Prinssi ja merirosvo K15

Tittle: Prinssi ja merirosvo
Author: Prätkisfan2 
Genre: Romanssi, seikkailu, toiminta, draama, seksuaalista kanssakäymistä, merirosvojen humalanhakuinen juominen
Pairing:Turbo/Minni
Rating: K15
Disclaimer: En omista prätkähiiriä, enkä saa ficistä minkäänlaista rahaa. Ainoat hahmot jotka minulle kuuluvat ovat omat OC.hahmoni
Summery: Merirosvo klaani adoptoivat lapsen, jota kasvatetaan ryöstämään ja seilaamaan Marsin seitsemällä merellä. Mutta mitä tapahtuu, kun ryöstöretket paljastuvat henkilökohtaiseksi kostoretkeksi. Nuori merirosvo joutuu puntaroimaan perheensä ja rakkauden välillä.
Warning: Merirosvotaistelua, väkivaltaa. Vanhan ajan kanuunoita ja tappelua. Kuolema, kostoa.


A/N: Vaihteeksi jotain uutta. Nämä fantasia tarinat kiehtoo minua erityisen paljon ja siksi päätin vaihteeksi kokeilla jotain uutta. Nauttikaa.



”Laalaa la laaa näin merirosvo laiva, kun taas on seilaa,” raikui keskeltä merta. Iso ja paljon maailmaa nähnyt purjelaiva seilasi Marsin isojen merten välillä. Sen korkeimmassa mastossa liehui hiirenmuotoinen pääkallo lippu. Laivan nimi oli Svellin helmi. Sen raavas miehistön nuotti oli pahasti epävireessä, mutta onnistunut ryöstöretki sai jokaisen juhlimaan. Kuten merirosvoilla oli tapana, vahingossa kaatunut kaljatuoppi johti kannella miehistön tappeluun keskenään, vaikka juhlinta oli kesken. ”Miehet!” huusi mitä ilmeisemmin laivan kapteeni. Ryöstöretket olivat vaatineet miehen toisen jalan, joka oli korvattu puulla. Miehen kasvoja ja kehoa koristi monet arvet. Osittain letitetty parta oli takkuinen ja päätä suojasi iso merirosvonhattu, jonka alta paljastui hieman hamppuinen musta tukka. Mies itsessään oli vaalean harmaa. Muu miehistö lopetti nahistelunsa kaatuneesta juomasta ja kiinnittivät huomionsa kapteeniin. ”Miehistöni, loistavilla puhelahjoillani haluan kiittää teitä... Aivan loistavasta ja onnistuneesta ryöstöretkestämme!” kapteeni huusi käheällä äänellään kohottaen samalla maljan. Koko miehistö hurrasi ja iskivät useamman lasin rikki laivan kannelle. Kapteeni käveli laivan keulaan ja ihaili Marsin merellä olevaa leutoa merituulta. Kuten maassa olevilla merirosvoilla, myös marsilaisella merirosvokapteenilla oli luotto lemmikki. Ei papukaija, vaan marsilainen oravalepakko. Lemmikki laskeutui miehen olkapäälle ja vaistosi selkeästi jotain. Hän hyppi ja repi kapteenin partaa, joka yritti huitaista kiusankappaleen kauemmaksi. ”Äh lopeta,” mies ähkäisi ja huitaisi uudelleen oravaa kauemmaksi. Orava pyöräytti silmiään ja otti kapteenin rinnasta tämän tasku-kompassin. ”HEI! SENKIN MARAKATTI!” mies huusi ja lähti vaappuen juoksemaan oravan perään.

Orava ohjasi miehen laivan lankulle. Laivan reunoille oli kokoontunut useampi miehistön jäsen. Orava istui lankun päähän. ”Burg uskallatkin,” kapteeni tivasi ja osoitti oravaa sormellaan, joka uhkasi pudottaa kompassin mereen. ”Mikä tuo on?” ”Meressä ui jotain!” ”Mikä se on?” ”Onkohan se jokin aarre,” miehistö pohti ja sai kapteenin siirtämään katseensa meressä kelluvaan pieneen arkkuun. ”Nostakaa se!” kapteeni käski. Samalla sekunnilla orava palasi miehen olkapäälle palauttaen samalla kompassin tälle. Miehistö teki työtä käskettyä. ”Aargh tämä painaa varmasti tonnin,” yksi miehistön jäsen ähkäisi, kun yritti nostaa arkkua köyden avulla. Mies heitti köyden loppupään muulle miehistölle, jotka lähtivät yhdessä vetämään arkkua merestä. ”Vetäkää. Hiiii...” ”Oooo,” miehistö huusi ja arkku lähti nousemaan vedestä. Lopulta miehistö sai, kun saikin nostettu arkun kannelle. ”No niin väistäkää, väistäkää… VÄISTÄKÄÄ , senkin maakravut!” kapteeni huusi ja teki kyynerpää taktiikalla itselleen tilaa. ”Miksi kannessa on reikiä?” merimies kysyi. ”Rautakanki,” kapteeni käski ja rupesi vääntämään kantta auki. Tiukassa se tuntui olevankin ja se sai kapteenin ähisemään ja puhisemaan, kunnes kansi pamahti auki, lennättäen kapteenin samalla nurin. ”Ooooh,” miehistö ihasteli arkun sisältöä. ”Mitä, mitä?” kapteeni kysyi ja katsoi arkun sisälle. Pölyn keskeltä, joka arkusta lehahti, paljasti pienet beigen harmaan vauvan kasvot. ”SE ON VAUVA!” kapteeni älähti ja iski kannen takaisin kiinni. ”Mitä me teemme sille?” miehistö kysyi. ”Suljetaan kansi ja heitetään takaisin sinne mistä tulikin,” kapteeni käski lähes pakokauhussa. ”Mutta teidän merten kauhu, kun tuota...” merimies vaikeroi. ”MITÄ?” kapteeni kysyi vihaisena. ”Tuota tuli sellainen asia mieleen, että...” ”Sano se jo idiootti!” ”Jos me pidettäisi se?” merimies sai viimein sanottua. ”Ai että me pidettäisiin vauva? Oletko päästäsi sekaisin? Olemme merirosvoja emme äitejä!” kapteeni tivasi. ”Niin, mutta jos meillä olisi perijä, ja joka oppisi meiltä kikat, voisimme olla lyömättömiä,” merimies havannoisti. Kapteeni näytti mietteliäältä ja avasi arkun kannen, jossa hiirilapsi imeskeli varpaitaan. Kapteenin nähtyään hymyili hän tälle pienesti. Kapteeni tutki lähempää hiirivauvaa, joka tarrasi tämän kasvoista ja kovemmin sitten parrasta kiinni. ”Äh,” mies ähkäisi ja avasi kapaloa hieman. ”Yyyyhh se on tyttö. MEREEN!” kapteeni totesi osoittaen merta. Tyttö vauva katsoi rubiinin punaisilla silmillään kapteenia, joka yritti taas olla katsomatta tätä. ”Mutta kapteeni, jos pidämme tytön, niin voimme hyödyntää hänen viekkauttaan ja kauneuttaan ryöstöretkillä,”  merimies totesi pyöritellen peukaloitaan. Kapteenin katse pysähtyi. Hänen päänsä päälle syttyi selkeästi lamppu. ”Olet oikeassa,” hän naurahti ja nosti tytön arkusta. ”ME PIDÄMME HÄNET JA OPETAMME KUINKA OLLAAN… MERIROSVO!” kapteeni huusi ja nosti kätensä voiton merkiksi.

Vuosia kului ja merirosvot kasvattivat tytöstä yhtä heidän jäsentä. Ryöstöretkille pikkutyttö pyrki salaa lähtemään mukaan, mutta sai touhua katsella vain laivan mastosta. Myrskyillä hän kömpi merimiesten viereen, mutta tajutessaan litistyvänsä heidän allensa hän juoksi ruorin kannen alle olevaan hyttiin, jossa kapteeni nukkui. ”Mua pelottaa,” tyttö huusi ja piiloutui miehen peiton alle. ”Äh. Minni!” kapteeni ähkäisi ja nosti peiton päältään löytääkseen pylly pystyssä olevan hiiritytön, joka piteli täristen korviaan. ”Sinun täytyy olla rohkea ja peloton. Niin kuin...” ”Niin kuin oikea merimies,” Minni jatkoi. ”Oikea merimies ei kavahda pikku myrskyä,” kapteeni totesi ja samalla sekunnillä räjähti iso ukkonen suoraan heidän päällään. ”Pelottaa,” Minni huusi ja tarrasi miehen kaulasta kiinni, joka pyöritteli tälle silmiään. ”Joku päivä,” mies totesi ja halasi tyttöä rauhoitellakseen tätä.

Vuosia kului lisää. Minni kasvoi ja Marsin meret tulivat entistä tutummaksi jokaiselle ja varsinkin Minnille. Minnistä oli kasvanut kaunis nuori nainen, niin kuin miehistö oli vuosia sitten todennut löydettyään hänet. Hän oli ovela, jopa kiero kuin korkkiruuvi ainakin miehistön mielestä. Hän oli ottanut oppia käyttäessään kauneuttaan ja naisellista sanavalmiutta aseenaan, kun muu miehistö hoiteli ryöstettävän putipuhtaaksi. Viimeinen ryöstöretki oli ollut heikko ja kapteeni alkoi tympeentyä siihen ettei miehistö saanut ryöstöretkiltä saaliiksi juuri mitään. Muutaman sotalaivankin he olivat onnistuneet ryöstämään saaden lisää ammuksia ja aseita itselleen, mutta voittoa he eivät pystyneet sillä tekemään, koska ei ollut ketään johon aseita olisi voinut käyttää.

Minni roikkui korkealla mastossa ja katseli horisontissa näkyvää taivaanrantaa, josta aamuaurinko oli juuri nousemassa. Merituuli puhalsi hänen mustia hiuksiaan kasvoiltaan ja nainen hengitti syvään puhdasta merituulta. Nainen sulki silmänsä, mutta havahtui siihen että hänen olkapäälleen hyppäsi jotain. ”Hei Burg,” nainen tokaisi ja silitti harmahtunutta oravaa. ”Oletko koskaan miettinyt, mitä maailman laidalla on?” hän kysyi ja orava äänähti epäilevästi. Minni naureskeli oravalle. ”En minäkään.” ”MINNI! TULE ALAS MINULLA ON KAIKILLE ASIAA!” Kapteeni huusi ja sain naisen ottamaan mastossa vauhtia ja laskeutumaan köyden avulla laivan kannelle. ”Mmhhmmm uhka rohkea typykkä,” merimies tokaisi ja sai Minnin mulkaisemaan häntä. ”Rauhoittukaahan kaikki!” ”Kuten tiedätte meitä on kohdannut ikävät ajat, eikä ryöstöretkien saalis ole ollut sellainen, kun olemme toivoneet,” kapteeni aloitti ja sai jokaisen miehistön jäsenen omiin ajatuksiinsa. ”Mutta sen vuoksi matkaamme... Marsin toiselle laidalle!” Kapteeni sanoi kiiveten hyvinkin ketterästi vielä tynnyrin päälle ja saaden miehistönsä innostumaan. ”KOSKA SIELLÄ ON KUNINGASKUNTA! HYVIN RIKAS, JOKA ME RYÖSTETÄÄN VIIMEISTÄKIN SUUTARIA MYÖDEN!” kapteeni huusi, johon sai rosvokoplansa hurraamaan äänekkäästi. ”Purjeet ylös kelvottomat MAAKRAVUT… kaikkien aikojen ryöstö odottaa!” kapteeni totesi vielä ennen, kuin poistu hyttiinsä. ”Kuulitte mitä kapu sano! Purjeet!” Minni ohjasi. Miehistö alkoi hommiin. Ensimmäisenä tuli vetää isot purjeet auki. ”Suuntana tyyrpuuri!” Minni ohjasi miestä, joka ohjasi valtavasta ruorista laivaa. Hetken kuluttua laiva oli jo täysillä vauhdissa menossa kohti Marsin toista laitaa.

Pari kuukautta laiva oli matkannut hyvällä vauhdilla ja kapteeni oli hyvin toiveikas. Hän seisoi laivan keulassa ja katseli horisonttiin. ”Mitä mietit?” Minni kysyi rikkoen hiljaisuuden. ”Ajattele. Kohta olemme niin rikkaita ettei tartte hetkeen ryöstää ketään,” kapteeni tokaisi. ”Onko minulle tekemistä?” Minni kysyi ja astui rohkeasti kapteenin viereen luomatta häneen minkäänlaista katsekontaktia. ”Totta kai on. Minulla on sinulle isompi homma tiedossa,” mies sanoi. ”Hyvä,” Minni naurahti ja sai kapteeninkin hyvälle tuulelle. ”Kuule Minni...” Minni katsoi kapteenia ihmeissään. ”Vaikka olen ankara ja vaadin sinultakin paljon… haluan vain sanoa että välitän sinusta,” kapteeni tokaisi ja kääntyi Minniin päin. Nuorukainen meni hiljaiseksi. Kapteeni ei ollut koskaan puhunut hänelle yhtä herkästi. ”Olet minulle kuin oma tytär...” ”Mutta tyttäreltä ei vaadita tällaista toimintaa mitä minä teen,” Minni jatkoi. ”Tiedän… mutta oletkin merirosvojen tytär...” kapteeni sanoi ja piti Minnin olkapäistä samalla kiinni. Hän painoi otsansa tämän omaa vasten ja hymyili tälle hellästi. Minni nosti katseensa takaisin horisonttiin, kunnes hänen ilmeensä vakavoittui. ”Myrsky tulossa,” Minni tokaisi ja sai kapteeninkin huomion horisonttiin. ”Valmista miehet. Myrsky ei ennenkään ole ollut este,” kapteeni tokaisi niin, että sai Minniin vauhtia. ”MYRSKY HORISONTISSA!” Minni huusi. ”Myrsky horisontissa...” MYRSKY HORISONTISSA!” miehistö huusi toinen toisilleen, jotta sana kiirisi jokaisen miehen korvaan varsinkin mastossa oleville miehille. ”NOSTAKAA PURJEET!” Minni huusi mastoon. Miehistö alkoi ripeästi nostamaan purjeita. Mikään ei olisi pahempaa, kuin myrskyn rikkomat purjeet. Ja merirosvoilla ei todellakaan ollut varaa ostaa uusia, saati taitoja korjata niitä.

Salamat löivät taivaalla, aallot olivat nousseet 10 metrisiksi. Rankka vesisade ja aallot kastelivat laivan kannen tekemällä merimiesten työstä entistä rankempaa. ”AALLOT VOIMISTUVAT!” merimies huusi ja kaatui yhden aallon voimasta toiselle puolelle laivaa. ”PITÄKÄÄ PINTANNE! OHITAMME MYRSKYN HETKEN KULUTTUA!” Minni huusi ja kaatui itse, kun laiva keikkasi aaltojen voimasta. Mutta laiva ei vain keikkunut epämukavasti aaltojen päällä. Nopeat pomppaukset ylös ja alas sai jokaisen miehistön jäsenen kaatumaan. ”MITÄ TAPAHTUU?” kapteeni huusi ja yritti pysyä viimeiseen asti tolpillaan. ”EN TIEDÄ KAPTEENI!” merimies huusi ja yritti saada painavan ankkurin kääntymään toiseen suuntaan. Ei aikaakaan, kun laivan pomppasi uudelleen saaden jokaisen rähmälleen. Minni yritti nousta tykkejä vasten seisomaan, kunnes huomasi laivan edessä… ”KIVIKKOA! ME TÖRMÄÄMME!” nainen huusi. Ruorissa oleva mies ei ehtinyt kääntämään raskasta purjelaivaa toiseen suuntaan ja laivan kylki raapaisi jo kivikkoon. Törmäyksen voimasta merimiehiä ja Minni lensivät laidan yli.

Seuraavaan päivään mennessä myrsky oli kaikonnu jo toiselle puolelle horisonttia. Laiva oli jäänyt jumiin kivikkoon ja tehnyt kylkeen ilkeän näköisen reiän. ”Uuuuh,” kuului laivan kannelta ja kapteeni sekä osa merimiehistä keräilivät itseään. ”Oh MINNI!” kapteeni huusi ja juoksi laivan reunalle. ”Tuolla he ovat!” toinen merimies huusi. Minni ja moni muu laidan yli lentäneet miehet makasivat hiekalla. ”Mennään!” kapteeni huusi. Hento merituuli ja kevyt aallokko osui Minniin herättäen hänet törmäyksestä. Nainen piti päätään ja hivuttautui varovaisesti seisomaan. ”Ooh Minni! Oletko kunnossa? Ei kai sinuun satu? Onko haavoja?” kapteeni panikoi ja kompuroi naisen jalkoihin, niin että Minni sai itse nostaa hänet ylös. ”Kaikki hyvin. Mutta laiva ei ole,” Minni sanoi katsoen kuinka laivan rungossa oleva reikä keräsi vettä laivan sisuksiin. Kapteeni käveli lähemmäksi kivikkoa. ”AAAAAAARRRGGGHH” kapteeni huusi. Hän raapi päätään ja iski hattunsa takaisin päähänsä. ”Missä me olemme?” merimies kysyi. Minnikin katseli ympärilleen. Rannasta aukeni pelkkää metsikköä. ”Pystytetään leiri tähän?” nainen ohjasi. ”Mutta entä kapu?” merimies kysyi. Minni ja miehistö siirsivät katseensa kapteeniin, joka raivon vallassa heitteli keppejä ja pieniä kiviä laivaa kohden. ”Kyllä hän pärjää,” Minni tokaisi ja kohautti harteitaan. Miehistö nosti laivasta rantaan kaiken pelastettavissa olevan. Nuotio oli saatu sytytettyä ja merimiehistö rakensi rantaan leirintä alueensa. Minni käveli kapteenin luokse, joka mökötti yhden ison kiven päällä. ”Kyllä se siitä,” Minni rohkaisi, johon sai tiukan murahduksen. Minni silitti kapteenin selkää. ”Minni!” kapteeni aloitti. ”Niin?” ”En ole enää nuori, enkä pysy teidän nuorten perässä,” ”Mihin pyrit?” ”Lähde tutkimaan tämä maa. Meidän on pakko selvittää missä olemme,” kapteeni totesi. ”Ja sää nimenomaan haluat että mää selvitän sen?” Minni varmensi. ”Olet ainoa joka siihen kykenee ja sukupuolesi ansiosta et joudu harmeihin ihan niin helposti, kuin me parrakkaat ärrimurrit,” kapteeni totesi naureskellen. Minni suukotti kevyesti kapteenin poskea. ”Lähden saman tien. Otan muutaman miehen mukaani,” nainen tokaisi ja lähti matkaan. Kapteeni katsoi pienellä hymyllä kasvattinsa perään.

Minni ja muutama merimies kävelivät leveää metsäpolkua. Jokainen rasahdus saivat heidät vetämään miekan tai pistoolin esiin. Minniä tilanne ei naurattanut ja sai naisen pyöräyttämään silmiään. Hän tunsi seurueensa enemmän idiooteiksi, kuin raavaiksi sotilaiksi. Viimeinen rasahdus sai Minnin kupin täysin nurin. ”Okei… okei… OKEI...nyt tehdään näin. Me hajaannutaan. Mutta olkaa lähellä, jos ja kun joku tarvii apua olemme kuuloetäisyydellä. Onko selvä?” Minni kysyi osoittaen miehiä sormellaan, jotka hieman jopa pelästyivät tuota nuorta merinaista. Miehet nyökkäsivät ja lähtivät naisen kummallekin puolelle niin, että katosivat tämän näkökentästä. ”Vihdoin,” Minni ajatteli.
         Nainen ehti kävellä hyvän matkaa ja ihaili metsän antimia. Auringon säteet paistoivat läpi metsän tiheän kasvillisuuden läpi. Nainen tunsi olonsa levolliseksi. Maan lievä tärinä sai hänet vakavoittumaan. Hän kiipesi läheisen puun oksistoon piiloon. Tärinä voimistui ja Minni etsi näkökenttäänsä tärinän aiheuttajaa. Isompi hevoslauma lähestyi Minniä ja sai hänet kurtistamaan kulmiaan. Hevoset oli koristeltu kauniisti ja laukkasivat tasaisesti. Minni katsoi hämmentyneenä ratsastajia. Suurimmalla osalla ratsastajista oli yllään punainen viitta ja siihen sopiva korkea hattu jonka etuosaa koristi kullattu pieni vaakuna. Ilmeisemmin taustajoukkoja. Punaruskealla ja tumman harmaalla ratsastajalla oli yllään myös punainen viitta, mutta heidän muu asusteensa viitan alla oli koreasti koristeltu puna-musta uniformu. Mutta se ei ollut asia mikä Minnin huomion sai. Aivan edessä mustalla hevosella ratsasti mies, joka oli puettu eritavalla. Hänellä oli yllään musta uniformu joka oli koristeltu erilaisilla kultakoruin. Hän oli kullanruskea väriltää ja hänellä oli kasvoillaan lempeä katse. Minni tunsi sulavansa hänen katseestaan. Punaiset silmät kertoivat paljon. Hevosjoukko pysähtyi suoraan Minnin alle.

Minni tunsi olevansa ansassa eikä päässyt ylös- tai alaspäin. Hän yritti olla mahdollisimman hiljaa. Minni katsoi alas ja näki kullanruskean hiiren rinnuksissa kiinni kultaisen rintamerkin. Hän hymyili ovelasti. ”Tuon, kun saisi vietyä niin ei tarvitsi hetkeen ryöstää ketään,” nainen ajatteli. ”Okei miehet. Hajaannutaan tässä ja yritetään saada se viheliäinen sapelikalmari kiinni,” kullanruskea hiiri ohjeisti. Miehistö hajosi ja miehen rinnalle jäi vai muusta miehistöstä erottuva kaksikko. ”Miten me löydetään se sapelikalmari täältä?” valkea hiirimies kysyi ja laskeutui punaruskean hevosen selästä. ”Kyllä se esiin vielä tulee,” kullanruskea hiiri totesi ja laskeutui hevosen selästä. Minni tunsi kuinka hänen jalkansa puutuivat ja hän joutui vaihtamaan asentoaan. Oksa katkesi hänen allaan ja sai aikaan äänekkään rasahduksen. Kolmikko veti maassa salamana miekkansa esiin. ”Mikä se oli?” harmaa hiirimies kysyi ja laskeutui kanssa hevosen selästä. Minni kirosi pienessä mielessään ja toivoi ettei miehet kuulisi häntä. Hän piti yläoksasta kiinni ja hivutti itseään lähemmäksi ehjää oksaa. Hänen epäonnekseen kumpikin oksista katkesi ja nainen tippui oksiston läpi. Miehet kuulivat totta kai rasahduksen ja etsivät näkökenttäänsä äänen aiheuttajaa. Kullanruskea hiiri onnistui siirtämään katseensa ilmaan ja nappaamaan tippuvan hiiren syliinsä. Minni tunsi kuinka iskusta reväytti niskansa. Hän hieraisi kerran niskaansa ja katsoi tämän jälkeen pelastajaansa. Hän oli kullanruskean hiiren sylissä ja sai tämän lumoutumaan. Ei mieskään tiennyt mitä olisi tehnyt. Hän oli myös lumoutunut naisesta. Kaksi muuta tiesivät mitä tekivät ja osoittivat miehen sylissä olevaa naista miekoillaan. ”Rauhoittukaa Vinski ja Moto. Kaikki hyvin,” mies rauhoitti ystäviänsä. Miehet katsoivat hämmentyneenä toisiaan ja pistivät miekkansa takaisin koteloonsa.

”Kaikki hyvin neiti?” mies kysyi ja sai naisen katsomaan tätä uudelleen hämmentyneenä. Hän kokosi nopeasti itsensä. ”Kyllä. Kaikki hyvin,” Minni vastasi ja hymyili miehelle. Mies laski naisen sylistään. Minni hymyili ovelasti miehelle. ”Kiitos,” nainen tokaisi hymyillen ja sivellen miehen rintaa samalla. ”Kuka sinä olet?” Vinski kysyi äreästi. ”Onko sillä jotain väliä? Teitä on kolme ja silti tiedän teistä vain kaksi. Vai eikö pomollanne ole nimeä?” Minni kysyi. ”Noin et puhu meidän prinssistämme,” Moto ärähti. Hän oli kookas ja toinen käsi oli korvattu metalilla. ”Miehet!” kullanruskea hiiri torui. Minni ristikädet eteensä. ”Kuninkaallinen vai?” hän ajatteli. Ei hän miehiä pelännyt, vaikka yrittivät naista pelotellakin. ”Anteeksi epäasiallinen käytökseni… olen...” mies aloitti. ”Öhm teidän korkeutenne… voisimmeko?” Moto kysyi ja osoitti päällään toiseen suuntaan. Kullanruskea hiiri pyöräytti silmiään ja sai, myös Minnin huokaisemaan syvään. ”Mitä nyt?” hän tuhahti. ”No kun musta vaikuttaa, että hänessä on jotain outoa,” valkea mies totesi. ”Älkää viitsikö hän voi olla, vaikka missä pulassa ja kyllä me kohteliaita voidaan olla,” kullanruskea mies totesi. ”Tiedämme sen, mutta hän näyttää...” Vinski jatkoi ja sai miehet vilkaisemaan Minniä, joka oli hämmentynyt kolmikon asenteesta. ”Näyttää miltä?” ”Merirosvolta,” mies kuiskasi niin hiljaa kuin osasi. ”Älä hulluja puhu. Merirosvot ovat miehiä,” ”Hyvä on. Ööö anteeksi... neiti?” Moto aloitti. ”Saanko kysyä mistä tulette?”
Miehen kysymys sai Minnin hämmentymään. He epäilivät. Hän aisti sen. ”Tuolta metsästä,” nainen tokaisi nasevasti. ”Mutta oletko tältä mantereelta?” Vinski tivasi. ”Olen matkustanut kauan sekä merellä, että maalla. Veneellä ja jaloin,” Minni tokaisi ärtyneenä. ”Hehheee. Anteeksi kapteenieni käytös,” kullanruskea mies totesi peittäen kaksikon suut kämmenillään ja napaten heidät kainaloonsa. Minni hymähti ja käänsi heille selän. Kullanruskea mies mulkaisi ystäviään, jotka kohauttivat hartioitaan. ”Saatte anteeksi,” nainen tokaisi. ”Esittelyni jäi hieman kesken… joten sallitko?” mies kysyi ja ojensi Minnille kättään. ”Toki,” nainen vastasi ja näki miehen olan yli pienen kukkulan päällä miehistöään. Hän tarrasi miehen kädestä kiinni ja mulkaisi syvään omia miehiään, jotka onneksi tajusivat pysyä piilossa.

”Olen Itäisen Marsin, 24 hallitsijan kuningas Olofin poika. Perijä järjestyksessä seuraava. Olen prinssi Turbo,” mies esittäytyi ja suukotti tapansa mukaan naisen kättä. ”Wau. Siinäpä esittely,” Minni tokaisi ja nappasi käden takaisin. ”Siis olet prinssi,” nainen jatkoi ja pyöri miehen ympärillä katsoen hänen varustustaan. ”Kyllä ja te olette?” mies kysyi pysäyttäen naisen. ”Olen Minni. Tulen etelästä,” Minni kertoi. Todellisuudessa hänellä ei ollut hajuakaan mistä hän oli kotoisin alunperin ja laivallakin he olivat seilanneet ympäri Marsia. ”Et ole aatelinen?” Moto kysyi. ”Näytänkö siltä?” Minni kysyi nasevasti ja osoitti varustustaan. Minnin yllä oli perinteiseen tapaan merimiehille sommiteltuja vaatteita. Korvia koristi isot kultarenkaat ja otsan kohdalle oli sidottu punainen huivi pitämään otsahiukset poissa tieltä. Muutama suortuvainen hiuksista oli letitettyinä, jotka näyttivät nykyisin rastalta kuin letiltä. Jaloissa naisella oli nahkasta tehdyt saappaat. Housujen vyötäisillä oli muun muassa toinen huivi sekä muutama renkailla koristeltu huivi. Moto kurtisti kulmiaan. Naisen asenne ärsytti häntä. ”Onko sillä väliä onko aatelinen vai ei? Tarvitsetko kyydin?” Turbo kysyi ja osoiti ratsuaan. ”Eeen minä kiitos, vain. Kuhan kerrotte missä kaupunki sijaitsee... noin suurin piirtein. Noin nokkela prinssi varmasti osaa kertoa tarkan ohjeen kaupunkiin,” nainen flirttaili miehelle ja suoristi tämän takkia, tuntien käsiensä alla miehen lihakset. ”Noooh, totta kai mää osaan neuvoa. Tuota tietä suoraan niin löydät ihan varmasti perille...” ”Kiitos. Veljeni ovat jossain täällä, minun täytyy löytää heidät ensin,” ”Ai sää et olekkaan yksin?” Vinski kysyi ja sai naisen katsahtamaan hieman tätä. ”En tietenkään,” Minni vastasi ja katsoi Turboa hymyillen. ”Kiitos teille vielä,” Minni tokaisi ja oli lähdössä kunnes mukamas vahingossa kompastui jalkoihinsa. ”Varovasti,” Turbo sanoi ja koppasi naisen kiinni. Minni hymyili lempeästi, kun Turbo oli puoli kaaressa asennossa hänen yläpuolellaan. ”Kiitos… taas… Prinssi Turbo,” Minni sanoi ja siveli miehen vatsaa ennen kuin poistui metsään ovelasti hymyillen. ”Wau mikä nainen,” Turbo totesi. ”Teidän korkeutenne!” sotilas keskeyttäen hänen haaveilunsa. ”Mitä nyt?” Vinski kysyi. ”Se sapelikalmari on tuolla noin!” sotilas ilakoi. ”Sit mennään!” Turbo vastasi ja nousi hypäten ratsaille. ”Nyt se liero jää kiinni!” Vinski naurahti ja lähti prinssin perään. Moto huokaisi syvään. Hänen mielestään tuossa musta hiuksisessa naisessa oli jotain kummallista.

Hetkeä myöhemmin Minni oli napannut matkaansa miehistönsä ja he palasivat takaisin leiriinsä. ”Tervetuloa takaisin,” kapteeni toivotti. ”Oliko antoisa reissu?” mies jatkoi. ”Kysytkin vielä!” Minni naurahti ja nosti taskustaan kultaisen korun. ”Mistä sinä tämän sait?” mies kysyi ja nappasi korun naisen kädestä. ”Tarkoitat varmaan mistä tai keneltä sen vein,” nainen hymyili ivallisesti. ”Oooh hyvä tyttö,” kapteeni tokaisi ja iski naista selkään niin, että sai tämän haukkomaan hetken henkeään. Kapteeni tutki tarkemmin korua. Koru muistutti isoa kolikkoa. Koruun oli kaiverrettu linnan kuva ja metsikköä, kun taas sen kääntöpuoli sai kapteenin silmät kiilumaan. ”Kuninkaan vaakuna!” kapteeni kuiskasi. Kuninkaan vaakunassa oli hiiren pää, kruunu ja kaksi vaahteran lehteä. ”Mistä sinä sait tämän?” kapteeni kysyi jopa kiukkuisena. ”Noo sanotaan, että tipuin muuan herrasmiehen syliin,” Minni vastasi. ”Muuan herrasmies? Kuningas?” kapteeni kysyi korottaen ääntään. ”Ha no ei nyt sentään. Mutta hänen poikansa kyllä,” Minni vastasi edelleen merelle ivallisesti hymyillen. ”Prinssi… uhuhhhuhuuu, tiedätkö mitä se meinaa?” kapteeni kysyi hyrähtäen tyytyväisenä. ”Tiedän. Olemme siellä kuningaskunnassa johon meidän oli määräkin tulla,” Minni jatkoi ja katseli edelleen merta…

Seuraavana päivänä kapteeni katseli kulahtanutta ja hieman kellastunutta karttaa. Kartan vanhuuden takia sitä oli hieman hankala hahmottaa, koska osa viivoista oli kulunut tai hävinnyt kokonaan. Tihrustaen hän otti sulkakynän käteensä ja merkkasi karttaan rastin. ”Mitä teet?” Minni kysyi ja katsoi raksia kartalla. ”Tuossa on se kuningaskunta. Nyt pitäisi yrittää mitata sen laajuus,” kapteeni sanoi lähes nenä kiinni paperissa. ”Ei se tuolla lailla onnistu,” ”Ohhoh äläs kuule ala koppavaksi,” ”Tarkoitin vain, että kuningaskunnan mittaaminen on haastavaa, jos sen yrittää mitata pelkästä kartasta,” Minni lopetti ja sai kapteenin katsomaan tuumailen tätä. ”Mitä?” nainen kysyi. ”Siinä se. Sinä… juuri sinä saat mennä kaupunkiin ja mitata sen suurin piirtein, jotta se saadaan tarkkaan kartalle,” kapteeni sanoi. ”Et yhtään vaikeampaa tehtävää sitten antanut. Miten sinä oletat, että selvitän sen asian?” nainen älähti kovaan ääneen. ”Onhan sulla kontakteja siihen, joka tuntee kuningaskuntansa tai ainakin tulevan kuningaskuntansa,” kapteeni tokaisi ja osoitti naista sormellaan. ”Prinssi? Oletko tosissasi?” nainen kysyi ja kohotti kulmaansa. Kapteeni nyökkäsi ivallinen hymy kasvoillaan. Minni huokaisi kerran. ”Hyvin se menee,” kapteeni tokaisi naisen takaa ja iski kätensä tämän olkapäille sekä suukottaen tämän poskea. Minni irrotti otteensa miehestä ja huokaisi merelle päin. ”Mites laiva?” nainen kysyin, kun laiva oli uponnut sen minkä oli kerennyt ennen törmäämistä pohjaan. ”Älä sinä siitä huoli. Olehan valmiina lähtöön,” kuului vaimea ääni merirosvoleiristä. ”Mihin lähtöön?” nainen kysyi. ”Näet kohta,” kapteeni vastasi ja heitti miekan merimiehelleen.

Samaan aikaan valtakunnassa oli kaikki hyvin. Linnassa ryhmä hovinjäseniä oli kokoontunut mittaamaan ja auttamaan prinssiä sovittamaan uusinta pukuaan, jonka räätäli oli hänelle teettänyt. ”Mhhmm hieman ryhdikkäämmin kiitos,” räätäli sanoi ja sai Turbon suoristamaan hieman itseään. ”Teidän korkeutenne,” Vinski rymisteli sisään ilman minkäänlaista koputtamista. ”Mikä hätänä?” Turbo kysyi ja katsoi kaarevien peilien kautta valkeaa mies hiirtä. ”Moton mielipiteestä viis. Minun mielestäni teidän tulisi tavata se tyttö,” Vinski totesi. ”Sinä tiedät, että en voi,” Turbo sanoi hieman apeana. ”Mutta hän varmasti ilahtuisi. Eikä linnan säännöt kiellä ystävyyttä,” mies toitotti. Turbo huokaisi syvään. ”Tiedän, mutta mistä löydän hänet?” ”TEIDÄN KORKEUTENNE. Merirosvot ovat hyökänneet kaupunkiin,” Moto huusi juosten miehen huoneeseen. ”Tuokaa uniformuni!” mies käski ja hovi teki työtä käskettyä. ”He ovat rannan puolella muureilla notkumassa. Huutavat kostoa kuninkaalle,” Moto valaisi Turboa. ”Ottakaa selvää kuka heistä on kapteeni ja yrittäkää katsoa, että he eivät satuta kaupungin asukkaita,” Turbo ohjeisti. Moto ja Vinski nyökkäsi nuorelle prinssille ja poistuivat paikalta.

Kaupungissa vallitsi lähes sekasorto. Hiiriä juoksi sinne tänne ja yrittivät väistää merirosvojen räjähteitä. ”Te kelvottomat kaupungin asukkaat. Voitte olla varmoja, että kaupunkinne kynitään putipuhtaaksi,” kapteeni huusi suuren kivimuurin päältä ja suojasi samalla hetkellä silmänsä, kun muutama miehistön jäsen räjäyttivät läheisen pubin taivaantuuliin ja rohmusivat kaiken varastettavissa olevan. ”Seuraava kohde! Linna!” kapteeni jatkoi ja osoitti miekallaan rinteessä kohoavaa linnaa. ”Ooh prinssi Turbo!” kuului kuhina talojen reunoilta, saaden myös kapteenin huomion. Isompi hevosjoukko pysähtyi merirosvojen eteen. Merimiehistö seisoi valmiina hyökkäämään kuninkaan ratsujen kimppuun miekkojen ja aseiden kanssa. Keskeltä sotilasjoukkoa ratsasti mustalla hevosella nuori prinssi. ”Aaah prinssi Turbo. Siitä on aikaa,” kapteeni totesi käheällä äänellä istuen muurille ja vinkaten tälle silmäänsä. ”Jos olisimme edes tavanneet joskus, niin voisin vastata samalla tavalla,” prinssi totesi kylmästi ja käänsi hevostaan juuri sen verran, että näki kapteenin välinpitämättömät kasvot. ”Voi kuule, kun vain tietäisitkin,” kapteeni jatkoi ja sytytti savukkeen. ”Mitä haluat?” Turbo kysyi äreänä. ”Nooh älähän nyt prinssi. Haluan vain jutella,” kapteeni totesi ivallisesti. ”Jos haluaisit vain jutella, et räjäyttelisi kaupunkiani ilmaan,” ”Ohhoh ai oikein sinun kaupunkiasi. Eikö kaupunki kuulu vielä sille hallitsevalle? Eli… isällesi?” kapteeni kysyi ilkeästi hymyillen. ”Minä varoitan sinua,” Turbo sanoi vetäisten miekan kotelostaan. ”Siinähän varoittelet,” kapteeni totesi ja napsautti sormiaan. Turbon katse herpaantui sivulle ja kauhistui samalla. Muutama merimies kuljetti Minniä kiinni pitäen, painaen samalla terävää miekkaa tämän kaulalla. ”Onko tutun näköinen?” kapteeni jatkoi. Vinski ja Motokin katsoivat toisiaan kauhistuneena. ”Päästä hänet,” Turbo sanoi kohottaen miekkansa Minniä kohden. ”Haluatko hänet… tule hakemaan,” kapteeni totesi kulmiensa alla ja sai Turbon ratsuväen liikkeelle. Merimiehet ranttaloivat vastaan, kunnes totesivat, että heidän oli aika perääntyä. Yksi merimiehistä raahasi Minniä perässään. ”Älä ole noin kovakourainen,” Minni ärähti miehelle. ”Joo joo,” merimies ärähti. ”Yksikin naarmu kaulassa, niin mää mukiloin sut itse ja upotan meidän laivan mukana,” nainen tokaisi ja sai miehen hellittämään veistä kaulallaan. Merimies kuikuili nurkan taakse koko ajan. ”Etsitkö jotain?” kysyi mies ääni hänen takaansa ja tunsi selkäänsä vasten jotain terävää ja pistävää. ”Mää muistinkin, että mua odotetaan jo,” merimies tokaisi ääni väristen. Hän tiputti miekkansa ja juoksi talojen välistä karkuun. ”Hyppää kyytiin,” mies ääni sanoi ja sai Minnin kääntymään. Turbo ojensi tälle kättänsä. Minni katsoi merimiesten suuntaan ja tarrasi hetken mietittyään miehen käteen kiinni. Turbo nosti naisen eteensä ja suuntasi kohti linnaa.

”Tervetuloa,” Turbo toivotti ja nosti naisen linnan porteilla ratsailta. ”Kiitos. Vaikka kyyti olisi voinut olla tasaisempi,” nainen tokaisi hieroen alaselkäänsä. ”Pelastin just sinun henkesi ja kehtaat vielä valittaa kyydin epätasaisuudesta,” Turbo naurahti ja sai Minninkin hyvälle tuulelle. ”Kiitos siitä,” nainen vastasi ja astui prinssiä lähemmäksi. Prinssi katsoi naisen punaisiin silmiin ja siirsi tämän hius suortuvaa pois tämän kasvoilta. ”Prinssi Turbo!” kuului portaiden päältä. ”Isä,” Turbo kumarsi hieman. Minni katsoi Turboa hieman vakavana. ”Kuka on ystäväsi?” kuningas kysyi. Ulkonäöllisesti hän muistutti Turboa, mutta oli huomattavasti harmaampi ja ylväämpi. ”Hän on Minni! Tapasimme metsässä jo eilen… oli jo silloin neito pulassa,” Turbo vastasi ja vilkaisi hymyillen naista. ”Oliko hän tänään pulassa sitten?” kuningas kysyi. ”Oli. Merirosvot nappasivat hänet panttivangiksi. Vinski ja Moto sekä sotilaat lähtivät ajamaan heitä pois kaupungista,” Turbo vastasi. ”Hyvä. Ja neiti Minni,” kuningas jatkoi ja sai Minnin hämmentyneeksi. ”Tervetuloa,” kuningas kumarsi ja naisen vaimeasti niiaamaan. ”Haluat varmasti siistiytymään?” Turbo kysyi ja tarrasi naisen kädestä ennen kuin tämä ehti mitään vastata. Hän tunsi piston sydämessään ja sai tämän katsomaan merelle päin.

”Voi sinua tyttö raasua. Niin takussa olevat hiukset, että hyvä kun auki saa,” vanhempi hovineito tokaisi ja kiskaisi harjalla Minnin suortuvan auki. ”Voisitko olla pikkaisen varovaisempi?” Minni tiuskaisi naiselle. ”Totta kai voin olla, mutta kauneus on tuskaa,” hovineito sanoi ja käveli vaatekaapin luo. Minni katsoi ympärilleen. Kuningas oli passittanut hovineidot auttamaan naisen ensimmäisenä kylpyyn. Tämän jälkeen hänet oli ohjattu suureen huoneeseen, jossa oli valtava sänky sekä sen takaa aukeneva ranskalainen parveke. Totta kai huoneeseen kuului, myös koristeellisia senkkejä ja pieniä tuoleja ja tee-pöytä parvekkeen lähettyvillä. Minni käveli kädet ristissä huonetta ympäri ja kokeili varovasti erilaisia pintoja sormillaan, jotka useimmat oli kullattuja. Valonsäteet ikkunasta sai hänet siristämään silmiään. Hovineito käveli hetken päästä takaisin Minnin luokse, mukanaan iso puku. ”Juu ei. Tuota en pue ylleni,” nainen tokaisi. Pitsiä, tylliä, ja iso A-linjainen helma, kaiken lisäksi puku oli vaaleanpunainen. ”Tämä on kuninkaan räätälin parhaimpia pukuja,” hovineito sanoi ja nosti puvun sängylle. ”Luuletko sinä tosissasi, että minä puen vaaleanpunaista ylleni? Olen pitänyt maanläheisiä tai mustia värejä koko ikäni,” nainen tivasi. ”Hyvä on minä keskustelen asiasta kuninkaalle,” hovineito suutahti ja poistui kova äänisesti pois huoneesta. Minni katsoi pukua sängyllään ja nyrpisti nenäänsä.
Hetkeen hovineidosta ei ollut kuulunut mitään ja Minni oli tyrmistynyt siitä, että hänet oli jätetty yksin huoneeseen. Hän ajoittain kurkki huoneen ovesta muuhun linnan tiloihin, mutta ei uskaltanut tehdä ratkaisevaa liikettä lähteä tutkimaan sen sisältöä tarkemmin. Minni oli vaihtanut tutut vaatteensa päällensä ja avasi parvekkeen ovia. Merituuli heilautti hänen hiuksiaan. Huone oli merenrantaan päin. Hän ei tosin hahmottanut yhtään missä päin heidän laivansa mahdollisesti olisi. ”Pidät merituulesta,” sai ääni Minnin kääntymään. ”Arvasin sen jostain,” ”Mistähän mahdoit sen arvata?” Minni kysyi ja katsoi kuningasta. ”Poikani kertoi, että olet matkustanut monta kuukautta,” ”Vuotta tarkkaan ottaen,” Minni tarkensi ja sai kuninkaan astumaan hänen viereensä. Minni vilkaisi ylvästä hallitsijaa vieressään. ”Oliko teillä jotain asiaa?” nainen totesi koppavasti. Kuningas naurahti ennemmin. ”Kuulin ettei mekon väri miellyttänyt,” ”Minä en vaaleanpunaista käytä!” ”Entä tumman punaista?” kuningas kysyi ja kääntyi ovelle päin. Minni kääntyi myös ja näki hovineidon käsissä tumman punaisen sametti mekon, jota koristi sydämen muotoinen kaula-aukko. Korsetti oli kaksivärinen. Sen keskellä meni valkoinen raita, kun muu osa oli punaista. ”Mitä mieltä olet?” kuningas kysyi, kun Minni ei siltikään tiennyt pitäisikö hän mekosta. ”Olisi ilo, jos pukisit jonkin näistä päällesi, poikani halusi sinut illastamaan meidän kanssamme,” kuningas jatkoi. Minni oli epäilevä. Miksi kuningas ja hänen poikansa olivat niin mukavia ventovieraalle muukalaiselle? ”Päätä rauhassa,” kuningas jatkoi ja poistui huoneesta. Minni huokaisi. ”No mitä mieltä olet?” hovineito kysyi. ”On se parempi, kuin vaaleanpunainen,” nainen tokaisi. Hovineito hymyili lämpimästi ja laski puvun käsistään. Hän otti naista kiinni hellästi kädestä ja auttoi peilien eteen korokkeelle seisomaan. Hän auttoi naista riisumaan tutut vaatteet päältään ja tämän jälkeen hän pujotti naisen lanteille leveän pyöreän kehikon ja kiristi sen sille kuuluvin naruin. Seuraavaksi hän auttoi puvun kanssa ja rupesi nyörittämään nyörejä kiinni. Viimeisen nyörin kohdalla hän kiskaisi kunnolla saaden puvun tarpeeksi tiukalle ja Minnin haukkomaan henkeä. ”Yritätkö ensimmäisenä tappaa minut?” ”Oh en suinkaan neiti. Puku pitää olla kireällä, että muotonne huomataan,” nainen vastasi ja vinkkasi silmäänsä. ”Seuraavaksi hiukset ja meikki!” hovineito jatkoi ja ohjasi Minnin istumaan.

Samaan aikaan kuningas huoneen yhdessä salissa käytiin harjoitusmiekkailuja. ”Noh saitteko häädettyä merirosvot muualle?” Turbo kysyi ja puski Motoa kauemmaksi miekallaan. ”Kyllä uskomme… Mutta on mahdollista, että he ovat edelleen vesillämme,” Moto sanoi ja iski miekalla takaisin Turboon päin. ”Pitäisikö lähteä perään?” Turbo kysyi ja lopetti miekkailun hengästyneenä. ”Jos olisi apua selvittämään keitä he ovat ja mistä he tulevat?” hän jatkoi ja antoi hovimestarille miekkansa. ”Kysy häneltä apua,” Moto tokaisi ja nyökkäsi miehen ohitse portaisiin. Kaikki muutkin lopettivat miekkailun ja käänsivät katseensa portaisiin. Turbo kääntyi hämmentyneenä ympäri ja ei voinut olla ihastelematta tuon naisen kauneutta. Kun oli tajunnut, mitä Moto oli tarkoittanut, mulkaisi hän tätä pahasti. Moto kohautti harteitaan. Minni nielaisi ja jatkoi portaat loppuun. Pelkässä valkoisessa kauluspaidassa ja suorissa housuissa seisova prinssi oli suorastaan hyvännäköinen. ”Neiti Minni,” Turbo aloitti. ”Teidän korkeutenne,” Minni tokaisi kohteliaasti ja niiasi pienesti. ”Olet suorastaan hyvännäköinen,” ”Ai koska olen pukeutunut mekkoon, joka ei taivu mihinkään suuntaan?” ”Huumoria sinulta ei ainakaan puutu,” Turbo naurahti. ”Tapojemme mukaan on ollut, että linnan neidot ja kuninkaalliset ovat pitäneet hiuksensa kiinni,” Moto irvaili ja sai Minnin kylmän mulkaisun. ”Siinä kohtaan, kun hovineito on melkein repinyt, minun pääni irti hartioista niin hiukset saa siinä kohtaa olla auki,” nainen tokaisi. Motoa naisen asenne ärsytti. Minnin hiukset oli jätetty auki, mutta kasvojen kohdalta olevat suortuvat olivat vedetty takaraivolle kauniilla helmillä koristellulla pinnillä kiinni. ”Ihan sama onko hiukset auki vai kiinni. Ei sitä sääntöihin ole kirjoitettu,” Turbo kommentoi ja keskeytti samalla kaksikon nahistelun. ”Taisin eksyä, kun kuningas pyysi minua ruokasaliin,” Minni jatkoi. ”Näytän tien sinulle,” Turbo totesi ja ohjasi naisen toiseen suuntaan.

”Tuota käytävään suoraan niin löydät perille. Käyn vaihtamassa vaatetta,” Turbo sanoi ja naurahti ennen poistumistaan hermostuneena. Minni hymyili vaisusti miehelle ja jatkoi matkaansa kohti ruokasalia. Käytävän seiniä koristi isot muotokuvat edellisistä hallitsijoista ja nykyisestä. Myös prinssistä oli maalaus seinällä. Minni naurahti huvittuneena. Jäykästi pönöttävä prinssi viitta toisella olkapäällä, ja ilme kauas tyhjyyteen. ”Neiti Minni,” kuningas sanoi ja nousi seisomaan puolisonsa kanssa. ”Kuningattareni Vivian,” kuningas esitteli. ”Teidän korkeutenne,” Minni vastasi ja niiasi levitellen helmaansa samalla. Kieltämättä kapteeni oli opettanut hänet merillä hyvin tätä tehtävää varten. ”Istu ole hyvä,” kuningas osoitti ja pyysi hovimestaria auttamaan hänet istumaan. Minnistä tuntui epämukavalle. Leveä helma ja kehikko sen alla tuntuivat epämiellyttävältä yhdistelmältä kapealla tuolilla. ”Mistä sinä tulet?” kuningatar kysyi. ”Etelästä,” Minni vastasi hieman ujostellen. Kuningatar oli todella kaunis tumman ruskea naishiiri. Vaaleamman ruskeat hiukset oli aseteltu kauniisti laskeutuvan olkapäille. Päätä somisti kaunis jalokivin koristeltu kruunu. Kruunun säihke sai Minnin huokaisemaan. ”Olet ollut pitkällä matkalla. Mitä perheesi sanoi?” ”Ai mistä?” ”Että matkustat yksin pitkin maita ja meriä,” ”…Minulla ei ole perhettä. Ainoastaan ystäväni, johon tutustuin ja joita saan kutsua veljiksi,” Minni vastasi. Kuningas ja kuningatar katsoivat hetken toisiaan. Kuningas oli juuri kysymässä jotain, kunnes nuori prinssi asteli sisään. ”Anteeksi, että olen myöhässä. Miekkailut venähtivät,” ”Kultaseni,” kuningatar nousi ja suukotti hellästi poikansa poskea. ”Äiti,” Turbo totesi hellästi ja auttoi äitinsä istumaan. Turbo hymyili lämpimästi Minnille ja istui tätä vastapäätä. ”Niin… Minni mitä perheellesi on tapahtunut?” ”Eihän me toki haluta udella, mutta noin nuori ja kaunis neito yksin maailmassa on harvinainen näky meidän aikakaudella,” kuningatar jatkoi. Turbo katsoi tyrmistyneenä Minniä. Minni ei oikein tiennyt mitä hän sanoisi. Hän lentäisi tyrmään, jos kertoisi olevansa merirosvojen jälkeläinen. ”En haluaisi puhua siitä,” Minni nieleskeli ja katsoi lämpöisenä höyryävää ruokaansa. Kuningaspari katsoivat toisiaan ja sen jälkeen poikaansa, joka kohautti harteitaan. ”Mutta kai sinulla on perhe?” kuningas kysyi. ”Totta kai. Mutta en halua puhua heistä,” Minni jatkoi. ”Ai siksi koska olet lähtenyt tutkimaan Marsia?” kuningatar kysyi. ”Niin,” Minni totesi vaimeasti. Kuningas hymähti. Minni iski haarukallisen ruokaa suuhunsa ja nielaisi varovasti. ”Anteeksi,” Minni jatkoi ja poistui ruokasalista. ”Mikä hänelle tuli?” kuningas kysyi. ”Varmasti tuo teidän uteliaisuutenne, vaikka sanoitte että ette halua udella,” Turbo tokaisi ja pyyhki suunsa. Hän nousi äkisti ja painui Minnin perään. Kuningas huokaisi ja tarrasi vaimonsa kädestä.

Minni oli ennättänyt puutarhan suihkulähteelle. Hänestä tuntui, että happi loppuisi. Häntä ahdisti ja pyörrytti samaan aikaan. Minni nojasi kaksin käsin suihkulähteeseen ja tunsi, kuinka pulppuava vesi roiskui vedenpinnalta hänen kasvoille. Hän suoristi itsensä ja pyyhki varovasti silmänalusiaan. ”Näytät hyvälle,” kuului tuttu ääni jostain läheltä. Minni kurtisti kulmiaan ja kiersi suihkulähteen toiselle puolelle ja näki muurilla istuvan kasvatti isänsä. ”Mitä sinä täällä teet?” Minni kysyi äkäisesti. ”Tulin vain katsomaan miten sinulla menee,” kapteeni tokaisi ja katsoi Minnin yllä olevaa pukua hymyillen. ”Kuten saatat mahdollisesti huomata… niin aivan loistavasti,” ”Noo no… äläs äksyile kultaseni,” kapteeni sanoi ja loikkasi alas muurilta. Hän nosti naisen katsetta ylemmäs. ”Sinä pärjäät upeasti… olet hienosti kietonut prinssin pikkusormesi ympärille,” ”Mieti, kun ne saa mut kiinni… just jouduin valehtelemaan, etten tiedä mitä perheelleni on tapahtunut,” ”Kultaseni… kunnon merirosvo valehtelee aina…” kapteeni sanoi ja halasi naista. ”Tiedän,” Minni vastasi vaimeasti. ”Hei! Myrskyä päin vain… minä luotan sinuun,” kapteeni sanoi. ”MINNI!” kuului kauempaa huhuilua. ”Kerron tarkemman raportin, kun vain pääsen livahtamaan täältä…” Minni sanoi ja katsoi taakseen. ”No mene jo!” nainen tivasi ja auttoi miestä nousemaan muurin yli. ”Olet hyvä tyttö,” kapteeni hymyili ja tiputtautui aidalta. Minni tunsi saavansa uutta voimaa. Hänestä tuntui hyvälle nähdä joku tuttu. ”Minni,” Turbo vastasi hieman hengästyneenä ja sai naisen heräämään ajatuksistaan. ”Pitäisi varmaan pyytää vanhemmiltasi anteeksi?” oli ensimmäinen kysymys, jonka sai miehelle sanotuksi. ”Ei suotta. Vanhempieni pitäisi pyytää sinulta anteeksi. Sanovat yhtä, mutta tekevät toista,” Turbo totesi kohauttaen käsiään ilmaan. ”Ei se mitään. En vain halua puhua perheestäni,” Minni naurahti kevyesti ja puristi kädet eteensä. ”Yritän ymmärtää,” Turbo vastasi. Hänellä ei ole koskaan ole ollut vaikeuksia perheensä kanssa. ”Haluatko nähdä jotain kaunista?” mies jatkoi ja tarrasi naisen käsistä kiinni. ”Ai mitä?” …”No tule niin näytän sinulle,” mies vastasi ja lähti vetämään Minniä mukanaan. He kävelivät muurin vierustaa pitkin linnan toiselle puolelle. Rinteeseen nouseva linna oli tasainen, mutta sen muurien sisäpuolella menevät polut olivat mutkittelevia ja osa linnan rakenteista oli korkeammalla, kuin muu alusta. Silti se sai kauempaa kuvan, että linna oli suorassa rinteeseen nähden. Turbo vei Minnin kuningaskunnan näköala paikalle, josta aukeni kaunis horisontti suoraan merelle. Ilta aurinko laskeutui juuri horisonttiin ja sai Marsin punertavan taivaan muuttamaan väriään enemmän purppuran ja yön sinisen suuntaan. Näköalapaikalla oli yksi ainut Marsin purppurapuu, jonka vahvalla oksalla roikkui keinu. Muuri ympäröi näköala paikan, mutta ei estänyt näkyvyyttä merelle päin. ”Se on kaunis,” Minni huokaisi. Turbo ohjasi naisen lähemmäksi keinua. ”Saanen?” mies kysyi ja osoitti keinua. Minni heräsi ajatuksistaan ja katsoi takanaan olevaa keinua. ”Totta kai,” vaimeasti nyökkäisevä neito sanoi ja istui keinulle. Varovasti tuupaten Turbo antoi Minnille vauhtia. ”Tulen tänne aina, jos koen ilmapiirin ahdistavaksi,” mies tokaisi hetken hiljaisuuteen. ”Ajattelit sitten tuoda minut tänne, koska ilmapiiri oli ahdistava?” nainen tokaisi ja sai miehen siirtymään viereensä. ”Olet topakka nainen,” …”Hei ei maailmassa pärjää, jos ei ole topakka,” nainen vastasi ja pysäytti keinun vauhdin. Turbo kohotti kulmaansa. ”Arvaa montako kertaa olisin ollut miesten patjana, jos en olisi hanttiin tai topakasti laittanut vastaan?” Minni kysyi ja sai Turbon purskahtamaan nauruun. ”Otan osaa sitä mies parkaa, joka sinut omakseen saa,” hän sanoi ja pyyhki silmäkulmaansa. Minnin se tosin sai vakavoitumaan. Turbokin huomasi tämän ja lopetti nauramisen. ”Anteeksi… en tarkoittanut pahalla,” …”Ei se mitään. Kyllä minä sen kestän,” Minni vastasi ja nousi keinusta katselemaan maisemia. ”Minni,” Turbo aloitti ja tarrasi tämän kädestä. ”Niin?” …”Tuota, kun ajattelin… että…” ”Että mitä?” ”Että, jos jäisit tänne?” Turbo sai lopulta sanottua. Minni hämmentyi niin, että irrotti otteensa miehestä. ”Yritätkö minusta uutta piikaasi?” nainen kysyi. ”En… vaan, kun minä… välitän sinusta,” Turbo vastasi hieroen hermostuneena niskaansa. ”Me ei voida,” Minni jatkoi. ”Miksi ei?” ”Koska olemme ihan eri maailmoista… se tuhoaisi kaiken,” Minni jatkoi ja katsoi Turboa silmiin. Turbo huokaisi ja nosti naisen leukaa hellästi. ”Sitten olen valmis ottamaan sen riskin,” Turbo sanoi ja ennen kuin Minni ehti mitenkään reagoida, mies suuteli tätä. Suudelma tuntui todella hyvälle. Minni tarrasi miehen käsistä kiinni, joka taas painoi naisen kiinni itseensä, pitäen käsiään hellästi tämän vyötäisillä. Suudelma tuntui kestävän ikuisuuden ja hetken aikaa Minnistä tuntui, että aika oli kokonaan pysähtynyt. Turbo lopetti suudelman ja kosketti varovaisesti naisen kasvoja. ”Minä pyydän… jää luokseni!” Turbo aneli ja painoi otsansa naisen otsaa vasten. Minni sulki silmänsä hetkeksi, jonka jälkeen irrottautui miehen otteesta. ”En voi…” Minni sanoi ja lähti juoksemaan takaisin linnaa kohden, jättäen harmissaan olevan prinssin näköalapaikalle.
Minni oli ennättänyt hänelle määrättyyn huoneeseen ja paiskasi isot ovet kiinni perässään. Minni nojasi ovea vasten ja hengitti raskaasti. Lopulta nainen ei jaksanut enää seistä vaan lyyhistyi oven eteen. Hän piti käsiään kasvoilla ja painoi kevyesti silmänreunoja, ettei olisi ruvennut itkemään. Jostain syystä hänestä tuntui erittäin pahalle. Rauhoituttuaan nainen nousi seisomaan ja pyysi hovinjäsentä riisumaan mekon hänen yltään. Hovineito auttoi häntä vaihtamaan yöpuvun päälleen sekä auttoi naista selvittämään hiukset, jotka juoksun aikana olivat takkuuntuneet hieman. Edelliseen hovineitoon verrattuna tämä oli erittäin hellä. ”Hyvää yötä neiti,” hovineito sanoi ja poistui huoneesta, jättäen Minnin istumaan vielä peilin eteen. Minni katsoi itseään peilistä, jonka siisti kuontalo sai hänet huokaisemaan. ”En ole tällainen,” hän ajatteli ja otti muutaman suortuvan letittääkseen ne. Minni vilkaisi nopeasti ovelle, jonka jälkeen jatkoi touhujaan.
Turbo käveli valtaistuin salia ympäri ja huokaisi syvään. ”Onko kaikki hyvin?” Moto kysyi ja astui samaan tilaan yhdessä Vinskin kanssa. ”Joo… kai,” mies vastasi ja jatkoi ravaamista. ”Onko jotain erityistä tapahtunut?” Moto kysyi. Hän jos, joku taitoi empatiakyvyn niin, että kuninkaalliset sietivät sen. ”Ei mitään erityistä,” Turbo vastasi ja tunsi, kuinka sydän repeytyi melkein irti hänen rinnastaan. Ei, vain siksi että oli loukannut mahdollisesti naista, josta hän piti erittäin paljon, vaan osittain myös syystä, että valehteli kapteeneilleen suut ja silmät täyteen. ”Olitte ilmeisesti neiti Minnin kanssa?” Moto kysyi tiukemmin. ”Tapahtuiko hänen kanssaan mitään erityistä?” Vinski kyseli. ”Ei tapahtunut!” prinssi ärähti ja sai kaksikon katsahtamaan toisiaan. ”Anteeksi. Huono päivä… suokaa anteeksi,” Turbo sanoi ja poistui valtaistuin salista. ”Jotain on tapahtunut,” Moto jatkoi. ”Et kai vieläkin epäile Minniä?” Vinski kysyi. ”Epäilen. Ja se nainen on syy siihen miksi meidän, prinssimme ärhentelee meille,” Moto jatkoi ja poistui myös salista, Vinski kintereillään.

Aamuun mennessä Turbo pyöri edelleen sängyssä. Hän oli nukkunut erittäin huonosti tai eipä juuri ollenkaan. Hän nousi istumaan sängyllään ja katsoi uniformuaan, joka illasta oli huoneeseen jätetty mallinuken ylle. Turbo nousi seisomaan ja rupesi pukemaan itseään päälle. ”Huomenta teidän korkeutenne. Ai olette jo valmis!” hovineito sanoi ja yllättyi, kun mies napitti jo takin nappeja kiinni. ”Kyllä niin tein… Anteeksi,” Turbo vastasi ja siirsi hovineitoa varovasti tieltään. Hovineito kumarsi pienesti, kun prinssi poistui hänen edestään. Turbo käveli linnan toiseen päähän, jossa tiesi Minnin huoneen sijaitsevan. Hetken aikaa mies vain ravasi huoneen edessä, kunnes pysähtyi sen eteen. Hän huokaisi kerran syvään ja koputti voimakkaasti oveen. ”Minni?” mies kysyi varovaisesti. Huoneesta ei kuulunut mitään ja sai miehen koputtamaan uudelleen oveen. Ei edelleenkään vastausta ja prinssi avasi oven varovasti. ”Minni?” hän kysyi uudelleen ja vastaukseksi huoneesta sai vain viileän ilmavirran. ”Minni?” Turbo kysyi voimakkaammin, kun huomasi huoneen olevan tyhjä. Ainoastaan parvekkeen ovi oli auki. Turbo juoksi parvekkeen ovelle ja katsoi kaiteen yli alas. Pelkkä lakanoista tehty köysi roikkui alas tyhjyyteen ilman naista. Turbo haroi hiuksiaan ja siirsi katseensa merelle. ”Olet siis lähtenyt?” hän ajatteli ja siirsi katseensa sängylle, jonka yllä oli lainattu yöpuku ja iltapuku, joka naisella oli eilen ollut. Turbo nosti pukua käsissään ja painoi sitä kevyesti kasvoilleen. Parfyymi tuoksui siinä ja sai miehen haikeaksi. Hän laski puvun käsistään ja lähti kertomaan asiasta naisen lähdöstä isälleen.

Minni oli aamuun mennessä ennättänyt takaisin merirosvoleiriin. ”Minni? Mikä iloinen yllätys,” kapteeni tokaisi ja klenkkasi naisen luokse. ”En kestänyt enää,” nainen vastasi haikeana ja nakkasi kilisevän säkin nuotion viereen. ”Uuuuh… mitä sinä olet tuonut?” mies kysyi kieli pitkällä ja avasi säkin. ”Minni? Nämähän ovat?” kapteeni jatkoi ja katsoi naisen perään. Minni katsoi kädet ristissä laivaa, joka oli vedetty rantaan mitä ilmeisemmin kuivumaan. Isoista tukkipuista oli tehty niin sanotut pyörät laivan alle, jotta se oli helpompi vetää maalle. ”Ne ovat kuningaskunnan aarteita tai irtaimistoa, mitä sain vietyä,” nainen vastasi. ”Ei kai kukaan huomannut?” mies kysyi ja käänsi naisen ympäri pitäen tiukasti tämän harteista kiinni. ”Ei tietenkään. En mikään amatööri ole,” nainen tiuskaisi ja irrotti miehen otteen itsestään. ”Noh en minä sitä tarkoittanut,” kapteeni pahoitteli. ”Tapahtuiko linnassa jotain, kun palasit jo nyt?” kapteeni kysyi. ”Sanotaan niin, että ylellinen elämäntapa ei sopinut minulle,” nainen vastasi ja käänsi uudelleen kapteenille selkänsä. ”Entä prinssi? Kai tapaatte vielä?” mies kysyi udellen. ”Hoidan tehtäväni, mutta en palaa linnaan,” nainen vastasi ympäripyöreästi. Hän ei voinut kertoa hänen ja prinssin välisestä suudelmasta, ettei tullut mitään väärinymmärryksiä. ”Selvä. Tee asia niin, kuin parhaiten näet,” kapteeni tokaisi ja silitti naisen olkapäätä. ”Niin aionkin,” nainen vastasi ja kauhasi isosta padasta itselleen soppaa. ”Mitä muuten laivalle tehdään?” hän jatkoi, kun kapteeni pyöri laivan ympärillä mitaten sitä käsillään. ”Meillä on suunnitelma siihen ja osoitti puuta. Minni siirsi katseensa puuhun, jonka vieressä oli häkki ja häkin sisällä vanhempi mies hiiri. ”Mitä me hänellä tehdään?” nainen kysyi ja osoitti miestä peukalollaan. ”Hän korjaa laivamme. Hän on suunnitellut ja rakentanut, myös kuninkaallisten rahti- ja sotalaivat,” kapteeni totesi. ”Mutta…” ”Mutta mitä?” …”Jos hän on suunnitellut kerran laivat, niin miten oletat, että hän yksin rakentaa ison purjelaivan takaisin kuntoon?” Minni kysyi. Kapteeni vetäisi syvään henkeä ja oli selkeästi sanomassa, jotain mutta veti sen takaisin. ”Totta. Hyvä pointti,” kapteeni tokaisi ja jäi mietteliääksi. Minni käveli häkin luokse, jonka sisällä oleva ruskea mieshiiri katsoi häntä tuimasti silmiin. Minnin olemus oli enemmän rento. Minnin huomion sai miehen rinnuksissa kiinni oleva kunniamerkki. Kultaiseen merkkiin oli kaiverrettu purjelaiva. ”Kuka olet?” nainen kysyi. ”Mitä se sulle kuuluu?” mies kysyi. ”Mmhm ei kai mitään,” Minni hymähti ja poistui paikalta. ”Varas!” mies huikkasi naisen perään ja sai tämän pysähtymään. ”Teistä ei ole mitään, muuta kuin harmia,” mies jatkoi. ”Eiks se ole merirosvojen tarkoitus?” nainen kysyi ja palasi miehen luokse. ”Prinssin satuttaminen toisi vain tuhon koko kuningaskunnalle,” ”Kuka tässä on satuttamassa ketään?” naisen kommentti sai miehen hiljentymään hetkeksi. Tämän jälkeen hänellä välähti. ”Olet rakastunut,” mies totesi ja sai Minnin perääntymään hieman. ”Ha… olet rakastunut prinssiin,” mies jatkoi kovaäänisesti. ”Pidä sinä pääsi kiinni asiasta, josta et tiedä mitään,” Minni vastasi äreästi ja tarrasi miehen naamasta kiinni. ”Jos haluat säilyttää henkesi niin sinä pidät pääsi kiinni!” nainen jatkoi uhkaillen. ”Ja just kun sanoit, että ketään ei satuteta,” mies tokaisi ja sai naisen riuhtaisemaan miehen irti otteestaan. Voimasta mies lensi häkin seinää vasten. ”Mitä täällä tapahtuu?” kapteeni kysyi äreästi. ”Ei mitään! Kävimme läpi vain yhteisiä pelisääntöjä… vai mitä?” nainen kysyi. Mies hieroi poskiaan ja katsoi äreästi naista. Hän oli saanut pienet haavaumat poskiinsa naisen kynsistä. ”Kyllä… neiti on oikeassa,” mies vastasi ja piteli edelleen poskiaan. ”No hyvä,” kapteeni sanoi ja vei Minnin mukanaan, joka mulkaisi miestä.

Myöhemmin iltapäivällä Minni tutki kapteeni karttaa. Hahmottaminen kuningaskunnan suuruudesta oli vielä hämärän peitossa, mutta hän osasi asetella karttaan jo linnan ja sen ympäröivän muurin. ”Kuninkaan ratsumiehiä nähty metsässä. Ehkä voisit mennä katsomaan olisiko prinssi paikalla? Hän voisi näyttää kuningaskuntaansa,” kapteeni vihjaili. Minni näytti mietteliäältä. ”Vai tapahtuiko kuningashuoneessa jotain?” kapteeni uteli. ”Ei!” Minni vastasi jämäkästi. ”Selvä, selvä! Ei tarvitse hermostua. Otatko tehtävän hoitaakseen?” kapteeni kysyi ja perääntyi hieman. ”Otan. Missäs ne ratsumiehet oli nähty?” nainen kysyi. ”Itäisellä puolella. Tästä noin 7km. ”Selvä,” Minni vastasi. ”Hei odota!” kapteeni huusi tämän perään. Minni kääntyi ympäri ja kapteeni huikkasi merimiehelle. Merimiehen otteessa oli kaunis harmaa hevonen. ”Mutta…” Minni sopersi. ”Helpompi sinun on olla ratsailla, kun kävellen,” kapteeni totesi. Minni hymyili hellästi ja silitti hevosen turpaa. ”Menehän nyt,” kapteeni tokaisi ja auttoi naisen ratsaille. Kapteeni iski hevosen takamusta, joka lähti laukkaamaan nopeasti ulos merirosvoleiristä suoraan metsään.
Minni ratsasti syvälle metsään. Hetken päästä hänen eteensä aukeni peltomaisema. Pellon reunoilla työskenteli työntekijöitä. Minni hymyili työntekijöille ja lähti uudelleen laukkaamaan. Minni ratsasti jonkin aikaan, kunnes tunsi, että jokin seurasi häntä ja sai hevosen laukkaamaan toiseen suuntaan. Hän vilkuili olkansa yli, mutta sai hänet pyörittelemään päätään. Vainoharhaiseksi tässä tulee. Yhtäkkiä hänen eteensä hyppäsi hevonen ratsastajansa kanssa. Temppu sai Minnin hevosen pelästymään ja nousemaan takajaloilleen. ”Löysinpähän sinut!” mies sanoi. Minni oli saanut rauhoitettua hevosen ja käänsi sitä sivuttain. Hevoset pyörivät ympyrää tutustuen toisiinsa. ”Yllättävän nopeasti,” nainen vastasi hymyillen ja hieman koppavasti. ”Miksi lähdit?” Turbo kysyi ja katsoi naista päästä varpaisiin. ”Mmm alkoi ahdistamaan,” nainen vastasi ja pyöritteli silmiään kohti taivasta. ”Ahdistamaan?” Turbo kysyi hämmentyneenä. ”Niin,” Minni vastasi. Turbo hyppäsi hevosensa selästä maahan ja sai Minnin tekemään samoin. Hevoset ravasivat kauemmaksi. ”Luulin, että lähdit sen takia mitä meidän välillä tapahtui,” Turbo sanoi ja astui lähemmäksi Minniä. Hän silitti naisen kättä hellästi. ”Turbo! Älä,” Minni sanoi ja perääntyi hieman. Turbo huokasi syvään. ”Me ei oikeasti voida,” Minni sanoi haikeana. ”Tiedän. Mutta miksi?” Turbo kysyi. Nainen salasi selkeästi jotain. Minni käveli Turbon ohitse ja sai tämän kääntymään tämän perään. ”Koska en ole valmis sitoutumaan. Enkä muuttamaan linnaan,” nainen vastasi. ”No karataan sitten,” Turbo sanoi ja astui naisen eteen. Minni katsoi hämillään miestä. ”Mitä?” nainen kysyi. ”Matkustetaan yhdessä. Merellä ja maalla,” Turbo sanoi ja hyppäsi puuhun roikkumaan. ”Turbo. Sinä olet kruununperillinen ja astut valtaan minä hetkenä hyvänsä,” Minni vastasi miehen jalkojen juuressa. ”Joo tiedän sen. Mutta… en ole koskaan elämässäni saanut seikkailla. Ja nyt minulla olisi sellainen hiiri elämässä, joka on myös yhtä seikkailunhaluinen,” Turbo sanoi ja tiputtautui puusta alas. ”Jos sää haluat seikkailla, niin sää varmaan osaat esitellä mulle kuningaskunnan kauttaaltaan,” nainen sanoi ja hyppäsi hevosen selkään. ”Ei se ole seikkailua,” mies vastasi valittaen. ”Kaikesta saa seikkailua, jos vain uskoo niin. En minäkään olisi tänne löytänyt, jos ei löytyisi minkäänlaista seikkailuviettiä,” Minni naurahti ja ravasi muutaman askeleen eteenpäin. ”No tuletko? Vai eikö kiinnosta?” nainen kysyi vinkaten silmäänsä. Turbo hymyili naiselle viekkaasti ja koppasi hevosen otteeseensa ja lähti naisen perään.

Turbo ohjasi Minnin rantaan. Valitettavasti Minni tunnisti alueen, johon suuntaan Turbo oli häntä ohjaamassa. ”Mentäiskö tännepäin?” nainen kysyi ja käänsi hevosensa. ”Miksi?” Turbo kysyi. Minni katseli ympärilleen, että olisi voinut keksiä nopeasti hyvän hätävalheen. ”Vai onko valkkaamani suunta liian lähellä linnaa?” mies kysyi ja ratsasti naisen viereen. Minni mulkaisi hyväntuulisena miestä. ”Mennään sinne minne neiti haluaa,” mies vastasi ja sai Minnin hyväntuulisen mulkaisun. Hän iski hevoseen vauhtia jättäen prinssin sylkemään pöllyävää rantahiekkaa. Makea nauru varjosti naista, ennen kuin Turbo pääsi hänen peräänsä. Turbo esitteli Minnille vuoret ja talonpoikais-majat. Minni katseli maisemia ihastuneena. Valtakunta oli erittäin laaja. Miten hän ikinä muistaisi alueen kokonaisuudessaan ja piirtää sen vielä kartalle? ”Tämänkö maan kapteeni tosissaan haluaa varastaa?” nainen ajatteli. ”Pysähdytäänkö tuon kukkulan jälkeen?” Turbo kysyi herättäen naisen ajatuksistaan. ”Mitä sanoit?” nainen kysyi. Turbo naurahti tyytyväisenä. ”Kukkulan jälkeen virtaa joki. Jäädäänkö siihen hetkeksi, niin saa hevoset levättyä?” mies tarkensi. ”Sopii hyvin,” Minni vastasi. Hetken aikaa matka vei, mutta Turbo ohjasi heidät leveälle joelle, joka virtasi rauhakseen. Minni ja Turbo istahtivat nurmikolle, kun hevoset kahlasivat joessa juoden vettä samaan aikaan. Turbo katsoi ensin hevosta ja sen jälkeen Minniä. ”Mistä sait hevosen?” mies kysyi rikkoen hiljaisuuden. ”Se on koko ajan ollut mukanani,” nainen vastasi. ”Koko ajan? Ai ihan meidän ensi hetkistä lähtien?” mies tenttasi. Mies epäili ja Minni tiesi sen. Mutta hän ei halunnut jäädä kiinnikään. ”Niin. Silloin, kun tapasimme… niin olimme ystävieni kanssa rantautuneet mereltä. Jätin hevosen leiriin, jotta se sai levätä,” nainen vastasi hyvinkin luonnollisesti. ”Mutta hiiri, joka omistaa hevosen, kävelee mieluummin?” Turbo pohti. ”Pidän kävelystä. Hevonen ei ole ollut minulla kuin pari vuotta. Sitä ennen tullut käveltyä ja paljon,” nainen tarkensi. ”Jaa no sitten,” mies jatkoi. Minni naurahti ja asettui selälleen. ”Mitä pohdit?” prinssi kysyi ja asettui naisen viereen kyljelleen. ”Enpä oikeastaan mitään,” nainen vastasi. Hän valehteli, taas. ”Miten voi olla ajattelematta mitään?” mies kysyi. Minni siirsi katseensa häneen ja hymyili. ”Sää et taida ikinä olla ajattelematta mitään?” nainen kysyi. Turbo siirsi katseensa hymyillen käsiinsä. ”Harvemmin,” mies totesi. ”Osaispa itsekin ajatella yhtä laajasti,” Minni vastasi ja käänsi katseensa takaisin taivaalle. ”Mutta, et sinä tyhmä ole,” mies vastasi hämmentyneenä. ”No millainen sitten olen?” nainen kysyi ja ponkasi istumaan. Hän kietoi kätensä jalkojensa ympärille ja vilkuili miestä. Turbo nousi kanssa. ”No sinä olet, herkkä, empaattinen ja seikkailunhaluinen. Todella ovela ja ajoittain erittäin koppava,” mies sanoi ja nojautui naiseen päin hymyillen. Minni hymyili miehelle ja käänsi sen jälkeen katseensa hevosiin hieman vakavammin. ”Sää et tosiaan tunne mua yhtään,” nainen vastasi. ”Tiedän, mutta siksi haluankin tutustua,” Turbo jatkoi ja suukotti naisen olkapäätä. Naisella oli ristiriitaisia tunteita miestä kohden. Tosin hän halusi olla vapaa ja rakastaa tätä avoimesti, mutta hän ei voinut myöskään pettää perhettään hyppäämällä vihollisen leiriin. ”Uskotko ettei meidän pakomatkasta tulisi mitään?” mies kysyi. ”Uskon,” nainen vastasi ja katsoi miestä silmiin. Turbon katseessa näkyi pettymys. Hän todella välitti naisesta, mutta ei voinut tätä pakottaa olemaan hänen kanssaan. Minni suukotti kevyesti miehen poskea, jonka jälkeen nousi seisomaan. ”Jatketaanko?” hän kysyi. Turbo nousi, myös seisomaan. ”Mennään vain,” hän vastasi ja lähti hakemaan hevosia joesta.

Marsin kuut olivat nousseet jo korkealle yötaivaalle, kun he pääsivät takaisin linnalle. ”Löydätkö varmasti perille?” Turbo kysyi. Minni katsahti linnaa. ”Vai tuletko yöksi?” mies jatkoi. ”Ai, että voin aamuyöstä taas kiivetä lakanoita pitkin alas ja livahtaa vartijoiden ohi?” ”Ei, vaan tulisit ihan yöksi ja saisit aamulla lähteä ihan portista ulos,” Turbo vastasi. ”Ehkä menen ystävieni luokse. Muuten he huolestuvat,” nainen vastasi ja silitti läksiäisiksi miehen kättä. ”Kiitos kivasta illasta,” Minni kiitti. ”Vau. On sinulla jotain tapoja,” Turbo naurahti ja sai Minninkin naurahtamaan. ”Vaikka olen koppava, niin ei se tarkoita etteikö minulla käytöstapoja olisi,” nainen vastasi ja tönäisi miestä kevyesti, joka puolestaan tarrasi tätä kädestä. Turbo hyppäsi hevosen selästä pois. Minni laskeutui, myös ja sai miehen ottamaan häneen lähemmän kontaktin. Turbo painoi otsansa hellästi Minnin omaa vasten ja kietoi kätensä tämän ympärille. ”Hyvää yötä,” Minni toivotti ja katsoi miestä silmiin. ”Hyvää yötä,” Turbo vastasi pitäen yhä naista otteessaan. Minni silitti hellästi miehen käsivarsia, tuntien vahvat lihakset sormiensa alla. ”Mun… pitäs mennä,” nainen sopersi. ”Tiedän,” mies jatkoi. Minni katsoi miestä suoraan silmiin ja ihan luonnostaan kietoi kätensä tämän kaulan ympäri. Turbo koki teon aloitteena ja suuteli hellästi naista. Tällä kertaa ilman juoksemista karkuun, Minni vastasikin suudelmaan ja sai Turbon painamaan hänet kovemmin kiinni itseensä. Siinä oli intohimoa ja tulisuutta, jota Minni tai Turbo ei ollut koskaan tuntenut. ”Prinssi Turbo?” kuului kauhistunut kysyvä ääni heidän vierestä, joka keskeytti kaksikon. ”Moto ja Vinski?” Turbo kysyi, kun kaksikko oli lähes kauhusta kankeana. ”Mun pitää mennä,” Minni sanoi hätääntyen ja irrottautui nopeasti miehestä. ”Mutta…” Turbo vastasi empien. Minni hyppäsi hevosen selkään. ”Minni?” Turbo kysyi. ”Anteeksi,” Minni huusi miehelle, kun oli ratsastanut kauemmaksi. Turbo huokaisi syvään. Aina jokin tekijä keskeytti heidät. ”Kohtalo vai epäonni,” Turbo mietti.

Minni oli hiipinyt muiden merirosvojen kanssa takaisin kaupunkiin. Viimeisen tapahtuman jälkeen hän oli päättänyt olla törmäämättä prinssiin tai tämän sotilaisiin. Kapteeni oli käskenyt rosvojaan hakemaan satamasta lisää hiiriä korjaamaan laivaa. Ja ainoastaan satamassa oli halli, jossa korjattiin sekä rakennettiin laivoja. Minni kurkkasi nurkan taakse ja viittoi muita rosvoja menemään edeltä, kun hän itse tulisi perässä. Miehet juoksivat hallin sisälle, kun Minni tarkkaili vielä ympärilleen. ”Mikä hukassa?” kuului miesääni hänen takaansa. Minni kääntyi hitaasti ympäri ja katsoi tumman harmaalla hevosella ratsailla olevaa miestä. ”Seuraaks sää mua?” Minni kysyi ja puristi kädet eteensä. ”Tässä tilanteessa… kyllä,” Moto vastasi ja laskeutui hevosen selästä. ”Missä tilanteessa?” Minni ärhenteli ja käveli miehen eteen. ”Siinä, että yritän suojella meidän prinssiä… sinulta,” Moto tokaisi ja laski katseensa naisen tasolle. Minni nyrpisti miehelle nenäänsä. ”Siinähän suojelet sitten,” nainen jatkoi ja lähti kävelemään takaisin satamaan päin. ”Todistan vielä prinssille, että et ole luottamuksen arvoinen,” Moto huusi naisen perään, joka nosti tälle peukalon asian ymmärtämisen merkiksi. Hermostuksissaan Moto kaatoi läheisen kukkaruukun ikkunalaudalta ja sai, talon asukkaalta tiukan mulkaisin.

Minni oli kävellyt satamaa pitkin pidemmän matkan ja mulkaisi taakseen. Motoa ei näkynyt missään ja nainen hiippaili lähemmäksi hallia ja löysi toisen ovensuun sen edestä. Minni veti hallin oven kiinni perässään ja kuuli vaimeaa muminaa. ”Hiljaa!” yksi merimies ärähti ja painoi pistoolin yhden rakentajan ohimolle. ”Lopeta senkin ääliö,” Minni ärähti miehelle takaisin. ”Mitä nyt?” mies kuiskasi, kun nainen kuiskutteli tälle. ”Kuninkaan sotilaita on ihan hallin ympärillä. Jos pidätte kovempaa meteliä, niin he löytävät meidät,” nainen tiuskaisi. Muutama merimies meni oven suulle, josta olivat tulleet ja vilkuilivat ulos. Kuninkaan sotilaita oli todellakin kertynyt enemmän sataman läheisyyteen. ”Miten pääsemme pois?” yksi merimies kyseli. Minni hieroi hiuksiaan. Hän siirsi hallin sisällä olevaan kalastusveneeseen katseensa ja tämän jälkeen vangittuihin rakentajiin. Hän laski sidettä miehen kasvoilta, joka oli hyvin pelokas. ”Onko tuo vene valmis?” nainen kysyi. ”O..oo..ooon,” mies vastasi ääni väristen. ”Laskekaa se vesille,” nainen tokaisi hyvinkin tiukasti ja painoi oman aseensa miehen rintaa vasten. Hallin toisesta päästä pääsi laskemaan valmiit laivat ja veneet suoraan mereen. Merimiehet avasivat köyden solmut, jotta miehet saivat laskea veneen vesille. ”Miten me päästään sotilaiden ohi, ilman että he pidättävät meidät?” merimies kysyi ja sai Minnin hieromaan käsillään kasvojaan voimakkaasti. ”No hilluttaisko, vaikka kannen päällä, huutaen että TÄÄLLÄ OLLAAN! …Mennään kannen alle PAHVIT!” nainen ärähti ja sai miehet pelästymään. Minni ohjasi miehistön kannen alle osoittaen samalla aseellaan rakentajia. Kun miehet olivat kannen alla, niin Minni kömpi vielä heidän peräänsä. Hän iski miehille kartan käteen. ”Tuonne!” nainen tiuskaisi. Miehet nyökkäsivät pelokkaasti.

Sotilaita oli kerääntynyt laitureille, etsien selkeästi jotakin. He tervehtivät laivahallista lähtevää venettä ja saivat kauempana seisovan Motonkin huomion. Mies käveli laiturille myös. ”Uusi vene vai?” mies huusi. ”Kyllä. Testi uinnilla, että varmasti pitää vettä,” miehet huusivat takaisin hieman epäröiden. Minni ja merimiehet tunsivat olonsa epämukavaksi ahtaan kannen alla. ”Sulla on hyvä pylly Minni,” merimies kuiskutteli naisen korvaan. Minni iski kyynärpäällään mieheltä ilmat pihalle, joka uhkaisi kivusta. Rakennusmiehet kurkkivat varovaisesti kannen alle ja sai Moton epäileväksi. Hän napsautti sormiaan ja ohjasi sotilaat laivahalliin. Heidän epäonnekseen halli oli tyhjä. ”Pahus!” Moto karjahti ja pamautti hallin seinää nyrkillään.
”Ollaanko me jo tarpeeksi kaukana?” Minni kysyi, kun he olivat seilanneet jo jonkin aikaa. ”Ollaan,” miehet vastasivat ja merirosvo kopla nousi kannen alta. Jokainen venytteli pienesti ja siirsivät katseensa, kauemmaksi jäävään kaupunkiin. ”Onneksi selvitit jo etukäteen missä mikäkin jo on,” merimies tokaisi ja kaappasi naisen kainaloonsa. ”Mmm onneksi,” Minni vastasi mietteliäänä ja nosti miehen käden olkapäältään. ”Saanko kysyä, että mistä puhutte?” rakentaja kysyi. ”ET! Pois tieltä,” Minni ärähti ja kaatoi miehen kannelle ja ohjasi laivan oikeaan suuntaan. Rakentajat istuivat veneen keulaan pelokkaina. Arpiset merirosvot eivät olleet kaunis näky. Minniä he katsoivat pitkään. Miten niin suloinen nainen pystyi elämään rosvona? Rakentajat katsoivat rantaan, jota peittosi iso kivikko. Isojen kivien takaa aukeni iso purjelaiva ja sen vieressä seisova loput miehistön jäsenistä. Rakentajia alkoi entistä enemmän pelottamaan.
Kapteeni käveli rantaan, kun vieras vene lähestyi heitä. Tarpeeksi lähelle päästyään kapteeni tunnisti oman miehistönsä. Minni hyppäsi veneen keulasta rantaan ja käski miehistön vetää veneen loppuun. Rannalla oleva miehistö repi rakentajat samaan häkkiin, jossa oli laivojen suunnittelija. ”Rontti,” miehet totesivat, joka tervehti heitä tyynesti. ”Hyvin tehty!” kapteeni totesi ja iski naisen olkapäätä kädellään. ”Kiitos,” Minni naurahti. ”Tuliko ongelmia?” kapteeni kysyi, kun Minni oli normaalia vaisumpi. ”Prinssin kapteeni tietää, ettei mulla ole puhtaat jauhot pussissa,” Minni vastasi hermostuneena. ”Miten se voi olla mahdollista?” kapteeni ärähti ja käänsi naisen kasvot, puristaen niitä tiukasti. Minni piti kipua sisällään. Kapteenin ote ei ollut mistään hellimmästä päästä. ”En tiedä!” nainen vastasi hammasta purren ja kapteeni riuhtaisi hänet otteestaan. ”Kun laiva on kunnossa, niin siihen mennessä sinä olet selvittänyt missä kuningas säilyttää kulta-aarrettaan,” kapteeni tiuskaisi. ”Miten minä sen hoidan?” nainen kysyi hämillään maassa leukaansa pitäen. ”Mieti sitä!” kapteeni tiuskaisi ja poistui paikalta. Minni huokaisi syvään ja nousi seisomaan. ”Kuunnelkaa! Pieni alus on juuri sen kokoinen, että siitä saaduilla puilla pystyy korjaamaan meidän laivassamme olevan aukon,” kapteeni ärjyi vihaisena. Minni hieroi leukaansa ja poistui paikalta. ”Onnea vaan,” Rontti tokaisi, kun nainen käveli hänen ohitseen. ”Pidä vain huoli omista asioistasi,” nainen tiuskaisi pysähtymättä. Rontti hymähti naisen perään.

Minni käveli metsässä ristiin rastiin, eikä pistänyt kartalle missä päin kuljeskeli. Isompi kivi hänen jalkojensa juuressa sai hänet potkaisemaan sen pois näkyvistään. ”Mikäs noin ärsyttää neitokaista?” mies kysyi ja sai Minnin kääntämään katseensa punaruskealla hevosella ratsastavaan valkeaan hiirimieheen. ”Teihinpä törmää joka paikassa,” Minni ärhenteli. Vinski nojasi käteensä ja kohotti kulmaansa. Minni käänsi hänelle selän ja lähti kävelemään. Vinski hymyili viekkaasti ja otti hevosella muutaman laukka-askeleen naisen eteen, joka kurtisti kulmiaan. ”Törmäsit Motoon?” mies kysyi. ”Valitettavasti,” nainen tokaisi. ”Prinssillä on ikävä sinua,” ”Mites tämä teidän ylisuojeleva kapteeninne siihen sanoo?” ”Moto vai… ha älä siitä huoli,” Miten voisin? Se korsto vahtii joka nurkalla,” ”Moto voi olla ylisuojeleva… mutta prinssi suojelee sinua,” Vinski jatkoi ja käveli tällä kertaa naisen eteen, joka yritti selvästi päästä tilanteesta pois. ”Vaikutat hölmömmältä mitä oikeasti olet,” nainen tokaisi kädet ristissä edessään. ”Kaukaa viisas niin, kuin prinssi sanoo,” Vinski tokaisi ja sai Minnin kohottamaan kulmaansa. ”Tulee siis viisausputkia välillä,” mies naurahti. Minni naurahti hyväntuulisena. ”Tule linnaan. Prinssi kaipaa sinua,” Vinski aneli. Minni mietti hetken ja katsoi taakseen. Hänen mieleensä palasi kapteenin sana ja tunsi, miten hänen kätensä puristi aavemaisesti hänen kaulaansa. ”Jos et kerro prinssille saapumisestani, ennen kuin olen peseytynyt,” nainen vastasi hymyillen. Mies nyökkäsi naiselle ja nosti tämän ratsailleen. ”Ööö, mitenkäs veljesi?” Vinski kysyi. ”Älä heistä huoli. Kyllä he pärjäävät,” nainen naurahti ja mies rupesi taluttamaan hevosta linnalle päin.

Prinssi käveli valtaistuin salia ympäri heitellen pientä hedelmää käsissään. Hänellä oli oppitunti menossa, eikä häntä olisi se pahemmin kiinnostanut. ”Marsin kansalliseläin?” ”Lepakko-orava,” ”Marsin motorinen pyörimissuunta?” ”16-astetta oikealle, neljä vasemmalle,” ”Marsin ohi ensimmäisenä mennyt luotain?” ”Onko nämä lasten kysymyksiä?” prinssi kysyi ja lopetti ravaamisen. ”Vastatkaa vain kysymyksiin teidän korkeutenne,” opettaja tokaisi katse kirjassaan. Prinssi huokaisi. ”Mariner 4,” hän huokaisi. ”Marsin tunnetuin pinnanmuoto?” ”Syrtis Major,” ”Ja minkä sen aiheuttaa?” ”Luultavimmin Kreptynuksen tulivuoren tumma aine, joka on vaaraton meidän…” ”Meidän?” ”Minni?” Turbo kysyi ja hedelmä tippui hänen käsistään. ”Mitä?” opettaja kysyi. Hänkin käänsi katseensa oville, josta asteli laivastonsinisessä mekossa kävelevä nainen. Naisen hiukset oli nostettu nutturalle takaraivolle ja päätä koristi timantein koristeltu tiara. ”Minni,” mies kuiskasi uudelleen ja astui naisen eteen, joka piti nöyrästi käsiään edessään. Turbo nosti naisen katsetta sormellaan. ”Mutta… sinä sanoit?” Turbo sopersi. ”Mää… tai siis minä tiedän mitä sanoin,” Minni jatkoi. Turbo tunsi sydämensä sykkivän nopeammin. Hänellä oli lämmin tunne sisällään. ”Mmhmm, teidän korkeutenne,” opettaja hymähti. ”Anteeksi… kerro isälleni, että oppitunti… oli tässä,” Turbo vastasi katsoen ensin opettajaa, jonka jälkeen Minniä, joka hymyili lämpöisesti tälle. Turbo ohjasi Minniä selästä kohti kuninkaan puutarhaa. Opettaja paukautti kirjansa kiinni, keräsi kamppeensa ja lähti etsimään kuningasta tyrmistyneenä.

Turbo käveli naisen perässä ihaillen tätä saman aikaisesti. ”Minä, kun luulin…” Turbo sopersi. ”Teidän korkeutenne… minä tiedän mitä sanoin, mutta sinun hieno kapteenisi sai minut tulemaan,” Minni hymyili ja kääntyi prinssiin päin. Turbo näytti hämmentyneeltä. ”Pyydän sinulle olen, Turbo… mutta hieno kapteenini? Moto vai?” hän kysyi. ”Ei nyt sentäs. Motohan vihaa minua,” nainen naurahti. ”Vinski?” mies kysyi ja sai naisen nyökkäilemään. ”Mutta ei Moto sinua vihaa,” ”Joo eipä… muuten on vain yrittää aina savustaa minut ulos,” nainen vastasi. Turbo tarrasi naisen käsistä kiinni ja veti tätä lähemmäksi. Turbo nosti naisen kädet kasvojensa eteen ja suukotti niitä hellästi. Minni huokaisi tyytyväisenä syvään. ”Minni… edes Moto ei voi enää erottaa meitä,” mies vastasi. Minnin ilme oli vakavampi, mutta mietteliäs. Olisiko hän tosissaan valmis heittämään merirosvo elämänsä ja aloittamaan uuden elämän prinssin kanssa. Mutta hän ei voisi kertoa totuutta tälle. ”Minni?” Turbo kysyi ja sai naisen katseen, joka irrotti otteensa miehestä. Turbo katsoi hieman haikein silmin naista. Minni nosti katseensa mieheen ja astui tätä lähemmäksi. Ennen, kuin mies ehti toimia, nainen suuteli tätä. Turbo otti naisesta tiukemman otteen ja suuteli tätä intohimoisesti takaisin. Kaksikko päätti suudelmansa ja katsoivat vain toisiaan. ”Meillä olisi illalla tanssiaiset. Kai tulet mukaan?” mies kysyi edelleen pitäen naista otteessaan. ”Kyllä… kai,” nainen vastasi. ”Miten niin kai?” Turbo kysyi. ”Anteeksi. Olen vain skeptinen vielä,” Minni vastasi. ”Ihan turhaan,” mies vastasi ja suukotti tämän käsiä. ”Käyn sitten valmistautumassa,” nainen vastasi. ”Saatan sinut,” mies jatkoi ja ojensi kättään naiselle. Minni tarrasi miehen käsipuolesta kiinni.

Minni oli huoneessaan saanut puettua toisen mekon ylleen. Punaisen mekon helma leijaili ilmavirran mukana, kun nainen pyöri ympyrää. Mekko kimmelsi valaistuksen mukaisesti. Hovineidot koputtivat oveen ja sai naisen lopettamaan pyörimisen. Hän kutsui hovineidot sisään, jotka ihastelivat naisen pukua. He olivat tulleet auttamaan naista laittamaan tämän hiukset ja meikin valmiiksi. ”Prinssi varmasti odottaa teitä jo,” hovineito tokaisi. ”Toivottavasti,” Minni hihkui. ”Mutta kyllä sinun tulee valmistautua siihen, että prinssi on koko elämänsä ajan valmistautunut prinsessaa varten,” vanhempi hovineito totesi. Minnin ilme muuttui samaan aikaan vakavaksi. ”Oih älä viitsi kultaseni. Kyllä prinssi tietää ketä rakastaa,” toinen totesi ja asettelemalla naisen hiuksia oikeaan muotoon. ”Asiasta toiseen. Kuulitteko, että merirosvot ovat pikkuhiljaa iskeneet tähän maahan?” yksi hovineito totesi ja sai Minnin hieman kankeaksi. ”Hullua. Toivottavasti kuningas ja prinssi ajavat ne pois ennen isompia ongelmia,” ”Minä taas kuulin, että pari venepajan työntekijää on hävinnyt,” ”Epäiletkö merirosvoja?” hovineidot juoruilivat. Minnin kokonaisuus alkoi olemaan valmis ja hovineitojen juoruilu sai hänet nousemaan äkisti. Hän käveli parvekkeen juurelle ja hengitti meri-ilmaa raskaasti. ”Onko kaikki hyvin?” hovineito kysyi. Minni ummisti silmänsä, huokaisi syvään ja kääntyi ympäri. ”Kaikki hyvin,” ”Se on hyvä kuulla ja hei. Ei ne merirosvot sinuun uskalla kajota. Prinssi huolehtii siitä,” hovineito totesi ja silitti naisen olkavartta varovaisesti. ”Mutta miettikää sitä, jos merirosvot ovat päässeet tänne. Siis linnan sisälle,” ”Hullua. Miten ne tänne muka pääsisi?” ”No sulautumalla. Helppohan merirosvon on kolkata yksi sotilas ja sulautua linnan sisälle,” hovineidot jatkoivat ja Minnistä tuntui, että hänen happensa loppuisi. Nainen kulki hovineitojen läpi suoraan ovesta ulos. ”Sanottiinko me jotain pahasti?” hovineidot pohti, kun musta hiuksinen nainen pamautti ovet kiinni perässään.

Minni käveli linnan edustalla edes takaisin kädet otsallaan. Häntä ahdisti hyvin paljon. Miksi hän suostui tähän? Onko tämä kaikki sen arvoista? Jos hän, vain karkaisi eikä törmäisi enää prinssiin tai merirosvoihin. Nainen tunsi, kuinka kyyneleet kertyivät hänen silmiinsä. Nainen lyyhistyi linnan portaille ja painoi kasvonsa käsiinsä. ”Minni?” kuului tuttu huolestunut ääni. Minni nosti katseensa ja näki edessään tumman sinisessä puvussa seisovan prinssin. Tummaa pukua koristi valkoiset yksityiskohdat. Minni nousi seisomaan ja pyyhki silmäkulmansa kyynelistä. ”Mikä hätänä?” mies kysyi ja astui lähemmäksi naista. Minni ei saanut sanaa suustaan ja otti äkkiaskeleen miestä kohden ja halasi tätä tiukasti. ”Ole kiltti ja ole vain siinä,” nainen sai sanottua nieleskellen samalla kyyneliään. Nainen oli painanut päänsä tiukasti miehen rintaa vasten. Turbo oli hämmentynyt tilanteesta, mutta otti naisesta tiukan halausotteen ja suukotti kevyesti tämän päätä. Tilanne kesti tovin. Minni tunsi olonsa helpottuneeksi, kun toinen vain oli. Ei ylimääräistä liikettä, ei puhetta. Vain olemista ja se sai naisen rentoutumaan. Minni huokaisi syvään ja irrottautui miehen otteesta pitäen edelleen tämän käsistä kiinni. ”Kiitos,” nainen vastasi. ”Onko kaikki varmasti hyvin?” Turbo kysyi ja yritti hakea naisen katsekontaktia, joka oli tiukasti porautunut maahan. ”Kaikki on hyvin,” Minni vastasi nostaen katseensa ja lähti kävelemään linnan jalkakäytävää pitkin. Turbo seurasi naista katseellaan. Minni kääntyi ympäri ja hymyili vaimeasti miehelle. ”Joskus on, vain hyvä olla. Tuntuu, että kaikesta ei voi puhua, mutta pelkkä oleminenkin helpottaa oloa kummasti,” nainen hymyili. ”Se on totta. Mutta minä kuuntelen, jos haluat jutella,” Turbo vastasi ja tarttui naisen kädestä kiinni. ”Tiedän,” nainen totesi ja lähti miehen kanssa kävelemään eteenpäin.

Hetken päästä Minni katsoi mäen päällä olevalle kukkulalle, jossa yksinäinen keinu sijaitsi. Turbo katsoi ensin Minniä ja sitten keinua. ”Haluatko mennä?” Turbo kysyi ja osoitti keinua. ”Ei kiitos,” Minni pyöritteli päätään. Minni ja Turbo siirsi katseensa linnaan, jonka sisältä alkoi kuulua hienoa tanssimusiikkia. Turbo tarrasi naisen käsistä kiinni ja sai tämän hymyilemään leveästi. Hän pyöräytti naista ympäri ja veti itseensä kiinni ottaen tanssiasennon samalla. ”Oletko koskaan tanssinut?” mies kysyi. ”Rehellisesti sanottuna… en,” nainen naurahti. Vastaus sai Turbonkin naurahtamaan ääneen ja suukottamaan naisen päälakea. ”Mennään,” mies totesi ja lähti viemään naista kohti tanssilattiaa.
Sisällä kuningas ja kuningatar ottivat vastaan juhlavieraita ja katsoivat, kun tanssilattia alkoi täyttymään koreasta juhlaväestä. Hieman sivusta saapui, näkyville myös järjestystä pitävät Vinski ja Moto, jotka tervehtivät kuningasparia. Heidän huomionsa sai, kun ovista käveli prinssi, pitäen samalla Minniä käsipuolessaan. Heidän katseensa oli porautunut toisiinsa kiinni ja heidän hymynsä kertoi enemmän, kuin tuhat sanaa. Kuningaspari katsoivat hymyillen toisiaan. Moto sen sijaan oli epäileväinen, mutta Vinski sai hänet hieman rentoutumaan. Lähemmäksi päästyään Turbo siirsi katseensa vanhempiinsa ja tervehti heitä. Minni kanssa niiasi kuningasparin edessä. ”Mukava, että pääsit neiti-Minni tulemaan,” kuningatar totesi. ”Kiitos, että sain tulla,” Minni vastasi. ”Nauti,” kuningas jatkoi ja sai naisen kiittämään pienellä nyökkäisyllä. Turbo ohjasi naisen muualle. Minni tunsi, kuinka Moton katse porautui hänen selkäänsä. Saliin oli kertynyt useampi prinsessa, mutta koko illan Turbo tanssitti vain Minniä.

Loppuiltaa kohden Moto nappasi naisen Turbon tanssiotteesta, joka puolestaan pyysi muuta naisväkeä tanssimaan. Minni katsoi miestä happamasti. ”Näen lävitsesi,” Moto totesi. ”Minä en edelleenkään kysy mielipidettäsi,” nainen totesi. ”Tiedän. Mutta aika huvittavaa toisaalta,” ”Ai mikä?” ”Se, että päivällä olet pukeutunut, kuin mikäkin katurotta ja illasta kuoriutuu mukamas jokin prinsessa,” mies jatkoi. Minni irrottautui miehen otteesta ja tuuppasi tätä hieman taaksepäin. ”Olet sinäkin kanssa yksi sankari… mukamas,” nainen totesi ja astui hieman lähemmäksi miestä. Mies tarrasi naisen kädestä kiinni ja sai tämän pelästymään. Valitettavasti Moto unohti paikan, jossa he olivat. Kuningasparikin näki tilanteen ja kauhistui siitä mitä kapteeni teki. Turbokin oli lopettanut tanssin ja musiikki oli keskeytetty. Minni hymyili miehelle ovelasti. Moto katseli ympärilleen ja tajusi tilanteen. Turbo käveli rivakammin kaksikon luokse ja sai miehen päästämään Minnistä irti. ”Mitä sinä teet?” Turbo kysyi ja sai Moton katseen maahan. Minni piti rannettaan. Turbon suojelusvaisto heräsi ja kietoi naisen kainaloonsa. ”Olen pahoillani,” ”Mene jäähdyttelemään, vaikka ulos,” Turbo ärähti ja sai Moton poistumaan nolostuen paikalta. Minni tunsi olonsa kanssa ahdistuneeksi, kun tajusi jokaisen tuijottavan heitä. Nainen poistui nopeasti paikalta ja sai Turbon lähtemään tämän perään. Kuningatar katsoi miestään, joka ymmärsi pointin. ”Juhlakansani!” kuningas aloitti ja sai hiirten huomion. ”Pahoittelen välikohtausta, mutta jatkakaamme tansseja loppuun,” kuningas pahoitteli ja sai kapelimestarin jatkamaan musiikin soittoa. Pikku hiljaa jännitys laukesi ja juhlakansa rentoutui jatkamaan tansseja.

Minni juoksi pitkin käytävää. Turbo nosti vauhtiaan ja sai naisen kiinni. ”Minni odota,” mies sanoi ja sai naisen pysähtymään. ”Anteeksi. Kaikkien katseet sai minut vain säikähtämään,” nainen jatkoi. ”Ymmärrän. Voit olla varma, että Moto saa kuulla kunniansa vielä,” Turbo jatkoi kiihdyksissään ja sai Minnin rauhoittelemaan tätä. ”Anna olla,” nainen vastasi ja piti edelleen rannettaan. Turbo katsoi naisen kättä, joka hieman punotti. ”Tule,” mies kehotti ja sai naisen seuraamaan. Hän johdatti naisen pääty huoneistoon ja avasi ovet. Minni henkäisi ihastuneena. Isosta makuuhuoneesta aukeni suoraan edestä leveä sänky. Oikealla puolella aukeni kirjoituspöytä ja sen vierestä isot ovet veivät isolle parvekkeelle. Vasemmalla reunalla oli peili rykelmä ja vaatehuone. ”Onko tämä?” nainen aloitti. ”Kyllä. Minun huone,” mies vastasi hymyilen. Hän sulki ovet kiinni perässään. Minni seurasi miehen liikettä. Mies käveli sängyn eteen, jossa oli iso arkku. Minni käveli miehen viereen. Hän nappasi yhden rasian käteensä ja sideharson. Turbo sulki kannen ja pyysi naista istumaan arkun päälle. ”Saanko?” mies kysyi ja ojensi kättään. Minni ojensi kipeän ranteensa miehelle, joka avasi valmiiksi rasian. ”Olypos rasvaa. Lievittää nirhaumien aiheuttamaa kipua,” mies selitti ja siveli naisen ranteeseen rasvaa varovasti. Moton isku oli tuntunut epämiellyttävältä varsinkin, kun tämä oli tarrannut naisesta kiinni metallikädellä. Turbo kääri vielä kevyesti harson kiinni naisen ranteeseen. ”Kiitos. Tuntuu jo paremmalta,” nainen vastasi ja sai miehen ihailevan hymyn. Turbo nosti rasvan lattialle ja katsoi naista hymyillen. ”Ole hyvä,”. Minni katsoi hetken miestä ja tarrasi kevyesti miehen niskan takaa kiinni ja veti miehen intohimoiseen suudelmaan. Turbo keskeytti suudelman ja nousi seisomaan, saaden naisen nousemaan hänen perässään seisomaan. Turbo otti naisen uudelleen suudelmien pyörteisiin. ”Teidän korkeuten…” hovineito totesi koputtamatta ja tajusi keskeyttäneensä jotain. ”Mitä?” mies kysyi katsomatta hovineitoa. ”Olin, vain tulossa kysymään, että tarvitsetko apua,” nainen sanoi. ”En tarvitse. Ja voit muillekin kertoa, että ei tarvitse häiritä ennen huomista iltapäivää,” mies totesi. Hovineito nyökkäsi ja poistui paikalta. Mies asetti kätensä vyötäisilleen. Minni siveli miehen alavatsaa ja sai tämän viekkaasti hymyilemään. Hän nappasi naisen otteeseensa ja suuteli tätä. Nainen kääntyi ympäri ja sai miehen avaamaan mekon napit, samalla kun tämä suuteli naisen kaulaa. Mekko valahti naisen päältä ja sai naisen kääntymään. Minni siveli miehen rintakehää samalla, kun mies alkoi riisumaan omaa pukuaan. Minni suuteli miestä intohimoisesti samalla ja auttoi tätä riisuuntumaan. Lopulta nainen sai kellistettyä miehen sängylle, joka auttoi tämän paremmin istumaan syliinsä. Turbon kädet livahtivat alusmekon alle ja sai naisen paremmin asettumaan päälleen. Minni irtautui pienesti miehestä. ”Ei me voida,” nainen tokaisi. Turbo veti naisen tiukemmin kiinni itseensä ja vapautti toisella kädellään naisen hiukset auki. ”Kyllä me voidaan. Kukaan ei ole sanomaan mitä voin tehdä ja mitä en,” Turbo vastasi. ”Kyllä voi. Isäsi,” nainen totesi ja suojasi itsensä. Turbo halasi naista ja suukotti tämän käsiä. ”Minni. Minä välitän sinusta todella paljon. Ja jos olen valmis tekemään tämän sinun kanssasi, niin olet silloin se oikea,” mies vastasi. Minni katsoi Turboa, hiukan häkeltyneenä. Turbo ei aikaillut vaan suuteli naista. Minni vapautti kätensä ja kietoi ne miehen kaulan ympäri. Turbo hieroi naisen alaselkää ja varoittamatta käänsi tämän selälleen. Teko sai naisen hyväntuulisesti kiljahtamaan ja miehen murahtamaan intohimoisesti. Turbo rauhoitti hieman tahtiaan ja sai Minnin hengittämään nautinnollisesti. Turbo katsoi naista suoraan silmiin, joka hymyili tälle lempeästi. Nainen ei sanonut mitään vaan jatkoi miehen suutelua.

Paljon myöhemmin Minni oli kietoutunut miehen kainaloon ja tunnusteli sormillaan tämän rinta- ja vatsalihaksia. ”Mun on pakko myöntää, etten ole koskaan kokenut tällaista,” Minni totesi ja paransi päänsä asentoa, niin että näki Turbon hymyilevät kasvot. Turbo silitti naisen selkää. ”En minäkään,” mies vastasi ja sai miehen suutelemaan naista. Varovasti hivuttaen mies kietoi oman häntänsä naisen omaan kiinni. Tämä sai kumminkin Minnin ponkaisemaan pystyyn ja suojaamaan itseään peitolla. ”Teinkö jotain väärin?” Turbo kysyi ja nousi naisen viereen. ”Anteeksi. Häntien kietominen yhteen on vain suurin osoitus siitä, että haluaa olla toisen kanssa,” ”Niin?” ”En ole ihan vielä valmis niin syvälliseen suhteeseen,” Minni vastasi hieman haikeana. ”Ymmärrän. Ei meillä kiire ole,” mies vastasi ja kietoi kätensä naisen ympärille niin, että Minni sai laskettua päänsä Turbon olkapäälle. Vastaukseksi Minni antoi pienen suukon miehen leukaan.
Myöhemmin Turbo pyöri edelleen hereillä, kun Minni oli jo nukahtanut. Mies kääntyi kyljelleen ja katsoi naista ihaillen. Hän silitti naisen kylkeä. Hänen huomionsa sai naisen päänvieressä lepäävää kättä, jonka ympärillä oli sideharso. Miehen ilme oli muuttunut tiukaksi ja päättäväiseksi. Hän kääntyi selälleen ja sai selkeästi tämän ajattelemaan. Hän katsoi uudelleen naista, joka huokaisi unissaan. Mies nousi äkisti ja etsi housujaan. Ohuen läpikuultavan kauluspaidan hän napitti samalla kiinni, kun hän käveli linnan kynttilällä valaistuja käytäviä pitkin. Hän käveli alakertaan ja suoraan linnasta ulos. Linnan vieressä, jossa hevoskarsinat sijaitsivat, sijaitsivat myös komentajien yösijat. Mies käveli puiset portaat ylös ja rupesi paukuttamaan ovea nyrkillään. ”Moto avaa! Meillä on vähän puhuttavaa!” mies tiuski. Hieman vaisusti ja unisena harmaa jätti avasi oven. ”Mikä ihme sinua vaivaa?” Turbo kysyi ja asteli kysymättä sisään. ”Ai miten niin?” mies kysyi ja hieroi niskaansa. ”Minkä vuoksi sinun oli käytävä Minniin käsiksi?” ”En tiedä mikä minuun meni siinä kohtaan?” ”SIINÄ KOHTAAN? Olisit siis satuttanut häntä lisää, jos et olisi seissyt keskellä tanssilattiaa?” ”Kyllä… tai siis en. Mutta en halua, että sinuun sattuu,” ”Miten Minni voisi minua satuttaa?” Turbon kysymys sai Moton mietteliääksi. ”Minni ei ole se kuka sanoo olevansa,” mies sai lopulta sanottua ja katsoi Turboa. ”Minni… se… se nainen,” mies takerteli, kun näki ystävänsä ilmeen olevan lähes myrkyllinen. ”Mitä? Minni on mitä?” Turbo kysyi ja astui miestä lähemmäksi. ”Merirosvo,” mies sanoi pitkän huokaisun jälkeen. ”Älä taas aloita,” Turbo tuhahti ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta. ”Totuus satuttaa teidän korkeutenne,” mies vastasi ja kiillotti metallista kättään. ”Sinä valehtelet,” Turbo huokaisi. ”Jos ei ole minuun uskomista, niin varmista asia heiltä, jotka tietävät,” mies vastasi puristaen kädet eteensä. ”Ai keiltä?” mies kysyi. ”Tule niin näytän,” Moto kehotti ja lähti johdattelemaan nuorta prinssiä ulos. Mies johdatti prinssin muurin vartiointitornille. ”Katso itse,” Moto totesi ja osoitti kaukoputkea. Turbo kurtisti kulmiaan ja suostui miehen pyyntöön. Hän katsoi kaukoputkella kohti merta ja etsi näkökenttäänsä selkeästi jotain. Lopulta mies löysi kaukana häämöttävän purjelaivan. ”Onko toi?” mies kysyi. ”Mmhmm, merirosvolaiva,” Moto vastasi ja nojasi muuria vasten. ”Pitäisikö minun murtautua merirosvolaivaan, vain sen vuoksi että kysyn tuntevatko he Minniä?” mies kysyi. ”Itsemurha ja mitä todennäköisesti… kieltäisivät sen,” Moto vastasi välinpitämättömästi. ”Mutta miksi? Mehän pelastettiin Minni merirosvojen kynsistä. Etkö muista?” Turbo pohti ja nojasi muuria vasten. ”Muistan, mutta haistoin siinä kohtaan jo jonkin olevan pielessä. He, haluavat luultavasti ryövätä kruunun ja Minni on vain hämäystä,” Moto mietti. Turbo oli hyvin mietteliäs. ”Olen pahoillani,” Moto tokaisi ja iski ystävällisesti miestä olkapäähän. Turbo lähti sanaakaan sanomatta takaisin linnalle ja sai Moton huokaisemaan miehen perään.

”Hahaha, nuo kaksi ovat fiksumpia, kuin mitä luulimme,” kapteeni totesi ja laski kaukoputken silmältään. ”Mitä te hyödytte siitä, että hyökkäätte linnaan?” Rontti kysyi laivan kannen alta olevasta sellistä. ”Ei kuulu sulle,” kapteeni totesi irvistäen miehelle. ”Äh voisit kerrankin edes pestä nuo. Henkesi haisee, kuin ison kalamarin raato,” Rontti nyrpisteli nenäänsä. ”Äh suus kiinni,” mies ähkäisi ja käveli sellin ohitse. ”Mutta entä Minni?” miehistö pohti. ”Niin. Missä hän se tyttö oikein on?” kapteeni ajatteli ja hieroi leukaansa. ”Ehkä hän selvittää sitä aarrekätköä?” perämies totesi. ”Totta. Eli hän on… Linnassa,” kapteeni naurahti ja katsoi linnaa. ”Milloin me hyökätään sinne?” miehistö pohti. ”Älkää siitä huoliko. Minni antaa kyllä merkin, kun on valmis,” kapteeni totesi luomatta katsekontaktia. Hän kääntyi ympäri ja hymyili ivallisesti miehistölle. ”Valmistakaa laiva siihen, että merkki tulee piakkoin,” kapteeni totesi ja sai miehistön työskentelemään laivan kannen päällä.

Samalla linnalla Turbo oli päässyt takaisin linnan sisälle. Hän seisoi huoneensa oven takana ja huokaisi syvään. Varovaisesti hän avasi oven ja katsoi sängyssä juuri kylkeä kääntävää naista. Hän riisui paitansa ja istui samalla sängylle. Samaan aikaan Minni havahtui hänen takaansa. ”Mihin olet menossa?” nainen kysyi unisena. Turbo riisui paitansa ja heitti sen sängynpäähän. ”En minnekään,” mies vastasi. Nainen istui miehen taakse ja silitti tämän olkapäätä. ”Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi. Hänestä tuntui ettei saanut mieheen kontaktia ja tämä vältteli naisen kysymystä. ”Kaikki hyvin. Jatketaan vain unia,” mies vastasi ja sai naisen tekemään tälle tilaa. Hän kellahti sängylle ja sai Minnin katsomaan miestä huolestuneena. ”Oletko varma, että kaikki on hyvin?” Minni varmensi. ”Usko minua. Kaikki hyvin,” Turbo vakuutteli. Minni asettui miehen viereen. Hän ei uskaltanut edes koskea mieheen, koska huomasi jonkin olevan vinossa. ”No hyvää yötä sitten,” nainen totesi ja käänsi miehelle selän. Turbo katsoi haikeana naista. Hänen teki mieli ottaa Minni kainaloonsa, mutta ei Moton puheiden jälkeen pystynyt. ”Hyvää yötä,” mies huokaisi ja asetti kätensä niskansa taakse.

Aamupäivällä Minni käveli linnan puutarhassa. Turbon yöllinen outo käytös oli saanut hänet huolestuneeksi. Mitä, jos hänen rakastettunsa saisi tietää hänen oikeat aikeensa? Minni istui suihkulähteen reunalle ja katsoi haikeana miehen huoneen parveketta kohden. ”Huolia suuria?” kuului tuttu ääni hänen vierestään. ”Ehkä pieniä,” Minni vastasi luomatta katsekontaktia kuninkaaseen. Kuningas käänsi huolissaan päätään ja yritti etsiä nuorukaisen katsekontaktia. Hän istuutui naisen viereen. ”Kerro minulle huolesi,” kuningas kehotti. ”Kunpa voisinkin,” ”Miksi et voisi? Mitä sinä pelkäät?” ”En pelkää, mutta kaikista asioista ei ole vain sopivaa puhua,” ”Ihmetyttääkö sinua kenties Moton outo käytös sinua kohtaan?” ”Ei varsinaisesti. Olen ennenkin joutunut kohtaamaan ennakkoluuloja,” ”Mutta Moton käytös…” ”Kyllä Moton käytös oli aliarvostavaa ja halventavaa!” ”Anteeksi. En halua tunkeilla,” kuningas totesi hieman perääntyen naisesta, joka selkeästi jo kuulustelulle hermostui. ”Anteeksi. On vain huono päivä,” Minni sanoi nousten ja poistui paikalta. Kuningas jäi mietteliäänä katsomaan naisen perään ja siirsi katseensa hetken päästä poikansa parvekkeelle. Hän nousi ylös ja lähti kohti sisätiloja.

Samaan aikaan omassa huoneessaan Turbo puki vaatteitaan haikeana päällensä. Moton todistusaineisto naista kohtaan oli epäselvä. Ei pelkkä horisontissa näkyvä merirosvolaiva kertonut totuutta hänelle. Turbo katsoi asukokonaisuuttaan ja repäisi takin napit auki, kun huomasi niiden olevan pielessä. Metalliset napit kilisivät lattialle. Turbo riuhtaisi ärtyisenä takin päältään ja heitti sen vihaisena olkansa yli. ”Hei hei, nuori mies,” kuningas totesi väistäen samalla lentävää takkia. ”Anteeksi isä,” mies totesi. ”Mikä sinua riivaa? Tai tarkkaan ottaen sinua ja Minniä,” ”Ai miten niin?” ”No toinen on kireä kuin viulun kieli ja toinen apeuden aatelia?” kuningas pohti ja sai poikansa hiljenemään. Turbo istui läheiselle penkille. ”Turbo. Näen kyllä, että kaikki ei ole hyvin,” kuningas totesi ja käveli poikansa viereen laskien kätensä samalla tämän hartialle. ”Kerro minulle,” mies vaati isällisesti. ”Horisontissa on merirosvolaiva,” mies totesi. ”Mitä?” kuningas kysyi hämmentyneenä. ”Horisontissa on merirosvolaiva,” Turbo vastasi reippaammin ja nousi seisomaan. ”Mutta miten Minni siihen liittyy?” kuningas kysyi. ”Ei varmasti mitenkään,” Turbo totesi. Hänellä oli halu edelleen uskoa siihen, ettei naisessa ollut mitään epäilyttävää. ”Miten niin mitenkään?” kuningas kysyi. ”Motohan uskoo, että Minnissä on jotain hämärää,” ”Tiedän sen. Mutta oletko itse alkanut epäilemään Minniä?” ”En tiedä. Tai siis en tiedä mitä uskoa,” Turbo huokaisi hieroen niskaansa samalla. ”Mites se merirosvolaiva?” kuningas kysyi. ”Suora hyökkäys olisi huono idea. Mutta lähettää kapteenit ja sotilaita satamaan vartioimaan, mikäli he sattuisivatkin hyökkäämään,” Turbo totesi. ”Lienee parasta. Laita miehesi töihin,” kuningas totesi ja poistui huoneesta. Turbo huokaisi syvään ja kaatui selälleen sänkyyn.

Minni kulki pitkin linnan käytäviä etsien samalla kuninkaan aarreaittaa. Hän avasi varovaisesti yhden oven ja oli ällikällä lyöty. Suuri kirjasto kätki sisään useimpia kirjoja ja karttoja. Minni ei koskaan ollut mikään suurempi lukutoukka, mutta maailman kartasto kiehtoi häntä suunnattomasti. Hän katsoi pystypöydällä auki olevaa karttakirjaa. Hän pystyi auki olevasta kartasta erottomaan selkeästi kuningaskunnan. Yhtäkkiä Minni oivalsi. Jos kirjastossa oli maailman kartasto, niin jossain oli luultavammin linnan pohjapiirros. Hän rupesi tutkimaan kirjastoa tarkemmin etsien kysymykseensä vastausta. ”Onko jokin hukassa?” kysyi ääni ovelta. ”Sinä se sitten jaksat?” Minni tiukasi ja poistui hyllyjen väliin. ”Sinä se tässä epäilyttävä olet. Huijaat prinssiä minkä kerkeät,” Moto jatkoi kiirehtien naisen perään. ”Kuule. Puutu vain omiin asioihisi ja jätä minut rauhaan,” nainen tiuski suoraan miehen kasvoja vasten. ”Minä voisin laittaa sinut vastaan tekemisistäsi. Mutta taidankin sinun itse paljastaa itsesi,” Moto jatkoi. ”Taasko te olette napit vastakkain?” kysyi kolmas ääni hyllyjen päädystä. Kaksikko siirsi katseensa prinssiin, joka oli hämillään koko tilanteesta. Moto nolosteli miehen edessä ja Minni puristi kätensä tiukasti eteensä luomatta mitään katsekontaktia Turboon. ”Selvä. Jos ette kerro, niin voisitteko edes olla tappelematta?” Turbo kysyi. ”Kyllä teidän korkeutenne,” Moto vastasi. ”Minni?” Turbo kysyi etsien naisen katsekontaktia. Nainen selkeästi vältteli häntä. ”Selvä… tuota Moto Vinski odottaa sinua ulkona. Määräsin teille tehtävän,” mies jatkoi. ”Menen heti,” Moto jatkoi ja poistui paikalta. Minni jatkoi, myös hyllyjen välissä matkaansa etsien edelleen linnan omaa karttaa. ”Tekikö Moto jotain, että välttelet minua?” Turbo kysyi lähtien naisen perään. ”Edelleen en pelkää Motoa,” nainen totesi ja kaivoi hyllystä kirjan käteensä. ”Olenko minä tehnyt jotain, että olet noin epäilyttävä?” mies kysyi. ”Miksi olet noin kiinnostunut, miten minulla menee? Itse olet eilisestä asti vältellyt minua. Oikeastaan sen jälkeen, kun meillä oli hellä rakasteluhetki ohi,” Minni kysyi. Tähän Turbo ei osannut enää vastata, vaan hermostuksissaan hieroi niskaansa. ”Aivan!” Minni jatkoi ja lähti toisen hyllyn väliin. Turbo juoksi naisen perään ja nappasi tätä kädestä kiinni saaden naisen kääntymään ympäri. ”Olen pahoillani,” mies vastasi ja sai naisen hämmentymään. ”Olen pahoillani, että olen käyttäytynyt epäilyttävästi. Mutta Moto oli varma, että…” ”Moto?” Minni henkäisi pelokkaasti ja lähti epäuskoisena jatkamaan matkaansa. ”Olen pahoillani. Mutta Moto oli oikeassa merirosvoista,” ”Joten päätit uskoa häntä?” ”Minun on pakko uskoa sitä mitä näen itse,” Turbo jatkoi ja yritti saada naisen katseen. Minni pysähtyi, kuin seinään. ”Näit mitä?” nainen kysyi ja katsoi kysyvästi miestä. ”Merirosvolaivan. Horisontissa. Siksi minun on pakko uskoa, että merirosvot eivät olleet lähteneet,” mies selitti. ”Minä taas uskoin, että Moto on uskotellut sinulle, että minä olen merirosvo,” Minni naurahti. ”Kyllähän se niin edelleen haluaa uskoa, mutta minä luotan sinuun,” mies jatkoi ja tarrasi naisen olkapäistä kiinni. Minni käänsi katseensa muualle. ”Mikä hätänä?” Turbo jatkoi. ”Ei mikään…” nainen naurahti ja siirsi hiussuortuvaa kasvoiltaan. Turbo hymyili naiselle lempeästi ja siirsi toista hiussuortuvaa pois naisen kasvoilta. Minni painoi hellästi kätensä Turbon käden päälle, joka edelleen piti naisen poskesta hellästi kiinni. ”Minun pitää mennä. Onko jotain mitä haluaisit löytää?” mies kysyi hetken kestäneeseen hiljaisuuteen. ”Itse asiassa on. Lisää karttoja ja linnan historiaa,” Minni vastasi. Turbo hymyili naiselle ja ohjasi tämän kirjaston toiseen laitaan. ”Täältä löydät kaiken mitä haluat tietää,” mies vastasi pitäen naista kainalossaan. ”Kiitos,” Minni vastasi ja suuteli miestä hellästi. ”Ei kestä kaunotar,” Turbo vastasi ja suukotti ennen lähtöään naisen otsaa. Minni nosti hyllystä ison karttakirjan ja laski sen työtasolle. Hän katsoi haikeana miehen perään, joka leijui selkeästi pilvissä. Minni huokaisi syvään. Hän oli juuri huijannut miestä näyttämään linnan salaisuudet. Miehen poistuttua kokonaan kirjastosta nainen repäisi mekon auki. Mekon alta paljastui hänen omat vaatteensa. Hiukset hän avasi ja rupesi tutkimaan kirjaa tarkemmin.

Satamassa Moto ja Vinski pitivät järjestystä yllä. Moto katsoi kiikareilla horisontissa näkyvää laivaa. ”Onko jotain erityistä?” Vinski kysyi. Moto ojensi kiikarit valkealle hiirelle. ”Ei erityistä. Laiva ei ole siirtynyt metriäkään,” Moto jatkoi. ”Mitä he oikein odottavat?” Vinski kysyi. ”Mahdollista valmiutta hyökätä maahamme,” Moto mietti. Hevosen hirnunta sai heidän huomionsa taakse. Turbo laukkasi mustalla hevosellaan miesten luokse. ”Onko tilanne muuttunut?” mies kysyi. ”Ei ole,” ”Suunnittelevat selkeästi jotakin,” ”Missä Minni on?” ”Linnan kirjastossa,” Turbo lopetti keskustelun tympeänä. Nurkan takana seisoi iäkäs nainen, joka katseli linnan jäseniä hermostuksissaan. Hän pyöritteli mekkonsa helmaa sormiensa välissä ja nieleskeli muutamaan otteeseen. Hän huokaisi syvään ja käveli varovaisin askelin prinssin luokse. Päästyään prinssin selän taakse, nainen kosketti varovaisesti miehen olkapäätä. Mies kääntyi hämmentyneenä ympäri ja katsoi naista silmiin. ”Anteeksi, että häiritsen teidän korkeutenne,” nainen vastasi ja sai Moton sekä Vinskinkin huomion itseensä. ”Ette te häiritse rouva,” Turbo vastasi. ”Voidaanko me auttaa teitä jotenkin?” Moto kysyi. ”Kyllä voisitte,” nainen kuiski ja pyysi prinssiä alemmas viittoen etusormellaan. Turbo oli hieman hämillään tilanteesta, mutta kumartui, koska nainen ei selkeästi halunnut kuulevien korvien kuulevan ihan kaikkea mitä hän oli sanomassa. ”Kuulin tutultani, että merirosvolaivan miehistöä on edelleen rantautuneena maihin,” nainen kuiskasi. ”Missä uskot heidän olevan?” ”Ystäväni sanoi, että he varjostaisivat linnan lähellä,” nainen vastasi. ”Uskotko, että he voisivat hyökätä linnaan?” Moto kysyi ja sai Turbon mulkaisemaan tätä. ”Uskon, koska he ovat kumminkin rosvoja. He ovat aiheuttaneet jo kaupungille paljon hallaa,” nainen vastasi. ”Kiitos tiedosta rouva,” Turbo kiitti naista, joka tarrasi tämän käsistä kiinni. ”Oli ilo olla apuna teidän korkeutenne,” nainen totesi ja hieroi kevyesti käsiään miehen käsiä vasten ennen kuin poistui takaisin omaan kotiinsa. Turbo näytti mietteliäältä. ”Mitä tehdään?” Vinski kysyi. ”Mennään linnalle,” Turbo vastasi ja hyppäsi hevosensa selkään. Kolmikon päästyä linnalle ei sen ympärillä näkynyt mitään poikkeavaa. ”He ovat erittäin hyvin sulautuneet, jos kerran palloilevat tällä alueella,” Moto totesi ärtyneenä. ”He voivat olla missä päin linnan ympärillä tahansa,” Turbo jatkoi. ”Joo eikä alue ole mikään pieni,” Vinski totesi.

Hetken ajan tutkiskelun jälkeen linnan toiselta puolelta alkoi kuulumaan huutoa. ”NE HYÖKKÄSIVÄT!” ”MERIROSVOT PÄÄSIVÄT KARKUUN!” ”Mennään jätkät,” Turbo komensi ja kolmikko lähti ratsailla kohti linnan portteja. ”Sotilaat näkivät prinssin ja komentajat. ”TEIDÄN KORKEUTENNE! HE PAKENIVAT KOHTI SATAMAA!” sotilas huusi ja Turbo ohjasi miehensä oikopolkua pitkin satamaa. Mies vilkaisi sivulleen ja näki useamman ratsailla olevaa merirosvoa. Metsän kasvusto peitti lähes kokonaan näkyvyyden, mutta Turbo pystyi sanomaan sen verran missä rosvot menivät. Samaan aikaan satamasta kuului laukauksia ja räjähteiden ääniä. Pommitus oli alkanut satamassa ja kaupungin asukkaat saivat juosta henkensä edestä väistellen samalla merirosvojen tulituksia. Purjelaiva oli tullut lähemmäksi satamaa. Kapteeni huitoi miekallaan laivan keulassa. ”TULTAAA!” mies huusi ja kohotti miekkaansa. Jopa kuninkaan omat sotilaat saivat väistellä pommitusta. Kaupungissa valtasi hysteria. Samaan aikaan juoksevien hiirien välistä laukkasi sotilaiden takaa liuta merirosvoja tuupaten heidät kumoon samalla. Turbo, Moto ja Vinskikin saapuivat piakkoin paikalle ja pyysivät aseita kaatuneilta sotilailta. He ampuivat merirosvoja kohden yrittäen pysäyttää heidän matkansa. ”Hienoa! Tulkaa kurjat MAAKRAPUNI!” kapteeni huusi ja heitti rosvoilleen köysiä, jotka alkoivat pitkin kynsin kiipeämään kohti laivaa. Yksi merirosvoista katsoi, että kaikki muut pääsivät laivaan ja hyppäsi viimeiseksi heidän peräänsä. ”SEIS! TAI TIPUT LUOTI SELÄSSÄSI SUORAAN MEREEN!” prinssi huusi ja osoitti aseellaan köydessä roikkuvaa hiirtä. ”Sinuna en tekisi sitä prinssi Turbo!” kapteeni naureskeli ja sai Turbon vilkaisemaan nopeasti kapteenia. Hiiri huokaisi syvään ja nosti päästään huivin vapauttaen mustat hiuksensa valumaan selkää pitkin. Varovaisesti rosvo käänsi miehelle kasvonsa ja Turbon mielen valtasi, vain järkytys. ”Minni?” mies kysyi lähes ääneti. ”MINÄ TIESIN!” Moto ärähti. Minni katsoi surullisin silmin miestä, joka ei tiennyt mitä aseellaan olisi tehnyt. Ase vain tärisi miehen kädessä. ”Olet yksi heistä!” Turbo totesi. ”Anna anteeksi,” Minni jatkoi. Kapteeni näki tilaisuutensa tulleen. Prinssi istui hevosellaan ilman vartiointia ja kohotti tätä kohden aseensa. ”TURBO VARO!” Vinski huusi, kun huomasi kapteenin aikeet. Minni käänsi katseensa samalla hetkellä, kun kuuli laukauksen ja nousi laivan kannelle. ”OLI ILO TEHDÄ TEIDÄT HUIJATUKSI PRINSSI… Turbo. Hahhahahah,” kapteeni totesi nauraen, joka vaimeni laivan lipuessa kauemmaksi. Kapteenit ja sotilaat olivat tulleet luodista saaneen prinssin luokse, joka makasi tajuttomana maassa. Minni käveli laivan perään ja katsoi haikeana loittonevaa kuningaskuntaa. Moto nosti katseensa Minniin ja katsoi tätä myrkyllisesti. Nainen nyrpisti miehelle nenäänsä ja poistui näkyvistä. ”Prinssi pitää saada linnaan,” Moto totesi.

Hyökkäyksestä oli kulunut pari päivää. Kuningas oli määrännyt koko satama-alueen vartioitavaksi yötä päivää. Hän oli hankkinut sotilailleen, myös raskaampaa kalustoa. Turbo oli palannut, myös tajuihinsa. Hänen onnekseen luoti oli osunut vain olkapäähän, mutta kuninkaalliset lääkärit olivat käskeneet hänet vuodelepoon siksi aikaa, että käsi on toimintakuntoinen. Mutta se oli Turbon murheista pienin. Hän oli uskoutunut naiselle täysin sydämin, ja tämä oli puukottanut häntä samaan aikaan selkään. Hän painoi päänsä tyynyään vasten. Hän huokaisi syvään. Samaan aikaan oveen koputettiin ja sisälle astui pitkään harmaaseen mekkoon pukeutunut nainen. ”Voi kultapieni,” kuningatar totesi ja istuutui varovaisesti poikansa viereen. ”Mikä pieni minä olen? Pikemminkin iso typerys,” mies vastasi alakuloisesti. ”Kulta, et voinut tietää Minnin aikeista,” kuningatar yritti lohduttaa. ”Olisi pitänyt,” Turbo ärähti. ”Miten niin?” ”Moto oli oikeassa. Hän yritti varoittaa minua monta kertaa, mutten uskonut häntä,” mies vastasi katsellen edelleen kattoaan. ”Rakastuneena tekee asioita, joita ei välttämättä haluaisi,” kuningatar yritti lohduttaa. ”Minä vielä autoin häntä. Kerroin hänelle karttojen olin paikan, autoin häntä hahmottamaan kuningaskunnan. Aiheutin koko kaupungille vaaran,” Turbo hermoili. ”Kulta, kulta. Muista kätesi,” kuningatar rauhoitteli. ”Se on pienin murhe tässä kohtaan,” Turbo tuhahti ja iski päänsä uudelleen tyynyihin. ”Tiedän, että sinulla on kurja olla. Mutta jokaisen elämään kuuluu virheet ja virheistä tulee oppia. Lepäähän nyt kultaseni,” kuningatar rauhoitteli ja suukotti poikansa otsaa ennen, kuin poistui paikalta. Turbo painoi sormillaan tiukasti silmiään. Hänen teki mieli, vain itkeä.

Samaan aikaan merirosvolaivalla. Kapteeni ja muut rosvot pitivät jo toista päivää juhlia siitä, että piakkoin kuningaskunnan rikkaukset olivat heidän hallussaan. Laiva oli ohjattu niin kauas kuningaskunnasta, ettei sitä voinut nähdä edes kaukoputkella. Minni tosin ei ollut juhlatuulella. Hän nojasi vajaan tuoppilasillisen kanssa laivan keulassa reunaa vasten ja katsoi kaukana alhaalla heijastuvaa peilikuvaansa. Hän huokaisi erittäin syvään ja pyyhkäisi poskeltaan valuvan kyyneleen. Naisen teki vain itkeä vuolaasti. Hänestä tuntui, että hänen sydämensä oli palasina. Hän oli huolissaan Turbosta. Kaiken lisäksi hän oli joutunut paljastamaan itsensä kaikkein kamalimmalla tavalla tälle. ”Reipastu tyttäreni! Me ollaan kohta niin lähellä rikkauksia, että ei tarvitse varastella pitkään aikaan ketään,” kapteeni rohkaisi. ”Mää en ole sun tytär,” Minni tiuskaisi ja yritti peitellä kyyneliään mieheltä. ”Minni-kulta. Prinssi oli uhkarohkea. Hänelle oli vain, annettava pieni varoitus siitä keitä olemme,” kapteeni totesi. ”Pieni varoitus ei ole ampua häntä henki hieveriin,” Minni ärähti. ”Mikä sinua vaivaa?” kapteeni kysyi pikku, hiljaa itsekin hermostuen. ”Ei mikään!” Minni vastasi heittäen tuopin mereen ja nojaten vihaisena laivan reunaan. ”Jos sinulla ei olisi mikään hätänä, niin et ärhentelisi tuolla tavalla minulle.” ”Usko kerrankin, kun sinulle sanotaan.” ”Miten sinä JULKEAT!” kapteeni ärähti ja iski naista niin, että tämä kaatui kannelle. ”Käytökselläsi voisi olla selvä merkki, että olet rakastunut prinssiin?” kapteeni totesi nojaten polviinsa. Minni ei nostanut katsettaan kapteeniin ja pyyhki varovaisesti suupieltään, johon oli iskusta tullut pieni haava. ”Minni?” kapteeni kysyi järkyttyneenä. Hän riuhtaisi naisen seisomaan ja iski laivan reunaa vasten. ”OLETKO RAKASTUNUT PRINSSI TURBOON?!” hän huusi saaden muut merimiehet lopettamaan juhlimisen. Minni pyyhki uudelleen suupieltään. Minni hengitti raskaasti, jonka aikana nosti katseensa kapteeniin. Kapteeni järkyttyi naisen happamista kasvoista sen, verran että otti askeleen, jos toisenkin taaksepäin. Veri, jonka Minni luuli valuvan suupielestään, valuikin hänen nenän pielestään. ”Entä jos olenkin. Mitä aiot tehdä asialle?” nainen kysyi ja astui kapteenin eteen. ”Sitten minun on pakko rankaista sinua,” kapteeni totesi ja suoristi itsensä. Hän tarrasi naisen kaulasta kiinni puristaen sitä tiukasti. ”Minä varmistan, että sinä et ainakaan omalla toiminnallasi pilaa mitään, minkä olen suunnitellut näiden vuosien varrella,” kapteeni totesi happamasti. ”Eli tämä on henkilökohtainen kostoretki kuninkaalle,” Minni totesi ja sai kapteenin heittämään tämän kannelle. ”Niin on… ja haluatko tietää miksi?” kapteeni kysyi. ”En, mutta kerrot sen luultavammin joka tapauksessa,” Minni sanoi kiristellen hampaitaan ja nousi seisomaan. ”Kauan aikaa sitten, kun olin nuori poika. Työskentelin kuninkaan kanssa. Tai sinä aikana prinssin kanssa. Olin hänen uskollinen sotilaansa ja ystävänsä. Kunnes kaikki muuttui. Minua puukotettiin kylmästi selkään, koska olin mukamas liian arvaamaton, liian suulas ja ennen kaikkea aggressiivinen. Silloinen prinssi tapasi elämänsä naisen… kuningattaren. Kuningatar oli ystävällinen, älykäs ja erittäin kaunis,” kapteeni aloitti. ”Mitä teit? Rakastuit vai?” Minni kysyi varovaisesti ja siirsi hiuksiaan silmiltään. ”Kyllä. Mutta rakkautemme ei koskaan päässyt oikeuksiinsa. Vaikka olin kiivas luonteeltani, en koskaan halunnut satuttaa silloista prinsessaa,” kapteeni huokaisi merelle. ”Kuka omaa rakkauttaan haluaisi vahingoittaakaan?” ”Aivan. Mutta minut lavastettiin. Prinsessa tuotiin eräänä iltana hyvin huonokuntoisena linnaan. Itse olin ollut ryyppyreissulla kaupungissa. Minun väitettiin vahingoittaneen prinsessaa vakavasti. Herättyään prinsessa ei muistanut tapahtumia ja ensimmäinen, joka nosti syyttävän sormen, oli prinssi,” ”Eli kuningas?” ”Nykyinen kyllä. Karkotettuaan minut, vannoin kostoa, jonka hän saisi tuntea nahoissaan. Ensimmäinen askel oli vahingoittaa hänen silmäteräänsä,” kapteeni naurahti. ”Prinssin vahingoittaminen ei korvaa sitä mitä olet joutunut kokemaan. Oikeastaan mikään kostaminen ei auta siihen!” Minni ärtyi. Kapteeni raapi laivan kaidetta pitkillä kynsillään. ”Ja kaikista hiiristä juuri sinä käytit minua hyväksesi sinun omassa kostossasi!” Minni huusi miehelle. ”Nyt riittää!” kapteeni totesi hyvin vihaisena ja lähti raahaamaan naista kohti pohjakerrosta.

Minni rimpuili vahvasti vastaan ja yritti päästä miehen otteesta irti. Minni tiesi mihin mies oli häntä raahaamassa. ”Päästä irti… ei pyydän älä vie minua sinne,” nainen rimpuili ja aneli mieheltä irrottamista. ”Suu kiinni,” mies totesi ja avasi oven, joka suorastaan puhalsi kylmää ilmaa päin miehen kasvoja. ”EI! Minä pyydän… teen mitä vain,” ”Valitan prinsessani… sinun tehtäväsi on täytetty,” kapteeni totesi ja tunki rimpuilevan naisen väkisin huoneeseen. Lopulta mies sai naisen tuupattua huoneeseen sulkien oven kiinni perässään. ”EI! MINÄ PYYDÄN… AVAA OVI!” nainen huusi ja yritti paiskoa oven auki. Minni paukutti ovea nyrkeillään ja yritti potkia oven auki. Valitettavasti ovi oli paksua Marsin punapuuta ja se ei naisen voimasta hievahtanutkaan. ”Eiiih… pyydän,” nainen totesi painaen päänsä ovea vasten ja tippuen itkuisena polvilleen. Hän kääntyi ympäri ja pyyhki kasvoiltaan kyyneliä. Lopulta hän myös tajusi mistä veri alun perin oli tullut. Nainen painoi polvensa kiinni rintaansa vasten ja yritti pitää itsensä mahdollisimman pienenä. Hän oli entisessä ruokavarastossa, jonka lämpötila puhkui lähes pakkasrajaa. Hän katsoi ympärilleen ja painoi kasvonsa tiukasti jalkojaan vasten. Miksi hänen oli pakko valehdella Turbolle? Miksei hän vain karannut? Nyt hän kärsi rangaistuksensa kylmiössä eikä tiennyt oliko se hänen viimeinen matkansa. ”Anteeksi Turbo! Olisi pitänyt lopettaa ennen, kuin oli liian myöhäistä,” Minni ajatteli ja iski päänsä seinään. Kyyneleet valuivat verenvärjäämän turkin sekaan ja jätti surullisen merirosvottaren pimenevään huoneeseen.

Seuraavana aamuna kapteeni tutki hytissään kartanpalasta. Eilisessä rytäkässä hän oli napannut naisen vyöltä kartanpalan, joka oli linnan pohjapiirros. Hän raapi päätänsä ja yritti hahmottaa karttaa. Se oli hyvin sokkeloinen ja sekava. Kapteeni tuhahti ja iski pöydältä pienen öljylampun lattialle. ”Kapteeni. Olemme seilanneet nyt niin kauas kuningaskunnasta, että pidämme pienen tauon,” merimies totesi. ”Ihan sama,” kapteeni tuhahti ja piti päätään käsiään vasten. ”Onko kaikki hyvin?” mies kysyi. ”Kartta on niin sekainen kuva linnasta, että en osaa tulkita sitä,” kapteeni totesi ja nosti katseensa takaisin karttaan. ”Minni osaisi lukea sitä,” mies vastasi varovasti. ”Minni kärsii rangaistusta niskuroinnistaan,” kapteeni ärähti. ”Sanoinpahan vain. Ja eikö Minni ole kärsinyt jo ihan tarpeeksi,” merimies tokaisi ja pamautti oven kiinni perässään. Kapteeni nousi mietteliäänä seisomaan ja katsoi isoista ikkunoista laivan mukana kuohuavaa merta. Hän risti kätensä selkänsä taakse ja huokaisi syvään. Burg hyppeli kapteenin huoneeseen. Mies antoi lemmikilleen keksin, joka poistui huoneesta yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin. Orava hyppi miesten päältä jatkaen matkaansa kohti laivan pohjakerrosta. Mitä lähemmäksi kylmävarastoa orava pääsi, sitä useammin se pöyhensi turkkiaan.

Minni istui keskellä kylmävaraston lattiaa ristiasennossa tukien päätään toisella kädellä. Hän oli puukollaan piirrellyt tukkimiehenkirjanpitoa seiniin ja nyt hän pelasi itseään vastaan risti-nollaa painaen puukkoa puista lattiaa vasten. Vaikka nainen oli ollut vasta vuorokauden varastossa, oli Minni laskenut tukalaa oloansa tunteina seinään. Hän oli laskenut, myös kuinka monta päivää ehti viettämään Turbon kanssa aikaa. Ajatus pelkästään miehestä sai hänet ärtymään ja heittämään puukon seinään. Hän kolautti päänsä voimakkaasti takanaan olevaan tukipilariin. Kyyneleet kertyivät vihaisille silmille ja sai naisen huokaisemaan. Pieni ininä sai naisen hieman pelästymään ja katsomaan tynnyriä hämmentyneenä, jonka takaa ininä kuului. Minni irrotti puukon seinästä ja siirsi tynnyrin sivuun. Orava käyttäytyi, kuin hyvin koulutettu apina ja nosti tassunsa antautumisen merkiksi ylös. ”Burg,” Minni huokaisi ja laski puukon omaan koteloonsa. Orava ravisteli turkkiaan jälleen ja hyppäsi naisen syliin. ”Voi sinua pientä raasua. Sinulla on varmasti kylmä,” nainen voihkaisi ja kääri oravan syliinsä. ”Olen pahoillani. Sinäkin olet joutunut varmasti kärsimään takiani,” Minni totesi surullisena ja suukotti oravaa hellästi. ”Ei sen enempää, kuin yleensäkään,” kapteeni yskäisi hänen takaansa. Burg pelästyi kapteenin yhtäkkistä ilmestymistä ja hyppäsi naisen sylistä, suoraan kapteenin olkapäälle. Minni puristi kätensä eteensä ja käänsi miehelle selän. ”Miksi olet noin hankala?” kapteeni kysyi. ”Käytit minua hyväksesi,” nainen hymähti. ”Tiedät, että olemme aina käyttäneet viehätystäsi hyväksi,” kapteeni jatkoi. ”Mutta nyt käytit minua hyväksesi sinun omaan kostoosi. Normaaleilla ryöstöretkillä emme kosta henkilökohtaisia ongelmiamme muille,” nainen tiuskaisi. ”Olet oikeassa, mutta muuta keinoa ei ollut,” kapteeni kohotti harteitaan. ”Olisit silti voinut kertoa minulle. Tiedät, että olisin joka tapauksessa pitänyt puoliasi,” nainen henkäisi. Kapteeni raapi päätään hermostuneena. ”Tiedän,” kapteeni nieleskeli. ”Ja olen pahoillani,” mies totesi ja käänsi naisen hartioistaan ympäri. Hänen teki pahaa katsoa Minnin, vielä puoliksi verisiä kasvoja. Minni irrottautui miehen otteesta ja istui tynnyrin päälle. ”Kaiken lisäksi annoit minun rakastua prinssiin, joka ei edes alkuperäiseen suunnitelmaamme kuulunut,” nainen totesi nyrpistellen kuonoaan. ”Ja se, jos mikä tuntuu vielä pahemmalta,” Minni jatkoi kääntäen päänsä muulle. ”Prinssiin rakastuminen oli sinusta kiinni,” ”Mutta sinä pakotit minut olemaan hänen seurassaan, niin että tämä sai hurmattua minut!” nainen ärähti. Kapteeni hiljeni. Hän veti muutaman kerran syvään henkeä, ettei olisi taas satuttanut naista, joka oli hänelle oikeasti tärkeämpi kuin yksikään kulta-aarre. Tätä hän ei kyllä tulisi tälle ikinä myöntämään. Mies halusi kostonsa ja kostonsa hän saisi. Tai niin hän oli päättänyt.

”Mene,” mies huitaisi kädellään ovelle päin. Minni katsoi hieman hämmentyneenä miestä, joka ei edes luonut tähän katsekontaktia. Minni lähti varastosta varovaisesti ja vilkuili koko matkan ajan taakseen miestä, joka ei edelleenkään katsonut häntä. ”Siisti itsesi. Tule sen jälkeen huoneeseeni,” mies totesi hetken kestäneeseen hiljaisuuteen. Minni nyökkäsi vaisusti ja nousi portaat ylös. Miehistö katsoi naista hämillään. ”MITÄ?” nainen kysyi vihaisena. Miehet eivät vastanneet hänelle mitään, vaan jatkoivat omia hommia. Minni käveli merimiesten hyttiin ja pesi kasvonsa pesupaikalla. Hän katsoi itseään pienestä peilistä ja siisti vielä hieman kuontaloansa. Nainen kosketti varovaisesti nenän pielessään olevaa tuoretta haavaa. Onneksi haava oli umpeutunut. No ainakin hän olisi kunnon merimies nyt ensimmäisen arpensa kanssa. Minni suoristi vaatteensa ja lähti kohti kapteenin hyttiä.

Linnalla Turbo käveli puutarhassa. Lääkärit olivat käyneet katsomassa ampumahaavaa. Haava oli siististi umpeutunut, mutta miehen tulisi pitää kantosidettä jonkin aikaa, ettei haava repeytyisi auki. Hän käveli suihkulähteelle ja katsoi siitä heijastuvaa kuvajaistaan. Suihkulähteen toisella puolella heijastui kuva keinusta, joka sijaitsi mäen päällä. Mies käänsi katseensa keinulle ja lähti kävelemään sitä kohti. Mäen päällä mies istui keinuun ja katsoi merelle päin. Mies ei voinut olla ajattelematta Minniä. Hänellä oli ollut monta hyvää hetkeä naisen kanssa ja ne saivat Turbon kaipaamaan naista. Tämän valheet saivat kumminkin miehen vihan naista kohtaan nousemaan. Miten Minni oli kehdannut valehdella hänelle? Kaikkein pahimmalta miehestä tuntui se, että hänen kapteeninsa ja hyvä ystävänsä oli ollut oikeassa naisen aikeista. Turbo ei ollut vielä puhunut Moton kanssa. Tämän oli kumminkin mies kohdattava, jossain vaiheessa, jotta voisi pyytää tältä anteeksi. Kyyneleet kertyivät miehen silmille. ”Häiritsenkö?” kuului miehen ääni hänen takaansa. Nopealla pyyhkäisyllä mies pyyhki silmänsä kuivaksi. ”Et ollenkaan,” Turbo totesi ja nousi seisomaan äänen tulevan suuntaan. ”Onko kaikki hyvin?” Moto kysyi varovaisesti ja astui askeleen eteenpäin. ”Minun pitäisi varmaan kysyä sama sinulta?” mies vastasi huitaisten ilmaa samalla. Hän kääntyi takaisin merelle päin. ”Miten olkapääsi?” Moto kysyi ja astui miehen viereen varovasti. Turboa nolotti ja häntä hieman ahdisti miehen läsnäolo. Tämä oli loukannut kumminkin miestä. Miesten kesken varjosti jäätävä hiljaisuus. Turbo hieroi varovaisesti kipeää kättään. ”Kuule Moto…” mies aloitti ja hieroi niskaansa. ”Se mitä tapahtui ja mitä ennen… tai miten olisin, voinut estää tapahtuneen…” mies sopersi. ”Hei! Tapahtunut on tapahtunut ja matkaa ei voi jatkaa, kuin eteenpäin. Ja laittaa rosvot vastuuseen teoistaan. Etenkin Minni… siksi minä ja Vinski olemme valmiita siihen,” Moto totesi kiihdyksissä. ”EI!” Turbo ärähti. ”Moto. Olen pahoillani etten uskonut sinua! Mutta Minni on minun. Sinä ja Vinski saatte huolehtia muista rosvoista,” mies jatkoi rauhallisemmin. ”Anteeksipyyntö hyväksytty teidän korkeutenne,” Moto hymähti tyytyväisenä miehelle ja iski kevyesti tätä olkavarteen. ”Auu,” Turbo ähkäisi kivusta. ”Anteeksi,” Moto pahoitteli, kun tajusi iskeneensä väärään olkapäähän. Turbo nauroi hyväntuulisena ja sai myös Moton nauramaan. ”Ollaan me aikamoiset kaverit,” Turbo naurahti ja iski miehen mukaansa kohti linnaa.

”Vinski!” kuninkaan ääni kajahti valtaistuinsalissa. ”Teidän korkeutenne,” Vinski saapui paikalle ja kumarsi kuninkaalle. Myös kuningatar saapui paikalle miehensä vierelle. ”Missä poikani ja kapteeni Moto ovat? Minulla on teille kaikille asiaa,” kuningas totesi. ”Tuossa he ovat,” Vinski osoitti nöyrästi kuninkaan ohi. Kuningaspari katsoi taakseen pienesti hymyillen. ”Sopu maassa?” kuningatar kysyi. ”Kyllä äiti,” Turbo vastasi. ”Onko merirosvoista kuulunut mitään?” kuningas kysyi. ”Ei sen jälkeen, kun he lähtivät,” Moto totesi. ”Tulkoon vain. Meidän sotilaamme on valmiina,” Vinski tuhahti valmiudessa. ”Rauhoittukaa kapteeni Vinski,” kuningas toppuutteli. ”Me ei voida muuta, kuin pitää heitä silmällä. Vartiointi tehostetaan rannikolle, jotta piraatit eivät pääse lähellekään linnaa,” kuningas jatkoi. ”Mutta he ovat ovelampia, kuin voimme kuvitella,” Moto sanoi. ”Ja ongelmana tässä on, että Minni tuntee kuningaskunnan joka kolkan,” Turbo totesi haikeana. ”Kulta ei se ollut sinun vikasi,” kuningatar lohdutti. ”Ei ketään tästä voi syyttää. He huijasivat. Siinä kaikki!” kuningas kohautti harteitaan. ”NO SIINÄ SINÄ OLET OIKEASSA KUNINGAS OLOF!” kapteeni huusi paiskaten suuret ovet auki. Vinski ja Moto nostivat aseensa. Kapteeni hymyili ovelasti ja kurkisti taakseen. Hänen takaansa seurasi yli puolet merirosvoklaanista, jotka kohottivat miehille aseensa. Seurassa oli, myös Minni. Turbo katsoi naista hieman surullisena ja epäuskoisena. Minni käänsi katseensa miehestä kuninkaaseen. Miten nainen pystyi olemaan niin kylmä kasvoiltaan? Merirosvoilla oli mukanaan, myös panttivangit, jotka he olivat napanneet korjaamaan laivaansa. ”Kuinka sinä kehtaat astua jalallasi linnaani?” kuningas ärähti. ”Voi kuningas Olof. Älä sano, että et muista minua?” kapteeni totesi hoiperrellen lähemmäksi. ”Kultaseni,” kuningatar henkäisi kuiskaten. Kuningas katsoi vaimoaan, joka piti käsiään edessään sydämensä kohdalla. Kuningatar näytti siltä, että sai pakokauhun. Kuningas käänsi katseensa merirosvokapteeniin, joka hymyili tälle kysyvästi. Kuningas mietti hetken ja katsoi uudelleen miestä. ”Hans?” mies kysyi ja sai kapteenin nyökkäilemään leveästi. ”Oi kyllä vaan! Nykyään Marsin kauhu!” kapteeni totesi. ”Miten sinä? Miten… äh,” kuningas sopersi. ”Tunnetko hänet isä?” Turbo kysyi ja astui vanhempiensa luokse. ”Prinssi Turbo… hahah kuinka voit? Tai oikeastaan olkapääsi?” mies kysyi naureskellen. ”Paljon paremmin kiitos vain,” Turbo nälväisi. ”Olen otettu, että olette laittaneet linnan valmiiksi ihan meitä varten. Ja se vastaanottokomitea satamassa. Aivan mahtava,” kapteeni naureskeli. ”Mitä olet tehnyt? Ja miten pääsit rintamani ohi?” kuningas kysyi. ”Miten niin pääsin läpi? Emme edes tulleet läpi, vai mitä miehistö?” kapteeni kysyi ja sai rosvolauman huudahtamaan. ”Kiersimme totta kai vartionne,” kapteeni naurahti. Kapteeni katseli salissa ympärilleen. ”Hienoja muotokuvia,” mies jatkoi. ”Häivy linnastani!” kuningas määräsi. ”Miten voit puhua minulle noin? Olenhan ystäväsi,” kapteeni totesi mukamas järkyttyneenä. ”Sinä et ole ollut ystäväni enää vuosiin,” kuningas tuhahti. ”Onpa julmaa. Sinähän se puukotit minua selkään,” kapteeni tokaisi myrkyllisenä. ”Miten julkeat?” Turbo ärähti ja veti isältään aseen käteensä. Ladattuaan sen, hän joutui kumminkin itse kohteeksi. Hän katsoi suu auki vastustajaansa. Miehen piti osoittaa kapteenia suoraan ohimoon, mutta osoittikin rakastettuaan. Valitettavasti, myös Minnillä oli ladattu ase, joka osoitti miestä suoraan päähän. ”No katsos vaan. Ei taida olla niin helppo tehtävä osua minuun?” kapteeni kysyi. ”Miten sinä voit tehdä näin?” mies kysyi Minniltä, jonka ilme ei värähtänytkään. ”Teen vain sen mihin, minut on kasvatettu,” nainen vastasi. ”Käskepä poikaasi pudottamaan aseensa. Ennen kuin sattuu enemmän,” kapteeni pyysi ja osoitti muutamaa miestä, jotka osoittivat Minnin lisäksi Turboa. Kuningas nieleskeli hetken. ”Turbo laske aseesi,” kuningas määräsi. Turbo tosin halusi olla toista mieltä. ”TURBO! Laske aseesi!” kuningas ärähti ja sai miehen heittämään aseensa menemään. ”Samoin sotilaasi!” kapteeni tokaisi katsellen kynsiään. Kuningas nyökkäsi Vinskille ja Motolle, jotka pitkin kynsin laskivat aseensa.

”Sitten eteenpäin. Jokainen. Tai… kuningatar jää tänne,” kapteeni käskytti. Turbo ja kuningas katsoivat järkyttyneinä toisiaan. Kuningatar katsoi muita hiiriä hetken aikaa salissa. ”Pärjään kyllä. Menkää,” kuningatar totesi nieleskellen. ”Kuulit kyllä,” Minni sanoi ja laittoi prinssiin vauhtia. Turbo käveli kaikkien edellä. Heidän perässään tuli Vinski ja Moto. Perää piti kuningas. Vinski vilkaisi Motoa, joka vilkaisi miestä. He nyökkäsivät toisilleen. ”Sun on parasta katsoa, että teidän kapteeninne, ei satuta minun äitiäni,” Turbo ärähti Minnille. ”Älä huoli. Hän on turvassa kyllä,” Minni vastasi. ”Moto ja Vinski,” kuningas kuiskasi. ”Kyllä teidän korkeutenne,” miehet vastasivat. ”Antaa palaa,” kuningas totesi. ”Mitä?” Minni kysyi ja katsoi hämillään taakseen. Samaan aikaan Moto ja Vinski väänsivät muutaman merirosvon seinää vasten. Kapteeni ei ollut laskenut tarpeeksi miehiä saattamaan vankeja. Samalla kuningas potkaisi muutamat merimiehet takaansa kumoon. Minni katsoi vihaisena miesten toimintaa ja kääntyi Turboon päin. ”Sinä tulet mukaani,” Minni ärähti ja töni miestä kipeästä kädestä kohti toista suuntaan, kun rynnäkkö oli käynnissä käytävällä.

Turbo irvisti kivusta, kun nainen tuuppi häntä eteenpäin. Hän työnsi miehen huoneeseen ja sulki ovet kiinni perässään. ”Aaah,” mies parkaisi, kun tiesi ettei nainen tuuppinut häntä enää. ”Olisit voinut olla hellempi,” mies tivasi kyykyssä pidellen kipeää olkapäätään. ”Miksi?” nainen kysyi. ”Et ole tuollainen,” mies tokaisi katsahtaen naista samalla. ”Mistä tiedät, millainen olen?” ”Totta en tiedäkään. Mutta sen tiedän, että sinussa asuu nainen, joka välittää muista, oikeasti hyvin herkkä yksilö. Nainen, joka rakastaa vapautta, nainen, joka haluaa seikkailla…” Turbo aloitti ja nousi seisomaan pitäen edelleen kättään. ”Nainen…” Turbo hengitti raskaasti. ”Nainen, joka sai minut jopa rakastumaan,” mies lopetti ja astui naisen eteen. Minni tunsi pulssinsa kiihtyneen. Kukaan ei ollut sanonut hänelle koskaan vastaavasti mitään yhtä kaunista. ”Olenko oikeassa? Vai tapatko minut tähän paikkaan?” mies kysyi. Minni ei tuntunut saavan sanaa suustaan. Mies oli lamaannuttanut hänet sanoillaan täysin. Minni käänsi katseensa maahan ja näki kuinka, mies astui entistä enemmän lähemmäksi häntä. ”Minni,” mies totesi herkästi. Minni nosti katseensa mieheen. Turbo näki miten, kyyneleet olivat kertyneet naisen silmille. Hän katsoi naisen kasvoille ilmestynyttä arpea. ”Miksi minut laitetaan valitsemaan koko ajan?” nainen kysyi. ”Valitsemaan mitä?” Turbo kysyi hämillään. ”Ei mitään,” Minni vastasi ja käänsi miehelle selän. ”Sanoit muuten, ettei äidilläni ole hätää? Mistä sen tiedät?” mies jatkoi. ”Tiedän enemmän kapteenin ja vanhempiesi väleistä, kuin mitä itse tiedät,” Minni vastasi sujauttaen aseen omaan koteloonsa. ”Kuten?” mies kysyi. ”Sitä sinun ei tarvitse tietää,” Minni vastasi ja katsoi kylmästi miestä ja avasi samalla huoneen ovet. ”Minni!” mies yritti. ”Anteeksi,” nainen tokaisi ja tuuppasi miehen kauemmaksi. Turbo tarrasi olkapäästään, jota vihlaisi ikävästi. Minni pamautti suuret ovet kiinni perässään. ”MINNI!” mies huusi ja yritti aukaista ovia tuloksetta. Minni katseli ovien toisella puolella ja kuunteli miehen metelöintiä. Nainen oli sulkenut ovet parin pöydän jaloilla, jotka oli repäissyt läheisestä pöydästä irti. Nainen jätti miehen meuhkaamisen taakseen ja heilautti hiuksiaan. Hänellä olisi jonkinasteinen suunnitelma.

Valtaistuinsalissa kapteeni piti seuraa kuningattarelle, joka katseli puutarhan terassilta puutarhaan. Taivaalle oli alkanut kerääntymään raskaita myrskypilviä. ”Kultaseni,” mies aloitti. ”En ole kultasesi,” kuningatar tiuskaisi. ”Etkö muista miten ihanaa meillä oli silloin yli 30-vuotta sitten. ”Jos saisin päättää, en muistelisi niitä aikoja.” ”Älä viitsi. Rakastit minua ja minä sinua,” kapteeni tokaisi kääntäen naisen ympäri. ”Se miten sinä kohtelit minua silloin kohtalokkaana iltana, niin et saa sitä ikinä anteeksi,” nainen tivasi. ”Minut lavastettiin,” kapteeni ärähti. ”Älä puhu paskaa!” kuningatar ärähti takaisin miehelle. Kapteeni oli sanomassa jotain, kun kuuli valtaistuinsalin ovien aukenevan. Hän otti naisen otteeseensa ja vei sisälle. Minni katsoi miestä hetken aikaa kulma koholla, kunnes tajusi tilanteen. Hän hellitti otettaan naisen kädestä, joka pääsi riuhtaisemaan itsensä irti. ”Onko vangit viety toisaalle?” kapteeni kysyi. ”On, mutta tuli ongelmia matkaan,” Minni vastasi. ”Mitä ongelmia?” kapteeni tivasi. ”Kuningas ja kapteenit pääsivät karkuun,” nainen tuskaili hermostuneena. ”Entä prinssi?” kuningas kysyi. ”Lukitussa huoneessa,” Minni vastasi reippaammin. ”Hyvä. Miehet vartioikaa ovia!” kapteeni tokaisi, antaen käskyn muille merirosvoille. Kuningatar katsoi vihaisin silmin Minniä, joka teki käsillään pientä eleliikettä. Kuningatar meni hämilleen naisen eleistä. Minni nosti sormen suulleen merkiksi, että tämän pitäisi olla vaiti. Kuningatar katsoi nopealla vilauksella kapteenia, joka samaan aikaan istuin kuninkaan valtaistuimeen. ”Ah tämä tuntuu hyvälle,” kapteeni tokaisi ja nosti kätensä niskansa taakse. ”Nyt se kulta-aarre?” hän jatkoi luomalla katseen kuningattareen. Kuningatar tosin ei halunnut luoda mieheen mitään kontaktia. ”Sitä ei ole,” kuningatar huokaisi lopulta. ”Miten niin ei ole? Kuningaskunta on upporikas,” kapteeni ärähti. ”Nimenomaan. KuningasKUNTA on rikas. Olemme hyödyntäneet rikkautemme kansamme hyväksi. Tuotamme niin voittoa, myös kuningashuoneelle,” kuningatar selitti ääni väristen miehelle. ”Ette ole tosissanne?” kapteeni ärähti naisen korvaan saaden tämän kavahtamaan pelosta. Hän pelkäsi kapteenia enemmän, kuin ketään. ”Sinä julkea narttu!” mies huusi ja iski naisen nyrkillään lattialle. Minnikin järkyttyi miehen asenteesta.

Kapteeni oli lyömässä naista uudelleen, mutta lensi itse taakse päin. Hän pyyhki nenän pieleensä. Hänen sormensa tahriintui vereen ja nosti katseensa. Järkytykseksi hän saattoi huomata kasvattinsa olevan taistelu valmiudessa. ”Minni?” mies kysyi ja nousi seisomaan. ”Mua sää voit mätkiä, kun mitäkin perunasäkkiä, mutta muihin naisiin sinä et kajoa!” Minni ärähti miehelle. ”No siinä tapauksessa,” kapteeni totesi ja iski naista nyrkillään. Minni onnistui, kun onnistuikin pitämään tasapainonsa. Kuningatar nousi seisomaan. Kapteeni hyökkäsi uudelleen naisen kimppuun, joka onnistui heittämään miehen olkansa yli valtaistuimien sekaan. ”Mene!” Minni huitaisi kuningattarelle, joka tiesi selkeästi oikoreitin linnan sisällä. Muilla ovilla, kun oli vartiointia. ”Olet siis valinnut puolesi,” kapteeni totesi pystyyn kompuroiden. ”En ole valinnut ketään, mutta tämä menee aivan liian pitkälle,” Minni tokaisi. ”Selvä!” kapteeni totesi ja veti miekan esiin. Minnillä ei ollut miekkaa, mutta nappasi läheiseltä haarniskalta miekan itselleen. ”Anna tulla!” nainen kuiskasi ja mies hyökkäsi tämän kimppuun.

Samaan aikaan kuningas, Vinski ja Moto olivat päässeet valtaistuinsalien ovien toiselle puolelle. ”Täysvartiointi,” Vinski totesi. Kuningas näytti mietteliäältä. ”Nyt tiedän, seuratkaa,” kuningas totesi ja lähti juoksemaan toiseen suuntaan. ”Tästä ette sitten kerro yhdellekään elävälle sielulle,” kuningas vannotti ja väänsi soihtua alaspäin. Taulun takaa paljastui käytävä. Kuningas oli juuri astumassa käytävään, kun hänen syliinsä osui jotain. ”Kulta?” kuningas kysyi, kun hänen vaimonsa oli tämän sylissä. ”Olof,” nainen henkäisi ja halasi tiukasti miestä. ”Mitä sinulle on tapahtunut?” kuningas kysyi ja katsoi naisen ruhjeilla olevia kasvoja. ”Kapteeni,” kuningatar totesi kyyneleet silmissään. ”Miten pääsit pois?” Moto kysyi huolestuneena. ”Minni,” kuningatar aloitti. ”Tekikö Minnikin sinulle jotain?” Vinski ärähti. ”Ei. Älkää käsittäkö väärin. Päinvastoin… hän auttoi minua pakenemaan,” nainen henkäisi. ”Mitä?” kolmikko järkyttyi. ”Kapteeni yritti minuun toista iskua, mutta Minni esti sen. Lopuksi hän heitti kapteenin niin, ettei tämä enää osunut minuun vaan pääsin pakenemaan,” kuningatar selitti. ”Uskomatonta,” Moto tokaisi. ”Entä Turbo?” kuningas kysyi. ”En tiedä missä hän on. Mutta Minni puhui lukitusta huoneesta,” kuningatar pohti. ”Vankityrmä?” Vinski ehdotti. ”En usko. Uskon, että hän on ihan jossain huoneessa,” kuningatar totesi. ”Kultaseni. Etsi sinä Moton kanssa Turbo. Me menemme Vinskin kanssa katsomaan mitä Minni ja kapteeni tekevät,” kuningas jakoi ohjeita. Jokainen nyökkäisi hyväksyvästi ja lähtivät erisuuntiin.

Valtaistuin salissa kaksikko kävi ankaraa miekkailua. Puutarhan puolella olevat rosvot saivat väistää, kun Minni lensi lasiovien läpi puutarhan terassille. ”Ahh,” nainen ähkäisi, kun sai lasinsiruista useamman nirhauman kehoonsa. Rankka vesi- ja ukkosmyrsky pauhasivat heidän yllään ja saivat heidät kasteltua hetkessä. ”Sinuna en odottaisi liikoja,” kapteeni totesi. Lasinsirut rapisivat hänen kenkiensä alla. ”No haista sitten iso PASKA!” nainen tokaisi. Kapteeni raivostui ja kaivoi vanhan aseensa kotelostaan. Hän rupesi ampumaan naista kohti aseella, joka sai väistellä miehen luoteja. Onneksi ase oli vanha ja sen tähtäys ei ollut enää ajan tasalla. ”Et pääse karkuun, sinä merestä adoptoitu sittiäinen,” kapteeni tokaisi ja klenkkasi naisen perään.

Turbo ravisteli ovea kädellään ja toivoi jonkun kuulevan metelinsä. Samalla Moto käveli lähemmäksi samaista käytävää ja rupesi kuuntelemaan meteliä. ”TURBO!” mies huusi. Turbo havahtui miehen huutoon. ”MOTO!” Turbo vastasi. Moto avasi oven miehelle, joka kiitokseksi halasi ystäväänsä. ”Poikani,” kuningatar henkäisi ja halasi tätä. ”Mitä sinulle on tapahtunut?” Turbo kysyi. ”Pitkä tarina. Menkää pelastamaan Minni,” nainen henkäisi. Turbo katsoi ensin äitiään ja tämän jälkeen Motoa kysyvästi. ”Kerron matkalla! Tule!” mies tokaisi ja veti miehen matkaansa. ”Onko käsi vielä kipeä?” Moto kysyi. ”No arvaa. Se nainen tuuppi minua juuri siitä, kipeästä kädestä eteenpäin,” Turbo irvisti. ”Siinä on vasta monipuolinen nainen,” mies naurahti ja sai Turbon entisestään hölmistyneemmäksi. Turbo pyöräytti hölmistyneenä päätään. Piakkoin kaksikon näkökenttään aukeni sepposen selällään olevat valtaistuinsalin ovet ja maassa vaikeroivat merirosvot. Turbo ja Moto hyppäsivät miesten yli. Saliin päästyään he katsoivat ympärilleen. ”Wou. Täällä tosiaan ollaan taisteltu kunnolla,” Moto huokaisi ja katsoi rikkinäisiä verhoja, seinien täyttämiä viiltojälkiä ja tauluja, jotka osittain olivat irronneet ruuveiltaan. Tavarat olivat hujan hajan. ”Merirosvot tosiaan taistelevat kunnolla, myös toisiaan vastaan,” Turbo totesi. ”Turbo! Katso!” Moto osoitti puutarhan lasiovia. Turbo kurtisti kulmiaan ja lähti miehen kanssa kävelemään ovia kohti. Lasinpalaset rapisivat heidän kenkiensä alla. ”Äh mikä sade,” Turbo ähkäisi, kun rankkasade kasteli heidät läpimäriksi alta aikayksikön. ”Tuolla on isäsi ja Vinski,” Moto totesi osoittaen sormellaan suihkulähdettä. ”ISÄ!” Turbo huusi tuloksetta. ”He eivät kuule meitä,” Moto sanoi. ”Mennään,” Turbo komensi ja lähti juoksemaan kaksikon perään.

Vinski ja kuningas olivat ehtineet hevostallien luokse, jossa he pitivät sateensuojaa. ”Tässä vesisateessa on mahdotonta nähdä mitään,” Vinski totesi, kuivaten kasvojaan vedestä. ”Mihin ihmeeseen ne kaksi menivät?” kuningas huohotti pitäen käsiään lanteillaan. ”Ehkä tämänkin oli juoni?” Vinski pohti. ”Tuskin. Mutta toisaalta en olisi yllättynytkään,” mies kohotti harteitaan. ”Isä,” kuului vaimea ääni vesisateesta. ”Turbo ja Moto,” mies huokaisi helpottuneena, kun tunnisti vesisateesta tummat hahmot. ”Onko Minniä ja kapteenia näkynyt?” Moto kysyi ja sai kaksikon pyörittämään päitään. ”Nyt on,” Vinski aloitti. ”Missä?” Turbo kysyi. ”Tuolla. Eikö?” mies epäröi ja osoitti sormellaan muurille. Kaikki kurtistivat kulmiaan yrittäen nähdä paremmin. Muurilla liikkui tosiaan jotain. Vasta miekkojen kilahdus toisiaan vasten saivat heidät varmaksi asiasta. Turbo ei epäröinyt, vaan lähti juoksemaan suuntaan, jossa kaksikon suurin piirtein tiesi olevan. ”Ei… Turbo odota,” kuningas huusi ja lähti poikansa perään. Moto ja Vinski eivät, myöskään aikailleet vaan lähtivät kaksikon perään. Turbo tunsi kuinka adrenaliini oli vallannut hänen kehon, koska juoksuvauhti ei sattunut miestä edes käteen. Hän paukautti muurissa olevan oven auki ja lähti juoksemaan portaita ylös kohti muuria. Hän saapui muurille ja katseli ympärilleen. Muurin toisella laidalla hän näki kaksi tummaa hahmoa ja lähti heitä kohden.

”Sinun kannattaisi luovuttaa ennen, kuin käy pahemmin,” kapteeni tiuskaisi ja iski naista miekalla, joka torjui iskun. ”Olisin luovuttaja, jos niin tekisin,” Minni vastasi nasevasti takaisin ja huitaisi miekallaan kapteenia. Hän onnistui miekalla repäisemään miehen paidan auki ja tekemään tälle viillon suoraan rintalihakseen. Mies katsoi viiltoa rinnassaan ja tämän jälkeen naista. Mies ei ollut tyytyväinen ja sen näki hänen kasvojensa ilmeestä. Minni perääntyi hieman. Mies iski voimakkaammin kuin koskaan. Ihan, kuin mies olisi ollut jossain muussa mielentilassa, joka sai hänet käyttämään voimaansa voimakkaammin. Minnin ei auttanut, kun väistellä kapteenin liikkeitä. Kapteeni iski miekan leveällä päällä naista suoraan kämmeneen ja naisen miekka lensi kauemmaksi muurilla. Minni katsoi kapteenia kauhuissaan. ”Tämä on päätepysäkkisi rotta,” kapteeni ärähti ja iski miekallaan kohti naista. Ennen osumista kumminkin kuului kova kilahdus. Minni oli hämillään, hän katsoi merelle päin. Minni oli sulkenut ennen iskua silmänsä. Hän kääntyi ympäri ja näki Turbon edessään miekkakädessä. ”Sinä!” kapteeni ärähti. ”Voi kyllä,” mies totesi ja iski miekallaan kapteenin taaksepäin. Kapteeni etsi hetken aikaa tasapainoaan ja katsoi kysyvästi tämän jälkeen miestä. ”Oletko kunnossa?” Turbo kysyi Minniltä, joka seisoi hänen takanaan. ”Joo olen minä,” nainen vastasi hämillään. Mies pyöräytti miekkaa kädessään. ”Olet vissiin ennenkin käyttänyt miekkaa?” kapteeni kysyi. ”Noh, ehkä muutaman kerran,” Turbo naurahti. ”Hans! Laske se ase,” kuningas huusi kapteenin takaa. ”Voi mahtavaa. Nyt te kaikki olette täällä,” kapteeni totesi ja hyökkäsi varoittamatta Turboa kohden. ”Tästä saatte, kurjat petturit!” mies huusi. Kapteeni onnistui viiltämään miehen sideharson auki. Ammuttu käsi teki nopean nykäisyn ja Turbo tunsi kuinka viiltävä kipu tiputti miekan hänen kädestään. ”Turbo,” Minni huokaisi.

Kuningas käänsi kapteenin nopeasti ympäri ja iski tätä muutaman kerran nyrkeillä päin näköä. Miekka tippui kilisten muuria vasten juurella olevaan heinäkasaan. Turbo oli polvillaan maassa ja piti kipeää kättään. Minni polvistui miehen rinnalle yrittäen auttaa häntä hellittämään kipua. Moto ja Vinskikin saapuivat muurille, mutta eivät päässeet kuninkaan ohi kapteenin kimppuun. Kapteeni hoiperteli kuninkaan iskuista hieman ja kompuroi Minniin. Hän piteli tasapainoaan muuriaan vasten. Tasapaino kumminkin heitti pahasti. ”Sää tiput ihan just,” Minni tokaisi ja yritti napata kapteenista kiinni. ”Niin tipun ja mieluummin sinun kanssasi!” kapteeni vastasi ja riuhtaisi naisen samalla muurin yli hänen mukanaan. Kolmikko henkäisi syvään. Turbokin tajusi tilanteen ja nousi seisomaan. ”Minni!” mies huusi. Miehet kurkistivat muurin yli ja näkivät Minnin roikkuvan seinästä kohollaan olevasta tiilestä, pitäen toisella kädellään kapteenista kiinni. Vesisade haittasi naista näkemästä ylöspäin. ”Anna minun auttaa!” nainen huusi kapteenille. Kapteeni katsoi myrkyllisesti naista. ”Minni sinä petit minut,” kapteeni aloitti. Minni katsoi kapteenia surullisena ja huomasi kuinka kapteenin ilme muuttui helpottuneeksi. ”Mutta en ole koskaan, koskaan epäröinyt sinua. Tiesin aina, että sinussa on enemmän. Siksi olet ainoa, joka voi seurata jälkiäni,” kapteeni totesi. ”Mitä tarkoitat?” nainen henkäisi. ”Olet tyttäreni. Aarteeni. Suurin aarteeni. Olen… olen pahoillani teoistani,” mies vakuutteli ja Minni näki, kuinka muutama kyynel vierähti miehen poskelta. ”Ei,” Minni pyöritteli päätään. ”Ole ylpeä Minni. Ylpeä siitä, että saat jatkaa merirosvoutta. Mutta älä kosta” kapteeni henkäisi ja sai Minnille pienen hymyn. ”En ikinä,” nainen totesi herkästi. ”On aika,” kapteeni vastasi ja irrotti naisen kädestä otteensa. ”EIII!” Minni huusi. Myös nelikko muurilla järkyttyivät kapteenin teosta. Minni tunsi, kuinka käsi oli antamassa periksi. Vuolaat kyyneleet valuivat naisen poskella. Hän iski vapaalla kädellään pienesti päätään. Minni oli putoamassa muurilta, kun tunsi, että joku tarttui hänen käteensä. Minni katsoi ylöspäin ja näki Moton auttamassa häntä. Mies nosti naisen muurille, joka selkeästi oli vielä shokissa tapahtuneesta. Kapteeni oli kumminkin ainoita, joka hänellä oli elämänsä aikana ollut. Vesisade oli ruvennut helpottamaan. Jokainen katsoi toisiaan helpottuneena vuorotellen. Minni pyyhki kyyneleitään kasvoiltaan. ”Se on ohi,” kuningas totesi naiselle pitäen tätä hennosti kainalossaan. Minni nyökkäsi kevyesti. ”Mennään kertomaan kuningattarelle uutiset,” kuningas sanoi ja sai kaikki nyökkäilemään. Turbo piti kivuliaasti kättään. Minnin ilmeestä päätellen nainen oli pahoillaan tapahtuneesta.

Seuraavana aamuna ei ollut tietoakaan myrskystä. Tosin kaikki tuntui raikkaammalta. Kuninkaan sotilaat olivat hakeneet kapteenin ruumiin. Kuningas piti pienen muistotilaisuuden miehelle, vaikka tämän julmuus sitä ei olisi sallinutkaan. Minni pakkasi merimiesten kanssa laivaansa lähtövalmiiksi. Kuningas oli armahtanut muut rosvot, koska oletti heidän olleen kapteenin vallassa eivätkä voineet tehdä muutakaan. Merirosvojen vangitut laivanrakentajat oltiin päästetty vapaiksi. Minni oli ottanut merirosvolaivan komentoonsa ja oli luvannut kuninkaalle, että he häipyisivät maasta nopeasti. Kuningas oli kumminkin reilulla tuulella ja antoi merimiehille mukaan evästä. Minni nosti puista laatikkoa ja antoi sen merimiehelleen. ”Kiitos kapteeni,” merimies totesi. Minni katsoi miehistöään hymyillen. ”Olette lähdössä?” kuului mies ääni hänen takaansa. Minni kääntyi ympäri ja katsoi prinssiä hymyillen. ”Pikku hiljaa,” nainen vastasi hieroen käsiään hermostuneesti yhteen. Hän astui miestä hieman lähemmäksi. Turbo hymyili vaisusti naiselle. Hevosten hirnunta saivat kaksikon huomion. Eturivissä ratsastivat Vinski ja Moto. Heidän perässään tuli joukko sotilaita ja viimeisenä kuninkaalliset hevosvaunut. Turbo siirtyi naisen viereen. Minni katsoi hieman hermostuneesti Motoa. Kuten yleensä mihin nainen oli tottunut, miehellä oli lempeä ilme kasvoillaan. Kaksikko teki tilaa kuningasparille. Minni risti kädet eteensä ja laski katseen maahan. ”Oli ilo tutustua sinuun Minni,” kuningas totesi. Minni nosti katseensa hämmentyneenä. ”Vaikka tein kapteenin kanssa niitä kamaluuksia teille?” nainen kysyi hämmentyneenä. Kuningaspari katsoi toisiaan. ”Jokainen tekee virheitä Minni,” kuningatar totesi. ”Mutta ei sellaisia, jossa toisia sattuu,” nainen pyöritteli epäuskoisena päätään ja katsoi lopuksi Turboa. Miestä nainen oli kumminkin kaikkein eniten loukannut ja satuttanut. ”Olemme varmoja, että jos tilanne olisi ollut toinen. Eli, jos kapteeni ei olisi ollut kostonhimoinen niin tilanne ei olisi kärjistynyt tähän,” kuningas selitti. ”Olitte kaikki kapteenin vallassa. Kenelläkään ei ollut saumaa siihen, että olisi joku sanonut vastaan,” kuningatar jatkoi. ”Olen kiitollinen, että saan jättää valtakuntanne rauhaan näin sopuisissa merkeissä,” Minni vastasi hymähtäen tyytyväisenä. ”Ilo on myös meidän puolella,” kuningas kumarsi pienesti. Minni hyvästeli kädellään pienesti vielä muut ja oli lähdössä laivaansa kohden. Turbo katsoi vanhempiaan, jotka ilmeillään pyrki kertomaan, että sanoisi naiselle vielä jotain. ”Minni,” Turbo huokaisi ja kääntyi naisen perään. Minni kääntyi ympäri ja katsoi miestä silmiin. ”Kiitos,” mies totesi ja sai Minnin kohottamaan kulmaansa. ”Oli ilo tutustua sinuun,” mies vastasi ojentaen naiselle kättään. Minni hymyili pienesti. Hän salaa toivoi, että mies olisi sanonut jotain muuta hänelle. ”Samoin. Prinssi Turbo!” nainen naurahti ja kätteli miestä. ”Hei!” nainen kuiskasi ennen, kuin kiipesi lankkua pitkin laivaan. ”Hei!” Turbo kuiskasi alakuloisena.

”Nostakaa ankkuri!” ”Avatkaa purjeet!” kuului laivasta. Turbo huokaisi syvään. Kuningatar katsoi miestään ja rohkaisi tätä puhumaan pojalleen. ”Turbo!” mies aloitti ja sai hänet kääntymään ympäri. ”Tiedän mitä rakkaus on. Ja tiedän miltä tuntuu, kun pelkää menettävänsä sen,” kuningas jatkoi. ”Mitä haet takaa?” Turbo kysyi. ”Tosi rakkaus iskee vain kerran. Älä menetä sitä, vain sen takia, että sinulla on velvollisuus,” kuningas sanoi. Turbo näytti mietteliäältä. ”Isäsi tarkoittaa, vain… että, jos haluat mennä niin senkus menet,” kuningatar auttoi miestään lempeästi hymyillen. ”Mitä?” Turbo kysyi hämmentyneenä. ”Te rakastatte toisianne. Antakaa sille mahdollisuus,” kuningas totesi. ”Mutta Minni on rosvo!” Turbo älähti. ”Opeta heitä sitten käyttäytymään oikein. Mutta älä tuhoa rakkauttasi vain sen takia, että Minni on tottunut olemaan se kuka on,” kuningatar hymyili lempeästi pojalleen. ”Te olette parhaat vanhemmat ikinä,” mies totesi ja halasi vanhempiaan. ”Menehän nyt. Mutta muista tulla käymään,” kuningas naurahti ja iski poikaansa kevyesti rintalihakseen. ”Yhdellä ehdolla,” Turbo totesi kohottaen hyväntuulisesti kulmaansa. ”Mikä?” kuningaspari kysyi. ”Vinski ja Moto pääsevät mukaan,” mies aloitti hymyillen ystävilleen. ”He voivat pitää järjestystä samalla yllä,” hän jatkoi. Kuningas naurahti ääneen. ”Sopii minulle,” kuningas totesi. ”No eiköhän sitten mennä. Laivamme lähtee,” Vinski ilakoi ja iski mieheen vauhtia. ”Muista kirjoitella!” kuningatar huusi miesten perään. Kuningattaresta tuntui hieman pahalle, mutta hänen miehensä kaappasi tämän hellään otteeseensa kainaloonsa.

Minni tunsi kasvoillaan lempeän merituulen. Tätä hän oli kaivannut todella paljon. Merimiesten kesken soi hyväntuulinen laulu. ”Kapteeni!” merimies aloitti. ”Mikä hätänä?” Minni kysyi. ”Mastossa on jotain outoa,” mies jatkoi ja osoitti sormellaan mastoa. Minni katsoi mastoa, mutta aurinko häikäisi osittain hänen näkyvyyden. ”Burg,” nainen huikkasi. Orava hyppi riemukkaasti naisen olkapäälle. ”Käy katsomassa masto,” nainen tokaisi ja osoitti sormellaan ylöspäin. Orava hyppi maston juurelle ja rupesi kiipeämään. Odottelusta huolimatta oravaa ei kuulunut takaisin päin. ”Menen tarkistamaan tilanteen,” Minni ilmoitti merimiehelle, joka nyökkäsi tälle hyväksyvästi. Ennen mastoon kiipeämistä nainen näki tutut hahmot ensimmäisellä poikkipalkilla istumassa. ”Moto ja Vinski?” nainen kysyi. ”Hei,” kaksikko vastasi yhteen ääneen. ”Mitä te täällä teette?” nainen kysyi. ”Hän osaa kertoa sen sinulle,” Moto naurahti ja osoitti sormellaan mastoa. ”Mitä kuninkaan sotilaat täällä tekevät?” merimiehet kysyivät. ”He tulevat mukaamme. Eläkää sen kanssa,” nainen tiuskaisi ja sai merimiehet hieman hämilleen, mutta hyväksymään tilanteen. Tilanteen rauhoituttua nainen rupesi kiipeämään kohti mastoa. Minni pääsi mastoon hetken kiipeämisen jälkeen ja rupesi katsomaan ympärilleen. ”Etsitkö jotain?” Turbo kysyi ja kääntyi maston toiselta puolelta Minniä vastakkain. ”Turbo?” Minni kysyi järkyttyneenä. ”Mitä sinä täällä?” nainen jatkoi hämillään. ”Tulin pitämään teitä silmällä ja opettamaan miten käyttäydytään ilman ryöstöretkiä,” mies vastasi. Minni hymyili miehelle ovelasti ja nousi mastossa olevaan tähystystorniin. Turbo katsoi naista ja sen jälkeen olkapäällään olevaa oravaa. ”Menehän alas,” mies totesi oravalle, joka teki työtä käskettyä. Turbo puri pienesti hammasta yhteen. Ammutussa kädessä ei tarvinnut enää pitää kantosidettä, mutta se oli vielä arka muulle tekemiselle. Mies nousi Minnin kanssa tähystystorniin. ”Oliko sinulla syy sille, että oikeasti tulit tänne?” Minni kysyi viettelevästi. ”Oli…” Turbo aloitti. Minni painautui tornin reunaa vasten. ”Sinä,” mies jatkoi ja painoi otsansa naisen otsaa vasten. Minni naurahti hyväntuulisena. ”Vai opetat meitä olemaan kiltisti?” nainen kysyi. ”Kyllä vain,” mies nyökkäsi. ”Olet uskomaton…” Minni pyöräytti päätään naurahtaen kietoen samalla kätensä miehen kaulalle ja suuteli tätä rakastavasti. Turbo vastasi suudelmaan kietoen kätensä Minnin ympärille ja pyöräyttäen tätä ilmassa suudelman lopuksi saaden naisen naurahtamaan ihastuksesta. Heidän yhteinen ja valoisampi matka oli alkamassa. Minni tunsi helpotusta. Hän oli menettänyt hiiren, jota hän rakasti ja jolta hän oli oppinut myös niitä valoisia asioita elämästä sekä kokenut sen karvaan ja julman puolen elämästä. Helpottavimmalta kumminkin tuntui se, että hänen ei tarvinnut menettää hiirtä, johon oli matkansa aikana rakastunut…



A/N: Saman tyylisiä tarinoita saa jatkossa ehdottaa minulle tämä on omasta mielestäni yksi parhaimpia tarinoistani <3 Kiitos ketkä jaksoivat lukea tämän!

Ihana tarina :3 Kiva lukea välillä tämmösiä, vähän erillaisia, sadunomaisia ficcejä

Tää tarina on loistava . Tulee hiukan mieleen Pirates of the Caribbeanit ja se on hyvä juttu. Jos saa antaa ehdotuksia niin miten ois joku hiukan Spider-manin syntytarinan tapainen tarina? Tykkään

Kiva kun tykkäät!

Totta kai saa antaa ehdotuksia otan niitä mielelläni aina vastaan, koska muille on huomattavasti kivempi kirjoittaa ja niissä pysyy mielenkiintoni pidempään kun oma keksimissäni

Ole hyvä vain . No miten ois sit Jotain Spider-manin syntytarinan tapaista eli supervoimien saanti, sedän menetys, suuri voima tuo suuren vastuun?

Juu miksi ei lähdin jo pohtimaan sitä ja sainkin jo idean siihen

Kiva että ehdotuksessani oli itua . Odotan jo innolla mitä on tulossa.