Sisko ja sen veli K11

Malcolm, se rotta. Jotenkin mä arvasin ton

”Vain pelkuri juoksee Maasta Marsiin ilmiantaakseen itsensä ja toisensa!” Hans murahti.
”Niinkin sen voi sanoa!” kookas rotta hieroi rystysiä rintaansa.
”Mutta ajattele valoisaa puolta… saamme täällä tai Helvetissä maatua yhdessä…”
”Ominaistuoksuasi minulla ei ollutkaan ikävä… ja hautapaikkaani en jaa!” Hans murahti.
”Nooooooo älähän nyt ystäväiseni! Tulevaisuuteemme on vielä autuaan… epäselvä!” Malcom kallisti päätään Hansin suuntaan. Hiirimies pyöräytti vastaukseksi vain silmiään ja istui viileää seinää vasten.
”Mitähän perheesikin ajattelee tästä?” Malcom pohti.
”Se ei ole sinun päänvaivasi!”
”Miksi äriset? Olemmehan ystäviä!”
”Ystävyytemme loppui vuosia sitten!”
”Mutta kai muistat, että kummius on lakiin kirjattu… tyttäresi ansaitsee hyvän kummin viedäkseen hänet oikeille teille!” Malcom naureskeli ja sai Hansin nousemaan seisomaan.
”Carbine ei ikinä suostuisi kanssasi vietettävään aikaan!”
”WOHOUUUU! Käytitkö juuri tyttäresi protokollaista nimeä! Taisi olla ensimmäinen kerta sellaiseen… 27-vuoteen!” Malcom naureskeli.
”Jätä perheeni rauhaan!” Hans puri hammastaan.
”Tämä on kuule vasta alussa! Olisitko oikeasti edes ilmiantanut itseäsi?” Malcom vilkaisi ivallinen hymy kasvoillaan hiirimiestä. Hans huokaisi syvään ja asteli pientä hermostunutta ympyrää omassa sellissään.
”Olisin… senkin jopa perheeni puolesta!”
”Hei pliis… tuota paskaa ei tarvitse jauhaa!” Malcom huokaisi. Selliosaston ovi rymisteltiin auki ja kaksi nuorta juuri valmistunutta miespuolista sotilasta kompuroi sisään. Malcom naurahti ivallisesti nuorille, kun puolestaan selliosaston kaksi kokeneempaa vartijaa sai kaksikon rymistelyn vuoksi lataamaan aseensa. Hans nojasi seinää vasten ja vilkaisi nuorukaisia.
”Oletko todella Marsin viimeisin Ylijohtaja… Hans Milanius?” toinen nuorukaista kysyi pienesti hengästyneenä. Malcom vilkaisi Hansia, joka painoi katseensa maahan.
”Mitä teette täällä? Eikö teillä ole omaa tehtäväänne?” toinen vartijoista ärähti.
”Marsin Ylijohtajan oletettiin kuolleen… miten voit olla hengissä?” toinenkin nuorukainen tenttasi.
”Hei! Kysyimme teiltä kysymyksen?” toinen vartijoista ärähti. Hans puolestaan hieroi kasvojansa. Hän olisi halunnut vastata nuorten uteliaisuuteen, mutta se voisi johtaa hänen asiat vielä huonompaan valoon, kuin mitä olivat nyt. Ilman patriarkan johtamaa oikeusistuntoa, nuorisolle puhuminen olisi voitu katsoa ylimääräisen lausunnon antamiseksi mikä oli vastoin Marsin lakia ennen varsinaista oikeusistuntoa.
”Miksi et vastaa?” nuorukaiset tenttasivat kokeneiden vartioiden ohitse Hansia.
”Niin Hans! Miksi et vastaa nuorisolle, kun he niiiiiiiiiin palavasti haluavat tietää!” Malcom mukamas puolusti nuorukaisia.
”Pää kiinni Malcom!” Hans murahti ja sai rotan nauramaan.
”Niin siistiä, että Ylijohtaja on hengissä!” nuorukaiset ihastelivat.
”HEI! Me kysyimme teidän tehtävästänne!” kokeneemmat vartijat yrittivät saada nuorukaisia keskittymään.
”Me haluamme tietää!”
”HILJAA!” toinen vartioista komensi.
”Mikä on tehtävänne?”
”Vartioida koko eristysselin pääovea!” toinen nuorukaisista vastasi.
”Palatkaa sitten hommiinne! Nimittäin kukaan ei vartioi ovea tällä hetkellä… jonka puitteissa rikotte työtehtäväänne ja sen enempää miettimättä, me voisimme kirjoittaa eroanomuksenne saman tien!” kookkaampi selliosaston vartioista astui nuorukaisten eteen. Kaksikko vilkaisi toisiaan, jonka jälkeen nopeasti Hansia. Vaaleanharmaan hiirimiehen katse oli pahoitteleva. Hans kuitenkin ajatteli ettei nuorille ihan julmakaan tarvitsisi olla. Hän oli aina ajatellut, että armollisuus oli osa kunnioituksen saamista.
”Mennään mennään…” nuorukaiset mutisivat, kun kokeneemmat uhmasivat nuorukaisia kookkaalla asenteellaan ja potkujen antamisella. Nuoret vetäytyivät omiin tehtäviinsä takaisin.
”Nykynuoriso ei sitten osaa kunnioitusta enää…” Malcom puristi kädet eteensä.
”Nuori se nykynuorikin on… armollisuutta tulisi jakaa kaikille!” Hans nosti kätensä lanteilleen.
”Mutta sillä ei selviä tarpeeksi pitkälle!” Malcom totesi ja sai Hansin vain huokaisemaan syvään.

Samaan aikaan talolla, Turbo ja Marcus olivat vetäytyneet vielä hetkeksi suihkun kautta yläkertaan nukkumaan. Meriluodon tilanteen vuoksi vesivarannot kiersivät pienen tehtaan kautta, joka mahdollisti suihkut ja tiskaukset paremmin kuin muualla Marsissa. Eikä suihkussakaan tarvinnut kellokaulassa seistä. Zaran rääkkäys Hemiä kohden sai miehen puremaan hammastaan. Samalla hän pyrki olla herättämättä koko taloa. Jacakin oli vannottanut itse teilaavansa miehen, jos ei antaisi muille nukkumarauhaa. Norsunluunvalkea hiirimies oli kironnut naishiiren maasta taivaisiin, jonka jälkeen kiroukset kohdistuivat Zaraan tämän aloittaessa työskentelynsä Hemin kanssa. Vinski, Moto ja Gal olivat vetäytyneet ulos. Olivia oli aamupäivän aikana ehtinyt nukkua jo omat päikkärinsä ja oli nyt virtaa täynnä.
”Miksi teet näin minulle?” Hemi kysyi tuskaisena, kun kuminauhatreeni teki kipeää olkavarteen.
”Treenaat sentään terveellä kädelläsi!” Zara osoitti miehen vasenta kättä.
”En halua edes tietää mitä olet keksinyt pääni menoksi, kun oikea olkavarteni paranee!” Hemi mulkaisi kulmiensa alta naista, joka keräsi otettavakseen lisää työvälineitään, joita Hemi piti enemmän kidutusvälineinä. Zara siveli nopeasti ohimennen miehen leukaa piristykseksi ja sai Hemin kevyesti punastelemaan. Olivia oli pirteä itsensä ja juoksenteli talossa ympäriinsä. Minni oli matkalla yläkertaan, johon sai houkuteltua Olivian mukaansa. Naishiiri ei ollut keksinyt kostoa vielä veljelleen tämän aamuherätyksiin. Olivian käyttäminen olisi ollut liian ilmeistä, sillä Marcus sai päivittäin olla tyttärensä kanssa tekemisissä. Tavoistaan poiketen naishiiri oli nostanut tytön käsivarsilleen. Tytön oma höpöttely sai naishiiren nauramaan ja sai Olivian kietomaan kätensä naishiiren kaulaympärille rakastavasti. He astuivat naishiiren ja tämän miehen yhteiseen huoneeseen. Turbo oli suihkunsa jälkeen sammunut keskelle sänkyä vatsalleen kolme neljästä raajan roikkuen ylitse sängyn. Minni ja Olivia astuivat huoneeseen vilkaisten toisiaan, jonka jälkeen Turboa jolla oli pelkät bokserit yllään.
”Yö yö…” Olivia totesi vilkuttaen Turbolle.
”Eikä ole…” Minni vilkaisi tyttöä sylissään. Turbo korahdus sai hiirinaisen kohauttamaan kulmaansa.
”TURBO!” Minni komensi ja sai mieshiiren ponkaisemaan käsivarsiensa varaan hereille.
”Mitä?” Turbo mutisi ja vilkuili ympärilleen. Olivia naurahti ivallisesti mieshiiren reaktiolle.
”Kello on melkein puolen päivän!”
”Mitä sitten?” Turbo torkahti uudelleen ja laski itsensä sängylle pitkälleen. Minni paransi Olivian asentoa sylissään samalla, kun istui sängyn reunalle. Olivia kuitenkin nopeasti laskeutui sängylle ja kiipesi miehen päälle istumaan ja tunki sormensa tämän korvakäytävään.
”Äääh… Olivia!” mieshiiri komensi ja sai tytön kikattelemaan hiirimiehen värähtäessä hänen allaan.
”Mene herättämään isäsi!” hiirimies nosti tytön hännällään lattialle. Samalla mieshiiri nosti lasinsa kasvoilleen, kun oli päästänyt tytöstä irti.
”JOOooooh!” vaaleanharmaa turkkinen tyttö innostui ja juoksi huoneesta ulos. Minni pyöritteli hyväntuulisesti päätään hiiritytölle. Minni hieroi niskaansa katsoen ihastuneena Olivian loittonevaa selkää. Pienet juoksuaskeleet ja Marcuksen yninät sai pariskunnan nauramaan. Minni vilkaisi puolestaan Turboa ja siveli tämän selkää.
”No… miten teidän iltanne meni?”
”Tulit tänne vain utelemaan!” Turbo painoi päänsä käsiensä suojaan.
”Haluan tietää? Olitte kuitenkin aamuyöstä takaisin täällä!” Minni murahti.
”Muruu…” Turbo yritti helliä naista kietomalla häntäänsä naisen häntää vasten. Napakka isku sai kuitenkin miehen ottamaan häntänsä sormiensa suojaan. Minni nousi huokaisten seisomaan. Hän oli löytänyt äitinsä vanhemman villakangastakin ja pukenut sen ylleen. Aamut ja vielä aamupäivät olivat Meriluodossa viileämpiä ja sai naisen hieman palelemaan.
”Älä suutu rakas…” Turbo jatkoi naisen hellimistä ja nosti katseensa. Minni nojasi pientä lipastoa vasten sanomatta miehelle sanaakaan. Hiirinainen huokaisi syvään.
”Olitte ensimmäistä kertaa yhdessä ulkona. En odotakaan, että kertoisitte minulle siitä mitä juttelitte! Haluan vain tietää, että kaikki on hyvin!” Minni heilautti käsiään ja käveli pientä ympyrää huoneessaan. Hiirinainen tunsi kehonsa lämmön nousevan ja riisui takin päältään. Turbo hieroi otsaansa ja nousi kanssa istumaan sängynlaidalle.
”Meillä meni hyvin… kun vielä muistaisi mistä edes keskustelimme!” Turbo tuki kevyesti päätään.
”Miten niin muistaisit vielä?” Minni kurtisti kulmiansa.
”Kävi vanhanaikaiset! Muistissa on pieniä aukkoja, mutta ei mitään tietoa enempää siitä!” Turbo kohautti harteitaan ja sai Minnin naurahtamaan. Hiirinainen nosti kätensä lanteilleen ja tunsi hännän kietoutuvan reittään vasten. Turbo veti naishiiren istumaan syliinsä.
”Et voi olla hirveän vihainen minulle, jos naurat!” Turbo virnuili naiselle.
”Saan mököttää sinulle niin paljon kuin sieluni sietää!” Minni totesi saaden kullanruskean hiiren nauramaan. Turbo tutki Minniä katseellaan.
”Muistan jotain…” Turbo totesi ja sai Minnin vilkaisemaan miestä.
”Ja se on?”
”Muistan, että puhuimme sinusta ja Jacasta Marcuksen kanssa!”
”Meistä?”
”Niin… kun vielä tietäisin, että mitä!” Turbo hieroi otsaansa.
”Olette uskomattomia ratakanoja!” Minni naurahti saaden Turbon suun loksahtamaan auki. Hiirinainen pääsi nopeasti pakenemaan miehen otteesta.
”Tule tänne sanomaan!” Turbo komensi, kun tunsi edelleen vihlaisun päässään.
”Mieluusti pysyn kauempana! Krapulasikin estää sinua jahtaamasta minua,” naishiiri kikatti. Turbo ihasteli naista edessään. Minni siirsi suortuvaansa korvansa taakse ja nappasi villakangastakin käteensä.
”Olet hieman ehkä pyöristynyt…” Turbo totesi saaden Minnin ilmeen hämmentyneeksi. Turbokin hämmentyi omasta heitostaan. Jotenkin lauseessa oli jotain takautuvaa, muttei saanut miestä silti muistamaan aihetta.
”Anteeksi?”
”En tarkoittanut sitä pahalla…” Turbo yritti puolustautua. Minni heitti villatakilla miestä ja poistui huoneesta.
”JACA JA SANTTU!”
”Ei muru… honey! En tarkoittanut sitä niin!” Turbo pinkaisi naisen perään.

Mustahiuksinen hiirinainen oli saanut naiskaksikon tulemaan keittiöön ja tämä oli kertonut kullanruskean hiirimiehen havainnot naishiirestä.
”Miten se kehtaa?”
”Kommentoiko hän oikeasti painoasi?” Jaca ja Santtu ihmettelivät ääneen.
”Ja päin kasvojani… hänestä olen lihonut!” Minni muistutti.
”Ei se mennyt ihan noin…” Turbo yritti puolustautua naisten takana.
”Miten tuollaisen kommentin voi ymmärtää edes väärin?” Jaca kysyi.
”En tarkoittanut sitä haukkumisena!” Turbo puolusteli. Minni puristi kädet eteensä torjuvasti. Samoin Jaca ja Santtu. Turbo nojasi keittiön ovensuun karmiin pelkissä boksereissaan. Hän ei ollut miettinyt pukeutumistaan sen paremmin lähdettyään pikaisesti naisen perään. Zara asteli kanssa keittiön puolelle pakaten tarvikkeitaan takaisin laukkuunsa.
”Naisen painon kommentointi on pahinta mitä mies voi tehdä! Myös ilman housuja!” Zara vinkkasi kevyesti päällään kullanruskean hiirimiehen suuntaan. Turbo vilkaisi kuontaloansa ja sai vedettyä yhden penkeistä hiukan eteensä suojakseen. Naiset naureskelivat kevyesti mieshiirelle.
”Asia sikseen!” Turbo pudisteli päätään.
”En tarkoittanut puheitani pahalla… tarkoitin… että se… se ei poista sitä tosi asiaa, että olen ollut huolissani sinusta sodan aikana…” Turbo empi yrittäen löytää järkevää selitystä möläytykseensä.
”Kuuntelen!” Minni kohautti kulmaansa tuimasti.
”Olet aina ollut hoikka… pahimmilla hetkillä sodan aikaan ehkä liiankin!”
”Turbo?”
”Kuuntele loppuun!”
”Tarkoitin kommenttiani oikeasti hyvällä… näytät… terveemmälle tällä hetkellä! Kun ruoasta ja juomasta ei ole ollut pulaa…” Turbo tokaisi hiirinaiselle.
”Et sää silti naiselle mene kommentoimaan hänen painostaan!”
”Ymmärrätkö miten epäkohtelias olit?” Jaca ja Santtu puolustivat Minniä. Turbo nojasi kaksin käsin tuolin selkänojaan ja retkautti päänsä.
”Kuulitko jo Jaca muuten siitä, että Turbo ja Marcus olivat keskustelleet meistä yöllä!” Minni vaihtoi lennosta aihetta.
”Niinkö?”
”Niin… komentaja vain kärsii lievästä muistamattomuudesta!” Minni tokaisi vetäen kanssa komentajakorttinsa takataskustaan. Turbo hieroi kasvojansa. Hän oli yleensä niin harkittu ja mietti tarkkaan sanomisiaan. Minnin seurassa kuitenkin mies päästeli enemmänkin sammakoita ja nyt hän sai katua suurta suutaan, kun vaaleanharmaa hiirinainen oli saanut ystäviä Jacasta ja Santusta. Zarakin uhkasi vahvasti pitää Minnin puolia.
”No komentaja on hyvä vain ja rupeaa muistelemaan!” Jaca kehotti. Pienet juoksuaskeleet ohittivat puolipukeissa olevan kullanruskean hiirimiehen.
”Siinä toinen paha missä ilmeisesti mainitaan!” Zara kohautti kulmaansa, kun Marcus haukotteli pitkään. Hiirimies oli saanut Turboa enemmän vaatetta ylleen, mutta paidan tämäkin oli unohtanut jonnekin. Turbo vilkaisi Marcusta, joka haroi hiuksiaan.
”Mitä?” mies kysyi ja sai Turbon huokaisemaan.
”Sinä voit kertoa… komentajallamme pätkii muisti!” Santtu virnuili hiirimiehille.
”Sinäkin?” Turbo osoitti kädellään ihmisnaista.
”Mitä täällä tapahtuu?” Marcus kysyi hämmentyneenä.
”Olemme kuulemma puhunut Minnistä ja Jacasta viime yönä!”
”Olemmeko? … Mitä?” Marcus kysyi, kun ei itsekään muistanut keskustelua.
”Sitä voitte jäädä pohtimaan!” Minni vilkaisi kaksikkoa ja käveli Santtu ja Jaca perässään toiseen huoneeseen.
”Muru… pliis!” Turbo anoi, mutta ei saanut naisen päätä käännettyä.
”Mitä olet tehnyt?” Marcus osoitti Turboa.
”Minä ja suuri suuni vain…” Turbo totesi epämääräisesti.
”Niin suuri, että saat naisesi suuttumaan…” Zara naureskeli ja astui miesten ohitse.
”Joko kidutit Hemiä riittämiin?” Marcus kysyi.
”Ainakin tältä päivää! Nähdään pojat!” Zara vinkkasi silmäänsä hiirimies kaksikolle.
”Mistä me puhuimme viime yönä?” Marcus kuiskasi Turbolle, joka vain ehti kohauttaa miehelle olkiaan.
”Ai niin pojat!” Zara nosti sormeaan ja peruutti hieman.
”Nyt emme ole enää edes miehiä!” Turbo huokaisi ja sai Zaran tirskahtamaan.
”Jätin Hemille lahjan, jotta hän saa paremmin apuanne!” Zara virnuili ja poistui kotitalosta.

Turbo ja Marcus vilkaisivat toisiaan. Marcus hieroi otsaansa voimakkaasti.
”Lahjan?” Turbo kysyi.
”Tämä ei voi tietää hyvää!” Marcus huokaisi. Kilinä olohuoneessa sai kaksikon kääntämään katseensa äänen suuntaan, jonka jälkeen vilkaisivat toisiansa huokaisten.
”Ei hän voi olla niin hullu?” Marcus pudisteli päätään, kun kaksikko kiirehti olohuoneen puolelle. Hemin aiheuttama meteli sai myös muut kiirehtimään olohuoneen puolelle. Kaunis pieni kultainen kello soi Hemin otteessa.
”Ha tämähän toimii hyvin!” Hemi naureskeli.
”Takavarikoin tuon jos rinkutat sitä öisin!” Minni puristi kädet eteensä.
”Et ole ainoa!” Ronttikin pudisteli päätään.
”Jep… hän on niin hullu!” Turbo puristi kädet eteensä.
”Mun päätä särkee jo pelkkä ajatus siitä, että Hemillä on jotain kättä pidempään!” Marcus kuiskasi Turbolle.
”Miksi sää kuljet puolialasti paljastellen kaiken?” Hemi kohautti kulmaansa Turbon pukeutumistyylille.
”Kateellinen?” Turbo virnuili.
”Miksi olisin?” Hemi tuhahti.
”Kun noin kärkkäästi olit heti kommentoimassa pukeutumistani!”
”Pidä vain naisesi tyytyväisenä niin meillä kaikilla on mukavampaa!” Hemi vinkkasi päällään Minnin suuntaan. Turbo huokaisi syvään ja pudisteli päätään. Olivian kiinnostus oli myös herännyt Hemin saamaa lahjaa kohden ja Hemi esitteli miten kelloa pystyi soittamaan mahdollisimman kovaa. Turbo nappasi kellon Hemin kädestä hiljentääkseen metelin hetkeksi. Turbo pystyi vaikka vannomaan, ettei hän ollut ainoa jonka päätä särki.
”Mikä juttu tämä naisen tyytyväisenä pitäminen on?” Vinski ilakoi jo.
”Kuulostaa sille, että Turbo ei ole hoitanut makuuhuoneessa puoltaan kunnolla!” Gal iski mieshiirtä kyynärpäällään.
”Tää on paljon parempaa!” Hemi lähti kanssa kullanruskean hiirimiehen härnäämiseen mukaan.
”Kerro jo!” kaksikko intoili. Turbo vilkaisi tyrmistyneenä toisaalle. Hiirinaiset ja Santtu kikattelivat keskenään.
”Te tiedätte!” Vinski osoitti naisia.
”Tietysti, kun tämä meidän uskollinen kenraalimme sen meille kertoi!” Jaca hieroi Minnin olkavartta.
”Turbo meni kommentoimaan Minnin painoa!” Hemi naureskeli ja sai Moton, Vinskin ja Galin ulisemaan.
”Turbo!” Ronttikin kommentoi.
”Ei naisen painoa mennä kommentoimaan!” Moto pyöritteli päätään.
”Mistä sinäkin kaiken tiedät?” Turbo kysyi.
”Kannattaa miettiä kaksikertaa ennen, kuin keskustelee asiasta kovaan ääneen avokeittiössä!” Hemi vinkkasi päällään keittiötä kohden.  
”Voidaanko vaihtaa jo aihetta?” Turbo kysyi.
”Eheeeiii… tää on mielenkiintoisempaa!” Hemi nosti sormensa hiirimiehelle.
”Me voidaan myös puhua Zaran rääkistä sua kohtaan!” Marcus kohautti kulmaansa.
”Tai ennemmin millaista rääkkiä toivoisit!” Turbo vihjaili ja sai kaikki vuorostaan Hemin kimppuun.
”En tarvitse apuanne!” Hemi pudisteli nolostuneena päätään. Turbo huokaisi ja asteli muiden ohitse.
”Mihin menet Thremes! Kumppanisi on täällä!” Gal huusi miehen perään.
”Pukeutumaan ettei Hemin tarvitse kokea mustasukkaisuutta!” Turbo kommentoi portaikosta.
”VEIT KELLONI!” Hemi huusi miehen perään, muttei saanut vastausta enää. Minni vinkkasi silmäänsä ja lähti kullanruskean hiirimiehen perään.
”Ja me autetaan sua flirttailemaan!” Marcus iski ystävänsä tervettä olkaa.
”Mää en flirttaile Zaralle… ainakaan teidän ohjeiden mukaan!”
”Mikä vika? Jokainen nainen lankeaisi meidän pauloihimme!” Vinski iski silmäänsä.
”Niin mieti sitä!” Marcus nojasi Hemin istuman nojatuolin selkämykseen. Jaca puristi kädet eteensä toruvasti.
”Älä viitsi söpis… pitäähän sitä auttaa miestä mäen alla pääsemään sen mäen päälle!” Marcus hieroi naisen olkavartta.
”No sinullahan siitä kokemusta on!” Jaca kommentoi ja poistui paikalta. Marcus vilkaisi muita hiiriuroita, jotka kohauttivat vain olkiaan.

50 minuuttia myöhemmin aivan Meriluodon toisella laidalla Zara ajoi ison omakotitalon pihaan. Talo oli koristeellinen niin ulkoa päin, kuin sisältä. Kaunis vaalea keltamarmorillinen pinta hohti auringonsäteitä pitkin koko talon kylkeä. Hiirinainen pörhensi hiuksiaan nostettuaan kypärän päästään. Nainen astui sisälle lapsuuden kotitaloonsa ja asetteli tavaroita omille paikoilleen. Sisustus oli hieman vanhanaikainen, mutta ylellinen.
”Heeeeeeeiiiiii! Olen kotona!” Zara tervehti kotita lon väkeä.
”Zara?” miesääni kysyi keittiön puolelta. Eteisestä astuttuna oli suuri olohuone vasemmalla puolella. Portaikko lähti koristeellisesta aulasta suoraan pääovesta katsottuna. Koko talon lattiapintaa koristi ylellinen kiiltävä pintainen marmorilattia.
”Hei! Missä äiti?” Zara kysyi astellen keittiön puolelle, joka aukeni suoraan olohuoneen takaa.
”Työhuoneessaan. Kaupungin johtaminen vaatii taas aikaansa!” hiirimies totesi. Tumman ruskeansuklaan värinen hiirimies nautti iltapäiväkahveistaan talon palvelusväen hoitaessa siivoukset. Mieshiiri korjasi silmälaseja kuonollaan ja nosti katseensa tyttäreensä.
”Etkö voisi edes harkita?” mieshiiri kysyi, kun Zara laski työkassinsa pitkän ruokaryhmän tuolille.
”Harkita mitä?” Zara kohautti harteitaan.
”Alan vaihtoa?”
”Isä… rakastan työtäni ja haluni auttaa kansaani edes näin, saa minut voimaan paremmin. Eikö se ole tärkeintä, että minulla on hyvä olla?”
”Tietysti haluan, että olet onnellinen! Mutta olisin odottanut, että virkatehtävät vetäisivät sinua puoleesi!” mieshiiri kohautti harteitaan.
”Ai niin, kuin äitiä ja sinua? Olette vetäytyneitä tehtävienne vuoksi! Yhteisömme tuntee teidät, mutta ette silti juurikaan tapaa ketään talon ulkopuolelta. Haluan sosiaalisen työn itselleni… ja elämän!” Zara otti yhdeltä hiirinaiselta vastaan juomalasin.
”Zara!”
”Teen sitä mitä rakastan! Ja saan olla seuraavat 10 viikkoa henkilökohtaisena hoitajana, joten minun ei tarvitse olla edes sairaalalla!” Zara selitti.
”Kenelle?” mieshiiri kysyi.
”En voi kertoa sitä… salassapitovelvollisuus!”
”No voitko kertoa edes missä?” mieshiiri vilkaisi tytärtään.
”Van Glowenien sukutilalla…” Zara totesi huikaten juomastaan. Mieshiiri keskeytti pöydän ääressä omat hommansa ja tuijotti vain eteensä. Zara vilkaisi hiirimiestä kysyvästi.
”Isä? Kaikki hyvin?”
”Lopetat työt siellä välittömästi!”
”Mitä? Miksi?” Zara ihmetteli.
”Koska sanon niin!” mieshiiri totesi ja nousi seisomaan.
”En voi hylätä velvollisuuttani hoitajana! Rikkoisin Marsin määräämää hoitajalakia!”
”Äitisi ja minä tuemme selustasi! Mutta siihen tilalle et enää jalallasi astu!”
”Mitä? Isä! Et voi määrätä tuollaista! En voi jatkuvasti olla teidän suojeltavanne,” Zara yritti panikoiden selittää tilannetta isälleen ja pinkoa tämän perään.
”ZAREILLA!” hiirimies käytti naisen protokollaista nimeä ja sai naishiiren pysähtymään.
”Sinä teet… niin kuin käsketään! Vai uhmaatko minua?”
”… En haluaisi, mutta… Uhmaan sinua! Autan tämän kaverin pystyyn, vaikka seisoisit muurina edessäni! Sen jälkeen voin luvata olla menemättä sille tilalle enää koskaan!” Zara totesi vakavana. Hiirimies mietti selkeästi tovin ellei kaksi päätöstään.
”Tämä keikka… ei enempää. Tehtäväsi ovat jatkossa sairaalalla ja minä varmistan asian siten, että se toteutuu!” mies osoitti sormellaan hiirinaista. Zara huokaisi syvään haroen hiuksiaan. Hän ei voinut ymmärtää isänsä ehdotonta käyttäytymistä, mutta tiesi sisimmissään ettei isä voinut häneltä kaikkea kieltääkään. Kunnanjohtajien tyttärenä Zaran tehtävät eivät olleet helpoimmasta päästä ja hiirinainen teki kaikkensa pitääkseen tiedon mahdollisimman salaisena. Edes hänen työyhteisönsä ei tiennyt, että nainen ei koskaan joutuisi pulaan vanhempiensa avustuksella. Zara oli perheensä ainoa lapsi ja vanhemmat tekivät kaikkensa taatakseen naiselle parhaimman mahdollisen elämän sen aikaisessa Marsissa. Tosin ajoittain Zarasta tuntui, että vanhemmat halusivat taata tälle liiankin hyvän elämän. Se piti sisällään salailua ja ylellisyyttä. Kieltoja ja ehtoja joka suuntaan, antamatta naiselle mahdollisuutta toteuttaa itseään. Sairaanhoitajuus oli ainoa mihin nainen oli saanut itsensä kouluttaa ja johon oli saanut vanhempiensa siunauksen. Koulutuksen saamiseksi liittyi nähtävästi tiettyjä ehtoja, joita aina pompsahteli kuin sieniä sateella naiselle ilmi. Zara nappasi kassinsa mukaansa ja suuntasi yläkertaa kohden.

Hemi oli kokemassa puolestaan nöyryyttävintä hetkeään talolla. Kyllä hän sen itselleen myönsi, että piti Zarasta. Mutta seitsemännen asteen flirttikoulu marsilaismiesten toimesta, jotka eivät osanneet kuin suututtaa naisiaan ei saanut Hemiä järin suuresti innostumaan. Mieshiiret olivat siirtäneet tuokionsa ulkosalle, sillä suuri eleiset liikkeet ja selitykset vaativat tarpeeksi tilaa. Minni oli lepytellyt Turbon, joka oli möläytyksensä vuoksi joutunut jokaisen hampaisiin. Kullanruskean hiirimiehen selitettyä keittiössä aiemmin möläytystään, oli Minni oikeasti ymmärtänyt miehen pointin. Pienen kiusan ja kantapään oppimisen kannalta Minni ei ollut kertonut miehelle heti, että oli ymmärtänyt tämän pointin ja huolen hiirinaisen painosta.
”LOPETA!” Hemi yritti jarruttaa yhdellä kädellään vauhtia, jota Marcus työnsi hänen pyörätuoliinsa. Hiirimiehet olivat joutuneet ulos, sillä heidän metelöimiseltään ei pieni Olivia olisi pystynyt nukkumaan myöhäisempiä päiväuniaan. Olivia oli kuitenkin niin pieni, että vaati päivässä paritkin pysähtymiset. Aiemmat päiväunet aamulla olivat vajaan tunnin mittaiset ja pidemmät unet tyttöhiiri otti lounaan jälkeen.
”Älähän nyt ystäväiseni! Tämä on pientä vielä siihen nähden…”
”Mitä joudun… anteeksi pakotettuna kokemaan! Kas kun en epäile!” Hemi kohautti tympeänä kulmaansa Marcukselle ja iski tämän kauemmaksi kasvoistaan.
”Ihan kuin meidän roolimme olisi vaihtunut?” Marcus puristi kädet eteensä.
”Hemiä ottaa vain pannuun ettei voi liikkua mihinkään!”
”Ei… ei tämä sitä ole!” Marcus vilkaisi Galia vieressään ja sai ruskeaturkkisen hiirimiehen kohottamaan kulmaansa.
”Ai ei?”
”Ei!” Marcus pudisteli päätään ja sai Hemin katsomaan toisaalle.
”Hemi on sanailussa jäänyt pahemman kerran alakynteen, joten hän ei anna enää vastaan… hänhän oli nimittäin meistä se, joka ärsytti muita tahallaan! Mutta miksi?”
”Kasvoin aikuiseksi!”
”Vajaassa kuukaudessa? Älä viitsi!” Gal naureskeli ja sai Hemin yrittää potkaisemaan tätä terveellä jalallaan.
”Uuuu tulinen!” Gal ulahti naureskellen.
”Ja komeampi kuin sinä!” Hemi virnuili haroen irokeesiaan hiukan pystympään. Marcus nosti katseensa terassin kautta ulos tuleviin marsilaisiin.
”Hienoa… Thremeskin saanut osan vaatteistaan päällensä!” Hemi naureskeli.
”Liian kuuma t-paidalle!” Turbo kohautti hartioitaan, kun oli jättänyt t-paidan sekä nahkaliivinsä sisälle. Samalla Minni, Jaca ja Santtu vilkuilivat ikkunasta miesten touhuja.
”Pitäisikö heitä toppuutella?” Santtu kysyi varoen.
”Se olisi turhaa!” Jaca pudisteli päätään.
”Ja ennen kaikkea raskasta meidän päillemme!” Minni naurahti ja poistui ikkunan luota.
”Eli annamme heidän kärsiä toistensa seurasta?” Santtu kysyi seuraten hiirinaista.
”Eli sopiva syy olla puuttumatta!” Jaca naureskeli.
”No niin klopit! Antakaahan kun mestari näyttää!” Rontti asteli nuorukaisten ohitse työntäen heitä edestään.
”Mitä sinä tiedät rakkaudesta?” Marcus kysyi ja sai enonsa kylmäävän mulkaisun.
”Anteeksi?”
”Tai ylipäätänsä flirttailusta?” Gal kohautti kulmaansa.
”Mää olen flirttaillut ja tavannut enemmän naisia, kuin te klopit olette koko elämän aikananne nähneet yhteensä! Ja äitejä ei lasketa!” hiirimies rusautti rystysensä.
”Auts! Vanhus pistää kovilla!” Hemi naurahti tuolissaan.
”Ensinnäkin… en ole vanha! Olen hyvin kypsynyt! Ja toiseksi… sinuna olisin hiljaa ellei Zara ala karttamaan sinua oman munaamisesi takia!”
”Sitä karttamista hän ei tekisi… tai sen!” Hemi virnuili iskien silmäänsä. Rontti mulkoili nuorukaista hetken ja irvisti pienesti tämän jälkeen.
”Sun mielikuvitus on niin likainen, ettei se lähde puhtaaksi edes Marsin väkitahnalla!” Rontti totesi saaden Hemin nauramaan.

”Mutta kuuntele!”
”Olet liian hidas toiminnassasi vanhus!” Hemi tokaisi ja sai Rontin nappaamaan tämän kasvot sormiensa väliin.
”En ole vanha!”
”Ai! Ikäloppu sitten!” Hemi virnuili ja tunsi miten Rontti puristi kovemmin otettaan.
”Kannattaa Hemi kenties kuunnella Ronttia! Häneltä olemme saaneet nämä taivaalliset lahjat!” Vinski ylpeili omassa olemuksessaan. Rontti vapautti otteensa Hemin kasvoista.
”Ai ihmekös, kun osaatte vain suututtaa naisenne!” Hemi naurahti saaden myös Marcuksen ja Galin repeämään nauruun.
”Syyllinen lähempänä kuin luulimmekaan!” Gal virnuili.
”Huonompi homma, että satun olemaan sukua tälle syylliselle!” Marcus osoitti kädellään hiirimiestä.
”Osanotot ystäväni!” Gal painoi kämmenensä vaaleanharmaan hiirimiehen olalle.
”Jotkut asiat ovat siis periytyviä!” Hemi vastasi nojaten toiseen käteensä.
”Kuten?” Moto kysyi istuen kesäkalusteen tuolille, joita hiiret olivat löytäneet.
”Huonot flirttitaidot! Rontti on ikäloppu flirtatakseen kenenkään kanssa… opetti teille tavat vain, joilla saa naiset suuttumaan… ja Marcus flirttaa kaikelle liikkuvalle, joka ei ole kaksilahkeinen!” Hemi osoitti miehiä vuorollaan.
”Alatko lämmetä?” Marcus kysyi, kun Hemistä oli havaittavissa hieman muutosta omaan olemukseensa.
”Todellakin!” Hemi pyöräytti olkiaan ja tunsi vihlaisun oikeassa olkavarressaan.
”Ihan iisisti ystävä!” Moto rauhoitteli.
”Turbo ja Vinski on ollut hyväntovin hiljaa!” Gal vilkaisi kaksikkoa.
”Mietin tätä Rontin opettamista flirttailusta!” Turbo kohautti kulmaansa.
”He-heiiii! Epäiletkö mentoriamme?” Vinski älähti.
”En kysynyt ikinä Rontilta neuvoa Minniä iskiessäni!” Turbo osoitti ruskeaturkkista hiirimiestä.
”Et varmasti… Törmäämällä Minniin konkreettisesti aukaisi se uuden sivun rakkaustarinassanne!” Vinski muistutteli hiirimiestä siitä miten oli hiirinaisen kanssa tavannut.  
”Ja enolta romanttisten neuvojen kysyminen olisi voinut koitua suhteenne kohtaloksi!” Moto komppasi kullanruskeaa hiirimiestä.
”Miten voi törmätä toiseen konkreettisesti?” Gal kohautti kulmaansa.
”En aio kertoa sitä teille!” Turbo puristi kädet eteensä.
”Kerroooo nyyyyyyt…” Hemi aneli.
”Jea ennen, kuin Rontti aloittaa polttavan kuumat lantioliikkeensä esittelyn osana naisten flirttailua,” Marcus naureskeli ja väisti samalla Rontin huitaisua. Turbo huokaisi turhautuneena ja vilkaisi talolle päin.
”Ette sitten sano Minnille sanaakaan tästä!” Turbo osoitti hiirimiehiä.
”Vannomme kautta Hemin irokeesin!” Gal naurahti.
”Eli mikä ei ole kovin luotettava!” Moto vilkaisi ruskeaturkkista hiirimiestä. Muut naureskelivat tilanteelle ja sai Turbon haromaan nopeasti hiuksiaan. Turbo palasi aikaan melkein 14-vuoden takaiseen Marsiin…
Kuuma kesähelle oli laskeutunut Marsin ylle. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja sai jokaisen otsalle kerääntymään pieniä hikipisaroita. Vapaustaistelijoiden alus laskeutui pienen kuivuneen järven pohjalle. Rontti hyppäsi aluksesta ensimmäisenä pois ja nosti kädet lanteilleen. Tuima katse porautui nuorisoon, joka järvenrannalla olevien mökkien edustalla jo hääri omia juttujaan. Hiiriuros pudisteli päätään kieltävästi. Tätä varten hän oli perustanut Vapaustaistelijat, jottei hänen olisi tarvinnut katsella armeijan touhuja. Mutta Hallituksen perustelut siitä tai suoranainen pakottaminen, että nuoret harjoittelisivat tovin yhdessä taistelutaitojaan sai jollain lailla Rontin pään käännetyksi. Rontti kuitenkin kannusti yhteisöllisyyteen ja yhdessä toimimiseen sotilastaustasta, tittelistä tai mistään muusta muokkaavasta tekijästä huolimatta.
”Noniin klopit! Tervetuloa Kalleiumin järven leirintäalueelle!” Rontti huudahti ja asteli aluksesta kauemmaksi, kun nuoret alle 19-vuotiaat vapaustaistelijat astuivat aluksesta ulos. Turbo paransi laukkuaan olalla ja katsoi horisontissa näkyviä nuoria sotilaita.
”Onko nuo armeijalaisia?” yksi Turbon ystävistä puuskahti nuorukaisen vierestä. Hän oli melkein musta väritykseltään, sinisillä hiuksillaan joista osa oli nostettu pienelle ponnarille. Hän oli Tom.
”On! Ja vaikka he sanoisivat mitä, tämä on Hallituksen määräys olla yhdessä muutama kuukausi!” Rontti totesi ja ohjasi nuorisoa lähemmäksi leirialueella olevia mökkejä.
”Luulin, että emme kuuntele Hallitusta!” Tom kuiskasi Turbolle ja toiselle nuorukaiselle. Tämä oli vaalean beige väriltään, hieman pelokas ja nörttimäinen luonteeltaan, mutta Rontti arvosti nuoren miehen taitoja tekniikassa. Hän oli Carlos. Armeijan nuoriso viihtyivät keskenään. Osa nojaili mökin etuterassilla olevaan kaiteeseen ja sai ainakin mustahiuksisen hiiritytön nostamaan katseensa tulijoihin. Tyttö nielaisi kevyesti melkein pakokauhun ottaessa vallan hänestä, tunnistaessaan sukulaisensa ryhmän edustajana. Ronttikin mulkaisi tuimasti tyttöä, mutta virnistä lopulta tälle. Hän tiesi siskontyttönsä tempusta ja oli luvannut sisarelleen, että katsoisi nuorukaisen perään. Rontti ei tiennyt mitä Meriluodossa oli äidin ja tyttären välillä tapahtunut, mutta halusi olla tytön tukena mahdollisimman paljon. Tyttöhiiren silmiin pisti heti komea kullanruskea hiirinuorukainen, joka seurasi tytön enoa. Mustan hiussuortuvansa tyttö sipaisi korvansa taakse punastellen. Hän ei ollut varma oliko poika nähnyt tätä, mutta tytön silmiin poika oli heti iskenyt.  
”Vapaustaistelijoiden tollot!” beigen harmaa majuri murahti kädet puuskassa nuorison takaa. Hiirityttö pyöräytti silmiään pilaten hänen hetkensä ja asteli hiirimiehen ohitse mökin sisälle. Hiirimies vilkaisi tytön perään nopeasti ja hieroi kuonoaan. Rontti tervehti vanhemman kenraalin ja vilkaisi majuria ilkikurinen hymy kasvoillaan.
”Vanhoja tuttuja?” nuori Tom kysyi puristaen kätensä eteensä torjuvasti.
”Karpaasi on harmiton läskipää! Antaa olla omassa murjotuskuplassaan!” Rontti naureskeli ja lähti osoittamaan nuorisolleen nukkumapaikkoja. Lattialankut narahtelivat jokaisen askelten alla.
”Kauan nämä ovat olleet tyhjillään?” Carlos nyrpisti kuonoansa ja korjasi kasvoillaan olevia laseja, kun jokaista pintaa koristi kevyt pölykerros ja isojen kolmipäähämähäkkien verkot.

”Mitä pelkääkö pikku Carlos hämähäkkejä?” Tom irvaili.
”EN! Varsinkaan… sellaisia… joilla on isot siivet… ja paholaisen risti peräpäässään… saati kolmea päätä!” nuorukainen nieleskeli vilkuillen ympärilleen.
”Saatte ensimmäisenä siivota täällä! Pedatkaa punkkanne ja nähdään päivällisen äärellä!” Rontti ohjeisti ja poistui nopeasti mökistä mennäkseen ohjeistamaan seuraavaa mökkiporukkaa. Vapaustaistelijoita ei tuohon aikaan ollut kovinkaan monta. Pääosin kokeneita sotilaita oli noin 15 miestä, mutta Rontin rinnastettuaan nuoria joukkoihinsa oli määrä kasvanut pelkillä nuorilla 30 alokkaaseen. Turbo, joka oli koko ikänsä asunut tukikohdalla, piti hiirimiehiä ja -naisia perheenään. Tom oli ollut kanssa vasta 6-vuotias joutuessaan Vapaustaistelijoihin isänsä kanssa. Carlos oli muutamaa kuukautta aikaisemmin muuttanut äitinsä kanssa tukikohdalle, naishiiren aloittaessa Vapaustaistelijoiden sairaanhoitajana. Nuoriso katseli ympärilleen. Huoneessa ei ollut muuta kuin kymmenisen kappaletta kerrossänkyjä. Turbo heitti oman kassinsa yhden sängyn päälle, josta pöllähti isompikin pölykerros suoraan nuorukaisen kasvoille. Hiirinuorukainen yski voimakkaasti ja löyhytteli kädellä ilmaa.
”Okeiii… työjärjestystä. Osa saa ottaa patjat tampatakseen ja osa voisi pyyhkiä mökin jollain asteisilla siivousvälineillä!” Turbo ehdotti ja vilkuili toisia vapaustaistelijoita, jotka vilkuilivat aivan toisaalle kuin kullanruskeaa hiirinuorukaista.
”En tee tätä yksin! Joten päätöksiä!” Turbo murahti.
”Selvä… voin myös määrätä teille tehtävänne!” Turbo tokaisi saamatta vieläkään vastauksia.
”Tasajako tästä… te otatte mun kanssa patjat, loput vetää mökin puhtaaksi!” Turbo ohjeisti ja teki ristillisesti tasajaon. Nuorukaiset mutisivat omiaan, mutta ottivat nuorelta hiiriuroolta ohjeistusta vastaan. Rontti oli nähnyt nuoressa kullanruskeassa hiiripojassa potentiaalia johtamaan mahdollisesti omia joukkojaan aikanaan.

Turbo kasasi neljän muun nuorukaisen kanssa patjoja ulos mökistä. Turbo pyyhki otsaansa ja mietti ratkaisua miten patjat saisi kaikkein helpoiten tampattua. Carlos oli Turbon mukana kantelemassa patjoja mökistä.
”Mitä mietit?” Carlos kysyi varovaisesti.
”Yritän pohtia millä saisimme nämä puhtaiksi, ilman että tahriintuisivat punaiseen hiekkaan pölynsijasta!” Turbo heilautti kättään. Järven laitamilla hädin tuskin oli edes puita mitä vasten patjoja olisi voinut pistää nojaamaan.
”Onko näistä hyötyä?” Rontti kysyi nostaen kädessään olevalla mattopiiskalla Turbon leukaa. Turbo huitaisi leveä lapaisen piiskan kauemmaksi kasvoiltaan, mutta ruskeaturkkinen hiirimies jatkoi tämän härkkimistä. Turbo nappasi mattopiiskan käteensä ja kurtisti kulmiansa.
”Tämä on rikki!”
”No anteeksi herra täydellisyys! Parempaa ei tähän hätään ole…” Rontti tokaisi ojentaen toisen piiskan Carlosille. Piiskan langat olivat puoliksi katkenneet ja niitä oli poikkaistu käsin.
”Saa siis kelvata. Täytyy varoa, ettei nämä katkenneet ulokkeet revi patjoja rikki!” Turbo totesi.
”Hei… aluksessa on vanhoja häntätennismailoja! Voisiko niitä hyödyntää tamppaamiseen?” Carlos kysyi yhtäkkiä. Rontti vilkaisi Turboa ja odotti päätöstä tältä.
”No emme tulleet tänne pelaamaan! Käyn hakemassa!” Turbo naurahti ja juoksi aluksen luokse heittäen rikkinäisen mattopiiskan maahan. Rontti heilautti käsiään ja poistui omiin hommiinsa. Turbo oli penkonut aluksen lattiasta kattoon, mutta ei löytänyt mailoja joista Carlos oli maininnut. Nuorukaiset vaihtoivatkin ajatuksiaan radiopuhelinten välityksellä. Carlos oli ohjannut Turbon aluksen ulkopuolella olevaan perätilaan, joka huokui erinäistä rojua.
”Mitä Ronttikin tekee tällä kaikella?” nuorukainen tuhahti ja etsi mailoja käsiinsä. Löydettyään etsimänsä nuorukainen pyöräytti mailoja kädessään tarkastaakseen nopeasti niiden kunnon. Turbo tutki mailoja niin intensiivisesti ettei huomannut nuorta hiirityttöä kävelevän aluksen kulman takaa. Mailat kolisivat maahan ja törmäyksen voimasta sai tyttöhiiren kädessä olleen limun pitkin hänen ja osittain Turbon rinnuksia.
”O-olen niin pahoillani!” Turbo empi. Hiirityttö haroi hiuksensa olkansa ylitse.
”Mikä sua vaivaa?!” tyttö murahti vihaisena.
”Vannon… se oli ihan puhdas vahinko!”
”Katso mitä teit ääliö!” tyttö pyyhki kuontaloaan.
”Saanko auttaa jotenkin?” Turbo yritti avustaa, mutta hiirityttö otti hänestä askeleen jos toisenkin kauemmaksi.
”Älä! Olet tehnyt jo ihan riittämiin!” musta hiuksinen tyttöhiiri puri hammastaan ja mulkaisi happamasti Turboa.
”Tee palvelus muille! Katso eteesi!” tyttö tokaisi ja tönäisi olkapäällään Turbon edestään. Turbo huokaisi kevyesti, kun tytön vaalean oranssien silmien tuima katse porautui johonkin syvälle Turbon sisimpään. Turbo keräsi mailat käteensä ja vilkaisi nopeasti olkansa ylitse hiirityttöä, jokin tunne heräsi tytön katseessa palamaan hiirinuorukaisen rintaan…

Turbo päätti nopean muistelunsa ensikosketuksestaan Minnin kanssa. Turbo haroi uudemman kerran hiuksiaan.
”Siis sää olit jo teini-iässä komenteleva tyranni?” Marcus vitsaili.
”Miten niin tyranni?” Turbo levitteli käsiään.
”Kotipiika olisi parempi!” Hemi naurahti ja sai ystävänsä naureskelemaan.
”Ihme, että Minni lankesikin häneen!” Gal jatkoi saaden Turbon puhaltelemaan ilmaa.
”Miten? Siis miten… Minni edes hairahti sinuun?” Hemi pyyhki silmäkulmiaan kysellen saaden Turbon naurahtamaan.
”Tom ja Carlos auttoivat minua… he piirittivät Minnin erilaisiin puliin, joista sain ”pelastaa” hänet näiden sankareiden toimesta! Lopulta Minnillä meni meihin kaikkiin kolmeen hermot ja antoi meidän kuulla vuosisadan kunniamme,” Turbo selitti.
”Johtolangat syyllisiin olikin kenties lyhyet?” Moto kohautti kulmaansa.
”Ei vaatinut Minniltä paljoa päättelykykyä…” Turbo kohautti harteitaan.
”Mutta edelleen… Miten?” Hemi kysyi.
”Kaikesta huolimatta, vaikka Minnin suhde muhun taisi enemmän olla vihan ja inhon yhteisvaikutus… niin kaikkien yllätykseksi tunteet alkoivat viedä kumpaakin mukanaan. Vaikka Minniä ärsytti suunnattomasti meidän toimintamme, hakeutui hän silti jostain pirullisesta syystä aina seuraamme… Pääsimme tutustumaan erilaisten kurssien kautta toisiimme… huomasimme, että kiinnostuimme samoista asioista ja sitten se olikin menoa sen jälkeen, kun olin pyytänyt häntä päätös tansseihin kanssani!” Turbo selitti.
”Mutta jos Carlos ja Tom auttoivat sinua niin… missä nämä kaksi sankaria silloin olivat?” Marcus osoitteli vuorollaan Vinskiä ja Motoa.
”Vinskin värväsin kadulta mukaan viisi vuotta myöhemmin. Samaisena vuonna saimme komennuksen itäiseen tukikohtaan, josta saimme Moton mukaamme!” Turbo selitti nopeasti.
”Tämä sankari oli värväytynyt komentajaksi jo 18-vuotiaana!” Vinski heilautti kättään Turbon suuntaan.
”Onko yllätys?” Hemi kohautti kulmaansa.
”Niin… ei kotipiiasta ole pitkä matka komentajaksi!” Gal naurahti ja saaden Marcuksenkin tyrskähtämään siirtäen aiheen taas Turboon.
”Mutta lyhyestä virsi kaunis, vaikka ystävyytemme on ollut niin sanotusti lyhyt kestoista… niin meillä synkkasi turhankin hyvin ja nyt olemme läheisempiä kuin koskaan!” Moto nojasi toiseen käteensä puhuen ystävyydestään Turboon ja Vinskiin.
”Sää oot nopee liikkeissäsi!” Marcus vilkaisi Turboa, joka vain hymyili miehelle.
”Hei nopeet liikkeet on näyttäviä!” Turbo vinkkasi silmäänsä.
”Mutta tähän suhdesoppaan palataksemme…” Gal keskeytti hiirimiehet naureskellen.
”Kumpi myönsi tunteensa ensimmäisenä?” Gal kysyi virne kasvoillaan.
”Minni… oliko se jotenkin uutinen? Itse hyvä, kun tiesin nimeni Minnin rinnalla… saati että pystyin tulkitsemaan tunteeni ihastumisen kautta myöhemmin rakastumiseen!” Turbo kohautti naureskellen hartioitaan.
”Osaatko tulkita tunteitasi paremmin nykyisin?” Hemi kohautti kulmaansa.
”Minnin mukaan ajoittain… halut ovat kuulemma suuremmat, kuin tunteiden tulkitsemiset!” Turbo tokaisi ja sai kaikki miehet rävähtämään nauruun.
”Minkäs tekee? Minni ihan itse omalla toiminnallaan aiheuttaa tällaiset sivuaskeleet!” Turbo naureskeli.
”Turbosta ei ole siis hyötyä tässä flirttikoulussa!” Vinski osoitti hiirimiestä.
”Kehtaatkin! Se oli edelleen Minnin mielipide!” Turbo haukkasi henkeään ja painoi sormen päänsä rintaansa vasten.
”Turbon pitäisi pitää ennemmin kiimakoulu!” Hemi naureskeli ilkikurisena.
”Mukana!” Marcus nosti kätensä ja vilkaisi kullanruskeaa hiirimiestä.
”Yllätys!” Gal tuhahti vinoillen.
”Sitä paitsi Turbohan on mitä loistavinta treffiseuraa!” Marcus tokaisi ja veti hiirimiehen lanteistaan itseään vasten.
”Uuuu rohkeat otteet muru!” Turbo leperteli ja sai kaksikon nauramaan.
”Mää voin näyttää sulle muitakin otteita!” Marcus vinkkasi silmäänsä hiirimiehelle.
”Ilmeneekö siinä muutakin paljasta pintaa?”
”Kaikkea sinulle muru…” Marcus ja Turbo jatkoivat.
”Nuo kaksi ovat edelleen humalassa!” Moto kohautti kulmaansa.
”Ja vahvassa sellaisessa…” Gal vilkaisi Motoa, joka hörähti pienesti.
”Humala jäi aamuiseen!” Turbo heilautti kättään.
”Mutta mitä tulee Turbon treffailuun… Niin treffailu on eri asia kuin flirttailu… puhumattakaan kiimasta… mikäli meidän komentajamme yli päätänsä erottaa ne toisistaan!” Gal pudisteli päätään.
”Joo on… mutta treffejä ennen pitääkin flirttailla… flirttailussa pitää olla osana pikku tuhmuutta, joka johtaa treffeihin ja sitä kautta muuhunkin kaikkeen pikku mukavaan!” Turbo osoitti Galia sormellaan edelleen Marcuksen kaulassa roikkuen.
”Joo pitää saada nainen hemmoteltua ja leperreltyä lähtemään edes tällaisten kollien kanssa johonkin… jos sen teet oikein, puhut sulavasti, niin palkinto on kanssa sen mukainen!” Marcus keinutteli lanteitaan Turbo otteessaan.
”Varsinaiset kollit! Vai muistellaanko ketkä ovat viime päivinä suututelleet omia kumppaneitaan vuorotellen?” Moto vilkaisi kaksikkoa ja sai heidät hetkeksi vakavoitumaan.
”Joo ja sillä aikaa, kun nämä kaksi sankaria flirttailevat toisilleen ja suututtelevat kumppaneitaan… niin sut pitää saada isku kuntoon!” Rontti tuuppasi kaksikon jälleen edestään astuessaan Hemin eteen.
”Jea ja ketkä olisivat parempia avustajia kuin me!” Vinski lyöttäytyi Rontin kylkeen kiinni.
”Opastajat voisivat olla parempi vaihtoehto,” Rontti osoitti Vinskiä, joka nyökkäili hyväksyvästi tälle.
”Meillä on sentään toisemme!” Marcus napsautti sormiaan kaksikon takaa!

Gal huokaisi ja istui Moton kanssa ulkoiluryhmälle. Kaksikko vilkaisi toisiaan.
”Tämä ei päätyi kuin katastrofiin!” Hemi pudisteli päätään.
”Suuta soukemmalle! Tämän jälkeen sää olet niin vahvoilla Zaran kanssa, ettei hän voi muuta ajatellakaan kuin sinua!” Rontti iski miestä päähän.
”Toistaiseksi te ette ole mitään muuta, kuin pyöritellyt peukaloitanne… nuo kaksi vaihtavat suhdestatustaan ja suuntautumistaan hetkenä minä hyvänsä… lisäksi tämän jälkeen… Zara kiertää meidät kaukaa!” Hemi luetteli.
”Meidät? Sinähän hänestä olet kiinnostunut!” Vinski heilautti kättään.
”Ei auta asiaa!” Hemi mutisi.
”Kuuntele! Nainen on kuin herkkä kukka… sitä pitää kohdella sen mukaisesti! Puristat liian kovaa ja turpaan tulee!” Rontti selitti intohimoisesti.
”Meillä jos ei huomioida puristelua säännöllisesti niin noottia tulee silti!” Marcus vilkaisi Turboa.
”Sama… rassaan kuulemma pyörääni enemmän, kuin häntä!” Turbo totesi ja sai Marcuksen jälleen nauramaan.
”Hei pliiiiiiis… sää puhut mun siskostani!” Marcus nauroi äänekkäästi.
”Sää puhut mun siskon puristelusta!” Hemi tokaisi vaaleanharmaalle hiirimiehelle.
”Niin eli tekee mitä vain niin aina saa sanomista!” Marcus vapautti Turbon viimein otteestaan.
”Te ette nyt ymmärrä periaatetta!” Rontti huitoi kaksikkoa kohden.
”Miten niin? Totta joka sana!” Hemi kyseenalaisti.
”Äsken nostit metelin siskosi puristelusta!” Turbo osoitti vuorostaan Hemiä.
”PLIIIIIS!” Hemi marisi.
”Voin demonstroida konkreettisesti!” Marcus vinkkasi silmäänsä.
”Ei tarvitse… pitäkää lääppimisenne vain neljän seinän sisällä!” Hemi pudisteli päätään.
”Ei naiset kaipaa mitään pään silittelyä. Naiset kaipaavat lihasta ja kuumia muotoja! Ja miehiä, jotka pelastavat heidät pulasta! Eli lääppimistä ei pidetä neljän seinän sisällä,” Vinski pullisteli.
”Niin, kuin sekään olisi koskaan toiminut!” Moto hieroi kasvojansa saaden Vinskin murahtamaan ja Hemin naurahtamaan.
”Eli gigolo elkeetkään eivät toimi!” Hemi hyrähteli.
”Ei… kyllä sillä huomion saa!” Vinski puolustautui.
”Huomio ei riitä Vinsentti… Zara pitää saada kaatumaan Hemin syliin!” Rontti tokaisi.
”Sitä tässä yritetään! Mutta Hemin pullistelut jäävät hänen epävarmuutensa alle!”
”Kuka sanoi, että olen epävarma?”
”Sen näkee sinusta kilometrien päähän!” Gal kohautti kulmaansa.
”Huomioiden sen, että olet kuitenkin korviasi myöden ihastunut!” Marcus komppasi.
”Minä ja suuri suuni!” Hemi tuskasteli, kun mietti mitä oli mennyt näyttämään ja myöntämään.
”Yritä selvitä Hemi!” Moto rohkaisi norsunluunvalkoista hiirimiestä.
”Kiitti… mutta, jos edes ladosta tippuminen ei tapa minua niin tuskin tämäkään, vaikka ei tämä mieltä ylennäkään!”
”Älä ole tuommoinen!” Gal murahti.
”Mitä? Halusitko sittenkin, että olen luonanne pidempään?” Hemi vinoili ja sai mieshiiren pyöräyttämään silmiään.
”Olisi menettämisesi hiukan tuntunut!” Gal iski hiirimiestä päähän avokämmenellään. Hemi naureskeli makeasti saadessaan ärsyttää ystäviään takaisin.

”Ja jos nainen ei kuuntele! Niin hänet pitää laittaa kuuntelemaan!” Marcus nosti sormensa.
”Ja se tapahtunee miten?” Vinski murahti. Marcus nappasi valkean egoistin kainaloonsa.
”No kuulehan…” Marcus naureskeli ja hieroi kipeän rystyshieronnan Vinskin nuppia vasten.
”AUH!” Vinski iski miehen kauemmaksi itsestään. Valkea hiiri hieroi päätänsä kipeänä suoristellen samalla antennejaan.
”Jos nainen ei kuuntele… hänen huomionsa herpaannutetaan niin, että hän kuuntelee! Vedä hänet ensin lähemmäksi itsesi… jos tämä ei ole mahdollista kokeile muodot varoen!” Marcus demonstroi Turbon kanssa tilannetta. Hiirimies veti kullanruskean miehen eteensä painaen oman paidattoman rintansa Turbon paljasta selkää vasten.
”Luulin, että handlaat itse tämän homman muru,” Turbo naureskeli, kun tunsi Marcuksen kämmenien vaeltavan pitkin omaa paljasta kroppaansa.
”Tarvitsen osuvan daamin tähän… ja sinä kelpaat oikein hyvin,” Marcus vinkkasi silmäänsä ja nosti kämmenensä Turbon rintalihasten päälle.
”Uuuu hellät otteet!”
”Tiedän, että nautit!” Marcus kuiskasi hiirimiehen korvaan.
”Ei sitä noin tehdä… jos nainen haluaa viettelystä tarvitaan ronskimpia otteita!” Vinski iski Marcuksen kauemmaksi veikastaan ja tarrasi hieman kovemmin kullanruskean hiirimiehen rintalihaksesta kiinni.
”Liian hennot otteet?” Marcus murahteli.
”Kissatappelu… ups… siis kollitappelu… olenpa otettu!” Turbo naureskeli hiirimiesten otteille.
”Mitä sanoit Hemi siitä katastrofista?” Moto kysyi.
”Tähän mennessä olen oppinut vain sen, että Turbo nauttii jollain pimeällä tavalla kahden miehen piirityksestä!” Hemi tuhahti peittäen terveellä kädellään kasvojansa.
”Se ei ole saanut hetkeen kunnon kosketusta!” Rontti vilkaisi nuorukaisia.
”Tuo… on totta! Sinun pitäisi opettaa ehkä pikkusiskollesi enemmän sitä miten miestä kosketetaan useammin, kuin kerran kolmeen viikkoon!” Turbo vilkaisi Marcusta.
”Miten se herkän kukan kohtelu?” Hemi kyseenalaisti.
”Se ei taida koskea Turboa!” Gal totesi saaden Hemin nauramaan.
”Tai sen koommin Minniä tai Jacaakaan!” Moto jatkoi.
”Olen mennyttä!” Hemi retkautti päätänsä. Ulkoa kantautuva meteli sai hiirinaiset ja Santun kuuntelemaan hieman tarkemmin miesten juttuja. Sanomattakin oli selvää, että he ottivat kevyesti yhteen ja seuraavassa hetkessä taas naureskelivat toistensa jutuille. Tosin kun kolmikko ei nähnyt etupihan puolelle mitä kaikkea siellä tapahtui, ei voineet naiset myöskään arvostella heidän toimintaansa. Minni luki vanhaa lehteä sohvalla, kun puolestaan Santtu vilkuili ovelle. Jaca viikkasi Olivian levitettyjä vaatteita takaisin siistimpään järjestykseen.
”Minua kiinnostaisi hirveästi mitä jätkät oikein toisilleen opettavat!” Santtu vilkaisi naiskaksikkoa. Minni nosti katsettaan lehdestä ja vilkaisi Jacaa.
”Kieltämättä… varsinkin kun ”opettavat” Hemiä,” Jaca naureskeli.
”Miten olisi Minni?” Santtu uteli virne kasvoillaan.
”Tarvitsen ensin jotain snacksia, että selviämme tästä!” naishiiri naurahti ja kiirehti keittiöön heittäen lehden sohvan nurkkaan käsistään. Santtu vilkaisi nopeasti Jacaa ja kaksikko lähti naisen perään.
”Taasko syöt?” Jaca kysyi, kun olivat hetki sitten nauttineet pienen lounaan.
”En ymmärrä… minun tekee hirveästi mieli makeaa koko ajan. Ja syön makeisia tai jälkiruokia hyvin harvoin,” Minni pohti.
”Outoa…” Santtu pohti.
”No eikö se ole normaalia, että välillä tulee hetkiä kun tekee enemmän jotain mieli?” Jaca kysyi.
”Kenties… mutta ei täällä ole mitään makeaa niin tyydytään sitten Santun tuliaispoppareihin!” Minni naurahti ja kaatoi valmiista pussista olevat popparit kulhoon.
”Vieläkö niitä on?” Santtu naureskeli ja sai hiirinaisen iskemään silmäänsä.
”Popparit esiin ja menoksi!” Jaca naureskeli ja astui ovesta ensimmäisenä.

Hiirimiesten toiminta sai norsunluunvalkean naisen pysähtymään äkisti terassille hämmentyneenä ja katsahtamaan naispuoleisia ystäviään. Minnikin kohautti kulmaansa, kun mieshiiret hipelöivät vuorollaan hänen miestään eritavoin naureskellen samalla omille jutuilleen.
”Tämä onkin pahempaa kuin kuvittelimme!” Minni totesi saaden ainakin Moton ja Galin katsahtamaan terassin puolelle.
”Tietäisittepä vaan!” Moto huokaisi.
”Hemin kouluttaminen meni Turbon hivelöintiin,” Gal hieroi kasvojansa.
”Tämä ei ole Turbon hivelöintiä! Tämä on edelleen oppitunti!” Marcus puolustautui.
”Millä tavalla?” Jaca kysyi kohauttaen kulmaansa vielä enemmän kysyvämmin. Pieni naurahduskin karkasi hiirinaisen suusta. Hän ei tosiaan tiennyt miten olisi reagoinut.
”No arvon daamit ottaneet paikkansa myös… niin kerromme!” Vinski osoitti vapaita terassituoleja. Minni vilkaisi naisia pieni hymy kasvoillaan.
”No mikäs siinä! Harvemmin sitä saa esityksen, jossa omaa miestä hipelöidään!” vaaleanharmaa hiirinainen naureskeli ja istui alas. Turbo tuhahti naurahtaen hiirinaisen kommentille.
”Joo ymmärrämme vähemmälläkin vihjailulla, että hän on miehesi!” Marcus tuhahti.
”Ei minun tarvitse vihjailla mistään mikä on jo minun!” Minni tuhahti naurahtaen ja istui alas.
”Sitä paitsi, etkö sinä sanonut ettei minkäänlaista kosketusta ole hetkeen ollut? Oliko se kolmen viikon välein voi jotain saada?”
”Varsinkaan hellää kosketusta?” Rontti ja Vinski ilmiantoi kullanruskean hiirimiehen puheet. Turbo mulkaisi kaksikkoa murhaavasti, saaden myös Minnin leuan tipahtamaan auki.
”Joku on pulassaaaaaaaaaaaaa…” Hemi raaputti ohimoaan vinoillen. Minni puristi kädet eteensä.
”Mää tapan teidät vie joku päivä paljain käsin!” Turbo murahti kaksikolle, jotka vetäytyivät hiirimiehestä askeleen tai parin.
”Jatkakaa! Haluan palavasti tietää, mitä muuta olen jättänyt tekemättä!” Minni tokaisi kanssa vinoillen.
”Tässä on sitä oppituntia Turbo… miten lepyttää omien möläytysten jälkeen oma nainen. Vai onko nämäkin niitä tilanteita, jossa herkän kukan sijaan pitää nainen vain ottaa?” Hemi kysyi naureskellen.
”Vielä mielenkiintoisempaa!” Jaca naurahti Minnin suuntaan.
”Mites se meni? Nainen pitää vain ottaa?” Santtu kyseenalaisti.
”Tämä meni helpommin, kun te kolme olitte sisällä,” Marcus pudisteli päätään.
”Eli te opetatte Hemille ainoastaan teidän tapanne saada nainen itselleen?” Jaca kysyi.
”No mites se naisen saaminen sitten menee?” Minni kysyi ristien kädet eteensä.
”Pullistelulla ja kuumilla muodoilla?” Santtu kysyi.
”Kuulostaa Vinskin iskuyritykselle!” Minni vilkaisi Santtua, joka nauroi lempeästi.
”Valitettavasti kuvaus osuu myös veljeesi!” Jaca totesi musta hiuksisen naishiiren toiselta puolelta.
”Niin… kyllähän hän omalla pullistelullaan flirttaili Santulle minkä kerkesi, ennen kuin kertoi olevansa parisuhteessa tai isä!” Minni muistutti.
”OLE HILJAA!” Marcus älähti saaden naiset nauramaan.
”Tämä menee jätkät hyvin!” Hemi kommentoi ilkkuen.
”No kertokaa nyt näitä maan kuuluja isku replojanne!” Minni passuutti.
”Miks mun keskittymiskyky katosi juuri, kun he saapuivat paikalle?” Marcus käänsi naisille selkänsä kuiskaten Turbon korvaan.
”Kuulimme tuon!” Jaca tokaisi.
”Annetaan koko show heille… pysyvät hiljaa loppuillan!” Turbo kuiskasi vinkaten lasiensa alta silmäänsä Marcukselle, joka iski nyrkkiä hiirimiehen nyrkkiä vasten. Naiset kohauttivat kulmiansa ja vilkuilivat toisiaan hymyillen.
”Hyvä on! Kun kerran itse toivoitte,” Marcus virnuili ja kääntyi takaisin naisia kohden.

Hemi kohautti kulmaansa ihmeissään.
”Te tosiaan haluatte kaivaa omat hautapaikkanne? No mikäs siinä… onhan täällä lääniä valita loppuiän paikka…” norsunluunvalkea hiirimies kysyi ihmeissään osoitellen aavaa maaseutua.
”Me päästään vähintään sänkyyn saakka hautapaikan sijaan!” Marcus taputti mieshiirtä päähän. Hemi huitaisi mieshiiren käden kauemmaksi itsestään ja korjasi pienesti haroen sormillaan irokeesiaan.
”Sohva olisi osuvampi paikka!” Jaca tuhahti. Marcus vilkaisi Turboa, joka kohautti olkiaan.
”Tuutko viereen?” Marcus virnuili naishiirelle.
”Sohvalle kanssasi?”
”Voin näyttää muutaman taikatempun!” Marcus vinkkasi silmäänsä ja sai hiirinaisen punastelemaan. Jaca peittosi kevyesti kasvonsa kämmenellään.
”Minkä värinen on paloauto?” Minni vinoili.
”Ole hiljaa!”
”Miksi kaikki käskevät minun olevan hiljaa?” Minni naurahti.
”Koska käyttäydyt liian suorasanaisesti!” Turbo totesi ja astui naisen ylle seisten. Hiirimies painoi lantion seutuaan kevyesti naisen rintaa vasten. Kevyesti hiirimies taivutti kädellään naisen kasvoja taivasta kohden nähden itse tämän kasvot.
”Yritätkö flirtata?” Minni kysyi.
”Ei sitä suoraan sanota! Sinut pitää opettaa tavoille!” Turbo siveli peukalollaan naisen kuonoa ja suuta.
”Mmmmm… hyvä yritys. En ole unohtanut mitä totesit jätkille selkäni takana!” Minni virnuili hiirimiehelle. Turbo tuhahti ja siirtyi naisen yltä takaisin Marcuksen viereen.
”En tiennytkään Turbo, että luovutat noin helposti!” Hemi virnuili.
”En luovuttanut!” Turbo puristi kädet eteensä.
”Vaan?” Vinski kysyi hiirimiehen toiselta puolelta.
”Tämä on sitä naisen ottamista!” Marcus kommentoi välissä.
”Mitä?” naiset kysyivät hämillään yhteen ääneen.
”Rontin mukaan naista pitää kohdella kuin kukkaa kämmenellä… mutta kyllä meidän kahden kokemuksemme kertoo enemmän siitä, että nainen pitää vain ottaa!” Marcus selitti.
”Ai? Kas kun en ole tällaista kokemusta saanut vielä!” Jaca osoitti mieshiiriä kädellään vilkaisten samalla Minniä.
”Meinasin juuri sanoa samaa. Prätkäkin saa enemmän huomiota ja rassausta, kuin minä!” vaaleanharmaa hiirinainen vastasi. Moto ja Gal eivät voineet kuin nauraa asialle.
”Sanoinhan, että hän on tuota mieltä!” Turbo tokaisi toiselle vaaleanharmaalle hiirelle.
”Tunnet naisesi sitten hyvin!” Marcus komppasi.
”Mutta asiaan! Naisethan eivät saaneet meitä lopettamaan tätä treffikoulua!” Vinski nosti sormensa.
”Ai nyt tämä treffikoulu?” Gal kysyi hämmentyneenä.
”Niin mihin se flirttikoulu jäi?” Hemi kysyi.
”Ettekö tosiaan tiedä mitä opetatte Hemille?” Santtu kysyi.
”Shhhh söpöliini… Turbo oli sopiva mannekiinimme, kunnes tulitte sekoittamaan pakkaamme!” Vinski suhahti.
”En tiennytkään Turbon omaavan noin feminiinistä puolta!” Minni kommentoi.
”Et tiedä minusta rakas sitten puoliakaan!” Turbo haroi hiuksiaan pullistellen samalla lihaksiaan.
”Uuu kuumat muodot!” Marcus ihasteli.
”Kelpaa vaatimattomallekin!” Turbo puristi hauistaan mieshiiren kuonon edessä. Minni pyöräytti silmiänsä huvittuneena.
”Oletko varma Minni-neiti, että haluat jäädä katsomaan tätä fiaskoa?” Moto vilkaisi Minniä nojaten käteensä.
”Aivan sata varmasti!” Minni naureskeli vilkaisemattakaan Motoa.

Turbo ei oikein tiedä mihin suuntaan olisi itseään kääntänyt. Vuorollaan hän löysi reitensä joko Marcuksen tai Vinskin otteesta. Myös Rontti löi lusikkaa soppaansa kietomalla häntäänsä miehen lanteiden ympärille.
”Ja jos nainen on hirveän vastahakoinen niin sitten, vain…” Marcus selitti.
”Wohouuuu…” Turbo henkäisi, kun Marcus taivutti hiirimiestä otteessaan.
”Tämä on tietysti hieman koomista, koska nainen yleensä on hivenen lyhyempi ja kevyt rakenteisempi!” Marcus naureskeli ja nosti Turbo vasenta jalkaa enemmän itseään vasten taivuttaen samalla miestä maata kohden.
”Väitätkö, että olen painava?” Turbo kysyi.
”Painit omassa höyhensarjassasi!” Marcus kommentoi sai mieshiiret nauramaan.
”Yksi vinkki Hemi… älä mene Marcuksen oppien mukaan ikinä kommentoimaan naisen painoa!” Gal osoitti sormellaan nelikkoa.
”Teidän oppien jälkeen en puhu ikinä enää kenellekään naispuoleiselle yksilölle.”
”Jes tulee hiljaista!” Jaca innostui saaden naiset nauramaan.
”Teitä ei lasketa!” Hemi kommentoi, kunnes Vinski murina sai heidän huomionsa takaisin oppikouluun.
”Ja teet tuon aivan väärin!”
”Mietin vain missä kohtaan minusta tuli teidän mallinukkenne?” Turbo pohti.
”Väärin?” Marcus tuhahti.
”Niin!”
”Älä aliarvioi…” Marcus nosti Turbon takaisin heittämällä kahdelle jalalle. Turbo harppasi muutaman askeleen taakse päin.
”Jos et satu muistamaan meistä kahdesta minä olen parisuhteessa!” Marcus astui vihaisena Vinskin edustalle blokaten Turbon kysymyksen. Vaikka kaksikon välit olivat jonkin verran parantuneet, olivat he hyvin herkästi vielä toistensa kanssa tukkanuottasilla. Kaksikolle olisi tehnyt myös hyvää olla hetki kahden tutustuakseen toisiinsa, mutta he tarvitsisivat äkkiä henkivartioita mukaansa.
”Miten se tähän liittyy?”
”Siten, että flirttailusi ei toistaiseksi ole antanut sinulle mahdollisuutta kokea todellisuutta hiirinaisen kanssa!”
”Miten kehtaat?”
”No niin pojat! Jokohan taas riittäisi ennen, kuin jotakin taas sattuu!” Rontti tuuppasi kaksikon irti toisistaan. Marcus ja Vinski hengittivät ilmaa syvään.
”Turbo tarvitsen sinua vielä!” Marcus vinkkasi sormellaan kullanruskean hiirimiehen suuntaan.
”Mistä ajattelit tällä kertaa puristella?” Turbo puristi kädet eteensä.
”Hmmmmmmm…”
”Älä nyt anna sille vaihtoehtoja!” Hemi torui hiirimiestä.
”Vaihtoehtoja tai ei… tietääpähän vähän varautua!” Turbo vilkaisi kookasta marsilaista.
”Eikö teidän kahden pitänyt aloittaa muutenkin uusi luku elämässänne?” Gal kysyi.
”Mikä luku?” Minni tyrskähti peitoten jo silmiänsä. Miesten toiminta oli kuin suoraan komediateatterista ja eikä edes kokenut kenraalikaan pystynyt pokkaansa järiksi enää pitämään.
”Turbo ja Marcus ajatteli kokeilla toistensa kanssa seurustelua,” Gal nojasi käteensä.
”Mites me?” Jaca heilautti kättään.
”Voitte ajatella sitä kenties omana lomananne!” Hemi vilkaisi naishiiriä.
”Sitä tarvitaan teistä kaikista!” Santtu naurahti.
”Keksin! Pidetään tyttöjen ilta!” Jaca ehdotti.
”Mahtava idea… pyydetään vaikka Zara mukaan!” Minni myöntyi ja vilkaisi sivusilmällään Hemiä. Norsunluunvalkea hiirimies pyöräytti silmiänsä pahaenteisesti.
”Aaaaaaawwww Marcus saamme nukkua vierekkäin, jos naiset ottavat meistä lomaa!” Turbo härnäsi Minniä, jonka ilmeestä näki kuinka hiirinainen lähti samaan leikkiin mukaan. Se oli yksi syy kanssa miksi Turbo rakasti hiirinaista niin palavasti.
”Se oli meidän unelmamme!” Marcus painoi kämmenensä yhteen vasten rintaansa.
”Voi Jaca saamme nukkua vierekkäin!” Minni kommentoi painaen kätensä norsunluunvalkean hiirinaisen olalle. Mustahiuksinen hiirinainen vilkaisi virnuillen miestään, jonka katse kertoi että nainen ei pitkään tuolilla istuisi.
”Ihanaa… ilman, että kukaan potkii sua pois sängystä!”
”Tai liiskaa alleen!”
”Kannattaa Jaca miettiä vähän mitä toivoo… Minni on potkinut mutkin alas sängystä!”
”Vain koska yritit liiskata minut!”
”Älä huoli… Marcus on yrittänyt samaa… tuloksetta!” Jaca vilkaisi Minniä, joka naurahti lempeästi.
”Nuo kaksi vaativat pienen opetuksen! Oletko samaa mieltä kanssani?” Marcus vilkaisi Turboa.
”Kenties liiskaamisesta pitää tehdä vakio!” Turbo naurahti.
”Mitä te selitätte?” Vinski vilkaisi kaksikkoa.
”Älkää tehkö mitään harkitsematonta!” Rontti pudisteli päätään.
”No se on jo myöhäistä!” Turbo totesi.
”Miten te kehtaatte?” Jaca älähti nousten seisomaan.
”Heidän mielestään olemme harkitsematon päätös!” Minni risti kätensä, että jalkansa eteensä.
”Kolmannella?” Marcus kohautti kulmaansa.
”Joo nuku sohvalla! En kaipaa sinua viereeni!” Jaca tuhahti saaden naiset nauramaan. Turbo vilkaisi Marcusta ja osoitti eleillään naisen hellää koskettelua.
”KOLME!” Marcus huusi ja kaksikko lähti juosten naisia kohden. Marcus nappasi nopealla liikkeellä kiljahtavan Jacan olalleen, kun puolestaan Turbo taas heitti Minnin kevyesti käsivarsilleen.
”MITÄ TEETTE? LASKE MINUT ALAS! MARCUS!”
”TURBO! MIKÄ IHME TEIHIN MENI?” naiset huusivat sisältä, kun hiirimies kaksikko suuntasi heidät yläkertaan.
”Jos Olivia ei herää tuohon meteliin niin ihmettelen suuresti!” Gal pudisteli päätään.
”Eihän hän herää teidänkään mekastukseennekaan!” Santtu pyyhki kynsiään paitaansa.
”Totta!” Hemi osoitti naista sormellaan.
”Kai nyt, kun Jaca on itse henkilökohtaisesti tappanut meidät jos herätämme Olivian!” Gal mulkaisi Hemiä.
”Ja silti se pikkulikka ei ole koskaan herännyt! Mieti nyt mitä hänen vanhempansakin tekevät…”
”LOPETA! Nyt haluan tuon mielikuvan pois päästäni!” Gal iski kevyesti nyrkeillään ohimoaan Hemin nauraessa makeasti.
”Palataksemme oppimiseen!” Rontti muistutti.
”Joko voidaan lopettaa tältä päivältä? En jaksa enää yhtään flirttailutapaanne!” Hemi marisi.
”Et voi luovuttaa noin helpolla!” Rontti mutisi.
”Helpolla? Te olette tehneet tästä tuskallisemman taipaleen, kuin mitä kukaan muu ei olisi varttia kauempaa kestänyt!” Hemi totesi saaden puolestaan Rontin nauramaan.
”Totta!”
”Jos minulta kysytään, mitä ette tietenkään tee… niin olisi yksi neuvo!” Santtu nousi seisomaan.
”Ota nainen ja flirttaile naiselle?” Hemi kysyi.
”Ei… kuuntele häntä. Se on paras tapa osoittaa kiinnostuksensa häneen!” Santtu painoi kätensä miehen olalle kävellessään tämän luokse.
”Entä nuo?” Hemi viittasi Turboon ja Marcukseen.
”Tuo toiminta on sitten vasta, kun tunnette toisenne kunnolla ja tiedät mihin toisen huumori riittää ja mihin taas ei. Ennen varsinaista suhdetta ja suhteen aikana tulette puolin ja toisin kokeilemaan varovasti jäätä tutustumalla sitä kautta toisiinne,” Santtu vastasi ja asteli takaisin talon sisälle.

Hiirimiehet vilkuilivat toisiaan pienesti nyökkäillen.
”Kävisi järkeen!” Vinski kohautti olkapäitään.
”Onko toiminut?” Hemi virnuili ja sai Vinskin mutristamaan kasvojaan vastaukseksi tälle. Kaksikon huomio kiinnittyi Galiin, joka piti päätään käsiensä välissä. Hemi nauroi pienesti pyyhkien samalla kuonoansa.
”Gal selviätkö?” Hemi kysyi.
”Juuri ja juuri saatan henkiin jäädä!” Gal tokaisi.
”Mieti mitä yläkerrassa tapahtuu para-aikaa!”
”LOPETA!” Gal tokaisi.
”Eli Turbon ja Marcuksen suunnitelma oli päästä vain yläkertaan?” Moto kysyi.
”Tuskin… mutta eivät jaksaneet kuunnella enää naistensa napautuksia!” Rontti totesi puristaen kädet eteensä.
”Ihan oikein heille! Pientä aliarvioimista!” Vinski pudisteli päätään.
”Eikä ollut! Minninkin naamasta oikein näki miten hakemalla haki Turbon reaktiota ärsyttämällä tätä!” Rontti älähti pienesti.
”Onnea Zaran kanssa samaan!” Rontti muistutti ja taputti kookasta marsilaista olalle.
”Älä aloita!”
”Noh? Mistä kenkä vielä puristaa? Parasta selvittää kaikki ennen kuin tulee enempää sanomista!” Rontti käänsi itsensä Hemiä kohden.
”Teidän opistanne ei jäänyt mitään käteen… kirjaimellisesti. Joten en aio myöskään niitä neuvoja Zaran kanssa käyttää!”
”Mites Santun neuvo?” Moto kysyi.
”Ainoa järkevä neuvo koko tämän sekaisen session jälkeen, joka päätyi neljän hiiren päädyttyä makuuhuoneen puolelle!”
”Gal oli siis melkein unohtanut tämän!” Vinski virnuili ruskeaturkkiselle hiirimiehelle.
”Saat tehdä mikä parhaimmalta toimisi mahdollisesti Zaran kanssa!” Moto kannusti ainoana hiirimiestä.
”Ja puheistasi päätellen… olet sittenkin kiinnostunut Zarasta!” Gal nosti katseensa ystäväänsä. Hemi huokaisi ja vilkaisi toisaalle.
”Kaikesta tästä huomioiden… en voi enää kieltääkään sitä!” Hemi totesi vakavana. Hiirimies oli odottanut ilkkuja osakseen, mutta kukaan ei oikein kommentoinut mitään.
”Tuo on aitoa välittämistä… Zarakin varmasti arvostaa sitä!” Rontti hieroi kevyesti hiirimiehen olkapäätä, joka nosti tähän katseensa. Hemi nyökkäsi hyväksyvästi ja pyysi eleellään, että joku auttaisi hänet sisälle. Olo alkoi pitkän istumisen jälkeen tuntumaan huteralle ja Hemi halusi hetkeksi pitkälleen. Kehoa muutenkin särki ja hän olisi vailla seuraavaa lääkeannostaan. Ystävykset auttoivat Hemin pitkälleen ja oikaisivat itseänsäkin alakerran sohville pitkälleen.
”ALOOOOO!” Olivian pieni ääni kuului tasannekaiteiden välistä. Miehet kohottivat katseitaan ja näkivät pienen kuonon työntyvän kaiderakojen välistä.
”Eij jei!” pieni käsi vilkutteli.
”Hei hei Olivia!” Hemi heilutti tytölle takaisin.
”Missä äiti ja isä?” Gal kysyi.
”Missäköhän!” Vinski pyöräytti silmiänsä. Hemi heitti yhdellä tyynyllään tätä vaientaakseen tämän möläytyksillään. Gal nousi hakemaan tyttöä, mutta Marcus olikin napannut tytön matkaansa tullessaan hiirimiestä portaissa vastaan.
”Sinä olet nopea!” Gal vinoili.
”Marcus uusi ennätys… vajaa viisi minuuttia!” Hemi mukamas katsoi kelloa ranteessaan.
”Osta parempi kello tai opettele lukemaan sitä… meni tuplasti kauemmin!”
”Vajaalla 10 minuutilla en siis kehuskelisi!” Rontti totesi selaten vanhasta kuvaputki televisiosta kanavoita. Hiirimiehet olivat löytäneet sen vanhasta vajasta, mutta yhteydet eivät auenneet ja television ruutu vain rätisi. Marcus istutti tyttärensä enonsa rinnalle. Pöllähdys sai karsean hajun ilmaan.
”Marcus jotain jäi!” Rontti peittosi kasvonsa.
”Iso-eno voi itse vaihtaa vaipan, jos haju ei miellytä!”
”Minä en yhtäkään vaippaa vaihda! En vaihtanut teille, enkä teidän jälkeläisillenne!” Rontti tuhahti ja yritti siirtää Olivian lattialle.
”Minä otan hänet!” Jaca totesi ja nappasi tytön syliinsä.
”Niin just… Marcus lepyttää sut ja sää teet piikana mitä vaan perässä!” Hemi kommentoi.
”Hoidan tyttäreni tarpeet ääliö!” Jaca murahti ja nappasi Rontin niskan takaa tyynyn huitaisten sillä päin veljensä kasvoja.
”Annoitko ollenkaan?” Hemi kysyi pyyhkien kasvojansa osoittaen Jacan perään porauttaen katseensa kuitenkin Marcukseen. Jaca tyrkkäsi tyttärensä isänsä syliin.
”Kun omistaa tällaisen tarantellan niin kahdenkeskeinen aika voi keskeytyä yllättäen,” Marcus kutitteli tytärtään leuan alta saaden Olivian painamaan pienen pörrötukkansa hiirimiehen omaa leukaa vasten. Jaca ihasteli jälleen kaksikon läheisiä välejä.
”Tekosyyhän se tuokin!” Minni kommentoi tasanteelta heidän yläpuoleltaan.
”Wau Minni! 15 minuuttia ja 12 sekuntia sait revittyä irti Turbon prätkän rassausajasta, joten Turbolla on aikaa vielä pyörälleen 45 minuuttia ja 48 sekuntia!” Marcus piruili ja sai sisarensa tuhahtaen pyöräyttämään silmiänsä.
”Paraskin puhuja!” Gal naureskeli.
”Mitä tuo muka tarkoitti?” Marcus kurtisti kulmiansa.
”Pitää ottaa kato pikaiset niin voi olla äkkiä toinen napero toisessa kainalossa!” Hemi naureskeli ja sai muutkin miehet nauramaan äänekkäästi. Marcus puhalsi kevyesti ilmaan ja pudisteli päätään. Muutama vuosi sitten hän ei olisi uskonut, että olisi saanut niin mahtavia hiiriä remmiinsä. Saati, että sai kutsua heitä ystävikseen ja perheekseen.

Pari päivää meni erilaisten aktiviteettien kanssa. Jaca puristi ylimääräistä vettä keltaisesta pienestä pyyheliinasta. Pyyhe oli lämpiämässä pienessä kattilassa. Hiirinainen käveli olohuoneen puolelle ja pyyhki vanhalla kostutetulla pyyhkeellä veljensä otsaa. Olivia juoksi äitinsä jalkoihin ja nousi pienen avustamisen jälkeen äitinsä ja Hemin väliin istumaan. Jacan toiminta sai Olivian haluta auttamaan tätä ja pieni hiirityttö taputteli kevyesti pyyhkeellä enonsa kasvoja. Hemille oli parin päivän sisään noussut kova kuume. Zarasta ei myöskään ollut kuulunut ja he odottelivat hiirinaisen konsultaatiota Hemin voinnista, kun tämä vain ilmaantuisi paikalle. Hemi raotti hiukan silmiään, kun sisarentyttönsä jatkoi tämän otsan ja poskien pyyhkimistä. Hemin pieni hymy sai Olivian heittämään pyyhkeen kädestään ja kääriytymään Hemiin tiukasti kiinni. Tyttö vaistomaisesti jatkoi miehen kasvojen ja leuan silittelyä hiirimiehen syleilyssä.
”Ipi…” Olivia totesi.
”Niin Hemi on pipi… mutta annetaanko Hemin levätä yksin?” Jaca kysyi asetellessaan uuden pyyhkeen tämän otsalle.
”Ei!” Olivia ynisi miestä vasten ja sai naishiiren laskemaan aavistuksen korviansa. Paine naisen selässä sai hänen puristamaan kasvojansa ilmettä hiukan kivusta. Olivia paransi asentoansa ja kiehnäsi miehen kainaloon. Hemi nosti kätensä tytön ympärille suojaksi. Häneltä oli mennyt aivan Jacan keskustelu ohitse tyttärensä kanssa. Jaca pyöritteli päätään ja nousi seisomaan. Hän korjasi jälkensä ja suuntasi muiden kanssa ulos. Vaikka Hemi olisi kuinka sairas tai kuumehoureinen, pystyi hän turvaamaan Olivian läsnäolon vaikka sängystä käsin. Joten Jaca luotti siihen, ettei hänen pienelle silmäterälleen sattunut mitään enonsa läsnä ollessa. Rontin päätöksellä vanhaa vajaa oli lähdetty purkamaan sen verran, että mädät tai ihan pirstaleina olevat laudat vaihdettaisiin uusiin. Vaja itsessään oli ulkopäin hyvässä kunnossa ja se oli rakenteineen tukevasti paikallaan. Sisätilat olivat lahoa puuta, aivan kuten Hemin onnettomuus oli sen todistanut. Isommasta ladosta he olivat löytäneet nipun erilaista puumateriaalia. Kenties Marie oli ajatellut korjauttavansa jotain. Osa materiaalista näytti sille, että ne olivat Päätalosta. Olihan naishiiri tehnyt ison remontin alakerran ja osittain yläkerrankin suhteen. Marcus tutkaili rakennusta silmäillen kauempaa. Kosketus hiirimiehen selkään sai tämän huomion. Marcus nosti kätensä hiirinaisen olalle.
”Miten Hemi voi?”
”Edelleen korkea kuume… mutta onneksi hän malttaa levätä!”
”Harvinaista Hemiltä!”
”No kuume vetää hänet sängynpohjalle… Olivia jäi Hemin kanssa!”
”Etkö pelkää, että tyttökin sairastuu?”
”Saa hän sen saadakseen, jos saa… sitä paitsi Olivia pelästyi muutenkin Hemin onnettomuutta ja nyt vielä kuumeilu. Hän haluaa olla enonsa lähellä, joten mikä minä olen häntä silloin estämään?”
”Olivian parhaita puolia, että pitää omistaan huolta!” Marcus ihasteli pientä tytärtään.
”Mmmmm… keneltä ties oppinut!” Jaca kietoi kätensä miehen vartalon ympärille rakastuneena hymyillen.
”Oliko tuo vihjaus?”
”Vihjaus mihin?”
”No mulla olis sulle muuta mitä voisit hoitaa!”
”Marcus…” Jaca mutisi, kun hiirimies painoi rakastavan suudelman naisen kuonolle.
”Lähetäänkö ratsaille?”
”Kyllä mää sun ratsailut tiedän!” Jaca naureskeli ja suukotti miestä vielä muutaman kerran suulleen.
”Uuuuuu… onko sinulla minulle siis muutama taikatemppu?”
”Vaikka yksi tai ehkä kaksikin!” Jaca intoili ja sai Marcuksen muriseman ihastuneena naisen kuonoa vasten.
”Hankkikaa huone!” Minni tokaisi kulman takaa tullessaan.
”Meillä on jo, jossa saamme olla ajoittain rauhassa!” Marcus kietoi kätensä takaisin Jacan olalle.
”Missä sinä olit?” Jaca kysyi.
”Sain puhelun hoitolasta,” Minni vastasi apeana. Marcus kurtisti kulmiansa.
”Onko äiti kunnossa?”
”Ennallaan… mitä hän nyt hokee isän nimeä, mutta eipä kummoisempaa muutosta. Lisäksi sairaala kysyi äidin suvussa olevista sairauksista!”
”Mitä vastasit?”
”Että selvitän asiaa. Ei minulla ole nimittäin mitään hajua äidin sairauksista tai edes suvussa ilmenevistä!”
”Rontilta voi saada kenties vastauksia.”
”Sitä minäkin mietin… mutta katsotaan,” Minni kohautti harteitaan.
”Minkähän laisia sairauksia saadaan tietää?” Marcus pohti.
”No sinä olet ainakin päästäsi jo pimeä… osanontot lastenne kannalta!” Minni vilkaisi veljeänsä, jonka leuka putosi melkein maahan. Jaca kikatti miehen otteessa, kunnes hiirimies pinkaisi sisarensa perään. Kiljunta ulkoa sai muiden huomion. Ronttikin heristi korviansa ja vilkaisi taakseen.
”Onko tuo?” Vinski kysyi.
”Minni?” Turbo pohti ja väisti parahiksi, kun Marcus kantoi olallaan rimpuilevaa sisartaan pienemmän ladon ovista sisään.
”Mikä olis kiva paikka heittää sinut?”
”Ihan kuin Hemi totesi aikaisemmin, niin ihanko todella haluat kaivaa oman hautapaikkasi?”
”Se koski niin minua kuin omaa miestäsi!” Marcus nosti sormeansa.
”Ai nyt hän on taas mieheni? Pari päivää aikaisemmin ei olisi uskonut!”
”Ja vain sinä päädyit hänen kanssaan samaan sänkyyn!” Marcus naureskeli ja sai Minnin peittomaan kasvonsa muiden mieshiirten naureskellessa.
”Mää tapan sut vielä!”
”Älähän nyt Minni… hänhän on veljesi!” Rontti toppuutteli naishiiren roikkuessa edelleen miehen olalla.
”Sukulaisuudesta viis, jos isoveli on varustettu talitintin aivoilla ja ylimääräisellä machoasenteella!” Minni ähisi, kun Marcus vastusteli päästämästä tätä karkuun otteessaan.

Nopeasti kaksikon välille muodostui paini, kun Minni sai jaloillaan maahan otteen. Kuitenkin Marcus oli isompi rakenteisempi kuin Minni, mutta Marcus sai tehdä töitä voittaakseen sisarensa. Naisen pieni koko antoi hiirinaiselle käärmemäistä notkeutta ja Marcuksen oli vaikea saada naisesta minkäänlaista otetta.
”Luovuta jo!” Marcus ähisi.
”Miksi ihmeessä?” Minni naureskeli ja tunsi miten jalat nousivat jälleen ilmaan. Marcus heitti hiirinaisen heinäkasaan, mutta huomasi itsekin kaatuvansa suorilta jaloiltaan pikkusiskonsa viereen Minnin napatessa hänen hännästään kiinni. Selkä otti osumaa, mutta mieshiiri yritti peitota kipunsa mielensä sopukoihinsa. Minni pörhensi käsillään hiuksiaan ja kaksikko kuuli vain naurua ympärillään. Kullanruskean hiirimiehen käsi ilmaantui Minnin kasvojen eteen ja nainen nappasi mieshiirestä kiinni, joka veti naisen pystyyn.
”Kaikki kunnossa Marcus?” Turbo kysyi vetäen Minnin hiuksista kuivahtaneen heinäverson.
”Kaikki hyvin!” Marcus vakuutteli maatessaan vielä heinäversojen joukossa. Alaselkä oli niin pirun kipeä ja paini ei selkeästikään tehnyt hyvää sille, saati että Minni veti hänet kumoon selkä edellä. Kuitenkin vaaleanharmaa hiirimies yritti pitää kipunsa muilta ulottuvista.
”Onko selkäsi kipeä?” Gal kysyi ja sai Marcuksen kavahtamaan pienesti. Marcus nousi nopeasti seisomaan.
”Ei tietenkään!” Marcus valehteli ja asteli muutaman askeleen, jotta selkä saisi pientä liikuntaa. Jaca käveli miehen luokse ja kohautti toista kulmaansa. Marcus suukotti naista nopeasti saaden tämän hämmentymään.
”Minni sulla oli Rontille asiaa!” hiirimies muistutti saaden huomion hänestä itsestään pois.
”Mitä asiaa?” Rontti ihmetteli. Minni pudisteli päätään kevyesti muutaman kerran, mutta antoi Marcuksen vältellä, jos sitä kerran halusi.
”Äidin hoitopaikasta soitettiin ja kysyttiin perheen perussairauksista. Onko sinulla tietoa?” Minni kysyi. Rontti heitti kädessään olleen työkalun yhden laatikon päälle.
”On joo!”
”Mikä?” Vinski kiinnostui myös.
”Tiedetään osata varautua sitten!” Turbo vilkaisi Motoa.
”Hulluus!” Rontti hiljensi nuoret. Minni tuhahti kevyesti.
”Ei se ole sairaus!”
”On se jos se varjostaa yli puolta perheestä!” Rontti tokaisi vinoillen.
”Tuo koskee lähinnä omaa ydinperhettäsi, jossa pidät itseäsi ja äitiä normaaleina… Onko muuta? Mistä olisi hyötyä kenties!” Minni kysyi. Rontti näytti pohtivalle.
”Minulla ei ole oikeastaan mitään tietoa… Marieta haluaisin auttaa mahdollisimman paljon, mutta perheemme sairaushistoriasta en tiedä juurikaan!” Rontti pudisteli päätään.
”Miksi ihmeessä? Eikö perheessäsi juteltu niistä?” Vinski kysyi ihmeissään.
”Suhteeni perheeseeni on aika kylmä. Marie oli ainoa, joka kohteli minua aikoinaan inhimillisesti ja isosiskomaisesti. Kaiken lisäksi olin paljon poissa kotoa täytettyäni 16,” Rontti selitti ja sai nuorten korvat hiukan alemmaksi.
”Veljeni tai äitini voisi kenties tietää asiasta enemmän!”
”Onko sinulla veli?” Moto katsoi miestä kysyvästi.
”On… niin kuin isä kertoi yhdessä tarinassaan!” Minni muistutti.
”Isoveli… ei ole kyllä ikävä. Enkä edes tiedä missä päin Marsia Sammy asuu! Hän oli muuttamassa toisaalle, kun minä muutin Tulikiveen.” Rontti pohti.
”Entä äitisi?” Santtu kysyi. Rontti katsahti ihmisnaista nopeasti.
”EI!” Rontti kieltäytyi jyrkästi ja poistui vajasta.
”Ei? Miten niin ei?” Minni kysyi seuraten enoaan ulos.

Rontti hieroi rystysiään saaden muut katsomaan toisiaan. Minni asteli enonsa luokse.
”Tiedän ettei isoäiti ole ilmeisesti kaikkein… mukavin hiiri Marsin päällä, mutta tämä on tärkeää. Äidin vuoksi!”
”Siksi en haluakaan, että tapaatte sitä naista! Yritän suojella teitä!”
”Ei me tässä enempää suojelua tarvita! Äidin hoidon varmistamiseksi tarvitsemme kaiken tiedon mitä vain saamme nyhdettyä!” Marcus puolusti sisartaan. Rontti vilkuili nuoria ja huokaisi myöntävästi.
”Hyvä on… Äitini on tai oli viimeksi, kun Marielta kuulin Meriluodon luostarin sisarkunnassa viettämässä vanhuuden päiviään.
”Onko tämä se isoäiti, jolta yrität minua suojella?” Turbo kuiskasi Minnin korvaan.
”Valitettavasti!”
”Äitini on kamalin hiiri koko universumissa ja olisin vain tyytyväinen, jos ette tapaisi häntä!” Rontti pudisteli päätään.
”Hän on äitisi!” Moto yritti.
”Ei pahalla isokaveri… mutta kaikkien äidit eivät ole yhtä ihastuttavia, kuin sinun harmaaturkkinen äitisi!”
”Tietää mistä meidän äitimme on perinyt ihanat tapansa!” Minni puristi kädet eteensä.
”Mutta silti hän teki aina kaikkensa, ettet sinä tai Marcus tapaisi tätä toista loistavaa isoäitiänne… koskaan!”
”KOSKAAN?” Minni ja Marcus älähtivät yhteen ääneen.
”Ettekö ole tavanneet häntä?” Santtu kysyi ihmeissään katsoen sisaruksia.
”Emme… kuulleet vain… mutta luulin, että hän on tavannut meidät ihan vauvoina,” Minni pudisteli päätään.
”Juu ei ole! Kiitos Hansin ja Marien järkevän toiminnan!”
”Ja nyt tiedämme syyn ilmeisemmin sille…” Marcus huokaisi.
”Jos voisin pyytää mitä tahansa Marsin ja koko universumin väliltä. Älkää menkö sinne!” Rontti anoi.
”Ei me mennäkään…” Minni puristi kädet eteensä ja sai enonsa huokaisemaan. Marcus ja oikeastaan kaikki katsoivat hämmentyneenä naista.
”Sinä lähdet mukaan!” Minni vastasi nostaen kasvoilleen pienen hymyn.
”Ilmiantakaa mut mieluummin plutolaisille!” Rontti nyrpisti kuonoansa.
”Tämä ei ole edes vitsi… saat lähteä erotuomariksi!”
”Luuletko tosissasi, että olisin laittanut aikoinaan äidilleni vastaan, joka kasvatti meidät ruumiillisessa kurissa… kuinka olin lapsena jatkuvassa pelossa omien vanhempieni takia… joidenka vuoksi en halunnut palata kotiini, vaan vietin aikani mieluummin tukikohdilla ja nyt nousisin vielä äitiäni vastaan sinun pakottamana?” Rontti luetteli ja sai Minnin laskemaan hiukan korviansa.
”Kyse ei ole Rontti kapinasta tai mistään mistä pitäisi vastaan laittaa. Haluamme häneltä vain tietoa auttaaksemme äitiämme ja hänen tytärtään.”
”Sää et tiedä Minni mihin soppaan olet lusikkasi tunkemassa!”
”Sitä paremmalla syyllä emme peräänny! Missä se luostari on?” Minni vilkaisi enoansa päättäväisenä. Rontti huokaisi syvään. Kun Minni oli päättänyt jotain, se päätös piti ja se mikä ärsytti Ronttia suunnattomasti. Hiirimiestä kadutti, että oli itse vielä pitänyt huolen siitä, että nainen osasi pitää päätöksistään kiinni nykyisin. Rontti oli tehnyt kaikkensa ettei tapaisi äitiänsä enää koskaan ja oli samaa vannonut Marielle, ettei hänen lapsensa tarvitse tätä naista koskaan tavata. Isänsä kuolemaakaan hiirimies ei ollut surrut juurikaan, tämänkin ankaran kasvatustyylin ja siitä miten hän kohteli poikaansa aikoinaan. Nyt hän ei voinut vannoa samaa enää. Nämä lapset olivat aikuisia ja vastuussa siitä mitä tuleva toisi sekä omista päätöksistään.

Jaca ja Santtu olivat jääneet Päätalolle hoitamaan Hemiä. Jaca oli ensin halukas jäämään yksin, mutta Santtu tarjoutui jäämään naishiiren seuraksi. Hemistä, kun seuraa ei juurikaan ollut. Muut suuntasivat Meriluodon lounaisosaan, jonka pienemmän kyläyhteisön keskellä nousi harmaa graniittinen korkea luostari torni. Harmaa graniitti oli Marsissa harvinaista ja sen väri sai luostarin näyttämään synkälle. Pihalla porttien ulkopuolella asteli pienissä ryhmissä eri-ikäisiä nunnia ja munkkeja. Heidän edessään selkeästi vanhempia vihkipappeja tai -rouvia. Sotilaallisten hiirten läsnäolo sai osakseen väheksyviä katseita ja kylmäävää välttelyä. Isosta luostaritornista lähti metalliaitojen ympäröimä portti koko luostariyhteiskunnan asuttaman alueen ympäri ja matalampi rakennus oli yhtenäinen luostaritorniin. Minni ja Marcus nostivat katseensa torniin. Se oli koottu isosta erivärisestä harmaasta kivestä. Keskikohdille oli asetettu Marsin punakuparista teetetty kahdeksansakarainen risti. Iso ikkunaruutu oli aivan ristin yläpuolella ja aivan huipulla liehui Marsin kulahtanut pyhän jumalan lippu. Siinä edusti marsilaisen mytologiaan kuuluva jumalhahmo, joka piti käsissään ennustukseen uskovaa lasipalloa. Ison luostari rakennuksen takana oli kaksi pienempää puista rakennusta. Puisissa rakennuksissa nunnat ja munkit nukkuivat.
”Sanoin, että tämä on karmiva paikka!” Rontti nyrpisti kuonoaan.
”Hemi pitäisi tänne tuoda opettelemaan tapoja!” Gal naureskeli ja sai Vinskinkin tirskuntaan mukaan. Minni huokaisi syvään ja asteli kaikkien ohitse kysymään neuvoa. Kummasti kaikkien ääni muuttui kellossa, kun hiiret etsivät kirkkorouvien joukkoon kuuluvaa naishiirtä. Vanhempi naishiiri koko mustaan kaapuun lähti johdattamaan hiiriä luostarin läpi kohti pienempiä puisia rakennuksia. Naisen olalla oli noin kainaloihin asti yltävä punainen huivi.
”Noemi-rouva on ollut täällä vuosia ja nyt kuulemme vasta hänen sukulaisistaan. Kuinka ilahduttavaa!” hiirinainen ihasteli.
”Olisipa se niin yksinkertaista!” Minni vastasi apeana ja vilkaisi perässään hiihtävää enoansa. Rontin ahdistuksen pystyi lähes leikkaamaan ilmassa. Turbokin vilkaisi mentoriaan, jota ei aikaisemmin ollut nähnyt yhtä stressaantuneena, saati yhtä hiljaisena.
”Millähän tuulella Noemi-rouva on ollut viime päivinä?” Turbo kysyi ja sai sisaren huomion.
”Oikein mainiolla. Noemi-rouva viihtyy täällä oikein hyvin!”
”Eli hän on hengissä?” Marcus kysyi ja sai sisaren pysähtymään.
”Enhän minä teitä hänen hautapaikalleen veisi näin tyytyväisenä,” sisar totesi.
”No katsotaan kauan se tyytyväisyys kestää…” Minni mutisi. Sisar ohjasi heidät toisen puuasutuksen eteen. Jokainen luostarin henkilökunta tervehti heitä asianmukaisesti pienesti kumarrellen.
”Tuossa hän on!” sisar osoitti portaiden edessä pyörätuolissa istuvaa hiirinaista. Hiirinaisella oli sama musta kaapu päällänsä kuin kellä tahansa luostariin kuuluvalla hiirellä, olallaan punainen silkkihuivi, jonka helmoihin oli painettu sama symboli kuin luostarin lipussa. Punainen huivi kertoi iästä ja kunnioituksen osoituksesta. Mitä pidempi huivi oli sitä vanhempi ja arvostettu hiiri oli. Naishiiren huivi oli täysimittainen, yhtä pitkä kuin kaapu nilkkoja hipoen. Hiirinainen ihasteli nuorten hiirinaisten tekemiä kukka-asetelmia. Oranssinruskean hiirinaisen turkki oli hieman vaalentunut, se oli selkeästi hauraampaa ja vaaleampaa, kuin vuosia sitten. Naisen valkeat hiukset olivat edelleen kiedottuna tiukasti hiirinaisen takaraivolle. Hiirinaisen kaulassa roikkui edelleen sama uskonnollinen risti, jonka Rontti muisti lapsuudestaan. Luostarissa monet hoitivat kukkia ja etenkin niitä pidettiin yllä, jotka selvisivät niukallakin vedellä. Naishiiri oli yllättävän virkeä ikäisekseen.
”Minkä ikäinen äitisi on?” Vinski kuiskasi mentorilleen.
”90-paremmalla puolella,” Rontti huokaisi.
”Ja noin virkeä?” Moto ihmetteli.
”Mikä pahan tappaisi! Ja vanhempani olivat iäkkäitä saadessaan meidät… ja minä olen nuorin meistä!” Rontti mulkaisi koulutettujaan.
”Noemi-rouva!” sisar totesi saaden hiirinaisen huomion. Hiirinainen nosti katseensa. Jokin siinä sai kaikkien nielaisemaan. Se oli tuima, mutta luostarin väki piti naista kuitenkin ystävällisenä ja mukavana. Tai sitten he pelkäsivät naista. Katse porautui kaikkien keskellä seisovaan Ronttiin. Kukka-asetelma, joka naisella oli kädessään melkein tippui maahan.
”Pyhä jumala!” nainen henkäisi.

Minni ja Marcuskin siirsivät katseensa Ronttiin, joka ei ollut huomaavaanikaan äitiään. Moto, Vinski ja Turbo vilkaisivat kanssa toisiaan, jonka jälkeen mentoriaan.
”Stoker?” Noemi kysyi edelleen hämmentyneenä. Rontti huokaisi syvään ja nosti katseensa äitiinsä. Ilmeettömät kasvot eivät kertoneet naishiirelle miehen todellisia tunteita, jotka enimmäkseen olivat vihan ja pettymyksen sekaisia.
”Etkö aio tervehtiä minua? Astu esiin!” Noemi käskytti tylysti hiirimiestä.
”Nyt ymmärrän Ronttia paremmin!” Marcus kuiskasi sisarensa korvaan. Minni nyökytteli hyväksyvästi ja seurasi tilanteen kehittymistä.
”Stoker! Astu eteeni!” Noemi käski uudemman kerran ja sai miehen ottamaan askeleen, jos toisenkin äitiänsä kohden.
”Sisaret… te voitte mennä! Tämä on perheasia!” Noemi ohjeisti käden liikkeellään nuorempia hiiriä vetäytymään paikalta.
”Ai perheasia?” Rontti kysyi kylmästi. Hän ei tuntenut hiirinaista kohtaan minkäänlaisia tunteita.
”Noinko puhuttelet omaa äitiäsi?”
”Ihan kuin olisit äiti koskaan ollutkaan,” Rontti mutisi.
”Älä mutise! Mutina on paholaisen kuiskausta!” Noemi murahti. Minni vilkaisi huolestuneena veljeänsä.
”Miksi?” Noemi kysyi.
”Mitä miksi?”
”36-vuotta Stoker… 36-vuotta sitten lähdit kotoa, etkä enää palannut… miksi nyt?” Noemi kysyi.
”Tämä ei ollut minun ideani tulla tänne… mutta en ole täällä sinun tai edes itseni takia!” Rontti nosti kätensä lanteilleen. Noemi näytti hämmentyneeltä.
”Minkä vuoksi sitten?” Noemi kysyi. Rontti käänsi katseensa sisaruksiin. Noemi vilkaisi kanssa poikansa ohitse kaksikkoa.
”Keitä he ovat?” Noemi kysyi.
”Sotilaitani… tarkemmin…”
”Lapsenlapsiasi!” Minni totesi ilmeettömästi ja sai Noemin katseen laajenemaan. Hiirinainen katsoi poikaansa hämmentyneenä.
”Älä katso minua… eivät he minun ole!” Rontti pudisteli päätään ja siirtyi äitinsä viereen nähden kaikki sotilaansa.
”Te väitätte olevan lapsenlapsiani?” Noemi kysyi.
”Emme väitä… me olemme!” Minni jatkoi. Noemi mietti hetken, kunnes Marcuksen kasvoissa lävähti tuttu marsilaishiiren siluetti.
”Olette… olette Marien ja Hansin lapsia?” Noemi takerteli.
”Tarkka huomio!”
”Marcus!” Minni murahti.
”Nimet?” Noemi kysyi tiukasti. Rontti vilkuili hermostuneena joka suuntaan.
”Te olette Milaniuksia! Se on päivänselvää sen jälkeen, kun tyttäreni nai sen miehen!” Noemi totesi paheksuvasti.
”Sen miehen?” Minni kysyi tuimasti.
”Minni?” Marcus kuiskasi sisarensa korvaan, joka murhaavasti vain katsahti tätä.
”Stoker… hänessä on luonnetta. Aivan kuten tyttäressäni… mutta asiat muuttuivat, kun hän nai Hans Milaniuksen! Tyttärestäni tuli etäinen… säälistä varmasti antoi minun asua omassa kodissani heidän kihlauduttuaan… Hans oli kylmäävä… laskelmoiva… ja ennen kaikkea…”
”Marsin parhaimpia johtajia!” Minni puolusti isäänsä saaden isoäitinsä hiljenemään.
”Kunnioitusta! Sinä olet lapsenlapseni ja sinä kunnioitat sanojani!”
”Minä en kunnioita ketään, kuka kehtaa mollata perhettäni!”
”Minni… Riittää!” Rontti komensi ja sai hiirinaisen hiljenemään. Minni puristi kädet eteensä.
”Mistä tuo tyttö on oppinut tapansa? Ei ainakaan äidiltään!” Noemi vilkaisi poikaansa.
”Ne nimet?” Noemi kohotti katsettaan.
”Stoker?” nainen vaati vastausta pojaltaan.
”Marcus ja Carbine… sukunimen tiedätkin!” Rontti osoitti kaksikkoa.
”Naimisissa?”
”Eivät ole… parisuhteessa kylläkin!” Rontti kertoi.

Hän suostui vapaaehtoisesti äitinsä tahtoon, koska tiesi mihin kaikki muuten johtaisi, jos naishiiri ei saisi vastauksia.
”Hm… ja kehtaat tuoda hänet minun luokseni?” Noemi vilkaisi Minniä kylmästi.
”Mitä?” Ronttikin meni hämilleen.
”Tuot eteeni naimattoman lapsenlapseni, joka kantaa perheetöntä sisällään!”
”Perheetöntä? Mitä?” Minni kysyi hämmentyneenä.
”Olet raskaana kultaseni…” Noemi totesi vieno hymy kasvoillaan. Minni vilkaisi Turboa, joka näytti hämmentyneeltä tilanteeseen.
”En ole raskaana!” Minni tokaisi ärtyisenä.
”Luuletko, etten tiedä mille raskaana oleva hiiri näyttää ensi viikoillaan?”
”Luulen… koska en ole raskaana!” Minni puristi kädet eteensä.
”Kaikkein helpoin on itseltään kieltää asiat… totuus on kuitenkin toinen!”
”Tiedän kyllä itsekin mitä kehossani tapahtuu… ja raskautuminen ei ole edes mahdollista tällä hetkellä!” Minni totesi ärtyisenä.
”Äiti… Minni tietäisi kyllä…”
”Minni? Juuri sanoit häntä Carbineksi?”
”Hans on antanut luvan käyttää hänestä ei protokollaista nimeä!”
”Ei minun tontillani! Täällä hän on Carbine… aivan, kuin sinä olet Stoker! Perheessäni jokaista kutsutaan omalla syntymänimellään, joka on Marsin lakiin merkitty! Se on myös kaikkivaltiaiden tahto!” Noemi murahti osoittaen sormellaan taivasta. Minni pyöräytti silmiään.
”Lapsesi on kanssa perheetön!” Minni kuiskasi veljelleen.
”Lapsellesi? Onko Marcuksellakin avioton lapsi?” Noemi kuuli kaksikon puheet.
”Kiitos!” Marcus murahti sisarelleen.
”On… mutta ajat ovat muuttuneet!” Rontti myöntyi.
”Ei meidän suvussamme! Annatko näiden lasten kasvaa ilman kunnollista opetusta Pyhään herraamme, Jumalaan?”
”He eivät ole lapsiani eivätkä ole millään tasolla vastuullani!” Rontti pudisteli päätään.
”Missä Marie sitten on? Saisi laittaa heidät ruotuun!” Noemi kysyi.
”Äiti ei ole koskaan kasvattanut meitä raamatulliseen ruotuun!” Marcus tokaisi ensimmäisen kerran.
”Kas osaat kanssa puhua…” Noemi kohautti kulmaansa. Minni veti pitkään henkeä. Hän ei voinut ymmärtää miten joku pystyi olemaan noin ylimielinen ja kohottamaan oman olemuksensa kaikkien muiden yläpuolelle tuomiten kaiken mikä vain olikaan oma valinta tai ulkona hänen uskomuksistaan tai elämäntavoistaan.
”Missä Marie on? Haluan jutella hänelle miten lapsia kasvatetaan ja miten heistä usein kerrotaan ennen heidän syntymäänsä!”
”Äiti ei ole täällä!” Marcus aloitti.
”Miten niin ei ole?” Noemi kysyi.
”Emme tiedä mikä äidillemme on tullut… mutta hän vaipunut syvään psykoosin kaltaiseen tilaan… hän on Viisauden puiston hoitokodissa Paloluodossa,” Minni selitti ja sai vanhan naishiiren haukkomaan henkeään. Noemi painoi käden sydämelleen.
”Pieni tyttäreni…” nainen sopersi.
”Siksi tulimme,” Marcus aloitti jälleen.
”Hoitokodista soitettiin ja kysyttiin nimenomaan äidinpuolen suvun sairauksista… myös mielenterveyteen viittaavat sairaudet olisi hyvä tietää,” Minni jatkoi.
”Sukumme on puhdas…”
”Mikään sukuhistoria ei ole kristallin puhdas… ne sairaudet on tärkeä osa äidin hoitotoimenpiteiden suorittamiseksi loppuun!” Marcus murahti jo itsekin naisen vastahakoisuudelle.
”Polyklestrooma ja avosglystretomia!” Noemi mutisi.
”Mitkä?” Rontti kysyi.
”Eikö poluklestrooma viittaa ruuansulatukseen?” Turbo pohti.
”Ja avosglystretomia hiukkastuotantoon?” Gal vilkaisi kullanruskeaa hiirimiestä.
”Mistä te nuo tiedätte?” Vinski kohautti kulmaansa.
”Marsilaisen perusanatomian tunnilta,” Turbo kohautti olkaansa.
”Fiksuja nuoria miehiä. Ei mitään sen kummallisempaa. Suvussamme on vain herkempi geeni saada jommankumman perussairauden jatkosairaus…”
”Tarkoittanee?” Minni huokaisi.
”Sen etenemistä… syöpää… muuten sukumme on tervettä. Ei mielenterveysvaivoja… mikäli uppiniskaisuus laskettaisiin sairaudeksi!”
”Tämä riittää minulle! Kiitos… oli mukava tavata. Ainakin kerran!” Minni totesi ja oli poistumassa paikalta.
”Joko lähdet? Olet tyttärentyttäreni!”
”Lähden… äitini tarvitsee minua tällä hetkellä enemmän, kuin sinä! Joka ei edes tunne minua…”
”En tunnekaan… koska kukaan ei ole antanut edes mahdollisuutta siihen!”
”Ehkä sillekin on sitten syynsä!” Minni jatkoi pysähtyen jätkien eteen.

Noemi ei voinut uskoa korviansa siitä miten Minni hänelle puhui. Hän ei koskaan elämässään ollut alentunut nuoremman hiiren tahtoon. Hän oli ollut johtoasemassa aina. Ja nyt joku horjutti sitä. Noemi vaistosi Minnissä Marien luonnetta, mutta kotona asuessaan jopa Marie oli ollut kiltti ja herttainen. Vuosien saatossa hän ei tiennyt millainen tyttärestään oli kasvanut, miten äitiys oli kasvattanut tätä ja miten Hansin luultu kuolema oli vaikuttanut naisen tapaan kohdata oma tyttärensä sekä yrittäessään kasvattaa tätä. Saati miten kenelläkään ei ollut tietoa Marcuksen kokemuksista armeijassa, pahoinpitelystä plutolaispomon alla ja ennen kaikkea värväämisestä oman henkensä uhalla Tahkon alaisuuteen. Noemilla ei myöskään ollut tietoa lastenlastensa sotilaallisesta arvosta tai edes kyvystä taistella plutolaisia vastaan toisella puolella Marsia. Ja sen Minni jätti mielellään kertomatta. Samaan aikaan luostarin toisella puolella kaksi hiirinaista tyhjensivät isomman auton perätilaa. He antoivat kantamuksiaan munkeille, jotka kiittivät naisia anteliaisuudestaan. Silmälasipäinen hiirimies tuli myös kaksikkoa auttamaan.
”Mennäänhän katsomaan miten isoäitisi voi!” hiirimies totesi.
”Varmasti yhtä eläväisesti, kun viimeksi täällä kävimme viikko sitten!” hiirinainen totesi tyytyväisen oloisena. Kolmikko lähti yhtä matkaa kulkemaan luostarin käytäviä pitkin.
”Minua ei ole koskaan kohdeltu niin miten sinä minua kohtelet?” Noemi totesi Minnille.
”Samat sanat… hiirinainen, joka ei edes tunne minua latelee minulle diagnooseja sellaisista asioista mitkä eivät pidä edes paikkaansa!”
”Olet selkeästi Hansin tytär…” Noemi painoi luisen kehonsa paremmin tuoliaan vasten.
”Mikä sinulla on isääni vastaan?”
”Hansin läsnäolo turrutti tyttäreni ja veti kauemmaksi minusta!”
”Luulen vähän, että menetetty isä ja ruumiillinen kuritus lapsuuden kodissa sai äidin perääntymään sinusta!”
”Miten sinä?”
”Me tiedämme kaiken… tai melkein. Ironista sinänsä…”
”Äitisi pitäisi opettaa sinut tavoille…”
”Yritti ja epäonnistui… muutin kotoa 14-vuotiaana, kun isämme kuoli! Eli kai rakkaansa menettäminenkin muuttaa hiirtä sisältäpäin… kuten kylmäksi ja katkeraksi!” Minni murahti ja sai Noemin silmät laajenemaan.
”Onko Hans kuollut?”
”Edes oma tyttäresi ei puhu sinulle… se kertonee jotain myös teidän väleistänne!”
”Puhut omasta äidistäsi nuori nainen!” Noemi tokaisi.
”Minni… riittäisikö jo?” Rontti kysyi.
”Jos totuudella puhutaan niin puhutaan sitten… mitä niitä peittoamankaan,” Minni tuhahti ja vilkaisi isoäitiänsä.
”Mitä täällä tapahtuu?” miesääni sai kaikkien huomion heidän takaansa. Ronttikin nosti katseensa tunnistaessaan hiirimiehen.
”Ei jumaliste… sinä tästä vielä puutuitkin!” Rontti totesi ivallisesti naureskellen.
”Stoker!” Noemi komensi.
”Tuhlaaja pojan paluu… en olisi kyllä ikinä uskonut löytäväni sinua enää ikinä Meriluodosta… tai edes äidin luota!” hiirimies totesi parantaen silmälaseja kasvoillaan ja astuessaan ihan Rontin eteen. Hän oli tummansuklaan värinen. Hiukset olivat miltein samanväriset Rontin omien kanssa.
”Mieluummin tuhlaajapoika, kuin perseennuolija!” Rontti ivalsi ja sai mieshiiren murahtamaan.
”Pojat!” Noemi komensi.
”Pojat?” jätkät kysyivät ja sai Minninkin hiljenemään. Marcus vilkaisi mieshiiren perässä käveleviä hiirinaisia.
”Minni!” Marcus kuiskasi ja osoitti sisarensa taakse pienellä käden liikeellä. Kaikki kääntyivät hiirinaisia kohden. Hiirimiehen kanssa tullut naishiiri oli iältään varmasti samaa ikäluokkaa hänen kanssaan. Hiirinainen oli tummanharmaa väriltään, ruskeilla hiuksillaan. Osa hiussuortuvista oli värjääntynyt iän myöden vaaleiksi. Hiukset olivat löyhällä letillä naisen olalla lepäillen. Naisen vieressä seisoi pienikokoinen okranvärisellä turkilla varustettu hiirinainen. Vaaleat hiukset soljuivat auki niin, että keltaiseksi värjätty liukuväri erottui hiuksista selkeästi. Minni kurtisti kulmiansa.
”Zara?” naishiiri kysyi tunnistaessaan naisen. Minni kääntyi katsomaan enoansa.
”Selitys?”
”Miksi minulta?”
”Koska selkeästi tunnet heidät?” Minni murahti vaatien vastausta enoltaan. Rontti nosti katseensa tulleeseen hiirimieheen, joka hieroi Noemin olkapäätä hellästi.
”Minni ja Marcus… tässä on teidän toinen enonne… Sammy!” Rontti esitteli ja sai kaksikon katseet laajenemaan ja katsomaan hiirimiestä, jonka omakin katse laajeni vaaleanharmaisiin hiirisisaruksiin. Zarakin henkäisi tajutessaan tilanteen laadun.
”Ja te tunnette tyttäreni?” Sammy kysyi osoitellen tuntemattomia hiiriä vuorotellen.
”Tyttäresi?” kaikki huudahtivat ja siirsivät katseensa Zaraan…

Jotenkin musta tuntuu että marsin hallitus on suurimmaks osaks yhtä korruptoitunut kuin kalifornialainen poliisi kasarilla

”Siis väitättekö todella, että vanha lapsuuden luokkakaverini onkin yhtäkkiä serkkumme?” Minni osoitti Zaraa takanaan. Sammy puristi kädet eteensä. Marcus vilkuili enojaan ja Zaraa vuorottain.
”Tiesitkö Marien lapsista?” Noemi osoittaen kysymyksensä vanhemmalle pojalleen. Sammy vilkaisi silmän sivuliikkeellä äitiään.
”Kun sain tietää Zara sai vaihtaa koulua!” Sammy totesi.
”Sää olet niin säälittävä!” Rontti hieroi kasvojansa virne naamallaan.
”Silloin, kun muutin pois kotoa en halunnut olla kenenkään teidän kanssanne tekemisissä! Koskien lähinnä sinua ja Marieta…” Sammy murahti.
”Mitä Marie on sinulle tehnyt? Minuahan sinä olet vihannut siitä päivästä saakka, kun vanhempamme toi minut laitokselta kotiin!” Rontti heilautti kättään.
”Siihen ei paljon vaadita!”
”Miksi et kertonut minulle? Olet ainoa lapseni, joka on säännöllisesti minua käynyt katsomassa ja huolehtinut voinnistani!” Noemi tavoitteli vastausta.
”Yksi… En halunnut… toiseksi säästin sinut paljolta!”
”Tieto lapsenlapsistani olisi pitänyt tulla minulle… Joko sinulta esikoisenani tai Marielta, joka on tyttäreni… lastenlasteni äiti!” Noemi murahti.
”Miten isoäiti voi säästyä paljolta, jos aikuiset lapsenlapset tulevat vaatimaan vastauksia häneltä saaden samalla mojovan yllätyksen, että omalla tyttärellä onkin kaksi lasta?” Marcus kyseenalaisti ja sai Sammyn kylmän mulkaisun.
”Miksi me kinaamme tästä aiheesta? Tapahtunut mikä tapahtunut…” Minni pudisteli päätään. Zarakin huokaisi ja astui Minnin viereen.
”Nyt ymmärrän miksi olit niin hanakasti vastaan siinä etten menisi enää Van Glowenien sukutilalle,” Zara puristi kädet eteensä.
”Sinähän olet Van Glowel?” Vinski kohautti kulmaansa.
”En ole…” Zara pudisteli päätään.
”Luuletteko tosissanne, että olisin kantanut sukumme nimeä mennessäni naimisiin? Ja halusin pitää sinut kaikesta kaukana…” Sammy huokaisi.
”Pitämällä pimennossa minulta omia sukulaisiani?” Zara murahti.
”Niin kumpi meistä on häpeäksi perheelleen?” Rontti ärsytti veljeänsä.
”Kunnanjohtajan nimen ottaminen oli suurempi kunnia, kuin kantaa omaa suvun nimeä!” Noemi puolusti esikoistaan.
”Sano nyt vielä, että seurasit appiukkosi jalanjäljissä?” Rontti kysyi veljeltään.
”Vaimoni on Meriluodon kunnanjohtaja… minä olen kunnanjohtajan adjutantti!”
”Mikä tekee miehestäni myös velvollisen toimia kunnanjohtajana!” Sammyn vaimo avasi suunsa ja astui kanssa anoppinsa rinnalle.
”Onnea teille… en tiennyt Ianna miehesi omistavan sotilaallista arvoa missään muotoa!” Rontti kohautti kulmaansa.
”Miten niin?” Sammy kysyi hämmentyneenä.
”Adjutantti nimitystä käytetään alempiarvoisesta upseerista armeijassa!” Minni heilautti kättään.
”Neuvonantajastakaan ei voida puhua, kun miehelläni on vastuuta!” Ianna kietoi kätensä miehen käsivarren ympärille.
”Olinkin jo unohtanut miten hyvin sovitte toisillenne!” Rontti naurahti ja asteli omiensa luokse.
”Sääli sinänsä… pidän tyttärestänne enemmän, kuin teistä kahdesta yhteensä!” Rontti jatkoi ja sai Sammyn murisemaan.
”Sinua ei ole näkynyt… Hemin kuntoutus jää lyhyeksi muuten, jos et piakkoin kuntouta häntä!” Rontti vilkaisi Zaraa.
”Olen ollut sairaana…”
”Sinäkin?” Moto kohautti kulmaansa.
”Minäkin… miten niin?” Zara ihmetteli.
”Hemillä on korkea kuume tällä hetkellä. Odottelimme sinun konsultaatiotasi, mutta selvinnee miksi olet ollut poissa myös!” Minni selitti.
”Pahoittelut… unohdin ilmoittaa teillekin, että en pääse tulemaan,” Zara luimisteli korviaan ja sai Minnin huitaisemaan ilmaa.
”Säästyit paljolta!” naishiiri naurahti ja sai Zaran hämmentymään.

Sammy kurtisti kulmiansa, jonka pistävä katse porautui suoraan tyttäreensä. Zara nielaisi tuntiessaan isänsä katseen.
”Kasvatatko lapsiasi pelolla?” Rontti kysyi ja sai veljensä nostamaan katseensa tähän.
”Zareilla on ainoa lapseni! Ja minulla ei ole syytä lastani pelolla kasvattaa… varsinkaan häntä, joka on Marsin kilteimpiä hiiriä!” Sammy tuhahti.
”Zareilla?” Gal kysyi.
”Protokollainen nimi…” Zara vilkaisi mieshiirtä nopeasti hymyillen.
”Jaahas… No me lähdemme nyt… Vai oliko vielä jotain Minni ja Marcus?” Rontti vilkaisi siskonlapsiaan.
”Minulla ei ole ainakaan enempää sanottavaa!” Minni tuhahti ja lähti mielellään luostarista jo.
”Samat sanat…” Marcus hieroi niskaansa.
”Selkeästi Hansin lapsia!” Sammykin kommentoi ja sai Minnin veren ainakin kiehahtamaan ensimmäisenä. Kuitenkin naishiiri päätti pitää suunsa ja tarrasi Turbon kädestä nopeasti kiinni rauhoittaakseen mielensä. Turbo hymyili naishiirelle kevyesti ja sai Minnin painautumaan miehen käsivartta vasten.
”Yritän tulla mahdollisimman nopeasti kuntouttamaan Hemiä…” Zara nappasi Minnin toisesta kädestä. Minni nyökkäsi hiirinaiselle hyväksyvästi, joka päästi tämän kädestä irti.
”Mikäli Marie toipuu vaadin hänet tänne!” Noemi komensi nuorempaa poikaansa.
”Mää en voi Marieta pakottaa! Ja Marien toipumisesta ei valitettavasti ole ennusmerkkejä!”
”Onko Marie sairas?” Sammy pelästyi.
”Mitä se sinua liikuttaa? Et ole muutenkaan yhteydenottolistallamme ykkösenä! Ja äskeinen mesoamisesi juuri osoitti ettet halua olla edes yhteyksissä,” Rontti murahteli ja tunsi miten siskontyttönsä kiskoi tätä mekaanisesta hännästään taakse päin.
”Varovasti! Se lähtee vielä irti!” Rontin loittoneva ääni kantautui vielä äitinsä ja veljensä korviin.
”Stoker oli aina hulttio ja on edelleen! Mutta kasvatti niitä vielä lisää, niin tämä on jo huolestuttavaa! Häntänsäkin menettänyt!” Sammy pudisteli päätään. Noemi nojasi käteensä ja katsoi loittonevia selkiä.
”Meidän on tehtävä jotain Marien kuntoutuksen kannalta!” Noemi totesi.
”Mitä esimerkiksi?”
”Kaikkemme… tyttäreni kuntoon saaminen on myös kaikki valtiaan tahto! Kun Marie on kunnossa… niin seuraavaksi kunnostamme hänen lapsensa, joka myös on meidän vastuullamme Hansin siirtyessä tuonpuoleiseen! Varsinkin, kun se kaksikko on saanut aikaiseksi hankkia perheettömiä lapsia!”
”Onko Hans kuollut?” Sammy vilkaisi Iannan kanssa toisiaan. Zara kuunteli vanhempiensa ja isoäitinsä keskustelua. Hän tiesi ettei saisi asiaan puuttua, mutta uusien serkkujensa ja ystäviensä kannalta hän halusi palavasti tietää enemmänkin. Luostaritornin puolelle päästyään, Rontti huokaisi syvään ja pitkään.
”Se oli tuskallista!”
”Mutta hei… mieti kuinka hyvin selvisit hengissä!” Vinski iski kämmenellään miehen selkää ja sai Rontin nappaamaan valkean egoistin kainaloonsa.
”Saimme me myös hyviä… äh… uutisia!” Vinski ähisi Rontin kainalossa. Rontti vapautti miehen otteessaan ja hieroi omaa hännän tyveä. Vaikka Nuikki olikin hyvä keksijä ja häntä ei ollut koskaan irronnut menossa ja vilskeessä, teki silti inhottavaa kun joku nappasi kokeeksikin siitä kiinni.
”Kuten mitä?” Marcus kohautti kulmaansa astellessaan kaikkien ohi moottoripyörien luokse.
”Onnea veikka… saat alkaa varautumaan kakkavaippoihin!” Vinski taputti Turboa olalle, joka pyöräytti silmiänsä tuhahtaen. Minnikin puristi kypärää sormiensa välissä.
”Onko kaikki hyvin Minni-neiti?” Moto kysyi astuen oma moottoripyöränsä luokse.
”Nuo vauva puheet saatte luvan lopettaa!” Minni murahti ja kääntyi katsomaan jätkiä.
”Miksi? Isoäitisi oli suhteellisen varma asiasta!” Vinski kohautti olkapäitään.
”Mutta hän on väärässä!” Minni tokaisi.
”Ai? Millä perusteella?” Gal kysyi.
”Koska niin, kuin sanoin… raskautuminen ei ole tällä hetkellä mahdollista ja pidän huolen siitä ettei se toteudukaan tähän hetkeen! Jos jollakin on vielä asiaan sanomista, puhukoon nyt tai unohtakoon aiheen siihen saakka, kunnes se joskus on aiheellista!” Minni komensi hiirimiehiä.
”Unohdamme sen siihen saakka…” Turbo rauhoitti hiirinaista puheellaan ja nappasi tämän rinnalta oman kypäränsä.
”Oletko ihan 100% varma?” Vinski pohti.
”Olen! Miksi yrittäisin vakuutella teitä, jos asia olisi toisin?” Minni heilautti kättään.
”Hyvä pointti!” Gal osoitti nopeasti sormellaan Minniä.
”Asia on siis loppuun käsitelty! Nyt keskitymme saamaan Hemin kuntoon ja sinä saat annettua kaiken tarpeellisen tiedon äitisi hoitajille. Lisäksi meidän tulee varautua tulevaan oikeudenkäyntiinkin,” Turbo seisoi myös erätuomarina välissä.

Minni painoi kevyesti hymyillen kypärän päähänsä. Turbo oli aina se, joka sai hänet rauhoittumaan keinolla millä hyvänsä. Hiirimies piti myös naisen puolia tilanteessa, kuin tilanteessa. Kaksikko oli puhunut aikanaan lapsihaaveistaan, mutta niin kuin Minnikin sanoi aika ja paikka ei ollut otollisin heille. Turbonkin tulevaisuus jätkien kanssa oli epäselvä Leipäjuuston kannalta, joka Maassa vieläkin kasaili itseään. Rontti vilkaisi olkansa taakse. Isoveljen ilmestyminen paikalle sai Rontin ärtymistason nousemaan. Sammy ei vuosiin ollut kiinnostunut heidän muusta perheestään, kuin äidistään. Eikä ihme. Rontti oli aina pitänyt Sammyä äidinpoikana ja sitä hän oli edelleen. Ja nyt tämä tulisi luultavasti vaatimaan Mariesta enemmänkin tietoa. Rontin tulisi jutella vielä sisarusten kanssa. He olivat nimittäin Marien lähiomaisia ja velvollisia päättämään kuka saa luovutettua tietoa Marien voinnista ja kuka ei.
”Rontti! Mennään!” Turbo huudahti herättäen mieshiiren ajatuksistaan. Rontti nappasi Vinskiltä kypäränsä ja istui tämän taakse. Seurue poikkesi Meriluodon keskustassa hakiessa lisää ruokavarantoja kaappiin. Kuitenkaan Minni ei halunnut liiaksi ostaa ruokaa kaappeihin. He eivät nimittäin tienneet missä vaiheessa kutsu tulisi takaisin Tulikrokanttiin. Naishiiren mielessä pyöri paljon ajatuksia. Lähinnä vanhemmissaan. Toinen ei edes tiennyt missä maailmassa oli ja toinen ei tiennyt omasta kohtalostaan. Saati sitä kuka oli Hansin ilmiantanut. Pieni kuoppa maassa sai Minnin heräämään ajatuksistaan ja tarraamaan Turbon vyötäisistä tiukemmin kiinni.
”Onko kaikki hyvin?” Turbo kysyi jatkaessaan ajoaan kohti Päätaloa.
”Juu on… pidin vain huonosti kiinni!” Minni vastasi ja katseli karuja lapsuuden maisemiaan.
”Masennuitko isoäitisi vuoksi?” Gal kysyi Marcuksen takaa.
”No ei se mieltäylentäväkään kohtaaminen ollut! Mutta en sentään niin helposti masennu,” Minni hieroi niskaansa.
”Mitä muuten kerromme Hemille?” Moto pohti.
”Ai Zarasta?” Vinski kysyi.
”Niin?”
”Totuuden tietysti… Ei Hemiä, Jacaa tai Santtua voi pitää pimennossakaan tällaisen asian takia…” Turbo tokaisi.
”Lisäksi ei ole Zaran vika, että hänen isänsä on halunnut pitää hänet muulta perheeltä pimennossa!” Minni puolusti naishiirtä.
”Oletko varma ettei Zara tiennyt?” Marcus vilkaisi sisartaan.
”Olen! Zaran ilmeestä näki sen!” Minni vastasi apeana.
”Ja tuskin Zara olisi niin ponnekkaasti todennut isänsä yrittäneen evätä Zaraa tekemästä työtään sukutilallamme!” Rontti pohti.
”Mutta eihän Zara siitä sanonut?” Minni pohti ja vilkaisi enoansa.
”Ei suorasanaisesti… osasin lukee rivien välistä!” Rontti totesi.
”Kuitenkin… asenteemme Zaraa kohtaa ei voi muuttua,” Minni pohti.
”Kuka niin sanoi?” Marcus vilkaisi jälleen sisartaan.
”Väkisinkin teidän asenteenne muuttuu Zaraa kohden. Onhan hän sentään serkkunne!” Gal pohti.
”En tarkoittanut sitä. Tietysti kohtelemme häntä perheenjäsenenämme! Mutta tieto sukulaisuudesta voi saada meidät alitajuisesti ajattelemaan, että Zara olisi salannut kaiken tämän, jonka vuoksi välttelisimme häntä… vaikka nyt sopisimmekin ettei se toteutuisi!” Minni selitti.
”Alitajuisuutta on vaikea taistella vastaan!” Turbo huokaisi.
”Kenties… mutta pitää yrittää olla tuomitsematta Zaraa asiasta!” Minni kannusti ja sai muut nyökkäämään.

Talolle päästyään seurue kuuli tutun kilinän jo kauas. Turbo huokaisi syvään ja vilkaisi Marcusta. Zaran miellyttävä lahja oli kaikkea muuta, kuin miellyttävä.
”Sinun oli sitten pakko antaa Hemin kello takaisin!” Marcus tokaisi.
”Otetaan uudestaan pois! Vinkukoot mieluummin!” Turbo naurahti.
”Hahhahah lähteeköhän hänestä edes pihinää?” Marcus nauroi kulkiessaan pitkin Turbon kylkeä vasten kohti taloa. Kuitenkin iloinen hiirilapsi kultaisen kellon kanssa kilisytti menemään. Hymy tytön kasvoilla sai aikuiset hiirimiehet ja Minnin sydämet sulamaan. He saivat ihailla pientä hiirilasta, joka enonsa kellon kanssa oli onnensa kukkuloilla. Aikuiset hiiret nähtyään, Olivia soitti kelloa vielä kovempaa mitä vain sai pieneen käteensä vauhtia. Marcus nojasi kevyesti polviinsa, kun Olivia pysähtyi terassin portaiden juurelle soittamaan voimakkaasti kelloa.
”Kiitos!” Marcus totesi ja nappasi kellon tytön kädestä.
”Ah… ANNA!” tyttö komensi kurkotellen taivasta.
”Tämä on Hemin!” Marcus osoitti kellolla tyttöä.
”An-anna!” Olivia tihrusti tahto kyyneliään. Marcus virnuili tyttärelleen.
”Vie Hemille takaisin!” Marcus ojensi kellon takaisin tytölle.
”Joooh…” tyttö totesi ja heitti suunnan takaisin sisätiloja kohden soitellen kelloa voimakkaasti.
”Olivia kiltti!” Jaca aneli olohuoneen puolella. Hemikin oli kuumetokkurastaan herännyt. Olo oli edelleen voipunut, mutta hiirimies jaksoi olla tovin hereillä muiden kanssa. Kuumekin oli lähtenyt laskusuuntaan.
”Kiitos,” Hemi ojensi kättään käheänä. Olivia epäröi hiukan antaessaan kelloa enolleen, mutta pienen houkuttelun jälkeen suostui sen antamaan takaisin omistajalleen.  
”Katso… suupaltti elävien kirjoissa!” Gal iloitsi vinoillen.
”Pakko olla… ettehän te kaksi pärjäisi ilman mua!” Hemi naureskeli ja siirsi kellonsa Olivian ulottamattomiin.
”Oho oletko vastuullinen eno?” Vinski innostui.
”Miten niin?” Hemi kysyi hämmentyneenä.
”Etkö itse rinkuttele kelloasi menemään?”
”Aaaa… sain pataan jo asian suhteen ja haluaisin mielelläni kuntouttaa jo rikkinäisetkin jäseneni!” Hemi hieroi korvaansa, joka oli hiukan saanut osumaa. Jaca vilkaisi kulmiensa alta veljeään.
”Vai niin!” Marcus naurahti ja istui kumppaninsa viereen.
”No? Saitteko vastauksia?” Jaca kysyi hiirimieheltä, joka vain lysähti naishiiren viereen. Marcus huokaisi syvään, hieroi kasvojansa ja vilkaisi kumppaniaan. Mies nosti kätensä lepäämään naisen jalalle, puristaen reittä kevyesti vielä kämmenensä alla.
”No joo… olisi pitänyt vain uskoa Ronttia ja olla menemättä paikalle!”
”Eikä olisi! Saimme haluamme vastauksen, vaikka vastaanotto oli mikä oli!” Minni torui veljeänsä kevyesti.
”Tuon haahkan olisin voinut jättää sukulaisuudestani pois… niin kuin oli tähänkin mennessä ollut!” Marcus tuhahti.
”Noooooo Marcus… niin herttainen ja lämminsydäminen isoäitisi!” Rontti pelleili ja istui kanssa alas.
”Oli… sydäntä ihan lämmitti miten hän sinuakin kohteli!” Marcus painoi kämmenensä sydämelleen.
”Onko hän tosissaan niin paha?” Santtu vilkaisi ruskeaturkkista hiirimiestä.
”Hän ei ole vuoden äitikään!” Rontti katsahti ihmisnaista.
”Millainen isäsi oli?” Jaca kysyi.
”Yhtä kamala! Teki kaiken mitä äiti käski…” Rontti heilautti kättään.
”Minkä kaiken?” Moto pohti ja istui lattialle.
”Kaiken mitä äiti vain päästi suustaan…” Rontti vilkuili kattoa nostaessaan kätensä niskansa taakse.
”Ai kuten ruumiillisen kurittamisen?” Turbo kysyi.
”Sitä varsinkin… äitihän ei koskenut pitkällä tikullakaan meihin, mutta isä käytti remmiä ja nyrkkiä senkin edestä!” Rontti vilkuili sivulle.
”Voitko kertoa jotain lapsuudestasi?” Santtu pohti.
”Mielelläni jättäisin kertomatta!”
”Kerro edes jotain… isä kertoi sen tarinan, kun olitte ystävystyneet ja kuinka olit parittanut vanhempamme yhteen!” Minni muisteli ja istui veljensä viereen. Olivia juoksi tätinsä perään ja änki itsensä tätinsä ja isänsä väliin istumaan. Minni haroi tytön muutamaa irtosuortuvaista kohti takaraivoa kevyesti. Naisen kynnet sai tytölle kylmiä väreitä, mutta naisen toiminta tuntui kuitenkin miellyttävälle ja Olivia hamusi lisää.
”Pahuksen Hans!” Rontti naureskeli.
”Se oli myös se tarina missä isäsi menehtyi…” Turbo muistutti.
”Mmmm… kun hän tippui katolta…” Rontti muisteli synkkää iltaa isänsä kuolemasta.
”Kerro jotain ihan kauempaa lapsuudestasi!” Moto pyysi.
”Mitähän kertoisin, kun ei siellä mitään erikoisempaa tapahtunut…”
”Jotain kuitenkin… miten ruumiillinen kurittaminen näkyi teissä lapsissa? Tai käytöksessäsi?” Minni pohti.
”Hyvä on… jos lopetatte tuon nillittämisen! Ja ette jää vellomaan kurjaa lapsuuttani sen enempää!” Rontti hieroi kasvojansa.
”Tietysti…”
”Lupaamme…”
”Heti vain kuin aloitat,” kaikki mutisivat.
”Olin ehkä 7 tai 8-vuotias…” Rontti aloitti muistelmansa lapsuudestaan…

Rontin lapsuudesta oli kulunut melkein 45-vuotta. Mars ei koskaan aikaisemmin ollut yhtä hyvässä kunnossa. Puroissa solisi vesi, pellot hohtivat satoaan, kaduilla oli elämää, kodit olivat ehjiä ja isommissakin vesistöissä ruokaa oli riittämiin. Rontti juoksi edeltä vuoristojen juurella. Ne olivat sokkeloisia ja kapea polkuisia.  
”Stoker odota! Se on kielletty paikka!” 12-vuotias Marie huudahti pojan perässä. Mariella oli perinteisesti yllään pitkähihainen kesämekko. Tytön hiukset olivat kiinni nutturalla hänen niskassaan. Ennen armeijataustaansa Ronttia kutsuttiin omalla marsilaisella protokollaisella nimellään. He olivat saaneet vapaata liikkumisaikaa keskustassa olevan kirkkotilaisuuden jälkeen.
”Stoker?” Marie huhuili veljeänsä, mutta tästä ei näkynyt jälkeäkään. Tytön ääni kaikui vain korkeiden vuorten välissä. Nuori hiiripoika oli kerennyt jo kiivetä isomman kallion kylkeä pitkin pienelle tasanteelle. Pieneltä tasanteella oli porattu kallioreikä aikanaan koko kallion mitalta läpi tähystyspaikaksi. Rontti tunki itsensä kallionreiästä läpi nähdessään Meriluodon vuoristojen taakse aukenevan maiseman. Poika makaili tasanteessa vatsallaan tuntiessaan Marsin tuulen vasten kasvojansa.
”WAUuuuuuuu…” poika ihasteli, kun tuuli tarttui heiluttelemaan hänen lyhyitä hiuksiaan. Aavan maiseman takaa aukeni iso tiheä metsikkö ja sen takaa toiset korkeat vuoristot. Ilma oli viilentynyt ja sai Rontin pudistelemaan hiukan turkkiaan. Mustakauluspaita, röyhelöisellä rintamuksella ja punainen liivi yllään. Pojan jalkoja koristi mustat suorat housut.
”Stokeeer?” Rontti kuuli sisarensa huhuilut.
”Marie tule tänne!” Rontti huusi ja sai sisarensa maan tasalla tähyilemään yläilmoihin.
”Missä olet?” Marie kurtisteli kulmiansa.
”Täällä!” Rontti kääntyi tasanteelta paljastaen kasvonsa sisarelleen.
”Oletko hullu? Olemme kielletyllä alueella! Tiedät sen!” Marie huokaisi.
”Pälä pälä!” Rontti naputti sormillaan toisiaan vasten siskonsa naputukselle.
”Alas heti!”
”Tai mitä?” Rontti virnuili.
”Tai kerron isälle!” Marie puristi kädet eteensä.
”No tullaan, tullaan!” Rontti murisi ja rupesi kapuamaan alas. Rontti heittäytyi muutaman metrin vapaapudotuksena maahan saaden Marien kääntämään selkänsä tälle.
”Valmis!” Rontti naureskeli. Marie nappasi pojan kädestä kipeästi kiinni.
”Katso vaatteitasi… tiedät mitä äiti ja isä tekevät, jos näkevät sinut tällaisena!” Marie polvistui veljensä eteen ja yritti saada tämän kirkkovaatteista punaista hiekkaa irtoamaan. Rontti virnuili sisarelleen. Marie piti aina hänestä huolta tilanteessa kuin tilanteessa. Kuitenkin Rontti arvioi sisartaan jatkuvasti. Tytön kasvoilla ei ollut puhdasta iloa. Niissä oli huoli ja velvollisuus. Ja se huoli ei kummunnut Rontin huolesta pitämiseen. Vaan siihen mitä vanhemmat taas sanoisivat ja ennen kaikkea tekisivät, kun Rontti saapuisi kotiin rähjäisenä. Vielä kirkkovaatteissaan.
”Näytät huolestuneelle!” Rontti kallisteli päätään saaden sisarensa heräämään ajatuksistaan.
”Älä minusta murehdi!” Marie huokaisi ja nousi seisomaan.
”Mennään… isä ja äiti varmasti odottavat meitä,” Marie ojensi veljelleen kättään, jonka Rontti vain huitaisi edestään lähtiessään sisarensa edeltä takaisin kohti aukiota.

Noemi ja hänen miehensä David tervehtivät vielä saarnaajaa ja kirkkoherroja kirkon ulkopuolelta, kun Marie ja Rontti saavuttivat heidät. Heidän 20-vuotias isoveljensä Sammy seisoi ihastuneena kihlattunsa Iannan vieressä. Kirkkoherrat ja saarnaaja ihasteli nuorten lempeä ja kehuivat vanhempia hyvin onnistuneesta työstä. Sammyn ilme kuitenkin laski happamaksi nähdessään Rontin sisarensa kanssa. Ianna vilkaisi kanssa olkansa yli ja inhon pystyi oikein lukemaan hiirinaisen kasvoilta. David vilkaisi sivulleen, kun Marie astui tämän viereen. Rontti irvisti Sammylle ja tunsi jämäkän puristuksen niskassaan, kun hänen isänsä siirsi pojan seisomaan hänen viereensä. Niskasta nappaaminen oli myös hallintakeino ja pelote tulevasta, mikäli Rontti ei pikkuhiljaa alkaisi käyttäytymään. Rontti luimisteli korviansa ja uskaltautui pienesti katsahtamaan isäänsä. Isän kylmäävä ja pelottava katse sai Rontin painamaan katseensa takaisin maahan jalkoihinsa.
”Kiitos upeasta saarnasta jälleen… nähdään ensi viikolla!” Noemi kätteli kirkkoherrat ja saarnaajan.
”Kiitämme teitä! Jumalan siunausta koko perheellenne!” saarnaaja vastasi ja poistui kirkkoherrojen kanssa takaisin kirkkoluostarin sisään.
”Stoker, Marie ja Sammy autoon!” David komensi.
”Näemme myöhemmin!” Sammy tervehti kihlattunsa.
”Illallisen merkeissä… vanhempani odottavat näitä järjestelyitä!” Ianna henkäisi ja suukotti hiirimiestä.
”Yök… ällöttävää!” Rontti jupisi ja tunsi miten isänsä ohjasi hänet jälleen niskasta puristaen auton kyytiin. Noemi vilkaisi kanssa nuorempaa poikaansa.
”Mitä pyhävaatteillesi on tapahtunut?” Noemi kysyi ja kiskaisi pojan suoraksi eteensä.
”Mää… öh…” Rontti empi.
”Stoker kaatui… se oli ihan puhdas vahinko!” Marie puolusti pikkuveljeänsä valehdellen. Noemi vilkaisi tytärtään tuhahtaen ja iski kevyesti Rontin olkaa.
”Autoon!” naishiiri komensi. Rontti kiipesi mitään sanomatta auton kyytiin. Samoin teki Marie. Sammy kiirehti perheensä luokse ja istui takapenkille sisariensa kanssa.
”Äh! Taasko istun sinun pennun vieressä!?” Sammy tuhahti Rontille.
”Taasko istut vieressäni?” Rontti matki veljeänsä, joka tuuppasi tätä kyynärpäällään.
”Stoker!” David komensi ja sai pojan hiljenemään. Rontti oli sen verran pieni ettei vielä ymmärtänyt miksi aina häntä komennettiin voimakkaimmin. Kuitenkin komentaminen tuntui pojasta pahalle ja sai hänet hiljenemään. Päätalolle päästyään David ohjasi lapsensa sisään.
”Tiedätte mitä teette! Vaihdatte kirkkovaatteenne ja valmistaudutte päivän askareisiin!”
”Kyllä isä!” kaikki kolme totesivat yhteen ääneen. Lapset kiirehtivät sisälle. Noemi puristi kädet eteensä.
”Eikö ole syntiä naisena asettaa kädet eteensä kieltävästi?” David kysyi.
”Anteeksi kultaseni… mutta mitä sanot Marien puolustuksesta?” Noemi vapautti kätensä.
”Hän valehteli!”
”Arvasin sen! Stoker on käynyt jossain ja Marie peittoaa sen valehtelemalla… häpeällistä!” Noemi murahti.
”Ehdimme puuttua siihen myöhemminkin… tule armaani!” David ojensi käsivartensa hiirinaiselle, joka tarrasi siitä kiinni.

Vaikka maatalous oli rankkaa ja hommaa riitti moneksi tunniksi, oli se kuitenkin tekeminen mihin Rontti ei koskaan kyllästynyt. Tällöin hän sai möyriä sydämensä kyllyydestä heinien seassa. Hänen ei tarvinnut miettiä vaatteiden sotkeentumista ja hän halusi olla paljon avuksi, koska viihtyi ulkona. Se oli vanhempien keino saada myös pojan energiatasoa laskettua. Rontti oli mielekkäässä hommassa kasatessaan siipipässien heiniä omiin kaukaloihinsa. Hommat jäivät kuitenkin kesken, kun hiiripoika tunsi nipistyksen korvassaan. Rontti tunsi vain, miten häntä kiskottiin omista hommistaan muualle, ladosta ulos kohti Päätalon seinän sivua.
”AU AU AU! SAMMY LOPETA!” Rontti aneli melkein kompuroiden omiin jalkoihinsa, isoveljen puristaen pojan korvaa tiukasti sormiensa välissä. Nuori hiiriuros iski Ronttiin hiukan vauhtia niin, että tämä löysi itsensä maasta vatsallaan, leuan saadessa hiekasta nirhaumia.
”Miksi sinä noin teit?” Rontti tihrusti kyyneliään ja hieroi korvaansa.
”Sinä saat hakea munia!” Sammy nyökkäsi kana-aitausta kohden.
”Et voi olla tosissasi!?” Rontti älähti.
”Sinä haet munat! Minä kerään ne aidan tältä puolelta mitä sinä tunaroinnillasi onnistut keräämään sen sisältä!”
”Isä on kieltänyt minua menemästä aitaukseen!!” Rontti kiukkusi ja sai Sammyn silmiin vihan palon.
”Kuuntele pentu! Sinä teet niin, kuin käsken ja isä luottaa arviointikykyyni enemmän, kuin sinun poruusi! Isä katso uskoo sen, että vauhkoudellasi tunget itsesi väkisin ohitseni aitaukseen, varotuksistani huolimatta,” Sammy murisi tarraten pojan paidan kauluksesta kiinni.
”Sammyyyy… et voi… se olisi valhetta…” Rontti totesi pelokkaana…
            ”Siis kerrotko oikeasti, että sinä… Marsin kovin kenraali ja yksi parhaimmista taistelijoista on tihrustanut kyyneliä, kun isoveli on vähän pompottanut?” Vinski keskeytti naureskellen Rontin tarinan.
”Kuinka kova kaveri on kyseessä, jos pelkää isoveljeänsä?” Hemi naurahti kanssa.
”AUUUU!” kaksikko huudahti. Moto ja Gal olivat napakasti iskenyt kaksikkoa korvista huonoille vitseille. Vitsit eivät tosiaan tulleet hyvään saumaan ja kaksikko sai taas muistutuksen suurista suistaan.
”Lapsena asiat koetaan ja nähdään erilaisena!” Santtu murahti kaksikolle.
”Santtu on oikeassa! Ketään ei tulisi pelolla kasvattaa ja lapsena koetut asiat tuntuvat satoja kertoja pahemmalta kuin aikuisena!” Jaca puolusti Ronttia ja hänen kokemaansa traumaa.
”Ja jos kyse olisikin ollut kevyestä pompottamisesta tai edes vitsailusta… mutta Sammy teki elämästäni tarkoituksen mukaisesti helvettiä, valehteli vanhemmilleni, että minä tein erinäisiä hommia tai asioita mitkä tiesin olevan minulta kiellettyjä ja jotka hän kasasi vain ansaksi, jotta saisin selkäsaunan isältä… kotona selviytyminen oli joka päiväistä taistelua niin omien vanhempien kuin isoveljen vuoksi… aina siihen saakka, kunnes pääsin armeijaan opettelemaan kuinka esimerkiksi itseään voi puolustaa! Tavattuani Hansin 15-vuotiaana, opin sen miten toista oikeasti kunnioitetaan ja kohdellaan hyvällä tavalla. Silloin myös kieltäydyin alistumasta omalle perheelleni ja pitämään oman pintani niin etten ollut joka lomien jälkeen mustelmilla!” Rontti ummisti silmänsä.
”Eikö sinulla ja Sammylla ole useampi vuosi ikäeroa?” Minni pohti.
”12-vuotta… joten normaalisti olisikin voinut kuvitella, että Sammy olisi ollut se suojeleva ja turvallinen isoveli, mutta totuus oli ihan toinen… Hanskin käyttäytyi minua kohtaan enemmän isovelimäisesti, kuin oma biologinen veljeni! Hans opetti, neuvoi ja toppuutteli minua, jos minulla kiehahti 0–100 sadasosa sekunnissa. Ja sitä tapahtui usein sekä monta kertaa päivässä… vasta kerrottuani hänelle kotioloistani ymmärsi hän miksi toimin armeijassa niin, kuin toimin… miksi olin niin kärkäs ja heti pelokkaasti puolustamassa itseäni lyömällä tai potkimalla… ja rehellisesti ilman Hansia en varmasti olisi edes tässä nyt kertomassa teille lapsuudestani…” Rontti huokaisi muistellessaan menneisyyttään Hansin kanssa.
”Ja minua sanoit lapsena kamalaksi?” Turbo kohautti kulmaansa saaden Rontin nauramaan.
”KATSO! Tämä arpi on sinun naskaleistasi, puhumattakaan niskastani tai riisutaanko housut, että voidaan muistella sisäreittäni mistä luulin menettäväni palasen, koska joku ei saanut viisivuotiaana tahtoaan läpi!” Rontti esitteli pikkusormeansa, jonka ympärillä oli haalistunut arpi. Turbo peittosi kasvojansa naureskellen.
”Siksi asuminen olikin kamalaa sinun kanssasi…  koska näin sinussa 3-vuotiaana sen mitä itse olin armeijassa 15-vuotiaana! Tosin sinun kokemuksesi heijastui menetyksestä johtuvasta traumasta, kun omani taas väkivaltaisesta ja ruumiillisesta kurittamisesta johtuvasta traumasta,” Rontti pörhensi mentoroitavansa hiuksia. Turbo naurahti pienesti. Hymy kuitenkin hyytyi nopeasti. Hän ei koskaan tiennyt Rontista tarpeeksi, saati tämän kokemasta perhesuhteista.  
”Millainen Turbo on ollut sitten lapsena?” Marcus osoitti kullanruskeaa hiirimiestä vastakkaisella sohvaryhmällä.
”Hyvin samanlainen, kuin minä… mutta Turbon kohdalla sama kiukku tuli vain pienen lapsen voimalla ikävän ja pelon yhdistämisestä menetettyihin vanhempiin…” Rontti pudisteli naureskellen jo päätään.
”Voitko jatkaa… mitä siellä kana-aitauksessa tapahtui?” Gal kysyi mielenkiinnosta.
”No mitäköhän? Mene itse aitaukseen ilman suurempia suojuksia niin tiedät missä kunnossa tulet aggressiivisten tappajakanojen kautta takaisin!” Rontti vinkkasi päällään ulos saaden Galin nielaisemaan vaikeana…

Kipu oli jotain sanoin kuvaamatonta, kun Marie hoiti pikkuveljeänsä suihkutilassa. Hiirityttö kaatoi varovasti lämmitettyä vettä pojan vartalolle, joka oli täynnä erikokoisia reikiä ja haavoja, jotka torahammaskanat olivat munien poimintareissulta saanut aikaan. Rontti itki suoraan kivusta.
”Olen pahoillani…” Marie huokaisi ja tutki pojan kehossa olevia haavoja.
”Mua sattuuu…” Rontti itki ja pyyhki kasvojansa.
”Tämä on liikaa! Sammy tietää ettet voi aitaukseen mennä!” Marie pudisteli päätään.
”Mutta hän pakotti minut… ja valehteli vielä isälle, että menin hänen varotuksistaan huolimatta väkisin aitaukseen,” Rontti nyyhkytti.
”Tiedän ja Sammy tekee väärin… kukaan ei saisi valehdella toisen satuttamisella… älä liiku, olen kohta valmis. Suojataan syvemmät haavat sidoksilla!” Marie käänsi Rontin eteensä. Vaikka Marie oli itse lapsi vielä, hänen tunneälynsä oli hyvin korkealla nuoresta iästä huolimatta.
”Mitä aiot tehdä?” Rontti kysyi.
”Mille?”
”Sammylle!”
”Valitettavasti en pysty tekemään juuri mitään… haluaisin, mutta…”
”Mutta mitä?”
”Ei mitään! Sidotaan nyt vain nämä haavat, että pääset nukkumaan!” Marie pudisteli päätään. Asia minkä hän olisi halunnut nostaa ilmi, oli liian rankka Rontin korville. Rontti ei olisi voinut pienenä lapsena käsittää saati ymmärtää asiaa mitä tapahtui aina silloin, kun Rontti oli jo nukkumassa. Marie hoiti veljensä haavat ja kaksikko suuntasi takaisin yläkertaan.
”No niin! Sitten kipin kapin petiin!” David nyökkäsi päällään yläkertaa kohden Rontille.
”Enkö saa iltapalaa?”
”Ruoka-aika meni jo! Nukkumaan!” David murahti.
”Isä…” Rontti katsoi surullisin silmin isäänsä. Hiirimies haroi hiuksiaan ja ohjasi kädellään poikansa keittiön puolelle.
”Otat jotain hyvin nopeaa ja painelet saman tien nukkumaan!” David ohjeisti. Rontti nyökkäsi ja kiirehti keittiöön. Marie nousi muutamat portaat vielä isänsä rinnalle.
”Sinulle minulla on asiaa, kun Rontti on nukahtanut…” hiirimies puri hammastaan ja sai tytön nyökkäämään. Marie vilkaisi surkeana Ronttia. Hän tiesi mikä olisi edessä.
”Mene odottamaan olohuoneeseen,” David käskytti. Sammy tuli sisartaan vastaan, joka mulkaisi tätä vain kylmästi. Marie teki samoin isoveljelleen. Hän ei hyväksynyt Sammyn käytöstä millään tavalla. Sammy kapusi yläkertaan hieman jopa ylpeänä omasta käytöksestään. Rontti lähes hotki ruokansa, siivosi jälkensä ja kiirehti isänsä ohitse, joka vartioi portaiden juurella, että poika vetäytyisi omaan huoneeseensa. Rontti sulki huoneensa verhot, sytytti yölamppunsa ja hautautui peiton alla. Vihainen puheensolina kantautui pojan korviin oven raosta. Äänen vaimeudesta Rontti tiesi puheen kantautuvan olohuoneesta. Se oli vähättelevää kuten aina ja Rontti saattoi kuulla miten jotain haukuttiin valehtelijaksi sekä miten kasvatus ei ollut nähtävästi mennyt vieläkään perille. Tietyt iskuäänet, kolahdukset ja pieni nyyhkytys sai pojan pelkäämään. Rontti sukelsi peittonsa alle hakeakseen turvaa. Kovempi isku ja pieni parahtanut huudahdus sai Rontin ihan tärisemään pelosta. Piakkoin tuli aaveen hiljaista, mistään ei kuulunut mitään, kukaan ei puhunut ja kukaan ei edes itkenyt tai ainakaan ääneen. Joku käskettiin yläkertaan. Kevyet askeleet kantautuivat rappukäytävästä ja ne olivat ainoat äänet ennen Rontin nukahtamista jälleen pelosta omaan sänkyynsä. Huonosti nukutun yön jälkeen Rontti havahtui hereille keskeltä sänkyä. Poika oli käärinyt peittonsa yön aikana pesäksi, jonka keskellä nuori hiiripoika nukkui. Rontti hieroi silmiään ja astui varovasti huoneestaan käytävän puolelle. Samaan aikaan viereinen päätyhuoneen ovi aukeni ja Rontti pelästyi näkyä edessään. Mariekin seisahti oven suuhunsa ja peittosi käsivarsiaan. Kuitenkin tytön kasvot olivat palaneet Rontin verkkokalvoille. Kasvot olivat mustelmilla, kuonon pielessä oli pieni haavauma ja Marie selkeästi yritti peitota käsivarsissaan olevat mustelmat yöpukunsa hihojen syövereihin. Isosisko oli ottanut kaikki iskut vastaan Rontin puolesta, mutta ei pieni hiiripoika tätä tiedostanut, saati edes tiennyt että miksi…

”Ei! Nyt riittää!” Minni keskeytti enonsa kylmästi.
”Täh? Pääsimme juuri hyvään kohtaan!” Vinski levitteli käsiään.
”Minä en henkilökohtaisesti halua kuulla enempää siitä miten isovanhempani ovat hakanneet äitiäni! Saati Ronttia myöhemmässä vaiheessa!” Minni kieltäytyi kuuntelemasta tarinaa enempää.
”Menee kyllä aika pitkälle…” Marcus pudisteli päätään.
”Tajusin vasta vuosien päästä sen, että Marie oli puolustanut minua vanhemmillemme ja ottanut melkein kaikki iskut vastaan välittämättä, että hänen oma kehonsa näytti ruhjeiselta perunasäkille… Marie oli paljon poissa koulusta ja siksi vanhemmat vaativatkin meidät kotikouluun… muka vahvistaakseen meidän kirkollista vakautustamme,” Rontti huokaisi surkeana, kun muisti miten Marie oli pelastanut hänet pitkälle lapsuuteen.
”Miten luostari tai kirkko ei puuttunut tähän tilanteeseen millään?” Santtu kysyi surkeana.
”Koska vanhempani peittosivat sen helkkarin hyvin… mikä milloinkin selityksenä. Yksi oli, että Marie oli kompastunut mekkoonsa ja kierinyt portaat alas! Ja toiseksi… ruumiillinen kuristus pystyttiin perustelemaan jumalallisella tahdolla, jolloin se ei ollut tuomittava teko ja vanhempani olivat arvostetussa asemassa kirkossa, joten heitä ei sen enempää myöskään epäiltykään mistään,” Rontti hieroi kasvojansa.
”Kamalaa…” Jaca vilkaisi sisaruksia. Minni oli sulkenut silmänsä ja puristanut kädet torjuvasti eteensä. Hän ei halunnut kuulla yhtään enempää niinkin julmasta lapsuudesta.
”Milloin itse koit ensimmäisen ruumiillisen kurituksesi?” Moto kysyi varovasti.
”Vanhemmiltani ekan kerran ehkä 10-vuotiaana… ennen sitäkin oli juuri niskasta tarttumista tai kevyttä tuuppimista… Sammyhan minua pieksi mennen tullen ihan 5-vuotiaasta alkaen!” Rontti puristi kädet eteensä.
”Sammylla ei ole asiaa tähän taloon! En kaipaa sukuuni ketään, joka on noin julma! Sama koskee Noemia! Varsinkin kun talossa on pieni lapsi,” Minni vastasi ärhäkästi ja nousi seisomaan.
”Siitä pitikin puhua…” Rontti huokaisi.
”Mistä?” Marcus kysyi.
”Te päätätte ketkä saavat Mariesta hoitotietoja ja ketkä eivät… Teidän pitää ilmoittaa ne hoitolaitokseen!” Rontti tokaisi.
”Sammy ja Noemi on listalla numero yksi…” Marcus vilkaisi pikkusiskoaan.
”Niin ovat! Sekä fyysisessä vierailussa, että puhelimitse!” Minni katsahti sohvalla löhöävää veljeään.
”Tosin heidän läsnä ollessaan äiti voisi pelästyä takaisin tähän maailmaan!” Marcus pohti.
”Älä edes ehdota tuollaista! Äiti on saanut kärsiä elämänsä aikana ihan tarpeeksi ja alan ymmärtämään sen paremmin vasta nyt!” Minni ärähti.
”Rauhoitu… vitsi oli!”
”Huono vitsi!” Minni murahti.
”Alan kanssa kenties ymmärtämään miksi Marie on ollut tietyllä asenteella myös minua kohtaan!” Turbo pohti hieroen leukaansa.
”Samoin… Äidille on tapahtunut kamalia asioita elämässään ja varmasti väkivaltaisuus vanhempien toimesta lapsuudessa on suurimpia tekijöitä äidin käytökseen… lisäksi äiti on menettänyt isän aikanaan, joka oli hänelle se oikea rakkaus ja turva kaiken sen pelon keskelle mitä oli joutunut kokemaan… lukuun ottamatta taistelua sitä vastaan, ettei me tavattaisiin Marcuksen kanssa näitä hirviöitä, jotka mahdollistivat kaiken trauman!” Minni selitti.  
”Eikä tilannetta varmasti helpottanut sekään, että hän on umpisolmu riidoissa tyttärensä kanssa, poika oli kadonnut kuin maannielemänä ja yksin hoitaa isoa maatilaa… se yksinäisyys mitä hän varmasti on kokenut ei ole tapahtunut kenellekään meistä! Olemme muuttaessamme saaneet kuitenkin tuen ja turvan ympärillemme ja emme koskaan ole yksin-yksin…” Rontti selitti.
”Ei ihme siis, että hän sairastui… kuka tahansa blokkaisi todellisuuden pois mielestään tällaisten tapahtumasarjojen jälkeen,” Marcus suoristi itsensä nojatakseen polviinsa.
”Nämä kaikki pitää kertoa hoitolaitokseen… muuten he eivät voi diagnosoida äitiä tai auttaa edes kuntoutuksessa häntä, jos traumatekijät jäävät vain meidän keskuuteemme!” Minni hieroi kasvojansa. Nainen tunsi olonsa turhautuneeksi ja levottomaksi.
”Onko kaikki hyvin Minni-neiti?” Moto kysyi aistiessaan naisessa surullisuutta.
”Tarvitsen hiukan happea… lähdetkö kävelylle kanssani?” Minni kysyi osoittaen miestään.
”Totta kai…” Turbo nousi seisomaan ja ohjasi hiirinaisen takaovesta ulos kävelylle.
”Itsekin pitää sulatella hiukan tätä…” Marcus totesi nopeasti ja kapusi yläkertaan.
”Olivia… ole hetki Galin ja Moton kanssa…” Jaca osoitti hiirimiehiä tyttärelleen.
”Mitä aiot?” Hemi kysyi.
”Marcus yrittää sulkeutua taas tunteidensa kanssa… en voi antaa sitä mahdollisuutta hänelle…” Jaca henkäisi ja kiirehti hiirimiehen perään.
”Rankkoja aiheita! Vaatii hiukan sulattelua!” Rontti suoristi itsensä pitkälleen sohvalle.
”Todella hyvää sulattelua!” Vinski vinoili.
”Olen käsitellyt näitä tunteita jo melkein 50-vuotta! Lähinnä tarkoitin Minniä ja Marcusta…” Rontti heilautti käsiään.
”Kamala lapsuus sinulla silti…” Santtu huokaisi surkeana.
”Kaikki hyvin… olen päässyt omien ajatusteni kanssa ylitse tapahtumista ja ymmärtänyt etten ole millään tasolla syyllinen siihen mitä lapsuudessani tapahtui! Sitä paitsi… muutto Tulikivikaupunkiin pelasti aikanaan henkeni…” Rontti rauhoitteli ihmisnaista.
”Tiukat ajat tulossa myös. Hansin oikeudenkäynti ei nimittäin varmastikaan jää reporttereilta huomaamatta ja on itsessään vaikea aihe sisaruksille kaiken tämän lisäksi mitä nyt kerroit,” Gal totesi yhtäkkiä ojentaen Olivialle käsiään, mutta hiirityttö kasasi vain muutaman lelunsa miehen käsiin.
”Tämä! Minni ja Marcus tarvitsee siis kaiken tuen… suurimman antaa Jaca ja Turbo, mutta he kaipaavat meitäkin…” ruskeaturkkinen hiirimies huokaisi, kun sai itsekin Olivialta yhden hänen leluistaan, jonka tyttö iski miehen vatsan päälle.
”Ja ilman vitsailua!” Rontti osoitti sormellaan Hemiä ja Vinskiä.
”Miksi meitä osoittelet?” Hemi älähti.
”Me ollaan aina ihan syyttömiä!” Vinskikin puolustautui.
”Aivan…” Rontti pyöräytti silmiänsä.

Minni ja Turbo kävelivät isomman ladon taakse, johon Marie oli nostanut pienen penkin. Penkiltä näki suoraan horisontissa kohoavat vuoret. Aurinko alkoi laskea mailleen ja värjäsi vuoren kyljen punakeltaiseksi. Minni tunsi olonsa uniseksi, mutta jäsentely hiirinaisen päässä sai ajatukset sekaisiksi. Turbo istui hiirinaisen viereen nostaen kätensä lepäämään tämän ylle.
”Mitä mietit?” Turbo kysyi hetken kestäneeseen hiljaisuuteen.
”En oikeastaan tiedä. Juuri kun on tunne, että asiat ovat jotenkin järjestyksessä ja saanut jäsentää omat ajatukset päässään… niin heitetään vettä myllyyn ja koko pakka hukkuu mennessään!” Minni selitti.
”Kieltämättä… paljon on tapahtunut. Mutta kaiketi sekin on meidän kohtalomme!”
”Todella kiva kohtalo…” Minni virnuili mieshiirelle.
”Kaikki alkoi siitä, kun halusit lyöttäytyä seuraani!”
”Minulla ei paljon jätetty vaihtoehtoja teidän kolmen toilailuiden vuoksi!” hiirinainen hieroi miehen leukaa. Turbo nappasi naisen kädestä hellästi kiinni ja suukotti sitä.
”Mutta kaiken tämän jälkeen mitä kuulimme, on entistä tärkeämpää korjata välit äitiin!” Minni huokaisi ja painoi katseensa jalkoihinsa. Turbo kietoi jo naisen ympärillä olleen kätensä tiukemmin tämän ympärille ja veti itseään lähemmäksi, saadakseen suukottaa tämän päätä.
”Kieltämättä antoi lisää näkökulmaa siihen, miksi Marie on käyttäytynyt niin kuin on käyttäytynyt.”
”Niinpä. Kenties kaikki tämä ja sinunkin epäasiallinen kohtelusi on ollut syy sille, että hän on vain voimakkaasti puolustanut omia tunteitaan… halu estää minua kokemasta samaa tuskaa mitä hän on kokenut.”
”Samaa tuskaa? Tarkoitatko, että jos olisin menehtynyt Marsin sodassa?”
”Niin… äiti tiesi mitä se olisi, eikä halunnut samaa kenties minulle.”
”No sepä ja keino olla satuttamatta itseään tunteiden tasolla enempää mitkä olivat jo haavoittaneet häntä. Tarkoittaen ettei olisi kenties pystynyt katsomaan sinun tuskaasi enää itsensä rinnallaan,” Turbo huokaisi syvään.
”Äiti parka… jos olisin vain tiennyt… en olisi…” Minni parahti.
”Hei hei… et voinut tietää. Niin kuin Ronttikin sanoi, että äitinne on yrittänyt suojella teitä… ihan vain sen vuoksi, että välttäisitte saman kohtalon!” Turbo rauhoitti hiirinaista.
”Silti tämä tuntuu hirveän pahalle… en voisi ikinä kuvitella, että omassa suvussani olisi tuollaisia hiiriä… Ja isän luullun kuoleman jälkeen olisin voinut olla vain tukena äidille…” Minni pyyhki kostuneita kasvojansa.
”Minni rakas… olit lapsi, kun isäsi menehtyi. Miten olisit voinut olla äitisi tukena, kun olit itsekin ihan rikki. Ja uskon sen. Ja onneksi… onneksi olet nyt aikuinen nyt Marcuksen kanssa. Teillä on valtaa päättää oman keskeisen perheenne asioista, jolloin teidän ei tarvitse pitää näitä hiiriä elämissänne!”
”Onneksi! Noemi ja Sammy ei ole millään tavalla tervetulleita perheeseeni! Ja se Sammyn vaimo… voi painua samaan aavikkoreikään miehensä kanssa!” Minni murahti vihaisena.
”Entä Zara?”
”Zara on edelleen syytön siihen mitä hänen isänsä ja isoäitinsä on tehnyt! En voi blokata häntä elämästäni pois vain sen vuoksi! Muuta kuin, jos hän alkaa osoittaa samoja merkkejä kuin tämä ”jumalaan” hurahtanut kolmikko!” Minni vilkaisi hiirimiestä.
”Älä unohda kaikkivaltiasta pyhää herraa!” Turbo vinoili saaden hiirinaisen suulle jo pienen hymyn. Turbo suukotti naisen otsaa. Minni käänsi hymyilevät kasvonsa hiirimieheen ja suukotti tätä hellästi. Turbo vastasi naisen hellyyden osoitukseen ja tunsi naisen pehmeän sekä lämpimän hengityksen vasten kuonoansa. Hiirinaisen kasvot olivat vielä kosteina kyynelistä ja sai Turbon varovaisesti sivelemään tämän poskia kuiviksi.
”Hemille pitää muuten kertoa,” Turbo muistutti.
”Niin pitää. Mietin tekisikö sen tänä iltana vielä vai huomenna aamupäivällä!” Minni pohti.
”Zara tulee ilmeisemmin huomenna, jos hän ollut kipeänä kanssa!” Turbo vilkaisi naista nopeasti.
”Kerromme sitten tänä iltana,” Minni hieroi silmäänsä. Turbo suukotti jälleen naisen otsaa ja hieroi kuonollaan tätä kaulan juuresta niin, että sai hiirinaisen naureskelemaan miehen otteessa.

Marcus puolestaan istui huoneensa leveällä ikkunalaudalla, Jacan istuessa pariskunnan sängyllä. Hiirinainen letitti hiuksiaan, kun kuuli miten vaaleanharmaaturkkinen hiirimies huokaisi syvään.
”Mitä mielen päällä?” Jaca kysyi. Marcus vilkaisi sivusilmällään hiirinaista ja tuhahti kevyesti.
”Ei mitään!” Marcus tokaisi. Jaca pyöräytti silmiään huokaisten kanssa syvään. Tätä hän oli tarkoittanut, kun Marcus sulkeutuisi tunteidensa kanssa.
”Valitettavasti en usko sinua!”
”Sittenhän et usko!” Marcus totesi kylmästi. Jaca heitti lettinsä olkansa taakse.
”Minkä vuoksi puhuminen on sinulle niin vaikeaa?” Jaca kysyi jo hivenen tuohtuneena.
”Miksi minun pitäisi puhua, jos minua ei huvita puhua?”
”Koska se helpottaisi oloasi!”
”Oloani helpottaa myös se ettei minun tarvitse jakaa jokaista ajatusta kanssasi! Ainakaan sadasosa sekunnissa!”
”No sitä pelkoa ei ole… et jaa minulle muutenkaan mitään!” Jaca puristi loukkaantuneena kädet eteensä. Marcuskin iski kätensä eteensä torjuvasti. Heillä oli selkeästi erilaiset näkökulmat asioiden käsittelyihin. Marcus viihtyi omissa ajatuksissaan ja halusi vaikeissa paikoissa käsitellä asiat itsensä kanssa ensin. Mutta Jaca puolestaan kannusti suoraan puhumiseen, joten heidän välilleen olisi vähästäkin muodostumassa konfliktitilanne. Jaca ei voinut ymmärtää Marcuksen tapaa olla puhumatta ja puolestaan Marcus ei ymmärtänyt puhumisen merkitystä. Sen Marcus tiesi ettei hänestä puhujaa välttämättä tulisikaan, mutta ei se tarkoittanut että hän sulkeutuisikaan mitä taas Jaca pelkäsi.
”Ymmärrä, että en halua puhua!” Marcus ärähti.
”Miten voisin? Puhut kanssani ainoastaan silloin, kun aihe on mukava tai mielenkiintoinen… näissä vaikeissa asioissa työnnät minut sivuun mennen tullen! Mutta ei se mitään! Niinhän se parisuhde toimiikin…”
”Vähätteletkö suhdettamme?”
”En sanonut niin!”
”Vaan?”
”Sitä etten ymmärrä miksi työnnät minut vaikeissa asioissa sivuun?”
”En työnnä sinua sivuun! En vain kykene juttelemaan kanssasi, jos en tiedä miten päin olisin edes itseni kanssa!” Marcus murahti takaisin hiirinaiselle.
”Et ole kokeillut, joten et voi tietääkään! Tiedätkö miltä tuntuu katsoa Minniä, joka haluaa miehensä rinnalleen?” Jaca osoitti ovea. Alakerrassa olevat hiiret heristelivät korviansa. Oliviakin vilkaisi Hemiin nojaten yläkertaa kohden.
”Tappelevatko he?” Moto kysyi.
”Ei olisi uutinen…” Gal pudisteli päätään.
”Marcus haluaa olla rauhassa ja Jaca tunkee suuren kuononsa väliin, vain koska mieltää sen työkseen hänen tyttöystävänään!” Hemi huokaisi.
”Pärjäävätkö he?” Santtu kysyi.
”Juuuuuuu… kohta Jaca ilmaantuu ovet paukkuen alakertaan ja he ovat muutaman päivän puhumatta toisilleen… sitten, jonkun ihmeen kaupalla he ovatkin taas sovussa keskenään!” Gal selitti.
”Ihan kuin tämä olisi toistuva kuvio?” Vinski virnuili.
”On saattanut kenties muutaman kerran tapahtua…” Rontti mutisi hakiessaan unta.
”Ihan muutama…” Hemi virnuili Olivialle.
”Marcus on tosin aina ollut tuollainen… haluaa oman rauhan jäsennellä asioitaan, kunnes puhuu niistä hetken mietittyään. Tai sen kuvan hänestä sain teini-ikäisenä,” Rontti jatkoi.
”Jep… ja Jaca ei nyt halua ymmärtää tätä asiaa. Varsinkaan, kun Marcus ei tarvitsisi kuin ihan muutaman tunnin omien ajatusten kanssa!” Gal tokaisi. Yläkerrassa Jaca oli loukkaantunut Marcuksen asenteesta.
”Minkä vuoksi vertaat suhdettamme sisareeni?”
”Koska se selkeästi toimii paremmin kuin meidän!”
”He ovat olleet pidempään yhdessäkin kuin me! Heillä on jo tietty tatsi keskenään… Ja edelleen… Minni on erilainen luonteeltaan muutenkin kuin minä! Hän ollut tulta ja tappuraa alusta saakka, joka kertoo tunteistaan heti! Vaikka päin kasvoja huutaen… Minä palan raivosta sisältä päin ja haluan oman rauhan käsitelläkseni asiani saati tunteeni! Miksi se on sinulle niin vaikea ymmärtää?” Marcus murahti. Jaca ei vastannut hiirimiehelle mitään, vaan käänsi tälle hieman selkäänsä.
”Olen juuri kuullut, että omassa suvussani on hiiriä, jotka ovat pahoinpidelleet äitiäni ja enoani, kun he ovat olleet lapsia… vain edistääkseen omaa paremmuuttaan! Joten jos en saa käsitellä tätä asiaa itsekseni ensin, niin tulos on sitäkin huonompi yrittää edes keskustella asiasta kanssasi myöhemmin!” Marcus ärähti.
”Ymmärrän vähemmälläkin, jos et halua keskustella kanssani!”
”Haluan jutella kanssasi, mutta myöhemmin!”
”Ihan sama!” Jaca murahti.
”Miksi sää olet noin helvetin kireä koko ajan?”
”En mää ole kireä!” Jaca ärähti tavalla, joka naishiirelle ei ollut edes luontaista.
”Etpä!”
”Miksi et usko, kun sanon?” Jaca nousi seisomaan.
”Koska et usko mitä minä sanon sinulle… joten miksi minun pitäisi yrittää uskoa sinua?” Marcus tokaisi ja suojasi kasvojansa, kun hiirinainen heitti tätä päin koristetyynyllä.
”Mihin nyt menet?”
”Lähden! Saa herra paistatella omassa rauhassaan… eristäydy rauhassa, jos se sinulle niin tärkeää! Ettei vain ärtymystäni tarvitse ymmärtää!” Jaca huudahti ja repäisi huoneen oven auki. Samalla sekunnilla hän myös paiskasi sen kiinni. Marcus heilautti käsiään turhautuneena ja antoi naishiiren mennä yrittämättä edes tämän perään. Marcuksella oli tarpeeksi huono-olo jo Rontin kuulemasta tarinasta. Aluksi se tuntui epätodelliselta, mutta tavattuaan isoäitinsä ja enonsa luostarissa aiemmin sai tarina uutta osviittaa siihen, että ei ihmettele miksei vanhemmat kertoneet äidinpuolen suvusta koskaan sisaruksille aikaisemmin.  Marcus huokaisi syvään ja iski päänsä ikkunakarmiin.

Tulikrokantin tyrmässä oli tapahtumassa vanginvartijoiden vaihto, joten meteli oli myös sen mukaista. Yksi vartioista toi selleihin ruoat, jotka vangit saivat napattua lattiarajasta. Hans hieroi kasvojansa. Hän oli nukkunut vangitsemisensa jälkeen erittäin huonosti ja tyrmän kylmä peti ei helpottanut unen saamista. Saati, että viereisessä sellissä oleva rottayksilö oli arvaamaton luonteeltaan. Hän ei tiennyt miksi Malcom oli ilmiantanut heidät. Hänellä oli rotasta paha aavistus, mutta ei voinut tietää mitä tämä päässään hautoi. Harmaa rotta piti tiukasti silmällä Hansia ja Hans puolestaan entistä ystäväänsä. Tuskin ystävällisyyttään tai sodan päättymistä rottien ja hiirien välilläkään rottamies haki. Hans makasi sellinsä pedillä kädet niskansa takana. Hiirimies avasi silmänsä ja vuorotteli niitä auki-kiinni. Oikean silmä päällä oleva vaalea kalvo sai miehen huokaisemaan. Hiirimies ei nähnyt silmällä juuri mitään. Arpiset kasvot eivät haitanneet, mutta puolittainen sokeus oli aiheuttanut mielenkiintoista twistiä arkielämään.
”Mitä zoomailet?” Malcom kysyi. Rotta istui sänkynsä edessä lattiatasolla lepuuttaen käsiään polviensa päällä pitäen Hansia tiukasti silmällä. Hans vilkaisi harmaata rottaa vihaisena ja nosti hetken päästä katseensa takaisin kattoon.
”Tiedätkö miten menetit silmäsi?” Malcom kysyi.
”Tiedän… tai arvaan…” Hans huokaisi vihaisena.
”Olisit mennyt ajoissa lääkäriin niin, kuin käskin!”
”Niin… koska olet niin avualias!” Hans virnuili miehelle keljuillen ja nousi istumaan.
”Hei! Tilanne oli eri silloin… olimme sentään ystäviä!” Malcom heilautti käsiään.
”Jos olisin tiennyt millaiseen tuhoon kiskot rottien ja hiirien välit en olisi kaveerannut koskaan kanssasi!”
”Vieläkö jaksat muistella sitä? Etkö ole todellakaan huolissasi moottoriöljystä, jota sait useamman desin suoraan silmillesi?” Malcom ärähti.
”Se on myöhäistä, jos toinen silmäni on jo sokeutunut… lukuun ottamatta hoitovirhettä, joka vielä sen jälkeen silmään aiheutettiin!”
”Kävitkö lääkärissä silloin?”
”Luuletko, että olen niin idiootti etten käy näyttämässä silmääni, joka tuntui olevan liekeissä ja täynnä haulipyssyn hauleja?!” Hans istui vuoteensa reunalle. Malcom tuhahti kylmästi ja siirsi katseensa toisaalle hiirimiehestä. Hans oli juuri avaamassa suunsa, kun vartioidun sellin ovet avattiin. Kaksi kookasta hiirimiestä asteli Hansin tyrmän eteen saaden vaaleanharmaan hiirimiehen nousemaan seisomaan.
”Mennään herra Milanius!” toinen vartioista ohjeisti ja sai Hansin hämilleen.
”Minne?”
”Älä kysele… kädet…” vartija murahti. Hans asteli kaltereiden eteen ja käänsi selkänsä. Hiirimies tunsi miten metalliset käsiraudat puristuivat hänen ranteidensa ympärille.
”Liikkeelle!” vartija komensi ja avasi hiirimiehen tyrmän oven. Hans asteli hiirimiesten osoittamaan suuntaan Malcomin pitäessä silmällä miehiä.
”Sinunkin vuorosi tulee vielä!” vartija totesi ja sai rotan pieni virne kasvoillaan tuhahtamaan.

Hans kulki käytävää pitkin vartijoiden lisääntyessä tuplaten hänen ympärillään. Ihan, kuin hän yrittäisikään karata. Vartijoiden määrä sai miehen myös huvittuneeksi. Luulevatko he, että jo iäkäs hiirimies olisi niin taitava, saati voimakas, että päihittäisi neljä kookasta hiirimiestä. Tietysti pituutta, taitoa ja rohkeuttahan miehellä olisi ollut päihittääkseen hiirimiehet. Hans siristeli silmiään, kun he saapuivat hetkeksi ulkosalle. Ilta-aurinko oli niin matalalla, että sokaisi kenet tahansa. Marsin viileä ilma tuntui tunkeutuvan turkin alle ihoon, mutta samalla se oli paras tunne viimeisen parin viikon jälkeen. Selli oli viileä, mutta tunkkainen. Raikas ilma teki hyvää, vaikka kestikin vain sen aikaa että hiirimiehet kävelivät pihan poikki toiseen rakennukseen. He saapuivat toisen rakennuksen ylimpään kerrokseen. Valo kumpusi isoista ikkunoista sisään, saaden hieman ränsistyneenkin paikan näyttämään avaralle ja viihtyisälle. Hans seisoi ikkunoiden edessä ja tähyili Marsia. Kuivaa aavikkoa oli silmän kantamattomiin, mutta ikkunoista näki Tulikrokantin kaduille. Hiiriä oli jonkin verran liikkeellä. Suuret ja melkein kunnossa olevat kerrostalot kohosivat taivasta kohden. Osasta taloista puuttui katto tai joidenka kylkeä ammotti valtaisa reikä jostain pommituksen aiheuttamasta tuhosta. Hans painoi katsettaan hieman alas. Kaksi suurta Marsin punatammesta kiiltäväpintaisesta tehtyä ovea aukenivat ja ulos asteli nuori hiirinainen.
”Ylijohtaja Milanius… päävaltuusto odottaa teitä!” nuori nainen ohjasi kädellään hiirimiestä astumaan sisälle huoneeseen. Hans asteli vartioiden ohjatessa tämän kevyesti käsivarsista työntäen huoneen sisälle. Päävaltuuston jäsenet istuivat pitkän pöydän äärellä rinnakkain. Heidän eteensä oli asetettu yksi pienempi pöytä ja tuoli. Hans vilkaisi hämillään taakseen, kun vartijat avasivat hiirimiehen kahleet. Hans hieroi kevyesti ranteitaan.
”Ylijohtaja Hans Milanius… olkaa hyvä ja istukaa!” nuori hiirinainen ohjeisti. Hans vilkuili valtuustoa ja istui alas.
”Pyydän teitä ensimmäisenä allekirjoittamaan tämän,” nuori nainen totesi asettaen hiirimiehen eteen pienen nipun papereita ja kynän.
”En allekirjoita mitään ilman, että minulle kerrotaan mitä allekirjoitan tai anneta mahdollisuutta lukea papereita itse ensin!” Hans puristi kätensä eteensä kielteisesti.
”Tarkka niin kuin aina!” pöydän ääressä vanhempi hiirimies hymyili.
”Olkaa hyvä Ylijohtaja! Lukekaa paperit ihan rauhassa…” pitkän pöytärivin keskellä istuva beigen harmaa hiirinainen antoi luvan. Papereita ei ollut montaa sivua, mutta Hansia silti epäilytti kaikki mahdollinen pikkuteksti, joita paperin alareunoista löytyi.
”Haluatte lupani käsitellä omaa oikeudenkäyntiäni ja tallentaa tämän keskustelun?” Hans kysyi nostaen katseensa papereista.
”Käytännössä meidän ei tarvitsisi pyytää lupaasi, mutta tilanteen laajuuden huomioon ottaen kaikki halutaan taltioida kunnolla… Kuolleeksi julistettu on kuolleeksi julistettu ja tällaisia hengellisiä ylösnousemuksia harvemmin tapahtuu…” hiirinainen risti kätensä pöydän kannen päälle. Vanhemman hiirinaisen lyhyet harmaat hiukset ylsivät olkapäille. Naisen kasvoilla oli huoliteltu meikki ja nainen oli pukeutunut mustiin housuihin ja kauluspaitaan. Muutama kultainen arvokoru roikkui hiirinaisen kaulassa. Hänen seurassaan oli toinenkin hiirinainen, loput valtuustossa oli miehiä. Mieshiirillä oli kanssa mustat suorat housut ja kauluspaita. Jokaisella ainakin yksi koru, jossa Marsin Tulikrokantin vaakuna. Hans vilkaisi tuimasti valtuustoa ja nosti kynän allekirjoittaakseen paperit. Naishiiri kiitti miestä kevyesti nyökäten ja nosti paperit valtuutetuille. Naishiiri astui sivuun ja antoi luvan käynnistää tilassa olevat kamerat. Vartijat Hansin mukana asettuivat huoneen seinän pieleen odottamaan.
”Aloittakaamme Hallituksen määräämän oikeudenkäynnin ensimmäinen vaihe… Me Marsin päävaltuuston seitsikko, toimimme Hallituksen määräämänä ja velvoittamana kuulustelijoina, joidenka tarkoituksena on saada ennen varsinaisen oikeudenkäyntiä epäiltyjen äänet kuuluviin. Hallituksen määräämän päätöksen johdosta epäillyt eivät saa suunvuoroa varsinaisessa oikeusistunnossa. Oikeusistunnossa on tarkoitus kuulla ulkopuolisia todistajia tapahtuneista ja tehdä päätös mahdollisesta yhteen- tai epäyhteensopivuudesta tapahtumien kulusta ja antaa mahdollinen rangaistus kaiken sen perusteella mitä oikeusistunnossa nostetut tapahtumat käsittelevät. Ensimmäinen kuulustelu koskee Marsin viimeisimmän Ylijohtajan kuolleista nousua ja paluuta takaisin Marsin katujen pinnalle, vaikka kuolleeksi julistaminen on tapahtunut melkein päivälleen 14-vuotta sitten virallisesti ja hautaaminen kotikaupungissa on tapahtunut paikallisen vihkimestarin toimesta,” naishiiri luki papereista. Hans huokaisi syvään. Hänen pelkonsa oli kova oikeudenkäyntiä varten. Mitä, jos hänen tai hänen perheenjäsentensä tarinat eroaisivat hirveästi toisistaan? Sitten hän olisi pulassa.

Marsin oikeusistunto koostui kaikkiaan neljästä eri osa-alueesta. Ensimmäinen vaihe oli epäiltyjen kuulustelu, toinen vaihe käsitteli mahdollisten todisteiden liittymistä tapahtumien kulkuun, kolmannessa vaiheessa kuulusteltiin lähisukua jo varsinaisessa oikeusistunnossa ja neljännessä vaiheessa muut ulkoiset tekijät tai todistajat antavat lausuntonsa seuraavalla viikolla, joidenka lausunnon painosta voisi olla hyötyä tuomion laatuun. Varsinainen tuomio käydään kaikkien näiden tapahtumien jälkeen läpi, johon osallistuvat epäillyt, todisteet, todistajat ja mahdolliset avoimet ovet koko prosessin läpikäymiseen. Samana hetkenä annetaan myös tuomio. Paikalla on tuomiota antamassa koko Tulikrokantin ja Meriluodon Hallitukseen kuuluvat patriarkat ja matriarkat. Lisäksi päävaltuusto olisi paikalla. Tuomion antaisi kaikkein korkeimpana toimiva tuomari. Hans oli myös epävarma olisiko tilaisuus avoin kaikille. Jos niin olisi, niin hänen epäonnekseen koko tapahtuma varmasti vielä kuvattaisiinkin kaikkien marsilaisten nähtäväksi. Hans ei ollut edes varma oliko Antonio kertonut muulle perheelleen miehen olemassaolosta. Jos ei, niin järkytys televisiosta voi olla valtaisa.
”Voisitteko kertoa koko nimenne ja asemanne Marsin sodan aikaisessa armeijassa?” hiirinainen pyysi.
”Hans Marius Eric Milanius… Marsin armeijan viiden tähden kenraali eli Ylijohtaja, myöntäjä Tulikrokantin Hallitus,” Hans huokaisi.
”Ylijohtaja Milanius. Voisitteko kertoa mitä ennen odotettua kuolemaanne tapahtui?” naishiiri pyysi.
”Olin taistelussa etujoukkojeni kanssa Marsin Tulikivikaupungin luoteispuolella olevalla aavikolla. Paljoa en tapahtumista muista, mutta sen verran… että minut ajettiin saarroksiin jyrkänteen reunalle. Mitä todennäköisemmin minut ammuttiin alas, mutta en muista tapahtuneista juurikaan muuta!”
”Taistelitteko yhteistä vihollista vastaan vai jotain muuta ulkopuolista hiirtä, joka halusi teidät hengiltä?”
”Ainoa jyrsijä, joka minut halusi kenties hengiltä oli rottaklaaniin kuuluva Malcom… vain sen vuoksi, että tiesin kuulemma liikaa heidän suunnitelmistaan! Tietääkseni minulla ei muita vihollisia ollut, lukuun ottamatta plutolaisia, jotka minut jyrkänteelle ajoi ja sieltä alas!”
”Minkä vuoksi välinne tulehtuivat? Käsittääkseni aikakautesi aikana sinä ja Malcom tulitte hyvinkin toimeen… lisäksi rotat ja hiiret elivät harmonisessa tasapainossa keskenään?”
”No en siitä harmoniasta tiedä…” Hans mutisi.
”Ylijohtaja? Muistutan sinua, että tämä on virallinen oikeudenkäyntiin kuuluva osa-alue! Mutinasi voidaan katsoa viralliseksi lausunnoksi!”
”Rotat kimpaantuivat ahdingostaan… jonka marsilainen Hallitus aiheutti. Lopulta, kun rotilta vietiin aivan kaikki, eivät he nähneet muuta syytä kuin hyökätä. He myivät toimivaltansa plutolaisille ja saavat palkkaa heiltä sotureina…” Hans selitti. Seitsikko katsahti huolestuneena toisiaan.
”Tiedät paljon…”
”Se on sitä, kun ystäväpiiriin kuului rottaklaanin jäseniä, niin sai tarvittavaa informaatiota taistellessaan ensimmäisenä heitä vastaan!” Hans puristi kädet eteensä.
”Mitä oikein tapahtui lavastetun kuolemasi jälkeen?” naishiiri kysyi tiukasti.
”Rehellisesti sanottuna… en tiedä! Minä en kuolemaani nimittäin omasta tahdostani ainakaan lavastanut!”
”Miten niin et tiedä?” yksi miehistä avasi suunsa.
”Tiedän suunnilleen sen, että minut on mitä todennäköisemmin kalliolta ammuttu alas. Seuraavan kerran olen tiedostavassa tilassa 14-vuotta myöhemmin, kun oma lapseni pelastaa minut plutolaispomon vallasta… ja silloinkin luulin olevani siinä hetkessä mihin jäin, kun minun oletettiin kuolleen!” Hans selitti.
”Olitko siis jumissa menneisyydessäsi?”
”Kenties mieleni kanssa… vaikka kehoni oli nykyhetkessä!” Hans huokaisi.
”Miten sait tietää todellisuudesta?”
”Jouduimme lapseni ja hänen ystäviensä kanssa uuteen taisteluun plutolaisia vastaan Maa-planeetalla…”
”Ettekö olleetkaan Marsissa?” toinen hiirinaisista henkäisi.
”Ei! Vaan Maassa!”
”Jatkakaa herra Milanius!” päävaltuuston puheenjohtajana toimiva nainen jatkoi.
”No taistelun edetessä Malcom… joka edustaa rottaklaania… taisteli plutolaispomon rinnalla ja kertoi minulle kaiken… ensin tämä plutolaispomo yritti samaa, mutten uskonut häntä,” Hans selitti muistellen mitä Maassa oli tapahtunut.
”Silloin sain tietää totuuden… kuulin, että minut oli julistettu kuolleeksi ja elämä oli jatkunut sitä mukaan! Lapseni oli aikuistunut ja vaimoni kärsinyt kuolemastani… Muuta en juurikaan tiedä…” Hans pudisteli päätään.
”Oliko plutolaisilla jotain välinettä, jolla saivat sinut haltuunsa?”
”Tyttäreni puhui minulle, että poikaani oli käytetty Magnesium nimistä sauvaa… mutta en tiedä missä pauloissa minä olin tai millä minut saatiin pois Tahkon alaisuudesta…” Hans pohti hieroen leukaansa.
”Ketkä nämä plutolaiset olivat ketkä ovat vallanneet Maapallon?”
”No en Maapallon valtaamisesta tiedä… mutta Detroitin ja Chicagon pomot tiedän, jotka yrittävät vallata kaupunkia keinoja kaihtamatta…”
”Ketkä?” yksi mieshiiristä kysyi.
”Teuvo Tahko ja Lalli Leipäjuusto,” Hans kertoi. Päävaltuuston jäsen kirjoitti tiuhaan miehen puhetta ylös ja sai myös plutolaispomojen nimetkin ylös.
”Itse olin poikani kanssa Teuvo Tahkon vallan alla… ja etenkin hän käytti poikaani tuhotakseen Maata,” Hans hieroi niskaansa. Marcus nirhaisi hänet, mutta ilman sitä tietoa mies ei pääsisi ikinä sellistä pois.

”Puhut lapsistasi paljon… saammeko lapsesi nimet ja aseman Marsin sodan aikaan, mikäli heillä sellaiset on? Lisäksi vaimosi nimi täytyy saada asiakirjoihin!” Päävaltuuston hiirinainen kysyi rauhallisesti. Hans huokaisi hyvin syvään.
”Koko nimet?” hiirimies kysyi ja sai hyväksyvät nyökkäisyt.
”Vaimoni on Marie Elisabeth Elanor Milanius omaa sukuaan Van Glowel. Esikoiseni; Marcus Marius Alexander Milanius, sotilasarvo ei tiedossa ja tyttäreni Carbine Elisabeth Lilian Milanius, Marsin armeijan ja Vastarintaliikkeen neljän tähden kenraali!” Hans totesi vakavana ja sai valtuustohenkilöstön käsissä olevat tavarat kolisemaan pitkin pöydän kantta.
”Tyttäresi on kenraali?” yksi hiirimiehistä totesi epäuskoisena.
”Eikö ole perheenhäväistys Meriluodossa, jos nainen osallistuu armeijaan?” pöydän ääressä oleva hiirimies hieroi leukaansa.
”Ihan missä päin Marsia vain!” toinen kommentoi hänen vierestään.
”Oma perheeni ei halunnut minustakaan sotilasta aikanaan… miksi kieltäisin sen tyttäreltäni? Varsinkin, kun hänen päämääränsä on nimenomaan auttaa Marsia saavuttamaan oma rauha ja harmonia takaisin plutolaisten kynsistä! Siinä kohtaan tyttäreni ei voi enää häväistä perhettään yhtään!” Hans ärähti kevyesti.
”Miten voi olla mahdollista, ettet tiedä poikasi sotilaallista arvoa?” toinen naishiiristä epäili.
”Epäilettekö minua nyt jostain?” Hans kurtisti kulmiansa.
”Emme voi epäillä… se ei kuulu työnkuvaamme… ja jokainen teistä tietää sen! Haluamme vain Ylijohtaja tietää! Pahoittelut, jos kuulostimme epäileviltä,” päävaltuuston keskellä istuva naishiiri komensi jokaista rauhoittumaan.
”Marcus joutui armeijaan, kun olin paljon poissa kotoa ja taistelussa aavikoilla. En tavannut häntä kuin kerran tai kaksi ennen kuolemaani! En tiedä mitä tapahtui sen jälkeen, mutta poikani ei ilmeisesti kuulu enää kaupungin armeijaan!” Hans selitti.
”Mikä sai poikasi eroamaan armeijasta?” yksi hiirimiehistä kysyi.
”Kuten jo vastasin… kertoisin jos tietäisin. Kertoisin teille kaikki mitä vain haluaisittekaan tietää, jos vain pystyisin,” Hans pudisteli päätään.
”Avoimia kysymyksiä jäi reilusti… kuten miten jouduit kallionjyrkänteeltä plutolaispomon luokse Maa-planeetalle, mitä tässä 14-vuodessa on tapahtunut ja minkä vuoksi et ole aikaisemmin osoittanut merkkejä itsestäsi?” päävaltuuston naishiiri katseli papereitaan.
”Tämä asia on minulle yhtä mysteeri kuin teillekin! Ja niin, kuin sanoin… kertoisin teille kaiken, jos vain tietäisinkään enemmän!” Hans kohautti harteitaan. Päävaltuuston jäsenet katsoivat toisiaan ja nyökkäilivät hyväksyvästi.
”Meidän puolestamme kuulustelut ovat tässä… voi olla, jos tarkentavia kysymyksiä tulee kutsumme sinut uudelleen paikalle!” hiirinainen totesi rauhallisesti.
”Kerron teille vain kaiken, mitä keksittekään kysyä. Minulla ei ole mitään salattavaa kuitenkaan!” Hans nyökkäsi kevyesti hyväksyvästi myös. Nuori hiirinainen pyysi sammuttamaan kamerat, kun valtuuston jäsenet olivat tehneet päätöksen kuulusteluiden lopetuksesta. Vartijat astuivat Hansin luokse, joka nousi oma-aloitteisesti seisomaan ja asetti kätensä selkänsä taakse.
”Saanko kysyä jotain?” Hans aloitti ja sai hiirten katseet itseensä. Hans tunsi miten raudat puristettiin tiukastikin hänen ranteidensa ympärille.
”Jos se on sellainen mihin voimme vastata!” hiirinainen totesi.
”Milloin oikeudenkäynti oikein käydään?”
”Ihan viikon sisään… kaikki pitää ottaa huomioon näin laajassa oikeusprosessissa!” naishiiri vastasi ja sai Hansin nyökkäämään. Hans puuskahti syvään, kun vartijat ohjasivat hänet jälleen selliosaston puolelle. Nyt vartioita ei ollut enää kuin kaksi. Kenties neljän vartijan toimikin johtui vuoronvaihdosta. Hiirimiehet ohjasivat hänet selliinsä ja poistivat käsiraudat hiirimiehen ranteista.
”Oliko paha?” Malcom kysyi seinään nojaillen.
”En aio edes auttaa tietäsi…” Hans murahti kylmästi ja sai rottayksilön laajentamaan hämmennyksestä katsettaan.
”Uuuuu paha…” Malcom istui sängylleen. Hans mulkaisi vain tätä ja heitti itsensä pitkälleen sänkyynsä. Ajatukset pyörivät stressin kautta siinä mitä hänen lapsensa tai heidän ystävänsä tulisivat puhumaan tapahtumista oikeussalissa. Tai mitä Malcom mahdollisesti omalla toiminnallaan saisi aikaa. Saati mikä edelleen oli rotan päämäärä siinä, että yks-kaks ilmiantoi heidät hallitukselle. Hans pyyhki kasvojansa. Sokeutuneessa silmässä tuntui ikävä paine, mutta se oli kenties arvattavaa kaiken tapahtuneen jälkeen. Silmä oli kuitenkin miehen murheista pienin ja hän ei voinut edes tietää mitä Meriluodossa tällä hetkellä tapahtuisi.

”ETTE OLE TOSISSANNE!” Hemi huudahti, kun oli saanut hetki sitten kuulla uutiset. Jokainen kiirehti Hemin luokse. Jopa pieni Olivia oli pelästynyt miehen reaktiota ja haki lohtua isästään. Moto koppasi Hemiä takaraivoon.
”Auuuuh…” Hemi mutisi.
”Mitä sää mesoat täällä?” Jaca kysyi ja vilkaisi ärtyneenä ohimennen Marcusta. Hemi peitti kasvojansa kämmenellään ja yritti edelleen sisäistää kaiken tapahtuneen. Minni vilkaisi Turboa.
”Olisiko pitänyt sittenkin kertoa vasta huomenna?” hiirimies kuiskasi hiirinaiselle.
”Ei! Miksi edes ajattelette tuollaista?” Hemi murahti ja vilkaisi kaksikkoa.
”Hemi… vaikka Zaran sukulaisuus paljastui meille, niin ei se tarkoita ettetkö voisi jatkaa hänen kanssaan siitä mistä jäitte!” Minni rauhoitti mieshiirtä.
”Zara on teidän serkkunne…”
”Mitä sitten? Zara on kuka on ja hänelläkin on sukua… huonompi tuuri vain, että meidät!” Marcus kohautti harteitaan.
”Meillä ei ole Zaran kanssa mitään juttua… mutta miten hän voi juuri olla se, joka on se karsean äijän tytär joka on ollut Rontin painajainen?” Hemi osoitti vanhempaa hiirimiestä kämmenellään.
”Usko pois… sitä mekin mietimme!” Vinski pyöräytti silmiänsä.
”Zarahan on aivan eri planeetalta isänsä kanssa!” Hemi katsoi epäuskoisena ystäviään.
”Tiedetään. Se tässä onkin niin uskomatonta… mutta ihan tiedoksi sinullekin, niin emme aio työntää häntä pois elämästämme vain sen vuoksi, että hänen isänsä on yksi alhaimmista saastoista jonka tiedämme!” Minni totesi jämäkästi. Hemi näytti pohtivalle. Zara oli osoittanut itsestään kaikkia muita luonteenpiirteitä, mitä Rontin kertoman tarinan mukaan hänen isässään taas ei ollut.
”Sää välität Zarasta…” Gal kommentoi ja sai Hemin haukkaamaan jo vastalauseeksi henkeään.
”…vaikkakin ihan hoitajanasi, jos kerran et tunne häntä kohtaan mitään muuta!” Marcus jatkoi ja sai Hemin hiljenemään.
”Zara jatkaa hoitajanasi. Vaikkakin hänen isänsä teki kaikkensa evääkseen senkin!” Moto hieroi norsunluunvalkean hiirimiehen olkaa.
”Yrittikö hänen isänsä estää hänen työtään?” Hemi kysyi hämillään.
”Yritti… tuliko jotenkin uutisena, kun Sammy ei halua olla kanssamme tekemisissä?” Rontti heilautti kättään.
”Teidän sukulainen…” Hemi marisi ja sai sisarusten katsomaan toisiaan hivenen huvittuneina.
”Nai Zara, niin hän on teidän sukuanne!” Gal kommentoi saaden Marcuksen ja Vinskin kikattamaan kuin koulutytöt.
”Älä ohjaa Hemiä viemään sitä tyttöparkaa turmion tielle!” Jaca anoi ja sai Hemin yrittämään huitaisua sisartaan kohtaan.
”Äiti ja isä olisivat ainakin tyytyväisiä!” Hemi ylpeili.
”Minä haluan nähdä sen päivän, kun sinä menet naimisiin jonkun kanssa!” Jaca osoitti sormellaan pikkuveljeänsä.
”Samat sanat!” Hemi virnuili sisarelleen, jonka selän takana Marcus seisoi. Jaca ei edes vilkaissutkaan hiirimiestä.
”Olivialla on iltapala aika!” Jaca suoristi paidan yllään.
”Oi älä vielä mene… herkkä sieluni ei kestä tätä riipaisevaa totuutta Zaran sukulaisuudesta näitä kahta kohden!” Hemi vinoili sisarelleen ja sai tältä pitkin korvia. Samassa rytäkässä hiirinainen nappasi pienen tyttärensä Marcuksen sylistä omaansa ja asteli keittiön puolelle. Minni ja Turbo katsoivat hämmentyneenä Marcusta.
”Siis…”
”Ole hiljaa!” Marcus murahti sisarelleen, joka nosti kätensä antautumisensa merkiksi.
”Oliko Hemi vielä jotain muuta, mitä halusit tietää?” Turbo kysyi keskittyessään siihen, että olivat juuri Hemille kertoneet Zarasta.
”Ei! Ellei teillä ole muita yllätyksiä hihassa!” Hemi nyrpisti kuonoansa ja hieroi korviansa.
”Ei ainakaan toistaiseksi,” Moto pudisteli päätään.
”Hyvä… sitten voimmekin syödä. Ööööö voisin iltapalaksi ottaa muutaman leivän ja jotain juomista,” Hemi vaihtoi aihetta nopeasti.
”Sinuako ei oikeasti tuon enempää liikuta se, että Zarasta paljastui tällainen asia?” Santtu ihmetteli.
”Ei ilmeisesti liiemmin!” Rontti naureskeli.
”Liikuttaa… mutta mitä käsiteltävää tässä on enää… hän on sukulaisenne ja se siitä! Zara ei itse ole voinut päättää vanhempiaan mikä tietysti on sääli hänen kannaltaan!” Hemi kohautti harteitaan ja tunsi jälleen vihlaisun toisessa olkapäässään.
”Miten sinä voit olla noin kypsä?” Vinski naureskeli. Hemi hieroi nopeasti kasvojansa. Ei hän halunnut ystäviensä kanssa käsitellä asiaa enempää. Hänelle riitti, ettei Zara jättänyt häntä, vaikka hänen isänsä tekisi varmasti kaikkensa ettei hänen hoitouransa jälkeen tapaisi hiirimiestä enää koskaan.

Illan vaihtuessa yöksi Marcus pyöri levottomasti sängyssään. Hänellä oli hiki ja kuuma samaan aikaan. Joka puolta kolotti ja ajatukset tuppasivat valvottamaan. Olivian pieni tuhina kantautui lasten pienestä sängystä, joka oli pariskunnan huoneeseen nostettu. Ja edes se söpö tuhina ei saanut Marcusta rauhoittumaan niin kuin yleensä. Marcus vilkaisi pieneen sänkyyn, jossa pieni hiirilapsi nukkui aivan sängyn toisessa laidassa takapuoli pystyssä. Marcus puri hammastaan. Hänen selkäänsä särki, mutta se ei ollut ainoa asia mikä valvotti hiirimiestä. Marcus nousi istumaan sängynlaidalle ja vilkaisi vieressään nukkuvaa norsunluunvalkoista hiirinaista. Kuiden kajo kantautui pariskunnan huoneeseen ja sai Jacan turkin hieman hohtamaan. Nainen oli kuvan kaunis ja sai Marcusen vain pauloihinsa. Miten hän ikinä voisi antaa Jacaa kenellekään muulle kuin itselleen? Hän ei edes kokenut ansaitsevansa naista ja silti tämä seisoi miehen rinnalla. Marcus ihasteli hiirinaista vieressään ja mietti jälleen kerran miten voisi olla parempi kumppani tälle. Jaca oli saanut pelätä jatkuvasti miehen tai heidän parisuhteensa puolesta ja illan aikaisempi riita ei myöskään vahvistanut heidän suhdettaan. Marcus oli tiennyt sen aina ettei ollut seurustelijatyyppiä, mutta kontakti antenneilla Jacan kanssa ennen Olivian syntymää sai Marcuksen kuitenkin pohtimaan, että hiirinainen olisi hänen loppuikänsä kumppani. Mutta kumppani ei käyttäydy niin, kuin mies oli päivällä käyttäytynyt. Heiltä puuttui kommunikaatio lähes kokonaan tai ainakin siinä oli suurellisia puutteita. Marcus flirttaili naishiirelle mielellään ja sai tätä kautta hänet pauloihinsa, mutta vaikeat asiat olivat hänelle vaikeita ottaa puheeksi. Tai niistä hän ei puhunut mielellään. Ja kyllä hän ymmärsi Jacankin tunteet siitä, että hän jää ulkopuoliseksi kun Marcus ei puhu hänelle. Hiirimies painoi katseensa jalkoihinsa. Peukalo siveli jaloissakin olevia arpia. Kenties puhumaan opettelu parantaisi heidän suhdettaan. Hän halusi kuitenkin olla Jacalle luottamuksensa arvoinen ja tiesi, ettei Jaca kauaa katselisi miehen mykkäkoulua. Pian hän saattaisi menettää sitä mukaan Oliviankin, jos Jaca ei jaksaisi miehen toimimattomuutta. Olivian menettäminen Jacan jälkeen olisi pahin asia miehen elämässä. Ei sen puoleen. Ei Hemin tai Galinkaan menettäminen hyvältäkään tuntuisi. Pistävän viiltävä kipu sai Marcuksen palaamaan kuitenkin ajatuksistaan takaisin selkäänsä. Marcus tunsi vain, miten painoi sormenpäillään niin kovaa alaselkäänsä, kuin vain sai painettua. Marcuksenkin ilme kertoi kivun olevan kova, mutta hiirimies puri hammastaan ja antoi kivun hiipua. Hän ei halunnut herättää kumppaniaan, joka muutenkin oli miehelle vihainen. Kun kovin hetki oli mennyt ohitse päätti hiirimies hakea alakerrasta itselleen särkylääkettä. Marcus turvautui kävelemään seinän vierustaa. Portaat olivat aivan kamalat selälle. Matka tuntui kestävän pienen iäisyyden, kun hiirimies joutui pysähtelemään välissä keskellä portaikkoa. Alakertaan päästyään hän tutki lääkevarastoja. Ainoa jolla olisi vahvempia kipulääkkeitä olisi Hemi. Marcus nappasikin hiirimiehen arsenaalista itselleen kipulääkkeet ja huokaisi jo tuskastuneena, kun tie portaita pitkin piti kulkea takaisin yläkertaan. Varovasti hän asettui takaisin Jacan viereen, joka veti peittoa syvemmälle korviinsa. Hänen teki mieli napata hiirinainen loppuyöksi kainalonsa turviin, mutta siihenkö hiirinainen vasta heräisikin ja uusi riita olisi kortilla. Ennen nukahtamistaan Marcus mietti vaihtoehtoisia anteeksipyyntö ideoita ja tajusi, että kenties elämässään ensimmäisen kerran hän voisi ottaa askeleen ensimmäisenä avunpyyntöön. Särkylääke sai miehen aivan tainnuksiin. Vasta Olivian kiipeäminen hiirimiehen ylle aamusarastuksessa sai Marcuksen havahtumaan hereille uudemman kerran. Olivia kikatteli miehen yllä ja tökki tätä pienillä sormillaan suoraan isänsä nenään.
”Äh Olivia!” mies mutisi ja tyttöhiiri kikatti kahta kauheammin. Jacakin havahtui hereille ja vilkaisi kaksikkoa. Marcus vilkaisi nolostellen Jacaa ja nousi istumaan Olivia sylissään.
”Nyt me teemme niin prinsessa, että me lähdetään aamutoimille ja annetaan äidille mahdollisuus pidempiin uniin!” Marcus painoi Olivian posken omaansa vasten ja suukotteli tätä hellästi.
”Joh…” tyttö nyökkäsi ja tiputtautui isänsä sylistä lattialle.
”Mistä nyt tuulee?” Jaca mutisi.
”No kenties on minun vastuuni ottaa kanssa aamuvuoroja… saat levätä ihan rauhassa,” Marcus totesi nolostellen ponkaisten pystyyn. Jaca kääntyi selälleen ihastellakseen hiirimiehen pukeutumista. Vaatteet päälleen saatuaan nainen valtasi kaksikon sängyn ja nukahti nopeasti uudemman kerran.

Turbo nyrpisteli kuonoansa, kun tunsi tökkäisyt ja sivellykset kasvojaan vasten. Mieshiiri murahteli ja peittosi kasvonsa käsiensä suojaan. Marcus oli kyykistynyt sängyn viereen ja vilkaisi Oliviaa, joka seisoi hiirimiehen ja sängyn välissä. Olivia hämmästeli ettei Turbo havahtunut hereille.
”Yö yö…” Olivia toivotti ja sai Marcuksen naurahtamaan. Kuitenkin Marcus dippasi etusormensa suuhunsa ja työnsi märän sormen kullanruskean hiirimiehen korvakäytävään.
”Mitä hemmettiä?” Turbo ärähti ponkaisten pystyyn käsiensä varaan herättäen samalla Minnin vieressään. Turbo hieroi korvaansa.
”Mitä sää mesoat tähän aikaan aamusta?” nainen marisi.
”Kysy veljeltäsi…” Turbo murisi ja vilkaisi Marcusta.
”Hyvää huomenta rakas… en kai herättänyt?” mieshiiri keimaili kullanruskealle hiirimiehelle, joka mulkaisi tätä murhaavasti.
”Mitä haluat?” Turbo lysähti takaisin sängylle pitkälleen.
”Tarvitsen apuasi!” Marcus kuiskaili.
”Turhaan sinä enää kuiskaat, kun herätit meidät jo!” Minni murahti Turbon takaa.
”Nuku sinä äkäpussi vain! Tarvitsen miestäsi!”
”Kaiken sen ajan mitä käytit tämän sankarin etsimiseen ja selvittämiseen onko hän edes hengissä… ja kuinka monta yöunta tuhlasit valvoskellen oman isoveljesi vuoksi… on hän kaiken suuretsinnän jälkeen minun kimpussani!” Turbo vilkaisi naista, jonka suulle nousi ivallinen hymy.
”Saat pitää!” Minni tokaisi ja kääntyi kyljelleen.
”Kiitos rakas… arvostan!” Turbo tuhahti ja kääntyi katsomaan Marcusta.
”Wau… mikä parisuhde teilläkin!”
”Aamuärtymystä, kun ei saa herätä rauhassa ja jota kumpikin vihaa näin aikaisin… mitä haluat?” Turbo toisti kysymyksensä.
”Tarvitsemme apuasi!” Marcus halasi Oliviaa kevyesti.
”Miksi juuri minun?”
”Tule nyt niin selitän sinulle…” Marcus vinkkasi päällään taakse päin ja nousi seisomaan Olivia sylissään. Kipu, joka miehellä yöllä oli ollut, ei ollut aamusta enää tietoakaan. Turbo mutisi ja etsi lasinsa yöpöydältään. Vaikeasti ja ärtyisenä hiirimies nousi Marcuksen perään jättäen Minnin kanssa jatkamaan uniaan. Kolmikko käveli alakertaan ja suoraan keittiöön.
”Haluan neuvoja…” Marcus vilkaisi olohuoneen puolelle, jossa Hemi oli täydessä unessa.
”Mitä neuvoja?” Turbo kuiskasi haukotellen ja nosti vuorostaan Olivian syliinsä. Pieni hiirityttö sai kenet tahansa aamusta paremmalle tuulelle, vaikka aamuaurinko ei ollut edes noussut vuorten yli. Olivia vain pusutteli kullanruskean miehen leukaa ja halasi tätä lempeästi heräillen kanssa rauhaksiltaan aamuun. Marcus ohjasi Turbon istumaan pöydän ääreen.
”Parisuhde…” Marcus hieroi niskaansa ja sai Turbon hieman yllättyneeksi.
”Parisuhdeneuvoja?”
”Niin… Mikä saa sinut ja Minnin kommunikoimaan paremmin keskenään?” Marcus vilkaisi hiirimiestä.
”En mää tie… me ollaan aina puhuttu meidän asioista avoimesti… joko suoran huudon tai sitten rauhallisemmin puheen kautta,” Turbo istutti Olivian paremmin syliinsä.
”Eli olette riidelleet ne vaikeat asiat läpi?”
”Joskus joo… Yleensä käsittelemme vaikeat asiat ensin itsenäisesti… jotkut taas ovat aiheina sellaisia, että on vain helpompi suoraan puhua toiselle… varsinkin jos olemme yhdessä mukana kokemassa ne vaikeatkin tunteet…” Turbo pohti.
”Näin arvelinkin…”
”Miten niin?”
”Mun on todella vaikea puhua Jacalle mun vaikeista aiheista… yleensä hetken yksin olonkaan jälkeen en puhu hänelle ja se vaikuttaa väistämättä meidän parisuhteeseemme… haluaisin oppia siihen, mutta en tiedä mistä lähtisin liikkeelle!” Marcus painoi kämmenellään päätään tukeakseen sitä pöytää vasten.
”No olisiko ihan vaikka se, että aloitat tuosta…”
”Hä?”
”Aloita keskustelu Jacan kanssa tästä aiheesta ja siitä, ettet tee sitä tarkoituksella. Haluaisit mutta et osaa. Jo sen ääneen puhuminen voi Jacaa auttaa ymmärtämään tai hahmottamaan, että mitä sinä vaadit häneltä, kun tilanne etenee puhumattomuuteen… ja löytää yhdessä se keino teille sopivaan kommunikointiin,” Turbo katsahti ystäväänsä.
”Tuossa on kenties järkeä…” Marcus piti katseensa pöydässä.
”Senkö vuoksi Jaca oli niin pahalla tuulella eilen?”
”Joo… tosin epäilin hänen ärtyisyytensä viittavan muuhunkin,” Marcus suoristi itsensä ja katsoi käsiänsä.
”No se siitä epäilystä… Halusin käsitellä äidin kokemaa traumaa ja Jaca hyvänä kumppanina halusi tietenkin seistä vierelläni… minä ajoin hänet vain omalla käytökselläni pois luotani!” Marcus huokaisi.
”No mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut… ja tapasi käsitellä asiat on ihan yhtälailla oikea, kuin se että Jaca haluaisi puhua kanssasi. Mutta teidän pitää löytää yhteinen sävel sen käsittelemiselle… on tietysti asioita, joita emme Minninkään kanssa käsittele toistemme kanssa ja sekin on ihan ok,” Turbo kannusti miestä. Marcus hymyili kevyesti Turbolle.
”Ei minun ja sisaresikaan kommunikaatio aina ole parasta… tietäisit vain, kuinka monta kertaa hän on ohjeistanut minua ja en ole kuunnellut häntä.”
”Ja siitäkö oletkin korvillesi saanut, kun et ole kuunnellut häntä…”
”Sepä. Tai montako kertaa hän on pitänyt mykkäkoulua sen vuoksi, ettei kommunikaatiomme ole toiminut…” Turbo naureskeli.
”Mutta niistä opitaan. Parisuhteessa koko ajan. Tekin olette Jacan kanssa olleet niin pienen hetken yhdessä, ettei kaikki ole lukkiutunut vielä yks yhteen. Eikä tule moneen vuoteen lukittautumaankaan. Parisuhde ja sen rakentaminen teidän näköiseksenne vaatii aikaa, hermoja ja riitoja. Ja se on väistämätön polku. Mutta jos luovutatte ennen, kuin olette ehtineet edes harkitsemaan taistelua yhteisen tulevaisuutenne eteen, niin tulos on ilmiselvä,” Turbo selitti.
”Pelkään vain olevani huono mies Jacalle…”
”Marcus!” Turbo komensi hellästi ja sai tämän nostamaan katseensa Turboon.
”Jaca ei olisi edelleen kanssasi, jos olisit hänelle huono mies! Te ette myöskään olisi näin pitkään taistelleet suhteenne vuoksi, jos ette tuntisi kuuluvanne toisillenne. Se on marsilaisten vahvuus nimittäin parisuhdemarkkinoilla, että ensi kipinän ja sopivuuden tuntee antennien kautta. Ja jos sitä ei ole, niin ette vain kuulu toisillenne… Se yhteys on voimakkaampi, kuin mikään muu verkko!” Turbo jatkoi ja sai Marcuksen hymyn vain kasvamaan.
”Joten älä missään nimessä aliarvioi itseäsi Jacan kumppanina!” Turbo kannusti miestä.
”Olen aika toope tällaisissa asioissa ja kaiken kokemani jälkeen pidän itseäni ihan umpisurkeana kaikessa, vaikka jossain sisimmässäni tiedän ettei se pidä paikkaansa… ja olen varmasti Jacalle anteeksipyynnön velkaa… jos kaksikin!” Marcus pohti.
”Kasvatetaan itseluottamustasi. Mutta arvoton tai taidoton et ole,” Turbo jatkoi miehen kehumista.
”Lopeta!”
”Enkä lopeta… nyt muru… Ei auta, kuin lähteä lepyttelemään sitä naistasi!” Turbo iski miestä selkään ja nousi seisomaan. Marcus naurahti lempeästi kanssa ja pinkaisi kanssa pystyyn. He vilkaisivat olohuoneen puolelle, jossa Hemi oli edelleen täydessä unessa ja skipannut näin ollen kaksikon keskustelut.

Erilaiset keittiökolinat sai Hemin havahtumaan hereille. Mies heristeli kuonoansa, kun erilaiset tuoksut kantautuivat hänen nenäänsä. Minni haroi kanssa hiuksiaan astellessaan alas alakertaan. Pitkä haukotus myös karkasi naisen suusta. Sanalliset kettuilut keittiön ja olohuoneen puolelta sai Minnin miettimään kahdesti halusiko sittenkään tulla vielä alakertaan.
”Joku polttaa vielä talon keittiön!” Hemi mutisi.
”Pää kiinni tupajumi!” Marcus tokaisi kipaten pannun sisällön lautaselle.
”Vähemmästäkin teidän kanssanne mökki höperöityy!” Hemi naureskeli hieroen kasvojansa. Kuume oli tiessään ja Hemi tunsi voimavarojensa palautuneen hyvin nukuttujen unien jälkeen. Minni pysähtyi keittiön oven juurelle. Naishiiri kallisti hieman päätään. Hän oli hieman hämmentynyt miesten toimista, joka oli poikkeuksellinen näky. Olivia juoksi tätinsä luokse, joka nosti pienen hiiritytön syliinsä.
”Mitä te teette?” Minni kysyi saaden kaksikon pelästymään. Olivia haroi naisen pikimustia hiuksia sormiensa välissä. Minni hymyili tytölle vain lempeästi.
”Aamiaista?”
”Eikö se ole ilmiselvää?” kaksikko naljaili naishiirelle.
”Kieltämättä hieman eriskummallisen näköistä touhua,” Minni naurahti ja asteli pienen välitason eteen. Turbo nojasi tasoa vasten toiselta puolelta kanssa ja syötti hiirinaiselle marsilaista hedelmää. Kiusoittelevasti hiirimies tunki peukalonsa naisen suuhun, joka vain naureskeli miehelle.
”Turbo…” Minni naureskeli ja pyyhki kuonoansa.
”Tykkäät kuitenkin!” Turbo vinkkasi naiselle silmäänsä. Minni vilkuili ympärilleen. Ruoka jopa näytti syömäkelpoiselle, jota kaksikko väsäsi.
”Ei suuremmin palanutta!” Minni tutki ruokaa edessään.
”Älä ikinä epäile minua…” Turbo osoitti Minniä.
”Meitä!” Marcus tarkensi.
”Niin meitä!”
”Olet polttanut sen verran monta ruokaa ja muutaman keittiönkin, ettei luottamukseni vain ole suuret Turbo sinua kohtaan ruuanlaitossa!”
”Montako kertaa palokunta on vieraillut kokkailuidesi jälkeen?” Marcus nojasi tiskipöytää vasten.
”En ole laskenut… vissiin viidennen kerran jälkeen Minni ei päästänyt minua enää keittiöön kokkaamaan!” Turbo naureskeli.
”Oletko sinä tehnyt nämä?” Minni osoitti kysymyksen veljelleen.
”Tullut jonkin verran kokattua…” Marcus kohautti harteitaan.
”Heillä on myös paineita…” Hemi huuteli olohuoneen puolella.
”Eikö sekin ole normaalia, kun nainen kehuu kokkitaitoja?” Marcus vilkaisi Turboa, joka naureskeli miehen kaksimielisyydelle.
”Voihan paineet…” Minni huokaisi ja laski Olivian ihan hetkeksi ruokapöydälle seisomaan.
”Senkin sonnit! Tarkoitin, että teillä on paineet olla polttamatta keittiötä, joka kuuluu Marielle ja Hansille!” Hemi murahti ja nousi vaivoin istumaan.
”Yhdyn Hemin kanssa kyllä tuohon mielipiteeseen… erityisesti Turbolla on olla syy polttamatta äitini keittiötä!” Minni vilkaisi olkansa yli miestä.
”Mää tiedän mihin mää yhdyn kohta!” Turbo puristi kädet eteensä. Marcus oli purskauttaa mehut suustaan, jota oli yrittänyt keskustelun edetessä juoda.
”Ja Rontti väitti Hemin mielikuvitusta likaiseksi!” Minni vastasi nostaen Olivian lattialle. Hän vilkaisi myös tarvitsisiko norsunluunvalkea hiirimies olohuoneen puolella apua.
”Niin ja taas mää sain silloinkin syyt niskoilleni!” Hemi heilautti kättään.
”Tosin Rontti ei kyllä sano myöskään mitään sellaista mikä ei pitäisi paikkaansa,” Minni naurahti. Hiirinainen avusti miehen olkapäätuen paikoilleen. Marcus pyyhki keittiön puolella kuonoansa. Oven koputus sai vaaleanharmaat hiirisisarukset kääntämään katseensa ovelle. Marcus asteli ovelle, mutta eräs pieni hiirilapsi harppoi tämän eteen päättäväisesti, tukkien kikatellen ovelle pääsyn. Marcus nosti tytön syliinsä ja mulkaisi tätä virnuillen.
”Huomenta…” hiirinainen totesi hennosti, kun Marcus oli saanut oven auki.
”Zara… huomenta. Olet aikaisessa!” hiirimies totesi.
”Ei ole vaihtoehtoja…” Zara huokaisi ja sai Marcuksen nostamaan katseensa hiekkatielle, josta Sammy lähti ajamaan tulosuuntaansa kohden.
”Epäinhimillistä…” Marcus murahti.
”Anna olla. Pääsen helpommalla, kun ei tarvitse päivittäin kuulla naputusta,” Zara heilautti kättään.
”No kun kerran olet täällä näin aikaisessa, niin haluatko aamiaista?” Minni kysyi.
”Ai syötät Zaran susille heti ensimmäisenä?” Hemi naureskeli.

Zara asteli olohuoneen puolelle saaden Hemin nopeasti kiskaisemaan peittonsa jalkojensa ylle.
”Olen edelleen nähnyt sinusta enemmän, kuin tiedätkään,” hiirinainen hieroi miehen leukaa lähellä miehen kasvoja saaden tämän punastumaan korviaan myöden.
”Turbo ja Marcus ovat kokanneet aamupalan, joten se voi olla siis mitä vain!” Minni selitti ja sai Zaran nauramaan.
”Mutta kuinka ihailtavaa, että miehet osoittavat ruudin ja räjähteiden sijaan myös intohimoaan ruuanlaittoon,” Zara piikitteli ja sai Marcuksen pudistelemaan keittiössään päätään Turbon kanssa.
”Zara tykkäätkö munistasi ihan suolan vai kultaisen soittokellon kanssa?” Marcus antoi vastapainoa takaisin.
”Auts! Ajattelinkin, että teillä on jäänyt jotain hampaankoloon!” Zara risti jalkansa, että kätensä istuessaan sohvalla.
”Marcus teki aamiaisen Jacalle… täytyy teille intohimoisille maistelijoille tehdä jotain muuta suuhun pantavaa!” Turbo nojasi oven karmiin virnuillen Minnille. Naishiiren suu loksahti auki.
”Onko lepyttely aamiainen Marcus?” Hemi kysyi. Marcus asetteli aamiaiskattausta tarjottimelle ja nappasi yhden tekokukankin vielä tarjottimelle.
”Täydellinen!” Turbo totesi yhtäkkiä mieshiiren vierestä.
”Niin on… ja Hemi on! Te vahditte Oliviaa aamupäivän!” Marcus vastasi ystävänsä kysymykseen.
”Se on selvä!” Turbo iski miestä olkavarteen, joka lähti yläkertaa kohden. Minni asteli keittiön oven juurelle Turbon rinnalle, joka kietoi kätensä naisen ympärille suukottaakseen tämän ohimoa.
”Koskee sitä eilistä?” Minni kysyi.
”Jep…” Turbo nyökkäsi naiselle.
”Saat tulla auttamaan… tehdään kaikille aamiaiskattaus,” Turbo naurahti painaen naisen itsensä eteen kietoen kädet naishiiren ympärille ja lähti johdattelemaan tätä keittiötä kohden.
”Ai että Jaca saa teidän kattauksenne, mutta minä en?”
”Saat ihan erilaisen aamiaiskattauksen,” Turbo mutisi hiirinaisen korvaan.
”Mmmmm munarikas ilmeisemmin!” hiirinainen hieroi miehen reisiä.
”Ja minäkö likainen?” Turbo naureskeli naishiiren korvaan.
”Yök!” Hemi nyrpisti kuonoansa.
”Älähän nyt Hemi… sehän on ravitseva aamiainen!” Zara jatkoi hiirimiehen piikittelyä ja sai tämän punastelemaan entisestään. Yläkerrassa Marcus huokaisi hänen ja Jacan yhteisen oven takana ja astui sisään. Hän oli hermostunut, mutta tiesi että hänen oli pakko tehdä se. Marcus istui sängynreunalle ja asetteli tarjottimen varovaisesti sängylle. Hiirimies kumartui suukottamaan Jacaa hereille, joka vastasikin hetken päästä yllätykseksi miehen suudelmiin. Norsunluunvalkea hiirinainen painoi kämmenensä Marcuksen poskelle. Varovasti mies nappasi kädellään Jacan käden ja puristi sitä hennosti. Väsyneet punaiset silmät katsoivat suoraan Marcuksen vaalean oransseihin silmiin.
”Huomenta…” Marcus toivotti.
”Huomenta. Mistä nyt tuulee?” Jaca kysyi venytellen kevyesti. Marcus hieroi niskaansa.
”Ajattelin, että… tai… siis…” Marcus empi. Jaca nousi istumaan sängylle ja pelästyi hiukan, kun sängyllä olleessa tarjottimella oleva kahvikuppi oli hieman kaatumassa. Onneksi Marcus sai kupin pidettyä pystyssä.
”Mitä tämä on?” Jaca vilkaisi hiirimiestä.
”Halusin pyytää sinulta anteeksi… käyttäydyin tökerösti eilen ja noh… ei tämä mitään korvaa, mutta… Anna anteeksi…”
”Ei Marcus… anna sinä. Minä olisin voinut myös ajatella omaa käytöstäni tarkemmin,” Jaca hieroi miehen paljasta rintalihasta.
”Sovussa?” Marcus kysyi kätelläkseen naista. Jaca iski käden sivuun ja veti miehen intohimoiseen suudelmaan.
”En halua riidelläkään…” Jaca pudisteli päätään. Marcus suukotti naista muutaman kerran rakastavasti.
”Mitäs neidille saisi olla ensimmäisenä?” Marcus kysyi osoittaen kattausta.
”Minulla on muut aamupalat mielessäni…” Jaca kuiskasi miehen korvaan ja suuteli tätä leukaperiin muutamaan otteeseen.
”Tein tämän vaivalla ja sinä haluat heti skipata sen!” Marcus osoitti edelleen tekemäänsä aamupalaa.
”Marcus…” Jaca kuiskasi. Marcus katsoi hieman hölmistyneenä naista.
”Haluan toisen aamiaisen ennen tätä,” Jaca vinkkasi miehelle suukottaen tätä kuonolle muutaman kerran. Pidempi intohimoisempi suudelma sai miehen mutisemaan naisen kuonoa vasten.
”Oooooo… nyt tajusin,” Marcus vastasi ja siirsi hännällään tarjottimen hetkeksi Olivian sängylle.
”En olisi uskonut, että minun tarvitsee vinkkailla sinulle…” Jaca naureskeli, kun hiirimies painoi heidät sängylle pitkälleen.
”Enempää en tarvitsekaan!” Marcus nauroi lempeästi saaden myös Jacan kikattelemaan allaan.

Tovia myöhemmin desipelitaso alkoi kasvamaan alakerrassa mikä viittasi siihen, että jokainen nukkumassakin ollut hiiri oli hiljalleen herännyt. Marcus oli nostanut aamupalatarjottimen takaisin sängylle. Marcus nojasi sängynpäätyä vasten, Jacan istuessa osittain miehen sylissä. Hiirimies nosti varovasti peittoa paremmin Jacan ylle. Nainen kasasi herkkuja ja syötti miehelleen sormiensa välissä olleen pienen annoksen.
”Kiitos…” Jaca kiitti.
”Mistä?” Marcus hämmentyi yrittäessään nielaista samaan aikaan.
”Että olet edelleen siinä…” hiirinainen totesi hörpäten varovasti teetään. Marcus kietoi kätensä naisen ympärille ja suukotti tämän päätä hellästi.
”Samat sanat…” Marcus huokaisi. Jaca nosti katsettaan mieheen, joka suuteli tätä rakastavasti. Jaca naureskeli kun miehen sormet siirtyivät sivelemään hänen kaulaansa hellästi, tämän edelleen jatkaessa naisen suutelemista.
”En muistanutkaan kuinka ihanan hellä osaat olla.”
”Miten voit tuollaisen unohtaa?” Marcus kysyi saaden hiirinaisen kikattamaan. Jaca siveli hiirimiehen paljasta rintaa sormillaan.
”Ethän muuten ottanut niistä Hemin puheista mitään paineita?”
”Mistä puheista?”
”No kun hän töksäytti siitä avioliitto jutusta…” Jaca painoi katseensa syliinsä.
”Aaaa… en ota Hemin heittoja niin tosissani,” Marcus heilautti kättään ja jatkoi aamiaistaan. Jaca vilkaisi syliinsä nopeasti. Marcuskin huomasi tämän.
”Otitko itse sen tosissasi?”
”No en tosissani… mutta kyllä se tuntui,” Jaca hieroi rintaansa. Marcus kietoi naisen tiukkaan halaukseensa.
”Jaca… rakastan sinua ja mikäli suhteemme kantaa, olet otollisin vaimoehdokas minulle!”
”Onko sinulla muitakin vaimoehdokkaita?”
”Ei toistaiseksi… ellei Turbon lemmenkipeyttä minua kohden lasketa!”
”Ai niin… jos naitkin Turbon niin minä saan Minnin!”
”Sisaruksesta sisareen… voiko parempaa diiliä saada?”
”Marcus!” nainen kihersi miehen otteessa, joka jälleen siirsi tarjottimen pois sängyltä.
”Olen hieman huolissani näistä sinun mielialojesi vaihteluista!”
”Ei minulla mikään ole! Kanssasi seurustelu vain saa hermot ajoittain pinkeiksi…”
”Tiedän… siksi on minun tehtäväni vähän löystellä hermojasi!”
”Olet niin likainen mielikuvituksesi kanssa!”
”Mmmmm… ehkä sinun pitää vähän putsata sitä…” Marcus mutisi naisen kaulaa vasten.
”Vähän ei riitä…” nainen kikatteli ja tunsi miten miehen kädet alkoivat peiton alla vaeltamaan.
”Et voi!” nainen henkäisi estäen miehen touhut.
”Enkö,” Marcus kiusoitteli ja tunsi miten Jaca antoi miehelle luvan jatkaa. Hiirinainen puri kevyesti alahuultaan ja tunsi pitkän intohimoisen suudelman kuonollaan. Piakkoin hän huomasikin istuvansa hiirimiehen sylissä kädet kaulan ympärille kietoutuneena. Marcuksen kämmenet vaelsivat naisen paljaalla alaselällä.
”Pitäisikö meidän mennä huolehtimaan tyttärestämme?” Jaca pohti Marcuksen suudellessa naisen kaulaa.
”Näin helposti sinä et tätä hetkeä pilaa!” Marcus tokaisi ja heitti naishiiren sylistään selälleen sängylle. Hiirinainen kiljahti pienesti, kun mieshiiri jatkoi naisen suutelemista tämän yllä. Varovasti ujuttaen kaksikko kietoi häntänsä yhteen. Jaca kuitenkin hetkellisesti päätti miehen suutelun ja hieroi kuonoaan tätä vasten.
”Rakastan sinua…” nainen kuiskasi.
”Samoin… enemmän kuin välillä tajuankaan!” Marcus suukotti naista. Jaca punastui kevyesti ja kietoi kätensä miehen ympärille jatkaakseen tämän kanssa hellää aamun kulkua.

Alakerrassa Zara oli auttanut Hemiä pukeutumaan ja pyörätuoliin istumaan. Ystävykset olivat siirtyneet syömään ruokapöydän ääreen. Turbo oli saanut Minnin avustuksella katettua yllättävänkin maistuvan aamiaisen. Olivia seisoi tuolillaan napaten erilaisia kuivattuja hedelmiä käsiinsä.
”Istu alas!” Gal komensi ja sai tytöltä hyvinkin tuiman katseen. Olivia kuitenkin jatkoi touhujaan ja sai Minnin tiukan katseen osaksi itseään. Tyttö katsoi hedelmä suussaan tätiään ja naurahti kevyesti.
”Istu alas!” Minni komensi ja sai tytön kasvoilla olleen hymyn hyytymään ja varovasti laskeutumaan tuolilleen istumaan.
”Opeta tuo minullekin!” Gal vinkkasi naiselle.
”Voin opettaakin! Sinä olet tietysti tuttu Olivialle ja hän pystyy kokeilemaan rajasi eri lailla, kuin taas minun kanssani!”
”Mutta on sinussa jokin kontakti häneen, jos hän kerran uskoo mitä sanot hänelle!” Turbo suukotti naisen korvan juurta.
”Tai sitten Minnillä on äitigeeni!” Hemi kasasi omaa aamiaistaan eteensä. Zara vilkaisi nopeasti Hemiä, jonka hiukset roikkuivat taas tiellä. Minni huokaisi tympeänä norsunluunvalkean hiirimiehen heitolle. Vinski ja Gal vilkaisivat tirskuen toisilleen. Hemi nosti kanssa katseensa ystäviinsä.
”Mitä?”
”Ei mitään!” Minni ehti vastata ennen kaksikkoa.
”Mitä? Mitä olen missannut?” Hemi kysyi Galilta ja Vinskiltä.
”Et mitään!” Turbo pudisteli päätään yrittämättä viemättä keskustelua siihen mihin Minni oli kieltänyt ottaa puheeksi.
”Epäreilua tuollainen salailu… kertokaa nyt joku jotain!” Hemi puristi kädet eteensä. Moto vilkaisi Minniä. Kanssa Zara ja Hemi siirsivät katseensa hiirinaiseen. Rontti hörppäsi kahvinsa lopun.
”Tämä liittyy sinuun… ja jotenkin siihen teidän mummoonne!” Hemi pyöritteli sormeaan naista kohden mietteliäänä.
”Hän ei ole mummoni, jos minä saan päättää!” Minni murahti.
”Käytännössä on…” Rontti kohautti harteitaan.
”Biologisesti ehkä… mutta hiirinainen, joka ei ole ollut osallisena millään tavallani elämääni, ei ole isoäitini. Varsinkaan senkään jälkeen mitä hän on teille tehnyt!” Minni vilkaisi vihaisena enoaan vieressään.
”Kerro nyt… lupaan olla tenttaamatta enää!” Hemi aneli.
”Noemi väitti, että olen raskaana… mistä nämä sankarit saivat tuulta siipiensä alle,” Minni aloitti osoittaen Vinskin ja Galin istuman pöydän puolta. Zaran ja Hemin ilmeet muuttuivat hämmentyneiksi.
”Oletko raskaana?” Zara kysyi.
”En! Noemi väitti niin… mutta sanoin heillekin, ettei se ole mahdollista tässä vaiheessa ja aiheesta ei tarvitse keskustella enempää tai ennen, kuin se on ajankohtaista!” Minni puristi kädet eteensä.
”Meinasin jo onnitella sinua!” Hemi iski Turbo olkavarteen.
”Ei kannata vielä…” Turbo pudisteli päätään. Minni mulkaisi kylmästi Turboa, joka virnuili tälle vain rakastavasti. Kikatus rappujen juurelta sai kaikkien pöydässä olevien huomion.
”Mutta joillain saattaa kohta ollakin!” Hemi totesi ja sai mieshiiret naureskelemaan.
”Ai mitä?” Jaca kysyi Marcuksen halausotteessa edelleen kikatellen.
”Että Olivialla voikin kohta olla pikkusisarus…” Gal hieroi korvanjuurtaan. Jaca katsahti miehiä älkää-viitsikö ilmeellä. Vuoristonoutajien voimakas haukunta sai hiirten huomion.
”Au! Au!” Olivia matki kookkaita koiria.
”Mikä niille yhtäkkiä tuli?” Marcus pohti ja irrotti otteensa Jacasta. Samaan aikaan koputus etuoveen sai Minnin virnuilemaan.
”Vaikka vieras tulokas…” Minni veikkasi ja sai veljensä osoittamaan kansainvälistä käsimerkkiä tälle.

Paidaton Marcus hieroi kasvojansa ja avasi oven. Menneisyyden tuttu hahmo sai miehen melkein pakokauhun valtaan, hänen kehonsa tuntui värähtelevän ja se epäusko mitä mieshiiri hänelle aikoinaan teki palasi elävästi hänen mieleensä. Hiiriuros oli myös syypää siihen, että Hemi oli aikanaan loukkaantunut ja nyt tämä samainen uroshiiri seisoi hänen lapsuutensa kotitalon oven takana. Beigenharmaan hiirimiehen suulle nousi ivallinen hymy. Hän oli kuitenkin vanhemman hiirimiehen seurassa, joten ei voinut kommentoida asiaan sen enempää mitenkään ennen, kuin tämän pomo avaisi suunsa tai hänet ohjattaisiin muualle. Jaca astui kanssa miehen rinnalle, kun huomasi tämän kehossa olevan jännityksen.
”Marcus?” Minni kysyi ja asteli kanssa ovelle, kun isoveli ei saanut suutaan auki.
”Patriakka Maveric?” hiirinainen kysyi veljensä takaa. Marcus teki tilaa havahtuessaan sisarensa ääneen.  
”Kenraali Minni… siitä on aikaa!” hiirimies kumarsi kevyesti. Hän oli hieman siniharmaa väriltään. Miehen yllä oli musta kaapu, joka hipoi nilkkoja myöden. Miehellä oli runsaasti erilaisia arvokoruja kaulassaan ja tämän kasvoilla oli puolipyöreät silmälasit. Myös sormia koristi erinäiset sormukset.
”Saammeko astua sisään?” patriarkka kysyi. Minni oli hieman hämillään. Hän oli tavannut mieshiiren aikaisemminkin ja piti tätä yhtenä mukavimmista Hallituksen jäsenenä. Mikä oli erikoista, koska Hallituksen jäsenet olivat alempi arvoisiaan usein kylmiä sekä välinpitämättömiä. Minni vilkaisi patriarkan takana seisovaa uroshiirtä ja puristi kulmiaan ihmetelläkseen, mistä tuo hiirimies oli niin tutun oloinen.
”Kenraali?” patriarkka kysyi herättäen naishiiren ajatuksistaan.
”Tietenkin… käykää sisään!” Minni vastasi ja iski veljeänsä. Marcus vilkaisi kuontaloaan ja lähti etsimään t-paitaansa. Muut hiiret olivat siirtyneet olohuoneen puolelle jatkamaan aamuaan. Hemi siirsi kanssa katseensa tulijoihin.
”Mitä toi saasta täällä tekee?” Hemi murahti, kun katse kiinnittyi beigen harmaaseen hiirimieheen.
”Anteeksi?” patriarkka kysyi ihmeissään.
”Et sinä… vaan tuo uuno takanasi!” Hemi osoitti miestä kämmenellään. Patriarkka vilkaisi hiirimiestä rinnallaan.
”Mitä oikein Hemi tarkoitat?” Moto kysyi hämillään.
”Tuo on se urpo, joka hakkasi aikanaan Marcuksen ja käytti kolmikärkistä keihästä saadakseen meidät hengiltä.”
”Oletko sinä Kristian?” Minni kysyi puristaen kulmiaan entuudestaan. Viha alkoi palamaan hiirinaisen rinnassa.
”Jep… hän se on! En uskonut törmääväni sinuun enää,” Marcus murahti tämän takaa ja asteli olohuoneen puolelle.  
”Teillä on ilmeisemmin yhteinen historia… Kristian ei kuitenkaan ole palvellut armeijaa vuosiin… syytettynä rikoksistaan. Hän on minulle palkattu adjutantti, ilman sotilaallista arvoa,” patriarkka selitti ja sai Kristianin nyökkäämään.
”Etkö uskalla sanoa mitään?” Marcus kysyi.
”Hänellä ei ole velvollisuutta puhua teille! Minä määrään hänen sanansa!”
”Harmi… mieti, jos olisit saanut aikoinaan henkeni, vain sen takia että olit niin pikkumielinen… niin tyttärelläni ei olisi isää!” Marcus naljaili ja istui sohvan käsinojalle nostaen pienen tyttärensä syliinsä. Kristian painoi katseensa maahan.
”Kristianista nyt viis… haluatteko istua patriarkka?” Minni kysyi.
”Aina niin kohtelias kenraali Minni!” patriarkka kiitti ja istui naisen osoittamalle vapaalle paikalle, Kristianin seisten tämän viereen.
”Mistä hetkestä?” Hemi kysyi ja sai taas tuntea, kuinka Minni painoi terävät kyntensä hiirimiehen olkapäätä vasten.
”Auh… auh…” Hemi aneli. Patriarkka vilkaisi kaksikkoa ja sai Minnin hymyilemään tälle.
”Kenraali Rontti! Olette kanssa paikalla!”
”Kyllä vain patriarkka Maveric!” Rontti vastasi mieshiirelle kohteliaasti. Ihan samalla tavalla, kuin Minni niin Ronttikin kunnioitti hiirimiestä.
”Onko jokin syy sille, että tulitte tänne saakka patriarkka Maveric?” Turbo kysyi.
”Olihan toki… Toin teille kirjeen Tulikrokantista!” Maveric kaivoi kaapunsa sisätaskua ja ojensi kirjekuoren Minnille. Minnin ilme muuttui saman tien huolestuneeksi.
”Onko tämä?”
”On… kutsunne Hans Milaniuksen oikeudenkäyntiin. Yllätyimme tosissamme, kun kuulimme että te olette Ylijohtajan lapsia… varsinkin sinä kenraali Minni! Kukaan ei ollut tietoinen protokollaisesta nimestänne!”
”Tiedän… en halunnut aikanani leimausta isäni vuoksi.”
”Ymmärrettävää!” patriarkka nyökkäsi.

Minni avasi kirjeen, joka oli Hallituksen määräämän oikeudenkäynnin aikataulu. Naishiiri yritti itse ensin keskittyä kirjeen sisältöön, kunnes Marcus nappasi sen sisarensa kädestä kylmästi. Minni mulkaisi veljeänsä nostaen kädet lanteilleen.
”Ööö anteeksi… luin sitä ensin!”
”Mitä? Ollaanks me viis?” Marcus heilautti vinoillen kättään.
”Hyvä on sitten… kun olet kerran niin nokkela! Lue se meille,” Minni istui alas Hemin sängynlaidalle. Marcus mulkaisi sisartaan olkansa yli ja istui takaisin käsinojan päälle, Jacan nojatessa tämän olkapäähän.
”Tulikrokantin Hallitus, on määrännyt Marsin entisen Ylijohtajan Hans Milaniuksen tuomittavaksi häntä koskevassa oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäynnin perustana on päättää mikä on kuolleeksi luullulle Ylijohtajalle mahdollinen häntä koskeva rangaistus tapahtuneesta rikoksesta. Rikosnimikkeen johdosta Hallitus on päätynyt neljä vaiheeseen oikeudenkäyntiin, jossa asianosaisia on kuulusteltu etukäteen. Neljä vaiheisessa oikeudenkäynnissä asianosaisilla ei ole mahdollisuutta saada enää ääntään kuuluviin varsinaisessa istunnossa, vaan tieto ja todisteet puhuvat heidän puolestaan. Oikeudenkäynnin tarkoituksena on saada mahdollisesti yhtenäisyyttä tarinoihin tai vaihtoehtoisesti paljastaa valheellinen ja rikokseen viittaava tieto. Oikeudenkäynnin toisessa vaiheessa olemme tutkineet mahdollista aineistoa ja välineitä, joita tutkinnan aikana on ilmennyt ja niitä tullaan varsinaisessa oikeusistunnossa käsittelemään sekä hyödyntämään. Kolmannessa vaiheessa Hallitus on määrännyt varsinaiseen istuntoon osallisiksi kaikki, jotka vangitun kanssa ovat olleet tekemisissä. Kolmannessa vaiheessa lausuntonsa tulevat antamaan… minä ja Minni!” Marcus skippasi osan lukemaansa.
”Ei se noin mene!” Minni kurtisti kulmiansa ja nappasi kirjeen veljeltään.
”Minni kiltti…” Marcus anoi.
”Et kestä sitä, että tässä paperissa on käytetty protokollaisten nimien lisäksi koko nimiä,” Minni virnuili veljelleen.
”Uuu kerro Marcuksen koko nimi!” Hemi intoili ja tunsi miten Zara toppuutteli tätä olkapäähän taputellen.
”Eikä se ole edes paha,” Minnikin tokaisi. Marcus heilautti hyväksyvästi kättään ja nappasi Olivian syliinsä.
”Kolmannessa vaiheessa lausuntonsa tulevat antamaan Ylijohtajan ilmoittamat henkilöt: Antonio Eric Mercurius Milanius, Marcus Marius Alexander Milanius ja hänen sisarensa Carbine Elisabeth Lilian Milanius. Yhteisen tarinan sopimiseksi ja välttämiseksi patriarkka Maveric pitää huolen siitä, ettei oikeudenkäyntiin kutsutut yhtenäistä tarinaansa ja heitä päästään kuulemaan omina itsenään. Oikeudenkäynnin neljännessä vaiheessa tullaan kuulemaan muita ulkopuolisia osallisia, jotka tässä tapauksessa ovat kerätty marsilaisesta Hallituksen omistamasta tietokannasta: Stoker Van Glowel, Throttle Thremes, Modo Rewilton, Vinnie VanWham, Janica Ruiz, Hemi Ruiz ja Gal Amillow. Kuulemisten jälkeen annetaan tuomio vangituille, joka voi olla vapautus, maksettu tuomio tai kuolema!” Minni huokaisi huolestuneena.
”Pyytääkö ne Antonionkin oikeudenkäyntiin?” Turbo ihmetteli.
”Ukki oli isän kanssa tekemisissä! Se on pakkovelvoite silloin!” Minni huokaisi.
”Miksi teistä käytettiin koko nimiä kutsussa muttei meistä?” Vinski tuhahti ja iski kätensä eteensä.
”Oletko mustasukkainen jotenkin siitä?” Moto vilkaisi ystäväänsä.
”Meistä saatu tieto perustuu Hallituksen omistamaan tietokantaan, jossa ei ole kuin etu- ja sukunimi sekä mahdollinen titteli,” Rontti selitti.
”Juu Hallitus ei tietokantaansa täytä ylimääräisillä nimillä,” patriarkka vastasi.
”Marius Alexander…” Hemi tirskui.
”Odotin pahempaa,” Gal tönäisi kevyesti ystäväänsä.
”Voin myös kertoa Hemi sinunkin toiset nimesi, jos ihan välttämättä tahdot!” Jaca mulkaisi kaksikkoa.
”Ei tarvitse, kun melkein sama nimi!” Hemi nosti kätensä antautumisensa merkiksi.
”Mitä?” Moto nosti katsettaan Hemiin. Marcuskin näytti hivenen yllättyneeltä.
”Minulla ja Marcuksella on sama kolmas nimi!”
”Ai sääkin olet Alexander?” Santtu kysyi virnuillen.
”Juu… kaikessa komeudessanne!” Hemi sliippasi pään sivuaan saaden muut nauramaan.

Patriarkka puhdisti hieman kurkkuaan kevyesti yskäisemällä. Minni vilkaisi Turboa, joka seisoi huoneen toisessa laidassa.
”Teidän olisi hyvä alkaa pakkaamaan!” Maveric totesi.
”Pakkaamaan?” Santtu kysyi.
”Luitteko, koska oikeudenkäynti on?” Maveric kysyi. Minni vilkaisi kutsukirjettä uudemman kerran.
”Istunto on jo kahden päivän päästä!” Minni huokaisi.
”Lennämme tänään takaisin Tulikiveen, josta matkaamme heti aamusta Tulikrokantin tukikohdalle!”
”Tänään?!” kaikki älähtivät. Minni huokaisi syvään. Hän tiesi, että oikeudenkäynti olisi tulossa. Kuitenkin melkein kaksiviikkoa oli kulunut siitä, kun hänen isänsä vangittiin niin yllättävän nopeasti Hallitus pääsi yksimielisyyteen aikataulusta. Tosin Hansin oikeudenkäynti olisi sellainen, mikä haluttiin varmasti nopeasti pois päiväjärjestyksestä.
”Saatte näyttää tien Antonio Milaniuksen tilalle,” Maveric nousi seisomaan.
”Ei tarvitse!” miesääni sanoi olohuoneen toisesta ovensuusta. Minni vilkaisi olkansa ylitse.
”Antonio!” mieshiiret tokaisivat.
”Ukki… mitä teet täällä?” Minni nousi seisomaan valkean hiirimiehen eteen.
”Sain kirjeen… Tulikrokantista! Hansin oikeudenkäynti siis alkaa?” hiirimies kysyi tuimasti ja sai Minnin nyökyttelemään.
”En halua kertoa vielä Imeldalle tai tytöille…”
”Minkä vuoksi?” Minni kysyi.
”Haluan hoitaa tämän matalalla profiililla, vaikka valhe ehkä tuhoaa perheemme!” Antonio katsahti lattiaan. Hento kosketus miehen leualla sai tämän nostamaan katseensa pojantyttäreensä.
”Tämä ei riko perhettämme… se tulee sattumaan, mutta sekään ei riko sitä!”
”Olet hirveän varma,” Marcus totesi.
”Olen Marcuksen kanssa samaa mieltä. Elämme päivä kerrallaan ja katsomme oikeudenkäynnin jälkeen, mikä on tulos!” Antonio hieroi Minnin olkia varovasti.
”Entä muuten minä? Olen kanssa ollut Hansin kanssa tekemisissä?” Santtu kysyi.
”Olet vieraan lajin edustaja… vieraalta planeetalta. Voit osallistua oikeudenkäyntiin, mutta et voi antaa lausuntoa,” patriarkka nosti kätensä selkänsä taakse.
”Patriarkka?” Zara kysyi varovaisesti ja sai Hemin hämmentymään. Maveric käänsi katseensa nuoreen hiirinaiseen.
”Niin?”
”Olen Meriluodon sairaalan palkattu sairaanhoitaja, ohjattu kuntouttamaan Hemiä. Minulla on velvollisuus antaa hänelle tämän päivän kuntoutusjakso sovitusti, joten lähtönne viivästyy siihen saakka!” Zara ojensi paperinsa hiirimiehelle. Maveric luki paperit läpi ja hymyili lempeästi.
”Sitten ajoitamme lähtömme niin,” Maveric vastasi lempeästi naishiirelle.
”Kiitos,” Zara kiitti.
”Me voidaan sitten aloittaa…” Zara vilkaisi Hemiä virnuillen.
”Jaaha… kuritus leiri odottaa!” Hemi ei hyppinyt järin innostuneena.
”Me mennään ulos, niin voit huutaa mielesi määrin sitten!” Zara nappasi miehen istumasta pyörätuolista kiinni ja ohjasi heidät ulos.
”Maistuuko patriarkka kahvi tai tee?” Minni kysyi.
”Ei kiitos. Me menemme Kristianin kanssa alukseen valmistelemaan lähtöämme,” Maveric vastasi.
”Entä meidän aluksemme?” Vinski kysyi hämillään.
”Aluksenne on kiinnitetty matkaan jo mukaan!” Maveric vastasi.

Kristian jäi hiukan taka-alalle ja katsoi kun vanhempi hiirimies astui talon sisältä ulos Rontin ja Antonion johdolla.
”Miksi jäit?” Marcus murahti.
”Luuletko oikeasti etten halua sanoa sanottavaani sinulle…” Kristian virnuili.
”Parempi, kun olisit sitten vain hiljaa!” Gal murahti ystävänsä vierestä.
”Väitätkö oikeasti tuota pikku pentua tyttäreksesi?” Kristian nyrpisti kuonoansa ja sai Marcuksen ponkaisemaan pystyyn vihaisena. Oli lähellä ettei mieshiiri saanut motattua beigenharmaaturkkista miestä päin näköä, mutta tunsi Turbon käden estävän häntä. Minni astui myös veljensä eteen.
”Haluatko lyödä minua?” Kristian kysyi.
”Mieli tekisi vedellä sinua hiukan pitkin mäkiä!” Marcus jatkoi ja oli työntymässä Turbon ohitse kohti Kristiania.
”Lopeta… Sinä myös!” Minni iski kaksikon irti toisistaan. Moto astui Kristianin taakse, jotta saisi kiskaistua tämän tarvittaessa irti Marcuksesta.
”Aaaaawww söpöä… olet jopa siskoasi alakynnessä!”
”Väärin! Kunnioitan häntä ja hänen taitojaan… sinäkin voisit ottaa mallia isoveljeltäsi!”
”Kuka muuten on isoveljesi? Työskentelee kuulemma Tulikivessä?” Turbo keskeytti kanssa riidan poikasta.
”Onko sillä jotain merkitystä?” Kristian kohautti kulmaansa.
”Kerro nyt vain!” Moto hieroi ohimoaan.
”Sanooko kersantti Karpaasi mitään?” Kristian vastasi.
”Olisi pitänyt arvata!” Turbo tuhahti pyöräyttäen silmiään.
”Kyllähän me kersantti Karoliina tunnetaan!” Vinski tirskui.
”Sää puhut mun veljestäni!” Kristian murahti.
”Ja mun alaisestani!” Minni kohautti kulmiansa saaden Kristianin nielaisemaan vaikeana.  
”Mutta Karpaasi kertoi olevansa mentorisi?”
”Hän oli mentorini… hän ei koskaan saavuttanut kersantti-titteliä korkeammalle itselleen! Sitä paitsi hänen mentoroimisensa ei ole sitä mitä kenties luulet… enemmän sain apua enolta,” Minni selitti.
”Sinä et mahda minulle mitään!” Kristian yritti uhota.
”Voi sinua pientä poikaa… luuletko, että pelkään sinua?” Minni puristi kädet eteensä.
”Varsinkin, kun hän saa isommatkin miehet kaihtamaan kontaktia!” Vinski ihannoi naista.
”Voin tehdä sinulle ihan mitä vain!” Kristian astui Minnin eteen. Minnin suulle nousi vain kevyt virne.
”Samoin… ja enemmänkin!” Minni totesi kylmästi ja sai Kristianin ilmeen ilmeettömäksi.
”Pomosi odottaa! Älä mokaa tätäkin tehtävää… muuten voit löytää tiesi kaltereiden takaa!” Minni vilkaisi miehen ohi ovelle. Kristian käänsi kanssa katseensa ovelle, jossa patriarkka odotti tuima katse kasvoillaan hiirimiestä. Hiljaa vetäytyen Kristian asteli ulos sanomatta enää kenellekään sanaakaan.

Hiirimiehet ohjasivat Kristianin ulos asunnosta naisten seuratessa heidän perässään. Antonio oli jo heittänyt tavaransa isomman aluksen kyytiin, joka oli pellolle laskettuna. Patriarkka vilkaisi Kristiania vihaisena.
”Anna olla viimeinen kerta, kun yrität minut nolata jollain tavalla!” Maveric kuiskasi miehelle.
”Anteeksi… käytökseni ei toistu!” Kristian pahoitteli. Muiden hiirten tuttu alus oli kiinnitettynä isomman Hallituksen omistavan aluksen kylkeen kiinni.
”Jukra… siinä on aluksella vasta kokoa,” Vinski nosti kätensä lanteilleen.
”Ihan snadi…” Gal tokaisi miehen vierestä. Tuskainen ähinä kuului jostain laakeammalta alueelta. Kaksikko vilkaisi toisiaan ja kiirehtivät talon sivulle, johon Zara oli Hemin työntänyt. Zara oli kasannut mukanaan tuodut kepit Hemille. Naishiiri oli ensin pyöritellyt miehen olkapään auki.
”Hieman kireä…” Zara tunsi, kun taivutti kevyesti olkapäätä ääri asentoon.
”Mää tietäisin yhden mikä on kireä,” Hemi tokaisi ja sai Zaran pyöräyttämään silmiään. Naishiiri mitään sanomatta painoi olkapäätä entuudestaan.
”Aaaa… aah… anteeksi!” Hemi aneli.
”Tiedän…” Zara kuiskasi miehen korvaan.
”Olkapääsi on kunnossa. Niin, kuin lääkäri ennusti!” Zara hymyili miehelle.
”Onko kaksi viikkoa oikeasti mennyt jo?”
”No ei ihan… 10 päivää… mutta olkapää on parantunut nopeammin, kuin odotettiin,” Zara vastasi ja nosti kepit seinää vasten nojaamaan.
”Sitten seisomaan… varot tietysti toista jalkaasi!” Zara komensi.
”Seisomaan? Nyt jo? Entä olkapääni?”
”Olkapääsi kestää kyllä. Autan sinua!” Zara vastasi ja laski kätensä jo miehen kainalon alle. Kuitenkin miehen herpaantuminen keskeytyi takanaan kuuluvaan kikatteluun.
”No Hemi! Ylös, ylös!”
”Niin näytä, että olet mies!” Vinski ja Gal pullistelivat.
”Odotan vain sitä päivää, että jalkani on parantunut, jotta voin antaa teille kahdelle taas pataan!”
”Nooooooh… sitä pelkoa ei ole… siihen menee ainakin!” Vinski laski sormistaan.
”Seitsemän viikkoa!” Gal vilkaisi valkeaturkkista hiirimiestä.
”Seitsemän viikkoa siis ilman teitä!”
”Älähän nyt! Seitsemän viikkoa meidän upeaa seuraamme!” Vinski hymyili hampaat irvessä.
”Seitsemän viikkoa helvettiä!” Hemi naureskeli.
”Hö! Imbesilli… tällaisia herkkiä yksilöitä niin, kuin me, ei arvosteta riittävästi!” Gal loukkaantui.
”Niin just… Ressukka ja rassukka oikein!” Hemi mutisi saaden Zaran tyrskähtämään.  
”Ei sinulla olisi taikatemppua kyseiselle paranemisajalle?” Hemi vilkaisi Zaraa osoittaen samalla taakseen peukalollaan.
”Taikatempuilla ei kuntoutusta tehdä!” Zara puristi kädet eteensä.
”Oooo älä nyt Hemi! Zarasta on enemmän apua mielenterveydellesi!” Gal naureskeli.
”Se on totta! Teitä tonttuja ei kestä nimittäin kukaan!” Hemi murisi.
”Saammeko jatkaa? Tämä on viimeinen kertamme ja se on haastavin!” Zara anoi kaksikolta.
”Hei, hei. Kyllä me vähemmästäkin ymmärretään, että haluatte olla kaksin!” Vinski nosti kätensä niskansa taakse.
”Ai! Se olisikin sitten ensimmäinen kerta!” Hemi mutisi tuolissaan.
”Vinoiletko?” Gal kysyi.
”Voiiiiiii kuule…” Hemi naurahti.
”VINSKI JA GAL!” Minnin huuto sai kaksikon säpsähtämään.
”Pomo kutsuu… kannattaa siis mennä!” Zara komensi.
”Auts!” kaksikko totesi.
”Minnin kiukkua kannattaa välttää! Hän on nimittäin pahempi, kuin minä!”
”Se nyt on selvää!” Vinski vastasi norsunluunvalkealle hiirimiehelle.

Hemi vilkuili olkansa yli ja pudisteli päätään. Hän kuitenkin aavisteli jotain. Se oli Zara. Tai pikemminkin se outo tunne kumpusi hiirinaisesta. Hänellä oli jotain mielenpäällään. Hemi kurtisti hieman kulmiansa. Vaikka hän osasi aukoa päätään, niin kai hän osasi jonkinlaista empatiakykyäkin.
”Onko kaikki hyvin?” Hemi kysyi varovaisesti.
”On… tuntuu vain todella oudolle,” Zara nosti kepit käsiinsä, jotka olivat aivan liian pitkät hänen käyttöönsä.
”Mikä?” Hemi kysyi yrittäen tavoitella naisen katsetta.
”Sitä, että tämä tosiaan on viimeinen kertamme yhdessä,” Zara huokaisi.
”Tapaammehan vielä…”
”Olet kovin varma. Asun kuitenkin täällä!”
”Tule mukaan,” Hemi vinkkasi silmäänsä. Zara kohautti kulmaansa pienellä hymyllä.
”Siis ihan vain kuntoutuksen mielessä…” Hemi muistutti.
”Aivan. Että sinäkö kutsut minut toiselle puolelle Marsia vain sen vuoksi, että kuntouttaisin sinut loppuun?”
”Miksei?”
”Älä ole hölmö. Toimivaltani ei edes riitä Meriluodon ylitse!”
”Ja jos se isästäsi riippuu… niin et olisi edes tilivelvollinen, jos paperisi yhtäkkiä ilmestyisi Tulikiveen!”
”No se on totta. Isän mielestä olette pahaa seuraa, eikä halua että otan vaikutteita teistä!”
”Juu älä vaikutteita ota! Mutta emme me pahoja ole!”
”Ette olekaan!” Zara naurahti ja polvistui miehen eteen. Hemi nielaisi punakkana varovasti, kun hiirinainen asensi miehen jalkaan koko raajaa tukevan jalkatuen kiinni. Olkatuki joka Hemillä oli ollut, oli Zara heittänyt mukaansa, jotta se lähtisi tavaroidensa joukkosta takaisin sairaalalle. Zara joutui olemaan hyvin lähellä Hemiä, jotta sai tarrat ja niitä edeltävät klipsit painettua kiinni. Hemi katseli taivasta ja yritti pohtia ihan kaikkea muuta, kuin sitä että Zara oli hyvin lähellä häntä.
”Noin!” Zara ponkaisi pystyyn nostaen housujaan samalla. Hemin punakka olemus sai Zaran suulle hymyn.
”Oletko kunnossa?” nainen kysyi.
”Täh? Aaa… juu olen! Mitä mun pitää tehdä?”
”Rauhassa macho,” Zara naureskeli. Niin, kuin aikaisemmin naishiiri laski kätensä miehen kainalon alle.
”Noustaan ihan ensimmäisenä seisomaan!” nainen ohjeisti. Hemi vilkaisi naista ja sai Zarankin punastumaan pienesti. Hiirimiehen kasvot olivat hyvin lähellä hänen omiaan. Zara pyöräytti kuitenkin päätään yrittäessään keskittyä mieshiiren kuntouttamiseen. Hiljalleen Hemi sai kroppaansa vetreytymään. Kävelykin sujui yllättävän hyvin, vaikka mieshiiri oli maannut tai istunut melkein kaksiviikkoa paikoillaan. Joka kerta kun Hemi oli astumassa vasemmalle jalalleen, jota piti kuitenkin varoa, koppasi Zara häntä päähän muistutuksena siitä ettei jalalle saanut astua. Paino piti asettaa kepeille, ei jalalle. Hiljalleen sekin alkoi luonnistua.
”Tää on rankkaa!” Hemi huokaisi nojaten vanhaan Andralosien aitaukseen. Koko päivä oli mennyt kävelyharjoituksissa. Ja taukojen aikana Hemi kuntoutti olkapäätänsä.
”Eikö tämä ollutkin se kidutusleiri?”
”No jos on noin nätti kiduttaja niin en valita…” Hemi vastasi hiirinaiselle. Äänestä kuuli selkeän flirtin.
”Aikamme alkaa olemaan lopussa!” Zara vilkaisi kelloansa vaihtaen lennosta taas aihettaan.
”Miten kuntoutukseni? Jos sinä jäät tänne?” Hemi kysyi yllättäen.
”Järjestän sinulle Tulikiveen toisen kuntouttajan!” Zara henkäisi. Hän olisi halunnut jatkaa miehen kuntouttajana ja hoitajana, mutta hänellä ei ollut mahdollisuutta siihen. Kaksikon välillä oli hetken hiljaista. Hemi ei halunnut myöntää sitä, että jäi kaipaamaan Zaran seuraa. Zara nosti kuitenkin äkisti hymyilevät kasvonsa Hemiin.
”Tule… autan sinut tuoliin istumaan. Tämän päivän jälkeen vointi voi olla voipunut!” Zara huokaisi. Hemi ojensi keppinsä naiselle, joka veti hännällään miehen pyörätuolin lähettyville. Klenkkaava askel kuitenkin herpaantui ja Zara sai kopattua miehen itseään vasten, ettei tämä vain mätkähtänyt maahan.
”Aika hyvin…” Hemi kehui naista, joka pienestä koostaan huolimatta sai kookkaan hiirimiehen pidettyä pystyssä. Kaksikon kasvot olivat hyvin lähellä toisiaan. Zara tunsi miten hänen sydämensä hakkasi. Se hakkasi niin kovaa, että melkein se iskeytyi irti rinnasta. Hänellä ei saisi olla, mutta oli kuitenkin jonkinlaisia tunteita norsunluunvalkeaa hiirimiestä kohtaan. Hemi suoristi varovaisesti itseään ja huomasi miten toinen käsi vahingossa eksyi siirtämään Zaran kasvoilta irtosuortuvaisen korvan taakse. Zara vilkaisi maahan ja tunsi miehen kosketuksen leuallaan. Auton torviääni sai kuitenkin kaksikon havahtumaan.
”ZAREILLA! MITÄ OIKEIN TEET?!” Sammy huudahti pihan toisesta laidasta.
”Tule… istu…” Zara hoputti hieman hiirimiestä ja auttoi tämän tuoliinsa istumaan.

”Mitä sinä mesoat?” Rontti kyyristyi veljensä ajaman auton ikkunan juurelle.
”Huudan tytärtäni… joka ei kuulu sinulle!” Sammy murahti. Minni asteli kanssa auton luokse ja kumartui kevyesti.
”Kerro muuten äidillesi terveiset, että meidän äitimme asiat eivät koske teitä! Jos teillä on kysyttävää, kysytte sen suoraan minulta tai Marcukselta!”
”Mitä sinä tarkoitat?” Sammy puuskahti nousematta autosta.
”Sitä, että hoitolaitokseen on ilmoitettu ettei teille kahdelle anneta minkäänlaisia tietoja! Etkä pysty vetoamaan kunnanjohtajuuteen tai Noemi luostaritaustaansa!” Minni ärähti.
”Rauhoituhan Minni hiukan!” Rontti toppuutteli sisarentytärtään.
”Et voi!” Sammy ponkaisi autosta ylös.
”Kyllä voin! Sinä ja Noemi ette tapaa äitiäni tai ongi hänen tietojaan, ilman että se ohjataan kauttani!” Minni vastasi ärhäkästi. Sammy vilkaisi Ronttia, joka katseli taivaalle.
”Tämä on syytäsi! Olet manipuloinut siskontyttömme!”
”Etköhän ole itse syyllinen siihen, miksi emme juttele kanssasi!” Rontti katsoi veljeänsä. Sammy puristi auton ovea sormiensa välissä.
”ZAREILLA!” Sammy huusi.
”Olen tässä… älä viitsi huutaa!” naishiiri toppuutteli.
”Oli mukava tavata sinut Zara!” Minni hieroi naisen olkavartta.
”Kiitos samoin… toivottavasti näemme vielä. Vähän paremmissa merkeissä,” Zara vilkaisi kaikkia ja ennen kaikkea Hemiä, jonka surkea katse anoi naista oikein jäämään.
”Istu alas!” Sammy komensi. Zara vilkutti kevyesti kaikille, jotka tervehtivät hiirinaisen. Sammy ei jäänyt hetkeksikään miettimään, vaan lähti ajamaan heti kun Zara sulki auton oven. Minni pudisteli päätään.
”Jatketaanko mekin?” Rontti kysyi.
”Jatketaan vain… vaikka Zaraa käykin sääliksi!” Minni huokaisi.
”No Zara ehkä pärjää vanhempiensa kanssa!” Gal heilautti kättään.
”On ainakin tähän saakka pärjännyt!” Moto vilkaisi hiirimiestä. Hemin katse pysyi autossa, joka loittoni vain hänen näkökentästään. Hänelle jäisi hyvin ikävä hiirinaista, eikä tosiaan tiennyt pääsisikö takaisin tämän luokse enää koskaan. Kenties he törmäisivät mikäli he Hansin oikeudenkäynnin jälkeen palaisivat Meriluotoon.
”Pakkasimme Hemi tavarasi ja olisimme kanssa valmiita lähtöön!” Jaca herätti pikkuveljensä ajatuksistaan.
”Kiitos,” Hemi vastasi alakuloisena.
”Onko kaikki hyvin?” Jaca kysyi. Olivia asteli kanssa enonsa jalkojen juureen ja halasi tätä lempeästi.
”On… vähän haikeaa vain, kun Zaran kanssa kuntouttaminen jäi tähän!”
”No etköhän isomies selviä siitä!” Vinski iski miehen olkaa. Hemi pyöräytti silmiään. Hemi ojensi Olivialle käsiään, joka lähti kuitenkin juoksemaan isompaa alusta kohden, jota Turbo, Marcus ja Santtu jo pakkailivat.
”Onko kaikki valmista?” patriarkka kysyi lastaussillan juuresta.
”Eiköhän pikkuhiljaa?” Marcus pohti ja vilkuili taakseen. Minni varmisti äitinsä maatilan kuosiin. Antonio kertoi, että Sofia ja Lilian huolehtisivat tilasta sen aikaa, kunnes he mahdollisesti palaisivat. Antonio itse oli selittänyt pienen hätävaleen vanhojen ystävien kanssa vietettävästä ajasta, jotka olisivat vielä hengissä. Antonio katsoi isoa alusta edessään. Hän ei koskaan ollut ollut vastaavanlaisessa sisällä eikä mielellään menisikään. Mutta muuta keinoa päästä Tulikiveen ei ollut. Minni hieroi kevyesti ukkinsa olkaa, joka sai vastaukseksi lämpimän hymyn hiirimieheltä.
”Ei se paha ole! Mennään!” Minni ojensi käsivartensa miehelle, joka nappasi siitä kevyesti kiinni.

Matka Tulikiveen ei sinänsä tuntunut mitenkään erilaiselle. Ainoa, joka matkaa hieman jännitti oli Antonio. Hiirimies oli kauhistellut miltä muualla Marsista näytti. Meriluoto oli hyvässä kunnossa kaikkeen muuhun verrattuna. Matka aluksella Marsin toiselta laidalta kesti noin 10 tuntia ja he olivat illasta perillä. Marcus kantoi jo unessa olevaa prinsessaansa pitkin vapaustaistelijoiden käytävää. Jokainen vetäytyi hieman eriaikoihin nukkumaan. Minni oli ohjannut Antonion nukkumaan Rontin kanssa samaan huoneeseen. Seuraavassakaan päivässä ei ollut mitään erikoista. Kukaan ei edes jaksanut härkkiä toisiaan. Matka oli ollut henkisesti raskas, mutta raskaampi olisi seuraavan päivän oikeudenkäynti. Kukaan ei voinut ottaa osaa kentällä olevaan taisteluun. Minni asteli omaan työhuoneeseensa. Siitä oli aikaa, kun nainen oli sinne edes pysähtynyt ja tuntui oudolle olla pitkästä aikaa paikan päällä. Minni vilkuili ympärilleen. Loma ei ollut tuntunut lomalle, mutta olipahan nainen saanut perheensä jollain tasolla kasaan. Riidoissa ja ilman.
”Kaikki on valmiina kenraali huomista varten Tulikrokantissa!” Maveric seurasi hiirinaista.
”Hyvä juttu! Onko yöpymisemme myös sovittu?”
”On toki… paikallinen kenraali armeijalla on luvannut majoittaa teidät!” Maveric vastasi. Minni nyökkäsi hyväksyvästi. Hän jutteli vielä tovin Mavericin kanssa, kun puolestaan Kristian oli saanut tehtäväkseen pitää muita silmällä. He eivät saaneet kokoontua yhteisesti mihinkään pienempään huoneeseen ja heidän tuli olla kuuloetäisyydellä etteivät sopisi yhteisestä tarinasta. Maveric ei kuitenkaan epäillyt, että kyseiset hiiret tällaista tekisi, mutta säännöt olivat säännöt. Kristian vilkuili sivusilmällään Marcusta, joka ei pystynyt miehen läsnä ollessa juurikaan rentoutumaan. Olivia kuitenkin sai ajoittain miehen mielen herpaantumaan ja Marcus kiusoittelikin pientä tytärtään aina välissä, missä kerkesikin. Hemi tunsi olonsa voipuneeksi. Tai ei kenties voipuneeksi. Hän oli hieman surkea, mutta piilotti tunteensa väsymyksen alle.
”Anteeksi?” tumman ruskea hiirinainen kysyi.
”Niin?” Jaca kysyi.
”Onko teistä joku Hemi Ruiz?” nainen kysyi.
”Minä olen!” Hemi nosti kättään ja vilkaisi naistaan.
”Olen Lotte… uusi kuntouttajasi!”
”Hauska tavata…” Hemi kätteli naishiiren.
”Koska sinulle sopisi, että aloittelisimme. Zareilla oli viestittänyt, että olitte harjoitelleet hiukan kävelyä!” Lotte luki papereistaan.
”No seuraavat pari päivää olemme Tulikrokantissa… eli luultavasti niiden päivien jälkeen!” Hemi vastasi apeana.
”Okei… se sopii. Miten kävely sujuu tällä hetkellä, jos suunnittelen kuntoutuksesi sitä mukaan!”
”Pysyn pystyssä ja pystyn tovinkin kävelemään. Olkapään oireiluista riippuu myös kävelyiden pituus!” Hemi hieroi oikeaa olkaansa.
”Okei. Hyvä juttu. Sovitaan kaikesta lähempänä tarkemmin! Okei?” Lotte kysyi.
”Okei…” Hemi vastasi samalla tavalla naiselle, joka käytti yhtä ja samaa sanaa lauseissaan.
”Nähdään myöhemmin siis!” Lotte painoi kevyesti miehen olkaa, joka tuhahti pienesti.
”Mikä sinua vaivaa?” Gal kysyi.
”Olen väsynyt… taidan mennä lepäämään,” Hemi murahti ja suuntasi omaa huonettaan kohden.
”Hän kaipaa Zaraa…” Santtu painoi kädellään leukaansa.
”Niin kaipaa,” Jaca vilkaisi olkansa yli veljeänsä, joka ei ole kenties ketään kohden tuntenut samalla tavalla. Huoneessaan Hemi tukeutui keppeihinsä. Muutama askel sai miehen lihakset aukenemaan. Koputus oveen sai miehen huokaisemaan turhautuneena.
”Sanoinhan jo, että haluan levätä!” Hemin ääni kaikui turhautuneena huoneesta. Kuitenkin hiirimies kiskaisi oven auki ja kepit melkein kolisivat maahan miehen hämmennyksestä.
”Zara?” hiirimies henkäisi.
”En kestänyt enää…” Zara huokaisi päättäväisenä.
”Mitä?” Hemi kysyi.
”Älä kysele enempää, kun et vihjailua kuitenkaan tarvitse,” Zara ohjasi Hemin peremmälle huoneeseensa. Hemin klenkkaaminen oli hieman toheiloimisen oloista ja tasapainon löytäminen ilman keppejä oli haparaa. Hemi nojasi puoli istuvaan asentoon oven viereisen työpöydän päälle.
”Olen ihan ulapalla!” Hemi hämmentyi entisestään.
”Ole sitten!” nainen naurahti ja nappasi miehen pään käsiensä väliin, kun mies oli paljon matalemmalla, kuin seisten. Hiirinainen painoi pitkän suudelman miehen kuonolla saaden Hemin räjähtämään punaiseksi. Hetken punastelun jälkeen Hemi kuitenkin vastasi naisen suudelmaan, jotka vaihtuivat nopeasti intohimoisemmiksi. Samalla Zara tyrkkäsi oven kiinni hännällään, kaksikon jääden huoneeseen kahden…

Hah, mä arvasin, ettei Zara pysty pitämään näppejään erossa Hemistä . Tekis kyl mieli tietää miten se pääs karkaamaan Sammylta

Hemi oli nostanut vasemman kätensä lepäämään päänsä alle. Toinen käsi piti tumman okran väristä hiirinaista kainalossaan. Sormet sivelivät varovaisesti hiirinaisen paljasta selkää. Kun puolestaan hennot sormet sivelivät Hemin paljasta rintakehää. Peitto pyöri jotenkin kaksikon jaloissa peittäen osan heidän vartaloistaan. Kuitenkin kummankin kehosta kumpuava lämpö pitivät heidät lämpöisinä. Vaatteet lojuivat pitkin poikin huoneen lattiaa. Hemi ei ollut pitkään vihjailua tarvinnut, kun Zaran paita oli löytynyt huoneen nurkasta. Syvä matala huokaus hiirimiehen nenän kautta laskeutui Zaran korviin. Zara nosti katsettaan ja hymyili ajatuksissaan olevalle miehelle lempeästi. Varovasti nainen siveli sormillaan miehen leukaa. Hemi laski katseensa naiseen ja hymyili tälle lempeästi. Zara painoi mitään sanomatta kuononsa miehen leukaa vasten ja tunsi miten Hemi painoi kevyen suudelman tämän otsalle. Hetki oli liian herkkä puhumiseen. Kaikki oli käynyt niin nopeasti, ettei Hemi ollut enää varma oliko kaikki totta vai näkikö hiirimies unta. Yksi asia kuitenkin mietitytti Hemiä ja Zarakin vaistosi sen.
”Mikä hätänä?” Zara kuiskasi pitäen katseensa Hemin kasvoissa. Hemi mietti vastaustaan. Zara oli hieman hämillään. Hän ei koskaan ollut nähnyt Hemiä sellaisena. Hemi käänsi kuitenkin rakastuneen katseensa hiirinaiseen.
”Sitä, että onko tämä vain unta?”
”Väitätkö tätä uneksi?” Zara virnuili.
”Pakko myöntää, että on kyllä paras uni mitä koskaan olen nähnyt… joten älä herätä minua!” Hemi nosti katseensa takaisin kattoon sulkien silmänsä. Suudelma miehen leuassa ja näykkäisy kaulassa sai tämän nyrpistämään kuonoansa ja murahtamaan tyytyväisenä.
”Luulenpa vähän, että haluat nimenomaan sitä, että herätän sinut,” Zara mutisi miehen leukaa vasten flirttaillen ja suukotti tätä muutaman kerran. Liike hiirimiehen vieressä sai tämän raottamaan silmiään. Zara istui miehen vatsalihasten päälle. Kuitenkin hiirinainen nojautuikin vain miehen rintaa vasten, sormien sivellessä tämän kuonoa. Naishiiri puri kevyesti alahuultaan. Hemi tunsi paljasta vartaloaan vasten vain naisen muodot. Hiirimiehen käsi eksyi sivelemään naisen reittä ja sitä kautta sormien eksyessä kietomaan naisen häntää hellään otteeseensa.
”Totta… varsinkin jos sinä herätät minut.”
”Etkö arvosta, jos Marcus tai Gal herättäisi sinut?”
”Älä pilaa tätä hetkeä mainitsemalla sitä kaksikkoa,” Hemi virnuili hiirinaiselle. Zara suoristi itsensä miehen yllä istumaan. Kädet vaeltelivat pitkin miehen paljaita lihaksia. Naishiiri vilkuili toisaalle. Naisen pitkät vaaleat hiukset soljuivat vapaina ja sekaisina peittäen osan näkyvyydestä, jota Hemi ihaili. Hemi ihasteli näkyä yllään nostaen kätensä päänsä alta ja kummatkin kädet sivelivät naisen reisiä.
”Mitä mietit?” Hemi kysyi.
”Syntejä syviä…” Zara naurahti.
”Auts… isäsi varmasti arvostaisi tuota kommenttia!” Hemi hieroi leukaansa.
”Jos minusta riippuu niin sinä, et kerro isälleni!” Zara vilkaisi kulma koholla hiirimiestä.
”Miten ajattelit pakottaa?” Hemi virnuili ja tunsi miten hiirinainen laskeutui alemmas hänen sylissään.
”Ajattelin, että minulla on kyllä keinoni!” Zara virnuili, kun Hemi tunsi painetta vatsanpohjassaan. Äkkiä hiirimies ponkaisi kuitenkin istumaan saaden hiirinaisen yllään kiljahtamaan. Vahvat kädet kietoutuivat naisen ympärille. Naisen kapeat kädet kietoivat Hemin pään syleilyynsä. Osa naisen sormista haroi hiirimiehen hieman sekaisin olevaa irokeesia.
”Varo ettei koko tukikohta kuule, että vietän makoisaa aikaa kuuman hiirinaisen kanssa!” Hemi murisi ja nosti katsettaan asetellen leukansa naisen rintakehän päälle lepäämään.
”Pidit siitä huolen itse kyllä 15 minuuttia sitten!”
”Mmmmmm… otetaanko uusinta erä?”
”Pääsenkö täältä ilman sitä?”
”Et!” Hemi pudisteli päätään. Zara painoi otsansa Hemin otsaa vasten.
”Miten pääsit tänne muuten?” Hemi kysyi, kun hiirinainen oli vain yllättäen ilmestynyt tämän oven taakse toiselta puolelta Marsia. Zara nosti päänsä irti miehen päästä.
”Voidaanko puhua siitä myöhemmin?”
”Kuten?” Hemi kohautti kulmaansa.
”Mmmmmmm… vaikka silloin, kun en haluan jotain aivan muuta… ja, kun en istu alasti sylissäsi?” Zara vilkaisi miestä.
”Ei tartte kahta kertaa vinkata!” Hemi vastasi, kun tunsi miten hiirinainen iski hänet sänkyyn pitkälleen. Nauru ja murina kantautuivat vain huoneesta. Puheensolina vaan kantautui huoneesta.
”Varo sitä jalkaa!” Hemi naureskeli.
”Onneksi on ollut hyvä kuntouttaja!” Zara mutisi miehen kaulaa vasten.
”No kuntouttaja voisi ottaa taikasauvan käyttöönsä… AU!! Älä pure!” Hemi naurahti saaden ohi kävelevät sotilaat huoneen ulkopuolella hämmentymään.

Jaca käveli seuraavana aamuna väsyneenä tukikohdan pihalla. Hiirinainen oli napannut kahvikupin kahviosta mukaansa. Viileä tuuli sai naisen unisena haromaan hiuksiaan. Naisen päätä hieman särki ja olo tuntui muutenkin haparalle. Pieni ihastelu hänen ympärillään sai Jacan hymyilemään. Johan hän oli saanut yhden päivän nauttia pidempään nukkumisesta. Nyt naishiiri oli napannut Olivian matkaansa. Seurue matkustaisi tänään Tulikrokantin kaupunkiin ja päivästä tulisi muutenkin rankka. Päivästä tulisi raskas Marcukselle, kuin myös hänen sisarelleen. Kukaan ei tiennyt miten Hansin oikeudenkäynti käytäisiin läpi. Eniten se jännitti, että kuvattiinko tapahtuma koko kansan nähtäville vai pidettiin se vain osallistujien kesken. Olivia kasasi pitkälle penkille äitinsä viereen erilaisia kuivia oksien palasia ja kiviä, joita pieni yksivuotias oli pihamaalta löytynyt. Muutama hapara askel sai Olivian pyllähtämään.
”Oho!” Jaca tokaisi naurahtaen.
”Uppis!” tyttö totesi itsekin ja nousi penkkiin tukeutuen takaisin seisomaan. Hiirityttö oli paljon mennyt kehityksessään eteenpäin ja sai Jacan kaipaamaan pienen hiiritytön vauva-aikaa. Norsunluunvalkea hiirinainen oli hörppäämässä kahvia, kunnes pelkkä haju sai naisen hieman röyhtäisemään äkillistä pahaa oloaan. Nainen yritti uudemman kerran juoda kahviaan, mutta pahanolon tunne tuntui vaan kasvavan kahvin aromista.
”Outoa,” Jaca totesi itsekseen. Kahvin haju ja siitä seurannut huonovointisuus sai naisen tyrkkäämään kupin selkänsä takana olevalle pöydälle. Zara tutki tukikohtaa mielenkiintoisena ja katse porautui pihan toisella laidalla olevaan hiirinaiseen ja tämän pieneen tyttäreen. Nainen asteli kaksikon luokse. Jaca oli niin uninen, että nojasi toiseen käteensä, Olivian ahertaessa omissa leikeissään maassa istuen.
”Huomenta!” Zara toivotti hyväntuulisena. Jaca nosti katseensa puhujaan. Uninen katse laajeni hetkessä hämmennykseksi. Zaralta nainen sai vastaukseksi vain leveän hymyn.
”Zara? Mitä teet täällä?” Jaca henkäisi. Zara siirsi hiuksiaan korvansa taakse.
”Sanotaan, että olen selityksen velkaa yhdelle sun toiselle kenties siitä, miksi olen täällä!” naishiiri vastasi.
”No istu alas… ja kerro kaikki!”
”Seison mieluummin!” Zara kohautti olkiaan vaivaantuneena. Viime yön tapahtumien vuoksi Zara halusi kenties hetken seistä. Ja olla kertomatta siitäkään kaikkea Jacalle.
”Tietääkö Hemi, että olet täällä? Hän nimittäin oli aika maassa eilen, kun olit jäänyt Meriluotoon!” Jaca kyseli.
”Nooooooo…” Zara henkäisi punastellen.
”Pakko olla noin nopea! En ihan pysy perässäsi vielä,” Hemi tuhahti ja otti kepeillään askeleen hiirinaisen viereen. Zara vilkaisi Jacaa hymyillen, joka nosti tälle kätensä.
”Ei tarvitse vastata!” Jaca naurahti, tietämättä edelleenkään että kaksikko oli viettänyt toistensa seurassa aikaa hyvinkin intiimisti.
”Tulin eilen illalla… ensimmäisenä halusin kertoa asiasta Hemille,” Zara vastasi lempeästi hymyillen hiirimiehelle, joka nojasi keppeihinsä. Hemi vilkaisi hymyille pienesti punastellen samalla naiselle.
”Oletko edelleen hänen kuntouttajansa?” Jaca kysyi ja sai kaksikon vielä vakavimmiksi. Zara virnuili toisaalle, kun heidän kesken kuntouttaja oli saanut ihan uuden merkityksen. Hemi tunsi paikkojensa puutuvan ja klenkkasi isosiskonsa viereen.

Olivia esitteli myös enolleen kivikokoelmaansa. Zaran ilme heltyi Hemin suhteesta omaan siskontyttöönsä. Tytön mielenkiinto kuitenkin siirtyi nopeasti Hemistä pois ja tyttö ähisikin itsensä pystyyn. Tyttöhiiri lähti katsomaan lisää kiviä kokoelmaansa. Zara vilkaisi tuota tarmokasta pikkuneitiä, joka vain asteli hara-askelin tämän ohitse. Hemi vilkaisi kahvia pöydällä.
”Onko tämä sinun?” Hemi kysyi.
”On… oli vaan niin saamarin pahaa, että oksennus meinasi tulla,” Jaca nyrpisti kuonoansa, kun haju sai edelleen hänet huonovointiseksi. Hemi hörppäsi kupin reunalta varovasti.
”Ihan perus kahvia?” Hemi kohautti kulmaansa.
”Joitko oikeasti kupistani?”
”No jos kuppi ei ole kädessäsi ja haukuttasi sitä pahaksi niin tuskin juot sitä?” Hemi murisi sisarelleen jatkaen kahvin juomista.
”Olet ällöttävä!” Jaca nyrpisti kuonoansa entuudestaan.
”Miksi olet jatkuvasti noin kireä ja pahantuulinen?” Hemi murahti sisarelleen, joka vastaukseksi vain pyöräytti silmiään. Jaca katseli tyttärensä touhuja. Hiekka valui pienestä nyrkistä takaisin maahan. Kuitenkin automaattinen maistamisrefleksi sai Jacan ponkaisemaan seisomaan.
”Olivia! Et syö hiekkaa!” naishiiri kielsi. Olivia oli Meriluodossa maistellut muun muassa multasäkin antimia ja raakoja juureksia, joita oli maasta kiskonut.  
”En ole nähnyt Jacan pomppaavan noin nopeasti pystyyn sitten hetkeen!” Hemi vinoili, kun tämän isosisko oli kumartunut tyttärensä yläpuolelle putsaamaan tämän suuta. Olivia kiukutteli ja venkoili äidilleen vastaan ja piakkoin hiirityttö löysi itsensä taas istumassa Marsin punaisella hiekalla. Zara asteli Hemin luokse, joka ohimennen hieroi naisen reittä.
”Istu,” Hemi osoitti penkillä paikkaa vieressään.
”Voisinpa!” Zara punasteli.
”Aaaaa… oliko villi yö?” Hemi flirttaili naiselle, joka tyrskähti pienesti. Zara nojasi Hemin olkapäähän, kun tämä siveli varovasti naisen jalkoja. Heti kun Jaca nosti itsensä, veti Hemi kätensä Zarasta irti. Kuitenkin Zara jatkoi miehen olkapäähän nojaamista. Pieni aamukuulutus sai tukikohdan hiljalleen heräämään. Olivia kiukkusi äidilleen, joka oli väkipakoin putsannut tämän suun hiekasta. Jaca oli kieltänyt tätä toimimasta toistamiseen niin. Minni kurtisti kulmiaan kävelleessään ulkona. Zaran läsnäolo sai kenet tahansa hämilleen. Vaaleanharmaa hiirinainen oli pukenut tutut armeijan vihreänsä päällensä. Zarakin vilkaisi tulijaan ja hymyili serkulleen hieman ivallisesti.
”Wauuuuuu… en oikeasti uskonut, että olisit kenraali!”
”Piruiletko?”
”En! Ihailen! Taaaiiiiiiii sitten vähän piruilen!”
”Kannattaa miettiä mitä suustaan päästelee… serkku! Olet tontillani!” Minni puristi kädet eteensä piruillessaan takaisin Zaralle, joka oli juuri päässyt vauhtiin.
”Pitääkö pelätä?”
”Kannattaa… tuo ilme nimittäin kertoo, ettei hän ole saanut hetkeen!” Hemi kuiskasi hiirinaiselle saaden Minnin kohauttamaan vain tuimasti kulmaansa. Katse porautui Hemin kehoon.
”Jaaa… joku on saanut sitten senkin edestä?” Minni kommentoi saaden hiirikaksikon vaikenemaan nolostuneina.
”Auts! Kessu pistää kovilla!” Hemi kommentoi hämmentyneen sekaisena.
”Pistetään tietysti… heti kun löydän Turbon!”
”Ai niinkin kovaa tulossa?” Zara kohautti kulmaansa.
”Ei niin kova, kuin yksi kultainen soittokello, jonka rinkutus soi edelleenkin korvissani!”
”Älä sinäkin! Veljesi pääsi ehkä mainitsemaan jo asiasta…” Zara hieroi vaivaantuneena niskaansa.
”Tiedän! Olin paikalla! Kun keskustelu johti munan maustamisesta soittokellolla!”
”Mitä?” Jaca kysyi naurahtaen keskustelun aiheelle. Minni astui norsunluunvalkean hiirinaisen viereen. Jaca näytti pohtivalle.
”Olit vielä nukkumassa silloin…” Minni vilkaisi norsunluunvalkeaa hiirinaista.
”Mutta… eikö sinustakin… tai oikeastaan munan maustamisesta tuli vain mieleen ja aiemmasta kommentistasi… että nuo pakoilevat ilmeet kertovat mahdollisesta saamisesta?” Jaca naureskeli osoitellen Hemiä ja Zaraa. Minni vilkaisi kaksikkoa, jotka vetivät uudelleen vaikeiksi aiheesta.
”Nooooooh… pitihän sen munarikkaan aamupalan saada välillä joku muu kuin sinä tai minä!” Minni huitaisi virnuillen Jacaa, joka tyrskähti nauruun.
”Siis panitteko eilen äitisi keittiössä?” Hemi älähti saaden ulkona olevien sotilaiden huomion heihin.
”Totta kai… me haetaan jännitys elämäämme, vaikka väkisin! Ihan vaikka… silmienne alla!” Minni vinoili hiirimiehelle.
”Ällöttävää…” Hemi nyrpisti kuonoansa.
”No mitä odotit?!” Minni murahti saaden miehen virnuilemaan ärsyttävästi.
”Sitä että Jaca ja Marcus teki sitä yläkerrassa!” Hemi heilautti kättään.
”Ja Minni ja Turbo alakerrassa?” Jaca kyseenalaisti veljeään.
”Miksi keskustelemme tästä?” Zara peittosi kevyesti silmiään nojaten edelleen Hemin olkaa vasten. Naurahdus kuitenkin pääsi naishiiren suusta.
”Koska Hemin omat munaseikkailut eivät aiheuta tarpeeksi jännitystä hänen elämäänsä!” Jaca kommentoi.
”Paitsi Zaran läsnä ollessa!” Minni kommentoi lähellä Jacaa. Hiirinaiset turvautuivat toisiinsa naureskellen ja sai Zarankin nauramaan.
”Ei ole hauskaa!” Hemi kommentoi.
”On tämä!” Zara nosti katseensa ja hieroi miehen poskea. Rakastuneet ilmeet takertuivat toisiinsa ja hetkeksi kumpikin unohti muiden läsnäolon ympärillään.

Minnin ja Jacan suut loksahtivat auki. Kumpikin osoitti kaksikkoa yllättyneinä, mutta samalla pienet hiiritytöt huusivat heidän sisällään.
”Te kaksi? Oikeasti? Luulimme vitsailleemme?” Jaca sai kysyttyä ryöppynsä.
”Ihmekös kun Zara ei ilmoittautunut minulle ensimmäisenä!” Minni vilkaisi hämmentyneenä Jacaa.
”Sanos muuta… hän ilmoittautui Hemille ensimmäisenä!”
”Eikä varmastikaan vain kirjallisesti!”
”Ei… siinä on ollut leimasin mukana!” Jaca ja Minni pelleili kaksikon kustannuksella, saaden Hemin ja Zaran punastumaan korviaan myöden.
”Useamman kerran!” Minni iski Jacaa käsivarteen, joka repesi nauruun.
”On muuten pysyvä leima!” Jaca naurahti saaden Minninkin nauramaan.
”Kiva kun tämä aihe aiheuttaa teissä kahdessa hilpeyttä!” Hemi tuhahti mukamas loukkaantuneena.
”Noooooo Hemi…” Jaca marisi ihastuneena. Zara hieroi miehen poskea sormellaan. Naisen läsnäolo sai hänet unohtamaan hetkeksi edes sisarensa ja kenraalin.
”Söpööööö…” Minni ihasteli puristaen kädet eteensä.
”Zara on varmasti sinulle juuri se oikea!” Jaca kommentoi ihastuneena. Hän oli niin ylpeä pikkuveljestään. Tämä oli aikaisemmin riiannut tyttöjä sinne vain mihin häntä näytti, mutta Zara oli saanut Hemin oikeasti pysähtymään ja miettimään tunteitaan toisiaan kohden.
”Joko te…” Jaca aloitti, kunnes hänen lauseensa törkeästi keskeytettiin.
”MITÄ SINÄ TEET TÄÄLLÄ?” Vinski ja Gal huudahtivat yhteen ääneen osoittaen Zaraa. Hiirinainen painoi sormensa rintakehänsä päälle. Hän oli hämmentynyt tai pikemminkin pöyristynyt siitä, miten eri lailla jokainen otti hänet vastaan. Marcus, Turbo ja Motokin katsoivat naista hämillään.
”Kaikesta päätellen ei meidän takiamme ainakaan!” Marcus kommentoi puristaen kädet eteensä.
”Miksi hän meidän takiamme olisi tänne tullut?” Turbo virnuili miehelle.
”En ymmärrä? Olemme niin valloittavia!” Marcus katsahti kullanruskeaa komentajaa.
”Joo hyvin olette puolisonne valinneet… tulette samoilla sloganeilla toimeen keskenänne oikein hyvin!” Hemi nyrpisti kuonoansa.
”Varokaa vaaraa vain!” Minni naurahti.
”Puoliskot alkavat pienenkin seurustelun jälkeen muistuttamaan toisiaan!” Jaca täydensi. Zara irrottautui hetkeksi Hemistä, kun Gal ja Marcus alkoivat olemaan hiukan liiankin uteliaita lähestymään Hemiä.
”Mitä te teette?” Hemi kysyi.
”Tuoksuttelemme sinua!” Gal virnuili.
”Miksi? Onko aromini noin viehättävä?” Hemi nosti kainaloansa. Gal iski miehen käden alas. Tämä ei Hemille kuitenkaan riittänyt ja Hemi hönkäisi kahvin tuoksuisen hengityksensä kohti ystävänsä kuonoa.
”MIKÄ TUO ON?” Marcus huudahti ja osoitti Hemin kaulaan. Hemi peittosi automaatti reaktiolla kaulansa kämmenellään. Marcuksen huudahduksessa oli jotain mikä sai miehen peittomaan itsensä.
”Mikä?” Hemi kysyi kurtistaen kulmiansa. Muutkin hiirimiehet kiinnostuivat miehen kaulasta.
”Ai teillä oli noin villi yö!” Vinski ilkkui kanssa.
”Mitä?!” Hemi murisi.
”Zara!” Hemi osoitti hiirinaista, joka peittosi kuonoaan ja yritti olla nauramatta. Marcus nappasi Turbon lasit tämän päästä saaden kullanruskean hiirimiehen murahtamaan. Lasit heijastivat sen verran, että Hemi näki tumman jäljen kaulallaan.
”TEITKÖ MINULLE FRITSUN?!” Hemi vilkaisi Zaraa, joka tyrskähti nauruun.
”Siis… vietittekö oikeasti yön kahden?” Vinski hämmentyi.
”Ei kun ihan leikillämme nukuimme samassa sängyssä!” Hemi murahti.
”No mitäs luulet? Ei kai he muuten tuolla lailla muikistelisi!” Gal jatkoi kommentointia Vinskin vierestä. Hemi peittosi kasvojansa.
”Fritsu? Ollaanko me teinejä?” Hemi jupisi maata vasten.
”Älä vingu iso mies… se paranee itsestään!” Zara puolustautui.
”Mmmm… isosta puheen olleen, istu alas!” Hemi osoitti edelleen paikkaa vieressään. Zara näytti vaivaantuneelta saaden mieshiiret ulvahteleen ihastuneina.
”Voi Hemi sää olet vihdoin kasvanut aikuiseksi!” Marcus iski ilkkuvasti kätensä hiirimiehen olille.
”Ainakin osittain!” Gal naureskeli vieressä.
”Pää kiinni!” Hemi murahti.
”Zara heiiiii… sun pitää vähän nyt rohkaista miestäsi!” Turbo osoitti Hemiä, katseen kuitenkin ollessa Zarassa.
”Me ei sovittu, että me ollaan pari,” Zara hieroi niskaansa vaivaantuneena.

Jokainen siirsi yllättyneen katseensa Hemiin. Marcus ja Gal naureskeli ivallisesti saaden Hemin punastelemaan. Zara asteli miehen viereen uudelleen ja istui pöydän kannen päälle hiukan varoen. Hemi vilkaisi kulma aavistuksen koholla naista vieressään. Virne hiirimiehen kasvoilla kertoi paljon.
”No niin Hemi… askelia suuntaan ja toiseen!” Gal kannusti.
”Teidän läsnä ollessanne… en ikinä!” Hemi murisi.
”Jos munan saa käteen sen verran… niin kyllä tunteistaankin pitää pystyä puhumaan!” Marcus hieroi rystysiään saaden kaikki räjähtämään nauruun. Jopa Zara putosi miehen heitosta ihan täysin.
”Nimenomaan Marcus!” Hemi komppasi vihdoin hiirimiehelle takaisin, jolle puhuminen aina oli ollut vaikeaa. Jaca nauroi makeasti veljensä heitolle, joka piti vahvasti paikkaansa.
”Osaako kukaan teistä tehdä kahta asiaa yhtä aikaa?” Minni kysyi. Jätkien suut loksahtivat auki.
”Rehellinen vastaus… Ei!” Santtu astui unen pöpperössä ystäviensä seuraan.
”Mitä oikein Minni ajattelit… hehän ovat miehiä!” Jaca osoitti hiiriuroita.
”Ai niiin… Ajatuskatko!” Minni risti kädet eteensä.
”Jo on törkeää vihjailla, että vain sen takia että on mies ei osaisi tehdä kahta asiaa yhtä aikaa!” Vinski jupisi puristi kädet eteensä.
”Tuokin asia on helposti todistettavaksi vääräksi!” Turbo nosti kätensä lanteilleen. Mies tunsin miten Marcus iski tämän lasit takaisin hänen päähänsä. Turbo korjasi laseja kuonollaan ja risti kädet eteensä.
”Miten?” Moto kysyi ihmeissään.
”Miettikää jätkät… ei tämä rakettitiedettä ole!” Turbo kannusti.
”Tämä on mielenkiintoista!” Minni komppasi kanssa miestään, joka vain virnuili tälle vastaukseksi.
”Erittäin!” Jaca risti kanssa kätensä. Olivia töni isänsä pois edestään ja kyykistyi Hemin eteen, jossa hänen kivikokoelmansa sijaitsi. Marcus kurtisti kulmiansa.
”Aarteita!” Hemi kommentoi lyhyesti ja sai Marcus virnuillen nyökkäämään.
”Taidan arvata mitä Turbo hakee, mutta senkään vähään en kyllä tätä machoa auta!” Santtu osoitti käden liikkeellään Vinskiä.
”Miten?” Vinski kysyi murahdellen. Santtu hymyili vain miehelle vastaukseksi.
”Olen hieman pihalla…” Motokin pudisteli päätään.
”Ketkä ovat ainoita tässä universumissa…” Turbo aloitti, kunnes hänet keskeytettiin välinpitämättömästi.
”Taas tämä universumi kura tähänkin väliin!” Santtu kommentoi hiirinaisille saaden heidät jälleen nauramaan.
”Siihen pitää vain tottua!” Minni vastasi.
”Ai pitää vai?” Zara kysyi kohauttaen kulmaansa.
”Se on kuin pahiten pinttynyt tahra heidän mielessään, sitä ei heidän mielistään saa pois… jota peittoaa muutenkin likainen mielikuvitus, moottoripyörät, keskinkertainen sankarillisuus ja naiset… tarkennettuna puolialastomat naiset…” Minni luetteli.
”Nyt sinä saat selkääsi!” Turbo murahti hiirinaiselle, joka pinkaisi miestä pakoon.
”Aaaaaaaa… nyt tajusin!” Moto huudahti veikkansa perään.
”Mitä? Miksi en edelleenkään tajunnut tätä?” Vinski pudisteli päätään. Kiljahdus ja kova läpsähdys sai muiden huomiot. Turbo käveli voiton riemuisesti takaisin paikalle ja vilkuili virnuillen taakseen.
”TUO SATTUI!” Minni huusi miehelle pidellen takapuoltaan.
”Et sinä koskaan aikaisemmin ole ollut noin herkkä!” Turbo vinoili naishiiren kustannuksella.
”Älä yritä! Et ole koskaan käyttänyt häntääsi ruoskana minuun!”
”No kerta se oli sitten ensimmäinenkin!” Turbo naurahti.
”Muistan kyllä toisin!” Marcus kohautti kulmaansa. Minni ei vastannut veljelleen mitään. Hiirinainen vain tuhahti vihaisena. Kenties Turbo oli saattanut iskeäkin naista hännällään takapuolelleen muutamia kertoja, mutta ei kipeästi. Nyt nainen oli varma, että miehestä oli jäänyt omistusmerkki naisen pakaroille.
”Tajusitko muuten tosissasi mitä Turbo vihjaili?” Gal kysyi Motolta.
”Tajusin… Vinski ei!” Moto nyökkäsi sivuttain valkean egoistin suuntaan.
”Epäreilua!”
”Jännä miten paljon tarvitset vihjailua, vaikka huudat vastausta lähes jokaiselle vastaantulijalle!” Turbo vilkaisi veikkaansa. Vinski kurtisti kulmiansa hämillään.
”Hä?” Vinski murahti. Turbo naurahti lempeästi ja nojasi polviinsa.
”Yritä kestää se Turbo… kaikkia ei ole tarkoitettu ajattelemaan!” Hemi lohdutti miestä kevyesti taputtaen tätä selkään. Minni asteli miehen takaa ja kosti Turbolle tämän ruoska tempun.
”AAAAAAH… TUO SATTUI!” Turbo huudahti ja nosti itsensä suoraksi.
”Ihanko tosi?” Minni naljaili miehelle takaisin. Turbo hieroi takapuoltaan ja virnuili naiselle, kun heidän ystävänsä naureskelivat vieressä.

”Turbo tarkoitti sitä, että me kyllä osaamme ajaa moottoripyörää ja pelastaa kaupungin samanaikaisesti!” Moto jatkoi, kun välikohtaus alkoi olemaan pariskunnan kohdalla ohitse.
”Ahaaaaaaaa… mutta… Älä unohda, että nämä maagiset kropat pelastavat kaikki neidot hädästä!” Vinski pullisteli tajuttuaan viimein Turbon vihjailun.
”Mitkä neidot?” Minni heilautti kättään.
”Niin korkeintaan sinä olet pullistelullasi pelastanut Santun hädästä… ei pahalla Santtu-neiti! Olet pelastamisen arvoinen… mutta…” Moto pahoitteli.
”En mene neidoista! Tajusin Moto,” naisihminen nyrpisti nenäänsä. Nauru täytti tukikohdan hetkellisesti äänillä. Kristianin läsnäolo sai ainakin Marcuksen ilmeen vakavoitumaan.
”Sinua ei kaivata kukkakeppi!” Hemi murahti. Kuitenkaan Kristian ei sanonut sanaakaan muille hiirille.
”No? Veikö kenraali kielen?” Gal ilkkui viitaten Minnin titteliin.
”Pahemmin ilmeisesti, kuin turpaan veto!” Marcus jatkoi. Patriarkan seura sai kuitenkin kaikki hiljenemään.
”Hyvää huomenta!” Maveric totesi.
”Huomenta,” jokainen mutisi vastauksen.
”Missäs kenraali Rontti ja Antonio ovat?” Maveric vilkuili ympärilleen.
”Ei ole vielä näkynyt. Onko meillä kiire?” Minni kysyi puristaen kädet eteensä.
”Ei suinkaan kenraali. Voimme syödä ihan rauhassa aamiaisen. Lounas teille on järjestetty ennen oikeusistuntoa,” Maveric hymyili kaikille. Minni vilkaisi Marcusta, joka pudisteli vain päätään.
”Eikö teidän pitänyt pitää meitä silmällä ettemme ole samassa suljetussa tilassa yhtä aikaa?” Gal kysyi ihmeissään.
”Teemmekin niin? Miten niin?” Maveric ihmetteli.
”Eikö tämä sama asia koske Ronttia ja Antoniota?” Gal kyseenalaisti.
”Alustavien tietojen mukaan on sellaisia tekijöitä, että Rontti ja Antonio eivät voi jakaa tietoja keskenään… lisäksi on muitakin pieniä sivutekijöitä, joilla voimme varmistaa heidän keskeisen puhumattomuutensa!” Maveric kohautti harteitaan.
”Tarkoittaen mitä?” Vinski tuhahti.
”Hallitus kiristää Ronttia viran mitätöimisellä, jos jakaa sellaista tietoa mikä ei toiselle kuulu!” Minni selitti.
”HÄ?” Hemi kysyi nyrpeänä.
”Rontti voi menettää kenraalin asemansa!” Turbo tarkensi.
”Julmaa,” Gal huokaisi.
”Menemmekö?” Maveric kysyi ja osoitti sisätiloja kohden. Maveric ei tosin tiennyt sitä, että Rontti oli myös paikalla silloin kuin Antonio oli ilmestynyt heidän sukutilalleen tapaamaan Hansia. Joten tieto olisi täsmälleen sama mitä Hans ja Antonio keskenään puhuivat.
”Mikä on suunnitelmamme?” Minni kysyi ennen, kuin suostui ottamaan askeleen, jos toisenkaan patriarkan osoittamaan suuntaan. Zara katsoi Minniä hölmistyneenä. Naisessa oli ulkoisesti jotain hyvin erilaista, mikä ei aikaisemmin ollut näyttäytynyt Meriluodossa. Hiirinainen muistaa kyllä serkkunsa kipakan puolustautumisen, mutta nyt hänessä oli työmoodi mukana.
”Alus lähtee Tulikrokanttiin 12.30. Pakatkaa välttämättömät mukaan, oikeusistunto pyritään pitämään mahdollisimman tiiviinä ja kattavana!” Maveric selitti. Minni nyökkäsi hiirimiehelle hyväksyvästi.
”Onko alus välttämätön? Lennämme ehkä 30 minuuttia Tulikrokanttiin, jos sitäkään?” Turbo pohti.
”Alus on Hallituksen ja viralliseen kutsuntaan mennään, sillä millä meidät on lähetetty teidät hakemaan!” Maveric selitti ja sai kullanruskean komentajan nyökkäämään.
”Nyt syömään… pääsemme lähtemään vielä ajallaan!” Maveric komensi ja sai Minnin nyökkäämään, jolla sai kaikki liikkeelle.

Rontti ja Antonio oli lyöttäytyneet nuorempien hiirten seuraan isommassa salissa. Antonio vilkuili ympärilleen ja tunsi kosketuksen olkapäässään. Hiirimies pitikin silmällä pojantytärtään, joka selkeästi yritti rauhoitella isoisänsä mieltä pienilläkin elein. Antonio oli niin oman mukavuusrajansa ulkopuolella, että mies tunsi oikein miten rintaa kiristi. Minni halusi kanssa olla lähellä isoisäänsä. Ukki toi naishiiren mielelle lohtua, kun tilanne oli hyvinkin ahdistava ja ajatukset pakottivat naisen toimimaan tukikohdallaan kuin robotti. Antonio kietoi hentosen kätensä Minnin olan ympärille ja suukotti tämän päälakea hennosti. Aamupäivä meni siinä, että hiiret söivät ja pakkasivat. Olivia ehti kanssa ottamaan pienet päiväunet, kun vanhemmat tarkistivat tavaransa. Kuitenkin pieni hiirityttö oli havahtunut hereille Marcuksen kantaessa hänet alukseen.
”Miten Olivian hoito on järjestetty Tulikrokantissa?” Zara kysyi, kun pieni pörrötukkainen hiirityttö istui kulmat kurtussa rätti-poikki-väsyneenä isänsä sylissä. Marcus oli kietonut kätensä hellästi tyttärensä ympärille, joka hieroi silmiään voimakkaasti. Tyttö nuokkui istuen isänsä sylissä. Pieni selkä oli painautuneena isänsä rintaa vasten.
”En tiedä. Maveric ei ole kertonut,” Marcus pudisti päätään.
”Tyttärellenne on järjestetty hoito siksi aikaa, kun olette oikeudessa kiinni!” Maveric selitti.
”Millainen hoito?” Jaca kysyi huolestuneena ja istui Marcuksen viereen.
”Sairaanhoitaja tukikohdalla on määrätty tyttärenne huolehtijaksi, pätevä nuori nainen, jolla on kolme omaa lasta eli tietää miten pienten kanssa pärjätään!” Maveric selitti. Marcus katsahti Jacaa, joka hymyili miehelle vain lempeästi. Marcuksen kokeman historian vuoksi kumpikaan ei juurikaan luottanut Tulikrokantin väkeen. Olivia tuhahti tyytymättömyyttään ja iski kiukkuaan koko kehollaan isäänsä vasten. Marcus suukotti hennosti tytön päälakea. Aluksen moottorien hurahtaessa käyntiin Olivia nukahti uudemman kerran.
”Tuo lapsi jaksaa kyllä joka kerta yllättää!” Hemi nojasi keppeihinsä istuessaan vastakkaisilla penkkiriveillä. Muutkin aikuiset ihastelivat Oliviaa.
”Olivia nukkuu missä vain, jos vain saa nukkua!” Marcus naureskeli.
”Sen olemme huomanneet! Monestiko ryömivä iässään nukahti lelulaatikkoon tai sängyn alle,” Gal naureskeli.
”Niin varsinkin, kun typerä isä menee ja herättää hänet päiväuniltaan!” Jaca lässytti hiirimiehen vieressä. Marcus vilkaisi parempaa puoliskoaan.
”Siitäkö riemu olisikin revennyt, jos Olivia olisi jäänyt Tulikiveen!” Marcus muistutti naista, joka nyrpisti tälle kuonoaan vastaukseksi. Marcus suukotti nopeasti naisen nyrpeää kuonoa. Jaca punastui kevyesti, kun Marcus harvemmin osoitti julkisesti muiden läsnä ollessa eleitään, että välitti. Matka Tulikrokanttiin tosiaan oli lyhyt. Kuitenkin ajatukset tuntuivat pysähtyneen ja jännityksen vaistoavan ilmassa. Zara vilkuili aluksen ikkunoista ulos. Mars oli toiselta laidalta aivan erilainen mihin oli kotikaupungissaan tottunut.
”Tiedättekö miksi plutolaiset eivät ole hyökänneet Meriluotoon?” Zara kysyi varovaisesti.
”Etkö kunnanjohtajien tyttärenä oikeasti tiedä mitään?” Vinski nojasi käsillään polviinsa. Zara huokaisi tympeänä ja korjasi asentonsa Hemin viereen. Hemi heitti kenttäpullollaan valkeaa egoistia suoraan päähän.
”Mikä suojelusenkeli sinusta on puhjennut?” Vinski murisi hieroen rintaansa.
”Pyhä ritari ennemmin… en ole siro ja pieni nimittäin!” Hemi kohautteli kulmaansa typerä virne kasvoillaan.
”Niin… megapäästäinen,” Vinski naureskeli ja sai Heminkin muistamaan plutolaisille heitetyn läpän.
”Sehän vasta olisikin!” Zara vilkaisi kookasta miestä vieressään.
”Saat valita…” Hemi iski silmäänsä naishiirelle.
”Onko pakko?”
”No eiiiiii… jos urhollinen ritari kelpaa!”
”Puhutaanko me samasta urhosta, joka kaatui syliini koska unohti heti ohjeiden jälkeen miten kepeillä kävellään?”
”Pieni harha askel… mikä johtui vain kauniin hiirinaisen läsnäolosta ja mahdollisesta tavasta kuulla ohjeet; blaaa, bla, blah, blaaah, blaaa,” Hemi vinoili ja sai Zaran iskemään tätä kädellään. Hemi tosin kaappasi naishiiren kainaloonsa.
”Yök miten söpöä!” Marcus tokaisi vastakkaiselta istuimelta.
”Et voi sanoa noin!” Hemi hieroi Zaran olkaa pitäen tätä kainalossaan.
”Miksi en? Olet naljaillut samasta asiasta viimeiset pari vuotta meille, kun olen ollut sisaresi kanssa!” Marcus kurtisti kulmiansa.
”Puhumattakaan parista kuukaudesta, kun olet seurannut minun ja Turbon suhdetta vierestä,” Minni avasi suunsa Hemin toiselta puolelta.
”Onko tämä jokin sisarusten vastahyökkäys?” Hemi kysyi.
”Nautitko siitäkin?” Minni iski miestä vyön alle.
”Kyllä… kaikella sairaalalla tavalla. Siinä missä Turbokin nautti miesten koskettelusta!” Hemi muistutti ja sai puolestaan kullanruskean hiirimiehen pyöräyttämään hymyillen silmiään.

Antonio kurtisti kulmiansa kuunnellessaan nuorten keskustelua. Hän oli ihan pihalla mistä jokainen puhui. Antonio suoristi asentonsa ja vilkaisi Ronttia.
”Älä kysy…” Rontti pudisteli päätään. Rontti ei halunnut, että Antonio saisi tietää ollessaan mukana komentajansa hipelöinnissä.
”En ajatellutkaan!” Antonio hieroi kasvojansa. Antonio piti katseensa Zarassa. Vinskin aikaisempi kommentti sai miehen kurtistamaan mietteliäänä kulmiansa.
”Oletko oikeasti Meriluodon kunnanjohtajien tytär?” Antonio kysyi Zaralta hyvinkin suoraan. Zara vilkaisi Minniä.
”Vanhan liiton mies… suodatin puuttuu äänihuulien ja suun välistä,” Minni kommentoi.
”Carbine!” Antonio komensi saaden naisen tirskahtamaan. Musta hiuksinen hiirinainen nosti katseensa ukkiinsa.
”Kunnioita vanhempiasi!” Antonio jatkoi.
”Kunnioitankin… älä huoli,” Minni hymyili lempeästi hiiriuroolle.
”Kutsuuko joku sinua protokollaisella nimellä?” Zara kysyi Minniltä.
”Ukki ja mummi… Sofia ja Lilian ajoittain,” Minni selitti.
”Miksi kierrät kysymykseni?” Antonio tuhahti jämäkästi ja sai Zaran huomion jälleen itseensä. Zara suoristi hiukan itseään. Sama komento oli kotonakin, kun hiirinaisen isä vaati erinäisiä vastauksia kysymyksiinsä.
”Olen… miten niin?” Zara vastasi hetken mietittyään.
”Ja olette sukua?” Antonio osoitti Minniä ja Zaraa vuorotellen.
”Marcus on mukana tässä sopassa,” Minni osoitti veljeään. Antonio vilkaisi vieressään istuvaa pojanpoikaansakin.
”Zara on serkkumme,” Marcus totesi rehellisenä.
”Serkku?” Antonio hämmentyi.
”Meidän puoleltamme… Zaran isä on isoveljeni!” Rontti huokaisi kädet ristissä edessään.
”Oikeasti?” Antonio kurtisti kulmiansa.
”Oikeasti…” kaikki huokaisivat samaan aikaan.
”Miksi Marie ei ole aikaisemmin puhunut toisesta veljestään?” Antonio tunsi kuinka kysymystulva pulppusi hänen suustaan. Rontti painoi katseensa aluksen lattiatasoon. Muutkin olivat kysymyksestä hiukan vaivaantuneita. Zara vilkaisi muita. Hän ei ollut kuulemassa Rontin tarinaa isästään ja ei tiennyt miksi muut olivat niin hiljaisia asian suhteen.
”Koska emme tule toimeen. Emme ole koskaan tulleet… Sammy erosi ydinperheestään jo ennen, kuin muutti omilleen Zaran äidin kanssa,” Rontti selitti.
”Sammy myös kuuleman mukaan otti Zaran pois luokaltani, kun sai tietää asiasta, että olin hänen kanssaan samassa koulussa ja luokalla!” Minni jatkoi.
”Olitteko samalla luokalla?” Antonio ihmetteli.
”Hetken ala-asteella,” Zara myönsi. Maveric kuunteli hiirten keskustelua mielenkiintoisena. Olisi hänen tehtävänsä puuttua keskustleuun, jos tilanne menisi siihen suuntaan että se voisi olla haitallista toimintaa kenraalin ja tämän veljen isälle.
”Laskeudumme patriarkka ihan juuri!” lentäjä ilmoitti.
”Olkaa kaikki valmiina… tiedätte varmasti mitä tehdä!” patriarkka totesi omalta istuimeltaan, joka oli keskellä alusta. Keskustelu Sammysta loppui nopeasti, kun alus suuntasi ison tukikohdan pihaan. Hiekka pöllysi joka suuntaan, kun alus laskeutui tasaisesti tukikohdan pihamaalle. Paikallinen kenraali oli vierailevia tähtiä vastassa.
”Patriarkka Maveric,” kenraali tervehti iloisen oloisena. Hiirimies oli kerman värinen, vaaleilla pystyisillä hiuksillaan.
”Kenraali Luis!” Maveric tervehti hiirimiehen. Marcus nosti Olivian olalleen nukkumaan. Pienet kädet kietoutui samalla hennosti tämän kaulanympärille. Tällä kertaa tyttö oli niin syvässä unessa ettei havahtunut isänsä liikkeisiin. Minni asteli Mavericin perässä kenraalin luokse.
”Kenraali Luis… Tulikrokantin kolmentähden kenraali. Kenraali Carbine… Tulikiven neljäntähden kenraali!” Maveric esitteli kaksikon.
”Olen kuullut sinusta paljon kenraali,” hiirimies totesi kätellessään hiirinaisen.
”Kiitos… kiva, että maineeni ehtii kiiriä ennen kuin ehdin ketään edes tavata!”
”Olet tehnyt merkittävän urapolun itsellesi… vielä naisena!” Luis kehui naista vilkaisten tätä päästä varpaisiin ihastunut virne kasvoillaan. Minni pyöräytti silmiänsä ja vilkaisi kullanruskeaa miestä takanaan.
”Kenraali Stoker…” Maveric osoitti ruskeaturkkista hiirimiestä ja miehet kättelivät toisiaan.
”Ilman tähtiä?” Luis kysyi hämmentyneenä.
”En tarvitse tähtien lukumäärää kertoakseni taitojani!” Rontti vastasi pitäen arvonsa mysteerinä tuntemattomalle hiirimiehelle. Luis nielaisi pienesti ja laski kätensä irti Rontin omasta.
”Lisäksi heidän seurueensa,” Maveric jatkoi ja osoitti sekalaista seuruetta kenraalien takana. Luisin katse porautui musta hiuksiseen hiirimieheen. Marcus keskittyi hetkellisesti Oliviaan, joka oli velttona tipahtamassa koko ajan hänen olaltaan. Parannettuaan tyttärensä asentoa, joka kietoi kädet vaistomaisesti tiukemmin isänsä kaulan ympärille ja nostamalla katseensa kenraalin, tuntui Marcuksesta, että sydän jätti lyöntejä välistä. Luis nielaisi vaikeana. Marcuksen tuimat kasvot sai hiirimiehen valahtamaan hieman kalpeaksi. Hän oli syyllinen siihen, mitä Marcukselle oli tapahtunut eikä hiirimies jättäisi mitään varmastikaan mainitsematta.
”Marcus…” Luis röhähti keräten ajatuksensa. Kaikki käänsivät katseensa vaaleanharmaaseen hiirimieheen. Marcus antoi kenraalille vastaukseksi vain happaman mulkaisun.
”Kenraali Luis,” Marcus huokaisi vilkaisten vihaisena muualle.
”Tunnetteko te?” Maveric kysyi osoittaen hiirimiehiä vuoroittain.
”Tunnemme… Marcus oli alaiseni muutamia vuosia sitten… taitava taistelija. Siihen se sitten jäikin,” Luis kertoi.
”Mmmmm… kun en täyttänyt odotuksiasi, joita Hallitukselta sait, päätit ensin itse hakata minua ruoskalla, jonka jälkeen lähetit joukkosi hakkaamaan minut henkihieveriin aavikolle!” Marcus totesi. Luis sai hämmentyneitä ja epäuskoisia katseita osakseen. Luis hieroi niskaansa vaivaantuneena.
”Oletko usuttanut joukkosi hakkaamaan lapsenlapseni hengiltä? Piesten häntä ensin itse?” Antonio ärähti. Marcus tarttui isoisänsä olkapäästä kiinni rauhoitellakseen tämän. Luis ei saanut sanoja suustaan. Hän tiesi, että Marcus oli kärkäs tälle ja syystä.
”Voisitko näyttää meille huoneemme? Nämä muistelut olivat kenties tässä!” Minni vilkaisi päättäväisenä patriarkkaa ja vihaisena Luisia lopettaen samalla muistelun siitä mitä Luis oli Marcukselle tehnyt.
”Kenraali Luis…” Maveric pyysi.
”Tietenkin. Tähän suuntaan!” Luis nöyristeli. Minni vilkaisi isoveljeänsä takanaan, joka otti askelia jo sisätiloja kohden.
”Pärjäätkö?” Minni kysyi.
”Pärjään… älä huoli,” Marcus hymyili teennäisesti kevyesti sisarelleen.

Kenraali Luis ohjasi seurueen yhteen suurempaan huoneeseen, joka sijaitsi maan alla. Tila oli iso ja avara. Huoneeseen oli kannettu ilmoitettu määrä sänkyjä, jotka oli pedattu tiiviisti. Hemi iski Galia käsivarteen.
”Mitä?” Gal kuiskasi. Hemi osoitti yhtä seinustaa, johon oli mannekiinien päälle puettu erilaisia vaatekertoja.
”Mitä nuo ovat?” Gal sai suunsa auki. Maveric vilkaisi kanssa hiirimiesten osoittamaan suuntaan. Minni asteli koko mustan uniformun eteen, jonka kaulusta ja hihan suita koristi kultaiset yksityiskohdat. Arvomitalit oli kanssa ripustettu mannekiinin päälle, joita nainen siveli sormiensa välissä. Takissa oli kirkkaan punainen silkkinen vuori. Housut olivat mustat suorat, joidenka sivusaumoissa meni punainen raita ja raidan keskellä kultainen raita. Mannekiinin jalustan juureen oli nostettu mustat kiiltävät sotilaskengät. Antonio astui pojantyttärensä viereen ja katsoi ihastuneena kanssa pukua. Hän oli sanattoman ylpeä tästä.
”Kaikki sotilasarvon omaavat pukevat viralliset vaatteensa päällensä. On kyse sitten ihan rivimiehestä tai ylennetystä sotilaasta,” Maveric selitti.
”Miten edes löysitte armeija vaatteemme?” Hemi kysyi naureskellen.
”Vaikka olette eronneet armeijasta, on teistä jälki rekisterissä…” Maveric selitti.
”No kappas!” Hemi naureskeli Galille.
”Tyhmä!” Gal naurahti ja kyykistyi nopeasti väistääkseen Hemin keppiä, jolla hiirimies yritti huitoa tätä. Zara laski kätensä miehen toiselle kädelle rauhoitellakseen tätä. Antonio vilkuili riviä mielenkiintoisena. Ruskea nahkatakki sai miehen kuitenkin kavahtamaan.
”Mistä tämän saitte?” Antonio kysyi katsahtaen nopeasti patriarkkaa ja tämän jälkeen nimilaattaa mannekiinin jalustassa.
”Marcus?” Antonio kurtisti kulmiansa.
”Mistä löysitte takkini?” Marcus kysyi.
”Niin ja miksi Marcus ei joudu pukeutumaan armeijan vihreisiin?” Hemi levitti kättään.
”Aluksestanne? Miten niin? Ja sen vuoksi… että hihamerkillä on painoarvoa enemmän, kuin armeijavaatteissa!” Maveric kohautti harteitaan. Tiheällä tikkauksella takin oikeaan hihaan oli ommeltu valkoinen vaakuna, jonka keskellä oli painettu siluetillinen kuva punaisella taistelevasta marsilaisesta.
”En ole kuullutkaan tuollaisesta? Antonio kohautti kulmaansa.
”Kyse ei ole mistä tahansa taistelijasta… se on suoraan tarujemme sotilaasta, joka kuuluu taas uskontoomme. Sen vuoksi takin kantamisella on suurempi arvo, kuin armeijavaatteilla. Se kunnioittaa perinteitämme!” Maveric selitti lyhykäisyydessään.
”Pengoitteko tavaroitamme?” Minni kurtisti kulmiansa.
”Hallituksen määräyksestä kyllä!” Maveric totesi jämäkästi.
”Mistä sait isäsi takin?” Antonio kysyi. Marcus astui ukkinsa viereen.
”Isältä… silloin kun hän tuli katsomaan minua armeijalle sen ainoan kerran ollessani 16… Ja kun ajoin hänet pois. Isä oli jättänyt takkinsa kirjeen saattamana minulle jatkoperinnöksi ja anteeksipyyntönä, että joutui jättämään minut armeijalle vasten omaa tahtoani… Vain sen vuoksi, etten suostunut puhumaan hänelle…” Marcus selitti. Antonio katsoi takkia haikeudella.
”Tuo takki on sukumme peruja… annettu aina isältä-pojalle, kun näistä tullut itse vanhempia. Miksi hän antoi sen sinulle jo niin aikaisin?” Antonio pudisteli päätään.
”En tiedä… kirjeessäänkään isä ei selittänyt miksi toimi näin muistin sen aina lapsuudestani… isällä oli takki aina päällä ja mukana, kun kotonakin tuli käymään… Otin takin vastaan, koska se oli kuitenkin isän… tärkeä osa lapsuuttani ja osa häntä! Ja vasta, kun luulimme isän kuolleen niin takin merkitys vain kasvoi!” Marcus pudisteli päätään. Minni ja muut laskivat Marcuksen kertomalle hieman korviansa.
”Mmmm… niin varmasti. Ja nyt olet isä. Jatkoperinteet voivat siis jatkua!” Antonio hymyili lempeästi Marcukselle.
”Niiiiiin… mikäli minua siunataan pojalla, joskus!” Marcus naurahti ja sai Antonionkin nauramaan.
”Kunhan takki pysyy suvussa niin sillä ei ole väliä kenellä takki on! Voit jatko perinnöittään Oliviallekin, koska hän on esikoisesi!” Antonio iski miestä kevyesti olkaan ja jatkoi omien vaatteidensa etsimistä mannekiinien yltä. Muille oli jätetty armeijan vihreät vaatteet. Rontin puku oli melkein samanlainen Minnin kanssa. Muutamat erilaiset yksityiskohdat erottivat takit toisistaan. Rontilla oli myös enemmän arvomitaleja kuin Minnillä. Oli niissä tietysti myös koko ero. Turbolle oli jätetty tummansininen uniformu ja valkoiset suorat housut, joissa oli puolestaan hopeisia yksityiskohtia. Komentajalle ei ollut arvomitaleja tai muutakaan mistä olisi tiennyt miehen arvon. Joten puvun rinnuksessa oli kankainen laatta, johon oli kirjailtu miehen nimi ja sotilasarvo.
”Ainoa mitä emme löytäneet oli Marcuksen housuja…” Maveric hieroi niskaansa.
”Ette kai, kun ne ovat jalassani!” Marcus naureskeli ja ojensi toista jalkaansa. Miehen jalkoja koristi vaaleanruskeat reisitaskuhousut.
”No kappas vain… ovatko ne siistit?” Maveric kysyi. Marcus vilkaisi housujansa nopeasti pintapuoleisesti.
”Ei mitään suurempaa!” Marcus totesi.
”Hyvä… pukeutukaa ja ilmoittautukaa aulaan. Menemme syömään ja lähdemme sitten oikeustalolle!” Maveric ilmoitti.
”Kukas meitä valvoo?” Minni kysyi muistaen taas Hallituksen määräyksen.
”Kenraali Luis,” Maveric työllisti vaalean kenraalin, joka kurtisti kulmiansa. Miehellä oli paljon muutakin tekemistä, mutta patriarkan antamista tehtävistä ei parane kieltäytyä seurausten uhalla. Luis vilkaisi Marcusta, joka tuhahti vain kylmästi. Vaaleanharmaa hiirimies oli laskenut Olivian läheiselle pidemmälle selkänojalliselle penkille nukkumaan. Tyttö nukkui pienellä kerällä. Jokainen alkoi vaihtamaan vuorollaan vaatteitaan päällensä. Antoniolle oli katsottu siistit vaatteet, koska hiirimies ei kuulunut Marsin sotavoimiin. Santtu puolestaan kaivoi kassiaan ja hyväksytti vaatteet patriarkalla. Zara sai luvan kanssa tulla mukanaan olevilla vaatteilla. Marcus kaivoi hänen ja Jacan laukkua. Mieshiiri kaivoi puhtaan valkoisen t-paidan itselleen. Jaca hieroi sormillaan ohimennen miehen paljasta selkää. Hiirimiehen rakastava katse porautui naishiireen. Marcuksen kehossa olevat vanhat vammat ja arvet sai Antonion laskemaan korviaan. Myös Luis oli sanaton. Ei hän tiennyt, että hiirimiehen piekseminen oli mennyt niin pitkälle aikanaan. Marcus tunsi katseen selässään ja vilkaisi olkansa yli. Luis käänsi katseensa toisaalle. Kuitenkin toisella reunalla vaatteitaan vaihtavat naishiiret sai miehen painamaan katseensa maahan.
”Katso vaan… tiedätte mitä tulitte tehneeksi!” Marcus murahti. Luis ei vastannut miehelle mitään. Antoniokin vilkaisi vihaisena hiirimiestä.
”Anna olla Marcus!” Minni kommentoi.
”En anna ikinä olla… varsinkaan miehelle, joka oli syyllinen kaikkiin tapahtumiin!” Marcus murisi takaisin ja jatkoi vaatteidensa vaihtoa.
”Meillä on muutakin tekemistä, kun muistella vanhoja! Jos haluat hänen päänsä vadille niin tee se myöhemmin ja keskity siihen mikä on tärkeintä tällä hetkellä!” Minni komensi veljeänsä ja sai Antonionkin vilkaisemaan hämmästellen hiirinaista.
”Joten niele hetkeksi ylpeytesi ja tuskasi ja keskity asioiden tärkeysjärjestykseen!” Minni ärähti jatkoksi ja otti vuoron seuraavaksi pieneen vaatehuoneeseen, jotta sai mieshiirten katseilta välttyen vaihtaa housunsa.
”Ihme kaappipiilottelijat!” Hemi ihasteli Zaraa vieressään.
”Ei kaikkea nyt jokaiselle teille jaeta!” Zara kietoi kätensä miehen lanteiden ympärille.
”Sekin on totta… jokaisella oma herkkunsa mitä ei voi muille jakaa!” Hemi hieroi naishiiren lanteita, joka vetäytyi naureskellen hiirimiehestä hieman.
”No ei luulisi sitten tiukkaa tekevän!” Zara vilkaisi nopeasti miestä iskien tälle takaisin nasevasti.
”Ei tehnytkään… hyvin mahtui!” Hemi naureskeli ja tunsi tupla iskun vatsallaan. Hemi katsoi Zaraa ja isosiskoaan hämillään, kun naiset olivat iskeneet käsillään miestä.
”Vielä oudompaa nähdä sinut jälleen armeijan vihreissä!” Hemi kohautti kulmaansa sisarelleen vaihtaen aihetta pois hänestä ja Zarasta. Ja ennen kaikkea ennen, kuin Marcus ja Gal ehtisivät napata hänet uudemman kerran hampaisiinsa.  
”Oudolle tuntuukin!” Jaca heitti uudelleen letitetyt hiuksensa selkänsä puolelle. Naishiiri oli nostanut hiukset ensin ponnarille ja letittänyt vapaana soljuneet suortuvat.
”Hyvältä se näyttää joka tapauksessa!” Marcus kehui naista heittäen takkinsa mannekiinista itsensä ylle.

Tummanruskeaa nahkatakkia hiirimies ei koskaan pitänyt kiinni, eikä päivä ollut poikkeus muista. Marcus suoristi tunnuslaatan kokoista ja nuolenkärjen muotoista korua kaulallaan.
”Sinulla on tuo vielä!” Jaca osoitti korua miehen kaulassa.
”Tietysti minulla on… en kai sinun antamaa lahjaa Olivian syntymän juhlimisen vuoksi olisi voinut unohtaa tai jättää pukematta päälleni!” Marcus puristi korun nyrkkiinsä. Jaca hymyili hiirimiehelle rakastavasti.
”Tuo on upea koru. Kaikki yksityiskohdat ovat niin kauniisti uritettu!” Santtu osoitti kanssa korua.
”Ei ne ole satunnaisia uria!” Marcus pudisteli päätään. Koru oli hopeinen väriltään. Uurteet, joita Santtu oli tarkoittanut, oli mattamustattu ja sai tummuutta sekä syvyyttä koruun.
”Ne on vanhan Marsin kyprisiä kirjaimia ja numeroita!” Jaca selitti.
”Hä?” Santtu kysyi. Marcus riisui hetkeksi korunsa kaulastaan ja käänsi sen ihmisnaiselle. Tosin Santtu pyysi korun omaan käteensä, jotta sai tutkittua sitä paremmin. Marcus ja Jaca astui naisen kummallekin puolelle.
”Mitä tässä niin, kuin pitäisi lukea?”
”Ei siinä lue kuin Olivia… 11. neljättä kuiden erkaantumista ja viime vuosi!”
”Mikä on kuiden kiertoa?”
”Marsissa ei ole kuukausia, niin kuin Maassa… koska Marsissa on kaksi kuuta ja vuosi Marsissa on Maahan verrattuna 114 päivää pidempi. Siksi syntymäkuukaudet luetaan kuun tai kuiden kiertoina. Olivia on syntynyt kummankin kuun aikaan… neljättä kuiden erkaantumista viittaa puolestaan kuiden loppuvaiheen kiertoon, kun kuut eroavat toisistaan. Neljättä viittaa siihen, että kuut ovat neljän kuun mitan väliä erossa jo toisistaan. Kun kuut ovat eronneet täysin toisistaan eletään alkuvuotta. Esimerkiksi Tulikivessä ei näy silloin kuin yksi kuu, kun toinen kuu on puolestaan Marsin toisella puolella ja vielä eteläisellä pallonpuoliskolla… puolestaan taas se mikä näyttäytyy meille on katsottuna pohjoisella puoliskolla,” Jaca yritti selittää mahdollisimman selkeästi.
”Eli Olivian syntymäkuukausi on sama asia periaatteessa kuin Maassa vuoden viimeiset kuukaudet?” Santtu kysyi hämillään.
”Niin… Odotas,” Marcus laski hieman sormillaan ajatuksissaan.
”Olivia olisi syntynyt Maan kalenterin mukaan 28.lokakuuta.”
”Oikeasti?” Santtu ihmetteli.
”Oikeasti,” Jaca hymyili lempeästi ihmisnaiselle.
”Esimerkiksi… Mää olen syntynyt 38.päivä, kahden kuun kuudetta erkaantumista,” Gal nosti sormensa.
”Tarkoittaa?” Santtu kohautti vielä hämmentyneempänä kulmaansa.
”Gal on syntynyt… 31.joulukuuta. Maan kalenterin mukaan!” Marcus totesi.
”Aaaaaa…” Santtu hämmästeli ja naureskeli hieman hermostuneena.
”Onko kukaan meistä syntynyt alkuvuodesta? Saataisiin lisää esimerkkiä näistä kuiden kierrosta Santulle?” Gal pohti.
”Marcus ja Rontti!” Minni kohautti harteitaan ja vilkaisi hiirimiehiä.
”Milloin olet syntynyt?” Marcus vilkaisi enoaan.
”Etkö sitäkään muista?” Rontti vilkaisi miestä.
”Suoran sanottuna en! Miksi tietäisin enoni syntymäpäivän?” Marcus vinoili tälle. Rontti pyöräytti silmiänsä ja huokaisi syvään naurahtaen.
”20. päivä ensimmäisen puolikkaan kuun kohtaamista,” Rontti totesi.
”Mää taas 18.päivä ensimmäisen neljänneksen kuun kohtaamista,” Marcus hieroi leukaansa.
”Eli? Mää en edelleenkään ymmärrä tämän logiikkaa laskea tätä? Saako kuut toisensa kiinni kahdessa päivässä, jotta niistä tulee neljänneksestä puolikas?” Santtu haroi hiuksiaan.
”Kyllä!” Turbo nyökkäsi. Santtu käänsi nopeasti epäuskoisen katseensa kullanruskeaan marsilaisurokseen.
”Olen ihan sekaisin!” Santtu marisi turhautuneena.
”Rontti on Maan kaleterin mukaan syntynyt 30.tammikuuta ja Marcus puolestaan 28.tammikuuta!” Minni selitti.
”HÄ?” Santtu kysyi saaden mieshiiret nauramaan.
”Sulla on Maan kalenterin mukaan sama syntymäpäivä kuin tyttärelläsi!” Santtu jatkoi ihastellen.
”Jep… niin on!” Marcus vilkaisi pientä lastaan.
”Entä vuoden keskivaiheessa syntyneitä?” Hemi kysyi. Turbo ja Moto nostivat kätensä.
”Minni?” Vinski osoitti hiirinaista.
”Olen keskivaiheen yli jo!” hiirinainen pudisteli päätään.
”Antaa olla… olen jo ihan sekaisin mikä on mikäkin kuun kierto ja mikä kuiden kierto viittaa loppuvuoteen ja mikä taas alkuvuoteen. Sanokaa nyt, että vuoden keskivaihe on kahden kuun päällekkäisyys?” Santtu pohti saatua informaatiota.
”Hyvä Santtu! Alat oppia!” jätkät kehuivat ystäväänsä, jonka heitto oli mennyt sattumalta oikein.
”Jos helpottaa niin yhden kuun ja juuri osumaisillaan olevat kuiden kierrot ovat alkuvuosi, päällekkäiset kuun kierrot vuoden kesäkuukaudet, vierekkäiset kuut syyskuukaudet ja erkaantumiset loppuvuosi,” Minni naurahti.
”Ei helpota…” Santtu pudisteli tuskaisena päätään.
”Kyllä se siitä… ehkä laskemme sinulle vain syntymäpäivämme Maan kalenterin mukaan!” Minni taputti ystävänsä olkaa.
”Kyllä kiitos!” Santtu naureskeli.

Minni vilkaisi peilistä vielä itseään ja asetteli mustan t-paitansa housuihinsa. Minni puki mustat kiiltäväpintaiset kengät jalkaansa ja nosti katseensa seuraavaksi takkiinsa, joka lepäsi mannekiinin päällä vielä. Naishiiri etsi sitä ennen käsiinsä vielä hiusharjansa ja yritti saada hiuksiaan siedettävämpään kuosiin.
”Jätätkö auki?” Moto kysyi ja istui naisen viereen asettaakseen housunpunttinsa paremmin maihareihinsa.
”En olisi minä, jos löysin hiukseni kiinni!” Minni hymyili hiirimiehelle.
”Ja en edes oikeasti tiedä… jos nämä olisivat sotilasjuhlat niin kai minun pitäisi laittaa hiukseni niskaan nutturalle, mutta Maveric ei sanonut mitään siitä tarvitseeko hiusten olla kiinni nyt?” Minni pohti ja heitti käsistään harjan takaisin lattialla lepäävään kassiinsa.
”Kenties? Olisiko siitä haittaakaan?” Moto kysyi ja sai Minnin vaikeaksi.
”Niin… ei kai,” Minni totesi. Moto kohautti kulmaansa. Minni näytti pohtivalle.
”Jaca!” Minni huikkasi nousten seisomaan.
”Onko sinulla paria ponnaria lisää?” Minni kysyi.
”On…” Jaca nosti sormensa ja lähti etsimään kassejaan.
”Aiotko sinä laittaa hiuksesi kiinni?” Hemi kohautti kulmaansa virnuillen.
”Kai se on pakko… vaikka en haluaisikaan!” Minni totesi kuonoansa nyrpistäen.
”Minullakin on hiustarvikkeita, jos tarvitset apua!” Zara ehdotti.
”Kiitos… mutta en turhaan sairaanhoitajien kanssa käynyt ihan virallista ja pakotettua kurssia siitä, miten hiukset laitetaan armeijaoppisesti nutturalle,” Minni töksäytti ja painui takaisin peilin eteen saatuaan Jacalta muutamat ponnarit. Zara vilkaisi Hemiä, joka oli yhtä hämillään naishiiren käytöksestä.
”Minni on tuollainen, kun on hermostunut jostain… sanoo tai toteaa asiat vähän näsäviisaasti!” Turbo kuiskasi sulkiessaan oman takkinsa nappeja.
”Aaah!” kaksikko nyökkäili.
”Minni teki tuota jo lapsena, joten ei ole edes uusi uutinen, että on pitänyt sen aikuisuuteen saakka!” Marcus totesi kiinnittäen korunsa takaisin kaulaansa.
”On ihan luonnollista, että tällaista tilannetta jännittää. Kuitenkin tässä on Hansin kohtalo kyseessä ja emme tiedä mitä oikeusistunto tuo tullessaan ja kuinka pitkä se on?” Antonio pohti pojanpoikansa vieressä. Marcus nyökkäsi isoisälleen hyväksyvästi. Hiuksensa kiinni saatuaan hiirinainen katsoi itseään kokonaisuudessaan vielä peilistä ennen takin pukemista päällensä. Naisen otsalla olevat suortuvat olivat sen verran lyhyitä etteivät ne ylettäneet niskassa olevan nutturan jatkeeksi. Joten Minni yritti asetella ne vain jollain tavalla siististi pois kasvoiltaan. Turbo astui naisen taakse ja silitti tämän olkapäitä.
”Kaikki hyvin?”
”Tietysti… teemme tämän isän vuoksi ja hänen oikeusturvakseen!” Minni vastasi miehelle ja kääntyi tätä kohden. Turbo hymyili hiirinaiselle vaisusti.
”Sininen pukee sinua!”
”Ihan tällainen tummasininenkin? Tulee merivoimat enemmän mieleen!” Turbo vilkaisi kuontaloaan.
”Voisit olla merivoimissakin… jos Marsissa vain olisi sellaisia!” Minni kohautti harteitaan hymyillen.
”Olet komea… ja tummansininen pukee sinua erityisesti!” Minni hieroi miehen kämmeniään omiaan vasten. Turbo suukotti naisen otsaa rakastavasti, joka nosti vuorostaan oman takkinsa mannekiinin yltä. Antonio katsoi sisaruksia ylpeänä, kun Marcus oli astunut sisarensa viereen. Turbo auttoi naishiirtä kiinnittämään rintanauhastaan olevat kenraalin tähdet tämän rinnukseen takin oikean kauluksen viereen. Takin vasemmalla puolella olivat naisen arvomitalit.
”Noita kahta on kyllä ilo katsella!” Rontti totesi Antonion vierestä.
”Jokaista heistä varmasti… mutta Carbinen ja Marcuksen näkeminen noin… heistä ei voi olla kuin ylpeä.”
”Armeijataustasta huolimatta?”
”He ovat tehneet paljon töitä tämän planeetan vuoksi… ei rakkauteni heitä kohtaan ole muuttunut… armeijataustasta huolimatta,” Antonio huokaisi syvään ja katsoi ruskeaturkkista hiirimiestä vieressään.
”Vaikka se karulta kuulostaakin ja ei sitä konkreettisesti tee… mutta he antaisivat henkensä tämän planeetan vuoksi!” Rontti totesi.
”Vain pelastaakseen perheensä ja ystävänsä!” Antonio nyökytteli.
”Nimenomaan! Vaikka Hans ei ollut paljoa kotonaan, eikä heitä juuri kasvattanut… ovat he jollain tavalla perinyt isänsä oikeudenmukaisuuden ja uskon kaikkeen hyvään!” Rontti huokaisi ihastuneena.
”Sepä… ja nyt jos koskaan Hans ansaitsee olla heidän elämässään!” Antonio totesi heittäen ponnarilla olevan hiuksensa selkänsä puolelle.
”Niinpä!” Rontti teki samoin.
”Mennäänkö?” Minni kysyi jo läheltä ovea saaden kaksikon huomion.
”Toki!” Rontti heilautti kättään. Jaca käveli pienen tyttärensä luokse, joka toista tuntia oli vetänyt jo uniaan.
”Oliviaaa…” nainen silitti tyttöä hereille, joka tuhisten käänsi vain kasvonsa toisaalle.
”Aika herätä senkin unikeko!” Jaca naureskeli. Tyttö mutisi unisena ja ponkaisi pystyyn. Mustat hiukset sojottivat sinne tänne ja hiirityttö hieroi silmiänsä.
”Ishi…” tyttö mutisi.
”Mitä?”
”Ishi?” Olivia kysyi hamuillen tuiman väsyneellä katseellaan missä isänsä mahtaisi olla. Jaca nosti tyttärensä syliinsä ja vei tämän isänsä luokse. Marcus suukotti tyttärensä päälakea hennosti ja silitteli tätä hereille. Olivia taputteli käsillään isänsä olkapäitä.
”Pysty tukka!” Marcus siveli tytön pörröisiä hiuksia. Olivia naurahti, kun Antonio
kutitteli hänen nenäänsä.

Hiiret ja Santtu kävelivät Luisin ohjaamaan ruokasaliin. Marcus vilkuili ympärilleen hermostuneena. Paikalla oli paljon hänelle ennestään tuntemattomia hiirimiehiä ja -naisia, mutta myös heitä jotka olivat muun muassa hakanneet hänet. Pidemmässä pöydässä istui liuta hiirimiehiä. Mustaturkkinen hiirimies nosti katseensa saapuviin marsilaisiin. Hän nojasi pöytää vasten ja iski vastakkaisella puolellaan istuvaa punertavan ruskeaa marsilaismiestä käsivarteen. Mustaturkkinen hiirimies osoitti Marcusta varovasti sormellaan, johon punaruskeaturkkinen hiirimies myös käänsi katseensa.
”Paska… onks se hengissä?” punaruskeaturkkinen hiirimies kuiskasi epäuskoisena.
”Pahempaa… vielä uuden tiimin kanssa!” mustaturkkinen mies totesi, kun seurue Rontin johtamana meni istumaan Luisin ohjaaman pöytäryhmän luokse. Vieraat hiirimiehet nielaisivat vaikeina Hemin nähdessään, jonka ilkkuva virne kertoi paljon. Hän oli kaksikkoa ainakin heitellyt puolustaessaan Marcusta Kristianin johtamalta hyökkäykseltä.
”En olisi uskonut, että tuokin korsto olisi hengissä!” mustaturkkinen mieshiiri kuiskasi pelokkaana. Vasta kuitenkin Marcuksen ohittaessa heidän istuman pöytäryhmänsä ja kylmäävän katseen porautuessa joukkoon, sai hiirimiesten kääntämään katseensa pöydän kantta vasten. Marcuksen katse oli niin jäinen, että ohitustilanne tuntui pieneltä hidastetulta elokuvalta. Hiirimiehen mentyä heidän ohitseen uskaltautui kaksikko vasta kohottamaan katseensa toisiinsa.
”En muistanut, että Marcus olisi noin pelottava ollut!” punaruskeaturkkinen mies kuiskasi.
”En minäkään… jotain on muuttunut!” mustaturkkinen mies huokaisi pudistellen kevyesti päätään.
”Kenties uuden kenraalin vaikutus?”
”Jaa-a. Tuo kenraali ei ole…” mustaturkkinen hiirimies keskeytti, kun Minni ja Turbo asteli pöytäryhmän ohitse ystäviensä perässä.
”Mitä?” punaruskeaturkkinen hiirimies kysyi.
”Nuo kenraalit eivät ole täältä!” mustaturkkinen mieshiiri puuskahti napaten tarjottimensa mukaan ja poistui ruokasalista mahdollisimman nopeasti.
”Marcus siis tosiaan lähti kaupungista… mutta en uskonut, että uuden tiimin toivossa!” punaruskeahiirimies mutisi itsekseen ja nousi ystävänsä perään. Marcus piti katseensa hiirimiehissä.
”Tuttuja?” Jaca kysyi lähellä miehen olkaa. Marcus vilkaisi kumppaniaan.
”Niinkin voisi sanoa!” Marcus murahti pienesti.
”Nuo idiootit kuuluivat Kristianin sotilaisiin!” Hemi ilmiantoi kaksikon sisarelleen. Jaca hieroi vain Marcuksen olkaa. Ei hän tiennyt mitä olisi tehnyt tai sanonut. Hän ei ollut paikalla tappelussa ja oli kuullut vain jälkikäteen tapahtumista sen enempää tietämättä kuka tai ketkä olivat hänen lähimmäisiään satuttanut. Marcus istutti olallaan heräilevän hiiritytön pöydälle istumaan. Olivia alkoi olemaan oma virkeä itsensä ja katseli hämmentyneenä muuttuvia maisemiaan taas ympärillään. Hänen läheistensäkin outo pukeutuminen laittoi silmään, mutta eihän reilu vuoden ikäinen hiirityttö voinut ymmärtää miksi aikuiset olivat pukeutuneet eri tavalla. Olivia tutkaili isänsä kaulassa olevaa korua mielenkiintoisena. Tytön pieni nopea hengitys tuntui vasten Marcuksen kasvoja. Hiirimies sai suukotettua tytön kuononpäätä. Jaca hymyili kaksikolle lämpimästi. Olivia oli heidän valonsa ja pieni hiirityttö pudisteli päätään, kun isänsä kiusoitteli tätä puhaltelemalla kevyesti tämän korvanlehtiä kohden.
”Ishiiiiiii…” Olivia totesi työntäen pienillä käsillään isänsä kasvoja kauemmaksi itsestään. Olivian läsnäolo sai kaikki muutkin naureskelemaan.
”Kiusaa enoasi välillä!” Marcus osoitti tyttärelleen kookasta marsilaista.
”Älä mua katso… kiusaa tätiäsi!” Hemi osoitti Minniä vierellään.
”Olivia ei uskalla kiusata minua!” Minni mulkaisi jo voitonriemuisesti hiirimiestä.
”Miks sun pitää aina olla oikeassa!” Hemi murahti tuskaisena ja laski päänsä ruokapöytää vasten. Zara hieroi miehen leveää selkää kannustavasti. Olivia kääntyi ympäri ja heittäytyi vatsalleen pöydän kannen päälle. Pienet sormet sivelivät Hemin kasvoja ja kuonoa paijauksen merkiksi.
”Sää olet niin ylisöpö lapsi etten kestä!” Hemi mutisi ihastuneena. Olivia nousi kontilleen ja laski kuononsa hieromaan Hemin kasvoja. Tyttö antoi lopuksi märän pusun Hemin otsalle.
”Kiitti!” Hemi naurahti ja suoristi itsensä.
”Olivia…” Jaca torui hieman, kun tyttö konttasi Minnin eteen ja nousi istumaan tämän eteen. Tyttö hyökkäsi tätinsä syliin kolauttaen otsansa Minnin leukaa vasten.
”Ja hän ei uskalla kiusata sinua?” Hemi vinoili.
”Ei hän kiusaa minua, jos kolauttaa päänsä leukaani vasten!” Minni totesi ja istutti tytön syliinsä paremmin. Hiirityttö oli kuin harakka. Kaikki kiiltävä kiinnosti tätä. Samoin tällä hetkellä Minnin arvomitalit ja kenraalin tähdet.

”Kenraali Luis…” noin Marcuksen ikäinen hiirinainen henkäisi.
”Kerro?” Luis pyyhki kuonoansa pöydän toisesta päästä. Marcus heristi korviaan ja käänsi katseensa Luisin istuman pöydän päähän. Vaalea hiirimies istui kauempana toisen pöydän päässä ja tämän viereen oli armeijan vihreisiin pukeutunut hiirinainen. Nainen oli hieman ujonpuoleinen, tuhkanruskea väriltään. Naisella oli olkapäille ulottuvat punaiset hiukset ja naisen hihamerkistä pystyi päättelemän naisen olevan sairaanhoitaja. Marcus nielaisi pienesti, kun tunnisti hiirinaisen. Vaikka tämä seisoi häneen selin. Menneisyyden tapahtumat heräsi miehen mieleen takaisin ja hän muisteli hiirinaista ainoastaan lämmöllä. Tällä oli muutama kultainen korvakoru kummassakin korvassa. Naishiiri oli 175cm suunnilleen pitkä ja hoikkarakenteinen. Luis osoitti sormellaan selkeästi Marcusta ja sai naishiiren kääntämään katseensa. Hiirinaisella oli kauniit smaragdin väriset silmät, ne olivat hieman jopa surullisen näköiset. Kuitenkin hiirinainen oli enemmän, kuin hämmentynyt.
”Marcus?” naishiiri kysyi ja sai Marcuksen vain jatkamaan naisen tuijottamista. Jaca vilkaisi kumppaniaan vieressä pieni virne kasvoillaan. Nainen käveli toisen pöydän toiselle puolelle, jossa Marcus istui kumppaninsa ja ystäviensä kanssa.
”Olet hengissä?” nainen kohautti kulmaansa epäuskoisena.
”Pitkä tarina!” Marcus vilkaisi pöydän päällä lepääviä käsiään. Tuntematon hiirinainen hengitti hieman raskaammin. Hän ei voinut Marcuksen olevan taas läsnä elämässään.
”Anteeksi… jos satun olemaan töykeä. Mutta kuka olet?” Jaca kysyi hiirinaiselta suoraan.
”Anteeksi… Olen Flea! Sain patriarkka Mavericilta tehtävän ottaa hoitooni hiiritytön… Olivia Milanius,” naishiiri esitteli itsensä kaivaen samalla reisitaskuhousuistaan kirjeen ja ojensi sen Jacalle. Norsunluunvalkea hiirinainen luki kirjeen.
”Olivia katso hoitajasi saapui!” Hemi osoitti tytölle tuntematonta naishiirtä.
”Oletko Olivia? Voi miten suloinen pieni olet!” Flea ihasteli ja silitti varovaisesti tytön poskea. Olivia tukeutui jännityksestä Minniin kiinni.
”Hän on kaunis… ihan kuin äitinsä!” Flea ihasteli.
”Paitsi, että hän ei ole tyttäreni!” Minni totesi ja vilkaisi tyttöä sylissään.
”Ai? Siis, kun… luulin!”
”Luulit heitä äidiksi ja tyttäreksi. Ymmärrettävä erehdys, kun Olivia muistuttaa Minniä!” Turbo selitti. Minni vilkaisi hymyillen Turboa.
”Kenen tytär hän sitten on? Hänellä on arvokas sukunimi!” Flea pohti.
”Minun… tai… meidän!” Marcus vastasi ja osoitti Jacaa vieressään. Flea käänsi katseensa takaisin Marcukseen.
”Si… sinun?” nainen kysyi. Marcus nyökkäsi Flealle vastaukseksi. Tämän silmissä näkyi selkeä suru ja pettymys.
”Hoidan muutaman työasian ennen lähtöänne… tulen sitten hakemaan Olivian!” Flea vastasi ja poistui nopeasti paikalta. Marcus ei ehtinyt sanomaan Flealle juuri mitään, kun tämä kiisi jo toisaalle.
”Hänellä oli kiire!” Gal hieroi niskaansa.
”Ei sillä kiire ollut!” Hemi vinoili.
”Vaan?” Gal kohautti kulmaansa.
”Minusta tuntui kanssa, että kyseessä oli Marcuksen vanha heila!” Vinski ilkkui pöydän toiselta puolelta. Jaca katsahti miestään pienesti virnuillen, joka taas puolestaan ei halunnut ottaa osaa eikä arpaa tähän keskusteluun.
”Olisiko selityksen paikka?” Jaca kysyi nojaten toiseen käteensä.
”Ei ole mitään selitettävää!” Marcus yritti pakoilla keskustelua.
”Äääää… älä jätkä yritä!”
”Sinulla on ollut sutinaa ennen Jacaa!”
”Etkä voi edes kieltää sitä!” Vinski, Gal ja Hemi naureskelivat. Marcus haroi yön mustia hiuksiaan turhautuneena. Marcus vilkaisi Jacaa, jonka kasvoissa oli odottava katse ja huvittunut virne kasvoillaan. Marcus huokaisi syvään ja vilkaisi Turboa ja Minniä, jotka istuivat häntä vastapäätä. Kaikkien katseet olivat odottavat.
”Kerro nyt… et sinä mitään menetäkään!” Turbo naurahti.
”Vai kysymmekö Flealta?” Hemi virnuili.
”Anna toisen olla!” Zara komensi.
”Enkä anna! Näin mehukasta juttua ei heitetä viemäristä alas!” Hemi naurahti äänekkäästi.
”Okeii…” Marcus antautui.
”Flea oli mun entinen heilani… meillä ei vaan koskaan ollut kontaktia toisiimme! Olimme yhdessä teinisyyden huumassa! Se siitä!” Marcus selitti olkiaan kohauttaen.
”Miksi erositte?” Gal tenttasi. Marcus huokaisi turhautuneena. Hänen teki mieli iskeä päänsä pöydän kantta vasten.
”Koska en kokenut kuuluvani Flealle… hän… hän ei ollut se oikea!” Marcus selitti. Hänen ystäviensä leuat tipahtivat melkein lattiaan.
”Dumppasitko sää Flean?” Vinski osoitti sormellaan Marcusta.
”Flea oli rakastunut… minä taas pidin hänestä, mutten kokenut rakastavani häntä. Olisi ollut väärin roikottaa häntä suhteessa, johon tunsin olevani ulkopuolinen!” Marcus selitti. Jaca laski korviansa ja suukotti miehensä olkaa.
”Olet rehellinen mies…” Jaca kuiskasi miehelle kietoen kätensä Marcuksen käsivarren ympärille.
”Minulla kesti hetki löytää nainen, jota rakastan…” Marcus totesi Jacalle.
”Flea tuskin oli ainoa ihastuksesi?” Santtu pohti.
”Ennen Jacan löytymistä olen seurustellut useamman naisen kanssa. Tuntematta heitä kohtaan oikeastaan mitään muuta kuin flirttiä ja kaveruutta,” Marcus selitti.
”Joten pakkonakki napsahti, kun painoit Jacan paksuksi!” Hemi naurahti ja sai kaksikon tuimat katseet osakseen. Myös muut vilkaisivat Hemiä pettyneenä.
”En jäänyt sen vuoksi… vaan sen, että Jaca oli ainoa joka oli saanut tunteeni heräämään!” Marcus vilkaisi naista vieressään, joka painoi itsensä vain Marcusta vasten.
”Eli Fleasta ei ole kilpailijaa Jacalle?” Gal kysyi.
”Ei… erosimme hyvissä väleissä. Tai… kyllä Fleaan varmasti sattui, mutta hänkin ymmärsi sen, että häntä olisi itseään sattunut vain enemmän, jos olisin teeskennellyt jotain sellaista mikä ei olisi pitänyt paikkaansa!”
”Miksi hän reagoi sitten paluuseesi noin voimakkaasti?” Minni pohti.
”Varmasti sen vuoksi, että luuli minun kuolleen näiden tunareiden vuoksi… Hän oli kuitenkin niitä ainoita hiiriä, joka välitti minusta aidosti… vertaamatta minua isääni jatkuvasti ja hyväksymällä sen, etten ole kuin hän!” Marcus ärähti vilkaisten ympärilleen. Jaca hieroi miehen selkää lohduttavasti.
”Sitten hänen reaktionsa oli ymmärrettävä!” Jaca vastasi miehelle, joka käänsi katseensa naishiireen. Marcuksen kasvoilla oli lempeä hymy. Jaca oli parasta miehen elämässä ja parempaa puolisoa mies sai kaivamalla hakea.

Maveric oli järjestänyt hiirille erilliset tarjoiltavat ruoat, jotka tarjoiltiin muiden sotilaiden jälkeen suoraan pöytään heille. Tämäkin vain sen vuoksi, että seurue ei kuulu Tulikrokantin armeijaan ja ruoan riittävyyttä ei oltu laskettu ylimääräisille suille niin nopealla aikataululla. Minni istutti Olivian itsensä ja Hemin väliin. Tosin tytön mielenkiinto lopahti tarjoiltavaan ruokaan nopeasti ja tyttö konttasikin pöydän alta isänsä syliin. Marcuksen syöminen oli aavistuksen haastavaa, kun pieni hiirityttö tunki päätään jatkuvasti isänsä ja tämän ruokakulhon väliin.
”Tää ruokailu on hivenen vaikeaa 12 kiloisen pikkuneidin kanssa!” Marcus naurahti saaden Olivian kikattamaan sylissään. Pienen tytön mustia hiuksiakin eksyi myös isänsä suuhun. Marcus pyyhki kuonoaan ja silitti tytön hiuksia, jotteivat ne sojottelisi joka suuntaan. Olivia kiusasi tarkoituksen mukaisesti isäänsäkin ja pörhensi takaraivoaan isänsä kuonoa vasten. Kikatus sai koko tukikohdan kuuntelemaan ja naureskelemaan pienelle tyttöhiirelle. Myös muiden ruokailu meni siihen, että kuuntelivat Olivian kikattelua. Jaca oli aloittamassa omaa ruokaansa, kunnes pahanolon tunne palasi ja nainen peittosi kuononsa kämmenellään. Peukalo ja etusormi puristi kevyesti naisen mustaa nenää. Jaca työnsi lautasensa edestään kauemmaksi.
”Onko ruuassa jotain vikaa?” Zara kysyi hämmentyneenä.
”Joku ainesosa pistää tosi voimakkaasti nenääni!” Jaca totesi keräillen itseään, jotta pahanolon tunne menisi ohitse.
”Sama hommako kuin sen kahvin kanssa?” Hemi kysyi muistuttaen sisarensa aikaisemmasta pahasta olosta.
”Mikä kahvi homma? Oletko tulossa kipeäksi?” Marcus huolestui vilkaisten kulmat rutussa hiirinaista.
”No en kai! Sitä paitsi… se kahvi oli kamalaa!” Jaca kurtisti kulmiaan veljelleen.
”Eikä ollut! Ihan perus kahvia!”
”Makuaistisi on mennyt iäksi!” Jaca nyrpisti kuonoansa.
”Ei ole paljon kahveissa nykypäivänä kehumista, veden niukkuuden vuoksi,” Minni puolusteli naista.
”Tai sitten olet paksuna!” Vinski totesi jatkaen oman ruokansa mättämistä. Jaca vilkaisi valkeaa marsilaista, jonka jälkeen Marcusta.
”Ei ole mahdollista! Tietäisin jo yhden lapsen saaneena, jos olisin!” Jaca huokui epävarmuutta.
”Eikö teidän pitänyt olla varovaisempia Olivian jälkeen?” Hemi vinoili. Pariskunta mulkaisi Hemiä.
”Varovaisuus ei nyt ole tunnetuin sana keskuudessamme!” Gal lähti miehen naljailuun mukaan.
”Marcuksen kohdalla ainakaan!” Hemi nauroi. Zara pyöräytti silmiään epäuskoisena. Hän ei tuntenut vielä Hemiä kunnolla ja tämä ilmeisesti osasi olla aika ajoin raskas. Marcus potkaisi pöydän alta Hemiä sääreen saaden miehen ulvahtamaan kivusta.
”Suoraan leikattuun jalkaan!” Hemi tuskaili ja piteli pöydän alla säärtään. Marcus ei ollut edes pahoillaan tilanteesta.
”Kenties ruuassa on jotain sellaista mitä et voi sietää… kaikilla meillä on!” Minni jatkoi hiirinaisen puolustamista ja mulkaisi kanssa Hemiä vihaisena.
”Ja kaikille tulee hetkiä, kun tulee pahanolon tunnetta, varsinkaan jos ei ole hetkeen syönyt!” Santtu totesi valkean egoistin toiselta puolelta. Tosin Marcusta epäilytti hieman ja kohautti kysyvästi kulmaansa hiirinaiselle.
”En salaisi sinulta mitään… muistat kyllä, millainen oloni oli Olivian odotuksessa! Hyvä kun pääsin vessasta pois ensimmäisten viikkojen aikana!” Jaca pudisteli Marcukselle päätään, joka oli hieman sanaton kaikkeen.
”Rakas… ei hätää! Uskon sinua kyllä!” Marcus hieroi ohimennen naisen olkaa.
”Jacaa uskot muttet meitä!?” Hemi kysyi.
”Teidän teorioissanne ei ole muutenkaan koskaan ollut mitään perää!” Marcus murisi.
”Mieti mikä sattuma olisi, jos Jaca ja Minni olisivat paksuina samaan aikaan!” Hemi jatkoi ärsyttämistään typerä virne kasvoillaan. Hemi ei tajunnut, että mahdollisesti kaivoi omaa hautapaikkaansa kommenteillaan. Minni mulkaisi murhaavasti Hemiä vieressään.
”Oletko Carbine raskaana?” Antonio kysyi erillisestä pöydästä hämmentyneenä.
”En ole! Ja emmekö keskustelleet jo tämän asian? Vai onko pääsi niin täynnä ilmaa, että sanat ovat pelkkää hälinää?” Minni murisi Hemille. Antoniokin jätti asian sikseen Minnin äreän olotilan vuoksi.
”Rauhoittukaa! En tarkoittanut pahalla!” Hemi antautui.
”Anna olla sitten! Tai istut pian pyörätuolissa niin kauan, että suusi osaa olla soukemmalla!” Minni uhosi ja sai Hemin hiljenemään. Hiirimies jatkoi nöyränä ruokailuansa.
”Ruokasi tuoksuu paremmalle!” Jaca naurahti keskittyen ihan jo toiseen juttuun, kuin veljensä uhkailuun. Hiirinainen iski oman haarukkansa Marcuksen ruokaan.
”Oi joi joi se minun!” Marcus yritti puolustella annostaan, mutta Jaca ehti kiskaista ruuan eteensä. Olivia nauroi makeasti isänsä sylissä.
”Saat tämän!” Jaca työnsi kulhonsa Marcuksen eteen.
”Kiitti hei!” Marcus nyrpisti kuonoansa. Mies haistoi ruokaa ja joku pistävä haju iskeytyi hänenkin nenäänsä saaden myös miehen peittoamaan kuononsa.
”Olet oikeassa. Tässä on jotain poikkeavaa!” Marcus osoitti annosta nyrpistellen kuonoansa.
”Ole hiljaa ja syö se!” Jaca naureskeli.
”Pakotat minun syömään tämän?”
”Tietysti… se on tehtäväni puolisonasi!” Jaca naureskeli. Marcus tyytyi kohtaloonsa ja jatkoi ruokailuaan. Olivian ruokailu meni sinne päin ja enimmäkseen tyttö kokeili ruuan tekstuuria sormiensa välissä. Isänsä avustuksella tyttö sai syötyä edes jotain joko omalta tai isänsä lautaselta. Flean kanssa vietettävä aika tulisi olemaan tytölle raastava, koska isä ei olisi hänen vieressään koko aikaa.
”Haluan kuulla lisää Marcuksen naisseikkailuista!” Hemi iski ruokaa suuhunsa jatkaen yhtäkkiä Marcuksen härnäämistä.
”Olit huikeat 3 minuuttia hiljaa!” Moto vilkaisi Hemiä. Hemi naureskeli pienesti.
”Et halua!” Marcus totesi vilkaisemattakaan Hemiä, kun auttoi tytärtään juomaan juomamukin reunasta.
”Se oli nopea ja suora vastaus!” Gal naureskeli.
”Kertonee siitä, että hän salaa jotain!” Hemi tirskui.
”Mun mielestä sillä ei ole nyt mitään merkitystä nykyhetken kanssa!” Marcus murahti ja nosti katseensa kaksikkoon. Hemi nielaisi nolostuneena.
”Sitä paitsi… monenko naisen kanssa olet seurustellut itse ennen Zaraa?” Marcus kysyi. Norsunluunvalkea hiirimies siveli varovasti irokeesiaan ja vilkaisi Zaraa vieressään. Kaksikko ei ollut edelleenkään sopinut seurustelustaan toistensa kanssa ja nolostelivat punakoina aina, kun joku vihjaisikin siihen suuntaan.
”Ei sillä ole mitään merkitystä!” Hemi naureskeli.
”Aivan! Joten tämä keskustelu myös minun menneistä asioistani oli tässä!” Marcus muistutti.
”Eikä Hemillä ole ollut ketään ennen Zaraa!” Gal vinoili naureskellen.
”Mistä sinä tiedät?” Hemi murisi.
”Ihan sillä, koska raahasit minut aina kaikkeen pahaan ja ei niin pahaa mukaan! Kerroit käytännössä kaiken minulle suuren suusi vuoksi!” Gal naljaili ja sai Hemin lähettämään lentosuukon miehelle.

Nuorison tapa puhua toisilleen sai Antonion pudistelemaan hymyillen päätään. Hänen oli vanhan liiton miehenä turha edes nykypäivän puheita korjata. Lisäksi keskustelu oli huvittavaa kuunneltavaa, vaikka muisti kuinka raskas esimerkiksi Hemikin oli hänen tilallaan ollut. Maveric suoristi kaapuaan, kun asteli Kristianin kanssa takaisin seurueen luokse.
”Täällähän on edustuksellista porukkaa!” Maveric naureskeli Minnin istuman pöytäryhmän päässä.
”Kaikkemme teemme, jottei tulisi turhaa sanomista mistään,” Minni vastasi epämääräisesti Mavericille.
”Onko meille jotain aikataulutettua ohjelmaa istunnossa vai menemmekö vain protokollan mukaisesti?” Turbo kysyi.
”Menemme määräysten ja istuntovaiheiden mukaisesti. Kaikki lausunnot pyritään antamaan tämän päivän aikana!” Maveric selitti.
”Kaikki loput kolme vaihetta?” Minni kysyi hämmentyneenä.
”Eikö tule vähän pitkä päivä, jos niin tapahtuu?” Motokin kysyi hämmentyneenä.
”Tulee. Mutta Hallitus haluaa päätöksen mahdollisimman pian! Kyse on kuitenkin isosta ja tunnetusta asiasta koko Marsissa!” Maveric nyökytteli.
”Osaatko muuten sanoa? Kun on ollut paljon puheissa, että kuvataanko koko istunto myös muille marsilaisille?” Zara avasi suunsa ja sai osakseen erinäisiä katseita.
”En osaa sanoa. Mutta uskoisin, että kyse on suljettujen ovien takana olevasta istunnosta,” Maveric selitti.
”Mutta syökää ihan rauhassa! Odottelemme teitä tukikohdan ulkopuolella!” Maveric jatkoi ja poistui Kristianin kanssa paikalta.
”Kiitos!” Minni kiitti hiirimiestä ja vilkaisi Turbo vieressään. Turbo hieroi kevyesti naisen kättä rauhoitellakseen tätä hiukan. Flea asteli takaisin muista tehtävistään juuri parahiksi, kun seurue oli saanut syödyksi. Flea oli hieman surkeana Marcuksen vieressä, mutta miehen suhde omaan tyttäreensä sai naisen ilmeen ja sydämen heltymään. Marcus oli niin hyvä isä omalle lapselleen. Hän oli onnellinen Marcuksen puolesta, vaikka ei ollut samaa onnea hiirimiehen kanssa saanutkaan. Hän ei myöskään halunnut mitään pahaa Marcukselle ja Jacalle. Kenties hänkin vielä löytäisi saman onnen, kuin kaksikko. Ja hän sai olla onnellinen siitä, että Marcus luotti häneen niin paljon, että uskalsi jättää tyttärensä hänen hoitoonsa. Kaksikko ei ollut vuosiin törmännyt, joten Flea oli iloinen siitä, että Marcus ylipäätänsä oli hengissä.
”Ole nätisti…”
”Joh!”
”Uskot mitä Flea sinulle sanoo!”
”Joh!”
”Olet rakas!” Marcus kävi keskustelun tyttärensä kanssa. Olivia halasi isäänsä tiukasti, joka suukotti tyttärensä päälakea. Hetken hali hetken jälkeen Marcus ojensi tyttärensä äidilleen.
”Olet rakas ja tosiaan uskot mitä Flea sanoo!” Jaca muistutti kanssa tytärtään.
”Joh!”
”Pidätte kivaa ja olet tärkeä! Sää voisit kertoa Flealle, vaikka että tykkäät piirtämisestä!” Jaca kuiskasi niin, että Fleakin kuuli saman.
”Joh!” Olivia vastasi reippaasti. Jaca suukotti tyttärensä vielä nopeasti. Pientäkään ujostelun ripettä tyttö heittäytyi Flean syliin saaden pariskunnan nauramaan yhdessä Flean kanssa.
”Eiköhän kaikki suju hyvin! Tsemppiä teille!” Flea silitti Olivian pientä selkää.
”Kiitos Flea! Nähdään myöhemmin!” Marcus kiitti naista, joka vain hymyili miehelle. Kaksikko vilkutti vielä Olivialle, joka alkoi hämmentymään siitä että vanhemmat oikeasti lähtivät.
”Mitäs kivaa me keksisimme?” Flea sai tytön huomion heti muualle kysymyksellään ja lähti esittelemään tytölle tukikohtaa.

Matka Hallituksen oikeustalolle oli hyvin hiljainen. Maveric oli järjestänyt muutaman mustan maasturin hakemaan seurueen keskikaupunkiin. Maasturien ikkunat olivat tummennettu, eikä niistä nähnyt ulkoa päin ketä kyydissä istui. Kukaan ei sanonut juuri toisilleen mitään. Edes Hemi ja Vinski ei maininnut asiasta mitään. Minni tunsi jännityksestä vain puristavan Turbon kättä tiukemmin istuessaan hiirimiehen ja Moton kanssa takapenkillä. Turbo siveli automaattisesti peukalollaan Minnin kättä ja tunsi miten ote heltyi hieman miehen kämmenen ympärillä. Oikeustalolla oli paljon Hallituksen edustajia, joista hiiret eivät tunteneet juuri ketään. Kukaan ei pystynyt sanomaan kuka olisi Tulikrokantin edustaja ja kuka puolestaan olisi Meriluodosta. Mustakaapuisia pääosin vanhempia hiirimiehiä ja -naisia käveli oikeustalon edustalla. Santtu nosti katseensa punakiviseen suureen taloon. Suuret koko oikeustalon levyiset portaat johdattivat pääoville. Ikkunat olivat isot ja avarat. Ikkunakarmit olivat koristeelliset ja muutenkin talo näytti ulkopäin siistille. Oikeustalo oli keskellä Tulikrokantin kaupunkia suuren yksityisen puutarhan keskellä. Kaikki kasvillisuus oli kuollut, mutta muuten pihamaa yritettiin pitää siistinä ja puhtaana. Suuri vesiallas koristi kuivana kanssa pituuttaan pihamaalla. Isossa kivikiekossa oikeustalon ovien yläpuolella oli kaiverrettu Tulikrokantin vaakuna. Vaakunan kuva oli iso halkeillaan oleva kivi, jonka halkeamista nousi erimittaisia liekkejä. Vinski hieroi Santun olkaa ohimennen.
”Tännepäin!” Maveric opasti seuruetta. Minni jäi kaikkien taakse.
”Minni-neiti?” Moto kysyi saaden myös muiden huomion. Minni oli puristanut kädet eteensä ja vilkuili vaan toisaalle pysähtyneenä.
”Menkää vain! Tulen ihan juuri perässä!” naishiiri vastasi. Muut nyökkäsivät hyväksyvästi. Turbo tosin asteli naishiiren luokse tämän pyynnöstä huolimatta. Minni nosti katseensa mieheensä. Sivellen kiinni olevia hiuksiaan.
”Mene vain!”
”En halua, että olet yksin! Tämä on iso asia ja hyvin rankka päivä sinulle ja meille tiedossa!”
”Mitä jos emme pysty toteamaan isää syyttömäksi? Voinko menettää hänet uudelleen?” Minni kysyi surkeana.
”Me puhumme isäsi vapaaksi… tapahtumat ovat samat ja olimme kaikki siellä! Ei ole siis mitään syytä miksi tarinamme eroaisivat toisistaan!” Turbo pudisteli kannustavasti päätään. Minni hymyili mieshiirelle lempeästi.
”Mennään… ennen, kuin saamme jotakin sanktioita myöhästymisestä!” Turbo osoitti oikeustaloa.
”Saat maksaa meidän kummankin sanktiot!” Minni kietoi kätensä miehen lantion ympärille ja painoi suudelman tämän suulle.
”Mmmhmmm… vai niin! Mites maksat minulle takaisin?” Turbo mutisi naisen kuonoa vasten, joka hihitteli tälle vain vastaukseksi. Irtauduttuaan miehestä Minni pelästyi hiukan. Hän ei ehtinyt edes vastata miehelle mitään. Turbokin käänsi katseensa naisen kavahtamaan suuntaan. Kristian oli jäänyt odottamaan pariskuntaa. Kristian hieroi korvanjuurtaan nolostuneena huokaisten. Minni keräsi ajatuksensa ja veti Turbon mukaansa. Kristian seurasi kaksikkoa oikeustalon sisälle. Muut odottivat jo oikeustalon käytävällä. Marmorista ja kiiltävää pintaa oli silmänkantamattomiin. Hallituksen rakennus taisi olla ainoita mihin pommit eivät olleet osuneet. Johtuen varmasti Hallituksen täyttäessä taskunsa plutolaisten kultarahalla aikanaan. Maveric oli lähtenyt selvittämään hiirten omia paikkoja. Pariskunta tavoitti ystävänsä, jotka hymyilivät heille lempeästi. Aula ei ollut taloon nähden iso. Se ei juuri johdattanut mihinkään, vasemmalla reunassa oli pienempi ovi, josta kulki Hallituksen edustajistoa. Suuret puiset ovet kohosivat kohti katon rajaa.
”Onko meillä paljon aikaa?” Antonio kysyi.
”Ehkä viisi minuuttia!” Minni vastasi ukilleen.
”Aika hyvin aikataulutettu tämänkin kokoiselta porukalta!” Antonio tokaisi.
”Ihme sinänsä, että meidät satiin ajoissa johonkin paikalle!” Turbokin totesi ja sai Antonion vilkaisemaan kullanruskeaa hiirimiestä. Kolahdus sai ystävysten huomion. Maveric asteli pienemmästä ovesta ulos.
”Kuunnelkaahan!” Maveric herätti kaikkien huomion.
”Suoraan ovista lähtee portaat alas istuntosaliin. Teidän paikkanne on vasemmassa reunassa ja istumajärjestys on tuomarista katsottuna… Marcus, Carbine, Antonio, Stoker, Throttle, Gal, Modo, Hemi ja Vinnie. Viime hetken selvitysten jälkeen Zareillan ei tarvitse antaa lausuntoaan. Charley saa osallistua istuntoon, mutta eri lajin edustajana ei osallistu oikeudenkäynnin kuluun. Te istutte ystävienne takana,” Maveric kertoi osoittaen naisia.
”Miksi olen sisartani aikaisemmin, kun hän on arvojärjestyksessä korkeammalla?” Marcus kysyi.
”Kyse ei ole arvojärjestyksistä tai… tavallaan on. Olet sisartasi vanhempi. Perheenne esikoinen,” Maveric selitti. Marcus vilkaisi pikkusiskoaan.

Pääovien aukaisu sai Mavericin ohjaamaan kädellään seurueen lähemmäksi aulan seinää. Minni ja Marcus tunsi valtavaa helpotusta ensimmäisestä hiirestä. Hans oli puettu omaan metsänvihreään sotilasuniformuunsa, jonka kultaiset koristeet saivat takin näyttämään ylelliseltä. Miehen rinnuksissa oli kaikki hiirimiehen arvomitalit ja kenraalin sekä ylijohtajan tähti. Tähti oli suurempi, kuin normaalit kenraalin tähdet. Miehen jalkoja koristi valkoiset sotilashousut. Hiirimiestä oli saattamassa kuusi suurta korstoa. Hansin kädet oli kahlittu, mutta miehen suulla oli kuitenkin pieni virne. Hän oli tyytyväinen, että jokainen oli saapunut auttamaan häntä. Hans ohjattiin suurten ovien eteen seisomaan näkemättä selkänsä taakse jääviä sukulaisiaan. Minni tunsi napakan iskun käsivarressaan. Kaikki järkyttyivät hieman, kun Hansin perässä käveli sekä käsi, että jalkakahlein vangittu rottayksilö.
”Malcom?” Minni kysyi katsahtaen epäuskoisesti veljeään. Malcom mulkaisi virnuillen hiiriä ja Santtua. Pahaenteinen hymy varjosti suoraan kohti Minniä ja Marcusta. Malcomilla oli kahdeksan sotilasta saattamassa tätä.
”Riittääköhän sotilaat varmasti?” Vinski jupisi Hemille taka-alalla.
”Ei varmasti. Hanskin on niiiiin vaarallinen!” Hemi kuiski miehelle. Minni käänsi tuiman katseensa kaksikkoon, jotka viheltelivät vain ilmaan. Minuutilleen oikeussalin ovet aukenivat. Hans ja Malcom ohjattiin sisään ensimmäisenä. Maveric oli käskenyt Ronttia korkein arvoisempana johtamaan sotilaansa sisään istuntosaliin. Ensimmäisiltä portailta pääsi istumaan tasanteille. Tasanteet muistuttivat hieman stadionin katsomopaikkoja. Tosin paikat olivat täytetty eri tason Hallituksen edustajien patri- ja matriarkoilla. Sali oli siis aivan täynnä istuntosalin alareunaan asti. Istumapaikat olivat puolikaaressa salin reunoilla. Tuimat katseet porautuivat saliin saapuviin hiiriin. Portaat laskeutuivat hieman ja kohti suoraan edessä oli korkean arvoisen tuomarin pöytä. Se oli korkeammalla, kuin peruspöydät. Sen edustalla oli matalan pöydän ääressä Päävaltuusto, joka oli muun muassa kuulustellut Hansin ja Malcomin. Keskellä salia oli yksittäinen pöytä ja tuoli, niin että lausunnon antavan kasvot olivat kohti tuomaria ja Päävaltuustoa. Lausuntojen antavien paikat olivat tasanteen mukaisesti, niin että jokainen istui kylki edellä tuomaristoon päin ja näkivät suoraan vastakkaiselle puolelle, jossa Hans ja Malcom istuisivat pienissä häkeissä edelleen kahlittuina. Nyt he odottivat kaikkien muiden tavoin seisten. Jokainen otti paikkansa Rontin ohjeistamalle paikalle seisten. He odottivat tuomaristoa saapuvaksi paikalle, jotka antaisivat luvan istua paikoilleen. Hans piti silmällä lapsiaan. Minnin silmissä näkyi suru ja pelko, pystyvätkö he auttamaan isäänsä. Hans huokaisi syvään. Ei sisaruksetkaan kuitenkaan tiennyt mitä isänsä oli lausunnossaan sanonut.
”Mahtavaa, että lapsesi on myös päässeet paikalle!” Malcom virnuili miehelle. Hans mulkaisi happamasti rottamiestä.
”Ole hiljaa!” vartija komensi rottaa, joka tuhahti vain alentavasti.
”Kunnon oikein silmätikkuoikeudenkäynti,” Moto kuiskasi Turbon korvaan.
”Erikoinen asetelma kieltämättä,” Turbo vastasi. Maveric käveli heidän ohitseen ilmoittaen hiljaisuudesta. Hiirimies käveli Päävaltuuston luokse ja antoi virallisen lausunnon siitä, etteivät todistajiksi tulleet olleet jakaneet toisilleen tietoa ennen oikeudenkäyntiä. Tämän jälkeen hiirimies asteli omalle paikalleen.
”Kunnioittakaamme Marsin Hallituksen korkeampi arvoisinta tuomaria… Patriarkka Benjamin T. Gluwen sekä muut nelihenkisen tuomariston patri- ja matriarkat!” yksi vartiossa olevista sotilaista kuulutti. Punaiseen koko kehon mittaiseen kaapuun pukeutunut hiirimies asteli omalle paikalleen. Sen kauluksiin oli ommeltu mustat nauhat. Hiirimiehen rinnassa oli samainen vaakuna, kuin oikeustalon suuressa kivilaatassa. Hänen rinnalleen nousi kaksi matriarkkaa ja kaksi patriarkkaa mustissa kaavuissa. Patriarkka suoristi kaapuaan ja istui alas. Tämä oli merkki myös muille istua alas. Myös oikeussalin ovet suljettiin. Minni huokaisi pienesti helpotuksesta, kun oikeusistuntoa ei kuvattu.
”Olkaa hyvä Päävaltuusto… aloittakaamme oikeudenkäynti!” tuomari Benjamin avasi suunsa ja avasi kansion.
”Kiitos arvon tuomaristo… Oikeudenkäynti numero 9823-4-A15, Marsin oikeudenkäynti koskien Ylijohtaja Hans Milaniuksen kuolleeksi julistamisen vastaamista ja paluusta elävien kirjoihin sekä rottaklaanin edustajan Malcom Opralin tekemien rikosten vuoksi Marsin sodan aikaan,” Päävaltuuston naishiiri luki paperistaan.
”Ylijohtaja Milanius ja rottaklaanin edustaja Opral ovat antaneet lausuntonsa jo aiemmin ja heitä ei tulla tässä oikeusistunnossa enää kuulemaan. Lisäksi Ylijohtaja Milaniusta kuultiin vielä toistamiseen epäselväksi jääneiden kysymysten vuoksi. Heidän lausuntonsa on jaettu jokaiselle patri- ja matrarkalle jaettuihin tiedostoihin. He voivat koko oikeusprosessin aikana verrata annettuja lausuntoja toisiinsa. Mikäli oikeusistunnossa tulee jotain poikkeavaa julki, voi patri- ja matriarkat keskeyttää lausunnon annon ja puuttua epäkohtiin! Oikeusistunnon toinen osuus alkaa välineistön esittelyllä ja niiden osuudella tapahtuviin rikoksiin!” Päävaltuuston naishiiri jatkoi.
”Ole hyvä syyttäjä!” naishiiri osoitti Hansin ja Malcomin rivillä olevaa mustaan pukuun pukeutunutta ruskeaturkkista hiirimiestä.
”Kiitos Päävaltuusto ja kiitos arvon tuomaristo…” hiirimies kiitti ja pyysi avustajiaan kasaamaan pöydälle tavaroita, joita olivat tutkinnan aikana löytäneet tai saaneet. Myös tuttu sauva sai kaikkien huomion.
”Luulin, että Magnesium sauva tuhoutui Tahkon rakennuksen sortumisessa?” Hemi kuiskasi Turbon suuntaan. Kristian laski kätensä hiirimiesten väliin estäen heitä jatkamasta keskustelua. Hemi mulkaisi Kristiania tympeästi.

”Kuten arvon tuomari huomaatte. Olemme paikantaneet ja saaneet rottaklaanin edustajalta useamman eri välineen, joita on käytetty Ylijohtajan aikana,” syyttäjä aloitti. Minni ja Marcus kurtistivat kummatkin kulmiaan. Heille alkoi valjeta se, että Malcomilla oli osuutta oikeusistuntoon.
”Tämän sauvan tarkoituksena oli luoda plutolaisriveihin marsilaisarmeija. Sen vapauttava Magnesium rakentaa hiiliydintä muistuttavan kapselin kehoon vapauttaen myrkyttävää ainetta, joka vaikuttaa vääjäämättä marsilaiseen DNA.han. Se saa kehoon lisää nopeutta, elastisuutta ja voimaa. Sen tuho on voimakas ja sen pauloissa olevat hiiret ovat usein zombimaisessa tilassa. Tarpeeksi pitkälle myrkkyä vapauttaen se tuhoaa kokonaan marsilaisen DNA jättäen kantajansa hirviömäiseen tilaan. Lausunnoissa annetuissa tiedoissa Ylijohtaja on kertonut miten plutolaiset olivat aloittaneet sauvan käyttämisen Marcus Milaniukseen… osana hänen hoitoprosessiaan vakavaa sairautta vastaan,” syyttäjä katsahti Marcusta. Marcus pudisteli päätään. Oli ilmiselvää, että isä oli vetänyt Marcuksen sairauden tähän samaan soppaan.
”Tässä neulassa on puolestaan Koisudenmarja myrkkyä… se tuhoaa hitaasti marsilaismuistia, aiheuttaen ensisijaisesti muistikatkoksia, katatonista tai jopa psykoottista tilaa. Herra Opral myönsi käyttäneensä jo vuosia tätä kyseistä myrkkyä pieniä määrin tuhotakseen Ylijohtajan muistia, jotta tämän tuhoaminen olisi helpompaa,” syyttäjä esitteli neulaa, jonka sisällä komeili ruskeaa nestettä.
”Näihin tavaroihin luulemme löytävän tarkempia vastauksia tänään lausuntonsa antaneilta,” syyttäjä osoitti kädellään Marcuksen ja Minnin istumaa riviä.
”Syyttäjä haluaa ensisijaisesti kuulla todistajasta vanhinta!” Päävaltuuston naishiiri tutki papereitaan.
”Luulin, että menemme järjestyksessä!” Marcus kuiskasi sisarelleen.
”Antonio Milanius… astuisitteko vastaajan paikalle?” Päävaltuusto osoitti paikkaa edessään. Antonio vilkaisi sisaruksia nopeasti ja asteli pöydän luokse.
”Lupaatteko kertoa totuuden ja tapahtumasarjan ilman minkäänlaisia valheita, kunnioittaen Marsin perustuslakia totuudesta ja kunnioittamisesta?” syyttäjä kysyi.
”Lupaan!” Antonio vastasi ja istui yksittäiselle tuolille.
”Päävaltuusto haluaa ensisijaisesti kuulla jokaisen lausunnon antavan nimen. Joten voisitteko herra Milanius kertoa koko Marsin virallisen protokollaisen nimenne?”
”Antonio Eric Mercurius Milanius,” valkeaturkkinen hiirimies huokaisi.
”Kiitos… Voisitteko kertoa yksityiskohtaisesti, miten Hans Marius Eric Milanius liittyy teihin ja miten saitte yhteyden häneen odotetun kuoleman jälkeen?”
”Hans on kolmesta lapsestani vanhin… esikoiseni siis… Luulin hautaavani poikani noin 15-vuotta sitten, mutta lapsenlapsieni saapuessa kotitaloomme aavistin jotain tapahtuneen. Pojantyttäreni salasi minulta jotain ja lopulta näytti minulle kaikki muistonsa tapahtuneista asioissa Maaplaneetalla. Kävin tapaamassa poikaani todistaakseni itselleni, ettei lapseni olekaan kuollut!” Antonio huokaisi vilkuillen Minniä ja Marcusta.
”Käskikö pojantyttärenne mennä tapaamaan poikaanne?” naishiiri kysyi tuimasti. Minni kurtisti kulmiansa.
”Ei! En kertonut hänelle, että olin menossa Hansia tapaamaan!”
”Minkä vuoksi? Oliko herra Milaniuksen tapaamisessa jotain mitä piti salata?”
”Kuten sanoin… halusin todistaa itselleni, että poikani on hengissä. Olin epäileväni jopa pojantyttäreni muistoihin ja kaikki se epätietoisuus tai jopa epäusko asian suhteen halusin saada mieleni rauhoittumaan!” Antonio totesi jämäkästi.
”Kauanko poikanne ja teidän tapaamisenne kesti? Tapasitteko toistamiseenne?”
”Ehkä 15 minuuttia… ja emme tavanneet sen jälkeen enää uudestaan,” Antonio vilkaisi poikaansa, joka painoi katseensa maahan.
”Mikä on suhteenne Malcom Opraliin?”
”En tunne kyseistä rottaklaanin edustajaa!”
”Herra Milaniuksen mukaan kyse oli aikanaan hänen parhaasta ystävästään… hän on myös virallistettu pojantyttärenne kummisetä?”
”Mitä?” Antonio kurtisti kulmiaan.
”Ettekö tienneet?” toinen päävaltuuston jäsen kysyi.
”Kun pojantyttäreni sai nimen Marsin virallisen protokollan ja kirkollisten menojen mukaan ei paikalla ollut yhtäkään rottaklaanin edustajistoa! Miten voi siis olla mahdollista hänen olevan pojantyttäreni kummisetä? Vieläpä virallistettu sellainen?” Antonio puristi kädet eteensä.

Minnikin vilkaisi veljeänsä, joka oli kanssa hämmentynyt tilanteesta. Malcolm virnuili kanssa voitonriemuisesti.
”Herra Milanius! Me kysymme ja te vastaatte!” Päävaltuuston mieshiiri murahti hiirimiehelle. Antonio nieli hieman ylpeyttään. Hän ei edelleenkään tykännyt siitä, että nuoremmat hiiret hyppivät hänen varpailleen. Mutta he olivat arvojärjestyksessä Antonion yläpuolella.
”Herra Milanius… ymmärrän, että olette hämillänne tapahtuneista. Halusimme kuulla vain osallisuutenne mahdollisen herra Opralin tuntemiseen. Kaikesta päätellen, että häntä tunne. Oliko keskustelussanne poikanne kanssa vielä jotain sellaista mikä Päävaltuuston ja Hallituksen edustajiston pitäisi tietää?” Päävaltuuston naishiiri rauhoitteli tilannetta. Antonio rauhoittui kanssa hieman.
”Ei… keskustelumme oli kiivas! Olisin odottanut, että poikani olisi ollut mies tai isä… antoi tyttärensä ottaa kaiken vastuun itselleen. Tosin poikani taisi myös pelätä lastaan. Kenties siitä, että pelkäsi ettemme hänen perheensä hyväksy tapahtuneita asioita!” Antonio sai napautettua pojalleen jälleen, joka huokaisten pyöräytti silmiään.
”Kiitos herra Milanius… avustanne Hallituksen saamaan tietoon. Voitte käydä istumaan omalle paikallenne!” Päävaltuuston hiirinainen osoitti kädellään Antonion vapaata paikkaa omalla rivillään. Antonio nousi seisomaan. Miehen ilme oli mitään sanomaton.
”Seuraavaksi… pyydämme lausuntoansa antamaan Marcus Milanius,” Päävaltuuston naishiiri katsoi riviä. Marcus vilkaisi sisartaan nopeasti ja otti paikkansa vuorostaan Päävaltuuston eteen.
”Jälleen yksi Milanius…” Hallituksen yksi matriarkoista kuiskasi Minnin istuvan rivin takaa. Seurue vilkaisi kuiskaavaa hiirinaista, joka nosti nyrpeän katseensa Marcukseen.
”Lupaatteko kertoa totuuden ja tapahtumasarjan ilman minkäänlaisia valheita, kunnioittaen Marsin perustuslakia totuudesta ja kunnioittamisesta?” syyttäjä kysyi.
”Lupaan!” Marcus vastasi.
”Päävaltuusto haluaa ensisijaisesti kuulla jokaisen lausunnon antavan nimen. Joten voisitteko herra Milanius kertoa koko Marsin virallisen protokollaisen nimenne?” toisti puheensa. Naishiiri oli kuin robotti papereidensa kanssa.
”Marcus Marius Alexander Milanius!” Marcus vastasi hiirinaiselle.
”Kiitos… Voisitteko kertoa yksityiskohtaisesti, miten Hans Marius Eric Milanius liittyy teihin ja miten saitte yhteyden häneen odotetun kuoleman jälkeen?”
”Hans Milanius on isäni…”
”Mikä on perhestatuksesi?” Hallituksen yksi patriarkka avasi suunsa. Marcus näytti hämmentyneeltä.
”Hallitus haluaa tietää mikä on perheessäsi oleva arvojärjestys.”
”Olen esikoinen… perheeni vanhin lapsi!” Marcus mietti vastasiko edes oikein Hallituksen kysymykseen.
”Kiitos… jatkakaa!” naishiiri antoi Marcukselle luvan jatkaa.
”Olimme Maaplaneetalla taistelussa plutolaisia vastaan. Minusta yritettiin Magnesium sauvan avulla saada plutolaista palkkasotilasta… En tiennyt mitä tein tai edes missä olin… vasta ystävieni pelastettua minut sain tietää totuuden muutaman päivän kestäneeseen tajuttomuuden jälkeen!”
”Miksi olitte tajuton herra Milanius?”
”Olen sairas… tai olin sairas… en tiedä mihin sairauteni on edennyt tai onko se pysähtynyt!” Marcus kertoi ja sai Hansin nostamaan huolestuneen katseensa poikaansa.

Päävaltuuston jäsenet katsoivat toisiaan.
”Mikä sairaus?”
”Sairauteni nimi on Libroves-tronox!” Marcus vilkaisi isäänsä. Antoniokin henkäisi epäuskoisena. Minni vilkaisi ukkiansa. Hänen ja naishiiren isän reaktio oli jotenkin samanlainen. He tiesivät jotain.
”Sairauteni on periytyvää ja tämän sairauden myötä minulta on tuhoutunut jo yksi häntäluun selkänikama. Se on korvattu marsilaisella lasikuitutitaanilla. Kehostani uupuu Libroves-kemikaali ja esimerkiksi sen vuoksi en voi muodostaa sähköpurkauksia antennien kautta ja sitä kautta en saa yhteyttä toiseen marsilaiseen. Kehoni on myös herkempi tulehduksille. Tarvitsin kalliin hoitomuodon taas tulehdukseen, jossa toimii magnesium hydrofelexi. Titaanista lääkeainetta, jota uutetaan marsilaisesta kultagraniitista. Siitä pystyttiin muodostamaan ydin uupuvien rauhasten kohdalle. Ydin tulisi hajottaa tietyn ajan kuluessa, koska sen liiallinen kasvukin aiheuttaa ongelmia. No… Näin kuitenkaan tapahtumatta ja plutolaisethan käyttivät tilaisuuden heti hyväksi. Kehoni alkoi reagoimaan liialliseen annokseen ja ydin kasvoi sisälläni koko ajan,” Marcus selitti. Jaca painoi surkean katseensa polviinsa. Nyt hän ymmärsi Marcusta paremmin. Hän ymmärsi syyn minkä vuoksi hän epäili kaksikon välistä rakkautta, koska mies osoitti ainoastaan sanoin rakkauttaan naiselle. Hänen kertomansa sai koko salin hiljenemään. Päävaltuuston hiirinainen yritti kasata ajatuksiaan.
”Kerrotteko, että joko isällänne tai isoisällänne on tämä sairaus kanssa?” hiirinainen kysyi.
”Mistä minä tiedän? Tiedän sen olevan vain periytyvää!” Marcus kohautti harteitaan. Naishiiri huokaisi syvään.
”Miten saitte tietää herra Milaniuksen henkiin nousemisesta?”
”Plutolaistaistelun jälkeen olin viimeinen, joka heräsi tajuttomuustilastaan… ystäväni tuhosivat magnesium hydrofelexin aiheuttaman ytimen Magnesium sauvalla… ja herättyäni… siinä hän oli… suoraan silmieni edessäni. Kuitenkin isä kärsi muistinmenetyksestä. Hän eli täysin menneisyydessään ja luuli minun ja sisareni olevani vasta pieniä lapsia. Päätimme aluksi salata isältä kaiken…”
”Kaiken? Minkä kaiken?”
”Totuuden… Marsista, plutolaisista ja jopa meistä, hänen omasta perheestään. Emme tienneet miten isän muisti oli tuhoutunut tai miten totuuden kertominen voisi vaikuttaa entisestään hänen muistiinsa,” Marcus jatkoi keskeytyksestä huolimatta.
”Miksi salasitte Marsin tilanteen herra Milaniukselta?” miespuolinen hiiri kysyi puolestaan.
”Siinä kohtaan, kun isä oli vielä hengissä ennen oletettua kuolemaansa, Marsin joissa ja järvissä oli vielä vettä ja kaupunkeja ei oltu pommitettu maan tasalle. Kansa voi suht hyvin… 15-vuodessa ehtii tapahtumaan sellaisia asioita, joita ei vain isketä toiselle päin kasvoja!” Marcus katsoi tuimasti hiirimiestä.
”Toivottavasti Marcus hillitsee hermonsa!” Hemi kuiskasi Vinskille.
”Sinäpä sen sanoit!” Vinski kuiskasi. Turbo mulkaisi kaksikkoa hiljentääkseen heidät.
”Oliko sisaresi idea pitää isäsi pimennossa?” Päävaltuuston reunimmainen mies kysyi ja sai aikaan supattelu ringin. Marcus vilkaisi Minniä. Turbo ja muutkin katsahtivat naiseen päin sen minkä näkivät. Voisiko lausunnot saada Minnin pulaan puolestaan.
”Hiljaisuus saliin!” tuomari käskytti.
”Herra Milanius! Vastaisitteko kysymykseemme?” Päävaltuuston hiirinainen pyysi.
”Idea oli yhteistuumin sovittu…” Marcus huokaisi.
”Mutta ettekö ollutkaan tiedostomassa tilassa?”
”Olin. Sisareni ja ystäväni olivat keskustelleet sen keskenään läpi ja sopineet tästä yhdessä.”
”Eli sinulla ei ollut vaihtoehtoja kuin totella? Vai uhkailiko sisaresi sinua jotenkin?”
”Sisareni ei tarvitse uhkailla minua… hän on sen verran fiksu ja taidokas, joten osaa varmasti arvioida sen mikä tieto on kenellekin hyväksi ja kenelle ei! Ja hän ei ole niin julma, että päälle päsmäröisi muita!” Marcus totesi jämäkästi puolustaen sisartaan.
”Miten isänne sai sitten tietää totuuden?”
”Malcomilta… hän halusi kerätä sen ilon itselleen, että sai väännettyä veistä isän haavoissa. Myös plutolispomon hullu tiedemies teki pika DNA-testin meistä, mutta sitä isä ei uskonut!” Marcus tunsi miten pulssi alkoi kohoamaan. Hän ei tykännyt tenttaamisesta ja Päävaltuuston hyökkäävä asenne hiirimiestä kohden sai Marcuksen ärtymyksen nousemaan vielä nopeammin.
”Ja Malcom kertoi kaiken?” Päävaltuuston nainen kysyi.
”Kyllä.”
”Miksi ette tapahtumia ilmoittanut vääjäämättä Hallitukselle?”
”Koska emme tienneet protokollaisia askelia. Ja emme heti Maasta palanneet Marsiin,” Marcus vastasi. Päävaltuuston ryhmä katsoi hieman toisiaan kysyvästi. Marcus ei oikein osannut tulkita uskoivatko he hiirimiestä vai eivät.
”Kiitos herra Milanius…” Päävaltuuston hiirinainen kiitti ja sai Minnin ummistamaan silmiänsä. Hän tiesi, että varmasti pahimmat kysymykset oli jätetty hiirinaiselle.

Marcus nousi seisomaan ja käveli paikalleen. Hänen ilmeensä kertoi Minnille paljon. Minni hieroi nopeasti otsaansa sormenpäillään.
”Seuraavaksi haluamme kuulla… Carbine Milaniusta!” naishiiri luki papereitaan. Minni huokaisi ja nousi seisomaan. Jo pelkästään tässä kohtaan salissa alkoi jälleen kuhina.
”Lupaatteko kertoa totuuden ja tapahtumasarjan ilman minkäänlaisia valheita, kunnioittaen Marsin perustuslakia totuudesta ja kunnioittamisesta?” syyttäjä kysyi.
”Lupaan!” Minni vastasi napakasti.
”Päävaltuusto haluaa ensisijaisesti kuulla jokaisen lausunnon antavan nimen. Joten voisitteko neiti Milanius kertoa koko Marsin virallisen protokollaisen nimenne? Ja koska olette ensimmäinen sotilasuniformuunsa pukeutunut, niin samoin sotilasarvonne” naishiiri katsahti Minniä. Minni mulkaisi veljeänsä, joka oli enemmän kuin tyytyväinen siihen ettei hänen sotilaallista statustaan kyselty vain sen vuoksi, ettei hiirimies ollut sotilasvaatteissaan.
”Carbine Elisabeth Lilian Milanius… Tulikivikaupungin armeijan ja vastarintaliikkeen neljän tähden kenraali!” Minni vastasi ja sai kauhun huokailuja.
”Herra tuomari! Onko oikeudellista, että Tulikiven asioista vastaa naiskenraali?” yksi patriarkka nousi seisomaan. Minni mulkaisi vihaisen epäuskoisesti patriarkkaa.
”Ja miten Marsin Hallitus on voinut myöntää neiti Milaniuksesta kenraalin tittelin?” toinenkin patriarkka vastakkaiselta seinältä nousi seisomaan.
”On arvojemme vastaista ylentää… naista… kenraaliksi!” tympeän oloinen matriarkka nousi seisomaan. Piakkoin yks sun toinen patri- ja matriarkka alkoi nousemaan seisomaan kyseenalaistaen naishiiren titteliä. Minni painoi sormenpäillään kevyesti silmiensä sisänurkkia. Hän huokaisi syvään ja vilkaisi Päävaltuuston yläpuolella istuvaa tuomaria. Hiirimies katsoi Minniä pieni hymy kasvoillaan. Meteli salissa alkoi olemaan kova, kun jokainen hiirimies ja hiirinainen kyseenalaisti Minnin ammattia.
”HILJAAAA!” tuomari huusi ja nousi kanssa seisomaan.
”Hyvät Hallituksen edustajat! Istukaa ja käyttäytykää arvojenne arvoisesti!” tuomari murahti. Hänellä oli matala ja kova ääni. Hiljaa supatellen Hallituksen jäsenet istuivat omille paikoilleen.
”On kenties totta, että on Marsin tapojen vastaista ylentää hiirinaista armeijan johtoon, saati päästä naista rintamalle, kuin paikkaamaan tai hoitamaan haavoittuneita. Mutta kenraali Carbine on poikkeuslaatuaan… Hän osaa toimia arvojaan kunnioittaen, johtaa isojakin joukkoja edistääkseen Marsin etua taistelussa plutolaisia vastaan. Hän on raivannut tiensä tähän pisteeseen ja ylentämistä ei ole kenenkään kenraalin kohdalla tehty muropaketista arpoen,” tuomari puolusti naishiirtä.
”Herra tuomari!” Minni avasi suunsa. Naishiiren ystävien kieltävä asenne ja eleet kertoivat naiselle olla jatkamatta.
”Selkeä tyttäresi!” Malcom totesi Hansille, joka ei vastannut rotalle mitään.
”Ole hyvä kenraali!”
”Onko tämä jokin minun syynäykseni vai oikeudenkäynti koskien isääni? Sillä voin tulla myöhemminkin puolustelemaan itseäni, mutta tänään en ole sitä varten täällä!” Minni kurtisti kulmiansa.
”Olette oikeassa! Oikeudenkäynti koskee Hans Milaniusta ja Malcom Opralia! Ei kenraali Carbinen titteliä! Mikäli lisäkysymyksiä tulee koskien näiden kahden herran oikeusprosessia, se on sallittua! Muussa tapauksessa olkaa hiljaa!” tuomari katsoi Hallituksen jäseniä. Hiirimiehet ja -naiset nieleskelivät vastauksiaan hieman.
”Kaiken lisäksi. Kenraalin titteli on sellainen minkä Hallitus myöntää, joten täälläkin on varmasti henkilöitä, jotka ovat allekirjoittaneet hyväksyntänsä Carbinen ylentämiseksi! Joten Päävaltuusto… anteeksi tämä keskeytys… jatkakaa!” tuomari vaati.
”Kyllä tuomari!” naishiiri nöyristelisi.

Päävaltuuston hiirinainen järjesteli papereitaan ja yritti pohtia mihin olikaan jäänyt ennen, kuin patri- ja matriarkat keskeyttivät heidät.
”No niin… anteeksi viivästys! Kertoisitteko neiti Milanius mikä on yhteytenne Hans Marius Eric Milaniukseen?” naishiiri katsahti Minniä kohden.
”Hans Milanius on isäni… perheestäni olen nuorin.”
”Hans Milaniuksen tytär… se selittää aseman!” Hallituksen jäsenet kuiskuttelivat edelleen keskenään.
”Kertoisitteko neiti Milanius… Miten päädyitte tähän pisteeseen ja miten saitte tietää herra Milaniuksen olevan hengissä?”
”Ihan rehellisesti olin viettämässä anomaani lomaa Maa-planeetalla. Mutta loma muuttikin muotoaan ensin veljen metsästyksestä, hänen pelastamiseensa ja sitä kautta plutolaispomon vangeiksi. Tilanne oli kriittinen siihen nähden, että myös pieni hiirilapsi oli vaarassa plutolaispomon Tahkon vuoksi. Annoin itseni erikseen vangiksi Tahkolle muista, jotta pieni lapsi saataisiin turvaan. Tahkolla muutenkin tuntui olevan suunnitelma varalleni… no yllätys oli sitäkin suurempi!” Minni mulkaisi isäänsä vuorostaan.
”Kertoisitteko mitä tapahtui? Hieman yksityiskohtaisemmin!”
”Marcus oli magnesium hydrofelexistä velkaa plutolaisille… mutta vain sen vuoksi etteivät marsilaislääkärit olleet kertoneet magnesiumin alkuperää ja Marcus oli kuitenkin leikattava vääjäämättä sairaalaan jouduttuaan. Tämän velan vuoksi, plutolainen pomo yritti tehdä Marcuksesta palkkasotilaansa. Hän hallitsi julmallakin tavalla Marcusta ja hänen toimiansa. Siksi halusin pelastaa veljeni. Kuitenkin Tahkon alaisuudessa oli toinenkin minulle tärkeä marsilainen, jonka kanssa luulin haudanneeni 15-vuotta sitten!” Minni kertoi ja katsahti välissä isäänsä.
”Mitä Tahkon luona muuta tapahtui?”
”Isä oli osittain syväjäädytetty, niin että sisäelimet eivät jäätyneet… mutta niiden toiminta hivenen hidastunut. Hänen kuolemansa oli Marsissa lavastettu ja plutolaiset ottaneet hänet vangiksi. Ilmeisemmin jäädyttäneet hänet sen vuoksi, että tarpeen tullen voisivat häntä käyttää vastustajana. No Tahko sitten yritti päästä sekä Marcuksen, että isäni avulla minusta eroon!”
”Eikö herra Milanius tunnistanut teitä?”
”Ei… isä oli kanssa jossakin transsinkaltaisessa tilassa ja Tahkolla oli erillinen kaukosäädin siihenkin. Mutta se mitä suurella todennäköisyydellä tuhoutui, kun Tahkon linnoitus räjähti.”
”Kerroitko isällesi heti, että olet hänen tyttärensä?”
”En. Isä oli tapahtumien jälkeen myös pari päivää tajuton. Ja kun hän heräsi en ollut edes läsnä paikalla,” Minni hieroi niskaansa.
”Missä olitte?” Päävaltuuston hiirimies kysyi. Minni vilkaisi pöydän kantta. Hemi ja Vinski tirskuivat pienesti tietäen vastauksen jo etukäteen.
”Viettämässä treffejä poikaystäväni kanssa!”
”Miksi?” hiirimies kysyi saaden Minnin kurtistamaan kulmiansa.
”Koska kenellä tahansa kaatuisi sisällä vietetyssä ajasta seinät päälle. Varsinkin, kun oma lähiperhe oli kyseessä.”
”Miten selität sen ettei herra Milanius kertonut tapaamistaan tarkemmin meille Maa-planeetalla herra Opralin kanssa?”
”Koska Malcom on myrkyttänyt hänen mieltään… jo vuosia! Ihme, että isä muistaa näinkin paljon tapahtuneista ottaen huomioon, kuinka paljon Malcom ehti myrkkyä uuttaa isän nauttimiin ruokiin ja juomiin vuosien varrella!” Minni vilkaisi rottaklaanin edustajaa happamana.
”Miksi ette kertonut itse tapahtumien todellista laitaa herra Milaniukselle?”
”Tarkoitukseni oli suojella perhettäni… minun oli itsekin myös selvitettävä jo urani puolesta miten kuolleeksi julistetun henkilön kanssa tulisi toimia. Miten pitää edetä ja missä järjestyksessä! Lisäksi isän muistinmenetyksen ja menneisyydessä elämisen vuoksi en voinut pudottaa hänelle pommia siitä keitä minä ja Marcus todellisuudessa olimme.”
”Joten te siis päätitte sen, ettei kukaan kerro herra Milaniuksen olevan hengissä?”
”Ei! Sovimme yhdessä ystävieni kanssa, ettei isälle kerrota totuutta minusta ja Marcuksesta. Vasta Malcomin itse tehdessä sen pystyimme asiasta keskustelemaan ja isä alkoi pääsemään muistinsa kanssa jaloilleen takaisin!” Minni murahti jo itsekin.
”Eli olette sitä mieltä, että kaiken salaaminen Hallitukselta oli oikein?” yksi naishiiri päävaltuuston jäsenistä kysyi.
”En sanonut niinkään! Kukaan ei halunnut salata Hallitukselta tätä asiaa!”
”Minkä vuoksi ette sitten kertoneet totuutta heti?”
”Äitimme vuoksi!” Minni muistutti.
”Äitinne vuoksi?” Päävaltuuston keskimmäinen nainen kysyi hämmentyneenä.
”Äitimme oli äkillisesti sairastunut. Joutunut psykoottiseen tilaan ja hänet oli ohjattu Paloluotoon Viisauden puiston hoitokotiin. Mikä oli siinä mielessä erikoista, koska pari viikkoa ennen taistelua plutolaisia vastaan kävimme Marsissa ja äiti oli kunnossa! Omissa voimissaan niin sanotusti,” Minni kohautti harteitaan.
”Eli väistämättäkin ajatukseni oli muualla, kuin siinä että isäni piti kanssa saada sääntöjen mukaisesti takaisin elävien kirjoihin.”
”Uskotteko jonkun syyllistyneen isäsi lavastettuun kuolemaan?”
”Sen voin sanoa varmaksi, että isäni on syytön luultuun kuolemaansa. Syy oli plutolaisissa ja Malcomissa, joka on heidän palkattu palkkasoturinsa! Malcomin perimmäistä syytä isän mielen myrkyttämiseen ei kukaan tiedä! Isä ehkä, mutta muistaako sitä,” Minni siirsi katseensa jälleen rottaklaanin edustajaan.
”Osaatko sanoa minkä vuoksi herra Opral ilmiantoi sekä itsensä ja herra Milaniuksen?” Päävaltuuston hiirinainen kysyi saaden Minnin ja kaikki muutkin kavahtamaan.
”E-e… en minä tiedä!” Minni empi hieman.

Päävaltuuston jäsenet katsahtivat toisiaan hieman kysyvästi. Haastateltavia olisi vielä paljon ja heille oli vieläkin epäselvää minkä vuoksi Malcom oli ilmiantanut heidät. Naishiiri keskellä kasasi paperinsa.
”Kiitos… neiti Milanius!” nainen totesi ja sai Minnin huokaisemaan. Paikka oli todellakin varsinainen piinapenkki. Minni nousi hieman vaivoin seisomaan.
”Pidämme seuraavaksi tunnin tauon… sen jälkeen jatkamme ulkopuolisten mukana olleiden lausuntojen tietojen keräämistä! Vangitut odottavat täällä vartijoidensa kanssa. Muita pyydämme poistumaan salista!” Päävaltuuston hiiret nousivat seisomaan. Minni vilkaisi huokaisten Turboa, joka johdatti hiirinaisen salista. Minni katsahti olkansa yli isäänsä, joka hymyili lapsilleen lempeästi. Seurue oli Mavericin luvalla saanut poistua Tulikrokantissa sijaitsevaa kahvilaan jalan. Virallinen lausunto oli jo annettu vaikenemisesta Päävaltuustolle, joten Mavericin tai Kristianin ei tarvinneet enää vahtia heidän puheitaan.
”Ihan kamala oikeudenkäynti!” Zara nyrpisti kuonoansa.
”Todellakin. Kamala piinapenkki!” Santtu kommentoi naishiiren vierestä.
”Vielä pahempaa, kun sen piinan lisäksi kaikki muut epäilykset kohdistuvat suoraan sinuun!” Minni hieroi käsivarsiaan. Kaikki muut hiirimiehet Hemiä lukuun ottamatta olivat käyneet tilaamassa seurueelle juotavat ja pienet syötävät.
”Minusta taas tuntui, että he kysyivät sellaisia kysymyksiä mitkä eivät Hansin edesauttamiseksi olleet edes tärkeitä!” Hemi heilautti kättään.
”Mitä tarkoitat?” Zara kysyi.
”No kuulit kai ne epäilevät kysymykset, jolla yrittivät saada Minnin pulaan. Oikeita sudenkuoppia, joissa sai olla tarkkana!” Hemi nosti kätensä Zaran istuman tuolin selkänojalle.
”Hemi on oikeassa,” Santtu pohti.
”Tyypillistä marsilaiskulttuuria!” Jaca pudisteli päätään.
”Miten niin?” Santtu kysyi.
”Jos kerran syyllistä tai siihen liittyviä asioita ei kysellä ja vaihdetaan aihe vastaajaan niin, että saadaan tämä kuulostamaan sille että olisi syyllinen tapahtuneisiin… niin se on ihan tyypillistä marsilaisille,” Jaca selitti.
”Eli syyllinen edes jostakin?” Santtu kysyi.
”Niin…” Jaca luimisti hieman korviaan ja katsahti miestään, joka laski tarjottimen pöydälle. Jaca hieroi Marcuksen selkää saman aikaisesti, kun tämä istui hiirinaisen viereen. Muutkin seurueesta asteli takaisin ystäviensä luokse. Antonio katsoi huolestuneena Marcusta. Hän ei ollut tietoinen siitä, että Marcus oli sairas. Tai mihin tämän sairaus oli edennyt vai oliko sen eteneminen pysähtynyt. Tilanne oli kuitenkin sellainen ettei aika ja paikka ollut oikea ottaa asiaa puheeksi Marcuksen kanssa.
”Hyvin te pärjäsitte!” Turbo hieroi Minnin olkaa ja ojensi hiirinaiselle kupin käteen.
”Kiitos… te olette seuraavia!” Minni virnuili väsyneenä Turbolle. Turbo suukotti hiirinaisen päälakea.
”Mitähän sitä vastaisi, kun Päävaltuusto kysyä suhdettamme Hansiin!” Gal hieroi leukaansa.
”Turbo voi todeta Hansin olevan ”melkein” appiukko!” Hemi vinoili Turbolle.
”Hän olisi myös minun melkein appiukkoni!” Jaca osoitti pikkuveljeään.
”Aivan!” Hemi kohautti harteitaan.
”Etkö parempaa keksinyt?” Zara virnuili mieshiirelle.
”En keskustele kanssasi aiheesta!” Hemi nyrpisti kuonoansa. Minni pudisteli päätään.

Turbo ja ystävät olivat sellaisia, jotka auttoivat häntä jaksamaan koko oikeusprosessin läpi. Paljon olisi vielä kysymyksiä ja sellaisia mihin varmasti muut täydentelisivät vastauksiaan. Tunti tuntui kuluvan maagisen hitaasti. Kahvittelunsa jälkeen hiiret ja Santtu olivat siirtyneet oikeustalolle odottelemaan oikeusistunnon jatkumista. Pitkäntuntuisen odottelun jälkeen he pääsivät jatkamaan istuntoa.
”Jatkamme istunnon käsittelyn vaiheen neljättä vaihetta, jossa kuulemme ulkopuolisia tahoja liittyen Ylijohtaja Hans Milaniuksen kuolleista heräämiseksi ja Malcom Opralin tehneiden rikosten vuoksi,” Päävaltuuston hiirinainen jatkoi. Naishiiri pyysikin vuorottain vastaajiksi Rontin, Turbon, Vinskin, Moton, Jacan, Hemin ja Galin.
”Lupaatteko kertoa totuuden ja tapahtumasarjan ilman minkäänlaisia valheita, kunnioittaen Marsin perustuslakia totuudesta ja kunnioittamisesta?” syyttäjä kysyi vuorottain jokaiselta.
”Lupaan!” jokainen vuorollaan oleva vastaaja ilmoitti ennen istumistaan pöydän ääreen.
”Päävaltuusto haluaa ensisijaisesti kuulla jokaisen lausunnon antavan nimen. Joten voisitteko kertoa koko Marsin virallisen protokollaisen nimenne? Ja sotilaallisen asemanne.” hiirinainen katsahti jokaista vuorollaan vaihtuvaa hiirimiestä ja -naista.
”Stoker Ezra Leonard Van Glowel! Tulikivikaupungin Vastarintaliikkeen perustaja ja kenraali!”
”Throttle Matheus Ronan Thremes! Tulikivikaupungin Vastarintaliikkeen komentaja!”
”Modo Liones William Rewilton! Tulikivikaupungin Vastarintaliikkeen rivisotilas!”
”Vinnie Luca Valentino Wham! Tulikivikaupungin Vastarintaliikkeen rivisotilas!”
”Janica Carolin Isabella Ruiz! Tykkivuoren kaupungin armeijan koordinaattori ja aserykmentin johtaja!” Jacan sotilasarvo tuli yhdelle sun toiselle hieman yllätyksenä. Tai lähinnä Marcukselle.
”Hemi Cornelius Alexander Ruiz! Tykkivuoren kaupungin armeijan rivisotilas ja haulikkoasentaja.
”Gal Henrik Diablo Amillow! Tykkivuoren kaupungin armeijan tietojen käsittelijän ammattihakkeri ja tietoviestinnän sekä -organisoinnin ammattilainen ja rivisotilas!”
”Kiitos… Mikä on suhteesi Ylijohtaja Hans Marius Eric Milaniukseen?”
”Olen hänen lankonsa… isosiskoni Marie on tai oli naimisissa Hansin kanssa!” Rontti vastasi.
”Kertoisitteko sisarenne marsilaisen protokollaisen nimen?”
”Marie Elisabeth Elanor Milanius omaa sukuaan Van Glowel,” Rontti vastasi. Päävaltuuston hiirimies nyökkäsi. Nimi täsmäsi Hansin kertomaan. Muiden suhde Hansiin oli hieman epämääräisiä vastauksia. Kukaan muu ei osannut vastata muuta kuin, että Hans olisi sisarusten isä ja puolestaan he itse olivat sisarusten ystäviä. Tämän kautta tutustuneet Hansiin. Jaca ja Turbo eivät olleet nostaneet esille muuta, kuin sen että seurustelivat Marcuksen ja Minnin kanssa.
”Voisitko kertoa herra Thremes mitä Maa-planeetalla tapahtui?”
”Minnin ilmiannettua itsensä ensin plutolaisille, pakenimme muiden kanssa taistellen plutolaispomon sotilaita vastaan saadaksemme pienen hiirilapsen turvaan äitinsä ja ihmisystävämme kanssa,” Turbo aloitti.
”Minnin?” Päävaltuuston reunimmainen hiirinainen kysyi.
”Carbinen!” Turbo tarkensi.
”Herra Wham. Taistelitteko plutolaispomon sotilaita myös myöhemmin vastaan?”
”Tietysti! Ei se ole sankarillista tai mitään, jos ei taistelisi!” Vinski intoili ja sai Minnin ja Marcuksen peittoamaan silmiänsä.
”Mitä tapahtui taistelun jälkeen herra Rewilton?”
”Taistelu ei ollut pelkkien rivisotilaiden jälkeen ohitse. Pääsimme Tahkon rakennelman päälle, josta huomasimme kyseisen plutolaispomon ujuttaneen neiti Milaniuksen kimppuun sekä veljensä, että isänsä. Shokki oli aika voimakas, kun jäämuuri alkoi sulamaan Ylijohtajan ympäriltä ja oli valmiina tuhoamaan oman tyttärensä!”
”Neiti Ruiz… pystytkö vahvistamaan tapahtuneita?”
”En! Olin tyttäreni kanssa toisaalla turvassa!”
”Kertoisitteko tyttärenne protokollaisen nimen ja kuka lapsen isä on?” Päävaltuusto kysyi. Jaca nielaisi hieman. Hän ei olisi halunnut kertoa Olivian nimeä Malcomin kuullen ja mitä heistä ajateltaisiin, jos Päävaltuusto ja Hallituksen jäsenet saavat tietää Olivian olevan naimaton lapsi. Avioliitto oli kuitenkin tärkeä osa marsilaista kulttuuria.
”Neiti Ruiz?” Päävaltuuston nainen herätti hiirinaisen ajatuksistaan.
”Anteeksi. Pohdin vain, onko tyttäreni osuus oikeasti merkittävä tekijä tässä oikeudenkäynnissä?”
”Edelleen… me kysymme ja te vastaatte!” naishiiri vastasi jämäkästi ja sai Jacan huokaisemaan.
”Olivia Carbine Elisabeth Milanius… Marcus on tyttäreni isä!” naishiiri vastasi pitkin mielin. Marcus yllättyi hieman. Oliviaa ei koskaan ollut kastettu hänen sukunsa mukaan ja heitto oli yllättävä Jacan suusta. Päävaltuusto vilkaisi vaaleanharmaata hiirimiestä.
”Ikä?”
”1,5-vuotias!” Jaca vastasi nopeasti.

Hanskin pudisteli päätään. Hän ei ymmärrä minkä vuoksi Oliviakin pienen ikänsä vuoksi piti sotkea koko tapahtumaan. Päävaltuusto ei ottanut enempää kantaa Olivian olemassaoloon. Marcus kuitenkin arvioi, että jotain oli vialla asiassa. Jokin heidän mieltään jäi kaihertamaan.
”Herra Amillow miten herra Opralin läsnäolo vaikutti tilanteeseenne?”
”Malcom yritti päästää meidät päiviltämme sillä aikaa, kun Pluton ylipäällikkö yritti tehdä näyttelykappaleita ystävistämme ja Ylijohtajasta!”
”Käyttikö herra Opral teihin jotain hyökkäysten aikana herra Ruiz?”
”Malcom yritti käyttää meihin samaista myrkkyä, kuin Hansillekin. Tarkoituksenaan tuikata suoraan isompi annos meihin… aloittaen komentajastamme! Tosin epäonnistui pahanpäiväisesti siinä eikä hänen sotilaansakaan olleet kummoisia!”
”Miten herra Thremes saitte karistettua herra Opralin kannoiltanne? Ja kuinka lähellä oli, että olit saada myrkytetystä nuolesta?”
”Pöllyttämällä hieman hiekkaa silmille ja lähellä… ilman nopeaa reagoimista en varmasti olisi tässä kertomassa mitä tapahtui! Saati en ole varma viekö niin iso määrä Koisudenmarjan myrkkyä hengen!” Turbo vastasi.
”Oliko herra Wham herra Opralin sotilaat myös saman lajin edustajia johtajansa kanssa!”
”Kyllä rotan kaukaa tunnistaa… ja heidän aseettomistaan taidoistaankin sen pystyi jo päättelemään!” Vinski naureskeli.
”Eli rotat oli helppo herra Ruiz eliminoida tieltä pois?”
”Olisivatkin edes olleet edessä, mutta eivät heidän säälittävät kotteronsa saaneet meitä kiinni jäätyään taka-alalle. Ja sitä onnetonta suhaamista ei voinut edes ampumiseksi kutsua!”
”Miten saitte herra Amillow pelastettua Ylijohtajan plutolaisten kynsistä?”
”Tykittämällä Leipäjuuston omistamasta kopterista suoraan sisään… yritimme paeta kauemmaksi paikalta, mutta Malcom oli saanut kerättyä sotilaansa kasaan ja olikin meitä vastassa! Samalla Leipäjuusto oli lähtenyt kopterillaan puolestaan meidän peräämme! Jakaannuimme niin, että Hans taisteli Malcomia vastaan ja me plutolaisia,” Gal selitti muistellen tapahtuneita Maassa.
”Oliko neiti Milaniuksen idea pimittää aikaisempi tieto ennen taistelua plutolaisia ja rottia vastaan herra Milaniukselta?”
”Ei yksittäin. Me olimme Minnin mukana päättämässä asiaa!” Turbo puolusti hiirinaista.
”Miten herra Milaniuksen muistinmenetys näyttäytyi teille?”
”Hans eli menneisyydessään. Hän luuli Minnin ja Marcuksen olevan lapsia, vaikka todellisuudessa seisoivat hänen vieressään aikuisina!” Moto huokaisi.
”Miksi ette voitettuanne vanginneet Malcomia?”
”Minni ja Marcus olivat tiputtautuneet auttamaan isäänsä meidän taistellessa vielä plutolaisia vastaan. Ja kun viimein tavoitimme heidät… teki Malcom katoamistempun. Sen jälkeen emme kuulleet hänestä,” Moto huokaisi.
”Miten plutolaispomoille tapahtui?”
”Osuivat Leipäjuuston torniin ja jäivät kasailemaan itseään,” Vinski pohti.
”Jäivätkö plutolaiset Maahan?”
”Jäi! Mutta on meidän tehtävämme ottaa heidät kiinni, kun sen aika koittaa myöhemmin!” Turbo totesi napakasti.
”Miten saitte kuulla herra Milaniuksen olevan hengissä?”
”Tunkemalla itse itseni Minnin toimistoon… vaikka minua yritettiin aika painokkaasti kieltää!” Rontti pohti tilannetta, jossa oli heitellyt sotilaitaan pitkin seiniä, kun nämä olivat yrittäneet estää miestä menemästä Minnin toimistoon.
”Miksi? Kielsikö neiti Milanius teitä menemästä toimistoonsa?”
”Kielsi… mutta vain sen vuoksi, että halusi itse kertoa minulle Hansin valekuolemasta, jonka plutolaiset olivat junailleet kaikkien meidän päidemme menoksi!” Rontti totesi kohauttaen harteitaan.
”Oliko neiti Milaniuksen mielessä oma äitinsä palattuaan Marsiin?”
”Ehdottomasti! Vaikka samaan aikaan hänen piti miettiä isäänsä… kuitenkin sisareni äkillinen sairastuminen oli päällimmäisenä mielessämme!” Rontti jatkoi.
”Kiitos… Päävaltuusto on nyt vuorottain kuulustellut myös ulkopuoliset tahot tilanteeseen liittyen. Oikeudenkäynti saattoi kuulostaa sekavalle, mutta saimme kerättyä kaiken tarvittavamme tiedon kasaan. Hallituksen jäsenet, vangitut, Päävaltuusto ja tuomaristo jäävät päättämään rangaistuksesta. Tämän päivän vastaajat voivat siirtyä aulaan odottamaan päätöksen syntyä!” Päävaltuuston keskimmäinen naishiiri totesi seisten muiden jäsenten kanssa pöydän edustalla.

Minni ja kaikki muutkin vilkuilivat huolestuneena toisiaan. Päävaltuusto katsoi kysyvästi ystävyksiä. Minni nousi ensimmäisenä seisomaan ja lähti johdattamaan seuruettaan ulos salista. Hemi varoi aulassa jalkaansa. Hän oli saanut Mavericilta hommaaman tuolin aulaan. Jalka alkoi kipeytyä pitkään pystyssä olon jälkeen, vaikka painoa ei sille vielä varannutkaan.
”Onko kipeä?” Zara kysyi kyykistyneenä, painaen miehen nilkasta kevyesti sormillaan. Hemi sihahti pienesti.
”Tuo kertoi paljon!”
”Portaat eivät ole mielekästä ilmeisesti jalalle!” Hemi puri hammastaan. Zara painoi kevyesti miehen jalasta sormillaan.
”Kävely ja seisaallaan olo muutenkaan… Kerää nestettä hiukan… pitää nostaa koholle, kun pääsemme takaisin tukikohdalle!” Zara nousi seisomaan.
”Onneksi minulla on noin pätevä omahoitaja, joka kertoo mitä mun täytyy tehdä!” Hemi ihasteli hiirinaista. Zara puristi miehen poskia sormiensa välissä.
”Ja te kaksi ette seurustele?” Vinski kysyi kulma koholla.
”Hemi ei uskalla sitoutua!” Gal naljaili.
”Ei kyse ole siitä!” Hemi murisi vastapalloksi kaksikolle, jotka vain tirskuivat miehen epävarmuudelle. Minni piti tiukan katseensa oikeussalin suljettuihin oviin. Turbo nosti kätensä naisen olalle.
”Hans pärjää kyllä!”
”En epäile sitä… mietin vain miten kaikki tieto vaikuttaa isän vapauttamiseksi. Olimmeko tarpeeksi selkeitä, että koko juoni oli plutolaisten kehittämä?” Minni kääntyi ympäri.
”Enempää selkeämpiä tuossa tentti-istunnossa emme olisi voineet ollakaan! Vaikka sinuakin yritettiin hiillostaa syylliseksi kaikkeen salailuun,” Marcus puolustautui. Minni vilkaisi vain nopeasti veljeänsä. Häntä ei helpottanut se, että kaikesta salailusta häntäkin epäiltiin. Hän ei tiennyt miten Hallitus voisi päättää hänen osallisuuttaan koko tapahtumien sarjaan. Hänhän oli todellisuudessa se, joka päätti miten heidän tuli toimia Hansin muistinmenetyksen aikana.
”Marcus on oikeassa… jokaisen tarina oli yhtenäinen, vaikka kertomukset oli kerrottu omin sanoin!” Antonio rauhoitteli nuorisoa.
”Pelottaa silti… tähän istuntoon on mennyt koko päivän ja kaikki on siitä kiinni mikä isän kohtalo on. On todella turhauttavaa, kun teidätkin piti haastatella yksi kerrallaan!” Minni katsahti Turboa.
”No eipä voitu sopiakaan mitään!”
”Vielä vähemmän olisi voinut, jos olisitte rivissä istuneet ja teiltä olisi vuorottain kysytty kysymykset!” Marcus pudisteli päätään.
”Hallitus katsoi parhaimman tavan toteuttaa kuulustelut… nyt pitää vain odottaa!” Jaca kannusti ystäviään. Hiirinaisen vakuuttelut eivät kuitenkaan vakuuttaneet sisaruksia. Minni huokaisi syvään.

Odottelu vei useamman tunnin. Aulassa ei ollut muilla kuin Hemillä tuoli. Muut hiiret istuivat seinää vasten nojaillen lattialla. Antonio nojasi seinää seisten yhdessä Rontin kanssa. Hemi oli tarjonnut istumapaikkaansa vanhemmalle hiirimiehelle, mutta tämä oli kieltäytynyt sillä verukkeella, että Hemillä oli jalka poikki. Hemi oli kuitenkin kinannut hetken mieshiiren kanssa, että tämä oli vanhempi kuin Hemi. Minni hieroi ohimoaan sormenpäillä. Naishiiri tunsi olonsa huteraksi ja päätäkin alkoi jomottamaan. Kaikki jännitys tuppasi kasaantumaan päähän. Jaca painoi päänsä Marcuksen olalle, joka hieroi hiirinaisen kättä polvensa päällä. Marcus huokaisi syvään.
”Kauankohan tässä menee?” Vinski kysyi turhautuneena.
”Olisi ollut edes mielenkiintoista jäädä kuuntelemaan päätöksen tekoa!” Moto pohti.
”No sepä… Mutta olisiko ollut riski, että joku meistä olisi kommentoinut jotain väliin?” Gal vilkaisi Motoa.
”Koska me oltais pystytty olemaankaan hiljaa?” Hemi virnuili.
”Sää olet sellainen suupaltti, että teki varmasti jo pahaa olla noinkin kauan hiljaa oikeussalissa!” Gal vinoili.
”Mun sieluni ei kestä tällaista hiljaisuutta!”
”Onko sulla sielukin nykyisin?” Marcus kohautti vastakkaiselta seinältä kulmaansa.
”Se palasi, kun mursin jalkani! Katsoikin ettei tämä keho olekaan itselleen turmioksi!” Hemi pohti ja sai ystävänsä nauramaan. Minnikin tuhahti naurahtaen ystäviensä jutuille.
”Tai sitten se oli jo niin turmeltu, että jäi pelastamaan niitä rippeitä itsesuojeluvaistostasi mitä vain oli enää jäljellä!” Gal kommentoi.
”Tai sitten…” Marcus oli jatkamassa.
”Voitteko lopettaa?” Hemi kysyi.
”Emme…” Gal kohautti kulmaansa niin, että ihan kuin lopettaminen olisi ollut vaihtoehto. Marcus nauroi pilkkaavasti.
”Mitä olit sanomassa?” Jaca vilkaisi kumppaniaan.
”Sitä vaan, että Hemin sielu taisi palata ennemmin Zaran mukana, kuin sen vuoksi että hän on tapaturma-altis!” Marcus naureskeli ja sai Jacan pyöräyttelemään silmiään. Piakkoin oikeussalin ovet aukenivat ja sai aulassa olevat hiiret ponkaisemaan pystyyn. Odotus oli piinaava jo niillä sekunneilla. Maveric astui oikeussalista Kristian perässään. Pieni pettymys paistoi jokaisen ilmeestä.
”Onneksi olkoon!” Maveric onnitteli ja sen enempää, kuin kukaan ehti kysyäkään Hans suoristi takkinsa helmaa astellessaan Mavericin takaa portaita ylös. Hiirimies nosti katseensa perheenjäseniinsä ja heidän ystäviinsä.
”Miten menee?” Hans kysyi.
”Isä!” Minni ja Marcus huudahtivat kumpikin ilahtuneina sekä helpottuneina ja sen enempää miettimättä kiirehtivät vaaleanharmaan hiirimiehen luokse, joka koppasi ensimmäisenä tyttärensä tiukkaan halaukseen.
”Mua et halaa!” Marcus osoitti sormellaan hiirimiestä.
”En tietenkään!” Hans pyöräytti silmiään ja vähät välittämättä veti poikansa päästä vetäen tiukkaan otteeseensa. Marcus ähisi pienesti.
”Mikä on tuomiosi?” Antonio kysyi pojaltaan. Hans irrotti otteensa Marcuksesta.
”Malcomin aiheuttamien myrkytysten vuoksi, joudun psykiatriseen arvioon… mikäli vielä siellä todetaan, että muistini on vahingoittunut… olen täysin vapaa ja tarvittaessa ottamaan omasta halustani virkani takaisin vastaan. Jos taas he katsovat ettei muistissani ole mitään vikaa niin selviän sakkorangaistuksella ja saan pitää virkani!” Hans kertoi.
”Eli maksumieheksi niin, kuin puhuit?” Rontti kysyi.
”Mieluummin maksumies vapaana hiirenä, kuin olla isä tai isoisä lukkojen takaa!” Hans hymyili lapsilleen.
”Entä Malcom?” Jaca kysyi.
”Malcom ei tule näkemään päivänvaloa enää koskaan!” Hans vilkaisi taakseen, kun vartijajoukko ohjasi rottayksilön ulos oikeussalista.

Malcom oli riutuneen näköinen. Kukaan ei tiennyt mitä tuon parin tunnin aikana oli tapahtunut. Tai sitten totuus oli iskenyt rottaklaanin edustajaa kovemmin vasten kasvoja, kuin olisi ikinä uskonutkaan. Malcom katsahti Hansia perheineen.
”Olet onnekas Hans!”
”Mitä oikein ajattelit voittavasi omalla ilmiannollasi?” Hans kysyi. Malcom murisi vain mennessään. Hän oli kuvitellut pääsevänsä Hansista eroon ilmiantamalla tämän. Minni piti rottaa silmällään ja huomasi rotan kaivavan nopeasti jotain korkeasta saappaastaan. Hän ei aikonut luovuttaa niin helposti. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja naishiiri huomasi juoksevan nopeasti vartioiden perään.
”Varokaa!” Minni huudahti ja iski nopeasti pari vartijaa sivuun. Malcom ehti laukaista hännällään kaukosäätimen nappulan ja suuri ilmavirta räjäytti melkein koko aulan. Harmaa pilvipatsas täytti aulan ja kukaan ei nähnyt eteensä.
”Mitä tapahtui?” tuomari Gluwen juoksi kaapunsa hulmuten yläaulaa. Jokainen pääaulassa ollut yski voimakkaasti ja keräili itseään lattiatasolta takaisin pystyyn.
”Oletteko kunnossa?” Turbo kysyi ja avusti Jacan seisomaan.
”Kunnossa ollaan!” jokainen mutisi hiljalleen.
”Isä! Oletko kunnossa?” Hans kysyi avustaen Moton kanssa Antonion pystyyn.
”Tällaistako te joudutte kokemaan päivittäin?” Antonio murahti ja pyyhki vaatetustaan.
”Olisikin jokapäiväistä!” Hans yritti keventää tunnelmaa. Antonio mulkaisi poikaansa tympeänä.
”Hei…” Vinskin epäilevä ääni kuului aulan toiselta laidalta.
”Missä Malcom on?” Zara kysyi. Vartijat kiirehtivät kanssa pystyyn ja etsivät rottaa pölyn keskeltä.
”Eikä siinä kaikki…” Gal huokaisi.
”Miten niin?” Zara kysyi avustaen Hemin tolpilleen.
”Missä Minni on?” Turbo kysyi, kun naishiirikin oli kadonnut Malcomin kanssa. Hans ja Marcuskin vilkuili ympärilleen.
”MINNI!” Hans huudahti ja juoksi oville. Kuitenkin Marsin aurinko häikäisi hiirimiehen. Mutta kuitenkaan rotasta tai hänen tyttärestään ei näkynyt jälkeäkään. Hans katsoi järkyttyneenä muita aulassa olevia. Sen sijaan Minni oli iskeytynyt kylmälle hiekalle. Minni pärski kuonoansa ja hieroi kasvojansa hiekasta. Naishiiren nuttura oli auennut hiukan. Minni nousi seisomaan repäisten hiuksensa auki. Hän katseli ympärilleen. Mistään ei paistanut auringonsäteitä.
”Missä olen?” Minni pohti ääneen.
”Siellä mihin teidät jokaisen hiiren pitäisi päätyä!” Malcom totesi etäisesti muistuttavan oven suunnalta.
”Missä olen?” Minni ärähti. Malcom hieroi ranteitaan ja vilkaisi viereensä. Rottaklaania edustava nainen astui miehen viereen. Vaaleanharmaalla rottanaisella oli pitkä nilkkoja hipova takki, jonka hihat olivat revittynä irti. Naisella oli takussa olevat ruskeat hiukset. Minni kavahti hieman rottanaista, jonka tuima katse sai kenet tahansa jäätymään paikoilleen.
”Vaimoni Polivia… ja tervetuloa rottien piilopaikkaan,” Malcom esitteli päännyökkäyksellä sivuttain rottanaisen.
”Vaimosi? Ja piilopaikkaanne…”
”Polivia… hän on Hansin tytär… Minni!”
”Olisi pitänyt arvata!” Polivia totesi alentavasti ja sai Minnin puristamaan kulmiansa tuimasti. Kaksikko jopa ohitti Minnin hämmennyksen siitä, että olivat maininneet piilopaikkansa. Minni puristi kädet eteensä torjuvasti.
”Nauttikaa olostanne! Täältä ette nimittäin ihan heti ole lähdössä!” Malcom naureskeli ja ohjasi voitonriemuisasti hymyilevän vaimonsakin ulos.
”Mitä? Ette voi!” Minni juoksi kaksikon perään. He iskivät metallisen oven aukon suulle.
”JA MITÄ TARKOITIT MEILLÄ?” Minni huusi metallisen oven takaa, vastausta ainakaan rotilta saamatta.
”Älä huuda Minni!” naishiiri kuuli takaa äänensä sanovan.
”Mitä?” Minni huomasi kysyvänsä uskaltamatta kääntyä katsomaan puhujansa suuntaan.
”Minni…” naiseksi todettu ääni totesi uudelleen Minnin takaa, ääni hiukan väristen. Minni huokaisi ja kääntyi ympäri. Kyyneleet oli kerääntynyt kummankin naisen silmille.
”Äiti?” Minni kysyi epäuskoisena katsoen Marieta, joka seisoi täysissä voimissaan hiirinaiseen päin…

Oh boy, nythän tää vaan menee entistä kuumemmaks

Malcomin aiheuttaman katoamisen ja sitä seuranneen räjähdyksen vuoksi, jokainen yski pölyä ja yritti hahmottaa eteensä kivipölyn leijaillessa ilmassa. Turbon johdolla yhdessä muiden kanssa olivat he jääneet auttamaan samaan patriarkat ja matriarkat ulos rakennuksesta. Kukaan ei tiennyt miten pahasti Malcomin katoamistemppu oli tuhonnut rakennusta sisältä päin ja lahoaisiko iso talo suoraan niskaan. Osa vartioista oli haavoittunut ja Zara huolehti heidän nopeista paikkauksistaan ulkona ennen, kuin Tulikrokantin armeija lähettäisi hoitajat paikan päälle hakemaan heitä sairaalahoitoon. Onneksi suurimmalla osalla oli vain lieviä pintanaarmuja. Hans asteli määrätietoisesti ulos Hallituksen omistamasta oikeustalosta. Hans asteli pidemmälle pihamaalle ja hiirimies vilkuili ympärilleen vihaisena. Malcomista tai Minnistä ei näkynyt jälkeäkään. Ei ulkona eikä sisällä.
”Hans!” Rontti huudahti ja kiirehti hiirimiehen luokse yhdessä Antonion kanssa. Hans tunsi miten pulssi oli kiihtynyt ja hiirimies tunsi hengittävänsä raskaammin.
”Onko suunnitelmia?” Rontti kysyi.
”Ensi kertaa vapaana miehenä viimeiseen pariin viikkoon ja tämä on ensimmäinen asia, jota en välttämättä olisi halunnut kontilleni!” Hans murahti ja puristi kädet eteensä.
”MILANIUS!” karjaisu portailta sai Hansin ummistamaan silmiään.
”Kukahan teistä?” Hemi kuiskasi Marcuksen, Moton ja Galin suuntaan, jotka tyrskähtivät pienesti. Patriarkkana ja tuomarina toimineen Benjaminin kanssa Hans oli joutunut aikanaan tekemään paljonkin yhteistyötä. Hans asteli Rontin ja isänsä kanssa vanhemman hiirimiehen luokse. Kaikki muutkin kävelivät hiirimiesten luokse. Benjamin suoristeli astellessaan kaapuaan ja yritti muutenkin siistiä kuontaloansa.
”Mitä tapahtui?” Benjamin ärisi.
”Räjähdys… tai katoaminen… taiiii pakeneminen…”
”Älä näsäviisastele! Olet Marsin ylijohtaja ja odotan sinulta tietynlaista käyttäytymistä!” Benjamin ärisi ja sai Antonionkin katsahtamaan poikaansa vihaisena. Hän ei ollut Hansia kasvattanut sellaiseksi mitä käyttäytyi nyt.
”Tiedoksi… olin Marsin ylijohtaja, tittelini mitätöitiin oletetun kuolemani vuoksi ja paikka on ollut haussa siitä asti! Ja toiseksi… tyttäreni on kadonnut, kuten myös rikoksistaan tuomittu rottaklaanin edustaja… minulla on paljon muutakin mielessä silloin, kuin käyttäytymismallit!” Hans totesi jämäkkänä. Hemi ja Gal vilkaisivat toisiaan hämillään. Motokin vilkaisi Marcuksen kanssa toisiaan nopeasti. Hansissa alkoi olemaan samaa jähmeyttä ja johtaja-asennetta, kuin Maassa ollessaan, kun hiirimies oli elänyt vielä menneessään. Kukaan muu hiiristä ei ollut nähnyt Hansin johtajana, kuin Rontti. He eivät tienneet mihin Hans kykeni, kun vain halusivat kyetä. Hiirimiehen taistelutavoista oli kulkenut erilaisia tarinoita, mutta itse johtajuus oli jäänyt tarinoista minimaalisiksi.
”Minulla on tässä virallinen lausunto siitä, että Hallitus on valmis palauttamaan tittelisi Marsin lain ja vastuulain nojalla!” Benjamin nosti kädessään olevaa paperinippua.
”Mitä?” Hans kysyi hämmentyneenä.
”Mikäli allekirjoitat paperit nyt… olet jälleen Marsin virallinen Ylijohtaja ja voit ottaa vastuun kaikista tukikohdistasi mitkä sinulle on aikanaan määrätty! Myös aikaisempi paikkahaku suljetaan vääjäämättä,” Benjamin kertoi.
”Mahtavaa Hans!”
”Tee se!”
”Jea me tarvitaan sinua!” nuoremmat hiiret ilakoivat kannustaen hiirimiestä ottamaan vastuunsa takaisin.
”Tuollaista diiliä ei ihan hopeatarjottimella enää anneta!” Marcuskin kannusti isäänsä. Hans huitoi tilaa hiukan ympärilleen. Hän ei uskonut korviaan mitä Benjamin juuri hänelle sanoi.
”Haluatte… minut toimimaan jälleen Ylijohtajana, vaikka juuri määräsitte minut mielentilatutkimukseen ja psykiatriseen arviointiin Malcomin tekemien rikosten vuoksi!”
”Tilanne on akuutti! Otatko tittelisi vastaan vain et?” mieshiiret ärisivät toisilleen. Hans puristi kädet eteensä. Hän oli hieman sekaisin siitä mitä häneltä odotettiin.
”Vangitse Malcom ja pelasta tyttäresi virallisena Ylijohtajana, kuin että pakenet määrättyä arviointijaksoasi pelastaaksesi lapsesi ja istumalla jälleen oikeusistunnossa siitä hyvästä!” Benjamin ojensi papereita hiirimiehelle.
”Entä arviointijaksoni? Entä muistini ylipäätänsä?”
”Jos hoidat tämän… niin… Hallitus katsoo sinut vapaaksi kaikista syytteistäsi ja arviointijaksosi kumotaan! Ja varmasti tiimisi pitää sinusta huolen…” Benjamin empi hieman ja vilkuili taivaalle. Hansin suulle nousi pieni virne ja vilkaisi Ronttia.
”Niin, kuin Marcus totesi… Voitko parempaa diiliä saada enää nenän eteen tarjoiltuna?” Rontti kysyi.
”Sää et tykkää tästä!” Hans katsahti isäänsä.
”Mää haluan Carbinen turvallisesti takaisin kotiin… sitä paitsi kuuntelitko aikoinaan muutenkaan mielipiteitäni armeijaan liittymisen suhteen? Et…” Antonio kohautti harteitaan saaden nuoremmat hiiret naureskelemaan. Hans vilkuili paperipinoa Benjaminin kädestä.
”Ja jos mää epäonnistun, niin arviointijaksoko on voimassa?”
”Saat itse päättää haluatko selvittää mitä Malcom on muistillesi aiheuttanut… mutta jos kyse on kuitenkin tyttäresi turvallisuudesta ja hänen pelastamisestaan, niin kumman valitset? Onnistumisen vai epäonnistumisen?”
”En osaa antaa mitään takeita ajasta mitä tähän menee!”
”Emme vaadi sitä!” Benjamin heilutteli houkuttelevasti papereita Hansin kasvojen edessä tälle. Hans huokaisi syvään ja nappasi paperinipun hiirimiehen kädestä pienten iloisten hurrausten kera.

Samaan aikaan Malcomin ja Polivian järjestämässä sellissä Minni tunsi kehonsa tärisevän. Mariekin huomasi tämän ja naisen ilme heltyi hiukan. Ruskeaturkkinen hiirinainen otti askeleita tyttärensä eteen. Minni nieleskeli kyyneliään.
”Voi pientä tyttöäni!” Marie ojensi käsiään ja silitti kämmenillään kevyesti hiirinaisen poskia. Äidin käsistä hehkuva lämpö sai Minnin huokaisemaan syvään. Minni nieleskeli kyyneleensä samalla.
”Miten voit olla siinä?” Minni kysyi epäuskoisena ja sai Marien irrottamaan otteensa tyttärestään.
”Se on pitkä tarina…” Marie huokaisi ja kietoi kätensä ympärilleen. Minni vilkaisi sellin ovelle.
”No meillä on aikaa!” Minni huokaisi ja kaivoi niskastaan hiustensa seasta vielä yhden pinnin. Minni pörhensi vielä tiukalla ollutta kampaustaan paremmin auki ja löysi hiusten seasta vielä muutaman pinnin.
”Mistä moinen asu? Luulin ettet käytä virallista kenraalin virkapukuasi kenttätöissä? Saati mistä lähin olet hiuksesi kiinni pitänyt? Täytettäsi seitsemän et enää suostunut hiuksiasi kiinni pitämään,” Marie kysyi, kun katsahti tyttärensä mustaa uniformua, joka oli hieman tahriintunut Marsin punaiseen hiekkaan.
”Sekin on pitkä tarina… ja hyvin epäuskottava!” Minni huokaisi pudistellen vaatteitaan. Hän ei ollut yhtään varma, miten kertoisi äidilleen isästään ja juuri olleesta oikeudenkäynnistä. Hän luuli naishiiren olevan omissa maailmoissaan hoitolaitoksessa.
”Miten parannuit niin nopeasti?” Minni kääntyi äitiänsä kohden. Marie huokaisi syvään.
”Varmaan siksi etten koskaan sairastunutkaan!”
”Mitä? Tai miten?” Minni meni hämilleen. Kolina erillisen metallioven takaa sai naishiirten huomion. Marie hakeutui hieman tyttärensä selän taakse turvaan. Hän ei ollut taistelija, vaikka saattoi ollakin kova ulkokuoreltaan. Kuitenkin kolina oven ulkopuolelta ei saavuttanut kaksikkoa. Ääni kaikkosi vain sellin ohitse.
”Missä olemme tarkkaan ottaen?”
”Tämä on ilmeisesti vanha louhos tai kaivos… kuhisee rottaklaanin edustajia. Polivia toi minut tänne joukkojensa kanssa…” Marie selitti.
”Eli olemme Marsissa? Ja miten niin toi sinut tänne?” Minni kurtisti kulmiansa.
”Kyllä olemme Marsissa edelleen… ja… suoraan hoitokodista…” Marie vastasi ihan, kuin tyttärensä olisi tiennyt tapahtuneista.
”Mitä?” Minni puristi kädet eteensä ja ummisti silmänsä.
”Minni!” Marie komensi kevyesti, kun Minnin ääni oli hetkellisesti taas kohonnut.
”Anna kuulua… nyt koko tarina!”
”No en olisi uskonut, että sinä patistat äitiäsi… vaikka et vastannut minun kysymykseeni… joten ihan sama… Mitä sinä tiedät?”
”Saimme puhelun ukilta sairastumisestasi… ja mitä sitä ennen oli tapahtunut. Tulimme tapaamaan sinua hoitolaitokseen ja olit pihalla kuin tyhjä keilapallo,” Minni selitti ympäripyöreästi.
”Miten niin te? Oliko Antonio mukanasi?” Marie kurtisti kulmiansa.
”Mitä? Ei, kun Marcus,” Minni kurtisti kulmiansa.
”Marcus?” Marie kavahti hiukan.
”Mistä löysit hänet?” Marie tarrasi tyttärensä käsivarsista kiinni.
”Se on toinen pitkä tarina!”
”Vaadit minua kertomaan sinulle asiani, mutta pidät minut pimennossa kuitenkin pojastani tai kaikesta muista tapahtumista?” Marie heilautti kättään.
”Tämä asia ei ole äiti mikään pieni… eikä äkillinen parantumisesi! Minun on saatava myös kokonaiskuva tapahtumista, ennen kuin voin edes antaa tietoa omista tapahtumistani sinulle…” Minni murisi kanssa äidilleen. Marie siirsi tummanruskeita hiuksiaan selkänsä puolelle. Marie ei ollut tottunut pitämään hiuksiaan auki ja naishiirtä häiritsi hiusten ollessa auki.
”Tässä!” Minni ojensi ponnariaan äidilleen, jonka oli repäissyt omista hiuksistaan. Marie vilkaisi ponnaria, jonka jälkeen tytärtään.
”Kiitos!”

”Sitten voit alkaakin olemaan rehellinen äidillesi!” Malcom naureskeli ilmestyessään yhtäkkiä sellin suulle. Tai niin, kuin Marie oli kertonut, oli kyse ilmeisesti kuitenkin louhokseen sisälle rakennetusta pienemmästä luolasta, jonka oven suuta peittosi vain paksu metallin pala.
”No jaksoitkin olla kauan poissa luotamme!” Minni heilautti kättään.
”Tuli ikävä… Polivia on rakas, mutta ennemmin halusin syyn kuulla yksin sille, miksi seurasit minua tänne! Vai olenko ihan väärässä… rehellinenhän voi olla monella tapaa?”
”Mitä sinäkään mitään rehellisyydestä tiedät? Sinun oli tarkoitus lähteä istumaan tuomiotasi eikä taas kadottaa itseäsi!” Minni ärähti rottaklaanin edustajalle.
”Mistä sinä tiedät minkä tuomion sain?” Malcom virnuili.
”Oi älä viitsi… mies tai edes sen kaltainen… joka kävelee vartioiden saattamana ulos oikeusistuntosalista kahlittuna käsi- ja jalkaraudoissa ei paljon jätä arvailujen varaan!”
”Olet nokkela suustasi! Kerroitko äidillesi mikä oli se toinen syy, miksi istuimme samassa oikeussalissa?” Malcom vilkaisi Minnin ohitse Marieta, joka kurtisti kulmiaan. Marie käänsi tuiman katseensa myös tyttäreensä heilauttaen kiinni olevat hiuksensa selkänsä puolelle.
”Et sitten kertonut, että olit oikeussalissa? Mitä olet tehnyt?” Marie kysyi.
”Miten niin minä? Ja… En päässyt vielä sinne saakka!” Minni pudisteli päätään.
”Onko sinulle oikeasti luontaista salailla asioita rakkaimmiltasi? En ihmettele siis enää, että Päävaltuusto taisi olla oikeassa! Tai oikeastaan Hallituksen edustus…”
”Päävaltuusto ei tunne minua, eikä sen koommin Hallituksen muutkaan jäsenet… tai minkä vuoksi olen tehnyt asioita, joista en ole ylpeä!” Minni murisi Malcomille. Naisen vihainen katse sai Malcomin suulle vain hymyn.
”Olet ihastuttava kummityttö… ei voi muuta sanoa!”
”Niin kunnollinenhan kummisetähän kaappaa kummityttönsä… tarkennan… ei ole poika kauas ilmeisesti puusta pudonnut, kun jaksat mallintaa häntä jatkuvasti!” Minni nyrpisti kuonoansa.
”Yrititkö loukata minua Masin kautta?”
”En… olette kieltämättä vain hyvin samankaltaisia!”
”Masi on kyllä ilo silmälle… kun vain tietäisi vielä missä hän olisi. Kaiken lisäksi minä en kaapannut sinua… hyökkäsit kimppuuni syyttä!”
”Syyttä? Sanoo se, joka nappasi saappaastaan pommia muistuttavan napin!”
”Miksi ihmeessä olisin räjäyttänyt itseni? Enkä minä käskenyt sinua seuraamaan!” kaksikko kinasi.
”Vaaransitko henkesi vain sen vuoksi, että Malcomilla oli ehkä räjähdettä itsessään?” Marie osoitti kysymyksensä tyttärelleen pelästyneenä.
”Mitä oikein saat siitä, että veit sairaan äitini hoitokodista suoraan?” Minni vaihtoi aihetta ohittaen äitinsä kysymyksen. Kysymys sai Malcomin kuitenkin nauramaan. Minni katsoi äitiään epäuskoisena, joka kohautti harteitaan.
”Uskoitteko veljesi kanssa oikeasti sen, että äitinne on sairas? Etkö kuunnellut oikeussalissa yhtään…” Malcom pyyhki silmäkulmiaan.
”Kuuntelin kaiken… miten se edes tähän liittyy?” Minni vastasi miettien hetken. Oliko hänellä sittenkin mennyt jotain ohitse?
”Ilmeisesti et… ensinnäkin minä en vienyt äitiäsi yhtään mistään, se oli Polivia ja toiseksi muistuttaako ruskea myrkkyaine jostain?” Malcom virnuili Minnille. Minni mietti hetken ja hänen suunsa loksahti pienesti järkytyksestä auki.
”Myrkytittekö äitiä Koisudenmarjalla?” Minni kysyi.
”Muutaman kuukauden… se missä eräältä hiireltä se vei muistin ja vei elämään menneessään, aiheutti se äidissäsi vain psykoottisia oireita!” Malcom virnuili.
”Koisudenmarjan yksi oirekuva!” Minni järkyttyi rottamiehen kertomasta.
”Voisiko joku kertoa minullekin mitä tämä on?” Marie kysyi hämmentyneenä kaksikon takaa.
”Joo… Minni kertoo,” Malcom virnuili Minnille ilkeästi. Minnin happama katse ei saanut rottaa pakenemaan. Marie vilkaisi Minniä huolestuneen kysyvästi. Hän oli ihan pihalla kaksikon välisestä tiedosta ja keskustelusta.
”Muista kertoa siitä toisestakin tekijästä, joka tulee perääni kuin pyörremyrsky, vain sinun vuoksesi!”
”Enkä puhu nyt veljestäsi…” Malcom kuiskasi viimeisen lauseen Minnin korvaan.
”Aiotko lähettää kutsukortin pelastuspartiollemme?”
”Kuule… et tiedäkään!” Malcom naureskeli. Minni huokaisi syvään. Hän oli huolissaan isästään, veljestään ja ystävistään. Malcom järjestäisi heille kutsun omiin hautajaisiinsa ja Minni ei voisi mitenkään estää tapahtumia. Rottauros käveli naureskellen ulos naisten pitämästä vankisellistä. Metallin pala kolahti paikoilleen ja sai Minnin pudistelemaan päätään.
”Olisiko nyt se sinun totuutesi vuoro?” Marie kysyi kohauttaen kulmaansa saaden Minnin ummistamaan vain silmiään.

Benjamin oli järjestänyt samaisen kyydin takaisin tukikohdalle millä seurue oli paikalle oikeustalolle saapunut. Tällä kertaa Hansin kanssa. Hans oli jäänyt ulos vielä keskustelemaan Rontin kanssa kahden. He tarvitsivat toimintasuunnitelma ja mistä lähtevät rakentamaan tiedonkeruu polkuaan. Lisäksi Hans ei tiennyt miten pamahtaisi paikalle. Tulikrokantin armeijanyksikkö oli yksi hänen toimivalloistaan ja pelkästään siinä yksikössä Hansilla oli ollut noin 150 eturivissä taistelevaa miestä. Marcus ja Jaca etsi tukikohdalla Fleaa tai pikemminkin tämän työhuonetta. Hans oli käskyttänyt isänsä lyöttäytymään Turbon ja muiden seuraan. Tästähän riemu oli revennyt ja Antonio olikin päässyt sanomaan muutaman valitun sanan pojalleen. Hans oli kuitenkin uhonnut ellei tämän isä rauhoitu, lähtee vanhempi hiirimies kuin leppäkeihäs takaisin Meriluotoon. Marcus ja Jaca saapuivat ruokasaliin, josta Flea oli ottanut heidän tyttärensä huollettavakseen. Mustaturkkinen hiirimies käveli kaksikkoa vastaan. Mieshiiren ilme kertoi jo paljon ja tämä ottaisi Marcuksen hampaisiinsa saman tien.
”Äh en jaksaisi nyt tuota ääliötä!” Marcus murahti jo happamasti Jacalle.
”Anna hänen olla omassa arvossaan!”
”Myöhäistä, kun tuo ilme kertoo jo, että hän kerjää verta nenästään tarkoituksella!”
”Älä nyt tee silti mitään typerää!” Jaca yritti toppuutella. Marcus vilkaisi tuimasti Jacaa. Hiirinainen huokaisi syvään. Hän ei pystyisi estämään hiirimiesten välistä tappelua.
”Sinua ei ole hetkeen näkynyt!” mustaturkkinen hiirimies virnuili.
”Nytkö uskalsit kerätä rohkeutta tullaksesi puheilleni?”
”Olisin tullut aiemminkin… mutta olit sen verran tärkeän näköinen etten viitsinyt vaivautua!”
”No voihan sitä häntä koipien väliinkin pakenemista vaivautumiseksikin sanoa!”
”Marcus!” Jaca komensi hiljaa.
”Jumaliste oletko oppinut sanomaan vastaan!”
”Olen aina osannut… teidänlaistenne ”miesten” kohdalla ei ole viitsinyt edes vaivautua!” Marcus totesi jämäkästi heittäen sormillaan heittomerkit. Mustaturkkinen hiirimies murisi pienesti Marcuksen heitolle.
”Mennään… meidän on tavattava Flea vielä uudemman kerran!” Marcus vilkaisi kumppaniaan.
”Ei niin nopeasti Milanius… sinä et palaa takaisin tällä tavalla ennen, kuin olet oppinut tavoille…” hiirimies tarrasi Marcuksen olkapäästä.
”Päästä irti Cion!” Marcus murahti. Cion lähestyi Marcuksen korvaa.
”Yritä pakottaa… korstostasi ei nimittäin ole apua tällä kertaa!” hiirimies kuiskasi taputtaen samaan aikaan Marcusta olkapäähän.
”En tarvitse Hemiä lyödäkseni sinut!”
”Et voittanut viimeksikään!”
”Teitä oli kahdeksan yhtä vastaan!” Marcus huitaisi Cionin käden olaltaan.
”Ja nyt olen yksin… kiitos sinun ja perättömän ilmiantosi. Koko tiimi hajotettiin eri puolille Marsia. Ja oli lähellä ettei Kristian päätynyt vankilaan…”
”Mikä perätön ilmianto? En ole tehnyt mitään ilmiantoa… ja Kristian itse halusi heittää elämänsä hukkaan samalla hetkellä, kun yritti keihästää henkeni kaksikärkisellä keihäällä!”
”Se ilmianto, joka tuhosi tiimimme! Väitätkö oikeasti ettet ole tehnyt mitään ilmiantoa?”
”Väitän! Minun ja Hemin tärkein tehtävä oli päästä pois siitä hetkestä… ja erottuani armeijasta en halunnut enää olla tekemisissäkään teidän kanssanne!”
”Valehtelija!” Cion huudahti miehelle. Marcus puri hammastaan.
”Minua ei ole koskaan sanottu valehtelijaksi!” Marcus puri kanssa hammastaan ja tunsi miten Cion tarrasi tämän paidan kaulukseen.
”Lopettakaa! Kumpikin!” Jaca murahti vihaisena.
”Annatko oikeasti naisesi puuttua miesten välisiin asioihin!”
”No terveiset kuule sinulle… naiseni on paljon suurempaa tekijää, kuin tuollainen pikku piipertäjä!” Marcus totesi hieman jopa ylpeänä.

Cion puristi tiukemmin Marcuksen paidan kaulusta. Marcuskin huomasi iskevänsä kätensä mustaturkkisen hiirimiehen paidan kaulukseen.
”Haastat riitaa perättömistä syistä!” Marcus totesi.
”Katso peiliin… sinähän minun kaulukseeni nappasit kiinni!”
”Vain että päästät minusta irti!”
”Mitä selität? Sinähän minun rinnuksiini eka nappasit kiinni, koska et kestä totuuden kuulemista!”
”Käyttäytyisit edes hivenen sillain minkälainen isäsi oli aikanaan!”
”Viimeisen kerran… EN OLE… ISÄNI!” Marcus huudahti ja väänsi nopeasti Cionin käden irti itsestään. Marcus kietoi häntänsä mieshiiren jalkojen ympärille ja heitti tämän pitkin pituuttaan pitkin ruokasalia.
”Marcus kiltti… lopeta!” Jaca anoi ja tarrasi miehen kädestä kiinni. Marcus vilkaisi Jacaa ja rentoutti itseään.
”Saamari… kerjäät verta nenästäsi!” Cion huudahti ja pyyhki kuonon pieltään.
”Mitä täällä tapahtuu?” Luis huudahti, kun kiirehti paikalle. Turbo ja muutkin olivat kuulleet kanssa metelin toisaalle ja kiirehtivät kanssa ruokatilaan.
”Saat katsoa oman hautapaikkasi!”
”AI MINÄ!” mieshiiret huusivat toisilleen. Marcus ja Cion olivat hyökkäämässä toistensa kimppuun, kun tunsivat miten heitä fyysisesti estettiin.
”Riittää Marcus!” Turbo komensi, kun oli kietonut kätensä Marcuksen ympärille tiukasti. Marcus mulkaisi vihaisena takanaan seisovaa ystäväänsä.
”Lopeta Cion… ennen, kuin tulee taas jotain sanottavaa!” ruskeaturkkinen hiirimiehen ystävä piti tätä kanssa otteessaan.
”Päästä minut!” Marcus ja Cion huudahtivat milten yhtä aikaa.
”RIIITTÄÄÄ!” matala komentava ääni sai kaksikon katseet laajenemaan. Jokainen siirsi katseensa ruokasalin oville, jossa Hans seisoi yhdessä Rontin kanssa kädet puuskassa. Marcuksen olemus rentoutui hetkessä ja Turbo tunsi miten kädet vain irtosivat vaaleanharmaan hiirimiehen ympäriltä. Luis, Cion ja muiden Tulikrokantin sotilaiden katseet laajenivat entuudestaan.
”Y-y-ylijohtaja?” Luis kysyi hämmentyneenä. Hän oli ollut ihan noviisi vielä silloin, kun Hans oli vaikuttanut Tulikrokantin tukikohdalla. Hans asteli kaikkien luokse.
”Onko meillä jokin ongelma?” Hans kysyi Luisilta, joka tärisi hieman epäuskosta.
”Mi-miten… miten voitte olla hengissä?” hiirimies epäili.
”Minä kysyn kysymykset ja sinä alempiarvoisena vastaat niihin! Olette jo kerran yrittäneet viedä poikani hengen… ja ilmeisemmin sama homma jatkuu?” Hans murahti.
”Olin juuri tulossa selvittämään tilannetta… en tiedä riidan alkujuurta!” Luis nöyristeli ja painoi katseensa maahan. Hans mulkaisi Cionia, jonka keho tärisi ihan silminnähden.
”Kyllä taas saa isäpappa pelastaa!” Hemi vinoili ja sai Marcuksen kylmäävän mulkaisun. Hemi nielaisi sanansa takaisin. Marcus osoitti vihaisen katseensa myös isäänsä. Hans pyöräytti toruvasti tälle päätään.
”Kerro joukoillesi, että otan tästä hetkestä asti joukkoni takaisin haltuuni. Aloittaen Tulikrokantin sotilasyksiköistä 9-01 ja 8-03!” Hans murahti Luisille.
”Mitä?”
”Kuulit kyllä… Hallitus on määrännyt tittelini takaisin minun haltuuni. Tästä päivästä eteenpäin… minä olen kenraalinne ja vastaatte jokainen toimistanne minulle!” Hans astui Cionin eteen.
”Et voi!” Luis murahti Hansin takaa. Vaaleanharmaa hiirimies käänsi vain tuiman katseensa tähän.
”Olen johtanut tätä paikkaa siitä saakka, kun sinun luultiin kuolleen… et voi vallata aluetta uudelleen vain koska olet henkiin noussut! Mitä Hallituskin sanoo asiaan?” Luis ärisi vihaisena.
”Hallitus on antanut nimenomaan päätöksensä Hansin vapauden ja tittelin palauttamisesta takaisin… kukaan ei voi sanoa asiaan mitään muuta, kuin toivottaa Ylijohtajan takaisin tervetulleeksi!” Rontti kohautti harteitaan. Luis hengitti raskaammin.
”Tiedän, että tilanne on vaikea ja epäuskoinen… mutta tällä hetkellä en ole kenellekään tilivelvollinen siitä mitä minulle on tapahtunut. Käymme keskustelua tiimini kanssa huoneessani. Pidän teidät ajan tasalla, kun saamme selkeyden omiin suunnitelmiimme!” Hans totesi rauhallisemmin.
”Mut…” Luis empi.
”Olen kiitollinen kaikesta mitä kummankin Tulikrokantin armeijan kenraalit ovat tehneet poissa ollessani Marsin hyväksi… mutta tästä eteenpäin, jokainen kenraali Vapaustaistelijoita lukuun ottamatta, raportoivat menemisistään minulle,” Hans huokaisi. Luis vilkaisi Ronttia.
”Ja sinä palaat omiin tehtäviisi! Mikäli kuulen, että olet omiesi kimpussa vain sen vuoksi, että pyrit edistämään omaa etuasi pahoinpitelemällä muita… järjestän sinulle siirron niin kauaksi Tulikrokantista, että saat rakentaa uuden perheyhteisön toisaalla Marsia!” Hans murahti jämerästi Cionille.
”Kyllä Ylijohtaja…” nuorukainen nöyristeli ja vilkaisi nopeasti Marcusta. Marcuksen ilme oli niin jäätävä ettei Cion halunnut kokeilla onneansa tämän kanssa.
”Te! Mukaani… nyt!” Hans komensi sekalaista joukkoansa.
”Meidän piti etsiä Flea!” Jaca uskaltautui avata suunsa.
”Kutsu sairaanhoitajasi huoneeseeni pojantyttäreni kanssa!” Hans komensi Luisia, joka nyökkäsi hyväksyvästi.

Hansin työhuone oli syvällä maan alla. Se oli paikka johon kenelläkään ei ollut asiaa. Uusi nimetty Ylijohtaja olisi saanut työhuoneen itselleen ja sen vuoksi paikka olikin pidetty siistinä ja kaukana vihollisten ulottumissa. Hans tunnisti itsensä sisään sormenjäljillään.
”Wohouuuu… tää on fiini!” Hemi vislasi.
”Kyllä Ylijohtajan kelpaa!” Vinski ihaili kanssa huonetta. Marcus murjotti isälleen. Häntä ärsytti se miten isä oli pelastanut hänet jälleen pulasta, vaikka Marcus itse oli yrittänyt tehdä selkeää rajaa hänen ja isänsä välille. Hans käynnisti huoneensa isot screenit.
”Luulin, että vain me pidämme ulkopuolista maailmaa silmällä kameroiden avulla!” Vinski naureskeli Rontille.
”Ei Hansilla olisi noitakaan sitäkään vähää, jos en olisi auttanut häntä aikanaan,” Rontti naurahti. Hans tutki jokaista kuvaa vakavasti silmäillen. Syvä huokaisu karkasi mieshiiren kuonosta.
”Onko suunnitelmia… öm… Ylijohtaja?” Moto pohti, kun mietti millä nimellä Hansia kutsuisi.
”Malcom on niin typerä, että kutsuu meidät mitä todennäköisemmin kimppuunsa! Mutta miten ja millaisella armeijalla niin sitä en tiedä!” Hans totesi.
”Miten niin armeijalla?” Zara pelästyi hiukan. Hans kääntyi katsomaan muita.
”Malcom johdatti aikanaan koko rottaklaanin taistelukierteeseen hiirten kanssa! Toisinaan ymmärrän häntä, mutta toisinaan taas hänen vihansa on ollut ääretöntä!”
”Mitä oikein tarkoitat?” Santtukin kysyi.
”Sitä, että Malcomin viha tappoi tuhansia siviileitä… vaikka syylliset olivat aivan muualla rottien tuhoon. Ja sitä en hyväksy… edes häneltä!” Hans murahti.
”Tarkoitatko, kun Malcom johdatti koko klaaninsa vihan ja taistelun kierteeseen… niin silloinhan…” Turbo empi, kun aavisti jo hiirimiehen vastauksen.
”Mmm-mm… tarkoitan… Malcomin armeijaan kuuluu tuhansittain rottia ympäri Marsia. Ja heillä on Marsissa oma tukikohtansa jossain sellaisessa paikassa mitä me emme tiedä… tai mihin emme ole kiinnittäneet huomiota! Tai tietämättä ketkä kaikki ovat ottaneet plutolaisten taistelutavat ja aseet itselleen,” Hans huokaisi puristaen kädet eteensä.
”Noinko paljon Malcom haluaa pääsi vadille, että oikeasti ilmiantaisi itsensä?” Gal kysyi hämmentyneenä.
”Niin paljon… Hän odotti sitä hetkeä, että saisin tittelini takaisin. Kosto kun ei tunnu millekään, jos en ole samassa asemassa kuin aikoinaan… mutta sitä ennen me tarvitsemme ison joukon sotilaita. Varautumaan taisteluun plutolaisten sijaan myös rottien kanssa!” Hans huokaisi.
”Eli joka kerta, kun Malcom on kadonnut… niin hän on mennyt omaan piilopaikkaansa muiden rottien luokse?” Jaca kysyi.
”En tiedä… mahdollisesti!” Hans tunsi olonsa huteraksi ja istui työtuoliinsa. Hiirimies repäisi takkinsa auki ja riisui sen yltään.
”Järjestän sulle Vapaustaistelijat avuksi!” Rontti riisui kanssa oman takkinsa yltään.
”Kiitos!” Hans puristi kädet eteensä mietteliäänä.
”Meinasitko vanhus oikeasti, että Vapaustaistelijat hyppivät riemusta kun kuulevat taistelevat armeijan rinnalla?” Vinski kysyi naureskellen.
”Eivät kenties! Mutta ne nöösit eivät ole päässeet taistelemaan Ylijohtajamme kanssa!” Rontti osoitti kämmenellään Hansia. Vaaleanharmaa hiirimies naurahti kanssa lempeästi. Marcus murisi mielessään. Tuttu iloinen kikatus sai kuitenkin mieshiiren vihan laantumaan ja hymyn nousemaan tämän kasvoille. Olivia juoksi kaikkien läpi suoraan halaamaan nopeasti vanhempansa. Tyttö huomasi myös Hansin, jota ei useampaan viikkoon ollut nähnyt ja Olivia kiiruhtikin vanhempiensa nopeiden halausten saattelemana tämän luokse.
”Häviämme hänellekin!” Marcus totesi Jacalle, joka painoi nauravat kasvonsa tämän olkapäälle.
”Se oli tiedossa,” Jaca kuiskasi miehelle. Hans nosti tytön käsillään ilmaan, joka kiljahteli tyytyväisenä.
”En usko silmiäni?” Flea jähmettyi ovelle kanssa nähdessään Hansin.
”Usko pois vaan!” Gal naurahti. Flea vilkuili muita epäuskoisena.
”Te tiesitte?” Flea osoitti hiirimiestä.
”Se on pitkä tarina,” Moto kohautti harteitaan. Flea nosti katseensa Hansiin, joka oli istuttanut Olivian pöydälleen.
”Appa!” tyttö osoitti kuolaisella sormellaan hiirimiestä.
”Vaari!” Hans yritti saada tyttöä korjata puheitaan.
”Appa!” Olivia naureskeli kiusoittelevasti. Hans huokaisi syvään ja sai Olivian vain kikattelemaan.
”VAARI!”
”APPA!” Olivia kiljaisi kovempaa, kun tajusi Hansin lähteneen kinaamaan hänen kanssaan ja sai nopeastikin Hansin luovuttamaan.
”Tätä harjoittelemme vielä!” Hans pudisteli päätään muiden nauraessa Olivian kiusoitellessa omaa isoisäänsä.

Flea oli hieman ymmällään kaikesta. Hän oli nähnyt Hansista ehkä yhden virallisen kuvan ja nyt hiirimies istui hänen edessään ilmi elävänä, vaikka tämän oletettiin kuolleen vuosia sitten. Marcus nousi seisomaan ja asteli hiirinaisen luokse.
”Olisi yksi juttu…” Marcus huokaisi naiselle.
”Liittyykö se oikeustalolla olleeseen räjähdykseen?”
”Mistä sen jo kuulit?”
”Vapaat sairaanhoitajat kutsuttiin oikeustalolle huolehtimaan haavoittuneista,” Flea kohautti olkapäitään.
”No onneksi oli enimmäkseen pieniä ruhjeita ja pintanaarmuja,” Zara kommentoi hiirinaisen toiselta puolelta.
”Siitä puheenollen. Tarvitsisimme apuasi Olivian huolehtimiseen… tai lähinnä Zaran ja Hemin kanssa jaetuksi vastuuksi!” Marcus hieroi niskaansa. Hans kurtisti hieman kulmiansa. Hän halusi jutella Marcuksen kanssa kahden liittyen tulevaan taisteluun.
”Tietysti… ellei tehtäväni aja minua toisaalle!” Flea vastasi Marcukselle. Marcus nyökkäsi hyväksyvästi naishiirelle.
”Miten teillä meni muuten?” Jaca kysyi astellessa kanssa naisen luokse.
”Oikein hyvin. Olivia viihtyi omien lapsieni kanssa hyvin ja leikki oikein nätisti… Ikävänsä vuoksi Olivia nukkui hieman kehnosti, mutta muuten kaikki sujui oikein hyvin,” Flea selitti.
”Anna kun arvaamme niin Olivialla oli ikävä isäänsä?” Hemi virnuili.
”Eikö se ole luonnollista noin pienten kanssa?” Flea kohautti olkapäitään. Marcus hymyili vaisusti naiselle. Hän oli kokonaan unohtanut Flealla olevan omiakin lapsia jo.
”Ishi…” Olivia oli laskeutunut Hansin pöydältä ja painoi kasvojansa hiirimiehen jalkaa vasten, pienten käsien kietoutuessa tämän jalan ympärille. Marcus hymyili pienelle lapselleen lempeästi ja koppasi tämän syliinsä.
”Oliko ikävä?” Marcus kysyi suoristaen tyttärensä vaatetta tämän yllä.
”Ei!” Olivia totesi ja sai Marcuksen ilmeen hämmentymään.
”EI?” Marcus älähti. Olivia kikatteli miehen sylissä. Marcus laski tyttärensä lattialle.
”Ole hyvä… mene… lennä vapaasti… en välitä!” Marcus heittäytyi vitsikkäänä marttyyriksi ja huitoi tytärtään menemään. Olivia kikatteli vielä kovempaa, kun yritti päästää isäänsä lähemmäksi. Aina kuitenkin Marcus pyöräytti tytön edessään kädellään tai hännällään lähtemään toiseen suuntaan.
”Mene kiusaamaan, vaikka enoasi!” Marcus totesi.
”Miten niin minua?” Hemi kysyi hämmentyneenä nojaillen keppeihinsä.
”Ei Olivia Minniäkään kiusaisi!” Gal naureskeli.
”Minnin sietokyky huumoriin on kyllä täysin olematon!” Hemi kohautti harteitaan.
”Eikä ole!” Turbo naurahti riisuen takin kanssa yltään.
”Anna yksikin esimerkki, jossa hänellä olisi edes hitunen huumoria?” Hemi heilautti kättään. Zara istui miehen viereen ja vilkaisi toruvasti tätä.
”Ette tunne Minniä… sen kovan ulkokuoren alla on kyllä huumoria sietävä hiirinainen. Mutta usein teidän tapanne heittää vitsiä tulee kaikkein huonoimpaan rakoon,” Turbo muistutti hiirimiehiä.
”Voi herranjestas!” Hemi naureskeli Zaralle, joka iski tämän kasvot kauemmaksi itsestään. Hans oli painautunut omiin ajatuksiinsa.
”Mitä mietit?” Rontti kysyi istuen tämän pöydän kulmalle.
”Kaiken mahdollisen… viettäkää vapaailta. Rentoutukaa kunnolla. Huomenna järjestän meille paremman suunnitelman Malcomin löytymiseksi!” Hans vastasi ystävälleen.
”Oletko varma?”
”Olen! Menkää vain!” Hans heilautti kättään. Rontti kohautti kulmaansa ja naurahti pienesti.
”No jos Ylijohtaja niin määrää!” Rontti naureskeli ja nousi seisomaan. Hans mulkaisi hyväntuulisesti lankoansa ja nousi seisomaan. Olivia juoksi vielä Hansin luokse. Hiirimies suukotteli tytön hellästi ja toivotti tälle valmiiksi hyvää yötä. Rontti ohjasi mentoroitavansa ja heidän uudet ystävänsä ulos Hansin toimistosta. Olivia juoksi vanhempiensa edelle. Jaca toivotti jo hyvät yöt Hansille, mutta Marcukselta mieshiiri sai kylmäävän mulkaisun. Ovien sulkeuduttua Hans pudisti päätään. Hän ei ymmärtänyt Marcuksen kiukkua. Se ei kuitenkaan ollut päällimmäisenä mieshiiren mielessä. Hans istui pöydälleen ja nappasi kuvan käteensä. Pienen hiiritytön kasvoilla oli leveä hymy, kun tämä oli isänsä otteessa vaakatasossa. Hans muisti millainen Minni oli ollut lapsena. Katse haahuili kehyksen toiseen kuvaan. Toisessa kuvassa oli hän ja Marcus, kun poika oli aloittanut koulutaipaleensa. Marcus hymyili kuvassa leveästi, kun Hans puolestaan oli kyykistynyt pojan vierelle ja hymyili lempeästi toisen käden leväten pojan olkapäällä. Hans laski kuvat selkänsä taakse. Häneltä oli jäänyt vuosien saatossa niin paljon kokematta omien lapsiensa kanssa. Nyt kun hän yritti päästä mukaan lastensa elämiin, huomasi hän olevan jatkuvasti tukkanuottasilla heidän kanssaan. Hans todellakin kaipasi Marieta rinnalleen. Vaaleanharmaa hiirimies vilkaisi oikealle puolelleen ja nappasi isomman kuvan käteensä. Peukalo siveli Marien nuoria kasvoja kuvassa. Se oli heidän hääkuvansa vuosia sitten.
”Kunpa vain tietäisit totuuden!” Hans huokaisi ääneen ja jatkoi kuvan haikailua.

Ruokasalissa kävi kuhina, mutta seurue oli löytänyt oman paikkansa muiden sotilaiden rinnalla. Luis oli listannut ylimääräiset ruokailijat ruokalan listoille. Hemi kiusasi Zaraa mennen tulleen, joka kostoksi nippaili miehen irokeesia.
”Yksikin haiven joka lähtee irti, niin olet mennyttä!” Hemi osoitti sormellaan hiirinaista.
”Ohooooo… nyt on kovaa puhetta. Luulin, että lähtisit juoksemaan perääni!” Zara väänsi puukkoa hiirimiehen haavassa, jonka jalka oli edelleen paketissa leikkauksen jäljiltä. Hemi vilkaisi tuimana muualle. Katse haahuili mieshiiren koristeltuun kipsiin ja tunsi Zaran sormien kutittelevan tämän leuan alla.
”Lopeta!”
”Pakota!” kaksikko kinasi hyväntuulisesti. Hemi puristi Zaran pään kätensä suojaan. Zara naureskeli lempeästi painaen samalla kuonoaan Hemin leukaa vasten. Moto kohautti kulmaansa Galille ja Turbolle.
”Ja he eivät seurustele?” Moto kysyi.
”Jos Hemistä riippuu, niin siihen menee tovi!” Gal vilkuili kanssa kaksikkoa, joka oli hyvin läheisissä tunnelmissa toistensa kanssa. He eivät reagoineet ympäröivään maailmaansa millään tasolla. Hemi oli painanut otsansa Zaran otsaa vasten ja kaksikko vain hihittelivät toisilleen.
”Ihme sinänsä!” Turbo kohautti kulmaansa ja vilkaisi ruskeaturkkista hiirimiestä vieressään. Mieshiiret ehtivät parahiksi nähdä miten Zara syötti Hemille jotain lautaseltaan. Rontti asteli tarjottimensa kanssa seurueensa luokse ja änki kylmästi itsensä Hemin ja Zaran väliin.
”Anteeksi?” Hemi kysyi ärhennellen, saaden muiden mieshiirten naurut osaksi itseään.
”Mitä? Viimeisen tietoni mukaan ette edelleenkään seurustele!” Rontti virnuili kookkaalle marsilaiselle. Zara nauroi makeasti kanssa ja kääntyi ruokaansa kohden paremmin.
”Meillä oli juttu kesken!” Hemi osoitti Rontin ohi Zaraa.
”Voin minäkin sinua ruokkia!” Rontti lässytti napaten pienen leivän palan sormiensa väliin. Hemi pyöräytti silmiänsä.
”Kiitos ei…” Hemi kieltäytyi.
”AI… Nyt ei kelpaa! Hyvä on sitten…” Rontti käänsi miehelle loukkaantuneena selkänsä. Tällä kertaa mieshiiri oli Zaraa kohden. Ruskeaturkkinen hiirimies heilutteli leivänpalaa tällä kertaa Zaralle.
”Aika säälittävä yritys yrittää samalla känttysellä leivän kannikalla!” Zara kohautti kulmaansa.
”Sääli!” Rontti naureskeli lähellä Zaran korvaa.
”Sitä paitsi meitä sitoo verisukulaisuus… eno!” Zara painotti ja sai Rontin ilmeen pohtivaksi.
”Pahus! Sekin vielä!” Rontti pyöräytti silmiänsä.
”Etkö oikeasti muistanut, että olette sukulaisia keskenänne?” Moto kysyi naureskellen.
”On hieman työnalla vielä! Rakas isoveljeni ei nimittäin kertonut yhdestä sanavalmiista hiirineidosta ennen, kuin oli iiiiiihan pakko!” Rontti pörhensi Zaran vapaana soljuvia hiuksia. Zara haroi hiuksiaan, kun Rontti irrotti otteensa tämän päästä.
”Onhan sinulla Minnikin!” Zara kohautti kulmaansa iskien samalla ruokaa suuhunsa.
”Älä muistuta… hän osaa tarvittaessa olla vielä pahempi, kuin sinä!” Rontti nyrpisti kuonoansa.
”Mmmmm… otan haasteen siis häneltä vastaan!” Zara nyökytteli. Rontti pudisteli päätään naureskellen.
”Siinä kipakka nainen!” Hemi totesi ihastellen Rontin toiselta puolelta. Zara iski miehelle silmää naureskellen.
”Älä muuta sano!” Rontti puski miestä kevyesti olkavarteen omalla olkapäällään.
”Alatko lähennellä?” Hemi kohautti kulmaansa.
”Luulin että läheisyyteni häiritsee sinua?”
”Mitä vielä… kunhan on vain oikeat peliliikkeet!”
”Vai niin!”
”Olenkin aina miettinyt miltä vanhemman miehen lämpö tuntuu!”
”Uuuu… olen otettu tuollaisesta nuoresta kollista!” Rontti ja Hemi keskustelivat keskenään.
”Wohooooouuu… Onko meillä uusi Turbo-Marcus kombo!” Vinski ilakoi.
”Unohtakaa jo se mitä Meriluodossa tapahtui!” Turbo tuskasteli naureskellen.
”EI!” mieshiiret huusivat yhteen ääneen. Turbon hämmentynyt ilme sai kaikki nauramaan. Miesten huutokin sai tukikohdan muidenkin sotilaiden huomion.
”Näin mehukkaita juttuja ei unohdeta! Varsinkin, kun teidän naistenne reaktiot oli niin loistavat!” Vinski osoitti sormellaan kullanruskeaa ystäväänsä.
”Aivan!” Turbo pudisti kädet eteensä. Santtu taputti Vinskin olkaa rauhoitellakseen tätä.
”Mitä Meriluodossa sitten tapahtui?” Zara kysyi virnuillen.
”Ei mitään mainittavaa!” Turbo hieroi korvanlehteään saaden hiirinaisen nauramaan.
”Mieshiirten intohimoinen lempi ja flirtti on niin kaunista katsottavaa… etenkin kun se on miehen ja langon välistä!” Vinski jatkoi irvailua.
”Mutta eihän Rontti ja Hemi ole toisilleen lankoja?” Gal naurahti.
”Eikä heistä sellaisia tule, vaikka he tekisivät mitä!” Motokin vilkaisi valkeaturkkista hiirimiestä.
”Haaste siis vastaanotettu… vai mitä harmaa pantterini?” Hemi siveli Rontin leukaa, saaden Rontin nauramaan.
”Mikäs siinä… oma lankoni ei lähde tällaiseen hullutukseen mukaan!” Rontti vinkkasi silmäänsä norsunluunvalkealle hiirimiehelle.
”Mutta kerran, kun sanot vanhaksi niin heitän sinut kaivoon ja voit unohtaa meidät!”
”Oih älä nyt… luulisi sinun vain olevan otettu!” Hemi henkäisi Rontin korvaan.

Vinski oli juuri sanomassa jotain, mutta kauempaa näkyvä hiirimies sai hänen huomionsa.
”Langon isästä puheenollen!” Vinski totesi ja sai muutkin vakavoitumaan. Antonio astui pöydän päätyyn.
”Kiitän teitä tämän päiväisestä… ja toivotan teille onnea matkaan!” Antonio nyökkäsi seurueelle.
”Oletko lähdössä?” Santtu kysyi kurtistaen kulmiansa.
”Olen. Palaan Meriluotoon tänään… juttelin poikani kanssa äskettäin kahden asiasta, enkä halua olla osallisena tai läsnä paikassa, jossa sotaa suunnitellaan plutolaisten sijaan myös rottaklaanin kanssa!” Antonio selitti.
”Mutta entä Minnin kohtalo?” Moto kysyi huolestuneena.
”Etkö ole huolissasi?” Santtukin ehti kysyä hiirimieheltä.
”Huoleni ei kaikkoa… murehdin sitä sitten täällä tai kotona. Ja uskon siihen, että infoatte perhettämme, kun rakas Carbine löytyy… tai niin, kuin hänen tavoin… hän voi vaan ilmestyä kotimme olohuoneeseen!” Antonio naurahti pienesti, kun muisti miten Minni oli kotitalolle saapunut muutaman kerran.
”Miten pääset kotiin?” Turbo kysyi.
”Hans on järjestänyt kyydin minulle… Zareilla. Tuletko sinä vai onko tarkoituksesi jäädä tänne?” Antonio osoitti kysymyksensä hiirinaiselle. Hemi ja muut vilkaisivat naista kanssa kysyvästi. Hiirinainen ei vieläkään ollut kertonut miten oli Meriluodosta päässyt Tulikrokanttiin aivan muiden perässä ja ilmestyen sitä kautta Hemin asuttaman huoneen oven taakse.
”Olen jäämässä. Minulla ei ole mikään kiire tällä hetkellä nähdä isääni!” Zara totesi jämerästi.
”Kuten haluat! Onko kukaan muuten nähnyt pojanpoikaani?” Antonio vilkuili ympärilleen.
”Menivät Jacan ja Flean kanssa ilmeisesti sopimaan Olivian jatkohoidosta?” Gal pohti.
”Pystyttekö mitenkään ilmoittamaan Marcukselle? Haluaisin tavata hänetkin ennen, kuin lähden!” Antonio pohti kysyvästi.
”Herra Milanius?” nuori pilotti kysyi.
”Minä olen!” Antonio vastasi.
”Ylijohtajan järjestämä kyytinne odottaa ulkona!”
”Tulen ihan pian!” Antonio ilmoitti ja sai pilotin nyökkäämään.
”Voimme yrittää tavoittaa Marcusta!” Gal vastasi Antonion kysymykseen.
”Odotan häntä ulkona aluksen luona,” Antonio ilmoitti.
”Millä ihmeellä kuvittelit saavasi Marcukseen yhteyden, kun eihän meillä ole edes mitään välineitä millä ottaa yhteyttä häneen?” Hemi murahti pöydän päästä, josta Antonio oli juuri kaikonnut.
”No mitä, jos vaikka juoksisit hakemaan hänet!” Gal murisi ja viittasi taas siihen ettei Hemi kyennyt kävelemään ilman keppejään.
”Ai että mää odotan sitä päivää innolla, kun pääsen kävelemään ja juoksemaan ilman, että tarvitsee tukeutua kättä pidempiin!”
”Tukeudu vaikka Ronttiin… hänellä on yksi ylimääräinen varsi!” Vinski osoitti mentoriaan.
”NYT!” Rontti iski tarjotintaan nyrkeillään saaden kaikki pöydässä olevat nauramaan.
”Tehän olette pahempia, kuin Turbo ja Marcus!” Vinski naureskeli.
”Miten niin? Rontti ei ole vielä hipelöinyt minua!” Hemi osoitti ruskeaturkkista hiirimiestä vieressään.
”Ai näin!” Rontti painoi kätensä miehen reidelle ja siveli tämän jalkaa.
”Menen etsimään sen Marcuksen, ennen kuin Antonio ehtii lähtemään!” Gal pyöräytti silmiään.
”Tulen mukaasi!” Moto pyyhki kuonoansa ja nousi kanssa seisomaan.
”Joillakin ei vain kestä huumorintaju!” Hemi virnuili Galille.
”Huumorisi raja alkaa olemaan ylitettynä!” Gal kuiskasi Hemin korvaan.
”Tiedän edelleen, että rakastat minua… vai oletko mustasukkainen?” Hemi kysyi.
”Mistä? Sinusta? En todellakaan!” Gal puhisi ja lähti kävelemään viedäkseen Moton kanssa astiansa. Hemi kohautti kulmiaan virnuillen.
”Hän on mustasukkainen!” Vinski huudahti sen verran kovaa, että Galkin kuuli sen.

Moto ja Gal olivat nähneet Luisin matkan varrellaan ja kyselleet hieman neuvoja Flean toimistoon. Kuitenkin Luis oli ottanut radiopuhelinyhteyden naishiireen ja tämä kertoi Marcuksen ja Jacan lähteneen juuri työhuoneestaan.
”Marcuksen metsästäminen voi olla yksi työmaa tämän kokoisessa tukikohdassa ilman mitään yhteydenottovälineitä!” Gal huokaisi Motolle astellessa armeijan käytäviä pitkin.
”Ja varsinkin kun puhutaan Marcukselle tutusta kotikentästä!” Moto vilkuili ympärilleen.
”Kotikenttä edut pitäisi kieltää lailla!” Gal nyrpisti kuonoansa saaden Moton nauramaan.
”Paitsi vihollistaistelussa!”
”Totta!” Gal nosti sormensa ilmaan. Tukikohdan seinät ja oikeastaan kaikki muutkin pinnat olivat hyvässä kunnossa verrattuna siihen mihin Motokin oli tottunut. Huoneita oli erinäköisiä ja kokoisia kolmessa kerroksessa, enimmäkseen rivisotilaiden. Huone koot vaihtelivat kahden hengen huoneista aina kymmenen hengen huoneisiin. Muutama huone oli vielä neljännessä kerroksessa. Neljännessä kerroksessa yöpyivät kenraalit. Neljännessä kerroksessa oli muutama erikokoinen kokoustila. Pienempiä lisärakennuksia oli ympäri päätukikohdan rakennusta, joissa nukkui kanssa lisää sotilaita. Auditorion ovien viereen oli nostettu erilaisia sotilaskuvia riviin.
”Katso… Hans!” Gal läppäsi Motoa käsivarteen. Moto astui ruskeaturkkisen hiirimiehen viereen. Kuvassa oli tosiaan Hans huomattavasti nuorempana, terveemmän näköisenä ja ilmeeltään sellainen, joka oli valmis toimimaan joka tilanteessa. Kuva oli varmasti yli 20-vuotta vanha. Hiirimiehestä huokui myös tietotaito ja arvostus itseään kohden.
”Mitenköhän Hans päätyi kenraaliksi tai edes Ylijohtajaksi? Käsitin nimittäin hänen tarinoistaan, ettei hän ollut kenraalien suuressa suosiossa aikanaan?” Gal pohti ja vilkaisi kookasta jättiä vieressään.
”Olisi mielenkiintoista kyllä kuulla se tarina! Tai ylipäätänsä se kuinka kauan Hans on ollut Ylijohtajana?” Moto hieroi leukaansa. Gal tutki muiden aikaisempien Ylijohtajien laattoja.
”Aikanaan Marsissa on ollut useampikin Ylijohtaja päällekkäin!” Gal suoristi itsensä.
”Eikö enää muka ole? Eihän Hans koko Marsia johda?” Moto pohti hämmentyneenä.
”Hyvä huomio… mutta nämä ovat olleet Tulikrokantista aina Kalliovuorten laaksoon saakka olevia johtajia! Ja aikanaan he ovat ilmeisesti jakaneet vastuunsa. Päällekkäisyyksien vuoksi ainakin hetken…” Gal hieroi niskaansa.
”Kalliovuoren laaksoon saakka? Sinnehän on kahden viikon matka Tulikrokantista ajoneuvoillakin! Aluksella nyt pääsee kenties nopeammin, jos Ylijohtaja omistaa sellaisen!” Moto älähti pienesti.
”On sitten ihan pieni alue mitä Ylijohtaja hoitaa!”
”Joku joskus sanoi, että Ylijohtajia olisi kaikkiaan viisi koko Marsissa! Eli johtaako jokainen viidenneksen Marsista?” Moto vilkaisi Galia.
”Jos kerran niin on… niin… Arvostukseni Ylijohtajaa kohtaa nousee koko ajan,” Gal vastasi ja pyyhki yhden kyltin pölyjä hieman. Hän oli hiirimies, joka oli ollut Ylijohtajana ennen Hansin virkaan astumista ja sai Galin hämmentymään.
”Moto katso!” Gal osoitti kylttiä.
”Tuo mieshän on kuollut!”
”Niin on! Ja katso… se on sama vuosi jona Hans on astunut virkaan!”
”Tarkoitatko?”
”Kyllä… Hans on ollut Ylijohtajana melkein 34-vuotta!” Gal katsahti harmaata marsilaista hämillään.
”Eli koko Marcuksen syntymästä, lapsuuden kautta aina tähän päivään saakka?”
”Nyt ymmärrän miksi Marcus on niin pahantuulinen, kun isänsä ”pelastaa” hänet erilaisista tilanteista!”
”Veikkaatko, että Marcus oli sen vuoksi niin kärkäs isäänsä kohden aikaisemmin?”
”No en ihmettelisi. Hans pelasti poikansa pulasta saamasta jälleen pataansa… Marcus kun tunnetusti haluaa pärjätä yksin!” Gal painoi surkean katseensa alas.
”Senkö vuoksi sinäkin olet niin kärkäs ystäviäsi kohden… ehkä jopa hieman puolusteleva?” Moto painoi kätensä miehen olalle.
”Miten niin?” Gal vilkaisi hämmentyneenä Motoa.
”No kun kuunteli sinun ja Hemin kuittailua toisillenne!”
”Ääääh… me ollaan tehty sitä jo vuosia toisillemme. Ei mitään vakavaa siis!”
”Oletko varma? Marcuksella on Jaca ja Hemillä Zara. Onko oikeasti niin, ettet tunne oloasi ulkopuoliseksi?”
”En ainakaan toistaiseksi. Jacan kanssa olen kasvanut lapsuudesta asti ja hän on kuin isosisko minulle. Marcus ei ole tullut meidän väliimme sotkeakseen sitä tai erottaakseen meitä. Hemi on kuin raivostuttava pikkuveli, jonka tekee mieli tunkea joka kerta johonkin kaivokseen hetkeksi miettimään sanomisiaan! Mutta heidän onnensa ei ole minulle este…” Gal naureskeli.
”Eli Hemin puheissa mustasukkaisuudessa ei ole siis perää?” Moto kysyi.
”Ei. Ja kyllä me sen tiesimme, ettei suhteemme ikuisesti tule jatkumaan samalla kaavalla. Se muuttaa muotoaan ja me elämme sen mukaisesti. Tuemme toisiamme, kun on sen aika! Kuten nyt, kun Hemi on kenties elämässään kerrankin löytänyt jonkun, josta voisi oikeasti pitää huolta! Marcukseen luotan ystävänä ja johtajana ettei hän satuttaisi Jacaa!” Gal selitti pieni hymy kasvoillaan, kun jatkoivat Moton kanssa matkaa etsiäkseen Marcuksen.
”Hyvä kuulla! Tilanne vain vaikutti sellaiselle!”
”Uskon sen! Ja se usein kuulostaa pahemmalle, kuin mitä oikeasti tarkoitamme! Mutta se on meidän tapamme osoittaa, että välitämme toisistamme!”
”Eli välität raivostuttavasta pikkuveli Hemistä kaikesta huolimatta?” Moto naurahti.
”Valitettavasti… mutta nyt hän saa jakaa sen ihanan luonteenpiirteensä Zaran kanssa! Ja olen siitä enemmän, kuin tyytyväinen… pitäkööt hyvänään!” Gal naureskeli.
”Zara parka… melkein käy jo sääliksi!”
”Niin minunkin… etenkin silloin, jos Zara ei olisi niin sanavalmis ja valmiina hiljentämään Hemiä, kuin nyt on!” Gal naurahti oikein kunnolla.
”Pitäisikö tässä alkaa miettimää, jopa Hemi parka!” Moto hieroi leukaansa.
”Ääääähh… Hemi on sen tyypin marsilainen, että kerjää verta nenästään joka nurkan takaa! On siis hyvä, että joku kykenee laittamaan hänet ojennukseen ilman, että Hemi ajaa häntä pois luotaan,” Gal kohautti edelleen nauraen olkiaan.
”Zara on kyllä sen oloinenkin hiirinainen, ettei ihan heti ole lähdössäkään mihinkään, vaikka Hemikin kuinka yrittäisi.”
”Se on kanssa totta!”

Gal ja Moto kävelivät yhden isomman sillan poikki, joka meni kahden Tukikohdan rakennuksen välissä. Silta oli suojattu lasein ja muistutti terminaalin tunnelia. He näkivät lastauspaikalle, jossa armeijan alukset olivat viivoitin suorassa samassa rivissä. Gal tarrasi Moton olkapäähän.
”Löysitkö Marcuksen?”
”Antonio taisi löytää hänet ennen meitä!” Gal vastasi ja pysähtyi sillan puoleen väliin katsomaan ikkunoista, kun parahiksi Marcus oli jättämässä hetkellisiä hyvästejä Jacan ja Olivian kanssa isoisälleen.
”Marcus halusi ilmeisesti haukata happea pitkän päivän päätyttyä,” Moto pohti. Hänen kasvoilleen nousi lempeä hymy, kun Oliviakin tapansa mukaan heittäytyi Antonion syliin. Hiirimies halasi pienen tytön ja suukotti tämän poskea. Antonio tervehti myös Jacan lempeästi halaten, ojentaen pienen tytön takaisin äidilleen samalla.
”Antoniolla on kyllä suuri sydän. Vaikka on tiettyihin asioihin hyvinkin jyrkkä ja ehdoton mielipiteissään,” Moto totesi puristaen kädet eteensä.
”Antonio muistuttaa päivä päivältä enemmän vain Marcusta,” Gal pudisteli päätään.
”Tai sitten Marcus muistuttaa ukkiansa!” Moto naureskeli.
”Sekin on totta!” Gal siristi silmiään, kun jokin kiiltävä kimposi auringonsäteistä hänen silmilleen. Gal nosti hieman katsettaan toisen rakennuksen katolle ja kurtisti kulmiansa.
”Mitä nyt?” Moto kysyi hämmentyneenä.
”Hans!” Gal osoitti.
”Missä?” Moto yritti tähyillä hiirimiestä.
”Tuolla katolla!” Gal osoitti nopeasti ja lähti pikaisesti kulkemaan Hansin istuman katon suuntaa.
”Mitä? Niin… no… Gal?” Moto empi ja kiirehti hiirimiehen perään. Kesti hetken, että kaksikko löysi toisen rakennuksen katolle johtavaan portaikkoon. Hiirimiehet kiipesivät rivakasti Hansin istumalle katolle löydettyään tiensä oikeaan osoitteeseen. Hans huokaisi syvään ja katsoi, kun isänsä istuma alus nousi ilmaan lähtien kohti Meriluotoa.
”Täytyy myöntää, että Tulikrokantilla on hienoja aluksia… harvinaisia tosin muualla Marsissa!” Galin ääni sai miehen vilkaisemaan olkansa yli. Vanhempi hiirimies ei ollut edes pelästynyt kaksikon saapumista katolle.
”Aluksia pitää varjella sitten, jos niitä ei ole muissa tukikohdissa!” Hans huokaisi ja siirsi katseensa takaisin taivaalle. Sokeaa silmää hiukan särki auringonvalossa.
”Miksi vakoilet poikaasi täältä käsin?” Gal jatkoi miehen tenttaamista.
”Jostain syystä annan Marcukselle tilaa itsestäni! Meillä kaikilla on pitkä ja rankka päivä takana, joka ei päättynyt kovinkaan stressittömästi!” Hans totesi pitäen katseensa horisontissa. Moto ja Gal vilkaisivat toisiaan hieman tuimasti ja istuivat mitään sanomatta Hansin seuraan.
”Etkö ole huolissasi tyttärestäsi?” Moto kysyi.
”Olen… kuka on sanonut etten olisi?” Hans katsoi tuimasti harmaata miestä. Hiirimiehen vastaus sai Galin ja Moton suoristamaan hieman olemustaan. Olo oli kuin kirkonpenkissä. Heillä oli edessään tiukka kuri, jos naputtaisivat vastaan hiirimiehelle. Hansissa todella alkoi olemaan samaa otetta, kuin Maassa ollessaan. Ihan, kuin Ylijohtajan titteli olisi identifioinut hiirimiehen asenteen kaikkea kohtaan uudelleen.
”Ei kukaan… olemuksestasi ei vain huou huoli!” Gal vastasi.
”Se on taito, jota ei kylvetä muille,” Hans vastasi.
”Mitä tarkoitat?” Moto kohautti kulmaansa.
”Sitä, että jos minä näytän pelon ja epävarmuuteni sekä annan oman huoleni tarttua sotilaisiini niin kukaan ei pidä lankoja käsissään. Se on kuin dominopakka, joka lähtee leviämään ja pian kaikki on epävarmuuden sekä pelon syövereissä!” Hans selitti rauhallisesti.
”Ja silloin kyseessä voisi olla kaaos?” Gal kysyi.
”Niin iso, että kukaan ei tietäisi mihin suuntaan pitäisi edes katsoa… saati, että vihollinen pääsisi niskanpäälle ja käyttäen tilanteen hyväksi, jos epävarmuus näyttäytyy heille,” Hans huokaisi.
”Onko mitään tietoa miten vihollinen aikoo hyökätä?” Moto kysyi. Hans puristeli vastauksen vain päätään. Hän tunsi jotenkin Malcomin metkut, muttei voinut silti sanoa varmaksi miten tämä hyökkäisi hiirten kimppuun. Siitä hän olisi varma, että Malcom käyttäisi Minnin panttivankitilanteen hyväksi. Hans huokaisi tympeästi ja nousi seisomaan.
”Mihin menet?” Gal kysyi hämmentyneenä.
”Lepäämään…” Hans vastasi lyhyesti ja poistui katolta. Hiirimiehet kurtistivat kulmiansa.
”Käyttäytyykö Hans sinustakin oudosti?” Gal kysyi.
”Käyttäytyy… mutta mitä se sitten on niin, sitä tuskin saamme tietää.”
”Tai sitten tämä on Hansin tapa johtaa… en nimittäin usko, että hän on menossa lepäämään!” Gal puristeli päätään.
”En minäkään!” Moto huokaisi.

Malcomin ja Polvian vankisellissä, Minni oli istunut maatasolle samalla seinämään nojaten. Marie vilkuili vähän väliä tytärtään ja istui hetken pyörimisen jälkeen kanssa alas. Naishiiri ei ollut tottunut seisomaan vain paikoillaan ja tunsi olonsa turhautuneesi. Marie vilkaisi Minniä, joka ei ollut sanonut sanaakaan sen jälkeen, kun Malcom oli viime vierailunsa jälkeen käynyt naishiiriä tapaamassa. Minni ei tiennyt miten kertoisi isästään. Sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun ja epätietoisuus sai Minnin huokaisemaan vain ääneen. Marie vilkaisi saman tien tytärtään.
”Mitä sinä huokailet?” Marie kysyi tuimasti.
”Sitä mitä kaikki tuleva tuo eteensä… Malcom on kaivamassa hautaa kaikille niille, jotka ovat lähdössä pelastamaan minua!” Minni vastasi.
”Etsimään sinua?”
”No eihän kukaan muu edes tiedä, että sinä olet täällä! Ja siitäkö tilanne muuttaisi vasta muotoaan, kun muillekin selviää vasta taistelukentällä, että sinäkin olet täällä!” Minni hieroi ohimoaan ärtyisenä. Naishiiri riisui takin yltään ja laski sen viereensä.
”Mitä Malcom muuten tarkoitti?” Marie kietoi kätensä jalkojensa ympärille. Marie oli hyvin hoikka rakenteeltaan ja pienikokoinen, vaikka nainen oli urheillut koko ikänsä.
”Millä?”
”Sillä, että Koisudenmarja myrkky vei minut psykoosiin ja toisen menneeseen?” Marie pohti. Minni huokaisi uudemman kerran ja luimisti korviansa.
”Et usko minua kuitenkaan…” Minni vastasi alakuloisena.
”Et edes yritä vakuuttaa minua!” Marie kurtisti kulmiansa. Minni nousi seisomaan ja suoristi paitaa päällään. Muutaman hermostuneen askeleen vaaleanharmaa turkkinen hiirinainen otti. Minnin teki mieli ärähtää äidilleen, mutta pyrki pitämään hermonsa kurissa. Marie seurasi tytärtään tarkasti.
”Miksi hermoilet? Mitä oikein salaat minulta?” Marie kysyi uudemman kerran ja sai Minnin pysähtymään. Minni seisoi selin nähden äitiinsä. Minni puristi kädet nyrkkiin.
”Tämä on sellainen asia, mitä tulet käsittelemään kauan…” Minni tunsi kehonsa värähtelevän, kuitenkin Minni sai pidettyä äänensä tiukkana. Marie kurtisti kulmiaan entuudestaan.
”Anna kuulua sitten!”
”Oletko muka noin valmis?” Minni murahti.
”En voi valmistautua sellaiseen asiaan minkä tulet läväyttämään päin kasvojani! Vai olenko väärässä, että pystyisit asian ilmaisemaan hienotunteisesti?” Marie ponkaisi seisomaan. Minni katsoi surkeana äitiään. Nainen tunsi nielaisevansa vaikeasti. Kaikkien tunteiden kurissa pitäminen oli haastavaa.
”Kyse on isästä…” Minni vastasi hetken mietittyään. Marie katse laajeni.
”Mitä isästäsi? Onko joku tai jokin tahrinut hänen muistonsa?” Marie henkäisi.
”Ei… vaan…” Minni empi.
”Mitä?”
”Plutolaisten juonten vuoksi selvisi, että… että isä on ollut hengissä kaikki nämä vuodet! Vasta hetki sitten hän pääsi plutolaisten vallasta vapaaksi!” Minni selitti.
”MITÄ!?” Marie älähti epäuskoisena.
”Isä oli hetken tajuton ja palattuaan takaisin tajuihinsa… ei hän ollutkaan tässä maailmassa. Hän luuli elävänsä menneessä, jossa minä ja Marcus olimme vasta lapsia. Vasta myöhemmin jouduimme uudelleen plutolaisvangeiksi, jossa Malcom kertoi totuuden isälle!” Minni selitti.
”Huono vitsi Minni!” Marie pudisteli päätään epäuskoisena. Minni kääntyi äitiään kohden ja yritti vedota ilmeellään, että tarina oli totta.
”Tämä ei ole vitsi!” Minni ärähti ensimmäisen kerran äidilleen.
”LOPETA!” Marie huudahti peitoten korvansa.
”Miksi valehtelisin sinulle?” Minni tunsi äänensä kohoavan.
”En halua kuulla enää sanaakaan!”
”Äiti!”
”Ei… ainoa, joka tahrii tässä isänsä muistoa olet sinä!” Marie yritti peitota totuuden itseltään.
”Miksi tahrisin isän muiston? Sinähän se et usko mitä sanotaan!” kaksikko tappeli sanallises
”En tiedä… mutta anna olla viimeinen kerta, kun puhut minulle isästäsi! Hautasin aviomieheni ja kunnioitan sitä muistoa ikuisesti!” Marie murisi vihaisena tyttärelleen.
”Äiti…” Minni kuiskasi.
”Isäsi elää meissä aina… mutta älä tule kertomaan minulle hänen olevan hengissä!” Marie tuhahti niin, että sai Minnin vaikenemaan. Marie istui takaisin maahan painautuen ajatuksiinsa.
”Tiesin ettet usko minua!” Minni puristi kädet eteensä vihaisena.
”Kaikkea olen sinulta odottanut, mutten mitään tällaista!” Marie murisi vihaisena. Minni mulkoili äitiään vihaisena.
”No minulle on turha tulla sitten mesoamaan, kun ajattelumaailmasi osoittautuukin vääräksi!” Minni risti kädet eteensä.
”Onneksi säästyn vaivalta!” Marie virnuili näsäviisaasti tyttärelleen. Minni hieroi poskeansa pudistellen päätään samaan aikaan. He eivät tienneet oliko ilta vai yö, mutta Minni alkoi tuntemaan kaikesta huolimatta itseään uniseksi. Hänen olisi enää turha vakuutella äitiään, kun tämä oli sulkenut pois mielestään tyystin sen, että Hans oli hengissä. Saati jos he jatkaisivat niin he tappelisivat entistä enemmän keskenään.

Seuraavana aamuna Tulikrokantin tukikohdalla jokainen raahautui hiljalleen ulkosalle. Vaikka Vapaustaistelijat osasivat pitää meteliä, oli kolme kertaa isomman tukikohdan normaali metelikin jo liikaa sankareille heti aamutuimaan. Turbo hieroi sekaisena olevia hiuksiaan vielä astellessaan ystäviensä luokse. Hans teki kierrostaan ja oli käynyt vuorollaan herättämässä sankareita seuraavaan päivään. Kullanruskean hiirimiehen päätä ja silmiä särki. Isomman pyöreän ulkopöydän ääressä istui mieshiiren ystävät.
”Uuu näytät kauhealle!” Santtu irvisti hieman.
”En nukkunut silmäystäkään viime yönä… eli se siitä levosta,” Turbo haukotteli pitkään ja istui alas. Kullanruskea hiirimies nojasi väsyneenä kämmentään vasten.
”Minnin vuoksi?” Moto kysyi huolestuneena.
”Minnillä ei ole hätää… koko eilisen päivän tapahtumakulku pyöri vaan mielessä, kun ei päässyt normaalisti purkaan sitä Minnin kanssa!”
”Luotatko Minniin noin paljon, ettet huolestu hänestä?” Vinski ihmetteli.
”Luotan… ei Minni olisi kavunnut kenraalin pestiin, jos hänessä ei olisi jotain mihin häneen en luottaisi. Luotan hänen ammattitaitoonsa pitää itsensä hengissä,” Turbo selitti.
”Minä olisin huolissani enemmän Malcomista. Minni ei tule nimittäin päästämään häntä helpolla,” Marcus totesi nojaten käsiinsä. Vaaleanharmaa hiirimies näytti yhtä väsyneelle ellei väsyneemmällekin kuin Turbo.
”Ei varmasti. Mutta Malcomkaan ei ole niin tyhmä, että tapattaisi Minnin tässä välissä!” Turbo vastasi vilkaisten vaaleanharmaata hiirimiestä vieressään. Kolina miesten välissä sai heidät katsomaan Oliviaa, joka asetteli aarteitaan yhtenäisen penkin laudoille.
”Ei… ei!” Olivia vilkutti ja juoksi takaisin hakemaan lisää isoja kiiltäviä kiviä kokoelmaansa.
”Hei, hei Olivia!” Santtu ja Moto naureskelivat pienelle marsilaiselle.
”Onneksi edes yksi meistä on pirteä ennen kukonlaulua!” Marcus mutisi käsiään vasten.
”Onko Jaca nukkumassa vielä?” Moto kysyi kanssa pitkään haukotellen.
”Mmmmmm…” Marcus mutisi pöytää vasten lepuuttaen hetken vielä silmiänsä.
”Sinulle sitten napsahti aamuvuoro!” Vinski naureskeli.
”Sitä se on lapsen kanssa. En voi velvoittaa Jacaa jatkuvasti heräämään aikaisin Olivian kanssa,” Marcus mutisi ja tunsi käden päälaellaan. Jaca istui miehen viereen varoen samalla tyttärensä kivikokoelmaa.
”Huomenta,” Marcus hymyili hiirinaiselle nostaen päänsä pöydän kannesta.
”Huomenta,” Jaca risti jalkansa ja hieroi uudemman kerran Marcusta. Kaksikko vaihtoi nopeasti pienen suudelman.
”Miksi meidän pitää herätä näin aikaisin?” Hemi mutisi unisena, kun astelivat Zaran kanssa pöydän ääreen.
”Voi ei… menikö teillä touhutessanne niin myöhään, että kostautuu nyt aamusta?” Gal virnuili.
”Ainakin joku meistä saa!” Hemi virnuili takaisin.
”Turbokin saa… sitten aina ajoittain!” Vinski yritti sivaltaa.
”No mikäs siinä, jos naispuolinen Milanius uupuu, kun on tuo varkappale saatavilla!” Turbo osoitti nopeasti Marcusta, joka naurahti hiirimiehen heitolle.
”Hei! Kaikkea määkin suostun jakamaan, mutta edes sitä minäkään en jaa!” Jaca osoitti Turboa sormellaan.
”Eikä sitäkään harrastusta viitsi joka yö harrastaa. Menee mielenkiinto vielä,” Zara vinkkasi Hemille silmäänsä keskeyttäen muiden naurun. Tosin hiirinaisen heitto sai ainakin Turbon ja Marcuksen kahta kauheammin nauramaan.
”Ai nyt puhutaan jo ihan harrastuksesta?” Vinski kysyi Galilta joka tyrskähti hieman.
”Mää sanoin, että se suhde tulee vasta joskus,” Gal kuiskasi.
”Kuulin tuon!” Hemi klenkkasi pöydän ääreen.
”No kerro Zaralle sitten, että seurustelette!” Gal heilautti kättään mieshiirelle.
”Ja tekisin päätöksen yksin? Olisin ihan kusimutteri silloin!” Hemi naurahti, kun tunsi miten Zara istui aivan häneen kiinni. Nainen laski kätensä lepäämään Hemin leveälle olalle.
”Niin just… tehkää edes jotain!” Vinski heilutteli älämöiden käsiään.
”Kuten?” Zara kysyi heittäen letitetyt hiuksensa selkänsä puolelle.
”Ihan mitä vaan!” Vinski virnuili.
”Ja meitä sanottiin kiimaisiksi!” Marcus heilautti kättään Turbolle, joka oli jäänyt pohtivaksi.
”Eihän kenenkään olisi vissiin tarvinnut edes herätä näin aikaisin?” Turbo tokaisi puhutun aiheen ohi, kun jäi miettimään miksi Hans oli ylipäätänsä herättänyt osan heistä.
”Ai ei, kun Hans tulee potkiin ovia ja pyytämään kokoontumaan ulos?” Gal tuhahti.
”Ei Hans meidän ovellemme tullut?” Santtu pohti.
”Johtuneeko siitä, että olimme jo poistuneet huoneestamme omia aikojamme!” Moto tokaisi ja sai ihmisnaisen kohauttamaan harteitaan.
”Ronttia ei vielä näy!” Jaca vilkuili ympärilleen.
”Ei tietenkään… isä neuvottelee hänen kanssaan vielä, ennen kuin edes keskustelee meidän kanssamme!” Marcus murisi pienesti.
”Vieläkö olet happamana siitä eilisestä?” Gal kysyi. Marcus ei vastannut miehelle mitään. Kova tömähdys penkille sai kaikkien kurtistamaan kulmiansa. Olivia ähisi pienesti kiivetessään Turbon ja kivikokoelmansa väliin. Kullanruskea hiirimies nosti tytön hännällään penkille istumaan. Tyttöhiiri oli nostanut hyvinkin ison ja kulmikkaan kiven penkille pienempien seuraan. Olivia hetkittäin nojaili pienellä selällään Turbon käsivartta vasten tutkien samalla kokoelmaansa. Tyttö oli uppoutunut ajatuksiinsa ja asetteli kiviä penkillä toisenlaiseen järjestykseen.
”Et sitten yhtään pienempää murikkaa löytänyt?” Marcus kysyi tyttäreltään, joka vastaukseksi vain naurahti.
”Anna toisen nyt nauttia, kun on niin hienot aarteet ja hyvät leikit menossa,” Jaca vilkaisi Marcuksen toiselta puolelta pientä lastaan. Marcus suukotti naisen kuononpäätä töksäyttäen.
”Ai!” Jaca naureskeli hieroen kuonoansa.
”Iiiso!” Olivia osoitti isoa punagraniittista ja kiiltävä pintaista kiveä.
”On tosi iso!”
”Hieno on!” tytön vanhemmat nyökkäilivät naurahtaen.

Hans oli löytänyt vanhat armeijan vaatteensa ja asteli Rontin kanssa muiden seuraan. Vaaleanharmaa hiirimies oli kiinnittänyt kenraalin ja Ylijohtajan tähtensä samanlaiseen rintanauhaan, joka Minninkin armeijavaatteista löytyi vihreän liivin alta.
”Huomenta!” Hans totesi jämäkästi saaden kaikki heräämään vähintäänkin siinä kohtaan.
”APPAAAA!” Olivia kiljahti saaden Hansin pyöräyttämään silmiään. Tyttö nousi seisomaan penkillä hieman Turbon tukemana.
”Vaari!” Hans kumartui hieman osoittaen etusormellaan itseään.
”Appa!” Olivia iloitsi saaden Hans murisemaan. Olivia kietoi pienet kätensä hiirimiehen kaulan ympärille painaen kuonoaan tiukasti Hansin kuonoa vasten. Hans nappasi Olivian lennokkaasti syliinsä. Tyttö riemuitsi kiljaisten onneaan.
”Vaari!” Hans painoi etusormensa Olivian rintaa vasten.
”Appa!”
”Luovuta jo!” Rontti naureskeli.
”Ja häviän yksivuotiaalle?! Ei sinullakaan Rontti kaikki palikat ole kasassa!” Hans älähti. Olivia nauroi makeasti, kun tunsi tilanteessa olevan jotain koomista kaikesta huolimatta. Muihinkin tarttui Olivian kikatus.
”Niin meistä kahdesta minulle on tehtykin aivopesu!”
”Oli kenties syytä… irstasta mielikuvitustasi ei kukaan jaksaisi kuunnella määräänsä enempää,” Hans pyöräytti silmiään.
”Eipä siitä sitten paljon hyötyä ollutkaan!” Turbo totesi vilkaisemattakaan Hansia. Miehen ystävät nauroivat jälleen makeasti. Rontti koppasi komentajaansa päähän saaden Turbon suojautumaan käsiensä suojaan. Hans mulkaisi pojantytärtään hyväntuulisena, joka esitteli tälle pientä valkeaa kiveä kädessään.
”Onko sinulla aarteita?” Hans kysyi vaihtaen aiheen pois siitä miksi haluaisi itseään lapsenlapsiensa taholta kutsuttavan.
”JOH!” Olivia nyökkäsi päättäväisesti ja osoitti kokoelmaansa.
”Tu o iiii aa!” tyttö selitti. Hans vilkaisi poikaansa ja tämän kumppania toinen kulma aavistuksen koholla. Olivia katsoi vaariaan nopeasti vilkaisten tuohtuneena.
”Tu o iiiii aaaaa-a!” tyttö selitti tomerasti osoittaen edelleen kokoelmaansa.
”Tuossa on iso aarre- mitä todennäköisemmin!” Jaca selitti, kun sai kiinni tyttärensä puheista.
”Aivan!” Hans naurahti. Olivia tuhahti kuin vanhakin tekijä, kun häntä ei ymmärretty haluamallaan tavalla. Hans laski tytön käsistään takaisin maahan, joka juoksi kokoelmansa luokse. Tyttö ei jaksanut nousta penkille enää istumaan, joten pienen lapsen tavoin roikkui osittain penkillä jatkaen leikkiään.
”Joko on suunnitelma kasassa?” Hemi virnuili hiirimiehelle.
”Ja sinua kiinnostaa se uutinen, että kerron sinun jäävän tänne?” Hans iski vastaan jämäkästi.
”Mitä?! Enkö pääsekään mukaan? Voisin iskeä vastustajia kepein pitkin pituuttaan!” Hemi esitti yllättynyttä naureskellen. Kyllä hän sen tiesi, ettei Hans laskenut häntä kentälle leikatulla jalalla. Hans hieroi nopeasti ohimoaan.
”Suupaltista viis! Sinulla on ilmeisesti suunnitelma, kun kävit herättämässä meidät?” Turbo kääntyi penkillä ympäri, jotta näki takanaan seisovan Ylijohtajan ja mentorinsa.
”Odotan vielä…” Hans vastasi lyhykäisyydessään.
”Odotat mitä?” Moto kysyi hämmentyneenä.
”Tapoihimme, kun ei kuulu tuo odottelu!” Vinski tokaisi kanssa.
”Nyt kuuluu!” Hans vastasi päättäväisesti Vinskille. Vinski kurtisti nopeasti kulmiansa. Hän oli hieman hämmentynyt Hansin tavasta johtaa.
”Odotamme Malcomin kutsua juhliin!” Rontti totesi nopeasti Hansin ohi. Osakseen ruskeaturkkinen hiirimies sai Hansin mulkaisun.
”Hän varmasti ajatteli muistaa meitä herkkujen ja juomien kera!” Hemi naureskeli.
”Jeaa… kakkukahvit tiedossa!” Vinski naurahti.
”Rontti. Sinä saat edelleen hoitaa omat sotilaasi… minä hoidan armeijan!”
”Hyvä sinänsä… en hyppisi riemusta, jos minun pitäisi armeijan tauloja vielä johtaa tähän kohtaan!” Rontti puristi kädet eteensä.
”Voit käydä omiesi kanssa saman keskustelun minkä kävimme jo huoneessani! Ota Gal mukaan joukkoihisi!”
”Miten niin Gal? Olenhan minäkin ja Jaca täällä!” Marcus murahti.
”Minulla on sinulle asiaa!”
”On ollut jo eilisestä saakka, mutta et suurena johtajana ole saanut silti suutasi auki!”
”Marcus!” Hans murahti tavalla mitä kukaan ei koskaan ollut kuullut. Marcus puolestaan vilkaisi toisaalle. Hän oli saman äänensävyn kuullut aikanaan lapsuudessaan. Joko se oli osoitettu hänelle tai Minnille, kun kaksikko ei ollut uskonut mitä heidän äitinsä oli heille alkujaan sanonut. Muutkin vilkaisivat hämmentyneenä Marcusta.
”Ala tulla, kun osaat soittaa suutasi siihen malliin!”
”Miksi et kerro asiaa tässä ja nyt? Kerron sen heille kuitenkin, kun olet saanut kakaistua sen ulos suustasi!”
”Jätän sen asian sitten viimeiseksi… niin voit mesota ja vihata minua sen jälkeen kaikessa rauhassa, vaikka haman tappiin saakka!”
”Mitä oikein tarkoitat?” Marcus hämmentyi.
”Santtu… mikä on Maan tilanne? Plutolaiset jäivät oman onnensa nojaan ja yli kaksi viikkoa on mennyt siitä mennen tullen, kun viimeksi heidät näimme!” Hans ohitti Marcuksen kysymyksen.
”Ei mitään tietoa! Olenhan ollut teidän kanssanne täällä!” Santtu kohautti harteitaan.
”Saatko järjestettyä asiat niin, että saisit jonkun pitämään silmällä sekä Tahkoa, että Leipäjuustoa?”
”Jos saan yhteydenottovälineet niin voin parille kaverille soittaa!” Santtu vinkkasi jätkille silmäänsä. Nämä arvasivat heti keistä oli kyse.
”Hyvä! Järjestän sinulle tarvikkeet sitä varten Flean toimistoon! Voit tämän jälkeen ilmoittautua hänen luokseen… saat myös toimia tietovastaavana. Infoat meille kentälle, jos tulee jotain erikoista eteen. Flea perehdyttää sinut välineistöömme,” Hans selasi pientä tietokonettaan. Santtu nyökkäsi miehelle hyväksyvästi.
”Hyvä on!” Santtu vastasi.
”Zareilla?” Hans etsi naista silmiinsä.
”Zara kavereiden kesken!” nainen korjasi.
”Sinä saat toimia päävastuussa täällä sairaanhoitajana. Ottaisin sinut vastaavaksi kenttähoitajaksi heti, jos sinulla olisi edes yksi aiempi kokemus siitä olosta!”
”Täällä oleminen kelpaa oikein hyvin!” Zara hieroi päätään.
”Saat olla ainakin lähellä Hemiä!” Gal naureskeli.

Zara virnuili tyytyväisenä Hemin suuntaan ja hieroi ohimennen hänen leukaansa.
”Jaca! Olet ollut koordinaattorina ja aserykmentin johtaja?”
”Niin? Siitä on vuosia!”
”Ei sillä ole mitään merkitystä. Taito ei mihinkään vuosien saatossa katoa… Tärkein tehtäväsi on pitää Oliviasta äitinä huolta! Haluan sinut kuitenkin koordinaattoriksi Santun vierelle… ja, kun koordinaatit on saatu kasaan, haluan sinut vastuuseen aserykmenttiin!”
”Miten voin olla aserykmentistä vastuussa, jos kenttätyö jää pois tehtävän kuvastani? Ja miten hallitsen kolmen työn palettia?” Jaca vilkaisi mieshiirtä.
”Tiesin, että kysyt tuota! Sinun tehtäväsi on varmistaa kentälle lähtevät aseet… niiden kunto, riittävyys ja tietysti laatu! Koordinaattorina saat viimeisimmän teknologian käyttöösi ja pysyt kartalla samaan aikaan, kun huolehdit aseistukset lähteville joukoille.”
”Kokopäiväisenä työnäni eli äitinä… haluat minun vielä toimivan tuossa kaikessa mukana?”
”Kyllä! Koordinaattorina saat isot näytöt käyttöösi. Näet taistelukentällä olevat marsilaiset ja pystyt heidät ajantasaisesti ohjaamaan toisaalle, jos tilanne sen vaatii! Aserykmentissä ei tarvita päällikköä sen jälkeen, kun hommat on saatu kasaan…” Hans nyökkäsi ja lisäsi hiirinaisen koneellensa.
”Uuuuuuuuu… tekninen kartta! Vaikka työtä onkin paljon!”
”Saat hyödyntää Flean apua Olivian hoidossa. Hän on ilmoittanut, että ei vie omia lapsiaan toisaalle, joten Olivia menee sivussa heidän kanssaan, jos näyttää sille että kätesi ovat täynnä työtä!”
”Vähän erilainen, kuin nuppineulan siirtäminen paikasta toiseen kartalla!” Turbo kannusti naista.
”Ja käytännöllisempi!” Jaca naurahti.
”Sekä edelleen… ajantasainen…” Hans muistutti.
”Mistä muuten saat tiedot, ketkä liikkuu ja missä?” Moto kysyi vilkuillen hämmentyneenä Jacaa ja Hansia vuorottain. Jaca vilkaisi Hansia, joka kaivoi taskuaan.
”Näillä… nämä ovat mikrosirutetut paikantimet! Näiden avuilla saa jokaiseen yhteyden suoraan kypärään ja nämä näyttävät myös tarkat sijainnit!”
”Nuo pienet nuppineulan pään kokoiset sirut?” Hemi älähti.
”Keksin nämä vuosia sitten. Näiden kantavuus ja huomaamattomuus on omaa luokkaansa.”
”Mikä on noiden kantavuusmatka?” Gal pohti.
”Noin 150 kilometriä!”
”150 KILOMETRIÄ?” jokainen paitsi Marcus älähti. Hans nauroi Rontin kanssa makeasti.
”Mitä sitten, jos Malcom on kauempana?” Turbo pohti.
”Sitten siirrämme koordinaatiopisteemme toiseen tukikohtaan!” Hans vastasi.
”Miten nuo aktivoidaan? Tai mistä Jaca tulee tietämään kuka on kuka isolla näytöllä?” Moto hieroi mietteliäänä leukaansa.
”Omalla veripisaralla. Sirun pieni kotelo-osa aukeaa, johon veri pudotetaan. Kun siru on aktivoitu, kiinnitetään se vaatteisiin niin ettei siitä ole haittaa taistelussa ja sitä ei kukaan näe! Esimerkiksi vyön soljen alunen on ollut paras piilopaikka”
”Siruhan on niin pieni, ettei voi painaa oikein mihinkään!” Gal pohti.
”Sekin on totta. Mutta pienenkin metallin palan voi tuntea,” Hans kohautti harteitaan.
”Aktivoituuko siru jotenkin kypärän kanssa, jos kerran Jaca saa suoraan paikannuksen jälkeen yhteyden kypäräämme?” Gal kysyi. Häntä kiinnosti suunnattomasti kaikenlainen tekniikka ja Hansin kyky käsitellä ajantasaista teknologiaa oli vielä arvostettavampaa.
”Aktivoituu. Se luo kontaktin automaattisesti kypärään, joten kenenkään ei tarvitse miettiä millä bluetooth yhteydellä saadaan yhteys muodostettua!” Hans nyökkäsi.
”Koska saamme omat sirumme?” Turbo kysyi.
”Heti, kun olemme pakanneet kaikki kasaan… uskon, että siihen mennessä Malcom on kutsunut meidät juhliinsa!” Hans totesi jämerästi.

Marcus katsoi happamana isäänsä. Hän oli varma ettei tällä ollut mitään hyvää sanottavaa liittyen tulevaan taisteluun rottia vastaan. Hans huomasi kanssa poikansa vakavan tai oikeastaan tylyn ilmeen. Ilmapiiri muuttui sekunneissa vakavaksi ja jokainen vilkuili isää ja poikaa vuorottain.
”No? Anna kuulua! Odotan oikein riemusta kiljuen mitä olet järjestänyt minua varten koskien tätä taistelua?” Marcus irvaili.
”Asiani koskee terveyttäsi ja siitä huolehtimista!” Hans huokaisi.
”Mitä? Olen terve!” Marcus yritti vakuutella.
”Viimeisten päivien ajan mitä olen jo ehtinyt kuulemaan niin et ole… selkäsi oireet vain pahenevat!”
”Oletteko juorunnut?” Marcus vilkuili ystäviään.
”Minä kerroin!” Rontti vastasi siskonpojalleen. Marcuksen tympeys vaihtui hämmennykseksi.
”Ja tulit itse maininneeksi terveydestäsi oikeudenkäynnissä!” Gal hieroi vaikeana niskaansa.
”En tee tätä Marcus kiusallani!”
”Tee mitä? Kiellätkö minua osallistumasta taisteluun rottia vastaan?” Marcus kysyi ja sai isänsä painamaan katseensa maahan. Marcus hämmentyi entisestä ja iski käsillään pöydän kanteen nousten samalla seisomaan.
”Kiellät minua oikeasti osallistumasta taisteluun?! Vain sen vuoksi, että selkäni oireilee ajoittain?!” Marcus huudahti isälleen.
”Marcus! Sairautesi on hengenvaarallinen…”
”Jonka porteilla olen jo käynyt!”
”Pelkkä Magnesium hydrofelexin siirtoleikkaus ei tule pelastamaan sinua… se hidastaa taudin etenemistä.”
”Mitä oikein tarkoitat?” Galkin ehti jo kysyä.
”Leikkaava lääkäri antoi meille ihan toisenlaista tietoa Marcuksen sairaudesta!” Jaca vilkaisi huolestuneena kanssa Hansia.
”Se tieto on väärä!”
”Mistä sinäkin mitään tiedät! Et ole ollut paikalla sairaalavuoteeni reunalla, koska plutolaisille oli tärkeämpää tekaista sinut kuolleeksi! Yrität keksiä vain tekosyyn-tekosyyn perään, etten osallistuisi kanssanne pelastamaan pikkusiskoani!”
”Marcus! Minulla ei ole mitään syytä keksiä tekosyitä. Sairautesi vuoksi jäät tukikohdalle!”
”ET VOI OLLA TOSISSASI!”
”Kyllä olen! Tämän vuoksi olisin halunnut keskustella kanssasi kahden!”
”Sekö olisi muuttanut jotain!? En ymmärrä minkä vuoksi haluat jatkuvasti suojella minua… varsinkaan asian suhteen mihin et voi vaikuttaa!”
”Olet poikani… sen vuoksi suojelen sinua…”
”EN KAIPAA SUOJELUASI! Osaan huolehtia itsestäni ja terveydestäni!”
”Sinä teet niin, kuin armeijan säännöissä määrätään! Ja sinut on määrätty jäämään tukikohdalle huolehtimaan terveydestäsi!” Hans murahti kanssa jo pojalleen.
”Tietoisku! En ole kuulunut armeijaan enää vuosiin, joten et voi pakottaa minua yhtään mihinkään vedoten vain sen sääntöihin!” Marcus huusi isälleen. Kaksikon välinen riita oli saanut kaikki tukikohdalla hieman varautuneiksi. Kukaan ei aikaisemmin muista, että Ylijohtajaa vastaan olisi niskuroitu. Hans huokaisi syvään.
”Liityn Rontin Vapaustaistelijoihin ja otan häneltä käskyni vastaan!” Marcus osoitti enoansa. Hans vilkaisi olkansa takana seisovaa ruskeaturkkista hiirimiestä. Marcus vilkuili vihaisena Ronttia ja isäänsä.
”Hm! Olisi pitänyt arvata! Te kaksi olette suunnitelleet tämän meidän selkämme takana jo!” Marcus tuhahti.
”Marcus… olen pahoillani, mutta aivan kuten isäsi sanoi… en voi uhrata terveyttäsi taistelukentällä!” Rontti pahoitteli katseellaan.
”EN VÄLITÄ!” Marcus huusi.
”Välitä sitten edes perheestäsi!” Hans murahti ja sai Marcuksen hiljenemään. Jaca painoi surkean katseensa pöydän kantta vasten. Olivia oli hakeutunut lähemmäksi Turboa. Häntä hieman pelotti aikuisten välinen riitatilanne. Turbo rauhoitteli pientä hiirityttöä silittelemällä tämän pikimustia hiuksia.
”Minä en kanna suruvalittelua Jacalle, että olet taistelukentällä menettänyt henkesi sairautesi vuoksi… etkä esimerkiksi viholliskädessä!”
”Sairauteni kanssa ei ole mitään hätää! Tunnen kehoni!” Marcus turhautui keskustelun kulusta.
”Määräys on määräys… sanoin, että tämän jälkeen voit vihata minua, vaikka loppuelämäsi ajan. Mutta sinulle on tehtävä täällä!”
”Mmmm… lapsenvahtirooli omalle lapselleni onkin se, miten halusin auttaa sisartani! Ei mitään… kiitos… isä!” Marcus poistui vihaisena paikalta.
”Marcus?” Jaca yritti saada miehen pysähtymään.
”Anna hänen mennä… ihan odotettava reaktio!”

”Miksi kiellät Marcuksen osallistumisen?” Vinski kysyi.
”Armeijan säännöt kieltävät minua laittamasta terveydelleen uhalle tai vaaraksi olevia sairastavia hiiriä kentälle! Marcuksen sairaus on poikkeava ja harvinainen… mitä vaan ja koska vaan voi tapahtua…” Hans totesi jämäkästi.
”Siis tarkoitatko, että vaikka Marcus tuntisi olonsa lähdön hetkellä terveeksi… voisi hänen terveytensä ykskaks romahtaa?” Turbo kysyi.
”Tarkoitan!”
”Mistä tiedät?” Hemi kyseenalaisti kanssa Hansin päätöstä.
”Koska Marcus on perinyt sairauden minulta…” Hans vastasi. Henkäys sai Hansin vilkuilemaan toisaalle hetkeksi.
”Kuitenkin…” hiirimies yritti jatkaa.
”Armeijan säännöthän kieltäisivät sinuakin osallistumasta taisteluun! Vai onko Ylijohtajalla etulyönti asema väistää tätä sääntöä?” Gal hermostui hiljalleen. Hans siirsi katseensa nuorempiin hiiriin.
”Koskevat… ja koskivat aikanaan… minun sairauteni on kuitenkin pysäytetty… mutta edes sekään ei estänyt Marcuksen saamatta sairautta.”
”Miten tauti pysäytetään, jos kerran Magnesium hydrofelix ei auta siihen?”
”Magnesium hydrofelix hidastaa sairauden etenemistä… mutta taudin pysäyttämiseksi vaaditaan leikkaus… hiireltä joka on saanut siirteen toiselta sairauden kantajalta!” Hans selitti.
”Mitä?” kaikki hämmentyivät.
”Kun tauti on perinnöllinen, niin siirteen voi antaa ainoastaan siirteen saanut verisukulainen… Tauti on ollut suvussamme ties kuinka monta vuosikymmentä… tauti aiheuttaa sen, että hännän juuresta ja alimmista selkänikamista uupuu kokonaan erinäisiä säikeitä, jotka vaikuttavat esimerkiksi sähköimpulssien luomiseen toisen hiiren kanssa… selvitäkseen hengissä näitä säikeitä tarvitaan ainoastaan kolme kappaletta, yksi säikeistä on Magnesium hydrofelixin luoma ja kaksi lahjoitettua. Hydrofelix hidastaa sen vuoksi taudinkulkua, koska ei yksistään voi koko kehoa hallita ja parantaa!”
”Mistä Marcus saa uupuvat säikeet?” Zara kysyi.
”Minulta!”
”HÄ?!”
”Minä olen ainoa, joka voi luovuttaa Marcukselle puuttuvat säikeet… siten saamme hänen sairautensa pysäytetty!”
”Miten?” Moto kysyi.
”Luulin, että sairaus olisi pysäytetty jo!” Jaca hieroi päätään.
”Tämän vuoksi on tärkeää, että Marcus pysyy täällä! Taistelukentältä lähtö suoraan leikkaussaliin on mahdottomuus… varsinkin jos olemme jossain tuhottoman kaukana lähimmästä sairaalasta!”
”Entä jos Marcus saa kohtauksen täällä, että joutuu sairaalaan ennen kuin ehdit paikalle?” Jaca turhautui. Hänen äänestään paistoi syvä huoli kumppaninsa voinnista.
”Sairaalassa Marcus kyetään pitämään hengissä siihen saakka… tietysti yritän irrottautua nopeammin hänen rinnalleen, jos tilanne sen vaatii.”
”Miksi Marcus ei voisi sitten osallistua taisteluun?” Vinski kysyi.
”Koska kentältä sairaalaan oleva matka on kohtalokkaampi! Kohtauksen saatuaan Marcus tarvitsee välittömän hoidon sairaalassa, josta teillä on jo kokemus!” Hans murahti ja sai nuoremmat hiljenemään. Jaca, Hemi ja Gal vilkuilivat toisiaan. He muistavat sen miten löysivät Marcuksen rikkoutuneen sohvapöydän keskeltä veriselkänsä kanssa.
”Eli jos sää olisit oikeasti kuollut… niin Marcusta ei olisi ollut pelastamassa kukaan?” Hemi hieroi otsaansa. Zara vilkaisi Santun kanssa toisiaan.
”Valitettavasti…” Hans vastasi apeana.
”Entä Minni? Jos sairaus on periytyvää?” Turbo huolestui kanssa kumppanistaan.
”Minni on turvassa… kuten kaikki naispuoleiset hiiret. Kyse on sairaudesta, joka esiintyy ainoastaan miehillä! Eli hyvä tuuri sinänsä, että teille on syntynyt pieni prinsessa!”
”Onko Minni geenin kantaja? Tai Olivia, vaikka tauti esiintyy vain miehillä?” Turbo jatkoi kyselyään.
”Ei… Geenit ovat ainoastaan miehillä ja ne siirtyvät vain isältä pojalle,” Hans selitti.
”Nyt olen kiitollinen siitä, että tosiaan saimme pienen tytön!” Jaca silitti Olivian hiuksia, joka kiehnäsi äitinsä reittä vasten turvaa hakien, kun Marcuskin oli vihaisena poistunut paikalta.
”Pyri toivomaan, että seuraavat lapsennekin on tyttöjä!” Hemi osoitti isosiskoaan.
”Poikapuolisilla ei ole hätää, jos on vain joka, joka pystyy luovuttamaan tarpeeksi säikeitä,” Hans selitti. Jaca painui ajatuksiinsa. Aamuun oli tullut paljon tietoa. Hans haroi mustia hiuksiaan ja vilkaisi Ronttia.
”Ryhtykää hommiin! Rontti ota vastuu omistasi! Marcus toipuu kyllä tiedosta ajan kanssa ja ymmärtää oman parhaansa,” Hans huokaisi vaikeana vaihtaen sujuvasti aihetta ja poistui vähin äänin muiden seurasta. Muut jäivät vilkuilemaan toisiaan hetkeksi.

Malcomin ja Polivian piilopaikassa kävi kova kuhina. Luolan suulta lähti pitkä mustan puhuva alamäellinen käytävä kohti maanalaista piilopaikkaa, jonka pohjalta kantautui erinäiset metalliset kolahdukset ja kilinät. Malcom asteli pienelle tasanteelle katsomaan alaistensa puuhia. Joka puolella oli eri ikäisiä ja kokoisia rottaklaanin edustajia. Pieniä lapsia juoksenteli kanssa siellä täällä. Seinän vierustaan oli rakennettu leveämpää kävelytietä ja seinämiin oli hakattu erikokoisia koloja nukkumapaikaksi koko yhteisölle. Luolan keskipaikka oli rakennettu aivan vuoren alapuolelle ja se mahdollisti seinämään kerroksittain rakennetut nukkumapaikat. Luola kätki sisäänsä ainoastaan enää noin 450 rottaklaanin edustajaa. Parhaimpina aikoina rottia oli Marsin pinnalla oli ollut 100 000 yksilöä. Moni oli vuosien saatossa menettänyt henkensä puutteellisen ravinnon, hoidon ja lääkkeiden vuoksi. Suurin osa klaanista oli liittynyt plutolaisten remmiin jo ennen, kuin olivat piilopaikkaan ennättäneet. Toiset taas paenneet toisaalle Marsissa. Nämä olivat menettänyt sen vuoksi henkensä taistelussa hiiriä vastaan tai joutuneet vangituiksi ja sitä kautta karkotetuiksi kokonaan Marsista. Malcom ja Polivia olivat löytäneet ison vuoren rinteestä luolan, jonka vuosien saatossa olivat yhteisönsä kanssa louhinut itselleen piilopaikaksi. Kenelläkään ei ollut lupaa kulkea luolan ulkopuolella, ellei halunnut laskea henkeään vihollisten käsiin. Lasten iloinen riemu kantautui Malcomin pieniin korviin. Huokaisu karkasi rottamiehen suusta.
”Olet hullu, jos kutsut Hansin tänne taistelemaan kanssamme?” Polivia murahti miehensä takaa. Malcom ei vastannut vaimollensa mitään.
”Onko pojistamme kuulunut mitään?” Malcom vaihtoi aihetta.
”Ei! Miksi olisi? Masi piilottelee hiiriä kanssa tarkoituksella… Mitcha ja Meriel ovat jossain… Pelkään pahinta heidän kohdalla!” Polivia hieroi olkiaan. Malcom puristi sormiensa alla olevaa kaidetta.
”Poikamme ovat elossa!” Malcom murahti.
”Mistä sen tiemme? Silloin, kun jouduimme tänne 15-vuotta sitten, näimme heidät tasan kaksi kertaa! Silloin he olivat onnistuneet piilottelemaan sekä hiiriltä, että plutolaisilta!” Polivia murahti.
”Poikamme elävät! He suorittavat jokainen omaa tehtäväänsä Marsin aavikolla!”
”Mitcha ja Meriel eivät ole millään tehtävällä… he halusivat tutkia Marsia, vain mielenkiinnostaan… ja et voi olla Masista varma! Hän oli nuori miehen kloppi, kun näimme hänet viimeksi! Ja se mitä väität kuulleesi hänestä ei todista mitään, että hän olisi hengissä,” Polivia pudisteli päätään. Malcom murahteli ja asteli vaimonsa ohitse pidemmälle omaan makuuluolaansa. Malcom aukaisi kameran pienelle koneelle. Kone oli vanha ja särisevä. Malcom iski sitä pienesti nyrkillään, saaden kuvaruudun tasoittumaan. Koneen ruudussa näkyi vankeina olevat Minni ja Marie. Marie oli nukahtanut hetkeksi, mutta Minni piti ympäristöään tarkasti silmällä vaikka naishiiri oli silminnähden nukahtamaisillaan melkein pystyyn.
”Pitkäpintainen nainen!” Malcom hymyili ivallisesti.
”Hänestä pitää päästä ensimmäisenä eroon!” Polivia murahti.
”Älä mene kultaseni asioiden edelle… Hans on tulilinjallamme ensimmäinen!”
”Mutta…”
”Mutta Minnin avulla saamme Hansin tänne!”
”Oletko ajatellut perheitämme? Pieniä lapsia? Olet kirjaimmellisesti tuomassa sodan tänne… joka on ollut kotimme näiden vuosien ajan!”
”Tämä ei ole Polivia koti! Ei ole koskaan ollutkaan!”
”On se ollut silloin, missä se on tarjonnut suojan hiekkamyrskyjä ja aavikolla käytyjä taisteluita kohtaan.” Polivia murisi miehelleen.
”Mitä suunnittelet? Emme voi laskea lapsia vaaraan!” Polivia kysyi uudemman kerran mieheltään.
”Hans ei ole niin typerä tai välinpitämätön, että ujuttaisi joukkonsa lasten ja naisten kimppuun!”
”Kenties ei! Mutta et voi silti pitää lapsia täällä!!” Polivia murahti kunnolla.
”Järjestetään lapsille ja naisille, jotka eivät halua taistella jokin turvapaikka sitten… mutta Hansin haluan tänne! Hän ei päivänvaloa tämän taistelun jälkeen nimittäin enää nää!” Malcom murisi vaimolleen. Polivia mulkoili miehensä perään.
”Malcom!” yksi rottamies kurkkasi varovasti oven suusta.
”Kerro!”
”Saimme ne valmiiksi! Näistä hiirenloukuista ei kukaan marsilainen selviä!” rottamies ilmoitti.
”Mahtavaa!” Malcomin suulle nousi irstas hymy.
”Lähettäkää kutsukortti Hansin typerille joukoille!” Malcom jatkoi pitäen pientä prototyyppiä käsissään.
”Kyllä herra!” rottamies nyökkäsi ja poistui nopeasti toisaalle.
”Polivia… huolehdi sinä turvaan haluavat pois täältä. Palaa, kun he ovat sellaisessa paikassa mistä hiiret eivät heitä löydä!”
”Miten vain rakas! On se hyvä, että minun teknisestä ajattelustani ja suunnittelustani on sinun kostosuunnitelmiisi ollut hyötyä!” Polivia puristi kädet eteensä ja poistui kaksikon huoneesta.
”Arvostan nerokkuuttasi rakas kyllä!” Malcom hymyili prototyyppi kädessään.

Rontti oli ohjannut Turbon kumppaneineen valmistautumaan perinteiseen taisteluun Vapaustaistelijoiden tapaan rottia vastaan. Ainoana erona ettei Hans halunnut rottien kuolemia ja tämän Ronttikin oli painottanut. Vinski ja Gal olivat hieman kyseenalaistaneet ohjeistusta, koska räjähteet pitäisi laukoa jotenkin niin että ne sinkoutuisivat vihollisten jalkoihin räjäyttäen maan ennemmin heidän jalkojensa alta. Rontti oli antanut vain pintaraapaisun todellisesta taistelusta ja sai ainakin Galin turhautuneeksi.
”Siis onko tuo Rontin tapa oikeasti ohjeistaa teitä! Sanoa vain, että valmistautukaa näin ja näin…” Gal huokaili, kun nelikko käveli pitkin Tulikrokantin pihamaata.
”Kuta kuinkin! Rontti kertoo kyllä taistelun hetkellä mitä olettaa meidän toimivan!” Moto naureskeli.
”Ja Rontti luottaa meidän taitoihimme! Hän tietää ettemme söhlää turhanpäiten. Ja lisäksi, jos Hansin toive on henkilövahinkojen minimointi niin silloin emme enempää ohjeistusta tarvitse!” Turbo vastasi ryhmän ensimmäisenä.
”Kuulostaa silti hullulle! Ottaen huomioon, että Hans nimenomaan käski Ronttia kertomaan suunnitelman tarkemmin meille!” Gal hieroi otsaansa.
”Se olisi ensimmäinen kerta, kun Rontti kuuntelisi sääntöjä perustettuaan Vapaustaistelijat!” Vinski naureskeli. Gal naurahti pienesti. Turbo pysähtyi äkisti ja tunsi miten kolmikko käveli hiirimiestä päin. Turbo mulkaisi olkansa ylitse hiirimiehiä.
”Tarvitset jonkun hätästop äänimerkin!” Vinski pyöräytti silmiään. Turbo naurahti pienesti.  
”Oletteko koskaan ajatelleet, että Hans on hyvin samanlainen pohtija Minnin kanssa?” Turbo tokaisi.
”Mistä sinulle nyt tuo tuli yhtäkkiä mieleen?” Moto kysyi hämmentyneenä.
”Siitä, että sekä isä että tytär hakeutuvat miettimään ajatuksiaan aina mahdollisimman korkealle katsellen taivaalle!” Turbo osoitti katolle. Moto ja Gal vilkaisivat toisiaan.
”Hans teki tuota jo eilen! Keskustelu jäi silloin lyhyeksi!” Gal kohautti harteitaan.
”Saitte hänet eilen kiinni tuosta!?” Vinski älähti.
”Niinkin voisi sanoa!” Moto vastasi.
”Oletteko koskaan miettineet miten Ylijohtaja Marsissa nimetään?” Gal kysyi.
”En!” Turbo pudisteli päätään.
”Ei ole koskaan käynyt pienessä mielessäkään!” Vinski raaputti sormellaan ohimoaan.
”Hyvä, että myönsit mielesi olevan pieni!” Moto irvaili Vinskille. Vinski murahti isoveikalleen.
”Mutta onneksi meillä on ihan asiantuntija kertomaan siitä miten Ylijohtajaksi päädytään!” Turbo rauhoitteli kaksikon riidan poikasen ja lähti uudemman kerran kävelemään. Kolmikon hölmistyneet ilmeet porautuivat Turbon selkään. Muutaman rivakan juoksuaskeleen he ottivat Turbon perään.
”Tarkoitatko, että kysymme Hansilta miten hän päätyi Marsin Ylijohtajaksi?” Gal kysyi.
”Hanshan johtaa vain viidenneksen Marsista! Mutta hän on ainoa, joka osaa tarkalleen sanoa mihin valinnat perustuvat…” Turbo virnuili.
”Tiesitkö tuon?” Moto hämmentyi, kun muisti eilisen keskustelun Galin kanssa.
”Totta kai!” Turbo kohautti harteitaan naurahtaen.
”Mitä Turbo ei tietäisi?” Vinski pyöräytti jopa kateellisena silmiään. Hän ei koskaan yltäisi Turbon älykkyyden tasolle, vaikka kuinka yrittäisi.
”Kuulostaa jotenkin tutulle!” Gal naurahti.
”Ai se mitä Marcus ei tiedä ei tiedä kukaan?” Moto katsahti ruskeaturkkista hiirimiestä.
”Olisikin! Mutta meillä se on ennemmin, että mitä Jaca ei tiedä niin sitä ei tiedä sitten kukaan!” Gal naurahti äänekkäästi.
”Kuulostaa järkevälle!” Moto naureskeli hiirimiehen kanssa.

Nelikko saavutti katon missä Hans istui ajatuksiinsa painautuneena. Hiirimies huokaisi syvään. Ajatukset olivat painautuneet Marcukseen väkisin. Heidän olisi Marien kanssa pitänyt paljon aikaisemmin kertoa Marcukselle tälle periytyneestä sairaudesta. Hans hieroi kasvojansa turhautuneena. Hän halusi kuulla myös Malcomista jotain, että pääsisi auttamaan tyttärensä pois rotan luota. Turbo katsoi ystäviään nopeasti. Hiirimies keräsi rohkeutensa astellessaan Hansin luokse. Aamuinen riita poikansa kanssa antoi Hansista jälleen uusia puolia esiin ja edes Turbo ei tiennyt miten hiirimies reagoisi nelikon saapumiseen. Turbo ei muutenkaan ollut Marien listakärjessä, joten Hansin kanssa rakennettava suhde jännitti paljon häntä.
”Onko kaikki hyvin?” Turbo rohkeni kysymään ja sai Hansin kääntämään katseensa sivulleen.
”Olenko jotenkin näkyvällä paikalla, kun toistamiseen tuo kaksikko löytää minut?” Hans naurahti yllättävänkin rennosti.
”Sinussa on samoja piirteitä tyttäresi kanssa,” Turbo vastasi. Hans hymyili veikeästi ja siirsi katseensa takaisin horisonttiin.
”On hän sitten jotain perinyt minulta!” Hans totesi ja saaden nelikon hymyilemään lempeästi. He istuivat katon peittämälle soran murikoille Hansin kanssa.
”No… Onko jotain mielenpäällä, kun sain teidät seuraksenne? Vai eikö Rontti hoitanut hommiansa?” Hans virnuili.
”Sanotaan, että Rontti hoiti hommansa omalla tyylillään!” Gal mutisi. Hans nauroi makeasti.
”No se ei yllätä!” Hans vastasi haroen sekaisin olevia mustia hiuksiaan. Hiirimies oli käärinyt keltaisen pitkähihaisensa hihat hauiksiensa ympärille. Ikäänsä nähden Hans oli pysynyt hyvässä kunnossa, vaikka oli ollut vuosia plutolaisten syväjäässäkin.
”Meillä olisi tietysti yksi kysymys…” Moto hieroi leukaansa. Hans katsahti kookasta marsilaista vasemmalla puolellaan.
”No antaa kuulua!” Hans vastasi. Nelikko takerteli sanojensa kanssa ja sai Hansin kohauttamaan kulmaansa.
”Kissa kielenkö vei?” Hans kysyi.
”Haluaisimme tietää…” Vinski empi.
”Haluaisimme tietää miten Ylijohtajaksi päästään!” Turbo vastasi miehen puolesta loppuun.
”Tai mitä Ylijohtajuus edes vaatii?” Gal mietti.
”Ja miten sinut nimettiin Ylijohtajaksi,” Motokin avasi suunsa.
”Te haluatte tosiaan kuulla tämän ilman lapsiani?” Hans kysyi huvittuneena.
”Ei lastesi kaikkea tarvitse kuulla!” Vinski naureskeli.
”No ei kai sitten… mutta… onhan Ylijohtajaksi tuleminen kanssa oma tarinansa…” Hans pohti nuoruuttaan.
”Ilmeisesti et ollut sen aikaisten kenraalien suosiossa?” Gal mietti.
”Juu en todellakaan… olin kuulemma yksi huithapeli yhdessä Rontin kanssa. Mutta sitten kaikki alkoi muuttumaan heti Marien ja minun häiden jälkeen”
”Ai miten?” Gal kysyi
”Meillä vaihtui kenraali… ja sen jälkeen aloinkin nopeasti nousemaan arvojärjestyksessä hiljalleen ylemmäs… Ennen häitämme olin jo saavuttanut jollain tuurilla kaksi tähteä,” Hans pohti ja veti ilmeensä vakavammaksi. Hän oli noussut ennen Marcuksen syntymää Ylijohtajaksi parissa vuodessa.
”Kerro siitä!” Vinski ilakoi jo entuudestaan.
”Nooo… kenties voisinkin kertoa, jotain mitä lapseni eivät tiedä!” Hans virnuili.
”Hyvä on. Kaikki alkoi minun ja Marien häiden jälkeen… tai oikeastaan häämatkamme. Olimme juuri saapuneet pieneltä saarelta takaisin Meriluotoon…” Hans aloitti tarinansa 35-vuoden taakse…

Hans nousi pienen kahden hengen katumaasturista hypähtäen. Ilo ja onni oli hiirimiehen kasvoilla. Hymy ei ollut kadonnut viimeiseen pariin viikkoon mihinkään. Hän oli saanut naida elämänsä rakkauden kaksi viikkoa sitten. Rontin teoista tämä oli kenties ollut kaikkein paras mitä hiirimies oli elämäänsä saanut. Hans avasi pienen sivuoven ruskeaturkkiselle hiirinaiselle, jonka vaaleanharmaa hiirimies koppasi vastaan. Tummat pitkät hiuksensa nainen oli letittänyt löyhästi niskaansa.
”Tervetuloa kotiin… rouva Milanius!” Hans leperteli Marielle, jonka hymy tarttui kanssa Hansiin. Hans pyöräytti hiirinaista otteessaan Marien lapsuudenkodin pihamaalla, joka kikatti rakastuneena.
”Kiitos… herra Milanius!” Marie suukotti tuoretta aviomiestään keskellä pihamaata. Marie painautui miehen rintaa vasten ja katsoivat kotitaloa, jonka Marie oli perinyt epävirallisesti, kun tämän isoveli Sammy ei halunnutkaan kotitaloa itselleen ja vaimolleen.
”Onko se varmasti sopivaa, että rakennamme tästä kotimme?” Hans kysyi edelleen epävarmasti. Marien äidin vuoksi heidän häistään oli haluttu tehdä hyvin yksityiskohtaiset, uskontoa kunnioittavat ja ylimääräistä rietastelua olisi pitänyt välttää. Marie ei kuitenkaan äitinsä ehtoihin ollut suostunut, koska Hansin perhe ei vaadi niin tiukkaa uskonnollista kuria, kuin Marien perhe. Marie ja Hans olivat saaneet juuri sellaiset häät, kuin olivat halunneet. Päiväsaikaa kunnioitettiin vanhempia ja illasta juhlittiin ystävien kanssa. Hans oli erkaantunut hieman armeijasta suunnitellessaan yhteistä tulevaisuuttaan Marien kanssa. Hän oli säännöllisesti käynyt Meriluodon omassa armeijassa. Se oli pieni ja kompakti, mutta ainoa yhteys Hansille. Meriluodon armeija sijaitsi lähellä toista kaupunkia. Näin kahden pienemmän kaupungin miehet saivat käydä yhtenäistä armeijaa. Tulikrokantissa Hans ei ollut käynyt hetkeen. Ennen häitä Hans oli yltänyt kahden tähden kenraalin tittelille ja Hansista odotettiin paljon. Paineet kasattiin tarkoituksen mukaisesti Hansin niskaan, koska haluttiin nähdä miten hiirimies sieti paineensietokykyä. Hans oli kuitenkin osoittanut taitojaan ja saanut Tulikrokantin Hallitukselta erityismainintaa taidoistaan. Meriluodon vanhat kenraalit eivät olleet kenties samaa mieltä, mutta Hallituksen jäsenten kanssa oli turha naputtaa vastaan. Tulikrokantista oleva kenraali oli avartanut näkemyksiään ja koki Hansin vahvana johtajana, joka kykeni organisoimaan työtään ja johtamaan isompiakin joukkoja nimenomaan isossa kaupungissa. Kenraali oli sitä mieltä, että Hansin taidot menisivät hukkaan pienessä kaupungissa. Marie oli ollut jokaisessa miehen ylennyksessä mukana ja hän oli tavattoman ylpeä hiirimiehen saavutuksista. Kuitenkin Marieta huoletti se, että Hans olisi toistuvasti arjen tasaannuttua pitkiä pätkiä poissa kotoa ja Marien haaveet perheidyllistä saisivat hieman jäädä.
”Tietysti on! Nyt kun olemme naimisissa niin olemme tasavertaisia aviopuolisoita ja voimme kodillemme tehdä ihan mitä vaan!” Marie silitti miehen olkaa.
”Kodillemme?” Hans kohautti kulmaansa.
”Koti on ollut meidän… siitä asti, kun kosit minua ja muutit tänne!” Marie henkäisi ihastuneena.
”Äitisi on toista mieltä!”
”Älä anna hänen päästä ihon alle… hän on mikä on ja ilmoittanut muuttavansa heti, kun luostarista aukenee hänelle paikka!”
”Äitisi ei koskaan pääsisi ihoni alle!” Hans hymyili lempeästi naishiirelle.
”Tai edes karvan!” Hans murahti ja painoi kuononsa Marien kaulaa vasten.
”Hans!” naishiiri kiljahti ilahtuneena.

Marie tarrasi miehen poskista kiinni ja painoi pitkän suudelman tämän suulle. Hans hieroi ohimennen kuonoaan naisen kuonoa vasten.
”Yksi toive tai oikeastaan kaksikin minulla olisi…” Marie keimaili miehelle salamyhkäisesti.
”No… kerro?” Hans kohautti kulmaansa.
”Jotta perheemme olisi täydellinen… niin haluisin tänne pieniä jalkoja juoksemaan!”
”Uuuu… uusi vuoristonoutajan pentu?” Hans vinoili.
”Ajattelin vähän toisenlaisia pieniä jalkoja.”
”Marie!”
”Hans! Pienet marsilaiset ovat sellaiset joista olen unelmoinut, kun saimme ensimmäisen kontaktimme antenneillamme ja tiesin sinun olevan loppuelämän kumppanini!”
”Tiedän sen… mutta… en ole valmis… haluan olla hetken vielä kaksin kanssasi!” Hans pahoitteli katseellaan. Kuitenkin hiirimies näki naishiiren katseessa pettymyksen, mutta Marie nieli hetkeksi ylpeytensä ja nyökkäsi miehelle.
”En halua pakottaa sinua… haluan elämämme tasapainoiseksi!”
”Kiitos… ja samoin! Uranikin takia en halua, että olet lapsestamme tai… lapsistamme yksin vastuussa! Haluan olla mukana niissä pienissä hetkissä!” Hans hymyili hiirinaiselle.
”Olet harvinainen mies Hans Milanius!” Marie heltyi miehelleen, joka suuteli tätä kevyesti poskelle. Marie lähti johdattamaan Hansia talon kuistia ja ovea kohden. Oven auki saatuaan Marie kiljaisi pienesti, kun tunsi jalkojensa irtoavan maasta.
”Olet rouvani… kynnyksen yli saat kulkea sylissäni!”
”Taas? Johan nostit minut kynnyksen yli häämatkallamme, kun olet tällaisenkin perinteen napannut toisen planeetan historiasta!”
”Mutta se oli häämatka! Ei kotimme! Ja muiden planeettojen historia on mielenkiintoista… tämä on kunnioitusta naista kohtaan,” Hans kurtisti pienesti kulmiansa ja astui kynnyksen yli tuore vaimo sylissään. Kaksikon nauru kantautui myös olohuoneeseen, jossa tuima mustaan kaapuun pukeutunut hiirinainen istui. Nainen nojasi keppiinsä tukeutuen melkein rystyset valkoisina. Oranssinruskea hiirinainen oli kietonut valkeat hiuksensa tiukalle nutturalle. Hans ja Marie oli kietoutunut toisiaan vasten. Kikatus kantautui Noemin korviin, joka nosti toisen kätensä puristamaan kaulassaan olevaa ristiä. Noemin kylmä olemus sai avioparin hätkähtämään.
”Äiti?” Marie kysyi, kun Hans laski tämän käsivarsiltaan. Noemi ei vastannut tyttärelleen mitään.
”Mikä on? Oletko menossa jonnekin?” Marie kysyi ja katsoi lattialla olevia salkkumaisia kasseja, jotka hiirinainen oli itsenäisesti pakannut.
”Luostariin!”
”Olet saanut paikan? Milloin?” Marie hämmentyi. Noemi nousi varoen seisomaan.
”Häämatkanne aikana! Oli tietysti liikaa vaadittu, että olisitte edes puheluuni vastannut!” Noemi mulkaisi Hansia.
”Emme ole saaneet sinulta mitään puhelua!”
”Esikoiseni sentään vastasi! Onneksi hän on kiinnostunut äitinsä hyvinvoinnista toisin, kuin muut lapseni!” Noemi heittäytyi marttyyriksi.
”Äiti!” Marie torui naista kevyesti.
”Rontilla on kenties syy olla vastaamatta!” Hans mutisi.
”Mitä sanoit?” Noemi murahti, kun kuuli vain epävaimeaa puheensolinaa kantautuvan Hansin suusta.
”Ei mitään! Tarvitsetko kantoapua?” Hans kysyi. Hän olisi vaikka heti valmis heittämään hiirinaisen ulos talosta.
”En sinulta!”
”Äiti kiltti… hän on aviomieheni!” Marie anoi.
”Luostarin papin poika olisi ollut parempi puoliso sinulle!”
”Jaa se sama papin poika, joka yritti pompotella Marieta, koska ei osannut päättää ollako vai eikö hänen kanssaan?” Hans tuhahti puristaen vahvat käsivartensa eteensä.
”Hans kiltti!” Marie yritti toimia kaksikon erotuomarina.
”Älä ala-arvioi häntä!” Noemi nosti sormensa Hansille.
”Se on myöhäistä nyt! Olen onnellinen Hansin kanssa! Ja olemme kontaktit toisillemme…” Marie katsoi äitiään astuen Hansin rinnalle. Hans kietoi kevyesti kätensä hiirinaisen olalle.
”Onnellisuutta katsotaan sitten millaisia lapsia saatte aikaan! Isäksi nimittäin kasvetaan ei synnytä! Vai olenko väärässä, että Marie ei edelleenkään odota lastasi?” Noemi yritti ärsyttää Hansia.

Kuitenkin miehen taito pitää tunteensa kurissa oli karttunut armeijassa. Soraäänet ulkoa sai kolmikon huomion ja keskeyttämään Noemin ja Hansin välisen riidan poikasen.
”Kyytini tuli!” Noemi ilmoitti.
”Kyllähän noita-akalle oma luutansa pitää saada!” Hans mutisi jälleen ja sai Marien mulkaisun, kun tämä kuuli mitä hiirimies päästi suustaan.
”Oletko armeijan jäsen vai et? Koska et selkeästikään uskalla sanoa asioita päin kasvojani! Jumala katsoo sinua poika!” Noemi osoitti taivasta.
”Muistitko luuta….sihi…!?” Hans yritti, mutta Marie painoi kämmenensä miehen kuonolle estämällä tätä sanomasta asiaansa loppuun. Hans murahti vaimonsa kämmentä vasten.
”Sinusta ei isää tule… tai ainakaan kunnollista sellaista! Lapsesi eivät opi kunnioitusta eikä varsinkaan tiedä kuka heidän isänsä on! Hyvä jos opit tyttäreni pitämään onnellisena!” Noemi nappasi toisen kassinsa lattialta.
”Marie! Ota kassini… auta minut ulos tästä talosta!” Noemi komensi. Hiljaa irti päästäen Marie ohjasi Hansin edestään napaten äitinsä toisen kassin matkaansa. Noemi iski Hansia kepillään hauikseen saaden Hansin ärähtämään hiukan kivusta ja siirtymään sivummalle olohuoneen oven suusta.
”Älä…” Marie kuiskasi miehelleen.
”Mitä?” Hans ärähti kanssa kuiskaten.
”Anna vain olla…” Marie pudisteli päätään ja seurasi äitiään ulos talosta. Hans hieroi käsivarttaan ja katsoi pientä punaista randua kädessään, joka oli hiirinaisen kävelykepistä tullut. Noemi ei todellakaan pelännyt käyttää mitään ruumiillista kuria kehenkään. Hans kohautti harteitaan. Hän ei antanut Noemin määritellä häntä miehenä eikä varsinkaan tulevaisuudessa tulevana isänä. Hans heittäytyi kodin pitkälle sohvalle pitkälleen. Lento oli saarelta kestänyt 13 tuntia Meripihkan kaupunkiin, joka oli Meriluodon isompi naapurikaupunki, joka omisti lentokentän. Sieltä vielä tunnin ajomatka takaisin kotiin. Mies tunsi olonsa voipuneeksi. Hans heristi korvaansa ja kuuli miten Noemi sätti vielä Marieta huonosta päätöksestään naida Hans. Mieshiiri käänsi katseensa sinne suuntaan missä tiesi ulko-oven olevan. Hän ei nähnyt ulko-ovea, mutta kuuli miten Noemi ehdotti avioerotuomaria Marielle. Onneksi Marie oli paljon rohkaistunut vuosien saatossa ja Hans vain kuuli miten Marie avasi äidilleen auton oven toivottaen tälle hyvää loppuelämää, jos hänen elämäntapansa ja valintansa eivät äitiä saa onnelliseksi tai edes miellytä häntä. Noemi vannotti Marielle katumusta päätöksistään ja tulisi huomaamaan ajan saatossa Hansin ja papin pojan eron toisistaan. Tämän jälkeen äänet vaikenivat. Pamaus kertoi siitä, että jompikumpi kiskaisi tai paiskasi auton oven kiinni. Auton renkaat pyörittelivät soraa nostaen ilmaan hetkeksi ääntä. Hans nosti katseensa kattoon. Oliko hän oikeasti niin huono valinta Van Glowelien tyttärelle, että oman vaimonsa äitikin halusi tämän niin palavasti pois tyttärensä elämästä? Ja vaikka satuttamalla fyysisesti, jos ei ihon alle sanallisesti päässyt? Hans hieroi kasvojansa toisella kädellään voimakkaasti, kunnes tunsi jonkin heitettävän hänen vatsalleen. Mieshiiri urahti pienesti ja katsoi omaa armeijakassiaan puoliksi sylissään ja puoliksi lattiarajassa roikkuen. Mies käänsi hieman päätään nähdessään Marien seisomassa kädet puuskassa olohuoneen oven suussa. Nainen oli nostanut kaksikon laukut pienen mönkijän kyydistä sisälle.
”Toivotitko äidillesi hyvää matkaa?” Hans virnuili. Marie asteli lähemmäksi hiirimiestä napaten yhden paksumpikankaisemman tyynyn ja iski sillä miestään. Kankaan vuoksi tyyny oli raskaampi ja kovempi rakenteeltaan ja sai Hansin piiloutumaan käsiensä suojaan.
”HEI!” Hans naureskeli.
”Idiootti!” Marie puuskahti ja heitti tyynyn kädestään vastakkaiselle sohvalle.
”Mitä minä muka tein?” Hans kysyi hämmentyneenä ja nousi sohvalla istumaan. Hiirimies haroi mustia hiuksiaan pois kasvoiltaan.
”Olen pyytänyt sinua käyttäytymään äitiäni kohtaan!”
”Hei! Niin kauan kuin äitisi ei osoita edes hiventäkään kunnioitusta minua kohtaan niin voi se korppikotka lentää luudallaan, vaikka Marsin ääriin!”
”Puhut äidistäni! En minäkään hauku sinun äitiäsi!”
”Äitini kenties kunnioittaakin sinua vaimonani ja tulevien lapsiemme äitinä…” Hans huokaisi, kun oli saanut riidan aikaiseksi juuri hiirinaisen kanssa.

Marie luimisti hieman korviansa. Hiirinainen heitti lettinsä selkänsä puolelle ja istui aivan Hansiin kiinni painaen käsiään polviaan vasten. Hans painoi kätensä Marien ohkaisen reiden päälle saaden Marien painamaan päänsä miehensä olalle. Hans suukotti hellästi naisen päälakea. Marie nosti katseensa mieheensä.
”Anteeksi!” Hans pahoitteli käytöstään. Marie tarrasi hennosti Hansin kädestä kiinni.
”Anna sinäkin! Äitini käytös on ihan omalla asteellaan. Sattuiko sinuun?” Marie pudisteli päätään ja kohotti itseään sen verran, että näki miehensä käsivarressa olevan kepin iskun. Hans siirsi Marien kasvoilta lyhyemmän suortuvan tämän korvan taakse.
”Ei sinun tarvitse äiti puheita anteeksi pyydellä… ja olen kunnossa… mutta tiedät etten halua jatkossa nähdäkään sitä naista! Saati lapsemme!” Hans murahti pienesti.
”Onneksi hän ei ole vaivamme enää! Ja tarkoititko lapsemme?” Marie hieroi hiirimiehen leukaa ilahtuneena.
”Ai ei? JA EN TARKOITTANUT LAPSIA NYT!” Hans huudahti kohauttaen kulmaansa flirttaileva ilme kasvoillaan.
”Ei! Ja kyllä tarkoitit!!” Marie nojautui miestä kohden suudellen tätä muutaman kerran.
”Mmmmm… onnea yritykselle sitten! Ja otetaanko päikkärit?”
”Missä?”
”Sohvalla…”
”Sohvalla?”
”Niin?”
”Menen hoitamaan koirat. Äiti ei varmastikaan ole heittänyt heille kuin ruuat ja aitaus on siivoton!” Marie pudisteli päätään.
”Et voi laittaa koiria minun edelleni?” Hans murisi naisen kaulaa vasten.
”Laitoin juuri!” Marie kikatti ja kietoi kätensä miehen ympärille.
”Sehän nähdään!” Hans murisi.
”Hans oikeasti!” Marie kiljahti, kun tunsin sohvan selkäänsä vasten ja miten Hans korjasi asentoaan yllään. Muutaman kerran pariskunta vaihtoi pitkiä suudelmia toistensa kanssa. Hans oli niin rakastunut, etteivät sanat riittäneet edes kertomaan sitä. Marie oli hänelle enemmän, kuin marsilaisnainen. Hiirinainen oli miehen koko maailma. Kontakti elämänsä loppuun saakka.
”Me omistetaan nyt maatila… kunnioitetaan ja hoidetaan sitä kotinamme. Ja valitettavasti maataloustyöt kuuluvat nyt arkeemme tästä päivästä alkaen!”
”Entä sitten kun palaan armeijaan?” Hans nosti hiirinaisen sohvalta seisomaan.
”Entä jos en päästä sinua enää armeijaan?” Marie virnuili.
”Jos seisot muurina edessäni niin otan sinut mukaani!”
”Armeijaan? Juu jätän väliin!” Marie puristi kädet eteensä. Hans kietoi lihaksikkaat kätensä naisen kropan ympärille ja suukotti tätä muutamia kertoja.
”Tiesit tämän naidessasi minut!” Hans kuiskasi naisen korvaan.
”Niin tiesin. Ja olen oikeasti onnellinen, että joku täysjärkinen on vahtimassa pikkuveljeäni!” Marie muisteli Ronttia, joka oli niin tuuliviiri että meinasi lähteä lentoon ellei Hans olisi pitänyt häntä aisoissa maanpinnalla.
”Sitä suuremmalla syyllä! Yritän tehdä mahdollisimman paljon etänä, että voin olla kanssasi täällä! Mutta kenttä työ vaatii kenraalinsa kanssa paikalle!” Hans pahoitteli katseellaan.
”Tiedän sen rakas! Ja ei sinun tarvitse minulta anteeksi pyytää sitä, että olet uskaltanut tavoitella unelmiasi ja pidät niistä kiinni,” Marie vapautti kätensä Hansin puristus otteesta ja tunsi miten hiirimies laski kätensä hellästi naisen lanteille. Marie puristi hellästi Hansin hauiksia painaen otsaansa miehen otsaa vasten.
”Tule… maatila odottaa!” Marie keskeytti heidän hellän hetkensä ja sai vaaleanharmaan hiirimiehen marisemaan. Nainen kiskoi miestä mukaansa, joka hiukan laittoi tahallaan naiselle vastaan.

Seuraavana aamuna Marie nukkui pitkään. He olivat edellisenä iltana saaneet Hansin kanssa hyvin aikaiseksi ja työtä oli riittänyt myöhään iltaan saakka. He olivat illasta nauttinut takkatulen ääressä toisistaan ensimmäistä kertaa avioparina omassa kodissaan. Aamuaurinko oli jo korkealla, kun auringon säteet kutittivat Marien kuononpäätä. Hiirinainen hautautuikin peittonsa alle. Andraloksien kiljahdukset herätti naisen viimein. Marie siristi silmiään. ”Kuka on laskenut eläimet jo ulos?” nainen pohti kyljellään. Ruskeaturkkinen hiirinainen läpsi miehensä paikkaan selkänsä takaa ja sai Marien nopeasti pinkaisemaan pystyyn, kun Hans oli vain kadonnut hänen vierestään. ”Et koskaan herää ennen minua?” Marie pohti ja nousi sängyllä istumaan. Nainen venytteli pitkään. Keho oli hieman juminen, vaikka Hans oli hyvää hyvyyttään tarjoutunut hieromaan illasta naisen niskoja. Selkä tuntui olevan ainakin lukossa. Marie puki vaatteensa päällensä ja lähti etsimään aviomiestään. Hiirinainen käveli alakertaan ja ei nähnyt Hansia missään. Keittiössä ruokapöydälle oli katettuna yksi ainoa lautanen, joka oli peitetty hopeisella kuvulla. Vieressä oli lasi, kahden eri juomavalinnan kanssa, termoksessa kahvia ja yksi kaunis viininpunavalkoinen Marsilainen harsoruusu. Pieni kirje oli jätetty kuvun viereen. Marie hymyili rakastuneena ja luki kirjeen, joka oli kaksin kerroin taiteltu.
”Huomenta rakas!
Nauti aamustasi ja omasta ajastasi!
Hoidan sillä aikaa raskaammat työt, josta olet saattanut
mainita minulle muutaman kerran!”
Kirjeen alareunaan oli painettu vielä pieni sydän ja iso H.kirjain kertoi Marielle kirjeen olevan mieheltään. Hän rakasti Hansin pieniä huomion osoituksia ja ei ollut ensimmäinen kerta, kun hiirinainen oli saanut mieheltä taitellun kirjeen, jossa mies kehotti naista muistamaan olevansa arvokas tai ottamalla aikaa itselleen. Ja joka kerta nainen sai mieheltä marsilaisen harsoruusun, joka kerta ruusu oli erivärinen. Kuitenkin Hans tiesi Marien rakastavan viininpunavalkoisia harsoruusuja ja niitä oli ollut muun muassa Marien hääkimpussa isossa nipussa muiden marsilaiskukkien ympäröimänä. Marie otti ajan aamupalan edessä itselleen. Hans oli loistava kokki ja ainakin sai Marien makunystyrät hyrräämään. Aamupala syötyään Marie tiskasi astiansa ja kuunteli ulkoa kantautuvaa pauketta. Se oli tasasta jyskettä, joka hiljeni ajoittain. Ratsastuslinnut kiljahtelivat ajoittain, torahammas kanojen tappelun äänet kaikuivat myös talon sivulta. Hiirinainen kuivasi kätensä ja vilkaisi ulos ikkunaruuduista hieman oikealle vinottain. Hämmennykseksi hiirinainen ei voinut uskoa näkyä ulkona. Pyyhe roikkui naisen käsissä, kun tämän suu loksahti hiukan auki. Hiirimies oli pukeutunut vain tumman sinisiin farkkuihinsa ja mustaan mokkapintaiseen stetsoniinsa. Paitansa hiirimies oli jättänyt etuterassin tuolille rutulle. Marie seurasi hiirimiehen liikkeitä, joka oli hakenut ison ja pitkävartisen lekan lepäämään olalleen. Hans heilautti jopa kevyesti lekaa olkansa takaa edessään maassa pystyssä olevaa tolppaa vasten. Tolppa upposi Hansin voimasta jopa kevyesti maahan, mutta oikean syvyyden saavutettuaan Hans joutui lekaa heilauttamaan kolme-neljä kertaa. Marie viskaisi pyyhkeensä vain keittiön tason nurkkaan ja suuntasi itsensä ulkosalle terassille. Marie nojasi kädet puuskassa porraskatoksen tolppaa vasten. Hans heitti lekansa hetkeksi maahan ja nosti maasta leveämmän parrun lepäämään hetkeksi pystyssä olevan kapeamman tolpan päälle. Aitauksen rakentaminen kävi hiirimiehelle aamutreenistä. Hans oli koko ikänsä asunut maalla ja vielä armeijassa tapahtuvat treenit ja harjoitukset saivat hiirimiehelle unelmavartalon. Vaaleanharmaalla hiirellä oli hyvin treenattu vartalo ja lihakset erottuivat selkeästi. Muutaman kerran Marie löysi itsensä löyhyttelemässä kasvojaan. Hansin nostaessa isompaa parrua tuima ilme kasvoillaan sai kyykistykset erottamaan miehen kropasta vahvat reidet ja pyöreän takapuolen. Marie tunsi punastuvansa, vaikka oli miehen kanssa seurustellut jo tovin ja nainutkin vielä tämän. Parrun nostaminen paikoilleen pullisti hiirimiehen vahvoja ja lihaksikkaita käsivarsia. Parrun tasaisen pinnan saatuaan tolppien päälle lepäämään, Hans pyyhki hien kasvoiltaan kämmenellään. Hans otti pienen puisen kuupan Andraloksien aitauksen kupeesta ja kauhasi juottoaltaasta vettä niskaansa. Vesi valui hiirimiehen vartaloa pitkin rintalihaksista aina alavatsan lihaksiin saakka. Marie olisi halunnut nähdä enemmänkin, kuinka alas vesi olisi voinut miehen kropassa valua. Ei aikaakaan, kun nainen jatkoi itsensä löyhyttelemistä. Hans vilkaisi talolle päin ja kohotti hieman stetsonia päässään. Marie huomasi kanssa miehen katseen, vakavoitti ilmeensä ja puristi kädet takaisin eteensä, ikään kuin ei olisi koskaan itseään löyhyttänytkään. Nainen oli kuin suuremmastakin rikoksesta kiinnijäänyt. Hansin ilme oli viekas ja flirtin hiirinainen pystyi aistimaan jo portaille saakka.
”Löyhyttelitkö just minulle?” Hans kysyi vinoillen.
”En! Mistä oikein tuollaista keksit?” Marie panikoi hieman nolostellen punaposkillaan. Nainen sulki tuimasti silmänsä ja käänsi kasvojaan vasemmalle. Hiirinainen hätkähti kuitenkin, kun tunsi vahvan hännän kietoutuvan reitensä ympärille tiukasti. Hans oli astellut lähemmäksi naista ja osoitti kiintymystään tälle hännällään.
”Myönnä pois! Tiirailit minua!” Hans naureskeli. Äänestä paistoi niin selkeä flirtti ettei ruskeaturkkinen hiirinainen tiennyt miten olisi miehelle kielteisesti vastannut.
”Silmissäsi on vikaa!”
”Voi ei rakas… näen ihan hyvin ja taisit sinäkin nähdä…” Hans irrotti otteensa naisesta ja käänsi tälle selkänsä.
”…Tosin vähemmän mitä kenties olisit halunnut!” Hans naurahti loppuun ja sai Marien leuan loksahtamaan.

Hiirinainen otti vauhtia ja hyppäsi terassilta suoraan miehensä reppuselkään. Hans naureskeli makeasti kiljahteleva naishiiri niskassaan, jonka äänestä paistoi rakkaus miestä kohtaan ja tyytyväisyys elämäänsä. Muutaman kerran Hans pyöräytti itseään pihamaalla voimakkaasti, saaden Marien tiukentamaan otettaan miehen kaulalla. Stetsonin reuna osui Marien silmään ja tämä nappasikin miehen hatun omaan päähänsä. Marie hieroi kuonoansa miehen poskea vasten ja suukotti tätä muutaman kerran. Hans laski naisen selästään ja kietoi tämän eteensä otteeseensa.
”Aloit korjaamaan siipipässien aitausta?” Marie kysyi selkä Hansin rintaa vasten. Hiirimies oli kietonut vahvat kätensä Marien rinnan ympärille suojelevasti.
”Sehän oli toiveesi!” Hans pyöräytti naisen edessään toisin päin. Marien ilme oli rakastunut ja sai Hansin vain tuijottamaan ihastuneena naista. Marie kietoi hennot kätensä hiirimiehen lanteiden ympärille.
”Ihanaa, että kuuntelet minua!”
”Se on tärkein tehtäväni miehenäsi!”
”Ai että kuuntelet minua?”
”Niin ja tulet kuulluksi. En halua peitota sinun sanomisiasi omilla mielipiteilläni tai jättää niitä kuuntelematta,” Hans pudisteli kevyesti päätään. Marie nousi hieman varpailleen ja painoi pitkän suudelman miehen kuonolle, johon tämä vastasikin nopeasti. Marien kädet eksyivät miehen selkälihaksille. Kun puolestaan Hansin kädet puristuivat naisen lanteiden ympärille tiukasti.
”Hyyyyiiiii… menkää tekemään tuota edes sisälle!” ääni hieman kauempaa sai kaksikon lopettamaan.
”Ei naapureita mailla halmeillakaan ja sinä tunget naamasi tontillemme!” Hans naureskeli, kun hiirimiehen lanko oli astellut paikalle. Rontti haroi olkapäille yltäviä hiuksiaan ja pudisteli päätään.
”Menisit parturiin!” Marie kurtisti kulmiaan.
”Oliko avioliiton solmiminen jokin yhteinen sopimus minun arvosteluuni?” Rontti nyrpisti kuonoansa.
”Ei tietenkään… anteeksi!” Marie pahoitteli. Kuitenkin Rontin ilmeessä oli jotain mikä hänen mieltään kaihersi.
”Onko kaikki hyvin?” Hans kysyi kietoen Marien hellästi kainaloonsa.
”Kuulin, että äiti oli muuttanut pois kotoa!” Rontti katsahti isosiskoaan.
”Nopeasti sana kiirii, kun äiti lähti eilen luostariin!” Marie vilkaisi Hansia hieroen tämän rintaa toisella kädellään.
”No mitä Rontti ei nopeasti saisi selvitettyä. Tosin tämä oli kenties jo ennätys!” Hans vinoili.
”Tämä oli kenties asia mitä odotti!” Rontti hieroi olkiaan.
”Ole armollinen äidille…” Marie anoi katseellaan.
”Armollinen?! Sille huuhkajalle!”
”Rontti!” Marie ärähti. Vuosien saatossa Hansin puhuttelu nimi Rontista oli tarttunut myös Mariehen. Hän ei ollut enää käyttänyt veljestään tämän protokollaista nimeä vuosiin.
”Äiti ja isä tekivät yhdessä Sammyn kanssa elämästäni helvettiä täällä… en tunne silloin äitiä kohtaan mitään!”
”Muuta kuin syvää vihaa?” Hans kysyi kulma nopeasti kohotettuna.
”Et sinäkään riemusta hypi!” Rontti vilkaisi virnuillen Hansia.
”Kaikkeni olen yrittänyt!” Hans kommentoi lyhyesti. Marie hieroi otsaansa ja tunsi miten Hans nappasi stetsoninsa takaisin päähänsä.
”Hommataan sinulle oma!” Hans lentosuukotti naista kohden.

Rontti nyrpisti kuonoansa niin ryppyyn kuin sai vain rypistettyä. Hans nauroi makeasti, kun näki Rontin ilmeen.
”Mikä sinut muuten tänne saa tulemaan? Eikö suunnitelmasi tästä kapinajoukosta etenekään?” Hans kysyi, kun nosti lekan aidan vierustaan nojaamaan.
”En edes ymmärrä miksi sinun pitää kapinoida kaikesta vastaan?” Marie pudisteli päätään.
”Suunnitelmat ovat vaiheessa vielä… Ei ole helppo löytää tukijoukkoja, jotka lähtisivät mukaan tähän projektiin ja eroaisivat vapaaehtoisesti armeijasta samalla. Hallitus kun luonnollisesti ei hypi riemusta siitä, että joku haluaa kapinoida heidän määräämiään sääntöjä vastaan, joita armeijalle on asettanut!” Rontti heilautti käsiään.
”Ja vastarinnan perusta on?” Hans kysyi nojaten aitaan.
”Marsin pelastaminen! Ilman osallisuutta armeijan sääntöihin ja sitä ihmeellistä säätämistä, kun armeija halutaan kaikesta tapahtumista pitää pimennossa!” Rontti vilkaisi vaaleanharmaata hiirimiestä, joka oli omissa ajatuksissaan.
”Hans? Kuulitko?”
”Kuulin! Mutta oletko varma ettei suunnitelmassasi ole aukkoja?”
”Etkö vastusta liikkeeni perustamista?” Rontti hämmentyi.
”Miksi minun pitäisi? Itsestäni ei olisi samaan!” Hans vastasi.
”Sinusta on paljon muuhunkin!” Rontti huokaisi.
”Ai miten niin?” Hans siirsi katseensa salamana Ronttiin.
”Onko jotain tapahtunut Hansin poissa ollessa?” Mariekin kysyi ja nousi ehjälle aidanpätkälle istumaan. Rontti etsi miljoonasta taskustaan jotain ja sai hiirimiehen toiminnan näyttämään häsläämiseltä. Marie ja Hans vilkaisivat toisiaan. Rontti löysi reisitaskustaan kirjekuoren ja ojensi sen Hansille. Mies pyöritteli kirjettä kädessään ja hämmästykseksi huomasi kirjeen osoitettuna suoraan hänelle. Hans avasi kirjeen ja luki sen sisällön. Hans kurtisti ensin kulmiaan ja sitten rentoutti olemuksensa hämmentyneeksi.
”Ovatko he tosissaan?” Hans kysyi Rontilta. Mariekin luki kirjeen mielenkiintoisena ja hämmentyi kanssa itse. Rontti nyökkäsi mieshiirelle.
”Mikäli saavutat kolmannen tähden tässä muutaman viikon aikana, voit osallistua Ylijohtajan pääsykokeisiin!”
”Mutta Ylijohtajuus vaatii neljännen tähden! Jotta ylipäätänsä pääsee edes Ylijohtajan pääsykokeisiin!”
”Tiedän! Mutta Hallitus näkee sinussa todella paljon potentiaalia ja ovat mahdollisesti pääsykokeiden aikana valmiita ylentämään sinut neljännelle tähdelle, jolloin olet ennen tuloksia oikeutettu taistelemaan Ylijohtajuudesta muita kenraaleita vastaan!”
”En edes tiedä haluanko Marsin yhdeksi Ylijohtajaksi?” Hans pohti haroen hiuksiaan.
”Olet haaveillut Ylijohtajuudesta ties kuinka kauan rakas!” Marie muistutti mieshiirtä, joka jälleen epäröi omaa ammattitaitoaan.
”Olisit ansainnut sen!” Rontti pohti.
”Vaikka työsi vie sinut kauaksi kotoasi… niin olen tässä asiassa samaa mieltä Rontin kanssa!” Marie silitti miehensä olkaa.
”Mutta entä me?”
”Me olemme aina me… kuolemaan saakka niin, kuin häävalassa ja lupausseremoniassa toisillemme lupasimme. Tiedän mihin kykenet ja tulevaisuutemme muuttuu sitä mukaan!”
”Mutta en…”
”Et halua työsi vaikuttavan tulevaisuuteemme… mutta se on yksi unelmistasi ja minä kannustan sinua tavoittelemaan kohti unelmiasi!” Marie hymyili rakastavasti miehelle.
”Olet paras vaimo mitä minulle on koskaan siunattu!” Hans nosti Marien maahan eteensä seisomaan.
”Olen ainoa vaimosi!” Marie suukotti miestä. Rontti teki teko-oksennusrefleksejä kaksikon takana seisten.
”Otatko haasteen siis vastaan?” Rontti kysyi. Hans käänsi itsensä Ronttia kohden.
”Jos kerran unelmiini pyydetään tarttumaan niin kyllä niitä rytisten sitten lähdetään hakemaan!” Hans vastasi itsevarmasti ja sai sisarusten kasvoille leveät hymyt.

Hans oli tehnyt kaikkensa saavuttaakseen puuttuvan kolmannen tähtensä. Marie oli jäänyt Meriluotoon sillä aikaa, kun Hans pyrki Tulikrokantin kaupungissa pääsemään kiinni tavoitteeseensa. Joka ilta kaksikko soitti toisilleen hyvän yön puhelun ja vaihtoivat muutenkin kuulumisensa. Hans lupasi Marielle, että palaisi tämän luokse heti, kun vain saisi Tulikrokantissa hommat päätökseensä. Marie puolestaan kannusti Hansia turhautumisen hetkellä edelleen taistelemaan unelmiensa tähden. Tästä Hans oli enemmän, kuin kiitollinen vaimolleen, koska vaikeimmilla ja turhauttavimmilla hetkillä Hans ei nähnyt itsessään potentiaalia olla Marsin seuraava yksi viidestä Ylijohtajasta. Rontti pystytti kaikessa hiljaisuudessaan omaa Vastarintaliikettään toimiessaan edelleen Hallituksen armeijan alla yhden tähden kenraalina, samalla kannustaen Hansia. Vaikka Hans ei ollut vielä kolmatta tähteään saavuttanut niin hiirimies oli etukäteen selannut pääsykokeisiin valmistelevia kirjoja huoneessaan. Vieraanlajin edustajisto oli yhtäkkisesti hyökännyt Tulikrokantissa ja ensimmäiset räjähdykset oli vallannut vihollisten toimesta kadut kauhun äänillä. Kuitenkin jostain hämärästä syystä vihollinen oli jättänytkin Tulikrokantin kaupungin rauhaan. Rontti puolestaan oli kuullut vanhempien kenraalien keskustelleen Hallituksen kanssa, että vieraanlajin edustajien kanssa olisi tulossa neuvottelut, johon vielä sen aikainen Ylijohtaja oli myös osallistumassa. Rontti oli informoinut Hansia tiedosta ja kaksikko oli ajoittain pohtinut mistä kaikesta voisi olla kyse. He tiesivät sen, ettei mitään hyvää ollut ainakaan tiedossa. Hans yritti pitää niin isoa pakkaa kasassa käsissään saman aikaisesti, että pää tuntui räjähtävän pieniinkin vastoinkäymisiin. Ajolinjan heittelehtiessä Hans tunsi iskun käsivarressaan.
”KESKITY HANS!” Malcom komensi hiirimiehen vieressä.
”Ah… joo joo! Anteeksi!” Hans kurtisti kulmiansa korjatessaan ajolinjan kohti plutolaisia, jotka kolkuttelivat jo Tulikiven kaupungin laitamia. Pommitus oli ihan täydessä vauhdissa ja Hans ohjeisti armeijansa toimimaan. Lentävä ohjus sai Hansin haukkaamaan henkeään ja väistämään sivummalle joukoistaan. Ohjuksia kimpoili sinne tänne. Matkalla hiirimies pelasti nuoren hiirinaisen sivummalle.
”Kiitos!” nainen henkäisi pelokkaana.
”Vetäytykää turvaan! Sana kiirimään!” Hans komensi naista, joka pelon jäykkänä vedettiin toisaalle kohti turvapaikkaa.
”Malcom ja rintama kakkonen! Ottakaa ja tuhotkaa viholliskaivurit!” Hans ohjeisti radiopuhelimeensa.
”Rintamat kolme, neljä ja seiska puolustakaa siviilejä!” Hans osoitti toisaalle.
”Rintamat yksi, viisi, kuusi ja kahdeksan… ottakaa muodostelma kolmen kolmio haltuunne ja seuratkaa minua! Varokaa vihollisten ohjuksia!” Hans puhui kypäränsä radiopuhelimeen. Kolme kolmiota oli muodostelma, jossa hiirimiehen armeija otti hänen takanaan muodostelman kolmeen riviin kolmio muodostelmassa. Tällöin Hans pystyi tehostamaan hyökkäysten maksimointia ja vähentämään henkilövahinkoja, kun kaikki eivät olleet samassa rivissä.
”Tarkkampujat valmiina!” Hans komensi.

Toisaalla aivan Tulikrokantin maan alla sijaitsevassa tukikohdassa neljän tähden kenraali ja Ylijohtaja seurasivat Hansin toimia mielenkiintoisena isoilta ruuduilta. Kameroita oltiin piiloteltu sinne tänne, jotta armeijan jäsenten olisi helpompi havainnoida missä vihollisjoukot olivat menossa. Sen aikainen Ylijohtaja alkoi olemaan jo iäkäs ja häntä enää harvemmin näki kentällä yhdessä sotilaidensa kanssa. Kukaan ei oikeastaan enää tuntenut vanhentunut Ylijohtajaa ja moni uskoikin tämän kasvaneen jo horsmaa. Tumman hiilenharmaa hiirimies nyökytteli hyväksyvästi haroen valkeaa haperoa partaansa.
”Hän se on…” hiirimies totesi.
”O-oletko varma? Eihän pääsykokeitakaan ole vielä pidetty!” kenraali säikähti hiukan miehen vieressä.
”Pääsykokeet pidetään kaikesta huolimatta… ihan vain lain nojalla… mutta nuori Milanius on se mitä Mars tarvitsee… ja etenkin mitä Tulikrokantti aina Kalliovuorten laaksoon saakka tarvitsee. Hän ei siis voi epäonnistua pääsykokeissa, jos kentällä toimiminen on jo noin sujuvaa, isojen kokonaisuuksien hallitsemista ja ääretöntä rauhallisuutta omaan toimimiseensa!” Ylijohtaja totesi ja vetäytyi kenraalin huoneesta. Siniharmaa kenraali kohautti kulmaansa Ylijohtajalle ja siirsi katseensa takaisin kuvaruutuun, jossa Hans oli lentänyt moottoripyöränsä päältä ja ohjeisti sotilaitaan loukkaantumisestaan huolimatta toimimaan.
”Olet kyllä sitkeä tapaus!” kenraali pudisteli päätään tuimasti. Samaan aikaan kentällä Hans repäisi paidastaan itselleen soiron ja kietoi sen sääressään olevaan syvän haavan juureen tiukasti kiinni. Hans puri hammastaan ja vilkaisi kiven takaa vihollista.
”Tarvitsetko kyydin?” Malcom kysyi pysähtyen ystävänsä viereen.
”Tarvitsen… vie minut tuon muuntajan luokse!” Hans osoitti viholliskaivurin vieressä hehkuvaa tolppaa.
”Mikä tuo on?”
”En tiedä… mutta sen tiedän, että senkin saa tuhottua, jos pääsee vain mahdollisimman lähelle! Ja he suojelevat sitä selkeästi!” Hans murisi ja tarttui Malcomin ranteesta kiinni. Rottaklaanin edustaja nosti kevyesti hiirimiehen taakseen istumaan ja suuntasi sinne minne Hans hänet ohjeisti.
”Vuodat verta! Sinun on päästävä pois!” Malcom vilkaisi ystävänsä verentahrimia vaatteita.
”Lähden pois sitten, kun vihollinen perääntyy!” Hans murahti, kun töyssyt sattuivat hiirimiehen jalkaan.
”Tuo on ainakin tikattava haava!”
”Kenties… mutta kohta tikataan muutakin, jos emme tuhoa tuota mööpeliä!” Hans vastasi saaden Malcomin pudistelemaan kevyesti päätään. Hehkuvan tolpan juurelle ei edes päässyt. Malcom tuhosi yhden isoimmista punaisista kaivureista tieltään, joka suojeli tolppaa vierellään. Yrittäessään aina lähemmäksi tolppaa sai sen ääni kaksikkoa vetäytymään taakse päin. Sen hehku myös lisääntyi tunnistaessaan elävän olennon vierellään.
”Se lähettää ultraääni sädettä…” Hans peittosi silmiään.
”Mutta minne ja kelle?”
”Se suojelee ilmeisesti itse itseään, ettei sitä pääsisi käpelöimään!” Hans murisi.
”No tehdään tästä sit lyhyt versio!” Malcom nosti haulikkonsa tolppaa kohden.
”Älä hätäile!” Hans painoi aseen piipun maata kohden. Pakenevat hieman kalaa muistuttavat yksilöt kömpivät tuhoutuneen kaivurin sisästä pois.
”Katso. Se tuhoaa kasvillisuutta!” Hans osoitti. Malcomkin murahti, kun tolppa tuhosi hänen asumaa planeettaansa minkä kerkesi ympäriltään.
”No mitäs sitten teemme?” Malcom kysyi.
”Mitä kauemmin tolppa saa hehkua rauhassa sitä nopeammin luonto tuhoutuu!” Hans vilkuili ympärilleen.
”Ei kai Sherlock?” Malcom nälväisi. Hans ei vastannut ystävälleen mitään vaan juoksi kaivurin luokse.
”HANS!” Malcom huudahti hiirimiehen perään. Kiipeäminen ohjauskoppiin teki hieman kipeää kaivurin liukasta pintaa vasten, mutta hampaitaan puremalla Hans liu’utti itsensä vaakatasossa olevalle istuimelle. Hans tutki paneelia, jonka kyljessä hehkui edelleen keltainen valo pienen lasikuvun alla. Hans pohti hieman ja kohautti harteitaan.
”No miksi ei?” Hans puhui ääneen ja iski nyrkillään lasikupua. Kuitenkin ensimmäinen yritys ei tuottanut tulosta ja lasi pysyi kaikesta huolimatta ehjänä. Hans päätti nousta penkille kuitenkin seisomaan ja polkaisi lasin rikki kantapäällään. Valo sammui sekunnissa kuvun hajottua ja samalla myös matala humina sammutti tolpan kaivurin vieressä. Hans nousi katsomaan, kun Malcom yritti pirstaloida tolpan aseensa leveällä päällä rikki. Kuitenkin tuloksena oli Malcomin haulikon hajoaminen.
”MITÄ HELVETIN MATERIAALIA TÄMÄ MUKA ON?!” Malcom ärähti vihaisena. Hans liukui takaisin maan pinnalle.
”Otetaan se tukikohdalle! Haluan tutkia sitä tarkemmin!” Hans vastasi rottamiehelle.
”Miten vain nörttien kuningas!” Malcom irvaili.

Hans hieroi niskaansa virnuillen kookkaalle rotalle. Malcom kiskaisi tolpan matkaansa, kun puolestaan Hans koki särkyä sääressään.
”Sinä lähdet tikattavaksi ennen, kuin päästän sinut nörtteilemään!” Malcom iski miestä lapaluiden väliin.
”Kiitos tästä armollisesta kohteliaisuudesta!” Hans puristi kädet eteensä.
”Onko henkilövahinkoja?” Hans kysyi rintamien johtajilta.
”Pieniä loukkaantumisia… kukaan ei menettänyt henkeään paitsi kenties muutama siviili!” kolmas rintaman johtaja vastasi hieroen niskaansa.
”Siviilikuolemat pitää minimoida! Eli nolliin!” Malcom murahti. Hän ei sietänyt sitä, että siviilejä kuoli tuntemattoman vihollisen käsissä.
”Ei yllätyshyökkäystä voi kukaan ennustaa… tämä laji on meille ihan uusi ja heidän toimintamalleistaan meillä kenelläkään ei ole vielä tarpeeksi tietoa!”
”Hyväksytkö siviilikuolemat?!” Malcom huusi ystävälleen.
”En tietenkään… älä huuda siinä! Mutta ovatko kuolleet ne, jotka olivat paikalla ensimmäisessä pommituksessa? Jos olivat niin emme ehtineet paikalle riittävän ajoissa ja siihen pitää tehdä silloin muutos!” Hans osoitti jämäkästi maata saaden Malcomin luimistelemaan korviansa.
”Miten muka?” Malcom kohautti harteitaan.
”Ohjaamalla siviilin turvapaikkoihin tästä hetkestä eteenpäin… kotiinsa jääminen on riski kuolemalle. Joten rintamat neljästä kahdeksaan! Huolehtikaa kaikki! Ja tarkoitan KAIKKI siviilit turvapaikkoihin!”
”Kyllä kenraali!” nelosjoukon rintama johtaja nyökkäsi ja ohjasi sotilaansa toisaalle yhdessä muiden rintama johtajien kanssa.
”Kaikki loput vetäytyvät tukikohdalle… selvitetään ketä vihollisemme ovat, mitä he aikoivat tällä tolpalla tehdä ja miten he mahdollisesti aikovat hyökätä uudelleen!” Hans ohjeisti ja sai joukkonsa nyökkäämään.
”Ja sinä lähdet tikattavaksi!” Malcom iski Hansia tämän olkaa vasten.
”Kipsi olkapäähän olisi varteenotettavampi!”
”Voimme senkin sinulle järjestää, jos välttämättä sen on suurin toiveesi?” Malcom mulkoili virnuillen ystävälleen. Hans ohjasi joukkonsa takaisin tukikohdalle. Pienen vastarinnan jälkeen Malcom oli joutunut kantamaan ystävänsä hoitajan vastaanotolle tämän yrittäessä liueta tikattavaksi joutumista.
”MALCOM!” Hans murisi rotan olkapäällä pyrkien samalla vapauteen.
”Häntä ei saa sitten päästää oven toiselle puolelle ennen, kuin sääri on paketissa!” Malcom vilkaisi Hansia tuimasti laskiessaan tämän lähemmäs huoneen taaimmaista nurkkaa ja sai hoitajan nyökkäämään.
”Emmeköhän pärjää!” hoitaja naurahti ja järjesteli instrumentti pöytäänsä sillä aikaa.
”Istuhan kenraali!” hoitaja osoitti hoitopöytää. Hans huokaisi ja istui alas. Malcomin suulle nousi voitonriemuinen hymy ennen, kuin poistui huoneesta.
”Kaikella kunnioituksella mitä arvostan työtäsi niin tämä on silti turhaa!” Hans nosti jalkansa koukkuun eteensä ja tähyili säärensä haavaa.
”Voi teitä miehiä… aina niin vaatimattomia! Kertoisit ennemmin miten häämatkasi sujui?” hoitaja naureskeli.
”Äh… hyvinhän se meni… en uskonut, että Marsissakin voisi olla sellainen paikka. Pieni viidakkoinen saari, joka kätki kuitenkin sisäänsä pienen osan paratiisia, niin se oli jotakin henkeä salpaavaa!”
”Eikä ole sen vuoksi odotettavissa pikku marsilaisia?” hoitaja kuittasi.
”Marie tukee minua tässä Ylijohtajuudeksi pääsemisessä hirveän paljon ja lasten hankinta ei vain tunnu oikealle!”
”Miksi noin ajattelet?”
”En halua Marien pärjäävän yksin lapsen kanssa! Haluan olla läsnä ja täällä ollessani en koe sen olevan silloin mahdollista!”
”Entä sitten, kun uusi Ylijohtaja on valittu?”
”En ole ajatellut sinne saakka vielä,” Hans kohautti olkapäitään.

Hoitajan puhdistaessa Hansin haavaa, oveen koputettiin. Hans sihahti pienesti, kun desinfektio kirpaisi avonaisessa haavassa.
”Sisään!” hoitaja pyysi saapujaa tervetulleeksi. Neljän tähden siniharmaan värinen kenraali astui huoneeseen ja hymyili Hansille lempeästi.
”Onko kaikki hyvin?” kenraali kysyi hoitajalta.
”Muutamaa tikkiä vaille kasassa oleva nuorempi hiirikenraali…” hoitaja hymyili kenraalille. Siniharmaa hiirimies naurahti lempeästi. Hän oli Hansia 15-vuotta vanhempi.
”Oliko sinulla jotain asiaakin?” Hans kysyi hiirimieheltä. Siniharmaa hiirimies vain katsoi, kun hoitaja puhdisti Hansin verta vuotavaa haavaa ja yritti parsia tämän kasaan.
”Olet saavuttamassa merkittävän virstanpylvään urallasi!” kenraali avasi suunsa.
”Ei sille tunnu!” Hans mutisi.
”Olet nuorempi kuin minä Hans! Mutta sinussa on paljon potentiaalia!”
”Miten muka?”
”Luota itseesi… nyt epävarmuus alkaa ottamaan vallan sinusta!” hiirikenraali nappasi tuoli itselleen.
”Minulla on päivä aikaa saada kolmas tähteni. Muuten voin sanoa kaikelle ahertamiselleni hyvästit ja en pääse kanssanne pääsykokeisiin!” Hans vastasi apeana.
”Tietkö mikä minua Hans auttaa epätoivoisilla hetkillä? Motivoi niin sanotusti…” mies kysyi.
”En! Mikä?”
”Perheeni… rakas vaimoni ja pieni tyttäreni odottavat minua Kedonvuonnossa!”
”No minulla ei ole kuin Marie ja hänkin odottaisi minua Meriluodossa… yksin…” Hans huokaisi surkeana.
”Ei perheeseen aina lasten tarvitse kuulua… pieni Lindani on elämän tähteni, mutta vaimoni Elita jaksaa kannustaa minua vaikeimmilla hetkillä… varsinkin nyt, kun uutta Marsin Ylijohtajaa valitaan meidän koilliselle puolelle…” hiirimies naureskeli…

”ETTÄ MITÄ?!” jätkät keskeyttivät Hansin tarinan huutamalla. Hans meni hiukan hämilleen kolmikon huudahduksesta.
”Tunsitko Lindan ja Elitan?” Moto osoitti sormellaan Hansia.
”En henkilökohtaisesti. Kenraalini puhui heistä aina lämpimään sävyyn ja heidän läsnäolonsa yhteydessä hänen jaksamiseensa kannusti myös minua miettimään elämän tärkeimpiä asioita! Miten niin?” Hans kysyi. Moto painoi katseensa katon hiekkaan. Hans kurtisti kulmiaan.
”Tunsitteko kenraali Lionesin?” Hans osoitti kysymyksen nelikolle.
”Minulla ei ole mitään tietoa!” Gal pudisteli päätään.
”Liones oli isäni…” Moto huokaisi syvään ja sai Hansin katseen laajenemaan.
”Olet Lionesin poika?” Hans osoitti harmaata hiirimiestä. Moto nyökkäsi muutaman kerran.
”Isäni lähti toiselle puolelle Marsia monta vuotta aikaisemmin ennen syntymääni armeijan palvelukseen.”
”Niin käsitin Lionesin puheista, että Linda ei ollut kovin pieni ikäisekseen vaikka puhui tästä ”pienenä” tyttärenään!” Hans pohti hieroen leukaansa.
”Minulla ja Lindalla on 12-vuotta ikäeroa!” Moto selitti ja sai Hansin huvittuneena nyökkäilemään.
”Pieni on planeetta, jos näin voisi sanoa! Mutta muistan Lionesin, kun sai kuulla että lapsi on tulossa… ilmeisemmin sinua silloin odotettiin!” Hans hymyili Motolle.
”Mitä suurella todennäköisyydellä… Kuulostaa meinaan vanhemmiltani… ja kieltämättä… On todella pieni…” Moto suulle nousi pieni hymy.
”Olen pahoillani isästäsi… Olin samaan aikaan Meriluodossa Marien ja lasten kanssa, kun sain kuulla hänen pois menostaan!”
”Kiitos! Olin vasta 6-vuotias, kun isäni kuoli!” Moto vilkaisi taivaalle.
”Se oli pahinta aikaa, kun plutolaiset heittivät kunnon rynnäkön Marsin pinnalle. Moni hyvä kenraali ja sotilas menetti äkisti henkensä.”
”Tiedän, että aihe on arka… mutta mielenkiintoista silti tietää. Osallistuiko Moton isäkin Ylijohtajan pääsykokeisiin? Samaan aikaan kanssasi?” Gal pohti ja sai Moton vilkaisemaan ensin Galia ja sitten Hansia.
”Isäni ei kertonut sodasta kotona käydessään mitään… saati sitten omasta tarinastaan sotilaana Marsin armeijalla…” Moto mietti kanssa.
”Moton isäkin osallistui Ylijohtajan pääsykokeisiin. Vaikka hän oli sitä mieltä ettei olisi halunnut kyseiseen kokeeseen edes osallistua. Mutta, kun lakiin on merkitty, että neljän tähden kenraalit osallistuvat niin ei ole vaihtoehtoja kieltäytyäkään… paitsi, jos terveydentila on siinä pisteessä, että osallistuminen ja Ylijohtajuus voisi johtaa nopeasti uusiin kokeisiin niin sitten osallistuminen evätään!”
”Mutta olitko sinä neljän tähden kenraali osallistuessasi kokeisiin? Vai ymmärsinkö väärin jotenkin, että yritit kolmatta tähteä vajaassa parissa viikossa?” Turbo pohti.
”Osallistuessani kokeisiin olin vasta kolmen tähden kenraali. Vasta kollegoiltanihan sain siitä pahoja katseita ja supattelua selän takana, mutta Liones ja entinen Tulikrokantin Ylijohtaja oli erimieltä asiasta. Mutta erikoista oli se etten ollut ainoa, joka oli vain kolmen tähden kenraali osallistuessani kokeisiin… Pohjois-Marsista ja vielä aivan toiselta puoleltakin Marsia osallistui muuan… ei käytöstavoiltaan niin oleva herrasmies kanssa kolmella tähdellä kokeisiin. Se oli erikoinen tilaisuus, miten minut nimitettiin ensin neljän tähden kenraaliksi ja sitä kautta Ylijohtajaksi,” Hans hieroi kasvojansa pohtiessaan vuosien taakse.
”Tää on mielenkiintoista!” Turbo naurahti.
”Jatka!” Gal kannusti.
”Jea… Mitä Liones tuli sinulle hoitajan huoneeseen kertomaan muuten?” Vinski kysyi innostuneena, kun Hans tunsi myös hänen toisenkin veikkansa perhettä.
”Liones tuli kertomaan ylennyksestäni. Olin saanut kolmannen tähden, kun olin kyennyt mitoittamaan henkilövahingot ja siviilikuolemat minimiin, ohjaamaan isomman joukon tasaisesti pitkin Tulikrokanttia ja löytämään vielä viholliselle tärkeän muuntajan, joka mahdollisti heidän tulonsa Marsin pinnalle ilman ilmateitä… Myöhemmin samana päivänä suuntasin hänen kanssaan hakemaan Hallituksen piilopaikasta kolmannen tähteni ja allekirjoittamassa sopimuksen, jolla pystyin osallistumaan Ylijohtajan pääsykokeisiin…”

Hans kantoi suuria kirjoja suoraan työhuoneeseensa. Malcom oli vilkaissut Hansin toimia kauempaa ja suuntasi hiirimiehen perään. Vihollista ei ollut kuulunut tai näkynyt moneen kuukauteen, jolloin hiiret ja rotat olivat hyödyntäneet ajan harjoitteluihin ja perheiden luona vietettyyn aikaan. Toisin kuin Hans. Marie oli monta kertaa yrittänyt olla yhteydessä mieheensä, mutta joko tämä jätti vastaamatta tai sitten puhelut olivat olleet hyvin yksipuolisia. Hansin stressitaso alkoi nousemaan, hiirimies oli pahantuulinen ja vähäsanainen. Kaikki vapaana vietetty aika meni miehellä lukiessa ja opiskelussa. Ylijohtajan piti hallita niin montaa osa-aluetta ja sitä kautta osata myös perustella toimintaansa, jolloin lukeminen oli ehdottoman tärkeää. Hans iski kirjapinon toimistonsa pöydälle.
”Sinun pitäisi viettää vapaa-aikaakin välillä!” Malcom pudisteli päätään oven suussa. Hans mulkaisi olkansa yli rottayksilöä. Malcom oli ollut ystävä Hansin kanssa vuosien ajan, mutta Ylijohtajan pääsykokeisiin lukeminen sai Hansissa ihan uuden puolen esille.
”Ei minulla ole aikaa mihinkään vapaa-aikaan!” Hans murahti ja asetteli kirjoja pöydälleen.
”Ei nähtävästi! Oletko soitellut vaimosi kanssa?”
”En!”
”Aiotko mennä tapaamaan häntä?”
”Ei ole aikaa!”
”Mikä virka vaimollasi sitten on? Kiltti kotirouva?”
”MIKÄ KUULUSTELU TÄMÄ NYT ON?!” Hans iski isommalla kirjalla pöydän kantta vihaisena.
”Ajattelen Marieta… hän on huolissaan sinusta eikä varmastikaan syyttä!”
”Olen häneen yhteydessä heti, kun saan yhden asian pois päiväjärjestyksestäni!”
”Toivottavasti entinen Ylijohtajamme päättää pian aikataulun kokeisiin!”
”Se on päätetty jo!”
”No kauan joudumme katsomaan kiristyneitä hermojasi?” Malcom murahti.
”Koko loppuelämänne, jos ette jätä minua rauhaan!” Hans asteli pöytänsä toiselle puolelle. Hiirimies nojasi kaksin käsin pöydänkantta vasten. Malcom ei kavahtanut miehen tuimaa katsetta.
”Miten vain!” Malcom murahti ja oli törmäämässä ovensuussa yhtäkkiä hänen selkänsä taakse ilmestyneeseen hiirimieheen.
”Kannattaa kääntyä ennen, kuin saa osansa tuosta pyörremyrskystä!” Malcom osoitti peukalollaan taakseen ja poistui hiirimiehen toimiston oven suulta. Hiirimies kohautti kulmaansa kysyvästi ja asteli huoneeseen. Hans huokaisi syvään ja haistoi vieraan tuoksun huoneessaan. Hän nosti katseensa saapuvaan hiirimieheen. Hiirimiehellä oli kamokuosiset reisitaskuhousut, valkea t-paita ja vihreä armeijan liivi yllään. Kolme kultaista tähteä koristi hiirimiehen liivin suuta. Hiirimiehen kasvoilla oli perusilmeenä tuima katse. Nyt Hansin käytös aiheutti miehen katseessa myös pienoisen hämmennyksen. Hiirimies oli kullanruskea väriltään, hiukset olivat miehen turkin väriset, hieman kohotetulla irokeesilla ja otsan kohdalla oli syvä pyörtyväinen nostaen etuhiukset pois miehen kasvoilta. Useammat korvakorut koristivat miehen kasvoja ja tämä oli nostanut mustasankaiset aurinkolasinsa päälaelleen. Miehen olalla lepäsi yhden hihnan varassa oleva musta putkikassi, johon oli kiedottu punainen bandana huivi. Mies oli ruumiinrakenteeltaan lihaksikas. Hän oli myös noin 195 cm pitkä.
”Onko kaikki Tulikrokantin kenraalit noin takakireitä?” mies kysyi nyrpeästi.
”Ja ihan tuntematon hiirimieskö tulee minua siitä arvostelemaan?” Hans murahti.
”Tulin kysymään huonettani, niin kuin tapana on vierailijana! Joten missä huoneeni on?” mies heilautti kättään. Hans nyrpisti kuonoansa. Miehellä oli ylimielinen asenne ja ei voinut sietää hiirimiestä sillä hetkellä lainkaan.
”Hyviin tapoihin yleensä kuuluu myös esitellä itsensä… eli… Kuka olet? Miksi tulit tänne?”
”Tulin Ylijohtajan pääsykokeisiin… aivan kuten kutsussani määrättiin. Ja määrättiin tulemaan myös Tulikrokantin yksikköön!” mies kaivoi housujensa taskua. Hän ojensi kutsukirjeensä Hansille, joka silmäili sen läpi.
”Nähtävästi… herra…?” Hans takerteli.
”Sano Thomas vain!” mies totesi välinpitämättömästi.
”Mutta olet ihan toiselta puolelta Marsia? Ja Pohjoisesta? Eikö oman alueesi Ylijohtaja pääsykokeet olisi kiinnostanut?”
”Meille valittiin juuri uusi Ylijohtaja… ja kenraalini halusivat minut tänne, koska ammattitaitoni ja osaamiseni riittäisi myös isoimpiin kaupunkeihin!” Thomas selitti nyrpeänä.
”No onnea kokeisiin sitten! Olen vastaparisi kolmella tähdellä!” Hans nyrpisti kuonoansa ja ojensi Thomasin kutsukirjeen takaisin tälle.
”Ei uskoisi… tuolla lukumäärällä et aiheuta kuin hallaa itsellesi!”
”Meinasitko itse tulla ihan lonkalta kokeisiin?”
”En tietenkään. Mutta en myöskään stressaa itseäni rautakangen tasolle!” Thomas tuhahti. Hans puri hammastaan. Thomasin asenne sai miehen veren kiehumaan.
”Koodarini löydät yleisistä tiloista… hän ohjaa sinut huoneeseesi!” Hans osoitti ovea.

Thomas paransi laukkuansa olallaan ja poistui vähin äänin vaaleanharmaan hiirimiehen huoneesta. Hans oli sen verran pahantuulinen, ettei Thomas halunnut vielä kokeilla miten vaaleanharmaa hiirimies reagoisi kunnon ärsykkeeseen. Viikot kuluivat ja kaikki aika kenraaleilla meni valmistuessa kokeisiin. Hans ei ollut moneen yöhön nukkunut oikein kunnolla ja rivit heittivät kirjoissa miehen silmissä. Malcom oli soittanut Rontin paikalle seuraamaan lankonsa toimia. Thomas oli vetäytyneempi ja ei kiinnittänyt Hansiin huomiota juuri ollenkaan. Hans puolestaan ärsyyntyi pelkästään miehen läsnäolosta. Thomas oli liian lepsu miehen silmissä ja tämä sai opiskelun näyttämään liiankin helpolle. Hans ei juuri ottanut mitään vastaan keneltäkään. Rontti ja Malcom seurasivat vain vierestä, kun Hans kulutti itsensä melkein puhki yksien kokeiden vuoksi. Mutta Hans oli tekemässä mitä vain, että hänen unelmansa Ylijohtajuudesta täyttyisi.
”Meidän on tehtävä jotain! Hänhän ei nukukaan enää!” Malcom huolestui ystävästään, joka nuokkui pöydän päällä. Rontti asteli mieshiiren luokse ja iski tämän käden niin, että Hans löi päänsä pöytää vasten.
”Mitä?” Hans kysyi unen pöpperössä.
”Mene nukkumaan! Ei tuo ole mitään elämää!” Rontti passuutti.
”En kerkeä nyt nukkumaan!” Hans pakkasi tavaroitaan pöydän päällä.
”Milloin sitten? Tuota menoa tapatat itsesi, kun et syö tai nuku riittävästi!” Malcom heilautti kättään. Kolmikon keskustelu sai Thomasin nostamaan tuiman katseensa kirjastaan. Hans pyöritteli niskojaan.
”Älkää huoliko… kahden päivän päästä tämä on ohi!” Hans heilautti kättään.
”Kahden päivän päästä teet itsestäsi ihan turhakkeen… noin väsyneenä nukut pääsykokeiden aikana!” Rontti huokaisi huolestuneena.
”Ei minulla ole hätää!” Hans vähätteli. Thomas pyöritteli päätään. Hän ei ymmärtänyt Hansin stressin ottoa kokeista.
”Hans?” Malcom ja Rontti kysyivät, kun hiirimies poistui nopeasti kaksikon luota. Hans mulkaisi ohimennen Thomasia.
”Kiusaisit katseellasi vaimoasi etkä minua!” Hans murisi ohimennen hiirimiehelle.
”Ei minulla ole vaimoa!” Thomas kommentoi jatkaen kirjansa lukemista.
”Yksi vaimo tänne tarvitaankin!” Rontti puristi kädet eteensä vilkaisten samalla Malcomia.
”Oletko tosissasi?” Malcom kysyi kohauttaen kulmaansa.
”Haetko sinä hänet vai minä?”
”Voisin ottaa vuorostani irtioton tuosta mörököllistä! Yritä sinä pitää hänet hengissä siihen saakka!” Malcom iski Ronttia olkavarteen ja poistui lentotilaa kohden.
”Jeeeeeiiii…” Rontti huokaisi pitkään ja syvään.

Rontilla oli työ pitää Hansia silmällä. Hän ei hetkeksikään pystynyt irrottautumaan Hansista ja puolestaan hiirimiestä rupesi ärsyttämään se, että hänen lankonsa pyöri hänen huoneessaan. Hiirimies hätyytti ruskeaturkkisen lankonsa aina toisaalle, kun Rontti yritti passuuttaa miehen nukkumaan. Hans oli nukahtanut pitkin poikin tukikohtaa, joista Rontti oli herätellyt hänet ja käskenyt siirtymään huoneeseensa. Seuraavana iltana mieshiiri nukkui käsiään vasten puoliksi pöytänsä päällä omassa huoneessaan. Muistiinpanoja ja kirjoja oli sikin sokin auki pöydällä sekä lattialla. Oven aukaisukaan ei saanut miestä havahtumaan hereille. Hiirinainen katsoi huolestuneena miestä pöydän päällä.
”Sanoimmehan, että hän on ihan sekaisin kokeista!” Rontti kuiskasi sisarensa korvaan.
”Kieltämättä hän on ottanut turhan vakavasti tämän opiskelun!” Malcom totesi naisen olan toiselta puolelta. Marie huokaisi syvään ja asteli vaaleanharmaan hiirimiehen luokse. Nainen hieroi kämmenellään miehen olkapäätä varovasti.
”Hans?” Marie kysyi rauhallisesti. Nainen heilutteli miestään kevyesti.
”Hans!” Marie komensi.
”Mitä? Missä? Kuka… Marie?” Hans hämmentyi. Marie luimisti hiukan korviansa.
”Hans mene nukkumaan…” Marie sulki kirjan miehen edestä.
”Mitä? Mitä teet täällä?”
”Kutsuimme hänet, koska et kuunnellut meitä enää…” Rontti pudisteli päätään.
”En ehdi nukkumaan! Minun täytyy…”
”Rakas… kyllä kerkeät. Et tule muistamaan kokeessa mitään, jos tykität kaiken tiedon itseesi ilman minkäänlaista lepoa!” Marie pudisteli päätään ja siirsi kirjan Hansin edestä sivuun.
”Nyt menet nukkumaan hetkeksi!” Marie komensi ja sai Hansin laajentuneen katseen osumaan itseensä. Hiirimies nousi tuoliltaan seisomaan. Kuitenkin ilme muuttui nopeasti ja Hansin tuima ilme sai Marien puristamaan kädet eteensä. Hän ei ollut nähnyt vaimoaan muutamaan kuukauteen ja tämän ilme ei ollut tyytyväinen siihen mihin kuntoon Hans oli itsensä päästänyt.
”Mene tai saatan sinut!” Marie komensi ja osoitti kämmenellään miehen sänkyä.
”Hetkeksi vain!”
”Ei vaan niin kauaksi aikaa, kuin tarvitset! Herätän sinut viimeistään aamulla!”
”Mutta kokeet alkavat silloin?”
”AIVAN!” Marie murahti ja sai Hansin hieman perääntymään naisesta.
”Miksi teet näin?” Hans kysyi.
”Koska välitän… rakastan… päätä itse!”
”Ei tilanne ollut niin huono!”
”Jos nukahtelee pitkin tukikohtaa, joku kirja tai muistiinpano kainalossa niin kyllä se silloin on!” Rontti kommentoi Marien takaa.
”Hans ei ole mitään syytä miksi sinun pitäisi olla noin valveutunut kokeessa! Olet paljon ammattitaitoisempi ja viisaampi, kuin tiedätkään!” Malcomkin kommentoi.
”Näetkö? Me välitämme sinusta… ja luotamme ammattitaitoosi, johon kuuluu myös oman jaksamisensa kontrollointi! Ei siitä vain tule mitään, jos väsytät itsesi tällä! Mitä jos nukahdat kokeissa?” Marie selitti lempeästi ja astui miehensä eteen.
”Kokeeni ovat pilalla, jos nukahdan!” Hans kohautti harteitaan.
”Aivan! Hylkyäkö tarkoituksellasi haet?”
”En tietenkään!”
”No sitten ei ole vaihtoehtoja! Mene nukkumaan!” Marie osoitti uudemman kerran miehen sänkyä sormellaan jämerästi. Vähin äänin Hans käveli sänkynsä ääreen ja oikaisi itsensä sille. Marie ohjasi Rontin ja Malcomin ulos miehensä toimistosta ja sammutti valoja. Ei mennyt 5 minuuttiakaan, kun Hans oli umpi unessa sängyllään. Marie istui sängynlaidalle ja silitteli miestään. Huoli paistoi naisen kasvoissa, häntä lepäsi rauhallisesti naisen vieressä lattialla ja korvat olivat pienesti painuneet. Hans näytti riutuneelta, hän ei kuuleman mukaan ollut nukkunut kunnolla viikkoihin.
”Luotan sinuun rakas… olen täällä tukenasi!” nainen kuiskasi ja suukotti miehen nukkuvia kasvoja hellästi.

Seuraavana päivänä neljän tähdet kenraalit tukijoukkoineen suuntasivat Hallituksen omistamaan liikuntahalliin. Isoon saliin oli nostettu useampi pöytä erillään toisistaan. Jokaiselle kenraalille oli oma paikkansa. Hans hieroi kasvojansa. Kun Marie oli herättänyt miehen aamulla, olisi tämä halunnut jatkaa nukkumistaan vaikka vielä seuraavankin vuorokauden. Marie hieroi miehen olkaa, joka hymyili tälle lempeästi. Voimien keräännyttyä Hans alkoi olemaan oma virkeä, iloinen itsensä. Hans nosti katseensa lasioville ja sai miehen ilmeen vakavoitumaan. Mariekin huomasi tämän ja vilkaisi kanssa taakseen. Mustiin reisitaskullisiin housuihin, valkeaan t-paitaan ja mustaan nahkaliiviin pukeutunut hiirimies nosti mustasankaiset aurinkolasinsa kasvoiltaan. Kultaiset tähdet olivat kiinni miehen paidassa. Thomas virnuili Hansille.
”No katsos vaan… en uskonut, että olet naimisissa!” Thomas myhäili.
”Sanoo mies, joka ei ole!”
”En kaipaa vaimoa vielä…” Thomas raaputti nenän pieltään.
”Tunnetteko?” Marie kysyi hämillään. Thomas nosti katseensa hiirinaiseen.
”Emme… hän on vierailija, joka on osallistumassa pääsykokeisiin kanssa!” Hans vastasi tuimasti. Thomasin suulla oli pieni ilkikurinen hymy. Liones saapui kanssa tilaan ja sai tunnelman leppymään. Kookas hiirimies oli luonteeltaan lempeän jämäkkä ja pituutensa vuoksi sai väistämättäkin muiden siirtymään tieltään. Hallituksen jäsen kutsui hiirimiehet sisään saliin. Marie suukotti miestään kevyesti.
”Onnea matkaan!” Marie hymyili miehelleen.
”Kiitos!” Hans naurahti ja suukotti naista toistamiseensa. Ylijohtajan pääsykokeet koostuivat kirjallisista noin 8 tuntia kestävistä kokeista, jonka jälkeen seuraavana vuorokautena, jokainen kenraali kutsuttiin vuorottain itse näyttökokeeseen, jossa testattiin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintamallia erilaisissa simulaattoreissa. Kirjalliset kokeet pitivät sisällään erilaisia lakipykäliä, niiden hallitsemista ja ongelmanratkaisutaitoja. Case-tyyppisiä tehtäviä oli noin 10 kunta kappaletta kokeessa. Fyysinen koe simuloitiin taistelukenttämäisessä toimintaympäristössä, jossa erilaisia taisteluvalmiuksia koeteltiin, pyrittiin minimoimaan oma haavoittuminen ja saamaan vihollishyökkäys alas. Virtuaalisen taistelun vuoksi kentälle saatiin myös sotilaita, joita tulevan Ylijohtajan tuli hallita. Yksi virhe koitui sotilaan kohtaloksi mikä kasvatti paineensietokykyä. Psyykkinen ja sosiaalinen koe testattiin erilaisessa palaverimaisessa ympäristössä, jossa Ylijohtajan virkaa hakeva osallistui keskusteluun, pyrkien saamaan erilaisen kompromissin aikaiseksi tunnelmia kiristävässä ympäristössä, jossa eri mielipiteet vallitsivat ja ehdottomuus korostui joustamattomuutena tilanteeseen. Jokaisessa kokeessa korostui nimenomaisesti ongelmanratkaisutaito, psyykkinen oman mielen hallinta, itsehillintä ja paineensietokykyä. Hans katseli paperipinoa edessään ja huokaisi syvään. Hän yritti puhdistaa mielensä tyhjäksi ja toimia oppimillaan tavoillaan. Hän vilkaisi sivusilmällään salin toisessa laidassa istuvaa Thomasia, joka oli jo aloittanut ensimmäisen osuutensa. Hieman jopa tärisevin käsin Hans nappasi kynän käteensä ja yritti takoa mieleensä Marien kannustukset.

Koe meni miten meni. Kahdeksan tuntia yhtenäinen istuminen sai Hansin lihakset jumiin. Kenraaleita todellakin koeteltiin kokeissa. Marie odotti pienessä kahviossa Rontin ja Malcomin kanssa Hansia. Marie nosti hymyilevät kasvonsa mieheensä.
”Heiiiii… mitä meidän hikari?” Rontti naurahti.
”Miten meni?” Marie kysyi ja ojensi miehelleen tälle valmiiksi ostetut ruoat. Hyvällä ruokahalulla hiirimies haukkasi ruoastaan ensin ennen, kuin vastasi kolmikolle.
”Mmmm… osasit valita hyvin rakkaani!” Hans kiitti naista, kun nautti ruuastaan.
”No siinä on meidän Hansimme!” Malcom naurahti, kun Hans oli oma rento itsensä.
”Anteeksi jos olen ollut töykeä… nämä kokeet olisi oikeasti voinut vetää vähemmälläkin lukemisella!” Hans pahoitteli.
”Äääääh… ei me muistella pahalla!” Rontti heilautti kättään.
”Menikö kirjallinen osuus jotenkin huonosti?” Marie kysyi.
”Päinvastoin… koe oli yllättävänkin selkeä ja helppo!” Hans pudisteli päätään.
”Mikä pointti sitten koko lukemisessa oli?” Rontti hämmästyi.
”Lakipykälät. Jokainen vastaus piti perustella lakiin ja mihin lakipykälään!”
”Ei saakeli!” Malcom retkautti päänsä.
”Huomenna jatkuu,” Marie hieroi kevyesti miehen reittä.
”Ja viikonloppuna ylennys! Oletko avecini?” Hans vinoili hiirinaiselle.
”Onko sinulla edes vaihtoehtoja pyytää toista?” Marie nyrpisti kuonoansa ja tunsi miten Hans painoi suudelman naisen kuonolle.
”Miksi me saamme aina jakaa nämä hetket heidän kanssaan?” Rontti kysyi Malcomilta, joka hymähti hymyillen hiirimiehelle. Malcomia ei voinut vähempää kiinnostaa Marien ja Hansin rakkaudenosoitukset. Seuraavana päivänä Hans huomasi väistävänsä suuremman kiven taakse lasertulitusta. Hans kaivoi povariaan ja heitti suurten työkoneiden juureen räjähteen. Hiekka pöllysi ja antoi Hansille mahdollisuuden yrittää vihollisen koneen päälle. Mies heitti lanteillaan olevan köyden työkoneen sivupeiliin. Nopea liike koneella ja hiirimies tunsi miten jalat irtautuivat irti maasta. Hans sai keinautettua itsensä työkoneen katolle. Samalla hiirimies ohjasi joukkonsa koneen ympärille kristallimuodostelmaan. Muodostelma mahdollisti hajaantumisen mikäli vihollinen yritti ampua heidät tieltään. Hans iski nyrkkinsä työkoneen katosta läpi ja sai ohjattua koneen suurempaa kalliota päin. Ennen törmäystä Hans hyppäsi koneen katolta hiekalle ja peittosi silmänsä. Työkoneen rikkoutunut pelti aiheutti metallikaikuista ääntä, joka puolestaan rätisi Hansin korvissa. Hetken aikaa hiekka pöllysi, jolloin tasaiset sireenin äänet täyttivät ison hallin äänillä. Simulaatiot alkoivat kaikkoamaan miehen ympäriltä ja jäljelle jäi ainoastaan vahvaan metalliseen seinään romutettu vanha marsilainen työkone, joka oli toimittanut viholliskoneen virkaa.
”Hienoa nuori Milanius… voit siirtyä seuraavaan simulaatioosi!” katon rajassa pienessä lasikopissa aivan hallin toisella puolella olevassa kokeenpitäjä puhui kaiuttimen mikrofoniin. Hans nyökkäsi hyväksyvästi ja poistui hallista tehden oven suussa tilaa Thomasille. Hans murahti pienesti ja ohitti hiirimiehen kylmästi.

Sosiaalisen ja psyykkisen taidonnäytteen Hans tunnisti omaksi vahvuudekseen. Vaikka simulaatio tuntui oudolle ilman oikeita hiirimiehiä ja -naisia ympärillään, oli Hans mieltänyt tilanteen hyvinkin luonnolliseksi ja realistiseksi. Se sanallinen tappelu minkä simulaatio sai aikaan oli hyvin realistinen ja hyvin paljon sellainen mikä se oikeassa tilanteessakin voisi olla. Simulaation jälkeen Hans tunsi olonsa jännittyneeksi. Viikonloppuun tuntui olevan pieni iäisyys ja Marie olikin viettänyt miehensä kanssa aikaa mahdollisimman paljon, jotta aika menisi mahdollisimman nopeasti ja Hans saisi muuta ajateltavaa, kuin tulosten julkistamisen. Pariskunta oli myös ottanut takaisin oman aikansa mitä olivat joutuneet erossa toisistaan olemaan. He olivat käyneet syömässä ja elokuvissa muun muassa yhdessä. Marie yritti samalla ohimennen huolehtia heidän maatilastaan. Lähin naapuri oli suostunut käydä hoitamassa maatilan eläimet Marien ja Hansin poissa ollessa. Tosin pariskunta ei ollut varmoja pääsisivätkö he yhdessä kotitaloonsa, kun ylennysjuhlat oli pidetty. Hans seisoi pienen pystypeilin edessä ja yritti kietoa rusettiaan kaulalleen, mutta hiirimies tunsi olonsa turhautuneeksi ja solmusta ei meinannut tulla mitään. Mies sai aikaiseksi vain erilaisen solmun itse rusettiin aikaiseksi. Marie puolestaan kiinnitti korkokenkiään jalkaansa ja katsoi Hansin säheltämistä. Naishiiri nousi seisomaan ja asteli miehen luokse.
”Anna kun autan!” Marie nappasi rusetin nyöreistä kiinni.
”Kiitos… mitä tekisinkään ilman sinua?” Hans hymyili naishiirelle lempeästi.
”Niinpä! Erakoituisit jännityksestäsi ainakin!” Marie taputti miehen olkapäitä, kun sai rusetin valmiiksi.
”Hahahaha haaa!” Hans naljaili.
”Eikö pitäisi paikkaansa?” Marie kohautti kulmaansa.
”Ei minua se kiinnosta!”
”Mikä sitten?”
”Sinä… Uuuu… olet niin kaunis!” hiirimies pyöräytti naista edessään. Mariella oli kaunis rubiininpunainen vartaloa myötäilevä juhlamekko yllään. Juhlamekossa oli spagettiolkaimet, pieni vasempaan polveen asti yltävä halkio ja puku kimalsi kauttaaltaan. Kaulassaan Mariella oli Hansilta hääpäivänä saatu lahjaksi kultainen kaulakoru, jonka amuletissa oli tumman punainen rubiini. Korvakorut naisella oli samaa sävyä. Hiirinainen oli nostanut tummat hiuksensa takaraivolleen pienelle sekaiselle nutturalle. Muutaman vapaan suortuvan nainen oli kihartanut. Hansilla oli puolestaan musta smokkipuku, joidenka saumoihin oli ommeltu punaiset silkkinauhat. Marie auttoi hiirimiestä kiinnittämään kenraalin tähtensä rinnukseensa. Muutama arvomitalikin oli miehelle ehtinyt kertyä. Hans oli vaihtanut rengaskorvakorunsa napillisiin, jotka korostivat enimmäkseen miehen oikeaa korvanlehteä. Vasemmassakin oli, mutta vain parilla reiällä.
”Olemmeko valmiita rakkaani?”
”Sinähän tätä viikonloppua olet odottanut minua enemmän!” Marie vinkkasi silmäänsä.
”Tämä voi olla merkittävä päivä urapolulleni!” Hans kietoi kätensä Marien kapeiden lanteiden juureen.
”Meidän yhteisen tulevaisuuden alku?” Marie kysyi vihjailevasti.
”Meidän yhteisen tulevaisuuden alku!” Hans toisi ja suukotti naista hennosti. Marien kasvoista paistoi onnellisuus, kun hiirimies antoi siimaa hänen unelmiansa kohden perheestä yhdessä vaaleanharmaan miehen kanssa.

Juhlapaikkana toimi vanhempi kartano keskikaupungin ulkopuolella. Pitkä hiekkapolku rapisi maasturin renkaiden alla. Jokainen kutsuttu oli saanut oman henkilökohtaisen kyydin. Lehdistöä oli päästetty kutsuttu määrä vain sisään ja heillä oli henkilökohtainen vastuu saada tieto uudesta yhdestä- viidestä Ylijohtajasta koko Marsiin. Hans nousi ensimmäisenä autosta ja avusti vaimonsa herramiehen elkein autosta ulos. Marie suoristi mekkoansa yllään ja tarrasi miehen käsipuolesta kiinni. Juhlatila oli kaunis, ylellinen ja erittäin kirkkaasti valaistu ja ensimmäisenä, kun pimeästä ulkoilmasta astui sisälle sai vieraat siristellä silmiään. Hans ja Marie löysi nopeasti Malcomin ja Rontin. Ohimennen kaksikko oli tavannut Lionesin ja tämän seurassa olevia muita kenraaleita ja luutnantteja. Malcomin vaimo Polivia ei halunnut osallistua yhteisiin tapahtumiin ja seurasi tilaisuutta kotoa käsin. Tarjoilija ojensi kaksikolle alkumaljat. Hans pyysi Marielle alkoholittoman juoman. Naishiiri ei juonut pisaraakaan ja ei edes häissään ollut alkumaljaa juonut kuohuvan merkeissä. Naiselle oli varattu alkoholitonta versiota.
”En ymmärrä tuota juomattomuuttasi!” Rontti mutisi sisarensa vieressä. Marie kurtisti kulmiansa.
”Siinähän et sitten ymmärrä!” Marie tuhahti. Juhlaväen huomion sai vanhempi hiirimies, jonka hapsuinen parta oli löyhällä letillä miehen leuan alla. Hiirimies oli pukeutunut Ylijohtajan metsänvihreään sotilasuniformuunsa, jonka kultaiset koristeet saivat takin näyttämään ylelliseltä. Miehen rinnuksissa oli kaikki hiirimiehen arvomitalit ja kenraalin sekä ylijohtajan tähti. Tähti oli suurempi, kuin normaalit kenraalin tähdet. Miehen jalkoja koristi valkoiset sotilashousut.
”Oikein hyvää iltaa kaikille ja tervetuloa uuden Ylijohtajamme ylennystilaisuuteen…” Ylijohtaja aloitti saaden jokaisen huomion itseensä. Marie kietoi kätensä Hansin käden ympärille. Hiirimies hymyili naiselle lempeästi. Väkijoukossa seisova Thomaskin sai Hansin ilmeen vakavoitumaan. Hän jostain syystä koki kullanruskean hiirimiehen uhkana itselleen, vaikka ei yleensä tuominnut ketään ensikosketuksessa.
”Siitä on kulunut melkein kolme vuosikymmentä, kun olen saanut tässä virassa viettää aikaani. Se on tuonut ja ottanut, mutta päällimmäisenä tunnen kuitenkin ihan äärettömän vahvaa ylpeyttä siitä keihin olen saanut tutustua näiden vuosien varrella, keitä olen saanut kouluttaa ja keitä olen saanut pohtia omaksi jatkajakseni. Minulla on ihan äärettömän iso kunnia saada pitää tämä ylennystilaisuus juuri teille. Rinnallamme on vahvoja miehiä, jotka jokainen omalla tasollaan kelpuuttaisin Ylijohtajaksi. Mutta valitettavasti, vain yksi teistä tulee olemaan jatkajani… tien näyttäjä muille, kouluttaja ja oikeudenmukaisuuden kantaja! Mies, joka kykenee turvaamaan kansaansa, johtamaan erilaisia istuntoja, kohtaamaan kasvotusten isoja joukkoja omiaan, kuin vihollisiakin! Hyvät herrat, kutsuvieraat ja lehdistö… on aika palkita kovista uurastuksistaan miehiä, jotka omat ylennyksensä ovat ansainneet…” hiirimies käänsi papereitaan.
”Minä… Peter Daniel David Pitcherman… Marsin armeijan Tulikrokantin aina Kalliovuorten laaksoon asti johtava Ylijohtaja… ylennän kaksi ammattitaitoista kenraalia uusille titteleilleen!” Peter luki papereitaan.
”Kahden tähden kenraali Kollin Amadeus Loputon… ylennetään kolmen tähden kenraaliksi!” Peter hymyili, joka johti väkijoukon innokkaaseen taputtamiseen. Nuori oranssinruskea hiirimies hihkui ylpeyttä, kun Ylijohtaja kiinnitti tämän rinnuksiin yhden uuden kultaisen tähden. Peter onnitteli hiirimiehen kättelemällä tämän, jonka jälkeen ohjasi miehen puhujankopin toiselle puolelle odottamaan hetkeksi.
”Minulla on kunnia ylentää seuraava kenraali Kollinin rinnalle… Kolmen tähden kenraali Hans Marius Eric Milanius…” Peter aloitti ja sai vaaleanharmaan hiirimiehen itse hämmentymään, kuin myös hänen seurueensa. Katseet porautuivat mustahiuksiseen hiirimieheen.
”… astu rinnallemme uutena neljän tähden kenraalinamme!” Peter jatkoi hymyilyään. Hans ei pystynyt liikkumaan puolen ja toisin mihinkään.
”Mene nyt!” Rontti ja Malcom patisti. Mariekin työnsi mieheensä kevyesti vauhtia.

Jalat tuntuivat raskaille, mutta Hans sai kuitenkin asteltua Ylijohtajan viereen. Hiirimies kiinnitti Hansin rinnuksiin uuden tähden ja vaaleanharmaa mieshiiri astui Kollinin viereen. Aplodit sai Hansin suulle voitonriemuisen hymyn. Hän ei voinut uskoa saavuttavansa tätä virstanpylvästä elämässään. Kaikesta huolimatta, että Thomas oli pettynyt suoritukseensa antoi hän arvostusta taputtamalla Hansin saavutuksesta. Peter astui puhujan kopin eteen ja riisui rinnuksistaan irti isoimman tähtensä.
”Hyvän kenraalit, armeijan muu väki, perhe ja lehdistö… sekä koko Mars siellä ruudun toisella puolella… nyt on minun aikani jättää jäähyväiset urastani, jota olen saanut tehdä teidän kanssanne ja nimetä Marsin armeijan Tulikrokantin aina Kalliovuortenlaaksoon toimivallallaan yltävä uusi Ylijohtaja…” Peter huokaisi haikeana. Marie risti kätensä ja painoi ne leukaansa vasten. Jokaisen jännityksen pystyi aavistamaan juhlasalissa.
”Ylijohtajuuden päätökseen ei liity pelkästään valintakokeet… se on vuosien työtä, kehityksen seuraamista ja oppimista omista virheistään sekä oman ammatti-identiteetin luomiseseta ja kasvamisesta… Ylijohtajan arvomaailma tunnetaan korkeimpana heti kuninkaallisten ja Hallituksen jälkeen… Ylijohtaja on edustaja, joka edustaa omaa kaupunkiaan ja toimivaltansa alla olevia kaupunkeja… sekä etenkin armeijaa! Ylijohtajuus on nimensä mukaan johtamista ylempänä arvojärjestykseen verraten… se on kunnioituksen saamista ja johtajuudelta vaaditaan paljon, jotta kaikki edellä mainitut täyttyvät… siksi olen päättänyt valintakokeiden ja omien lakiin määrättävien lisäpisteiden perusteella ylentää Marsin armeijan seuraavaksi Ylijohtajaksi…” Peter piti tarkoituksen mukaista taukoa saaden jännityksen vain kasvamaan juhlasalissa, kuin kotisohvillakin.
”Hans Marius Eric Milaniuksen!” Peter osoitti Hansia, jonka ensimmäinen tunteenpurkaus esiintyi käsien iskeytymisellä vasten kasvoja.
”HIENOA HANS!”
”NOIN SITÄ HOIDETAAN HOMMA KOTIIN!” Malcom ja Rontti huusivat muunkin väen juhlasalissa hurratessa. Marie oli ylpeä aviomiehestään ja pyyhki muutaman vierähtäneen kyyneleen kasvoiltaan. Miehen vuosien työ ja unelmien tavoittelu oli vihdoin palkittu miehen ansaitsemalla tavalla. Peter kiinnitti Hansin rinnuksiin isoimman tähden ja halasi miehen onnitellakseen tämän. Samalla vanhempi hiirimies kuiskasi jotain Hansin korvaan ja sai mieshiiren nyökkäämään. Hans asteli itse puhujan paikalle ja huokaisi syvään. Hurraukset sai miehen suulle vain leveän hymyn.
”Kiitos… tai mitä muuta voi kuin kiittää itseään ja omaa uurastustaan. Mutta kiitän myös minua valmentavia kenraaleita… ilman heidän koulutustaan en seisoisi tässä… Viikko sitten olin ihan varma, että olen burnoutin partaalla menettämässä mahdollisuuteni osallistua edes valintakokeisiin… mutta kiitos ystävieni ja etenkin vaimoni ansiosta tajusin myös mitkä ovat elämän tärkeimmät prioriteetit. Kannan titteliäni ylpeydellä ja lupaan olla sellainen Ylijohtaja, jonka Mars ansaitsee…” Hans kiitti lyhyessä puheessaan kaikkia, joita keksi vain kiittää. Pää tuntui tyhjälle ja Hansista tuntui ettei ehkä sanonut kaikkea. Hiirimies käveli ystäviensä luokse ja otti vaimoltaan vastaan pitkän suudelman.
”Olen niin ylpeä sinusta!” naishiiri henkäisi kietoen kätensä miehen kaulalle.
”Ilman sinua en olisi tässä…” Hans kuiskasi naiselle ja suukotti tätä uudemman kerran.
”Minulla on siksi kiitos myös sinulle… kaikesta tuesta… myöhemmin yöllä!” hiirimies flirttaili ja hieroi kuonoansa naisen kuonoa vasten.
”Hans!” Marie vilkuili punastellen ympärilleen, ennen kuin väkijoukko ryntäsi onnittelemaan Marsin uutta Ylijohtajaa…

”Siis kaksi ylennystä kerralla?” Vinski hämmentyi. Hansin suulle nousi lempeä hymy.
”Olin ensimmäinen hiirimies joka tässä on onnistunut… kukaan edellä ollut Ylijohtaja ei ollut tehnyt samaa…” Hans selitti.
”Nyt ymmärrän miksi olet niin arvostettu Marsissa!” Gal hymyili hennosti.
”Miksi tämä Thomas oli sinulle niin punainen vaate?” Moto kysyi pohtien kullanruskeaa hiirimiestä Hansin tarinassa.
”En itse asiassa oikeasti tiedä… myöhemmin tutustuin Thomasiin paremmin, koska alku oli mennyt miten meni… ja tämän jälkeen kaveerasimme jonkin aikaa. Vuotta myöhemmin Thomas muutti Tulikiveen, jossa tapasi vaimonsa siellä… ja ei mennyt kauaa, kun Thomas muutti vaimonsa kanssa takaisin kotikonnuilleen. Vuosia myöhemmin kuulin heidän kuolleen…” Hans luimisti korviansa.
”Vihollisten käsiin?” Turbo kysyi ja sai Hansin nyökkäämään.
”Kaikkein pahimman teki tilanteesta sen, että heidän kolme pientä lastaan kuljetettiin takaisin Tulikiveen, koska turvallisuusvalvonta oli silloin korkeimmillaan johtamallani alueella…” Hans huokaili. Nelikko vilkuili toisiaan.
”Lapset?” Turbo kohautti kulmaansa.
”Mmmm… kaksi rauhallista ja yksi pirulainen… saakeli edelleenkin arpi käsivarressa sen pennun hampaista…” Hans mutisi muistellessaan kolmevuotiasta kullanruskeaa hiirilasta, joka oli antanut osansa myös Hansille kokemastaan traumasta.
”Miiiiiiksi tämä kuulostaa niin tutulle yhdistelmälle?” Vinski uteli ja vilkaisi Turboa.
”Liiankin!” Gal myöntyi Vinskin kysymykseen. Moto vilkaisi Turboa ja sitten Hansia.
”Mikä oli Thomasin vaimon nimi?” Moto kysyi.
”Reea! Miten niin?”
”Entä sukunimi?”
”Mikä kuulustelu tämä on? Tiedättekö jotain mitä minä en?” Hans kurtisti kulmiansa.
”Ehkä…” Gal huokaisi ja vilkaisi kanssa Turboa.
”Turbo tietää jotain?” Hans kysyi kohauttaen kulmaansa ja sai kullanruskean hiirimiehen nyökkäämään muutaman kerran.
”Minä olin se kolmevuotias… joka saattoi ehkä napata kiinni sinuunkin hampaillaan muutamastakin eri kohtaa!” Turbo haroi hiuksiaan. Hansin ilme laajeni.
”Oletko Reean ja Thomasin poika?!” Hans ponkaisi pystyyn hyvin hämmentyneenä älähtäen ja osoittaen sormellaan Turboa…

Tää on huippu . Turbo on kyl ollu varsinainen kauhukakara XD