Prinssin Rakkaus K15

Tittle: Prinssin Rakkaus
Author: Prätkisfan
Genre: Romance, Action, Adventure, Fluff
Pairing: Moto/Oc, Turbo/Minni
Rating: K15
Disclaimer: En omista Prätkähiiriä. Ne kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. En saa myöskään tästä rahaa.
Summery: Nuori Prinssi rakastuu puutarhassa vierailevaan nuoreen tyttöön. Mitä jos Prinssin isä ei hyväksy pojan rakkautta ja tyttö katoaa jäljettömiin. Miten prinssille mahtaa käydä? Löytääkö hän rakkautensa?


A/N: Lukijan pyynnöstä lähdin kehittelemään tällaista tarinaa. Muutin vain otsikkoa hieman, jotta tarina olisi luistavampi. Pääosassa tosiaan Moto, joka poikkeaa kirjoitustyylistäni paljon, koska olen tottunut kirjoittamaan Turbo/Minni ficcejä. Toivottavasti tästä tulee jonkinlainen tarina. Nauttikaa



Kesäpäivä oli lähes pakahduttava, kun Marsin kuningas Wilhelm ja hänen kuningattarensa Constance ulkoilivat heidän yhdeksän vuotiaan poikansa kanssa linnan puutarhassa. Prinssi oli utelias kaikelle, mitä linnan aidan ympäriltä löytyi, mutta samalla utelias mitä sen ulkopuolella tapahtui. Prinssi oli Moto, pieni harmaan värinen hiiri poika, jolla oli kirkkaanpunaiset silmät. Pienenä Moto oli syntynyt ilman oikeaa kättään ja kuningas oli palkannut huippu tiedemiehet kehittelemään pienokaiselleen uuden käden. Vuosien varttuessa olivat tiedemiehet saaneet kehiteltyä hänelle, joka kerta uuden käden. Alkujaan käsi oli vain hiottu, muutamasta metallin palasesta, mutta pitkäaikaisena projektina siitä oltiin saatu lähes täydellinen käsi pienelle prinssille, joka toimi normaalin käden tavoin. Prinssi hymyili iloisesti ja roikkui suihkulähteen reunalla, katsoen sen kirkkaan värisiä kaloja, jotka uiskentelivat kasvillisuuden seassa. Kuninkaallinen puutarhuri oli taas näyttänyt kyntensä ja saanut puutarhan kukkimaan ja näyttämään kotoisalta. Suihkulähteet toimivat ja paikka oli ylellisen näköinen. Kuningas pari oli rakastettu heidän reiluudestaan ja uskollisuudestaan kyläänsä kohden. ”Mitä sinä katselet?” Constance kysyi ja kyykistyi poikansa viereen. ”Toi meni tonne lehden alle piiloon,” Moto sanoi ja osoitti oranssia kalaa. ”Niimpäs menikin. Oletpa tarkka poika,” Constance sanoi ja suukotti poikaansa. Moto kyllästyi nopeasti kaloihin ja lähti kiertelemään puutarhaa ympäri. Hän pysähtyi pienen puun kohdalle ja kiipesi sen haaralle. ”Mitä nyt?” kuningas kysyi ja katsoi päätään kallistavaa poikaansa. ”Isi mitä tuolla vuorien toisella puolella on?” Moto kysyi ja osoitti suurehkoa vuorta kohden. ”Tarinan mukaan siellä asuu alkuperäis kansaa, jotka muistuttavat intiaanien sukua,” Wilhelm sanoi ja nappasi poikansa, joka hyppäsi tämän syliin. ”Mennään käymään siellä,” Moto sanoi innostuneena. ”Ei me voida. He ovat vaarallisia ja sinne et ikinä mene,” Wilhelm sanoi ja laski poikansa sylistään. ”Tyhmää,” Moto sanoi ja lähti kiertelemään uudestaan puutarhaan. Vanhan ruusupuskan alla oli hänen salaluolansa. Ohut käytävä jatkui pitkään, kunnes hän pääsi leveämmälle aukealle. Ainoana poikkeuksena, että hän ei ollut yksin. Hän katsoi ruskeaa hiiri tyttöä suoraan silmiin, jolla oli upeat punaiset kiharat. Tyttö oli tuntematon prinssille. Hänellä oli päällään intiaani tyyliset nahka vaatteet ja kultainen rannekoru vasemmassa kädessään. Moto oli alkamassa juuri huutaa tunkeutujasta, mutta tyttö esti. ”Sshhh, osaatko olla hiljaa?” tyttö kysyi. Moto nyökkäsi hieman pakokauhussa ja sai tytön katsomaan tuimasti. ”Varmasti,” hän tivasi ja prinssi nyökkäsi uudelleen. ”Okei hauskaa,” tyttö sanoi ja päästi Moton suun vapaaksi. ”Sää oot prinssi, mutta ookko sää mykkä?” tyttö kysyi, kun ujohko hiiri poika ei vastannut hänen uteliaisiin kysymyksiin. ”Osaan, mutta sää pelästytit mut,” Moto sanoi ja katsoi maahan. ”Ai, anteeksi,” tyttö sanoi ja istui polviensa päälle. ”Mää oon Emily. Kuka sää oot?” Emily kysyi ja katsoi edelleen maata katselevaa poikaa. ”Moto,” Moto sanoi varovaisesti ja katsoi tyttöä suoraan silmiin. ”Tää on mun piilopaikka,” hän jatkoi. ”Anteeksi. Löysin tämän sattumalta,” Emily sanoi. ”Miten sää löysin muurien tälle puolelle?” Moto kysyi. ”Tuolla on pieni rako. Tulin sieltä,” Emily sanoi ja osoitti tulosuuntaansa. ”Sää joudut pulaan,” Moto sanoi edelleen ujosti. ”En joudu, jos en jää kiinni,” Emily sanoi. Hän oli paljon itsevarmempi, kuin Moto. Motoa taas huvitti tytön käytös ja hymyili tälle lempeästi. ”Voidaanko me olla kavereita?” Emily kysyi. ”Sää joudut isoon pulaan, jos me ollaan kavereita,” Moto sanoi. ”En joudu, jos ollaan salaa kavereita,” Emily sanoi. Moto hymyili tytölle, joka hymyili takaisin. ”Sovittu!” Moto sanoi iloisesti nyökkäämällä. Emily katsoi ympärilleen ja pisti sormensa ruusunpiikkiin. ”Lupaatko?” hän kysyi, kun hänen turkkinsa kostui vereen. Moto katseli ympärilleen ja pisti sormensa ruusunpiikkiin. ”Lupaan,” Moto sanoi ja kätteli tyttöä. ”Ja lupaat pitää ystävästä huolta, tapahtui mitä tahansa,” Emily sanoi ja katsoi tiukasti Motoa. ”Lupaan,” Moto sanoi yhtä tiukasti. Emily päästi pojan kädestä irti ja hymyili hellästi. ”Motoo? Minne menit? Oppituntisi alkaa,” Constance huusi poikaansa. ”Mun pitää nyt mennä. Nähdään taas,” Emily sanoi ja poistui toista reittiä pois, ettei olisi jäänyt kiinni. ”Nähdään,” Moto sanoi varovaisesti. Hän muisti äitinsä huudahduksen ja juoksi tämän luokse. ”Mitä sulle on tapahtunut?” Constance kysyi, kun näki pojan verisen käden. ”Mää…” Moto aloitti ja mietti hetken. ”Mää pistin sormeni vain ruusunpiikkiin. Ei mitään vakavaa,” Moto sanoi. ”Tule. Sinut pitää putsata ennen oppituntia,” Constance sanoi ja ohjasi Moton sisälle. Moto katsoi haikeana ruusupuskaa ja mietti Emilyä. Mistä hän oli? Ja kuka hän todellisuudessa oli? Ja miksi hän halusi tulla muurien sisäpuolelle? Yrittikö hän tahalleen jäädä kiinni? Moto huokaisi. Hän toivoi näkevänsä tytön taas uudelleen.


Vuodet vierivät ja Motosta oli kasvanut vanhempiensa tapaan rakastettu tuleva hallitsija. Hänen isänsä oli kasvanut hänet tiukasti rutiineita kunnioittaen ja lihas massaa kasvattaen. Hänestä oli tullut pidempi mitä oli odotettu ja käsi oli myös saanut vuosien varrella uutta ilmettä. Emily oli kasvanut kanssa kauniiksi nuoreksi naiseksi ja Moto tapasi häntä säännöllisesti. Kuningas oli muuttanut puutarhan järjestystä ja poistanut ruusupuskan kokonaan. Samalla hän oli huomannut muurissa olevan aukon, jonka oli käskenyt sulkea. Se ei estänyt prinssiä kumminkaan näkemästä Emilyä. Hän ratsasti, joka päivä kylän läpi kulkevaan metsään. He olivat pidempään tavanneet lammella, joka sijaitsi keskellä metsää ja, jonka toiselta puolelta laski vesiputous. Moto oli taas lähdössä tapaamaan naista. ”Moto!” hänen isänsä huusi linnan ovelta. Moto katsoi isäänsä. ”Taasko lähdössä ratsaille?” Wilhelm kysyi ja käveli poikansa viereen. ”Totta kai. Miksen lähtisi?” Moto kysyi ja katsoi isäänsä. ”Ellet, vain salaisi jotain?” Wilhelm kysyi ja sai poikansa hiljenemään. ”En tietenkään,” Moto sanoi. ”Hyvä. Illalla on sitten ne juhlat, joihin saapuu liuta prinsessoja vanhempiensa kanssa, tarjoamaan kättään sinulle,” Wilhelm sanoi. ”Mää tiedän,” Moto sanoi. ”Ole ajoissa paikalla,” Wilhelm sanoi. ”Olen, olen,” Moto sanoi ja lähti laukkaamaan hevosellaan kohti salaista paikkaansa.
         Lammella Emily kokosi keräämistään kukistaan seppeleen. Hänen vaatetyylinsä oli pysynyt samana ja hän oli perheen kunniasta saanut sinimaalilla haluamansa kuvion käsivarteensa. Hän oli valinnut auringon kuvaamaan iloa ja erilaisia kiemuroita kuvaamaan elämän haasteita. Hänellä oli edelleen sama rannekoru, kuin lapsena. Hevosen hirnahdus sai hänet katsomaan taakseen. Hän hymyili hennosti, kun tuttu mies ratsasti hänen luokseen. ”Hei,” Moto sanoi reippaana. ”Hei,” Emily sanoi ja katsahti miestä. ”Mitä sää teet?” Moto kysyi ja istui naisen viereen. ”Seppelettä,” Emily sanoi ja näytti värikästä seppelettä. ”Se on kaunis,” Moto sanoi ja katsoi haltioissaan naista. ”Mitä?” Emily kysyi ja katsoi miestä. ”Ei mitään,” Moto sanoi ja sai Emilyn hymyillen jatkamaan työtään ja Moto kävi naisen viereen nauttimaan auringosta. ”Oliko rankka päivä?” Emily kysyi ja katsahti miestä. ”Opeteltiin miten tee kupista juodaan oikein ja miten käsi pidetään oikeassa asennossa tanssiaisten aikana,” Moto sanoi. ”Voiko ne tehdä väärinkin?” Emily kysyi hymyillen. ”Voi, jos isältä kysytään,” Moto sanoi. ”Mää haluaisin tavata sun kylän kulttuurin,” hän jatkoi. ”Sää tiedät, että sut hirtetään, jos tuut lähellekään kylää,” Emily sanoi. ”Tiedän, mutta on niin väärin, ettei se onnistu kumpaankaan suuntaan,” Moto sanoi. ”Tiedän,” Emily sanoi haikeana. ”Mun pitää olla muuten aikasin kotona tänään,” Moto sanoi. ”Ai miksi?” nainen kysyi ja katsoi miestä. ”Meillä on tanssiaiset, joihin tulee prinsessoja taistelemaan mun kädestäni,” Moto sanoi. Emily katsoi kulmiensa alta miestä. ”Jos mää saisin päättää, ottaisin sut,” Moto sanoi. ”Mitä?” Emily kysyi. ”Ei mitään,” Moto sanoi ja punastui hieman. ”Sää haluat mut?” Emily kysyi. ”En,” Moto vaikeroi hymyillen. ”Kyllä haluat,” Emily sanoi ja tökkäsi miestä. ”Enkä halua,” Moto sanoi ja nappasi naisen seppeleen. ”Ite sää just niin sanoit,” Emily sanoi ja yritti napata seppeleen takaisin. Hän kumartui miehen yläpuolelle ja yritti saada tekeleensä takaisin. Moto härnäsi häntä tahalleen ja sai naisen erittäin lähelle itseään. Emily sai viimein pienen painiottelun jälkeen seppeleensä ja katsoi vain miestä, jonka kuono oli erittäin lähellä hänen omaansa. ”Emily,” Moto sanoi varovaisesti. Nainen hymyili hänelle lämpimästi. ”Anteeksi,” Emily sanoi ja nousi seisomaan suoristaakseen vaateensa. ”Mistä?” Moto kysyi. ”Ei me voida! Jompikumpi tapetaan muuten,” Emily sanoi. Moto nousi seisomaan ja asetti seppeleen naisen päähän. ”Sitten mää olisin ainakin onnellinen,” Moto sanoi ja sai naisen kääntymään. ”Meillä on elämä edessä. Me ollaan vasta 20-vuotiaita,” Emily sanoi. ”Tiedän, mutta en halua hukata tätä tilaisuutta,” Moto sanoi. Emily piti tiukasti kiinni tämän käsistä ja katseli maahan. Moto nosti hänen leukaansa, jotta näki tämän silmät. Emily hymyili haikeasti. ”Tää on niin väärin,” Emily totesi. ”Mutta eihän kenenkään tarvitse tietää,” Moto sanoi. Emily oli vuosia sitten sanonut hänelle melkein samalla tavalla ja nyt hän sanoi sen hänelle. Moto veti naisen kiinni itseensä ja suuteli tätä hellästi. Emily piti tämä käsivarsista tiukasti kiinni ja suuteli miestä takaisin. Hetki kesti jonkin aikaan. Moto keskeytti suudelman ja katsoi naista. ”Kielletty rakkaus on jotenkin… vaarallista,” Moto sanoi. ”Niin se, mutta kaiken tämän arvoista,” Emily sanoi. ”Emilyy!” kuului jonkun huuto putouksen yläpuolelta. ”Sun pitää mennä nyt!” Emily sanoi hieman hätääntyneenä. ”Nähdäänkö me vielä?” Moto kysyi. ”Toivottavasti,” Emily sanoi ja suuteli miestä. Moto nousi ratsaille ja lähti nopeasti pois. ”Emily?” kuului putouksen yläpuolelta. ”Hei Santtu?” Emily sanoi. ”Mitä sää teet?” Santtu kysyi. ”En… en mitään,” Emily sanoi. ”Sun vanhempasi odottavat sinua,” Santtu sanoi. Santtu poikkesi hiiristä ulkonäöllisesti huimasti. Hän oli ihminen, joka oli kotoisin maasta. Hänen kerrottiin tulevan aikavyöhykkeestä vauvana. Emilyn kylän hiiri pariskunta löytänyt hänet ja oli kasvattanut hänet omana tyttärenään ja kylän kulttuuria kunnioittaen. ”Mennään jo,” nainen sanoi ja näytti kädellään vauhtia. ”Joo joo,” Emily sanoi ja nappasi tavaransa ja lähti matkaan. Alkuperäiskansat eivät käyttäneet kenkiä ja heitä usein sanottiin, myös luonnon lapsiksi.


Santtu ja Emily saapuivat isommalle järvelle, jonka metsänreunalle oli rakennettu isohko kylä. ”Emily. Siinähän sinä olet,” hänen äitinsä sanoi ja halasi tytärtään. ”Tässähän mää,” Emily totesi. ”Tule, meillä on isäsi kanssa asiaa sinulle,” hänen äitinsä sanoi ja veti tyttärensä perässään. He saapuivat isommalle talolle, jonka sisällä keskellä taloa roihusi tuli. Talo oli koristeltu erilaisilla taljoilla ja maanläheisillä väreillä. Taloissa ei ollut ikkunoista tai ovia. Oven suuaukko peitettiin vain isolla nahkapalalla, mutta kulttuuriin kuuluikin, että taloissa nukuttiin ja synnytettiin. ”Aaa kaunis prinsessani,” mies sanoi ja halasi tätä iloisesti. ”Hei isä,” Emily sanoi ja halasi isäänsä. ”Istu meillä on sinulle asiaa,” mies sanoi. ”Mitä mää oon nyt tehnyt?” Emily kysyi. ”Voi kulta, et mitään,” nainen sanoi. ”Me haluamme sinun, vain tietää, että järjestämme rituaali juhlat tänään, jotta löytäisit sen oikean joukostamme,” mies sanoi. ”Ai tänään?” Emily kysyi hieman säikähtäneenä. ”Onko sulla tekemistä?” nainen kysyi. ”Joo, itse asiassa on,” Emily sanoi. ”Mitä?” nainen kysyi. ”Mulla on kuukausi tapaaminen vuoren Marjan kanssa,” Emily sanoi. ”Ai niin, kun sinä tapaat shamaanin. Totta. No käykö kahden päivän päästä,” mies kysyi. ”Paljon paremmin,” Emily sanoi hymyillen. ”Sovittu, olet vain paikalla silloin,” mies sanoi. ”Carol ja Hank! Punakaartilaisia nähty meidän metsästysmailla,” sotilas sanoi hengästyneenä ovelta. ”Mennään häätämään heidät!” Hank sanoi ja nousi seisomaan. ”Kerro nuppu terveisiä vuoren Marjalle,” hän jatkoi ja nappasi jousensa matkaan. ”Kerrotaan ja ole varovainen,” Emily sanoi ja käveli äitinsä kanssa oven suulle. ”Ollaan,” Hank sanoi. ”Valmistaudus sinä lähtöön kanssa,” Carol sanoi ja silitti tytärtään. ”Joo,” Emily sanoi haikeana. ”Isäsi pärjää. Punakaartilaisista ei ole haittaa. He vain toimivat erilailla mitä me toivoisimme,” Carol sanoi. ”Tiedän, mää lähden nyt,” Emily sanoi ja haki hevosensa. ”Hei Emily, joko oot löytänyt miehen?” kysyi valkoinen hiirimies hänen peräänsä. ”Mää sua Vinski ottais, vaikka sut pakotettaisiin mun miehekseni,” Emily sanoi naureskellen ja jätti hiekkapölyn hänen ja miehen väliin.
         Hän kapusi hevosellaan pitkää kapeaa vuoren rinnettä ylös. Matka hevoselle oli tuttu. Hän katsahti Marsin punertavaa taivasta, eikä voinut olla ajattelematta Motoa ja mitä hän teki naisen kanssa. Se oli niin luvatonta, mutta samalla niin kaunista. Hevonen pysähtyi, vesiputouksen juurelle. Emily kiinnitti hevosen läheisen puun juureen kiinni. Hän kiipesi vesiputouksen taakse, josta lähti luola. Luolan tulet valaisivat käytävän. ”Hei!” hän sanoi varovaisesti, kun lyhyehkö nainen kumarteli toteemeille. ”Aaa kylän prinsessa. Istu… istu kultaseni,” Marja sanoi ja osoitti tilkkua. ”Mitenkäs sinun kuukautesi on mennyt?” hän kysyi ja ojensi yrtti juoman naiselle. ”Hyvin,” Emily vastasi. Marja lisäsi pulveria tuleen, joka roihahti liekkeihin. ”Vai niin? Mitenkäs sitten tämä kielletty suudelma?” Marja kysyi ja sai Emilyn katsomaan häntä. ”Mistä sää…” hän aloitti. ”Tiesin? Ei ollut vaikeaa,” Marja sanoi. Emily käänsi katseensa pois, hän todella toivoi ettei kukaan olisi saanut tietää. ”Oletko rakastunut?” Marja kysyi. ”Mää en edes tiedä mitä rakkaus on. Joten miten voin olla rakastunut?” hän kysyi. ”Se ison kylän prinssi,” Marja sanoi. ”Kaupunki, mutta mitä väliä. Hän valitsee morsiammensa tänään,” Emily totesi. ”Mitä jos se oikea ei ole paikalla?” Marja kysyi ja teki tuleen illuusion. ”Ne on naamiaiset. Prinssi ei tiedä kenet valitsee. Vain luonne ja tosi rakkaus vallitsee,” Marja sanoi. Samassa tulessa kuvat vaihtuivat ensin naamion takana olevista juhlavieraista, pukuaan päälle laittavasta Motosta, jonka päätä koristi kultainen kruunu ja lopuksi linna. ”Tule!” Marja sanoi ja veti naisen mukanaan. ”Minne me mennään?” hän kysyi. ”Älä kysele, vain tule,” Marja sanoi. He saapuivat samaisen lammelle, jossa he aikaisemmin olivat Moton kanssa olleet. ”Mitä me täällä teemme?” Emily kysyi. ”Katso,” Marja sanoi. Lammen pinta kimmelsi oudolla tavalla ja se ei johtunut todellakaan kuusta. Emily säikähti hieman kun veden pinnan alle painui portaikko. ”Haluatko?” Marja kysyi. ”Ai mitä?” Emily kysyi. ”Mennä tanssiaisiin,” Marja sanoi. ”Mutta minut hirtetään, jos minut saadaan kiinni,” Emily sanoi. ”Muista! Naamiaiset! Ja voin taata, että et joudu pulaan, jos sinut huomataan,” Marja selitti. Emily mietti hieman ja suostui Marjan ehdotukseen. Marja kastoi keppinsä veteen, jolloin se alkoi värähdellä. ”Ole hyvä,” hän sanoi ja osoitti naiselle portaikkoa. Emily lähti kohti pohjaa. Ennen pään upotusta, hän vetäisi henkeä…


Moto oli saapunut juuri juhlatilaan, jossa jo suuri määrä erilaisten naamioiden takana olevia prinsessoja odotti. Tai mistä hän tiesi, kuka prinsessa olisi, kun kasvot oli peitetty. Hän huokaisi syvään. Hän olisi halunnut olla Emilyn kanssa, mutta ei ottanut sitä riskiä, että heidät tapettaisiin heidän rakkauden takia. Pukuja kimmelsi ja niitä oli moneen väriin. Motoa toisaalta huvitti se, että hänet sai tunnistettua kruunun avulla, mutta hän ei tunnistanut prinsessoja. Hän paineli kohti vanhempiaan. ”Aaa kultaseni,” Kuningatar sanoi ja halasi poikaansa. ”Tässähän mää,” Moto sanoi. ”Siitä, vain tanssimaan,” Kuningas sanoi. ”Kyllä isä,” Moto sanoi. Viulu, huilu, piano ja sellot aloittivat kauniit tanssi kappaleensa. Moto käveli väkijoukon keskelle ja etsi katseeseensa sopivaa paria. Emily oli kanssa ennättänyt paikalle. Hänen hiuksensa oli kauniilla kihara letillä ja päätä koristi kullattu seppele. Hänen mekkonsa oli sammaleen vihreä ja sitä korosti myös monta eriväristä vihreää kerrosta. Kultaiset yksityiskohdat olivat näyttävä lisä hänen asuaan. Kasvoilla hänellä oli kultainen kiemurainen naamio. Hän katsahti ympärilleen ja lähti tanssilattialle. Hän otti parin itselleen suoraan vauhdista ja he tanssivat perinteisiä tansseja. Parit vaihtuivat nopeaan tahtia, kunnes juuri kappaleen loputtua hän pysähtyi tanssiasentoon Moton kanssa. Moto katsoi itsessään kiinni olevaa naista hämillään. Nainen hymyili tälle ja Moto tunsi kuinka sydän olisi lähtenyt rinnasta, pakahtuakseen onnesta. ”Emily?” hän kysyi lähes kuiskaten. Nainen nyökkäsi pienesti miehelle. ”Mitä sää täällä teet?” Moto kysyi. ”Rauhoitu. Tehdään tästä vain ikimuistoista,” Emily sanoi ja vaihtoi heille tanssiasennon. Moto hymyili naiselle ja antoi merkin maestrolle. Tanssilattia oli lähes tyhjä, kun he tanssivat. ”Kuka tämä on?” Constance kysyi mieheltään. ”Ei mitään hajua,” Wilhelm sanoi. ”Hän ei ole taatustikaan prinsessa,” yksi prinsessa sanoi. 2No ei todellakaan,” toinen sanoi. ”Otetaan selvää kuka tämä miehen varastaja on?” kolmas sanoi ja laski lasinsa tarjoilijan käteen. Pari tanssi useamman kappaleen verran, kunnes Kuningas pyysi poikansa luokseen. ”Kuka tämä tyttö on kenen kanssa tanssit?” hän kysyi. ”Ei mitään hajua,” Moto sanoi ja tunsi kuinka, valehteli isälleen. Emily oli juuri saanut juoman käteen, kun hän tunsi, että hänet oli ympäröity. Hän katsoi kolmea katkeraa prinsessaan edessään. ”Voinko mää auttaa?” hän kysyi. ”Joo! Häivy täältä juhlista,” yksi prinsessoista sanoi ja repäisi naisen kaulasta helmikaulakorun. Helmiä pyöri, joka puolelle ja he saivat kaikkien huomion. ”Mitä tapahtui?” kuningas kysyi. ”Teidän korkeutenne! Tämä tässä ei ole prinsessa, eikä edes aatelinen. Hän on…” prinsessa aloitti ja teki nopean liikkeen kohti Emilyä ja repäisi naamarin tämän kasvoilta. Prinsessan kynnet olivat raapaisseet suoraan naisen naamaa ja hänen piti vähän aikaa keräillä itseään. Hän paljasti kasvonsa ja sai osakseen syviä huokauksia. ”Mää tiesin! Sää oot Siniakaartilaisten jäsen,” prinsessa sanoi. ”Vartijat!” kuningas huusi. Emily näki pakotiekseen, vain aulasta johtava käytävän. ”EI!” Moto huusi. Vartijat eivät vain kuunnelleet ja lähtivät pakenevan naisen perään. ”EMILY!” Moto huusi ja oli lähdössä naisen perään. ”Moto seis!” kuningas huusi ja sotilaat pysäyttivät hänen matkansa. Emily oli päässyt ulos ja etsi itselleen, vain pakotietä. Hän näki portin olevan auki ja portin takana seisovan hevosensa. Iso nippu vartijoita lähti hänen peräänsä. Hän heitti seppeleensä tien varteen, joka toisaalta jäi läheiseen pensaaseen kiinni.
         Sisällä tilanne oli saatu rauhoitettua ja kuningas oli vienyt poikansa tämän huoneeseen. ”Oletko sää tapaillut Sinikaartilaista?” hän kysyi vihaisena ja sai Moton katsomaan vain ikkunasta ulos. ”Kuinka kauan?” kuningas kysyi. ”Moto kulta. Ymmärräthän, että haluamme sinun parasta?” kuningatar kysyi. ”Tiedän,” Moto sanoi huokaisten. ”Siitä on kauan. Me tavattiin ekan kerran yhdeksän vuotiaina puutarhan ruusupuskassa. Siitä lähtien me ollaan tapailtu. Ystävinä ei muina!” Moto sanoi ja käänsi itseensä isäänsä kohden. ”Ihan sama miten te olette tapaillut. Sää olet rikkonut sääntöjä… huoh… Tästä päivästä lähtien sää, et poistu muurien ulkopuolelle ilman vartiointia!” kuningas sanoi. Moto oli hämmentynyt. ”Et sää voi!” Moto sanoi vihaisena. ”KYLLÄ VOIN! Asia on loppuun käsitelty. Sinä pysyt huoneessasi loppu illan!” kuningas sanoi ja poistui vaimonsa kanssa huoneestaan. Äkillinen raivokohtaus sai Moton vetäisemään pienen piirongin lentoon. Hän asetti kruununsa ja naamarinsa pöydälleen ja asteli parvekkeelleen. ”Anteeksi Emily etten voinut auttaa sinua! Toivottavasti me tavataan vielä,” Moto sanoi ja katsahti tähti taivaalle.


”Katsokaahan mitä löysimme metsästä?” Hank sanoi ja talutti tiukassa otteessaan tytärtään. Mekko oli revennyt useampaan otteeseen ja hän näytti todella riutuneelta. ”Emily?” Carol kysyi hämmentyneenä. ”Kaupungin sotilaat olivat hänen kimpussaan, kun saavuimme paikalle. Oli ollut kuulemma linnan tanssiaisissa,” Hank sanoi tiukasti ja hieman vihaisesti. ”Mitä sää sinne menit?” Carol kysyi ja otti tyttärensä vastaan. ”Mennään siistiytymään,” Carol sanoi kun tyttö oli todella vaitonainen. ”Hänen peräänsä on katsottava ja meidän muutettava. Me ei voida jäädä tänne enää,” Hank sanoi. ”Lähtö huomenna. Pakatkaa huolellisesti,” Hank sanoi. Emily tunsi syyllisyyttä. Hänen typerä virheensä sai myös hänen perheensä vaaraan ja nyt he joutuivat poistumaan paikalta. ”Anteeksi Moto,” Emily ajatteli ja lähti äitinsä pakosta kohti pesutilaa. Aamua kohden kylä oli liikkeessä. ”Minne me menemme Hank?” Carol kysyi ja katsoi ratsaillaan olevaa miestään. ”En tiedä. Jonnekin missä olemme turvassa,” hän vastasi ja katsahti tytärtään, joka oli todella apea. ”Mitä sää oikein ajattelit? Meillä ei ole varaa mokata. Kuningas karttaa meitä kaartilaisia. Sekä sinisiä, että punaisia. Emme saa vaarantaa itseämme ja perhettämme, koska silloin myös joudumme tekemisiin Punakaartilaisten kanssa,” Hank sanoi. ”Joo mää tiedän,” Emily sanoi vaitonaisesti. Hän ymmärsi virheensä ja hänen oloaan ei helpottanut isän moitteet. Hän ajatteli, myös Motoa ja minkälaisiin ongelmiin hän oli joutunut.

         ”Teidän korkeutenne! He ovat kadonneet jäljettömiin,” upseeri sanoi ratsaillaan kuninkaan vieressä. ”Näköjään. Onko suunnasta tietoa?” kuningas kysyi. ”Ei ole teidän korkeutenne!” mies vastasi. ”He ovat taitavampia, kuin luulimme. Mutta hyvä! Kun he ovat poissa tieltä, ei heistä tarvitse silloin huolehtia. Ymmärsivät sentään pointtimme,” Wilhelm sanoi. ”Rontti. Ohjaa sotilaat takaisin linnalle,” hän jatkoi ja lähti omalla ratsullaan kohti kotia. ”Kyllä teidän korkeutenne,” Rontti sanoi ja keräsi sotilaat kasaan. Linnaan päästyään hän kertoi Sinikaartilaisten kadonneen. Moto oli katkera. Miksi he eivät vain voineet olla sovussa? Miksi aina jonkun piti olla toisen yläpuolella? ”Mihin sää lähdit? Nähdäänkö me vielä? Miksi mun piti rakastua suhun?” Moto mietti ja katsoi puutarhassa punertavalle taivaalle…


Seitsemän vuotta oli kulunut Sinikaartilaisten katoamisesta. Moto oli tukahduttanut tunteensa treenaamalla. Hänen lihasmassansa oli kasvanut vielä suuremmaksi ja hänen uudesta kädestään oli tehty sekä normaalisti toimiva käsi, että ase. Kuningas katsoi ikkunasta tyytyväisenä poikaansa, joka harjoitteli kädellään reaktio nopeutta. ”Moton käsi-silmä koordinaatti alkaa olemaan täydellinen,” kuningas sanoi. ”Miten voit tehdä meidän pojasta tappokoneen?” kuningatar kysyi tylysti. ”Moto ei ole tappo kone. Oppiihan puolustamaan itseään,” kuningas totesi. ”Itsepuolustusta. Moto ei halunnut käteensä alun perinkään asetta,” kuningatar tuhahti. ”Kultaseni älä viitsi. Poikamme on uskomaton sotilas ja ihan juuri täydellinen hallitsijakin. Kaikkein parasta tässä on se, että hän ei mieti sitä typerää tytön hupakkookaan enää,” kuningas sanoi ja tarrasi vaimonsa olkapäistä kiinni. Kuningatar huokaisi syvään. ”Oletko ajatellut, jos Moto rakastaakin häntä?” hän kysyi. ”Ei, ei, ei! Ei Moto voi rakastaa ketään sellaista. Se on vastoin valtakunnan sääntöjä,” kuningas sanoi ja käveli takaisin ikkunalle. ”Niin kuin meidänkin liitto,” kuningatar sanoi. ”Sää olit sentään linnasta kotoisin,” kuningas sanoi. ”Niin siivoojana,” kuningatar sanoi. ”Ajat ovat muuttuneet. Moto oli rakastumassa villiin. Ei sellaista voi linnaan tuoda,” kuningas sanoi. ”Mää luovutan. Toivottavasti oot ylpee siitä, mitä olet pojallemme tehnyt,” kuningatar sanoi. ”Olen olen,” kuningas sanoi. ”Ainakaan, et tehnyt samaa Motolle, mitä teit tyttärellemme,” kuningatar sanoi. ”Mulla ei ole tytärtä,” kuningas tuhahti. ”Kyllä on ja lapsenlapsi! Sun kylmä sydämesi ei, vain kestänyt hänen rakkauttaan tai hänen onneaan,” kuningatar sanoi kylmästi ja poistui huoneesta pois. Kuningas jäi hiljaiseksi. He olivat vaimonsa kanssa sopineet, ettei heidän entisestä lapsestaan puhuttaisiin. Tytär toi kylmiä muistoja mieleen ja tämä oli karkoitettu pois kuningas kunnasta. Tytär oli tullut kaupunkilaiselle nuorelle miehelle raskaaksi, jota kuningas ei suvainnut. Tytär oli suoraan ajettu maanpakoon. Moto oli jo olemassa tuolloin, mutta heitä pidettiin pakonomaisesti erossa toisistaan. Motolla ja hänen tietämättömällä sisarellaan oli ikäeroa huomattava määrä ja vanhemmalla iällä kuningas pari oli poikansa vasta saaneet. Kuningas katsoi ulos, jossa Moto oli juuri lopettanut harjoitukset.
         ”Kaikki hyvin, teidän korkeutenne?” Rontti kysyi, kun nuori prinssi piteli oikeaa olkapäätään. ”Joo. Käteen, vain vihlaisi ikävästi,” Moto sanoi. ”Sen se teettää, kun on metallia sisällä,” Rontti sanoi. ”Seuraava harjoitus,” hän sanoi ja ojensi miekan prinssille. ”Siis vieläkö?” Moto kysyi epäuskoisena. ”Kyllä. Motoriikkaa harjoitellaan. Miekka oikeaan käteen,” Rontti sanoi ja veti oman miekkansa esille. ”Mun motoriikka on huomattavasti parempi, jos saan käyttää vasempaa kättäni miekkailussa,” Moto sanoi. ”Ihan kuinka, vaan,” Rontti sanoi ja hyökkäsi miestä kohden. He miekkailivat jonkin aikaan, kunnes Rontti sai lennätettyä Moton miekan läheiseen puunrunkoon kiinni. ”Vielä on paljon opeteltavaa, mutta se riittää tältä päivältä,” hän sanoi ja ujutti miekan takaisin koteloonsa. ”Vihdoinkin,” Moto sanoi ja kiskaisi miekan puusta irti. ”Huomiseen prinssi,” Rontti sanoi ja poistui paikalta. Moto huokaisi ja laski aseet niille tarkoitettuun paikkaan. Hän käveli linnan keittiön läpi napaten leivän matkaansa. Sisälle linnaan päästyään tuli liuta hovineitoja hakemaan hänet seuraavan oppiaineen pariin. ”Enkö saa käydä peseytymässä ensin?” Moto kysyi. ”Nyt ei ehdi nuori herra! Nyt on laulutunti,” vanha pyöreä nainen sanoi. Naisella oli eritoten kimeä ääni ja hänen egonsa pönkötti läpi. Moto kolautti päänsä pöytään. Hän ei todellakaan rakastanut laulamista. ”Tuuunne päiii-vä huuuooomineeen,” nainen lauloi. Moto tunnisti kappaleen ja hänen ilmeensä oli ällikällä lyöty. Olihan hänellä rakastettu, joka rakasti laulamista. Kimeä kiljaisu sai hänet pitelemään korviaan. Emily oli vuosia sitten laulanut Motolle samaa kappaletta ja se herätti muistoja pintaan. Hän ei ollut naista ajatellut pitkään aikaan ja nyt kaipuu valtasi taas hänen sydämensä. Nainen oli kadonnut, kuin jäljettömiin. Oliko hän edes elossa? Kukaan ei tuntenut Sinikaartilaisia ja Moton oli tehnyt muutaman kerran lähteä vuorien toiselle puolelle tapaamaan Punakaartilaisia, mutta oli aina jäänyt kiinni isälleen ja saanut usein kotiarestia siitä hyvästä. Kuningas oli tietyllä orrella hyvin julma ja Moto tunsi olevansa oman kotinsa vanki. Kuningatar käveli huoneeseen ja näki tuskissaan olevan poikansa, joka ei ollut mielissään laulutunnista. ”Kiitos Birget. Saisimmeko hetken rauhan,” kuningatar sanoi ja keskeytti tuhdin naisen laulun. Nainen oli hieman loukkaantunut, mutta poistui kuningattaren pyynnöstä huoneesta laittaen oven kiinni perässään. ”Huh kiitos äiti,” Moto sanoi, kun näki lempeästi hymyilevän harmaaturkkisen äitinsä vieressään. ”Ei kestä. Laulutunnit ei ollut ikinä munkaan lemppareita,” kuningatar sanoi hymyillen. ”Mutta sulla on upea lauluääni,” Moto sanoi. Kuningatar hymyili pojalleen ja silitti tämän poskea. ”Onko kaikki hyvin?” kuningatar kysyi. ”Birget lauloi, vain yhtä laulua mikä toi muistoja mieleen,” Moto sanoi haikeana. ”Sen nuoren naisen… Emilyn?” kuningatar kysyi. ”Juuri hän. Mutta mistä sää tiesit hänen nimensä?” Moto kysyi hämmentyneenä. ”Silloin tanssiaisissa huusit hänen nimeään, kun hän jäi kiinni,” kuningatar sanoi. ”Miten voit muistaa hänen nimensä?” Moto kysyi. ”Äidin muisti,” kuningatar sanoi hymyillen. Moto hymyili äidilleen takaisin, mutta lopulta se hyytyi nopeasti. ”Moto kulta. Tiedän, että rakastat häntä,” kuningatar sanoi silittäen poikansa kättä samalla. ”Meidän rakkaus on myrkkyä isälle. Enkä tiedä onko hän elossa. Hän, vain katosi jäljettömiin,” Moto sanoi. ”Tiedän isäsi tuntemukset ja hän alkaa olemaan kärsimätön, koska et ole löytänyt prinsessaa itsellesi vielä,” kuningatar sanoi. ”Tiedän, mutta mun tunteet Emilyä kohden on niin suuret, että jonkun muun naiminen ei vain olisi… oikein häntä kohden,” Moto sanoi hieman surullisena. ”Mää haluaisin auttaa sua, mutta me ollaan puhuttu tästä isäsi kanssa ja hän ei taivu,” kuningatar sanoi. ”Tiedän. Ja mää en halua vaarantaa Emilyä tai hänen perhettään enempään, mutta olisipa minulla hänestä jokin muisto,” Moto sanoi. Kuningatar mietti hetken ja kaivoi mekkonsa helman alta pussukan. ”Tämä taisi olla hänen,” kuningatar sanoi ja piteli kädessään kultaista otsapantaa. Moto otti pannan käteensä. Se oli todellakin Emilyn. ”Anteeksi häiriö teidän korkeutenne!” sotilas sanoi paukahtaen sisälle huoneeseen. ”Mikä hätänä?” Moto kysyi. ”Punakaartilaisia havaittu kylällä, rosvoamassa,” sotilas sanoi. Moto katsoi äitiään. ”Mennään. Tuleeko isä?” hän kysyi, kun poistui sotilaan kanssa huoneesta. ”Ei tule. Te johdatte tätä,” sotilas sanoi. Ulkona odotti Moton ratsu ja pieni liuta sotilaita. ”Montako kaartilaista havaittu?” Moto kysyi. ”Vain yksi teidän korkeutenne,” Rontti sanoi, ratsaillaan miehen vieressä. Kylään päästyään he katselivat ympärilleen. ”TUOLLA HÄN ON!” sotilas huusi ja parahiksi nurkan takaa juoksi mustapunaisessa lanne mekossa yksi Punakaartilainen. Moto katsoi vastustajaansa suoraan silmiin. Punaisena hohtavat silmät olivat lähes tyrmäävät. Mustista hiuksista punottu letti koristi sotilallisuutta. Se oli nainen. Moto oli hämmentynyt. Ei hän voisi naista satuttaa. Naisen kasvot olivat peitetty kankaalla ja hänen turkkiaan koristi erilaiset punaisella merkatut kuviot. Kultaiset koristeet puristivat lähes tiukasti tämän käsivartta. Nainen huomasi lähestyvät sotilaat ja iski tynnyri pinon heidän väliinsä. Nainen hymyili ovelasti Motolle, mikä oli selvä merkki lähteä seuraamaan tätä. ”Ottakaa se kiinni!” Moto huusi ja lähti naisen perään. Rontti lähti muutaman sotilaan kanssa toista reittiä. ”Siga-me!” nainen huusi ja hänen peräänsä lähti kaksi muuta soturia, samanlaisissa vaatteissa. Ainoana, että he olivat miehiä. He juoksivat saaliinsa kanssa pois kylästä, Moto sotureineen edelleen heidän perässään. He katsoivat peräänsä. ”Dispersar!” nainen sanoi ja kolmikko hajaantui kolmeen eri suuntaan. ”Prinssi. He matkaavat kohti vuorten toista puolta,” Rontti sanoi, kun oli kylän ulkopuolelta saanut Moton kiinni. ”Tiedän! Tää ei jää tähän,” Moto sanoi kylmästi. ”Se nainen pilkkasi mua. Nyt on maksun aika,” hän jatkoi. ”Napatkaa te ne miehet, se nainen on mun,” Moto jakeli käskyjä ja Rontti teki työtä käskettyä. Nainen oli pysähtynyt mäen rinteen yläpuolelle metsikön viereen. Moto pysähtyi mäkeen hevosellaan. ”Miksi sää varastat kylästä?” Moto kysyi, mutta nainen ei vastannut. ”VASTAA!” Moto huusi. Nainen katsoi miestä kulmiensa alta ja lähti juoksemaan kohti metsää. Moto lähti hevosellaan naisen perään. Nainen oli yllättävän nopea, vaikka hänellä ei ollut neliraajaista ratsua allaan. Paljaat jalkapohjan jäljet jäivät metsäpolun hienoon hiekkaan. Iso ohdake piikki puska sai Moton pysähtymään. Nainenkin joutui hitaammin pujottelemaan ohdakkeiden läpi. ”Odota tässä!” Moto sanoi ratsulleen ja lähti naisen perään. Tie oli todella kapea ja Moton iso koko ei auttanut häntä pääsemään nopeasti naisen perään. Ohdakkeiden kanssa piti olla varovainen. Ne olivat teräviä ja kaiken lisäksi myrkyllisiä, jotka aiheuttivat onneksi vain hetkellistä halvausta, mutta ei kuolemaa. Ohdakkeiden ohitettua, aukesi kallion rinne, josta laski uusi näköpaikka Motolle. Se oli maagisen kaunis paikka. Vesiputous laski lahden poukamaan, joka lopulta laski mereen. Vesiputouksen vieressä seisoi kumminkin tuttu näky. Moto katsoi kulmiensa alta naista. Nainen nappasi vierestään pitkän seivään ja hyppäsi sen avulla vesiputouksen joen yli sen toiselle puolelle. Moto tunsi saavansa hetkellisen sydänkohtauksen. Nainen juoksi pakoon, mutta miehelle tuli silti tunne, että tämä halusi näyttää jotain. Nainen ei halunnut jäädä kiinni, mutta hänen katseensa kertoi Motolle, että hänellä oli tälle jotain asiaa. Moto nappasi samantyylisen seivään maasta ja lähti naisen perään. Vesiputouksen toiselta puolelta lähti alamäki kohti uutta metsäreittiä. Moto tunsi olevansa jalan todella hidas. Hän ei pysynyt naisen matkassa edes juosten. Yhtäkkiä nainen katosi ja Moton eteen aukesi karun näköinen paikka. Hän katsahti taakseen. Hän oli vuorten toisella puolella. Pieni joki laski merestä ja muodosti rantaan pienen lammen. Lammen vieressä oli kuivalla paikalla kylä. Moto laski loppu mäen alas. Kyläläisiä oli tekemässä pieniä askareita. Punaiset käsi-ja vartalo maalit saivat hänen huomionsa. Hän oli Punakaartilaisten kylässä. Täälläkö he asuivat. Kyläläiset näyttivät riutuneilta ja pitivät mahdollisimman hyvää huolta perheistään. Olosuhteista huolimatta lapset nauroivat ja leikkivät metsän isoista oksista tehtyjen talojen edessä. Talon kattojen päälle oli laitettu muutama hassu olkikatto suojaamaan. Moto sai näkökenttäänsä naisen, joka ojensi varastetun säkin yhdelle lapselle. Nainen puhui lapselle, mutta Moto oli liian kaukana kuulemasta mitä nainen sanoi. ” Compartilhar este. Ver que todo mundo tem o suficiente” nainen sanoi hiljaa lapselle. Moto näki, kuinka lapsi alkoi jakamaan pieniä perunoita tasaisesti kyläläisille. Hänen olonsa oli todella paha, jos hän olisi vain tiennyt. Nainen riisui naamionsa ja kiljaisu sai hänen huomionsa. Hän kääntyi ympäri ja jokainen katsoi Motoa pelästyneenä. ”Ei hätää. En satuta teitä,” Moto sanoi ja laski miekan vyöltään maahan. Hän katsoi jahtaamaansa naista silmiin. Kuonoa koristi pitkä arpi. Nainen oli beigen harmaa väriltään. Kyläläiset pakenivat hieman Motoa, joka yritti rauhassa lähestyä heitä. Nainen puolusti kyläänsä. ”Mää pyydän. Anna mun auttaa teitä,” Moto sanoi. ” Por que queremos a sua ajuda?” nainen kysyi kulmiensa alta. ”Tota, mää en ymmärrä yhtään mitä sinä sanoit? Puhukku suomea?” Moto kysyi ja yritti lähestyä naista. Nainen kurtisti kulmiaan ja otti askeleen taaksepäin. Moton yrittäessä saada kontaktia naiseen, ei hän huomannut takanaan olevaa soturia. ”Mää autan teitä! Uskhgh…” Moto ehti sanoa, kunnes hänet iskettiin tajuttomaksi maahan.


”Ouh mun pää,” Moto sanoi ja pyöritti päätään. Hänet oli sidottu rinteessä olevaan puuhun. Silmät tuntuivat olevat sumussa hetken aikaa. ”Se oli kova isku,” Moto sanoi ja siristeli silmiään. Hetken hän haki näkökenttäänsä ja havahtui, että hänen ympärillään oli liuta sotilaita, jotka osoittivat häntä keihäillä. Hän katsahti eteensä, jossa näki tutun naishahmon ja ihan tuiki tuntemattoman mies hiiren. Mies oli kullanruskeaväriltään. Punaisella maalatut kuviot koristivat hänen lihaksista kehoaan. Mustapunainen lanne vaate oli hänen päällään ja kullatut korut koristivat käsiä. Mies näytti Moton silmissä johtajalta. Moton huomion sai kumminkin miehen epäilyttävät silmät. Ne oli todella kirkkaan vaalean vihreät ja toisaalta hyvin pelottavan näköiset. Mies oli puristanut kätensä eteensä. ” Quem é você?” mies kysyi. ”Tuotaa… en osaa teidän kieltänne. En ym-mär-rä sa-naa-kaan,” Moto tavutti. Mies katsoi vieressään seisovaa naista. ” Ela é perigosa?” mies kysyi naiselta. ” Você decide, meu amor,” nainen sanoi hennosti miehelle. Mies mietti hetken ja siirsi katseensa Motoon. ”Kuka olet?” hän kysyi hieman vihaisena. ”Eli te ymmärrätte mua. Päästäkää mut pois,” Moto vakuutteli miehelle. ”Mää en kysynyt sitä. Kuka olet?” mies sanoi tiukasti ja kurtisti kulmiaan entisestään. Moto nieleskeli hetken. ”Jos sen jälkeen kerrot keitä te olette,” Moto ehdotti. Mies katsoi jälleen vieressään seisovaa naista. Nainen nyökkäsi miehelle lämpimästi. ”Sovittu,” hän sanoi. ”Mää olen kuningasparin poika. Mun nimi on Moto,” Moto kertoi huokaisten. Mies oli hieman kauhuissaan. ”Sää olet sen hullun poika,” mies ärähti. ”Hei! En määkään haukkunut sun isääsi. Sitä paitsi rikot lupauksesi, jos et kerro keitä te olette,” Moto ärähti miehelle takaisin. ”Me ollaan Punakaartilaisia,” mies aloitti. ”Wau kerro jotain uutta!” Moto sanoi töykeästi miehelle. ”Mää olen Turbo! Tän kylän entisten hallitsijoiden poika. Tässä mun vaimoni Minni, sekä kyläläiset,” Turbo sanoi ja osoitti pelokkaita kyläläisiä. ”Sää oot siis johtaja?” Moto kysyi. ”Kyllä. Ja sen mää halusinkin kysyä sulta. Miksi tulit tänne?” Turbo kysyi. ”Koska teidän yksi satunnainen kyläläinen varasti ruokaa mun kylästäni,” Moto sanoi ja katsahti Minniä, joka kurtisti kulmiaan miehelle. ”Sun kylä? Kaupunki se on,” Minni totesi. Turbo katsoi vaimoaan ärtyneenä ja kävelytti tämän hetkeksi toisaalle. ” Fique de olho nele!” Turbo sanoi sotilailleen, jotka nostivat keihäitä ylemmäs. ”HAI!” sotilaat sanoivat. ” Relaxe! Ele não há risco!” Turbo sanoi pelokkaille kyläläisille. Moto huokaisi ja iski päänsä puuhun. Kumpa hän ei olisi tullut näin pitkälle. ”Turbo! Deixe-me ir!” Minni sanoi vihaisesti. Turbo irrotti otteen naisesta, kun he olivat päässeet yhden talon sisälle. ”Mitä sää oikein ajattelit? Kaupunki on kielletty paikka!” Turbo sanoi huolestuneena vaimolleen. ”Tiedän, mutta kyläläiset tarvitsevat muutakin ruokaa, kuin heinän palasia,” Minni sanoi vihaisena miehelleen. ”Sää oot silti rikkonut sääntöjä ja katso mitä sait aikaan!” Turbo sanoi. ”Turbo, jos me vältellään kaupunkia, niin me kuollaan ennen pitkään nälkään! Sitäkö sää haluat?” Minni sanoi huolestuneena. Turbo huokaisi ja istui oksista ja nahasta tehdylle sängylle. ”En, mutta meidän on keksittävä jokin ratkaisu. Metsän antimet kuuluvat kaupungille ja me ollaan kuninkaan johdosta menetetty jo aivan liian monta sotilasta,” Turbo sanoi. Minni istui miehen viereen ja laittoi kätensä tämän käsille. ”Mää tiedän, mutta jos me ei kapinoida kuningasta vastaan, niin me kuollaan tätä menoa,” Minni sanoi. Turbo huokaisi. ”Tiedän,” hän sanoi. ”Me selvitään tästä ja katotaan mitä kuninkaan poika on miehiään,” Minni sanoi rohkaisten miestä. ”Olet oikeassa,” Turbo sanoi.
         Sotilaat pitivät vahtia vuorotellen Moton ympärillä. Kylän lapset kävivät kiusaamassa vankiaan vuorotelle. ”HEI LOPETA!” Moto ärähti pienelle pojalle, joka säikähti miestä selvästi. ”Ei… anteeksi,” Moto sanoi rauhoittuneena, kun poika lähti itkien äitiään kohden. Kyläläiset todella pelkäsivät Motoa. Turbon sanat hänen isänsä hulluksi haukkumisesta tuli hänen mieleensä. Miksi mies oli sanonut niin? Eihän hänkään ketään hauku. Moto huokaisi syvään, hänelle tuli mieleen vain, että mitä hänen isänsä oli tehnyt, että Punakaartilaiset vihasivat häntä. ”Kattokaa nyt! Se itkettää jopa pikkulapsia,” kuului nasevan pojan ääni ylempää oksistoilta. Moto katsahti ylöspäin ja näki kirjava hiuksisen nuoren hiiripojan roikkuvan oksalla. ”Tule tänne sanoo, jos sussa on miestä huudella,” Moto huudahti pojalle. Poika hyppäsi muiden ikäistensä kanssa oksilta Moton viereen. Poika oli hiekan ruskea väriltään. Hänen hiuksensa oli ruskeat ja niiden keskeltä meni valkoinen suortuva. ”Oliks sulla jotain asiaa?” Moto kysyi, kun nuoret hiiripojat vain katsoivat häntä. ”Miihkali!” kuului alempaa rinnettä ja sai miehen huomion. ”Mitä nyt Mirella?” Miihkali huudahti tytölle, joka oli hiekan ruskea väriltään täysin vehnän värilissä hiuksillaan. ”Äiti kutsui! Mennään!” Mirella sanoi. Nuorukainen käski ystävänsä mukaansa. Miihkali katsoi Motoa vielä kulmiensa alta.



Kaksi päivää Moto oli istunut puunrungossa kiinni. Ruoaksi hän oli saanut, vain laimeaa keittoa. Minni ja Turbo olivat yrittäneet keskustella kyläläisten kanssa, mitä Moton kanssa tekisivät. Monet olivat sanoneet, että hänet pitäisi vapauttaa. Turbo tosin ei halunnut ottaa sitä riskiä. Mies saattaisi paljastaa heidän olinpaikkansa ja se voisi olla Punakaartilaisten loppu. ”Pidetään hänet täällä niin pitkään, kuin mahdollista, vain oman turvallisuutemme takia,” Turbo sanoi. Kyläläiset uskoivat johtajaansa ja suostuivat tähän. Turbo nousi ja lähti muutaman sotilaan kanssa lammen rantaan. Ulkona Minni hämmensi suurta rautapadallista keittoa. ”Minni. Raaka-aineet alkavat loppumaan,” harmaa hiirinainen sanoi huolestuneena. ”Tiedän Mona, tässäkin mukana on, vain selleriä,” Minni sanoi. ”Mites hän?” Mona kysyi ja nyökkäsi Motoa kohden. ”Hän saa myös ruokaa,” Minni sanoi. ”Pahatilanne,” Turbo sanoi. ”Ai mitä nyt?” Minni kysyi. ”Veden suolapitoisuus on noussut. Edes kalat ei enää laske lampeen,” Turbo sanoi huolestuneena. ”Meidän on pakko tehdä jotain,” Mona sanoi. ”Jos ei muu auta, niin meidän on muutettava,” Turbo sanoi. ”Minne? Kuningas vahtii jokaista paikkaa nykyisin,” Minni sanoi. ”Jonnekin. Täällä me kuollaan, jos jatketaan pitkään näin,” Turbo sanoi ja poistui talon sisälle. Minni katsoi huolestuneena miestään. Tilanne stressasi tätä ja hän ei tiennyt mitä olisi tehnyt. ”Mona jaa ruokaa. Mää vietän ajan vangin kanssa,” Minni sanoi ja kaatoi kauhallisen soppaa puukulhoon. ” Vá em frente e comer!” Minni sanoi sotilailleen, jotka lähtivät kohti ruokapaikkaa. ”Taasko soppaa?” Moto kysyi väsyneenä. ”Mää olen pahoillani. Meillä ei ole muuta,” Minni sanoi ja vapautti Moton kädet sillein, että sai syötyä. Moto otti epäröiden kulhon vastaan. ”Onko teillä ollut aina näin kurjat oltavat?” Moto kysyi. ”Mää en puhu tästä sun kanssasi tästä. Tilanne on tarpeeksi stressaava muutenkin,” Minni sanoi selkä mieheen päin. Moto katsoi naista haikeana, hän kumminkin söi ruokansa loppuun ja ojensi kulhon lähemmäs Minniä. ”Kiitos,” Moto sanoi. ”Ei kestä,” Minni sanoi ja oli lähdössä takaisin kylää. ”Minni odota!” Moto sanoi ja sai naisen huomion. ”Anna mää autan teitä!” Moto sanoi. ”Miten? Jos sut vapautetaan, sää karkaat kumminkin takaisin kaupunkiin kertomaan isällesi kaiken,” Minni sanoi. ”En. Mää en ole kuin mun isä. Ja, jos mää oon rehellinen sulle mää etsin yhtä tyttöä,” Moto sanoi hieman nolostellen. ”Oih älä viitsi. Vanha juttu,” Minni sanoi ja oli poistumassa paikalta. ”EI OIKEASTI! HÄN ON SINIKAARTILAINEN!” Moto huusi naisen perään. Minni pysähtyi, kuin seinään ja katsoi miestä hämmentyneenä. ”Kenet sää tunnet Sinikaartilaisissa?” Minni kysyi ja palasi miehen luokse. ”Emilyn. Me ollaan oltu lapsesta asti hyvät kaverit,” Moto selitti. ”Mää halusin teiltä vain vastauksia, siksi seurasin sinua,” hän vakuutteli. Minni katsoi miestä hämmentyneenä. ”Puhukko totta?” Minni kysyi. ”Puhun. Ensimmäisenä mää halusin sut, vain vastuuseen varkaudesta, mutta sitten näin teidän kylän. Tajusin, että Sinikaartilaiset voi olla samassa tilanteessa,” Moto vakuutteli naiselle. Turbo oli tullut ulos talosta ja näki tilanteen Minnin ja Moton välillä. Hän kurtisti hieman kulmiaan. Mäessä Minni pohti miehen sanoja. ”Sää kanssa tottelet meitä! Ja käyttäydyt meidän sääntöjen mukaan,” Minni sanoi. ”Sovittu,” Moto sanoi varmasti. ”Ilmoittaudut Turbolle heti. Onko selvä?” Minni ehdotti miehelle. ”On selvä!” Moto sanoi. Minni mietti hetken ja veti reidessään olevasta tikari kotelosta tikarin ja vapautti Moton köysistään. Turbo katsoi naista todella hämmentyneenä. Mitä hän oikein teki? Moto irroitti köyden pätkät itsestään. ”Sää tiedät, mikä suunta on,” Minni sanoi ja osoitti tikari kädellään kylään. Moto huokaisi ja lähti kohti kylää. Turbo tuli miestä vastaan. ”Mitä tää nyt on?” hän kysyi. ”Mää ilmoittaudun sulle!” Moto sanoi. ”Mitä?” Turbo kysyi hämmentyneenä. ”Mää autan teitä selviämään kuninkaan julmuudesta, jos te autatte mua etsimään yhden Sinikaartilaisen,” Moto sanoi. ”Ja mää toimin teidän sääntöjen mukaan, mää annan neuvoa mistä kuningas kannattaa ohittaa. ”Sää siis vastustat isääsi?” Turbo kysyi. ”Kuule mää en tie mitä pahaa mun isä teille on tehnyt, mutta on mun velvollisuus korjata isän vääryydet,” Moto sanoi. ”Sovittu. Jos sää petät meidät, voit olla varma, että me ei jätetä tätä tähän,” Turbo sanoi. ”Käy mulle,” Moto sanoi ja ojensi kätensä miehelle. Turbo kätteli miestä. ”Sitten vaan muutetaan sut Punakaartilaiseksi,” Turbo sanoi hymyillen miehelle. Moto nyökkäsi ja lähti miehen perään. Hetken päästä Moto oli vaihtanut vaatteensa. ”Seuraavaksi sää saat polttaa sun vanhat vaatteet,” Turbo totesi. ”Mitä?” Moto kysyi hämmentyneenä. ”Jos sää kunnioitat meidän sääntöjä, saat sää myös tehdä niin kuin pyydetään,” Turbo sanoi. ”Hyvä on,” Moto sanoi huokaisten. Lasten nauru sai heidän huomionsa. Minni oli avannut hiuksensa ja leikki lapsiryhmän kanssa lammen rannalla. Turbo katsoi vaisusti hymyillen naista ja lapsia. ”Oletteko te kauan olleet yhdessä?” Moto kysyi. ”Koko meidän elämä. Meidät valittiin toistemme puolisoiksi jo silloin, kun synnyimme. Vanhemmat oli vain varautuneet kapinaan, mutta 15-vuotiaan me rakastuttiin,” Turbo kertoi. ”Wau tosi pitkään,” Moto sanoi. ”Jep. No mites sulla onko sulla mielitiettyä?” Turbo kysyi. ”On, mutta hän kuuluu Sinikaartilaisiin, eikä mun isäni hyväksy kruunun ulkopuolista morsianta,” Moto sanoi haikeana. ”Miksi sää tarvitset meidän apua?” Turbo kysyi. ”Emily kertoi teistä. Tulitte kuulemma jotenkin toimeen,” Moto sanoi. ”No joo. He sentään tarjosivat meille ruokaa, vaikka kävimme luvatta heidän maillaan,” Turbo sanoi. ”Mitä tapahtui?” Moto kysyi hämillään. ”Sun isäs tapahtui,” Turbo sanoi haikeana. ”Mitä se teki?” Moto kysyi. ”Ihan alkujaan, kun kaikki oli vielä sovussa keskenään ja siitä on todella kauan. Mutta sitten kaikki muuttui pahemmaksi. Kuninkaan ja kuningattaren tytär karkotettiin. Kuningas sai kuulla tyttärensä olevan meidän seurassa ja hän kosti meille. Hän riitautti kaikki kolme kylää keskenään. Siksi emme ole isäsi ykköslistalla. Kaiken lisäksi me ollaan, alkuperäiskansaa ja sun isäs yritti pakottaa meidät muuttamaan kylään, jotta hänen valtakuntansa olisi suurempi,” Turbo selitti. ”Siis mun isä teki kaiken ton?” Moto kysyi. ”Joo valitettavasti. Mun yhtenä syntymäpäivänä, hän myös tappoi mun vanhempani, koska he vastustivat kuningasta,” Turbo sanoi surullisena. ”Mun isä on hirviö. Mulla on aikapaljon korjattavaa,” Moto sanoi. ”Sitä mää yritin sanoa sulle,” Turbo sanoi. ”Tehdään tää yhdessä. Syöstään mun isä vallasta,” Moto sanoi. ”Sovittu,” Turbo totesi ja suoristi itsensä. ”Hei tuli mieleen! Sää sanoit, että kuningas karkotti tyttärensä,” Moto sanoi. ”Niin taisin sanoa,” Turbo sanoi. ”Mulla ei ole siskoa,” Moto totesi. ”Aaaaii. Sää et tiedä,” Turbo sanoi yllättyneenä. ”Tiedä mitä?” Moto kysyi. ”Sun siskosi on sua huomattavasti vanhempi ja hänet karkotettiin. Sää olit kuulemma ollut jo olemassa, mutta sun siskon takia teitä pidettiin erossa toisistanne,” Turbo selitti. ”Onko mun sisko täällä? Ja miksi hänet karkotettiin?” Moto kyseli. ”Hän tuli kuulemma raskaaksi miehelle, joka ei ollut kruunun perillinen. Ja on,” Turbo sanoi. ”Kuka?” Moto kysyi. ”Mona,” Turbo sanoi ja näytti sormellaan harmaata naishiirtä ja teki tyttölapsille lettejä. ”Monan lapset ovat jo teini-ikäisiä. 16-vuotiaita ellen väärin muista,” Turbo selitti. ”Miksi mää en muista häntä edes sitä vähää,” Moto mietti. ”Mona tietää sut ja sen ansiosta sää olet elossa,” Turbo sanoi. Moto huokaisi syvään. Lapsen nauru Turbon jaloissa sai heidän huomionsa. ”Irvistelekkö sää mulle?” Turbo kysyi. ”JOOOO,” lapsi kiljaisi. ”Kuules nyt karjus kakara,” Turbo sanoi ja lähti jahtaamaan lasta. Moto naurahti heille pienesti. Kylän yhteisöllisyys oli silmiä avaava. Ei heidän kutsumassaan kaupungissa ollut mitään tällaista. Moto huokaisi ja lähti kohti naista. Lapset katsoivat hieman kauhistuneena Motoa. ”Hei,” Mona sanoi, jotta olisi saanut rohkaistettua lapsia. ”Hei. Voinko istua?” Moto kysyi. ”Juu istu vain,” Mona sanoi hymyillen. ”Sää oot kuulemma…” Moto aloitti vaikeroiden. ”Sun sisko. Tiedän,” Mona sanoi. ”Miksi Punakaartilaisiin?” Moto kysyi. ”He ottivat minut perheeseensä. He eivät tuominneet minua. Siihen aikaan Turbon isä oli vielä elossa,” Mona selitti. ”Onko meidän pakko kuunnella?” tyttö kysyi hänen sylissään. ”Ei ole kulta. Menkää…vaikka kutittamaan Turboa,” Mona sanoi, kun oli katsonut ympärilleen. Lapset lähtivät kiljuen kohti Turboa. ”Aaah lapsihyökkäys,” Turbo sanoi pinon alimmaisena naureskellen. ”Isä ei osaa näköjään arvostaa mitään,” Moto totesi. ”Ei niin. Mullakin oli vain äiti, joka piti meistä kummastakin huolta,” Mona sanoi. ”Äiti on kyllä mahtava hallitsija,” Moto sanoi. ”Muttei kruunullinen,” Mona sanoi. ”Mitä?” Moto kysyi. ”Prinsessa, jonka isän piti naida. Ei ollut äiti. Äiti oli prinsessan siivoaja eli hovineito,” Mona kertoi. ”Ja isä kertoo meille, miten meidän pitäisi muka rakastaa,” Moto sanoi vihaisena. ”Nimenomaan. Isä tappoi mun lasteni isän ja silti se itse on rakastunut hovineitoon,” Mona sanoi. ”Meidän pitää lopettaa isän hirmuvalta,” Moto sanoi. ”Niin pitää,” Mona sanoi nyökkäillen. ”Mutta mää tarvitsen teidän apua ja Sinikaartilaisten,” Moto sanoi. ”Sitten meidän pitää yhdistää voimamme,” Mona sanoi. Moto hymyili siskolleen lämpimästi. Hän ei ikinä olisi uskonut, että tämä olisi ollut totta. He keskustelivat toistensa kanssa pitkään. ”Siis ymmärsinkö oikein? Se naseva teinipoika on sun?” Moto kysyi. ”Miihkali on hieman paha suustaan, mutta silti todella kiltti,” Mona kertoi. ”Kuten myös Mirella,” Moto varmensi. ”Todellakin,” Mona sanoi. ”Vau kaksosten setä,” Moto sanoi. ”Niimpä,” Mona myönteli. ”Hahha lopeta!” kuului naisen ääni lammen laidalta. Turbo kaappasi vaimonsa syleilyynsä ja suukotteli hellästi. Kuun pinta varjosti heitä ja heistä näki vain siluetit. ”Olispa mullakin tuollainen suhde toiseen,” Moto totesi haikeana. ”Kyllä se eteen vielä tulee,” Mona totesi. ”Mää oon ollut rakastunut jo seitsemän vuoden ajan, mutta nainen katosi kuin tuhka tuuleen,” Moto sanoi. ”Kyllä me hänet vielä löydämme,” Mona sanoi kannustavasti. ”Miksi Minnillä ja Turbolla ei ole lapsia?” Moto kysyi. ”He eivät halua tehdä näihin oloihin lasta,” Mona sanoi. ”Kaiken pitäisi olla paremmin?” Moto kysyi. ”Paljon paremmin. Turbo huolehtii, jo kaikkien muiden lapsista. Heillä sentään on vielä mahdollisuus valita. Ja se valinta on pitää muiden lapsista huolta tässä tilanteessa,” Mona sanoi ja sai veljensä nyökkäilemään. Kun kylä oli, saatu hiljennettyä oli, kaikkien paitsi vartioiden aika mennä nukkumaan. Moto sai nukkua Minnin ja Turbon luona. Minni oli irrottanut toisen sängyn Motolle. ”Pahoittelut meidän epämukavia oltavia,” Minni sanoi. ”Hei, mää oon kaksi yötä nukkunut puussa kiinni, joten tää on jo luksusta,” Moto sanoi ja otti ison taljan Minniltä. ”Lehdistä ja vanhasta villasta oli tehty tyynyjä. ”Mää oon pahoillani, että te joudutte nukkumaan niin ahtaasti,” Moto sanoi. ”Noooo siihen on totuttu,” Turbo sanoi jo puoli unessa. ”Onko sulla kaikki tarvittava?” Minni kysyi. ”O kyllä. Kiitos vielä teille,” Moto sanoi. ”Ei kestä,” Minni sanoi. ”Hyvää yötä,” Moto sanoi. ”Hyvää yötä,” Minni ja Turbo sanoi. Minni puhalsi läheisen soihdun sammuksiin. Moto tunsi olonsa helpottuneeksi, mutta samalla hänen sisällään kamppailtiin ja kaivattiin. Hänen isänsä tekonsa on anteeksi antamattomia. Hän katsahti toisissaan kiinni olevaa paria. Ainakin hän tunsi itsensä vapaaksi, olleessaan muurien ulkopuolella. Hänen olonsa oli hyvä. Hän sai viimein nukahtaa rauhassa ja hyvillä mielin…


Moto nukkui hyvillä mielin, vielä aamulla. ”Ugh,” hän sanoi, kun heräsi siihen, että jotain heitettiin hänen päälleen. ”Mitä ihmettä?” hän kysyi ja katsoi pitkää paksua puukeihästä sylissään. Hän siirsi katseen oviaukolle. ”Bom dia,” Turbo sanoi. ”Täh?” Moto sanoi hämmentyneenä. ”Huomenta,” Turbo toisti. ”Aa huomenta,” Moto sanoi. ”Pahoittelen. Alkuperäis kieli tulee niin automaattisesti,” Turbo sanoi ja astui talon sisälle. ”No ei se mitään,” Moto sanoi ja nousi sängyn reunalle istumaan, laittaen keihään nojaamaan viereensä. ”Meillä on paljon tekemistä tänään,” Turbo sanoi ja otti seinältä kaksi keihään kärkeä. ”Ei kai me hyökätä isän kimppuun tänään?” Moto kysyi kulmiensa alta. ”Ei tietenkään. Opetetaan sut kylän tavoille,” Turbo sanoi ja ojensi toisen keihäänkärjen Motolle. ”Mikä on päivän akenda?” Moto kysyi. ”Mikä?” Turbo kysyi hämmentyneenä. ”Akenda eli päivän suunnitelma,” Moto sanoi. ”Joo. Mennään joen yläjuoksulle katsomaan, onko kovemmassa virrassa pienempi suolapitoisuus. Yritetään saada kalaa. Sen jälkeen kokeillaan sun taistelutaitoja,” Turbo sanoi ja taputti miestä olkapäälle, ennen kuin poistui mökistä. Moto seurasi miestä. ”Huomenta,” Minni sanoi ja kantoi isoa heinäkoria. ”Huomenta,” Moto sanoi. ”Te olette aikaisin hereillä,” hän jatkoi ja katsoi kyläläisiä, jotka olivat työntouhussa. ”Joo, ihan normaalia,” Minni sanoi hymyillen. ”Minni! Vamos lá!” yksi lapsi sanoi ja yritti kiskoa naista mukaansa. ”Basta apontar!” Minni sanoi ja lapsi lähti juoksemaan sinne mistä oli tullut. ”Te puhuttu paljon alkuperäiskieltä,” Moto sanoi. ”Joo, mutta opetetaan, myös suomea. Alkuperäiskieli on vain turva, koska kukaan muu ei ymmärrä meitä,” Minni selitti. ”Ymmärtääkö Sinikaartilaiset?” Moto kysyi. ”Joo, koska me ollaan joskus oltu samaa kylää,” Minni sanoi ja sai miehen nyökkäilemään. ”Moto. Tule!” Turbo huusi lammen laidalta. ”Nähdään myöhemmin,” Moto sanoi kohteliaana. ”Onnea matkaan!” Minni sanoi ja lähti lasten luokse.
         Matka joen yläjuoksulle kesti hetken. ”Onko tämä sama paikka mikä johtaa vesiputoukselle?” Moto kysyi. ”Ei, joki haarautuu ja me ollaan menossa juuri toiseen suuntaan,” Turbo sanoi jonon ensimmäisenä. He pysähtyivät joen toiselle puolelle ja katsoivat joen vastapuolelle. Turbo kurtisti hymyillen kulmiaan ja katsoi harmaata neliraajaista hevosta. ”Toi mun hevonen,” Moto sanoi. ”Joki on ylitettävä varovasti, jotta pääsemme jokeen, että sen toiselle puolelle,” Turbo sanoi. ” Portanto, agora o líder?” sotilas kysyi jousipyssy kädessään ja katsoi Turboa. ” Sim! Aponte a árvore,” Turbo sanoi ja osoitti joen vastapuolella olevaa puuta. Sotilas kiinnitti köyden nuoleen ja ampui sen vastapuoleiseen puuhun kiinni. ”Olkaa varovaisia,” Turbo sanoi ja lähti ensimmäisenä ylittämään jokea. Hän oli sitonut lanteilleen kalaverkon narun ja lähti köyden avulla kiinnittämään sitä toiselle puolelle. Ammuttu köysi kesti sillä hetkellä vain yhtä sotilasta kerrallaan. Perille päästyään Turbo kiinnitti köydet kiinni kunnolla puihin ja antoi muillekin luvan asetella verkon paikoilleen. Lämmin hengitys tuntui vasten Turbon paljasta selkää. Hän kääntyi ympäri ja rupesi silittämään harmaata turpaa. ”Se on ihan kiltti, aina satunnaisesti,” Moto sanoi ja otti suitsista kiinni. ”No ei olisi ensimmäinen kerta, kun hevonen purisi,” Turbo sanoi naurahtaen. ”Miksei teillä ole kylässä hevosia?” Moto kysyi. ”Annettiin Sinikaartilaisille. Sanottiin, että ei tarvittaisi hevosia,” Turbo aloitti haikeana. ”Mutta oikeasti ei ollut ruokaa, ylläpitää heidän kuntoaan,” Moto sanoi. ”Niin,” Turbo sanoi ja rapsutti Moton hevosta. Moto katsoi kaksikkoa hymyillen. Turbo oli todella ystävällinen ja eläinrakas. Lisäksi hän oli loistava johtaja ja Moto oli oppinut häneltä paljon enemmän, kuin 27-vuoden aikana linnassa. ”Johtaja! Verkot asennettu!” sotilas huusi. ”Hyvä. Seuraavaksi katsotaan suolapitoisuus ja etsitään kivien alta rapuja,” Turbo sanoi. Sotilaat tarkastelvat veden suolapitoisuutta maistamalla. Heillä oli lammesta otettua vettä mukana, johon he sitä vertasivat. Turbokin maistoi joen virtaavaa vettä. ”Suolapitoisuus on matalampaa,” hän sanoi heti. ”Eli kalan saaminen on mahdollisempaa?” Moto kysyi. ”Kyllä. Mennään pienempään virtaan. Ravut ovat yleensä kivien alla piilossa, mutta ole varovainen. jotkut niistä saattaa olla kivien kokoisia,” Turbo sanoi. ”Siis sellaisia tällaisia,” Moto sanoi ja näytti isoja pyöreitä kuvioita käsillään. ”Joo, mutta ne ovat harvassa, koska tää on oikeastaan sun isäs maita,” Turbo sanoi. ”Mistä te tiedätte, että isä ei tule tänne?” Moto kysyi. ”Me vahditaan, sun isän saalistus päiviä ja osataan arvioida koska ne tulee,” Turbo sanoi. ”Nehän voi yllättää,” Moto sanoi. ”Mää en oo ihan niin tyhmä, että lähtisin ilman nuoria mukaan,” Turbo sanoi ja osoitti rinnettä, jonka päällä aukeni metsä. Puunlatvassa näkyi tuttu raitahiuksinen nuorimies. ”Ovelaa,” Moto sanoi. ”Se olis itsemurha, jos lähtisimme ilman vartiointia,” Turbo sanoi ja astui jokeen. Moto seurasi perässä ja tunsi, kuinka kylmää vesi oli. Varpaathan tässä jäätyivät. He alkoivat etsimään kivien alta erikokoisia rapuja ja odottivat kalaverkon toimivan. Kalat vaihtoivat suunnan, kun suolapitoisuus nousi, joka vaikutti kylään merkittävästi.


Samaan aikaan linnassa kuningatar alkoi olemaan todella huolestunut. Hän saapui isompaan saliin, jossa hänen miehensä katseli heistä tehtyä yhteistä taulua. ”Moto on löydettävä,” hän sanoi vaimolleen. ”Alan olemaan huolissani,” kuningatar sanoi ja halasi miestä tiukasti. ”Teidän korkeutenne,” Rontti sanoi ja käveli rappuset alas. ”Onko mun pojastani mitään tietoa?” kuningas kysyi. ”Ei valitettavasti, teidän korkeutenne,” Rontti sanoi. ”Hänet pitää löytää ennen kuin jotain pahaa tapahtuu,” kuningatar sanoi. ”Teidän korkeutenne. Epäilemme Punakaartilaisten olevan tämän takana,” Rontti sanoi. ”Miksi?” kuningatar kysyi ja katsoi mieheensä ja Ronttia vuorotellen. ”Koska Moto lähti yhden Punakaartilaisen perään ja heistä kaksi muutakin pääsi karkuun,” kuningas selitti. ”Mutta ei heitä voi siitä syyttää,” kuningatar sanoi. ”Kyllä voi, jos Moto on nähty viimeksi heidän seurassaan,” kuningas sanoi. ”Mutta…” kuningatar empi. ”Jos ne varkaat on tehnyt mun pojalle jotain, voin vannoa ettei heitä sen jälkeen muisteta,” kuningas sanoi ja istui tuoliinsa vihaisena…

Muutaman tunnin seurue oli poiminut kivien alta erikokoisia rapuja. ”Oli hyvä idea tulla tänne,” Turbo sanoi ja nosti täyden korin rannalle. ”No varmasti,” Moto sanoi. ”Miltä kalaverkot näyttävät?” Turbo kysyi. ”Ei yhtään kalaa,” sotilas sanoi ja sai Turbon huokaisemaan. ”Ei yhtään?” Turbo kysyi. ”Valitan johtaja,” sotilas sanoi. ”Me ei eletä pelkillä ravuilla. Ne riittää korkeintaan päiväksi,” Turbo sanoi. ”Saanko antaa idean?” Moto kysyi mietteliäänä. ”Saat, jos se on hyvä,” Turbo sanoi naureskellen. ”Hahha se on,” Moto sanoi naureskellen. ”Mua opetettiin kalastamaan verkolla sillein, että joukko on puoliksi joen kummallakin puolella,” Moto aloitti. ”Joo,” Turbo sanoi ymmärtäväisesti. ”Verkko pidetään joen pohjassa ja annetaan kalojen uida verkon päälle ja sitten…” Moto jatkoi. ”Eli, kun ne on verkon päällä, niin verkko nostetaan ja kalat jäävät verkkoon,” Turbo sanoi. ”Juuri niin ja on tärkeää, että verkko nostetaan hieman kaaressa, ettei kalat pääse karkaamaan. Kalat eivät tule tänne, koska olemme tallustelleet vedessä ja pitäneet kovaa ääntä,” Moto selitti. ”Kiva saada jotain tietoa, vaikka mekin ollaan vuosia tehty samoja asioita,” Turbo vastasi ja hyppäsi rannalle. ”Pienien toimintamallien muutos tekee välillä ihan hyvää,” Moto sanoi ja seurasi Turboa. ”Te tiette mitä tehdä,” Turbo sanoi ja irroitti verkon puusta irti. Moto meni verkkoa pitkin ja etsi sen toisen kulman vedestä. He asettelivat verkon sotilaiden kanssa joen pohjaan ja istuivat odottamaan. ”Jos tänään tulee hyvä saalis sun ansiosta niin, pidetään juhlat,” Turbo sanoi. ”Ei mun takia tarvitse juhlia pitää,” Moto sanoi. ”Kyllä tarvitsee, koska me syödään jo rapujen avulla paremmin, kuin moneen kuukauteen,” Turbo sanoi. ”Sää oot jääräpäinen,” Moto sanoi naurahtaen. ”Mmm ehkä hieman,” Turbo sanoi viekkaasti hymyillen. ”Ootko sää kauan rakastanut Emilyä?” Turbo kysyi. ”Nuoruudesta asti. Mää oon prinssiksi jo vanha ja mulla ei ole edelleenkään puolisoa,” Moto sanoi. ”Mutta sää et hyväksy ketään muuta kuin Emilyä,” Turbo sanoi. ”Mun on vaikea kuvitella olevani jonkun muun kanssa,” Moto sanoi. ”Mää uskon sua. En minäkään kestäisi sitä, jos mun pitäis olla jonkun muun kuin Minnin kanssa,” Turbo sanoi. ”Mulla ei ole vain hajuakaan missä Emily on. Ja se ei helpota, että sää kaipaat rakastamaasi naista joka päivä,” Moto sanoi. ”Mmm-m,” Turbo vastasi. ”Johtaja,” sotilas huudahti hiljaa. He nousivat nopeasti seisomaan ja katsoivat verkon päälle. ”Valmiina?” Moto kysyi. ”Todellakin!” Turbo sanoi innostuneena. He nostivat verkot ja astuivat varovaisesti jokeen, jotta saivat verkot suljettua. ”Kaksi verkollista kalaa. Kiitos Moto sulle,” Turbo sanoi ja taputti miestä olalle. ”Aika palata ilmeisesti kylään?” Moto kysyi. ”Ennen juhlia, saat kumminkin näyttää taistelutaitosi,” Turbo sanoi ja nappasi rapukorin matkaansa. ”Hhaah varaudu häviöön,” Moto sanoi. Ja sai miehet naureskelemaan.
         ”Me löydettiin korillinen marjoja ja toinen korillinen hedelmiä,” muutama lapsi sanoi Monalle ja Minnille. Mona laittoi Minnin hiuksia. ”Mistä te niitä löysitte?” Minni kysyi. ”Mennään tuonne jokunen matka, niin siellä oli,” lapset sanoivat. ”Hyvää työtä. Viekäähän ne kylmäkaivoon,” Minni sanoi. ”Jooo,” lapset huusivat ja lähtivät viemään koreja syvään kaivoon. Kaivo oli viileä ja piti ruoka-aineita hyvänä. ”Missähän ne miehet viipyy?” Mona kysyi. ”Hyvä kysymys,” Minni totesi. ”Mutta selvä vastaus. Katso,” Mona sanoi ja näki mies joukon kantamassa sylin täydeltä ruokaa. ”Uskomatonta,” Minni sanoi hämmentyneenä. Mona lähti iloisesti miehiä vastaan, muiden kyläläisten kanssa. Minni seisoi mökin edustalla hymyillen leveästi kädet ristissä edessään. ”Miehet laski korit maahan ja kaikki onnittelivat hienosta saalista. ”Kunnia Motolle,” Turbo sanoi ja nosti voiton riemuisesti Moton käden ilmaan. Kaikki hurrasivat lämpimästi ja kyläläiset piirittivät Moton. Turbo katsoi taaempana seisovaa vaimoaan ja lähti tämän luokse. ”Kaikki näyttää paremmalta rakkaani,” Turbo sanoi ja silitti tämän käsivarsia. ”Mutta kuinka kauan?” Minni kysyi hieman haikeana. ”Moton avulla me selvitään.  Acredite em mim, meu amor,” Turbo sanoi vakuutellen vaimolleen kaiken kääntyvän hyväksi. Ainoana, että Minnin tulisi uskoa miestään. Hän hymyili miehelle, joka suukotti tätä hellästi. Minni piti käsiään edelleen ristissä edessään. Hän nyökkäsi mökkiin päin hymyillen, kertoen, että miehen tulisi seurata tätä. Pari katosikin mökin sisään, laskien taljan oven suuaukolle.
         ”Moto tää on uskomaton suoritus,” Mona sanoi ja halasi veljeään. ”Mitä vaan, että voin hyvittää isän teot,” Moto sanoi. ”Se on hyvä. Mitäs seuraavaksi?” Mona kysyi. ”Turbon piti testata mun taistelutaitoja, mutta ilmeisesti hävisi jonnekin,” Moto sanoi ja yritti tuloksetta etsiä miestä näkökenttäänsä. ”Mää testaan sua ennen, kuin Turbo tulee,” Miihkali sanoi ja ojensi puukeihään miehelle. ”Yritätkö teurastaa mut?” Moto kysyi ja irroitti keihäänkärjen keihäästä. ”En,” Miihkali sanoi ja irroitti omastaan, myös keihäänkärjen. ”Valmiina?” hän jatkoi. ”Mää odotin kyllä Turboa vastustajakseni,” Moto sanoi. ”Ai miksi? Pelottaako, että voitan,” nuorukainen nälvähti. ”Miihkali!” Mona torui. ”Ei siinä mitään, anna tulla,” Moto sanoi. He siirtyivät lähemmäksi lammen rantaa. ”Hyvä Miihkali!” ”Anna mennä!” lapset kannustivat. Vanhemmat laittoivat ruoat kylmään ja odottivat vain johtaja parin ohjeita. Miihkali oli paljon taitavampi keihään käytössä, kuin Moto, mutta tällä oli omat keinonsa voittaa nuorukainen. Hetkeä myöhemmin Turbo saapui mökistään ja katsoi rannalla olevaa kaksikkoa. Miihkali oli jäämässä alakynteen, koska Moto käytti isoa kehoaan aseena. ”Oliko herkkä hetki?” Mona kysyi. ”Täh?” Turbo sanoi, kun heräsi ajatuksistaan. ”Oliko herkkä hetki?” Mona kysyi vienosti hymyillen. ”Ihan tarpeeksi,” Turbo sanoi hymyillen takaisin naiselle ja lähti kävelemään kaksikkoa kohden. Mona pudisti kevyesti päätään. Moto teki viimeisen iskunsa ja keihäs lensi nuorukaisen kädestä. Ennen maahan tippumista Turbo nappasi keihään itselleen. ”Mun vuoro,” hän sanoi ja pyöräytti keihästä hännällään. ”Mää en pelkää sua,” Moto sanoi hymyillen. ”Ei sun kuulukaan,” Turbo sanoi ja hyökkäsi miehen kimppuun. Turbo oli monta kertaa parempi, kuin Miihkali ja hetken päästä Turbo heitti miehen kepin lampeen. Moto katsoi hengästyneenä miestä. ”Uskomatonta,” hän sanoi. ”Sää pärjäät hyvin. Sussa on paljon potentiaalia,” Turbo sanoi ja kätteli miestä. ”Joko me lopetettiin?” Moto kysyi. ”Halusin nähdä sun taidot. Voidaan huomenna jatkaa,” Turbo sanoi. ”Mitä me tehdään seuraavaksi?” lapset kysyivät miesten jalkojen juuressa. ”Järjestetään ne juhlat ja otetaan sut kylän asukkaaksi mukaan, jos vain haluat,” Turbo sanoi ja silitteli lasten selkiä samalla. ”Kylän jäsen. Wau, kyllähän se sopii,” Moto sanoi. ”Lapset! Te tiette mitä tehdä,” Turbo sanoi. Lapset lähtivät kiljuen juoksemaan kohti yhtä mökkiä. Koko kylä auttoi valmistelemaan ulkotilaa juhlakuntoon. Naiset tekivät ruokia valmiiksi ja lapset koristelivat erilaisilla kukka köynnöksiä pihaa. ”Mmm hei,” Minni sanoi ja taputti miehensä poskea, yrittäen jatkaa hommiaan. Turbo piti naisen tiukassa otteessaan. ” Vamos lá!” Turbo sanoi ja suukotti naisen otsaa. ”Hoidatko nämä loppuun?” Minni kysyi yhdeltä kyläläiseltä, joka tuli naisen paikalle jatkamaan hommiaan loppuun. Minni lähti miehen perään mökin sisälle. ”Sulje silmäsi!” Turbo sanoi ja sai naisen kurtistamaan kulmiaan. ”Luota meihin,” Motokin sanoi. Minni huokaisi ja sulki miesten edessä silmänsä. Turbo tarrasi naisen käsistä kiinni ja veti mökin toiselle puolelle, josta pääsi takaisin ulos. Monakin odotti heidän saapumistaan. ”Joko voin avata?” Minni kysyi. ”Ihan kohta,” Turbo sanoi. Mona siirtyi veljensä viereen hymyillen. Turbo päästi vaimonsa käsistä irti. ”Okei. Voit avata,” Turbo sanoi. Varovasti avaten Minni avasi silmänsä ja oli häkeltynyt näkemästään. Puisen mallinuken päälle oli asetettu kaunis juhla-asu, joka oli naiselle tarkoitettu. Liivi osa ja pitkä hame osa oli täydellinen illan juhliin. Mekko oli hentoa kangasta ja tietenkin punamusta väriltään. ”Se on kaunis,” Minni sanoi ja hypisteli mekkoa käsistään. Kangaspalat olivat osia vanhoista tanssiaispuvuista. ”Toivottavasti kelpaa,” Mona sanoi. ”Se täydellinen. Kiitos,” Minni sanoi ja halasi naista.  ”Mennään mekin pukemaan juhlavaatteet päällemme,” Mona sanoi ja nappasi nuken mukaansa. Juhlat olivat saaneet täyden vauhdin jo ja kalat sekä ravut oli tarjoiltu erilaisissa muodoissa lasten poimivien marjojen ja hedelmien kanssa. Lapset juoksentelivat ympäriinsä ja leikkivät perinne leikkejä, kun aikuiset taas istuivat maassa keskustelemassa toistensa kanssa. Turbo ja Moto pukivat vielä juhlavaatteitaan päälle. Vaatteet eivät poikenneet normiasustuksesta paljoakaan. Turbo oli pukenut pitkän h-muotoisen viitan päälleen. Hän asetteli korunsa paikoilleen ja lisäsi punamaalia kasvoihinsa. Hän auttoi, myös Motoa kiinnittämään asuaan, koska tunsi olevansa solmussa vaatteiden kanssa. ”Valmiina?” Turbo kysyi. ”Jos ei ole muuta niin sitten olen,” Moto sanoi hymyillen. He astuivat mökistä ulos ja saivat vastaansa jo valmiiksi seisovat aikuiset ja lapset. Mona seisoi heidän vieressään lastensa kanssa ja hymyili kauniisti. ”Kansani! Nämä juhlat ovat kiitoksena Motolle, jonka ideoista syömme paremmin, kuin vuosiin. MOTOLLE!” Turbo huusi ja nosti voiton riemuisasti miehen käden ilmaan. ”MOTOLLE!” kansa huusi. Turbo työnsi Motoa hiukan eteenpäin ja Punakaartilaiset onnittelivat häntä entisestään. Motolla oli paljon parempi mieli nyt, kun oli saanut oikeasti auttaa Punakaartilaisia. Hänestä tuntui alusta asti pahalle, kun oli nähnyt heidän oltavansa. Turbo hymyili lämpimästi. Moto oli todellakin luottamuksen arvoinen. ”Meu amor!” Minni sanoi miehen vierestä. Turbo käänsi katseensa väkijoukon taaempana seisovaan naiseen. ”Ooh meu amor,” Turbo sanoi haltioissaan ja suuteli tämän käsiä. Minnillä oli päällään Monan tekemä perinne asu ja paljon kultaisia koruja. ” Você é a mais bonita de toda a aldeia,” Turbo jatkoi ja kehui naisen kauneutta. ”Lopeta, senkin imartelija,” Minni sanoi ja tönäisi kevyesti miestä. Turbo kaappasi naisen halaukseensa ja suuteli tätä hellästi. Minni veti miehensä mukaansa. He istuivat omalle paikalleen, Moto viereen. ”Sää oot kaunis,” Moto sanoi. ”Kiitos. Ette tekään huonolta näytä,” Minni sanoi hymyillen. Ruoat kiersivät kaikille vuorotellen. Kylän soittajat, soittivat rauhoittavaa musiikkia. Vartioita oli metsän reunalla. Syötyään ja juotuaan musiikki muuttui nopea tempoisemmaksi. Lapset hakivat Minniä mukaansa tanssimaan ja nainen veti liudan aikuisia mukaan tanssimaan. Jokainen veti mukaansa ainakin yhden aikuisen tanssimaan. Kaikilla oli hauskaa ja nauru raikui tulien roihutessa. Turbo oli ottanut punamaalia käteensä. ”Moto,” Turbo sanoi ja sai kaikki pysäytettyä. Moto kääntyi miestä kohden, joka painoi kädenjälkensä miehen sydämen päälle. Lopuksi hän teki sormenpäistä terävät vetämällä maalia ylöspäin. Moto katsoi rintakehäänsä. ”Kädenjälki merkitsee ystävyyttä ja luottamusta. Keihään kärjet uskollisuutta ja rohkeutta. Tervetuloa jäseneksi,” Turbo sanoi ja kaikki taputtivat lämpimästi. ”Kiitos, kunniasta,” Moto sanoi ja kätteli miestä. Turbo nyökkäsi lämpimästi miehelle. ”Seuraavaksi onkin sun isä ja Sinikaartilaisten löytäminen,” Turbo sanoi. ”Sopii vallan mainiosti,” Moto sanoi. Juhlat kestivät yömyöhään. ”Minni! Minne menet?” Turbo kysyi, kun näki naisen kävelevän rinnettä pitkin. Turbo käveli naisen luokse. ”Menen kävelylle. En voi kauhean hyvin,” nainen sanoi ja otti miehensä käsistä kiinni. ”Pärjäätkö?” Turbo kysyi. ”Menen kävelylle. Kyllä minä pärjään,” Minni sanoi ja suuteli miestä ennen lähtöään. ”Ole varovainen,” Turbo sanoi. ”Olen kyllä,” Minni sanoi ja käveli rinnettä ylös. Hän käveli jonkin matkaa ja hyppäsi samaisen joen yli mistä oli Moton aikaisemmin johdattanut. Hänellä oli todella huono olo eikä tiennyt mistä se johtui. Hän käveli metsää edestakaisin eikä yhtään huomannut menevänsä liian pitkälle. Se oli ilmeisesti virhe. Hän aavisti, jotain epämiellyttävää. Hän oli juuri kääntymässä kunnes…”Mitäs tyttö?” Rontti kysyi ja tarrasi naisesta yllätykseksi kiinni, tämän käsivarsista. Minni taisteli kuninkaan sotilaita vastaan, mutta ei pärjännyt niin monelle yksin. Hänen päähänsä aseteltiin pussi ja kolkattiin kevyesti, niin että hänet oli helpompi kuljettaa palatsille.


”Teidän korkeutenne! Ette arvaa mitä löysimme metsästä,” Rontti sanoi ja talutti tajuihinsa tulleen naisen kuninkaan luokse. ”Kuka hän on ja mitä minä hyödyn hänestä?” kuningas kysyi väsyneenä. ”Koska tämä on… Punakaartilainen,” Rontti sanoi ja veti naisen päästä olevan pussin pois. ”Ja jos tarkkoja ollaan, niin se samainen nainen, joka kävi varastamassa kylästä,” Rontti sanoi. Kuningas nousi seisomaan ja katsoi vihaisesti naista. Minni ei kuningasta pelännyt ja katsoi kulmiensa alta miestä. ”Missä mun poikani on?” kuningas kysyi. ” É como eu disse a você em que tipo de idiota nada,” Minni sanoi. Kuningas ei ymmärtänyt naisesta sanaakaan. ”Kannattaisi puhua. Missä minun poikani on?” hän kysyi vihaisesti naiselta. ” Eu não disse nada sobre o sistema. Eu gosto menos da minha aldeia seguro!” Minni vastasi. Hän halusi suojella kyläänsä eikä tämän puitteissa kertonut kuninkaalle yhtään mitään. ”VASTAA!” kuningas huusi naiselle. Minni oli tympeentynyt miehen käytökseen ja sylkäisi tämän kasvoihin. Kuningas pyyhki kasvonsa ja nosti naisen kasvoja pidellen tiukasti kiinni, tämän hiuksista. ”Sulla on aamuun asti aikaa kertoa, missä mun poika on tai sää et nää kylääsi enää koskaan!” kuningas sanoi. ” Boa sorte!” Minni sanoi vihaisena. ”Viekää hänet tyrmään ja rikkokaa tuo puhekoodi jollain,” kuningas sanoi. ”Kyllä teidän korkeutenne,” sotilaat sanoivat ja poistuvat naisen kanssa paikalta. Kuningatar seurasi pelokkaana tilannetta toiselta tasanteelta tolpan takaa. Hän halusi poikansa takaisin, mutta tilanne jota kuningas hoiti, oli väärä keino saada tietoa Moton sijainnista. Hän huokaisi syvään. Hän halusi kaikille pelkkää hyvää ja jatkuva sotatilanne sai hänet hermostumaan.

         Sotilaat kuljettivat Minnin kylmään tyrmäkellariin. Hän katseli ympärilleen. Joka puolella oli tuttuja hiiriä hänelle. ”Onko tuttuja näkyjä? Tässä on sun kohtalosi, jos et aio puhua,” Rontti sanoi ilkeästi. Minni seurasi tyrmiä surullisen näköisenä. Vanhat hiiret, jotka istuivat tuomiotaan, olivat vanhoja Sini-ja Punakaartilaisten sotilaita. Tännekkö heidät oli tuotu. Kaikki olivat luulleet heidän kuolleen. Minnin oma tyrmä avattiin ja hänet työnnettiin sen sisälle. ”No, joko murrut kyyneliin?” Rontti kysyi, kun nainen näytti surulliselta. Hän kumminkin kurtisti kulmiaan ja kääntyi mieheen päin. ” Nunca! Eu luto por mim e outros fora daqui!” nainen sanoi. ”Joo joo miten vaan! Ei kukaan sua täällä ymmärrä,” Rontti sanoi ja poistui paikalta, jättäen vain taakseen muutamaan sotilaan ja vangit. Minni huokaisi ja katsoi pienestä ikkunalle taivaalle. Nyt, jos koskaan olisi Turbon ja Moton aika toimia!


Minni oli jo aikaisin hereillä ja oli yrittänyt saada kontaktin muihin vankeihin. Valitettavasti tuloksetta. Muut olivat liian peloissaan ja he eivät luottaneet edes Minniin, vaikka he olivat tunteneet naisen lapsuudesta asti. Minni seisoi kädet ristissä edessään, selkä sellin ovea päin. Kova vingahdus sai hänen huomionsa. ”Aika mennä! Kuningas haluaa nähdä,” Rontti sanoi. Minni ei vastannut miehelle mitään. Sotilaan kiinnittivät köydet tähän ja lähtivät kuljettamaan kohti kuninkaan salia. ”Sää olisit kaunis nainen, jos olisit hyvin kasvatettu,” Rontti sanoi. ” Você não sabe nada sobre mim, então!” Minni nälväisi miehelle. ”Miksi, et voi puhua niin kuin normaalit ihmiset?” Rontti kysyi. ” Você e seu rei não são normais!” Minni sanoi haukkuen Rontin ja kuninkaan ei normaaleiksi. Rontti huokaisi syvään. Nainen raastoi hänen hermojaan todella. ”Aaa ihastuttava vankini,” kuningas sanoi salissa. Paikalle oli kerääntynyt paljon kylän asukkaita ja jotain ihme tohtorin näköistä henkilökuntaa. ”Hän on aivan kauhea,” ”Miksi hänet saatiin nyt vasta kiinni?” ”Mitä hän on tehnyt prinssillemme?” kylä kuhisi. Minni ei reagoinut heidän kommenteilleen. ”Joko sää kerrot missä mun poikani on?” kuningas kysyi. Minni käänsi katseensa kuninkaan takana seisovaan kuningattareen. Mona muistutti naista todella paljon. Kuningas huomasi naisen katseen. ”Hän on vaimoni. Kysyin pojastani,” kuningas sanoi tiukasti. Minni yritti katseellaan kertoa, että halusi jutella naisen kanssa. ” I falar apenas com a rainha,” Minni sanoi rauhallisesti ja katsoi kuningatarta. ”Mitä hän sanoi?” kuningas kysyi ja katsoi tohtoreita, jotka selasivat vanhoja kirjoja. ”Ööö hetki pieni teidän korkeutenne… juu juu aivan, aivan,” tohtori sanoi. ”Mitä?” kuningas kysyi ja sai Minninkin kääntämään katseensa miehiin. Hän katsoi kirjoja. Minni ei voinut uskoa silmiään. Kirjat olivat samoja mitä hän oli lukenut lapsena. Kuningas oli ihan varmasti varastanut ne vanhoilta sotureilta ja käytti niitä nytten hyväksi, jotta saisi naisesta selvää. ”Teidän korkeutenne! Hän haluaa jutella vaimonne kanssa,” tohtori sanoi. Minni huokaisi. ”Se on sitten ihan sama, puhunko suomea vai alkuperäiskieltäni,” Minni ärähti miehille ja sai kaikki hämmentyneiksi. ”Sää siis puhut suomea,” kuningas sanoi. ”Kyllä, valitettavasti,” Minni sanoi. ”Sitten sää voit kertoa missä, mun poikani on?” kuningas tivasi naiselta. Minni käänsi mieheltä katseena ja piti selvää mykkäkoulua miehelle. ”Miksi sinun pitää olla niin hankala?” kuningas kysyi ja istui valtaistuimeensa. ”Ihan vaan sua ajatellen,” Minni vastasi vinosti hymyillen. ”Viekää hänet takaisin tyrmään,” kuningas sanoi, kun kyllästyi naisen käytökseen. Vankilaan päästyään Minni hymyili ovelasti Rontille. ”Sää murrut vielä,” hän totesi. ”Miksi sää palvelet sellaista, joka ei ole kaikille niin oikeuden mukainen?” Minni kysyi kädet ristissä ja sai Rontin mietteliääksi. ”Se ei kuulu sinulle,” hän sanoi ja oli poistumassa paikalta. ”Pelkäätkö kuningasta? Sun paikka on kumminkin helposti korvattavissa,” Minni vastasi ja sai miehen pysähtymään. ”Sää oot naseva,” hän totesi ärtyneenä. ”Ehkä, mutta mää sentään yritän saada kaikille oikeutta, mitä teidän rakastamanne kuningas ei tarjoa kaikille,” Minni sanoi. Rontti ei vastannut enää naiselle mitään ja poistui vankityrmästä.


”Oletko varma?” Turbo kysyi ärtyneenä. ”Kyllä. Kuninkaan soturit nappasivat Minnin,” Miihkali sanoi. ”Miksi, ette tehneet mitään?” Moto kysyi. ”Nuorilta on kielletty ottamasta kontaktia kuninkaaseen. He ovat nuoria ja oppivaisia. Heitä ei voi menettää,” Turbo selitti ja käänsi katseensa lammelle. ”Mitä me tehdään?” Moto kysyi. ”Sun isä tuskin tekee Minnille mitään. Se odottaa vain meitä paikalle. Meidän pitää nyt etsiä Sinikaartilaiset ennen, kuin voimme tehdä mitään,” Turbo sanoi. ”Tai sitten huijaan isää, että olen vain ollut kadoksissa,” Moto sanoi. ”Mitä jos se kysyy Minnistä tai meistä?” Turbo kysyi. ”Sanon, etten ikinä löytänyt teitä. Minni pääsi karkuun,” Moto selitti. ”Toi voi vesittyä ja huolella,” Turbo sanoi ja puristi kätensä eteensä. ”Ei välttämättä. Mää olen 27-vuotta asunut muurien sisäpuolella. Mää osasin yhden reitin yhdelle lammelle ja siinä oli mun metsän tuntemus,” Moto sanoi. ”No siinä tapauksessa,” Turbo sanoi. ”Mut me poltettiin mun vaatteet,” Moto sanoi. ”Kyllä me siihen ratkaisu keksitään,” Turbo sanoi hymyillen. ”Elänyt vajaan viikon metsässä villieläinten keskellä,” Moto sanoi ja sai kaikki nauramaan. ”Mene nyt,” Turbo sanoi ja työnsi isoon mieheen vauhtia. ”Joo joo,” Moto sanoi ja asettui hevosen päälle ratsaille. ”Olkaa varovaisia,” hän jatkoi. ”Samat sanat iso mies,” Turbo sanoi ja iski nyrkin miehen nyrkkiä vasten. Moto lähti laukaten, kohti linnaa. Hänen toiveensa, vain oli ettei hänen isänsä olisi ehtinyt tehdä Minnille mitään.


Minni istui kylmää häkin ovea vasten. ”Joko sää luovutit?” Rontti kysyi naiselta. Minni mulkaisi olkansa takaa miestä ja käänsi sen jälkeen katseensa takaisin tiiliseinään. Rontti naurahti naisen asenteelle ja istui lattialle, nojautuen myös häkkiä vasten. ”Miksi mää luovuttaisin?” Minni kysyi. ”Olisin olettanut, että sää olisit alkanut kapinoimaan,” Rontti sanoi. ”Tajuatko, että nämä vangit pelkäävät niin paljon, että he eivät puhu edes omilleen,” Minni sanoi. ”Ei mun tarvitse tajuta. Onnea vain on, että olet kapinoimatta,” Rontti sanoi. ”Niin. Säähän tiedätkin mitä kapinointi on,” Minni sanoi. ”Mun ei ole tarvinnut kapinoida,” Rontti sanoi. ”Ei niin, kun sää oot petturi,” Minni sanoi. Rontti nousi nopeasti seisomaan. ”Sanoikko sää mua petturiksi?” hän kysyi. Minni nousi seisomaan ja katsoi ruskeaa hiirtä vihaisena. ”Sanoin. Ja sää tiedät kyllä minkä tähden,” Minni sanoi ärtyneenä. ”Se mitä mää tein, ei tee musta petturia,” Rontti tivasi. ”Juu eipä. Sää olet säälittävä,” Minni sanoi. Rontti poistui vihaisena paikalta. ”EI OLIS USKONUT, ETTÄ ENTINEN PUNAKAARTILAINEN PALVELISI KUNINGASTA!” Minni huusi miehen perään, joka paiskasi holvin oven kiinni. Minni katsoi tympeenä miehen perään ja puristi kätensä eteensä. Hän pyöritti päätään. Hän katsoi kanssa oleviaan. Hän todella toivoi, että miehillä oli joku suunnitelma. ”Sää olet liian uhkarohkea,” kuului hennon naisen ääni hänen takaansa. Minni pelästyi hieman ja katsoi takanaan seisovaa naista. Naisella oli upea vaaleanpunainen A-linjainen mekko erilaisilla koristeilla. Hänen päätään koristi kultainen kruunu. ”Kuningatar?” Minni kysyi. Nainen katsoi haikeana lattiaan ja sitten naista. Hän näytti surulliselta. ”Kertoisikko missä poikani on?” kuningatar kysyi. ”Mää en tiedä,” Minni sanoi raukeana. ”Moto kumminkin jahtasi sua? Miten voi olla, että et tiedä missä hän on?” kuningatar kysyi. ”Kuule. Mää olen pahoillani, mutta Moto eksyi musta. En ikinä tiedä minne hän katosi,” Minni sanoi. Hän tunsi kuinka, murskasi kuningattaren sydämen valehtelemalla tälle, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja. ”Tiesitkö, että olet pulassa, jos mieheni saa sinut valehtelusta kiinni,” kuningatar sanoi ja oli poistumassa vankityrmästä. ”Miksi mää valehtelisin?” Minni kysyi. ”Koska äiti on yksi rehellisimmistä hiiristä, joita lapsi voi saada,” kuningatar sanoi ja sai naisen hämmentyneeksi. ”En… en mää ole äiti,” Minni sanoi epävarmasti ja hieman ihmeissään naiselle. ”Et vielä. Sun tuleva lapsesi ansaitsee rehellisen äidin,” kuningatar sanoi ja poistui tyrmästä. ”Kiitos,” hän jatkoi. ”Ei kestä teidän korkeutenne!” Rontti sanoi sulkien oven ja lähti kuningattaren perään. Minni oli sellissään ihmeissään. Hän siirsi kätensä vatsalleen. Olisiko hän muka raskaana? Mahdotonta. Mutta jos hän olisi, hänen olisi suojeltava kuninkaalta syntymätöntä lastaan. Kovat hurraa huudahdukset kaikuivat pienestä ikkunasta. Mitä tapahtuu? Minni oli ihan liian hämmentynyt kaikesta.
Kuningas ja kuningatar juoksivat linnan pääovelle ja katsoivat harmaalla hevosella ratsastavaa miestä. ”Moto!” kuningatar huusi ja juoksi helma liehuen poikansa luokse. Hän halasi tätä tiukasti. ”Luojan kiitos! Sinä olet elossa,” hän sanoi. ”Totta kai mää olen,” Moto sanoi ja suukotti äitinsä otsaa. ”Mitä ne saastat teki sulle?” kuningas kysyi vihaisena. ”Ketkä?” Moto kysyi ihmeissään. ”Punakaartilaiset?” kuningas varmensi. ”Mää en ikinä tavannut punakaartilaisia,” Moto sanoi varovaisesti. ”Miten selität musta punaisen lanne vaatteen?” kuningas kysyi. ”Mää löysin vanhan lähteen metsän pohjois-puolelta. Siellä oli ilmeisimmin majaillut punakaartilainen. Löysin nää vaatteet sieltä, kun omat oli ihan riekaleina,” Moto selitti. ”Mistähän ne meni riekaleiksi?” kuningas tenttasi poikaansa selvästi. ”Kun jahtasin sitä yhtä Punakaartilaista, joka pääsi loppujen lopuksi pakoon,” Moto sanoi. ”Miksi et tullut kotiin?” kuningatar kysyi huolestuneena. ”En löytänyt enää takaisin,” Moto sanoi ja hieroi niskaansa hermostuneena. ”Kukaan ei ollut aikaisemmin esitellyt mulle tarkemmin metsää,” hän jatkoi. ”Onneksi olet elossa ja kotona,” kuningatar sanoi. ”Ja arvaa mitä?” kuningas kysyi iloisena ja tarrasi poikansa olkapäistä kiinni. ”Mitä?” Moto kysyi. ”Se varas jota jahtasit, istuu tyrmässä,” kuningas sanoi. ”Sehän on… hienoa,” Moto sanoi hieman nieleskellen. ”Mennään kultaseni siistiytymään,” kuningatar sanoi. ”Saanko sen jälkeen tavata vangin?” Moto kysyi itsevarmana. ”Totta kai. Hänet hirtetään kahden päivän päästä, kun kuu on täysi,” kuningas sanoi. Kuningatar sekä Moto olivat hyvin hämmentyneitä. ”Mitä sää sanoit?” Moto kysyi. ”Kuulit kyllä,” kuningas sanoi ja poistui sisälle. Moto huokaisi ja lähti kohti huonettaan. Peseytymisen jälkeen, hänet puettiin jälleen prinssiksi ja hän lähti kohti vankityrmään. Rontti aukaisi oven tälle. ”Voikko antaa yksityisyyttä?” Moto kysyi. ”Sopii, teidän korkeutenne. Odotan tässä,” hän sanoi ja sulki oven perässään. Moto käveli pienet kulahtaneet rappuset käytävälle ja katsoi kauhuissaan ympärille. Hän ei ollut käynyt tyrmässä ja väkimäärä sai hänet hämmentyneeksi. Hän etsi Minniä kaikkien joukosta. Pääty selli sai hänet huokaisemaan helpotuksesta. ”Minni?” hän kuiskasi. Nainen nosti katseensa tähän. ”Moto! É você ele ihe?” Minni kysyi ja meni sellin ovelle. Hän tarrasi hennosti miehen käsistä kiinni. ”Sim!” Moto vastasi. Minni näytti helpottuneelta. ” Onde está meu marido?” Minni kysyi, kun ei nähnyt Turboa miehen mukana. ”Sori! Miehesi ei opettanut mulle enempää,” Moto sanoi, kun ei enää ymmärtänyt naisen sanomaa. ”Missä mieheni?” Minni kuiskasi. ”Turbo lähti etsimään Sinikaartilaisia. Mää tulin tänne pitää susta huolta,” Moto sanoi. ”Ei sun olis tarvinnut,” Minni sanoi. ”Mun oli pakko. Mulla on huonoja uutisia,” Moto sanoi. ”Mitä?” Minni kysyi. ”Sut hirtetään kahden päivän päästä. Turbolla on kiire, jos se aikoo ehtiä,” Moto sanoi. ”Joten mää yritän saada sulle lisä aikaa,” hän jatkoi. ”Kiitos. Ja sun on pakko!” Minni sanoi. ”Ai miksi?” Moto kysyi ihmeissään. ”Mää saatan odottaa lasta,” Minni sanoi haikeana. ”Saatat?” Moto kysyi ja sai naiselta vastaukseksi nyökkäisyn. ”Ja se lapsi on Turbon?” hän varmensi. ”Kenen muunkaan?” Minni kysyi kulmat rutussa. ”Anteeksi. Yritän saada aikaa sinulle,” Moto sanoi. ”Moto!” Minni sanoi ja sai miehen kääntymään. ”Ole varovainen,” nainen sanoi. ”Olen kyllä,” Moto sanoi ja poistui tyrmästä, jättäen hieman surkean naisen peräänsä. ”Mennään,” Moto sanoi. ”Te tunnuitte viihtyvän hetken sellissä,” Rontti sanoi ja seurasi miestä. ”Mää halusin tietää mihin hän katosi ja miksi ei aikaisemmin antautunut,” Moto sanoi. ”Saikko vastauksia?” Rontti kysyi. ”En. Puhui sitä helkkarin alkuperäiskieltä,” Moto sanoi tympeenä. ”Kai sinä tiedät, että hän kyllä osaa meidän kieltämme?” Rontti kysyi. ”Mitä?” Moto kysyi, muka hämmentyneenä. ”Kyllä. Valitettavasti,” Rontti sanoi. ”Ihan sama, en jaksa puida tätä asiaa nyt,” Moto sanoi ja sai Rontin epäileväksi. ”No miltä vanki näytti?” kuningas kysyi. ”Liian sievä tapettavaksi,” Moto sanoi. ”Älä viitsi,” kuningas sanoi. ”Mää olen tosissani. Sen naisen joukot on ihan varmasti tulossa pelastamaan häntä. Sitä paitsi. Miksi kaikki pitää tappaa? Eikö asioita osata enää ratkaista millään muulla keinoin?” Moto kysyi ja sai isänsä katsomaan häntä. ”Et kai puolusta heitä?” kuningas kysyi. ”En, mutta olen kyllästynyt turhiin hiirien tappamiseen,” Moto sanoi. ”Mää olen samaa mieltä Moton kanssa,” kuningatar sanoi. ”Luuletteko te kaksi, että Punakaartilaiset hyväksyvät neuvottelut. Ne on tulossa ja mää tiedän, että ne ei säästä meidän henkiämme,” kuningas sanoi. ”Mut…” Moto yritti, kun hänen isänsä kielsi häntä puhumasta. ”Mene huoneeseesi. Kuulet kyllä, kun on aika,” kuningas sanoi. Moto poistui paikalta huoneeseensa. Hän sulki oven ja katsoi pöydällään kruununsa takana olevaa kullattua seppelettä. Hän kaipasi Emilyä ja hänestä tuntui pahalta, kun ei tiennyt naisen olin paikkaa. Kaiken lisäksi hänen kylänsä olisi vaarassa. Hän toivoo vain, että Turbo löytäisi Sinikaartilaiset ja tämän rakastetun. Hän haluaa lopettaa jatkuvan sodankäynnin ja olla kuningas, joka oikeasti välittää kaikista. Motoa harmitti, myös suunnattomasti. Hän olisi halunnut lähteä Turbon mukaan, mutta sitten ei olisi tiennyt Minnin kohtalosta. ”Turbo mää vaan toivon, että sää oot kunnossa ja tule nopeasti,” Moto ajatteli. Hän laski seppeleen kruununsa viereen. ”Sää kanssa Emily,” hän jatkoi.


Turbo oli sotilaidensa kanssa päässyt uskomattoman pitkälle yhdessä päivässä. Heillä ei ollut hajuakaan missä Sinikaartilaiset olisivat. He olivat päättäneet tutkia Sinikaartilaisten aikaisemman paikan, jos sieltä löytyisi vielä jotain vinkkejä, mihin he olisivat saattaneet mennä. Kaikki etsivät johtolankoja. ”Ei täällä ole mitään,” sotilas sanoi. ”Joo alkaa näyttää kyllä toivottomalta,” Turbo sanoi huokaisten. ”Täällä ei ole johtolankoina, kuin vanhoja vaatteita,” toinen sotilas sanoi. ”Mistä me ne löydetään?” Turbo mietti ääneen, kunnes rasahdus sai heidän huomionsa. Valkoinen hiiri katsoi puun takaa tätä suoraan silmiin, kunnes lähti karkuun. ”HEI!” Turbo huusi miehen perään ja lähti tämän perään. ”Johtaja hän juoksee kohti pohjoista,” Miihkali huusi puusta ja opasti maassa juoksevia sotilaita. Yhtäkkiä mies katosi kokonaan näköpiiristä. ”Miihkali?” Turbo kysyi. ”Tuolla hän on,” nuorukainen sanoi, kun saapui hieman Turbon jälkeen aukealle alueelle ja laskeutui puusta. ”Mihin?...” sotilas aloitti. Turbo huomasi miehen ja lähti tämän perään uudelleen. Hän hämäsi valkeaa hiirtä ja hyökkäsi tämän kimppuun sivusta. Pieni painiottelu kesti tovin, kunnes Turbo istui miehen päälle ja piteli tämän käsiä. Turbo katsoi miehen kehoa, joka oli isoja sinisiä kuvioita täynnä. ” É você da Guarda Blue?” Turbo kysyi mieheltä. Mies ei vastannut miehelle mitään. Hän rauhoittui ja sai laskettua tämän kädet. ”Mitä hänelle tehdään?” sotilas kysyi. ”Viedään hänet kylään ja yritetään saada johtaja puheille?” Turbo sanoi. ”Mutta mit…” sotilas aloitti. ”Shh,” Turbo sanoi ja pyöritteli korviaan. ”Kuuletteko te ton?” hän kysyi. Hän nosti valkoisen hiiren seisomaan ja lähti tämän kanssa varovaisesti kohti tiheikköä. Tiheikön läpi alkoi suuri vihreä ruohotasanne. Hevoset hirnuivat ja lapset nauroivat. ”Sinikaartilaiset,” Turbo sanoi. ”Eivätkö he tämän kauemmaksi lähteneet?” Miihkali kysyi. ”Otetaan selvää. Jättäkää aseet tähän,” Turbo sanoi ja sai valkoisen hiiren hämilleen. Eivätkö ne aikonutkaan hyökätä? Hän mietti. Miehet kuljettivat miehen leiriin. ”Johtaja! Punakaartilaiset tulevat!” sotilas ilmoitti yhteen telttaan. ”Punakaartilaiset?” Hank kysyi ihmeissään. ”Kyllä ja…” sotilas sanoi. ”Ja?” Hank kysyi ja nousi seisomaan. ”Heillä on Vinski,” sotilas sanoi. ”Ei luoja,” Hank sanoi ja käveli ulos. Turbo oli juuri päässyt heidän telttojen keskelle, kunnes näki Hankin edessään. He vapauttivat valkoisen hiiren, merkkinä etteivät halua olla uhka. ” O líder! Intrusão Desculpe, mas a situação é ruim! Preciso de sua ajuda,” Turbo sanoi kunnioittaen vanhempaa johtajaa. Hän kertoi tilanteen olevan paha ja tarvitsisi tämän apua kiireesti. ”O que aconteceu?” Hank kysyi, mitä oli tapahtunut. Turbo huokaisi syvään. ”Voidaanko me puhua suomea?” Turbo kysyi. ”Voidaan. Mitä on tapahtunut?” Hank kysyi. Turbo kertoi kaiken Hankille. Aina kuninkaasta ja tämän teoista heille. Ystävyydestä prinssin kanssa ja miksi he tarvitsisivat Sinikaartilaisten apua. ”Kuningas todella tyrannisoi kunnolla,” Hank sanoi. ”Valitettavasti,” Turbo sanoi. ”Tule mennään sisälle juttelemaan,” Hank sanoi. He istuivat liekehtivän nuotion ympärille. ”Susta on kasvanut loistava johtaja,” Hank sanoi. ”Kiitos,” Turbo sanoi nöyränä. ”Et ole enää sellainen, kuin 7-vuotta sitten,” Hank sanoi. ”Sun ei tarvitse kehua mua, mää teen vaan sen mihin mut on opetettu,” Turbo sanoi. ”Missä kaikki naiset?” hän kysyi. ”Asuvat toisaalla, tyttö lasten kanssa,” Hank sanoi. ”Tämä on vain hämäystä, mutta kuninkaasta ei ole kuulunut mitään ja näköjään sille on syy,” hän jatkoi. ”Me tarvitaan teidän apua, laskea kuningas vallastaan,” Turbo sanoi. ”Mutta miten? Meitä ei ole tarpeeksi,” Hank kysyi. ”Ei niin, mutta meillä on Moto,” Turbo sanoi. ”Luulin, etten en kuule hänestä enää,” Hank sanoi. ”Hän rakastaa tytärtänne kuulemma,” Turbo sanoi. ”Rakastaa? Älä viitsi,” Hank sanoi. ”Mää en pelleile. Moto on korviaan myöden rakastunut ja hän todella kaipaa Emilyä,” Turbo selitti. ”Mutta entä Moton prinsseys?” Hank kysyi. ”Moto on paljon luotettavampi johtaja, kuin hänen isänsä. Hän parantaisi kaikkien oltavia ja olisi loistava puoliso,” Turbo selitti. ”Mää en voi luvata mun tytärtä hänelle, mutta autan mielelläni. Tämä sota on saatava loppumaan,” Hank sanoi ja nousi seisomaan. ”Onko jousi tuttu?” hän jatkoi ja antoi suuren metallivartisen jousen nuorukaiselle. ”Totta kai. Se on isäni, hän teki vaihtokaupan joskus tästä,” Turbo sanoi ja katsoi sukunsa vaakunaa jousen varressa. ”Kyllä ja mää annan sen takaisin sun hienosta kasvamisestasi ja hienosta johtajuudesta. Oletko valmis?” Hank kysyi. ”Todellakin!” Turbo sanoi. ”Saat Vinskin oikeaksi kädeksesi. Älä pelkää pyytää hänen apuaan,” Hank sanoi ja esitteli Turbon valkoiselle hiirelle. ”Me tavattiinkin jo,” Turbo sanoi. ”Mutta nyt me taistellaan rinnakkain,” Vinski sanoi ja kätteli miestä. ”Todellakin! Ja etsitään Moto avuksi,” Turbo sanoi ja sai Vinskin nyökkäisemään. ”Eiköhän lähdetä!” Turbo huusi ja sai suuren mies huudon kannustukseksi.


Moto heräsi rumpujen paukuttamiseen. ”Mitä ihmettä?” hän kysyi ja juoksi parvekkeelleen. Hän näki isänsä, sekä äitinsä ja koko kylän linnan porttien sisäpuolella. Jokainen oli tullut todistamaan Minnin ja muiden hirttäytymistä. ”Ei,” hän kuiskasi ja lähti kohti pihaa. Hän katsoi vaatteitaan ja valkkasi jotain odottamatonta. ”Kansani, nyt on aika laittaa petturit kärsimään!” kuningas huusi ja koko kylä hurrasi. ”Tuokaa päävanki,” hän jatkoi ja sotilaat kävelyttivät valkoiseen mekkoon puetun naisen, kohti hirtto lavaa. Nainen mulkaisi miestä. ”Viimeisiä sanoja,” kuningas sanoi. ” Pessoas se vingar de você ainda. Você não pode obter um fácil aqui,” Minni sanoi, ettei kuninkaalla olisi helppoa tämän jälkeen ja hänen kylänsä auttaisi tätä. ”Onnea vain,” kuningas sanoi hymyillen ja poistui lavalta sen eteen. ”Ole hyvä,” hän jatkoi ja naisen kaulan ympärille laitettiin hirttosilmukka. ”Nähdään tuon puoleisessa,” teloittaja sanoi. Minni katsoi viimeisen kerran kuningasta ja hänen vieressään olevaa kuningatarta. ”Seis!” Moto sanoi, ennen kuin teloittaja ehti vetää kahvasta. Hän iski miehen alas lavalta kovalla nyrkin iskulta. Kansa suorastaan kauhistui prinssin teolle. ”Moto mitä sinä teet?” kuningas kysyi kauhuissaan. ”Puolustan niitä, jotka sitä eniten vaatii,” Moto sanoi ja siirtyi Minnin eteen suojellakseen tätä. ”Moto sulla on?” Minni kysyi varovaisesti. ”Mitä sulla on päällä?” kuningas kysyi. ”Jos haluat totuuden. Olen ollut nämä päivät Punakaartilaisten kanssa ja näin omin silmin mitä SINÄ olit heille aiheuttanut,” Moto sanoi vihaisena isälleen ja osoitti tätä sormellaan. Kansa käänsi katseena kuninkaaseen. ”Mut opetettiin alkukantaisiin tapoihin. Kunnioittamaan rakkaitaan ja ennen kaikkea miten olla hyvä johtaja. Ja se kaikki mitä mää kuulin susta, murskasi mun pienetkin toivot sua kohtaan,” hän jatkoi. ”Miten sää julkeat? Tajuatko mitä sää teet tälle suvulle?” kuningas kysyi vihaisena. ”Ai… ai mää teen. Kukakohan nai hovineidon, prinsessan sijaan. Kuka karkotti puolet kylästä, koska he vastustivat sinua epäreilusta kohtelusta. Kuka teki heidän elämästään helvettiä, viemällä viimeisetkin ruoan murut vain kuninkaalliseen varastoon. Kuka ei osaa enää nähdä todellisuutta,” Moto luetteli ja kuningas sai osakseen katseita. ”Mää yritin välttää turhan sodankäyntiä, mutta näköjään se oli mahdotonta,” hän jatkoi. ”Sää saat selkääsi,” kuningas tivasi. ”Siitä, vain. Mää otan kärsimyksen heidän puolestaan,” Moto sanoi. Kevyt tuuli sekoitti kaikkien hiuksia. ”Mitä?” kuningas kysyi. ”Moto ei sun tarvitse,” Minni yritti rimpuilla irti hirttoköydestä ja sai sotilaat pitämään hänet paikoillaan. ”Mää otan vastuun tästä kaikesta,” Moto sanoi. Kovempi tuulen puuska sai kaikki sulkemaan silmänsä. Kovan torven humahdus metsän juurelta sai heidän huomionsa. ”Turbo,” Moto sanoi hiljaa. Turbo ja Hank istui hevosten kanssa ratsailla ja sotilaat heidän ympärillään. Kansa lähti linnan sivuille turvaan. ”Mää en hyväksy häviötä!” kuningas sanoi ja otti soihdun käteensä. Moto laskeutui lavalta kohdatakseen isänsä. Kuningas löi kumminkin palavalla soihdulla poikaansa maahan ja heitti soihdun lavalle, joka roihahti tuleen. ”Menkää sisälle,” kuningatar huusi ja kansa lähti kauhuissaan linnan sisälle turvaan. Turbo ja Hank näki mäestä koko tapahtuman ja lähtivät auttamaan kaksikkoa. Moto nousi ylös ja piteli verta vuotavaa päätään. ”Nähtävästi mulla ei ole poikaakaan enää,” kuningas sanoi ja potkaisi poikansa maahan. ”Ei se mitään. En mää haluaiskaan, että mulla on tuollainen isä,” Moto sanoi. Kuningas katsoi häntä kulmiensa alta ja siirsi katseen naiseen. Minni yski lavalla. ”Ja sinä ihanaiseni. Pidä hauskaa tuonelassa,” kuningas sanoi. Hän kuuli ratsujoukkojen saapuvan. ”Rontti ota ohjat, nyt hyvästellään kapinallisesti lopullisesti,” kuningas määräsi. Rontti katsoi surkeana miestä ja sen jälkeen Minniä, joka katsoi vihaisena tätä. Rontti lähti hakemaan haikeana sotilaitaan. ”RONTTI! Você nos traiu!” nainen huusi viimeisillä voimillaan ja yski voimakkaasti. ”Desculpe!” Rontti kuiskasi anteeksi pyynnön ja lähti keräämään sotilaitaan. Moto oli tajuttomana maassa ja Minni yski savua keuhkoistaan. ” Turbo! Ajude-nos a,” Minni sanoi ennen kuin menetti tajuntansa.



Rontti ja muut lähtivät kylää kohden Turboa ja muita sotilaita vastaan. Ensimmäinen nuoli Rontin oikeanpuoleiseen sotilaaseen sai hänet tajuamaan, että tämä oli todellista. Sota käytäisiin nyt. Turbo otti kohteekseen Rontin ja heitti kummatkin miehet hevosien selästä pois. ”Petturi,” Turbo sanoi, kun oli päässyt takaisin ylös. ”Mää tein, vaan sen minkä moni muukin olisi lastensa takia tehnyt,” Rontti sanoi. ”Sää tapoit mun vanhemmat, vain sen takia että näyttäisit kuninkaan silmissä täydelliseltä,” Turbo sanoi ja huitaisi pitkällä seiväällä kohti miestä. ”Mää en tappanut sun vanhempia,” Rontti sanoi ja sai Turbon raivostumaan entisestään. Turbo iski miehen tajuttomaksi. ”Vinski! Mene auttamaan Motoa, porttien sisäpuolelle. Älä satuta ulkopuolisia,” Turbo ohjeisti valkoista hiirtä. ”Selvä se!” Vinski huusi. Hän juoksi porttien sisäpuolelle, joka oli peittynyt lähestulkoon savusta. ”MOTOO!” hän huusi. Hän havahtui maassa makaavaan mieheen. ”Moto herää,” Vinski huuteli ja herätteli miestä. Moto havahtui miehen huutoon. ”Kuka sää oot?” Moto kysyi. ”Ei sen väljä nyt. Mää oon Turbon palveluksessa!” Vinski sanoi ja auttoi harmaan jätin seisomaan. ”Meidän pitää auttaa Minniä!” Moto sanoi ja osoitti lavalla edelleen seisovaa naista, joka oli tajuton. ”Minnin kaula on painuksissa. Sillä tuskin kulkee henki,” Vinski sanoi. ”Jotain on tehtävä,” Moto sanoi ja juoksi kohti lavaa. ”Sää poltat itsesi. Se on saatava muulla keinolla pois,” Vinski sanoi pysäyttäen Moton. ”Tää on kaikki isän syytä,” Moto sanoi. ”Ei mietitä sitä nyt, sitä paitsi se pakeni jo,” Vinski sanoi. Kylässä taistelussa oli suorassa käynnissä ja Puna- sekä Sinikaartilaiset olivat jopa voitolla. He eivät tappaneet ketään, vaan jättivät heidät eloon. Kuninkaan sotilaat voitettuaan, he juoksivat porttien sisäpuolelle. Savu oli todella voimakasta ja oli kerännyt raskaita sadepilviä taivaalle. ”Turbo ota toisesta päästä kiinni. Miihkali auta Vinskiä!” Moto huusi miehille ohjeita. He ottivat ison hevosten juoma-astian ja heittivät sen vedet lavalle, jotta tulisi olisi sammunut. ”Heittäkää hiekkaa siihen,” Turbo huusi. Heidän onnekseen sadepilvistä alkoi tippumaan suuria sadepisaroita ja rankkasade täytti hetkellisesti koko Marsin. Liekit olivat huomattavasti pienentyneet ja Turbo juoksi vaimonsa luokse. Hän irrotti naisen hirttosilmukasta. Hän laski naisen maahan ja silitti itkuisena tämän kasvoja. ”Ooh meu amor! Abra os olhos! Por favor!” Turbo sanoi ja suukotti naista. Nainen oli eloton ja ei liikahtanut mihinkään. ”NÃO! Você não vai me deixar assim!” Turbo huusi ja halasi naista tiukasti. Jokainen pidätteli kyyneleitään. Kuningatar juoksi linnan sisältä poikansa luokse. ”Voi kauhea! Mitä Wilhelm teki!” hän sanoi poikansa käsivarsilla. ”Odota!” kuningatar sanoi ja laskeutui polviensa varaan Turbon viereen. Kyläläiset katsoivat kuningattaren toimintaa mietteliäänä. ”Hän on elossa,” kuningatar sanoi. ”Hänellä on vain vakava myrkytys,” hän jatkoi. ”Mitä sille voi tehdä?” Turbo kysyi. ”Tuokaa hänet sisälle,” kuningatar sanoi. Hän otti matkan varrella luotto tohtorinsa mukaansa. He saapuivat isoon huoneeseen. ”Laske hänet sängylle,” kuningatar ohjeisti. ”Mitäs nyt?” Moto kysyi. ”Te nappaatte Wilhelmin,” kuningatar sanoi tiukkana. ”Mutta,” Turbo empi. ”Älä huoli kultaseni. Pidän huolta vaimostasi,” kuningatar sanoi. Hänen katseensa oli syytön ja hän halusi todella auttaa. Hänestä huokui välittävyys. Turbo nyökkäsi ja lähti kohti ulkotilaa. ”Mistä me kuningas löydetään?” Vinski kysyi. ”Kuningas poistui vesille,” Rontti sanoi heidän takanaan. ”Ou comoon. Miksi me haluttais sun apua?” Vinski kysyi. Turbokin katsoi miestä vihaisena. ”Koska mää tunnen kuninkaan, mutta haluan auttaa teitä,” Rontti sanoi. ”Mistä me tiedetään, että et petä meitä?” Moto kysyi. ”Jos ette suostu, ette tiedä kuninkaan pakoreittiä,” Rontti sanoi ja sai mies kolmikon katsomaan toisiaan…

”Mihin kuningas on matkalla?” Turbo kysyi ja astui Rontin eteen. ”Sano ensin, että luotat muhun,” Rontti sanoi. ”Suhun luottaminen on hieman vaikeaa,” Vinski sanoi ja astui Turbon viereen. ”Hei, hei! Tunnetteko te Rontin?” Moto kysyi ja astui kolmikon väliin. ”Toi oli se, joka sai meidät erkaantumaan tästä kylästä ja joka, kertoi kuninkaalle meidän olin paikkoja,” Vinski tuhahti. ”Ja sää väitit, että halusit pitää meidät turvassa,” Turbo jatkoi. ”Niin mää teikin,” Rontti sanoi. ”Sää et ole suojellut mitään,” Vinski sanoi ja oli aloittaa käsirysyn miesten kesken. Turbo oli sen verran järkevä, että yritti estää valkeaa hiirtä. Moto taas esti Ronttia käymästä Vinskin päälle. ”LOPETTAKAA!” kuului naisen tiukka ääni heidän takaansa. ”Äiti,” Moto sanoi ja päästi miehestä irti. ”Teidän on aika puhaltaa yhteen hiileen, mikäli haluatte mieheni kiinni,” kuningatar sanoi ja käveli nelikon luokse. ”Rontti ei ole luotettava,” Vinski tuhahti ja sai miehen katsomaan itseään. ”Mistä tiedätte? Te olitte vasta syntyneitä tai ette olleet syntyneetkään, kun se kaikki tapahtui,” kuningatar sanoi ja sai Vinskin ja Turbon katsomaan toisiaan mietteliäinä. ”Tarut ja kertomukset ovat osa kansan perinteitä, mutta toisten mustamaalaaminen tarinoilla ei ole oikeaa kansalaisuutta,” kuningatar sanoi ja sai miehet pohtimaan asioita tarkemmin. ”Teillä on tärkeämpääkin tekemistä, kuin yrittää kostaa toisillenne sellaista, mitä kukaan ei ole tehnyt,” kuningatar sanoi. ”Missä kuningas on?” Turbo kysyi rauhallisemmin Rontilta. ”Hän matkaa merelle ja sieltä kohti Pahgolin saarta,” Rontti sanoi. ”Pahgolin saari?” Vinski kysyi. ”Pahgolin saarella, syntyi kuninkaan äiti. Pieni kuningas kunta,” kuningatar sanoi. ”Lähdetään,” Turbo sanoi ja lähti juoksemaan ulos. ”Turbo! Satama alkaa linnan takaa,” Moto sanoi ja lähti Vinskin kanssa miehen perään juosten. Rontti katsoi kolmikkoa. ”Lähde,” kuningatar sanoi. ”Ei ne ota mua mukaan,” Rontti sanoi. ”Ne tarvitsee mentoria. Ne eksyy ennemmin merelle, kuin löytää kuninkaan,” kuningatar sanoi. Hetken mietittyään, Rontti lähti juosten nuorukaisten perään. ”Voimmeko luottaa heihin?” yksi kyläläisistä kysyi. ”Voimme. He jos kukaan palauttaa rauhan Marsiin,” kuningatar sanoi.
Laivalla, Turbo, Vinski ja Moto nostivat parhaillaan purjeita ylös. ”Jos haluatte aluksen liikkeelle, niin tarvitsette kunnon miehistön,” Rontti sanoi. ”Kuka sut tänne lähetti?” Vinski kysyi kiukutellen edelleen. ”Ilman mua te eksytte merelle. Tää on ainoa asia, jolla voin korvata sen mitä aikoinaan aiheutin, mutta ne valheet mitä musta levitettiin niin niitä mää en sulata,” Rontti sanoi tiukasti. ”Ihan sama kuhan päästään nopeasti liikkeelle,” Turbo sanoi ja kiipesi kohti mastoa. Ei mennyt aikaakaan, kun Rontti oli sotilaidensa kanssa saanut laivan lähtökuntoon. ”Käskikö Turbo sotilaitaan odottamaan?” Moto kysyi Vinskiltä. ”Luulis,” Vinski sanoi epävarmana ja katsoi mastoon. Turbo istui puolessa välissä mastoa, poikki puulla ja katseli horisonttiin. ”Se on huolissaan Minnistä,” Moto totesi. ”Kuka ei olis. Sen vaimo oli lähellä kuolla,” Rontti sanoi. ”Ja sää olit antaa sen tapahtua,” Vinski sanoi ja poistui paikalta. ”Mää tarvitsen heidän luottamuksen,” Rontti sanoi. ”Teot sanoo enemmän, kuin sanat. Toisinaan mää ymmärrän heitä,” Moto sanoi. ”Sää elit viikkoja heidän kanssaan. Kertoivatko he mitään?” Rontti kysyi. Moto pyöritti päätään ja painoi katseen laivan kanteen. ”Ainoastaan sen mitä isä oli tehnyt,” Moto sanoi. ”Sun isä taritsee rangaistuksen ja toisinaan myös minä,” Rontti sanoi. ”Sää sentään myönnät sun vrheet, toisin kuin isä, joka pakenee ongelmiaan,” Moto sanoi. ”Sun isälläs on varmasti jotain salattavaa,” Rontti sanoi. ”Ai kuin niin?” Moto kysyi. ”Miksi hän muuten pakenisi saarelle, jossa ei enää ole ketään?” Rontti pohti. ”Totta, tässä on oltava jotain muutakin,” Moto sanoi ja katsoi mastoon. ”Mää juttelen hänelle. Ota sää Vinski haltuun,” Rontti sanoi. Moto nyökkäsi miehelle ja lähti etsimään valkeaa soturia. Rontti kiipesi kohti mastoa. ”Hei,” hän sanoi kullanruskealle hiirelle, joka ei tuntunut ottavan kontaktia mieheen. ”Hei,” hän sanoi vaisusti. ”Saako tulla?” Rontti kysyi. Turbo katsahti parrua, jonka päällä istui. ”Antaa mennä,” Turbo sanoi ja katsoi jälleen horisonttiin. Rontti istui vaivalloisesti miehen viereen. ”Mää haluan pyytää anteeksi,” Rontti sanoi hetken kestäneeseen hiljaisuuteen. ”Ai kaikesta?” Turbo kysyi. ”Mistä kaikesta?” Rontti kysyi. ”Mun vanhempien kuolemasta, kylien tuhoamisesta, kuninkaan avustuksesta, mun vaimon tappo yrityksestä,” Turbo sanoi ja katsoi tyly ilme kasvoillaan miestä. Rontti oli hieman säikähtänyt. Turbon vihreät silmät hohtivat auringon laskussa. ”Joo kaikesta, mutta ei mullakaan helppoa ole ollut,” Rontti sanoi. ”Miksi mun pitää uskoa sua?” Turbo sanoi. ”Mää autoin kuningasta sen takia, että te olisitte olleet turvassa,” Rontti sanoi. ”Toi on sama tarina mitä sää oot jankannut koko ajan,” Turbo sanoi. ”Koska se on totta,” Rontti sanoi tiukasti. ”Miten?” Turbo kysyi. ”Kuningas pakotti mut avukseen. Jos en olisi suostunut ei teitä tai ketään muutakaan kaartilaista olisi enää. Valitettavasti en osannut arvata mitä kuningas silti tekisi, kun olin suostunut hänen ehtoihinsa,” Rontti selitti. ”Luulekko, että kaartilaiset ei olisi taistellut vastaan,” Turbo sanoi. ”Se ei olisi auttanut. Sun vanhempasi yritti puolustusta kuningasta vastaan… valitettavasti tuhoisin seurauksin,” Rontti sanoi hieman kankeasti. ”Ja mää vein teidät turvaan kauemmas, mutta valitettavasti mut muistetaan vain pahana, joka oli kuninkaan apuri,” hän jatkoi. ”Mun vanhemmat arvostais mitä sää teit. Mutta miksi et jäänyt?” Turbo kysyi. ”Koska kuningas. Jos hän olisi saanut tietää, et sinäkään olisi elossa. Enkä minä,” Rontti sanoi. ”Eli perjaatteessa me ollaan sulle kiitollisuuden velassa?” Turbo kysyi. ”Ihan sama mitä mieltä te ootte, kuhan olette turvassa,” Rontti sanoi. ”Mää yritän hyväkyy sun anteeksi pyynnön sitten, kun ollaan saatu tää hoidettua,” Turbo sanoi. ”Ainakin, jos ollaan väleissä, niin olen tyytyväinen,” Rontti sanoi. ”Sovittu,” Turbo sanoi ja kätteli miestä, joka hymyili tälle lämpimästi.


Samaan aikaan linnalla, kuningatar pyyhki Minnin otsaa kylmällä pyyhkeellä. Tulipalosta johtuva savu oli aiheuttanut hänelle hengitys vaikeuksia ja nostanut hänelle korkean kuumeen. ”Pian on parempi kultaseni,” kuningatar huokaisi ja silitti naisen olkavartta. ”Miten hän voi?” hovineito kysyi oven suusta. ”Heikosti,” kuningatar sanoi. ”Hän tarvitsee lääkettä,” hovineito sanoi ja astui sängyn vierelle. ”Ei hänelle voi antaa lääkettä,” kuningatar sanoi. ”Ai miten niin?” hovineito kysyi huolestuneena. Kuningatar kääri Minnin yltä peittoa. ”Katso nyt itsekin. Hän on raskaana,” kuningatar sanoi huolestuneena. ”Lääkkeet voisivat siis tappaa pienokaisen?” hovineito kysyi. ”Kyllä, enkä halua aiheuttaa hänelle enempää tuskaa,” kuningatar sanoi. ”Mitenkäs yrtit?” hovineito kysyi. ”Ne voisivat auttaa, mutta ainoat, jotka osaavat niitä valmistaa on alkuperäiskansa,” kuningatar sanoi ja peitteli naisen takaisin peiton alle. ”Meillähän on piha täynnä alkuperäiskansaa. Kysytään heiltä apua,” hovineito ehdotti. ”Tehdään se. Tule,” kuningatar sanoi. He kävelivät ulos, mutta heidän silmiinsä ei osunut ainuttakaan Punakaartilaista. ”Mihin he menivät?” hovineito kysyi. ”Siellä mistä tulee savua, on varmasti vastaukset kysymyksiimme,” kuningatar totesi, kun ohut savupilvi nousi kylän takaa ilmaan. Kuningatar oli päättäväinen ja lähti kohti kaartilaisia. Kylän takana Punakaartilaiset oli pystyttänyt nuotiopaikalle oman leiritulensa. Kuningatar katsoi hieman hermostuneena kyläläisiä ja astui hieman lähemmäksi heitä. ” Homens Hello! Cuidado! Temos companhia!” yksi sotilas sanoi ja sai kaikkien päät kääntymään kuningattareen. Reaktio aiheutti suurta puolustautumista ja sotilaat osoittivat keihäillään kuningatarta ja hieman tämän takana seisovaa hovineitoa. ”Ei emme halua pahaa,” kuningatar sanoi. Sotilaat katsoivat toisiaan. ” Coloque as armas!” nais ääni sanoi heidän takaansa ja pyysi laskemaan heidän aseensa. Sotilaat katsoivat harmaata hiirinaista kummallisesti. ”Äiti?” Miihkali kysyi varovaisesti. Mona astui sotilaiden viereen ja katsoi hento hymy kasvoillaan kuningatarta, jonka silmäkulmissa kiilsi kyyneleet. ”Oih! Mona, rakas tyttäreni,” kuningatar sanoi pakahtuen onnesta. Mona naurahti pienesti ja halasi äitiään. ”Mitä sinä täällä teet?” kuningatar kysyi. ”Mää kuulun Punakaartilaisiin. He ottivat minut perheeseensä, sen jälkeen kun isä karkotti minut. Turbo pyysi tosin meitä odottamaan kylässä, mutta huoli teistä sai minut tulemaan tänne,” Mona sanoi. ”Onneksi tulit. Tarvitsen apuanne,” kuningatar sanoi pidellen tiukasti tyttärestään kiinni. ”Missä?” Mona kysyi ihmeissään. ”Minnin kanssa,” kuningatar sanoi huolestuneena. ”O que você fez com o líder mulher?” yksi sotilas tiuskaisi. ”Rauhoittukaa kaikki! Äitini on syytön kaikkeen mitä on tapahtunut. Hän ei ole tehnyt Minnille mitään,” Mona sanoi ja kääntyi sotilaisiinsa päin rauhoitellakseen heitä. ”Äiti?” Miihkali kysyi hämmentyneenä. ”Kyllä kultaseni. Hän on äitini ja sinun isoäitisi,” Mona sanoi ja otti Miihkalin lähemmäksi äitiään. ”Voi kun hän on komea,” kuningatar sanoi ja silitti pojan kättä. ”Älä nyt sano, että mää oon sukua sille tyrannille,” Miihkali sanoi ja perääntyi hieman. ”Olen pahoillani,” Mona yritti sanoa, mutta poika vain pakeni kauemmas. Nyt hänelle iski se todellisuus, että hän oikeasti kuului kuninkaan sukuun, jota hän on oppinut vihaamaan. Moto oli harvoista ulkopuolisista, johon hän oli luottanut, mutta ei halunnut mitään uskoa todeksi. Hän ei keksinyt selitystä enää tilanteelle ja lähti juoksien, kohti metsää. ”Miihkali!” Mona huusi pojan perään. ”Ei se mitään kultaseni. On ymmärrettävää, että hänen luottamuksen on heikko meitä kohtaan,” kuningatar sanoi. ”En ole kertonut tarkempia taustojani kaksosille, siksi he reagoivat näin voimakkaasti,” Mona sanoi. ”Kaksoset?” kuningatar kysyi. ”Joo. Miihkali ja hänen sisarensa Mirella,” Mona vastasi äitinsä kysymykseen. ”Ihanaa,” kuningatar sanoi iloisena. ”Entä se Minni?” Mona kysyi palaten alkuperäiseen aiheeseen. ”Tarvitsen teiltä jotakin rohtoa hänen kovaan kuumeeseensa. Meillä on vain voimakkaita lääkkeitä, jotka saattavat tappaa hänen lapsensa,” kuningatar selitti ja tajusi sen jälkeen mitä oli sanonut. Mona katsoi äitiään hämmentyneenä. ” Será que a cabeça da criança?” ” Por que não nos é dito?” ” Gostaria de saber qual é?” Kyläläisten kävi kuhina naisen raskaudesta. He miettivät oliko Minni todella raskaana johtajalleen ja miksi heille ei oltu kerrottu. Arvuuttelut kävivät, myös lapsen sukupuolesta. ”Tietääkö Turbo?” Mona kysyi. ”Ei. Muuten hän ei olisi lähtenyt kuninkaan perään,” kuningatar sanoi hieman apeana. ”Autetaan Minniä! Meillä on sopivaa lääkettä hänelle,” Mona sanoi lohduttaen äitiään, jolta sai lempeän hymyn.


”Tuo on se saari, missä kuninkaan sanotaan olevan,” Rontti sanoi laivan etuosassa. ”Jos löydämme hänet ajoissa, ei hänellä ole mahdollisuutta paeta saarelta,” Turbo sanoi kädet puuskassa miehen viereltä. ”Mutta minkä takia isä silti johdatti meidät tänne?” Moto tuumi. ”Kohtahan se selviää,” Turbo sanoi. He pysähtyivät yhtä kauas rannasta, kuin kuningas oli oman laivansa jättänyt. Tarvitseeko laskea venettä?” Rontti kysyi. Turbo laski köyttä pitkin kohti vettä. Tarpeeksi lähellä pintaa hän hypähti veteen. Kaulaan asti yltävä vesi oli lämmintä. ”Ei tarvitse, vesi on matalaa,” Turbo huusi ja lähti kohti rantaa. Moto, Vinski ja Rontti lähtivät miehen perään. ”Outoa toi teidän maali, kun ei lähde edes vedellä liukenemaan,” Rontti sanoi, kun he pääsivät rantaan. Turkit olivat märkinä, mutta maali oli pysynyt tiukasti kiinni. ”Eihän sillä mitään tekiskään, jos se vedellä lähtis,” Vinski totesi. ”Tiheikköä on enemmän kuin kuvittelimme,” Moto totesi. ”No joo kieltämättä,” Turbo sanoi. ”Onko oikotietä?” Vinski kysyi Rontilta. ”Oikotie kulkee tuon tiheikön lävitse,” Rontti sanoi ja tutki karttaa saaresta samalla. ”Mistä sait tuon?” Moto kysyi. ”Kuningatar sujautti sen taskuuni, ennen kuin lähdin teidän peräänne,” Rontti sanoi. ”No kun kerran tiet reitin niin missä se oikopolku on?” Turbo kysyi. ”Siinä, suoraan edessäsi,” Rontti sanoi. Turbo kääntyi tiheikön suuntaan ja veti Moton kanssa raskaita oksia sivuun, jonka takaa paljastui suurehko metsäpolku. Miehet lähtivät kohti raunioitunutta linnoitusta. Tästä saisi oivan asuinpaikan, kun vähän kunnostaisi,” Rontti sanoi. ”Ei täällä kauaa olisi, kun eläimiäkään ei ole,” Turbo sanoi. ”Jep ruokapula olisi nopeammin läsnä,” Moto jatkoi. He olivat kävelleet jo jonkin matkaan, kunnes pusikon takaa paljastui lähes sortumaisillan oleva linnan raunio. ”Isä on tuolla,” Moto kuiskasi. ”Antautuisi edes niin kuin mies,” Vinski totesi. ”Meillä ei ole aikaa kinastella keskenämme. Tulkaa,” Turbo sanoi ja lähti kuljettamaan kolmikkoa pusikon vierustaa. Kiertämällä he pääsivät linnan vierustaa pitkin oviaukolle. ”Onko hän siellä?” Moto kysyi. Turbo pyöritti vastaukseksi päätään. ”Mennään sisälle ottamaan selvää,” Rontti kuiskasi heidän perästään. Turbo vei miehet sisälle linnaan. ”Hiiren hiljaista,” Vinski hihkaisi ja sai osakseen tiukkoja katseita. ”Tiesinkin, että tulette tänne,” kuningas sanoi hauraiden portaiden juurelta. ”Miksi jatkat tätä pidempään? Eikö olisi helpompi antautua,” Moto sanoi ja astui isänsä eteen. ”Voi Moto, kun et ymmärrä tilanteen vakavuutta,” kuningas sanoi pyöritellen päätään. Useamman ladatun aseen äänet sai heidät varautuneiksi. ”Miksi teet näin?” Moto kysyi. ”Koska minulla ei ole vaihtoehtoja,” kuningas sanoi. ”Sun vaihtoehdot on loppunut siihen, kun riitauduit kaartilaisten kanssa. Miksi et sopinut heidän kanssaan?” Moto yritti edelleen saada vastausta häneltä. ”Koska en halunnut. En halunnut heidän maailmaansa minun maailmaani. Harmi vain, kun se löysi meidät todella varhain,” kuningas sanoi. ”Mitä tarkoitat?” Moto kysyi. Kuningas katsoi taakseen, kun kaksi sotilasta taluttivat ruskea turkkista naista tämän viereen. Sininen maali koristi hänen kroppaansa. Nainen ei laittanut yhtään vastaan ja käveli kädet sidottuina nätisti kuninkaan viereen. Naisella oli surkea ilme kasvoillaan, mutta samalla helpottunut, kun näki tutun miehen edessään. ”Emily?” Moto kysyi. ”Saasta,” Vinski tuhahti. ”Hän oli kaiken aiheuttaja, kun ensi kertaan tämä maailma löysi meidät,” kuningas sanoi. ”Mää vannon, että sää et merkitse mulle isänä mitään, jos satutat Emilyä,” Moto tuhahti. ”Miten voit laittaa, jonkun tällaisen edelleni?” kuningas kysyi. ”Ihan hyvin. Se missä Emily on luontoa ja muita hiiriä kunnioittava, olet sinä yksi tyranni,” Moto sanoi vihaisena isälleen. Samaan aikaan sotilaat olivat piirittäneet Vinskin, Turbon ja Rontin. ”Päästä heidät, mut sää kumminkin haluat,” Moto sanoi isälleen. ”Sori ei ole vaihtoehtoja,” kuningas sanoi ja otti Emilyä sidotuista käsistä kiinni. Hän raahasi naisen itsensä kanssa hieman taaksepäin. ”EI!” Moto huusi ja juoksi isäänsä kohden, mutta heidän väliinsä laskeutui kiviseinä. ”EMILY!” Moto huusi ja paukutti seinää käsillään. Hän tunsi kuinka, jalat olisivat lähteneet alta. Hän oli niin lähellä, mutta silti liian kaukana. Moton huomion sai kumminkin takana kuuluvat tappelun äänet. Jokaista miestä vastaan oli ainakin viisi kuninkaan sotilasta. Rontti yritti tappelun ohessa keskustella sotilaille järkeä. Moto juoksi heidän avukseen ja yritti, myös saada sotilaisiin järkeä. Tuloksetta! Sotilaat vain hyökkäsivät hyökkäämisen perään heidän kimppuunsa.


Toisaalla kuningas raahasi Emilyä kohti suurta vanhaa salia. ”Miks sää toit mut tänne?” Emily kysyi. ”Mää aion päästä susta kerta heitolla eroon,” kuningas sanoi. ”Jos mää kuolen, kuolet sinäkin,” Emily tuhahti. ”Ehkä, mutta sinä ensin,” kuningas sanoi. Hän avasi naisen siteet. ”Jos sää haluat tappaa mut niin miksi sää vapautit mut?” Emily kysyi hämmentyneenä. Kuninkaalla oli ivallinen hymy kasvoillaan. Hän poistui vaivihkaan salista pois. Emily oli tilanteesta hämmästynyt. ”Siis sää aiot tappaa mut nälkään? Etkö parempaa keksinyt?” Emily kysyi ja oli juoksemassa kuninkaan perään, mutta taas uusi kivimuuri laskeutui heidän väliinsä. ”VASTAA SENKIN PELKURI!” Emily huusi, paukuttaen kivimuuria. Kova murina sai hänet kääntymään hitaasti ympäri. Hän käveli pienet rappuset takaisin alas ja katsoi salin toiseen päähän. Kiviseinässä oli reikä. Kolo oli pimeä ja sen sisältä kuului uhkaavaa murinaa. Emily oli peloissaan, mutta samalla utelias mitä seinän takana oli. Hän otti askeleen eteen, kunnes pimeydestä hohkasi punaiset silmät. Emily henkäisi syvään ja otti askeleen taakse päin. Hän aavisti jo mitä seinän takaa olisi tulossa. Esiin astui valtava lohikäärme, jolla oli leijonan tapainen harja, suuri lohikäärmemäinen ruumis. Suuta koristi pitkät terävät hampaat ja vahvat kynnet puristivat käpälissä uhkaavasti. Suomuikas otus astui ulos luolastaan ja katsoi punaisilla silmillään Emilyä. Eläin huitaisi hännällään, saaden Emilyn tekemään väistöliikkeen. ”Mitä mää teen? Oon kuollut jos se saa minut kiinni,” Emily kuiskasi pienen pylvään takaa. Pylvään rikkoutuminen sai naisen kiljahtamaan ja juoksemaan toiseen paikkaan. Lohikäärme selvästi halusi Emilyn välipalaksi. Kaiken lisäksi hänen rakkaansa saattoi olla vaarassa.
Toisaalla Moto ja kumppanit olivat saaneet lyötyä kuninkaan sotilaat. Turbo ja Vinski oli saanut hieman osumaa itseensä, mutta kaikki olivat onneksi hengissä. ”Missä se pahan suopa kuningas on?” Rontti kysyi ja katseli kiviseinää, jonka taakse hän oli kadonnut Emilyn kanssa. ”Ja se miten tämän saa auki?” Turbo mietti. ”Mää olen huolissani Emilystä,” Moto sanoi. ”Älä huoli iso kaveri. Me saadaan se pelastettua,” Vinski lohdutti. Kiljaisu sai heidän huomionsa. ”Se on Emily!” Moto sanoi. ”Ääni kuului tuolta,” Turbo sanoi ja osoitti sormellaan toiseen suuntaan. ”Hei odottakaa!” Rontti huusi kolmikon perään. ”Mitä nyt?” Vinski kysyi. ”Me ei voida päästää kuningasta menemästä. Moto nappaa isäsi, me pelastetaan Emily,” Rontti sanoi. ”Mutta,” Moto empi. ”Sää olet ainoa, joka pystyy pysäyttämää kuninkaan,” Rontti sanoi. ”Hyvä on, tuokaa Emily elossa takaisin,” Moto sanoi ja lähti toisaalle. Kolmikko lähti sivukäytävää pitkin juoksemaan huudon suuntaan. ”Varokaa, käytävä kapenee,” Turbo huusi jonon ensimmäisenä. Yhtäkkiä hän pysähtyi. Käytävän tukkeena oli suuria kivimurskeita. ”Ei auta muuta, kuin lähteä kiipeämään ylöspäin,” Vinski totesi. ”Totta puhut,” Turbo sanoi ja lähti valkean hiiren kanssa kiipeämään kohti kivimurskeen ja katon välistä rakoa kohden. Rontti katsoi kaksikkoa hymyillen. Hän riisui kenkänsä ja lähti kaksikon perään. Paljain jaloin oli oikeasti helpompi liikkua kuin taipumattomien saappaiden kanssa. ”Rako on liian pieni,” Vinski sanoi. ”Siirretään muutamaa kiveä. Voimaa teistä kumminkin löytyy,” Rontti sanoi. ”Ai, että löytyy, no todellakin,” Vinski innostui ja nosti yhden kivistä pois edestä. Muutaman kiven jälkeen aukko oli tarpeeksi iso, että siitä mahtui ryömimällä läpi. Turbon ote, luiskahti vahingossa kostealta kiveltä ja pyöri pienen mäen alas. ”Aah,” Turbo voihkaisi. ”Turbo oletko kunnossa?” Vinski kysyi ja laskeutui tämän luokse. ”Joo olen. Kiitos,” Turbo sanoi, kun valkea hiiri nosti hänet seisomaan. ”Aaah,” Turbo voihkaisi, kun Vinski kosketti tämän kyynärpäätä. ”Näköjään sait osumaa,” Vinski totesi. ”No onneksi vain kyynärpää,” Turbo sanoi. ”Pärjääks sää?” Rontti kysyi. ”Kuta kuinkin joo,” Turbo vastasi. ”Sun ei kannattais taistella,” Vinski sanoi. ”En niin, mutta silti te tarvitsette neuvoja,” Turbo sanoi ja mulkaisi Vinskiä. ”Ai miten niin?” Vinski kysyi ja puristi kätensä eteensä ja katsoi Turboa, joka katseli luolan suulla kohti salia. ”Yksinkertaista. Katso! Leijona-lohikäärme. Anna mennä!” Turbo sanoi ja osoitti isoa liskoa hymyillen. Vinski nielaisi hieman. Hän ei elämänsä aikana ollut nähnyt mitään vastaavaa. Uusi kiljaisu sai heidät kumminkin valppaiksi. ”Se on Emily,” Vinski sanoi. ”Tiekkö miten toi pysäytetään?” Rontti kysyi ja katsoi Turboa. ”Sitä pitää hämätä eka,” Turbo vastasi ja etsi naista näkökenttäänsä. ”Ja sitten?” Vinski kysyi. ”Näetkö punaisen juovan sen hännässä,” Turbo sanoi ja osoitti häntää. ”Joo? Kui?” Vinski kysyi. ”Punaista juovaa pitää iskeä jollain tylpällä esineellä. Se on kipuhermo ja saa sen vapauttamaan lohikäärmeen verenkiertoon kipua aiheuttavaa ainetta, mutta samalla hallusionaatiota, joka saa lohikäärmeen tottelemaan häntään iskenyttä henkilöä,” Turbo selitti. ”Toihan on ihan kaistapäistä. Vähänkin lyöt ohi, niin saat vaan selkäsaunan,” Vinski älähti. ”Niinhän se on,” Turbo vastasi. ”Mistä sää tiet nää kaikki?” Rontti kysyi. ”Meidät… villit on kato opetettu suoriutumaan kaikista vastustajista,” Turbo sanoi ja katsoi Ronttia päästä jalkoihin. ”Mää hämään ja Vinski iskee. Sää etsit Emilyn ja viet sen pois täältä,” Rontti sanoi ja katsoi Turboa kädet puuskassa. ”Muistakaa, kun saatte lohikäärmeen haltuunne. Hakekaa Moto ja lentäkää sillä takaisin linnalle,” Turbo sanoi. ”Entä sä ja Emily?” Vinski kysyi huolestuneena. ”Me päästään täältä kyllä. Älä huoli,” Turbo sanoi. Vinski nyökkäsi vaisusti ja lähti Rontin kanssa kohti lohikäärmettä. Lohikäärme selvästi etsi Emilyä ja ei huomannut lähestyvää kaksikkoa. Turbo oli lähdössä, myös kaksikon perään, mutta kyynärpää ei kestänyt oikaisemista ja sai hänet sihahtamaan kivusta. Hänen oli silti pakko löytää Emily, Moton vuoksi.


Samaan aikaan Moto oli päässyt katto rakenteiden päälle ja etsi isäänsä näkökenttäänsä. Pitkän etsinnän jälkeen hän pysähtyi ja katsoi isänsä selkää. Kuningas nojasi kivimuuriin ja tunnusteli tuulta. ”Sää sitten tulit?” kuningas sanoi. ”Mistä sää tiesit, että mää seison tässä?” Moto kysyi. ”Kuulin sinut. Kivimurska narskuu kenkien pohjassa aika mukavasti,” kuningas sanoi. ”Lopeta tää pahuus jo,” Moto sanoi. ”En mää voi enää,” kuningas vastasi. Hän ei luonut katsettakaan poikaansa. ”Miten niin?” Moto kysyi hämillään. ”Ymmärrätkö sää. Olen saanut kaiken pahan aikaan ja tehnyt kaikkeni, ettei mitään voisi pelastaa. En edes itseäni,” kuningas sanoi ja kääntyi poikaansa kohden. ”Ottaisit edes vastuun teoistasi. Kansat oli sitä varten tullut paikalle, jotta myöntäisit edes virheesi,” Moto sanoi äreänä. ”Ei! He tulivat tekemään selvää minusta ja palauttamaan sitä kautta rauhan taas Marsiin,” kuningas sanoi. ”Mutta eikö se ole oikean miehen käytöstä myöntää omat virheensä ja parantaa sitä kautta Marsin hyvinvointia. Me ei olla ainoa kylä Marsissa,” Moto sanoi. ”Mutta suurimpia ja pian kaikki saa tietää mitä täällä tapahtuu. Ja sun pitää ymmärtää, että tätä ei virheiden myöntämisellä paranneta,” kuningas sanoi ja astui raivoissaan poikansa eteen. ”Olet sinäkin mies,” Moto sanoi vihaisena. ”Ymmärrä jo, mää yritin polttaa elävältä Punakaartilaisten Johtajan- vaimon,” kuningas sanoi ja sai Moton ilmeen vakavaksi. Hän oli unohtanut tämän melkein kokonaan ja oli ainoastaan keskittynyt kylien yhdistämiseen. ”Mulla ei ole vaihtoehtoa, kuin tuhota teidät kaikki, jotka olette mua vastaan,” kuningas sanoi. ”Onnea yritykselle. Me nimittäin lasketaan sut sitten vallasta, jotta kaikilla olisi valoisampi tulevaisuus” Moto sanoi. ”Tarkoitatko sitä Punakaartilaisten johtaja parin tulevaa pienokaista?” kuningas kysyi. ”Mitä?” Moto kysyi ja samalla hänen isänsä iski hänet maahan. Moto katsoi maassa isäänsä hieman kauhuissaan ja paheksuen. ”Sää oot edes auttanut sitä, että ne saastat lisääntyy,” kuningas sanoi ja kumartui pojan yläpuolelle. Moto ei kuunnellut isäänsä. Hän potkaisi tämän leukaa ja sai hänet lentämään kaaressa kauemmas, jotta Moto itse pääsi seisomaan. Kuningas hieroi leukaansa tuskissaan. ”Kehtaatkin syyttää mua asiasta, josta minä en ole tiennyt mitään. Ja mikä minä olen sanomaan, kuka haluaa lisääntymään ja kuka ei,” Moto sanoi ärtyneenä. Kuningas nousi seisomaan ja katsoi poikaansa tympeentyneenä. ”Ja tajuatko sää. Sää olit tappamassa sekä Minnin, että tämän lapsen,” hän jatkoi. ”Mitä väliä sillä on? Ei hänen miehensä kumminkaan tiedä,” kuningas sanoi. ”Tietää tai ei. Sää oot tosiaan tehnyt anteeksi antamattomia virheitä. Ihan hyvä jos sut sysätään vallasta pois,” Moto sanoi. Hänen isänsä oli arvaamaton. Hän ymmärtää virheensä, mutta ei silti halua korjata virheitään. Kuningas katsoi ärtyneenä poikaansa. Ihan arvaamatta hän syöksyi poikansa kimppuun. Kuningas painoi poikansa muuria vasten, roikkuen puoliksi sen ulkona. Vahvat kädet painoivat hänen kurkullaan ja ilman saaminen tuntui vaikealta. Motolla ei ollut muuta kuin potkaista isänsä kauemmaksi itsestään. Ei mennyt aikaakaan, kun kuningas hyökkäsi uudelleen, mutta Moto oli varautunut isänsä hyökkäykseen.
Samaan aikaan Vinski ja Rontti hämäsivät parhaillaan lohikäärmettä. Se oli unohtanut Emilyn kokonaan ja piti kaksikkoa helppona kohteena. ”Miten me saadaan lyötyä sitä häntään?” Vinski kysyi ja väisti juuri lohikäärmeen iskua. Lohikäärme pysähtyi ja hengitti raskaasti. ”Mikä sille nyt tuli?” Rontti kysyi. Ruskea hiiri tyttö katsoi kauhistuneena lohikäärmettä. ”Se on Emily!” Vinski sanoi. Lohikäärmeen silmät muuttuivat suuriksi ja uhkaaviksi. Hän muisti alkuperäisen kohteensa. ”Voi luoja,” Rontti sanoi. ”EMILY VARO!” Vinski huusi ja lohikäärme yritti hyökätä naisen kimppuun. ”Auta mua Vinski!” Emily huusi. Vinski katsoi maahan ja näki vanhan seivään. ”Rontti NYT!” Vinski sanoi ja Rontti juoksi lähemmäs lohikäärmettä. ”Täälläpäin senkin typerä lisko!” Rontti sanoi ja heitti tätä kivellä. Emily oli kauhistunut ja pelästyi kun tämän käteen tartuttiin ja vedettiin pienen luolan sisälle. ”Mitä sää haluat?” nainen kysyi hätääntyneenä ja katsoi kiinnipitäjäänsä. Hän oli hämmentynyt. Hän luuli, että kuningas oli saanut tästä taas otteen, mutta kullanruskea hiiri punamaalilla peitettynä katsoi tätä suoraan silmiin. ”Säähän olet?” Emily sopersi. ”Shh, meidän pitää päästä pois täältä,” Turbo sanoi ja veti naisen mukanaan. ”Mutta entä Vinski?... ja se käppänä?” Emily sopersi. ”Suunnitelma on, että me päästään kaikki pois täältä vuorotellen,” Turbo sanoi. Emily katsoi huolestuneena peräänsä. ”Onko teidän kylässä tarkoitus jättää omat pulaan?” Emily kysyi. ”Ei tietenkään. Vinski itse suostui tähän ratkaisuun,” Turbo sanoi kuiskaten ja kumartui, kun luolan aukko mataleni. Emily käveli vaisusti miehen perässä. ”Älä huoli. Ei Vinskillä ole hätää,” mies jatkoi ja rauhoitti naista pitämällä tämän kädestä kiinni. Nainen huokaisi syvään ja katsoi kerran taakseen. Kova karjaisu sai hänet sulkemaan silmänsä tiukasti ja luottamaan Punakaartilaisen vaistoon.


Turbo taisteli aaltoja vasten saaden otteensa laivassa olevasta köydestä kiinni. ”Tule nyt!” Turbo huusi Emilylle, joka katseli taakseen. ”EMILY!” Turbo huusi uudemman kerran. ”Mää en ymmärrä miksi sää jätät omasi pulaan,” Emily huusi takaisin miehelle. Turbo heitti tympeenä köyden laivaa vasten ja lähti takaisin rannalle. Emily oli lähdössä takaisin heidän tulosuuntaansa, kunnes mies nappasi tämän ranteesta kiinni, jos toisestakin. Emily rimpuili miestä vastaan. ”Äh… päästä mut,” Emily sanoi vaikeroiden, kun Turbo hädin tuskin pisti edes vastaan. Muutamaan otteeseen nainen rimpuili miehen otteessa hiekan vain lentäessä. Lopulta Emily purskahti itkuun ja sai Turbon päästämään irti otteensa naisesta. Emilylle tuli pakonomainen tarve halata miestä. Vuolaat kyyneleet valuivat naisen poskella ja rannan täytti aaltojen loiskinnan lisäksi naisen nyyhkytys. ”En mää voi jättää Motoa,” Emily sanoi, kun suru miehen voinnista alkoi hieman helpottamaan. ”Tiedän. En minäkään haluaisi jättää jätkiä pulaan. Mutta tää oli suunnitelma ja en halua poiketa siitä, vaikka syytä olisikin,” Turbo sanoi ja otti naisen olkapäistä kiinni nähdäkseen tämän kasvot. ”Minkälainen johtaja sää oikein olet, kun jätä ystävät pulaan?” Emily kysyi. ”Johtaja, joka kuuntelee toista johtajaa sodassa,” Turbo vastasi ja irrotti otteensa naisesta. ”Mitä?” Emily kysyi huolestuneena. ”Mää en johda tätä tehtävää, vaan Moto,” Turbo sanoi. ”Eli sää et ole?” Emily aloitti. ”Johtaja tällä hetkellä,” Turbo sanoi haikeana. ”Meidän on mentävä,” hän jatkoi ja lähti takaisin kohti laivaa. Emily katsoi huolestuneena taakseen, mutta lähti miehen perään. Turbo katsoi olkansa yli naista. Ei hän voinut naiselle kertoa, että päätös oli ollut kaikkien yhteinen eikä Moto ollut erikseen pyytänyt häntä viemään naista pois saarelta. Hän auttoi naisen laivaan ja käänsi kurssin kohti kotia.
Moto taasen paini isänsä kanssa linnan katolla. Hän potkaisi isänsä muuria vasten, joka selvästi liikahti iskun voimasta. ”Sää oot oppinut,” kuningas sanoi ja irrotti viittansa kaulastaan. ”Kukakohan opetti? Eiks musta pitänyt tehdä koko kylän ensisijainen suojelija,” Moto vastasi ja heilutti robotti kättään isälleen. ”Tappaja susta olisi pitänyt tehdä,” kuningas vastasi ja sai Moton hyökkäämään voimalla isänsä kimppuun, joka tönäisi tämän katon ovea vasten. Moto hajotti oven painollaan ja kiipesi kipua voihkien takaisin katolle. ”Oi sattuiko?” kuningas sanoi säälien. ”Ennen sää olit isä, joka välitti. Nykyään sää oot vaan tyranni!” Moto sanoi. ”Sanoit sen jo. Keksi siis uusi,” kuningas sanoi ja käänsi Motolle selkänsä. ”Hyvä on. Tappaja, murhaaja,” Moto sanoi, jopa ilkeästi. ”Tulihan se sieltä. Sää tarkoitat sen Punakaartilaisen vanhempia,” kuningas täsmensi. Moto katsoi pitkin nenäänsä isäänsä. ”Oih katos vaan! Ystäväsi taisivat jo lähteä!” kuningas sanoi, kun näki laivan lipuavan toiseen horisontissa toiseen suuntaan. ”Se on hyvä! Ei tarvitse ainakaan pelätä Emilyn puolesta,” Moto sanoi hermostuneena. ”Susta ja siitä pikku neidistä ei olisi tullut mitään. Olisitte vaan saanut koko kuningas kunnan näyttämään huonot valonsa morsiamien valintojen suhteen,” kuningas sanoi, edelleen selkä poikaansa päin. Moto hermostui ja juoksi isäänsä kohden. ”Uhg,” Moton suusta karkasi huudahdus ja lyyhistyi maahan. Kuningas oli ottanut pitkän seivään ja iski poikaansa sillä vatsaan. ”Murhaaja, muuten sopii paremmin. Ainakin sinä ja kaverisi, ette tule näkemään valoa tunnelin päässä,” kuningas sanoi kyykistyen poikansa eteen ja katsoi tätä vihaisin silmin kulmiensa alta. ”Sää oot häikäilemätön. Kyllä kaikki saa vielä tietää minkälainen… sää olit. Sitä paitsi, mun kaverit pääsi jo täältä pois,” Moto sanoi kulmiensa alta. ”Ei kaikki Se petturi Rontti ja se valkea mukula taistelee edelleen lohikäärmettä vastaan,” kuningas sanoi ja kääntyi poikaansa päin. Moto ei sietänyt enää isänsä puheita, vaan hän otti viimeisillä voimillaan vauhtia ja tuuppasi isänsä muurin yli kohti pitkää pudotusta. Miehinen avun huuto kuului hetken, kunnes sammui kuin kynttilä. Moto ummisti tiukasti silmänsä, mutta hengen haukkominen sai hänet avaamaan ne nopeasti. Muutama raskas hengenveto, kunnes menetti tajuntansa lyyhistyen maahan.


Samaan aikaan linnalla Mona ja kuningatar hoiti Minniä, joka ei tajunnattomuudesta ollut vieläkään herännyt. ”Minni ottaa voimia takaisin,” Mona sanoi äidilleen samalla, kun kostutti tämän suuta kostealla pyyhkeellä. ”Hän on ollut pitkään tajuton,” kuningatar sanoi huolestuneena. ”Miksi isä halusi tappaa Minnin?” Mona kysyi ja katsoi äitiään, joka teki eriväristä ristipistotyötä. ”Koska hän tiesi missä veljesi olisi. Minni ei vain halunnut kertoa hänelle, joten kuningas houkutteli Minnin tappamisella, muut kaartilaiset esille ja samalla Moton,” kuningatar sanoi. ”Turbon pitää tietää Minnistä,” Mona sanoi. ”Hän saakin, kunhan ensin palaa,” kuningatar sanoi. ”Teidän korkeutenne,” sotilas sanoi pamahtaen huohottaen huoneeseen sisään. ”Mikä hätänä?” kuningatar kysyi. ”Yksi laivoista on palannut,” sotilas sanoi. ”Kuka se on?” kuningatar kysyi. ”En osaa sanoa. Ei ainakaan kuningas,” sotilas sanoi ja lähti naisten kanssa juoksemaan kohti alakertaa. Rantaan päästyään, kuningatar katsoi isoa laivaa rannassa. Ensimmäisenä laivasta astui ulos kättään pitelevä Turbo. ”Turbo!” Mona huusi ja juoksi johtajansa luokse ja alkoi tutkimaan tämän kättä. ”Oletko kunnossa?” hän kysyi huolestuneena, kun Turbo irvisti, kun kättä hieman käänneltiin. Turbo katseli hetken ympärilleen. Koko kuningaskunta oli tullut katsomaan saapunutta laivaa rantaan. ” Sim, eu sou. Como faz a Minni?” Turbo vastasi puhuen alkuperäsikieltä. Mona katsoi hämmentyneenä miestä. ”Ele tem febre alta e ainda inconsciente,” hän vastasi johtajalleen kertoen Minnillä olevan korkea kuume ja edelleen tajuton. ”Sun vaimollasi ei ole mitään hätää,” kuningatar sanoi ja käveli kaksikon luokse. ”Laitetaan sulle lasta,” Mona sanoi. ”Missä Moto on?” kuningatar kysyi. ”Tää niin sanottu johtaja, jätti sen niiden kahden muun kanssa sinne saarelle,” Emily sanoi ja käveli ramppia alaspäin. ”Mitä?” kuningatar ja Mona kysyi yhtä aikaa. ”Se oli Moton pyyntö… Mää haluan nähdä nyt vaimoni,” Turbo sanoi haikeana ja lähti kohti linnaa. Emily käveli kädet puuskassa naisten luokse. ”Turbolla on omiakin murheita,” Mona totesi, kun myrkyllinen ilme paistoi Emilyn kasvoilla. ”Tiedän, mutta olisi johtajan tapaista auttaa ystäviään,” Emily sanoi. ”Mää meen Turbon mukaan, se tarvitsee muutakin tukea, kuin pelkästään käteensä,” Mona sanoi ja poistui takavasemmalle miehen perään. ”Sinä olet ilmeisesti Emily,” kuningatar sanoi. ”Joo se teidän poikanne salarakas,” Emily sanoi. ”Olen pahoillani, miten mieheni on kohdellut teitä. Mutta minä lupaan, jos sinä teet poikani oikeasti onnelliseksi, niin annan teille siunaukseni,” kuningatar sanoi. ”Mää en edes tiedä tuleeko Moto elossa takaisin,” Emily sanoi. ”Kaikkeen on mahdollisuus. Harmillista sanoa näin, mutta Moto on koulutettu tähän ja saapuu varmasti elossa takaisin,” kuningatar sanoi rohkaisten naista. ”Olisi Turbo silti voinut jäädä auttamaan,” Emily totesi haikeana. ”Kaikki ajatteli sun turvallisuutta ja parasta,” kuningatar sanoi. ”Olisi ollut mahtavaa, jos mun oma sankari olisi pelastanut mut,” Emily sanoi hieman hymyillen. ”Olisi varmasti, mutta Moton piti kohdata isänsä,” kuningatar sanoi. ”NYT TARVITAAN APUA!” Mona huusi linnan suusta. Kuningatar ja Emily juoksi takaisin linnalle. ”Mitä nyt kultaseni?” kuningatar kysyi. ”Minni on kadonnut,” Mona sanoi. Kuningatar katseli hieman ympärilleen. Horisontista paljastui syy Minnin katoamiselle. Turbokin juoksi linnan ulkopuolelle. ”Punakaartilaisten liekki on sammunut,” kuningatar sanoi. ”Voi luoja,” Mona sanoi ja katsoi, myös horisonttiin. ”Mitä? Voisiko, joku avata tätä tietoa myös mulle?” Turbo tivasi. ”Puna- ja Sinikaartilaiset olivat pystyttäneet leirinsä kylän ulkopuolelle. Nyt savu on hävinnyt, joten…” Mona sanoi huokaisten. ”Mää en voi uskoa sitä, että ne on lähtenyt takaisin kylään,” Turbo sanoi ja vislasi hevostaan. Mustaa hevosta ei kumminkaan näkynyt missään ja Turbo aavisti missä ori saattaisi olla. ”Saisinko hevosta lainaksi?” Turbo kysyi. ”Joo totta kai,” kuningatar sanoi ja vislasi sotilailleen. Hetkeä myöhemmin ratsun saatuaan Turbo valmistui lähtöön. ”Minne menet?” Mona kysyi. ”Perheeni luokse,” Turbo sanoi ja lähti liikkeelle. ”Toivottavasti Turbo löytää heidät,” kuningatar sanoi. ”Kyllä se löytää. Enää vain pitää odottaa, että Moto, Vinski ja Rontti saapuu takaisin,” Mona sanoi. ”Toivottavasti Moto olisi kunnossa,” Emily sanoi. ”Uskon, että hän on. Tule, saat sisällä syötävää ja pääset pesulle,” kuningatar sanoi ja ohjasi palelevan naisen sisälle.


”Wohouhouuu. Ilmojen halki käy hiirien tie,” Vinski ilakoi ja kokeili kädellään pilviharsoja. ”Voisitko olla ilakoimatta. Olisi muitakin murheen aiheita,” Rontti sanoi ja tuki harmaata jättiläistä, joka oli kiinnitetty harsoilla ja köydellä lohikäärmeeseen. ”Hei rauhotu! Me ollaan kohta perillä,” Vinski sanoi ja katsoi huolestuneena Motoa, joka ei näyttänyt pienintäkään elonmerkkiä. Hän ohjasi lohikäärmettä tämän harjasta kohti kuningaskuntaa. ”Tuolla se näkyy. Ole valmiina laskuun,” valkoinen hiiri ilakoi. ”Olen olen, mutta varo sinä egoisti niitä lentäviä nuolia,” Rontti sanoi. ”Mitä nuolia… WOU!” Vinski sanoi, kun poskipään vierestä vierähti nuoli ohitse. ”Ai noita nuolia,” hän jatkoi ja sai Rontin iskemään kädellä kasvojaan. ”Suuttuks ne meihin?” Vinski kysyi ja ohjasi lohikäärmettä linnan toiselle puolelle. ”EI! Mutta mitä itse miettisit siinä kohtaan kun valtava leijona-lohikäärme syöksyisi linnaa kohden?” Rontti totesi ja sai valkoisen hiiren pohtimaan asioita. ”Totta turiset. Etsitään jokin parveke ja mennään sen kautta,” Vinski sanoi. ”Yllättävän nerokasta sulta,” Rontti totesi ja sai miehen mulkaisemaan itseään. Vinski ohjasi lohikäärmeen varovasti yhdelle linnan isoimmalle parvekkeelle. Hän laskeutui lohikäärmeen selästä ja silitti tämän kuonoa hellästi. Hän auttoi Ronttia laskemaan Moton parvekkeelle. ”SEIS!” kuului heidän takaansa ja samalla rykelmä aseita kajahti valmiustilaan. Rontti ja Vinski kääntyivät hitaasti ympäri. Kuninkaan sotilaat olivat seuranneet lohikäärmeen lentorataa ja päätelleet heidän laskeutuneen kuninkaan ja kuningattaren huoneeseen. ”Teillä on viisi sekuntia aikaa antautua,” sotilas murahti. ”Viisi. No siinä ajassa sää nassikka voitkin sitten hakea kuningattaren, jotta me saadaan hänen pojalleen mahdollisimman hyvää hoitoa,” Rontti sanoi ja väistyi hieman sivuun, jotta sotilaat näkisivät prinssinsä huonon kunnon. Harsot olivat värjäytyneet punaan ja jättiläisen kunto oli heikko. Sotilaat seisoivat toimettomina. ”NO! EIKÖ SANA KUULU VAI EIKÖ SE TEHOA! VAUHTIA ÄÄLIÖT!” Rontti karjaisi ja sotilaat lähtivät oitis etsimään kuningatarta. ”Nostetaan Moto tuohon sängylle,” Rontti sanoi ja avasi köydet miehen ympäriltä. ”Mutta eiks se oo kuningattaren sänky?” Vinski empi ja tarttui hiiren jaloista kiinni. ”Sänky, kuin sänky. Moto pitää saada pitkäkseen ja lämpimään,” Rontti sanoi. Moton nostaminen ylelliseen sänkyyn ei ollut kaksikolle helppo tehtävä, mutta pienen punnerruksen jälkeen Rontti alkoi vaihtamaan Moton verisiä siteitä pois. Oven pamahdettua auki, lohikäärme pelästyi ja nousi ilmaan. ”Nyt se lähtee!” sotilas sanoi. ”Seis! Antakaa sen mennä, ei se meitä vahingoita,” Vinski sanoi ja pysäytti parvekkeen suu aukolle sotilaat. ”Mene vain,” Vinski sanoi lohikäärmeelle, joka ampaisi tiehensä. Vinski seurasi hymyillen liskon perään, joka katosi loppu viimein pilvien sekaan. ”Voi luoja!” kuului hennon nais äänen kiljaisu, saaden valkeankin hiiren huomion. ”Moto kulta!” kuningatar sanoi kyynelehtien. ”Mitä hänelle tapahtui?” kuningatar kysyi Rontilta. ”Kuningas luultavammin tökkäisi häntä seipäällä suoraan mahaan. Moto tarvitsee hoitoa ja pian!” Rontti sanoi kuningattarelle. ”Voi kulta, et saa jättää ketään. Emilykin on täällä. Turvassa!” kuningatar sanoi hymyillen ja sivellen poikansa kasvoja hennosti. ”Onko Emily täällä?” Vinski kysyi. ”Juu on. Mona vei hänet kylpyyn. Raukkaparka paleli tuossa ulkona,” kuningatar sanoi siirtäen katseensa takaisin poikaansa. ”Missä välissä Turbo ehti tulla tänne?” Vinski kysyi. ”Jaa-a. En osaa sanoa,” Rontti totesi ja heitti vanhat kääreet olkiseen pussiin. ”Onko Turbo täällä?” Vinski kysyi. ”Ei… valitettavasti,” kuningatar sanoi. ”Missä hän sitten on?” Vinski tivasi. ”Hän lähti vaimonsa perään, joka oli ottanut kaikki kaartilaiset matkaansa ja poistunut kuningaskunnan lähettyviltä,” kuningatar sanoi. ”Eli Minni on elossa?” Rontti kysyi. ”On kyllä, mutta suoraan herännyt pitkästä tajuttomuudesta. Toivottavasti hän ja pieni voi hyvin,” kuningatar sanoi puhuen ohi suunsa. ”Mitä?” Vinski ja Rontti totesivat yhteen ääneen. ”Mitä minä menin puhumaan? Ei ollut tarkoitus…” kuningatar voihki. ”Onko Minni raskaana?” Rontti kysyi. ”Saattaa olla. En ole aivan varma,” kuningatar sanoi, hieroen hermostuneena käsiään samalla valehdellen miehille. ”Kaartilaiset sitten lisääntyy,” Vinski totesi. Rontti vaihtoi haikeana Moton harsoja takaisin. Hän ei kommentoinut mitenkään enää Vinskin sanoihin. Harsot vaihdettuaan hän kokeili vielä lämmön mieheltä. ”Oliko kuuma?” kuningatar kysyi. ”Ei, viileä. Motoa pitää saada lämpimämmäksi,” Rontti sanoi. Kuningatar antoi sotilailleen merkin, jotka sytyttivät takkatulen ja hovineidot toivat lisää peittoja miehelle. ”On aika informoida kylää mitä on tapahtunut ja miten asioiden kanssa edetään!” kuningatar sanoi, kun hoito hänen poikaansa kohden oli hyvää. Vinski ja Rontti seurasivat kuningatarta. Hovineidot viimeistelivät Moton vuoteen ja poistuivat vielä itse pois huoneesta.


Paljon myöhemmin, kun kuningatar oli antanut uusia ohjeita kyläläisille ja sotilailleen jatkotoimenpiteistä, sai kylä tietynlaisen mielenrauhan. Totta kai heidän oli tarkoitus tottua ajatukseen, että heidän tulisi jatkossa hyväksyä myös kaartilaiset Marsissa, mutta se veisi oman aikansa ja kaartilaisetkin olisi puhuttava samoille ehdoille.

Moton huoneessa oli juuri sammumaisillaan oleva takkatuli, kunnes tumma hahmo hiillosti puita raudalla ja asetti kuivia puita hiilloksen päälle, jotka hetken ajan päästä sytytti liekit uudelleen palamaan. Hahmo käveli Moton sängyn vierelle. Miehen raskas hengitys paistoi kaikkien peittojen läpi ja hänen kasvonsa oli saanut jälleen väriä. Hahmo istui sängyn reunalle ja siirsi lainehtivia hiuksiaan kasvoiltaa. ”Voi kun olisin saanut auttaa sinua,” Emily sanoi haikeana ja silitti miehen kasvoja. ”Voisinpa tehdä jotain hyväksesi,” Emily sanoi uudelleen ja asetteli peittoa paremmin rakastettunsa päälle. ”Mää rakastan sua, joka tapauksessa. Vaikka et päässyt pelastamaankaan minua,” hän sanoi ja käänsi katseensa takkatuleen. Hiljaisuus varjosti huonetta…

Viikot kuluivat ja Moton kunto koheni päivä päivältä hitaasti, mutta varmasti. Raskas taistelu oli jättänyt jälkensä ja Moto oikeastaan nukkui paljon. Hovineidolle hän oli kuulemma uni horroksessa puhunut Emilystä ja muista kaartilaisista. Emily oli aina välillä vieraillut prinssin luona, mutta oli kokenut kovaa ahdistuneisuutta kylässä, kun selän takana puhuminen oli huomattavasti lisääntynyt. Kaartilaiset eivät pahemmin kylässä vierailleet, mutta kylän kireä ilmapiiri ilmaisi edelleen etteivät halua kaartilaisia kyläänsä. Emily kaatoi kiehuvaa vettä isoon hopea vatiin. ”Emily?” kuului ylväs nais ääni hänen takaansa. ”Kuningatar?” Emily kysyi epäröiden ja kääntyi nöyränä kuningattaren eteen. Kuningattaren jäykkä olemus heltyi ja nosti varovaisesti nuorehkon kaunottaren kasvoja. ”Mennään kirjehuoneeseen. Minulla on sinulle asiaa,” Kuningatar sanoi hymyillen. ”Minun oli tarkoitus käydä prinssin luona,” Emily sanoi tavalla, kuin kelle tahansa oli sanonut. ”Emily! Asia on tärkeä!” Kuningatar sanoi tiukasti, mutta ystävällisesti. ”Kyllä… teidän korkeutenne,” Emily sanoi ja lähti naisen perään. Suuri kirjehuone aukaisi historiallisen näkymän valtakunnasta. Emily katsoi ympärilleen haltioissaan. Hän ei ollut eläissään nähnyt yhtä suurta huonetta. ”Emily. Istu…” kuningatar sanoi ja osoitti vaaleaa nojatuolia. Epäröiden Emily istui nojatuolille, yrittäen olla sellainen, joka ei ole. ”Emily. Olen kuullut huolestuttavia puheita,” kuningatar aloitti. ”Mistä?” Emily kysyi. ”Sinusta ja Motosta,” kuningatar sanoi suoraan. ”Mitä meistä? Emmehän ole tehneet mitään,” Emily sanoi. ”Tiedän ja minusta olette ihastuttava pari, mutta protokollan vastainen,” kuningatar sanoi. ”Ymmärrän,” Emily sanoi surullisena. ”Mutta siihenkin on ratkaisu, joka ei tule olemaan helppo,” kuningatar sanoi. ”Mikä se on?” Emily kysyi. ”Sinun täytyy protokollan tapaisesti käyttäytyä kuten prinsessa ja olla kuninkaallisen arvoinen,” kuningatar sanoi. ”Eli toisin sanoen mun on jätettävä perheeni ja olla olematta se kuka mää todellisuudessa olen,” Emily sanoi kiivaana. ”Kyllä, mutta se on käytäntö,” kuningatar sanoi harmitellen. ”Ei. Vaikka mää rakastan Motoa niin en aio silti jättää perhettäni!” Emily sanoi ja poistui tilanteesta. Tai oikeastaan koko linnasta. Kuningatar ei voinut, kun katsoa naisen perään.


Emily pyyhki kyyneleitään samalla, kun poistui koko kylästä. Hän oli poistumassa polkua pitkin kohti omaa kotiaan, kunnes käänsi katseensa vuorille. Hetken mielijohde sai naisen kääntymään kohti vuoria. Nainen oli poissa tolaltaan ja kiukkuinen samaan aikaan. Ja ainoat, jotka oli kapinoineet kuningasta vastaan kunnolla, olivat poistuneet takavasemmalle. Emily käveli tiheässä metsässä, kunnes puunoksan rasahdus sai hänen huomionsa. ”Tule esiin!” Emily komensi, jonka jälkeen tajusi seisovansa ilman minkäänlaista asetta. ”Hahha sää oot huvittava,” kuului miehen ääni puunoksistosta. ”Kuka olet?” Emily kysyi ärtyneenä. ”Uh tuima paketti,” mies jatkoi. ”Ihan sama, jos et aio tappaa niin jatkan ihan mieluusti matkaani,” Emily sanoi ja jatkoi matkaansa. ”Odota,” mies sanoi ja laskeutui puusta alas. ”Älä mene,” Miihkali sanoi ja astui valoisemmalle alueelle. ”Mitä haluat?” Emily kysyi. ”Ollaan kaartilaisia kumpikin. Kai voidaan puhua toisillemme?” Miihkali kysyi. ”Mää haluan tavata teidän johtajan. Olis vähän asioista sovittavana,” Emily sanoi. Miihkali nosti toista kulmaansa kysymyksenä naiselle. Kädet hän oli puristanut tiukasti eteensä lähes torjuvaksi. ”Jos et aio sanoa mitään niin voin kai jatkaa matkaani. Tiedän onneksi tasan tarkkaan, kuka teitä johtaa,” Emily sanoi. ”En mää millään pahalla. Mutta luulin, että vietät aika paljon aikaa linnassa,” Miihkali sanoi ja lähti muutamalla juoksuaskeleella naisen perään. ”Siksi mää haluankin kuulla, jonkun mielipiteen asiasta, kun Moto ei ole vieläkään herännyt kunnolla,” Emily sanoi. ”Mihin asiaan liittyen?” Miihkali kysyi. ”Sää oot aika utelias,” Emily totesi jo pienesti hymyillen. ”No ulkomaailmaan ei ole kauheasti päässyt tutustumaan,” Miihkali sanoi. ”Tiedän tunteen,” Emily sanoi. Miihkali huokaisi tyytyväisen oloisena. ”Kerroinko muuten jo, että meidän kylä on toisessa suunnassa,” hän totesi, kun olivat jo jonkin aikaa kävelleet. Emily pysähtyi ja löi litsarin nuoren miehen takaraivoon, kääntyäkseen toiseen suuntaan. Miihkali hieroi naureskellen päätään ja lähti uudelleen naisen perään. Vähän aikaa käveltyään he pääsivät kylälle. Emily oli hieman järkyttynyt. Miten niinkin kauniin metsän vieressä voi olla niin karu näkymä. ”Älä huoli. Meillä menee ihan hyvin. Varsinkin nyt, kun kuningas on poissa,” Miihkali sanoi, kun oli nähnyt naisen ilmeen. Miihkali veti naisen mukanaan kylään, kun ei järkytykseltään meinannut pystyä kävelemään. ”Miihkali tuli!” lapset huusivat. ”Hei!” Miihkali sanoi ja pörrötti lasten hiuksia. ”Kuka toi on?” lapset kysyivät, kun lapset katsoivat siniseen maaliin maalattua naista. ”Mää olen Emily,” nainen sanoi ja astui Miihkalin viereen. Lapset katsoivat naista pitkään ja lähtivät juoksemaan kohti keskimmäistä mökkiä. Emily katsoi huolestuneena Miihkalia, joka toisinaan hymyili hänelle. Miihkalin asenne sai Emilyn huvittumaan. Lapset kurkkivat varovasti mökin sisälle ja suunnittelivat jotakin. Loppujen lopuksi he hiippailivat mökin sisälle. Epämääräiset murahtelut kuuluivat mökin sisältä ja lasten naureskelut. Isompi murahdus sai osan lapsista juoksemaan mökistä ulos. Aikuiset katsoivat jännittyneinä lasten touhuja. ”Mitä ne tekee?” Emily kuiskasi. ”Kyllä sää huomaat kohta,” Miihkali vastasi. ”Kuulkaa te senkin karjus kakarat! kuului miehen ääni mökin sisältä. Loputkin lapset, jotka mökissä vielä olivat, juoksivat nopeasti ulos. Heidän perässään kompuroi lihaksikas kullanruskea mieshiiri. Lapset nauroivat kauempana, kun mies suoristi itsensä. ”Hei Turbo!” Emily sanoi ja sai miehen kääntymään. ”Emily?” Turbo sanoi epäröiden ja halasi varovasti naista. ”Miten… Moto voi?” Turbo kysyi varovaisesti. ”Edelleen aika tajuton, nukkuu enimmäkseen,” Emily sanoi surullisena. ”Onko jotain tapahtunut?” Turbo kysyi. ”Mää haluaisin kuulla mielipiteen,” Emily sanoi. ”Kenen mielipiteen?” Turbo kysyi. ”Sun ja Minnin. Ja tietysti Monan. Ei kumminkaan oo mikään salaisuus,” Emily sanoi. ”Ookei. Öö Minni!” Turbo huusi mökin suuntaan. Hengissään ja hyvinvoivan näköisenä nainen käveli mökistä ulos. ”Sää oot hengissä,” Emily sanoi ja otti naisen käsistä kiinni. Minni oli hieman hämillään. ”Niin siis esittelyt ei oo pahitteeksi. Minni tässä on Emily. Se, joka on Moton mielitietty. Ja Emily tässä on mun parempi puolisko Minni,” Turbo sanoi ja otti vaimonsa kainaloon. ”Joo tiedän,” Emily sanoi. ”Tervetuloa meidän kyläämme. Muisti ei oikein pelaa, että kenet on tavannut ja kenet ei,” Minni sanoi lämpimästi. ”Ihan ymmärrettävää,” Emily sanoi. ”Sää halusit jutella jostain,” Turbo sanoi. ”Joo,” Emily sanoi. Turbo ohjasi naisen istumaan nuotiopaikalle. ”Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi. Emily katsoi pariskuntaa hellästi. Heidän rakkautensa oikeasti paistoi heistä. ”Mää haluaisin kuulla teidän mielipiteen asiasta,” Emily aloitti. ”Asiasta että?” Turbo kysyi. ”Kuningatar haluaa, että mää menisin naimisiin Moton kanssa, vain sen takia että voisin olla hänen kanssaan,” Emily aloitti. ”Etkö sitten halua olla veljeni kanssa?” Mona kysyi ja istui kolmikon seuraan. ”Haluan. Todella paljon, mutta siinä se ongelma onkin,” Emily sanoi. ”Mää en pääse ihan kartalle,” Turbo vastasi miettien. ”Joudutko sää luopumaan kaikesta Moton takia?” Mona kysyi. Emily ei vastannut mitään vaan nyökkäsi surullisena. ”En mää voi hylätä perhettäni,” hän sanoi lopulta. ”Kuka nyt perheensä haluaisi hylätä?” Minni sanoi ja katsahti Turboa. ”Pakko keksiä jotakin, vaikka mää Motoa rakastankin niin en mää perhettäni halua hylätä. Kaiken lisäksi en edes viihdy linnassa saati sitten, että oppisin hienot etiketti tavat,” Emily sanoi ja haroi hiuksiaan kasvoiltaan. ”Mutta mitä me tehdään? Mulla pitäis olla kuningattarelle vastaus huomiseksi,” hän jatkoi. ”Mulla on idea, mutta se vaatii ensin Moton heräämisen,” Turbo sanoi. Turbo kertoi suunnitelmansa kolmikolle. Turbo oli antanut naiselle luvan jäädä yöksi ja seuraavana aamuna lähtisi tämän mukaan kuningattaren puheille. Koska oli täysikuu, ei nainen saanut ajatuksiltaan nukutuksi. Hän nousi varovaisesti sängyltään ja katsahti vieressään nukkuvaa pariskuntaa. Hän hymyili hellästi ja käveli lammen rantaan. Lammen pinta kimalteli kuun ja tähtien loistossa. Hän todella toivoi, että miehen suunnitelma toimisi.


Seuraavana aamuna Emily heräsi myöhään. Hän katsahti ympärilleen ja haroi hiuksiaan unisena. Ketään ei näkynyt missään, kunnes hän muisti Turbon suunnitelman. Ei kai mies ollut lähtenyt ilman häntä. Emily pinkaisi ylös ja kaatui oven suussa rähmälleen. ”EMILY!” Minni huudahti ja juoksi naisen luokse. ”Auh!” Emily sanoi irvistäen, pidellen samalla kyynärpäätään, johon oli tullut pieni haava. ”Oletko kunnossa?” nainen kysyi ja polvistui Emilyn viereen. ”Mitä ihmettä tuossa oven edessä oli?” Emily kysyi vihaisena ja sai naiset vilkaisemaan oven suulle. Minni nousi ylös ja kiskaisi oven edestä narun pätkän, joka oli kiinni puissa. Minni huokaisi naru kädessään ja katsoi metsän reunalle, jossa meni puiden taakse kasa nolostuneita lapsia. ”Emily anna anteeksi. Lapset tekivät pilojaan taas,” Minni sanoi ja käveli naisen luokse auttaen tämän seisomaan. ”Vähän vaaralliset pilat,” Emily totesi. ”Etkö ole tarpeeksi ruskea, kun täytyi hiekassa vielä uida,” Turbo naureskeli pitäen keihästä niskansa takana. ”Teidän kylän muksujen vika,” Emily totesi vihaisena. ”Meidän?” mies kysyi. ”Niin,” Emily totesi kohottaen kulmiaan. ”Jaa. Täytynee puuttua asiaan,” Turbo totesi kohauttaen harteitaan. ”Koska me lähdetään. Taisin nukkua liian pitkään,” Emily totesi, kun muisti ensimmäisen asiansa. ”Kohta puoliin. Syö ihan rauhassa ensin jotain,” Turbo sanoi ja poistui suuntaan, johon lapset olivat teoltaan kadonneet. Emily hymyili hennosti Minnille, joka kohautti harteitaan.


Aamupalan jälkeen Emily, ja Turbo ratsastivat linnalle. ”Teidän majesteettinne! Punakaartilainen lähestyy!” kyläläiset huusivat paniikissa juosten linnalle. Sotilaat latasivat jousensa varuiksi. ”Turbo ne ampuu meidät,” Emily totesi naisen takaa. ”Älä huoli,” Turbo sanoi ja pysäytti ratsunsa linnan portaiden juurelle. Kyläläisten silmissä paloi pelko ja sotilaat olivat jännittyneitä. Koko ilmapiiristä huokui jännittyneisyys. Kuningatar käveli portaiden juurelle ja katsoi tulokasta. Hän nyökkäsi Rontille, joka huusi sotilaita laskemaan aseensa. ”Turbo. Mikä odottamaton yllätys. Mitä sinä täällä teet?” kuningatar totesi ja laskeutui portaat alas miehen ratsun eteen. ”En tullut yksin,” mies tokaisi ja laskeutui mustan ratsunsa selästä, paljastaen samalla takanaan istuneen naisen. ”Emily,” kuningatar totesi ilahtuneena. ”Joko olet miettinyt ehdotustani,” nainen jatkoi saaden kaksikon katsahtamaan toisiaan. ”Siitä me tulimme keskustelemaan,” Turbo sanoi, kun nainen tuntui olevan todella vaitonainen. ”Juu juu. Tietenkin, tulkaa sisälle,” kuningatar totesi toivottaen käsillään kaksikon tervetulleeksi linnaan. Rontti oli kovin vaitonainen myös ja sai Turbon vai mulkaisemaan miestä tympeästi. Kuningatar ohjasi kaksikon suureen saliin, jossa valtaistuimet sijaitsivat. Kuningatar istahti tuoliinsa. ”Mistä te halusitte keskustella?” nainen kysyi. Turbo katsoi Emilyä. Nainen selvästi luotti mieheen. ”Kuningatar. Me kuulimme sinun ehdotuksestasi Emilylle muuttaa linnaan ja opetella uusia käytäntöjä,” Turbo aloitti. ”Oi kyllä, kyllä. Onko Emily tehnyt päätöksensä?” kuningatar uteli. ”On ja Emily pyysi, jos minä puhun teidän kanssanne,” Turbo vastasi. ”On se hyvä, kun on jo valinnut puolesta puhujan itselleen. Se on hyvän kuninkaallisen merkki,” kuningatar iloitsi. ”Emily ei suostu teidän tarjoukseenne,” Turbo huokaisi. Kuningatar käänsi katseensa mieheen. Hän olisi vannonut, että kuuli väärin. ”Kuten teillä, myös meillä on käytänteitä. Ja niihin ei kuulu toimintatapojen ja käytöstapojen muuttaminen. Moto rakastaa Emilyä sellaisena, kuin hän on. Kaiken lisäksi voisimme saada ilman turhia kruunajaisia sovun aikaan koko maahan,” Turbo esitteli asiansa kohteliaasti. ”Niin se on kyllä niinkin, mutta… en… oikein tiedä,” kuningatar empi hieman surullisena. ”Antakaa Moton päättää. Hän on seuraava hallitsija ja olen varma, ettei hän halua asettaa rakastaan valitsemaan rakkauden ja perheen välillä. Varsinkin, kun kumpaakin yhdistää rakkaus,” Turbo sanoi. Kuningatar oli vaitonainen. ”Oletteko varmoja?” kuningatar kysyi, mutta kohdisti anovan katseensa Emilyyn. ”Olen,” Emily sanoi. ”Valitettavasti, joudun teitä pyytään poistumaan. Moto tekee valinnan sitten, kun herää. Siihen asti en halua nähdä teitä,” kuningatar totesi ja nousi arvokkaasti seisomaan. Emily oli, kuin ällikällä lyöty. Turbo tarrasi tämän käsivarteen ja saattoi järkyttyneen naisen linnasta ulos.
”Siis, et saa nähdä Motoa ennen, kuin hän herää ja tekee päätöksen?” Minni kysyi ja ojensi puusta vuoletun mukin naiselle, jossa höyrysi yrteistä tehtyä juomaa. ”En saa. Mutta olin ihan varma, että tää suunnitelma sortuu ja kuningatar ei puhuisi Motolle asiasta,” Emily sanoi. ”Mutta se riski tässä onkin edelleen,” Turbo sanoi kädet ristissä. Emily oli hieman surun murtama ja halusi omaa rauhaa. Nyt, kun hän ei päässyt Moton luokse, hän päätti lähteä omaan kotiinsa. ”Kiitos kaikesta,” hän sanoi ja halasi Minniä. ”Ilmoittakaa heti, jos Motosta kuuluu jotakin,” nainen jatkoi. ”Totta kai,” Minni sanoi. Turbo halasi, myös naista tiukasti. ”Pidä pää pystyssä,” mies sanoi ja sai naisen vaitonaisesti nyökkäisemään. Minni risti pienesti kädet eteensä ja sai Turbon ottamaan hänet hellästi kainaloonsa ja painamaan päänsä tämän olkaa vasten.


Oli kulunut useampi kuukausi siitä, kun Turbo ja Emily oli asiansa kuningattarelle käyneet ilmaisemassa. Moto oli kerännyt voimia ja herännyt kunnolla kuukauden päästä, kun kaksikko oli käynyt. Hän ei vain tiennyt asiasta. Niin, kuin Turbo oli pelännyt ei kuningatar ollut kertonut heistä miehelle. Toisinaan kuningatar vältti poikansa kohtaamista. Hän tiesi, että mies kysyisi Emilystä heti, kun vain näkisikin tämän. ”Nouskaa nyt, teidän majesteettinne,” hovineito pyysi. ”Mulla ei ole mitään syytä nousta ylös,” Moto totesi. Hän laski kätensä haavalleen, joka oli jo saanut parantua ihan rauhassa. ”Mutta ette ole kävellyt moneen kuukauteen,” hovineito sanoi. ”Kävelen heti, kun äitini käy selvittämässä asioitamme täällä,” Moto sanoi ja puristi kädet eteensä. Hovineito huokaisi syvään ja lähti huoneesta pois. Moto kaivoi tyynynsä alta kultaisen lehtiseppeleen. ”Voi Emily, tietäisit vain, kuinka paljon kaipaan sinua,” Moto huokaisi ja siirsi katseensa parvekkeelleen. ”Et sitten nouse ylös,” Rontti totesi nojaten oven karmiin. ”Mitä sää siitä välität?” Moto tuhahti ja laski seppeleen käsistään. ”Tiedän missä Emily on,” hän totesi ja sai miehen syvän katseen. ”Turbon kanssa,” mies sanoi ja käveli miehen sängyn viereen. ”Eli toisin sanoen turvassa,” Moto sanoi. ”Minä en ymmärrä miksi Emily on Turbon suojissa?” Rontti sanoi. ”No ei niillä suhdetta ole jos sitä pelkäät,” Moto tuhahti. ”Kuka sen tietää,” mies totesi ja poistui huoneesta. Iltaa kohden ei kuningatar ollut suostunut tulemaan keskustelemaan poikansa kanssa. Moto pakkasi tavaroitaan pieneen kassiin. Linna oli hiljainen ja hän päätti poistua linnasta keittiön kautta. Hän meni suorinta reittiä hevostalleille, jossa harmaa ratsu hirnahti tyytyväisenä miehen haistaessaan. Moto ratsasti nopeasti pois linnalta hiekan vain pöllytessä perässään. Mies katosi yön pimeyteen.


Minni ja Turbo nukkuivat hyvillä unilla mökissään, kunnes tumma hahmo astui mökin sisälle. Hänen kädessään oli pitkä keihäs. Hän nosti keihään iskun merkiksi ilmaan. Ja sai Turbon havahtumaan hereille. ”O que?” mies kysyi, kunnes keihäs iskeytyi poikittain hänen vatsallaan ja sai hänet ähkäisemään kivusta. ” Quem é você e o que você quer?” mies kysyi alkuperäiskielellä ja sai Minnin kanssa heräämään vieressään. ”Mökin katosta paistoi pieni valon säde, johon muukalainen astui. ”Minä edelleenkään osaa teidän alkukieltänne,” Moto totesi ja kiillotti pienellä turkin palalla metallista kättään. ”Moto!” Turbo ja Minni totesi yhteen ääneen. Turbo nousi naisen vierestä nopeasti ja avasi mökin suulta olevaa taljaa, jotta mökki saisi valoa sisälle. Moto hymyili miehelle, joka näytti helpottuneelta miehen nähdessään elossa. ”On hyvä, että olet kunnossa,” Turbo totesi. ”Hyvä nähdä teidät myös elossa. Äiti on aina sanonut, ett ystävistä tulee pitää huolta. Linnalla niitä tosin ei ole pahemmin,” Moto totesi. ”Ymmärrän iso kaveri,” Minni sanoi ja nousi seisomaan. ”Sää siis olet…” Moto änkytti, kun nainen astui tämän viereen. ”Raskaana, kyllä,” Minni sanoi ja silitti vatsakumpuaan. ”Onneksi olkoon,” Moto tokaisi. ”Kiitos,” kaksikko sanoi yhteen ääneen. ”Mää tarvitsen teidän apua,” Moto sanoi vaihtaen nopeasti aihetta. ”Missä?” Turbo kysyi ja kohotti hartioitaan. ”Sää tiedät missä Emily on ja haluan, että viet minut hänen luokseen,” Moto sanoi. ”Emily on Sinikaartilaisten leirissä,” Minni tokaisi ja sai miehen yllättyneen katseen. ”Minä en tietääkseni ikinä käynyt siellä,” Moto sanoi. ”Ai niin, et käynytkään. Lähdit linnalle samana päivänä, kun me lähdimme Sinikaartilaisten leiriin,” Turbo sanoi. ”Niin tein. Siksi tarvitsen apuasi,” Moto totesi. ”Ja sitä sinä iso kaveri saat,” Turbo sanoi naurahtaen napaten ison miehen kainaloonsa. ”Kiitos. Kiitos kummallekin,” Moto sanoi hymyillen…


Moto ja Turbo valjastivat ratsujaan, kun kuulivat hevosen hirnahduksen. Punaruskea ori pysähtyi lujalla vauhdille heidän eteensä. ”Kato, tämä vain pahenee, kun Sinikaartilaiset ei pysy omassa leirissään,” Turbo naureskeli. ”Hei Sini- tai Punakaartilainen tai kuninkaallinen, me ollaan tiimi,” Vinski naureskeli ja laskeutui hevosen selästä. ”Ai tiimi?” Moto kysyi. ”Sää olet elossa,” Vinski ilakoi ja hyppäsi miehen kaulaan. Turbo katsoi vihrein silmin miehiä ihmeissään. Vinski hymähti ja päästi miehestä irti. ”Me kyllä toimittiin hyvin yhdessä kuningasta vastaan,” Turbo tuumaisi miehille. ”Se on totta,” Moto jatkoi ja antoi ratsulleen omenan. ”Mihin te olette muuten menossa?” Vinski kysyi. ”Sinikaartilaisten leiriin,” Turbo sanoi hymyillen. ”Ja mää just tulin sieltä,” Vinski älähti. ”Ei me sua tänne käsketty tänne,” Moto ähkäisi samalla, kun nousi ratsaille. ”Niimpä,” Turbo sanoi ja silitti mustan hevosensa turpaa. Vinski puristi kätensä tiukasti eteensä. Mies naureskeli tyytyväisenä ja nousi hevosensa selkään. ”Lähdetään sitten,” Vinski tokaisi. ”Turbo,” Minni huikkasi ennen kuin miehet pääsivät lähtemään. Hän ojensi pienen pussukan miehelle. ”Saitte sen valmiiksi,” Turbo tokaisi. ”Juuri ajallaan,” Minni vastasi. Turbo ojensi pussin takaisin Minnille, joka sujautti sen nahkasta tehtyyn sivulaukkuun. ”Onnea matkaan,” Minni sanoi ja hieroi miehensä polvea. ”Kiitos kulta. Tulemme niin pian kuin mahdollista,” Turbo sanoi ja lähti johtamaan kolmikkoa kohti Sinikaartilaisten leiriä.


Päivä oli tavallista kuumempi ja jätkien oli pakko pysähtyä, jotta hevoset saisivat virtaavasta purosta juodakseen. ”Onko vielä pitkä matka?” Moto kysyi. ”Voii, joku on malttamaton,” Vinski ilkkui. ”Ei ole enää pitkä matka,” Turbo totesi ja täytti nahkaisen vesipullon samalla. ”Jatketaanko?” mies jatkoi ja nousi ratsunsa selkään. ”Jatketaan,” Moto totesi lähes innostuksen puolella. Naurua pidättelevä Vinski yritti pitää itsensä kasassa. Toisinaan tuloksetta. Moto tönäisi miestä kevyesti, niin että tämä kompuroi omiin jalkoihinsa ja kaatui keskelle puroa. ”HEI!” hän huusi ja vastaukseksi sai kaksikolta vain makeat naurut ja hiekalla täyttyvän pölypilven. Vinski nousi kiireesti purosta ja hyppäsi ratsunsa selkään. Lämminverinen hevonen oli nopea laukkaaja ja sai helposti kaksikon kiinni. Moton ori oli myös lämminverinen, mutta sen massaa oli hieman jalostettu, koska kyseessä oli kuninkaallinen hevonen, jonka tarkoituksena oli herättää muissa mielenkiintoa ylväydellään ja rohkeudellaan. Hopean harmaa harja kimmelsi auringossa. Turbon ori oli iso musta kylmäverinen hevonen. Alkuaikoina oli tarkoituksena, että iso hevonen herättää pelkkää pelkoa sotatilanteissa. Nyt hevonen oli sopiva kevyeen laukkaukseen ja tarkoituksena herättää mielenkiinto saapuvaan johtajaan. Horisontissa häämöttävä leiri sai Vinskin kiristämään tahtia ja kertomaan, ettei saapunut paikalle yksin. Hank saapui vieraita vastaan kädet puuskassa. Turbon hän tunnisti, mutta Motoa hän ei ollut koskaan nähnyt. ”É bom ver de novo,” Hank totesi, kun näki miehen jälleen. ”Bem como Hank,” Turbo vastasi ja ojensi pussukan miehelle, jonka Minni oli aikaisemmin pakannut hänelle mukaansa. ” O que é isso?” Hans kysyi, kun pussukka oli hänelle epäselvä ele. ”Kerron kohta,” Turbo jatkoi suomeksi, kun muisti Moton läsnäolon. Tosin hän katseli ympärilleen ja yritti etsiä epätoivoisesti rakastaan näköpiiriinsä. ”Kuka hän on?” Hank kysyi ja katsoi harmaata jättiä. ”Hank tässä on… Moto,” Turbo sanoi miettien hetken samalla herättäen miehen ajatuksistaan, kun kuuli puhuttavan omasta nimestään. Hank katsoi vakavasti miestä ja hieman ihmeissään. Tässäkö oli mies, joka oli vienyt hänen tyttärensä sydämen. Hank katsoi hieman epäröiden miestä, mutta kutsui heidät kaikki koolle nuotiopaikalle. ”Moto en huomannut esitellä teitä. Tässä on Hank, Emilyn isä,” Turbo sanoi ja katsoi, kun mies näytti hieman pelästyneeltä. ”Hauska tavata,” Moto vastasi kohteliaasti miehelle, osoittaen tälle kunnioitusta pienesti kumartaen. ”Meillä päin ei tarvitse kumarrella,” Hank sanoi vakavasti hymyillen. Moto ei vastannut miehelle mitään ja laskeutui hieman nolostellen istumaan. ”Haluat varmasti nähdä Emilyn?” Hank kysyi. ”Siitä asti, kun heräsin,” Moto vastasi hieman punastellen. ”Emily ei varmasti kyllä halua linnaan tulla,” Hank tokaisi jopa kylmästi. ”Mitä tarkoitat?” Moto kysyi ihmeissään. ”Tuota unohdimme kertoa sinulle yhden seikan,” Turbo vastasi miehen puolesta. ”Minkä?” Moto kysyi entistä hämmentyneenä. ”Ennen sun heräämistä, me käytiin Emilyn kanssa linnalla,” Turbo aloitti. ”Mutta sinun äitisi oli sitä mieltä, että Emilyn pitäisi unohtaa perheensä ja muuttaa linnaan, aloittaen käyttäytyä kuin prinsessa,” Hank sanoi tiukasti. ”Mitä?!” Moto huudahti ja nousi seiomaan. ”En minä suostu,” hän jatkoi ja hieroi epäuskoisena päätään. ”Kyse ei ole Moto ilmeisemmin sinun päätöksestäsi… vaan äitisi,” Turbo sanoi rauhallisemmin ja nousi seisomaan. Hank nousi myös. ”Ei… ei… ei… ei tää voi mennä,” Moto sanoi ja suuntasi katseensa hevosiin. ”En minä Emilyä siksi halua, että hänestä tulisi prinsessa. Haluan kansamme sopuun ja elää loppuun asti vain rauhassa,” Moto sanoi ja poimi pienen voikukan, jonka jokainen siemen leijaili tuulen mukana pois. ”Haluatko todella tyttäreni sellaiseksi vaimoksi?” Hank kysyi. ”Tahdon,” Moto sanoi lähes kuiskaten, ottamatta kontaktia mieheen. ”Mutta entä äitisi?” Vinski kysyi liittyen keskusteluun. ”Äidistä en murehtisi. Hän on aina halunnut meidän onneamme,” Moto tokaisi. ”Miksi hän oli sitten tuota mieltä?” Turbo kysyi. ”En tiedä. Kai huoli minusta oli liian suuri,” Moto tokaisi ja kääntyi miehiin päin. Miehet näyttivät mietteliäiltä. ”No jos sun kantasi on tuo ja äidissäsi ei ole haittaa, niin en voi kieltääkään tytärtäni sinulta,” Hank sanoi hymyillen ja iski miestä olkapäähän. ”Wau. En mää tähän osannu varautuu,” Moto tokaisi. ”No siihen on helppo ratkaisu,” Turbo naurahti. ”Ai mikä?” Moto kysyi. ”Hank, se pussukka,” Turbo sanoi ja katsahti miestä. Moto oli hyvin kiinnostunut siitä mitä pussukassa oli. Kaiken lisäksi mies oli saanut pussin vaimoltaan, eikä tiennyt mitä siellä olisi. Turbo näytti pientä purkkia Motolle. ”Onks toi?” Moto kysyi. ”Sitä mitä sää just totesit ääneen,” Turbo sanoi hymyillen. ”Mutta millä mää voin kosia Emilyä?” Moto mietti. ”Siihenkin on ratkaisu,” sanoi mies heidän takanaan. Kaikki kääntyivät katsomaan Ronttia, joka piti valkoiseen liinaan käärittyä esinettä käsissään. ”Rontti?” Moto kysyi ja astui miehen luokse. Rontti hymyili miehelle ja ojensi esineen tälle. Moto avasi paketin ja hämmentyi tosissaan. ”Mutta…” Moto henkäisi yllätykseksi. ”Se edustaa, myös rauhaa,” Rontti sanoi. Jokainen Sinikaartilainen oli kerääntynyt heidän ympärilleen.

Hevosten hirnahdus sai kaikkien päät kääntymään. ”Minni ja Mona?” Moto kysyi. ”Punakaartilaiset,” kuului kuhina kylässä. Nainen laskeutui hevosen selästä hymyillen. ”Te kaikki olitte mukana tässä?” Moto tokaisi naurahtaen. ”Miksi sää muuten luulit, että sen purkin sun mukaasi olisin antanut?” Minni kysyi naurahtaen. ”Kiitos kaverit,” Moto tokaisi ja katsoi kaikkia hymyillen. ”Moto?” kuului hellä nais ääni hänen takanaan. Kukkakimppu, joka hänellä oli, tippui maahan hänen jalkojensa juureen. Nainen tuntui lamaantuvan tyystin miehen nähtyään. ”Emily,” Moto tokaisi henkäisten, josta kaikui kaipuu. Nainen juoksi miehen kaulaan ja kauan kaivattu halaus toteutui viimeinkin. ”Mää niin pelkäsin sun puolesta,” Emily tokaisi hänen olkapäätänsä vasten. ”Emily. Mää kuulin mitä oli tapahtunut mun äitini kanssa ja…” Moto hermoili. ”Älä huoli. Kuulin mitä sanoit äsken,” Emily sanoi hymyillen. ”Emily otatko vastaan tämän vaatimattoman lahjan, merkkinä siitä, että haluan hallita yhdessä sinun kanssasi tasapuolisesti jokaista Marsin valtakuntaa?” Moto kysyi ja avasi liinan, jonka alta paljastui Emilyn kultainen lehtiseppele. ”Oletko tosissasi?” Emily kysyi. ”Olen,” Moto vastasi varmasti. ”Mää suostun,” Emily naurahti. Moto nosti seppeleen naisen päähän ja sai naisen suutelemaan tätä kaikkien edessä. Carol ihasteli kaksikkoa miehensä kainalossa. Rakastavaiset saivat myös Minnin ja Turbon katsahtamaan toisiaan. Moto päätti heidän hellän hetkensä. ”Kiitos teille kaikille! Jotta saisimme vielä hajotettua kuningaskunnan muurit epävarmuudestaan ja periaatteistaan tulee meidän näyttää mallia yhteistyöstä sekä siitä että meitä ei tarvitse pelätä. Opimme ja opetamme toisiamme. Me olemme YHTÄ!” Moto tokaisi nostaen kätensä voiton merkiksi ylös. Jokainen Sini- ja Punakaartilainen hurrasi miehelle. Emily katsoi sulhastaan leveästi hymyillen. ”Nyt meidän kaikkien, jotka maalipinnan omistaa täytyy pestä itsemme magedomian hunajalla. Se on ainoa mikä liuottaa maalin karvasta irti,” Minni sanoi astuen keskemmälle. ”Me toimme omat varantomme mukana, mutta olisi hyvä jos kummankin kylän nuoret lähtisivät hakemaan sitä läheisestä metsästä lisää,” Mona tokaisi tukien musta hiuksista naista. ”Kuulitte nuoret mitä nämä naiset sanoivat. Menkää!” Hank huusi nuorille. Nuoret kiljahtivat tyytyväisenä ja lähtivät juoksemaan heinäpellon toiselle puolelle läheiseen metsikköön. ”Mitäs me tehdään sillä aikaa?” Emily kysyi. ”Ruvetaan auttamaan vanhempia hiiriä ja putsaamaan itseämme näin saamme homman aluilleen ja olemme valmiita kolmessa päivässä,” Minni jatkoi johdonmukaisesti kaivaen samalla hevosen sivulaukkua, josta nosti esille puukolhoja, jotka sisälsivät hunajaa. ”Aikamoinen nainen sulle valittiin,” Hank kuiskasi Turbon korvaan. ”No juu kieltämättä,” Turbo naurahti.

Iltaa kohden nuoret palasivat takaisin mukanaan reilusti hunajaa. ”Tytöt, menkää luolan suulle. Kaikki naiset ovat siellä pesemässä itseään,” Moto tokaisi ja otti tytöiltä astioita vastaan Vinskin ja Turbon kanssa. Luolan suulla Minni auttoi Emilyä pesemään tämän selkää. ”Tuli… tota Minni mieleen yksi asia,” Mona tokaisi ja piteli lannehamettaan kädessään. ”Ai mikä?” nainen kysyi ja kurkisti olkansa yli. ”Meidän vaatteet poikkeavat edelleen toisistaan,” Mona vastasi ottamatta katsekontaktia naiseen. ”Ei hätää naiset rakkaat, koska mulla on idea!” Emily sanoi ampaisten pystyyn ja kumartaen naisille. ”Ja mikähän se on?” Minni kysyi. ”Helppoa,” Emily tokaisi ja repäisi omasta lannemekostaan suoran irti. ”Nyt tajusin!” Mona ja Minni tokaisi samaan ääneen.
Samaan aikaan miehet kuivasivat itseään. Vaikka hunaja liuotti maalin turkista irti, jäi se tahmeaksi, jos sitä ei pessyt pois. Nuoret nostivat lyhtypylväitä pystyyn, koska pian tulisi pimeää. ”Te voitte sytyttää ne,” Turbo tokaisi Miihkalille ja kumppaneille, kun käveli näiden ohitse. ”Selvä se päällikkö,” Miihkali naurahti. ”Missä naiset on?” Vinski kysyi. ”Miksi Minni sanoi, että tässä menee kolme päivää, vaikka kaikki kylässä on jo pesty pois maalista?” Moto kysyi. ”Turkin on oltava täysin kuiva ennen uutta maalia. Muuten se vain valuu eikä näytä siistiltä,” Hank vastasi. ”Aa ymmärrän,” Moto tokaisi ja siirsi katseen maahan. ”Wohhhouu toi on jo upeeta,” Vinski hihkaisi kauempaa. ”Vau!” miehet tokaisivat yhteen ääneen. Naiset olivat yhdistäneet vaatteitaan. Nyt vaalean ja mustan lannevaatteista oli tullut yhtenäinen kokonaisuus. Punaiset ja siniset yksityiskohdat olivat hävinneet vaatteista. ”Te olette upean näköisiä,” Turbo henkäisi ja laittoi kultaisia koristeitaan takaisin käteensä. ”Kiitos, nyt on teidän vaatteiden vuoro,” Emily sanoi ja osoitti miehiä, jotka helahtivat punaisiksi. He katsahtivat vaatteitaan. ”Haahaha ei auta, kuin ottaa pojat vaatteet pois,” Hank nauroi ja iski miehiä olkapäihin niin, että meinasivat horjahtaa. ”Ei kai tässä auta muu,” Moto sanoi hieroen niskaansa. ”Ja just kun saatiin vaatteet päälle,” Vinski marisi. ”No käsky on käsky,” Turbo tokaisi kohauttaen harteitaan. ”Hahhah ei teidän meidän edessämme tarvitse nyt riisuuntua. Sen kun annatte ne meille jossain vaiheessa,” Mona totesi saaden miehet katsomaan hymyillen toisiaan. ”Mitäs nyt, kun kaikki lyhdyt on päällä?” Miihkali kysyi. ”Me juhlimme tietysti. Tyttäreni meni kihloihin vihdoista viimein, vaikka siihen… olisi ollut mahdollisuus jo aiemmin, mutta nyt on aihetta JUHLAAN!” Hans huusi kaikkien keskellä.

Moto tanssitti kihlattuaan onnensa kukkuloilla. ”Muistakko kun tavattiin?” Moto kysyi juuri kun heidät pyöräytettiin eri suuntiin. Emily naurahti hyväntuulisena ja pyörähti irti miehen otteesta kohti Motoa. ”Yritän valitettavasti unohtaa,” hän naurahti ja kiersi miehen ympäri. ”Miksi?” Moto kysyi hymyillen ja suukotti naisen kättä. ”Se ei jostain syystä viimeksi päättynyt kauhean hyvin,” nainen vastasi ja lähti taas vauhdita toisen miehen pyöritettäväksi. Moto sai makeat naurut naisen säikähtäneestä ilmeestä. ”He ovat niin ihania,” Carol ihasteli, kun katsoi tanssin menoa. ”Kieltämättä,” Minni tokaisi hymyillen juoden höyryävää juomaansa. ”Miksi et ole juhlimassa?” Carol kysyi. ”Hieman huono olo,” Minni sanoi ja katsahti miestään, joka oli pelastanut Emilyn toiselta tanssijalta. ”Ai ymmärrän,” Carol tokaisi. ”Ole hyvä,” Turbo naurahti ja kieputti Motolle kihlattunsa. Turbo käveli rauhaisin askelin puolisonsa viereen, joka silitti hellästi tämän polvea. ”Olenko minä joku kierrätys palkinto,” Emily kysyi. ”Hahaha, et vaan olet minun. Armaani,” Moto naurahti ja tarttui naisen lanteista tiukemmin kiinni. Nainen hyrähti mielissään ja suukotti miestä.

Kolmantena päivänä kaikkien turkit olivat kuivuneet tarpeeksi. Minni sekoitti purkissa olevaa väriä, jotta se olisi helpompi maalata. Se oli itseasiassa se samainen asia, jonka oli antanut Turbolle mukaa Hankin nähtäväksi pienessä pussukassa. ”Lisätään hieman marmori öljyä, jotta se notkistuu ja antaa maalille pysyvyyttä,” Minni kertoi lapsille, kun nämä olivat hyvin kiinnostuneita siitä mitä nainen teki. ”Sinä tiedät paljon eri aineista ja mikä luo pysyvyyttä millekkin. Kaiken lisäksi sekoitit uuden värin mitä ei ole koskaan aiemmin saatu luotua,” Carol tokaisi ja kurkkasi purkkiin. ”Äitini opetti minua paljon erilaisista kasveista ja maaperistä. Ja tuloksia ei saa kuin kokeilemalla,” Minni naurahti. ”Totta. Äitisi olisi ylpeä,” Carol sanoi ja poistui paikalta jättäen vakavoituneen naisen peräänsä. ”Minni se valuu kohta!” lapset huusivat herättäen naisen ajatuksistaan. ”Se alkaa olemaan valmista. Tulkaa,” Minni sanoi hymyillen ottaen lapset mukaansa. Nainen jakoi maalin tasaisesti useampaan kulhoon ja ojensi ne naisille, jotka olivat kaikki kuviot maalanneet aiemmin. Moto, Turbo ja Vinski seisovat rivissä muiden kanssa kädet leväällään. Hank katsoi kolmikkoa mietteliäänä. ”Moto, kun kerran nait tyttäreni. Niin oletko ajatellut kuka johtaa tätä kansaa, jos sinä ja Emily johdatte koko maata?” Hank kysyi ja sai miehen katsomaan ystäviään. ”En haluaisi nostaa esiin erikseen johtajia. Mutta, kun minä ja Emily olemme poissa, haluan paikkaani johtavan… Turbon!” mies sanoi ja katsoi suoraan miehen vihreisiin silmiin. ”Kunnioitan päätöstänne ja luotan teihin nuoriin,” Hank tokaisi ja siirtyi itse kanssa maalattavaksi. ”Johtaja merkki maalataan sekä Motolle, että Turbolle,” Hank komensi. ”Siis ettekö te jätkät luota muhun?” Vinski kysyi nyrpeenä. ”Totta kai luotetaan,” Moto vastasi. ”Mutta Turbo johtajaksi, kun voisitte saada näin komeen johtajan,” Vinski vinoili ja sai Turbon pyöräyttämään päätään. ”Turbo on johtanut koko elämänsä kokonaista kylää? Onko sinulla kokemusta siitä?” Minni kysyi keskeyttäen miesten naljailun. ”Sitä paitsi johtaja asema on väistyvä. Me ollaan vain ne jotka osaavat ohjata muita, eikä olla koko ajan toisten yläpuolella,” Emily tuki naista ja sai miehet ymmärtämään tärkeän pointin. ”Juurikin tuo,” Hank naurahti. ”Antakaahan maalin kuivua kunnolla ennen kuin teette mitään hätäistä,” Minni naurahti ja iski miehille silmää. Emily naurahti myös ja lähti naisen mukaan kanssa maalattavaksi.

Iltapäivää kohden Moto ratsasti rauhassa kohti kuningaskuntaa. Emily istui tämän takana ja piti hellästi kiinni. Turbo ratsasti Minnin kanssa heidän taka-alallaan. Vinski turvasi vielä toista puolta. Heidän perässään käveli kylä, joka oli yhdistänyt voimansa.
”Miten niin, ette tiedä missä poikani taas on?” kuningatar kysyi huolestuneena. ”Valitettavasti emme teidän ylhäisyytenne,” sotilas tokaisi. ”Entä Rontti?” kuningatar kysyi ja istu tuoliinsa hieroen sormen päillään ohimoaan. ”Hänkin on kadonnut,” sotilas sanoi. ”Voi luoja,” kuningatar huokaisi. ”KUNINGATAR!” sotilas huusi ja juoksi kovaa kyytiä valtaistuin saliin. ”Mikä hätänä sotilas?” kuningatar kysyi ja ponkaisi nopeasti seisomaan. ”Teidän poikanne on tulossa,” sotilas sanoi hengästyneenä. ”On vai?” kuningatar kysyi ja juoksi kohti pääovia. ”Mutta teidän korkeutenne… ei YKSIN!” sotilas huusi ja lähti kuningattaren perään. Kuningatar seisoi linnan portaiden juurella ja katseli muurin yli rinteeseen hämmentyneenä. ”Mitä tapahtuu?” ”Kaartilaiset ovat palanneet,” kylä kuhisi ja siirtyi lähemmäksi linnan muureja. ”Moto?” kuningatar kuiskasi ja katsoi itkuisin silmin poikaansa. Jokainen kaartilainen oli asettautunut rinteeseen riviin. Heidän jokaisen kehoa koristi violetilla maalilla koristellut kuviot. Jokaisen kylkeen oli maalattu mies ja nainen, joka merkitsi yhteistä voimaa. Kultaiset koristeet koristivat lanteilla olevia vaatteita ja mekkoja. Sekä iholla oli erilaisia kultaisia renkaita. ”Mitä he tekevät?” kuningatar kysyi.

Rauhallisin elkein Moto johdatti kaartilaiset kohti linnaa. Kuningatar laskeutui linnan rappusten juureen ja pyysi sotilaitaan avaamaan portit. Hetkeä myöhemmin Moto laskeutui hevosensa selästä laskien Emilyn viereensä seisomaan. ”Muutitko mielesi?” nainen kysyi. ”Ei hän muuttanut,” Moto vastasi naisen puolesta. ”Mutta te?” kuningatar empi. ”Äiti. Rakastan Emilyä ja haluan olla hyvä hallitsija sekä täällä, että kaartilaisten kanssa. Tulla toimeen ja oppia uutta. Vain niin luodaan turvallinen tulevaisuus,” Moto vastasi äidilleen ja tarttui kihlattunsa kädestä kiinni, joka hymyili hänelle lempeästi. ”Moto…” kuningatar henkäisi. ”Annan teille siunaukseni,” hän jatkoi, kun ei voinut olla kuin onnellinen lapsensa vuoksi. Moto ei sanonut mitään vaan halasi äitiään tiukasti. ”Kiitos,” hän sai lopulta kuiskattua ja nosti katseensa. Kaartilaiset olivat mielissään, mutta koko muuta kuningaskuntaa raastoi epätietoisuus. Moto nousi portaalle nähdäkseen suurimman osan seurueesta. ”Sotilaat, kuningaskunta, kaartilaiset… kihlattuni,” Moto aloitti ja katsoi rakastavaisesti Emilyä. ”Näiden vuosien ajan olemme eläneet lähes vihan partaalla toistemme kanssa. Milloin joku on nimitetty varkaaksi ja toinen ahneeksi. Onko ajatustakaan iskenyt, ettei kaikilla mene niin hyvin kuin toisilla. Toiset näkevät elämässään suuria asioita, kuten perheen, toiset taas vapauden. Olen tulevana hallitsijana päättänyt, että kaikki tulemme elämään yhdessä sovussa. Kaikille riittää tästä eteenpäin ruokaa ja juomaa, eikä varkaita tai ahneita nimitettäisi. Ja tästä asiasta pidän huolta tulevan puolisoni KANSSA!” Moto huudahti. Hetken ajan koko kaupunki oli hiljaa, mutta kun yksi aloitti taputtamaan ja hurraamaan oli siinä pian mukana koko kaupunki sekä kaartilaiset. Kuningatar katsoi ylpeänä poikaansa. ”Äiti sinä voit asua linnassa, mutta muurit hajotetaan ja yleinen järjestyksen pito alkaa,” Moto sanoi pitäen hellästi kiinni äitinsä olkapäistä. ”Tiedän… poikani,” kuningatar sanoi hymyillen. Moto hymyili äidilleen ja halasi tätä hellästi.

Viisi kuukautta Moto oli Emilyn kanssa toteuttaneet yhteistä unelmaansa. Kaikkien kesken oleva rauha tarvitsi aikaa tasaantuakseen. Turbo oli vetänyt kaartilaiset syrjemmäksi metsään. Motolle hän oli todennut, että kaartilaiset ovat silti alkuperäistä kansaa, vaikka tulisivatkin toimeen kuningas kunnan asukkaiden kanssa. He auttaisivat kyläläisiä sen verran, että toisivat suurimmista saalistuksista, kuten kalasaaleista kylään torille myytävää. Moton kruunajaisia oli pidetty hiljattain. Hovi oli kruunajaisten jälkeen alkanut suunnittelemaan kaksikon häitä. Moto ja Emily oli kumminkin kieltäytyneet hovissa järjestettävistä häistä. Emily halusi pitää vapautensa ja kunnioittaa heimoansa sen verran, että järjestäisi miehen kanssa häät kaartilaisten tapaisesti. Emily seisoi kukkivalla pellolla ja keräsi eri värisiä kukkia isommaksi kimpuksi. ”Mitä sinä teet?” Moto kysyi hänen olkansa yli. ”Joskus aikojen alusta kerrottiin, että jos poimii mahdollisimman monta erilaista kukkaa se tuo avioliittoon niin paljon onnea, kuin kukkia on,” nainen naurahti. ”Ja sit meidän onni katkeaa siihen vai?” Moto kysyi ja asettui selälleen pellolle. Emily mulkaisi miestä hyväntuulisena. ”Jos noin manaat niin, siiten se voikin toteutua,” Emily tokaisi naurahtaen saaden myös miehen nauramaan. ”Tuleeko kaartilaiset tänään auttamaan?” Emily kysyi. ”En tiedä. Sielläkin eletään jännittäviä aikoja,” Moto sanoi nousten istumaan. Nainen istui tämän viereen sitoen kimppua kiinni. Hän siirsi katseensa mieheen. ”Niin sinä tarkoitat Minniä ja Turboa?” hän kysyi. Moto nyökkäsi lempeästi. ”Lähdetään kysymään. Muuri puretaan vihdoinkin tänään ja vahvoja miehiä tarittaisiin,” Emily nyrpisti nenäänsä ja nousi seisomaan. Hän vislasi kovaan ääneen ja pian pensaikosta ravasi kaksi hevosta. Toinen tuttu harmaa ravuri ja toinen valkoinen kaunokainen. ”Enkö mää riitä sulle vahvaksi mieheksi,” mies kysyi ja kaappasi naisen syleilyynsä. Nainen nauroi makeasti. ”No totta kai, mutta tarvitset apua. Muuten saatat rikkoa itsesi,” nainen tokaisi ja iski miestä kevyesti vatsalihaksiin. Moto auttoi kihlattunsa valkean hevosen selkään ja nousi tämän jälkeen oman hevosensa kyytiin. ”Viimeinen leirissä on taskurapu,” nainen naurahti ja lähti laukkaamaan miestä karkuun. Moto nauroi ilakoiden ja lähti naisensa perään.

Kaartilaiset olivat rakentaneet kylänsä metsän keskelle aukeavan järven juurelle. Miehet nostivat edelleen oljista tehtyjä kattopaloja omille paikoilleen. Minni istui yhden mökin portaan juurella hieroen ohimoaan. ”Onko kaikki hyvin?” Mona kysyi ja istui naisen viereen. ”Enköhän elossa selviä. En ole hetkeen nukkunut hyvin öitäni,” nainen tokaisi. ”No kohta uusi päällikkö syntyy ja olo luultavasti helpottuu,” nainen naurahti ja sai Minnin iskemään tätä hyväntuulisena käteen. Hevosten hirnahdus sai heidät katsomaan taakseen. ”No voi, että…” Minni aloitti. ”Nuori pari tulee…” Mona jatkoi kiusoittelevasti. ”Ah… me kuultiin toi,” Moto naurahti, kun laskeutui hevosen selästä vauhdista. Emily teki hieman hillitymmän laskun hevosen selästä. ”Nooo älä viitsi. Sitä paitsi… sun kruunun kiilto on ihan selkeästi hiipunut. Ette ole tainneet olla hetkeen hovissa,” Minni hymähti tyytyväisenä ja tutki hiuksiensa latvoja. Moto murahti hyväntuulisena naiselle, joka nosti virnuillen katseensa. ”Minä voisin laukoa tähän erilaisia leimauksia, mutta taidan olla kohtelias tämän kerran… kun sää tunnut vaan paisuvan koko ajan, kun kiukku pysyy sisällä,” mies tokaisi ja sai naisen nousemaan hyvinkin nopeasti seisomaan. Moto juoksi naista karkuun, vaikka tiesi ettei tämä lähtisi hänen peräänsä. ”Miten sinä julkeat?” nainen tivasi ja sai Moton nauramaan entistä enemmän. ”AH!” mies pelästyi, kun Turbo seisoikin yhtäkkiä hänen edessään. ” Você não incomoda minha esposa?” mies kysyi, kun Moto kiusasi hänen vaimoansa jälleen. ”Edelleen 150 tuhannen-miljoonan kerran! EN PUHU TEIDÄN KIELTÄNNE!” Moto tuhahti korottaen ääntään ja sai kultaisen hiiren nauramaan. ”Ai me kun luultiin,” Vinski jatkoi irvaillen. ”Sun kruunu on tosiaan haalistunut,” Turbo tuumaili alakulmasta miehen päässä olevaa kruunua. Moto kyllästyi kaksikon naljailuun ja pian komeassa kaaressa järveen lensi kaartilaisten johtaja ja yksi suupaltti. Lapset olivat kerääntyneet järven rantaan nauramaan, kun kaksikko keräsi itseään takaisin rantaan. ”Lähdetään!” hän komensi. ”Ai nyt sillä on kruunu päässä niin se voi määräillä meitä mielin määrin,” Vinski tuhahti. Turbo iski miestä kevyesti hauikseen ja nousi järvestä. ”Minne meidän pitää lähteä?” Turbo kysyi. ”Kaupunkiin. Muurit puretaan tänään. Tarvitsemme apu käsiä,” Moto selitti ja nappasi hevosensa mukaansa. ”No kyllä meistä voimaa lähtee,” Vinski totesi nostaen hauistaan. ”Kerätään miehet ja lähdetään,” Turbo naureskeli. ”Kiitos,” Moto totesi. Turbo keräsi joukkojaan kasaan. Minni, Mona ja Emily katsoi miesten touhuja mielenkiinnolla. Moto ojensi Emilylle kätensä. Hän kätteli ystävänsä ja nousi oman ratsunsa selkään. ”Ilmoittakaa heti jos jotain tapahtuu,” Turbo sanoi painaen otsansa vaimonsa otsaan kiinni. ”Älä huoli. Kyllä sulle ilmoitetaan!” nainen kuiskasi ja katsoi miestään suoraan silmiin. Turbo suukotti tätä kevyesti ja hyppäsi hevosensa selkään.

Kuningas kunnassa oli jo työ suuressa vauhdissa, kun linnan ympärillä olevaa muuria purettiin. Vanhempi mies oli nostamassa isompaa kivenmurikkaa, kun tuntui että hänen voimansa hiipuivat. ”Voinko auttaa?” Turbo kysyi mieheltä kädet koholla avun pyynnön merkkinä. Mies hieman pelkäsi kullanruskea turkkista kaartilaista. Tai ainakin se paistoi hänen silmistään. Hetken mietittyään mies nyökkäsi ja miehet nostivat yhdessä kiven murikan suureen hevoskärryyn. ”Kiitos,” mies tokaisi pienesti kumartaen. ”On ilo auttaa,” Turbo tokaisi ja sai miehen hymyilemään. Muurin purkaminen sujui yhteistuumin hyvinkin ripeään tahtiin. Kumpikin osa puoli alkoi luottamaan toisiinsa yhä enemmän ja enemmän. Iltaa kohden nelikko katsoi purettua muuria. ”Hommaa on vielä paljon, mutta kaikki meni tänään tosi mallikkaasti,” Turbo tokaisi ja istui rinteeseen. ”Mmm, mutta alku tämäkin. Ja ei muurin tarvitse olla purettu ennen meidän häitä. Se on vaan hyvä saada pois, jotta kaikki menisi hyvin,” Moto vastasi. ”No sepä se,” Turbo iski miestä polveen. Moto hymyili leveästi. Tätä hän oli toivonut jo monta vuotta. Aina halunnut tietää miten kaupunki toimii ilman muuria ja mitä sen ulkopuolella olevassa elämässä tapahtuu.

Kultaisena hohtava pelto oli niitetty kuninkaallisen puutarhurin toimesta todella siistiksi ja ehostetuksi. ”Varokaa askeltanne majesteetti,” hovineito toikotti, kun kuningatar piteli helmaansa ylhäällä, jottei kompastuisi siihen. ”Ei ole hätää, maa ei upota. Helma vain on tiellä,” nainen naureskeli ja sai tytön punastumaan takanaan. ”Rontti,” ”Kuningatar,” kaksikko tervehti toisiaan. ”Jännittääkö?” Rontti kysyi. ”Ei. Luotan lapsiini,” kuningatar sanoi ja katsoi hymyillen tytärtään, joka astui omien lapsiensa kanssa tämän viereen. ”Miksi pelto?” Rontti tuhisi. ”Pelto edistää vaurautta ja rauhaa,” Mona vastasi luomatta katsettakaan mieheen. Moto käveli paikalleen. Se, että kuningas kunta ja kaartilaiset olisivat jakautuneet omiin kyliinsä, seisoivat he kaikki sekaisin luomalla Motolle tunteita herättävän kokemuksen. Ketään ei sorrettu, ketään ei saarrettu. Hän etsi näkökenttäänsä ystäviään. Vinskin hän bongasi ihmisnaisen vierestä, mutta Turboa hän ei nähnyt missään. Emily oli valinnut ystäviään soittamaan perinteisiä kansanlauluja. Puuhuilut ja bongot aloittivat, kun nainen lähestyi alttaria. Hän vallitsi kaikkien katseet itseensä. Hänellä oli päällään vaaleasta kankaasta koottu pitkä laahuksinen mekko yllään. Hänen punaiset hiuksensa oli niskassa nutturalla, muutamaa irtokiharaa lukuun ottamatta. Hänen päätään koristi kullattu seppele, ja hän oli saanut käsiinsä kauniita kultaisia koruja. Moto hymyili kihlatulleen lämpimästi. Hänet itse oli puettu valkoiseen sotilaspukuun, jonka kultaiset koristeet saivat korostamaan hänen kehoaan. Hank seisoi ”papin” paikalla. Kaartilaisten tapaan kylän vanhin johtaja siunaa parin avioliittoon. Pieniä vääntöjä oli ollut kuningattaren kanssa siitä, voiko hovi tehdä ruokaa heidän juhliinsa tai missä juhlat järjestetään. Moto ja Emily oli suostunut siihen, että juhlat pidettäisiin kuninkaallisessa puutarhassa, koska kaartilaisten muita menetelmiä suosittiin niin paljon. Vihkiminen ei ollut suuri, mutta sitäkin intiimpi. Kuninkaallisten tapaan vaihdettiin sormuksia. Kaartilaisten tapaan maalattiin heidän avioliittoaan kuvasta kuva rintaan sydämen kohdalle. Moto ja Emily oli valinneet ruusun, koska aikoinaan kun he ensimmäisen kerran tapasivat, he piikittivät itseään ruusunpiikillä ruusupenkin alla ja lupasit olla kertomatta toisistaan mitään. Vaihdosten jälkeen pari suuteli hellästi ja pitkään saaden suuren hurraa huudot ja onnittelut. He olivat siirtymässä puutarhaan juhlimaan, mutta Moto pysäytti Vinskin. ”Missä Turbo on?” hän kysyi ja sai Emilynkin kiinnostumaan keskustelusta. ”Minniä supisti sen verran paljon, että ne jäi suosiolla kotiin,” mies vastasi. Moto katsahti Emilyä, joka kohautti hänelle vain harteita.

Puutarhassa oli kuhina, kun vasta vihitty aviopari saapui paikalle suurilla aplodeilla. Vieraat viihtyivät ja Emily ja Moto eivät voineet olla erossa toisistaan. ”Saako onnitella?” kysyi tuttu mies ääni heidän takaansa. ”Mmm… Turbo,” Emily ilakoi ja nielaisi kakun palan suustaan. Hän halasi kaartilais johtajaa, joka toivotti vielä henkilökohtaisesti onnittelut naiselle. ”Mukava nähdä,” Moto tokaisi hymyillen ja kätteli miestä. ”Kuin myös. Ja onnea sinullekin,” Turbo vastasi ja kätteli voimakkaasti miestä. ”Turbo!” Vinski huudahti ja juoksi ystäviensä luokse. ”Eikö Minni tullutkaan?” Emily kysyi. ”Ei!” Turbo sanoi pyöritellen päätään. ”Me saatiin tyttö,” hän jatkoi ja nosti katseensa kolmikkoon. He olivat enemmän, kuin yllättyneitä. ”Oikeasti?” Emily kysyi onnea tihkuen ja tarrasi miehen hauiksista kiinni. ”Oikeasti,” Turbo sanoi leveästi hymyillen. Hänen silmänsä kostui ilon kyyneleistä, joka sai harmaan jättiläisen halaamaan tätä hellästi. ”Onnittelut,” Moto tokaisi kun ei tiennyt mitä muutakaan miehen uutisen olisi vastannut. ”Me tullaan heti käymään,” Emily vastasi. ”Ei teidän nyt tarvitse omista juhlistanne lähteä sen takia. Me ehditään tapaan vielä,” Turbo naureskeli ja otti takapakkia hitaasti kaksikosta. Hän hyppäsi mustan hevosensa selkään. ”Etkö aio jäädä?” Emily kysyi. ”Minä uskon rakkaani, että hänellä on nyt oma juhlahumunsa kaartilaisten kylässä päällä,” Moto sanoi kaapaten naisen kainaloonsa. ”Kerro Minnille suuret onnittelut meiltä!” Emily sanoi pakahtuen onnesta. ”Kerrotaan. Ja onnea vielä teillekin,” Turbo tokaisi ennen kuin lähti matkaan.

Pari kuukautta meni hujakalla eteenpäin. Moto ja Emily käveli korkean rinteen juurella ja katselivat vuorotellen sekä kylään, että kaupunkiin. Turbo ja Minni istuivat rannassa pienen tyttärensä kanssa. Kaksikon nähtyään he vilkuttivat tervehdykseksi heille. Emily ja Moto vastasivat tervehdykseen leveästi hymyillen. Muuri linnan ympärillä oli purettu kokonaan, kiitos yhteisvoiman mikä jokaisesta kanssa eläjästä lähti. Moto ja Emily jatkoivat matkaansa vielä korkeammalle kukkulalle. Auringon lasku sai Emilyn käpertymään rakkansa kainaloon. ”Moto?” hän aloitti. ”MMm…” mies vastasi naiselle. ”Oletko sää onnellinen?” Emily kysyi ja siirsi katseensa mieheen. ”Enemmän, kuin saatat edes arvata,” Moto tokaisi vaatimattomasti. Emily katsoi häntä hieman kulmien alta. ”Emily,” Moto jatkoi ja otti naisen käsistä kiinni. ”Tämä oli mun unelmani. Unelma löytää sinut. Unelma pelastaa sinut. Unelma viettää loppuelämäni sinun kanssasi. Minun unelmista tuli suurempia, kuin osasin kuvitellakaan. Sain sinut, sain upeita ystäviä, liittolaisia, sain kokonaisen perheen. En voisi olla onnellisempi. Ja ennen kaikkea sain… rauhan, sekä itselleni, että muille,” Moto sanoi hellästi. Emily hymyili hänelle rakastavasti ja suuteli miestään. Auringonlasku maalasi heidän siluettinsa kukkulan juurelle. Se yhdisti heidän onneaan, jonka he olivat toisistaan saanut jo lapsena. Tämä oli ikuistettu historiaan loppujen lopuksi…

Tää tarina on aivan loistava . Tulee vähän mieleen Romeo ja Julia, Pocahontas ja Notre damen kellonsoittaja. Tykkään