Isä materiaalia K15

Tittle: Isä materiaalia
Author: Prätkisfan
Genre: Action, Drama, Fluff, H/C, Lyhyt minä-kerronta
Pairing: Miihkali/Oc, Perus Prätkähiiriparit
Rating: K15
Disclaimer: En omista Prätkähiiriä. Ne kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. En saa myöskään tästä rahaa.
Summery: Miihkalin tarinaa vapaustaistelijoiden leivissä, yhdessä hänen sisarensa Mirellan kanssa. Kauaksi ja toiselle puolelle Marsia lähetetty sisko ei kumminkaan helpota nuoren marsilaisen katkeruutta, kun hänen ovensa taakse ilmestyy kaipuuksi muuttunut hahmo sekä salaisuus jonka nuori marsilainen hiirimies haluaa palvasti selvittää.
Warning: Raskasta kielenkäyttöä, tappelua hahmojen välillä. Unia toisesta hahmosta seksuaalisin viittauksin.

A/N: Uusi tarina ja uudet kujeet. Ajatus lyö muissa tarinoissa tyhjää joten kyhäillään sitten uutta Very Happy NAUTTIKAA!


”Se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta, joka iski kotiimme. Koti? Mikä koti? Jos koti tarkoittaa sotaa ja surua monta kymmentä vuotta, onko se silloin koti? Minulla ei koskaan ole ollut kotia. Saati perhettä. Vanhempani erosivat ennemmin, kuin olin edes syntynyt. Siskoni kanssa jouduimme elämään varauksellisesti ja peloissamme koko lapsuutemme. Enoni katosi vuosia sitten. Kukaan ei tiedä missä hänkään oli. Sitten tuli se päivä jota en uskonut ikinä näkeväni.


Armeija! Mitä armeija teki meillä? Heillä oli kuulemma käsky hakea kaikki ilmoitetut armeijaan. Ongelmana tässä oli, että meitä ei oltu ilmoitettu armeijaan. Ei ainakaan äidin tai isoäidin toimesta. Muistan sen tappelun äitini ja sen aikaisen kenraalin välillä. Kenraali uhkasi äitini henkeä. Mitä tein? Puolustin. Olin silloin yhdeksän. En voinut muuta, olihan hän äitini. Sain pitää henkeni äitini kanssa vain, jos suostuin siskoni kanssa armeijaan. Suostuin.


Siitähän se elämä alkoi? Elämä? Pikemminkin taistelu elämästä ja kuolemasta. Kuolit, jos kuolit, kukaan ei muistaisi sinua. Tällä hetkellä olen löytänyt enoni, joka auttaa minua vaikeissa tilanteissa. Tämä on tarinani ja miksi edes jouduin tänne. Olen Miihkali, korpraali 19-vuotta, Armeijan sotilas!


Pommin humina kaikui jossain kauempaa. Miihkali oli pääsemässä armeijan kerrostalo alueelle takaisin, kevyesti nilkuttaen. Hän oli loukkaantunut rottia vastassa olleessa taistelussa. Miihkali irvisti pienesti, kun painoi kerrostalon hissin nappulaa. Nilkka oli turvonnut ja lääkintämiehellekin oli sanonut pärjäävänsä yksin. Rappusista kuuluva ääni sai hänet varautuneeksi. Musta hiuksinen nais kenraali tuli tyytyväisen näköisenä rappusia alas katsellen samalla käsikokoista tietokonenäyttöä. Viimeisen rappusen kohdalla hän nosti katseensa. ”Miihkali! Hei! Miten menee?” kenraali sanoi ja pysähtyi nuorukaisen kohdalle. ”Hei kenraali-Minni!” Miihkali sanoi haikeana. ”No mikä on? Eiks sun pitäisi olla Elysium rinteellä painimassa rottien kanssa?” Minni kysyi. ”Joo pitäis olla! Taitoin pahasti nilkkani ja se paini jäi siihen,” Miihkali sanoi tympeänä. ”Kävikkö lääkärissä?” Minni kysyi huolestuneena. ”Pelkkä taittunut nilkka ei saa mua lääkäriin. Kylmägeeliä jalkaan ja muutama päivä saikkua. En tarvitse sen enempää paapomista,” Miihkali sanoi jopa ilkeään sävyyn ja pamautti hissin oven kiinni hänen ja kenraalin välistä. Minni katsoi huokaisten hissin ovea ja lähti kohti päämajaa.
         Miihkali avasi oven huokaisten. Monien päivien poissaolo oli jälleen kasannut oven suuaukolle ison määrän erilaisia lehtiä. Miihkali kompuroi lehtikasan yli ja istui kulahtaneelle sohvalleen. Kipeän jalan hän nosti sohvapöydälle ja yritti poistaa jalasta saappaan. ”Lähde nyt saatana!” Miihkali kirosi hampaat irvessä, kun turvonnut jalka oli jumittanut saappaan nilkan kohdalle kiinni. Lopulta saapas lähti jalasta ja Miihkali heitti saappaan olkansa yli eteiseen. Huoneiston tunkkainen ilma sai hänet huokaisemaan syvään. Hän taittoi päänsä sohvatyynyn päälle ja sulki silmänsä. Ovikellon soitto sai hänet havahtumaan. Miihkali avasi silmänsä. Hänen ei todellakaan mieli tehnyt ottaa ketään vastaan juuri nyt. Ovikello soi useamman kerran ennen kuin nuorukainen sai kerättyä itsensä avaamaan oven. ”Olithan sää kotona?” sanoi nuori kerman valkoinen tyttö hiiri, hymyilen, kun Miihkali oli saanut oven auki. Tyttö oli Miihkalin ikäinen. Hänellä oli armeijan vihreät päällä ja laineikkaat ruskeat hiukset laskeutuivat olkapäiden yläpuolelle. ”Joo tulin just,” Miihkali sanoi helpottuneena ja ihaileva katse kasvoillaan. ”Mää näin Minnin. Miten sää voit?” tyttö kysyi varovaisesti ja katsoi nuorukaista. ”No olihan se paska homma, kun joutui näin pienen asian takia lähtemään,” Miihkali sanoi ja nilkutti takaisin sohvalle. ”Tarviitko hoitoapua?” tyttö kysyi ja istui nuorukaisen viereen, kietoen kätensä tämän kaulalle hennosti. ”Mää en ole Sofia viis-vuotias,” Miihkali sanoi hymyillen. ”Voisit olla?” Sofia sanoi ja sormeili miehen rintaa. Miihkali veti naisen lähemmäksi ja suuteli tätä hellästi. ”Ehkä ihan kiva sittenkin, että olen kotona,” Miihkali sanoi tyytyväisenä. ”Niin mustakin. Onko muuten nälkä?” Sofia sanoi ja lähti katsomaan Miihkalin kaappeja. ”No pikkusen, mutta mää oon ollut kaksi viikkoa pois ja en usko, että siellä on mitään syötävää,” Miihkali sanoi. ”No ei se mitään. Tilataanko pizzaa?” hän kysyi ja istui käsinojan päälle. ”Mieluummin söisin sut,” Miihkali sanoi ja kaappasi naisen syliinsä. ”Sää oot ihan sekaisin,” Sofia sanoi naureskellen miehen sylissä. ”Niin susta,” Miihkali totesi. ”Mitä sää otat?” Sofia kysyi. ”Kyllä sää tiet?” Miihkali totesi. ”Se perus?” Sofia kysyi. ”Just se,” Miihkali sanoi ja katsoi naisen perään, joka meni puhelimen luokse soittamaan. ”Sulle on tullut puheluita,” Sofia sanoi, kun hymy hyytyi hänen kasvoiltaan. ”Ai keneltä?” Miihkali kysyi hämmentyneenä. ”Vaikea sanoa pelkän numeron perusteella,” Sofia sanoi ja antoi puhelimen Miihkalille. ”En tunne numeroa. Selvittää se Minnin kanssa, kun pääsen takaisin töihin,” Miihkali sanoi ja antoi puhelimen takaisin naiselle, joka rupesi soittamaan puhelua lähimpään pizzeriaan. ”Pizzat tilattu, haenko mun luota leffan?” Sofia kysyi ja istui jälleen Miihkalin viereen. ”Sää voisit ottaa vaihtovaatteet samalla,” Miihkali sanoi ja hieroi naisen selkää. ”Meinasitko, että olisin täällä vai useamman päivän?” Sofia kysyi. ”Jos sen aikaa, kun oon toipilas. Jos siis haluat,” Miihkali sanoi nolostuneena. ”Totta kai, mää suostun. Sää oot mun poikaystävä,” Sofia sanoi ja suukotti miehen poskea. Miihkali hymyili vienosti naiselle. ”Mää meen hakeen mun kamat ja tuon sulle kylmägeeliä. Nähdään kohta,” nainen jatkoi ja poistui hetkeksi paikalta. Miihkali huokaisi syvään tyytyväisenä. Sofia oli kyllä hänelle parasta mitä hänelle oli sattunut kaikkien muiden sattumuksien jälkeen mitkä eivät olleet niin iloisia tai onnellisia. Motokin oli käskenyt pitämään Sofiasta hyvää huolta. Enon katoamisessa oli kyse ollut vain siitä, että hän oli vaihtanut armeijan vapaustaistelijoihin. Miksi hänkin vielä viihtyi armeijalla? Ehkä kyse oli Sofiasta ja Minnistä. Parempaa tyttöystävää ja kaikkia parasta ajattelevaa kenraalia oli vaikea vaihtaa. Armeija oli tiukka säännöistään, mutta vapaustaistelijat kuulostivat houkuttelevalta vapaantaistelun ja tee mitä-haluat taktiikalla taistelutyylillä tekeminen, mutta silti jokin esti Miihkalia lähtemästä. Mikä? Toisaalta hän pelkäsi, jos hän vaihtaisi Armeijan, Vapaustaistelijoihin, hän ei voisi olla enää yhteyksissä Mirellaan. Mutta ei sekään voisi olla syy miksei hän voisi vaihtaa. Totta kai hän edelleen olisi yhteydessä Mirellaan, vaikka sota-manner vaihtuisi.
         Hetken päästä Sofia tuli takaisin pienen kassin kanssa. ”Tossa on toi leffa,” hän sanoi ja ojensi levyn Miihkalille. ”Tää on joku rakkaus-hömppä,” Miihkali totesi kulmat rutussa. ”Vähän niin, kuin sää,” Sofia sanoi ja suukotti miehen poskea. ”Olisit tuonut, jotain toimintaa,” Miihkali sanoi irvaillen naiselle. ”Sää ja sun toimintasi,” Sofia sanoi ja alkoi käärimään miehen housunpunttia ylöspäin. ”Ai, että ihan oma hoitaja,” Miihkali sanoi ja silitti naisen selkää. Nainen mulkaisi nuorukaista olkansa yli. ”Mun unelma ammatti oli lääkäri, mutta silti pitää ennemmin taistella hengestään, kun opiskella lääketiedettä,” Sofia sanoi ja levitti kylmägeeliä Miihkalin nilkkaan. ”Kyllä sää ehdit! AAH!” Miihkali sanoi karjaisten. Hän irvisti pienesti. ”Sattuuko suhun?” Sofia kysyi huolestuneena. ”Hieman arka, mutta jatka vaan,” Miihkali sanoi kivun keskeltä. ”Jos tää ei rupee helpottaa, niin mun on pakko viedä sut lääkäriin,” Sofia sanoi. ”Älä huoli! Kyllä tää ohi menee,” Miihkali sanoi. Sofian saatua levitettyä geeli nilkkaan, hän kietoi kevyen sideharson nilkan ympärille, jotta ylimääräinen neste rupeisi nilkassa jälleen kiertämään. Ovikellon soitto sai heidän huomionsa. ”Ne on varmasti ne pizzat,” Sofia sanoi ja lähti ovelle. Hetkeen oven avaamisen jälkeen, tuli syvä hiljaisuus. ”Mitä nyt? Eiks pizzakuski saanut tippiä,” Miihkali kysyi ja käänsi itseensä sohvalla, jotta näki ovelle. Hänen hymynsä hyytyi todella nopeasti. ”Eversti-Karpaasi?” Miihkali sanoi ja nousi vaikeasti seisomaan. ”Loukkaannuit sitten?” Karpaasi kysyi halveksuen. ”Joo, nilkka taittui. Inhimillinen tapahtuma,” Miihkali sanoi. Karpaasi katseli ympärilleen asunnon yleiskuntoa. ”Saanko muuten kysyä, mitä teet täällä?” Miihkali kysyi, kun mies avasi Miihkalin makuuhuoneen oven. ”Mulla on ikäviä uutisia,” Karpaasi sanoi ja kääntyi miehen suuntaan takaisin. ”Mitä?” Miihkali kysyi ja otti hennosti Sofian kainaloonsa ja näytti huolestuneelta. ”Sun pitää valitettavasti muuttaa pois tästä asunnosta,” Karpaasi sanoi. ”MITÄ?” Miihkali kysyi älähtäen. ”Sun tilalle on tulossa uusi asukas ja tämä huoneisto on varattu hänelle,” Karpaasi sanoi. ”Eihän toi reilua? Miihkali on ollut kunnon vuokralainen alusta asti,” Sofia sanoi puolustellen Miihkalia. ”Tiedän, mutta sun pitää kahdessa päivässä löytää itsellesi uusi asunto, muuten sää muutat päämajalle,” Karpaasi sanoi tiukasti. ”No en varmaan muuta,” Miihkali sanoi ärtyneenä ja järkyttyneenä. ”Sulla ei ole vaihtoehtoja. Muuta, vaikka tyttöystäväsi luokse,” Karpaasi sanoi tylynä. ”Sää tiedät itekkin, että mää en voi muuttaa Sofian luokse,” Miihkali sanoi vihaisena ja katsoi nopeasti myös Sofiaa. ”Miihkali on oikeassa. Mulla on jo kaksi kämppä kaveria. Ei meille mahdu,” Sofia sanoi. ”Valitan. Käsky mikä, käsky. Muista! Kaksi päivää,” Karpaasi sanoi ja jätti taakseen huolestuneen näköisen nuorukaisen. Miihkali lysähti sohvalle apeana. ”Älä huoli kulta. Kyllä tähän ratkaisu löydetään,” Sofia sanoi ja hieroi miehen olkapäitä. ”Miten? Mulla lähti kämppä just alta, mulla jalka paskana ja ties mitä seuraavaksi tapahtuu,” Miihkali sanoi, kunnes pommi räjähti ihan kerrostalon lähellä. ”Huomio kaikki sotilaat! Rotta komppanja havaittu 10 kilometrin säteellä asuinalueestamme! Tarvitsen kaikki sotilas kelpoiset avukseni!” Minni sanoi radiopuhelimeen. ”Ja päivä sen, kun paranee,” Miihkali huokaisi syvään ja iski sohvatyynyä. ”Hei! Usko mua kaikki järjestyy,” Sofia sanoi. Miihkali huokasi syvään. Hälytys kellojen alettua soimaan Sofia nousi seisomaan. ”Mun pitää mennä. Kaikki järjestyy,” Sofia sanoi ja suukotti miehen poskea, ennen kuin poistui paikalta juosten. Äkillinen raivokohtaus otti Miihkalin hallintaansa ja heitti läheisen juomalasin seinään. Lämmin kyynelvana alkoi valumaan miehen poskella. Hän pyyhkäisi kyyneleet poskeltaan. Hän halusi uskoa Sofiaa, että kaikki järjestyisi, mutta miten? Miihkali nilkutti lääkekaapille ja otti kaapista aspiriinia ja paineli sänkyynsä lepuuttamaan jalkaansa. Lääkkeen vaikutus alkoi hiljalleen vaikuttamaan, lopulta saaden unen tulemaan. Kaiken ikävän jäi unen alle ja Miihkali unohti ne edes hetkeksi.


Seuraavana päivänä Miihkali heräsi siihen huonoon uutiseen minkä oli illalla kuullut. Hän kääntyi hieman ja hymyili vaisusti. Sofia oli ennättänyt hänen viereensä, jossain kohtaa yöllä. Hän nousi sängyn päästä seisomaan ja huomasi, ettei nilkka ollut enää kipeä. Ei se ollut edes turvonnut. Miihkali otti varovaisesti askeleen ja hymyili, kun jalka kesti painoa hyvin. Hän käveli keittiöön, unohtaen edelleen, että hänellä ei ollut mitään ruokaa. Hän otti vaatteensa ja puki hiljaa päälleen. Varovasti avaten ulko-oven ja sulkien sen perässä. ”Miihkali?” Minni kysyi saaden nuorukaisen pelästymään. ”Kenraali!” Miihkali sanoi. ”Onks kaikki hyvin? Tosin taisin kysyä samaan eilen ja vastaukseksi sain tympeän teini-ikäisen vastauksen,” Minni sanoi ja puristi kätensä eteensä ristiin. ”Ai niin se. Mää olen pahoillani se miten puhuin sulle eilen. Mulla oli vaan tosi huono päivä,” Miihkali sanoi. ”Ymmärrän. Onko parempi päivä?” Minni sanoi lämpimämpään äänen sävyyn. ”No joo. Sofia tuli piristämään mua. Oon hakemassa meille aamupalaa,” Miihkali sanoi vaisusti. ”Ja?” Minni kysyi. ”Ja mitä?” Miihkali kysyi. ”Kerrotko sää mulle ihan kaikkea?” Minni kysyi. ”Sää kysyit ja mää kerroin. Ei ole muuta kerrottavaa,” Miihkali sanoi kiihtyneenä. ”Jaaha. Mees hakemaan sitä aamupalaa. Oot sen verran kiihtynyt, että käyt kohta syyttömästi päälle,” Minni sanoi ja taputti nuorukaisen olkapäätä ja jatkoi matkaansa seuraavaan kerrokseen. Miihkali huokaisi syvään. Aina, kun hänen ei pitänyt, hän tiuski kaikille. Tai kaikille. Tässä kohdassa se oli aina ollut Minni. Mutta tarkemmin ajateltuna. Miihkali koki Minnin turvakseen ja suuremmaksi kalliokseen armeijassa. Nainen oli, kuin isosisko hänelle, joka piti hänestä erityistä huolta. ”Mitä, jos olen luuseri, että tarvitsen enemmän apua, kuin muut? Ehkä sitten olenkin?” Miihkali ajatteli ja lähti hakemaan aamupalaa. Päämajan kahviosta sotilaat saivat ostaa perusruoka tarvikkeita. Miihkali katsoi listaa huokaisten. Mikään listalla ei kuulostanut hyvälle. ”Mitäs nuorukaiselle?” myyjä kysyi. Miihkali havahtui ajatuksistaan. ”Jotain, mistä saisin hyvän aamupalan tyttöystävälleni ja päiväksi ruokaa,” Miihkali sanoi ja haroi hiuksiaan. ”Aaa, mää tiedän just mitä sää tarvitset,” myyjä sanoi ja alkoi pakkaamaan Miihkalille valmista pussia.
         Hetkeä myöhemmin Miihkali palasi asunnolleen. Ennen ruoan tekoa hän pyyhki pölyisen pöydän ja tiskasi vanhat astiat. Eteisen oven edestä hän siivosi lehtipinon niille kuuluvaan paikkaan. Hetkeä myöhemmin asunto ei ollut enää tunkkainen, vaan raikkaan ja hyvän tuoksuinen. Seuraavaksi hän rupesi valmistamaan aamupalaa. Pöydän saatua katettua erilaisia herkkuja täyteen, hän rupesi paistamaan muutamaa kanamunaa. Sofia kömpi pitkä paita päällään makuuhuoneestaan. ”Mitäs tää on?” Sofia kysyi ja käveli ruokapöydän viereen. ”No se eilinen päivä meni vähän palasiksi niiden huonojen uutisien takia ja pizzatkin jäi syömättä, joten päätin tehdä kunnon aamiaisen,” Miihkali sanoi ja kippasi pannulta tuoreen kananmunan ja rikkoi uuden pannulle. ”Tuoksuu hyvälle,” Sofia sanoi ja halasi miestä takaapäin. ”Hyvä jos kelpaa,” Miihkali sanoi hymyillen. ”Ootko sää keksinyt ratkaisun sun asunnottomuuteen?” Sofia kysyi ja istui ruokapöytään. Miihkali huokaisi. ”En vielä, mutta kyllä mää jotain keksin,” hän sanoi ja sulki lieden. Hän siirtyi apean näköisenä ruokapöytään. Sofia katsoi miestä huolissaan. ”Mulla on kanslia päivä tänään. Pärjäätkö varmasti yksin?” Sofia kysyi. ”Miksen pärjäis? Meen varmaan ajelulle, kun oon vie huomisenkin vapaalla,” Miihkali sanoi ja nosti toisen kananmunan Sofian lautaselle. ”Yritä samalla etsiä sitä asuntoa,” Sofia sanoi. ”Joo, mutta silti mua kiinnostaa kuka muka vie multa asunnon jalkojen alta,” Miihkali sanoi tympeänä. ”No joo. Totta,” Sofia sanoi apeana. ”Älä huoli. En mää kauas muuta,” Miihkali sanoi ja hieroi naisen kättä. Sofia hymyili vaisusti miehelle. Syötyään aamupalan he korjasivat jäljelle jääneet ruoat jääkaappiin. Sofia oli valmis lähtemään päämajalle. Miihkali puki turvakengät jalkaansa, koska jalan siteen takia saappaat ei mahtuneet hänen jalkaansa. ”Mihin sää meinasit ajaa?” Sofia kysyi, kun Miihkali sulki ulko-oven kiinni perässään. ”En mää tiedä vielä,” Miihkali sanoi ja nappasi naisen kainaloonsa. ”Ole varovainen. Aavikko on täynnä vaaroja,” Sofia sanoi. ”Joo älä huoli, kyllä mää pärjään,” Miihkali sanoi ja suukotti naista ennen, kuin lähti omalla pyörällään kohti päämajaa.

         Pöly pilvi seurasi moottoripyörää tasaisesti, kun Miihkali pyyhälsi aavikon ylitse. Hänen katsekentässään osui loiva vuori, jonka tasanteelle oli helppo jäädä purkamaan ajatuksiaan. Auringon paiste sokaisi hänet hetkellisesti. Hän pisti moottoripyöränsä seisontaan ja käveli tasanteen reunalle. Tuulenvire tuntui hyvälle turkin seassa. Se vei ajatukset hetkellisesti pois hänen mielestään. Moottoripyörien ääni sai hänet huokaisemaan vihaisesti syvään. Eikö hän saanut olla missään rauhassa. Hän kääntyi ympäri kulmat rutussa, kun ääni takana oli loppunut. Hän huokaisi uudelleen. ”Kato Miihkali. Mitä sää meidän vakipaikassa teet?” Moto kysyi ja nousi moottoripyöränsä päältä. ”Olin ajelemassa, kunnes vuori osui näkökenttääni,” Miihkali selitti. Moton takana käveli Turbo ja Vinski, sekä Minni ja Santtu. ”Onko kaikki hyvin?” Moto kysyi, kun huomasi ettei hänen siskonpojallaan ollut kaikki hyvin. ”Joo on. Miksi kysyt?” Miihkali sanoi, jopa hieman yllättyneenä. ”Mää en usko sua,” Moto sanoi. ”Enkä minä. Sää väitit tota samaa päivällä, mutta et suostunut kertomaan mikä sulla on,” Minni sanoi ja astu miehen viereen. Miihkalista tuntui, että hän oli huokaillut jo keuhkonsa tyhjiksi. Hän kumminkin huokaisi syvään ja istui tasanteelle katsellen aurinkoa. Moto istui siskonpoikansa viereen, taputtaen tätä kevyesti hartialle. Ystävät istui myös hänen tuekseen. ”Miihkali! Sää tiet, että voit kertoa meille kaiken,” Moto sanoi ja sai nuorukaisen katsomaan ystäviään. Miihkali aloitti kertomuksensa loukkaantumisesta rottia vastaan, aina Karpaasiin käyntiin ja se mitä asiaa itse everstillä oli hänelle. ”Siis Karpaasi veti sulta kämpän alta?” Moto kysyi. ”Joo,” Miihkali sanoi haikeana. ”Ja sää sait, vaan kaksi päivää aikaa etsiä uuden? Miksi et kertonut?” Minni kysyi. ”En halunnut vaivata ylimääräisiä koko asialla,” Miihkali sanoi. ”Toihan on vakavaa. Olisit kertonut vaan,” Turbo sanoi. ”Niin, nyt en vain tie mistä saisin asunnon. Sofia muuttaisi mun kanssa samaan asuntoon, mutta kimppakämpät on kaikki täynnä,” Miihkali selitti. Minni ja Moto katsoi toisiaan. ”Ei kaikki!” Minni sanoi. ”Miten niin?” Miihkali kysyi ihmeissään. ”Mun asunnossa on huone vapaana, kun mun kämppis kuoli pari vuotta sitten,” Minni sanoi. ”Miksi sitä, ei näy rekisterissä?” Miihkali kysyi. ”Mää oon käyttänyt hyväksi, mun kenraali asemaa ja poikkeustilanteissa, mää saan itse päättää itselleni kämppäkaverin,” Minni selitti. Miihkali ilme meni vakavaksi. ”Jos kiinnostaa, niin sää voit muuttaa siihen huoneeseen,” Minni sanoi pienesti hymyillen. Miihkali heräsi ajatuksistaan. ”Kiitos tarjouksesta, mutta ei kiitos,” Miihkali sanoi. ”No mikä on, kun ei asunto kelpaa, vai eikö sun tyttöystävä kestä sitä, jos asut saman katon alla nais kenraalin kanssa?” Vinski kysyi vitsaillen. Kaikki tuhahtivat ja mulkaisivat Vinskiä. ”Mitä?” Vinski kysyi. ”Kiitos tarjouksesta Minni, mutta pomon nurkissa asuminen olisi, vain avain sille, että muut pitäisivät mua pomon pehmona. Joka saisi kaiken paapomisen,” Miihkali sanoi. ”Mutta entä se asunto?” Turbo kysyi. ”Sun on pakko saada katto pään päällesi,” Moto sanoi ja hieroi pojan selkää. ”Tiedän. Mutta älkää huoliko. Mää löydän asunnon huomiseen mennessä. Mää lupaan,” Miihkali sanoi rohkeammalla äänensävyllä. ”Älä unohda tän ihanan tarjousta silti,” Turbo sanoi ja kaappasi naisen kainaloonsa. ”Niin. Tarjous on voimassa, jos päätätkin toisin,” Minni sanoi. ”Kiitos, mutta mää löydän muualta asunnon,” Miihkali sanoi varmana ja katsoi, kun aurinko alkoi laskemaan. Hän ei ollut varma löytäisikö hän asunnon. Toivon mukaan kyllä…

Miihkali seisoi kerrostalo asunnon oven edessä ja huokaisi syvään. Hänen asunnottomuus oli noussut isommaksi ongelmaksi mitä hän oli aikaisemmin uskonut. Surullisin silmin hän katsoi ovea ja koputti voimakkaasti. Hetkeen asunnosta ei kuulunut mitään ja Miihkali luuli ettei avun antaja ollutkaan kotona. Ovi aukeni ja oli osua ajatuksissaan olevaa miestä suoraan otsaan. Minni katsoi hämmentyneenä oven taakse, jossa nuori mies seisoi. ”Miihkali?” hän kysyi kysyvästi. ”Hei Minni!” Miihkali vastasi alakuloisena. ”Mikä hätänä?” Minni kysyi huolestuneena. ”No… tota…” Miihkali aloitti hermoillen. ”Kerro asiasi niin, kuin mies äläkä änkytä. Sää tiedät, että mää en pure,” Minni sanoi tiukasti, mutta huumori pohjalla. ”Onks sulla se huone vielä vapaa?” Miihkali sanoi rohkaistuneemmin. Minni katsoi nuorukaista hämillään. Tämä oli pari päivää sitten sanonut ettei asuntoa tarvinnut. ”Totaa… joo on,” Minni sanoi. Minni ohjasi Miihkalin sisälle, joka tutki paikkaa silmäillen. ”Se on toi perähuone, jos kelpaa,” Minni sanoi. Miihkali istui huokaisten nojatuolille. Asunto oli yllättävän valoisa, vaikka armeijan asunnot ei mitään siistejä ollutkaan. ”Ootko remontoinut tätä?” Miihkali kysyi, vaihtaen sulavasti aihetta. Minni istui sohvalle ja katseli ympärilleen. ”Joo äidillä oli joku suuri tarve saada rempata tätä,” Minni sanoi. Miihkali nyökkäsi tyytyväisenä. ”Niin se huone. Oliks se toi?” Miihkali kysyi ja sai naisen hymyilemään. ”Joo on. Sää voit mennä purkaan kamas, niin käydään yhteiset kämpän säännöt läpi ja tehdään sulle sopimus asuntoon,” Minni sanoi ja nousi ylös. ”Minni,” Miihkali sanoi ja pysäytti naisen. ”Mitä?” Minni kysyi. ”Kiitos,” Miihkali sanoi. ”Hei. Totta kai mää omiani autan,” Minni sanoi ja lähti hymyillen omaan huoneeseensa, joka sijaitsi asunnon takaosassa. Miihkali otti laukkunsa ja lähti kohti makuuhuonettaan. Hän katsoi huonetta hämmentyneenä. Vuokra taitaa olla huomattavasti korkeampi, kuin hän oli kuvitellut. Hän purkasi tavaransa isoon vaatekaappiin. Hän havahtui ovikellon soittoon. ”Hei te tulitte!” kuului Minnin ääni, kun tämä avasi oven. Railakas äänivyöry astui huoneeseen, eikä Miihkalilla ollut epäilystäkään kuka tai oikeastaan ketkä ovesta sisään oli astunut. Viimeiset sukat niille tarkoitettuun koriin ja hän lähti tervehtimään ystäviään. ”Mitäs tänne?” Turbo kysyi kädet levällään sohvalla. Minni istui miehen viereen ja katsoi hymyillen tätä. ”No oikeastaan,” hän aloitti, kun makuuhuoneen ovi aukesi. ”Hei!” Miihkali sano reippaasti ja sulki oven kiinni perässään. ”Miihkali?” Moto kysyi iloisena ja tervehti siskonpoikaansa isällisesti. ”Mitä sää täällä?” hän jatkoi ja katsoi nuorukaista. ”Mää otin sittenkin Minnin tarjouksen vastaan,” Miihkali sanoi ja haroi hermostuneena hiuksiaan. ”Ai? Sää et siis löytänyt muualta asuntoa?” Vinski kysyi irvaillen ja sai osakseen katseita. ”Mitä?” hän älähti. ”Joo otin. Asunnon etsiminen meni jo niin vaikeaksi, että luovutin ja päätin kerrankin mennä siitä mistä aita on matalin,” Miihkali selitti ja istui Turbon vierelle sohvalle. ”Hei! Se ei oo vääryys, jos pyytää melkein mahdottomaan asiaan apua,” Moto totesi ja iski tätä kevyesti selkään. ”Mmm… niin kai,” Miihkali sanoi. ”Me tehdään muuten se vuokrasopimus, kun vielä muistetaan,” Minni sanoi ja nousi Turbon vierestä hakemaan piirongin laatikosta pienen kasan papereita. ”Lukaise, kun ehdit,” Minni sanoi ja antoi puolet nipusta Miihkalille. ”Kiitosta vain,” Miihkali sanoi ja nosti paperinippuista kättään kiitokseksi. ”Jos tulee jotain kysyttävää niin kysy pois,” Minni sanoi. ”Joo. Tuskin tässä mitään erikoista ole,” Miihkali sanoi vienosti hymyillen. Enon ja hänen kavereidensa vierailu sai hänet olemaan enemmän nolostuneempi, kuin ylpeempi siitä kun oli saanut asunnon kenraalin katon alta. ”Hei! Me lähetään aavikolle ajeleen. Tuutko mukaan?” Moto sanoi ja herätti pojan ajatuksistaan. ”En mää kiitos taida,” Miihkali sanoi. ”Ai. No ei siinä mitään,” Moto sanoi hieman yllättyneenä. ”Mää allekirjoitan nää ja jätän ne tohon pöydälle sitten,” Miihkali sanoi ja nousi seisomaan. Minni vilkaisi Turboa, jonka jälkeen Miihkalia. Ilman sanoja nuori mies oli ahdistunut ja jäykkä. ”Joo jätä vaan. Onks kaikki hyvin?” Minni kysyi. ”Joo. Väsyttää vaan,” Miihkali sanoi ja poistui takavasemmalle huoneeseensa. Miihkali lysähti sängylleen, josta puuttui vielä petivaatteet. Häntä ei kiinnostanut olla sillä hetkellä kenenkään kanssa tekemisissä. Porukka alkoi varmasti puhumaan hänen selkänsä takana asiasta. Siitä hän oli varma, että asunnon viejä saisi kuulla kunniansa ja kunnon turpaan iskun. Miihkali oli niin raivoissaan pelkästä ajatuksesta, että heitti tyynyt auki olevaan vaatekaappiin, niin että se tiputti yhden hyllyn alas. ”Miihkali! Mikä se oli?” Minni huusi olohuoneen puolelta. Miihkali keräsi hyllyltä tippuneet vaatteet sängylle ja nosti hyllyn paikoilleen. ”Ei mikään. Hylly tippu käsistä vaan,” mies huusi ja sai vastaukseksi vain hiljaisuuden. Miihkali nosti hyllyn takaisin paikoilleen. ”Miihkali!” Minni huusi. ”Joo,” Miihkali huusi takaisin. ”Me lähdetään!” kenraali vastasi. ”Okei!” Miihkali vastasi. Hän petasi sänkynsä ja asettui sen syövereihin. Pari tuntia unta palloon, jos olo vaikka helpottaisi. Ovikellon rimputtaminen sai Miihkalin kurtistamaan kulmiaan ja paneutumaan syvemmälle peiton alle. Lopulta nyrkillä pamautettu isku sai hänet nousemaan. Hän istui sängynlaidalla ja kuunteli epätoivoisesti nyrkin iskuja oveen. Miksi kenraalin ovea hakattiin nyrkillä. Miihkali nousi sängyltä ja meni ovelle kuuntelemaan. ”NYT EI OLE KENRAALI LEIKIN PAIKKA! OVI AUKI!” kuului miehen karjaisu oven takaa. Miihkali huokaisi epätoivoisesti syvään. Hän tiesi tasan tarkkaan, kuka oven takana olisi. Hän olisi halunnut sulkea korvansa kaikelta, mutta teki jotain tosi typerää. Yksi liike ja ovi oli auki. ”No jo oli… kato kato. Mitä meillä täällä on? Keltanokka,” hiekan värinen mies hiiri sanoi ja kumartui hiukan. Miihkali katsoi etovasti miestä. ”Eversi Karpaasi. Mistä moinen kunnia?” Miihkali kysyi nälväisten. ”Sinuna kunnioittaisin ylempi arvoistasi,” Karpaasi sanoi ja puristi kädet eteensä. ”Ainoa jota minä kunnioitan täällä on Minni,” Miihkali sanoi ja poistui keittiön puolelle. ”Siitä puheen ollen. Missä hän on?” Karpaasi kysyi. ”Jossain aavikolla Prätkähiirten kanssa,” Miihkali vastasi miehelle. ”Siitä Turbosta ei ole ollu kuin haittaa viimeiset 10 vuotta,” Karpaasi vastasi tuhahtaen. ”Harmit sulle. Ne tuskin on meinaan eroamassa,” Miihkali sanoi. Karpaasin ilme muuttui entistä happamaksi. ”Miten sää keskenkasvuinen nulikka kehtaat?” Karpaasi sanoi ja astui Miihkalin eteen. Miihkalia tosin tämän iso koko ei pelottanut. ”Oliko sulla asiaakin, jos ei niin voit ystävällisesti poistua,” Miihkali kysyi. ”Sää et mua täältä pois aja, koska mää voin tehdä susta vainaan hetkessä,” Karpaasi sanoi. ”Omasta kodistani mää voin sut kyllä häätää. Sitä paitsi keksi parempi uhka vaatimus,” Miihkali sanoi ja joutui Karpaasin kovaan otteeseen. Karpaasi puristi vihaisena Miihkalin paidan kauluksista kiinni. ”No tee se. Uhkaa mun henkeä, niin kuin teit mun äidille. Uhraa viedä mun henki jos en alennu sun tahtoos,” Miihkali sanoi ja siirsi kasvojaan lähemmäksi Karpaasin kasvoja. Karpaasin ilme muuntui hieman epäuskolliseksi ja päästi nuoren miehen kauluksesta irti. Kumpikaan ei tosin huomannut ovella seisovaa naista, joka epätodellisen uskoisena oli painanut kätensä tiukasti ristiin eteensä. Miihkali pyyhki rinnuksiaan ja siirsi katseensa ovelle, jonka jälkeen takaisin Karpaasiin. Karpaasi käänsi varovaisesti päänsä ovelle. ”Mitä… täällä… tapahtuu?” Minni kysyi vihaisena. Kumpikaan miehistä ei suostunut naiselle vastaamaan. ”Mää… tota etsin sua,” Karpaasi sanoi nolostuneena. ”Ja määkö löydyn Miihkalin paidan kauluksista,” Minni vastasi. ”No tota…” Karpaasi sanoi hieroen hermostuneena niskaansa. ”Mulla oli sulle tärkeää asiaa,” mies jatkoi nolostuneena. ”Ole hyvä ja poistu mun asunnosta,” Minni sanoi ja osoitti kädellään ovea. Hän ei edes katsonut miestä silmiin, joka pitkin kynsin poistui asunnosta. ”Mulla oli tota… oikeasti asiaa,” Karpaasi yritti vielä. ”Mulle voit tulla juttelemaan, kun löydät yksi… käytöstavat ja 2… kun olen päämajalla,” Minni sanoi ja sulki oven miehen naaman edestä. Karpaasi yritti koputtaa vielä ovea, mutta katsoi paremmaksi poistua paikalta. ”Mistä tosta oli kysymys?” Minni kysyi, kun Miihkali otti jääkaapista juotavaa samalla. ”Ei mistään,” Miihkali yritti. ”Nyt on Miihkali se aika, kun kerrot totuuden,” Minni sanoi. ”Karpaasi tuli vaan paukuttamaan ovea ja vaati sun tapaamista, vaikka sanoin ettet oo täällä. Siitä alkoi sitten Turbon ja mun mollaaminen,” Miihkali sanoi. Se, että hän nykyään asui kenraalin luona, niin hän tunsi itsensä myös vasikaksi. ”Miihkali, vaikka sää asut täällä niin ei sun tarvitse kokea tuollaista kohtelua,” Minni sanoi ja silitti nuorukaisen selkää. ”Kiitos, mutta kyllä mää pärjään,” Miihkali sanoi ja hymyili vaisusti. ”Eiks sun pitänyt olla jätkien kanssa?” hän jatkoi. ”Joo. Unohdin radio puhelimeni, jossa taitaa olla aika monta viestiä herra hapannaamalta,” Minni sanoi naureskellen. ”Varo, ettei se hyökkää sieltä radion kautta,” Miihkali sanoi naureskellen. ”Hahha niimpä, mutta mää menen jätkät hermostuu muuten,” Minni sanoi. ”No sepä ja varsinkin kun joutuivat palaamaan takaisin,” Miihkali sanoi. ”Sepä se,” Minni sanoi ja poistui asunnosta. Miihkali katsoi kelloa. Hän oli kolmevarttia ehtinyt nukkumaan, ennen välikohtausta eikä häntä oikeastaan edes väsytä enää. Mitähän Sofia tekee? Hän ajatteli. Pitkän harkinnan jälkeen Miihkali puki puhtaat vaatteet päällensä ja pyyhkäisi yöpöydältä paperinipun. Miihkali nappasi nipun käteensä. Hän allekirjoitti sopimuksen lukematta sitä sen paremmin ja vei sen keittiönpöydälle. Hän siirsi vaatteensa pesuhuoneessa olevaan pyykkikoppaan. Hän pakkasi kamansa ja lähti liikkeelle. Ensin ruokapaikan kautta.


Sofia kirjoitti pidempää raporttia ja hieroi ohimoaan väsymyksestä. Oveen tiukka koputus sai hänet heräämään ajatuksistaan. ”Sisään,” Sofia vastasi. ”Kelpaisko seura?” Miihkali kurkkasi sisään. ”Paremmin, kuin hyvin,” Sofia sanoi ja nousi seisomaan. Hän kietoi kätensä tämän kaulalle hellästi ja hymyili lempeästi. ”Onks ollu rankka päivä?” Sofia kysyi. ”No joo, mitä Karpaasi nyt kävi kovistelemassa,” Miihkali sanoi. ”Mitä?” Sofia kysyi. ”No se etsi Minniä, oli vaan mukamas ison johtajan kovistelu oikeus,” Miihkali sanoi. ”Mitä sää oot tehnyt Minnillä?” Sofia kysyi ja irrottautui miehestä. ”Rakasteltiin,” Miihkali sanoi ja sai naiselta tympeän katseen. ”No mitä sää luulit. Otin sen Minnin tarjoaman huoneen vastaan,” Miihkali sanoi ja nappasi naisen kainaloonsa. ”Siis… hetkinen… sää muutit kenraalin katon alle?” Sofia kysyi. ”Joo. Mää en muuta tänne, enkä ajatellut jäädä kodittomaksi,” Miihkali totesi. ”No entäs me?” Sofia kysyi. ”Mitä meistä?” Miihkali kysyi. ”No siis. Kai mää voin sinne kanssa tulla yöksi aina silloin tällöin,” Sofia kysyi. ”Totta kai. Tietäisit vaan kuinka paljon Turbo tulee viettämään siellä aikaansa,” Miihkali sanoi. ”Niin joo,” Sofia sanoi. ”Mitäs sulla muuten tossa pussissa on?” nainen kysyi ja kurottautui katsomaan Miihkalin kainalosta tämän toista puolta. ”Kelpaisko neidille ruoka?” Miihkali kysyi ja nosti pussia ylemmäksi. ”No todellakin,” Sofia sanoi ja otti pussin mieheltä. ”Mitä sää meinaat tänään tehdä?” Miihkali kysyi. ”huoh… lupasin Minnille hoitaa nää raportit valmiiksi niin, että hän voi vaan allekirjoittaa ne,” Sofia sanoi ja kasasi kertakäyttö astialta ruokaa suuhunsa. ”Miks Minni ei hoida raporttejaan itse?” Miihkali kysyi. ”Kyllä se tekee, mutta nämä ei ole henkilökohtaisia tai muuten salassa pidettäviä papereita,” Sofia sanoi. ”Mitä ne sitten on?” Miihkali kysyi. ”Konehuonen uudelleen päivitystä tai prätkätallin siivousjärjestelyitä koskevat paperit,” Sofia selitti. ”Siis kaikesta turhasta tehdään raportteja. Ei ihme että Minni on kyllästynyt niihin,” Miihkali sanoi. ”No siinäpä se,” Sofia totesi. ”Tehäänkö tänään vielä jotain?” Miihkali sanoi. ”Voi kulta se olis tosi kivaa, mutta mun on pakko saada nää paperit valmiiksi,” Sofia sanoi. ”No ehkä joku toinen kerta sit,” Miihkali sanoi. ”Älä huoli. Kyllä me ehditään vie aikaa viettämään aikaa yhdessä,” Sofia sanoi ja hieroi miehen kättä.
Iltaa kohden Miihkali oli päässyt lähtemään koko päämajalta. Sofian hän oli jättänyt rauhaan ruokailun jälkeen. Hän kävi kaupan kautta hakemassa itselleen ruokaa ja suuntasi sen jälkeen kotiinsa. ”Moi. Oliko rankka päivä?” Minni huuteli olohuoneen sohvalla. ”Moi. No eipä oikein,” Miihkali vastasi. ”Eli vaparille liian tylsä?” Minni naureskeli. ”No kieltämättä,” Miihkali naureskeli ja nosti köyhän näköiset ostoksensa jääkaappiin. ”Tuutko kattoon leffaa?” Minni kysyi. ”Ai eiks Turbo ookkaan sun seurassa,” Miihkali kysyi. ”Ei mekään aina keskenämme olla,” Minni sanoi. Miihkali hyppäsi naisen viereen sohvalle. ”Mikä leffa?” Miihkali kysyi. ”Joku karseen surkea nyyhky elokuva,” Minni sanoi ja lisäsi volyymia. ”Onks tätä pakko katsoa?” Miihkali kysyi. ”Pelkäätkö, että alat itkemään?” Minni kysyi ja siirsi säälivän katseensa nuorukaiseen. ”En, mutta nukahdan sitäkin nopeammin,” Miihkali sanoi. ”Saitko muuten ne mun vuokrasopimuspaperit tosta pöydältä?” hän jatkoi. ”Joo sain. Siirsin sen omiin tarvikkeisiini,” Minni sanoi. ”No hyvä,” Miihkali sanoi. ”Haluatko sittenkin kattoo jotain muuta?” Minni kysyi. ”No olis aika mahtavaa,” Miihkali sanoi.


Viikot kuluivat Minnin kanssa moitteettomasti. Miihkali vatvoi edelleen asiaa, kuka kumma oli vienyt häneltä asunnon ilman mitään varoitusta ensin. Hän istui keittiön pöydän ääressä ja katseli ajatuksissaan vastapäätä olevaa seinää, jonka edessä korostui vanha pölyttynyt hyllykkö, johon oli kasattu erilainen määrä tavaraa. ”Yrittikö Minni tavaroilla saada asunnosta kotoisamman? Pelkkä Marsin huono tilanne sai kodin tuntumaan kodittomalta,” tai ainakin Miihkali ajatteli niin. ”Mitä mietit?” Minni kysyi yhtäkkiä. ”Täh? Äh… öööö… ööö… en mitään,” Miihkali sönkötti, kun näki pyyhkeisillään olevan kenraalin vieressään. ”Mitä sää sönkötät?” Minni kysyi. ”En mitään,” Miihkali sanoi ja käänsi katseensa pois kenraalista. ”Okei. Miten vaan,” Minni sanoi ja poistui suihkun puolelle. Marsissa pääsi harvoin suihkuun. Vettä tulisi säästää kaikissa tilanteissa ja saattaa olla tilanteita, kun Marsissa ei pääse viikkokausiin edes suihkuun saati sitten pääse pesemään käsiään. Minnin alaston vartalo sai Miihkalin hetkellisesti ahdistumaan. Hän tosiaan unohti Minnin olevan nainen tietyissä tilanteissa. Miihkali siirtyi huoneeseensa. Hänen sairaslomansa oli ohi, mutta Marsissa ei ollut tapahtunut mitään pitkään aikaan. Ihan kuin plutolaiset olisivat unohtaneet heidät. Rotistakaan ei ole ollut mitään vastusta. Pientä eripuraa niin, kuin aina. Miihkali makasi sängyllään katse kohti kattoa. Tylsää, niin kuin aina, hän ajatteli. Ehkä pienet unet ensin ja sitten katsomaan mitä Sofia tekee…



”MIIHKALI!” Minni huusi miehen vierestä ja iski tämän hereille. ”AAH MINNI!” Miihkali pelästyi hereille. Minnikin hieman pelästyi miehen äkkinäistä liikettä. ”Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi ja kuivasi pyyhkeellä hiuksiaan. Hän oli miehen edessä pukeissaan, mutta ei silti ymmärtänyt nuorukaisen käytöstä. ”Ei mitään. Näin vaan painajaista,” Miihkali sanoi ja nousi istumaan. ”Varmasti?” Minni kysyi. ”Joojoo,” Miihkali sanoi ja pyyhki kädellä ilmaa. ”Okei. Päämajalle tarvittais, joku joka on hyvä vakoilemisessa,” Minni sanoi. Miihkali katsoi naista hymyillen. ”Sää pyydät mua?” Miihkali kysyi. ”Sää oot paras soluttautuja ja tarpeeks nopea pakenemaan, jos tulee tilanne,” Minni sanoi. Miihkali pomppasi nopeasti sängystään, puki saappaansa ja oli valmiina lähtemään. ”Kiitos kenraali,” Miihkali sanoi ja poistui asunnosta. Rappukäytävään päästyään hän huomasi, jonkun edellään. Hän joutui kumminkin nopeasti pysähtymään, kun hahmokin pysähtyi.
”Hei! Onneksi olkoon siitä ullakkoasunnosta!”
”Kiitosta vain! Vanhan asukkaan häätäminen oli helpompaa, kuin uskoinkaan!”
”Mutta eikö ollut vaarallista vaarantaa oma henkilöllisyys?
”Älä huoli! Kukaan ei saa tietää kuka olen ja miksi olen täällä!”

Miihkali kuuli kahden aikuisen miehen puheet. Vieläpä asunnosta, josta hänet oli häädetty. Hän potkaisi rappukäytävän kaidetta saaden miesten huomion.
”Joku tulee? Mene”
Miihkali asteli sotilasta vastaan. ”Moi!” sotilas vastasi. ”Terve!” Miihkali vastasi. Sotilaan kadottua portaisiin Miihkali otti muutaman juoksu askeleen päästäkseen tumman hahmon perään. Ulko-ovella ei näkynyt enää ketään. Miihkali seurasi punaista hiekkapolkua, kohti talojen taakse aukenevaa aavikkoa. Miihkali ei nähnyt enää ketään näkökentässään. Tai niin hän luuli. Hän käänsi katseensa kohti ulko-oveaan josta oli tullut ulos. Hahmo ilmestyikin uudelleen hänen näkökenttäänsä. ”HEI!” Miihkali huusi ja lähti juoksemaan hahmoa kohti. Typerästä erheestä hahmo huomasi hänet ja lähti tätä pakoon tiputtaen harmaita kuulia matkan varrelleen. Miihkali oli keskittynyt vain hahmon nappaamiseen eikä huomannut viritettyä ansaa. Valitettavasti kuulat koituivat Miihkalin kohtaloksi ja kaatui niiden ansiosta, iskiensä päänsä kovaa läheiseen betoniseen rappuseen. ”Sori poika… ei ollut vaihtoehtoja…” hahmo tuli sanomaan ennen, kuin nuorukainen menetti tajuntansa kokonaan…

Tää tarina on loistava . Toivottavasti Miihkali selviää tilanteestaan kunnialla. Tykkään

Ai mulla on tällainenkin tarina XD mun vanha kone lahos ja vei suurimman osan tarinoista mukanaan :/ pitäsköhän tätä jatkaa xD

Mun mielestä sun pitäis jatkaa XD. On sen verran kiinnostava stoori.

A/N: vihdoinkin sain jatkettua tätä tarinaa. Ei ollut mitenkään helppoa, kun en edes muistanut mistä tarina kertoo. Toivottavasti saan jatkettua tämän loppuun saakka kunnialla.



Miihkali tunsi jyskyttävää kipua päässään. Miihkali hieraisi päätään, tuntiessaan siinä jotain tavallisesta poikkeavaa. Hän siirsi sormiaan takaraivolle, jotka kostuivat hieman. Tahmea veri sotki miehen sormet ja sai tämän lysähtämään hetkeksi vielä tyynyään vasten tasaamaan hengitystään. Hänen päätään ympäröi sideharso ja päässä oleva haava oli päässyt hieman vuotamaan. Hän kohotti hieman irvistäen asentoaan. Hän oli oman huoneensa sängyllä.
”Hei! Sää olet herännyt,” Sofia huokaisi ovelta ja istui miehen viereen sängylle.
”Olo on silti, kuin jyrän alle jääneellä,” Miihkali tuhahti ja laski päänsä takaisin tyynyihin.
”Mitä tapahtui?” nuorukainen jatkoi ja silitti Sofian jalkaa.
”Me löydettiin sut tajuttomana ulkoa,” Sofia selitti ja katsoi huolestuneena Miihkalia. ”Mää muistan vain, kun jahtasin jotain tyyppiä… sitten vain kaikki pimeni,” Miihkali selitti.
”Kuka tyyppi?”
”Joku tumma hahmo… en tie… se hiippaili vaan meidän rapussa,” Miihkali selitti kiihdyksissä.
”Kuulostaa todella karmivalta. Et kai ole vain keksinyt koko asiaa?” Sofia epäröi. Miihkali siirsi tuiman katseen naiseen.
”Epäiletkö sää mua?” mies ärähti.
”Kuulostaa aika kummalliselta, että näin rauhallisessa taloyhtiössä joku hiippailisi,” Sofia vastasi puristaen kädet eteensä.
”Muistutan sua edelleen, että olemme Marsissa… täällä nykyään missään ei ole turvallista tai rauhallista,” Miihkali tuhahti.
”Mää en tappele sun kanssa tästä asiasta… sää sait just jalkasi kuntoon, niin nyt oot toipilaana pääsi vuoksi,” Sofia tokaisi tympeänä.
”Sori… päätä vain jomottaa,” Miihkali ähkäisi.
”Mää tuon sulle särkylääkettä ja sitten saat levätä tovin vielä. Jos olisit paremmalla tuulella silloin,” Sofia huokaisi ärtyneenä. Miihkali tarttui nopeasti naisen käteen kiinni. Sofia katsoi hieman surkeana miestä.
”Anteeksi… ei mun pitänyt sulle kiukutella,” Miihkali pahoitteli.
”Ei se mitään,” Sofia vastasi ja haki miehelle särkylääkettä.

Pari tuntia myöhemmin Miihkali heräili pikku hiljaa. Särkylääke oli vienyt pois suurimman osan jomotuksesta, mutta salakavala jyske tuntui silti miehen takaraivossa. Miihkali nousi vaivoin ylös ja käveli asunnon keittiöön. Miihkali tutki kaappeja ruoan toivossa, mutta heillä ei ollut mitään valmista. Miihkali istuuntui sohvalle ja tunnusteli takaraivoaan. Haava oli ilmeisemmin lakannut vuotamasta, mutta kuivunut veri tuntui inhottavalta. Mies hieroi ohimoaan.
”Hei… sää olet herännyt,” Minni huokaisi, kun astui ulko-ovesta sisään.
”Joo niin olen,” Miihkali vastasi katsomatta naista.
”Mitä tapahtui?” Minni kysyi ja istui miehen viereen.
”Kompuroin pihalla,” Miihkali tuhahti.
”Miksi minusta tuntuu, että valehtelet? Jälleen,” Minni epäili ja riisui saappaansa.
”No okei, mutta lupaa ettet kerro Sofialle,” Miihkali ehdotti. Minni kohautti kulmaansa kysyvästi ja käveli sohvan luokse.
”Mää en halua huolestuttaa sitä,” Miihkali selitti ja painoi katseensa lattiaan.
”No hyvä on… en kerro Sofialle.”
”Mää sain selville, että kaksi henkilöä puhui mun asunnostani ja kuinka toinen miehistä haluaa pitää henkilöllisyytensä salassa.”
”Salassa?”
”No eikö se salaisuus sitten ole, jos ostaja kerran ei halua edes tietojaan talon kirjoihin?”
”Kieltämättä, kyllä hivenen outoa. Kuitenkin puhutaan sotilas talosta.”
”Nimenomaan. No toinen näistä miehistä tuli mua sisällä vastaan. Lähdin selvittämään toisen mieshenkilön identiteettiä, joka yritti vähin äänin poistua talosta. Tuloksena oli kaatuminen ulkona ja takaraivoon tullut ikävä haava.”
”Oliko siinä hiipparissa jotain muuta outoa.”
”Mmmm… joo. Hän pahoitteli mitä oli tehnyt minulle,” Miihkali tuhahti ja kiskaisi kuivuneen siteen takaraivostaan irti. Miihkali väänsi naamaansa kivusta ja tunsi, kuinka haavasta alkoi hieman valua uudelleen verta. Minni pyöräytti silmiään ja nousi seisomaan. Hän kaivoi laatikosta uuden siteen miehelle ja rasvapurkin. Nainen kallisti miehen päätä eteen ja sai tämän ähkäisemään kivusta.
”Mitä toi on, kun sattuu niin pirusti?” mies ärähti.
”Haavasalvaa. Sen ei pitäisi kirvellä,” Minni vastasi.
”No terveisiä purkille, että kyllä kirvelee,” mies tuhahti kivusta uudelleen. Minni kietoi siteen miehen päänympärille ja hymyili hellästi tälle.

Kun kirvely ja kipu alkoi hellittämään, nuorukainen mulkaisi naista joka, hymyili hellästi tälle nojatuolistaan.
”Pystyisitkö sää selvittämään, kuka mun asunnossa nykyisin asuu?” Miihkali kysyi.
”Miksi haluat noin palavasti selvittää tämän asian?” Minni heitti vastakysymyksen miehelle.
”Koska tämä salailu on ihmeellistä ja et voi väittää etteikö sua kiinnostaisi,” mies tuhahti. Minni naurahti ja meni avaamaan oven, joka oli hetki sitten soinut.
”Hei söpöläinen,” Turbo naurahti ja suukotti naisen poskea.
”Hei… mitäs sinä?” Minni kysyi hyväntuulisena ja ojensi miehelle limupullon läheiseltä pöydältä.
”Oli tylsää niin tulin piristään teitä kahta,” Turbo tokaisi ja loikkasi Miihkalin viereen sohvalle.
”Sitä tässä tarvitaankin,” Miihkali puuskahti.
”Piristä tuota ennemmin, kuin mua,” Minni henkäisi osoittaen Miihkalia ja istui sohvan käsinojalle. Turbo katsahti nuorukaista.
”Kiitti… meen soittamaan Sofialle, jos keksis mun kanssani jotain tekemistä,” Miihkali tuhahti ja nousi seisomaan. Minni ja Turbo katsahtivat nuorukaisen perään, kunnes Minnin suulle nousi leveä hymy.
”Mää keksin,” nainen ilakoi ja huitaisi miestä nopeasti, ennen kuin ponkaisi omaan huoneeseensa.

Turbo jäi hämmennyksestä istumaan sohvalle. Naisen huikkasu huoneesta sai miehen siirtymään kanssa huoneeseen. Miihkali istui sängyllään ja katsoi vanhaa valokuvaa. Valokuvat olivat Marsissa ainoa muisto, joita pystyi mukanaan kantamaan. Mies katsoi kuvassa kahta hymyilevää hiirikaksosta. Kaksoset olivat kuvassa noin 3-vuotiaita.
”Voi Mirella, kun tietäisit mitä täällä tapahtuu? Ei veljellä mene niin hyvin, kuin voisi,” mies huokaisi ajatuksissaan ja suukotti vaaleilla hiuksilla varustettua hiiritytön kuvaa. Mies meni yhteisiin tiloihin ja etsi puhelinta, joka yleensä oli telineessä paikoillaan.
”MINNI MÄÄ TARVITSEN SEN PUHELIMEN!” mies huusi.
”Et tarvitse enää,” Minni sanoi miehen takaa saaden tämän hieman pelästymään. Minni ojensi kapeaa puhelinta miehelle, jonka mies nappasi äreästi tämän kädestä.
”Nyt laitat sen puhelimen paikoilleen, vaihdat siistimpää päälle ja NOSTAT HYMYN HUULILLE!” Minni komensi ja sai pojan hämmentymään.
”Mitä?” oli ainoa kysymys, mitä mies sai suustaan sanoneeksi.
”Meille tulee illallisseuraa, johon sinä ja Turbo osallistutte,” Minni vastasi ja puristi kädet eteensä. Miihkali katsoi Turboa, joka oli tympeänä puristanut kädet eteensä ja nyökkäsi tälle.
”Ja sitten, kun sää oot hieman enemmän parantunut niin pidämme sun tuparit,” Minni tokaisi ja puki kenkiä jalkaan. Miihkali katsahti uudelleen Turboa, joka ei selkeästi ollut mitenkään tyytyväinen naisen ideaan. Miihkali huokaisi ja poistui omaan huoneeseensa etsimään jotain siistimpää kenraalin määräyksestä. Turbo kinasi hyväntuulisesti jotain Minnin kanssa, kunnes pieni ähinä ja anelevat pyynnöt korvasta irti päästämisen toivossa sai Miihkalin tyrskähtämään huvittuneena. Ei paljon Turbolla ollut sanan valtaa, jos Minni oli jotain päättänyt. Mies pyöritti päätään ja alkoi tonkimaan kaappiaan. Miihkalin löytäessä edes jotenkin edustavammat vaatteet, harppoi hän boksereissaan kylpyhuoneeseen. Minni ja Turbo olivat ilmeisemmin lähteneet käymään kaupassa, jos nainen meinasin järjestää illallisen.

Ovikellon soiminen sai miehen huomion. Hän avasi sen enempää ajattelematta mikä hänen vaatetuksensa oli. Suoriin mustiin housuihin ja armeijan vihreään paitaan pukeutunut hiirimies katsahti hämmentyneenä nuorukaista. Vihreä paita oli siististi housujen alla, ruskeassa nahkaliivissä roikkui useampi arvomitali. Miehen oranssit hiukset olivat paksut ja kammattu siististi päälaelle. Miihkali veti miehen nähtyään itsensä hieman noloksi ja laski paidan housujensa eteen.
”Tuota… voinko auttaa?” nuorukainen henkäisi nolostuneena. Puna tuntui yltyvän korviin saakka.
”Etsin kenraali Milaniusta… hän asuu ilmeisemmin tässä asunnossa…” mies aloitti, kun sai ajatuksensa puolialastomasta marsilaisesta takaisin mitä oli ovella kysymässä. Miihkali ei osannut vastata miehelle juuri mitään.
”Luulin häntä tosin nuoremmaksi, en teinipojan äidiksi,” mies katsahti Miihkalia päästä varpaisiin. Nuorukainen kurtisti kulmiaan ja katsahti miestä.
”En mää ole Minnin poika… kenraali on liian nuori nimittäin siihen,” Miihkali ärähti ja suoristi itsensä.
”Anteeksi, minun erehdykseni. Olisiko kenraali kotona?” mies tokaisi ja kysyi kenraalin olin paikkaa.
”Minni ei ole kotona… voit tulla huomenna uudelleen,” Miihkali ohjasi miestä ulos, jotta pääsisi pukeutumaan.

Samaan aikaan Sofia astui miehen viereen ja katsoi sisällä olevaa puolialastonta poikaystäväänsä. Sofian katse hamuili ensin Miihkalissa ja tämän jälkeen tuntemattomaan hiirimieheen.
”Hei kultaseni!” Miihkali henkäisi ja hymyili naiselle nolostellen.
”Hei… Miksi sää olet puolialasti?” Sofia kysyi hämmentyneenä. Miihkali ohjasi tytön ohitseen sisälle.  
”Ei nyt!” mies kuiskasi ärähtäen ja sai Sofian nostamaan kädet eteensä.
”Voin toki tulla huomenna uudelleen. Jos vain kerrot kenraalille terveiset, että etsin häntä?” tuntematon hiirimies tokaisi ja oli poistumassa.
”Tai oikeastaan. Annatko tämän kenraalille?”
”Mitä vain, kun nyt vain lähdet,” Miihkali tuhahti. Mies kumarsi pienesti ja oli ojentamassa ensin kirjekuoren Miihkalille, mutta tämän kädet ollessa täydet antoi hän kuoren Sofialle. Sofia hymyili kiitokseksi vaisusti. Tyttö sulki miehen poistuttua oven ja nosti ruskean kirjekuoren läheiselle lipastolle.

Sofia mulkaisi Miihkalia.
”Mää menen nyt pukemaan. Hetki pieni,” Miihkali hymyili naiselle hellästi ja poistui pesuhuoneen puolelle. Sofia naurahti miehen käytökselle. Nainen jäi odottamaan miestä sohvalle ja kaivoi sohvapöydän alta lehden odotellessaan miestä. Hetken kuluttua Miihkali rymisteli pesuhuoneesta, huoneeseensa.
”Miksi sää olet puolialasti?” Sofia kysyi ja sai Miihkalin kääntymään kannoillaan.
”Eikö näky miellytä?” nuorukainen kysyi ja siveli kättään treenattua kroppaa pitkin. Sofia pyöritteli hyväntuulisesti miehelle päätään ja jatkoi lehden lukemista. Miihkali käveli naisen luokse ja nappasi lehden tämän kädestä.
”Eikö edes tällainen notkea ja lihaksikas nuorukainen saa vähän omistettua rakkautta?” mies kyseli flirttaillen ja hieroi Sofian käsiä tämän kroppaa pitkin. Sofia kikatti kuin pikkutyttö miehen keikuttaessa lanteita tämän sylissä yrittäen saada tätä lämpenemään. Miihkali tarttui rakastavasti naisen niskan takaa kiinni ja painoi syvän suudelman tämän suulle. Avaimen kilinä ovessa sai miehen pinkomaan takaisin huoneeseensa.

”Hei Sofia,” Minni tokaisi ja kantoi kauppakassin keittiönpöydälle.
”Hei. Voinko auttaa?” tyttö kysyi ja laski lehden omalle paikalleen ja käveli keittiöön naisen avuksi.
”Kyllä kiitos. Noita miehiä, kun ei voi oikein päästää keittiöön,” Minni tokaisi ja katsoi miestään, joka nosti ison vesikanisterin pöydälle.
”Hei ainoa aine, jonka koulussa reputin, kun räjäytettiin Moton kanssa keitinvesikattila,” Turbo naureskeli ja istuutui sohvalle. Sofia katsoi hyvin hämmentyneenä Minniä.
”Synkkäpäivä Tulikiven 9.luokalla,” Minni henkäisi naurahtaen. Sofia katsoi Minniä, jonka jälkeen Turboa, joka virnuili sohvalla.
”En halua välttämättä kuulla enempää,” Sofia vastasi nopeasti ja auttoi purkamaan kasseja.
”Turbon seurassa, et voi välttyä siltä,” Miihkali tokaisi ja istui Turboa vastapäätä sohvalle. Mieskaksikko vain mulkoili toisilleen hyvätahtoisesti.
”Ai niin Minni…” Miihkali aloitti ja sai kenraalin huomion.
”Joku äijä toi sulle jonkun kirjekuoren.”
”Minkä kirjekuoren?”
”Mää nostin sen tuohon lipastolle,” Sofia osoitti harmaata lipastoa. Minni käveli lipaston luokse ja nosti ruskean kirjekuoren käteensä. Nainen pyöritteli kuorta kädessään.
”Ei nimeä tai muutakaan tietoa,” Minni tuhahti ja laski kirjekuoren käsistään.
”Kannattaa avata. Sen antajalla tuntui olevan kiire. Luuli meitäkin sukulaisiksi,” Miihkali tuhahti, kun musta hiuksinen kenraali käveli takaisin keittiöön.
”Kannattaa kuunnella nuorukaista… voi olla salainen heila,” Turbo kiusoitteli ja sai naisen mulkaisemaan tätä.

”Mutta voimme jutella siitä kohta tarkemmin, ettei vain kokkaukset kärsi hirveästi,” poika jatkoi saaden kummankin naisen huomion.  
”Kannattaa mennä oppiin kokkaustaitoja… ennen, kuin sulle käy samat kuin mulle ja Motolle,” Turbo naurahti ja puristi kädet eteensä.
”Älä huoli… kyllä Sofia pitää siitä huolen.”
”Onnekas. Minni ei päästä mua keittiöön, vaan sen vuoksi mitä joskus koulussa tapahtui!” Turbo tuhahti ja katsahti keittiöön, jossa Minni virnisti miehelle.
”Noh… me kokataan sitten ihan kaksin,” Miihkali vinkkasi silmäänsä. Nuorukainen haroi raitaisia hiuksiaan, haavan sidekohta sai miehen irvistämään kivusta.

Minni ja Sofia olivat saaneet ruoan valmiiksi. Kun miehistä ei ollut kokkaus apua sai kaksikko kattaa pöydän. Sofia ojensi kulhon Miihkalille, joka taas laittoi sen pöytään.
”Tuoksuu todella hyvälle,” nuorukainen vastasi ja kaappasi tytön kainaloonsa.
”Kiitos,” Sofia vastasi hellästi ja suukotti miestä.
”Nonnii nuoripari. Istukaahan,” Minni ohjasi nuorison pöydän ääreen. Ruokailu sujui tasaisesti.
”Oliko tälle joku tarkoitus, että syödään yhdessä?” Miihkali kysyi ja sai Minnin ja Turbon katsahtamaan toisiaan.
”Haluttiin piristää sua,” Minni vastasi nopeasti.
”Mun piti piristää meitä kahta,” Miihkali älähti pienesti ja katsoi Sofiaa. Sofia silitti varovaisesti miehen niskaa ja hymyili lempeästi.
”Sun järjestelyt luonnollisesti tunnetaan,” Turbo nälväili ja sai Minnin huitaisemaan miestään.
”Ainakin tiedämme, että emme ota mallia teistä kahdesta,” Miihkali naureskeli.
”Kuinka sää kehtaat?” Minni naurahti hyväntuulisena.
”Mitä siellä kirjeessä muuten oli?” nuorukainen kysyi, kun muisti mieshiiren. Minnin ilme veti vakavaksi.
”Miksi sää olet noin kiinnostunut Minnille osoitetun kirjeen sisällöstä?” Turbo kysyi ja Miihkalin mulkaisemaan tätä.
”No avataan, avataan… ellei se sitten ole mitään mikä ei kuulu teille,” Minni keskeytti kaksikon naljailun.

Nainen luki kirjeen vakavana. Miihkali odotti kärsimättömänä. Hän halusi palavasti tietää mitä kirjeessä sanottiin. Minni taitteli kirjeen takaisin kuoreen ja huokaisi syvään.
”No?” Miihkali kysyi.
”Marsin yksi yksikkö pyysi armeijan apua. Heillä on leiri Elysium rinteen puolella noin 120 km etelään päin,” Minni selitti.
”Miksi?” Sofia kysyi.
”Ei sanottu tarkemmin. Kai joukko on kokenut erinäisiä tappioita ja armeija tunnetusti ei auta määräänsä enempää. Joten lähetän sinne vapaustaistelijoita,” Minni kohautti harteitaan.
”Ketä me otetaan mukaan?” Turbo kysyi.
”Te kolmikko lähdette ainakin… Sofia saa lähteä lääkintä mieheksi. Täytyy vielä katsoa kuinka, monta vapaustaistelijaa otamme kentälle mukaan,” Minni pohti.
”Miksi mää en pääse mukaan?” Miihkali kysyi ärtyisenä.
”Sää olet toipilas,” Minni vastasi nuorukaiselle.
”Ei se estä mua lähtemästä teidän mukaanne. Sitä paitsi voin ihan hyvin,” Miihkali ärähti ja Minni pyysi käsi eleellään nuorukaista rauhoittumaan.
”Sää pääset kyllä mukaan… en tarkoittanut sitä sillä,” Minni henkäisi. Ovikellon soiminen sai nelikon huomion. Minni nousi avaamaan.
”Niin siinäs kuulit,” Sofia naurahti ja halasi nuorukaista hellästi.
”Miihkali tämä on sulle,” Minni huikkasi. Äänestä pystyi vaistoamaan, jotain poikkeavaa. Nuorukainen kääntyi tuolillaan ovelle päin ja oli hämmennykseltään tippumassa siltä.

”Mirella?” Miihkali kysyi. Minnin vieressä seisoi lähes yhtä pitkä hiirityttö, jonka laineikkaat vaaleat vehnän väriset hiukset laskeutuivat miltein takapuolen päälle. Tyttö oli saman värinen, kuin Miihkali. Tytöllä oli päällään armeijan vihreä t-paita, farkut ja mustat saappaat jalassa. Naisen olalla oli iso musta armeija kassi. Tyttö hymyili lempeästi nuorukaiselle, joka pinkaisi ylös halaamaan tätä. Kuin vuosien kaipuu olisi pyyhitty pois Miihkalin harteilta.
”Mitä sää täällä teet?” mies kysyi ja sai tytön halaamaan tätä.
”Mää muutin tänne ja tulin auttamaan teitä yksikkö 23 avussa,” Mirella vastasi ja irrottautui miehen otteesta.
”Niin joo… teidän kenraalinne mainitsikin jotain kirjeessään sisäisestä avusta,” Minni vastasi ja muisti kirjeen sisällön.
”Mutta mihin oikein muutit?” Miihkali kysyi.
”Olisiko esittelyt paikoillaan ensin?” Sofia keskeytti kaksikon.
”Sofia tässä on mun kaksoissisareni Mirella. Mirella mun tyttöystäväni Sofia… ton vanhuksen jo tunnetkin,” Miihkali esitteli ja sai naiset kättelemään.
”Vanhus? Jo on otsaa,” Turbo napisi ja puristi kädet eteensä.
”Hauska tavata,” Sofia naurahti.
”Istu toki Mirella,” Minni ohjasi nuorukaisen istumaan.
”Onko nälkä? Tätä kun riittää,” Turbo kysyi ja ojensi kulhoa naiselle. Mirella tosin kieltäytyi kohteliaasti. Lasillisen vettä nainen otti.

”Niin mihin sää muutat?” Miihkali kysyi sisareltaan.
”Mun kenraali osti asunnon periaatteessa omaan käyttöönsä, mutta kertoi että voin asua siellä siihen saakka kunnes avun tarve täällä loppuu,” Mirella selitti.
”Missä se asunto sijaitsee?” Miihkali kysyi.
”Miksi olet noin kiinnostunut?” Mirella naurahti.
”Tiedänpähän mihin tullaan Moto-sedän kanssa kylälle,” Miihkali naurahti.
”No tervetuloa vain yläkertaan. Ullakko huoneisto on aika siisti,” Mirella naurahti ja sai veljensä vakavoitumaan. Minnikin katsoi nopeasti Turboa.
”Sunko kenraali teki musta kodittoman?” Miihkali ärähti ja nousi seisomaan paiskaten pöytää samalla.
”Mitä sää mulle ärhentelet? En ole vastuussa hänen teoistaan?” Mirella hermostui ja risti kädet eteensä.
”Mää uskon kanssa, että Mirella on tähän syytön… jos kerran hänen kenraalinsa osti sen omaan käyttöönsä,” Minni puolusteli tyttöä.
”Niin minäkin ja saithan jo uuden asunnon tilalle,” Turbo puolusteli kanssa.
”Antaa olla!” Miihkali ärähti ja poistui paikalta.
”Mene sen perään. Haava oli taas auennut,” Minni komensi hellästi Sofiaa, joka nyökkäsi hyväksyvästi.
”Olen pahoillani,” Minni henkäisi ja sai Mirellan pyörittelemään silmiään.
”Se on aina tuollainen, kun menettää jotain. 19-vuotta kuitenkin meidän elämästämme… olemme vain murto-osan viettäneet keskenämme. Hän ei ole koskaan hyväksynyt sitä mitä minä olen saanut, vaan ajattelee käänteisesti mitä hän menettää,” Mirella selitti surkeana. Minni siveli ohimennen naisen olkavartta.
”Tietääkö muuten setäsi, että olet maisemissa?” Turbo kysyi ja sai Mirellan pyörittämään päätään.
”No kohta tietää… tule!” mies komensi ja nappasi nuorukaisen mukaansa.

Samaan aikaan Miihkali oli ennättänyt ulos. Hän potkaisi isompaa kiveä, joka osui kivimuuriin. Sofia katsoi miehen touhuja surkeana.
”Elämän ilosi taisi palata kerta ryppäänä?” Sofia kysyi näsäviisaasti.
”Joo oikein moninkertaistu yhdessä hetkessä,” Miihkali tuhahti.
”Kai ymmärrät rakas, ettei Mirellalla ole mitään tekemistä sen asunto asian kanssa. Hän vain menee minne käsketään,” Sofia huokaisi.
”Kyllä mää sen tiedän… mutta kaikki nää vuodet olen kuvitellut sisareni olevan kauempana kuin 100 kilometrin päässä,” Miihkali huokaisi ja istui talon portaille.
”Kumpi sua nyt enemmän harmittaa? Asunnon menetys vai sun siskon odotettua läheisempi olinpaikka?” Sofia kysyi ja istui miehen viereen.
”En mää tie… kumpikin,” mies huokaisi. Sofia katsoi Miihkalin takaraivoa. Minni oli oikeassa. Haava oli jälleen miehen riehumisesta auennut.
”Onko paha?” Miihkali kysyi.
”Auennut vain… lopettaisit tuon riehumisen niin ei haavakaan aukeisi koko ajan,” Sofia torui miestä ja sai Miihkalin painamaan päänsä naisen olkaa vasten. Hän katsoi naisen leukaa ja suukotti sitä rakastavasti. Sofia mulkaisi hyväntuulisesti miestään ja suuteli tätä rakastavasti takaisin.
”Kai mää olen Mirellalle anteeksipyynnön velkaa,” Miihkali tuhahti hyväntuulisesti.
”Kenties,” Sofia naurahti. Miihkali tönäisi kevyesti naista vieressään. Sofia nyrpisti miehelle nenäänsä ja sai tämän kaappaamaan naisen kainaloonsa. Sofia kikatteli hyväntuulisesti ja tunsi kevyen suudelman ohimollaan.
”Mää taidan oikeasti olla rakastanut suhun,” Miihkali vastasi painaen otsansa, Sofian otsaa vasten.
”Samoin,” Sofia henkäisi ja suuteli tätä rakastavasti.
”Mennään ennen, kuin meidät etsintä kuulutetaan,” Miihkali naurahti ja sai Sofian mulkaisemaan häntä.

Seuraavana aamuna Miihkali katsoi paljasselkäistä tyttöystäväänsä. Hempeä ilta sai Miihkalin voimaan paremmin. Yölliset unetkin flirttailevasta kenraalista olivat toistaiseksi jääneet. Koputus nuorukaisen oveen sai Sofiankin havahtumaan hereille.
”Miihkali ja Sofia… 10 minuuttia lähtöön,” Minni huikkasi oven toiselta puolelta. Sofia venytteli pienesti ja kääntyi selälleen. Sofia ynähti pienesti ja säikähti, kun hänen suulleen painettiin suudelma. Sofia kietoi kätensä Miihkalin kaulan ympärille.
”Huomenta kaunokainen,” nuorukainen hempeili ja sai Sofian hieraisemaan nenäänsä miehen nenää vasten.
”Huomenta,” Sofia henkäisi ja irrottautui miehen otteesta. Sofia nousi istumaan ja haroi hiuksiaan.
”Pitäisi varmaan pukea,” Miihkali pohti selällään.
”No mitä sää vielä sitten odotat?” Sofia naurahti ja huitaisi miestä tyynyllä. Miihkali nappasi tyynyn halaukseensa ja katsoi naisen pukeutumista. Sofian saatua vaatteet päällensä hän käveli olohuoneen kautta pesuhuoneeseen.
”Sofia… me odotetaan teitä ulkona,” Minni huikkasi ohimennen ja sai tytön hymähtämään.

Minni sulki ulko-ovensa ja tarkisti vielä, että hänellä oli kaikki tavarat mukana.
”Mää vien nämä jo edeltä,” Turbo huikkasi ja nappasi armeija kassit mukaansa. Minni nyökkäsi miehelle hyväksyvästi. Rappusista kuuluvat askeleet sai naisen nostamaan katseensa alas tulijaan.
”Huomenta,” Mirella henkäisi hyväntuulisena.
”Huomenta. Mites nukutti vieraassa ympäristössä?” Minni kysyi ja jatkoi naisen kanssa matkaansa.
”Yllättävän hyvin. On tämä rauhallisempaa aluetta nukkua, kuin se mistä tulen,” Mirella naurahti ja heilautti vaaleat hiuksensa selän puolelle.
”No ihan varmasti. Tämäkin alue rauhoittunut, vain sillä kun on jaksanut laittaa kampoihin,” Minni tokaisi.
”Siksi apu onkin tarpeen. Saataisiin plutolaiset vihdoista viimein kokonaan pois Marsista,” Mirella vastasi vakavammin.
”Se olisi tavoite. Aina kun uskoo plutolaisten jo lähteneen, niin eikö niitä tule sankoin joukoin jostain lisää,” Minni tuhahti.
”Mmmm… yleensä ne tulee jostain toisesta yksiköstä minkä viimeisimpänä on saanut tuhottua,” Mirella totesi haikeana.
”Niinpä,” Minni vastasi naiselle ja otti samalla Turbolta vastaan kypärän.
”Mistä te juttelitte?” mies kysyi.
”Plutolaisista ja niiden pois häätämisestä Marsista,” nainen vastasi. Mirella puristi hellästi kätensä eteensä.

Moto nappasi siskontyttönsä kainaloonsa ja sai tämän lempeästi hymyilemään.
”Ei uskoisi, että Miihkalilla on noinkin kaunis sisko,” Vinski flirttaili. Tosin mies sai osakseen paheksuvia katseita ja Mirellan naurahtamaan tämän epätoivoiselle yritykselle. Ohimennen Moto iski miestä takaraivoon.
”Sää saat johdattaa meitä. Koordinaatteja tuskin tarvitaan, jos kerran meillä on oma kartturi mukana,” Minni tokaisi.
”Mää olen aina halunnut johtaa joukkoja! Mikä kunnia,” Mirella näsäviisasteli.
”Tuota edes minä en usko!” Minni vastasi nuorukaiselle ja nojasi miehensä olkapäähän.
”No ei vais… mun kenraali ei luottaisi mulle tällaista tehtävää, jos olisin ihan aloittelija,” Mirella totesi ja istui moottoripyöränsä päälle. Minni katsahti radiopuhelimensa kelloa.
”Mää en suostu tällaiseen myöhästelyyn!” Minni murahti ja katsoi kerrostaloa, odotellen nuorta paria.

”Miihkali meidän pitäisi jo mennä!” Sofia huusi ja tunki punttejaan saappaihinsa.
”Joo joo…” mies huuteli.
”Minni ei siedä tällaista… varsinkin, kun se antoi meille ajan,” Sofia tokaisi.
”Mää tiedän… otan syyt niskoilleni,” Miihkali vastasi ja nappasi kenkänsä. Hieman hätäisesti nuorukainen rupesi kenkiään pukemaan.
”Mää menen edeltä ja pahoittelen. Mun on kuitenkin kotoa vielä haettava mun enskari mukaan,” Sofia kiirehti.
”Mikä hakea?” Miihkali huusi rappukäytävään.
”Ensiapulaukku!” Sofia vastasi. Miihkali kiskoi saappaansa jalkaan. Hän sulki oven perässään ja vasta tämän jälkeen paniikin omaisesti alkoi tarkastella, että onko hänellä kaikki tavarat mukanaan.
”No toivottavasti on kaikki laukussa,” nuorukainen pohti ja nappasi kassinsa kantoonsa.

Minni tuhahti ulkona tyytymättömänä. Nuorukainen harppoi ulos virnuillen. Tosin naisen nähtyään virne kasvoilla muuttui enemmän pahoittelevaksi.
”Sori, kun ollaan myöhässä,” Miihkali pahoitteli.
”Missä Sofia on?” nainen kysyi.
”Se käy hakemassa ensiapulaukkunsa… tulee siis ihan just,” Miihkali vastasi ja nosti kassinsa moottoripyöränsä kyytiin. Sofia suoraan juoksi rappukäytävän sisältä ulos ja pahoitteli myöhästymistään. Minni tosin oli lempeämpi kenties naiselle, kuin Miihkalille.
”Tulikiven ulkopuolelta liittyy joukko vapaustaistelijoita mukaan,” Minni kertoi ja sai Mirellan hyväksyvän vastauksen.
”Tästä ajaa reilu pari tuntia leirialueelle,” Mirella kertoi.
”Ai sadan kilsan matkan?” Miihkali kysyi. Mirella katsoi veljeänsä.
”Me joudutaan kiertämään Elysium rinne… se lisää väistämättäkin kilometrejä lisää,” Mirella selitti.
”Ja se 120 kilometriä oli rinteen toiselta puolelta,” Minni jatkoi ja mulkaisi Miihkalia.
”Totta,” nuorukainen vastasi apeana.
”Eiköhän lähdetä sitten?” Minni kysyi.
”On aika siis laittaa HANAT!”
”AUKIIII!” jokainen huudahti yhteen ääneen.

Minni tutki pientä käsikonsolia Turbon selän takana. Nainen joutui kirjaamaan kuitenkin kaiken ylös mitä reissun päällä tulisi. Tulikiven ulkopuolelta pienen vuoren juurelta liittyi kasa vapaustaistelijoita heidän mukaansa. Mirella kuunteli sivukorvalla, kun hänestä supatettiin. Moni ihmetteli miten Miihkalilla edes oli sisko ja onko tämä mahdollisesti varattu. Joku kehtasi vähätellä jopa hänen ammattitaitoaan. Mirella ei antanut sen kuitenkaan painaa mieltään. Hän oli vuosia kuunnellut samantapaisia kommentteja omassa yksikössään.
”Kattokaa raiderit pelti struseineen,” Mirella kuuli vierestään ja sai naisen havahtumaan ajatuksistaan.
”No mitä te vielä odotatte?” Minni kysyi viisastelleen ja sai miehen painamaan kaasua lisää. Raiderit tosin lähtivät hiiriporukkaa pakoon. Suuri ilakointi kantautui sitä mukaan aavikolla, kun raidereita kaatui. Mirella nousi pyöränsä päälle seisomaan ja kaivoi taskustaan pienen putken. Napin painauksella pamppu kasvoi pituutta. Mirella ajoi raiderin peltipurkin alle, iskien pampun purkin jalkojen väliin. Mirella naurahti ja painoi sen punaista nappulaa. Mirella ajoi raiderin eteen ja vilkutti tälle virnuillen. Koira kaksikko katsoi jalkojensa juureen, kun juuri samalla hetkellä pamppu räjähti lennättäen koirat kaaressa kauas horisonttiin. Vapaustaistelijat katsahtivat toisiaan. Mirella naurahti ja heittäytyi takaisin istumaan pyörän selkään. Mirella katsahti kompassiaan ja ohjasi joukon takaisin kurssilleen.
”Hyvin toimittu,” Minni huudahti ja sai tytön omaan ylpeyteensä.

Hetkeä myöhemmin joukko saapui isolle puolijoukkueteltta-alueelle. Valehtelematta telttoja oli useampi kymmen.
”Sairashoito teltat ovat tuolla vasemmalla,” Mirella ohjeisti ja Sofia irtaantui joukoista katsomaan uutta työpistettään. Sotilaat toivottivat naisen takaisin tervetulleeksi. Keskellä meni selkeä polku ja suoraan edessä oli kenraalin teltta. Mieshiiri astui juuri teltasta ulos ja katsoi Mirellaa ihastellen. Hän halasi nuorukaista lämpimästi.
”Menikö matka hyvin?” mies kysyi.
”Joo meni… paremmin, kuin uskoinkaan,” Mirella raportoi.
”Oliko ongelmia paluu matkalla?” mies kysyi ja käveli naisen kanssa kohti saapuneita apujoukkoja.
”Joo. Mitä nyt muutama raideri yritti sekoittaa kuviot,” nainen kertoi.
”Kenraali Carbine… oma kenraalini Jack Gabaren,” Mirella esitteli.
”Hauska tavata viimein… olen kuullut teistä paljon,” mies naurahti ja kätteli naista.
”Kiitos samoin,” Minni vastasi naureskellen.
”Sinä!” kuului heidän takaansa.
”Sää olet se äijä joka kävi meidän oven takana,” Miihkali murahti ja käveli kolmikon luokse.
”Kyllä niin kävin. Valitettavasti minun oli pakko palata tukikohtaan ripeästi takaisin päin. Siksi lähetin luotettavimman sotilaani ohjaamaan teidät tänne,” Jack selitti ja sai Miihkalin tuhahtamaan.
”Anteeksi. Vapaustaistelijat on hippasen enemmän tulisieluisempia, kuin armeijalaiset,” Minni selitti ja vaiensi Miihkalin mulkaisullaan.
”Ymmärtäähän tuon kenraali,” Jack naurahti.
”Mirella jaa vapaustaistelijat telttoihin… jos tulee ahdasta niin pystyttäkää varatelttoja,” Jack komensi ja sai Mirellan nyökkäämään.
”Keskusteltaisiinko me sillä välin, vähän strategioista?” mies osoitti kysymyksensä Minnille.
”Kaikin puolin, tulen kohta perässä,” Minni vastasi ja poistui joukkojensa luokse hetkeksi.

”Ja te käyttäydytte sitten… Yksikin ylimääräinen hermostuminen niin te lennätte, kuin leppäkeihäät takaisin Tulikivikaupunkiin. Onko selvä?” Minni ärähti miehille. Miehet hyväksyivät hiljaa kenraalittarensa määräyksen.
”Hyvä!” Minni tuhahti ja poistui Jackin perään. Pitkin mielin Minni mulkoili Miihkalia, joka tilanteen naisen ärhentelyyn oli aiheuttanutkin.
”Mää tiedän sua ärsyttävän se, että juuri Jack sattui olemaan asuntosi ostaja… mutta yritä hillitä noita sun puuskiasi!” Turbo komensi ja sai Miihkalin nyökkäämään.
”Siis oliko toi se, joka osti sun asunnon?” Moto kysyi, kun Mirella viittoi nelikkoa kauempana tulemaan luokseen.
”Joo oli… ja Mirella nukkui viime yönä samaisessa asunnossa,” Miihkali huokaisi apeana.
”Kaikki järjestyy… ehkä sille oli syy, miksi Jack osti asunnon,” Moto kannusti ja taputti nuorukaisen olkapäätä. Miihkali katsoi haikeana Jackia, joka hymyillen otti Minnin vastaan ja ohjasi telttaansa. Jotain outoa tuossa miehessä oli. Siitä nuorukainen oli varma…

Hmm miksköhän mä haistan tossa kaverissa rotan