Ylpeyden aihetta! K13

Title: Ylpeyden aihetta!
Author: Prätkisfan
Genre: H/C ja vähän Humour
Pairing: Vähän Turbo/Minni  ja viittauksia OC/OC
Rating: K13
Disclaimer: En omista prätkähiiriä ja ne kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. Ainoat hahmot mitkä kuuluvat minulle ovat oma keksimäni hahmot joita olen tarinassani käyttänyt sivuhenkilöinä.
Warning: Viittauksia oman hahmojen kuolemiin. Ei suoraa kuolemaa. Vihaa Marsin armeijaa ja Hallitusta kohtaan. Kahden hahmon yhdistämistä sisaruksiksi vaikka sarjassa eivät olekaan  
Summary: Rontin pohdintaa menneisyyteen. Rontin ystävä tulee kertomaan orvoiksi jätetyistä sisaruksista, jotka ovat avun ja kasvatuksen tarpeessa. Rontti ei ole mielissään lapsien otosta sotavoimiin, mutta se mitä hän mahtaa päättää saattaa muuttaa lasten elämää merkittävästi.



Rontti ei voinut olla hymyilemättä. Ei ihme väkisinkin tilaisuus veti suupieliä ylöspäin. Hän sai nimittäin seurata eturivissä hänen kasvattinsa avioitumista. Rehellisesti sanottua hän ei olisi ikinä uskonut näkevänsä tätä päivää. Hän oli kunnian saanut toimia sulhasen puolella isähahmona. Isähahmo, no sitä Rontti ei lähtenyt kieltämään. Olihan hän 21 vuotta kasvattanut hankalasta lapsesta, kaikkia ajattelevan ja kohteliaan vapaustaistelijan. Rontti pyöritteli pienesti päätään, pieni virne kasvoillaan. Hän ei voinut olla muistelematta, kuinka tuon vapaustaistelijan kasvatus oli vaatinut todella pitkää pitkäjänteisyyttä ja ymmärrystä. Ja hän voi vannoa, että se ei ole ollut hänen elämänsä helpoin työ...




Marsin maaperällä oli käyty viimeisen viikon aikana rankkoja yhteenottoja plutolaisten kanssa. Kuten tapansa mukaan Rontti kirjoitti raporttia ja muistokirjeitä sodassa kuolleiden omaisille. "Ei ole helppoa olla kenraali," Rontti ajatteli ääneen. Yht'kkiä huoneen oveen koputettiin. "Kenraali?" kysyi varovaisesti nuorehko mies sotilas. Mies oli noin Rontin ikäinen harmaan värinen mustine hiuksineen, jotka olivat siististi kammattu päälaelle. Miehen asua koristi armeijan vaatteet ja muutama kunnia merkki. "Kato Hans. Mitä mies?" Rontti sanoi hyvinkin tuttavallisesti miehelle. "Onko armeijan rintamalla noin hiljaista, että pitää ihan rauhallisia vapaustaistelijoita tulla häiritsemään?" Hän jatkoi naureskellen. "Ai rauhallisa vai? Just. Tulin kuule ihan työasioissa," Hans vastasi ottaen samalla läheisen tuolin itselleen. "Sää tiedät, että mää en työskentele armeijalle missään muodossa ja sitä paitsi eiks sun kannattais käydä välillä kotonakin. Se olis tärkeempää, kun käydä mua häiritsemässä," Rontti totesi ja istui työpöytänsä reunalle. "No joo, mutta se on sivuseikka. Tää on erilainen duuni. Tää on nimittäin siirto," Hans sanoi. "Siirto?" Rontti kysyi hämillään. Hans huokaisi syvään. "Kaksi viikkoa sitten armeijalle oli jätetty neljä ala-ikäistä lasta. He ovat sisaruksia." "Niin?" Rontti pyrki ystäväänsä jatkamaan. "Luonnollisesti lapset ovat shokissa. He eivät ole suostuneet puhumaan kenellekkään armeijan henkilökunnan jäsenen kanssa. Sen verran olemme pystyneet yhteistyöhön lasten kanssa tekemään ja todenneet että toiseksi nuorin lapsista ei pärjää armeijan tiloissa kautta henkilökunnan kanssa." Hans selitti. "Miksi? Ja miten mää tähän asiaan liityn?" Rontti kysyi hämillään ja hiukan hermostuneena. "Omista lapsista on sen verran kokemusta, että lapsi ei käyttäydy normaalisti. Lapsella on henkisesti todella paha olla, mutta kukaan ei tiedä onko hän jo aikaisemmin ollut vanhempiensa kanssa samanlainen. No kumminkin lapsi on kuin itse piru. Huutaa, kiljuu, lyö, sylkee, potkii, karkaa. Keksii ihan mitä vain, että ei tarvitsisi olla kenenkään kanssa kontaktissa, muuta kuin omien sisaruksiensa kanssa. Ja lapsi ei ole puhunut meille sanallakaan,eikä kukaan heistä ei ole puhunut sen jälkeen, kun he saapuivat armeijalle." "Kuulostaa kyllä ihan uhmaikäiseltä lapselta. Ja edelleen. Miten mää liityn tähän ''siitoon''?" Rontti painotti. "Armeija on yhdessä Hallituksen kanssa yksimielisesti päättänyt, että lapsista kaksi siirtyy tänne Vapaustaistelijoiden ja Vastarintaliikkeen tiloihin," Hans sanoi lyödessä lausuntopaperit Rontille. "Ja multa ei ole kysytty mitään. Tää paikka on sotilastukikohta, ei päiväkoti! Mää luulin, ett sinä edes sen tiedät mun siskon miehenä ja ystävänä! Rontti huusi, heittäen paperit takaisin Hansille. Tyrmistyneenä hän alkoi kerätä lattialta papereita. "Sitä paitsi, minkä takia te Marien kanssa ette voi niitä lapsia ottaa? Teillähän on jo kokemusta kahdesta." Rontti jatkoi ravaten työhuoneessaan. "Marcus on yhdeksän ja Minni on kolme. Tänne tulevat lapset ovat 10 ja kolme. Joten ei kiitos ja mää sain määräyksen. Ja sitä paitsi lapset ovat tarkoitus kasvattaa sotilasvoimissa lähellä toisiaan, kuten kaikki orvoiksi jääneet lapset. Ja sinäkin sen tiedät," Hans selitti ojentaen paperit takaisin Rontille. Vastahakoisesti hän otti paperit vastaan. "Mää tuon lapset huomenna tänne. OK?" Hans jatkoi. "Okei, mutta ei musta mitään isää tule," Rontti mutisi istuen työtuoliinsa. "Kukaan ei ole sua käskenyt ottamasta heitä vastulleen. Nähdään huomenna," Hans sanoi painaen oven kiinni perässään. Rontti huokaisi todella syvään ja kääntäen samalla katseensa kattoon. Hän pyörähti muutaman kerran tuolillaan, jonka jälkeen alkoi tutkia papereita, jossa oli pieni esittely lapsista. Toisessa paperissa oli kymmenen vuotias tyttö, jonka kastanjan ruskeat hiukset olivat palmikolla ja jonka siniset silmät vetivät katseen mukaansa. Silmät kertoivat, että elämä oli kohdellut häntä. Tai no ainakin viimeisten päivien aikana. Seuraavalla sivulla, oli armeijan mukaan ongelma lapsi. "Ongelma lapsi," Rontti tuhahti. "Eihän lapsi ole se ongelma vaan hänen käytöksensä", Rontin ajatukset sinkoilivat ympäriinsä hänen päässään. Kullanruskea hiiripoika katsoi surullisin ja ärtynein silmin sinne mistä kuva oli otettu. Kolme vuotias poika oli saatava ruotuun, joillakin konstein ja tämäkin asia tyrkytettiin Rontille. Tai niin hän koki asian. Seuraavilla sivuilla oli ilmeisemmin kaksi muuta sisarusta. Toisessa kuvassa oli painettu 12-vuotiaan pojan kuva ja hänen alapuolellaan oli allen vuoden ikäisen pojan kuva. Kummatkin pojat olivat kullahtavan ruskeita. "Julmaa miten lapset voidaan vain hylätä, mutta miksi heidät pitää lähteä vielä erottamaan toisistaan," Rontti ajatteli. Papereihin oli painettu pieni risti ja kysymysmerkki vanhempien kohdalle. Rontti pyöritteli päätään. "Armeija ei kanssa osaa hoitaa mitään asioita. Mikseivät he vieneet lapsia verikokeisiin, jossa selviäisi mahdollisesti heidän henkilöllisyys," Rontti ajatteli ja nosti paperit sivuun. Hänen mielensä kävi taistelua lapsien kurjasta olosta, aina armeijan tumpelointiin asti. Hänellä oli edessään vai kasa papereita, ei tietoa lasten vanhemmista, nimistä tai mistä he ylipäätänsä olivat kotoisin. Hän katsahti kerran papereihin, jonka jälkeen hän lähti työhuoneestaan kohti omaa huonettaan. Hänen ei auttanut, kuin nukkua yön yli ja kohdata huomenna lapset. Helppoa siitä ei tule, sen hän tietää.


Rontti oli tyytymätön aamulla. Hä oli nukkunut yönsä todella huonosti eikä aamupalakaan ollut maistunut. Hänen ajatuksensa pyöri vain lasten ympärillä. Ronttia otti suorasainaisesti päähän ettei voinut siirtää aikaa eteenpäin. Toisaalta Hans ei ollut sanonut hänelle minkäänlaista kellon aikaa, koska hän olisi tulossa. Häntä huoletti ettei armeijan tehtävien lomassa Hans ehtinyt käydä kotona juuri lainkaan. Hänen pieni tyttärensä todella tarvitsisi isäänsä. Ei kolme vuotias vielä ymmärrä miksei isä käy kotona tai tule kotiin. Ajatuksiaan siirtäen Rontti kaivoi povitaskustaan kulahtaneen valokuvan. Kuvassa oli kaksi harmaan-beigeä hiirilasta mustine hiuksineen. Lapset virnistivät kuvassa veikeästi. Rontin kasvoille nousi hymy. Hänen sisarenpoikansa ja-tyttönsä oli valopilkku hänen muuten ei niin loistokkaassa arjessa. Rontilla ei omia lapsia ollut, joten hän kyllä muisti kuinka hankala ja kovatahtoinenkin hänen sisarentyttönsäkin oli ollut kun hän viimeksi oli saanut tätä hoitaa. Siitä oli kyllä ikuisuus ja Minni sekä Marcus on varmasti kasvaneet kovasti. "Mun pienet ihmeet," kuului ääni Rontin takaa, josta huokui kaipaus. "Sun ihan tosissaan pitäisi mennä käymään kotona," Rontti sanoi nousten Hansin viereen seisomaan. "Mmmm. Niin pitäis. Mää todella kaipaan heitä. Ja vaikka tulevaisuudessa Marie ei tykkäiskään toivon syvästi, että jompi kumpi jatkais mun duunia," Hans sanoi katsoen kerran kuvaa, jonka jälkee siirsi katseensa taivaalle. "Ihan varmasti jatkaa," Rontti sanoi taputtaen ystäväänsä olkapäälle. Hans hymyili lämpimästi. "Mennään," hän sanoi.


Hans ohjasi Rontin maasturin luokse. Muut vapaustaistelijat olivat myös kiinnostuneet tulevasta tapahtumasta. Rontti katseli ympärilleen ja antoi katsekontaktia sotilailleen, että pysyvät etäämmällä , jottei lapsille tulisi entistä ahdistavampaa oloa. Hans avasi takaoven, josta astui varovasti nuori tyttö. Tyttö oli selvästi jännittynyt ja katseli varovaisesti ympärilleen. "Tässä on Rontti, hän pitää huolta teistä kahdetsa," Hans sanoi isällisesti polvistuen tytön viereen. Varovaisesti tyttö katsahti Ronttia, jonka jälkeen siirsi taas katseensa maahan. Ensimmäistä kertaa elämässään hän ei saanut sanaakaan suustaan. Pienesti hymyillen hän yritti rentouttaa itseään ja saada lapseen jonkilaista kontaktia. Seuraavaksi hän siirsi katseensa istuimessa istuvaan pieneen hiiripoikaan. Pojan kullanruskeat hiukset painuivat hänen silmilleen. Hän piteli tiukasti kädessään olevaa moottoripyörä figuuria. Hans oli kävellyt jo toiselle puolelle autoa. Ronttia huoletti. Poika vain istui ja tuijotti eteenpäin ottamatta kehenkään minkäänlaista kontaktia. Siinä vaiheessa, kun Hans alkoi avaamaan turvaistuimen vyötä poika alkoi holtittomasti huutamaan ja kiljumaan samaan aikaan. Poika yritti toden teolla, myös lyödä Hansia ihan kunnolla. Istuimen vyön auettua poika syöksähti toisesta ovesta ulos suoraan Rontin syliin. Poika rimpuili, löi, kiljui ja huitoi ilmaa, että olisi päässyt Rontin otteesta pois. Pojan sisko katseli veljensä käytöstä kauhistuneena. Hans oli tulossa jo auttamaan, kun Rontin ote pojasta irtosi ja poika pääsi kostoksi potkaisemaan Ronttia sääreen. "Ai per....," Rontti karjaisi pidellen jalkaansa. Sen sijaan poika oli napannut pudonneen lelunsa maasta ja juossut karkuun. "Sulkekaa portit!," Rontti huusi sotilailleen, jottei poika pääsisi kasarmin ulkopuolelle plutolaisten syliin. "Nyt varmaan ymmärrät miksei poika pärjää meidän kanssa," Hans sanoi sulkiessaan auton ovet. "Ja munko pitäisi," Rontti totesi nousten seisomaan. "Sun auktoriteetti ja pitkäjänteisyys auttaa lasten kanssa," Hans vastasi. Rontti pyöritteli silmiän, jonka jälkeen antoi sotilailleen käskyn lähteä etsimään poikaa.


Iltaan mennessä pojasta ei ollut näkynyt merkkiäkään, jota Rontti ei voinut ymmärtää. Paikka kuhisi, kuin muurahaispesä ja kukaan ei ollut nähnyt pientä poikaa. Rontti ei luovuttanut. Hän tutki pieniä paikkoja, johon sen kokoinen poika olisi mahtunut. Nimelläkään ei voinut poikaa huudella. Rontti istahti alas. hän säpsähti ajatuksistaan, kun tyttö istui hänen viereensä. "Eikö sulla olisi mitään hajua missä sun veljesi olisi?" Hän yritti udella tytöltä, joka heilutteli jalkojaan ja katseli maahan. Rontti huokaisi ja sulki silmänsä. "Ei se oikeesti paha ole," tyttö sanoi vaimealla äänellä. Rontti avasi silmänsä. Hän olisi vannonut että olisi kuullut väärin. "Mitä sanoit?" Rontti kysyi epäuskoisesti. "Ei mun veli paha ole, vaikka se käyttäytyykin noin. Sitä vaan pelottaa," tyttö sanoi. "Hei, älä huoli mää tiedän kyllä, että sun veli ei ole paha. Mut nyt tehdään niin, että lähdetään etsimään sun veljee ja sitten mennään nukkumaan," Rontti sanoi katsoen hymyillen tyttöä. Tyttö nyökkäsi vaimeasti. Parin tunnin kuluttua tyttö juoksi Rontin luokse ja alkoi vetämään tätä peräänsä. Rontti saapui tytön mukana tukikohdan keittiöön. Tyttö osoitti hellan vieressä olevaan syvennykseen. Rontti polvistui ja hymyili lämpimästi. Poika oli nukahtanut ja piti sämpylää ja leluaan tiukasti käsissään. Varovasti ottaen Rontti nosti pojan syliinsä ja jätti puoliksi syödyn sämpylän pöydälle. Tyttökin halusi tuntea olonsa turvalliseksi ja tarttui Rontin kädestä kiinni. Rontin hymy vain kasvoi. Luottamus saatu 1/2 hän ajatteli. Enää piti saada pojan luottamus. Kun Rontti oli laittanut lapset nukkumaan huoneensa sängylle vierekkäin, hän itse petasi itselleen sohvalle nukkumapaikan. "Mikä päivä," Rontti ajatteli peiton alta ja katsahti hymyillen vielä kerran lapsiin.


"Herää, herää," tyttö sanoi tönien samalla kevyesti Ronttia. Rontti änisi unissaan ja avasi varovaisesti silmiään. "Huomenta," hän vastasi tytölle. "Mulla on nälkä," tyttö sanoi reippaasti. "Entä sun veljellä?" Rontti kysyi nousten samalla ylös. Tyttö käänsi katseensa suuntaan, jossa kylpyhuone sijaitsi. Varovaisesti Rontti avasi oven. Ei voinut tietää mitä ovesta tulee vastaan, jos vertaa eiliseen päivään. Rontin yllätykseksi poika leikki pienessä ammeessa moottoripyörällään. "Huomenta," Rontti sanoi varovaisesti nojaten samalla oven karmiin. Kuin salaman iskusta poika lopetti leikkinsä ja katseli vain lasittunut ilme kasvoillaan eteenpäin. Rontti käveli ammeen viereen, kyykistyi pojan viereen ja hymyili tälle lämpimästi. "Onko nälkä?" hän kysyi pojalta rauhallisella äänensävyllä. Pojan olemus oli rauhallinen, mutta jännittynyt. Itku raivaria ei siis tarvinnut pelätä. Ennen, kuin Rontti oli edes aikeissa avata suutaan uudelleen veti poika yht'äkkiä suihkuverhon kiinni hänen ja Rontin väliin. Ronttia huvitti ja istui ammeen viereen. "Rontti, Rontti," tyttö hihkuis juosten pesutilaan. "No mitä, mitä," Rontti sanoi kaapaten tytön syliinsä ja ravistellen tätä kevyesti. Tyttö nauroi ääneen ja yritti rimpuilla Rontin otteesta irti. "Heeeii. Sää osaat nauraa," Rontti sanoi innostuneena. "Hahah. Joo totta kai osaan. Voikko tehdä mulle letit?" tyttö sanoi näyttäen kahta ponnaria Rontille. Rontti katsoi ensin ponnareita ja sitten tyttöä epäuskoisesti. "Hahaha sää et osaa," tyttö hihkui. "Mitä? Miten sää nyt noin. Totta... noo oikeestaan en osaa. Ponnarin osaan," Rontti sanoi näyttäen omia hiuksiaan. "Okei, mennään sängylle,"tyttö sanoi juosten makuutilaan Rontin seuratessa häntä. Kun hän oli saanut ponnarin valmiiksi, hän puki saappaansa jalkaan ja petasi vuoteet. "Joko voidaan mennä syömään? Mää kuolen nälkään,"tyttö sanoi kipristellen mahaansa. "Joo mennään vain ja kaIKKI HALUKKAAT VOIVAT LIITTYÄ MUKAAN," Rontti sanoi korottaen ääntään, jotta poikakin olisi kuullut. Samaan aikaan hän ja tyttö astuivat ovesta ja sulki sen perässään. Hetkeen huoneesta ei kuulunut mitään, kunnes ovi aukesi ja poika astui varovaisesti ovesta ulos. "Mennäänkö?" Rontti kysyi nojaten kaiteeseen. Poika epäröi hetken, mutta lähti seuraamaan Ronttia kohti ruokasalia. "Älä huoli. Ronttiin voi kyllä luottaa," tyttö sanoi rohkaistakseen pikkuveljeään. "Tänään on sitten lääkäri päivä," Rontti sanoi. "Miksi?" tyttö kysyi tomerasti. "Jotta me saataisiin tietää keitä te olette ja mistä te tulette, " Rontti sanoi. Tyttö nyökkäsi kevyesti. "Mun veljee pitää muuten auttaa," tyttö sanoi. "Kui?" Rontti kysyi hämillään. "Mun veli ei osaa vielä kunnolla mennä rappusia," tyttö sanoi osoittaen veljeään, joka oli jumittunut portaiden yläpäähän. "Autanko?" Rontti kysyi, ojentaen samalla käsiään. "Yyääynn," poika inisi ja käänsi Rontille selän, pidellen samalla kaiteesta tiukasti kiinni. "Selvä. Tule sitten omin voiminesi alas," Rontti sanoi ja oli jo aikeissa mennä alas, kun poika alkoi itku huutaa ja ojensi samalla Rontille käsiään. Rontti hymyillen otti pojan syliinsä. "Jos haluaa jotain, niin täytyy pyytää eikä vain laittaa vastaan," Rontti sanoi silittäen samalla pojan hiuksia.


Yleisessä ruokasalissa oli kuhinaa. Ei Rontti onneksi ollut vapaustaistelijoita muistuttanut syömään. He löysivät pöytään saman tien, kun ruokakello kilahti. Paikalleen päästyä, Rontti pyysi lapsia odottamaan sillä aikaa, kun hän hakisi heille aamupalaa. Lapset katselivat ympärilleen. He selkeästi ymmärsivä, että vapaustaistelija olivat totaalisen eri asia, kuin armeijan väki. Rontti saapui takaisin pöytään ja ojensi lapsille ruoat heidän eteensä. Pojalle hän laittoi lautasliinan suojaksi. Hyvällä ruokahalulla kumpikin lapsi alkoi syömään. Rontti sai tästä osakseen katseita. Muut vapaustaistelijat eivät voineet ymmärtää Rontin päätöstä totella armeijaa. Ronttia tämä ei kiinnostanut. Hän oli enemmän huolissaan lasten hyvin voinnista, kuin sopimuksesta armeijan kanssa. Mutta toisaalta sopimusta tarkemmin ajateltuna, eihän Rontti ollut sopinut mitään vaan Marsin armeija ja Hallitus. Hänen ei ollut edes tarkoitus pitää lapsista huolta, mutta viimeisen kahden päivän aikana ei hän voinut kenellekkään muille lapsia tyrkätä. Hän oli kiintynyt heihin, vaikka hän sitä ääneen ei myöntäisikään. Kun he olivat syöneet, hän lähti kohti sairaalaa lasten kanssa.


Sairaalan aulassa oli järjestetty lapsille leikkipaikka. Sisarukset leikkivät odotusaulassa iloisesti. "Ja seuraavaksi ouh... Rontti," sanoi naislääkäri ihmeissään. "Hei Ianna!" Rontti sanoi kävellen ystävänsä luokse. "Tulkaa sisälle," Ianna sanoi osoittaen kädellään työhuoneettaan. "Noni, lapset tulkaa," Rontti sanoi lapsille. Tyttö lähti saman tien Rontin pyynnöstä kävelemään, mutta poika oli kuin ei olisi kuullutkaan. "Nyt mennään," Rontti sanoi nostaen pojan syliinsä. "Saako ovea lukkoon?" Rontti kysyi. "Joo totta kai," Ianna sanoi laittaen oven lukkoon. Rontti oli näemmä valmistautunut, jos poika yrittäisi karata jonnekkin. "Nonnii aloitetaan sitten. Kertoiko armeija, että lapsista on otettu jo verinäytteet ekana päivänä, kun he tänne saapuivat?" Ianna kysyi asettuen tuoliinsa ja ottaen nipun papereita käteensä. "Ei ole," Rontti sanoi pyöritellen päätään. Ianna nyökytteli kevyesti. "Tunnetko Thremekset?" Ianna kysyi. "Jaa, että tunnenko. Todellakin," Rontti sanoi innostuneena. Iannan ilme veti vakavaksi. "Mitä?" Rontti kysyi hämillään. "Nämä neljä lasta ovat..."Ianna sanoi huokaisten. "Nämä lapset ovat Reea ja Thomas Thremeksen lapset," Ianna sai lopulta sanottua. "Mitä?" Rontti kysyi entistä hämillään.


Reea ja Thomas Thremes. Ei, Rontti olisi vannonut, että kuuli väärin. Tämä pari oli Marsin parhaimpia taistelijoita ja hyvin arvostetussa asemassa oleva pari. Kaiken lisäksi Rontti ja Thomas olivat olleet hyviä ystäviä vielä silloin, kun Rontti oli armeijaan kuulunut. Hän oli viimeksi nähnyt parin heidän omissa häissään. Ja nyt hän piti ystävänsä lapsia sylissään. "O-oletko varma?" Rontti sopersi vaisusti. "Kyllä," Ianna sanoi epäröiden. "Keitä he ovat?" Rontti kysyi haluten tietoa lapsista ja päästäen pojan sylistään. "Vanhin on Adam, tämä suloinen neitokainen tässä on Harley, mutta tuttavallisemmin Anni ja tuo nuori herra tuolla Throttle. Nuorin on 8 kuukauden ikäinen Anton," Ianna sanoi naureskellen, kun Throttle alkoi nauramaan, kun kuuli tuttuja nimiä. "Throttlea kutsutaan Turboksi. Isä keksi sen joskus, kun naapuri ei osannu sanoo Turbon nimee," Anni sanoi halaten samalla veljeään. "Turbo vai!?" Rontti sanoi katsellen nauravaa pikku poikaa. "Anni. Osaako Turbo puhua lainkaan?" Ianna kysyi. "No osaa. Välillä se on sellainen papupata, että tekisi mieli tukkia sen suu," Anni sanoi saaden Rontin ja Iannan naureskelemaan. "Niin siis nytten Turbo ei ole puhunut viimeiseen kahteen viikkoon. Ja onko sinulla tietoa, missä Reea ja Thomas ovat?" Rontti kysyi. "Valitettavasti ei ole. Heistä ei ole kuolin ilmoitustakaan tehty," Ianna sanoi hiljaa jottei lapset olisi kuullut. Ianna ojensi samalla paperit Rontille. Hän kiitti ystäväänsä saadusta tiedosta ja he poistuivat lasten kanssa sairaalasta. "Voidaanko tehdä jotain kivaa?" Anni kysyi. "Kuten?" Rontti kysyi kohottaen kulmakarvaansa. "Onko täällä leikkipuistoa?" Anni kysyi nousten maasturin kyytiin. Rontti nosti Turbon istuimeensa samalla ja mietti. Hän muisti että Tulikivikaupungissa oli pieni leikkipuiston ihan keskustassa.


Rontti ajoi leikkipuiston parkkikselle. Lapset olivat enemmän, kuin innoissaan, kun he pääsivät leikkipuistoon. Rontti istui läheisellä penkillä ja katsoi lasten iloista leikkimistä. Hän tunsi saavuttavansa tavoitteen saada pojan luottamus. Turbo ei puhunut vieläkään, mutta Rontti uskoi sen tapahtuvan pian. Turbo luotti Ronttiin ja lapsen rentous sai tämän suupielet nousemaan ylöspäin ja nauramaan ihan ääneen. "Poikahan voi hyvin," kuului ääni Rontin takaa. "Mit... Hans! Voikko käyttäytyä niin kuin normaalit hiiret?" Rontti sanoi hieman pelästyneenä. "Mää en oo normaali hiiri. Mitä sää oot tehnyt pojalle. Sehän hymyilee," Hans sanoi hymyillen. "En mää tiedä. Se vaan alko luottaa muhun. Ja tiedäkkö ketkä ovat lasten vanhemmat?" Rontti kysyi irroittamatta katsettaan lapsista. "No?" Hans kysyi. "Reea ja Thomas!" Rontti vastasi vilkaisten ystäväänsä. "Thremeksen?" Hans kysyi hämmentyneenä. Rontti nyökytteli. "No ei olisi uskonut," Hans jatkoi. "Jep," Rontti vastasi. "Voisikko selvittää mitä heille on tapahtunut?" Rontti kysyi. "Joo totta kai, kun ilmeisesti Iannalla ei ollu tietoo," Hans sanoi. "Kiitti," Rontti sanoi. "Kiitti sulle," Hans sanoi. "Mistä?" Rontti kysyi. "Otin pari päivää vapaata ja olen menossa ensiviikolla käymään kotopuolessa," Hans sanoi. "Mahtavaa," Rontti sanoi taputtaen ystäväänsä iloisesti olkapäälle. Näistä voi tulla hyvätkin vuodet hän ajatteli tyytyväisenä ja katseli Hansin kanssa hiljaa lasten leikkiä.


Viisi viikkoa oli kulunut siitä, kun lapset olivat saapuneet vapaustaitelijoiden tukikohtaan. Rontti oli tässä ajassa saanut jo täysin lasten luottamuksensa ja heidän jättämäminen muiden hoitoon tuntui aina pahalta. Sekä hänesä, että lapsista. Pari viikkoa sitten Hans oli käynyt Adamin ja Antonin kanssa tehvehtimässä Annia ja Turboa. Nyt Rontti oli ollut viikon poissa heidän luotaan. Plutolaiset olivat aiheuttaneet lähellä Tulikivikaupunkia problematiikkaa armeijalle. Hans oli salassa pyytänyt kapinallisten apua, johon Rontti oli suostunut. Mutta nyt, hän sai saapua kotiinsa lasten luokse. "Rontti!" kuului Annin iloinen ääni, kun Rontti saapui yleisiin tiloihin. Tyttö juoksi kohti mentoriaan. Rontti laski moottripyöräkypäränsä läheiselle pöydälle ja koppasi tytön syliinsä. "Oliko ikävä?" hän kysyi. "No todellakin oli," Anni sanoi intoa tihkuen. "Missäs sun veljes on?" Rontti kysyi laskien Annin lattialle. "Ianna näyttää sille piirrettyjä," Anni sanoi ja lähti juoksemaan suuntaan, jossa Ianna ja Turbo olivat. Rontti hymyili tälle lempeästi ja lähti seuraamaan tätä. "Heippa," hän sanoi. "Heiii," Ianna sanoi innostuneesti nähtyään ystävänsä. "Turbo. Turboo huhuu. Kato kuka tuli," Ianna sanoi, mutta ei saanut pikku poikaan kontaktia. Poika katseli innoissaan piirrettyjä ruudulta. Rontti käveli pikku pojan taakse ja kyykistyi, sekä laski päänsä tämän olkapään kohdalle. "Heiippa pirpana," hän sanoi hiljaa pojan korvaan. Turbo kääntyi puhujansa suuntaan ja oli pakahtua onnesta, kun näki Rontin hänen vieressään. Turbo nousi nopeasti ja halasi tätä. Rontti nousi seisomaan, pitäen edelleen Turboa sylissään. Poika halasi Ronttia tiukasti. "Tehdäänkö jotain kivaa?" Anni kysyi halaten, myös Ronttia. "Mää ajattelin, että mentäis Elysium rinteelle piknikille," Rontti vastasi. "Voidaanko ottaa karkkia mukaan?" Anni kysyi innoissaan. Rontti katsoi Annia ja mietti hetken pieni virne naamallaan, kunnes suostui tytön ehdotukseen.




Rontti kantoi piknik-koria ja vilttiä mukanaan. Turbo ja Anni auttoivat toisiaan, kun he kiipesivät rinteen huipulle. Rontti katseli huipulla taivaanrantaan. Kerrankin pieni tuuli tuntui hyvältä Rontin turkin seassa. Viimeisen viikon aikana Rontti oli taistellut ja paininut maan tasolla vihollista vastaan, jolloin tuulesta ei ollu tietoakaan. Suihku olisi, myös tehnyt terää, sillä Rontti saattoi tuntea pienet hiekanjyvät ihonsa ja turkkinsa välissä. Hän alkoi yhdessä Annin kanssa laittamaan vilttiä paikoilleen. Turbokin oli auttamassa, mutta hänen auttamisensa oli lähempänä kiusantekoa, kuin varsinaista auttamista. Rontti kurkisti viltin alle, jonka alla Turbo istui. "Selvä, ole siellä sitten," Rontti sanoi laskien viltin samalla Turbon päälle. Turbo nauroi viltin alla, kunnes köpi viltin alta pois. Anni ja Rontti pääsivät vihdoin istumaan viltille ja purkamaan koria. Turbo taasen heitteli kiviä alas rinteeseen. Rontti katseli poikaa, joka kiinnitti tähän huomionsa. Hän käveli Rontin viereen ja istuuntui tämän jalkojen väliin. Rontti ojensi pojalle mehumukin. Rontti katsoi taas kasvattejaan hymy huulilla. He pelleilivät ja söivät vaahtokarkkeja joita, Rontti oli löytänyt. Lapset nauroivat kippurassa Rontin pelleilylle. "Muistakaa, kun olette isoja ja fiksuja, niin ruoalla ei pelleillä," Rontti sanoi yrittäen niellä vaahtokarkkeja samalla. "Rontti. Mikä sää oot meille. Ookko sää meidän uusi isä?" Anni kysyi lapsimaiseen tapaan. Rontti oli sylkäisemässä juomansa suustaan, mutta sai sen pidettyä sisällään. Ja ennen, kuin hän itse ehti avata suutaan, hän sai kokea elämänsä yllätyksen. "Isi," Turbo sanoi osoittaen Ronttia sormellaan. Rontti ei voinut uskoa korviaan. Oli melkein puolitoista kuukautta kulunut, kun lapset olivat hänen luokseen saapuneet ja nyt tuo pieni poika sanoi hänelle ensimmäisen sanansa. Rontti nosti tämän syliinsä ja katsoi vain häntä. "Ei Turbo. En ole teidän isä. Olen teidän mentori. Teidän oikea isä on, jossain tuolla. Mun tehtävä on kasvattaa teistä vahvoja ja itsenäisiä vapaustaistelijoita," Rontti sanoi. "Ontti," Turbo sanoi ottaen Ronttia kasvoista kiinni tämän tahmasilla käsillään. "Lupaakko, että sää pidät meistä huolta?" Anni kysyi asettuen Rontin kainaloon ja halaten tätä. "Totta kai. Niin kuin tähänkin asti," Rontti sanoi halaten kasvattejaan  kevyesti. "Huolta," Turbokin toisti. "Niin, huolta!" Rontti sanoi silittäen Turbon hiuksia. He katsoivat auringonlaskua. "Mää lupaan teille Reea ja Thomas, että mää pidän huolta teidän lapsista," Rontti ajatteli.




Rontti palasi muistelmistaan takaisin häihin. Hän katsoi kasvattiaan, kun tämä ja hänen puolisonsa oli lupautumassa toisilleen. "Nyt kysyn sinulta, Throttle Matias Thremes. Tahdotko ottaa Carbine-Maria Theresa Milaniuksen aviovaimoksesi ja rakastaa tätä niin myötä, kuin vastoin käymisissä, kunnes kuolema tiedät erottaa?" pappi kysyi ojentaen Turbolle kauniin jalokivi sormuksen. "Tahdon," Turbo sanoi hetkeäkään epäröimättä ja pujotti sormuksen morsiammensa nimettömään. "Kysyn sinulta Carbine-Maria Theresa Milanius. Tahdotko ottaa Throttle Matias Thremeksen aviomieheksesi ja rakastaa tätä niin, myötä, kuin vastoin käymisissä, kunnes kuolema teidät erottaa?" pappi toisti ojentaen Minnille kultaisen sormuksen. Kerran elämässään tuo nuori nais kenraali jämähti sanoihinsa. Hän hymyili lämpimästi. "Tahdon," hän sanoi pujottaen sormuksen Turbon nimettömään. "Näiden todistajien ja Jumalan läsnäolessa minä julistan teidät herra ja rouva Throttle Thremekseksi. Voit suudella morsiantasi," pappi sanoi laskien raamatun eteensä. Turbo katsoi morsiantaan haltijoissaan. Laittoi kätensä kevyesti tämän lanteelle ja suuteli tätä hellästi ja pitkään. Minni kietoi kätensä miehensä kaulan ympärille ja vastasi tämän suudelmaan. Juhlakansa nousi seisomaan ja taputtivat heille voimakkaasti. Rontin huomaamatta hänen poskelleen vierähti kyynel, jonka hän nopeasti sipaisi pois muiden huomaamatta.


Ulkona Rontti seisoi etäämmällä ja katseli taivaalle. Toiset juhlijat onnittelivat vasta vihittyä paria. Rontti huokaisi syvään. "No Reea ja Hans. Saatte olla ylpeitä lapsistanne. Ja olen hirveän pahoillani etten voinut suojella Annia Masilta. Toivottavasti siellä pilvien päällä on rauhallista ja Thomas. Kumpa lapsesi löytäisivät sinut, joku päivä," Rontti ajatteli syvällisesti katsemalla taivaalle. "Rontti?" kuului tuttu ääni hänen takaansa. "Turbo ja Minni. Onneksi olkoon," hän sanoi halaten kumpaakin ja suukottaen siskontyttärensä poskea kevyesti. "Kiitos," he sanoivat. "Onks kaikki hyvin?" Turbo kysyi hieman vaivaantuneena, huomaten, että hänen mentoriaan vaivasi jokin. "Joo on," hän vastasi. Ei Rontti pystynyt nyt kertomaan Turbolle tämän vanhemmista tai pystyisikö ehkä koskaan. Rontti ei tiennyt, mutta ei vaivannut Turboa sillä tämän tärkeimpänä päivänään. "Ajattelin tässä vain mennyttä, kun olit lapsi," Rontti jatkoi. "Joo, oli aika hullua aikaa," Turbo sanoi naureskellen. "Hahha todellakin," Rontti sanoi naureskellen ja iskien nyrkillään kevyesti Turbon rintakehään. Turbo hymyili mentorilleen. "Kiitos," hän sanoi. "Mistä?" Rontti kysyi. "Kun olen saanut kuulua elämääsi," Turbo vastasi. Yht'äkkiä Rontti halasi tätä tiukasti. Turbo oli hieman hämillään, mutta halasi opettajaansa mielellään. Häät todella saa hiiret tunteellisiksi. Turbo oli ollut hankala lapsi, joka kärsi voimakkaasta eroahdituksesta ja oli kumminkin aina niin iloinen nähdessään turvallisen hiiren, joka piti hänestä huolta. Raivokohtauksen saaneena, Rontti toimi nyrkkeily ja potkusäkkinä. Otti vastaan syljet ja huudot jota niinkin pienestä hiiri pojasta lähti. Mutta usein hän oli ollut myös se, joka oli saanut tämän lapsen rauhoittumaan. Maalitaulu ja rauhoittaja oli ollut hänen nimitykset, silloin kun Turbo oli ollut pieni. Nyt tuo poika oli kasvanut pojasta mieheksi, joka ei ikinä satuttaisi lähimmäisiään, josta tulee loistava isä hänen omille jälkeläisilleen. "Kiitos itsellesi ja siitä, että olin maalitaulusi," Rontti vastasi päästäen Turbon otteestaan. Minni hymyili kaksikolle lämpimästi, jotka nauroivat omille jutuilleen. Lähellä kuului auton äänitorven ääni. "No meidän pitää mennä," Turbo sanoi. "Nähdään juhlapaikalla," Minni sanoi ottaen miehensä kädestä kiinni, jotka lähtivät yhdessä kohti autoa. Turbo aukasi oven ja auttoi morsiammensa autoon sisälle. Hän käveli auton toiselle puolelle ja avasi oven. "Turbo," kuului ääni. Hän katsoi puhujaansa suoraan silmiin. "Mää olen pirun YLPEÄ susta!" Rontti sanoi eturivistä. Turbo hymyili lämpimästi ja hänen silmänsä kostuivat. Hän nyökkäsi hitaasti ja nousi autoon morsiammensa viereen. Auto lähti kohti juhlapaikkaa. Rontti katsoi auton perään ja ajatteli, ettei voinut enää olla onnellisempi. Hän oli todella ylpeä Turbosta ja se päätös pitäisi aina, kunnes kuolema veisi Rontin mukanaan.


Tämä oli ensimmäisiä ficcejäni. Nauttikaa jokaisesta mitä tänne laitan

Tää oli kyl avan ihana tarina . Tykkään siitä miten Rontti kasvatti Turbon ja Annin kuin omansa. Tykkään

Tää oli kyl avan ihana tarina Tykkään siitä miten Rontti kasvatti Turbon ja Annin kuin omansa. Tykkään silmät kostuivat, tarvitsen nenäliinoja niisk

Voi ei kiitos