Sekasortoinen kaaos K7

Ficin nimi: Sekasortoinen kaaos
Kirjoittaja: Prätkisfan2
Tyylilaji/Genre: Söpöily, Huumoria ja little Draama
Ikäraja: K7
Paritus/Päähenkilö(t): Minni/Turbo, Vinski/Anni ja Moto/Oc, Santtu/Jaska OC/OC, yhden OC/OC parin nopea maininta Päähenkilöinä: Kaikki prätkähiiret ja erinäinen kasa hiiri- ja ihmislapsia
Yhteenveto/Tiivistelmä: Mitä ensimmäisenä tulee mieleen marsilaisesta joulusta yhdistettynä uuden vuoden rientoihin? No ei ainakaan rauhaisaa harmoniaa, valkeaa maata tai lempeää tunnelmaa. Ei! Se on kaukana siitä… ainakin yhteisen ajan järjestämisestä! Tiedossa on prätkähiirimäistä kaaosta, suoriutumista, erilaisuuden hyväksymistä ja kaikkea mahdollista sekoitettuna yhteen suuremmaksi kaaokseksi. Uusia tulokkaita ja kahden eri perinteen yhdistämistä toisiinsa. Saadaanko yhteinen tapahtuma järjestettyä ilman kaikkien osapuolten suurempia hermoromahduksia tai murrosikäisten lasten oikkuja?
Varoitukset: Ei suurempia varoituksia
Vastuunvapaus: En omista Prätkähiiriä Marsista. Ne kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. En myöskään saa ficistä rahaa, enkä tee ficcejä myyntitarkoitukseen. Ainoat hahmot, jotka pidän, on omat OC-hahmot ja tarinan juonen.

A/N: Yhden pitkän luvun joulu- ja uuden vuoden spesiaali! Tämän myöden Hyvää myöhästynyttä joulua ja Onnellista uutta vuotta 2024 kaikille lukijoille! Love: Prätkisfan2

Ruuhkakuukausi oli selkeästi alkanut marsilaisessa ruokakaupassa. Oli tunkua, pitkiä ostoslistoja, toistensa kimpussa olevia pariskuntia, huutavia lapsia ja jonoja silmänkantamattomiin. Perinteiset juhlallisuudet veti marsilaiset liikkeelle. Ja juuri parahiksi samaan aikaan, kun hiirinainen yhdessä 15-vuotiaan tyttärensä kanssa oli suunnitellut kevyttä ostosreissua hakeakseen suurimman osan tarvikkeista valmiiksi. Vielä sellaiseen kellonaikaan, että uskoivat pääsevänsä helpolla. Toisin joutuivat kuitenkin toteamaan. Jouluun ja uuteen vuoteen olisi reilu pari viikkoa aikaa ja kaikki järjestelyt oli edelleen tekemättä. Marsilaisperheen arkea oli kuormittamassa juhlien lisäksi vielä muuttokin. Kaaos kahden kodin välillä laatikkopinojen ja loppusiivouksen keskellä oli yksi stressitekijä muiden joukossa. Onneksi hiirinaisen aviomies poikiensa kanssa olivat jääneet purkamaan loppua muuttokuormaa. Hiirimies oli puhunut myös veikkansa muuttoavuksi. Tai puhunut ja puhunut, siinä missä hiirimies mielsi pakottamisen samana asiana, kuin pyytämisen. Sen sijaan, että perhe olisi muuttanut pienempään omakotitaloon sisarusten pärjäävän vähemmälläkin tilalla, olivat he joutuneet pohtimaan tilanteen uudelleen ja päätymään sittenkin isompaan omakotitalo vaihtoehtoon. Ja tilanne mikä johti pariskunnan muuttoon isompaan taloon lastensa kanssa, oli uuden pienokaisen piakkoin tuleva syntymä. Vaaleanharmaa hiirinainen silitti pyöristynyttä vatsaansa lukiessaan ostoslistaansa. Muutto, uuden kodin laittaminen, viimeisillään oleva raskaus ja juhlien aiheuttama ruuhka eivät olleet kevyt yhdistelmä, mutta parhaansa mukaan Minni yritti koota ajatuksensa. He olivat ystäviensä kanssa jutelleet yhteisestä ajan vietosta ja mieshiiret olivatkin päättäneet kutsua pitkä aikaisen Maa ystävänsäkin yhdessä perheensä kanssa viettämään marsilaista joulua ja uutta vuotta. He eivät olleet nähneet vuosiin toisiaan ruuhkavuosien ottaessa vallan jokaisen perheessä. Maan ja Marsin joulun ja uuden vuoden välissä oli reilu kuukausi eroa toisiinsa, joten Santtu perheineen oli päättänyt viettää juhlallisuudet Marsissa kokeakseen jotain uutta. Tai ennemmin perheen lapset ja mies saisivat kokea jotain uutta. Nuori hiirityttö selasi puhelintaan samalla roikkuen ostoskärryjen päällä tylsistyneen oloisena. Maan ostoskärryistä poiketen marsilaisissa ostoskärryissä ei ollut pyöriä ja ilmassa pysyäkseen kärryjen pohjaan oli asennettu pieni alipaineinen voimapaneeli, joka teki ilmavastuksen ja sai kärryjen leijumaan kevyesti ilmassa. Kärryt aktivoituivat omasta poletistaan ja laskeutuivat peräkkäin, kun ne palautettiin omalle paikalleen ja poletti otettiin irti.
”Mennään jo…” hiirityttö marisi. Hän oli pukeutunut tummiin rikkonaisiin farkkuihin, vaaleaan t-paitaan ja vanhaan farkkutakkiin. Hän oli löytänyt takin vanhan kotinsa vintiltä ja vanhemmat olivat kertoneet sen tarinan tytölle. Takki oli kuulunut aikoinaan tytön isälle, jonka äiti oli sitten isän kerätessä massaa haalinut itselleen käyttöönsä. Myöhemmin takin olemassaolo oli vain jäänyt käyttämättä ja nyt tyttö saisi pitää sen omanaan, jos ei hävittäisi sitä. Tyttöhiiri oli kaunis kullanruskea sävyltään ja tumman ruskeilla hiuksillaan. Jossain valossa ne saattoivat olla melkein mustan ruskeat, mutta hiiritytön silmään ne olivat ennemmin tumman ruskeat. Normaaliin teini-ikäänsä nähden tytön kasvot olivat huolitellut ja hiukset laitettu kevyelle laineille. Korvia koristi useampi korvakorurivistö. Hiirityttö jopa tuoksui hyvälle. Ulkonäköön panostaminen oli selkeästi isältään perittyä, joka vuosienkin jälkeen edelleen panosti ulkoiseen habitukseensa.
”Kuulitko?” tyttö kysyi äidiltään, joka tutki yhden pastasekoituksen paketin kylkeä.
”Mitä?”
”Onko sinulla kaupassa valikoiva kuulo?” tyttö kohautti kulmaansa ja sai äitinsä lievän kylmäävän mulkaisun.
”En voi Hailey keskittyä kahteen asiaan yhtä aikaa!” Minni torui kevyesti hiirityttöä ja siirsi omia yön mustia hiuksiaan selkänsä puolelle. Hiirinainen oli aina rakastanut pitkiä hiuksiaan ja nyt pituudeltaan roikkuivat kokonaan takapuolen päällä viimeisten suortuvaisten yltäessä reisien seuduille.
”Selkeästi voit…” tyttö mutisi.
”Vai niin…” Minni huokaisi ja siirsi tytärtään kevyesti edestään ja laski pastapaketin ostoskärryjen kyytiin. Vatsa tuntui olevan joka suuntaan tiellä ja nainen olikin viimeiset kuukaudet joutunut erinäiset tavarat laittamaan käsistään kylki edellä omalle paikalleen. Hän oli muutenkin ihan kypsä jo koko raskauteen ja halusi pienokaisen maailmaan mahdollisimman pian.
”Pystyit selkäesti hieromaan vatsaasi, kun luit paketin kylkeä,” Hailey osoitti kädellään äitinsä perään, joka jatkoi kaupassa matkaansa.
”Pikkuinen on levoton ja vatsan hierominen menee jo yhdestä rutiinista…”
”Syntyykö se ennen joulua?”
”Se?” Minni kohautti kulmaansa vilkaisten tytärtään.
”Tai tämän vuoden puolella vielä… Ja… No ette te ole kertoneet kumpaa sukupuolta vauva tulee olemaan!” Hailey totesi.
”Halusimme isäsi kanssa jotain… ei-perinteistä.”
”Ai niin kuin sukupuolen kertomista? Salaisuuden varjelemista omilta lapsiltanne?”
”No oletpa dramaattinen tänään!”
”Miksi en olisi! Jos se on poika, niin muutan saman tien kotoa!” Hailey murahti kevyesti ja puristi kädet eteensä. Minni nauroi lempeästi tyttärensä niskoittelulle.
”Ai? No jätetäänkö sitten sinun muuttolaatikkosi purkamatta? Voit siirtää ne sitten saman tien uuteen kotiisi, jos vauva on poika!”
”Se olisi helppoa!” Hailey vastasi pienesti hymyillen.
”Mikä vika pikkuveljessä olisi?” Minni kysyi tutkien jo uutta paketin kylkeä.
”Yksi… minulla on jo sellainen. Kunnon räkänokka onkin… toiseksi MINULLA ON JO YKSI ISOVELIKIN!”
”Shhhhh… älä huuda!” Minni naureskeli.
”Voisin alkaa isältä perimään enemmän viikkorahaa tästä hyvästä!”
”Ai kivusta ja särystä, kun emme voi vaikuttaa sukupuolihormoneihin?” Minni vilkaisi lastaan.
”Hei… itse päätitte lisääntyä eläkeikäisinä!” Hailey totesi ja sai Minnin leuan tippumaan melkein lattiaan.
”Hailey!”
”Anteeksi… tahaton kommentti… Isältä opittu!” tyttö pinkoi ostoskärryjen kanssa nopeasti pakoon.
”Miten ei yllätä!” Minni murahti ja lähti tyttärensä perään.
”No eikö 45 ole uusi eläkeikä!”
”Nyt suosittelisin nuori neiti tukkimaan sen suusi tai jäät ilman leivontatarvikkeitasi! Ja jos olisimme eläkkeellä isäsi kanssa, niin te saisitte veljiesi kanssa hoitaa ruoan pöytään ja uuden talomme maksukustannukset.”
”Et voi kiristää tuolla! Tarvitsemme ne Olivian ja Onan kanssa!”
”No soita enollesi sitten! Muista kertoa tuo ikäasia hänellekin! Joka sattumoisin on vielä minuakin kuusi vuotta vanhempi. Hän hankkii varmasti mielellään leivontatarvikkeet teille,” Minni vinkkasi silmäänsä.
”Haaaa haaa… oletpa hauska!” Hailey naureskeli teennäisesti.
”Sitä paitsi emme ole vielä 45 isäsi kanssa…”
”No 43, joten ihan sama!” Hailey kohautti harteitaan.

Sodan päätyttyä Minni oli jatkanut töitään kenraalina armeijassa. Vei yhden avioliittoon astumisen ja kahden lapsen saannin ennen, kuin Turbo suostui kenraali ylennystä ottamaan vastaan. Nykyään hiirimies toimi kahden tähden kenraalina Vapaustaistelijoissa siinä missä Minni oli voinut keskittyä omiin töihinsä armeijassa heti äitiysvapaidensa jälkeen. Hän luotti omia vapaustaistelijoiden työtehtäviään miehelleen. Haileylla oli kaksi veljeä. Isoveli Niklas, joka oli häntä hieman reilu vuoden vanhempi ja pikkuveli Michael, joka oli tällä hetkellä saanut kantaan perheen pienin titteliä. Michael oli 7-vuotias rasavilli ja usein äitinsä kuvailikin tätä isänsä kaksoisolennoksi. Turbokin tunnisti pojasta itsensä ollessaan samanikäinen. Michael ei ollut pahasuinen tai hakeutunut ikävyyksiin. Hyvinkin ystävällinen ja avulias, mutta malttamaton. Hän oli vain luonteeltaan hyvinkin aktiivinen, paikallaan pysymätön ja niin kuin pojan vanhemmat kuvasivat, muurahaisia pöksyissään oleva hiiripoika. Niklas puolestaan oli hyvinkin seesteinen ja rauhallinen. Kävi harrastuksissa ja vietti aikaa ystäviensä kanssa. Hakeutui hankaluuksiin hyvin harvoin, jos koskaan ellei sisarusten välistä kahnauksia laskettu. Niklas usein oli erotuomarina Haileyn ja Michaelin välisiin kahnauksiin. Hailey puolestaan oli luonteeltaan tulinen ja tappurainen, istui luonteensa vuoksi joka toinen viikko jälki-istunnossa napauttaessaan vastalauseen opettajilleen milloin mistäkin aiheesta. Monesti hiiripariskunta olikin puhunut miten niin kolme erilaista lasta olisi voinut heistä kahdesta muovautuakin. Mutta kai kolmikko oli perinyt vuorollaan heistä kahdesta jotakin. Jokainen lapsi kunnioitti vanhempiansa ja kinasivat harvemmin heidän kanssaan vastaan. Etenkin Turbolla oli perheen viimeinen sana aina käytettävänään. Nyt perheen puheenaiheena oli ollut uuden pienokaisen luonne. Olisiko tämä sekoitus kaikkia perheenjäseniä? Tämä oli saanut hilpeyttä perheen lasten keskuudessa ja jopa pienen tappelun siitä, ketä pienokainen tulisi muistuttamaan. Aikaisemmin Minni ja Turbo olivat halunneet kertoa kaikille tulevien lastensa sukupuolen, mutta neljännen kohdalla he olivat halunneet pitää kahdenkeskisenä salaisuutenaan sen, kumpi lapsesta tulee. Muutenkin hiirivauva oli täysi yllätys kaikille. Etenkin vanhemmilleen, kun olivat puhuneet lapsilukunsa olleen täynnä Michaelin syntymän jälkeen. Michaelinkin raskaudesta oli kuitenkin kulunut 8-vuotta. Kuitenkin Minni piti kaikkea tulevaa aina tarkoituksen mukaisena ja nainen pohtikin usein, että kenties heidän tulevaisuutensa oli vain suunniteltu neljään lapseen. Kaksikon ostoskärryt pullottivat erilaisia herkkuja, ruokatarvikkeita ja puuttuvia rasioita sekä pussukoita. Perhe oli viimeiset pari päivää elänyt pelkän noutoruuan parissa ja Minnin teki mieli jo hiljalleen jotain muuta. Turboa ja lapsia noutoruoka ei haitannut, mutta naishiiri oli joka tilanteessa tottunut saamaan kotiruokaa ja se oli tärkeä osa häntä. Ei pelkästään sen syöminen, vaan myös tekeminen kun naisella ei ollut muutakaan tekemistä raskauden loppuvaiheessa. Minni hieroi kipeää selkäänsä kassajonossa.
”Sattuuko suhun?” Hailey huolehti äidistään.
”Kolottaa ehkä enemmän… isäsi saa seuraavan kerran lähteä joulun alla ruokaostoksille.”
”Niin… tai olisitte miettinyt sitä ennen, kuin lähdette lisääntymään vielä…” Hailey mutisi kärryjen etuosassa.
”Hailey-Aurora Elisabeth!”
”Anteeksi!”
”Vaikka kuinka sinua rakastankin koko sydämen pohjasta ja enemmänkin… niin sanon tämän viimeisen ja ainoan kerran suoraan… minun ja isäsi lapsiluku ei kuulu sinulle tai veljillesi! Onko selvä?” Minni painotti jämäkästi.
”On…”
”Hyvä! Voit mennä kassojen päähän odottamaan ja pakkaamaan.”
”Onko tässä kaikki meidän jouluruoat?” tyttö vaihtoi aihetta.
”Meille tulossa neljä muutakin perhettä viettämään joulua ja uutta vuotta… plus extra aikuisia siihen päälle… jokainen saa hoitaa osuutensa tarjottaviin!” Minni muistutti.
”Entä mummi ja vaari? Tulevatko hekin? Tai Rontti?”
”Rontti on ainakin tulossa. Mummisi ja vaarisi ovat kanssa kutsuttuja… katsovat vielä jaksavatko liikkua tänne saakka!”
”Miksi isä ei voisi vaikka hakea heitä aluksella?” Hailey kysyi apeana ja rupesi kasaamaan tavaroita hihnalle kärryjen etuosasta.
”Se on mietinnässä kanssa… kuitenkin hekin tietävät tilanteemme muuton ja vauvan suhteen,” Minni totesi.
”Olisi kiva, että he tulisivat. Näimme heidät viimeksi alku kesästä!” Hailey kohautti harteitaan ja nappasi ostosten alta jääneet kauppakassit käsiinsä. Minni vilkaisi lempeästi tytärtään hymyillen. Hänen vanhempansa alkoivat olemaan iäkkäitä mikä kuulosti tietysti kauhealle ajatukselle. Mutta heidän jaksamisensa tulla toiselta puolelta Marsia piti ottaa huomioon. Samoin kuten missä kaksikko lepäisi matkansa jälkeen. Hailey auttoi äitiänsä nostamaan kaikkein painavimmat maastoauton perään. Tyttöhiiri kevyen vartalonsa vuoksi rysähti vauhdilla kahdeksan ison juomapullon päälle saadessaan nostettua sen auton perään. Tyttöhiiri nauroi makeasti hiusten valahtaessa hänen päältään miten sattui pitkin auton peräkonttia.
”Oletko kunnossa?” Minni kysyi. Hailey heilautti hiuksiansa selkänsä puolelle ja suoristi perästä itsensä. Hän haroi hiuksensa ojennukseen.
”Joo ole. Menikin vähän vauhdikkaammin, kuin arvelin aluksi!” Hailey jatkoi hihittelyään.
”No ole nyt varovaisempi… terveyskeskus vierailu vielä juomapullojen takia tästä stressistä puuttuisikin!” Minni naurahti ja nosti loput kassit auton perään. Hailey palautti kärryt siinä missä Minni paransi kassien asentoa peräkontissa. Hailey katsoi äitinsä touhuja, kunnes vilkaisi parkkipaikan toista puolta vastaan käveleviä hiiripoikia, jotka nolostuivat hiirineidon nähdessään. He supattelivat keskenään ja vilkuilivat punakoina Haileyn suuntaan.
”Moi Hailey…” toinen poika moikkasi tyttöä nolostuneena. Hailey nyökkäsi kevyesti pojille ja sai äitinsä kanssa suoristamaan itsensä. Hiirinainen katsoi poikia nopeasti, jonka jälkeen tytärtään.
”Keitäs he olivat?”
”Mateo ja Kaius… meidän koulun poikia,” Hailey kohautti harteitaan. Minni vilkaisi pieni virne kasvoillaan tytärtään.
”En ole kiinnostunut…” Hailey ymmärtäessään äitinsä ilmeen.
”No miksi ei? Ihan mukavan oloisia poikia…”
”Juu mutta ei minua varten…”
”Miksi he sitten silmät kiiluen pitivät sinua silmällä?”
”Halooooooooo!!! Kato mua… vähemmästäkin käännän päitä!” Hailey totesi skannaten kädellään kroppaansa pituudeltaan. Minni pyöräytti silmiänsä.
”No ei sinusta ainakaan itseluottamusta puutu!” Minni naurahti ja asettui auton kyytiin.
”Ei niin… ja siinä asiassa voi katsoa ketkä on saanut minut!” Hailey mutisi laittaessaan turvavyötään kiinni. Hän asetti myös ostoskärryjen poletin latautumaan auton etupaneelissa olevaan koloon.
”Kiitos kultaseni… mutta tuo itseluottamus kumpuaa enemmän isästäsi,” nainen helli ja yritti sivellä tytön päätä kädellään, mutta teinimäiseen tapaansa Hailey veti päätään kauemmaksi kopauttaen ohimonsa auton ikkunaan.
”Auuuu…” Hailey tuskaisi pidellen päätään ja sai äitinsä vain nauramaan.
”Olet varsinainen roolimalli!”
”Muista tuo, kun saat omia lapsia joskus!” Minni naureskeli, kun suuntasi heidät uudelle talolleen.
”Älä huoli… en saa, jos aikuisuus on tuollaista!” Hailey puristi kädet eteensä saaden Minnin kovemmin nauramaan.

Talolla oli ihan täysi kaaos käynnissä. Minni oli lainannut töistään isoa sotilasrekkaa, jolla pariskunta sai muutettua kaiken omaisuutensa kerralla vanhasta talosta uuteen. Rekan sisältö oli Minnin organisoimassa järjestyksessä, mutta jätkien tuttuun tapaan olivat he sekoittamassa purkujärjestyksellään rekan sisuksen pitkin kadun vartta. Jätkien mielestä oli hirveän paljon kätevämpää ottaa kaikki painava ensin ennen laatikoita. Mikä johti tietysti siihen, että laatikoita joutui siirtämään ennen painavien saamista alta. Turbo ja Vinski kantoivat isoa kulmasohvan osaa ulos rekasta. Sohva ei sinänsä ollut painava, mutta pituudeltaan oli hankala kantaa yksin.
”Laske!” Vinski tokaisi äreänä.
”Mitä nyt? Emme voi jättää vaaleaa sohvaa keskelle pihamaata!” Turbo huokaisi ja pyyhki otsaansa kevyesti. Portin leveän tukipilarin päällä istuva hiiripoika katsoi miesten touhua kulma aavistuksen koholla. Hän oli nostanut toisen jalkansa lepäämään pilarin päälle ja kietonut kätensä sen ympärille. Aita kiersi koko talon ympäriltä. Ainoa aukko mikä portissa oli autotalliin johtava pieni tienpätkä maanalle. Moto nojasi toiseen pilariin ja vilkaisi kullanruskeaa hiiripoikaa vieressään. Tämä oli kuin isänsä nuorena… ihan miltein kaksoisolento tästä ja suora tulostettu kopio. Luonteeltaan vain huomattavasti rauhallisempi, mutta ajattelutavaltaan yhtä fiksua sorttia, kuin isänsä. Muutama suortuvainen pyörtyväisessä hiuspehkossa oli tummemman sävyisiä ja sai näyttämään pojan hiukset raidoitetuilta. Ruumiin rakenne nuorukaisella oli lihaksinen. Ei yhtä fleksattu, kuin isänsä mutta yhden sun toisen tytön yksi unelmapoika koulusta. Niklas oli hieman isäänsä lyhyempi, mutta neuvolasta aikanaan uskottiin nuorukaisen kasvavan isänsäkin ohitse. Niklas pyöritteli päätään ja asetteli kaulakoruaan paremmin kaulalleen. Nuorella hiiripojalla oli jalassaan farkut, tumma t-paita ja farkkukankainen liivi, joka oli täynnä erilaisia niittejä.
”Jos nyt viemme sohvan… emme mahdu sen osien välistä kulkemaan viedäksemme muita tavaroita!”
”Mitä sää selität? Olohuone on avokeittiöön yhtenäinen. Jos laitamme osat nojaamaan seiniä vasten niin mahdumme viemään pikkutavaraakin sisälle!” Turbo murahti. Niklas vilkaisi uutta kotitaloaan. Marsin punahirrestä koottu hirsitalo oli maalautettu ulkoa päin vaalean beesiksi, ikkunalautojen ollessa puhtaan valkeat. Muutama kiviporras laskeutui etuovelta. Turbo oli suunnitellut yhdessä Minnin veljen Marcuksen kanssa, että rakennuttaisivat etuterassin portaiden tilalle. Minni oli ollut asiasta erimieltä ja ei nähnyt tarpeelliseksi kenties terassia etupuolelle, koska takapihalla oli juuri edellisen asukkaiden rakennuttama terassi. Talo oli kolmikerroksinen. Pohjakerros oli rakennettu maanalle, joten ulkoa päin talo näytti vain kaksikerroksiselle. Pohjakerroksesta pääsi autotalliin ja autotallin ovi oli luukkumainen, joka nousi taivasta kohdin kaukosäätimen nappia painamalla. Ovesta astuttuna oli pieni tuulikaappi ja kapea eteinen. Sen laajennukseen Minni oli suostunut, koska oikealla puolella oleva lasiovellinen vaatekaappi vei tilaa saaden hyvinkin avarasta talosta näyttämään ahtaan. Esimerkiksi vauvan vaunut eivät mahtuisi kulkemaan eteisaulasta. Rakennuttajan mukaan kuitenkin eteinen oli helppo laajentaa takkahuoneen suuntaisesti, poistattamalla vaatekaappi edestä pois ja rakennuttamalla tilalle uuden oviaukon takkahuoneeseen. Takkahuoneenkin pariskunta aikoi kunnostaa työhuoneekseen ja sen koko pienenisi puoleen, joten oli kätevää, että perheen ulkovaatteille ja kengille saataisiin käytännöllisempää säilytystilaa, kuten esimerkiksi yksi vaatehuone lisää koko taloon. Lisäksi pienokaisen vaunuille saataisiin oma kolo säilytystä varten. Pienen seinäkulman jälkeen vasemmalta aukeni suuri avara olohuone toisella varaavalla takalla. Niin, kuin Turbo oli sanonut niin keittiö ja olohuone oli yhtä avaraa tilaa selkeästi kuitenkin jaettuna toisistaan. Keittiön ja olohuoneen väliin mahtuisi pariskunnan isompikin ruokapöytä ja laskutasoa oli laajalla alueella ja pienellä saarekkeella rajattu ennen terassin ovea. Takkahuoneen pääsi kiertämään ympäri ja toinen suuaukko tulikin terassin ovelle ja keittiön pienelle saarekkeelle. Eteisaulan ja terassin oven suuntaisesti noin keskikohdalta nousi leveät kierreportaat ylä- ja alakertaan. Portaiden rakenteet oltiin upotettu osittain seinän sisään viemättä tilaa käytävältä. Yläkerrassa oli viisi makuuhuonetta, joista yksi toimi väliaikaisesti vierashuoneena kunnes vauva olisi niin iso, että sen pystyi sisustamaan hänelle sopivaksi. Lisäksi kaksi muuta vierashuonetta löytyi alimmasta kerroksesta. Samoin pesutilat ja pyykkihuone. Vessoja oli joka kerroksessa.
”Mahdummeko edes tämän kanssa tuosta aulasta, kun siinä on ne lasiovet?” Vinski kysyi.
”Mennään takaovesta sitten, jos ei etuovesta mahdu!” Turbo naureskeli.
”Päättäkää jo…” Niklas mutisi käsiensä suojassa katsomattakaan kaksikon touhuja.
”Ihan hullu ratkaisu ylipäätänsä tuo kaapisto tuossa ennen takkahuoneen oviaukkoa,” Moto kommentoi.
”Eikö? Siis muuten ihan avaraksi tehty talo, mutta tuo eteinen!” Turbo pyöritteli päätään.
”No miksi sitten valitsitte tämän?” Vinski huokaili.
”Koska se on täydellisen kokoinen perheellemme muulla avaralla tilallaan. Huoneet ovat kaikki tarpeeksi suuria… Ja ennen kaikkea tilava kaikille ystävillemme, jotka haluavat samaan aikaan vierailulle luoksemme!” Turbo muistutti.
”Hei ovet pitää olla aina ystäville avoimet!” Vinski osoitti hiirimiestä.
”Puretaan se kaappi samalla hengellä pois!” Moto ehdotti.
”Tekisi mieli, mutta en tiedä haluaako Minni pitää sen kaapiston?” Turbo hieroi niskaansa.
”Nostetaan se autotalliin odottamaan Minnin päätöstä,” Vinski heilautti kättään.
”Mitä mieltä Niklas on?” Turbo vilkaisi esikoistaan.
”Mää en ota kantaa tähän keskusteluun… hoitakaa te vain ne päätökset aikuisina ennen, kuin äiti tulee! Sitä huutoa ei nimittäin kuuntele kukaan,” Niklas tuhahti ja hyppäsi tukipilarilta maahan.

Turbo nojasi kädellään sohvaa vasten ja hieroi uudemman kerran kasvojansa lasiensa alta.
”Teillä on noin 10 sekuntia aikaa nostaa nimittäin se sohva ilmaan!” Moto kommentoi ja viittoi sormellaan toiseen suuntaan. Vinski ja Turbo vilkaisi kullanruskean hiirimiehen selän taakse ja nostivat nopeasti vaaleakankaisen sohvan ilmaan, kun Minni ajoi pihaan valkean katumaasturin.
”Miksi teillä on kaikki valkeaa tai vaaleaa?” Vinski kysyi toinen kulma aavistuksen koholla.
”Näinkö oikein, että olitte laskeneet sohvan maahan?” Minni murahti ja nousi ketterästikin autosta ulos. Jätkät vilkaisivat toisiaan.
”Älkää mua katsoko! Mää hoidan näitä pahvilaatikoita!” Moto nosti kätensä antautumisen merkiksi.
”Sama!” Niklas osoitti puolestaan Motoa sormellaan ja lähti hakemaan uutta kuormaa rekan kyydistä. Minni katsoi tuimasti miestään.
”Hetkeksi… koska mietimme kummasta ovesta joudumme menemään sisään!” Turbo puolustautui.
”Ette te nyt rupea laskemaan vaaleaa sohvaa maahan!” Minni ärähti.
”Wouuu… rauhallisesti kenraali, ettet siihen synnytä!” Vinski erehtyi kommentoimaan ja sai Turbon tuuppaamaan puoliksi sylissään olevaa sohvaa niin, että Vinski urahti. Minni hieroi kevyesti vatsaansa.
”Tämä ei likastu… lupaan sen!” Turbo rauhoitteli puolisoaan.
”Mää en kestä tällaista stressiä…” Minni hieroi ohimoaan.
”Nyt ei kuulosta samalle naiselle, joka johdatti omalta osaltaan Marsin voittoon!” Vinski kommentoi uudemman kerran.
”Miten saan sinut olemaan hiljaa?” Turbo murahti. Vinski virnuili veikalleen.
”Saan keskenmenon vielä tätä menoa!” Minni vilkaisi toisaalle hieroen vatsaansa. Vauva oli ollut levoton siitä asti, kun ensimmäiset tavarat oli pakattu rekan kyytiin.
”Rakas… jos se olisi mahdollista niin laskettu aikasi ei olisi muutaman viikon päästä!”
”Muutaman viikon! Laskettuun on vielä kuukausi!” Minni älähti.
”Tarkoitin ettet vain voi saada keskenmenoa enää…”
”Mistä sitä tietää? Lapsi järkyttyy niin paljon, että toteaakin ettei haluakaan tähän maailmaan!” Minni vilkaisi miestään, joka nyrpisti tälle kuonoansa.
”Mennään Vinski!” Turbo tuuppasi valkeaan marsilaiseen vauhtia.
”Miten jaksat kuukauden?” Vinski kuiskasi veikkansa suuntaan ja sai osakseen hännän siimasta takaraivoonsa. Hiirimies henkäisi kivusta, kun Minni ryhtyi purkamaan autoa ostoksista. Vinski vilkaisi vaaleanharmaata hiirinaista, joka mulkaisi valkeaa hiirtä myrkyllisesti.
”Ehkä osaan käsitellä vaimoani… tai kenties hänen raskaushormonejaan!” Turbo pohti, kun kaksikko yritti ensin saada sohvan rungon etuovesta.
”Mää oon niin onnellinen, ettei Annin kanssa päädytty kahta lasta enempään!” Vinski huokaisi.
”Ja nekin ovat kaksoset!” Turbo vinoili.
”Hei! Yksin tai kaksin… ei sillä väliä missä erässä syntyvät!” Vinski naureskeli ja sai Turbon pudistelemaan päätään. Jollain ihmeen pyörittämisellä sohvan ensimmäinen osa oli kuin mahtunutkin etuovesta. Tai etuovesta kyllä… eteisaulan ahtaus aiheutti päänvaivaa enemmän.
”Mää oon ihan loppu jo tähän muuttoon!” Hailey huokaisi ja nojasi aidan pilariin.
”Ai sinä olet? Et ole kantanut yhtäkään laatikkoa!” Niklas vilkaisi sisartaan. Hailey vilkaisi kanssa veljeänsä ilkikurisesti virnuillen.
”Kannoin mää mun läppärin yläkertaan!”
”Aivan… sitä voi verratakin yhteen pahvilaatikkoon,” Niklas kuiskasi sisarensa korvaan. Kaksikko tunsi hellän puristuksen niskoissaan ja refleksin omaisesti taivuttivat päätään hieman takakenoon.
”Ei tapella!” Turbo komensi hellästi.
”Eihän me koskaan… vai mitä Niklas?” Hailey iski veljellensä silmäänsä. Niklas huokaisi syvään ja lähti hakemaan uutta kuormallista tavaraa. Hän halusi muuton edes joskus suoritetuksi. Aivan kuten vanhempansa. Hommia ei voinut vain jättää puolitiehen.
”No?” Turbo kysyi ja osoitti tyttärelleen rekkaa.
”Oih ei kiitos! Kynsi lohkeaa!” Hailey totesi isänsä rinnalla.
”Saanko tukea tähän?” Turbo yritti hakea vaimonsa tukea asiaan, mutta tämä nosti auton perästä vesipullonipun käsiinsä.
”Hei… hei… mitä ollaan puhuttu tuosta kantamisesta?” Turbo torui kevyesti vaimoansa, kiirehtien tämän luo ja napaten pullonipun käteensä tältä. Minni nosti kätensä lanteilleen ja vilkaisi miestään.
”En muista… mutta varmasti muistutat minua,” Minni totesi ärtyisenä.
”Sinä et nosta mitään kahta kiloa painavampaa! Onko selvä?”
”Mää oon varmasti lihonut tuon pullonipun verran… joten voin yhtä hyvin kantaa senkin!”
”Ei, jos se minusta riippuu. Nuo kauppakassitkin on siinä ja tässä annanko sinun niitäkään kantaa!” Turbo totesi kieltävästi.
”Mitä saan sitten tehdä? Kantaa sohvatyynyn?” Minni heilautti käsiään.
”Ne on viety jo,” Turbo hymyili rakastavasti hiirinaiselle ja suukotti tämän nenänpäätä. Ryminä sisältä sai avioparin pelästymään ja vilkaisemaan talon suuntaan.
”Mitä kävi?” Turbo kysyi silmät ummessa.
”Ei mitään!” kuului nuoren hiiripojan reipas ääni. Turbo vilkaisi vanhempia lapsiaan ja napsautti sormiaan saaden heidän huomionsa.
”Menkää vahtimaan veljeänne, jos kantaminen ei enää kiinnosta!” mieshiiri komensi ja sai Niklaksen kantamaan sylissään olevan pahvilaatikko nipun sisälle Haileyn seuratessa tyhjin käsin vain perässä.
”Sinäkin otat iisisti! Okei? Vauvan vuoksi…” Turbo kysyi suukottaen vaaleanharmaan hiirinaisen poskea.
”Ehkä…” Minni vastasi huokaisten.
”Ei tämä muutto niin vakavaa ole,” Turbo hieroi lohduttavasti naisen selkää. Minni hieroi ohimoaan nopeasti ja yritti napata kevyimpiä kasseja sisälle kannettavaksi.

Hiirinainen purkasi kauppakassien tavaroita kaappeihin, kun tunsi nuoren hiiripojan parkkeeraavan hänen ja jääkaapin hyllyjen väliin. Minni vilkaisi toistaiseksi nuorimmaistaan ja silitti nopeasti tämän päätä ennen, kuin nosti lisää tavaraa kaappiin. Michael oli kanssa perinyt isänsä kullanruskean turkin. Poikkeuksena ainoana nuorukaisena oli vaaleanharmaa hännän pää. Samainen häntä oli kiedottu tiukasti isänsä pikkusormen ympärille ja tekisi nuorelle hiiripojalle tiukkaa antaa isänsä jakamaton huomio tulevalle pienokaiselle. Vanhemmat lapset kestivät huomioimattomuuden paremmin ja osasivat hakea vanhemmiltaan sitä tarvittaessa. Michael ei tätä vielä handlannut, koska hänen ei ollut tarvinnut jakaa huomiota kenenkään kanssa isompien antaessa tälle oman tilansa. Michael huitoi otsaansa yrittäessään saada pystyssä olevien hiustensa pidempiä suortuvia pois kasvoiltaan.
”Pitäisikö sinun päästä parturiin?” Minni kysyi ja siveli kanssa hiuksia.
”Ei!” Michael totesi jämäkkänä. Minni naurahti lempeästi lapselleen, joka edelleen tutki jääkaapin sisältöä antaumuksella.
”Mulla on nälkä!” Michael tokaisi.
”Auttaisitko äitiä tekemään ruoan?” Minni kysyi ja katsoi keittiön kaaosta. Michael vilkaisi kanssa kaaosta ympärillään ja hämmentyneen pikkulapsen tavoin katsoi tavaroita, jonka jälkeen äitiään.
”Ei näytä sille, että saamme tänään ruokaa tässä keittiössä!” Michael nyrpisti kuonoansa. Minni nosti toisen kätensä lanteelleen ja vilkaisi poikaansa pieni hymy kasvoillaan.
”Sitä paitsi… iskä lupasi kunnon hodareita!” Michael totesi ja sai hiirinaisen leuan tippumaan auki.
”Mitä?” Minni hämmentyi.
”Michael?” naishiiri kysyi, mutta tämä oli ehtinyt pinkomaan jo pakoon äitiänsä. Tai oikeastaan roikkumaan isänsä niskaan tämän kasatessa Vinskin ja Moton kanssa sohvaa olohuoneeseen lattiatasolla.
”Se menee tuohon…” Michael osoitti ruuvia hiirimiehen kädessä ja helaa, jossa oli kyseisen ruuvin mentävä aukko.
”Ihanko tosi?” Turbo irvisteli pojalleen, joka kikatteli tämän niskassa.
”Oletko mennyt lupaamaan noutoruokaa lapsille?” Minni kysyi miehen selän takaa ja sai tämän suoristamaan itsensä. Turbo vilkaisi reppuselässään edelleen roikkuvaa hiiripoikaa.
”Juorukello!” mieshiiri naureskeli ja sai Michaelinkin kikattamaan.
”Älä syytä lasta sellaisesta mitä itse olet mennyt lupaamaan!” Minni puristi kädet eteensä. Turbo tunsi naisen äänenpainon ja tiesi olevansa pulassa kenties tämän kanssa. Naishiiren pistävä katse porautui myös hänen selkäänsä.
”Ajattelin, että pääsisit helpolla… keittiö kuitenkin on siinä kunnossa, että siellä ei ainakaan tänään kokata mitään!” Turbo puolustautui ja sai Minnin tympeästi huokaisemaan. Hiirinainen kääntyi takaisin keittiöön vastaamatta aviomiehelleen mitään.
”Oonko mää nyt pulassa?” Michael kysyi apeana.
”Miksi olisit?” Turbo kysyi ja siirsi pojan istumaan syliinsä.
”Koska kerroin äidille niistä hodareista…”
”Et sinä sen vuoksi pulassa ole,” Turbo hieroi poikansa käsivartta nopeasti.
”Isäsi on!” Vinski osoitti hiirimiestä, joka mulkaisi tätä pahasti takaisin. Michael murahti ilkikurisesti ja juoksi valkean hiirimiehen kimppuun ottaen tämän kanssa pienen painimatsin.
”Ei iskäkään ole… vaikka kummisetäsi niin höpäjää!” Turbo naureskeli lohduttaakseen nuorimmaistaan, mutta ei ollut varma rekisteröikö tämä isänsä lohdutuksia.
”Saadaanko me sohva valmiiksi tänään?” Michael vaihtoi aihetta nopeasti istuessaan Vinskin selän päälle, tämän maatessa lattialla vatsallaan.
”Eiköhän! Mites sinä? Saitko tavarat purettua?”
”Sain… mää leikinkin jo,” Michael kertoi.
”Mihin sinä purkasit lelusi?” Turbo vilkaisi Motoa kulma koholla, jonka jälkeen huomio kiinnittyi kikattavaan hiiripoikaan.
”Lattialle!” Michael vastasi ja sai Turbon ummistamaan silmänsä tiukasti kiinni.
”Kai muistat, että sinulla on koritkin niille leluille?”
”Joo mutta ei se ollut yhtä kivaa, kun ne oli jo sie koreissa!” Michael tirskui.
”Aivan!” Turbo nyökytteli epäuskoisena.
”Onks sulla rekan avaimet?” Niklas keskeytti nelikon.
”On…” Turbo sanoi kaivaen farkkujensa taskua.
”Mihin tarvitset?” hiirimies varmensi, mutta heitti avaimet kuitenkin nuorukaiselle.
”Rekka on tyhjä joten lukitsen sen! Ei vain kummasti onnistu ilman avainta,” Niklas totesi avainta heilutellen sormiensa välissä.
”Hyväää…” Turbo kehui ja sai nuoren miehen pyörittelemään silmiänsä.
”Niklas odota! Mää tuun sun kanssa!” Michael huudahti nousten Vinskin yltä niin nopeasti, että sai tämän pukahtamaan.
”Michael sää menet siivoamaan ne… lelusi!” Turbo huokaisi, kun hiirilapsi oli ehtinyt pinkoa jo isoveljensä perään.

Jätkät etsivät lattiatasolla vielä puuttuvia ruuveja jatkaakseen sohvan kasaamista. Vinski asensi toista divaaniosaa sohvaan ja sai Turbon huomion.
”Mitä sää teet?” hiirimies tivasi.
”Laitan tämän puolen jo paikoilleen!”
”Ei se ole sen puolen divaani!” Turbo totesi.
”No miten niin. Tämähän… oho… siis…” Vinski naureskeli. Hiirimies oli kiinnittämässä sohvaan divaanin toista osaa niin, että käsinoja olisi vastakkain selkäosan kanssa.
”Niiiiii-in… sitä minäkin!” Turbo totesi.
”Mutta antaisi uutta ilmettä tälle sohvalle!” Vinski puolusteli naureskellen tekojaan.
”Miten muka?” Turbo pudisteli päätään.
”No mieti nyt, kun sää istuisit tuolla kulmassa ja sun pitäs mennä käymään, vaikka keittiössä. Sitten teillä on jo se vauva, jota ei voi jättää vartioimatta… niin ei kierähtäisi lattialle, kun kummallakin puolella olisi laita!”
”Miksi tuo kuulostaa sille, että hän on toteuttanut sen aikoinaan omien tyttäriensä kanssa?” Moto puristi kädet eteensä saaden Turbon nauramaan.
”Senkin ikäloput pierut!” Vinski murahti veikoillensa.
”Nyt iski vyön alle!” Moto tökki kyynärpäällään Turboa, joka jatkoi nauramistaan.
”Hei älähän nyt! Ei se 40 niin paha ikä ole!” Turbo puolustautui ja sai Vinskin vilkuilemaan toisaalle.
”Eipä!” Vinski hieroi niskaansa.
”No me ei olla nuoria enää… joten otetaan se mitä vastaan tulee!” Moto puolustautui.
”Kiitos jätkät muistutuksesta!” Vinski murahti.
”Siirrä nyt se osa oikealle paikalle ja tunge teoriasi johonkin mihin päivä ei paista!” Turbo osoitti sohvaa ja tunsi hennon kosketuksen olkapäällään.
”Lapset haluavat varmasti hiljalleen ruokaa,” Minni totesi suukottaen miehen olkapäätä. Naisen tunteet heittelivät laidasta laitaan, mikä aiheutti Turbossa ajoittain hilpeyttä. Kuitenkin jätti asian mainitsematta sillä ei halunnut vääntää veistä naisen kivuissa enempää.
”Teemme tämän loppuun niin lähdetään palauttamaan rekka ja mennään syömään! Tarjotaan näillekin sankareille ruoat, ennen heidän nälkäkiukkuansa!”
”Kuulostaa kohtuulliselle! Ja huomenna palaamme arkeen ja teemme kotiruokaa!” Minni myöntyi.
”Tiedän sen…” Turbo hymyili puolisolleen. Minni istui nojatuoliin katsomaan jätkien ahertamista ja rauhoitteli pienokaista vatsassaan.
”Ai niin se Milva löysi ne jotkut housunsa mitä olit kysynyt!” Moto totesi hiirinaiselle.
”Hei hyvä… pitää pyytää Milvalta ne joku kerta!” Minni henkäisi.
”Määkin voin tuoda ne Turbolle töihin!”
”Miksi suotta, kun jouluna änkeätte kuitenkin tänne!” Turbo naureskeli.
”Haluan ne ennen sitä!” Minni painosti miestään.
”Kaikkea saa haluta muru!” Turbo lennätti lentosuukon hiirinaiselle. Michael juoksi ulkoa sisälle äitinsä rinnalle istumaan käsinojalle. Minni kurtisti hiukan kulmiansa ja katsoi pojan leuan alle, jossa komeili punainen vekki.
”Mistä tämän olet saanut?” hiirinainen kysyi. Jätkätkin vilkaisivat nuorta hiiripoikaa.
”Varmaan siitä, kun rymisteli portaissa?” Turbo pohti.
”Ette ole ehtineet asua täällä päivääkään, kun pojalla on jo vekki leuassa!” Vinski osoitti nuorukaista.
”Se on totta… mutta minkä hyperaktiivisuudelle voi!” Turbo kohautti harteitaan.
”Mää tipuin portaista!” Michael vastasi innokkaana. Minni peittosi kasvonsa, kun jätkät yrittivät keskittyä sohvan kasaamiseen nauramisen sijasta.
”Näin me rakas päättelimme,” Minni hieroi poikansa selkää. Michael tiputtautui äitinsä kainaloon, joka tuoksutti tätä rakastavasti. Pieni hyväntuulinen kikatus karkasi pojan suusta.
”Mene hakemaan siskosi… lähdemme kohta syömään!” Minni kuiskasi tämän korvaan.
”Okei äiti…” poika totesi ja juoksi yläkertaan.

Illalla kotiin päästyään Minni istui sohvalla tietokoneensa äärellä. Niklas ja Hailey olivat asentaneet perheen television jotenkin omalle paikalleen ja katselivat Michaelin valitsemaa elokuvaa. Niklas nojasi sohvan vasemmanpuoleiseen divaaniosaan lattialla istuen, Michaelin röhnöttäessä tämän kainalossa ja puoliksi sylissä. Hailey oli hautautunut toiseen sohvan nurkkaan vilttinsä alle. Pitkään tyhjillään ollut talo oli vielä viileä ja sai vähän jokaisen palelemaan. Marsissa ei ollut samanlaista talvea, kuin Maassa. Vuodenajoissa oli sään lämpenemisen ja viilenemisen kanssa havaittavia selkeitä muutoksia. Esimerkiksi Marsissa ei satanut lunta, kuin korkeimmille vuoristoille, mutta samalla tavalla puut tiputtivat lehtensä ilman viiletessä. Myös Marsin punainen hiekka vaaleni ja hiukan jopa sinertyi, kun keli meni nolla asteesta pakkasen puolelle. Päinvastoin taas kesällä hiekan kide punertui sitä mukaan mitä lämpimämpää oli. Minni vilkaisi elokuvaa, jota kolmikko seurasi.
”Kauan tämä kestää?” Minni kysyi.
”Vasta aloitimme! Mutta ei meidän ole tätä pakko loppuun asti katsoa!” Niklas totesi.
”Juu ette niin… tai sinä ja Hailey voitte valvoa hiukan pidempään, mutta Michael menee ajoissa nukkumaan. Teillä on kuitenkin kouluaamu huomenna!” Minni totesi.
”Tiedetään…” vanhimmat hiirilapset totesivat yhteen ääneen. Turbo raahautui kanssa perheensä seuraan autotallista ja istuuntui hiirinaisen viereen väsyneen oloisena. Minni vilkaisi miestään vieressään.
”Kaikki hyvin?” Minni kysyi hieroen miehen reittä.
”Jooo… väsyttää vain.”
”No onneksi tämä tuli hoidetuksi yhdessä päivässä.”
”Mieluummin niin, kuin se että tekisimme tätä useamman päivän,” Turbo huokaisi ja nojasi naisen olkaa vasten. Hiirinainen hieroi kevyesti miehen poskea toisella kädellään.
”Vaihdoitko öljyt minunkin pyörään?” Niklas kysyi vilkaisten isäänsä nopeasti.
”Joo… samoin sen polttimon Haileyn skootteriin!” Turbo totesi haukotellen.
”Kiitos iskä…” Hailey hymyili väsyneenä kullanruskealle hiirimiehelle.
”Entä mun polkupyöräni?” Michael pinkaisi pystyyn.
”Mikäs vika siinä oli?” Turbo kysyi, kun nuorukainen hyökkäsi isänsä syliin.
”Ei mikään!” Michael vastasi väännellen itsensä röhnöttämään koko vartalonsa pituudelta isänsä syliin.
”Ai no… mitäs minun olisi pitänyt siitä sitten huoltaa?”
”No vaikka ketjut!” Michael ähkäisi ja laskeutui sittenkin takaisin isoveljensä läheisyyteen.
”Rasvasin siitä ketjut… joten pääset kovaa kouluun huomenna!” Turbo naurahti ja vilkaisi hiirinaista vieressään, joka oli omissa ajatuksissaan. Tai huomion vei ennemmin tämän tietokoneen näyttö.
”Mitä sinä teet?”
”Suunnittelen joululistaamme… ihan hirveästi asioita hoitamatta. Nukkumajärjestyskin pitäisi miettiä,” Minni vastasi hieroen käsillään päätään.
”Eikö ruoka asioista jokainen kutsuttu vastaa itse?” Turbo osoitti tietokoneen näyttöä.
”Joo hoitaa, mutta haluan kaikki näkösälle eteeni. Muuten en muista puoliakaan!” hiirinainen selitti. Turbo vilkaisi virnuillen hiirinaista vieressään. Minni katsahti uudemman kerran miestään.
”Mitä?”
”Olet suloinen, kun noin touhotat!”
”Pakko jonkun tämäkin tehdä! Ja muuten… jos pitää mennä kauppaan vielä ostoksille niin sinä saat tehdä sen!” Minni vilkaisi miestä vieressään.
”Vai niin!”
”En jaksa enää tässä kohtaan!” Minni huokaisi ja laski koneen sylistään, kun ajatukset eivät tuntuneet enää juoksevan. Hiirinainen hieroi selkäänsä kevyesti ja tunsi Turbonkin sormet sivelemässä tämän alaselkää. Hiirinainen kellahti kyljelleen asettaen päänsä lepäämään miehen syliin. Samalla nainen pystyi hipsuttamaan miehen jalkoja.
”Noooo… kohta sekin on ohi, joten nauti viimeisistä hetkistäsi!”
”Olet todella kannustava rakas… Kai tiedät sen?” Minni kysyi.
”Minulla olisi muutama naseva vastaus iskälle,” Hailey mutisi omassa nurkassaan ja sai Minnin katsahtamaan tytärtään, joka istui isänsä vasemmalla puolella Minnin maatessa enemmän sohvan oikealla puolella. Turbokin vilkaisi tytärtään.
”Niinpä neiti näsä oikein tänään ruokakaupassakin!”
”Et kerro niitä iskälle!” Hailey piiloutui vilttinsä alle hetkeksi.
”Aivan varmasti kerron… sitten, kun sinä olet nukkumassa!” äitinsä naureskeli.
”Lopeta!” Hailey nauroi äänekkäästi. Minni ja Turbokin nauroivat lempeästi. He olivat niin onnekkaita ja ylpeitä omista lapsistaan. Hiljalleen lapsi kolmikko alkoi valumaan kohti yläkertaa. Michael oli nukahtanut melkein ajalleen omalla rutiini aikataulullaan lattialle elokuvan aikana. Turbo nosti nuorimmaisen syliinsä ja kantoi tämän yläkertaan omaan huoneeseensa nukkumaan. Hiirimies katsoi pojan kaaosmaista huonetta pienesti hymyillen. Tämä potki kevyesti leluja edestään ja laski pojan nukkumaan omalle sängylleen. Varovasti hiirimies riisui pojan päällysvaatteet ja peitteli tämän vuoteeseensa. Poika ynähti unissaan ja vaihtoi asentoaan niin, että peppu osoitti kattoa. Niklas pänttäsi vielä hetken ensi viikon kokeisiinsa sängyllään, kun Hailey viestitteli omassa huoneessaan ystäviensä kanssa. Turbo joutui varovasti kaivamaan Michaelin moottoripyörä-yö valon pakatusta laatikosta ja asetteli sen oven viereen pienen lipaston päälle. Ohimennen hiirimies toivotti myös kaksikolle hyvät yöt valmiiksi.

Alakerrassa Minni oli hautautunut samaan divaaniosan nurkkaan, jossa Hailey oli istunut. Naisen jalat olivat koukussa kehoa vasten ja vasemmalla kädellään nainen nojasi sohvan selkäosaa vasten tukien samalla päätään. Oikean käden sivellessä alavatsaa. Turbo hieroi ohimennen naisen päätä ja nosti puoliksi lattiaa vasten kellallaan olevan ohuesti pakatun esineen käteensä. Se oli suurikokoinen ja litteä rakenteeltaan.
”Mikähän tämäkin on?” hiirimies kysyi ja laski sen kädestään nojaamaan sohvan oikeanpuolista divaaniosaa vasten. Minni vilkaisi sivusilmällään esinettä miehensä kädessä.
”Olisiko meidän hääkuvamme?” naishiiri naurahti.
”Totta… tai perhekuvamme…”
”Se pitää päivittää, kun vauva syntyy… tai sitten otattaisimme sellaisen missä on vain lapset!” Minni helli miestä.
”Kuulostaa hyvälle… mihin siinä meitä tarvitaan?” Turbo hymyili hiirinaiselle istuuntuen naisen viereen. Hiirimies kietoi kiintymyksen osoituksesta häntänsä naisen jalan ympärille
”Haluat moottoripyöräsi siihen kuvaan?”
”Nääh… riittää kaiketi tällä kertaa, että se komeilee meidän hääkuvissamme!” Turbo mutristi kuonoansa naisen suuntaan ja painautui kevyesti tätä vasten.
”Nimenomaan!” Minni naureskeli ja suukotti hiirimiestä muutaman kerran.
”Oliko niissä joulujärjestelyissä jotain mitä muuta piti huomioida?” Turbo hieroi kasvojansa.
”No Santtu perheineen pitäisi hakea ainakin… mutta sen voisi sysätä jätkille, mutta hakisitko sinä äidin ja isän? Tarvittaessa Marcuksen perheineen?”
”Haen, jos he vain päättävät tulla! Tai siis vanhempasi päättäisivät tulla. Marcus ja Jaca olivat ilmoittaneet tulostaan jo,” Turbo hieroi naisen jalkaa.
”Joo he tulevat. Täytyy miettiä hiukan nukkumajärjestelyitä, jos kaikki meinaavat meille tulla!” Minni vilkaisi miestään.
”Lapset voivat kaiketi nukkua samassa huoneessa, joten huoneet pitäisi jakaa aikuisten kesken,” Turbo hieroi niskaansa.
”Mmmm… ellei tehdä hajoteta ja hallita tilannetta, että osa nukkuisi Vinskin ja Moton luona?” Minni pohti.
”Pakkohan meidän on. Eivät kaikki meille mahtuisi kuitenkaan!” Turbo totesi.
”Täytyy pohtia ja miettiä se päiväsaikaan! Tässä muutossa oli ihan tarpeeksi stressin aihetta!” Minni hieroi ohimoaan.
”Jäädäänkö sohvalle nukkumaan?” Turbo mutisi naisen leukaa vasten.
”Ei! Selkäni on tarpeeksi kipeä, joten haluan omaan sänkyyn nukkumaan!” Minni naurahti.
”No niin kuin sanoin… kohta tämäkin on ohi, joten otetaan ilo irti siitä!” Turbo hieroi naisen vatsaa kevyesti.
”Ilo? Tämä tuska on kaukana ilosta Turbo, jota sinä et joudu edes kantamaan sisälläsi!”
”Itse haluat lisääntyä tämän alfan kanssa!”
”Puhummeko nyt samasta alfasta, joka on melkein joka synnytyksessä meinannut pyörtyä?”
”Älä vedä pikkuseikkoja tähän taistoon!” Turbo nappasi hiirinaisen kainaloonsa.
”Kai tiedät, että tämä on oikeasti viimeinen lapsemme!” Minni vilkaisi miestä.
”Tiedän… jotenkin tunsin haikeutta sen jälkeen, kun Michael oli syntynyt… mutta nyt se tuntuu vielä haikeammalle!” Turbo totesi vilkaisten naista.
”Mmmm… samoja tunteita. Mutta mieti sitä, kun isommat ovat muuttaneet jo kotoa toivon mukaan siinä kohtaan, kun tämä kaveri on 15!” Minni hieroi miehen käden päältä vatsaansa.
”Kamala ajatus!” Turbo vilkaisi puolisoa vieressään.
”Mutta se on totta! Ja hyvässä lykyssä heillä on jo omiakin lapsia silloin…”
”Totta joo… ja kamalaa yhtä paljon! Joten ole hiljaa!” hiirimies pudisteli päätään Minnin kikattaessa tämän otteessa. Minni siirsi suortuvaistaan ja suukotti miehen poskea.
”Pitäisikö meidänkin mennä nukkumaan?” Turbo kysyi.
”Kenties… Michael kuitenkin pitää herättää kouluun!” Minni venytteli kevyesti.
”Jos saan siis unta… ellei tämä riiviö päätä temppuilla koko yötä!” Minni jatkoi ja nousi Turbon avustuksella seisomaan.
”No mikäli on levoton yö… niin hoidan kyllä lapset kouluun!” Turbo rauhoitteli naista.
”Kiitos… olet paras!” Minni helli miestä vielä lähellä itseään ja suukotti tätä muutaman kerran.
”Tiedän,” Turbo vastasi ja sammutteli valoja siinä missä Minni kapusi päämakuuhuoneeseen.

Aamusta toisessa kodissa tuntui olevan kanssa yksi kaaoksen aamu. Nuori hiiripoika etsi vaatteitaan kaiken jo likaisten sekä puhtaiden vaatteiden seasta. Milva kuuli kolinan kanssa, jonka nuorukainen aiheutti pesuhuoneessa. Perhe asui rivitalo pätkässä yhdessä isoimmista asunnoista. Talo oli rakennettu pienen rinteen juurelle. Eteinen oli laaja ja oikealta aukeni saniteettitila. Vessan jälkeen oikealla tuli seinään upotetut vaatekaapit ja portaikko. Asunto oli kanssa kolmikerroksinen niin, kuin Minnillä ja Turbolla. Yläkerrassa oli kolme makuuhuonetta ja pesutilat. Olohuone oli heti portaikon jälkeen ja huonekorkeus kattoon saakka oli nelisen metriä. Keittiö oli ulko-ovesta katsottuna heti vasemmalla puolella, ruokapöytä olohuoneen puolella. Keskikerroksesta pääsi parvekkeelle ja alimmasta takapihalle. Alakerrassa oli perheen elokuvahuone ja toinen pesutila ja kodinhoitohuone.
”Mitä sinä teet?” naishiiri ärähti pojalleen.
”Etsin jotain vaatetta… perhana olen jo myöhässä!” poika rynni pesutilasta pois pukeakseen päällensä.
”Et voi sekoittaa puhtaita ja likaisia vaatteita keskenään nuorimies!” Milva murahti osoitellen nuoren miehen sotkua pyykkihuoneessa.
”Sooooriiii…” poika huikkasi jo toisesta kerroksesta.
”Sulla on pikkuisen siivottavaa tänään koulun jälkeen!” Milva murahti ja nappasi kahvinsa työtasolta kavuten kanssa keskikerrokseen.
”Äitiiiii… oletko nähnyt kuulokkeitani?” poika marisi omassa huoneessaan.
”En…” Milva pudisteli päätään, vaikka näki kuulokekotelon olevan pöydällä, juuri siinä mihin nuori hiiripoika sen eilen illalla oli jättänyt. Milva huokaisi syvään ja hörppäsi kahvistaan. Hiirinainen nojasi samalla keittiön tasoa vasten. Naisen aikanaan pitkät hiukset olivat kokenut muutoksia vuosien varrella ja yltivät tällä hetkellä naisen olkapäille. Väri oli edelleen maapähkinän väriset. Hiirinainen huokaisi syvään ja istui perheen olohuoneen sohvalle. Nuori harmaan rusehtavan hiiripoika oli saanut vaatteet päällensä ja näki kuulokkeensa pöydällä ja näytti koteloa äidilleen tympeänä. Pojan vaaleat hiukset olivat leikattu irokeesimalliin, jotka poika oli kaiken kiireensä keskellä ehtinyt saamaan ojennukseen. Irokeesi oli tuuhea ja matala, ei kovinkaan korkea tai piikikäs. Ruumiin rakenteeltaan kevyesti lihaksikas.
”Voitko heittää minut kouluun?” poika kysyi ja pesi keskikerroksen vessan puolella vielä hampaansa.
”En… minulla alkaa etäpalaveri,” nainen totesi jämäkästi.
”Miksi?” poika mutisi harja suussaan pinkoen olohuoneen puolelle.
”En skippaa omia töitäni vain sen vuoksi, että 15-vuotias ei kykene heräämään ajallaan sadannesta herätyksestä huolimatta!” Milva osoitti poikaansa nopeasti.
”Voi luoja… kysyn sitten iskältä!” poika murahti pettyneenä. Moto asteli alakertaan ja väisti nuorimmaistaan nopeasti.
”Huomenta…” Milva toivotti miehelleen.
”Huomenta,” Moto hieroi niskaansa.
”Mikä taistelu täällä on taas heti aamusta?” Moto kysyi istuen nojatuoliin pukeakseen päällensä. Miehen lihakset olivat vielä jumissa eilisestä muuttorupeamasta. Kuitenkin hetken hiirimies käytti aikaansa heräämiseen ja katsomalla poikansa itse aiheuttamaa kaaosta.

Nuori hiirimies ehti ottamaan peilikaappien edessä kuviakin itsestään, mutta silti vaati vanhempiaan viemään tämän kouluun koska ei olisi kerennyt muuten ajallaan. Tai ainakaan omasta mielestään. Moto vilkaisi kelloa. Pojan pitäisi olla vajaan 10 minuutin päästä koulussa, mutta tämä käytti senkin aikansa kuviensa ottamiseen.
”Poikasi on soittanut puoltoista tuntia herätystä huoneessaan ja kas kummaa, kun tuleekin kiire kouluun,” Milva virnuili miehelleen.
”Kiire? Ja kiireessä ehtii ottaa kuviakin itsestään?”
”Jep… ja kohta hän vaatii kyytiä itselleen. Taas!” Milva mulkaisi miestään. Poika puki maiharinsa jalkaansa ja heitti nahkatakkinsa niskaansa.
”Iskä heitä mut kouluun!” nuorukainen vaati välittämättä siitä, että tämä oli juuri saanut silmänsä auki.
”Mitä? Enkä heitä!” Moto murahti.
”Hä?! Miksi? Olen muutenkin myöhässä!”
”No syyllinen löytyy peilistä katsomalla!” Moto osoitti eteiseen.
”C’mooooon… ette voi antaa minulle opetusta nyt! Isä otti jo motocrosspyöräni avaimet!” poika marisi.
”Jos jatkuvasti viemme sinut kouluun ja siirrämme opetuksen antamista niin et opi vastuullisuutta ensi vuoteen mennessäkään! Ja omista mokista kannetaan vastuuta,” Milva pyöritteli päätään.
”Pliiis…” poika aneli.
”Mack… koulu on tuossa suunnassa! Joten minulle on aivan sama, menetkö polkupyörällä, kävellen tai vaikka kontaten! Mutta kouluun sinä menet omin avuin, kun sieltä tänäänkin omin avuin myöhästyt,” Moto murahti nuoremmalleen.
”AAArrrrghhhhh te pilaatte mun teinielämän!” Mack huusi eteisestä napaten repun matkaansa ja paiskaten ulko-oven kiinni perässään. Moto ja Milva vilkaisivat toisiaan. Moto hieroi kasvojansa laannuttaakseen ärsytystään. Mack osasi vedellä sellaisista naruista, että sai vähemmästäkin vanhempiensa pinnan katkeamaan. Hän oli huoliteltu nuoren hiirimiehen alku, joka tuppasi sanomaan asiat nopeasti kiihtyvän luonteensa vuoksi ärsyttävän suoraan. Jälkeenpäin hiirinuorukainen osasi kuitenkin pahoitella käytöstään. Nuori hiiriuros oli kuin äitinsä. Aivan sama luonne oli lähtenyt pojan matkaan synnäriltä saakka. Ja äitiänsä katsomalla ei tarvinnut miettiä keneltä poika oli luonteensa perinyt. Tämän vuoksi Milvalla meni nopeammin hermot poikansa niskoitteluun, koska tämä oli niin itsensä kaltainen. Pienempänä Mack oli ollut seesteisempi, mutta selkeästi murrosikä oli iskenyt nuorukaiseen korkealta ja kovaa. Hänen 17-vuotias isoveljensä Liam oli yhtä empaattinen ja rauhallinen kuin isänsä. Tietysti hänestäkin osoittautui tulista luonnetta tarvittaessa, mutta pääosin nuorukainen osasi käyttäytyä. Mack käyttäytyi usein isoveljensä rinnalla. Tämä hiukan pelkäsi tämän rauhallista tyyneyttä ja oli kuin tikittävä aikapommi, joka näytti harvemmin tunteitaan. Mutta silloin, kun näytti niin Mack ei halunnut olla paikalla kuuntelemassa.
”Milloin hänestä on tullut tuollainen?” Moto huokaisi ja vilkaisi vaimoansa.
”Siinä kohtaan, kun murrosikä iski vyön alle!” Milva jatkoi kahvinsa juomista.
”Entä Liam?”
”Koulussa jo… niin, kuin aina!” Milva huokaisi ja nappasi koneensa jo sohvapöydälle valmiiksi.
”Onko pitkä päivä tiedossa?” Moto kysyi ja nousi seisomaan pukeakseen housunsa. Hiirimies kumartui hiukan suukottamaan vaimoansa.
”Eiii… yksi palaveri vain,” Milva henkäisi.
”Vienkö ne housut Turbolle tänään?” Moto huikkasi keittiöstä. Kuitenkaan hiirimies ei saanut vastausta ja kurkkasi keittiön nurkan yli hiirinaista.
”Haloo?” Moto kohautti kulmaansa.
”Mmmm ei tarvitse. Minni itse sanoi tulevansa hakemaan ne täältä, kunhan ovat käyneet lounaalla ensin miehensä kanssa ja hakemassa jotain työpapereita kotiinsa!”
”Jaaaaaaa. Turbo pitää etäpäivän ilmeisesti!” Moto totesi.
”Ilmeisesti… ja auttaa Minniä laittamaan kotinsa kuntoon,” Milva totesi irrottamatta katsettaan tietokoneestaan.
”Toivottavasti rouva Thremes on paremmalla tuulella, kuin eilen!” Moto naureskeli ja istui keittiön pöydän ääreen nauttimaan aamiaisestaan.
”Oliko paha?” Milva virnuili.
”No sen verran, että Vinski sai kuulla useamman kerran kunniansa!”
”Vinski parka… luulisi, että 40 ikävuoteen mennessä olisi oppinut hillitsemään suutaan!”
”Ihan turha haave. Juttelin Galin kanssa yksi päivä ja Hemi on edelleen yhtä kamala, kuin aina!”
”Ovatkohan hekin tulossa?”
”Minnin mukaan ainakin hänen veljensä ja Jaca on lasten kanssa tulossa. Luulisi, että siinä samalla kyydillä tulee Gal ja Hemikin!” Moto kohautti harteitaan.
”Entä se Santtu?”
”Tulossa. Pakottaa kuulemma lapsensa ja miehensä mukaan, jos ei muu auta kuulemma!”
”Kuka hänen miehensä on?”
”Jaska…”
”Ei sano mitään,” Milva pyöritteli päätään.
”Et ole tavannut häntä. Joten varmaan sen vuoksi et tiedä kuka hän on,” Moto heilautti kättään.
”Niin. Onneksi nyt saan… mikäli Santtu kerran pakottaa hänet tänne!” hiirinainen naureskeli ja nappasi koneen mukaansa. Milva asteli miehensä kautta ja suukotti tätä kevyesti.
”Hyvää työpäivää!” nainen henkäili.
”Kiitos… samoin!” Moto hymyili vaimollensa, joka kapusi työhommiinsa yläkertaan.

Samaan aikaan Tulikiven laitamilla olevassa kellotornissa pirisi kutsukello. Nuorukaisia juoksi edelleen paikan päälle sisälle rakennukseen. Koulu oli rakennettu leveämmän kallion kylkeen. Suuret ovet olivat koulun helmi. Osa ikkunoista oli hakattu ja porattu koulurakennuksen sivuprofiilia muistuttavaksi. Mack rymisteli luokkahuoneeseensa sisälle saaden ainakin Haileyn pelästymään. Nuori hiirimies huokaisi ja istui ystävänsä viereen riisuen nahkatakkinsa.
”Missä olit?”
”Kotona… meinasin myöhästyä vanhempieni takia!” Mack murahti vihaisena.
”No etkö olisi voinut tulla motocrossillasi?” Hailey ihmetteli ja nosti laukustaan muutaman kirjan pulpetille. Mack luimisteli korviansa.
”En… kun isä otti avaimet rangaistukseksi!”
”Miksi? Mitä teit?” Hailey virnuili.
”Myöhästyin sunnuntaina kotiintuloajasta 4 ja puoli tuntia, enkä vastannut puhelimeeni!”
”Ja sitten vielä mariset ettet saa kyytiä!”
”Älä väännä puukkoa haavassa! Riittää, että vanhempani tekevät sen puolestasi!”
”No mitä oikein voit odottaa, jos kerran itse möhlit?” Hailey rauhoitteli ystäväänsä.
”Sitä paitsi… juoksit nopeasti teiltä kotoa tänne.”
”En juossut. Tulin puoli kuntoisella ruostepyörällä, joka on Liamin perintöjä,” Mack hieroi otsaansa. Kikatus käytävältä sai kaksikon huomion.
”No en ollut ainoa mattimyöhäinen!” Mack totesi. Hyvin vaalean beigen sävyiset ja aivan identtiset kopiot toisistaan olevat kaksostytöt astuivat luokkahuoneeseen. Kummallakin tytöllä oli punaruskeat pitkät hiukset. Toinen tytöistä tykkäsi pitää hiuksiaan kiinni korkealla ponihännällä, toisen pitäessä hiuksiaan lainekiharalla hiuksensa ja laskien lepäämään olkapäänsä ylitse. Tytön päätä koristi myös kaunis hiuspanta. Näin ollen hiirineidot tunnisti edes jotenkin toisistaan. Kummallakin tytöistä oli turkoosin siniset silmät. Toinen oli hyvin hento ja pastellivärejä rakastava hiirineito, mutta rakasti teknologiaan ja tietotekniikkaa siinä missä äitinsä. Myös kaikki erinäiset söpöt asiat ja esineet olivat tytön mieleen. Hänen nimensä oli Valeria. Hänen kaksoissisarensa oli Vienna. Vienna oli yllätyshullumpi ja rokkiluontoisempi, kuin sisarensa. Tyttöhiiri piti myös raskaimmista väreistä ja oli kiinnostunut moottoripyöristä sekä niiden teknologisesta huollosta. Goodaus onnistui myös tältä neidolta sujuvasti. 10-ikävuoteen asti kaksoset olivat monesti huijanneet ohikulkijoita ja pelleilleet myös vanhempiensa ja kummiensa kustannuksilla hämäämällä kumpi on kumpi. Tämän jälkeen tytöt halusivat erottua toisistaan suuntaamalla kiinnostuksen kohteensa erilaisiin asioihin. Myös pukeutumisessa ja tyylissä oli huomattavaa erilaisuutta tämän jälkeen. Se oli ollut kova paikka ainakin tyttöjen isälle, koska oli tottunut, että tytöt halusivat olla niin samanlaiset toistensa kanssa. Kumpikin oli luonteeltaan rauhallisia ja kuuntelevia. Siihen pisteeseen asti, kunnes innostuivat jostain, jolloin kummankin korvat katosivat vielä olemassa olevien aavikon syövereihin. Tällöin heidän yhteinen ajatuksen kulkunsa oli myös päätöntä ja rajatonta.
”Huomenta!” Valeria toivotti.
”Huomenta!” Hailey ja Mack toivottivat. Vienna kiirehti Haileyn viereen.
”Onko tää se takki mistä puhuit?” tyttö innostui hipelöiden farkkutakkia sormiensa välissä.
”On… kelaa, että tää on ollut mun isällä silloin, kun hän oli meidän ikäisemme!” Hailey innostui kanssa ja nousi seisomaan esitelläkseen takkia.
”Ihan super hyvin säilynyt! Ja sopii sulle,” Vienna iski kevyesti ystäväänsä hauikseen. Vienna istui sisarensa viereen ystäviensä eteen.
”Tässä on tunnearvoa huomattavasti enemmän, kun äiti kertoi takin tarinan!”
”No ihan varmasti. Se, että se on ollut myös sun äidillä niin tuolla takilla on pitkä historia!”
”Mitähän mää perisin mun vanhemmilta?” Mack pohti pulpettia vasten.
”Pitkän pinnan?” Valeria kysyi kulma aavistuksen koholla saaden tytöt nauramaan.
”Joo. Ihan varmasti, kun katsoo vanhempiani!”
”Isoveljelläsi on pitkä pinna!” Hailey kohautti harteitaan.
”Mmmm… niin on isälläkin. Kunnes hänellä menee hermot minun käytökseeni!” Mack suoristi itsensä.
”Tapahtuuko sitä useinkin?” Vienna kysyi.
”Mack oli ollut luvattomasti useamman tunnin ulkona ja miettii miksi vanhemmat ovat vihaisia tai rajaavat häntä!” Hailey totesi.
”Tuki suus!” Mack komensi saaden tytöt kikattamaan.
”Miksi kaikki poikapuoliset ystäväni pitää olla toisilla luokilla!” Mack huokaisi.
”Voithan mennä Michaelin kanssa aina ala-asteelle opettelemaan kertotaulua!” Hailey naljaili nuorelle hiiripojalle.
”Menisin mieluusti hengailemaan Niklaksen ja Liamin kanssa lukioon!”
”Et ole heidän tasollaan vielä…” Vienna pyöritteli päätään ja tunsi sisarensa huitaisun kehollaan.
”Ja missä ovat ystäväsi nyt, joidenka kanssa hengailet yömyöhään?” Valeria kysyi ristien jalkansa.
”Pulassa varmaan niin, kuin minäkin. Tai nukkumassa para-aikaa!” Mack hieroi päätään.
”Hyvää huomenta luokka…”
”Hyvää huomenta neiti Sileman!” oppilaat toivottivat ja suoristivat itsensä opettajaa kohden.
”Nämä seuraavat kaksi viikkoa kuluvatkin erilaisissa merkeissä. Tutustumme tekemisen kautta vielä tarkemmin joulun ja uuden vuoden historiaamme ja järjestämme perinteisen juhlatilaisuuden aattona ennen vuoden vaihdetta koulun läheisyydessä… odotamme myös päätöstä, jos saisimme pitää juhlatilaisuuden poikkeuksellisesti Tulikivikaupunkimme ytimessä, keskellä toria!” opettaja selitti ja sai oppilaat supattelemaan innokkaana.
”Keskittykää! Ja avatkaa historian kirjanne sivulta 304,” opettaja taputti käsiään yhteen saaden oppilaansa toimimaan.

Koulu päivän jälkeen nuoret hengailivat vielä tovin koulun pihalla. Liam ja Niklaskin saapuivat ystäviensä luokse. Liam oli melkein isänsä pituinen hieman lihaksikas ruumiinrakenteeltaan. Liam oli harmaa väriltään kuten isänsä ja pojan kevyesti kiharat ruskeat hiukset olivat aseteltuna päätä pitkin. Nuorella hiiriuroolla oli tiukan malliset tummat farkut, vaalea t-paita ja tumma farkkutakki.
”Mitäs te?” Niklas kysyi ja istui sisarensa viereen.
”Suunnitellaan meidän juhlatorimme aihetta!” Hailey vastasi veljelleen nopeasti.
”Mekin saatiin harjoitteluaihe juhlaan!” Liam totesi istuen alas nurmikolle.
”Mitäs lukio vetää tänä vuonna?” Vienna kysyi.
”Meidän pitäs tehdä tekojäärata Tulikiven laitamien ulkopuolelle aavikolle, jossa vedetään motocross stuntti esitystä…” Liam selitti.
”Liam kehui, että vaihdatutamme pyöriin nastat!” Niklas vinkkasi päällään ystävänsä suuntaan.
”Pakko, ettei kaadu ensimmäiseen mutkaan!” Liam naureskeli.
”Tuo on hulluinta mitä voitte edes tehdä!” Valeria tyrskähti.
”Nooooo kyllä tytöt lupasivat järjestellä kaikkea muutakin perheen aktiviteetteja!” Niklas hieroi niskaansa.
”Ajatella, että Marsin historia joulun ja uuden vuoden vietosta liittyy toreihin ja koulun puoliseen toimintaan!” Hailey nojasi polveensa.
”Mitä muutakaan se olisi?” Mack kohautti kulmaansa istuessaan Haileya vastapäätä.
”Isä kertoi, kun he olivat Maassa, että joulu on lahjojen antamisen aikaa ja joku punanuttuinen otus tuo kilteille lapsille lahjoja ja perheet viettävät kotona aikaansa hyvin syöden ja yhdessä viettäen aikaa esimerkiksi yö vaatteissa!” Hailey selitti.
”Olen kuullut tästä kanssa! Iskä sanoi, että uusi vuosi on oma juhlansa erikseen!” Valeria osoitti Haileya sormellaan. Ystävykset vuorottain kohauttelivat kulmiansa.
”Tylsäää!” Mack ja Vienna huokaisi yhteen ääneen. Marsilaisessa perinteessä joulu ja uusi vuosi oli sama juhla. Vuoden vaihteessa tärkeintä ei ollut toisten ilahduttaminen lahjoilla. Se perustui koko kaupungin yhteisön yhteiseen toimintaan, jota nuoret ylläpitivät marsilaisella aavikolla. Tästä voi siis päätellä ettei marsilaisilla lapsilla ja nuorilla ollut minkäänlaista joululomaa tiedossa, samoin kuin puolestaan taas Maassa. Perheen yhdessä olo oli tietysti tärkeää, mutta joulun tarkoituksena ei ollut piiloutua neljän seinän sisälle nauttimaan joulun rauhasta tai viikon kuluttua ampumaan raketteja tähtitaivaalle toivottaen uusi vuosi tervetulleeksi. Perheille on pitkin aavikkoa järjestetty kaikenlaisia kilpailuja ja tekemistä, joissa perheiden tulee toimia yhteisrintamana. Eniten kategorioita voittanut perhe saa mainitsevan palkinnon. Perinteitä kunnioittaen yötaivasta lapset alkavat seuraamaan myös tiiviisti. Aavikolla näkee taivaan ja pilvet paremmin, kuin kirkkaasti valaistussa keskikaupungissa. Perinnettä kutsutaan nimellä -Haltia planeetta. Joka vuosi Marsista käsin jokin aurinkokunnan eri planeetoista erottuu muista selkeinten. Lukioikäiset nuoret ovat astrologian tunnillaan keskittäneet mielenkiintonsa avaruuteen ja sen oppimiseen. He ovat myös harjoitelleet laskuja ja ottaneet esimerkiksi selvää etukäteen mikä planeetta Marsiin näkyy juhlayönä parhaiten. Haltia planeetan-mukaan ilmestyy myös surffaava hahmo, joka jakaa lapsille lahjoja. Tämän kintereillä surffaa Kurima, joka puolestaan säikyttelee tuhmia lapsia ja jakaa vernonpuun-oksia. Vernonpuu on marsilainen myrkkypuu ja sen uskotaan karkottavan pahoja henkiä pois. Vuosittain hahmo on erilainen ja ei ole tiettyä mallia minkälainen hahmon tulisi olla. Oli nuorista kiinni sen suunnittelu ja toteutus minkälainen hahmo minäkin vuonna saadaan Haltia-planeetan mukaan. Marsissa, kun ei ole lunta tai talvea niin ruokailut järjestetään piknikmäiseen tapaan pitkin aavikkoa omalla ruoka-alueellaan. Tästä ovat osallistuvat perheet vastuussa järjestämään omalle seurueelleen ruoat ja tarjoilut. Paikkakin piti varata hyvissä ajoin.
”No katsotaan, kun se isiemme ystävä saapuu perheensä kanssa tänne, että minkälainen soppa saadaan valmiiksi!” Hailey huokaisi.
”Miksi heidän edes pitää tulla?” Mack pohti nyrpeänä.
”No tämä Santtu oli, joku lähes bestfriend vanhemmillemme niin varmaan siksi!” Vienna tuhahti.
”Miksi ette voi hyväksyä heitä? Vain sen vuoksiko, että he ovat eri rotua kanssamme?” Liam murahti kaksikolle saaden heidän korvansa luimuun.
”Kyllä me hyväksymme… mutta hyväsyvätkö he meitä?” Mack pohti vetäytyen hiukan kauemmaksi isoveljestään.
”Santtu ainakin hyväksyy…” Liam kohautti harteitaan.
”MMmmmm… mutta entä hänen lapsensa tai miehensä?” Vienna vilkaisi harmaata hiiripoikaa, joka kohautti hartioitaan.

Kaksi musta hiuksista hiirineitoa silmäili ystäviänsä kauempaa ja naureskelivat keskenään.
”Tule!” heistä vanhempi komensi ja veti sisarensa mukaan perässään. Kaksikko hiippaili nuorisoporukan seuraan.
”Mikä meno etelän landet!?” vanhempi hiiritytöistä huudahti ilakoiden ja sai Haileyn kiljahtamaan.
”TE TULITTE!” hiirityttö innostui ja iskeytyi halaamaan tiukasti huutanutta hiirityttöä.
”HEEEI!” Niklaskin ilakoi innoissaan pompaten kanssa seisomaan ja halasi toista hiirityttöä pitkään. Hailey irrotti otteensa häntä melkein pään pidemmästä olevasta hiirineidosta. Kuitenkin tämä jäi Niklaksen kainaloon helposti. Nuorella hiirinaisella oli pikimustat pitkät hiukset ja sivusta vedetty sivusiili, johon oli taiteiltu pieniä kuvia leikkuukoneella. Hiirinaisella oli yllään musta niittikuosinen nahkatakki, alla naruolkaimellinen musta samettinen toppi, mustat rikkonaiset housut ja nahkaiset maiharit. Hiirinaisen nenää somisti kultainen septum nenäkoru. Useamman korvakorunkin hiirinainen oli rei’ittänyt korviinsa. Tumma meikki oli huoliteltuna naisen kasvoille. Hänen pikkusiskonsa oli hillitympi. Tälläkin oli pikimustat olkapäille yltävät paksut hiukset. Viinipunainen t-paita ja mustat housut. Meikki oli kevyempi, kuin sisareensa verrattuna. Korvat oli myös runsaasti rei’itetty. Kummastakin oli aistittavissa tietynlaista rock-henkisyyttä ja kapinallisuutta. Hiirineidot olivat kyllä kaikkea muuta, kuin kapinallisia. He olivat meneviä, hieman ailahtelevia, järjen hiven saattoi ajoittain puuttua, mutta neidot olivat hyvin kilttejä kaikille. Kumpikin oli väritykseltään vaaleanharmaita. Vanhemmalla hiirinaisella oli muutama sormi valkean karvan peitossa. Muutkin nuoret tervehtivät kaksikon tunnistaessaan heidät ja halailivat toisiaan lämpimästi.
”Milloin te olette tulleet?” Hailey kysyi.
”Hetki sitten. Pyydettiin iskää jättämään meidät, kun kuultiin matkalta äidiltänne että olette mahdollisesti täällä,” vanhempi hiirineidoista totesi. Hän oli Olivia. Minnin isoveljen Marcuksen vanhempi tytär, ikää tuolloin 18-vuotta. Hänen pikkusiskonsa oli piakkoin 16-vuotta täyttävä Ona.
”Mites teidän koulunne? Eikö yhteisönne pohdi mihin lähditte?” Mack kysyi ja sai Olivian iskemään tämän kyynärpäällään maahan rähmälleen.
”Ei kipua ilman iskua!” Mack murisi. Olivia naureskeli tyytyväisenä ja vilkaisi serkkujansa.
”No eipä oikeastaan… saimme tänne kotitehtäviä mitä puhuimme aikaisemmin!” Ona vastasi ja osoitti Haileya.
”Hyvä kun muistutit… ostimme äidin kanssa kaikki tarvikkeet itsellemme valmiiksi.”
”Opettajamme haluavat vain valokuvallisen todisteen siitä, ettemme vain pääse sluibaamaan tehtävistä osallistua toisen yhteisön nuorten järjestämään juhlaan!” Ona kohautti harteitaan.
”Opettajat voisivat painua suolle!” Olivia nojasi polviinsa kevyesti.
”Oletko edelleen sitä mieltä, että koulu on syvältä?” Liam naureskeli.
”Syvältä… ja tiedätkö kuinka syvältä?” Olivia tuhahti naureskellen ja suoristi itsensä.
”En… mutta varmasti kerrot sen meille…” nuorukainen vinkkasi silmäänsä tälle saaden hiirinaisen hieromaan tätä leuan alta.
”Niin syvälle kuin aurinko ei paista!” Olivia puristi kädet eteensä.
”Kuulostaa Hemin puheilta!” Valeria heilautti kättään.
”No minkäs tekee, kun on sen läskipään kanssa kasvanut koko ikänsä!” Olivia tuhahti.
”Hemi-eno kun kuulisi tuon niin saisit selkääsi!” Ona naurahti sisarensa heitolle.
”Siitä vain voi yrittää… osaan kietoa hänet sormeni ympärille milloin vain!” Olivia naureskeli heilauttaen mustia hiuksiaan.
”Tuliko Hemi ja Galkin teidän kanssanne?” Niklas vilkaisi sisaruksia.
”Tuli ja Galin tytär Gianna,” Ona vastasi nyökäten.
”Gianna tuli! Äiti sanoi, ettei Gal ole varma saako hän tätä luokseen jouluna!” Hailey innostui.
”Joo oli kyllä sellaista välien selvittelyä kanssa sen Galin ex-muiden kanssa, että oksat pois,” Olivia tuhahti.
”Ei ilmeisesti mitään mieltä ylentävää?” Vienna nyrpisti kuonoansa.
”No ei tosiaan… se akka ei millään haluaisi antaa Giannaa isälleen!” Olivia murisi.
”Missä Gianna on?” Mack kysyi istuessaan koulun portaille.
”Heidän luonaan. Hän kärsii niin pahasta matkapahoinvoinnista, että oli ihan uupunut lääkkeidensä vuoksi… niin jäi nukkumaan oloansa pois!” Ona selitti rauhallisemmin.
”Mites teillä? Joko odotatte innokkaana vauvaa?” Olivia henkäisi.
”No meillä on totaalinen muuttokaaos ja ei auta kyllä yhtään, että äiti on viimeisillään raskaana!” Hailey puristi kädet eteensä.
”Sitä myöden myös kireä kuin viulun kieli…” Niklas tarkensi.
”Mutta entä vauva? Odotatteko sitä innolla?” Ona tarkensi sisarensa kysymystä. Kullanruskeat hiirisisarukset vilkaisivat toisiaan.
”Siis ette…” Olivia virnuili.
”No ei tämä paha asia ole… mutta emme vain osanneet odottaa tätä!” Niklas korjasi.
”Paitsi jos sen on poika!” Hailey pyöräytti silmiänsä ja katsahti isoveljeänsä.
”Kaikki hännät siis ristiin, että se on tyttö!” Olivia naureskeli.
”Lähdetäänkö katsomaan sitä kaaosta?” Hailey kysyi ja sai ystävykset nyökkäämään.
”Me joudumme kävelemään teille!” Mack totesi ja kiskaisi pyöränsä telineestä irti.
”No me kävelemme kanssanne,” Olivia vinkkasi silmäänsä.
”Samoin,” Vienna kohautti harteitaan ja sai sisarensakin nyökkäämään.
”Nähdään sitten hetken päästä,” Niklas heilautti kättään, kun ohjasi pikkusiskonsa nuorille tarkoitetun parkkipaikan kulmalle.

Talon äänet kuuluivat jo kauas. Kinaamista ja uusi kaaos oli selkeästi saatu jo aikaiseksi, kun nuoriso saapui uuden kotitalon pihaan. Autot olivat tukkineet toistaiseksi pihamaan, joten nuoriso joutui pysäköimään tien varteen. Hailey, Niklas ja Liam kuluttivat Michaelin kanssa aikaa etupihalla odotellessaan serkkujaan ja ystäviään. He olivat kertoneet serkkujensa saapumisesta myös tälle. Marcus, Turbo ja osittain Hemi touhusivat eteisessä, kun loputkin nuoret saapuivat kotitalolle.
”Hei iskä!” Olivia ja Ona huudahtivat saaden musta hiuksisen hiirimiehen huomion.
”Hei!” Marcus heilautti kättään seistessään ulko-oven suussa.
”Mitä te teette?” Ona kysyi ja vilkuili sisälle.
”Remontoimme tämän eteisen,” Turbo murisi katon rajasta yrittäen saada ruuvatun etupaneelin irti.
”Nytkö? Kaiken tämän muun kaaoksen keskellä?” Hailey ihmetteli ja käänsi itseään hiukan.
”Joko nyt tai sitten, kun vauva syntyy!” Turbo totesi katsomattakaan tytärtään.
”EI!” kuului tiukkasävyinen vastaus talon sisältä. Nuoret nauroivat äänekkäästi tunnistaessaan musta hiuksisen hiirinaisen huudahduksen jo kaukaa.
”Siinä teille vastaus…” Turbo ilmeili ja ojensi ruuveja Marcukselle.
”Miks musta jätkät tuntuu sille, että te olette hiukan tossun alla?” kuului tuttu hiirimiehen ääni kanssa sisältä, jostain Turbon takaa. Nuoret naureskelivat keskenään ja vilkuilivat toisiaan.
”Tiedätkö Hemi mille kaksimetrinen oravalepakko näyttää?” Turbo kysyi laskeutuessaan pieniltä tikkailta alas. Kookas Hemi oli yli kaksimetrinen marsilaishiiri, joka rakasti punk-henkistä tyylitajua. Vuosienkaan saatossa norsunluunvalkea marsilaisuros ei ollut luopunut punaruskeasta irokeesistaan.
”Sääkö näytät vanhus?” Hemi virnuili ystävälleen, joka kurtisti kulmiansa. Hiirimies siirsi tikkaitaan edestään.
”Mene! Ennen kuin oikeasti lennät ulos! Vahdi vaikka lapsia, jos et muuta keksi suuren suusi soittamisesi lisäksi!” Turbo osoitti ulko-ovea ja sai Hemin nauramaan makeasti. Kookas marsilainen asteli ulos.
”Te olette tossun alla hankkineet jälkikasvua ja kuka heidät saa kasvattaa?” Hemi totesi osoitellen etusormillaan itseään.
”Kyllä kasvatustaitosi on kaukaa haettu heidän kanssaan!” Marcus osoitti nuorisoa.
”Ja te vielä mietitte mistä me olemme käytöstapamme oppineet?” Olivia vilkaisi ystäviään. Hemi kiskaisi hiirineidon kainaloonsa puristavalla otteella.
”LOPETA!”
”SÄÄ RAKASTAT MUA TÄTTIS!”
”Rakkautta on Hemi monenlaista!” Olivia vilkaisi kulma koholla enoansa.
”Milloin sinusta on tullut tuollainen?” Hemi älähti ja irrotti otteensa hiirinaisesta.
”Millainen?”
”Tuollainen näsäviisas teini?”
”Enkö aina ole ollut näsäviisas teini?”
”Olet aikuisuuden kynnyksellä!” Hemi ilmeili nuorelle hiirinaiselle.
”Niin Hemi… katso nyt kasvattiesi tulosta! Voitko olettaa silloin parempaa heistä?” Marcus naureskeli ja sai Hemi murahtamaan.
”Mää oon kadottanut mun tatsin tähän hommaan!” Hemi huokaisi turhautuneena.
”Et sää sitä ole kadottanut. Myit sen meille vain pilkkahintaan, kun synnyimme!” Olivia naurahti.
”Tiesin aina etten halua omia lapsia, mutta tämä määrä minkä kuitenkin sain on kenties liikaa!” Hemi osoitti nuorukaisia, jotka katsoivat miestä hämmentyneenä.
”Kaikella rakkaudella!” Hemi pahoitteli. Michael nousi seisomaan ja juoksi suoraan sisälle.
”Loukkasitko lastani?” Turbo murahti ja vilkaisi valkeaa marsilaista.
”Syyttäkää vain kaikesta minua! Niin kuin tähänkin saakka,” Hemi älähti.
”Ei se Michaelia loukannut… sille tuli vain nälkä!” Hailey totesi ja nousi kanssa seisomaan. Marcus vilkaisi kulmat koholla Turboa.
”Joo… poikani on… ei tarvita edes DNA-testiä,” Turbo naureskeli.
”Mietin kanssa välillä samaa näiden kanssa, että olenko edes isä… mutta sitten tulee aina, jokin mikä herättää minut todellisuuteen ettei DNA-testiä tarvitsekaan,” Marcus väisti nuoria hetkeksi, kun olivat siirtymässä sisälle. Kuitenkin ruuveiltaan irrallaan oleva kaappi alkoi osoittamaan kaatumisen merkkejä.
”Varokaa!” tytöt huusivat yhteen ääneen kauhuissaan ja hiirimies kaksikko säntäsi kaatuvien liukuovien eteen estäen suurempia vahinkoja.
”Sovimmeko, että toinen meistä… joka ei ruuvaa niitä pitää näitä paikoillaan?” Turbo kysyi vilkaisten vaaleanharmaata hiirimiestä vieressään.
”Syytetään tästäkin Hemiä niin olemme sujut!” Marcus virnuili.
”KUULIN TUON!” Hemi älähti ulkoa.
”Sovitaan vain! Gal?” Turbo huudahti.

Ruskeaturkkinen hiirimies käveli hämmentyneenä eteiseen ja vilkaisi kaksikkoa kysyvästi.
”Tämä on uusi harrastus, jopa teille…” hiirimies totesi. Gal ei ollut enää niin punkhenkinen ja hakenut uhkaavaa ulkomuotoa enää tummalla meikillä. Hiirimies pukeutui jopa rennommin. Rikkonaiset nahkahousut olivat jääneet vaihtuen tummiin farkkuihin. Hiirimies pukeutui myös mielellään t-paitoihin. Nahkatakistaan mieshiiri ei ollut suostunut luopumaan. Hänen elämänsä oli mullistunut tavattuaan entisen kumppaninsa Meriluodossa olevissa juhlissa. Kaksikko tuli alkujaan hyvin toimeen ja rakastuivat nopealla aikataululla. Heille syntyi liki viiden vuoden seurustelun jälkeen kaunis ruskeaturkkinen hiirityttö. Kuitenkin avioton lapsi meinasi jättää ongelmia vanhemmilleen, mutta nämä olivat onnistuneet vakuuttamaan lapsen turvallisuuden ilman avioliittoakin Marsin hallinto-oikeudelle. Kuitenkin pian tämän jälkeen hiirinaisen todellisuus alkoi valkenemaan myös Galille, joka sai olla varuillaan jatkuvasti hiirinaisen mustasukkaisuuden vuoksi. Hiiripariskunta piakkoin erosi ja nainen piti Giannaa itsellään antamatta tämän tavata Galia. Kuitenkin hiirimies oli hankkinut kirjallisen tuotoksen hallinto-oikeuden luvan tytön tapaamiseen ja suorastaan myös pakottaneet äidin luovuttamaan lapsen välillä isälleen. Hallinto-oikeus oli uhannut hiirinaista sanktioilla, mikäli ei antaisi tyttären tavata isäänsä. Tällöin tytön huoltajuus siirtyisi suoraan Galille, jonka lopullisena ukaasina olisi ollut ettei nainen saisi enää tavata tytärtään. 12-vuoden ajan tyttö oli melkein joka joulun ja uuden vuoden ollut äidillään ja tällä kertaa Gal oli taistelemalla taistellut tytön luokseen kerrankin. Hiirimies muistutteli naista jatkuvasti Hallinto-oikeuden päätöksestä. Gianna oli Galin silmäterä. Hän teki kaikkensa ettei tytön tarvinnut kärsiä vanhempiensa välirikosta. Pienempänä Olivia ja Ona olivat olleet kateellisia Giannalla, koska aikaisemmin he olivat, etenkin Olivia oli ollut myös Galin silmäterä. Nykyisin he ymmärsivät miksi Gal kohteli Giannaa aivan eri lailla, kuin heitä ja siihen liittyi isällinen rakkaus. Niklas ja Liam auttoivat myös ulko-oven puolelta nostamaan toisen peilikaapin oven pois paikoiltaan.
”Kiitos… viedään nämä autotalliin,” Turbo totesi kipaten peilikaapin yläosan Galille.
”Hemi tule auttamaan tämän rungon kanssa!” Marcus huusi ystävälleen.
”Tulen kun saadaan nämä nuoret hiirimiehet pois edestä!” Hemi totesi kädet puuskassa. Niklas ja Liam kantoivat toisen liukuoven ulkokautta autotalliin. Turbo ja Gal eivät päässeet portaissa leveän oven kanssa, joten he nostivat sen hetkeksi olohuoneen puolelle seinää vasten lepäämään, jotta saivat rungon edestä ensin pois.
Minni hieroi vatsaansa istuen divaaniosalla. Nyt jos koskaan hän oli tyytyväinen ettei vauva ollut näkemässä kaikkea kaaosta kodissaan. Hän näki suoraan eteiseen ja miesten touhuihin. Myös Jaca piti tiukasti katseensa kiinni hiirimiehissä. Hiirinaisen viininpunaiset hiukset olivat kahdella palmikolla. Vaaleat farkut korostivat naisen hoikkia jalkoja ja tumma toppi oli tämän yllä. Naiset olivat saaneet purettua useamman laatikon ja nyt kasasivat vauvan pieniä hoitotarvikkeita kasaan. Kaappien vienti aiheutti selkeästi ulkona vielä sanaharkkaa miesten kesken.
”Voitko väistää läskipääsi kanssa?” Gal murahti.
”Koittakaa nyt päättää haluatteko apuani vai ette?” Hemi naureskeli loukkaantumatta ystäviensä heitolle.
”Tarvitsemme kätesi… emme päätäsi!” Marcus kommentoi naureskellen.
”No en voi sille mitään, että se on kiinni hartioissani!” Hemi heilutteli päätään.
”Tarviiko sen aueta jatkuvasti?” Gal kysyi.
”Laueta olisi ollut parempi sanamuoto aukeamiselle… mutta… En estä sitä mitä suuni haluaa päästää ulos… se on hallitsematon!” Hemi naljaili ja sai Galin pyöräyttämään silmiänsä. Nuoriso ampaisi sisälle heti kun eteisestä saatiin ahtaus purettua ulkosalle ja ihasteli kaikkea ympärillään. Myös Niklas ja Liam katosivat paikalta sisälle.
”Siis onko tämä sama talo mihin eilen muutimme?” Hailey kysyi.
”On kyllä… laatikot vain purkaa nopeammin kuin pakkaa!” Minni naureskeli.
”Hei Minni-täti!” Olivia ja Ona totesivat yhteen ääneen.
”Hei tytöt… Onko teistäkin tullut kaksosia, kun puhuttekin jo samaan aikaan?” hiirinainen kysyi.
”Isän unelma, mutta valitettavasti emme… Sitä paitsi Olivia etuili synnytyksessä!” Ona vilkaisi siskoaan.
”Mieti kahdella vuodella!” Olivia naurahti ja näytti kahta sormeaan merkiksi tädilleen, joka nauroi hyväntuulisena tytöille. Jaca pyöritti päätään tyttäriensä vitsailulle.
”Saanko mää piirakkaa?” Michael kysyi roikkuen käsinojalla äitinsä takana.
”Et!” Minni puristi tämän poskia hennosti.
”Miksi?”
”Koska se ei ole ruokaa Michael!” Minni vilkaisi nuorimmaistaan.

Nuori hiiripoika tuhahti tyytymättömyyttään ja juoksi olohuoneen poikki. Kuitenkin kolahdus eteisaulasta ja lasin särkyminen sai kaikkien huomion.
”Auuuuuuu…” Michael itkua tihrustaen juoksi takaisin äitinsä luokse.
”Michael!” pojan isä säikähti kanssa ja laski lasikaapin oven takaisin maahan.
”Mitä kävi?” Minni heitti vauvan vaatteen käsistään sohvalle ja kaappasi itkevän hiiripojan kainaloonsa. Pojan otsassa komeili punainen jälki, jota hiirinainen varovasti siveli. Kuitenkaan haavaa pojan otsassa ei ollut ja poika oli ennemmin pelästynyt tapahtuneesta.
”Michael… sinun pitää olla varovaisempi!” Turbo huokaisi pelokkaana ja asteli kanssa olohuoneen puolelle. Hiirimies nosti poikansa syliinsä ja istui vaimonsa viereen. Michael painautui isäänsä vasten, joka rauhoitteli poikaa sylissään.
”No… se oli entinen lasiovi!” Gal totesi Marcuksen kanssa vilkaistessa rikkonaista ovea.
”Anteeksi…” Michael pahoitteli, kun näki rikkonaisen oven.
”Voi kulta… ei sinun anteeksi tarvitse pyytää. Niin, kuin isäsi sanoi niin sinun pitää olla varovaisempi jatkossa!” Minni helli siirtäen tämän hiuksia pois pojan kasvoilta.
”Muistatko, kun ollaan sovittu ettei sisällä juosta?” Turbo kysyi ja sai pojan nyökkäämään.
”Miksi juoksit sisällä?” mies tarkensi.
”Koska mun jalat vain lähti juoksemaan!” Michael totesi ja sai vanhempansa nauramaan.
”Annetaan se jaloille anteeksi kanssa… yritä muistuttaa niitä ettei sisällä juosta!” Turbo naureskeli ja puristi kutittelevasti tämän jalkoja. Paremmalla tuulella olleessaan ja toipuessaan poika lähti tällä kertaa kävelleen olohuoneen laidalle. Kuitenkin Gal, Hemi ja Marcus pysäyttivät tämän tukkimalla eteisaulan ja olohuoneen ovensuun.
”HEI!” poika komensi ja nosti kätensä lanteilleen.
”Sori… tässä on porttikielto kaikille alle 18-vuotiaille niin kauan, kuin saamme tämän siivottua!” Marcus totesi osoittaen lasinpalasia lattialla.
”Mää tiedän missä imuri on! TULE HEMI!” Michael komensi norsunluunvalkean marsilaisen mukaansa.
”Minä?” Hemi osoitti itseään lähtien kuitenkin samalla sekunnilla hiirilapsen perään. Miehen ele aiheutti kuitenkin sen, että sai kaikki nuoret naureskelemaan. Niklas ja Liam tutkivat neliömäistä laatikkoa olohuoneessa.
”Saammeko kasata tämän?” pojat kysyivät.
”Se on vauvan keinu… joten ihan miten vain!” Minni kohautti harteitaan.
”Ei se haittaa!” Niklas totesi ja nappasi sakset olohuoneen pöydältä. Turbo hieroi vaimonsa selkää Marcuksen hypätessä sohvan selkänojan yli vaimonsa ja sisarensa väliin.
”Onko Gianna vielä lepäämässä?” Vienna kysyi ruskeaturkkiselta hiirimieheltä, joka nyökkäsi hyväksyvästi.
”Ottaa koville matkapahoinvointi!” Mack totesi nojaten takan kivipaalua vasten.
”Joo ja jos se olisi vain lievää matkapahoinvointia… mutta hyvä kun lääkkeetkään edes auttavat!” Gal huokaisi ja vilkaisi olkansa yli yläkertaan.
”Tai auttavat niin hyvin, että tyttö on kanttuvei seuraavan puoli vuorokautta!” Marcus hieroi päätään.
”Gianna parka…” Valeria huokaisi. Suuri täyteläinen röyhtäisy ja Haileyn marahdus kantautui keittiöstä.
”HYYYYYIIIIIII OLIVIA!”
”HA… Nice!” Hemi naurahti ja iski nyrkkinsä Olivian nyrkkiä vasten.
”Laittakaa paremmaksi!” Olivia leveili. Minni vilkaisi veljeänsä kysyvästi.
”Ja Hemin vaikutus oli hyväksi hänelle pienempänä?”
”Usko pois… kadun joka hetkeä ja sekuntia!” Marcus totesi ilmeettömänä saaden kaikki nauramaan.
”Niin just… syntipukki taas löydetty!” Hemi iski miestä takaraivoon.
”Onko eteinen valmis?” Minni varmisti mieheltään.
”Siellä oli kivilattia kaapin allakin!”
”Se sama?”
”Joo… ei tarvitse kuin seinää purkaa hiukan, jos sitäkään!” Turbo osoitteli eteiseen.
”Ihan mahtavaa!” Minni henkäisi ihastuneena. Seurue jatkoi omia touhujaan koko illan. Turbo heitti nuorisoa omaan kotiinsa, siinä missä hänen omat lapsensa auttoivat serkkujansa petaamaan Haileyn huoneeseen heille pedit valmiiksi. Giannan ilta ja yö meni nukkuessa ja hiljalleen seuraavana päivänä alkoi olemaan oma itsensä.

Meni viisi päivää eteenpäin. Jokainen Minnin ja Turbon luokse saapunut hiiri oli asettunut kodikseen heidän kotitaloonsa. Minnin olo alkoi tuntumaan raskaalle ja harjoitussupistukset varjostivat naisen öitä saaden hänet olemaan päivällä väsynyt ja erityisen kärttyinen. Jokainen asia mikä ei heti sujunut tai toiminut stressasi naista ja sai tämän ärhentelemään. Onneksi kohde oli enimmäkseen hänen oma aviomiehensä. Turbo sieti naisen oikkuja hyvin ja monesti olikin todennut olevansa osasyyllinen naisen mielialojen vaihteluun. Hiirimiesten avustuksella Turbo oli saanut eteisen miltein valmiiksi. Pientä pintaremonttia oli vielä ja he saisivat sen hyvin tehtyä ennen yhteistä juhlaa valmiiksi. Nuoriso vietti arkena aikaansa Tulikiven keskustassa ja aavikolla suunnitellen luokkalaistensa kanssa yhteisön juhlallisuuksia. Hemi ja Gal nauttivat aamukahveistaan etupihan portaalla, kun puolestaan nuoriso sai nukkua viikonlopun kunniaksi pidempään. Vinski laskeutui pihatielle pienellä aluksella.
”Vinskille ei enää riittänyt moottoripyörä tai auto!”
”Kateellisten panettelua Hemi!” Vinski naureskeli ja ojensi Annille kätensä. Hiirinaisen saman sävyiset hiukset soljuivat vapaana, muutamaa suortuvaista lukuun ottamatta, jotka hän oli kiinnittänyt takaraivolleen. Kaksikon kaksostytöt seurasivat vanhempiaan pienien kassien kanssa.
”Älä hänestä välitä! Aina ollut kateellinen muille,” Gal nyökkäsi Hemin suuntaan.
”Kyllä minä sen tiedän… sitä pitää muistutella, että toisten vehkeet vain on isommat, kuin toisten!” Vinski naurahti.
”Oman egon korostamista vain! Mitä isompi vehje sitä pienempi löytyy omasta takaa!”
”Ai että mulla ei sitten yhtään ollut ikävä sua!” Vinski puri hammastaan saaden Hemin räkäisesti nauramaan.
”Mitäs te?” Gal vaihtoi aihetta.
”Tuotiin tytöt ”hoitoon”!” Anni naureskeli ja päästi tytöt vanhempiensa väliin seisomaan.
”Miksi?” kaksikko kysyi yhteen ääneen.
”Lähdemme hakemaan Santtua ja tämän perhettä tänne joulun viettoon. Tytöillä on kuitenkin koulusuunnitelmat kesken, niin Minni ja Turbo lupasivat huolehtia heistä sillä aikaa!” Vinski hieroi Valerian niskaa.
”Niin kun meitä tarvitsee niin hirveästi vahtia!” Valeria pyöräytti silmiänsä.
”Onko perinteinen saapuminen maahan?” Gal naurahti, kun muisti tarinat siitä, etteivät marsilaiset päässeet Chicagoon saakka ilman aluksen räjäyttämistä tulostauluun.
”Toivottavasti ei! Turbo nyhtää mut, jos hajotan aluksen lentämällä tulostaulua päin!”
”Mutta vanhojen aikojen kunniaksi!” Hemi kannusti naureskellen.
”Tehdään se toisena kertana, kun paluun ei tarvitse tapahtua heti samana päivänä!” Vinski kieltäytyi.
”Älä sano noin!” Gal pyöritteli päätään.
”Kuka hän on ja mitä sille hurjapää prätkähiirelle on tapahtunut?” Hemi kyseli.
”Hänet on koulutettu hyvin!” Anni hieroi miehensä olkapäätä.
”Miksi en saisi olla nyt tätä mieltä?” Vinski heilautti häntäänsä mielenkiintoisena.
”Koska innostutat heidät rakas!” Anni kommentoi väliin ja ohjasi tyttärensä omakotitalon sisälle.
”Korjaus… innostat Hemin!” Gal osoitti ystäväänsä ja teki tilaa hiirinaiselle sekä tämän tyttärille.
”Myönnä itsekin, että haluaisit kokea sen!” Hemi katsahti ruskeaturkkista hiirimiestä.
”Täytyy pyytääkin herra kenraalilta sitten alus, jonka voi huvinvuoksi romuttaa Chicagon tulostauluun!” Vinski iski Galia hauikseen ja asteli kanssa sisälle.
”Teistä on tullut ilonpilaajia vanhetessanne!” Hemi heilautti kättään.
”Hanki elämä!” Gal murahti ja astui ystävänsä ohitse sisälle.
”Etkö parempaa keksinyt? Sitä paitsi elämäni on rakennettu teidän iloksenne!” Hemi hörppäsi kahvinsa loppuun ja nousi kanssa ystäviensä perään.

Anni ja Vinski tervehti talon asukkaat nopeasti ja suuntasivat pienen aluksen kohti Maapalloa. Hiirinuorukaiset olivat vilkuilleet toisiaan. Heitä huoletti tavata vieraan planeetan edustajia. Heidän pelkonsa oli etteivät nuoremmat yksilöt hyväksyisi jättiläishiiriä. Pienet ennakkoluulot alkoivat nousemaan hiirilasten keskuudessa. Siitä oli kuitenkin aikaa, kun heidän vanhempansakaan olivat tavanneet ystävyydestä huolimatta… Kaaos oli vallannut myös kerrostaloasunnon Chicagon keskikaupungista. Santtu heitteli tavaroitaan sinne tänne ja Jaska yritti parhaansa mukaan saada kaiken napatuksi. Lunta oli pahimmillaan ulkona vyötäisille asti ja pakkasraja paukkui lähemmäksi -20 astetta. Kaksi teini-ikäistä ihmislasta röhnöttivät olohuoneen puolella puhelimillaan. Santtu heilautti punaruskeita hiuksiaan ja vilkaisi olohuoneeseen.
”Oletteko tytöt pakanneet?” nainen kysyi. Hän oli hakenut näille koulusta kuukauden lomaa ja sitä mukaan tytöt olivat saaneet koulutehtäviä mukaansa. Santtu oli jätkien kanssa jutellut etteivät perheensä kanssa viettäisi muutamaa viikkoa Marsissa, sillä matkoihin menisi jo niin paljon aikaa ettei yhteiselle olemiselle jäisi ollenkaan aikaa. Jaska vilkaisi kanssa jälkeläisiään, jotka eivät ottaneet kuuleviin korviinsakaan äitinsä kysymystä.
”Aubrey ja Avery!” Jaska totesi painokkaammin. Aubrey oli kaksikosta vanhempi. Tytöllä oli tummat viininpunaiset värjätyt hiukset. Tytön kasvoihin oli harjoitettu myös tumman puhuvaa meikkiä. Tyttö pukeutui kuin kuka tahansa teini-ikäinen. Hän oli luonteeltaan hieman sulkeutunut ja usein vaikuttikin vihaiselta, vaikka ei todellisuudessa ollut. Tutustuttuaan tyttö oli hyvinkin puhelias ja avulias. Aubrey oli 13-vuotias nuori. Hänen kolme vuotta nuorempi pikkusiskonsa oli vauhdikas 10-vuotias Avery. Avery oli pisamanaamainen, oranssi hiuksinen viikari. Hän rauhoittui monesti puhelimensa ääreen ja ei nähnyt tai kuullut mitään ympärillään keskittyessään puhelimeensa.  
”Mitä?” Aubrey murahti mustan hupparinsa syövereistä.
”Oletteko pakanneet?” Jaska kysyi uudemman kerran.
”Joo… aikoja sitten…” Aubrey murisi. Santtu vilkaisi keittiön pöydälle.
”Miksi sitten kaikki koulukirjanne on vielä pakkaamatta?” nainen kysyi saaden kaksikon vilkaisemaan toisiaan naureskellen.
”Koulukirjat otetaan mukaan!” Santtu komensi ja asteli hakemaan lastensa kirjoja.
”Miksi ihmeessä meidän pitää kouluhommia tehdä? Ei ne marsilaisetkaan koulua joululomallaan käy!” Aurbey kyseli.
”Ennakkoluulot Aubrey! Mitä olemme puhuneet niistä?”
”Ettemme tee ennakkoluuloja!” Aubrey huokaisi.
”Niin. Emme tunne marsilaista kulttuuria, joten toivon ettette tee omia johtopäätöksiä ennen, kuin tunnette ystäväni ja heidän lapsensa!”
”Mutta jos he ovat kerran ystäviäsi niin miksi ette ole vuosiin ole olleet yhteydessä toisiinne?”
”Sitä sanotaan jälkikasvuksi!” Santtu virnuili miehelleen, joka tyrskähti pienesti.
”Siis meidän vikammeko ettet ole olleet ystäviisi yhteydessä?”
”Ei pelkästään teidän… ystävieni lapset ruuhkauttavat kanssa aikataulumme ja sellainen pieni välimatka, kuin 253 miljoonaa kilometriä tuossa kahden planeetan välissä,” Santtu vinkkasi silmäänsä.
”Lopeta äiti. Et ole hauska!” Aubrey komensi. Tumma varjo ikkunasta sai perheen huomion. Santtu antoi kirjanipun miehelleen ja kiirehti olohuoneen ikkunan luokse. Hän näki suoraan vanhan tallinsa ja sen viereen laskeutuneen avaruusaluksen.
”He tulivat!” Santtu innostui ja kaivoi kuomansa sekä talvitakin niskaansa.
”Te pakkaatte loppuun sillä aikaa!” Santtu komensi kolmikkoa, joka nyökkäsi hyväksyvästi.

Santtu kiirehti ulkosalle. Valkea marsilainen astui ensimmäisenä aluksesta ulos, joka sai naisen henkäisemään ihastuneena. Anni pörhensi turkkiansa, kun meinasi sillä astumalta jäätyä pystyyn.
”Pysynkin täällä!” naishiiri totesi saaden Vinskin nauramaan.
”Kieltämättä on hiukan viileä, kun ei ole vuosiin ole ollut täällä!” Vinski tokaisi.
”Ai hieman viileä!? Häntä jäätyy pystyyn!” Anni pyöräytti silmiänsä ja liukastui rampilla, kun se oli ehtinyt vetää huurteeseen muutamassa sekunnissa. Naisen kiljaisu sai Vinskin reagoimaan, koppaten vaimonsa kiinni käsivarsilleen.
”Olipa lähellä!” Anni naureskeli puristaen Vinskin vahvoja käsivarsia.
”Eikö Minni kieltänyt tapaturmat?”
”Hei! Se koski sinua, ettet romuta alusta tulostauluun!”
”Olisiko pitänyt ottaa Hemin kommentista vaari ja tehdä perinteiset?” Vinski vinkkasi silmäänsä ja suoristi kaksikon seisomaan. Anni vilkaisi tallia vieressään. Hän oli aikanaan Vinskin ja muiden jätkien kanssa käynyt tervehtimässä Santtua. Sittemmin lapsia saatuaan kukaan ei ollut matkustellut vuosiin mihinkään suuntaan. Marsilaisvauva ei saanut 6-ensimmäisen elivuotensa aikana matkustaa aluksella ja Santulla ei ollut keinoa puolestaan matkustaa Marsiin. Muutamia videopuheluita lukuun ottamatta syntyneistä pienokaisista esiteltiin puolin ja toisin toisilleen. Nuikin vanhoista siirtimistä vain yksi oli jäänyt taistelun myöden jälkeen ja Santtu ei pienten vastasyntyneiden kanssa halunnut ottaa riskiä joutua rikollisjoukkojen keskelle, varsinkaan kun ei kukaan tiennyt missä siirtimen kaksoiskappale olisi. Santtu kömpi kinosten yli ja juoksi tien toiselle puolelle.
”Siitä on aikaa… mutta ihan kuin tietyllä tavalla kotiinsa olisi palannut,” Vinski huokaisi kaihoisasti. Anni silitti miehen olkapäätä lohduttavasti, joka puolestaan vilkaisi naista lempeästi hymyillen.
”En uskonut ensisilmäyksellä, että juuri sinä tulisit meitä hakemaan?” Santtu henkäisi kaksikon takaa.
”SANTTUUU!” Vinski ilahtui ja juoksi naisen luokse napaten tämän käsivarsilleen pyöräyttäen muutaman kerran tätä ilmassa.
”En voi uskoa tätä! Vuosien jälkeen!” Santtu ihasteli.
”Anniii!” nainen jatkoi, joka levitteli käsiään ihmisnaiselle. Kaksikko halasi toisiaan tiukasti.
”Ihana nähdä!” Anni henkäisi myös.
”Kyllä!” Santtu totesi silmät kiiluen.
”Miksi talli on suljettu? Vai ettekö pidä meille enää ovia auki?” Vinski naureskeli.
”Suljin tallin nyt kuukaudeksi, jotta voin viettää aikaa teidän kanssanne. Asumme tuossa kerrostalossa!” Santtu osoitti taloa tien toiselta puolelta.
”Kerrostalossa? Luulin, että olisitte muuttaneet johonkin kyberasuntoon!” Vinski älähti.
”Älä tuomitse ennen kuin näet!” Santtu naureskeli vetäen hiiret mukaansa. Ihmisnainen ohjasi kaksikon suoraa kerrostalon ylimpään kerrokseen. Jaska katsoi hiiriä leveästi hymyillen.
”Eiiiiiiii… sua mää odotin viimeisenä tänne!”
”No kato, kato, kato… herra parrasvalo ite! En uskonut, että sun toheloinnilla olisit Santun kanssa tähän pisteeseen asti päässyt!” miehet naljailivat toisilleen. Anni ja Santtu vilkaisivat virnuillen toisiaan.
”Upea asunto!” Anni kehui hieroen Vinskin selkää ohimennen saaden tämän myös rauhoittumaan.
”Sanoinhan!” ihmisnainen naureskeli. Santun ja Jaskan teknologiset taidot olivat olleet iso apu Chicagon kansalaisille. He olivat päässeet etulyönti asemaan keksinnöistään, joita harva oli edes pohtinut. Olohuoneen hyllylle oli kerätty neljä erilaista moottoripyöräkypärää, joita Vinski katsoi pienesti hymyillen. Samat kypärät, joita he käyttivät aikanaan, kun Leipäjuusto pelleili virtuaalitodellisuuden kanssa. Asunto oli suuri neljällä huoneella, avokeittiöllä, pesutiloilla ja kattoterassilla varustettu asunto. Se oli ollut pormestarin kiitos pariskunnalle hyvin tehdystä työstä, kaupungin kehityksen edistämisestä ja uuden teknologian luomisesta. Muutamassa nurkassa oli Santun ja Jaskan kehittämään teknologiaa sisustuselementtinä.
”Onko tutut?” Jaska kysyi kaapaten valkean marsilaisen kainaloonsa. Vinski tosin risti vahvat käsivartensa eteensä ja mulkoili miestä.
”Tietkö, kun mää tiedän että sää rakastat mua!”
”Mistä lähin?” Vinski kysyi ja sai miehen iskemään parransänkisen naamansa hiirimiehen poskea vasten.
”Ihania nuo miekkoset!”
”On… heidän välisensä lämmön voi oikein tuntea!” Anni vilkaisi Santtua nopeasti.
”Jaska missä tytöt?” Santtu kysyi, kun kaksikko oli kadonnut olohuoneesta jonnekin.
”Tytöt!” Jaska huusi.
”Aika lähteä!” hän jatkoi. Tytöt astuivat huoneistaan ja jähmettyivät niiden suille. Kumpikin katsoi pitkiä humanoidihiiriä epäuskoisena. Kyllähän heidän äitinsä oli kertonut tarinoita kolmikosta ja näyttänyt kuvia sekä videoita mitä yhteisiltä ajoilta heistä löytyi, mutta silti ajatus kaksimetrisistä hiiristä jotka ajoivat moottoripyörillä tuntui epäuskoiselle.
”Tulkaa esittelemään itsenne!” Santtu viittoi tyttäriään luokseen. Nuorempi juoksi reippaampana ja kätteli ujostellen Annin ensimmäisenä. Anni kyykistyi hiukan tytön tasolle.
”Sinä olet varmasti Avery?” hiirinainen kysyi ja sai tytön nyökkäämään.
”Minä olen Anni… hän on mieheni Vinski!”
”Mää tunnistan hänet!”
”Tunnistat? Mistä?”
”Maineestani tietysti rakas!” Vinski heilautti käsiään. Anni mulkaisi hiirimiestä.
”Ei, kun niistä kuvista mitä äiti on näyttänyt!” tyttö pyöritteli itseään edes takaisin kevyesti.
”Olet niin suloinen!” Anni henkäisi ja nousi seisomaan.
”Mää olen Aubrey!” nuori teini-ikäinen esitteli itsensä hupparinsa hupun alta.
”Hauska tavata Aubrey!” Anni vastasi ja yritti tavoittaa tytön katsekontaktia.

Tytöt esittelivät itsensä myös Vinskille. Tosin ujommin, kuin hiirinaiselle. Anni oli niin luontaisesti kiltti ja hänen siniset silmänsä olivat ystävälliset sekä veti puoleensa. Hiirinainen oli kertonut Marsissa olevista samanikäisistä hiirilapsista, joka sai kaksikon ennakkoluulot uudemman kerran heräämään. Etenkin Aubreyn. Perhe tarjosi matkalaisille hieman purtavaa, mikä hiveli ainakin Vinskin makuhermoja. Hän oli kaivannut Maan hodareita ja kotikaljaa suuresti. Hiirimies nauttikin joka suupalasta minkä kurkustaan vain nieli alas. Santtu ja Jaska pakkasivat kaikki tarvikkeensa vielä eteiseen odottamaan.
”Mihin ruokakasseja tarvitsette?” Vinski kysyi.
”Niin… kyllä meillä ruokaa on!” Anni heilautti kättään.
”On varmasti. Mutta kannamme vastuumme ruokatarjoiluista kanssa, niin kuin oli puhetta aikaisemmin. Ja sitä paitsi nuo meidän kaksi nyrpeää voi olla etteivät marsilaista ruokaa syö!” Santtu osoitti tyttäriään.
”Hyvä varautua siis!” Anni nojasi käsillään pöydän kantta vasten.
”Mää aion ainakin maistaa!” Avery ilmoitti innokkaana. Jaska sipaisi tyttärensä nenää rakastuneena.
”Avery tulee niin hyvin toimeen Michaelin kanssa!”
”Tarvitseekin varoittaa Turboa, että heillä voikin sitten olla menoa ja vilskettä!” Vinski vilkaisi vaimoansa.
”Ai Turboa? Ennemmin ehkä Minniä!”
”Totta. Synnyttää siihen paikkaan muuten!”
”Ai niin… miten Minni on voinut?” Santtu henkäisi.
”Ihan hyvin kai… pahalla tuulellahan se on koko ajan!”
”Eikä ole! Ainoastaan silloin, kun te teette jotain typerää!” Anni komensi miestään.
”Ei epäilystäkään, että Vinski on syntipukkina ensimmäisenä!” Jaska naureskeli.
”Kyllä se on, se meidän kenraalimme, joka saa kuunnella vaimonsa oikkuja!” Vinski tokaisi ja huikkasi kotikaljansa loppuun.
”Nimenomaan! Turbo on kyllä syyllinen siihen, että Minni on kärttyinen!” Santtu osoitti kaksikkoa.
”Mutta en muista, että Minni olisi missään aikaisemmissa raskauksissaan ollut noin kärkäs…” Vinski ihmetteli ääneen ja katsahti puolisoansa.
”No onko tuo ihme… juhlat ja kaikki muutkin järjestelyt kesken!” Anni silitti hiirimiestä.
”Ihanaa päästä viettämään teidän kanssanne erilaista joulua! Vai puhutteko omasta tapahtumastamme omalla nimellä?”
”Ei marsilaiset niin ahkeria ole halunneet olla. Yhteisestä joulusta ja uudesta vuodesta puhutaan joko juhlana tai sitten vain jouluna, vaikka se kulminoituu kumpaankin kategoriaan!” Vinski selitti.
”Ja saatte ihan varmasti tuoda Maankin jouluperinteitä meidän perinteisiimme!” Anni ihasteli.
”No meidän joulumme kulminoituu pelkäksi jouluksi ja oma uuden vuoden juhlamme on taas erillään! Eli siis kyllä… perinteemme tulee myös vahvasti mukana!” Jaska kohautti käsiään.
”No niin herra Mc Cyber… joko oot valmis lähtemään?” Vinski nousi seisomaan.
”Aina!”
”Vai pelottaako avaruus ja sen vaarat?”
”Mitkä vaarat?” Aubrey ja Avery kysyivät huolestuneina. Santtu mulkaisi miehiä, jotka nieleskelivät vaikeana.
”Avaruuteen voi liittyä paljon vaaroja… mutta meillä lentäminen menee rutiinista ja takaamme teille, että matka Marsiin menee hyvin!” Anni rauhoitteli.
”Melkein rutiinilla!” Jaska korjasi ja sai hiirinaisen hämmentymään.
”Vinski unohti romuttaa yhden avaruusaluksen tulostaulun kylkeen!”
”Älä nyt sinäkin aloita! Hemi jaksoi muistuttaa asiasta jo ennen kuin lähdimme.”
”Onko Hemikin Tulikivikaupungissa?” Santtu kysyi naurahtaen.
”On… ja Marcus, Jaca, Gal ja Galin tytär Gianna… sekä Marcuksen ja Jacan tyttäret!” Vinski luetteli.
”Ihanaa! Olenkin miettinyt mitä heille kuuluu!” Santtu henkäisi ihastuneena.
”No nyt pääset näkemään heidät,” Vinski kehuskeli ja sai ihmisnaisen halaamaan tätä lempeästi.

Vinski ja Anni auttoivat pariskuntaa sekä heidän lapsiaan kantamaan kasseja avaruusalukseen. Aubrey epäröi nousemista pieneen alukseen. Tyttö tunsikin nopeasti isänsä kämmenen olallaan ja katsoi tätä surkeana kulmiensa alta.
”Kaikki menee hyvin!” mies kannusti ja sai tytön nyökkäämään. Ujosti tyttö otti paikkansa pieneltä penkiltä ja tärisi hiukan pelosta, mutta kuitenkin hän jotenkin koki olevansa valmis tähän seikkailuun. Neljä päivää edemmäksi Marsissa, kiljunta täytti omakotitalon äänillä. Minni kiirehti paikalle katsomaan mitä nuoriso oikein teki.
”Mitä täällä kiljutaan?”
”Eiii mitään…” tytöt naureskelivat ja sulkivat kiviuunin luukun.
”Se olikin vain kuumaa höyryä!” Hailey vastasi löyhytellen kuumaa ilmaa kasvojensa edestä.
”Olkaa nyt oikeasti varovaisempia!” Minni katsoi mulkoillen hiirinuorukaisia ja poistui paikalta. Hän oli yläkerrassa laittamassa vauvan pinnasänkyä ja mobiilia valmiiksi, kunnes nuorison meteli alakerrasta sai hänet pelästymään.
”Onko tämä hyvä idea leipoa niin, että koko keittiö on tulilinjallamme?” Olivia kysyi.
”No miten muutenkaan saisimme leivottua?” Hailey vilkaisi serkkuansa.
”Oltaisiin voitu, vaikka käydä ostamassa valmiina!” Olivia naureskeli. Kouluprojekti ei oikeasti edes koskenut häntä, mutta hän halusi olla vain avuksi serkuilleen ja siskolleen.
”Menet aina sieltä mistä aita on matalin!” Ona vinkkasi sisarelleen silmäänsä.
”Korjaus… menen sieltä missä aitaa ei ole ollenkaan!” Olivia osoitti sisartaan ja siirsi piki mustia hiuksiaan.
”OLIVIA!” tytöt henkäisivät yhteen ääneen.
”Mitä? Mitä tein?” Olivia nosti kätensä.
”Liotat hiuksiasi kuorrutteessamme!” Valeria nosti hiirinaisen hiuksia taikina kulhosta.
”Anteeksi!” Olivia pahoitteli.
”Eikö teidän koulussanne opetettu, että hiukset pidetään kiinni kokatessa?” Vienna kysyi.
”En muista kyseistä tapahtumaa!” Olivia naureskeli ja siirsi hiuksensa selkänsä puolelle. Gianna vietti aikaa Michaelin kanssa olohuoneen pöydän ääressä. Alakouluikäisille lapsille järjestettiin usein muuta juhlaohjelmaa ja heidän kouluaikansa meni siihen. Vasta myöhemmin he osallistuivat pienillä esityksillään nuorten järjestämään juhlallisuuteen.
”Katso Michael. Tein perhepiirroksen!” Gianna esitteli kuvaa ystävälleen. Gianna oli suklaanruskea hiirineito olkapäihin yltävillä blondeilla hiuksillaan. Tytöllä oli taipumusta luonnon kiharaan, joten hiukset olivat pienellä lampaan villaisella pehkolla. Olivia oli auttanut tytön hiuksia laittamalla pidempiä suortuvia muutamalla pinnillä kiinni.
”WAAAuuuuuu… siinä ollaan me kaikki!” Michael innostui ja katsoi tytön piirustusta.
”Niin on… ja piirsin teidän vauvankin jo siihen!”
”Mutta ei se ole vielä syntynyt!” Michael kikatteli.
”Ei niin… mutta silti se oli hauskaa huomioida vauva jo siihen!” Gianna totesi ja jatkoi piirtelyään.
”Mitäs Tiuhti ja Viuhti?” Hemi kysyi astelleessaan olohuoneen pöydän ohitse.
”Mitä läskipää?” Gianna naureskeli ja sai Michaelinkin kikattamaan.
”Hei! Te ette käytä tuollaista kieltä aikuisiin!” Hemi osoitti kaksikkoa.
”Mutta isäkin kutsuu sua niin…” Gianna totesi pahoittelevasti. Hemi puuskahti syvään.
”GAL!” mieshiiri huusi. Kuitenkin tuloksetta.
”Missä isäsi on? HALOOO ONKO TÄSSÄ TALOSSA AIKUISIA!?” Hemi huudahti ja etsi olohuoneen ja takkahuoneenkin puolelta muita aikuisia hiiriä.
”Ei muuta kuin sinä!” Michael totesi.
”Mitä selität napero? Äiti on kotona!” Hailey kohautti kysyvästi kulmaansa nojaten keittiön työtasoon ja sai pikkuveljensä suhahtamaan salamyhkäisesti. Hemi ei Michaelin onneksi kuullut sisarensa kommenttia.  

”No! Se tarkoittaa silloin sitä, että minä olen vahtivastuussa ja te teette niin, kuin minä sanon!”
”EIIII!” nuoriso huudahti.
”Voooooooihhh kyllä! Ja te ette kerro vanhemmillenne mitään, sillä minä en pelkää heitä!”
”Öööö Hemi?” nuoret yrittivät osoitella miehen taakse.
”Ja sitä paitsi… minä teen teistä pieniä orjiani… äideillänne ja isillänne ei ole mitään sanavaltaa siihen!” Hemi ylpeili ja risti kädet eteensä.
”Jassoo!” Minni tympäisi puristellen kanssa käsiään edessään. Hemi pelästyi hiukan naisen yllättävää ilmestymistä, vapauttaen samalla kätensä ristiasennosta ja vilkaisi musta hiuksista naista takanaan. Hiirinainen kohautti kulmaansa.
”Missä vanhimmaisesi?” Hemi kysyi.
”Nimitit itsesi juuri orjapiiskuri lapsenvahdiksi ja hukkasit heti kättelyssä jo yhden!” Minni totesi saaden lapset nauramaan.
”Hiljaa!” Hemi puri hammastaan saaden lapset enemmän ja enemmän nauramaan.
”Niklas ja Liam ovat ystäviensä kanssa järjestämässä jäärataa aavikolle. Turbo ja Moto lupasivat heille kylmäpuhaltimia Vastarintaliikkeiden tilasta, joten he ovat siellä. Jaca, Marcus ja Gal lähtivät puolestaan ruokakauppaan! Milva on töidensä jälkeen tulossa Mackin kanssa tänne,”
”Oi hyvä… soitankin iskälle!” Olivia huudahti ja nousi äkkiä istumaltaan tuolilta.
”Olivia me emme käytä valmis kamaa!” Hailey yritti huutaa naisen perään.
”Mitä kylmäpuhaltimia?” Hemi kohautti kysyvästi kulmaansa.
”Ne samat, joilla jäähdyteltiin aavikkotaisteluiden jälkeen alusten ja moottoripyörien moottoreita!” Minni vastasi miehelle.
”Aaaaaa…”
”Ne puhaltavat tarpeeksi kylmää, joten ne saavat veden jäätymään ja pysymään jäässä!” Minni selitti.
”Entä Vinski ja Anni, koska he tulevat?” Hemi kysyi.
”En minä tiedä.”
”Äiti ja isä sanoivat olevansa mahdollisimman nopeita! Kuitenkin matkoihin menee aikaa,” Valeria totesi keittiöstä.
”Teidän uunituotteenne palavat!” Minni osoitti uunia, joka osoitti mustan savun merkkejä.
”EIIIII!” tytöt huusivat. Hailey läväytti luukun auki ja sai koko alakerran peittymään mustaan savuun. Palovaroittimet alkoivat huutamaan ja sai jokaisen kevyesti yskimään.
”Hemi avaa takaovi… tytöt avatkaa keittiön ikkunat ja sammuttakaa uuni. Michael avaa olohuoneen ikkuna,” Minni ohjeisti rauhallisesti ja avasi itse etuoven läpivirtauksen vuoksi.
”Mää autan sua Michael!” Gianna nousi nopeasti ystävänsä perään. Minni vilkuili katon rajaa, jossa palohälytin vilkkui punaisuuttaan ja piti korvia huumaavaa ääntä.
”Mitä täällä tapahtuu?” Olivia kysyi.
”Pieni kärytys vain! Hemi!” Minni huudahti.
”Kerro pois…” Hemi tokaisi ja asteli takaisin paikalle.
”Voisitko irrottaa hälyttimet!” Minni osoitti seinään kiinnitettyä hälytintä. Hemi yritti tarttua katon rajassa olevaan hälyttimeen.
”Voin jopa minä kerrankin sanoa, että olen lyhyt!” hiirimies naureskeli.
”Mää autan!” Olivia laski puhelimen kädestään ja nousi olohuoneen sohvan käsinojalle.
”Mitä teet?” Hemi kysyi.
”Älä kysele, vaan istu! Ja katso etten putoa!”
”Hirveää komentamista!” Hemi pyöräytti silmiänsä. Olivia nousi enonsa olkapäille seisomaan, joka auttoi siihen että tämä sai pienen varvistelun jälkeen huitaistua palohälyttimen sohvan kautta lattialle. Minni irrotti sen muistikapasiteetin ja ääni laantui olohuoneessa. Takkahuoneen ja keittiön hälyttimet soivat edelleen. Hailey nousi keittiösaarekkeelle irrottamaan palohälytintä, kun puolestaan Hemi ja Olivia siirtyivät takkahuoneen puolelle. Olivia oli hetkellisesti joutunut laskeutumaan enonsa olkapäiltä ettei satuttaisi itseään törmätessään oviaukkojen yläkarmeihin.

Tuulettamiseen meni jonkin aikaa ja nuoret yrittivät katsoa kuinka isoa tuhoa kärähdys oli aiheuttanut heidän leipomuksilleen. Minni oli siirtynyt ulos haukkaamaan raitista ilmaa Hemi perässään. Michael ja Gianna auttoivat kaksikkoa kasaamaan etupihalle myös puutarhasettiä. Tai Minni seurasi portailla istuen vierestä, kun jokseenkin aikuistunut Hemi teki sujuvaa yhteistyötä kahden nuorimmaisen hiirilapsen kanssa. Hemi oli myös kieltänyt naista osallistumasta, koska halusi naiselle kanssa stressittömämpää arkea kaiken kaaoksen keskellä. Hän välitti perheestään suuresti ja osoitti sen kiintymyksellään sekä avullaan. Tällä oli lempeä ote aina ollut kaikkiin myös heidän lapsiinsa. Oli kyseessä naishiiren omat, veljensä tai ystäviensä lapset. Hemi oli vuosia sitten todennut ettei omia lapsia varmasti koskaan tule tekemään, mutta se ei ole estänyt miestä viettämästä aikaansa muiden lasten kanssa. Hän oli eno, kummisetä ja se hassutteleva hiirimies, joka kuitenkin otti kainaloon elokuvan ajaksi, lohdutti ja oli ennen kaikkea läsnä vaikka mielipaha tilanteita ei välttämättä osannutkaan korjata tai luki lempi iltasatukirjaa omaan eläytyväiseen tyyliinsä saaden pienet hiirilapset kiljahtelemaan ja kikattelemaan ennen nukahtamistaan. Hemi loi lapsille turvallisen olon läsnäolollaan, vaikka vanhemmille hiirilapsille aukoikin jo lahjakkaasti kanssa päätään. Minni hieroi selkäänsä kipeyttään. Hemi vilkaisi naisen tuskaista ilmettä ja luimisti varovasti kulmiansa.
”Onko kaikki hyvin?” Hemi kysyi naishiireltä.
”Joo on… vauva antaa vain viitteittä taas olemassaolostaan!” Minni naurahti.
”Selkeästi kenraalimme lapsi!” Hemi naureskeli ja otti Michaelilta vastaan ruuvin.
”Niin, kuin kaikki lapsemme,” Minni huokaisi ja nosti katseensa taivaalle, kun varjo saapui jälleen omakotitalon ylle. Hiirinaisen suulle nousi pieni hymy.
”Hm… Vinski ei sitten tehnyt perinteisiä!” Hemi totesi apeana katsoen kanssa taivaalle.
”Iskä olisi antanut Vinski-sedälle selkään, jos sen olisi tehnyt!” Michael naurahti.
”Siis oliko Turbo tosissaan sen ukaasinsa kanssa?”
”Oli! Miksi muutenkaan hän sellaista sanoisi!” Minni hieroi reisiänsä. Alus laskeutui samaan kohtaan ajotietä, kuin aikaisemminkin. Vinski avasi lastaussillan ja asteli ensimmäisenä aluksesta ulos.
”En voi uskoa tätä… olemmeko Marsissa?” Santtu ihasteli.
”Jep… tervetuloa siis takaisin!” Anni silitti ohimennen ihmisnaisen olkapäätä. Jaska astui vaimonsa viereen ja katsoivat, kun hiiret tervehtivät jota kuta ja nostelivat laukkuja aluksen pohjasta olevasta säilöntä boksista.
”Tämä on niin erilainen paikka, kuin 15-vuotta sitten!” Santtu pyöritteli päätään. Avery ja Aubrey vilkuilivat aluksen ikkunasta erilaista maisemaa. Talot ja luonto olivat maapalloon verrattuna hyvin erilaiset. Vaikka Marsissa tätä myöden oli jo vettä, ei taivas ollut muuttanut punaista väriään mihinkään. Kuitenkin planeetta näytti tyttöjen mielestä kauniille erilaisella ulkomuodollaan. Santtu laskeutui aluksesta kanssa alas ja ihasteli Marsia vielä tovin. Nainen vilkuili ympärilleen ja portailla istuva hiirinainen sai tämän leuan putoamaan innokkuudesta melkein maahan. Santtu peittosi kasvojansa, kun Minni vinkkasi tälle kättään heiluttaen silmäänsä. Ihmisnainen kiljahti ilahtuen.
”MINNI!” nainen kimposi pihan poikki hiirinaisen luokse, joka nousi seisomaan halatakseen tiukasti vanhaa ystäväänsä.
”Nipistä mua… mää en voi uskoa, että sinäkin olet siinä!” Santtu intoili ja halasi kenraalitarta uudemman kerran, joka naureskeli tämän otteessa. Santtu irrotti otteensa Minnistä.
”Aaaaawww… olet edelleen niin…”
”Raskaana?” Minni kysyi ja sai Santun pitelemään vain tämän käsistä kiinni.
”Mars on niin kaunis… en koskaan edes pystynyt kuvittelemaankaan kuinka kaunis se on, vaikka jätkät yrittivät sitä kertoa aikoinaan!”
”Ihme etteivät näyttäneet fläsäreitä antenneillaan!” Hemi kommentoi ja sai Santun osoittamaan hiirimiestä.
”Et ole muuttunut yhtään!” Santtu kommentoi kiirehtien hiirimiehen luokse.
”Öööö… kiitos,” Hemi hämmentyi mukamas, mutta koppasi kuitenkin pienen ihmisnaisen halausotteeseensa.
”Miten teidän matkanne meni?” Minni kysyi.
”Todella hyvin… varsinkaan, kun ei tarvinnut pelätä mitään ylimääräistä vastaan tulittavaa liikennettä!” Santtu heilautti käsiään.
”Tytöt tulkaa tervehtimään!” ihmisnainen komensi ja sai myös hiirilasten huomion. Tytöt kuitenkin epäröivät. Aubrey painoi kätensä syvemmälle hupparinsa taskuihin. Michael ja Gianna juoksivat aidalle ja roikkuivat kivipatsaiden päällä.
”MOI!” Michael tervehti reippaana kaksikkoa.
”Miksi sulla on huppu päässä?” Gianna tenttasi Aubreylta.  
”Moi…” tytöt mutustelivat, mutta eivät vastanneet muuta hiirilapsille. Minni asteli kanssa hiirilasten luokse rauhoitellakseen näitä. He harvemmin ujostelivat ja sen vuoksi eivät välttämättä antaneet toisille tilaa tutustua uuteen ympäristöönsä ensin.
”Antaa heille aikaa hiukan…” Santtu heilautti kättään.
”Mutta… Minni ja Hemi… tässä on mieheni,” Santtu jatkoi esitellen Jaskan kaksikolle.
”Hei! Jack Mc Cyber! Mutta sanokaan Jaska vain,” mies ojensi kätensä kaksikolle.
”Carbine Thremes… hän on Hemi!” Minni esitteli itsensä ja norsunluun värisen marsilaisen.
”Minni on Turbon vaimo!” Santtu tarkensi.
”Wou… Turbo puhui sinusta usein Maassa ollessaan!” Jaska mainitsi saaden Minnin vain hymyilemään.
”Mc Cyber? Oikeasti?” Hemi naureskeli ja sai Minnin iskemään miestä alavatsan seudulle.
”Oletko robotti, vai kasvaako pulisonkisi kiinni leukaperiisi?” Hemi siirteli Jaskan oransseja hiuksia.
”Olet kova suustasi sälli! Muistutat erehtymättä jotakin!” Jaska vilkaisi Vinskiä, joka nojasi alukseen kädet eteensä puristettuina.
”Voi kuule… älä meitä rupea vertaamaan. Hemi on pahempi, kuin minä!” Vinski osoitti nopeasti vaaleaa marsilaista, joka naureskeli vain omille jutuilleen.
”Pakko tällä kertaa yhtyä Vinskin sanaan!” Minni vilkaisi valkeaa egoistia.
”Samoin…” Santtu osoitti Hemiä ja Vinskiä vuorotellen. Jaska kurtisti kulmiansa ja vilkaisi nopeasti Hemiä, joka vain naureskellen iski silmäänsä tälle.
”Tule Hemi! Meillä jäi hommat kesken!” Gianna totesi yhtäkkiä, kun ei saanutkaan ihmislapsiin kontaktia.
”Mutta meillä on aikuisten jutut kesken!”
”Ei sinua siihen tarvita!” Michael totesi työntäen Hemiin vauhtia missä Gianna veti hiirimiestä.
”TÄH? Tekö sen päätätte?” Hemi älähti saaden lapset kikattamaan.
”JOOOOO!”
”Voi ei… minusta… minusta tuntuu, että maan vetovoima vaikuttaa!” Hemi pysähtyi äkisti ja kumpikaan lapsista ei saanut miestä eteenpäin. Hiirimies taivutti itseään hiukan taakse päin saaden Michaelin olemaan melkein pulassa hiirimiehen kanssa.
”Eikä vaikuta!”
”Vaikuttaa… niin käy joka päivä!” Hemi naurahti ja rysähti maahan selälleen hieman Michaelin päälle.
”Sun peppus meinas liiskata mut!” Michael murahti keräten itsensä kookkaan marsilaisen jalkojen alta.
”No sittenhän se oli taktinen!” Hemi vastasi.

Hiirimies naureskeli maassa ollessaan ja peittosi itsensä hiukan, kun hiirilapset vain hyökkäsivät tämän kimppuun saaden melkein koko naapuriston raikumaan naurusta. Lasten ilo ja Hemin tohelointi nauratti myös muita pihalla olijoita.
”Ihanaa kun Hemi on edelleen oma itsensä!” Santtu ihasteli.
”Juu… todella ihanaa!” Vinski kommentoi.
”Hemi on ihan luonnonlahjakkuus lastemme kanssa!” Minni ihasteli kanssa.
”Onko toinen heistä teidän lapsenne?” Santtu osoitti kikattelevia hiirilapsia.
”Michael on meidän toistaiseksi nuorimmaisin!” Minni viittasi kädellään kullanruskeaan hiiripoikaan.
”Näin veikkasinkin, hän on ihan kuin Turbo!”
”Näkisitpä Niklaksen!” Vinski kommentoi saaden Santun hymyilemään.
”Minni… Tässä on meidän tyttäremme… Aubrey ja Avery!” Santtu hieroi ujostelevien tyttäriensä olkapäitä. Kumpikin vain vilkaisi musta hiuksista hiirinaista.
”Älkää ujostelko! Minni on yhtä mukava, kuin mekin!” Anni rohkaisi tyttöjä, jotka nyökkäilivät pienesti.
”Niin siihen asti, kunnes alkaa komentamaan muita!” Vinski vilkuili taivaalle, kun tunsi Minnin pistävän katseen jossain ruumiinosassaan.
”Minni on ammatiltaan kenraali, joten hän saattaa vaikuttaa tiukalle mutta on todellisuudessa hyvin mukava ja kiva!” Anni yritti selittää miehensä ohi tyttärilleen hiirinaisen luonnetta.
”Oletpa kohteliaalla tuulella tänään!” Minni virnuili ystävälleen.
”No olet! Turhaan edes kiellät sitä!” Anni astui ystävänsä ohitse.
”Tulkaa peremmälle. Ei meidän tarvitse ajotiellä seisoskella!” Minni ohjasi ihmiset pihamaalleen.
”Missä loput lapsenne ovat? Kun eihän Michael ainoanne ole? Vai muistanko ihan väärin?” Santtu tunsi kysymystulvansa vain pulppuavan suustaan ulos. Minni naureskeli pienesti.
”Niklas on Moton vanhimman pojan Liamin kanssa tekemässä kouluprojektiaan aavikolla. Tyttäremme Hailey ja kaikki loputkin vierailevat tähti tyttöset ovat sisällä!” Minni viittoi kädellään talon suuntaan.
”Miksi edes olette ulkona?” Vinski kohautti kulmaansa.
”Tytöt aiheuttivat lievän jälkiruokiensa käräyttämisoperaation!” Minni puristi kädet eteensä.
”Ovatko he kunnossa?” Anni pelästyi.
”Kaikki hyvin… siis lapsilla. Tarjottavat taisivat kokea karmeamman kohtalon,” Minni rauhoitteli hiirinaista.
”Ihme etteivät ole vaatineet uusia tarvikkeita!” Hemi pohti maassa maaten.
”Älä muistuta heitä!” Minni mulkaisi hiirimiestä.
”ÄITIIIIII!” kuului samalla sekunnilla sisältä. Minni ummisti silmänsä.
”Tässä kohtaa toivon, että vauva olisi ensimmäisemme,” Minni huokaisi.
”Heeiii!” Michael älähti. Minni virnuili nuorukaiselle lempeästi. Kullanruskea hiirityttö juoksi sisältä.
”Onko kaikki lapset isiänsä muistuttavia?” Jaska kysyi. Aubrey vilkaisi isänsä vierestä melkein samanikäistä tyttöä mielenkiintoisena.
”Me tarvitaan uudet tarvikkeet kaupasta!” Hailey totesi vähät välittämättä siitä, että olivat saaneet vieraita.
”Meillä on Hailey vieraita!” Minni kommentoi ja käänsi tytärtään edessään. Tytön katse laajeni, mutta ei sen vuoksi että näki ihmisiä ensimmäistä kertaa elämässään. Vaan sen vuoksi, että nolostuminen valtasi hänen mielensä.
”Oi… sori…” tyttö nolosteli ja siirsi suortuvaistaan korvansa taakse. Minni hieroi hellästi tytön olkapäitä.
”Kaikki hyvin… Olet varmasti Hailey?” Santtu ojensi kätensä.
”Jooo… Hailey Thremes…” Hailey nolosteli.
”Charley Mc Cyber… mutta sano Santtu vain. Hän on mieheni Jaska!” ihmisnainen esitteli kaksikon hiiritytölle. Iloiset kiljahdukset kantautuivat portailta ja Anni sai osakseen tiukat halaukset.
”Ja vastataksesi Jaska kysymykseesi… niin hiirilasten turkinväri määräytyy toisen vanhemman hallitsevasta väristä! Esimerkiksi, kun Turbon turkinväri on hallitsevampi, kuin omani niin lapsemme melkein automaattisesti on saman värisiä, kuin isänsä,” Minni selitti.
”Ja meillä puolestaan Vinskin väri taas vaalentaa väriäni, jolloin saimme tällaiset kaksi enkeliä elämäämme!” Anni selitti.
”Moton lapset ovat kanssa sekoitus vanhempiaan, koska mittakaavassa Moton ja Milvan turkin värit ovat samalla aaltopituudella. Ja sitten on niitä tilanteita, joissa isän väri on hallitsevampi aina,” Minni jatkoi ja sai ihmismiehen nyökkäämään.
”Mielenkiintoista…” Jaska hieroi leukaansa.

”Äiti! Meillä on ongelma!” Hailey totesi ja kääntyi äitiänsä kohden. Minni puristi kädet eteensä ja katsoi tytärtään kysyvästi toinen kulma aavistuksen koholla. Santtu virnuili hiirinaiselle. Hän tunnisti tuon katseen. Saman katseen naishiiri oli tuottanut nykyiselle aviomiehelleen useamman kerran aikoinaan, kun tämän ideat vaativat naisen sanallista tai sanatonta tukea.
”Mikähän ongelma meillä on?”
”Hmmh… ei meillä! Vaan meillä…” Hailey osoitteli hiirityttöjä vuorotellen. Santtu vilkaisi ovelle, jossa kaksi musta hiuksista hiirineitoa kanssa seisoi.
”Ei meillä, mutta kuitenkin meillä?”
”Äiti!” Hailey älähti hiukan turhautuneena, mutta kuitenkin äitinsä lempeä nauru tarttui myös hiirineitoon.
”Meidän pitää mennä kauppaan!”
”Ei!”
”Mutta äiti!”
”Minä sanoin Hailey sinulle jo kerran, etten lähde jouluruuhkaan enää viimeisilläni raskaana ja, että isäsi hoitaa ne!” Minni vastasi.
”Missä iskä on?” Hailey turhautui entisestään.
”Hailey rauhoitu… mennään meidän iskän kyydillä!” Valeria rauhoitteli ja käveli isänsä luokse.
”Aha!” Vinski vilkaisi toista kaksosistaan, joka kikatteli tämän vieressä.
”Ratkaisu Hailey!” Minni heilautti käsiään. Kullanruskea hiirityttö huokaisi syvään.
”Hyvä on!” Hailey huokaisi.
”Mutta käymme tukikohdalla ensin. Palautamme aluksen ja teemme raportin matkastamme!” Vinski osoitti nuorukaisia.  
”Sovittu!” Viennakin innostui ja astui isänsä viereen. Vinski katsoi jälkikasvuansa pienesti kysyen ja pyöritteli näille kuitenkin päätään.
”Sinäkö tekemässä raporttia?” Hemi kohautti kulmaansa.
”Piti kysyä samaa Vinski!” Santtu osoitti peukalollaan Hemiä.
”Edelleen on vähän toinen kuri, kun Rontti siirtyi sivuun tämän meidän ”uuden” kenraalimme tieltä!” Vinski murahti.
”Ei se Turbo niin paha ole!” Minni naureskeli.
”Jooo eipä! Oletko ollut samaan aikaan hänen kanssaan töissä?”
”Olen Vinski… useammankin kerran!” Minni hieroi kevyesti kuonoansa.
”No sitten sinussa on jokin vaimo-rauhoitin häneen tai sitten koulit hänestä tarkoituksella yhden komentelijan… koska viimeiset viikot ovat olleet aika napakkaa ohjeistamista!” Vinski puristi kädet eteensä saaden Minnin pyöräyttämään silmiänsä.
”Ai niin… Santtu ja Jaska… tässä ovat kaksostyttöni… Valeria ja Vienna,” Vinski vaihtoi aiheen Turbosta tyttäriinsä ja esitteli samannäköiset hiiritytöt ihmispariskunnalle.
”Heii!” tytöt tervehtivät.
”Miten heidät erottaa toisistaan?” Jaska hieroi leukaansa.
”Kyllä heidät erottaa!” Hailey kommentoi.
”Ovathan he ihan ulkoiselta pukeutumiseltaan erinäköisiä!” Santtu osoitti kaksosisia.
”Menkäähän te nyt… niin pääsette vielä siivoamaan kaaoksenne!” Minni patisteli hiirilastaan. Ona kiirehti kanssa heidän mukaansa esittelemättä ollenkaan itseään.
”Tulehan rakkaani! Kaitsetaan yhdessä nämä pienet lampaat!” Vinski pelleili ja sai tytöissä kuulemaan erilaisia marinoita. Anni tervehti nopeasti kaikki muut ja nousi takaisin aluksen kyytiin. Heidän autonsa ja Vinskin punainen moottoripyörä olisivat tukikohdalla, joten he saisivat ne samalta sieltä, kun palauttavat aluksen paikoilleen.

Olivia laskeutui tätinsä viereen oven suusta.
”Etkö sinä mennyt?”
”Tämä kouluprojekti ei käytännössä enää koske minua… niin en!” tyttö nyrpisti pienesti kuonoansa.
”Sinä olet Olivia!” Santtu osoitti hiirinaista.
”Mitä olen tällä kertaa tehnyt?” Olivia kysyi hämmentyneenä.
”Synnyit…” Hemi kommentoi.
”Eli maineeni on kulminoitu alusta saakka!”
”Se ei ole Olivia ylpeilyn aihe…”
”Niin eli olen täällä sinua varten siis ihan täysin! Ja syntymälläni oli siis tarkoituksensa…” Olivia naljaili takaisin.
”Olet kuin piikki lihassani!”
”Isäni totesi samoin sinulle… kuulemma olet niin syvällä kiinni hänen hanurissaan, että sinusta on vaikea päästä eroon!”
”Kaikki isäsikin sinulle kertoo!”
”Niinpä… voi onnelliset lapsuusmuistot!” Olivia heilautti hiuksiansa.
”Olivia… olit ihan pieni silloin, kun tapasit Santun viimeksi. Siitä on vain kevyet 17-vuotta!” Minni selitti.
”Oletko jo täysi-ikäinen?” Santtu hämmentyi.
”Marsissa täysi-ikäisyys julistetaan vasta 20-vuotiaana, mutta hiljalleen sitä kohti!” Olivia kohautti harteitaan.
”Ja me mietimme aikoinamme millainen hiirineito Oliviasta kasvaa!” Santtu viittasi Minnille.
”Niinpä! Ihanan kamala, jos voi muutamalla sanalla sanoa! Samoin kuin hänen sisarensa!”
”Hei mitä voi olettaa, kun vanhempien rinnalla kasvatusprosessissasi on hölösuu itse ja herra mörrimöykky?” Olivia viittasi Hemin suuntaan.
”Usein ei mitään hyvää…” Minni tokaisi saaden veljentyttönsä nauramaan.
”Kaikkein pahinta on ettei tunne itseään vanhaksi, vaikka he kasvavat koko ajan!”
”Juu eipä!” Minni hieroi vatsaansa.
”Etkö suosittele raskautta kellekään?” Olivia kysyi.
”Omien lapsien saanti on ollut parasta mitä tiedän… mutta siis vihaan, vihasin Niklaksen, Haileyn ja Michaelin aikaan raskaana olemista ja tämä ei ole poikkeus siinä missä heidänkään odotuksensa!”
”Ai mun mielestä raskausaika oli ihan parasta!” Santtu henkäisi ja sai Minnin pudistelemaan päätään.
”Mää en nauti…” Minni totesi.
”Vihaaks sää mua?” Michael kysyi syöksyen halaamaan äitiään. Minni luimisti korviansa ja kyykistyi nuorimmaisensa tasolle kevyestikin.
”En tietenkään… rakastan teitä kaikki pohjattomasti. Raskautta äiti ei vain siedä,” Minni selitti silitellen pojan poskea.
”Mää jo luulin, kun hajotin sen peiliovenkin!”
”Voi Michael… se on käsitelty asia jo ja se oli puhdas vahinko! Sitä paitsi yksi peilioven rikkoutuminen ei saa minua vihaamaan sinua!” Minni jatkoi. Michael halasi äitiään tiukasti, joka suukotti tämän takaraivoa.
”Te voisitte esitellä Aubreylle ja Averylle meidän kotimme,” Minni rohkaisi poikalasta.
”Jooo! Tulkaa Aubrey ja Avery!” Michael ohjeisti ja juoksi jo Giannan kanssa sisälle.
”Menkää vain!” Santtu tönäisi kevyesti esikoiseensa vauhtia. Ujostellen tytöt lähtivät hiirilasten perään.
”Mennään mekin sisälle. Eiköhän alakerta sen verta ole tuulettunut, että pystymme sisälläkin kuulumisiamme vaihtamaan,” Minni ohjeisti. Olivia nousi ensimmäisenä portaille, kunnes tunsi miten Hemi nosti tämän edestään.
”HEI!” hiirineito älähti ja lähti enonsa perään rivakasti.
”Onko teillä aina tällainen vilske?” Jaska kysyi.
”Melkein…” Minni nyrpisti ihmismiehen edestä kuonoansa.
”Oletko päässyt jo unohtamaan millaista elämä jätkien kanssa oli?” Santtu kysyi.
”Olin niin vähän teidän kanssanne tekemisissä, mutta kieltämättä… Aina kun heidät näki niin ei ainakaan hiljaista ollut!” Jaska naureskeli, kun Santtu ohjasi miehensä ensimmäisenä omakotitalon sisään. Kaksi hiirimiestä olivat nähneet saapuneet ystävänsä jo kauempaa ja pitäneet näitä silmällä, päättäen yllättää ainakin ihmisnaisen. Kullanruskea hiirimies juoksi pihansa poikki.
”Luulitko ettet yllätyksiltä välty?” Turbo naurahti nostaen kiljahtavan naisen itseään vasten ja pyöritellen kevyesti ilmassa. Turbo laski Santun maahan, joka kiljaisten halasi Motoa pitkään.
”Mulla on ollut niin ikävä teitä!” Santtu vastasi pitäen Moton käsivarsista tiukasti kiinni.
”Samoin Santtu-neiti!” Moto totesi.
”Taitaa olla rouva nykyisin!” Turbo osoitti ihmisnaista, joka kimposi halaamaan myös tätä tiukasti.
”Pahoittelut rouva,” Moto tokaisi saaden Santun nauramaan. Santtu iski mieshiiriä käsivarsiin, jotka ohjasivat ihmisnaisen sisälle.

Turbo nyrpisti hieman kuonoansa ja vilkaisi Motoa. Hiirimiehet ja Santtu riisuivat kanssa kenkänsä.
”Iskä ja Moto!” nuorimmaiset hiiret huudahtivat ilahtuneina ja hyppäsivät portaista miesten syleihin.
”Hei! Saako portaissa hyppiä?” Turbo katsoi tuimasti poikaansa, joka roikkui kummisetänsä kaulassa.
”Saa!” Gianna kikatti.
”Ai saa?” Turbo kysyi ja kutitteli tätä sylissään. Aubrey ja Avery pysähtyivät rappusiin. Moto tökkäsi kullanruskeaa veikkaansa saaden tämän huomion. Moto osoitti ujonpuoleisia ihmislapsia.
”Hei… te olette varmasti Santun jälkikasvua,” Turbo tervehti tytöt varovasti laskien samalla Giannan sylistään.
”Tässä on mun iskä Turbo ja kummisetä Moto,” Michael esitteli kaksikon.
”Kiitos aktiivi petteri,” Moto kutitti kanssa jaloissaan seisovaa hiiripoikaa.
”Hauska tavata! Tervetuloa Marsiin!” Turbo ojensi kätensä, johon Avery tarttui reippaammin ensimmäisenä.
”Mää olen Avery…”
”Avery? Se on kaunis nimi,” Turbo ihasteli ja sai tytön kikattamaan.
”Sano sinäkin jotain!” Avery komensi isosiskoaan. Nuorimmainen alkoi selkeästi lämpiämään marsilaisille ja ei menisi aikaakaan, kun tämä touhuaisi Giannan ja Michaelin kanssa.
”Mää oon Aubrey!”
”Kaunis nimi sinullakin…” Turbo kätteli tytön varovasti.
”Hauska tavata sinutkin Aubrey,” Moto vastasi ja kätteli tämän terveellä kädellä tytön. Kuitenkin tytön pelokas katse hupun alla porautui Moton metalliseen käteen. Kevyesti kuitenkin tytöt ohjautuivat olohuoneen puolelle Turbo ja Moto perässään.
”Mikä täällä käryää?” Turbo kysyi.
”Tytöt vähän leipoivat,” Minni kommentoi.
”Teeeekiiiin…” Jaska huokaisi pitkään hiirinaisen ohi.  
”MC CYBER! MITÄ ÄIJÄ!?” Moto ilahtui ja iski miehen kanssa kätensä yhteen.
”Saatiin kutsu marsilaiseen joulujuhlaan tai juhlaan, kun uusi vuotenne on samassa juhlassa!” Jaska vinkkasi silmäänsä.
”Tietysti… vain parasta teillekin!” Moto naureskeli.
”Ei saasta… olet kanssa kunnolla harmaantunut!” ihmismies jatkoi osoittaen Turboa.
”Vähemmästäkin, kun sinut näkee!” Turbo naureskeli. Kieltämättä ikä alkoi varmasti jokaisessa Prätkähiiressä näkymään eri tavalla. Turbon hiuksissa oli kenties nähtävissä jo harmaampia suortuvia.
”Mitä nämä on?” Jaska kysyi virnuillen, kun hiirimiehen leuan alle oli kasvanut noin parin sentin mittainen pidempi turkin osa.
”Anna olla varsinainen harmaaparta! Ryppysi vain lisääntyvät mitä enemmän tutki minun kasvojani!” Turbo osoitteli sormellaan lähellä Jaskan kasvoja.
”Ai mikä ihana jälleennäkeminen,” Santtu ihasteli pöydän äärestä, kun Minni kattoi puolestaan pitkän matkalaisille pientä syötävää ja juotavaa.
”Michael?” nainen huusi ja sai nopeasti pienen apupoikansa apuun.
”Hakisitko tyttöjen kanssa autotallista teille juotavaa?”
”Saadaanko limpparia?”
”Tämän kerran,” Minni kohautti kulmiansa. Naishiiri tunsi kosketuksen selällään ja hennon suudelman poskellaan.
”Mites sinun päiväsi?” Turbo jakoi naiselle huomionsa vuorostaan.
”Ihan hyvin. Sain vauvan pesän laitettua huoneeseemme ja viikattua loput vaatteet omille paikoilleen… myös Michaelin!” nainen tarkensi.
”Mmm… olet ollut energinen!”
”Nautin joka hetkestä!” Minni vastasi ja nosti miehen käsiin muutaman lautasen. Turbo suukotti naista nopeasti ja kattasi tämän puolesta pöydän loppuun.
”Tässä Aubrey…” Avery ojensi eriskummallisen näköisen limupullon sisarelleen. Aubrey nyrpisti nenäänsä.
”Eikö marsilaiset ruoat ja juomat nappaa?” Turbo kysyi huomatessaan tytön ilmeen.
”En tiedä, kun en ole koskaan maistanut,” Aubrey vastasi miehelle.
”Se on polvianmarjaa…” Avery kertoi.
”Polvian mitä?” Aubrey kysyi.
”Se on marsilainen hedelmä. Muistuttaa maultaan Maan persikkaa!” Minni tarkensi ja sai Aubreyn hämmentymään. Kieltämättä poreileva virvoke muistutti myös väriltään persikkaa.

Samaan aikaan, kun muut kahvittelivat ja pohtivat muun muassa nukkumajärjestelyä talolla, oli aavikolla kova kuhina. Punainen hiekka vain pöllysi, kun nuoret hiiriuroot harjoittivat kuivaharjoittelun tyyppisesti jääradan ajomuotoa. Kullanruskea hiirinuorukainen nosti motocross pyöränsä telineen päälle.
”Hyvä driftaus Niklas,” Liam nosti kypärän päästään ja haroi hiuksiansa.
”Paremmin menee aavikolla! Kun jää on jäätynyt pääsemme kokeilemaan ajoa siinä!” Niklas vastasi kypäränsä alta. Nuorukainen kiristi pyöränsä ketjua ja nousi selkään.
”Vieläkin tuntuu kiskovan väärään suuntaan!” Niklas murisi käynnistäessään moottoriajoneuvoaan.
”Niklas ja Liam!” nuori hiirityttö huusi lähempänä jääkenttää.
”Onko kaikki hyvin?” Liam kysyi. Nuori hiirityttö juoksi kaksikon luokse.
”Melkein…” tyttö huokaisi. Liam ja Niklas vilkaisivat toisiaan. Niklas nousi pyöränsä kyydistä ja lähti nuoren tytön osoittamaan suuntaan. Tovia myöhemmin he nojasivat matalaan kaiteeseen ja katsoivat edelleen nesteenä olevaa vettä.
”Isän mukaan tämän piti jäätyä muutamassa tunnissa!” Niklas pyöritteli päätään.
”Puhaltimet hohkaavat kyllä kylmää, mutta tämä ei silti jäädy!” tyttöhiiri totesi.
”Älä huoli… me kysymme vanhemmiltamme missä vika!” Liam rauhoitteli tyttöä, joka nyökäten lähti omiin hommiinsa.
”Missä vika Niklas?” Liam hätääntyi hieman ja kuiskasi asian ystävälleen.
”Mistä minä tiedän… en ole tekniikasta ymmärtävä nuori!”
”Eikö tekniikka nimenomaan ole vahvuutesi?”
”Moottoritekniikka… ei avaruustekniikka,” Niklas heilautti käsiään.
”No ei kai tämä voi sen erikoisempaa olla,” Liam läpsäisi ystäväänsä olkapäähän. Niklas kurtisti kulmiansa. Kaksikko käveli yhden kuudesta olevan puhaltimen luokse.
”Tämä on yksi kaaos!” Niklas pyöritteli päätään.
”Kaaosta on tulossa lisää, jos emme keksi miksi nämä eivät viilennä tarpeeksi!” Liam pohti ja nousi yhden tuulettimen istuimelle tarkistamaan sen ohjausjärjestelmää. Kuitenkin epämääräiset numero ja symboliyhdistelmät saivat Liamin raapimaan päätään. Niklas katsoi ystäväänsä kysyvästi.
”Vältämme isomman kaaoksen Liam, jos vain kysymme vanhemmiltamme neuvoa,” Niklas totesi.
”Katso itse tätä… ihan kun tämä ei edes puhaltaisi täysillä!” Liam totesi ja sai Niklaksen huokaisemaan sekä kiipeämään ystävänsä rinnalle.
”Miksi antura heittelee lämpimän ilman puolella?” Niklas kysyi ja naputti muutaman kerran pienen lasikuvun alla olevaa mittaristoa.
”En minä tiedä… mutta eikö tämä olekin lämpötilan anturi?”
”On… ja tuosta… ei!” Niklas totesi painaen yhtä nappulaa, joka sai lämmön vain nousemaan ja hiirinuorukaisen nostamaan kätensä ilmaan.
”Tämä?” Niklas kysyi painaen toista nappulaa varoen ja lämpömittarin antura meni sinisen rajan puolelle. Nuorukaiset naurahtivat ja iskivät kätensä yhteen.
”Mahtavaa! Eikä vaatinut vanhemmilta kysymistä edes!” Liam totesi ja hyppäsi istuimelta takaisin maahan.
”Totta… tarkistetaan laputukset, muiden viilentimien anturat ja lähdetään syömään. Palataan vielä harjoitteluihin, kun hämärä alkaa laskeutumaan,” Niklas ehdotti.
”Mihin menemme syömään?”
”Porukka oli menossa ilmeisesti keskustaan. Jos mekin menemme sinne!” Niklas kohautti harteitaan. Liam nyökkäsi ystävälleen hyväksyvästi. Ystävykset kiinnittivät isoja varoituskylttejä, joissa kiellettiin kävelemästä puhaltimien osoittamassa suunnassa. Niiden teho pystyi jäädyttämään hiiren hetkessä pystyyn, jolla voisi olla kohtalokas seuraus. Lisäksi nuoriso oli kiinnittänyt turvaetäisyydelle huomionauhaa, jossa kiellettiin ulkopuolisia tulemasta tapahtuma-alueelle. Saatuaan kaikki paikoilleen, lähtivät Niklas ja Liam tavoittelemaan ystäviään Tulikiven keskustasta.

Vinski huokaili ja marisi puolestaan kaupan hyllyjä vasten. Jos viikko sitten oli ollut ruuhkaista aikaa, niin se ei kyllä ottanut laantuakseen.
”Iskä meillä on ongelma!” Valeria juoksi tämän luokse.
”Niin mullakin! Haluan ulos täältä!” Vinski huokaisi.
”Täällä ei ole yhtään pellavasuklaarouhetta!”
”No mitä minä voin asialle tehdä?”
”Meidän pitää mennä toiseen kauppaan…” Valeria aneli ja sai Vinskin huokaisemaan vielä syvempään.
”Mää en jaksa enää…” Vinski huokaisi.
”Missä äitisi on?” hän jatkoi ja etsi Annia katseellaan. Hento kosketus miehen olkapäähän sai tämän huomion.
”Tässä olen!”
”Mihin katosit?”
”Hankin loppuja tykötarpeitamme,” Anni esitteli ostoskärryjen sisällön miehelle.
”Tässä samalla?”
”Miksi ei? Ei tarvitse uudelleen kauppaan tulla parin päivän päästä!” Anni kohautti harteitaan. Vinski osoitti huolestunutta tytärtään.
”Mikä hätänä kulta?”
”Täällä ei ole pellavasuklaarouhetta ja se on iso osa meidän tuotteitamme juhlaan tarjottavaksi,” Valeria selitti.
”Mitä voimme tehdä asialle?” Anni kysyi.
”Ehdotti toista kauppaa!”
”Se on ainoa vaihtoehto… emme tiedä miten muutenkaan saisimme sitä! Itse tehty rouhe veisi kuusi viikkoa!” Valeria huokaisi.
”Me viemme isänne kanssa teidät toiseen kauppaan Tulikiven keskustaan. Sillä aikaa viemme ostoksemme kotiin ja haemme teidät!” Anni rauhoitteli nuorukaista.
”Haemme? Sinähän autolla olet?” Vinski vilkaisi vaimoansa, joka kurtisti tälle hiukan kulmiansa.
”Okei…”
”Onko kaikki muut tarvikkeet täältä saatavilla?” Anni kysyi.
”On!”
”No kutsupa ryhmärämäsi niin lähdemme kohti kassoja sitten!” Vinski komensi ja sai Valerian kiirehtimään takaisin hyllyjen väliin. Mikään ei tuntunut sujuvan sinä päivänä. Kaikkialla oli haasteita ja ongelmia. Tai sille se tuntui. Tytöt kiiruhtivat hiirikaksikon luokse, jotka jo odottelivat kassoilla.
”Isäsi on minulle velkaa nämä!” Vinski osoitti Haileyä.
”No saat olla hänen oma verottajansa… sitä paitsi. Ei tämä ole pelkästään minun kouluprojektini. Tyttäresi on yhtä lailla tässä mukana,” Hayley vastasi valkealle marsilaiselle.
”Niin iskä!” miehen tyttäret naljailivat tälle.
”Onneksi isäni voi kanssa hoitaa osansa tästä!” Ona muistutti Haileyn vierestä.
”Menkäähän kassojen päähän. Näytämme suurperheeltä!” Vinski patisteli nuoret ympäriltään.
”Eikö se ole normaalia meille?” Vienna heilautti käsiään, saaden Annin nauramaan.
”Mitäs naureskelet söpöliini?” vetäen naisen kainaloonsa.
”Mmmm… en ole kuullut tuota lirkutusta hetkeen,” Anni siveli miehen rintalihasta ja otti tältä vastaan pehmeän suudelman.
”Täytyykin alkaa käyttämään taas useammin,” Vinski hieroi naisen selkää kevyesti. Anni painoi kuononsa miehen leuan alle, saaden tämän naurahtamaan.

Takaisin Minnille ja Turbolle päästyään, oli kello jo niin paljon ettei kukaan jaksanut enää alkaa uudelleen leipomaan. Vinski ja Anni ottivat tyttärensä matkaan. Milvakin oli nopeasti ennättänyt paikalle, mutta uusi hälytys töistä sai naisen suuntaamaan itsensä vain tukikohdalle. Marcus, Jaca ja Gal olivat ilahtuneet nähdessään Santun kanssa pitkästä aikaa. Aubrey oli kuin liimattu äitiinsä kiinni ja ei liikkunut puoleen tai toiseen mihinkään. Avery oli puolestaan oma iloinen itsensä ja oli saanut Michaelista ja Giannasta leikkikaverit itselleen. Tyttö oli jopa suostunut kasaamaan Michaelin huoneeseen oman nukkumapaikkansa, kun puolestaan äitinsä ehdotuksesta huolimatta Aubrey halusi vanhempiensa kanssa yhteiseen huoneeseen. Hänelle oli ehdotettu nukkumista Haileyn kanssa, mutta tämä karttoi hiirineitoa kaikin keinoin. Hän katsoi tyttöhiirtä pitkin nenin ja nosti ennakkoluulojaan tätä kohtaan koko ajan. Olisi siis ajan kysymys, koska teinit ottaisivat kunnolla yhteen. Hailey oli muutenkin vastuuntuntoinen, joten stressi otti hänestä herkästi vallan ja sen vuoksi oli myös sytytys herkempikin. Aubrey ei vain tiennyt tätä. Niklas oli tullut vasta myöhään yöllä kotiin, kun koko talo oli jo ehtinyt hiljentyä. Puhelimen värinä iltapäivästä jostain kauempaa sai hiirinuorukaisen murisemaan ja peittoamaan korvansa.
”NIKLAAAAS!” Michael huudahti juosten isoveljensä huoneeseen.
”Mitä sää haluat rääpäle?” Niklas totesi ja iski tyynynsä päänsä päälle.
”Sun puhelimen väritys on niin kovalla, että se kuuluu mun huoneeseen saakka!”
”Se on värinä… eikä väritys!” Niklas mutisi.
”Ihan sama… sun puhelin soi!” Michael tuhahti ja paiskasi oven kiinni. Alakerrasta kieltävä äänensävy ovien paukuttamisesta sai Niklaksen nostamaan päänsä tyynyn alta. Niklas kaivoi puhelimensa lattialta käsiinsä.
”Mmmm… haloo…” Niklas vastasi unisena.
”Vastasithan sää viimein… meillä on ongelma!” Liamin huolestunut ääni kantautui puhelun välityksellä.
”Mikä ongelma?” Niklas kysyi nousten kylkiasentoon puhumaan puheluaan.
”Aavikolla… voisitko tulla isäsi kanssa niin pian kuin pääsette? Me emme pääse täältä puusta pitkälle!” Liam kysyi ja sai Niklaksen ponkaisemaan pystyyn.
”Joo… toki. Koskeeko se viilentimiä?”
”Jep…” Liam vastasi lyhykäisyydessään.
”Okei… nähdään kohta… kuhan saan itseni hereille…”
”Yritä olla nopea!” Liam pyysi ja sai Niklaksen murahtamaan ja sulkemaan yhteyden. Niklas nousi istumaan sänkynsä reunalle. Hän olisi niin onnellinen, kun juhlat olisivat ohitse. Palkinnoksi hyvin vedetystä kouluprojektista saisi nuoriso viikon lepoaikaa koulusta ja siitäkin seuraava viikko menisi kevyissä tunnelmissa. Niklas etsi itselleen vaatteita, kun puolestaan alakerrassa Hailey tiskasi eilisiä leivontakulhojaan valmiiksi. Aubrey vilkuili ruokapöydän äärestä nuorta hiirineitoa, yrittäen keskittyä omiin kotitehtäviinsä. Hailey oli nostanut tummat hiuksensa korkealle ponnarille ja niiden kauniisti leikattu kerrostus erottui selkeämmin. Kenties se oli alemmuuden tunnetta, mitä Aubrey kohtasi Haileyn kanssa. Vaikka hänellä oli suuret ennakkoluulot, että Hailey oli hemmoteltu prinsessa ja kuvan kaunis hiirineito, oli Hailey hänen mielestään myös ärsyttävän ystävällinen ja ajattelevainen hiiri. Kaikkea mitä Aubrey ei kokenut olevansa. Lisäksi nuorilla hiirillä tuntui olevan roppakaupalla itseluottamusta, jonka vuoksi Aubrey oli enemmän nurkkaan ahdettuna. Hän oli ujo, epävarma omasta ulkonäöstään ja kropastaan, kun puolestaan hiirillä tuntui olevan ne kaikki. Ja kaikki se kateus vain kohdistui Haileyyn jostain syystä. Hailey kuivasi tiskejään, kun vilkaisi ruokailutilan puolelle ja näki miten Aubrey veti kasvonsa takaisin kirjaansa. Hailey laski kulhon kädestään ja nojasi toisella kädellään keittiön tasoon.
”Jos sinulla on jotain sanottavaa, niin sano se nyt äläkä tuijota, vain sanoaksesi!” Hailey murahti heilauttaen vapaata kättään.
”Ei minulla ole sinulle mitään sanottavaa,” Aubrey vastasi ja sai Haileyn pyöräyttämään silmiänsä. Niklas rymisteli alakertaan ja sai Aubreyn huomion.
”Hei…” Niklas hymyili itsevarmasti tälle ja suuntasi itsensä suoraan keittiöön. Aubreysta tuntui, että punastui korviaan myöden ja veti kirjan vielä lähemmäksi kasvojaan. ”Kuka hän on? Miksi olo tuntuu kuumalle?” Aubrey pohti mielessään kokeillen varovasti poskiaan.
”Missä isä on?” Niklas kysyi sisareltaan.
”Viimeksi autotallissa kokoamassa vauvan vaunuja!” Hailey pohti hiukan ja vilkaisi veljeänsä, joka poistui nopeasti paikalta.
”MITEN NIIN?”
”KUNHAN KYSYIN!” Niklas huusi jo ulkoa. Nuori hiiriuros oli törmätä enoonsa, joka katsahti tätä kulma koholla virnuillen.
”Mihis meidän nuorella teinillämme on kiire?” Marcus naureskeli ja nappasi tämän kainaloonsa.
”Mulla on iskälle asiaa…” kullanruskea hiiripoika marisi.
”Koskiko tämä sitä sinun puheluasi?” Michael kysyi ilkikurisesti veljeänsä härnäten.
”Mun puhelut ei kuulu keskenkasvuisille!” Niklas härnäsi veljeänsä päästessään enonsa otteesta. Santtu käveli tallinpuolelta kuullessaan puheensorinaa ja sai naisen katseen laajenemaan.
”Niklas?” ihmisnainen kysyi ja sai lähes isästään olevan kaksoisolennon katsomaan hämmentyneenä ihmisnaista.
”Hei!” Niklas tervehti Santun omaan iloiseen tapaansa.

Santtu asteli nuoren hiiriuroon luokse. Hän ihasteli tätä katseellaan, vain hetken. Kaikki nuoressa hiiriuroossa toi mieleen Turbon. Hän oli lihaksikas, hyvä tapainen, rauhallinen ja varmasti paljon muutakin mitä ihmisnainen ei vielä tiennyt.
”Muistan vain sen ajan, kun olit näin pieni ja sain pitää sinua sylissäni!” Santtu ihasteli näyttäen käsillään pientä vauvan kokoista tilaa.
”Kiva kuulla. Olet ilmeisesti Santtu?” Niklas ojensi naiselle kätensä.
”Kyllä olen… hauska tavata taas pitkästä aikaa!”
”Samoin…” Niklas totesi ja katsahti pikkuveljeänsä, joka nojasi tähän vartalollaan.
”Onko kaikki hyvin?” Santtu kysyi, kun aisti Niklaksesta jotain poikkeavaa.
”Etsin isääni. Kouluprojektimme kanssa on jotain ongelmia aavikolla.”
”Kuulin… Moto soitti kanssa juuri!” Turbo vastasi astellen tallista kanssa ulos.
”Nyt on pikkuiselle päheet vehkeet nukkumista varten!” Hemi naureskeli työntäessään vaaleat lastenvaunut ulos tallista.
”Niin siinähän meillä on jo ammattityöntäjä!” Gal totesi naureskellen.
”Hei! 18-vuoden kokemuksella voisin jo todeta itseni olevan jo ammattilainen!” Hemi naureskeli.
”Ammattituuppaaja?” Marcus kysyi.
”No eihän Hemi mitään muuta tuuppaakaan!” Gal vilkaisi kulma koholla ystäväänsä.
”Törkeää!” Hemi huudahti saaden parhaat ystävänsä nauramaan äänekkäästi. Niklaskin pudistelin hymyillen päätään hiirimiesten keskusteluille ja vilkaisi isäänsä.
”Voidaanko mennä? Ennen, kuin saan kenties hylätyn tämän vuoksi!”
”Et sinä saa hylättyjä!” Turbo mulkaisi esikoistaan.
”En… en ole tähän päivään mennessä saanut, enkä tule saamaan. Joten mennään!” Niklas patisti ja sai Turbon puolestaan pudistelemaan päätään.
”Tarvitsetteko apua? Voimme Jaskan kanssa yrittää auttaa?” Santtu kysyi.
”Mmmm… en usko. Jotkut nuoret olivat vain räplänneet viilentimien säätöjä…” Turbo mulkaisi Niklasta.
”Kuka sellaista tekisi? Ei ainakaan me nähty Liamin kanssa mitään!” Niklas mutisi ja poistui nopeasti paikalta hakeakseen tavaransa.
”Jassoo?” Marcus vilkaisi kanssa sisarenpoikaansa.
”Ette tietenkään!” Gal kommentoi.
”Koska nuoriso olisikaan asialla, kun jotain tapahtuu?” Hemi jatkoi.
”Olkaa hiljaa!” Niklas naurahti.
”Saatte te tulla Jaskan kanssa mukaan, jos haluatte…” Turbo vilkaisi ystäväänsä.
”EI!” Aubrey huusi ovelta ja juoksi äitinsä luokse.
”Tarvitsen sinua täällä…” tyttö mutisi äitiään vasten.
”Aubrey rakas… pärjäättehän te kotonakin sen aikaa, kun olemme töissä,” Santtu lohdutti esikoistaan.
”Koti on eri asia… TÄMÄ EI OLE KOTI!” tyttö huudahti.
”Aubrey… tiedän, että sinua pelottaa ja jännittää… mutta ei sinulla ole täällä mitään hätää!” Santtu pyöritteli päätään.
”Onpas ja se on, että haluan kotiin!” tyttö huusi ja juoksi sisälle. Hiiret vilkuilivat toisiaan, Santun hieroessa otsaansa.
”Olen pahoillani,” Santtu vilkaisi hiirimiehiä. Turbo astui naisen viereen vetäen tämän kainaloonsa.
”Ei sinun tarvitse olla. Lapsemme käyttäytyisivät varmasti samalla tavalla, jos olisimme Maassa,” Turbo lohdutti.
”Aubrey on ollut aina herkkä muutoksille. Tämä kenties menee hänen ajatustensa yli ja saa hänet oireilemaan,” Santtu selitti.
”Juttele tyttäresi kanssa rauhassa. Me hoidamme kyllä omat ongelmamme nuortemme kanssa!” Turbo mulkaisi esikoistaan, joka vain leveästi hymyili tälle.
”Kisa aavikolle?” Niklas kohotti kypärää kädessään.
”Jaaaaa he tietävät mistä naruista vedellä!” Turbo huokaisi pitkään saaden Santun nauramaan.
”Pelkään vain, että Aubrey ottaa jonkun kohteekseen aiheuttaen tälle sanallisesti mielipahaa… kompensoiden tällöin omaa pahaa oloaan!” Santtu selitti.
”Ehkä sitten on hyvä, että juttelet Aubreyn kanssa… tai jos koet niin varmasti joku meistäkin voi hänen kanssaan jutella?” Jaca ehdotti.
”En usko hänen ottavan kontaktia muilta… mutta jos en pääse hänen kanssaan suuntaan taikka toiseen… niin minun puolestani voitte yrittää,” Santtu heilautti käsiään.
”Eiköhän me saada tyttäresi rentoutumaan!” Hemi rutisteli nyrkkejään.
”Unohda mitä sanoin meistä kaikista… korjaan sen naispuoleisiin!” Jaca mulkaisi veljeänsä.
”Kaikki järjestyy kyllä Santtu,” Turbo lohdutti naista suukottaen tämän päälakea.
”Kiitos…” Santtu kuiskasi.
”Mennääs me katsomaan aiheuttamanne kaaos!”
”Ei se ole meidän aiheuttamamme!” Niklas älähti. Turbo pysähtyi esikoisensa viereen, joka vain virnuili tälle leveästi.
”Eipä!” Turbo kommentoi ja iski nuorenmiehen kypärän tämän päähän. Niklas naureskeli isälleen parantaen kypäränsä istuvuutta päässään. Kuitenkin hän aavisti sen, että on varmasti saamassa vielä selkäsaunan tältä, kun näkisivät mikä aavikon tilanne oikeasti oli.

Turbo ja Niklas kurvasivat Tulikivikaupungin vierustaa keskikaupungin ulkopuolella suoraan aavikolle. Punainen hiekka vain pöllysi, kun kaksikko otti kisaa tyhjällä aukiolla. Niklas vilkaisi isäänsä, joka yritti hämätä nuorukaista omilla ajotaidoillaan. Motocross pyöränsä saatuaan, koki hän sen olevan parasta isäpoika aikaa mitä vain heillä enää oli. Kummallakin oli omat velvollisuutensa sekä menonsa ja siksi aikaa jäi kaksin vietettävään aikaan enää harvakseltaan. Lisäksi nuoremmat sisarukset vaativat erilaisen huomionsa ja Niklas usein väisti sisarustensa tieltä. Lisäksi uuden perheenjäsenen lähestyvä syntymä, vaatisi kanssa vanhemmilta jälleen erilaista huomiota. Ne ajat mitä heillä oli tai mitä heille suotiin, nautti kumpikin hiiriuros siitä täysin rinnoin.
”Olet kehittynyt sitten viime näkemän!” Turbo naurahti nuorukaiselleen.
”Sanos muuta papparainen! Jäät vielä toiseksi!” Niklas naureskeli edempää.
”Papparainen? Jo on otsaa!” Turbo murahti ja kiihdytti mustalla harrikallaan poikansa edelle.
”HEI! LIKAINEN TEMPPU!” Niklas naurahti, kun isänsä ajoi pöllyttämään hienoista hiekkaa tämän kasvoille.
”Siinä isällinen pusu!” Turbo nosti etusormensa nuorukaiselle. Niklas naureskeli iloisena ja kurvasi isänsä viereen. Ilo muuttui kuitenkin nopeasti hämmennykseksi, kun kaksikko saavutti aavikolle rakennetun jääradan. Turbo tervehti Moton ja Liamin.
”Mitä sanot?” Moto kysyi esitellen takanaan olevaa jääpalatsia.
”Että sellaista!” Turbo vilkaisi poikaansa hieman ehkä jopa pettyneenä, joka puolestaan luimisteli hiukan korviansa. Niklas ei luonut katsettaankaan enää isäänsä. Viilentimet olivat toimineet kenties säätöjen jälkeen vähän liiankin hyvin. Punainen aavikko oli muuttunut valkean huurteiseksi, jääpuikkoja roikkui kaikkialta mistä niitä vain pystyi roikkumaan ja ilma oli todella kalsea, ellei jopa jääkylmä. Mutta positiivista tilanteessa oli, että jäärata joka edellisenä päivänä ei ollut jäässä, hohti nyt kirkkauttaan ollessaan umpijäässä. Turbo puristi kädet eteensä.
”No pojat? Mitäs teemme?” Turbo kysyi vilkaisten nuorukaisia. Moottoripyörän ääni sai heidän huomionsa.
”Kuulin jääpalatsista!” Vinski naureskeli.
”Ei ole hauskaa!” Moto pudisteli päätään.
”Onko tämä toisaalta paha? Saimme Marsiin viimein talven!” Niklas totesi.
”Niklas… Marsissa ei ole satanut lunta yli 100-vuoteen… miten uskot, että nykymarsilainen pärjää tällaisissa olosuhteissa ilman oikeanlaista talvivarusteita?” Turbo kysyi katsahtaen poikaansa.
”Pärjäätte tekin!” Liam kannusti kaveriansa.
”Liam… elimme Maassa 6-vuotta, joista yli puolet ajasta oli talvea… turkkimme on tottuneet tällaiseen…” Moto vilkaisi poikaansa, joka hieroi niskaansa samalla kuitenkin pörhentäen itseään.
”Ensimmäiseksi tehoja on pienennettävä… voi olla, että perheille on ilmoitettava kunnon pukeutumisesta, koska lämpötila ei ehdi nousemaan tarpeeksi juhlianne varten!”
”Puhummeko nyt Marsin lämpötilasta?” Niklas ihmetteli.
”Puhumme… koko ajan kun puhaltimet puhaltavat jää Marsin oma lämpötila kakkoseksi ja aiheuttaa alueelle väliaikaisen pakkasrajan!” Turbo selitti.
”No jo on tehokkaat laitteet!” Liam ihmetteli.
”Marsilainen teknologia… älkää aliarvioiko sitä!” Vinski vilkaisi kaksikkoa nopeasti.
”Tämän selvittämiseen menee ikuisuus!” Liam tuskaili jo.
”Hailey tappaa minut…”
”Miksi?” Vinski ihmetteli.
”Koska hän ja… ei perse… Valeria on huolehtinut kutsujen lähettämisestä perheille!” Niklas huokaisi.
”No omat mokat pitää vain kohdata… tulehan niin opetan sinulle pari juttua!” Turbo vinkkasi pojalle päätään.
”Kunhan et saarnaa… pliis…” Niklas aneli.
”Sinä kanssa!” Moto komensi ja sai Liamin laahustamaan peräänsä.

Milva oli saavuttanut uudemman kerran omakotitalon poikansa kanssa. Mack oli muutaman kerran luistanut omista kouluhommistaan, joten hiirinainen päätti varmistaa toden teolla sen, että tästä nuori hiiriuros ei luistaisi. Mack katsoi leivonta ohjeita kulmat koholla. Heillä olisi kaksi päivää aikaa saada kaikki tarvittavat kasaan, pystyttää ständit aavikolle ja harjoitella juhlaohjelma loppuun. Hänellä ei ollut hajuakaan mitä heidän piti tehdä ja missä järjestyksessä. Santtu oli saanut Aubreyn rauhoiteltua, mutta tyttö oli linnoittautunut pariskunnan huoneeseen, kieltäytyen poistumasta sieltä ennen kuin palaisivat kotiinsa. Santtu purki sydäntään hiirinaisille valmistellessaan vielä viimeisiä vauvan tarvikkeita kasaan. Marcus ja Gal olivat koonneet hoitopöydän pariskunnan huoneeseen sillä aikaa, kun talon isäntä olisi selvittämässä poikansa sotkuja aavikolla.
”Kaikki hyvin?” Marcus kysyi vaimoltansa.
”On joo… saammeko hetken?” Jaca osoitti nopeasti apeaa Santtua, joka istui lattialla nojaten pariskunnan sänkyyn.
”Tietenkin. Menemme katsomaan ettei Hemi kiusaa Jaskaa hengiltä,” Marcus silitti ohimennen vaimonsa selkää ja sulki oven perässään.
”Ei kuulostanut hyvälle yhdistelmälle!” Milva totesi istuessaan Minnin ja Turbon sängynpäällä.
”Miten Aubrey voi Santtu?” Minni kysyi ja istui kanssa alas hetkeksi sängylle.
”Huonosti… jäi mietityttämään oliko tämä hyvä idea ollenkaan?” Santtu hieroi niskaansa. Jaca istui ihmisnaisen viereen lattialle.
”Miksi noin ajattelet?” Milva kysyi. Koputus oveen sai naisten huomion.
”Hei…” Anni tervehti.
”Hei… toitko tyttäresi?” Minni kysyi.
”Juu. Kuulin Marcukselta, että olette täällä. Mitä tänne?”
”Pohdimme, että oliko tulomme tänne liikaa tyttärelleni sittenkin!” Santtu vastasi apeana.
”Santtu… tiedämme, että rakastat lapsiasi hirveästi ja ajattelet heidän parastaan… mutta minulla on tunne, että Aubrey kiukkuaa nyt vain jostain muusta syystä, kuin pelkästä koti-ikävästä!” Minni selitti varovasti.
”Miten voit olla noin varma?”
”En olekaan… mutta tulee mieleeni matkamme aikanaan Meriluotoon, jolloin Hailey käyttäytyi samalla tavalla… loppupeleissä syy olikin vain se, että ei kokenut olevansa samalla tasolla ikätovereidensa kanssa ja halusi sen vuoksi kotiin,” hiirinainen selitti.
”Mackille on käynyt samalla tavalla… jos jokin asia saa hänet epävarmaksi matkan varrella… haluaa hän piiloutua vain kotiin,” Milva totesi Minnin vierestä.
”Eli voisiko juuri syy olla, että Aubrey kokee jotain toista tunnetta ja sen vuoksi haluaa nyt kotiin?” Santtu kohautti kulmaansa.
”Kyllä. Paetakseen sitä tunnetta,” Anni nyökkäsi ymmärtäessään keskustelun kulun ja istuuntui kanssa lattialle.
”Ehkä pitäisi kysyä Aubreyltä sitten suoraan mikä oikeasti kiikastaa?” Santtu pohti.
”Tai annat tilanteet räjähtää omalla painollaan!” Milva kohautti harteitaan.
”Mikä idea tuossa on?” Minni kysyi.
”Me kestämme sen… lapset vain luulevat ettemme kestä ja etenkin he, jotka eivät tunne meitä!”
”Mutta entä lapsemme Milva? Jos Aubrey osoittaa tunteenpurkauksensa heihin?” Jaca kysyi vilkaisten Santun ohi.
”Emme voi suojella omiakaan lapsiamme loputtomiin… konflikteja tämän kokoisen porukan kanssa syntyy automaattisesti,” Minni kohautti harteitaan.
”Sinä synnytät siihen pisteeseen, kun täällä räjähtää konflikti teinidraaman kautta päällensä!” Milva totesi vilkaisten ystäväänsä.
”Aivan sama… vauva ja minä olemme valmiita siihen!” Minni hieroi vatsaansa.
”En haluaisi kuitenkaan lapseni olevan surullinen… mutta haluaisin kuitenkin, että hän viihtyisi… aivan kuten sisarensa!” Santtu kohautti harteitaan.
”Aubrey on varmasti teini-iässään siinä pisteessä, että jokainen vastoinkäyminen tuntuu ylitsepääsemättömälle ja ainoa turvapaikka on koti,” Anni pohti.
”Mmmm… jokaisella lapsellamme on ollut se vaihe!” Jaca hieroi otsaansa.
”Yh… älä muistuta. Olivia oli ihan karsea esiteinivaiheessaan!” Minni nyrpisti kuonoansa. Nuori hiirityttö oli aina muuttamassa tätinsä luokse, kun konflikti vanhempien kanssa otti vallan kotona. Muutamina kertoina tyttö oli myös karannut ja itkenyt myöhemmin kuitenkin sitä miten pelkäsi tulevaisuutta ja kasvamista.
”Eiköhän se Aubreykin siitä sitten tasaannu,” Jaca lohdutti ihmisnaista, jonka olo helpottui huomattavasti, kun sai purkaa sydäntään hiirinaisille. Hän myös huomasi ettei äitiydessä ole yksin tai koe yksin epämiellyttäviä tunteita.
”Jaahas… eiköhän mennä häätämään nuoriso ulos keittiöstäni, että pääsemme kanssa ruokien teon kimppuun hiljalleen,” Minni ehdotti ja nousi seisomaan.
”Edes minulla ei ollut noin paljoa energiaa raskauden loppuvaiheessa!” Milva pyöritteli päätään. Naiset naureskelivat pienesti ja suuntasivat itseään kohti alakertaa.

Alakerrassa Olivia laittoi itseään sohvapöydän ääressä lattialla istuen valmiiksi. Koko hänen meikkiarsenaalinsa oli levitettyinä pöydälle. Hiirinainen oli tarkka meikistään ja ajatteli, että olisi Tulikivessä voinut olla ilman sitä. Mutta toisin kävi. Meikkaaminen ja itsensä laittaminen oli osa hänen jokapäiväistä rutiiniaan, eikä pystyisi olla laittamatta itseään edes hiukan. Hiirinainen heitti mustat hiuksensa ajellun alueen päälle ja yritti saada valoa osumaan kasvoihinsa oikeassa kulmassa. Avery pysähtyi hiirinaisen kohdalle ja polvistui sohvapöydän viereen, nojaten kyynärpäillään sen päälle. Tyttölapsi vain tuijotti hiirinaista, joka ripset laitettuaan katsoi hymyillen tyttöä.
”Hei…” Olivia henkäisi.
”Moi…” Avery ujosteli hiukan.
”Voinko auttaa?”
”Sää olet kaunis…” Avery ihasteli.
”Aaaawww… kiitos,” Olivia ihasteli.
”Mitä toi on?” tyttö kysyi osoittaen pöydällä pientä kiekkoa.
”Se on turkkipigmenttiä…”
”Onko siinä karvoja?” Avery kysyi saaden Olivian nauramaan.
”Ei… se saa turkin hiukan hohtamaan antaen kasvoille eläväistä sävyä.”
”Ai… no mitä tuo on?”
”Se luomiväriä.”
”Laitatko sitä?”
”En tänään. Pidän kasvot kevyinä tänään…”
”Mitä se tarkoittaa?”
”Sitä etten meikkaa itsestäni kuin vain silmät ripsivärillä ja irtoripsillä,” Olivia selitti.
”Saanko kokeilla tuota?” Avery kysyi, kun hopeahohtoinen luomiväripaletti sai tytön huomion. Olivia vilkaisi meikkejään ja paransi asentoaan.
”Tule… autan sinua!” tyttö istutti nuorukaisen viereensä.
”Tämä voi hiukan kutittaa,” Olivia varoitti. Hän valitsi Averylle hennon vaaleanpunaisen luomivärin ja korosti sitä kevyesti hopealla glitterillä.
”Sulje silmäsi…” hän käskytti Averyä kevyesti, joka teki työtä käskettyä. Pieni kikatus ja hytkyttäminen sai myös Olivian naureskelemaan.
”Älä hytky!” hiirinainen totesi ja sai Averyn kikattamaan kovemmin. Kuitenkin Olivia sai meikattua kevyesti tämän silmät. Aikuiset katsoivat hennosti hymyillen kaksikon toimia saapuessaan alakertaan. Santtukin kohautti kulmaansa ja seisotti itsensä kaksikon viereen.
”Mitä te teette?”
”Teemme Averylle hienon juhlameikin!” Olivia vinkkasi. Avery avasi silmänsä ja katsoi äitiänsä.
”Olenko kaunis?” tyttö kysyi.
”Olet… aina olet, meikillä ja ilman!” Santtu naureskeli.
”Jatka Olivia…” Avery käskytti. Nuoriso olivat tällä kertaa saaneet keksinsä valmiiksi, joita ihmisnainen ihasteli seuraavaksi.
”Ihana tuoksu!”
”Ne ovat pellavasuklaarouhepipareita!” Vienna selitti.
”Todella kauniita!” Santtu ihasteli.
”Ne eivät ole vielä valmiita… koristelemme ne vielä!” Valeria tarkensi. Santtu hieroi kevyesti hiirineidon olkapäätä ja siirtyi kanssa keittiöön. Santtu otti Annilta vastaan Maasta tuotuja raaka-aineitaan vastaan.
”Mitä nämä ovat?” Hailey kysyi innokkaana.
”Ne ovat luumuja… perheemme perinteen mukaan teen lapsillemme luumukiisseliä ja usein jouluaamuna keitämme riisipuuroa sen kylkeen,” Santtu selitti.
”Mille tämä maistuu?” Hailey pohti. Santtu otti violetin hedelmän hänen kädestään ja leikkasi tälle omalla pisteellään palan maistiaisiksi.
”Mmm… todella makeaa,” Hailey naurahti. Aubrey murahteli ulos huoneesta, koska ei saanut sillä odottamaansa huomiota vanhemmiltaan. Jaska ja muut hiirimiehet touhusivat autotallissa. Minni oli päättänyt sittenkin antaa vanhan kaapiston eteenpäin ja miehet purkasivat sitä ajankulukseen. Marcus oli hankkinut aikanaan rakennuttajan ammatin itselleen ja nautti suunnattomasti erilaisten remonttien tekemisestä. Sen vuoksi hiirimies oli valmis laittamaan sisarensa eteisenkin nopealla aikataululla valmiiksi. Sahausäänetkin kantautuivat ulkoa. Marcus oli suunnitellut poikkipaneeli seinän tyhjälle aukolle, joka oli jäänyt kun kaapisto oli poistettu ja seinää avattu takkahuoneen puolelle. Ja kun hiirimies hoiti remontin, niin Turbo pystyi keskittymään muihin asioihin sillä välin. Aubrey vilkaisi vihaisesti, kun Hailey naureskeli hänen äitinsä kanssa ja tekivät asioita missä hän oli yleensä mukana. Aubrey ei tiennyt, mutta hänen päässään vain napsahti. Hän juoksi hiirityttöä kohden tönäisten tätä kauemmaksi äidistään.
”Irti äidistäni!”
”AUBREY!” Santtu komensi ja tarrasi tyttärestään kiinni.
”Mikä sua vaivaa?” Hailey ärähti hieroen kylkeänsä, joka oli osunut iskusta työtason kulmaan.
”Ai minua? Mitä sinäkin hemmoteltu prinsessa mistään mitään tiedät!”
”Hemmoteltu?!” Hailey ärähti ja oli ottamassa vuorostaan tönäisyvuoron Aubreya kohden.
”Hailey!” Minni komensi astuessaan tyttärensä eteen, joka pysäytti hiirinuorukaisen. Juoksuaskeleet ulkoa ei saanut Aubreyn vihaa laannutettua.
”Mitä täällä tapahtuu?” Jaska kysyi levitellen käsiään.
”Sinä pilaat kaikki…” Aubrey tihrusti.
”Miten? Et ole puhunut minulle sanakaan siitä asti kun tulit tänne!”
”Miten se teinikonflikti?” Milva kysyi Annilta, joka pyöräytti kieltävästi vain päätään tälle.
”Sinä ja sinun täydellinen teinielämäsi… on se helppoa olla kaunis ja älykäs samaan aikaan! Otat jo vanhempanikin itsellesi!”
”En ole ottanut kenenkään vanhempia! Minulla on omatkin!”
”Olet niin täydellinen ystävällisillä taidoillasi… kaikki viihtyvät seurassasi… kaikilla on niin kivaa kanssasi… olet niin avulias, kaunis ja hoikka samassa paketissa, että se saa minut voimaan pahoin!”
”Aubrey… nyt riittää!” Santtu komensi esikoistaan. Jaska astui kanssa vaimonsa viereen katsahtaen kysyvästi tytärtään. Aubreyn ilme jähmettyi.
”Mikä nyt on?” Jaska kysyi pettyneenä.
”Te ette ymmärrä! Ette ymmärrä mitään!” Aubrey purskahti itkuun juosten keittiöstä takaisin yläkertaan. Jaska ja Santtu vilkaisivat toisiaan ja lähtivät tyttärensä perään. Hailey huokaisi tuskaisena ja vilkaisi kylkeänsä.
”Sattuiko suhun pahasti?” Minni kysyi katsahtaen kanssa tytön kylkeä.
”Hieman…” Hailey vastasi.
”Saat korkeintaan mustelman,” Minni henkäisi.
”Mitä olen tehnyt? Aubrey ei ole puhunut minulle koko täällä olonsa aikana ja nyt olen yhtäkkiä syyllinen kaikkeen?” Hailey kysyi korvat luimistellen.
”Voi kulta… et mitään… Santun mukaan Aubreylla on vaikeuksia vain sopeutua,” Minni halasi tytärtään lohduttavasti.
”Miksi hän purkaa sen minuun!?” Hailey turhautui. Tytön äiti yritti rauhoitella tätä parhaansa mukaan.
”En tiedä… mutta Santtu ja Jaska hoitavat Aubreyn…” Minni selitti. Hailey nielaisi pienesti ja siirtyi pöydän ääreen jatkamaan kouluprojektiaan. Minni huokaisi syvään katsahtaen ystäviään, jotka eivät sanoneet mitään.

Marcus vilkaisi ystäviänsä, jonka jälkeen käveli siskonsa luokse. Hän hieroi kevyesti tämän olkapäätä ja suukotti tämän päälakea.
”Äiti ja isä on tulossa…” Marcus totesi kuiskaten. Minnin katse laajeni ja irrottautui veljensä otteesta.
”Ovat tulossa? Miksi he eivät minulle ole ilmoittaneet?”
”En minä tiedä… mutta he ovat liikkeellä… Huomiseen mennessä täällä kuulemma!” Marcus kohautti olkiansa. Minni hieroi otsaansa.
”Tulevatko vaari ja mummi tänne?” Hailey innostui ja sai Marcuksen nyökkäämään.
”Mummi tulee olemaan niin innoissaan kouluprojekteistamme!” Hailey intoili.
”Mitä teemme huoneiden kanssa? Tarvitsemme heille oman huoneen!” Minni pohti.
”Rauhoitu… emmeköhän jotain keksi,” Marcus rauhoitteli hiirinaista. Pienikin paniikki laukaisi pienokaisessa liikehdintää ja sai naisen olon tukalaksi, joka näkyi silläkin hetkellä naisen kasvoista.
”Rauhoita mielesi… muuten vauva syntyy tähän paikkaan,” Marcus hieroi sisarensa selkää.
”Miksi kaikki toitottavat tuota? Tiedän kyllä milloin lapsi on tulossa!” Minni ärähti huitaisten veljensä käden itsestään kauemmaksi. Minni hengitteli hetken syvään.
”Ainoa vaihtoehto on kenties Niklaksen huone… mutta mihin sen nuoren kaverin tyrkkäämme! Hänellä on oikeus olla kotonaan!” Minni pohti.
”Jaa mitä?” Niklas kysyi astellessaan talon sisälle.
”Miten aavikolla meni?” Jaca kysyi ja sai nuorukaisen punastelemaan.
”Älä sinäkin aloita… iskä antoi jo kuulla kunniansa!” Niklas hieroi päätään.
”Isovanhempasi on tulossa tänne huomenna… mietimme tässä nukkumajärjestelyä,” Minni pohti.
”Miten se minuun liittyy?” Niklas kohautti harteitaan.
”Tarvitsemme kenties huoneesi heille,” Minni hieroi otsaansa.
”Minni rakas… eikö vanhempasi voisi majoittua jonkun meistä luona?” Anni rauhoitteli hiirinaista.
”Tai jos vanhempasi jäävät tänne niin voimme varmasti Galin kanssa linnoittautua jonkun muun luokse niin vanhempasi pääsevät takkahuoneeseen nukkumaan!” Hemi ehdotti. Gal vilkaisi miestä kysyvästi.
”Sinä ehdotat tuollaista?” Gal kysyi.
”Yritän löytää ratkaisun…”
”Jos joku teidät suostuu ottamaan niin senkus…” Minni heilautti käsiään.
”Meille mahtuu hyvin!” Milva kohautti harteitaan.
”Samoin…” Anni vastasi.
”Vinski ja Hemi saman katon alle. Ei kuulosta lupaavalle,” Turbo totesi astuen kanssa keittiöön. Aubreyn kiljunta sai hiirten katseet kattoon.
”Mitä täällä tapahtuu?” Moto pohti.
”Yksi hullu syntymässä!” Hailey murahti.
”Hailey!” hänen vanhempansa komensivat yhteen ääneen saaden tytön ummistamaan silmänsä. Tosin Turbo ei tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta ei silti pitänyt Haileyn äänensävystä. Minni selitti miehelleen ja saapuville hiirimiehille tilanteen mikä talossa oli tapahtunut. Lisäksi vanhempien yllättävä saapuminen sai hiirinaisen stressaamaan entistä enemmän, vaikka Gal ja Hemi olivat lupautuneet siirtyä toisaalle nukkumaan. Kaikki yrittivät pitää hiirinaisen mielen tasaisena ettei vauva todellakaan syntyisi niihin sijoilleen. Kuitenkaan Minni stressi ei iltaakaan kohden helpottunut, vaikka Turbo oli yrittänyt kaikkensa saada tämän rauhoittumaan. Aubrey oli sulkeutunut raivokohtauksensa jälkeen ihan kokonaan ja saanut vanhemmiltaan kotiarestia Haileyn epäasiallisesta kohtelusta. Kotiaresti purettaisiin, kun Aubrey itse pyytää anteeksi Haileylta käytöstään. Kiljuntansa aikana hänen vanhempansa olivat ymmärtäneet, miksi tämä oli niin omissa oloissaan. Santtu oli oivaltanut, että kyse oli samasta asiasta mistä hän oli aikaisemmin puhunut hiirinaisten kanssa. Turbo oli laskenut raskaana olevalleen vaimolleen kylpyveden, josta tämän nautti hiukan. Samaan aikaan Turbo kiinnitti vielä heidän aviovuoteensa yläpuolelle hääkuvansa ja perhekuvansa siltä ajoin, kun Michael oli juuri syntynyt.
”Näyttää hyvälle,” Minni ihasteli suukottaen miehen olkapäätä.
”Etkö jaksanut kylpeä kauempaa?” Turbo kysyi.
”En… väsyttää ja haluan vain nukkumaan,” Minni huokaisi unisena. Turbo työnsi sängyn takaisin paikoilleen ja otti vaimonsa hellästi kainaloonsa.
”Olisiko kaikki kaaokset tässä?” Turbo kysyi ja sai vaimonsa vain hymyilemään.
”Toivottavasti…” Minni suukotti miehen olkapäätä uudestaan.
”Haluatko vielä jalkahieronnan?”
”Aiotko tainnuttaa minut ihan kokonaan?”
”Jos se saa vauvan ja sinut rauhoittumaan niin… kyllä!” mieshiiri totesi. Nainen suukotti miestään vielä hennosti. Kuitenkin vaatteet saatuaan päällensä ei Minni jaksanut enää ottaa mieheltä vastaan enää hellyyden osoituksia.

Kaikesta tapahtuneesta huolimatta Santtu oli saanut Jaskan kanssa pakotettua Aubreyn hiirinuorten koulun järjestämään juhlaan. Minnin vanhemmatkin olivat turvallisesti saapuneet perille ja ilahtuneet lapsenlapsiensa tapaamisesta pitkästä aikaan. Juhlissa oli edelleen hieman viileää, joten jokainen oli pukeutunut sen mukaisesti. Hailey oli antanut pienen läksytyksen veljelleen kuullessaan, että alue muistutti jääpalatsia ennemmin, kuin aavikkoa. Niklas valmistautui ajoon ystäviensä kanssa.
”Valmiina juhlaspesiaaliin?” Liam kysyi.
”Katso nämä!” Niklas naurahti ja laittoi pyöränsä muovisessa sivuosassa olevat vilkkuvat ledit päälle.
”OOOOOOOooohhh… tuo on niin siisti!” Liam innostui.
”Haluatko omasi?” Niklas kysyi ojentaen ylimääräistä valonauhaa ystävälleen.
”Ei kiitos… sinun se pitää erottua porukasta,” Liam vastasi.
”Tästä tulee hauska ilta!” Niklas naureskeli ja iski nyrkkinsä Liamin kanssa yhteen.
”Waauuu… täällä on niin tunnelmallista!” Santtu ihasteli. Avery oli jo pitkällä muiden hiirilasten kanssa, Aubreyn laahustaessa kaikkien perässä. Olivia vilkaisi huppupäistä ihmislasta ja vetäytyi muiden seurasta hetkeksi. Hiirineito veti Aubreyn mukaansa.
”Mitä sinä teet?” Aubrey kysyi hämmentyneenä.
”Haluan jutella kanssasi…” Olivia vastasi hennosti ja laski ihmistytön hupun tämän päästä. Aubrey pelästyi hiukan, mutta antoi kuitenkin Olivian laittaa hänen hiuksensa pieneen ojennukseen. Olivia tarjosi käsipuoltaan nuorelle ihmistytölle, johon tämä epäröiden vastasi napaten kiinni. Kaksikko kuljeskeli väkipaljoudessa rauhaksiltaan.
”Miksi otit minut mukaasi?”
”Tiedät itsekin… haluan jutella siitä mitä teit serkulleni!”
”Olin todellinen ääliö!” Aubrey huokaisi surullisena. Hän oli pari viimeistä päivää istunut huoneessa miettien omaa käytöstään ja siitä mitä tuli tehneeksi Haileylle.
”Kieltämättä. Perheessämme on väkivalta kiellettyä, joten oli shokeeraavaa nähdä jonkun tekevän niin toiselle…”
”Olen niin pahoillani aiheuttamastani mielipahasta!”
”Minun puolestani saat anteeksi… Hailey on ehkä kuitenkin anteeksipyyntösi kohde!”
”Niin on. En olisi saanut käyttäytyä Haileya kohden niin julmasti!”
”Jokainen meistä tekee virheitä. Minäkin olen tuntenut kateutta Haileya ja jopa omaa sisartani kohden.”
”Sinä? Mutta olette yhtä kauniita?”
”Kyse ei ole kauneudesta tai toisen ulkonäöstä… olin kateellinen siitä, että Ona ja myöhemmin Hailey vei paikkani vanhempieni huomiosta tai oikeastaan kaikkien huomiosta. Kaikki ihastelivat heitä ja tunsin oloni ulkopuoliseksi ja syrjäytetyksi kaiken sen jakamattoman huomion jälkeen. Lopulta karkasin ensimmäisen kerran kotoa, kun en saanutkaan sitä huomiota mitä halusin… ja olin kuitenkin vasta 5-vuotias!”
”Mihin karkasit?”
”Isoisovanhemmilleni… jotka asuivat lähes naapurissamme. He soittivat isäni hakemaan minut.”
”Pystyitkö kertomaan heille miksi karkasit?”
”Lopulta joo… mutta ymmärrätkö juoneni pointin?” Olivia pysähtyi katsomaan Aubreya.
”Että jokainen kokee kateutta?” Aubrey kohautti kulmaansa.
”Niin… ja se ei ole väärin. Se kuuluu kasvamiseen ja varsinkin silloin, kun oma itsetuntosi on alempana kuin koskaan!” Olivia puristi kädet eteensä.
”Mitä voin tehdä?”
”Tiedät sen itsekin… anna meille mahdollisuus. Emme ole pahoja, vaikka olemmekin isoja humanoidihiiriä. Laske ennakkoluulosi ja anna tilaa itsellesi kasvaa… silloin mielesikin kasvaa…”
”Mutta entä virheeni?”
”Niin, kuin sanoin. Kaikki tekevät virheitä ja virheet kasvattavat. Mutta kasvamiseen kuuluu myös ottaa vastuu tekemistään virheistä,” Olivia selitti ja sai Aubrey miettimään tekojaan.
”Tiedän mitä teen… mutta tarvitsen siihen jotain muutakin!” Aubrey innostui ja sai Olivian hämmentymään.
”Tule!” Aubrey veti naisen mukaansa.

Hiiret, Santtu ja Jaska kattoivat isoa pöytää valmiiksi, jotta tarjoilut alkaisivat heti kun esitykset olisivat loppusuoralla. Hemi oli nuorimpien kanssa osallistunut erilaisiin kilpailuihin. Tai hänet oli jälleen pakotettuna mukaan. Minni tunsi olonsa tuskalliseksi.
”Sinun pitää istua alas,” Marie komensi tytärtään hennosti.
”En… jos sen teen niin nuukahdan pystyyn!”
”Mutta tuollainen ahertaminen laukaisee vielä synnytyksen käyntiin!” Marie kuiskasi tyttärelleen.
”Kolme lasta synnyttäneenä tiedän kyllä milloin minua supistaa ja milloin ei… ja se hetki ei ole nyt. Minun sattuu vain selkään,” Minni murahti pienesti. Aubrey ja Olivia juoksivat perheensä luokse.
”Äiti…” Aubrey tökkäsi tätä varovasti olkapäähän. Santtu vilkaisi tytärtään ja katsoi hämmentyneenä tätä.
”Näemmekö kasvosi ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin?” Jaska kysyi.
”Hahaha… olettepa hauskoja!” Aubrey viisasteli.
”Mikä hätänä?” Santtu kysyi.
”Tiedättekö mikä on Haileyn lempiherkku tai mistä hän tykkää?” Aubrey kysyi.
”Me olemme huonoja vastaamaan tuohon… mutta hänen vanhempansa tuntevat tyttärensä paremmin,” Jaska osoitti Minniä ja Turboa. Aubrey nielaisi vaikeana ja katseli maata.
”Olen pahoillani, että satutin tytärtänne… se oli typerää ja itsekästä!” Aubrey pahoitteli.
”Kaikki hyvin Aubrey…” Turbo piti vaimoansa kainalossaan.
”Haluan pyytää Haileylta anteeksi, mutta omalla tavallani. Siksi kysynkin mistä hän tykkäisi,” Aubrey heilautti käsiään. Turbo kaivoi takataskuaan ja ojensi tytölle setelin.
”Turbo…” Santtu henkäisi.
”Äitisi auttoi meitä vuosia sitten rahallisesti paljon asuessamme Maassa. Me teemme nyt vastapalveluksen, kun asutte kanssamme,” Turbo totesi ja sai Auberyn kiittämään. Hän ei ollut edes ehtinyt pyytää marsilaista rahaa, mutta hiirimies arvasi mitä tyttö oli vailla.
”Hailey tykkää kaikesta kauniista, hyvistä tuoksuista ja siisteydestä,” Minni vastasi nuoren ihmistytön kysymykseen.
”Kiitos… se riittää mulle,” Aubrey vastasi innoissaan.
”Tule Olivia!” tyttö komensi.
”Aijaa…” Olivia hämmentyi mutta lähti kuitenkin ihmislapsen perään.
”Mitä juuri tapahtui?” Santtu kysyi ja sai pariskunnan kohauttamaan harteitaan. Aubrey seilasi kojujen välissä ja mietti anteeksipyyntö lahjaa Haileylle.
”Onko lahja oikeasti se mitä haluat viestiä Haileylle?” Olivia huokaili tytön perässä kädet päänsä takana.
”On… se on meidän perinnettämme… haluan näyttää sitä Haileylle… oih katso!” Aubrey ihastui pieneen käsin tehtyyn strassikuosiseen riipukseen. Se muistutti pienesti maan kelttiläistä ystävyyden symbolia. Hän katsoi korua ihastellen. Turbon antama raha riittäisi juuri siihen.
”Se on kaunis kyllä,” Olivia nyökkäsi. Aubrey ojensi korun myyjälle, joka hieman hämmentyneenä katsoi eri rodun edustajaa. Kuitenkin hän pakkasi korun pieneen korupussiin ja rahasti ihmistytön. Seuraavaksi oli Aubreyn isoin askel. Pyytää anteeksi Haileylta. Tytöt saavuttivat nopeasti Haileyn ja tämän ystävien myyntipisteen. Vastapäätyä oli myös Valerian ja Viennan myyntipisteet. Aubrey puristi pussia tiukasti kädessään.
”Hyvin se menee…” Olivia kuiskasi tämän korvaan, joka nyökkäsi hyväksyvästi. Olivia käveli kaksosten luokse ja vilkuili toiselle myyntikojulle.
”Hei Hailey…” Aubrey huokaisi varovaisena saaden nuoren hiirineidon huomion. Tajuttuaan kuitenkin Aubreyn läsnäolon, puristi kullanruskea hiiriteini kädet eteensä katsomatta päinkään Aubreya. Nuori ihmistyttö nieli sanojaan hiukan, mutta sai kerättyä itsensä.
”Anna anteeksi mitä tein ja sanoin sinulle… olin tahditon ja asiaton!” Aubrey huokaisi. Hailey vilkaisi nopeasti Aubreya.
”Ostin sinulle tämän? Anteeksipyyntönä… ja… uuden ystävyyden alkuna, jos se vain vielä kelpaa,” Aubrey ojensi pussin Haileylle. Varovasti tämä otti lahjan vastaan ja kaatoi korun kämmenelleen.
”Aubrey?”
”Se muistuttaa Maan kelttiläistä ystävyyden symbolia. Siksi halusin ostaa sen sinulle… olen oikeasti pahoillani aiheuttamastani vaivasta!” Aubrey totesi surkeana. Hailey ei oikein osannut vastata anteeksipyyntöön mitään. Se tuli täysin puuntakaa ottaen huomioon sen, että Aubrey oli viimeiset päivät ollut hyvin kylmä hänelle.
”Anteeksi Hailey!” Aubrey totesi ja juoksi nopeasti paikalta. Hailey hämmentyi entisestään ja katsoi ystäviään. Haileyn kysyvä ilme sai Olivian kohauttamaan vain olkiansa.

Toisaalla Hemi yhdessä Michaelin, Giannan ja Averyn kanssa olivat rakennuskisassa. Lapsia nauratti enemmän sillä kisa taisi olla enemmän Hemille henki ja elämä.
”Tää sopii tähän!” Gianna totesi ja laittoi uuden palan rakennelmaansa valmiiksi.
”Ja tää tähän!” Michael totesi.
”Joo ja sitten tämä saada tähän… jaaaa testataan!” Hemi totesi ja Avery painoi käynnistys nappia. Moottori pienavaruusaluksesta käynnistyi tasaisesti ja sai lapsikolmikon lyömään yhteislyönnin Hemin käteen.
”Projekti oli lapsille…” yksi tarkkailijoista tokaisi Hemille.
”En minä tätä rakentanut!” Hemi pyöritteli silmiänsä.
”Kasasit siitä suurimman osan!” Gianna naureskeli.
”Shhhhh… enkä kasannut. Jos joku kysyy, niin te teitte sen!” Hemi hyssytteli.
”HEMIIIII!”
”Mitä? Te rakensitte tämän!” Hemi naureskeli ja sai kaksi kolmesta lapsesta kimppuunsa.
”Et sitten oikeasti ole ajatellut hankkia omia lapsia?” mieshiiren ääni kuului heidän takaansa.
”RONTTI!” Michael innostui ja hyppäsi pöydän yli tämän syliin. Ruskeaturkkinen entinen kenraali kutitteli mentorinsa lasta sylissään ja nuuskutti tätä leuan alta.
”Sää olet taas harmaantunut viime näkemän!” Hemi tokaisi.
”Kai teidän kanssa harmaantuukin, kun saa olla joka kerta melkein vahtimassa vieressä,” Rontti totesi ja istui Michaelin paikalle, hiiripojan istuessa hänen syliinsä.
”Katso mitä me teimme!” Gianna esitteli.
”Ai nyt te teitte sen? Juurihan se olin minä joka teki sen?” Hemi naureskeli osoitellen itseään.
”Etkä tehnyt!” lapset huudahtivat yhteen ääneen ja sai Hemin pyöräyttämään silmiänsä.
”Syy miksi en hankkinut omia lapsia!”
”Sinulla menee hermot heihin?”
”Mmmmm ei… mulla on aika pitkä pinna loppupeleissä.”
”No mikä se syy sitten on?” Rontti kohautti kysyvästi kulmaansa.
”En kestä sitä, että he vaihtavat kahden minuutin välein mieltään!”
”Tuo… on maailman typerin syy!” Rontti tokaisi.
”Toiseksi… en tarvitse omia… kun minulla on nämä varalapset, joita saan kaitseta!” Hemi silitteli tyttöjen päätä.
”Saat? Eli he pakottivat sinut!” Rontti naurahti vilkaisten Michaelia.
”Hemi on parasta seuraa tällaisissa!” Avery kommentoi ja sai viimein vanhan kenraalin huomion.
”Näytät tutulle…” Rontti osoitti sormellaan tyttöä, joka hieman piiloutui pöydän taakse.
”Hän Avery… Santun ja Jaskan tytär,” Hemi esitteli ihmislapsen Rontille.
”Santun lapsi?” Rontti hämmentyi.
”No, mutta se muuttaa kaiken… neiti-Avery olen Rontti myös äitisi tuttu!” hiirimies esitteli itsensä ja ojensi tälle kättään, johon tyttö pieni virne kasvoillaan tarttui.
”Eikö siskontyttösi maininnut, että he ovat tulossa?” Hemi kohautti kulmaansa.
”Ehkä… hän jaarittelee raskaana ollessaan niin en ole jaksanut kuunnella puoliakaan!” Rontti heilautti kättään.
”Joko olette muuten saaneet uuden perheenjäsenen?” mies jatkoi osoittaen kysymyksensä Michaelille. Tämä pyöritteli päätään.
”Ei…”
”Tuntuuko ikuisuudelta?”
”Joooooo…” Michael vastasi pitkäveteisesti.
”Onko jännittävää?”
”Vähän…”
”Vähän. Miksi noin apeana?”
”En ole koskaan nähnyt vauvaa,” Michael vastasi räpeltäen paidan helmaansa.
”Mutta onko se ainoa syy?” Rontti kyseli, kun aavisti pojassa vielä jotain huolenaihetta mielessään.
”No… kun vauva syntyy niin sitten äiti ja isi ei tykkää musta enää,” Michael vastasi.
”Michael!” Rontti huokaisi ja käänsi 7-vuotiaan sylissään, että näki tämän kasvot.
”Ei vanhempiesi rakkaus sinua kohtaan katoa, vaikka uusi perheenjäsen teille on tulossakin!” Rontti selitti.
”Siltä se tuntuu, kun he eivät ole huomioineet minua.”
”Michael muistatko mitä tapahtui sinä päivänä, kun tulimme teille?” Hemi kohautti kulmaansa. Poika pyöritti päätään kieltävästi.
”Kun löit pääsi lasioveen ja vanhempasi pelästyivät hirveästi… niin luuletko, että he tekivät sen siksi että lasiovi hajosi?” Hemi muistutteli.
”Ai minkä?” poika kysyi.
”Vanhempasi eivät olleet huolissaan lasiovesta… vaan sinusta ja siitä, että sattuiko sinuun. Ja tiedätkö mitä se on?”
”He välittävät?”
”Ja rakastavat… he rakastavat sinua niin paljon ettei yksi lasiovi paina siinä rakkaudenmäärässä. Ja vaikka pienokainen on tulossa, niin se ei muuta heidän rakkauttaan sinua kohtaan. Se muuttaa hiukan muotoa, kun sinusta tulee huolehtiva isoveli sille pienokaiselle ja se saa vanhempiesi rakkauden sinua kohden vain kasvamaan!” Hemi selitti.
”Eliiiiii… vanhempani rakastavat minua edelleen?”
”Edelleen… ja aina!” Hemi varmisti saaden Rontin hymyilemään.
”Hyvät naiset ja herrat, pojat ja tytöt… upea jääshowmme on alkamassa jääradalla. Joten pukekaa ajovarusteenne ja tulkaa nauttimaan esityksestämme!” kaiuttimista kantautuva hiirineidon ääni sai porukkaa liikkeelle.
”SE ALKAA! TULKAA GIANNA JA AVERY!” Michael hyppäsi Rontin sylistä ja alkoi etsimään omaa seuruettaan.

Hemi ja Ronttikin nousivat pöydän äärestä. Hemi nosti heidän rakennelmansa nimetylle paikalle, jotta myöhemmin kisan voittajiin voitaisiin olla yhteydessä.
”Muistatko kun teit muutaman keikan vapaustaistelijoissa?” Rontti kysyi astellessaan kookkaan hiirimiehen vieressä etsimään kanssa seuruettaan.
”Muistan… en päätäni silloin toisella kertaa niin kovaa lyönyt!” Hemi naurahti.
”Niin yks luupää… ja muistatko kun ripitin sinut vähä-älyisyydestäsi ja siitä, että vaarannat itsesi liiaksi kentällä noudattamatta turvamääräyksiä kypärästä?”
”Muistan… hyvinkin selkeästi. Sillä teit sen vielä Turbon kanssa!”
”Hyvä, että on sitten jotain jäänyt mieleen!”
”Mitä ajat oikein takaa asian kanssa?”
”Sitä, että taidankin vetää sanani takaisin…”
”Miksi?” Hemi kohautti kulmaansa.
”Se miten kohtelet sukulaislapsiani ja myös muiden lapsia sai minut tajuamaan, ettet kovin vähä-älyinen voi olla… se miten kerroit Michaelille vanhempien rakkaudesta oli todella palkitsevaa. Michael ymmärsi mitä hait takaa ja sait hänet ennen kaikkea kuuntelemaan itseäsi sekä perusteluitasi!” Rontti vilkaisi kookasta norsunluunvalkeaa hiirimiestä.
”Ystäväni ovat saaneet hienoja lapsia. Ja olen kiitollinen, että olen näinkin paljon saanut olla heidän elämissään mukana!” Hemi totesi tunkien kädet mustien housujensa taskuihin.
”Olisit hyvä isä!”
”Mutta en halua olla isä!”
”Miksi?”
”En vain halua… en halua omia lapsia… enkä perhettä. Minulle riittää se, että saan olla vapaa, tehdä vapaudellani mitä haluan ja touhuta sitten tarvittaessa muiden lasten kanssa. Ja se tekee heistä parhaan perheeni mitä olen koskaan voinut saada! En tarvitse siihen siis omia ipanoita!” Hemi selitti ja sai Rontin nyökyttelemään.
”Kunnioitettava päätös!”
”Kiitos… moni ei ole ymmärtänyt valintaani. Tai no… perheeni on!” Hemi kohautti harteitaan.
”Onhan vapaaehtoinen lapsettomuus varmasti monelle iso kynnys, mutta ei sillä pitäisi myöskään tuomita ketään! Jokainen on vapaa tekemään omat päätöksensä!”
”Sepä,” Hemi naurahti ja sai Rontin iskemään tätä kevyesti olkapäähän. Hemi silitti nopeasti sisarensa olkapäätä tavoittaessaan muut jääkentän toiselta laidalta. Rontti tervehti sisarensa ja tämän lapset. Myös muut tervehtivät ilahtuneena hiirimiehen, joka erakoitumisluolastaan oli viimein noussut. Lapset ja teinit olivat kokoontuneet lähemmäksi kentän laitaa. Niklas nosti peukalonsa ystävilleen, jotka nyökkäsivät hyväntuulisesti. Kuhinan katkaisi valojen sammuminen ja kirkas tähtitaivas aukeni kaikkien ylle.
”WAaaauuuuu…” kuului ilahtuneita ihailuja.
”Hyvät lapset ja aikuiset… on aika tuijotella taivasta ja etsiä Marsin tämän vuotuinen Haltia-planeetta!” samaisen hiiritytön ääni kuului kaiuttimista. Jokainen nosti katseensa taivaalle. Minni, Jaca, Santtu, Milva ja Anni tunsivat miten miehet vetivät heidät kainaloihinsa. Planeetan etsimistä oli helpottamassa kaukoputki, joka oli kiinnitetty suureen näyttöön. Se joka osasi, osasi etsiä planeetan silmämääräisesti.
”Siinä se on!” Turbo osoitti taivaalle.
”Missä?” Hemi kysyi ja tuli aivan kullanruskeaan hiirimieheen kiinni.
”Tuossa!” alkoi kuulumaan väkijoukosta, kun haahuileva kaukoputki osui yhteen aurinkokunnan planeettaan.
”Onko tuo Maa?” Santtu kysyi hämmentyneenä. Erilaiset kilinät ja tuttu houhotus kantautui jostain kauempaa. Myös moottoriajoneuvojen ääni kantautui aavikolta.
”SE ON SURFAAVA HAHMO!”
”Mikä tuo on?” lapset osoittelivat. Punanuttuiseen joulupukin pukuun pukeutunut ensimmäinen motoristi hyppäsi hiukan ilmaan ja laskeutui jääradalle.
”Tuo on joulupukki!” Aubrey ja Avery huudahtivat.
”Ho-houuuuu,” joulupukiksi pukeutunut Niklas vilkutteli lapsille ja esittivät jääradalla omaa esitystään.
”Onko tuo meidän poikamme?” Turbo kohautti kulmaansa, kunnes nuorukainen vilkutti vanhemmilleen niin että kaikki muutkin yhdistivät nuoren hiiriuroon vanhempiinsa. Minni peittosi hieman kasvojaan.
”Joooo… se on meidän esikoisemme!”
”Miksi he kunnioittavat Maan perinnettä?” Jaska vilkaisi vaimoansa.
”Tämä liittyi teidän kulttuuriinne, jos en väärin muista…” Santtu vilkaisi hiiriä. Nainen oli kaksi kertaa käynyt juhlimassa marsilaista joulua, silloin kun Niklas oli ihan pieni sylivauva ja Olivia kaikkia härnäävä pikkuriiviö.
”Joo… se on vuotuinen jouluhahmo, joka surfaa tuomaan lapsille lahjoja ja onnea uudelle vuodelle!” Vinski selitti.
”Miksi se on joulupukki?”
”Koska joka vuosi yksi aurinkokunnan planeetoista erottuu selkeinten Marsiin ja tänä vuonna nähtävästi planeetta on ollut Maa!” Vinski kohautti harteitaan ja sai Jaskan nyökkäämään. Iloiset kiljahdukset kantautuivat, kun Niklaksen perässä olevat ”porot” heittivät säkeistään erikokoisia lahjoja lapsille.
”Wauuuuu… onko nämä meille?” Aubrey kysyi.
”ON!” Ona naurahti pidellen pientä pakettia kädessään.

Aivan pienimmille lapsille, jotka eivät osanneet ottaa vielä koppia vei porot varovasti lahjat saajilleen. Jokainen lahja oli hankittu saatujen rekistereiden mukaan. Siksi oli tärkeää, että perheet ilmoittivat kuinka moni on tulossa ja kuinka monta lasta seurueessa on. Kiljahdukset sai jokaisen lapsen huomion.
”SE ON KURIMA! JUOSKAAA!” Michael huudahti ja lähti pakoon tummaan pukeutunutta hahmoa, joka jahtasi lapsia pitkin aavikkoa. Lasten kiljaisut kantautui pitkin aavikkoa. Suurin osa juoksi vanhempiensa helmoihin turvaan. Niklaksen ystäväporukka veti vielä loppuun jääshownsa, jossa he häätivät tuhmia lapsia jahtaavan Kuriman takaisin sinne mihin kuuluivatkin. Niklas kasasi poronsa ja suuntasivat itsensä näyttävästi muutamia raketteja ampuen taivaalle.
”Uuuuu…” lapset ihailivat.
”Hyvääääää joulua ja onnellista uutta vuottaaa…” Niklas toivotti ja samalla kirkon kellojen soittokuoro kantautui keskikaupungista. Jokainen marsilainen hurrasi nuorten esitykselle, mutta ennen kaikkea uudelle vuodelle.
”Hyvin pysytty pikkuinen… sinun on helppo aloittaa uudella vuodella!” Turbo osoitti vaimonsa vatsaa, joka tarrasi miehen poskista suudellakseen tätä.
”Tämä on upea tapa Marsissa aloittaa uusi vuosi!” Santtu ihaili.
”Ja parasta, että juuri te pääsitte mukaan juhlimaan tätä!” Vinski nappasi ihmisnaisen kainaloonsa.
”Tämä on juuri sitä mikä teidän kanssanne on parasta!” Santtu vastasi miehen halaukseen. Hiljalleen seurueet valuivat omille ruokailupaikoilleen. Lapset avasivat lahjojansa innokkaana ja ihastelivat mitä pakkauksista kantautui. Aubrey ja Avery olivat innoissaan saaduista lahjoistaan. Ensimmäistä kertaa elämässään he eivät vaatineet 10 lahjaa per nenä, vaan olivat onnellisia siitä yhdestäkin minkä saivat. Aubrey sai pienen radio-ohjattavan lennokin ja Avery puolestaan kolmiulotteisen värityshahmon.
”Hei Aubrey…” Hailey totesi pöydän päästä ja sai tytön huomion.
”Hei…” Aubrey vastasi vaisusti.
”Kiitos…” Hailey kiitti pitkään tuntuneeseen hiljaisuuteen.
”Mistä?”
”Tästä!” Hailey esitteli korua kaulassaan. Aubrey suulle nousi pieni hymy.
”Se on kaunis ja se mitä kerroit kelttiläisestä ystävyyden symbolista sai minut miettimään asioita,” Hailey aloitti.
”Kuten?”
”Sitä mitä marsilaisen ja maan ystävyys tarkoittaa. Se on erilaisuuden hyväksymistä kummankin puolin ja saan olla iloinen, että voin saada noin hyviä ystäviä myös miljoonien kilometrien päästä!” Hailey vastasi.
”Hailey… tuo oli kaunista,” Santtu henkäisi ihastuneena.
”Hyväksyn myös anteeksipyyntösi… minunkin olisi pitänyt huomioida, että tilanne on teille hyvin erilainen,” Hailey vastasi ja Aubrey hymyilemään. Tyttö nousi ylös ja kaksikko halasi toisiaan sovinnon eleeksi.
”Kiitos Hailey…” Aubrey kiitti ja sai Haileyn nyökkäämään. Syömisten yhteydessä jokainen hiirinuorukainen kokeili myös Maan ruokia ja samoin toisin päin myös Aubrey ja Avery kokeili marsilaisia ruokia. Tytöt kertoivat hiirinuorille Maan joulusta ja mitä siinä on parasta. Hailey vilkaisi ystäviään ja lähetti näille viestin antenneillaan. Tytöt nyökkäsivät hyväksyvästi. Liam ja Niklas juoksivat kanssa perheidensä luokse ja sai iloisen vastaanoton kaikilta.
”Todella hieno esitys!” Jaska kehui nuorukaisia.
”Kiitos… ehkä meillä nyt on aikaa tutustua paremmin!” Liam totesi.
”Toivottavasti… ei jää pelkästään kasvot mieleen!” Jaska pörhensi pojan hiuksia. Koska marsilainen juhla meni yömyöhään sai hiirimiehet kannella nuorimmaisiaan nukkumaan.

Samaisena yönä Hailey oli halunnut vielä puhua tyttöhiirten sekä isiensä kanssa suunnitelmastaan. Miehet olivat yllättyneitä nuorten ajattelumaailmaan ja luvanneet auttaa nuoria niin paljon, kuin pystyivät. Meni noin kuukausi eteenpäin, kun Santtu venytteli levollisena sängyllään. Loma oli tosissaan tehnyt hänen ajatuksilleen hyvää. Hän oli saanut vain olla ja rentoutua. Hiiret pitivät tarkkaa huolta vieraistaan ja siitä, että ihmiset varmasti nauttivat oloistaan heidän luonaan. Marie ja Hans olivat lähteneet takaisin Meriluotoon Turbon kyyditseminä noin kaksi viikkoa Marsin joulujuhlien jälkeen. Aubreyn ja Haileyn sovinnon vuoksi tyttö oli suostunut siirtymään hiirineidon huoneeseen yhdessä Olivian ja Onan kanssa. Tytöt olivat muutamana kertana olleet yökylässä myös Vinskin ja Annin luona. Hiirineidot olivat esitelleet heille tarkemmin Marsia ja viettäneet aikaansa paljon kodin ulkopuolella. Niklas viihtyi Liamin ja Mackin luona. Tytöt olivat muutamina kertoina kiusanneet hiirinuorukaisia ja meikanneet näitä nukkuessaan. Kostoksi pojat olivat pöllyttäneet tyttöjen vaatteita pitkin Marsin katuja. Marcus oli saanut pariskunnan eteisen valmiiksi ja oli nyt räätälöity perheelle sopivaksi. Hiirimiehet ja -naiset Minniä lukuun ottamatta painoivat pitkiä työvuoroja, mutta vastapainoksi heillä oli myös paljon vapaa-aikaakin. Nyt Santtu ei kuitenkaan miettinyt sitä tai mitään muutakaan mitä viimeisen kuukauden aikana oli tapahtunut. Hän vilkaisi vieressään nukkuvaa ihmismiestä ja silitti tätä varoen. Jostain kantautui hyvä tuoksu naisen nenään. Santtu kurtisti hieman kulmiansa ja nousi istumaan. Tuoksussa oli jotain tuttua.
”Jaska…” Santtu heilutteli miestä hereille.
”Mitä?” mies murisi unisena.
”Haistatko tuon?”
”Yleensä se on, että kuuletko tuon… mutta tämä on uutta!” Jaska totesi ja nousi istumaan. Mies venytteli kevyesti ja veti syvään henkeään. Tosiaan tuttu tuoksu sai miehen myös hämmentymään.
”Tuoksuu ihan…” Jaska totesi. Kaksikko nousi ylös ja kolina kantautui alakerrasta. Santtu vilkaisi Haileyn huoneeseen, jossa kaksi ihmislasta havahtui vanhempiensa saapumiseen.
”Onko kaikki hyvin?” Aubrey hieroi silmiänsä.
”Missä kaikki ovat?” Avery kysyi.
”Vastaus taitaa löytyä alakerrasta…” Jaska vastasi. Kirkkaampi kajo nousi porraskäytävästä yläkertaan ja tutut tuoksut sai perheen hämmentyneeksi. Varovasti jokainen asteli alakertaan.
”Ei ole totta!” Aubrey ja Avery hämmentyi. Santtu peittosi hieman kasvojansa, kun hiiret huomasivat perheen saapumisen alakertaan.
”Mitä tämä on?” Santtu kysyi itkuisen yllättyneenä. Hiirinuorukaiset perheineen katsoivat toisiaan leveästi hymyillen.
”Hyvää joulua!” he toivottivat. Kalenterikuukausissa olisi Maan joulun aika. Olohuoneen nurkkaan oli hankittu iso valkeahohtoinen tekokuusi kaikkine koristeineen. Kuusen alle oli ilmestynyt myös kasa erikokoisia lahjapaketteja ja ruokailutilan pöytään oli kasattu erilaisia Maan herkkuja muistuttavia ruokia.
”Miksi te tällaista teette?” Jaska kysyi kanssa iloisen hämmentyneenä.
”No kertokaa heille…” Anni patisteli nuorisoa.
”Okei… Aubrey ja Avery kertoivat juhlassamme millaista Maan joulu on ja mitä siihen kuuluu,” Vienna aloitti.
”Pidimme ajatusta hyvin tylsänä ja sitä, että saatte kyllä viettää joulunne sitten keskenänne!” Mack jatkoi.
”Mutta kuitenkin näimme, kuinka myös te ja etenkin Aubrey ja Avery kaipaavat omaa jouluansa… niin päätimme sinä iltana järjestää yllätyksenä tämän päivän teille!” Valeria selitti loppuun esitellen kuusta uudelleen perheelle.
”Mää en kestä,” Santtu totesi kuivaten kasvojansa sormillaan.
”Teitte tämän meille?” Aubrey kysyi kanssa herkistyneenä. Jokainen nuori nyökytteli.
”Aaah… tulkaa,” Santtu ilahtui ja ojensi käsiään halausasentoon. Perhe kiitti nuoria ajattelevaisuudesta ja kaiken järjestämisestä heiltä salaa. He ihastelivat uudelleen ruokapöydän päälle kasattua amerikkalaishenkistä aamupalaa ja istuivat sen ääreen nauttimaan siitä. Mack ja Liam olivat kotonaan selvittäneet isältään mitä perinneruokia amerikkalaiseen joulupöytään kuuluu ja soveltaneet niitä minkä pystyivät.
”Te olette niin ihania… mutta mistä saitte kaiken tämän?” Santtu kysyi.
”No lahjat toi joulupukki!” Niklas vastasi.
”Se samainen surfaava pukkiko, jonka näimme kuukausi sitten?” Jaska virnuili nuorukaiselle.
”Ehkä…” Niklas naurahti.
”Isät auttoivat… silloin kun iskä vei mummia ja vaaria takaisin kotiinsa poikettiin me vähän viettämässä isätytär aikaa Maassa,” Hailey selitti.
”Mutta miten saitte nämä Maasta?” Santtu kysyi hämmentyneenä.
”Joku teidän ystävänne Roope auttoi…” Hailey kohautti harteitaan ja sai naisen entistä hämmentyneeksi.
”Te ovelat ketut!” Santtu älähti ja otti vastaan kahvikupin eteensä.
”Missä vanhempanne muuten ovat?” Jaska kysyi, kun ei kotitalon pariskuntaa nähneet missään.
”Turbolla oli jotain ongelmia tukikohdalla. Minni halusi vain hänen mukaansa, että saisi muuta ajateltavaa raskaudenloppuvaiheesta,” Marcus selitti pöydän päästä.
”Onko Minnin laskettuun vielä pitkä aika?” Santtu kysyi.
”Puoltoista viikkoa ja usko… se nainen haluaa sen vauvan ulos itsestään!” Hemi naureskeli.
”Mmmm… näin ymmärsin,” Santtu pyöräytti silmiänsä.
”Pyydänkin sitten Minnin piinaamaan Hemiä eritoten!” Gal naljaili.
”Ja Minnin kaikki raskaudet ovat menneet yli lasketun!” Milva tarkensi.
”Sekin vielä,” Anni pyöritteli päätään.
”Tuskaiset kaksi viikkoa sitten ainakin edessä!” Moto pyöritteli päätään.
”Tuskalliset… pikemminkin piinalliset!” Vinski vastasi miestä vastapäätä.

Syötyään ja tasattuaan mieltään, että tämä oli todellista siirtyi seurue olohuoneen sohvaryhmälle. Olivia istui polvilleen lattialle, kun Avery otti paikkansa naisen kainalosta.
”Onko epäkohteliasta aloittaa ilman äitiä ja isää?” Hailey kysyi vilkaisten veljeänsä.
”Iskä laittoi viestiä juuri. Heillä menee vielä tovi, että voimme aloittaa kyllä!” Niklas selasi puhelintaan.
”Okei… ehkä,” Hailey hermoili.
”Mää voin jakaa lahjat!” Gianna ilmoitti ensimmäisenä ja lähti isänsä sylistä nopeasti kuusen juurelle.
”Tyttäresi on niin suloinen,” Santtu laski päänsä miehen olalle.
”Mmmm… niin onnekas saadessani hänet!” Gal ihasteli tytärtään. Santtu kietoi kätensä miehen käden ympärille. Gianna jakoi yhdessä Michaelin kanssa kuusen alla olevia lahjoja vuorottain jokaiselle. Tällä kertaa paketteja oli muutama per nenä ja jotain sellaista mikä olisi enemmän yksilöity toiselle. Aubrey avasi pienen kääreen ja hämmentyi pussista sen sisällä. Tyttö kaatoi pussin sisällön käteensä.
”Hailey?”
”Ystävyyden symboli vai miten se meni?” tyttöhiiri naureskeli. Aubrey oli saanut lahjaksi täsmälleen saman korun minkä oli Haileylle ostanut anteeksipyyntönä.
”Eikä vain meille…” Hailey osoitti muita hiirityttöjä, jotka esittelivät koruja kauloissaan.
”Ette ole tosissanne?” Aubrey kiljahti.
”Kyllä olemme…” Mack vastasi ja näytti maskuliinisempaa korua omassa kaulassaan samalla symbolilla. Samoin tekivät myös Niklas ja Liam.
”Me olemme ystäviä tästä eteenpäin. Ja korut ovat muistuttamassa meitä erikoislaatuisesta ystävyydestämme mitä kukaan muu ei uskoisi todeksi,” Hailey selitti ja Aubrey hyökkäsi tämän kaulaan halatakseen tätä tiukasti. Iloiset naurahdukset ja puheensorina kantautui talosta, kun ovi avattiin. Minni asteli ensimmäisenä sisälle ja kietoi pidempää villatakkiaan eteensä. Michael touhuili pöydän ääressä ja nosti ensimmäisenä katseensa.
”ÄITI KATSO MITÄ SAIN!” poika esitteli leluaan tälle. Hän oli saanut radio-ohjattavan moottoripyörän, jossa oli ajajat kaikkineen.
”Äiti!” Haileykin ilahtui.
”Se on hieno,” Minni henkäisi ihastuneena pojalleen.
”No saiko meidän kenraalimme ongelmansa hoidetuksi?” Hemi virnuili naiselle, joka astui seisomaan lastensa väliin takan eteen.
”Onneksi… itsellä meinasi mennä kuuppa nurin senkin vuoksi!” Minni huokaisi hieroen otsaansa.
”Missä isä on?” Niklas kysyi.
”Täällä minä,” mieshiiri huhuili eteisestä.
”Mahtuuko seuraamme vielä yksi juhlija lisää?” Turbo kysyi pitäen sylissään pientä vaaleaan peittoon käärittyä hiirivauvaa.
”Ei ole totta!” Hailey ilahtui. Niklas oli sanaton ja Michaelilla meni hiukan ohi, että uusi pienokainen oli saapunut. Jokainen nousi seisomaan, mutta antoi sisaruksille ensin tilaisuuden tutustua uuteen perheenjäseneensä. Marcus kaappasi onnellisuudestaan sisarensa kainaloonsa.
”Se on niin pieni…” Hailey tervehti silittäen pientä hiirivauvan poskea.
”Tämäkö teidän työtehtävänne oli?” Niklas kysyi vilkuillen vanhempiaan, joidenka kasvoilla oli leveät hymyt.
”Mää en nää!” Michael varvisteli. Niklas ohjasi pikkuveljensä eteensä ja nosti tämän syliinsä.
”Voi miten pieni…” Michael ilahtui. Hailey oli kaikkein sanaton.
”Haluaako tuore isosisko ottaa pikkusiskonsa syliinsä?” mies kysyi ja sai Haileyn nostamaan katseensa isäänsä. Tyttö katsahti myös äitiään hämmentyneenä, kunnes kyyneleet kerääntyivät tämän silmille.
”Haluan… vaikka tärisen hirveästi,” Hailey pyyhki kasvojansa.
”Kaikki hyvin… pärjäät varmasti!” Turbo kannusti ja paransi pienokaisen asentoa käsissään.
”Etkö tätä toivonut?” Mack kysyi.
”Joo ja en… ihan sama vaikka se olisi ollut poikakin!” Hailey löyhytteli kasvojansa ja oli valmis ottamaan pienen sisarensa syliinsä.
”Heeeeeiiii…” Hailey henkäisi kun isänsä laski pienokaisen tämän käsiin.
”Se on niin pieni… ja kaunis,” Hailey kyynelehti, kunnes tunsi miten äitinsä pyyhki hänen kasvojansa.
”No Hailey? Muutatko vielä kotoa?” Marcus kysyi.
”En helkkarissa. Hullu idea, vaikka vauva olisi ollutkin poika. Ja kuka sitä paitsi olisi kustantanut elämiseni ja asumiseni ilmaiseksi?” Hailey virnuili enolleen. Tyttöhiiren kommentti sai jokaisen nauramaan.

Oli sanomattakin selvää, että tuore pienokainen sai useampaa sylittelyä ja ihmettelyä. Aubrey ja Averykin saivat kunnian pitää pienokaista sylissään. Michael oli arempi ja syystä. Kuitenkin poika sai jakamattoman huomion äidiltänsä ja sai aikaa tutustua uuteen perheenjäseneensä. Michael istui äitinsä sylissä, joka paijasi tätä lempeästi.
”Kilpaillaanko me siitä, että kuka saa hoitaa vauvaa eniten?” Niklas virnuili sisarelleen, kun piteli vauvaa vuorostaan sylissään.
”Otetaan vain… minä opetan hänelle miten isoveljeltä saa kaiken läpi mitä haluaa!” Hailey vinkkasi silmäänsä.
”Te suoritatte koulunne ja muut velvollisuutenne… katsotte vasta sitten kumpi hoitaa vauvaa vuorostaan!” Minni osoitti kaksikkoa. Santtu halasi myös Turbon tiukasti.
”Kiitos…” nainen kuiskasi.
”Mistä?” Turbo hämmentyi.
”Että autoit järjestämään tämän meille. Se on meille todella tärkeää,” Santtu kiitti.
”Samoin, kuin meille oli tärkeää että sinä osallistuit meidän perinteeseemme,” Turbo mainitsi ja sai Santun leveästi hymyilemään. Minni ja Turbo sai avata vielä loput paketit, jotka oli heille hankittu. Illasta jokainen kävi vuorollaan peseytymässä. Nuoriso oli kysynyt voisiko kaikki jäädä Minnille ja Turbolle yöksi. Luvan saaneena nuoriso valtasi vuorostaan uuden takkahuoneen, sillä se oli ainoa paikka mihin jokainen mahtui yhtä aikaa nukkumaan. Turbo oli ehdottanut, että saisi viettää nelistään aikaa Santun, Vinskin ja Moton kanssa takapihalla. Muut viettivät aikaansa sisällä. Minni oli vaihtanut pienokaiselleen puhtaan bodyn ja ruokkinut tämän. Tyttö oli sairaalassa ollessaan rauhoittunut Turbon rinnan päälle, joten tyttövauva sai poikkeusluvan olla nelikon seurana takapihalla. Moto avasi jokaiselle kotikaljatölkit ja nelikko kippisteli vanhoille sekä uusille muistoille.
”Kiitos jätkät. Tämä on ollut lomistani parhain, vaikka yhtä kaoottinen kuin mitä saimme Maassakin aina aikaan,” Santtu naureskeli.
”Ole hyvä söpöliini…”
”Rajoita tuo vaimollesi Vinski!” Santtu mulkaisi valkeaturkkista hiirimiestä.
”Miltä uusi vauva arki tuntuu Turbo?” Moto kysyi ja ihasteli miehen rinnalla nukkuvaa pienokaista.
”Menee vanhalla rutiinilla,” Turbo tokaisi pidellen toista kämmentään vauvan selän päällä.
”Hän on kyllä niin suloinen…” Santtu ihasteli.
”Oletteko miettineet jo nimeä?” Vinski pohti.
”On meillä muutama tiedossa… Ja kummitkin!” Turbo virnuili.
”Oikeasti?” Moto kysyi.
”Ja heitä on kaksi. He jotka voimme ottaa, kun lähipiiristä muilla lapsilla on jo kummit!” Turbo selitti.
”Ketä ajattelitte?” Santtu kysyi. Turbo nosti katseensa ihmisnaiseen.
”Mitä?” Santtu kysyi vakavampana.
”Tämä on minun ja Minnin joululahja sinulle ja Jaskalle!” Turbo ojensi kirjekuoren ihmisnaiselle, joka hämmentyi entisestään. Santtu avasi jännittyneenä kuoren. Nainen huokaisi syvään ja alkoi lukemaan kirjeen sisältöä ääneen.
”Hei uusi maailma! Olen uusi tässä suuren suuressa universumissa ja en tiedä mihin suuntaan kulkisin… mutta vanhempani tietävät, että minulle on tiennäyttäjät… kummit sydämiltään suuren suuret…” Santtu empi kun kyyneleet nousivat jälleen silmille ja palat tarttuivat kurkkuun.
”Joten… voisitteko te pariskunta Maan universumin olla kummejani… tien näyttäjiä?”
”Turbooooo… et voi tehdä näin minulle,” Santtu pyyhki kyyneleitään kasvoiltaan.
”Oikeasti?” nainen jatkoi ja sai miehen nyökkäilemään.
”Haluamme sinut ja Jaskan tyttäremme kummeiksi! Mikäli haluatte?” hiirimies kysyi.
”Mikä kysymys tuo on!? Totta kai haluamme!” Santtu vastasi istuen Turbon viereen halaten tätä tiukasti.
”Vastasit sitten Jaskankin puolesta!” Vinski naureskeli.
”Häneltä ei tartte kysellä edes!” Santtu heilautti kättään saaden jätkät nauramaan.
”Tämä on ollut paras joulumme koskaan! Kiitos siitä!” Santtu naurahti ja otti pienen hiirivauvan vastaan syliinsä. Turbo suukotti nopeasti ihmisnaisen päätä.
”Ollaan jatkossa enemmän yhteydessä ja järjestetään aikaa toisillemme useammin, kuin 15-vuoden välein!” Turbo ehdotti.
”Kuulostaa lupaavalle!” Santtu nyökytteli ja sai myös Vinskin ja Moton naurahtamaan.
”Meille!” Moto kohotti maljansa.
”Meille!” kaikki naurahtivat ja kilistelivät uudelleen kotikaljatölkkinsä. Se oli paras joulun päätös mitä Santtu pystyi koskaan kuvittelemaan. Vanhat ystävät, heidän yhdistymisensä isoksi perheeksi, uusia ystäviä ja uusi pienokainen. Kaikki oli täydellistä siinä hetkessä ja siitä oli hyvä rakentaa uutta tulevaisuutta vanhojen ystävien ympärillä ja päättää ennen kaikkea kaikkia stressaava ja mörkönäkin tunnettu joulu sekä uusi vuosi…

Aww tää oli kyl tosi kiva joulustoori . Aivan ihana suoraan sanoen