Syrtis Majorin keijut K11

Ficin nimi: Syrtis Majorin keijut
Kirjoittaja: Prätkisfan2
Tyylilaji/Genre: Toiminta, Seikkailu, huumori, draama, pienesti Angs., romantiikka, söpöily (fluff)
Ikäraja: K11
Paritus/Päähenkilö(t): Minni/Turbo, Moto/Oc, Päähenkilöinä enimmäkseen Minni, Anni ja omat Oc.t.  
Yhteenveto/Tiivistelmä: Vapaustaistelijat saavat tehtävän Marsissa olevalle tulivuorelle; Olympus Monsille. Kuitenkin tehtävä muuttaa muotoaan, kun tulivuori räjähtää kesken operaation yllättäen. Tästä alkaa seikkailu toiseen ulottuvuuteen ja suuntaa hiiret keijukoulu Alfeaan. Mitä mahtavimmalla keijukoulun rehtorilla voi olla asiaa marsilaisille Prätkähiirille? Selviääkö heille salaisuus, jota kukaan ei ole kuullut satoihin vuosiin ja pystyvätkö he tämän jälkeen palaamaan normaaliin elämäänsä sekä taistelemaan Mars voittoon?  
Varoitukset: Prätkähiirimäistä taistelua. Ei suurempia varoituksia.  
Vastuunvapaus: En omista Prätkähiiriä Marsista. Ne kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. En myöskään saa ficistä rahaa, enkä tee ficcejä myyntitarkoitukseen. Ainoat hahmot, jotka pidän on omat OC-hahmot ja tarinan juonen. Tässä tarinassa en myöskään omista Winx-klubia. Ne kuuluvat myös alkuperäisille tekijöilleen.  


A/N: Idean synty lähti, kun julkaisin kuvalliseen taiteeseeni Minnin keijuna. Lähdin luomaan ja sulattelemaan ajatusta. Kirjoitin ideat paperille ja lähdin sitä kautta luomaan kahden eri maailman hybridi-tarinaa. Toivottavasti nautitte tästä.


Marsissa oli kuulas iltapäivä. Ulkona oli lämmin, muttei pakahduttavan kuuma. Hiekkamyrskyt olivat hetkeksi kaikonneet ja dyynit olivat aavikolla korkeimmillaan. Plutolaisia ei hetkeen ollut näkynyt maisemissa. Viime hyökkäyksen jälkeen Marsissa tarvittiin kipeästi uusia sotilaita. Armeijan leiviin moni pyrkikin, mutta Vapaustaistelijat olivat totaalisen eri asia. Harva edes tiesi heidän olemassa olostaan. He piileksivät Marsin aavikon alla omassa hevimetalliluolassaan. Ja jos heistä tiedettiin, oli kyse usein jonkun vastarintaliikkeen sukulainen kyseessä. Musiikki pauhasi ja tuopit särkyivät. Nuori hiirinainen laski ruskean paikatun jumppakassinsa jalkojensa juureen ja katsoi ilakoivia miessotilaita kulma aavistuksen koholla. Naisen kuonon alla oli siro hopeinen septum lävistysrengas. Naisen korvissa roikkui erinäiset korvakorut. Osa oli roikkuvia, osa oli nappipohjaisia. Naisella oli tumman puhuva silmämeikki, tarkkojen rajausten kanssa. Naisen hiukset olivat ponihännällä ja ne osittain lepäsivät naisen vasemman olan päällä. Hiukset olivat mustat väriltään, rastoitettu ja elävöittymistä oli antamassa kultaisen ja hopean väriset rastakuidut. Naisen sivuttain aseteltu otsatukka kehysti naisen kasvoja. Naisen yllä oli valkea kyljistä revitty t-paita, jossa oli marsilaisen rockbändin logo, ruskean pilottitakkinsa nainen oli laskenut laukkunsa päälle. Keinonahkahousut istuivat naisen jalassa, täynnä erilaisia hopeisia ja titaanisia riippuvia koruja. Myös vasenta reittä koristi asekotelo. Naisen jalkoja koristi ennen valkoisina olevat maiharit. Nainen oli kaunis valkoinen väriltään. Hyvin siro ruumiinrakenteeltaan. Nainen kurtisti kulmiaan, kun nenän ohi kiitänyt olut tuoppi lensi hänen ohitseen. Nainen huokaisi tuimasti ja sai muutaman vapaustaistelijan huomion.  

Kosketus naisen olkapäältä sai hänet pelästymään ja huokaisi syvään, nähdessään edessään musta hiuksisen naiskenraalin.  
“Löysit perille?” Minni kysyi.
“Joo kiitos. Ilman niitä koordinaatteja seikkailisin vielä aavikolla,” nainen henkäisi. Minni nyökkäsi kevyesti päällään taka-alalle ja lähti johdattamaan nuorta hiirinaista toiseen suuntaan. Minni avasi työhuoneensa metalliset ovet ja viittoi naisen kädellään sisälle.  
“Hyvännäköinen työpiste,” nainen henkäisi, kun näki edessään seinää pitkin kohoavat isot monitorit kenraalin pöydän takana.  
“Kiitos... jätä tavarasi vain mihin saat mahtumaan,” Minni heilautti kättään ja sai naisen tiputtamaan kassinsa uudemman kerran lattialle.  
“Käydään ensin ihan perusteita läpi... sitten voidaan tutustuttaa sinut jätkiin ja naisiin,” Minni naurahti ja istui kenraalin tuoliinsa. Nainen hänen mukanaan nappasi itselleen tuolin tuttavallisesti ja istui sille, nostaen jalkansa hiirinaisen pöydälle. Hän oli Minniin katsottuna hieman sivuttain, jotta tämä näkisi naisen kasvot.  
“Mikä sinut nyt vasta ajoi Vapaustaistelijoihin? Luulin sinun olevan itsenäinen nainen,” Minni kysyi ja sai hiirinaisen suupieliin nousemaan hymyn.  
“Noooo... sanotaanko, että kuulin luotettavasta lähteestä pätevästä kenraalista, joka voisi ottaa tällaisen itse oppineen riveihinsä mukaan!”  
“No se on kieltämättä totta!”  
“Kumpi? Se että olen itse oppinut harhauttaja vai se, että olet pätevä naiskenraali?”  
“Kumpikin, kun noin asian ilmaiset,” Minni hymähti tyytyväisenä naiselle ja sai tämän nauramaan.  
“Olen kieltämättä ollut paljon itsekseni. Kenties muiden hiirien seura tekee välillä hyvää,” nainen vastasi kohauttaen harteitaan.  
“No et ainakaan ole antisosiaalinen,” Minni selasi samalla naisen papereita.  
“Kirjoititko nämä itse?” Minni jatkoi ja heilautti papereita käsissään.  
“Kuka muukaan ne olisi kirjoittanut?” nainen kohautti kysyvästi harteitaan. Minni naurahti hyväntuulisesti ja laski paperinipun käsistään.  
“En katso vapaustaistelijoissa hiirtä papereiden perusteella... perustan tietoni siihen mitä osaat!” tumma hiuksinen naiskenraali totesi ja nojasi käsiinsä.  
“Hyvä... minulla ei nimittäin paljon ole suosittelijoita,” naishiiri vastasi ja sai Minnin hymyilemään.  
"Tule. Jätä kamasi tänne. Lähdemme etsimään sinulle huonetta ja tutustumaan tiimiini. Tai korjaan... sinun tiimiisi,” Minni komensi hellästi naishiirtä, joka ponkaistuaan pystyyn nosti aavistuksensa housujaan.  
“Niin, jossa en ole johtoasemassa!” nainen tyrskähti ja seurasi tuota päättäväistä kenraalia.

Minni esitteli samalla valkealle marsilaiselle Vapaustaistelijoiden tilat. Nainen pyöritteli päätään ja katseli ympärilleen.  
“Tarvitsen helkkari soikoon kartan tänne, etten eksy,” nainen naurahti ja sai Minninkin tyrskähtämään.  
“Älä huoli. Kyllä sinä kaikki tulet ajallasi muistamaan,” Minni totesi ja jatkoi matkaansa ruokasaliin.  
“Juu sen haluaisin nähdä...”  
“Sotilaiden ja sairaanhoitajien huoneet ovat toisaalla... kenraali yleensä pidetään piilossa.”  
“Piilossa? Ihan kuin sinä tosi paikan tullen märehtisit kopissasi!” nainen älähti. Minni nauroi lempeästi. Hiirinainen oli hyvin suulas ja viihdyttävä. Hän etäisesti muistutti jota kuta jonka Minni tunsi. Minni vilkaisi hymyillen hiirinaista ja pysähtyi kaiteen eteen. Nainen astui Minnin viereen ja katsoi alapuolellaan olevaa ruokasalia. Jotenkin tuo tilan suuruus sai hiirinaisen ihan hämilleen. Tilan täytti pitkät puiset pöytärivit tuoleineen. Kahvio oli rakennettu aivan tilan toiseen laitaan.
“Mikä tuo tunneli on?” nainen kysyi ja osoitti sormellaan kahvion vierestä lähtevää synkkää kuilua.  
“Se on kahvion ruokaportti... Myös hätäpoistumistie yhdestä seitsemästä,” Minni selitti.  
“Seitsemästä? Juu anna se kartta tänne,” nainen totesi hölmistyneenä ja ojensi kättään Minnille. Minni iski alavitosen naisen kädelle ja lähti portaikkoon. Nainen naurahti ja lähti beigen harmaan hiirinaisen perään.  
“Saanko muuten kysyä jotain?” nainen henkäisi ja katseli ympärilleen, kun tunsi olevansa hiirimiesten silmätikkuna.  
“Kysy pois!”  
“Onko armeijan vihreä pakollinen vaatetus?” nainen kysyi ja sai Minnin pysähtymään. Minni katsoi kysyvästi tuota nuorta hiirinaista.  
“Ei! Miten niin?”  
“Kunhan ajattelin. Tyylini on kuitenkin omani ja en haluaisi sen puitteissa vaihtaa sitä, vaan jos protokolla määrää niin.”  
“Ei huolta. Täällä ei määrää Marsin hallitus tai protokollat. Kun näet missä varusteissa jätkät kulkevat niin sinun tyylisi on oikein paljon parempi heihin verrattuna...” Minni naurahti ja jatkoi matkaansa.  

Minni käveli pitkän pöytärivin luokse, jossa oli jo liuta naisen ystäviä odottamassa ja nauttimassa lounaastaan. He naureskelivat omille jutuilleen ja eivät kiinnittäneet huomiota kenraalin saapumiseen. Kaksi hiirinaista he olivat vajaa vuosi sitten pelastaneet Masin vallasta ja palauttaneet takaisin kotiinsa Vapaustaistelijoiden tukipisteeseen. Kumpikin oli fyysisesti hyvässä kunnossa ja pystyivät käsittelemään traumaansa puhumalla ystävilleen ja sairaalanhenkilökunnan kanssa.  
“Hei...” Minni henkäisi ja sai naisten huomion itseensä.  
“Hei! Miten menee?” yksi hiirinaisista vastasi pirteänä. Hän oli Turbon isosisko Tara. Tara oli muuttanut Tulikivikaupunkiin sairaanhoitaja tehtävien perässä pienen tyttärensä Ellenin kanssa. Tosin tie oli johtanut suoraan vapaustaistelijoihin, Rontin ylipuhuessa naisen joukkoihinsa hoitajaksi. Tara oli sama kullanruskean värinen marsilaishiiri, kuin veljensä. Hänen kauniit vehnän väriset hiuksensa oli Ranskan letitettyinä.  
“Hyvin. Esittelen meidän uusimmalle tulokkaalle paikkoja,” Minni vastasi ja esitteli pienellä käden liikkeellään valkean marsilaisen. Tytöt henkäisivät yhteen ääneen ihastuneina.  
“Tervetuloa hullujen huoneelle,” pöydän ihan oikeassa laidassa oleva ruskean värinen hiirinainen totesi. Hän oli Milva. Minnin pitkäaikainen lapsuuden ystävä. Naisen maapähkinän väriset hiukset soljuivat vapaana pitkin naisen selkää ja olkapäitä. Valkea hiirinainen naurahti kevyesti Minnin vierestä, joka puolestaan pudisteli päätään naisen heitolle.  
“Ei... voi... olla... TOTTA!” joku ilakoi tavuttaen. Minni ja hänen vieressään seisova hiirinainen käänsivät katseensa kahvion puolelle, josta ääni kantautui. Valkea marsilainen hiirimies juoksi kädet leväällään naisia kohden ja nappasi valkean naisen matkaansa. Mies pyöritteli naista ilmassa moneen otteeseen, saaden hänet kikattelemaan ja kiljahtelemaan hyväntuulisena.  Minni kohautti kulmaansa ja katsoi vieressään seisovaa kullanruskeaa hiirimiestä. Motokin liittyi kaksikon seuraan. Turbon sylissä oli pieni vaalea hiirityttö, joka sormi suussaan katsoi aikuisten hiirten mellakointia.  
“Tappelee...” tyttö totesi ja sai enonsa hymyilemään.  
“Ei tappele. Halaavat,” mies vastasi ja nuuskutti tytön korvan takaa tämän hiuksia. Tyttö kikatti kevyesti ja halasi enoansa voimakkaasti iskeytyen tätä rintaa vasten. Minni naurahti kanssa kaksikolle ja siirtyi tämän jälkeen seuraamaan valkeiden hiirten onnellista jälleen näkemistä.  
“Tuntevatko he?” punaruskean värinen naishiiri kysyi ja sai kenraalittaren huomion. Minni kohautti harteitaan vastaukseksi naiselle. Hiirinaisella oli saman väriset hiukset mitä itse oli. Hiukset olivat löyhällä ponihännällä takaraivolla. Sen mistä naisen erotti muista hiiristä, oli että naisella oli täysin kirkkaan siniset silmät. Tuo nainen oli Anni, jonka Masi oli hänestä ja Milvasta ensimmäisenä kidnapannut. Milvan kohdalla rotta oli mennyt pidemmälle ja lavastanut tämän kuoleman, niin että hiiret oikeasti luulivat haudanneensa ystävänsä.  
“Käytöksestä päätellen... ilmeisesti?” Moto pohti ja katsoi kaksikkoa, joka iski toisiaan omilla rinnuksillaan.  
“Tunnetko sinä hänet?” Turbo osoitti kysymyksensä kenraalille. Minni nyökkäsi useamman kerran ja puristi kädet eteensä.  
“Hän on uusin tulokkaamme ja tiimimme jäsen,” nainen vastasi ja vislasi tämän jälkeen voimakkaasti. Kaksikko lopetti ilakointinsa ja muisti muidenkin läsnäolon. Hiirinainen nosti rastansa takaisin lepäämään olkapäälleen.  
“Tunnetteko te?” Tara kysyi ja osoitti Vinskin vieressä seisovaa naista.  
“Joo tunnetaan! Hän on serkkuni... Roxanne,” mies esitteli hiirinaisen, joka uudemman kerran tervehti naisia ja Vinskin veikkoja.  
“Niin... Roxanne on uusi harhauttajamme,” Minni jatkoi esittelyä ja sai kaikki hämmentymään.  
“Oikeasti?” Milva ilahtui. Roxanne nyökkäsi hyväksyvästi naiselle.  
“Milva on meidän paras pomminpurkajamme... Anni on teknikkomme ja sairaanhoitaja. Tara toimii myös sairaanhoitajanamme. Vinskin sää jo tunnetkin... Moto yksi vahvimmista sotilaistamme. Ja komentaja Turbo johtaa muutamaa joukkoa tämän tiimin lisäksi vielä... jaaa... kenraali Rontin oikea käsi,” Minni esitteli naiselle ystävänsä.  
“Ja sinun oikea kätesi,” mies kuiskasi naisen korvaan ja sai tämän virnuilemaan.  “Hauska tavata teidät kaikki! Tämä on ensimmäinen kertani asepalveluksissa,” Roxanne avasi suunsa ja sai serkkunsa tirskumaan. Nainen iski kyynärpäällään voimalla miestä niin, että tämä lensi tilaan saapuneen kenraalin jalkoihin rähmälleen. Vinski hieroi vatsaansa ja sai voitonriemuisasti valkean marsilaisen naisen virnuilemaan.  
“Wooouh... voimakas mimmi,” Milva ihasteli ja teki tilaa, kun ystävykset änkesivät saman pöydän ääreen. Minni otti paikkansa pöydän päästä ja tervehti samalla Rontin, joka myös tervehti siskontyttönsä.  
“Miksi Vinski on rähmällään maassa?” mies osoitti peukalollaan valkeaa marsilaista, joka itse murahti kenraalille vastaukseksi.  
“No sanotaan niin, että sai serkultansa pataan...” Anni huokaisi naureskellen ja repi leivästään palasia suuhunsa.  
“Kuka Vinskin serkku?”  
“Minä...” Roxanne vastasi nostaen kätensä miehelle päättäväisesti ja sai Rontin ilmeen jopa yllättyneeksi.  
“No kappas. Kenraali Rontti. Vastarintaliikkeen perustaja!” mies esittäytyi ja ojensi kättään naiselle. Hiirinainen nappasi kädestä tiukasti kiinni ja kätteli miehen varmoin ottein.  
“Roxanne Wham... saavuin tänään joukkoihin,” nainen totesi ja istui kanssa vapaalle paikalle pöydän ääreen.  
“No tervetuloa. Mikä sinut Vapaustaistelijoihin ajoi?” mies kysyi ja istui Annin viereen.  
“Hyvä kysymys... velvollisuus... sosiaalistuminen. Valitse itse,” nainen kohautti harteitaan ja sai hiirimiehen nauramaan.
"Vitsi mikä nainen! Kato ettei se lähde täältä ihan heti,” Rontti käskytti Minniä ja sai tämän purkahtamaan pienesti.  Vinski istui serkkunsa viereen tuupaten tätä samalla kevyesti ja sai naisen mulkaisemaan tätä.  
“Kerro Roxanne... Minkäikäinen olet?” Tara kysyi mielenkiintoisena.
“Tai missä olet ollut nämä vuodet?” Anni jatkoi ja sai hiirinaisen tuntemaan olevansa tervetullut vapaustaistelijoihin.  
“No olen enimmäkseen pyörinyt itsekseni ympäri Marsia. Vain minä ja harhautustaitoni... Harjoitin itseni harhauttajaksi ja nyt olen tässä. Olen 19-vuotias,” nainen vastasi ja sai muiden ilmeet paitsi Vinskin ja Minnin järkyttymään.  
“19?” muut älähtivät ja sai naisen kohauttamaan harteitaan.  
“Näytät ja tunnut paljon vanhemmalta,” vanhemmat hiiret ihmettelivät. Roxanne hieroi niskaansa.  
“No joo... mutta aavikko opettaa,” nainen henkäisi.  
“Tai sitten meikkisi hämää!” Vinski vitsaili ja sai Roxannen mulkaisemaan tätä vihaisena.  
“Kauanko meinasit olla täällä?” Vinski kysyi vaihtaen aihetta nopeasti, ennen kuin saisi uudelleen pataan.  
“Kuule ihan niin kauan, kuin tuo teidän kenraalinne pitää minut täällä! Taiiii... siihen asti kunnes kyllästyn ja haluan omaa rauhaa,” Roxanne totesi ja osoitti Minniä, joka puolestaan hymyillen kohotti tälle kädessään olevaa kotikaljapulloa. “Tekin tunnette? Eiks niin?” Rontti kysyi, kun naisten välinen vitsailu oli hyvin tuttavallista.  
“Kukapa ei Minniä tuntisi,” Roxanne vastasi epämääräisesti.  
“Tutustuimme sairaalassa reilu vuosi sitten, kun olkapääni leikattiin, Masin hyökkäyksen takia. Aloin jo silloin puhua hänelle vapaustaistelijoista, mutta Roxanne tarvitsi näköjään vuoden harkinta-ajan,” Minni selitti naureskellen ja painoi kätensä pöydän kantta vasten.  
“Kaikki sääkin ehdit...” Turbo totesi ja sai hiirinaisen nyrpistelemään nenäänsä miehelle.  
“Sano Ellen enollesi, että se on mun työni...” Minni kuiskasi tytölle, joka edelleen istui hiirimiehen sylissä. Ellen kaarteli päätään ja katsoi enoansa.  
“Se... se on... Minjin työtä!” tyttö totesi jämäkästi.  
“Vai niin?” Turbo pelleili tytön kanssa ja kutitteli tätä kainaloista saaden tytön kiljahtelemaan ilakoiden.  

Roxanne ihasteli tiimin lämpöä toistensa välillä. He olivat avoimia toisiaan kohtaan ja ilmeisesti hyvin lapsirakkaita. Vielä, kun nainen oppisi heidän tapansa taistella rintamalla niin kaikki olisi hyvin. Mutta kaikki kenties ajallaan. Roxanne ei koskaan ollut perustanut itseänsä armeijaan. Hän oli heistäkin luonut aina tietynlaisen mielikuvan. Minnin tavattuaan sairaalassa hänen suhteensa oli muuttunut hieman. Tuo ulkoiselta hapitukseltaan vahva nainen oli sisältä todella tunne herkkä ja kovan ulkokuorensa ansiosta pystyi peittoamaan sen erittäin hyvin. Roxanne oli vuoden aikana miettinyt, että mitä kenraalittarelle tapahtuisi jos ulkokuori pettäisikin sen ainoan kerran. Nainen huokaisi ja vilkuili ympärilleen. Valojen välähdys sai kaikkien katseet katon rajaan. Minni kurtisti hieman kulmiaan. Samoin Rontti.  
“Tilanne!” mies huudahti liikkumatta kuitenkaan itse mihinkään.  
“Plutolaisjoukko aivan suoraan yläpuolellamme. Matkaavat itään,” sotilas vastasi monitorien äärestä.  
“Pidä heitä silmällä... hyökätään takaapäin,” Rontti naureskeli ja katsoi tiimiänsä hymyillen.  
“Rontti se sitten aina tietää mikä miehen tiellä pitää...” Turbo pyöritteli päätään ja ojensi Ellenin jo sisarensa syliin, mikäli lähtö tulisi aavikon puolelle.  
“Odota kenraali. Tämä on mielenkiintoisempaa,” sotilas henkäisi ja suurenteli kuvaruutua.  
“Mikä?” Minni kysyi ja kurtisti kulmiaan entisestään.  
“He matkaavat Olympus Monsille,” sotilas raportoi.  
“Mitä asiaa heillä voisi olla tulivuorelle?” Turbo pohti.  
“Sitä samaa kuin viime kerralla?” Vinski kysyi ja sai serkkunsa huolestuneena katsomaan muita.
“Tuskin hekään niin tyhmiä olisivat, että laittaisivat vetomuuntajan samaan paikkaan toistamiseen,” Minni puristi kädet eteensä.  
“Tuskin, mutta tilanne on hyvä käydä tsekkaamassa,” Rontti vastasi päättäväisesti ja nousi seisomaan.  

Mies asteli joukkonsa kanssa päättäväisesti kohti prätkätallia.
“Anni ja Tara tiedätte tehtävänne...” Rontti ohjeisti ja sai naiskaksikon hajaantumaan muusta porukasta.
“Minni ja Turbo ottakaa prätkähiiriporukkanne. Ja Roxanne?” Rontti pysähtyi ja sai hiirinaisen melkein törmäämään mieheen.  
“Niin?”  
“Osaatko ajaa?”  
“Moottoripyörällä?”  
“Niin...”  
“Koko ikäni osannut,” nainen vastasi päättäväisesti.  
“Hyvä. Ota kolmossektorista pyörä ja kypärä. Minni ohjeistaa sua tästä eteenpäin. Mää otan muutaman riitapukarin mukaani ja hyökkäämme toisesta suunnasta. Kysyttävää?” mies huudahti.  
“Ei!” Minni vastasi.  
“Hyvä! Tavataan asemissa 5 minuutin kuluttua!” Rontti totesi ja haarautui toiseen suuntaan. Minni rymisteli jätkät, Milva ja Roxanne perässään kohti prätkätallia. Roxanne kurtisti kulmiaan, kun näki jo hiekkamönkijän luona kaksi naishiirtä. Roxanne pyöritteli ihmetellen päätään. Missä välissä ja mistä Anni ja Tara olivat löytäneet tiensä prätkätalliin?
“Onko kaikki pakattu?” Minni kysyi.  
“Kyllä... saimme tiedon, että Mirella on lähistöllä oman joukkonsa kanssa. Liittyy mukaan, kun ohitamme heidät,” Anni vastasi naiselle.  
“Hyvä. Tietääkö Miihkali, että hänen sisarensa on maastossa?” Minni virnuili ja nappasi itselleen laser-aseen, joka oli latauksessa läheisessä seinätelineessä.  
“Tuskin... Miihkali on koillisessa edelleen kiinni. Härnäävät plutolaisia ja rottia minkä kerkiävät,” Milva naurahti. Minni nappasi kaksi kypärää ja vislasi valkealle hiirinaiselle.
“Tuon pitäisi istua.”  
“Ai pitäisi?”  
“Ellei rastat paina päänuppia?”  
“Ne asettuu kyllä...” Roxanne vastasi päättäväisesti ja heitti vapaana olevat hiukset vielä nutturalle niskaan. Minni ohjasi naisen ottamaan oikeasta sektorista itselleen pyörän.  

“Ota jätkien kanssa ohjat hieman oikealle, kun pääsemme ulos. Anni ja Tara seuraa perästä ja pyritään pitämään kaksikärkinen kolmio etulinjassa siihen asti, että Mirella ottaa joukkoineen Annin ja Taran paikan,” Minni ohjeisti miestään vieressään. Nainen puki samalla ajohanskojaan ja tarkisti moottoripyöränsä kunnon.  
“Selvä...” Turbo vastasi lyhyesti ja kokeili zernopuikkojensa tehon. Roxanne katsoi oikealla puolella olevaa serkkuaan ja hänen vieressään olevaa harmaata marsilaista miestä, joka asetteli käsikanuunsa valmiiksi. Nainen oli napannut läheiseltä seinältään itselleen harhautukseen sopivaa kalustoa ja asetteli ne paikalleen selän puolelle.  
“Oletko varma, että uskallat käyttää tuota?” Vinski irvaili.  
“Varo vaaraa siinä kohtaan, kun pelastan nahkasi säätäessäsi kenraalin ohjeiden vastaisesti!” Roxanne totesi jämäkästi ja sai valkean hiirimiehen leuan putoamaan melkein pyöräänsä kiinni. Moto naurahti ivallisesti naisen heitolle ja sai Vinskin tuntemaan hieman myötähäpeää. Minni kuunteli radiopuhelintaan ja odotti Rontin merkkiä, koska pääsisivät plutolaisten perään kohti tulivuoren juurta. Nainen polkaisi moottoripyöränsä käyntiin saaden muidenkin käynnistämään ajoneuvonsa. Roxanne vilkaisi Annia ja Taraa, jotka hymyilivät vain lempeästi tälle kypäriensä alta. Hän katsoi myös vasemmalla puolellaan olevaa Milvaa, joka sulki kypäränsä visiirin. Nainen huokaisi. Testattiinko hänen tiimityötaitonsa heti kättelyssä, vai oliko kyse oikeasti tosi tilanteesta? Nainenhan ei ollut nähnyt videota, jota sotilas oli ruudulta nähnyt. Rontti oli tunnettu källeistään ja jopa kieroutuneesta huumorintajustaan, mutta se että olisiko hiirimies saanut koko tiiminsä mukaan sai naisen epäileväiseksi. Hälytyskellot pärähtivät päälle ja metallisten ovien takaa aukeni pitkä käytävä. Roxanne ihastui saman tien. Maanalainen käytävä oli ties kuinka pitkä ja valaistu loisteputki valoilla. Minni lähti ensimmäisenä ajamaan käytävää pitkin. Jokaisella oli tietty järjestys, jossa ajoivat ja Roxanne piti silmällään kaikkien liikettä. Ajorata oli noin 3 kilometriä pitkä ja loppupäässä käytävä alkoi nousemaan. Minni painoi koelaudastaan olevaa nappulaa, joka avasi kannen maan ja ajoradan välistä. He ajoivat suoraan aavikolle. Roxanne katsoi peräänsä, kun valtava luukku jyrähti kiinni, pöllyttäen samalla punaista hiekkaa ympäriinsä.  

Jätkät erkaantuivat hieman naisporukasta ja muodostivat tutun kolmionsa. Turbo ohjeisti Vinskiä ja Motoa, kun puolestaan Minni otti johdon naisjoukosta. “Miksiköhän Turbo ei ole ottanut kenraalin asemaa?” Roxanne pohti itsekseen, mutta unohti tämän kuitenkin nopeasti siinä kohtaa, kun solan takaa lähti moottoripyörä joukko heidän peräänsä. “Tuo on varmasti se Mirella?” nainen pohti edelleen itsekseen.  
“Onko suunnitelmia kenraali?” naishiiri huudahti. Nainen oli myös ruskea väritykseltään. Naisella oli päällään armeijan vihreät housut ja ¾ osaa hihoilla oleva keltainen paita yllään. Mustat ajohanskat peittosivat naisen kädet. Naisella oli useampi asekotelo jalkojensa ympärillä. Hiuksia tai kasvoja Roxanne ei luonnollisesti nähnyt kypärän vuoksi. Hiirinainen ei myöskään kuulostanut hirveän vanhalta. Kuitenkin äänessä oli päättäväinen sävy ja tämä tiesi selkeästi mitä oli tekemässä. Nainen heilautti kättään merkiksi sotilailleen, jotka hajaantuivat pitkään poikkiriviin kaksikärkisen kolmion taakse, jättäen perään Taran ja Annin lääkintä mönkijän.
“Mirella! Et sitten tullut häiriköimään pelkkää veljeäsi!” Vinski huudahti naiselle. Mirella vilkaisi mieshiiriä ja naureskeli heille makeasti.  
“Mulle riittää se, että mun enoni saa kantaa huolta musta!”  
“Äitisi kuulee asiasta aivan varmasti!” Moto komppasi ja sai hiirinaisen nauramaan vielä kovempaa.  
“Paha! Jos olisit uhannut isoäidillä niin sitten luimistelisin jo takaisin tukikohdalle!”  
“Mirella! Rontti on tulossa eteläpuolelta. Matkaamme Olympus Monsille. Plutolaiset olivat matkalla itään, mutta korjasivat kurssinsa kesken kaiken,” Minni keskeytti hiirten välisen huutelun.  
“Mitä he tulivuorella tekee? Olympus ei ole räjähtänyt vuosi satoihin,” Mirella pohti.  
“Ja toivottavasti ei räjähdä nytkään!” Milva totesi vakavana.  
“Plutolaisjoukko suoraan edessä...” Turbo totesi ja sai naiset keskittymään.  

“Hajaannutaan! Turbo ottakaa te rynnäkköjoukot... me hoidamme rotat ja käsiaseiset... Rontti hoitaa toisen puolen,” Minni ohjeisti kypäränsä mikrofoniin ja heidän asettamansa muodostelma lähti kuin valoa kiitävä ohjus suoraan kohti plutolaisjoukkoja. Tulitukset ja aseiden äänet täyttivät aavikon äänillä. Minni, Milva, Mirella ja Roxanne saivat rotat helposti houkuteltua peräänsä. Roxanne hämäsi ajollaan muutamaa rottaa, jotta pääsi Olympuksen juurelle. Milva puolestaan akropaatteili muutamalla pommilla ja iski ne suoraan isompien aseiden putkien sisään. Plutolaisia ja rottia lensi kaaressa, saaden naisen hyväntuulisesti ulvahtamaan. Roxanne piilotti moottoripyöränsä muutaman kiven taakse. Vaikka Olympus oli tulivuori, muistutti se perinteistä kalliota ulkokuorellisesti. Sen rinnettä oli helppo kiivetä ylöspäin ja isojen kivilohkareiden uomaan oli helppo piiloutua. Huipusta oli turha haaveilla. Sinne oli useampi kymmenen kilometriä matkaa. Roxanne varmisti käsikranaatit valmiiksi ja kävi vatsalleen niin, että sai lingottua kranaatit vihollisjoukon jalkoihin. Ilon kiljahdukset kantautuivat sivummalta ja sai Roxannen leveästi hymyilemään. Pommit räjähtivät ja hiljaisimmilla hetkillä Roxanne tähtäsi vihollisjoukkoon.  
“Harhauttaja savukranoineen!”  
“Heillä on harhauttaja!” vihollisten pelokas ääni kantautui tulivuoren juurelta. Minni hymyili Mirellalle voitonriemuisasti.  
“Turbo!”  
“Kerro...”  
“Keksipä jokin hyvä taistelukuvio...” Minni naurahti ja iski ylävitosen nuoren hiirineidon kanssa. Turbo ulvahti ilahtuneena radioonsa ja mietti taistelukuvioita hetken. He olivat jätkien kanssa saaneet peräänsä liudan merihevosta muodoltaan muistuttavia ajokkeja ajajineen peräänsä. Myös rotat yrittivät savustaa rantaraidereillaan hiiret kauemmaksi.
“Rontti! Riudan tuho 5!” mies vastasi radiopuhelimeensa.  
“Oo-o-oooh! Komentaja painaa kovilla panoksilla!” mies naurahti toisesta päästä ja lähti tuttua kolmikkoaan kohden kera oman taisteluporukkansa.  

Minni pysähtyi Mirellan kanssa ja katsoi takanaan seisovaa rottajoukkoa. He hymyilivät ivallisesti ja latasivat aseensa käsissään. Minni ja Mirellakin kaivoivat aseensa koteloistaan. Nyt he osoittelivat puolin ja toisin aseillaan toisiaan.  
“Onko viimeisiä sanoja pikku neidit?” yksi rotista murahti. Jyrinä ja uhkaava vihellys kantautui heidän takaansa. Rotat laskivat aseensa ja katsoivat vuorta. Minni ja Mirellakin nostivat hitaasti katseensa tulivuoreen, joka näytti elonmerkkejä ensimmäisen kerran useamaan sataan vuoteen. Roxannekin oli noussut piilostaan ja ajoi Minnin luokse.  
“Se räjähtää!” Roxanne huudahti naiselle. Rotat pudottivat aseensa ja lähtivät pakoon, ennen kuin tulivuori posauttaisi heidät taivaan tuuliin.  
“Kuunnelkaa! Olympus räjähtää... perääntykää välittömästi!” Minni totesi radiopuhelimeensa. Jätkät hieroivat voiton riemuisasti käsiään, kunnes Minnin käskytys päätti heidän ilakointinsa. He katsahtivat taakseen ja ehtivät nähdä Olympuksen räjähdyksen. Kuitenkaan tulivuori ei puskenut sisältään kuumana kiehuvaa laavaa. Tumma ja auringon säteiden kimmeltävä pilvimuodostelma kohosi ensin taivaalle ja laskeutui kuin vuorovesi maata kohden täyttäen Olympuksen juuren tummalla aineella.  
“MINNI!” Turbo huudahti ja lähti ajamaan kohti tulivuorta uudemman kerran. Rontti ja muutkin jätkät polkaisivat pyöränsä liikkeelle, lähteäkseen tulivuoren juurelle. Jätkien päästessä paikalle, tumma aine oli enää läpikuultava pilvimuodostelma. Yskintä jostain kauempaa sai jätkät jättämään moottoripyöränsä ja juoksemaan naisten luokse.  
“Minniii!”  
“Roxanne!” jätkät huutelivat.  
“Turbo...” Minni henkäisi ja sai kullanruskean hiiren juoksemaan rakastettunsa luokse.  
“Oletko kunnossa?” mies kysyi ja tarrasi naisen olkapäistä kiinni. Tumma aine isommalta alueelta hävisi melkein yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin. Minni tunsi päänsä humisevan ja Turbon äänen kaikuvan korviensa välissä. Nainen nosti tyhjän katseensa hiirimieheen, joka odotti naisen vastausta.  
“Kyllä kai...” Minni totesi, kun kroppa alkoi jälleen olemaan yhteistyökykyinen. Turbo henkäisi syvään ja halasi hiirinaista.

Naisen turkki tuntui sormien alla jotenkin oudolle. Turbo irrotti otteensa ja katsoi jopa tuimasti hiirinaisen päälle. Turbo käänsi Minnin kättä hieman, joka kimalsi oudokseltaan.  
“Mitä tämä on?” Milvan ääni totesi heidän takaansa. Nainen sirotti sormiensa välistä kimaltavaa pulveria, joka maahan osuttuaan katosi jäljettömiin.  
“Varmaan Olympuksen tuhkapilven mukana tullutta hiekanjyvästä. Auringon valo saa sen vaan kimaltamaan,” Tara selitti ja pudisteli itsensä kanssa samaisesta aineesta.  
“Olympus ei ole räjähtää satoihin vuosiin. Miksi juuri nyt?” Rontti pohti ja katsoi jälleen rauhallisena lepäävää tulivuorta.  
“Oliko tuo muka räjähdys? Joku harmiton tulivuoren pieru enemmän!” Roxanne tuhahti ja nosti kypärän päästää. Minni tunsi pakottavaa tarvetta istua. Nainen oli kanssa nostanut kypärän päästään ja painoi kyynärpäillään polviaan vasten.  
“Mitäs menit manaamaan!” Mirella naureskeli ja vapautti kypäränsä alta pitkät vehnän vaaleat ja luonnon kiharoilla varustetut hiuksensa. Roxanne kohautti kulmaansa. Hän vilkuili tuota ruskeaa hiirinaista virnuillen. Heillä ei luultavastikaan ollut paljoa ikäeroa, mutta sai Roxannen arvostuksen kyllä osakseen.  
“Oletko kunnossa?” he kuulivat Annin äänen, kun tämä laskeutui kenraalin tasolle. Minni piteli päätään ja näytti muutenkin voipuneelta.  
“Päässä humisee... Onko tukikohdalla riittävästi vettä, että pääsisin suihkuun?” Minni kysyi ja katsoi enoaan.  
“Eiköhän teille kuudelle vettä riitä, jotta saatte pölyn turkistanne irti...” mies puristi kädet eteensä ja sai Minnin nyökkäämään. Turbo auttoi yhdessä Annin kanssa Minnin nousemaan. Jalat tuntuivat heikoilta.  
“Huolehtikaa tytöistä. He näyttävät kaikki voipuneilta,” Rontti patisti miehiä. Turbo nosti Minnin käsivarsilleen ja käveli moottoripyöränsä luokse.  

Suihkuhuone höyrysi kuumana, kun Minni kasteli kasvojaan virtaavalla vedellä. Kaikki Marsin vähäinen vesivaranto kiersi oman puhdistamonsa kautta Toivon Puutarhan lävitse kulkevan joen kautta. Minni huokaisi, kun olo alkoi olemaan jälleen normaali. Ennen takaisin tukikohdalle päästyään Minni tunsi olonsa voipuneeksi ja hyvin väsyneeksi. Anni pesi toisessa suihkukopissa itsensä ja katsoi Minniä, joka pyyhki kasvojaan kastuneesta vedestä.  
“Mikä olo?” nainen kysyi ja sai Minnin hieman kääntymään. Minni hymyili vaisusti hiirinaiselle.  
“Ihan hyvä. Hieman väsynyt. Entä sinulla?”  
“Sama... nyt vasta, kun pääsi rentoutumaan toiminnan jälkeen huomasin kuinka tulivuoren purkaus veikin voimat,” Anni selitti. Suihkutilan ovi avautui ja loputkin hiirinaiset kävelivät sisälle. Ellenkin tuli äitinsä jalkojen juuressa sisälle ja liukui mahaliun märällä lattialla. Naishiiret nauroivat lempeästi.  
“Uuu nättiä,” tyttö ihasteli kimaltavaa vettä, joka veden mukana valui viemäristä alas ja katosi jäljettömiin.  
“Jo on outoa ainetta,” Roxanne totesi ja pesi itseään.  
“Mitä mietit Minni?” Tara kysyi ja nosti tyttärensä jaloilleen peseytyäkseen.  
“Miksi Olympus räjähti nyt?”  
“Kenties iän vuoksi?” Milva pohti.  
“Tai luonnon oikun vuoksi...” Roxanne jatkoi. Minni pyöritteli päätään.  
“En usko, että kyse on luonnon oikusta...” nainen pohdiskeli.  
“Mitä ajattelet sitten?” Tara huolestui.  
“Mitä jos vuori yritti suojella meitä?” Minni kysyi ja nosti katseensa ystäviinsä.  
“Miten suojella?” Roxanne hymähti ja kurtisti kulmiansa. Jokainen katsahti tuota suulasta naishiirtä, joka jälkeen Minniä.  
“En tiedä... jokin vain sanoo minulle niin,” Minni huokaisi ja sammutti suihkunsa. Nainen kietoi pyyhkeensä ympärilleen ja puristi ylimääräiset vedet vielä yön mustista hiuksistaan lattiakaivoon.  
“Olet pelottava...” Mirella vastasi surkeana ja puristi käsiään edessään.  
“Ei ole tarkoitus pelotella. Mutta miettikää itsekin... Miksi satoja vuosia melkein sammuneena oleva tulivuori yhtäkkiä pöläyttäisi muuten vain sisältään tumman aineen suojaksemme... ilman että kukaan on fyysisesti vahingoittunut,” Minni murahti naisille ja antoi näille ajateltavaa.  

Minni poistui suihkutilasta ja nappasi mustan ruskeat vaatteensa pukuhuoneen penkiltä mukaansa. Matkalla nainen heitti tuhkaiset vaatteensa pesukoriin. Ainoan jonka hän vei mukanaan oli rintanauha, jossa oli hänen neljä kenraalin tähteänsä. Nainen asetteli työhuoneessaan paperinsa suoraan nippuun. Nainen rakasti järjestystä ja siisteyttä. Metalliset ovet aukenivat ja sulkeutuivat hänen takanaan. Naisen suulle nousi lempeä hymy, kun tunsi vatsallaan hennosti asetellun käden. Pian nainen tunsi toisellakin kyljellään käden. Mieshiiri painautui tiukasti naiseen kiinni ja suukotti tämän takaraivoa rakastavasti.  
“Mistä moinen hellyyden osoitus?” nainen kysyi ja painoi kätensä miehen käsien päälle.  
“Kuulin huhua, että esittelit muulle miehistölle itseäsi!”  
“Huhu puheet ovat rumia... todellisuudessa etsin sinua. Sitä paitsi... ei se ole itsensä paljastelua, jos kävelee pyyhe päällään muiden ohi.”  
“Niinkö?” Turbo huokaisi vasten naisen kaulaa ja sai tämän kikattamaan.  
“Niin... julmaa vain piilotella silloin, kun kaipaan sinua.”  
“Ehkä mun pitää rankaista sua nyt sitten...” mies supatti naisen korvaan ja käänsi naisen edessään.  
“Ai sun vai?” Minni kysyi kulmaansa naureskellen kohauttaen. Turbo naurahti lempeästi ja asetteli kätensä naisen leuan alle. Miehen ilme kuitenkin hyytyi nopeasti.  
“Mitä nyt?” Minni ihmetteli.  
“Sää olet ihan kylmä...” mies henkäisi ja lähti sivelemään naisen paljaina olevia olkia ja käsivarsia.  
“Miten voi olla mahdollista? Juurihan tulin kuumasta suihkusta?” Minni pohti.  
“Miltä käteni tuntuvat?” Turbo kysyi ja asetteli kämmenensä naisen poskille.  
“Lämpimiltä? Miten niin?”  
“Koska sinä et tunnu samalle omien käsieni alla...” Turbo totesi huolestuneena.  

Minni hymähti pienesti ja nosti virnuilevan katseensa hiirimieheen.  
“No ehkä sun pitää auttaa mua lämmitteleen uudelleen,” Minni vastasi ja hieroi hiirimiehen käsivarsia. Turbo virnuili naiselle ja murahti tämän kaulaa vasten.
“Ollaanko me yötä sun toimistossasi?” mies kysyi. Nainen vain hymyili ja suuteli miestä rakastavasti. Minni kietoi kätensä hiirimiehen lanteiden ympäri, miehen pitäessä nainen hellästi käsiensä suojassa. Turbo vastasi naisen hellään rakkauden osoitukseen.  
“Söpöä...” naisääni totesi heidän takaansa ja sai Minnin mulkoilemaan rastahiuksista naishiirtä, joka oli näöltään ihan erilainen ilman vahvaa silmämeikkiä. Turbo röhähti pienesti. Turbo suukotti puolisonsa poskea hellästi.  
“Nähdään sun huoneessa.”  
“Mää tulen ihan just perässä,” Minni kuiskasi ja sai hiirimiehen poistumaan. Roxanne katsoi miehen perään virnuillen.  
“Ei huono saalis...” nainen totesi.  
“Oliko sulla asiaakin?” Minni kysyi sivuuttaen hiirinaisen kommentin miehestään. “Joo... Missä mää nukun?” nainen naurahti ja sai Minnin hieromaan ohimoaan.  
“Ai niin... anteeksi.”  
“Ei se mitään. Ymmärrän kyllä, että tuollainen könsikäs vie ajatukset muualle.”  
“Varo sanojasi sitten! Turbo on kuitenkin minun...”  
“Älä hikeennyt. En ole sellainen nainen, joka veisi toisten miehet,” Roxanne vastasi ja nosti kassinsa olalleen.  
“Arvostan! Katsotaan sinulle huone, niin pääset kanssa lepäämään,” Minni hymyili naiselle ja lähti huoneesta.  
“Tuossako ajattelit lähteä?”  
“Vaatteeni ovat omassa huoneessani, jossa mieheni on... ja Vapaustaistelijat osaavat pitää näppinsä kurissa varatuista naisista,” Minni hymähti. Roxanne pyöräytti silmiään naiselle ja lähti seuraamaan tätä.  

Uni oli sekava ja usvainen. Hiirinainen juoksi vain päämäärättömästi eteenpäin. Sankka sumu oli vain ympäröinyt hänet. Kylmä hiki oli vallannut naisen otsan. Nainen heitteli päätään unissaan puolin ja toisin. Jotain tapahtui. Uni muuttui jokaisesta päänheilautuksesta. Missä hetkessä hän katsoi itseään peilistä, missä hetkessä tulevaa tai peili pirstaloitui. Usva muuttui... sen ympärillä oleva valo sai sumun hälvenemään. Valo kirkastui hiirinaisen kasvojen edessä. Nainen peitti kasvonsa käsillään. Sormiensa välistä hiirinainen näki jotain kaunista... Suuret siivet, aaltomainen mekko leijui ilmassa. Joku tarjosi kättään...
“Minni...” kaikui ääni kaukaisuudesta.  
“Minni...” jokin tarrasi häneen, kun keho värähteli.
“MINNI!” Turbo huudahti ja sai naisen pelästymään hereille. Hiirimies oli herännyt naisen sätkiessä hänen vieressään. Minni hengitti raskaasti ja ampaisi pystyyn halatakseen hiirimiestä. Lohduton itku parahti hänen suustaan ja sai Turbon rakastavasti lohduttelemaan tätä. Mies silitti naisen paljasta selkää ja suukotti tämän otsaa.  
“Kaikki hyvin rakas... se oli vain painajainen,” Turbo helli naista ja paijasi tämän selkää.  
“Se oli niin sekava...”  
“Mikä?”  
“Se uni... se oli tosi sekainen...” Minni sopersi ja sai hiirimiehen painamaan kätensä naisen olkapäille.  
“Kaikki on hyvin. Se oli vain unta,” mies vastasi hellästi naiselle ja katsoi tämän oranssin punertaviin silmiin. Kylmä hiki oli edelleen pinnassa ja nainen tunsi turkkinsa naheaksi. Pupillit oli laajentuneet. Kuitenkin hiirimiehen lempeä lohduttaminen sai Minnin huokaisemaan.  
“Kaikki kunnossa?” Turbo kysyi. Minni nyökkäsi pienesti ja silitti hiirimiehen käsiä. Turbo painoi otsansa hiirinaisen otsaa vasten ja suukotti tämän nenänpäätä. Syke alkoi rauhoittumaan.  
“Hakisitko minulle lasin juotavaa?” nainen kysyi kuiskaten.  
“Totta kai. Tulen pian takaisin,” Turbo hymyili naiselle ja nappasi housut läheiseltä penkiltä matkaansa.  

Hiirimies sytytti pienen pöytälampun tuomaan naiselle rauhaa. Minni nosti jalkansa koukkuun eteensä ja hengitti raskaasti. Samaan aikaan Turbo tervehti kahviossa olevia vartioita.  
“Komentaja Turbo...” yksi sotilas totesi ja sai miehen pysähtymään.  
“Mikä hätänä?”  
“Teidän sisarenne... hän on jotenkin omituinen...” sotilas totesi ja sai miehen kohauttamaan kulmaansa.  
“Näytä tie...” mies komensi hellästi ja sai sotilaan lähtemään johdattamaan hänet toisaalle. He saapuivat tukikohdan yhden portin pihaan. Hiirinainen seisoi pelkässä yöpuvussaan keskellä aavikkoa ja katsoi tyhjyyteen eteensä. Turbo käveli rivakammin sisarensa luokse ja laski kätensä tämän olalle.  
“Tara?” mies kysyi, muttei saanut naiseen kontaktia.  
“Onko hän kunnossa?” sotilas kysyi. Yhtäkkiä nainen sulki silmänsä ja menetti tasapainonsa. Turbo koppasi sisarestaan kiinni, ettei tämä vain satuttanut itseään.  
“Mikä hänellä on?” sotilas huolestui.  
“Taitaa kävellä unissaan vain...” Turbo vastasi ja silitti hiirinaisen kasvoja. Tara oli nukahtanut uudelleen ja sen vuoksi menetti tasapainonsa. Nainen mumisi jotain unissaan ja sai veljensä naurahtamaan. Mies nosti naisen käsivarsilleen ja vei hänet takaisin omaan huoneeseensa. Turbo katsoi pinnasängyssään hereillä olevaa hiirityttöä, joka oli itkusta pelokkaana. Turbo sytytti valot hetkeksi, jotta Ellen ei pelästyisi enempää tummaa hahmoa. Mies laski sisarensa sängylleen ja peitteli tämän. Ellen tihrusti itkua huolestuneena äidistään. Turbo nappasi tytön matkaansa.  
“Toisitteko Ellenin sängyn Minnin huoneeseen. Käyn kahviossa hakemassa Ellenille jotain rauhoitukseksi... ja ai niin... Voisitteko katsoa hieman hänen peräänsä?” Turbo ohjeisti.  
“Totta kai komentaja...” sotilas vastasi. Turbo rauhoitteli koko matkan itkuista tyttöä sylissään.  
“Ei mitään hätää kulta. Äiti vain käveli hieman unissaan,” Turbo selitti tytölle. Mies otti kylmiöstä kaksi mehulasia.  
“Viedään toinen Minnille...” Turbo totesi tytölle.  
“Joo...” tyttö sanoi päättäväisesti ja selkeästi rauhoittuneena. Kuitenkaan tyttö ei halunnut kävellä miehen perässä itse, vaan haki edelleen lohtua enonsa sylistä.  

Mies avasi hänen ja Minnin huoneen oven. Minni nosti katseensa Elleniin ja hymyili lempeästi.  
“Ajattelinkin, että saamme yövieraita kun sotilaat toivat tytön matkasängyn tänne,” Minni vastasi hellästi ja otti mieheltä vastaan mehulasin.  
“Tara käveli unissaan ja sai Ellenin pelästymään...” Turbo vastasi ja istui sängynlaidalle nostaen tytön reidelleen istumaan. Mies auttoi tuota pientä kaksi vuotiasta juomaan mehuansa. Tyttö ähkäisi hymyillen ja sai Turbon suukottamaan tämän otsaa. Minni ihasteli suuresti Turbon ja Ellenin välistä suhdetta. Tyttö ei koskaan tuntenut isäänsä, eikä saa tunteakaan mikäli se Tarasta riippuu. Tyttö tarvitsee kipeästi miehen mallia. Mutta hänen onnekseen hänellä oli enonsa. Turbo kohtelee Elleniä, kuin kohtelisi omaansa. Hellästi ja rakastaen, että tytöllä on myös tunne olla rakastettu.  
“Tietkö...” Minni aloitti ja veti itseään kanssa sängyn reunalle. Hän painautui mieheen kiinni ja sai Turbon katsomaan naista rakastuneena.  
“Susta tulee vielä hyvä isä joku päivä...” nainen henkäisi.
“Millä perusteella?”  
“Sillä miten kohtelet Elleniä. Tai muita kohtaamiasi lapsia,” Minni selitti ja sai miehen suukottamaan naisen ohimoa.  
“Kiitos...” Turbo vastasi ja sai Minnin katsomaan pää kallellaan Elleniä. Tyttö oli nukahtanut enonsa syliin.  
“Jaahas... prinsessat. Jos jatkamme unia sitten aamuun saakka,” Turbo komensi hellästi ja laski Ellenin omaan sänkyynsä.  
“Sinun vuorosi!” Turbo osoitti vuorostaan Minniä.  
“Meinasitko tuudittaa minutkin uneen?” nainen vinkkasi silmäänsä. Turbo laskeutui naisen kanssa sängylle pitkälleen. Minni vaihtoi hieman asentoaan ja painautui hiirimieheen kiinni. Turbo suukotteli naista muutaman kerran ja hipsutti tämän kylkeä toisella kädellään. Toinen lepäsi hänen päänsä alla.  
“Sää olet niin hyvä tuossa...” Minni mutisi unissaan ja sai hiirimiehen painamaan pitkän suudelman naisen ohimolle. Minni nukahti nopeasti uudelleen hiirimiehen hyväilyyn.  
“Hyvää yötä kulta...” Turbo henkäisi ja sammutti yöpöydän valon huoneesta.  

Loppuyö oli sujunut rauhallisesti ja kukaan ei ainakaan ollut tullut herättämään kaksikkoa, että joku näkisi painajaisia tai kävelisi unissaan. Tara oli hieman pelästynyt hereille, kun ei nähnytkään tytärtään huoneessaan. Sotilailta nainen oli ohimennen kuullut Turbon ottaneen hänet mukaansa, sen tarkempaa syytä kuitenkaan kertomatta. Ellen juoksi äitinsä luokse nähdessään tämän. Turbo pyyhki käsiään kulahtaneeseen liinaan ja hymyili sisarelleen lempeästi.  
“Huomenta...” mies toivotti ja tunsi sisarensa pitkän katseen perässään.  
“Miksi teit sen?”  
“Minkä?”  
“Että tulit hakemaan Ellenin kesken uniensa huoneestamme...” Taran ääni kuulosti pettyneeltä. Turbo otti työkalun käteensä ja naurahti pienesti.  
“Mitä sää naurat? Arvaa pelästyinkö, kun Ellen ei ollutkaan siellä missä luulin hänen olevan?” nainen älähti ja laski tytön käsistään.  
“Ihan varmasti. Mutta et niin pahasti, kuin minä kun kuulen sotilaalta sinun käyttäytyvän oudosti,” Turbo vastasi.
“Mitä sinä tarkoitat? Olin huoneessani koko yön,” Tara kurtisti kulmiaan kysyvästi. Turbo pyöritteli sisarelleen päätään.  
“Olisitkin... Sen sijaan olit kävellyt unissasi ja löysimme sinut tukikohdan ulkoa tuijottamassa vain tyhjyyteen eteesi. Jos kukaan ei olisi sitä nähnyt, Ellen olisi ollut huoneessaan yksinään koko yön ja sinä olisit herännyt aavikolta,” Turbo selitti.  
“Tosin unissa kävelyä ei voi muistaa, joten voit uskotella itsellesi olleesi koko ajan huoneessasi,” Turbo naureskeli ja sai sisarensa iskemään tätä olkavarteen. “Mistä hyvästä?” Turbo piti kättään.  
“Siitä, että olet veljeni... ja kiitos. Ehkä olen myös anteeksipyynnön velkaa,” nainen totesi tympeästi ja sai miehen pyöräyttämään silmiään nauraen.  

Ruokasalissa Minni piteli päätään. Hänen kehonsa ei antanut hänelle silmäyksenkään rauhaa. Roxanne istui naisen seuraan Mirellan kanssa. Nuoret olivat huomanneet kuinka heillä synkkasi hyvin ja olivat koko aamupäivän käyttäneet aikaansa tutustumalla toisiinsa. Mirella oli Vapaustaistelijoissa työskentelevän Miihkalin kaksoissisko, iältään tuolloin 17-vuotias.  
“Onko kaikki hyvin?” Mirella kysyi musta hiuksiselta kenraalilta, joka nosti katseensa naishiiriin. Minni hengitti hieman raskaasti ja tunsi olonsa heikoksi.  
“Päätä särkee,” nainen vastasi ja pyöritteli sormiaan ohimollaan.  
“Ai sullakin?” Roxanne töksäytti ja sai Minnin katsomaan naisia.  
“Miten niin mullakin?”  
“Meilläkin on särkenyt koko päivän päätä. Ihan kuin katujyrän alla olisi koko ajan,” Mirella selitti. Anni ja Milva huojuivat myös ruokasaliin. Varsinkin Anni oli vielä kalpeampi, kuin toiset.  
“Anni,” Minni kysyi ja sai naisen katsomaan itseään.  
“Oloni on voimaton. Ihan kuin teillä eilen...” nainen henkäisi ja sai Minnin pohtivaksi.  
“Olikohan Olympuksen suusta tullut aine sittenkin haitallista kehoillemme?” Minni pohti.  
“Tämä on jo pelottavaa,” Mirella huokaisi ja risti kätensä.  
“Vieläkö intuitio sanoo, että Olympus Mons suojelisi meitä?” Roxanne murahti kenraalille ja sai tämän katsomaan viiltävästi valkeaa naishiirtä. Roxanne tajusi miten pitkälle oli möläytyksellään mennyt ja luimisteli nyt korviaan naisen vieressä. Tara ja Turbokin saapui prätkätallista muiden seuraan.  

Ellen oli juossut kahvion puolelle. Turbo viittoi keittäjälle jotain, joka viittasi Elleniin ja työntekijä nyökkäsi hyväksyvästi, kun tiesi mitä mies katseellaan haki. Turbo hieroi kevyesti sisarensa olkaa ja kaksikko istui muiden seuraan. Ennen, kuin Turbo sai suunsa auki kuulivat he ryminää ja huutoa yhdeltä käytävältä.  
“Tuo on sinun tiimisi!” Roxanne kohautti kulmaansa mieshiirelle, joka puolestaan nousi seisomaan. Hän kuuli ja niin kuuli kaikki muutkin, kuinka joku käski jotakin pysähtymään ja käski muidenkin napata jotain.  
“Mihin se siivekäs paholainen meni!?” Vinski ärähti kun saapui yhteiseen tilaan.  
“Mikä paholainen?” Minni kysyi hämmentyneenä. Nainen oli miesten mesoamisen takia unohtanut päänsärkynsä hetkeksi. Ellen palasi ison muffinssinsa kanssa äitinsä ja enonsa luokse. Tyttö katsoi katonrajaan ja näki vihreän, sini-valkea kirjavan linnun.  
“Nätti!” tyttö osoitti kattoa ja sai aikuiset hiiret nostamaan katseensa ylvääseen lintuun. Linnun päälaella oli kaksi antennia muistuttavaa sulkaa. Pää oli pieni isoon ruumiiseen verrattuna. Musta nokka ja tummat silmät korostivat tuon eläimen kasvoja. Harmaantuneet viiksi sulat kertoi linnun olevan jo ilmeisen iäkäs.  
“Mikä tuo on?” Milva murahti ja nousi nopeasti seisomaan.  
“Ei ainakaan marsilainen lintu!” Minni totesi ja nousi kanssa seisomaan. Lintu pyöritteli päätään ja päästi korvia särkevän kiljahduksen. Lintu otti siivet alleen. Pitkä pyrstö sai hiiret ihastumaan sen kauneuteen. Muutama sotilas nosti aseensa tähdätäkseen linnun alas.  
“Ei!” Turbo komensi ja laski muutaman aseen piippua kädellään. Lintu otti viimeisen vauhdin siivillään kohti Minnin ja muiden istumaa pöytään. Juuri ennen pöydän keskikohtaa lintu syttyi palamaan, saaden kaikki pelästymään. Muutama kiljahduskin täytti huoneen.  

Tuli ei kuitenkaan levinnyt pöydän kannesta mihinkään ja pian jäljellä oli vain kuumana höyryävä tuhka. Minni astui rohkeimpana tuhka kasan luokse. Valkea kulma tuhkan seasta sai hiirinaisen huomion. Pieni piippaus sai naisen hymyilemään hellästi, kun pieni linnunpoikanen nosti päänsä tuhkan seasta. Minni istui pöydän ääreen saaden muutkin naiset ihastumaan pieneen olentoon. Jätkät vilkaisivat toisiaan ja siirtyi kanssa pöydän ääreen. Turbo nosti valkeaa kulmaa tuhkan seasta, kun Minni ihasteli tuota pientä linnunpoikasta. Poikanen äännähti tyytyväisesti ja hieroi nokkaansa varovaisesti hiirinaisen sormea vasten. Ellenkin kiinnostui pöydän äärestä olevasta olennosta, vaikka oli ensin pelästynyt aikuisten hiirten reaktiota.  
“Mikä tämä on?” Mirella ihasteli. Lintu selkeästi puolusti Minniä ja yritti nokittaa muita hiiriä.  
“Pahan ilman lintu!” Milva ärähti ja katsoi ystävänsä sormea, johon oli tullut pieni haava.  
“Kaikki hyvin pikkuinen...” Minni henkäisi ja silitti sormellaan linnun päälakea.  
“En ole koskaan nähnyt moista lintua, vaikka luonnosta ja sen eläimistä olen kiinnostunutkin,” Minni vastasi ihastuneena. Hän oli täysin lumoutunut. Linnunpoikanen pöllytti itsensä tuhkasta. Se ei ollut enää samanvärinen, kuin tuleen leimahtanut vanhempi lintu. Se oli kauniin valkean ja punaisen eri sävyissä oleva yksilö.  
“Pystytkö selvittämään mikä tuo... kummajainen on?” Vinski nyrpisti kuonoansa hiirinaiselle. Minni nosti katseensa hiirimieheen ja nyökkäsi kevyesti muutaman kerran.  
“Enköhän...”  
“Minni...” Turbo henkäisi ja sai Minnin kääntämään katseensa vasemmalle puolelleen.  
“Tämä on osoitettu sinulle... eikä se ole Marsista,” Turbo vastasi vakavana. Minni nousi seisomaan ja katsoi kädessään olevaa kirjekuorta. Hiirinainen kurtisti kulmiaan, kun ei tunnistanut vesileimaa kirjekuoren postimerkin kohdalla.  
“Alfean keijukoulu...?” nainen kysyi hyvin hämmentyneenä...

Prätkähiiret ja Winx-klubi crossover? Hmm tähän on mielenkiintoista . Tuleeks tytöt oleen kans kuvioissa? Siis meinaan Bloom, Stella, Flora, Musa, Tecna ja Layla?

Jos mää paljastaisin tarinan sisällön niin se olisi spoilaamista joten jää nähtäväksi.

Aivan joo . Okei

“Anteeksi mikä oli?” Roxanne tuhahti ja katsoi Minniä, joka kurtisteli kulmiaan ja käänteli kirjekuorta kädessään. Lopulta nainen pyöritteli vastaukseksi päätään.  
“Ei mitään hajua!”  
“Alfean keijukoulu?” Rontti pohti hieroen leukaansa.  
“Tiedätkö tästä jotain?” Moto kysyi hölmistyneenä.  
“Noup! En koskaan kuullutkaan!” mies naurahti ja kohautti hartioitaan. Muut hiiret pyöräyttivät silmiään miehelle. Minni asteli ajatuksissaan jo kohti työhuonettaan. Turbo vilkaisi muita ja lähti juoksuaskelein naisen perään. Myös lintu, joka kirjeen oli tuonut otti ensimmäiset siiven iskut alleen. Se lensi automaattisesti musta hiuksisen hiirinaisen olalle. Minni vilkaisi pientä lintua olallaan ja hymyili nopeasti.  
“Tuo pahan suopa olento on jo vallannut Minninkin!” Mirella murahti ja vilkaisi Milvaa.  
“Saadaan varmaan taistella huomiosta!” nainen kuiskasi äänekkäästi. Tara naurahti kaksikon keskustelulle lempeästi.  
“Tai sitten se on Turbo vastaan lintu!” nainen tokaisi ja sai Milvan äänekkäästi vislaamaan sekä nauramaan. Mirellaankin naisen räkäinen nauru tarttui ja kaksikko joutui hieman soveltamaan askellustaan. Vinski iski kanssa Turboa olkavarteen ja virnuili tälle ilkikurisesti.  
“Kiva. Minniä ei vienytkään toinen mies... vaan vaivainen lintu,” Turbo murahti matalalla äänellä. Minnin suupieliin nousi pieni hymy kuullessaan ystäviensä keskustelun takanaan ja kääntyi hieman Turboon päin ennen, kuin avasi toimistonsa ovet.  
“Älä huoli. En sinua vaihtaisi ikinä lintuun, joka pystyy sytyttämään itsensä tuleen!”  
“Mutta itsensä räjäyttävän prätkähiiren, joka ei nouse kuolleista haluat pitää?” Vinski murjaisi naisen ohi, kun asteli toimiston sisään.  
“Viimeiset lohduttavat sanat...” Turbo huokaisi ja sai Minnin silittämään rakastavasti miehen kättä.  

Naisen huoneessa Ellen oli vallannut naisen työhuoneen tuolin. Tyttö puristi tuolin käsinojia, kun Moto pyöritti tuolia tytön kiljuessa onnessaan.  
“Sinä siivoat, jos tyttö laattaa syödyn muffinssinsa!” Tara kohautti kulmaansa, kun istui itse kokouspöydän ääreen.  
“Onko paha olo?” Moto kysyi, kun tuolin vauhti alkoi tytön alla hiipumaan.  
“Ei!” tyttö vastasi tomerasti. Minni astui työpöytänsä ääreen ja nosti olaltaan olevan linnunpoikasen pöytävalaisimensa kaaren päälle istumaan. Minni nosti kynätelineestään hopeisen kirjeveitsen ja repäisi sillä kirjeen auki. Muut hiiret istuivat pöydän ääreen kuuntelemaan mitä kirjeessä mahtoi olla. Minni tosi luki kirjeen ennen muita ja kohautti kysyvästi kulmaansa.  
“Mitä siinä sanotaan?” Anni kysyi ja piteli päätään. Pää oli edelleen oudokseltaan huteran oloinen ja nainen tunsi jäätävää väsymystä.  
“Minni?” Milva ärähti naiselle, kun tämä ei vastannut ystävänsä kysymykseen.  
“Tämä on todella outoa...” Minni raaputti etusormellaan päätään.  
“No kerro!” Turbo vaati ja puristi käsiään eteensä. Minni mulkaisi hiirimiestä, joka hymyili ihastellen tälle.  
“Tämä ei ole pieni asia...” Minni totesi ja nojasi kokouspöytään edelleen seisten.
“Pyöritä!” Ellen vaati isolta mieshiireltä.  
“Odota hetki...” mies pyysi tytöltä, joka tuhahti tyytymättömänä. Roxanne oli ollut tilanteessa hyvin hiljainen. Suulasta olemuksestaan huolimatta, tämä sai naisen huolestumaan ja vetäytymään omiin ajatuksiinsa.  
“Lue mitä siinä kirjeessä sanotaan...” Tara ehdotti naiselle.  
“Niin... ehkä saamme tietää mikä tämä kuuluisa “Alfea” oikein on!” Rontti jupisi ja katseli muualle.  
“Ottaako pannuun, että jossain muualla voi olla parempi koulu kuin meillä?” Vinski irvaili ja sai Rontin kostoksi kaatamaan miehen tuolin kumoon. Vinski jupisi noustessaan takaisin pystyyn. Minni huokaisi syvään.
“Hyvä on...” nainen suostui ja suoristi kirjeen kokonaan auki...  


Minni huokaisi kirjeen lukemisen jälkeen ja taitteli sen uudelleen. Kun nainen sai kirjeen nelinkerroin käsiinsä, alkoi se loistaa kultaisen erisävyissä. Yhtäkkiä kirje leimahti ja rapisi naisen käsistä lattialle. Minni pelästyi palavaa kirjettä ja tiputti sen nopeasti kädestään lattialle.  
“Wou!” Milva ja Mirella henkäisi yhteen ääneen ja nousivat katsomaan pöydän yli lattialle, kun kirje vain haihtui ilmaan. Turbo huolestui tyttöystävästään, kun kirje oli alkanut vain palamaan. Minni katsoi hämmentyneenä kättään, kun kirjeen palamisesta huolimatta naiselle ei minkään asteista palovammaa ollut tullutkaan. Minni kohautti kulmaansa miehelle, joka suukotti naisen käsiä rakastuneena.  
“Vai Faragonda?” Rontti naurahti ja hieroi taas leukaansa.  
“Kuinka vanha toinen voi olla?” Roxanne kysyi kohauttaen kulmaansa. Annikin nosti päätään ja katsoi hiirinaista.  
“Siis... oikeasti? 400 vuoden työuransa aikana hän ei ole tehnyt tällaista? Kuinka vanha se kurppa voi olla?” Roxanne ärähti.  
“Roxanne!” Minni komensi ja sai hiirinaisen hiljenemään.  
“Alfea, Punalähde ja Pilvitorni jossain kaukaisessa taikauniversumissa?” Turbo pohti.  
“Hyvin sekavaa...” Minni sanoi ja nosti kätensä ohimolleen.  
“Ja miksi juuri meidät? Ja mikä taikavoima?” Tara kysyi naiselta. Vastaus oli vain terävät päänpyöräytykset.  
“Jos joku kloppi yrittääkin saada teidät ihastumaan heihin... niin saavat maistaa nyrkkiäni!” Vinski uhosi jo ja heristeli nyrkkiään.  
“Rauhoitu nyt macho!” Rontti toppuutteli ja nosti kätensä päänsä taakse.  
“Mitä?” Vinski älähti.  
“No ethän edes seurustele kenenkään heidän kanssaan!”  
“Mutta voisin,” Vinski vastasi ja iski silmäänsä vapaana oleville sinkkunaisille. Milva tuhahti ja puristi kädet eteensä.  
“Edelleen parisuhteessa...” nainen totesi ja vilkaisi harmaata hiirimiestä pöydän toisella puolella.  
“Sama!” Minni naurahti ja sai valkean hiirimiehen puristamaan tympeästi kätensä eteensä.  
“Kyllä se siitä Vinsentti!” Rontti lohdutteli ilkikurinen äänensävy huulillaan miestä. Vinski mulkaisi kulmansa alta ruskeaa mentoriaan.  
“Tai sitten voi olla... että joku kloppi haluaa järjestää teille pilaa,” Rontti jatkoi ja kaappasi Vinskin kainaloonsa antaen ilkeän tuntuisen rystyshieronnan tämän päänahkaa vasten hänelle.  

“No katsotaan, kun Spesialistit saapuvat Marsiin,” Minni kohautti harteitaan.  
“Et voi olla tosissasi!” Rontti älähti ja vapautti valkean marsilaisen otteestaan. Roxanne tirskui ilkikurisesti serkulleen. Vinski puristi pikkulapsen elkein kätensä, vain eteensä ja oli puhumatta muille jonkin aikaa.  
“Mitä?” Minni hermostui enolleen ja heilautti kättään kysyvästi.  
“Et voi olla noin sinisilmäinen, että uskot jonkun taikauniversumi hässäkän leijuvan keskuudessamme ja sieltä saapuvien nuorukaisten tulevan hakemaan teidät!”  
“En luo mielipiteitäni sen koommin ennen, kuin itse voin katseellani todistaa asian oikeuden!” Minni ärähti miehelle ja puristi kädet eteensä. Rontti nosti kätensä antautumisen merkiksi.  
“Selvä! Sinähän se kenraali olet!”  
“Kieltämättä asia tuntuu hyvin oudolle ja monimutkikkaalle! Kuitenkin kaiken näkemämme jälkeen mitä Silofix teki... niin en voisi itse epäillä juurikaan Faragondan lähettämään kirjettä,” Tara rauhoitteli kaksikon riidan poikasta.  
“Pitää ilmoittaa koodareille, että ottaa huomioon epätavallisen näköisen aluksen mahdollisesti taivaalla,” Turbo kohautti harteitaan.  
“Et kai sinäkin?” Rontti epäili ja kohautti kulmaansa.  
“Olen Taran kanssa samaa mieltä. Kirje oli hyvin vakuuttava... täytyy meinaan olla aika etsivä, jotta pystyy kaikkien ympärillämme olevien naisten nimet selventää. Jopa Roxannen, joka on saapunut eilen joukkoihimme!” Turbo vastasi miehelle ja osoitti kädellään valkoturkkista naishiirtä. Kieltämättä Turbon pointti sai ruskeaturkkisen hiirimiehen leppymään ja hieromaan leukaansa. Rontti nyökytteli Turbolle kevyesti päätään ja sai miehen huokaisemaan.  
“No asiaan ei auta tappelu. Meidän tulee kuitenkin olla valmiina, kun kyytimme tulee,” Anni huokaisi pöydän päästä.  
“Harmi, kun te ette pääse paikanpäälle tulemaan,” Mirella huokaisi ja hieroi käsiään. Nainen loi katseensa enoonsa, joka hymyili vaisusti tytölle.  
“Miksiköhän?” Vinski pohti.  
“Koska emme pysty läpäisemään taikaporttia,” Turbo vastasi.  
“Mutta, jos te ette pysty ja me taas pystymme? Mitä eroa siinä on?” Minni tuhahti miehelle. Turbo kaappasi naisen kainaloonsa yrittäen rauhoittaa tämän mieltä samalla.  
“Sen Faragonda teille ilmeisemmin kertonee sitten,” Moto vastasi naiselle ja sai tämän pyörittelemään päätään.  

Kului viikko ja toinenkin, mutta Spesialisteista ei ollut kuulunut pihaustakaan. Kieltämättä Minni ja muut olivat unohtaneet heidät hetkeksi, kun plutolaiset olivat jälleen aktivoituneen rottien ja rantaraidereiden kanssa kentälle. Oudot unet ja yölliset hikipuuskat vaivasivat naishiiriä useamman kerran. Tara ei ollut ainoa nimittäin, joka öisin oli kävellyt unissaan. Milloin Rontti oli ilmoittanut Annin tai Mirellan kävelleen unissaan. Milloin Moto oli löytänyt Milvan prätkätallista istumassa moottoripyörän päällä. Roxanne oli löytynyt yhtenä aamuna nukkumassa portaiden juuresta. Turbo oli herännyt yhtenä yönä siihen, että Minni ei ollut hänen päältään pidemmälle päässyt unissaan kävelemään. Nainen oli istunut vain hänen sylissään tuijottaen sängynpäädyn vastaista seinää. Miehet olivat huolissaan naishiiristä. Rontti oli käskenyt joukkonsa hätäkokoukseen ja käskyttänyt jokaisen tiiminsä jäsenen nukkumaan Minnin toimistoon. Miehet eivät halunneet naisten loukkaavan itseään ja pystyivät vuorottain pitämään vahtia siitä, että naiset pysyivät heidän silmiensä alla. Naiset olivat asiasta täysin erimieltä ja heidän mielestään miesten reaktio oli vain yliampuvaa. Turbo varsinkin oli huolissaan omasta kumppanistaan. Minni oli hyvin levoton nukkuja ja painajaiset selkeästi vaivasivat naisen mieltä. Silofix oli viikkojen ajan kasvanut täyden Fenix-linnun mittoihin ja oli nyt kaunis kirkkaan punaisen ja valkoisen väritykseltään. Lintu oli hyvin huolestunut myös Minnistä ja oli lähdössä kaikkialle naisen perään, kuitenkaan siinä onnistumatta. Lintu oli niin harvinaista laatuaan Marsin pinnalla, että se olisi riski päästää plutolaisten armoille ulos. Lisäksi lintu oli niin painava ettei nainen jaksanut yksinkertaisesti lintua vain pitää olallaan.  

Minni hieroi työtuolissaan päätään. Nainen oli ummistanut silmänsä tiukasti kiinni ja tunsi ilmavirran kasvoillaan. Minni raotti silmiänsä ja näki, kun Silofix suki itseänsä naisen työpöydän läheisyydessä olevalla puomilla.  
“Onko spesialisteista kuulunut mitään?” Anni kysyi ja astui naisen toimistoon. Minni heilautti kättään.  
“Ei!”  
“Olisiko Rontti ollut oikeassa, että joku olisi tehnyt kanssamme pilaa?”  
“Rontti voi uskotella itselleen mitä vain! Minä en tätä asiaa niele näkemättä!”  
“No huomaa kyllä, että olette sukulaisia...” Anni naurahti ja istui naisen työpöydän kulmalle.  
“Kiitos...” Minni vastasi ja hänen suupielilleen nousi lempeä hymy. Anni oli juuri sanomassa jotain, kun Silofix alkoi räpyttää siipiään hullunlailla. Linnun kimeä äännähtely sai naiset irvistämään pienesti. Linnun kirskunnan kuuli myös muut tiimin jäsenet ja he juoksivat rivakasti naisen työhuoneeseen.  
“Mikä tuolle nyt tuli?” Vinski ärähti ja piteli korviaan.  
“Emme tiedä... se alkoi yhtäkkiä huutamaan!” Anni vastasi ja astui hiirimiehen viereen. Lintu kuulosti vaurioituneelta palosireeniltä. Fenix otti siivet alleen ja pyöri levottomasti huoneen katon rajassa ympyrää. Lintu teki selväksi, että levottomalla pyörinnällään halusi toimistosta ulos. Minni avasi toimistonsa parvekkeen oven lasin ja lintu ampaisi suoraan taivaalle. Minni ja muut juoksivat kanssa parvekkeelle ja katsoivat, kun lintu sulautui Marsin punertavalle taivaalle.
“Ai tuonko takia se muutti väriään?” Milva kysyi henki salpaantuneena.  
“Kenties...” Minni vastasi ja yritti nähdä minne fenix lensi.  
“Eli voiko olettaa Alfeassa olevan sinisen vihreä taivas?” Roxanne tokaisi hieroen leukaansa mielenkiinnolla. Lintu katosi nopeasti näköpiiristä.
“Yritetään pitää tuo lintu näkösällä!” Minni komensi. Turbo nyökkäsi kenraalittarelle ja oli lähdössä parvekkeelta jo toisaalle. Kuitenkin linnun huuto kantautui jo takaisin taivaalta. Isoksi linnuksi lintu kuitenkin laskeutui kevyesti parvekekaiteelle, pitäen suussaan uutta kirjettä.  

Kirje oli kuitenkin huomattavasti painavampi, kuin viime kerralla. Minni repäisi kuoren auki, jonka sisältä tipahti ääninauhuria muistuttava esine suoraan lattialle. Sen keskellä vilkkui vihreä kivi.  
“No mikäs hilavitkutin se tämä on?” Vinski kysyi ja pyöritteli esinettä kädessään. Minni nappasi sen hiirimieheltä ja käveli sisälle.  
“Sulkekaa ovet!” Minni komensi. Lintu jäi sukimaan jälleen itseään parvekkeelle.
“Katsokaa että ovet on kiinni!” Minni jatkoi ja asetti nauhurin pöydälleen. Turbo varmisti naisen työhuoneen ovet, kun puolestaan Moto sulki parvekkeen oven. Minni painoi vihreää kiveä nauhurin keskiosasta. Hetkeen ei kuulunut mitään, kunnes täysin tuntematon mieshenkilö alkoi nauhurilla puhumaan:


Tämän jälkeen nauhuri hiljeni ja kivi lakkasi hehkumasta. Minni yritti uudemman kerran painaa kiveä, mutta mitään ei tapahtunut.
“No olipa outo viesti!” Vinski murahti. Anni ojensi Minnille paperilapun, johon oli kirjannut ohjeet.  
“Mikä on novan perän mittasuhde?” Minni pohti ja kallisteli päätään.  
“Ai niin, kuin kilometreihin verrattuna?” Turbo kysyi ja laski kätensä naisen lanteille. Mies luki kanssa Annin kirjoittaman lapun.  
“Niin vaikka niihin? Kuitenkin novan perän sinne ja novan perä tänne... seuraamalla ohjeita löydämme heidät aamuun mennessä solasta joka muistuttaa mustaa laaksoa?” Minni hieroi käsiään.  
“Mustaa laaksoa?” Milva kysyi ja sai ystävänsä nyökkäämään.  
“Pitäisikö Rontilta kysyä?” Tara pohti.  
“Voisi olla,” Minni huokaisi ja taitteli paperilapun kädessään. Turbo kohautti harteitaan ja poistui kenraalin huoneesta ensimmäisenä.  
“Poikaystäväsi on aika hätäistä sorttia!” Milva naurahti Minnille ja sai naisen katsomaan ihastuneena mieshiiren perään.  
“Odotammeko täällä?” Vinski kysyi ja sai Minnin katseen itseensä.  
“Menkää te Turbon mukaan. Yritämme sillä aikaa keksiä vihjeeseen ratkaisun täällä,” Minni kommentoi ja sai kaksikon poistumaan nopeasti huoneesta.  

“Musta laakso?” Rontti älähti työhuoneessaan, kun jätkät kertoivat naisten saamasta kirjeestä.  
“Niin... saati mikä on novan perä kilometreinä?” Turbo huokaisi ja nojasi seinään puristaen samalla käsiä edessään. Hiirimies oli hyvin ajatuksissaan ja katseli vain lattian pintaan. Rontti hieroi puolestaan päätään.  
“Musta laakso?” mies jupisi itsekseen ja istui pöytänsä ääreen. Mieshiiri huokaisi ja levitteli käsiään, kuitenkin hänen mielensä kirkastui ja häkeltyi jopa omasta ajatuksestaan.  
“Mitä nyt?” Vinski kysyi ja sai Turbonkin nostamaan katseensa mentoriinsa.  
“Tuli yksi paikka mieleensä, mutta heidän täytyisi olla ihan hulluja mennäkseen sinne,” Rontti heilutteli sormeaan ja nousi seisomaan.  
“Mikä paikka?” Moto kysyi hämmentyneenä.  
“Tulkaa!”  
“Mihin?” Vinski huikkasi miehen perään. Turbo lähti samalla sekunnilla kenraalinsa perään. Vinski vilkaisi Motoa, jotka hämmästyneenä lähti kanssa miehen perään. Rontti pamautti Minnin työhuoneen ovet auki, saaden naiset pelästymään.  
“Ilmoitus tulosta voisi lieventää sydän pysähdyksen riskiä!” Milva henkäisi ja piteli rintaansa.  
“Ei nuo pamahda yhtään sen kovempaa, kuin normi käytössäkään!” Rontti osoitteli ovia, jotka automaattisesti avautuvat sivuttain. Jätkät seurasivat mentoriaan edelleen isolla kysymysmerkillä.  
“Ilmeisesti selvisi jotain, kun Rontti vain pamahtaa tänne!” Minni huokaisi työtuolissaan ja leikki kynällään.  
“Ja ilmeisesti te ette ole!” Rontti naljaili ja sai Minnin nostamaan tuiman katseensa hiirimieheen.  
“Kenties...” nainen vastasi lyhykäisyydessään ja sai Rontin naurahtamaan.  
“Rontti kenties keksi jotain,” Moto vastasi kumppanilleen ja sai naiset katsomaan mentoria. Rontti oli istunut Minnin työpöydälle ja katseli lattia tasoa. “Se olisi kenties ainoa järkevä paikka ja sinne ajaa sen vuorokauden...” Rontti vastasi ja katseli toisaalle.  
“Kuten mikä paikka?” Minni kysyi ja nousi tuolistaan.  

“Kuoleman laakso...” Rontti huokaisi syvään.  
“Kuoleman laakso?” jätkät älähtivät samaan aikaan.  
“Mikä on kuoleman laakso?” Roxanne kysyi mielenkiintoisena.  
“Kuoleman laakso on paikka, jossa käytiin aikoinaan Marsin kovin taistelu. Se vaati silloin yli tuhannen miehen ja naisen kaatumisen... näky oli kuin kauhuelokuvasta,” Rontti huokaisi surkeana ja sai muutkin vilkuilemaan toisiaan surkeana.  
“Miksi he juuri sen paikan ovat valinneet?” Tara kysyi huolestuneena.  
“Kenties juuri sen vuoksi... plutolaisetkaan eivät uskalla laaksoon mennä. Huhun mukaan siellä liikkuu kaatuneiden marsilaisten henget ja laakso olisi kirottua maaperää,” Rontti selitti ja sai ainakin Minnin kohauttamaan kysyvästi kulmaansa. Koko tarina tuntui hyvin epäuskottavalta, mutta kenties Rontti puhui asiaa.  
“Ei auta vissiin, kuin hypätä satulaan,” Turbo iski nyrkillä kämmeneensä. Minni vilkaisi miestään nopeasti.  
“Ei varmasti. Muuta paikkaa en keksi... saati edes tiedä mikä helkkari soikoon on nevan perä!” Rontti murahti ja heilautti häntäänsä voimakkaasti lattiaa vasten.  
“Mutta onko kuoleman laakso etelään ja tietyn matkan päätteeksi kaakossa?” Roxanne kysyi.  
“Hyvä huomio!” Minni kehui naishiirtä. Nuoret hiiret siirsivät katseensa Ronttiin.
“On!” mies nyökkäsi.  
“No siinä tapauksessa sitten! Pakatkaa itsellenne pienet reput matkaan, vaihtovaatetusta varten,” Minni komensi.  
“Entä Ellen? Hän on kuitenkin tosi pieni...” Tara huolestui tyttärestään. Rontti nosti valkean hiiritytön syliinsä, joka nyrpisti tälle nenäänsä.  
“Me huolehditaan Ellenistä sen aikaa!” mies vastasi. Turbo nosti siskontyttönsä hiirimiehen sylistä ja piti tätä käsiensä alla “suojeluksessa”.  
“Minä otan vastuun hänestä!” Turbo vastasi ja sai kaikki nauramaan.  
“Entä jos tulee tilanne?” Minni kysyi ja vilkaisi poikaystäväänsä.  
“No sitten tulee! Hei... kyllä me pärjätään. Vai mitä Ellen?” mies kysyi tytöltä ja joka nyökkäsi voimakkaasti.  
“No hyvä on... jos kerran niin vakuutatte!” Tara huokaisi.  
“Ja jos jotain tulee niin pyydätte Iannan apua... niin, kuin mekin viimeksi,” Anni naurahti ja sai Taran heiluttelemaan sormeansa.  
“Totta!” nainen muisti tumman ruskean hiirinaisen, joka toimi yksikön lääkärinä pohjakerroksessa.  
“Sitten kamat kasaan ja menoksi,” Minni komensi ja sai naiset toimimaan.  

Jätkät olivat ajaneet jo pidemmän tovin, kun yö alkoi nakkaamaan niskan päälle. He olivat päättäneet pysähtyä ja yöpyä isojen kivien lomassa. Turbon arvion mukaan, jonka hän Rontilta oli saanut olisivat he aamuun mennessä kuoleman laaksossa. Minni nojasi kumppaniinsa unisena ja katsoi mustaa tähtitaivasta. Korkeammalle kivelle laskeutui myös Silofix ja sai Minnin hymyilemään. Turbokin vilkaisi lintua ja puuskahti tyytymättömänä.  
“Tuo kurppa seuraa sinua sitten kaikkialle!” mies tuhahti ja tunsi käden hellästi silittelevän jalkaansa.  
“Oletko mustasukkainen linnusta?” Minni kysyi hellemmin.  
“En!”  
“Vaikutat sille...” Minni naurahti pienesti ja vilkaisi miestä, joka tuijotti nuotion tulta.  
“Kulta?” Minni henkäisi uudelleen ja silitti miehen leukaan. Turbo yritti kaikin puolin esittää kovanaamaa, mutta naisen hellä silittely sai kuitenkin hänen suupielensä nousemaan ylös.  
“En mää ole mustis,” mies vakuutteli ja suukotti naisen kättä.  
“Eikä sun tarvikaan. Luulen Silofixin seuraavan meitä vain sen vuoksi, että löytäisimme perille,” Minni pohti ja sai Turbo hymähtämään. Naisen teoria oli kieltämättä luova ja voisi hyvinkin pitää paikkaansa.  
“Silofix on kyllä ollut koko ajan sinun perääsi...” Roxanne tuhahti ja kietoi kätensä jalkojensa ympärille.  
“Ai vähän... Minni on jokin eläinkuiskaaja,” Milva naurahti ja sai Minnin puolestaan tuhahtamaan.  
“Ai millä perusteella?” Tara kysyi mielenkiinnostaan.  
“Monestiko Minni on pelastanut oravalepakoita tai muita pikku nisäkkäitä kuivuuden ja nälän hädän korvista?” Milva luetteli sarkastisesti.  
“Oikeasti?” Tara kysyi ja vilkaisi Minniä, joka edelleen piti päätään Turbon sylissä ja katsoi taivaalle. Naisen kasvoilla oli pieni hymy.  
“Minkä minä sille voin, että pidän eläimistä ja haluan heidänkin hyvinvoinnin olevan tasapainossa Marsissa!” Minni vastasi huokaisten.  
“Sää olet kyllä todella jännä persoona!” Tara henkäisi ihastuneena ja sai Minnin naurahtamaan.  
“Jos tuo oli kohteliaisuus... niin kiitos,” Minni henkäisi unisena ja hieroi kasvojaan.  

Yksitellen jokainen alkoi tipahtamaan unille. Jätkät pitivät vuorollaan vartiota ja antoi naisille aikaa levätä. He eivät tienneet kuinka pitkä matka näillä olisi toiseen universumiin. Jätkät olivat huolissaan heistä. Yöllisiä kävelyitä ei onneksi ollut, mutta oudot unet varjostivat ainakin Minniä.  
“Katsokaa nyt! Tuota hänen olonsa on ollut siitä saakka, kun Olympuksella räjähti,” Turbo huokaisi. Vinski ja Moto vilkaisivat huolestuneena kenraalia, joka oli kylmän hikinen. Minni tunsi taas puristavansa hampaitaan yhteen. Uni oli hyvin utuinen, kuten aikaisemmillakin kerroilla. Nainen ei vain enää juossut päämäärättömästi eteenpäin. Hän oli ennemmin labyrinttimaisessa sokkelossa. Joka puolella oli kulma, joka ei johtanut mihinkään. Yhtäkkiä uni kuitenkin muuttui. Minni seisoi yhdellä neljästä mannerlaatasta ja katsoi kauhistuneena niiden erkaantumista toisistaan. Nainen kuuli puhuvansa unessa, jossa pyysi ettei laatat irtoaisi toisistaan. Kun laatat olivat tarpeeksi kaukana toisistaan, alkoi voimakas maanjäristys ja Minni tippui pohjattomaan mustaan pimentoon. Nainen säikähti hereille ja ponkaisi pystyyn. Minni tunsi hengittävänsä raskaasti. Turbo nousi seisomaan ja astui naisen luokse rauhoitellen tätä hiukan. Minni piteli päätään ja antoi hiuksensa valahtaa kasvojensa suojaksi.  
“Milloin nämä painajaiset oikein loppuvat?” Minni kysyi surkeana ja katsahti Turboa. Turbo pyöritteli vain päätään.  
“Toivottavasti pian.”  
“No toivottavasti. Ne tuntuvat niin todentuntuisilta,” Minni henkäisi ja otti Moton ojentamasta pullosta itselleen juotavaa, jotta sai sykkeensä tasattua.  
“Kiitos,” Minni huokaisi.  
“Yritä levätä. Teillä on oikeasti pitkä matka Spesialistien kanssa edessä,” Turbo silitteli naisen olkavartta.  
“En tiedä saanko enää nukutuksi,” Minni vastasi pyöritellen päätään.  
“No tule sitten lepäämään kainalooni... mutta ei nukkua tarvitse,” mies henkäisi ja sai Minnin hymyilemään miehelle rakastavasti. Turbo auttoi Minnin seisomaan. Minni keräsi peittonsa mukaansa ja istui niin, että pystyi nojautumaan Turboon. Mies piti tämän turvassa käsiensä suojassa. Ei mennyt kauaa ennen, kuin Minni nukahti miehen syliin uudemman kerran.  

Seuraavana aamuna joukko ajoi unisena kohti kuoleman laaksoa. Jätkät hieroivat ja haukottelivat vuorollaan. Minni vilkaisi huolestuneena miestään edessään.  
“Nukuitteko ollenkaan?” nainen kysyi. Turbo virnuili naiselle ja sai tämän koppaisemaan miehen kypärää.  
“Au!” mies älähti ja hieroi päätään.  
“Ne antenni ovat herkät!”  
“Jos jatkat, joku muukin herkkä alue voi kärsiä,” Minni vihjaili.  
“Olen kunnolla!” Turbo vastasi nopeasti ja sai Minnin nauramaan.  
“Kannattaa Turbo käyttäytyä sitten kunnolla!” Roxanne huudahti oman moottoripyöränsä päältä. Mies vilkaisi Vinskin ohi tuota rock-henkistä hiirinaista. “Ai miten niin mun? Puhu vain serkustasi!”  
“Älä sotke mua tähän!” Vinski älähti. Kaikki purskahtivat nauramaan. Kuitenkin ilon lopetti Silofexin kimeä kiljahdus taivaalla. Turbo pysäytti johtamansa letkan aivan aavikon reunalle. Minni nousi ensimmäisenä miehen kyydistä. Hyvin autiolta tuntuva aavikko sai jokaisen hiiren nielaisemaan kunnolla.  
“Kylmän autioa!” Tara pudisteli itseään ja puristi lopuksi kädet eteensä.  
“Karsea paikka!” Anni jatkoi nyrpistellen nokkaansa.  
“Tämä on osa Marsin historiaa... kuitenkaan ei poikkea mitenkään Marsin normaalista aavikosta,” Minni selitti nostaen kypärän päästään. Mustat hiukset leijuivat vapaana, kun aavikolta käyvä tuuli sekoitti niitä kevyesti.  
“Inha osa sitä historiaa,” Roxanne tuhahti ja heilautti kanssa kypärän päästään.
“Missähän täällä Spesialistit ovat, jos ovat?” Mirella pohti ja nousi enonsa kyydistä pois.  
“Kello yhdessä on ainoa sola, jossa he voisivat kenties olla,” Minni osoitti sormellaan.  
“Ei muuta, kuin kaunokaiset kyytiin takaisin ja solaa kohden!” Vinski naurahti. Naishiiret vilkaisivat toisiaan ja nousivat hyvillä mielin pyörien kyytiin. Ainoastaan Roxanne ja Tara olivat ajaneet omaa pyöräänsä. Milva ja Mirella oli istunut vuorottain Moton tai Taran takana.  

Solan suussa kävi viileä, jopa kylmä ja napakka tuuli. Kuitenkin sola oli leveä ja sinne pystyi helposti piiloutumaan. Minni katsoi taivaalle kohoavia seiniä huolestuneena. Nainen huokaisi syvään ja lähti johdattamaan joukkoansa pidemmälle solaan. Moto avasi valmiiksi käsikanuunsa, Turbo ja Vinskikin pitivät tiukan otteensa laseraseissaan. Minnin katse laajeni, kun näki edessään henkeä salpaavan ja kookkaan punaisen aluksen. Minni ei oikein tiennyt mitä alus muistuttaisi. Se oli hyvin neliskanttinen, jonka keskelle oli upotettu isot ikkunat. Sen edustalla harjoitteli miesjoukko. Jokaisella oli päällään kokovartalon omaava sininen haalari ja siihen kuuluva viitta. Heillä ei oikeastaan ollut käsiaseita. Jokainen harjoitteli erilaisilla miekoilla tai bumerangeilla.  
“Nuoko ovat parhaimmistoa?” Vinski kysyi kulma koholla.  
“Ainakin he muistuttavat rakenteeltaan ihmistä,” Minni vastasi miehelle.  
“Tai meitä...” Milva tokaisi ja sai Minnin hymyillen ottamaan rohkeammin askeleita eteenpäin. Omiaan harjoittelevat miehet eivät aluksi nähneet hiiriä. Yhdellä miehistä oli valtava vihreä miekka kädessään ja torjui samalla iskun vastakumppaniltaan, joka piteli edessään läpikuultavan sinistä kilpeä ja kapeampaa sinistä miekkaa.  
“ODOTA!” mies huudahti ja sai vastustajansa kääntämään katseensa hiiriin. Naisen vilkutteli pienesti miehille ja sai nämä vilkuilemaan toisiaan. Rohkea askel hiiriltä sai spesialistit hämmentymään.  
“No menittekö sanattomiksi, vaikka itse kutsuitte meidät tänne?” Roxanne tokaisi ja raaputti sormellaan kevyesti nenän varttaan. Miehet vilkaisivat kerran vielä toisiaan ja alkoivat ottamaan askelia lähemmäksi naishiiriä. Turbon, Moton ja Vinskin läsnäolo sai heidät kuitenkin jähmettymään uudelleen. Vaikka spesialistit olivat lähes saman pituisia jätkien kanssa, eivät he olleet yhtä kookkaita ruumiinrakenteiltaan. Yksi miehistä riisui kypäränsä päästään ja heilautti kädellään blondit hiuksensa päälakea pitkin. Miehellä oli kirkkaan siniset silmät ja ystävällinen hymy. Loputkin miehen ystävistä riisuivat kypäränsä.  
“Löysitte ilmeisesti hyvin perille?” vaalea hiuksinen mies kysyi.  
“Eikö Punalähteellä opeteta käytöstapoja?” Turbo kysyi ja puristi kädet eteensä.
“Samat sanat hiirulainen!” tuhahti mieshenkilö vaalean ihmismiehen takaa. Miehellä oli purppuran väriset hiukset. Miehen katse ei ollut niin ystävällinen, kuin tämän kumppanilla.  
“Hei! Varo suutasi kaveri vieraalla planeetalla!” Vinski murahti ja osoitti miestä sormellaan.  
“En minä teitä pelkää!” mies jatkoi hiirten ärsyttämistä. Minni vilkaisi vihaisena miehiä, jotka hiljenivät nopeasti.  

Samalla ruskea hiuksinen mies yritti rauhoitella ystäväänsä, joka oli hyvin kärkäs luonteeltaan.  
“Anna olla Riven! Olemme täällä rehtori Faragondan pyynnöstä,” mies sanoi ja tarrasi tämän olkapäistä.  
“Teidät käskettiin Brandon! Minä jouduin pakosta mukaan!” Riven tuhahti ja puristi kädet eteensä.  
“Rauhoitu nyt! Ei tämä ole mikään näytön paikka,” hintelämpi mies yritti kanssa saada Rivenin rauhoitettua.  
“Palaa sinä Timmy sen koneesi ääreen ja jätä taistelut muille!”  
“Nyt riittää Riven! Emme tulleet taistelemaan tänne hiiriä vastaan, vaan viemään heidät rehtori Faragondan luokse, niin kuin oli tarkoituskin!” vaalea hiuksinen ihmismies käskytti. Hiiret vilkaisivat huvittuneena toisiaan. Riven puuskahti tyytymättömänä ja puristi kädet tiukemmin eteensä. Vaalea hiuksinen ihmismies huokaisi ja hymyili hiirille. Hän astui heitä lähemmäksi ja kätteli Minnin.  
“Sky... Eraklyonin kruununprinssi,” mies esittäytyi.  
“Carbine Milanius... armeijan ja vastarintaliikkeen kenraali,” Minni vastasi.  
“Tässä on tiimini. Jätkät toimivat saattureinamme,” nainen jatkoi ja sai hiiret tervehtimään spesialisteja.  
“Hauska tavata... Faragonda tosiaan jo odottaa meitä,” Sky vastasi hiirinaisille.  
“Voimme auttaa teitä tavaroidenne pakkaamisessa,” hoikka mies totesi hellästi. Timmyksi Riven oli kutsunut häntä. Miehellä oli kasvoillaan isot punasankaiset silmälasit. Miehen oranssit hiukset olivat päälaella. Muihin verrattuna Timmy vaikutti hieman nörttimäiseltä ja hintelältä.  
“Meillä ei ole kuin reppumme,” Milva kohautti harteitaan.  
“Ja olemme tottuneet kantamaan omat matkatavaramme,” Mirella jatkoi ja sai hiirinaiset nyökkäilemään.  
“Voimme lähteä matkaan heti, kun olette vain valmiita,” Sky nyökkäsi. Timmy avasi sillä aikaa aluksen ovet. Tara halasi ensimmäisenä nopeasti veljensä ja Roxanne serkkunsa.  
“Pitäkää oikeasti Ellenistä huolta!” Tara anoi veljeltään.  
“Ellen on turvassa. Älä huoli,” Turbo vakuutteli hellästi. Kaksikko vilkutti nopeasti kolmikolle ja astuivat ensimmäisenä aluksen sisälle. Mirella halasi nopeasti enonsa ja antoi tälle rauhan hyvästellä kumppaninsakin.  
“Pitäkää tuota nuorta tyttöä silmällä,” Moto naurahti ja sai Milvan suukottamaan miehen leukaa.  
“Pitäkää te vain huoli toisistanne,” Milva naurahti ja otti mieheltä vastaan suudelman. Moto hieroi naisen sormia hellästi, kunnes heidän otteensa toisistaan irtosi. Milva nappasi nopeasti Minnin repun kanssa naiselta matkaansa. Minni astui lähelle Turboa ja kietoi kätensä tämän lantion ympärille. “Toivottavasti Faragondan asia selviää ja pääsette pian kotiin,” Turbo henkäisi ja painoi otsansa naisen otsaa vasten.
“Mitä jos kyse on todella vakavasta asiasta?”  
“Kaikki selviää rakas... ihan varmasti. Olet vain urhea itsesi ja otat tiedon rautaisena ammattilaisena vastaan,” mies kannusti naista ja sai tämän naurahtamaan.  
“Ollaan kuulolla!”  
“Kuten aina,” Turbo henkäisi ja suuteli naista pitkään. Minni hymyili lempeästi mieshiirelle ja nousi kanssa aluksen sisään. Jätkät vihelsivät pyöränsä luokseen ja ajoivat ensimmäisenä solasta pois ennen aluksen nousemista ilmaan.  

Jätkät ajoivat korkeamman vuoren huipulle, kun matala humina täytti aavikon äänellä. Alus nousi tasaisesti ilmaan. Silofix istui yhdellä suuremmalla kivellä kanssa, kun alus nousi ilmaan. Se kirkaisi kovaa ja räväytti siivet alleen. Se nousi kuin ohjus kohti taivasta ja lemahti liekkeihin. Kuitenkaan tällä kertaa syntymättä uudelleen. Se avasi itselleen portin toiseen ulottuvuuteen ja hävisi sen puitteissa Marsin pinnalta.  
“Tuo lintu on ihan varmasti Minnin kimpussa!” Vinski pyöritteli päätään. Turbo kohautti kulmaansa muttei vastannut hiirimiehelle sen enempää. Samalla Minni ja muut hiirinaiset tutustuivat punaisen aluksen sisuksiin. Timmy oli ohjaimissa. Paneeli oli huipputekniikkaa ja istuimia oli riittämiin. Toisin kuin marsilaisissa avaruusaluksissa, oli tähän alukseen liitetty kaikki mukavuudet pitkien matkojen taittamiseksi.  
“Onko Marsin tilanne kuinka pitkään vielä paha?” Sky kysyi seisten Minnin vierestä. Naisen omat ystävät olivat erkaantuneet pitkin alusta ja tutkivat sitä mielenkiinnolla.  
“Niin kauan, kuin plutolaiset ovat planeetallamme. Rotat ja rantaraiderit saamme vielä pidettyä aisoissa helposti,”  
“Rantaraiderit?” Sky kysyi ihmetellen.  
“Koiraeläimiä muistuttavia kirppukasoja,” Minni kohautti harteitaan ja sai ihmismiehen nyökkäämään.  
“Onko Alfeaan pitkä matka?” Minni kysyi puolestaan.  
“Hyppäämme kohta avaruuteen päästyämme aikakapselilla. Sen avulla olemme perillä huomenna illan korvilla...”  
“Aikakapselilla?”  
“Ei ole ilmeisesti tuttua?”  
“En kysyisi jos se olisi.”  
“Hah... aivan,” Sky nolosteli ja hieroi niskaansa. Minni hymähti pienesti miehelle. “Aikakapseli voi aiheuttaa ensikertalaisille hieman huonovointisuutta...”  
“Eli se on vähän sama asia kuin aikahyppy?”  
“No joo... kieltämättä sillä tavalla se tunnetaan,” Sky nyökkäsi.  
“Olemme hiljalleen valmiita aikakapselin loikkaan,” Timmy ilmoitti. Sky ohjasi naishiiret istumaan ja ojensi heille kypäriä.  
“Kun Timmy antaa merkin niin painakaa oikean ohimonne kohdalla olevaa vihreää nappulaa,” Brandon totesi ja sai naishiiret kokeilemaan sormenpäillään kypärän pintaa.  
“Mitä se tekee?” Mirella kysyi.  
“Vapauttaa pahaan oloon mietoa tuoksua, joka rauhoittaa hypyn ajaksi,” Brandon vastasi ja painoi kanssa oman kypäränsä päähänsä. Mirella vilkaisi naishiiriä.  

Minnin jopa rento olemus sai myös muut rentoutumaan. Hän ei käsittänyt miten Minni pystyi olemaan niin tyyni, vaikka koko reissu oli heille uusi seikkailu täysin tuntemattomien miesoletettujen kanssa.  
“Se on kerätty Fileuwuksen kukan uutteesta, jota luonnonkeiju Flora hoitaa omassa huoneessaan Alfeassa,” yksi miehistä totesi. Miehellä oli yllään violetti asukokonaisuus, leveillä housunlahkeilla. Miehen hiukset olivat kahdella letillä hänen olkapäidensä päällä.  
“Nabu on meidän velhomme Androkselta. Yhdessä keijujen kanssa ovat luoneet taikajuomia, jotka auttavat erilaisiin vaivoihin,” sini hiuksinen, hyvin ujon puoleinen mies vastasi rauhallisesti.  
“Heliallakin on kasvitiede hallussa, jos tarvitsette apua,” Nabu hymyili ystävälleen. Helian pitkät tumman siniset hiukset soljuivat vapaana. Hänellä oli samanlainen asu yllään, kuin muillakin spesialisteilla.  
“No... Me ei tunneta Alfean tai muunkaan universumin kasvillisuutta. Hyvä kun tiedetään mitä kasveja Marsissa on aikoinaan kasvanut,” Milva kohautti harteitaan.  
“Onko Mars saamassa minkäänlaista toivoa?” Nabu kysyi. Naishiiret pyörittelivät päätään.  
“Just sanoin Skylle, että niin kauan kun plutolaiset ovat planeettamme pinnalla, meillä ei ole toivoakaan veteen tai luonnon herättämisestä henkiin,” Minni vastasi apeana.  
“Jos tarvitsette, niin autamme teitä mielellämme kun plutolaiset on saatu pois planeetaltanne,” Nabu kohautti harteitaan.  
“Minkä suhteen?” Roxanne tuhahti ja mulkaisi ihmismiestä.  
“No tuota... kasvillisuuden, luonnon ja veden kanssa,” mies luetteli ja sai Roxannen puhisten iskemään kätensä ristiin.  
“Kiitos tarjouksesta. Katsotaan mikä tilanne on, kun sinne asti pääsemme,” Tara rauhoitteli ystäväänsä.  
“Olemme lähestymässä galaxyn porttia. Aikakapseli aktivoidaan,” Timmy vastasi ja sai Nabun sekä Heliankin painamaan kypärät päähänsä. He ohjeistivat nyt painamaan nappulaa, josta Brandon oli heille kertonut.  

Napin painon jälkeen koko matka tuntui utuiselta. Kaikki liike aluksen ulkopuolella kymmenkertaistui ja silmiä tuntui vaikealta pitää auki. Liike-energian nopeus jopa sattui silmiin. Vauhti oli niin kova, ettei kukaan naisista pystynyt sanomaan oliko vuorokausi jo vaihtunut välissä. Naishiiret ehtivät nähdä aluksen keulasta välähdyksen ja yhtäkkiä aluksen nopeus hiipui takaisin normaaliin vauhtiin. Koko universumi oli muuttunut. Tiellä oli kirkas taivas, korkeita puita, pensaita ja eläimiä. Sellaista mitä Marsissa ei ollut. Vaikka Skyn mukaan vuorokausi oli vaihtunut, niin naishiiriä ei kuitenkaan väsyttänyt. Kuin olisi hypätty seuraavaan päivään.  
“Mulla on pahaolo,” Mirella piti vatsaansa ja repäisi kypärän päästään.  
“Sama,” Roxanne vaikeroi kanssa. Loputkin naishiiret nostivat kypärät päästään ja pörhensivät hiuksiaan. Kieltämättä pää tuntui kevyeltä tai mieto tuoksu kasviuutteesta oli laukaissut päänsäryn.  
“Olipa epämiellyttävä kokemus,” Milva murahti kanssa ja sai miehet naureskelemaan.  
“Siihenkin tottuu, uskokaa pois,” Sky vakuutteli ja nousi omasta tuolistaan. Mies venytteli pienesti ja vilkuili marsilaisia hiirinaisia. Minni kohotti asentoaan hieman ja ihaili tuota luonnon täyteistä elämään. Leijuvalla kivimuodostelmalle oli rakennut rakennus, joka sai musta hiuksisen hiirinaisen huomion.  
“Mikä tuo on?” nainen kysyi. Sky astui naisten taakse ja hymyili lempeästi.  
“Se on Punalähde... koulumme,” mies vastasi. Minni vilkaisi vieressään istuvaa Milvaa, joka kohautti kulmaansa.  
“Ei mene kauaa, kun olemme Alfeassa,” Timmy ilmoitti ja alkoi alusta laittaa laskeutumiskuntoon.  
         Ei mennyt kauaa, kun Timmy suuntasi ison aluksen keskellä metsää olevan suuren linnan luokse. Kaksi tornia kohosi portin suussa kohti taivasta ja koulun keskelle oli rakennettu ajanvietto alue. Linna oli väriltään vaaleanpunainen. Katto ja yksityiskohtaisemmat rakenteet olivat sinisen, violetin ja purppuran sekoitusta. Koko paikka oli hyvin lumoava. Tai niin, kuin voisi sanoa niin taianomainen. Isot lasi-ikkunat avarsivat koulun kokoa. Naishiiret eivät saaneet sanaa suustaan. He olivat hyvin lumoutuneita näkyyn, joka heitä toisessa universumissa odotti. Sky hymyili naisille lempeästi.  
“Uskomatonta!” Anni henkäisi, kun alus laskeutui koulun pihalle. Kimeä kiljunta kantautui aluksen ulkopuolelta. Minni nappasi reppunsa olalleen ja vilkaisi spesialisteja.  
“Onko ihalija joukko?” Minni virnuili miehille.  
“Me seurustellaan, joten siinähän kiljuvat,” Brandon kohautti harteitaan. Riven avasi aluksen oven ja tyttöjoukko ihaili saapuvia spesialisteja. Minnin ja muiden hiirinaisten saapuminen sai nuoret tytöt haukkomaan henkeä. He eivät oikein tienneet miten marsilaiset hiiret tulisi kohdata.  

Koulun portailla odotti violettiin kynähameeseen ja saman tyylin jakkuun pukeutunut naisihminen. Naisen hiukset olivat hopean vaaleat. Pienet silmälasit istuivat naisen nenällä. Hänen takanaan oli kaksi muuta ihmistä. Tai niin hiiret kuvittelivat. Miespuoleinen näytti haltialta ehkä enemmän, mutta pituudeltaan tai ruumiinrakenteeltaan oli kuitenkin ihmisen mitoissa. Miehen kultaisen ruskeina hohtavat hiukset oli sliipattu päälakea pitkin. Miehellä oli yllään valkea kauluspaita, jonka päällä oli vihreä ihoa myötäilevä liivi ja valkeat housut. Ruskeat saappaat koristi miehen jalkoja. Hänen vieressään oleva ruskea hiuksinen nainen näytti tuimalta tai jopa vihaiselta. Naisen kasvoja koristi suuret kolmion malliset sinisankaiset silmälasit. Keskellä oleva ihmisnainen lähti hymyissä suin laskeutumaan kohti hiirinaisia.  
“Tuo on varmasti rehtori Faragonda,” Milva kuiskasi Minnin korvaan.  
“Shhh...” nainen suhahti.  
“Oikein paljon tervetuloa,” nainen henkäisi ja sai hiirinaiset hymyilemään.  
“Kiitos... toivottavasti läsnäolomme ei saa tyttöjänne pelästymään,” Minni henkäisi heristellen korvaansa. Tyttöjen supattelu ja hiirten ulkomuodon hämmästely oli selkeästi läsnä.  
“Ei huolta. Pidämme tapaamisen tyttöjen kanssa, jossa kerromme teidän saapumisestanne,” nainen henkäisi ilahtuneena.  
“Olisi kenties suotavaa,” Roxanne tuhahti. Tara laski kätensä hiirinaisen olalle, kun huomasi Minnin tiukan katseen ystävissään.  
“Toivotan teidät kuitenkin mitä lämpimin tervetullein keijukouluumme Alfeaan,” nainen osoitti kädellään linnan muotoista koulua ja sai naishiirten välisen kahakan loppumaan.  
“Olen keijukoulun rehtori Faragonda... tässä ovat luottoprofessorini Griselda ja Palladium,” nainen esittäytyi.  
“Marsin armeijan ja Vapaustaistelijoiden kenraali Minni sekä ystäväni Milva, Tara, Anni, Roxanne ja Mirella,” Minni esitteli hiirinaiset.  
“Tiedämme sen...” Faragonda kuiskasi Minnille ja sai tämän vaivalloisesti hymyilemään.  
“Mistä sen tiedätte?” Milva kysyi.  
“Mikä on oikeasti tämän kutsun tarkoitus?” Anni kysyi puristaen kädet eteensä.  
“Lupasimme kertoa sen teille... tännepäin arvon neidit,” Faragonda ohjasi naisia linnan sisätiloja kohden.  

Naiset katselivat ympärilleen ihastuneena. Faragonda ohjasi hiirinaiset kansliaansa. Naisen työpöydän takana istui tuttu punakirjava lintu, joka räpytti innokkaana siipiään, kun näki Minnin. Minni hymyili lempeästi ja silitti lintua tervehdykseksi.  
“Silofix selkeästi pitää sinusta,” Faragonda hymyili hiirinaiselle lempeästi.  
“Se on alusta alkaen ollut perääni... jokainen muu on oikeastaan saanut varoa ennemmin näppejään,” Minni naurahti ja nosti reppunsa paremmin olalleen.  
“Laskekaa tavaranne vain mihin haluatte... meillä on paljon asioita käsiteltävänä,” Faragonda ohjeisti.  
“Myös huoneet on syytä katsoa heille yöpymisiä varten,” Griselda totesi jämäkästi.  
“Mitä?” hiirinaiset älähtivät. Minni rauhoitteli ystäviään pienellä käden liikkeellä.  
“Älkää käsittäkö väärin rehtori... mutta Marsin tilanteen vuoksi emme voi viipyä hirveän kauaa,” Minni henkäisi.  
“Olette sen aikaa, kun koette tarpeelliseksi. Kuitenkin tieto jonka kohta meiltä saatte on iso ja tarvitsette käsittelyaikaa asioiden puimiseksi läpi,” Faragonda vastasi vakavana. Minni vilkaisi ystäviään surkeana. Tilanne oli oikeasti vakava.
“Onko meidän syytä istua?” Mirella kysyi. Roxannekin puristi kädet eteensä ja katsoi surkeana rehtoria.  
“Parempi, että näytämme teille ja kerromme samalla,” Faragonda totesi ja iski kätensä yhteen. Avatessaan ne taian pystyi oikein tuntemaan huoneessa. Kultaiset hiukkaset lensivät tasaisesti peräkkäin kohti katonrajaa. Huone pimeni ja ihan kuin projektorilla esitetty show olisi alkanut.  

Kuva oli aluksi hieman utuinen, mutta avasi kuvan kauniista ja hyvinvoivan näköisestä planeetasta.  
“Mikä tuo on?” Roxanne ihmetteli. Minni katsoi kaihoisasti kuvaa planeetasta. Nainen huokaisi syvään ja haroi vahvoja hiuksiaan.  
“Se on Mars... silloin joskus,” nainen vastasi ja sai nuoret hiiritytöt hämmentymään.  
“Syy miksi kutsuimme teidät tänne on tässä,” Faragonda tarkensi kuvaa. Hiiret hämmentyivät todenteolla. Se oli Olympus Mons.  
“Olympus?” Milva kysyi ja katsoi rehtoria, jonka kasvojen piirre oli hyvin vakava. “Kyllä... vuosi tuhansia sitten... Olympus Mons valittiin taikaulottuvuuden keskipisteeksi. Teidän tuntemanne vuori kohoaa myös muissa taikauniversumin lähteissä ja galakseilla. Noin neljänsadan vuoden välein Olympus valitsee itselleen uudet suojelijat... kuusi tyttöä tai naista. Aikojen alussa voimat olivat myös periytyviä ja ne periytyivät äideiltä tyttärille, mutta Olympus purki sopimuksen perinnöllisyydestä ja alkoi mielivaltaisesti valitsemaan taikaulottuvuuden suojelijoitaan,” Faragonda aloitti selittämään. Milva vilkaisi huolestuneena Minniä, joka tiukasti piti katseensa vaihtuvissa kuvissa.  
“Olympus räjäyttää itsestään tumman aineen ilmaan jättäen alleen valitut!”  
“Ihan niin, kuin meille!” Roxanne älähti.  
“Tarkoittaako tämä sitä, että Olympus on valinnut meidät suojelijoikseen?” Mirella henkäisi pelokkaana. Minni ja Milva vilkaisi nuorukaisia, jonka jälkeen toisiaan. Faragonda huokaisi syvään ja nyökkäsi hiirinaisille.  
“Teillä on sisällänne tällä hetkellä voima, josta on kiinni Marsin tulevaisuus,” nainen jatkoi. Hiirinaisten katseet laajenivat.  
“Marsin tulevaisuus?” Anni kysyi.  
“Miten me tavalliset marsilaiset voimme olla kiinni planeettamme tulevaisuudessa?” Tara jatkoi kanssa huolestuneena.  
“Tytöt rakkaat... ymmärtäkää ettette Olympuksen räjähdyksen jälkeen ole enää ihan tavallisia. Teissä on voima, josta jokainen joutuu Marsin tulevaisuuden vuoksi kantamaan vastuunsa,” Faragonda sanoi vakavasti.  
“Ja sen vuoksi miksi pyysimme teidät tänne saakka on siinä, että saisitte harjoittaa kanssamme voimienne käyttöä,” Palladium avasi suunsa.  

“Kuinka kauan harjoitukset vie?” Minni kysyi.
“Sitä emme osaa vielä arvioida. Teidän taikanne on kuitenkin hituisen erilaista, kuin koulussamme opiskelevien tyttöjen,” Griselda kommentoi.  
“Millä tavalla?” Milva kysyi.  
“Teidän voimanne ovat valittuja... tyttöjemme voimat täällä ovat synnynnäisiä.” “Valitut voimat? Saammeko kuulla ne?” Tara pohti hieroen leukaansa.  
“Totta kai... se on yksi syy miksi kutsuimme teidät tänne,” Faragonda naurahti ja vapautti taian huoneessa.  
“Osaatko sanoa... kun meillä on Marsissa ollut... pieniä tilanteita, että miehemme ovat saaneet olla tarkkoja askelluksistamme,” Minni empi hieroen niskaansa.  
“Mitä tilanteita?”  
“Yöllisiä unissa kävelyitä, kylmä hikeä ja todentuntuisia unia,” Anni luetteli.  
“Ja aikaisemmin ei ole ollut tällaista?” Faragonda kysyi ja sai hiirinaiset pyörittelemään päitään.  
“Syy voi olla voimien aktivoitumisessa. Voimanne ja mielenne ottavat yhteen, jolloin ne aiheuttavat luultavasti poikkeavaa käyttäytymistä,” Faragonda selitti ja istui työtuoliinsa. Hän kaivoi työpöytänsä laatikkoa ja otti nipun erilaisia kansioita matkaansa.  
“Tässä on kaikki tieto, jonka taikaulottuvuuden johdolta saimme. Jokaiselle teistä on tehty oma kansio voimista ja suojeltavista asioista... olette kaikesta huolimatta keijuja, vaikka taikaulottuvuus kytkee teidät suojelijoiksi... pystytte taikomaan kuin keijut, pystytte muuntautumaan kuin keijut,” Faragonda luetteli. “Siis onko meistä tullut yhden myrkky pilven takia keijuja?” Milva älähti epäuskoisena.  
“Ei myrkkypilvi... Syrtis Major on se tumma aine, joka Olympuksen sisältä purkautui. Syrtis Major on vallannut olemuksellaan lähes koko Marsin pinnan, mutta sen taikuuden ansiosta on näkymätöntä eikä vaikuta normaalisti marsilaisten toimintaan,” Faragonda selitti.  
“Jos Syrtis Major on lähes ympäri Marsia? Miten voi olla mahdollista, että kukaan muu marsilainen ei ole saanut voimia?” Minni pohti vakavana.  
“Olympuksen vuoksi. Tulivuori valitsee taian kantajat, vaikka Syrtis Major oli levinnyt koko Marsin pinnalle. Silloin se ei vaikuta, kuin valittuihin,” Faragonda jatkoi selittämistä.  

Minni nyökkäsi hyväksyvästi ihmisnaiselle. Faragonda katseli vuorottain hiirinaisia, jotka olivat selkeästi tiedon saaneena vaipuneet omiin ajatuksiinsa. Nainen hymähti kevyesti ja siirtyi takaisin pöytänsä eteen.  
“Haluatteko kuulla lisää vai pidämmekö pienen tauon?” Faragonda kysyi hellästi kallistaen aavistuksen päätään.  
“Mun puolesta voimme jatkaa... se mitä mieltä muut tytöt ovat on heidän päätettävissään,” Minni kohautti harteitaan.  
“Jatketaan vain... voimme levätä sitten kaiken tiedon kanssa myöhemmin,” Milva jatkoi.  
“Joo jatketaan vain,” muutkin mutisivat.  
“Voimanne on legendaarinen... se on niin voimakas ettei toista ole tavattu missään universumissa,” Faragonda aloitti ja nosti yhden kansioista käteensä.  
“Voimanne nimi on Syrtisnix, joka perustuu Syrtis Majorin voimaa... olette siis legendaarisen Syrtis Majorin keijut,” Faragonda henkäisi ja avasi kansion, joka uudelleen avasi taian huoneeseen. Kirkkaan valon ja kimalteen keskellä sykki kuusi kiveä. Yhtäkkiä kuvajainen muuttui ja sen täytti taisteluasennoissa mustapiirteiset olevat keijut.  
“Käydään teidän voimat yksitellen läpi,” Faragonda totesi vaihtaen kansiota kädessään.
“Mirella...” hän jatkoi ja nosti katseensa hiirinaisiin. Mirella puolestaan nielaisi kevyesti ja astui ihmisnaisen luokse. Faragonda ojensi kansion tytölle ja pyysi tätä asettamaan kämmenensä kansion päälle. Samalla hetkellä kun nuorukainen sai kätensä kansiolle, alkoi se hehkumaan. Se avasi salaisuutensa Mirellalle tämän voimasta tytölle.



Kansio päätti lauseensa ja vapautti voimakkaan virran Mirellan käden alla. Tyttö sulki hetkeksi silmänsä ja uskalsi avata ne vasta, kun kirkas valo oli hälvennyt. Mirella nosti kätensä kansiolta ja katsoi kättään. Faragonda nyökkäsi tytölle hyväksyvästi ja sai nuoren hiirinaisen katsomaan ystäviään. Tyttö vetäytyi omalle paikalleen ja yritti sisäistää kaiken mitä kansio oli hänelle sanonut. Faragonda vaihtoi Mirellan kansion Roxannen kansioon.  


“Coool! Hard Rockin keiju!” Roxanne ilakoi ja katsoi innostuneena muita naishiiriä, jotka pudistelivat naureskellen tälle päitään.  
“Muista olla varovainen sitten!” Minni komensi hellästi.  
“Joo... joo!” Roxanne tuhahti hyväntuulisena.  
“Anni,” Faragonda keskeytti naisten jutustelun...  



“Oliko tuo jotenkin yllättävä voima?” Roxanne kysyi ja sai Annin iskemään tätä nyrkillään käsivarteensa.  
“Ei sinänsä... kyberajattelu ja ajokkien hallinta on uutta pelkällä ajatuksen voimalla,” Anni naurahti. Faragonda ja Palladium naureskelivat kanssa hiirinaisten jutuille.  
“Tara ole hyvä...”  



“Nyt on aika pelottava voima jo...” Tara huokaisi ja astui Minnin viereen. Nainen lohdutti naista hellästi.  
“Osa voimista on hyvin voimakkaita... mutta silloin Olympus valitsee kantajakseen ne, joiden mieli on tarpeeksi vahva kantaakseen taikaa sisällään,” Faragonda lohdutti ja sai Taran nyökkäämään.  
“Toivottavasti epävarmuuteni ei koidu taikani kohtaloksi,” nainen huokaisi.  
“Olympus ei olisi valinnut sinua, jos et olisi riittävän voimakas voiman kantamiseen,” Griselda pyöritteli päätään.  
“Kaksi teistä olisi vielä jäljellä... Milva,” Faragonda jatkoi ja sai ruskean hiirinaisen astumaan eteensä...  



Minni nielaisi voimakkaasti. Jokainen voima viimeistä hiirtä kohden voimistui voimistumistaan. Ei hän vähätellyt kenenkään voimia. Ne olivat kuullessaankin jo pelottavan vahvoja. Milva hymyili epäuskoisesti ystävälleen ja sai naisen entisestään hermoilemaan.  
“Minni...” Faragonda pyysi. Minni tunsi epävarmuutta. Hän ei ollut varma halusiko edes kuulla mitä kansio hänen voimistaan sanoisi. Kuitenkin nainen huokaisi ja peitti epävarmuutensa.  
“Voiko tämä olla totta?” kansio henkäisi ja sai Minnin vilkaisemaan jo voimiensa nimille saaneita ystäviään. Hän tiesi ettei kyse voi olla hyvästä asiasta...  


Kansio sanoi viimeiset sanansa ja poltti naisten saamat tiedot savuna ilmaan. Minni sulki silmänsä ja hieroi niitä voimakkaasti. Muut hiirinaiset vilkaisivat toisiaan huolestuneina. Tämä olikin isompi juttu mitä hiirinaiset olivat osanneet odottaakaan.  

“Griselda on järjestänyt teille huoneenne valmiiksi. Matka on ollut pitkä ja tietoa on ollut riittämiin, varmasti tälle päivälle,” Faragonda vastasi ja sai hiirinaiset nyökkäilemään. Griselda ohjasi hiirinaiset isoon huoneeseen, jossa oli yhtenäinen iso olohuone. Ovien takaa paljastui makuuhuoneet.  
“Voitte yöpyä täällä... ja tytöt. Napatkaa hihasta jos tulee ihan mitä tahansa kysyttävää,” Griselda totesi jopa hellästi ja ystävällisesti.  
“Kiitos. Luulen, että loppuehtoomme menee lepäillessä,” Minni vastasi vaisusti ja sai Griseldan nyökkäämään. Minni heitti kassinsa yhdelle nojatuolista ja istui alas. Nainen oli hyvin ajatuksiinsa painautunut. Kokonaisuuden miettimisessä menisi varmasti kauan.  
“Mitä mietit?” Anni kysyi vaisusti. Hän oli huolissaan Minnistä ja sen kuuli hänen äänensävystään.  
“Tätä kaikkea...” Minni huokaisi.  
“Syrtis Majorin keijut? Jätkät eivät usko korviaan, kun kuulevat tästä,” Roxanne totesi ja katseli Mirellan kanssa isoista ikkunoista koulun elämää. Spesialistien alus oli hävinnyt ja luultavasti oli palannut takaisin omalle koululleen.  
“Mitenköhän tämän asian edes esittäisi jätkille?” Minni pohti ja nojasi leuallaan nyrkkiinsä.  
“MITÄ IHMETTÄ?” joku älähti ovelta. Hiirinaiset käänsivät katseensa ja näkivät oven suussa seisovan kuuden hengen tyttöporukan...

Jes ! Mä arvasin et tytöt on kuvioissa mukana. Heti kun tuli puhe spesialisteista mä arvasin et tytöt on kans kuvioissa. Pakko kyl sanoo voimista et vähän ne on makeita. Varsinkin Roxannen rock-voima. Voin melkein kuvitella miten se vetää raskasta kitarasooloa muodonmuutoksen aikana

Hiirinaiset Minniä lukuun ottamat katsahtivat ovelle. Minni heristi mielenkiinnostaan korviaan kyllä oven suuntaan, muttei luonut kylmää ensikatsettaan huoneeseen tuleviin. Nainen oli ristinyt jalkansa ja puristanut kätensä eteensä. Tyttöporukan ensimmäisenä oli blondi ihmisnainen, joka oli selkeästi tyrmistynein hiiret nähtyään.
“Siis mitä maailman tuhoa tämä on?” tyttö älähti uudemman kerran.
“Anteeksi mitä?” Roxanne tuhahti ja sai puolestaan kenraalin kylmän mulkaisun. Nuorukainen veti korvansa aavistuksen luimuun.
“Siis... huoneemme... se on pilalla!” tyttö jatkoi ja vuorostaan hänen omat ystävänsä katsoivat toisiaan.
“Miten niin pilalla?” Mirella vuorostaan kysyi. Nuori hiirineito oli puristanut kädet hellästi eteensä.
“No täällä majailee... yyiihhh... rottia!” tyttö parahti.
“STELLA!” muut tytöt huudahtivat toruvasti.
“Rottia? Kuules nyt hemmoteltu prinsessa...” Roxanne kiehahti ja asteli rivakasti ihmisnaista kohden. Stellaksi nimetty ihminen perääntyi kiljaisten ystäviensä taakse piiloon pelokkaana. Minni ponkaisi omalta paikaltaan suoraan Roxannen ja ihmisoletettujen väliin pysäyttääkseen Roxannen uhkaavan käytöksen.
“Väistä!” Roxanne komensi Minniä. Musta hiuksinen nainen nosti päättäväisesti etusormensa ystävälleen komennusmielessä.
“Niin kauan, kuin olemme Faragondan kutsusta täällä vieraina niin myös te käyttäydytte!” Minni murahti. Roxanne nielaisi vaikeana ja vilkaisi kenraalin olkapään yli ihmistyttöjä. Stella piti täristen ystävänsä käsivarresta kiinni ja kurkki varovaisesti tämän ohi hiiriä. Roxanne tuhahti vihaisena ja perääntyi takaisin Mirellan viereen. Mirella rauhoitteli ystäväänsä pitäen tätä kevyesti kainalossaan.
 
“Ottakaamme uudestaan,” Minni tuhahti päättäväisesti ja kääntyi ihmisnaisia kohden. Stella piilotteli edelleen ystäviensä takana. Vuorostaan oranssi hiuksinen ihmisolento seisoi Minnin edessä. Hän vilkaisi Stellaa ja muita ystäviään.
“Anteeksi ystäväni käytös. Hän ei ilmeisemmin ole tottunut jättiläis... humanoidi...” tyttö empi.
“Hiiriin! Ei rottiin, koska meissä on selkeä ero,” Mirella jatkoi ja sai Minnin kylmän katseen vuorostaan itseensä.
“Niin... kun emme oikeasti ole koskaan nähneet...”
“Vastaavaa?” Minni kysyi rauhallisesti ja kohautti kulmaansa.
“Niin ja olemme siitä oikeasti pahoillamme,” oranssi hiuksinen tyttö totesi hennosti. Minni puolestaan nosti naiselle kätensä pyyntönä, että tämä lopettaisi. “Ymmärrämme erilaisen ulkomuotomme. Se aiheuttaa missä tahansa muussa planeetassa tai galaksissa hämmennystä,” Minni vastasi hellästi ja sai tytöt hieman rentoutumaan.
“Ja ilmeisesti mielipahaa?” sinivioletit hiukset omaava ihminen totesi.
“Ajoittain. Rotat asuvat kanssamme samalla planeetalla, mutta meissä on selkeä ero... niin ulkomuodossa, kuin käytöstavoissakin,” Minni selitti painokkaasti ja siirsi päättäväisen katseensa selkeästi Stellaan.
“Keitä olette ja mitä teette huoneessamme?” ruskea hiuksinen hieman ujon puoleinen tyttö kysyi. Minni ohjasi kädellään tyttöporukan istumaan sohvaryhmälle alas.
“Mitä jos esittäytyisimme ensin ja jatketaan sitten siitä, miksi olemme täällä?” Minni kysyi hennosti hymyillen ja sai tytöt helpottuneen oloisina rentoutumaan.
 
Samaan aikaan Marsissa. Jätkillä oli täysi työ pitää pieni Ellen tyytyväisenä. Turbo hamuili Minnin työhuoneessa ja etsiskeli selkeästi jotain.
“Ellen?” mies kysyi ovelasti. Jostain kantautui kikatus ja mieshiiren suulle nousi lempeä virne. Pikkuinen oli sortunut leikkimään enonsa kanssa kuurupiiloa. Tai niin Ellen sen luokitteli. Turbo puolestaan oli vaihtamassa tälle kuivaa vaippaa, mutta tyttö oli puoli alasti päättänyt lähteä enoansa karkuun. Tyttö kirmasi avonaisesta ovesta juoksuun ja sai Turbon harppomaan kevyesti tämän perään. Tyttö kiljaisi kovempaa kikatellen, mitä lähemmäksi Turbo häntä tavoitti. Rontti ja miehen veikat väistivät käytävän reunoille pienen hiiritytön juostessa kovempaa vain karkuun. Hiirityttö aiheutti pukeutumisellaan miesten reaktiossa vain kulmien kohauttamisen.
“Ette sitten viitsineet ottaa kiinni?” Turbo ähkäisi ystävilleen.
“Ai se oli karkuteillä?” Rontti vastasi muka yllättyneenä ja sai Turbon juoksemaan uudelleen Ellenin perään. Iloinen kiljunta täytti käytävän, kun tyttö yritti räpiköidä eteenpäin enonsa sylissä. Turbo katsoi hieman tuimasti tyttöhiirtä sylissään. Tyttö hihitteli edelleen, kun oli sittenkin enoansa päässyt pitkän tovin karkuun. Mies nappasi tytön kainaloonsa. Tyttö roikkui enonsa otteessa ja nauroi makeasti. Rontti selasi omia lehtisiään Minnin työtuolissa istuen. Vinski ja Moto naureskelivat saapuvalle kaksikolle lempeästi.
“Tarvitset ehdottomasti oman tuollaisen,” Rontti totesi katse edelleen lehdessään. Turbo seisotti Ellenin pöydälle seisomaan. Mieshiirten läsnä ollessa tyttö piti vain sormea suussaan ja puki nätisti housuvaippansa jalkaansa. Turbo suukotti tytön ja laski tämän lattialle jatkamaan leikkejään.
“Ai oman lapsen?”
“Niin! Sinulle sopisi tuollainen koko päivän mittainen lapsenlikka rooli,” mies vitsaili. Turbo otti miehen yhden lehden ja iski tätä päähän. Rontti mulkaisi hiirimiestä, joka jälleen lirkutteli Ellenille. Tyttö katsoi lehteä kädessään, kuin se olisi suurin aarre hänelle.
“Ja sun pitää puhua lastenhankinnasta Minnille. Ei mulle,” Turbo jatkoi ja katsoi mentoriansa.
“Sinäkö haluat lapsia?” Rontti hämmentyi. Turbo kohautti harteitaan.
“Miksi ei?”
“No täytyykin ottaa Minnin kanssa puheeksi,” Rontti totesi ravauttaen lehden eteensä.
“Mää luulen, että Minni-neidillä ja muilla naisilla on hieman muut asiat mielessä tällä hetkellä,” Moto huokaisi alakuloisena. Turbo ja muut miehet painoivat myös katseensa alas.
 
Minni omalla asenteella oli saanut ihmisnaiset rentoutumaan. Ikiensä puolesta nainen ei tiennyt kutsuisiko nuorukaisia naisiksi vai tytöiksi. Myös naisen oma tiimi oli hieman rauhoittunut pienestä konfliktin alusta. Minni oli selittänyt ihmisnaisille, miksi olivat Alfeaan saapuneet. Tytöt itse kertoivat olevansa enimmäkseen elementtien keijuja. Ensitapaamisesta tuttu Stella oli auringonpaisteen keiju, kotoisin Solariasta ja olisi kruununperijä järjestyksessä seuraava. Eli Roxannen tuima tuhahdus ei ollut mennyt ihan harakoille. Oranssi hiuksinen tyttö oli esitellyt itsensä Bloomiksi, joka oli lohikäärmetulen keiju. Musa oli violetin siniset hiukset omaava ja nimensä oli aikoinaan saanut, kun oli selvinnyt naisen hallitsevan musiikkia keijuna. Ujona ja varteen otettavan herkkä oli Flora, luonnon keiju. Rytmillisen liikkeen hallitsija ja kanssa ajoittain suulaskin naisihminen oli Layla aaltojen keiju. Lisäksi tyttöporukan tietoniekka Tecna oli selaillut hakuhistorioitaan Minnin kertoessa tarinaa Mars planeetalta. Hänet tunsi erityisesti teknologian keijuna. Minni oli huomannut heissä paljon yhtenäisyyksiä voimiensa kanssa. Hänen omassa tiimissään olisi eräällä tavalla luonnon, tekniikan ja musiikin keiju. Tosin Syrtis Major aiheutti oman haasteensa naisten voimien kanssa.
“Emme ole koskaan kuulletkaan, että keijuvoima voisi tulla samasta lähteestä?” Bloom pohti hieroen kevyesti leukaansa.
“Kieltämättä tämä on uutta myös meille. Tähän saakka olemme planeettamme puolesta taistelleet vain käsin ja voimien hallitseminen tuntuu hurjalle,” Minni kommentoi.
“Eikä ainoastaan hurjalle. Meillä ei ole mitään tietoa, miten hallitsemme voimiamme, miten muuntaudumme tai miten vaaralliset voimamme tulee oikeasti olemaan,” Milva luetteli. Musiikki rävähti heidän takaansa päälle. Roxanne pahoitteli eleellään ja hiljensi hieman taajuutta Laylan näyttäessä hänelle askeleitaan.
“Eikö teillä ole koskaan aikaisemmin ole ollut mitään voimia?” Musa ihmetteli. Minni pyöritteli päätään Taran kanssa.
“Ellei laser aseita lasketa?” Milva kysyi ja sai ystävänsä tyrskähtämään.
 
Stella saapui takaisin huoneeseen lautanen täynnä erilaisia herkkuja.
“Mihin vatsaan oikein syöt?” Musa kysyi ilkkuen. Tecna näpytteli saman aikaisesti tietokonettaan. Hän halusi enemmän tietoa marsilaisista ja etenkin tyydyttää tietojanonsa Syrtis Majorin voimasta.
“Minulla on nälkä...” Stella henkäisi ja istui pöydän ääreen. Minni naurahti lempeästi ihmisnaiselle. Ilmeisemmin Stellalla oli pohjaton ruokahalu.
“Osaatteko sanoa saatteko apua professoreiltamme?” Flora kysyi.
“Vissiin ainakin Palladiumilta ja Griseldalta joltain osin,” Tara muisteli.
“Palladium on ihan ok... mutta varokaa ärsyttämästä Griseldaa!” Stella mutisi suun täydeltä ruokaa. Vaikka nuori neito oli prinsessa ja siniverinen, ei hänellä tuntunut olevan hallussa ainakaan ruokailutapoja. Minni hieroi leukaansa mietteliäänä. Tämä oli hyvin outoa kaikin puolin.
“Etteköhän kaiken avun saa... Faragondakin vaikuttaa hyvin kiinnostuneelta asian suhteen,” Bloom lohdutti.
“Faragondalla on varmasti vielä kanssamme keskusteltavia asioita läpi... etenkin Minnin kanssa,” Tara vastasi alakuloisesti ja katsoi mietteliästä ystäväänsä. Minni ummisti silmänsä ja huokaisi syvään.
“Tässä! Löysin lisätietoa Syrtis Majorin voimista!” Tecna hihkaisi ja palasi ystäviensä luokse. Minni nosti katseensa lyhyt hiuksiseen tyttöön.
“Kerro ihmeessä,” Tara henkäisi ilahtuneena ja nojautui hieman eteenpäin, jotta pystyi lukemaan tietokoneen näytöltä pientä tekstiä.
 
Marsissa takaisin Olympus Monsilla vuori jyrähti muutaman kerran uhkaavasti. Kuitenkaan se ei räjähtänyt. Sen pimeimmästä syöveristä nousi mustan puhuva ja pahaenteisen savupatsas. Savupatsaan tavoittaessa ihan tulivuoren suun, hahmottui sen reunalle jalkapari. Musta savu muuttui utuiseksi ja ilmavaksi viitaksi, joka leijui Marsin viileän tuulen mukana. Valkeat käsineet pukenut henkilö puristi kätensä tiukkaan nyrkkiin ja nauroi ilkeästi.
“Vihdoinkin... vuosi tuhansien ajan kestänyt vankeus on viimein ohitse,” hahmon ääni murahti kaikumaisesti ja jakoi ilkeän naurunsa niin pitkälle kuin se kantoi.
“Syrtis Majorin voima ei olekaan ihan tavallinen voima,” Tecna totesi raaputtaen päätään saman aikaisesti.
”Näin olemme käsittäneet. Olympus kuuleman mukaan valitsee kantajansa satunnaisesti vuosi satojen välillä,” Minni puristi kädet eteensä.
”Syrtis Major on paljon muutakin… olette ehkä enemmän suojelijoita, kuin keijuja,” Tecna raaputti ohimoaan.
”Kerro jotain uutta!” Roxanne tuhahti ja sai Mirellankin naureskelemaan.
”Jos te kaksi ette kohta taida käytöstapoja… voitte olla varmoja, että opetan teidän uimaan uudelleen pihan suihkulähteessä!” Minni ärähti ja kääntyi katsomaan kaksikkoa. Roxannen ja Mirellan silmät laajenivat. He kääntyivät hitaasti ympäri välttääkseen kenraalin tuiman katseen.
”Ehkä hänen on syytä katsoa peiliin,” Roxanne kuiskasi ja sai Minnin jo nousemaan seisomaan. Kaksikko vetäytyi nopeasti huoneen perälle Laylan kanssa. Anni hivuttautui varovaisesti sillä aikaa Tecnan viereen. Kaksikko tutki paremmin Syrtis Majorin voimia ja voiman lähteitä. Tecna oli haullaan myös onnistunut löytämään prototyypin muuntautumisesta tulevasta pukeutumisesta ja siipien mallista.
 
Iltaa kohden Tecna ei ollut kertonut juuri mitään uutta. Mitään sellaista mitä Faragonda ei olisi jo kertonut. Minni käveli ulkosalla. Ihmistytöt kuiskuttelivat hänen selkänsä takana, mutta se ei saanut naista hätkähtämään. Minni kaivoi reisitaskustaan pienen punaisen tietokoneen. Hän asetti siihen muutaman koordinaatin ja odotti jännittyneenä toimisiko yhteys. Kuva, jota tietokone heijasti sai naisen huokaisemaan. Se väreili ja hieman pätki. Mutta pian nainen kuuli tutun äänen.
”Haloo…” miesääni vastasi unisena. Kuvajainen muuttui ja naishiiri näki kullanruskean mieshiiren hierovan unisena silmiään. Hologrammin toimiessa kunnolla nainen tiesi, että ainakin tällä tavoin he saisivat yhteyden kotipuoleensa.
”Hei rakas!” Minni henkäisi helpottuneena.
”Heiii… sieltä toimii yhteydet?” Turbokin ilahtui ja nousi istumaan sängyllään.
”Ilmeisesti. Herätinkö?”
”No joo ja et… Ellen kävi jo tunti sitten tökkimässä mua hereille, mutta en jaksanut vaivautua enempää kuin laittamalla piirretyt prinsessalle päälle,” mies selitti unisena ja sai Minnin nauramaan.
”Miten teillä on mennyt?”
”Tosi hyvin. Taralle terveisiä, että Ellen on oma jääräpäinen itsensä.”
”Ai jaa. Oletteko olleet napit vastakkain?”
”No sanotaan niin, että Ellen ainakin tietää mitä haluaa. Muuten meillä menee tosi hyvin. Mitenkäs teillä? Onko mitään uutta?”
”Kunpa voisinkin kertoa sinulle kaiken tässä ja nyt mitä kaikkea olemme saaneet selville,” Minni vastasi surkeana ja risti kädet eteensä. Naisen huolestunut ilme sai Turbon suoristamaan itsensä paremmin seinää vasten.
”Ilmeestäsi päätellen se on vakavaa?” Turbo kysyi varovaisesti. Hiirinainen nyökytteli kevyesti.
”Tämä ei ole mikään pieni juttu enää. Paljon suurempi ja vaarallisempi mitä alkujaan kuvittelimme,” Minni vastasi apeana.
”Selvisikö se keijukoulu asia?”
”Selvisi. Mutta haluan jutella niistä tarkemmin kasvotusten. Juuri nyt oloni on hyvin sekainen…”
”Oletko epävarma?”
”En onneksi…” nainen vastasi epämääräisesti ja sai miehen kurtistamaan kulmiansa. Turbo kuitenkin nyökytteli hyväksyvästi. Hän ei halunnut udella naiselta enempää, vaan kunnioitti tämän päätöstä keskustella paremmin kasvotusten, kun he saapuisivat takaisin Marsiin.
”Kaikki järjestyy kultaseni… olet vain oma vahva itsesi,” Turbo kannusti hellästi ja sai Minnin tirskahtamaan, kun Ellen hyppäsi enonsa syliin ja tervehti Minniä iloisena.
 
Minni lähetti lentosuukon pienelle tytölle, jonka Turbo toteutti konkreettisesti. Ellen piiloutui käsiensä taakse.
”Kiitos kannustuksestasi. Tiedät aina miten piristät minua,” Minni henkäisi miehelle.
”Se on mun velvollisuuteni osittain, kun rupesin seurustelemaan kanssasi…” Turbo vastasi ja laski Ellenin takaisin lattialle.
”Onko kanssani olo noin kamalaa, kun ihan velvollisuuksiakin on?” Minni ivalsi ja sai miehen mulkaisemaan naista.
”On… ihan hirveätä ja kamalaa!”
”TURBO!” nainen älähti ja sai miehen nauramaan.
”Minni rakas! Rakastan sinua ja tuen sinua kaikessa… oli se sitten mitä vain,” Turbo vastasi.
”Toivottavasti vielä senkin jälkeen mitä tulemme kertomaan teille tämän reissun päätteeksi,” Minni huokaisi ja katseli suihkulähteen väreilevää pintaa.
”Erityisesti silloin,” Turbo vakuutteli ja sai naisen rakastavasti hymyilemään.
”Kiitos…”
”Rakas. Älä huolehdi. Se mitä tulette kertomaan ei voi olla pahinta mitä olemme kuulleet…”
”En usko, että tämä on paha asia. Tässä on monta puolta, mutta jotenkin tuntuu silti hyvin oudolta,” Minni selitti. Turbo oli juuri sanomassa jotain, kun huomasi naisen takaa kävelen harmaa hiuksisen ihmisnaisen.
”Mielenkiintoista teknologiaa,” Faragonda ihasteli naisen olan takaa ja kumarsi nähdäkseen laitteen hieman paremmin.
”Soitan kotipuoleen…” Minni selitti hieman vaikeana.
”Mukava tavata… rehtori Faragonda,” nainen esitteli linjan päässä olevalle Turbolle itsensä.
”Turbo… Minnin poikaystävä,” mies esittäytyi kanssa.
”Minulla olisi Minni sinulle vielä asiaa, jos kerkiät,” Faragonda totesi.
”Tulen ihan juuri, jos suonet sen,” Minni hymyili lempeästi naiselle. Faragonda nyökkäsi hyväksyvästi kevyesti naiselle ja poistui paikalta. Minni huokaisi syvään.
”Hän on mukava…” Turbo nyökkäsi kevyesti.
”Hän on. Mutta kai minun pitää mennä. En tiedä mitä asiaa hänellä voi olla vielä näin myöhään,” Minni pyöritteli päätään.
”Sitten otat siitä selvää. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä… ja sitä rataa…”
”Onko tuo sinun tapasi olla kannustava?”
”Kaikki rakkaudella…”
”Just joo… heippa!”
”Hei… älä tollein lopeta!” mies älähti, kun nainen oli iskemässä tietokoneen kantta kiinni. Minni virnuili miehelle, joka hymyili lempeästi naiselle.
”Olkaa varovaisia ja palatkaa turvallisesti kotiin,” Turbo muutti vastaustaan ja sai naisen hymyilemään.
”Palaamme kyllä. Pitäkää kanssa itsestänne huolta,” Minni henkäisi.
”Niin teemme kaunokainen… siihen asti,” mies vastasi ja veti sormensa lipasta tervehdykseksi. Minni lähetti lentosuukon miehelle ja sai miehen nappaamaan sen. Pian tämän jälkeen yhteys katkesi ja sai Minni nousemaan.
 
Nainen suuntasi itsensä Faragondan toimistoon. Rehtori seisoi naiseen selin ja katseli toimistonsa suurista ikkunoista ulos. Minni vilkuili ympärilleen. Ketään hänen ystävistään ei ollut paikalla. Minni sulki ovet perässään niin, että Faragonda varmasti kuuli naisen saapumisen toimistoon. Nainen kääntyi ympäri ja hymyili hennosti hiirinaiselle.
”Oliko kotipuolessa kaikki hyvin?” Faragonda kysyi hellästi.
”Oli kyllä. Mutta tuskin halusit minut tänne kuullaksesi Marsin tilanteesta,” Minni kohautti kulmaansa ja käveli ihmisnaisen luokse.
”En suinkaan. Istu ole hyvä,” nainen osoitti tuolia Minnin edessä. Jotenkin varovaisesti nainen istui tuolille. Saadessaan tiedon hänen olevansa yksi Syrtis Majorin keijuista, ei hän tuntenut olevansa ihan oma itsensä.
”Huoli kalvaa sisintäsi,” Faragonda aloitti.
”Vähemmästäkin. Emme ole koskaan tyttöjen kanssa kokenut mitään vastaavaa. Muut tuntuvat olevan kiinnostuneita voimistaan ja miten niitä hallitaan. Itseni tunnen lähinnä huolestuneeksi ja mitä tulemme voimiemme takia kohtaamaan.”
”Ennakkoluuloko mieltäsi kalvaa?”
”Marsilaiset ovat kuuluisia siitä…” Minni puristi kätensä tiukasti eteensä. Kuitenkin ihmisnaisesta kumpuava empatia ei saanut Minniä ärhentelemään.
”Ennakkoluulot ovat kauneudella ja voimalla helposti kumottavissa. Kun kansasi näkee mihin kykenette… teihin tullaan ihan varmasti suhtautumaan eritavalla.”
”Kerro tuo muillekin marsilaisille. Enemmän olen huolissani johtamistani joukoista. Miten voin olla Marsin armeijan ja Vapaustaistelijoiden kenraali, kun samaan aikaan minun pitäisi pitää galaksien välistä rauhaa yllä?” Minni pohti.
”Se on syy miksi halusin sinut tänne! Vaistosin heti, että asia jäi kaihertamaan mieltäsi… Voimillesi on tarkoitus… se tarkoitus on roikkunut sinun mukanasi siitä asti, kun sait neljännen tähtesi,” Faragonda totesi osoittaen naisen rinnan päältä menevää ruskeaa nauhaa, jota koristi neljä kenraalin tähteä.
”Oliko voimani ennustettavissa?”
”Jos olisit tiennyt siitä… niin vastaisin kyllä. Olympus ei ole koskaan aikaisemmin käyttänyt vuosi tuhansien aikaan sukujakaumaa. Siksi voimasi on niin harvinainen,” Faragonda selitti.
”Vaikka Olympus valitsi meidät sattumalta?”
”Nähtävästi Olympus kykenee jaottelemaan voimien antoa. Se on hankalaa, koska se ei ole nähtävästi ennustettavissa. Mekin olimme siinä uskossa, että te olette vain valittuja… sukulaisuudella ei silloin ole mitään merkitystä!” Faragonda huokaisi hieroen käsiään yhteen.
”Onko joku lähisukulaisistani ollut Syrtis Majorin keiju?” Minni kysyi hämmentyneenä.
”Ei kukaan, jonka sinä tai perheesi tuntisi,” Faragonda pyöritteli päätään.
 
Nainen taputti muutaman kerran käsiään yhteen. Kirjahyllystä lensi kirja, jota marsilaisnainen väisti hieman. Kirja laskeutui naisen pöydälle. Faragonda avasi kirjan keskeltä. Hohtava ja kimalteinen hologrammi aukeni naisten välissä. Minni oli hyvin haltioitunut näystä.
”Vuosi satojen ja vuosi tuhansien ajan keijut ovat vartioineet omia valtakuntiaan…” Faragonda selitti. Kuvajainen muuttui taistelevista keijuista, aina luontoa sekä eläimiin hoitaviin keijuihin.
”Kuitenkaan Olympus Mons vuosi satojen takaisesta iskusta ei selvinnyt ihan täysin vauriotta. Tumma pahuus sykkii sen sisimmässä…” Faragonda luki. Kuvajainen muuttui pahaenteiseksi, puna-mustaksi usvaksi, jonka keskeltä nousi tumma hahmo.
”Se pahuus on vangittuna nimenomaan Marsin Olympus Monsin sisälle… tarkoituksenaan ettei Marsiin oltu valittu suojelijoita ja sen aikaisen ennustuksen mukaan ei tultaisiin valituiksikaan. Kuitenkin tasa-painon horjuessa pimeydestä nousee voima, joka ei kaihda keinoja saadakseen haluamansa,” Faragonda jatkoi. Musta pahuus hyökkäsi auringonsäteiden ja kimalluksen olevan hahmon kimppuun. Minni tunnisti hahmon keijuksi, josta ainoastaan näki siluetin. Keiju yritti päästä pahuutta pakoon.
”Kuitenkin… esiäitisi entinen Syrtis Majorin Neljän valtakunnan keiju… purki Mustan pahuuden galaksien välisellä rauhalla…” Faragonda käänsi sivua, jonka keskeltä tuli siluetin täyteinen hahmo. Hahmo levitti käsiään sivuille, pitkät hiukset hulmusivat rauhallisesti. Minnin silmiin keiju näytti enemmän jumalattarelta, mutta ulkomuotonsa ja siipiensä ansiosta oli hahmotettavissa keijuksi. Hahmon ympärillä leijui neljä galaksia. Luultavammin ne samat, joita myös Minni hallitsisi.
”Esiäitisi vangitsi pahuuden vuoren sisään ikuisiksi ajoiksi… säästelemättä häntä mitenkään…” Faragonda jatkoi kertomustaan. Tarinasta näki, kuinka keiju kohdensi voimansa tummaan pahuuteen ja tämä syöksyi kohti Olympuksen pohjaa…
 
Pian huone palasi takaisin normaaliksi. Minni katseli huolestuneena ympärilleen.
”Jos pimeä pahuus vangittiin Marsiin, niin miten todennäköistä on että hän vapautuu?” Minni huolestui. Faragonda huokaisi ja siirsi kirjan syrjemmälle sivuun.
”Pimeän voiman omaava hahmo voi vapautua Olympuksesta, mutta se tarvitsee voimiensa aktivoitumiseen voimanlähteen,” Faragonda selitti.
”Keijun?” Minni kysyi, mutta ihmisnainen pudisteli vain päätään.
”Pahuus tarvitsee pahuuden voiman… siksi soitin noita kouluun aikaisemmin päivällä.”
”Noita kouluun?”
”Anteeksi. Pilvitorniin. Pilvitornin johtajatar Griffinillä on kolme noitaa oppilainaan, jotka eivät kaihda käyttää pahuuttaan ympäri galaksia. Keskustelumme oli pitkä ja intensiivinen… Griffin yrittää pitää kolmikon mahdollisimman pitkään Pilvitornissa.”
”Onko tämä noita kolmikko aiheuttanut pahuutta aikaisemminkin?”
”Tietäisitpä kuinka moneen kertaan ja aina he löytävät se voimakkaimman pahuuden, joidenka liittolaisiksi alkaisivat. Trixien nimeä kantava kolmikko on ottanut keijumme ja erityisesti Bloomin kohteekseen voimiensa voimakkuuden vuoksi,” Faragonda selitti ja sai kenraalittaren nyökyttelemään.
”Kuitenkin… Te olette Syrtis Majorin keijut. Kun ymmärrätte ja hahmotatte sekä hallitsette jotenkin voimanne… edes Trixeillä ei ole teihin minkäänlaista valtaa. He ovat kuin hyttysen pisto ihossanne siinä kohtaan,” nainen jatkoi ennen kuin kenraali ehti kysyä tai kyseenalaistaa mitään.
”Mutta musta pahuus on vaarallisempi?”
”Riippuen siitä keneltä hän saa voimansa,” Faragonda katsahti naiskenraalia. Minni nyökkäsi hyväksyvästi.
”Miksi kerrot tämän kaiken minulle?”
”Koska olet joukkojenne johtaja. Ylin voima tällä hetkellä koko universumissa. Sen vuoksi Silofixikin on sinun perääsi. Hallitset galaksia, josta hän on kotoisin,” nainen naurahti. Minni puolestaan risti kädet eteensä. Hänellä olisi pieni hetki aikaa selvittää ajatuksensa. Ystävilleenkin hänen on kerrottava pahuudesta, joka äkkiseltään voi johtaa siihen että tämä liittoutuu plutolaisten kanssa.
”Toivon etten sekoittanut sinua entuudestaan?”
”Et ollenkaan. Tässä kaikessa on vain oma sulattamisensa.”
”Ihan varmasti. Toivoisin kuitenkin, että keskustelet ystäviesi kanssa vasta sen jälkeen, kun olemme opettaneet osaamisenne,” Faragonda anoi ja sai Minnin nyökkäämään hyväksyvästi.
 
Seuraavana päivänä professori Palladium johdatti hiirinaiset harjoitussaliin. Se oli tyhjä ja tilassa ei ollut edes peilejä. Ainoastaan ihan katonrajassa oli ikkunat tuomaan huoneeseen valoon. Kuitenkin Palladium heilautti sormeansa ja tilan valoisuus kasvoi ilman loisteputki valoja.
”Opetatko tuonkin meille?” Roxanne innostui.
”Voin opettaakin… mutta ensin meidän tulee käydä perus osaamistamme lävitse. Siksi olen pyytänyt avukseni professori Wizgizin,” Palladium esitteli. Kuitenkaan tilassa ei ollut kuin he. Joku pörhensi Annin ja Taran hiuksia saaden hiirinaiset pelästymään. Joku repäisi myös Milvan ja Mirellan hännistä.
”HEI!” tyttö älähti ja hieroi hännän juurtaan. Palladium pyöräytti silmiään. Hihittelevä ja ilkikurinen nauru täyttyi huoneessa.
”Onko professori näkymätön?” Minni heilautti kättään.
”Mmhmmm… professori Wizgiz…” Palladium röhähti. Menninkäistä muistuttava hahmo hahmottui loitsullaan esille.
”Siis meitä kavahdettiin, vaikka joukossanne on oikea menninkäinen?” Roxanne nojasi polviinsa ja katsoi lyhyttä vihreä hiippalakkista menninkäistä.
”Roxanne!” Minni komensi.
”Mitä? Mitä minä sanoin?” nainen panikoi ja sai kenraalin pyörittelemään vain päätään. Roxanne tosiaan oli Vinskin sukulainen. Käytöksessä oli hyvin vahvoja piirteitä siihen, millainen valkoinen egoisti oli.
”Aloitetaanhan tytöt sitten. Professori Wizgizin olen pyytänyt avukseni, koska hän taitaa muodonmuutoksen,” Palladium esitteli.
”Kiitos kutsusta professori Palladium… autan mielelläni,” Wizgiz naurahti. Palladiumin johdolla he rupesivat harjoittamaan naisten saamia voimia.
 
Minni istui huoneen reunalla painaen käsiään polviaan vasten ja katseli, kun Palladium ja Wizgiz olivat ottaneet oppilaikseen ensimmäiseksi Mirellan ja Annin. Kumpikin kuunteli tarkasti professoreiden neuvoja ja ohjeita. Kuitenkin naisen omaa mieltä varjosti yöllinen keskustelu Faragondan kanssa. Winxeilläkään ole ollut tietoa mitä kaikkea heidän arkkivihollisensa voisi saada aikaan, mikäli Trixit löytävät täysin toiseen galaksiin. Tara ja Milva istuivat naisen viereen katsahtaen tätä surkeasti. He huomasivat naista vaivaavan jonkin asian.
”Onko kaikki hyvin?” Milva kysyi varovaisesti. Minni vilkaisi sivusilmällään naista.
”On,” nainen huokaisi ja suoristi itsensä.
”Vaikutat jotenkin poissaolevalta. Onko jotain sattunut?” Tara kysyi puolestaan.
”Ei sen erikoisempaa tähän kaikkeen liittyen. Kotoa muuten terveiset. Ellen on oma itsensä kuuleman mukaan,” Minni vaihtoi nopeasti puheenaiheen itsestään.
”Milloin kotiin olet soittanut?” Milva naurahti.
”Eilen illalla. Halusin kokeilla toimiiko yhteydet,” Minni naurahti pienesti.
”Taitaa olla Turbo ikävä,” Milva vinkkasi naisen ohi Taralle.
”Väitätkö ettei itselläsi ole Motoa ikävä?” Tara vinkkasi silmäänsä Milvalle ja sai Minnin muikistelemaan ystävälleen. Milva tuhahti kevyesti ja puristi kädet eteensä.
”Oliko Ellenillä muuten kaikki hyvin?”
”Oli kyllä. Reipas oma itsensä oli herättänyt Turbon aikaisin aamusta.”
”Oikein,” Tara totesi ja sai kenraalin nauramaan. Pieni räjähdys sai naisten huomion nopeasti.
”WOOOOUUHH! Näittekö?” Mirella innostui ja katsoi ystäviään. Naisen kämmen hieman savusi ja seinään oli tullut selkeä jälki.
”Hienoa Mirella!”
”Mahtavaa!” naiset kehuivat ja nousivat seisomaan. Palladium ja Wizgizikin olivat ylpeitä naishiiren saavutuksesta.
”Jatketaan…” Palladium levitteli käsiään.
 
Viikot kuluivat ja naishiiristä ei ollut kuulunut hetkeen mitään. Marsissa Turbo ja jätkät olivat palanneet aavikolta. Plutolaiset olivat näyttäneet naamansa taas pitkästä aikaan ja jätkät olivat pistämässä muiden Vapaustaistelijoiden kanssa paikkoja palasiksi.
”Tervetuloa takaisin. Oliko kovakin operaatio?” Rontti toivotti ja sai jätkät pyyhkimään kasvojaan.
”Ihan tavanomainen… Missä Ellen?” Turbo kysyi.
”Hän on kunnossa,” naishiiri sanoi ja sai miehen kääntymään. Tara piteli tytärtään tiukassa otteessaan, joka halasi äitiään kaipuusta. Ensi hetkellä tyttö oli myös hieman itkeskellyt ja kyyneleet paistoivat edelleen hiiritytön silmistä.
”Tara!” miehet innostuivat ja halasivat naista kevyesti.
”Milloin te olette palanneet?” Vinski hämmentyi.
”Noin viisi minuuttia sitten,” nainen kohautti harteitaan.
”TÄH?” miehet älähtivät yhteen ääneen. Tara vilkaisi hämmentyneenä tytärtään, joka naurahti äitinsä hassulle ilmeelle.
”Mutta miten? Spesialistien alusta ei näkynyt täälläpäin?” Moto ihmetteli. Turbo näytti pohtivalta. Hänkään ei ollut nähnyt punaista armadaa missään.
”Eikö Minni kertonut? Hän kertoi olleensa yhteydessä tännepäin?” Tara pohti ja kurtisti kulmiansa. Turbo pudisti päätään.
”Minni halusi keskustella asiasta kasvotusten, kun palaisitte,” Turbo vastasi sisarelleen. Tara hymähti pienesti.
”No mennään juttelemaan sitten. Meillä on oikeasti paljon kerrottavaa,” Tara katsoi jätkiä pitkään kulkiessaan heidän ohitseen. Puolestaan jätkät nielaisivat voimakkaasti. Varsinkin Turbo. Minni oli jo viikkoja sitten puhunut miehelle vihjailevasti aiheesta ja ei oikein tiennyt miten asiaan olisi reagoinut.
 
Tara tervehti muut naiset tilassa. Kuitenkin naisen laskut menivät sekaisin ja hän vilkuili ystäviään.
”Missä Mirella ja Roxanne on?”
”Mirella halusi käydä Toivon Puutarhassa… Roxanne meni ilmeisesti vain mukaan,” Milva kohautti harteitaan.
”Kutsummeko heidät paikalle?” Anni kysyi osoittaen radiopuhelintaan.
”En mää usko, että heitä tarvitaan paikalle. Kerromme vain jätkille sen mitä saimme selville,” Tara pyöritteli päätään.
”Eli saavat leuhkia omista jutuistaan sitten, kun katsovat sen tarpeelliseksi,” Anni kohautti kulmaansa ja sai Taran nauramaan. Jätkät astelivat prätkätallista ja ilahtuivat naishiirten saapumisesta takaisin kotipuoleen. Milva suukotti Moton kevyesti, kun Turbo tunsi olevansa kuin tuulimylly.
”Missä Minni on?” mies kysyi, kun ei nähnyt rakastaan missään.
”Työhuoneessaan. Halusi nähdä onko se pidetty siistinä ja kuinka paljon hommaa hänelle on järjestetty,” Milva pilkkasi ja heilautti kättään harmaan jätin kainalosta. Turbo tuhahti kevyesti. Ellen ojensi enolleen käsiään ja mies kaappasi tämän syliinsä.
”Mää oon menettänyt tuon tytön ihan kokonaan,” Tara henkäisi Annille, joka tarrasi naisen käsipuolesta kiinni. Turbo astui tuttavallisesti naishiiren toimistoon ja sai musta hiuksisen naishiiren leveästi hymyilemään. Turbo laski Ellenin hetkeksi lattialle. Tämän jälkeen mies kaappasi naisen otteeseensa ja kuljetti halauksen saattelemana naisen kauemmaksi työhuoneen ovesta, jotta muutkin hiiret pääsivät huoneeseen sisälle.
”Tiedätkö kuinka hyvälle tuo tuntui?” Minni kysyi hempeillen ja puristi miehen hauiksia käsiensä alla.
”Tiedän mikä tuntuu vielä paremmalle?” mies leperteli ja painoi suudelman naisen suulle.
”Hei! Me lähdetään, jos jatkatte?” Vinski nojasi oven karmiin. Turbo virnuili veikoilleen ja sai naishiiren tervehtimään myös Ellenin, joka halasi naista tiukasti.
 
”No mistä aloitatte?” Moto kysyi ja istui tuolille. Minni huokaisi syvään ja haroi kevyesti hiuksiaan.
”Niin mistä aloittaisimme?” nainen huokaisi ja istui kanssa tuolille. Loputkin hiiret ottivat paikkansa ja katsoivat huolissaan naishiiriä. Samaan aikaan taskulampun valo valaisi pienen luolan suun Toivon puutarhassa sijaitsevassa rinteessä.
”Äh! Tuskin on tämänkään,” Mirella tuhahti ja nousi seisomaan. Naisen vaaleat hiukset olivat sotkeentuneet Marsin punaiseen hiekkaan. Nainen heristeli hiuksensa puhtaaksi ja katsoi lammen vieressä istuvaa kaveriaan.
”Mitä Faragonda tarkkaan ottaen sanoi?” Roxanne kysyi.
”Ei Faragonda sanonut mitään… vaan se pirullinen kansio,” nainen tuhahti ja asetti kätensä lanteilleen.
”No mitä se kansio kertoi?” Roxanne heilutteli kämmeniään. Mirella kiinnitti hiuksensa ponnarille ja pohti mitä kansio oli hänelle mahtanut sanoa.
”Toivon Puutarha kotiplaneetalla on lähteesi... sen sydämessä on kristalli, joka luo voimasi,” Mirella henkäisi ja etsi näkökenttäänsä selkeästi jotain.
”Jaaaaa mikäköhän se sydän sitten mahtaa olla?” Roxanne vilkuili ympärilleen.
”Jos se kansio olisi tiennyt sen niin, kai se olisi sen kertonut?”
”Tai halusi sinun, vain jäädä pohtimaan asiaa… tuskin voima täältä kunnolla kantautuu?”
”Mitä tuolla tarkoitat?”
”Siis sitä, että sinähän olet luultavasti se kristalli… sinä olet se keskipiste!” Roxanne osoitti ystäväänsä.
”Mutta vihjeessä oli, että sydämessä kristalli luo voimani?” Mirella pohti surkeana.
”Niin… kun kohtaat Toivon puutarhan keskipisteen, niin silloin sinä kristallina aktivoit omat voimasi,” Roxanne selitti.
”Teoriasi on ihan huuhaata!” Mirella pyöräytti silmiään ja jatkoi matkaansa lammen vierustaa pitkin.
”Miten vain hapannaama,” Roxanne tuhahti ja kellahti kyljelleen.
 
Mirella puolestaan kurtisti kulmiaan. Lammen keskellä aivan vesiputouksen juuressa kimmelsi jotain. Mirella riisui kenkänsä ja sukkansa. Roxanne vain pyöritteli naisen etsiskelylle päätään. Mirella käveli niin pitkälle kuin vain pääsi. Pian kuitenkin nainen huomasi ettei lampi ollutkaan syvä. Nainen katsoi pinnan alla olevaa kimmellystä. Nainen ehti vain hipaista kiiltävää esinettä kädellään, kun tunsi sähkövirran menevän kehonsa läpi.
”Au!” nainen kilahti ja piteli kättään.
”Mitä nyt?” Roxanne kysyi. Mirella palasi rantaan ja katsoi kättään. Se oli palanut ja pieni höyry nousi vain hänen kämmenestään.
”Poltit itsesi,” Roxanne totesi ja katsoi huolestuneena ystävänsä saanutta vammaa. Puun oksa alkoi liikkumaan automaattisesti ja sai Mirellan hieman pelästymään. Kuitenkin hiirinainen tunsi jotain. Jotain mitä ei aikaisemmin ollut tuntenut. Hän siveli terveellä kädellään oksaa, jonka ohut oksisto sulavasti liikkui naisen sormien välissä. Puun yksi lehdistä tiputti kyyneleen omaisesti vesitipan naisen palovammalle saadulle kädelle. Kuin taikaiskusta käsi parani. Roxannen suu loksahti auki.
”Mitä sinä teit?” Roxanne henkäisi.
”En ole varma…” Mirella pudisteli päätään. Roxanne hymähti kevyesti ja palasi takaisin paikalleen. Kuitenkin Mirella tunsi hengittävänsä syvään. Nainen sulki silmänsä kevyesti. Hän tunsi olevansa yhtä luonnon kanssa.
”Mirella?” Roxanne kysyi. Kuitenkin kirkas valo sokaisi naishiiren.
”Mitä ihmettä?” hän älähti ja peittosi käsillään silmänsä. Kaunis melodillinen musiikki soi jostain.
 
Mirellan vehnän vaaleat hiukset aukesivat kiedotulta ponihännältä. Naisen pitkät suortuvat kietoutuivat hänen päälaelleen, loppujen hiusten soljuessa vapaina. Naisen otsalle välähti kultainen otsapanta, jonka kurvit muistuttivat lehtiä. Mirellan koko vaatetus vaihtui myös. Hetken naisen ympärillä oli hohtava kehä. Pieni välähdys ja naisella oli uusi asu päällänsä. Hentojen jalkojen ympärille kietoutui kultaiset metalliset nauhoja muistuttavat lehdet, jotka laskeutuivat vaaleisiin avokärkisiin korkokenkiin. Nainen heilutteli käsiään ja liikehti muutenkin sulavasti, hameen soljuessa hänen mukanaan. Käsiin ilmestyi lehtien malliset käsikoristeet hauiksien kohdalle. Uusi välähdys ja naisen selälle asettui siivet. Ne olivat terävän lehden malliset ja siipikerroksia oli eriväreissä useampi päällekkäin. Loppuun Roxanne kuuli miten Mirella henkäisi nimensä ja voimansa Syrtis Majorin Punaisten Kristalli siementen keijuna. Pian valo hälveni ruskean hiirinaisen ympäriltä ja naisen takana olevat siivet pitivät hänet ilmassa juuri ja juuri irti maarajasta. Roxanne ei voinut uskoa silmiään.
”Mirella… sää teit sen!” nainen hihkaisi. Mirella avasi silmänsä ja laskeutui maahan. Mekko hulmusi kevyesti tuuleen vireen mukaisesti. Naisen yllä oli jumalattarille tyypillinen hameen malli. Mekko oli halkaistu melkein reisistä asti ja kangaspalat peittosivat ainoastaan jalkojen välin. Mekko oli kaksi värinen. Itse hame osa oli punainen jonka pinnassa leijuili jonkilaista glitteriä ja korsetti osa oli valkoinen. Aivan rintojen alapuolella oli kirkas punainen kristalli. Mirella kasvoilla oli kaunis meikki ja sai naisen hämmentyneenä katsomaan ulkomuotoaan. Nainen kiirehti lammen luokse ja katsoi ulkomuotoaan.
”Voi luoja! Niin tein… MÄÄ MUUNTAUDUIN!” nainen huudahti paniikin omaisesti ja katsoi ystäväänsä, joka ei tiennyt hyppisikö riemusta vai kauhusta…

Jotain tollasta möläytystä mä melkein arvelinkin Stellan heittävän . Pidin sitä aina hemmoteltuna blondina. Mirellan asu vaikuttaa aikast upealta

”Siis tän on oltava vuosisadan vitsi!” Vinski naurahti äänekkäästi. Kuitenkin pian perään kuului kolahdus ja tuskainen pihinä lattiatasolta. Valkea mieshiiri hieroi kyynärpäätään kivusta. Moto ja Turbo oli vetänyt miehen penkin tämän alta ja jälleen kerran tämä keräili itseään lattialta takaisin ylös. Hiiret olivat levittäytyneet pitkin Minnin toimistoa tietämättä siitä mitä ulkona oli juuri tapahtunut. Minni istui poikittain työtuolissaan ja tuki päätään sormillaan. Nainen hengitteli rauhaksiltaan ja tuli vain miettineeksi, oliko jätkille kertominen sittenkään hyvä idea. Varjo naisen yläpuolelta sai hänet vilkaisemaan nahkaliiviin sonnustautunutta puolisoaan. Nainen hymyili lempeästi miehelle, joka puoliksi istui naisen työpöydän päällä ja nojasi polviinsa käsivarsillaan.
”Kaikki hyvin?” mies kysyi. Minni suoristi hiukan itsensä ja laski kätensä miehen syliin. Varovaisesti mieshiiri hieroi sormillaan naisen kättä.
”Joo… kaiken tämän sisäistämisessä on vielä oma juttunsa,” nainen henkäisi.
”Ihan varmasti. Oliko muuta jota Faragonda kertoi teille?”
”Eipä oikeastaan. Muuntautuminen ja kaikki muukin kuulemma tapahtuu ajallaan. Voimien opettelussa on kenties ollut suurin ongelma,” Minni vastasi ja nousi seisomaan.
”Tai se, että pyrimme pysymään väleissä ettei voimamme tappele keskenään,” Milva tuhahti.
”Puhukaa vain omasta puolestanne,” Anni naurahti.
”Tämä on vakavaa… olemme marsilaisia prätkähiiriä emmekä mitään keijuja!” Milva totesi levitellen käsiään.
”Toivottavasti keijuvoimanne ei ole väliaikaisia,” Vinski nojasi naljaillen käsiinsä.
”Mitä tuolla tarkoitit?” Minni kysyi kohauttaen kulmaansa miehelle.
”No sitä vain, että voimanne ei katoa tosipaikan tullen yhtä nopeasti, kuin ilmestyivätkin,” mies selitti ja sai naiset pohtiviksi.
”Tuota emme tulleet ajatelleeksi,” Tara huokaisi alakuloisena.
”Faragondan puheista päättelin kyllä, että niin ei ole käymässä. Voimamme ovat kanssamme loppuun saakka,” Minni selitti rauhallisemmin.
 
Vinski vilkaisi nopeasti Annia, joka hymyili valkealle marsilaiselle pienesti. Vinski nosti katseensa vastapäiselle tuoliparille. Milva painoi huolestuneena päänsä Moton olalle, joka silitteli naista lohduttavasti. Minni nousi kanssa seisomaan, mutta ei päässyt puusta pitkälle, kun mieshiiri veti hänet lähelle itseään. Nainen katsoi rakastavasti miestä, joka kevyesti kietoi kätensä naisen lanteiden ympärille. Herkkähetki kuitenkin päättyi nopeasi Roxannen paukahtaessa huoneeseen sisälle.
”MINNI! MIRELLA… MIRELLA…” nainen sopersi ja tasasi hengitystään.
”Mitä sää riehut?” Vinski kysyi serkultaan, tasatessaan pulssiaan.
”Ole hiljaa!” nainen ärähti ja sai Vinskin vain kurtistelemaan kulmiaan.
”Mikä hätänä Roxanne?” Minni kysyi ja asteli naisen luokse.
”Ja mitä Mirellasta?” Moto kysyi huolestuneena ja nousi kanssa seisomaan.
”Nyt on tosi kyseessä!” hiirinainen sai sanotuksi.
”Mikä?” Annikin kiinnostui keskustelusta.
”Mirella muuntautui noin viisi minuuttia sitten,” Roxanne vastasi suoristaen itsensä. Minnin ja kaikkien muiden katseet laajenivat.
”Muuntautui?” Minni kysyi ja sai Roxannen vain nyökyttelemään.
”Missä hän on nyt?” Minni kysyi.
”Toivon puutarhassa,” Roxanne hengitteli edelleen raskaasti. Hän oli juossut niin kovaa, kuin jaloistaan oli päässyt Minnin toimistoon. Minni siirsi kevyesti hiirinaista edestään ja suuntasi itsensä kohti ovea. Koputus sai kuitenkin naisen liikkeen pysähtymään.
”Tai sitten parvekkeen oven takana,” nuori rastatukkainen hiirinainen vastasi. Turbo avasi oven ja joutui hämmästyksestä kyykistymään hieman, jottei Mirellan selässä olevat siivet olisi läväyttänyt hiirimiestä suoraan kasvoille. Mirella katsoi paniikin omaisesti ympärilleen. Hän ei kyennyt ymmärtämään, että tämä olisi totta.
”Mirella…” Tara henkäisi ihastuneena.
”Tämä on kamalaa… en tiedä mitä teen… en tiedä mitä teen,” hiirinainen hoki ja piti käsiään kasvoillaan. Minni suuntasi itsensä naisen luokse ja tarrasi tämän olkapäistä.
”Mirella…”
”Ei… ei…”
”Mirella kuuntele!” Minni käskytti ja sai hiirinaisen katsomaan tätä suoraan silmiin. Minnin päättäväinen katse sai hänet huokaisemaan syvään. Minni silitteli kevyesti naista tämän olkapäistä. Mirella tärisi pelosta, mutta naisen ystävien läsnäolo sai hänet huokaisemaan hyvin syvään. Tämä rauhoitti naista entuudestaan.
 
”Tämä oli tiedossa… olit meistä, vain ensimmäinen kuka sen koki,” Minni aloitti.
”Tiedän mutta…”
”Rauhoitu. Sulla ei ole mitään hätää. Tämän me kaikki tulemme kohtaamaan ennemmin tai myöhemmin,” Minni rauhoitteli edelleen hiirinaista. Mirella vilkuili ympärilleen. Jokainen odotti vain nuorukaisen rauhoittuvan ja sisäistävän sen tosiasian mistä Faragonda oli heille kertonut. Mirella tunsi kosketuksen jalallaan ja näki jalkojensa juuressa pienen Ellenin. Ellen hymyili ihailevasti hiirinaiselle.
”Nätti!” Ellen totesi ja osoitti Mirellaa. Mirella naurahti helpottuneena ja nosti katseensa jälleen Minniin.
”Miten teit sen?” Minni kysyi kohauttaen harteitaan. Mirella kohautti pienesti käsiään.
”En itse asiassa tiedä… tunsin vahvan voiman yhdessä luonnon kanssa ja sit tämä vain tapahtui…” hiirinainen selitti.
”Yhdessä luonnon kanssa?” Vinski kysyi.
”Uskotko nyt taikavoimiimme?” Anni irvaili hiirimiehelle, joka nyrpisteli tälle vain kuonoansa.
”Kai se on pakko…” mies totesi.
 
”Mitähän äitisi sanoisi tästä?” Moto naurahti ja tunsi läpsäyksen rintakehässään.
”Äidille ei voi kertoa… eikä isoäidille… he eivät ymmärtäisi,” Mirella tunsi paniikkinsa jälleen kasvavan.
”Älä huoli… emme kerro kenellekään. Toistaiseksi,” Minni nyökkäsi kevyesti.
”Miten niin toistaiseksi?” Milva älähti.
”Pakkohan meidän on näyttäytyä muuntautuneina ympäri Marsia jossain vaiheessa. Voimamme voi olla avaintekijä plutolaisten kukistamisessa,” Minni selitti levitellen käsiään.
”Hullua…” Turbo puristi kädet eteensä ja pyöritteli päätään.
”Kenties. Mutta Olympus Mons valitsi meidät suojelijoikseen… eikä oikeastaan edes hänen suojelijakseen, vaan koko Marsin!” Minni selitti miehelleen, joka katsoi vain huolestuneen oloisena naishiirtä.
”Sinua lukuun ottamatta, joka suojelee oman planeettansa lisäksi neljää galaksia,” Milva huokaisi naisen selän takaa. Minni pyöritteli pienesti päätään.
”Tiedän… kuitenkin meidän pitää keskittyä siihen, että kasarmilla emme yritä muuntautua. Sotilaat tarvitsevat info paketin samalla tavalla, kuin tekin,” Minni huokaisi kääntyen ympäri.
”Miten se tehdään, jos Mirellakin muuntautui tietämättään?” Tara kysyi hieman hermostuneena. Epätietoisuus sai naisen kärttyiseksi.
”En tiedä… Mirellankin pitää pysyä täällä niin kauan, kuin tietää miten muuntautuu takaisin,” Minni henkäisi.
”Miten minä sen teen?” Mirella huudahti.
”En minä tiedä… en ole muuntautunut vielä,” Minni levitteli käsiään.
”Entä jos Mirella keskittyisi jälleen olemaan itsensä. Ilman keijuvoimaa? Auttaisiko se?” Anni ehdotti. Ilmapiiri alkoi kiristymään ja nainen teki kaikkensa rauhoittaakseen ystävänsä. Mirella nosti hieman kämmeniään. Nuori hiirineito pyöritteli epätoivoisesti päätään.
”En tiedä… mutta kenties voimien harjoittelu on helpompaa muuntautuneena,” Mirella tokaisi.
”Meidän täytyy sitä ennen opetella muuntautumaan ja etsiä harjoituspaikka, jossa kukaan ei ole vaarassa vahingossakaan saada osumaa,” Minni puristi kädet eteensä.
”No ei muuta kuin harjoittelemaan muuntautumista edes takaisin,” Milva irvaili ja sai Minnin tuiman katseen osaksi itseänsä.
”Vitsi…”
”Mää olin tosissani!”
 
Valon välähdys sai ystävien kinastelun loppumaan. Mirella katsoi ulkomuotoaan, kun oli jälleen puettuna armeijan vihreisiin. Mirella henkäisi helpottuneena.
”No ainakin Mirella tietää jo mitä tekee,” Milva kohautti olkiaan.
”Enkä tiedä!” Mirella älähti.
”Rauhoittukaahan nyt… te olette syystäkin pelästyneitä, mutta tuollainen kinaaminen ja tappeleminen ei auta teitä yhtään sen enempää hallitsemaan voimianne. Yhdessä te tulette oppimaan ja oivaltamaan miten voimanne toimivat!” Turbo rauhoitteli ja veti Minnin kainaloonsa.
”Joten miten toimitaan kenraali?” mies jatkoi. Minni virnuili Turbolle. Tosinaan häntä ärsytti se, että mies käytti hänen titteliänsä ilkkumiseen, mutta kaiketi se oli miehen tapa osoittaa kiintymystään.
”Pitänee etsiä jokin harjoittelupaikka,” Minni vastasi miehen kysymykseen.
”Rupeamme Taran kanssa hommiin sitten,” Milva iski naista tuttavallisesti olkavarteen ja sai kenraalin hieman rentoutumaan. Tara ja Ellen poistuvat Milvan kanssa tutkimaan lähimaastoa, jossa voisivat harjoitella voimiansa.
”Menen lepäämään, jos sopii?” Mirella kysyi hieroen ohimoaan.
”Mene vain… näytätkin voipuneelta,” Anni henkäisi Minnin puolesta. Mirella hymyili lempeästi.
”Tulkaa herättämään, jos jotain ilmenee,” nuori hiirinainen totesi poistuessaan huoneestaan. Moto hieroi vaikeana niskaansa.
”Mirella pärjää kyllä isokaveri…” Turbo lohdutti veikkaansa. Moto nyökkäsi kevyesti.
”Tiedän. Omalta perheeltä tällaisen salaaminen ei, vain oikein luonnistu itseltä,” Moto kohautti harteitaan.
”Kaikki aikanaan Moto. Kyllä äitisi ja sisaresikin saa, joku päivä tietää. Mutta se ei ole listalla numero yksi,” Minni rauhoitteli kanssa kookasta mieshiirtä.
”Ymmärrän. Menen katsomaan löytävätkö Milva ja Tara mitään,” mies henkäisi. Minni vilkaisi miestään nopeasti, joka silitti vain tämän selkää.
”Saisinko apuasi?” Vinski kysyi katsahtaen ruskea verikköä vieressään.
”Missä?”
”Prätkä taisi ottaa osumaa aavikolla. Ehtisitkö vilkaisemaan?”
”Enköhän, jos saman tien menemme,” Anni hymyili lempeästi valkealle hiirimiehelle. Minni ja Turbo tervehti viimeisetkin huoneesta poistuneet hiiret. Turbo istui vapaalle tuolille ja puristi kädet eteensä.
”Mitäs me keksitään?” Turbo kysyi, kun Minni katseli käsissään olevaa kansiota, jonka oli ehtinyt työpöydältään napata.
”Kai minun pitäisi näitä viimeisimpiä raportteja selata,” nainen vastasi luomatta katsettaankaan mieheen. Turbo tyrskähti pienesti.
”Tylsää…”
”Ai on vai? Miten olisi, jos sinä hoitaisit sitten hommani?” nainen kysyi. Hän kääntyi katsomaan miestä ja heilautti puoliksi avointa kansiota kädessään. Turbo hymyili lempeästi hiirinaiselle ja veti tämän hännällään lähemmäksi itseään.
”Kenties voisimme harjoitella uusia voimiasi? Jos niistä olisi apua muuhunkin!” mies vihjaili.
”Tuollainen ei saa minua Turbo syttymään,” Minni vastasi ja vapautti itsensä hiirimiehen otteesta. Turbo levitteli hämmentyneenä käsiään.
”Keksin jotain uutta ja sinä kieltäydyt?” mies nousi seisomaan ja painoi itsensä kiinni hiirinaiseen. Minni kikatti pienesti ja katsahti olkansa yli miestä. Turbo kietoi kätensä naisen ympärille. Mies suukotti naisen olkavartta ja kaulaa. Hän vaistosi miten huolissaan Minni oli tilanteesta.
”Kaikki selviää kulta… teistä tulee mahtavin keijuklaani koko aikakautemme aikana…” mies kannusti naista.
”Kiitos!” Minni henkäisi ja silitti vapaalla kädellään Turbon poskea. Turbo suukotti naisen päälakea ja irrottautui tästä.
”Muuten, jos sun pitää saada mut syttymään keksisin itse jotain paljon luovempaa!” Minni vihjaisi.
”Jumaliste nainen!” mies naurahti ja nosti ilosta kiljahtaneen naisen käsivarsilleen.
 
Samalla yhden luolan pimeimmässä syöverissä salaperäinen tumma hahmo oli riisunut tummanpuhuvan viittansa läheisen kiven päälle. Mies sliippasi tummia violetin värisiä hiuksiaan päälakeansa pitkin. Punaiset antennit erottuivat selkeästi päälaelta. Mies oletettu oli pukeutunut mustaan sametti liiviin, jonka alla oli koristeellinen valkoinen kauluspaita. Miehellä oli tumman viininpunaiset housut ja mustat saappaat koristivat miehen jalkoja. Miehen lanteiden ympärillä oli paksu kultainen kettinki, josta roikkui erinäköisiä ja -kokoisia esineitä. Muutama esine alkoi hohtamaan miehen sivellessä niiden pintaa. Yhden esineistä, joka muistutti vain rosoista kiiltävää sinistä kiveä, mies nappasi nyrkkiinsä ja puristi sitä voimakkaasti. Kivi räjähti miehen sormien välissä, vapauttaen sinisenä leijuvan aineen ilmaan. Mies hengitti suunkautta aineen sisäänsä ja urahti tyytyväisenä loppuun. Miehen silmiin palasi sininen hohde hänen aukaistaessa ne, kun tämä katse oli luolan katossa.
”Aaaah rakkaat voimani… olen kaivannut teitä siitä asti, kun viimeiset Syrtis Majorin keijut lukitsivat minut ikuiseen perikatoon,” mies henkäisi ilkeästi. Kivenmurut mies vapautti kädestään, jotka rapisivat luolan hiekalle.
”Kuitenkaan voimani ei ole entisellään ja tarvitsen apuvoimia luodakseni voimani uudelleen!” mies murisi itsekseen ja puristi kädet nyrkkiinsä.
”Sitä ennen pitää lähettää rouva Faragondalle pienet terveiset,” mies hymyili ivallisesti ja katsoi luolan suusta ulos naureskellen ilkeästi. Mies kääntyi kannoillaan ympäri ja asteli luolan perälle. Hän nosti kätensä kohti suoraan eteensä.
”Pyhä jumalten armoitettu voima…” mies aloitti. Kämmenten voimasta hän tunsi voimansa, joka kirkkaana valona purkautui tyhjää seinää vasten.
”Pyydän apuanne tarujen jumalilta… lähetä viesti synkkyyden… pimeyden velhojen taivasvartijalta… apuavoimia tarvitsevalle… voimien uudelleen luojalle,” mies saneli. Samalla hänen lyhyet hiuksensa heiluivat ilmavirran mukana ja miehen siniset silmät hohtivat vielä tummempana uhkana.
”Armoitettu voima… palauta voimani… palauta valtaistuimeni synkin voimin. Valtiaasi on VAPAUTUNUT!” mies huudahti ja räjäytti seinää niin, että se avasi miehen eteen peilin. Mies laski kätensä.
”Sielujen peili armollinen… näytä minulle voimat pahuuden… voimat apulaisten,” mies lausui edelleen. Peilin sielu nosti miehen eteen kuvajaisen ja sai miehen hymyilemään vieläkin ivallisemmin.
”Lähetä viesti pahuuden… on heidät tehtävään valitut…”
 
Anni hieroi öljyiset kätensä kulahtaneeseen liinaan. Nainen heitti liinan punaisen kilpapyörän satulalle ja istui itsekin sen kyytiin. Nainen potkaisi kantapäällään sen jalan alta, jotta sai kokeilun vuoksi polkaistua moottoripyörän käyntiin. Pyörä hyrähti tyytyväisen oloisena ja sai naisen hymyilemään. Hän suoristi itsensä, kun puolestaan prätkätalliin saapuva valkea marsilainen ihaili näkyä edessään.
”Kilpapyörä tekisi sinusta vielä kuumemman pakkauksen,” Vinski ihasteli ja sai naisen vilkaisemaan olkansa yli hymyillen. Anni laski pyörän jalan takaisin alas ja nousi sen päältä.
”Hyvä kun jalkani edes ylettyvät maahan,” Anni naurahti ja nosti liinan omalle paikalleen.
”Pakarasi näyttivät hyvälle,” Vinski levitteli käsiään Annin mulkaistessa tätä, kun käveli tämän ohitse.
”Me emme ole pari Vinski,” Anni totesi.
”Voisimme olla?” Vinski kysyi ja sai Annin ilmeen surkeaksi.
”Tiedän… ja olen ikuisesti kiitollinen sinulle siitä, että pelastit henkeni. Kuitenkaan en ole varma mitä suhteemme kantaisi pidemmällä tähtäimellä.”
”Tarvitseeko meidän katsoa pidempään, kuin mennä vain päivä kerrallaan?”
”Päivä kerrallaan? Uusi lause jopa sinulta,” Anni naureskeli pienesti ja puristi kädet eteensä.
”Olet minulle tärkeä! Kai tiedät sen?” Vinski kysyi ja sai Annin katsomaan vienosti hymyillen miehen jalkoihin.
”Tiedän… mutta päätökseni pitää. Rakastan sinua ystävänä, mutta en näe meissä samaa paloa kuin vuosia sitten,” Anni pyöritteli pahoittelevasti päätään.
”Mää… rakastan sua kanssa. Ja haluan, että olet onnellinen,” Vinski kohautti harteitaan.
”Juuri nyt onneni on hieman kadoksissa,” Anni huokaisi ja laski työkalun takaisin omalle paikalleen.
”Keijuvoimistanne?”
”Niin… epätietoisuus ja osaamattomuus saa voimavarani vain heikkenemään… Ihan kuin voima söisi kaiken muun energiani,” Anni selitti.
”Mutta eihän voimien saaminen voi sun onneasi viedä,” Vinski vihjaisi lähellä naista. Anni hymyili miehelle lempeästi.
”Onneksi olet muistuttamassa mua siitä…” Anni henkäisi ja sai Vinskin pienesti punastelemaan.
”Susta tulee hyvä mies jollekin onnekkaalle,” Anni kehui miestä.
”Olisin voinut olla sitä sinulle!”
”Kehumisesi ei saa minua muuttamaan mieltäni,” naishiiri huikkasi miehen perään ja palasi moottoripyörän luokse.
 
Vinski naurahti pienesti ja jatkoi omia hommiaan, sillä välin kun Anni tarkisti vielä miehen moottoripyörän jousituksen ja renkaiden kunnon. Naishiiri oli kyykistynyt miehen pyörän juurelle. Nainen tunsi hengittävänsä raskaasti. Ihan kuin hän ei saisi henkeä. Nainen katsoi kättään. Kämmen kimmelsi ja nainen tunsi syvän voiman kantautuvan jostain sisältään. Anni kurtisti hieman kulmiansa. Lumoutunut katse porautui vain käteen.
”Hei Anni! Saisitko vielä vaihdettua tämän osan?” Vinski kysyi, muttei nähnyt ruskea hiuksista naishiirtä missään.
”Anni?” mies kysyi uudemman kerran. Kirkas valo sai miehen tiputtamaan metalliosan kädestään. Hän katsoi käsivartensa alta, kun näki Annin paljaan siluetin kirkkaan usvan seassa. Jostain kantautui sama hempeä musiikki, kuin Mirellankin muuntautumisessa. Nainen liikkui sulavasti musiikin tahdissa. Naisen rintojen ympärille välähti laventelin kirjava tuubitoppi. Naisen vasemman olan yli laskeutui laskoskankaasta tekaistu yksiolkaiminen paljastava toppi. Itse mekko oli vain toispuolinen. Se jätti paljaaksi Annin oikean reiden. Reiden ja pohkeen ympärille iskeytyivät kiiltävän violetit korut. Sama koru koristi myös Annin vasenta hauista ja häntää. Mekon terävän malliset kangaspalat laskeutuivat kerroksittain maata pitkin. Naishiiren jalkoja koristi laventelin ja sinisen sävyiset korkokengät. Naiset pitkät ruskeat hiukset kasvoivat pituuttaan ja letittyivät paksulle letille kauniin timanttinauhan ympäröimänä. Timanttilajitelma muodosti naisen otsalle ketjumuotoisen tiaran, josta laskeutui salmiakin muotoinen timantti koristamaan naisen otsaa. Suuret siivet lävähtivät viimeiseksi naisen selästä ja ne muistuttivat paljon mekon kangaspaloja. Loppuun Vinski kuuli, kuinka nainen henkäisi nimensä ja olevansa Syrtis Majorin Teknillisen illuusio voiman keijuna. Valo hälveni hiljalleen heidän välistään ja Anni laskeutui maatasolle.
”Wou…” Vinski henkäisi. Anni nosti katseensa itsestään hiirimieheen, joka vain ihaili kimaltelevassa mekossa ja siivissään seisovaa naishiirtä.
”Onko paha?” Anni kysyi. Vinski nielaisi vaikeasti ja nosti katseensa sivummalle.
”Ei… olet todella kaunis,” Vinski vastasi ja sai Annin hieman rentoutumaan.
”Mirella oli oikeassa. Voima pitää tuntea sisässään siihen mihin on kytköksissä. Silloin muuntautuminen vain tapahtuu!” Anni selitti innokkaana.
”Ja sää olet kytköksissä?” Vinski arvuutteli. Anni katsoi hölmistyneenä hiirimiestä.
”Tekniikkaan Vinski… tai oikeastaan teknilliseen illuusioon. En ihan tiedä tarkalleen mitä se tarkoittaa, mutta mielenkiinnosta otan siitä selvää,” Anni selitti innokkaampana. Vinski vain nyökkäili naishiirelle hyväksyvästi.
”Kerrotaan muillekin!” Anni innostui entuudestaan ja veti valkean egoistin mukaansa.
”Odota! Entä Minnin ohje, ettei muut sotilaat näe teitä?” Vinski pohti.
”Hyvä pointti…” Anni jäi pohtivaksi.
 
”Siis teillä on voimia, jotka saitte Olympus Monsonilta?” Rontti kysyi hämmentyneenä. Rontti painoi jalkapohjiansa pöydänkantta vasten, pitäen niitä aavistuksen koukussa. Mieshiiri oli aikaisemmalta kerralta karannut omiin tehtäviinsä ja nuorten kertoma oli jäänyt häneltä kuulematta.
”Kyllä. Nyt etsimme harjoituspaikkaa, jotta voimme vahvistaa voimiamme ja harjoitella muuntautumista,” Milva selitti ja tutki karttaa. Hän yritti etsiä kohtia aavikolta, jotka olisivat solien suojassa tai muusta sotilastoiminnasta kauempana.
”Miksi ette valitse kuoleman laaksoa? Sinnehän kukaan ei tiedä etsivänsä,” Rontti irvaili ja ilmeili Ellenille, joka istui tämän sylissä. Ellen olisi halunnut karata enonsa luokse, mutta Tara ei päästänyt tätä yksin harhailemaan. Kuitenkin tyttö oli tyytynyt marsilaiseen kovanaamaan ja jokaisen taistelijan tuntemaan kenraaliin. Miehestä paljastui yllättävän lapsirakas puoli. Tai niin Tara päätteli, kun Ellen kikatteli välillä kiljahdustenkin muodossa Rontin sylissä. Moto vilkaisi Tara, joka kohautti leveästi hymyillen tälle kulmaansa. Kumpikaan ei halunnut keskeyttää kaksikon herkkää hetkeä.
”Kuoleman laakso ei ole vaihtoehto,” Milva palautti keskustelun takaisin suunnitelmaansa.
”Miksi?” Rontti kysyi.
”Koska se paikka oli todella karmiva ja aivan liian kaukana… Minni ei ikinä hyväksyisi sitä harjoituspaikaksi,” Milva kurtisti kulmiansa.
”No onhan teillä taikavoimat, joilla varmasti pystytte siirtymään paikasta A paikkaan B tuosta noin vain!”
”Ei kukaan meistä osaa käyttää voimiansa vielä niin hyvin, että pääsisimme tuolla tavoin siirtymään.
”Milvaa…” jostain kantautui ääni ja sai hiirinaisen säikähtämään.
”Mitä sinä säpsit siinä?” Tara kysyi.
”Kuulitko jotain?” nainen kysyi ja sai Taran vilkaisemaan Motoa. Ronttikin kohautti kulmaansa.
”Eli ette,” Milva huokaisi surkeana.
”Tara ja Milva…” kuului uudemman kerran ja tällä kertaa Tarakin pelästyi.
”EN OLE HULLU!”
”Kuulin sen… mutta kuka?” Tara hengitti raskaammin.
”Tara ja Milva… minä Anni,” nainen henkäisi jostain ulottuvuudesta. Myös Moto ja Ronttikin kuulivat Annin äänen jostain.
”Tuo ei ollut keskusradio,” Moto totesi.
”Anni missä olet?” Tara kysyi.
”Prätkätallissa Vinskin kanssa. En pääse luoksenne tällä hetkellä,” nainen selitti.
”Miksi et?” Milva kysyi ja hamusi katseellaan vain katon rajaa.
”Muuntauduin… en siksi, että halusin kapinoida Minnin ohjeita vastaan. Se vain tapahtui… nyt istun komerossa muuntautuneena ja Vinski pitää huolen ettei kukaan näe minua,” Anni selitti.
”Miten opit hallitsemaan näin nopeasti voimiasi?” Milva ihmetteli.
”En tiedä? Jotenkin voimani nimi kertoo sen, että kykenen ottamaan illuusion omaisesti yhteyttä myös muihin… Mutta voisitteko hakea Minnin paikalle? En tiedä mitä teen?” Anni pyysi anovasti.
”Otamme saman tien yhteyden häneen!” Tara ilmoitti ja katsoi Motoa, joka nosti radiopuhelimensa lanteiltaan.
 
Minni tunsi rakastavan hengityksen kuonoansa vasten. Mieshiiri hymyili naiselle rakastavasti ja piti tätä kätensä alla suojelevasti. Nainen makasi selällään sängyllään ja katsoi vieressään kyljellään olevaa mieshiirtä. Turbo suuteli naista pitkään ja rakastavasti. Mies liikutti kättään naisen vatsanseudulla ja katsoi vain rakastavasti suudelman päätteeksi rakastamaansa hiirinaista.
”Mitenköhän voimillesi käy, jos joku päivä saamme lapsia?” mies kysyi ja silitteli naista vain sormillaan.
”En tiedä… toivottavasti ei olisi ainakaan este,” Minni hymyili miehelleen. Turbo nojasi toiseen kämmeneensä ja katsoi virnuillen hiirinaista.
”Oliko tuo myöntävä vastaus siihen, että haluat lapsia?”
”Ehkä! Ellei Miihkali tai kukaan muu nuori mene mokaamaan sitä haavetta uudelleen,” Minni nauroi Turbolle, joka tunki kuononsa naisen kaulaa vasten. Mies suukotti naista muutaman kerran kaulalta ja poskelta. Lopulta hiirinainen painoi pitkän suudelman miehen suulle.
”Onneksi Ellen on palauttamassa muun uskon takaisin lapsiin,” Turbo henkäisi suudelman päätteeksi.
”Se on totta… jos he pysyisivät noin pieninä,” Minni hymyili lempeästi miehelle.
”Sit täytyy varmaan kokeilla, pysyiskö ne noin pieninä,” mies murisi naisen kaulaa vasten. Minni kikatteli pienesti ja kietoi kätensä miehen kaulanympärille. Omalla toiminnallaan mies sai naisen entisestään kikattelemaan. Radiopuhelimen rätinä sai kaksikon huomion.
”Annetaan rätistä…” mies mutisi naisen suuta vasten.
”Olen huolissani Thremes sinusta, kun yrität estää työni…” nainen naurahti ja kääntyi vatsalleen suojaten itseään peitolla. Nainen hamusi radiopuhelintaan, kun puolestaan Turbo kiusoitteli ja esteli naista parhaansa mukaan.
”TURBO!” nainen naurahti, kun sai radiopuhelimensa viimein käteensä.
”Haloo!”
”Minni… meillä on tilanne päällä…” Moto totesi radiopuhelimeensa. Pariskunta vakavoitui hieman ja sai ainakin Minnin nousemaan sängylle istumaan.
”Mikä ongelma?” Minni kysyi. Turbo nousi myös istumaan ja tukeutui käteensä.
”Anni kuulemma muuntautui,” Moto totesi ja sai Minnin vilkaisemaan Turboa.
”Hän on jumissa prätkätallin varastossa. Hän kaipaa apuamme, koska ei tiedä mitä pitäisi tehdä.”
”Tulemme sinne…” Minni päätti yhteyden ja rupesi etsimään vaatteitaan lattiatasolta. Mies yritti vielä viimeisen kerran helliä naista, mutta tämä iski tätä vain miehen omalla nahkaliivillä.
”Ollaan nopeita, että päästään takaisin…” mies supatteli naisen korvaan.
”Kiitos. Mutta hoidan työtehtäväni tämän jälkeen, mitkä sattuneista syistä jäi kesken!” Minni kurtisti kulmiansa hyväntuulisena miehelleen.
 
Turbo sai nopeammin puettua itsensä päällensä. Minni sulki vyönsolkeaan vielä saman aikaisesti.
”Mene edeltä… katsokaa ettei prätkätalliin tule kukaan!” Minni painotti pukiessaan kenkiään samaan aikaan jalkoihinsa.
”No eivätkö he voisi nähdä teidät jo?”
”No ei voi!” Minni komensi miestä ja heitti hiuksensa toiselle olalle.
”Selvä pomo!” mies naurahti ja poistui nopeasti huoneesta ennen, kuin nainen ehtisi tirvaista häntä huonoista vitseistä. Minni etsi radiopuhelimensa vielä ja oli valmis seuraamaan miestä. Kuitenkaan ovet eivät auenneet. Minni taputti ovea muutaman kerran kämmenellään.
”TURBO!” nainen huusi ja yritti saada ovia auki. Kuitenkaan tuloksetta.
”TURBO JOS TÄMÄ ON PILASI, NIIN NYT EI NAURATA!” nainen huusi oven takana. Kuitenkaan tuloksetta. Minni paiskasi ovia, kun tunsi kehossaan vilun väristykset.
”Mitä ihmettä?” nainen kysyi. Metalliset ovet huurtuivat naisen sormien alla ja sai Minnin katseen laajenemaan. Kylmä metalli jäädytti naisen sormet ja sai Minnin irrottamaan otteensa metalliovista. Minni katsoi sormenpäitään. Hento lumisade sai naisen nostamaan katseensa kattoon. Yhtäkkiä naisen näkökenttään osui putoava jäälohkare. Naishiiri ehti juuri väistämään, kun jäälohkare murskautui naisen lattiaa vasten.
”Kuka täällä pelleilee?” Minni murahti.
”Vai sinä olet se marsilainen kenraali!”
”Pikemminkin marsilainen tunari!”
”Älkäähän nyt siskot! Pidetään kenraalin kanssa hieman hauskaa!” kuului kolmen naisen ääni jostain. Ihan kuin toisesta ulottuvuudesta.
”Keitä olette? TULKAA ESIIN!” Minni komensi.
”No hän ei ainakaan pelkää!” yksi naisista totesi.
”Pitäisikö? Tehän tässä leikitte kuurupiiloa!” Minni murahti.
 
Painostava ilmavirta iski Minnin kuitenkin seinää vasten. Nainen tunsi jotain terävää kaulallaan. Jokin mikä upposi kunnolla hänen lihaansa. Hiljalleen naisen katseeseen osui naishahmo, joka hymyili ilkeästi. Naisen tumman sininen puhuva meikki oli pitkin naisen ylä- ja alaluomia. Naisen hopeisen valkoiset hiukset oli nostettu korkealle nutturalle ja laskeutuivat selkää pitkin. Osa suortuvista oli kiharoina naisen ohimon juuressa. Naisen yllä oli sininen haalaria muistuttava asukokonaisuus. Pitkä tumma viitta liehui naisen selän puolella ja tumman siniset polvien yli olevat saappaat koroilla koristivat naisen jalkaa. Naisen kasvoilla oli pahaenteinen hymy. Hänen takanaan seisoi kaksi samanlaisilla meikeillä olevaa naista. Toisella oli yllään violetti samankaltainen haalari kokonaisuus, kuin naisella, joka piti Minniä paikallaan. Ainoana erona ettei tällä ollut korkeita saappaita ja housujen lahkeet olivat leveämpää mallia. Naisen ruskeat hiukset hulmusivat vapaina. Hän naureskeli vain ilkeästi puristellen käsiä edessään. Kolmas nainen hänen vieressään piteli käsiään lanteillaan. Hänen violetinsiniset hiuksensa oli korkealla ja leveällä afrolla. Naisen yllä oli tunikamallinen viininpunainen paita ja samaan sävyyn sopivat läpikuultavat legginsit sekä viininpunaiset nilkkurit. Minnin silmiin pisti, että jokaisella heistä oli asujensa keskellä metallista taotut nimikirjaimet ”I” ”D” ja ”S”.
”Purista vähän kovemmin. Haluan nähdä hänen sätkivän, kuin kärpänen,” ruskea hiuksinen ihmisnainen naureskeli. Minni kurtisti kulmiansa.
”En minä pelkää teitä. Olen kohdannut pahempaakin!” Minni murahti.
”Emme tulleet tekemään sinulle mitään. Vain varoittamaan…” hopeahiuksinen nainen totesi tuimasti.
”Varoittamaan? Mistä?” Minni tivasi. Nainen siristi vain silmiään.
 
Minni katsoi vain naista silmiin. Kunnes naishiirellä välähti.
”Te olette Trixit!” Minni hymyili ivallisesti.
”Katos… julkisuutemme kantaa hedelmää!” viininpunaisessa asussa seisova nainen totesi naureskellen.
”Et ole päällisin puolin niin tyhmä kuin kuvittelimme,” hopeahiuksinen nainen kuiskasi naisen korvaan.
”Ja unohdatte, että olen sotilas siinä missä kaikki alaisenikin,” Minni totesi murahtaen.
”Mitä?” nainen älähti. Minni kietoi häntänsä naisen jalan ympärille ja heitti tämän ystäviensä sekaan.
”Oliko vielä jotain muuta?” Minni ärähti. Naiset keräsivät itsensä lattialta. Violettiin asuun pukeutunut nainen horjutti voimallaan Minnin mieltä. Naishiiri piti vain päätään, kun taas viinipunaiseen asuun pukeutunut nainen heitti musta hiuksisen kenraalin ympärille ukkoskuuron. Kolmas nainen puolestaan taas yritti saada Minniin osuman jäisillä voimillaan.
”Voih! Onpa siinäkin Syrtis Majorin keiju! Ei osaa edes voimiaan käyttää!” nainen naureskeli ja sai Minnin puristamaan kädet eteensä.
”Vai voimmeko väittää muuta?” nainen kysyi ystäviltään, jota oli myös siskoikseen sanonut.
”Säälittävää, että Olympus valitsi hänet galaksien suojelijaksi.”
”Niin naisen, joka ei osaa turvata edes itseään.” naiset ilkkuivat hiirinaista. Ilkeä nauru täytti naisen huoneen. Minni hengitti raskaasti. Nainen puristi käsiään tiukassa nyrkissä.
”Ilkkumiseni on kenties helpompaa, kuin ottaa vastaan se, että te ette minulle loppu viimein tule pärjäämään!” Minni murahti ja sai naisten välisen ilakoinnin loppumaan.
”Mitä?” hopeahiuksinen nainen ärähti. Minni nosti käsiään koukkuun eteensä ja sulki silmänsä. Naishiiren kämmenistä kaikui hehku, jota Trixit eivät olleet aiemmin nähneet. Nainen tunsi voimavirran kehonsa läpi. Ennen kuin Trixit ehtivät reagoida, naisen muuntautuminen alkoi. Valon välähdys ja hento musiikki täyttivät tilan. Naisen mustat hiukset laskeutuivat melkein nilkkoihin saakka, täynnä lainehtivaa kiharaa. Muutama suortuvainen nousi lähelle päälakea muodostaen ympärilleen nutturan. Naisen otsalle välähti kultainen otsapanta, jonka keskeltä laskeutui muutama pienempi metallisen hohtoinen sulka. Naisen hauiksiin kietoutui myös isot kultaiset sulat ja pohkeiden ympärille kietoutui vain kultaiset renkaat. Naisen jalkoja koristi valkeat avokkaat. Tyhjästä lattiasta Minnin jalkoja pitkin nousi tumman puhuva ja kimalteleva galaksi. Galaksi kuitenkin vain ympäröi naisen hetkeksi ja paljasti noustessaan Minnin asukokonaisuuden. Pitkä norsunluun valkea mekko liehui ilmavirran mukana, paljastaen Minnin vasemman jalan lähes kokonaan. Mekon helma osaa koristi kultaiset, valkeat ja hopeiset lehdet. Naisen rintojen alle ilmestyi hopeinen leveä nauha, johon yksi kerrallaan iskeytyi neljä tähteä. Viimeisenä naisen selkää korosti suuret teräväkärkiset ja läpikuultavat siivet. Loppuun nainen henkäisi nimensä ja kertoi kommikolle tämän olevan Syrtis Majorin Neljän Valtakunnan keiju. Valo ja musiikki hälveni paljastaen Trixeille naisen muuntautumisen.
 
”Hän teki sen Icy,” ruskea hiuksinen nainen totesi pakokauhusta.
”Nyt on teidän vuoronne kertoa… kuka minua tai ystäviäni oikein uhkaa!” Minni komensi ja nosti etusormensa ihmisnaisille.
”Darcy! Käytä mustaa magiaasi!” Icyksi nimetty nainen komensi. Kuitenkin ennen, kuin Darcy ehti toimia Minni iski naisen jopa kevyesti voimallaan seinään.
”Stormy!” Icy huudahti ja sai viininpunaisessa mekossa olevan naisen murisemaan. Kuitenkin Minni ehti hänenkin kanssa toimia ja Stormy löysi itsensä samasta kasasta, kuin Darcykin.
”Pois päältäni ääliö!” Darcy komensi. Icy levitti viittansa ja jääpalat lensivät Minniä kohden. Minni iski kätensä yhteen ja aukaistuaan ne avasi eteensä samalla suojakilven. Toisella kädellään nainen iski Icyn kauemmaksi itsestään. Valon välähdykset kenraalin toimistosta oli saanut jokaisen sotilaan katsomaan tilannetta.
”Nuo ei ole aseita!” joku sotilas totesi. Samaan aikaan Turbo yhdessä muiden kanssa juoksi takaisin Minnin toimistoa kohden. Anni oli saanut rauhoitettua itsensä ja oli muuntautunut takaisin.
”Miksi Minni ei tullut mukaasi?” Tara huusi veljensä perästä.
”Mistä minä tiedän? Sotilaat sanoivat, että Minnin huoneesta kantautuu outoa välkettä!” Turbo huudahti jonon ensimmäisenä. Turbo pääsi metallisille oville, muttei saanut ovia auki. Hän katseli raskaasti hengitellen ympärilleen ja pelästyi hieman oven toiselta puolelta kuuluvaa tömähdystä. Turbo pyöritteli päätään ja loppu viimein siirsi katseena Anniin.
”Anni sun pitää avata ovi!” mies komensi.
”Minä?”
”Sinä… sinä olet teknillisen illuusion keiju!” Turbo osoitti naista.
”En tiedä pystynkö siihen…” nainen epäröi.
”Tiedän, että pystyt! Olet ainoa meistä, joka pystyy siihen!” Turbo rauhoitteli naishiirtä ja sai tämän hyväksyvästi nyökkäämään. Nainen siirtyi ovien eteen ja yritti keskittää voimansa, jotta saisi ovet auki. Toisaalla Minni iski Trixit ulos toimistonsa lasiovista läpi. Trixit katsahtivat alhaalla olevia sotilaitaan.
”Tämä oli varoitus kenraali Minni!” Icy aloitti. Minnin laskeutui parvekkeen kaiteelle ja sai sotilaidensa katseet laajenemaan.
”Velhojen taivasvartija on nimittäin perässäsi!” Icy uhosi ja poistui siskojensa kanssa nopeasti paikalta.
”Lensivätkö he?” sotilaat kysyivät, jopa järkyttyneenä. Minni hyppäsi kaiteelta takaisin lattiatasolle ja kuuli, kuinka ovi hänen takanaan räjähti auki.
”Ei ollut tarkoitus!” Annin pelokas ääni kantautui naisen takaa.
”Minni!” Turbo huudahti ja oli liukastua, kun paikka oli edelleen kuin jääpalatsi Icyn vierailun jälkeen.
”Minni?” Milva kysyi, kun musta hiuksinen nainen seisoi parvekkeella täysin muuntautuneena. Paksut hiukset leijuivat vain tuulen mukana. Turbonkin suu loksahti vain auki. Naishiiri oli kuin tarujen jumalatar omassa muuntautumisessaan.
”Minni sun täytyy tulla pois sieltä ennen, kuin sotilaat näkevät sut!” Tara komensi.
”Ei sillä ole merkitystä enää…” Minni vastasi alakuloisena ja välinpitämättömästi. Naiskenraali katsoi alapuolellaan seisovaa sotilasjoukkoa, jotka puolestaan eivät voineet järkytykseltään liikkua…

Vau ! Annin ja Minnin asut kuulostaa aivan upeilta ja mä niin arvasin et Trixit tulis työntään lusikkaansa soppaan. Jos ne ei ole pääpahiksina ne on kätyrit numero 1

Bikerbabe kirjoitti:Vau ! Annin ja Minnin asut kuulostaa aivan upeilta ja mä niin arvasin et Trixit tulis työntään lusikkaansa soppaan. Jos ne ei ole pääpahiksina ne on kätyrit numero 1

Joo pääpahis on hieman nostanut jo päätään ja pakkohan Trixit on työntää kanssa väliin.

Jeah ja pääpahis vaikuttaa kans tosi coolilta [You must be registered and logged in to see this image.]

”Kenraali Minni… mitä täällä tapahtuu?”
”Jea selitystä kiitos!”
”Pitääkö meidän valmistautua johonkin katastrofaalisempaan taisteluun?” sotilaat huusivat vuorotellen naiselle kysymyksiä. Minni nielaisi kevyesti. Hän ei tiennyt mitä vastaisi sotilailleen.
”Onko meille tulossa naamiaiset vain mitä sinä pelleilet?” yksi julkesi kysymään ja sai naisen nopeasti poistumaan omalta parvekkeeltaan. Minni hengitti raskaasti. Ensimmäistä kertaa koko hänen uransa aikana hän halusi paeta vain maanalle ja olla kohtaamatta omia sotilaitaan. Hän ei myöskään tiennyt mitä sanoisi. Epävarmuus hiipi naisen mieleen ja sai valot katossa välähtämään.
”Minnin epävarmuus…” Milva kuiskasi ja otti muutaman rivakan askeleen naisen luokse. Jäätyneen lattian takia nainen meinasi kompuroida hiirinaisen edessä jalkoihinsa. Minni heräsi ajatuksistaan ja auttoi hiirinaisen seisomaan eteensä. Milva puristi hellästi ystävänsä olkavarsia.
”Minni sun pitää rauhoittua… sää et voi antaa epävarmuuden täyttää sun sisintäsi.”
”Mää en tiedä mitä teen tai sanon…”
”Ei sun tarvitsekaan tietää rakas… Mutta sää olet Marsin kenraali. Sää tiet miten kohdata omat sotilaasi ja sitä kautta löydät kyllä sanat selittämään tilanteen,” nainen kannusti ja sai Minnin huokaisemaan.
”Mikä auttaa sun pahimpaan epävarmuuteesi?” Milva jatkoi, kun aisti ettei beigen värinen hiirinainen niellyt kaikkea hänen kehujaan. Minni mietti hetken. Silmät olivat kostuneet ja Milvakin näki sen.
”Turbo…” nainen kuiskasi ja hengitteli raskaammin.
 
Ystäviensä seasta hän alkoi etsimään rakastaan. Kullanruskea hiirimies osui naisen silmään ja Moton tukemana otti askeleensa miehen luokse. Minni katsoi pienesti hymyillen hiirimiestä, joka vain siirsi tämän kasvoilta pidemmän suortuvan pois. Turbo veti naisen halaukseensa ja asetteli kätensä niin hyvin, kuin sai siipien takia naisen selälle.
”Kaikki järjestyy kulta… niin kuin Milva sanoi. Sinä olet Marsin kenraali ja tiedät silloin ilman erilaisia puheenvalmisteluitakin, miten selittää tilanteen tarkasti sotilaillesi,” mies kuiskasi hiirinaisen korvaan ja sai naisen huokaisemaan niin syvään, että valot välähtivät uudelleen. Tällä kertaa kuitenkin valot kirkastuivat. Minni nosti katseensa kattoon, jonka jälkeen Turboon. Turbo hymyili lempeästi ja suukotti naisen poskea.
”Tuota mitä teemme tälle jääpalatsille?” Moto kysyi. Minni katsoi toimistoaan. Icyn vierailu oli kieltämättä jättänyt kylmän tunnelman hiirinaisen huoneeseen.
”Kuka tämän edes teki?” Tara kysyi.
”Trixit!” Minni tuhahti.
”TRIXIT? Mutta rouva Faragondahan sanoi…” Anni älähti.
”Tiedän… Trixit pääsivät luultavasti Pilvitornista pakoon heitä auttaneen velhon avulla,” Minni ärähti ja käveli pöytänsä luokse.
”Minkä velhon?” Roxanne kysyi ärtyisenä. Minni mietti hetken.
”Joku Velhojen Taivas… jotain. Hän on kuulemma perässäni.”
”Sinun perässäsi? Me olemme kaikki Syrtis Marjorin keijuja? Miksi hän on sinun perässäsi?” Roxanne ärähti.
”Kai Icy totesi sen vain minulle, kun olin meistä ainoana paikalla!” Minni murahti takaisin saaden nuoren hiirineidon rauhoittumaan.
 
Minni pohti selkeästi jotain ja katsoi käsiään. Nainen asteli huoneensa keskelle päättäväisenä.
”Mitä aiot?” Tara kysyi.
”Sen mihin Faragonda itse minua opetti,” nainen henkäisi. Nainen astui huoneensa keskelle ja levitti käsiään. Valkeat kirkkaat pallot välähtivät naisen käsille, samaan aikaan kun kevyt tuulen vire leijutteli naisen pitkiä mustia hiuksia. Kirkas valo sai jokaisen muun hiiren siristelemään ja suojaamaan silmiään.
”Monté de La Cumodre’s,” nainen lausui rauhallisesti jotain mitä kukaan muu huoneessa ei ymmärtänyt. Hiljalleen Icyn tekemä jääpalatsi alkoi kimaltavan usvan kanssa laskeutumaan seiniltä maata vasten kohti Minniä. Ihan kuin hiirinainen olisi voimillaan kerännyt tuhon jäljet, joita Trixit olivat huoneeseen yrittäneet kylvää. Voimakas humahdus ja Icyn jääpalatsista ei ollut jälkeäkään. Tuulen vire ja kirkas valo alkoi laantumaan hiirinaisen ympäriltä. Minni avasi silmänsä ja katsoi ystäviensä kanssa ympärille.
”Tuo… oli… siistiä!” Vinski tavutti ihastuneena silmäillen edelleen huonetta.
”Mistä opit tuon?” Anni kysyi ystävältään.
”Niin, kuin sanoin. Faragonda itse opetti minulle muutaman asian, joita minun tulee huomioida voimieni kanssa. Hallitsen voimillani universumien kulkua ja ne samaiset universumit ovat valinneet minut vartijakseen… Faragondan mukaan kukaan ei pysty silloin estämään minua tai asettumaan tielleni…” Minni selitti hieman apeana. Turbo käveli puolisonsa taakse ja tarttui hellästi tätä olkavarresta. Minni hymyili vaisusti mieshiirelle, joka yritti olemuksellaan saada naisen vain rohkaistumaan. Minni huokaisi kevyesti ja keskitti voimansa siihen, että sai muuntauduttua takaisin. Nainen vilkaisi ulkomuotoaan, kun tuttu ja turvallinen armeijan vihreä vaatetus oli jälleen hänen yllä.
 
Juoksuaskeleet kantautuivat käytävältä kohti Minnin toimistoa. Rontti astui räjähtäneistä metalliovista sisälle ja katsoi hämmentyneenä nuorukaisiaan.
”Mitä täällä tapahtuu?” ruskeaturkkinen mieshiiri kysyi. Kaikki vilkuilivat hiljaa toisiaan.
”Trixit kävi vähän kylässä…” Minni vastasi hiirimiehelle totisena.
”Mitkä? Tai oikea kysymys on kenties ketkä?”
”Trixit ovat noitakoulun oppilaita… pahansuopainen kolmikko, joilla omat odotuksensa, jotka eivät vastaa mitenkään heidän taitojaan!” Minni jatkoi selittämistä huvittuneena.
”Mutta eikö Faragonda todennutkin ettei Trixit tule pärjäämään meille, koska voimamme on suotuja valinnan kautta eikä synnynnäisiä?” Milva pohti hieroen leukaansa.
”Totesi… ja sen huomasi. Yksi pienen käden liike niin se kolmikko etsi itseään lattiatasosta,” Minni kohautti naureskellen olkiaan.
”Ai saakeli…” Milva hymähti naureskellen.
”Entä tää ovi?” Rontti huudahti, kun metallinen ovi oli säpäleinä pitkin lattiaa. Kaikki siirsi hiljaa katseensa Anniin, joka vain hymyili syyllisesti. Rontin katse laajeni hieman järkytyksen sekaisena. Tai ei hän oikein tiennyt miten olisi reagoinut. Anni oli aina ollut niin rauhallinen ja harkitseva.
”Se vain lensi auki…” naishiiri puolustautui levitellen käsiään. Rontti hieroi ohimoaan tuskastuneena.
”Entä sotilaat? He olivat nähneet Minnin parvekkeella?” Rontti kysyi.
”Kai heille pitäisi kertoa totuus…” Minni hieroi vaikeana niskaansa.
”Tarvitseeko sotilaille kertoa aivan kaikkea?” Vinski kysyi.
”Pakkohan heille on. Miten tätä ilman totuutta pitäisi yrittää muuttaa?” Turbo kyseenalaisti mieshiiren pohdintaa.
”Minun pitää kertoa heille. Niin kuin jo puhuimme,” Minni hillitsi mieshiiriä.
”Koko totuus?” Tara kysyi ja sai Minnin nyökyttelemään.
”Mieluummin koko totuus, kuin pala kerrallaan… kun emme nähtävästi pysty hallitsemaan muuntautumisiamme… tai ainakaan toistaiseksi,” Minni vastasi naiselle.
”Eli kuka vain meistä voi olla seuraava?” Roxanne hieroi käsivarsiaan.
”Kuka vain? Kolme meistä on jo muuntautunut. Jäljellä olemme me ja Tara,” Milva osoitti nuorukaista ja ystäväänsä vuorotellen.
”Entä trixit? Tulevatko he takaisin?” Moto kysyi.
”Varmasti vapauttajansa kanssa. Trixit oltiin nimittäin lukittu Pilvitorniin, mutta ulkopuolinen voima vapautti heidät,” Minni selitti.
”Mutta Faragondahan sanoi, että voimien vapauttaja tarvitsee itse apua päästäkseen pois vanki elämästään!” Tara huolestui entisestään. Minni huokaisi vain syvään.
”Tiedän… enkä toistaiseksi halua tietää miten hän edes teki sen…” musta hiuksinen kenraali vastasi.
”Meidän on päästävä harjoittamaan voimiamme nopeasti!” Mirella tokaisi huolestuneena.
”Ja jos sotilaat tietävät meistä voimme harjoittaa voimiamme täällä,” Roxanne ilahtui.
”Ei!”
”EI?” muut naiset älähtivät.
”Miten niin ei? Minni tarvitsemme voimillemme harjoitusta!” nuorukainen älähti tuimalle kenraalittarelle.
”Tiedän… mutta tukikohdalla harjoittelu ei tapahdu,” Minni komensi hellästi ja sai nuorukaiset nyökyttelemään.
 
Trixit saapuivat samaan aikaan kallion kielekkeelle. Icy painoi kätensä kivetyksen auringon lämmittämään kylkeen. Portaali avasi salaiseen luolaan suun, josta ihmisnaiset pystyivät astumaan sisään. Darcy ja Stormy pyyhkivät olemuksiaan.
”Se pahuksen rotta aiheutti minulle haavan!” Stormy murahti ja tutkaili käsivarttaan.
”Onnistuiko tehtävä?” mystinen miesääni kuului aivan luolan perältä. Punaisena hohkavat antennit näkyivät ainoastaan luolan pimeämmistä syövereistä. Lihaksikas mies nojasi toiseen käteensä. Icy nielaisi pienesti.
”Tietysti. Se kenraali tosin muuntautui… mutta saatiinpahan viestinne perille…” naisihminen vastasi. Ilkeä hymy nousi miehen suulle.
”Hienoa. Olemme askeleen lähempänä Syrtis Majoreita… nyt minun on saatava loputkin voimani palaamaan takaisin luokseni!” mies totesi ja nousi seisomaan. Mies oletettu rusautti rystysensä ja sai naiskolmikon vilkaisemaan toisiaan.
”Anteeksi sitten Velhojen tomppeli! Me emme työskentele ilmaiseksi!” Icy murahti asetellen kätensä lanteilleen. Miehen antenneista särähtävät salaman iskut kertoivat kiristyneestä pinnasta. Mies heilautti nopeasti kättään puristaen sen samalla nyrkkiinsä. Sillä hetkellä Icy tunsi puristavaa voimaa rinnassaan ja huomasi olevansa hyvin lähellä miehen kasvoja. Kuonoa ja osaa miehen kasvoista peitti arvet. Osa oli pitkiä, osa lyhyempiä. Darcy ja Stormy varautuivat, jos mies sattuisi heillekin tekemään jotain. Mies avasi valkeaa paidan kaulustaan.
”Näetkö tämän arven?” mies kysyi matalalla äänellä ja osoitti huulenpielestään laskeutuvaa sulkaa muistuttavaa arpea, joka jatkui miehen rintakehään saakka. Icyn silmät laajenivat hieman.
”Tämän teki entinen Syrtis Majorin neljän valtakunnan vartija… se nainen oli voimakas! Voimakkaampi kuin te kolme tai minä yhteensä!”
”Mitä minä tuolla tiedolla teen?” Icy kysyi edelleen ärtyisenä. Mies puristi otettaan naisen vaatetuksesta.
”Kuuntele tarkkaan, kun se on nähtävästi sinulle vaikeaa! Jos entinen Syrtis Majorin klaani pystyi vangitsemaan minut tai aiheuttamaan vammautumiseni jättäen kehooni ikuisen arven… voit vain kuvitella kuinka voimakkaita nykyajan ja uudelleen syntyneet Syrtis Majorit voivat olla! Te kolme ette ole edes piikki heidän lihassaan, mutta riittävän voimakkaita pitämään heidän uudet ystävänsä kurissa!”
”Onko Winxit tulossa tänne?” Icy puri hammastaan yhteen.
”En tiedä… mutta tiedän sen, että teidän avullanne saan kaikki voimani vielä takaisin. Teidän pitää hakea pimeyden laaksosta aarteeni… Mystiikan valtikka. Vain sen avulla voin antaa myös teille jotain mistä olette kiitollisia loppu elämänne ajan!”
”Missä tämä pimeyden laakso sijaitsee?” Darcy kysyi puristaen kädet eteensä.
”Siellä mistä Syrtis Majorien matka alkoi kohti Alfeaa… kuoleman laakson ytimessä!” mies naureskeli ja vapautti Icyn otteestaan.
 
”Mutta miten pidämme huolen ettei Syrtis Majorit tule kuoleman laaksoon?” Stormy kysyi äreästi. Mies katsahti Trixejä alentavasti.
”Koska marsilaiset kavahtavat kuoleman laaksoa… he eivät mielellään astu sinne jalallaankaan…” mies totesi puristaen kädet eteensä.
”Millä saamme valtikan tänne tuotua?” Darcy pohti hieroen kevyesti leukaansa. Icy suoristi samaan aikaan vaatetustaan ja pyyhki käsivarsiaan. Mies nappasi lanteiltaan uuden hohtavan kiven. Mies nosti sen sormiensa väliin esitelläkseen sen lähemmin Trixeille. Naiskolmikko perääntyi hieman. Violetin kiven keskellä sykki vaakuna, jossa oli kuvajainen pitkävartisesta kaksiteräisestä sotakirveestä.
”Tämän avulla saatte kannettua pyhän aarteeni minulle… ilman sitä valtikka painaa enemmän kuin syntinne yhteensä… se ei hievahdakaan, mutta…” mies sulki silmänsä.
”Mutta mitä?” Stormy ärähti.
”Mutta teidän pitää olla nopeita… sillä jos Syrtis Majorin Vapautuksen ja Oikeuden keiju löytää rauhan valtikkansa ennen meitä, on tuhomme varmasti taattu…”
”Vapautuksen ja Oikeuden keiju?” Darcy kysyi hämmentyneenä.
”Vuosituhansia sitten Jumalatar loi valtikan rauhan miekasta ja tasapainon vaa’asta… ja nuo kaksi oikeuden symbolia on painettu suuren kolikkoon, joka koristaa valtikan tasaista kylkeä… sen kantajaksi myönnettiin vuosi satojen ajaksi hallitseva Syrtis Majorin keiju… Pimeyden velhot eivät omistaneet puhdasta sydäntä niin, kuin vartijoiksi olet synnynnäiset keijut, mutta kuitenkin… Silloin rauha eli kaikkien sydämissä, kunnes isoisoisoisoisäni päätti sinetöidä kohtalomme ja varastaa muinaisen rauhan valtikan… Nyt se valtikka on pimeyden ruhtinaan ja täynnä sellaista mustan magian voimaa jolla pystyttiin voittamaan viimeisin Vapautuksen ja Rauhan Syrtis Majorin keiju… Nykyinen valittu Vapautuksen ja Oikeuden keiju ei tiedä valtikastaan, siksi haluan sen itselleni nopeasti…”
”Mutta… Edelleen Syrtis Majorin Neljän Valtakunnan keiju vangitsi sinut?” Icy kysyi hermostuneena.
”Ei hän sitä yksin tehnyt… Yhden kirpun eliminoiminen turkistani irti johti siihen, että Kahden Kuutamon keijukin menetti osan voimistaan… hän oli heikko, mutta onnistui kuitenkin Neljän Valtakunnan keijulle luovuttamaan voimistaan osan… neljä muuta vangitsivat minut, surivat ystäviensä kohtaloa ja piilottivat valtikkani…” mies puri hammastaan vihaisena yhteen.
”Ja nyt haluat omaisuutesi takaisin keinolla millä hyvänsä?” Icy innostui.
”Juuri niin… joten tuokaa valtikkani ja katsokaa ettei yksikään niistä keijuista pääse kimppuunne!” mies komensi ja jäi katsomaan noitien perään, jotka lähtivät etsimään valtikkaa tälle.
 
”Siis ymmärsimmekö oikein?” yksi sotilaista älähti.
”Olette saaneet keijuvoimat Olympus Monsilta?” toinen pohti. Milva ja Tara vilkaisivat huolissaan toisiaan. Kukaan ei ostanut kenraalin kertomaa.
”Näitte itsekin, että Minni oli muuntautuneena hetki sitten parvekkeellaan!” Roxanne ärähti ja sai Minnin painamaan kanteensa maahan vihoissaan.
”Se voi olla vaikka mitä pelleilyä?” kolmas sotilas levitteli käsiään. Miehen kommentti sai mesoamisen mieshiirten keskuudessa kasvamaan. Aseen laukauksesta kaikuva ääni sai kaikki hiljenemään ja naishiiret vähintäänkin pelästymään. Turbo oli kohottanut aseensa kohti taivasta ja laukaissut sen rauhoittaakseen sotilaat. Mies laski rauhallisesti aseensa takaisin koteloonsa ja nosti vihaisen katseensa sotilaisiin.
”Tiedätte hyvin, ettei kenraali pelleile kanssanne! Varsinkaan tällaisella asialla! Kaikki heidän kokema on meillekin uutta ja vierasta… puhumattakaan siitä miltä naisista tuntuu kantaa voimaa sisällään, jota eivät aikaisemmin ole kokeneet… joten pyydän… pientä kunnioitusta heille, jotka ovat valittu johtamaan mahdollisesti Mars viimein voittoonsa!” mieshiiri ärähti ja astui puolisonsa vierelle. Minni tunsi valtavaa helpotusta siitä, että mies pysyi hänen rinnallaan asiasta kuin asiasta. Sotilaat painoivat surkeina kasvonsa maata vasten ja luimistelivat korviansa.
”Pyydämme siksi rauhaa saada harjoittaa voimiamme… emme halua, että tuomitsette meidät sellaisesta, josta voisi oikeasti olla hyötyä,” Milva huokaisi.
”Missä aiotte harjoittaa voimianne? Täälläkö?” yksi sotilaista kysyi rauhallisesti.
”Emme… Koska me emme tunne voimiamme kunnolla, niin emme voi vaarantaa teidän turvallisuuttanne, vaikka vaan harjoittelisimme,” Minni vastasi ja nosti katseensa sotilaisiinsa.
”Emmekö näe muuntautumisianne?”
”Näette… sitten tarkemmin, kun olemme valmiita,” Minni vastasi nopeasti.
”Ja siitä puheen ollen… minulla voisi olla teille hyvä harjoittelupaikka!” Rontti kohautti sormensa.
”Mikä?” Milva kysyi innostuneena. Ruskea mieshiiri vain hymyili naishiirille.
”Tulkaa niin kerron…” mies ohjasi sankarinsa takaisin sisälle.
 
Rontti oli ohjannut sankarit lähtemään etelään. Siellä oli vanha vapaustaistelijoiden tukikohta vanhan hylätyn järven rannalla. Tosin järvestä oli jäljellä enää kuiva kuoppa jäljellä. Mutta tuo kraatteria muistuttava pohja sopisi naisten harjoitusalustaksi hyvin. Kolme päivää oli kulunut pelkästään moottoripyöräillessä. Rontti oli ottanut ohjat vapaustaistelijoissa ja Minnilläkään ei ollut mikään kiire palata takaisin armeijalle. Naishiiret katsoivat ränsistyneitä mökkejä kaihoisasti. Roxanne ja Mirella puolestaan olivat uteliaita tutkimaan mitä kaikkea mökeistä voisi mahdollisesti vielä löytää. Ellen juoksi pihamaalla innostuneena. Valkea hiirinainen potkaisi turvonneen oven mökin sisälle, joka pölläytti kaikki pölyt kaksikon kasvoille. Naiset peittosivat kuononsa ja yskivät voimakkaasti.
”Kiitos vain Roxanne!”
”Ole hyvä vain… saan olla avuksi aina, kun kauneutesi joutuu koetukselle!” naishiiri nauroi makeasti. Mirella katsoi rikkinäisestä lasista olemustaan ja pyyhki pölykasan hiusksistaan pois. Minni purki miesten kanssa moottoripyöriä. Anni vilkaisi ystäväänsä.
”Oletko varma tästä?” ruskea naishiiri kysyi varovaisesti.
”Varma mistä?”
”Että tuleminen tänne ei saa velhoa peräämme?”
”Mieluummin oikeasti tänne, kuin tukikohdalle… en halua voimiemme takia vaarantaa ketään ulkopuolista,” Minni huokaisi surkeana.
”Ai meidän vaarantamisemme ei ilmeisesti ole listallasi?” Vinski naureskeli ja laski laatikon kädestään. Minni pyöräytti tympeänä silmiänsä.
”Voiko teitä vaarantaa yhtään vähempää?” Anni naureskeli ja sai valkean hiirimiehen hieromaan leukaansa mietteliäänä.
”Älä liiaksi pohdi, ettei aivosi nyrjähdä!” Minni murjaisi ja sai Vinskin leuan putoamaan melkein maahan. Anni nauroi lempeästi ja lähti kenraalittaren perään. Turbo ja Moto hymyili lempeästi vastaan kävelevälle naiskaksikolle.
”Suuhusi lentää pian hiekkaa, jos noin ammotat sitä,” Turbo kohautti kulmaansa ja sai Vinskin vilkaisemaan vihaisesti veikkojansa.
”Kuulitko mitä morsiamesi juuri murjaisi minulle?” mies älähti ja osoitti hiirinaisien perään.
 
Minni ja Anni olivat lyöttäytyneet Taran, Ellenin ja Milvan seuraan tutkimaan lammenpohjaa. Ellen oli löytänyt vanhan sapelikalmarin kallon ja esitteli sitä äidilleen.
”Ensiksi… mitä se olikin se oli oikein luultavasti sinulle… toiseksi Minni ei ole morsiameni,” Turbo naureskeli.
”Niin vielä… mistä sen tiemme, koska haluatte naittautua toisillenne loppuelämäksi,” Vinski kohautti harteitaan ja sai Turbon huokaisemaan. Moto iski kädellään valkeaa marsilaista takaraivoon saaden tämän kihisemään kiukusta. Roxanne nauroi serkkunsa toilailulle ohimennen. Vinski mulkaisi vihaisena myös naishiirtä. Mirella seurasi aivan rastahiuksisen naisen perässä.
”Vaikka menisin joskus Minnin kanssa naimisiin niin se ei tapahdu tällaisella hetkellä…” Turbo huokaisi vaisusti ja sai veikkansa katsomaan tätä. Mies oli hieman luimistanut korviansa ja lasien alta paistoi huoli miehen katseessa.
”Emme niin uskoneetkaan… eihän Vinski!” Moto puri hammastaan katsoen valkeaa marsilaista vihaisena.
”Emme tietenkään…” Vinski perääntyi hieman nostaen käsiään antautumisen merkiksi.
”Tärkein tehtäväni on olla nyt Minnin ja Taran tukena… en halua edes tietää mitä Minnin epävarmuus aiheuttaisi galakseille tai Marsille…” kullanruskea hiirimies totesi haroen hiuksiaan.
”Eikö meidän kaikkien tehtävä ole olla naisten tukena?” Moto pohti.
”On tietysti… Emme tiedä vielä miten Roxannen, Milvan tai Taran voimat esiintyvät… saati miten he saavat harjoitettua voimiansa,” Turbo vastasi.
”Eli me olemme talon emäntiä, kun naiset harjoittelee?” Vinski naureskeli omille vitseilleen. Moto ja Turbo iskivät kämmenillään kasvojansa. He eivät enää tienneet mitä olisivat sanoneet valkealle egoistille, vaan lähtivät kävelemään paikalta pois.
”Jätkät?” Vinski älähti ja otti muutaman juoksuaskeleen mieskaksikon perään.
 
Ilta oli mennyt oikeastaan puraten tavaroita ja katsomalla mikä mökeistä olisi paras paikka yöpymiselle. Onneksi ne olivat laajoja ja pitkiä, joten retkipatjat oli helppo levittää pitkin tilaa. Minni istui yhden mökin portailla pidellen kotikaljapulloa kädessään. Turbo asteli naisen takaa istuen tiiviisti hänen viereensä. Minni mulkaisi naureskellen mieshiirtä, joka nosti kätensä tämän olalle. Sanaton hetki sai naisen painamaan päänsä, vain miehen olalle.
”Saitteko tänään mitään tehtyä?” Turbo kysyi hetken kestäneeseen hiljaisuuteen. Minni nosti huokaisten päänsä, josta mies tiesi jo naisen vastauksen.
”Huomenna koetus kenties alkaa kunnolla… mutta… en silti tiedä mitä olemme oikeasti tekemässä… en edes tiedä miten kokonaisuudessa harjoitamme voimiamme,” Minni selitti rauhallisesti puristaen lasipulloa sormiensa välissä. Turbo hymyili lempeästi kuunnellen, vain naista.
”Tämä… tämä on jotenkin karmivaa. Toisaalta haluan normaalin elämäni takaisin… toisaalta olen hirveän kiinnostunut siitä mihin tämä meidät oikeasti vie!” Minni huokaisi. Turbo ei edelleenkään vastannut naiselle mitään ja sai Minnin siirtämään katseensa hiirimieheen.
”Miksi et sano mitään?”
”Mitä pitäisi sanoa… haluat selkeästi purkaa sydäntäsi ja minä kuuntelen,” Turbo hymyili lempeästi vain katsellen eteensä.
”Vai onko jotain mitä minun pitäisi sanoa?”
”Ei kai… varsinkaan, jos ei ole mitään sanottavaa tälle outoudelle,” nainen puri hammastaan ja käänsi katseensa toisaalle. Hellä kosketus naisen leualla sai hänet hieman hämilleen.
”Minni rakas… et ole outo. Kukaan teistä ei ole… harva hiiri voi sanoa seurustelevansa keijun kanssa… varsinkin vielä sellaisen, joka mahdollisesti pelastaa tämän planeetan.”
”Mitenköhän tuo liittyi taas asiaan siitä, että olen huolesta sekaisin?” Minni murahti puristaen kädet eteensä. Turbo hieroi niskaansa hermostuneena.
”Sitä vain, ettet pitäisi tätä itsestään selvyytenä. Et voi määritellä mikä on normaalia ja mikä ei… elämä kuitenkin vie aina eteenpäin uusille poluille ja niiden kanssa pitää oppia elämään suuntaviivaisesti,” mies selitti ja sai naisen naurahtamaan. Turbo suukotti hiirinaisen poskea saaden tämän tirskumaan. Minni nosti katseensa taivaalle. Samoin Turbo. Yö oli kirkas… pilviäkään ei juurikaan ollut.
”Deimos ja Phobos on kirkkaina tänään…” Turbo huokaisi ihastuneena. Minni veti katseensa maahan.
”Mitä nyt?”
”Missä sisaresi on?” Minni kysyi ja sai miehen kohauttamaan harteitaan.
 
Samaan aikaan Trixit olivat saavuttaneet kolmea päivää aikaisemmin kuoleman laakson. He olivat yrittäneet paikantaa laakson ydintä, mutta hehtaarien mittainen autio laakso oli haastavaa maastoa koluttavaa. Kolmikko laskeutui solan keskelle. Siihen samaan paikkaan, josta Spesialistit olivat Syrtis Majorit noutaneet kohti Alfeaa.
”Tämä on turhaa Icy… emme kolmeen päivään ole löytäneet Taivasvartijan valtikkaa… miten yhtäkkiä löytäisimme sen?” Darcy murahteli ja potkaisi kengänkärjellään Marsin punaista hiekkaa.
”Emme voi palata ilmankaan… en halua edes tietää mitä hän tekisi meille, jos epäonnistumme tässä!” Icy murahti katsahtamatta siskojaan.
”Mutta miten löydämme sen?” Stormy pohti katsoen korkeita solan seinämiä.
”Tämän avulla… mutta se ei ole tehnyt elettäkään, että olemmeko edes lähelläkään koko valtikkaa,” Icy pyöritteli kiveä kädessään. Naisen ärtyminen sai kiven jäätymään.
”Tämä on niiiiiin turhauttavaa…” Darcy totesi nostaen kätensä päänsä taakse. Icy murahti vihaisena ja otti kaksi askelta toiseen suuntaan. Yhtäkkiä kivi alkoi hohtamaan voimakkaasti ja lähti tähdenlennon lailla naisen kädeltä lentoon.
”Mitä?” Icy huudahti.
”Minne se menee?” Stormy pohti.
”Seurataan sitä!” Icy komensi ja lensi kiven perään. Kivi oli nopea kuin valonvälähdys.
”Kadotamme sen, jos se on noin nopea!” Darcy murahti aivan Icyn takana. Kivi iskeytyi pehmeän hiekan sekaan saaden noitien peittomaan silmänsä. Voimakas kimallus ja korvia viiltävä vingahdus sai naiset irvistämään. Hiekan seasta nousi kultainen hohde.
”Onko tuo se?” Darcy hämmästeli. Hohteen alta paljastui velhon puhuma valtikka. Sen terät olivat terävät kuin sapelit, sen taottu ulkomuoto oli kauniin sileä ja kolikossa roihusi mustan-violetin värinen pimeyden magian tunnus tuli.
”Se on valtava!” Stormy hämmästeli.
”Ja miten paljon voimaa… valtikan musta magia oikein huokuu suoniini!” Icy innostui. Kivi, joka oli johdattanut noita kolmikon valtikan luokse, laskeutui Icyn katseen tasolle. Nainen nappasi kiven ja heilutteli hieman kättään. Kiven liike naisen nyrkin sisällä sai myös valtikan liikkumaan.
”Ne ovat yhdistyneet… tulkaa! Uudet voimamme odottavat meitä!” Icy naureskeli ja lähti takaisin heidän piilopaikkaansa kohden valtikka perässään.
 
Tara ja Milva kävelivät kuutamon valaistumalla polulla. He olivat kaukana muista, mutta juuri sillä hetkellä kaksikko tunsi, että tarvitsevat nyt tilan ympärilleen. Heidän voimansa olivat pelottavan lähellä toisiaan ja ilman täydellistä yhteistyötä heistä tulisi heidän pahimmat vihollisensa. Tara oli käyttänyt myös useamman tunnin pienen tyttärensä nukuttamiseen, jolle vieras ja pelottava paikka, teki nukuttamisesta entistä haastavampaa. Milva huokaisi syvään.
”Onko kukaan kysynyt vielä sinulta onko kaikki hyvin?” Tara hymyili pienesti.
”Eipä kai… mutta minulla on outo tunne…”
”Mikä tunne?” Tara huolestui ystävästään.
”Siitä etten tunne voimiani vielä kunnolla,” nainen henkäisi.
”Kukaan meistä ei ole vielä täysin valmis.”
”Tämä on erilainen tunne… tiedän ettemme ole vielä täysin valmiita, mutta tunnen voimani jotenkin todella heikoiksi. Ihan kuin ne yrittäisi pyytää apuani?”
”Voimasi yrittävät pyytää apuasi?”
”Kuin sisäinen kiljunta kehoni sisällä… tai oikeastaan paljon syvemmällä. Kuin universumin huudahdus, joka pyrkii pyytämään apuani,” Milva selitti. Tara kohautti kulmaansa kysyvästi. Hän ei halunnut epäillä Milvan sanomisia. Milva huokaisi syvään siirtäen hiuksiaan selkänsä puolelle.
”Minä tunnen taas voimieni olevan kasvussa…”
”Ja miksiköhän?” Milva kysyi.
”En tiedä…” Tara pyöritteli päätään.
”Katso taivaalle ja kysy sitten,” Milva vinkkasi ystävälleen.
 
Tara nosti katseensa taivaalle. Aivan, kuin Phobos ja Deimos olisivat kasvattaneet viime näkemän kokoansa.
”Kahden Kuutamon keiju…” Tara kuiskasi.
”Uskon, että voimiesi voimistuminen johtuu nimenomaan Phobosin ja Deimoksen asettumisesta avaruudessa. Ja ne aistivat myös sinun voimasi. Saat kuitenkin voimasi heistä,” Milva selitti.
”Tiedän… tuntuu silti jotenkin oudolle…” Tara henkäisi ja sulki silmänsä. Kimallus nousi naisen ympärille.
”Jos hengittää rauhallisesti sen pienenkin voiman voi tuntea sisällään,” Tara selitti ja sai Milvan naurahtamaan.
”No kokeillaan… mutta et sitten naura, jos nukahdan pystyyn,” Milva tokaisi saaden Taran hymyilemään. Kumpikin hiirinainen nosti suljetut silmänsä kohti Phobosta ja Deimosta. Milva tunsi pientä pistelyä sormiensa päissä, jokin syvempi voima kantautui naisen sisältä. Kuin muisto. Kuitenkaan nainen ei nähnyt mitään erikoista. Mutta näky verhoitui naisen mieleen. Naiskaksikko tunsi hengittävänsä raskaammin, kun voima viimein tavoitti heidän syvimmän mielensä, koko tilanne muuttui. Hento musiikki soi heidän ympärillään aloittaen kaksikon täydellisen muuntautumisen. Taran vaaleat vehnänvärin sävyttämät hiukset soljuivat vapaina. Pitkät suortuvat ottivat kuun hohkaamat hopeisen sävyt itseensä ja kietoutuivat naisen takaraivolle. Kultainen tähtirivistö asettui otsapannaksi naisen otsalle. Muutamalla käden terävällä liikkeellä naisen käsivarsiin iskeytyi hauiksien kohdalle käsikorut, joihin kumpaankin iskeytyi kultaiset kuun sirpit. Naisen vaatetus hohki hopeisen ja valkoisen sävyissä laskeutuen hennosti tämän ylle paljasten hänen vasemman jalkansa melkein kokonaan. Kultaiset köynnökset kietoutuivat naisen jalkojen ympärille erikokoisten kuunsirppien täydentämänä, samalla köynnökset iskivät naisen jalkaan kimaltelevat avokkaat. Silmiä hivelevän kirkkaat siivet iskeytyivät lopuksi hiirinaisen selkään. Milvan maapähkinän väriset hiukset letittyivät pitkälle paksulle letille. Pienemmät suortuvat korostivat hiirinaisen kasvoja. Ruusukullan värinen Ceasarin-seppele välähti hiirinaisen päähän. Valkea harsoinen mekko korosti naisen ruskeaa turkkia. Toiselta olkapäästä laskeutui ruusukullan värinen metallinen olkain, joka samalla peittosi naishiiren oikean rinnan. Metalliset rannesuojat korostivat naisen ranteita. Reisiin asti yltävät halkiot jättivät naisen kummatkin jalat paljaiksi. Tikarin muotoinen tunnus kimmelsi naisen vasemmassa reidessä hopeisen sideharsoa muistuttavan jalkakoristeen kyljessä. Oikeutta symboloiva vaaka taas tatuointimaisesti hohki hopeisen sävyissä naisen oikeassa reidessä. Naisen jalkoja peittosi ruusukullan väriset avokkaat. Tara henkäisi loppuun olevansa Syrtis Majorin Kahden Kuutamon keiju, siinä missä Milva totesi olevansa Syrtis Majorin Vapautuksen ja Oikeuden keiju. Naiset henkäisivät syvään ja pelästyivät hieman nähdessään toisensa.
”Me… me…” Tara empi ja tutki ulkomuotoansa.
”Muuntauduimme… ja samaan aikaan!” Milva älähti…

Vau! Taran ja Milvan asut vaikuttaa siis ihan tajuttoman upeilta . Ja jos Winxit on tulossa avuksi niin sillä velholla ja Trixeillä ei ole mitään mahiksia