Soturit Marsista (S)

Linnakkeessa Lucia istui itkien huoneessaan jota vartioi kaksi miestä. Äkkiä oven kuului pari kipakkaa iskua ja sitten ovi aukesi. Minni ja Jaska seisoivat ovella.
- Minni! Jaska! Miten te? Lucia ei ehtinyt kysyä pidemmälle kun Minni keskeytti hänet.
- Ei o paljoo aikaa. Mis Roope on? hän kysyi.
- Se on areenalla, Lucia vastasi.
Minni nyökkäsi ja kolmikko lähti juoksemaan uloskäynnille. Turbo, Vinski ja Santtu odottelivat ulkona.
- Roope on areenalla. Moto on varmaan lohikäärmeen luolalla, Minni kertoi.
- Okei. Me pelastetaan Moto. Pelastakaa te Roope, Turbo sanoi.
Minni nyökkäsi ja sitten tiimi erosi.

Areenalla pari rosvoa raahasi Roopea pitkin käytävää. Roope oli aika hiekossa kunnossa ja hänen kätensä oli kahlittu. Rosvot paiskasivat hänet hiekka kentälle ja laskivat sitten kalterit estääkseen paon. Roope nousi osittain ylös ja katsoi katsomoon. Monttupomon miehiä oli joka puolella. Pako tuntui mahdottomalta. Sitten hän kuuli uhkaavaa murinaa läheltään. Toinen portti oli aukaistu ja areenalle käveli valtava harmaakarhu. Rosvot huusivat, karhu karjui ja Roope tuijotti karhua kauhistuneena.
- Auttakaa minua Marsin jumalat, hän ajatteli hädissään.
Katsomossa Jaska, Minni ja Lucia liikkuivat lähemmäs reunaa kaavut yllään. Lucia katsoi hätääntyneenä areenalle jossa hänen rakastamansa mies oli vaarassa joutua karhun raatelemaksi.
- Sitä on autettava, hän henkäisi.
Minni tarttui häntä käsivarsesta.
- Odota, sä et voi rynnätä tonne ihan noin vaan. Sut tapetaan, hän supisi.
Lucia ei kuitenkaan aikonut jäädä siihen vaan vetäisi yhdeltä katsojalta miekan ja loikkasi reunan yli areenalle. Minni puisteli päätään.
- On se hullu, hän huokaisi ja lähti perään Jaska kintereillään.
Karhu oli antanut jo Roopelle aika monta ilkeää osumaa, kun Lucia ryntäsi väliin ja huitaisi karhua miekalla. Karhu karjahti yllätyksestä ja perääntyi inan verran. Lucia katsoi Roopea hymyillen. Roope näytti epäuskoiselta.
- Lucia? hän kysyi.
Lucia nyökkäsi ja oli aikeissa auttaa Roopen ylös kun karhu päätti hyökätä. Se läimäytti Lucian vasten seinää.
- Lucia! Roope huusi ja yritti päästä pystyyn.
Lucia nousi istumaan päätään pidellen ja huomasi karhun lähestyvän. Hän yritti tavoittaa miekan kun karhu loikkasi. Silloin Minni loikkasi alas ja iski potkun suoraan karhun päähän. Karhu jäi lyötynä makaamaan maahan. Minni kääntyi Lucian luo ja ojensi kätensä. Lucia tarttui siihen ja antoi Minnin auttaa itsensä pystyyn.
- Sä oot ihan seko. Oot sä okei? Minni kysyi.
Lucia nyökkäsi ja katsoi sitten Roopea jota Jaska auttoi ylös. Tytöt kävelivät heidän luokseen ja huomasivat sitten että rosvot olivat aikeissa rynnätä areenalle tappamaan heidät.
- Nyt ois ehkä parasta alkaa painua, Minni totesi.
Muut nyökkäsivät ja koko porukka säntäsi ulos karhun portista.

Moto yritti riuhtoa itsensä irti kahleista jotka pitelivät häntä kiinni kiviseinässä. Hänen edessään olevasta luolasta ei ollut kuulunut vielä mitään mutta olisi vain ajan kysymys kun lohikäärme päättäisi näyttäytyä. Äkkiä kivikosta alkoi kuulua ääniä. Aivan kuin hevosen laukka-askelia.
- Moto! Turbo huusi kun kolmikko riensi paikalle.
- Ei! Älkää tulko tänne! Lohikäärme! Moto huusi.
- Me ei jätetä sua tänne, Vinski tokaisi ja loikkasi hevosen selästä.
Hän riensi Turbon ja Santun kanssa vapauttamaan Motoa. Juuri silloin luolasta alkoi kuulua sihinää ja kuudet keltaiset silmät tulivat näkyviin. Kolmipäinen lohikäärme nosti kaikki päänsä esiin luolasta.
- Onks toi se lohikäärme? Vinski kysyi hermostuneena.
- Jeah, Moto vastasi.

Valtava olio kömpi esiin luolasta kaikki kolme päätä isku valmiina. Nähdessään uhrinsa otuksen silmät levisivät yllätyksestä ja se päästi ilmoille valatavan tuskan ja raivon karjaisun. Oli ilmiselvää että lohikäärme halusi uusinta erän. Turbo ja Vinski yrittivät epätoivoisesti saada Moton irti ketjuista samalla kun Santtu yritti sokaista lohikäärmeen salamavaloilla. Moto yritti myös päästä irti mutta huomasi sen turhaksi.
- Paetkaa kaverit, hän kuiskasi.
Turbo ja Vinski pysähtyivät.
- Mitä sä sanoit? Turbo kysyi.
- Häipykää täältä. Jättäkää mut. Te ette mahda tolle otukselle mitään, Moto ärähti.
Kolmikko katsoi Motoa hetken ällistyneenä. Sitten Turbon silmiin tuli päättäväinen ilme ja hän ryhtyi kahta kovemmin vääntämään ketjuja irti seinästä.
- Me ei jätetä sua. Me ollaan tiimi ja pelataan yhteen, hän ähkäisi ja yritti kammeta kiinnikkeen irti seinästä tikarilla.
Vinski nyökkäsi ja työnsi oman veitsensä avuksi. Ei aikaakaan kun oikea käsi oli irti seinästä ja kaksikko kävi vasemman kimppuun. Juuri kun he saivat Moton irti seinästä Santtu lensi Vinskin käsiin ja kumpikin sai iskun hännästä. Kolmikko lensi kauemmas kivikkoon.
- Kaiffat! Moto huusi ja aikoi sännätä näiden luon kun lohikäärme painoi hänet kielekettä vasten ja valmistautui iskuun.
Lohikäärmeen silmät tuntuivat sanovan:
- Ja nyt ottelun hauskin osa. Äkkikuolema.
Moto vilkaisi ylös ja huomasi kallioseinämän olevan jo muutenkin hauras. Hän ponnisti ja iski nyrkkinsä kallioseinään. Kivimassat hautasivat hirviön mutta ne hautasivat myös Moton. Kolmikko oli jo päässyt ylös ja näki mitä tapahtui.
- Moto! Turbo ja Vinski huusivat.
- Eih, Santtu henkäisi peittäen suunsa kädellään.
Samassa röykkiössä värähti. Moto väänsi lohikäärmeen kiinni puristuneen nyrkin auki vapauttaen itsensä. Kolmikko ja samoin paikalle tulleet Minni, Jaska, Roope ja Lucia hurrasivat.
- Sä teit sen isoveikka! Tieit sen! Sä päihitit lohikäärmeen! Vinski hihkui.

Moto käveli kohti kavereitaan mutta horjahti uupumuksesta ja oli vähällä kaatua. Turbo ja Vinski tulivat avuksi.
- Ei hätää isoveikka. Me autettaan, Turbo sanoi ja nosti toisen käsivarren harteilleen.
- Kiitti kundit, Moto voihkasi.
- No problem iso kamu. Ei me sua oltais pulaan jätetty, Vinski virnisti ja tiimi lähti kävelemään pois solasta.

Pari päivää myöhemmin sankaritiimimme oli jatkamassa matkaa. Tiimiin oli lyöttäytynyt myös Minni. Minni oli antanut sijaisjohdon Jaskalle ja käskenyt joukkuojensa etsiä käsiinsä kapinalliset. Pluton kaloja vastaan tarvittaisiin kokonainen armeija. Nyt sankarimme kuitenkin ratsastivat kivisellä vuoristotiellä. Turbo oli kertonut edellisenä iltana tarinansa ja kertonut olevansa prinssi. Minni tarkkaili sivusilmällä Turboa. Pitkä ja komea nuorukainen jolla oli hunajanruskea turkki. Osittainen auringon valo sai turkin näyttämään kultaiselta ja otsalla silmät osittain peittävät hiukset tekivät hänestä salaperäisen näköisen. Minni ravisteli itsensä hereille. Mitä hän oikein haaveili? Hän oli amatsoniprinsessa. Naissoturien johtaja. Ei hänen kuulunut ihastua mieheen. Vaikka prinssi olikin hurjan komea.
- Herää Minni. Nyt ei ole aika etsiä suvunjatkajaa, hän ajatteli itsekseen.

Sankarit olivat kulkeneet jo pitkän tovin kun aurinko alkoi laskea. He olivat matkanneet jo useamman päivän ja päättivät leiriytyä kalliojyrkänteelle. Vinski ja Santtu tekivät tulen ja kaikki kerääntyivät nuotion ympärille. Turbo tarkkaili Minniä sivusilmällä. Kuun hohde sai amatsoniprinsessan näyttämään sanoinkuvaamattoman kauniilta. Hiekanvärinen turkki maalautui hopeiseksi ja mustat hiukset kehystivät kauniit kasvot. Hän ei kutenkaan oikein tiennyt miten puhua Minnille. Amatsonit olivat järkkymättömiä naissoturieta joita ei niin vain saisi herkistymään. Vinski avasi vesileilin aikomuksenaan juoda mutta huomasikin sen tyhjäksi.
- Just vesi on loppu, hän hymähti.
- Mä voin käydä täyttääs leilit. Huomasin jonkin matkan päässä kalliosta pulppuavan lähteen, Minni sanoi ja nousi.
- Mä voin lähtee mukaan, Turbo ehdotti ja nousi ylös.
- Kiitti mut pärjään yksinkin. En tarvitse henkivartijaa, Minni töksäytti mikä sai Turbon näyttämään hieman vaivautuneelta.
Minni lähti kohti lähdettä ja Turbo jäi katselemaan hänen peräänsä. Moto, Vinski ja Santtu huomasivat hänen ilmeensä.
- Sä taidat diggata tosta mimmistä vai mitä? Vinski tiedusteli.
Turbon naama karahti tulipunaiseksi ja hän kääntyi katsomaan kavereitaan.
- No jos diggaankin niin en mä sitä kuitenkaan saa. Minni on amatsoniprinsessa. Ei niitä niin vaan isketä, Turbo ähkäisi.
Moto hymyili hermostuneelle ystävälleen.
- Sä et varmaan o huomannu miten Minni kattelee sua. Se katsoo sua sillä silmällä et se saattaa tykätä susta, hän mainitsi.
Turbo kääntyi katsomaan harmaata jättiläistä mutta ei ehtinyt sanoa mitään kun Santtu sanoi:
- Mene jutteleen sen kanssa. Se ei pelaa joka pelkää.
Turbo katseli hetken aikaa ystäviään, huokaisi sitten ja lähti kohti lähdettä. Minni oli jo ehtinyt täyttää kaksi leiliä ja oli jo upottamassa kolmatta lähteeseen kun hän kuuli Turbon äänen takaansa
- Hei, Turbo sanoi.
Minni kääntyi ärtyneenä ympäri.
- Sanoin jo etten tarvitse henkivartijaa, hän hymähti.
- En mä sitä meinannukaan vaan ajattelin tulla jutteleen, Turbo selitti.
Minni katsoi häntä kysyvästi.
- Siis sä olet todella kaunis, Turbo sanoi.
- Kiitti et o hassumpi itsekkään, Minni totesi ja kääntyi takaisin lähteen puoleen.
- Tarkotan et oot kaunein tyttö jonka olen koskaan tavannu. Sä oot kuin kuu, Turbo selitti.
Minnin liike pysähtyi. Hän kääntyi katsomaan Turboa ja nousi ylös. Kukaan ei ollut ennen sanonut hänelle niin. Minni tunsi sydämensä sykähtävän ihan tietynlaiseen tahtiin. Hän käveli Turbon luo.
- Ja sä olet aurinko, Minni kuiskasi.
Turbo sipaisi hiussuortuvan Minnin kasvoilta ja oli jo aikeissa suudella kun leirin suunnasta alkoi kuulua huutoja ja kummalista rääyntää. Turbo ja Minni katsoivat toisiaan ja riensivät kohti leiriä. He olivat tuskin uskoa silmiään. Leiriin oli hyökännyt joukko lentoliskolla ratsastavaia saalistajia.

- Mitä ihmettä noi on? Turbo huudahti samalla, kun riensi Minnin kanssa muiden avuksi.
- Ei mitään hajuu. Ne putkahti kuin tyhjästä, Vinski selitti ja onnistui välttämään kohti ammutun nuolen.
Santtu yritti häiritä lentoliskoja kirkkailla valopalloilla mutta turhaan. Hän oli vähällä päätyä yhden suupalaksi ellei Moto olisi napannut häntä kiinni.
- Kiitti Moto, Santtu sanoi.
- No problem, Moto virnisti ja syöksyi taas uuteen hyökkäykseen.
Turbo ja Minni taistelivat rinta rinnan saalistajia ja lentoliskoja vastaan. Tilanne näytti olevan tasaväkinen kun äkkiä kallion reunalta kuului tuskan huuto. Kaikki kääntyivät katsomaan ja näkivät Moton jonka selästä törrötti nuoli.
- Moto! Vinski huusi.
Moto yritti nousta pystyyn mutta häntä vastassa oleva saalistaja potkaisi häntä kipeästi rintaan. Moto kieri kallion reunalle. Saalistaja nosti miekkansa ja valmistautui iskuun.
- Ei mun vahtivuorolla, Vinski kivahti ja taklasi saalistajan.
Pahaksi onneksi saalistaja lensi Moton päälle ja kumpikin putosi reunan yli. Vinski syöksyi perään ja sai kiinni Moton ranteesta.
- Pidä kii, Vinski ähkäisi ja yritti kiskoa harmaan jättiläisen ylös.
Moto vilkaisi alas ja katsoi sitten Vinskiä. Jotain oli tulossa hänen takaansa. Kaksi lentoliskoratsua.
- Varo! Moto huusi mutta liian myöhään.
Lentoliskot tarttuivat Vinskiin ja nousivat ilmaan. Vinskin ote Motosta irtosi ja hän putosi alas kohti pohjalla virtaavaa jokea. Turbo, Minni ja Santtu yrittivät rientää avuksi mutta eivät enää ehtineet. Vinski oli vangittu ja Moto oli kadonnut. Turbo putosi polvilleen ja iski nyrkkinsä maahan irvistäen turhautumisesta ja surusta.
- Eih, hän voihkaisi.

Minni laski kätensä Turbon olalle.
- Me saadaan ne pelastettua. Ei kannata vielä heittää toivoa menemään, hän sanoi.
Santtu nyökkäili vieressä.
- Me voidaan seurata niitä ratsain. Lentoliskot joilla on painolastia lentää hitaasti, hän sanoi.
Turbo katsoi hetken tyttöjä ja housi sitten päättäväisen näköisenä ylös.
- Selvä sitten. Lähdetään perään, hän sanoi.
Tytöt nyökkäsitvät ja loikkasivat hevosten selkään. Kolmikko lähti saalistajien perään.
Alhaalla joessa Moto oli onnistunut jotenkin pääsemään pintaan mutta siitä ei ollut kovin paljon apua sillä virta oli voimakas eikä nuoli selässä paljoa auttanut asiaa. Moto yritti kuitenkin jotenkin luovia itsensä kosken läpi. Pari kertaa hän vajosi pinnan alle ja nousi uudestaan pintaan henkeä haukkoen. Lähellä näytti olevan kallion kieleke jota kohti hän liikkui hurjaa kyytiä. Moton onnistui saada kiinni kielekkeestä ja hän alkoi kiskoa itseään kuiville. Kallio alkoi kuitenkin murentua hänen altaan. Hänen otteensa lipesi ja hän oli jo putoamaisillaan takaisin koskeen kun joku tarttui häntä ranteesta. Moto nosti katseensa ja näki vihreään huppuviittaan pukeutuneen hahmon kiskovan häntä kuiville. Päästyään rannalle Moto oli niin uuvuksissa ettei ehtinyt sanoa mitään kun hän jo tuupertui kalliolle tajuntansa menrttäneenä.

Paljon myöhemmin Moto alkoi palata tajuihinsa. Hän ei heti tuntunut oikein tajuavan missä oli, mutta huomasi pian makaavansa maassa kallioluolassa. Hän yritti nousta ylös, mutta nuolen aiheuttama haava vihlaisi ilkeästi. Sitten luolan suulle asteli huppuviittainen hahmo. Sama joka oli pelastanut hänet joesta. Hahmo käveli Moton luo ja polvistui tämän viereen. Hahmo veti hupun päästään ja paljastui sieväksi karamellin väriseksi hiiritytöksi jolla oli suklaanruskeat hiukset. Moto tuijotti tyttöä suu auki hämmästyksestä. Tyttö katsoi Moton haavaa ja veti sitten esille kirstalliriipuksen. Riipus hohkasi sinisenä ja siitä tuntui lähtevän jonkinlaista magiaa. Tyttö kosketti kevyesti haavaa kristallilla ja painoi sitten kätensä haavan päälle. Moto ähkäisi kivusta ja katsoi sitten haavaansa. Tyttö nosti kätensä pois haavan päältä jättäen siihen kädenjäljen. Kului vain hetki kun kädenjälki katosi ja haava oli poissa. Moto tuijotti haavaa hämmästyneenä ja sitten tyttöä. Tyttö hymyili mutta nosti sitten katseensa kohti luolan suuta. Joitakin ääniä oli kuulunut. Ne kuulostivat saalistajilta. Tyttö nosti sormen huulilleen ja nappasi seinän vieressä olevan jousen ja nuoliviinin.

Tyttö pinkaisi luolan suulle ja katosi pian näkyvistä. Moto kompuroi pystyyn ja seurasi hieman ontuen perässä.
- Hei odota. Kuka olet? Moto huusi.
Kun hän oli päässyt luolan suu aukolle hän näki kuinka tyttö oli suojautunut kivien taakse. Kolme tai neljä saalistajaa oli liikkeellä miekkojen kanssa. Tyttö viritti jousen iskuvalmiiksi. Hän veti esille kiven ja heitti sen kohti saalistajia. Kivi kolahti toiseen suurempaan kiveen ja saalistajat kääntyivät katsomaan äänen suuntaan. Tyttö loikkasi kiven takaa esiin jousen kanssa.
- Okei rumilukset. Suksikaa suosiolla kuuseen tai teidät hukka perii, hän sanoi ja viritti jousen ammuntavalmiuteen.
Saalistajat näyttivät häkeltyneiltä mutta sitten johtaja otti uhkaavan askeleen kohti tyttöä.
- Mikääh sinä olet meitä vastaan tyttönenh, johtaja hönki.
Tyttö irvisti inhoavan näköisesti.
- Olen kalliosolan neito ja sit vielä toinen juttu. Henkes haisee, hän hymähti ja laukaisi ensimmäisen nuolen.
Nuolesta lensi verkko joka sai saalistajat satimeen. Toisesta nuolesta lähti rypäs tulikaunoikn piikkejä joiden myrkky oli tainnuttavaa. Sitoessaan saalistajia yhteen hän huomasi Moton hivuttautuvan ulos luolasta. Motolta pääsi pitkä vihellys.
- Oot aika taitava, hän sanoi.
Tyttö kohautti olkapäitään ja kiristi viimeiset köydet ennen kuin kääntyi katsomaan Motoa.
- No sitä oppii temppuja kun on koko ikänsä asunut yksin noidan miesten ympäröimänä, tyttö totesi ja sujautti jousen selkäänsä.
- Nimeni on muuten Moto, Moto sanoi ja ojensi kätensä.
Tyttö virnisti ja tarttui Moton käteen.
- Mua sanotaan kalliosolan neidoksi mut muuten mä olen Sissi, hän sanoi.

Samaan aikaan Vinskin napanneet saalistajat olivat saapuneet vankeineen suureen jylhään linnaan. Saalistajat retuuttivat kädet selän taakse sidotun Vinskin valtaistuinsaliin ja tönäisivät valtaistuimen eteen. Vinski nosti katseensa ja hämmästyi näystä. Valtaistuimella istui kuvankaunis lintunainen jolla yllään pikimusta mekko ja harteillaan punainen sulkaviitta. Vinski virnisti. Hän oli todellinen haka iskemään naisia.
- No katsopas vain. Mikä tipu, hän sanoi.
Lintunainen hymyili omahyväisesti.
- Voi kiitos. Olenkin aika tarkka ulkonäöstäni, hän sanoi.
Sitten hän nousi ylös ja käveli Vinskin luo. Hän siveli hellästi tämän poskea.
- Olen Vilma Varaani. Kalliosolan noita, hän sanoi hiljaa.
- No mä oon Vinski ja varas, Vinski totesi.
Vilma kohotti kulmiaan. Vinski oli ensimmäinen jota hänen nimensä ei pistänyt vapisemaan.

Vilman ilme muuttui kylmäksi ja hän nyökkäsi saalistajille.
- Pistäkää kiinni, hän sanoi.
Saalistajat kävivät Vinskiin käsikisi ja kytkivät tämän kahleisiin. Ennen kuin he lähtivät viemään Vinskiä mukanaan Vilma kuiskasi vielä tämän korvaan:
- Nähdään illallisella.
Vinski häkeltyi ja katsoi Vilmaa kummastuneena, mutta ei ehtinyt kysyä mitä tämän tarkoitti kun saalistajat lähtivät jo raahaamaan häntä pois. Vilma kääntyi suuren padan puoleen ja käveli sen luo. Yhdellä käden heilautuksella hän näki kaiken mitä solassa tapahtui. Hän näkin Turbon, Miinin ja Santun ratsastavan kohti linnaa ja Sissin ja Moton joen rannalla. Hän hymyili salakavalasti.
- Katsotaanpa nyt mitä tästä tulee, Vilma mutisi.

Turbo, Minni ja Santtu ratsastivat kohti linnaa jonne lentoliskot olivat laskeutuneet. Linna näytti olevan rakennettu kalliolle ja osittain vuoren seinään kiinni. Heidän tullessa laskusillalle Turbo pysähdytti ratsunsa. Samoin tekivät muut.
- Täs on jotain pielessä. Mä en pidä tästä, Turbo sanoi.
Minni nyökkäsi.
- Oon samaa mieltä. Tää haiskahtaa liiaks ansalta, hän sanoi.
Santtu lennähti edemmäs.
- Mut Vinski voi olla jo vaik millases pulassa. Meidän on autettava sitä, hän sanoi.
Turbo ja Minni katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät. Kolmikko ratsasti sisälle linnaan. Kun he pääsivät sisälle laskusilta nousi itsellään ylös, portit sulkeutuivat ja niin oli prinssi ystävineen vankina linnassa.

Toisaalla Moto ja Sissi kävelivät pitkin joen vartta ja juttelivat.
- Sun puolisos siis kuoli kalojen hyökkäyksen aikana? Sissi varmisti.
Moto nyökkäsi huokaisten.
- Jeah. En ehtinyt avuksi ajoissa, hän sanoi.
Sissi katsoi Motoa hetken mutta laski sitten katseensa.
- Oon pahoillani, hän sanoi.
Moto hymyili hieman.
- No problem. Entäs sun perhees? hän kysyi.
Sissi huokaisi ja istui sitten lähellä olevalle kivelle.
- Mun vanhemmat on kirottu, hän sanoi.
- Täh kirottu? Moto hämmästyi.
Sissi nyökkäsi ja veti vyöllään olevasta pussista kristalleilla koristellun otsapannan.
- Mä olen kalliosolan ruhtinaan tytär. Mun vanhempien linnan valtasi yks haaskalintu noita joka kivetti mun porukat puutarhapatsaiksi, hän kertoi.
Sissin silmissä oli kyyneliä mutta katse oli päättäväinen.
- Mä aion pelastaa ne. Makso mitä makso, hän sanoi ja työnsi otsapannan takaisin pussiin.
Moto katsoi Sissiä jonkin aikaa mutta nosti sitten tämän kasvot omiaan kohti. Hän hymyili.
- Mä autan sua. Vaik henki menis, Moto sanoi.
Sissi hymyili ja halasi Motoa.
- Kiitti, hän sanoi.

Linnassa Turbo, Minni ja Santtu kävelivät pihalla yrittäen löytää sisäänkäynnin. Turbo huomasi patsasparin jotka seisoivat toisiaan halaten surulliset ilmeet kasvoillaan.
- Hei, kaverit. Tulkaas katsomaan, hän huikkasi.
Minni ja Santtu tulivat paikalle.
- Näyttävät ruhtinasparilta, Minni sanoi.
Santtu katseli patsaita mittiväisenä. Hänestä miehessä oli jotain outoa. Aivan kuin tämän suu oli jähmettynyt huutoon.
- En tiedä teistä tyypit mut musta toi kaveri näyttää siltä kuin se huutais "mene", hän totesi.
Samassa heidän ympäriltään alkoi kuulua hiljaista sihinää. Samanlaista sihinää kuin saalistajista. Turbo valpastui ensimmäisenä ja veti miekkansa juuri kun saalistajat loikkasivat esiin.

Saalistajat saartoivat heidät nopeasti. Minni veti esiin kaarevat miekkansa ja näytti olevan valmis taisteluun. Santtu loi käsiinsä valmiiksi valopalloja joilla sokaista vastustajat. Kolmikko selätysten valmiina taisteluun. Saalistajat kuitenkin näyttivät selvästi odottavan jotain. Äkkiä hämärästä kulmasta lensi Turbon ranteen ympärille ketju. Turbo yritti kiskoa itsensä irti ja samalla vastustajan esiin varjoista kun jo toinen ketju lensi kiinni toiseen ranteeseen. Turbo yritti riistäytyä vapaaksi ja katsoi sitten tyttöjä. Tyttöjen tilanne oli vielä tukalampi sillä Minnin ympärille oli kietoutunut piikikäs köynnös ja Santun ympärille oli muodostunut jonkinlainen lasikupla.
- Joko tää linna on kirottu tai sit..., Minni ei päässyt loppuun kun varjoista astui esiin Vilma.
- Sitä asuttaa noita, Vilma sanoi omahyväisesti hymyillen.

Hieman myöhemmin kolmikko oli viety linnan suureen vankisaliin. Turbo ja Minni seisoivat selät vastakkain sidottuina kivipilariin ja Santtu oli lukittu isoon lasikuvun sisälle. Turbo ja Minni yrittivät päästä irti kun Vilma käveli saliin. Hän katseli Turboa ja Minniä pää kallellaan.
- Olette todella kaunis pari. Puutarha kaipaisikin uutta patsasparia, hän totesi ja napasautti samalla sormiaan.
Siinä samassa Turbon ja Minnin jalkoja pitkin alkoi hitaasti nousta kivikuori. Vilma kääntyi Santun puoleen.
- Sinusta ei minulle ole hyötyä. Toivottavasti pidät hämähäkeistä, hän totesi.
Samassa lasikupoliin ilmestyi hämähäkki mikä sai Santun lennähtämään kattoon. Turbo yritti edelleen riuhtoa itsensä vapaaksi ja katsoi sitten Vilmaa.
- Missä on Vinski, hän kivahti.
Vilma pysähtyi ja kääntyi sitten hunajanruskean prinssin puoleen.
- Ai se valkoinen varas? Sanoisinpa että hän on hiukan kiinni tällä hetkellä, hän totesi ja veti sitten lähellä olevasta narusta.
Verhon takaa paljastui valtava sammio mansikkahilloa ja sen yllä roikkui ranteista sidottu Vinski.
- Vinski! kolmikko huudahti.
- Eh terve kaverit, Vinski sanoi hieman nolon näköisenä.

Samaan aikaan linnan muurille ilmestyi kahdet iskuhaat joita pitkin Moto ja Sissi kiipesivät sisälle linnaan.
- Seuraa mua. Mä lyön vaik mistä vetoa et se noita on vieny sun kaveris vankisaliin, Sissi kuiskasi ja viittasi Motoa seuraamaan.
Kaksikko hiippaili hiljaa kohti linnan seinustalla melkein maan rajassa olevaa ikkunaa. He kurkistivat sisälle ja näkivät loput tiimistä lievästi sanottuna tukalassa tilanteessa.
- Mitäs nyt tehdään? Moto kysyi.
Sissi mietti hetken ja huomasi sitten jonkin matkan päässä korillisen omenoita.
- Anna noi omenat. Mulla tais just välähtää, hän sanoi.
Sisällä vankisalissa alkoi tilanne käydä yhä tukalammaksi. Vilma käveli Vinskiä sammion yllä pitelevän ketjun luo ja irroitti sen pidikkeestä.
- Olen aina pitänyt valkoisista hiiristä. Varsinkin välipalana, hän naureskeli.
- Mitä? Eiiih! Vinski kiljaisi.
Vilma alkoi hitaasti laskea häntä kohti hilloa.
- Luota magiaan. Hillo pitää sinut hengissä luonaaseen asti, Vilma sanoi hymyillen.
- Ei! Päästä...ei kun älä! Vinski huusi hädissään ja yritti päästä vapaaksi.
Turbo ja Minni yrittivät epätoivoisesti päästä vapaiksi ja väliin.
- Ton noidan aikeet on estettävä, Turbo ähkäisi.
- Mut miten me oikein päästään irti? Ollaan jo kaulaa myöten kivettyneitä, Minni kysyi ja yritti jotenkin estää kivikuorta nousemasta leukaansa.
- Älä huoli hiirulainen. Mansikkahillo on sametinpehmeää, Vilma nauroi.
- No se ei kyl lohduta! Apua! Vinski huusi.
Juuri silloin Vilman päähän osui nuolella ammuttu omena. Vilma katsoi omenaa häkeltyneenä. Samassa alkoi sataa lisää omenia ja Vilma päästi irti ketjusta. Vinski pudota molskahti mansikkahilloon samalla kun Vilma perääntyi oville ja pakeni omenasadetta. Moto ja Sissi loikkasivat alas ikkunalta.
- Moto! Turbo, Minni ja Santtu huudahtivat.
- Oottakaa sekka. Ootte kohta ulkona, Moto sanoi ja veti esille miekkansa.
Nopealla sivalluksella hän rikkoi Turboa ja Minniä kahlitesvan kivikuoren. Sissi jännitti jousella nuolen ja ampui Santun lasivankilna säpäleiksi. Sitten tiimi kääntyi kohti sammiota. Sissi aikoi ensin sännätä auttamaan Vinskiä mutta katsoi sitten samaan suuntaan minne Vilma oli paennut. Moto tunti lukevan hänen ajatuksensa.
- Nappaa sä Vilma. Me autetaan Vinskiä, hän sanoi.
Sissi nyökkäsi ja säntäsi ulos salista. Moto kiirehti sammion luo muut kannoillaan ja työnsi kätensä hilloon. Hän sai kopeloida jonkin aikaa ennen kuin löysi Vinskin ja kiskoi tämän ylös viitan hupusta. Vinski oli yltäpäältä hillossa ja hän yski mansikan kappaleita.

- Pärjäätkö? Santtu kysyi Vinsikltä Turbon vapauttaessa valkeaa varasta köysistä.
- Enköhän, Vinski yski.
Moto kääntyi kohti ovia ja lähti liikkeelle muut kannoillaan Vinski joskin hiukan hoiperrellen. Samaan aikaan linnan muurin harjalla Vilma oli pysähtynyt kallion reunalle ja kääntynyt katsomaan peräänsä lähtenyttä tyttöä. Vilma virnisti huvittuneesti.
- Katsos vain. Prinsessa päätti sitten palata kostamaan, hän naurahti.
- Sinä siis muistat, Sissi hymähti ja veti hupun päästään.
Vilma nyökkäsi.
- Olisin mielelläni tehnyt sinustakin kivipatsaan mutta näemmä sinut on tuhottava toisella tavalla, hän totesi ja ampui kädestään vihertävän salaman.
Sissi loikkasi pois alta ja jännitti jousensa.

Vilma ja Sissi tulittivat toisiaan nuolilla ja salamoilla. Moton ja muiden juostessa paikalle Moto huomasi että kallion reuna oli murtumassa.
- Sissi! Reuna! hän huusi.
Sissi vain ehti kääntää katseensa kun kallio murtui ja sekä Sissi että Vilma putosivat alas. Sissi sai kiinni kelopuun juuresta ja Vilma Sissin jaloista. Sissi irroitti toisen kätensä juuresta.
- Hetkinen!? Mitä oikein aiot!? Oletko hullu?! Älä vain irrota! Vilma kirkui.
Sissin katse oli kylmä, järkähtämätön ja surullinen. Hän aikoi tuhota noidan ja itsensä siinä sivussa. Sissi aikoi jo irroittaa toisen kätensä kun Moto huusi:
- Älä!
Sissi nosti katseensa ja näki Moton ja muut kallion reunalla. Moto ojensi kättään kohti Sissiä.
- Älä tee sitä. Ojenna kätesi, hän kehotti.
Sissi epäröi jonkin aikaa mutta tarttui sitten vapaalla kädellään Moton ojentamaan käteen. Moto kiskoi Sissin ja Vilman ylös.

Vilma jäi polvilleen maahan ja huohotti. Sissi sen sijaan halasi kyynelehtien Motoa joka silitti hiiritytön hiuksia. Jonkin aikaa oli hiiskumaton hiljaisuus. Vilma yritti hitaasti hivuttautua pois paikalta mutta Minni nappasi häntä kauluksesta ja raahasi takaisin.
- Aika puhua noita. Miten Sissin porukat vapautetaan, hän sanoi ja tönäisi Vilman ringin keskelle.
Vilma nousi ylös ja puisteli pölyjä päältään ylimielisen näköisenä.
- Voitit minut prinsessa sen myönnän. Mutta vanhempiasi et voi enää auttaa. Loitsuun ei ole peruutusta, Vilma naurahti.
Sissi veti esille nuolen ja jousen aikeinaan ampua Vilma mutta noita muutti itsensä linnuksi ja katosi pian näkyvistä.

Sissi karjaisi turhautumisesta ja aikoi paiskata jousensa maahan kun Moto tarttui häntä ranteesta. Sissi kääntyi äkisti ja iski Motoa naamaan. Sitten hän vajosi polvilleen itkien. Moto hieroi hetken poski päätään ja laskeutui sitten polvilleen Sissin eteen. Hän nosti prinsessan kasvot omiaan kohti.
- Me etsitään sun vanhempas vapauttava loitsu. Mä lupaan sen, Moto sanoi.
Sissi heittäytyi Moton kaulaan yhä itkien.

Paljon myöhemmin sankaritiimi oli jatkamassa matkaa. Sissi ei ollut puhunut juuri mitään linnasta lähdön jälkeen. Ihme kyllä he olivat löytäneet Sissin uskollisen ratsun Tiikerinsilmän vahingottumattomana tallista mihin se oli ollut lukittuna siitä asti kun Vilma oli vallannut linnan. Moto vilkaisi karamellin väristä hiirineitoa jonka hiukset soljuivat selkää pitkin kuin sula suklaa. Moto ei voinut sille mitään mutta hänestä Sissi oli kaunein nieto minkä hän oli nähnyt. Toki Sakura oli yhä hänen mielessään mutta tytön kuva alkoi jo pikku hiljaa hälvetä ja sen tilalle alkoi tulla Sissi.

Sissi vilkaisi vaivihkaa Motoa. Hän ei voinut sille mitään että komea barbaarisoturi sai hänen sydämensä sykähtämään. Sissi kuitenkin puisteli päätään. Hän ei aikonut antaa tunteidensa tulla pintaan. Ei ainakaan ennen kuin hänen vanhempansa olisivat vapaat kirouksesta. Sankarit jatkoivat matkaa ja ei aikaakaan he olivat saapuneet sankkaan metsään.