Mako Ophelia (S)

Title: Mako Ophelia
Author: Minde & Pahgiz
Beta: Pahgiz toiminut myös beta-lukijana
Genre: Adventure, Drama
Pairing: Ei ketään selkeästi
Disclaimer: Prätkähiirten hahmot kuuluvat kaikki laillisille omistajilleen. Omistan vain omat hahmoni ja tarinani. Myöskään rikastumaan en näillä teksteilläni pääse.
Summary: Hiiret päättävät auttaa erästä neitoa pulassa. Mutta tämä neito osaa olla myös pelastajan roolissa..
A/N: Uudemman hahmoni, Makon ensiesiintyminen ja hiirten tapaaminen

"Oho, katsokaas jätkät tuota. Meinaako tyypit saada treffiseuraa?" Vinski hihkaisi ja oli läikäyttää kotikaljat Santun päälle osoittaessaan vähän matkan päähän. "Ei taida lohjeta tänä iltana.."
Moto, Turbo ja Santtu kääntyivät katsomaan, nähden muutaman Leipäjuuston kätyrin kadun päässä. Tyyppejä vastapäätä seisoi nuori nainen, selässään pieni reppu ja olkapäätä vasten nojasi sählymaila. Nainen oli hieman Santtua lyhyempi, hänellä oli mustat, hartioille juuri ja juuri yltävät hiukset, ruskeat silmät ja hieman päivettynyt iho.
"Ehei, ei sporttimimmit tuollaisten tyyppien kelkkaan lähde" Santtu naurahti. "Mut tiedä sitten uskooko tyypit sitä "ei" sanaa kovinkaan herkästi.."
Moto siristi silmiään, kun nainen yritti päästä tyyppien ohitse ja yksi tarrasi häntä ranteesta.
"Äänimerkki annettu, eiköhän puututa tilanteeseen" Turbo totesi, kun nainen kivahti äänekkään käskyn päästää irti.
Jätkät kurvasivat hanttapulien ja naisen väliin juuri kun näytti siltä, että nainen joko mottaisi tyyppiä mailallaan tai hänet raahattaisiin väkisin kyytiin.
"Eiköhän kannattaisi uskoa yhdestä sanasta, ettei tuu korvapuustia, teille siis" Moto tokaisi, kun hanttapulit käskivät heitä häipymään. "Jos leidi sanoo ei, sitä kans uskotaan, vai mitä?"
Nainen vilkaisi väliin tulleita pelastajia miettiväisesti ja laski mailansa alas.
"On rotilla kans kanttia" ärähti yksi hanttapuleista, mutta hetken katseiden valtataistelun jälkeen he lähtivät pois paikalta.
"Kiitos" nainen sanoi hiljaa ja hymyili varovaisesti.
"Ootko sä ennen ollu noiden ontto-eemeleiden kans tekemisissä vai miks ne sua kiusaa?" Vinski kysyi.
"Tietääkseni en" nainen virnisti. "Oon kulkenu tätä kautta aika pitkään ja ennen oon saanu olla rauhassa. Oliskohan tuon jengin uus aluevaltaus tai jotain.."
"Noh, saatiinpa taas yks paikka mitä tarkkailla" Turbo tuumasi.
"Ai, ootteko te jotain supersankareita vai?" nainen nauroi.
"Siihen suuntaan" Moto virnisti. "Uskallatko jatkaa yksin loppumatkan vai..?"
"Mä en oo sitten ollu ikinä prätkän kyydissä" nainen virnisti kiivettyään Moton taakse. "Ai niin, mä oon Mayuko Oosaki. Hauska tavata."
Jätkät ja Santtu esittäytyivät.
"Me taidetaan mennä suoraan tallille, tuu perässä kun saat vietyä Mayukon perille" Santtu sanoi. "Mun tavaratilauksen pitäis pian tulla ja tarvin ylimääräisiä käsiä sen purkamisessa."
"Selvä, nähdään pian" Moto virnisti ja kurvasi matkaan.
"Epistä, isoveikka saa aina hauskimmat duunit" Vinski nurisi puolitosissaan.
"Juu, Mayuko varmaan oksentaisi sun ajeluttamisen jälkeen, kun maha heittäis ensin parit voltit.." Santtu virnisti.

Moto pysähtyi laitakaupungilla kerrostalon eteen, ajettuaan siihen naisen ohjeiden mukaan ja auttoi tämän alas kyydistään.
"Kiitti, olis varmaan kohteliasta tarjota kahvia tai jotain, mut en ihan ventovieraita päästä asuntooni sisälle" Mayuko virnisti pahoitellen.
"Periaatteistaan on hyvä pitää kii" Moto sanoi ja ojensi naiselle tämän sählymailan.
Hiirimies säpsähti hieman, ihan kuin outo sähkövirta olisi kulkenut mailan läpi naisen ottessa sen itselleen.
Ennen kuin Moto ehti sanoa muuta, he kuulivat takaapäin lähestyvät, kova-ääniset ajoneuvot ja samassa tuttu hanttapuli-trio ajoi heitä kohti. Yksi heistä osoitti aseellaan suoraan Mayukoa. Moto ojensi kätensä väliin ja samassa pamahti. Se, mitä hiiri tunsi sen jälkeen, oli hirvittävä, raastava kipu. Kivun läpi hän tajusi, että joku sähköinen voima heitti hanttapulit ajokeistaan.
"Meidän pitää päästä pois täältä!" Mayukon ääni kuului kuin jostain kaukaa. "Aja, aja!"
Moton prätkä onneksi totteli käskyä ja he ampaisivat karkuun ennen kuin hanttapulit lähtivät perään.

"Herää.. oo kiltti ja herää.."
Moto raotti varovaisesti silmäänsä ja kun kipuaalto alkoi hieman hellittää, hiirimies tajusi, että he olivat hämärässä rakennuksessa. Vasen käsi oli painettu lastan avulla suoraksi ja siteet pitivät lastaa paikallaan. Moto rypisti hieman kulmiaan, ihan kuin siteet olisivat hohtaneet hieman.
"Luojan kiitos.. mä pelkäsin jo, että sä menetit liikaa verta ennen kuin sain siteet paikalleen.." Mayuko kuiskasi ja kaatoi juomapullostaan vettä pyyhkeeseen, pyyhkien sillä Moton otsaa.
Moto säpsähti, jos nainen pystyi tekemään tuon, se tarkoitti että hän oli ottanut hiirimiehen kypärän pois.. ja näki hänet hiirenä.
"Sun onnes, en oo ikinä pelänny jyrsijöitä" Mayuko virnisti, kuin arvaten Moton ajatukset. "Mä annan tilannetiedotuksen ny. Se laserluoti meni suoraan sun kädestä läpi, just kyynerpäään kohdalta. Mä sain verenvuodon lakkaamaan, mut se otti suhun tosi kipeää, menetit tajus pari kertaa. Mä pystyn korjaamaan sun käden, mut se vie aikaa ja sattuu hemmetisti. Mä en tiedä kauanko meillä on aikaa, kun sä menetit prätkän kyydissä tajus, mä ajoin pyörän tänne tyhjään varastoon. Ne tyypit on kiertäny tästä läheltä ainakin kolmesti, mut ei oo vielä keksiny kurkata sisälle. Näetkö tuon?" nainen kysyi ja osoitti seinää, jossa oli ollut oviaukko.
Nyt aukossa oli purppurana hohtava lappu ja alue lapun ympärillä näytti siltä kuin siinä olisi ollut vesiseinä.
"Jos sä korotat ääntäs liikaa, tuo harha katoaa ja sit me ollaan niin sanotusti kusessa. Päätös on sun, haluatko sä yrittää päästä sun kaverien luo vai.." Mayuko kysyi.
Moto yritti nousta istumaan, mutta jo pieni liikahdus kädessä sai kivun muuttumaan niin rajuksi, että hiirimies oli menettää tajunsa.
"Jo... jos täällä.. onnistuuko se..?" Moto kysyi hengitettyään hetken raskaasti.
"Älä huoli, sä et menetä tätä kättä.. kuten ilmeisesti on käyny toisen käden kohdalla. Tuo on bioninen, vai mitä?" nainen kysyi.
Moto rypisti kulmiaan ja katsoi naista pitkään. "Kuka sä oikein oot..?"
Mayuko hymyili hieman. "Mä en oo ihminen, syntyjään siis. Riittääkö se tieto tällä erää?"
Moto nyökkäsi.
Mayuko kaivoi repustaan toisen pyyhkeen.
"Sun on ehkä parempi purra tätä kuin omaa kieltäs tän homman ajan. Pystyykö sun prätkän radiolla lähettämään viestiä sun kavereille?"
"Joo, paina sitä punaista nappia säätönuppien vieressä. Se alkaa lähettää kutsusignaalia Vinskin ja Turbon pyöriin ja ohjaa ne lähistölle" Moto vastasi.
Nappia painettuaan Mayuko palasi hiiren luo ja otti sählymailansa maasta. Maila hohti hetken ja muuttui sitten pitkäksi, ruskeaksi kepiksi, jossa oli purppuran värisiä kuvioita.
"Mä oon pahoillani, että tätä ei voi hoitaa kivuttomasti.." nainen kuiskasi ja painoi mailan kärjen Moton kättä vasten.

Turbo ja Vinski säpsähtivät, kun heidän prätkiensä radiot alkoivat piipittää hätäsignaalia.
"Moto! Mitä on tapahtunu?! Vastaa!" Turbo yritti saada yhteyttä auki, turhaan.
"Turbo, signaalissa on lähetyspaikka. Isoveikka on varmaan siellä" Vinski totesi katsottuaan prätkän pientä ruutua hetken. "Onkohan tuo lähellä sitä paikkaa mis Mayuko asuu?"
"Mennään ottamaan selvää" Santtu sanoi, hypättyään alas pieniltä metallitikkailta.
Nainen oli järjestellyt tavaroita ylähyllyille, mutta se homma sai nyt jäädä hetkeksi.
Turbo ja Vinski kurvasivat matkaan, mutta pian hiirten oli paikko oikaista kattojen kautta. Hanttapulit olivat liikkeellä, isolla joukolla.
"Moukkien kokoontumisajot. Että osuikin sopivasti" Vinski murahti. "Signaali muuttuu epäselväksi. Isoveikka piileskelee siis jossain rakennuksessa."
Santtu puri hermostuneena huultaan. Moto oli kolmikosta harkitsevin, mutta osasi olla kuin muurinmurtaja, jos halusi päästä jostain esteestä läpi. Tämä tarkoitti siis sitä, että hiiri oli loukkaantunut tai prätkään oli tullut sellainen vika, ettei ajaminen onnistunut.

Mayko säpsähti kuullessaan ääniä ulkoa, ihan läheltä heidän piilopaikkaansa. Matalana nainen hiipi lähimmän ikkunan luo ja kurkisti varovaisesti ulos. Hanttapuleista kaksi oli rakennukselle vievän kujan alkupäässä ja selvästi pohtivat mistä etsisivät seuraavasti.
"Sillä lailla tyttö, olet pulassa.." nainen mutisi hiljaa ja hieroi ohimoaan.
Päätä kivisti kuin migreeniä lupaavasti. Mayuko oli joutunut lopettamaan käden parantamisen kesken, koska voimat tuntuivat loppuvan ja Moto oli menettänyt tajunsa hetkeksi. Nyt hiirimies nukkui kuumeisen levotonta unta, keho alkoi käsittää, että jotain vakavaa oli tapahtunut ja yritti kuumeella torjua kipureaktioita.
Moton prätkän aseet olivat kääntyneet esiin ja pyörä oli kääntynyt niin, että aseet osoittivat suoraan oviaukosta ulos.
Vaikka prätkä saisi hetken suojattua heitä, rakennuksessa ei ollut takaovea josta paeta ulos. Jos nuo tyypit aikoisivat pommittaa rakennusta tosissaan, he palaisivat elävältä.
Nainen huokaisi pienesti helpotuksesta, kun hanttapulit jatkoivat matkaansa ja hiipi takaisin Moton luo.
"Mikä.. tilanne..?" hiirimies kysyi tokkuraisesti.
"Sun käden suhteen, vai muuten?" Mayuko kysyi takaisin. "Mun oli pakko pitää taukoa, voimani eivät ole rajattomat ja sun kivunsietokyky on ylitetty jo kolmasti. Kovin montaa kertaa ei kenenkään keho kestä sitä. Täällä pörrää niitä jengiläisiä kuin kärpäsiä, hakivat ilmeisesti koko revohkan apuun."
Moto hieroi mekaanisella kädellä ohimoaan. "Sori.. että sotkin sut tähän.."
"Eiköhän se sotkeminen ollut ihan molempipuolista.." Mayuko hymähti. "Mä pyyhkäisin sen kolmikon ajokeistaan heti kun sua oli ammuttu, hoksasivat varmaan siinä kohtaa, että mäkään en oo ihminen."
Hetken kaksikko oli hiljaa, mutta sitten Moton prätkä alkoi päästää piipitys-sarjaa, jonka harmaa hiiri tunnisti heti.
"Paina sitä sinistä nappia sen punaisen vieressä. Turbo yrittää ottaa yhteyttä" Moto ohjeisti Mayukoa, joka hiipi heti prätkän luo.

Turbo säpsähti, kun Mayukon kasvot ilmestyivät radion näytölle.
"Mayuko? Mitä sä siellä teet.. missä sitten ootkin?"
"Se on aika pitkä juttu. Mut aloitetaan sillä, et Moto on loukkaantunut ja me ollaan jumissa yhdessä rakennuksessa. Täällä kiertää niitä jengiläisiä koko ajan."
Santtu tuli heti Turbon viereen.
"Osaatko sanoa tarkan osoitteen?"
"Mä tunnen näitä katuja tosi huonosti, mut muistan mitä täs ympärillä on. Vanhoja varasto-makasiineja, me ollaan sen kadun päässä, jossa niitä on tasaisin välein molemmin puolin katua."
Santtu virnisti. "Mä tiedän paikan. Me tullaan pian apuun."
"Kiitti, se olis.. voi hitto! Ne löysi meidät! Mä harhautan, hakekaa Moto pois täältä!"
Vähän matkan päästä kuuluva ammuskelu sai hiiret ja naisen säpsähtämään, loikkaamaan prätkien kyytiin ja ajamaan täysillä kohti makasiineja.

Mayuko ponkaisi seinän kautta vauhtia, päästen parin hanttapulin ajokin ohitse ja juoksi vastakkaiseen suuntaan niin lujaa kuin jaloista lähti. Juostessaan nainen painoi välilä sauvan kärjen maata vasten, jättäen jälkeensä pienen, rengasmaisen merkin.
Kun joku hanttapuleista ajoi merkin yli, tämän rengas puhkesi ja edellä ajanut hidasti takana tulevien vauhtia, mutta ei riittävästi.
Mayuko kääntyi heti seuraavasta risteyksestä oikealle, vain huomatakseen joutuneensa umpikujaan.
Hitaasti nainen kääntyi, kohdaten kolme hanttapulia ja Rasvanahan.
"Ette sitten yhtään isommalla porukalla tulleet?" nainen murahti ja otti sauvasta kummallakin kädellä kiinni.
"Luuleeko pikkutyttö jotenkin pärjäävänsä, häh?" Rasvanahka virnisti. "Säästele voimias, pomo olis kiinnostunut tapaamisesta. Ja Herra Leipäjuustolle ei sano kukaan ei.."
Mayuko perääntyi seinää vasten, hänen voimansa olivat todella vähissä, hän saisi ehkä yhden tyypeistä tajuttomaksi, mutta siihen se jäisi.
Juuri kun Rasvanahka aikoi lähestyä naista, heidän väliin osui savupommi ja paksu pilvi peitti Mayukon näkyvyyden täysin. Äkkiä kuului moottorin murinaa ja samassa häntä nappasi naista vyötäröltä, kiskaisten hänet prätkän kyytiin.
"Oli kyl erittäin osuva ajoitus" Mayuko naurahti nähdessään Turbon.
Vinskin hihkaisu ja tappelun äänet kuuluivat savuverhon seasta.
"Sori, meni vähän pidempään kuin oli tarkoitus" kullanruskea hiiri virnisti ja laski naisen alas. "Mee vähän sivummalle odottamaan Santtua, me pistetään noille ääliöille suoraa palautetta."
Mayuko nyökkäsi ja kiiruhti parin korttelin päähän.
Kohta Santtu kurvasi paikalle lava-autollaan. "Hyppää kyytiin."
"Onko Moto..."
"Vein hänet justiinsa tallille, olisin jääny sinne, mut Moto vaati hakemaan sut ensin. Käsi on aika pahana, mut sä osaat kuulemma parantaa sen..?" Santtu vilkaisi Mayukoa kysyvästi.
"Sen voi sanoa niinkin.. mut mä tarvin hetken palautumisaikaa, ennen kuin se onnistuu" mustahiuksinen nainen vastasi nojaten päätään niskatukea vasten ja sulki hetkeksi silmänsä.
Matkalla tallille Vinski ja Turbo saivat Santun auton kiinni ja he ajoivat yhtä matkaa perille asti.
Tallilla Moton prätkä oli ovella vastassa aseet esillä, mutta piilotti ne heti tunnistaessaan tulijat.
"Hei isoveikka, katos mitä löydettiin" Vinski hihkaisi, saaden sohvalla makaavan Moton avaamaan silmänsä.
Mayuko kiirehti harmaan hiiren luo ja valui polvilleen sohvan viereen.
"Sori.. mun oli pakko harhauttaa niitä.." nainen kuiskasi.
Moto tarttui naisen kädestä kiinni mekaanisella kädellään. "Kyl tuo mun prätkä osaa puolustustaistelun riittävän hyvin. Sä pelasit just sopivasti aikaa.. vaikka vähän turhauttaa se, että jäit itse vaaraan.."
"Sotkeminen edelleen tasan vai?" Mayuko virnisti, saaden harmaan hiiren nauramaan.
Santtu sulki varikon oven ja pisti ulkohälyttimet päälle. "Tänne ne ei ihan heti tuu ja jos tulevat, katuvat sitä ja syvästi. Tarvitko jotain Moton käden parannusta varten?"
"Ruoka tekis hyvää meille molemmille. Tästä tulee pitkä ilta ja Motolle kivulias" Mayuko vastasi.

Paria tuntia myöhemmin Mayuko lopulta laski sauvansa alas Moton käden päältä ja purppura hehku lakkasi. Loppuvaihe oli ollut kivuttomampi ja Moto oli nukahtanut.
"Tuliko valmista?" Santtu kysyi kuiskaten ovelta, hän, Vinski ja Turbo olivat menneet toiseen huoneeseen odottamaan, hiirikaksikko oli unohtunut katsomaan televisiota.
"Jep. Kuumeen pitäisi laskea aamuun mennessä" Mayuko vastasi hiljaa ja venytteli hieman.
Käsiä pisteli kuin ne olisivat puuduksissa ja väsymys puristi ohimoita kuin ruuvipihdit.
"Sä näytät kans siltä, et uni kelpais. Mä tein vieraspedin tuonne yläkertaan."
"Kiitti. Mä taidan olla selityksen velkaa.. mut joudutte odottamaan sitä aamuun.." Mayuko virnisti väsyneesti ja nousi Santun auttamana seisomaan ja yläkertaan.
Heti vieraspatjalle päästyään nainen oli umpiunessa.
"Noh, mikä tilanne?" Turbo kysyi Santun tullessa olohuoneeseen.
"Mayuko sai homman valmiiksi, hän ja Moto nukkuvat varmaankin seuraavaan aamuun" Santtu vastasi hieman haukotellen. "Mäkin suorin itseni nukkumaan, nähdään aamulla."
"Ok, me pidetään vuorotellen vahtia. Nuku hyvin" Turbo vastasi.
Naisen mentyä yläkertaan kullanruskea hiiri kävi tarkistamassa Moton kunnon ja tuli pian takaisin Vinskin luo. "Isoveikka on ok. Siteet on vielä paikallaan, Mayuko vissiin poistaa ne kun herää."
Vinski näytti miettivältä, mikä oli hänelle harvinaista. "Moto vihjas, että Mayuko ei oo ihminen... mut ei se kyl fisultakaan näytä."
"Se selviää sit huomenna. En mä usko, et meitä murhataan tänä yönä" Turbo naurahti. "Mä otan ekan vahtivuoron, ala nukkua. Mä herätän sut neljän tunnin päästä."

Mayuko heräsi seuraavana aamuna kuullessaan ääniä alakerrasta ja nousi istumaan. Hetken naisella kesti muistaa missä hän oli ja miten hän oli joutunut Last Changen varikolle.
"Ihan kuin krapulassa olisi.." nainen mutisi ja hieroi ohimoaan.
Päänsärky oli poissa ja kädet tuntuivat normaalilta. Ottaessaan sauvansa lattialta Mayuko tunsi normaalin energiavirran, voimat olivat palautuneet myös hyvin yön aikana.
"Huomenta" Santtu tervehti Mayukon tullessa alakertaan. "Kahvia?"
"Joo, jos sulla on maitoa ja kilo sokeria" toinen vastasi pienesti hymyillen.
Mayuko vilkasi ympärilleen, ilmeisesti hiirikolmikko nukkui vielä toisessa huoneessa.
Santtu kattoi kahvikupit pöytään ja naiset istuivat alas.
"Sulla on tänään aika reilusti selitettävää" Santtu sanoi hiljaa.
"Joo.. sopiiko, että kerron sitten, kun ootte kaikki kuuloetäisyydellä?" Mayuko kysyi varovaisesti. "Ja tuota.. mä haluaisin varmistaa, ettei seinillä oo korvia."
Santtu nyökkäsi. "Mä tiedän hyvän paikan pitää piknikkiä. Täks päiväks on luvattu hyvää säätä."
Hiirten herättyä ja tultua keittiöön Mayuko lopulta poisti Moton kättä kiertävän siteen.
Moto nielaisi, kyynertaipeessa näkyi selkeästi vaaleampi kohta. Se kohta, mistä laserluoti oli mennyt läpi.
"En osaa sanoa kauanko tuo jälki pysyy, mut sen pitäis haalistua ajan kanssa. Jos sä käyt treenaamassa säännöllisesti, suosittelen alkuun varovaisuutta ja paljon kalsium-pitoista ruokaa, että luut vahvistuu entiselleen" nainen neuvoi laittaessaan käytetyt siteet Santun varikon puolelta tuomaan roskikseen.
"Mä pidän huolta, että Moto ottaa rauhallisemmin, ainakin pari päivää" Santtu naurahti. "Lähdetäänkö ajelulle? Ulkona on hyvä piknik-sää."

Puistoon päästyään joukko istui syömään eväinä olleita hodareita ja juomaan kotikaljaa. Hetken hiljaisuuden jälkeen Mayuko nojasi hetken läheistä puuta vasten sulki hetkeksi silmänsä.
"Mä en eilen esittäytynyt kunnolla. Mun oikea, syntymänimi, on Mako Ophelia" nainen aloitti hiljaisella äänellä. "Mä tulin Maahan vanhempieni ja isoveljeni kanssa reilut viisitoista vuotta sitten. Me pakenimme kotiplaneetaltani Venuksesta Plutolaisten invaasiota muutaman muun perheen kanssa."
"Sä oot.. pakolainen..?" Vinski kysyi kuiskaten.
"Mitä mä oon isältä kuullut, Venuksella ei ollut ikinä edes sisällissotia, joten meillä ei ollut aseita saati taitoa puolustautua hyökkäystä vastaan. Se hyökkäys iski äkkiä ja lujaa. Ne jotka pystyivät, pakenivat.. en tiedä kuinka muille kävi" Mako sanoi hiljaa. "Mä en itse muista paljoa siitä ajasta. Vain sen kamalan pelon tunteen, sen ettei koko yötä uskaltanut nukkua, vaan vähän väliä säpsähti hereille.. Me paettiin muistaakseni yhdellä Plutolaisaluksella, kun he eivät kokeneet tarpeelliseksi vahtia aluksiaan. Mahalasku tapahtui lähellä San Franciscoa ja tottakai Maan viranomaiset saivat meidät kiinni.
Isä osasi kuitenkin sanoa ajoissa, että olemme pakolaisia ja haemme turvapaikkaa. Meitä taidettiin kuulustella ainakin viikko jossain tutkimuslaitoksessa. Ja lopulta, me saatiin lupa jäädä. Isä muutti mun ja veljeni ulkonäön pysyvästi ihmisiksi, hän ja äiti pystyvät halutessaan vaihtamaan hahmon Venuslaisiksi."
"Miten niin.. muutti?" Vinski kysyi varovaisesti.
Mako veti paitansa hihaa ylemmäs ja keskittyi hetken. Käteen ilmesti purppuranvärisiä viivoja, joissa oli teräviä kulmia ja outoja symboleita. Heti kun nainen lakkasi keskittymästä, kuviot katosivat.
"En tiedä miten nämä tatuoinnit on tehty, mutta ne estävät meiltä hahmonvaihdon. Se oli viranomaisten ehto sille, että saimme Yhdysvaltojen kansalaisuuden ja luvan jäädä" nainen selitti hiljaa.
"Jäivätkö kaikki perheet Friscoon vai..?" Santtu kysyi.
Mako pudisti päätään. "Viranomaiset suosittelivat, että lähtisimme eri puolille maata, isompaa yhteisöä alkaisivat naapurit kummastella. Vain mun perhe jäi Friscoon, muiden perheiden sijainnista en tiedä, mutta isä pitää heihin joskus yhteyttä radion avulla. Kaikki ovat kunnossa ja turvassa" nainen hymyili. "Tai no.. en tiedä kuinka kauan, enää."
"Plutolaisten takia" Turbo enemmän totesi kuin kysyi.
Mako nyökkäsi. "Mä tulin tänne ensin opiskelemaan ja sitten töihin muutama vuosi sitten. Tottakai mä tunnistin ne hämähäkkimäiset kaivurit, syvät montut ja luhistuneet rakennukset omasta lapsuudesta. Hyvä etten oksentanut, kun näin yhden "rakennustyömaan" suht lähellä asuntoani" nainen kuiskasi ja hieroi käsivarsiaan kuin häntä olisi paleltanut. "Isä varoitti Maan viranomaisia Plutolaisista ja siitä, että he saattaisivat tulla tännekin, mutta varoitus ei oo ainakaan vielä menny perille asti, kun Leipäjuusto saa jatkaa hommiaan ihan rauhassa."
"Rahalla saa ja hevosella pääsee.." Santtu mutisi. "Ja käteistä Leipiksellä riittää. Jos ei muuten, se tekee sitä itse."
Mako naurahti ja sekoitti hieman hiuksiaan.
"Tiesitkö sä meistä.. et sä kovin järkyttyneeltä näyttäny kun jouduit riisumaan mun kypärän.." Moto kysyi varovaisesti.
"Mä olin seuraamassa työkaverini kanssa baseball-ottelua, kun te teitte sen räyhäkkään mahalaskun" Mako virnisti ja sai hiiret tyrskimään noloina. "Isä kertoi muista planeetoista ja niiden asukkaista niin hyvin kuin tiesi ja muisti. Tottakai mä tunnistin makasylinterisen salamapyörän heti. Niitä on joskus käynyt Venuksessakin, tosin hyvin kauan sitten.."
Santtu kaivoi porukalle kylmälaukusta uudet juomat ja hetken vain sulattelivat Makon kertomusta.
"En mä aikonut.. paljastaa itseäni. En edes teille. Mä juttelen paljon puhelimessa isän ja äidin kanssa, isä neuvoi, että yrittäisin olla kiinnittämättä Leipiksen huomiota itseeni. Siks mä en yrittänyt etsiä teitä tai tulla juttelemaan.. enhän mä olisi tiennyt edes mitä sanoa" Mako naurahti.
"Sun isäs ajatteli ihan fiksusti" Turbo myönsi. "Mut ihan uteliaisuudesta kysyn.. tuo.. taito.. se ei taida olla kovin yleinen edes Venuslaisten keskuudessa."
"Hyppäs sukupolven yli, tää kyky periytyy mun isoäidiltä.. niin olen kuullut. Äiti onneksi tiesi, miten tätä kykyä voi pitää hallinnassa. Ekaksi, mä tarvitsin kanavan, jota käyttää voimia turvallisesti, ettei energia räjähdä silmille tai mitään" Mako selitti ja otti sauvan käteensä ja ojensi sen eteensä. "Ajan kanssa, mä opin muuttamaan tän esimerkiksi sählymailaksi tai joksikin muuksi esineeksi, jota ihmiset eivät kummastele, että miksi sitä pitää raahata mukana. Normaalisti mä kanavoin ylimääräistä energiaa maahan, mut kyl mä silloin tällöin aiheutan muille pieniä sähköiskuja, vähän kuin hankaussähköstä johtuvia" nainen virnisti.
"Eli sussa on kuin ylimääräistä virtaa, joka pitää käyttää johonkin tai se lyö näpeille?" Santtu varmisti.
Mako nyökkäsi. "Siksi mun pitää olla myös fyysisesti hyvässä kunnossa. Että pystyn kanavoimaan kunnolla tai jos vahinko käy, kestän sen iskun mikä tulee."
"Okei, vakava keskustelu hoidettu, ny pelataan lentistä!" Vinski hihkaisi ja kaivoi lentopallon laukustaan."
"Saatte kyl jättää mut pois laskuista" Santtu naurahti. "Mä otan rokulia tän päivän."
"Mä pelaan!" Mako hihkaisi ja nousi ylös. "Mitkä on joukkueet?"
Tunnin vauhdikkaan pelin jälkeen Mako lysähti istumaan naisen viereen ja venytteli tyytyväisenä. "Se teki hyvää."
"Energian purkua?" Santtu hymähti.
"Yritin välttää sähköiskuja pallon suuntaan" Mako virnisti ja otti sauvan käteensä ja painoi sen kärjen maata vasten.
Santtu olisi voinut vannoa, että heidän lähellä olevan puun lehdet kasvoivat suuremmiksi. Ilmeisesti Makon kehon energia ei ollut pelkkää sähköä, vaan se sai myös läheisyyden kasvit voimaan paremmin.
"Mä tykkään puistoista.. Kuulemma Venus oli aikoinaan Maatakin vehreämpi planeetta. Mä en itse muista kuin meidän taloa ympäröivät kasvit, jotka oli melkein talon kokoisia" Mako sanoi hiljaa. "Ilmeisesti isoäidin energia sai ne kasvamaan niin hyvin. Jos mä ottaisin sisäkukkia, mun kämppä olis varmaan kohta kuin pieni viidakko."
Naiset säpsähtivät kuulessaan oudon melodian. Melodia tuli Makon repusta ja nainen kaivoi puhelimensa esiin.
"Isä.. mun oli puhe soittaa eilen, mut sattuneesta syystä se jäi" nainen sanoi hiljaa. "Mä aion kertoa teistä."
"Anna mennä vaan. Mä meen sitomaan sotavammat" Santtu virnisti ja osoitti lentiskentälle, jossa jätkät olivat aloittaneet painimatsin.
Mako veti syvään henkeä ennen kuin vastasi. "Ko-ue." nainen tervehti isäänsä Venuksen kielellä.
"Hei pikkuinen, miten jakselet? Taisit olla eilen viettämässä iltaa, kun et ehtinyt vanhalle isällesi soittaa" puhelimesta kuului hyväntuulinen miehen ääni.
"Siihen suuntaan.." Mako huokaisi ja hieroi hieman ohimoaan. "Eilen vähän.. tapahtui kaikenlaista..." nainen alkoi kertoa eilisestä päivästä hiljaisella äänellä.
"No, miten kävi?" Santtu kysyi kun Mako lopetti puhelun ja muut palasivat istumaan.
"Isä manasi, että kun minua ei saa komennettua koti-arestiin" Mako virnisti. "Ei hän sydänkohtausta saanut, mutta säikähti kuitenkin."
"Kukapa ei" Santtu tuumasi. "Mitäs tästä eteenpäin?"
"Mä haluaisin käydä katsomassa, voiko asunnolleni mennä ilman, että joku on lähistöllä kyttäämässä. Mulla on vielä pari viikkoa lomaa, olisi varmaan hyvä ajatus viettää loppuloma Friscossa, mut tarvin reissua varten kamoja ja vaatteita" Mako sanoi hiljaa.
"Me viedään sut" Turbo lupasi. "Vaikka lentokentälle asti."
"Kiitos" Mako kuiskasi hymyillen ja nousi seisomaan Santun kerättyä pikinik-tavarat pois.

Kerrostalo-alueella oli hiljaista ja rauhallista. Hanttapuleja tai Rasvanahkaa ei näkynyt missään.
"Menkää te hakemaan kamat, me vahditaan täs lähettyvillä" Turbo ehdotti Makolle ja Santulle. "Näemme kyllä kun tuutte talosta ulos."
Naisten palatessa ulos jätkät kurvasivat näkyviin toisen kerrostalon katolta ja laskeutuivat seinää pitkin alas.
"Mä varasin lentolipun jo tälle iltaa.. Joudun olemaan riesananne vielä muutaman tunnin" Mako virnisti.
"Sä mikään riesa ole" Santtu hymähti. "Paremminkin me ollaan sulle tämä palvelus velkaa."
"Kunhan ilmoittelet koska tuut takas Cityyn" Vinski virnisti. "Niin me voidaan pitää huoli, että Leipis ei edes vilkaise tän asuinalueen suuntaan."
"Ette te ehdi koko kaupunkia kerralla päivystää, Chicago on aika iso mesta" Mako huomautti nostaessaan laukkunsa Turbon prätkän sivuvaunuun, jonka kullanruskea hiiri oli painanut napista näkyviin.
"Ei niin iso kuin noiden kolmen egot" Santtu virnisti jätkien lähtiessä ajamaan.

Kun lentoon oli enää pari tuntia aikaa, hiiret ja Santtu saattoivat Makon lentokentälle. Ennen tätä naisen isoveli oli soittanut ja kertonut, että hänkin tulisi käymään kotona ja he tapaisivat aamuvarhaisella Friscon lentokentällä.
"Isä taitaa haluta koko perheen kokoon.. voi olla, että hän haluaa ottaa yhteyttä muihin perheisiin ja varoittaa heitä."
"Me voidaan kertoa muutamien Plutolaisten sijainnit, mut kaikkea mekään ei tiedetä" Turbo sanoi.
"Sekin auttais jo paljon" Mako hymyili varovaisesti ja otti Santun kirjoittaman lapun vastaan. "Eiköhän näillä tiedoilla saada varoitus menemään perille."
"Olis kyl hyvä jos sun isäs sais tiedon myös Maan viranomaisille.. tosin, se tietäis tukalia oloja meikäläisillekin" Moto tuumasi. "Chicagon kaupunkilaiset pitää meitä joinakin supersankareina.."
"Mitä, eiks me olla just niitä?!" Vinski rääkäisi väliin.
Moto mulkaisi kaverinsa hiljaiseksi. "Mut jos tästä tulee virallista, me ei nautita ainakaan kansalaisluottamusta."
Mako veti "vetoketjun" suunsa yli. "Huuleni ovat sinetöidyt. Sanon vain, että näin lapsuudesta tuttuja kaivureita ja sillinhaju tuntuu vahvana muuallakin kuin järvellä."
Jätkät purskahtivat nauruun pysähtyessään lentokentän ovien läheisyyteen.
Mako nousi pois kyydistä ja otti Turbon ojentaman laukun ja sählymailakassin itselleen. Sauvan hän oli muuttanut taas sählymailan muotoon, että se pääsisi tullista läpi.
"Pärjäätkö sä.. lentomatka on aika pitkä ja tavaroiden pitää olla ruumassa.." Santtu kysyi hiljaa.
"Ilmassa saattaa olla tänään voimasta turbulenssia, mut se on onneks maan sisäinen lento" Mako naurahti. "Kyl mä pärjään. Voinko mä soittaa tai laittaa viestiä ku pääsen perille?"
Naiset vaihtoivat puhelinnumeroita ja Mako lupasi olla yhteyksissä. Sitten alkoikin olla aika mennä kohti lähtöselvitystä.
"Nähdään parin viikon päästä. Riippuu koska lento laskeutuu, mut laitan viestiä viimestään seuraavana päivänä" nainen sanoi hymyillen hiirille.
"Heippa, turvallista matkaa!" hiiret ja Santtu huikkasivat kun Mako käveli kohti lentokentän pääovia.
Ovelta nainen vielä kääntyi hymyillen vilkuttamaan ja katosi sitten näkyvistä ihmismassaan.
"Ensi kertaan.."

Tää tarina oli loistava . Mako on todella siisti hahmo ja tykkään tästä kasvien hallinta ideasta. Onneks hän sai autettua Motoa tiukassa paikassa. Tykkään