Sankarit astuvat valoon! (S)

Näin sai alkunsa tappava hippaleikki. Miihkali siirtyi metsästä niitylle ja jälleen takaisin yrittäessään väistellä Draculan salamaniskuja. Mutta salamat seurasivat häntä kaikkialle. Ennemmin tai myöhemmin hän väsyisi ja hidastuisi. Kun niin kävisi, hän tiesi kuolevansa. Sillä välin Sissi oli päässyt kartanolle.
- Livahdin tieheni rähinän aikana. Dracula ei huomannut, että puutun, hän ajatteli ja livahti sisälle.
- Vinskin mukaan täällä pitäisi olla sääasema. Ilmeisesti Dracula on muokannut sitä, Sissi tuumi kävellessään käytävällä.
- En kuule mitään. Täällä ei taida olla ketään. Paikka on valtava. Ja kammottava. Käytävät johtavat maan alle ja jatkuvat loputtomiin. Ilman Vinskiä en voi mitenkään löytää. Oho! hän henkäisi kääntyessään kulmasta.
Aivan hänen edessään oli alttari ja sillä arkku.
- Arkku. Onko se Draculan vai Santun? Vampyyri tapetaan lyömällä vaarna sydämeen ja leikkaamalla pää irti. Jos Santtu on arkussa. Jos hän on muuttunut. Voinko tehdä sen hänelle? On pakko, Sissi ajatteli ja käveli arkun luo toisessa kädessään vaarna.
- Santtu. Suo anteeksi, hän ajatteli avatessaan vapisevin käsin arkun kannen.
Se oli tyhjä.
- Tyhjä! Se on tyhjä! Luojan kiitos! Kaadan arkkuun pyhää vettä. Kukaan vampyyri ei voi enää siellä levätä. Toivottavasti arkku on Draculan. Hän ansaitsi palamsikuoleman aamuauringon ensimmäisissä säteissä. Mutta jos Santtu ei ole täällä, Sissi ajatteli tyhjentäessään pienen pullollisen vettä arkkuun.

Ulkopuolella Santtu oli äkkiä ilmestynyt paikalle ja kolautti kreiviä leukaan kunnon oikealla koukulla.
- JOTA EN IKINÄ SALLI! hän huusi.
- ARGH! Dracula ähkäisi ja muuttui saman tien lepakkomuotoonsa.
Santuu tarttui pakoon yrittävän vampyyrin jalkaan.
- Saat maksaa petoksestasi, noita! Nauti vapaudeastasi, sillä se on pian ohi. Olemme jakaneet veremme ja olemme ikuisesti sidotut yhteen! kreivi kähisi.
- Otteesi minuun on rikottu! Santtu huusi lentäessään ilman halki jättilepakon jalasta kiinni pitäen.
- Et voi palata entiseen elämääsi, Sarianne. Etkä voi kieltää sitä, mikä nyt olet, vampyyri sähisi.
- Ehkäpä, Dracula. Mutta voin varmistaa, että pahuutesi ei tuhoa kenenkään muun elämää, Santtu ärähti kiiveten vampyyrin selkään.
Santtu kiskaisi esille jääpiikin ja iski sen Draculan olkapäähän, joka sokaisi vampyyrin ja sai tämän lähes jäätymään. Epätoivoisena pimeyden olio syöksyi kohti lähintä suojaa, joka oli "Top of the park"-ravintola 50 kerroksen korkeudessa.
- AAAH! VAROKAA! asiakkaat kirkuivat.

Santtu jatkoi hyökkäystä, mutta Dracula torjui kaikki iskut puolen tuhannen vuoden aikana kerätyillä sotataidoilla. Ja pian taistelun kulku alkoi kääntyä Santtua vastaan.
- Taistelet ihailtavasti, Sarianne, mutta voitto on mahdotonta! jättilepakko kähisi.
- AAGH! Santtu ähkäisi lentäessään lattialle.
- Olen herrasi ja valtiaasi, nainen! Tahtosi on vallassani! Nöyrry edessäni! ALISTU! kerivi käski.
Vampyyripuolensa ajamana Santtu totteli. Hän ei voinut estää itseään.
- Paljasta kaulasi! Luo viimeinen silmäys elävien maailmaan. Kun seuraavan kerran avaat silmäsi, olet metsästäjätär -- ja nämä olennot oikeutettua saalistasi! kreivi lausui.
Jälleen Santtu toimi tiedostamattomasti. Osa hänestä kaipasi Draculan suudelmaa mutta sitten...
- Ei. Kiellän sinut, Dracula. En tapa ketään. Etkä voi pakottaa minua, Santtu sanoi ja ponkaisi pystyyn.
Santtu nappasi katkenneen pöydänjalan käyttääkseen sitä vaarnana -- mutta Dracula oli nopeampi.
- Olet jo kahdesti uhmannut tahtoani. En uskonut sen olevan mahdollista, mutta tämä on viimeinen kerta. Pudota aseesi, tyttö. Alistu tai revin tämän lehmän kurkun auki! kreivi uhkasi napattuaan erään naisasiakkaan panttivangiksi.
- Päästä hänet. Kukaan ei kuole minun takiani, Santtu sanoi ja pudotti vaarnan.

OSA 7: MITÄ MISSÄ MILLOIN?!

Prätkähiirille kyse ei kuitenkaan ollut leikistä. Toisessa paikassa ja ajassa jokin demonisempi olento tarkkaili sankariemme taistelua Draculaa vastaan. Olento oli vielä vaarallisempi kuin Dracula ja se jahtasi jotain tiettyä kohdetta. Nimittäin mukaan taistelupaikalle hiipinyttä Moton pikkusiskoa Maxiea.
- Outoa. Luulin näiden muukalaisten olevan ystäviä, mutta heidän johtajansa Santtu näyttää hyökkävän tovereidensa kimppuun, olento tuumi itsekseen.

- Ahaa! Santtu käyttää vanhaa kantoa ja nousee ilmaan ja iskee laser-aseella. Aikooko hän tappaa muut? olento ihmetteli seuratessaan tilannetta screeniltä.
- Kanuunankuula, Moto! Vinski huusi ja harmaa hiiri tarttui nopeasti kaveriinsa.
- Asia selvä, toveri, Moto sanoi ja viskasi valkoisen hiiren matkaan.
- Mekaanisella kädellä varustettu Moto ei ole vaarassa. Hänen kätensä on plutolaisterästä, supervahvaa ja käytännössä tuhoutumatonta. Miihkali pakenee loikkaamalla turvaan, olento mutisi itsekseen.
- Vvvouu! Tuntuu oudolta ja kivalta! Sissi naurahti väistäessään täpärästi laserin.
Hänen hiuksensa ehtivät vain hiukan kärähtää.
- Ja Sissin erikoisjoukkojen koulutuksen ansiosta laser kulkee harmitta hänen ohitseen. Vinski taas vetää esiin valoammuksen ja vastaa Santun hyökkäykseen, olento nyökkäili.
- VINSKI, VARO -- UNFFF! Santtu älähti Vinskin osuttua koko voimallaan suoraan hänen vatsaansa.
- Hitto! Luulin, että ehtisit väistää! Vinski huudahti kun he lensivät maahan.
- Aivan, he eivät taistele vaan harjoittelevat. Kamppailun tarkoituksena oli hioa Prätkähiirten taistelutaitoja. Vinskin painon huomioon ottaen tuo törmäys saattoi aiheuttaa Santulle vakavia vammoja. Toivottavasti niin kävi. Ja tuolla on hän, jota etsin. Moton pikkusisko. MAXIE, hiljainen ääni kantautui Maxien korviin ja hän kääntyi ympäri.
- Mitä? Kutsuiko joku minua? hän kysyi.
- Se olin minä, pieni ystäväni. Tule luokseni. Uljas kohtalo odottaa sinua, ääni sanoi hiljaa.
- Minun pitäisi varmaan kertoa Motolle, Maxie epäröi.
- Älä kerro kenellekään. Seuraa vain ääntäni paratiisiin, ääni kuiskaili.

Pian muut huomasivat Maxien ja Sissin kadonneen.
- En ole koskaan pitänyt tästä kaupungin osasta. Perustimme päämajan tänne, mutta emme ehtineet tutkimaan kaikkia paikkoja. Kuka tietää mitä vaaroja täällä piilee, Miihkali sanoi kun he etsivät Maxiea.
- Huolesi on huomioitu, Miihkali. Saisinko takkini? Vinksi, tarkista alue ja koeta löytää tytöt. Moto ja Miihkali, menkää mukaan. Tulen perässä heti kun saan pyörät iskuun, Santtu sanoi.
- Selvä, pomo, Vinski sanoi ja lähti liikkeelle Moto ja Miihkali kannoillaan.
- Maxie on vasta lapsi, mutta Sissi on Prätkähiiri. Ongelmien ilmaantuessa hän olisi kutsunut meitä. Jos olis pystynyt, Moto ajatteli huolissaan.
Hieman myöhemmin he olivat alkaneet päästä jäjille.
- Onko mitään? Santtu kysyi ehtiessään paikalle.
- Löysin Maxien jäljet. Sissin jäljet tulevat ja menevät. Luulen, että hän livahteli rakennusten läpi yrittäessään tavoittaa Maxiea, Vinski veikkasi kun he tulivat hylätylle varastolle.
- Molemmat jäljet johtatavat tähän varastoon. Onko kukaan käynyt koskaan sisällä? Vinski kysyi.
- En, Miihkali sanoi.
- Enkä mä, Moto lisäsi.
- En minäkään, Vinski myönsi ja porukka meni sisälle.
- Täällä on säkkipimeää. Ainoa valo tulee noista välkkyvistä renkaista. Sissi! Maxie! Santtu huusi.
- Älä suotta huuda. Jäljet kylmenevät. Täällä ei ole muita kuin me, Vinski totesi.
- MISSÄ SIIS -- JUMALATAR! Santtu huudahti kun hänen alleen ilmestyi valorengas.
Santtu katosi.
- OI ISOÄITI --, Miihkali ehti huudahtaa.
Samoin Miihkali katosi.
- OI ÄITI! Moto huudahti.
Ja Moto katosi myös.
- AWW MAAN! Vinski ähkäisi.
Ja viimeisenä Vinski katosi.

Muualla Sissi alkoi virota.
- Missä missä olen? hän ähkäisi ja hieroi otsaansa.
Sitten hän katsoi ympärilleen. Paikka näytti aivan Pariisin katakombeilta jotka oli vuorattu ihmisluilla.
- Jestas! Onpa kauhean näköinen paikka! Valorinkula oli varmaan siirtomekanismi, kuten Larry Nivenin scifi-kirjoissa. Toivottavasti tämä paikka on yhtä autio kuin kaupungin osamme. En takuulla halua tavata ketään, joka nauttii tällaisesta sisustuksesta! Kutsun Maxiea. Ehkä hän on lähellä. MAXIE! hän huusi.
Äkkiä hän tunsi käden olallaan ja hiljaisen äänen joka tuntui melkein sihinältä:
- Etsitkö jotain, Sis?
- IIIIK! Sissi kirkaisi ja kääntyi ympäri.
- Häpeäisit, Sissi. Noinko tervehdit vanhaa ystävää? Miihkali kysyi muka loukkantuneella äänensävyllä.
- MIIHKALI! Voi pojat, mahtavaa nähdä sinut, pikkuveli! Ovatko muutkin täällä? Kuinka pääsitte tänne? Oletko nähnyt Maxiea tai pakotietä?! Sissi hihkaisi halatessaan nuorta hiirimiestä.
Sitten hän tajusi äkkiä että Miihkali vei kättään hitaasti kättään hänen takamukselleen. Hän riistäytyi nopeasti irti ja läimäytti nuorukaista suoraan naamalle.
- MIIHKALI!?! Kuinka uskallat koskea minua noin?! Kuka luulet olevasi?! Ja ja millaisena hiirenä oikein miuna pidät?! Sissi ärähti.
Nyt vasta hän huomasi että Miihkalin vaatteet olivat riekaleina ja hän näytti muutenkin jotenkin demoniselta.
- Kuulostat järkyttytyneeltä. Vaikka juuri sanoit olevasi iloinen nähdessäsi minut. Tarjosin vain mahdollisuutta todistaa sanasi, Miihkali sanoi ja ojensi kätensä.

Samassa Sissin ympärille kietoutui jonkinlainen kristallikotelo. Esiin astui toinen demoni.
- Kristallini luovat luonnollisen vaimennuskentän joka estää laserpistoolin käytön, Sissi. Pakeneminen on siis mahdotonta! demoni virnisti häijysti.
- Niinhän sinä luulet! Mitä Belascon lemmikkidemoni tekee Maxielle?! Jätä hänet rauhaan! Kunpa olisin vapaa! Sissi ajatteli raivoissaan.
- Pieni lumihiutale, haluaisitko leikkiä kanssani? Miihkalin näköinen demoni kehräsi tytön ympärillä.
Belasco kääntyi kätyrinsä puoleen.
- Orja, olet liian röyhkeä! Katoa silmistäni! hän käski ja lennätti säteen päin Miihkalia.
- HERRANI, EI! EI -- AAARGH! Miihkali huusi kadoten paikalta.
Belasco kääntyi taas Sissin puoleen.
- Entinen toverisi on tyydyttävä palvelija, mutta häntä pitää aika ajoin muistuttaa paikastaan. Hän todellakin on Miihkali -- mutta hänet on muokattu uudelleen herransa Belascon kuvan mukaiseksi! Olen velho, PIMEYDEN HERROJEN tärkein opetuslapsi. He ovat vanhoja jumalia, jotka haluavat valloittaa tämän olevaisuuden tason. Teidän ajanlaskussanne yritin hiljattain avata portin heidän ja meidän ulottuvuuksien välille, mutta hävisin. Rangaistukseni oli passitus tähän ulottuvuuksien väliseen limboon. Sissi, sinä ja Maxie olette avaimet sekä vapauteeni että pimeyden herrojen voittoon! Ensin kuitenkin tulee varmistaa, että muut Prätkähiiristä tapaa ansaitun kohtalonsa. S'YM, TULE ESIIN! demoni käski ja esiin tuli kolmas demoni joka näytti hyvin ronskilta ilkeältä.
- Moro, pomo. Mitä pätkälle tapahtui? Kun S'ym viimeksi näki hänet, hänellä oli vielä lihaa luiden päällä. Harmi. S'ym halusi hoitaa Vinskin ihan itse. No niin, pomo. Kuka pitäisi tappaa? örkki kysyi ja alkoi kaivella hampaiden välejä valoammuksella.

- Häpeäisit, S'ym. Etkö lainkaan kunnioita kuolleita? Sissi parka. Häiritseekö Vinskin luurangon katseleminen sinua? Haluaisitko nähdä omasi? Belasco sanoi virnistäen.
Belasco teki maagisen eleen ja Sissi huusi ääneti. Hänen luurankonsa leijui ulos kristallista.
- Tiedoksesi kerron, että ainoastaan se taikakristalli pitää sinut nyt hengissä. Sinuna en siis yrittäisi poistua sieltä, Belasco nauroi ja kääntyi sitten Maxien puoleen.
- Maxie, saat lahjan. Merkkinä rakkaudestani. Megaljonki on vielä tyhjä, mutta kun olet kasvanut aikuiseksi naiseksi ja oppinut ikiaikaiset taidot, kun kaikki viisi verikiveä ovat paikoillaan olet täyttänyt kunniakkaan kohtalosi, hän sanoi ja ojensi tytölle pentagrammilla koristellun kaulakorun.
He eivät kuitenkaan tienneet että Miihkali oli löytänyt heidät ja piilotteli nyt katon rajassa.
- Mitä tämä merkitsee? Näin ilkeän kaksoisolentoni, Vinski on pelkkiä luita, Sissi vankina ja Maxiea uhkaa jokin hirveä uhraus. Olenko tulossa hulluksi? Vai olenko helvetissä? Ja missä Moto ja Santtu ovat? Olenko yksin jäljellä? Joka tapauksessa vannon, että kstan ystäväni ja pilaan tuon velhon suunnitelmat! hän ajatteli.

Samaan aikaan toisaalla Vinski taivalsi käytävillä yrittäen löytää muut.
- En ymmärrä tätä paikkaa. Olemme olleet vain hetken täällä mutta löydän kaikkialta Prätkähiirten vanhoja jälkiä. Mitä hittoa? MOTO! Voi sinua, Moto. Rintakehä on revitty auki. Mutta ruumis on ikivanha! Ja hänen kasvonsa Moto kuoli vanhana miehenä! Aistini kertovat, että tämä on oikea Moto -- mutta kuinka se voi olla mahdollista?! hän ihmetteli tutkiessaan Moto ruumista.
Äkkiä joku iski häntä täydellä voimalla vatsaan ja paiskasi siitä seinään.
- Terve, pätkä, örkki naurahti.
- AARGH! Vinski älähti.
- S'ym on nimeni, rähinä pelini. Kaverisi tuolla on todiste S'ymin taidoista. Aika vaikuttavaa, eikö? Kuulin puhuttavan, että teikäläinenkin on aika kova luu, S'ym murahti huvittuneena.
Vinski nousi ähkien pystyyn ja veti esille pari valoammusta.
- Kuulit oikein, hän virnisti ja kävi hyökkäykseen.
Valitettavasti S'ym oli valmistautunut ja iski Visnkin suoraan lattiaan.
- S'ym on vaikuttunut, örkki totesi

Vinski ähkäisi kivusta ja yritti päästä ylös.
- Hengitätkö yhä? Se on helposti korjattu, S'ym tuumasi ja oli jo aikeissa tallata Vinskin hengiltä kun hän äkkiä katosi valokeilaan.
- Nuo ssirokeilat ovat todellinen maanvaiva. Ne ilmaantuvat aina varoittamatta ja siirtävät kohteensa sekä ajassa että paikassa. Pätkä voi olla missä ja milloin tahansa, örkki murahti.
- Jos etsit vastustajaa OLEN VALMIS! Tuo ruumis. Minä?! Antaudu tai saat kärsiä, Moto sanoi ja ottai taistelu asennon.
S'ym vain virnisti.
- Jätkällä on sisua ja tyyliä, pakko sanoa. Mutta tätä tappelua ei voiteta bluffaamalla! örkki sanoi ja heitti Motoa kohti valoammuksen.
Se osui Moton makaaniseen olkapäähän.
- AAH! OLKAPÄÄNI! Moto älähti kivusta

Samassa Vinski ilmestyi aivan S'ymin taakse seurassaan kaapuun verhoutunut hahmo ja kopautti örkin nopeasti tajuttomaksi.
- Olen kiitollinen avustasi, Vinski. Siinä oli onni myötä, Moto tuumasi.
- Voit kiittää tätä neitiä. Hänen taikuutensa toi minut takaisin tänne. Mahdotonta. Tunnen hänen äänensä, Vinski ajatteli katsoessaan huputettua naista.
- Vinski tunnisti minut. Ja on ymmärrettävästi ihmeissään. Pian hän saa tietää totuuden. Ystävänne tarvitsevat teitä. Siirrän teidät sinne, nainen sanoi ja loi heidän alleen siirtokeilan.
- Hetkinen vain! Entä sinä itse?! Vinski kysyi mutta ei enää saanut vastausta kun heolivat jo siirtyneet valtaistuin saliin.
- Sissi?! Moto huudahti nähdessään Sissin kehon kristallissa ja luurangon sen ulko puolella.
Belasco virnisti häijysti.
- Vihdoin tapaamme ensimmäistä ja viimeistä kertaa, hän sanoi.
Juuri silloin Miihkali päätti toimia.
- Väärin, Belasco! Valtakautesi on ohi! hän huudahti ja iski demonista velhoa päin naamaa.
- UNGHHH! Belasco ähkäisi lentäessään lattialle.
Samalla hetkellä Santtu syöksyi paikalle laseraseen kanssa.
- Miihkali, mene kauemmas! hän huusi ja alkoi tulittaa.
- SARIANNE! Nuorena, elinvoimaisena ja täysissävoimissa. saitte minut alakynteen Prätkähiiret. mutta tilanne korjaantuu pian! Belasco murahti ja lähti pakoon.

Samassa Vinski ilmestyi aivan S'ymin taakse seurassaan kaapuun verhoutunut hahmo ja kopautti örkin nopeasti tajuttomaksi.
- Olen kiitollinen avustasi, Vinski. Siinä oli onni myötä, Moto tuumasi.
- Voit kiittää tätä neitiä. Hänen taikuutensa toi minut takaisin tänne. Mahdotonta. Tunnen hänen äänensä, Vinski ajatteli katsoessaan huputettua naista.
- Vinski tunnisti minut. Ja on ymmärrettävästi ihmeissään. Pian hän saa tietää totuuden. Ystävänne tarvitsevat teitä. Siirrän teidät sinne, nainen sanoi ja loi heidän alleen siirtokeilan.
- Hetkinen vain! Entä sinä itse?! Vinski kysyi mutta ei enää saanut vastausta kun heolivat jo siirtyneet valtaistuin saliin.
- Sissi?! Moto huudahti nähdessään Sissin kehon kristallissa ja luurangon sen ulko puolella.
Belasco virnisti häijysti.
- Vihdoin tapaamme ensimmäistä ja viimeistä kertaa, hän sanoi.
Juuri silloin Miihkali päätti toimia.
- Väärin, Belasco! Valtakautesi on ohi! hän huudahti ja iski demonista velhoa päin naamaa.
- UNGHHH! Belasco ähkäisi lentäessään lattialle.
Samalla hetkellä Santtu syöksyi paikalle laseraseen kanssa.
- Miihkali, mene kauemmas! hän huusi ja alkoi tulittaa.
- SARIANNE! Nuorena, elinvoimaisena ja täysissävoimissa. saitte minut alakynteen Prätkähiiret. mutta tilanne korjaantuu pian! Belasco murahti ja lähti pakoon.

Miihkali kertoi kaiken, mitä oli saanut tietoonsa.
- Päihitin kaksoisolentoni, otin hänen vaatteensa ja näyttelin. Mutta mitä teemme Sissille?! Jos hänet vapautetaan kristallista ilman luurankoa, Miihkali keskeytti lauseensa pahaenteiseen hiljaisuuteen.
- Belasco. BELASCO!! Vannon sieluni nimeen, että saat maksaa tästä -- vaikka siihen menisi ikuisuus! Santtu huusi.
Hän nappasi laseraseen ja lähti demonien herran perään mutta yllättäen käytävän suuaukon peitti voimakenttä ja pysäytti hänet.
- Älä tee sitä, maan asukas, kaapuun pukeutunut nainen sanoi ilmestyen varjoista.
- Miksi en?! Kuka muukalainen yrittää käskeä Prätkähiiriä?! Santtu kysyi.
Nainen riisui huppunsa ja paljastui Santuksi joskin vuosia vahemmaksi.
- Katso itse. Kerran minäkin olin tämän valinnan edessä. Seurasin Belascoa, ystäväni seurasivat minua ja kuolivat. Minut kirottiin. En anna sen toistua, vanha Santtu sanoi.
Miihkali laskeutui tutkimaan maassa lojuvaa Vinskin luurankoa.
- Ihmeellistä! Belasco puhui tästä. Olemme maagisessa limbossa jossa ajan ja avaruuden lait eivät päde. Voimme olla vanhoja ja nuoria, elossa ja kuolleita, hyviä ja pahoja, hän hämmästeli.
- Nyt ei ole aikaa filosofoinnille. Jos haluat auttaa koeta keksiä tapa auttaa Sissiä, Santtu sanoi.

Ei kestänyt kauan kun Sissi oli saatu ulos kristallista ja yhdistettyä luurankonsa kanssa. He olivat juuri aikeissa paeta kun Belasco ilmestyi paikalle ja yritti napata Maxien.
- Myöhäistä! Olemme jo varastossa! Sissi, keila sulkeutuu -- vedä Maxie läpi! Moto huusi.
- Yritän. Voi ei! EN TUNNE MITÄÄN! KADOTIN HÄNET! EI, TUOSSA HÄN ON! Mutta Belasco vetää yhtä lujaa! Auttakaa minua -- en ole tarpeeksi vahva! VETÄKÄÄ! ONNISTUIMME! Sissi hihkaisi saatuaan kistkottua Moton pikkusiskon ulos sulkeutuvasta portaalista.
- Maxie, rakas siskoni! Tervetuloa kotiin? Moto ällistyi aika tavalla näystä.
Siinä missä olisi pitänyt seistä 14-vuotias teini seisoikin nyt aikuinen nainen.
- Moto oletko se oletko se todella sinä? Maxie kysyi hämmästyneenä.
Sitten kun kaikki olivat päässeet takaisin piilopaikkaan Moto ei voinut muuta kuin istua pää käsien välissä odottamassa tuloksia.
- Anni tutki tytön ja hänen mukaansa se on epäilemättä Maxie. Täysin terve ja täysin normaali 21-vuotias nuori nainen! Hän irtosi Sissin otteesta vain hetkeksi, mutta maxielle se hetki kesti seitsemän vuotta, Vinski kertoi lopulta.
- Mitä voin tehdä? Mitä ihmettä voin kertoa äidille? Moto voihkaisi.
- Tämä on sinulle vaikeaa, mutta ajattele miltä Maxiesta tuntuu, santtu sanoi.

- En ole muuta tehnytkään. Joskus toivo, että en olisi koskaan kuullutkaan Rontista tai Prätkähiiristä, Moto huokaisi ja lähti.
Hän käveli suorinta tietä Maxien huoneen ovelle ja avasi sen. Maxie näytti nukkuvan.
- Tämä on väärin. Lapsuuden pitäisi olla elämän onnelisinta aikaa mutta Maxie menetti hetkessä kaiken. Lisäksi hän on viettänyt puolet elämästään limbossa mutta Santun vai Belascon seurassa? Mitä kauhuja hän on kokenut? Pitäisikö minun lohduttaa häntä vai pelätä? hän ajatteli ja oli jo aikeissa sulkea oven kun Maxie havahtui hereille.
- KUKA SIELLÄ?! tyttö huudahti pelästyneenä.
- Minä se vain, pieni lumihiutaleeni, Moto hymyili.
- MOTO! Pelkäsin niin kauheasti1 Luulin, että olit unohtanut minut ja että vihaisit minua. Minulla oli hirveä ikävä mutta tiesin, että löytäsimme toisemme ja kaikki olisi taas hyvin, Maxie hihkaisi ja halasi isoveljeään.
Maxie puhui ja puhui iloisena. Moto rakasti jokaista sanaa. Moto antoi siskonsa puhua, kunnes väsymys alkoi painaa ja tyttö nukahti. Sitten Moto peitteli hellästi ja nukkui hänen vierellään valmiina puolustamaan ja auttamaan. Maxie kääntyi sängyssä. Käsi aukesi paljastaen ikivanhan medaljongin. Hänellä oli ollut se niin kauan kuin hän muisti. Se oli hänen aarteensa. Lahja eräältä, joka sanoi rakastavansa Maxiea. Riipus aukesi ja maxie kuuli mielessään äänen:
"Medaljonki on vielä tyhjä, mutta kun olet kasvanut aikuiseksi naiseksi ja oppinut ikiaikaiset taidot, kun kaikki viisi verikiveä ovat paikoillaan olet täyttänyt kohtalosi!"

Santtu oli noussut piilopaikan katolle ja yllätykseseen löytänyt Turbon nojailemasta kaiteeseen.
- Upea auringonlasku, Santtu. Käytitkö jotain vimpainta sen järjestämiseksi? Turbo kysyi hymyillen.
- Imartelevaa että luulet minun pystyvän tällaiseen kauneuteen, minulla ei ole siihen osaa eikä arpaa. Voit kiittää luontoäitiä. Minun on myönnettävä, että jollain tavoilla pidän tästä kaupunginosasta enemmän kuin varikosta, Santtu hymyili.
- Ja kiitos sinun me luultavasti jäämmekin tänne, Turbo totesi.
- Anteeksi kuinka? Santtu hämmästyi.
- Nappasin matkalta tämän sanomalehden mukaan. Otsikko puhuu puolestaan, Turbo sanoi ja ojensi sanomalehden Santulle.
Etusivulla komeili otsikko "MARSILAISHYÖKKÄYS PENTAGONIIN"
- Prätkähiirillä ei ole varaa tällaiseen julkisuuteen. Meidän pitäisi olla sankareita, nainen! Turbo sanoi.
- Tilanne on valitettava, mutta emme voineet sille mitään. Turvallisuutemme oli uhattuna. Tilanne piti hoitaa nopeasti ja riski oli otettava, Santtu selitti.
- Prätkähiirten salaisuudet voivat olla turvassa, mutta maineemme ei juuri huonompi voisi olla. hallitus on jo vainoharhainen muukalaisten takia, ja tämä fiasko vain pahensi asioita, Turbo sanoi.
- Tarkoitatko, että meidän ei olisi pitänyt toimia? Santtu kysyi.
- Tehtävän olisi voinut suorittaa paremmin. Olisitte kysynyeet minulta, Turbo sanoi.
- Minä olen tiimin johtaja. Et sinä, Santtu huomautti.
- Ehkä minun onkin aika ottaa työni takaisin, Turbo sanoi.
- Jos haluat takaisin siihen asemaan, Turbo, niin KYSY VAIN! Santtu ärähti ja oli jo aikeissa lähteä kun Turbo pyäytti hänet.
- Santtu, odota! hän huudahti.
- Miksi? Santtu hymähti.
- Älä nyt mene, Turbo sanoi.
- Haluatko sanoa jotain? Santtu kysyi.

- Anteeksi. En tarkoittanut, mitä sanoin. En ainakaan tapaa, jolla sen sanoin. Sanat vain tulvahtivat suustani, enkä mahtanut mitään. En mahtanut mitään Minnin tai nyt Rontin kanssa. Kuinka kaikki voi loppua näin? Rontti on aina yrittänyt tehdä hyvää ja mitä hän on saanut palkaksi? Tuhotun hännän ja nyt mahdollisesti ennenaikaisen kuoleman. Se ei ole reilua! Turbo sanoi.
- Ei todellakaan ole kuten ei sekään, että vanhempani tapettiin. Tai se että se demoni, Belasco, riisti Maxielta lapsuuden. Elämä on täynnä epäreiluja asioita, ystäväni, Santtu tuumasi.
Turbo huokaisi.
- Et nyt ymmärtrnyt. Kaikki mitä olen, sekä prätkähiirenä että hiirenä on paljolti hänen ansiotaan. Hän on isäni siinä kuin Corsair. Minä rakastan häntä. Enkä voi katsella häntä tuossa tilassa. Se muistuttaa minua Minnistä ja orpokodista, jossa vartuin. Kiinnyin johonkin, sallin itseni tulla haavoittuvaiseksi ja pam! He ovat poissa ja minä yksin. Kuuntele nyt minua. Rontti tekee kuolemaa ja minä säälin itseäni, hän voihkaisi ja painoi käden otsalleen.
Santtu laski kätensä kullanrusjean hiiren olalle.
- Turbo, olemme valinneet polun, jota viikatemies varjostaa jatkuvasti. Mutta emme ole koskaan yksin! Rakkautesi Minniä ja Ronttia kohtaan on yhtä vahva kuin meidän rakkautemme sinuun. Se antaa meille kaikille voimaa, hän sanoi.
- Jos hän kuolee, Turbo huokaisi.
- Me jatkamme, Santtu sanoi.
- Santtu auta minua, Turbo pyysi.
- Hölmö. Olisit heti pyytänyt, Santtu hymyili ja halasi ystäväänsä.
Sisällä Anni, Marsin vapaustaistelijoiden lääkintänainen antoi Rontille suudelman ja syleili tätä ehkä viimeistä kertaa.
- Muistan aina unelmamme, rakas, hän kuiskasi.

Päänsä sisällä Rontti päästä hereille. Häntä ympäröi muuri jonka hän yritti saada hajalle.
- Ja siitä tulee hirviöitä?! Seinän tarkoitus on suojella mua maailmalta, joka on liian kauhea paikka ja olennot ovat puolustajia, jotak pitävät mua turvassa. Ilmeisesti se aistii läsnäoloni ja puolustautuu peloissaan. Loistavaa! Se tarkoittaa, että mun mieli toimii yhä ja mä voin herätä! Mutta vaikka nämä otukset on mun mielikuvituksen tuotetta, ne voivat silti tappaa minut -- jos sallin sen. Mulla on erittäin vahva tahto. Mutta jos mä olen löytänyt sisäisen rauhan, niin onko minulla oikeutta pkottaa itseni kohtaamaan menniesyyteni? Kyllä! Elämä on kaikista lahjoista suurin ja ihmeellisin. Sitä ei saisi koskaan riistää tai haaskata. Mä olen ansainnut mahdollisuuden täyteen elämään ja onneen! Rontti ajatteli taistelessaan sisällään.
Energia virtasi varjojen laaksossa, kun joukko demoneita kävi Rontin päälle. Hän ei välittänyt niistä vaan iski muuria kaikin voimin. Yllättävän nopeasti se alkoi rakoilla. Useista aukoista loisti kirkasta valoa ja sitten muuri hajosi!

Valo oli sietämättömän kirkas. Se oli kuin taruhirviön, ehkä jumalan tai ehkä molempien kasvot, mutta Rontti ei kääntänyt katsettaan. Hän muisti rivin Bhavagadgitasta: "Nyt olen kuolema, maailmojen tuhoaja." Sitten loisto himmeni ja kuvajaisia alkoi näkyä. Rontti kuuli äänen. Se oli hän itse 10-vuotiaana. Rontti eli sodan uudelleen nuorten ja viattomien silmiensä kautta. Hän seisoi karjavaunussa, joka oli niin täynnä, että kuolleet eivät kaatuneet vaan pysyivät muiden varassa pystyssä. Kunnes vaunut tyhjennettiin. Hänen isoäitinsä kuoli hänen viereensä. Onnekaat heistä vietiin kaasukammioon. Ruumiit poltettiin. Mutta hän oli nuori ja vahva. Vartijat pitivät hänestä. Hän sai elää. Hän oli vuosiltaan nuori, mutta sielultaan ikivanha. Viattomuus oli poissa. Lapsi mietti, oliko hän ollut tuhma, koska häntä rankaistaan näin. Hän harkitsi itsemurhaa, mutta ei saanut kerättyä rohkeutta. Hän rukoili vartijoiden kyllästyvän ja lähettävän hänet kaasukammioon. Mutta turhaan. Sen sijaan sodan viimeisinä päivinä hänet raahattiin leirin komentajan eteen. Tämä osoitti häntä taikasauvalla, lausui hirveän loitsun ja muutti hänet puhtaaksi kullaksi.

Äkkiä tilanne muuttui täysin ja nyt Rontti oli keskellä taistelua.
- KRANAATTI! TUKIKOHTAAN HYÖKÄTÄÄN! hän huudahti ja lensi saman tien taaksepäin paineaallon ansitosta.
- AAH! kiljaisi hänen viereensä lentänyt Anni.
Tukikohtaa kohti rynnisti joukko rottia.
- Ensimmäinen ryhmä, varmistakaa alue ja tuhotkaa puolustus! Toinen ryhmä, kohteemme on pihamaalla! Hakekaa Anni ja muistakaa käskynne! Tarvitsemme hänet elossa ja vahingoittumattomana, komentaja käski.
Marsilaiset sotilaat vastasivat oitis tuleen.
- Keitä he ovat, kapteeni? Plutolaisia vai aavikko aidereita? yksi sotilas kysyi.
- Ainakin heidän aseensa ja varusteensa ovat kehittyneitä. KUUNTELE! HE ON ROTTIA! kapteeni huudahti.
Marsilaiset joukot taistelivat urheasti mutta he olivat pahasti alakynnessä. Taistelun lopputulos oli kaikille selvä.
- Maahan! Mene suojaan jeepin taakse! Rontti huusi ja tönäsi Annin matalaksi.
- Onko sota taas syttynyt? Anni ihmetteli.
- En tiedä. Saan selvää höpinöistä. Palkkasoturit ovat Annin perässä! Mutta miksi ihmeessä?! Sotilailla ei ole mahdollisuuksia, ellen nappaa asetta ja...AARGHH! Rontti karjaisi äkkiä tuskasta kun hänen otsaansa viilsi laserluoti.
- RONTTI!! Anni kirkaisi.

- Unohda mies. Hän on kuollut, yksi rotista murahti tarttuessaan Anniin.
- Rontti! Ei! Anni huusi ja yritti tapella vastaan.
- Rauhoitu, nainen! Äh, hän taistelee kuin naarassusi! rotta älähti saadessaan kunnon iskun leukaan.
- Murtunut leuka opettaisi hänet kunnioittamaan parempiaan, mutta käskyt kieltävät sen, toinen rotta murahti.
Kaappaajat raahasivat Annin toiseen kääntösiipiseen alukseen. Loput kommandot nousivat toiseen, mutta kun sen koneet lisäsivät kierroksia nousua varten alus kirjaimellisesti ratkesi saumoistaan. Pihamaalle satoi metallia tappaen iskujoukon lähes kokonaan. Silti Marsin joukot ja vapaustaistelijat säästyivät eikä tukikohta vahingottunut.
- Kaikki miehet tapettiin armotta ja sen he epäilemättä ansaisivatkin. Mutta kuulen yhä heidän kuolinhuutonsa korvissani. Tunnen yhä heidän kauhunsa ja tuskansa, kun heidän elämänsä sammutettiin. Katolla Masi! Sama valoilmiö ympäröi aluksen, kun se räjähti. Tekikö Masi sen? AAGH! Rontti älähti noustessaan osittain ylös ja piteli päätään.
Masi juoksi hänen luokseen.
- Olet vahingoittunut! hän huudahti.
- En vakavasti, mutta päähäni sattuu ihan pirusti, Rontti ähkäisi.
Sitten hän katsoi Masia.
- Masi, mitä teit lentoalukselle?! hän kysyi.
- Sen mitä tehdä piti. Kadun vain, etten voinut toimia aiemmin, Masi totesi.
- Oliko tarpeellista tappaa heitä? Rontti kysyi.

Pitkällisen eloonjääneiden kuulustelun jälkeen he saivat vihdoin selvitettyä mihin Anni oli viety. Rontti ja Masi lähtivät oitis matkaan. Päästyään vihollis leiriin Rontti ja Masi "lainasivat" univromuja parilta Stiltonin mieheltä, jotka makasivat tajuttomina rekan lavalla.
- Juoni oli nerokas. Sodan viimeisinä päivinä tehtiin Pluton henkilökohtaisen kultavaraston kuljettamisesta pois Plutosta. Toiveena oli, että jokin päivä sillä rahoitettaisiin plutolaisten uusi nousu -- ja lopulta neljäs valtakunta. Mikä olisikaan ollut parempi kätköpaikka kuin hiirien Mars? Ja kuka olisi ollut parempi elävä kartta kuin hiirilapsi? Yksivirhe kuitenkin tapahtui -- Anni pakeni, ja tieto pysyi tähän päivään asti salassa. Tuon seinän takana on enemmän rikkauksia kuin osaatte kuvitella -- ja pian ne ovat meidän! laihanpuoleinen plutolainen naureskeli.
- Odota, kunnes he ovat seinästä läpi. Jos onni on myötä, he ovat niin aarteen pauloissa, että voimme napata Annin ja häipyä huomaamatta, Rontti kuiskasi.
- Järkevä suunnitelma. Mutta nyt hiljaa, he ovat tulossa! Masi sihisi.
Pian ulkopuolella eräs sotilaista painoi laukaisimen nappia ja aarreluolan suuaukon peittävä valeseinä räjähti palasiksi. Luola oli täynnä kultaharkkoja.
- Katsokaa toverit! Tästä aarteesta saamme perustukset uuteen galaksinjärjestykseen! Terrorin veljeskuntamme pakottaa merkuriuslaiset, venuslaiset, kaikki galaksin palneetat polvilleen! Siinä missä rakastettu johtajamme ylipäällikkö Camembert epäonnistui -- me onnisyumme! POSKI POSKEEN. HAJU HAJUUN. PLUTOLAISET TOTTUNUT ON MENOON RAJUUN! Stilton kailotti voitonriemuisena.