Sankarit astuvat valoon! (S)

OSA 5: PYSÄYTTÄKÄÄ MONTTUPOMO!

Kansallissäästöpankki Forest Hillsissä, missä Tintti jonotti päästäkseen tekemään tavanomaisen panonsa.
- Kolmekymmentä dollaria viikossa ei ole paljon, mutta on mukava pitää vähän säästössä pahan päivän varalta, hän ajatteli itsekseen.
Mutta pian paikalle törmäsi pitkään nahkatakkiin pukeutunut mies joka näytti siltä kuin olisi karannut suoraan Mad Maxista.
- Korvat hörölle, jengi - Flint marko haluaa tehdä noston! Joten leikitään kiltisti, niin ketään ei satu, mies ärähti.
- Älä liikukaan, retku! vartija käski vetäen esille aseensa.
Mies oli kuitenkin nopeampi vetäessään esille sähköruoskan.
- Tyhmä veto, vuokrakyttä, sotkeentua Monttupomon asioihin! Monttupomo ärähti ja iski vartijaa ruoskallaan saaden tämän kaatumaan sähköiskun avulla.

Sitten Monttupomo suuntasi holvin luo.
- Mutta. Holvi on aikalukittu. Ei sitä pysty avaamaan! kassaneiti henkäisi.
- Ei se ole ongelma, siskoseni. Ei sellaiselle , jolla on tällainen ruoska, Monttupomo naurahti ja iski lukituksen hajalle sähköiskulla.
Tyhjennettyään holvin hän kääntyi asiakkaiden puoleen.
- Okei, minulla on pari minuuttia ennen jepareiden tuloa. Ojentakaapas arvoesineenne, ihmiset, hän käski.
- Ei. Ole kiltti, Tintti sopersi peloissaan.
- Sinä myös, sisko. Tuo hopeariipus on varmasti parin taalan arvoinen, Monttupomo ärähti.
- Sinä. Senkin kauhea hirviö! Tintti henkäisi uhkaavan varjon langetessa ylleen.
Sinä iltana Hempukka palasi kotiin Hevihemmona.
- Tämä on hieno tapa matkustaa, ja sitä paitsi pääsee tuulettumaankin oltuaan koko päivän yliopiston kirjastossa, hän ajatteli parkkeeratessaan autoaan talon taakse piiloon.

Hevihemmo asteli sisälle vain löytääkseen talon tyhjillään. Tintin olisi jo pitänyt palata ostosreissulta. Hevihemmo avasi muuten vain TV:n josta alkoikin saman tein uutiset. Uutisissa kerrottiin pankkiryöstöstä ja siitä että ryöstäjä oli vienyt mukanaan panttivangin. Hevihemmon silmät laajenivat järkytyksestä.
- Tintti, hän henkäisi ja ryntäsi saman tien ulos.
Tunnin päästä eräässä rotanloukossa Monttupomo laski saalistaan Tintin istuessa läheisessä tuolissa sidottuna.
- Jep, pari muuta keikkaa vielä, niin omaisuuteni on kasassa. Sitten livahdan jäniksenä Euroopan-laivalle. Aloitan uuden elämän, kaukana Yhdysvalloista ja kaikista supersankaririesoista, hän naureskeli.
Tintti yritti kiemurrella itsensä vapaaksi mutta turhaan. Äkkiä alkoi kuulua outoa piipitysta ja Monttupomo kääntyi Tintin puoleen. Hän käveli tämän luokse ja nosti tämän kaulassa olevaa ketjua.
- Mitäs tämä on? hän kysyi huomatessaan siinä pienen hämähäkin muotoisen napin.
- Se on jäljittimeni, törppö, kuului silloin jostain katosta.
- Hevihemmo! Monttupomo ja Tintti huudahtivat yhteen ääneen.
- Ainoa oikea, Hevihemmo totesi virnistäen.
Monttupomo nappasi ruoskan pöydältä.
- Teit sitten melkoisen virheen, kun seurasit minua tänne, neropatti! hän ärähti ja heilautti matkaan sähköiskun.
- Malttia, malttia, Hevihemmo totesi loikatessaan ketterästi pois alta.

- Hmm. Olisi ehkä pitänyt laatia jokin strategia, eikä vain rynnätä sisään, Hevihemmo ajatteli kun Monttupomo valmistautui selvästi uuteen iskuun.
Juuri silloin uusi ruoskan isku olikin jo tulossa kohti.
- Hupsis!!! Hevihemmo älähti loikatessaan pois alta.
- Täältä tulee, rokkikukko! Monttupomo kivahti ja jatkoi iskujen jakelua.
Valtettavasti ruoskan iskut alkoivat horjuttaa rakennusta.
- Huono aika ryhtä remontoimaan, Monttuboss! Hevihemmo totesi väistellessään iskuja ja livahti sitten ulos seinään tulleesta aukosta.
- Tuolla on liian ahdasta. Se antaa hänelle yliotteen, hän ajatteli.
- Hei, takaisin sieltä, rontti! Monttupomo huusi ja lähti oitis perään.

Hevihemmo sai loikkia ruoskan tieltä jonkin aikaa ennen kuin hänen onnistui hiujata Monttupomo metallikonttiin.
- Kiinni jäit, senkin santiainen! hän naurahti sulikessaan kontin.
Valitettavasti Hevihemmo ei ollut huomannut että kontissa oli aukko.
- Hyvä yritys, pönttö, mutta tämä rako riittä minulle. Kerjäsit tätä, friikki! Monttupomo huusi iskien ruoskan siiman aukosta suoraan Hevihemmon jalan ympärille.
- Aaagh! Hevihemmo karjaisi kivusta sähköiskun lentäessä hänen lävitseen.
Monttupomo potkaisi kontin oven auki ja asteli uhkaavasti maassa vaikertavaa Hevihemmoa.
- No niin, nyt viimeistelen tämän ja haen massini, hän naureskeli kun uusi ääni keskeytti hänet:
- Älä hätäile, herra Monttupomo.
Monttupomo kääntyi katsomaan ja näki toisen jengi johtajan
- Konnakorppi! Mutta miten, hän aloitti kysymyksen.
- Chicago on täynnä vasikoita. Siispä piilopaikkasi löytäminen ei ollut eritysen vaikeaa, Konnakorppi totesi.

Konnakorppi nosti aseensa kohti Monttupomoa.
- Olet ilmeisesti ryöstellyt joka puolella kaupunkia. Ilman minun lupaani. Ja lähettämättä edes minulle asianmukaista osuuttani. Joten takavarikoin koko saaliisi, ja saat poistua kaupungista pysyvästi. Kieltäydy, niin teen tällä aseella sinusta reikäjuustoa, hän uhkasi.
- Okei, okei, kunhan et osoittele minua tuolla, Monttupomo sanoi ja laski ruoskansa.
- Hän laski aseensa. Tämä on tilaisuuteni, Hevihemmo ajatteli ja loikkasi pystyyn iskien Monttupomoa leukaan.
- Uuughn! Monttupomo älähti vajoten tajuttoman maahan.
- Sori, punkero, mutta olin täällä ensin! Hei, tuohan näyttää raskaalta. Anna kun minä kannan sen, Hevihemmo naurahti ja nappasi mukaansa sekä saaliin että Tintin.
- Eiii! Senkin rokkikukko! Konnakorppi karjui raivosta.

Tilannetta tarkkaili Nasan fyysikko Asvaltti-Jaska, joka myös oli Prätkähiirten luotettu kumppani.
- Mutta tämähän on loistava kamppailu! yksi katukorpeista huudahti.
- Helppo sinun on puhua, kun et ole vielä joutunut kaverin kaatamaksi. Se sattui! toinen hymähti hieroen leukaansa.
- Ohi! huudahti kolmas yrittäessään osua Hevihemmoon karatepotkulla.
- Kappas vain. Alatko olla ruosteessa, Hepzibah? Hevihemmo virnisti.
- En, Hepzibahksi kutsuttu katukorppi tuumasi ja iski Hevihemmoa kunnolla selkään.
- Kiehtovaa. Isku oli kova, eikä Hempukka ehtinyt myötäillä sitä. Silti hänen kehonsa kesti hyvin. Hempukan biolukemat ovat uskomattomat ja suoritus virheetön. Hänen olisi pitänyt kaatua jo aikaa sitten, mutta hän voi vielä jopa voittaa! Jaska ajatteli lukiessaan prätkänsä monitoreja.
- Leikin loppu, rokkikukko, ensimmäinen katukorppi naurahti ja hyökkäsi kohti Hevihemmoa.
- Ch'od! Hevihemmo huudahti.
Jättimäinen korsto hyökkäsi kokoonsa nähden uskomattoman nopeasti, melkein silmää nopeammin. Muttei osunut!
- Olitko sanomass... Jalkani! Hevihemmo huudahti yllättyneenä kun toinen katukorppi tarttui häntä jalasta.
- Pidä kiinni, Raza! Hepzibah huusi.
- Briljanitit temppusi eivät enää auta. Kukaan ei pakene rautaisesta otteestani, Razaksi kutsuttu katukorppi naurahti ja koko roistolauma syöksyi suoraan Hevihemmon niskaan.
- Erinomainen taistelu, rokkikukko, Hepzibah totesi.
- Aye. Luovutatko? Raza kysyi.
- Voinko muutakaan? Hevihemmo hymähti.
- Et, jos haluat nousta ylös, Ch'odiksi kutsuttu katukorppi tuumasi.
- Lempo! Hevihemmo manasi.

Kaupungin toisessa osassa Moto, yksi Prätkähiirten vakiojäsenistä, toipui äskeisessä taistelussa saamistaan haavoista. Hänen seuranaan olivat pikkusisko Maxie ja tiimitoveri Sissi. Kaikki kolme katsoivat TV.stä Maailmojen sotaa.
- Nuo ovat marsilaisia, pikku lumihiutale, Moto virnisti ja osoitti leffan muukalaisia.
- Yök! Ja tollasiltako ne luulee meidän näyttävän, Maxie nauroi.
Sissi ei sanonut mitään vaan katseli sivusilmällä Motoa.
- Moto pärjää tosi hyvin. Pian hän on entinen itsensä. Ei ihme, sillä me marsilaiset tunnumme olevan aika sitkeää porukkaa. Ja juuri sitä Prätkähiirten työnkuva vaatiikin. Tuntuu kuin olisin liittynyt tiimiin vasta eilen. Silti olen taistellut jo demoneita, superroistoja ja avaruusolentoja vastaan. Olen melkein kuollut itsekin. Jos päässäni olisi järkeä, jättäisin koko touhun ja palaisin Marsiin normaaliin elämään. Mutta en ole normaali. Kukaan meistä ei ole. Ja kapinallisuutemme takia meillä on vastuu muista. Meillä on erikoistehtävä. Onkohan meillä erikoistunteitakin. Kun näin, kuinka Moto yritettiin tappaa, luulin kuolevani itsekin. En ole koskaan tuntenut itseäni niin tyhjäksi -- aivan kuin sydämeni olisi revitty irti. Kun myöhemmin selvisi, että hän olikin elossa, minusta tuntui tavallaan. Pahaemmalta. En voinut heti liikkua. Hän oli niin kaunis näky, että en uskaltanut tehdä mitään. Pelkäsin herääväni unesta, eikä hän olisikaan enää lähelläni. Äkkiä inhosin olla vain 24-vuotias, pelkkä pentu. Se. Pelotti minua. Mutta sitten halasin ja pussasin häntä ja pakenin tunteita. Joita en ollut ennen kokenut enkä ymmärtänyt. Käyttäytymällä lapsellisesti. Ja kaikki oli taas hyvin. Mutta kaikki ei ole hyvin. Ne tunteet eivät katoa, eivät edes vaimene. Kunpa voisin puhua jollekin. Mutta Rontti on sairas, eikä asia kuulu pojille. Jäljelle jää vain Santtu. Mutta entä jos. Hän ei ymmärrä? hän pohdiskeli.

Samaan aikaan toisessa huoneessa Rontti makasi tajuttomassa tilassa sängyllä ja Vinski ja Anni kytkivät hänen päähänsä antureita tarkistaakseen tilanteen. Rontti oli ollut siinä tilassa aina viime taistelusta asti eikä ollut vieläkään palannut tajuihinsa. Santtu kytki tietokoneen päälle ja he jäivät odottamaan koneen latautumista. Koneeseen oli kytketty toiset anturit joista pääsi potilaan mieleen moottoripyöräkypärää muistuttavalla laitteella. Anni oli valmis uhrautumaan.
- Mä hoidan tän etkä sä voi sitä estää, Anni sanoi ja veti kypärän päähänsä.
Yhteys oli täydellinen. Anni jakoi Rontin koettelemukset ja hänen kauttaan ne ilmenivät fyysisesti. Annin keho tärisi hirveiden kouristusten vallassa ja ultraenergiset PSI-salamat alkoivat sinkoilla hänetsä polttaen kaiken johon osuivat.
- TAPA! Elääksenne tappakaa minut! Anni huusi.
- Anni on Rontin vallassa! Rontti on yhdistänyt heidän voimansa ja hyökkää PSI-salamoilla sairastuvan ja itsensä kimppuun! Yritätkö itsemurhaa, Rontti?! En olisi uskonut sitä sinusta. Onko tilanne todella niin toivoton? Vinski, katkaise heidän energialinkkinsä valoammuksella! Kiirehdi, ennen kuin on liian myöhäistä! Santtu huusi.
- Miten muka pääsen--? HEI! Vinski älähti.
- Hoidan sinut heidän luokseen, mutta sinun on itse tehtävä loput, Santtu hymähti.
Santtu tarttui valkoista hiirtä käsivarresta ja sinkosi Vinskin huoneen toiselle puolelle. Sitkeä marsilanen veti panosvyöstään valoammuksen ja iski sillä voimakenttää, joka sitoi Annin Ronttiin. Santun mukaisesti muukalaisase häiritsi herkkää energiaa. Tulokset olivat äänekkäät.

Voimakas räjähdys lennätti sankarimme seinille.
- Santtu, tietokoneet ovat tulessa! Hoidan tämän sammuttimella! Miihkali huusi ja tarttui seinällä olevaan vaahtosammuttimeen.
- Hyvä, Miihkali, santtu sanoi ja kääntyi sitten muiden puoleen.
- HUH! Olen okei, Santtu, Vinski ähkäisi yrittäessään pystyyn.
- Samoin minä. Mutta entä Rontti?! Anni huudahti ja kääntyi sängyn puoleen.
Rontti makasi yhä sängyllä samassa asennossa kuin ennen kokeilua.
- Ei muutosta. Luulin tietäväni, mitä todellinen rakkaus on. Mutta sitten tapasin sinut. Olet vastakappaleeni, sielunkumppanini. Vasta yhdessä olemme kokonaiset, ja tiedän, että ajattelet samoin. Ilman sinua olen pelkkä varjo itsestäni. Olen elossa, mutta vajavaisena. Saatna elää vanhaksi, mutta elämässäni ei ole valoa, Anni ajatteli istuen sängynreunalle ja ottaen Ronttia kädestä.
Santtu tuli hänen luokseen ja laski kätensä hänen olalleen.
- Ota rauhallisesti. Se oli melkoinen sokki, hän sanoi.
- Arvostan huolenpitoasi, mutta olen aivan kunnossa. Kunpa voisin sanoa samaa Rontista. En ole aikaisemmin ollut yhteydessä yhtä laajaan ja monimutkaiseen mieleen. Hänen henkiset puolustuksensa ovat uskomattomat. Hän on vetäytynyt syvälle sisimpäänsä ja sotii itseään vastaan! Tein parhaani, mutta kukaan ulkopuolinen ei voi auttaa. Kaikki on kiinni hänestä itsestään, Anni selitti.
Juuri silloin Sissi ryntäsi sisälle.
- Kuulin räjähdyksen! Onko täällä ongelmia? hän kysyi.
- Varo mistä kuljet, sisko. Täällä palaa yhä, ja monet sähköjärjestelmät ovat edelleen virroissa, Miihkali sanoi.
- Niinpä näkyy. Mitä tapahtui? Sissi kysyi.
- Anni yritti herättää Rontin koomasta, Miihkali selitti.
- Ei ilmeisesti onnistunut? Sissi kysyi.
- Niin voisi sanoa, Sissi, Santtu myönsi.
- En ole varma, kiinnostaako tämä juuri nyt teistä ketään, mutta Prätkähiiristä puhutaan televisiossa! Sissi kertoi.

Samaan aikaan noin 2000 mailin päässä länteen Rio Diablon vuoristossa virtaviivainen avaruusalus laskeutui ääneti pihalle, jonka omistivat entiset chicagolaiset Lucia ja Roope.
- Onko ruoka jo valmista? Lucia kysyi kattaessaan pöytää.
- Kärsivällisyyttä -- AUH! Roope älähti.
- Mikä hätänä? Lucia kysyi.
- Poltin kieleni. Chili on erinomaista mutta kuumaa! Saisinko lasin jäävettä? Roope pyysi.
- Keksin kyllä muutakin, Lucia virnisti ja antoi nopean suukon Roopen suulle.
- Mmmm. Siinä on mieleiseni nainen. Monellakin tapaa, Roope virnisti.
Juuri silloin ovelta kuului koputus.
- Huoh. Murphyn laki. Aina käy näin kun jotain alkaa tapahtua. Älä mene mihinkään, rakas. Katson, kuka hitto ovella on, Roope sanoi ja meni ovelle.
Ovella seisoi Turbo.
- Hei, Roope, hän sanoi.
- TURBO! Lucia, katso kuka tuli! Mikä sinut tänne tuo, hiirimies? Kävikö aika tylsäksi Prätkähiirten kanssa? Roope naurahti.
- Roope, en ole yksin, Turbo sanoi.
- Huomasin, Roope myönsi.
- Tätä ei voi sanoa helposti. Roope, tässä on Christopher Summers, Tähtiseikkailijoiden johtaja, Corsair ----ISÄSI. Turbo esitteli mukanaan tulleen miehen.

Reaktiot ilmoitukseen olivat moninaiset ja vaihtelevat. Roopen olotila vaihteli hämmennyksestä epäuskon kautta ikävämpiin tunteisiin, aivan kuten Turbolla viikkoa aiemmin tavatessaan oman isänsä. Neljä henkilöä jatkoi tapaamista päivällisen merkeissä ja keskustelivat pitkään seuraavan päivän puolelle. Suurin piirtein samaan aikaan Chicagossa virallisen oloinen auto lähestyi sisäänkäyntiä, joka kuului maailmankuululle rakennukselle. Kolme matkustajaa nousi kyydistä. Yhdellä Kanadan kapteenin univormu, toisella Yhdysvaltain.
- Oletko varma, että tämä toimii, Sissi? valepukuinen Vinski kysyi.
- Luota minuun. Miihkali, odota täällä. Jos kohtaamme ongelmia, Santtu ottaa yhteyden miniradiolla, Sissi sanoi.
- Selkis, Sissi. Olkaa varovaisia ja onnea matkaan, Miihkali sanoi.
Pentagonin aulassa kuitenkin hälyttimet pärähtivät soimaan.
- Anteeksi, kapteeni. Metallinpaljastimme lukevat teistä poikkeuksellisen vahvoja arvoja, sotilas ilmoitti.
- Vinski, ole varovianen äläkä hätiköi, Santtu ajatteli.
- Meillä on tapaaminen komentajien kanssa. Tähän ei ole aikaa, Sissi sanoi.
- Selvitän asian, eversti. Tässä on läkärintodistukseni. Huomattava osa naamaani koostuu metallista sotavammojen vuoksi. Se sai hälyttimet huutamaan, Vinski selitti ja veti esille kortin.
Sotilas teki kunniaa ja päästi kolmikon sisälle.
- Hetken jo luulin, että olemme mennyttä, Santtu huokaisi helpotuksesta.
- Tuskin. Sissi ja minä saimme pojan hyvin hämilleen. Mutta pitää silti kysyä -- Sissi, ovatko nuo taistelupilotin siivet ja everstin oksat oikeita? Vinski kysyi.
- Yhtä oikeita kuin sinun arvomerkkisi, Vinski. Olen ansainnut siipeni ja mitalini, samoin kuin arvoni. Sain väliaikaisen ylennyksen majurista evertiksi, ja siitä arvovallasta on hyötyä. Tarvitsemme sitä päästäksemme keskustietopankkiin erityistiedustelupalvelun holvissa. Se on Pentagonin tarkimmin vartioitu alue, Sissi selitti.

Juuri silloin seinän läpi rysähti valtava avaruusolio. Vinski veti esille valoammuksen mutta ei ehtinyt tehdä mitään kun hirvitys jo paiskasi hänet vasten seinään. Santtu nappasi Visnkiltä pudonneen ammuksen ja heitti sen päin avaruusörkkiä.
- Nyt riittää, Sinihome! hän huusi.
-AAAHH!!Sinihome huusi ja kääntyi katsomaan Santtua.
- Se oli pelkkä varoitus, roisto. Sinun kannattaa ottaa siitä opiksesi ja luovuttaa, Santtu sanoi valmiina taistelemaan.
- Ei onnistu, maanasukas. Olen odottanut teidän kohtaamistanne, että voin tuhota teidät! Sinihome naurahti.
Paikalle ryntäsi joukko sotilaita.
- Eversti, mitä tapahtuu? yksi kysyi.
- Tarvitsetteko apua-- HEI! toinen huudahti kun Sissi nappasi tältä aseen.
- En tarvitse muuta kuin tämän, Sissi totesi ja alkoi ampua Sinihometta.
- Anna palaa. Ei se sinua auta, Sinihome nauroi kutien vain kimpoillessa.
- Piru vie, hän on oikeassa. Mikään ei tehoa tohon jollei saa sitä nauramaan, Sissi ajatteli turhautuneena.
- Tarvitsen enemmän tilaa taistelua varten. Ja Vinski on koomassa. Hänet pitää saada turvaan -- ja Sinihome pitää saada kauemmas kaikista viattomista sivullisista, Santtu ajatteli ja tarttui nopeasti palohälyttimen kahvaan.
Arktisen kylmä puhuri jäädytti lattian ja työnsi hämmästyneen Sinihomeen kauas pois. Samaan aikaan hälytin loi käytävään hernerokkasumun ja Santtu vilkaisi Sissiä nopeasti ennen kuin nappasi Vinskin mukaan ja katosi.
- Tiedän, että vihaat Sinihometta hyvästä syystä. Mutta meillä on täällä tehtävä, Sissi. Prätkähiiretn tulevaisuus on käsissäsi. Älä petä meitä, hän ajatteli.

Hetken kuluttua sumu oli kaikonnut ja samoin myös Santtu ja Vinski.
- Sumu on poissa! Ja samoin ne oudot naiset! yksi sotilas huusi.
- Kuulin kuinka toinen kutsui heitä Prätkähiiriksi! Tehkää hälytys. Haluan löytää ne kirotut marsilaiset heti! toinen käski.
- Selvä! ilmoitti kolmas.
- Prätkähiiret ovat nyt todella ongelmissa. Osittain minun takiani. Mutta kun näin Sinihomeen en voinut itselleni mitään. Hän vei minulta kaiken. En tiedä kumpi sattuu enemmän -- perheen menettäminen vai se etten voi koskaan kostaa sitä hänelle, Sissi ajatteli livahtaessaan paikalta.
Hänet kuitenkin huomasi eräs hahmo.
- Hiiri! Hän ei nähnyt minua. Ja sama se, vaikka olisi nähnytkin. Hän tai kukaan muu ei osaa yhdistää Raven Darrkholmea, puolustusvoimien tutkimusprojektienapulaisjohtajaa Valkohomeeseen. Pian he saavat maksaa typeryydestään, Valkohome ajatteli napatessaan lattialta aseen ja lähtiessään Sissin perään.
Muualla Santtu oli saanut raahattua Vinskin turvaan.
- Mikä sotku. Oliko Sinihome yksin? Vai onko täällä käynnissä jokin pahisten operaatio -- hyökkäys Pentagoniin? En usko... Sinihome käyttäytyi liian rennosti. Mikä herättää toisen, vielä ikävämmän kysymyksen -- kuuluuko Sinihome tänne? Tekeekö pahikset yhteistyötä hallituksen kanssa? Se kuulostaa uskomattomalta, mutta--, pidemmälle Santtu ei ehtinyt pohtimaan kun seinä heidän takanaan räjähti.
- YLLÄTYS! Vinskiin asettamani jäjitin osoittautui aika näppäräksi, kun opin käyttämään sitä. Tiedän jäljittäminen oli lasten leikkiä, Sinihome naurahti seisoessaan aukossa.
- Miihkali! Tule apuun! Santtu huusi radioon.

Sillä oli seurauksensa, koska kun Miihkali ehti paikalle Sinihome oli jo ehtinyt iskeä Santunkin tajuttomaksi. Samalla myös hälyttimet olivat pärähtäneet soimaan ja sokaisseet Sinihomeen.
- Hah! Sääilmiöt räjähtävät hänen naamalleen. Liian paljon tapahtuu liian nopeasti, eikä Sinihome voi hallita kaikkea. Paras viedä Santtu suojaan, kun vielä pystyn, Miihkali ajatteli ja oli jo aikeissa raahata ihmisnaisen pois alta kun koko käytävän täytti vesi.
- Se siitä ajatuksesta. Hälyttimet onnistui luomaan tulvan! Tämä ei suju hyvin! hän yskäisi.
- Tilanne voisi. Olla pahempikin. Mitä enemmän energiaa. Sinihome käyttää. Sitä nopeammin hälyttimet kuluvat. Ja lopettavat toimintansa. Luulen. Että voin. Pian toimia, Santtu köhi.
- Entä sitten, Santtu?! Hän ehtii hyvin piestä meidät kaikki! Vinksi kysäisi.
Samaan aikaan Sissi oli päässyt keskutietokoneen luo ja oli juuri kaivamassa Prätkähiirten tietoja esille kun hänen takaansa kuului tuttu ääni:
- Terve, hiiri. Olen odottanut tätä hetkeä.
Sissi käänyti ympäri ja näki Valkohomeen.
- Kuka --? VALKOHOME! Mitä teet aseella? hän kysyi.
- Tapan sinut, tietenkin, Valkohome totesi ja laukaisi aseen.
Sissi rojahti maahan otsassaan verta vuotava haava.
- Se kävi melkein liian nopeasti ja helposti. Odotin. Sinulta vähän enemmän, Valkohome totesi.
Toisaalla hälyttimet olivat lakanneet toimimasta ja Sinihome oli entistä valmiimpi tekemään hiiristä muusia.
- Kerjäättekö tosissaan turpiinne? Luulin, että luikkisitte karkuun. Teillä ei ole mitään mahdollisuuksia! Minulla on aina vähintään yhden monsterin voimat, jotka riittävät hyvin Pentagonin tuhoamiseen, Sinihome ärähti ja kävi hyökkäykseen.
- Ajatuksemme ja sielumme ovat meille erittäin tärkeitä. Kuka tahansa niitä sormeileva saa maksaa virheestään! Santtu sanoi.

- Emme myöskään pidä häviämisestä! Nappasin Sinihomeen! Hoda hänet, Vinski -- mutta varo koskemasta! Santtu varoitti napattuaan Sinihomeen nahkatakkiinsa.
- Otin jo opikseni. Pidä hänet aisoissa, niin laitan neidin unten maille, Vinski sanoi ja kolautti Sinihomeen kanveesiin.
- Etkö parempaan pysty? Sinihome kysyi.
- Oletkin aika kovapäinen tapaus. No, jos oikea kuokku leukaan ei tepsi, niin katsotaan, mitä tapahtuu, kun painan näitä hermopisteitä, Vinski tuumasi.
Valitettavasti Sinihomeen onnistui riistäytä irti.
- Sori vaan, pätkä.SAAT VAIN YHDEN MAHDOLLISUUDEN! hän kivahti ja jatkoi kamppailua.
Tietokonehuoneessa Valkohome lähestyi uhkaavasti maassa makaavaa Sissiä.
- Hiiri oli Prätkähiirten kumppani. Mitähän he tietopankeista halusivat? Vartijat tulevat. Hiiri näyttää kuolleelta. Parasta silti varmistaa asia vielä yhdellä --UNGHHH!, hän ähkäisi juuri kun Sissi virkosi ja pamautti kunnon karatepotkun suoraan valepukisen monsterin vatsaan.
- Ulkonäkö pettää, kaveri! Luojan kiitos refleksini ovat huipputasoa. Väistin kyllin nopeasti, ja luoti vain hipaisi. Päätäni särkee hitosti, mutta olen elossa! Tämä on selvästi Valkohome. Mutta miksi nämä kaksi ylisuurta pelleä ovat täällä? Hän alkaa kutistua, Sissi ajatteli takoessaan Valkohometta maahan.

Pian ulkona Sissi käveli ulos muina hiirinä samalla kun sisälle rynni sotilaita.
- Prätkähiiriä tai Sinihometta ei näy, mutta turvatoimet on kiristetty äärimmilleen. Jopa armeijan nopean toiminnan joukot Fort Myersista on kutsuttu paikalle. Katsotaan kuinka he tämän lehdistölle selittävät. Prätkähiiret todennäköisesti saa syyn niskoilleen. Senaattori Tuiskumestarin perusteella koko hallitus on jo paranoidi marsilaisten takia. Tämä vain pahentaa asioita. Ja koska Prätkähiirillä ei ole virallista asemaa kuten Kostajilla, he eivät voi kertoa omaa versiotaan tapahtumista, Sissi ajatteli kävellessään kohti parkkipaikkaa.
- Sissi -- täällä! Miihkali huikkasi prätkien luota.
- MIIHKALI!Hyvä nähdä, että olette kunnossa. Tiedän. Mihin Sinihome pystyy. Oletin, etää joudutte taisteluun, Sissi huokaisi helpotuksesta.
- Ei hätää, Sissi. Onnistuimme yllättämään häent pari kertaa, Vinski virnisti.
- Miten sinun tehtäväsi meni? Santtu kysyi.
- Kaikki on hoidettu. Liittovaltion tietoverkoston mielestä Prätkähiiret on lakannut nyt olemasta, Sissi virnisti.
- Ihanaa! Miihkali huudahti.
- Veit sanat suustani. Tavallaan olenkin onnellinen. Sain menneisyyden haamut lepoon ja olen vapaa jatkamaan elämääni. En tiedä, mihin polkuni minut vie, mutta matkasta tulee epäilemättä mielenkiintoinen, Sissi ajatteli hymyillen.

OSA 6: YÖHUUTOJA!

Uskomattommat Prätkähiiret totisesti hallitsi näyttävät sisääntulot. Tässä tapauksessa he saapuivat yksityisetsivä Tintin asuntoon Greenwich villagessa. Miihkali siirtyi sisälle paloportaiden kautta, Sissi liukui ilmastoinnin kautta. Vinski, Santtu ja Moto kuitenkin turvautuivat perinteisempään tapaan.
- Hyvää iltaa, Tintti. Miten voit...JAIKS! Miihkali kiljaisi nähdessään vieraan muukalaistytön edessään.
- Santtu, tuo ei ole Tintti! Moto huudahti huomatessaan saman.
- Hän näkee sen kyllä itsekin, Moto. Kysymys kuuluukin, kuka hän on ja mitä hän täällä tekee?! Vinski ihmetteli.

Ja nyt olemme Rio Diablossa, New Mexicon autiomaan syrjäisessä kolkassa, jossa asui Roope. Hänen ystävänsä Turbo oli tullut vierailulle.
- Oli ikävä kuulla Rontista, Turbo, Roope sanoi kun he kävelivät pitkin autiomaata.
- Olemme tehneet kaikkemme saadaksemme hänet heräämään transsista, mutta mikään ei auta. Ja sitten vielä isä, Turbo huokaisi.
- Aivan. Mitä voi sanoa, kun oma isä ilmestyy kuvioihin 20 vuoden jälkeen? Tapaaminen oli varmasti rankkaa sinulle, Turbo. Minut adoptoivat rakastavat sijaisvanhemmat. Sinä olit yksin, Roope selitti.
- Selvisin siitä, kuten aina, Turbo tuumasi olkiaan kohauttaen.
- Elämässä pitäisi olla muutakin, Roope virnisti.
- Ehkäpä. Kun kerran tuli puhe selviämisestä, niin oletko harjoitellut kamppailua? Turbo kysyi.
- Tietysti, kamu, Roope virnisti.
- Todista se! Turbo sanoi ja aktivoi hanskansa zernot.
Turbon zernot sinkauttivat kiven kohti hämärtyvää taivasta.
- Kelpaako? Roope kysyi ja veti esille energia-aseen.
Lentoradan lakipisteessä Roope ampui energialaserin, joka räjäytti lohkareen.
- Aika hyvin, Turbo tuumasi ja tuhosi loput kappaleista zernoilla.
- Räjäytit kiven kappaleet tomuksi! Melkoiset voimat. Eikä niitä pidä aisoissa muu kuin, sä itse. En tiedä, kestäisinkö itse moista painetta ja vastuuta, Roope virnisti.
- Selviäisit kyllä, Turbo hymyili ja kaksikko lähti kävelemään takaisin kohti mökkiä.
Pian kaverukset olivat palanneet mökkiin, jossa Roope eli Lucian, Monttupomon tyttären, kanssa.
- Kotona ollaan, Roope huikkasi.
- Oli jo aikakin! Menkää pesulle. Ruoka on pian pöydässä ja sen on parempi maistua, Lucia virnisti.

- Maukasta! Onnittelut kokille, Christopher kehui kun lounas oli saatu syötyä.
- Kiitos, herra Summers. Roope tosin on meistä se parempi kokki, Lucia virnisti.
- Teen vain mieluumin ruokaa kuin hoidan tiskit, Roope totesi virnistäen.
- Chris, mitä aiot tehdä? Jäätkö maahan? Turbo kysyi.
- Ainakin joksikin aikaa. Roopea on tietysti mukava nähdä ja meillä on paljon puhuttavaa, mutta olen ollut poissa liian kauan. En tunne maata kodikseni. Olen 20 vuotta jäljessä, mutta silti valovuosia kaikkia edellä, Christopher sanoi.
- Jos ja kun lähdet, niin haluatko että me tulemme mukaasi? Roope kysyi.
- Rakas poikani en tiedä vielä, Christopher huokaisi.
Chicagossa pojat pitivät seuraa Tintin kämppikselle sillä välin kun Santtu ja Sissi olivat lähteneet ulos.
- Olitko todella sotilaana? kämppis kysyi.
- Olin vapaustaistelijoiden nuorimpia. Mitä? Puhelin! Minä vastaan! Miihkali sanoi ja nappasi kuulokkeen ennen kuin kukaan muu ehti.
Soittaja oli Sissi joka oli jo palannut korjaamolle.
- Terve, minä täällä! Soitin vain kuulumisia, ei mitään hätää. Voinko puhua Santun kanssa? hän kysyi ja tutki samalla prätkäänsä.
- Luulimme että hän olisi sinun kanssasi, Sissi, Miihkali ihmetteli ja lopetti sitten puhelun.
- Onko jokin vialla? kämppis kysyi.
- En ole varma. Sissin mukaan Santtu lähti tunteja sitten ja hänen piti palata suoraan aunnolle. Missä hän voi olla? Miksi hän ei ole soittanut? MITÄ HÄNELLE ON VOINUT TAPAHTUA? Miihkali alkoi jo hätääntyä.

Juuri kun jätkät olivat aikeissa lähteä etsimään Santtua hän kirjaimellisesti romahti sisälle ovesta. Asunnolla Santtu laitettiin heti sänkylepoon Tintin huoneeseen.
- Voisitteko lopettaa hoivaamisen? Olen ihan kunnossa. Tarvitsen vain kunnon yöunet, hän sanoi.
- Hyvää yötä, sitten. Nuku hyvin, sisko. Kutsu meitä, jos tarvitset jotain, Miihkali sanoi ja sammutti valot.
- Selvä, Santtu virkkoi ja yritti nukkua.
Silmät sulkeutuivat, silmät avautuivat. Santtu oli pimeyden ja hiljaisuuden ympäröimä. Hän kuuli ystäviensä puheen heikon muminan -- se tuntui olevan todella lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Yllättäen hän tunsi olevansa aivan yksin. Se pelotti. Santtu kääntyili ja vääntyili yrittäen turhaan löytää mukavan asennon. Sydänyön saapuessa hänen aistinsa terävöityivät lähes tuskallisen tarkoiksi. Ääni kutsui Santtua. Hän ei vastannut siihen ennen kuin oli pakko. Santtu nousi petistään kuin unessa rukoillen, että se oli unta. Hän avasi käsi täristen makuuhuoneen ikkunan. Hän ei pelännyt vaan odotti innolla jotain. Hän tunsi uskomatonta intohimoa.
- Astu sisään vapaasti ja omasta tahdostasi, Santtu lausui hiljaa.
Hänen verensä paloi valkohehkuisena. Kun ulkoa tuleva sumu ympäröi hänet, otti hänet syleilyynsä, hän hymyili epäinhimillisen ja yliluonnollisen innokkaana.

A/N: Saatte kymmenen pistettä ja papukaijamerkin jos arvaatte kenet Santtu päästi juuri sisälle.

Viikonloppu kului ja sunnuntai-iltapäivänä Sissi palasi asunnolle.
- Terve, kotona ollaan! Haloo? Miihkali, Moto, Vinski.MIKÄ ON VIALLA?!Missä on Santtu? hän kysyi nähdessään jätkien synkät ilmeet.
- Tintin huoneessa, Sis, Miihkali kertoi.
- Hän ei voi hyvin, Moto selitti.
- Mitä se tarkoittaa? Onko hän kipeä?! Tiesin, että olisi pitänyt soittaa, mutta kun minulla oli niin hauskaa. Vinski kerro minulle, Sissi vaati selvästi saada tietää mistä oiken oli kyse.
- Santun kimppuun käytiin perjantai-iltana. Luulimme, että hän olisi okei, mutta hänen vointinsa ei vain parane. Emme tiedä syytä, eikä hän anna soittaa lääkärille tai viedä häntä sairaalaan, Vinski selitti.
- Onko hän? Sissi ei voinut kysyä loppuun.
- En tiedä. Mutta hän ei tunnu haluavan elää, Vinski selitti.
- EI! Sissi huusi ja syöksyi saman tien Tintin makuuhuoneeseen.
- Toivottavasti voit auttaa häntä, Sissi, Vinski ajatteli.
Makuuhuonessaa oli pimeää ja Sissi meni avaamaan verhot.
-Santtu? HUI! hän hätkähti kuullessaan sängystä melkein epäinhimillisen rääkäisyn.
- AAAII! Verhot, Sissi! Sulje ne, pyydän! Auringonvalo sattuu, Santtu ähkäisi.

Samalla hetkellä huoneen varjoista Santun vierelle astui itse vampyyrien ruhtinas. Kreivi laskeutui Santun ylle aikoen antaa viimeisen silauksen kun Sissi syöksyi väliin.
- IRTI HÄNESTÄ, HIRVIÖ! hän huusi ja tönäisi vampyyrin syrjään.
- Kuka uskaltaa?! Hiiri?! kreivi hämmästyi.
- Saatan olla pelkkä jyrsijä, mutta olen tapellut pahempiakin kavereita vastaan. Kuulun Prätkähiiriin ja me pidämme omistamme huolta! Häivy täältä -- tai saat kärsiä! Sissi kivahti ja nappasi yöpöydältä ristinmallisen koriste-esineen.
- RISTI! Hetkinen! pelkän pyhän objektin näkeminen pitäisi tuottaa tuskaa, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Pieni typerys, teit kohtalokkaan virheen! Ristillä ei ole vaikutusta, ellei sen kantaja usko siihen! Et ole kristitty, vaan juutalainen! vampyyri ärähti ja hyökkäsi Sissin kimppuun.
Draculan hyökkäyksen nopeus ja raakuus yllätti Sissin. Hän ei ehtinyt edes ottaa puolustusasentoa päästäskeen irti otteesta. Mutta Draculan tarttuessa Sissiin hän sai kokea kivuliaan yllätyksen.
-ARRRGH! kreivi karjaisi tuskasta ja päästi irti.
- Hänen kätensä on tulessa! Kaulakoruni. Hopeinen daavidintähti! Se pysäytti hänet! Santtu, hän on sekaisin! Nyt voimme häipyä täältä -- UNGH! Sissi ähäkäisi Santu äkkiä iskiessä hänet maahan.
- Kukaan ei vahingoita herraani -- et edes sinä. Älä yritä pelastaa minua. Se on mahdotonta ja jos yrität, joudut kulkemaan kuoleman porteista ennen aikojasi. Unohda minuta ja rukoile ettemme enää tapaa, Santtu sanoi hiljaa ja nousi ilmaan lentäen ulos avoimesta ikkunasta kreivin kanssa.
- SANTTU! Sissi huusi hänen peräänsä.

Meteli hälytti jätkät paikalle.
- Sissi! Moto huusi.
- Sissi, mikä on hätänät? Oletko kunnossa? Missä Santtu on? Miihkali kysyi.
- Kuulimme taistelun ääniä. Mitä tapahtui? Vinski kysyi.
Sissi oli vieläkin järkyttynyt tilanteesta mikä oli hänelle uutta. Tavallisesti hän oli kovaksi keitetty kapinallinen.
- P-poissa. Hänet vei DRACULA! hän onnistui äkyttämään.
Moto ja Miihkali auttoivat hänet pystyyn.
- Sissi. Vedä henkeä ja kerro meille kaikki alusta alkaen, Miihkali neuvoi.
Sissi teki työtä käskettyä itkuisella äänellä.
- En sanonut mitään, koska en tiennyt uskoisitteko minua. En uskonut itsekään kunnes näin hänet, hän selitti.
- Santulla on ollut rankka viikonloppu. Ettei hän vain olisi sekaisin? Vinski ehdotti.
Sissi mulkaisi raivoisasti valkoista hiirtä ja veti esille silkkihuivin.
- Kuinka selität tämän huivin?! Se ei ole hänen! hän ärähti ja viskasi huivin päin Vinskin naamaa.
- Ehkä se kuuluu Harmonylle tai Tintille, Vinski ehdotti.
- Älä vähättele Sissiä, Vinski. Hän ei ole enää lapsi. Luotan hänen sanaansa yhtä paljon kuin muidenkin. Lisäksi Marsissa on opittu karvaasti, että vampyyrit, etenkään Dracula, eivät ole leikin asia, Miihkali huomautti.
- Vaikka olisin keksinyt koko jutun ja vaikka Santtu olisi vain kipeä niin emme voi hylätä häntä! Häntä pitää auttaa, ennen kuin on myöhäistä! Sissi sanoi.
- En väitä vastaan. Mutta Santtua on vaikea löytää koko kaupungin peittävän sumun keskeltä. Se on haaste jopa meille. Mutta en koskaan kieltäydy haasteista, Vinski virnisti.

Ei kestänyt kauan kun he löysivät Draculan piilopaikan. Vanha autioakrtano kaupungin laidallla. Nelikolla ei mennyt kauaa päästä paikalle mutta valitettavasti kreivi oli odottanut heitä. Moto sai kokea vampyyrin voimat ensimmäisenä sillä tämä yksinkertaisesti paiskasi harmaan körilään seinästä läpi.
- DRACULA ON AINA VOITTOISA! kreivi huusi.
- OI ÄITI! Moto huusi lentäessään ilman halki.
- Emme mahda raa'ssa voimassa hänelle mitään, mutta tämän voi voittaa muillakin tavoilla, Miihkali sanoi.
- Elokuvat ovat tuttuja. Tiedän, mitä tehdä, Vinski tuumasi.
Vinski veti panosvyöstään kaksi valoammusta esiin ja muodosti niistä ristin. Siitä ei kuitenkaan ollut apua.
- Kuten tyttöhiirelle sanoin, tuo on hyödytöntä ellet ole tosiuskovainen, Dracula hymähti ja iski Vinskin maahan.
Miihkali huomasi tilaisuutensa.
- Siinä tapauksessa olet mennyttä, sillä MINÄ USKON! hän huusi ja muodostaen katekenneista pöydän jaloista ristin.
- AAHHR! Onnistuit tuottamaan tuskaa. Mutten ole vielä lyöty. Voimani ovat luikusat! Voin kutsua taivaan salamat alas pelkällä ajatuksella! Dracula ärähti.
- JESTAS! Miihkali kiljaisi ja loikkasi äkkiä pois tieltä salaman melkein iskiessä häneen