Soturit Marsista (S)

Nimi: Soturit Marsista
Genre: Fantasia/seikkailu
Ikä: S
Parit: Joitakin saattaa tulla tarinan edetessä.
Waring: Joitain verisiä kohtauksia saattaa tulla ja tästä tulee sit tosi pitkä.
Disclamer: En omista Prätkähiiriä. Vain omat hahmoni joita saattaa tarinan edetessä tulla aika paljon.

A/N: Oon kokeillu samaa juttua kerran ennenkin eräällä toisella sarjalla ja nyt päätin kokeilla Prätkähiirillä. Omia ehdotuksiaan saa pistää kommenteissa mukaan jos haluaa. Very Happy

Hahmojen rooliesittely.
Turbo: Komea nuori prinssi, sankarikolmikon johtaja, matkalla pelastamaan vangittua sisartaan.
Moto: Hyväsydäminen barbaarisoturi, sankarikolmikon lihakset, matkalla pelastamaan orjuutetun kotikylänsä asukkaat ja perheensä.
Vinski: Omahyväinen varas, sankarikolmikon hurjapää, matkalla pelastamaan vangittua prinsessaa.
Santtu: Kekseliäs keiju, tiimin aivot, apuri.

Kauan sitten oli kaunis ja hyvinvoiva maailma nimeltä Mars jota hallitsi viisas sisaruspari. Kansa rakasti prinssi Turboa ja prinsessa Annia hyvin paljon. Kaikki sujui hyvin kunnes Pluton kalahirviöt hyökkäsivät. Hiiret saivat joten kuten pidettyä puolensa, kunnes kuninkaalliseen hoviin soluttautunut rotta ryösti prinsessan. Sen jälkeen vihollinen oli saanut yliotteen hiiristä ja prinssi joutui pakenemaan joukkojensa kanssa maan alle. Paetessaan hän kuitenkin vannoi itselleen voittvansa vielä vihollisen ja pelastavansa sisarensa. Kului monia vuosia ja prinssi alkoi käydä levottomaksi. Lopulta hän ei enää kestänyt maan alla oloa.
- Rontti, mun on pakko lähteä. Mä tuun hulluks jos mä vielä joudun istumaan täällä venttaas et mua lakataan etsimästä, hän sanoi kapinallisjoukkojen komentajalle.
- Mä ymmärrän miltä susta tuntuu, mut sun on parasta olla täällä. Sä oot niille kalanaamoille liian arvokas pidettäväks hengissä, Rontti sanoi.
Turbo katsoi vanhaa ystäväänsä ällistyneenä.
- Kuulinks  mä just oikein? Rontti, kapinallisten johtaja, on luovuttamassa, hän kysyi.
- En mä luovuttamassa ole. Yritän vaan pitää sut hengissä, Rontti hymähti.
Turbo huokaisi. Rontti katsoi häntä.
- Kuule. Mä tajuun täysin miltä susta tuntuu. Sä haluat löytää sisares. Itse asias mä haluaisin itse lähtee etsiin sitä, mut mä en voi. Mun on pidettävä edes toinen teistä elossa. Mut mä en estä sua. Jos sä haluat lähteä pelastaan sisartas pulasta niin siitä vaan, hän sanoi.
Turbo nyökkäsi ja riensi sitten ratsunsa luo. Hän loikkasi Leidin selkään ja katsoi sitten Ronttia.
- Pitäkää kala-aivot kiireisinä. Mä vannon löytäväni Anni ja tuovani sen takaisin. Toivota onnea, hän sanoi ja karautti kohti luolan suu aukkoa joka toimi kapinallisten väliaikaisena piilopaikkana.
Rontti heilutti hyvästiksi nuoren prinssin kadotessa näkyvistä.
- Onnea matkaan, prinssi, hän ajatteli.

Turbo oli kulkenut jo päivä kausia kun hän saapui tiheään metsään. Metsä oli synkkä ja lehvästö oli niin sankka että vain harva auringon säde pääsi tunkeutumaan oksiston läpi. Äkkiä pensaikosta hänen eteensä loikkasi joukko ryöväreitä.
- Okei jyrsijä. Rahat ja arvoesineet tänne, yksi ryöväreistä luultavasti johtaja käski.
Turbo ei sanonut heti mitään vaan veti esille tikarinsa.
- Tulkaa hakemaan, hän hymähti.
Rosvot kävivät yhtenä rynnäkkönä hyökkäykseen. Leidi potkaisi ensimmäiset hyökkääjät kumoon. Turbon onnistui puolustautua jonkin aikaa kunnes yksi ryöväreistä viilsi häntä käteen veitsellä niin että hän pudotti tikarin. Samalla hetkellä jokin sai Leidin nousemaan yllättäen takajaloilleen niin että Turbo lensi satulasta. Rosvot saartoivat hänet nopeasti. Turbo tajusi olevansa satimessa.
- Neljä yhden kimpussa? Ei oikein tasaväkistä, kuului silloin jostain oksistosta.
Kun rosvot kääntyivät katsomaan äänen suuntaan, johtajan leukaan jo osui tyylikäs lentopotku. Potkun aiheuttaja oli pitkä, lihaksikas harmaa hiiri jolla oli barbaarisoturin varusteet. Soturi veti selästään pitkän kahden käden miekan ja osoitti sillä ryöväreitä.
- Mä en tykkää siitä et yhtä kiusataan joukolla, hiiri murisi ja hänen silmänsä alkoi hohtaa punaisena.
Ryövärit ottivat nopeasti jalat alleen. Soturi kääntyi Turbon puoleen.
- Ooks sä okei? hän kysyi ja auttoi Turbon ylös.
- Jeah oon. Kiitti kun autoit. En ois ehkä selvinny niitä vastaan kovin kauaa, Turbo sanoi.
- No problem. Noita pyörii täällä päin aika paljon, mut ei ne mulle mitään mahda. Mun nimi on muuten Moto, Moto esitteli itsensä.
- Mä oon Turbo, Turbo sanoi ja kätteli Moton.
Moto vilkaisi Turbon kädessä olevaa naarmua.
- Mä luulen et parantajan ois parempi vilkasta tota. Mun kotikylä on täs lähellä. Tuu, Moto sanoi ja otti Leidiä suitsista.
Turbo nyökkäsi ja nousi nopeasti ratsunsa selkään. Moto lähti johdattamaan häntä kohti kyläänsä. Äkkiä Turbo haistoi jotain. Aivan kuin savun haju.
- Hei, haistaks sä saman? hän kysyi.
Moto näytti huolestuneelta.
- Joo haistan. Se tulee kylän suunnasta. Ei kai..., Moto keskeytti lauseensa peläten pahinta ja lähti juoksemaan.
Turbo seurasi Leidillä aivan kannoilla. Kun he pääsivät aukiolle heitä tervehti järkyttävä näky. Siinä missä olisi pitänyt seistä pieni soturi kylä oli nyt kasoittain luhistuneita rakennuksia ja kyteviä raunioita.
- Voi ei, Moto henkäisi ja riensi oitis raunio kylään.
Turbo laskeutui satulasta ja tuijotti näkyä järkyttyneenä. Kuka oli voinut tehdä jotain tällaista. Pluton kalatko? Vaiko rotat? Hän seurasi Motoa raunioihin yrittäen löytää edes jonkun eloonjääneen. Äkkiä hän huomasi jonkin liikkuvan palaneen seinän osan takana. Hän veti esille tikarinsa ja lähestyi hiljaa kohdetta. Seinän takana piilotteli arviolta 16-vuotias hiiripoika jonka ruskeissa hiuksissa oli oranssi raita.
- Moto! Tääl on yks eloonjäänyt! Turbo huikkasi ja kääntyi sitten pojan puoleen.
- Mitä täällä on tapahtunut? hän kysyi.
Ennen kuin poika ehti vastata Moto riensi paikalle.
- Miihkali! hän huudahti ja nappasi pojan vahvaan halaukseen.
Sitten hän katsoi poikaa silmiin.
- Mitä täällä on tapahtunu? Missä isoäiti, sun äitis ja siskos on? Ja ennen kaikkea Sakura? Moto kysyi melkeinpä hädissään.
Miihkali ei meinannut ensin saada ääntä suustaan. Niin pahoin hän oli pelästynyt. Lopulta hän sai kuitenkin kielensä liikkeelle.
- Pluton kalat. Ne hyökkäs. Ne rupes ryöstään ja polttaan taloja. Ne vangitsi melkein kaikki kyläläiset. Sakura yritti puolustaa meitä, mut palava katto putos sen päälle. Mä onnistuin pakenemaan. Mä oon tosi pahoillani Moto-setä, Miihkali sanoi ja näytti siltä että hänen silmistään alkaisi pian valua kyyneleitä.
Moto katsoi nuorta sisarenpoikaansa kauan ja halasi sitten häntä. Turbo katseli ympärilleen. Äkkiä hän huomasi jotain erään kytevän lautakasan alla. Sieltä pilkotti musta käsi. Hän riensi kasan luo ja alkoi siirrellä lautoja. Moto ja Miihkali seurasivat pian perässä. Pian lautakasan alta paljastui mustaturkkinen hiirinainen jolla oli lumen valkoiset hiukset. Moto putosi polvilleen ja nosti tytön syliinsä. Hän silitti hellästi neidon hiuksia painoi sitten otsansa hänen otsaansa vasten. Näki että Motolla oli kyyneleet herkässä.
- Sakura. Eih. Eih! SAKURAAAAAA! Moto karjui tuskaansa ilmaan.
Paljon myöhemmin illalla Turbo ja Miihkali seisoivat kauempana kun Moto oli polvillaan puolisonsa hautarovion ääressä. Taistelussa kaatuneiden ruumiit tuli polttaa niin nopeasti kuin mahdollista ettei vihollinen voisi viedä niitä julkisesti häpiäistäviksi. Turbo käveli uuden ystävänsä luo ja laski kätensä hänen olalleen.
- Mä ymmärrän sua, hän sanoi.
Moto nousi ylös ja kääntyi Turbon puoleen.
- Jos sulla on sama päämäärä kuin mulla, mä lähden messiin. Pistetään ne kalat palaamaan takaisin tuhottuun maailmaansa, hän sanoi päättäväisen näköisenä.
Turbo nyökkäsi. Moto katsoi Miihkalia.
- Etsi kapinalliset ja liity niihin. Ne pitää susta huolta, hän sanoi.
Miihkali nyökkäsi ja vihelsi. Metsiköstä nelistä kaksi ratsua. Toinen oli ruskea ja toinen yön musta. Miihkali loikkasi ruskean selkään ja katosi pian ratsastaen näkyvistä. Moto nousi mustan hevosen selkään ja kääntyi Turbon puoleen.
- Tää on Pikkuinen. Eiköhän aleta painua, hän sanoi.
Turbon nyökkäsi ja nousi Leidin selkään. Kumpikin karautti liikkeelle jättäen pian rovion kajastuksen taakseen.

Kaksikko oli ratsastanut jo pitkään kun he saapuivat pieneen kaupunkiin. Torin keskelle oli pystytetty lava jonka ympärille oli kerääntynyt paljon väkeä.
- Mitä on tekeillä? Turbo kysyi eräältä kaupunkilaiselta.
- Sotilaat saivat varkaan kiinni rysän päältä ja hänet aiotaan hirtättää, mies selitti.
Juuri silloin joukko sotilaita asteli paikalle mukanaan kädet selän taakse sidottu ja pää hupulla peitetty vanki. Vanki tönittiin ylös lavalle ja pyöveli sujautti köyden hänen kaulaansa samalla kun kiskaisi hupun hänen päästään. Vanki paljastui komea valkoturkkiseksi hiirimieheksi jonka vasenta puolta kasvoista peitti puolinaamio.
- Mitä se on tehny? Moto kysyi.
- Ei hajuukaan. Kapinallinen, mies vastasi.
Pyöveli asteli hirttolavan vivun luo ja katsoi sitten vankia.
- Viimeiset sanas, jyrsijä? hän kysyi.
- Vain tää. Eläköön prinsessa Anni! Eläköön prinssi Turbo! vanki huusi.
Pluton kalasotilaat buuasivat mutta ne peittyivät hurraavan yleisön äänten alle. Turbo ja Moto katsoivat toisiaan.
- Meidän on autettava sitä. Ootko mukana? Turbo kysyi.
Moto nyökkäsi ja kaksikko alkoi hivuttautua lähemmäs lavaa. Juuri kun pyöveli aikoi vetää vivusta Turbo ja Moto loikkasivat lavalle vetäen miekan ja tikarin esille. Ennen kuin kukaan ennätti estää Moto katkaisi hirttoköyden nopealla sivalluksella ja Turbo vapautti vangin ranteet siteistä. Vanki vetäisi vyöltään veitsen. Samassa kolmikko huomasi että heidät oli saarrettu. Moto vilkaisi Turboa.
- Hyvin sujui tähän asti. Entäs nyt? hän kysyi.
- Mulla on idis, vanki virnisti ja vihelsi.
Samassa väkijoukon sekaan laukkasi pillastuneelta vaikuttava vaaleanharmaa ori mikä sai lievän sekasorron aikaan. Vanki katsoi Turboa ja Motoa.
- Nyt mahdollisuus häipyä. Liikkuu, hän sanoi.
Turbo ja Moto nyökkäsivät ja vihelsivät omat ratsunsa paikalle. Kolmikko loikkasi ratsaille ja pakeni paikalta valtavan pölypilven saattelemana. Kun he olivat päässeet kauas kaupungista he pysähdyttivät ratsunsa.
- Kiitti kun tulitte avuks. Oisin mä kyl yksinkin pärjänny, vanki sanoi virnistäen.
- En oikeen tiedä siitä pärjäämisestä jos sä olisit roikkunu seuraavaks narun jatkona, Moto hymähti.
- Miks ne oikeestaan vangitsi sut? Turbo kysyi.
- Mä en ollu tarpeeks varovainen. Mä etsin nimittäin kadonnutta prinsessaa. Oon etsiny siitä lähtien kun se katos. Yritin vähän kysellä tavernassa ja seuraavaks mä heräänkin tyrmässä. Mua sanotaan muuten Vinskiksi, vanki sanoi ja ojensi kätensä.
- Moto, Moto sanoi ja kätteli Vinskiä.
- Turbo, Turbo sanoi ja kätteli myös Vinskiä.
Vinski virnisti.
- Meillä kaikilla taitaa olla yhteinen päämäärä, hän totesi.
- Jos se meinaa tän maailman ja läheisten pelastamista niin jeah, Turbo sanoi.
- Hei, mehän voitais olla tiimi, Moto ehdotti.
- Jeah. Miten ois soturit, Vinski ehdotti.
- Soturit Marsista. Kuulostaa hyvältä, Turbo sanoi.
Kolmikko teki ylävitosen ja lähti jatkamaan matkaa.

Oli kulunut pari päivää kun Turbo ja Moto olivat pelastaneet Vinskin tulemasta hirtetyksi. He ratsastivat tiheässä metsässä kun Turbo huomasi äkkiä Leidin ontuvan. Kolmikko pysähtyi ja Turbo nousi satulasta tutkimaan ratsunsa jalkaa.
- Leidillä näyttäis olevan haava kaviossaan, hän sanoi.
- Älä huoli kamu. Etsitään jostain talli ja hoidetaan se kuntoon, Vinski ehdotti.
- Enpä tiedä. Ollaan ratsastettu jo kilsa tolkulla eikä oo näkyny yhtään tavernaa tai majataloa, Moto huomautti.
Vähän matkan päässä puiden lomasta kuitenkin kajasti valoa.
- Mä luulen et vähän matkan päässä on laakso. Mennään tsekkaa, Vinski sanoi.
Moto ja Turbo nyökkäsivät ja lähtivät kohti valon kajastusta Turbo taluttaen Leidiä. Kyseinen laakso oli ainoa paikka johon kalojen evät eivät olleet vielä yltäneet. Se oli kaunis ja vehreä poukama jossa oli kaunis vesiputouksen aikaan saama järvi. Koko paikkaa kuitenkin hallitsi valtava vanha tammi joka antoi mahdollisen kodin kaikille pikkueläimille aina linnuista oraviin ja hyönteisiin. Koko laaksoa suojeli nuori keiju joka tälläkin hetkellä yritti välttää katastrofin.
- Kerro sille limaiselle paronille et laakso on mun suojeluksessa enkä mä luovu siitä mistään hinnasta, keiju ärähti isolle örkille jolla oli täysi taisteluhaarniska.
- Mietihän vielä kerran pikkuinen. Sen minkä paroni Leipäjuusto ikinä tahtoo sen se myös saa, örkki mörähti ja kohotti nuijaansa.
Keiju lehahti kauemmas.
- Kuules nyt senkin peikonhönkäys. Sulla kymmenen sekuntii aikaa häipyä ennen kuin vedän turpaan, keiju uhkasi.
Örkki vain nauroi.
- Uuu suorastaan tärisen pelosta, örkki sanoi.
- Häivy täältä ja käske pomosi painua..., keiju kivahti ja lennätti taikaa örkin edessä olevaan kantoon.
Kanto kasvoi nopeasti pituutta vieden örkin mukanaan. Kasvuspurtti kuitenkin pysähtyi niin rajusti alimpiin oksiin että maahan satoi tammenterhoja.
- Oho. No talvivarastoni kaipasikin tammenterhoja, keiju totesi ja lakoi keräillä maahan putoilleita pähkinöitä.
- Alat käydä hermoilleni rääpäle, örkki murisi ja repi puusta oksan irti.
Sitten örkki paiskasi oksan kohti keijua. Keiju onnistui väistämään oksan ja yritti lentää pakoon mutta törmäsikin päistikkaa hämähäkin verkkoon. Örkki loikkasi alas ja tuli lähemmäs.
- Vilkaiseppas vielä kerran tätä anteliasta ostotarjousta, örkki sanoi ja työnsi esille paperin.
- Jätähän pikkuinen rauhaan senkin ladon ovi, kuului silloin örkin takaa nuorukaisen ääni.

Örkki kääntyi ympäri ja huomasi takanaan seisovan valkoturkkisen hiirinuorukaisen.
- Täh? Mikäs sä oikein olet komentelemaan mua? örkki kysyi.
- Ai kuka mä oon? Kyllä mä näytän sulle kuka mä oon, Vinski naurahti ja veti vyöllään olevasta pussukasta savupommin.
Hän heitti sen maahan ja syöksyi hyökkäykseen savun turvin. Harmi sinänsä että örkki ennätti väistää ja Vinski lensi päin puuta. Hän valui puuta pitkin maahan ja örkki käveli hänen luokseen.
- No mikäs hätänä? Tuliks pikku pipi varkaalle vai? Nouse ylös ja puolustaudu senkin luuseri. Mikä sä oikein luulet olevas häh, örkki ärähti ja kiskaisi Vinskin ylös kauluksesta.
Juuri silloin metsiköstä loikkasivat esille Turbo ja Moto.
- Hiiri, Moto totesi.
- Onks sulla jotain hiirii vastaan? Turbo kysyi.
- Varsinainen läävä koko laakso. Vilisee rottia, örkki murahti.
Sitä ei olisi kannattanut sanoa sillä Moton silmä alkoi palaa punaisella.
- Rottia? Mun äiti ei kasvattanu mitään haisevaa rottaa. Meniks perille, Moto karjaisi.
- On aika heiluttaa häntää, Turbo totesi.
- Jeah, listitään toi rumilus, Moto sanoi ja hänen haarniskoitu käsivartensa alkoi hohtaa.
Nopealla liikkeellä Turbo kietaisi häntänsä örkin jalkojen ympärille ja Moto ampui energiasäteen puun oksistoon niin että örkin niskaan ihan satoi oksia. Vinski oli päässyt irti ja seisoi nyt valmiustilassa puuta vasten. Turbo kiskasi häntänsä irti ja örkki lähti hyrrän lailla pyörimään kohti Vinskiä.
- Lisää kierroksia kultaseni, hän totesi ja iski nyrkillä örkkiä niin kovaa että tämä lensi suoraan metsikköön.
- Tästä ei kyllä pisteitä heru, örkki mutisi mennessään.
Keiju oli edelleen jumissa hämähäkin verkossa kun Turbo käveli hänen luokseen.
- Oletko kunnossa? Turbo kysyi.
- Askelkin lähemmäs niin kopautan, keiju äyskähti.
- Hei hei ei tartte kimpaantua. Mun ratsu vaan ontuu toista etujalkaansa, Turbo selitti samalla kun Moto toi kolmikon ratsut aukiolle.
Keiju katseli hetken hevosta ja nyökkäsi sitten.
- Mä voin auttaa kunhan sä autat mut irti. Mun nimi on muuten Santtu, keiju sanoi.
Turbo nyökkäsi ja otti esille tikarinsa. Hän ryhtyi vapauttamaan Santtua.
- Mä olen Turbo, toi iso harmaa barbaarisoturi on Moto ja valkoinen varas on Vinski, Turbo esitteli samalla kun vapautti Santun verkosta.
Santtu nyökkäsi hymyillen ja lehahti sitten tutkimaan Leidin jalkaa. Hetken päästä hän lensi tammen sisälle ja tuli kohta takaisin mukanaan yrttejä. Santtu kävi vielä hakemassa sidettä ja sitoi sitten Leidin kavion ympärille siteen haavan peitoksi.
- Yrtit auttavat haavaa parantumaan mut sun ei kannata ratsastaa ainakaan enää tänään, Santtu kertoi Turbolle.
Turbo nyökkäsi ja katsoi sitten kavereitaan.
- Sitten kai pystytetään leiri tähän, hän totesi.

Samaan aikaan örkki oli palannut kalliojyrkänteelle rakennettuun linnaan jota isännöi paroni Leipäjuusto. Örkki oli varma ettei hänen herransa olisi tyytyväinen tuloksiin. Örkki asteli valtaistuin saliin ja polvistui valtaistuimen eteen.
- Öh tota sori pomo, örkki sanoi.
Valtaistuimella istui pyylevä lihava mies jolla oli lyhyet mustat hiukset ja yllään samanlaiset kuteet kuin keskiajan Englannissa kuningas Arthurin hovissa Camelotissa.
- Rasvanahka pojuseni, Leipäjuusto sanoi.
- Joo pomo? Rasvanahka kysyi.
- Sotket mattoni limaan! Leipäjuusto karjui.
Rasvanhaka nousi äkkiä ylös ja seisoi suurinpiirtein asennossa. Leipäjuusto puisteli päätään.
- Minähän lähetin sinut hankkimaan sen keijun suojeleman laakson eikö niin? hän kysyi.
- Joo pomo, Rasvanahka myönsi.
- Ja enkös minä sitten käskenyt tuhota sen laakson? Leipäjuusto kysyi.
Rasvanahka nyökkäsi.
- No miksi sitten se valtava tammi on yhä pystyssä?! Leipäjuusto ärjäisi.
- Ei se ollu mun vika pomo. Ihan tosi. Se prinssi ilmaantu sinne ja..., Rasvanahka ei päässyt loppuun kun Leipäjuusto kysyi:
- Prinssi? Hiirten prinssi?
Rasvanahka nyökkäsi jälleen. Leipäjuusto nousi valtaistuimelta ja käveli seinään piilotetulle salaovelle. Rasvanahka seurasi perässä. Roistot laskeutuivat linnan alla oleviin katakombeihin jossa sijaitsi joukkion kolmannen jäsenen ilkeän velhon Nuikin laboratorio.
- Nuikki! Leipäjuusto karjaisi astuttuaan sisään labraan.
Hintelä isopäinen velho oli vähällä hypätä nahoistaan kuullessaan herransa huudon. Nuikki kääntyi ympäri.
- Kutsuitte teidän kylläisyytenne, hän sanoi.
- Niin kutsuin. Haluan tietoja. Haluan tietoja siitä prinssistä, Leipäjuusto sanoi.
Nuikki hieroi käsiään yhteen.
- Hetkinen vain teidän homeisuutenne. Vilkasen vain taikapadastani, hän sanoi ja kääntyi höyryävän padan ylle mumisten loitsua.
Leipäjuusto ja Rasvanahka tulivat lähemmäs. Keitoksen pinnasta näkyi laaksoon jossa Turbo, Moto ja Vinski auttoivat Santtua erilaisten paikalle kerääntyneiden eläinten kanssa. Vinsnki oli aika tottumaton eläinten käsittelijä sillä koitettuaan auttaa uros hirven jalassa olevan tikun poistamisessa hän lensikin jo korkeassa kaaressa järveen hirven potkaistua häntä. Muita nauratti.
Leipäjuusto kääntyi Rasvanahan puoleen.
- Ota mukaasi joukko miehiä ja etsikää prinssi. Haluan hänet elävänä, hän sanoi.

Ilta oli alkanut pimetä ja hiiret olivat sytyttäneet nuotion. Ilta ei suinkaan ollut ensimmäinen minkä he olivat viettäneet ulkosalla mutta jotain erilaista siinä oli. Turbosta tuntui että jotain oli tapahtumassa. Hän ei vain saanut siitä kiinni. Hän katsoi kepillä nuotiota kohentelevaa Motoa ja hänen katseensa eksyi tämän haarniskoituun käteen.
- Tota mitä sun kädelles on sattunu, Turbo kysyi.
Moto nosti katseensa ja vilkaisi käsivarttaan.
- Se on mulle vähän arka paikka. Varsinkin nyt kun Sakura on kuollu, hän sanoi huokaisten.
- Kyl sä meille voit kertoo. Me ollaan frendei, Vinski kehotti.
Santtu istui Vinskin olalla. Moto katsoi kavereitaan hieman epävarmana mutta huokaisi sitten.
- Okei. Yhes vaihees mä olin maata kiertelevä seikkailija. Kerran mä osuin alueelle mitä hallitsee yks rosvopäällikkö jota sanotaan Monttupomoks. Joo en mä kättäni menettänyt sen kanssa taistellessa vaan sen lemmikin, Moto kertoi.
- Lemmikin? Mikä se sit oli? Vinski ihmetteli.
- Lohikäärme, Moto totesi ykskantaan.
Vinski vaikeni nopeasti. Moto jatkoi tarinaansa:
- Mä osuin paikalle kun sen rumiluksen luolan suuaukolle oli jätetty uhriks joku Monttupomon entisitä orjatytöistä. Se sattu oleen Sakura. No mä syöksyin pelastaan neitoa hädästä ja tässä tulos.
Moto katsoi osittain onnettomana osittain katkerana haarniskoitua käsivarttaan.
- Se peto puri multa käden irti ja raateli mun kasvoja niin että menetin toisen silmäni. Mä onnistuin kuitenkin vapauttaan Sakuran ja se ansensi mulle alkemistin kykyjensä avulla mulle tän rautakouran, Moto selitti.
- Pelastajasta tulikin pelastettava, hän huokaisi.
Turbo,Vinski ja Santtu katsoivat hetken toisiaan ja sitten surullisen näköistä Motoa. Oli kulunut vasta pari viikkoa Sakuran kuolemasta eikä Moto ollut vieläkään näyttänyt kunnolla toipuneen. Turbo nosti maasta vesileilin ja aikoi ottaa kulauksen mutta huomasikin sen olevan tyhjä. Hän nousi seisomaan.
- Mä käyn täyttääs leilin. Tuun kohta takas, Turbo sanoi ja lähti leilin kanssa kohti järveä.
Järvelle päästyään hän polvistui täyttämään leilin vedellä. Samalla hänen katseensa hakeutui taivaalla tuikkiviin tähtiin.
- Mitähän sä mietit tällä hetkellä, Anni. Pitäiskö mun kertoa kavereille et olen prinssi. Sun vangiks joutuminen oli mun syytä. Mä olen pahoillani Anni, Turbo ajatteli.
Äkkiä joku tarttui häneen takaapäin ja peitti hänen suunsa kädellään. Turbon onnstui kuitenkin katsoa kättä ja hän huomasi sen olevan ällöttävän suon vihreä. Se Santtua uhkaillut örkki. Turbo yritti taistella itsensä vapaaksi ja varoittaa kavereitaan jotenkin mutta turhaan. Hänen suulleen vedettiin liina ja kädet sidottiin selän taakse ja jalat yhteen. Pari muuta örkkisotilasta painoi hänet maahan. Rasvanahka virnisti.
- Sun bileet on ohi prinssi, hän naurahti.
Turbo yritti taistella itsensä vapaaksi mutta se loppui kun yksi örkeistä kopautti hänet patukalla tajuttomaksi.

Jonkin ajan päästä Turbo alkoi palata tajuihinsa synkässä tyrmässä. Hän roikkui ranteistaan sidottuna katosta ja nilkoissa oli paino mikä piti hänet aloillaan.
- Uuh, mun pää. Mitä tapahtu? Mis mä olen? Mis jätkät ja Santtu on? hän ajatteli.
Samassa tyrmän ovi aukesi ja sisään astui pyyelvä paroni perässään velho ja örkki.
- Aah, vankimme on näemmä herännyt, Leipäjuusto myhäili.
Turbo aikoi sanoa jotain, mutta huomasi sitten, että hänen suussaan oli suukapula estämässä puhumisen.
- Aivan niin, hiiriprinssi. Kaikki mahdolliset pakoyritykset on estetty täysin. Katsos olen tehnyt kaikkeni, että tuntisit olosi epämukavaksi, Leipäjuusto sanoi.
- Kidutust, huh? Odotiks sä murtumista? Turbo ajatteli.
- Mutta en ajatellut kidutusta vaan ratkeamista, Leipäjuusto nauroi ja hönki päin Turbon kasvoja.
Prinssi yski tukahtuneesti ja mulkoili paronia.
- Ungh, ou mään. Unohda toi velho. Toi sun hengitykses tekee jo selvää jälkee, hän ajatteli.

Laaksossa Moto, Vinski ja Santtu olivat alkaneet huolestua Turbon viipymisen takia.
- Mis se oikein viipyy? Ei kai nyt järvelle niin pitkä matka ole? Moto ihmetteli.
- Ei oo. Se on vain muutaman metrin päässä tammesta, Santtu sanoi.
- Mä käyn tsekkaas, Vinski sanoi ja nousi ylös.
Vinski lähti kohti järveä ja ei aikaa, kun Moto ja Santtu kuulivat hänen huutavan:
- Tyypit, hei! Tänne ja äkkiä!
Moto ja Santtu riensivät paikalle. Järven rannalta ei löytynyt muuta kuin leili ja kamppailun jälkiä.
- Noi on örkkien jälkiä. Turbo kaapattu, Moto tajusi.
- Mut miks? Mitä ne siitä haluaa? Santtu ihmetteli.
- En tiedä. Mut me pelastetaan se, Moto murahti ja hänen silmänsä alkoi hohtaa.
Vinski virnisti.
- Oon mukana, iso kamu, hän sanoi.
- Sama täällä, Santtu ilmoitti.
Kumpikin hiiri katsoi keijua yllättyneenä.
- Mitä? Santtu kysyi.
- Ei millään pahalla, mut sä oot aika pieni, Vinksi sanoi.
- Jeah, sä oisit vaan vaarassa tulla tallatuksi, Moto lisäsi.
Santun hehku punehtui aika vahvasti.
- Kuulkaas, kaverit. Mä olen pelastanu eläimiä ja suojellu tätä laaksoa jo ties kuinka kauan. Kun te kolme ilmaannuitte laaksoon teistä tuli osa sitä. Mä en jätä Turboa paroni Leipäläven tai mikä sen nimi ikinä olikaan kauppatavarks, hän sanoi aika kiivaaseen äänen sävyyn.
Vinski ja Moto katsoivat toisiaan.
- Okei, sait yli puhuttua, Moto totesi ja nousi hevosensa selkään.
Samoin nousi myös Vinski ja kolmikko karautti liikkeelle.

Paljon myöhemmin kolmikko oli jo päässyt paronin linnalle. Linnan ympärillä liikuskeli joukoittain pieniä ryhmiä vartijaörkkejä.
- Näyttää siltä et suora rynnitä on huono idis, Vinski totesi.
- Jeah. Musta tuntuu et ois parasta kiertää takakautta, Moto sanoi.
Vinski ja Santtu nyökkäsivät.

Samaan aikaan linnan tyrmissä Turbo roikkui edelleen katosta ranteista sidottuna. Hän oli yrittänyt riuhtoa itsensä vapaaksi mutta huomannut sen olevan turhaa. Sen lisäksi näytti aika vahvasti siltä että köyden sisälle oli piilottettu lasin sirpaleita. Hänen ranteistaan oli nimittäin hetken rimpuilun jälkeen alkanut vuotaa verta. Turbo tuijotti toivonsa menettäneenä lattiaa.
- Mä olen pahoillani, Anni. Mä en pystynyt pelastamaan sua, hän ajatteli ja hänen silmistään putosi muutama kyynel.
Samassa tyrmän ovi aukesi ja Leipäjuusto astui sisälle perässään Rasvanahka.
- Ota tuo jyrsijä alas ja vie Nuikn labraan. Taikajuoman testaukseen tarvitaan koe-eläin, Leipäjuusto sanoi.
- Mä en nyt ihan tajuu. Eiks sil o se menninkäinen koekaniina? Rasvanahka ihmetteli.
- On mutta tämän liuoksen testaukseen tarvitaan hiiri! Leipäjuusto ärähti.
Rasvanahka nyökkäsi ja irroitti Turbon roikkumasta katosta. Sitten hän lähti viemään prinssiä kohti velhon laboratoriota.

Moto, Vinski ja Santtu hiippailivat linnan taakse. Vinski varmisti ettei kukaan nähnyt ja heitti sitten iskuhaalla varustetun köyden linnan muurin yli. Kolmikko alkoi kiivetä köyttä pitkin ylös. Ei aikaakaan kun he olivat muurin harjalla.
- Okei, sisällä ollaan. Nyt pitää vain etsiä Turbo, Moto sanoi.
Vinski ja Santtu nyökkäsivät ja porukka lähti liikkeelle.

Nuikin labrassa Rasvanahka kahlitsi Turboa juuri tutkimus pöytään. Nuikki hääräsi taikajuomiensa kimpussa ja Leipäjuusto tarkkaili tilannetta. Paroni alkoi tulla kärsimättömäksi.
- Mikä sen juoman kanssa oikein maksaa. Se myrkky on testatava hiirellä ja prinssi on paras mahdollinen, hän ärähti.
- Hetkinen vain teidän hienotuoksuisuutenne. Tämän kanssa ei kannata hätäillä, Nuikki sanoi ja kääntyi hetken päästä Leipäjuuston puoleen kädessään koepullo.
- Voila! Valmista on teidän vastenmielisyytenne, hän hihkaisi.
Turbo irvisti ja yritti taistella itsensä vapaaksi. Hän ei tuota litkua joisi vaikka kalat yrittäisivät mitä. Nuikki tuli lähemmäs koepullon kanssa. Liemi pullossa oli kuvottavan kirkkaan violettia ja se kupli höyryten.
- No niin, hiirulainen. Tämä ei satu yhtään jos vain suostut yhteistyöhön, Nuikki sanoi virnistäen julmasti.
Turbo, jolta oli vihdoin irrotettu suukapula, irvisti vihaisesti.
- Mä en suostu minkäänlaiseen diiliin kalojen kanssa. En vaikka yrittäisitte mitä, hän ärähti.
Rasvanahka tarrasi Turboa päästä ja yritti pakottaa tämän avaamaan suunsa, jotta liemen saisi sisälle. Turbo yritti kiemurrella itsensä vapaaksi.
- Lakkaa rimpuilemasta, Nuikki äyskähti.
Juuri silloin labran ovi ammuttiin punaisella energiasäteellä hajalle ja savun seasta labraan astuivat...
- Jätkät! Turbo huudahti.

Moto, Vinski ja Santtu siesoivat labran ovella aseet esillä. Moton silmä hohti punaisena.
- Te kalat saatte maksaa siitä mitä ootte Marsille tehny, hän murisi.
- Jeah, eikä unohdeta vangittua prinsessaa, Vinski säesti.
Leipäjuusto toipui nopeasti hämmästyksestä ja katsoi hiiriä ylimielinen hymy huulillaan.
- Luulitteko minua niin tyhmäksi, etten olisi järjestänyt vartiointia koko linnaani? Te jyrsijät olette pian historiaa, hän sanoi ja napasutti sitten sormiaan.
Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Leipäjuusto katsoi hämmästyneenä ympärilleen ja napsautti uudelleen sormiaan. Santtu virnisti.
- Lopetiks sä jo, silakka? Mulla on uutisia. Me teilattiin sun vartijat jo, hän sanoi.
Leipäjuuston naama venähti ja hän katsoi Rasvanahkaa.
- Mitä sinä vielä siinä seisoskelet? Hoitele nuo häiriköt! hän ärähti.
Rasvanahka nyökkäili ja kävi hyökkäykseen. Moto oli kuitenkin valmiina ja iski örkkiä leukaan sellaisella voimalla että tämä lensi seinästä läpi. Vinski veti esille heittoveitsen ja iski sillä koepullon Nuikin kädestä. Santtu lensi Turbon luo ja vapautti tämännopeasti pöydästä.
- Oletko okei? hän kysyi.
Turbo nyökkäsi ja huomasi sitten Leipäjuuston joka oli käymässä santun kimppuun takaa päin.
- Santtu varo! hän huusi, mutta liian myöhään.
Leipäjuusto nappasi keijun nyrkkiinsä. Turbo loikkasi pystyyn ja yritti hyökätä Leipäjuuston kimppuun, mutta paroni iski hänet päin taikajuomahyllyä. Pulloja lensi lattialle särkyen ja Turbo jäi lojumaan taikajuomalätäkköön tajuttomana.
- Turbo! Moto ja Vinski huudahtivat.
- Liikkumatta tai murskaan keijun, Leipäjuusto uhkasi ja kiristi otettaan Santun ympärillä.
Vinski irvisti ja syöksyi päin Leipäjuustoa saaden tämän irroittamaan otteensa Santusta. He lensivät päin työpöytää ja kaikki tavarat lensivät lattialle. Valitettavasti Nuikki oli jättänyt spriiliekin päälle ja kaikki paikat olivat täynnä kemikaaleja. Roihahdus vain ja koko labra oli tulessa. Pahikset pakenivat paikalta tuli hännän alla. Moto, Vinski ja Santtu katsoivat toisiaan.
- Nyt ois hyvä hetki ottaa hatkat, Vinski totesi.
Moto ja Santtu nyökkäsivät ja Moto nosti Turbon olalleen. Kolmikko pakeni labrasta ja linnasta juuri ennen kuin koko paikka roihahti liekkeihin. Porukka katseli tulipaloa jonkin matkan päästä kun Turbo alkoi virota.
- Uuh mitä tapahtu? hän voihkaisi.
Santtu laskeutui hänen viereensä.
- Oletko okei? hän kysyi.
Turbo ei ollut vielä avannut silmiään mutta nyt hän avasi ne. Moto, Vinski ja Santtu henkäisivät järkyttyneinä. Turbon silmien väri oli muuttunut hailakan vaaleansiniseksi. Hän oli sokea. Turbo yritti käsikopelolla löytää missä oli. Hän alkoi hätääntyä tajutessaan ettei nähnyt mitään.
- Mä...mä en näe. Mä en näe! hän hoki.
Moto laski kätensä ystävänsä olkapäälle.
- Rauhoitu. Me autetaan sua, hän sanoi.

Vinski kaivoi vyöllään olevasta pussita valkoisen liinan ja ojensi sen Santulle.
- Tää autaa ehkäseen häikäisyä, hän sanoi.
Santtu nyökkäsi ja sitoi siteen Turbon silmille. Moto auttoi ystävänsä pystyyn. Turbo ei ollut vieläkään sanonut mitään. Hän vaikutti yhä järkyttyneeltä. Moto katsoi muita.
- Luuletteks te et tää johtuu niistä kemikaaleista? hän kysyi.
Santtu nyökkäsi.
- Jeah. Musta meidän ois parempi löytää jostain parantaja, hän sanoi.
Muut nyökkäilivät ja nousivat hevosten selkään. Moto piteli kiinni Turbon ratsun suitsita ja sankarit lähtivät matkaan.

Pari päivää ratsastettuaan he saapuivat kallioiseen solaan. Moto katseli ympärilleen epäilevän näköisenä.
- Tää ei o hyvä reitin valinta. En pidä tästä, hän sanoi.
- Suorin reitti kulkee solan halki. Otetaan riski, Vinski totesi.
Moto huokaisi ja seurasi muita solaan. Sola oli hämärä ja sokkeloinen. Pimeän tullen nouseva usva ei myöskään auttanut asiaa. Äkkiä he saapuivat kolmen tien haaraan.
- Hajaannutaan. Jokainen valitsee yhden reitin. Se joka löytää ulos tästä kivilabyrintistä sytyttää merkkitulen, Turbo ehdotti.
Muut nyökkäilivät ja lähtivät liikkeelle. Turbo ja santtu eivät olleet kulkeneet kuin vain kappaleen matkaa, kun jokin syöksyi huimaavaa vauhtia Turbon päätä kohti.
- Väistä! Santtu kiljaisi ja onnistui juuri ajoissa saamaan Turbon kumartumaan. Hänen päätään kohti oli lentänyt lingolla heitetty kivi. Samassa kallioseinämiltä loikkasi alas joukko tyttöhiiriä aseet tanassa. Leidi nousi takajaloilleen, mutta Turbo onnistui pysymään selässä. Hän veti esille veitsensä.
- Kerro mistä suunnasta on tulossa, Turbo kuiskasi Santulle.
Santtu nyökkäsi ja huusi sitten:
- Oikea!
Turbo kääntyi juuri ajoissa torjuakseen miekan iskun. Iskuja sateli, mutta Santun avulla Turbo onnistui torjumaan jokaisne. Onni ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään kun yksi sotureista nappasi Santun ja tunki lasipurkkiin. Turbo alkoi olla alakynnessä ja ei aikaakaan kun yksi sotureista sai kiskaistua hänet hevosen selästä ja hänen päälleen lensi verkko.
- Sitokaa hänet ja viekää leiriin. Prinsessa haluaa kuulustella heitä, yksi tytöistä sanoi.
- Prinsessa? Turbo ajatteli itsekseen.

Moto ratsasti jonkin aikaa omaa solaansa pitkin, kunnes Pikkuinen alkoi hirnahdella levottomasti. Jokin oli vialla.
- Mikä hätänä? Haistaks sä jotain? Moto kysyi.
Samassa kallioiden välistä hänen kimppuunsa hyökkäsi lauma rosvoja. Moto kyllä tunnitsi rosvojoukon tyylistä.
- Monttupomon miehiä. Mä arvasin et tää oli huono reitin valinta, hän ajatteli ja veti esille miekkansa.
Rosvojoukko hyökkäsi hänen kimppuunsa yhtenä rynnäkkönä. Moto yritti taistella vastaan, mutta vaikka hänellä oli maaginen haarniskoitu käsivartensa ja Pikkuinen apunaan se tuntui olevan toivotonta. Rosvoja oli moininverroin enemmän. He kiskaisivat Moton alas hevosen selästä ja painoivat hänet maahan. Pari yritti pidätellä hevosta siinä kuitenkaan onnistumatta.
- Pakene, tyttö! Etis muut! Äkkiä! Moto huusi.
Hevonen potkaisi osan roistoista lakoon ja lähti laukkaamaan tulosuuntaan. Joku rosvoista aikoi lähteä perään mutta muut estivät sen sanoen:
- Annetaan sen mennä. Ei toi tyhmä kaakki ulos löydä.
Sitten he kääntyivät Moton puoleen. Moton kädet oli kahlehdittu selän taakse. Yksi rosvoista virnisti.
- Viedään tää harmaa rotta pomolle. Se tulee ilahtuun kun me napattiin uhrivoro, hän sanoi.
Moto irvisti raivoisasti ja hänen silmänsä alkoi hohtaa punaisena.

Vinski ratsasti oli jo ratsastanut jonkin aikaa kunnes hän tajusi solan olevan umpikuja.
- Äh loistavaa, hän murahti.
- Oletko avun tarpeessa, ystäväiseni? kuului silloin ääni hänen takaansa.
Vinski kääntyi ällistyneenä ympäri. Hän oli luullut olevansa solassa yksin. Tulosuunnassa seisoi mies, jolla oli yllään valkoinen kaapu ja päässään hopeinen panta. Vyönä hänellä oli ruskeasta nahasta palmikoitu nauha ja siinä roikkui sekä yrttipussi että miekka. Kädessään miehellä oli sauva.
- Kuka sä olet? Vinski kysyi epävarmana.
Mies hymyili hieman arvoituksellisesti.
- Nimeni on Jaska ja olen velho, mies sanoi.
Vinski nosti toista kulmaansa epäilevästi.
- Velho vai? Just joo, hän hymähti.
Jaska taisi lukea Vinskin ajatukset sillä hän sanoi sama hymynkare suupielessään:
- Et taida uskoa vai?
Vinski näytti hämmästyneeltä.
- No niinkin sen kai vois sanoa, hän totesi.
Jaska virnisti ja loi käteensä tulipallon. Sitten hän heitti sen kohtii Vinskiä joka väisti nopeasti. Tulipallo osui aivan Vinskin niskan korkeudella killuneeseen tunnelileskihämähäkkiin joka oli jo ollut aikeissa pistää.
- Noiden myrkky on tappavan vaarallista. Yksikin purema ja vaivut kuoleman uneen, Jaska sanoi.
Vinski henkäisi kuuluvasti. Hän ei ollut edes huomannut hämähäkkiä.
- Kiitti. Pelastit mut just surman suusta, Vinski sopersi.
Jaska huitaisi kädellään.
- Ei ongelmaa, hän hymähti ja vilkaisi sitten taivasta.
- Alkaa olla myöhä. Tule mukaani niin voit levätä, hän sanoi.
Vinski kohautti hartelitaan ja lähti seuraamaan Jaskaa.

Turboa ja Santtua kannettiin vangittuina amatsonien leiriin. Turbo roikkui ranteista ja nilkoista sidottuna paalussa ja Santtu oli pienessä lasipurkissa. Jonkin ajan kuluttua he pääsivät leiriin. Turbon olo ei juurikaan kohentunut sillä soturit survaisivat paalun pystyyn aivan kekelle leiriä. Paikalle alkoi kerääntyä lisää sotureita. Sitten soturien joukosta astui esiin johtaja. Hiirinainen oli turkinväriltään hiekanruskea ja hänellä oli pikimusta tukka. Yllään neidolla oli tummanpunainen vartaloa myötäilevä puku jossa oli halkio kummallakin sivulla. Käsivarsissaan hänellä oli pronssiset gladiaattorisuojukset, olkapääsuojukset ja rannesuojukset. Jalassa oli mustat saapaat ja vyöllä roikkui kaksi suorastaan kuolettavan teräviltä näyttävää tikaria. Kaiken komeuden kuitenkin kruunasi otsalla kimalteleva kultapanta jossa oli yksi ainoa punainen kivi. Hänen nimensä oli Minni. Minni katsoi Turboa tuimasti. Hän käveli Turbon luo ja vei toisen tikareista hänen kaulalleen.
- Kuka olet ja mitä teet täällä? neito tiuskaisi.
- Etsin sisartani, Turbo ähkäisi.
Hänestä tuntui että jos hän sanoisi olevansa prinssi hän olisi vielä isommassa pulassa. Amatsonit tuntien aatelisuus olisi vain punainen vaate. Minni katsoi Turboa epäilevästi ja katsoi sitten sotureitaan.
- Tunteeks teistä joku tän pellen? hän kysyi.
Soturit puistelivat päätään ja Minni kääntyi takaisin katsomaan Turboa.
- Tosi uskottavaa. Mistä lyödään vetoa et sä kuulut sen rosvopäällikön porukkaan, hän hymähti ja painoi tikaria yhä tiukemmin Turbon kaulalle.
Samassa Minni huomasi jotain. Turbon paidan kauluksesta pilkotti jotain mikä mäytti kaulakorulta. Minni kiskaisi sen esille ja jäi tuijottamaan sitä suu auki. Kaulakoru oli medaljonki jossa oli suurisiipinen feenikslintu.
- Prinssi. Sä olet prinssi, Minni henkäisi.
Turbo tuijotti koruaan typretyneenä. Hän oli ihan unohtanut että kuninkaallinen kastinkoru roikkui edelleen hänen kaulassaan. Minni huusi sotureilleen jotain jo ammoin kuolleella kielellä ja kaikki painuivat äkkiä polvilleen kumartamaan Turboa. Sitten kaksi soturia nosui ylös ja vapautti Turbon. Samaa vauhtia joku vapautti Santun. Santtu katsoi Turboa hieman tympääntyneesti.
- Et sitten viitsinyt mainita olevas prinssi vai? hän hymähti.
- Selitän myöhemmin okei, Turbo sanoi.

Motoa vietiin puolittain raahamalla pitkin kivikäytävää. Rosvojoukko oli napannut hänet ja raahannut erääseen kallioluolaan. Tunnelia valaisivat ainoastaan soihdut jtka loivat pitkiä tummia varjoja ympärilleen. Lopulta he pääsivät luolaan jonka toisella seinämällä oli puinen valtaistuin. Valtaistuimen ympärillä hääräsi muutaman palvelusneidon porukka kaikilla orjatytölle kuuluvat vaatteet. Valtaistuimella istuva mies sen sijaan ei todellakaan ollut mikään komistus. Kellanruskeat otsalta jo kaljuuntuneet hiukset ja rujot kasvot joita korosti otsalla oleva joten kuten tikattu arpi. Yllään miehellä oli pitkä metsänvihreä viitta, musta pitkähihainen tunika, punaiset trikoohousut ja nyöritetyt saapaat. Vyöllä roikkui ruoska. Rosvot painoivat Moton polvilleen päällikönsä eteen. Moto katsashti ylös ja irvisti vihaisesti.
- Monttupomo, hän murisi.

Monttupomo katsoi Motoa ja alkoi virnistellä julmasti.
- No katos vaan. Eikös se oo yks niistä rotista joita kalat jahtaa ja vieläpä se joka pölläs multa yhden orjan parisen vuotta sitten, hän naurahti ja nappasi samalla tarjottimelta kanankoiven.
Moto irvisti.
- Sakura oli laitettu uhriks. Onks jotenkin muka yhä sun orjas jos se on joutumassa lohikäärmeen kitaan? hän ärähti.
- Mä määrään lait täällä. Paon yrityksestä on kuoleman tuomio. Kun on mun orja on sitä kuolemaansa asti, Monttupomo sanoi ja joi kulauksen toisen orjatytön tarjoamasta viinipikarista.
Moto yritti nousta seisomaan mutta rosvot painoivat hänet takaisin polvilleen.
- Sä et o mikään kuningas. Sä oot pelkkä halpamainen rosvo, Moto kivahti.
Monttupomo nousi seisomaan ja veti ruoskansa vyöltään. Tytöt kavahtivat pelästyneinä taaksepäin kuin peläten ruoskaa. Rosvopäällikkö käveli Moton luo ja nosti tämän leukaa ruoskan kädensijalla.
- Mä olen kuingas täällä, Monttupomo murisi ja läjäytti sitten mojovan lyönnin Moton poskipäähän.
Sitten hän katsoi miehiään.
- Viekää toi harmaa jyrsijä tyrmään. Virutkoon siellä pari kuukautta ja sit se saa totutella orjan elämään, Monttupomo sanoi.
Miehet nyökkäsivät ja lähtivät raahaamaan tällistä tokkuraista Motoa mukanaan. Moto onnistui kuitenkin näkemään vilahdukselta nuoren tytön joka kurkki erään tunnelin suulta. Kuka tyttö oli?

Päästyään alas tyrmään rosvot paiskasivat Moton synkkään vankityrmään ja lähtivät sitten. Moto nousi osittain istumaan ja ähkäisi kivusta. Monttupomon lyönti oli ollut aika raskasta sorttia. Sitten hän huomasi että viereisessä sellissä lojui myös joku. Hahmo näytti olevan tumma ihoinen ja hänellä oli mustat hiukset. Hiusten seasta pilkotti suipot haltijan korvat.
- Haltija, Moto henkäisi ja hivuttautui sitten lähemmäs.
- Hei, oletko kunnossa? hän kysyi.
Haltija nosti katseensa ja sopersi kuivasti:
- Vettä.
Moto ei pystynyt käyttämään käsiään koska ne oli edelleen sidottu selän taakse, mutta hänen onnistui ojentaa hännällään vyöllään roikkunut vesileili janoiselle. Haltija nosti leilin huulilleen ja joi ahnaasti. Sitten hän katsoi Motoa.
- Kiitos, ystäväni, hän sanoi.
- No problem, Moto totesi olkiaan kohauttaen.
Äkkiä tyrmään johtavan tunnelin suuaukolla näkyi liikettä. Sisälle hiipi sama nuori tyttö jonka Moto oli nähnyt valtaistuinsalissa. Tyttö oli kuitenkin peittänyt päänsä ruskealla huppuviitalla ettei häntä tunnistaisi. Tyttö riensi haltijan sellin luo ja laskeutui polvilleen.
- Roope, tyttö kuiskasi ja laski huppunsa.
Lyhtyjen valossa tyttö näkyi nyt paremmin. Hänellä oli samanlainen kellanruskea tukka kuin Monttupomolla mutta hän oli kasvoiltaan täysin rosvopäällikön vastakohta. Haltija katsoi tyttöä.
- Lucia, hän voihkaisi.
Lucia katsoi Roopea huolestuneena. Sitten hän kaivoi viittansa alta palan leipää.
- Tässä. Syö se, Lucia sanoi ja ojensi leivän Roopelle.
Roopen alkaessa mutustaa tyttö laski taas katseensa.
- Kunpa tätä ei ois tapahtunu. Kunpa sä et ois tullu, hän sanoi.
Roope nosti katseensa.
- Me voidaan paeta. Yhdessä. Amatsonien luona me ollaan turvassa, hän sanoi.
Lucia kuitenkin puisti päätään.
- Tää paikka on liian tarkkaan vartioitu. Ja isä määrää varmasti sut joko areenalle tai lohikäärmeen ruuaks. Mä en kestäis nähdä sun kuolevan rakkauden tähden, hän sanoi.
- Mä voin ehkä auttaa, Moto puuttui keskusteluun.
Sekä Roope että Lucia kääntyivät katsomaan häntä.
- Säkö? Miten sä voit meitä auttaa? Roope kysyi.
Moto virnisti.
- Niin ku vanha rakas harmaaturkkinen äitini tapas sanoa: Kolme päätä on parempi kuin kaks, hän totesi.

Samaan aikaan amatsonien leirissä soturit olivat aloittaneet juhlat joiden kunniavieras oli ketkäss muutkaan kuin Turbo ja Santtu. Minni istui kaksikon vieressä ja selitti erinäisiä rituaaleja joita juhliin kuului. Muutama tyttö toi pöytiin syötävää ja juotavaa. Suurin osa sotureista tanssi villiä sotatanssia nuotion ympärillä. Turbo kuunteli tarkkaavaisena sillä hän ei siteen takia ja muutenkaan pystynyt näkemään mitään. Minni katsoi Turboa hieman kummissaan.
- Miksi olet peittänyt silmäsi? hän lopulta kysyi.
Turbo vilkaisi Minniä ja huokaisi.
- En voi nähdä. Olen sokea, hän sanoi.
Minni kohotti kulmiaan yllättyneenä ja nosti sitten kätensä Turbon kasvoille.
- Saanko? hän kysyi.
Ennen kuin Turbo ennätti vastata Minni irroitti jo siteen hänen silmiltään. Turbon hailakan vaaleansiniset silmät tuijottivat tyhjinä häntä. Minni tutki hetken hänen silmiään ja nyökkäsi sitten.
- Mä luulen et mun yks kaveri voi auttaa. Se on velho mut enimmäkseen se hoitaa mun joukkojen kunnossa pidon, hän sanoi ja ojensi sitten kätensä Turbolle.
Turbo tarttui ojennettuun käteen ja Minni auttoi hänet ylös. Kolmikko lähti kohti erästä kalliokäytävää.

Sillä välin Monttupomon tyrmässä Moto onnistui tiirikoimaan tyrmän lukon auki hännällä. Saatuaan oven auki hän riensi Roopen sellin ovelle ja sai sen auki. Roope oli heikossa kunnossa mutta Moto sai hänet kuitenkin tuettua. Lucia odotti heitä ulos käynnillä.
- Sain nukutettua vartijat. Nyt ois parasta alkaa painua, hän sanoi.
Moto nyökkäsi ja Lucia tuli avuksi kantamaan Roopea. Eivät he kuitenkaan kovin pitkälle päässeet, kun heidän edessään oli jo lauma rosvoja. Moto antoi Roopen Lucialle ja siirtyi itse taistelu asemiin. Rosvot kävivät joukolla Moton kimppuun. Moto sai kuitenkin jotenkin pidettyä pintansa. Äkkiä hänen ranteensa ympärille kietoutui ruoskansiima ja hän kääntyi katsomaan siiman tulosuuntaan. Monttupomo seisoi käytävän suulla virnistäen pahan suovasti. Samassa Moton läpi lensi valtaisa sähköisku. Moto karjaisi tuskasta ja vajosi polvilleen. Pari rosvoa tarttui häneen ja väänsi hänen kätensä selän taakse. Monttupomo virnisteli.
- Viekää toi rotta pois ja tarjotkaa lohikäärmeelle pikku makupala. Ja mitä taas tulee noihin kahteen, hän sanoi ja katsoi tytärtään halveksivasti.
- Haltija joutaa areenalle.
- Ei isä. Pyydän, Lucia aneli.
Monttupomo iski tyttö niin mojovasti poskelle että tämä lensi lattialle.
- Viekää toi likka huoneeseensa ja varmistakaa et se kans pysyy siellä, hän hymähti.
Rosvot lähtivät viemään kaikkia kolmea eri suuntiin.

Samaan aikaan toisaalla Minni, Turbo ja Santtu olivat saapuneet suureen luolaan joka näytti olevan jonkinlainen pyhäkkö tai vastaava.
- Jaska! Ootsä täällä? Minni huusi.
Hetkeen ei kuulunut mitään mutta sitten verhon takaa esiin astui mies valkoisessa kaavussa. Mies virnisti.
- Moikka Minni. Onks joku taas ottanu osumaa? Jaska kysyi.
- Ei tällä kertaa. Tää prinssi tässä tarvis apua. Se on sokeutunu, Minni selitti ja Turbo astui edemmäs.
Jaska nyökkäsi ja viittasi heitä tulemaan mukanaan verhojen taakse. Minnin ja Santun ällistykseksi huoneessa oli myös Vinski.
- Vinski! Santtu huudahti.
Vinski virnisti.
- Moikka pikkuinen. Oliks ikävä, hän sanoi.
Minni irvitsi ja veti esille veitsensä.
- Jos sä olet varas niin sä oot varmasti Monttupomon miehiä, hän sähähti.
Turbo ja Santtu onnistuvat estämään Minniä käymästä Vinskin kimppuun.
- Iisisti Minni. Se on hyvä tyyppi, Turbo sanoi.
- Jeah niin oon. Mä etsin prinsessaa. En mitään varastettavaa, Vinski ähelsi sillä Minnin tikarin terä oli hänen kurkullaan.
Minni katsoi Vinskiä epäilevästi mutta pisti tikarin vyölleen. Vinskiltä pääsi helpottunut huokaus.

Jaska asteli Turbon luo ja poisti siteen hänen silmiltään. Hän tutki hetken Turbon silmiä ja nyökkäsi sitten.
- Taikajuomien höyryt ovat ilmeisesti vahingoittaneet silmiä aika vakavasti mutta luulen että mulla on kyllä jokin kikka saada sut taas näkeen ainaskin osittain, Jaska sanoi ja meni sitten penkomaan kaappejaan. Santtu ja Vinski katsoivat toisiaan hieman ihmeissään.
- Tiesiks muuten et Turbo on prinssi, Santtu supatti.
- Älä viitsi...hetkinen mitä? Vinski huudahti.
Sitten Jaska kääntyi ympäri erikoisten lasien kanssa.
- Näiden pitäis avittaa, hän sanoi ja asetti lasit Turbon silmille.
Turbo joutui hetken siristelemään silmiään mutta sitten hänen eteensä ilmestyivät häilyvästi Santtu, Vinski, Jaska ja Minni. Turbo jäi tuijottamaan Minniä. Upeampaa hiirineitoa hän ei ollut koskaan nähnyt. Soihtujen valo kimalteli hänen otsapannastaan ja sai silmät loistamaan kauniisti. Musta tukka kehysti kauniit kasvot. Turbo ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään kun ulkoa alkoi kuulua villiä hirnuntaa. Kaikki riensivät ulos. Pikkuinen oli löytänyt leiriin ja oli ihan vauhkona

Santtu lensi hevosen luo ja yritti saada sen rauhoittumaan.
- Vou vou. Hei ota iisisti. Rauhotu, hän hyssytteli ja silitteli hevosen turpaa.
Ratsu alkoi rauhoittua ja ei ollut enää niin vauhkona. Se näytti kuitenkin yhä hätääntyneeltä. Santtu keskittyi hetken ja sitten hänenkin ilmeensä muuttui pelästyneeksi.
- Moto on vangittu, hän kertoi.
- Mist sä sen tiedät? Luit sä hevosta? Vinski kysyi.
- Hei olen eläinkeiju, Santtu hymähti.
Minni näytti vakavalta.
- Sen täytyy olla Monttupomon joukkojen tekosia. Sen joukot kiertelee ympäriinsä kanjoneita ja yrittää saada itselleen orjia, hän sanoi.
Turbo katsoi Santtua ja Vinskiä.
- Eiks Moto sanonu kohdanneensa sen ennenkin? Silloin kun se tapas Sakuran, hän kysyi.
Vinski ja Santtu nyökkäsivät. Turbo ja Vinski nousivat jo omien hevostensa selkään kun Minni käveli Turbon luokse.
- Mä ja Jaska tullaan mukaan. Me tunnetaan nä solat paremmin kuin te, hän sanoi.
Turbo harkitsi hetken mitä sanoisi ja nyökkäsi sitten. Viisikko lähti liikkeelle.

Samaan aikaan toisaalla Moto palasi voihkaisten tajuihinsa. Hän yritti painaa kätensä otsaalleen hieroakseen päätään mutta jokin pisti vastaan. Moto avasi hitaasti silmänsä ja huomasi samassa seisovansa kiviseinää vasten ranteista kahlittuna. Ketjut oli kiinnitetty seinään.
- Aah viimein hereillä, kuului samassa tuttu ääni.
Moto käänsi katseensa ylös kalliolle josta ääni oli kuulunut. Monttupomo seisoi kielekkeellä valtavan onkalon yläpuolella. Monttupomo virnisti.
- Mä sanoin et pakenemisesta rangaistaan kuolemalla. Sä saat kohdata sen mikä vei sulta käden, hän naurahti.
Moto irvisti raivoisasti ja yritti riuhtoa itsensä irti kahleista.
- Mitä sä teit Roopelle ja Lucialle? hän ärähti.
- Haltija päätyy areenalle ja se typerähupakko on sanoisimmeko kotiarestissa, Monttupomo nauroi.
Moton silmä alkoi hehkua punaisena.