Pakolainen - Oletko se tosiaan sinä? K15

Minni kurtisti kulmiansa. Taistelun hetki oli käsillä. Kattoikkunat räjähtivät palasiksi, kun kookas kissatronilainen sotilaidensa kanssa laskeutui linnan lattialle. Pöly ja kaakeleiden palaset levisivät kissatronilaisen saappaiden alla ympäriinsä. Aseistetut sotilaat latasivat Kattinaattorin takaa aseensa kohti hiiriä. Kohtaaminen oli yhtä kylmä myös hiirten osalta. Sotilaat osoittivat puolin ja toisin toisiaan. Kattinaattori murahti ärhennellen ja katseli ympärilleen.
”Minua on huijattu!” kissatronilainen murahti ja katsahti hiiriä. Minnin tuima katse sai kissatronilaisen ivallisesti hymyilemään. Myös Turbon läsnäolo sai kissatronilaisen katsomaan vuorottain hiiriä.
”Ei ole totta! Kenraali Minnihän se siinä. Olenkin etsinyt sinua tässä muutaman vuoden ajan,” Kattinaattori totesi pyyhkien kynsiään paitaansa.
”Ai oikein etsinyt. Tuhoamalla planeettaamme?” Minni kysyi vihoissaan.
”Pienet pommitukset sinne tänne. Planeetallanne tulee aina olemaan pieni muotoinen aavikko ongelma,” kissatronilainen vähätteli.
”Mikä saa rauhallisen kissatronilaisklaanin hyökkäämään planeetallemme?” Rontti murahti puolestaan.
”Rauhallisen? Kai kapinalliset ja omaa planeettaansa vastustavat kissatronilaisetkin saavat lähtöpassit?” Minni kyseenalaisti ja vilkaisi enoaan.
”Äärhg… vankiajoistasi ei ollut mitään hyvää?” Kattinaattori narskutteli hampaitaan.
”Eikö? Mihin veljesi olet jättänyt… vai heivasitko hänet loistoideoiden synnyttyä?” naishiiri ärsytti tarkoituksellaan kookasta kissaa. Kissatronilainen murisi vihaisena ja painoi kaukosäädintä, jonka keskellä sykki yksi ainoa näppäin. Kuitenkaan mitään ei tapahtunut ja sai hiiret hieman naureskelemaan.
”Missä lapseni on?” Turbo murahti kissatronilaiselle ja sai ilakoinnin takanaan nopeasti loppumaan.
”Oi pääset kyllä heidän luokseen!” kissatronilainen naurahti ilkeästi.
 
Minni ähkäisi kivusta ja piteli niskaansa. Samoin kävi myös muille marsilaisille ja jokainen tipahti maatasolle menettäen tajunnan tasonsa. Kattinaattori nauroi äänekkäästi, kun katsoi maassa makaavia hiiriä edessään.
”Voi voi teidän korkeutenne… nukutusnuolista on enemmän hyötyä kuin luulettekaan,” Kattinaattori kyykistyi hiirten tasolle. Turbo niskasta kissatronilainen otti pienen nukutusnuolen ja pyöritteli sitä sormiensa välissä.
”Ottakaa heidät! Tämä sota käydään siellä missä heidän on vaikeampi laittaa vastaan. Moottoripyörät kanssa! Isot galaktiset pomot maksavat niistä heidän kanssaan kiitettävän summan!” Kattinaattori komensi, kun samalla sekunnilla kynsijoukot alkoivat nostaa hiiriä kantoonsa. Tovia myöhemmin Turbo havahtui hereille, kun miehen ruumis kolahti teräksiselle lattialle. Hän hieroi ohimoaan, kun nukutusaineen vaikutus alkoi laskemaan.
”ISÄ?” kuului jostain kauempaa helpottunut parahdus. Turbo tutki näkökenttäänsä hetken, joka oli edelleen sumea näystä. Muutama kissatronilainen poistui miehen luota iskien häkin oven kiinni mennessään.
”Isä oletko kunnossa?” kuului uudemman kerran.
”Turbo!” kantautui myös vuosien varrella ollut tuttu ääni miehen vierestä. Turbo käänsi katseensa. Hänen koko kehonsa oli vielä lamaantunut, mutta pää toimi jotenkin. Hetken siristelyn ja näkökentän palaamisen jälkeen, mies pystyi hahmottamaan vierellään olevassa häkissä lapsensa ja Vinskin.
”Carbine… Lucas…” mies henkäisi helpottuneena.
”Isä oletko kunnossa?” Carbine huokaisi itkuisena puristaen kaltereita sormillaan.
”Olen… kai. Entä te?” mies tuskaili, kun keho ei suostunut vielä toimimaan niin, kuin piti.
”Kaikki toistaiseksi hyvin! Kattinaattori on kenties tarjonnut parastaan,” Vinski tuhahti ja sai Turbon pyöräyttämään silmiänsä.
”Mikä sulla on? Miksi et nouse ylös?” Vinski pohti veikkansa oloa.
”Kattinaattori antoi jotain nukutukseen ja lamaukseen tarkoitettua esimakua tulevasta… ilmeisesti siitä, mitä hän osaa tarjota,” Turbo murahti.
”Pääsetkö ylös?” Carbine huolehti.
”Kaiketi kohta. Onko Moto, Miihkali tai Rontti täällä?”
”Ei ole näkynyt. Olet ensimmäinen kenet tapaamme kaappauksen jälkeen,” Vinski selitti. Turbo ähkäisi hieman noustessaan istumaan.
”Entä Minni?” Turbo kysyi, kunnes tajusi lapsiensa hämmentyneet ilmeet.
”Tarkoitan Elise?” mies kysyi ja sai Vinski iskemään kämmenellään kasvojaan.
”Kuka Minni ja miksi vaihdoit hänen nimensä Eliseksi?” Carbine kurtisti hieman kulmiaan.
”Tarkoitin Elise… Minni oli yksi tuttuni, johon alitajuisesti vain sekoitin Elisen,” Turbo keksi nopean hätävalheen.
”Ei Eliseäkään ole näkynyt?” Vinski komppasi.
”Pahus… Kattinaattori on sitten jakanut meidät,” mies tuhahti ja hieroi vielä puuduksissa olevia käsivarsiaan.
”Ketkä kaikki täällä on läsnä?” Vinski kysyi huolestuneena.
”Minä, Rontti, Moto, Miihkali, Elise ja Elisen sotilaat. Luultavammin myös omat vartijani,” Turbo henkäisi haroen hiuksiaan. Vinski kurtisti huolestuneena kulmiansa.
”Ei hyvä…” mieshiiri huokaisi ja sai Turbon kanssa pyörittelemään päätään.
 
Samaan aikaan Minni potki raivokkaasti metallista ovea. Pieni luukku avautui ja sai kissatronilaisen sen toisella puolella vain mourahtamaan.
”Lopeta!” kissatronilainen komensi.
”Tule tänne sanomaan!” naishiiri uhosi lähellä ovea ja sai kissatronilaisen lyömään luukun heidän välistään kiinni. Naishiiri riisui mustan nahkatakkinsa ja heitti sen nurkkaan.
”Voisitko rauhoittua ennen, kuin aiheutat riehumisellasi pahennusta?” Rontti murahti hiirinaiselle lattiarajasta ja sai naisen iskemään itseänsä seinää vasten. Nainen valahti lattialle haroen lyhyitä hiuksiaan ja katsoi vastakkaisella seinällä istuvaa enoansa, joka ei luonut naiseen katsettakaan.
”Mitä mietit?” Minni pohti ja sai Rontin tuhahtamaan. Naishiiri tiesi tarkalleen mitä mieshiiri pohti. Hän ei ollut iloinen nähdessään naista edessään vuosien jälkeen. Mies oli käsitellyt surunsa ja yritti sen puolesta olla hyväksymättä naishiiren olemassa oloa. Minni käänsi katseensa toisaalle.
”Olen pahoillani…” nainen kuiskasi ja sai Rontin nopeasti mulkaisemaan Minniä.
”Mistä? Kaikkihan voi tekaista kuolemansa ja olla palaamatta omaan elämäänsä,” Rontti tuhahti silmät tiukasti kiinni.
”No lopeta nyt! Mulla oli syyni minkä vuoksi en voinut palata tai kertoa ylipäätänsä totuutta…”
”Enkä lopeta! Haluan, että tunnet viimein nahoissasi sen mitä muille aiheutit valekuolemallasi!” Rontti huudahti ja nousi seisomaan.
”Ai sinä annat kokea? Turbo ja kaikki muut ovat jo antaneet minulle mokani anteeksi!” Minni vastasi kanssa ärtyisenä ja nousi enoansa vastaan.
”Se on heidän häpeänsä. Menetin vuosia sitten jotain mitä en voi enää saada takaisin.”
”Ja mitähän se on?”
”Sinun luottamuksesi! Se kuoli yhtä nopeasti, kuin sinä joka tekaisi kuolemansa Turbon käsivarsille.”
”Voit vihoitella minulle, vaikka loppuelämäsi ajan. Turbon lapset ja Vinski tarvitsee meitä…” Minni nieleskeli hetken sanojaan.
”Niin teenkin ja yhteistyö kanssasi tulee olemaan helvetin vaikeaa… Mutta tämän operaation jälkeen olet minulle kuollut niin kauan, kuin jätän tämän maallisen planeetan taakseni!” Rontti murahti lähellä siskontyttärensä kasvoja. Minni nielaisi vaikeasti. Rontti ei koskaan aikaisemmin ollut hänelle yhtä kylmä ja tunteeton.
 
Hemi, Gal, Moto ja Miihkali olivat kanssa toisaalla muiden vartijoina esiintyneiden sotilaiden kanssa. Noin 10 kunta kissatronilaista astui tilaan aseet valmiina.
”Te kaksi! Liikettä!” yksi kissatronilaisista murahti ja osoitti Moto ja Miihkalia. Kaksikko vilkaisi toisiaan, jonka jälkeen Hemia ja Galia.
”Hei kissanminttu! Olemmeko jotenkin vähemmän arvokkaita, kuin prätkähiiret?” Hemi murahti kaltereidensa takana.
”Turpa kiinni tai kuula on nopeammin kallossasi, kuin ehdit mitään asialle reagoimaan!” kissatronilainen murahti ja jatkoi matkaansa osoitellen Motoa ja Miihkalia jatkamaan matkaansa.
”Olkaa ihmisiksi… tarkoitin hiiriksi,” Moto vinkkasi vihjailevasti kaksikolle ja sai heidät vain ovelasti virnuilemaan. Miihkali virnuili enolleen, joka iski silmäänsä siskonpojalleen.
”Mihin viette meidät?” Miihkali kysyi.
”Se ei liene teidän päänvaivanne,” kissatronilainen murahti.
”Vai niin hapansilakka,” Miihkali vastasi töykeästi. He saapuivat aluksen alatasossa olevan tyhjään tilaan.
”Jokin sanoo Moto-setä ettei tämä tule päättymään kovin hyvin!”
”Sinäpä sen sanoit… mutta onneksi on aina back-up suunnitelma,” Moto naureskeli ja iski uudemman kerran silmäänsä tälle.
”No nyt kuulostaa mielenkiintoiselle…” Miihkali naureskeli. Nuoren hiirimiehen ilme kuitenkin vakavoitui nopeasti. Toisesta laidasta olevat metalliovet suhahtivat auki. Kissatronilaiset kuljettivat Minnin ja Rontin samaan tilaan heidän kanssaan. Minni vilkaisi enoansa, jonka jälkeen ystäviään.
”Tekin saitte VIP-liput?” Moto yritti keventää tunnelmaa ja sai ainakin Minnin suulle hymyn.
”Minni on ottanut ainakin tuollaisen raskaan sarjan biletyksen vakavammin!” Miihkali totesi ja viittasi siihen, että nainen oli jättänyt mustan nahkatakkinsa selliin, jossa kaksikko oli hetki sitten ollut.
”Hei pitää kyetä taipumaan erilaisiin tanssiaskeliin!” nainen kohautti harteitaan ja oli kaksikon huulenheitossa ihan mukana.
”ELISE!” nainen kuuli taaempaa huudahduksen. Minni vilkuili ympärilleen ja näki Moton ja Miihkalin takana olevassa häkissä tutun lapsikatraan.
”Toitteko lapset tänne?” Minni murahti ja mulkaisi kissatronilaisia. Naishiiri kuitenkin tunsi ikävän läsähdyksen kasvoillaan ja katsoi maassa lepäävää hansikasta.
”Mitä helvettiä?” naishiiri ärähti ja katsoi hanskaa heittänyttä kissatronilaista. Tumman harmaa kissatronilainen virnuili tutulle hiirelle.
”Hannibal…” Minni tuhahti.
”Mielenkiintoista nähdä sinutkin kenraali täällä! Veljeni on odottanut innoissaan uudelleen kohtaamistanne!”
”Hirvittävän mukavaa. Kai kerroit läskipäälle etten ole jäämässä tänne tällä kertaa tätä päivää pidemmäksi aikaa?” Minni totesi ja raaputti kuononsa pieltä.
”LÄSKIPÄÄ?! MITEN KEHTAAT HAUKKUA VELJEÄNI!”
”Tunnetko hänet?” Rontti kysyi kohauttaen kulmaansa.
”Hannibal T. Karvapallo… Kattinaattorin veli,” Minni huokaisi ja esitteli lyhykäisyydessään kissatronilaisen.
”Vastaa hiirulainen!” Hannibal ärisi naisen jalkojen juuressa.
”Heti, kun sinä vastaat kysymykseeni tuoda hiirilapset tänne?”
”Pitäähän heidän nähdä teidän viimeinen kohtalonne tällä murheen murtamalla planeetalla. Katsokaahan…”
”HANNIBAL!” Kattinaattori murisi ja marssi vihaisena kanssa huoneeseen. Askeleet tömisivät metallisella lattialla ja sai Carbinen kaappaamaan Lucasin kainaloonsa.
”Operaatiomme on salainen niin kauan kuin käsken!” jättiläiskissa murisi ja repi veljensä tämän sotatakista omien kasvojensa tasolle.
”Operaationne? Tarkoitatko sitä operaatiota, missä yrität syöstä Marsin uudelleen kuivuuden ja tuhon partaalle?” Rontti kysyi ja puristi kädet eteensä.
 
Minnikin katsoi kookasta kissatronilaista happamasti. Kattinaattori murahti ja asteli Minnin luokse. Terävä kynsi painautui naisen leukaa vasten, kun tämä yritti saada kenraalittaren katsomaan itseään. Minni siirsi hitaasti katseensa kissatronilaiseen.
”Siitä on aikaa… olen odottanut vain koska palaat luokseni,” Kattinaattori ihasteli kuola valuen terävien hampaiden välistä. Minni nyrpisti kuonoansa ja käänsi katseensa toisaalle.
”Voin kertoa, ettei ollut mukava palata! Olisin pärjännyt ilman rumaa naamaasikin,” Minni vastasi. Kattinaattori kirosi mutisten epäselvästi ja päästi hiirinaisen. Kuitenkin veitsen terävä kynsi raapaisi hälle pienen vekin leukaan. Minni piteli kirvelevää haavaansa tovin verran. Ovien uudelleen sihahtaminen sai kuitenkin nopeasti hiirinaisen huomion. Turbo ja Vinski kuljetettiin myös yhteiseen tilaan. Turbo vilkaisi Minniä ja samalla salaman iskulla hän järkyttyi näkemisestään. Tappeluita ei oltu edes aloitettu, mutta silti yksi jo vuosi verta. Moto vislasi miehelle pienesti merkiksi ja viittoi päällään taakseen.
”MITÄ LAPSENI TEKEE TÄÄLLÄ?” mies ärähti ja oli juoksemassa kissatronilaisen kimppuun.
 
Kuitenkin kahleet kilahtelivat, kun vartijat pitivät marsilaisen aisoissaan. Tai ainakin yrittivät. Kookkaan ja vahvan marsilainen pitelemisessä sai hikikarpalot rimpuloiden kissatronilais sotilaiden otsille. Kattinaattori kääntyi kannoillaan ja katsoi alentavasti kullanruskeaa hiirimiestä.
”Sinä olet varmasti Tulikiven kuningas…” kissa murahti halveksivasti.
”Entä sitten? Se ei muuta sitä tosiasiaa, että toit lapseni vaaranvyöhykkeelle,” mieshiiri murahti takaisin. Kattinaattori käveli lähemmäksi Turboa ja hieman kumartui. Hän tutki Turboa silmästä silmään.
”Hmm… ei kummoinen kuningas tosiaankaan!” kissatronilainen totesi ja suoristi itsensä. Turbo kurtisti kulmiansa vihaisena kookkaalle kissalle. Minni pyyhki puoliksi kuivuneen veren pitkin leukaansa.
”Minni! Tulet mukaani!” Kattinaattori käskytti.
”Yritä pakottaa silakkakäry!” Minni ärähti ja hieroi edelleen leukaansa, jota oli alkanut haava-alueesta kirvelemään.
”MINNI?” Carbine ja Lucas älähtivät miltein samaan aikaan. Juuri tovi sitten heidän isänsä oli valehdellut heille silmät ja suut täyteen kaukaisesta ystävästä. Kattinaattorin suulle nousi vielä ivallisempi hymy ja käveli hiirilasten luokse. Lapset pelkäsivät isoa kissatronilaista ja halasivat toisiaan kauhusta jäykkänä tiukemmin.
”Te ette tiedä totuutta…” Kattinaattori totesi polviinsa nojaillen.
”Mitä totuutta?” Carbine kysyi varovaisesti.
”ANNA LASTEN OLLA KATTINAATTORI!” Minni huudahti. Kissatronilainen heitti raivopäissään maassa olleen metallikappaleen kohti hiirinaista. Tosin nopeiden refleksien ansiosta nainen sai väistettyä kevyesti ja onnistui olla saamatta uutta haavaa kehoonsa.
”Katsokaas lapsukaiset… Minni on Marsin etsityin kenraali ja miltein 20-vuotta sitten tämä arvostettu kenraali tekaisi kuolemansa… tekeytyi täksi ”Eliseksi” ja eli toisella henkilöllisyydellä elämäänsä…”
”Mutta? Isä sanoi, että Minni on kaukainen ystävä menneestä?” Lucas tärisi pelosta.
”Hän valehteli! Ja haluatteko tietää mikä tästä tekee vielä mielenkiintoisemman?”
”Anna olla Kattinaattori!” Turbo murahti vihaisena.
”Miksi? Etkö halua lastesi kuulla totuutta?”
”Haluan… mutta en sinun kertomanasi…” mies empi hiljaa ja käänsi surkean katseensa Minniin.
 
Naishiiren katse oli myös pahoitteleva. Ilman hänen typerää juontaan Turbon lapset eivät olisi heidän kanssaan jossain päin avaruutta, vaan turvapaikassa äitinsä, isovanhempiensa ja tätinsä kanssa.
”Mitä aiot meidän kanssamme?” Minni kysyi. Kattinaattori kaivoi kynnellään hampaidensa väliä.
”Sinut edelleen.”
”Jos haluat pelkästään minut, niin päästä muut sitten menemään!” Minni komensi.
”Hyvä on… mutta toisaalta miksi? Tiedätkö, kuinka paljon vanhasta Prätkähiiri tiimistä pulitetaan avaruuden pimeillä markkinoilla? Saati kuninkaallisista lapsista,” Kattinaattorin sanat sai naisen kehon värähtelemään.
”Sinä aiot myydä meidät?” nainen kysyi pahoinvoivana.
”Bingo kenraali! Sen jälkeen, kun olette poissa tieltäni voi Marsin syöstä uudemman kerran tuhoon!” Kattinaattori naurahti ja vetäisi naisen kahleista.
”Ja nyt meillä kahdella on juteltavaa viime vierailuisi aiheuttamasta tuhon jäljestä ja miten aiot korvata asian!” kissatronilainen ärähti ja veti kenraalin mukaansa.
”Minni!” Turbo huudahti naisen perään.
”Älä huoli! Pärjään kyllä… tehkää vain se, miten prätkähiiret käyttäytyisivät näissä tilanteissa!”
”Toivon mukaan siis hyvin!” Hannibal komppasi ja tökkäisi naista alaselkään kynsillään.
”Erittäin hyvin!” nainen virnuili ja sai miesten suille luottavaisen hymyn.
 
Metallisten ovien pamahtaessa kiinni, Turbo vilkaisi veikkojansa. Vinski ja Moto tunsi tuon hymyn. Kuten myös Rontti ja Miihkali.
”Eiköhän sitten tehdä niin, kuin kenraalittaremme käskee?” Turbo naureskeli ja iski silmäänsä. Toisaalta kuuluva metelin kaltainen ilakointi ja aseiden äänet sai sotilaiden mielen herpaantumaan prätkähiiristä. Turbo antoi merkin ja viisikko rupesi heittelemään kissatronilaisia sotilaita pitkin tyhjää tilaa. Yksi sotilaista oli hyökkäämässä hiirilasten kimppuun, mutta isälliset voimat hiirimiehen käsissä pitivät kissan kaukana lapsista. Turbo heitti itsensä selälleen potkaisten kissan mennen tullen kauemmaksi itsestään.
”JEII hyvä isä!” Lucas kannusti, kun toiminta sai nuoren hiiripojan veren kiehumaan. Turbo pyöritteli asetta kädessään.
”Eiköhän painuta ulos tästä kirppusirkuksesta?” Turbo kysyi ja posautti laaserilla ystäviensä kettingit irti. Rontti veti kohti juoksevia kissatronilaisia päin terävät suorat saaden kaksikon samaan pinoon, johon Turbo oli heittänyt oman vastustajansa. Miihkali vilkuili ympärilleen, kun oli piiritettynä useamman kissan johdosta. Miihkali otti kissoista kohteensa ja juoksi tätä päin. Sen sijaan, että notkea nuorukainen olisi tempaissut kissaa päin turpaa, heitti hän käsilleen ja nappasi kissan kaulan ympäriltä jaloillaan. Parkour-tempun omaisesti mieshiiri käytti ylävartalovoimaansa, kiertämällä kehoansa ja heitti kissan kuin keilapallon, kaataen muut ympäröivät kissatronilaiset kuin keilat mennessään. Lopuksi kaikki kaadettuaan nuorukainen heitti itsensä takaisin seisomaan.
”Katsos vaan! Kyllä kahden lapsen isästäkin lähtee vielä akrobaattitaitoja!” Moto naureskeli Rontin kanssa taaempana.
”En korosta, mutta kyllä tällä kertaa on ihan muut harjoitukset, kuin tylsyyteen harjoitellut käsillä seisomiset,” Miihkali vastasi kuononpieltään raaputtaen.
”Juu ei tarvitse kertoa enempää!” Rontti pukahti ja sai Moton naureskelemaan mielikuvalle.
 
”Menkäähän kauemmaksi!” Turbo komensi hellästi lapsiansa, jotka tottelivat nopeasti isäänsä ja linnottautuivat häkin perälle. Turbo ampui lukkopesän tohjoksi niin, että lapset syöksyivät isänsä halaukseen.
”Onneksi olette kunnossa,” Turbo vastasi ja suukotti tyttärensä päälakea ja pörhensi poikansa hiuksia.
”Samoin… olit todella pelottava, kun et voinut liikkua,” Carbine kyynelehti isänsä paitaa vasten.
”Voi kultapieni. Kaikki hyvin. Lamaannuksesta usein selviää hetken lepäämisen jälkeen,” Turbo kannusti tytärtään. Metalliset ovet räjähtivät auki saaden sankarit ummistamaan silmänsä. Hemi asteli raukean oloisena samaan tilaan Galin ja muiden vankina olleiden vartijoiden kanssa. Valkea hiirimies tiputti otteestaan pahoin hakatun kissatronilaisen.
”Eiköhän se ollut siinä!” mies pudisteli käsiään.
”Melkein. Kattinaattori vei Minnin toisaalle. Kuulemma selvittämättömiä asioita viimeisen visiitin jälkeen,” Turbo selitti huolestuneena.
”Minniä pitää auttaa!” Carbine anoi isältään.
”Ai hä? Nytkö puhumme jo Minnistä?”
”Joo… Kattinaattori paljasti koko jutun…” Turbo hieroi vaivaantuneena niskaansa.
”Me ehdimme kuulla totuuden kyllä. Miten pääsemme pois täältä?” Carbine huolehti.
”Lähdette Hemin ja muiden sotilaiden mukaan…” Turbo komensi.
”Hei! Eikö ole parasta, että pysymme täällä. Tunnemme kuitenkin nämä katit?” Hemi pohti ääneen.
 
”Jonkun on pidettävä lapset turvassa siihen saakka, että saamme tämän peltiromun takaisin Marsin pinnalle!” Turbo murahti komentavasti valkealle marsilaiselle. Hemi perääntyi hieman.
”Hei ei ollut tarkoitus loukata teidän korkeutenne. Yritimme antaa vain ehdotuksen, jonka tiedät kuitenkin toimivan!”
”Ja te teette niin, kuin käsken!”
”Kaikella kunnioituksella vanha ystävä… mutta… Tittelisi ei taida iiihan yltää ulkoavaruuteen saakka,” Rontti nyppi korvaansa keskeyttäen samalla kahakan kaksikon välillä.
”Samaa mieltä Rontin kanssa. Kyllä me tähän ratkaisu löydetään…” Moto komppasi ruskeaturkkista mieshiirtä. Turbo puuskahti syvään ja siirsi katseensa hetkeksi kattoon.
”Jonkun on pakko jäädä lasten kanssa ja etsiä aluksesta edes jokin turvapaikka. Joku, joka tuntee tietyllä tavalla myös alukset,” Turbo huokaisi hieroen nopeasti kasvojaan. Kaikki katselivat vuorottain toisiaan, kunnes Miihkali tunsi pistävät katseensa porautuneena kehoonsa.
”EI! Minä en vuosia odottanut, että voitte taas käskyttää minut toiminnasta muualle!” nuorukainen ärähti ja puristi kädet tiukasti eteensä.
”Miihkali kiltti! Jos mietimme vielä pidempään, niin Minnin henki on vielä suuremmassa vaarassa kuin äsken!” Carbine aneli surullisella katseellaan miestä. Mieshiiri huokaisi syvään. Carbinen kirkkaanpunaiset silmät olivat pelokkaat ja sai miehen leppymään nopeasti.
”Isäsi on tämän velkaa sitten!” Miihkali osoitti prinsessaa ja nappasi Turbon käsistä haulikon, jolla oli posautellut menemään. Miihkali tarkisti aseen kunnon ja repäisi yhdeltä katilta mennessään patruunavyön.
”Maksan sinulle hyvin!” Turbo huikkasi Miihkalille.
”Otan nipun sotilaita mukaan. Yksin en voi tällaistakaan laumaa vasten suojella lapsiasi!” Miihkali kiristeli hampaitaan.
”Ota vaikka kaikki. Rontti, Moto, Vinski, Hemi lähtevät mukaani. Saat ohjata Galin toimimaan prätkähiirten ohjeiden mukaan!” Turbo ohjeisti.
”Hurraa!” Gal hurrasi ilmeettömästi. Äänessä oli myös tietty elottomuus määrättyä tehtävää kohden. Mieshiiri kiskaisi toiselta kissatronilaiselta vielä kasan aseita mukaansa.
”Pidetään lapset ringin keskellä. Kaikkien on tiedettävä missä lapset ovat!” Miihkali komensi ja lähti johdattamaan ryhmää käytävälle.
”Ja me suuntaamme ohjaamoon!” Turbo komensi ystävilleen.
 
”Miksi suuntaamme ohjaamoon?” Vinski pohti, kuitenkin seuraten ystäväänsä.
”Koska sillä idiootilla ei ole muuta piilopaikkaa, kuin ohjaamo!” Hemi totesi ennen, kuin Turbo ehti sanoa yhtään mitään.
”Kai Kattinaattorillakin on oma huone! Sitä paitsi miksi hän oli niin kiihkeästi Minnin perään?” Moto pohti. Rontti oli hyvinkin vaisu ja huomasi kullanruskean hiirimiehen vilkuilevan häntä aika ajoin. Minnin saapuminen takaisin hänen elämäänsä oli saanut hänen tunteensa sekaisiksi. Kaiken lisäksi mieshiiri oli laukonut naiselle jotain sellaista, että taisi jopa tällä hetkellä katua asiaa.
”Tämä on sitten Minnin tarina… mutta no vuosia sitten…” Hemi aloitti…
          Noin 30-vuotias Minni asteli pitkin Marsin katuja ensimmäisen kerran sitten vakavan onnettomuutensa jälkeen. Naisen osaa haavoja vielä vihloi ja keho tuntui muutenkin useamman vuoden makaamisen jälkeen kankealta. Olihan nainen joutunut kuntoutusjaksollekin, mutta silti keho ei ollut toipunut täysin kokonaan. Naishiiri pysähtyi ison screenin eteen lähelle puiston laitaa, jossa oli käynnissä suora lähetys naisen entisestä kotikaupungista. Väkijoukko oli linnoittautunut puiston alueelle eväsretkelle. Osalla kansalaisista oli kuohuvat valmiina ja tunnelma oli muutenkin juhlallinen. Suuret huudahdukset ja aplodit kantautuivat pitkältä puistosta, kun screenille ilmestyi tutun näköinen mieshiiri jälleen naisen menneisyydestä. Mies pyöräytti otteessaan tuoretta morsiantaan, oli selkeästi onnellinen hetkestä ja tervehti kansaansa suurelta parvekkeelta uunituoreen vaimonsa kanssa.
”Ja sitten se odotetuin hetki…” lähetyksen juontaja totesi. Pitkä lämmin suudelma kahden hiiren väliltä vaihdettiin ja sai mustahiuksisen naisen huokaisemaan. Kuitenkin helpottunut hymy lämmitti naisen mieltä.
”Onnea rakas… tiesin, että kaiken näiden vuosien jälkeen löysit viimein onnen,” naishiiri totesi mielessään ja jatkoi matkaansa. Kadut olivat täynnä elämää ja joka puolella juhlittiin Tulikivikaupungin uutta kuningasta ja tämän kuningatarta.
 
Minni käveli yhden kampaamon edestä ja haroi hiuksiansa. Vuosien makaaminen oli kostautunut ja pitkät vahvat hiukset olivat jatkuvasti takulla. Lisäksi naishiiri oli hyvin tunnistettavissa pitkien hiuksiensa vuoksi. Olihan nainen sopinut ettei palaisi kuuna päivänä enää Tulikivikaupunkiin sekoittamaan pakkaa. Itsevarmoin ottein nainen tarttui kampaamon ovesta sisään. Tovia myöhemmin naisesta tuntui hyvin oudolle. Paksut hiukset oltiin lyhennetty olkapäille saakka ja muutenkin olo tuntui ilmavammalta. Keskustan tuntumaan oli nostettu pieniä kojuja. Suurin osa oli täynnä kuninkaallista krääsää. Yksi pieni vaaterekki sai hiirinaisen huomion. Nainen tutkaili sormiensa välissä mustaa nahkatakkia.
”Se on alennuksessa juuri. Uuden kuninkaan kunniaksi,” myyjä totesi. Minni hymyili vaisusti.
”Kiva tietää. Haluaisin kuitenkin maksaa siitä täyden hinnan,” naishiiri vastasi ihastellen edelleen takkia ja sai myyjän hämilleen.
”Mutta neiti… minä… tai siis… kun olin jo päättänyt!” myyjä empi. Minni kaivoi rahapussiansa ja ojensi setelitukon vanhemmalle hiirinaiselle.
”Ota se. Maksan mieluusti tästä!” naishiiri jatkoi. Hiljaa ja vaikeasti myyjä otti vastaan rahatukon.
”Jumala sinun matkaasi valaiskoon!” myyjä totesi ääni väristen.
”Sitä hän on tehnyt jo elämässäni!” Minni hymyili ja nappasi takin matkaansa.
”Tarvitsetko pussia?” myyjä kysyi hämmentyneenä. Minni kiskaisi tarrallisen hintalapun irti takin hihan suusta ja heitti sen läheiseen roskikseen. Naishiiri riisui myös yltään kulahtaneen armeijan vihreän pitkähihaisen.
”Sotilas?” myyjä kysyi kiinnittäen huomionsa Minnin sotilaslaattoihin, jotka lepäsivät valkean t-paidan päällä selänpuolella. Nainen siirsi korunsa valkean paidan alle.
”Jotakin sinne päin!” naishiiri vastasi epämääräisesti. Naisen ruhjeilla ja arvilla oleva keho sai myyjän nielaisemaan äänekkäästi. Minni puki mustan nahkatakin päällensä heittäen ohimennen pitkähihaisen kanssa roskikseen.
”Päivänjatkoja,” Minni totesi jatkaen matkaansa. Vanhempi hiirinainen piteli tiukasti setelinipusta ja katseli Minnin loittonevan selän perään. Nainen hieroi kevyesti vatsaansa. Nälkä oli ottanut vallan, mutta naishiiri päätti vain hakea mukaansa syötävää. Kaduilla oleva tungos ei houkutellut naista nimittäin jäämään pidemmäksi aikaa. Hän suuntasi itsensä omalle asunnolleen, joka oli keskustan laidalla. Naishiiri oli ostanut asunnon muutama kuukausi takaperin ja sijoittanut moneen muuhunkin asuntoon varojansa, joista sai säännöllisesti tuloja. Piakkoin siitä tämä oli joutunut sairaalaan uuden komplikaation takia ja päässyt sen puitteissa vasta nyt sairaalasta. Naishiiri joutui käyttämään voimaa saadakseen oven auki lehtipinon vuoksi. Naishiiri heitti kengät telineeseensä ja avasi tunkkaisen asunnon ikkunoita. Koko kaksio oli pölyn peitossa ja tietäisi beigen harmaalle hiirinaiselle suurta siivousoperaatiota.
 
Naishiiri kuitenkin päätti aterioida ensin ennen siivoamistaan. Pöly ja lika eivät katoaisi mihinkään. Mustahiuksinen naishiiri istui ruokapöydän ääressä, kun pihamaalla oleva meteli sai hänen huomionsa. Minni kurtisti pienesti kulmiansa ja nousi seisomaan. Hän käveli ikkunan luokse ja huomasi kansalaisten oudon käytöksen. He osoittelivat taivaalle ja juoksivat kiljuen pakoon. Ilon ja onnen hetki oli hetkessä muuttunut kauhun sekä pelon sekasorroksi. Hälytyskellot pärähtivät käyntiin ja sai hiirinaisen entistä hämmentyneeksi. Juuri oikealla hetkellä Minni nosti katseensa, joka laajeni järkytyksestä. Naishiiri hyppäsi sivuun ja suojasi kasvonsa, kun ohjus lensi suoraan tämän olohuoneeseen räjäyttäen koko keittiön mennessään. Lasinsirut ikkunasta helisivät lattialle.
”Mitä helvettiä?” Minni tuhahti ja hieroi silmiään. Tömähdys ja varjo täyttivät puolet entisestä olohuoneesta. Minni nousi seisomaan ja katsoi vihoissaan kotiinsa tullutta tunkeilijaa.
”Kuka olet?” nainen kysyi jopa uhkarohkeasti. Naisen ase ja kaikki muutkin armeijan tavarat olivat hänen makuuhuoneessaan. Tunkeilija käänsi katseensa hiirinaiseen ja murahti hyväksyvästi. Punainen kypärä ja sen kirkas visiiri, vain heijastivat auringonsäteitä, peitoten tunkeilijan kasvot.
”Olet siis se kuuluisa kenraali Minni!” tämä murahti ivallisesti. Minni katsoi yli kaksimetristä vastustajaansa, tietämättä kuka tämä oli. Kuitenkin jokin sanoi, ettei tunkeilija ollut marsilainen.
”Entä sitten?” Minni kysyi alentavasti.
”Tuon halusinkin kuulla! KYNSIJOUKOT!” tunkeilija huudahti.
”Kynsijoukot?” naishiiri pohti mielessään. Toinen lasi räjähti naisen takana saaden tämän suojaamaan päänsä. Minni kaatui paineen voimasta maahan kolauttaen päänsä olevaan nojatuolin kulmaan. Yksi tunkeilijan käskyttämistä kynsijoukon jäsenistä kokeili naisen pulssin.
”Elossa!”
”Hm… säälittävää. Ei uskoisi olevan kummoinen palkkio, mutta ei ole tähän hetkeen muutakaan!” tunkeilija murisi ja käskytti sotilaitaan ottamaan hiirinaisen mukaan. Juuri, kun paikallisen armeijan sotilaat olivat päässeet paikalle, oli tunkeilijat aluksineen hävinnyt. Samoin Minni…
 
”Minni vietti Kattinaattorin vankina useamman kuukauden. Kuitenkaan saamatta selville mitä kissatronilainen todellisuudessa halusivat. Mutta ilmeisemmin, jos teidän myyminen galaksin rikkaimmistolle oli hänen suunnitelmansa, niin ilman teitä Minnin myyminen yksistään olisi ollut plus-miinus nolla hänen rahapussilleen,” Hemi selitti tarinansa päätöksen jälkeen.
”Miten Minni pakeni?” Moto kysyi mielenkiintoisena.
”Kattinaattori oli laskeutunut keskelle Marsin sen hetkistä isointa aavikkoa. Hänellä oli ongelmia rahoittajansa kanssa, jolla pääsisi takaisin avaruuteen. Tosin kissatronilainen pelle ei arvannut, että mekin olimme aiheuttamassa pahennusta. Löysimme Minnin juuri, kun tämä oli päässyt itse sellistään vapaaksi. Se nainen tosiaan tiesi miten ottaa ohjat heti käsiin…” valkea marsilainen naureskeli.
”Jep sellainen meidän Minni!” Vinski naurahti.
”Me oltiin silloin paljon nuorempia kuin Minni. Oli kenties selvää, että hän otti meidät hoiviinsa. Mutta se millä hän sai Kattinaattorin uudemman kerran kimppuunsa oli, että Minni meni räjäyttämään heidän edellisen aluksensa taivaantuuliin,” Hemi hieroi niskaansa.
”Eli kosto olohuoneesta?” Moto kysyi huvittuneena.
”Kosto koko huoneistosta!” Vinski lisäsi naureskellen.
”Se selittää Kattinaattorin ajojahdin…” Turbo huokaisi jonon ensimmäisenä.
”Varsinkin sen jälkeen, kun Kattinaattori sai selville, että myös te olette tavoittaneet Minnin. Palkkio oli siis yhdessä paikassa,” Hemi kohautti harteitaan.
”Saanko kysyä?” Moto jatkoi pohtimistaan.
”Toki,” Hemi vastasi yllättävänkin rauhallisena.
”Jos Minni oli teitä huomattavasti vanhempi… niin minkä ikäisiä olitte, kun lyöttäydyitte Minnin kanssa yhteen?”
”Ihan pentuja… Minä ja Gal olemme vanhimmat ja ikää taisi olla silloin 16… mutta suurin osa meidänkin joukoista, oli vain 15-vuoden hujakoilla. Kadulla asuneita, ilman vanhempia tai ketään kuka olisi pitänyt huolta,” Hemi huokaisi apeana.
”Miksi ette hakeutuneet armeijaan?” Vinski kysyi.
”Yritimme… mutta sodan aikana silloinen hallitus oli päättänyt ettei alle 18-vuotiaita sotilaita oteta mukaan enää. Varsinkin kun plutolaiset olivat miltein hävinneet planeetalta,” nuorukainen selitti.
”Miten voi olla mahdollista, että Marsin hallitus on joka puolella erimieltä eri-ikäisten sotilaiden ottamisesta asevoimiin?” Moto murahti.
”Ota siitä nyt selvää!” Rontti kohautti vain hartioitaan miehelle vastaukseksi.
 
Moto oli jatkamassa, kunnes Turbo osoitti sormellaan suutaan ja pyysi eleellään ystäviänsä olemaan hiljaa. He olivat saapuneet lähelle ohjaamoa. Kullanruskea mieshiiri kurkisti nurkan taakse ja näki kaksi vartiossa olevaa kissatronilaista.
”Kaksi, mutta en usko että tuossa on kaikki mitä Kattinaattorilla on tarjota,” Turbo kuiskasi ystävilleen.
”Ei kenties… mutta Miihkalin ja muiden perässä voi olla lisää,” Hemi pohti hieroen leukaansa.
”Huonompi homma, koska lapset ovat heidän mukanaan,” Turbo murahti hampaitaan purren.
”Mutta heitä on enemmän,” Hemi kohautti harteitaan.
”Enemmän tai ei. Me olemme kolmisin taistelleet kolminkertaisen määrän kanssa oikeuden puolesta aikoinaan,” Vinski osoitti peukalollaan taakseen.
”Olet oikeassa. Mutta ota huomioon, että emme ole taistelleet rauhan jälkeen vuosiin… Suunnitelma Minnin pelastamiseksi on tehtävä hyvin ja huomioitava, että myös lapset pääsevät pois turvallisesti!” Turbo huokaisi ja hieroi ohimoaan.
”Ja mikähän se suunnitelma on?” Vinski sihahti ystävälleen. Turbo nippasi mieshiirtä ronskin ottein korvasta, saaden Vinskissä voimakkaan huudon aikaiseksi.
”Hämätkää heidät toisaalle vaikka!” Turbo komensi ja sai valkean hiirimiehen hieromaan korvaansa.
”Tuoko oli suunnitelmasi?” Vinski murisi.
”Et antanut aikaa keksiä parempaakaan. Sinä ja Moto otatte heidät!” kullanruskea hiirimies komensi.
”Selvä se kunkku!” Vinski mutisi ja heilutteli kissatronilaisille, jotka lähtivät ajojahtiin hiiriä kohden. Turbo, Rontti ja Hemi piiloutuivat seinää vasten ja katselivat, kun Vinski teki kaikkensa ärsyttääkseen myös kissatronilaisia.
 
Minni siirsi ainoastaan katsettaan, kun kuuli käytävältä metelöintiä. Kattinaattori oli pukenut itselleen punaista huppua muistuttavan kypärän päähän.
”Uusi tyyli? Olisit pysynyt vanhassa vain?” Minni ivalsi kissatronilaista ja sai tämän narskuttelemaan vihaisena hampaitaan.
”Turpa kiinni ämmä!” Kattinaattori sihahti.
”Ja kohteliaskin vielä! Ooo… en olisi tarvinnut tuota,” Minni ihasteli viisastellen. Kattinaattori nojasi kaksin käsin ohjaamon paneeliin ja yritti keskittyä tehtäväänsä, vaikka naishiiri yritti selkeästi hämätä häntä. Kuitenkin Minnin ilme vakavoitui nopeasti. Mielen valtasi epämiellyttävä olo. Ihan, kuin närästyksen ja pahoinvoinnin oma yhdistelmä. Nainen nieleskeli hetken ja yritti saada olon menemään ohitse. Minni huokaisi syvään ja nosti katseensa kattoon. Hänen kätensä oli kahlittu selänpuolelle ja kahleet olivat kiinnitetty muka turvallisuuden puitteissa vielä lattiaan. Terävä kynsi painautui jälleen ikävästi hänen leuan alle.
”Mikähän olisi hyvä lähtöhinta sinulle ja ystävillesi?” Kattinaattori murisi ja sai Minnin kurtistamaan kulmiansa.
”Tarjoa sievoinen summa, niin voin itsekin ryhtyä siihen huutokauppaan!” Minni naljaili. Huonovointisuus tuli ja meni.
”Hmmm mietitään… viimeisimmän vierailusi jälkeen jäi iso aukko maksettavaksi uudesta aluksesta. Eli ainakin se lisätään lähtöhintaasi!”
”Minun? Olenhan arvoton, kun sinulla ei ole jätkiä mukana!”
”Olit arvoton! Nyt minulla on koko prätkähiiri-kopla vangittuna!”
”Mhmmm… ja tiedätkö mitä tapahtuu, jos prätkähiiret jättää ilman vahtimista?” Minni kohautti kulmaansa kysyvästi.
”En mutta kerrot sen varmasti minulle!” Kattinaattori murahti. Muutama paukahdus metallisiin oviin sai jättiläisen huomion. Minni käänsi päätään niin paljon ovelle, vain kuin sai käännettyä.
 
Kattinaattori avasi ovet. Kissatronilaisen katse laajeni, kun tämän vartiossa olleet sotilaat eivät olleetkaan vartiossa siinä missä piti.
”Mitä?” Kissatronilainen huudahti. Isku vasten kissan kumpaankin puolta kasvoista sai tämän lentämään kaaressa ohjauspaneeliin. Ohjaamossa olevat kynsijoukon jäsenet ampaisivat paikoiltaan ja osoitti hiiriä aseillaan. Kuitenkin aseiden polttava metalli sai kissatronilaisten luopumaan niistä nopeasti. Turbo, Rontti ja Hemikään eivät olleet niin hulluja, että olisivat lähteneet ilman kissatronilaisten aseita etsiäkseen ystävänsä. Laser sulatti helposti metalliset aseet nimittäin. Rontti iski jaloissaan pyörivän Hannibalin ulos ohjaamosta.
”Oletko kunnossa?” Turbo kysyi naishiireltä, joka oli edelleen kahlittuna lattiaan. Minni haukotteli pienesti.
”Oli jo aikakin tulla… kädet puutuvat!”
”Hei varo sanojasi tai jäät siihen!” Turbo komensi hellästi ja sai hiirinaisen pyöräyttämään silmiänsä.
”Ihan, kuin omatuntosi antaisi siihen mahdollisuuden!” Minni kommentoi. Hemi kiskoi kahleet lattiasta irti.
”Kiitos. Onpa hyödyllistä!” nainen kommentoi näyttäen edelleen käsissään olevia käsirautoja, joista roikkui pitkät kahleet.
”Hei parempaankaan en nyt pysty!” nuorukainen kohautti harteitaan.
”SENKIN TYPERÄT HIIRULAISET! VARMISTAN, ETTÄ TÄMÄ ON MATKANNE MÄÄRÄNPÄÄ!” Kissatronilainen ivalsi ja käänsi aluksen ohjauksen syöksyyn pimeässä avaruudesta.

Ou jeah ! Lopputaistelua kehiin. Nyt rökitetään se saturnuslainen karvapallo

Jokainen tippui aluksen ikkunaa vasten painovoiman ollessa syöksysuunnassa. Myös toisaalla olevat Miihkali ja Gal sotilaineen iskeytyivät aluksen laitoja vasten. He nappasivat tiukkaan halaus otteisiinsa hiirilapset, jotka tippuivat heitä kohden. Ihan myös suojellakseen heitä suuremmilta loukkaantumisilta. Carbine huomasi puristavansa Miihkalin uniformua tiukasti sormiensa välissä.
”Mitä tapahtuu?” tyttö parahti, kun alus tärisi uhkaavana.
”En osaa sanoa, mutta villillä veikkauksella joku käänsi ohjaamossa aluksen ohjauksen syöksysuuntaan!” Miihkali puri hampaitaan yhteen.
”Noinko puhut lapsille?” Gal murahti.
”Mieluummin totuus, kuin keksitty tarina aluksen epävakaasta kallistuskulmasta!” Miihkali kommentoi. Samalla Kattinaattori yritti kynsillään iskeä Turboa, joka puolustukseksi työnsi aseen hänen ja kissatronilaisen kynsiä vasten.
”Sinä olet ensimmäinen tuhon listallani kuningas!” kissatronilainen murisi.
”Onnea yritykselle!” Turbo henkäisi ja potkaisi Kattinaattoria vatsanseudulle, kun tämä leijui puoliksi ilmassa. Minni vilkaisi käsiään ja heilautti kahleita voimalla kohti kissaa ja saaden ne osumaan kissatronilaiseen. Voimasta tämä veti aluksen ohjauksen takaisin stabiiliksi. Kattinaattori ehti napata hiirinaisen kahleista kiinni ja veti tämän lattialle. Minni haukkoi hetken henkeään ja tunsi puristavan voiman vatsansa seudulla.
”Minni!” Turbo huudahti ja heittäytyi takaisin lattialle. Hiirimies potkaisi kissatronilaisen tajuttomaksi. Mieshiiri auttoi naisen seisomaan saaden tämän lempeästi hymyilemään.
”KATTINAATTORI!” joku huusi keskusradioon. Rontti avasi yhteyden ja hymyili ivallisesti.
”Mitä? Missä? Kuka olet?” suuri miespuolista seireeniä muistuttava olento kysyi monitoriyhteyden toisesta päästä. Miehen puoliksi oleva iho kimmelsi ja oli suomuinen otsan ja poskien seudulta. Hänen päätään korosti erilaisista lehdistä, timanteista ja jalokivistä rakennettu kruunu. Veden asukkaassa oli kenties paljon yhteyttä plutolaisiin, mutta hiirimies tiesi ettei tämä ole plutolaista nähnytkään.
 
”Tarkoitat varmaan keitä me olemme?” Rontti kysyi ja peruutti hieman. Muutkin hiiret vilkuttivat tuntemattomalle miehelle tervehdykseksi.
”Missä Kattinaattori?” hän kysyi.
”Hänelle tuli tärkeä liiketapaaminen oman pääkoppansa kanssa. Vaati prosessia kivunlievitykseen!” Minni vitsaili.
”Ja sinä taidat olla yksi niistä rikkaista galaktisista johtajista, joka oli valmis maksamaan meistä sievoisenkin summan?” Turbo kysyi kädet puristettuna eteensä. Seireenin katse laajeni ja tämä sammutti ruudun nopeasti.
”Millä planeetalla asuu seireeneitä?” Hemi kysyi raaputtaen leukaansa.
”Ei millään Linnunradan planeetalla ainakaan!” Minni kohautti harteitaan. Rontti näppäili aluksen automaattiasetukselle ja koordinaateiksi punaisen planeetan.
”Mennään etsimään muut!” vanha kenraali totesi.
”Haloo?” Minni huudahti miesten perään ja esitteli ranteensa, joista edelleen roikkui kauniit käsikorut. Turbo posautti naisen kahleet auki laserillaan. Naishiiri hieroi kevyesti ranteitaan ja lähti miesten perään. Kattinaattorin tärisevä käsi sai hänet puristamaan kovemmin hampaitaan yhteen.
”Argh!” karjaisu kantautui käytävältä. Minni vilkaisi olkansa yli ja työnsi Turbon sivuun, jottei olisi uudemman kerran kohteena ovien juuressa.
”Turbo! Oletko kunnossa?” naishiiri kysyi, kun mieshiiri puristi vertavuotavaa kylkeänsä.
”Perhanan katti!” Rontti murahti ja asteli uudemman kerran ohjaamoon Hemi perässään. Yksittäinen aseenlaukaisu ja nyrkeistä kantautuvat tappelun äänet jäivät taka-alalle, kun hiirinainen piti entisestä rakkaastaan huolen. Turbo puristeli ilmettään, kun ampumahaava kyljessä tuotti hyvinkin tuskallista kipua.
”Oletko kunnossa?” naishiiri kysyi uudemman kerran ja silitti miehen olkapäätä.
”Eiköhän tässä hengissä selvitä!” Turbo totesi ähkäisten.
”Noin! Tuo kissatronilainen pysyy kahlittuna niin kauan, kuin vain minusta riippuu!” mieshiiri totesi käsiään puhdistellen.
”Entä Hannibal?” Hemi kysyi, kun kissatronilainen valitteli puoli horkassa olevassa tilassa, jotain epämääräistä.
”Laitetaan hänellekin varmuudeksi raudat!” Rontti komensi. Nuorukainen nyökkäsi ja heitti lyhyen kissan roikkumaan käsistään katossa meneviin putkiin kiinni.
”Mitä seuraavaksi?” Hemi kysyi.
”Meidän tulee etsiä muut ennen, kuin olemme Marsin pinnalla!” Rontti vastasi hieroen leukaansa.
”Turbo ei voi kävellä haavoittuneena metriäkään! Minä ja Hemi voimme etsiä muut aluksesta. Jääkää te varmistamaan, että alus laskeutuu turvallisesti maanpinnalle,” Minni komensi. Rontti vilkaisi vihaisena hiirinaista, mutta suostui pitkin hampain tämän ehdotukseen.
”Hyvä on. Vain sen takia, että Turbo on loukkaantunut!”
”Ja siksi, että Minni ja Hemi on vain nopeampia, kuin sinä…” Turbo tuskaili maatasalla.
”Leikin etten kuullut tuota,” Rontti tuhahti ja käänsi miehelle kylkensä puristaakseen myös kätensä eteensä loukkaantumisensa merkiksi.
”Olkaa varovaisia,” Turbo hymyili hellästi hiirinaiselle.
 
Minni nappasi Turbon toiselta puolelta haulikon matkaansa ja silitti miehen poskea hellästi.
”Tule!” Minni komensi Hemiä, joka juosten lähti hiirinaisen perään. Turbo hymyili vaisusti, kun tunsi Rontin tiukan otteen kainalossaan. Turbo nousi vaivoin seisomaan.
”Katsotaan, että se pahaenteinen kissa pysyy loitolla loppumatkan sinusta!” Rontti ärisi, mutta ei saanut kuninkaassaan mitään vastareaktiota. Turbo vain piti katseensa suunnassa, johon Minni oli poistunut.
”Minni pärjää kyllä…” Rontti lohdutti hellästi miestä.
”En minä sillä!”
”Vaan?”
”Minnissä oli jotain outoa?”
”Outoa? En huomannut mitään…”
”En tarkoitakaan käytöksessä,” Turbo huokaisi syvään.
”Siis mitä? Nyt putosin kärryiltä,” Rontti kurtisti kulmiansa.
”Minnissä oli jotenkin poikkeava ominaistuoksu…”
”Aistitko, että hänen kehossaan tapahtuu jotain muutosta?”
”Kyllä kai…” Turbo vilkaisi huolestuneena Ronttia.
”No se on hiirille tyypillinen taito. Ja herkän hajuaistisi ansiosta kykenet siihen varmasti muita herkemmin,” Rontti vastasi ja auttoi mieshiiren ohjaamoon.
”Toivottavasti se ei ole mitään vakavaa tai toivon todella olevani väärässä,” Turbo istui alas hampaitaan yhteen purren. Turbo vilkaisi Kattinaattoria, joka makasi aluksen kylmällä teräslattialla tajuttomana.
”Kattinaattori ampui toisenkin laukaisun? Eikö vain?”
”Kyllä, mutta urpo ampui ohi,” Rontti vastasi ja tarkisti aluksen kaikki toiminnot.
”Mitä teitte hänelle?”
”Haukkaus ampumisesta!” Rontti naureskeli ja istui alas. Hän heitti jalkansa toisen penkin selkänojalle ja otti asennokseen hyvin rennon asennon.
 
Minni ja Hemi eivät olleet törmänneet enää uusiin kynsijoukkoihin ja sai heidän huolensa muista heräämään. Puheensolina toiselta käytävältä sai Minnin puristamaan kulmiansa. Hän latasi valmiiksi aseensa, kun Hemi rusautteli niskansa valmiina auttamaan naista parhaansa mukaan. Minni laski sormillaan kolmesta alaspäin ja kolmannella kaksikko oli navat vastakkain toisen hiirikaksikon kanssa.
”Voisitteko pitää teille tyypillistä meteliä enemmän eikä tuollaisten vanhojen miesten small talkia!?” Minni ärähti mieshiiri kaksikolle.
”No? Siis tai me? HEI MITEN VANHOJEN MIESTEN?” Vinski empi ärhennellen ja sai Minni iskemään hiirimiehen tieltään.
”Mihin menette?” Moto kysyi.
”Etsimme Miihkalin ja lapset… Turbo on loukkaantunut ja odottaa Rontin kanssa ohjaamossa muita,” Hemi kertoi nopeasti ja jopa asiallisesti.
”Mitä?” kaksikko huudahti saman aikaisesti.
”Turbo on loukkaantunut ja me etsimme lapset. Hannibal ja Kattinaattori ovat tajuttomina ohjaamossa sekä vangittuina,” Minni totesi uudemman kerran ja repi Hemin mukaansa.
”Mikä Minniä vaivaa?” Vinski kohautti kulmaansa, kun kaksikko oli hävinnyt miesten silmien alta.
”Hyvä kysymys… Huoli nousi enemmän Turbosta,” Moto kohautti harteitaan.
”Turbolla tuskin on hätää, jos Minni haahuilee nuorukaisen kanssa täällä.”
”Voihan Minni olla täällä Rontin käskystäkin?”
”Meinasitko, että jos Turbo olisi pahemmin loukkaantunut, että Minni toimisi silloin täällä Rontin sätkynukkena?”
”Hahhahahaa hyvä pointti!” Moto osoitti ystäväänsä sormellaan ja kaksikko suuntasi itsensä kanssa ohjaamoon.
 
Minni alkoi olemaan huolesta sekaisin. Naisesta tuntui, että he olivat jokaisen kissatronilaisaluksen mutkan tutkinut, mutta siltikään lapsista tai sotilaista ei näkynyt jälkeäkään. He löysivät enemmän loukkaantuneita kissatronilaisia, kuin itse hiiriä.
”Pyörimmeköhän ympyrää?” Minni huokaisi ja nosti hiuksiaan otsansa juuresta hieman.
”Vai menemmekö ristiin?”
”Sekin voi olla. Pitäisikö meidän hajaantua?” Minni pohti.
”Sinä se meistä vanha olet? Eli päättäisi jo!” Hemi naureskeli kädet puuskassa. Minni nappasi hiirimiehen korvasta kiinni saaden nuorukaisen polvilleen maahan.
”Armoa pyydän!”
”Sano kerran vielä vanhaksi niin et näe seuraavaa päivää ja häntäsi on umpisolmussa tuossa kuumavesiputkessa!” Minni murahti vihaisena.
”Okei… okei… okeiiiii! Anteeksi!” Hemi pahoitteli ja naishiiri irrotti tiukan otteensa mieshiiren korvasta.
”Jatketaan!” Minni komensi ja hyppäsi osittain miehen ylitse. Hemi hieroi punoittavaa korvaansa ja vilkaisi naisen perään. Olihan mies aikaisemminkin aukonut naiselle päätään, mutta tämä ei koskaan ollut ihan noin rankalla kädellä pyytänyt osoittamaan kunnioitustaan.
”TULETKO?” Minni huudahti jo pidemmän matkan päästä.
”Juu juu… perässä ollaan!” mies empi ja otti muutaman juoksuaskeleen hiirinaisen perään.
 
Miihkali ja Gal olivat pystyneet aluksen vakautumisen jälkeen ottamaan hivenen rennommin. Miehet olivat laskeneet aseensa ja haahuilivat käytävällä vain kuluttaakseen aikaansa. Kissatronilaisiakaan ei näkynyt tai kuulunut.
”Mihin menemme?” Carbine kysyi, mutta seurasi kuitenkin kunnioittaen hiirimiehiä.
”Hyvä kysymys teidän korkeutenne,” Miihkali naureskeli edeltä.
”Ei minua voi kutsua korkeutensa tittelillä. Se koskee vain vanhempiani,” tyttö kikatteli pitkästä aikaa rentoutuneena. Tytön ulkoinen habitus oli edelleen katujengin luokkaa, kuin hienon prinsessan.
”Miten niin?” Miihkali pysäytti vauhtinsa ja katsahti huvittuneena prinsessaa.
”Vain hänen kruunattua korkeuttaan voi arvonimellä kutsua ”hänen kuninkaallinen korkeutensa”. Minä ja Lucas olemme perineet vain prinsessan ja prinssin tittelit, mutta meitä ei voi kutsua korkeudeksi niin kauan, kuin olemme vain titteleillä, jotka meille syntymämme jälkeen on myönnetty,” Carbine selitti ja sai hiirimiesten katsomaan hämmentyneenä toisiaan. Hölmistyneet ilmeet sai myös Lucasin painamaan kämmenensä kuonolleen ja tirskumaan ilkikurisesti.
”Mutta eikö joku ole kutsunut teitä kuninkaallisella korkeudellanne?” Gal kysyi.
”Voi olla, mutta tilanteiden eläessä kanssamme… niin on saattanut mennä vain ohitse,” tyttö hymyili hellästi ja kohautti hellästi harteitaan.
”Tai sitten vanhempanne eivät ole puuttuneet tilanteeseen!” Miihkali kohautti harteitaan.
”Se voi olla myös totta. Mutta isä on ainakin yleensä hyvin tarkka,” Carbine kohautti harteitaan.
”Liiankin. Huomaa kaiken!” Lucas tuhahti isosiskolleen, joka pyöräytti silmiänsä.
”Niin… koska et voi koskaan uskoa mitä hän sanoo!”
”Paraskin puhuja, jonka idea oli lähteä etsimään isää, vaikka piti olla linnassa odottamassa!”
”Lapset, lapset… älkäähän nyt! Tämä reissu vain osoittaa yhden asian!” Miihkali nosti kätensä lanteilleen.
”Ja se on?” Lucas kysyi puristaen kädet eteensä.
”Sen, että olette legendaarisen komentajamme ja Marsin rohkeimman Prätkähiiren lapsia!” mies kehui ja sai lasten suille leveät hymyt.
”Mennään… kissatronilaisiakaan ei ole hetkeen näkynyt, joten voi olla, että prätkähiiret ovat laittaneet haisemaan kunnolla!” Miihkali rohkaisi ja sai lapset naureskelemaan.
 
Turbo tunsi palelevansa ja puristi käsiään tiukasti eteensä. Vilun väristykset otti ajoittain vallan miehen kehosta. Rontti oli käärinyt pitkähihaisensa ja kiinnittänyt sen Turbon vertavuotavan ampumahaavan päälle estääkseen miehen menettämästä enempää verta. Naurun hekotus sai hänet ja Rontin vilkuilemaan ovelle.
”Oli jo aikakin!” Rontti tuhahti naureskellen, kun Vinski ja Moto astui ohjaamoon.
”No emme päässeet nopeammin!” Vinski murahti ja huitaisi miehen jalkoja hännällään. Rontti mulkaisi valkeaa marsilaista ja siirsi jalkansa lattiatasolle. Moto vilkaisi Turboa.
”Oletko kunnossa? Kuulimme Minniltä sinun loukkaantuneen!” mies kysyi edelleen empaattisesti. Tämän ystävällisyys ei ollut kadonnut mihinkään.
”Hieman heikottaa… Kattinaattori onnistui ampumaan suoraan kylkeen,” mieshiiri selitti pidellen kevyesti haava-aluettaan.
”Onko paha haava?”
”Ei… mutta varmasti sairaalahoitoon pakotetaan, kun laskeudumme!” Turbo naureskeli.
”Hyvin arvattu. Olet aave entisestä… väristäsi nimittäin!” Rontti totesi ja sai Vinskinkin katsomaan Turboa.
”Mikä muuten Minnillä on? Hän oli kuin myrskyn merkki!” Vinski kysyi nojaten toisella kädellään tuolin selkänojaan.
”Ai kyllä hän oli ihan hyväntuulinen, kun tästä lähti…” Turbo pohti.
”Niin… itse halusi vielä mennä etsimään Miihkalia ja lapsia,” Rontti tuhahti. Mies siirsi harmaita hiuksiaan taaemmaksi.
”Hmmm… mikähän kenraalittarella on?” Vinski raaputti leukaansa. Turbo siirsi katseensa sivulle. Hän tiesi, että Minnissä oli jotain outoa. Eikä pelkästään tuoksu. Jotain muutakin oli tekeillä, mutta mies ei keksinyt mikä naisella voisi olla. Tuskin kertoisikaan, vaikka tietäisi.
”Stressi kenties?” Moto pohti ja vilkaisi Turboa, joka kohautti harteitaan.
 
”ISÄ!” kuului sivummalta, kun miehen lapset juoksivat tämän kaulaan. Mies sihahti kevyesti ja puri hammastaan yhteen. Carbine päästi nopeasti irti, kun tunsi isänsä tuskan korvanjuuressaan.
”Mikä sinulla on?” tyttö kysyi.
”Pieni haavoittuminen vain… ei huolta,” mies vastasi epämääräisesti.
”Missä?” Lucas innostui ja sai Turbon kurtistamaan pojalleen vain kulmiansa.
”Missä olette olleet?” Rontti kysyi.
”Ensin aluksen laitoja myöden ja sen jälkeen haahuilleet ympäriinsä,” Miihkali selitti nopeasti ja sai kaikki hekottelemaan.
”Oletteko te kunnossa?” Turbo kysyi lapsiltaan. Carbine nojasi ohjauspaneeliin.
”Ulkoisesti ainakin,” Carbine kohautti olkiaan.
”Mää sain naarmun!” Lucas innostui ja näytti olkavarressaan olematonta viiltoa.
”Vai niin?” Turbo pörhensi pojan hiuksia, joka istui tämän sylissä.
”Nyt määkin voin olla prätkähiiri!” nuorukainen iski itseään itsevarmasti rintaan.
”Prätkähiireys tarkoittaa muutakin, kuin pelkkiä naarmuja kehossa!” Turbo tökkäisi poikaansa kuonoon hellästi. Lucas nousi isänsä sylistä naureskellen.
”No sitten opetat mulle vielä taistelutaitoja!” poika ilakoi ja näytti seisten erinäisiä lyöntejä ja potkuja ilmaan.
”Ensimmäisenä taidamme opetella uudelleen etiketin mukaiset puhetavat!” Turbo vastasi isällisellä lempeydellä.
”Kyllä minä ne vielä osaan,” poika huokaisi alakuloisena. Turbo pyöritteli huvittuneena päätään.
”Älä nihkeile Turbo! Kyllä meidän kanssamme voitte edelleen käyttää slangikieltä!” Vinski naureskeli.
”Tiedän sen… mutta ei totuteta lapsia kuitenkaan liian hyvään,” Turbo vastasi. Carbine käänsi katseensa ikkunasta ulos ja henkäisi näystä edessään.
”LUCAS TULE KATSOMAAN!” tyttö huudahti ja sai veljensä rinnalleen.
”WAAAUUU!” poika ihasteli, kun musta avaruus ja sen seassa olevat tähdet ja planeetat painautuivat heidän verkkokalvoilleen.
”Miten lumoavaa,” Carbine henkäisi ihastuneena ja nojasi toiseen käteensä. Mieshiiret katselivat lempeillä ilmeillään lapsia, joidenka pelko kaappauksesta oli hävinnyt hiljalleen. He saivat myös kokea sellaista, jota ei koskaan enää tulisi näkemään.
”Missähän Hemi ja Minni viipyvät?” Moto pohti.
”Kuulutetaan heidät takaisin. He ovat varmasti edelleen etsimässä Miihkalia ja lapsia,” Rontti vastasi ja kurottautui mikkiä kohden.
”Tai annetaan heidän haahuilla niin kauan, kuin saavumme Marsiin!” Vinski ehdotti ja tunsi jotain kovaa iskeytyvän omaan takaraivoonsa. Valkea marsilainen vilkaisi veikkojansa, jotka hyvätuulisesti vain vislaili katsellen kattoa.
 
Minni ja Hemi olivat ihan aluksen pohjakerroksessa. Hemi piteli käsiään lanteillaan ja katsoi kissatronilaisten parkissa olevia peltipurkkeja.
”Hieman kehittyneempiä, kuin kuolaavien rakkien,” mieshiiri totesi. Minni oli iskeytynyt seinää vasten ja puri huultaan kevyesti. Nainen huomasi ohjaavansa kätensä vatsalleen jatkuvasti. Kipu sai naisen äreäksi.
”Kuulitko Minni?” Hemi ihmetteli, kun ei saanut naiselta vastausta.
”Minni?”
”Oletko kunnossa?” mieshiiri huolestui ja asteli naisen luokse. Minni nosti surkean katseensa valkeaan hiirimieheen.
”Mää en tie mikä mulla on…” nainen vastasi.
”Olisiko se, kun iskeydyit aluksen tasapainotettua lattiatasolle?”
”Kenties… mutta Kattinaattori kyllä kiskaisi minut lattialle,” nainen vastasi heilauttaen kättään.
”Kipusi vissiin menee ja tulee?”
”Nähtävästi. Välillä vatsassa kipristää niin, että hyvä kun silmiä auki pystyy pitämään ja sitten ei tunnukaan enää missään!”
”Käy lääkärissä, kun pääsemme takaisin Marsiin!” Hemi komensi lempeästi.
”Kumpi meistä se johtaja olikaan?” Minni kohautti kulmaansa kysyvästi, pieni virne kasvoillaan.
”Luulin, että olemme tasavertaiset!” Hemi heilautti käsiään. Minni lohdutti miestä hieromalla tämän olkapäätä. Rätinä katon rajasta sai kaksikon varautumaan.
”Rakkahat ystävämme…”
”RONTTI?” kaksikko älähti samanaikaisesti.
”Etsintä reissunne on ohitse… palatkaa paikoillenne välittömästi!”
”Palataan paikoillemme… mutta Miihkali ja lapset ovat vie löytymättä!” Hemi älähti. Minni naureskeli hiirimiehen vieressä.
”Luulen, että ystävämme ja lapset ovat turvassa. Tule, ennen kuin äkäpussi vanha korppu tulee lankoja pitkin,” Minni osoitti keskusradiota peukalollaan.
”Äkäpussi vanha korppu? Pitääkin käyttää tuota jatkossa!”
”Hahha älä, jos et halua oikeasti tukkapöllyä.”
”Uusi hiuskuontalo ei olisi pahitteeksi,” Hemi naureskeli ja sliippasi irokeesiaan paremmin.
”EIIii… tykkään vanhasta tyylistäsi!” Minni älähti surkeana. Hemi hymyili punastellen naiselle, mutta kaappasi tämän kuitenkin kainaloonsa.
”Kerrotaan muuten jätkille, että heidän uskolliset kilpurinsa odottavat täällä heitä,” Minni vinkkasi vielä ja sai Hemin puristamaan kämmentään tiukemmin vain naisen olkaa vasten.
 
Minni ja Hemi saapuivat juuri ajallaan ohjaamoon, kun lasin edessä häämöttävä punainen planeetassa hehkui uudessa loistossa marsilaisten silmissä. Minni hieroi Turbon olkavartta hellästi saaden mieshiiren hymyilemään lempeästi.
”Haluatko laskeutua?” Rontti kysyi rentoutuneena naishiireltä. Minni vilkuili mieshiiriä tuimasti, jotka olivat vain ottaneet asennon paremmiksi.
”Siis kutsuitteko minut tänne vain sen vuoksi, että laskeutuisin?” naishiiri ärähti.
”Jäämmekö tänne?” Carbine huolestui.
”Mitä? Emme tietenkään…” Turbo ihmetteli tytön nopeaa reaktiota.
”Miksi sitten kukaan ei halua laskeutua? Ettekö osaa?” tyttö huolehti.
”No totta kai nämä vatipäät osaa laskeutua!” Minni puri hammastaan yhteen.
”Otetaas kenraali laskenta… montako avaruusalusta melkein 23-vuotta sitten olemme romuttaneet planeetta Maalla siellä seikkailtuamme?” Vinski pinkaisi pystyyn ja osoitti naista sormellaan.
”Laske meidät mukaan!” Miihkali nosti sormeansa ja sai naisen vihaisena nostamaan katseensa kattoon.
”Ja jos muisti reistailee, niin ainahan meillä on videotallenteita niistä prätkillä!” Vinski naureskeli napaten naisen kainaloonsa. Minni iski kätensä kasvoilleen.
”Joopa joo… kenties onkin sittenkin parempi, että minä laskeudun! Ihan vain oman turvallisuuteni vuoksi…” naishiiri kommentoi ja sai Carbinen suulle helpottuneen hymyn.
”Mutta vain sillä ehdolla, että sotilaasi on valmis vangitsemaan Kattinaattorin ja sinä menemällä sairaalaan!” Minni komensi miehiä. Rontti kohautti kulmaansa kysyvästi.
”Onko minulla vaihtoehtoja?” Turbo kysyi.
”Ja mikä sinä olet minua komentelemaan?” Rontti heilautti kättään.
”Sinulla… ei todellakaan. Ja sinä. Juurihan sanoit, että olen sinulle tehtävän jälkeen kuollut niin saman tien voit vangita kissatronilaiset ja ottaa kunnian siitä itsellesi!” nainen murahti
”Arvasin, että sinulla jäi jotain hampaan koloon asian suhteen,” Rontti korotti hieman huvittuneena ääntään.
”Paraskin puhuja!” Minni puristi kädet eteensä.
”Sanoitko oikeasti Minnille, että hän on sinulle kuollut tämän reissu päätteeksi?” Moto kohautti kulmaansa ja ei saanut kenraalilta mitään vastausta enää tämän jälkeen. Minni katsahti surkeana lähestyvää planeettaa.
”Istukaa alas… matka voi olla töyssyinen,” nainen huokaisi alakuloisena ja sai Turbon vihaisena mulkoilemaan Ronttia. Carbine vilkaisi kanssa huolestuneena naishiirtä, mutta totteli tätä kuitenkin. Kaikessa hiljaisuudessaan Rontti ohjasi vapaustaistelijoita sairaalan liepeille.
 
”Isä?” Carbine kysyi miehen vierestä. Turbo siirsi väsyneen katseensa tyttäreensä.
”Tulemmeko mekin sairaalaan vai saattaako neiti Minni meidät takaisin äidin luokse?”
”Sano Minni vaan…” naishiiri huokaisi väliin ja sai tytön siirtämään suortuvaansa.
”Tulkaa sairaalalle vain. Etteköhän ole joutuneet jo hyppelemään tarpeeksi paikasta toiseen. Sitä paitsi haluan olla varma, että olette myös kunnossa,” Turbo hieroi tyttärensä kättä.
”Kätesi on ihan veressä…” Carbine huokaisi ja lepuutteli isänsä kämmentä vain sylissään.
”Mutta ei se ole vaarallista… tai ulkoiset vammat voivat näyttää pahoille, mutta jos olisin vakavasti loukkaantunut, olisin menettänyt tajuntani jo aikoja sitten,” Turbo selitti rauhallisesti.
”Mutta olet pelottavan rauhallinen…” Lucas henkäisi kaksikon edestä.
”Verenvuoto saa hiiren uneliaaksi… mutta huomioikaa, että en ole ensimmäistä kertaa loukkaantuneena,” Turbo lohdutteli lapsiaan.
”Kyllä isä,” lapset totesivat alakuloisesti yhteen ääneen.
”Hei… oikeasti! Ei huolta… vähän paikkailua ja lepoa sairaalassa saa minut kyllä toipumaan!” Turbo kannusti lapsiaan uudemman kerran. Kauhun kiljahdukset ja huudot ulkoa sai marsilaisen kansan juoksemaan pakoon. Vapaustaistelijat olivat valmiina hyökkäykseen, vaikka olivat kenraaliltaan saanut viestin heidän saapumisestaan.
 
Kansa tärisi ja oli kuitenkin utelias näkemään mitä ison kissatronilaisaluksen luota tulisi. Rontti asteli ensimmäisenä lastaussillalta ja katsoi sotilaitaan.
”OIKEASTI!” mies älähti saaden sotilaat luimistelemaan korviansa ja hieromaan vaivalloisena niskaansa.
”Se on kenraali Rontti!” joku kansalaisista huudahti. Turbo ja hänen lapsensa kävelivät aivan hiirimiehen perässä.
”Aaaahhh… hänen kuninkaallinen korkeutensa,” kansa reagoi voimakkaasti.
”Sekä prinsessa ja prinssi,” joku jatkoi. Lucas ja Carbine vilkaisi nopeasti toisiaan surkeina. Turbo tarrasi hellästi kummankin olkapäistä kiinni ja ohjasi lapset aluksesta ulos. Vinski, Moto ja Miihkali aivan kuninkaallisten perässä Turbon omien vartijoiden kanssa. Osa vartioista talutti kolmikon moottoripyöriä ulos aluksesta. Minni piteli aluksen oven suusta hellästi kiinni ja katsoi Turboa haikeudella. Sairaanhoitajat ottivat miehen hieman epäröiden vastaan. Tällä oli usein sairaala, jossa kuninkaallisia hoidettiin ja tavallisessa Tulikiven sairaalassa ei paljon arvovaltaisia hallitsijoita oltu tavattu. Kuitenkin haava miehen kyljessä sai sairaanhoitajat toimimaan.
”Mitä mielessä?” Hemi kysyi. Rontin sotilaat juoksivat naishiiren ohitse hakemaan ilmeisemmin kissatronilaisia vangitsevaksi. Minni vilkaisi olkansa yli.
”Kun alus on tyhjä, viekää se kauimmaiselle aavikolle ja räjäyttäkää se. Kenenkään ei tarvitse nähdä tätä roskaa enää silmissään,” Minni huokaisi.
”Etkö tule mukaan?” Gal kysyi. Minni pyöritti päätään.
”Minun pitää kanssa käydä tarkistamassa oma vointini. Mutta tulkaa takaisin hakemaan minut, kun olette valmiina!” naishiiri totesi hellästi.
”Selvä…” Hemi huokaisi, kun olisi halunnut naishiiren mukaansa. Minni silitti hiirimiesten olat ennen poistumistaan kanssa aluksesta.
”Mikä Minnillä on?” Gal kysyi huolestuneena. Hemi virnuili vain ystävälleen ja kääntyi kannoillaan.
”HEMI!” mies huudahti ja hyppäsi päätä pidemmän marsilaisen selkään.
”LAUKKAA HOPEA!” Gal osoitti suunnan ja sai Hemin virnuilen mulkoilemaan tätä. Gal vilkaisi ystäväänsä ja rento nauru kaikui vain aluksen tyhjillä käytävillä.
”Okei… kannan sinut tämän kerran!” mieshiiri totesi ja paransi ystävänsä asentoa tämän selässä.
”Ah hyvä,” Gal henkäisi ja laski itsensä lepäämään Hemin olkapäälle.
 
Theodor ja Marinka oli kutsuttu sairaalaan poikansa voinnin vuoksi. Turbon saadessa tietää kaikkien olevan sillä hetkellä turvassa, oli mies uskaltautunut nukahtamaan hetkeksi. Turbo oli siirretty sairaalaan itä puolelle olevalle vuodeosastolle. Tämä yritettiin kaikin keinoin pitää niin sanotusti salassa muilta marsilaisilta potilailta. Kuitenkin hiirimies oli omalla läsnäolollaan saanut sanan liikkeelle. Miehen omia vartioita piti vahtia ovella. Carbine ja Lucas tutkittiin sillä aikaa toisessa huoneessa Moton ja Vinskin vartioinnin alaisuudessa. Miihkali oli sairaalalta poistunut oman perheensä luokse. Hän kaipasi omia pieniä lapsiaan ja halusi tarjota heille samanlaista huolenpitoa sekä lämpöä, jota Turbokin oli pystynyt omille lapsilleen tarjoamaan kaikista kauheuksista huolimatta. Vinskillä ja Motollakin odottaisi perheet kotona, mutta teini-ikäiset olivat tarpeeksi vanhoja vaihtamaan kuulumiset puhelimessa. Tosin Vinskin nuorempi ei ollut huomannut edes isänsä poissaoloa keskittyessään peliturnaukseensa pelikonsolillaan. Gineve oli kanssa pyydetty paikalle, vain lastensa vuoksi. Naishiiri pamahti tutkimushuoneeseen sisälle.
”Kuningatar Gineve,” hoitajat tervehtivät nöyränä naisen. Itsekkäästi naishiiri kuitenkin tunki itsensä hoitajien läpi suoraan lastensa luokse.
”Voi kultapienet… oletteko kunnossa?” nainen helli lapsensa ja tutki nämä vielä itse läpi kotaisin.
”Kaikki hyvin äiti,” Carbine huokaisi apeana. Gineve asetti sormensa tytön leuan alle ja pyöritteli tämän kuontaloa.
”Mitä sinulla on nuori prinsessa ylläsi?” nainen tiuskaisi jopa vihaisena.
”Naamiovaatteet!” Lucas kommentoi ja tämänkin ulkoinen vaatetus sai naisen puristamaan kulmiansa tiukemmin ruttuun.
”Naamiot?” Gineve kysyi ja katsahti Vinskiä ja Motoa.
”Löydettyämme heidät aavikolta korkeutenne, jouduimme valitettavasti muuttamaan heidän ulkoista vaatetustaan… se ei vain tainnut estää Kattinaattoria tajuamasta keitä he olivat,” Vinski selitti. Kuningatar tuhahti ja käänsi miehille selkänsä. Moto vilkaisi Vinskiä, joka pyöritteli päätään kieltävästi.
”Onneksi olette kunnossa. Katsokaa, että teillä on kaikki… yritämme päästä tänään evakuointipaikasta kotiin,” Gineve selitti.
”Entä isä?” Lucas kysyi.
”Mitä isästänne?”
”Isä on vuodeosastolla lepäämässä. Hän sai ampumahaavan kylkeensä,” Carbine vastasi äidilleen ja sai tämän haukkomaan henkeään.
”Ampumahaava? Näittekö sen tapahtuman?”
”Ei onneksi… isä suojeli meitä, että emme näkisikään sellaista,” Carbine selitti. Gineve pohti hetken aikaa.
”Ottakaa tavaranne… menemme samaan huoneeseen isänne kanssa,” Gineve komensi.
 
Samaan aikaan ennen kuninkaallisen parin saapumista huoneeseen Minni oli käymässä tervehtimässä hiirimiestä. Hänen oma lääkärikäyntinsä oli kestänyt vähemmän aikaa, kuin oli luullut ja sai kaiken tietää itsellään olevan hyvin.
”Kiitos… suunnitelmasi toimi melkein hyvin,” Turbo helli naista silittäen tämän kättä.
”Loukkaantumisesi kieltämättä ei ollut listalla,” Minni hieroi korvanjuurtaan.
”Huolimaton oma virhe… ja mieluummin minä, kuin lapseni.”
”Olet loisto isä Turbo…” nainen ihasteli ja sai Turbon hymyilemään.
”Kiitos. Sanasi merkitsee tässä tilanteessa todella paljon,” Turbo henkäisi. Nainen tunsi sähkövirran antenneissaan ja jäi hämmentyneenä tuijottamaan miestä.
”Lopeta!”
”Mikä?”
”Tuo omahyväinen virnuilu!”
”Miksi?”
”Koska olet naimisissa…” Minni puristi kädet eteensä. Turbo vilkaisi nopeasti ulos ikkunasta. Hän oli juuri avaamassa suunsa, kun ovi avattiin. Marinka kiirehti poikansa luokse, kun taas Minni otti puolestaan askeleen, jos toisenkin kauemmaksi mieshiiren sängystä. Theodor mulkaisi Minniä, joka piti katseensa maassa. Myös Flea ja Liam saapuivat mieshiiren huoneeseen. Tovia myöhemmin Gineve Felixin saattamana, kuten myös Carbine ja Lucas. Kaksikko juoksi isänsä luokse ja halasivat tätä tiukasti.
”Mitä hän tekee täällä?” Gineve tiuskaisi ja osoitti sormellaan, jopa törkeästi Minniä. Minni puristi kulmansa kurttuun ja vapautti kätensä puuskasta, koska oli epäkohteliasta seistä Theodorin edessä torjuvalla asenteella.
”Minni tuli vain katsomaan miten voin… siinä kaikki!” Turbo tuhahti vaimolleen.
”Oletko kunnossa kultaseni? Kuulin ampumisesta?”
”Olen kunnossa,” Turbo totesi kylmästi ja suoristi itsensä enemmän istuvaan asentoon. Gineve irrotti otteensa miehestä ja nosti kätensä rintansa kohdille.
 
”Olisi yksi asia mikä tulisi Throttle hoitaa tässä ja nyt?” Theodor kommentoi kylmään ilmapiiriin. Minni nosti katseensa vanhempaan hiirimieheen.
”Mikä asia?” Turbo kysyi hämmentyneenä. Theodor naksautti sormiansa, kun Minni yritti poistua huoneesta. Kuitenkin kaksi isoa vartijaa, jotka olivat pukeutuneet mustiin suoriin housuihin ja tumman vihreisiin sotilastakkeihin astuivat huoneeseen. Kummankin rinnuksissa roikkui seriffin tähteä muistuttavat arvomerkit. Theodor nosti katseensa Minniin. Turbokin huomasi isänsä katseen ja katsahti kanssa kulmat kurtussa huolissaan musta hiuksista naishiirtä.
”Valitan, että joudun tekemään tästä virallista… mutta…”
”Turhaan pyydät anteeksi. Tiedän mitä aiot,” Minni kommentoi ja vilkaisi nopeasti Turboa.
”Mitä sinä isä aiot?” Turbo kysyi. Theodor röhähti ja osoitti kahdelle korstolle entistä kenraalia. Toinen nappasi Minnin oikean käden ja veti toisenkin naisen selän puolelle. Gineve oli voitonriemuinen hymy kasvoillaan, toteamassa naishiiren päättyvää kohtaloa.
”Isä?” Turbo yritti saada tämän huomion, mutta turhaan. Naishiiren ranteiseen kliksautettiin käsiraudat kiinni.
”Kenraali Carbine Milanius… joudun toteamaan sinut pidätetyksi liittovaltion turvin, jotka minulle… kuningas Theodorille kruunajaisissani aikoinaan on määrätty. Sinua syytetään valekuoleman esittämisestä, prinsessa Josefiinan teloitukseen ja majuri Buketin valheelliseen vangitsemiseen johtavista tekijöistä sekä esiintymisellä valekuoleman jälkeen valheellisella henkilöllisyydellä. Tuomiosi tulee voimaan päätettyämme korkeimman oikeuden kanssa, mikä rangaistusaste rikoksistasi on riittävä. Odotat tuomiota Tulikiven parhaimmassa vartioidussa vankilassa naisten puolella,” Theodor luetteli.
”EI!” Turbo huudahti ja yritti äkisti nousta ylemmäs. Kuitenkin haava kyljessä esti miehen liikkeen. Fleakin katsoi isäänsä hämmentyneenä ja jopa surkeana.
”Mitä sinä isoisä sanoit?” Carbine kysyi ja juoksi Minnin luokse.
”CARBINE!” Gineve komensi. Tyttö syöksyi naisen eteen pitäen tämän hartioista kiinni.
”Oletko sinäkin Carbine?” tyttö kysyi kyyneleiden kiiluessa tämän silmissä. Minni hymyili lempeästi hiiritytölle. Tämä oli järkyttynyt kanssa päiviä sitten siitä, kun oli kuullut tyttöhiiren nimen olevan sama kuin hänellä itsellään.
”Vanhemmillasi taitaa olla paljon kerrottavaa,” Minni henkäisi epämääräisesti.
”Mutta et voi olla pidätetty? Isoisä? Minni pelasti henkemme…” tyttö yritti.
”Pärjään kyllä,” Minni vakuutti tyttöä. Naisen lempeä ja luottavainen katse sai hänet huokaisemaan.
”Hyvä on!” tyttö totesi ja väisti heidän edestään.
”MINNI” Turbo huudahti huolestuneena. Hiirinainen vilkaisi vain olkansa yli rakkauden täyteisesti hymyillen, kun toinen korsto oli hänen käsipuolessaan kiinni.
 
Rontti, Vinski ja Moto olivat vielä kanssa kerran menossa tapaamaan ystäväänsä ennen poistumistaan omiin koteihinsa. He väistivät käytävälle, kun käsirautoihin kiinnitettyä kenraalia kuljetettiin heidän ohitseen. Minni hymyili lempeästi mieskolmikolle.
”Mitä täällä tapahtuu?” Vinski älähti, mutta Minni ei sattuneista syistä jäänyt kertomaan tarkempia yksityiskohtia hiirimiehille. Nainen pakattiin vankikuljetukseen tarkoitetun auton perään. Jotenkin Minni osasi odottaa tätä, kun kertoi muille kuninkaallisille olevansa elossa. Olihan hänkin sen verran paljon televisiota seurannut, että tiesi mitä oikeuksia kuninkaille on määrätty kruunajaisten yhteydessä. Naishiiri nojautui jalkoihinsa ja katsoi vankiauton kalterisista ikkunoista ulos. Turbo kihisi raivosta omassa sairaalasängyssään. Mies piti päätään. Hän ei halunnut kuulla puhuttavankaan perheestään.
”Miksi Minni vietiin vanginvartioiden saattaman toisaalle?” Vinski pamahti sisään, huomioimatta kuitenkaan sitä, että huone oli täynnä kuninkaallisia.
”Vinski!” Rontti komensi ja veti miehen takaisin käytävän puolelle.
”Pahoitteluni teidän korkeutenne… ystävämme näkeminen aiheutti osassa lievää järkytystä,” Rontti puolustautui ja mulkaisi Vinskiä olkansa ylitse.
”Oliko teillä asiaa kenraali?” Theodor tuhahti puristaen kädet eteensä.
”Tulimme tapamaan hänen korkeuttaan ennen, kuin poistumme omien perheidemme luokse.”
”Hyvä koska olette ainoita, jotka haluan tähän huoneeseen tällä hetkellä!” Turbo murahti ja nosti katseensa.
”Throttle?” Gineve kysyi järkyttyneenä.
”Sinä erityisesti… en jaksa teistä ketään. Ainoat, jotka voivat jäädä tähän huoneeseen on lapset ja jätkät!” Turbo murisi.
”Rakas… sinun tulee rauhoittua,” Gineve henkäisi ja yritti silittää miehen olkavartta.
”Ulos…” Turbo totesi hammasta purren.
”Mutta kultaseni…”
”ULOS! JOKAINEN!” mies huudahti. Lapset hieman pelästyivät, mutta tiesivät ettei näiden isä osoittanut kiukkuaan heihin. Theodor ohjasi vaimonsa ulos vähin äänin. Samoin Flea ja Liam.
”Throttle rakas…”
”Häivy! Sinua en varsinkaan halua nähdä!” Turbo kommentoi kylmästi.
”Kuningatar Gineve!” Theodor komensi oven suusta. Gineve pidätteli kyyneleitään, mutta suostui poistumaan huoneesta. Carbine vilkaisi Lucasia.
”Me menemme äidin mukaan. Haluan suihkuun!” tyttö kohautti varovaisesti harteitaan. Turbo siirsi katseensa tyttäreensä. Miehen kireä ja ankara olemus oli muuttunut silmänräpäyksessä ja kohteli lapsia kuitenkin hellällä isällisellä otteella.
”Menkää vain! Samalla lepäämään… ja anteeksi, että korotin teidän edessänne ääntäni!”
”Ei se mitään… jokaisella meistä on huonoja päiviä!” Lucas totesi kädet selkänsä takana.
”Kuule pikku vanha! Sinä saat tukikohdalla jääkylmän suihkun, jos jatkat tuohon malliin!” Turbo naureskeli. Poika juoksi äkkiä äitinsä perään. Carbine suukotti isänsä poskea.
”Yritä parantua pian!” tyttö totesi ja poistui kanssa huoneesta.
 
Minni istui kulahtaneella sängyllä seinään nojaten. Nainen oli nostanut jalkansa koukkuun ja lepuutti käsiään jalkojensa päällä. Patja naisen alla oli niin ohut, että metallinen levy tuntui vasten naisen takapuolta. Theodorin sanat painoivat hiirinaisen mieltä. Samoin Rontin. Kuitenkin nainen oli tehnyt kaikkensa tehtävänsä saattamiseksi loppuun asti. Minni nosti päänsä ja antoi sen nojata kanssa seinää vasten. Hänen olonsa kaikesta huolimatta oli helpottunut. Hän oli saanut kertoa Turbolle totuuden, olla tämän elämässä hetken mukana uudelleen, nähdä tämän lapset ja jakaa uusia kokemuksia vanhojen ystäviensä kanssa. Tunteiltakaan ei oltu vältytty. Matkan ajan nainen oli kokenut uudelleen rakkauden, miltä tuntuu olla rakastettu ja kaivattu. Itketty tunteiden vuoristoradan heittelehtiessä edes takaisin, mutta ennen kaikkea nainen oli kiitollinen Prätkähiirille heidän suurista sydämistään. Mitä kaikkea he olivatkaan kyenneet antamaan hiirinaiselle anteeksi, vaikka tämä oli joutunut tekemään totuuksien saamiseksi esiin hirveitä tekoja. Naisen muistelmat kuitenkin karkoitti mieshiiren saapuminen.
”Miten kerkisit sairaalasta tänne saakka?” Minni murahti ja piti katseensa vastakkaisessa seinässä.
”Olen nopea liikkeissäni. Ihan niin, kuin sinäkin!” Felix totesi ivallisesti.
”Kiva tietää, että seurani kaikesta huolimatta on noin haluttua!”
”Olisit pysynyt vain pois niin, kuin käskin! Kaikkien elämä olisi paremmin!”
”Ai? Kun minusta tuntuu, että hänen kuninkaallisen korkeuden elämä ei ole hyvin juurikaan?”
”Sinä rikoit sopimuksen! Sinä kannat vastuun!” Felix osoitti naista sormellaan. Minni otti muutaman harppauksen kaltereiden luokse ja astui niin lähelle Felixiä, että tunsi tämän hengityksen vasten kuonoansa.
”Minä en pakottanut Turboa luokseni… pysyin poissa niin kauan, kuin vain pystyin! Turbo itse selvitti totuuden… ja jos tarkkoja ollaan Lucius rikkoi sopimuksen vuosia sitten kertomalla siitä sinulle!” Minni murahti kaltereiden takaa.
”Et näe omassa toiminnassasi vikaa. Säälittävää kenraali!”
”Minä nimenomaan osaan katua… tiedän virheeni ilman, että niistä tarvitsee erikseen muistutella…”
”No se oli varmasti sen arvoista! Vietät nimittäin loppuelämäsi täällä! Joten totu siihen…” Felix hymyili ja poistui naisen luota. Minni iski käsillään päätään ja potkaisi kaltereita voimalla.
”HEI LOPETA TAI SINUT LAITETAAN LOPETTAMAAN!” vartija komensi ja sai Minnin tuhahtaen valahtamaan kaltereita vasten, pitäen kämmeniään tiukasti kasvojensa edessä…

Todellakin toivon, että Gineve ja Felix saavat vielä ansionsa mukaan

Viikkoa myöhemmin Turbo oli kotiutunut omaan palatsiinsa sairaalasta. Kuninkaalliset hoitajat ja lääkärit kävivät ajoittain miestä tervehtimässä. Turbo koki olonsa turhautuneeksi. Hän ei päässyt tapaamaan Minniä, hänelle ei kerrottu edes miten naishiiri voi tai koska hänen tuomionsa julistettaisiin. Sen mieshiiri tiesi, ettei nähtävästi voinut luottaa edes omiin perheenjäseniinsä. Hänellä ei ollut edes sananvaltaa Minnin tuomion kanssa. Mies istui sänkynsä keskellä ja täytti muutaman velvollisuuksiinsa liittyvän paperin. Gineve sulki kirjan läheisen pöydän äärellä.
”Lähden ulkoilemaan. Tuletko sinä?”
”En voi nousta sängystä…” Turbo murahti.
”Voithan. Eilenhän lääkäri sanoi niin…” naishiiri pyöritteli päätään. Theodor oli pakottanut kaksikon ihan lasten takia samaan huoneeseen, vaikka Turbo ei voinut sietää sillä hetkellä naisen seuraa.
”Minulla on huono-olo…” Turbo hymyili vinoillen naiselle. Äänenpaino kertoi naiselle ettei hiirimies halunnut hänen seuraansa.
”Kuten haluat! Mutta minulle on turha kiukutella sitä, että Minni itse tuotti itselleen rangaistavat rikokset!”
”Hän ei tuottanut niitä… hänet ajettiin niihin, pettämällä hänet,” Turbo vastasi piikittelevästi. Gineve nappasi ohuen villatakkinsa ja poistui vihaisena huoneesta. Turbo heitti paperinsa menemään, jotka leijailivat pitkin poikin lattialle.
”Isä?” Carbine kysyi varovaisesti oven raosta. Mies nosti katseensa surkean oloiseen hiirityttöönsä. Tyttö oli jälleen puettu kauniiseen vaaleanpunaiseen sifonkiseen leninkiin. Läpikuultavat hihat peittivät tytön käsivarret. Tytön kauniit viinipunaiset hiukset olivat letitettynä yhdelle letille ja tytön päätä koristi prinsessan oma tiara. Turbo hymyili vaisusti tyttärelleen, joka uskaltautui isänsä viereen.
 
”Onko kaikki hyvin?” Turbo kysyi, kun tyttö ei ollut oma iloinen itsensä. Hän oli kuori omasta olemuksestaan, kuin eloton.
”Olen huolissani…”
”Anna kun arvaan,” Turbo naurahti hellästi ja sai Carbinen nostamaan katseensa isäänsä.
”Minni pärjää kyllä…”
”Tarkoitat varmaan Carbine?” tyttö tuhahti. Turbo hieroi niskaansa.
”Vuosien ajan Minniä on kutsuttu Minniksi. Hän käytti virallista nimeänsä ainoastaan esitellessään itsensä tai papereissa, johon hän oli velvollinen kirjoittamaan kuka oli,” Turbo selitti.
”Minni esitteli itsensä Eliseksi!”
”Hänellä oli syynsä esittää jotain sellaista, joka ei todellisuudessa ollut. Ja se vaivasi häntä… varsinkin sen jälkeen, kun sain tietää itse totuuden,” Turbo jatkoi.
”Miksi hän valehteli? Mikä on niin suuri salaisuus, että hän ei voinut kertoa kuka oli?”
”Valitettavasti se on aikuisten välinen asia,” Turbo huokaisi.
”EI! Aikuisten välinen asia loppui siihen, kun Minni vietiin sairaalasta pois! Tai oikeastaan siihen, kun Kattinaattori vihjaisi asiasta tarkemmin! TE KAIKKI TIEDÄTTE SYYN MUTTA ETTE KERRO SITÄ!”
”Carbine kulta… asia ei ole niin mustavalkoinen. Minun pitää sängystä käsin yrittää saada hänet pois vankilasta. Hän ei kuulu sinne… ei edes, vaikka kuinka joutui valehtelemaan erinäisistä asioista!”
”Miksi kiertelet suoraa kysymystä?” Carbine kysyi kyyneleet silmissään. Turbo huokaisi syvään ja hieroi kasvojansa. Mieshiiri ei pystynyt enää kiertämään totuutta tyttäreltään.
”Minni on…”
”Niin?”
”…”
 
”Minni on entinen rakastettuni… kauan ennen, kuin tapasin äitinne. Pakenin kuninkuuttani 13-vuotiaana vapaustaistelijoihin, kun muu perhe vietiin sodan takia turvaan. Paria vuotta myöhemmin tapasin hänet… rakastuin ja taistelimme rinnakkain… Kuitenkin isovanhempiesi paluu turvapaikasta aiheutti lopulta eromme… myös se, että Minni sai tietää minun olevan kadonnut kuninkaallinen. Jostain hämärästä syystä Minni ryhtyi tätisi henkivartijaksi ja sitä kautta asui linnassa, minun yrittäessä etsiä prinsessaa puolisokseni. Minni joutui erilaisten sattumien kautta tekaisemaan kuolemansa tai… Minni luuli, että kuoli käsivarsilleni… mutta hänet pidettiin hengissä. Vietiin kauas Tulikivikaupungista, kauaksi minusta, jotta unohtaisin hänet… ja sen takia joutui valehtelemaan henkilöllisyytensä. Kaikki tämä johti nyt siihen, että häntä syytetään rikoksista, joihin hänet valitettavasti toisten aikuisten toimesta ajettiin!” Turbo puristi peittoa tiukasti sormiensa välistä. Carbine meni sanattomaksi. Hän yritti sisäistää kaikkensa mitä hänen isänsä oli juuri kertonut hänelle.
”Eli en siis kuvitellut sitä, että sinulla ja Minnillä kipinöi heidän piilopaikassaan?” Carbine kysyi ja sai Turbon pyörittelemään päätään.
”Rakastatko häntä?” tyttö kysyi suoraan.
”Carbine,” Turbo naurahti ja punastui kevyesti.
”Rakastatko?” tyttö kysyi kulma aavistuksen koholla. Turbo joutui myöntymään tyttärelleen ja nyökkäsi muutaman kerran alakuloisena.
”Tiesin sen!” tyttö innostui. Turbo kohautti kulmaansa tyttärelleen, pieni virne kasvoillaan.
”Meidän pitää auttaa Minniä!” tyttö totesi nopeasti ennen, kuin tämän isä kerkesi sanomaan asiaan mitään. Tytön ilmekin kirkastui. Turbo nosti katseensa oviin.
”Niin pitää… mutta ilman sinua.”
”Mutta isä?”
”Haluan pitää teidät turvassa tällä kertaa. Ja tiedän keinon millä Minni saadaan pois vankilasta…” Turbo totesi päättäväisesti ja sai tyttärensä hieman pohtivaksi.
 
Minni tunsi olonsa nuhjaantuneeksi. Hän ei ollut päässyt suihkuun, ruoaksikin oli tarjolla vankilatasoista kuivaa leipää ja mautonta jugurttia. Hänen olonsa oli heikko ja nainen ei keksinyt mitään muuta tekemistä oikeastaan, kuin nukkuminen. Juuri, kun hiirinainen oli saamassa unenpäästä kiinni vartijan avainten kilahdus käänsi lukkopesän auki.
”Teille on vieras…” vartija totesi kylmästi.
”En halua tavata ketään,” Minni vastasi unisena. Vartija käveli naisen luokse ja nojasi polviinsa.
”En kysynyt!” vartija totesi. Minni mulkaisi hiirimiestä ja nousi istumaan.
”Miten nyt pääsen vierailuhuoneeseen, kun hänen kuninkaallisen korkeutensa uskollinen adjutantti pääsi vankiosastolle?” naishiiri kyseenalaisti.
”Älä kysele… vaan hilaa se täydellinen pakaraparisi vierailuhuoneeseen!” vartija komensi. Minni nojasi toisella kädellä polveensa ja pyöräytti silmiään ennen nousemista vartijan perään. Vartija ohjasi naishiiren vierailuhuoneeseen ja sai tämän naurahtaen tuhahtamaan. Mieshiiri kolmikko oli tyytyväisinä naista vastassa. Heidän mukanaan olevat pienokaiset sai naishiiren sydämen hieman sulamaan.
”Olet kunnossa!” Vinski totesi pinkaisten ylös tuoliltaan. Valkea hiirimies halasi naista tiukasti.
”Juu kunnossa ollaan! Mitä nyt syytetään erinäisistä rikoksista,” naishiiri huokaisi ja istui vapaalle tuolille.
”Juu kuulimme Turbolta mitä oli tapahtunut. Uskomatonta, että kaikista uroteoistasi huolimatta saat vielä tällaista paskaa niskaasi!” Vinski murisi ja sai Moton kylmän mulkaisun, joka peitti pienen hiiritytön korvat. Tytön raidalliset hiukset olivat sekalaisella letityksellä ja lyhyemmät hiukset sojottivat sinne tänne. Minnin suulla oli ihastunut hymy. Kuin Miihkalin tyttö versio. Tai niinhän tuo pieni ujohko hiirityttö olikin. Miihkali katsoi kaksikkoa lempeästi pidellen nuorimmaistaan käsivarsillaan. Vastasyntynyt hiiripoika nukkui tyytyväisen oloisena isänsä käsivarsilla.
”Anteeksi, että tulimme lasten kanssa. Vaimollani oli kampaaja ja nämä sankarit luonnollisesti halusivat juuri nyt heti minutkin tänne kanssaan!” Miihkali pahoitteli.
”Ei se mitään. Ellei tällainen paatunut taparikollinen ole huono esimerkki lapsillesi… ja sitä paitsi… Mieluummin te, kuin kukaan niistä linnan pelleistä!” Minni murisi ja puristi kädet tiukasti eteensä.
”Lapseni tuskin tulee tätä asiaa muistamaan vanhemmalla iällä. Ja kaipaat kai itsekin piristystä,” Miihkali totesi hellästi ja nosti poikansa odottamatta Minnin syliin. Varovaisesti nainen piti poikaa rintaansa vasten ja sai hänen sydämensä entisestään heltymään.
”Kieltämättä tällaiset sydämen murskaajat vievät kaikki ikävät ajatukset mennessään,” nainen leperteli hiiripojan korvaan.
 
”Miten voi olla mahdollista, että Turbo hyväksyi vangitsemisesi?” Moto pohti ja piteli tyttöä hellästi sylissään, kun tämä oli intoutunut piirtämään.
”Ilmeisesti Turbo ei hyväksynytkään! Theodor määräsi minut vangitsevaksi!”
”Niinhän Turbo kertoi… etkö kuunnellut yhtään?” Vinski puristi kulmiansa isoveikalleen.
”Kuuntelin, mutta halusin olla varma, että Minnikin ymmärtää asian niin…”
”Ymmärrän hyvin. Mutta Theodor on myös oikeassa. Vaikka olin mukana pelastamassa kuninkaalliset lapset niin ei se tarkoita, että muut rikokseni on unohdettavissa,” Minni selitti rauhallisesti.
”Eli hyväksyt kohtalosi siitä, että sinut on määrätty teloitettavaksi?” Vinski kysyi vihaisena ja sai naisen hämmentymään.
”Suostun vankilarangaistukseen, vaikka loppuelämäkseni… mutta teloittamisesta kukaan ei ole puhunut mitään!” Minni vastasi katsellen jätkiä vuorottain.
”Turbo oli rauhoituttuaan puhunut kaksin isänsä kanssa! Tämä oli väläyttänyt mahdollista tuomiotasi, josta Turbo oli uudemman kerran riemastunut!” Moto selitti anteeksipyytävästi.
”Turbo ei tule koskaan hyväksymään teloitustani!”
”Ei tulekaan! Tuskin edes sinun vankilatuomiotasikaan,” Vinski pyöritteli päätään.
”Miten voi olla mahdollista, jos Turbo on nykyinen hallitsija niin hänen isänsä voi tehdä tuollaisia päätöksiä hänen ohitseen?” Miihkali pohti.
”Arvovalta Miihkali. Kuninkaallisen korkeuden yläpuolella olevilla hallitsijoilla on päätäntä valta edelleen asioissa, jota uudelle hallitsijalle ei ole myönnetty kruunajaisissa tai sitten ne myönnetään, kun vanhempi hallitsija kuolee!”
”Eli jos Turbon isoisäkin olisi elossa niin hänellä olisi päätäntä valta asioista, joita Theodorilla tai Turbolla ei kummallakaan ole?” nuorukainen pohti. Minni nyökkäsi hyväksyvästi nuorukaiselle.
”Vanhempi kuningas voi myös päättää lainpykälät uudelleen kysymättä suurimmalta hallinto-oikeudelta siihen lupaa,” Minni huokaisi.
”Eli kaikki on Theodorin takana!?” Moto älähti pienesti. Minni nyökkäsi vaisusti uudemman kerran.
”Onpa hankalaa! Pelastamisesi ei kenties olekaan sitten niin helppoa, kuin aluksi luultiin,” Vinski hieroi ohimoaan.
”Pärjään kyllä… mutta jotenkin Theodor pitää saada ymmärtämään, ettei rikokseni ole kuolemantuomion arvoiset!” Minni henkäisi ja sai jätkät pohtivaksi.
”Vierailuaikasi on päättynyt!” vartija totesi kylmästi ja sai naisen vilkaisemaan jätkiä.
”Meillä oli juttu kesken!” Vinski murahti.
”Nimenomaan oli! Vanki Milanius liikettä!” vartija komensi. Minni pyysi olemuksellaan jätkiä rauhoittumaan. He nousivat vaisuina seisomaan. Minni halasi pienen hiiripojan vielä lämpimästi ja ojensi tämän isälleen.
”Teemme kaikkemme, että saamme sinut ulos!” Vinski vannotti ja sai naisen nyökkäilemään. Vartija veti naisen mukaansa ja jättäen taakseen hiljaiset marsilaismiehet.
 
”Menitköhän lupaamaan vähän liikoja Vinski?” Moto pohti ja auttoi pientä hiirityttöä pukemaan takkinsa päälleen.
”En tiedä… meidän on pakko saada tavata Turbo!” valkea marsilainen hieroi niskaansa. Moto ja Miihkali eivät oikein olleet vakuuttuneita miehen ehdotukselle. Miihkali laski poikansa unipussiin jatkamaan päiväuniaan.
”Meidän on pakko yrittää edes jotain!” Vinski älähti.
”Niin on… mutta ei puhuta siitä täällä!” Miihkali komensi ja heitti ruskean nahkatakkinsa ylleen. Vinski marahti tyytymättömänä. Miihkali nosti poikansa kantoon ja ojensi kättään.
”Tulehan Lili.”
”Ei!” Lili naureskeli ja piteli Moton toisesta kädestä kiinni. Miihkali pyöritteli päätään.
”Pidät sitten Moton kädestä hyvin kiinni, kunnes pääsemme autolle!” nuorukainen komensi hellästi ja sai tytön nyökkäämään. Moto tosin nosti pienen marsilaisen syliinsä ja suukotteli tämän pilalle. Tyttö kikatteli hyväntuulisena, kun kolmikko poistui vankila-alueelta. Rangaistusosastolla Minni työnnettiin hellästi selliinsä. Nyt hänen mielensä oli vielä apeampi ja sekavampi. Hän olisi mieluusti jättänyt kuulematta sen, että kuningas Theodor suunnitteli mahdollisesti naisen teloittamista. Hän ei voinut uskoa sitä todeksi. Theodorhan oli nimenomaan halunnut pitää naisen hengissä aikoinaan. Miksi hän muka yhtäkkiä myöntyisi suunniteltuun teloitukseen? Minni hieroi leukaansa pohtivana. ”Jokin tässä haisee,” naishiiri pohti mielessään. Naishiiri nosti hieman katsettaan ja puristi kädet eteensä. ”Ja taidan tietää, kuka tässä haisee!” nainen murahti mielessään. Suihkukoneen kaltainen suhahdus kantautui ihan vankilan yläpuolelta saaden vankilan tärisemään.
”Mitä ihmettä?” Minni kysyi, kun tasapainon pitäminen oli haastavaa vankilan lattian täristessä kuin maanjäristyksen jäljiltä.
”VARTIJAT ULOS!” kuului keskusradiosta komennus.
”Mitä täällä tapahtuu?” Minni kysyi ohi juoksevilta vartioilta, mutta ei saanut heiltä minkään valtaluokan vastausta. Naishiiri kurtisti kulmiaan tiukemmin. Vaimea suhina muuttui vinkunaksi ja sitä kautta ohjuksen syöksyääneksi. Minni käänsi katseensa ja väisti sivuun, kun ohjus räjäytti vankilan seinään valtavan reiän. Minni pyyhki kuontaloansa.
”Mahdotonta… eihän Kattinaattori voi olla vapaa?” Minni pohti ja suuntasi suuaukolle. Vankilan hälytyskellot soivat ja vartioita juoksi paikalle aseistettuna. He tykittivät suuaukon juurta sen minkä pystyivät. Vinski, Moto ja Miihkali kummastelivat vankilasta kantautuvia ääniä. Räjähdys oli saanut kolmikon saman tien varpailleen.
”Mitä tuolla tapahtuu?” Vinski pohti ja sai Moton pyörittelemään päätään.
”Ei mitään hyvää! Katsokaa!” mieshiiri totesi ja nosti sormensa vankilan yläpuolella olevaan alukseen. Minnin paksut hiukset hulmusivat ilmavirran mukana. Yhtäkkiä naisen näkökenttään iskettiin köysitikkaat. Minni vilkaisi taivaalle ja näki violetin harmaan aluksen. Aluksen lastaussillan juuressa seisoi tuttu mieshiiri kaksikko.
”TULE!”
”EN VOI PAETA TUOMIOTANI!”
”TULE NYTTEN! SELITÄN MYÖHEMMIN MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ!” Hemi käskytti hiirinaista. Laserin naishiiri ehti juuri ja juuri väistämään. Hän nappasi köysitikkaista kiinni ja Hemi antoi merkin lentäjälle, joka pakeni vankilan luota.
”Mitä Minni tekee?” Vinski parahti surkeana. Köysitikkaat vedettiin aluksen sisälle ja samoin myös hiirinainen.
 
”Perhana! Ilmoittakaa hänen kuninkaalliselle korkeudelleen ja etsikää tuo vietävän alus!” yksi vartioista huusi vankilan pihalla. Alus oli Minnin selliin jättänyt mittavat vauriot. Kuitenkin kaikki muut vankilassa olevat naishiiret, joita oli suhteellisen vähän, pystyivät viettämään aikaa omissa selleissään ja vankila ei tarvinnut muita varotoimia. Marsissa harvemmin naishiiret joutuivat vangittaviksi. Siksi naisvankilat olivat usein pieniä ja maltillisia. Tarkasti vartioitu vankila oli paatuneimmille rikollisille ja suurin osa naisvangeista edusti toista klaania. Nimittäin rottia. Minnin rikokset olivat katsottu mittaviksi ja siksi vangittu Marsin parhaimpaan vankilaan.
”Minnillä on parasta olla hyvä selitys tälle!” Moto murahti ja istui moottoripyöränsä kyytiin.
”Rontti saa selvittää tuon aluksen sijainnin,” Vinski komppasi ja hyppäsi oman kilpapyöränsä kyytiin.
”Vien lapset kotiin. Nähdään tukikohdalla!” Miihkali vastasi autonsa kyydistä nojaillen avonaiseen ikkunaan.
”Nähdään siellä!” Vinski tervehti nuorukaisen. Kaksikko polkaisi moottoripyöränsä käyntiin ja suuntasivat itsensä kohti Vapaustaistelijoiden tukikohtaa.
”Meinasitko, että Rontti haluaa vielä auttaa Minniä?” Moto kohautti kulmaansa.
”Pakkohan hänen on. Minni on hänen siskontyttönsä!”
”Joo mutta kuulit itsekin miten Minni kertoi, että Rontti kohtelee häntä kuin kuollutta kun Kattinaattori saatiin vangittua!”
”Vielä hankalampaa!” Vinski huokaisi ja jatkoi matkaansa veikkansa kanssa.
”Turbonkin luokse pääseminen on varmasti vielä vaikeampaa, kuin saada selville miksi Minni pakeni vankilasta!” Moto huokaisi ja sai Vinskin jäätävän mulkaisun.
”Mitä?”
”Tuollein, kun asian ilmaiset niin ei ole toivoakaan, että pystyisimme tekemään yhtään mitään!”
”No onko ideoita?” Moto murahti silmä hohtaen valkealle marsilaiselle.
”Ei…” mies murahti ja sai Moton hymähtämään.
”Vielä…” Vinski jatkoi virne naamallaan. Moto pyöritteli päätään veikkansa ehdotukselle.
 
Hemi ja muut sotilaat olivat päässeet Tulikiven lähellä sijaitsevalle aavikolle. Minni käveli vapaana naisena lastaussillalta alas. Koko homma tuntui liian väärälle. Nainen puristi kädet eteensä. Hän ei ollut saanut mieshiiriltä minkäänlaista vastausta siihen, miksi nämä olivat edesauttaneet hänen pakonsa. Hemi ja Gal sekä naisen muut sotilaat kävelivät rehvakkaina tämän perään. Mustat saappaat hieman upposivat pehmeän hiekan sekaan. Kaksikko virnuili vain naishiirelle, jonka kasvojen kireys kertoi ettei tämä ollut tyytyväinen saati iloinen. Minni kurtisti kulmiansa vihaisena, marssien kohti uskollista kaksikkoansa ja napaten näiden korvanjuurista kiinni.
”Aaahh!” Gal valitti.
”Sanoin, että hänessä voimaa!” Hemi puolustautui naureskellen ja Minni tiukensi otettaan saaden kaksikon polvilleen.
”AAaahhahaha! Mistä hyvästä?” Hemi valitti puolestaan.
”Mitä helvetin pelleilyä te pelaatte!? Tajuatteko kuinka kusessa tulen olemaan takianne!? Eikö teidän päässänne liiku mitään?” nainen ärisi hyvin vihaisena.
”Päästä irti niin… aaaaaaah… pystymme selittämään tilanteen!” Hemi huudahti. Muut sotilaat nauroivat äänekkäästi kaksikon saamalle kohtelulle. Minni puri hammastaan yhteen, mutta riuhtaisi heidät irti otteestaan. Nelinkontin hiirimiehet tasailivat hengitystään ja hieroivat punoittavia korviansa. Minni oli kääntänyt selän miehille ja katsoi kaukaisuudessa olevaa Tulikivikaupungin siluettia haikeudella. Hemi ja Gal nousivat hiljaa mitään sanomatta seisomaan, pudistellen kuontaloansa. Gal viittoi Hemille, että tämän nimenomaan pitäisi puhua naishiirelle.
”Minä?” Hemi kuiskasi äänekkäästi.
”Mene tai potkaisen isoon ahteriisi vauhtia!” Gal puri hammastaan ja sai Hemin huokaisemaan.
”Minni…” Hemi aloitti varovaisesti ja käveli naisen vierelle.
”Mitä teidän päässänne oikein liikkuu? Pyysin apua, mutta en tällaista!”
”Sitten kun olet ärissyt tarpeeksi niin pystytkö kuuntelemaan?” Hemi huokaisi turhautuneena.
 
Minni mulkaisi nopeasti miestä ja heilautti kättään.
”Anna tulla!” nainen huokaisi rauhallisemmin.
”Hänen kuninkaallinen korkeutensa oli yhteydessä meihin itse henkilökohtaisesti…” Hemi aloitti ja sai naisen hämilleen. Minni kääntyi Hemiä kohden, joka edelleen seisoi naiseen nähden kylki edellä.
”Theodor?”
”Hahhah… olisikin! Turbo tietysti hölmö…” Hemi vitsaili ja sai naisen pyöräyttämään silmiään.
”Miksi hän auttaisi minua?”
”Koska autoit häntä pelastamaan hänen lapsensa. Turbo kertoi, että tuomiosi ei ole rangaistava ja hän tekee kaikkensa sairasvuoteelta käsin.”
”Onko Turbon vointi huono edelleen ampuhaavan takia?” nainen huolestui.
”Paranemaan päin vissiin… en tiedä sen tarkemmin. Kuitenkin… Turbon suunnitelma oli, että haemme sinut vankilalta, tuomme aavikolle, räjäytämme aluksen ja pysyttelemme piilossa siihen saakka, kunnes Turbo tietää miksi sinut ylipäätänsä määrättiin vangittavaksi!”
”Turbohan oli kuulemassa miksi minut vangittiin?”
”Niin… mutta se, että hän ei tiedä sitä miksi juuri nyt sinut päätettiin vangita? Jos Theodor kerran tiesi koko ajan, että olet elossa,” Hemi kohautti harteitaan. Minni hieroi leukaansa mietteliäänä.
”Olen pohtinut samaa asiaa. Ja minusta koko juttu haisee.”
”Millä tavalla?”
”Olen sata prosenttisen varma, että joku tai jotkut on lisännyt hieman omaa värikynäänsä tarinaan, jonka vuoksi Theodor on muuttanut mieltään elossa olostani!” Minni vastasi vihaisena.
”Gineve ja Felix?” Gal kysyi ja sai naisen nyökyttelemään.
”Mutta tehdään nyt niin, kuin Turbo on suunnitellut ja toivotaan ettei hänen suunnitelmansa veny liiaksi,” Minni komensi.
 
Hemi, Gal ja muut sotilaat nappasivat isompaa dynamiittia lanteiltaan. Hemi ojensi hiirinaiselle toisen kypärän ja istui kallion taakse piilotetun moottoripyörän kyytiin avustaen Minnin taakseen. Joukkio käynnisti pyöränsä ja samaan aikaan dynamiitit. Aluksen ohi ajettuaan sotilaat viljelivät dynamiitit niin aluksen sisään, kuin sen jalkojen juurelle. Tikittävä aikapommi räjähti odotetussa ajassa, aluksen lentäessä taivaan tuuliin pienen pieniin palasiin.
”Missä yövymme?” Minni kysyi hiirimiehen takaa.
”Siellä missä aina ennenkin… eihän kukaan muu kuin vapaustaistelijat tiedä piilopaikkaamme,” Hemi naurahti.
”Aivan…” Minni huokaisi apeana.
”Hei älä huoli! Turbo pitää sun puoliasi loppuun saakka!”
”Tiedän sen… mutta olen huolissani siitä, että Turbo tuskin tietää sitä, että minulle oli ajateltu kuolemantuomiota!”
”MITÄ?” Hemi ja Gal huudahtivat järkyttyneinä yhteen ääneen.
”Siis suunnitteliko Theodor sun teloittamista?” Gal kysyi järkyttyneenä.
”Niin, kuin sanoin. Jokin haiskahtaa! Edes Theodor ei ole niin julma, että teloittaisi minut! Jos hän niin haluaisi tehdä, hän olisi antanut minun oikeasti kuolla 20-vuotta sitten poikansa käsivarsille,” Minni jatkoi itsekin hämmentyneenä.
”Pitäisikö Turboa informoida asiasta?” Gal pohti. Minni pyöritteli kieltävästi päätään.
”Ei! Pidetään nyt todella matalaa profiilia ja otetaan yhteyttä häneen vain, jos hän itse ottaa yhteyden meihin ja tarvitsee vastauksia!”
”Selvä…” Gal nyökkäsi.
”Oletko muuten ajatellut suihkua! Raikkautesi taisi karkottua vankilan mukana!” Hemi yritti vitsaillen keventää tunnelmaa naisen edessä. Minni iski nyrkillä keskelle hiirimiehen kypärää.
”AU!”
”Mieti kaksi kertaa ennen, kuin avaat sen suuren suusi… juorukello!” nainen murahti. Gal nauroi makeasti kaksikolle, kun he viimein saapuivat omalle tukikohdalleen.
 
Turbo käveli hieman tuskaisen oloisena valtaistuin saliin. Marinka nosti poikaansa huolestuneen katseen, kun mieshiiri vei portaita alas tultaessa käden ampumahaavan kohdalle. Mieshiirellä oli varmasti löysin kauluspaita yllään, mitä hänellä oli. Liian kireä vaate oli painanut haavaa ikävästi. Theodoria ei näkynyt missään ja sai Turbon olon hieman rentoutumaan.
”Missä Flea?” Turbo kysyi varovaisesti äidiltään.
”Sekö on sinun ensimmäinen huolenaiheesi?” naishiiri pyöritteli päätään ja nosti kirjonta työnsä läheisen hovineidon käsiin.
”Olen kunnossa. Lääkärin mukaan voin kävellä hieman, jotta veri pääsee kiertämään,” Turbo selitti rauhallisesti äidilleen.
”Haavasi oli kuitenkin paha ja…”
”Äiti!”
”Throttle!”
”Olen kunnossa. Syvyydestään huolimatta minulla ei ole ollut hengenvaaraa missään vaiheessa. Jokainen haava jomottaa tietyn ajan tapaturman jälkeen… ja usko, kun sanon. Tämä ei ole ensimmäinen ampumahaavani!” Turbo naurahti ja silitti naisen käsivartta. Marinka oli puettu pitkä hihalliseen tumman vihreään mekkoon, jonka sydämen muotoinen kaula-aukko sai naisen kaulassa olevan korun kimmeltämään kauniisti. Muutenkin mekko korosti naisen luisevia olkapäitä. Naishiiri puristi kädet eteensä ja tuhahti tyytymättömästi.
”Miten tuo ei yllätä?”
”Ei sen pidäkään… olet rakas,” mieshiiri naurahti lämpimästi ja suukotti ohimennen äitinsä poskea.
”Samoin… ja vielä, kun muistan vanhalla iällä niin Flea lähti jo kotimatkalle Liamin kanssa!” Marinka hymyili vaisusti ja kääntyi katsomaan poikaansa, joka istui omalle valtaistuimelleen. Tuskainen ilme oli jälleen ottanut vallan miehen kasvoilla.
”Kotiin? Olisi tullut tervehtimään ennen sitä…” Turbo huokaisi alakuloisena.
 
”Mene lepäämään!” äitinsä komensi lempeästi ja asteli poikansa luokse.
”Minulla on muuta tekemistä,” Turbo huokaisi haroen hiuksiaan. Miehen kyynärpää lepäsi istuimen käsinojaan, Turbon painaessa nyrkkiään leukaansa vasten. Ajatukset sinkoilivat miehen päässä ja sai Marinkan painamaan surkeana kulmiansa alemmas.
”Olet huolissasi Minnistä?” nainen kysyi ja istui Gineven istuimelle. Turbo nosti katseensa äitiinsä ja nyökkäsi vaimeasti.
”Eniten minua mietityttää se miten isä voi vangita Minnin kaikkien näiden vuosien jälkeen?”
”Se on isäsi velvollisuus.”
”Isäni velvollisuus?”
”Älä hermostu!”
”Isäni täytti velvollisuutensa 20-vuoden jälkeen niinkö?”
”Kuulostaahan se hurjalle… mutta Minni oli maanpaossa,” Marinka pyöritteli päätään.
”Minni ei ole ollut maanpaossa! Kuka teille tuollaista sontaa on syöttänyt?” Turbo ärähti ja iski nyrkkinsä käsinojaan.
”Isäsi sanoi niin. En minä tiedä kuka on puhunut ja mitä?”
”Lucius auttoi Minnin hoidossa. Minni kertoi, että häntä oli siirretty sairaalasta toisaalle koko ajan kauemmaksi Tulikivestä… ja myös sen vuoksi, että osaavia tekijöitä oli vähän… ja haluatko tietää kuka oli myös valmis maksamaan Minnille, ettei hän tervehdyttyään palaisi enää Tulikiveen?” Turbo selitti äreästi äidilleen. Marinka pyöritteli päätään.
”Mistä minä sen tietäisin? Kuningattarelta pidetään tällaiset asiat hyvin salassa.”
”Niin tietysti,” Turbo murahti puristaen kädet eteensä.
”Etkö halua kertoa minulle?” Marinka pyöritteli päätään.
 
Turbo pohti hetken sanomisiaan. Hän tiesi sen kyllä, että kuningattaret pidettiin erossa kuninkaiden asioista. Mutta oliko se merkityksellistä enää tässä tilanteessa, kun asia oli jo niin umpisolmussa ja sekoitettuna useamman hiiren kesken.
”Isä on ollut tietoinen Minnin olemasta olosta ja oli valmis maksamaan hälle, jotta pysyisi pois elämästäni,” Turbo totesi ja sai naishiiren vieressään järkkymään.
”Eli… rikkoiko… rikkoiko Minni jonkin sopimuksen isäsi kanssa ja joutui siksi vangittavaksi?” Marinka empi hetken aikaa. Vastaukseksi naishiiri sai poikansa pyörittelemään kieltävästi päätään.
”Minni ei rikkonut mitään mitä oli sopinut isän kanssa, mutta kyllä… myönnän sen. Minni palasi Tulikiveen sopimuksesta huolimatta, mutta hän ei ollut se, joka otti yhteyttä minuun. Hän pelasti minut ja vapaustaistelijat joukkojensa kanssa aavikolta Kattinaattorin ensimmäiseltä hyökkäykseltä meitä kohden. Hän esitti itsensä valenimellä, mutta intuitioni sanoi ettei hänen sanansa pitäneet paikkaansa. Myöhemmin hän kertoi totuuden…” Turbo selitti alakuloisena. Marinka silitti poikansa selkää, kun tämä nojasi toiseen käteensä.
”Kieltämättä tilanne on sitten hankala, mutta en usko isäsi lähteneen kostonkierteeseenkään.”
”En minäkään halua uskoa siihen,” Turbo vastasi. Marinka oli juuri avaamassa suunsa, kun kuninkaallinen vartija kiirehti kaksikon luokse. Turbo nousi vaivoin seisomaan.
”Teille tuli sähke korkeutenne… se on kiireellinen!” Vartija totesi hieman hengästyneenä. Turbo kurtisti kulmiansa ja avasi kaksin kerroin olleen kirjeen käsiinsä. Marinka vilkuili poikaansa, jonka katse laajeni hieman.
”Minni on karannut!?” hän kysyi äänekkäästi vartijalta.
”Vankilan mukaan, joku avaruusalus avusti naishiiren vapauttamista,” vartija selitti. Turbo rypisti paperin kädessään.
”Tiesin, ettei tästä seuraa mitään hyvää…” Turbo huokaisi ja hieroi silmiänsä.
”Tietääkö Theodor?” Marinka kysyi.
”Tiedä mitä?” mieshiiri kysyi ja saapui kanssa valtaistuin saliin. Turbo katseli kattoa tovin. Kertoisiko hän isälleen.
 
”Anna kuulua!” Theodor patisti poikaansa ja nosti kätensä lanteilleen.
”Throttle! Kunnioittamuutesi aiheuttaa minulle harmaita hiuksia…”
”Ne on jo harmaita!” Turbo murahti. Vuosien saatossa kuninkaan hiuskuontalo oli hieman ottanut sävytteitä harmaista ja valkoisista suortuvista.
”Älä näsäviisastele! Olet edelleen arvokkaassa asemassa ja käytöksesi on hyvin sanoin kuvaamattoman kamalaa. Pitääkö sinut laittaa kotiarestiin?”
”Sinäkö pakotat?” Turbo murahti ja kääntyi isäänsä kohden. Theodor kurtisti kulmiansa.
”Sinä tiedät… että niin kauan kuin minussa henki pihisee, voin asettaa myös sinulle tiettyjä rajoitteita, vaikka kruununhallitsija oletkin! Joten anna kuulua! Mitä se sähke koskee?” Theodor murahti takaisin osoittaen poikaansa etusormellaan. Turbo mittaili isäänsä tovin aikaa katseellaan.
”Minni on vapautettu vankilasta,” Turbo huokaisi.
”Mitä?” Theodor kysyi painokkaasti.
”No mitä mesoat? Luulin, että olet Minnin puolella tästä asiassa?”
”Miten niin Minnin puolella?”
”Minni luotti siihen, että pidät sopimuksesta kiinni… mutta sitten määräät hänet vangittavaksi?”
”Luulin, että tiedät…” Theodor rauhoittui hieman ja kohautti kulmaansa.
”Tiedä mitä?”
”Kuningattaren kunnoittamuus koitui Minnin kohtaloksi. Gineve kertoi, miten Minni oli uhkaillut hänen henkeänsä…”
”Ei jumalauta!” Turbo keskeytti isänsä ja otti sivummalle hieman etäisyyttä vanhemmistaan.
”Joten… minun oli pakko toimia. Kuninkaallisen hengen uhkaaminen on vakava rikos Throttle!” Theodor selitti. Turbo hieroi painokkaasti silmäkulmiansa. Hän ei voinut uskoa kuulemaansa. Gineve ei ollut pelkästään pettäjä… hän oli julma naishiiri, joka piilotteli todellista luonnettaan kauniin ulkokuoren alla. Turbon viha vain kasvoi naista kohden ja hänelle alkoi valjeta, kuinka kiero naishiiri oli. Tällä hetkellä hiirimiehen vaakakuppi oli totaalisesti Minnin puolella.
”Tuo ei ole totuus…” Turbo huokaisi hiljaa. Theodor vilkaisi vaimoansa huolestuneena.
 
Samaan aikaan Tulikivikaupungin laidalla naishiiri ratsasti Andralossellaan. Naisen jalkoja koristi valkeat suorat housut, ruskeat korkeavartiset saappaat, samaan sävyyn sopiva pikkutakki ja valkeat hansikkaat. Naisen hiukset olivat korkealla ponihännällä. Kansalaiset supattelivat ja katselivat pienen joukkojensa kanssa olevaa naishiirtä. Mustaturkkinen mieshiiri ratsasti naisen viereen.
”Oletko varma tästä teidän korkeutenne?” Felix kysyi.
”Tiedät, että haluan tehdä tämän… Minnin pako ei kauaa kestä!” Gineve ärähti.
”En ymmärrä edelleenkään miten sait ongittua tiedon ensin hänen kuninkaallista korkeuttaan?” Felix raaputti ohimoaan.
”No se ei ollut vaikeaa. Throttlen asemaa sairaalavuoteelta voi käyttää hyväkseen!” Gineve selitti.
”Kansalaiset ihmettelevät oloamme täällä,” Felix totesi vilkaisten nopeasti taakseen.
”Olet oikea arkajalka! Mennään… Tämä on nimittäin Minnin viimeinen matka tässä universumissa!” nainen komensi ja iski linnun suitsiin vauhtia. Suurien jalkojensa avulla ne eivät uponneet Marsin pehmeään hiekkaan. Nurkan takana oleva hiirityttö katsahti surkealla katseellaan äitinsä perään. ”Tämä ei voi olla totta…” tyttö huokaisi mielessään. Hän oli vaihtanut prinsessan vaatteensa Minniltä saatuihin kapinallisvaatteisiin. Tytön äiti oli yrittänyt piilottaa vaatteet tältä, mutta fiksuna naisen alkuna ei tämä ollut osannut hämätä tätä. ”Tarvitsen pian apua!” Carbine tuskateli mielessään. Hän siirsi sormillaan muutamaa irto suortuvaa kasvoiltaan päälakeaan pitkin. Hän oli taas karkuteillä, mutta ilman sitä hän ei voisi saada Minnille apua. Carbine etsi paniikin omaisesti jotain katseellaan. Hiirityttö haahuili hetken kadulla ja huokaisi kenties helpottuneena, kun huomasi tien vastakkaisella puolella kaksi hiirimiestä sotilasuniformuihin pukeutuneina. ”Ei Vinski ja Moto, mutta saavat kelvata!” tyttö hihkaisi mielessään. Hän vilkaisi tien kumpaankin suuntaan ja otti muutaman juoksuaskeleen sotilaiden luokse. Sotilaat naureskelivat omille jutuilleen eivätkä huomanneet nuorta hiirineitoa.
”Anteeksi,” Carbine pahoitteli keskeyttäen kaksikon. Toinen miehistä käänsi hiukan itseään ja toinen kohautti kulmaansa.
”Voimmeko auttaa pikkuneiti?” sotilas töksäytti ja sai Carbinen kurtistamaan kulmiansa. Hän kaivoi taskuaan ja ojensi sotilaille pienen renkaan. Sotilas nappasi häntään tarkoitetun korun käteensä ja pyöritteli sitä hetken. Kuninkaallinen vaakuna sai miesten ilmeet hämmentymään ja katsomaan kummastuttaen nuorta hiirityttöä.
”Aloittaisimmeko alusta?” Carbine kysyi asettaen kädet eteensä.
”Prinsessa Carbine?”
”Sama tyttö. Tarvitsen apua! Haluan päästä niin pian Vapaustaistelijoiden tukikohdalle, kuin mahdollista!” tyttö ilmoitti.
”Mutta teidän kork…” sotilas yritti, mutta tyttö keskeytti tämän.
”En ole kuninkaallinen korkeus, joten tittelit sikseen… tässä on kyse hiiren hengestä, joten haluan tavata kenraali Rontin niin pian, kuin vain on mahdollista!” tyttö komensi. Sotilaat vilkaisivat toisiaan ja nyökkäsivät hyväksyvästi.
 
Vinski oli yrittänyt vankilan räjähdyksestä saakka puhua Rontti ympäri Minnin auttamisen vuoksi. Valkea marsilainen juoksi ruskea turkkisen hiirimiehen perässä.
”Kuuntele nyt!”
”Ja usko sinä kerrankin, kun sinulle sanotaan! En ole auttamassa MINNIÄ!” mies ärähti ja heitti itsensä nopeasti kannoillaan ympäri, niin että Vinski meinasi törmätä tähän.
”Tiedän, että Minni teki väärin ja se tuntuu pahalle… mutta se alus on pakko selvittää!” valkea marsilainen yritti.
”Minä en sitä alusta selvitä… jos haluatte tehdä sen niin fine! Mutta älkää sotkeko minua tähän sen enempää!” Rontti kohautti käsiään ja jatkoi matkaansa.
”AAArrrrrghhhhh mikä uskomaton jäärä!” Vinski parahti voimakkaasti ja heitti yhden lähellä olleen penkin seinään, joka hajosi pieniin palasiin.
”Rauhoitu Vinski! Tiesit, että Rontti ei lähde tähän mukaan!” Moto yritti rauhoitella ystäväänsä.
”Ja kaiken kukkuraksi sinulla piti olla suunnitelma saada Rontin pää käännettyä!” Miihkali tuhahti nojaten käsillään tuolin selkämykseen.
”En ole sanonut niin… sanoin että minulla ei ole vielä suunnitelmaa!” Vinski tarkensi.
”Tuota… anteeksi keskeytys!” sotilas röhähti oven suusta.
”Mitä nyt?” Vinski tuhahti puristaen käsiä edessään ja piti silmiään tiukasti kiinni. Moto pyöritteli päätään.
”Mitä asiaa?”
”Tällä nuorella neidillä olisi teille asiaa,” sotilas vastasi ja ohjasi Carbinen tilaan, jossa kolmikko oli.
”Prinsessa Carbine!” Moto älähti ja sai Vinskin pelästymään niin, että hänen vihainen reaktionsa laantui hämmennykseen.
”Mitä teette täällä?” Miihkalikin kiinnostui ja nousi seisomaan. Carbine katsoi huolestuneena miehiä.
 
”Onko kaikki hyvin?” Vinski helli tyttöä ja painoi kätensä tämän olalle.
”Eikö sinun tulisi olla huolissasi omista lapsistasi?” Carbine naurahti pienesti.
”Hei… veikan lapsista pidetään ihan samanlaista huolta, kuin omista… sitä paitsi omat lapset edes muistaa läsnäoloani!” Vinski kohautti hartiaansa. Carbine kikatti pienesti.
”Olisiko yhteinen tekeminen? Isä vie minua aina luontoon, jotta saamme yhteistä aikaa,” tyttö ehdotti hieman rentoutuneempana.
”Kenties…”
”Mutta se ei poista edelleenkään sitä kysymystä, että mitä teette täällä?” Moto kohautti kulmaansa. Carbine vakavoitui ja puristi käsiään hellästi eteensä.
”Minulla on huonoja uutisia…” tyttö aloitti ja tunsi kehonsa tärisevän.
”Hei… hei… ei hätää. Istu ja kerro ihan rauhassa mikä on,” Moto huolestui tytöstä ja Vinskin avustuksella pääsi istumaan. Miehet kyykistyivät tytön eteen odotellen, että tämä sai rauhoitettua mielensä. Kyyneleet valahtivat tytön kasvoille, joka laukaisi reaktion että tyttö peitti käsillään kasvonsa.
”Alamme oikeasti prinsessa huolestumaan…” Vinski laski korviaan hiukan.
”Äiti ja Felix on muutaman sotilaan kanssa ilmeisesti menossa tappamaan Minnin!” tyttö sai kakaistua ja sai hiirimiesten kasvot laajenemaan.
”Mitä?” Miihkali älähti.
”Tietääkö isäsi?” Moto kysyi ja sai Carbinen pyörittelemään päätään.
”Olin lähempänä teitä, kuin palatsia!”
”Ilmoita Miihkali palatsiin!” Vinski komensi ja sai nuoren hiirimiehen juoksemaan toisaalle.
”Minni ei saa kuolla!” tyttö itki ja kyyneleet jatkuivat, vain vuolaina valumista tytön poskien kautta hänen syliinsä.
”Älä huoli… kiitos, että tulit ilmoittamaan!” Moto silitteli tyttöä, vaikka tiesi sen olevan ylempi arvoiselle kenties epäsopivaa. Mutta tyttö oli myös vasta teini-ikäinen ja vaati lohdutusta. Räjähdys sai tytön katsahtamaan kattoa. Hälytyskellot pärähtivät soimaan saman tien.
”Tule!” Vinski komensi hellästi tyttöhiirtä.
”Tilanne?” Moto kysyi radiopuhelimeensa juosten samalla kohti Rontin toimistoa.
”Kattinaattori karkasi!” joku huusi radiopuhelimeen saaden Carbinen jäätymään paikoilleen.
”Prinsessa?” Moto kavahti ja pysäytti vauhtinsa.
”Tämä on tosi, tosi, tosi paha,” tyttö hieroi poskiansa.
”Tiedän… mutta mitä nopeammin saamme tiedon eteenpäin… sitä nopeammin olemme auttamassa Minniä!” Moto kannusti tyttöä ja sai tämän nyökkäilemään.
 
Kuitenkin hän oli liian jäätynyt toimiakseen ja Moto sai varovaisesti lähteä vetämään tyttöä perässään, jotta tämä rohkaistuisi ottamaan omia askelia rivakammin. Kattinaattori oli paljon voimakkaampi, kuin hiirisotilaat. Hän iski muutaman kyynärpäällään tieltään ja heitteli mieshiiriä mennen tullen. Hän nappasi muutaman sotilaan aseistuksen ja varasti hiekkamönkijän. Hän ampui tiensä vapaaksi saaden muutaman sotilaan vahingoittumaan pahannäköisesti. Kissatronilainen suuntasi pakonsa aavikolle väistellen marsilaisten tulitusta takanaan.
”Perkeleen jyrsijät!” kissatronilainen murahti. Kuitenkin pian iso kissatronilainen oli vapaa hiirten tulituksista ja puri hammastaan yhteen. Viha kiehui kissan suonissa tämän ajaessa vain eteenpäin.
          Marsilaisten piilopaikassa, naishiiri oli onnistunut pitämään matalaa profiilia. Hän nautti miesten antamasta huomiosta. Nainen oli ollut huonovointinen ja unelias, joten Hemi ja Gal olivat päättäneet pitää naishiirestä erityistä huomiota. Nyt kaksikko oli väsännyt naiselle myöhäisen aamiaisen.
”Kiitos paljon… kokkaustaidoillanne ette oikein loista, mutta kai ajatus on tärkein?” nainen epäili ja nosteli annostaan hieman haarukallaan.
”Hei älä viitsi? Söimme samaa murkinaan tovi sitten!” Hemi puolustautui ja putsasi hammasvälejään hammastikulla.
”Ihmekkös, kun olettekin sekaisin kuin seinäkellot,” Minni naurahti ja sai miesten olon epäuskoiseksi. Kuitenkin nauru kantoi tukikohdan sisällä.
”Nautin tämän heti pienen happihyppelyn jälkeen,” Minni totesi ja nousi ruokapöydän äärestä.
”Pahaoloko?”
”Taas?” kaksikko ihmetteli vuorottain.
”Tämä on ohi menevää… kuitenkin viime päivinä on tapahtunut paljon ja se laittaa kropan äkkiä sekaisin,” Minni selitti. Hemi ja Gal nyökkäilivät hyväksyvästi naiselle, joka suuntasi itseään jo ulos. Nainen avasi oven ja kirkas aurinko sai naisen siristelemään hetken silmiään. Viileä tuulenvire sai naisen venyttelemään.
”Iltaa kenraali!” naishiiri totesi ja samalla Minni rekisteröi, että aseiden lataukset hänen selkänsä takana kertoi hänen olevan vaarassa. Minni vilkaisi olkansa yli ja näki Gineven osoittavan aseellaan naishiirtä sotilaidensa kera.
”Gineve!”
”Uskomatonta, että saan olla ensimmäisenä toteuttamassa kohtaloasi!”
”Minä myös!” murahdus kantautui Minnin toiselta puolelta. Kattinaattori oli summan mutikassa ajanut aavikolla. Kuitenkin kuninkaallinen saattue oli saanut kissatronilaisen seuraamaan ja löytämään tiensä kenraalittaren luokse. Minni vilkuili huolestuneena ympärilleen. Kattinaattori osoitti naista laser kiväärillä. Kolmannet aseen lataukset sai Minnin huokaisemaan.
”Ei niin kauan, kuin puolustamme omiamme!” Hemi murahti naisen selän takaa osoittaen Kattinaattoria. Gal puolestaan oli kuningatarta ja tämän sotilaita vastaan. Lisäksi naisen muut sotilaat pitivät taka-alalla varmuudeksi aseitaan valmiiksi.
”IHANAA… yllätys juhlat vain minua varten! Ja mikä paras lahja, kun kaikki haluaa henkeni saman aikaisesti... taas!” Minni vitsaili ja sai tilanteen edelleen pysymään hyvin vakavana, eikä naishiiri tiennyt millainen verilöyly aavikolla syntyisi…

Oh boy . Gineve ja Felix on sotajalalla ja Kattinaattorikin on Minnin perässä. Tästä tulee melkoinen rökitysralli

Minni vilkuili puolin ja toisin vastustajiaan. Onneksi hän pystyi luottamaan Hemiin ja muihin sotilaisiinsa sata prosenttisesti. Heillä ei ollut hälytysjärjestelmiä, eikä edes halua tietää mistä nuorukaiset tiesivät naisen olevan vaarassa. Gineve astui muutaman askeleen lähemmäksi hiirinaista. Minni kurtisti hieman kulmiaan ja huomasi Ginevessä tiettyä epävarmuutta. Naisen käsi hieman tärisi ja muutenkin koko olemus oli hyvin kankea. Minni pohti oliko naishiiri oikeasti valmis nistimään hänet. ”Voittaisin hänet helposti, kyllä jos ei ääliö seisoisi ihan vieressä,” Minni ajatteli mielessään. Kattinaattorista ei olisi epäilystäkään, hän listisi naisen saman tien. Kaikkineen kaikki oli pattitilanteessa. Kukaan ei pystynyt tekemään puolin ja toisin mitään liikettä, koska kaikki osoittivat toisiaan aseilla.
”Tämä on kohtalosi viimeinen vaihe Minni!” Gineve tuhahti hampaat irvessä.
”Hieno kuulla! Löitkö läskipään kanssa vetoa siitä, kuka pystyy listimään minut ensin?” Minni murahti ja viittosi peukalollaan kohti kissatronilaista.
”Kenen?”
”En uskonut, että hänen kuninkaallinen korkeutensa tekisi yhteistyötä kissatronilaisten kanssa,” Minni tarkensi ja sai Gineven vilkaisemaan nopeasti kookasta Kattinaattoria. Gineve laski aseensa ja astui aivan Minniin kiinni. Hyvä ettei naisen nenä ollut beigen harmaan hiirinaisen nenää vasten.
”Miten kehtaat epäillä minua tuollaisesta?” Gineve kiristeli hampaitaan.
”Sinähän tässä minun kimpussani olet koko ajan ollut! Vai käskikö Theodor tulla kertomaan henkilökohtaisesti, että sinä saat teloittaa minut?”
”Hahhahah… ai niin se juttu…” nainen nauroi ilkeästi. Minni kohautti kulmaansa kysyvästi. Kaksikkoa osoitettiin tiukasti aseilla.
 
”Katsos… Thedorille riitti, että tirautin muutaman kyyneleen siitä, kuinka julmasti olit minua olutkellarissa kohdellut. Kun fiksuna naisena sinun pitäisi tietää se, että kuninkaallisen korkeuden laiton uhkaaminen on… no rangaistava teko!” Gineve kohautti olkapäitään ja sai Minnin raivostumaan. Naishiiri iski Gineven aseen tämän kädestään ja toisella kyynärpäällään naista leukaan niin, että tämä kaatui maahan. Vastahyökkäyksenä hiirinainen yritti kampata Minnin, mutta karaistuneena sotilaana Minni sai käännettyä taistelun omaksi edukseen. Minni painoi kuningattaren punaisen hiekan sekaan ja painoi tämän kauluksesta suoraan kurkunpäätä.
”Kuningatar!” kuninkaalliset vartijat huudahtivat.
”Miten kehtaat uhkailla minua tuollaisella!?”
”JA MITEN SINÄ… voit… KOHDELLA KUNINGATARTA… tu-TUOLLAISELLA KÄYTÖKSELLÄ!” Gineve kihisi naisen käsien alla.
”Kerronko miten? Olet häikäilemättömin ja kiittämätön ämmä kenet tiedän! Autoin lapsesi turvaan, mutta pilattua oman avioliittosi halusit jumalauta kostaa siitä minulle, vaikka en ole tehnyt mitään!”
”Kuninkaan vikittely on myös rangaistava teko!”
”Älä yritä! Minä en aikuisen hiirimiehen tunteisiin vaikuta!”
”NO ILMEISESTI VAIKUTAT, KUN THROTTLE EI MISTÄÄN MUUSTA PUHUKAAN!” Gineve huusi naiselle.
”NO ONKO SE MINUN VIKANI?” Minni murahti takaisin. Kuitenkin potkaisu naisen leukaan sai hänet lentämään suoraan Kattinaattorin jalkoihin. Naishiiri tasaili hengitystään ja sylkäisi verentäyttämää sylkeänsä ulos. Kattinaattori latasi aseensa suoraan naisen yläpuolelta.
”MINNI!” Gal ja Hemi huudahti yhteen ääneen.
”Tätä olen odottanut!” Kissatronilainen kuolasi euforisessa tunnetilassa, kun painoi aseenpiipun suoraan hiirinaisen otsalle.
 
Gineve asteli kanssa hiirinaisen luokse ja osoitti jälleen aseellaan hiirinaista.
”Niin minäkin!” nainen totesi kylmästi. Minni silmäili vaihtoehtojaan… kenties hänen kohtalonsa oli tässä. Yksi laser ja yksi kuula kalloon ei antaisi hänelle enää mahdollisuutta selvitä.
”Lopettakaa tai teistä ei jää jäljelle mitään!” Hemi komensi kaksikkoa, mutta kuninkaalliset vartijat yhdessä Felixin kanssa olivat heidän kimpussaan. Hemin katse kuitenkin hieman helpottui ja mieshiiri uskaltautui vilkaisemaan Galia.
”Mitä te nauratte?” Felix murahti ja tunsi, että jotain painettiin hänen takaraivolleen. Mustaturkkisen hiirimiehen katse laajeni ja sai tämän nielaisemaan vaikeasti. Gineve käänsi aseensa liipaisinta.
”Hyvästi kenraali!”
”Pudota aseesi… Gineve,” nainen kuuli tutun äänen takaansa. Naishiiri hämääntyi ja kääntyi järkyttyneenä katsomaan taaksensa. Turbon kylmä ilme kertoi naiselle tämän olevan hyvin pahassa pulassa.
”Th-Throttle… si-sinun pitäisi o-olla palatsissa?” naisen ääni värisi pelokkaana.
”Laskitko tosiaan sen varaan? Olet kuninkaallinen korkeus ja saan sinut kiinni tällaisesta?” mies murahti vihaisena osoittaen vaimoansa edelleen aseellaan. Minni huomasi Kattinaattorinkin vilkaisevan kuningasta ja ponkaisi niin, että sai potkaistua kissatronilaisen itsestään kauemmaksi. Minni vilkaisi tilannetta, jossa vapaustaistelijat olivat saaneet kuninkaalliset vartijat laskemaan aseistuksensa. Kissatronilainen murahti ja nousi seisomaan. Miehen ase oli lentänyt jonnekin aavikon pehmeän hiekan sekaan.
”Senkin kirppukasa!”
”ANNA TULLA!” Minni komensi ja lähti johdattamaan kissatronilaisen toisaalle.
”Menkää auttamaan häntä!” Turbo komensi Hemiä ja Galia. Kaksikko lähti saman tien naisen perään yhdessä naisen muiden sotilaiden kanssa.
 
Turbo kiskaisi vaimonsa kädestä tämän käsiaseen. Nainen puristi itkuisena kätensä eteensä.
”En olisi uskonut, että oma vaimoni on tuollainen juonittelija!” mies aloitti.
”Onko se minun syyni, jos Minni pilaa kaiken?” Gineve huusi miehelle. Turbo nosti vihaisena sormensa osoituksenaan naiselle, että tämän tuli vaieta ja nopeasti.
”Älä yritä! Kaiken tämän sekaannuksen takana olet ollut koko ajan sinä! Sinä petit minua, sinä valehtelit ja sinä juonit jopa ISÄNI tähän valheiden verkkoosi mukaan!” Turbo ärähti vihaisena. Gineve itki vuolaasti.
”Anna anteeksi rakas!”
”LOPETA!” Turbo huusi ja sai naisen ummistamaan silmänsä hetkeksi pelosta.
”Voit olla varma, että meillä kahdella ei ole enää suhdetta, saati avioliittoa tämän jälkeen!” Turbo kommentoi.
”Mutta Throttle… Minni on…”
”Niinpä…. Minni on kamalassa vaarassa… jälleen. Kiitos sinun… mutta muista Minni auttoi meidän perhettä kohtaamasta pahinta tragediaa, pelastamalla lapsemme! Sinä paheksut Minnin aikaisempaa elämää ja toimintatapaa, johon hänellä ei ollut edes mahdollisuus Luciuksen ja isän toimesta vaikuttaa millään tavalla. Sinä tulkitset Minnin rikoksia ja kuinka häntä pitäisi rankaista kuningattaren päälle käymisestä… mutta ihan yhtälailla sinun rikoksesi on rangaistavissa!” Turbo selosti ja sai naisen katseen laajenemaan.
”Miten kehtaat? MINÄKÖ RIKOKSEN TEKIJÄ?” nainen huusi miehelle.
”Sen voit tarkistaa valtakunnan lakipykälistä. Kuningattaren säännöt ovat aika selkeät ja yksinkertaiset ymmärrettäviksi!” Turbo sanoi rauhallisemmin, mutta jämäkästi. Gineve ei tiennyt mitä sanoa. Hän vilkaisi sivusilmällä toisaalle ja huomasi aavikon syövereissä makaavan laserhaulikon. Naishiiri vilkaisi miestä happamasti ja rupesi kiertämään hiirimiestä ympäri. Turbo kohautti kulmaansa naisen omituiselle käytökselle.
”Sitten teen tästä lopullisesti lopun!” nainen murahti ja kiskaisi hiekasta laserhaulikon.
”GINEVE!” Turbo komensi.
”Anteeksi rakas… jos olet Minnin laittanut oman vaimosi edelle… niin minulla ei ole sitten mitään hävettävää enää omien rikoksieni kanssa!” nainen puri hammastaan ja osoitti kaikkia vuorostaan aseellaan. Kukaan ei voinut tehdä juurikaan mitään. Laser käyttöinen haulikko oli huomattavasti tehokkaampi kuin käsiaseet ja nainen saattoi paniikista alkaa ampumaan summan mutikassa, jolloin ruumiita varmasti muodostuisi. Tarpeeksi kauas päästyään nainen lähti juoksemaan Minnin perään.
”GINEVE!” Turbo huudahti…
 
Samaan aikaan Minni oli päässyt Kattinaattorin kanssa rotkon reunalle. Nainen vilkaisi selkänsä takana olevaa rotkoa, jonka pohjaa ei ollut näkyvissäkään. Naishiiri nielaisi vaikeasti. Kylmä ilmavirta rotkon pohjalta hiipi pitkin hiirinaisen selkää heilauttaen tämän hiuksia kevyesti.
”Ihanaa, kun saan tehdä tästä lopun ihan omin käsin,” kissatronilainen murahti ja asteli naishiirtä kohden. Vastareaktiona nainen otti muutaman askeleen taakse päin.
”Helppo kuolema, jos tiputtaa vain rotkoon,” Minni puri hammastaan. Kantapään alla tuntuva murentuma sai hänet pysähtymään, hänellä ei ollut pako suuntaa enää.
”Totta puhut… kuolemasi helpottaa kaikkien oloa.”
”Miten niin? Jätät niin hirveän tuskan kuolemastani, että et voi edes pienillä aivoillasi käsittää sitä!”
”Olet kyllä kylmin tuntemani hiiri koko universumissa!”
”Hm… itsehän teit ja halusit minusta vihollisesi!” Minni murahti ja puristi kädet eteensä. Kattinaattori nappasi lanteiltaan yhden aseen ja osoitti sillä hiirinaista.
”Hyvästi kenraali… Minni…” kissatronilainen totesi ja tähtäsi naiseen yksi silmä auki. Hemi näki myös tilanteen ja juoksi naisen avuksi.
”ANNA HÄNEN OLLA!” Hemi huudahti ja koppasi kissatronilaisen lanteista kiinni. Vauhdin ollessa niin kova, että kaksikko horjahti rotkoon suoraan hiirinaisen ohitse.
”HEMI!” Minni huudahti ja katsahti järkyttyneenä, kun kaksikko kaikkosi rotkon pimeyteen.
”HEMIIII!” nainen huusi voimakkaammin ja lyyhistyi maahan polvilleen. Vuolaat kyyneleet valahtivat hiirinaisen kasvoille ja tuska hänen sisällään vain raastoi sydäntä irti rinnasta. Hemi oli ollut naiselle, kuin pikkuveli ja tämä pelasti hänet kauheimmalla tavalla.
 
Gineve saavutti kanssa rotkon reunan ja osoitti Minnin sotilaita aseellaan.
”Tiputtakaa ne tai en takaa teidän henkiin jäämistä!” nainen komensi. Hiirimiehet vilkaisivat toisiaan ja tiputtivat aseensa käsistään.
”Potkikaa ne kauemmaksi!” nainen komensi. Sotilaat tekivät niin, kuin nainen käski.
”Gineve!” naishiiri kuuli takaansa Turbon huudon. Prätkähiiret ja muut vapaustaistelijat olivat lähteneet hiirinaisen perään, kun tämä oli kadonnut heidän näkökentästään. Vapaustaistelijat olivat vanginneet kuningattaren mukana olleet vartijat ja Felixin. Hiirinainen pyöritteli päätään ja yritti saada miehen mielestään.
”Kohtaloni on ollut teloittaa sinut, vaikka itse… mieheni olisi unohtanut sinut aikoja sitten, jos olisi saanut itkeä kohtaloasi vain haudallasi!” Gineve murisi ja asteli naista lähemmäksi. Minni oli naiseen nähden selin. Kyyneleet olivat kastelleen beigen harmaan hiirinaisen kädet, joilla nojasi rotkon reunaa vastaa. Hän osittain rekisteröi naisen puheet, mutta Hemin kohtalo sai naisen mielen mustumaan. Gineve nosti haulikon piipun kohti naista.
”GINEVE!” Turbo huudahti ja juoksi naista kohden. Nainen kääntyi nopeasti, Turbon tarratessa aseenpiipusta kiinni.
”LOPETA!” Gineve huusi.
”En niin kauan, kuin sinä et lopeta tuota järjetöntä teurastusintoasi!” Turbo murahti ja veti naisen aseen kanssa itseensä tiukasti kiinni. Gineven katse laajeni, kun seisoi miestä pitkästä aikaa hyvin lähellä. Hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta voimassa voittaa hiirimiestä.
”Miksi puolustat häntä?” Gineve puri hammastaan yhteen, kun kyyneleet valahtivat hiirinaisen kasvoille.
”Koska rakastan häntä…” Turbo kuiskasi naiselle. Kuin suora isku puukolla hiirinaisen sydämeen.
 
”Rikot perheemme!” Gineve parahti ja iski miestä vielä paranemisvaiheessa olevaan ampumahaavaan. Turbo ärähti kivusta ja vetäisi itsensä kaksin kerroin. Samalla, kun kipu otti kyljestä vallan, oli mies päästänyt aseen piipusta irti. Gineven päässä napsahti ja nosti aseen vuorostaan osoittamaan aviomiestään. Miestä, jota hän oli 15-vuotta rakastanut, miestä jonka kanssa oli perustanut perheen, miestä jonka kanssa oli tehnyt edustustehtäviä ja saanut ulkopinnan näyttämään kauniilta. Hän oli ollut vaimo, jota mies oli rakastanut ja kuningatar, joka oli ollut kansan suosiossa. Mutta nyt tämä kaikki oli pirstaleina.
”Sinuthan tässä olisi pitänyt teilata… sinun silmissäsi olin aina kakkonen, koska itkit vanhan rakkautesi perään…”
”Si-sinähän annoit minun surra. Sinä halusit kunnioittaa Minnin kohtaloa ja nimetä myös tyttäremme hänen mukaansa!” Turbo irvisti kivusta.
”Ja se oli kamalin virhe minkä tein ihan alusta asti!” nainen ärähti ja latasi aseensa.
”Anna olla Gineve… tämä päättyy kuitenkin huonosti,” Moto yritti rauhoitella naishiirtä. 
”TURPA KIINNI! Minä en ota käskytystä teiltä!” nainen huudahti. Naisen kimakka huudahdus sai Minnin palaamaan todellisuuteen ja katsahti olkansa yli.
”Turbo…” nainen kuiskasi, kun huomasi miehen olevan vaarassa. Nainen nousi hitaasti ylös, vaikka sillä hetkellä tuntui ettei jalat kanna metriäkään. Gineve painoi aseenpiipun vuorostaan Turbon otsalle, joka vain happamasti katsoi naista.
”Hyvästi rakas…” nainen kuiskasi kyynelten valahtaessa poskille ja sai Turbon murahtamaan. Theodor saapui kanssa aavikolle Rontin saattamana, kun Carbine oli päässyt kertomaan myös tälle mitä aavikolla tapahtui. Nuori hiirineito oli saanut jääräpäisen kenraalin muuttamaan mieltään avunannosta. Tyttö nosti itseään maasturin kyydistä ja katsoi alamäen alla tapahtuvaa tragediaa.
”ÄITI! EIIII!” tyttö ehti huudahtaa, kun aseen laukaus kaikui pitkin aavikkoa.
”Saasta!” Vinski huudahti ja juoksi hiirinaista kohden Moton kanssa. Juuri, kun nainen sai käännytyksi, Vinski potkaisi naiselta aseen kädestään. Moto taas vangitsi hiirinaisen, joka heräsi omasta kuplastaan ja kiljaisi kauhusta.
”Throttle!” nainen huudahti itkun sekaisena. Theodor laskeutui maasturin kyydistä mäen alle ja katsoi järkyttyneenä kanssa tapahtunutta. Kaksi hiirtä makasi tajuttomina Marsin punaisella hiekalla. Veri tahri kaksikon vaatteet, kuin hiekankin. Sormenpäät koskettivat hellästi toisiinsa. Minni oli syöksynyt miehen avuksi, jottei Gineve ollut saanut toteutettua suunnitelmaansa. Kuitenkin aseen voimakkuus oli yllättänyt kuningattaren ja osuma oli lähtenyt voimasta hieman vastakkaiseen suuntaan. Laser oli lävistänyt Minnin oikean lapaluun, tullen solisluun puolelta ulos, osuen suoraan Turboa vasemmalle puolelle kaulaa.
”Kuningatar Gineve… teidät on pidätettynä hänen kuninkaallisen korkeutensa tapon yrityksestä ja siviilin johdattamisesta hengenvaaraan!” Moto luetteli naisen korvaan ja ojensi tämän muiden vapaustaistelijoiden huomaan.
 
Carbine seisoi kuninkaallisten vartioiden takana puristaen käsiään tiukasti eteensä ja katsoi surkeana äitiään. Tytön mieli oli myös järkkynyt äitinsä tempauksesta.
”Carbine… mitä sinä teet täällä?”
”Tulin estämään tätä. Miten voit yrittää tappaa isän? Tai Minnin? Olet äitini, rauhallisin ja kiltein hiiri, jonka olen tiennyt koko ikäni!” tyttö parahti ja haki turvaa yhden vartijan käsipuolesta.
”Olen niin pahoillani… anna minulle anteeksi!” Gineve itki puolestaan. Hän yritti päästä lähemmäs tytärtään, mutta tämä torjui hänet vetäytymällä enemmän vartijaan kiinni. Kyynelten virratessa tyttöhiiren kasvoille, käänsi hän katseensa pois äidistään. Kuningatar kuljetettiin takaisin sinne, mihin vapaustaistelijat olivat ajokkinsa jättäneet.
”Turbo hengittää…” Vinski totesi painaen samalla kämmenellään miehen vuotavaa haavaa. Valkea turkki värjäytyi nopeasti punaiseen vereen.
”Minni pulssi on katkonaista…” Miihkali totesi naisen yläpuolelta.
”Heidät pitää saada pikaisesti hoitoon. Huolehtikaa Minni sairaalaan ja Turbo takaisin linnalle…” Theodor komensi hellästi.
”Vartijat ilmoittakaa kuninkaalliselle lääkärille tulostamme,” mieshiiri jatkoi.
”Eikö kumpikin olisi turvallisinta saada hoitoon sairaalaan?” Vinski kysyi surkeana.
”Throttle pystytään hoitamaan kuninkaallisessa linnassa! LIIKETTÄ!” Theodor mulkaisi kylmästi valkeaa marsilaista. Sotilaat auttoivat siirtämään haavoittuneita hiiriä takaisin kohti Tulikiveä.
”Selviääkö isä?” Carbine kysyi huolestuneena.
”Mitä nopeammin saamme hänet takaisin palatsiin, sitä parempi mahdollisuus hänellä on selvitä,” Theodor selitti ja silitti tytön olkapäitä.
”Entä Minni?” tyttö kysyi korvat alhaalla. Theodor vilkaisi naishiirtä, joka oli pelastanut aluksi hänen lapsenlapsensa, että nyt tämän pojan. Toistamiseen.
”Otan oikeuslaitokseen yhteyttä. Minni vapautetaan kaikista syytteistään tästä päivästä eteenpäin…” Theodor hymyili tytölle vaisusti ja sai tytön puristamaan isoisänsä halausotteeseensa. Theodorin suulle nousi lempeämpi hymy ja silitti tyttöhiiren selkää.
”Lähdetään… sinutkin pitää taas saada palatsiin turvaan,” Theodor ohjasi tyttöä hellästi.
 
Loput vapaustaistelijat jäivät huolehtimaan Minnin siirtoa puolestaan Tulikiven sairaalaan.
”Väistäkää!”
”Rontti?” Vinski kysyi hämmentyneenä. Ruskea turkkinen hiirimies heilautti vaaleita hiuksiaan takaisin selkänsä puolelle kyykistyessään hiirinaisen viereen.
”Et saa jättää meitä… et toistamiseen,” mieshiiri kyynelehti ja silitti varovaisesti Minnin poskea. Varovaisesti Rontti käänsi Miihkalin kanssa naisen selälleen ja nosti naishiiren kantoonsa.
”Jaksatko?” Miihkali kysyi, mutta kylmästi hiirimies ohitti nuorukaisen kysymyksen ja kuljetti siskontyttärensä maastoauton kyytiin. Nuorukainen katsoi huolestuneena Rontin perään ja sai setänsä taputtamaan lohduttavasti tämän olkapäätä.Vinski oli lähdössä Moton ja Miihkalin kanssa Rontin perään, kunnes vilkaisi olkansa ylitse. Minnin sotilaat seisoivat surkeana sivummalla.
”Hei… jätkät… Minni selviää! Hän on lujaa tekoa,” Vinski kannusti tietämättä mitä ennen heidän tuloansa oli tapahtunut.
”Kiva…” Gal huokaisi ja sekoitti kevyesti tummia hiuksiaan.
”Kiva? Teidän johtajanne selviää ja se on… kiva?” Vinski älähti.
”Onko kaikki hyvin?” Moto kysyi varovaisesti, kun arvioi että tilanteessa oli tapahtunut kenties jotain muutakin. Hiirimiehet olivat hyvin surkean oloisia ja vaisuja.
”Hemi on kuollut…” Gal huokaisi syvään ja sai kolmikon katseet laajenemaan.
”MITÄ?” Vinski älähti. Moto tuuppasi valkeaa ystäväänsä ja mulkaisi tätä vihaisena.
”Hemi hyökkäsi Kattinaattorin kimppuun, jottei kissatronilainen olisi työntänyt Minniä rotkoon…” Gal selitti.
”Ja uhrasi itsensä mennessään?” Moto kysyi. Gal nyökkäsi hyväksyvästi ja huokaisi syvään.
”Lähtekää te päämajalle… minä menen sairaalaan Minnin tueksi,” Gal komensi joukkoja hellästi ja sai muiden hyväksyvät mutinat vastaukseksi.
”Saat meiltä kyydin, jos haluat?” Miihkali vastasi varovaisesti.
”No oman tukikohtamme ohi menemme. Saan oman menopelini siitä suoraan,” mies huokaisi.
”Mietin vain, että pystytkö ajamaan tuossa tunnetilassa?” Miihkali kohautti harteitaan.
”Minnin takia jaksan mitä vain,” Gal hymyili hyvin vaisusti. Miihkali nappasi hiirimiehen kainaloonsa.
”Hemin poismeno, on varmasti Minnille kovin isku…” Vinski murehti ja hieroi niskaansa, kun nelikko käveli takaisin naisen tukikohdan suuntaan.
”Ei vain kova… En ole koskaan nähnyt Minnin murtuvan niin kovaa,” Gal selitti.
”Kaikki tuki sitten Minnille, kun hän toipuu tästä,” Moto kannusti. Gal nyökkäsi hellästi hiirimiehelle.
 
Muutamaa päivää myöhemmin Minni heräsi sairaalavuoteelta. Suu tuntui kuivalta ja oli pimeää. Nainen totutteli hetken aikaa valaistukseen ja pystyi hahmottamaan siluetin pieneltä sohvalta.
”Hemi?” nainen kuiskasi. Hiirimies havahtui ja tutkiskeli hetken ympärilleen.
”Gal?” nainen kysyi uudemman kerran, kun tunnisti miehen örähdyksen.
”Minni! Olet hereillä,” mieshiiri henkäisi helpottuneena ja nousi nopeasti seisomaan. Hän istui naisen vieressä olevalle tuolille. Mies otti naisen kädestä varovaisesti kiinni ja sai Minnin tuskailemaan hieman asentonsa kanssa. Koko oikea puoli yläkropasta oli ihan turta ja liikkuminen oli hankalaa.
”Missä olen?”
”Sairaalassa. Pelastit hänen korkeutensa hengen…”
”Ai niin! Miten Turbo voi?”
”Ilmeisesti on hengissä. Kuitenkin kuningas Theodor halusi hoitaa hänet palatsissa.”
”Niin eli siviilit vain sairaalaan…” naishiiri tuhahti.
”Mainitsiko Theodor kohtalostani?” Minni kysyi ja sai Galin pyörittelemään päätään.
”Entä Hemi?”
”Minni ehkä sinun on parasta levätä nyt… nämä viimeiset päivät on ollut rankkoja, kun olen odottanut vain sinun avaavan silmäsi,” Gal hieroi niskaansa vaivaantuneena. Minni huokaisi kevyesti. Hän tiesi, että Hemi ei olisi enää heidän kanssaan läsnä. Ei tulisi koskaan olemaankaan.
”Muistuta minua, kun pääsen täältä niin pidämme muistotilaisuuden hänelle,” Minni huokaisi surkeana ja sai Galin jälleen nyökkäilemään.
 
Samaan aikaan kuningashuoneella Turbo oli edelleen tajuton. Aamu alkoi valjeta pitkin kuningaskuntaa. Laser oli osunut miehen yhteen kaulavaltimoon ja menettänyt paluu matkalla paljon verta. Mies oli tiputuksessa ja makasi kalpeana omalla sängyllään. Lucas ja Carbine yhdessä Nitan kanssa kävivät säännöllisesti tarkistamassa isänsä vointia. Lucas silitti varovaisesti isänsä olkavartta. Lääkäri teki samaan aikaan muistiinpanoja miehen voinnista.
”Milloin isä oikein herää?” Carbine kysyi varovaisesti. Lääkäri pyöritteli päätään.
”Tilanne on edelleen vakaa, mutta en osaa sanoa koska hänen kuninkaallinen korkeutensa herää. Voi olla, että haavoittumisen takia isänne mieli suojelee häntä tajunnanlaskulla, jotta keho saa levätä rauhassa,” lääkäri selitti.
”Miten äidin käy?” Lucas kysyi surkeana isosiskoltaan. Carbine puristi vihaisena ja oikeastaan surullisena kätensä eteensä.
”Toivottavasti yhtä huonosti kuin isällekin!”
”Prinsessa Carbine! Vaikka äitinne teki todella julmasti, niin ei se tarkoita että voitte poissulkea hänet elämästänne… hän on kuitenkin teidät saattanut tähän maailmaan!” Nita komensi nuorukaista hellästi.
”Kunpa ei olisi! Hänen takiaan isä on tuossa kunnossa… Puhumattakaan MINNISTÄ!” tyttö parahti ja peittosi kasvonsa käsiin. Nita kiiruhti nuoren kuninkaallisen luokse ja lohdutteli tätä.
”Kaikki järjestyy prinsessa… ihan varmasti,” naishiiri jatkoi hellittelyä. Oven avaus sai sisäpuolella olevat hovineidot ja hoitajat niiaamaan pienesti.
”Nita on oikeassa kultaseni… isäsi selviää!” Theodor lohdutti lapsenlastaan.
”Olen niin ahdistunut… sydämeni hakkaa rinnasta ihan juuri irti,” tyttö totesi laskien kädet rinnalleen. Marinka silitti poikansa otsaa Lucasin takana ja lohdutti samalla pojanpoikaansa, joka halusi olla lähellä isäänsä.
”Tule… minulla on yksi virkatehtävä ja voin ottaa sinut sille mukaan!” mies hymyili hellästi. Carbine nosti katseensa mieshiireen, joka laski kämmenensä tämän olkapäälle.
”Ei kai mitään paperien pyörittelyä?” tyttö kysyi.
”Ei… käymme yhdellä vierailulla antamassa tiedoksi annon,” mies selitti salamyhkäisesti. Kuitenkin nuori hiirineito tunsi olonsa hieman ahdistuneeksi edelleen, mutta luotti isoisänsä sanaan.
 
”Saanko minäkin tulla?” Lucas kysyi surkeana. Theodor vilkaisi pojantytärtään ja sitten pojanpoikaansa.
”Toki…” mies viittoi nuorukaisen mukaansa. Lucas laskeutui sängyltä varovaisesti Marinkan kevyen kosketuksen saattamana.
”Pärjäätkö täällä?” Theodor kysyi vaimoltansa.
”Pärjään. Jään huolehtimaan sillä aikaa pojastamme,” Marinka hymyili vaisusti. Naishiiri pyyhki Turbon otsaa kostealla liinalla. Theodor ohjasi kaksikon ulos, jossa jo kuninkaalliset vaunut odottivat heidän tuloaan.
”Lähdemmekö ulos linnasta?”Carbine kohautti kulmaansa.
”Lähdemme… valtakunnalliset tehtävät tapahtuvat välillä myös muurien toisella puolella,” mieshiiri naurahti. Carbine nosti laventelin väristä mekon helmaansa ja auttoi hovikuskin avustuksella itsensä vaunujen sisäpuolelle. Hovikuski tarjosi myös nuorelle prinssille apua, mutta tämä loikahti vauhdilla vaunujen sisälle.
”Äh… Lucas!” Carbine tiuskaisi. Hovikuski vilkaisi huvittuneena Theodoria, joka pyöritteli päätään naureskellen.
”Olemme valmiina lähtöön teidän korkeutenne!” hovikuski totesi ja sulki vaunujen oven kuninkaan perässä. Oli lämmin kesäaamu ja Theodor oli halunnut matkustaa hieman avarammin. Hän oli valinnut vaunuiksi Marsin punametallista tehdyt avonaiset vaunut. Kuninkaallisella korkeudella oli kahdenlaisia vaunuja. Toiset olivat umpinaisia, jotta kukaan ulkopuolinen ei tietäisi kuka vaunuilla matkustaisi. Toiset puolestaan olivat avonaisia. Melkein samoja mitä kaupunkilaiset käyttivät puistokierroksilla. Adraloksilla varustettu vaunu oli tällä kertaa avonainen. Istuimet olivat käsin ommeltua punaruskeaa silkkiä, joka oli peräisin pohjaveden kasvattamasta huojuvillasta. Vaunun ulkopinta oli koristeltu takomalla kylkeen kuninkaallinen vaakuna. Muutama koristeellinen jalokivi oli myös painettu vaunun kylkeen. Theodor otti rennomman asennon ja asetti toisen kätensä vaunun laidalle. Mies oli pukeutunut laivastonsiniseen uniformuunsa, jonka rinnassa roikkui kuninkaallinen kullasta taottu vaakuna. Hän tunsi turkissaan viileän kesän ilmavirran ja sulki silmänsä hetkeksi nautinnosta.
”Ei ilmeisesti hirveän salassa pidettävä tapaaminen, jos kerran menemme avovaunuilla?” Carbine pohti, kun viileä ilma leijutteli kevyesti hänen irtonaisia hiuksiaan. Lucas puolestaan seisoi kaksikkoon selin ja katsoi hovikuskin ohitse suuntaa, johon olivat menossa.
”Tämä on tärkeä tapaaminen ja olen varma, että tekin ilahdutte tästä matkasta edes hieman,” Theodor selitti.
”Isoisä! Et ole koskaan noin salamyhkäinen,” Carbine kikatti.
”Vaari kenties haluaa epätoivoisella yrityksellä olla nuori jälleen,” Lucas kommentoi ja sai hiirimiehen suun loksahtamaan auki. Carbinen kikatus muuttui nauruksi, niin että nuoren prinsessan vatsaa kipristi. Theodor nappasi pojanpoikansa otteisiinsa ja kutitti tätä kostoksi. Poika kiemurteli ja huudahteli anoen isoisäänsä lopettamaan. Carbine puolestaan sai varoa ettei pikkuveli potkaissut tätä kasvoihin.
”Halusin teidät vain piristymään ja ainakin jo hieman siinä onnistuin…” mies totesi hellästi ja laski Lucasin otteestaan. Nuori prinssi istui omalle paikalleen ja ihaili näkymää, kun vaunut saavuttivat Tulikivikaupungin keskustan.
 
Kansa tervehti kuninkaallisia vilkuttelemalla tai kohteliaisuudesta pienesti kumartaen tai niiaten. Nuoret kuninkaalliset vilkuttelivat hymyissä suin takaisin ja naureskelivat, kun auringon säteet valaisivat korkeat rakennukset, saaden kaupungin näyttämään hyvinvoivalta. Vaunut kurvasivat valkean sairaalan edustalle, jonka edessä pulppusi kaunis marmorinen suihkulähde.
”Miksi tulimme tänne?” Carbine kysyi, kun Theodor astui vaunujen kyydistä ensimmäisenä.
”Kohta sen näette…” mies vastasi ja ojensi pojantyttärelleen kätensä. Prinsessa epävarmasti astui ulos vaunuista ja katsoi sairaalarakennusta. Mieshiiri lähti johdattamaan lapsia kohti sisätiloja. Vastassa oleva hoitajatar tervehti kuninkaalliset kunnioittavasti.
”Teidän korkeutenne… tervetuloa. Mikähän mahtaa olla vierailunne syy meidän maallikoiden joukkoon?”
”Tulimme tapaamaan erästä sankaritarta… Voisitko kertoa missä hänen huoneensa mahtaa olla?”
”Totta kai… tätä tietä, jos saan pyytää,” hoitaja ohjeisti kädellään kuningastaan. Carbine vilkaisi kummastellen pikkuveljeään.
”Sankaritarta?” Lucas kysyi kohauttaen kulmiansa, sillä ei vielä hallinnut vain toisen kulman kohausta. Carbine naurahti pienesti.
”Taidan tietää kenestä vaari puhuu,” tyttö totesi pikkuveljelleen. Lucas kurtisti kulmiansa ja jäi hetkeksi jälkeen.
”Kuka?” poika kysyi.
”Carbine kerro minullekin!” poika huudahti juosten isosiskonsa ja vaarinsa perään.
 
Minni oli pyytänyt sänkynsä siirtoa lähemmäksi ikkunaa, jotta hänellä olisi huoneessaan edes jotain tekemistä. Gal viihtyi naisen kanssa. Hän ei kyennyt menemään takaisin päämajalle sillä kaikki siellä muistuttaisi Hemistä. Mieshiiri istui omiin ajatuksiinsa uppoutuneena nurkassa omalla tuolillaan. Minnikään ei pystynyt ajattelemaan muuta, kuin nuorukaista. Filminauha pyöri suoratoistona naisen verkkokalvoilla, kun Hemi hyppäsi Kattinaattorin kanssa kuolemaansa. Naishiiri huokaisi syvään ja haroi sormillaan hiuksiaan. Nainen jäi lepuuttamaan päätään kätensä varaan, sormien haroessa hiusten seassa. Koputus oveen sai hiirinaisen avaamaan silmänsä ja nostamaan katseensa.
”Huomenta… miten täällä voidaan?” hoitaja kysyi ja astui huoneeseen.
”Oikea puoli on ihan turta… muuten kai hyvin,” Minni selitti. Hoitaja vilkaisi naisen haavasidoksen alla olevaa haavaa, joka oli leikkauksella saatu parsittua kasaan.
”Sinulle olisi vieraita. Jaksotko ottaa heitä vastaan?” hoitaja kysyi varovaisesti, kun sai puhtaan sidoksen naisen hartiaan takaisin kiinni.
”Kyllä kai… mutta kuka minua haluaisi tulla katsomaan?” nainen pohti ja sai Galin kohauttamaan harteitaan. Hoitaja hymyili vaisusti ja ohjasi oven suusta vieraat naishiiren huoneen sisälle.
”MINNI!” lapset huudahtivat ilahtuneena. Minni häkeltyi hieman kaksikon yllättävästä saapumisesta.
”Mitä te täällä teette?” naishiiri kysyi. Lapset painautuivat tiukkaan halaukseen hiirinaiseen kiinni.
”Aaahh!” Minni hieman tuskaisi, kun Lucas painoi naisen oikeaa puolta ikävästi.
”Anteeksi…” Lucas pahoitteli nopeasti. Minni hymyili lempeästi hiiripojalle.
”Kaikki hyvin…” nainen vastasi ja sai pojan vaisusti hymyilemään.
 
”Oletko varmasti kunnossa?” Carbine kysyi. Minni muisti jotenkin tapahtumat ja oli ihan varma, että olisi kuullut tyttöhiiren kiljahduksen. Edelleen naisen olo oli hyvin voimaton ja tajunnantaso oli vireyden ja pimennon välimaastosta. Kuitenkin naishiiri yritti tsempata itsensä lasten takia.
”Saanko kysyä prinsessa, että miten paljon näit tapahtuneesta?” Minni kysyi vakavampana. Tyttö luimisti kevyesti korviansa.
”Kaiken…” tyttö lähes kuiskasi ja sai Minnin huokaisemaan. Hän ei olisi toivonut, että tyttöhiiri olisi nähnyt äitinsä teon. Hän olisi säästynyt paljolta. Theodor astui myös huoneeseen sisälle saaden Minnin ilmeen vakavoitumaan entisestään.
”Jos Carbine ei olisi kertonut Vapaustaistelijoille mitä hänen äitinsä oli suunnitellut, et luultavasti olisi enää keskuudessamme,” hiirimies selitti nojaten sängynpäätyyn.
”Kiitos lapsenlapsellesi siitä… mutta en ole edelleenkään unohtanut mitä aioit pääni menoksi vankilassa,” Minni tuhahti.
”Se ei ollut minun suunnitelmani! Teloitusohje tuli Gineveltä… ei minulta.”
”Eli jos olisit halunnut niitata minut…”
”…Niin olisin tehnyt sen jo 20-vuotta sitten,” Theodor päätti naisen aloittaman lauseen. Minni vilkaisi ulos ikkunastaan.
”Tulin henkilökohtaisesti kiittämään sinua…”
”Mistä?”
”Pelastit lapsenlapseni… ja poikani. Toistamiseen. Olen siis kenties sinulle palveluksen velkaa ja tällä kertaa ihan reilusti,” Theodor myönsi. Carbine ja Lucas vilkuilivat vuoroin toisin isoisäänsä ja Minniä.
”Ei siis ostoyritystä pois poikasi elämästä?”
”Ei tosiaan! Haluan, että pysyt Tulikivessä tällä kertaa. Apuasi voidaan jatkossa nimittäin tarvita.”
”Kiitos tarjouksesta… mutta ei kiitos,” Minni vastasi ja sai kuninkaan katseen laajeneen. Carbinekin vilkaisi huolestuneena Minniä.
”Mitä tarkoitat?” Theodor pohti. Minni painoi katseensa hetkeksi toisaalle.
”Olen päättänyt lähteä Tulikivestä… sotilaideni kanssa!”
”Miksi? Minni et voi… isä!”
”Isäsi rakastaa minua… tiedetään. En lähde kaupungista teidän vuoksenne. Vaan itsemme. Tarvitsemme paikan, jossa saamme parantaa henkistä vointiamme… ystävämme kuoli puolustaessaan minua ja en voi elää kaupungissa, jossa jokainen kivenmurikkakin muistuttaa hänestä jollain tavalla,” Minni selitti unisena.

Theodor hieroi niskaansa apeana. Hän ei voinut kieltää hiirinaista poistumastakaan kaupungista, jos tämä niin tahtoi.
”Tapaammeko sinua enää?” Carbine kysyi surullisena.
”Sinun pitää tulla kertomaan isällekin, että lähdet!” Lucas komppasi surkeana. Minni vilkaisi nuorta hiiripoikaa pienesti hymyillen.
”En tule tapaamaan isäänne enää. Kuitenkin minulla olisi yksi pyyntö!” Minni vilkaisi Theodoria.
”Kerro ihmeessä… yritän auttaa parhaani mukaan.”
”Haluan, että järjestätte Hemille muistotilaisuuden, kun Turbo virkoaa. Lyhyessä ajassa Hemi oppi luottamaan kuninkaaseensa, vaikka on ollut kansansa hylkiö aina,” Minni selitti.
”Mistä tiedät?”
”Hemi kertoi meille… tai ei suoraan, mutta osasin lukea häntä rivien välistä. Hän jos joku ansaitsee muistotilaisuuden kuninkaan toimesta,” Minni selitti. Theodor pohti hetken ja nyökkäsi lempeästi hymyillen hiirinaiselle. Hetken huoneessa vallitsi kylmäävä hiljaisuus. Hiirinaisen tuoma asia esille sai ainakin lapset vaisuiksi. Ei heistä kumpikaan halunnut, että Minni lähtisi. Kuitenkaan se ei ollut heidän päätettävissään ja saisivat isälleen kertoa vain huonot uutiset.
”Ai niin… olihan minulla sinulle asiaakin!” Theodor vastasi ja kaivoi takin taskuaan. Hän ojensi naiselle kirjekuoren. Hieman vastahakoisesti hiirinainen otti kirjeen vastaan ja avasi sen.
”Mitä?” nainen hämmentyi luettuaan kirjeen.
”Kyllä… vapautan sinut tästä päivästä eteenpäin kaikista syytteistä. Kiitoksena poikani puolustamisesta ja perheeni turvaamisesta,” Theodor nyökkäsi. Minnin suulle nousi lohduttava hymy.
”Kiitos… teidän korkeutenne,” nainen kuiskasi. Minni hymyili lempeästi myös entisen rakkaansa lapsille.
”Carbine ja Lucas… älkää murehtiko. Nämä eivät ole hyvästit. Tarvitsemme vain tilaa ystävieni kanssa ympärille juuri nyt ja se ei valitettavasti tapahdu täällä,” Minni kannusti lapsia piristymään.
”Ymmärrämme kyllä. Lähtösi tuntuu vain silti pahalle,” Carbine huokaisi.
”Niin. Tykkäämme sinusta…” Lucas jatkoi. Minni silitti varovaisesti kummankin lapsen hartiaa. Pienen hetken kuningas ja pikku kuninkaalliset viihtyivät naisen seurana. Kuitenkin velvollisuudet kutsuivat takaisin linnalle ja Theodor hyvästeli kaksikon kanssa hiirinaisen ja nurkassa olleen Galin. Oven sulkeuduttua kuninkaallisten perässä uskaltautui Gal kohauttamaan kulmaansa.
”Ai lähdemme?”
”Ei teidän ole pakko tulla mukaani… ehkä tarvitsen itse tilaa ympärilleni,” Minni vastasi apeana haroen jälleen hiuksiaan.
”Kenties välimatka ei tekisi pahaa…” Gal kommentoi ja sai Minnin vaisusti katsomaan ulos ikkunasta.
”Milloin lähdemme?” Gal kysyi. Hetken aikaa meni, että sai Minniltä vastauksen.
”Sitten, kun pääsen sairaalasta.”
”Selvä…” Gal vastasi nojaillen polviinsa.
 
Minnin tapaamisesta oli mennyt kolme päivää. Turbo oli kanssa viimein herännyt, mutta voimien ehtyminen raastoi miehen vireystilaa. Hän pystyi hetkittäisiä aikoja olemaan hereillä, mutta nukahti pian uudelleen. Miehen lapset olivat onnessaan, kun heidän isänsä oli viimein herännyt onnettomuuden jälkeen.
”Jaksatko vaihtaa muutaman sanan?” miehen isä kysyi ja astui huoneeseen. Carbine ja Lucas olivat kanssa huoneessa viettämässä isänsä kanssa aikaa.
”Toki… poistuisitteko lapset hetkeksi?” Turbo kysyi unisena.
”Totta kai isä…” Carbine vastasi hellästi ja ohjasi pikkuveljensä ulos huoneesta. Theodor pörhensi pojanpoikansa hiuksia ohimennen ja hymyili nuorelle prinsessalle lempeästi.
”Oletko ajatellut Carbinestä kruununjatkajaa?” Theodor kysyi ja sai Turbon hämmentymään.
”Lucashan on kruununperijä järjestyksessä ensimmäinen?”
”Tiedän… mutta mitä jos sääntöjä muutettaisiin?”
”Oliko tyttäreni kruunaaminen kuningattareksi oikeasti asiasi?”
”Ei… halusin vain keventää tunnelmaa…”
”Helpompaa olisi, jos olo ei olisi jo kevyt,” Turbo huokaisi unisena.
”Onko hyvätkin kaasut?”
”Suosittelen kokeilemaan… tämä vie oikeasti pois kaikki murheet hetkeksi,” Turbo naurahti ja nosti päänsä tyynyistä. Theodor asteli poikansa sängyn vierelle ja katsoi tätä lempeästi.
”Tulitko pitämään huolta etten vain menetä tajuntaani?” Turbo naureskeli kevyesti. Kuitenkin hän aisti isänsä olemuksessa olevan jotain poikkeavaa.
”Minni lähtee kaupungista!” mieshiiri töksäytti ja sai Turbon nopeasti nostamaan katseensa isäänsä.
”Mitä sanoit?”
”Minni lähtee kuulemma kaupungista…”
”Mitä olet tehnyt?” Turbo murahti, kun tunsi vihlaisun kaulallaan. Theodor puuskahti syvään.
”Usko… tällä kertaa en mitään muuta, kuin vapauttanut Minnin syytteistään…”
”Mutta miten hän voi lähteä?”
”Tarvitsee kuulemma tilaa ympärilleen, kun Hemi on kuollut…”
”ONKO HEMI KUOLLUT!?” mies älähti käheästi. Theodor nyökytteli surkeana ja sai Turbon iskemään kämmenensä otsalleen. Hän ei voinut uskoa kuulemaansa todeksi. Ei nuorikko voinut olla kuollut. Ei vain voinut. Kuin pimeä kuilu olisi vallannut kullanruskean hiirimiehen mielen.
”Minnin toive oli, jos pitäisimme Hemille muistotilaisuuden. Hän ansaitsisi sen,” Theodor kohautti harteitaan epävarmana.
”Niin ansaitsisi… Mutta entä Minni? Onko hän jo lähtenyt?”
”En osaa sanoa…” Theodor pyöritteli päätään.
”EI JULAUTA! Ei taas!” Turbo tunsi suurta turhautumisen tunnetta. Kevyet kyyneleetkin nousi musta-vihreiden lasien taakse. Sydän raastoi itseään joka suuntaan. Hän ei voinut menettää hiirinaista uudelleen.
”Minun on pakko tavata hänet!” Turbo tuskaisi ja yritti nousta sängystään ylös.
”Rauhoitu Throttle. Olet edelleen toipilas…”
”EI! … minun pitää tavata hänet!”
”Kyllä sen saan aina järjestettyä,” kuului naisääni ovelta. Miehet vilkaisivat ovelle ja hämmentyivät näystä edessään.
 
Minni hymyili kaksikolle hellästi. Naisen oikea käsi oli kantoliinan sisällä, jotta haavakohta ei aukeaisi. Naishiiri käveli miehen sängyn luokse. Turbon odottava käsi viittasi siihen, että naisen tulisi istua tämän viereen sängynlaidalle. Theodor hymyili hellästi kaksikolle.
”Olkaahan nätisti…” vanhempi mies totesi ja poistui huoneesta vähin äänin. Minni vilkuili ovelle, kunnes tunsi Turbon hellän kosketuksen leuallaan.
”Pyydän… älä lähde,” mies kuiskasi. Minni tarrasi hellästi miehen kädestä kiinni ja suukotti sitä rakastavasti.
”En lähde lopullisesti…” Minni vastasi luimistaen korvansa ja kääntäen katseensa toisaalle.
”Miksi? Haluan, että jäät…”
”Tiedän sen. Mutta en lähde tällä kertaa sinun tai perheesi vuoksi… lähden, koska tarvitsen tilaa toipua, tilaa ympärilleni että voin ajatella selvemmin,” Minni kohautti hartioitaan.
”Tämä on niin helvetin väärin…” Turbo parahti surkeana. Minni vilkuili toisaalle surkeana. Pettymyksen ja ikävän tuottaminen miehelle sai hänen kehonsa huutamaan. Kaipuu raastoi jo nyt hänen mieltään.
”Niin on… mutta yhtä väärin on se, että joudun opettelemaan elämään ilman ystävääni,” Minni vastasi surkeana ja nosti vasemman kätensä tukemaan kantoliinassa olevaa kättään.
 
”Otan osaa Hemin vuoksi. Isä ehti juuri kertoa ennen, kuin tulit.”
”Kiitos…” Minni kuiskasi. Turbo nosti vasemman kätensä lepäämään Minnin syliin ja silitti tätä vatsan alueelta hellästi. Naishiiri vilkaisi surkeana miehen kättä. Ei hän voinut nyt kertoa totuutta hänelle.
”Miten muutin pääsit tänne? Kattoikkunan vai lattialuukun kautta?” Turbo naurahti ja sai väliaikaisesti tunnelman keventymään. Minni vilkaisi virnuillen hiirimiestä.
”Tai miten olisi ovesta?”
”Ovesta? Miten?”
”Jos kerron kaikki kontaktini ja salaisuuteni sinulle, niin minulle ei jäisi omaan käteen mitään,” Minni naureskeli.
”Minä voin jäädä käteesi,” hiirimies vinkkasi.
”Ahg… senkin pervo…” naishiiri nyrpisti kuonoansa. Turbo veti naisen kasvot hetkeksi lähemmäs omiaan. Oranssit silmät saivat miehen haltioitumaan, niin kuin aina.
”Jos olen sinun pervo?”
”Minun pitää oikeasti Turbo lähteä. Jätkät odottavat minua ulkona,” Minni selitti.
”Jätkät? Otatko sotilaasi mukaan?”
”He lähtevät mukaani. En pakota heitä, mutta shokki on vallannut heidänkin mielensä ja ottaen huomioon, että he ovat oikeasti minua paljon nuorempia… He tarvitsevat minua nyt,” Minni selitti haikeana.
”Palaatko koskaan?” Turbo pyöritteli päätään. Minni kohautti hartioitaan.
”Kenties katsomaan lapsesi kruunajaisia viimeistään!”
”LOPETA! ET VOI SANOA NOIN!” Turbo älähti ja sai Minnin nauramaan. Hän nousi samalla sängynlaidalta ylös ja silitti miehen leukaa.
”Saanko edes jäähyväissuudelman?” mies kysyi lempeästi. Minni vilkuili ovelle ja huokaisi syvään.
”Jos tämä jää meidän väliseksi…”
”Kaikki jää meidän väliseksi… aina,” Turbo kuiskasi. Minni nojautui kevyesti miestä kohden ja ennen, kuin mies omalta tajunnantasoltaan ehti reagoida nainen suuteli häntä hellästi ja pitkään. Naishiiri päätti suudelman ja irtaantui miehestä.
”Rakastan sinua…”
”Tiedän senkin… mutta tällä kertaa en juokse rakkautta pakoon, vaan parannan sydämeni,” Minni silitti miestä hellästi. Turbo katsoi naista. Lasien alta paljastui surkeus, jota Minni ei ollut koskaan nähnyt. Lähteminen oli niin vaikeaa, jokin hiirinaisen sisällä esti häntä. Kuitenkin nainen veti kätensä irti miehestä.
”Oli ilo auttaa sinua…” Minni kuiskasi vaisusti. Turbo nyökytteli vain naiselle vastaukseksi.
”Kiitos siitä…” Turbo henkäisi. Minni lähti hitain askelein lähestymään makuuhuoneen ovea. Nainen vilkaisi vielä ennen lopullista lähtöään hiirimiestä, joka käänsi katseensa toisaalle. Oven kolahdus naisen perässä sai kyyneleet vierähtämään hiirimiehen poskelle.
 
Kului kuukausi, jos toinenkin. Yhtäkkiä mieshiiri havahtui siihen, että viisi kuukautta oli kulunut kaikesta tapahtuneesta. Minnin lähtö oli ollut raskas niin hiirimiehelle, kuin tämän lapsille. Etenkin Lucas oli oirehtinut todella voimakkaasti. Tietysti Minnin lähdön jälkeen oli tapahtunut muutakin. He olivat viettäneet Tulikiven joen rannassa Hemin muistotilaisuutta. Lapset olivat askarrelleet frukillien tuottamasta kaarnasta pienet veneet ja laskeneet ne jokeen lipumaan. Veneet muistuttivat Hemin liikkumattomuudesta. Nyt hänen sielunsa oli vapaa, kun veneet oli laskettu kulkemaan joen mukana ja antoi hänelle lopullisen rauhan siellä missä olisikin. Koska Turbo halusi irtaantua teloittamisista, oli hän päättänyt vain irtisanoa Gineven kuningattaren hommista. Samalla mies oli julistanut avioeronsa voimaan vaimonsa kanssa. Kuitenkin lapsiaan ajatellen ja Marsin lakien puitteissa ei hän voinut lapsiltaan riistää äitiään. Turbon tuli tietyllä tavalla suojella Gineveä, jotta lapset pystyivät äitinsä luona vierailemaan halutessaan. Tai niin, kuin mies oli sanonut hän ei suojele vaimoansa vaan lapsiaan. Kuitenkin Gineven teot olivat vaikuttaneet lasten luottamussuhteeseen ja kaksikko vieraili harvemmin äitinsä luona. Naishiiri asusteli toisaalla pienessä kartanossa, johon lapset täydellä vartioinnilla saivat mennä vierailulle. Kuninkaan ja kuningattaren erosta kuhistiin myös kaupungissa. Kansa ei voinut ymmärtää minkä vuoksi kuningas halusi kaikkien rakastamasta kuningattaresta eroon. Vaikka Turbo halusi olla rehellinen, ei hän voinut kuitenkaan tahrita heidän mainettaan entisen kuningattaren rikoksista. Sillä oli liian suuri riski sille, että kansa lähtisi pian kostamaan kuninkaansa puolesta ja Turbo ei sitä riskiä halunnut ottaa. Välillä mies mietti, että mikä sai hänet suojelemaan edelleen niin voimakkaasti Gineveä. Vaikka naishiiri oli valmis teilaamaan hänet. Kenties mies ajatteli vain lapsiaan. He olivat hänen prioriteettinsa yksi ja mies teki kaikkensa suojellakseen heitä. Felixin mieshiiri oli potkinut valtakunnasta sääliäkään tuntematta. Hänelle kuninkaallinen korkeus ei ollut mitään velkaa. Potkujen jälkeen ei Turbo ollut kuullutkaan Felixistä. Lucas toipui hiljalleen. Nuori prinssi oli kärsinyt aggressiivisista ja jopa väkivaltaisista tunteen purkauksista. Turbo oli ajoittain saanut rauhoitella poikaa tuntikausia pitämällä tätä tiukassa halausotteessaan, jotta tämä tuntisi olonsa turvalliseksi. Lääkäri oli diagnosoinut pojalle vaikean trauman ja saanut sitä kautta apua tarjottua nuorelle hiiripojalle. Carbinekin kärsi, mutta ei niin voimakkaasti kuin veljensä. Mieli oli ollut apea ja surullinen, mutta nuori prinsessa oli pystynyt tapahtuneista puhumaan ääneen. Hän oli saanut Minniltä tietynlaista rohkeutta ja muisteli usein heidän yhteistä aikaansa. Tyttöhiiri palasi aikaan, jolloin heidät oli juuri löydetty aavikolta veljensä ja serkkunsa kanssa. Kuinka isänsä oli antanut heidän kuulla kunniansa ja kuinka oli kuitenkin saanut turvaa ja hoivaa entiseltä kenraalilta, jota oli luullut Eliseksi tuolloin…
 
Minni oli johdattanut nuoren prinsessan toisaalle, kun kokeilivat tälle naisen tekemiä vaatteita. Vaatteet olivat aavistuksen isoja ja Minni oli toviksi pyytänyt tyttöä vaihtamaan vaatteet vielä mekkoonsa, jotta saisi tarvittavat muokkaukset tehtyä. Nuori tyttö oli kiinnostunut naisen huoneessa olevista vaatteista ja hypisteli niitä innoissaan sormiensa välissä. Ne tuntuivat niin erilaisille, kuin parhaiten ommeltu silkki tai kuninkaallinen kangas, jossa ei ollut nukan nukkaa vaatteen pinnassa. Minni puolestaan etsi vielä jotain. Nainen heitti tytön korjatut vaatteet sängylleen. Tytöstä piti saada katu-uskottavan näköinen, jotta kissatronilaiset eivät tunnistaisi häntä kun kuljetus takaisin linnalle alkaisi. Tyttö tunsi kuinka hänet loputkin hiuksensa vapautettiin. Hän kääntyi ympäri ja katsoi naishiirtä, jonka hellä ilme sai tytön hieman rentoutumaan.
”Jännittääkö?” Minni kysyi varovaisesti. Carbine vilkaisi muualle ja tunsi kosketuksen leuan allaan. Minni hymyili uudemman kerran tytölle hellästi.
”Hieman…” tyttö kuiskasi. Minni pyöritteli päätään.
”Ei ole mitään syytä. En satuta sinua…”
”En uskokaan. Hoidit käteni kuntoon, ilman että tunsin mitään,” Carbine naurahti kevyesti ja nosti kämmenensä joiden ympärille oli hellästi kiedottu sidosharsot. Minni naurahti pienesti.
”Mikä sitten mietityttää?” Minni kysyi vakavammin.
”Luuletko, että isä antaa anteeksi meille?” tyttö kysyi surkeana.
”Voi Carbine… isäsi voi olla vihainen, mutta huoli on tällä hetkellä se suurin mikä hänen mieltään vaivaa,” Minni selitti. Hänestä tuntui niin oudolle, kutsua nuorta kuninkaallista nimellä, joka oli hänenkin oikea nimensä.
”Isäsi haluaa teidät turvaan ja hän toivoo, että jatkossa noudattaisitte hänen antamiaan ohjeita.”
”Tiedän… olin vain niin huolissani. Hän vain katosi…”
”Ja vähemmästäkin se nostaa huolen teissä,” Minni päätti prinsessan lauseen. Carbine nyökkäsi hellästi. Minni käänsi tytön edessään ja nyöritti tämän mekon auki. Carbine tärisi hieman. Mutta ei ollut varmaa oliko se pelkoa.
 
Luottamus ja ennakkoluulottomuus oli laskenut hiirinaista kohden nopeasti, mutta silti tyttöä jännitti. Hän ei ollut koskaan riisuuntunut kenenkään muun edessä muuta kuin hovin väen. Minni laski tytön mekon ja katsoi tämän selässä olevaa syntymämerkkiä.
”Olenko outo?” tyttö kysyi apeana.
”Miten niin?” Minni hämmentyi ja astui tytön eteen. Tytön koko selän mitalta meni suora ja kapea, kuin leikkauksesta jäänyt arpi hännän tyveen asti. Osa vanhasta merkistä oli peittynyt norsunluunvalkean värisellä turkilla. Carbine huokaisi ja käänsi surkean katseensa sivulle.
”Ei syntymämerkki ole häpeän asia. Se on osa sinua ja kaunis sellainen. Niitä tulee kantaa ylpeydellä,” Minni selitti.
”Miksi ylpeydellä? Se on ruma! Ihan kuin joku olisi vetänyt miekalla selkääni!” tyttö parahti. Kuitenkaan äänen nosto ei saanut Minniä kavahtamaan.
”Jos kannat itseäsi ja kaikkea itsestäsi ylpeydellä… osaat arvostaa tällöin itseäsi. Epävarmuus ja omasta kehosta pitämättömyys saa sinut tuntemaan olemaan huonompi kuin toiset!” Minni vastasi rauhallisesti.
”Mistä tiedät? Olet kaunis… sinulla ei ole arpia!”
”Tuo on oletus prinsessa! Minussa on paljon sellaista mitä et näe tällä hetkellä… ja taistelussa tulleet arvet ovat erilaiset kuin syntymästä tulleet merkit. Taisteluarvet muistuttavat siitä kuinka julma maailma voi olla sekä kuinka häikäilettömästi toinen kykenee toista satuttamaan,” Minni kohautti harteitaan ja sai prinsessan nolostumaan.
”Anteeksi. Ei ollut tarkoitus loukata!” tyttö pahoitteli.
 
Minni tuhahti naurahten kevyesti.
”Et sinä loukannut. Olen kovaa tekoa,” nainen vastasi itsevarmasti. Tämä tarttui herkästi myös prinsessaan. Hän peilasi itseään herkästi hiirinaiseen ja tunsi, että halusi saavuttaa saman itsevarmuuden, kuin mitä naisella oli. Minni ojensi hiiritytölle tehdyt vaatteet, jotka tyttö puki ylleen. Nyt vaatteet näyttivät paremmilta ja ne istuivat. Vaatteet saatuaan päällensä Minni ohjasi tytön istumaan tuolille. Hän harjasi tytön viininpunaisia hiuksia ja nosti ne sormiensa avulla korkealle ponnarille. Kuontalon ei onneksi tarvinnut olla siisti ja hiirenkorvia hiusten sekaan sai jäädä. Lopuksi nainen hieman tupeerasi suortuvaisia saaden kampauksesta rokahtavan. Minni ohjeisti tyttöhiirtä tummentamaan meikkiään.
”Olen niin erinäköinen,” tyttö ihmetteli itseänsä kulahtaneesta peilistä. Minni laski päänsä tytön olkapään kohdalle ja hymyili lempeästi.
”Miltä tuntuu?” nainen kysyi ja siirsi tytön kasvoilta vapaana olleen suortuvan taaemmaksi tytön kasvoilta.
”Oudolta… mutta hyvällä tavalla. Tälläinenkö voisin olla ulkomaailmassa?” tyttö kysyi innostuneena. Minni kohautti harteitaan.
”Ehkä… kukaan ei tiedä. Mutta tällä ulkonäöllä yritämme saada sinut vain turvallisesti kotiin,” Minni selitti ja hieroi tytön olkapäitä hellästi. Tyttö vilkaisi olkansa yli Minniä. Lempeä hymy valtasi tyttöhiiren kasvot, hänen itsevarmuutensa kasvoi ja se oli osaksi Minnin ansiota. Nainen rohkaisi tyttöä olemaan se kuka oli. Vaikka ei sanonut sitä konkreettisesti ääneen… hänestä vain huokui sellainen asia mitä tyttöhiiri ei voinut edes sanoiksi pukea yllensä…
 
Carbine palasi muistelmistaan nykyhetkeen. Hän oli tuntemuksiaan rustaillut paperille ja säilytti niitä päiväkirjansa välissä. Verbaalinen ulos anti ei aina ollut paras tapa purkaa tuntemuksiaan ja tytöstä tuntui, että pahan olon pystyi oksentamaan paperille. Välillä hän piirsi epäselviä kuvia tapahtuneista, mutta sekin oli parempi kuin ei mikään. Hiirityttö vilkaisi ulos parvekkeen ikkunastaan. Marsin sää oli alkanut kääntymään syksyn puolelle. Violetin ja vaaleanpunaiset lehdet leijuilivat pitkin poikin, joka tiesi kuninkaalliselle puutarhurille töitä. Carbine nousi seisomaan ja asteli parvekkeelleen. Hän rakasti syksyä. Sen värejä ja kauneutta, kun keväällä kaikki syntyisivät uudelleen. Ilma tuntui myös raikkaalle. ”Missähän menet Minni?” tyttö huomasi ajattelevansa hiirinaista. Koputus lasioviin sai tytön heräämään ajatuksistaan. Nita niiasi kevyesti.
”Isänne ilmoitti, että olisi aika vaihtaa vaatetusta,” hovineito ilmoitti.
”Ai niin… kansanjuhlat!” tyttö henkäisi ihastuneena. Joka syksy Marsin jokaisessa kaupungissa vietettäisiin kansanjuhlaa. Silloin kuningasperheet vierailisivat isoimmissa kaupungeissaan joita hallitsivat. Pienet kaupungit järjestivät omat yhteisölliset juhlansa ja videotervehdyksiä lähetettiin kuningasperheelle juhlien aikana. Kansa pääsi lähelle kuninkaallisia ja saivat tervehtiä heitä. Yhteistä juhlaa vietettiin yömyöhään saakka, johon kansalaiset olivat panostaneet ja nähneet vaivansa, jotta kuningasperhe viihtyisi myös juhlissa. Carbine vilkaisi pukua mannekiinin päällä. Kaunis A-linjainen, noin polviin asti yltävä kuparin vaalea mekko lepäsi nuken päällä. Vaalean kuparin päälle oli ommeltu läpikuultavaa kimaltavaa kangasta, saaden puvun loistamaan tietyssä valaistuksessa kauniisti. Vaaleasta silkistä tehty venekaulus koristaisi tytön harteita.
”Onko isä varma, että haluaa minun pukevan tämän juhliin ylleni?” tyttö kysyi.
”On… hän haluaa, että liikkumisesi on sulavaa ja pystyt tanssimaan halutessasi ilman, että sinun tarvitsee pelätä kompuroivasi helmaan,” Nita selitti.
”No siinä tapauksessa,” tyttö naurahti ja laski yltään olevan kylpytakin läheiseen naulakkoon. Nita katsoi hämmentyneenä nuorta prinsessaa.
”Prinsessa Carbine. Mistä moinen itseluottamus?” hiirinainen naurahti. Carbine virnuili hyväntuulisesti.
”Yksi tuttu sanoi, jos ei osaa kantaa itseään ylpeydellä ja laskee kaiken epävarmuuden ja oman kehonsa pitämättömyyden nolliin, ei omissa silmissään osaa arvostaa itseään ja pitää itseään muita huonompana,” tyttö selitti. Nita hymyili rakastavasti nuorelle prinsessalle.
”No siinä tapauksessa teidän varmuutenne. Valmistellaan teidät juhlakuntoon,” Nita naureskeli ja nosti mekon mannekiinin yltä.
 
Turbo oli kanssa päässyt valtaistuin saliin odottelemaan lapsiaan. Miehen yllä oli perinteinen musta kauluspaita. Se mikä pisti silmään huomion, oli miehen yllä oleva tumman puhuva kultaisilla yksityiskohdilla oleva liivimäinen korsetti. Se sai miehen lihaksikkaan kropan näyttämään suoralta ja haluttavalta. Miehen kaulalle oli kiinnitetty kravatti, joka laskeutui siististi korsetin päälle samaan linjaan. Korsetti oli marsilainen perinne myös miespuolisilla henkilöillä. Se oli kunnioitettava juhla-asu, ellei toisin pyydetty pukeutumaan. Kuninkaallisten tarkoitus ei ollut juhlissa näyttää kuninkaallisilta. Heidän päätehtävään oli olla kansaansa varten ja juhlia heidän juhlaansa yhdessä. Lucas juoksi ripeästi paikalle.
”Miltä näytän?” poika kysyi, kun tämän hiukset sojottivat vielä sikin sokin. Turbo naurahti pienesti ja siisti pojan kuontalon lopulla hiusvahalla, jota oli hänen käsissään laitettuaan hetki sitten omia hiuksiaan. Turbo kyykistyi pojan tasolle. Pikku prinssillä oli yllään samanlainen liivikorsetti kuin isällään.
”Oikein komealta nuorelta mieheltä.”
”Laitammeko kruunut päähämme?” Lucas kysyi, kun Turbo nousi jälleen seisomaan. Turbo pyöritti lempeästi päätään.
”Emme.”
”Miksi?”
”Koska kyse on kansamme juhlasta, johon meidän on kutsuttu mukaan. Pelkästään läsnäolomme ja osallistuminen juhliin on tavallisille juhlakansalle jo kunnia-asia,” Turbo selitti.
”Aha…” Lucas huokaisi ja puristi kädet eteensä. Turbo siisti vielä muutamalla sormellaan pojan hiuksia.
”Mikä olo?” Turbo kysyi pojaltaan. Nuorukaisessa oli havaittavissa vielä tietyn verran jäykkyyttä ja häntä jännitti selkeästi. Turbo ei ollut ollenkaan varma oliko Lucas valmis väen paljouden sekaan, mutta ei voinut tätä kieltääkään osallistumasta.
”Ihan hyvä. Jännittää tosi paljon,” poika myönsi ja sai Turbon isällisen hymyn nousemaan tämän suulle. Turbo silitti poikaansa hartiasta.
”Sano heti, jos ahdistaa liiaksi… käydään sitten rauhoittumassa,” Turbo muistutti ja sai pojan nyökkäämään.
”Voi olla, että mulla on niin kivaakin, etten ehdi murehtiin mistään!” poika naurahti ja juoksi jo ulos.
 
Turbo nosti kevyesti housujansa ja nosti katseensa portaikkoon. Carbine käveli alas tyytyväisen oloisena.
”Sinä… tyttäreni olet varmasti juhlien kaunein,” Turbo henkäisi ja suukotti tätä päälaelle.
”Isä…” tyttö nolosteli ja puna nousi kevyesti hiiritytön poskille.
”Mitä?”
”Sinun pitää oikeasti löytää, joku jolle voit tuolla lailla keimailla,” Carbine naurahti.
”Hei! Tavoitteeni on keskittyä teihin… ja ainoastaan teihin. En ole valmis tapaamaan ketään…” Turbo panikoi pienesti ja sai tytön kikattelemaan. Kaksikko käveli samaan aikaan ulkosalle. Kyydin tarjosi samat vaunut, joilla pienet kruununperilliset olivat kulkeneet vaarinsa kanssa. Lucas oli tällä kertaa päässyt hovikuskin viereen istumaan.
”Lucas?” Turbo kysyi nojaten istuimeen, kohauttaen samalla toista kulmaansa lempeä hymy kasvoillaan. Poika virnuili isälleen, jonka jälkeen hovikuskille.
”Hm… nuori prinssi välttämättä halusi istua viereeni teidän korkeutenne,” hovikuski röhähti punakkana.
”Ihan sama se minulle on… olet sitten nätisti,” Turbo osoitti nuorimmaistaan ja kiipesi vaunujen kyytiin Carbinea vastapäätä. Linnan muurin ovet avautuivat ja kuningasperhe yhdessä vartioiden saattamana lähti suuntaamaan kohti Tulikivikaupungin keskustaa. Marinka ja Theodor olivat menneet jo edeltä. Turbo katseli rentoutuneena ympärilleen. Carbine piti käsiään tiukasti sylissään. Sormet hipelöivät ajoittain mekon helmaa.
”Isä?” tyttö kysyi varovaisesti. Turbo hymähti merkiksi siitä, että oli kuulolla tyttärelleen.
”Kaipaatko Minniä?” tyttö kysyi varovaisesti ja sai Turbon hymyn kasvoilta laskemaan. Mies katsahti sormiinsa, jonka vasemmasta nimettömästä puuttui sormus.
”Kyllähän häntä ajoittain miettii,” Turbo pohti.
”Minä mietin viimeksi tänään. Missähän hän mahtaa mennä?” tyttö kysyi ja sai Turbon vaisusti hymyilemään.
”Kunpa tietäisin…”
”Hakisitko hänet takaisin, jos tietäisit?”
”En…”
”MIKSI?” tyttö älähti.
”Koska Minni ei lähtenyt meidän vuokseen. Vaan itsensä… haluan kunnioittaa hänen päätöstään saada myös olla itsekseen.”
”Pärjääkö hän?” Lucas kysyi etupenkiltä, vilkaisten isäänsä.
 
Turbo nosti hymynsä jälleen kasvoilleen. Hän vilkaisi taivaanrantaa.
”Kyllä hän pärjää… en tiedä ketään niin vahvaa hiirtä, joka ei pärjäisi,” Turbo naurahti ja sai lastensakin suille leveät hymyt.
”Minni opetti kyllä paljon…”
”Äh… kunhan halusi näpäyttää minua,” Turbo naureskeli ja puristi kädet eteensä.
”Isä tykkää Minnistä…” Lucas kuiskasi äänekkäästi sisarensa korvaan.
”Jos haluat Lucas kuiskata asioita, niin pidä huoli, etten ole kuulemassa asiaa!” Turbo raaputti nenän pieltään. Lucas painautui käsiään vasten ja mulkoili isäänsä. Hänen teki mieli sanoa myös jotain, mutta se olisi ollut epäkunnioittavaa. Mitä lähemmäksi Tulikivikaupunkia he pääsivät sitä voimakkaammin live-musiikki soi.
”Kuninkaalliset vaunut!” joku huusi. Kansa tervehti lempeästi ja ilakoiden saapuneen kuningasperheen. Vartijat auttoivat nuoret kuninkaalliset alas.
”Teidän kuninkaallinen korkeutenne… tervetuloa,” nuori hiirinainen naurahti hermostuneena.
”Kiitämme lämpimästä kutsusta. Onko juhlien järjestämisessä ollut ongelmia?” mies kysyi ja asteli naisen kanssa lähemmäksi muuta väkijoukkoa.
”Oi ei ollenkaan. Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan ja olemme vartiointi apua saaneet Vapaustaistelijoilta ja Armeijalta,” nainen selitti.
”Mukava kuulla,” Turbo hymyili ja muisti lapsensa. Hän ohjasi kaksikon eteensä, jotta näkisi heidät kunnolla. Kaksikko sai kunnianosoituksia muilta marsilaisilta lapsilta. Heidän toimintansa sai kaksikon rentoutumaan entisestään. Turbo puolestaan tapasi vanhempansa ja tervehti myös muuta kansaa. Myös pieniä kansalaisia kuninkaat sylittelivät ja ilakoivat, kun pienokaisetkin olivat pirteinä heitä vastassa.
”Tarvitsetko uuden tuollaisen?” kysyi tuttu ääni hiirimiehen takaa. Pienokainen tutki miehen kravattia. Turbo kääntyi hieman ja näki vanhat ystävänsä takanaan. Turbo irrotti pienokaisen otteen itsestään ja ojensi tämän takaisin äitinsä syliin.
”Minulla on jo kaksi teini-ikäistä,” Turbo kohautti harteitaan naureskellen.
”Niin meilläkin ja hekin menevät jossain täällä,” Vinski heilautti kättään. Rontti iski muutaman kerran tuttavallisesti ystäväänsä olkapäälle.
”Miihkali on meistä ehkä sen ikäinen vielä, joka voisi vielä lisääntyä,” Turbo vinkkasi nuorukaisen suuntaan.
”PLIIIIS… mullakin on jo kaksi,” nuorukainen tuhahti ja sai miehet nauramaan äänekkäästi.  

Miehen ystävillä oli samantyyliset korsetit kuin miehellä itsellään. Vinskillä oli valkea korsetti, kiiltävillä punaisilla juovilla ja Motolla oli tummanpuhuva, jossa violetti juuri ja juuri näkyi oikeassa valaistuksessa. Rontti ei korseteista enää välittänyt ja oli jo Vinskiltä saanut kuulla kunniansa, ettei tämä kunnioittanut marsilaisia perinteitä. Tosin valkea egoisti oli lopettanut, kun oli tajunnut miehen tekevän edelleen niin, kuin halusi sääntöjen vaikuttamatta hänen olemiseensa. Miihkalilla puolestaan oli ihan perus mattamusta ilman sen isompia koristeita.
”Kuulostat sille ettet haluaisikaan enempää,” Turbo totesi.
”Tällä hetkellä en… varsinkaan kun Lilillä on uhma ja toinen puskee hampaita… niin ei kiitos,” Miihkali puristi kädet eteensä. Mieshiiret nauroivat äänekkäästi.
”Ooo… prinsessa Carbine ja prinssi Lucas,” Moto henkäisi naurun väliin, kun kaksikko lyöttäytyi heidän seuraansa. Turbo nappasi kaksikkonsa kainaloonsa.
”Onko teillä mukavaa?” Rontti kysyi ja sai ainakin Carbinen nyökkäilemään.
”Täällä on todella kaunista ja hyvää musiikkia,” tyttö kehui.
”Ja ruoka on hyvää!” Lucas komppasi.
”Ehditkö jo tutkia ruokapöydän?” Turbo kysyi ja vilkaisi nuorimmaistaan.
”Totta kai!” poika vastasi päättäväisesti. Miehet nauroivat jälleen lempeästi.
”Ihan, kuin Minni sanoi niin: Jep sun lapsesi!” Vinski töksäytti ja sai Moton iskemään valkeaa marsilaista hännällään.
”Ei se mitään Moto! En ole surullinen tai katkera Minnille… olen tyytyväinen siihen, että tällä kertaa hän oli vapaa kaikista kahleistaan ja tekemään omat päätöksensä elämänsä kanssa,” Turbo hymyili lohduttavasti.
”Olisi kai itsekin pitänyt sopia välit paremmin,” Rontti hieroi niskaansa.
”Minni tulee joku päivä takaisin. Mutta se aika ei ole vielä,” Turbo lohdutti mentoriansa. Keskustelu sai jokaisen Prätkähiiren rentoutumaan. Musiikki soi, pöydät notkuivat marsilaisia herkkuja ja juotavaa oli riittämiin. Turbo tanssitti niin lapsiaan, kuin kaupungin asukkaita. Iltaa kohden Carbine ja Lucaskin uskaltautuivat tanssimaan omatoimisesti muiden lasten tai Prätkähiirten kanssa.
 
Illasta Turbo piti kiitos puheen kansalaisilleen ja kiitti heitä armollisesta toiminnasta ja siitä, että juuri hän sai olla heidän kuninkaansa. Mies piti puheen lyhyenä, koska heidän tarkoituksensa ei ollut astua kansalaisten juhlien päälle olemalla korkeammassa asemassa. Mies toivotti illan jatkoa kansalaisille ja pyysi ilmoittamaan, jos voisi auttaa seuraavan päivän siivouksissa. Turbo nosti Lucasin kantoonsa, joka nuokkui jo yhden pöydän ääressä. Carbine hieroi kanssa varovaisesti silmiänsä. Viileä ilma oli saanut prinsessan hieman palelemaan. Kaupunkilaiset tarjosivat nuorelle neidolle vilttiä kotimatkalle.
”Kiitos… kovin ystävällistä,” tyttö henkäisi.
”Kaikin puolin prinsessa Carbine… näemme varmasti ensi vuonna uudemman kerran,” yksi asukkaista totesi lempeästi.
”Varmasti ennen sitäkin… mikäli isäni ottaa meidät mukaansa edustustehtäville,” tyttö naurahti. Kaupunkilaiset kumarsivat tai niiasivat kevyesti prinsessalle ennen, kuin tämä nousi kuninkaallisten vaunujen kyytiin. Tumman puhuva joukko vilkaisi nurkan takaa lähtöä tekeviä kuninkaan vaunuja. Kansa asettui kävelykadulle vilkuttamaan kuninkaallisille. Tungosta siis oli ja kansa teki itselleen tilaa. Hitaasti hovikuski ohjasi Andralokset liikkeelle. Turbo ja Carbine vilkuttivat juhlakansalle puolittain. Lucas oli jo täydessä unessa vaunun penkillä. Turbo siirsi oikealta katseensa vasemmalle ja näki tutun hiirinaisen väen paljouden keskellä. Turbo hämmentyi naisen jälleen nähtyään. Naisen kasvoilla oli se sama kaunis hymy, johon mies oli aikoinaan rakastunut. Nainen kääntyi hieman sivuttain ja silitteli pyöristynyttä vatsakumpuaan. Mies ei oikein tiennyt miten olisi reagoinut. Carbine huomaisi isänsä oudon käytöksen ja vilkaisi tämän ohitse. Minni vilkutti myös nuorelle kuninkaalliselle ja poistui hymyillen väenpaljouden keskeltä taka-alalle.
”Isä! Minni on palannut!” Carbine henkäisi ilahtuneena.  
”Niin on…” Turbo vastasi ilmeettömästi.
”Tee jotain!” tyttö patisti ja iski isäänsä olkavarteen. Turbo kurtisti tyttärelleen kulmiansa ja nielaisi voimakkaasti. Mieshiiri ehti nähdä, kuinka nainen lyöttäytyi sotilaidensa seuraan naureskellen ja lähti sivukatua pitkin kävelemään heistä poispäin.
”Isä!” Carbine komensi. Turbo katsahti tytärtään uudestaan ja ennen, kuin mies olisi pyytänyt pysäyttämään vaunut, hyppäsi hän niiden kyydistä. Hovikuski ihmetteli kuninkaansa outoa käytöstä ja pysäytti vaunujen liikkeen, kun tämä varovaisesti tunki itsensä kansansa läpi päästääkseen Minnin perään.
 
”MINNI!” kuului kantava ääni ja sai naisen hymyillen jatkamaan matkaansa. Turbo ihmetteli naisen kiusoittelua.
”CARBINE!” mies yritti uudemman kerran.
”Voi luoja… ELISE!” mies yritti kaikkensa, kunnes hiirinainen pysähtyi odottamaan mieshiirtä. Nainen puristi hellästi käsiä edessään ja kääntyi miestä kohden. Turbo otti muutaman juoksuaskeleen ennen pysähtymistään hitaasti Minnin eteen. Riipaiseva rakkaus oikein huokui miehestä, tämä oli selkeästi odottanut naista ja tämän paluuta. Turbo vilkuili naista päästä varpaisiin. Naisen tyyli ei ollut viime näkemän muuttunut. Lyhyet hiukset olivat melkein puolessa vuodessa kasvanut takaisin omiin loisteliaisiin mittoihinsa. Mustat hiukset laskeutuivat lähes naisen takapuolen päälle. Turbo ei tiennyt mitä olisi sanonut. Minni kohautti kulmaansa kysyvästi virne kasvoillaan ja yritti saada mieshiiren puhumaan.
”Katos… teidän kuninkaallinen korkeutenne…” mieshiiri naureskeli ja sai Turbon nostamaan naisen yli katseensa. Minnikin siirtyi Turbon viereen katsoen hellä hymy kasvoillaan sotilaitaan. Kansa kuhisi heidän selkiensä takana ja ihmettelivät kuninkaan käytöstä. Turbon katse laajeni.
”Mitä helvettiä? HEMI!” mies sai sanotuksi, kun nuori hiirimies oli täysissä voimissaan ystäviensä seurassa. Turbo vilkaisi hiirinaista hämmentyneenä.
”Aaa-aaa… ei käy. Yhden valekuoleman kestän, en toista,” Turbo osoitteli miestä etusormellaan ennen kuin tämä ehti sanoa yhtään mitään.
”Olisikin ollut kyse valekuolemasta?” Hemi naurahti ja puristi kädet eteensä.
”Mitä tapahtui? Saimme vain kuulla, että putosit kuolemaasi Kattinaattorin kanssa,” Turbo ihmetteli.
”Niinhän te luulitte. Onneksi on ollut niin hyvä opettaja, että pudotustilanteissa voi käyttää päätä ja häntää,” mieshiiri naurahti.
 
”Nyt en ymmärrä?”
”Siinä kohtaan, kun olin kiskonut läskipään mukanani tiesin tempun olleen tyhmä…”
”Ai jo siinä kohtaan?” Turbo keskeytti kulma koholla mieshiiren ja sai Minnin ainakin nauramaan. Galkin pidätteli nauruaan. Hemi mulkaisi läheisintä ystäväänsä kylmällä mulkaisulla.
”Mutta… et voi kieltääkään sitä tosiasiaa, että joko minä tai Minni!” Hemi palasi tarinaansa ja osoitti sormellaan naishiirtä. Minni nyrpisti miehelle vain kuonoansa vastaukseksi. Turbo vilkaisi Minniä, joka lempeästi vain hymyili tälle.
”No jatka?”
”Rotkon kallion kyljessä kasvoi marsilaista rotkoköynnöstä. Tartuin siihen ja nappasi vielä sankarimielessä kissatronilaisenkin… Kattinaattori painaa muuten ihan helvetin paljon sitten…”
”Miten pääsitte pois rotkosta?”
”Se olikin työmaa itsessään… Kattinaattori oli onneksi tajuton, mutta en itsekään parhaimmillani ollut lyötyäni päätäni johonkin,” Hemi jatkoi esitellen arpea otsan rajassaan. Vietin päivän pohtien ihan rauhassa miten saisin sekä minut, että kissatronilaisen nostettua rotkosta ylös. Sitten muistin Minnin opit siitä, miten itse voi tehdä oksistosta haarukan…”
”Ja marsilainen rotkoköynnös…” Turbo naurahti.
”Kestää ihan kevyesti tämänkin kokoisen kaverin. Taskuveitsi ja lanteilla oleva köydenpätkä ja tadaa olen tässä…” mieshiiri selitti nopeasti.
”Missä sitten olit ne päivät ennen, kuin Minni ehti lähteä?”
”Armeijan vuodeosastolla. Törmäsin heihin sattumoisin aavikolla, kun olin juuri saanut Kattinaattorin nostettua ylös. Selitin heille tilanteen ja selvisi, että ilmeisemmin Kattinaattoria oltiinkin jo Saturnuksen johdon vuoksi tultu hakemaan Marsista…”
”Mitä ymmärsin äsken rivien välistä Rontilta niin hälytys karkulaisesta oli jo tehty, kun kissatronilainen oli onnistunut pakenemaan tukikohdalta…” Turbo muisti keskustelun mentorinsa kanssa, kun kaksikko kävi tapahtuneita läpi.
”Juu niin oltiin… no riiasin hoitajia armeijalla… härnäsin heidän kenraalia tarkoituksen mukaisesti ja sitten lensinkin pihalle. Palattuani kotiin ei ketään ollutkaan enää vastassa… Aika meni siihen, että rupesin selvittämään mihin ryhmäni oli lähtenyt,” Hemi kohautti harteitaan.
 
Turbo pyöräytti silmiänsä. Jotenkaan miehen tarina ei yllättänyt. Hän tosiaan oli luullut miehen kuolleen, mutta ei taas halunnut mahduttaa nuppiinsa sitä miksi hänelle ei kerrottu miehen olevan elossa. Taas yksi turha muistotilaisuus ja auttaa lapsia käsittelemään myös mieshiiren kuolema.
”Miksi et kertonut, että Hemi on hengissä?” Turbo osoitti kysymyksensä naishiirelle.
”Koska Hemi on ollut kanssamme vajaan kuukauden,” nainen selitti.
”Väitätkö tosiaan, että Hemi on ollut kuukauden oikeasti teidän kanssanne?” Turbo kysyi vihaisena. Hemi vilkaisi Galia ja Gal Hemiä. Kaksikko vihelteli välttääkseen kuninkaallisen saarnan ja poistuivat takavasemmalle muiden sotilaiden kanssa.
”Senkin pelkurit!” Minni karjaisi sotilailleen, jotka ottivat jalat alleen. Minni kurtisti kulmiansa ja huokaisi syvään. Naishiiri puristi tiukemmin kätensä rintansa alle.
”Ja sinulle… kyllä. Hemi on ollut kanssamme kuukauden. Sinä aikana ajelimme pidemmän kaavan kautta takaisin Tulikiveen… mutta taisi olla virhe,” Minni murahti vihaisena ja käänsi kuninkaallensa selän. Turbo etsi naisen katsekontaktia ja asteli tämän eteen.
”En minä sitä tarkoittanut! Olet aina tervetullut takaisin… mutta se minua risoo ettet kerro minulle asioita!” Turbo ärähti.
”Kerro sinulle asioita?! Sinulla ei ole puhelinta, sinulla ei ole teknologiaa tai konetta, sinulla ei ole muuta kuin jokin perkeleen kirjeenvaihto! Joten nopeammin pääsin paikan päälle kertomaan sinulle asioista, kuin että olisin lähettänyt kirjeen!” naishiiri huudahti miehelle takaisin.
”Kerrotko minulle samalla, että olet raskaana vai oletko puolen vuoden aikana räjähdysmäisesti lihonut?” Turbo vinoili halveksivasti naiselle.
”Tarvitseeko sitä sinulle enää kertoa? Vai rautalangastako selkeä asia pitää kertoa?” Minni murahti.
”Kerrotko kuka on lapsen isä?” Turbo kohautti kulmaansa ja puristi kädet eteensä.
”Jos tuo on asenteesi niin, en todellakaan!” Minni vastasi samalla mitalla.
”Tämä ei johda mihinkään,” Turbo pyöritteli päätään.
”Hurraa tajusit jotain!” nainen nälväisi. Turbo mulkaisi vihaisena naista.
”Tämä ei johda mihinkään!” Turbo toisti itseään.
”Ei tosiaan! Hyvää kansanpäivän jatkoa vain teidän korkeutenne!” Minni murahti ja astui hiirimiehen ohitse.
 
Juhlista oli tullut epämiellyttävä päätös kummallekin hiirelle. Minni olisi toivonut miehen reagoivan hänen paluuseensa eri tavalla ja toivonut rakkauden täyteisempää kohtaamista. Hän oli uskaltautunut kertomaan hiirimiehelle varjellun salaisuutensa, mutta kuitenkin miehen käytöksen vuoksi totuudesta loppu jäi kertomatta miehelle. Siitäkö kaksikko saisikin jälleen uuden riidan aikaiseksi ja Minni ei halunnut jäädä asiaa selvittämään sen tarkemmin miehen kanssa. Hän ei myöskään jaksanut. Raskaus oli vaikuttanut vahvasti naisen vireyteen ja tämä väsyi pienemmästäkin asiasta. Ja riitely toisen osapuolen kanssa ei ainakaan helpottanut vireyttä mitenkään. Turbo tuhahti ja hieraisi kuonoansa. Naisen koppava asenne sai hänet ärsyyntymään. Mies palasi takaisin vaunuilleen, jossa tämän lapset jo odottivat.
”Anteeksi keskeytys… mennään vain,” Turbo vastasi vaisusti hovikuskille, joka nyökkäsi miehelle hyväksyvästi. Turbo istui vaisusti omalle penkilleen ja sai Carbinen huolestumaan isänsä voinnista.
”Miten meni?” tyttö uskaltautui lähempänä linnaa kysymään, kun kansalaiset olivat jääneet heidän taakseen. Turbo huokaisi ja käänsi katseensa vain toisaalle.
”Minni oli todella kaunis pitkillä hiuksilla,” tyttö yritti muodostaa keskustelun aiheita naishiirestä.
”Niin oli… mutta voimmeko antaa asian olla tältä päivältä?” Turbo kysyi rauhallisesti tytöltä.
”Totta kai…” Carbine huokaisi. Carbine pohti mitä hänen isänsä ja Minnin välillä oli tapahtunut. Mieshiiri oli kuitenkin mennyt todella hämilleen naisen nähtyään ja prinsessa tiesi isänsä tunteista hiirinaista kohden. Mutta mitä hän oli asian tiimoilta tekemään? Ei mitään. Hän halusi kunnioittaa isäänsä, olla jälleen sen luottamuksen arvoinen, joka hänen oli määrä ollakin. Turbo auttoi tyttärensä vaunuista alas päästyään linnalle ja nosti poikansa olalleen. Turbo toivotti tyttärelleen hyvät yöt ja jatkoi matkaansa poikansa huoneeseen.
 
Saatuaan lapsensa nukkumaan mies suuntasi itsensä vielä valtaistuin saliin. Kuunkajastus täytti salin valkealla valollaan. Turbo nosti katseensa tähtiin ja kuuhun. Deimos paistoi kirkkaana, kun taas Phobos oli toisaalla. Täydenkuun aikaan kuut olisivat peräkkäin muodostaen niin sanotun super kuun. Phobos oli kuista isompi ja sen asettua Deimosin taakse sai aikaan illuusion, jossa kuut näyttivät olevan yhtä ja suurempia kuin koskaan ennen. Mies avasi korsetin nyörit selänpuolelta ja avasi hakaset edestä. Hän riisui korsetin ja heitti sen valtaistuimelleen. ”Vai rautalangastako selkeä asia pitää vääntää?” ”Kerrotko kuka on lapsen isä?” ”Jos asenteesi on tuollainen, niin en todellakaan…” Mies kävi hänen ja naisen keskustelua uudemman kerran päässään. Hän huokaisi äänekkäästi ja istui valtaistuimien edessä oleville pienelle portaalle. Hän haroi kullanruskeita hiuksiaan. Hän katui käytöstään jälleen Minniä kohden. Hän oli unohtanut miten nainen halusi tulla kohdelluksi ja miehen äreä käyttäytyminen oli vaikuttanut vain negatiivisesti keskustelun kulkuun. Mutta hän ei myöskään kieltänyt, etteikö olisi ollut loukkaantunut. Taas hänen piti käsitellä suru ja matto vedettiinkin jalkojen alta. Askeleet pimeältä käytävältä kaikuivat valtaistuin saliin. Tulija oli nainen, sillä korot kopisivat punapihlajan laudoista tehtyyn lattiaan.
”Mitä sinä yksin täällä murehdit?” Marinka kysyi pojaltaan ja istui tämän viereen. Turbo hieroi kuonoansa ajatuksiinsa. Tai rekisteröi hän sen, että tämän äiti istui hänen viereensä.
”Minni on palannut takaisin,” Turbo selitti. Marinka katse laajeni katsoessaan poikaansa. Naishiiri siirsi miehen suortuvaa tämän kasvoilta.
”Viimeksi, kun puhuimme niin Minni oli lähtenyt?” Marinka naurahti pienesti. Turbon suulle nousi kanssa pieni hymy.
”Niin puhuimme…”
”Mitä Minnille kuului?” nainen kysyi hellästi.
”No itse asiassa…” Turbo empi hieman.
”Se hänen sotilaansa, jolle pidimme muistotilaisuuden…”
”Niin?”
”Selvisikin, että hän onkin elossa,” Turbo huokaisi.
”Elossa? Siis kävikö Minnin temppu uudelleen toteen?”
”No viimeksi Minni ei pystynyt asiaan vaikuttamaan, kun hänet vedettiin valehteluun mukaan. Ja en voi syyttää häntä nytkään,” Turbo totesi apeana ja nojasi polviinsa.
”Miten niin? Valehtelu kuin valehtelu!”
”No kukaan ei käytännössä valehdellut. Asioita vain oletettiin ja tehtiin sen puolesta johtopäätöksiä,” Turbo rauhoitteli äitiään.
 
Marinka kohautti kuitenkin kulmaansa pojalleen.
”Et tainnut ihan noita sanoja käyttää keskustellessasi Minnin kanssa?”
”Tunnet minut liian hyvin… suutuin. Myönnän… mutta se ei ollut ainoa asia, joka sai pasmani sekaisin,” mies nojasi käteensä.
”Se on se rakkaus…” Marinka ihasteli.
”Olisikin…”
”Mitä tarkoitat? Etkö rakasta Minniä?”
”Rakastan… mutta se ei ole se asia mistä menetin malttini,” Turbo suoristi itsensä ja vilkaisi äitiänsä.
”Vaan?” nainen kysyi surkeana. Turbo haroi irtohiuksiaan päätään vasten.
”Minni on raskaana…” Turbo kuiskasi. Marinkan suulle nousi lempeä hymy.
”Eikö ole hienoa, että Minnikin on löytänyt rakkauden ja saanut jatkaa elämää?” nainen innostui.
”Kai se on. Minni ei vaan suostu kertomaan kuka lapsen isä on,” Turbo murahti. Aihe selkeästi ärsytti häntä.
”Onko sillä merkitystä?” Marinka kysyi. Turbo nousi seisomaan ja hieroi käsiään yhteen.
”Eli on?” Marinka vastasi poikansa puolesta. Turbon katse oli surkea. Hän ei halunnut keskustella äitinsä kanssa enää aiheesta. Varsinkaan, kun ei halunnut lähteä asiaa arvuuttelemaan sen koommin.
”Minni kertoi minulle, ettei halua suhdetta tai lapsia… tai hän piti itseään ”ei-sopivan” ikäisenä ryhtyä äidiksi.”
”Kai sitä saa muuttaa mieltään?” Marinka kohautti olkiansa.
”Niin tai sitten lapsi on totaalinen vahinko…” Turbo totesi jämerästi.
”Kai Minnikin aikuisena hiirenä osaa tehdä omat valintansa? Ja mitä sitten, vaikka lapsi ei olisi täydellisesti suunniteltu? Pääasia on kai, että Minni rakastaa häntä koko sydämestään?”
”Niin kai…” Turbo huokaisi.
”Oletko mustasukkainen?”
”Mistä? Tai kenestä? Minnin raskaudestako?” mies panikoi pienesti. Hänen äitinsä lempeä hymy sai miehen luimistelemaan korviansa.
”Vai Minnin uudesta miehestä?”
”Mutta tämä on järjetöntä… Minni oli puoli vuotta sitten täällä. Teimme tiiviisti yhteistyötä saadaksemme lapseni takaisin kissatronilaisilta… eihän Min…” Turbo päätti lauseensa yksi kaksi, kunnes tajusi yhden askarruttavan tekijän.
”Eihän Minni mitä?” Marinka ihmetteli.
”Minun täytyy mennä… sano lapsille, että palaan viimeistään huomen illaksi kotiin,” Turbo kiirehti ja juoksi valtaistuin salista ulos jättäen taakseen hämmentyneen äitinsä.
 
Turbo ei ollut varma mitä ajatteli. Hän kaasutti uskollisella moottoripyörällään Tulikiven keskustan läpi. Juhlat jatkuivat edelleen, mutta miehen liikkuessa moottoripyörällä, ei kukaan rekisteröinyt kuninkaan läsnäoloa. Turbo olisi halunnut käydä ensin Vapaustaistelijoiden tukikohdalla hakemassa mielelleen vastauksia, mutta kuitenkin sydän ohjasi miehen aivan toisaalle. Aavikon punainen hiekka pöllysi miehen moottoripyörän alla, kun hän suuntasi itsensä toisen tukikohdan luokse. Hän parkkeerasi pyöränsä ovien eteen ja tervehti vartiossa olevat sotilaat. He laskivat miehen sisään. Turbo pysähtyi hetkeksi käytävälle. Häntä jännitti. Mies oli sanomisillaan taas loukannut naista. Hän ei ollut edes tämän hienovaraisista vihjailuista ymmärtänyt taas puoliakaan. Yleisessä tilassa mieshiiret olivat täydessä kädenväännöstä. Setelit ja kolikot lojuivat pöydällä.
”Uhkapeliä keskellä yötä?” Turbo kysyi ja sai Hemin nostamaan katseensa naureskellen tähän. Galin laittama vastus sai hänet palaamaan takaisin vedonlyöntiin.
”Pakko sintille jollain panoksilla näyttää ettei tule minulle pärjäämään,” Hemi tuhahti, kun Gal laittoikin positiivisesti vastaan miehelle.
”SINTTI!” Gal huudahti ja sai buustia lausahduksestaan niin, että Hemi sai oikeasti tehdä töitä jotta voittaisi ystävänsä. Turbo naurahti lämpimästi kaksikolle, kun desipelit alkoi jälleen hurrauksien aikaan nousta.
”Onko Minni missä?” Turbo huudahti.
”Luultavasti…”
”Huoneessaan. Meni lepäämään,” Gal jatkoi, kun hikipisarat valahtivat otsalta silmille. Turbo nyökkäsi kevyesti vaikka ei tiennyt rekisteröivätkö mieshiiret sitä.
 
Turbo koputti puuoveen varovasti, mutta vastaukseksi sai vain hiljaisuuden. Turbo painoi varovasti oven kahvaa ja huomasi oven olevankin auki. Varovaisesti mies kurkisti huoneeseen. Sydän meinasi pakahtua. Naishiiri oli sängyllään täydessä unessa kyljellään. Turbo sulki oven perässään ja istui naisen sängynlaidalle. Varovaisesti mies silitti naista olkavarren kautta selkään. Häntä kadutti. Häntä kadutti niin paljon, ettei voinut olla alusta alkaen naisen tukena. Ja juuri, kun tämä oli kertonut hänelle, oli mies paasannut vain totuudesta ja sen pimittämisestä. Ei mikään ihme ettei naishiiri ollut halunnut avautua hänelle. Minni huokaisi unissaan ja sai Turbon suulle lempeän hymyn. Hän nosti kätensä naisesta irti ja nojasi polviinsa. Hän ei halunnut herättää Minniä. Hän halusi mahdollistaa naiselle riittävän levon. Kuitenkin jokin sai Minnin raottamaan silmiään ja katsahtamaan vieressään istuvaa marsilaismiestä.
”Turbo?” nainen kysyi käheästi, kun räpytteli hetken silmiään. Hän sytytti läheisen pöytälamppunsa nähdäkseen paremmin. Turbo havahtui naisen ääneen ja kääntyi hieman. Minni kuitenkin nousi istumaan.
”Olisit levännyt vain…” kullanruskea mies helli naista.
”Ai miten, kun istut siinä…” naishiiri naurahti. Turbo luimisti korviaan ja katsahti naisen pyöristynyttä vatsakumpua. Minnikin huomasi tämän ja painoi kätensä vatsalleen.
”Miten olet voinut?” Turbo kysyi.
”Olosuhteisiin nähden kaiketi ihan hyvin…” Minni vastasi lempeästi. Turbo vilkaisi naista ja siirsi tämän kasvoilta hiussuortuvaa takaisin selän puolelle.
”Olet niin kaunis…” Turbo kehui ja sai naisen poskille nousemaan kevyen punan.
”Tuoko oli sinun asiasi, kun hiippailet jälleen yön pimeydessä tänne?” Minni naurahti. Turbo irrotti otteensa naisesta.
”Ei… tulin pahoittelemaan ja kysymään yhtä asiaa, koska pääni on aivan sekaisin,” mies tuskastui ja painoi kämmenensä päätään vasten. Minni hieroi miehen selkää, joka puolestaan kohotti katseensa vastakkaiseen seinään.
”Olen niin pahoillani… minun ja minun suuri suuni,” mies ummisti silmänsä. Minni siirsi peittoa yltään ja istui aivan hiirimieheen kiinni. Nainen muikisteli miehelle voiton riemuisena.
”Olet yksi hölmöläinen välillä teidän korkeutenne,” nainen naurahti ja tönäisi olkapäällään miestä. Turbo naurahti pienesti.
”Olen tosissani anteeksipyyntöni kanssa!”
”Tiedän sen muskelihiiri,” nainen helli ja suukotti miehen olkapäätä.
 
”Miten siedät minua, kun syyttelen sinua jatkuvasti asioista?” Turbo kohautti kulmaansa.
”Olen kaiketi tottunut siihen…” nainen painoi päänsä miehen olalle.
”Eikö lapsen isä suutu, jos hellit minua kaiken aikaa?” Turbo virnuili naiselle. Minni nosti päänsä tämän olalta ja katsoi kysyvästi miestä.
”En tiedä? Suuttuuko?” Minni heitti vastakysymyksen. Turbo naurahti hermostuneena ja nyökkäsi.
”Se on siis totta…”
”Mikä?”
”Olet raskaana… minulle,” Turbo tokaisi. Minni katsoi vain miehen vihreiden linssien läpi kohti tämän silmiä.
”Ei kai voi muuta sanoa, että kestipä sinulla kauan tajuta,” Minni vinoili ja sai Turbon huokaisemaan äänekkäästi. Minni nauroi lempeästi ja silitti miehen selkään.
”Ja juuri, kuin kerroin tyttärelleni, että aion keskittyä heihin.”
”No niinhän keskitytkin…”
”Minni oikeasti?” Turbo kohautti kulmaansa.
”Mitä?”
”Sinä olet raskaana… odotat minun lastani ja lasteni sisarusta… minun pitää huolehtia teistäkin,” Turbo nousi seisomaan Minni perässään.
”Ja miten? Tiedät, että tällaisen jutun paljastuminen saa minut vain vaaraan!”
”Vaaraan miten?”
”Ajattele nyt. Jos kansalaiset saavat tietää, että minä joka en ole kruunullinen tai edes siniverinen kantaa lastasi, niin olen vähintäänkin syyllinen siihen että kuningatar syöstiin alas valtaistuimeltaan!”
”Ei! Jumalauta ei… juuri tuon takia en anna kenenkään satuttaa sinua!”
”Siksi on parasta, että minä ja lapsi elämme täällä… olet aina tervetullut tapaamaan lastasi… Aina,” Minni tarrasi miehen käsistä kiinni.
”En halua menettää sinua… taas… Tämä olisi Minni jo kolmas kerta,” Turbo kuiskasi. Kyyneleet painoivat miehen silmillä.
”Mitä aiot sitten? En voi julkisestikaan antaa tietoa siitä, että odotan kuninkaan lasta,” Minni painotti miestä pohtimaan tilannettaan.
”Keksin jotain… Haluan olla teidän kanssanne… haluan myös lasteni tutustuvan entistä paremmin oikeaan Minniin ja heidän tulevaan sisarukseensa,” Turbo sanoi ja painoi toisen kätensä naisen vatsalle.
 
Minni painoi kätensä miehen olkapäille. Miehen rakkaus oli vilpitöntä. Hän tosissaan yritti saada naisen itselleen. Hellästi Turbon kämmenet eksyivät naisen selälle. Minni painoi pitkän suudelman miehen suulle, joka nopeasti vastasi tälle. Turbo päätti suudelman ja painoi vain otsansa naisen otsaa vasten.
”Rakastan sinua edelleen… koko sydämestäni,” mies kuiskasi.
”Niin minäkin sinua…” nainen vastasi ja sulki silmänsä pidellen otsaansa edelleen Turbon otsaa vasten.
”No ehkä teille pitäisi sitten järjestää häät!” mieshiiri vinoili nojaten oven karmiin saaden kaksikon äkkiä irtaantumaan toisistaan. Gal nojasi toiseen karmiin ja vinoili kanssa kaksikolle.
”HEMI!” nainen huusi miehelle.
”Huuda pois… ethän ole minulle muuta tehnytkään 10-vuoden aikana,” Hemi naurahti ja heilautti samalla kättään.
”Mun pää räjähtää teidän kanssanne,” nainen venytteli kasvojansa. Turbo naurahti lämpimästi.
”Varmasti!” Gal kohautti harteitaan.
”Ja monesti!” Hemi jatkoi ja astui ystävänsä kanssa naisen huoneeseen.
”Mutta oikeasti. Jos kerran rakastatte toisianne, niin miksi ette olisi yhdessä?” Hemi ehdotti. Kaksikko vilkaisi toisiaan. Kieltämättä Turbo oli ollut ainoa mies, jonka nainen oli koskaan halunnut.
 
”Tai sitten vain jatkat Minnin kiksauttelua…” Hemi hieroi leukaansa.
”Hemiii…” nainen vaikersi nolostuneena.
”Oikeasti! Nappaa hänet, kun sinulla on siihen hyvä tilaisuus… olet hallitseva kuninkaallinen, sinä päätät erinäisistä asioista, plus tähän isäsi ei voi vaikuttaa ja saatte yhteisen lapsen! Kai ne merkitsevät edes jotain tähän päätöksen tekoon?” Hemi puhui kaksikon puolesta. Minni vilkaisi hellästi Turboa.
”Hemi on oikeassa…”
”Turbo?” Minni hämmentyi ja sai mieheltä vain olan kohautukset.
”Ja ei Minni huoli muita miehiä,” Gal jatkoi.
”En allekirjoita!” Minni puristi muka loukkaantuneena kätensä eteensä.
”Allekirjoita vaan… et meitäkään huoli!” Gal kohautti kulmaansa.
”Puhu vain omasta puolestasi!”
”No ei hän sinuakaan ole halunnut senkin kiihkeä adonis!”
”Olen ylpeä siitä… voisi mennä taas riiaamaan tyttöjä sairaalaan,” Hemi hieroi leukaansa.
”Nyt riittää! Te kaksi ulos! Hopi, hopi…” naishiiri komensi ja työnsi miehiin vauhtia. Tosin he kiusoittelivat naista tarkoituksen mukaisesti ja painoivat jalkojaan hieman lattiaa vasten, jotta Minni ei saanut työnnettyä heitä eteenpäin. Minni murahti ja astui yllättäen sivuun. Kaksikko tippui painovoiman vuoksi takapuolilleen beigen harmaan hiirinaisen huoneen lattialle. Turbo nauroi äänekkäästi kaksikolle.
”Mitä rakkauden täyteistä kohtelua!” Hemi vaikeroi hieroen samalla takapuoltaan noustessaan ylös.
”Voin antaa muiskauksenkin, jos sitä vaadit!” Minni tuhahti kädet puuskassa. Hemi suojasi kämmenillään takapuolensa.
”Pärjään kenties tällä!” mieshiiri kommentoi. Minni sulki ovensa ja lukitsi sen vielä.

Turbo nojasi naisen kirjoituspöytään ja katsoi hellästi tätä. Minni siirsi hiuksiaan takaisin selkänsä puolelle.
”Aargh… kaipaan lyhyitä hiuksia,” nainen ärähti, kun sormet tarttuivat takkujen väliin.
”Minä en…” Turbo vastasi. Minni virnuili miehelle, joka ojensi naishiirelle kättään. Minni tarttui siihen hellästi, kun mies veti tämän halaukseensa.
”Hemi on oikeassa…”
”Älä aloita. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta asua linnassa!”
”Älä vähättele itseäsi! Vaikka et ole siniverinen tai kuninkaallista sukua… olet silti Marsin ainoa nainen, jota oikeasti rakastan!”
”Kantaako se rakkaus?”
”Miksi ei kantaisi? Taistelimme yhdessä Marsin sodan aikana… odotit minua täällä, kun olin jumissa Maapallolla… annoit minulle minun valheeni anteeksi ja jatkat silti rakastamistani, vaikka emme ole jumalauta edes yhdessä!” Turbo silitti naista ja yritti saada tämän vakuuttuneeksi. Minnin katse oli surkea. Tämä ei ollut vakuuttunut miehen puheista. Minni pyöritti kieltävästi päätään.
”Olen pahoillani Turbo… tämä olisi iso päätös. Ja vaikka elin linnassa turvaamassa sisartasi niin en tiedä olenko valmis olemaan se eduksellinen nainen sinun rinnallasi!”
”Ilman armeijaa olet pehmennyt huomattavasti!”
”Ajattelen realistisesti rakas… sinunkin pitäisi,” Minni pyöritti päätään. Turbo silitti peukalollaan naisen leukaa.
”En pakota sinua mihinkään. Mutta pyydän sinua edes harkitsemaan. Haluan olla kanssasi ja teen sen virallisesti, jos vain annat minulle siihen luvan!”
”En tiedä, koska osaan tehdä päätöksen…” Minni henkäisi surullisena. Turbo suuteli hellästi naista ja sai tämän huokaisemaan.
”Ei sinulla ole kiire… meillä ei ole kiire. Kunhan sinä ja pienokainen olette turvassa, niin minulla on kaikki hyvin,” Turbo helli naista.
 
Väsymys alkoi myös jälleen painaa ja Turbokin huomasi tämän. Hän nosti naisen hellästi käsivarsilleen, josta hiirinainen hieman yllättyi. Minni silitti miehen kaulaa ja veti tämän suudelman pyörteisiin uudemman kerran. Mies laski naisen sängylleen.
”Jäätkö yöksi?” nainen kysyi unisena.
”Jos sallit sen?” Turbo kysyi. Minni raotti peittoaan miehelle. Mies riisui raskaamman vaatetuksensa päältään ja asettui naisen viereen, pidellen tätä omassa halausotteessaan.
”Pyydän sinulta vain yhtä asiaa…”
”Mikä se on?”
”Anna meille vielä yksi mahdollisuus…” Turbo pyysi katsellen kattoa. Minni vilkaisi miestä ja jäi ajatustensa kanssa itsekseen. Ei hän osannut vastata miehelle juuta tai jaata. Turbo nosti lasinsa kasvoiltaan ja sammutti yöpöydän lampun.
”Hyvää yötä rakas…” mies silitti naisen selkää ja puristi käsiään hiukan tiukemmin naisen ympärille. Minni tunsi olonsa lämpimäksi ja rakastetuksi.
”Hyvää yötä… rakas,” Minni huokaisi ihastuneena. Yö meni naisen osalta hieman kehnosti. Vauva oli levoton ja varmasti aavisti naisen epävarman tunnetilan. Nainen oli herännyt ajoissa ja painoi vatsaansa sivuosasta. Vauva oli huonossa asennossa ja painoi naista alimpiin kylkiluihin. Hän istui pöydän ääreen. Miehen kanssa käyty keskustelu vaivasi häntä. Nainen katseli surkeana tukikohtaa ympärilleen. Ei se ollut siistein tai hohdokkain, mutta nainen tunsi sen kodikseen. Pitkälti se oli myös sotilaidensa ansiota. Hemi ja Gal olivat naiselle kuin veljiä ja muutkin sotilaat menivät siinä sivussa. He kuuntelivat naista, elivät ajoittain tämän murheissa mukana. Silti he halusivat, että tämä olisi onnellinen. Tarjoaisiko Turbo hänelle tosissaan jälleen sen onnen, jonka nainen oli saanut kokea aikoja sitten? Mutta edelleen nainen muisti, että mies oli uudessa asemassa. Hän työnsi aamupala lautasensa kauemmaksi itsestään. Murheet veivät hänen ruokahalunsa.
”Huomenta…” Hemi toivotti.
”Mikä sinut saa näin aikaisin hereille?” Minni ihmetteli, kun mies istui hänen seuraansa. Hemi kohautti harteitaan.
”Ei vaan uni maistunut…” mieshiiri totesi. Kylmäävä hiljaisuus vallitsi hetken kaksikon välillä. Hemi vilkaisi Minniä, joka nojasi käteensä. Surkeus ja huoli oikein paistoi naishiiren kasvoista.
”Joko teit päätöksen mennä kuninkaan kanssa naimisiin?” Hemi kiusoitteli ja yritti saada tunnelman keventymään.
”Ei tämä ole niin helppo päätös, kuin voisi kuvitella!” Minni vastasi ilmeettömästi.
 
Hemi tarttui naishiiren kädestä kiinni. Minni vilkaisi hämmentyneenä ystäväänsä.
”Minni… olet minulle rakas. Ja oikeasti! En kestä nähdä sinua tuossa kunnossa… kärsimme yhdessä Kattinaattorin hyökkäykset, hyväksyimme todellisen itsesi, kärsimme jopa aamupahoinvoinnit yhdessä ja jumaliste kun minua ärsytti, kun osallistuit taisteluun raskaana!”
”Tiesit siis koko ajan?”
”En minäkään ihan uuno ole, vaikka saatan antaa itsestäni sellaisen kuvan!”
”Et tietenkään… anteeksi.”
”Ei se mitään. Mutta yksi mikä oikeasti riipaisee sisintäni, on nähdä sinun rakastamassa, mutta kuitenkaan et uskalla rakastaa!”
”Mitä tuo muka tarkoittaa?”
”Sitä, että rakastat Turboa… näytät sen hänelle, mutta julkinen rakkauden osoituksesi on kuitenkin piilossa ja sitä kautta peitot todelliset tunteesi…” Hemi selitti ja sai Minnin painumaan ajatuksiinsa.
”Jos uskaltaisit rakastaa julkisesti, niin sinulla ei olisi esteitä päättää mitä oikeasti haluat elämältäsi.”
”Mutta tekin olette osa elämääni…” Minni huokaisi.
”Tiedän… mutta me ei olla hän,” Hemi viittasi päällään suuntaan, jossa hiirinaisen huone oli. Minni huokaisi syvään.
”Mitä minun pitäisi tehdä?” nainen pohti.
”Se on kokonaan sinun päätöksesi! Mutta mitä ikinä päätätkin, ihan sama missä tulet elämään… olet aina meidän karskea, suorasanainen isosiskomme… ylpeä johtajamme!” Hemi kehui ja sai naisen tunteet nousemaan pintaan. Minni pyyhki ohimennen silmäkulmaansa ja vilkuili sivulle.
”Tee hyvä päätös… sellainen, jossa kerrankin ajattelet itseäsi ja omaa onneasi, etkä muita!” Hemi kannusti ja nousi seisomaan. Mieshiiri suukotti naisen päälakea ja poistui keittiön puolelle hakemaan aamupalaa itselleen. Minnin oli vaikea pitää tunteensa kurissa. Vähemmästäkin miehen kauniit sanat koskettivat hänen sydäntään. Mutta se ei siltikään auttanut naista päätöksen teossa. Hän puntaroi ihan liikaa vaihtoehtojaan.
 
Turbo heräsi paria tuntia myöhemmin. Hän keskusteli Minnin kanssa kaikesta muusta, paitsi päätöksen teosta, että nainen seurustelisi mahdollisesti hänen kanssaan. Nainen oli selkeästi ahdistunut tilanteesta ja miehellä ei ollut hajuakaan, mistä Hemi oli naisen kanssa aamulla keskustellut. Turbo yritti saada vain naisen olon helpottumaan. Minni hieroi vatsaansa välillä voimakkaasti.
”Onko kaikki hyvin?” mies kysyi ja silitti naisen vatsaa.
”Vauva on vain huonossa asennossa…” Minni hymyili lempeästi.
”Onko jotain mitä voin vuoksenne tehdä?” mies kysyi. Minni hieroi miehen käsiä lempeästi.
”Ei… koska vauvan asento vaihtuu sitä mukaan, kun hän kasvaa,” Minni naurahti.
”Tiedän…” Turbo kohautti harteitaan. Minni iski kevyesti miestä olkavarteen naureskellen. Hän vilkaisi olkansa yli kelloa.
”Onko kello jo noin paljon?” Minni älähti.
”Onko sinulla kiire jonnekin?” Turbo kysyi.
”Minulla on ultra 20 minuutin päästä,” nainen selitti hieman panikoiden, kun kasasi tavaroitaan.
”No minä heitän sinut,” Turbo vinkkasi päällään kohti ovea.
”Sinut tunnistetaan!”
”Ei jos vain saatan sinut sairaalalle. Vaikka tuntuukin pahalle, etten näe vauvaamme, mutta tällaista salaisuutta varjelen hengelläni juuri siitä syystä, että olisitte turvassa,” Turbo henkäisi ja suukotti naisen otsaa. Minni keräsi tavaransa kasaan. Hemi ja Galkin liittyivät kaksikon seuraan. Heidän oli tarkoitus hakea päämajalle lisää tarvikkeita sillä aikaa, kun Minni oli sairaalalla.
”Kauan ultrauksesi kestää?” Turbo kysyi, kun kaksikko käveli ulkosalle.
”No itse ultraus on nopea toimenpide… mutta minulta otetaan muutama verinäyte. Hydrioliikkasolut olivat viimeksi hieman koholla,” nainen selitti ja otti mieheltä kypärän vastaan.
”Jäätkö odottamaan tuloksia?”
”Joo kuulemma pitää. Tulosten saamisessa menee miltein pari tuntia, mutta odottelen sen aikaa sairaalan kirjastossa,” Minni hymyili lempeästi miehelle.
”Onko vaarallista, jos hydrioliikkasolu arvot on koholla?”
”Käytännössä ei… mutta ottaen huomioon ikäni, niin siksi kaikki riskitekijät halutaan pitää tarkasti ajan tasalla.”
”Et ole ikäloppu…” Turbo vinkkasi silmäänsä.
”En olekaan, mutta kaikki yli 40-vuotiaat ovat tarkkailussa,” Minni selitti. Turbo tuhahti tyytymättömästi ja istui moottoripyöränsä kyytiin.
”Kuinka vain rakas!” mies totesi. Minni istui varovaisesti miehen taakse ja kietoi kätensä miehen lanteiden ympärille. Varmuudeksi Turbo kietoi häntänsä naisen lanteiden ympärille. Hänellä oli kyydissään tärkeä lasti eikä halunnut riskeerata mitään.
”En ole rakkaasi…” nainen hymähti. Turbo vilkaisi nopeasti olkansa ylitse.
”Olet aina rakkaani… ihan sama missä elämäntilanteessa olisimme,” Turbo tuhahti takaisin ja sai Minnin punastelemaan.
 
Nainen ei juuri puhunut miehelle päästessään sairaalalle. Naishiiri nosti kypärän päästään ja hymyili miehelle.
”Kiitos kyydistä,” nainen kiitti.
”Ole hyvä. Kerro sitten heti miten meni,” mies ihasteli. Minnin kasvoilla oli rakastunut hymy.
”Ehdottomasti,” nainen silitti miehen olkavartta ja tervehti miehen ennen siirtymistään sairaalarakennukseen. Turbo vilkuili naisen perään vakavana niin kauan kuin näki vain tämän. Hän painoi moottoripyöränsä radiolinjansa auki ja suuntasi itsensä kohti keskustaa.
”Haloo…” radiopuhelimen radiolinjasta vastattiin uneliaana.
”Nukutko vielä tähän aikaan?” Turbo ihmetteli.
”Mentiin joskus aamuyön paikkeilla nukkumaan. Tultiin jätkien kanssa jatkoille tukikohdalle.”
”Jaa no… Saisitko itsesi ylös? Tarvitsen nimittäin apua ja pikaisesti…”
”Missähän asiassa?”
”En kerkiä selostamaan sen tarkemmin. Mutta kaupunkilaiset pitäisi saada torille tunnin sisälle. Tulen tekemään virallisen kuulutuksen, josta haluan kaikkien olevan tietoinen… tarvitsen myös sotilaallisen vartioinnin tarkastamaan, ettei kukaan tule satuttamaan ketään,” Turbo selitti.
”Oletko tosissasi?” Rontti murahti ja Turbo kuuli selkeästi, kun mies nousi istumaan.
”Olen… käyn yhdessä paikassa ensin ja otan perheeni mukaan,” Turbo huokaisi.
”Mitä sinä nyt oikein aiot?”
”Aion kerrankin taistella rakkaani puolesta…” Turbo huokaisi. Rontti kohautti kulmiansa, vaikka eihän Turbo sitä nähnyt.
”Aha…” mieshiiri totesi sanattomana.
”Nähdään torilla tunnin kuluttua…”
”Joo… jooo…” Rontti tuhahti. Turbo naurahti ja sulki radioyhteyden.
 
Turbo kiirehti palatsin sisälle, kun hovin jäsenet kumarsivat kevyesti kuninkaalleen. Theodor käveli poikaansa vastaan ja kummasteli tämän käytöstä.
”Mihin kiirehdit?” Theodor huudahti poikansa perään. Turbo pysäytti liikkeensä ja sai isänsä kohauttamaan kulmaansa. Turbo kurtisti kulmiansa ja kääntyi tätä kohden. Theodor oli entistä hämmentyneempi poikansa käytöksestä. Turbo käveli isäänsä kohden ja pysähtyi hyvin lähelle tätä.
”Oooonko kaikki hyvin?” vanhempi hiirimies ihmetteli.
”Haluan kertoa sinulle jotain… ennen, kuin siirrymme Tulikivikaupungin keskustaan…”
”Ja se on?”
”Aio tehdä kaikkeni saadakseni kerrankin sellaisen rakkauden, jonka ansaitsen ja saada sitä takaisin hiireltä, jonka tiedän olevan aina rinnallani!” Turbo tökkäsi isäänsä rintaan. Theodor katsoi hyvin kysyvästi edelleen poikaansa.
”Miten ja ketä?”
”Kuulet sitten… olen kutsunut viralliseen kuulemiseen tunnin kuluttua niin kansani, kuin vapaustaistelijatkin!”
”Viralliseen kuulemiseen? Throttle! Tuollaiset tehdään hyvissä ajoin ja sovitusti myös vanhemman hallitsijan kanssa!”
”Juurihan keskustelen kanssasi!”
”Tuntia aikaisemmin ennen, kuin kuuleminen on?” Theodor ärähti.
”Niin?”
”Alan epäilemään tosiaan tapaasi hoitaa kuningashuoneen asioita!”
”Kuule, jos en tee tätä nyt! Niin kohta on liian myöhäistä… Pitää mennä! Lapset pitää saada valmiiksi ennen, kuin olemme keskustassa,” Turbo murahti. Theodor heilautti epäuskoisena käsiään ilmaan. Hellä kosketus miehen olkapäälle sai tämän sadasosa sekunnissa rauhoittumaan.
”Mitä teemme tuon pojan kanssa?” Theodor kysyi vaimoltansa.
”Throttle on hyvä hallitsija siinä missä sinäkin… häneen on aina voinut luottaa asiassa, kuin asiassa,” Marinka kehui poikaansa.
”Kunpa hän ei tekisi mitään tyhmää…” Theodor haroi hiuksiansa.
”Rakkaudesta taisteleminen ei koskaan ole tyhmää!” Marinka hymyili miehelleen. Theodor nappasi vaimonsa kainaloon ja suukotti tämän otsaa rakastavasti.
 
Carbine ja Lucas odotti isovanhempiensa kanssa Turboa vaunuilla. Lapset olivat hämmentyneet, kun isänsä oli laittanut heidät pukeutumaan siisteiksi ja pyytänyt odottamaan ulkona.
”Mitä isä oikein tekee?” Lucas kysyi tuskastuneena ja tylsistyneenä.
”Isäsi aikoo kuulemma tehdä virallisen kuulutuksen Tulikivikaupungin torilla,” Theodor selitti.
”Virallisen kuulutuksen? Mutta nehän pitäisi olla ennakkoon sovittuja tapahtumia?” Carbine ihmetteli.
”Niin pitäisi… mutta tämä on kuulemma kiireellinen,” Theodor vastasi lapsenlapselleen. Carbine hymyili vaisusti isovanhemmilleen. Heidän isänsä saapui juuri ajallaan. Mies oli pukeutunut mustaan sotilas uniformuunsa. Punaiset raidat menivät käsien alla. Puvun takki osuudessa oli kultaiset yksityiskohdat ja kuninkaallinen rintaneula. Mustien suorien housujen reisipituudella meni myös punainen raita.
”Oletpa komeana,” Marinka vinkkasi silmäänsä pojalleen. Turbo hymyili vaisusti.
”Onko hyvä?” hän kysyi lapsiltaan.
”Jos tietäisimme mitä varten olet laittautunut, niin se auttaisi vastaamaan paremmin kysymykseen,” Carbine kohautti kulmaansa.
”Jaaha… neiti näsä taas vauhdissa,” Turbo nyrpisti kuonoansa ja hieroi sitä nopeasti tyttärensä kuonoa vasten. Carbine kikatti pienesti ja nousi isänsä avustuksella vaunujen kyytiin. Lucas, Carbine ja heidän isänsä istui selkä menosuuntaan, kun puolestaan isovanhemmat saivat istua kasvot menosuuntaansa. Turbo hieroi käsiään hermostuneena. Hän tiesi ettei tästä välttämättä tulisi mitään hyvää, mutta hänen on pakko yrittää. Hän tietää, että oli luvannut hiirinaiselle tiettyjä asioita, mutta ei silti voinut tunteitaan enää pitää sisällä. Tämä olisi myös ainoa keino pitää hänet ja vauva oikeasti turvassa. Lapsille ja miehen vanhemmille tulisi varmasti järkytyksenä se, että Minni odotti kuninkaallista lasta. Hän halusi naisen kuuluvan perheeseen keinolla millä hyvänsä.
 
Samaan aikaan Minni oli päässyt juuri sairaalasta. Hän kiskaisi käsivarrestaan pienen lapun irti, joka oli laitettu verikokeen oton jälkeen hänelle. Lapun nainen heitti roskakoriin ja kuuli jo sivummalta lähestyvät moottoripyörät. Minni hymyili tutulle kaksikolle ja kohautti hieman kulmaansa, kun miehet viimein saavuttivat naisen vierustan.
”Mitä teillä on päällänne?” naishiiri naurahti. Hemi vilkaisi kuontaloansa, jonka jälkeen Galia.
”Vaatteet?” mies viisasteli.
”Jooooo… mutta miksi olette pukeutuneet noin juhlallisesti?” nainen virnuili epäilevästi. Kummallakin hiirimiehelle oli päällään mustat kauluspaidat, punaiset rusetit koristivat kaulaa ja mustat riekaleiset farkut oli korvattu siisteillä ehjillä farkuilla.
”Muuten vain,” Gal vastasi. Minni puristi kädet eteensä.
”Te ette suostu juhlavaatteita pukemaan juhliin, mutta vapaaehtoisesti haluatte vaihtaa katu-uskottavuutenne siisteihin tällingeihin?” Minni epäili kaksikkoa edelleen.
”Niin?” Hemi kohautti harteitaan.
”Kai mies saa edes kerran elämässään pukeutua siistiksi?”
”Saa… mutta en ymmärrä miksi miesten pitää valehdella?” Minni kyseenalaisti kaksikon vastausta. Hemi hieroi niskaansa vaivaantuneena.
”No okei… meillä on sinulle yllätys,” Hemi vastasi ja sai naisen ilmeen heltymään.
”Yllätys?”
”Niin… haluamme piristää sinua,” Gal jatkoi.
”Miksi? En tietääkseni ole masentunut tai surullinen?”
”Tule nyt vain!” Hemi komensi ja ojensi hiirinaiselle kättään. Minni puki kypärän naureskellen päähänsä ja istui Hemin kyytiin.
”Ajat sitten varovaisesti…” nainen komensi.
”En ikinä vaarantaisi vauvaa!” Hemi älähti.
”Ja minutko muka voit?” Minni huudahti ja sai vähintään koko sairaalan huomion itseensä. Hemi punastui melkein korviaan myöden ja lähti Galin perässä ajamaan kohti Tulikivikaupungin keskustaa.
 
Turbo tervehti torin laidalla Rontin, Vinskin, Moton ja Miihkalin. Jokainen heistä oli hieman rähjääntynyt eilisistä juhlista.
”Onko kaikki valmiina?” Turbo kysyi. Väen paljous yllätti osittain miehen. Hän ei uskonut, että niin moni marsilainen tulisi kuulemaan miehen kuulutusta. Tosin se oli oikeastaan myös lakiin määrätty. Pyysi kuningas sitten mitä tahansa.
”Kaikki on valmiina… turvatarkastukset tehty ja kansa odottaa vain kuulutustasi,” Miihkali vastasi miehelle.
”Mitä kuulutuksesi oikeastaan edes koskee?” Vinski kysyi ja puristi kädet eteensä.
”Sen kuulette kohta. Pitäkää Vapaustaistelijat valmiina. Haluan tapahtumasta turvallisen kaikille,” Turbo komensi hellästi ja ohjasi perheensä torin laidalla olevalle lavalle. Kansa hurrasi ja taputtivat voimakkaasti kuningasperheen astuessa lavalle. Turbo huokaisi hieman ja nousi itse viimeisenä lavalle. Mies tervehti kansansa pienesti vilkuttaen. Hän näki myös torin ihan toiselle laidalle parkkeeraavan kaksikon. Mies otti mikrofonin käteensä. Hän oli niin hermostunut. Hän asettui lavan etuosaan ja vilkaisi nopeasti lapsiaan.
”Arvoisat kansalaiseni…” mies aloitti ja sai väen hiljenemään.
”Kiitän teitä kaikkia vielä kerran upeista kansajuhlista ja siitä, että niidenkin jälkeen ehditte tähän kuulemiseen,” Turbo selitti. Hemi ohjasi puolestaan Minniä, joka hämmentyi kullanruskean hiiren tapaamisesta uudemman kerran.
”Turbo?” nainen kysyi, mutta miehen ääni kantautui uudelleen kaiuttimista.
”Pyysin teidät tänne tänään, sillä olen tehnyt hyvin merkittävän päätöksen… kuten tiedätte viimeiset kuukaudet eivät ole olleet helppoja kuningasperheelle. Mutta perheemme on selvinnyt… lapseni ovat selvinneet ja ennen kaikkea minä olen selvinnyt. Olen näiden useiden vuosien aikana laittanut omat haaveeni taka-alalle toimiakseni reiluna ja uskottavana kuninkaananne… mutta tällä kertaa. Tällä kertaa haluan kertoa teille, että olen löytänyt onnen. Se onni on oikeastaan ollut silmieni alla kauan ja koko ajan…” Turbo selitti ja sai aikaan pienen supattelun ja kuhinan.
”Mutta se onni ei ole ollut syy minun ja lasteni äidin erolle…” Turbo selitti.
”Mitä ihmettä hän oikein tekee?” Minni hämmentyi.
 
”Olen pyytänyt teidät tänne tänään, koska haluan todistaa sille ainoalle rakkaudelleni, onnelleni ja tukijalleni, että olen valinnut hänet. Hänet olisin vuosia sitten jo halunnut, en saanut… menetin hänet ja sain takaisin elämääni. Kaiketi se oli siis kohtalo, joka johdatti meidät näiden vuosien jälkeen takaisin yhteen. Hän on myös täällä tänään. Rakkain Minni! Tulisitko luokseni?” Turbo osoitti väen ohi kädellään ja sai kansalaiset kääntymään musta hiuksisen naisen suuntaan. Theodorin ja Marinkan silmät laajenivat yllättyneenä. Carbine ja Lucas henkäisivät ihastuneena ja vilkaisivat nopeasti toisiaan. Minni vilkaisi Hemiä ja Galia. Muu kansa oli tehnyt naiselle tilaa lavalle saakka. Minni naurahti pienesti ja asteli lavan luokse. Jätkätkin vilkaisivat toisiaan hämmentyneenä, kun Turbo ohjasi naisen luokseen. Marinka painautui mieheensä kiinni, joka pyöräytti hymyillen vain silmiänsä.
”Minni… olen tuntenut sinut vuosia. Olet minulle edelleen se peruskallio, johon sodan aikaisessa Marsissa opin luottamaan, se ketä rakastin ja jonka vuoksi jaksoin taistella itseni takaisin Marsiin Maapallolta. Olet se ainoa nainen, joka vilpittömästi on rakastanut myös lapsiani, rakastanut minua valheistani huolimatta ja jota rakastan edelleen. Niin kuin aamulla sanoin… olet rakkaani, oli elämäntilanteemme mikä tahansa,” Turbo kehui naista. Musta hiuksisen kenraalin silmille nousi kyyneleet. Mies osasi puhua. Oli aina osannut ja sai naisen tunteilemaan. Eikä raskauden aiheuttamat hormoniryöpyt auttaneet yhtään hillitsemään tunteita.
”Mutta toivon, että se elämäntilanne kantaa meidät loppuun saakka. Rakastan sinua! Koko sydämestäni!” Turbo tunnusti. Raukeat henkäisyt kantautuivat myös kansan suusta. Minni hymyili lämpimästi. Vaikka mies oli luvannut olla tekemästä asiasta virallista, mutta käänsi kuitenkin takkiansa. Loppupeleissä ei nainen voinut olla hänelle vihainen. Kauniit sanat korvasivat kaiken.
”Rakastan myös sinua…” nainen kuiskasi.
”Minni… haluan, että olet osa perhettämme viimein. Minun perhettäni. Arvostat lapsiani, lapseni sinua ja tekosi ovat olleet korvaamattomia viimeisten kuukausien aikana. Siksi juuri tänään ja tässä haluan kysyä sinulta yhden asian,” mies totesi ja kaivoi takkinsa taskua.
”Turbo, et voi…” nainen pyöritteli pienesti päätään. Turbo hymyili naiselle ja kaivoi pienen rasian käteensä.
”Kenraali Carbine Milanius… suotko minulle kunnian ja tulisit vaimokseni?” mies polvistui naisen eteen. Minni peittosi kasvonsa. Hän ei voinut uskoa miehen tekoa. Kansa hurrasi jo valmiiksi ja kehottivat huudahduksillaan naista vastaamana miehelle myöntävästi. Kyyneleet valahtivat hänen poskilleen. Hetken aikaa hän joutui puhaltelemaan ilmaa. Hän ehti vilkaista miehen lapsia, jotka jo puhkuivat intoa. Myös miehen vanhempien kasvoilla oli hyväksyvät ilmeet. Theodorin pieni päännyökkäys sai Minnin hymyilemään leveästi.
”Kyllä…” nainen kuiskasi vaisusti.
”Suostut?” Turbo kysyi ja sai Minnin nyökyttelemään.
 
Turbo suoristi itsensä ja nappasi naisen käsivarsilleen halatakseen tätä tiukasti. Riemu repesi myös kansalaisten suusta. Mies suuteli lämpimästi tuoretta morsiantaan. Josefiinan ja Gineven petosten jälkeen hän oli viimein saanut sen, kenet oikeasti oli halunnut. Mies pujotti sormuksen naisen nimettömään, joka suuteli miestä uudemman kerran lämpimästi. Turbo painoi otsansa kiinni naisen otsaa vasten.
”Oletko varma tästä?” nainen kyynelehti. Turbo pyyhki varovaisesti peukalollaan tämän kasvoja.
”Olen… sinun jos kenen kanssa olen todellakin tosissani!” Turbo vakuutteli. Minni suuteli miestä pitkään. Kun suurimmat tunteen purkaukset oli vaihdettu, Turbo otti uudelleen mikin käteensä, jonka oli kosintansa ajaksi siirtänyt telineeseensä.
”Kiitän teitä kansani. Mutta se mitä haluan korostaa, että toivomme rauhaa tuoreen morsiameni ja perheeni kanssa… tulemme nimittäin viettämään hiljaiseloa ennen avioliittoon astumistamme. Rauhoitamme nimittäin kotimme uuden perheenjäsenemme kunniaksi! Enkä puhu nyt Minnistä, vaan uudesta elämästä, jota hän saa kantaa tällä hetkellä,” Turbo hymyili Minnille, joka silitti vatsaansa rakastavasti. Carbine ja Lucas kiljaisivat pienesti ja juoksivat hiirinaisen kainaloon. Jätkät olivat hämmentyneitä ja suut loksahtivat miltein maahan saakka auki.
”Kiitän teitä, että saavuitte kuulemaan kuulutukseni… toivon teille lämpimän illan jatkoa,” Turbo kiitti ja sai kansan jälleen taputtamaan sekä hurraamaan. Yhdessä Vapaustaistelijoiden eturintaman kanssa kuninkaalliset poistuivat lavalta. Kansa teki juuri niin, kuin heidän kuninkaansa oli pyytänyt. Antoi heille rauhaa, vaikka moni olisi varmasti halunnut onnitella kuningastaan henkilökohtaisesti uudesta morsiamesta ja tulevasta pienokaisesta. Hemi ja Gal olivat kiertäneet torin toiselta laidalta kuninkaallisten vaunujen luokse. Minni iski virnuilevaa kaksikkoa rintaa ja sai heidän ähkäisemään pienesti kivusta.
”No onneksi olkoon. Tuleva kuninkaallinen,” Gal heitti ja sai Minnin pyörittelemään silmiään.
 
Carbine juoksi naisen luokse ja halasi tätä pitkään.
”Tiesin, että sinä ja isä kuulutte yhteen,” tyttö henkäisi naishiiren olkaa vasten. Minni paijasi tytön hiuksia lempeästi.
”Yksi pieni asia…” Theodor aloitti.
”Ja mikä se on?” Turbo tuhahti isälleen.
”Rauhoitu… en aio tuomita liittoanne. Ansaitsette toisenne… Kaiken koettelemuksenne jälkeen Minni ansaitsee kuulua perheeseen,” Theodor aloitti. Minni painautui Turbon kainaloon, pitäen toista kättään miehen selällä, toisen hieroessa miehen rintaa hellästi. Turbo hieroi hellästi naisen selkää.
”Mutta Minnin titteli?” Theodor hieroi leukaansa.
”Eikö hän saa kruunua?” Hemi kysyi hämmentyneenä.
”No ei… koska hän ei ole kruununperillinen,” Theodor huokaisi.
”No onhan hän. Kapinallisten prinsessa!”
”HEMI!” Minni komensi ja sai vanhemman kuninkaan nauramaan. Tosin heitollaan mies sai kyllä muutkin nauramaan.
”Mhmmmm… no kenties voimme yhdessä Tulikivikaupungin oikean kuninkaan kanssa miettiä sitä. Tittelin kuitenkin tulet saamaan häittenne yhteydessä,” Theodor selitti ja sai Minnin nyökkäämään.
”Ja miten ihana uutinen… uusi lapsenlapsi,” Marinka helli tarttuen naisen käsistä kiinni.
”Kiitos…”
”Onko kaikki hyvin sinulla ja vauvalla?” nainen kysyi huolestuneena.
”On kyllä. Kävin tänään tarkistuksessa ja kaikki oli kunnossa,” Minni selitti ja sai vanhan kuningattaren huokaisemaan. Kuitenkin huoli paistoi naisen kasvoilla. Minni nosti katseensa ystäviinsä.
”Entä te? Miten pärjäätte?” Minni kysyi. Hemi vilkaisi jälleen ystäväänsä.
”Eikö hänen kuninkaallinen korkeutensa kertonut?” Gal pelleili ja sai puolestaan Turbon tuhahtamaan.
”Ei… vai onko tässä vielä jotain yllätyskäänteitä?” Minni kohautti kulmaansa.
”Hänen kuninkaallinen korkeutensa haluaa varmistaa sinun turvallisuuttasi ja on palkannut meidät katu-uskottavina konnina sinun rakkaan ystävämme henkilökohtaisiksi henkivartijoiksi… JA… ennen kuin avaat suusi, niin muut sotilaat saavat koulutuksen joko Vapaustaistelijoissa tai kuninkaallisina vartijoina,” Hemi selitti ja sai Minnin katsomaan Turboa epäuskoisena.
”Muut tosin valitsivat vartijan uran mieluusti linnassa, jotta saavat olla lähellä sinua,” Gal jatkoi.
”Te olette ihan uskomattomia…” Minni henkäisi ja pyyhkäisi kyyneleitä kasvoiltaan. Turbo hieroi naisen olkapäätä rakastavasti.
”Tule rakas… on aika mennä kotiin,” Turbo kuiskasi naiselle, joka nyökkäsi rakastavasti.
 
Kuukaudet kuluivat. Minni oli päässyt hyvin totuttelemaan ystäviensä kanssa kuninkaallisen linnan etiketteihin ja sääntöihin. Nainen ratsasti Andraloksella korkean vuoren huipulle ja näki alempana koko palatsin. Naisen mustat hiukset leijuivat tuulessa. Hiirinaisen yllä oli naruolkaimellinen vaalean keltainen kesämekko. Minni oli vain muutamia kertoja joutunut pukeutumaan ylellisesti, mutta pitkälti Turbon ansiosta sai nainen pitää oman tyylinsä muurien sisäpuolellakin. Nainen hieroi vatsaansa. Lähestyvä synnytys sai naisen olon jännittyneeksi. Toisen Andraloksen kiljahdus sai Minnin hymyilemään. Carbine hymyili naishiirelle lämpimästi.
”Isäsi antoi sinulle sitten mahdollisuuden ratsastaa viimein omalla Andraloksella?” Minni naurahti.
”Luulen, että kiitos siitä kuuluu sinulle. Muuten joutuisin varmasti odottamaan täysi-ikäisyyteen saakka,” tyttö tuhahti hyväntahtoisesti.
”Ai minä kun luulin, että se meni niin että isäsi piti poistua tästä maailman kaikkeudesta ennen sitä,” naishiiri hieroi leukaansa. Carbine nauroi makeasti, mutta vakavoitti kasvonsa nopeasti. Minni kallisti pienesti tytölle päätään.
”Oletko käynyt äitisi luona viime aikoina?” Minni kysyi.
”Kävimme viime viikolla Lucasin kanssa… se kuitenkin päätyi nopeasti, kun äidin mieli herpaantui taas teidän haukkumiseenne,” Carbine huokaisi.
”Olen pahoillani… en halua olla aiheuttamassa teidän ja teidän äitinne välille kränää,” Minni pahoitteli.
”Ei sinun tarvitse anteeksi pyytää. Äidin tässä pitäisi katsoa peiliin ja kasvaa aikuiseksi! Olisit malli esimerkki hänelle, niin kuin olet meillekin,” Carbine tuhahti pahantuulisena.
”Olet viisas tyttö Carbine. Mutta en halua myöskään korvata äitinne merkitystä. Hän kuitenkin rakastaa teitä vilpittömästi, vaikka sekoittaa tunteensa minun ja isäsi vihaamiseen,” Minni selitti rauhallisemmin.
”Miksi asioista pitää tehdä niin vaikeita?” Carbine luimisti korvansa surullisena.
”Mitä tarkoitat?” Minni kurtisti kulmiansa.
”Kaikkea tätä. Luulisi äidin olevan iloinen ja kiitollinen isälle siitä, että saa kaiken toimintansa jälkeen ylipäätänsä tavata meitä!”
”Se on se rakkaus… tunteet ja niiden sekoittuminen mieleen pääsee hallitsemaan herkästi hiirtä, jolloin ulkopuolisista tuntuu sille, että henkilö ei tee missään tilanteessa oikein ja menee oma etu edellä,” Minni selitti ja sai jälleen tytön huokaamaan. Carbine vilkaisi pieni hymy kasvoillaan musta hiuksista naishiirtä.
 
Minni käänsi katseensa linnalle ja naurahti itsekseen. Carbine kohautti kulmaansa kysyvästi naiselle.
”Mitä sinä naurat?” Carbine kysyi itse huvittuneena. Minni katsahti nopeasti tyttöä, jonka jälkeen linnalle.
”Isäsi virhe taisi olla se, että määräsi minulle henkivartijat, jotka eivät pysy edes perässäni.”
”Ja olet vielä raskaana?”
”Sitä juuri…” Minni nauroi. Carbine vilkaisi kanssa leveästi hymyillen linnalle ja näki kuinka naisen luottokaksikko oli saanut painin aikaiseksi linnan pihalla luultavasti siitä, että he syyttelivät toisiaan naisen katoamisesta.
”Lähdetään… ennen, kuin isäsi laukaisee hälytyksen siitä, että emme ole paikalla,” Minni naurahti ja kiskaisi Andraloksen suitsista, joka lähti takaisin linnaa kohden. Vihreän keltainen irtoruoho pöllysi ilmassa, kun kaksikko nahisteli edelleen maa tasalla.
”Mitä te teette?” Minni kysyi ja sai heidät lopettamaan.
”Etsimme sinua!”
”Niin missä olit?” Gal ja Hemi tenttasivat naista. Minni vilkaisi tyttöhiirtä ja vinkkasi tälle silmäänsä.
”Kerroin teille, että otan prinsessan mukaani ja lähdemme viettämään yhdessä aikaa, vai ettekö muista?”
”Tai kuuntelitteko edes?” prinsessa täydensi Minnin lausetta. Kaksikko vilkaisi toisiaan ja raapivat mietteliäinä päitään.
”Miksi en muista tuollaista?” Hemi kysyi Galilta.
”Mistä minä tiedän mitä olet unohtanut!”
”ET ITSEKÄÄN MUISTA!”
”Oih tuki suusi!” kaksikko sai jälleen riidan aikaiseksi. Minni ohjasi prinsessan kohti Andraloksien tallia ja ojensi linnun omalle hoitajalleen.
”Kiitos juttu tuokiosta… oloni on taas kevyempi,” tyttö kiitti.
”Ole hyvä… kiva, kun voin olla jotenkin avuksi,” Minni henkäisi. Naishiiri nosti katseensa pääovien käytävällä heitä kohden kävelevään hiirimieheen.
”Missäs minun tytöt oli?” Turbo kysyi. Carbine vilkaisi Minniä hymyillen.
”Tyttöjen juttuja!” prinsessa totesi ja sai Turbon katseen laajenemaan.
”Aha!” Turbo kiusoitteli tyttöä.
”Minun pitää mennä! Oppitunti alkaa,” Carbine ohitti isänsä.
”Pidä hauskaa,” Minni huikkasi tytön perään.
 
”Niin missäs te olitte?” Turbo kohautti kulmaansa naiselle ja tarjosi käsipuoltaan tälle. Mies lähti johdattamaan naishiirtä kohti valtaistuin salia.
”Etkö kysyisi minun henkivartijoiltani?” Minni heilautti kättään miehelle. Turbo pysähtyi ja kääntyi hitaasti naista kohden.
”Sinä karkasit… taas!”
”Miten teillä meni poikasi kanssa?”
”Hyvin… mutta älä uskallakaan vaihtaa puheenaihetta!”
”Ei se ole karkaamista, jos he eivät ole kartalla menemisistäni?”
”Minni!”
”Mitä sinä mesoat siinä? Olen kunnossa, vauva on kunnossa ja sain tyttäresi mielen taas kevenemään!” Minni älähti naureskellen. Turbo iski kätensä kasvoilleen.
”Mitä minä teen sinun kanssasi?”
”Menet naimisiin ja hankit yhteisiä lapsia… se oli omavalinta jo siinä kohtaan, kun päätit kosia minua koko kansan edessä,” Minni puristi kädet eteensä. Turbon älä-viitsi ilme sai naisen kikattamaan. Turbo kaappasi naisen otteeseensa ja painoi otsansa naisen otsalle.
”En palkannut heitä turhaan… tiedät sen!” mies vakuutteli. Minni kietoi kätensä miehen kaulan ympärille ja suukotti tämän nenänpäätä.
”Tiedän… mutta kävimme lähiympäristössä vain ratsailla. Emme sen kauempana… tarvitsen tilaa itselleni vielä ennen, kuin vauva syntyy,” Minni selitti hellästi. Turbo suuteli naisen otsaa rakastavasti.
”Onko mitään uutta siis voinnissa?” Turbo kysyi ja sai naisen tuhahtamaan.
”Olisikin! Selkeästi sinun lapsesi, kun ei ole mikään kiire maailman tälle puolelle omasta yksiöstään!”
”Sinun pitää ruveta antamaan häätöilmoituksia!” Turbo vinkkasi silmäänsä. Minni hieroi leukaansa mietteliäänä. Naisen kasvoille nousi pieni virne.
”Ja tiedän mikä on hyvä häätövaroitus ensimmäiseksi,” nainen virnuili ja tarrasi miehen kravatista kiinni.
”Aijaa!” mies naureskeli, kun nainen ohjasi hänet toisaalle.
 
Ei mennyt, kuin pari vuorokautta kun kansa alkoi kasaantumaan linnan juurelle. Tulikivikaupungin keskustaan oli perustettu myös suora televisio lähetys linnalta. Kuningashuone ilmoitti heti kansalle, kun synnytys oli käynnistynyt ja saanut aikaan liikkeen kansalaisten keskuudessa. Linnan etupuolelle olevalle parvekkeelle oli kokoontunut linnan henkilökuntaan. Syntyvän pienokaisen sukupuoli julkistettaisiin laskemalla parvekkeen kaiteelle värikoodattu laskeutuva liina, joka liehuisi uuden kuninkaallisen synnyttyä 7 vuorokauden ajan, merkkinä uuden elämän liittyessä koko kansan tietoisuuteen.
”Tämä on niin jännittävää!” joku totesi väkijoukossa. Myös Vinski, Moto ja Rontti olivat saapuneet paikalle.
”Kumpaa veikkaatte?” Vinski kysyi. Rontti hieroi mietteliäänä leukaansa.
”Hmmm heitit pahan? Turbo on saanut jo tytön, että pojan,” Moto hieroi niskaansa.
”Veikkaan poikaa!”
”Ai minä, kun olin sanomassa tyttöä!” Moto naureskeli mentorinsa vastaukselle.
”Minä sanon kanssa tyttö,” Vinski nyökytteli.
”Miten vain? Tarjoatte minulle onnittelu kaljat, jos olen oikeassa!”
”Sopii. Ja vastavuoroisesti sinä tarjoat meille, jos olemme Moton kanssa oikeassa,” Vinski osoitteli puolin ja toisin kookasta marsilaista.
”Kiinni veti!” mieshiiri naureskeli ja kätteli valkeaa marsilaista. Kansa joutui pitkään odottamaan, ennen sukupuolen paljastamista. Päähovimies ja hovinainen kävelivät parvekkeelle. Rontti ja jätkät nousivat maasta seisomaan. Mieshiiri parvekkeella koputti muutaman kerran kiinnitettyyn mikrofooniin.
”Arvoisat Tulikiven kansalaiset, ystävät ja hovin jäsenet… hänen kuninkaallinen korkeutensa Throttle ja hänen puolisonsa… kuningas Theodorin ennakkoon nimeävä herttuatar Carbine ovat toivottaneet pienen vauvansa tervetulleeksi tähän maailmaan. Prinsessa Carbine ja prinssi Lucas toivottaa myös pienen herttuan tervetulleeksi maailmaan. Koko hovi toivottaa lämpimät onnittelut hänen korkeudelleen sekä muulle perheelle onnea uudesta perheenjäsenestä.” hovimies julisti. Samalla hovineidot laskivat valkeat liinat parvekkeelta alas, jonka keskellä oli vaaleansininen raita.
”JES!” Rontti huudahti, kun sai Moton ja Vinskin nyrpistelemään kuonojansa. Kansa hurrasi ja riemuitsi uuden pienokaisen syntymästä.
”TE HÄVISITTE!” Rontti osoitti kaksikkoa.
”Nostamme siis onnittelu maljan pienelle poikavauvalle tänä iltana,” Vinski naurahti ja taputti muun kansan mukana uudelle kuninkaalle.
 
Minni tunsi, kuinka pitkä hiussuortuva siirrettiin hänen kasvoiltaan. Turbo istui naisen vieressä ja hymyili lempeästi, kun nainen piteli pientä kääröä kädessään. Lucas ja Carbinekin ihastelivat uutta perheenjäsentään haltioituneina.
”Hän on niin pieni…” Carbine henkäisi ja sai Minnin hymyilemään.
”Teillä kolmella tulee olemaan vielä vauhtia ja vaarallisia tilanteita,” Minni naureskeli. Turbo painoi suudelman naisen ohimolle. Hemi ja Gal olivat synnytyksen jälkeen päässeet myös huoneeseen. Samoin Marinka ja Theodor, mutta ihastelivat pienokaista lähempänä. Kumpikin naisen vartioista ohimennen pyyhkäisi kyyneleitä kasvoiltaan.
”Miksi te itkette?” Minni kysyi naureskellen.
”Emme itke!” Hemi puolustautui nopeasti. Minni pyöritti päätään kaksikolle ja jatkoi ensimmäisen lapsensa ihastelua. Niin pieni ja herkkä. Suuri haukotus pääsi pienokaisen suusta, jonka jälkeen nyrpisti kuonoansa. Minni vilkaisi Turboa ja otti mieheltä vastaan suudelman.
”Onnea uudesta perheenjäsenestä…” Marinka silitti poikansa olkavartta.
”Kiitos. Mutta mikä sai sinut julkistamaan nyt Minnin tittelin? Luulin, että odotat häihin asti?” Turbo kohautti kulmaansa, kun oli kuulutuksesta vasta kuullut että naishiiri oli saanut herttuatar tittelin.
”Virallisesti titteli allekirjoitetaan häissänne. Mutta siihen ei ollut mitään syytä olla ilmoittamatta sitä nyt. Varsinkin, kun titteli oli selvä jo aikoja sitten,” Theodor selitti.
”Miksi vauva sai herttua tittelin, eikä kuninkaallista prinssin titteliä?”
”Jälkikasvun titteli värväytyy pitkälti äidin mukaan. Koska teidän äitinne on prinsessa ja sitä kautta kruunattu kuningatar, on teidän tittelinne automaattisesti prinsessa ja prinssi. Mutta Minni… anteeksi ei pahalla, kun hän ei ole kuninkaallinen niin vauvan titteli määräytyy hänen tittelinsä mukaan…”
”Ja kun Minnin titteli julistettiin nyt, niin sen vuoksi pojan titteliksi muodostui saman tien herttua?” Turbo keskeytti isänsä, joka nyökkäsi hyväksyvästi pojalleen.
 
Turbo siirsi katseensa takaisin vauvaansa.
”Annamme teille nyt tilaa levätä… tulkaahan lapset!” Marinka hoputti. Carbine ja Lucas eivät millään olisi halunneet poistua huoneesta ja pitkään vilkuillen katsoivat pikkuveljensä perään. Theodor kohotti kättään myös muille hovin jäsenille sekä naishiiren henkivartijoille.
”Jääkää te ovelle vartioon. Teillä on tärkeä tehtävä nyt, kun pienokainen on täällä!” kuningas Theodor taputti nuorukaisia olkapäihin.
”Kyllä. Teidän korkeutenne,” kaksikko vastasi yhteen ääneen ja sulkivat kuninkaallisen makuuhuoneen ovet perässään. Minni kosketti hellästi pienen poikansa kasvoja. Sormi siveli pienokaisen kasvoja edes takaisin. Jokainen sivellys sai pojan kasvot hieman värähtämään. Turbo painoi päänsä naishiiren otsaa vasten.
”Tämä on edelleen ihan paras tunne koko universumissa,” mieshiiri henkäisi.
”En uskonut, kuinka miellyttävä kokemus synnytys voi olla, vaikka jossain vaiheessa tekikin mieli niitata joku,” Minni naurahti.
”Eli minut?”
”Kieltämättä olit todella raivostuttava ja ylihuolehtiva välillä,” Minni vilkaisi miestä, kääntämättä kuitenkaan päätään tätä kohden. Turbo naurahti lämpimästi.
”Mitäs sitten seuraavaksi?” Turbo kysyi.
”Häät rakas?”
”Niiiiiin… mutta entä niiden jälkeen?” Turbo pohti. Minni nosti katseensa hiirimieheen.
”Sen näkee sitten mihin elämä meidät kuljettaa…” nainen vastasi ja otti mieheltä vastaan suudelman ajattelematta sen enempää mitä elämä tuo tullessaan. Hänellä oli siinä hetkessä kaikki mitä oli halunnut sekä saanut jopa enemmän mitä oli uskaltanut koskaan toivoa. Hän sai viimein rakastaa vapaasti sitä miestä, jonka kanssa hän tulisi viettämään loppuelämänsä ajan…

Tää tarina oli siis aivan ihana , Toimintaa, seikkailua, draamaa, ja romantiikkaa. Turbo ja Minni vaan niin kuuluvat toisilleen

Bikerbabe kirjoitti:Tää tarina oli siis aivan ihana , Toimintaa, seikkailua, draamaa, ja romantiikkaa. Turbo ja Minni vaan niin kuuluvat toisilleen

Kiitos

Niinhän he kuuluvat oli tarina sitten mikä vain

Ole hyvä vain . Jeah totta puhut