Pakolainen - Oletko se tosiaan sinä? K15

Ficin nimi: Pakolainen - Oletko se tosiaan sinä?
Kirjoittaja: Prätkisfan2 
Tyylilaji/Genre: Romantiikka, söpöily (fluff), huumori, pieni Angst. Toiminta  
Ikäraja: K15 
Paritus/Päähenkilö(t): Turbo/Oc, Turbo/Minni. Päähahmo Turbo, Moto ja Vinski 
Yhteenveto/Tiivistelmä: Vuosien saatossa Mars on noussut uuteen kukoistukseensa. Vehreät ja avarat metsäaukeat ja niityt kukoistavat entisessä loistossaan. 15-vuotta rakkaansa menetyksestä toipuva kuningas on saanut uutta elämää perheensä ympäriltä. Kuitenkin menneisyyden muistot ja rakkaus raastavat ajoittain hiirikuninkaan mieltä ja nostaa väkisinkin Minnistä kaikki hyvät ja rakkauden täyteiset muistot jälleen esille. Mies elää ylellistä elämäänsä ja on kansansa kunnioituksen ansainnut hallitsija. Kuitenkin Marsia uhkaava pahuus on lähestymässä avaruudesta käsin ja uhkaa syöstä Marsin jälleen perikadon sekä kuivuuden partaalle. Mutta kuinka käy, kun muistojen vuorovesi valtaa miehen mielen, kun tutun oloinen naishiiri pelastaa Prätkähiiret aavikolta? 
Varoitukset: Kiroilua, taistelua, verta, tappelua/draamaa, kinaamista, juopottelua, seksuaalista kanssakäymistä jne.  
Vastuunvapaus: En omista Prätkähiiriä Marsista. Ne kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. En myöskään saa ficistä rahaa, enkä tee ficcejä myyntitarkoitukseen. Ainoat hahmot, jotka pidän on omat OC-hahmot ja tarinan juonen.  


A/N: En koskaan ajatellut jatkavani tätä tarinaa. Kuitenkin juttelu tuokio toisaalla sai ajatukseni käännöksiin ja kuin salama kirkkaalta taivaalta täytti mieleni uuden ficin idealla. Ja en tosiaan tiedä missä vaiheessa kirjoitan loputkin keskeneräiset valmiiksi ehkä sekin päivä tulee joku kerta.  


”Oih isä katso!” nuori hiirityttö huudahti ilahtuneena. Kullanruskea mieshiiri laskeutui andraloksen kyydistä ja silitti ohimennen tämän terävää nokkaa. Andralos muistutti valtavasti Maassa elävää strutsia, mutta oli vankkarakenteisempi, nopeampi ja häijymmän näköinen. Kuitenkin linnuksi luokiteltu olento oli hyvin lemmenkipeä ja halusi omistajansa huomion aina tarvittaessa. Puna-valkean kirjava sulkakerros peittosi linnun, sen päälaella oli kaksi pientä keltaista sarvea ja kaulan sekä jalat peittosi musta nahkakerros. Turbo kyykistyi 15-vuotiaan tyttärensä viereen, joka polvillaan istuen katseli lammen kirkkaan oranssista peilipintaa. Pinnan alla meni parveittain kiiltäviä frukeleita. Noin etusormen kokoiset etäisesti merenneitoja muistuttavat veden asukkaat leikkivät iloisena. Välillä ne piiloutuivat kasvillisuuden sekaan ja välillä ne pompahtivat veden pinnan yläpuolelle saaden teini-ikäisen prinsessan naureskelemaan. Frukelit eivät olleet kiinnostuneet maanpäällisestä elämästä, ne eivät ymmärtäneet puhuttua kieltä, eivätkä vastanneet takaisin heille puhuttaessa. Ne olivat kuin kaloja mieleltään, lähtivät vain pakoon jos joku ulkopuolinen pelästytti heidät. Rotat olivat aikoinaan pyydystäneet frukeleita ruoaksi, mutta Marsin sodan vuoksi hallitseva kuningas oli kieltänyt saalistamasta uhanalaisia lajeja. Turbo istui tyttärensä viereen ja nojasi kevyesti toiseen käteensä. Miehen kasvoilla oli rakastava hymy. Hän vilkaisi tytärtään. Tuo kullanruskea hiirityttö ihasteli vain veden alla olevaa elämää. Vuosien saatossa tytöstä oli kasvanut kelpo prinsessa. Rakasti luontoa ja sen kauneutta, mutta kyllä hänestä luonnettakin löytyi sitä vaatiessa. Tyttö oli nopea oppimaan aivan kuten isänsä ja rakasti oppia uusia asioita. Tytön takapuolelle asti yltävät viininpunaiset hiukset leijuivat vapaina. Ainoastaan muutama hiussuortuva kasvoilta oltiin nostettu takaraivolle pienen kultaisen hiussoljen pitämässä niistä kiinni. Tytön yllä oli pastellin keltainen mekko, tytön lanteilla oli valkea leveä silkkinen nauha, joka oli kiedottu rusetille selän puolelle. Mekko oli juuri sopiva isän kanssa yhteisenä aikana vietettävään ulkoiluun. Se oli kevyt ja ilmava, eikä hiostavan kuuma niin kuin edustukseen tarkoitetut mekot. Turbon yllä oli puolestaan valkoinen kuultava pitkähihainen kauluspaita ja tummat housut.  

“Miksi frukelit eivät puhu hiirille?” tyttö kysyi ihmetellen ja laski kätensä polviensa päälle. Hän katsoi surkean kysyvästi isäänsä, joka siirsi vain tämän pitkiä hiuksia pois olkapäältä takaisin selän puolelle.  
“Sitä ei kukaan tiedä... kenties entisaikaan ne ovat saattaneet jutellakin meille, mutta vuosien satojen *tsik...” Turbo sihahti. Prinsessa nosti kätensä kuonolleen ja hihitteli itsekseen. Turbo painoi pienesti vertavuotavan sormenpäänsä suuhunsa tyrehdyttääkseen vuodon.  
“Se puri sua,” tyttö hihitteli ja sai Turbon kurtistamaan kulmiaan.  
“Niin puri... perhanan tihulainen,” Turbo murahteli ja katsoi sormeansa. Mies oli etusormellaan sivellyt vedenpintaan ja yleensä arat frukelit lähtivät pakoon. Nyt joukossa oli ollut yksi rohkea, joka oli nappaissut miehen sormesta kiinni.  
“Et sinä voi kiroilla,” prinsessa naurahti ja sai isänsä kasvoille lempeämmän ilmeen.  
“Olet oikeassa prinsessani... Mennäänhän. Äiti ja veljesi varmasti jo odottavat meitä,” Turbo vastasi ja nousi seisomaan. Mies pudisteli housunsa ja katsoi kun hänen ylväs ratsunsa saapui hänen luokseen. Andralos tönäisi miestä kevyesti nokallaan ja sai Turbon hymyillen silittämään lintua.  
“No olinko viisi minuuttia luotasi pois,” Turbo lässytti linnulle ja tarrasi kumpaankin puolelta linnun nokkaa käsillään. Lintu äännähti tyytyväisenä ja sai Turbon nousemaan tämän selkään. Turbo auttoi vielä tyttärensä taakseen istumaan.  
“Koska annat minulle oman Andraloksen?” tyttö hihkaisi ja kietoi kätensä isänsä lanteiden ympärille.  
“Sitten, kun en ole enää tässä ulottuvuudessa huolehtimassa sinusta,” Turbo vitsaili ja sai tytön iskemään nyrkillään tämän lapaluiden väliin. Turbo naurahti lempeästi ja suuntasi heidät takaisin linnalle.  

Palatsin porteille päästyään prinsessa pudisteli kevyesti mekkoaan, kun Turbo ojensi farmarille linnun suitset. Tyttö nosti katseensa isänsä taakse.  
“Vinski ja Moto, isä,” tyttö totesi hellästi ja laski kädet eteensä lepäämään mekon hameosan päälle. Turbo vilkaisi vanhoja ystäviään ja tervehti heidät pienellä eleellä.  
“Mitäs jätkät?” Turbo kysyi hyvinkin tuttavallisesti.  
“Iltapäivää vain teidän korkeutenne... ja... prinsessa Carbine,” Moto tervehti kaksikon. Carbine nyökkäsi kevyesti.  
“Mitä olen sanonut teille tittelistäni?”  
“20-vuoden aikana paljonkin,” Vinski vitsaili ja sai Turbon pyöräyttämään silmiään.  
“Ja prinsessan tervehtimisestä ei ole ollut mitään puhetta,” Moto raaputti kuonon pieltään.  
“Oikeasti!”  
“Joo, joo. Tiedetään,” Vinski nosti kätensä antautumisen merkiksi.  
“Oliko teillä oikeastikin asiaa, vai huvin vuoksiko tänne asti raahauduitte?”  
“Tällainen löytyi,” Moto totesi ja ohjasi selkänsä takaan 12-vuotiaan, kullanruskean nuorukaisen seisomaan eteensä. Poika oli vaalean kullanruskea väriltään. Pojan tummat hiukset sojottivat hieman pystyssä. Pojalla oli samanlainen läpikuultava kauluspaita, kuin isällään ja mustat housut jalassaan. Turbon katsoi hieman tuimasti poikaansa ja puristi kädet eteensä. Poika vain kohautti harteitaan isälleen pikkupojan ilkikurinen hymy huulillaan.  
“Missähän nuori herra on mahtanut olla?”  
“Tuolla vaan...” poika potkaisi punaista hiekkaa kengänkärjellään edestään. Turbo kohautti toista kulmaansa kysyvästi, kun pojan vastaus ei hiponut hänen haluamaansa vastausta.  
“Carbine... vie Lucas sisälle ja kerro äidillesi, että palaamme hänen karkureissuunsa myöhemmin,” Turbo painotti ja katsoi poikaansa. Poika veti korvansa luimuun ja loikki isänsä ohi suoraan linnan sisälle isosiskonsa saattelemana.  

“Löysimme nuoren herran aavikon reunalta...” Moto vastasi miehelle ja sai Turbon katsomaan hämmentyneenä ystäviään.  
“Aavikon reunalta? Lucas tietää, että se on kiellettyä aluetta!” Turbo murahti ja katsoi kaksikkoa.  
“Kenties olisi vielä oppitunnin paikka,” Vinski pyöräytti silmiään ja katsoi toisaalle. Turbo huokaisi syvään ja siirsi hiuksiaan päälakeaan pitkin.  
“Tuo poika aiheuttaa minulle vielä harmaita hiuksia,” Turbo valitti ja piteli kämmenillään päätään.  
“Ellei siellä ole jo,” Vinski tutkiskeli miestä lähemmin. Turbo virnuili ystävälleen ja työnsi tämän kauemmaksi itsestään.  
“Ei minulla ole harmaita hiuksia!”  
“Ihan, kuin olisin nähnyt kaksi heilumassa tuulen mukana!” Vinski ilkkui ja sai Motonkin naureskelemaan. Turbo tuhahti mukamas loukkaantuneena ja veti kasvojaan taakse päin, kun hänen kuononsa edessä heiluteltiin kylmää esinettä. “Kuitenkin tekee mieli?” Vinski kysyi ja ojensi miehelle kotikaljapulloa.  
“No aina teidän seurassanne!” Turbo vastasi ja repäisi kotikaljapullon itselleen. Vinski nojasi omaan pyöräänsä, kun Moto istui omansa päälle. Turbo nojaili palatsin ympärillä meneviä muuria vasten ja katseli taivaalle.  
“Mites teidän omat lapset?” Turbo kysyi hetken kestäneeseen hiljaisuuteen.  
“Siellähän ne... juoksentelee ja aiheuttaa päänvaivaa,” Vinski totesi hieroen silmiään. Turbo tyrskähti pienesti. “Ai omat viettävät rauhallista leffapäivää kotona,” Moto ilkkui valkealle marsilaiselle. Turbo pyöritteli päätään. Ei lapset kauaksi olleet vanhemmistaan pudonnut. Omaa poikaansa hän kieltämättä mietti. Poika oli useamman kerran viime aikoina karannut aavikon reunalle ja mies ei enää tiennyt miten poikaa olisi kieltänyt. Kotiarestikin tuntui turhauttavalle, kun se kesti vain määrätyn ajan.  

Moto huikkasi juomastaan ja vilkaisi Vinskiä. Valkean marsilaisen ilme oli surkea ja he eivät olleet edes varmoja halusivatko asian ottaa miehelle esille. Vinski tosin nyökkäsi Motolle kevyesti.  
“Tuota... Turbo,” mies aloitti hieroen niskaansa. Turbo nosti kysyvän ilmeensä veikkoihinsa.  
“Niin?” mies kysyi. Kumpikin marsilaisista vaikeroi vain omissa sanoissaan eikä saanut kakaistua ystävälleen asiaa.  
“No kertokaa nyt ihmeessä mikä teitä kahta oikein vaivaa?” mies vaati hermostuneen naureskellen.  
“Tiedätkö mikä päivä tänään on?” Moto sai kysyttyä. Turbo kohautti entuudestaan kulmaansa ja nosti katseensa Marsin oranssin punertavalle taivaalle. Muutama vaaleanpunaisen, oranssin ja valkoisen sekoittamat pilvenhattara oli kasaantunut taivaalle. Turbo huokaisi syvään. Hänen sisintään alkoi raastamaan. Miehen surkea ilme kertoi jätkille, että tämä tiesi ilman suurempiakin vihjeitä.  
“Minnin syntymäpäivä,” mies huokaisi apeana.  
“Olemme pahoillamme, että edes muistutimme,” Vinski luimisteli korviaan ja sai Turbon hymyilemään. Turbo pyöritteli päätään.  
“Ei teidän tarvitse... Minni elää aina muistoissani.”  
“Täällähän te olette... ja ryypiskelemässä keskellä päivää,” naisääni naurahti heidän takaansa ja sai alakuloisen ilmapiirin äkisti nousemaan. Kuvan kaunis norsunluunvalkea hiirinainen, jonka viininpunaiset hiukset oli nostettu nutturalle astui miehensä viereen. Naisen yllä oli kaunis ihoa myötäilevä safiirinpunainen sifonkinen mekko.  
“Kuningatar Gineve,” kaksikko tervehti naishiiren kohteliaasti ja kumarsi pienesti tälle. Nainen naurahti lempeästi ja pyysi eleellään kaksikon suoristamaan itsensä.  
“Eikä me juopotella. Kotikalja on alkoholitonta,” Turbo totesi ojentaen pulloa vaimolleen. Gineve suukotti miehen olkavartta rakastavasi ja tarttui hellästi muutenkin tämän käsipuoleen kiinni. Piippaus Moton ja Vinskin lanteilta sai mies kaksikon huomion. 
“Noh työt kutsuu...” Vinski kohautti harteitaan. Turbo huikkasi pullonsa tyhjäksi ojentaakseen sen veikalleen.  
“Kiitos, kun toitte karkulaisen takaisin kotiin,” Gineve kiitti ja sai kaksikon nyökkäämään.  
“Nähdään taas ja ilmoitelkaa, jos tulee ongelmia,” Turbo totesi hellästi ja sai kaksikon nyökkäämään. He tervehtivät toisensa, ennen kuin miehen veikat palasivat takaisin tukikohdalle.  

Turbo huokaisi syvään. Hän kaipasi vapaustaistelijoita, hän kaipasi sitä vapauden tunnetta jonka moottoripyöräajolla sai. Vaarantunne hipoi antennien päässä saakka ja hän sai olla sankari josta kaikki pitivät. Nyt hän oli kokonaisen valtakunnan johtaja. Hän oli saanut työskentelyllään kansansa kunnioituksen, mutta millä hinnalla. Hän ei saanut olla enää se vaaroja uhmaava prätkähiiri, vaan kuningas joka piti valtakunnan kasassa. Gineve herätti miehensä ajatuksistaan ja ohjasi hänet takaisin linnan sisälle.  
“Lucas oli taas aavikon reunalla,” Turbo aloitti ja sai vaimonsa huokaisemaan syvään. Gineve pysähtyi äkisti ja katsahti miestään.  
“Mitä teemme? Pian Lucas on suuremmassa vaarassa, jos päivä päivältä uskaltautuu rohkeammin lähestyä aavikkoa?” Gineve henkäisi surkeana. 
“Meidän on jotenkin yritettävä saada Lucas pidettyä täällä,” Turbo huokaisi.  
“Mutta miten? Throttle en halua menettää lastamme.”  
“Gineve rakas... emme menetä Lucasta tai Carbinea. Lucas saa oppia, että meidän sanamme on hänen lakinsa niin kauan kuin hänen on määrä astua valtaistuimelle,” Turbo vastasi päättäväisenä. 
“Entä Carbine?”  
“Carbine on turvassa myös. Hän sentään uskoo mitä hänelle sanoo.”  
“Vai olisiko kyse, että olet 15-vuotta häntä pitänyt siipiesi suojassa?” Gineve kysyi vitsaillen ja nojautui hieman miestään kohden. Turbo mulkaisi lasiensa alta naista ja puristi kädet eteensä.  
“Ehkä...” mies vastasi ja käänsi vaimolleen selkänsä. Gineve astui miehensä eteen ja etsi tämän katsekontaktia.  “Throttle!” nainen älähti hyväntuulisena ja hyppäsi tämän kaulaan. Turbo nosti kiljahtavan vaimonsa kevyesti ilmaan ja pyöräytti tätä muutaman kerran. Gineve halasi loppuun tiukasti miehensä ja katsoi tämän silmiin. Tai vihreiden aurinkolasien taakse kätkeytyviin silmiin.  
“Mitä jos tekisit samaa Lucasin kanssa?”  
“Ai mitä?”  
“No viettäisit aikaa. Tekisitte yhdessä mistä kumpikin pidätte.”  
“Mehän teemme jo yhdessä asioita?”  
“Mutta onko ne sellaisia joista Lucas on kiinnostunut? Carinen kanssa on helppoa, kun hän rakastaa kaikkea ympärillään,” Gineve pohti ja katsoi miestään. Turbo huokaisi syvään.  
“Kenties jatkossa voisin kysellä tarkemmin Lucasin mielenkiinnon kohteita. Heti tämän kotiarestin jälkeen,” Turbo pohti ja tarttui vaimonsa käsistä kiinni. Gineve hymyili lempeästi miehelle ja painoi pitkän suudelman miehen suulle.  

Ilta sujui kuningaskunnassa ja palatsissa rauhallisesti. Lukuun ottamatta yhden 12-vuotiaan pikku prinssin kiukkukohtausta, jossa hänelle jälleen kerran asetettiin kotiaresti. Kuninkaallinen kotiaresti ei ollut mitään miellyttävää olemista. Pienelle prinssille määrättiin vartija, joka seurasi hänen jokaista liikettään ja toimintaansa. Hän ei päässyt edes pesutilanteisiin yksin. Kotiarestissa tuli noudattaa myös tarkkoja protokollaisia sääntöjä ja säädöksiä, jotka pojan isä oli hänelle luetellut. Ruokailuilla tuli olla juuri ajallaan, edustustilaisuuksiin poika pakotettiin kotiarestin aikana mukaan. Muutoin kuninkaallisten marsilaislasten ei tarvinnut osallistua edustustilaisuuksiin. Oppitunnit ja harjoitukset tuli kanssa suorittaa valvotusti. Poikaa jopa valvottiin öisin. Kaikesta rikkomuksesta raportoitiin suoraan kuninkaalle, jolloin kotiaresti saattoi koventua ja pidentyä. Poika murjotti omalla parvekkeellaan ja katsoi metsää, jonka korkeiden puiden latvat leijuivat viilenevän ilmavirran mukana. Vartija tervehti pienesti kumartaen prinsessan, joka saapui kanssa huoneeseensa. Tyttö naurahti lempeästi ja sekoitti pikkuveljensä hiuksia entuudestaan.  
“Lopeta!” Lucas ärähti ja katsoi tuimasti siskoaan.  
“Miksi olet noin äksy?” Carbine kysyi ja nojautui varovaisesti kaidetta vasten.  
“Isän takia!”  
“Isä vain yrittää opettaa sinulle kruununperillisen sääntöjä ja...”  
“Täyttä päsmäröintiä!”  
“Tuota juuri tarkoitan...” Carbine ärähti ja käänsi itsensä katsomaan taivaanrantaan. Myös Turbo saapui huoneeseen ja kuunteli hetken tovin lastensa keskustelua. Mies nojautui oven karmiin ja puristi kädet eteensä.  
“Isä yrittää opettaa meille käytöstapoja, luonnon kauneutta, sen huolehtimista ja miten se pidetään turvassa,” Carbine selitti ihaillen ja hengitti Marsin raikasta ilmaa. Kummallakaan nuorella ei ollut hajuakaan minkälainen Mars oli ollut ennen heidän syntymäänsä.  
“Ei se tapahdu kotiarestin kautta!” Lucas murahteli. Carbine nauroi lempeästi.  
“Et sitten karkailisi koko aikaa, niin isän ei tarvitsisi vartioida sinua koko aikaa!” “Siinä siskosi on aivan oikeassa,” Turbo vastasi lempeästi ja sai kaksikon pelästymään isänsä yllättävää saapumista. Turbo istui parvekkeen kaiteelle ja nosti poikansa syliinsä. Tyttärensä hän kaappasi hellästi kainaloonsa.  
“En rankaise teitä sen vuoksi, että haluaisin päsmäröidä tai ilkeillä. Haluan pitää teidät ainoastaan turvassa ja tietää missä kuljette. Siis luvan kanssa... en voi seurata teitä ikuisuuksia, mutta molemmin puolinen luottamus tässä perheessä on arvo numero yksi,” Turbo selitti hellästi. Lucas nolostui hieman, mutta ymmärsi isänsä pointin hyvin.  
“Ja siitä olemme kiitollisia isä,” Carbine henkäisi. Turbo suukotti tyttärensä päälakea rakastavasti.  
“Ja sinä... niin, kuin sisaresi sanoi sinulle, että älä hölmöile niin en ole kimpussasi koko aikaa,” Turbo vastasi ja kutitteli poikaansa. Lucas nauroi isänsä otteessa ja yritti päästä pois.  
“Joo joo...” poika vastasi, kun sai hengityksensä välissä vastattuakin. Turbo laski poikansa eteensä kanssa seisomaan.  
“Ja nyt... iltapesuille, jonka jälkeen iltapala omassa huoneessa,” Turbo komensi hellästi.  
“Kyllä isä,” kaksikko vastasi reippaasti ja poistui paikalta. Turbo pyöritteli hennosti päätään.  

Samaisena iltana Turbo istui oman makuuhuoneensa parvekkeella ja katsoi vuorien taakse laskeutuvaa aurinkoa. Ilta aurinko oli värjännyt taivaan tumman punaiseksi. Yö oli laskeutumassa Marsin ylle. Turbo huokaisi syvään ja katsoi vain ajatuksissaan eteenpäin. Aikaisempi raastava tunne miehen sisälle oli palannut. Kuin jokin polttaisi hänen sisuskalujansa. Kuitenkin miehen suulle nousi lohduttunut hymy. Miehellä oli entisestä rakkaastaan paljon hyviä muistoja. Hän ajoittain huomasi miettivänsä, että mitä jos Minni olisikin elossa? Olisiko hän taistellut paremmin rakastamansa naisen tähden? Kuitenkin Minni oli pelastanut hänen sisarensa hengen ja lopulta myös miehen isän. Olisiko hänen isänsä antanut naiselle armahduksen suurista uhrauksistaan? Theodor oli aikoinaan järjestänyt Minnin hautajaiset. Sellaiset jotka nainen oli ansainnut. Parhaat mitkä nainen vain ansaitsi. Mies antoi mielensä vaeltaa vuosien taakse ja muisteli tuota tummaa ja tulista rakastaan... 

”Oletko varma tästä?” Minni kysyi, kun kaksikko laskeutui vuoren rinnettä kohti kuilua alaspäin.  
“Etkö luota minuun?” nuori parikymppinen Turbo kysyi hieman alempaa.  
“Ööö en siinä kohtaan, kun viet minut kaikkeen hullutukseen mukaan!” Minni murahti ja jatkoi kuitenkin kuilun pohjalle laskeutumista. Turbo hyppäsi viimeisen metrin alas ja ojensi käsiään. Minni iskeytyi miehen käsivarsille ja tämä tunki kuonoansa rakkaansa kaulaa vasten.  
“Lopeta...” Minni murahti ja työnsi miehen kasvoja kauemmaksi itsestään. Turbo laski beigen harmaan naishiiren käsivarsiltaan. Minni tutki kuilun pohjaa mielenkiintoisena.  
“Romanttisin paikka, jonka löysin Marsista ja sinä et muuta, kuin jäkätä,” Turbo kohautti harteitaan.  
“Kutsutko kylmää kuilunpohjaa romanttiseksi?” Minni virnuili mieshiirelle. Turbo kurtisti kulmiansa ja käveli naisen luokse napaten tämän takapuolesta kiinni. Minni suoristi äkisti itsensä ja painoi kätensä miehen käsien päälle.  
“Pidätkö?” mies vihjaili ja sai Minnin naureskelevan mulkaisun vain osaksi itseänsä.  
“Ole hiljaa machohiiri,” nainen naurahti. Kuilu yhdeltä reunalta lähti tunneli. Tunnelista kantautuva ääni sai nuorenparin lopettamaan. Turbo nappasi pistoolinsa reisitaskustaan. Samoin teki Minni. Turbo nappasi naisen vapaasta kädestä kiinni ja lähti johdattamaan heitä tunnelia kohden. Turbo tutki luolan suuta joka vaikutti hieman ahtaalle.
“Panetko pahaksesi jos käydään tsekkaamassa tämä?”
“Panen jotain muuta vielä tänään,” Minni vastasi vihjailevasti. 
“Uuuuhh mikä nainen... Eli pitääkin pysyä skarppina koko loppu ilta,” Turbo iski naiselle silmää ja lähti ensimmäisenä tunnelin sisälle. Suuaukosta päästyään tunnelin kattoraja nousi ja Turbokin pystyi koko pituudeltaan seisomaan. Mies auttoi rakastettunsa kanssa tunnelin sisälle. Minni sytytti taskulamppunsa ja katseli ympärilleen.
“Ei merkkejäkään asutuksesta,” Minni hymähti.
“Ei edes haise siltä, että täällä olisi jotain ollutkaan,” Turbo nuuhki tunnelin ilmaa.

Mies lähti naisen kevyellä ohjauksella tutkimaan tunnelia peremmin tarkemmin. Kumpikin laittoi aseensa takaisin koteloonsa. Oli selvää ettei luolassa ainakaan marsilaista elämää ollut.  
“Tuntuu hieman liukkaalle...” Turbo totesi ja tunnusteli kivetystä jalkojensa alla. “Täällä on ihan sika kylmä,” Minni pudisteli itseänsä.
“Älä huoli! Mää lämmitän sut tänä iltana.”
“Miksi en epäile?” Minni kohautti virnuillen kulmaansa. Turbo nyrpisti naiselle kuonoansa ja lähtivät uudemman kerran liikkeelle. Muutaman askeleen jälkeen Turbon askel lipesi ja karjahduksen kera mies liukui voimakkaasti alaspäin. Hän oli voimastaan saanut horjutettua myös Minnin tasapainoa ja tämä liukui miehen perässä kohti tuntematonta. Turbo puuskahti syvään, kun iskeytyi rinnalleen kuilun pohjalle. Ennen, kuin hän ehti reagoida niin Minni iskeytyi hänen päällensä. Minni vaikeroi hieman ja tasaili hengitystään.
“Rakas vaikka kuinka tykkäänkin, että olet päälläni... niin tämä on hieman liikaa,” Turbo ähkäisi. Minni suoristi itsensä käsiensä varaan.
“Anteeksi kulta... ei ollut tarkoitus satuttaa sinua,” Minni huokaisi ja nousi seisomaan.
“Missä olemme?” nainen kysyi, kun mies nosti itsensä kanssa seisomaan. Kumpikin oli ällikällä lyötyjä. Kuilun pohjaan olevaan kattoon heijastui sininen kajo. Kaksikko kyykistyi isompien kivien lomaan ja ryömivät loppumatkan pienelle tasanteelle. Hieman alempana oli kirkas turkoosin värinen lampi, jonka ympärillä leikki marsilainen viisihäntäinen sarviketun pentue. Pentueen suuri emo vartioi isomman kiven päällä pentujensa temmellystä. Sen terävät hampaat näyttäytyivät ylähuulen alta. Pässin sarvia muistuttavat sarvet laskeutuivat ketun päälaella. Kettu oli keltainen väriltään, mutta mustat laikut saivat ketun luonteeseen enemmän väritystä. Emolla oli ainakin kahdeksan pientä pentua. Lammen takana kohosi suuri marsilainen Pilvikumpu. Pilvikummun lehdet muistutti nimensä mukaan pieniä pilviä ja olivat väriltään pääosin valkeita. Minni painoi kätensä leukansa alle ja ihasteli tuota kauneutta mitä näkökentässään juuri sillä hetkellä näki. Nainen halusi painaa kaiken mieleensä. Marsissa ei vuosiin oltu nähty sarvikettuja saati Pilvikumpuja. Turbo vilkaisi ihastellen naista vieressään. Mies laski lohduttavasti kätensä naisen kädelle. Hän tunsi kuinka nainen laski vain päänsä lepäämään olkapäälleen.
“Tämä antaa toivon siitä, että kaikki kääntyy vielä joku päivä hyväksi,” Turbo kuiskasi naiselle.

Minni oli juuri sanomassa jotain, kun tunsi jotain tippuvan päällensä.  
“Hyi... jotain märkää tippui päälleni...” Minni nyrpisti kuonoansa ja putsasi olkavarttaan.
“Mitä märkää?” Turbo kysyi, kun tunsi kanssa paljaalla käsivarrelleen tippuvan jotain epämääräistä.
“Mitä ihmettä?” Turbo kysyi ja nosti taakseen yläviistoon katseensa. Minni säikähti hieman valtavaa sarvikettua yläpuolellaan. Kettu murisi uhkaavana ja sai kaksikon maata pitkin väistämään hieman kauemmaksi. Sarviketut olivat loistavia kiipeilijöitä ja jopa suoralla seinämälläkin sai aina tassuilleen pinnan napata kiinni.
“Ja tuo on varmasti pentueen isä?” Minni kysyi ja väisti juuri, kun kettu oli hyökkäämässä kaksikon kimppuun. Ison kokonsa ja voimansa vuoksi kettu liukui pitkän matkan. Turbo oli nappaamassa asettaan kotelostaan.
“Älä! Nuo voivat olla viimeiset sarviketut koko planeetalla,” Minni henkäisi ja esti miehen toimet. Turbo väisti vastakkaiseen suuntaan, kun kettu hyökkäsi uudemman kerran heidän kimppuunsa. Minni piiloutui isompien kivien lomaan, Turbon ottaessa mittaa uros ketusta.  
“Onko suunnitelmia?” Turbo kysyi, kun väisti jälleen ketun hyökkäyksen. Mies otti hieman vauhtia ja iski ketun rähmälleen maahan.
“Me ollaan heidän reviirillään. Ainoa vaihtoehtomme on vain poistua,” Minni huudahti ja väisti itsekin, kun kettu emo otti naishiiren kohteekseen. Ketut murisivat kaksikolle. Turbo vilkuili ympärilleen ja näki suuaukon, josta olivat hetki sitten tippuneet.
“Sopii!” mies vastasi ja heitti kettujen juureen savukranaatin. Kettujen keskittyessä savuun Turbo tarrasi kumppaninsa lanteista tiukasti kiinni ja ampui pistoolillaan köyden kohti taivasta. Kilahdus jostain kauempaa sai miehen painamaan liipaisinta ja köysi alkoi vetämään kaksikkoa takaisin luolaan.

Tovia myöhemmin Minni pudisteli vaatteitaan ja katsoi tuimasti mieshiirtä. Turbo kohautti kulmaansa naureskellen.
“Mitä?”
“Savukranaatti? Elävien olentojen sekaan?”
“Käskit olla itse vahingoittamatta kettuja,” Turbo kohautti harteitaan. Minni puristi kädet eteensä.
“Tiesitkö tästä paikasta?”
“En! Miten niin?” 
“Kunhan ajattelin. Et nimittäin edelleenkään ole kertonut minulle miksi tänne saavuimme?”
“Halusin vain hengähdystauon vapaustaistelijoista ja hyvää seuraa,” mies hempeili naiselle. Minnin suulle nousi lempeä hymy.
“Tarjoatko vielä ruoatkin tämän koettelemuksen päätteeksi?” Minni kysyi. Nainen laski toisen kätensä miehen olalle ja toisen mies otti oman kätensä suojaan painaen sen hänen rintakehälleen. Turbo nappasi myös tiukan otteen naisen lanteista.
“Aina sinulle...” mies leperteli. Minni suuteli mieshiirtä pitkään. Turbo hymyili hellästi ja vastasi naisen hellyyden osoitukseen...  

Turbo palasi ajatuksistaan takaisin nykyhetkeen. Mies puuskahti syvään. Hänen ikävänsä ja kaipuunsa oli palannut voimakkaampana kuin koskaan. Hän muisti naisen selkeästi. Hänen kasvonsa, hänen lämpönsä ja sanansa. Välillä terävät sanat kirpaisivat sisintä, mutta kauniit sanat ja hellyyden osoitukset sai miehen olemaan sulaa vahaa naisen edessä. Hän nousi seisomaan ja kuuli vuorten takana ajavat moottoripyörät. Hän mietti tovin ja kääntyi ovelle. Mies katsoi hellästi jo täydessä unessa olevaa vaimoansa. Turbo suoristi Gineven peiton paremmin tämän ylle ja poistui huoneesta. Oikeastaan hän poistui koko linnasta. Mies avasi vanhan vajan ovet, josta syttyi kirkkaat valot suoraan miehen silmille. Musta moottoripyörä hyrähti käyntiin tyytyväisenä.  
“Teidän korkeutenne?” kysyi miesääni hänen takaansa. Turbo hymyili adjutantilleen hellästi. Hän oli Luciuksen seuraaja. Musta mieshiiri, valkeilla hiuksilla oli pukeutunut smokkiin. Lucius oli pari vuotta aikaisemmin menehtynyt vanhuuden tuomiin vaivoihin ja Turbon oli hänen oppipojistaan valittava uusi seuraaja.  
“Felix!” Turbo esitti hieman yllättynyttä.  
“Saanen puhutella?”  
“Kyllä. Niin, kuin aina...”  
“Miksi ette ole nukkumassa?”  
“Minulla on yksi paikka käytävänä ennen, kuin kello vaihtuu yli puolen yön,” Turbo huokaisi ja sai Felixin kohauttamaan kulmaansa. Felix katsahti kultaista taskukelloansa.  
“Kello on miltein puolen yön... teillä on 15 minuuttia aikaa,” Felix totesi.  
“En mene kauas... ja palaan aivan pian,” Turbo selitti.  
“Teidän tulisi kuitenkin ottaa vartija mukaanne... olette kuitenkin kuninkaamme,” Felix huolehti.  
“Älä murehdi. Pärjään kyllä... en mene vaaralliseen paikkaan,” Turbo selitti edelleen salamyhkäisesti. Felix oli sanomassa jotain, mutta veti sanansa kuitenkin takaisin. Hänellä ei ollut oikeutta inttää hänen kuninkaalliselle korkeudelleen vastaan.  
“Hyvä on... olkaa varovainen,” Felix kumarsi kevyesti. Turbo nyökkäsi hyväksyvästi ja istui moottoripyöränsä kyytiin.  

Felix avasi vartioiden kanssa miehelle muurien portit ja vasta sen jälkeen mies uskaltautui vasta polkaisemaan moottoripyörän käyntiin. Turbo huokaisi helpottuneena tuntiessaan tuulen vireen pitkin kehoaan. Hän avasi kauluspaitansa muutaman napin tuntiessaan ilmavirran myös paremmin kaulallaan ja rinnallaan. Miten vapauttava tunne? Turbo venytteli kevyesti antaen moottorin tekoälyn hetkellisesti ohjata miestä eteenpäin. Hän kurvasi suurien rautaisten porttien juurelle. Mies kaivoi satulalaukkuansa ja löysi nopeasti etsimänsä. Punainen sora rapisi mieshiiren jalkojen alla. Turbo katseli ympärilleen. Hän käveli aivan pihan perälle. Hän rullasi kultaisen korkin purkista auki ja sytytti sen sisällön. Turbo huokaisi surkeana syvään ja istui ristiasentoon mustan kiiltävän hautakiven eteen. Turbo laski sytyttimen kädestään ja kiersi muistokynttilän korkin takaisin paikoilleen. Turbo suukotti kynttilää hellästi ja laski sen omalle paikalleen. Muutenkin mies siisti hautakiven edustaa ja katsoi kiven kyljessä kultaisella tekstillä painettua tekstiä. Miehen sormet hipoivat päivämäärää, jota edelleen oli jäljellä muutama minuutti. Tuulen puhallus sai miehen nostamaan katseensa ja nousemaan seisomaan. Hän nyppäsi hautakiven yläpuolelta olevasta puusta laventelin violetin värisen pitkän kukan käteensä. Se oli marsilainen lila merenkaulus. Sen terälehdet muistuttivat aaltojen aaltoilevaa pintaa. Turbo laski kukan hautakynttilän viereen.  
“Hyvää syntymäpäivää rakas!” Turbo niiskautti ja pyyhkäisi vierähtäneen kyyneleen poskeltaan. Ikävä ja kaipuu tuntuivat sillä hetkellä ylitsepääsemättömiltä. Minnin syntymäpäivä sai miehen tunteet aina voimistumaan. Totta kai hän rakasti nykyistä vaimoansakin, mutta Minniä kohtaan oleva rakkaus oli jotain aivan muuta. Samanlainen tuskien taival oli se päivä jolloin tuo määrätietoinen kenraali menehtyi hirveässä murhassa. Istuttuaan tovin ja muistellessaan Minniä, Turbon sisimmän valtasi kuitenkin helpotus ja lämmin olo. Minni toivoi kuitenkin aina sitä, että mies olisi onnellinen ja jatkaisi kaikesta tapahtuneesta huolimatta eteenpäin. Hän naurahti, kun nainen oli saanut tietää hänen olevan pakoileva kuninkaallinen. Kuinka hän oli rikkonut kuninkaallisia sääntöjä olemalla Minnin kanssa vielä yhden yön yhdessä. Nyt hän itse piti säännöistä kiinni ja yritti omat kuninkaalliset lapsensa kasvattaa arvoja kunnioittaen. Olisikohan Minni onnellinen hänen lapsistaan? Sitä mies ei koskaan saisi tietää. Saati olisiko nainen muuttanut Flean henkivartijana toiselle puolelle Marsia? Mies pyöräytti päätään. Liian monta kysymystä, johon hän ei koskaan tulisi saamaan vastausta. Hän nousi seisomaan ja pudisteli vaatteensa.  
“Tulen taas käymään rakas... joku päivä,” mies henkäisi ja poistui hautausmaalta.

Seuraavana aamuna mies tunsi hellän ja lämpimän kosketuksen kuonollaan. Turbo hymähti pienesti, kun tunsi Gineven painavan pitkän rakastavan suudelman miehen suulle. Turbo kietoi kevyesti kätensä naisen ympärille ja veti tämän uudelleen suudelmien pyörteisiin.
“Mitä jos viettäisimme tämän aamun ihan rauhassa kaksin?” Gineve kysyi hieroen miehen rintalihasta sormenpäällään.
“Pitäisin siitä ideasta suunnattomasti...” Turbo vinkkasi naiselle silmäänsä ja sai naisen kihertelmään. Turbo laski kättään naisen selkää pitkin ja tunsi, kuinka nainen oli jo ilman rihmankiertämää.  
“Mmm... että sellainen aamuherääminen,” mies mutisi naisen suuta vasten. Turbo vapautti vaimonsa pitkät hiukset. Miehen otteet sai naisen kikattamaan ja kääntymään selälleen. Turbo laskeutui kevyesti naisen ylle ja suuteli intohimoisesti tämän kaulaa. Kuningatar nautti olostaan miehen syleilyssä ja kietoi hellästi jalkansa miehen lantion ympärille.  
“Tiesitkö, että rakastan sinua Throttle?”  
“Tiesin... muuten olisit häipynyt jo aikoja sitten,” Turbo vastasi ja painoi pitkän suudelman naisen suulle.  
“Ah... jatka,” nainen huokaisi. Turbo murahti vasten naisen kaulaa, kunnes koputus kuninkaallisen makuuhuoneen oviin keskeytti pariskunnan. Turbo huokaisi tympeänä ja nousi istumaan. Gineve suukotti miehen olkaa lohduttavasti ja peittosi itsensä peitolla.  
“Sisään!” Turbo huudahti ja Felix astui huoneen sisälle.  
“Anteeksi, että häiritsen teidän korkeutenne... mutta vanhempasi odottavat teitä valtaistuin salissa,” Felix kasasi ajatuksiaan. Turbo kaatui pitkälleen sänkyynsä. Gineve naurahti ja hieroi miehen vatsalihaksia.  
“Kerro heille, että tulemme aivan pian,” nainen henkäisi ja sai mieshiiren kumartamaan. Gineve laskeutui miehen ylle ja silitteli tätä hellästi.  
“Se siitä hyvästä aamusta...”  
“Älä sano noin kultaseni. Vanhemmillasi varmasti on jotain tärkeää, jos kesä palatsiltaan saakka tulevat tänne.”
“Vanhempani asuvat linnan takana olevassa kesä palatsissa, jonka aikoinaan rakennutti minulle ja sisarelleni,” Turbo tuskaisi. Gineve kuitenkin suukotti lohduttavasti miestään ja kehioitti tätä nousemaan.  

Valtaistuin salissa entinen hallitseva kuningaspari tervehti lapsenlapsensa. Theodor otti mittaa Lucaksesta, kun taas kuningatar Marinka helli pojantytärtään letittelemällä hänen hiuksiaan. Felix katsoi sivummalla perheen onnellista hetkeä. Vaikka kuningaspari asui kesä palatsissa aivan linnan takana, tekivät he paljon edustusreissuja ympäri Marsia. Tälläkin hetkellä kaksikko oli palannut Flean luota takaisin Tulikivikaupunkiin.  
“Hänen kuninkaallinen korkeutensa Throttle ja hänen vaimonsa kuningatar Gineve,” hovimestari ilmoitti. Kaksikon lapset ottivat paikkansa vierekkäin ja sai isovanhempiensa hymyilemään lempeästi. Marinka astui miehensä rinnalle ja katsoi ylpeänä nuorimmaistaan, joka oman puolisonsa kanssa asteli valtaistuinsaliin. Turbo ja Gineve osoittivat kunnioitusta kummallekin kuninkaalliselle.  
“Tervetuloa takaisin. Oliko matkanne onnistunut?” Turbo kysyi varovaisesti vanhemmiltaan.  
“Voi Throttle,” Marinka ilahtui ja halasi lempeästi tätä.  
“Kiitos kysymästä... Olihan se. Sisareltasi terveiset,” Theodor vastasi ja kätteli poikansa.  
“Gineve,” Theodor huomioi myös poikansa vaimon ja suukotti tämän kättä.
“Teidän korkeutenne,” Gineve niiasi kevyesti.  
“Toistamiseen tervehdykset sikseen...” Theodor naurahti.  
“Lapset... tervehdittekö kunnioittavasti isovanhempanne?” Gineve kysyi.  
“Kyllä äiti,” Carbine vastasi heleästi.  
“Oikein kauniit käytöstavat kummallakin,” Marinka ihasteli.  
“Ilo kuulla...” Turbo naurahti ja katsahti kanssa lapsiaan. Carbine ja Lucas vilkaisivat virnuillen toisiaan.  
“Mitähän asianne koskee, kun näin pian piti saada meidät paikalle?” Turbo kysyi. “Voisimmeko puhua kahvikupposen ääressä?” Theodor kysyi.  
“Ilman muuta,” Gineve vastasi ja viittoi hovineidoille. 

Kuningasperhe oli siirtynyt puutarhaan. Carbine ja Lucas touhusivat omiansa. Heille oli myös katettu erillinen pöytä kauemmaksi vanhemmista. Hovineidot kaatoivat höyryävää Marsin parhaista sinipavuista keitettyä tummaa kahvia kuppeihin.  
“Kuulimme huolestuttavan uutisen lounaisen armeijan kenraalilta,” Theodor aloitti. “Minkä asian?”  
“Ilmeisesti lounaasta on hyökkäämässä uusi pahuus kohti Marsia,” mies totesi ja sai pariskunnan katsahtamaan huolissaan toisiaan.  
“Minkälainen pahuus?” Turbo tivasi isältään.  
“Kukaan ei vielä tiedä... uudenlainen avaruusalus on ollut matkalla avaruuden läpi jo useamman kerran. Huhujen mukaan alus on iskenyt joukkojensa kanssa jo Jupiteriin ja Neptunukseen,” Thedor jatkoi.  
“Kuka hullu edes yrittää tuhota Jupiterin jättiläiskansaa?” Turbo murahti vihaisena.  
“No ilmeisesti se sama, joka on tulossa vissiin tännekin,” Theodor pudisteli päätään.  
“Luulin, että pahuus olisi ohi jo, kun plutolaiset oltiin saatu pois planeetaltamme,” Gineve huokaisi ja hieroi käsivarsiaan. Turbo lohdutti kevyesti vaimoansa.  
“Onko mitään mahdollista, että edes joku tietäisi asiasta jotain?” Turbo pohti.  
“Tulikiven armeija tai vapaustaistelijat ovat voineet huomata jotain,” Theodor kohautti harteitaan. Turbo hieroi leukaansa entuudestaan. Ajatuskin siitä, että joku lähtisi valtaamaan uudelleen Marsia olisi katastrofaalinen.  
“Vinski ja Moto eivät kyllä eilen maininneet asiasta mitään,” Turbo totesi ja katsahti puolisoaan.  
“Mutta hehän saivat työtehtävän juuri kun olivat lähteneet...” Gineve muistutti.  
“Aivan! Selvitän tämän asian,” Turbo tokaisi vaimolleen.
“Miten?”  
“Sieltä mistä tieto totta kai saadaan,” Turbo nosti etusormensa vaimolleen.  
Gineven huolestunut ilme kertoi miehelle jo tämän vastauksen. Myös Theodor ja Marinka vilkaisi toisiaan.  
“Thorttle kulta... olet kuningas. Et voi palata,” Marinka anoi pojaltaan.  
“Ja kuninkaana teen kaikkeni, että rauha planeetallani ja kotipuolessani säilyy. Kansani luottaa minuun, joten miksi ette tekin?” Turbo kysyi ja katsoi vuorollaan vanhempiaan ja vaimoaan.  
“Kyllähän me sinuun luotamme...” Theodor aloitti.  
“Joten pitäkää te perheeni turvassa siihen saakka kunnes palaa. Pakkohan tämä asia on selvittää,” Turbo painotti vanhemmilleen, jotka nyökkäsivät hiljaa.  
“EI! Minä en suostu tähän! Sinun on mietittävä lapsia!” Gineve huudahti ja iski kätensä pöytään noustessaan seisomaan. Gineve katsoi happamasti miestään ja poistui itkun sekaisena paikalta. Carbine ja Lucaskin oli kuullut vanhempien hiiren välisen keskustelun. Turbo huokaisi ja lähti vaimonsa perään.  
“Tästä ei vielä hyvää seuraa,” Marinka huokaisi miehelleen, joka hieroi lohduttavasti tämän kättä.  
“Mutta usko minua rakas... Turbo on ainoa, joka pystyy selvittämään tämän asian,” Theodor lohdutti rakastaan. Marinkan suulle nousi pieni hymy.  
“Kenties... mutta entä Gineve ja lapset?”  
“He pärjäävät kyllä... me olemme heidän kanssaan,” Theodor vastasi ja katsoi taivaisiin kohoavia linnan torneja. Samaan aikaan Turbo etsi vaimoansa. Hän käveli palatsin käytäviä ja katseli ympärilleen. Muotokuvat ja erilaiset taulut koristivat seiniä. Hän avasi suuret puiset ovet edessään.  
“Gineve?” Turbo kysyi varovaisesti ja astui kirjaston sisälle. Nyyhkytys kantautui jostain kirjaston takaa. Turbo katsoi surkeana eteensä ja yritti löytää puolisonsa. Turbo tutki joka nurkan ja lopulta kirjahyllyn viimeisimmästä nurkasta löysi kyynelehtivän vaimonsa.  
“Voi Gineve...” mies huokaisi ja istui varovaisesti naisen viereen. Samalla sekunnilla nainen haki lohdutusta miehensä kainalosta ja puristi tämän takkia vain sormiensa välissä.  

“En halua, että lähdet!” nainen sai henkäistyä itkunsa väliin. Turbo silitti lohduttavasti vaimoansa edelleen. Hän painoi leukansa naisen päätä vasten.  
“Se on velvollisuuteni rakas,” Turbo vastasi naiselle.  
“Mikä velvollisuus kuninkaalla on lähteä selvittämään asiaa, johon on palkattu miehet sitä varten?” Gineve ärhenteli ja tönäisi miehen kauemmaksi itsestään. Turbo laski kätensä polviensa päälle.  
“Juuri se velvollisuus. En aio olla se hallitsija, joka pakenee mikäli tuho on iskeytymässä kohti Marsia... haluan auttaa kansaani ja se auttaminen lähtee siitä, että haluan olla ensimmäinen joka saa asiasta tietää!” mies ärähti kanssa naiselle. Gineve puristi kädet tiukasti eteensä. Hän oli loukkaantunut miehen päätöksestä.  
“Mitä sinäkin tiedät taistelusta?” nainen tuhahti. 
“Voi kuule paljonkin... vai etkö enää muista niitä asioita joita kerroin sinulle nuoruudestani?”  
“Valitettavasti en haluaisi edes muistaa. Minusta on täysi itsemurha lähteä selvittämään tuollaista asiaa...”  
“Gineve rakas! Menen ainoastaan selvittämään ja kysymään Vapaustaistelijoista tietävätkö he mitään? Tuskin mitään sotaa on edes tiedossakaan,” Turbo rauhoitteli vaimoansa. Mies nousi seisomaan ja suoristi takin yltään. Hän auttoi puolisonsa seisomaan ja veti tämän itseensä kiinni.  
“Olen varovainen... olet rakastettuni enkä suostu menettää sinuakaan,” Turbo henkäisi lähellä naisen kasvoja. Gineve huokaisi syvään pahantuulisena.  
“Mutta et ole enää nuori...”  
“Kenties... mutta olen kokenut ja tiedän mitä teen,” Turbo selitti. Gineve sulki silmänsä ja antoi kyyneltensä valahtaa kasvoilleen. Turbo veti naisen lohduttavasti syleilyynsä.  

Gineve huokaisi syvään ja kietoi kätensä miehen lanteiden ympärille. Turbo ei tiennyt miten olisi lähtöään enemmän perustellut puolisolleen. Hän ei halunnut samanlaista kohtelua lapsilleen miten hänen isänsä aikoinaan häntä ja Fleaa kohteli. Hän halusi kaiken olevan perusteltua ja tämä tilanne oli kanssa sitä.  
“Palaan takaisin. Nopeammin kuin uskotkaan... äiti ja isä pitävät teistä huolen sen aikaan. Jätän myös Felixin pitämään teistä huolta. Ja jos ongelmia ilmenee niin hanki teille turvapaikan,” mies vakuutteli. Gineve nosti katseensa hiirimieheen ja suuteli tätä surkeana. Nainen suukotti miestä muutaman kerran ja katsoi tätä suoraa silmiin.  
“Kunhan olet varovainen.”  
“Minä lupaan. Ja sinä lupaat, että saan nähdä kauniit hymyilevät kasvosi sitten, kun palaan,” mies helli naista. Gineve punastui kevyesti ja suuteli uudestaan miestä. Mies hymähti tyytyväisenä naisen hyväillessä häntä.  
“Gineve... emmehän me täällä voi...” mies henkäisi naisen kuonoa vasten.  
“Ole hiljaa kerrankin,” nainen naurahti jo paremman tuulisena ja napitti samalla miehen takkia auki. Turbo naurahti kevyesti, kun nainen alkoi suutelemaan hänen kaulaansa. Turbo nappasi kiljahtavan vaimonsa käsivarsilleen ja lähti kuljettamaan tätä kohti heidän omaa makuuhuonettaan.  
“Kannoit minua viimeksi näin, kun menimme naimisiin,” Gineve kiherteli miehelle. Hän kietoi kätensä tämän kaulan ympärille.  
“Oliko tuo vihje, että saisin kantaa kuningatartani enemmänkin,” mies vihjasi ja avasi makuuhuoneen oven.
“Kenties,” nainen laskeutui miehen sylistä ja suuteli tätä pitkään, kun Turbo sulki ovia naisen selän takaa. Mies painoi lopulta naisen suljettuja ovia vasten ja naureskeli intohimoisesti naisen suuta vasten. Gineve avasi silmänsä ja pelästyi hieman. Turbo vilkaisi olkansa yli, kun kaksikon lapset istuivat vanhempiensa sängyllä surkean näköisinä.  

“Carbine... Lucas. Mitä teette täällä?” Gineve haki sanojansa ja katsoi miestään. 
“Emme halua isän lähtevän,” Carbine tärisi hieman ja sai vanhempiensa heltyneet ilmeet. Kaksikko käveli sängylle. Turbo nappasi prinsessan hellästi kainaloonsa, kun puolestaan Lucas istui äitinsä syliin.  
“En lähde pitkäksi aikaa. Lähden vain tiedustelemaan Marsin tilannetta. Olen korkeintaan viikon pois,” Turbo selitti sai Gineven hämmentyneen ilmeen.  
“Viikon?” nainen kysyi hieman tuimasti.  
“En osaa arvioida teille meneekö tiedustelussa päivä vai kaksi... korkeintaan viikko,” Turbo selitti puolisolleen rauhallisesti.  
“Onko se vaarallista?” Lucas kysyi varovaisesti. Turbo pyöritteli päätään.  
“Se on tiedustelu. Haluan vain tietää mitä Marsissa tapahtuu. Te olette turvassa kotona ja voitte tehdä edelleen perus askareitanne. Ja sinä suoritat kotiarestisi, vaikka en olisikaan sinua vahtimassa,” Turbo osoitti poikaansa, joka virnuili isälleen.  
“Milläs vahdit?” poika näsäviisasteli.  
“Älä siitä huoli... kyllä isoisäsikin taitaa kurinpidon siinä missä minäkin!” Turbo virnuili nuorukaiselleen. Carbine tyrskähti kevyesti käsiinsä. Lucas mulkaisi siskoaan ja hyökkäsi tämän kimppuun. Turbo ja Gineve yritti olla saamatta osumaa puolestaan itseensä. Turbo nosti poikansa lattialle seisomaan, kun puolestaan sängyn toisella puolella Carbine suoristi kuontaloaan.  
“Nuori prinssi ei käyttäydy tuolla tavalla. Osoita kunnioitusta aina niille, jotka ovat yläpuolellasi,” Turbo heristi sormeansa nuorukaiselle. Lucas nyökkäsi hyväksyvästi isälleen.  
“Nita!” Gineve huudahti. Vanhempi hovineito asteli huoneeseen sisälle ja niiasi kuningasperheelle.  
“Veisitkö lapset puutarhaan kuluttamaan aikaansa vaikka pidegtiota pelaamaan?” Gineve kysyi ja työnsi tyttäreensä hieman vauhtia.  
“Ilman muuta teidän korkeutenne,” Nita niiasi ja ohjasi lapset huoneesta toisaalle. Gineve sulki ovet heidän välistään ja nojasi niihin viettelevästi.  
“Oliko sinulla suunnitelmia?” Turbo kysyi maaten selällään jo sängyllä.  
“Olihan minulla muutama,” nainen vastasi ja avasi mekkonsa nyörit tiputtaen sen lattialle.  
“Uuu mikä nainen!” Turbo henkäisi ilahtuneena.  

Seuraavana aamuna Turbo oli koonnut Felixin ja hovin muita jäseniä valtaistuin saliin. Hän halusi olla varma, että perhe olisi varmasti turvassa hänen poissa ollessaan. Myös miehen isä saapui tilaan.  
“Oletko varma tästä?” Theodor kysyi.  
“Olen. Gineven ja lasten turvallisuus on teidän käsissänne kun olen poissa,” Turbo vastasi ja sai isänsä nyökkäämään.  
“Felix huolehtii kuningattareni tarpeista sillä aikaa, kun olen poissa. Hän tekee pyydettävät asiat niin, kuin ne olisi minun pyyntöjä,” Turbo selitti isälleen.  
“Kyllä teidän korkeutenne.”  
“Myös vanhempieni pyyntöjä sinun tulee kuunnella ja ohjeistaa hovin väki toimimaan palatsin sääntöjen mukaisesti,” Turbo jatkoi ja katsoi mustaa mieshiirtä.  
“Ehdottomasti teidän korkeutenne.”  
“Onko sinulla kaikki matkaasi varten?” Marinka kysyi astuen miehensä rinnalleen.  
“On ja loput tarvikkeet minulla on edelleen Vapaustaistelijoissa,” Turbo selitti ja nosti pienen repun olalleen. Turbo tervehti vanhempansa ja suuntasi itsensä ulkosalle. Miehen perhe odotti mustan moottoripyörän juuressa. Miehen lapset halasivat isäänsä pitkään. Kaipuu, joka heistä kumpusi jo nyt oli sydäntä raastavaa. Turbo suukotti kevyesti tyttärensä päälakea ja pörhensi poikansa hiuksia. Gineven hän suuteli pitkään. Se oli riipaiseva, mutta sai silti miehen muistamaan miksi palaisi takaisin ehjin nahoin. Naisen silmille kerääntyi uudelleen kyyneleet.  
“Ole varovainen...” nainen kuiskasi pidellen samalla miehen poskista kiinni.  
“Gineve rakas... edelleen. Menen tiedustelemaan en taistelemaan,” Turbo tarrasi vaimonsa olkapäistä kiinni. Gineve nyökkäsi hellästi ja päästi miehen aloittaakseen matkansa. 

Samalla Vapaustaistelijoiden tukikohdalla. Rontti yritti tutkia monitoria ja videokuvatallenteita, kun hänen takaansa kuului mieltä sekoittava meteli. Musiikki pauhasi taas uusissa desipeleissä. Mies huokaisi syvään ja painoi kätensä pöydän kantta vasten. Hän antoi muutaman vapaan harmaan suortuvan peitota kasvonsa. Välillä hän kaipasi Turboa ja etenkin Minniä, jotka olisivat pitäneet järjestyksen yllä tukikohdalla. Mies hieroi kasvonsa ja suoristi itsensä. Hän puristi kädet eteensä. Turbo astui varovaisesti tilaan ja katsoi omissa oloissaan olevaa mentoriaan. Miehen suulle nousi lempeä hymy ja käveli miehen luokse.  
“Eikö mentorin pää kestä enää?” mies kysyi ja sai Rontin katseen laajenemaan. Tuo ääni toi muistoja vuosien takaa mieleen. Rontti kääntyi hitaasti ympäri. Hän oli varma, että olisi kuullut väärin. Turbo hymyili leveästi miehelle ja sai tämän pitämään rintaansa.  
“Mitä sinä täällä teet?” Rontti älähti ja iski miehen tiukkaan halaukseensa. Turbo naurahti lempeästi ja iski miestä muutaman kerran halauksen lomassa selkään.  
“Tulin vähän tiedustelemaan. Ennen sitä... onko vaatteeni vielä tallessa?” mies kysyi ja katseli ympärilleen. Kaikki näytti olevan kunnossa ja samanlaista, kuin ennenkin.  
“Mitä? Eikö hänen kuninkaallinen korkeutensa halua olla huomion keskipisteenä?”  
“Ole hiljaa!” Turbo suhahti ja painoi kämmenensä miehen suulle. Mies naureskeli miehen otteessa ja sai tämän tönäisemään miehen kauemmaksi itsestään.  
“Vaatteesi on toimistossani turvassa.”  
“Hyvä mennään... ennen kuin se kaksikko keksii, että olen kanssa täällä,” Turbo vastasi ja kaappasi mentorinsa kainaloonsa.  

Mies vaihtoi entiset rintamavaatteensa päällensä. Vihreän paidan mies siisti housujensa alle. Mustaa nahkaliiviä mies katsoi kaihoisasti. Hän oli aikanaan joutunut poistamaan linnasta kaikki vaatteensa, jotka muistuttivat häntä entisestä elämästään. Mies oli päätynyt antaa vaatteensa vapaustaistelijoille, mutta ei uskonut Rontin pitävän niistä huolta kaikki nämä vuodet. Lopuksi hän otti mustat saappaat kaapista ja puki ne jalkaansa.  
“Hei Rontti tässä on tämä tuloslaskelma viime kuulta,” raita hiuksinen nuorukainen totesi ja ojensi Rontille kansion. Turbo nojasi käsiinsä ja katseli hymyillen tuota ennen rasavilliä nuorukaista. Nyt tämä oli aikuinen mies ja ilmeisemmin naimisissa, mitä oli Motolta kuullut.  
“Kiitos,” Rontti totesi ja selasi kansiota. Miihkalin silmiin pisti hymyilevä marsilainen puisella tuolilla.  
“TURBO!” mies innostui. Turbo nousi seisomaan ja kaappasi ystävänsä halaukseensa.  
“Mitä sinä täällä teet?” mies hihkui ja katsoi vanhentunutta ystäväänsä.  
“Tulin selvittämään muutaman asian, joita isäni sai selville ollessaan toisaalla edustustehtävissä,” Turbo selitti.  
“Tietääkö Vinski ja Moto, että olet täällä?”  
“Ei vielä. Tulin vaihtamaan varuiksi vaatteeni, koska en tiedä mihin heidän kanssaan joudun,” Turbo kohautti harteitaan.  
“Nelikymppiset äijät ja vielä toivotte riehumista aavikolla?” Miihkali naurahti.  
“Hei ei se ole se ikä!” Turbo kaappasi miehen kainaloonsa.  
“Mitenkäs oma perheesi?” mies jatkoi ja päästi Miihkalin irti.  
“No esikoinen aloitti juuri päiväkodin ja toinen on pari viikkoinen,” Miihkali selitti. “Hei! Onneksi olkoon!” Turbo hihkaisi ja kätteli mieshiirtä.  
“Kiitos,” Miihkali nyökkäsi kevyesti.  
“Linnassa, kun viettää suurimman osan aikansa ei tule kysyneeksi useammin ystävien kuulumisia,” Turbo huokaisi hieman apeana.  
“No nyt olet täällä, joten eiköhän etsitä se kaksikko,” Miihkali lohdutti ystäväänsä ja sai miehen hymyilemään.  

Hiirimies kaksikko ilahtui niin paljon, kuin Turbo ja Miihkali oli luullutkin. Turbo selitti tulonsa syyn ja mitä hänen vanhempansa oli luoteessa saanut selville. Jätkät vetivät vakavaksi ja Turbo arvasi heti näiden salaavan jotain.  
“Mitä?” Turbo kysyi ja puristi kädet eteensä. Vinski vilkaisi Motoa vieressään.  
“Näin tuon... joten antaa kuulua,” Turbo vaati tympeästi ja sai kaksikon huokaisemaan.  
“Marsin planetaarista ilmatilaa on useasti loukattu vieraalla aluksella. Toistaiseksi alus on jäänyt tuntemattomaksi, mutta selvitämme sitä koko ajan mistä ja kenen se voisi olla,” Vinski selitti ja sai Turbon hieromaan silmiään.  
“Onko heillä sota-aikeet mielessään?”  
“Kukaan ei vielä tiedä sitäkään. Liian monesti saman aluksen näkyminen ei tiedä varmastikaan hyvää,” Moto jatkoi. Turbon ilme oli hyvin tympeä ja pohtiva. Mies ei tiennyt mitä olisi tehnyt tai sanonut.  
“Eli Mars voi olla uudessa vaarassa?” Turbo sai kysyttyä, kun sai ajatuksensa kasaan.  
“Sepä. Ja kukaan ei tiedä miten Mars toipuisi toisesta sodasta,” Moto huokaisi vihaisena. Turbo pyöritteli päätään.  
“On pakko olla joku, joka tietäisi asiasta vielä enemmän,” Turbo ärähti ja siirtyi tuijottamaan monitoreja.  
“Mutta kuka?” Vinski kohautti harteitaan.  
“En minäkään tiedä. Siitä on vuosia, kun olen ollut viimeksi näissä hommissa. Perheellenikin menin lupaamaan, että viimeistään viikon päästä palaan kotiin,” Turbo huokaisi ja puristi kädet eteensä.  
“Lukuun ottamatta sitä, että olet Tulikivikaupungin hallitsija,” Miihkali heilautti pöydän ääressä kättään.  
“Isäni hoitaa Tulikivikaupungin edustukset niin kauan, kuin olen poissa. Perheestäni kantava huoli on voimakkaampi. Kun menetin Minnin... lupasin itselleni etten enää koskaan menetä rakastani,” Turbo kääntyi ystäviinsä päin. Hiirimies kolmikko veti korvansa luimuun. Heilläkin oli ikävä kenraalitarta.  
“Saanko kysyä yhden henkilökohtaisen asian?” Miihkali hieroi niskaansa.  
“Totta kai...” Turbo henkäisi ja istui takaisin alas.  
“Onko totta, että nimesitte tyttärenne Minnin mukaan?”  
“Mistä tuollaista kuulit?” Turbo älähti pienesti.  
“No väitätkö, että se on sattumaa?” Vinski kysyi ja sai kullanruskean hiirimiehen kääntämään katseensa hetkeksi toisaalle.  
“On se totta... idea oli alun perin Gineven, johon minä vain suostuin,” Turbo henkäisi.  
“Mutta emme kutsu Carbinea Minniksi... hän on Carbine,” Turbo ummisti silmänsä. Miehet nyökyttelivät hyväksyvästi.  

Ilmapiiri oli hetkessä muuttunut vaivalloiseksi. Kukaan ei uskaltanut oikein Turbon ympärillä edes hengittään. Varsinkaan sen jälkeen, kun muutkin Vapaustaistelijat olivat kuulleet itse kuninkaan olevan heidän keskuudessaan. Vinski pyöritteli peukaloitaan ja sai idean.  
“Jos kerran olet ainakin viikon täällä. Niin mitä sanoisit jos vanhojen hyvien aikojen kunniaksi lähdettäisiin aavikolle vähän rettelöimään?” mies uskaltautui kysymään ja sai ainakin Turbon suulle viekkaan hymyn. 
“Lähdetään,” Turbo kohautti kulmiansa nopeasti. Kolmikko lähti nopeasti kohti moottoripyörä tallia ja sai Miihkalin huokaisemaan.  
“Pakkohan heidän mukaansa on lähdettävä,” mies totesi ja nousi nopeasti seisomaan lähteäkseen Prätkähiiri kolmikon perään. Turbo istui moottoripyöränsä päälle ja katsoi kolmikkoa ympärillään. Vapauden tunne sai miehen mielen syttymään.  
“Olkaahan jätkät valmiina,” Turbo aloitti ja polkaisi moottoripyöränsä käyntiin.  
“Olen nimittäin odottanut tätä vuosia... Ei, kun HANAT!”  
“AUKIII!” jätkät huusivat kaasuttaakseen ulos tukikohdalta. Jätkät suuntasivat itsensä aavikolle. Epätasainen maasto sai jätkät ulvahtamaan ilakoiden ja muistelemaan samalla vanhoja taistelu reittejään. He kiertelivät pitkin aavikkoa, joka kätki vanhoja plutolaisaluksia ja raidereiden peltipurkkeja alleen tehden niistä uudenlaisen motocross radan. Vinski ainakin nautti olostaan pitkästä aikaan. He nousivat korkeimman vuoren huipulle ja katselivat horisontissa näkyvää Tulikivikaupunkia. Kaupungin takaa loisti palatsi. Turbo nojautui ohjaussarviinsa. Ikävä raastoi miehen mieltä. Hän huomasi ettei kaivannut ainoastaan perhettään. Vierailu Minnin haudalla oli saanut miehen mielen kääntymään myös musta hiuksiseen naishiireen. Mieshiiri siirsi katseensa taivaalle. Mieli ilmeisemmin teki kepposen, koska mies näki naisen kuvajaisen piirrettynä taivaalle. Turbon suulle nousi lempeä hymy.  
“Kaipaat Minniä?” Moto kysyi varovaisesti. Turbo laski katseensa takaisin alas ja huokaisi jälleen syvään.  
“Hyvin paljon...” 
“Minni olisi ihan varmasti ylpeä kaikesta mitä olet saanut aikaan,” Vinski kehui veikkaansa ja sai miehen hymyilemään.  
“Sitä itsekin toivon... Minni oli puhdassydämisin hiiri, jonka ikinä tunsin,” mies totesi kaihoisasti ja katsoi vielä kerran taivaalle.  

Vaimea humina sai jätkien huomion. Ääni tuntui vain voimistuvan voimistumistaan.  
“Mikä tuo...” Miihkali ehti kysyä, ennen kuin suuri voima ja korvia huumaava räjähdys heitti nelikon vuoren tasanteelta alas. Jätkät kierivät vuoren juurelle ja eivät voineet mitenkään estää suuren aluksen ohjusten osumista heihin uudemman kerran. Kuitenkin alus heilahti uhkaavasti. Jokin ulkopuolinen voima ampui ja yritti savustaa aluksen kauemmaksi. Pilotti katsoi parhaakseen yrittää tulittaa ulkopuolisen uhan pois kimpustaan. Kuitenkin moottoripyöräilijät ja muutama mönkijä väisteli tulitusta ja ampuivat kovilla panoksilla takaisin kohti alusta. Alus heilahti muutaman kerran. Johdossa oleva hiiri osoitti maassa makaavia lajitovereitaan. Neljä ajajista nappasi hiirimiehet jopa kevyesti moottoripyöriensä takaosalle vatsalleen ja ajoivat pois. Mönkijät ja muut motoristi hätyyttivät aluksen kauemmaksi. Kun alus katosi heidän näköpiiristään nappasivat he jätkien pyörät mukaansa. Jätkiä pelastanut ajaja katsoi taakseen. Alus oli hetken heidän perässään, kunnes yks kaks hävisi hänen näkökentästään. Aluksella oli mahdollisuus haihtua näkyvistä, joka teki sen metsästämisestä entistä vaikeampaa. Ollessaan näkymätön alus myös ei juurikaan pitänyt mitään ääntä. Ajaja painoi moottoripyöränsä koelaudassa olevaa nappulaa, joka avasi kalliossa olevat ovet. Motoristit pysähtyivät talliin. Johdossa ollut hiiri ohjasi viemään jätkät pidemmälle tukikohtaan. Samaan aikaan hän ja moni muu asetteli aseet takaisin paikoilleen seinälle.  
“Hei...” jostain kantautui kaikuva ääni suoraan Turbon korviin. Hän tunsi kosketuksen kasvoillaan. Joku läpsi häntä. 
“Hei! Kuuletko?” Turbo kuuli edelleen jonkun huhuilevan. Äänen hän pystyi tunnistamaan mieheksi.  

“Miten he voivat?” naisääni kysyi miehen vierestä ja sai Turbon raottamaan hiukan silmiään.  
“Ohjus oli voimakas, mutta he ovat vain tajuttomia,” mies raportoi naiselle vieressään. Turbo huokaisi ja nousi vaivoin istumaan. Samaan aikaan myös miehen veikat alkoivat virota iskusta.  
“Uuuuhh... Mitä tapahtui?” Turbo tuskasteli ja piti päätään.  
“Teidät lauottiin alas,” vieras miesääni sanoi ja sai Turbon nousemaan seisomaan. 
“Mistä te tulitte?” Moto kysyi ja nousi kanssa vaivoin seisomaan.  
“Iisisti... nuo on ikävän näköiset kuhmut...” mieshiiri toppuutteli ja istutti nelikon alas. Turbo tunsi hengittävänsä raskaammin ja haroi hiuksiaan. Räjähdys tosiaan oli tuntunut miehen jokaisessa luussa ja ytimessä.
“Mikä meidät oikein ampui alas?” Vinski kysyi ja venytteli kevyesti.  
“Lähestyvä uhka...” mieshiiri vastasi. Turbo nosti katseensa. Hänen edessään seisoi Moton pituinen ellei pidempi mieshiiri. Miehen vahvat punaruskeat hiukset olivat nostettu irokeesille. Miehen otsa peittosi musta-valkea otsapanta, joka oli ilmeisemmin revitty jostain lipusta tai hiasta. Miehen yllä oli samankaltainen nahkaliivi, kuin Turbolla ja tumman vihreä toppi oli puettuna liivin alle. Miehen mustat housut olivat revityt, niissä oli useampi niitti koriste. Miehen oikeaan käsivarteen oli kiedottu punainen repaleinen huivi. Mies itse oli valkea väriltään, hänen kasvoillaan oli kiiltävät pilotti lasit, jotka hän nosti kasvoiltaan. Miehen kaulassa oli useampi erimittainen hopeariipus. Hän oli lihaksikas rakenteeltaan, mutta kasvot tuimasta ilmeestä vaihtui kuitenkin ystävällisiksi.  
“Mikä uhka? Ja kuka olet?” Turbo kurtisti kulmiaan.  
“Sori... ei ollut tarkoitus olla töykeä. Nimi on Hemi,” mies esittäytyi.  
“Marsia on lähestymässä uhka, jossa planeetta yritetään päästää taas päiviltään. Kuivuus ja orjuus voi olla taas pian läsnä keskuudessamme,” naishiiri totesi murahtaen ja heilautti häntäänsä. Nainen istui miehiin nähden hieman selin. Jalkansa nainen oli nostanut korkealle pöydälle ja nainen näpräsi käsissään jotain.  
“Minkälainen uhka?” Miihkali tivasi. Nainen huokaisi ja suoristi itsensä. Takaa katsottuna naisella on olkapäille asti leikattu polkka, joka oli musta väriltään.  
“Sori... että hän on kärttyinen. Mutta Elise pelasti henkenne aavikolta. Teidän on siis palattava niin pian omalle tukikohdallenne, kuin vaan pystytte,” Hemi selitti viskimäisellä äänellään.  
“Minä en suostu lähtemään ennen, kuin kerrotte uhasta tarkemmin!” Turbo ärähti ja nousi seisoman. Nainen paukautti tuolinsa käsinojia ja astui Turbon eteen. Naisella oli kaulassaan punainen iso huivi, joka oli vain heitetty selän puolelle löysästi lepäämään. Naisen yllä oli musta nahkatakki ja sen alla valkoinen t-paita. Naisen jalkoja koristi rikkonaiset siniset farkut ja maiharit oli sidottu tiukasti naisen jalkaan. Nainen oli beigenharmaa väriltään. Korvia koristi useampi korvakorurivistö ja pieni lovi oli vasemman korvan ala osassa. Turbo ja jätkät eivät voineet uskoa näkyä edessään todeksi. Mieshiiri katsoi Minnin täydellistä reinkarnaatiota edessään.  
“Minni?” Turbo henkäisi lopulta ja sai naisen kurtistamaan kulmiansa tiukasti...

Tää on siis aivan loistava [You must be registered and logged in to see this image.]

”Mää en voi uskoa tätä todeksi! Se olet sinä…” mies henkäisi lohduttavasti ja kaappasi hämmentyneen oloisen naishiiren halaukseensa. Nainen kurtisti kulmiaan entuudestaan. Hän yritti työntää mieshiirtä kauemmaksi, mutta tämä oli painanut halauksensa voimasta naisen kädet kehoaan vasten.
”Outoa… HEMI!” nainen huudahti ja iso kookas marsilainen tuli irrottamaan hiiret toisistaan. Nainen suoristi mustan nahkatakkinsa, kun Turbo oli irrottanut otteensa naisesta.
”Mitä nyt? Etkö ole iloinen nähdessäsi meidät?” Turbo hämmentyi.
”Olisin… mikäli tuntisin teidät!”
”Mitä oikein tarkoitat?” Vinski hämmentyi ja astui veikkansa viereen.
”En tiedä keitä olette. Paitsi sinut… olet joka puolella nähtävillä,” Elise totesi ärhäkästi ja osoitti kämmenellään Turboa.
”Minni… tää.. tää…”
”Kuka helvetin MINNI? Olen Elise!” nainen huudahti.
”Hei! Hei! Mitä jos istuisimme alas juttelemaan,” Hemi rauhoitteli tilannetta. Elisa pukahti tyytymättömänä ja käänsi hiirimiehille selkänsä.
”Selvittäkää ihan keskenänne vain!” nainen tuhahti ja poistui paikalta.
”Wou! Tulinen mimmi!” Vinski ihasteli.
”Siksi hän onkin hyvännäköinen johtajamme!” Hemi iski silmäänsä. Mies oletti myös puhuvansa hiljaa, mutta tunsi kolahduksen päässään. Hiirinainen oli heittänyt tätä vesipullolla ja Hemi hieroi päätään virnuillen. Turbo katsoi surkeana naishiiren perään. Hän oli ihan 100% varma, että nainen oli hänen entinen rakastettunsa. Turbo tunsi sen. Hän tunsi Minnin. Kuitenkin nainen oli paljon vihamielisempi ja äreämpi, kuin Minni jonka hän tunsi.
 
Hetkeä myöhemmin Hemi oli ohjannut nelikon kulahtaneen sohvaryhmän luokse. Jätkät vilkuilivat ympärilleen. Hemi oli hieman hömelön tuntuinen, mutta ei vitsailullaan halunnut kenellekään ilmeisesti mitään pahaa. Mies ajatteli kaiken enemmän piristysmielessä. Mies tervehti ylävitosia heitellen ystävänsä, jotka myös pirteän oloisesti tervehtivät jätkät. Hemi oli nuorekas. Varmasti lähinnä Miihkalin ikää, kuin Prätkähiiri kolmikon.
”Outoa porukkaa,” Miihkali kuiskasi vastakkaiselle sohvaryhmälle istuvalle Turbolle ja Motolle.
”Otetaan kaikki vain vastaan mitä saamme,” Moto totesi siskonpojalleen. Turbo puolestaan oli ajatuksissaan. Hän piti katseensa suunnassa, johon Elise oli vihaisena lähtenyt. Vinski vilkaisi kanssa suuntaan, johon Turbo tuijotti.
”Oletko varma?” valkea marsilainen kysyi.
”Mistä?” Turbo huokaisi.
”Siitä, että hän olisi Minni?” Vinski katsoi surkeana veikkaansa. Turbo siirsi apean katseensa ystäviinsä, jotka odottivat miehen vastausta.
”Näittehän te sen itsekin! Ei kukaan voi olla niin identtinen hänen kanssaan. Lisäksi aistin hänessä muutakin, kuin pelkän ulkonäön!” Turbo puolustautui.
”Turbo… Minni kuoli sun käsivarsillesi! Miten hän voisi olla elossa?” Moto kysyi varovaisesti palauttaen miehen todellisuuteen.
”Outoa se onkin! En ole koskaan nähnyt kenestäkään yhtä identtisyyttä, kuin heissä kahdessa!” Turbo nyökkäsi Elisen poistumaan suuntaan.
”Vaikea toisen kuolemaa on selittää!” Miihkali pyöritteli päätään.
”Mutta se, että Minni olisi herännyt kuolleista on epätodennäköisempää,” Vinski huokaisi ja painoi katseensa alas.
”Olette kenties oikeassa! Ehkä mieleni tekee tepposen, vain sen vuoksi että Minnin muisto on taas niin läsnä mielessäni,” Turbo nojautui polviinsa.
”Emme halua olla sinua vastaan. Elise kieltämättä on hyvin paljon Minnin näköinen… mutta teoriassa ei hän voi mitenkään olla Minni,” Moto lohdutti kullanruskeaa mieshiirtä. Turbo nyökkäili ainoastaan miehelle vastaukseksi.
 
”Sori… sori, että kesti. Meillä ei ole vuosiin käynyt vieraita,” Hemi totesi ja laski tarjoiluastian pöydälle.
”Saa valita… on marsilaista punakuuri mehua, mustaa eteeri teetä, jonkin vuosimallin limonadia ja kaapin perukoilta löytynyttä kahvia,” mies totesi ja luki samaan aikaan limonadipullon kylkeä ja laski sen piakkoin alas. Mies nosti kätensä lanteilleen naureskellen. Prätkähiiret vilkaisivat toisiaan. Hemin ilme veti mietteliääksi.
”Onko nälkä? Voimme myös laittaa ruokaa teille tulille?” mies intoili pienesti.
”Ei kiitos… juomat riittävät,” Turbo totesi ja katsoi samaista limonadi pulloa, jota Hemi oli hetki sitten pyöritellyt käsissään.
”Tuota… saanko kysyä jotain?” mies hieroi niskaansa ja istui lattialle pöydän päähän.
”Haluatko pehmeälle istumaan?” Moto kysyi osoittaen metallisen käden peukalollaan vapaata paikkaa hänen ja Turbon välistä.
”Äh eikä mitään. Istukaa te vain! Takapuoleni on kova,” Hemi naurahti ja iski takapuoltaan avokämmenellä. Moto pyöräytti silmäänsä ja vilkaisi Turboa, jonka suulle oli noussut pieni hymy.
”Sulla oli jokin kysymys,” Turbo jatkoi, kun muisti valkean marsilaisen haluavan tietää jotain.
”Niin… onks äijä kuninkaallisia? Sää näytät todella tutulle?” Hemi pohti ja katsoi Turboa pienesti pää kallellaan.
”Ja noinko puhut kuninkaalliselle, jos hän sattuisi olemaan läsnä?” Miihkali kysyi ja sai Turbon mulkaisemaan häntä.
”En mää tarkoita mitään pahaa!” Hemi panikoi ja nosti kätensä.
”Ei hätää!” Turbo rauhoitteli miestä. Hemi oli nuorekkaasta iästään huolimatta ilmeisen hyvä kuitenkin taistelemaan. Vähän vain hölmö. Kullanruskea mieshiiri vilkuili ympärilleen. Kenties nuoret taistelijat eivät tienneet hänen olevan kuninkaallisia. Elise oli miehen kuitenkin tunnistanut.
”Osaatko pitää salaisuuden, jos kerron sen sinulle?” Turbo kumartui miestä kohden.
”Kyllä luultavasti…” Hemi kohautti harteitaan.
”Olen Tulikiven kuningas,” mies kuiskasi ja sai miehen silmät laajenemaan.
”Oikeasti!?” Hemi varmisti ja sai Turbon nyökyttelemään päätään.
”Wouuuh…” mies jatkoi silmät laajana ja haroi irokeesiaan. Turbo kohautteli hymyillen kulmiaan ystävilleen, jotka naurahtivat pienesti Hemin reaktiolle.
 
”ELISE! ELISE!” Hemi rymisteli illan suussa naishiiren huoneeseen. Mies läimäytti oven kiinni perässään ja nojasi siihen hengästyneenä. Hänen kasvoillaan oli epätavallinen ja jopa hieman hullun omaava hymy.
”Mikä hätänä Hemi?” nainen kysyi rauhallisesti nostamatta katsettaan sen enempää lehdestään. Hemi istui naisen sängylle saaden sen patjan hieman hypähtämään ilmassa. Elise katsahti miestä tuimasti, joka katseellaan hieman säikähti naisen äreää reaktiota ja pahoitteli käsiensä liikkeellä.
”Sori…” mies henkäisi ja nojasi jalkoihinsa.
”Mikä sinulla on?” Elise kysyi tuimasti, kun mies käyttäytyi jotenkin ärsyttävän ylipirteästi. Tai se oli Hemille luonteistakin, mutta tämä oli ihan uusissa svääreissä.
”Se kullanruskean värinen hiirimies!”
”Mitä hänestä?” Elise kysyi välinpitämättömästi ja jatkoi lehtensä lukemista.
”Hän on oikea kuninkaallinen!” Hemi aloitti ja yritti saada naiselta edes jonkinasteista reaktiota. Mutta ei mitään.
”Niin sitten… tiesin sen jo,” Elise kohautti tuimasti kulmaansa ja katsoi miestä niin, että asia ei ollut suurikaan uutinen.
”Mistä sinä sen tiesit?” Hemi nyrpisti kuonoansa. Mies oli hieman pettynyt siihen, ettei voinutkaan yllättää naishiirtä.
”Luen lehtiä… Ja olen nähnyt hänet edustustilaisuudessa Tulikivessä.”
”Mutta miksi hän on täällä?” Hemi hieroi leukaansa.
”Varmaan sen takia, koska Marsissa tapahtuu taas kummia. Ja tiedät kyllä keistä puhun,” Elise murahti.
”Älä ärise siinä… me ollaan tiimiläiset,” Hemi hymyili ja nojasi käsiinsä. Nainen pyöräytti pienesti silmiään ja jatkoi lehtensä lukemista.
 
”Kerrommeko heille?”
”Salailu voisi johtaa kuninkaalliseen tyrmään, johon en halua… mutta kitukoon hänen kuninkaallinen korkeutensa aamuun saakka,” Elise hymyili ivallisesti ja heitti jalkansa sängyn laidan yli lattialle. Hemi vilkaisi virnuillen ystäväänsä.
”Tarjositko heille edes iltapalaa?” nainen kysyi hellemmin.
”En iltapalaa ruokaa kyllä, mutta kieltäytyivät… ajattelin muutenkin, että tuo kokkaaminen on sinun heiniäsi,” mies vastasi ja sai jälleen naisen ilmeen vakavaksi. Elise hieroi ohimoaan sormenpäillään.
”Vain koska olen nainen?”
”Löysin känttysiä ja kovehtuneita leivänkannikoita!”
”No onhan meillä muutakin…” Elise naurahti ja nousi seisomaan. Nahkatakkinsa ja huivinsa nainen oli laskenut tuolin selkänojalle. Nainen venytteli pienesti ja katsoi kulmat koholla miestä.
”Menemmekö?” nainen kysyi ja osoitti oveansa.
”Joo… aivan!” Hemi vastasi. Elise pyöritteli kevyesti päätään ja seurasi miestä. Hemi hieman kirmasi naisen ympärillä, kuin mehiläinen kukan ympärillä.
”Mitä sinä teet?” nainen kysyi ja sai Hemin laskemaan kätensä selkänsä taakse. Mies virnuili ärsyttävästi ja sai Elisen veren kiehahtamaan.
”En mitään…” mies vastasi epämääräisesti. Elise tuhahti tympeästi. Kuitenkaan nainen ei voinut tempaista mieshiirtä mitenkään. He olivat parhaat ystävät kuitenkin. Iästä huolimatta. Mies osasi aina piristää häntä, mutta osasi myös ärsyttääkin hänet kyllä hermoromahduksen partaalle.
”Just…” nainen tuhahti ja vilkaisi toisaalle.
”Annammeko hänen kuninkaalliselle korkeudelle jonkun huoneen?” Hemi kysyi ja nosti kätensä päänsä taakse ristiin.
”Pakkohan se kai on…” Elise huokaisi.
”Onko hän komea mielestäsi?”
”Mikä helvetin kysymys tuo muka on?”
”Onko?”
”En kommentoi…”
”MYÖNNÄ… NAINEN!” Hemi huudahti naisen korvaan ja sai tämän työntämään uroshiiren seinää vasten. Elise jatkoi matkaansa kärttyisenä. Hemi puolestaan naureskeli ja iski kätensä päähänsä.
”Yksi ongelma,” Elise totesi ja pysähtyi, kuin seinään. Jätkät huolisivat prätkiänsä kauempana.
”Mikä?”
”Meillä ei ole vapaita huoneita…” Elise hymyili pienesti ja katsoi ystäväänsä.
”Mitäs sitten tehdään?” Hemi kysyi. Elise vilkaisi nelikkoa puristaen kädet eteensä.
”Älä huoli. Kyllä me jotain keksimme,” nainen huokaisi.
 
Turbo kiristeli moottoripyöränsä mutteria ja nosti katseensa ystäviinsä. Hiki virtasi miehen kasvoilla ja sai hänet pyyhkimään otsaansa. Moottoripyörät olivat ottaneet hieman osumaa aluksen hyökätessä takaa päin heidän kimppuunsa.
”Alkaako kaikki olemaan valmista?” mies kysyi ja nousi seisomaan.
”Kuta kuinkin!” Miihkali vastasi reippaasti ja nousi kanssa pystyasentoon.
”Onneksi räjähdys ei suurempaa vauriota aiheuttanut pyörille,” Moto totesi kanssa otsaansa pyyhkien.
”Siinähän oltaisiin sitten oltu,” Turbo naurahti. Hymy kuitenkin hyytyi Elisen ja Hemin läsnä ollessa kauempana. Nainen käveli katsettaankaan vaihtamatta miesten ohitse. Turbo vilkaisi olkansa yli.
”Mitä mietit?” Vinski kysyi nojaten pyöräänsä. Turbo painoi katseensa alas.
”Taasko se sama asia? Turbo emmekö käyneet tämän jo läpi?” valkea marsilainen marisi. Vuosien mittaan ja etenkin lapsensa saatua, Vinski ei oikein ollut enää oma egoistinen itsensä. Hänestä oli kuoriutunut ihan uudenlainen marsilainen, joka vuosia sitten näytti aina pieniä pilkahduksia.
”Kävimme… mutta en voi sille mitään,” Turbo huokaisi.
”Miksi et kerro Eliselle, miksi tulit sanoneeksi häntä toisen naisen nimellä?” Moto pohti ja istui pyöränsä satulalle.
”Miksi pitäisi? Hän tajusi varmasti vähemmästäkin, että puhuin ihan läpiä päästäni,” Turbo tuhahti ja hieroi silmiänsä.
”Onko nälkä?” Elise pääsi kysymään ja sai Turbon hieman pelästymään.
”Eikö häätö uhkaakaan?” Vinski sivalsi ja sai hiirinaisen pyöräyttämään silmiään.
”Kysyin onko teillä nälkä? En teitä yön selkää ole kuitenkaan ajamassa,” nainen selitti rauhallisesti. Turbo kuuli naisen äänessä määrätietoisuuden. Sen saman, mikä Minnilläkin oli aikoinaan, kun halusi laittaa sotilaansa järjestykseen.
”Kieltämättä iltapala maistuisi,” Moto hieroi vatsaansa ja sai naisen suulle jo pienen virneen. Kuitenkin vakavan kasvojen ilmeen nainen siirsi edessään seisovaan siniveriseen.
”Vai eikö hänen kuninkaalliselle korkeudelleen käy meidän antimemme?” nainen kysyi tuimasti ja sai Turbon kurtistamaan kulmiansa.
”Älä vedä mun kuninkaallisuuttani sellaiseen, mitä et tiedä nuoruudestani,” mies totesi ja puristi kädet eteensä.
”No miten vain!” nainen kohautti harteitaan tympeänä ja poistui miesten luota.
 
Turbo vilkuili naisen perään niin kauan, kuin vain näkikin tämän. Vinski huokaisi ja vilkaisi ohi mennen Motoa. Vinski iski kullanruskeaa veikkaansa olkavarteen. Turbo ymmärsi miehen eleen olevan merkki, että tämän tulisi rauhoittua. Miehen ystävät lähtivät Hemin osoittamaan suuntaan, jossa ruokatila sijaitsisi.
”Voisinko Hemi päästä hieman ulkoilemaan? Tarvitsen raitista ilmaa!” mies pyysi. Hemi nyökytteli muutaman kerran ja ohjasi miehen toisaalle. Turbo nosti kasvonsa, kun viileä ilmavirta työntyi hänen karvansa seasta suoraan ihoon. Hemi nojaili vuorenrinteeseen ja vilkuili toisaalle. Turbo huokaisi ja siirsi katseensa nopeasti valkeaan marsilaiseen.
”Hemi voisiko mitenkään olla mahdollista, että voisin olla yksin tovin?” mies kysyi, kun ei saanut ajatuksiaan purettua.
”Elise on sitä mieltä, että kukaan ei ulkoile yksin ulkoisen uhan vuoksi,” Hemi selitti pyöritellen peukaloitaan.
”No ihan tiedoksi neiti nirppanokalle! Olen teidän kummankin yläpuolella ja pyydän saada olla, vain hetken… yksin!” mies painotti ja sai nuorukaisen suoristamaan itsensä. Hemi nielaisi vaikeana ja poistui takaisin oman tukikohtansa sisätiloihin. Turbo huokaisi ja tunsi kasvoillaan jotain kosteaa. Mies nyrpisti hieman kuonoansa ja katsoi taivaalle. Raskaat pilvikerrokset olivat nousseet Marsin ylle ja rovauttaisi pian ämpärillisen vettä taivaalta mieshiiren niskaan. Elise vilkaisi miestä tuimasti. Hän ei ymmärtänyt miksi mies käytti valtaansa heihin noin, vaikka oli kokenut mitä tuleva uhkaaja voisi marsilaisille tehdä. Ja äskettäin mies oli kieltänyt naista käyttämästä arvonimeään. Turbo nautti tuulenvireestä kasvoillaan. Kuitenkin tunne, että joku seuraisi miestä sai hänet kurtistamaan kulmiansa.
”Hemi! Kiltti pyysin, että…” mies totesi ärhäkästi ja kääntyi ympäri. Mies oli törmätä takanaan seisovaan naiseen.
”Sinä?” mies kysyi inhoten. Nainen puristi kädet eteensä.
”Kaikella kunnioituksella, vaikka olet kuninkaamme… niin olisi kenties suotavaa, että noudattaisit myös ohjeita mitä sinulle annetaan,” nainen tiuskaisi.
”Minulle ei ole annettu mitään ohjeita,” mies kumartui aavistuksen naisen tasolle.
 
Nainen oli vajaan päätä häntä lyhyempi. Oikeastaan saman mittainen, kuin Minnikin.
”Kenties olisi sitten hyvä kerrata… Hemi tietääkseni sanoi sinulle, miten meillä toimitaan, jos ulkoilee tai haluaa ulkoilla,” nainen vastasi hieroen ohimoaan.
”Joo ja mää en ole karkaamassa mihinkään. Osaan varautua ja tiedän miten viholliselta pysytään piilossa,” Turbo selitti naiselle.
”Ihan kuinka vaan… ajamalla Hemin sisälle sait minut tilalle,” Elise nyökkäsi miehelle kevyesti ja sai tämän puuskahtamaan.
”Kaikella kunnioituksella, jos olisin tämän tiennyt… olisin valinnut mieluusti Hemin,” Turbo totesi ilkkuvasti ja käänsi naiselle selkänsä. Elisen leuka oli tuohtumuksesta pudota maahan.
”Mikä sinulla on minua vastaan?” Elise ärähti miehelle ja astui tämän eteen. Turbo puristi kädet eteensä ja katsoi vain toisaalle. Pelkästään Elisen näkeminen sai hänen tunteensa pintaan.
”Kerro!”
”Mitä sää ärhentelet? Olet kuin perseeseen ammuttu plutolainen koko ajan…”
”Älä… ikinä vertaa mua niihin ällöttäviin limapalloihin,” nainen tuhahti ja nosti sormensa miehelle. Turbo puuskahti syvään. Elise nosti kulmaansa aavistuksen ja hymyili ivallisesti. Nainen aloitti heristelemään sormeansa, kun tajusi miehen reaktion häntä kohtaan.
”Tämä… tämä johtuu siitä, koska luulit minua ystäväksesi? Eikö niin?”
”Kaikella kunnioituksella. Se keneksi sinua luulin, oli paljon muutakin kuin pelkkä ystävä,” Turbo vastasi. Nainen oli osunut miehen arkaan paikkaan eikä ollut varma olisiko valmis asiasta keskustelemaan naisen kanssa enempää. Elise kohautti kysyvästi kulmaansa. Elise vilkaisi nopeasti jalkoihinsa.
”Rakastit häntä?” nainen kysyi, jopa hellästi. Turbo vilkaisi nopeasti Elisen jalkoihin, jonka jälkeen vain toisaalle.
”Onko sillä väliä?”
”Etkö ole päässyt yli rakkaudestasi?”
”Homma olisi helpompi, jos rakkaani ei olisi kuollut turvatakseen perhettäni,” Turbo huokaisi. Hän ei edes tiennyt miksi puhui asiasta naisen kanssa, jota ei edes tuntenut.
”Otan osaa rakkaasi kuoleman puolesta… mutta et voi purkaa sitä minuun,” Elise totesi surkeana.
”En purkaisi tätä sinuun… jos et olisi niin samannäköinen Minnin kanssa!” Turbo pyöritteli päätään ja kääntyi viimein naista kohden. Elise katsoi miehen vihreisiin laseihin. Kun puolestaan Turbo katsoi naisen kirkkaan punaisiin silmiin.
”Mikä minusta tekee niin hänen näköisensä?” nainen kysyi varovaisesti.
 
Turbo huokaisi ja kaivoi housujensa taskua. Mies nappasi kuvan, joka oli kaksin kerroin ja ojensi sitä Eliselle. Nainen katsoi surkean oloisesti miestä, mutta otti kuvan kuitenkin vastaan. Miehen avautuminen oli saanut naisen heltymään hieman. Naisen katse laajeni hieman ja katsoi mieshiirtä.
”Nyt ymmärrän paremmin, miksi luulit minua täksi… Minniksi!” nainen henkäisi. Kuvassa oli Turbo ja Minni yli 20-vuotta sitten. Naisen pitkät mustat hiukset soljuivat vapaana, kun hänestä otettu kuva Turbon syleilyssä sai Elisen heltymään lisää. Naisen nenänpieltä koristi arpi. Arpi jota Elisellä ei ollut.
”Minni oli ensirakkauteni… ainoa, joka rakasti minua loppuun saakka… ainoa, jota minä rakastan edelleen…” Turbo huokaisi surkeana.
”Miksi et saanut olla Minnin kanssa?” Elise kysyi ja ojensi kuvan takaisin omistajalleen.
”Minni ei ollut kuninkaallisia. Itse olin vältellyt tehtävääni 12-vuotta. Halusin auttaa kansaani, siinä missä perheeni siirrettiin Jupiteriin turvaan. En vain odottanut, että olisin rakastanut ja niin palavasti,” Turbo huokaisi ja laittoi kuvan takaisin takataskuunsa.
”Teidät erotettiin, kun vanhempasi palasivat?” Elise kysyi ja sai miehen nyökyttelemään.
”Minun oli määrä naida prinsessa, mutta sitten kaikki meni pahemman kerran pieleen… minun rakastamani nainen murhattiin kylmästi silmieni edessä…” Turbo selitti.
”Buket sai ansionsa mukaan!” nainen totesi ja sai miehen kurtistamaan kulmiansa.
 
”Mistä sinä siitä tiedät?”
”Siitä uutisoitiin koko maassa… tai planeetalla,” Elise kohautti harteitaan.
”Nyt ymmärrän tarkemmin mistä hänet vangittiin… sitä kun ei uutisoinnissa kerrottu,” nainen jatkoi ja kohautti harteitaan. Turbon suulle nousi lempeä hymy. Elisen kanssa oli yhtä mielekästä keskustella, kuin Minnin kanssa. Mikäli naisen ulkokuoren pystyi ensin murskaamaan. Mutta sen ulkokuoren takia, he tulisivat varmasti olemaan vielä useasti napit vastakkain.
”Ihmettelen, että kuninkaallisen linnan ulkopuolelle kantautuu tuollainen uutinen,” Turbo totesi puristaen kädet eteensä. Elise hymyili kevyesti. Miehessä oli karismaa ja viehätysvoimaa niin paljon, että naisen polvet meinasivat pettää alta. Mutta ei nainen voinut kuninkaan kanssa tehdä mitään. Turbo vilkaisi Eliseä nopeasti.
”Saanko kysyä yhden kysymyksen?” mies aloitti ja sai naisen nyökkäämään.
”Toki…”
”Minkä ikäinen olet?”
”Eihän naisen ikää saa udella?” nainen virnuili miehelle.
”Se koskee painoa, ei ikää…” Turbo tarkensi naureskellen.
”Miksi haluat sen tietää?”
”Vaikutat nuorekkaalta, mutta en silti osta sitä, että olisit alle neljänkymmenen.”
”No kiitos vain…” nainen tyrskähti ja katsoi miestä virnuillen.
”Etkö uskalla? Vai pelkäätkö poikaystäväsi reaktiota?” Turbo nyökkäsi sisälle päin.
”Kuka? Hemi vai? Ei hän ole poikaystäväni… voisi olla poikani ennemmin,” nainen paljasti ja puristi kädet eteensä. Kylmä ilma sai naisen palelemaan ja tämän takki olisi sisällä.
”Eli olet sen ikäinen, kuin luulinkin!” Turbo älähti naureskellen.
”No hyvä on, kun niin palavasti haluat tietää… olen… 41.” nainen tuhahti.
”Vuoden minua vanhempi?” Turbo kohautti kulmaansa.
”Täytin alkuvuodesta jo… ei kyllä tunnu sille, että olisin jo sen ikäinen…” nainen vastasi silmiään pyöritellen.
”Eli olet saman ikäinen, kuin minä?”
”Kenties…” nainen kohautti harteitaan. Turbo vilkaisi pienesti hymyillen naishiirtä, joka piti katseensa horisontissa.
 
Tunnelma oli pysynyt hiljaisena pidemmän tovin. Turbo oli kokonaan unohtanut haluavansa olla yksin. Kukaan nainen, ei edes Gineve ollut sykähdättänyt häntä samalla tavalla, kuin mitä Elise oli nyt tehnyt vajaassa vuorokaudessa. Mies kurtisti hieman kulmiaan ja pyöritti päätään. Ei, ei hän voisi rakastua kehenkään. Saati että pettäisi puolisoaan. Naista, joka oli hänen lastensa äiti. Mies myös kaipasi edelleen rakastaan, jonka kaksoisolento muistutti koko ajan Turboa hänestä. Elise huokaisi kanssa syvään.
”Joko olet saanut tuuletettua itseäsi tarpeeksi?” nainen kysyi kädet puuskassa. Turbo vilkaisi naisen olemusta. Tämä oli silminnähden varmasti umpi jäässä ja halusi sisälle lämmittelemään.
”Haluat sisälle?” mies kysyi hellästi. Turbo astui aivan naisen eteen, saaden Elisen punastumaan kevyesti ja käänsi katseensa sivulle.
”Kieltämättä se houkuttelisi…” nainen vastasi. Turbo painoi kallion kielekkeessä olevaa kiveä, joka avasi ovet heidän ja sisätilan välistä. Mies ohjasi käden liikkeellään naisen sisälle. Elise tunsi ihastuksensa kasvavan ja kovan ulkokuorensa murtuvan. Kuninkaassa oli jotain karismaattista, joka veti häntä puoleensa. Nainen astui miehen ohitse ensimmäisenä sisälle.
”Milloin kerrotte meille ulkoisesta uhasta?” Turbo muistutti naista. Elisen kasvoilla oli, vain pieni virne.
”Aamulla!”
”AAMULLA! Ymmärrätkö, että minun pitää päästä perheeni luokse niin nopeasti, kuin vain mahdollista? Olla ensimmäinen, joka kertoo kansalle planeetan olevan taas vaarassa!” mies älähti ja sai saman tien naisen veren kiehahtamaan. Elise tuhahti tympeänä. Taas mies nosti kuninkaallisen arvonsa esille, vaikka nainen tiesi sen.
”Ole hiljaa kerrankin! Sanoin, että keskustelemme asiasta aamulla!” nainen ärähti ja kääntyi yks-kaks ympäri. Naisen tuima katse sai Turbon entisestään pahemmalle tuulelle.
”Muistutan edelleen…”
”Että olet meidän muiden yläpuolella! Mutta se asia ei muuksi muutu muutamassa tunnissa! Joko teidän kuninkaallinen korkeutensa odottaa aamuun tai sitten voi palata ilman minkäänlaista tietoa takaisin sinne mistä on tullutkin!” nainen murahti ja osoitti ovea, josta olivat hetki sitten astuneet.
”Vinkkaatko, että minun tulisi omalla tukikohdallani selvittää asia itse?”
”No vaikka niin, jos kerran meidän toimintatapamme ei miellytä!” nainen tuhahti ja puristi kädet eteensä. Turbo tuhahti kanssa. Hän ei halunnut antaa naiselle periksi asiassa, mutta vastustamalla tätä jäisi ilman tietoa.
”Iltapala on katettuna keittiöön. Jos se vielä kelpaa… ylhäisyys! Sen jälkeen voit päättää mitä asian suhteen teet… lähdetkö vai odotat aamuun!” nainen murahti loppuun ja käveli suutuspäisenä toisaalle. Turbo hieroi vihaisena ohimoaan. ”Se siitä hyvästä keskustelusta,” mies pohti itsekseen ja suuntasi itsensä keittiöön.
 
Seuraavana aamuna Turbo raotti silmiään. Hän vilkaisi retkisängyillä nukkuvia ystäviään. Elisen kanssa yhteen otetun riidan päätteeksi, mies oli päättänyt jäädä. Hän oli joutunut taipumaan naisen edessä ja se mikä miehen mieltä kalvasi. Turbo haroi hiuksiaan kevyesti. Kenties sekin oli opittu tapa. Vuosien ajan linnassa asuminen oli painanut miehen mieleen, vain sen että tämä tosiaan oli kaikkien yläpuolella. Nyt miestä kadutti. Kenties hän käytti valtaansa väärin. Varsinkin sellaisiin, joilla oli häntä enemmän tietoa asioista. Linnassa asumisen huonoja puolia oli se, että kuninkaalliset pidettiin hyvin pimennossa kaikesta, vaikka heidän tulisi olla ne, jotka tiedot saavat ensimmäisenä. Aivan kuten Turbokin oli eilen vihjaissut Eliselle. Mies nousi istumaan ja venytteli pienesti. Elise oli riidasta huolimatta antanut huoneensa nelikolle. Nainen itse vetäytyi Hemin huoneeseen. Yksitellen mies nousi herättämään ystävänsä.
”Miksi näin aikainen herätys?” Vinski marisi ja käänsi kylkeänsä.
”Elise lupasi tiedon heti aamusta… eikä minulla ole mitään syytä olla sen kauempaa täällä hänen äksyilynsä kohteena,” mies tuhahti. Moto vilkaisi Miihkalia ja yhdessä käänsivät valkean marsilaisen retkipatjan ympäri. Turbo naurahti pienesti, kun jätkät tilanteessa kuin tilanteessa sai hänet piristettyä.
”Ylös Vinski! Niin pääsemme vielä kotiinkin joku päivä,” Turbo naurahti.
”Mikä kiire?! Sanoit perheellesi, että olet maximissaan viikon poissa! Ja nyt kuitenkin haluat kiirehtiä aikaisemmin heidän luokseen?” Vinski kysyi surkeana.
”Kodilla voi tarkoittaa montaa asiaan. Haluan, vain pois täältä…” Turbo henkäisi rauhoittavasti.
”Eikö Elisen ja Hemin vieraanvaraisuus miellytä?” Miihkali kysyi ivallisesti. Turbo nosti suupieltään kevyesti.
”Sanotaan, että Elisen vieraanvaraisuus meni vessasta alas… kun otimme taas illasta yhteen,” Turbo huokaisi ja hieroi vaikeana niskaansa. Moto pyöräytti silmäänsä.
”Niinpä niin,” harmaa jätti totesi ja sai Miihkalin tyrskähtämään.
 
Yhteisissä tiloissa Hemi pelasi ystäviensä kanssa pöytätennistä, kun Elise tutki tietokonettaan. Nainen oli kasannut kaiken saamansa tiedon pöydälle valmiiksi nelikolle, joka vieraili heidän luonaan. Elise oli huomannut miesten moottoripyörien olevan vielä läsnä ja tiesi, ettei kuningas ollut toteuttanut uhkaustaan lähdöstä. Turbo näki tuon musta hiuksisen naisen kauempaa ja empi hieman menemistä hänen luokseen. Mies hieroi uudemman kerran vaikeasti niskaansa. Naisen punainen huivi ja musta nahkatakki oli jälleen hänen yllään. Pöytätenniksen pallo lensi mieshiiriä kohden. Moto nappasi pallon kevyestikin käteensä ja esti samalla pallon pamahtamista kullanruskean värisen ystävänsä kasvoihin.
”Kiitos…” Turbo henkäisi leveästi hymyillen. Moto heitti pallon takaisin nuorukaisille ja tervehti Elisen reippaasti.
”Huomenta.”
”Huomenta,” nainen vastasi takaisin tympeänä. Tai jopa kylmästi. Miihkali ja Moto istui pöydän ääreen. Turbon läsnäolo sai naisen nostamaan kylmän katseensa mieshiireen. Turbo tuhahti kevyesti, mutta istui kuitenkin naishiiren viereen. Vinski maleksi unisena pöydän ääreen.
”Sen kerran… sen ainoan kerran, kun tämä marsilainen olisi saanut jumalauta nukkua ilman lapsia… niin EI… minulla on teidät kahelit herättämässä ennen kukon laulua,” mies mutisi ja istui Turbon viereen. Elise pyöritteli päätään, kun puolestaan valkean marsilaisen ystävät nauroivat lempeästi.
”Mää luulin, että sun lapset on jo teinejä?” Turbo kysyi.
”Esiteinejä… toinen on 13 ja toinen 11,” mies totesi ja pyöritteli hopeista sormusta nimettömässään.
”No etköhän sitten pärjää,” Moto totesi ja puristi kädet eteensä.
”Ja sun lapset sentään, jo nukkuu öisin,” Miihkali kurtisti kulmiansa. Miehen kodissa oli kaksi, jotka pitivät vanhemmat useamman tunnin hereillä öisin ja mies hieman sääli vaimoansa, joka oli tälläkin hetkellä kahden pienen lapsen kanssa kotona yksin.

”Aloitetaanko?” Elise keskeytti nelikon jutustelun. Miehet mutisivat hieman omiaan, mutta keskittyivät kuuntelemaan mitä nainen heille tulisi kertomaan. Elise pyöritteli papereitaan hieman kädessään ja ojensi yhden kansioista Turbolle.
”Lähestyvä uhka saapuu Saturnuksesta…”
”Saturnuksesta?” Turbo kysyi ja kurtisti kulmiansa. Elise nyökytteli kevyesti.
”Saturnuksessa asuu kissatronilaisia. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä yksi kissatronilainen… Kattinaattori… on ottanut sotilaallisen armadan johtoonsa ja seilaa sillä ryöstöretkillä pitkin galaksia. Kukaan ei myöskään tiedä mikä on Kattinaattorin saanut alentumaan kyseiseen toimintaan, koska Saturnuksessa on planetaallisesti kaikki hyvin,” Elisen kohautti kättään.
”Mistä tiedät, että se on juuri tämä… Kattinaattori, joka lähestyy Marsia?” Moto pohti ja katsoi kanssa papereita. Kansiossa oli vain muutama kirjattu paperi havaitusta toiminnasta, armadasta ja pari heilahtanutta kuvaa mustasta aluksesta. Elise huokaisi syvään.
”Olin muutaman kuukauden vuosi pari takaperin Kattinaattorin vankina,” nainen huokaisi ja sai nelikon hölmistyneen ilmeen itseensä.
”Miksi?” Vinski kysyi.
”Kattinaattori halusi tietoa planeettojen tilanteesta. Aavistin jo silloin, että hänellä on vain pahat mielessään,” Elise puristi kädet eteensä.
”Tekikö hän sinulle jotain?” Miihkali kysyi varovaisesti.
”En mielelläni puhuisi siitä. Rankkaa se oli, jos ei muuta,” Elise huokaisi surkeana.
”Kuitenkin… Kattinaattori on selkeästi vailla jotain! Mutta eihän kukaan meistä tiedä, että mitä. Tuhoa he ovat saaneet jo aikaan niin planeetoilla, kuin kansojenkin keskuudessa,” nainen jatkoi.
”Tiedätkö missä päin kissatronilaiset viettävät aikaansa?” Turbo kysyi ja sai naisen pudistelemaan päätään.
”Avaruudessa luultavasti, mutta en epäilisi vaikka olisivat planeetallakin läsnä? Nähkääs… kun pelastimme teidät heidän hyökkäyksellään, huomasin että alus kykenee piilottamaan itsensä,” Elise selitti.
”Piilottamaan miten?” Miihkali hämmentyi.
”Kuin katoamaan sormia napsauttamalla. En osaa selittää sitä,” Elise totesi surkeana.
”Ai muuttuu läpinäkyväksi?” Moto kysyi.
”Niin!” Elise henkäisi.
”Tämä on sitten vakavampi juttu… Elise, vaikka emme jää tänne. Niin toivon, että annat meille silti tarvitsevaa tietoa, mikäli saatte jotain uutta selville,” Turbo käskytti naista. Elise puristi kulmiansa. Nainen huokaisi vihansa ulos.
”Hyvä on!” nainen totesi.
”Onko tässä kaikki tieto mitä teillä on?” Vinski kysyi ja heilutteli kansiota.
”On… saatte sen mukaanne. Tuo on kopio omista papereistani,” Elise nyökkäsi papereidensa suuntaan. Nelikko nyökkäsi ja nousi seisomaan.
”Ettekö syö mitään?” nainen tuhahti, kun miehet tiedon saatuaan oli vain poistumassa.
”Me tulimme selvittämään tänne Marsia kavaltavaa uhkaa… emme syömään! Yhteydenotot voit ottaa suoraan ohjata kenraali Rontille Vapaustaistelijoihin,” Turbo tuhahti takaisin naiselle.
”Ja älä meistä huoli. Tukikohtamme ei ole täältä kaukana,” Moto laski kätensä naisen olalle.
”Miten vain!” nainen murahti ja käänsi katseensa.
 
Elise varmisti, että reitti aavikolla olisi selvä. Vaikka jätkät eivät mitään olleet suostuneet syömään, ei nainen antanut periksi etteikö pääsisi rajalle saattamaan mieshiiriä. Nainen puki itsevarmoin ottein ajovarusteensa päällensä ja heitti kypärän päähänsä. Turbo ihmetteli naisen käytöstä. Missä tämä oli ollut kaikki vuodet ja ennen kaikkea mistä nainen oli oppinut taistelutaitonsa? Heidän aseensa olivat iäkkäitä, mutta Turbo tunnisti ne samoiksi, joita Vapaustaistelijoilla oli käytetty vuosia sitten. Elise nappasi selänpuolelleen pidemmän laserhaulikon ja kiinnitti reiteensä pistoolin. Elise istui moottoripyöränsä selkään ja vilkaisi olkansa ylitse, että myös miehet olivat valmiina. Hemi nosti virnuillen peukalonsa. Elise katsahti myös vierailevia tähtiään. Turbon mulkaisu ja pieni nyökkäys kertoi myös heidän olevan valmiina. Jyrinä, joka moottoripyöristä lähti helisti seiniä. Moto, Vinski ja Miihkali nostivat katseensa katon rajaan. Suurempi jyrinä olisi varmasti aiheuttanut uusien tuttaviensa piilopaikan sortumisen. Elise painoi moottoripyöränsä koelaudan nappulaa, joka avasi kivioven heidän edestään. Nainen johdatti heidät aivan Tulikivikaupungin rajalle. Juuri siihen kohtaan, josta itse asiassa aavikko alkoi. Turbo huokaisi syvään. Hänen oma poikansa ajautui aina samaan paikkaan. Elise pysähtyi oman joukkonsa kanssa.
”Nähdäänkö me vielä?” Hemi kysyi nelikolta.
”Jos kissatronilaiset alkavat laittamaan kapuloita rattaisiin niin luultavasti,” Vinski puristi kädet eteensä. Elise nousi moottoripyöränsä päältä ja käveli Turbon luokse. Nainen laski kätensä miehen olalle ja nosti visiirinsä. Naisen hymyilevät kasvot sai Turbon hieman heltymään.
”Eihän muistella pahalla?” nainen kysyi.
”Riippuu sinusta? Vai kiukutteletko minulle joka asiasta?”
”No jaa… kiukuttelen ja katson sitten taas miten etenen…” nainen tokaisi. Turbo tyrskähti pienesti.
”Sovitaan niin…” Turbo vastasi pienesti hymyillen. Elise vilkaisi jalkoihinsa, jonka jälkeen mieshiirtä.
”Lupaa, että pidä itsesi turvassa ja rakastaa elämääsi, vaikka emme olisi sitä horjuttamassa,” Elise henkäisi. Turbo nosti katseensa naiseen ja hymyili lempeästi.
”Eiköhän me tuo voida luvata…” mies totesi ja sai naisen poistumaan takavasemmalle. Miehet kaasuttivat hieman pyöriänsä ja jatkoivat matkaansa kohti Vapaustaistelijoiden tukikohtaa.
 
Mies nelikko käveli tukikohdan käytävillä, kun jokainen heistä sai tuntea osansa takaraivossaan.
”Mitä helvettiä?” Vinski kirosi ja hieroi päätään.
”On teillä neljälläkin aika esiintyä! Arvaa onko täällä kannettu teistä huolta, kun emme ole kuulleet teistä mitään?!” Rontti ärähti heidän takaansa. Mies oli viskaissut heitä metallisella hännällään ja se kieltämättä tuntui.
”Anteeksi ettemme ilmoittaneet mitään… jouduimme hieman vaikeuksiin,” Turbo vastasi.
”Eli Marsissa on ulkoinen uhka,” ruskeaturkkinen mieshiiri totesi ja asteli pitkin askelein yhteisiin tiloihin nelikko perässään.
”On… ja ei ihan mikään pieni uhka,” Miihkali totesi.
”SIINÄHÄN SINÄ OLET!” joku henkäisi äänekkäästi heidän takaansa. Miihkali tunnisti puolisonsa ääneen. Nainen oli noussut seisomaan ja katsoi vihaisesti miestä. Kuitenkin silmissä kiilsi kyyneleet. Miihkali huokaisi ja käveli oranssin ruskean hiirinaisen luokse. Naisen lyhyet valkeat hiukset olivat osittain takaraivolla kiinni.
”Anteeksi… mutta jonkun oli lähdettävä katsomaan vanhusten perään!” Miihkali osoitti peukalollaan kolmikkoa.
”VANHUSTEN! JUMALAUTA NULIKKA!” Vinski ärisi. Turbo ja Moto nauroivat makeasti. Naisen ilme heltyi helpotukseen.
”Uskon ettette voineet ilmoittaa mitään, mutta et tiedä minkälaisen tuskan lasten lisäksi olen sinusta kantanut,” nainen henkäisi.
”Brit rakas… tätä tämä työ valitettavasti on. Lupaan ensi kerralla, että yritän päästä ilmoittamaan olinpaikastani,” mies lohdutti puolisoaan. Nainen pyöräytti silmiänsä. Naisen nimi oli Brittany, mutta Miihkali kutsui häntä hellyttely nimellä.
”Miten teillä menee Brittany kotona?” Moto kysyi. Nainen hymyili lempeästi.
”Kiitos ihan hyvin… äitini on katsomassa lapsia,” nainen kohautti harteitaan. Naisen silmät laajenivat hieman, kun hän näki Turbon. Mies hymyili vain naiselle.
”Onko hän?” Brittany aloitti hämmentyneenä ja osoitti Turboa varovaisesti.
”Jep!”
”On hän!”
”Ehdoton kyllä!” Miihkali, Rontti ja Vinski naureskelivat.
”Hauska tavata…” Turbo ojensi kättään naiselle, joka kätteli miestä hellästi.
”Kunnia tavata teidätkin…” Brittany vastasi kohteliaana. Nainen oli jatkamassa lausettaan.
”Teidän kuninkaallinen korkeutenne jne… joo tiedetään. Muodollisuudet on laskettu pois ystäviltäni ja heidän puolisoiltaan,” Turbo kohautti harteitaan. Brittany naurahti pienesti, kun miehet itsekseen naureskelivat jutuilleen.
”Eikö teidän pitäisi olla linnassa?” Brittany kysyi varovaisesti.
”Kenties… mutta kuninkaana minun on myös saatava tietää ensimmäisenä mitä Marsissa tapahtuu,” Turbo vastasi naiselle. Brittany nyökkäsi hyväksyvästi miehelle. Hän puristi kädet eteensä. Hän ei oikein tiennyt miten päin Turbon vieressä olisi seissyt. Oliko epäkohteliasta kääntää hänelle selkä? Saati oliko hänellä edes oikeutta seistä kuninkaan vierellä. Se oli kuningattaren paikka ja hän ei edes tuntenut miestä. Miihkalikin oli ollut vaitonainen miehen olemassa olosta.
”Mitä saitte selville?” Rontti kysyi vakavampana ja palautti miehensä takaisin siihen mitä olivat saaneet selville.
 
Miehet vilkaisivat toisiaan, mutta alkoivat kertomaan Elisestä, mustasta aluksesta ja kissatronilaisista. Turbon ja jätkien loppu viikko meni oikeastaan siihen, että he punoivat alkuun suunnitelman hyökkäysten varalle. Turbon piti hovinsa kanssa jutella siitä, miten hän ilmaisisi mahdollisen uhan Marsin kansalaisille. Lisäksi miehen tuli olla yhteydessä Marsin Armeijaan. Kissatronilaiset voivat hyökätä milloin tahansa ja Turbo halusi olla valmis kaikin osin, kun se hetki koittaisi. Hän halusi taata perheelleen hyvän turvapaikan, mikäli sota syttyisi punaisella planeetalla uudemman kerran. Turbo ajoi porteista sisään pihaan. Mies riisui kypäränsä ja katsoi sateen kastelemaan palatsia. Vesisade oli varjostanut miehen matkaa ja sai hänet ainoastaan pudistelemaan itsensä edes jotenkin kuivaksi. Miehen elämä olisi pelkkää rutiinia tästä eteenpäin. Viikko, jonka hän oli saanut viettää vapaudessa, oli jotenkin erilaista ja rentouttavaa. Mies nosti reppunsa selästään. Miehen hovi oli miestä vastassa ja ottivat hänet vastaan pienesti kumartaen tai niiaten. Felix käveli miestä vastaan hymyillen lempeästi.
”Teidän korkeutenne… Tervetuloa takaisin!” mies kumarsi.
”Kiitos. Veisittekö nämä huoneeseeni?” mies kysyi yhdeltä hovineidoista.
”Ilman muuta teidän korkeutenne,” hovineito vastasi ja otti miehen repun vastaan.
”Selvisikö matkaltanne mitään?” Felix kysyi. Turbo vilkaisi adjutanttiaan.
”Kyllä. Paljonkin! Aloitetaan siitä, että kutsuisit sisareni ja Marsin kenraalit koolle. Ja tarkoitan kaikkia kenraaleita!” Turbo komensi ja nosti vauhtiaan jättäen hämmentyneen miehen peräänsä.
”Kyllä! Teidän korkeutenne,” mies vastasi. Turbo ei kuitenkaan sen enempää noteerannut miehen pysähdystä. Hän halusi nopeasti perheensä luokse. Felix puolestaan katsoi surkeasti miehen perään. Jos tämä saisi tietää kaikki mitä hän on tehnyt kuninkaansa selän takana, ei hänen kuninkaallinen korkeutensa antaisi hänelle ikinä anteeksi, saati armoa. Turbo asteli valtaistuin saliin, jossa hänen lapsensa tekivät päivän askareita ja Gineve luki kirjaansa valtaistuimessaan. Carbine nosti katseensa ja innostui silminnähden.
”ISÄ!” tyttö kiljaisi ja nousi juostakseen tämän luokse. Myös Lucas ja Gineve nosti katseensa saapuneeseen mieshiireen. Lucas ponkaisi vatsaltaan kanssa nopeasti pystyyn ja juoksi isänsä luokse. Turbo nappasi kaksikon tiukkaan halaukseensa, jotka kikattelivat kun mies heitä hieman kiusoitteli. Turbo vilkaisi vaimoansa, joka odotti miehen huomiota myös. Turbo asteli vaimonsa luokse, kaappasi tämän hellään halaukseen ja suukotti tämän päälakea.
”Tervetuloa takaisin!” nainen henkäisi ja hieroi kuonoansa miehen kuonoa vasten.
”Kiitos… mukava olla takaisin,” mies vastasi ja irrottautui nopeasti naisesta.
”Saitko selville mitään?” Carbine kysyi varovaisesti. Turbo katsoi heltynyt ilme kasvoillaan esikoistaan.
”Sain kyllä. Ja kerron kaikki ajallaan… älä murehdi sitä,” Turbo totesi ja tarrasi kevyesti tytön olkapäistä kiinni. Tämä kantoi liian paljon murhetta siihen nähden, ettei hänen tarvinnut edes ottaa vielä mistään vastuuta. Tyttö nyökkäsi vaikeasti isälleen.
 
Päivät kuluivat. Turbo piti Marsia tiukasti silmällä. Felix teki ympärivuorokautista päivää, että sai sovittua Flean ja kaikkien Marsin kenraalien kanssa sopivan ajan tavata kaikki yhtä aikaa. Turbo piti tahtia liian hitaana. Ei hänellä ollut tuhottomasti aikaa odotella asian suhteen. Mies vietti paljon aikaa lastensa kanssa, sen vuoksi Ginevestä tuntui jäädensä täysin huomiotta. Teki nainen mitä tahansa, niin mies ei tuntunut olevan hänestä mitenkään kiinnostunut. Turbo vietti aikaansa kylvyssään. Hän huomasi miettivänsä Eliseä ja Hemiä. Totta kai hänellä oli ikävä myös veikkojaan. Hän pohti myös Marsin tilannetta. Ei planeetta kestäisi kunnolla uutta sotaa. Turbo murahti vihaisena ja laski itsensä hetkeksi pinnan alle. Askeleet pesutilasta kantautui kaikumaisesti ammeeseen. Turbo nousi takaisin istumaan ja katsoi pelkissä alusvaatteissa ammeen reunalla istuvaa kumppaniaan. Gineve oli avannut silkkisen aamutakkinsa nyörit.
”Gineve?” Turbo kysyi ja pyyhki kasvonsa saippuavedestä.
”Mitä sinä teet?” nainen kysyi ja kokeili sormillaan veden pintaa.
”Kuhan ajattelen,” mies vastasi salamyhkäisesti ja sai naisen kohauttamaan kulmaansa.
”Mitä jos miettisit jotain muuta välillä?” nainen henkäisi miehen korvaan viettelevästi ja suuteli tämän kaulaa. Turbo esti naisen jatkamisen. Turbo nousi ammeesta ja otti hovimiehiltä vastaan pyyhkeen.
”Mikä sinua vaivaa?” Gineve ärähti ja nousi seisomaan. Nainen kietoi kylpytakkinsa uudelleen kiinni ja puristi kädet eteensä.
”Huoli Marsista!” Turbo vastasi tympeästi.
”Miksi et voi huolehtia välillä jostain muusta, kuin tästä planeetasta?”
”Kuten?”
”Perheestäsi!” nainen huusi miehelle. Turbo murahteli ainoastaan itsekseen. Hän ei todellakaan jaksanut tätä keskustelua vaimonsa kanssa.
”Huolehdin perheestäni…” mies vastasi.
”Niin lapsistamme! Entä minä?” Gineve tihrusti ääni väristen.
”Huolehdin sinustakin?” Turbo hämmästeli ja asteli hämärän makuuhuoneen puolelle.
”Entä tarpeistani?” nainen tiuskaisi ja astui miehen eteen. Turbo pyöräytti silmiänsä ja tunsi iskun poskellaan.
”Älä… ikinä pyörittele minulle silmiäsi!” nainen tiuskaisi ja mulkoili vihaisena miestään, kun tämä piti poskeansa. Nainen oli vetänyt litsarin suoraan miehen kasvoille. Turbo suoristi itsensä ja katsoi naista vihaisena. Kukaan miestä ei ollut kohdellut yhtä ala-arvoisesti, kuin nainen nyt. Ei edes Elise, vaikka Turbo oli verrannut naisen vihaa plutolaisiin. Turbo otti lasinsa läheisen lipaston päältä ja puki ne kasvoilleen.
”Nita!” mies henkäisi vihaisena ja sai Gineven katseen laajenemaan.
”Niin teidän korkeutenne,” nainen niiasi.
”Ole hyvä ja ohjaa kuningatar Gineve länsisiiven varahuoneeseemme nukkumaan,” mies tuhahti. Gineve henkäisi pelokkaana ja peittosi kuononsa kämmenillään.
”Rakas… et voi…” nainen aneli.
”Kyllä voin! Samalla tavalla, kuin sinäkin voit satuttaa läheisiäsi,” Turbo jatkoi.
”Ole hyvä ja poistu,” mies käänsi naiselle selkänsä. Gineven sydän tuntui lyövän miljoonaa. Nainen järkytyksestä laski kätensä rinnalleen ja hengitti raskaasti.
”Rakas… en tarkoittanut,” Gineve aneli uudelleen.
”Sanon tämän vielä kerran kauniisti… ole hyvä ja poistu,” Turbo vastasi naiselle luomatta katsettaan tähän. Gineve nielaisi vaikeasti ja poistui pitkään katsellen miehensä perään.
 
Illan suussa Turbo luki omaa kirjaansa sängyllään. He olivat illastaneet perheenä yhdessä, mutta tunnelma oli ollut kireä ja keskustelua ei oikein kenenkään osalta syntynyt. Kaksikon lapsetkin oli vilkuillut ainoastaan toisiaan eivätkä uskaltautuneet juurikaan avaamaan keskustelua. Koputus oveen sai miehen nostamaan katseensa kirjastaan.
”Sisään…” mies henkäisi. Hänen uskollinen adjutanttinsa astui huoneeseen ja ojensi miehelle kirjeen.
”Pahoittelen viivästystä teidän korkeutenne. Sisarenne oli ollut reissun päällä ja vastaaminen hänen osaltaan oli sen vuoksi kestänyt,” Felix totesi. Turbo repäisi kirjeen auki ja katsoi sitä pitkään.
”Miksi emme käytä tekniikkaa?” Turbo pohti.
”Marsilainen protokolla kieltää sen kuninkaallisilta… ihan sillä ettei kuninkaallinen tieto joudu vääriin käsiin,” Felix selitti.
”Vai niin…” Turbo huokaisi ja luki sisarensa lähettämän kirjeen ajatuksen kanssa. ”Valmistelkaa vierashuoneemme… sisareni on huomenna täällä,” Turbo vastasi miehelle, joka nyökkäsi hyväksyvästi.
”Entä kuningatar Gineve?” Felix ihmetteli.
”Mitä hänestä?” Turbo kysyi jopa kylmästi.
”Tuota… kun siis… hänhän viettää aikaansa tällä hetkellä…” mies empi.
”Meidän varahuoneessamme. Tiedän. Saa olla ainakin tämän yön,” mies tuhahti ja ojensi kirjeen takaisin miehelle.
”Saanen kysyä… Minkä vuoksi?”
”Se ei varsinaisesti kuulu kenellekään muulle, kuin minulle ja vaimolleni. Voitte poistua!” Turbo jatkoi ja nosti kirjansa kasvojensa korkeudelle.
”Kyllä teidän korkeutenne,” Felix kumarsi pienesti ja poistui huoneesta.
 
Pienen hetken mies sai viettää yksin, kun jälleen oveen koputettiin. Turbo oli hovin jäseniäkin pyytänyt poistumaan huoneestaan, kun oli valmistautumassa nukkumaan. Kuitenkin kirja, jota mies luki vei ajatukset täysin toisaalle Marsinkin tilanteesta. Turbo ei noteerannut aluksi koputusta oveensa. Kuitenkin hetken päästä oveen koputettiin voimakkaammin ja sai miehen huomion. Mies nousi seisomaan ja kävi avaamassa oven. Turbo kurtisti hieman kulmiansa.
”Carbine?”
”Hei isä… anteeksi, että häiritsen sinua näin myöhään mutta…” tyttö empi surullisena. Turbo ohjasi tyttärensä huoneeseen ja istutti läheiselle tuolille. Mies kaatoi läheisestä kannusta tyttärelleen juotavaa ja ojensi sen tälle samalla, kun kyykistyi hänen viereensä. Mies oli huolissaan tästä. Mies tiesi, että tämä murehtisi asioita, jotka edelleenkään ei ollut hänen vastuullansa.
”Olen huolissani…” tyttö aloitti, kun sai mielensä rauhoitettua.
”Mistä?”
”Marsista. Tiedän etten saisi ja se ei ole vastuullani… mutta minua ahdistaa. Hyvin paljon,” Carbine laski lasin pöydälle.
”Voi kulta pieni… ei sinulla ole mitään murehdittavaa. Kaikki järjestyy kyllä,” mies helli lastaan ja yritti saada hänet rauhoitettua.
”Mistä voit olla niin varma?”
”Usko minua Carbine. Olen kohdannut pahempaakin Marsin yllä… ja Mars on selvinnyt.”
”Miten tämä ulkoinen uhka? Onko se todellinen?”
”Kaikki ulkoinen uhka on aina mahdollista ja niihin tulee suhtautua vakavasti… kuitenkin myös kokonaistilanne tulee ottaa huomioon. Huomenna haluan keskustella ensin Marsin kenraalien kanssa asiasta ja, jos jotain on… niin sitten keskustelen muiden kuningaskuntien kanssa asiasta,” Turbo selitti tytölle. Samalla hän yritti olla kertomasta liikaa tälle ettei tytön ahdistus vain kasvaisi. Carbine painoi katseensa vain lattiarajaan surkeasti.
”Sinulla ei ole mitään murehdittavaa… enkä ole itsekään menossa kauas,” Turbo naurahti pienesti.
”Kauas? Lähdetkö taas? Juurihan palasit!” tyttö älähti surkeana.
”Carbine… en ole lähdössä minnekään. Jos lähden… olen korkeintaan Vapaustaistelijoilla,” mies rauhoitteli. Carbine huokaisi syvään ja painoi käsiään voimakkaasti polviansa vasten.
”Mennäänkö nukkumaan? Tätisi tulee huomenna vierailulle,” Turbo vaihtoi aihetta.
"Miksi äiti nukkuu toisaalla?" Carbine kysyi ja sai miehen vilkaisemaan tyhjää paikkaa heidän sängyssään.
”Se on minun ja äitisi välinen asia,” Turbo vastasi ja nousi seisomaan. Carbine suoristi yöpukunsa helmaa ja nousi kanssa seisomaan.
 
”Saanko kysyä vielä jotain tosi hullua?” Carbine hymyili jo vienosti. Turbo kohautti kulmaansa kysyvästi.
”Mitähän hullua?”
”Saanko nukkua vieressäsi? Niin, kuin silloin joskus… Tiedän ettei se ole kaiketi enää sallittua, mutta olet isäni ja…” Carbine empi. Turbo katsoi hellästi tytärtään ja heitti parivuoteen toisenkin peiton auki.
”Hyppää unten syövereihin,” Turbo naurahti ja sai tyttärensä hieman ilakoimaan. Tyttö hyppäsi sängylle, kun isänsä peitteli hänet viereensä.
”Onko parempi?” Turbo kysyi ja sai tytön nyökkäämään.
”Tämä on, ehkä parasta tähän mennessä…” Carbine vastasi ja kaivautui vielä syvemmälle sänkyyn. Turbo naurahti kevyesti ja asettui selälleen tämän viereen.
”Isä?”
”Mmmmm…”
”Miksi suostuit tähän?” Carbine kysyi ja sai Turbon vilkaisemaan tytärtään.
”Joskus elämä vaatii pientä hulluutta… se pitää mielen ja ajatuksen virkeinä. Sitä paitsi isoisäsi asettamia sääntöjä on kiva välillä kapinoida vastaan,” mies kuiskasi tyttärelleen ja sai tämän nauramaan.
”EPÄREILUA!” kuului ovelta ja sai kaksikon katsomaan kädet puuskassa seisovaa esiteiniä. Turbo kohautti kulmaansa tyttärelleen ja raotti peittoansa.
”Tuletko? Tänne jäätyy!” Turbo vinkkasi sänkyä ja sai Lucaksen ilmalennon saattelemana hyppäämään kaksikon väliin.
”Sitten et potki,” Turbo kutitteli poikaansa.
”En lupaa mitään…” poika sai lauottua väliin. Turbo asetteli peiton paremmin poikansa päälle ja vilkaisi tytärtään, joka kääntyi kanssa kyljelleen.
”Hyvää yötä…” Turbo vastasi hellästi.
”Hyvää yötä isä…” lapsetkin toivottivat jo unisena.
 
Turbon kurtisti unissaan kulmiaan. Miehen kasvoille oli valahtanut kylmä hiki. Hän näki painajaista… eikä mitä tahansa painajaista…
Käsi oli tahriintunut punaiseen vereen. Mies tunsi pulssinsa hakkaavan. Pahin pelko oli vallannut miehen mielen, kun hän piti rakastamaansa naista sylissään. Nainen oli hieman kylmä, verentahrima ja jostain kauempaa kantautui kiljuva huudahdus. Kuitenkaan Turbo ei rekisteröinyt sitä. Sormet sivelivät vain beigen harmaan hiirinaisen veristä poskea. Silmien liike sai mielen hetkeksi rauhoittumaan. Naisen oranssinpunaiset silmät olivat väsyneet, ne kiiluivat osittain kyynelissä. Kuitenkaan ne eivät valuneet naisen poskille.
”Turbo…” nainen henkäisi viimeisillä voimillaan. Naisen ääni oli käheä ja hyvä, kun sanoista sai selvää.
”Olen tässä kultaseni!” kuulin sanovani.
”Onko… onko Flea turvassa?” nainen sai vielä kysyttyä.
”On… onnistuit tehtävässäsi,” kannustin naista ja katsahdin sisartani. Kai toivoin salaa mielessäni, että nainen selviäisi kun kykeni keskustelemaan kanssani. Kuitenkin sydämeni tiesi totuuden. Raastavan totuuden, joka tulisi kalvamaan mieltäni koko loppuelämäni ajan.
”Entä muut?” nainen herätti minut ajatuksistani.
”Kaikki muutkin ovat kunnossa. Nyt sinut pitää saada hoitoon,” totesin rakastavasti ja jatkoi naisen kasvojen silittelyä. Kuitenkin nainen esti toimintani.
”Turbo… odota…”
”…” En saanut sanaakaan suustani.
”Rakastitko minua todella?” nainen kysyi sen riipaisevan kysymyksen, johon tiesin aina vastauksen. Tiedän sen edelleen.
”Rakastin… rakastin silloin ja rakastan edelleen… Kukaan ei sitä voi kieltää, ei asemani, arvoni tai edes isäni,” kuulin sanovani.
”Niin minäkin sinua… lupaa minulle yksi asia,” nainen henkäisi. Tiesin sen… hyvästit olisivat lähellä. Kuitenkin halusin palavasti tietää naisen asian.
”Ihan mitä vain…” tunsin paineen silmissäni. Tunnottomiksi luultu silmäni alkoi keräämään kyyneliä. Tiesin sen, etten voisi pelastaa rakastani.
”Turbo se sairaala!” kuulin Vinskin huutavan takaani. Pyöräytin kieltävästi päätäni ja jatkoi musta hiuksisen naisen paijaamista.
”Lupaa rakastaa elämää, vaikka en kuuluisi siihen enää… rakastaa elämää… rakastaa elämää…”
 
”Rakastaa elämää!” mies ponkaisi pystyyn ja hieroi kosteita kasvojaan. Mies vilkaisi vieressään nukkuvaa kaksikkoa. Turbo haroi hiuksiansa.
”Miksi tuo lause kuulosti niin tutulle?” mies pohti itsekseen ja nousi seisomaan. Mies vaelsi pitkin linnan käytäviä. Hän astui puutarhan puolelle ja haroi edelleen raskaasti hengittäen hiuksiaan. Taivas oli kirkas. Vesisade oli kaikonnut ja kimmeltävät tähdet rentouttivat miehen mielen.
”Minni…” mies huokaisi. Naisen kuvajainen ilmestyi jälleen hänen mielensä vuoksi Marsin taivaalle. Kuitenkin kuvajainen alkoi väreilemään ja sai Turbon kurtistamaan kulmiansa.
”Elise?” mies kysyi ja kohautti kulmaansa. Mies laski katseensa takaisin alas. Mies pohti päänsä puhki. Mikä yhteys Minnillä ja Elisellä oli toisiinsa. Turbo pohti kaikki tapahtumat ja kohtaamiset Elisen kanssa. Hän tunsi naisen hellän haamukosketuksen olkavarressaan. ”Lupaa, että pidä itsesi turvassa ja rakastaa elämääsi, vaikka emme olisi sitä horjuttamassa!” mies muisteli naisen lausetta, jonka oli sanonut hänelle ennen, kuin heidän tiensä olivat eronneet.
”Lupaa… rakastaa ELÄMÄÄ!” mies huudahti pienesti, kun lamppu syttyi miehen mieliin. Kullanruskean värinen mieshiiri juoksi nopeasti sisälle. Hän nappasi huoneensa selkänojalta vaatteensa hiljaa, jottei miehen lapset olisi heränneet.
”Anteeksi lapset…” mies pahoitteli ja poistui nopeasti huoneestaan. Mies vaihtoi vanhassa vajassa vaatteensa ja siirsi moottoripyöränsä kauas muurien suuaukosta. Vartijat katsoivat ihmeissään kuninkaansa perään, kuitenkaan ei se heille kuulunut mihin tämä oli matkalla. Paljon kauempana linnasata mies uskaltautui polkaisemaan pyöränsä käyntiin.
 
Tuuli tuntui vasten miehen kasvoja. Kuitenkin miehen päämäärä ei ollut tällä kertaa Vapaustaistelijoiden tukikohta. Mies kaarsi toisaalle, josta tiesi pääsevänsä nopeammin aavikolle. Turbo tunsi sen mielessään ja tunsi sen kehossaan. Hän oli alusta alkaen oikeassa. Elise nautti siitä, että sai nukkua pitkästä aikaa sikeästi. Tai niin hän kuvitteli. Hän oli juuri nukahtanut, kun kuuli käytävältä meteliä. Hiirinainen murahti ja nosti toisen tyynynsä takaraivolleen, jotta saisi nukutuksi. Hemin ärsyyntymiskynnys oli selkäesti ylitetty. Pamaus ja huuto kantautui edelleen käytävältä. Elise kääntyi selälleen ja yritti edelleen saada unenpäästä kiinni. Naisen ovi pamautettiin auki. Hiirinainen yritti rimpuilla vastaan, mutta joku istui hänen ylleen ja painoi käsiä sängyllä olevia tyynyjä vasten. Elise heräsi tässä kohtaa vasta kunnolla ja katsoi kullanruskeaa mieshiirtä päällään.
”Mitä sinä idiootti teet?” nainen huusi miehelle. Miehen kasvoista paistoi hapan ilme. Niin hapan ettei sitä voinut edes pukea sanoiksi.
”Vastaa minulle yhteen kysymykseen!” mies murahti.
”Päästä idiootti!” nainen rimpuili vastaan. Turbo kuitenkin hieman puristi otettaan tiukemmin.
”PÄÄSTÄ!” nainen huudahti ja sai riuhtaistua jalkansa miehen alta. Hiirinainen potkaisi miehen käytävän puolelle takaisin.
”Elise!” Hemi huudahti, kun nainen nappasi Turbon kauluksista kiinni ja painoi tämän seinää vasten.
”Mikä helvetti sua vaivaa? Vaikka olet kuningas… niin ei se sinua oikeuta käymään kenenkään päälle!” nainen huudahti.
”Vastaa minulle yhteen kysymykseen!” Turbo tivasi ääni pihisten. Naisessa kieltämättä oli voimaa, mutta nainen painoi miehen kauluspaidan suuta tämän kurkkua vasten, jonka vuoksi puhuminen tuntui tuskaisemmalta.
”Mihin kysymykseen?” Elise ärisi miehelle.
”Miksi valehtelit? Miksi valehtelit minulle kuolemasi!?” Turbo puri hampaitaan yhteen. Elisen katse laajeni hieman.
”Vai pitäisikö sanoa… MINNI!” Turbo murahti hampaat irvessä naiselle…

Oho! Nyt tulikin pudotettua varsinainen pommi

”Elise!” Hemi huudahti.
”Turpa kiinni Hemi!” Elise ärähti nuorukaiselle, joka yritti juosta naisen avuksi. Hemi pysähtyi kuin naulittu ja nosti kätensä antautumisen merkiksi. Kuitenkaan Turbo ei naiselle laittanut vastaa ja hiirinainen sai kevyesti pidettyä miehen seinää vasten. Elise siirsi murhaavan katseensa hiirimieheen.
”Ja sinä! Miten kehtaat edelleen jatkaa tuota sairasta tarinaasi!”
”Älä yritä… tiedän totuuden!” mies kähisi naisen painaessa yhä kovemmin hänen kaulustaan kurkkua vasten.
”Minkä helvetin totuuden?” nainen tivasi. Turbo vilkaisi nopeasti Hemiä ja muita naisen sotilaita. Elise huomasi miehen lasien alta tämän katseen ja vilkaisi kanssa sivusilmällään nuorukaisia.
”Käytit tasan tarkkaan samaa fraasia, jonka Minni sanoi käsivarsillani ennen kuolemaansa. Miten voisi olla siis sattumaa, että juuri sinä olet Minnin täydellinen kopio kaikkine fraaseinesi ja toimintatapoinesi? Mutta se totuus… Totuus on vain se, että Minni ei koskaan kuollut… vai voitko väittää muuta?” Turbo murahteli naiselle hampaat irvessä. Elise tunsi hengittävänsä raskaammin.
”Kerro mulle totuus! Miksi valehtelit kuolemasi?” mies jatkoi anovasti. Miehen ilme oli heltynyt ja tämän kasvoista paistoi vain epätoivoinen yritys saada nainen puhumaan.
”Mää en tiedä mistä sää puhut!” Elise yritti. Kuitenkin mies aisti naisen äänessä väristyksen ja epävarmuuden kalvavan naisen sanojen takana.
”Mää tiedän… vain oma mies voi tuntea rakkaansa niin hyvin, että syvinkin salaisuus selviää,” Turbo henkäisi, kun tunsi naisen otteen hieman helpottuvan. Elise mulkaisi vihaisena sivulle.
”Hemi! Ota muut mukaasi… teidän on aika poistua,” nainen murahti.
”Mutta Elise? Kuningashan…” Hemi empi vastauksensa kanssa.
”Kuningas lähtee pian. Menkää! Pärjään kyllä…” nainen vakuutteli ja piti tuiman katseensa hiirimiehessä. Nainen ei halunnut nuorukaisille näyttää epävarmuuttaan. Hemi vilkaisi ystäviään ja vähin äänin sekä hitain askelein poistuivat kaksikon luota. Turbo vilkaisi poistuvia hiiriä, jonka jälkeen Eliseä.
 
Turbo oli juuri avaamassa suunsa, kun tunsi voiman kehoaan vasten. Elise heitti tämän otteestaan huoneeseensa. Mies hieroi kurkkuaan ja röhähti muutaman kerran. Paine katosi sekunneissa kaulasta. Mies kuuli, jonkun pamauttavan oven kiinni. Mieshiiri kääntyi hitaasti ympäri ja katsoi tuota lyhyt hiuksista naista silmästä silmään. Elise oli vihainen, mutta katseesta oli kadonnut halu tappaa uroshiiri. Kenties hän olisi voinut olla kohteliaampikin herättäessään naisen yöuniltaan. Hän tiesi kuinka paljon Minni vihasi miehen tapaa herättää hänet ja sama kävi myös Elisen kanssa.
”No? Kuollut hiirinainenko kielesi vei?” mies totesi ja puristi kädet eteensä.
”Mikä sua oikein vaivaa?” Elise kysyi tympeästi. Nainen puristi kädet eteensä torjuakseen miehen.
”Sinä mua vaivaat! Ja sun samat fraasit ja toimintatavat Minnin kanssa!” Turbo henkäisi huudahtaen ja astui naisen eteen. Taas nainen tunsi pulssinsa kiihtyvän. Ei sen vuoksi, että olisi miehelle vihainen, vaan miehen viehätysvoiman vuoksi.
”Mää en edelleenkään ymmärrä mitä sää puhut!” nainen vastasi ja käänsi katseensa sivulle. Kuitenkin hellä kosketus naisen leualla sai hänet hämilleen. Turbo nosti varovaisesti naisen kasvot ylös nähdäkseen ne paremmin. Elisen ilme heltyi sekunneissa.
”Ja edelleen mää tiedän… tiedän totuuden… Ymmärrän, jos sinulla on muistikatkos tapahtuneista… ymmärrän, että haluat toiminnallasi suojella jotain… mutta ennen kaikkea haluan, että olet rehellinen,” Turbo luetteli. Elise huokaisi surkeana. Hän vetäytyi miehen otteesta ja käveli huoneensa perälle. Nainen puristi käsiään hellästi ristiin eteensä.
”Minni ei koskaan valehdellut mulle… en edes tiedä osasiko hän. Silti se nainen oli aina täynnä mysteereitä… täynnä elämää ja rakkautta pahankin sodan ympärillä. Hoiti työnsä moitteetta. Pisti muutkin hoitamaan työnsä moitteitta… Nainen, joka muistutti myös rakastamaan elämää… jopa silloin, kuin teki kuolemaa,” Turbo huokaisi ja sai Elisen ummistamaan silmänsä tiukasti kiinni. Hiiret seisoivat toisiaan selätysten. Kuitenkin Turbo kääntyi naista kohden, vaikka puhuakseen tämän selälle. Elise pyöritteli katsettaan katossaan. Silmissä kiilsi kyyneleet, joita nainen yritti epätoivoisesti olla valauttamatta poskilleen.
”Harvinaista tästä tekee sen, kuinka samankaltainen olet Minnin kanssa… ei pelkästään ulkonäön vuoksi. Teidän tapanne organisoida tehtävät sotilaille tukikohdalla tai kentällä, jopa sinun tapasi niputtaa ja kansittaa tärkeät paperit on ihan verrattavissa Minniin… Puhumattakaan aseistanne… Tai ennen kaikkea… äänesi…”
”Hyvä on! Sait minut kiinni!” nainen älähti kääntyen ympäri ja sai hiirimiehen hiljenemään. Turbo meni sanattomaksi. Hän oli vain epäillyt tähän mennessä naista. Nyt kuitenkin hänen epäilyksensä oli osuneet oikeaan. Elise katsoi hyvin surkeana hiirimiestä ja odotti tämän reaktiota.
”Minni…” mies kuiskasi ja sai naisen silmille kerääntymään kyyneleet. Elise painoi katseena maahan ja pyöritteli päätään. Turbo astui lähemmäksi naista ja halaji tämän katsekontaktia.
”Olen niin pahoillani…” nainen kuiskasi itkuisena ja nosti katseensa rakastamaansa hiirimieheen.
 
Kuitenkaan mies ei huutanut hänelle. Saati suuttunut. Mies veti naisen vain pitkään halaukseensa. Hän painoi kasvonsa osittain mustiin hiuksiin. Niissä tuoksui etäisesti jokin tuttu. Jotain mitä mies oli aina rakastanut. Kumpikaan hiiri ei sanonut hetkeen mitään. Elise tai oikeastaan Minni henkäisi helpottuneena ja kietoi kätensä miehen vartalon ympärille. Hänen vuosien ajan kestänyt salaisuutensa mureni hiljalleen ja nainen tunsi vain valtavaa helpotusta, ettei hänen tarvinnut enää valehdella rakastamalleen miehelle.
          Hetkeä myöhemmin kaksikko vain istui sängyllä. Turbo ajoittain huomasi vilkuilevansa naishiirtä.
”Mitä sinä tuijotat?” nainen kysyi tuimasti. Turbon suupieliin nousi pieni hymy. Minni vilkaisi myös kullanruskeaa miestä ja nosti pienen virneen kanssa kasvoilleen.
”Tarvitseeko vastata?” mies kysyi.
”Kuitenkin haluat palavasti kuulla totuuden, miksi olen hengissä…”
”Se on totta… En kuitenkaan ymmärrä yhtä asiaa… Kuolit käsivarsilleni? Hautasimme sinut? Ja silti…”
”Olen tässä?”
”Niin!”
”Se oli suunniteltu kuolema. Lavastusta kaikki… hautajaisia myöden,” Minni vastasi ja sai Turbon puolestaan kurtistamaan kulmiansa.
”Suunniteltu kuolema?”
”Onko kuninkuutesi ja ylempi arvoisuutesi vienyt kuulosi?” nainen virnuili ja sai miehen tuhahtamaan naureskellen.
”No ei sinusta ainakaan palo ole hävinnyt,” Turbo totesi nojaten seinään. Minni tyrskähti pienesti.
”Se on totta…” Minni vastasi ja haroi hiuksiaan. Turbo siirsi katseensa naiseen ja hymyili lempeästi.
”Miksi lyhyet hiukset?” Turbo kysyi. Minni mulkaisi miestä, joka edelleen vain virnuili tälle.
”Etkö pidä muutoksista?” Minni heitti miehelle vastakysymyksen. Turbo veti itsensä lähemmäksi naista, joka hämmentyi miehen liikkeestä. Mies siirsi naisen mustaa suortuvaa tämän kasvoilta ja katsoi tämän kasvoja. Minni painoi katseensa maahan. Nainen muisti edelleen miehen perheen. Hän oli nähnyt tämän lapsiensakin kanssa edustustilaisuuksissa.
”Missä arpesi on?” mies kysyi, kun ei nähnyt nenäpielessä koristavaa arpea, jonka nainen oli saanut vuosia sitten plutolaishyökkäyksen kohteena. Minni nappasi nenänpielestään olevasta tarranpalasta kiinni ja repi sen irti. Nainen puristi silmiään kivusta tiukasti kiinni ja venytteli kasvojansa. Pahimman kasvojen kivun mentäessä ohi nainen ojensi peittopalasta miehelle.
”Ei kiitos!” Turbo pyöritteli päätään. Minni hymyili pienesti ja hieraisi vielä kuononsa pieltä. Turbo vilkaisi naista.
”Kieltämättä se peitti hyvin.”
”Se on peittopalan tarkoitus. Suurin tai oikeastaan vaikein työ oli kenties saada se asettumaan…”
”Kauniit kasvosi ei olisi kenties tarvinnut sitä,” Turbo vastasi nolostellen ja hieroi käsiään yhteen.
 
”Voisitko nyt kertoa tästä suunnitelmallisesta kuolemastasi enemmän?” Turbo totesi vakavampana ja katsoi Minniä. Minni istui rauhassa vain sängyn reunalla ja katseli eteensä.
”En!” nainen vastasi jämäkästi ja samalla sekunnilla ponkaisi seisomaan.
”Miksi et?”
”Olet saanut tietää jo, että olenkin elossa. Muuta en aio sinulle kertoa!” Minni vastasi jämäkästi miehelle. Hän huomasi tämän kehon kielestä, että tämä alkoi hermostumaan. Turbo ponkaisi ylös naisen eteen.
”Mitä helvettiä? Mikä on niin suuri salaisuus, ettet voi kertoa sitä minulle?”
”Se juuri Turbo… pelkästään itselleen valehtelu siitä kuka on… on todella uuvuttavaa. Nyt kun tiedät totuuden minusta, niin ole hyvä ja poistu!” Minni vastasi ja osoitti oveansa.
”En! En jätä sinua toista kertaa! En halua miettiä oletko elossa vai et… Kissatronilaiset ovat tulossa Marsiin Minni! Koko planeetta voi olla vaarassa, vain sen vuoksi ettet kerro mitään,” Turbo vastasi ja tarrasi naisen olkapäistä kiinni. Minni silitti miehen käsiä hellästi ja laski ne olaltaan.
”Tiedän sen. Olen kohdannut Kattinaattorin, mutta se ei muuta tosiasiaa. En tule kertomaan sinulle miksi en kuollutkaan, vaikka niin luulit. Se tieto ei myöskään vaaranna Marsia yhtään sen enempää,” Minni pyöritteli päätään.
”Perkele! Valehtelet vuosia siitä, että olet kuollut ja nyt, kun olen saanut sinut takaisin et kerro minulle mitään!”
”Turbo…”
”Ei! Jumalauta! 20-vuotta ellei enemmänkin! 20-VUOTTA MINNI!” mies huusi naiselle ja sai tämän anteeksipyytävällä katseellaan vain katsomaan mieshiirtä.
”Anteeksi Turbo… en voi muutakaan,” nainen pahoitteli pyöritellen päätään. Turbo pyöritteli loukattuna päätään. Hän yritti pidätellä omia kyyneleitään katsomalla kattoon.
”Anna anteeksi rakas…” Minni pahoitteli edelleen.
”Mikä rakas? Jos rakastaisit minua, et olisi valehdellut näitä vuosia. Et valehtelisi minulle edelleenkään, jos todella… todella rakastaisit minua!” Turbo painotti.
”Valehtelun ja tarinan kertomatta jättämisellä on ero. Ja se ero ja sen todellisuuden perä kuuluu ainoastaan minulle,” Minni selitti rauhallisesti.
”Todellisuuden perän voi työntää sinne minne päivä ei paista!” Turbo murahti lähellä naisen kasvoja.
”Sää olet vihainen… mutta edelleen. Asia ei kuulu sinulle sen enempää. Nyt ole hyvä ja poistu,” Minni pyysi uudemman kerran.
”Mielelläni. Kotona on sentään rakastamani hiiri, johon voin luottaa,” Turbo ärähti.
”Ai luotettava naishiiri? Kannattaa pitää sitten rakastettuasi paremmin silmällä jatkossa,” Minni hymähti.
”Mitä?”
”Kuulit kyllä… hyvää loppuelämää teidän korkeutenne,” Minni tuhahti ja puristi kädet eteensä. Turbo puristi oven kahvaa kädessään ja riuhtaisi puisen oven auki. Onneksi mies muisti painaa kahvasta saman aikaisesti alas, ettei vain olisi repäissyt ovea auki saranoiltaan. Mies pamautti naisen huoneen oven kiinni perässään saaden Minnin ummistamaan silmänsä hetkellisesti. Hän haroi hiuksiaan.
”Helvetin marsilainen nero! Miksi hänen piti saada juuri ensimmäinen tietää?” nainen kirosi itsekseen mielessään. Minni istui sängylleen ja peittosi kasvonsa käsillään.
 
Turbo polkaisi oven auki ja sai ystävänsä pelästymään hereille.
”Mitä helvettiä?” Vinski kysyi.
”Kuulin, että olette täällä! Tulkaa… minulla on teille ja Rontille asiaa,” mies murahteli ja poistui huoneestaan. Vinski ja Moto katsahtivat hölmistyneenä toisiaan. Heillä olisi vuorokauden mittainen työvuoro allaan ja kaksikon oli tarkoitus palata omien perheidensä luokse aamusta. Vaivoin he nousivat seisomaan ja seurasivat kullanruskeaa ystäväänsä. Samaan aikaan Turbo oli päässyt jo Rontin huoneeseen ja kiskoi tätä ylös.
”Turbo… vaikka kuinka paljon arvostammekin sinua niin, tämä yöllinen herättely on kenties jo liikaa,” Moto haukotteli.
”Ja tämän yllätysvierailun syy olisi olla helvetin tärkeä!” Rontti mutisi sängystään. Turbo puolestaan katsoi surkeana parvekkeen ikkunoista ulos Marsin pimeää taivasta. Hän oli varma tullessaan Vapaustaistelijoihin, että kertoisi heillekin Minnin olevan elossa. Mutta alkoi olla epävarma siitä, että pystyisikö kertomaan sitä kuitenkaan. Kolmikko vilkaisi kullanruskean hiirimiehen takana toisiaan.
”Turbo? Onko jotain sattunut?” Moto kysyi varovaisesti.
”En tiedä miten kertoisin tämän teille… tuntuu etten itsekään ole sisäistänyt tätä kaikkea vielä…” Turbo huokaisi ja haroi hiuksiaan.
”No suoraan on ollut yleensä kaikkein parhain vaihtoehto… me ei mennä niin vähästä rikki, ettetkö voisi meille kertoa jotain mitä itse tiedät,” Rontti kohautti harteitaan noustessaan istumaan.

Turbo huokaisi todella syvään ja istui alas. Tieto olisi liian raskas kerrottavaksi seisten. Tai oikeastaan miehestä tuntui ettei kyennyt seisomaan. Mies hieroi kasvonsa nopeasti ja laski kädet tämän jälkeen lepäämään reisiensä päälle.
”Teidän pitää luvata, ettette kerro tätä asiaa kenellekään! Ja tarkoitan todellakin, ette kenellekään… Ei Miihkalille, ei Santulle, ei vaimoillenne… ei kenellekään!”
”Tän on parempi olla tosi hyvä juttu,” Vinski ilakoi jo pienesti.
”Älä viitsi! Turbo on tullut tänne vakavan asian takia ja sinä jaksat edelleen pelleillä?” Moto ärähti miehelle.
”Hei! Juoru kun juoru… tämä vain paranee…!”
”Turbon asia tuskin on juoru… ja kyllä sinäkin tiedät, että olemme luottamuksesi arvoisia,” Ronttikin puuttui veljesten kinaamiseen. Turbo painoi kasvonsa kohti lattiaa. Kolmikko kävi edelleen kiivasta keskustelua siitä mikä Turbon asia mahtaisi olla.
”Minni on elossa!” mies sanoi saaden kolmikon hiljenemään sekunneissa. He katsoivat hämmentyneenä mieshiirtä.
”Mitä sinä sanoit?” Rontti ponkaisi pystyyn sängystään.
”Minni on elossa!” Turbo vastasi uudemman kerran ja kohotti asentoansa. Hitaasti hän uskaltautui myös katsomaan veikkojaan.
”Miten? Minni kuoli käsivarsillesi?” Vinski ihmetteli ääni väristen.
”Mistä löysit hänet?” Moto kysyi.
”Ja kauan olet tiennyt?” Rontti vahtasi ja sai kysymystulvan Turbon hetkeksi miettimään miten ilmaisisi asian.
 
Rontti käveli miehen luokse ja kumartui tämän eteen tukien käsiä polviinsa. Turbo katsoi miestä silmästä silmään. Rontin katse oli mieshiiren mukaan kenties, jopa pelokas. Kuitenkin halu tietää siskontyttärensä kohtalo paistoi vielä jostain syvempää. Ruskeaturkkinen mies oli joutunut sisarelleen kertomaan 20-vuotta sitten naishiiren kohtalosta ja nyt hän saisi kuulla, että kenties suruvalittelut oli ollut pelkkää valhetta.
”Vastaa! Miten kauan olet tiennyt?” Rontti painotti vihaisen oloisena. Turbo nielaisi kevyesti ja katsoi surkeana mentoriaan.
”Tajusin sen tänä yönä… ja tapasinkin hänet vielä äskettäin,” mies vastasi ympäri pyöreästi. Rontin katse laajeni. Hän ei voinut uskoa kuulemaansa.
”Mutta mistä?” Vinski ihmetteli.
”Ja kuka?” Moto jatkoi ja katsoi valkeaa ystäväänsä. Turbo katsoi vihoissaan sivulle.
”Elise,” mies vastasi.
”Kuka Elise? Sekö jonka tapasitte?” Rontti suoristi itsensä ja ihmetteli ääneen asiaansa. Turbo nyökkäsi ja sai Moton ja Vinskin leuat loksahtamaan auki.
”ELISE ON MINNI!” Vinski huudahti. Turbo ponkaisi rivakasti ylös ja painoi valkoisen marsilaisen seinää vasten tukkien tämän suun.
”Tämä tieto ei saa levitä muille missään tapauksessa! Joten pidä se suusi pienemällä volyymilla!” Turbo käskytti äreästi ja sai valkoisen miehen murahtamaan vastaukseksi. Turbo irrotti otteensa, kun puolestaan Vinski hieroi kasvojaan.
”Mistä sinä sen tiesit? Elisehän sanoi ettei tunne koko Minniä?” Moto pohti heilauttaen kättään. Rontti mulkaisi vihaisena harmaata jättiä ja risti kädet tiukasti eteensä. Turbo puolestaan nosti kätensä päänsä taakse ja käveli levottomasti huoneessa pientä ympyrää.
”Se oli valhetta! Kaikki… Elise tai siis… Minni myönsi mulle kaiken! Hän oli valehdellut suut ja silmät täyteen ettei tietänyt mukamas mitään tästä asiasta…”
”Mutta miksi hän valehteli kuolemansa?” Vinski kysyi ja nojasi Rontin työpöytään.
”Sitä hän ei taas suostunut kertomaan… kuulemma koko kuolema ja hautaus kuului samaan operaatioon!”
”Operaatioon?” Rontti kysyi.
”Suunnitelmalliseen kuolemaan! Kuitenkaan en tiedä mistä se nainen keksi tämän kaiken paskan tai pahinta… kenen kanssa!” Turbo älähti pienesti ja sai kolmikon seurassaan hieman rentoutumaan.
 
”Suhun sattuu!” Moto totesi varmasti.
”Totta kai muhun helvetti soikoon sattuu! Olen 20-vuotta antanut itselleni luvan surra, kun olen luullut… että rakastamani hiiri on kahden metrin olevan multakasan alla haudattuna sankari teostaan! Ja paskat… valhetta kaikki!” Turbo tuskaisi ja heitti läheisen pöytävalaisimen seinään.
”Missä Minni on nyt?” Rontti kysyi.
”Siellä missä Elisen piilopaikka on… mistä kerroimme sinulle… mutta sun pitää luvata olla menemättä sinne!”
”Miksi? Siskontyttöni on jumalauta hengissä ja sinä kiellät minua menemästäkö sinne?” Rontti ärähti.
”Anteeksi Rontti… mutta sua ylempi arvoisena… kiellän sinua menemästä tapaamaan Minniä!”
”Turbo…”
”Se on kuninkaasi määräys. Toivon silloin sinun noudattavan annettuja käskyjä!” Turbo totesi jämerästi. Rontin ilme happani. Toisinaan hänen mielensä oli järkkynyt. Hän ei uskonut Turbon koskaan käyttäneen valtaansa tähän. Kuitenkin hän kunnioitti omaa mentoroitavaansa. Jossain alitajunnassa hän tajusi, että miehellä olisi jonkinlainen suunnitelma Minnin varalta. Minnikään ei kuolemaansa olisi lavastanut, ellei tällä olisi jotain sellaista tietoa, millä yrittäisi muut pitää turvassa.
”Hyvä on! Mikäli sinulla on jokin suunnitelma!” Rontti ehdotti. Vinski ja Moto seurasivat sivummalta neuvonpitoa. Heidän olisi turha työntää kauhojansa enää siihen soppaan, missä Marsin parhain kenraali ja Tulikiven paras tähän astinen kuningas yritti saada neuvonpidolle jonkinlaisen ratkaisun.
”Minulla on suunnitelma… niin, kuin aina. Minni ei pääse tästä, kuin plutolainen koukusta!” Turbo virnuili miehelle kädet puristettuna eteensä.
”Hienoa. Nyt sitten sumplimme sen yhdessä…” Rontti hymähti.
”Kyllä. Se alkaa siitä, että tarvitsen teitä linnassa,” Turbo totesi ja katsoi veikkojansa. Heidän ilmeensä hämmentyivät jälleen.
”Anteeksi mitä?” Moto kysyi, kun luuli kuulleensa väärin.
”Tarvitsen teitä linnassa. Suunnitelman pitää varuiksi olla niin hyvä, että pärjäämme sitten kissatronilaisten mahdollista hyökkäystä vastaan.”
”Entä Minni?” Vinski kysyi.
”Se nainen saa nyt kiemurrella ensin siinä tiedossa, että tiedän hänen olevan hengissä. Hän lateli minulle myös sellaista tietoa mikä ei voi pitää paikkaansa,” Turbo totesi pyöritellen päätään.
”Kuten?” Moto kohautti kulmaansa.
”Se on minun asiani… pakatkaa laukkunne… lähdemme heti,” Turbo komensi määrätietoisesti ja poistui huoneesta. Kolmikko vilkaisi toisiaan nopeasti. Rontin ilme oli kirkastunut ja miehen suupielessä oli voitonriemuinen hymy. Hänen mentoroitavansa olisi palannut!
”Tottelemmeko?” Vinski osoitti kysymyksensä Rontille.
”Tottelemme. Olen aina luottanut Turboon ja luotan edelleen hänen arviointikykyynsä 100%. Ilmoittakaa perheillenne, että ette ole tulossa aamusta vielä kotiin,” Rontti komensi hellästi ja sai kaksikon poistumaan huoneestaan.
 
Nelikko pääsi juuri aamuksi linnalle. Turbo toivoi mielessään, että perhe ei olisi hereillä vielä. Kullahtavaan mekkoon pukeutunut hiirinainen käveli sivummalta puutarhasta ja katsoi hiirimiesten hiippailua huvittuneena.
”Luulin, että kuninkaalla on pakkopulla olla palatsissa koko ajan?” naishiiri totesi naureskellen ja sai nelikon pysähtymään. Turbo naurahti lempeästi, kun hänen edelleen kuvankaunis isosiskonsa levitteli tälle käsiään.
”Flea…” Turbo henkäisi ja kaappasi naisen halaukseensa. Nainen kiljahti ilahtuneena, kun mies pyöräytti häntä ilmassa kevyesti.
”Ihana nähdä pikkuveli,” nainen henkäisi ja tervehti myös veljensä mukana olevan kolmikon. Kolmikko tervehti myös Marsin kuningatarta pienesti kumartaen.
”Milloin te tulitte?” Turbo kysyi saattaen samalla sisarensa sisälle.
”Minä ja nuorimmaiseni tulimme… muu perheeni jäi kotipuoleen,” Flea vastasi.
”Miksi ihmeessä? Koko perheesi olisi ennemmin, kuin tervetullut kotiimme?” Turbo ihmetteli ja pysäytti sisarensa käytävälle.
”Miehelläni oli jokin muukin tapaaminen samaan aikaan, kun kutsuit meidät tänne. Ja tiedät hänen vastuunsa. Sovittuja neuvotteluita, kun ei voi perua varsinkaan kuninkaan toimesta tuosta noin vain. Ja saman tiedon tulen hänelle kertomaan, kuin mitä sinä kerrot minulle!” Flea vastasi hellästi pää hieman kallellaan.
”Tiedän sen… ehdin kyllä lapsille jo kertoa, että serkkunsa tulevat kylään,” Turbo naureskeli.
”Saavat seitsemän vuotiaan!” Flea kohautti harteitaan ja sai veljensä nauramaan.
”Hurrei!” Turbo pyöritteli silmiänsä. Flea tönäisi kevyesti veljeänsä.
”No… kiva, että edes te tulitte,” Turbo hymyili sisarelleen.
”Mistä halusit keskustella kanssamme? Tilanne on ilmeisemmin vakava, kun pyysit vanhat ystäväsikin mukaan?” Flea nyökkäsi miehen veikkoja kohden.
”Tilanne on vakava… hyvin vakava. Felix ei vain tehnyt työtään kunnolla!”
”Felix?”
”Luciuksen seuraaja… pyysin häntä kutsumaan kaikki Marsin kenraalit tänne… kuitenkin kutsu oli Vapaustaistelijoiden postiluukusta ilmeisemmin hukkunut…” Turbo murahti, kun viisikko astui valtaistuin saliin. Aamuaurinko alkoi nousemaan. Aamukaste oli noussut kaiken elollisen pintaan ulkona, ilma tuntui viileältä ja raikkaalta. Myös palatsin korkeissa ikkunoissa loisti aamukasteen täyteiset vesipisarat. Pieni valkea hiiripoika juoksi yhteiseen tilaan suoraan äitinsä helman juurelle. Poika painoi kasvojansa helmaa vasten ja hengitti raskaasti.
”Missäs kaukana kävit?” Flea naureskeli.
”Tuolla vaan,” poika huitaisi ilmaan ja katsoi enoaan vienosti hymyillen.
”Huomenta prinssi Liam,” Turbo toivotti.
”Huomenta!” Liam vastasi ja nojasi edelleen äitiinsä. Flea silitteli kevyesti pojan vehnänvaaleita hiuksia. Liam katseli ujostellen enonsa mukana olevia hiiriä.
”Monelta neuvotteluiden oli tarkoitus alkaa?” Flea kysyi.
”Iltapäivän tiennoilla. Menemme vapaustaistelijoiden kanssa hetkeksi lepäämään. Revin heidät nimittäin keskellä yötä sängyistään ylös,” Turbo hieroi niskaansa vaikeana.
”THORTTLE!” Flea älähti.
”Tiedän… tiedän… toimin kuninkaan asemassani väärin!” Turbo nosti kätensä antaumuksen merkiksi ylös. Flea pyöritteli vain huvittuneena päätään. Kaksikon hyväntuulinen nahistelu sai myös hiirimieskolmikon naureskelemaan.
 
Turbo oli saattanut veikkansa lepäämään toiseen siipeen. Hän käveli käytävää pitkin ja huomasi Felixin hiippailevan eräästä huoneesta. Turbo kurtisti kulmiaan tiukemmin ja asteli mieshiiren luokse.
”Huomenta!” Turbo toivotti jämäkästi. Miehen yhtäkkinen ilmestyminen sai nuoren hiirimiehen hieman pelästymään.
”Huomenta teidän korkeutenne!” Felix kumarteli pienesti ja yritti olla luomatta tähän mitään katsekontaktia. Turbo puolestaan nyrpisteli kuonoansa.
”Mitä teit vaimoni huoneessa?” Turbo kysyi suoraan.
”Hänen korkeutensa halusi tietää, onko hänellä mahdollisuus nukkua jo ensi yönä kanssanne… Hän oli huolissaan voinnistanne, kun ilmeisemmin teillä oli ollut jonkinlainen välikohtaus viime iltana,” Felix selitti hieman paniikin omaisesti. Turbo kohautti kulmaansa.
”Miksi Gineve halusi sen juuri sinulta tietää eikä suoraan minulta?”
”Kuningattaren mukaan hän ei uskaltautunut kohdata teitä… pelkäsi, että olette vielä vihainen hänelle,” Felix totesi ja nosti katseensa kuninkaaseensa.
”Siinä hän on harvinaisen oikeassa, että olen vielä vihainen… kuitenkin jatkossa toivon, että ohjaat myös vaimoni suoraan juttusilleni. Sinun ei kuulu olla millään tasolla meidän välikätenämme parisuhde asioissamme. Olet adjutanttini, joka tekee määrätyt tehtävät… ja ne määrätyt tehtävät sanelen minä! Onko selvä?” Turbo kysyi jämäkästi ja astui lähemmäksi hiirimiestä.
”Mutta itse käskitte totella vaimoanne teidän korkeutenne,” Felix vastasi pelokkaansa.
”Silloin kun olen poissa pidemmän aikaa, jolloin en voi huolehtia vaimostani tai lapsistani… silloin oikea käteni siirtyy automaattisesti ohjaamaan perhettäni! Vai olinko poissa pitkän tovin?”
”Ette… teidän korkeutenne…”
”Vaan?”
”Olitte palatsissa nukkumassa omassa huoneessanne…”
”Hienoa! Menihän viesti perille. Nyt sinun tehtäväsi on laittaa valtaistuinsali valmiiksi vieraitamme varten yhdessä hovin muun jäsenten kanssa. Vai olemmeko asiasta erimieltä?” Turbo kysyi.
”Emme ole… teidän korkeutenne,” Felix kumarsi kevyesti.
”Poistukaa!” Turbo käskytti ja sai mieshiiren kumartamaan. Hän käveli rivakasti miehen ohi.
 
”Olitko sittenkin oikeassa jossain asiassa Minni?” Turbo pohti itsekseen ja jatkoi matkaansa kohti huonettaan. Miehen lapset olivat umpi unessa vielä tämän sängyllä. Oven kolahdus sai ainakin Carbinen havahtumaan hereille.
”Isä? Mihin olet menossa?” tyttö kysyi unisena. Turbo hymyili hellästi esikoiselleen ja käveli tämän luokse.
”En minnekään. Kävin ottamassa vain tätinne ja serkkunne Liamin vastaan,” Turbo selitti ja istui sängynlaidalle.
”Näin aikaisin?” Carbine haukotteli ja hieroi silmiään.
”Tätisi on ainakin täsmällinen… anteeksi jos herätin. Olisitte saaneet veljesi kanssa kerrankin nukkua,” Turbo pahoitteli.
”Ole pahoillasi vain minun puolestani. Lucas tuskin herää ennen, kuin pommi räjähtää hänen vieressään,” Carbine totesi ja mulkaisi veljeään, joka puhuin mutisten unissaan. Turbo naureskeli hieman ja hieroi silmiänsä. Kierrosten laskeminen ja rauhoittuminen sekä yöllinen valvominen sai miehen silmäluomet painumaan kiinni.
”Väsyttääkö sinua?” Carbine kysyi.
”Hieman… nukuin huonosti. Taidan ottaa vielä unet ennen, kuin kenraalit saapuvat palatsiin,” Turbo selitti. Carbine nyökkäsi ja nousi seisomaan.
”Etkö aio nukkua enää?” Turbo kysyi, kun tyttö suoristi yömekkoansa.
”En… Lähden peseytymään ja lukemaan muutaman oppikirjan sivun.”
”Älä polta itseäsi loppuun. Kaunis pääsi ei kestäisi sitä…” Turbo helli esikoistaan.
”Kaikki hyvin isä… pidän opiskelusta,” tyttö kohautti harteitaan.
”Tiedän sen… reipas tyttö,” Turbo vastasi ja suukotti tämän otsaa. Mies saattoi tyttärensä ovesta ja sulki sen perässään. Hän katsoi huokaisten sängyn suuntaan, jossa hiiripoika oli vallannut koko sängyn x-asennolla. Turbo naureskeli ja riisui itsensä hieman kevyempään vaatetukseen.
 
Samaan aikaan Minni seurasi läheisen kukkulan päällä olevaa auringonnousua. Taivaanranta oli kirkkaan keltainen, jopa oranssin vivahteikas. Nainen puristi sormiensa välissä kirjettä, jonka päälle oli kauniilla käsialalla kirjoitettu hänen nimensä. Kuninkaallinen leima koristi kirjeen vasenta ylänurkkaa. Hetkellinen vihan puuska sai naisen ryttäämään ja repimään kirjeen kädessään. Naishiiri heitti kirjeenpalaset Marsin tuulen vietäväksi kohti aavikkoa. Minnin kyyneleet valahtivat poskille.
”Miksi teet minulle näin? Salaisuutemme piti olla yhteinen…” nainen pohti ja pyyhki vihoissaan kasvonsa.
”Elise?” Hemin vaikea ääni kysyi. Nuorukainen lähestyi hiirinaista varovaisesti. Minni heilautti kaulahuivinsa takaisin selkänsä puolelle ja pyyhkäisi ohimennen kasvojaan. Nainen ei ollut kertonut nuorukaisille totuutta itsestään ja nämä luulivat naishiiren olevan edelleen se johon olivat tutustuneetkin.
”Mitä nyt Hemi?” Minni kysyi varovaisesti.
”Halusin tietää vain… että oletko kunnossa?” Hemi kysyi varovaisesti. Minni ei luonut katsettaankaan hiirimieheen. Hemikin ymmärsi ettei tämän kannattanutkaan etsiä naisen katsekontaktia.
”Olen kunnossa. Mistä tuollaista olet saanut päähäsi edes?” Minni kysyi tiukasti.
”No ajattelin, kun… kuninkaan vierailun jälkeen… olet ollut jotenkin…”
”Mitä?”
”Poissaoleva ja surullinen… et ole kertonut minulle mitään? Oikeastaan olet ollut hyvinkin vaitonainen asian suhteen… Olen huolissani. Kerrot yleensä minulle kaiken,” Hemi kohautti harteitaan.
”Anteeksi Hemi! Olen kohdellut teitä epäreilusti. Kuitenkaan kuningas ei liity mitenkään olooni tai vointiini… tänään olisi vain äitini syntymäpäivä,” Minni henkäisi.
”Ai… anteeksi. Unohdan kokonaan, että kai sinullakin on ollut elämä tämän villinlännen ulkopuolella…” Hemi totesi ja sai Minnin nauramaan. Naishiiri käänsi itsensä nuorukaista kohden. Hemi hymyili vaisusti.
”Mennään… olen sinulle ruoat pystyssä…” nainen totesi.
”Kiinni veti!” Hemi ilakoi ja lähti naisen edeltä kävelemään moottoripyörille. Minni huokaisi syvään ja pysäytti mäkeen itsensä. Kenties joku päivä hän kertoisi tällekin koko totuuden…

En kyl tiedä miks mut tulee hiukan mieleen Teinititaanien viimeinen jakso . Siin sarjassa oli tyttö nimeltä Terra, jonka uskottiin kuolleen kakkoskauden lopussa, kun se esti tulivuorta tuhoamsta kaupunkia, mutta muuttuu itse tuhkapatsaaksi. No sarjan vikassa jaksossa Beastboy näki sen kadulla ja yritti päästä yhteyksiin tytön kanssa mut se ei tuntunu muistavan yhtikäs mitään edellisestä elämästä

Bikerbabe kirjoitti:En kyl tiedä miks mut tulee hiukan mieleen Teinititaanien viimeinen jakso . Siin sarjassa oli tyttö nimeltä Terra, jonka uskottiin kuolleen kakkoskauden lopussa, kun se esti tulivuorta tuhoamsta kaupunkia, mutta muuttuu itse tuhkapatsaaksi. No sarjan vikassa jaksossa Beastboy näki sen kadulla ja yritti päästä yhteyksiin tytön kanssa mut se ei tuntunu muistavan yhtikäs mitään edellisestä elämästä

Hei!
Mielenkiintoinen näkökulma. Itse en ole koko sarjaa koskaan seurannut ja tuskin tulen katsomaankaan Kuitenkin kommentti jäi hiukan vaivaamaan, koska en tiedä mitä mieltä olet tekstistä tällä hetkellä 🤭

Musta tää sun tarinas on tosi hyvä . Tykkään ideasta että Minni ei varsinaisesti kuollut edellisessä osassa ja haluan todellakin tietää et mikähän tän valekuoleman takana oikein oli.

Bikerbabe kirjoitti:Musta tää sun tarinas on tosi hyvä . Tykkään ideasta että Minni ei varsinaisesti kuollut edellisessä osassa ja haluan todellakin tietää et mikähän tän valekuoleman takana oikein oli.

Kiitos!

Kyllä ajallaan kaikki selviää miksi Minni valehteli/salasi kuolemansa

Ole hyvä vain

Turbo pukeutui huoneessaan ottaakseen valtaistuinsalissa Marsin kenraaleita vastaan. Hänellä ei oikeastaan ollut edes hajuakaan ketkä kaikki Felix oli kutsunut paikalle. Vapaustaistelijat ilmeisemmin oli unohtunut hiirimiehen listalta. Hovineidot toivat miehen tummansinisen takin housuineen huoneeseen. Lucas oli herättänyt hänet eikä mies ollut saanut nukutuksi tuntia enempää.
”Kiitos… voisitteko poistua?” Turbo kysyi kohteliaasti naishiiriltä.
”Ettekö tarvitse pukeutumisessa apua teidän korkeutenne?”
”En tällä kertaa, kiitos vain… katsokaa, että paikat ovat siisteinä vielä,” Turbo hymyili lempeästi hiirinaisille. Naiset niiasivat kevyesti ja poistuivat huoneesta. Turbo kiinnitti kalvosinnappejaan, kun hovineidot tekivät tilaa huoneeseen saapuvalle hiirinaiselle. Gineve katsoi surkeana miestään, mutta uskaltautui silti kävelemään tämän luokse. Turbo nosti katseensa ja näki korkeista pysty peileistä takanaan seisovan vaimonsa. Gineve kietoi kätensä miehen lanteiden ympärille ja halasi tätä rakastavasti. Nainen oli puettu aquamarinen väriseen mekkoon. Helman keskiosassa oli Marsin parhainta valkeaa silkkiä, pitsireunuksilla. Turbo huokaisi syvään ja kääntyi ympäri. Gineve katsoi pahoittelevasti miestään ja silitti varovaisesti tämän poskea, jota oli viime iltana lyönyt. Turbo veti itsensä kauemmaksi naisesta. Gineve painoi surkean katseensa hiirimieheen.
”Olet kuulemma edelleen vihainen minulle,” nainen uskaltautui sanomaan.
”Kerroin Felixille, että hänellä ei ole tarvetta puuttua enää parisuhdeasioihimme…”
”Pakkohan hänen on, kun et puhu minulle.”
”Puhu? Enhän kerennyt, kun Felix tunki lusikkansa jo soppaamme,” Turbo ärähti.
”Miksi olet nykyisin noin pahalla tuulella? Oikeastaan sen jälkeen olet muuttunut, kun palasit tiedusteluretkeltäsi,” Gineve kysyi ja risti kädet eteensä. Naisen päätä koristi kaunis jalokivellinen tiara.
”Hermostuttaa vain… ja ei se teidän syytänne ole,” Turbo yritti saada naista jälleen luottamaan itseensä.
”Marsin tilanne?”
”Mars ei kestäisi uutta sotaa… ei näin pian,” Turbo pyöritteli päätään.
”Kaikki järjestyy rakas… ihan varmasti!” Gineve vakuutteli ja piti miehen käsistä kiinni. Turbo pyöritteli vain päätään, naisen yrittäessä vakuutella häntä.
 
Samaan aikaan valtaistuin salissa Rontti, Moto ja Vinski katsoivat lempeästi hymyillen nuoria kuninkaallisia. Carbine ja Lucas otti paikkansa pieneltä tasanteelta. Carbine oli puettu kauniiseen a-linjaiseen laventelin violettiin mekkoon. Tytön pitkät hiukset oltiin nostettu niskan juurelle nutturalle, muutaman vapaan suortuvaisen kehystäessä nuoren hiirineidon kasvoja. Tytön päätä koristi pieni kultainen tiara. Puolestaan taas Lucasilla oli laventelin violetti kauluspaita, tumma takki ja mustat housut jalassaan. Nuorella hiiriprinssillä ei ollut kruunua päässään. Pojan tummat hiukset oli aseteltu siististi tämän päälaelle.
”Odottakaa tässä… vanhempanne tulevat ihan juuri,” Felix hymyili kaksikolle.
”Kiitos Felix…” Carbine henkäisi ja sai mieshiiren pienesti kumartamaan. Lucas katsoi tuimasti Motoa ja Vinskiä. Nuori hiiripoika puristi kädet eteensä. Carbine katsoi pikkuveljeänsä huvittuneena, kun puolestaan Rontti vilkaisi kaksikkoaan.
”Onko nuorella prinssillä kenties jotain hampaankolossa, kun sotilaani saa noin tuiman katseen?” Rontti naurahti ja sai Carbinen siirtämään katseensa hiirimieheen.
”He vasikoivat minusta!” Lucas murahti. Rontin suu loksahti kevyesti auki.
”Eiiiii…” mies totesi ja sai nuoren prinsessan naurahtamaan.
”Ei ole hauskaa!” Lucas kiukutteli sisarelleen.
”Kävimme isän kanssa tämän keskustelun jo,” Carbine totesi.
”Mutta ilman isän ”ystäviä” en olisi saanut kotiarestia!”
”Määräsikö isäsi sinulle kotiarestia?” Moto kysyi.
”Joo… kiitos teidän…” Lucas mökötti.
”Meinasitko oikeasti, että et olisi saanut kotiarestia ilman Vinskiä ja Motoa?” Carbine kysyi huvittuneena pikkuveljeltään. Lucas kurtisti vain kulmiansa. Hän ei halunnut jatkaa tätä keskustelua enempää sisarensa kanssa.
”Kuinka prinsessa itse voi?” Rontti kysyi kohteliaasti ja sai tytön kirkkaan katseen itseensä.
”Kiitos oikein hyvin… tämä tilanne mikä Marsissa ilmeisemmin on huolettaa vain minua,” tyttö vastasi alakuloisesti.
”Kaikki järjestyy kyllä. Marsilla ei ole toistaiseksi mitään hätää,” Rontti kannusti tyttöä, joka nyökkäsi kevyesti. Vuosia sitten miehen oli vaikea edes puhua tytölle. Kaikki johtui hänen nimestään. Pelkästään Minnin virallinen nimi nosti hänelle mieliin vain jämerän siskontyttönsä. Hän oli eksynyt ajoittain ihmettelemään sitä, miten Turbo oli pystynyt ristimään tyttärensä rakkaansa mukaan. Kuitenkaan hän ei halunnut kyseenalaistaa mieshiiren valintaa puolisonsa kanssa.
”Mikä tämän tapaamisen tarkoituksena on?” Carbine kysyi. Kuitenkin Felixin saapuminen muiden kenraalien kanssa ei antanut tytölle mahdollisuutta kuulla vastausta. Sivummalta saapui myös Flea vanhempiensa Theodorin ja Marinkan kanssa. Flean pieni Liam poika juoksi serkkujensa luokse.
 
Turbo ja Ginevekin saapuivat hetken päästä valtaistuin saliin. Muut kenraalit tervehtivät pienesti kumartaen kuningasparin. Turbo katsoi ihmeissään Felixiä.
”Miksi lapset ovat täällä?” hän kysyi ja osoitti kolmikkoa.
”Pyysit kaikki paikalle…” Felix vastasi hieman pelokkaana. Turbo hieroi sormenpäillä silmäkulmiansa. Gineve katsahti huolissaan puolisoaan. Rontti puolestaan vilkaisi huvittuneena Motoa ja Vinskiä. Felixinkin ilme kirkastui.
”Tämä neuvottelu oli vain aikuisille?” mies kysyi. Turbo katsoi älä-viitsi ilmeellä miestä.
”Ole hyvä ja ohjaa lapset omiin askareihinsa neuvotteluiden ajaksi,” Turbo pyysi.
”Kyllä! Teidän korkeutenne…” Felix kumarsi pienesti ja ohjasi sivummalta Nitan luokseen.
”Isä!” Carbine totesi. Tyttö otti muutaman rivakamman askeleen isänsä luokse. Tyttö katsoi anovasti isäänsä.
”Pyydän lupaa jäädä,” tyttö anoi.
”Ei käy!”
”Miksi?” tyttö kurtisti hieman surkeana kulmiansa.
”Tämä neuvottelu koskee ainoastaan aikuisia. Teidän on aika poistua.”
”Miksi et kerro meille mitään?”
”Carbine kiltti… te kuulette ajallanne mitä tulemme käymään lävitse.”
”Ei! Haluan kuulla nyt? Mikä Marsilla on? Onko se vaarassa? HALUAN TIETÄÄ!”
”CARBINE!” Turbo korotti ääntään. Muut salissa olevat vieraat ja hovin jäsenet painoivat katseensa maahan. Marinka vilkaisi miestään. Theodor kohautti vastaukseksi vain kevyesti harteitaan. Ei hänellä ollut sananvaltaa poikansa kasvatustapoihin. Carbine katsoi surkeana isäänsä, joka kinatessaan tätä vastaan oli joutunut korottamaan tälle ääntään ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana. Nuori hiirineito oli totellut aina mukisematta isäänsä.  
”Teidän on aika poistua. Minä ja äitisi kerromme teille heti asiasta, kun saamme neuvottelut päätökseen. Sitä ennen… toivomme saavamme rauhan keskustella aikuisjohtoisesti ennen sitä,” Turbo selitti rauhallisemmin. Carbine painoi katseensa maahan.
”Hyvä on isä… ja anteeksi. Ei ollut tarkoitus kinata vastaan,” tyttö pahoitteli. Turbo hymyili lempeästi esikoiselleen ja ohjasi tämän kevyesti selästä työntäen Nitan luokse. Nita kaappasi surullisen hiiritytön lohduttavasti kainaloonsa. Lucas ja Liam seurasivat nuorta prinsessaa pois valtaistuinsalista. Felix kurtisti hieman kulmiansa, kun laski paikalla olevia kenraaleita. Joko hänen laskunsa eivät täsmänneet tai sitten kaikki eivät olleet paikalla.
 
Samalla Minni oli Hemin kanssa ajanut aivan palatsin toiselle laidalle muurin viereen. Nainen katsoi korkeaa punatiilistä kivimuuria edessään. Sen takaa aukeaisi kuninkaallinen puutarha.
”Mitä teemme täällä? Lupasit viedä minut syömään ja tuskin kuninkaallisesta palatsista meille tippuu muruakaan!” Hemi naureskeli. Minni kiskaisi hiirimiehen muuria vasten ja kuunteli sen toiselta puolelta tulevaa puheen solinaa.
”Oikeasti Elise! Tämä on ideoistasi kenties typerin,” Hemi vakuutteli ja sai hiirinaisen vain virnuilemaan.
”Ai typerin? Haluan vain tietää mitä hänen kuninkaallinen korkeutensa syöttää muille kenraaleille tietoon,” Minni naurahti ja kaivoi pistoolin reisitaskustaan.
”Sää olet hulluin tuntemani hiirinainen, jonka olen tavannut. Ja luulin, että et halua tavata enää kuningasta,” nuorukainen totesi puristaen kädet eteensä.
”En halua tavatakaan kuningasta, haluan vain tietää mitä meidän antamia tietoja syöttää omanaan. Ja muuten… taidan olla ainoa nainen, jonka olet tavannut,” Minni naureskeli ja ampui hainhampaan palatsin muurin suulle.
”Väitätkö etten ole jumalauta saanut naista?”
”En sanonut niin… mutta karun ulkokuoresi takia voisi niin luullakin,” nainen naurahti ja ampaisi itsensä ylös muuria vasten. Hemi katsoi suu apposen auki hiirinaisen perään ja seurasi tätä, kun sai tältä vain köyden takaisin alas.
 
Tuulen vire heilutteli hiirinaisen hiuksia, kun tämä katsoi varovaisesti muurin yli auringon kimmeltämää palatsia. Hemi nousi kylkikylkeen hiirinaisen viereen. Minni vilkaisi virnuillen hiirimiestä.
”Kostan tämän sinulle vielä, joku päivä,” hiirimies kuiskasi naiselle.
”Kosta pois… muista, että olet ainoa, jonka otin kuitenkin mukaani,” Minni vastasi ja sai nuoren hiirimiehen ilmeen vakavaksi. Minni silitteli tämän poskea ilkikurisesti.
”Mihin luulit pääseväsi täältä? Paikka kuhisee vartioita?” Hemi kuiskasi hiirinaiselle.
”Huomaatko miten he ovat asettuneet linnan juurelle?”
”Joo seisovat rivissä vain!”
”Ei ääliö!” Minni totesi ja puristi sormillaan Hemin poskista ja ohjasi tätä kautta miehen katseen oikeaan suuntaan.
”He vartioivat oven suita… loput ovat vartiotorneissa palatsin toisella puolella.”
”Miten tämä liittyy siihen, että me pääsemme heidän ohi?” Hemi kysyi suu mutrussa. Minni päästi irti valkean hiirimiehen poskista ja osoitti sormellaan linnan kattoa.
”Meidän on päästävä palatsin katolle. Näetkö tuon avonaisen ikkunan?” Minni kysyi osoitellen linnan katon rajassa olevaa yhtä avonaista ikkunaa.
”Olet hullu!” Hemi huudahti ja sai sotilaiden heristelemään korviaan. Minni tiputti kaksikon köysiensä varaan roikkumaan linnan muurien suulta. Hän vilkaisi murhaavasti äänekästä hiirimiestä, tämän hymyillessä hieman anteeksipyytäen naiselle.
”Oliko muuta, vai tiputanko sinut saman tien alas?” Minni murahti kuiskaten.
”Ei tarvitse… olen hiljaa vastedes,” Hemi naureskeli. Minni kiskoi itsensä hieman vaikeasti ylös ja kurkisti muurin yli. Vartijat olivat jatkaneet muita hommiaan, kun huudahdukselle ei löytynyt nopealla etsimällä selkeää tekijää.
”Vartioiden vaihto tapahtuu puolentoista tunnin välein. Meillä on silloin seitsemän minuuttia aikaa ehtiä toiselle laidalle, kiivetä palatsin katolle ja laskeutua ikkunan juurelle,” Minni selitti tuimasti.
”Seitsemän minuuttia? Emme kerkeä siinä ajassa mihinkään Elise!” Hemi kuiskasi äänekkäästi naiselle.
”Kerkeämme! Seuraat vain minua,” Minni komensi.
”Seuraan sinua kaikkeen muuhunkin hullutukseen mukaan, mutta tämä vetää sväärit joka jutusta!” Hemi suurenteli katsettaan. Minni virnuili vain eteensä. Jos hiirimies tietäisi totuuden naisen identiteetistä hän ei väittäisi moista.
”Kauan meidän tulee odottaa?” Hemi jatkoi, kun kropan yläosa alkoi hiljalleen jo puutua. Minni vilkaisi kädessään olevaa kelloa.
”Vartin verran,” Minni huokasi ja jäi ystävänsä kanssa odottelemaan vartioiden vaihtoa. Hemi tuhahti tympeästi.
 
Turbo oli istuttanut kenraalit suuren soikion mallisen pöydän ympärille, joka valtaistuin saliin oli siirretty. Normaalisti tuo kulta reunuksinen, marmoripintainen pöytä oli ruokasalissa. Kuitenkin ruokasali olisi tunkkainen paikka ja liian kaukana ulospääsystä, jos sellainen tilanne tulisi eteen. Vartijat vartioivat linnan sisätiloissakin. Felix otti myös paikkansa kuninkaan vasemmalla puolella seisten. Kuningattaren paikka oli usein kuninkaan oikealla puolella. Rontti mulkoili vastakkaisella puolella istuvaa tuhkan ruskean väristä hiirimiestä. Tämä oli puristanut paksut käsivartensa tiukasti eteensä. Mieshiirestä tilanne oli huvittava. Käytöksellään tätä nykyä oleva kenraali torjui kuninkaan. Ele oli yliampuva ja loukkaava. Karpaasi vilkaisi myös Ronttia, joka katsellaan osoitti miehen ristittyjä käsiä. Piakkoin hiirimies tajusi tilanteen ja vapautti kätensä ristiasennosta.
”Kiitos, kun pääsitte näin pian tulemaan,” Turbo aloitti saaden kaikkien huomion itseensä.
”Kuningaskuntaan on kantautunut tieto uudesta pahuudesta Marsin yläpuolella… sen vuoksi olen kutsunut teidät tänne,” mieshiiri jatkoi ja istui omalle paikalleen.
”Miten paha tilanne on teidän korkeutenne?” yksi kenraaleista rohkeni kysymään.
”Emme tiedä vielä. Kuitenkin tiedämme ketkä ja mistä mahdolliset hyökkääjät ovat tulossa,” mies vastasi salamyhkäisesti.
”Pitääkö meidän valmistella joukkojamme?” Karpaasi kysyi tuimasti.
”Se olisi kaiketi suotavaa… valmistelen palatsissa omat sotilaani kaiken varalta. Mutta se miksi kutsuin teidät tänne… on, että haluan luoda meille yhtenäisen strategian mahdollista hyökkäystä varten,” Turbo selitti.
”Käytännössä tarkoittaa?” Rontti kysyi.
”Käytännössä tarkoittaa sitä, että armeija tai vapaustaistelijat eivät poukkaroisi omiaan. Plutolaisten vuoksi emme pystyneet varautua. Hyökkäys ja isommat räjähdykset kantautuivat silloin, kun emme olleet valmiita ja se johti sotavoimat erimielisyyksiin ja toimivat omien sääntöjensä mukaisesti. Ja en halua planeettamme kokea sitä samaa uudemman kerran. Mars ei kestäisi sitä…” Turbo vastasi päättäväisesti ja katsoi kenraaleita.
”Onko koko planeetta vaarassa vai vain Tulikivikaupunki?” Flea katsahti veljeänsä, joka pyöritteli päätään.
”Emme tiedä. Siksi tarvitsen kaiken mahdollisen tiedon… oli se sitten armeijalta tai vapaustaistelijoilta. Joka tapauksessa hallitsijoina meidän tulee olla ensimmäiset, jotka saavat tiedon asiasta. Ei hallitus tai kuvernöörit,” Turbo painotti.
”Minkä vuoksi, jos uusi sota on syttymässä?” yksi kenraaleista kysyi tuimasti.
”Kansamme takia… en halua sitä näkyä uudelleen verkkokalvoilleni, jossa viattomat kansalaiset makaavat kuolleina jaloissamme, kun vihollinen yrittää pommittaa planeettamme perikatoon…” Turbo murahti ja osoitti sivummalle tarkoittaen eleellä ulkona olevaa kansaa. Pieni vislaava ääni sai tunteet hetkeksi laantumaan. Vartijat ottivat asentonsa ja rupesivat tekemään vuoronvaihtoaan.
 
Vartioiden hävitessä palatsin oven suusta myös ulkopuolelta, nousi Minni muurille Hemin kanssa.
”Pidä matalaa profiilia sitten!” nainen totesi äreästi kuiskaten valkealle hiirimiehelle.
”Se onkin helppoa, kun on 2 metrinen valkoinen marsilainen, punaruskealla reuhkalla, paljaan palatsin muurin päällä!” mies murahti ja osoitti nopeasti kuontaloaan. Kun vartijat olivat viimeistä sotilasta myöden poistuneet sisälle, Minni nosti juoksu vauhtiaan Hemi aivan perässään. He pääsivät linnan seinustalle. Hemi painoi kropallaan naisen suojiinsa ja katsoi tätä alaviistoon pienesti virnuillen.
”Ai tällaista se on olla kypsempää naista vasten!” mies huokaisi hengästyneenä. Minni iski kevyesti mieshiirtä alavatsaan. Hemi perääntyi hieman ja sai Minnin nostamaan katseensa palatsin seinämään.
”Pystytkö heittämään heittokoukun tuon kivipatsaan juurelle?” Minni kysyi ja sai Hemin vetämään kätensä lippaan. Aurinko hieman sokaisi hiirimiestä. Tiuha askel ryminä kantautui jostain.
”Nyt Hemi!” Minni komensi, kun kaksikon aika oli loppumassa. Hemi teki työtä käskettyä. Auringon sokaisemisen takia mies heitti muutaman huti heiton. Pian koukku tarrasi jostain kiinni ja sai miehen nostamaan peukalonsa naiselle. Minni riuhtaisi miehen lanteilta kelan ja kiinnitti sen köyden varaan.
”Sitten mennään!” mies totesi ja tarrasi naisen lanteista kiinni. Juuri samalla sekunnilla, kun kaksikko pääsi katolle uudet vartijat ottivat paikkansa linnan juurella. Minni hengitti raskaasti ja nojasi käsillään polviinsa.
”Se oli lähellä,” Minni kuiskasi.
”Liian lähellä. Oikeasti Elise… seuraavan kerran, kun annat aikarajan niin katso, että se on 10 minuuttia tai enemmän,” Hemi levitteli käsiään.
”Kokemus tämäkin… sitä paitsi hyvä sotilas osaa toimia alle viidessä minuutissa, jos sikseen tulee,” Minni hymyili miehelle ja suoristi itsensä. Lumoava näkymä, jonka palatsin katto tarjosi, sai naisen hetkeksi omiin ajatuksiinsa. Hän työnsi Hemin tieltään ja katsoi ihastuneena aukenevaa maisemaa. He olivat puiden yläpuolella ja pystyivät helposti näkemään pitkälle horisonttiin. Hemi hieroi varovaisesti hiirinaisen selkää herättäen tämän ajatuksistaan. Minni hymyili vaisusti miehelle ja laskeutui tämän kanssa pienelle ulokkeelle, joka avonaisen ikkunan juurella oli. Se oli tarpeeksi leveä kahden hiiren istuttavaksi. Hemi istui perusasennossa nojaten ikkunaruutuihin antaen jalkojensa tuntea vetovoimattomuutta. Minni nosti jalkansa hiirimiehen syliin ja nojasi selällään kivetykseen. He kuuntelivat alapuoleltaan tulevaa keskustelun sorinaa. Äänistä Minni pystyi päättelemään, ketkä olivat paikalla ja sai naisen mielen hieman alakuloiseksi.
 
”Ketkä ovat hyökkäämässä Marsiin?” kuului jonkun kenraalin ääni. Turbo painoi katseensa hetkeksi pöydällä lepääviin käsiinsä.
”Tietojen mukaan Saturnuksen kissatronilaiset,” mies vastasi ja katsoi kenraaleitaan.
”Miksi kissatronilaiset haluavat hyökätä Marsiin?” Karpaasi kysyi. Turbo kohautti harteitaan.
”Emme tiedä vielä… mutta he ovat osoittaneet jo tunkeilua ilmakehässämme ja maaperällä,” Turbo totesi jämäkästi.
”Mistä tiedät sen?” Marinka kysyi pojaltaan.
”Koska kissatronilaiset ampuivat meidät alas yhden vuoren juurelta,” Turbo kertoi ja sai ainakin vaimonsa sekä sisarensa järkkymään.
”Etkä ole kertonut minulle mitään?” nainen henkäisi ja sai Turbon vilkaisemaan vaimoansa. Turbo huokaisi pienesti.
”Kuitenkin… kissatronilaisten johtajalla Kattinaattorilla on pahat mielessään,” Turbo selitti.
”Mistä voit olla niin varma?” Karpaasi murahti.
”Koska sanon niin…”
”Sinun sanasi on vain asioiden kiertämistä,” toinenkin kenraali komppasi miestä.
”Meillä on ulkopuolinen tietolähde, joka on kohdannut kissatronilaiset. He haluavat tietoa Marsin planetaarisesta voinnista ja vievät vangeiksi sellaisia, joilta uskovat tiedot saavansa,” Turbo selitti. Miehen mieli alkoi hermostumaan, mutta ihan vain kenraaleiden takia yritti pitää hermonsa kurissa.
”Ulkopuolinen tietolähde? Miksi hän ei ole itse täällä kertomassa näkemyksiään?” Karpaasi kysyi.
”Onko tietolähteellä mitään merkitystä, jos se on kerran luotettava?” Theodor hermostui miehen uteluille. Turbo puolestaan hieroi kasvojansa. Tämän takia hän ei pitänyt armeijan kanssa keskustelusta tai neuvotteluista. He saivat aina vain riidan aikaiseksi.
”Ei kaiketi teidän korkeutenne… mutta pistää epäilyttämään koko tietolähde? Uskotteko tosiaan, että tämä olisi kohdannut kissatronilaiset?” Karpaasi tivasi.
”Minulla ei ole syytä epäillä häntä… se kuka hän on, niin en voi kertoa enempää,” Turbo puolusti hiirinaista.
”Ja ennen, kuin sanot mitään… sillä ei ole merkitystä mistä tietoni saan. Vaan sillä on merkitystä, että miten toimimme jotta planeetta voidaan pitää mahdollisimman pitkään turvassa,” Turbo jatkoi ennen, kuin Karpaasi ehti avata suutaan uudemman kerran. Rontti pyöritteli huvittuneena päätään.
 
”Aika mielenkiintoinen keskustelu,” Hemi kuiskasi Minnille. Minni virnuili pienesti ja katsoi ikkunaruuduista sisälle. Hän huomasi käytävällä lähellä kaidetta istuvan hiirilapsen. Tämä salakuunteli selkeästi vanhempien hiirien keskustelua salaa.
”Hemi anna aurinkolasisi,” Minni pyysi ja ojensi kättään. Hemi kohautti kulmaansa kysyvästi.
”Hyvä on… mutta miksi?”
”Prinsessa istuu käytävällä ja en aio tulla tunnistetuksi, mikäli hän sattuu meidät huomaamaan,” Minni selitti. Nainen irrotti huivin kaulastaan ja laski sen jalkojensa alle. Nainen haroi myös hiuksensa päätään vasten.
”Sinä pysyt noin, ettet herätä lisää kummastusta,” nainen osoitti miestä, joka vienosti nosti hiirinaiselle vain hymyn.
”Edelleen… valkeaa kaksimetristä, irokeesistä marsilaista onkin vaikea tunnistaa,” Hemi saneli uudemman kerran.
”Olet yli kaksi metriä,” Minni nyrpisti kuonoansa ystävälleen.
”Mitä ehdotat strategiaksi teidän korkeutenne?” kuului kenraalin ääni alempaa. Naishiiri tunnisti äänen enokseen.
”Se meidän tulee päättää yhdessä. Kissatronilaiset ovat osoittaneet, että pystyvät aluksensa saamaan näkymättömäksi… eli sen paikannus on vaikeaa. Mutta yhtenäisenä linjauksena toivon ainakin, että kukaan ei yksin tai oman sotajoukkonsa kanssa lähde kissatronilaisten kimppuun. Emme tunne heidän toimintamallejansa, mitä he haluavat planeetalta tai mitä haluavat planeetalle,” Turbo naputti pöydän kantta.
”Tuskin he mitään apua kaipaavat, jos kerran ovat tänne asti tulleet jo leikkimään juupas-eipäs leikkiä,” Karpaasi murahti.
”Kenties… kissatronilaiset nähtiin viimeksi siellä aavikon puolella, jossa me olimme. Nyt he voivat olla missä tahansa. Pyydän siis pitämään ilmatiet ja -kamerat puhtaina,” Turbo pyysi. Kenraalit nyökyttelivät hyväksyvästi.
”Yhteistyö on nyt avainasia heidän kanssaan. Kattinaattori on kuulemma valtava, eikä todellakaan mikään miellyttävä kissa kohdata yksin,” Turbo murahti. Flea painoi katseensa syliinsä, kun Gineve katsoi huolestuneena miehensä ohi Felixiä, jonka jälkeen appivanhempiaan.
”Muistakaa edelleen! Meidän on oltava kissatronilaisten edellä tästä asiasta!” Turbo muistutti.
 
Carbine huokaisi surkeana ja käänsi selkänsä kaidetta vasten. Tätä hän oli pelännyt koko sen ajan, kun isänsä oli palannut aavikolta. Carbine pyyhkäisi silmäkulmaansa ja nousi seisomaan. Hän liimautui palatsin seinää vasten, jottei kukaan alhaalla olevista aikuisista näkisi häntä. Hän katseli edessään aukeavia ikkunoita. Hän nosti hieman katsettaan ja pelästyi kiljahtaen äänekkäästi. Naishiiri nosti varovaisesti sormensa kuononsa eteen sen merkiksi, että tytön pitäisi olla hiljaa. Kuitenkin liian myöhään. Tytön pelästynyt kiljaisu oli saanut vartijat liikkeelle. Minni iski Hemiä käsivarteen ja vilkaisi nopeasti vielä kullanruskeaa hiirineitoa varovaisesti hymyillen. Minni veti kätensä lipasta ja nousi miehen kanssa takaisin katolle. Jokainen etsi tyttöä ja rymistelevät askeleet kantautuivat jostain kauempaa.
”Carbine!” tyttö kuuli isänsä huudahduksen. Tyttö tunsi painovoimattomuutta ja kuinka isänsä, vain käänsi hänet kevyesti ympäri.
”Carbine? Oletko kunnossa?” tytön äidin kaikuva ääni kantautui jostain.
”Olen…” tyttö henkäisi. Kuitenkin tämä kaatui isänsä käsivarsille.
”CARBINE!” Gineve henkäisi. Turbo nosti tyttärensä syliinsä.
”Ohjatkaa kenraalit lepäämään… pidämme huolen tyttärestämme,” Turbo vakuutteli ja kantoi tyttärensä kauemmaksi väkijoukosta, Gineve aivan perässään.
          Ei mennyt kauaa, kun Carbine tokeni omassa sängyssään. Gineven heltynyt ilme sai tytön hymyilemään vaisusti. Hän katseli ympärilleen ja näki muutkin kuninkaallisen perheen ympärillään.
”Mikä olo kulta?” Gineve kysyi.
”Ihan hyvä… missä isä?” tyttö kysyi varovaisesti. Turbo nojasi oven karmiin ja katsoi tuima ilme kasvoillaan ulos ikkunoista. Carbine nousi varoen istumaan.
”Isä?”
”Rikoit käskyäni,” Turbo murahti vihaisesti.
”Isä… olen pahoillani,” tyttö pahoitteli.
”Throttle kiltti… anna hänelle aikaa levätä,” Gineve aneli kanssa.
”Ei se mitään äiti… tiesin, että kiinnijäämiseni johtaa tähän,” Carbine totesi ja sai naisen katsomaan surkeana tytärtään.
”Mikä on rangaistukseni?” Carbine kysyi.
”En tiedä vielä… salakuuntelu ei kuulu prinsessan perus käytöstapoihin. Uhmasit minua jo kerran korottamalla ääntäsi… ja nyt tämä,” Turbo mulkaisi vihaisena tytärtään.
”Anteeksi isä…” tyttö luimisteli korviansa.
”Keskustelemme myöhemmin asiasta,” Turbo totesi.
”Isä…” Carbine pysäytti miehen liikkeen. Tämä oli poistumassa huoneesta. Turbo vilkaisi olkansa yli lastaan.
”Palatsin sisäpuolella on kaksi tunkeilijaa,” Carbine totesi.
”Tunkeilijoita?” Flea kysyi kulmat aavistuksen rutussa. Prinsessa nyökkäsi hellästi.
”Ketkä?” Turbo kysyi ja nojasi sängynlaitaan.
”En tiedä. Heitä oli kaksi. Poistuivat juuri, kun menetin tajuntani,” tyttö selitti. Turbo hengitti raskaasti.
”VARTIJAT!” mies huudahti ja poistui huoneesta. Carbine katsoi itkuisena äitiään, joka veti tämän hellään halaukseensa.
 
Pariin päivään kukaan ei ollut nähnyt vilaustakaan tunkeilijoista, jotka prinsessa oli nähnyt. Turbo oli asettanut ensimmäisen kerran esikoiselleen kotiarestin ja vartijan. Tämä selkeästi uhmasi miehen sääntöjä ja mieshiiri ei ymmärtänyt, että miksi. Tyttö oli aina ollut kunniallinen ja kunnioittava vanhempiensa ohjeita sekä määräyksiä kohtaan. Kenraalit oli lähetetty takaisin tukikohdilleen. Sama päti vapaustaistelijoihin. Rontti yritti pitää kaikki langat käsissään ja infota mentoroitavaansa parhaansa mukaan. Turboa häiritsi tyttärensä puheet tunkeilijoista. Heidän linnansa oli parhaiten vartioitu, mutta silti joku oli onnistunut tunkeutumaan heidän ohitseen. Turbo käveli paikassa, jossa Carbine oli paria päivää aikaisemmin pyörtynyt. Flea käveli aivan veljensä perässä ja laski kätensä lohduttavasti tämän olalle, kun mieshiiri nojasi kaidetta vasten.
”Uskotko, että kissatronilaiset olisivat kuulleet neuvottelumme?” nainen kysyi. Turbo pyöritteli päätään ja suoristi itsensä.
”En usko…” Turbo vastasi. Sisarukset katsoivat toisiaan. Flea siirsi katseensa veljensä ohi, kun näkökentässä heilui jotain epämääräistä.
”Mikä tuo on?” nainen kysyi, kun ulkona ikkunalaudalla lepatti jotain. Turbo katsoi sisarensa osoittamaan suuntaan ja sai miehen kurtistamaan kulmiansa.
”En tiedä…” mies henkäisi ja poistui paikalta.
”Throttle? Mihin menet?” Flea huudahti veljensä perään.
”Palaan pian!” mies vastasi. Turbo kiirehti itsensä palatsin yhden oven taakse. Määrätietoisesti mieshiiri avasi oven ja kapusi korkeita rappusia ylöspäin. Mies työnsi kattoluukun auki ja tunsi päälaellaan, kuinka viileä tuulen vire tarrasi miehen hiuksiin. Hän lumoutui näystä ihan samalla tavalla, kuin Minnikin muutamaa päivää aikaisemmin. Hän yritti mielessään kartoittaa suunnan, jossa puutarha mahdollisesti sijaitsisi. Mieshiiri ei voinut muuta, kuin lähteä etsimään paikkaa summanmutikassa. Hetken etsittyään hän löysi päämääränsä. Turbo kurkisti reunan yli ja näki tiiliskivien väliin jäänyttä punaista huivia lepattamassa tuulen mukana.
”Minni?” Turbo kuiskasi ja laskeutui varovaisesti nappaamaan huivin käteensä. Katolle päästyään mies painoi huivin kuonoansa vasten. Miehen mieleen palasi muistojen tulva jälleen hiirinaisesta.
”Mitä teit täällä?” mies pohti itsekseen.
 
Mies ei kuitenkaan pidempään ehtinyt pohtimaan naishiirtä, kun hän muisti tehtävänsä. Mieshiiri viikkasi entisen rakkaansa huivin pieneksi ja lähti takaisin sinne mistä oli tullutkin. Flea laahusti päämäärättömästi käytävällä ja etsi veljeänsä.
”Throttle tämä ei ole hauskaa,” nainen henkäisi. Ovi aukeni yllättäen naisen edestä ja sai tämän hieman kiljahtamaan.
”Mitä huudat siinä?” Turbo naurahti. Flea iski veljeänsä käsivarteen.
”AU!” mies huudahti naureskellen.
”Löysitkö mitään?” Flea tarkensi. Turbo pyöritteli silmiään ja yritti peitota huivia selkänsä taakse.
”Näytä!” nainen komensi ja näki jo vilahduksen huivista.
”Mikä tuo on?” Flean katse suureni.
”Ei kai… kissatronilaisten?”
”Ei tietenkään… se on… erään ystävän,” Turbo vaikeroi.
”Sen saman, jolta saitte tietoa?” Flea kysyi. Turbo vilkuili olkansa yli. Hän nyökkäsi hyväksyvästi sisarelleen.
”Miksi hän ei tullut neuvotteluihin kanssamme? Miksi piti tyttäresi pelästyttää pahemman kerran?”
”Hänellä taisi olla syynsä… muutenkin halusi pitää matalaa profiilia.”
”Mutta onko matalan profiilin pitäminen sitä, että tunkeutuu kuninkaalliseen palatsiin, aiheuttaen samalla pienen kaaoksen?”
”Ilman sitä kaaosta en olisi saanut tytärtäni kiinni salakuuntelusta,” Turbo hymyili voitonriemuisasti. Flea puristi kädet eteensä ja katsoi kulma aavistus koholla pikkuveljeänsä.
”Oikeasti?” nainen kysyi.
”Mitä?” Turbo älähti hyväntuulisesti.
”Se että sait tyttäresi kiinni salakuuntelusta, on voitonriemuista?”
”Se, että sain tyttäreni kiinni tekemästä, jotain kiellettyä on paljon tärkeämpää, kuin voitonriemu,” mies totesi.
”Miten vain,” naishiiri kohautti harteitaan.
”Teidän korkeutenne… anteeksi, että häiritsen,” sotilas totesi ja kumarsi pienesti.
”Onko jokin hätänä?” Turbo kysyi.
”Teille tuli sähke,” mies totesi ja ojensi kirjeen kuninkaalleen. Hieman vastahakoisasti Turbo otti kirjeen vastaan.
”Kiitos… mutta miksi Felix ei tuonut tätä?”
”Kukaan ei tiedä missä hän on!” sotilas totesi. Flea kohautti kulmaansa ja katsoi veljeänsä.
”Et tiedä missä hän on?” Turbo kysyi ja sai sotilaan vain pudistelemaan päätään.
”Kiitos tiedosta… voit poistua paikalta,” Turbo totesi hämmentyneenä. Sotilas nyökkäsi pienesti ja poistui kuninkaan käskyjen mukaisesti.
”Felix on kadonnut? Ei kuulosta kovin uskottavalta tarinalta,” Flea totesi.
”Mikä tuo on?” nainen kysyi.
”En tiedä… tai kohta sen tiedän,” mies totesi naurahtaen. Kuitenkin sähkeen luettuaan mies kurtisti sisarensa kanssa kulmiaan.

Sähkeessä Turbo pyydettiin saapumaan hänen ja tämän vaimon vierashuoneen luokse. Turbo näki sisarensa kanssa jo kauempaa, että muutkin kuninkaan jäsenet oltiin pyydetty paikalle.
”Mitä te teette täällä?” Turbo kysyi vanhemmiltaan.
”Saimme sähkeen tänne… entä itse?” Theodor kysyi tuimasti.
”Sama homma,” Flea vastasi veljensä puolesta.
”Miksi?” Turbo kysyi. Kolahdus huoneesta sai mieshiiren katsomaan perhettään.
”Isä?” Carbine kysyi varovaisesti.
”Mitä te täällä teette?” mies kysyi, kun hänen sekä Flean nuorimmainen saapui kanssa paikalle.
”Saimme kirjeen tulla tänne…” tyttö vastasi apeana. Turbo kurtisti hieman kulmiansa. Uusi kolahdus ja hyväntuulinen kiljahdus kantautui huoneesta.
”Haluammeko edes tietää?” Flea kysyi. Turbo murahti itsekseen ja rymäytti ovet auki. Mieshiiri putosi sängyltä pelästyttyään hiirimiehen äkillistä saapumista, kun vaalea hiirinainen peittosi itsensä peitolla. Nainen oli hengästynyt, hiukset olivat sekaiset ja mies lattia tasolla piteli päätään, nojautuessaan sängynlaitaa vasten.
”Throttle!” Gineve aneli katseellaan.
”Tällä tavalla kiitätkö minua?” mies kysyi vihaisesti.
”Ei kyse ei ole siitä… vannon,” Gineve yritti puolustautua. Turbo nosti kätensä päänsä päälle ja astui huoneesta.
”Sanoisit jotain?” Gineve tuhahti, kun keräsi vaatteitaan sängylle.
”Niin, kuin mitä? Olen vainaa!” Felix tuhahti lattiatasolta. Gineve kietoi itsensä peittoon ja lähti miehensä perään.
”Throt…” nainen ei saanut sanaakaan loppuun, kun huomasi muut kuninkaalliset huoneen ovien ulkopuolella. Gineve katsoi huolestuneena lapsiansakin, jotka painoivat katseensa vain vähäpukeisesta äidistään maahan. Seuraavaksi nainen aneli katseellaan miehensä anteeksiantoa.
”Throttle?” nainen vaati. Turbo katsoi vihaisena naista. Punaista huivia mies puristi ainoastaan sormiensa välissä.
”Tämä on julkinen nöyryytys! Kuka haluaa minulle näin tehdä?” nainen älähti pidellen samalla peittoansa. Turbo silmäili naisen varpaista päähän saakka. Mies pyöritti ainoastaan päätään ja poistui paikalta.
”Throttle, odota!” Gineve huusi miehen perään.
”Eiköhän olisi kuningatar Gineve nyt aika pukeutua? Flea huolehdi lapset,” Theodor käskytti. Flea lähti johdattamaan lapsia toisaalle, kun Gineve yritti etsiä miehensä katseeseensa.
 
Iloiset skoolaukset kantautuivat pienen tukikohdan sisältä. Minni katsoi nuorten miesten ilakointia pieni virne kasvoillaan ja siemaili omasta olutpullostaan.
”Onnea Elise, joka johdatti meidät vaarallisesta tehtävästä kauemmaksi,” Hemi totesi humalaisena ja yritti halailla naishiirtä. Minni työnsi naureskellen miehen kauemmaksi itsestään. Hyvän kappaleen alkaessa miehet hurrasivat ja alkoivat tanssimaan tahdin mukaan hyppien. Minni pyöritteli päätään ja huikkasi omasta juomastaan naureskellen. Musiikin ja ilakoinnin keskeytti kuitenkin pian tilaan saapunut marsilainen. Turbo katsoi tuimasti väkijoukkoa.
”Mitä teidän korkeutenne tekee täällä… taas?” Hemi levitteli käsiään.
”Ei kuulu sinulle…” mies murahti vihaisena ja asteli nuoren marsilaisen ohi.
”Ai ei?”
”Ei! Minulla on sinulle asiaa…” Turbo käskytti musta hiuksista naista. Minni kohautti kulmaansa miehelle, joka jatkoi määrätietoisesti vain matkaansa.
”Elise ei kuuntele tuollaista pompottelua!” Hemi huudahti miehen perään. Minni pyöräytti pullonsa pohjan kerrasta suuhunsa.
”Anna olla… juhlikaa te ihan rauhassa,” Minni totesi vienosti hymyillen.
”Elise?”
”Kaikki hyvin! Oikeasti!” nainen vakuutteli jälleen kerran nuorukaisia ja seurasi kullanruskean väristä miestä. Hemi katsoi hölmistyneenä kaksikon perään. Musiikin pauhatessa entiseen malliinsa ja jonkun tönäistäessä hiirimiestä, tämä unohti nopeastikin hiirikaksikon. Turbo odotteli Minnin huoneessa, johon oli rynnännyt lupaa kysymättä.
”Eikö me sovittu mitään, näistä sinun yllätysvierailuistasi?” Minni ärähti.
”No kuule samat sanat!” mieshiiri murahti ja heitti punaisen huivin naisen rinnuksille. Minni katsahti omaisuuttaan vaikeasti, jonka jälkeen marsilaista hiirimiestä.
”Turbo…” nainen henkäisi.
”Ole kerrankin hiljaa,” mies totesi nopeasti ja painoi naisen ovea vasten koko ruumiinsa mitalla. Punainen huivi leijui lattiatasolle naisen käsistä.
”Mitä sinä…” Minni sai sanotuksi, kunnes tunsi miehen kuonon omaansa vasten. Mies painoi pitkän riipaisevan suudelman hiirinaisen suulle. Minni vaistosi siinä kaipuun, lohdutuksen ja rakkauden.
”Turbo ei me voida…” Minni henkäisi, kun Turbo päätti suudelman ja katsoi hiirinaisen punaisiin silmiin.
”Piilolinssit eivät sovi sinulle,” mies vastasi ihan aiheen vierestä ja sai naisen naurahtamaan. Minni hymyili lempeästi miehelle, joka suuteli tätä uudestaan. Tällä kertaa hiirinainen ei yrittänyt edes estää miestä. Hennot kädet kietoutuivat hiirimiehen kaulanympärille. Isot kämmenet laskeutuivat naisen selkää pitkin kohti lantiota. Joka hengenvedon jälkeen suudelmat muuttuivat yhä intohimoisemmiksi. Minni tunsi olevansa, vain hiirimiehen vietävissä. Lempeä kiljahdus ja matala murahdus täytti huoneen äänillä, jotka eivät kovan musiikin soidessa onneksi kantautunut kenenkään muun korviin.
 
Muutamaa hetkeä myöhemmin huoneen lattia oli täynnä erikokoisia vaatepinoja. Minni hengitteli raskaasti sivellen samalla sormillaan kullanruskean hiirimiehen rintalihaksia. Vastaavasti Turbo oli kietonut naisen kainalonsa suojiin, sormeillen varovaisesti tämän paljasta selkää. Miehen vapaana ollut käsi eksyi Minnin käden päälle puristaen sitä hellästi. Minni ei oikein tiennyt mitä sanoa, hänen olonsa oli raukea ja hyvä, mutta toisinaan naista myös kadutti. Miksi mies oli yhtäkkiä saapunut ja halunnut tämän naisen kanssa?
”Olit oikeassa,” mies henkäisi. Minni nosti hieman päätään, jotta näki hiirimiehen kasvot. Minni huokaisi hieman. Miehen kasvot olivat onnettomat. Se ilo ja lämpö mikä kasvoissa yleensä oli, oli kadonnut.
”Mistä?”
”Ginevestä… en tiedä miten, enkä toisaalta haluakaan tietää miten… mutta olit oikeassa,” mies henkäisi. Nyt Minni tajusi miksi hiirimies oli niin yhtäkkiä saapunut paikalle. Minni suojasi itsensä peitolla ja nousi istumaan. Hiirimies katsahti surkeasti naishiirtä ja jatkoi tämän paljaan alaselän paijaamista. Turbo nousi vähin äänin istumaan.
”Olen pahoillani…” nainen pahoitteli. Turbo pyöritteli päätään.
”Eihän se sinun vikasi ole, jos haksahdan naisiin jotka eivät ole tosissaan.”
”Koskeeko tuo minuakin?” Minni kysyi kulma aavistuksen koholla ja pieni virne suupielessään. Turbo naurahti kevyesti. Hetkeen mies ei vastannut mitään ja huoneen täytti kylmäävä hiljaisuus.
”Ei…”
”Eikö?”
”Niin… olet ainoa rakkauteni, joka on ollut luottamukseni arvoinen. Lukuun ottamatta yhtä valekuolemaa, josta et edelleenkään ole suostunut kertoa mitään,” Turbo totesi ja sai hiirinaisen painautumaan miehen rintaa vasten.
 
Turbon kasvot heltyivät ja lempeä hymy koristi miehen kasvoja.
”Mutta vaikka se on valheista kenties suurin, et ole koskaan halunnut tarkoituksella satuttaa minua…”
”Turbo… satutinhan sinua olemalla useamman vuoden poissa elämästäsi, valehtelemalla että olen kuollut,” Minni henkäisi surkeana ja nosti katseensa mieheen. Turbo siirsi varovaisesti sormillaan naisen mustaa suortuvaa tämän kasvoilta.
”Kenties… mutta rakkautesi on ollut aina aitoa. Olet rakastanut minua kaikesta huolimatta siitä, kuka olen tai mihin omilla valheillani jouduin takaisin.”
”Tarkoittaako tuo sitä, että omat valheesi kuninkuudesta ja karanneen prinssin kohtalosta versus minun valekuolemani on samalla aaltopituudella ja annat sen puitteissa minulle anteeksi?” Minni virnuili lähellä miehen kasvoja. Turbo naurahti lempeästi ja suuteli uudemman kerran naista rakastavasti.
”Ja rakkauden puitteissa…”
”Turbo sinulla on edelleen…”
”Valehteleva ja pettäjä vaimo kotona… muistetaan kyllä,” Turbo henkäisi.
”Ja lapsesi!”
”Tämän paljastuksen myötä toivoisin, että heidän äitinsä olisi toinen.”
”Älä sano noin… Ginevessä on varmasti paljon hyvääkin,” Minni helli miestä.
”Tämä on jatkunut ties kuinka kauan selkäni takana ja yksi sähke… yksi perkeleen sähke kertoi minulle totuuden,” mieshiiri kirosi ja sai Minnin hieman vaivaantuneeksi. Nainen huokaisi pienesti ja siirsi valahtaneen hiussuortuvan kasvoiltaan.
”Ja tämä oli ilmeisesti vain jotain lohdutusta vaimosi petoksista?” Minni kysyi vaivaantuneena. Turbo katsoi hämmentyneenä beigen harmaata naishiirtä.
”Ei… Minni ei… sää et koskaan saa ajatella, että korvaisin omia pettymyksiäni sulla… ainoa hiiri jota todella olen rakastanut!”
”Olet rakastanut?” Minni virnuili. Turbo naurahti ja painoi otsansa naisen otsaa vasten.
”Rakastin, rakastanut ja rakastan edelleen,” Turbo helli. Minni hymyili lempeästi ja suuteli hiirimiestä.
”Mun pitää kertoa sulle totuus…” nainen henkäisi.
”Totuus? Sekö, joka oli kielletty mun korviltani?” mies kysyi ja nojasi käsiinsä. Minni heitti jalkansa sängynlaidan yli lattialle ja hieroi kämmenillään varovaisesti kasvojaan.
”Niin… mutta se johon luotin… rikkoi itse sopimuksemme, joten en ole enää tilivelvollinen olla kertomatta asiaa sinulle,” Minni murahti vihaisena. Turbo kurtisti hieman kulmiansa ja istui hiirinaisen viereen.
”Kerro mulle…” mies vaati ja sai Minnin vilkaisemaan miestä vieressään.
 
Linnalla Gineve etsi miestään. Kuitenkin tuloksetta. Hän oli saapunut palatsin puutarhaan. Pienet tummat pilvet olivat vallanneet Marsin pimenevän taivaan. Kylmä tuulenpuuska sai kuningattaren palelemaan.
”Kuningatar Gineve,” kuului naisen takaa. Gineve kääntyi hennosti ympäri. Silmissä kiilui kyyneleet, kun mustaturkkinen hiirimies asteli hänen luokseen.
”Olet vielä täällä?” Gineve henkäisi.
”En ole nähnyt hänen korkeuttaan sen jälkeen, kun me kaksi…” mies empi hieman ja sai naisen kääntämään katseensa sivummalle.
”Mitä me teemme?” Gineve aneli katseellaan.
”Minulle on potkut tiedossa… se on selvä,” Felix kohautti harteitaan.
”Minullakaan tuskin pisteet ovat hirveän korkealla,” Gineve parahti ja peittosi kasvonsa käsiinsä.
”Hei… hei… tuskin kuningas teitä rankaisee,” Felix lohdutti. Gineve irrottautui miehen otteesta. Felix peittosi kätensä selkänsä taakse.
”Ilman koko tätä soppaa en olisi täällä sinun kanssasi. Miksi minun piti pettää vielä rakastani?”
”Rakastasi? Gineve… viimeisen viiden vuoden aikana olet osoittanut rakkauttasi minua kohden…”
”Olet minua 10-vuotta nuorempikin ja rakkautemme on ollut hajanaista…”
”Mitä sitten? Onko rakkaus ikään sidonnainen? Muistat varmasti sen kerran, kun kerroin sinulle hänestä?”
”Muistan eikä minua tarvitse muistutella siitä enempää! Pääasia ettei Throttle saa tietää…” Gineve ärähti hampaat irvessä.
”Tietää… luuletko, että hänen kuninkaallinen korkeutensa ei kaiva tietoa esiin?”
”Hän luulee rakkaansa kuolleen… aluksi idea tuntui kauniilta, kun vaalimme yhdessä sen ämmän muistoa… mutta hänen pakkomielteensä sitä naista kohden on saanut minut vain raivon valtaan!”
”Aivan! Eli emme ole tehneet mitään väärää silloin,” Felix lohdutteli naista kierolla tavalla. Samaan aikaan Carbine ei sisätiloissa voinut olla kuulematta kaksikon välistä keskustelua.
”Keskittykää prinsessa…” hovin opettaja painotti ja sai prinsessan vaisusti hymyilemään. Vartija vilkaisi myös nuorta kuninkaallista sivusilmällä.
 
”Mistähän aloittaisin?” Minni pohti ja hieroi kevyesti sormiaan. Turbo istui hieman vaivaantuneena naisen vieressä.
”Olisiko siitä, ennen kuin kuolit? Mikä sai sinut suunnittelemaan tuollaisen ja ennen kaikkea… kenen kanssa?”
”Te kuninkaalliset olette oikeasti todella pihalla…” Minni naurahti.
”Kiitti…” Turbo hymähti. Minni hieroi miehen paljasta reittä hellästi.
”Muistatko sen, kun rymistelit aikoinaan huoneeseeni ja varotit Buketista?”
”Muistan…”
”Eräs toinenkin oli kartalla miehen toiminnoista ja halusi kanssa varottaa minua. Varsinkin sen jälkeen, kun Flea oli siepattu.”
”Kuka?” Turbo kysyi kulmat rutussa. Minni katsoi hymyillen miestä, joka ei edelleenkään tajunnut naisen vihjeitä.
”Se, joka oli saatavilla aina, joka paikassa,” nainen vihjaili, mutta edelleen mieshiiri pudisteli päätään.
”Lucius…” nainen kuiskasi ja sai Turbon ilmeen heltymään.
”No niin tietysti…” Turbo hieroi silmiänsä.
”Lucius oli kuullut prinsessa Josefiinan ja Buketin keskustelun siitä, kuinka halusivat suunnitelmallisesti päästä minusta eroon…”
 
Minni palasi muistelmissaan 20-vuoden päähän. Nainen muistaa istuneensa huoneensa nojatuolissa lukemassa kirjaansa. Turbo oli aikaisemmin käynyt naista tapaamassa, mutta piakkoin naishiiri keskeytettiin uudemman kerran. Turbo oli varoittanut naista Buketin vaarallisuudesta.  
”Anteeksi, jos häiritsen kenraali,” Lucius pahoitteli.
”Et ollenkaan. Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi.
”Haluaisin jutella kanssanne… sain huolestuttavaa informaatiota.”
”Asiasta, että?” Minni kysyi ristien kädet eteensä.
”Teidät halutaan pois päiviltänne… ja tarkoitan kirjaimmellisesti,” vanhempi hiirimies totesi ja sai kenraalin hieman järkkymään.
”Siis halutaanko mut tappaa?” Minni kysyi. Vanha hiirimies nyökkäsi anteeksipyytävästi.
”Kuka?”
”Buket ja prinsessa Josefiina.”
”No Buketin ymmärrän, kun astuin heti tänne tultaessani hänen varpaillensa, mutta… prinsessa?”
”Onko totta, että te olette viettäneet parituksellisen yön nuoren prinssin kanssa?” Lucius kysyi ja sai naishiiren mielen järkkymään. Minni käänsi katseensa pois miehestä, oikeastaan käänsi tälle selkänsä.
”Niin arvelinkin. Kenraali Minni… en tuomitse rakkauttanne hänen kuninkaallista korkeuttaan kohtaan, mutta prinssi on varattu prinsessa Josefiinalle.”
”Ihan kuin prinssi olisi joku esine, joka luovutetaan seuraavalle! Olen rakastanut sitä miestä vilpittömästi 10-vuotta! Eroaminen ei ole niin itsestään selvyys…” Minni parahti.
”Ymmärrän sen… mutta lemmenyönne kuuli prinsessa, joka siirsi tiedon Buketille,” Lucius selitti rauhallisesti. Minni ummisti silmänsä tiukasti.
”Tiesin, että se on huono idea…” Minni kuiskasi ja pyöri huoneessa levottomasti ympyrää.
”Ja nyt me katsomme, että he saavat tahtonsa läpi,” Lucius saneli.
”MITÄ?” Minni älähti.
”Pienempää suuta kenraali! Toimimme seuraavasti…”
 
”Luciuksella oli suunnitelma koko homman saattamiseksi loppuun asti. Minun piti tekaista kuolemani, jotta prinsessa Josefiina ja Buket saatiin vastuuseen murhan yrityksestä. Tilanne vain eskaloitui siten, miten Luciuskaan ei osannut odottaa. Olin oikeasti loukkaantunut melkein koko kroppaani myöden, jouduin useampaan leikkaukseen sisäisten verenvuotojen ja komplikaatioiden takia… Lucius kustansi hoitoni toisaalla ja teki kaikkensa, että jäisin henkiin… itse asiassa samaan aikaan, kun te vietitte Tulikivikaupungissa hautajaisiani,” Minni selitti.
”Josefiina mestattiin sun valheiden takiasi?!” Turbo ärähti naiselle ja nousi seisomaan.
”Kuningas Benjamin teki päätöksensä tyttärensä kohtalosta… en minä,” Minni pyöritteli päätään.
”Jos kuningas Benjamin olisi tiennyt, että jäit henkiin… hän olisi langettanut tyttärelleen toisen rangaistuksen!” Turbo ärähti naiselle.
”Suunnitelma ei ollut minun… luulin kuolevani käsivarsillesi oikeasti. Kuitenkin herättyäni sairaalasta, tajusinkin saaneeni toisen mahdollisuuden.”
”Valehdella lisää?”
”Ei! Kun aloittaa elämäni puhtaalta pöydältä. Sinun jättämisesi taakseni oli isoin ja karuin sekä helvetti soikoon vaikein asia mitä olen koskaan joutunut tekemään. Sain hyvästellä sinut ja todeta rakastavani sinua loppuun saakka, vaikka tiesin etten koskaan tule saamaan sinua!” Minni parahti, kun kyyneleet valahtivat hiirinaisen poskille.
”Minulle tarjottiin, jopa sievoista summaa että en palaisi takaisin…” nainen jatkoi ja yritti saada miehen kuuntelemaan.
”Kuka? Kuka oli valmis maksamaan sinulle siitä? Tuskin Lucius?” mies ärähti.
”Ei Lucius… mutta isäsi kyllä,” Minni nyökkäili pienesti, kyyneleet kiiluivat naisen poskilla. Turbo ei voinut uskoa korviansa.
”Isäni?” mies kysyi ja sai hiirinaisen nyökkäilemään.
”Isäsi kiitti minua kaikesta sankari toiminnasta ja tyttärensä hengen pelastamisesta. Hän kustansi hautajaiseni ja oli valmis maksamaan minulle, jotta en koskaan palaisi enää Tulikivikaupunkiin,” Minni selitti. Turbo oli järkyttynyt uutisesta ja istui takaisin sängylle. Mies haroi hitaasti hiuksiaan.
”Ja tämä kaikki oli tarkoitus pitää salassa minulta?”
”Kyllä… niin kauan kuin vain mahdollista…” Minni henkäisi ja silitti miehen olkapäätä.
”Miksi palasit sitten Tulikiveen?” Turbo totesi ja katsoi surkeana naishiirtä. Minni siirsi miehen kroppaa tämän edestä ja istui miehen polvelle.
”Koska kaikesta huolimatta rakastin sinua… en suostunut ottamaan isältäsi rahaa vastaan, jotta olisin erossa sinusta… Sairaalasta herättyäni olin jo muualla, joten uuden elämän aloittaminen tuntui helpolta. Toivuttuani ja elettyäni hetken rakkauden kahleista vapaana… näin hääsi suorana televisiosta! Tiesin, että joku oli tehnyt sinut onnelliseksi kaikesta huolimatta… Elin omaa elämääni ensimmäistä kertaa vuosiin. Sitten viisi vuotta sitten sattui pieni tapaus nimeltä Kattinaattori ja loput sitten tiedätkin,” Minni selitti.
”Mutta et vastannut kysymykseeni. Miksi palasit Tulikiveen?”
”Itse asiassa… en tiedä. Sairaalaoloni aikana minut oli siirretty kolme kertaa, koko ajan kauemmaksi Tulikivikaupungista,” Minni pohti.
”Miksi?” Turbo henkäisi ihmeissään.
”Osaavien lääkäreiden puutteiden vuoksi… ei sotaisessa Marsissa ollut tekijöitä. Yksi osasi toista, toinen toista ja kolmas ei sitäkään vähään,” nainen totesi ja sai miehen naurahtamaan.
”Pääasia kenties on, että olet hengissä…” Turbo huokaisi ja sai hiirinaisen katsomaan lempeästi itseään.
 
”Hemi pelasti minut joukkojensa kanssa, kun olin päässyt Kattinaattorin kynsistä. Ottivat suojiinsa. Matkasimme ympäri Marsia. Pian huomasivat, että olenkin kokenut sotilas. Tekivät minusta epävirallisen johtajansa ja tiennäyttäjän… palasimme Tulikiveen,” Minni jatkoi ja katsoi syliään.
”Mää… mää en tie mitä sanoisin,” Turbo haroi hiuksiaan. Satunnaisesti miehen käsi vaelsi naisen selällä.
”Mutta halusit kertoa minulle totuuden, kun joku petti sinut?” Turbo muisteli ja sai Minnin katsomaan tuimasti vain seinää.
”Lucius lupasi minulle, että kuninkaallinen henkilökunta ei saisi kuitenkaan tietää… kaikesta huolimatta hän oli juorunnut…” Minni murahti.
”Kenelle?”
”Onko sun pää ihan pahvia? Felixille tietysti… Felix tiesi, että olen palannut Tulikivikaupunkiin… Felix halusi minut kenraalien tapaamiseen, jotta valhe satuttaisi sinua paikan päällä vielä enemmän… Felix…”
”Halusi peitota oman häpeänsä siitä, että oli hypännyt vaimoni kanssa sänkyyn…” Turbo jatkoi naisen kiukun loppuun. Minni nousi miehen sylistä kietoutuen peittoonsa.
”Felix tuli viisi vuotta sitten henkilökohtaisesti tapaamaan minua ja pyysi poistumaan Tulikivikaupungista. Kun en suostunut tähän… alkoi päämäärätön ruletti… Felix uhkasi paljastaa minut sinulle karmeimmalla tavalla mitä vain keksisi, mutta mitä olisin voittanut sillä? Kun kerran itse löysit tänne. Lähettämällä mulle kutsun kuninkaallisiin neuvotteluihin tiesin Luciuksen, että Felixin pettäneen minut. Ainoa hiiri, joka pitää turpansa visusti kiinni on isäsi…” Minni murahti ja puristi kädet eteensä.
”Joten päätit itse kertoa totuuden?”
”Halusit totuuden… tässä se on… nyt saat itse tehdä päätöksesi lopun suhteen,” Minni nojautui miehen polvia vasten. Naisen kasvoilla oli jopa myrkyllinen ilme. Turbo vilkaisi nopeasti naishiirtä ja tarrasi tämän poskista kiinni. Mies veti naisen intohimoisten suudelmien saattamana päällensä ja takaisin sänkyyn.
 
Carbine pyöri huoneessaan levottomasti ympyrää. Hän ei voinut uskoa mitä hänen äitinsä oli tehnyt isänsä selän takana. Saati hän ei voinut uskoa kuulemaansa piha-alueella tovi sitten.
”Missä isäni on? Haluaisin jutella hänen kanssaan?” tyttö kysyi surkeana vartijalta.
”En osaa sanoa teidän korkeutenne… isäänne ei välikohtauksen jälkeen olla tavoitettu,” vartija vastasi ja sai tytön parahtamaan pienesti. Oven koputus sai tytön toiveikkaaksi. Kuitenkin prinsessan tädin, tämän veljen ja serkun saapuminen tilaan sai hänet uudelleen apeammaksi.
”Mikä hätänä kultaseni?” Flea helli tyttöä ja veti tämän kainaloonsa.
”Olen huolissani isästä. Haluaisin jutella hänen kanssaan,” tyttö kertoi. Flea silitteli tytön kullanruskeita kasvoja.
”Isäsi mieli on järkkynyt. Tuskin hän kaukana on,” Flea herätteli toiveitaan miehen löytymisen suhteen.
”Toivottavasti hän on kunnossa. Haluan tietää miten tämä vaikuttaa perheeseemme.”
”Kulta rakas… perheenne pysyy yhtenä. Ihan varmasti. Isäsi pitää saada vain miettiä asioita hetki itsekseen,” Flea vakuutteli.
”Tällaisen paljastumisen jälkeen, en toivo edes, että perheemme pysyisi kasassa,” Carbine murahti vihaisena ja sai tätinsä hämilleen.
”Miten voit sanoa noin?”
”Äiti teki todella väärin. Niin väärin, että isä on rikki sen takia… jos perheemme tästä toipuu niin ihmettelen sitä suunnattomasti,” Carbine ärähti.
”Carbine…” Flea henkäisi. Hän ei voinut uskoa mitä veljentyttönsä päästi suustaan. Carbine puristi kädet torjuvasti tädilleen. Flea huokaisi syvään.
”Annan sinulle aikaa rauhoittua. Pitäkää toisistanne huolta sillä aikaa,” naishiiri totesi ja poistui huoneesta. Vartija kumarsi kevyesti kuningattarelle ja sulki oven.
”Saisinko puhua veljeni ja serkkuni kanssa hetken rauhassa?” Carbine kysyi vartijalta.
”Säännöt kieltävät jättämästä sinua yksin…” vartija vastasi.
”Olisit oven ulkopuolella. Mihin pääsisin huoneestani karkaamaan?” Carbine kohautti olkapäitään. Vartija vilkaisi sivulle.
”Hyvä on. Saatte 10 minuuttia…” Vartija totesi ja astui huoneen ulkopuolelle. Oven kolahtaessa kiinni Carbine katsoi pikkuveljeänsä ja serkkuaan.
”Meidän pitää löytää isä,” Carbine henkäisi ensihätään.
”Mistä?” Liam kysyi pelokkaana.
”Ei sinun ole pakko tulla mukaamme…” Carbine helli serkkuaan.
”Mistä me isän löydämme?” Lucas kysyi.
”Tiedän yhden paikan, jonka isä kertoi minulle…” Carbine nyökytteli ja vilkaisi ovelle.
”Meidän pitää hämätä vartijoita ensin…” tyttö kuiskasi ja rupesi ehdottaa nuorukaisille suunnitelmaansa.
 
”Sää oot ihan uskomaton…” Minni hengitti raskaasti maatessaan selällään. Nainen oli hikinen, mutta tunsi olonsa kuitenkin nautinnolliseksi.
”Ai jaa… ja sääkö et ole,” Turbo naurahti naisen vierestä. Minni vilkaisi mieshiirtä pitkään ihastellen. Turbo katsoi kanssa naista pitkään.
”Miltä perhe-elämä maistuu kuninkaallisessa linnassa?” nainen esitti kysymyksen. Jopa yllättävän sellaisen.
”Miksi haluat tietää?”
”Koska en koskaan saanut omia lapsia,” Minni naurahti ja nosti katseensa kattoon.
”Vielä ei ole myöhäistä,” Turbo lohdutti.
”Älä viitsi. En nyt ihan kuvitellut, että tekisin lapsia nelikymppisenä,” nainen naurahti ja kääntyi kyljelleen. Hän sai laskettua itsensä uudelleen miehen päälle ja kuunteli tämän rauhallista sydämen sykettä.
”Ei se ikä, vaan kokemus…”
”Joo mutta en nyt halua, olla ihan täysin raihnainen lapsen saatuani.”
”Tiedän kaunokainen… 15-vuotta musta tuli ensimmäisen kerran isä. Luulin, että kuolemasi jälkeen en ole niin nopeasti valmis parisuhteeseen tai edes tulemaan isäksi. Kuitenkin pieni prinsessani johdatti minut takaisin elämään… opin rakastamaan ja luottaa siihen, että elämä kantaa eteenpäin kaikesta tapahtuneesta huolimatta… poika onkin sitten kaikkea muuta opettanut,” Turbo naurahti.
”Ai miten niin?” Minni kysyi vilkaisten miestä.
”Ei noudata sääntöjä tai rajoituksia, energia varannot ei kulu mitenkään, haavoja ja ruhjeita on senkin edestä koko ajan, poukkaroi, hyppelee. Että, on tässä 12-vuoden aikana oppinut myös tuota hermojen kontrollointia, itsehillintää ja sanamuotojen asettelua,” mies jatkoi ja sai Minnin huvittuneeksi.
 
”Ei kai olisi sellaista tilannetta, että nuori prinssi muistuttaisi etäisesti jota, kuta?” Minni vihjaili ja siveli miehen rintalihasta.
”Mitä tarkoitat?” Turbo kohautti kulmaansa naiselle.
”No ajattelin vain, koska aikoinani tunsin samanlaisen hulttion… joka ei piitannut säännöistä, teki mitä halusi, saattoi olla hieman räjähdysaltiskin. Mutta silti hänestä kasvoi koko kansansa rakastama mieshiiri. Mies jota minä ainakin edelleen rakastan,” Minni vastasi hellästi ja sai Turbon äkisti katsomaan hiirinaista.
”Olispa mun lapsillani tuollainen äiti, kuin sinä,” Turbo helli naista ja silitteli tämän hiuksia.
”Gineve on varmasti hyvä äiti… kaikesta tapahtuneesta huolimatta,” Minni puolusti hieman naista. Musta hiuksinen kenraali ei voinut kuitenkaan kieltää etteikö nainen rakastaisi lapsiaan vilpittömästi, vaikka tämä oli sortunut pettämään miestään.
”Saanko muuten kysyä yhtä asiaa?” Minni kysyi ja ponkaisi ylös istumaan.
”Saat. Totta kai…” Turbo kohautti harteitaan.
”En kai ollut mikään kosto pano, vain sen vuoksi että sait vaimosi kiinni sellaisesta mikä satutti sinua?” nainen kysyi ja sai miehen nousemaan istumaan viereensä. Turbo katsoi kulmat rutussa musta hiuksista naista, joka selkeästi odotti tämän vastausta.
”Et tietenkään. Vaikka ajoitus kenties ei ollut paras mahdollinen. Gineven pettäminen, vain oli viimeinen niitti mikä katkaisi kamelin selän,” Turbo vastasi apeana. Minni hymyili lempeästi ja suukotti miestä poskelle. Varovasti nainen kietoi kätensä miehen kaulan ympärille halaten tätä lempeästi. Mies kietoi kätensä ja häntänsä naisen lantion ympärille. Vuosien saatossakin naisen turkki tuntui aseiden runtelemien sormien alla pehmeältä ja silkkiseltä. Kaksikko vain pitkään halasi toisiaan. Sanomatta toisilleen sanaakaan.
 
Koputus sai heidät hieman pelästymään ja irrottautumaan toisistaan.
”Kai lukitsit oven?” Turbo kuiskasi.
”Se on auki ainoastaan, jos olen sen ulkopuolella,” nainen henkäisi ja suuteli rakastavasti miestä.
”Eliseee!” Hemin humalainen ääni kantautui sen toiselta puolelta.
”Hän ei voi olla huolehtimatta…” nainen naurahti pienesti.
”Elise… kentällä olisi toimintaa. Laitanko vartiossa olevat miehet hommiin?” mies kysyi nojaten ovea vasten.
”Laita…” nainen pyöräytti silmiään. Turbon ahne suudelman naisen kaulalla sai hänet pienesti kikattelemaan ja yritti olla äänehtimättä liikoja.
”Onko se *hik kunkku pysynyt aisoissa,” mies hikoitteli.
”On kyllä. Meillä on neuvottelut kesken…” Minni vastasi ja silitteli miehen päätä.
”Vai neuvottelut?” mieshiiri murahti naisen suuta vasten.
”Okei…” Hemi vastasi ulkopuolelta. Kuitenkin valkea mieshiiri siristeli silmiään ja yritti pysyä tolpillaan.
”Niin mikä se mun tehtäväni oli?” mies kysyi ja sai Minnin pyörittelemään silmiään. Minni ohjasi Turboa antamaan radiopuhelimensa naiselle.
”Vartiossa oleva yksikkö. Menkää aiheuttamaan pahennusta, jos sellaiseen on kerran mahdollisuus,” Minni komensi.
”Kyllä Elise,” mieshiiri totesi jämäkästi toisesta päästä. Minni sulki radiopuhelimen ja otti kullanruskealta mieshiireltä vastaan suudelman.
 
Aavikolla kävi myrsky. Jostain kuului kiljuntaa ja kauhun huudot. Musta alus pöllytti hiekkaa ympäriinsä ja sai hiirilapset vetäytymään pienen luolan suulle. Rontti oli tehnyt myös havainnon mustasta kissan mallisesta aluksesta ja lähettänyt sotilaansa matkaan. Toisesta suunnasta Minnin joukot olivat tulossa ajamaan kissatronilaisia kauemmaksi. Alus heilahteli uhkaavasti saadessaan osumia erikokoisista lasereista.
”Kurjat hiiret…” iso kissatronilainen murahti ja iski koelautaa nyrkillään.
”Kadotimme kaiken lisäksi ne kuninkaalliset rotat…” kissa murisi ja putsasi kulmahampaidensa väliä pitkällä terävällä kynnellä.
”Lähdetään! Ennen, kuin alus syöksyy maahan! Palataan hakemaan ne kakarat myöhemmin!” kissatronilainen murahti ja raskaalla askel sarjalla poistui ohjaamosta. Muut kissat maukuivat toisilleen jotain omalla kielellään ja nopeasti muuttivat aluksen näkymättömäksi ja laukaisivat kenenkään huomaamatta aluksen takaisin avaruuden syövereihin.
”PERHANA!” Vinski murahti ja heitti aseensa pitkälle aavikkoa.
”Taas ne saastat karkasivat!” Moto ärähti silmä hohtaen veikkansa vierestä.
”Seis!” joku komensi heidän selkänsä takana. Aseiden lataukset saivat hiirimiesten muiden vapaustaistelijoiden kanssa katsahtamaan toisiaan. Hitaasti mieshiiret nostivat kätensä.
”Oikein hyvä ja sitten hitaasti nousette moottoripyörienne päältä,” mies komensi rynnäkkökivääri kädessään hiirimiehille. Moto teki ensimmäisenä työtä käskettyä ja nousi seisomaan. Mies veti käsikanuunsa takaisin omalle paikalleen. Viinipunaiset hiukset olivat hiekkamyrskyn takia valahtaneet silmille ja tyttö etsi näkökenttäänsä selkeästi jotain.
”Carbine…” Lucas vaikeroi.
”Shhh…” tyttö sihahti ja katsoi tuimasti veljeänsä.
”Mutta mulla on nälkä…” poika vaikeroi. Carbine näki kuinka Moto ja Vinski sekä muut vapaustaistelijat oltiin saarrettu. Heitä osoittavilla aseenkantajilla oli enimmäkseen musta rock-henkiset vaatteet. Useampi ajoi mökkäreillä. Yhtäkkiä miehet tunnistivat toisensa ja halasivat lämpimästi.
”He tuntevat toisensa. Tulkaa…” Carbine komensi.
”Oletko hullu? Jos paljastumme isä tappaa meidät!” Lucas ärähti.
”Sitä suuremmalla syyllä en halua kuolla aavikolle!” tyttö puri hammasta yhteen ja eleellään käski kaksikkoa mukanaan seuraamaan. Carbine käveli hieman vaivaantuneena mieshiirten luokse.
”Huomasitteko, että ne jahtasi jotain…” yksi miehistä totesi.
”Huomattiin. Tulitusta ei tullut takaisin päin, vaikka olisi ollut mahdollisuus,” Vinski vastasi ja iski nyrkkinsä avonaiseen kämmeneensä.
”Ketähän he jahtasivat?”
”Meitä luultavasti…” Carbine vastasi alakuloisena. Moton ja Vinskin silmät laajenivat. Myös Minnin sotilaat vaikuttivat hivenen yllättyneiltä.
”Ööööö… mitä teette täällä?” Vinski kysyi hämmentyneenä ja toinen kulma aavistuksen koholla.
”Etsimme isäämme. Yritimme löytää vapaustaistelijoiden tukikohtaa, mutta sitten kissatronilaiset hyökkäsivät,” Carbine vastasi nolostellen.
”Isäsi ei ole vapaustaistelijoissa,” Moto pyöritti päätään.
”Missä hän sitten on?”
”Niin hän on kadonnut kuin tuhka tuuleen!”
”Haluan enoni luokse,” lapset parahtivat ja sai mieshiiret hivenen rauhoittelemaan heitä.
”Isänne on varmasti kunnossa…” Moto rauhoitteli nuoria kuninkaallisia.
”Joo niin on… hän on nimittäin meillä!” vaalean ruskean värinen hiirimies totesi ja puristi kädet eteensä.
”Teillä?” Vinski kohautti kulmaansa.
”Meillä…” mies nyökytteli.
”Miksi?” Miihkali kysyi hämmentyneenä.
”No en tiedä. Oli niin saatanan pahalla tuulella, että annoin Eliselle mahdollisuuden rauhoitella hänet,” mies murahti ja nousi mönkkärinsä kyytiin.
”Kyytiin vain arvon prinsessa,” mies ojensi kättään ja sai nuoren kolmikon katsomaan tuttujaan.
 
Turbo puki päällensä hiirinaisen huoneessa. Minni käveli miehen takaa ja suuteli tämän olkapäätä hellästi.
”Onko kaikki hyvin?” Turbo kysyi.
”Kysyt tuota joka kerta kun olemme olleet kahdestaan,” nainen henkäisi ihastuneena ja silitti varovaisesti miehen hauista. Turbo kiskoi paitansa päällensä ja hymyili lempeästi naiselle.
”Ja kysyn jatkossakin,” Turbo vastasi. Minni hymyili lempeästi hiirimiehelle ja otti tältä vastaan suudelman. Se oli erilainen, kuin mitä kaksikko oli toisilleen jakanut. Se oli hellä ja rakkauden täyteinen. Juuri sellainen mitä mieshiiri hänelle aina antoi ennen, kuin lähti aavikolle plutolaisia rökittämään tai aamuisin ennen, kuin he erosivat omiin tehtäviinsä.
”Piditkö?” mies kysyi vienosti hymyillen.
”Ihan samanlainen, kuin silloin joskus,” nainen henkäisi ja suuteli uudelleen miestä.
”Yritätkö estää minua pukeutumasta?” mies mutisi naisen suuta vasten.
”Mmmm… kenties,” nainen henkäisi ja painoi miehen työpöytäänsä vasten.
”Muista, että emme ole enää nuoria…” mieshiiri naurahti.
”Joo kiitos ei tarvitse muistuttaa,” Minni tokaisi pyöritellen silmiään ja risti kädet eteensä. Turbo suukotti naista käsivarteen ja jatkoi kauluspaitansa napittamista loppuun. Uusi koputus oveen sai kaksikon jälleen katsahtamaan toisiaan. Minni heitti peiton sängylle siistimmin ja vilkaisi kuontaloaan peilistä.
”Upea olet…” mieshiiri tokaisi. Minni mulkaisi hyväntuulisena miestä.
”Onko kaikki hyvin sotilas?” Minni kysyi, kun oven takana ei seissytkään humalainen Hemi.
”Hänen kuninkaallista korkeuttaan tarvittaisiin yhteisessä tilassa,” mieshiiri totesi vakavana. Turbo astui Minnin taakse ja katsoi vihaisena hiirimiestä.
”Miksi?” Turbo kysyi.
”Tämä on tärkeää…” mieshiiri vastasi salamyhkäisesti ja lähti ensimmäisenä kulkemaan yhteiseen tilaan. Minni vilkaisi Turboa, joka lähti pyydettyä seuraamaan ruskeaa miestä. Carbine vilkaisi käsiään. Ne olivat ottaneet hieman osumaa aavikolla ja oli aavistuksen ruhjeiset. Mieshiiri heilautti nuorten suuntaan kättään.
”Pulassa ollaan!” Lucas totesi. Turbon katse laajeni nähdessään hiirilapsi kolmikon edessään. Minni vilkaisi lapsia ja heidän takanaan seisovia hiirimiehiä, jotka nielaisivat kevyesti.
”Jep… selkeästi sun lapsesi,” Minni tokaisi puristaen kädet eteensä.
”Antakaahan jokin selitys!” Turbo käskytti vihaisena ja puristi kanssa kädet eteensä kolmikolle…

Tää on siis niin coolia . No nyt sentään selkis miks Minni teki tän lumekuolemansa. Pakko kyl sanoo et Turbon faija, Lucius, Felix ja Gineve ne on kaikki rottia

Hiirilapset vetivät korviaan luimuun. Minni vilkuili sekä lapsia, että mieshiirtä vieressään. Turbo ei koskaan ollut näyttänyt naisen silmään yhtä pettyneeltä, kuin nyt. Kolahdus ja epämääräinen vaikerointi heidän takaansa sai heidät kääntämään katseensa. Turbo vilkaisi Minniä tuimasti.
”Menkää katsomaan!” Minni komensi omia sotilaitaan, jotka hieman yllättyneinä lähti metelin suuntaan. Nainen huokaisi syvään ja siirsi katseensa Vinskiin, jonka porautunut katse lävitsi oikein naisen ruumiin. Minni puristi kulmiansa hiirimiehelle. Kuitenkin Turbon ääni keskeytti kaksikon.
”No! Antaa kuulua? Mitä teette aavikolla?”
”Isä me…” Carbine aloitti, mutta ei tiennyt uskoisiko isä hänen selityksiään.
”Pitääkö minun sitoa teidät kaksi linnaan kiinni, että noudattaisitte edes kerrankin asettamia sääntöjäni?” Turbo kysyi vihaisena. Liam pyyhkäisi kyyneleitään ja juoksi enonsa jalkoihin.
”Ja pienen serkkunnekin veditte tähän mukaan,” mies murahti ja nosti pienen hiiripojan syliinsä.
”Anteeksi isä… olimme huolissamme sinusta ja yritimme löytää Vapaustaistelijoiden tukikohdalle, mutta ilmeisemmin eksyimme reitiltä,” Carbine pahoitteli. Tytön vaalea beigen värinen mekko oli punaisen hiekan peitossa ja muutenkin hyvin nuhjaantunut. Turbo hieroi silmiänsä ja asetteli lasinsa paremmin paikoilleen.
”Se ei silti muuta sitä tosiasiaa… että te jälleen kerran uhmaatte minun asettamia sääntöjä ja vaarannatte itsenne! Luoja teidän kanssanne!” mies murahteli vihaisena ja sai Liamin purskahtamaan sylissään itkuun.
”Isä ei me tarkoituksella…” Carbine yritti.
”Lapset kohtasivat kissatronilaiset!” Vinski paljasti. Minnin sekä Turbon katseet laajeni pieneen järkytykseen.
”Kissatronilaiset! Tajuatteko, millaisessa vaarassa olette olleet? Teidän omat henkenne on ollut suuressa vaarassa… Selvä! Päästyämme kotiin, te ette poistu ainakaan kuukausiin kotoa…”
”ISÄ!” kaksikko huudahti.
”Hiljaa! Olen kyllästynyt siihen, että te ette usko mitä teille sanotaan. Jatkuvasti saan olla murehtimassa Marsin lisäksi myös teistä! Ymmärrän sen, että kissatronilaiset eivät kunnioita meitä tai meidän säädöksiämme… mutta te joihin luotan, toivoisin voivani luottaa…” Turbo murahti vihaisena ja sai kaksikon silmille kerääntyvän katumuksen kyyneleet.
 
”Rauhoittukaapahan kaikki…” Minni keskeytti kaikki ja astui pöydän luota lähemmäksi lapsia. Turbo laski Liamin sylistään, jotta sai rauhassa vetää kanssa happea. Minni käveli pienten kuninkaallisten luokse ja ohjasi heidät pöydän ääreen. Nainen oli huomannut prinsessan kehossa olevat ruhjeet. Minni nosti Lucasin pöydän päälle istumaan, kun Carbine istui vaikeasti pojan viereen. Liam juoksi serkkujensa luokse ja katsoi surkeana sekä itkuisena Lucasia. Minni kaivoi ylähyllyltä ensiapupakkauksen ja auttoi nuorta prinsessaa puhdistamaan käsissä olevat haavaumat. Prinsessa katsoi surkeana käsiään, jonka jälkeen varovaisesti uskalsi nostaa katseensa Minniin. Minnin lempeä hymy sai nuorukaisen rentoutumaan ja olon huojentumaan.
”Isänne on vain huolissanne teistä ja hän on vihainen syystä…” nainen aloitti putsaamalla varovaisesti tytön kämmeniä. Tyttö sihahti pienesti kivusta. Naishiiri nosti aavistuksen tytön käsiä lähemmäksi kasvojaan. Nainen nappasi pienet pinsetit käsiinsä.
”Mitä teet noilla?” tyttö kysyi pelokkaana. Minni vain hymyili lempeästi.
”Poistan pienet kivet haavoistasi. Marsilainen hiekka on inhottavaa siitä, ettei lähde pelkällä puhdistusliinalla pois… pyörii käytännössä paikoillaan.”
”Sattuuko se?”
”Riippuen siitä, kuinka syvällä kivet ovat. Käytännössä ei…” Minni hymyili tytölle kannustaen. Carbine vilkaisi isäänsä.
”Isä?” tyttö kuiskasi, mutta mies ei noteerannut sillä hetkellä kolmikkoa.
”Anna isällesi aikaa. Teidän menettämisenne olisi hänelle sydäntä murskaava kokemus. Arvojärjestyksessä te olette hänen sydämessään ensimmäisinä ja ajatuskin siitä, että kissatronilaiset olisi saanut teidät kiinni olisi ollut vielä kamalampaa,” Minni pyöritteli päätään.
”Isä oli jo surullinen ennen, kuin lähti tänne. Hänen katoamisensa kotoa sai meidät vain pelästymään, että jotain pahaa on sattunut.”
”Uskon sen… ja ajatuksenne oli todella kaunis, että haluatte huolehtia isästänne. Mutta se ei kuulu vielä teidän ikäisillenne.”
”Miten niin?”
”Muistakaa, että myös me aikuiset olemme nähneet maailmaa. Emme ole eläneet samassa kuplassa aina. Osaamme käsitellä tunteitamme… okei myönnän… kenties tunnekuohussa tehdyt tilanteet voisi hoitaa myös hienovaraisemmin, mutta me selviämme. Kaikesta! Niin suruista… kuin iloistakin, vaikka ne tuntuisi siinä kohtaa ylitsepääsemättömiltä,” Minni selitti ja sai nuoren hiiriprinsessan hämmentymään. Sitoessaan sideharsoja tytön käteen, huomasi prinsessa että nainen oli ehtinyt paikata hänet ilman, että huomasi mitään.
”Sattuiko?” nainen kysyi lempeästi. Tyttö uskaltautui hymyilemään pienesti ja pyöritteli päätään.
”Ei ollenkaan!”
”Hyvä,” Minni vastasi ja tutki nopeasti myös hiiripojat. Nämä tosin vain kikattelivat hiirinaisen otteessa.
 
Turbokin katsoi naisen lempeitä otteita hiirilapsia kohtaan. Naisen sanat olivat saaneet myös miehen mielen rauhoittumaan, vaikka edelleen tunsi olonsa kärttyisäksi. Kenties kyse oli vain huolesta, joka purkautui omalla tavallaan. Mieshiiren saapuminen tilaan sai Turbon huomion hetkeksi pois lapsista.
”Elise mitä teemme? Hemi on tuhannen raatona tuolla käytävällä eikä liiku mihinkään?” vaalean ruskea turkkinen mies totesi tympääntyneenä. Miehellä oli kummassakin korvassaan niin paljon korvakoruja, että osa roikkuvista oli sekoittunut keskenään. Miehen tummat hiukset olivat vedetty käden vedolla, vain päälaelle. Hänellä oli musta nahkatakki, jonka hihansuut oli revitty irti takista, valkea t-paita ja mustat housut. Ruskeat maiharit koristivat miehen jalkoja. Mies oli vetänyt mustaa kajaalia ympäri silmiään, näyttäen sotkuisemmalta ja uhkaavammalta.
”Ja mitähän mun pitäisi tilanteelle tehdä Gal?” nainen ärähti ja mulkaisi mieshiirtä.
”En tie. Käyttää ääntäsi, koska Hemi uskoo mitä sinä sanot?” Gal heilautti käsiään. Minni pyöräytti huvittuneena silmiään.
”Ei se tarkoita, että saisin siirrettyä yli kaksimetrisen ja yli satakiloisen kaverin, omaan huoneeseensa vain äänelläni. Varsinkin, kun se pummi on vähintään kahden promillen humalassa,” nainen naureskeli ja heitti ensiapulaukun sinne mistä oli sen ottanutkin. Nuoret kuninkaalliset kuuntelivat huvittuneena kaksikon keskustelua. He eivät olleet tottuneet puhetapaan, jota he käyttivät ja se mikä sai heidät naureskelemaan.
”Kenties… mutta Hemi, kun kuulee äänesi niin, varmasti raahautuu myös sinne mistä on tullutkin!” Gal naurahti ja osoitti peukalollaan toiseen suuntaan. Mies nojautui pöytää vasten Turbon viereen, joka huvittuneena kohautti kulmaansa päätä lyhemmälle hiirimiehelle.
”Oletko nähnyt Elisen äänen voiman?” mies kuiskasi. Turbo vilkaisi naisen päälle hymyillen, kun tämä teki omia hommiaan.
”Taisin sen joskus kuulla,” mies kohautti harteitaan. Turbo vilkaisi seinällä olevaa kelloa.
”Lasten pitäisi päästä nukkumaan… päivä ollut rankka meille kaikille,” Turbo huokaisi ja puristi kädet eteensä. Gal vilkaisi hiirimiestä nopeasti.
 
”Hei Elise!” mies huikkasi ja sai naisen huomion.
”Pienten kuninkaallisten pitäisi päästä nukkumaan… onko meillä huoneita vapaana?”
”Ei… mutta lapset voi viedä minun huoneeseeni nukkumaan. Kuningas varmasti haluaa vartioinnin ovelle?” Minni nyökkäsi Turboa kohden.
”Mielellään… mutta jos sallit haluan siihen tehtävään vapaustaistelijat,” Turbo nyökkäsi miesten suuntaan.
”Kuinka vaan?” nainen kohautti harteitaan.
”Kaikella kunnioituksella ystävämme, mutta meidän pitäisi ilmoittaa Rontille että olemme täällä edelleen,” Moto tokaisi.
”Joo ilmoittakaa vain. Höyhennän teidät myöhemmin, kun saan siihen tilaisuuden,” Turbo naurahti ja sai ystäviensä ilmeet kirkastumaan.
”Mää sanoin!” Vinski murahti Miihkalille ja Motolle. Turbo vinkkasi lapset mukaansa, jotka mukisematta seurasivat miestä kohti Minnin huonetta. Moto viittoi muutaman vapaustaistelijan seuraamaan myös nelikkoa. Vinski hieroi kielellään hampaitaan.
”Mitä mielessä?” Moto kysyi.
”Miihkali… vie loput sotilaat yhteisen tilan perällä olevalle sohvaryhmälle lepäämään. Ilmoita samalla Rontille olinpaikkamme,” Vinski komensi nuorta marsilaista, joka nyökkäsi hyväksyvästi.
”Mitä aiot?” Moto kuiskasi tuimasti valkealle hiirimiehelle.
”Keskustella vanhan ystävämme kanssa tietysti!” mies hymyili ivallisesti ja asteli Minnin luokse ennen, kuin Moto ehti todeta idean olevan helkkarin huono.
 
”Elise… tule meillä on sinulle asiaa!” Vinski kaappasi naishiiren kainaloonsa. Minni mulkaisi vihaisena valkeaa marsilaista, mutta ei jostain syystä laittanut miehelle vastaan. Toisinaan miehen vahva käsi puristi kipeästi hänen olkapäätään. Moto seurasi huokaisten kaksikkoa, koska tiesi ettei edelleenkään valkoisen marsilaisen toiminnassa ollut mitään hyvää. Ulos päästyään Minni mulkaisi vielä vihaisemmin valkeaa marsilaista, kun tämä irrotti otteensa naisesta.
”Kuulimme yllättävän huhun… tosin se huhu tais pitää paikkaansa koska Turbo löysi tiensä tänne eikä Vapaustaistelijoihin,” valkoinen marsilainen aloitti. Minni risti kädet tiukasti eteensä ja katsoi harmaata jättiä, joka pahoittelevasti saapui kanssa paikalle.
”Mikähän huhu?” nainen kysyi ja siirsi katseensa takaisin Vinskiin.
”Älä jumalauta pelleile. Tiedämme totuuden… Minni!” mies murahti hampaat irvessä ja sai naisen kääntämään katseensa toisaalle.
”Oliko hienot 20-vuotta elää valheessa? Kun rakkaasi suri sinua haudallasi?” mieshiiri tenttasi. Minnin ilme oli hapan ja olo surullinen. Kuitenkin hitaasti nainen käänsi katseensa Vinskiin.
”Ymmärrämme, että sinulla ja Turbolla oli vaikeaa 20-vuotta sitten, mutta miksi valekuolema?” Moto kysyi empaattisemmin ja sai naisen purkamaan kätensä ristiasennosta.
”Miten saitte tietää?” Minni kysyi varovaisesti. Moto vilkaisi Vinskiä, jolla oli tunteiden hallitsemisessa lieviä ongelmia.
”Ai mistä? Turbolta tietenkin!”
”Mitä?”
”Turbo kertoi meille samana yönä, kun oli itse saanut sinut kiinni valehtelusta! Ja en rehellisesti ymmärrä mitä hän hakee täältä? Naiselta, joka loukkasi häntä pahimmalla mahdollisella tavalla!”
”Mitä helvettiä? Miksi yksikään marsilainen ei osaa pitää suutaan kiinni?” nainen ärähti takaisin valkealle marsilaiselle.
”Miksiköhän? Mieti sillä kauniilla päälläsi edes kerran,” Vinski totesi ärtyisästi naputtaen päätään.
”Ai mun pitäisi miettiä? Kerro mulle yksi syy sitten sille, miksi Turbo ei teilannut mua saman tien, kun kerroin hänelle koko totuuden tänään ennen teidän tuloanne!” Minni ärähti ja astui aivan kiinni Vinskiin. Kummankin ilme oli niin hapan, että hyvä etteivät kuristaneet toisiaan sillä sekunnilla. Moto erotti kaksikon ja sai ainakin Minnin vetämään happea.
”Pitäisi itse vääntää teiltä Vapaustaistelijoilta niskat nurin, että oppisitte pitämään suunne kiinni,” nainen murahti, kun käänsi kaksikolle selkänsä.
”Ai miksi? Sää kysyt tosissasi miksi Turbo ei ole vihainen sulle? Koska hän rakastaa sua… senkin pässi!” Vinski ärähti ja sai naisen peittoamaan kasvonsa.
 
Moto vilkaisi Vinskiä, joka heitti isomman kiven kädestään purkaakseen energiaansa ja vihaansa. Minni lyyhistyi kiveä vasten istumaan ja paljasti kasvoillaan kimmeltävät kyyneleensä.
”Eiköhän riitä Vinski!” Moto huokaisi ja sai valkean marsilaisen katsomaan itkuista naista. Saman tien miehen mielen valtasi pahaolo.
”Turbo ansaitsikin olla kenties minulle vihainen… mutta idea ei ollut minun, ei edes alkuperäinen suunnittelu… silti… silti Turbo ymmärsi miksi minun piti tehdä se. Tai ei kenties ymmärtänyt kuolemaa, mutta sen miksi minun piti poistua teidän elämistänne,” Minni selitti ja pyyhki kyyneleet kasvoiltaan.
”Anteeksi Minni! Koko tilanne riistäytyi itseltä ihan käsistä,” Vinski pahoitteli ja istui hiirinaisen viereen. Minni pyöritteli, vain päätään.
”Osoitit vain sen mitä Turbo ei minulle osoittanut! Ja sekin johtuu kaiketi, vain siitä että Turbo rakastaa minua liikaa… ollakseen kuitenkaan niin vihainen minulle.”
”Kyllä mää uskon, että Turbo oli vihainen sinulle. Sen huomasi meinaan silloin, kun hän repi meidät keskellä yötä hereille!” Vinski naurahti pienesti. Minni mulkaisi mieshiirtä. Naisen kädet lepäsivät polvien päällä hellästi.
”Voi teitä parkoja… miten pärjäsittekään?”
”Hei! 24 tunnin valvomisen jälkeen se oli kamala kokemus,” Vinski nosti sormensa naiselle. Naishiiri naurahti lempeästi miehelle ja nojautui tätä vasten. Vinski otti naisen suojelevasti kainaloonsa ja antoi katseensa vaeltaa horisonttiin. Moto katsoi lempeä hymy kasvoillaan kaksikkoa. He olivat aina olleet tulta ja tappuraa sekä aina kuonot vastakkain, mutta silti kaikesta huolimatta kaksikolla oli lämmin ja luottavainen side toisiinsa. Vinski suukotti naisen päälakea kaipuusta ja sai naisen lempeästi hymyilemään.
”Oli ikävä…” mieshiiri kuiskasi ja sai naisen silmät kiilumaan kyynelistä. Hellä hymy oli vallannut naisen kasvot. Moto istui kanssa kaksikon viereen ja halasi kanssa vanhaa ystäväänsä tiukasti puristaen.
 
Kolmikko istui hetken pienessä hiljaisuudessa aavikon punaisella hiekalla ja katselivat vain yön pimeää taivasta. Raskaat pilvet olivat kerääntyneet lähelle Tulikivikaupungin keskustaa.
”Pärjäsit todella hyvin Turbon lasten kanssa,” Moto kehui rikkoen samalla hiljaisuuden.
”Kiitos… tuntui, että ilman sitä tilanne olisi räjähtänyt käsiin hetkessä,” Minni totesi ja painoi katseensa jalkoihinsa.
”Jännä ettei sinulla ole omia lapsia,” Vinski katsahti ystäväänsä.
”Turbo mietti samaa, kun juttelimme. Kuitenkin elämäni oli onnettomuuden jälkeen yhtä henkiinjäämistaistelua melkein kuusi vuotta,” Minni selitti pienesti.
”Oliko onnettomuus ennen valekuolemaasikin suunniteltu?” Moto kysyi ja sai naisen pudistelemaan päätään.
”Se oli kieltämättä oivallinen tilaisuus hoitaa valekuolema loppuun, mutta ei ollut suunnitelmissa mitenkään… olin oikeasti jättämässä maanpäällisen elämän siinä kohtaan, mutta kuitenkin minut haluttiin kaikesta huolimatta pitää hengissä,” nainen selitti.
”Hengissä? Josta taistelit kuusi vuotta?” Vinski ihmetteli.
”Komplikaatiot ja uudet leikkaukset varjostivat elämääni. Sairaalaelämä oli osa arkeani ja… kun viimein pääsin siitä eroon, olin vapaa tekemään mitä halusin. Jätin kenraalielämäni… tai… oikeastaan kaiken sen vanhan mihin olin Tulikivikaupunkiin sidonnainen. Mutta silti… silti koin etten ollut halukas perustamaan perhettä tai ryhtyä uuteen parisuhteeseen. Olin vapaa oman elämäni kanssa,” nainen selitti kaksikolle.
”Ajattelitko koskaan tekojesi seurausta Turboon?” Vinski kysyi varovaisesti.
”Monestikin. Mutta sitten näin Turbon ja Gineven häät televisiossa… tajusin, että Turbo oli antanut itselleen luvan rakastaa jotakin uudelleen, joten uskalsin myös itse päästää irti,” Minni hymyili hiirimiehelle. Vinski silitti naisen kättä hellästi.
”Mutta miksi palasit?” Moto kysyi.
”Te kysytte ihan samat kysymykset kuin Turbokin. En tiedä… kenties kohtalo,” Minni naureskeli.
”Yritätkö Turboa uudelleen?” Vinski kohautti kulmaansa.
”Kenties… mutta en ole sellainen ämmä, joka rikkoisi toisen perheen,” nainen naurahti ja sai miehet ympärillään nauramaan.
 
”Ihan muuten näin meidän kesken… niin Turbon lapset ovat varmasti vaarassa!” Vinski totesi. Minnin ilme vakavoitui ja sai kaksikon katsomaan naishiirtä.
”Miten?”
”Kissatronilaiset etsivät aavikolta selkeästi jotain. He katosivat, kun tulimme paikalle,” Moto selitti lyhyesti.
”Toisin sanoen he eivät yrittäneet pommittaa meitä aavikolla,” Vinski tarkensi.
”Heidät huomataan vaatetuksesta saman tien,” Minni pohti ja hieroi käsiään.
”Mitä mielessä?” Moto kysyi.
”Pakko kaivaa varmasti ompeluvälineet esille,” Minni vastasi vakavana.
”Ompelukone?” Vinski kysyi tirskuen.
”Luuletko, että nuo sankarit osaa pitää vaatteensa ehjänä… saati että heillä on rahaa kustantaa uusia?” Minni naurahti ja osoitti ovelle.
”Millä te kustannatte elämisenne? Tarkoitan, että nykyisin Vapaustaistelijatkin saa palkkaa, mutta jos kerran olet ollut useamman vuoden täällä…”
”Voi Moto… Ei se salaisuus ole. Sijoitin melkein kaikki varani silloin, kun ensimmäisen kerran pääsin pois sairaalasta,” Minni selitti.
”Sijoitit?” Vinski kysyi hölmistyneenä.
”Sijoitin. Plutolaisen jälkeiseen ja uudelleen kasvavaan Marsiin oli helppo sijoittaa. Kohteita nimittäin oli paljon. Tili melkein kuusinkertaistui ja kasvattaa korkoa edelleen… Enkä oikeasti tunne syyllisyyttä siitä, että kustannan nuorukaisten olemisen täällä. Heillä ei ole muutakaan. Yhteiskunnan ulkopuolelle jääneitä jo sodan aikaan,” Minni selitti alakuloisesti.
”Sää olet sydämellinen hiiri kenraali Milanius,” Vinski tönäisi naishiirtä.
”Mitä muutakaan mää rahoilla tekisin? Oikeasti? Aloitin sijoittamisen vain sen takia, koska lääkäri ja sairaalakustannukseni olivat korkeat,” Minni katsoi huvittuneena miestä.
”Ei kai muuta, jos niille on hyvää käyttöä,” Moto komppasi naista.
”Mihin kaikkeen sijoitit?” Vinski kysyi.
”Asuntoihin ja kauppoihin enimmäkseen… kaikkeen mistä saa voittoa enemmän, kuin tappiota,” nainen hymyili vaisusti miehelle.
”Et kuitenkaan armeijalle tai Vapaustaistelijoille?” Vinski ilkkui.
”Mieli teki… mutta olisin paljastanut!” nainen naurahti.
”Mutta nuoret kutsuvat sinua silti Eliseksi?” Moto tenttasi. Minni huokaisi naurahtaen.
”Se on sitten toinen stoori jo,” Minni vinkkasi silmäänsä. Mieshiiret pyörittelivät huvittuneina päitään naiselle ja naureskelivat lempeästi.
 
”Pitäisikö hänen kuninkaallista korkeuttaan hieman näpäyttää?” Vinski kysyi ovelasti. Minni vilkaisi huvittuneena Motoa, joka katsahti valkeaa marsilaista.
”Niin, kuin miten?” Moto kysyi.                  
”Ja mistä?” nainen jatkoi leveästi hymyillen.
”Kuninkaallinen korkeutensa rikkoi teidän kahden sopimuksen ja kertoi sinusta meille… annetaan hänelle pieni luu kurkkuun aiheesta,” Vinski vinkkasi ja sai kaksikon pyörittelemään päitään.
”Ei meillä ollut mitään sopimusta siitä, etteikö Turbo saisi kertoa minusta teille kahdelle,” Minni pyöritteli päätään ja nousi seisomaan. Nainen pudisteli vaatteensa ja puristi kädet eteensä.
”Ei ehkä meille. Mutta entä Rontti?” valkea marsilainen kysyi osoittaen naishiirtä. Naisen ilme vakavoitui sillä sekunnilla.
”Mitä Rontista?” nainen kysyi ärtyisenä. Vinski katsoi vaivaantuneena Motoa ja näpersi korvanjuurtaan.
”Mitä Rontista?” nainen ärähti kunnolla. Kaksikko nousi vaivoin seisomaan. Oven avaus sai naishiiren sulkemaan silmänsä.
”Sainhan ne pennut nukutettua,” Turbo hieroi käsiään ja katsahti ystäviään sekä entistä rakastaan.
”Mitä?” Turbo kohautti harteitaan. Vinskin vilkaisu Moton suuntaan kertoi paljon kullanruskealle hiirimiehelle.
”Te kerroitte!” mies ärähti ja sai kaksikon olemaan pahoillaan. Minni puolestaan hyökkäsi miehen kimppuun ja painoi tämän seinää vasten.
”MINNI!” Vinski älähti.
”Mitä helvettiä sää olet mennyt tekemään!?” nainen murisi miehen kasvoja vasten. Turbo laittoi naiselle aavistuksen hanttiin ja työnsi tämän itsestään irti.
”Mitä tarkoitat?” Turbo kysyi.
”Mikä helkkari teitä Vapaustaistelijoita oikein vaivaa! Tai ei silläkään ole merkitystä! Teitä miehiä joihin olen yrittänyt luottaa!” nainen ärhenteli ja iski miestä käsillään.
”Hei! Hei! Rauhoitu…” Turbo vastasi ja tarrasi naisen ranteista kiinni. Minni yritti päästä miehen otteesta irti, mutta hän vain tiukensi otettaan mitä enemmän nainen rimpuili vastaan.
 
Nainen tunsi pulssinsa kiihtyvän ja kyynelten kerääntyvän silmilleen. Hän katsoi väsyneenä hiirimiestä, joka yritti vain saada naisen rauhoittumaan. Turbo uskalsi naisen laskea irti otteestaan, joka hieroi kipeitä ranteitaan.
”Mää ymmärrän, että sää kerroit noille kahdelle… mutta miksi Rontille?” Minni parahti ja sai hiirimiehen katseen murtumaan.
”Rontti on mun perhettäni siinä, missä Vinski ja Motokin!”
”Rontti on myös mun perheeni! Ja biologista sidettäkin on!” Minni jatkoi osoittaen itseään.
”Se vain tapahtui…” mies kuiskasi ja sai naisen niiskauttamaan tunteitaan.
”Mutta Minni… kukaan muu ei tiedä…” Moto yritti lohduttaa naista.
”Onpa lohduttava uutinen! Rontille kertominen oli kenties pahin…” Minni totesi vihaisena.
”Rontti ansaitsee tietää ihan samalla tavalla totuuden, kuin kaikki muutkin,” Turbo puolustautui. Minni käänsi katseensa hiirimieheen.
”Kelle kaikille vielä ajattelit kertoa? Vaimollesi? Lapsillesi? Vanhemmillesi?” nainen luetteli ja asteli joka kysymyksen kanssa lähemmäksi miestä.
”Carbine ja Lucas ei tarvitse kaiketi totuutta tässä kohtaan?” Moto kohautti harteitaan ja sai Minnin katsomaan kysyvästi harmaata mieshiirtä. Turbonkin ilme oli jokseenkin pettynyt ja näytti juuri sille, että oliko tämän pakko naishiirelle kertoa tyttärensä nimeä.
”Lucas ja… Carbine?” nainen painotti ja astui aivan hiirimiehen eteen.
”Nimesitkö tosiaan esikoistyttäresi minun mukaani?” Minni jatkoi. Turbosta tuntui, että tukehtuisi naisen kysymystulvaan.
”Nimettiin…” mies vastasi apeana.
”Nimesitte?” Minni kohautti kulmaansa.
”Gineve ehdotti tytön synnyttyä, että kastaisimme hänet sinun mukaasi. Naisen, joka oli pelastanut perheenjäsenieni henkiä… naisen, joka oli uroteoistaan saanut arvostusta… naisen, jonka luulin hautaavani!” mies muistutti ja laskeutui lähemmäksi hiirinaisen kasvoja. Minni astui askeleen lähemmäksi kullanruskeaa hiirimiestä.
”Olet uskomaton!” nainen murahti hammasta purren ja asteli miehen ohitse takaisin sisälle. Vinski hieroi niskaansa.
”Tämän piti olla harmiton pila, joka muuttuikin todelliseksi riidaksi,” mies kohautti harteitaan.
”Kiva…” Turbo murahti ja pyöritteli katsettaan.
 
Palatsissa oli täysi kaaos. Hälytyskellot soivat ja sotilaita poukkoroi ympäriinsä. Portin ovet olivat sepposen selällään auki ja vartioita pyöri lähimaastossa. Hovineidot ja -miehet etsivät sisätiloissa piilosilla olevia pikku kuninkaallisia. Gineve oli hälyttänyt myös appivanhempansa paikalle.
”Miten niin he ovat kadonneet?” Theodor ärähti.
”Emme löydä heitä mistään,” Gineve huojui paniikinomaisesti edes takaisin.
”ETSIIKÖ KUKAAN HEITÄ!?” Theodor huusi sotilaille.
”Kaikki vartijat ja hovin jäsenet ovat työssään…” Gineve yritti rauhoitella kaksikkoa.
”Oletteko nähneet Liamia? Hän ei ole huoneessaan nukkumassa!” Flean huolestunut ääni kuului pimeältä käytävältä. Gineve käänsi huolestuneena katseensa appiukkoonsa.
”Sekin vielä…” Theodor huokaisi.
”Mikä sekin vielä? Missä poikani on?” nainen ärähti isälleen.
”Varmasti siellä samassa paikassa, kuin Carbine ja Lucaskin,” Gineve parahti.
”Missä he ovat?” Flea heilautti käsiään.
”Emme tiedä… he ovat kadonneet…” Gineve katsoi surkeana kälyään.
”Miten niin kadonneet?”
”En tiedä,” Gineve pyöritteli päätään. Flea katsoi surkeana isäänsä, joka oli tilanteessa ainoa, joka toimi.
”Miten niin et tiedä?” Flea tenttasi ja sai naisen surkeana kohauttamaan harteitaan.
”Onko Felixin kanssa ollut niin kiire, että et edes tiedä missä lapsesi menee?” nainen ärähti.
”Miten kehtaat? Johan minut julkisesti nöyryytettiin asian tiimoilta!”
”Ja kenties hyvä niin… olen kiitollisuuden velassa sille, joka paljasti veljelleni todellisen petturin. Tuollaisen jakorasian voisi tunkea maanalle saman tien!”
”FLEA RIITTÄÄ!” Theodor komensi. Miehen esikoinen levitteli vain käsiään.
”Miksi puolustat häntä? Saako kuningattarella olla rakastajia meidänkin aikakaudellamme?” Flea murahti.
”Throttle ja kuningatar Gineve selvittäköön omat parisuhdeasiansa myöhemmin. Meidän tehtävämme on etsiä lapset,” Theodor muistutti ja sai naisen murahtamaan.
”Se onkin asioista tärkein,” Gineve henkäisi kiitollisena miehelle.
”Ellei lapset lähteneet etsimään isäänsä, kun tämä poistui mitään sanomatta niin yhtäkkiä linnasta,” Flea risti kätensä hiirinaiselle. Theodorin lamppu syttyi ja sai Flean katseen kanssa laajenemaan.
”VARTIJAT!” mies huusi ja lähti naisten kanssa kohti palatsin pääovia.

Minni sytytti pieneen varastoon valon ja alkoi tutkimaan laatikoita. Hän oli noussut pienen jakkaran päälle nähdäkseen ylähyllylle nostetut tavarat. Hän heitti maahan erikokoisia kangaspaloja mitä kaapista sattui löytämään. Turbo käveli varovaisesti hiirinaisen luokse.
”Tarvitsetko apua?” mieshiiri kysyi surkeana.
”En ainakaan sinulta!” nainen murahti luomatta katsettaan mieheen. Turbo haroi hiuksiaan ja astui lähemmäksi naista.
”Anteeksi…” mies pahoitteli ja odotti hiirinaisen vastausta. Turbo astui naista niin lähelle, että sai nostettua kätensä tämän reisille. Kevyesti mies hieroi niitä kämmeniensä alla.
”Lopeta,” Minni huokaisi ja heitti löytämänsä laatikon myös lattialle.
”En niin kauan, kuin murjotat minulle,” mies suukotti naisen jalkaa ja sai Minnin vain tuijottamaan eteensä. Mies puristi kevyesti naisen reittä ja katsoi häntä anovasti.
”Anna anteeksi… jooko?” mies aneli. Minni laskeutui tuolilta ja katsoi mieshiirtä suoraan silmästä silmään.
”Olen oikeasti pahoillani… olin vihainen sinulle ja halusin silloin kaikkien saavan tietää totuuden. Kuitenkin päätin kertoa vain luotettavalle kolmikolle,” Turbo selitti.
”Tiedän sen, että olit vihainen… mutta kertominen Rontille Turbo? Oikeasti?” nainen tivasi vihaisena.
”Tiedän. Hän oli vihainen myös… etenekin minulle… ymmärrän hänen reaktionsa, koska oli joutunut kertomaan äidillesi suruvalittelut… mutta Rontti ansaitsi totuuden ja luotan häneen 100%,” Turbo vakuutteli. Hiirinainen vain vilkuili miestä päästä varpaisiin ja pyöräytti päätään.
 
”Sää olet idiootti,” Minni tuhahti.
”Jos olisimme yhdessä vielä, voisin sanoa olevani sinun idioottisi,” mies flirttaili ja sai naisen jo naurahtamaan. Miehen suu loksahti leveästi hymyillen auki ja hän osoitti etusormellaan naista.
”Sää lepyit!”
”Enkä leppynyt!”
”A-aaa… älä yritä! Tunnen sinut niin hyvin, että tuo naurahdus oli antautuminen,” mies osoitteli naista. Minni huitaisi miehen sormen kauemmaksi itsestään. Turbo tosin tarrasi naisen koko kädestä ja pienen väännön jälkeen veti naisen tiukasti kiinni itseensä. Turbo painoi otsansa naisen otsaa vasten ja antoi hetkeksi antenniensa painautua naisen omia vasten. Pieni sähkövirta kulki naisen kehon läpi ja hän tunsi hetkellisesti kehonsa vain värähtelevän. Nainen avasi pienesti hengästyneenä silmänsä.
”Mun pitäisi jatkaa…” nainen kuiskasi.
”Mitä sinä teet ylipäätänsä?” Turbo kysyi pitäen naisen edelleen kainalossaan. Vaateriekaleita oli pitkin lattiaa ja yhden pahvilaatikonkin nainen oli vihaisena heittänyt lattialle.
”Eikö Vinski ja Moto kertonut.”
”Kertonut mitä?” Turbo kohautti kulmaansa ja katsahti hiirinaista.
”Kattinaattori on luultavasti sun lasten perässä…”
”Niin tietysti!” mies murahti ja irrottautui naisesta.
”Lapsesi kuninkaallinen julkisivu näkyy kilometrien päähän. Heidät on pakko peitota edes jotenkin,” Minni vastasi ja keräsi kangaspalat laatikkoon.
”Miten?” mies kysyi. Hän otti naisen käsistä laatikon, kun Minni tutki vielä alahyllyt.
”Tekemällä heille vaatteet!” nainen totesi ja esitteli hivenen kulahtanutta ompelukonetta.
”Teet heille vaatteet?” Turbo kysyi.
”Pesen korvasi juuriharjalla vielä joku päivä,” nainen tuhahti ja jatkoi matkaansa. Turbo naurahti lempeästi ja lähti seuraamaan hiirinaista. Minni laski koneen käsistään pitkän pöydän päälle ja katsahti unessa olevaa Miihkalia. Naisen lempeä hymy oli jälleen hänen kasvoillaan ja sai Turbonkin hyvälle tuulelle. Rasavillistä kaverista oli kenties kasvanut kelpo sotilas Vapaustaistelijoihin.
”Mitä katsot?” mies kuiskasi. Minni palasi ajatuksistaan takaisin.
”Miihkalia… vaikea uskoa, että siitä on niin kauan, että tuokin rasavilli kaveri on jo aikuinen mies,” nainen henkäisi. Turbo vilkaisi kanssa raitahiuksista nuorukaista.
”Niinpä,” Turbo huokaisi.
”Miten hänellä menee?”
”Hyvin. Hän on naimisissa ja heidän toinen pienokaisensa syntyi vastikään.”
”Kiva kuulla,” nainen huokaisi apeana.
”Minni vielä ei ole liian myöhäistä hankkia omia lapsia…” mies totesi nojaten toisella kädellään pöydän kantta vasten. Nainen katsahti ympärilleen.
”Pyydän… täällä olen Elise,” nainen anoi ja jatkoi laatikon purkamista.
”Sopii hyvin!”
”Ja johan kerroin sinulle. En halua raihnaisena saada ensimmäistä lastani…”
”Mikä raihnainen? Nainen parhaassa iässä. Sitä paitsi pärjäsit paremmin teinieni kanssa, kuin minä itse,” Turbo kehui naista. Minni virnuili pienesti miehelle. Nainen oli edelleen hyvin rakastunut mieheen ja miehen lämmin ote sekä puhetyyli ei ainakaan helpottanut naista irrottautumaan uudelleen miehestä.
 
Samaan aikaan avaruudesta käsin ihan täysin Deimoksen takana leijui omalla voimallaan kissanmuotoinen avaruusalus. Se oli onnistunut pysymään piilossa leikkimällä kissa-hiirileikkiä piilottelemalla vuorottain kummankin Marsin kuun takana. Kattinaattori saapui ohjaamoon muristen.
”Löytyikö mitään?” iso punaruskea turkkinen kissatronilainen kysyi alaisiltaan. Kattinaattori oli lähes kaksimetrinen kissatronilainen. Hänen poskikarvansa oli punertavat ja erottui muusta turkin väristä selkeästi. Uroskissalla oli vihreä armeijaliivi yllään, mustat housut. Jaloissa isolla kissalla oli kietaistu ruskeat saappaat ja lanteilla komeili kultaisella ketjulla ja kissatronilaisten tunnuslaatalla oleva vyö. Kissa oli hyvin treenattu yksilö ja vahva rakenteinen.
”Ei sitten viime käyntinne…” yksi kehtasi aukoa päätään aluksen johtajalle. Kattinaattori murisi uhkaavana ja nappasi metallisesta haarniskasta kiinni. Hän nosti tärisevän alaisensa kevyesti ilmaan.
”Entä kenraali?” urokseksi luokiteltu yksilö murahteli hampaat irvessä.
”Sen jälkeen, kun nainen pääsi karkuun ei hänestä ole tehty yhden yhtä havaintoa… ihan kuin hän olisi maanniellyt!” kissatronilainen tärisi haarniskassaan.
”ÄÄHH! HYÖDYTTÖMÄT TOLLOT!” uros kissa murahti ja heitti alaisensa metallisia ovia päin.
”Ensin kadotamme kenraalin! Sitten ne pahuksen tenavat… missiomme saada Prätkähiiret luoksemme romuttuu hetki hetkeltä,” kissa ärähti.
”Miksi yrittää liikoja veliseni? Eikö omalla planeetallamme ole riittävästi kaikkea?” pieni ja lyhyt kissatronilainen kysyi omasta pedistään. Kattinaattori mulkaisi tuossa sinisessä takissa olevaa tumman harmaata yksilöä. Hän oli Hannibal T. Karvapallo, Kattinaattorin veli.
”Nauttisit sardiineista ja ylellisestä elämästäsi niin, kuin minä,” kissa naukahti ja tiputti suuhunsa pienen sardiinin palasen.
”Siitä asti, kun Päällikkö karkottivat parhaan komentajansa Saturnuksesta… olen voinut tehdä mitä itse halua, koska haluan ja milloin haluan! Ja nyt parhaat ylipäälliköt ympäri galaksia maksaisivat koko prätkähiiri koplasta niin rutosti rahaa, että voisin kenties harkita ryöstöretkien lopettamista!” kissatronilainen naurahti ilkeästi.
”Veli… mitä oikein aiot?” pienempi kissa torui.
”Se mihin kukaan muu ei ole aikaisemmin kyennyt! JOTEN TÖIHIN SIITÄ! Ei ne hiiret itsekseen lankea ansaan,” Kattinaattori huudahti.
 
Aamulla ainoastaan vartiossa olevat sotilaat olivat hereillä. Tasainen kuorsaus ja erilainen tuhina kuului yhteisistä tiloista ja osittain Minnin sotilaiden huoneista. Hemi veti unta kuuppaan kahden isomman tynnyrin välissä istualteen. Miehen sormien välissä oli hilkulleen tippumaisillaan olut pullo, joka miehen sammuttua oli jäänyt kesken. Minni oli siirtänyt ompelukoneen kauemmaksi ja nukkui puoliksi pöydän kannen päällä. Nainen oli yön aikana saanut lapsille valmiiksi vaihtovaatteet, jotteivat olisi niin tunnistettavissa aavikolla tai liikkuessaan Tulikivikaupungissa. Vinski ja Moto olivat aamuauringon sarastaessa lähtenyt tutkimaan lähimaastoa. Carbine avasi makuuhuoneen oven varovaisesti ja kurkisti ulos. Isot Vapaustaistelijat vilkaisivat hieman kumarassa olevaa prinsessaa.
”Huomenta!” toinen sotilaista tokaisi.
”Huomenta… isä ilmeisesti vahtii meitä aika tarkasti?” tyttö kysyi varovaisesti.
”Niinkin voisi sanoa,” toinenkin Vapaustaistelija avasi suunsa. Nuori prinsessa huokaisi surkeana.
”Haluaisin vessaan…” tyttö empi hetken sanomisiaan. Sotilaat vilkaisi toisiaan.
”Tule mukaani. Käydään kysymässä Eliseltä missä voit käydä,” sotilas totesi ja lähti johdattamaan tyttöä läpi pitkän käytävän. Korahdus seinää vasten sai tytön hieman pelästymään. Se oli vain Hemi, joka maiskutteli leukojaan unissaan. Nuori hiiriprinsessa ei ollut ihan varma mitä mieltä olisi paikasta. Viihtyisikö vai juoksisiko karkuun.
”Huomenta,” sotilas totesi hiljaa pöydän ääressä. Carbine vilkaisi sotilaan selän takaa pöydän ääressä nukkuvaa kaksikkoa. Tytön isä nukkui kanssa pöydän ääressä. Hän oli nostanut tumman sinisen takkinsa hiirinaisen ylle suojaksi, kuin peiton.
”Voisitko… voisitko herättää isäsi?” sotilas kysyi varovaisesti hiiritytöltä.
”Joo… totta kai,” tyttö henkäisi ja asteli isänsä luokse.
”Isä… isä!” tyttö komensi muutamaan otteeseen ja tuuppi tätä hereille. Turbo venytteli pienesti ja hieroi kasvojansa.
”Onko kaikki hyvin?” mies kysyi ja kohotti asentoansa.
”Haluaisin vessaan… mutta emme tiedä missä se on,” tyttö kuiskasi. Turbo hieroi silmiänsä ja huitaisi pöydän päässä olevaa Minniä.
”Hei Elise…” mies tokaisi ja sai naisen vain murahtamaan. Carbine naurahti hellästi ja sai isänsä katsomaan huvittuneena tätä.
”Hän ei tykkää aamuherätyksistä,” mieshiiri naurahti ja sai Carbinen lempeän hymyn osakseen.
”ELISE!” mies komensi. Minni ponkaisi itsensä pystyyn ja pelästyi hieman, kun paksu takki tömähti lattialle hänen harteiltaan.
”Mitä?” nainen ärähti, kun yritti saada ajatuksensa kasaan. Turbo nauroi lempeästi naiselle ja sai myös prinsessan kikattamaan.
”Oliko asiaa vai herätitkö minut ihan tarkoituksella?” nainen puuskahti ja haroi hiuksiaan.
”Puhuuko hän sinulle aina noin?” tyttö hämmästeli ja sai Minnin virnuilemaan hiiritytölle. Turbo vilkaisi kanssa mustahiuksista naista.
”Puhuu… mutta sallin sen hänelle. Hän on kuitenkin tärkeä liittolainen,” mies vinkkasi tyttärelleen.
”Hyvä pelastus…” nainen tuskasteli ja pyöritteli niskojaan.
”Missä teidän veeseetilanne oli? Tyttö haluaisi varmasti siistiytyä,” Turbo kysyi.
”Tule niin näytän…” Minni hymyili tytölle ja lähti johdattamaan häntä toisaalle.
 
Hiekka pöllysi, kun kuninkaalliset vaunut ajoivat Tulikivikaupungin lävitse kohti määränpäätänsä. Flea vilkaisi huolestuneena ulos ja yritti tehdä edes jonkinlaisen havainnon lapsista. Tietysti, jos kuninkaalliset lapset oltaisiin kaupungissa nähty olisi varmasti joku asukas tehnyt siitä ilmoituksen kuningaskuntaan. Flea tunsi hellän kosketuksen käsivarressaan. Naisen äiti katsoi lohduttavasti tytärtään. Gineve puolestaan oli laskenut surkean katseensa syliinsä. Kenties lasten äkillinen poistuminen oli hänen syytään. Hän ei voinut kieltää ainakaan, etteikö hänen ja Felixin välinen suhde olisi ollut Turbolle kova isku. Hän ymmärsi miehen poistumisen. Mutta miksi lapset? Theodor veti kuninkaallista letkaa perässään kohti Vapaustaistelijoiden tukikohtaa. Hän olisi varma mistä poikansa löytäisi, jos sattuisi löytämään.
”Onko kaikki kunnossa Gineve?” Marinka huolehti naisesta. Flea katsoi vihaisin silmin naista, joka varovasti vilkaisi miehensä lähiperhettä. Gineve painoi nopeasti uudelleen katseensa polviinsa.
”Ei. Olen huolissani lapsistani,” nainen henkäisi. Flea tuhahti turhautumistaan ja käänsi katseensa uudelleen ulos ikkunasta.
”Totta kai olet… niin on Fleakin. Oikeastaan me kaikki,” Marinka pyöritteli päätään.
”Miehelläni oli kenties syy karata, mutta se että hän vetää lapsetkin tähän on minun mielestäni ala-arvoista,” Gineve tuhahti ja etsi syntipukiksi jotain muuta, kuin itseään.
”Ei Throttle kutsunut lapsia paikalle katsomaan pelehtimistäsi Felixin kanssa!” Flea tuhahti.
”Mistä muustakaan lapset olisi saanut tietää?” Gineve murahti. Hän ei edes muistellut keskustelua Felixin kanssa aiemmin.
”Throttle ja minä saimme nimettömän sähkeen vartijoilta… samoin kuin äiti ja isä sekä ilmeisesti lapsetkin!” Flea ärähti takaisin naiselle.
”Se on totta… sähkeessä meitä pyydettiin vain tulemaan paikanpäälle… ei muuta,” Marinka yhtyi tyttäreensä.
”Mikä sähke?” Gineve pyöritteli päätään.
”Emme tiedä enempää. Kuitenkin se tuli palatsin ulkopuolelta,” Flea kohautti harteitaan.
”Mistä voit olla noin varma?” Marinka kysyi.
”Kuninkaallinen protokolla ei salli tietokonejärjestelmällä kirjoitettuja kirjeitä. Ilmiantaja on siis väkisinkin, joku joka on palatsin ulkopuolelta,” Flea vakuutteli.
”Olet oikeassa… isällesi pitää kertoa,” Marinka henkäisi.
”Luulen, että isä tietää sen jotenkin jo. Sitä paitsi hänen määränpäänsä on tällä hetkellä fokusoitunut ihan toisaalle…” Flea murahti ja katsahti ikkunasta, kun Vapaustaistelijoiden tukikohta häämötti jo horisontissa.
 
”Uskokaa jo teidän korkeutenne… en ole nähnyt hänen kuninkaallista korkeuttaan sen jälkeen, kun poistuimme neuvotteluista,” Rontin ääni kaikui käytävältä. Avain kilisi oven reikään ja mies avasi toimistonsa oven. Theodor rymisteli ovista ensimmäisenä sisälle. Rontti katsoi yllättyneenä miehen perään, mutta teki kolmelle kuningattarelleen eleellään selväksi, että voivat astua miehen toimistoon.
”Kai sinulla on silti hajua missä lapsemme on?” Flea kysyi. Rontti antoi vain pahoittelevan ilmeen vastaukseksi hiirinaiselle.
”Olen pahoillani… en ole kuullut pikku kuninkaallisistakaan sen jälkeen, kun Turbo… tarkoitan kuningas Throttle käskytti heidät omiin tehtäviinsä,” Rontti vakuutteli. Theodor puristi kädet tiukasti eteensä ja katsoi kokenutta kenraalia silmiin.
”Olet silti ainoa, joka kykenee auttamaan meitä,” mieshiiri totesi jämäkästi.
”Niin, kuin miten?”
”Sotilaittesi avulla. Tunnette nämä maastot paremmin, kuin palatsin vartijat. Jos joku on siepannut lapsenlapsemme… emme tule ikinä löytämään heitä,” Theodor pudisteli päätään.
”Ja te uskotte, että minulla on jotain taikavoimia, joilla voisin löytää kadonneet lapset mikäli olisi teorian pohjaista, että heidät olisi siepattu?” Rontti kurtisti kulmiansa.
”Pyydämme sinua kenraali Rontti… lapset eivät tunne palatsin ulkopuolista elämää… He voivat olla missä tahansa,” Flea aneli ja sai mieshiiren heltymään.
”Hyvä on… minulla on miehiä aavikolla jo valmiiksi. Voin ilmoittaa heille, että rupeat partioimaan,” mies nosti kätensä antautumisen merkiksi.
”Kiitos Rontti,” Gineve henkäisi.
”Tietääkö miehesi, että lapsenne ovat kadonneet?” Rontti kysyi.
”Ei… ja toivon ettei hänelle kerrottaisikaan,” Gineve pudisteli päätään. Flea mulkaisi isänsä ohitse vihaisena naishiirtä.
”Et voi olla tosissasi?”
”Kuningatar Flea… hillitse itsesi,” hänen isänsä torui kevyesti naista. Naishiiri suoristi itsensä ja huokaisi syvään.
”Teen parhaani… mutta mikäli hänen kuninkaallinen korkeutensa ehtii löytää lapset ennen teitä. Suosittelen varautumaan,” Rontti puri huultaan kevyesti ja otti radiopuhelin yhteyden sotilaisiinsa.
 
”Siis miksi meidän pitää pukea nämä päällemme?” Carbine kysyi ja katsoi valkeaa t-paitaa kädessään.
”Olette kerran olleet jo kissatronilaisten kohteena. Kuninkaalliset asunne ovat heille, kuin valokeila,” Minni selitti ja mittasi vielä tytön lanteiden ympärystän nopeasti.
”Toisin sanoen, kun olette täällä meidän kanssamme… haluamme pitää teidät turvassa,” Turbo komensi tiukasti tytärtään.
”Saatte myös maistaa ulkoelämää edes kerran,” Minni astui kaksikon väliin ja sai hiiritytön naurahtamaan.
”No se kyllä houkuttaakin. Ihan tällein luvan kanssa,” tyttö vitsaili ja sai isänsä mulkaisun. Minni naureskeli kevyesti. Turbo vilkaisi Vinskiä ja Motoa, jotka kuuntelivat kanssa hyväntuulisesti keskustelua. Vinski vilkaisi muutaman kerran sivuilleen ja nojautui lähemmäksi Turboa tuolillaan.
”Sehän pesee sut ihan 6-0 tässä vanhemmuus asiassa,” mies ilkkui.
”Ja mikä pahinta… hänellä ei ole edes omia lapsia,” Turbo jatkoi ja sai kolmikon räjähtämään nauruun.
”En ole kuuroutunut toistaiseksi vielä…” Minni huikkasi ja sai prinsessan tyrskähtämään. Miehet hiljenivät nopeasti ja sai Minnin iskemään silmäänsä prinsessalle.
”Tuossa. Käyhän vaihtamassa nämä päällesi. Katsotaan hiuksesi sitten vielä kiinni jotenkin, etteivät ne iskeydy silmille,” Minni komensi hellästi ja sai tytön nopeasti toimimaan.
”Mikä teitä vaivaa?” nainen murahti ja heitti mieshiiriä lopuilla kangaspaloilla.
”Vitsi…” Vinski puolustautui. Minni mulkaisi vihaisena miehiä ja alkoi kuitenkin viikkaamaan loppuja kangaspaloja laatikkoon.
”Missä pojat ovat?” Minni kysyi Turbolta, joka astui naisen viereen pakkaamaan päälleen heitettyjä vaateriekaleita.
”Härnäävät Hemiä…” mies vastasi ja sai naisen nauramaan.
”Katso isä! Me ollaan kuin pahin rosvoklaani!” Lucas huudahti hypähtäen yhden nurkan takaa. Liam hyökkäsi Lucasin kimppuun ja sai kaksikon välille pienen nahistelun. Turbo nauroi lempeästi ja pyöritteli päätään.
”Mitä mainitsit siitä tottelevaisuudesta ja sääntöjen noudattamisesta?” Minni vinkkasi ja sai miehen tuhahtamaan hyväntuulisesti.
 
Poikien leikit sai miehen muistelemaan omaa lapsuuttaan Vapaustaistelijoissa. Hän oli Lucasin ikäinen liittyessään heihin ja täysin kanssa tietämätön ennen sitä kokemusta millainen linnan ulkopuolinen elämä oikein oli. Tosin hänen lapsuudessaan plutolaiset olivat ehtineet tehdä jo osan iskuista planeetalla. Paria vuotta myöhemmin hän oli rakastunut. Ja se palo kantoi edelleen. Gineven valheetkin pyörivät miehen mielessä. Ajatukset tuntuivat sekaisille.
”Mitä mietit?” Moto kysyi herättäen kullanruskean miehen ajatuksistaan.
”Sitä mitä palatsissa mahtaa tällä hetkellä tapahtua?” Turbo pohti ja heilahti kevyesti, kun hiiripojat iskeytyivät hänen jalkoihinsa.
”Muualle leikkimään… en ole kivipatsas!” mies jatkoi hellästi komentaen kaksikkoa.
”Hyvinhän tuo isyys sujuu,” Minni ivalsi ja sai miehen mulkaisemaan tätä kylmästi.
”Miltä näytän?” Carbine kysyi levitellen käsiään. Hän oli saanut hiirinaiselta siniset farkut, valkean t-paidan ja mustan ruskean pilottitakin sekä mustat saappaat.
”Oikein hyvälle…” Turbo vastasi pienesti hymyillen.
”En kysynyt sinulta…” tyttö naurahti ja käänsi katseensa Minniin. Naishiiri hymyili leveästi tytön vastaukselle.
”Anteeksi vain… olet tyttäreni ja sen puitteissa annan toistaiseksi kommentin vielä ulkonäöstäsi,” mies naurahti ja osoitteli tytärtään.
”Hieman isot… mutta menkööt. Nostetaan hiuksesi vielä korkealle ponnarille ja synkistetään meikkiäsi aavistuksen. Joku huivikin voisi vielä hämätä kissatronilaisia,” Minni tokaisi.
”Onko sinulla hiusharjaa… kaikki tavarani on kotona,” tyttö katsoi pahoittelevasti naishiirtä.
”Totta kai…” Minni silitti lohduttavasti hiiritytön käsivartta. Turbo katsoi ihastellen naishiiren perään. Carbine katsoi hieman alakuloisesti isäänsä, mutta kuitenkin lempeä katse valtasi tytön mielen, kun hänkin osoitti katseensa kokeneen hiirinaisen perään.
”Mitä sinä katsot?” tyttö kysyi ja sai isänsä katseen vakavoitumaan.
”Olen vain kiitollinen siitä, että Elise auttaa meitä kaikesta huolimatta,” Turbo vastasi epämääräisesti tytön kysymykseen.
”Elise on kyllä todella kiva.”
”Niin on…” Turbo huokaisi.
”Voisimmeko jutella jossain välissä? Kun olemme kaksin?” tyttö kysyi ja sai isänsä katsomaan tätä pitkään.
”Miksi?”
”Haluan puhua kanssasi… mieltäni painaa monikin asia,” tyttö selitti. Turbo nyökkäsi tyttärelleen vastaukseksi ja kaappasi tämän kainaloonsa. Carbine kietoi kätensä miehen lanteille ja huokaisi helpottuneena, kun mieshiiri olikin kunnossa.
 
Miihkali asteli kanssa tilaan ja tervehti nopealla nyökkäyksellä kuningasperheen.
”Rontti otti yhteyttä…” mies totesi Vinskille ja Motolle.
”Miksi?” Turbo kysyi ja kääntyi ympäri. Miihkali nieleskeli hetken sanojaan ja yritti miettiä miten asian kolmikolle ilmaisisi.
”Kuningas Theodor ja kuningattaret Marinka, Flea ja Gineve etsivät kadonneita lapsia… pyysi meitä pitämään silmät auki aavikolla,” Miihkali huokaisi. Turbo kohautti kulmaansa ja katsahti vieressään olevaa esikoista.
”Rontti myös pyysi olla kertomatta hänen kuninkaalliselle korkeudelleen, että lapset ovat kadonneet.”
”Aivan! Kun saan lapseni kiinni ensin heitä… jotka he hukkaavat täysin vartioidusta palatsista,” Turbo osoitti nuorukaista nopeasti.
”Miten muuten pääsitte vartioiden ohi?” Turbo osoitti kysymyksensä vuorostaan tyttärelleen.
”Onko sillä väliä?”
”On Carbine… varsinkin silloin kuin uhmaatte minua,” Turbo painotti.
”Isä tuo on noloa,” tyttö murahti alakuloisesti ja puristi kädet eteensä.
”Sitä suuremmalla syyllä sitten, etten tee tästä isompaa numeroa,” Turbo nosti vienon hymynsä tyttärelleen.
”Carbine tule! Laitetaan hiuksesi,” Minni keskeytti kaksikon.
”Anteeksi isä en voi kertoa, kun on muita tehtäviä,” tyttö liukeni paikalta ja sai prätkähiiret nauramaan äänekkäästi. Turbo loksautti leukansa apposen auki ja katsoi tyttärensä perään. Hemi saapui kanssa paikalle haukotellen. Miehen irokeesi oli miten sattuu ja silmienkin oli vaikea pysyä auki.
”Huomenta ruusunen,” Vinski vinoili.
”Pää kiinni!” mies murahti ja hieroi vatsaansa.
”Miksi täällä on lapsia?” hän jatkoi ja osoitteli sotaleikkejä leikkiviä lapsia. Kaksikko lähti pian jahtaamaan toisiaan kulman taakse olevaan käytävään.  
”He ovat minun. Karkasivat palatsista,” Turbo kohautti harteitaan. Hemi vilkaisi lasten suuntaan.
”Kaikki kolmeko?” mieshiiri kohautti kulmaansa.
”Ooo eii… Lucas ja Carbine ovat minun. Liam on sisareni nuorimmainen,” mies selitti yllättyneenä.
”No sitä minäkin, kun en ole nähnyt sinulla kuin kaksi,” Hemi totesi ja avasi limupullon itselleen. Turbo nyökkäsi vain miehelle.
”Tosin olisin halunnut nähdä kaikkien kuninkaallisten ilmeet, kun kuningatar saatiin itse teosta kiinni,” Hemi naurahti ajattelematta ollenkaan mitä sanoi.
”MITÄ?” Turbo kävi mieheen käsiksi ja puristi tämän topin kauluksesta tiukasti.
”Iisisti mies,” Hemi totesi ääniväristen.
”Turbo irti…” Moto komensi ja veti veikkansa kauemmaksi valkoisesta marsilaisesta.
”Oletko sen sähkeen takana, että sain tietää vaimoni petoksen?” mies ärähti. Hemi hieroi kurkkuansa.
”En minä, vaan se kuka antaa meille käskyt…” mies myönsi ja sai Turbon katseen laajenemaan.
 
”Siis mikä juttu tää on?” Vinskin mielenkiinto jyrähti saman tien korkeusasteikolla korkeimmilleen.
”Ei mikään!” Turbo murahti.
”Pakkohan tässä jotain on olla… Onks sun vaimo ollut uskoton?” Vinski kyseli. Turbo katsoi happamasti Hemiä.
”Elise on syy siihen, että myös lapseni joutui näkemään jotain mikä ei heille kuulu?” mies kysyi. Hemi kohautti harteitaan miehelle. Katse oli surkea ja pahoitteleva.
”Ei ole todellista,” Turbo murahti ja potkaisi yhden roska-astian kumoon.
”Mitä sinä riehut?” naishiiri ärähti ja juoksi nuoren hiiritytön kanssa takaisin paikalle.
”En mitään. Hae veljesi… me lähdemme ihan juuri,” Turbo komensi esikoistaan ja asteli Minnin ohi hakemaan tavaroitaan. Carbine katsoi surkeana naishiirtä ja poistui nopeasti suuntaan johon Miihkali osoitti sormellaan. Minni kohautti kysyvästi kulmaansa hiirimies nelikolle.
”Selitys?” nainen kysyi.
”Kuulit mitä hänen korkeutensa sanoi… olemme lähdössä,” Vinski hymyili vaisusti naiselle.
”Näin pian…” Minni huokaisi surkeana.
”Muut kuningasperheen jäsenet etsivät pieniä kuninkaallisia kuulemma Vapaustaistelijoiden tukikohdalla… meidän on silloin mentävä,” Miihkali kohautti harteitaan.
”Aaa… no sitten,” Minni vastasi alakuloisena.
”Hörpi limusi nopeammin… lähdemme saattoretkelle,” Minni komensi valkeaa krapulaista hiirimiestä. Hemi röyhtäisi naiselle vain vastaukseksi. Minni koppasi ohimennen tätä päänuppiin ja sai Hemin irvistäen hieromaan päätään.
 
Minni oli ohjannut omat sotilaansa valmistautumaan prätkätalliin. Carbine käveli varovaisesti hiirinaisen luokse.
”Hei!” tyttö hihkaisi ja sai naisen hymyilemään.
”No hei vaan…” Minni vastasi ja nosti aseen reisikoteloonsa. Carbine vilkuili ympärilleen ja sai Minnin kohauttamaan kulmaansa tytön omituiselle käytökselle.
”Mikä on?” nainen kysyi määrätietoisesti ja sai hiiritytön katseen laajenemaan. Tyttö nosti kätensä varovaisesti eteensä. Ujon ulkokuorensa puitteissa tyttö yritti olla kertomatta naiselle omia ajatuksiaan.
”Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi uudelleen.
”Musta tuntuu tosi oudolle…”
”Asusi takia? Älä huoli kultaseni. Et joudu kauaa käyttämään riutuneita vaatteitamme,” Minni naurahti ja jatkoi pyöränsä valmistelua.
”Ei kyse ole siitä… vaan…” tyttö empi.
”Vaan mistä?”
”…”
”Anna tulla… olen kuullut elämäni aikana kaikenlaista ja tuskin omakaan asiasi pääsee minua yllättämään…” Minni rohkaisi tyttöä.
”Musta tuntuu todella oudolle isän puolesta… tai ei oudolle… aavistan jotain uutta,” tyttö aloitti.
”Mitä uutta?”
”Muistan kuinka isä on katsonut rakastuneena äitiä ja varmasti ajatellut tästä kaikkea hyvää. Kuitenkin perhettämme kohdanneen ikävän seurauksen kohteena pelkäsin, ettei isä anna samanlaista katsettaan kenellekään… mutta olin väärässä…”
”Mitä oikein tarkoitat?”
”Luulen… luulen että isä on rakastunut sinuun,” tyttö kuiskasi ja sai musta hiuksisen naisen hämmentymään.
”Mutta älä kerro tätä isälle… voin olla väärässäkin,” tyttö anoi. Minni hymyili lempeästi tytölle.
”Älä huoli! Tämä jää meidän kahden väliseksi!”
 
Piakkoin sekä Minni, että Vapaustaistelijat olivat valmiina. Turbo istutti oman tyttärensä itsensä taakse, kun taas pojat Vinskin ja Moton taakse. Carbine vilkaisi Minniä, joka vinkkasi tälle vain silmäänsä.
”Onko tämä varmasti hyvä idea?” tyttö kysyi isältään. Tämän ulkoinen habitus oli muutenkin jotenkin kankea ja pahantuulinen.
”Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin mennä aavikon poikki,” Turbo totesi välinpitämättömästi tyttärelleen.
”Okei… anteeksi, että kysyin,” tyttö huokaisi. Turbo polkaisi moottoripyöränsä käyntiin.
”Sitten istut paikallasi,” Vinski komensi hellästi pientä kuninkaallista.
”Joo… joo,” Lucas nälväisi. Sekalaisen sotajoukko lähti ajamaan kohti Tulikivikaupungin keskustaa. Tumman puhuva alus kuitenkin laskeutui kaupungin ylle saaden hiiret pysähtymään hetkeksi.
”Ei jumalauta!” Minni henkäisi ja avasi visiirinsä.
”Onko nuo kissatronilaiset?” Carbine kysyi pelokkaana.
”On… pitäkää huolta lapsista ja valmistautukaa hyökkäykseen,” Turbo komensi ja lähti kaasuttamaan silti Vapaustaistelijoiden tukikohtaa kohden.
”Summamutikassa tehty hyökkäys vaarantaa meidät kaikki!” Minni huusi miehen viereltä.
”Suunnitelmaa ei tässä kohdassa pysty enää tekemään… pyysin havaintoja heistä, mutta mitään en saanut.”
”Suunnitella voi edelleen kentälläkin! Vai ihanko tieten tahtoen haluat lapset vaarantaa?” Minni huudahti miehelle. Turbo mulkaisi vain naista vihaisesti.
”Vapaustaistelijat… Suunnitelma 20 DF, määränpää Vapaustaistelijat!” mies mietti hetken aikaan ja sai naishiiren tuhahtamaan. Kissatronilaisten ensimmäinen laser isku oli osoitettu Minnin joukolle ja nämä joutuivat selkeästi kauemmaksi Vapaustaistelijoista.
”Heidän tarkoituksenaan on eriyttää meidät!” Minni huudahti Hemille, joka oli toiminnasta aavistuksen piristynyt. Kaksikko vilkaisi sivummalle, kun valtava alus oli lähdössä prätkähiirten perään.
”Mennään!” Minni komensi ja lähti joukkoineen lähestymään alusta. He tulittivat aluksen takaosaa yrittäen herättää huomion itseensä, jotta Vapaustaistelijat saisivat vietyä lapset turvaan.
 
Kissatronilaisten laser osui yhteen Vapaustaistelijaan. Kuitenkaan hiirimies ei lentänyt kaaressa eteenpäin tai menettänyt pyöränsä hallintaa. Hän vain katosi.
”Olisi pitänyt arvata!” Minni henkäisi, kun muisti edellisen kerran tapahtumat, kun Kattinaattori oli hänet saanut kiinni.
”Mitä he tekevät?” Hemi kysyi naisen vierestä.
”He nappaavat marsilaisia tuon siirtimen avulla… meidän on hämättävä heitä!” Minni komensi ja lisäsi pyöräänsä kaasua. Samaan aikaan Vinski iski pyöränsä takaosasta kaksi ammusta kohti kissatronilaisten alusta. Ne räjähtivät aluksen juuressa.
”Ei naarmuakaan!” Vinski huudahti Turbolle. Moottoripyörät heidän välistään sai heidän huomionsa.
”Kattinaattorilla on siirrin, joka siirtää marsilaisia suoraan alukseen,” Minni huudahti Turbolle. Tämä tosin vaikutti sille, että häntä ei kiinnostanut!
”TURBO!” nainen huudahti ja sai miehen huomion.
”Kuulitko mitä sanoin?”
”Kuulin, eikä tarvitse toistaa. Yritämme hämätä heidät vain pois kannoiltamme.”
”Se on varmasti helppoa, kun ovat paikantaneet meidät jo!” nainen jatkoi.
”Lapset nopeimpien kyytiin ja osa yrittää hämätä heidät toisaalle!” nainen komensi. Turbo murahti ja tarttui tyttäreensä hännällä.
”Mitä teet?” tyttö kiljahti.
”Siirryt Elisen kyytiin!” mies totesi ja oli heittämässä tytön naisen pyörän päälle.
”Bingo!” Kattinaattori murahti ohjaamosta ja painoi peukalonsa alla olevaa vihreää nappia. Laser singahti kuin salama aseen piipun päästä osuen hiirityttöön.
”ISÄÄÄ!” Carbine kiljahti, kun katosi näkyvistä.
”CARBINE!” mies pysähtyi ja heitti moottoripyöränsä ympäri. Laserin isku oli hämännyt muitakin ja imaisi Vinskin sekä Lucasin kanssa mukaansa. Punainen kilpapyörä iskeytyi yhtä kiveä päin.
”EI!” Turbo huudahti ja iski moottoripyöräänsä nyrkeillään.
”Eiköhän tämäkin ollut alku!” Kattinaattori murahti ivallisesti. Turbo lähetti ohjuksen matkaansa, mutta alus ehti hävitä näkyvistä ennen kuin ohjus osui siihen. Ilotulitteen tavoin se räjähti ainoastaan ilmaan.
 
Mieshiiri nousi murahtaen pyöränsä päältä ja heitti kypäränsä pitkin aavikkoa. Minni nojasi pyöräänsä surkeana ja katsoi mieshiirtä, joka purki vihansa aavikkoon. Turbo polvistui polviensa varaan ja hengitti raskaammin. Minni nosti kypärän päästään ja asteli miehen luokse.
”Turbo…” nainen henkäisi.
”Älä sano sanaakaan,” Turbo murahti.
”Kattinaattori on ovela… Olisimmeko oikeasti voinut varautua tähän?”
”OLE HILJAA!” Turbo nousi ylös kääntyäkseen äkisti naishiirtä kohden.
”Ilman sua… mun lapset olisi turvallisesti kotona ja minä autuaan tietämättä mitä mun selän takana tehdään!” mies ärähti naisen kasvoja vasten.
”Mitä sinä tarkoitat?” Minni pyöritteli päätään.
”Älä esitä ettet tietäisi asioiden todellista laitaa,” Turbo mulkoili naista ja yritti kaivaa tämän surkeasta katseesta vastausta esille.
”Turbo… mää…”
”Ilman sua… ilman sua en olisi kenties rakastunut sinuun uudelleen…” mies murahteli. Kaikkien katseet laajeni, lukuun ottamatta Motoa, joka lohdutti Liamia sylissään.
”Elise… mitä hän tarkoittaa?” Hemi kysyi surkeana.
”Anna anteeksi…” Minni henkäisi kuiskaten mieheltä.
”Mää en anna sulle ikinä anteeksi. Ilman sua, mun lapset ei olisi järkyttävässä vaarassa juuri nyt! Ilman sua he tai minä emme olisi saaneet kieroa sähkettäsi, joka paljasti koko perheellemme kaiken. Ilman sua mun vaimoni… ei olisi tarvinnut kärsiä julkisesta nöyryytyksestä…” Turbo murahti syyllistävästi ja kääntyi moottoripyöräänsä kohden hitaasti.
”Mutta ilman mua sää et saa lapsiasi myöskään takaisin!” nainen huudahti.
”Älä! Älä edes yritä! Mää pärjään oikein hyvin ilman sua… Sun on turha tyrkyttää apuasi nimittäin. Sun tehtäväsi meidän kanssamme on ohitse! Kuten kaikki mitä meidän välillämme on ollut. Mua rakastanut nainen ei olisi koskaan alentunut tuollaiseen roskaan,” Turbo osoitti naista vihaisesti. Mies noukki kypäränsä maasta ja iski sen päähänsä.
”Vapaustaistelijat! Takaisin tukikohdalle!” mies komensi ja lähti jonon ensimmäisenä ajamaan. Yksi toisensa jälkeen viuhahti naishiiren ohi keräännyttäen enemmän ja enemmän kyyneleitä hiirinaisen silmille. Viimeisenkin vapaustaistelijan erkaantuessa nainen lyyhistyi hiekalle, äänenään vain lohduton itku…

Oh boy, tilanne ei voi tästä kyl enää paheta. Turbon kyl pakko antaa anteeks Minnille jos se aikoo pelastaa lapsensa

Bikerbabe kirjoitti:Oh boy, tilanne ei voi tästä kyl enää paheta. Turbon kyl pakko antaa anteeks Minnille jos se aikoo pelastaa lapsensa

Sanos muuta! Ei vain ole niin helppoa kuin miltä voisi vaikuttaa!

Joo sen huomaa

Vapaustaistelijoilla Turbo tunsi koko kehonsa värähtelevän, kun hiirinainen paukutti hänen rintaansa vihaisena. Naishiiri itki vuolaasti, kun puolestaan Turbo yritti pitää kasvonsa ilmeettöminä. Todellisuudessa mies kihisi raivosta.
”MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA, ETTÄ ANNAT KISSATRONILAISTEN VIEDÄ LAPSEMME!?” Gineve huusi miehelle. Kuitenkin huomion saaminen oli työn ja tuskan takana. Naisen rintaa pakotti ja sydän oli murheen murtama.
”VASTAA MULLE!” Gineve huusi niin, että koko tukikohta raikasi. Nainen puristi miehen kauluspaitaa sormiensa välissä. Turbo siirsin vihaisen katseensa vaimoonsa.
”Ai tämä on minun syytäni vai? Kuka päästi lapset silmistään… täysin vartioidusta linnasta poistumaan,” Turbo kumartui aavistuksen ja sai vaimonsa hiljenemään. Flea helli poikaansa, joka oli pelon sekainen edelleen kaikesta tapahtumasta. Poika oli hiljainen eikä juurikaan ottanut kehenkään kontaktia.
”Syytät minua tästä?” Gineve loukkaantui hieman ja osoitti itseänsä.
”Syytän sinua monesta muustakin asiasta tällä hetkellä…” Turbo vastasi kylmästi ja astui naishiiren ohitse.
”Todellakin. Inhimillisiä virheitähän, kun ei voi antaa anteeksi,” Gineve tuskastui ja sai miehen hitaasti kääntymään. Hieman sarkastisesti Turbo naurahti ja kääntyi hitaasti ympäri.
”Inhimillinen virhe?” mieshiiri kysyi ja sai Gineven kääntämään katseensa toisaalle.
”Painu takaisin linnalle ja älä näytä naamaasi enää täällä minulle. Hoidan lapsemme ja ystäväni takaisin kotiin turvallisesti, kun et ole sekoittamassa päätäni "inhimillisillä” virheelläsi,” Turbo murahti ja asteli pois huoneesta, jossa kuninkaallinen perhe vietti aikaansa. Gineve risti kätensä ja antoi kyyneleen valahtaa kasvoilleen.
”Hienoa toimintaa jälleen Gineve!” Flea tuhahti naishiirelle. Gineve murahti vain itkuisena vaalealle naishiirelle vastaukseksi.
 
Turbo asteli samalla takaisin Rontin toimistoon, jossa miehen isä, Moto, Miihkali ja Rontti odottivat häntä.
”Onko totta, että lapsenlapseni on kissatronilaisten kynsissä?” Theodor murahti ja asteli poikansa luokse.
”Älä sinäkin aloita!”
”Kyllä aloitan, jos lapset ovat vaarassa!”
”No miksiköhän he ovat vaarassa? Te vartioitte linnalla ja silti lapset karkasivat teidän hallustanne!”
”Syytä vain meitä minkä kerkeät. Lapset olivat huolissaan sinusta eikä syystä. Katosit sanaakaan sanomatta.”
”Ja minkähän vuoksi?” Turbo murahti surkeana ja sai isänsä rauhoittumaan.
”Pitäisikö meidän keksiä suunnitelma lasten takaisin saamiseksi ja lopettaa toistemme kanssa tappeleminen?” Rontti rauhoitteli tilanteen ja sai Turbon ainakin huokaisemaan. Mieshiiri istui mentorinsa viereen pöydän ääreen.
”Pitäisi… ja samoin Vinskin,” Turbo hieroi poskiansa.
”Ai laskin Vinskin myös niihin lapsiin,” Moto naurahti ja sai Turbon hyvin vaisusti hymyilemään.
”Kertokaahan nyt ihan tarkalleen mitä aavikolla tapahtui?” Theodor kysyi istuen kanssa alas pöydän ääreen. Moto ja Miihkali vilkaisi suoraan Turboa. Kullanruskea mieshiiri ei edes halunnut muistella mitä oli aavikolla laukonut musta hiuksiselle naiselle. Saati kertoa Rontille ja isälleen, että naishiiri oli auttanut heitä kaikin mahdollisin tavoin.
”Throttle?” Theodor kysyi.
”Kissatronilaiset olivat Tulikivikaupungin kulmalla vastassa odottamassa. Heillä oli siirrin, jolla he saivat napattua marsilaisia suoraan maanpinnalta mukaansa,” Turbo selitti ja ohitti sujuvasti Minnin olemassa olon. Hän halusi pärjätä ilman naishiiren apua. Moto vilkaisi siskonpoikaansa, joka nyökkäsi kevyesti.
”Miten ette huomanneet heitä? Alushan on valtava?” Rontti tivasi.
”Olisimme reagoineet aikaisemmin, jos olisimme nähneet sen… tiedät ettemme ole amatöörejä,” Turbo tuhahti.
”Tiedän sen. Mutta miten saamme pikku kuninkaalliset ja Vinskin takaisin?” Rontti naputti pöytäänsä. Theodor nojasi toiseen käteensä ja kohautti hiirimiehelle kulmaansa.
”Mitä?” Rontti kysyi.
”Pikku kuninkaalliset? Oikeasti?”
”Pikku seikkoja teidän korkeutenne,” Rontti vitsaili miehelle ja sai tämän siirtämään katseensa poikaansa.
 
Toisaalla Minni purki raivoansa oman huoneensa irtaimistoon. Särkyvä kilinä ja sängynjaloista irtoavat puusäpäleet kolisivat lattialle. Hemi väisti puista tuolia samalla kun astui huoneen oven suulle. Lopuksi naishiiri potkaisi roskakorinsa nurin huoneessa. Metallinen kori vääntyi iskun voimasta mutkalle.
”Uusi sisutus tyyli… jos tämä on sitä niin haluan samanlaisen,” Hemi naurahti ja astui huoneen sisälle, kun epämääräinen kolina ja tavaroiden heittämisestä kantautuneet äänet olivat hellittäneet. Hemi etsi Minniä näkökenttäänsä ja kurkisti varovaisesti kaadetun sängyn takana istuvaa naishiirtä. Nainen itki vuolaasti käsiinsä.
”Hei!” Hemi huolehti hellästi ja työnsi sängyn kauemmaksi, jotta pääsi naisen viereen istumaan. Mieshiiri veti varovaisesti naisen kainaloonsa ja paijasi tätä parhaansa mukaan.
”Ei ollut tarkoitus olla epäkohtelias,” Hemi pahoitteli käytöstään. Minni työnsi valkean marsilaisen kauemmaksi itsestään.
”Ei tämä sitä ole,” Minni pyyhki kyyneleitään. Hemi katsoi surkeana ystäväänsä.
”Vaan sitä mitä kuningas sinulle laukoi!”
”Turbo oli oikeassa… miksi väkisin tungin hänen elämäänsä pilaamaan kaiken?”
”No et sinä varmasti koko hänen elämäänsä pilannut?”
”Ainakin olen syyllinen siihen, että aiheutin hänen perheessään riitatilanteita.”
”Kenties… mutta veikkaan, että hänen kuninkaallinen korkeutensa otti nokkiinsa vain sen takia että kuninkaalliset lapset ovat nyt pulassa.”
”Tiedän… mutta mistä hän sai tietää, että olen sen sähkeen takana?” Minni pohti surkeana ja sai Hemin nyppimään korvanjuurtaan.
”Ööööö… mulla taitaa olla osuutta asiaan,” mies epäröi hetken.
”Miten niin?”
”Suuren suuni takia taisin mennä vahingossa möläyttämään sen,” Hemi hymyili pienesti virnuillen.
 
Minni puristeli nyrkkejään tiukasti kiinni. Naisen tappava ilme sai Hemin hieman pelkäämään.
”Älä tapa mua!” Hemi anoi, kun naishiiri nousi vihaisena seisomaan.
”Mikä teitä marsilaisia miehiä vaivaa?” nainen raivosi ja heitti yhden pöytälampun seinään.
”Ai meitä? Sää syytät meitä kaikesta ja silti itse salaat meiltä asioita…” Hemi murahti ensimmäisen kerran naiselle vihoissaan. Kaksimetrinen mieshiiri nousi seisomaan. Hän astui aivan Minniin kiinni, mutta naishiiri ei tuntenut minkäänlaista pelkoa hiiriurosta kohden.
”Kerro mulle totuus… Kuka sää oikein olet?” Hemi painotti.
”Jos mää kerron… lupaatko auttaa mua saamaan kuninkaalliset lapset ja Vinskin takaisin turvallisesti Marsin maanpinnalle?” Minni puri hammastaan yhteen. Hemi vilkaisi loukattuna muualle.
”Hemi mää pyydän. Olen valehdellut monista asioista ja haluan korjata kaiken mikä korjattavissa olisi. Tämän jälkeen sinun ei tarvitse olla liittolaiseni ja ystäväni. Mutta ne perhanan lapset ovat etusijalla tässä kohtaan!” nainen tiuskaisi itkuisena.
”Entä Vinski?”
”Enimmäkseen olisin huolissani siitä, että Kattinaattori sai Vinskin huollettavakseen,” Minni huokaisi ja nosti kätensä lepäämään lanteilleen.
 
Avaruuden kylmäävä hiljaisuus ja aluksen tasainen hurina kantautui korviin. Carbine istui pienellä kerällä sellin seinämää vasten, Lucas aivan hiiritytössä kiinni. Vinski nojasi sellin oveen ja roikotti kalterin välistä toista kättään. Kissatronilaisten maukuva kieli ei kertonut mitään hyvää. Jotain he suunnittelivat ja se ei olisi mikään iloinen jälleen näkeminen.
”Hei! Kissatoopet…” Vinski huudahti ja sai vartiossa olevien kissatronilaisten huomion.
”Juuri te! Pyytäisittekö sen karvaisen aliupseeri karvapallonne pienelle juttu tuokiolle. Täällä olisi henkilöitä, jotka eivät kuuluisi avaruuteen!” Vinski viittoi kaksikolle. Kissat mourahtivat sähisten valkealle hiirelle, joka huokaisi syvään nenäänsä nyrpistellen.
”Miten vain? Kirppukasat…” Vinski kuiskasi lopuksi ja kääntyi hiirilapsia kohden.
”Pääsemmekö pois täältä?” Carbine kysyi huolestuneena ja sai Vinskin vaisusti hymyilemään.
”Etteköhän. Isänne tekee varmasti kaiken, että pääsette pois,” mies kannusti ja istui lattiatasolle.
”Entä Elise? Hän auttoi meitä myös?” Carbine kysyi. Hän halusi palavasti jälleen nähdä hiirinaisen tietämättä mihin tämä oli alentunut. Vinski vakavoitui hetkeksi.
”Etteköhän Elisenkin vielä näe,” Vinski rohkaisi kaksikkoa. Vatsankurina sai pikkupojan kipristelemään.
”Mulla on hirveä nälkä…” poika vaikeroi.
”Tervetuloa lapset panttivangeiksi… täällä ruoka tai juoma ei ole gurmee ravintolasta… saati, että sitä olisi tarjolla joka päivä,” mieshiiri huokaisi.
”Selviämmekö hengissä?” Carbine huolestui ja katsoi veljeänsä.
”Älkää huoliko… edes Kattinaattori ei ole niin tyhmä, että tappaisi teidät. Heille olette arvokasta tavaraa,” Vinski murahti vihaisena.
”Mutta joudummeko näkemään nälkää?” Lucas kysyi.
”Useasti…” Vinski huokaisi ja vilkaisi vihaisena kissatronilaisia.
 
Turbo, Rontti, Moto ja Miihkali olivat saattaneet muut kuninkaalliset takaisin palatsille, koska Gineve kieltäytyi palaamasta linnalle vain miehensä määräyksestä. Gineve katsoi surkeana miestään, joka vetäytyi ystäviensä kanssa takavasemmalle. Felix saapui Turboa vastaan käytävällä. Kylmästi mieshiiri käveli, vain adjutanttinsa ohitse, Felixin kumartaessa tälle pienesti.
”Miksi tulimme oikein tänne?” Rontti kysyi ja istui isommalle sohvalle rauhallisemmassa huoneessa.
”Koska varmistin, että muutkin perheenjäsenet tulevat perässäni,” Turbo huokaisi ja istui kanssa alas.
”Onko Elisestä mitään apua lapsiesi takaisin saamiseksi?” Rontti kysyi. Turbo vilkaisi nopeasti Miihkalia ja Motoa.
”Parempi, ettei Eliseä sekoiteta tähän juttuun mukaan,” Turbo huokaisi ja pyyhki toisella kädellä silmiänsä.
”Miten niin? Hänhän on ollut teidän uskollinen apulaisenne siitä saakka, kun tapasitte hänet,” Rontti pohti ja nojasi käsivarsiinsa.
”Oli. Emme voi liian monta hiirtä tunkea tähän soppaan. Haluan lapseni takaisin.”
”Totta kai haluat. Me kaikki haluamme heidät turvallisesti takaisin. Mutta eihän Elisen sotkeminen tähän soppaan enää ole liiaksi,” Rontti kohautti harteitaan.
”Elise ei osallistu tähän enää! Piste.” Turbo komensi.
”Tulepa hetkeksi toisaalle teidän korkeutenne!” Rontti pyysi jämäkästi.
”Ei… meidän on mietittävä keino saada lapset takaisin.”
”Tämä kuuluu siihen!” Rontti hymyili ivallisesti ja nosti Turbo kainalosta seisomaan.
 
Ruskea turkkinen mieshiiri töni kevyesti kuninkaallisen korkeuden sivummalle. Hän vilkaisi nopeasti olkansa yli ennen, kuin Turbo käänsi tuiman katseensa tähän.
”Älä aloita! Tunnen tuon katseen,” Rontti osoitti miestä sormellaan.
”Miksi? Elise ei kuulu suunnitelmiin ja sinun tulee hyväksyä se!”
”Miksi emme puhu Minnistä?”
”Koska hän itse haluaa kutsuttavan itseään Eliseksi…”
”Elise tai Minni ihan sama hän ei joka tapauksessa ole nyt täällä. Emme voi sivuuttaa hänen apuansa. Hän tietää eniten kissatronilaisista ja tiedät sen itsekin,” Rontti puolusti siskontyttönsä.
”Tietää tai ei. Minni joka tapauksessa teki sellaisen tempun, etten halua sitä ämmää enää elämääni!”
”Hei! Siisti suusi! Mitä pahaa Minni muka teki, että et voi ottaa hänen apuansa vastaan?” Rontti kysyi rauhallisemmin, jottei koko palatsi kuulisi mitä he juttelivat. Turbo kääntyi isoa ikkunaa kohden ja katsoi kuninkaallista puutarhaa.
”En halua puhua siitä,” Turbo huokaisi.
”Sinua olisi hirveän paljon helpompi auttaa, jos tietäisin mitä se nainen on tällä kertaa tehnyt. Muutakin, kuin vienyt sydämesi,” Rontti naureskeli ja raaputti nenän pielustaansa. Turbo huokaisi uudemman kerran apeammin.
”Siis… rakastuitko uudelleen?”
”Rakkautta on monenlaista…” Turbo vastasi epämääräisesti. Rontti mietti miehen sanoja tovin, kunnes hänen katseensa laajeni ja leuka oli pudota lattiatasoon.
”Te kaksi?” mies osoitti mentoroitavaansa ja hihkui riemusta, kunnes vakavoittui.
”Ei sillä ole väliä…”
”On sillä. Olet Tulikiven kuningas… ja naimisissa vielä. En olisi uskonut koskaan, että olisit uskoton vaimollesi,” Rontti pohti ääneen.
”Tässä on niin monta muuttujaa matkassa, että minun uskottomuuteni on vain ripaus kaikesta,” Turbo selitti ja sai Rontin entistä hämmentyneeksi.
”Sanaleikit sikseen. Minni on edelleen ainoa naishiiri, joka voi saada meidät kissatronilaisten aluksen sisälle. Sovi siis asiasi hänen kanssaan ja hae lapsesi kotiin turvallisesti!” Rontti painotti miehelle.
”Entä Vinski?”
”No siitä sähikäisestä en olisi huolissani,” Rontti risti kädet eteensä.
”Mutta sinä sovit riitasi Minnin kanssa! Jos haluat lapset takaisin!”
”Joo joo… en ole teini enää,” Turbo pyöräytti silmiänsä ja lähti takaisin huoneeseen, josta olivat Rontin kanssa poistuneet.
”Ai et? Käyttäydy sitten kuin yhden valtakunnan kuningas!” Rontti naureskeli ja seurasi tuota kullanruskeaa mieshiirtä. Samaan aikaan Gineve puristi kulman takana hameen helmaansa. Nainen ei voinut uskoa korviaan mitä hänen miehensä oli juuri kertonut mentorilleen.
 
”Siis kerrataanko vielä?” Hemi kysyi, kun istui yhdellä pidemmällä penkillä muiden sotilaiden kanssa. Minni nojasi pöytään ja oli ristinyt kätensä hellästi eteensä. Naisen katse vaelsi lattiarajassa. Hän oli juuri kertonut joukoilleen kaiken. Kaiken siitä, kuka oli ja mistä oli.
”Olet Marsin tunnetuin kenraali Carbine Milanius?” Gal kysyi ja osoitti naista. Minni nyökkäsi hyväksyvästi miehille.
”Olen myös seurustellut nykyisen kuninkaamme kanssa, ennen kuin tiesin hänen todellista minäänsä ja tekaissut entisestä elämästäni valekuoleman. Työskentelin myös kuningashuoneella silloisen prinsessan henkilökohtaisena vartijana,” Minni jatkoi ja hieroi ohimoaan.
”Miksi olet sitten täällä?” Hemi kysyi.
”Koska vähän niin, kuin ajauduin tänne takaisin. Pelastitte minut kissatronilaisten kynsistä ja otitte suojiinne,” Minni selitti.
”Senkö vuoksi et kertonut oikeaa nimeäsi tai asemaasi?” Hemi kysyi. Minni nyökkäsi hyväksyvästi.
”Tämän jälkeen voitte olla mitä mieltä tahansa, mutta pyydän apuanne viimeisen kerran,” Minni pahoitteli katseellaan ja katsahti miehiä. He vilkuilivat hiljaa toisiaan.
”Mitä apua?” Hemi kysyi.
”Niin kuin sanoin jo sinulle. Ne pienet kuninkaalliset ovat tehtäväni numero yksi! Pyydän teidän apuanne, että niiden viattomien lapsien ei tarvitsisi kärsiä aikuisten välisistä riidoista yhtään enempää. Olen satavarma nimittäin siitä, että Kattinaattori haluaa panttivangeikseen minut ja kuninkaan,” Minni tuhahti ja osoitti sormellaan ulko-ovea. Hemi vilkaisi muita ystäviään. Hieman vaivaantunut ilmapiiri kertoi miehelle ja Minnille vastauksen auttamisen halusta.
”HEI! Elise… tai Minni on auttanut meitä vuosia… pitänyt meistä huolen. Ja ymmärrän ainakin miksi hän ei ole kertonut meillekään totuutta kuka on. Ja onko sillä väliä? Elise on… anteeksi Minni on ollut tärkein hiiri meille koko Marsissa, joka ei ole hylännyt meitä. Vai mitä mieltä olette?” Hemi kannusti miehiä.
”Hoidetaan ne kuninkaalliset takaisin kotiin!” Gal kannusti kanssa. Hiljalleen kaikki miehet huusivat omia kannustus huutojaan.
 
Minni hymyili lempeästi ja kiitti Hemiä katseellaan. Valkea marsilainen asteli naisen luokse ja halasi tätä kevyesti ja pitkään.
”Kiitos,” Minni kuiskasi hiirimiehelle.
”Mistä aloitamme?” Hemi kysyi ja sai naisen pohtivaksi.
”En tiedä vielä…” Minni vastasi ja sai hiirimiehen hyväksymään naisen vastauksen.
”Mutta sitä ennen soluttaudumme linnaan,” Minni hymyili ivallisesti ja astui kaksimetrisen marsilaisen ohi. Hemi näytti hämmentyneeltä tai oikeastaan olo oli kenties pöyristynyt.
”Miten niin soluttaudumme linnaan?”
”Oletko hullu?” Gal kysyi naiselta.
”En. Soluttaudumme linnaan. Tai oikeastaan te soluttaudutte vartijoihin, minä yritän pitää itseni piilossa… sillä läsnäoloni saattaa aiheuttaa mmmm lievää paheksuntaa ja järkytystä,” Minni selitti.
”Hemi on tunnistettavissa. Kuninkaan vartioissa ei ole kuunaan nähty noin isoa kaveria…” Gal totesi naiselle osoitellen valkeaa marsilaista peukalollaan.
”Hyvä on. Hemi on sitten minun kanssani toisaalla,” Minni risti kädet eteensä.
”Kysymys,” yksi naisen sotilaista nosti kättään.
”Kysy…”
”Mitä tiedämme kuninkaallisesta vartioinnista? Miten saamme vartijoiden asut itsellemme?”
”Ei teidän tarvitsekaan. Minä tiedän ja autan teitä sisäistämään millaista on olla kuninkaallinen vartija,” Minni hymyili ovelasti ja sai miehet mulkoilemaan toisiaan naureskellen.
”Mitä jos käytänteet ovat muuttuneet siitä kun viimeksi olit paikalla?” mieshiiri kysyi.
”Älä huoli marsilainen kuningaskunnan säädökset ovat vanhat ja perinteiset. Ne eivät 20-vuodessa niin paljon ole muuttuneet ettettekö oppisi edes perustaitoja. Saati että nykyinen kuningas olisi jaksanut nähdä sen vaivan linnan sisällä…”
”Ja sulle korsto keksitään oma homma,” Minni nyökkäsi Hemin suuntaan. Mieshiiri levitteli naiselle vain hölmistyneenä käsiään.
”Ei ole mun syyni, että olen tällainen,” mies huudahti naisen perään. Minni vain nauroi makeasti miehen heitolle ja ohjasi tämän peräänsä.
 
Palatsilla Turbo vain makasi sängyssään. Takana oli erittäin huonosti nukuttu yö ja mies pyöritteli vain omia vaihtoehtoja päässään, pelastaakseen lapsensa ja ystävänsä Kattinaattorin kynsistä. Ajatukset harhailivat myös Minniin. Naisen temppu oli kieltämättä ollut julma ja kylmä, mutta ilman sitä mies ei olisi koskaan saanut tietää vaimonsa petosta. Eniten häntä ärsytti se, että naishiiri oli vetänyt lapset julkiseen nöyryyttämiseen mukaan. Muttei hän voinut kuitenkaan tukahduttaa tunteitaan. Naishiiri oli ollut nuoren hiiriuroon ensimmäinen rakkaus jo 30-vuotta sitten…
Oli kolea syysilma, kun nuoret vapaustaistelijat oltiin viety pienen järvenrannalle harjoittelemaan ryhmätyötaitoja. Tilanteen opettelusta teki haastavaa sen, että myös armeija oli pakotettuina heidän kanssaan samalle tontille. Varsinkin, kun Rontti ja armeijan sen aikainen kersantti eivät tulleet puolikseenkaan toimeen keskenään. Armeijan kenraali ei välittänyt paskan vertaa kaksikon välisistä erimielisyyksistä. Puolijoukkuetelttoja nousi pystyyn, kuin sieniä sateella ja armeija oli selkeästi rajannut oman alueensa. Silloinen 15-vuotias Turbo katseli armeijan touhuja mielenkiinnolla. Heillä oli omat tapansa tehdä asioita ja telttojen pystyttäminen näytti hyvin epäilyttävältä. Teltan metalliset tukijalat vain kilahtelivat toisiaan vasten, kun ne kaatuivat sotilaskokelaiden yrittäessä pystyttää niitä kuivaan maahan. Vinski astui Turbon viereen ja naurahti ilkikurisesti.
”Eivätkö he osaa auttaa toisiaan?” nuorukainen pohti. Uusi kolahdus ja muutama kirosana kertoi valkealle hiiripojalle vastauksen.
”Eivät,” Turbo tyrskähti ja kääntyi auttaakseen Motoa ja muita vapaustaistelijoita. Kuitenkin Vinskin innokas läiskiminen nuoren kullanruskean hiiripojan käsivarteen sai hänet huitaisemaan ystäväänsä.
”Lopeta!” nuorukainen komensi.
”Katso!” Vinski ilakoi ja osoitti sotilaiden välistä kävelevää nuorta hiirityttöä. Nuoret armeijan hiiripojat vain supattelivat tytön läsnä ollessa, osoittelivat tätä ja tirskuivat hälle. Turbo näki tytön ilmeestä, että tämän olo oli epämukava ja häntä ei selkeästi arvostettu omiensa joukoissa. Kaiken kukkuraksi musta hiuksinen hiirityttö oli kaunis nuoren hiiripojan mielestä. Tytön paksut mustat hiukset oli kiedottu takaraivolle ponihännälle. Luontaisesti tällä oli yllään armeijan vihreät vaatteet. Hän itse oli harmaan beige väritykseltään. Tyttö laski oman kassinsa alas olaltaan ja katsoi ympärilleen. Katse pysähtyi vapaustaistelijoihin ja eritoten Turboon.
 
Kohteliaisuudet, joita hänen menneisyydessään oli hänelle opetettu, käski häntä alitajunnassa olemaan tuijottamatta hiirityttöä. Menneisyys mistä kenelläkään hänen tutullaan ei ollut tietoa, eikä saisi tietääkään jos se hänestä riippuisi. Turbo vilkaisi tyttöä vielä kerran, joka hymyili vaisusti Turbolle. Turbo tunsi poskiensa helahtavan punaisiksi. Jo nyt hän oli varma, että haluaisi tutustua tähän palavasti.
”Mitäs klopit? Mitä katselette?” Rontti keskeytti heidät.
”Ei mitään erikoista. Katselimme vain, kun armeijan tollot eivät osaa edes auttaa toisiaan,” Vinski tirskui.
”No ovat sitten oikeassa paikassa,” Rontti kohautti kulmaansa ilkikurisesti virnuen. Hänen katseensa nousi kanssa musta hiuksiseen hiirityttöön.
”Ei ole totta…” mies henkäisi ja iski makuualustansa Moton syliin. Mies käveli päättäväisin askelin tytön luokse, joka selkeästi ilahtui miehen näkemisestä. Kaksikko halasi toisiaan pitkään, kuin kaipuustaan toisiaan kohden. Rontti tunnusteli käsiensä alta tytön kasvoja ja painoi otsansa tytön otsaa vasten.
”Rontin tuttu?” Vinski kysyi.
”Tytär?” Moto kysyi.
”Rontti ei ole koskaan puhunut suvustaan, mutta epäilen vahvasti että kyse olisi tyttärestä. Hän voi olla sukulainenkin,” Turbo pohti ääneen ja sai kaksikon kohauttamaan harteitaan. Rontti tervehti tytön vielä loppuun ja palasi omiensa luokse.
”No mitä tuijotatte. Teltat pystyyn, että päästään syömään,” Rontti taputti käsiään yhteen vauhdittaakseen toimintaa.
”Mitkä teltat?” Vinski virnuili mentorilleen.
”Pliis pitäkää teini hormoninne, jossain muualla kuin yhteisessä teltassa,” Rontti pyöräytti silmiänsä ja sai Vapaustaistelijat naurahtamaan.
 
Ruokapöydän ääressä Turbo vilkaisi armeijan väkeä. Ruskea tukkainen mieshiiri mulkoili häntä vain pahasti siinä missä musta hiuksinen tyttöhiiri oli hakemassa itselleen ruokaa. Rontti tuuppasi tyttöä kevyesti ja sai tytön naureskelemaan. Rontti viittoi jotain eleellään ja sai tytön nyökyttelemään hymyillen. Armeijan pöydässä istuva mieshiiri rutisti muovimukin käsiensä välissä. Rontti istui Turboa vastapäätä ja huokaisi syvään.
”Onko kaikki hyvin?” mieshiiri kysyi nuorukaiselta.
”Toki. Armeijan köriläs ei vain taida tykätä, että saat musta hiuksisen tytön kikattelemaan,” Turbo totesi sörkkien ruokaansa haarukallaan.
”Karpaasi vai?”
”Niin… eikö sinulla ole jotain kränää hänen kanssaan?”
”Lievästi sanottuna herra täydellisyys voisi painua sinne mihin ei aurinko paista. Sitä paitsi hän on aikuinen hiiri. Mitä hän tekee teinitytön hurmaamisella?” Rontti ärähti ja tervehti mentoroitavansa, jotka kanssa istuivat pöydän äärelle.
”Tunnetko hänet?” Turbo kysyi jatkaen hänen ja Rontin keskustelua.
”Tunnen… ja kohta tekin. Hyvät liittolaiset pidetään lähellä,” Rontti hymyili.
”Ai kenestä sää puhut?” Moto kysyi.
”Hei!” varovainen hiiritytön ääni kuului heidän olkiensa takaa.
”Hei kultaseni! Istu… ei Turbo sua syö,” Rontti naureskeli. Turbo vilkaisi hieman punastellen musta hiuksista hiirineitoa vieressään.
”Niin jätkät. Muistakaa pitää hyvät liittolaiset lähellänne. Tässä Carbine Milanius tuttavallisemmin Minni. Hän on siskontyttöni ja yksi armeijan tulevista suurista nimistä,” mies esitteli hiiritytön kolmikolleen.
”Älä intoile turhan päiten. Olen vasta opettelemassa näitä taitoja,” Minni naurahti pienesti ja vilkaisi lämpimällä katseellaan Turboa.
”Hauska tavata,” jätkät totesivat melkein samaan aikaan.
”Kuin myös…” Minni hymyili lempeästi ja vilkaisi Turboa…
 
Turbo palasi muistelmistaan takaisin omaan huoneeseensa. 30-vuotta sitten tapahtuva ensikohtaaminen oli, vain pienen pieni murto-osa heidän suhteensa alusta. Minnin katse oli aina ollut se mihin mies oli rakastunut tai mihin oli  hukuttautua. Katse oli usein lempeä, jopa hieman surullinen, mutta silti niin täynnä paloa ja vihaa ettei mieshiiri tiennyt välillä mitä tai miten toimisi hiirinaisen kanssa. Nainen osasi pelata katseellaan ja Turbo pystyi helposti kuvittelemaan sen eteensä. Meteli käytävältä sai hiirikuninkaan hieromaan kasvojansa. Mies huokaisi syvään ja nosti kätensä kasvoiltaan.
”TSIISUS!” mies huudahti pelästyneenä ja tönäisi kevyesti hiirinaisen yltään. Minni piteli hieman olkapäätään, kun mies oli kolauttanut tätä salamana.
”Ihan tällaista vastaanottoa en odottanut edes sinulta,” nainen vaikeroi ja istui sängyn laidalla. Nainen oli onnistunut hiippailemaan mitään ääntä pitämättä hiirimiehen huoneeseen. Turbo puolestaan tasaili hengitystään ja nousi istumaan.
”Mitä teet täällä?”
”Tulin auttamaan, jos et satu muistamaan…”
”En kaipaa apua naiselta, joka aiheutti koko tilanteen,” Turbo tuhahti ja nousi seisomaan.
”Koko tilanne ei ole minun syytäni! Okei… myönnän. Olisin voinut toimia ”hieno tunteisemmin” oman suunnitelmani läpi toteutuksessa, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa etten ole vastuussa siitä miten lapsesi ylipäätänsä pääsi vartioidusta linnasta pois.”
”Sä…”
”Eikä sitä, että sää et tule löytämään Kattinaattoria ilman mua,” Minni keskeytti miehen osoittamalla tätä. Turbo ei sanonut sanaakaan. Juuri tuo. Juuri tuo päättäväinen äänensävy sai miehen olemaan naisen rinnalla asiassa, kuin asiassa.
”Otatko minut mukaan vai et?” nainen kysyi rauhallisemmin ja astui miehen eteen. Turbo katseli tovin muualle, kunnes tunsi kosketuksen leuallaan. Naisen pahoitteleva ja anova katse sai miehen huokaisemaan.
”Miten pääsit tänne?” Turbo kysyi, kun nainen oli onnistunut jälleen tunkeutumaan linnan sisälle.
”Olin töissä täällä Turbo. Tiedän salakäytävien sijainnit kyllä,” nainen totesi ja lähti tutkimaan huonetta tarkemmin.
”Niin tietysti…” Turbo haroi hiuksiaan.
”No otatko minut mukaan vai et?”
”Miksi pitäisi? Tajuatko kuinka viiltävä temppusi oli? Ja kuulen sen Hemiltä!? Sää et jumalauta ole koskaan loukannut mua näin pahasti!”
”Ai mää loukkasin sua, koska kerroin totuuden?”
”Ja houkuttelit sänkyysi!”
”Ai nyt olen syyllinen jo siihenkin? Tiedoksi… sinä tulit tukikohdalleni ja sinä olit se joka veti minut sänkyyn, vain kostaakseen vaimolleen sen, että tämä oli ollut toisen miehen kanssa!” kaksikko tappeli. Turbon ilme heltyi hieman, Minnin oman pysyessä happamana. Turbo murahti itsekseen ja käänsi naiselle selkänsä. Miehen ulkoinen habitus sai myös naishiiren vetämään happea hetkeksi.
 
”Johan kerroin, etten ole käyttänyt sinua kostopanona,” Turbo murahti naiselle selätysten.
”Siltä se tuntuu, kun syyllistät minua kaikesta,” Minni murahti ja kääntyi ympäri. Naishiiri katseli miehen paljasta selkää edessään.
”Et ainakaan hirveästi laita vastaan, vaikka seisot puoli alasti edessäni,” Minni virnuili miehelle nojaillen pieneen pöytään huoneessa.
”Miten se liittyy tappeluumme? Ja etköhän ole nähnyt jo kaiken mitä tarvitseekin, Turbo vastasi naiselle. Minni riisui samalla yltään takkinsa ja huivinsa. Minni muutti kasvonsa nopeasti surkeiksi.
”Ei kai mitenkään,” nainen kohautti harteitaan.
”Julkinen nöyryytys oli vaimollesi kenties liikaa… mutta olen Turbo oikeasti pahoillani… ja sitten en kuitenkaan ole,” Minni selitti kulmat aavistuksen rutussa. Turbo puki samaan aikaan kauluspaitaansa ylleen, jonka oli läheiseltä mannekiinilta ottanut.
”Olet pahoillasi, mutta et kuitenkaan ole. En ymmärrä?” Turbo hämmästeli ja katsoi kuontaloansa. Minni naurahti ja asteli miehen luokse. Matkalla nainen heitti käsissään olleen mustan nahkatakin ja punaisen huivin miehen sängylle. Turbo huokaisi syvään, kun napittamisesta ei tullut mitään Minnin sekoittaessa hänen ajatuksensa. Musta hiuksinen hiirinainen auttoi miestä napittamaan tämän kauluspaidan loppuun. Ylimmän napin kohdalla naishiiri katsoi vain miestä. Miestä, jota aina oli rakastanut. Miestä, jonka vuoksi oli tekaissut kuolemansa päästäkseen eroon hänestä. Ja taas hän oli tässä hetkessä miehen kanssa.
”Olen pahoillani aiheuttamastani mielipahasta… mutta en voinut Gineven jatkaa touhujaan Felixin kanssa pidempään. Se ei ole oikein sinua kohtaan, miestä joka vilpittömästi rakastaa vaimoansa ja lähimmäisiään,” Minni pahoitteli ja sai Turbon huokaisemaan.
”Tunteesi on sekaiset syystä… enkä varmasti auta asian suhteen,” naishiiri totesi ja perääntyi miehestä. Turbo kuitenkin yhtäkkiä tarttui naisen kädestä kiinni.
”Mää en anna sulle anteeksi sitä, että julkisesti nöyryytit vaimoani ja kutsuit myös lapseni paikalle todistamaan sitä… sen annan kuitenkin sinulle anteeksi, että ilman sitä en olisi saanut tietää millainen petturi vaimoni on,” Turbo totesi ja veti naisen lähemmäksi itseään.
”Annan myös itselleni anteeksi sen, etten voi olla vihainen sinulle. Naiselle, joka on aina ollut minulle uskollinen, rehellinen jopa kierolla tavalla ja joka rakastaa minua vilpittömästi,” Turbo luetteli ja sai Minnin vaisusti hymyilemään.
”Rakastan myös sinua… mutta tiedät ettemme voi olla yhdessä,” Minni huokaisi.
 
Minni irrottautui miehen otteesta ja otti askeleen, jos toisen kauemmaksi hänestä. Minni pyöritteli vaisusti päätään.
”Emme voi… emme vain voi enää Turbo…”
”Sitä ei kukaan muu kuin minä enää päätä,” mies vastasi lempeästi ja astui naiseen uudemman kerran liki.
”En halua olla kodin rikkoja… perheesi ansaitsee onnen…”
”Perheeni ansaitsee sinut…” Turbo kuiskasi lähellä naisen kasvoja. Minni pyöritteli päätään.
”Annat ihan liian helposti minulle anteeksi. Vaimoasi kohteletkin pitkä vihaisemmin,” Minni puristi kädet eteensä.
”Kyse onkin rehellisyydestä. Kuten sanoin… annan sinulle anteeksi, että kerroit minulle totuuden. Jälleen… mutta se miten sähkeesi sai minut kohtelemaan vaimoani niin sitä en anna anteeksi sinulle,” Turbo totesi istuen sängylleen.
”Gineve kieltämättä ansaitsi sen…”
”Kai olen ollut häntäkin kohtaan liian ankara… voisi jutella hänen kanssaan!” Turbo totesi ja veti housunsa jalkaansa.
”Asiasta?” Minni kysyi heilauttaen kättään.
”No tästä pettämisestä. Mikä sai hänet hyppäämään hetken mielijohteesta Felixin kanssa sänkyyn? Tai ainakin inhimilliseksi virheeksi hän kutsui sitä,” Turbo selitti ja istui takaisin alas. Minni meni hieman hämilleen.
”Hei jarruta machohiiri! Luuletko, että Gineven virhe oli ainoa?” Minni kurtisti kulmiansa. Turbo nosti katseensa naishiireen.
”Mitä?” Turbo kysyi.
”Väitätkö tosiaan, että kyse on yhdestä kerrasta?” Minni kysyi uudemman kerran.
”Et ole tosissasi?” Turbo murahti ja nousi seisomaan.
”Viisi vuotta Turbo on pitkä aika tehdä kaikenlaista puolison selän takana,” nainen vastasi suoraan, mutta hellästi miehelle.
”Ei jumalauta!” mies huudahti. Kolina ja ryminä sai Minnin juoksemaan sängyn luokse ja nappaamaan vaatteensa mukaansa. Nainen kierähti jopa ketterästi sängyn alle.
”Minni…” Turbo kuiskasi, kunnes hänen ovensa lensi auki.
”Onko kaikki kunnossa teidän korkeutenne? Kuulimme huutoa,” yksi vartioista totesi. Turbo huokaisi syvään ja nosti kätensä lanteilleen.
”Kyllä kaikki hyvin… voitte poistua,” Turbo huokaisi. Vartijat katsoivat toisiaan, mutta vähin äänin poistuivat kuninkaansa pyynnöstä pois huoneesta. Oven mentyä takaisin kiinni Turbo vilkuili olkansa ylitse.
”Minni…” Turbo kuiskasi ja raotti aluslakanaa sen verran, että näkisi naisen sängyn alla. Kuitenkin Minni oli toiselta laidalta kerennyt nousemaan ylös ja pyyhki kuontaloansa.
”Se oli lähellä…” nainen huokaisi ja haroi hiuksiaan. Turbo tökkäsi naista kyljestä ja sai Minnin kurtistamaan kulmiansa.
”Gineve ei ikinä tule saamaan anteeksi tekojaan… meidän avioliittomme oli nimittäin tässä,” Turbo kuiskasi naiselle.
”Miksi me kuiskitaan?” nainen kysyi ja astui miehen ohitse.
”Koska sait minut huutamaan…” Turbo virnuili hiirinaiselle. Minni hymyili ovelasti vain miehelle.
”En kommentoi tätä enempää,” Minni muikisteli miehelle.
 
”Tässä. Siihen on raportoitu keino saada kissatronilaiset kimppuumme,” Minni totesi ojentaen miehelle pientä kirjettä.
”Haluatko hyökkäyksen linnaan?” Turbo kysyi lukiessaan kirjeen.
”Hyökkäys tehdään vale linnaan. Se on hylätty palatsi aavikon toisella laidalla. En koskaan vaarantaisi tätä palatsia tai Tulikivikaupunkia, mutta eihän kissatronilaisten tarvitse sitä tietää,” Minni hymyili miehelle.
”Luuletko etteivät he tiedä mikä on oikea ja mikä vale linna?”
”Tiedostan… mutta kissatronilaiset ovat niin hölmöä porukkaa, että teidän ”loma palatsinne” sopii tehtävään oikein hyvin,” Minni selitti miehelle.
”Meillä ei riitä väki vahtimaan sekä tätä linnaa, että ”vale” versiota,” Turbo huokaisi.
”Riittäähän, kun prosessoit Vapaustaistelijat sekä minun sotilaani koko operaatioon mukaan.”
”Mitä?”
”Mieheni on soluttautuneina jo linnaasi sisälle vartioina. Lukuun ottamatta Hemiä, joka erottuisi liian selkeästi joukoista,” Minni selitti.
”Mitä? Missä välissä nainen?” mies totesi ja kaappasi naisen otteeseensa. Minni vain kikatteli, kun mieshiiri yritti saada häneltä vastausta ulos.
”Varo ettei selkäsi niksahda… olet jo sen ikäinen…”
”Hei! Mää kannustin sua olematta puhumasta ikäloppu jutuista ja nyt vihjaat niitä asiattomasti minulle?” Turbo älähti. Minni tarttui miehen kauluspaidan kauluksesta kiinni ja nyrpisti tälle kuonoansa.
”Pidä silti huolta, että et heti vaimosi eron jälkeen pokaa ketään uutta misua,” Minni totesi ja päästi miehen otteestaan.
”Entä jos en halua ketä tahansa… vaan sinut,” Turbo nyökkäsi naisen suuntaan ihailevasti.
”Tiedät ettei se ole mahdollista… tai vaihtoehtoisesti eronne jälkeen keskityt lapsiisi,” Minni ehdotti miehelle.
”Jos vien tämän suunnitelman Rontille, oletko täällä kun palaan?” Turbo kysyi ja sai naisen jälleen kysymyksellään vakavoitumaan.
”Olen koko palatsissa. En poistu täältä ennen, kuin siirrymme toisaalle,” Minni selitti ja siirsi vanhempaa tukipilaria seinässä. Sen takaa aukeni käytävä, jossa paloi yksi ainoa lyhty.
”Ole varovainen kaunokainen,” Turbo henkäisi.
”Samoin… machohiiri…” nainen pohti hetken ja sai miehen naureskelemaan.
 
Minni veti pilarin hänen ja Turbon välistä kiinni. Hetken nainen tunsi viiltävää kaipuuta rinnassaan, kun mieshiiri jäi seinän toiselle puolelle. Kuitenkin tieto siitä, että hän tiesi miehen olevan kunnossa helpotti naisen oloa. Tai se ettei mies ollutkaan niin vihainen hänelle mitä oli kuvitellut mielessään. Minni nappasi lyhdyn käteensä ja asteli kapean käytävän portaita alaspäin. Naishiiri saapui vanhaan olut huoneeseen, joka oli valaistu useammalla lyhdyllä. Tilassa näki vain hakatut seinämät ja puiset pilarit tukemaan katon rajaa, jottei se sortunut niskaan. Erikokoisia oluttynnyreitä oli pitkin poikin tilaa.
”Hei Hemi hyviä uutisia…” nainen hihkaisi. Kuitenkaan vastaukseksi nainen sai vaikeaa muminaa.
”Hemi?” nainen kysyi uudemman kerran ja sai varmistamaan selustansa. Nainen järkyttyi edessään olevasta näystä. Veren tahrima nuorukainen makasi sidottuna maassa.
”Hemi! Mitä tapahtui?” naishiiri huudahti ja laskeutui polvilleen irrottamaan miehen sidosta suusta.
”Aaarhgg… voisitko olla hellempi?” mies karjahti.
”Mitä tapahtui?”
”Gineve tapahtui… poistu nopeasti!” Hemi komensi.
”Mitä?”
”Kuulit kyllä… hän jahtaa sinua…”
”Oikein arvattu!” naishiiri murahti ja veti Minnin otteeseensa. Kuningatar piti hiirinaista kuristus otteessaan. Minni olisi laittanut vastaan hiirinaiselle, mutta paljas terävä veitsi painoi samalla hiirinaisen kaulaa.
”Tästä asiasta et selviä enää valekuolemalla… Kenraali!” nainen murahti beigen harmaan hiirinaisen korvaan painaen veistä kovemmin naisen kaulalla…

Oh boy! Nyt meillä on jo toinen hullu kuninkaallinen kuviossa. Tilanne ei vois mennä pahemmaks

Bikerbabe kirjoitti:Oh boy! Nyt meillä on jo toinen hullu kuninkaallinen kuviossa. Tilanne ei vois mennä pahemmaks

Hullu? Vai mustasukkaisuudesta sekaisin

No totta tuokin et se on mustasukkaisuudesta sekaisin

”En ymmärrä mitä Throttle on ikinä nähnyt sinussa!” Gineve kihisi naisen korvaan ja sai Minnin pyörittelemään vain silmiään.
”Sitä sopinee miettiä… luonne tai… anteeksi. Olisiko käytöstavat?” Minni sääli naista, joka painoi veitsen tai oikeastaan tikarin tiukemmin tämän kaulalle.
”Sää olet niin umpi kiero nainen, että toista ei ole Marsin pinnalla nähty!”
”Jos Minni on umpi kiero, niin sinä olet yksi korkkiruuvi!” Hemi murisi maatasolla.
”Nimenomaan… Minäkö kiero? Suojelin vain rakkaintani!”
”Rakkaintasi? Kuolemasi on aiheuttanut kaikkea muuta, kuin onnellisen lopun! Tuhoat perheeni tempuillasi!” Gineve huudahti itkuisena.
”Minä en Turboa käskenyt luokseni! Minä en ollut myöskään se joka tyttärenne nimesi minun mukaani. Tai yrittänyt Turboa saada kuulemaan totuutta siitä, että sinä tai Felix tiesitte minun elävän!” Minni murahti ja sai Gineven järkytyksestä höllentämään otettaan. Minni huomasi kanssa naisen reaktion ja iski tämän kyynärpäällään itsestään irti. Tikarin naishiiri pyöräytti kuningattaren kädestä kevyesti ja osoitti kärjellä vuorostaan maassa puolilleen makaavaa naishiirtä.
”Carbinen nimeäminen sinun mukaasi tosiaan oli virhe! Ei olisi koskaan pitänyt kunnioittaa muistoasi!” Gineve ärähti. Minni astui naista lähemmäksi osoittaen tätä edelleen tikarilla.
 
”Mitä aiot?” Gineve kysyi, kun ei saanut naisessa vastareaktiota.
”Mieli tekisi, vaikka mihin. Mutta en ole murhaaja tai edes tappaja… saati niiden kummankaan suunnittelija. Ainoa tehtäväni on saada lapsenne ja ystäväni takaisin Marsin pinnalle turvallisesti. Jos aiot tappaa minut… siitä vain,” Minni ärähti ja heitti tikarin naisen viereen maahan pystyyn. Gineve pelästyi hiukan ja katsoi tikaria vieressään. Tasattuaan hetken mieltään hän uskaltautui uudemman kerran katsomaan Minniä.
”Mutta muista! Jos tapat minut, voit sanoa samalla hyvästit lapsillesi!” nainen murahti ja vapautti ystävänsä. Gineve nousi seisomaan ja pyyhki hiekkaa mekostaan.
”Ole hyvä ja poistu!” Minni komensi kuningatarta. Gineve katsoi maassa edelleen pystyssä olevaa tikaria. Nainen nosti sen käteensä ja katsahti Minniä tuimasti.
”Vihaan sinua!” nainen murahti itkuisena.
”Kuule… ei tunnu missään. Saat vihata minua vaikka maailman tappiin saakka,” Minni hymyili lempeästi naiselle. Gineve tuhahti vihoissaan ja nosti helmaansa pienesti jalkojensa edestä. Nainen asteli vihoissaan pois olut kellarista. Minni vilkaisi Hemiä päätään pyöritellen.
”Hän kertoo!”
”No antaa palaa. Vissiin ainoat, jotka eivät tiedä vielä on Turbon vanhemmat ja sisko,” Minni hieroi ohimoaan.
”Miten pystyt toimimaan noin kylmän rauhallisesti, vaikka akka osoitti sinua tikarilla?” Hemi kysyi osoittaen Gineven perään.
”Kokemus Hemi… Gineve varmasti yrittää päästä minusta eroon kaikin keinoin mitä olen kenties jo kerran elämässäni kokenut,” Minni kohautti harteitaan.
”Kokemus? Montako kertaa sinua on osoitettu puukolla kaulalle?”
”Hmmm… kenties tämä oli ensimmäinen kerta, mutta kai ohimolle lasketun laserpistoolin voi laskea samaan kategoriaan!”
”MINNI!”
”Mitä? Itse kysyit?” naishiiri naureskeli. Hemi siisti ulkonäköään kevyesti ja puristi kädet eteensä. Mieshiiri niiskautti muutaman kerran ja katseli ympärilleen.
”No? Mitäs sitten?” mies kysyi ja sai Minnin naurahtamaan.
”Kakkossuunnitelman aika!” Minni vastasi ja nosti sormensa osoittamaan ylös.
 
Gineve asteli vihoissaan ja järkyttyneenä palatsin käytäviä pitkin. Musta mieshiiri katsoi naista hämmentyneenä ja pysäytti tämän. Hellästi tämä puristi kuningattaren olkapäitä ja yritti saada katsekontaktin naiseen.
”Mikä teillä on?”
”Voisitko olla hipelöimättä minua julkisesti?” nainen ärähti ja laski miehen kädet oliltaan.
”Anteeksi teidän korkeutenne…” Felix pahoitteli. Gineve katseli ympärilleen ja työnsi miehen lähimpään huoneeseen. Käytävällä olleet vartijat vilkaisivat toisiaan. Toinen antoi katsellaan pienen merkin ja sai toisen nyökyttämään. Gineve sulki oven lukkoon ja huokaisi syvään.
”Minni on täällä!” nainen murahti ja sai Felixin katseen laajenemaan.
”Miten niin täällä?”
”No täällä! Linnassa… Se koppava ämmä sai minut anelemaan melkein armoa,” Gineve tuhahti ja istui alas.
”Anelemaan? Tekikö hän teille jotain?” Felix kysyi ja polvistui naisen eteen.
Gineve pohti hetken ja laski katseensa surkeaksi. Naishiiri laski kätensä miehen käsille ja henkäisi syvään.
”Se nainen uhkasi henkeäni! Hän osoitti minua tikarilla… yritti uhkailla minua, vaikka halusin vain auttaa…” nainen tihrusti kyyneleitään. Felixin ilme järkkyi entisestään.
”Miten hän kehtaa? Omaa kuningatartaan!”
”Kaikkein pahinta on se, vaikka kertoisin tästä miehelleni… hän ei välttämättä usko minua…” Gineve itki vuolaasti ja pyyhkäisi kuonoansa.
”Haluatko, että päästän sen naisen päiviltään?” Felix murahti nousten seisomaan.
”Ei… se nainen ansaitsee kohtalonsa toteutuneeksi!” mieshiiri jatkoi ja harppoi ovelle.
”Älä!” Gineve juoksi miehen perään ja esteli tämän lähtöä.
”Minni on ainoa, joka tietää miten lapseni saadaan takaisin. Ilman häntä olemme muuten pulassa,” Gineve selitti.
”Mutta entä sen jälkeen?”
”Tappaisimmeko hänet todella?” Gineve ihmetteli.
”Se naisen olisi vuosia sitten pitänyt jo kuolla… nyt hän on uhannut Tulikivikaupungin kuningattaren henkeä. Se on rankaisemisen ansaittu kohtalo,” Felix murahti.
”Ja tiedän myös toisen keinon millä sen naisen saa romutettua kokonaan…”Gineve pyyhkäisi kyyneltään ja katsoi viekkaasti mieshiirtä. Felix suukotti naisen poskea hellästi ja sai tämän jo paremmalle tuulelle.
 
Samaan aikaan Turbo oli kertomassa Minnin laatimaa suunnitelmaa Rontille, Motolle ja Miihkalille. Mieshiiri osasi esittää asiansa niin vakuuttavasti ettei kolmikko edes epäillyn kissatronilaisille järjestettävän ansan olevan Minnin suunnitelma. Saati miehet eivät edes tienneet naishiiren olevan linnassa.
”Pitääkö oikea linna evakuoida varmuuden vuoksi?” Moto kysyi.
”Olisi kenties suotavaa. Silloin, kun Buket hyökkäsi linnaan, hovin väki joutui kokemaan sellaista tuskaa ja pelkoa, mitä kenenkään ei omalla työpaikallaan tarvitsisi pelätä…” Turbo vastasi hellästi.
”Ja anna, kun arvaan. Evakuointi paikkana toimisi vapaustaistelijoiden toimipiste?” Rontti levitteli käsiään.
”En sanonut niin… mutta kiitos ehdotuksesta,” Turbo naureskeli ja sai Rontin tuhahtamaan. Miihkali ja Motokin naureskelivat kaksikon keskustelulle.
”Hovin jäsenille, kuten valtakunnan päämiehillekin löytyy aina suoja- ja evakuointi paikka,” Turbo selitti naurun hellittäessä. Gineve käveli varovaisesti nelikon luokse.
”Anteeksi, että häiritsen…” nainen henkäisi varovaisesti.
”Et ollenkaan teidän korkeutenne,” Moto vastasi kohteliaasti.
”Onko kaikki hyvin?” Turbo kysyi ja sai naisen varovaisesti hymyilemään.
”Olisi yksi asia… Suonetko kultaseni?” nainen kysyi ja osoitti toisaalle. Turbo hieroi ohimoaan.
”Toki… jatkakaa te miettimistä miten hovi ja perheeni saataisiin evakuoitua. Ja minne,” mies vastasi ja nousi naisen ohjeistamaan suuntaan.
 
”Gineve yritän saada lapsemme takaisin…”
”Tiedän sen. Mutta tämä on tärkeää,” nainen huokaisi syvään. Turbo risti kätensä eteensä.
”Tiedän sen minkä sinäkin,” nainen aloitti ja sai Turbon kurtistamaan kulmiansa.
”Tiedät minkä?” Turbo hymähti.
”Minnistä!” nainen tiuskaisi ja sai Turbon katseen laajenemaan.
”Tiedän hänen olevan elossa. Tiedän myös, että se nainen on tässä linnassa,” Gineve murahti ja astui lähemmäs miestään.
”Mistä sait tietää?”
”Älä pidä minua idioottina. Luulitko, että tuollainen salaisuus pysyy salaisuutena.”
”Miksi et kertonut minulle heti, että hän on hengissä?”
”Miksi olisi pitänyt?”
”Olet mieheni… rakkaani. Tiedätkö miltä minusta tuntuu, kun entinen rakkaasi on hengissä? Saati kodissamme?” Gineve murahti miehelle.
”Mmm samat kysymykset voisin kenties osoittaa sinulle,” kullanruskea mieshiiri mulkaisi happamasti naista.
”Syytä vain minua kaikesta. Minnin olemassa olo vetää kaikelta pohjan,” Gineve murahti.
”Minkä pohjan?”
”Kunnioituksen ja oikeasti muistoissa olevan kaipuun. Kaiken lisäksi se nainen on vaarallinen,” Gineve kuiskasi loppulauseensa.
”Mitä?” Turbo kysyi tuimasti.
”Se nainen on vaarallinen… Throttle,” nainen henkäisi ja keräsi silmilleen kyyneleitä.
”Kulta… se nainen uhkaili minua. Hän yritti uhkailullaan pitää minut erossa itsestään…” nainen vuodatti kyyneleitään.
”Olen ymmälläni. Minni ei koskaan uhkaile ilman syytä ketään. Saati omia liittolaisiaan,” Turbo pyöritteli päätään.
 
Gineve painautui mieheen kiinni puristaen tämän kauluspaitaa sormiensa välissä. Nainen itki äänekkäästi ja yritti saada miehen uskomaan sanomisiaan. Turbo silitti varovaisesti naisen selkää. Hän ei halunnut uskoa, että Minni olisi uhkaillut tämän vaimoa.
”Minni uhkaili minua tällä…” nainen henkäisi ja päästi miehestään irti. Naishiiri kaivoi helmansa alta pienen liinan ojentaen sen miehelleen. Vastahakoisesti Turbo otti kääreen käsiinsä ja avasi sen. Liinan välissä lepäsi samainen tikari, josta naishiiret olivat samaisena päivänä tapelleet.
”Uskotko nyt minua? Se nainen on vaarallinen,” Gineve henkäisi anovasti.
”Minni pitää saada ulos tästä linnasta!” Gineve vaati.
”Minni on ainoa, joka tietää missä lapsemme ovat ja miten saamme heidät takaisin. Juttelen hänelle heti, kun tiedän missä hän piilottelee,” Turbo vakuutteli vaimoansa.
”Haluan henkivartijan!” Gineve puristi kädet eteensä.
”Hyvä on, jos se saa sinut rauhoittumaan,” Turbo huokaisi. Gineve pyyhki kyyneleitään ja hymyili vaisusti.
”Kiitos kultaseni,” nainen kiitti ja silitti miehen käsivartta.
”Pitää palata. Jätkät odottavat,” mies totesi vaimeasti ja poistui paikalta. Gineve hymyili miehen perään viekkaasti. Minni puristi kädet eteensä läheisen tolpan takana. Hän kiehui raivosta. Naishiiri ei voinut uskoa, että kuningatar yritti lavastaa hänet syylliseksi kaikkeen.
”Turbo saa selkäänsä, jos uskoo sitä valehtelevaa kurppaa!” nainen murahti mielessään ja jatkoi piilosilla oloansa linnassa.
 
Turbo haahuili hetken aikaan käytävällä. Hän katsoi tikaria kädessään, jonka oli saanut vaimoltaan. Hän ei voinut uskoa sitä todeksi! Olihan Minni äkkipikainen ja räjähdysaltis nainen, mutta nainen ei voisi koskaan satuttaa oman lajinsa edustajaa muuta kuin pakon edessä. Mies huokaisi syvään.
”Psiit… teidän korkeutenne…” kuului miehen takaa. Turbo kurtisti kulmiansa ja kääntyi ympäri. Gal hymyili nopeasti miehelle ja siirsi katseensa vastakkaiseen seinään. Turbo vilkuili ympärilleen lempeästi hymyillen ja astui miehen viereen nojaillen seinään.
”Minni kertoi, että olette täällä…” mies kuiskasi ja vilkuili, kuin tuulimylly ympärilleen.
”Minni on organisoinut kaiken. Mutta Gineven murhaa tai tappamista hän ei ole suunnitellut,” Gal totesi.
”Mistä sinä siitä tiedät?” Turbo kurtisti kulmiansa. Gal kohautti kysyvästi kulmaansa miehelle.
”Kysyitkö tosissasi?”
”Antaa olla. Teitä on ihan kiitettävästi vissiin ympäri linnaa,” mies naurahti kevyesti.
”Hyvin arvattu,” Gal vastasi ja haukotteli pitkään.
”Tiedätkö missä Minni ja Hemi piilottelee? Minulla olisi sille naiselle hieman asiaa,” Turbo pohti. Gal näytti mietteliäältä, mutta nyökkäsi miehelle hyväksyvästi.
 
”Eli kuningas aikoo evakuoida koko palatsin toisaalle?” Hemi kysyi, kun Minni nojautui ja tutki linnan pohjakarttaa edessään.
”Kenties kaikille parempi niin. Kissatronilaisista, kun ei koskaan tiedä…” Minni vastasi vakavana. Naisen ohi viuhahtanut tikari uppoutui pitkää teräänsä myöden puupalkkiin suoraan hänen silmiensä eteen. Minni siirsi hiussuortuvaansa ja kääntyi ympäri. Turbo mulkoili naista vihaisena.
”Emmekö sopineet, että palaamme myöhemmin asiaan?”
”Sovimme ainoastaan sen, että olet tässä linnassa vielä, kun olen saanut tiedoksi annon enollesi ja jätkille,” Turbo vastasi naiselle happamana.
”Hei! Kuka on enosi?” Hemi kysyi innostuneena ja sai Minnin mulkaisemaan nopeasti nuorta mieshiirtä.
”No saitko annettua?” Minni hymyili ivallisesti Turbolle.
”Älä pelleile! Oliko tutun näköinen ase?” Turbo nyökkäsi tikarin suuntaan.
”Joo. Sen terä tuntuu ikävälle kaulalla… kuningatar Ginevellä on yllättävän paljon kuristusvoimaa,” Minni vastasi näsä viisastellen ja hieroi kaulaansa.
”Mitä? Gineve kertoi ihan eri stroorin tapahtuneisiin!”
”No totta kai hän kertoi. Mitään muuta se nainen ei haluakaan, kuin saada minut päiviltäni. Ja tällä kertaa oikeasti,” Minni selitti.
”Ne tekokyyneleet oli kyllä oiva lisäys uskottavalle tarinalle,” Minni pohti hieroen leukaansa.
”Tiedän ettet voi satuttaa ketään. Etenkään Tulikiven kuningatarta. Jaaaaa… Halusin vain nähdä reaktiosi!” Turbo naureskeli. Minni iski miestä rintalihakseen voimakkaasti.
”Senkin kelmi! Mitä olen koskaan nähnyt sinussa?” nainen murahti ja puristi kädet eteensä.
”Se on hyvä kysymys… yritä pitää matalampaa profiilia. En halua Gineveä uudelleen kimppuusi,” mies huolehti ja silitti naisen poskea.
”Ginevestä ei ole huolta… kunhan ei yllätä Hemiä toistamiseen takaapäin,” Minni nyökkäsi miehen suuntaan. Turbo kurtisti hieman kulmiaan.
”Tekikö Gineve tuon?”
”Se nainen on hullu!” Hemi kohautti harteitaan.
”Tai mustasukkaisuudesta sekaisin…” Minni kuiskasi ja sai miehen mulkaisemaan naista.
”Pidä tikari muistona. Menen kuuntelemaan onko Rontti kumppaneineen keksineet evakuointi suunnitelmaa,” Turbo totesi ja nousi muutaman portaan ylöspäin.
 
Minni huokaisi alakuloisena. Hemi tökkäsi naisen olkavarteen ja käski ilmeellään tämän seuraamaan Turboa.
”Miksi minulle muistoksi? Kehystänkö sen mieluummin sinulle ja annan kenties lahjaksi eromuistona?” nainen ilkkui ja sai Turbon pysähtymään portaisiin.
”Tule tänne sanomaan,” mieshiiri käskytti hellästi.
”Niin, että kehystänkö sen sinulle eromuistoksi?” nainen kysyi uudemman kerran lähempänä miestä. Turbo silitti naisen kasvoja varovasti peukalollaan.
”Kehystä vain… laitetaan se sitten yhteisen makuuhuoneemme seinälle koristeeksi!” mies nälvi naiselle.
”Me emme ole pari… eikä meistä sellaista tule,” Minni pyöritteli päätään.
”Tulevaisuutta ei voi ennustaa.”
”Ei voikaan… mutta mahdotonta asiaa ei voikaan ennustaa,” naishiiri tokaisi hymyillen.
”Tuo on sinun mielipiteesi. Sydämeni kuuluu silti sinulle,” mies helli naista.
”Sinusta on tullut todella pehmo näiden vuosien aikana,” Minni tuhahti naureskellen.
”Hyvä… helpompi pitää sitten sinut tyytyväisenä. Infoan sinua myöhemmin illalla mikä on evakuointi suunnitelmamme. Ole siis valmiina asettamaan miehesi asemiin,” Turbo komensi hellästi.
”Kyllä teidän korkeutenne!” Minni vitsaili. Turbo nosti naisen leukaa kevyesti ja painoi pitkän suudelman naishiiren suulle. Hemi virnuili toisaalla ja käänsi kaksikolle selkänsä. Turbo irrottautui naisesta ja hymyili vain rakastuneena tälle. Mies poistui vähin äänin naisen piilopaikasta takaisin Rontin, Miihkalin ja Moton luokse.
”Aika tunteetonta…” Hemi vitsaili.
”Anna olla…” Minni totesi pieni virne kasvoillaan ja asteli takaisin pohjakartan luokse.
 
Turbo oli koonnut perheensä ja hovin jäsenet valtaistuin saliin. Mieshiiri oli ystäviensä kanssa tulleet tulokseen, että kuningasperhe ja hovin jäsenet evakuoitaisiin eripaikkoihin. Lukuun ottamatta päähovineitoa ja hänen viittä alaistaan sekä Felixiä. Turbo olisi halunnut jakaa väen kolmeen tai neljääkin pienempään osaan, mutta evakuointi paikkojen matkasta olisi tullut kohtuuttoman pitkiä. Flea astui veljensä rinnalle ja silitti tämän käsivartta kevyesti. Vaimea hymy nousi miehen kasvoille. Flean ilme kuitenkin happani nähdessään Turbon oikealle puolelle astuvan naishiiren. Gineve oli vaihtanut asuaan hieman kevyempään. Toisaalta Minnin kanssa otettu painierä oli sotkenut naisen edellisen leningin punaiseen hiekkaan. Felix pysytteli pienen portaiden juuressa ja yritti olla ärsyttämättä hänen kuninkaallista korkeuttaan yhtään enempää. Turbo mulkaisi sivusilmällä Felixiä ja vaimoansa. Gineve kasvoista huomasi, että tämä yritti olla kanssa luomatta mieheensä mitään kontaktia. Samalla nainen yritti ylläpitää arvokkuutensa.
”Felix?” Turbo kysyi tuimasti ja sai miehen nielaisemaan.
”Niin teidän korkeutenne…”
”Onko kaikki paikalla?”
”Kyllä teidän korkeutenne… kaikki kutsumanne,” mies vastasi vilkaisten nopeasti Gineveä. Liam juoksi väkijoukon juuresta äitinsä luokse. Flea halasi nuorimmaistaan hellästi.
”Hyvä. Saisinko kaikkien huomion?” Turbo huudahti kevyesti ja sai väenpaljouden hiljenemään.
 
”Kuten tiedätte… perheemme on kohdannut ikävän vastoinkäymisen. Sen vastoinkäymisen nimi on kissatronilaiset. Kotoisin Saturnuksen planeetalta. Perheeni ja sitä kautta myös te… uskollisimmat alaisemme olette suuressa vaarassa. En halua teidän kokea toista järkyttävää kohtaloa siitä, kun linnaan hyökätään. Lasteni ja perheeni turvallisuuden vuoksi…” Turbo aloitti, kunnes hetkellisesti hiljeni. Tasanteella yhden pilarin takana seisova naishiiri sai hänet hieman lamaantumaan. Minni viittoi kädellään miestä jatkamaan, ettei omalla käytöksellään paljastaisi naishiiren ja Hemin piilopaikkaa.
”…Olen järjestänyt evakuointi paikat. Mutta älkää huolehtiko, myös teille työntekijöille on järjestetty evakuointipaikka turvaamaan turvallisuutenne. Meillä on yhdessä Vapaustaistelijoiden kanssa suunnitelma siitä, miten lapseni tullaan saamaan turvallisesti takaisin. Mutta se edellyttää sitä, että tämä palatsi hetkellisesti tyhjennetään…” Turbo henkäisi.
”Tarkoittaako tämä sitä, että linna tuhotaan?” Flea kysyi järkyttyneenä.
”Ei. Tätä linnaa ei tuhota. Yritämme saada iskun toisaalle… mutta kissatronilaiset ovat vaarallisia. Miltein yhtä vaarallisia, kuin plutolaiset. Heidän kehittynyt teknologiansa on syöksemässä planeettaa uuteen tuhoon ja kuivuuteen. Juuri kun olemme saaneet sen elvytettyä edellisestä vaarasta. Eli en ota mitään riskiä siitä, että joutuisitte minkäänlaiseen vaaratilanteeseen. Siksi evakuoin teidät. Se on vähintä mitä voin kuninkaananne tehdä, että uskollinen palveluksenne tämän kauheuden jälkeen myös jatkuisi,” Turbo selitti ja sai hovin jäsenet jutustelemaan toistensa kanssa helpottuneina.
”Milloin evakuointi tapahtuisi?” Marinka kysyi huolestuneena. Turbo vilkaisi nopeasti äitiään.
"Pian. Tarkempaa ajankohtaa en kerro. Enkä siitä mihin teidät viedään. Tämän operaation yritän pitää mahdollisimman salassa, jotta siirtonne tapahtuisi kaikkein helpointen ja ennen kaikkea kissatronilaisilta salassa,” Turbo selitti. Mies vilkaisi lasiensa takaa naishiirtä, joka nyökytteli hyväksyvästi miehelle.
”Joten valmistautukaa. Teille tullaan henkilökohtaisesti kertomaan mihin evakuointi paikkaan teidät siirretään," Turbo komensi.
"Teidän korkeutenne?” Nita kysyi varovaisesti.
”Niin?”
”Ohjaanko hovineidot- ja miehet pakkaamaan?” nainen kysyi.
”Ohjatkaa. Felix ja sinä olette vastuussa siitä, että kaikilla on tavarat valmiina ennen lähtöä,” Turbo totesi hellästi ja sai naisen niiaamaan hyväksyvästi.
 
Turbo istui illalla palatsin portailla ja katsoi määrätietoisesti, vain horisonttia kohden. Rontti oli miehittänyt aluetta jo kauempana ja järjestänyt paikalle kuljetukseen tarkoitettuja ajoneuvoja. Alus olisi kenties paras tapa saada isomman määrän hiiriä vietyä kerralla, mutta alukset eivät mahtuisi maanalaisiin tunneleihin. Kaiken lisäksi alus olisi liian houkuttava näky kissatronilaisille ja hovin jäsenten aiheuttaminen vaaraan oli poissuljettu vaihtoehto. Viilenevä ilma sai Turbon niiskauttamaan kuonoansa.
”Hyvä puhe tänään teidän korkeutenne,” kuului tuttu ääni portaiden kivisen kaiteen takaa. Turbo nojasi kevyesti käsivarteensa ja näki alapuolellaan seisovan hiirinaisen. Minni nosti hymyilevät kasvonsa mieheen.
”Oliko jotenkin yllätys?” Turbo virnuili naiselle ihastuneena.
”Ei kenties… oli lähellä, ettet itse pilannut omaa suunnitelmaasi,” naishiiri naureskeli. Hän nojasi portaiden seinämään ja katseli lempeällä katseella Marsin pimenevää taivasta.
”Syytä vain itseäsi. Olemassa olosi saa minut hämilleen,” Turbo tirskui. Minni kurtisti kulmiaan hymyissä suin ja hyppäsi kaiteelle käsiensä varaan. Nainen katsahti tuimasti miestä.
”Syytät minua?”
”Oletko yllättynyt?” Turbo naurahti lähellä naisen kasvoja. Minni laskeutui käsivarsiensa varaan antane lopun kroppaansa roikkua toisella puolella.
”Oikeastaan… en. Mikään sanomasi ei enää yllätä minua,” nainen nyrpisti kuonoansa.
”Mitä tuo muka tarkoitti?”
”Sitä, että syytät minua kaikesta. Joten mitään mitä kysyt tai sanot ei enää yllätä minua,” naishiiri selitti.
”Eikö?” mies kysyi lähellä naisen kasvoja.
 
Minni mulkaisi miehen ohitse hyväntuulisesti. Nainen heitti itsensä alas kaiteelta. Turbo oli seuraamassa naista, mutta tämä oli kadonnut.
”Juoksetko pakoon?” Turbo naurahti.
”Kenties…” nainen huudahti pienestä kuilusta.
”Hoidatko sinä evakuoinnin, jos autan Rontin vapaustaistelijoineen ja sotilainesi jo eteenpäin?” Turbo kysyi ja hyppäsi kanssa portailta lähemmäksi kuilua. Minni nousi hetkeksi näkyviin ja katsoi kysyvästi tätä.
”Haluatko minut pois tieltä?”
”En… en missään tapauksessa. Mutta olet ainoa, johon luotan 100%...”
”Pari päivää sitten et ollut tuota mieltä,” Minni kohautti kulmaansa. Turbo naurahti ja hieroi kevyesti niskaansa.
”Kieltämättä… mutta jälkiviisaus on paras viisaus. Ilman sinua en olisi näin lyhyessä ajassa päässyt näin pitkälle.”
”Niin… tärkeintä on saada kuitenkin lapsesi takaisin.”
”Kiitos siitä. Siksi luotan perheeni evakuoimisen sinulle. Olet tarpeeksi nopea saavuttamaan meidät ennen kissatronilaisten saapumista,” Turbo selitti.
”Eli kerta rykäisyllä kaikille tiedoksi, että olen hengissä?”
”Onko siinä vielä jotain salailtavaa?”
”Ei kai…” Minni epäröi ja hieroi käsivarsiaan. Turbo astui naista lähemmäksi ja nosti tämän surkean katseensa itseensä.
”Tiedän, että se on paljon pyydetty. Varsinkin kaiken sen jälkeen, kun kaikessa rakkaudessa yritit päästä minusta eroon,” Turbo henkäisi.
”Itsehän palasin. Riskit olivat silloin tiedossa.”
”Olenko riskeeraava?”
”Tietäisit vain… mutta palatakseni suunnitelmaasi, hoidan työni. Ota Hemi ja sotilaani kanssa mukaasi. Tulen perässänne niin pian, kuin mahdollista,” Minni vastasi. Turbo suukotti naisen poskea nopeasti rakastavasti.
”Yritän myös olla joutumatta vaimosi hampaisiin,” naishiiri naurahti.
”Joo ei huono suunnitelma. Nähdään tukikohdassa tähän aikaan,” Turbo vastasi ja painoi naisen käteen pienen lapun. Naishiiri puristi hellästi miehen kättä ja katsoi tätä pitkään.
”Mene. Lapsesi tarvitsevat apuasi,” nainen komensi hellästi ja palasi takaisin linnan sisälle.
 
Minnin sotilaat oli alkanut ohjaamaan osaa hovinjäseniä autojen kyytiin keskiyön paikkeilla. Turbo oli määrännyt heidät tehtäviinsä ja kyseiset sotilaat liittyisivät muiden sotilaiden seuraan, kun evakuointi olisi tehty. Minni vaelsi itsevarmana palatsin käytäviä pitkin. Hänellä oli suunnitelma kenestä aloittaisi. Naishiiri avasi yhden käytävän oven ja vilkuili ympärilleen ennen sen sulkemista. Vaalea hiuksinen nainen torkkui puoli unisena. Evakuoiminen ja kaiken muun läpikäyminen sai hänet valveutuneeksi. Hän oli erittäin huolissaan veljensä lapsista. Nainen pyöri levottomasti sängyssään ja nousi istumaan. Päänsärkykin alkoi ottamaan epämukavan asennon vuoksi valtaansa. Nainen hieroi kevyesti ohimoaan, kunnes tunsi pienen sähkövirran antenniensa päissä. Naishiiri ei ollut huoneessa yksin. Flea nosti katseensa. Ketään ei pimeässä huoneessa näkynyt tai kuulunut. Kuitenkin epämiellyttävä tunne sai naisen katselemaan vain ympärilleen. Naishiiri nousi ylös ja kietoi ohuen neuleensa ympärilleen. Syttyvä pöytävalaisin sai naisen pelästymään. Hän kääntyi nopeasti ympäri ja järkkyi näystä edessään. Sanat ja kyyneleet takertuivat naisen kurkkuun, kun tämä yritti löytää entiselle henkivartijalleen sanoja. Minni seisoi tuimailme kasvoillaan naishiiren edessä ja odotti tämän vastausta.
”Mi…Minni?” Flea kuiskasi epävarmasti ja sai beigen harmaan naisen suulle vienon hymyn.
”Mutta miten? Sinä… tai me… olet kuollut?” nainen empi ja astui lähemmäksi Minniä.
”Se on pitkä tarina… kerron myöhemmin, kun saan veljesi lapset takaisin Marsiin,” Minni selitti. Flea nosti Minnin kättä. Hän halusi kokea konkreettisesti, että naishiiri tosiaan seisoi hänen edessään.
”Olet todellakin siinä! Mutta miten?” Flea henkäisi uudemman kerran. Kyyneleet kerääntyivät hiirinaisen silmille ja tämä syöksyi Minnin halaukseen.
”Kaikki hyvin Flea. Meidän on mentävä…” Minni palasi suunnitelmaansa.
”Tietääkö veljeni, että olet elossa? Tai miten? Kuolit hänen käsivarsilleen,” Flea kysyi, kun Minni nappasi naisen kassin kantoonsa.
”Kuten sanoin. Pitkä tarina. Voimme palata siihen toisten ja kyllä… Turbo tietää, että olen hengissä. Koko suunnitelma on meidän yhdessä rakentamamme,” Minni selitti nopeasti ja asteli käytävällä Flea perässään.
 
Minni laski kassin olaltaan. Ja pysäytti liikkeensä.
”Odota tässä!” Minni komensi ja sai Flean puristamaan kädet eteensä. Nainen paukkasi kovaäänisesti kuningasparin huoneeseen ja kiipesi sängyn ylle.
”Mitä… hä… missä?” Theodor kysyi unisena ja katsoi vaimoansa, joka oli yhtä pöllähtänyt ja hämillään kovaäänisestä sisääntulosta. Minni kyykistyi sängyn laidalle ja katsoi tuimasti kaksikkoa. Marinka pelästyi kovaäänisemmin ja peittosi peitollaan itseään enemmän sen alle.
”MINNI?” Theodor huudahti hämmentyneenä. Marinka vilkaisi miestään, jonka jälkeen tuiman oloista naishiirtä.
”Huomenta. En kai herättänyt?” nainen hymyili kaksikolle.
”Mitä tämä on? Sinähän olet kuollut?” Marinka parahti ja ei halunnut uskoa näkyä edessään.
”Olenko? Miehelläsi voi olla selitys siihen,” Minni kysyi ja katsahti Theodoria. Theodor puristi kulmansa vihaiseen ruttuun. Hän ei voinut sietää sitä, että joku käveli hänen arvovaltansa ylitse.
”Mistä hän oikein puhuu?” Marinka yritti saada mieheltään vastausta.
”Sinun pitäisi olla kuollut. Kuolit poikani käsivarsille 20-vuotta sitten?” Theodor yritti peitota salaisuuttaan ja sai Minnin kurtistamaan puolestaan kulmiansa.
”Miten vain? Meidän pitää mennä…” naishiiri tokaisi ja nousi seisomaan. Päättäväisin askelin hän poistui kuningasparin huoneesta. Marinka vilkaisi miestään, joka kohautti vain harteitaan. Liam oli kuullut meteliä käytävältä ja juoksi naiskaksikon luokse.
”ELISE!” poika huudahti ja sai Minnin vilkuilemaan toisaalle kädet puristettuina eteensä. Flea kurtisti kulmiaan ja katsahti Minniä.
”Elise?” nainen kysyi.
”Edelleen pitkä tarina. Gineve vielä ja sitten voimme lähteä,” Minni pohti ja jatkoi matkaansa.
”Mutta Minni? Felix, Nita ja viisi hovin jäsentä tulevat vielä mukaamme,” Flea muistutti naista. Minni katsahti olkansa yli naishiirtä.
”Ai eikö tämä ollutkaan se hetki, kun Felixin sai heivata menemään?”
”Minni!” Flea torui äänekkäästi.
”Sori. Kyllähän ”uskollista” palvelijaannekin pitää auttaa evakuoitumaan?” Minni kohautti tympeästi kulmiansa ja pamautti Gineven oven auki.
”Herätys teidän kuninkaallinen kuningattarenne! Meidän on aika lähteä,” Minni komensi vihaisesti naista. Gineve nousi ylös hieman epäuskoisena.
”Laittoiko Throttle sinut meidän pelastajaksemme?”
”Ei. Vaan evakuoijaksenne! Liikettä ellet halua jäädä tänne,” naishiiri tuhahti.
”Miten voit puhutella kuningatarta tuohon sävyyn?” Theodor tuhahti naiselle.
”Nimenomaan. Olet aina kunnioittanut kuningatartasi,” Flea puolusti isäänsä kanssa.
”Niin… kuningatartani. Gineve ei ole minulle sellainen eikä tule olemaan… sinua ja äitiäsi kunnioitan,” nainen murahti ja jatkoi matkaansa. Flea vilkaisi vanhempiaan ja lähti vähin äänin seuraamaan naishiirtä.
 
Minni tervehti ulkosalla sotilaansa. Liam juoksi naisen jalkojen juuressa ja kevyesti hiirinainen nosti nuorukaisen auton kyytiin.
”Miksi emme kulje Andralossien kuljettamilla vaunuilla?” Gineve nyrpisti kuonoansa.
”Koska se olisi liian huomiota herättävää kyytiä. Varsinkin keskellä yötä,” Minni tuhahti naiselle takaisin. Gineve puri hammastaan yhteen. Hän ei voinut sietää sitä, että juuri Minni lateli hänelle ohjeita evakuointi tilanteessa.
”Vetkutteletko vielä kauankin? Jokainen sekunti on pois lapsiesi saamisesta takaisin,” Minni murahti. Gineve sihahti ja työnsi hiirinaisen edestään. Kuningasperheen istuessa autossa beigen harmaa hiirinainen kopautti auton kylkeä viestiksi, että tämä voi lähteä. Felix, Nita ja viisi hovineitoa oli istutettuina kahteen muuhun pienempään autoon. Minni puolestaan iski kypärän päähänsä ja lähti autojen perässä ajamaan kohti evakuointi paikkaa. Samalla nainen infosi Turbolle ja muille sotilailleen olevansa liikenteessä. Musta hiuksinen nainen vilkaisi taakseen, kun useampi muukin auto haarautui porttien suusta eroon toisistaan. Samaan aikaan Turbo kuittasi naisen lähettämän viestin.
”Saitko Minniltä viestin?” Hemi kysyi ilkikurisen pikkupojan virne kasvoillaan.
”Sain. Operaatio on alkanut, perhettäni ja hovia ollaan siirtämässä para-aikaa toisaalle,” Turbo infosi.
”Minnikö?”
”Mmm… luotan häneen tässä tehtävässä… Pian saamme seuraksemme kissatronilaiset,” Turbo huokaisi. Kaksikko käveli raunioisen linnan sisällä. Marsin kasvillisuus oli ottanut palatsia valtaansa ja estänyt vahvoilla versoillaan romahduttamasta koko linnaa maan tasalle. Rontti muiden vapaustaistelijoiden kanssa tervehti vanhan ystävänsä.
”Rontti vapaustaistelijoiden kenraali… Hemi… toisenlainen vapaustaistelija?” Turbo esitteli kaksikon.
”Mikä helvetin vapaustaistelija? Kapinallinen ehkä enemmän,” nuorukainen naurahti.
”No sovitpahan joukkoon,” Rontti naureskeli. Hemi katsahti taaempana seisovia ystäviään. Räkäinen nauru kaikui raunioiden sisällä.
”Näkisit itsesi Gal… et ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä urpon näköinen!” mies ilkkui.
”Olisipa Minni täällä… olisipa Minni täällä,” mies manasi vaimealla äänellä. Hemi iski ystäväänsä olkavarteen niin, että tämä oli horjahtaa jalansijoiltaan. Gal puristi kädet nyrkkiinsä ja iski melkein pään pidempää marsilaista solisluuhun. Hemi vilkaisi miestä suu pienesti auki ja iski tätä uudemman kerran käsivarteen.
 
”Kuten huomaat… heidän ikätasonsa on… no nuorta!” Turbo huokaisi, kun kaksikko sai tappelun aikaan.
”Etkö aio heidän kuninkaanansa estää heitä?” Rontti kohautti kulmaansa ivallinen hymy kasvoillaan.
”Kaiketi turhaa, kun he eivät kuuntele kuin siskontyttöäsi,” Turbo vastasi miehelle ja sai Rontin ilmeen vakavoitumaan.
”Onko Minni tulossa tänne? Sattuneista syistä en huomaa hänen läsnäoloaan?”
”Kyllä hänen pitäisi tulla. Ohjasin hänet evakuoimaan perheeni,” Turbo vastasi apeana.
”Minnin? Ex-tyttöystäväsi ohjaamaan vaimoasi?”
”Tiedät itsekin, että Minni on luotettava. Jo Josefiinan aikoihin se nainen ei yrittänyt satuttaa minua, vaikka hänen sisin varmasti huusi,” Turbo selitti. Mekkala sai miehen ärtyneeksi.
”Voisitteko lopettaa?” mies ärähti nuorimmaisille.
”Kenties…” Hemi kohautti harteitaan. Kuitenkin miehen olkavarteen iskeytynyt isku sai kaksikon jatkamaan. Turbo huokaisi syvään.
”Mhhmmm… ja ottaen huomioon, että Minni toimi sisaresi henkivartijana, joten on kenties oletettavaa, että hän kykenee kylmän viileästi hoitamaan hommansa,” Rontti hieroi leukaansa.
”Sekin,” Turbo vastasi miehelle pienesti ihastuneena. Rontti mulkaisi hyväntuulisesti mentoroitavaansa.
”Lähetämmekö jo signaalin Kattinaattorille?” mieshiiri kysyi.
”Heti, kun saan ilmoituksen evakuoinnin onnistumisesta,” Turbo vastasi ja väisti lentävää kivenmurikkaa. Samalla hetkellä miehen taskussa ollut konsoli piippasi.
”Lähetä signaali sille katille,” Turbo komensi.
”Jes! Toimintaa!” Rontti ilakoi ja sai Turbon tuhahtamaan. Moottoripyörien ääni käytävältä sai miehen huomion. Turbo henkäisi helpottuneena nähdessään Minnin, joka hymyili lempeästi hiirimiehelle.
 
”Sujuiko kaikki hyvin?” Turbo kysyi naiselta ja sai tämän nyökkäilemään.
”Perheesi kenties hieman järkkyi, mutta Gineve oli oma ihana itsensä.”
”Minni!”
”Vitsi. Kaikki sujui hyvin. Evakuoinnissa ei ollut mitään erikoista,” Minni selitti ja jatkoi miehen kanssa kävelyä vanhaan juhlasaliin.
”Miten täällä?” Minni kysyi. Hemin ja Galin tappelu sai naisen kurtistamaan kulmiansa.
”Muuten hyvin…” Turbo vastasi epämääräisesti ja sai naisen hyppäämään muuten rikkoutuneen portaan alas.
”Lopettakaa senkin ääliöt!” nainen murahti ja tönäisi kaksikon eroon toisistaan.
”Sori…”
”Ei ollut tarkoitus…” kaksikko pahoitteli korvat luimussa.
”Hyvä. Keskittykää tehtäväänne,” Minni komensi ja poistui takavasemmalle. Kuitenkin hiirinaisen liike pysähtyi kuin seinään katsoessaan enonsa kanssa toisiaan silmästä silmään. Minni huokaisi syvään. Hän oli helpottunut nähdessään Rontin vielä hyvin voivaisena, mutta tämä ei ollut varmasti unohtanut sitä, että oli naisen kuoleman joutunut tiedottamaan tämän äidille saati, että oli oman surunsa käsitellyt aikoja sitten.
”Hei…” nainen vastasi varovaisesti miehelle.
”Sinä… tapan, tapan, tapan, tapan!” mieshiiri osoitti naista hitaasti lähestyen ja lopulta lähti tämän perässä juoksemaan ympäri valtaistuin salia. Rikkoutuneet laatat ja kasvillisuus teki juoksemisesta hivenen hankalaa ja hyvin esterataisen.
”Ei ollut mun suunnitelma!” Minni yritti puolustautua mies edelleen perässään.
”Ei varmasti! Tapan sinut omin käsin!” Rontti ärisi.
 
Minni kiljahti pienesti ja käytti Turboa muurinaan.
”Oooo tosi kypsää käyttää kuningasta kilpenä!” Rontti pysäytti vauhtinsa ja huitaisi kädellään naista kohti. Turbo vilkaisi huvittuneena olkansa yli.
”Eikö sinun pitänyt kohdata Rontti aikuisena?”
”Ei meillä siitä ollut mitään puhetta, jos hän meinaa tappaa minut omin käsin!” Minni tuhahti.
”Syytä itseäsi nuori neiti!”
”Hei! Tuo olisi toiminut about 20-vuotta sitten!”
”Ei mekään olla koskaan nähty Minni, että sää juokset jonkun taakse piiloon!” Hemi ilkkui ja sai naisen kylmän mulkaisun.
”Se on eri asia, jos oma eno on tappamassa mua!” Minni älähti ja puristi Turbon käsivarsia.
”Hei mitä? Minni?” Miihkali älähti ja sai musta hiuksisen naisen vilkaisemaan Turboa. Nainen hymyili vaisusti hiirimiehelle ja asteli tämän jälkeen Miihkalin luokse.
”Hei!” nainen henkäisi ja hymyili nuorukaiselle.
”Siis Turbo oli oikeassa? Koko ajan? Sää olet elossa?” mies tenttasi ja sai Minnin nyökyttelemään.
”Se on pitkä tarina… ja en edes halua tietää millä maagisilla tavoilla Turbo osasi selvittää totuuden,” Minni kohautti harteitaan, jonka jälkeen puristi kädet eteensä.
”Me seurusteltiin yli 10-vuotta?” Turbo kohautti harteitaan.
”Saat luvan kertoa totuuden operaation jälkeen,” Rontti vihoitteli naiselle. Mieshiiren äänessä oli selkeä pettymys. Kai mies oli surullinenkin. Minni huokaisi ja hymyili nuorukaiselle.
”Olen ylpeä sinusta. Se mitä olen kuullut,” nainen jatkoi ja sai Miihkalin kevyesti punastelemaan.
”Kiitos…” mies vastasi hellästi. Vaimea humina kantautui jostain hiirien yläpuolelta. Hiiret nostivat katseensa katon rajaan.