Bitree (K15)

Disclaimer: En omista Prätkähiiret Marsista sarjaa tai sarjan hahmoja, eikä tällä kirjoituksella tehdä rahaa.
Varoitukset: Eipä tässä sen ihmeellisempiä kuin, että yksi hahmo ottaa ja kuolee, sotatila, sabotaasioperaatio, ajojahti... ja onhan tämä myös aika säälittävän lyhytkin
Hahmot sarjasta: n/a
Muuta lainattua: plutolaiset lähinnä ja marsilaishiiret rotuina
Omat hahmot: Bitree
Paritukset: N/A
Ikärajoitus: K15
Jorinat/Kommentit: Tämä oli alunperin lyhyt impro, johon sain inspiksen jutellessa bestiksen kanssa ja hän halusi tietää että millaisia tarinoita kirjoitan, joten kirjoitin sen hänelle englanniksi. Tämä on hänelle.

Muutama päivä sitten väänsin kättä googlen oikoluvun kanssa siitä mikä on oikein kirjoitettua ja mikä ei ja totesin muistaakseni siellä viestikommenteissa, että kirjoitan sotatarinoita humanoidihiiristä. Tämä mitä Bitreelle käy, sopii kyllä siihen kategoriaan aivan täydellisesti.


by Uku



Heidät oli ajattu raunioihin. Hän ei ollut varma mikä paikka oli entisessä elämässä ollut... Kaupunki? Kylä? Plutolaiset, tai ne ja sota olivat tehneet siitä selvää jälkeä.
Kaikki olivat kuolleet... tai tekemässä kuolemaa. Bitree tiesi myös kuolevansa. Oikean silmän paikalla velloi pelkkää punertavaa kipua. Hän oli sitonut jalkansa kiristyssiteellä. Oli vain ajan kysymys koska verenhukka veisi voiton. Kiristyssidettä oli tarvittu hillitsemään verenvuotoa reiden ampumahaavan takia. Sekä puolikas pienestä pullollisestä rommia.

Hän oli pudottanut pistoolinsa jonnekin saatuaan osuman jalkaansa. Hänellä ei ollut enää muuta kuin puolikas pullinen rommia ja yksi ainoa valopanos. Huonommin ei enää pystynyt käymään.

Bitree oli säästänyt pulloa kauan. Hänellä oli ollut tarkoitus jakaa se Rammelin kanssa, kunhan tämänkertainen kahnaus oli ohi. Sitä kertaa ei kuitenkaan tulisi koskaan.
Rammel oli kuollut. Automatisoitu tykkitorni oli tehnyt väijytyksessä hänestä ja puolenkymmenestä muusta selvää jälkeä. Mokomat paskiaiset olivat käyneet nerokkaiksi.
Bitree oli kaatanut kurkustaan alas melkein puolet pullosta. Itkenyt katkerasti kaatuneita ystäviään. Tilannetta. Ylipäätään koko halvatun sotaa.

Väijytykset olivat vielä tähän päivään asti olleet heidän erikoisalaansa. Oli typerää luullakaan, että kotikenttäetu kestäisi ikuisesti.
Ei kestäisi. Ei ainakaan tämän jälkeen.
Paikka, jonne Bitree oli ajettu vaikutti erehdyttävästi tutulta. Hajusta päätellen siellä oli säilytetty polttoainetta. Eikä mitä tahansa, vaan juuri sitä korkeaoptaanista, jolla tankattiin kiitureita.
Hyytävä vino hymy häivähti Bitreen tummanruskeaturkkisilla kasvoilla, kun hän tarkisti säiliöitä ja huomasi suurimman osan niistä olevan täynnä tai puolillaan. Eikä hänen tarvitsisi tehdä paljoakaan. Avata vain pari tankeista, tuikata ne tuleen ja kiittää ja kumartaa. Hän lähtisi tyylillä.
Bitree avasi puolillaan olevien tankkien  hanat ja katseli tökötin valuvan ulos. Se oli kiehtovaa katseltavaa kun kiiturin polttoaine reagoi hapen kanssa ja alkoi kuplia ja tuottaa lämpöä.

"Tuolla!" Äreä vinkuva ääni huudahti. "Enää tämä ja koko komppania on eliminoitu!"
Plutolaiset lähestyivät paikkaa, jonne tiedettävästi viimeinen eloonjäänyt oli ajettu. Tietolähteen mukaan se oli luultavasti se ruskeaturkkinen, mustatukkainen alikersantti, joka oli vastuussa lukuisista väijytysiskuista yksikköineen.

"Sopii tulla." Bitree irvisti touhuten valopanoksen kanssa ja sai sen syttymään. Olisi ollut täydellinen floppi, jos mokoma armeijan sekunda olisi osoittautunut suutariksi. "Tulkaa hakemaan." Hän sylkäisi heittäen valopanoksen kuplivaan lammikkoon.
    Valopanos ei onneksi ja epäonneksi ollut suutari. Se sytytti polttoaineen tuleen ja sitten...  
    Kaikki oli ohitse yhdessä kirkkaassa välähdyksessä. Bitree tunsi paineaallon ja kivun, kuin häntä olisi äkkiä revitty kaikkiin suuntiin, vaikkei sillä enää ollut mitään väliä, sillä nyt muut saisivat jatkaa siitä mihin hän oli jäänyt.

Tää oli siis aivan huikee