ja Adam olivat ottaneet lentäjien paikat. Vinski ja Moto olivat valmiina käyttämään aseistusta. Anton ja Anni huolehtivat tekniikasta ja ensiavusta. Rontti tuli vielä tervehtimään nuorukaiset ja toivotti onnea etsintöihin. He kiittivät ja Minni aktivoi koordinaatiot karttaan. ”Sitten menoksi,” Minni aloitti. ”Ja ei kun HANAT…” ”AUKI!” kaikki huusivat yhteen ääneen. Adam ja Turbo käynnistivät aluksen moottorit ja suuntasivat Marsin taivaalle.

Lennon kestäessä pari tuntia, oli porukka levittäytynyt pitkin alusta. Minni istui aluksen lattialla nojaten käteensä ja tutkien karttaansa. Hän oli ympyröinyt muutamia alueita, joista he voisivat löytää etsimänsä. Minni huokaisi syvään. Hän hieroi silmiään, kun tunsi sokeutuvansa kartalle. ”Kaikki hyvin?” Anni kysyi ja istui naisen seuraan lattialle. Anni ojensi naiselle limonadipullon. ”Kiitti. Joo kaikki hyvin. Sokeus vaan iski,” Minni naurahti. ”No sää oot kieltämättä tuijottanut tuota karttaa jo tarpeeksi kauan,” Anni muistutti. ”No joo… mua vaan huolestuttaa ettemme tunne luoteen tilannetta tarkemmin. Tai mitkä ovat turvallista aluetta liikkua ja missä tilanne on edelleen riskialtis,” Minni pohti. ”Hei söpöliinit teillä ei ole mitään hätää, kun olette meidän kanssamme,” Vinski naurahti ja katsoi naisiin päin. Minni mulkaisi hyväntuulisena Annia ja nousi seisomaan. ”Ai niin mää unohdin… täytyykin olla täysi hullu antaakseen teidän turvata oma turvallisuutensa,” Minni naljaili ja asteli miehen ohitse. ”Pientä luottoa kenraali!” Vinski älähti naisen perään. Minni käveli aluksen etuosaan ja laski kätensä miehensä olkapäälle. Turbo hymyili hellästi naiselle. Ikkunasta aukeni synkkä näkymä rutikuivasta Marsista. Punaista hiekkaa oli silmänkantamattomiin. ”Katsokaa raidereita peltipurkkeineen,” Adam tokaisi. Turbo kohotti itseään hieman penkistä ja sai Minninkin kurottautumaan lähemmäksi aluksen lasia. ”Vinski ja Moto haluatteko pitää hauskaa?” Minni kysyi. ”Vielä kysyt!” Vinski naurahti. ”Aina valmiina!” Moto tokaisi. Kaksikko latasi aluksen aseet valmiiksi. ”Anni oma paikka,” Minni huikkasi ja kaksikko istui omille paikoilleen. ”Sitten mennään!” Minni antoi käskyn. Adam käänsi aluksen kohti raidereita. ”Ne huomasi meidät!” Turbo vastasi. ”Siinähän huomaavat. Antaa palaa pojat,” Minni naurahti ja kaksikko alkoi tulittamaan raidereita. Alus otti muutaman osuman, mutta isomman kaluston tykityksellä raiderit voitettiin helposti. Marsin maa pölysi, kun raidereiden uskolliset purkit lahosivat maatasolle. ”Hhahahah päivän piristys,” Vinski hihkui. ”Jatketaahan matkaa,” Minni tokaisi ja heilautti hiuksiaan. Turbo suuntasi aluksen oikeaan suuntaan.

Yötä kohden Turbo ja Adam olivat tehneet vuorot aluksen ohjaamiseen. Kaikki muut olivat vetäytyneet nukkumaan. Aluksen tasainen humina oli ainoa ääni, joka kantautui aluksessa. Turbo katseli hieman utuista näkymää. Hän kohotti alusta hieman pilvien yläpuolelle. Joka puolelle oli laskeutunut syvä pimeys, jota verhosi kaunis tähtitaivas. Turbo huokaisi syvään. ”Mikä tyyni ja rauhallisuus,” mies ajatteli. Askeleet hänen takanaan sai miehen huomion. Turbo kurtisti kulmiaan ja katsahti digitaalista kelloa. Ei hänen ja Adamin vuoronvaihto vielä ollut. Mies tunsi hellän kosketuksen olkapäällään. ”Etkö saanut unta?” Turbo kysyi musta hiuksiselta kenraalilta. Minni istui miehen viereen pieneen kippuraan. Minni hieroi kevyesti hiustensa seassa päätään. ”Vähän oli uni hakusessa,” Minni vastasi unisena. Turbo vilkaisi naista hyväntuulisesti. Nainen oli parasta mitä miehen elämässä oli tapahtunut. Turbo ei aikaisemmin ollut edes tajunnut kuinka paljon naista todellisuudessa oli rakastanut, ennen tällaista hetkeä. Minni pysyi miehen rinnalla, vaikka mikä olisi. Turbo oli kiukutellut ja ollut vihainen Minnille, mutta silti tämä oli antanut anteeksi ja pysynyt läsnä. Tosin ei Turbo voinut Minniä syyttää mistään, eikä hän halunnut ketään tilanteesta kyllä syyttäkään. Haavojen repiminen auki oli saanut miehen vain kiukuttelemaan. Minni onneksi hyväksyi miehen valinnat eikä pakottanut tätä mihinkään. Hän huomasi, että sisaruksilla oli vaikeaa hyväksyä hänen omia valintoja, mutta olivat kuitenkin vetäneet sanansa miehen valinnalle.

Minni vilkaisi Turboa huolestuneena. Turbo ei koskaan ollut noin hiljainen tai omissa ajatuksissaan mitä nyt oli. Minniä huoletti se, kun mies ei puhunut. Hän ei puhunut pahaa oloaan vaan pyrki paljon miettimään omia ajatuksiaan. Nainen tiesi kuitenkin mitä mies oli kokenut ja minkä vuoksi ei halunnut vanhempiaan löytää. Mutta puhumattomuus oli huolestuttavaa. Turbo oli aina ollut niin avoin omasta voinnistaan tai kokemistaan epäkohdista. Vai yrittikö mies epätoivoisesti muistaa asioita mitä hänen sisarensakaan eivät muistaneet. Minni nappasi viltin toisen istuimen päältä ja käveli miehen luokse. Nainen kietoutui vilttiin ja istui miehen syliin. ”Mmmm mikä yllätys,” Turbo hempeili. ”Ehkä mun nukahtamisen vaikeus onkin siinä, ettet ole mun vieressä,” Minni naurahti. Turbo paransi naisen asentoa sylissään ja suukotti tämän otsaa. ”Voi olla. Onhan se huutava vääryys, ettet voi kietoutua mun lämpööni,” Turbo naurahti. Minni suukotti miehen leukaa ja tämän jälkeen suulle, kun mies katsahti naista. Minni painoi päänsä miehen olalle. ”Kannatko sää mut sänkyyn, jos nukahdan tähän?” Minni kysyi. ”Aina,” Turbo hempeili ja hieroi naisen selkää. Minni kuunteli miehen sydämen sykettä. Se löi tasaisesti miehen rinnassa ja sai naisen silmät painumaan kiinni. Naisen syvä huokaus sai Turbon huomion. Mies hymyili hellästi ja suukotti naisen päätä. ”Hyvää yötä rakas!” mies henkäisi.

Muutaman tunnin kuluttua Turbo tunsi, kuinka hänen silmänsä oli painumassa kiinni. Hänen ja Adamin vuoronvaihto alkoi olla käsillä. Askeleet takana sai hänet virkoamaan hetkellisesti. Adam katsoi hieman hämmentyneenä Turboa. ”Miksi Minni nukkuu tässä?” mies kysyi. ”Minni ei saanut unta… nukahti lopulta tähän,” mies punasteli. ”Vähän söpöö,” Adam kiusoitteli ja nojasi käteensä. Turbo mulkoili veljeään. ”Menkäähän nukkumaan,” Adam vastasi. Turbo painoi hetkeksi automaattipilotin päälle, jotta sai noustua ohjaamon paikalta. Turbo paransi hieman Minnin asentoa sylissään. ”Hyvää yötä,” Turbo vastasi miehelle. ”Hyvää yötä,” Turbo vastasi. Turbo laski naisen sylistään sängylle ja sai riisuttua nahkaliivinsä. Mies kiipesi nainen toiselle puolelle. Minni havahtui hieman siitä, että mies paransi omaa asentoa sängyllä. Minni kaivautui miehen kainaloon laskien kätensä tämä rintakehän päälle. Turbo nosti peiton hännällään kaksikon päälle ja suukotti kevyesti naisen otsa. Lasit hän nosti vielä sängynpäähän ja sulki silmänsä.

Seuraavana päivänä Turbo nukkui pitkälle päivään. Anni käveli nukkumistilaan ja herätteli miestä kevyesti tuuppien tätä. ”Mmmm mitä kello on?” mies mutisi tyynyä vasten. ”Tarpeeksi paljon. Laskeudumme ihan kohta Lehtokorven kaupunkiin,” Anni tokaisi ja lähti takaisin muiden luokse. Turbo kääntyi selälleen. Liiallinen valvominen alkoi vaikuttamaan miehen vireystasoon. Mies nousi istumaan ja pyöritteli päätään kevyesti. Hän nousi seisomaan, laittoi lasit päähänsä. Mies nappasi nahkaliivinsä matkaansa. ”Vouh! Vielä rajumpi paikka, kuin Tulikivi,” Vinski henkäisi. Turbo katsoi lastausrampin viereisestä ikkunasta paikkaa, johon olivat valmiina laskeutumaan. Lehtokorvessa ei ollut yhtään ehjää asuinrakennusta näkyvissä. Rauniot täyttivät kaupungin. Tulikivikaupungissa oli sentään ehjiä asuin rakennuksia ja kaduilla elämää. Tämän kaupungin kadut näyttivät hiljaisilta ja autioilta. Mihin kaikki asukkaat olivat paenneet? Turbo suukotti Minniä kevyesti ja puki nahkaliivinsä päälleen. ”Oli jo sunkin aika herätä…” Adam henkäisi. ”Mitä sää vingut?” Turbo naurahti ja istui veljensä viereen. ”Satun nyt tarvitsemaan sinua laskeutumisavussa,” Adam tuhahti. Turbo hymähti tyytyväisenä. Adamia selkeästi jännitti ja purki sen Turboon. Niin hänkin teki aina, että siinä mielessä veljet olivat samanlaisia. ”Valmiina laskeutumaan?” Turbo kysyi. ”Kaikki paikoilleen,” Minni komensi. Jokainen vuorotellen kiinnittivät turvavyönsä. ”Valmiina laskeutumaan. Ottakaa laskeutumispaikaksi, mikä on hieman kaupungin ulkopuolella,” Minni ohjeisti. Adam osoitti jotakin sormellaan ja Turbo nyökkäsi. ”Laskeudumme pikkuhiljaa,” Turbo tokaisi. Paine ja tärinä olivat epämiellyttäviä. Alus piippasi epäilyttävästi. Adam keskusteli Turbon kanssa, joka avasi vyönsä. Hän nousi hieman ohjauspaneelin päälle. ”Hieman vasemmalle,” Turbo tokaisi ja Adam siirsi alusta. Yhtäkkiä epämiellyttävä piippaus lakkasi ja alus tömähti maahan. ”Laske paineet,” Adam sanoi ja Turbo painoi punasta nappulaa. Tasaisen suhahdus ja valkea pölypilvi peittosi aluksen. ”Kaikki okei. Me ollaan maassa,” Adam sanoi. Jokainen avasi vyönsä.

Lastaussilta aukeni ja sankareiden näkökentässä aukeni karu ulkokuori. ”Tämä oli siis aluksen tiellä,” Anton tokaisi ja iski metallista osaa. Osa muistutti rantaraidereiden purkkia, mutta oli lähes kaksi kertaa isompi. ”Todella hurjaa, jos tuo osa on ollut syy siihen miksi Lehtokorpi näyttää tuolle,” Minni tokaisi vakavana. ”Vaikea kuvitella, että olemme täältä kotoisin,” Anni huokaisi ja puristi huolestuneena kädet eteensä. ”Puretaan aluksesta pyörät ja katsotaan, että kaikki ovat kunnossa. Sitten lähdetään sinne meillä olevaan osoitteeseen,” Minni ohjeisti ja sai kaikki nyökkäämään. Pyörät laitettuaan valmiiksi, jätkät sulkivat aluksen. Minni kaivoi taskustaan häivepallon ja heitti sen alusta päin. Alus muuttui näkymättömäksi. Lisäksi nainen lisäsi varmuuden vuoksi koordinaatit pienen käsikoneeseensa. Minni nyökkäsi olevansa valmis ja jätkät lähtivät ajamaan kohta kaupunkia. Kaupungin rauniot muistuttivat motocross esteitä ja sai Vinskin ainakin innostumaan. ”Vuhuuu!” mies huusi. ”Saanen muistuttaa, että vaihdan kyytiä, jos et rauhoitu,” Anni muistutti. ”Sori. Unohdin, että olit mun kyydissäni,” Vinski punasteli. ”Miten sää kehtaat?” Anni naurahti ja puristi kädet eteensä. ”Täytyy vissiin muistaa sinkkumiestä jatkuvasta puutoksesta, purkamalla ne mitä älyttömämpiin stunttitemppuihin,” Anni hymyili miehelle ivallisesti. ”Auh! Tää leidihän on kuuma!” Vinski ulvahti.

Ystävykset ajoivat lähes kaupungin toiseen laitaan. He parkkeerasivat rivitalo rykelmän keskelle. ”Taisi kerrostalot muuttua rivitaloiksi?” Anton kysyi. ”No oli miten oli. Täällä ei ole asuttu vuosiin,” Adam huokaisi ja nosti kypäränsä päästään. Rivitalo asumus oli kokenut rankan kohtalon. Rauniot olivat haperoituneet ja pihasta pystyi näkemään pommituksen jälkeiset jäljet. ”Karua!” Minni tokaisi nyrpistellen hieman nenäänsä. ”Mää muistan!” Anni huokaisi surkeana. ”Mitä?” Adam kysyi. ”Katso tuota leikkipaikkaa. Mää muistan, kun juostiin tätä ympäri lapsina,” Anni vastasi. Leikkipaikalla ei ollut pystyssä enää mitään. Keinun puuosat olivat lahonneet lähes maatasolle, liukumäestä oli ammottava puoli kaari. Selkeästi pommin osuma. ”Miten sää voit muistaa tuollaisen? Mää en muista mitään,” Adam pohti. ”Oon nähnyt unta meistä leikkimässä. Nyt se valkeni,” Anni selitti. ”Mennään katsomaan se asunto,” Minni huikkasi. Turbo, Moto ja Vinski istuivat edelleen moottoripyöriensä päällä. ”No tuletteko?” Adam tuhahti. ”Mää sanoin jo. Tulin tänne ainoastaan turvaamaan teitä… en etsimään vanhempiamme,” mies tuhahti ja puristi kädet eteensä. ”Niin sanoit… me mennään,” Minni puuttui kaksikon riidan poikaseen ja veti Adamin mukaansa. Turbo käänsi hetkeksi päänsä muualle.

Tasainen jyske kantautui asunnon sisällä. Adam otti vauhtia ja potkasi turvonneen oven asunnon sisään. Pöly ja hiekka lensi asunnon sisällä. Nelikko yski hieman pölyä ja odottivat sen laskeutumista. Adam astui ensimmäisenä Anni perässään asunnon sisälle. ”Täällä ei ole asuttu vuosiin,” Minni huokaisi ja katseli ympärilleen. Seinissä ja katossa oli erikokoisia reikiä. Ovista pystyi myös havaitsemaan tappelun jälkiä ja luodin reikiä. ”Täällä on isompi mylly ollut kyllä päällä,” Anton huokaisi. Nelikko astui olohuoneeseen. Vasemmalla puolella aukeni avokeittiö. Vanhat huonekalut olivat jätetty asuntoon, siis nekin mitkä ehjänä enää olivat. Sohvastakin pystyi havaitsemaan tappelun ja luodin jälkiä. Osa keittiön ruokaryhmästä olivat ehjinä. Puista penkkiä oli varmasti käytetty suojuksena, kun säleet koristivat lattiaa. Lasten leluja oli ympäri asuntoa. ”Täältä on kyllä lähdetty niin nopeasti, kun on vain voitu,” Adam huokaisi. ”Vissiin sanomattakin selvää,” Minni huokaisi ja tutki keittiötä tarkemmin. ”Ainakin olette asuneet täällä,” nainen jatkoi ja ojensi kirjeen Annille. ”Tämä on äidille osoitettu kirje,” nainen vastasi ja avasi sen. ”Mikä se on?” Anton kysyi. ”Lasku… ei sen kummempi,” Anni huokaisi ja laski kirjeen käsistään. ”Mutta vahvistus siitä, että olemme oikeassa paikassa,” Adam sanoi potentiaalina. Eteisestä katsottuna oikealle lähti yläkertaan johtavat kierreportaat. ”Tsiigataan yläkerta,” Adam tokaisi.

Mies astui yhdelle portaalle. ”Kestääkö?” Anton kysyi. ”Minni jos sää menisit ensin,” Adam ehdotti ja astui portaalta pois. Minni kohautti kulmiaan yllättyneenä. ”Uhraat minut?” nainen kysyi. ”Joo ja ehkä sillä, että sää painat puolet vähemmän,” mies tokaisi. Minni työnsi miehen sivuun ja astui portaalle. ”Ehkä siinä ja siinä, kestääkö minuakaan,” nainen epäili, kun porras narahti inhottavasti. ”Mää otan sut kiinni, jos tipahdat,” Adam hymyili naiselle leveästi. Minni mulkaisi miestä ja lähti varovasti kulkemaan portaikkoa ylöspäin. Minni saapui yläkertaa ja katseli ympärilleen. ”Miltä vaikuttivat?” Anni kysyi portaiden alapäästä. ”Narisivat inhottavasti, mutta vaikuttivat kestävän,” Minni huikkasi. Kolmikko nousivat yksitellen yläkertaan. ”Olipa kuumottava tilanne,” Adam huokaisi. Portaiden edestä aukeni kolme huonetta. Ihan päädyssä oli pesutilat. Tai ainakin Minni niin tulkitsi. Adam käveli huoneeseen missä oli kulahtanut pölyn peitossa ollut parisänky ja vauvan pinnasänky. Yläkerta oli kokenut vähemmän kovia, kuin alakerta. ”Meidän vanhempien makuuhuone,” Adam huokaisi surkeana. Hyllykön päällä oli muutama haalistunut valokuva. Anni nappasi yhden kuvan käteensä. ”Meidän lapsuuskuvia,” Anni vastasi ja näytti kuvaa. ”Mun koulukuvani,” Adam naurahti. Nuori poika pönötti hieman vinottain kuvassa ja hymyili lempeästi. Pitkä takatukka laskeutui pojan olkapäille. Muuten mies ei ollut muuttunut vuosien myötä. ”Ai kamala,” mies naurahti ja laittoi kuvan pois. ”Näytä?” Anton kehotti. ”Enkä näytä!” Adam älähti piilotellen kuvaansa veljeltään. ”Tässä,” Anni sanoi ja ojensi kuvan miehen käteen. Kuva oli vaakatasossa, jossa pienellä kääröllä valkoisiin puettu vastasyntynyt hiiripoika nukkui. ”Mää olen sentään söpö. Toisin, kun toi,” Anton naurahti ja sai veljensä ivallisesti hymyilemään. Adam kiskaisi kuvan veljensä kädestä. ”Et sinä ole tässä,” Adam tokaisi. ”Miten niin?” Anton kysyi ja katsoi uudelleen kuvaa. ”Jos mää olen tässä noin kahdeksan… niin silloin tämä on,” Adam aloitti. ”Turbo!” Anni huokaisi. Adam katsoi vaisusti hymyillen siskoaan. Mies laski kuvan kädestään. Minni hymyili kaksikon kinaamiselle ja katsoi hyllyn päällä oleva kuvaa. Minni pyyhkäisi kuvasta pölyt pois. ”Eli mää en ollut edes syntynyt vielä tuolloin,” Anton tokaisi. ”Et niin,” Adam hymähti. Annilla puolestaan oli pinkki villapaita päällä ja saparot sojottivat korvien takana. Vaaleanpunainen kimalteleva hiuspanta toi paremmin tytön kasvoja edessä.

”Katso Anni sun lapsuus kuva,” Anton sanoi ja ojensi naiselle kuvan. ”Ei tää ole mun kuvani,” Anni tokaisi vakavampana. Minni kiinnostui myös muiden keskustelusta. ”Kieltämättä hänessä on paljon sun näköäsi,” Minni myönsi. ”Mutta tämä en ole minä!” Anni vastasi tiukemmin. ”Ei niin. ”Tää on Annin kuva,” Adam sanoi ja ojensi kaksikolle kuvaa. Tytöllä oli letitetty hiukset, keltainen hiuspanta ja vaaleanpunainen yksisarvispaita. ”Tämä on toinen meidän mysteeri sisaruksista,” Anni tokaisi. ”Ja hän vissiin toinen. Ei teissä hirveästi ulkonäkö eroja ole,” Minni vastasi ja antoi 2-vuotiaasta hiiritytöstä kuvan sisaruksille. Tyttö oli huomattavasti ujompi, kuin sisarensa. Tytöllä oli vihreä pallo kädessään ja silmistä pystyi aistivan tytön itkeneen ennen kuvan ottoa. ”Meillä on siis kaksi siskoa,” Adam totesi Annin yli. ”Jes!” Anni hihkaisi. ”Meitä on siis tasamäärä!” nainen jatkoi ja iski nyrkillään veljensä rintaa. ”Ja näin monta vuotta olen kärsinyt teidän kanssanne,” Anni naurahti hyväntuulisesti.

”Mikähän niillä kestää?” Vinski kysyi. ”Kai kääntävät koko asunnon ympäri löytääkseen jotain tietoa,” Moto pohti. Turbo nojasi pyöränsä selkärautaan ja katseli taivaalle. ”Onks kaikki hyvin?” Vinski kysyi, kun mies ei ottanut osaa keskusteluun. ”Joo kai… ahdistaa vain olla täällä,” Turbo huokaisi. ”Jos oltais tiedetty, että odotellaan näin kauan niin oltais voitu mennä ajelulle,” Moto huokaisi. ”Kiitti kun yritätte piristää mua,” Turbo vastasi. ”Totta kai,” Vinski vastasi ja painoi kätensä miehen olkapäälle. ”Toivottavasti ei törmätä mihinkään epätavalliseen,” Moto tokaisi. ”Äksöni ei olisi pahitteeksi,” Vinski tiukasi tylsyyteen. Minni avasi asunnon terassin oven ja käveli ystäviensä luokse. ”Löytykö mitään?” Moto kysyi. Turbo suoristi itsensä ja katsoi naista. Minni ojensi kuvat miehelle. ”Mitä nää on?” Turbo kysyi. ”Katso itse ja pakkaa ne meidän mukaan,” Minni huokaisi. Turbo selasi nelikon löytämät kuvat. ”Ootteko te tuossa?” Vinski kysyi. ”Joo ja ilmeisesti myös meidän kaksi muutakin sisarusta,” mies tokaisi ja katsoi kahta tyttöhiirtä, joita ei tuntenut. ”Siis onko sulla kaksi muutakin siskoa?” Vinski kysyi ilakoiden. ”Joo ilmeisesti,” Turbo myöntyi. Jätkien katsottua kuvat, Turbo laittoi kuvat pyöränsä satulalaukkuun.

Adam, Anton ja Anni kaivelivat lipastonlaatikoita. Tuntui, että kaikkein tärkeimmät paperit olivat napattu mukaan. Samoin vanhemmista otetut kuvat. ”Löytyykö vielä mukaan jotain?” Minni kysyi. ”Ei mitään,” Anton huokaisi. ”Hei… katsokaa tätä,” Adam sanoi ja nosti ison rullan käteensä. Mies avasi rullan pöydälle. ”Pohjapiirros,” Minni hymähti ja puristi kädet eteensä. ”Äiti ja isä on ilmeisesti rakennuttaneet taloa?” Anni kysyi. ”Ilmeisesti. Mutta, kun kerran kattoo tätäkin asuntoa… niin olisi ollut teille liian pieni,” Minni totesi. ”Se on totta… oliko siellä muuta kuin tää paperi?” Anni kysyi veljeltään. Adam kaivoi laatikkoa ja löysi sopimuspapereita. ”Otetaan nämä kaikki mukaan,” Adam tokaisi ja pakkasi paperit nippuun. ”Eiköhän tää ollut tässä?” Minni kysyi. Kolmikko antoi hyväksyvän vastauksen naiselle ja kävelivät ystäviensä luokse. ”Otetaan vielä nämä mukaan,” Adam huudahti kauempaa miehille. ”No saattepahan lisää tutkimus materiaalia,” Turbo vastasi kohauttaen harteitaan. ”Harmi, kun et osallistu tähän,” Anni surkutteli miehelle. Turbo ei vastannut naiselle mitään. Hän ojensi naiselle kypärän, joka istui tämän taakse. ”Palataan takaisin alukselle. Lähdetään etsimään suojaisempaa paikkaa,” Minni ohjeisti. ”Sopii hyvin,” Turbo sanoi ja kaasutti jo takaisin alusta kohden. Muut katsoivat toisiaan. Oli vissiin turha yrittää saada Turboa muuttamaan mieltään.

Aluksella Minni oli saanut aluksen näkyviin. ”Sitten kaikki kyytiin,” Minni komensi. ”Ja nopeasti! Katsokaa!” Moto osoitti horisonttiin. ”Hiekkamyrsky,” Minni huokaisi ja jätkät ajoivat pyöränsä aluksen sisälle. Kaikki tapahtuivat niin nopeasti. Jätkät saivat aluksen ilmaan. ”Lähdetään toiseen suuntaan. Koordinaattien avulla emme eksy,” Minni ohjeisti ja laittoi vyönsä kiinni. Turbo ja Adam olivat ehtineet saada aluksen kääntymään. ”Myrsky vain voimistuu!” Anton huudahti aluksen takaosasta. Iso tömähdys aluksen takaosaan sai Turbon korjaamaan aluksen linjan suoraan. ”Tuo ei ollut enää hiekkamyrsky,” Adam hymähti vihaisena. ”Vinski ja Moto tarkastakaa,” Minni ohjeisti. Kaksikko juoksi aluksen takaosaan. He vilkuilivat ikkunasta. ”OHJUS!” Vinski huusi ja alus heilahti voimakkaasti taas. ”Mikä tuo on?” Minni kysyi. Vinski ja Moto keräilivät itseään lattialta ylös. ”Tää ei ole hiekkamyrsky… vaan pommitus,” Turbo huusi. ”Valmiina Vinski ja Moto?” Minni kysyi. Kaksikko juoksi omalle paikalleen ja paikansivat ohjuksen ampuneen. ”Plutolaisia… vähän isommalla tykistöllä,” Vinski sanoi, kun avasi kameransa. ”Valmiina tykittämään takaisin?” Minni kysyi. ”AINA!” Vinski hihkaisi. ”Antaa palaa!” nainen huudahti. Vinski ja Moto tykittivät plutolaisia takaisin. ”Nää on jotain superkehittyneitä niljakkeita,” Moto ärtyi, kun plutolaiset eivät ottaneet ollenkaan osumaa.

Yksi plutolaisista ampui pienen kiekon aluksen pohjaan. Punainen valo vilkkui ja plutolaiset pysähtyivät. ”Ne tais luovuttaa?” Vinski kysyi, kun pommitus lakkasi. ”Tai raja tuli vastaan?” Minni pohti. Plutolaiset naurahtivat ilkeästi ja painoivat toista nappulaa. Punainen valo alkoi vilkkua tiuhempaan tahtiin. ”Mikä tuo ääni on?” Anton kysyi. ”Mikä ääni?” Minni kysyi. ”Toi piippaus?” Anton painotti. Kaikki jäivät kuuntelemaan ääntä. ”POMMI!” Turbo huudahti. ”KAIKKI VALMIIKSI!” Minni huusi. Jätkät hyppäsivät pyöriensä päälle. ”Nopeasti! Ennen, kuin tämä…” Minni lause jäi kesken, kun pommi räjähti ja alus pamahti tuhanneksi palasiksi.

Palavat osat laskeutuivat maahan. Sankarijoukko lensi jokainen kauemmas toisistaan paineen vuoksi eri suuntiin. Minni iskeytyi maahan voimalla ja kieri pitkän matkan pellon poikki. ”Isi… se lensi tuonne!” kuului pikkutytön ääni kauempaa. ”Voi taivas!” kuului vanhemman hiirinaisen ääni ja laskeutui Minnin tasolle. Vaatteet olivat hieman palaneita. Käsi ja jalat olivat selkeästi murtuneet. Muitakin murtumia naisella saattoi olla. Nainen nosti varovaisesti Minnin kypärän tämän päästä. ”Tara! Onko hän hengissä?” kuului mies ääni kauempaa. Nainen kuulosteli naisen pulssia. Mies juoksi myös paikalle ja hyppäsi naisten toiselle puolelle. ”Hän on hengissä mutta pahoin loukkaantunut!” Tara tokaisi ja avasi Minni paidankaulusta. ”Tuetaan ruumista ja niska. Haetaan kotoa tukilauta ja kannetaan sen avulla hänet pihamaalle,” mies sanoi. Tara nyökkäsi ja juoksi hakemaan miehen pyytäneet asiat hälle. Mies rupesi paikkaamaan hiiritytön avustuksella Minniä. ”Isi hän on kaunis,” tyttö sanoi. ”Niin on… mutta keskistytään nyt hänen auttamiseensa,” mies tuhahti ja sitoi naisen vuotavia haavoja kiinni.

Pari päivää myöhemmin Minni heräsi kovaan päänsärkyyn. Sängyn vieressä oleva pikku tyttö ihasteli naista. ”Sää heräsit!” tyttö huudahti ja sai Minnin irvistämään tytön kimakkaa ääntä. Minni raotti silmiään ja käänsi katseensa toiselle sivulle. Tippaletku tiputti nestettä naisen kehoon. ”Mitä on tapahtunut?” Minni kysyi kuivalla äänellä. ”Oota… ota ihan rauhassa… mää haen mun isosiskon!” tyttö huusi edelleen ja sai Minnin edelleen arvuuttelemaan missä hän mahtoi olla. Huone oli hieman tupamainen. Talo oli selvästi hirsitalo. Isot lankkupätkät olivat maalattu valkoiseksi ja huone oli todella seesteinen. Minni makasi pari vuoteellaan ja irvisti kivusta yrittäessään ylös. Nainen laski kätensä rintakehänsä päälle ja hengitti raskaasti. Minniä vastapäätä oli vaatekaapit. Lattia ja pöytä tasolla oli erilaisia leluja. Oliko hän sen pienen tytön huoneessa. ”Huomenta! Sää olet herännyt,” nuori hiirinainen tokaisi ja käveli naisen vierelle. Minni katsahti naista, joka hymyili hänelle hellästi. ”Mitä on tapahtunut?” Minni kysyi unisena. ”Sää olit onnettomuudessa. Me löydettiin sut iskeytyneenä meidän peltoomme,” nainen vastasi. ”Kuka sää olet?” Minni kysyi, kun nainen varmisti tippaletkun kunnon. ”Mää olen Tara… Hän on pikkusiskoni Ruut,” Tara esitteli itsensä naiselle. Tara oli kaunis oranssin ruskea väriltään. Vaaleat vehnän väriset hiukset olivat ranskanletitetty ja laskeutuivat selkää pitkin. Se mikä naisessa herätti huomion oli, että tämä oli viimeisillään raskaana. Ruut oli vaalean ruskea väriltään ja punakan oranssit hiukset olivat nostettu ponnarille. ”Mun isä kutsui tänne pari päivää sitten lääkärin. Ihme, että niin monen murtuman ja aivotärähdyksen takia olet edes hengissä,” Tara kertoi huolestuneena ja istui naisen viereen tuolille. ”Onks kaikki muut kunnossa?” Minni kysyi ja Tara katsahti Ruuthia. ”Ketkä kaikki?” Tara kysyi hämmentyneenä. ”Mun tiimi… meitä oli useampi siinä aluksessa,” Minni huokaisi unisena. ”Mää olen pahoillani… me ei löydetty kuin sinut,” Tara kertoi surkeana. ”Eli mun koko tiimi voi olla missä vain,” Minni huokaisi epätodellisena. ”Mää kerron mun vanhemmille ja siskoille terveiset. Montako teitä oli?” Tara kysyi. ”Seitsemän… tai siis kuusi mun lisäkseni…” Minni irvisti kivusta. ”Ota iisisti. Sulla on kylkiluita, jalat ja käsi murtuneina. Ulkoiset verenvuodot saatiin tyrehdytettyä. ”Tää kipu on jotain sietämätöntä,” Minni tuhahti. ”Mää tuon sulle särkylääkettä,” Tara sanoi. ”Hei!” Minni huikkasi naisen perään. ”Kerro vain.” ”Miksi mää en ole sairaalassa?” ”Lehtokorvessa ei ole sairaalaa niin lähellä, että sut oltaisiin viety sinne. Ainoa sairaala on sotilassairaala joka on 50km päässä,” Tara kertoi. ”Joten sairaat hoidetaan kotona?” ”Sulla ei ollut sisäisiä verenvuotoja tai hengenvaaraa.” ”Miten sää sen tiet?” ”Lehtovaarassa toimii sairasvaunu, jossa työskentelee lääkäri hoitajineen. Vaunussa on kuvausvälineet ja tarvikkeet tällaisia tilanteita varten. Mutta hoidollinen osuus tapahtuu kotona,” Tara selitti. ”Nyt ymmärrän paremmin,” Minni huokaisi, kun pahin kipu oli jo mennyt ohi. ”Ota iisisti. Mää tuon sen särkylääkkeen,” Tara hymyili vaisusti. ”Mennään Ruut,” Tara komensi. ”Mutta mää…” ”Tule nyt vain!” Tara komensi tiukemmin ja Ruut laskeutui sängyltä siskonsa mukaan. Minni huokaisi surun murtaneena. Naisella ei ollut hajuakaan missä oli tai missä naisen ystävät edes olivat. Olivatko he edes elossa? Muutama kyynel vierähti naisen poskella ja sai naisen niiskuttamaan huoneessaan yksinään…

Hmm, miksköhän mulla on sellainen kutina et Minni löysi Turbon porukat

Päivät vaihtuivat viikoiksi. Minni oli pystynyt sängyssä maaten laskemaan lähes joka sekunnin, jonka oli joutunut yksin viettämään. Aika. Mikä typerä määritelmä. Se ei liikkunut mihinkään. Tara oli kertonut naiselle vanhempiensa ja kahden siskonsa lähteneet etsimään naisen kadonneita ystäviä. Tuntui niin turhalta. Nainen ei voinut tehdä mitään, hänen kehoaan särki joka paikasta, murtumat parantuivat todella hitaasti. Ainoat särkylääkkeet hän sai Taralta ja niitäkin oli rajattu, kun nainen oli ollut tajuton. Olihan naisella Ruut. Tuo pikkutyttö piti naiselle seuraa, jopa silloinkin kun hän ei sitä halunnut. Ruut oli kertonut olevansa 5-vuotias, tykkäävänsä eläimistä, luonnosta, nukeista, meikeistä ja kaikesta mistä tuon ikäinen pikkutyttö voisi olla kiinnostunutkaan. Ruut oli myös puhelias ja Minni oli joutunut varovaisesti vihjaamaan Taralle, ettei Ruut olisi jatkuvasti naisen huoneessa. Ruut oli kertonut, että hänellä oli vielä 10-vuotias isosisko Rita. 15-vuotias Tiana ja Taraa muutaman vuoden nuorempi Riina olivat etsimässä vanhempiensa kanssa naisen ystäviä.

”Hei!” Tara huokaisi tyytyväisenä ja astui naisen huoneeseen. ”Hei!” Minni vastasi hieman unisena. ”Miten sää voit?” ”Hieman kehnosti. En tie onko mun fyysinen vai psyykkinen kunto pahempi.” ”Tunnepuoli pahentaa aina, fyysistäkin paranemista,” Tara tokaisi alakuloisena ja istui läheiselle tuolille. ”Tuntuu vain niin turhalle, kun joutuu vain makaamaan paikalle. Lisäksi joka paikkaa särkee,” Minni murahti ja iski päänsä tyynyyn. ”Heti, kun isä tulee kotiin, niin kysyä häneltä voidaanko sinut siirtää alakertaan,” Tara pohti. ”Yhtälailla mää siellä alakerrassa makaisin sängyssä,” Minni tuhahti. ”Mutta alakertaan voidaan hankkia pyörätuoli, niin pääset helpommin liikkumaan.” ”Mun käsi on murtunut, en voi työnnellä itseäni.” ”No mää työntelen sua. Mutta ei tarvitse kuutta viikkoa maata sängyssäkään,” Tara pysyi positiivisena. Minni hymyili naiselle hellästi. ”Mutta en mää halua rasittaa sua… sää oot kuitenkin viimeisilläsi raskaana,” Minni huokaisi. Tara painoi kätensä vatsalleen. ”No onneksi en enää kauaa,” nainen naurahti. ”Sun mies on varmasti onnellinen tulevasta pienokaisesta,” Minni vastasi unisena. Tara veti vakavaksi. ”Mää olen kihloissa, mutta raskauden aikana mun miestä ei ole mailla paljon näkynyt,” Tara kertoi. ”Anteeksi… en tiennyt,” Minni pahoitteli. ”Ei se mitään… jos miestä ei ala kuulua ja synnytän yksin… niin tää oli tässä. Mää puran vaikka kihlauksen, jos tarve vaatii,” Tara painotti ja pyöritteli hetken kihlasormustaan sormessaan. ”No ei ole jäävin varteenotettava mies ehdokas,” Minni tuhahti hieman huvittuneena. ”No ei totisesti. Pelkuri… jos yhdellä sanalla tarvitsee kuvailla,” nainen naurahti ja sai Minninkin hyvälle tuulelle. ”Miten sun mies? Vai seurusteletko?” Tara kysyi ja sai puolestaan Minnin vakavoitumaan.

Naisen ikävä Turboa kohtaan oli sietämätöntä. Mitä, jos hän oli menettänyt miehen lopullisesti? Ilman tietoa, onko hänen vanhempansa elossa edes tai, että nainen rakastaisi häntä koko sydämestä. Minnin kyyneleet kerääntyivät silmille. ”Onko kaikki hyvin?” Tara kysyi huolestuneena. Minnin muutama kyynel vierähti poskelle. Tara istui sängynlaidalle. Hänestä huokuva välittäminen oli todellista. ”Mun mies oli myös siinä aluksessa mikä räjähti…” Minni vastasi värisevällä äänellä ja pyyhkäisi kyyneleen ruhjeisilta kasvoiltaan. ”Voi anna anteeksi,” Tara pahoitteli laskien kätensä naisen olkapäälle. ”Et sää voinut tietää,” Minni pyöritteli päätään ja pyyhki kyyneleet silmistään. ”Toivottavasti etsinnöistä löytyy jotain,” Tara silitti naisen olkapäätä. ”TARAAAAAA!” kuului kova huuto jostain päästä rappusia. ”Siinä paha missä mainitaan,” Minni naurahti. ”Älä viitsi. Ruut on isän silmäterä… ei kannata pahoittaa sen mieltä,” Tara huitaisi naista. ”Kuka tuon ikäinen ei olisi isänsä silmäterä?” Minni kysyi ja sai Taran kohottamaan hyväntuulisesti kulmaansa.

”Tara! Tara!” Ruut huusi ja pamautti huoneen oven auki. ”Mitä nyt?” Tara kysyi. Ruut juoksi naisen sängyn toiselle puolelle ja veti siskoaan mukaansa. ”Mikä sulla on hätänä?” Tara kysyi. ”Tiana tuli takaisin!” Ruut sanoi ja sai Taran hämmentymään. ”Me tullaan kohta takaisin,” Tara sanoi. ”Joo ei siinä mitään, menkää vain siskoanne vastaan,” Minni hymyili. Tara ja Ruut menivät siskoaan vastaan. ”TIANAAA!” Ruut huusi kädet levällään. Tyttö halasi isosiskoaan lämpimästi. ”Missä Riina?” Tara kysyi ja asteli kanssa lähemmäksi pikkusiskojaan. Endurolla ajava tyttö veti kypärän päästään, vapauttaen punaiset hiuksensa. Tiana oli samanvärinen, kuin Ruut. Tiana pöyhensi hiuksiaan. ”Se jatkoi vielä matkaa eteenpäin. Mun pyörä alkoi oikutella,” Tiana kertoi ja nousi pyörän selästä. ”No onneksi he jatkavat. Sää oot kuitenkin alaikäinen ja koulua edelleen arkipäivinä,” Tara muistutti. ”Niin eikä tällä paskalla ajeta niin monta kilometriä, kuin kunnon moottoripyörillä!” Tiana sanoi ja potkasi enduronsa kumoon. ”Joo ja se ei tuosta parane, jos sää kohtelet sitä noin,” Tara torui. ”Täysi-ikäisyyttä odotellen,” Tiana tuhahti ja puristi kädet eteensä. ”Tule syömään. Sillä se mielikin kohenee!” Tara huusi talon sisältä. Tiana huokaisi pahatuulen pois mielestään ja lähti sisariensa perään.

Tara kattasi tarjottimelle ruokaa valmiiksi. ”Mites se muukalainen voi?” Tiana kysyi ja repi leivästä palasia suuhunsa. ”Sillä muukalaisella on myös nimi,” Tara kommentoi toruvasti. Tiana oli tyypillinen mieltään osoittava teini. ”Niin se on MINNI!” Ruut huusi ja sai Tianan nyrpistämään nenäänsä tytölle. ”Lopettakaahan sitten tuo kinaaminen. Ja sinä opettelet kunnioittamaan myös vieraita hiiriä,” Tara komensi siskojaan. ”Sää et ole meidän mutsi!” Tiana huusi naisen perään. ”Tyhmäpää!” Ruut mutisi ja sai Tianan katsomaan tiukasti tätä. Tara käveli Minnin huoneen ovelle ja kuuli outoa piippausta. Tara avasi naisen oven. ”Tässä on sulle lounasta,” nainen tokaisi ja nosti tarjottimen naisen syliin. ”Kiitos,” Minni vastasi. ”Tuoksuu todella hyvälle,” Minni kehui. ”Kuulitko äsken jotain piippausta?” Tara kysyi. Minni katseli hämmentyneenä ympärilleen ja pyöritteli päätään. ”Mikä toi piippaus on käytävässä?” Tiana kysyi ja astui huoneeseen. Minni katsoi Tianaa hämillään. Tyttö oli, kuin kopio nuoresta Annista. Samanväriset siniset silmät loistivat tytön huolitelluista kasvoista. ”Just kysyin Minniltä, mutta se ei tule täältä,” Tara pohti ääneen. ”Käykää nyt ihmeessä kurkkaamassa käytävä kunnolla,” Minni ehdotti. Tiana kurtisti naiselle kulmiaan. Hän ei sietänyt naisen pomottelevaa asennetta. Tara työnsi siskonsa huoneesta antaen naiselle ruokarauhan.

Samaan aikaan Lehtokorven lähes toisella laidalla korkean vuoren rinteellä, luolan suulla istui tuttu marsilainen katsellen horisonttiin. Miehen käsi oli nostettu tukisiteelle lähelle rintaa. Mies huokaisi syvään. Miehen kehoa koristi erilaiset ruhjeet, jotka olivat räjähdyksessä tulleet. Suuremmilta vammoilta mies oli säilynyt. Ainoa huolestuttava asia oli terävästä osasta tullut syvä viiltohaava rintalihaksen päällä. Mies heräsi ajatuksistaan kuullessaan valitusta takanaan. Mies nousi seisomaan ja käveli luolaan. ”Mikä olo?” Turbo kysyi ja kyykistyi harmaan ystävänsä vierelle. ”Voisi olla parempikin olo?” Moto vastasi ja asetti käden rintansa päälle. ”Rauhoitu… sulla on kylkiluita luultavasti murtunut. Samoin jalka,” Turbo huolehti ja laski Moton takaisin vaakatasoon. ”Toistamiseen jo sama jalka,” Moto naurahti ja sai Turbonkin hymyilemään. ”Ei täältä aavikon puolelta löydy mitään,” tuhahti Adam miesten takaa. Adam oli saanut viiltohaavan silmäkulmaansa ja miehen silmä oli tulehduksien varalta suojattu miehen revityllä paidan hihalla. Keho oli saanut muutamia ruhjeita. Miesten vaatteet olivat hieman kulahtaneita tai palamisen vuoksi vaurioituneet. ”No onneksi me ollaan sentään yhdessä,” Turbo huokaisi. ”Joo paitsi, että Vinski, Anni ja Anton on hukassa,” Adam tuhahti. ”Ja Minni,” Turbo vastasi surkeana. Adam huokaisi ja haroi hiuksiaan. ”Sori,” mies vastasi. ”Ei sun tarvitse anteeksi pyytää,” Turbo taputti veljensä polvea. ”Harmi, kun kaikki työkalut on pitkin poikin aavikkoa niin ei saa prätkiä korjattua,” Adam harmitteli ja katsoi romukasaa luolan suulla. ”Pakko löytää apua jostain. Moto tarvitsee eniten apuamme,” Turbo vastasi huolestuneena. ”Kipeeksihän kaikki tulemme, jos jäämme paikoillemme surkuttelemaan,” Adam tuhahti ja iski kevyesti päänsä luolan seinään. ”Täytyy huomenna aamusta lähteä etsimään, jos joku voisi auttaa,” Adam huolehti ja sai pikkuveljensä nyökkäämään. ”Olisi edes kipulääkettä!” Moto tuhahti. Turbo ja Adam katsahtivat toisiaan ja huokaisivat syvään.

Tara penkoi talon käytävää, kun kuuli piippausta. Nainen ei vain osannut paikantaa piippauksen sijaintia. Välitason sohvaryhmällä Tiana selasi teinilehteä. ”Voisitko auttaa?” Tara kysyi, kun ei vatsansa kanssa taipunut enempää. Tiana huokaisi. ”Tulisiko se pyykkikasasta?” Tiana kysyi jatkaen lehden lukemista. ”Joo kiitti,” Tara hymähti. ”Tara mää en löytänyt mitään,” Ruut kertoi ja juoksi toisesta päästä käytävää. ”Kiitos Ruut,” Tara kiitti ja silitti tytön hiuksia. Alakerrasta portaikko nousi kierremäisesti yläkertaan. Suoraan portaikon edessä oli niin sanottu välitila, jossa oli sohvaryhmää ja ylimääräinen televisio. Iso välitila jakaantui hieman kahtia, koska vanhempien huoneenovet olivat suoraan portaita vastapäätä. Kumpaankin suuntaan portaikosta lähti makuuhuoneet. Vasemman puolen käytävän päässä oli suihkutila ja wc. Tara avasi kylpyhuoneen oven ja piippaus vain vahvistui. Nainen kaivoi perheen pyykkikaappia tuloksetta. ”Tara,” Ruut vastasi hiljaa. Nainen kääntyi ympäri ja osoitti mustaa muovipussia. Tara avasi pussin ja nosti kenraalin kulahtaneet vaatteet pussista. Tara vei vaatteet mukanaan. ”Hei Tara! Mihin sää meet?” Ruut kysyi ja juoksi siskon perässä käytävän toiseen päähän Minnin huoneeseen. Tiana pyöritteli silmiään. Hänestä tuntui, että Ruut oli välillä vain piikki lihassa.

”Sun vaatteet piippaavat,” Tara tokaisi ja sai naisen hämmentymään. Tara nosti tarjottimen naisen sylistä. Minni tutki vaatteitaan. ”Ai niin… mun paikannin, joku on varmasti halunnut tietää missä päin Marsia menen,” Minni vastasi ja irrotti liivinsä helmasta metallisen paikantaminen. ”Mutta, jos sulla on tuollainen… niin onko sun ystävillä?” Tara kysyi uteliaisuuttaan. ”Ei välttämättä mun miehellä ja hänen ystävillään. Mutta Adamilla ja Antonilla saattaa, koska he kuuluvat armeijaan,” Minni mainitsi. ”Mahtavaa. Sitten isän ja äidin voi olla helpompi löytää heidät!” Tara innostui. ”Mää voisin puhua asiasta sun isän kanssa. Itse osaan rakentaa paikantimen, mutta tarvitsen varmasti isäsi hyväksynnän siihen,” Minni pohti. ”Isä suostuu varmasti kaikkeen mikä helpottaa ystäviesi etsintää,” Tara sanoi iloisesti ja hieroi naisen olkavartta. Minni oli toiveikas ja tyytyväinen naisen kiinnitettyä huomiota piippaukseen. ”Haluisitko Minni katsoa elokuvaa?” Ruut kysyi ja piteli kädessään piirrettyä prinsessaelokuvaa. Minni katsahti Taraa hymyillen. ”No okei. Tämän kerran,” Minni naurahti ja silitti tytön hiuksia. ”No siirretäänpä sitten televisio tähän huoneeseen,” Tara ohjeisti ja Ruut juoksi välitilaan.

Tara oli auttanut Minniä nousemaan hieman pystyasentoon, jotta elokuva katsominen oli helpompaa. Tiana oli lähtenyt kavereidensa luokse. Ruut oli parkkeerannut itsensä Minnin läheisyyteen. Tara oli antanut kaksikolle elokuva rauhan ja kulhollisen poppareita. Minnin ajatukset harhailivat elokuvan aikana. Hän oli edelleen huolissaan ystävistään ja siitä olivatko he edes elossa. Ruut katsoi välillä vilkuillen Minniä. Perusluonteeltaan hän oli kuitenkin utelias. Ruut vilkuili naisen kuonon pielessä olevaa arpea. Minni huomasi myös tytön katseen, joka nopeasti veti katseensa takaisin televisioon. Minni hymyili pienesti. ”Mitä sää katsoit?” Minni kysyi. ”Sitä, että mistä toi sun arpi on tullut?” Ruut kysyi ujosti. ”Sanotaan… niin, että tuli toisessa onnettomuudessa,” Minni vastasi jatkaen leffan katsomista. ”Sattuko se?” tyttö kysyi. ”En muista, mutta kai se vähän kirpaisi,” Minni naurahti. Jyrinä sai heidän huomionsa. ”Mikä tuo on?” Minni kysyi. Ruut laskeutui sängystä ja nousi leveälle ikkunalaudalle. ”ISKÄ JA RIINA TULI!” Ruut huusi kimakasti ja juoksi pois huoneesta. Minni huokaisi syvään. Naisen korviin tosiaan otti tytön kimakka ääni. Tytöllä tuntui kestävän hirveän kauan. Minni kuuli oven raosta vaimeaa puheensolinaa, mutta ei saanut sanoista selvää. Hetken päästä puhe loppui ja sama jyrinä käynnistyi uudelleen. Ei aikaakaan, kun jyrinä vaimeni vaimenemistaan. Ruut juoksi takaisin elokuvan ääreen, eikä sanonut naiselle mitään. ”Tota… eikö sun isä jäänyt?” Minni empi. ”Se tuli vaan syömään… se sanoi, että tekee kaikkensa löytääkseen sun ystävät,” Ruut sanoi hieman surkeana. Minni ei tiennyt mitä olisi sanonut tytölle. Hän ei tuntenut edes miestä ja silti tämä halusi auttaa naista. Ilta meni reippaasti. Tara kertoi, että oli ohimennen isälleen maininnut, josko nainen voitaisiin siirtää alakertaan. Mies ei ollut asiaa pahakseen laittanut, mutta sanoi hoitavansa sen tullessaan takaisin.

Aamun sarastaessa seuraavana päivänä, Minni nukkui pitkästä aikaan hyvin. Tai ainakin niin hän kuvitteli. Minni pelästyi hereille, kun ovi paukautettiin auki. ”Hyvää huomenta kenraali!” mies ääni tokaisi ja kiskaisi verhot auki, niin että aamuaurinko sokaisi kenraalin hetkellisesti. ”Mää vihaan aamuherätyksiä!” nainen murahti ja veti peiton silmilleen. ”Se on hyvä… niin minäkään,” mies naurahti. Minni mulkaisi miestä peittonsa alta. Mies pyöräytti tuolin eteensä ja istui sille niin sanotusti väärinpäin. Mies hymyili hellästi naiselle nojaten tuolin selkänojaan. ”Mistä sinä edes tiedät tittelini?” Minni kysyi ja laski peiton kasvoiltaan. ”Vaatteistasi… ja tähdistäsi jotka saattoivat mahdollisesti koristaa liiviäsi,” mies naljaili hyväntuulisesti. Minni pyöräytti silmiään. ”Tyttäreni kertoi, että haluaisit alakertaan?” mies kysyi. ”Miksi minä vastaisin sulle yhtään mitään, kun edes tiedä kuka olet,” Minni tokaisi topakasti. ”Wohouu… topakka mimmi,” mies naurahti. Minni nosti katseensa kattoon. ”Marius Glowen,” mies esitteli itsensä. Mies oli noin 50-vuotias, vaaleanruskea väriltään. Miehen kullanruskeat hiukset olivat leikattu siististi lyhyeiksi. Miehen kasvoja ja käsivarsia peittosi useammat arvet merkkinä selvästä taistelusta. Vasemman silmän päältä meni kaksi viiltoarpea vierekkäin. Miehen häntä oli korvattu mekaanisella hännällä. Ihan kuin Rontilla. Marius nousi seisomaan ja klenkkasi naisen toiselle puolelle. Miehen oikea jalka oli amputoitu polvesta alaspäin. Menetetty jalka oli korvattu proteesilla. Marius kiristi proteesin remmejä, jonka jälkeen kävely alkoi sujumaan paremmin. Marius nojasi Minnin yläpuolella käsiinsä ja odotti selkeästi naisen esittäytymistä. ”Carbine Milanius… tuttavallisemmin Minni,” nainen esitteli itsensä ja kätteli miestä. ”Hauska tavata Minni,” Marius vastasi kätellen naista.

”Mikä sun olo?” Marius kysyi. ”Ei kehumista… Taralle sanoin, että mun henkinen puoli taitaa kaivata enemmän parannusta, kuin fyysinen,” Minni selitti apeana. ”Mmm varmasti… luunmurtumat paranee itsestään, mutta henkinen puoli vie enemmän aikaa.” ”Onko mun ystävistäni tietoa?” ”Ei tuon taivaallista. Löysimme tyttäreni kanssa noin 30km tästä länteen aluksen etuosan hylyn. Taisi olla kova räjähdys?” ”Kysytkin vielä… kuulimme pommin liian myöhään.” ”Mitä te Lehtokorvessa ylipäätänsä teette? Tuskin olette turisti ajelulla,” Marius naurahti ja kohotti asentoaan. Mies käveli takaisin sängyn toiselle puolelle. Marius katsoi hieman tuimalla ilmeellä ulos ikkunasta puristaen kädet eteensä. ”Emme todellakaan ole lomamatkalla… olimme etsimässä ystävieni perhettä,” Minni selitti. ”Lehtokorven ihan ydinkaupungista?” mies kysyi. ”Mistä sen tiesit?” Minni kysyi hämmentyneenä. ”Kunhan päätteli…” mies huokaisi. ”Lehtokorven piti olla kaikkein parhain toipunut Marsin sodasta,” Minni hymähti kohottaen itseään. Marius hymyili hellästi naisen yritykselle päästä istuma-asentoon. Hän auttoi naista parempaan asentoon sängyllä. ”Kiitos.” ”Lehtokorpi saattaa olla kaikkein parhaiten toipunut… mutta kuten saatoitte huomata plutolaisten edelleen pitävän keskusta aluetta hallinnassaan. Varmasti pommittavat alas kaiken mahdollisen mitä vain näkökenttäänsä saavat.” ”Joo huomasimme sen… valitettavasti liian myöhään,” Minni vastasi alakuloisena. Mariuksen ilme veti myös vakavaksi. ”Tara puhui… jotain paikantamisesta,” mies empi hetken kestäneeseen hiljaisuuteen. Minni katsahti Mariusta, joka kohautti kysyvästi kulmaansa. Minni nappasi pienen lipaston päältä pyöreän nappiparistoa muistuttavan paikantimen. ”Vapaustaistelija ystävilläni ei ole tuollaista, mutta kahdella armeijan ystävälläni saattaa olla tuollainen,” Minni selitti. ”Hmmm… voin varmasti rakentaa koordinaattipaikantimen, jonka avulla voimme mahdollisesti löytää ystäväsi. Mikäli heillä on tällainen… mutta kalibrointiin tarvitsen oman paikantimesi,” Marius tokaisi ja tutki paikanninta kädessään. ”Et taida olla mikään tyhmä mies?” Minni kysyi huvittuneena. ”Tyttärieni mielestä välillä… muuten tykkään kyllä kaikesta näpertämisestä,” Marius naurahti.

”Saanko tämän?” mies kysyi. ”Joo totta kai,” Minni henkäisi. ”Haluan vain löytää ystäväni,” nainen jatkoi. ”Eiköhän me sun ystävät vielä löydetä,” mies kannusti. Marius oli juuri poistumasta huoneesta, kunnes äkisti palasi takaisin. ”Onko sulla muita toiveita? Soitan tänään vielä sairasvaunuun lääkärille, jotta sinulle saataisiin pyörätuoli… lisäksi haen meidän 10-veen ystävältään vaimoni kanssa, joten varo desipelien nousemista kattoon ja vauhdikkaampaa menoa,” Marius naurahti. ”Onko teidän 10-vuotias lapsenne ollut useamman viikon ystävällään?” Minni hämmenteli, koska ei Ritaa ollut vielä tavannut. ”Meidän kylän keskuudessa lapset saavat viettää vuoroviikon niin sanottuja leirejä. Lapset käyvät koulua leiripaikasta käsin, koska ala-astetta ei vielä sattuneista syistä ole. Tianakin käy pääsääntöisesti kotikoulua tai sitten opiskelevat ystäviensä kanssa vanhassa ladossa, johon on siirretty kirjasto,” Marius selitti. ”Mielenkiintoinen ratkaisu,” Minni hymähti. ”Se on… mutta pakko lasten koulu on suoritettava. Marsin valtiopäämiehet oikein vaativat sitä tällaisellakin ajalla,” Marius murahti. ”Taas nähdään, kun valtiolla ei ole mitään hajua siitä mitä Marsin maaperällä tapahtuu,” Minni tuhahti. ”Sepä se… mutta tämä on Lehtokorven ratkaisu. Eikö teillä ole tällaista ratkaisua?” ”Tulikivikaupungissa?” Minni kysyi ja sai Mariuksen hieman järkyttymään. ”Oletko Tulikivikaupungista kotoisin?” mies kysyi hieman järkyttyneenä. ”Olen. Miten niin?” ”Ovatko ystäväsikin?” ”Ovat… en minä varmastikaan heitä auttaisi, jos ei oltaisiin samasta paikasta,” Minni tokaisi ja näki miehen vaivaantuneisuuden tämän kasvoista. ”No ei siinä kai mitään. Menen katsomaan tuliko vaimoni,” Marius vastasi ja poistui nopeasti huoneesta jättäen hieman hämillään olevan kenraalin peräänsä. Miehen käytös oli muuttunut äkisti ja Minnin epäilykset hieman heräsivät miestä kohtaan…

No nyt vasta mulla onkin sellainen kutina et Minni tais löytää Turbon porukat

Aamulla Marius oli siirtänyt Minnin alakertaan. Mies ei ollut vieläkään saanut valmiiksi paikanninta, jolla voisi mahdollisesti löytää naisen ystävät. Minni istui perheen olohuoneen divaanisohvalla ja katseli ajatuksissaan ulos ikkunasta. Ikävä ja kaipuu ystäviä kohtaan kävivät tuskallisiksi ja nainen alkoi pelkäämään oman mielenterveytensä puolesta. Mitä jos ystäviensä löytymättömyys ja kuolleeksi julistaminen ilman ruumiiden löytymistä ajaisi hänet masennus kierteeseen. Minni huokaisi syvään. Nainen ei pelästynyt edes, kun ulko-ovi pamahti auki. ”Hyviä uutisia!” Tara hihkaisi ja työnsi olohuoneeseen hieman kulahtaneen pyörätuolin. Minnin katse pysyi tiukasti ikkunassa ja ajatukset kimpoilivat mielessä. ”Hei… mikä hätänä?” nainen kysyi ja istui divaaniosan päähän ja yritti etsiä naisen katsekontaktia. Minni käänsi surullisen katseensa jalkoihinsa. Hän nosti katseensa hitaasti naiseen, joka näytti hieman kysyvältä. ”Mua pelottaa, että mun ystävät julistetaan kuolleiksi ilman, että heidän ruumiitaan löydetään,” Minni selitti. Tara huokaisi ja silitti naisen jalkoja hellästi. ”Sun ystävät löydetään!” ”Mistä sinä sen tiedät?” ”Mulla on sellainen tunne.” ”Tunne? Tunne ei kerro totuutta!” Minni ärähti ja kyyneleet valahtivat naisen poskelle. ”Anteeksi,” Tara pahoitteli. ”Mää haluan olla yksin!” Minni tuhahti ja painoi leukansa kättään vasten siirtäen katseensa jälleen ikkunaan. ”Mun ei ollut tarkoitus pahoittaa sun mieltä,” Tara pahoitteli ja poistui naisen pyynnöstä paikalta. Minni pyyhkäisi vihaisena ja katkerana kyyneleen poskeltaan.

Samaan aikaan luolassa Moto tuskasteli kivun kanssa. Turbo kokeili miehen otsaa. ”Motolla on korkea kuume! Me tarvitaan apua nyt!” Turbo ärähti veljelleen, joka tutki luolan suulla mahdollista suuntaan, josta voisi lähteä hakemaan apua. Adam oli poistanut haavansa päältä t-paidan riekaleen. Turkkia koristi kuivunut veri ja pitkä haava silmän poikki poskipäähän asti. Miehellä oli käynyt onni ettei terävä esine ollut puhkonut hänen silmäänsä. ”Mää tiedän sen, mutta toi kiukuttelu ei auta yhtään,” hän vastasi veljelleen. Turbo asteli miehen viereen ja katsoi oranssina hehkuvaa aavikkoa. ”Missähän muut ovat?” Adam pohti surkeana. ”Hyvä kysymys… toivottavasti elossa,” Turbo sanoi ja hieroi kantoliinassa olevaa kättään. ”Särkeekö?” Adam kysyi. ”Hieman,” Turbo huokaisi. ”Sun kätesi voi olla murtunut,” Adam pohti. ”Siltä se tuntuukin,” Turbo vastasi. ”Mää lähden katsomaan, jos löytäisin apua.” ”Mää lähden sun mukaan!” ”Ei. Sää jäät Moton kanssa tänne. Moton tila voi mennä pahemmaksi.” ”Ja mitä me sille voidaan. Kaksi on etsinnöissä parempi kuin yksi!” Turbo ärähti ja sai veljensäkin pahalle tuulelle. ”Hyvä on… mutta kysytään Motonkin mielipide asiaan, jos hän ei halua jäädä yksin niin minä olen meistä parhaimmassa kunnossa lähtemään apua etsimään,” Adam tuhahti. ”Hyvä on,” Turbo huokaisi tympeänä. Kaksikko käveli takaisin luolan sisälle. ”Moto,” Turbo kuiskasi ja herätteli varovaisesti ystäväänsä. ”Mikä hätänä?” Moto kysyi käheällä äänellä. ”Me lähdetään Adamin kanssa etsimään apua. Pärjäätkö sen aikaa yksin?” Turbo kysyi. ”Joo enköhän mää pärjää,” Moto vastasi unisena. ”Oletko varma?” mies varmisti. ”Olen. Yritän saada unta,” Moto kertoi. ”Hyvä,” mies vastasi ja nousi seisomaan. ”Lähdetään,” Turbo huikkasi veljelleen, joka nyökkäsi hyväntuulisena. Mies irrotti moottoripyörä romustaan kompassin ja oli valmiina lähtöön. ”Sitten mennään,” mies sanoi tomerana.

Tara valmisteli keittiössä lounasta, kun Minni oli hieman rauhoittunut ja selasi televisio kanavia. Yläkerrasta kuuluva riehakas meteli sai naisen mulkaisemaan yläkertaan kulmat kurtussa. ”Ruut ja Rita hieman rauhallisemmin!” Tara huusi alakerrasta. Hetken aikaa meteli pysyi siedettävällä tasolla. ”Pahoittelut,” Tara naurahti. ”No eikö teidän isä varoittanutkin desipelien nousemisesta kattoon,” Minni naurahti ja pysähtyi yhden televisiokanavan kohdalle. Tara istui naisen viereen ja ojensi pientä kulhoa naiselle. ”Kiitos,” Minni vastasi ja nappasi muutaman popparin suuhunsa. Desipelit alkoivat lasten tapaan jälleen nousemaan. Tara pyöräytti silmiään. ”Kaikkein pahinta tässä on se, että olen jatkuvasti lapsenvahtina. Sitten vielä omakin tulossa,” Tara huokaisi alakuloisena. ”Miksi sun vanhemmat eivät auta sua?” Minni kysyi. ”Ne on omien töidensä vuoksi paljon pois. Ison lapsi katraan ylläpitäminen vaatii rahaa,” Tara hymyili vaisusti naiselle. ”Mää en ole edes nähnyt sun äitiä,” Minni naurahti. ”On kuulemma vielä toisessa päässä aavikkoa etsimässä ystäviäsi,” Tara kertoi. ”Sun perhe on niin kiltti. Autatte täysin tuntematonta marsilaista,” Minni henkäisi ihastuneena. Tara hymyili lempeästi Minnille. ”No hei… pakko omia auttaa!” Tara sanoi pienesti naurahtaen. ”Mistä te olisitte, tienneet olenko täysi hullu?” Minni naurahti. ”Ei mistään. Positiivinen asia oli ainakin, että et pysty taistelen vastaan murtuneilla jaloilla,” Tara nälväisi hyväntuulisena. ”Haahaaa,” Minni naurahti. Naiset jatkoivat hyväntuulisina television katsomista.

Hetken he saivat televisiota katsoa rauhassa, kunnes jyrinä rappusista sai naisten huomion. ”Mitä te rymistelette?” Tara kysyi. ”Äiti ja isi tuli,” Ruut hihkaisi ja juoksi suoraan portaista ulko-ovea kohden. Rita juoksi kanssa sisarensa perään. Kaksikko juoksivat pihalle, jossa heidän vanhempansa keskustelivat rauhassa. ”ÄITI!” Ruut huusi kädet levällään. ”Voi kultaseni,” nainen vastasi ja kyykistyi lapsen tasolle. Nainen nappasi pienen tytön tiukkaan halausotteeseen ja suukotti tytön päälakea. Nainen oli kaunis ruskeaverikkö. Vaaleat vehnänväriset hiukset olivat kiedottu ponnarille takaraivolle. ”Missä sää olet ollut?” Ruut kysyi huolestuneena. ”Voi kulta! Olin etsimässä toipilaamme ystäviä,” nainen vastasi ja silitti Ruutin kasvoja. ”Minni on tosi kiva!” Ruut innostui ja sai äitinsäkin hymyilemään leveästi. ”Mutta se ei taida tykätä lapsista,” Rita tuhahti. Nainen nappasi toisen tyttärensä kevyesti kainaloonsa. ”Miksi noin epäilet?” nainen kysyi. ”Koska se on tosi tiukka meille välillä,” Rita huokaisi. ”Sää et vaan tunne sitä!” Ruut torui lapsimaisesti isosiskoaan. ”Noniin kauhu kaksikko. Menkääs sisälle edeltä, mulla on äidillenne asiaa,” Marius naurahti. Ruut ja Rita katsoivat isäänsä tympeänä. ”Kaksin kiitos,” Marius painotti ja ohjasi tytöt sisätiloja kohden. ”No okeeiii,” Ruut marisi ja juoksi leikkimielisesti Ritan kanssa takaisin sisälle. Nainen nousi ylös ja puristi kädet eteensä. Marius painoi kätensä naisen olalle. Nainen vihaisena irrottautui miehen otteesta. Marius huokaisi ja raapi niskaansa. ”Mää voin selittää…” ”Miten sää tampio, et voinut kertoa kuka todellisuudessa olet… MARIUS?” ”Se on keino.” ”Mikä keino? Valehdella oma henkilöllisyys?” ”Minni on Tulikivikaupungista,” Marius tuhahti ja käveli taloa ympäröivän aidan luokse. Mies venytteli aitaa vasten kevyesti. Nainen näytti järkyttyneeltä ja käveli miehensä luokse. ”Mitä sää sanoit?” ”… Minni on Tulikivikaupungista kotoisin. Hän on täällä ystäviensä kanssa etsimässä perhettään.” ”Siis heidän, jotka nyt ovat kadoksissa?” ”Mmmm… me paljastutaan, jos ei pidetä itseämme salassa,” Marius selitti ja katsoi vaimoaan. Nainen huokaisi syvään. ”Entä Tara tai Tiana?” nainen kysyi. ”He eivät kerro. Tara ainakaan… Tiana on niin harvoin kotona, että häntä tuskin kiinnostaa,” Marius huokaisi ja katsoi horisonttiin. Marius käänsi vaimonsa olkapäistä itseään kohden.

”Mää pyydän!” Marius aneli naiselta. ”Mitä mää sanon?” ”Mää otin sun tyttönimen käyttööni ja toisen nimeni. Sama sulla. Otat tyttönimesi ja toisen nimesi käyttöön niin Minni ei saa tietää mitään,” Marius huokaisi ja sai naisen olemaan hieman mietteliäs. ”Tää on iso juttu. Mää en ole koskaan peitellyt henkilöllisyyttäni,” nainen vastasi. ”Me ollaan paettu 20-vuotta totuutta. Samaan paskaan menee tämäkin,” Marius tiuskaisi. ”Älä kiroile kultaseni,” nainen henkäisi ja suoristi miehen paitaa rinnan kohdalta. ”Mää rakastan sua… mutta meidän vuoksi tehdään tämä.” ”Mutta entä, jos Minnin ystävät löytyvät. Valehtelemmeko heillekin?” ”Mää en tiedä…” Marius pyöritteli päätään. ”Niin… silloin meidän on viimeistään kerrottava heille totuus,” nainen huokaisi surullisena. ”Mutta tähän asti meidän pitää sanoa toista, vaikka rehellisyys olisi parasta kaikille,” Marius vastasi naiselle. ”Mää pyydän kultaseni,” Marius aneli naiselta. Nainen huokaisi ja suukotti miehen poskea. Nainen lähti taloa kohden. ”Rakas?” Marius kysyi, kun nainen ei puhunut miehelle mitään. ”Äiti… vihdoin!” Ruut sanoi ja halasi äitiään. Ovesta vasemmalla nousivat portaat yläkertaan. Vasemmalle lähtiessä päässä oli iso keittiö ruokatiloineen. Oikealle lähtiessä aukeni pieni takkahuone ja ihan päässä oli kodinhoitohuone. Nainen käveli keittiön puolelle. ”Siinä on ruoka valmiina, jos maistuu,” Tara huikkasi olohuoneesta. ”Noi syö poppareita eikä tarjoa meille,” Ruut kiukutteli. ”Te ette ole syöneet ruokaa,” Tara hymähti. Nainen katsahti kahta nuorempaa lastaan. ”Ottakaahan ruokaa,” nainen sanoi ja käveli olohuoneen puolelle. Minni katsoi naista hieman järkyttyneenä. Naisen kasvoissa oli jotain tuttua. Lämpimät ja hellät. Ja nuo silmät. Kirkkaan siniset silmät. ”Minni tässä on mun äitini… jota et ollut aikaisemmin tavannut,” Tara naurahti ja sai Minninkin nauramaan. ”Teistä on tainnut tulla hyviäkin ystäviä,” nainen hymyili hellästi. Kaksikko katsoivat toisiaan ja kohauttivat harteitaan. ”Nicole Glowen,” nainen esittäytyi naiselle ja ojensi kättään. Tara katsoi äitiään hieman surkeana kulmiensa alta. ”Carbine Milanius, ystäville Minni,” nainen esittäytyi. ”Hauska tavata. Mikä sun vointisi on?” Nicole kysyi ja istui divaani osan päähän. ”Ihan hyvä. Jalkoja särkee vähän, mutta tuntuu tosi hyvältä olla mieluummin täällä alakerrassa, kuin ylhäällä ovien takana,” Minni hymyili lempeästi. ”No kieltämättä yläkerta on aika kolkko,” Nicole naurahti. ”Ei voi olla, kun Minni oli Ritan huoneessa,” Ruut tokaisi ja hyppäsi äitinsä syliin. Nicole suukotti tytön poskea. ”Jossa sää viihdyit liiankin hyvin,” Rita tuhahti ja temppuili nojatuolin käsinojalla. ”Mikäs sun olo on?” Nicole kysyi tyttäreltään. ”Ihan hyvä. Vauva on nukkunut oikeastaan tänään,” Tara sanoi silittäen vatsaansa. ”Hyvä kuulla,” Nicole henkäisi ja nousi seisomaan mikron piipatessa. ”Löysitkö retkeltäsi mitään?” Tara huikkasi äitinsä perään. ”Valitan… ei yhtikäs mitään,” Nicole vastasi surkeana. Minnin olo muuttui heti alakuloiseksi. Mariuksen, Nicolen, Riinan tai Tianan etsinnän tulokset eivät olleet tuottaneet mitään ja nainen alkoi asian tiimoilta luovuttamaan.

Turbo ja Adam olivat hieman hajaantuneet aavikolle. Kuitenkin pysyivät toistensa näköetäisyydellä. Turbo käveli ison hiekkadyynin päälle. Ja katseli edelleen silmänkantamattomiin jatkuvaa aavikkoa. Mies huokaisi syvään. He olivat kävelleet jo todella pitkälle ja näkökenttään ei näkynyt minkäänlaista pelastusta. Turbo oli luovuttamassa, kun huomasi tulossuunnassaan dyynin toisella puolella näkyi renkaanjäljet. ”ADAM!” Turbo huusi. Adam etsi veljeään näkökenttäänsä, joka huikkasi tämän mukaansa. Mies laskeutui edeltä dyynin toiselle puolelle Adam perässään. ”Renkaan jälkiä! Joku on ollut täällä!” Turbo hihkaisi. Adam juoksi veljensä luokse ja kaksikko rupesi tutkimaan renkaiden meno ja tulo suuntaa. ”Se on mennyt selkeästi jäljistä päätellen tuohon suuntaan. Adam tutki kompassiaan. ”Koiliseen,” mies vastasi ja sai Turbonkin katsahtamaan kompassia. ”Katsotaan hetken matkaa, jos löytäisimme jälkien aiheuttajan,” Adam ehdotti ja sai veljensä toiveikkaaksi. Ei aikaakaan, kun kaksikko näki aavikolle pysäköityneen ison rekan perävaunuineen. Turbo hymyili Adamille helpottuneena. Kaksikko käveli rekan luokse. Rekan peräosaan oli laskettu pienet portaat. Adam nousi koputtamaan ovea. Hetkeen rekasta ei kuulunut mitään.

Turbo alkoi käydä kärsimättömäksi. ”Tyhjä rekka keskellä aavikkoa?” mies kysyi. Adam hyppäsi takaisin hiekalle. Kaksikko oli juuri lähdössä takaisin, kun rekan ovi avattiin. ”Hei!” Adam tervehti naishiirtä. ”Hei…” nainen huokaisi ja hieroi kevyesti silmiään. ”Voinko auttaa?” nainen kysyi. ”Itse asiassa voit. Me syöksyttiin pari viikkoa sitten aluksen räjähdyksen seurauksena aavikolle. Mää sain haavan silmäkulmaan, mun veljellä on luultavasti käsi poikki ja rinnassa ikävä haava, joka varmasti kaipaa tikkausta,” Adam aloitti. ”Ja meidän yksi ystävä makaa yhdessä luolassa kuumeisena luultavasti kylkiluut ja jalka poikki,” Turbo jatkoi ja sai veljensä nyökkäämään. ”Ouu… no siinä tapauksessa tulitte oikeaan paikkaan,” nainen yllättyi ja ohjasi miehet rekan sisälle. ”Tervetuloa Lehtokorven sairasvaunuun,” nainen sanoi ja käveli rekan etuosaan. Turbo ja Adam katsoivat hämmentyneenä ympärilleen. ”Miten tänne voi mahtua näin paljon tavaraa?” Adam kuiskasi veljelleen, joka kohautti harteitaan. Sairasvaunussa oli kaksi paaria peräkkäin, röntgenlaite ja kaapistoja. ”Tässä on sairasvaunun lääkäri,” nainen esitteli, kun tämän perässä tuli hyvin hoikka ja pitkä vaaleanharmaa mieshiiri. ”Hei Drewon,” mies esitteli itsensä. ”Adam.” ”Turbo,” miehet esittelivät itsensä miehelle. ”Hoitajani kertoi mitä teille oli tapahtunut. Teitä oli siis kolme?” Drewon kysyi. ”Joo. Moto on luolassa noin 4km tästä kaakkoon,” Turbo selitti. ”Ja Moto oli kanssa loukkaantunut?” Drewon varmisti ja sai miesten hyväksyvät nyökkäilyt. ”Selvä. Serena avaa koneet ja Didi lähdetään kaakkoon,” Drewon ohjeisti. Toinen nainen käynnisti rekan. ”Olkaa hyvä istukaa,” Drewon sanoi ja ohjasi kaksikon istumaan.

Matkalla Moton luokse Drewon tutki Adamin ja Turbon. Adam oli saanut liinoja ja puhdistusainetta, puhdistaakseen turkkinsa kuivuneesta verestä. ”Kato uusi arpi!” Adam naurahti ja Turbo irvisti kauhistuneen oloisena. ”Taitaa olla eka,” Turbo tokaisi ja sai Adamin nauramaan. ”No ei itseasiassa. Mulla on reidessä ampumahaavasta jäänyt arpi,” Adam tokaisi ja istui miestä vastapäätä olevalle tuolille. Serena kirjasi samalla tietokoneelle miesten vammoja ylös. Turbo irvisti kivusta, kun Drewon putsasi rintalihaksen päällä olevaa haavaa. ”Tää on aika syvä, mutta eiköhän siitä tikkauksella saada ihan siisti,” Drewon sanoi tutkiessaan haavaa lähemmin. ”Kipeä se on, jos ei muuta,” Turbo vastasi, kun kipu valtasi hänen rintansa. ”Mun on pakko pistää suhun puuduteaine, muuten en saa haavaa ommeltua,” Drewon selitti ja nousi seisomaan ja tutki muutamaa kaappia. ”Lisäksi sun kätesi pitää kuvata,” Drewon jatkoi ja istui miestä lähemmäksi. ”Olemme nyt ajaneet 3,5km. Missä päin se luola on?” Didi huusi etuosasta. ”Mene vain auttamaan häntä,” Drewon sanoi ja Adam asteli rekan etuosaan. ”Mun on pistettävä tämä sun kainalon puolelta. Joten käsi ylös,” Drewon käski. Turbo oli hieman vastahakoinen, mutta nosti kätensä ylös. Mies lepuutti kättään päänsä päällä. Mies irvisti kivusta, kun Drewon painoi neulan rintalihaksen sivusta. Puuduteainekkaan ei tuntunut hyvälle, kun se siirtyi neulasta miehen kehoon. ”Noin. Odotellaan pari minuuttia,” Drewon sanoi ja Turbo laski kätensä alas.

Hetkeä myöhemmin rekka pysähtyi. ”Olemme perillä,” Didi sanoi. ”Ottakaa paarit mukaan. Pystytkö Adam auttamaan tyttöjä?” Drewon kysyi. ”Joo, mulla ei ollut muuta kuin tää silmän haava,” mies sanoi. Drewon nousi nopeasti ylös ja tutki haavan. ”Joo se on ihan siisti ja puoliksi jo ummessa,” Drewon sanoi. ”Mahtuuko muuten meidän pyörän romut kanssa tänne?” Adam kysyi, kun muisti kolme hajonnutta moottoripyörää. ”Joo eiköhän ne tuohon alatasolle mahdu. Mutta hakekaa nyt se hoitoa tarvitseva tänne,” Drewon komensi tiukemmin. Kolmikon lähtiessä hakemaan Motoa luolasta, Drewon puki suojakäsineet käteensä ja avasi neulan paketistaan. Mies tökkäsi Turbon rintakehää neulalla. ”Tuntuko?” mies kysyi. ”Ei,” Turbo vastasi. ”No hyvä. Sitten voimme aloittaa,” Drewon sanoi ja alkoi ompelemaan miehen haavaa kiinni. ”Kyllä tähän useampi, kuin 10 tikkiä tarvitaan,” Drewon sanoi, kun mittaili haavan pituutta ja tikkien väliä. ”Ihan sama… Kuhan pysyy kiinni,” mies tuhahti ja huokaisi syvään. ”Ai, että yksi arpi sinne tänne?” Drewon naurahti. ”Yksi muiden joukossa. Onhan ainakin jälkipolville kerrottavaa,” Turbo tokaisi ja Drewonin entistä enemmän naurahtamaan. ”Onko sulla lapsia?” mies kysyi. ”Ei onneksi. Olisi aika ikävää, jos eivät tietäisi missä olen,” Turbo huokaisi. ”Onko ystävilläsi?” ”On. Adamilla on kotona vaimo ja lapset,” Turbo kertoi huolestuneena. ”Adam voi soittaa rekan puhelimestaan vaimolleen. Saa kotipuolessa mielenrauhan,” Drewon hymyili lempeästi. ”Täytyy kertoa terveiset,” Turbo naurahti.

Drewonin saatua mies ommeltua kasaan, suojasi hän haavan sidoksella. ”Haava näytti oikein puhtaalta,” Drewon sanoi. ”Kai kun oli noin hyvä lääkäri ompelemassa,” Turbo naurahti. ”Tarkoitin sitä, ettei haavassa näkynyt tulehduksia,” Drewon tarkensi ja ojensi miehelle vielä kipulääkettä. ”Haavaa alkaa luultavammin jomottamaan, kun puuduteaine haihtuu elimistöstä,” Drewon selitti. Turbo huikkasi tetrasta itselleen vettä. Ei voisi raikas vesi tuntua enää yhtään paremmalta. Mies nautti lähes euforisessa mielentilassa viileä vettä. Kolina rekan takaosasta sai heidän huomionsa. Didi avasi perätilan ovet ja nostivat kuumeisen Moton paareineen rekan sisään. Turbo nousi veikkansa luokse. ”Hei Moto!” mies kuiskasi. Mies raotti varovaisesti silmäänsä. Kehon kieli oli rento, mutta mies oli kuumeen vuoksi aivan hiestä märkä. ”Hei,” Moto vastasi. ”Mikä olo?” ”Ei sen kummoisempi, kuin silloinkaan kun lähditte,” mies vastasi. ”No nyt saat apua,” Turbo selitti ja sai miehen vaisusti hymyilemään. ”Lääkäri Drewon. Mikä olo?” mies kysyi ja vaihtoi Turbon kanssa paikkojaan. ”Ihan ok. Olosuhteisiin nähden,” Moto vastasi. Serena mittasi kuumeen mieheltä ja otti lukeman itselleen ylös. ”Sinulla on korkea kuume ja… ilmeisesti jalka poikki?” mies epäröi ja katsoi harmaata hiirtä. ”Luultavasti. Ainakin on tunnoton ja kylkiinkin sattuu,” mies kähisi ja nosti kätensä rintansa päälle. ”Tutkitaan sinut perin pohjin. Lähdetään sotilassairaalaa kohden… voimme hieman auttaa Motoa täällä, mutta toipuminen tapahtuu sairaalassa,” Drewon selitti miehelle. ”Sopii hyvin,” Moto vastasi unisena. Adam istui hieman vaisun veljensä viereen. Turbo oli selkeästi omissa ajatuksissaan. ”Pakkasitko muuten prätkät mukaan?” Turbo kysyi. ”Joo pakkasin,” Adam huokaisi. ”Drewon kertoi, että voit soittaa Sandralle rekasta, jos haluat,” Turbo muisti aiemman keskustelun lääkärin kanssa. ”Oikeasti?” Adam kysyi jopa hämmentyneenä. Turbo nyökkäsi. Adam pinkaisi pystyyn ja kysyi Didiltä puhelinta.

Turbo hymyili vaisusti. Voi kunpa hänkin voisi vain ilmoittaa Minnille, että on kunnossa. Mutta eihän mies edes tiennyt onko nainen hengissä. Nyt hän oli lähellä tuntea sen tuskan, jonka rakkaan hiiren menettämisestä voisi tuntua. Turbolla oli myös huoli Vinskistä, veljestään ja siskostaan. Onko hekään edes hengissä? Vai kuolleet? Turbo oli vihainen. Ilman tätä typerää ristiretkeä, löytää heidän vanhempansa he eivät joutuisi miettimään onko joku hengissä vai kadonnut tuonpuoleiseen. Mies hieroi ohimoaan. Kenties lepo tekisi hänellekin hyvää. Mies huokaisi syvään nojaten käsiinsä. ”Sandra oli helpottunut, kun kerroin että ollaan kunnossa,” Adam hihkaisi tyytyväisenä. Turbo mulkaisi veljeään. ”Ai kunnossa? Kai muistit mainita, että meistä neljä on edelleen kateissa?” Turbo kysyi. ”Kerroin… hän toivotti onnea etsintöihin,” Adam huokaisi ja istui takaisin Turbon viereen. ”Toivottavasti pääsemme pian… tämä alkaa meinaan ottaa voimille,” Turbo vastasi hieman epämääräisesti. ”Ai siis mikä?” ”Se, että emme ole voineet omien loukkaantumisiemme vuoksi etsiä ystäviämme.” ”Mut hei. Ainakin saimme apua! Ja saamme itsemme kuntoon. Sotilassairaala tarkoittaa sitä, että lähistöllä on tukikohta,” Adam sanoi toiveikkaana. Turbo nyökkäsi ja palasi ajatuksiinsa.

Drewon yhdessä hoitajiensa kanssa auttoivat kolmikon sotilassairaalan sisälle ja osastolle. Sairaalan hoitohenkilökunta otti koppia miesten hoidosta. Turbo tunsi olonsa helpottuneeksi. Hän sai itsensä pitkälleen. Selkää jomotti. Kivetyksen päällä makaaminen oli saanut miesten lihakset jumiin. Adam oli kietonut pyyhkeen lanteidensa ylle ja katsoi ohi mennen syvässä unessa makaavaa marsilaista. ”Moto ottaa sitten kunnolla lepoa,” mies tokaisi, kuivaten pienemmällä pyyhkeellä korviaan. Turbo nosti silmillään lepäävää kättään ja katsoi harmaata jättiä. ”Ainakaan hän ei tuskastele kivun kanssa,” Turbo hymähti tyytyväisenä. ”Mites sää? Onko kipuja?” Adam kysyi ja istui omalle sängylleen. ”Vastaan heti, kun peität sun pampulat mun silmien alta,” Turbo tuhahti ja laski käden silmilleen. Adam virnisti veikalleen ja paransi pyyhettään päällään. Turbo kurkkasi hyväntuulisena kätensä alta ja nousi istumaan. Mies tunsi pientä kipua rinnassaan ylös nousemisen yhteydessä. ”Ilmeisesti aika tuskainen,” Adam tokaisi. ”Tabletti lääkehoito ei oikein toimi tai sitten kokooni nähden saan sitä liian vähän,” Turbo selitti ja tuki itseään toista kättä vasten. ”Pyydä suonensisäinen kipulääke. Emme kuitenkaan voi täältä mihinkään lähteä niin kauan, kun Moto on noin heikossa hapessa,” Adam totesi.

Turbo katsoi veikkaansa. Moto oli edelleen kalpea, mutta hiki oli laskenut ja lääkeannos sai miehen vain tokkuraiseksi. Turbo kohautti harteitaan ja tunsi vihlaisevaa kipua toisessa olkapäässään. Hänen kantoliinassaan ollut käsi oli kipsattu. Moton murtunut jalka ei mennyt enää kipsauksella kasaan, vaan mies oltiin jouduttu leikkaamaan ja jalka jouduttu tukemaan metallilla. Miehen toipuminen veisi kauemmin, kuin he olivat kuvitelleet. Hoitaja astui huoneeseen ja tarkistin Motoa ympäröivät laitteet. ”Mikä olo?” hoitaja kysyi ja käänsi nopeasti katseensa pois puolialastomasta Adamista. Adam hymyili naiselle kevyesti ja nousi seisomaan. ”Olisko mun mahdollista saada kipulääkettä suonen sisäisesti?” Turbo kysyi. ”Onko sun kivut noin kovat?” hoitaja kysyi. ”Kieltämättä rintaa jomottaa aika paljon,” Turbo selitti. Hoitaja avasi sidosta miehen rinnankohdalla. ”Hieman punakka,” hoitaja sanoi ja painoi sidoksen takaisin kiinni. ”Paljonko saat kipulääkettä tällä hetkellä?” hoitaja kysyi. ”En mää tiedä,” Turbo sanoi. ”Odota hetki niin käyn tarkistamassa,” hoitaja totesi ja poistui huoneesta.


Talolla Marius ja Nicole olivat auttaneet Minnin pyörätuoliin. Nainen oli siirtynyt terassille. Raikas tuulen vire heilutteli naisen pikimustia hiuksia ja nainen tunsi olonsa pitkästä aikaan hieman rentoutuneeksi. Tara tuli naisen seuraksi terassille. ”Tässä,” nainen hymyili ja ojensi Minnille teekupin. ”Kiitos,” Minni hymyili. ”Mikä olo?” Tara kysyi. ”Mmm… tosi hyvä. Varsinkin kun pääsi pitkästä aikaan ulos,” Minni hymyili lempeästi. Hänen näkökenttäänsä aukeni isot portit ja portin taakse lähtevä sorainen hiekkatie. Ihan, kuin hänen omassa lapsuuden kodissaan. ”Mmm ulkoilu tekee kyllä hyvää,” Tara tokaisi ja laski kupin pöydälle. ”Katsokaa, kun pelaamme jalkapalloa!” Ruut huusi ja juoksi samalla ulko-ovesta ulos. ”Joskus mää saan vielä sydärin noiden kanssa,” Tara henkäisi ja piteli kättään sydämensä kohdalla. Minni naurahti naisen kommentille ja katsahti tätä hyväntuulisena. Auton ääni sai naisten huomion. ”Se siitä hyvästä päivästä,” Tara huokaisi tyytymättömästi. ”Tunnetko hänet?” Minni kysyi. ”Mun kihlattu,” Tara sanoi välinpitämättömästi ja katsoi sormustaan. Marius oli kuullut kanssa auton äänen ja astui ovesta terassin puolelle. ”Et tee sitten mitään typerää!” Nicole komensi miestään tämän olan takaa, joka vain mulkaisi nopeasti tätä. ”Haluatko jutella hänen kanssaan?” Marius kysyi tyttäreltään. Tara huokaisi syvään. ”Kai mun on pakko,” Tara hymähti isälleen. Taran ikäinen hoikka valkea mies hiiri, pitkillä harmaanvärisillä hiuksilla nousi autosta. Mies oli kietaissut hiuksensa ponnarille. Mies nosti mustat pilotti lasit kasvoiltaan. Mariuksen nähtyään mies veti hyvinkin nöyräksi. ”Moi,” mies moikkasi Taraa, joka ei kääntänyt katsettaankaan mieheen. Tara puristi kädet eteensä. Minni vilkuili vuorotellen Taraa ja valkeaa hiirimiestä. ”Sää voit isä mennä,” Tara sanoi. ”Oletko varma?” Marius kysyi. Tara nyökkäsi. Marius mulkaisi miestä pitkään vihaisesti ennen kuin poistui talon sisälle.

”Haluatko, että minäkin menen?” Minni kysyi. ”Ei. Voit olla siinä. Hoidan Samuelin kyllä,” Tara sanoi ja nousi vaivoin seisomaan. Tara astui portaat alas miehen eteen. ”Miten sää olet voinut?” Samuel kysyi ja katsoi surkeasti naista. ”Ai miten sää voit? Sekö on ensimmäinen asia mistä halusit jutella?” Tara ärähti miehelle ja katsoi tätä inhoten. Samuel veti korvat luimuun. ”No siis… kun… mää… tota,” Samuel empi. ”Mää en edes tiedä miksi sää tulit tänne?” ”Mää haluan selvittää tämän.” ”Ai oikein selvittää… No onpa jaloa. Mitä sää oikein haluat?” ”Että sää muuttaisit kotiin.” ”Ai muuttaisin kotiin? Kaiken sen paskan jälkeen miten sää olet mua ja tulevaa lastasi kohdellut.” ”No, kun mää ajattelin, että se voisi olla mukavaa. Koti on niin tyhjä ja hiljainen ilman sua.” ”Ai sää haluat mut kotiin. Sen jälkeen, kun sää itse omalla toiminnallasi ajoit mut pois!” Tara ärähti voimakkaasti ja sai Samuelin astumaan kauemmaksi naisesta. Ruut ja Ritakin olivat lopettaneet pelinsä kaksikon riidan takia. Tara kuitenkin sisaruksista oli rauhallisin. ”Mitä täällä tapahtuu?” Riina kysyi ja astui talon takaa etupihalle, kuullessaan meteliä. Naisen perässä asteli Tiana. ”Tara… tuu kotiin. Mää pyydän,” Samuel aneli. Tara katsoi vihaisena miestä. ”Mää en tule kotiin…” Tara henkäisi itkuisena. Samuel katsoi edelleen anovasti naista. ”Sulla on mun raskauden loppuun asti aikaa todistaa olevasi anteeksipyyntöni arvoinen,” Tara tokaisi. ”Tara!” Samuel aneli. ”Mene pois!” Tara murahti. Samuel ei uskaltanut enää vastata naiselle mitään vaan lähti vähin äänin menemään. Tara puristi kädet eteensä ja pyyhkäisi silmäkulmaansa.

Samuelin auton kadotessa näkökentästä Tara siirtyi takaisin terassille. Minni katsoi hieman surkeana naista. Riina ja Tianakin kävelivät terassin kulmalle katsahtaen isosiskoaan. ”Onko kaikki hyvin?” Riina kysyi. Riina oli kaunis kullanruskea värinen kirkkaanpunaisine silmineen. Tummanruskeat hiukset oli nostettu korkealle ponnarille. Nainen oli hieman tummempi kuin Turbo tai Adam. Tai ainakin naisen silmiin näin oli. Rita oli samanvärinen, kuin isosiskonsa. ”Itse asiassa…” Tara sanoi hetken mietittyään. ”On. Sainpahan sanoa sille suorat sanat!” nainen jatkoi. ”Meinaatko, että se muuttuu ennen lapsen syntymää?” Riina kysyi. ”En tiedä. Se jää nähtäväksi,” Tara sanoi jopa hyväntuulisena. ”Aiotko edelleen purkaa kihlauksen, jos Samuel ei muutu?” Minni kysyi. Riina ja Tiana katsoivat nopeasti Minniä, jonka jälkeen Tianaa. ”Oletko sää ajatellut purkamaan kihlauksen?” Riina kysyi. Tara mulkaisi Minniä, joka ei ollut sanomisistaan edes pahoillaan. ”Olen… Samuel ei ansaitse mua tai lasta, jos se kohtelee meitä näin,” Tara tuhahti ja katsahti kihlasormustaan. ”Meidän suhde on tuhoon tuomittu jo aikoja sitten,” Tara surkutteli. ”Meinaatko sää luovuttaa?” Tiana kysyi ja yritti saada siskonsa katsekontaktia. ”Mieluummin luovuttaminen, kuin huonossa suhteessa eläminen,” Tara selitti ja katsoi sisaruksiaan. ”Tara on oikeassa,” Riina sanoi ja palasi takaisin talon toiselle puolelle. ”Sanoo sen, joka on edelleen 26-vuotiaana sinkku!” Tiana huusi siskonsa perään. ”Älä siellä huutele! Tyttö, joka ei ole edes pussannut!” Riina antoi samalla mitalla takaisin. Minni ja Tara purskahtivat nauruun. Riinan kommentti sai Tianan rajusti punastumaan. Hän lähti nöyränä isosiskonsa perään.

Minni pyyhkäisi silmäkulmaansa. Tara hymyili kanssa hyväntuulisena. ”Oletko sää kunnossa Tara?” Rita kysyi hieman ujosti. ”Olen. Ei teidän tarvitse siitä huolehtia. Anteeksi, kun korotin ääntäni,” Tara hymyili pikkusiskoilleen, jotka olivat varmasti pelästynyt äskeistä välikohtausta. ”Ei se mitään,” Ruut sanoi ja nappasi siskonsa kädestä jalkapallon. ”Noi on niin positiivisia, joka asiaan,” Tara ihasteli. ”Sun lapsesi saa hyvät esikuvat heistä,” Minni kannusti. ”Niin saa. Sitten on tuo rynnäkkö vartio vielä tuolla olan puolella pitämässä kaikkea silmällä,” Tara naurahti ja vinkkasi taakseen. Nainen viittasi vanhempiinsa. ”Hyvät taustajoukot antaa lapselle turvallisen kasvuympäristön.” ”Sää puhut ihan, kuin sulla olisi omia lapsia.” ”No ei ole onneksi. Vapaustaistelijoissa ja armeijan nuorissa on ihan tarpeeksi huolehdittavaa.” ”Kuulostat ihan sille, kun et haluaisikaan lapsia?” ”Kyllä mää halua. Mutta en todellakaan vielä!” Minni huokaisi, kun muisti miehensä edelleen olevan kadoksissa.

Sairaalassa sairaanhoitaja oli konsultoinut Turbon lääkitystä lääkärille. Lääkäri oli laskenut miehen annostuksen liian matalaksi ja pienestä annostuksesta ei ollut hyötyä miehelle. Lääkäri oli pahoitellut virhettään miehelle ja nostanut annostusta. Turbo tunsi viimeinkin helpotusta rinnassaan, kun kipulääke alkoi vaikuttamaan. ”Pitäskö lähteä käymään kanttiinissa tai ulkona?” Adam kysyi tylsistyneenä sängyltään. ”Pian on ilta,” Turbo sanoi ja katsahti ulos. ”Sitä suuremmalla syyllä. Mää tarvitsen happea,” Adam ärähti. ”No mennään, mennään,” Turbo vastasi ja nousi seisomaan. ”Sää vaikutat jo sen verran äreältä, että parasta kiertää koko sairaala,” mies jatkoi ja Adam tönäisi tätä olkavarresta saaden Turbon ähkäisemään kivusta. Mies mulkaisi nopeasti veljeään. Alakertaan päästyään he etsivät lähintä uloskäyntiä. He nappasivat välipala automaatista pientä purtavaa mukaansa. Olivathan he saaneet sairasvuodeosastolla lämpimän ruoan, mutta eipä se hääppöistä ollut. Saati, että olisi pitänyt nälkää. Ulos päästyään Turbo pysähtyi kuin seinään, Adamin törmätessä tähän. ”TURBO!” Adam ärähti ja sai kauempana seisovan kolmikonkin huomion. Adam astui veljensä viereen ja katsoi samaa, kuin Turbo. ”Ei voi olla totta!” Adam henkäisi. ”On se,” Turbo huokaisi hieman järkyttyneenä…

Joko ne löys Annin, Vinskin ja Antonin tai jotain muuta . Tää alkaa käydä entistä jännemmäks

Turbo ja Adam eivät voineet uskoa silmiään. He olivat järkyttyneitä, mutta toisaalta niin valtavan helpottuneita. Kuin raskas paino oltaisiin nostettu pois harteilta. Kaksikko katsahti toisiaan ja juoksivat kolmikon luo. ”Ei voi olla totta. Te olette kunnossa,” Turbo huokaisi innostuneena nostaessaan sisartaan ilmaan. ”Samat sanat!” Anni henkäisi itkuisena ja kosketti veljensä kasvoja varmistaakseen, että mies varmasti seisoi siinä. ”Oletteko pahastikin loukkaantuneet?” Adam kysyi. ”Entä itse? Komea arpi sulla ainakin on,” Vinski kysyi ja osoitti miehen arpea. ”Voi luoja,” Anni henkäisi ja katsoi miehen haavaa. ”Mitä tapahtui?” nainen kysyi. ”Jotain osui räjähdyksessä kasvoihini ja teki tämän,” Adam sanoi osoittaen silmäänsä. ”Turbolla murtui käsi ja rintalihas ommeltiin. Motolla on jalka paskana ja samoin, muutama kylkiluu,” mies selitti. Anni käänsi nopeasti päänsä Turboon, jonka rinnassa komeili sidos. ”Kävikö pahasti?” Vinski kysyi. ”31 tikkiä,” Turbo kohautti harteitaan ja katsoi Antonia, joka istui pyörätuolissa hyvinkin hiljaisena. ”Entä te?” Adam kysyi Vinskiltä. ”Mulla kanssa pari kylkiluumurtumaa ja tää jalka sekä yksi vai kaksi nikamaa oli ottanut osumaa,” Vinski kysyi varmistellen Annilta. ”Kaksi lapaluun välistä selkänikamaa oli pullahtanut ulos,” Anni muisteli ja sai Turbon sekä Adamin irvistämään. ”Ne on korjattu jo. Mulla on selkätuki,” mies varmisti ja näytti sairaalapaidan alla olevaa tukea. ”Pärjäätkö?” Turbo kysyi, kun Adam siirtyi pikkuveljensä luokse. ”Joo. Pari ruhjetta kasvoissa piristää kummasti, mutta selän kanssa pitää ottaa vielä pari viikkoa iisisti,” Vinski selitti. ”No se luonnollisestikin onnistuu sulta,” Turbo pyöräytti silmiään. Vinski mulkaisi ystäväänsä hieman kysyvästi, jotka kävelivät Antonin luokse. ”Anton?” Turbo kysyi. Mies vilkaisi nopeasti Turbon jalkoja, muttei miehen kasvoja.

Anni hieroi veljensä olkapäitä ja sai kyyneleet keräytymään tämän silmiin. Anton pyyhkäisi kyyneleen kasvoiltaan. Turbo ja Adam katsahtivat toisiaan. Kaksikko kyykistyi veljensä jalkoihin yrittäen saada tämän katsekontaktin. ”Sää voit kertoa meille,” Adam henkäisi. Anton ei sanonut sanaakaan. Hän vain keskittyi siihen ettei jälleen itkisi. Hänen viikot olivat menneet keräillessä itseään kasaan ja hyväksymään todellisuus. Anni katsahti veljeään. Jopa tässä asiassa, jopa Vinski pystyi olemaan vitsailematta tai naljailematta. ”Antonin jalka jouduttiin polvesta alaspäin amputoimaan. Luut olivat niin pirstaloituneet, että niistä ei olisi enää jalkaa saanut kasaan. Toinen jalka saatiin metalleilla korjattua ja olkapää oli lähtenyt sijoiltaan,” Anni selitti. Turbo ja Adam katsoi Antonia, joka visusti piti edelleen katseensa sivulla. ”Miten me voidaan auttaa sua?” Adam kysyi huolestuneena. ”Ette mitenkään! Muuta kuin olemalla vain siinä,” Anton murahti itkuisena. Adam yritti lohduttaa veljeään, mutta tämä vain torjui veljensä. ”Mites sinä?” Turbo kysyi. ”No itse asiassa… tämä sankari suojasi minua kehollaan. Siksi selkänikamiin aiheutunut vamma. Muutaman ruhjeen ja olkapään tärähdys johonkin on suurimmat mitä itselleni tapahtui,” Anni selitti ja mulkaisi Vinskiä. Turbo mulkaisi myös Vinskiä, joka hymyili leveästi. ”Tiedättekö Minnistä mitään?” Turbo kysyi. Kaksikko pyöritti päätään. ”Entä teillä?” Anni kysyi. ”Ei mitään… Moto on meidän huoneessa ja ollaan koko ajan oltu yhdessä,” Turbo selitti. ”Minä ja Vinski myös. Anton me tavattiin täällä, kun Drewon oli löytänyt hänet aavikolta,” Anni selitti. ”Missä kerroksessa teidän huoneet ovat?” Adam kysyi. ”Nelosessa,” Anton tuhahti. ”Neljännessä. Anton siirrettiin meidän huoneeseen, kun henkilökunta kuuli meidän olevan samaa porukkaa,” Anni selitti. ”Me ollaan kutosessa,” Turbo sanoi. ”Uskomatonta. Koska te tulitte tänne?” Anni hämmästeli. ”Iltapäivällä,” Adam katsahti Turboa. ”Me ollaan siitä asti melkein, kun alus räjähti,” Vinski tuhahti. ”Toivottavasti Minnikin on kunnossa,” Anni vastasi huolestuneena. ”No sitä naista ei yksi räjähdys tapa,” Adam naurahti. ”Ei sitä tie,” Turbo huokaisi. ”Minni löytyy… ihan varmasti,” Anni kannusti ja hieroi veljensä hauista. ”Toivottavasti,” Turbo vastasi apeana.

Talolla Minni oli osallistunut Taran ja pienten kanssa lettutalkoisiin. Marius oli halunnut naisen kanssa kunnolla osallistuvan lettujen tekemiseen ja nostanut tämän työtasolle paistamaan lettuja. Ruut sekoitti taikinan, Rita auttoi Minniä laittamaan taikinan pannulle sekä kääntelemään niitä ja Tara kasasi letut lautaselle. Sekä siivosi pikkusiskonsa aiheuttamaa sotkua, jota pöydälle kertyi innokkaasta vispaamisesta. ”Mitä te haluaisitte vielä tänään tehdä?” Tara kysyi osoittaen sen ennemmin pikkusiskoilleen. ”Kakkua!” Ruut vastasi ja sai sisarensa pyörittelemään hyväntuulisena päätä. ”Ei me kakkua enää tänään tehdä!” Rita kommentoi. ”Mennään saunaan!” Ruut innostui. ”Hyvä idea. Koska sää olet ihan jauhoissa,” Tara sanoi koskettaen siskonsa jauhoista nenää. ”Mene kertomaan äidille ja isälle, jos saisit heiltä apua,” Tara ehdotti ja nosti Ruutin lattialle. ”Mää luulin, että et saa nostaa mitään?” Minni irvaili. ”Ei kerrota kellekään,” Tara naurahti. ”Tuletko saunaan Minni meidän kanssa?” Rita kysyi. ”Ööö kai… mulla on kontrolli sotilassairaalassa tänään. Täytyy kysyä saanko tulla saunaan,” Minni vastasi. ”Ai miksi et saisi?” Rita ihmetteli. ”Kipsi aine ei välttämättä kestä kuumuutta ja kosteutta,” Tara vastasi nopeasti. ”Suihkuun täytyy kuitenkin suojata hyvin,” Minni muistutti ja sai naisen nyökyttelemään.

”Monelta sulla on se lääkäri?” Nicole kysyi ja käveli keittiöön kuullessaan nuorten keskustelun. ”Puolentoista tunnin päästä,” Minni vastasi kurkaten kelloa samalla. ”Menen hänen kanssaan. Käyn samalla itse ultrassa,” Tara kertoi. ”Ai niin sinullakin on se,” Nicole ilahtui. Hän ei millään jaksaisi odottaa lapsenlapsensa syntymistä. Ajoittain nainen ei tuntenut edes itseään vielä isoäidiksi. ”Mihin isä meni?” Rita kysyi, kun oli tylsistynyt lettujen paistamiseen. ”Isäsi on tallissa korjaamassa Tianan enduroa, Riina meni Ruutin kanssa lämmittämään piha saunan,” Nicole selitti. ”Entä Tiana itse?” Tara kysyi. ”Ystäviensä luona. Oliko se jotenkin uutta?” nainen naurahti ja kohautti harteitaan. ”Tianan kohdalla ei,” Tara naurahti mulkaisten Minniä ja sai Minninkin hyvälle tuulelle. ”Mihin sää meet?” Minni huikkasi tytön perään, josta vilahti nurkan takaa enää tämän letit. Rita kurkisti kulman takaa saaden naiset nauramaan. ”Katsoon iskää,” tyttö tokaisi pinkaisten ulos talosta. ”Vielä, kun nuo lapset oppisivat käyttämään kenkiä ulkoillessaan,” Nicole huokaisi hyväntuulisena ja poistui keittiöstä. ”Sun äitisi muistuttaa mun ystävääni huimasti,” Minni tokaisi. ”Ai muistuttaa vai?” Tara hämmästyi. Minni nyökkäsi. ”Jotain samoja piirteitä hyvin paljon.” ”Äiti on kyllä niin kiltti kaikille.” ”Mikä äitisi on ammatiltaan?” ”Alun perin tieto-organisaation mekaanikko ja tegnologisti, mutta sotilasarvoltaan entinen kenraali ja nykyään nuoria kouluttava mentori,” Tara kertoi siivoten siskojensa jälkiä. Minni oli hämmentynyt. ”Kenraali?” nainen kysyi. ”Niin,” Tara toisti ja katsoi Minniä. ”Minä en muista Nicole Glowen nimistä kenraalia,” nainen pohti ja sai Taran miettimään sanojaan. ”Naiskenraaleja Marsissa ei ole kuin kourallinen ja osaan nimetä heidät kaikki,” nainen tokaisi ja sai Taran nielaisemaan. Oliko hän paljastanut äitinsä todellisen henkilöllisyyden. ”No niin äiti on minulle kertonut,” Tara puolustautui. Minni nosti katseensa naiseen, joka kohautti kulmaansa. ”Ehkä joku kenraali on unohtunut rekisteristä,” Minni jatkoi ja katsoi ulos ikkunasta. ”Se voi olla,” Tara kohautti harteitaan. Nainen halusi unohtaa keskustelun aiheen nopeasti. Tosin nainen ei itsessään tiennyt, että Minni ei asian antaisi olla.

”Mites täällä menee?” Marius kysyi astuessaan keittiöön. ”Hyvin,” Tara vastasi nopeasti ja katkaisi viimeistään tässä hänen ja Minnin keskustelun. Marius nappasi pyyhkeen käsiinsä ja pyyhki moottoriöljyä siihen. ”Marius!” Nicole huudahti astuessaan takaisin keittiöön. ”Mitä?” mies kysyi hämmentyneenä. ”Ihan tosi?... keittiöpyyhkeeseen?” nainen kysyi, kun näki mihin mies pyyhki käsiään. ”Se on pyyhe,” Marius vastasi välinpitämättömästi. ”Sulla on omia rasvapyyhkeitä viety talliin!” Nicole ärähti ja repäisi pyyhkeen miehen käsistä. ”Niin?” mies kysyi hämmentyneenä. ”Käytä niitä silloin,” Nicole tuhahti ja poistui miehen kanssa keittiöstä. ”MARIUS!” Minni huusi miehen perään. Mies palasi nopeasti ja katsoi kysyvästi naista. ”Apua?” nainen kysyi. ”Aaa. Totta kai,” Marius henkäisi ja nosti naisen pyörätuoliinsa. ”Kiitos,” Minni vastasi. Marius nyökkäsi nopeasti naiselle ja lähti lepyttelemään vaimoansa. ”Noi kaksi ei pysty olemaan sitten hetkeäkään kinaamatta jostain,” Tara naurahti. ”Hhaha kuulostaa ihan multa ja mun mieheltä,” Minni naurahti ja rullasi itsensä olohuoneeseen. Tara sammutti levyt ja nosti täyden lautasellisen lettuja jäähtymään pöydälle ja asettui hetkeksi Minnin seuraan katsomaan televisiota. ”Olen täällä olessani varmasti katsonut enemmän televisiota, kuin koskaan elämäni aikana,” Minni naurahti selaten kanavia. ”Mää muistan kanssa omasta lapsuudestani, kuinka leikimme vain Riinan kanssa ulkona hiekkalaatikolla ja telkkarista ei ollut tietoakaan,” Tara tokaisi ja sai Minnin nyökyttelemään. Ruut juoksi nopeasti takkahuoneen takaovesta suoraan olohuoneeseen sisarensa kainaloon, joka suukotti tätä leikkimäisesti saaden pikkuisen kikattamaan. ”Sää tuoksut hieman savulle,” Tara tokaisi ja nuuhkaisi tytön hiuksia. ”Niin koska me sytytettiin sauna,” Ruut sanoi. Tara mulkoili sisarensa kanssa tovin, joka halasi tätä rakastavasti. ”Onko sulla sisaruksia Minni?” Tara kysyi. ”On mulla isoveli,” Minni kommentoi. ”Uuu… minkä ikäinen?” Tara kysyi. ”Usko mua, kun sanon. Marcusta et halua!” Minni naurahti kovaan ääneen. Tara rupesi nauramaan äänekkäästi ja katsoi Minniä. ”En mää sitä!” nainen älähti. ”Tiedän!” nainen jatkoi ja pyyhki silmäkulmiaan. ”Mää en tajunnut!” Ruut suutahti ja katsoi naisia vuorotellen. ”Ei sun kulta tarvitsekaan,” Tara sanoi silittäen tytön hiuksia.

Puolen tunnin kuluessa Minni ja Tara olivat matkalla sairaalalle. Matka meni syvässä hiljaisuudessa. Minni katseli ympärilleen. Osittain rehottavia peltoja ja sitten toisessa hetkessä silmänkantamattomiin olevaa aavikkoa. Lehtokorvessa oli paljon omakotitaloja. Lähes jokainen vastaantulija hiekkatiellä tervehti naiskaksikkoa. Sairaalalle päästyään Tara tuki naisen pyörätuolia, kun tämä laskeutui autosta sen kyytiin. Tara työnsi naisen sairaalan sisätiloihin. ”Kenelle sulla oli aika?” Tara kysyi. ”En lääkärin nimeä muista, mutta muistaakseni röntgenhoitajalle ensin,” Minni muisteli. Tara katsoi infotaulua. ”Me ollaan ihan eri kerroksissa,” Tara naurahti ja käveli naisen luokse. ”Mää pärjään kyllä,” Minni tokaisi. ”Oletko varma? Mää ehdin kyllä saattamaan sut ennen, kuin mun pitää olla yläkerrassa,” Tara muistutti. ”No okei. Saat saattaa mut hisseille,” Minni naurahti. Tara työnsi naista hissejä kohden. Minni huokaisi syvään. ”Mitä sää huokailet?” Tara kysyi, kun odottivat hissejä saapuvaksi. ”Sairaalat vain ahdistavat,” Minni myönsi ja katsahti vaisusti naista. ”No joo ei ole minunkaan lempipaikkojani,” Tara naurahti ja katseli kolkkoa sairaalaa. ”Ihmeelliseen aikaan nämä meidän ajat,” Minni tuhahti. ”Ai miten niin?” Tara kysyi hämmentyneenä. ”En ole ikinä saanutkaan, kuin ilta aikoja,” Tara tokaisi. ”Ihmettelin vain,” Minni kohautti harteita. ”Varmaan sen vuoksi, kun on alun perin sotilassairaala.” ”Niin, että haavoittuneet hoidetaan ensin?” Minni kysyi ja rullasi hissin sisälle Taran pitäessä naiselle ovea auki. ”Niin kai,” Tara huokaisi. ”Pärjäätkö?” nainen kysyi. ”Pärjään. Älä hössötä,” Minni naurahti ja painoi nappulan alakertaan. ”Okei. Tavataan aulassa,” Tara muistutti ja sulki hissin oven.

Nainen painoi oman hissinsä yläkertaan ja odotteli sen saapumista. Ylös soi tasaisen tylsä ja tahdikas hissimusiikki. Tara katseli, kun valo vaihtui aina seuraavaan numeroon, kun hissi saavutti kerroksen kerrokselta. Hissin saavuttaessa oikean kerroksen hissi tömähti hieman ja ovi aukeni lukostaan. Naisen omat ajatukset saivat hänet omaan maailmaansa ja työnsi oven auki, toisen henkilön vetäessä sitä. Tara lennähti vauhdista hieman ulos ja törmäsi vastaantulijaan. ”Anteeksi,” Turbo henkäisi hieman pelästyneenä. ”Ei se mitään. Itsehän en katsonut eteeni,” Tara naurahti. ”Ei kai suhun sattunut?” Turbo kysyi kohteliaana huomatessaan naisen olevan raskaana. ”Ei sattunut. Älä huolehdi. Itse kompuroin omiin jalkoihini,” Tara jatkoi ja suuntasi itsensä kohti äitiyspolia. Turbo huokaisi ja katsahti veljeään. ”Sun pitää oppia katsomaan eteesi,” Adam naljaili. ”Joo käytännössä siis tarkoittaa sitä, että pitää oppia katsomaan seinien läpi,” Turbo tuhahti ja astui hissin sisään Adam perässään. Kaksikko oli saattanut Annin, Vinskin ja Antonin omalle osastolleen. Kolmikko oli puhunut, että tulisivat huomenna paremmalla ajalla tapaamaan Motoa heidän osastolleen. Mikäli mies on paremmassa voinnissa, kuin tänään. Turbo nojasi hissin seinään, omissa ajatuksissaan. ”Mitä sää mietit?” Adam kysyi ja astui miehen takaa, kun hissi oli pysähtynyt. Turbo havahtui omista ajatuksistaan ja seurasi veljeään. ”Ei mitään,” mies kohautti harteitaan. ”Niin varmaan,” mies naurahti astellessaan osastolla. Turbo mulkaisi veljeensä. ”C’moon. Sää oot surkea valehtelija,” Adam tokaisi ja kaksikko astuivat yhteiseen huoneeseensa. Moto nukkui edelleen omassa sängyssään. ”Mulla ei ole mikään,” Turbo vakuutteli ja istui sängylleen. Adam oli juuri sanomassa jotain, kun hoitaja astui huoneen sisälle. ”Iltalääke,” hoitaja sanoi ja ojensi pienen kupin miehelle. ”Kiitos,” Turbo sanoi ja iski lääkkeet naamaansa. ”Hyviä uutisia muuten,” hoitaja aloitti ja sai kaksikon katsomaan naista. ”Moton lääkitystä vähennetään yön aikana. Hän luultavasti herää aamupäivällä,” hoitaja kertoi. ”Tuo on ihan mahtavaa!” Turbo innostui. ”Toipuminen tietysti vie aikaa, mutta ainakin saatte ystävänne tähän todellisuuteen,” hoitaja vastasi hellästi ja suoristi miehen peittoa ja poistui huoneesta. ”Jotain positiivista edes. Melkein koko tiimi kasassa,” Adam innostui. ”Mmm… melkein,” Turbo vastasi apeana nojaten käteensä. ”Hei! Minni löytyy… ihan varmasti,” Adam kannusti. ”Tuntuu vain niin turhalta,” Turbo huokaisi ja iski itsensä sänkyyn.

Adam katsoi hieman surkeana veljeään. Hän tiesi missä hänen vaimonsa ja lapsensa olivat, mutta hän oli huolissaan pikkuveljestään. Miehen kaipuu puolisoaan kohtaan oli sydäntä raastava näky ja Adam ymmärsi veljensä turhautumisen. Turbo ei kyennyt käsipuolena ja haavoittuneena tekemään mitään, jotta Minni löytyisi. Tosin kaksikko ei myöskään tiennyt, että nainen oli samaan aikaan sairaalan aulassa odottamassa Taraa mukaansa. Nainen oli saanut kainalosauvat ja toisen jalan kipsi oltiin poistettu. Minni tunsi ajan käyvän hitaasti. Tara etsi kulman takaa tullessaan naista näkökenttäänsä. Minnin nähtyään nainen kiiruhti tämän luokse. ”Hei miten meni?” nainen kysyi saaden Minnin hieman säikähtämään. ”Todella upeasti!” nainen hihkaisi. ”Sain toisen kipsin pois. Nilkka on parantunut entiselleen. Muutama viikko pitää vielä pitää tukisidettä, mutta painovaraus on 80%,” Minni selitti. ”Mahtavaa. Mitä 80% käytännössä tarkoittaa?” Tara kysyi ja työnsi naista ulko-ovia kohden. ”Kuulemma sitä itse askelta, kun ottaa,” Minni selitti. ”Niin ettei varaa painoa seisaaltaan täydestä vielä?” Tara kysyi. ”Niin juuri,” Minni mainitsi. ”Jalka on heikko vielä, mutta eiköhän se siitä kuntoon tule,” nainen jatkoi ja nousi seisomaan.

Samaan aikaan ikkunasta Anni katseli horisonttiin. Nainen laski katseensa parkkipaikalle ja kurtisti kulmiaan. ”Vinski!” nainen älähti. ”Mitä?” Vinski pelästyi hieman ja heitti saippuapalan lattialle. ”Minni!” nainen henkäisi ja osoitti ikkunasta ulos. Vinski kiiruhti naisen viereen ja ei nähnyt, kuin vilauksen naisesta, joka laskeutui auton kyytiin. ”Missä?” mies kysyi. ”No nousi juuri tuohon autoon,” Anni vakuutteli epäuskoisena ja katsahti miestä. Tara pakkasi pyörätuolin auton takakonttiin. ”Mennääns katsomaan, onko meille vielä lettuja ja sauna lämpimänä?” nainen naurahti ja käynnisti autonsa. ”Mennään vain. Kunnon peseytyminen tekee hyvää,” Minni naurahti. ”Saat siis tulla saunaan?” Tara ilahtui ja kurvasi sairaalalta pois. ”Joo saan. Ja nyt varsinkin, kun toinen kipsi otettiin pois. Lääkäri kuitenkin sanoi, että jalka ei hajoa, vaikka hetken varausta saisikin seisten,” Minni tokaisi ja sai naisen naurahtamaan. Anni huokaisi ja laski kätensä ikkunaan. ”Se oli vain joku toinen,” Vinski huokaisi naisen korvaan. Anni huokaisi. Hän oli varma, että se oli Minni. Anni istui apeana omalle sängylleen. ”Sovitaanko ettei herätetä Turbossa liikaa toivoa? Se on oikeasti huolissaan Minnistä,” Vinski muistutti. ”Mutta mää tiedän mitä mää näin!” Anni ärähti miehelle. ”Mutta…” ”Sovit vain ihan keskenäsi… mää en salaa sitä mitä mää näin,” Anni tuhahti ja iski itsensä sänkyyn peiton alle. Vinski pyöräytti silmiään ja puuskahti syvään. Hän sammutti valot huoneesta ja katsahti naista.

Hetkeä myöhemmin Minni ja Tara olivat päässeet takaisin talolle. ”Ihan mahtavaa, että kuntosi kohisee ropisten ylöspäin,” Nicole iloitsi ja halasi kevyesti Minniä. ”No joo tuntuu kieltämättä hyvälle, että voisi kenties kohta päästä taas kävelemään,” Minni hymyili naiselle. ”Miten kauan sun pitää vielä käyttää toista kipsiä?” Marius kysyi nojaten terssiin. ”Parisen viikkoa,” Minni vastasi. ”Entä sinä. Onko vauvalla kaikki hyvin?” Nicole kysyi ja halasi vuorostaan tytärtään. ”Vauva kasvaa normaalisti. Ei mitään suurempaa. Alkaa olemaan valmis syntymään,” Tara hymähti ja silitti alavatsaansa. ”Sukupuoli?” Marius tenttasi ja sai tyttärensä hyväntuulisesti mulkaisemaan tätä. ”Se olkoon mun salaisuuteni,” Tara naurahti. ”Ihan epäreilua tollanen,” Marius älähti vaimolleen, joka silitti miehensä käsivartta. ”Mennäänkö sinne saunaan?” Tara kysyi. Minni katsahti naista. ”Mennään vain,” Minni hymyili naiselle. Tara auttoi Minniä kohti saunarakennusta talon sivulle. ”Tara!” Nicole huikkasi tyttärensä perään. Nainen kääntyi ja otti naiselta mukaansa muovipusseja ja teippejä. Minni riisui jo itseään, kun Tara ojensi naiselle muovipusseja. ”Kiitos,” Minni henkäisi. ”Katsotko etten kaadu lattialle?” Minni kysyi. ”Riina tulee meidän kanssamme vielä. Emmeköhän katso, ettet kaadu,” Tara vastasi saunan puolelta lisäten puita pesään. Riina rymistelin saunan sisälle ja pelästyi hieman naista. ”Sori ei ollut tarkoitus säikäyttää,” Minni tokaisi ja jatkoi jalkansa pakkaamista. ”Ei se mitään,” Riina tokaisi. Tara kertoi Minnin avusta katsoa ettei tämä kaadu saunatilan lattialle.

Tara kiipesi viimeisenä naisten perässä lauteille. Hän ei saanut komeaa kullanruskeaa miestä mielestään. Nainen haaveili selkeästi ja Minni sekä Riinakin huomasi tämän. Minni mulkaisi Riina virnuillen, joka kohautteli kulmiaan edes takaisin. ”No kuka se onnekas on?” Minni kysyi ja sai Taran katsomaan hämmentyneenä naista. Riina mulkoili isosiskoaan. ”Ei kukaan,” Tara nolosteli. ”No kerro nyt,” Riina painosti hyväntuulisena. ”No tapasin sairaalassa ihan super mukavan ja ihanan miehen,” Tara aloitti. ”No kas kun ei huomattu,” Minni purskahti pienesti. Tara katsoi hämmentyneenä kumpaakin naista. ”Kerro lisää,” Riina jatkoi. ”No en mää tiedä hänestä mitään. Hän vain oli jotain sanoin kuvaamattoman ihana ja hyväkäytöksinen. Luultavasti sotilas, kun oli loukkaantunut,” Tara selitti apeana. ”Lehtokorven?” Riina kysyi. ”Kai. En minä Lehtokorven sotilaita tunne,” Tara kohautti harteitaan ja huokaisi syvään. ”Mikä estää?” Minni kysyi. ”Samuel,” Tara huokaisi ja katsahti sormustaan. ”No hei! Ainakin näit toivon pilkahduksen, jos sun ja Samuelin suhde ei toimikaan,” Riina yritti kannustaa. ”Kuten jo sanoin. Mun ja Samuelin juttu on jo varmastikin tuhoon tuomittu,” Tara vastasi vaisusti. ”Ja tuskin enää tapaan edes tätä miestä ja tuskin häntä kiinnostaa tällainen luuseri yh. mutsi,” nainen ärähti. Minni hieroi naisen kättä kevyesti. ”Sori,” Tara huokaisi. ”Ei se mitään. Ihastuminen on sallittua. Mutta ennen kaikkea sun on annettava Samuelille mahdollisuus,” Minni selitti. ”Niin sää vähän niin, kuin annoit aikarajan Samuelille muuttaa käytöstään,” Riina muistutti. Tara iski päänsä seinään. ”Tiedän!” nainen vastasi syvään huokaisten. Minni silitti vielä naisen käsivartta, Riinan heittäessä lisää löylyä saaden naiset käpertymään kippuraan hetkeksi.

Peseydyttyään ja saunottuaan Minni harjasi talon takapihan terassilla yönmustia hiuksiaan. Hän hieraisi kuonoaan ja piti katseensa harjassaan, jota pyöritteli kädessään. Hän nosti katseensa taivaalle ja hänen näkökenttäänsä taivasta vasten muodostui ystävänsä kuvajaiset. ”Toivottavasti olette kunnossa,” Minni huokaisi. Talon sisältä kuuluvat metelit herättivät naisen huomion. Marius komensi nuorimmaisiaan nukkumaan, jotka kiukuttelivat selkeästi miehelle vastaan. Minni hymyili pienesti. Huomaa ettei mies ole hirveästi kotona viettämässä aikaa lastensa kanssa, kun nämä eivät uskoneet mitä mies heille sanoi. Yhtäkkiä Minni kurtisti kulmiaan. Marius? Aivan. Miehen piti rakentaa paikannin naisen ystävien löytymiseksi. Kolahdus sisällä sai Minnin irvistämään pienesti. Lapsen huuto vaimeni yläkertaa kohden. Ehkä nainen muistuttaisi miestä huomenna tarkemmin, kun tämä ei tappelisi lapsiensa kanssa. Taralle nainen oli sanonut haluavansa olla hetken yksin. Minni kaivoi paitansa alusta ja nappasi riipuksen kaulastaan. Minni puristi riipuksen kämmenensä sisään tiukasti ja suukotti sitä. Kolikon muotoisen korun nainen oli saanut Turbolta aikoinaan vuosipäivä lahjaksi ja oli muodostunut naiselle kalliiksi aarteeksi. Kolikon kääntöpuolelle mies oli kaivertanut päivän jolloin kaksikko oli alkanut seurustelemaan. ”Jonain päivänä vielä kultaseni,” Minni kuiskasi taivaalle ja laittoi korun takaisin paitansa alle suojaan. Minni nappasi kainalosauvansa ja lähti sänkyään kohden. Nicole ja Marius oli pedannut naiselle pedin takkahuoneeseen levitettävälle sohvalle. Nainen laski hiusharjan pöydälle. ”Onko kaikki hyvin?” Nicole varmisti vielä naiselle. ”Kyllä kai. Saisinko särkylääkkeen. Liikkeelle lähtö vähän jomotuttaa jalkaa,” Minni selitti. ”Totta kai… pieni hetki,” Nicole henkäisi ja haki naiselle tablettipurkin. ”Tuossa. Jos yöllä vielä särkee,” Nicole vastasi naiselle. ”Kiitos,” nainen kiitti. ”Hyvää yötä…” ”Hyvää yötä,” naiset toivottelivat toisilleen. Särkylääke naamaan ja pitkälleen.

Seuraavana aamuna Anni puki huoneessaan päälleen. Vinski heräsi naisen kolisteluun. Vinski käveli naisen takaa silittäen tätä kevyesti. ”Nukuitko hyvin?” mies kysyi ohimennen. ”Silmäyksen,” Anni vastasi epämääräisesti ja kietaisi ruskeat hiuksensa ponnarille. Anni siisti otsahiuksiaan vielä. ”Oletko vihainen minulle jostain?” mies kysyi vessan puolelta. ”En tietenkään,” Anni huokaisi ruveten pesemään hampaitaan. Vinski käveli vessan puolelta ja katsoi Annia kulahtaneen peilin kautta. Anni nosti päänsä ja kääntyi katsomaan hämmentyneenä valkoista hiirtä. ”Naisen vihan tunnistaa kuulemma lyhyistä vastauksista? Onko se totta?” mies naljaili ja sai Annin hyväntuulisesti huitaisemaan tätä. ”Ota selvää siitä,” Anni naurahti. ”Meinasitko kertoa Turbolle näystäsi?” Vinski kysyi astellen Antonin sängyn viereen. ”Olit ehkä oikeassa. Turha herättää Turbossa liikaa toivoa. Voi olla että se olikin joku muu,” Anni huokaisi ja kääntyi miestä kohden. Vinski nyökkäsi hyväksyvästi naiselle. ”Antooon. Herätyyys,” Vinski huokaili miehen pään yläpuolella. ”Mene muualle. Sun hengitys haisee jätemyllylle,” mies tuhahti ja piiloutui peittonsa alle. Vinski henkäisi käteensä ja nappasi Annin ojentaman hammasharjan. ”Mikä olo?” Anni kysyi. ”Yhtä jalkaa köyhempi. Ihan pikku juttuja,” Anton tuhahti. ”Tää on vaikea tilanne nyt. Mutta sää selvisit hengissä,” Anni yritti etsiä tilanteesta jotain positiivista. ”Jippii,” Anton huokaisi alakuloisesti. ”Kaikki järjestyy. Ihan varmasti,” Anni kannusti. ”Ruvetaan pukemaan. Moton pitäisi herätä tänään,” Vinski ilakoi jo, kun saisi toisen veikoistaan kanssa takaisin tähän todellisuuteen. Anton kohotti itseään hieman ylös Annin auttaessa tämän pyörätuoliin. ”Mää pärjään kyllä,” Anton tuhahti ja rullasi itsensä vessan puolelle. Anni huokaisi ja pyöritteli päätään. Kolmikko teki aamutoimensa ja söivät aamupalansa. Hoitaja tarkisti Antonin amputaation ja toisen jalan sidokset. ”Hyvälle näyttää,” hoitaja vastasi ja sulki sidokset.

Vinski oli lähes malttamaton, kun odotti hissiä. ”Voitko lopettaa tuon hytkymisen?” Anni kysyi hieman äreästi. ”En. Liikaa adrenaliinia,” Vinski vastasi ja sai naisen mulkaisemaan vain tätä. ”Pidä sitä ovea auki,” nainen käski ja auttoi veljensä hissin sisään. Osastolle päästyään hoitaja ohjasi kolmikon miesten huoneeseen. ”Huomentaa!” Vinski huudahti. Adam ja Turbo mulkaisivat valkeaa marsilaista, joka katsahti Motoa. ”Onko Moto vie kanttuvei?” Vinski kysyi ja istui Turbon sängynpäätyyn. ”Joo. Hoitajan mukaan iltapäivään mennessä saattaa herätä,” Turbo selitti ja kohotti asentoaan. ”Sun täytyy ottaa useammin niitä särkylääkkeitä, jos sua sattuu noin paljon,” Adam torui veljeään, kun näki tätä taas kerran sattuvan. ”Joo, joo,” Turbo huokaisi miehelle. ”Sattuuko enemmän käteen vai rintaan?” Anni kysyi. ”En tiedä. Kumpikin yhtä kipeänä,” Turbo ähkäisi. Adam keskittyi Antoniin. ”Otat vaan tarpeeksi särkylääkettä,” Anni kannusti. Turbo mulkaisi lasiensa alta siskoaan. ”Hei. Hyviä uutisia!” hoitaja sanoi ja käveli huoneeseen. ”Onko Moton kunnossa jotain huomiota herättävää?” Turbo kysyi. ”Asia ei liity ainoastaan Motoon. Vaan teihin kaikkiin,” hoitaja aloitti. Viisikko katsahti toisiaan hämmentyneenä. ”Te pääsette pois täältä, joka oikeastaan on suositeltavaakin,” hoitaja kertoi ilahtuneena. ”Mutta mihin me mennään? Me ei olla täältä kotoisin,” Adam selitti. ”Niin. Me ollaan toiselta puolelta Marsia kotoisin,” Turbo jatkoi. ”Heitetäänkö meidät kadulle?” Vinski huolehti. ”Rauhoittukaahan nyt. Teitä ei heitetä kadulle,” hoitaja aloitti. ”Mitä sitten?” Anni kysyi. ”Yksi pariskunta tarjoaa kotitalon kattoa suojaksi siihen asti, että olette kuntoutuneet matkustus kuntoon,” hoitaja selitti. Viisikko katsoi toisiaan. ”Heillä on perheessä pieniä lapsia, joten toivon ettei se haittaa. Mutta tämä pariskunta toimii aina kriisihädässä auttajina,” hoitaja jatkoi. ”Ihan mahtavaa,” Anni huokaisi helpottuneena. ”Pienet lapset on siihen verrattuna pieni asia, kuhan emme kadulle joudu,” Adam naurahti. ”Niin… sulle tulee kotoinen tunnelma ainakin,” Anton virnuili ensi kertaa viikkoihin. Adam pörhensi veljensä hiuksia isovelimäisesti. ”Drewon on luvannut kuskata teidät heti, kun Moto herää ja saa syödäkseen. Vievät muutenkin pariskunnalle hoitotarvikkeita lisää,” hoitaja sanoi ja katsahti samalla Moton tippapussia. ”Kiitos uutisista,” Anni kiitti hoitajaa, joka poistui huoneesta.

”Ehkä saamme tämän pariskunnan luona korjattua pyörät,” Vinski pohti. ”Eiköhän,” Turbo tokaisi. Iltapäivään mennessä Moto ei ollut vieläkään herännyt. Kaiketi lääkeaine poistui ison miehen kehosta hitaammin mitä lääkärit olivat odottaneet. Adam oli lähtenyt käyttämään Antonia ulkona. Veljekset olivat kuitenkin vuosia pitäneet yhtä ja Adam uskoi, että mies voisi pahasta olostaan avautua paremmin hänelle, kuin siskolleen tai toiselle veljelleen. Anni luki vanhaa lehteä, joka pohjautui Lehtokorvessa olleisiin tapahtumiin vuosia sitten. Turbo ja Vinski pelasivat lautapeliä. Korahdus Moton sängystä sai heidän huomionsa. Mies käänsi hieman kylkeään ja rupesi hieman venyttelemään. Turbo ja Vinski katsahtivat nopeasti toisiinsa. Kolmikko kerääntyi miehen sängyn ympärille. Moto huokaisi ja raotti silmäänsä. Valo sokaisi hänet hetkellisesti. ”Moto kuuletko sää?” Turbo kysyi. Miehen puhe soljui tämän korvissa kaikumaisesti. Moto raapi päätään ja tunsi kädessään olevan jotain kiinni. ”Älä hirveästi riuhdo ettei tippaletku irtoa,” Moton korviin kantautui naisääni. ”Anni?” mies kysyi. Moto sai näkökenttänsä selkeämmäksi ja näki tutun kolmikon ympärillään. ”Vinski ja Anni? Viimeksi, kun me… tai siis…” mies empi. ”Vinski, Anni ja Anton oli täällä sairaalassa, kun saavuimme,” Turbo selitti miehelle. ”Minni?” Moto kysyi ja sai miehen sulkeutuneeksi. ”Minnistä meillä ei ole mitään tietoa,” Anni huokaisi surkeana. ”Ja veljekset on ulkona käymässä,” Vinski jatkoi. ”Mun muistikuvat on tosi haperot. Muistan, vain sen kun oltiin vielä siellä luolassa,” Moto selitti. ”No ei ihme. Sulla oli korkea kuume ja tajuttomat kivut. Löydettiin Adamin kanssa aavikolta apua. Sun kylkiluita oli murtunut ja sun jalka on oikaistu metalleilla,” Turbo selitti miehelle. ”No ollaan sitten yhtä metallia päästä varpaisiin,” Moto naurahti. ”Sun toipuminen vie aikaa, mutta me päästään täältä tänään jo pois,” Anni selitti. ”Päästään täältä pois, vaikka oon ihan puolikuntoinen?” Moto ihmetteli. ”Me päästään, jonkun pariskunnan luokse. He tarjoavat kriisiapua ja kattoa päänpäälle tarjoava mesta missä voi toipua rauhassa,” Vinski selitti. ”Eli?” Moto ei oikein saanut juonesta kiinni. ”Kun meillä ei ole hengenhätää niin voimme toipua siellä kaikessa rauhassa,” Turbo huokaisi. Moto nyökkäsi. ”Mutta hoitajan mukaan saat herätä rauhassa ja syödä jotain ennen, kuin meitä tullaan hakemaan,” Anni selitti miehelle. ”Ei ole varmasti vanhempia paljon etsitty?” Moto kysyi. Anni pyöritteli päätään. ”Meidän toipuminen on ollut ensisijalla. Niin äidin ja isän löytyminen on ollut jäissä räjähdyksestä asti,” nainen huokaisi. ”Ja on siihen saakka, kunnes löydämme Minnin,” Turbo tuhahti. Mies ei edelleenkään ollut muuttanut mieltään vanhempien löytämisestä.

Antonin ja Adamin tullessa takaisin huoneeseen he tervehtivät isoa harmaata marsilaista. Jokainen kertoi millä tasolla oli haavoittunut tai loukkaantunut räjähdyksessä. Motolla ja Antonilla oli kaikkein eniten toivuttavaa. Hoitaja oli tuonut kuusikolle ruoat ja kertonut ilmoittavansa Drewonille, että voivat heidät tulla noutamaan. Hoitohenkilökunta laittoi valmiiksi hoitotarvikkeet, joita talolla tarvittaisiin. Kuusikon syötyä, he valmistautuivat lähtöön. Hoitaja toi Motolle pyörätuolin ja kuskasi tämän alakertaan muiden kanssa. Pohjakerroksesta johtava käytävä vei toiseen päähän sairaalaa, jossa Drewon hoitajineen odottivat jo kuusikkoa. ”Hei! Mahtava nähdä teitä noinkin hyvässä hapessa,” mies iloitsi ja nosti laatikoita rekan kyytiin. ”No ei siltä oikein vie tunnu,” Turbo naurahti miehelle. ”No kyllä se siitä,” Drewon kannusti. Hän laski lastausrampin, jotta Anton ja Moto saatiin kyytiin. ”Sisään vain, niin päästään kohta lähtemään,” Drewon naurahti. Kolmikko pakkasivat loput tavarat rekan kyytiin. Serena ja Didi auttoivat kiinnittämään pyörätuolit kiinni ja ilmoittivat Drewonille olevansa valmiita lähtemään.

Samalla talolla kävi kuhina. Nicole ja Marius pakkasivat autoa valmiiksi. He käskivät Ritan ja Ruutin auton kyytiin. He olivat lähdössä käymään kaupungilla sekä kaksikon työmaalla. Tara oli lähdössä käymään omassa kodissaan ja selvittämistä asioitaan Samuelin kanssa. Riina lähti ajelulle kokeilemaan uuden pyöränsä moottoria ja Tiana viihtyi jälleen kerran ystäviensä kanssa kirjastossa. ”Pärjäätkö Minni varmasti täällä yksin hetken?” Tara huolehti ja kietoi ohuen läpikuultavan huivin kaulaansa. Minni katsahti naista. ”Pärjään. Syötiin juuri ja nyt voin lepuuttaa jalkojani sen aikaa, kunnes tulette takaisin,” Minni naurahti. ”Ja ajattelin painaa jonkin elokuvan käyntiin itselleni,” nainen jatkoi heilutellen kaukosäädin sormiensa välissä. ”No hyvä sitten,” Tara huokaisi. ”MARIUS!” Nicole huudahti ulkoa ja sai kaksikon huomion. ”Nuo kaksi eivät voi sitten hetkeäkään olla kinaamatta mistään,” Tara huikkasi ja kasasi laukkuaan valmiiksi. Nicole rymisteli sisälle surkean näköisenä. ”Anteeksi Minni, että joudumme häiriköimään sinua myös poissa ollessamme,” nainen aloitti ja Minni katsahti Taraa, joka astui äitinsä viereen. ”Mitä nyt?” Tara kysyi. ”Isäsi unohti, että meille tulee tänään sairaalasta toipumaan väkeä Minnin lisäksi. Sekä Drewonin, joka tuo meille lisää tavaraa,” Nicole huokaisi. ”Miten tämä muhun liittyy?” Minni kysyi. ”Sun täytyisi ottaa heidät vastaan. Drewonille kertoa, että hoitotarvikkeet voi jättää terassille siksi aikaa, kunnes tulemme itse kotiin,” Nicole katsahti Minniä anovasti. ”Mitä sanon näille toipujille?” nainen kysyi. ”Ottakoon syötävää ja juotavaa sekä jos tarvitsevat lääkkeitä, niin niitä löytyy pesutuvan korkeasta kaapista,” Nicole selitti hätäisesti. ”Eiköhän se onnistu,” Minni naurahti. ”Kiitos ihan suunnattomasti,” Nicole kiitteli ja lähti takaisin ulos. ”No se siitä sun leffa hetkestä,” Tara tokaisi pyöritellen silmiään hyväntuulisesti. Nainen nappasi laukkunsa ja avaimensa pöydältä. ”No sitten saan leffaseuraa,” Minni naurahti ja katsahti naista. ”Soita jos tulee jotain,” Tara huolehti. ”Ei tule… joten en soita,” Minni tuhahti naiselle. ”No selvä Marsin kenraali,” Tara nälvi. ”Heippa!” ”Moikka,” Minni vastasi naiselle naurahtaen.

Minni iski päänsä sohvatyynyyn. Mikä hiljaisuus ja rauha hetken aikaa. Tällaiseen nainen oli ajoittain tottunut omalla tukikohdalla. Sai eristäytyä täyteen hiljaisuuteen muista, jos niin halusi. Nyt hän sai sen hiljaisuuden talossa. Minni selasi televisiokanavia. Elokuvaa ei ainakaan löytynyt ja nainen ei jaksanut vaivautua laittamaan DVD.tä koneeseen. Nainen selasi tovin kanavia, kunnes juuri alkanut poliisisarja sai naisen mielenkiinnon pysäyttää kanasurffailun. Minni nojasi käteensä, kunnes vaimea soraääni kantautui ulkoa saaden hänen huomionsa. Minni nousi seisomaan ja käveli keittiön ikkunan juurelle. Drewonin rekka sai naisen hymyilemään. Ainakin hän saisi seuraa talolle. Minni irvisti kivusta ja istui alas hetkeksi keittiön tuolille selkä ikkunaan päin. Nainen hieroi tuettua nilkkaansa, jota särki hieman. Drewon kurvasi talon pihalle ja avasi lastausrampin. ”Tervetuloa!” mies tokaisi ja kuusikko käveli ulos rekasta. ”No jo on talolla kokoa!” Vinski huokaisi. Iso ruskea hirsitalo kohosi kohti taivasta. ”Tää on upea!” Anni henkäisi ihastuneena. ”Minkälainen se pariskunta on?” Moto kysyi. ”Oi… oikein mukavia. Heillä on viisi tytärtä ja auttavat aina, kun joku loukkaantunut tarvitsee apua,” Drewon selitti. ”Viisi tytärtä,” Vinski vinkkaili Motolle, joka pyöritteli päätään. ”Menkää vain koputtamaan ovelle. He tietävät tulostanne,” Drewon selitti kuusikolle. Turbo katsahti sisartaan ja lähti ensimmäisenä taloa kohden. Mies seisoi hermostuneena oven takana. ”Paina jo,” Vinski käski ja sai Turbon katsahtamaan tätä. Anni huokaisi ja painoi ovikelloa miehen puolesta. ”Tämä on outoa! Seistä tuiki tuntemattomien hiirien ovien takana,” Turbo tuhahti. Minni klenkkasi avaamaan ovea. ”Ihmeen kauan tuntuu menevän,” Adam tuhahti. ”Antakaa aikaa. Tää on iso talo,” Turbo toppuutteli ystäviään. Minni huokaisi syvään. Eihän hänellä ollut tietoa minkälaista porukkaa taloon oli saapumassa. Minni laski mielessään kolmeen ja ykkösellä pamautti oven auki. Naisen silmät laajenivat nähdessään tutun marsilaisen edessään. Turbo oli lähes yhtä hämmentynyt. Niin, kuin kaikki muutkin miehen takana. Jokainen katsoi Minniä suu auki. Nainen itse ei voinut irrottaa katsettaan miehestään. ”Minni!” Turbo henkäisi lopulta…

Huh onneks ne löys vihdoin toisensa . Mä ehdin jo hetken manata et se oli niin likellä et ne tapais toisensa sairaalassa.

Eiiih nyt sentään olis tarina jäänyt lyhkäseksi jos olisivat sairaalassa törmänneet itsekin innolla jatkoa odotellen Tarinat tekijöiden mukaan, päivittelin että tästä on tulossa kanssa pidempi tarina! Ettei ihan heti ole loppumassa

Joo totta puhut . Mitä mieltä muuten olit siitä Kyklooppi ehdotuksesta?

Kannattaa lukea päivitys niistä Tarinat tekijöiden mukaan oma päivitykseni . Minulle on tulossa kaksi uutta tarinaa ja olen huomioinut toiveesi sitä en tainnut mainita siinä päivityksessä mutta on tosiaan kaksi uutta tarinaa tulossa!

Aivan joo sori

Minni piti katseensa tiukasti kullanruskeassa miehessään. Naisesta tuntui, että polvet pettäisivät alta. Mikä helpotus. Suuri taakka oli nostettu naisen harteilta. Kyyneleet kerääntyivät silmille. Kepit kolisivat tuulikaappiin. Minni ponkaisi yhden jalan voimalla miehen kaulaan. Turbo kuuli korvaansa, vain naisen syvän ja helpottuneen huokaisun. Kädet puristuivat naisen ympärille. Turbo irvisti hieman kivusta, mutta se oli pientä siihen tuskaan nähden luultuaan, ettei näkisi rakkauttaan enää koskaan. ”Te olette elossa!” nainen henkäisi ja irrottautui miehen kaulasta irti. Nainen piti käsiään tämän kasvoilla, kädet laskeutuivat miehen olkapäille ja toinen käsi miehen loukkaantuneen rintalihaksen päälle. Turbo tunnusteli kanssa naisen kasvoja nostaen tämän katseensa ylös ja pyyhkäisten peukalollaan naisen silmäkulmasta kyyneleen saaden Minnin naurahtamaan helpotuksesta. ”Miten sää olet elossa?” Anni kysyi rikkoen hiljaisuuden. Minni hymyili ystävälleen ja halasi tätä kanssa helpotuksesta. ”Jutellaan sisällä lisää,” Minni sanoi ja ohjasi ystäviään sisään. ”Onko perhe kotona?” Drewon kysyi. ”Eivät ole paikalla. Pyysivät kertomaan terveiset ja jättämään hoitotarvikkeet terassille,” Minni tokaisi miehelle. ”Ei kai muu auta,” Drewon vastasi ja kohautti harteitaan. Minni hymyili miehelle vaisusti ja tukeutui hieman Turboon, kun jalkaa alkoi jälleen särkemään. Anni nosti tuulikaapista naisen kepit ja Minni pääsi johdattamaan ystävänsä talon sisälle.

”Nicole, talon emäntä siis. Kertoi, että jos olette janoisia tai nälkäisiä niin syökää ihmeessä,” Minni selitti kävellessään keittiön ohi olohuoneeseen. Nainen istui irvistäen sohvalle ja nosti kipeät jalkansa lepäämään divaaniosalle. ”Sattuuko suhun?” Anni kysyi ja istui Minnin jalkojen juureen. ”Kieltämättä. Multa poistettiin eilen kipsi sairaalassa ja saisin 80% varata painoa jalalleni, mutta ei se tunnu kestävän sitäkään,” nainen selitti ja hieroi kipeytynyttä nilkkaansa. ”Hei… hetkinen? Eilen sairaalassa?” Turbo kysyi. ”Niin,” Minni vastasi hämillään. ”Sotilassairaalassa?” mies varmensi ja sai Minnin katsahtamaan Annia ja sitten Turboa vieressään. ”Eihän täällä ole muita sairaaloita,” Minni tokaisi ja suoristi itsensä miehen viereen. ”Miten niin?” nainen jatkoi hämmentyneenä. ”Me ollaan nää viikot oltu samaisessa sairaalassa,” Vinski älähti ja sai Minnin hämmentyneen ilmeen. ”Ette ole tosissanne?” Minni kysyi ja sai ystävänsä nyökkäilemään. ”Eli… mahdollisuus törmätä oli aika iso,” Minni huokaisi. ”Niin olisi ollut,” Turbo lohdutti tyttöystäväänsä. ”Onneksi olette hengissä,” nainen henkäisi ja sai miehen painamaan suukon naisen otsalle. ”Miten sää löysit tänne?” Anni kysyi katsellen ympärilleen. ”Mää iskeydyin perheen pellolle. Olen ollut täällä koko tämän ajan,” Minni selitti. Anni oli juuri sanomassa jotain, kun kuuli ulko-oven pamahduksen.

”Moi,” Minni huikkasi. ”Mää olen niin kypsä Samueliin ja sen saakelin idioottimaiseen käytökseen!” Tara ärähti ja iski laukkunsa keittiön pöydälle. Nainen ei huomannut ollenkaan lisääntyneitä hiiriä. Turbo katsahti nopeasti Adamia, joka näytti hieman yllättyneeltä. ”Mää luulin, että keskustelisitte kauemmin?” Minni pohti ja yritti saada naista rauhoittumaan. ”Mitä turhaan. Ja kelaa se kehtasi vielä haukkua mut… vouh!” Tara säikähti hieman, kun kääntyi ympäri ja näki Minnin lisäksi saapuneet hiiret olohuoneessa. ”Sinä,” Tara henkäisi ja osoitti Turboa. Mies hymyili naiselle huvittuneena. Minni katsoi miestään ja sen jälkeen ystäväänsä. ”Tunnetteko te?” Minni kysyi Taralta ja osoitti häntä sekä Turboa vuorotellen. ”Joo… toi on se mies johon törmäsin sairaalassa,” nainen kertoi. ”Ai… tässä Turbo, Adam, Moto, Anton, Vinski ja Anni,” Minni esitteli naiselle. ”Hei. Tara,” nainen tervehti ja astui olohuoneen puolelle. ”Tunnetteko te toisenne?” Tara kysyi Minniltä. ”Joo… tää on se mun kauaksi kadonnut tiimini,” Minni selitti ja nosti katseensa Taraan. ”Oikeasti?” ”Ihan aikuisten oikeasti,” Minni naurahti. ”Turbo on mun mieheni,” nainen vinkkasi kullanruskeaan mieheen päin. ”EI!” Tara naurahti ja sai Minnin leveästi hymyilemään. ”Vaihdetaanko? Saat Samuelin tilalle,” nainen jatkoi huvittuneena ja riisui kaulahuiviaan kaulasta vieden sen eteiseen. ”Ei kiitos… mulla, kun ei ole kokemusta ääliöistä,” Minni huikkasi naisen perään, jonka katkera nauru täytti eteisen. ”Paha,” Tara huokaisi ja otti keittiöstä itselleen tuolin. Tara silitti vatsaansa ja pyöritteli niskojaan. ”Mitä se nyt teki?” Minni uteli ja sai Tara puristamaan kädet eteensä. ”Puhutaan myöhemmin… mää en jaksa nyt,” nainen huokaisi väsyneenä. ”Ihan kuinka vaan,” Minni vastasi ja katsahti Turboa. Tara huokaisi syvään. ”Arvaa mitä?” nainen kysyi Minniltä. ”No?” Minni kysyi ihmeissään. ”Mää purin meidän kihlauksen,” Tara sanoi ja esitteli tyhjää nimetöntään. ”Ihan niin, kuin uhkasit jos Samuel ei muuttunut,” Minni vastasi naiselle surkeana. ”Mulla on niin paska olla… mutta sitten taas kuitenkin niin helpottunut olo,” Tara selitti. ”Mää en pysty samaistumaan sun tunteisiin, mutta mää kuuntelen kyllä, jotta sun olo helpottais,” Minni henkäisi. Tara nousi seisomaan ängeten Minnin ja Turbon väliin. ”Kiitos,” nainen henkäisi ja halasi naista lämpimästi.

”Kauan me saadaan nauttia hiljaisuudesta?” Minni kysyi ja katsahti Taraa. ”Toivottavasti mahdollisimman kauan,” nainen vastasi ja kuuli ryminää kuistilta. ”TARAAA JAAAA MINNIIII!” kuului terassilta ja sai naiset katsahtamaan väsyneinä toisiaan. ”Se siitä rauhasta,” Tara huokaisi hyväntuulisena ja sai Minnin nauramaan. ”Te vissiin tunnette noi?” Moto vinkkasi ovelle. ”Mun pikkusiskot,” Tara vastasi miehelle. ”Jos me ollaan ihan hiljaa niin ne ei ehkä huomaa meitä,” Minni kuiskasi naiselle. ”Sen määkin haluan nähdä,” Tara naurahti. ”Kuinka vanhoja sun pikkusiskot tarkalleen on?” Turbo kysyi naiselta. ”Viisi, 10 ja 15,” Tara kertoi. ”Sää unohdat Riinan,” Minni muistutti. ”Ai niin… 26,” Tara lisäsi ja sai Turbon hymyilemään. ”Neljä pikkusiskoa?” Moto varmensi, kun tunsi menevänsä sekaisin. Tara nyökkäsi miehelle. ”Ruut ja Rita on nuorimmat. Tiana on luultavasti kirjastolla kavereidensa kanssa ja Riina on jossain,” Tara selitti. ”Eiks Riina sanonut menevänsä ajelulle?” Minni kysyi. ”Miten sää voit muistaa seitsemän hiiren asiat?” Tara henkäisi. ”Mulla on ollut aikaa,” Minni naurahti ja puristi kädet eteensä. Tara iski päänsä naisen hartiaa vasten ja hymyili leveästi. Ovi aukeni vauhdilla ja kaksikko juoksi olohuoneeseen. ”Kengät!” Tara komensi ja sai tyttö hiirten juoksemaan takaisin eteiseen.

Kaksikko juoksi takaisin ja pysähtyi, kuin seinään nähdessään ylimääräiset hiiret olohuoneessa. ”Tässä on Ruut ja Rita,” Tara esitteli ja kuusikko tervehti kaksikkoa. ”Moi,” Ruut vastasi reippaasti juosten Minnin syliin, joka hieman ähkäisi kivusta. Minni mulkaisi kulmiensa alta pikku tyttöä, joka vain keimaili tälle. ”Missä äiti ja isä?” Tara kysyi ja silitti Ritan hiuksia. ”Ne jäi purkaan terassille jätettyä kuormaa,” Rita kertoi ujosti ja vetäytyi siskonsa jalkoihin. Tara silitteli tytön hiuksia. Rita vilkuili Adamia ja Turboa vuorotellen. Nopeasti tyttö veti katseensa muualle pienesti punastellen. Adam vilkaisi hymyillen veljeään, joka tajusi kanssa vihjeen. ”Missä te olette muuten olleet nämä viikot?” Tara kysyi katsahtaen Turboa. ”Sairaalassa,” Anni vastasi nopeasti ja sai Taran hämmentyneen ilmeen. ”Pienessä luolassa aivan päinvastaisessa suunnassa ja sitten hetki sairaalassa,” Turbo kommentoi ja sai ruskean hiirinaisen hieman pudistelemaan päätään mennessään sekaisin ja kasaten vastaukset yhteen. ”Sen tiesin, että te kaksi olitte. Mutta te kaikki?” Tara kysyi ja sai kuusikon nyökkäilemään. Anton ja Moto tunsi lääkityksen vuoksi itsensä uneliaiksi. Tara henkäisi ja katsahti Minniä. ”Se sairaala reissu,” nainen hoksasi ja sai Minnin hymyilemään. ”Niinpä.” ”Eli jos mää olisin vain tiennyt… niin oltaisiin löydetty heidät samalla kertaa, kun käytiin itse siellä,” Tara henkäisi. ”Nii-in,” Minni naurahti ja sai ystävänsä pyörittelemään päätään. ”Uskomatonta… ja niin epätodellista yhtä aikaa,” Tara naurahti ja nousi seisomaan.

Tara penkoi laukkuaan keittiössä ja katsahti ulko-oven suuntaan, kun naisen äiti saapui viimein sisälle. ”Hei sää olet täällä jo,” Nicole henkäisi ja silitti tyttärensä olkaa. ”Joo. Oli nopea käynti,” Tara huokaisi. ”Onko kaikki hyvin?” nainen kysyi huomaamatta, että heidän keskusteluaan seurattiin olohuoneen puolella tiiviisti. ”Olisiko mitenkään mahdollista, että voisin olla täällä hetken vielä?” Tara kysyi surkeasti ja katsahti äitiään. ”Tapahtuiko jotain erityistä?” Nicole huolestui tyttärestään. ”Voinko?” Tara vinkkasi olkansa yli ja sai Nicole hieman järkyttyneenä katsomaan olohuoneeseen tulleita vieraita. Nicolen muistot kertoivat kaiken toisin. ”Totta kai,” Nicole muisti tyttärensä kysymyksen. ”Kaikki valmista! Ensi kerralla voimme pyytää Drewonia tuomaa hieman vähemmän tavaraa,” Marius tokaisi ja näki vaimonsa vakavan ilmeen. Nicole hieroi korvaansa vaivalloisen oloisesti. Tara vinkkasi olohuoneeseen, jossa istui liuta hiiriä. ”Aaa te olette varmasti ne, jotka Drewon sanoi tuovansa sairaalalta,” Marius hihkaisi. ”Marius,” Minni aloitti. ”Niin?” mies kysyi ihmeissään ja astui olohuoneen puolelle ristien kädet eteensä. ”Tässä on mun tiimi,” Minni henkäisi ja katsahti Turboa hymyillen. ”Siis mitä?” Nicole kysyi hämillään ja astui miehensä viereen. Marius katsahti hämillään vaimoaan, jonka outo käytös sai miehen epäileväiseksi. ”Sun tiimisi siis?” Marius kysyi. ”Joo… eli paikanninta ei enää tarvita,” Minni naurahti ja siirsi suortuvaistaan kasvoiltaan.

”Keitä ystäväsi ovat?” Ruut kysyi ja Minni katsoi ystäviään. ”Tässä on Vinski, Anni, Turbo, Adam, Anton ja Moto,” Minni esitteli ystävänsä ja sai Nicolen nielaisemaan hermostuneena. ”Motoa ja Antonia taitaa väsyttää,” Ruut tokaisi ja osoitti kaksikkoa. Minni käänsi katseensa ystäviinsä. ”Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi huolestuneena. ”Lääkkeet,” kaksikko vastasi unisena lähes yhteen ääneen. ”Laitetaan teille pedit niin pääsette lepäämään,” Marius tokaisi ja asteli takkahuoneen puolelle. ”Minni haittaneeko ihan hirveästi, jos joudut nukkumaan takaisin yläkertaan?” Marius irvisti hyväntuulisesti. ”Enköhän mää sen kestä, vai mitä?” Minni kysyi ja katsahti Turboa. ”Mää en saa kantaa mitään raskasta,” mies tokaisi ja siirsi katseensa Mariukseen. Minni katsahti epäuskoisena miestään. ”Väitätkö sää, että mää olen painava?” Minni kysyi ja sai miehen kääntämään vaivalloisesti katseensa naiseen. ”En mää niin sanonut,” mies empi hieman. Minni katsahti Ruuthia, joka peittosi naurun käsiinsä. ”Tarkoitin vaan, että en saa nostaa edes Ruuthia ilmaan niin kauan, kun haava rinnassa on auki,” mies selitti. ”Kyllä mää tajusin,” Minni hymyili miehelle lempeästi. ”Onko kukaan muuten ilmoittanut kotiin, että olemme elossa,” Minni pohti. ”Mää soitin Sandralle Drewonin rekasta. Muuten ei varmaan ole kukaan ilmoittanut,” Adam selitti. ”Täytyy ottaa jossain välissä yhteyttä tukikohtaan,” Minni komensi joukkoaan, joka nyökkäsi hyväksyvästi. ”Nicole tuletko auttamaan?” Marius huikkasi. ”Joo totta kai,” nainen vastasi ja asteli miehensä luokse. ”Sanokaa, jos tarvitsette muuten jotain… kohta olisi ruoka-aika,” Marius tokaisi hyväntuulisena. Nicole asteli päättäväisenä miehensä perään. ”Voidaanko jutella?” Nicole ärähti kuiskaten miehen korvaan. ”Toki,” Marius vastasi ja seurasi vaimoaan. Tara, Minni ja kaikki muutkin katsahtivat kaksikon perään hämmentyneenä. ”Outoa,” Tara tokaisi. ”Erittäin,” Minni komppasi.

Hetken juteltuaan porukka oli hajaantunut ympäri taloa. Marius oli käskenyt Taraa esittelemään Minnin ystäville heidän huoneensa. Anni sai nukkua Riinan kanssa, kun Tara pakkasi tavaransa Tianan huoneeseen. Pikkusisko ei tulisi hyppimään riemusta, mutta vaihtoehtoja ei olisi. Vinski ja Adam olivat saaneet Taran huoneen ja Minni nukkui Turbon kanssa perheen vierashuoneessa. Moton ja Antonin parantuessa hieman saisivat kaksikko perheen toisen vierashuoneen käyttöönsä. ”Onko tämä varmasti siskollesi ok, jos nukun hänen huoneessaan?” Anni kysyi vaivaantuneena Taralta. ”Riina on suopea ja ymmärtää varmasti syyn vieraalle huoneessaan,” Tara selitti. ”Tiana on tosin hieman pahempi tapaus, joten siksi otin itse hänet,” nainen jatkoi naurahtaen ja sai Anninkin hyvälle tuulelle. ”Onko pitkä aika laskettuun?” nainen kysyi ja sai Taran hymyilemään. ”Muutama viikko. Pitänee äidin ja isän kanssa sopia mitä teemme, kun laskettu aika on kortilla. Sairaalaan on kuitenkin pitkä matka,” Tara tokaisi ja laski paidan takaisin laatikkoon. ”Se on totta… mutta nykäise hihasta jos tulee jotain,” Anni hymyili hellästi. ”Ai kuin?” ”Mää olen sairaanhoitaja,” Anni kertoi. ”Vielä parempi… ja näin meidän kesken… niin minäkin,” Tara naurahti ja sai Annin leveästi hymyilemään. ”Sitten voidaan auttaa toinen toisiamme,” Anni vinkkasi ja sai naisen nyökkäsemään.

Minni ja Turbo olivat lähteneet talon terassin kautta ulkoilemaan. He istuivat pihassa olevaan pihakeinuun. ”Kelaa sitten, kun ollaan vanhoja istutaan tällaisessa kiikkustuolissa,” mies naurahti ja nosti kätensä naisen yläpuolelle. Turbo tosi joutui vetämään nopeasti kätensä takaisin, kun kiristys rinnassa tuntui inhottavalle. ”Onko se haava noin kipeä?” Minni kysyi nähdessään miehen vaivalloisen ilmeen. ”Kieltämättä ei ole tällaista kipua ollut hetkeen,” Turbo henkäisi hieroen rintaansa. ”Mikä siihen osui?” nainen kysyi. Turbo katsahti naista ja hymyili hellästi tälle. ”Jokin terävä silloin, kun alus räjähti,” mies kertoi ja käänsi katseensa talolle. Nicole hääri talon sisällä ja sai miehen muistamaan naisen oudon käytöksen. Puheen solina kuului miehen vierestä. Minni puhui hänelle, mutta mies ei rekisteröinyt mitä tämä puhui tälle. ”Turbo? Kuunteletko sää?” Minni ärähti hieman. ”Anteeksi… taisin olla ajatuksissani,” mies pahoitteli ja käänsi katseensa naiseen. ”Kysyin, että loukkaantuiko kukaan pahasti?” Minni kysyi uudelleen.

”Anton oli vissiin ainoa, joka loukkaantui pahiten. Jos ei muiden luunmurtumia tai mustelmia ei lasketa,” mies selitti kohauttaen harteitaan. ”Kuinka pahasti?” Minni ummisti silmänsä, kun ei oikeastaan olisi halunnut kuulla totuutta. Turbo huokaisi syvään. Antonin kunto oli todella merkittävässä roolissa ja nainen joutuisi tekemään todella laajan raportin aiheesta. ”Hänen toinen jalkansa jouduttiin amputoimaan,” mies kuiskasi hiljaa. ”Ei voi olla totta,” Minni huokaisi ja painoi kädet kasvoilleen. ”Kyllä se on,” Turbo huokaisi ja nojasi keinun selkänojaan. Mies puristi kädet eteensä. ”Mites sun käsi?” mies kysyi, kun naisen rannetta tuki musta rannetuki. Minni katsahti kättään ja hennosti hymyillen miestään. ”Kuulemma pieni hiusmurtuma ja vääntynyt nivel… parantunut jo, mutta särkee ajoittain,” nainen kertoi hymyillen. Turbo nappasi naisen kädestä hellästi kiinni ja hieroi peukalollaan naisen rannetta. Minni veti itsensä tiukemmin mieheen kiinni, joka nosti käden naisen ympärille. Minni painoi päänsä miehen hartiaa vasten ja Turbo sai nuuhkaista naisen hiuksia. Ne tuoksuivat puhtaalle ja tutulle. ”Mää olen lähes kateellinen teille,” Tara naurahti, kun astui terassin puolelle. Turbo nosti katseensa raskaana olevaan naiseen hymyillen hellästi. ”On syytäkin,” Turbo naurahti ja sai Minnin huitaisemaan tätä. ”Tarvitsetko apua?” Minni kysyi, kun nainen nosti terassilta pyykkikorin mukaansa. ”En kiitos. Tää on sitä paitsi tyhjä… ja saatte jatkaa omia lemmen hetkeänne,” Tara naurahti ja palasi takaisin sisälle.

Minni hymyili miehelle hellästi, joka osoitti rakkauttaan naiselle suutelemalla tätä hellästi. Viimeistään tämä osoitti miehelle, että Minni oli viimein hänen vieressään. Tuntematta pelkoa, että tämä olisi kuollut tai kadoksissa. ”Siis? Oletteko te pari?” Nicole kysyi oven suusta ja sai kaksikon lopettamaan. Minni käänsi nopeasti katseensa Nicoleen, jonka jälkeen Turboon hymyillen tälle hellästi. ”Kyllä me ollaan,” Minni naurahti ja siirsi hiuksiaan selkänsä puolelle. ”Ollaan oltu jo monta vuotta,” Turbo jatkoi katsahtaen naista. Nicole nyökkäsi vaikeasti ja palasi nopeasti sisälle. Minni katsoi ihmeissään Turboa, joka kohautti epätietoisuuttaan harteitaan. Ilta oli mennyt pitkälti vain lepäillen ja syöden. Se oli ollut rankka monellakin tapaa. Anton oli päässyt veljiensä kanssa saunaan peseytymään. Amputaatio oli pidettävä puhtaana ja mies ei suostunut näyttämään sitä, kuin veljilleen. Ainakin niin kauan, kuin se veresti tai puski kudosnestettä läpi. Marius ja Nicole olivat antaneet sidostarvikkeita. Turbo puhdisti oman haavansa, kun Adam sitoi Antonin tyngän päälle uutta sidosta. Samaan aikaan talolla Marius oli auttanut Minnin yläkertaan, kun naisen kävely oli toistaiseksi vielä vaivalloista. ”Jos haluat huomiseksi alas niin se pitää tehdä ennen kahdeksaa aamulla,” mies naurahti. ”Älä unta näe. Odotan vaikka päivään saakka tai sitten pyydän Adamilta apua,” Minni älähti hyväntuulisesti. ”No pahus… Nuku sitten,” mies naurahti ja poistui huoneesta. ”Kiitos!” nainen huikkasi miehen perään, joka vastasi kiitokseen. Moottoripyörän ääni sai naisen huomion. Tai oikeastaan kaksi.

”Olipa reissu, mutta tulipa tehtyä,” Riina naurahti ja pörhensi tummanruskeita hiuksiaan. ”Olisitpa enemmän kotona,” Tiana sanoi ja nosti kanssa kypärän päästään. Punaiset hiukset valahtivat olkapäille. ”Paraskin puhuja,” Riina naurahti ja sai pikkusiskonsa nauramaan. Riina kyseli siskonsa pyörästä. Enduro temppuili edelleen ja tyttöä alkoi kyllästyttää isänsä vastaukset enduron korjaamisesta, jotka kuuluivat: ”Joo, joo kohta…” tai ”Katson sen ihan juuri…”
”No isä on aina ollut liian aktiivinen tekemään yhtä asiaa kerralla,” Riina tokaisi siskolleen. Kaksikko käveli taloa kohden, kun viereisestä ulkorakennuksesta asteli ulos kolme hyvinkin trimmattua ja muskelista hiirimiestä. Turbo piti nahkaliiviään kädestä ja katsoi, että veljensä pääsi tämän perään. Adam heitti miehelle oman t-paitansa, joka oli Antonia auttaessa kastunut. Turbo nosti katseensa ja näki kaksi hiirityttöä, jotka olivat enemmän kuin hämmentyneitä miehet nähdessään. ”Hei,” Turbo tervehti ja auttoi Adamia nostamaan Antonin terassille ja sitä kautta sisälle taloon. ”Heiii,” tytöt päästivät pitkän huokaisevan tervehdyksen miesten perään. ”Jos noi on ne, joista isä puhui niin olen kotona useammin,” Tiana henkäisi miesten perään. Riina piilotti tytön silmät kätensä taakse. ”Riina,” Tiana naurahti. ”Sää olet liian nuori noille kropille,” Riina tokaisi äänekkäästi naurahtaen ja sai Tianan tönäisemään naisen kauemmaksi itsestään. ”Ole hiljaa,” Tiana tokaisi suunnaten sisätiloja kohden.

Tiana tervehti nopeasti vanhempiaan, jotka edelleen istuivat iltapalapöydässä. Tytölle meinasi tulla yhteentörmäys Turbon kanssa, kun olivat menossa samaan aikaan portaisiin kohti yläkertaa. ”Ole hyvä vain,” Turbo vastasi tytölle kohteliaana ja päästi tämän ensimmäisenä kapuamaan kohti yläkertaa. Tiana punasteli miehelle ja nousi hyvinkin nopeasti yläkertaan. Riina pesi kätensä, tervehti kanssa vanhempansa, nappasi nopeasti iltapalan mukaansa ja kapusi kanssa kohti yläkertaa. ”Ihanaa kuinka meidän lapset viihtyvät nykyisin niin paljon meidän kanssamme,” Marius naurahti nojaten käteensä ja katsoi hymyillen vastapäätä istuvaa vaimoaan. Nicole oli omissa ajatuksissaan ja selasi vanhaa päiväkausilehteä. ”Rakaaaas,” mies huhuili. ”Mitä?” nainen henkäisi havahtuen haavemaailmastaan. ”Mikä sulla on?” Marius kysyi. Nicole taittoi lehtensä kasaan ja heitti sen pöydän päähän. ”Ihan kun, et tietäisi,” nainen tiuskaisi ja nousi seisomaan. Hieman jopa vihaisesti nainen kapusi yläkertaan jättäen hämmentyneen miehen peräänsä. Marius kurtisti kulmiaan ja korjasi iltapala tarvikkeet omille paikoilleen lähtien tämän jälkeen naisen perään.

Adam nojasi takkahuoneen seinää vasten. Hän oli kuullut kaiken mitä kaksikko oli tähän saakka puhunut ja miestä epäilytti Nicolen outo käytös. Eihän mies tuntenut naista ollenkaan, mutta jokseenkin liiallinen varovaisuus herätti miehessä epäilyn tätä kohtaan. Adam katsahti nopeasti veljeään ja ystäväänsä, jotka olivat lääkkeiden vuoksi nukahtaneet silmänräpäyksessä. Adam hieroi nopeasti ohimoaan ja lähti kohti yläkertaa. Yläkertaan päästyään Tiana oli törmäämässä tällä kertaan toiseen marsilaiseen hiirimieheen. ”Sori,” Adam vastasi nuorelle tytölle ja suuntasi itsensä hänen ja Vinskin yhteiseen huoneeseen. Tiana piti tiukasti kiinni ympärillään olevasta pyyhkeestä ja nolosteli hieman. ”Ei se mitään,” tyttö kuiskasi ja kipitti nopeasti omaan huoneeseensa. Hän painoi oven kiinni ja nojasi siihen ihastuneena. Hänen ensimmäinen aikuisihastuksensa. Hän ei vain tuntenut miehiä tai tietänyt edes heidän nimiään. ”Mitä pikkusisko?” kuului tytön takaa. Tiana pelästyi niin paljon, että pyyhe hänen ympäriltään tippui lattialle. ”TARA!” tyttö ärähti ja nosti pyyhkeen lattialta. ”No rauhoitu. Olen sinut aikaisemminkin nähnyt alasti,” Tara vastasi ja jatkoi kirjansa lukemista. ”Saanen kysyä mitä teet mun huoneessani?” tyttö kysyi ärtyisenä. ”Jouduttiin jakamaan huoneita, kun Drewon toi sairaalalta meille uusia toipilaita,” Tara selitti rauhallisesti. ”Ai niin, kuin ne miehetkin?” Tiana kysyi rauhallisemmin ja osoitti peukalollaan ovea. Tara nosti huvittuneen katseensa kirjastaan pikkusiskoonsa. ”Joo… miten niin?” Tara kysyi ja sai Tianan räjähtämään punaiseksi. Häntä nolotti niin paljon.

”Kerro pois…” Tara uteli. Tiana veti pyyhkeen päästään vapauttaen märät hiuksensa vapaiksi. ”Ei ole mitään kerrottavaa,” tyttö vastasi ja istui sängylleen. Tara laski kirjansa läheiselle yöpöydälle ja asteli siskonsa viereen istumaan. ”Tiana… olen minäkin kokenut monesti ihastumisen,” Tara selitti hellästi. ”Entä vanhempiin miehiin?” ”Niihinkin… joskus sun ikäisenä.” ”Tää on jotenkin epätodellista. Eihän aikuinen mies voi seurustella alaikäisen lapsen kanssa,” Tiana huokaisi ja hieroi sormiaan hennosti. ”Ei voikaan, mutta ihastumisessa ei ole mitään väärää. Se kuuluu kasvamiseen ja oman itsensä etsimiseen,” Tara selitti siskolleen. ”No olen vahvasti hetero… tuli selväksi,” Tiana tokaisi ja alkoi pukemaan yövaatteitaan päälleen. Tara hymyili siskolleen ja silitti ohimennen tämän olkapäätä siirtyen samalla omaan sänkyynsä. ”Keitä he muuten ovat?” Tiana kysyi saaden vaatteet päällensä ja istui omalle sängylleen. Tara raaputti korvan juurtaan. ”He ovat Minnin tiimi,” Tara iski lauseen vasten tytön kasvoja. ”Niinpä tietysti,” Tiana huokaisi. Tara naurahti pienesti. ”Alakerrassa nukkuvat ovat Moto ja Anton. Vinski ja Adam nukkuvat minun huoneessani ja Turbo nukkuu Minnin kanssa,” Tara kertoi. ”Ei kerro mitään… ja onks Minnillä mies?” Tiana ihmetteli. ”Käydäänkö väreittäin vielä? Ja kyllä on,” Tara kysyi. ”Ihan kuinka vaan,” Tiana huokaisi. ”Anton kullanruskea väriltään, Moto on harmaa, Vinski valkea, Adam isompi kullanruskea ja Turbo vielä isompi kullanruskea, jolla on vihreät aurinkolasit. Ja sitten on vielä ruskea verikkö Anni, joka nukkuu Riinan kanssa,” Tara muisti vielä naishiiren. ”Ai heitä on kuusi?” Tiana ihmetteli ja sai siskonsa nyökkäilemään. ”Tervehditään heitä huomenna tarkemmin,” Tara tokaisi ja kaivautui peittonsa syövereihin. Tiana nyökkäsi hyväksyvästi siskolleen ja sammutti oman yöpöytänsä valon.

Musta tuntuu et kohta selviää et tää isäntäperhe on Turbon porukat

Seuraavana aamuna Turbo oli herännyt varhain. Hän oli nostanut kätensä tyynynsä alle pään tueksi. Hän katsoi rakastava ja helpottunut hymy kasvoillaan peiton alle hautautunutta naishiirtä. Mies siirsi rakastuneena naisen hiussuortuvaa pois tämän kasvoilta ja sai tämän hymyilemään leveämmin. Oven kahvan ryminä sai miehen huomion. Onneksi nainen oli jo illalla sanonut, että ovi laitetaan lukkoon yllättävien aamuvieraiden vuoksi. Pienen lapsen puhe kantautui oven läpi ja sai Turbon kohentamaan asentoaan. Hän katseli, kun oven alta pilkotti käsi ja joku, joka käski avata oven hänelle. Turboa nauratti Ruuthin tapa yrittää saada Minnin huomio, vaikka väkisin. Syvä huokaus miehen vieressä sai hänet suukottamaan naisen otsaa varovasti. Minni avasi silmiään ja hymyili miehelle lämpimästi. ”Huomenta,” Minni tokaisi unisena miehelle. ”Huomenta,” Turbo vastasi naiselle ja nojasi terveeseen käteensä. ”Kauan olet oikein tuijottanut siinä?” Minni kysyi ja kääntyi selälleen venytelläkseen hieman. Minni käänsi katseensa oveen, jonka takana oleva pikku tyttö yritti päästä huoneeseen koputtamalla. Tiukka komennus kantautui oven takaa kauempana ja Minni tiesi Mariuksen käskevän tytön jättää kaksikon rauhaan. Kiukuttelu sai Minnin mulkaisemaan Turboa, joka naurahti pienesti. ”Muistuta mua ettei hankita koskaan lapsia,” Minni hymähti ja hieroi kättään kevyesti. ”Enkä muistuta,” Turbo murahti hyväntuulisena ja nousi istumaan.

Mies hieroi kevyesti rintaansa haavan päältä ja irvisti pienesti kivusta. ”Sun on pakko mennä takaisin lääkäriin, jos kipu ei parane,” Minni huolehti ja nousi miehen viereen istumaan. Turbo vilkaisi olkansa yli naista, joka painoi leukansa miehen olkaa vasten. ”Mennään, mennään… muttei tänään. Lääkärinkin mukaan haava paranee hitaasti,” mies selitti ja pyöritteli niskaansa. ”Sun pitää vaan muistaa puhdistaa se ja syödä särkylääke kuuri loppuun,” Minni muistutti ja nousi sängynlaidalle istumaan. ”Muistetaan,” mies naurahti. ”Parasta olisikin… jompikumpi sattuu aina osittain unohtumaan sinulta,” Minni tokaisi ja harjasi hiuksiaan. Mies mulkaisi hymyillen naista ja veti tämän takaisin sängylle. Minnin rakastava kikatus sai hänet kietomaan kätensä miehen kaulanympärille ja suutelemaan rakastavasti. ”Älä satuta itseäsi,” Minni henkäisi miehen kuonoa vasten. ”Älä siitä huolehdi muru,” mies mutisi naisen suuta vasten.

Alakerrassa Ruut kiukutteli isälleen. Tara luki päivän lehteä ja Tiana kömpi unisena alakertaan. ”Huomenta pörrö,” Marius tokaisi ja suukotti nopeasti ohi mennen teinityttärensä päälakea. ”Huomenta,” Tiana haukotteli ja istui ruokapöytään. ”Onks sarjakuvia?” Tiana kysyi sisareltaan. Tara kaivoi lehdestä osan sisarelleen. ”Kiitos,” Tiana tokaisi ja istui ruokapöydän ääreen. Ruut kiskaisi lehden pöydältä alas ja kaatoi maidot pitkin pöytää. ”RUUT!” Tara komensi. ”Mikä sua vaivaa?” Tiana ärähti. ”Mene huoneeseesi!” Tara komensi ja nousi seisomaan. ”EN!” Ruut kiukutteli. Marius asteli takaisin keittiöön kuulleessaan meteliä. ”Mikä hätänä?” mies kysyi. ”Ruuthilla on joku hätänä!” Tiana ärähti uudelleen ja yritti kuivata ruokapöydän pintaa. ”Ruuthin on aika mennä huoneeseensa jäähylle,” Tara tokaisi uudemman kerran. ”EN!” Ruut huusi siskoilleen. ”Kyllä menet, jos kaadat maidot pitkin pöytää!” Marius komensi ja sai Ruuthin katsomaan kulmiensa alta vihaisena. ”Hopi hopi! Vai otetaanko maito viikkorahoistasi?” Marius komensi tiukemmin ja sai Ruuthin tömistelemään kohti omaa huonettaan. ”TÄÄ ON IHAN TYHMÄ PAIKKA!” Ruut huusi ennen, kuin paiskasi huoneen ovensa kiinni.

Adam ja Vinski heräsivät pienen tytön meteliin. Kaksikko katsahti toisiaan. Vinski päätti jatkaa vielä uniaan. Adam ei tähän kyennyt vaan suuntasi itsensä kohti alakertaa. ”Huomenta,” Marius tervehti pirteänä yläkerrasta saapuvaa marsilaista. ”Huomenta,” Adam hymyili miehelle ja pörhensi yleensä siisti olevia hiuksiaan entisestään sekaisin. Tara moikkasi kanssa mieshiirtä. Tiana vilkaisi vankkarakenteista miestä punastellen ja jatkoi sarjakuviensa lukemista. ”Päivän lehti?” Tara kysyi saadessaan oman osansa luettua. ”Kiitos,” Adam tokaisi ja istui pöydän ääreen. ”Nukkuvatko muut vielä?” Tara kysyi, kun ei nähnyt miehen ystäviä missään. ”Mmm Vinski oli hereillä, muista en tiedä,” Adam hymyili kevyesti. ”Ai oli? Heräsikö Ruuthin meteliin?” Tara naurahti ja kaatoi itselleen sekä miehelle kahvia kuppeihin. ”Kahvia?” Tara kysyi sisareltaan. ”Ei kiitti,” Tiana tokaisi. ”Jep… varmaan olisi itsekin nukkunut pidempään, mutta tällaista se on pienten lasten kanssa,” mies tokaisi hieroen kevyesti silmiään. ”Puhut ihan siihen malliin, kuin sulla olisi omakohtaista kokemusta,” Tara naurahti ja huitaisi miehen olkavartta. Adam käänsi katseensa naiseen. ”Niin mulla onkin,” hän tokaisi. ”Ja sää olet täällä! Ties kuinka kaukana sun omista lapsista,” Tara älähti huolestuneena. ”Älä huoli. Sandra… siis mun vaimoni tietää missä olen ja sen, että olen kunnossa,” Adam vastasi naiselle. ”Mutta silti. Miten sun pienet lapset pärjää ilman sua kotona?” Tara kysyi ja istui vaivalloisesti takaisin tuolilleen. ”Kyllä he pärjäävät. Voisin tänään soittaa heille, jotta kuulisin tyttäreni puheet edes puhelimitse,” Adam ehdotti. ”Soita. Ehdottomasti,” Tara hymyili naiselle.

”Moto ja Anton vissiin nukkuvat vielä?” Adam kysyi. ”Joo nukahtivat varmasti uudelleen. Annoin heille hetki sitten aamulääkkeet ja hieman aamupalaa, mutta vahva lääkitys saattaa nukuttaa,” Tara kommentoi miehen kysymykseen. ”No hyvä, jos hetken ovat edes pystyneet olemaan hereillä. Antonille tarvittaisiin varmaan terapiaa, kun saa itseään virkeämmäksi,” Adam pohti ääneen. ”Jalan menetyksen vuoksi?” Tara kysyi hieman surkeana. Adam nyökkäsi vaisusti. ”Isähän on oiva terapeutti siinä,” Tiana kommentoi teinimäiseen tyyliin. Tara mulkaisi siskoaan. ”Mitä? Isäkin on menettänyt jalan… vertaistuki on paras tuki,” Tiana kohautti harteitaan. ”Mikä ihmeen keittiöpsykologi susta on tullut?” Tara naurahti. ”Kuulin äidin ja isän keskustelun joskus siitä, kun iskä menetti jalkansa. Isä kertoi, että paras tuki minkä sai oli mieheltä sairaalassa joka oli ollut samassa tilanteessa isän kanssa,” Tiana selitti ja sai Taran katsahtamaan Adamia. ”Ihan järkevä selitys,” Adam kohautti harteitaan ja haukkasi leivästään. Kikatus rappusista sai kolmikon huomion. Minni roikkui Turbon reppuselässä ja kuiskutteli jotain tämän korvaan. ”Vähänkö ootte söpöjä,” Tara kommentoi. Minni laskeutui varovasti miehen selästä ja istui tuolille. ”Haen sun kepit vie,” mies tokaisi ja silitti ohi mennen naisen olkapäätä. ”Kiitos,” Minni henkäisi miehen perään. ”Okeeiii vieraamme rakkahaat. Teidän merkityt lääkkeenne saapuivat juuri,” Marius tokaisi ja laski apteekki kassia muistuttavan pussin keittiön pöydälle. ”Missä Nicole on?” Minni kysyi. ”Lähti Ritan kanssa käymään naapurissa. Omistaa korjaamon niin saa, jonkun nuoren tytön enduron kuntoon,” mies tokaisi ja katsoi naisen ohitse tytärtään.

”Sitten, kun olisi vielä joku, joka ehtisi korjaaman sen,” Tiana mulkaisi isäänsä, joka hymyili tyttärelleen. ”Mikä pitää korjata?” Turbo kysyi ja laski naisen kepit pöytää vasten. ”Tyttären enduro,” Marius tokaisi. ”Me voidaan kattoa se,” Turbo tokaisi ja katsoi veljeään. ”Mitä?” Tiana kysyi. ”Meidän pitää joka tapauksessa korjata omat pyörämme niin voimme samalla katsoa sinun ajokkiasi,” Turbo katsahti nuorehkoa tyttöä. ”Sopiiko se isä sulle?” Tiana kysyi lähes innostumisen partaalla. ”Ihan sama mulle. Mulla on muutama työjuttu itselläni hoidettavana,” Marius kohautti harteitaan. ”Oikeastikko voitte katsoa pyörääni?” Tiana kysyi uudelleen. ”Totta kai.” ”Ehdottomasti,” veljekset vastasivat tytölle. Tiana heitti lehden kädestään ja halasi Turboa ohimennen ennen, kuin lähti juosten vaihtamaan yläkertaan vaatteitaan. Turbo katsahti naurahtaen Minniä, joka hieroi miehen poskea rakastavasti. Marius nappasi lääkepussista lääkepurkin ja katsoi sen kylkeen painettua nimeä. Miehen ilme oli muuttunut vakavaksi ja sai hänet huokaisemaan. ”Mitä huokailet?” Tara kysyi. Marius heräsi ajatuksistaan. ”En mitään. Katsoin vain, että aika harvinainen sukunimi,” mies tokaisi. ”Mikä, että?” Tara hämmentyi entuudestaan. ”Thremes… harvinainen sukunimi,” Marius tokaisi uudelleen. ”Niin joo…” Tara vakavoitui. ”Kuka on Throttle?” mies kysyi kallistellen päätään. ”Minä olen,” Turbo vastasi ja sai Mariuksen katsahtamaan tätä kulmiensa alta. ”Virallinen nimi,” mies hymähti. Marius hymyili miehelle hyväksyvästi ja ojensi purkin tälle. ”Kuusi tablettia päivässä kahden viikon ajan!” Turbo älähti huokaisten. Minni nappasi purkin miehen kädestä. ”Isolle miehelle isot lääkkeet,” nainen tokaisi. ”Pitääköhän mun ottaa neljän tunnin välein yksi tabletti vai kaksi tablettia kahdeksan tunnin välein?” mies pohti. ”Veikkaan, että yksi tabletti neljän tunnin välein. Sillä, jos sun kaksi särkylääkettä pitäisi ottaa kolmesti päivässä niin se olisi mainittu lääkkeenotto lapussa erikseen,” Minni tokaisi miehelle. ”Pitää laittaa, joku hälytys soimaan johonkin,” mies vastasi hieroen nenäänsä.

”Iskäää!” Ruut huusi yläkerrasta. ”Jaahas. Velvollisuudet kutsuvat,” Marius huokaisi ja ojensi lopun pussista olevan sisällön Adamin haltuun. Veljekset suunnittelivat päivän kulun läpi. Tara oli taas pyytänyt Minniä, jos tämä Anni ja Riina lähtisivät hänen mukaansa katsomaan vauvalle vielä muutamia tarvikkeita. Minni lupasi lähteä mielellään naisen mukaan, mutta ei voinut naiskaksikon puolesta luvata mitään. Nicole ja Rita palasivat reissultaan. Marius meni kaksikkoa vastaan. Hän silitti ohimennen Ritan hiuksia, joka juoksi takaisin sisälle. Marius kaappasi naisen syleilyynsä ja suukotti tämän poskea. ”Meillä on ongelma,” mies tuhahti ja yritti käyttäytyä luonnollisesti. Hermostuneena mies vilkuili jatkuvasti talolle. Nicole huokaisi syvään. ”Onko salaisuus selvinnyt jo vieraillemme?” nainen kysyi tuimasti. ”Ei vielä…” Marius tokaisi ja nojasi autoon. ”Epäilevätkö?” nainen jatkoi. ”Ei,” mies vastasi nopeasti. ”Mikä sitten on ongelma?” Nicole ärähti hiljaa miehelle ja katsoi tätä vihaisin silmin. Marius huokaisi ja puristi kädet tiukasti eteensä. ”Marius? Vai pitääkö vastauksen saamiseksi sua alkaa kutsumaan oikealla nimelläsi?” Nicole ärähti. ”Adamin, Turbon, Antonin ja Annin sukunimi on sama… he ovat sisaruksia,” Marius kuiskasi naiselle epäuskoisena. ”Totta kai he ovat! Ja tiedät kyllä miksi!” Nicole ärähti miehelle.

”Puhu nyt vielä kovempaa… niin sitten ainakin saavat tietää,” Marius kuiskasi vihaisena naiselle, joka hieroi päätään. ”He saavat sen selville varmasti muutenkin!” Nicole ärähti miehelle. Marius mulkaisi vaimoaan, joka mulkaisi tätä takaisin. Nicole nappasi laatikon auton lavalta mukaansa ja kuskasi sen lähemmäksi talon toisella sivulla olevan tallin suulle.
”Nicole… mää tien, että sää olet rehellisyyden perikuva…”
”Miksi sitten pakotat minut valehtelemaan?”
”Meidän takia! Me lupasimme toisillemme, että unohdamme sen päivän tapahtumat… kaikkien turvallisuuden vuoksi!”
”Se mitä teimme oli helvetin väärin!”
”Oli… enkä kiellä sitä. Mutta ilman sitä olisimme kaikki kuolleet kenenkään jatkamatta perheemme elämää!”
”Tiedän sen! Mutta en ymmärrä sitä miksi emme pelastaneet Taraa ja Riinaa samaan paikkaan, kuin muitakin! Sen sijaan pelkäsimme heidän puolestaan, kun olivat koko ajan läsnä kanssamme. Jatkuvassa vaarassa!”
”Rakas… päätös oli raskas, mutta oikea!”
”Oikea? Sinä päätit hylätä lapsemme…”
”Ei taas tätä! Olit päätöksessä yhtälailla mukana!”
”Kuka käski hylätä pienet lapset?”
”Ei kukaan…”
”AIVAN!” Nicole ärähti miehelleen. ”Tuota… ei kai keskeytetty mitään?” Tara kysyi huolestuneena, kun näki vanhempansa nokikkain. ”Kaikki hyvin… isänne oli juuri jatkamassa hommiaan,” Nicole ärähti ja suuntasi itsensä kohti autoa. Marius huokaisi ja oli nousemassa talon rappusia ylös huomaten Minnin. Mies painoi katseensa maahan ja lampsi naisen ohitse nopeasti. Minni mulkoili miehen perään tuimasti. Kaksikon riita oli herättänyt naisen epäilyt. Mariuksen hävitessä naisen näkökentässä, siirsi hän katseensa auton luona touhuilevaan marsilaisnaiseen. Tara oli käynyt herättämässä sisarensa ja Annin. Naiset olivat luvanneet kanssa lähteä heidän mukaansa. Tara oli kertonut maan alle rakennetusta kauppakeskuksesta. Naiset eivät voineet uskoa tietoa todeksi ja halusivat nähdä sen itse. ”Mulla on Turbolle vielä asiaa niin voimme sitten lähteä,” Minni ilmoitti Taralle. ”Ei kiirettä… heillä on aamupalakin vielä kesken,” Tara naurahti ja Minni klenkkasi sisälle.

Keittiössä mies kaksikko härnäsi sisartaan. Minni pysähtyi ja mietti sanomisiaan. Eihän nainen voisi rakastaan lähestyä. Asian tiimoilta mikä hänen mieltään painoi, oli pakko kertoa Annille tai Adamille. Tosin, jos nainen ei puhuisi Turbon kanssa niin tämä syyttäisi kuitenkin naista salailusta. Ehkä naisen olisi hyvä ottaa asia puheeksi koko tiiminsä kanssa. Asia koskee liian montaa hiirtä samanaikaisesti. ”Heiii… onko kaikki hyvin?” Anni kysyi, kun näki ystävänsä oven suussa. Nainen pyyhki naurusta kostuneita silmäkulmiaan. ”Mun on puhuttava teidän kanssanne,” Minni tokaisi vakavana ja sai ystävänsä vakavoitumaan. ”Mistä?” Adam kysyi ja nousi seisomaan. Riinakin kiinnostui keskustelusta. ”Myöhemmin… päätin vain ilmoittaa hyvissä ajoin,” Minni vastasi ja poistui paikalta. Anni katsahti huolestuneena veljiään, jotka kohauttivat harteitaan.

”Ollaanko me valmiita?” Riina kysyi Annilta, joka nyökkäsi hyväksyvästi. ”Joo ollaan. Mennään vain,” nainen hymyili lempeästi. Hän letitti hiuksensa ennen lähtöään ja katsoi muutenkin kuontalonsa kuntoon. Adam ja Turbo siirtyivät kanssa ulos. Nicole oli hävinnyt pihasta omille asioilleen. Tiana oli innoissaan miesten avusta ja siirsi enduronsa autotallista ulos. ”Isän autotalli on pyhä, joten joudutaan olemaan ulkosalla,” Tiana naurahti ja haki vielä moottoripyörille tarkoitetut nostotuet. ”Eikö pyhitetyssä autotallissa saa korjata pyöriä vai?” Turbo naurahti. ”Kunpa saisikin. En tiedä miksi isä ei anna kenenkään mennä autotalliin. Kaikki nämäkin tarvikkeet ovat varastossa tallin vieressä,” Tiana selitti kaksikolle. ”Ja enduro ulkona tallista?” Adam kysyi ja sai tytön hyväksyvän nyökkäsyn. ”Ihan sama toisinaan mulle, kun olen muutenkin harvoin kotona,” Tiana kohautti harteitaan. Minni kertoi miehelleen, että olivat lähdössä ja palaisivat toivottavasti pian. Turbo suukotti naista rakastavasti. ”Mikä meno?” Vinski kysyi raapien päälakeaan unisena. ”Tuu auttamaan. Yritetään saada moottoripyöristä toimintakuntoisia,” Turbo huudahti miehelle. ”Tuun kohta… Moto ja Anton pyysi apua,” Vinski tokaisi ja osoitti peukalollaan sisätiloja. ”Mennään sitten auttamaan heitä ensin,” Adam ohjeisti. Turbo nosti murtuneen kätensä veljelleen. ”Ai niin… no. Jää tänne sitten ja yritä enempää rikkomatta itseäsi saada nuo romut toisistaan irti,” Adam komensi veljellisesti.

Turbo nosteli moottoripyöriä irti toisistaan saaden Tianalta apua. Ruut ja Ritakin juoksi talon sisältä auttamaan kaksikkoa. Tosin pienet lapset olivat kenties enemmän tiellä, kuin avuksi. Tiana vilkuili koko ajan Turboa päästä varpaisiin. Nuori mies käveli tytön taakse ja tökki tätä olkapäähän saaden tämän hieman säikähtämään. ”Mitä ihmettä?” tyttö naurahti ja sai pojan hymyilemään. Valko-ruskea hiiripoika katsoi leveä hymy kasvoillaan Tianaa. Poika punastui kevyesti, kun Tiana tökkäsi tätä hyväntuulisesti. Turbo vilkaisi sivusilmällä kaksikkoa. Teinien puhumattomuus sai miehen muistelemaan hänen ja Minnin suhdetta alkuvaiheessa. Niin haurasta, mutta jotenkin niin rakastettavaa. ”Turbo, tässä on mun ystäväni Eric,” Tiana esitteli teinipojan miehelle. ”Turbo. Hauska tavata,” mies esitteli itsensä. Kohteliaana 15-vuotias nuorimies kätteli miestä hieman ujosti. ”Mikä sut tänne tuo?” Tiana kysyi. ”No, kun sua ei näkynyt kirjastolla niin tulin katsoon mihin oot jäänyt,” Eric tokaisi haroen valkeita hiuksiaan. ”Aaa sori. Unohdin ilmoittaa, että tää aamu menee pyörän korjaamisessa. Kerrankin, kun saan apua siihen,” Tiana tokaisi osoittaen nopeasti jakoavaimella Turboa kohden. ”Kuka hän on? Näyttää ihan isältäsi,” Eric tokaisi ja sai Tianan katsomaan uusin silmin miestä. Tyttö kohautti kulmaansa, kun Turbossa kieltämättä oli samoja piirteitä, kuin isässään.

”Hän kuuluu niihin, jotka räjähti sen avaruusaluksen mukana,” Tiana tokaisi pojalle. Eric katsoi olkansa yli Turboa. ”Räjähti aluksen mukana ja pelkkä käsi murtunut?” poika pohti ääneen. ”No katso tuota massaa. Kyllä on syytäkin suojata kehoa suuremmilta vammoilta,” Tiana henkäisi hieman ihastellen saaden Ericin mulkaisemaan omaa kuontaloaan, joka oli huomattavasti hintelämpi kuin yksikään prätkähiiri. Tiana huomasi tämän ja silitti ohimennen pojan käsivartta. ”Sää kelpaat mulle tuollaisena,” tyttö punasteli ja sai Ericin hymyn kanssa korviin. ”Korjataan enduro ja lähdetään sitten kirjastolle,” Tiana ehdotti. ”Sopii hyvin,” Eric nyökkäsi. ”Me saatiin apua,” Tiana ilmoitti Turbolle. ”Mikäs siinä. On teidän aika oppia vielä enemmän pyörien korjaamisesta. Etenkin silloin, jos koko perhe harrastaa moottoripyörillä ajoa,” Turbo naurahti. Mies nosti enduron moottoripyörille tarkoitetun nosturin päälle. Mies irrotti suojapaneelin enduron sivusta saaden moottorin esille. ”Tutkikaa te mikä siinä on vikana… yritän saada vielä omat prätkät suhteellisen irti toisistaan,” Turbo naurahti ja jatkoi omia hommiaan. Tiana katsahti Ericiä ja kaksikko siirtyi enduron kimppuun. Ericin huomion sai sisältä saapuva toinen Turboa muistuttava mies. ”Toi on Adam. Vissiin Turbon isoveli,” Tiana pohti, kun ei muistanut ihan tarkalleen kuka oli kenenkin sukulainen.

Adam auttoi Turboa repimään pyörän romut irti toisistaan. ”No? Joko vika löytyi?” Turbo kysyi kaksikolta. ”Jos mää tietäisin mikä pyörässä olisi vikana, niin pyörä ei olisi koko ajan huonossa hapessa,” Tiana tokaisi hieman naivisti. Turbo hymyili tytölle hyväntuulisesti. ”Käskitkö sää teini-ikäistä tsekkaamaan enduron kunnon?” Adam kysyi veljellisesti pikkuveljeltään. ”Pyysin… Sillä aikaan, kun irrotettiin omat romut toisistaan,” Turbo tarkensi. ”Vastaanko uudestaan kysymykseesi?” Tiana tiuskaisi hyväntuulisesti. Miehet käänsivät katseensa teinityttöön. ”Ei tarvitse… ehkä kuulimme jo,” Turbo vinkkasi tytölle silmää. Moto ja Anton saapuivat katsahtamaan kaksikon touhuilua terassille. ”Hei! Kiva nähdä teidätkin ylhäällä,” Turbo naurahti. ”Ollut hieman heikko happi viime päivinä,” Moto tokaisi unisena. ”Se on kai sallittavaa, jos on käynyt isoja leikkauksia,” Adam ärähti samaan aikaan vetäen mustan ja harmaan pyörän eroon toisistaan. Adam pyyhkäisi otsaansa, joka riuhtomisesta oli hieman kostunut. ”Tuliko hiki?” Turbo kysäisi naurahtaen. ”Vittuile vaan… ei tunnu missään,” mies henkäisi. Tiana ja Eric katsahtivat toisiaan ja Turbo ystäviään. ”Onko kaikki hyvin?” Turbo kysyi, kun huomasi veljensä apean mielentilan. Adam nosti kädet lanteilleen ja huokaisi syvään. ”Sandra kertoi Apianlahden olevan taas tulilinjassa,” mies huokaisi ja istui maahan. ”Siis kotikaupunkinne?” Turbo kysyi ja sai miehen vaisun nyökkäyksen. ”Mua pelottaa, että Sandra ja tytöt on vaarassa,” mies tokaisi pyöritellen sormusta sormessaan. ”Apianlahti on aina ollut riskialuetta asua,” Anton kompasi.

”Niin on… ja kaikkein turhauttavinta tässä on se, että me ollaan täällä. Tai siis mää olen täällä enkä perheeni luona kotona,” Adam huokaisi ja hieroi kasvojaan. ”Onko jotain mitä me voidaan tehdä?” Turbo kysyi. ”Soitin jo Rontillekin. Rontti sanoi, että on riskialtista tuoda Sandra ja tytöt tänne, jos meidätkin ammuttiin kerran alas,” Adam selitti ja kietoi kätensä jalkojensa ympärille. ”Miten olisi Tulikivikaupunki?” Vinski kysyi ja sai veljesten huomion itseensä. ”Mitä Tulikivestä?” Turbo pohti. ”Jos Rontti ei voi tuoda tyttöjä tänne… niin miksi Rontti ei ota heitä Tulikiveen turvaan? Sitten Adam ainakin tietäisi missä he ovat,” mies pohti. ”Miten tuollaiselta egoistilta voi tulla noin hyviä ideoita?” Moto pohti. ”Varo jalkaasi!” mies uhkasi. ”Ei huono idea… siis mikäli Sandra suostuu tyttöjen kanssa muuttamaan väliaikaisesti Tulikiveen,” Turbo kohautti harteitaan. ”Sandra pelkää tyttöjen turvallisuuden vuoksi. Voi olla, että saisinkin hänet puhuttua Tulikiveen tyttöjen kanssa,” Adam pohti hieroen leukaansa. ”Soita sille. Ja samalla Rontille tai anna Sandralle Rontin numero,” Turbo ehdotti. ”Ei tarvitse enää,” kuului hento ja helpottunut naisääni portin suulta.

Kaikki käänsivät katseensa armeijan vihreissä seisovaan naishiireen. Nainen oli kermanvalkoinen väriltään ja punaruskeat hiukset laskeutuivat hieman sekaisesti olkapäille. Oikeaa nenän pielustaa koristi pieni siro nenäkoru. Nainen hymyili hellästi, kyynelten kiiluen silmissä. Adam nousi seisomaan hämmentyneenä. Hän ei olisi tiennyt mitä tehdä nähdessään naisen edessään. ”Sandra,” mies henkäisi helpottuneena ja sai naisen juoksemaan tämän tiukkaan syleilyyn. Adam painoi kasvonsa naisen hiuksiin. ”Mitä sää täällä teet?” mies kysyi ikuisuudelta tuntuvan halauksen päätteeksi ja katsoi naisen kirkkaanpunaisiin silmiin rakastavasti. ”Mää olin niin huolissani, kun kuulin mitä teille on tapahtunut. Mun oli vaan pakko tulla,” nainen henkäisi ja puristi miehen käsivarsiaan otteessaan. ”Siis olitko sää matkalla tänne, kun soitin sulle aamulla?” mies kysyi. Sandra nyökkäsi hellästi.
”Anteeksi.”
”Mistä?”
”Siitä etten kertonut tulostani.”
”Voi kulta… mää oon vaan onnellinen, että sää olet siinä,” Adam henkäisi, suukotti naisen otsaa ja veti tämän syleilyynsä. ”Vähänkö ootte söpöjä?” Anton tokaisi nojaten pyörätuolinsa käsinojaan ja sai muut röhähtämään nauruun. Adam mulkaisi veljeään pidellen vaimoaan edelleen kainalossaan. ”Entä tytöt?” Adam kysyi. ”Ne on Tulikivikaupungissa. Turvassa,” Sandra vastasi miehelle. ”Jos ne on Rontin huostassa… niin en tiedä onko turva oikea vastaus,” Turbo pohti nojaten moottoripyöräänsä. Adam mulkaisi Turboa hyväntuulisesti. ”Sää olet varmaan Turbo,” Sandra henkäisi ja kätteli miestä. ”Sama mies,” Turbo naurahti hyväntuulisesti. ”Adam on puhunut susta ja Annista paljon,” Sandra kertoi. ”Ai paljon?” mies kysyi. ”Kaiken tarvittavan,” mies tokaisi ja käveli vaimonsa luokse.

”Öööö… ikävä keskeyttää ihana perhetapahtuma, mutta voisitteko auttaa? Ettette tee mun isän lupausta tyhjästä,” Tiana keskeytti ystävysten keskustelun. Turbo käveli tytön luokse hymyillen ja ryhtyi katsahtamaan enduron vikaa. ”Olisiko mahdollista, jos sää puhuisit Antonin kanssa? Se on ollut aika rikki sen jälkeen, kun menetti jalkansa ja mää en saa siihen mitään kontaktia,” Adam kuiskasi vaimonsa korvaan. Sandra katsahti miehen ohi pyörätuolissa istuvaa Antonia, joka siirsi katsettaan jalasta taivaalle pohtien selkeästi jotain. ”Totta kai, jos siitä on hyötyä,” nainen vastasi lempeästi. ”Kiitos, sää olet paras,” Adam ilahtui ja suukotti naisen otsaa. Adam ryhtyi oman pyöränsä kimppuun, Sandran esitellessä itsensä kuistilla olevalle kolmikolle. Vinski lähti esittelyn jälkeen korjaamaan omaa pyöräänsä. Mies tarvitsi paljon apua, kun ei saanut selkänsä takia nostaa mitään painavaa tai saati selän kestävän kyykistelyä. Tiana tutki Turbon kanssa pyöräänsä lähekkäin. Hän oli valmis oppimaan moottoripyöristä enemmänkin ja halusi tietää miksi hänen oma pyöränsä temppuili jatkuvasti. ”Siinä vika. Ei iso, mutta riittää huojuttamaa pyörää tarpeeksi paljon. Jos laajentuisi tuosta niin sitten koko pyörän moottori saattaisi hajota,” Turbo selitti ja etsi työkalupakin itselleen.

”Hirveen kiva… eli jos et auttaisi niin isä olisi saanut ostaa mulle uuden moottorin!” Tiana ärähti. ”Pelkkä moottorin osto ei välttämättä olisi riittänyt… tämä olisi voinut joutaa kaatopaikalle ja saisit alle ihan uuden pyörän,” Turbo rauhoitteli tyttöä. ”Voidaanko vain hajottaa tämä pyörä?” Tiana pohti ja katsoi Ericiä naureskellen. Turbo nauroi kanssa tytön jutulle. ”Jos korjataan tämä ensin. Tämä enduro ei ole huonoimmasta päästä,” Turbo kommentoi. ”Tiedän sen. Eli mikä siinä pyörässä oli rikki?” Tiana kysyi ja palasi pyörän luokse. Turbo repäisi ohuen muotoilun levyn irti pyörästä. Levyn keskiosa oli ohutta verkkoa, jonka keskellä oli noin pikkurillin kokoinen reikä. Tiana repäisi osan miehen kädestä. ”Siis miten sää pystyit näkemään näin onnettoman reiän?” Tiana ihmetteli ja näytti osaa ystävälleen. ”Ajan saatossa sitä oppii,” Turbo hymähti. ”Sää tarvitset uuden suodattimen,” Turbo tokaisi. Tiana nappasi osan mukaansa ja lähti kysymään isältään, onko hänellä sattumoisin uutta osaa tytölle.

Auton ääni sai heidän huomionsa. Naisnelikko astui ulos autosta. ”Hei,” Minni henkäisi ja otti mieheltä vastaan suudelman. ”Löytykö mitään?” Turbo kysyi ja katsahti Taraa. ”Löytyi ja kaikki loput asiat laitettu tilaukseen,” Tara hymyili miehelle. ”Löysittekö te vian siskon pyörästä?” nainen jatkoi. ”Terässuodattimessa pikkurillinpään kokoinen reikä. Tiana meni juuri kysymään onko kyseistä osaa teidän isällä,” mies selitti ja putsasi kätensä öljyiseen pyyhkeeseen. ”Siis noin pieni asia, aiheuttaa noin suuren asian?” Tara kysyi. ”Joo,” Turbo nyökkäsi huvittuneena. Tara hymyili miehelle huvittuneena. Naisnelikko tervehti terassilla olevaa uutta naishiirtä. Minni tunnisti Sandran nopeasti ja ei voinut uskoa naisen olevan Adamin morsian. Kaksikko oli, joskus vuosia sitten ollut samalla luokalla ala-asteella hetken aikaa, kunnes Sandra oli perheineen muuttanut Apianlahteen. Tiana juoksi takaisin ärtyisenä miehen luokse ja iski osan tämän syliin. ”Isä sanoi, että osia ei saa tähän hätään mistään,” Tiana tiuskaisi ja heitti osan roska-astiaa päin. ”Kyllä me jotain keksitään. Terässuodattimen voi saada jostain vanhasta leikkuristakin,” Turbo lohdutti nuorukaista ja sai tämän hymyilemään. ”Meidän pitäisi varmaan mennä jo… kaverit venaa,” Eric sanoi hieman vaisusti. ”Saanko sulta kyydin?” Tiana kysyi. ”Joo täytyy vaan kävellä meille hakeen pyörä,” Eric vastasi. ”Pärjäättekö jos menemme?” Tiana kysyi Turbolta. ”Eiköhän,” mies vastasi ja silitti tytön olkapäätä. Tiana tervehti muutkin ja lähti ystävänsä kanssa kohti tämän kotitaloa.

Minni muisti aamupäiväisen asiansa ja pyysi ystävänsä kokoontumaan takapihalle, kun nämä saisivat hommansa valmiiksi. Nicole oli palannut kanssa kotiin ja alkoi pienempien kanssa tekemään ruokaa. Tara oli ihmetellyt äitinsä outoa poistumista ja yritti udella tältä mikä häntä vaivasi. Naisen mukaan riita miehen kanssa oli saanut hänet vain lähtemään. Kuulemma oma-aika ja hapen vetäminen hieman kauempana miehestä sai ajatukset taas rullaamaan paremmin sekä rauhoittumaan. Nicole jatkoi hommia tyttäriensä kanssa ja näki takapihalle kokoontuvan hiiri porukan. Nicole kyseli tyttäreltään kokoontumisen tarkoitusta. Tara kertoi Minnillä olleen asiaa ystävilleen jo aamupäivällä, mutta oli päättänyt ystävien herättyä jättää asiansa iltapäivään. Nicole huolestui hieman ja katsahti surkeana nopeasti vielä ulos.

”Onko tälle jokin erityinen syy miksi halusit meidät kaikki kokoon?” Turbo kysyi. ”Itse asiassa on,” Minni sanoi ja hieroi jälleen nilkkaansa. Adam ojensi tyhjää ruukkua naisen jalan alle. ”Mikä asia?” Anni kysyi ja istui ruohikolle. ”Paljon olette tutkineet vanhempienne keissiä tapaturman jälkeen?” Minni aloitti ja puristi kädet eteensä. Turbo toimi samalla ja huokaisi syvään. Minni tiesi miehen mielipiteen ja päätti jättää miehen asian ulkopuolelle. ”Kieltämättä asia on jäänyt pidemmäksi aikaa,” Anni vastasi ja hieroi niskaansa vaivalloisena. ”En epäile ja ymmärrän hyvin. Ollaan koettu viimepäivinä aika kovia,” Minni huokaisi. ”Kieltämättä,” Anton huokaisi surkeana. ”Mutta nyt, kun olemme yhdessä niin homma on lähtenyt levälleen. Meidän tavoite ei vastaa tällä hetkellä sitä mitä tulimme tänne asti tekemään. Me tehdään kaikkea muuta tällä hetkellä. Ymmärrän sen, että aikaa menee toipumiseen, mutta tutkimustyöhön ei tarvitse käyttää kuin tietokonetta,” Minni selvensi. ”Olet oikeassa,” Anni vastasi. ”Turbon mielipide on kasvoista luettavissa,” Adam tokaisi ja sai veljensä mulkaisemaan tätä. ”Turbo, Moto ja Vinski on edelleen suojaamassa meidän turvallisuutta parhaansa mukaan… mutta ei se estä sua kertomasta tietoja sisaruksillesi. Varsinkaan, jos kuulet tai näet jotain epäilyttävää!” Minni torui miestä ja sai tämän vain pohtivaksi. ”Onko sulla jotain tietoa?” Anni kysyi Minniltä. ”Mää kuulin aamupäivällä aika mielenkiintoisen keskustelun,” Minni aloitti ja sai Annin katsomaan huolestuneena veljiään.

”Mitä?” Anton kysyi.
”Marius ja Nicole otti aika kovaan yhteen ennen, kuin lähdimme ostarille,” nainen aloitti.
”Eikö se ole normaalia pariskuntien kesken?” Adam pohti ja katsahti vaimoaan.
”Yleensä joo, mutta tää oli erilaista,” Minni kommentoi ja katsoi tuimasti Adamia.
”Millä tavoin?” Moto kysyi. Mies oli kolmikosta varmasti ainoa, jota kiinnosti toisaalta Turbon perhe asiat.
”He puhuivat hylätyistä lapsista ja siitä miksi ei jättäneet Taraa tai Riinaa sisarustensa kanssa samaan paikkaan,” Minni tokaisi ja sai Annin järkyttymään.
”Puhuivatko he mihin he olivat lapsensa hylänneet?” Adam kysyi ja katsoi surkeana naista. Minni vastasi miehelle kielteisesti pyörittäen kevyesti päätään.
”Kaiken lisäksi Nicole syytti Mariusta lasten hylkäämisestä ja sen, että kaksikko oli päättänyt unohtaa hylättyjen lastensa kohtalon,” Minni jatkoi ja hieroi kämmeniään yhteen.

”Jokin haiskahtaa,” Adam pohti ja nousi seisomaan.
”Niin haiskahtaa… kaiken lisäksi Marius ja Nicole on marsilaisia armeijan kenraaleita, mutta jännä juttu sinänsä ettei heistä löydy tiedon tietoo koko järjestelmästä,” Minni huokaisi ja nojasi itsensä tuolin selkänojaa vasten.
”Miten voi olla, että kenraalista ei löydy mitään tietoa? He ovat hylänneet kanssa lapsensa, me etsitään vanhempia jotka on hylännyt meidät… ei tää voi olla sattumaa,” Adam ärähti ja sai Sandran painamaan kätensä miehen kädelle.
”Sepä se. Tämä minuakin kiinnostaa. Mitä nuo kaksi salaa niin paljon, että menevät vaikeaksi teidät nähdessään? Tai ainakin Nicole,” Minni vastasi osoittaen sormellaan Adamia.  
”Ei se Mariuskaan ihan pokkaa pystynyt pitämään,” Turbo vastasi surkeana ja katsoi vain jalkojaan.
”Mitä sää tarkoitat?” Minni kysyi ja katsahti miestään.
”Marius meni ihan vaikeaksi nähdessään mun virallisen nimen lääkepurkin kyljestä,” Turbo selitti ja katsoi rakastaan.
”Todella outo pariskunta,” Adam huokaisi ja katsahti talolle.
”Varmaan seuraava asia mitä selvitetään,” Anton huokaisi.
”Niin on… tästä on hyvä jatkaa. Meidän kaikki löytämämme varmasti tuhoutui aluksen mukana, mutta eiköhän saada kaikki hyödyllinen paperille kirjattua,” Minni ohjeisti.
”Pitäisikö Nicolea ja Mariusta infota asiasta?” Anni kysyi.
”Ei. Annetaan niiden jatkaa samaan malliin, niin eiköhän saada heistä enemmän irti,” Minni ohjeisti.
”Samaa mieltä. Jos menemme nyt kysymään heiltä niin tuskin myöntävät mitään?” Adam komppasi kenraalia.
”He ovat mukava pariskunta kaikin puolin, mutta turha utelu lapsien menetyksestä voi saada heidät vain kauemmaksi meistä. Varsinkin kun tavoite on saada heidät lähemmäksi,” Anton tokaisi.
”Sekin. Valheilla on kuitenkin lyhyet jäljet,” Minni huokaisi.
”Tai sitten pitkät, jos salaisuutta on haudottu 20-vuotta,” Turbo huokaisi ja sai koko tiimin mietteliääksi. Kahdeksikko ei vain huomannut, että Tara sattui kuulemaan talon vierustalta kaiken mistä he olivat puhuneet. Hiirten puhe sai naisen vakavaksi ja kääntämään katseensa talon sivuikkunaan nähden äitinsä häärivän onnellisena keittiössä pienten kanssa. Valehteliko äiti ja isä hänelle ja tämän sisaruksille muutakin, kuin henkilöllisyytensä? Tara tunsi olevansa puun ja kuoren välissä. Tilanne sai hänet hyvin pohtivaksi ja nojaamaan, vain ajatuksissaan talon seinään…

Pian ne saa selville perhesuhteet . Oon aika varma

Ja jännittävämmäksi menee