Nuorta lempeä K7

Tittle: Nuorta lempeä
Author: Prätkisfan2
Genre: Fluff, pieni ripaus romanssia, draama & huumori
Pairing: OC/OC & Turbo/Minni
Rating: K7
Disclaimer: En omista prätkähiiriä, enkä saa ficistä minkäänlaista rahaa. Ainoat hahmot jotka minulle kuuluvat ovat omat OC.hahmoni
Summery: Turbon ja Minnin esikoinen on korviaan myöden lätkässä. Mutta perusluonteelta tuo ujo poika ei uskalla kertoa tunteistaan ja häkeltyy saadessaan apua yllättävältä taholta.
Warning: Pientä teini draamaa ei sen kummempia varoituksia. Vähän verta kuvailtuna

A/N: Motivaatiota etsimässä muihin tarinoihin tällaisen lyhyen pätkän avulla. Hieman liippaisin aiheen vierestä yhdessä tarinassani ja halusin syventää nuorten välistä romanssia tässä tarinassa    



Voimakas yskintä aamusta herätti marsilaisen perheen uuteen arki päivään. Kuiva ja keuhkojen syövereistä kantautuva yskä sai nuoren hiiripojan äidin huolestumaan nuorukaisensa voinnista. Minni nousi katsomaan esikoistaan alakertaan, joka ruokapöydän ääressä dippaili teepussiaan kuumassa teevedessä edes takaisin. Nuorukaisen kullanruskeat hiukset valuivat hänen sormiensa välissä, kun tämä nojasi ruokapöydän kantta vasten. Ohimennen hän pyyhkäisi unisia silmiään. Tämä muistutti paljolti isäänsä nuorena. Tosin hän oli muutaman asteen tummempi ja päälaella oleva pyörtyväistä ei juurikaan erottanut.
”Et ole tainnut nukkua liiaksikaan?” Minni kysyi ja sai nuorukaisen siirtämään, vain unisen katseensa äitiinsä.
”Eipä ole paljon kehumista…” nuorukainen niiskautti ja laski teepussinsa leipälautaselle.
”Oletko varma, että olet koulukuntoinen?”
”Joo, joo… ei tämä mitään vakavaa ole,” nuorukainen vähätteli ja kohensi asentoaan.
”Niklas!?” Minni pyysi anovasti.
”Älä huoli… oikeasti. Pärjään kyllä,” poika vakuutteli ja nousi teekuppinsa kanssa kohti yläkertaa ja omaa huonettaan. Minni huokaisi syvään ja puristi kädet eteensä. Nainen pyöräytti päätään ja avasi olohuoneen verhot. Aamuauringon säteet lämmittivät olohuonetta ja valaisi takan päällä olevia valokuvia, jossa kolme hiirilasta poseerasivat omissa koulukuvissaan. Minni nosti edellisen illan roinat omille paikoilleen ja oli huitaista sohvan takana olevan kanvastaulun lattialle. Nopeat refleksit kuitenkin estivät taulua hajoamasta. Minni nosti hänen ja miehensä hääkuvan takaisin omalle paikalleen.

Askeleet naisen takana sai hänet hymyilemään vaisusti. Niklas istui sohvaryhmälle juomaan teensä loppuun. Hän oli yläkerrassa käynyt vaihtamassa kouluvaatteet jo päällensä.
”Olen sitä mieltä, että et ole koulukuntoinen,” Minni totesi ja sai nuorukaisen huokaisemaan vastaukseksi. Nainen touhusi omia aamurutiinejaan ja valmisteli hänen kahdelle muulle nuorukaiselleen aamupalan. Nämä menisivät myöhemmin kouluun, kuin 16-vuotias Niklas. Askeleet portaikossa sai naisen huomion. Hän oli siirtynyt Niklaksen seuraan olohuoneen puolelle ja hörppi varovaisesti kahviaan. Samalla oli keskittänyt fokuksensa aamulehteen.
”Huomenta,” Turbo haukotteli ja astui kanssa olohuoneen puolelle.
”Huomenta,” Minni ja Niklas vastasivat lähes samanaikaisesti. Kuitenkin kuiva yskä sai nuorukaisen hieman etukenoon ja Minnin katsomaan miestään.
”Kuuntele nyt tuota lasta… minusta hän ei ole koulukuntoinen,” Minni vastasi miehelleen.
”Olen minä. Täytyy mennä,” nuorukainen vastasi nopeasti ja oli ohittaa isänsä rivakasti. Kuitenkin Turbo sai painettua kämmenensä nuorukaisen otsalle ja pysäyttämään tämän vauhdin.

”Säähän olet kuuma, kuin hellan levy,” Turbo henkäisi ja katsoi jopa tuimasti nuorukaista.
”Enkä ole… olen ihan… ihan,” Niklas yritti vastata yskimisen kourissa. Poika oli lähes kaksin kerroin isänsä vieressä ja Turbo kohautti kulmaansa Minnille. Nainen nousi miehensä ja poikansa seuraan. Hän hieroi kevyesti nuorukaisen selkää ja odotti, että tämä suoristaisi asentonsa. Seistessään kunnolla vanhempiensa välissä Minni painoi kämmenensä nuorukaisen otsalle.
”Et sinä ole koulukuntoinen…” Minni ärähti kevyesti. Niklas hieroi niskaansa surkeana.
”En mää niin kipeä ole ettenkö voisi kouluun mennä.”
”Höpö höpö… nyt vaihdat vaatteesi ja lähdet yläkertaan lepäämään! Tuon sinulle mehukannun ja särkylääkettä…” Minni huolehti ja sai Niklaksen huokaisemaan syvään.
”Ihan tosi Niklas… Tuolla menolla sairastutat vielä koko luokan, jos puolikuntoisena lähdet horjumaan jonnekin!” Minni komensi hellästi ja sai Niklaksen turhamaisesti uudelleen huokaisemaan.
”Ja sun onni on, että olen koko päivän kotona…” Turbo vastasi ja taputti muutaman kerran tämän olkapäätä.
”Jippii… kuka tuo mun läksyt? En halua jäädä jälkeen,” Niklas huokaisi syvään.
”Mää soitan sun opettajalle… kai, joku sun kavereista pystyy koukkaamaan sen verran, että tuo sun läksyt,” Minni rohkaisi ja sai pojan nyökkäämään.
”Mää tein aikoinani, vaikka mitä kikkaskonsteja Rontille ettei olisi tarvinnut mennä kouluun… saati tehdä läksyjä sairaana,” Turbo naurahti ja asteli keittiön puolelle.
”Emme epäile… vaikea sitä olisi uskoa tätä nykyä!” Minni huikkasi miehen perään. Niklas naurahti pienesti ja lähti äitinsä käden saattamana kohti yläkertaa.

Niklas nosti musta-punaisen koulupukunsa takaisin henkariin ja kaappiin. Hän vaihtoi yllensä harmaan kirjavat collegehousut ja vaalean t-paidan. Niklas oli hyvässä kunnossa harrastaessaan läheisessä joukkueessa jalkapalloa. Monesti hän oli miettinyt, että jos jaksaisi treenien ja sen mukana tulleen salin lisäksi pumpata rautaa entistä enemmän, hän olisi yhtä hyvässä hapessa aikuisena kuin isänsä. Moni koulun tyttö olikin hänen peräänsä hyvän käytöksen ja kuuleman mukaan viehättävän ulkonäön vuoksi. Kuitenkin Niklaksen tähtäimessä oli vain koulun yksi samanikäinen tyttöhiiri. Nuorukainen istui sängylleen ja avasi koneensa. Minni toi lupaamansa mehukannun ja särkylääkkeen tälle, samalla käyden herättelemässä Niklaksen kahta pienempää sisarusta.
”Kiitos…” nuorukainen vastasi käheästi. Minni silitti ohimennen poikansa poskea ja poistui huoneesta. Niklas selasi sosiaalisen mediansa ja viestitteli ystävilleen, ettei ole kouluun lähipäivinä tulossa. Pojan vanhemmat olivat kehuneet nuorukaista aina omatoimiseksi sekä vastuulliseksi ja sitä hän oli nytkin. Poika raportoi sairastumistaan myös jalkapallojoukkueensa valmentajalle. Kaikki hoidettuaan Niklas pohti mitä voisi seuraavaksi tehdä. Hän ei vain osannut olla toimettomana. Kai sekin oli jokin sukuvika. Hän muistaa ne illat pienempänä isänsä tarinoista, kuinka olivat höykyttäneet planeettaa häiritseviä plutolaisia ja kuinka tylsemmät hetket olivat saaneet heidät turhautuneiksi. Niklas hymähti itsekseen ja pelästyi hieman, kun peikkolasta muistuttava hiirityttö hyppäsi hänen ylleen nelinkontin. Tyttö virnisti pienesti veljelleen ja sai tämän sulkemaan tietokoneensa kannen.

”Mitä haluat?” poika ärähti ja katsoi siskoaan, joka heitti tumman ruskeat hiuksensa takaisin selkänsä puolelle. Tyttö oli kanssa kullanruskea väriltään, mutta katse ja silmät olivat kuin äidillään. Tytöllä oli jokaisen teinitytön tapaan kauniit kasvonpiirteet.
”Haluan tuon flunssan,” tyttö nousi polviensa varaan istumaan ja osoitti veljeään.
”No vaikka hinkuttaisit itseäsi koko päivän naamaani vasten ei se tarkoita, että saman tien sairastuisit,” Niklas totesi tympeästi.
”Mikä nyt on? Et koskaan ärhentele,” tyttö murahti ja nousi seisomaan parantaakseen yöhousujaan jalassaan.
”Ärsyttää, kun pitää jäädä kotiin,” Niklas tuhahti ja risti kädet eteensä.
”Ärsyttää? Mää tekisin mitä vaan, että saisin jäädä kotiin,” tyttö älähti naureskellen.
”No sieltä hakemaan iskältä sitten alakerrasta vinkkejä… kuulemma on nuorempana samaa tehnyt Rontille,” poika tuhahti. Tyttö kohautti kulmaansa virnuillen ja risti kanssa kätensä eteensä.
”Hailey! Aamupalalle ja kouluun!” kuului tytön äidin ääni jostain päin alakertaa.
”Tullaan! Saastuta koko talo, kun olen pois!” tyttö komensi.
”Aiotko nuolla kaikki paikat läpeensä vai?” Niklas kysyi tyrmistyneenä.
”Iyyyy… en kai minäkään niin likainen ole,” tyttö naurahti äänekkäästi ja poistui yhtä rivakasti huoneesta kuin oli tullutkin. Niklas pyöräytti silmiään ja nousi ottaakseen mehua ja särkylääkkeen. Hän sulki verhonsa ja käpertyi sänkyynsä. Ei kai hänellä ollut muutakaan tekemistä, kuin nukkuminen.

Muutaman tunnin kehnon unen jälkeen Niklas heräsi siihen, että häntä keinuteltiin hereille. Poika hautautui tyynynsä alle ja mutisi omiaan.
”Mitä haluat?”
”Mietin vain olisitko tullut lounaalle?” pojan isä kysyi istuessaan sängynlaidalla.
”Jos sää olet kokannut, niin vastaus on vahva… ei,” poika mutisi.
”Haahaaa… ei en ole kokannut. Eilistä päivällistä on valmiina kaapissa,” Turbo virnuili ja odotti poikansa vastausta. Niklas kaivautui tyynynsä alta ja käänsi kasvonsa huoneen suuntaan. Poika oli entistä kalpeampi ja sai isänsä kokeilemaan tämän otsaa.
”Olet edelleen ihan kuuma,” Turbo vastasi.
”Kiitti… tiedän sen itsekin,” Niklas vitsaili ja sai Turbon naurahtamaan.
”Isäs poika… tulehan siitä. Ei laske verensokerit ihan alas,” Turbo kehotti ja poistui huoneesta.
”Joo mää tulen kohta,” nuorukainen totesi tukkoisena ja venytteli kevyesti selällään. Naurunrämäkkä kantautui alakerrasta ja sai Niklaksen katselemaan kattoa. Nuorukaisen olo ei ollut yhtään parantunut edes unien jälkeen. Niklas niiskautti nenäänsä ja tunsi korviaan myöden olevansa ihan tukossa. Hän nousi istumaan sängynlaidalle ja yritti saada edes jotenkin henkeä. Tukkoinen olo sai hänet ravauttamaan hieman korviaan. Paine oli lukinnut ne ja sai hänen päänsäryn pysymään yllä.

Nuorukainen matelehti alakertaan. Kuume sai hänen olonsa huteraksi ja nojautumaan lähes seinään.
”Onko sun olo huonontunut?” Turbo kysyi huolestuneena ja nosti edellisen päivän ruoan pöytään.
”En mää tie… kai,” Niklas vastasi ja istui Moton viereen. Mies nojasi käsiinsä ja katsoi palelevaa marsilaisteiniä vieressään.
”Onko meillä nenäsumutetta? Mää en saa henkeä kunnolla,” poika kysyi ja sai Turbon nousemaan paikaltaan.
”Vieläkö olet sitä mieltä, että olisit ollut koulukuntoinen?” Turbo naljaili vessan puolelta ja sai Niklaksen haromaan hiuksiaan.
”Jätän vastaamatta tuohon kysymykseen,” Niklas totesi ja otti isältään vastaan nenäsumutteen. Moto ja Vinski naurahtivat kevyesti nuorukaiselle ja sai harmaan jätin silittelemään nuorukaisen selkää.
”Onko sulla muuten ok olo?” Moto kysyi nuorukaiselta.
”Päätä jomottaa antenneja myöden ja korvatkin ovat kipeät,” poika vastasi.
”Jos sun korvakipu pahenee, niin sitten me lähdetään lääkäriin,” Turbo totesi ja sai Niklaksen vastahakoisuuden sijasta nyökkäämään.
”Tai antennit kipeytyvät!” Vinski osoitti nuorukaista.
”Mmmm… antennien hermosärky ei ole mitään mukavaa koettavaa,” Moto tarkensi ja sai Niklaksen kolmikon välissä nyökyttelemään.
”Soittiko se äiti sinne kouluun?” Niklas kysyi ja katsahti isäänsä unisena.
”Soitti… joku koulukavereistasi tuo sinun tehtäväsi,” mies totesi ja jatkoi ruokansa syömistä.
”Toivottavasti Alex tai Roni,” poika tuhahti ja risti kädet eteensä.
”Ai eivätkö muut kelpaa?” Vinski naurahti.
”Mää en luota muihin,” Niklas totesi ja katsoi valkeaa mieshiirtä, jonka ajan sattuessa tulleet arvet koristelivat hänen muuten huoliteltua kehoaan.
”Se on oikein, että on muutama hyvä ystävä. Vai mitä jätkät?” Turbo varmensi ja katsoi kaksikkoa, joidenka ystävyys oli kestänyt yli 30-vuotta. Moto ja Vinski mutisivat omiaan, Niklaksen työntäessä ruokalautasta kauemmaksi itsestään.
”Eikö ole nälkä?” Turbo kysyi. Niklas pyöritteli vaisusti päätään.
”Turhaa yrittää syödä, kun ei maista mitään. Voinko poistua?”
”Totta kai,” Turbo vastasi ja sai teinin siirtymään olohuoneen puolelle. Hän kääri itsensä vilttiin ja selasi televisiosta tarjontaa.

Lounaan jälkeen jätkät olivat siirtyneet takapihalle metelöimään, antaen Niklakselle tilaa levätä olohuoneessa sarjansa äärellä. Puolet tosin oli mennyt ohi hänen torkahtaessaan muutaman kerran. Ovikellon soiminen sai hänet hieman kohottamaan katsettaan oven suuntaan. Isästään hän ei kuullut pihaustakaan, joten joutui hän itse nousta avaamaan oven. Poika kääriytyi tiukemmin vilttiinsä ja pamautti ulko-oven auki. Viltti tippui sekunnissa lattialle ja loi pojan kasvoille hämmentyneen ilmeen. Punaruskea hiirityttö piti kädessään pinon koulukirjoja. Tytöllä oli perinteisesti kanssa marsilainen puna-musta koulupuku yllään. Tytön paksut ruskean-vaaleat raidalliset hiukset olivat letitettynä ja hänen kasvonsa oli huoliteltu pienellä meikillä. Tytön rubiinin punaisia silmiä kehysti kauniit mustat ripset. Jopa tytön antennit saivat pojan sulamaan.
”Sierra!” Niklas totesi paniikinoloisesti. Tytön ilme kertoi, että tämä yritti peitota nauruaan. Pojan asenne hänen tuloonsa oli hyvinkin huvittava.
”Hei,” tyttö kokosi itsensä ja tervehti teinipoikaa. Niklas nielaisi äänekkäästi. Hiiritytön saapuminen oli odottamaton ja nyt hän tosiaan toivoi, että hänen ystävänsä olisivat tuoneet tämän kotitehtävät.
”Mitä sinä täällä teet?” Niklas kysyi ja sai tytön hymyilemään.
”Toin nämä sinun kotitehtäväsi. Opettaja kertoi, että olet todella kipeä.”
”Aaa… joo… siis… tota… äiti vaan liioittelee. Voin paremmin mitä hän on sanonut. Miten sait nämä kirjat?” Niklas änkytti yrittäen vaihtaa samalla puheenaihetta ja otti vastaan kirjansa, joista osa tippui hänen huonon otteensa vuoksi maahan. Sierra naurahti ja auttoi nuorukaista keräämään kirjat.
”Onko tässä kaikki?” Niklas kysyi ja katsoi pinoa kädessään.
”Joo kuulemma ja sain kirjasi kaapistasi… rehtori avasi minulle kaappisi numerosarjalla. Ja ai niin… Kirjoitin yhden vihon sisäkanteen vielä englannin ja matikan tehtävien kotitehtäväsivut, kirjat ilmeisimmin olivat sinulla,” tyttö sanoi painautuen hieman Niklaksen käsivartta vasten ja etsien vihkoa.
”Kiitos,” Niklas sanoi ja perääntyi hieman tytöstä. Sierra kohautti hieman kysyvästi kulmaansa pojan oudon käytöksen vuoksi.
”En vain halua tartuttaa sinuakin… riittää, että perheeni on altis,” Niklas sopersi selitystään tytölle.
”Oletpa huolehtivainen…” Sierra henkäisi ihastuneena. Niklas katsoi tyttöä vain nolostellen, pieni virne kasvoillaan. Kaksikon välillä vallitsi vain kiusallinen hiljaisuus hetken aikaa.
”No… minun pitää mennä. Koitahan parantua,” tyttö totesi ja tervehti nuorukaista pienesti siroja sormiaan heilutellen.
”Toki…” Niklas huikkasi epämääräisesti tytön perään. Sierra katsahti portista päästyään vielä Niklasta ja hymyili leveästi. Tyttö paransi matkalla olkalaukkua olallaan ja käveli reippain askelin kotiaan kohden.

”Hän on ihan sievä…” Turbo totesi poikansa olan takaa nojaillen oven karmiin, saaden tämän pelästymään.
”Joo… on kai…” Niklas tuhahti nolostuneena ja poistui tuulikaapista takaisin talon sisälle. Turbo virnuili nuorukaiselle ja sulki ulko-oven perässään. Niklas paineli nolostuneena suoraan yläkertaan huoneensa. Hän huokaisi syvään ja laski kirjat käsistään. Hetken hän tasaili hengitystään ja turhamaisuuttaan iski nyrkillä kevyesti seinään. ”Mikä pelkuri olenkin!” poika moitti mielessään itseään. Saadessaan mielensä rauhalliseksi, rupesi hän etsimään merkittyjä kotitehtäviä kirjoistaan. Sierran käsiala vihon kannessa sai hänet haltioitumaan. Tuo tyttö oli se johon, Niklaksella ajan myötä oli kehittynyt erinäisiä tunteita. Kaikkein voimakkain niistä oli ihastus. He olivat tunteneet toisensa esikoulusta saakka, tytön muuttaessa Tulikivikaupunkiin perheensä kanssa. Niklas nojasi käteensä surkeana. Hän ei vain osannut kertoa tunteistaan tai ihastumisestaan. Mitä, jos Sierra tunnustuksesta nauraisi hänet ystäviensä kanssa maanrakoon? Mitä, jos hän itse nolaisi itsensä? Hänellä olisi vetoketju housuista auki tai kompuroisi omiin jalkoihinsa tai sanoihinsa. Niklas pyöräytti päätään. Niin kauan, kuin se hänestä riippuisi ei Sierra saisi tietää hänen ihastumisestaan. Niklas ei pystynyt asiasta kertomaan edes omille vanhemmilleen, sisaruksista puhumattakaan. Mutta mitä useammin hän tapasi Sierraa sen tuskallisempaa se oli. Niklas ei huomannut ajan kulkua. Hän oli uppoutunut ihan täysin ajattelemaan Sierraa ja havahtui vasta, kun oveen koputettiin.
”Sisään,” Niklas panikoi ja sulki vihkonsa edessään.
”Hei kulta… mikä vointi?” Minni kysyi ja hieroi pojan olkapäätä.
”Korviin sattuu edelleen… ja päätä särkee.”
”Onko lääkkeistä ollut mitään apua?”
”Hetken helpotusta ei muuta,” nuorukainen huokaisi. Minni kokeili nopeasti nuorukaisen otsan, joka oli edelleen kuuma.
”Soitan sinulle lääkärin saman tien…”
”Onko se välttämätöntä?”
”On… niin, kuin pienempänäkin niin sinua sai jatkuvasti viedä korvalääkäriin ahtaiden korvakäytävien vuoksi. Voi olla hyvin mahdollista, että sinulla on tulehdus korvissa, jonka vuoksi kuumekaan ei ota laskeakseen,” Minni selitti hellästi ja sai Niklaksen hyväksymään sen, että tämän äiti soittaisi lääkäriin.

Hetken kuluttua Minni tuli hakemaan Niklasta. Hän oli saanut tälle vielä lääkärin samalle päivälle. Niklas päätti yhden alueen kotitehtävistään ja lähti äitinsä perään.
”Tuleeko isäkin?” Niklas kysyi, kun Turbo pyöritteli autonavaimia käsissään.
”Kyllä hän tulee. Haemme sisaruksesi samalla omista jutuistaan,” Minni selitti.
”Entä Vinski ja Moto?” poika kysyi, kun ei nähnyt kaksikkoa enää missään.
”Lähtivät jo… yllätys sinänsä,” Turbo kohautti harteitaan. Niklas istahti takapenkille ja oli nukahtaa automatkan ajaksi. Minni vilkuili välillä hiljaista lastaan ja vuorottain ajatuksissaan olevaa miestään. Turbo huomasi naisen katseen ja katsahti taustapeilistä poikaansa.
”Ei se ole hetkeen ollutkaan noin kipeä,” Turbo huokaisi ja pysähtyi valoihin.
”No ei tosiaan,” Minni vastasi huolestuneena. Varovasti ujuttaen mies hieroi vaimonsa reittä rakastavasti ja sai naisen lempeästi hymyilemään.
”Ja on olevinaan niin aikuistakin jo,” mies naurahti.
”Älä muistuta. He kasvavat niin nopeasti,” Minni totesi.
”Mmmm… todellakin.”
”Kohta juhlitaan valmistujaisia, täysi-ikäisyyttä, kihloja, vauvoja… AU!” mies huudahti pienesti ja hieroi käsivarttaan. Niklas havahtui hieman, mutta nukahti nopeasti uudelleen. Minni vilkaisi poikaansa ja tämän jälkeen Turboa.
”Ole hiljaa!” nainen komensi hyväntuulisena ja käänsi katseensa ikkunasta ulos. Muka loukkaantuneena hän oli puristanut kätensä vielä eteensäkin. Turbo naureskeli vaimonsa reaktiolle ja yritti hempeillä tämän automatkan ajan paremmalle tuulelle. Minnin jämäkkä asenne oli kuitenkin leppynyt vuosien varrella lasten myötä.
”Sää olet ääliö,” Minni tuhahti naureskellen.
”Onneksi saan olla sun ääliö,” mies totesi ja kurvasi sairaalan pihalle. Minni pyöräytti silmiään ja herätteli poikansa takapenkiltä ylös.

Odotusaulassa Niklas oli vallannut muutaman istuimen makoillakseen. Nuorukainen oli laskenut päänsä äitinsä syliin, joka haroi tämän hiuksia huolestuneena.
”Toiko muuten Alex tai Roni Niklaksen kotitehtävät?” Minni kysyi katsoen vieressään istuvaa miestään.
”Ei, kun Sierra,” Turbo vastasi pyöritellen päätään.
”Sierra?”
”Mmmm… olisit nähnyt hänet. Tyttö sai hänen päänsä pyörryksiin,” Turbo totesi ja sai Minnin lempeästi hymyilemään pojalleen.
”Sellainen vaikutus meillä tytöillä on,” nainen vastasi ja otti mieheltään pienen pusun vastaan.
”Minni ja Turbo?” tuttu naisääni kysyi heidän olkiensa takaa. Kaksikko käänsi hämmentyneen katseensa sairaalan siniseen hoitajan asuun pukeutunutta ystäväänsä. Valkoisen sairaalatakin taskuihin naishiiri oli tunkenut kätensä.
”Anni… hei,” Minni ilahtui ja tervehti ystäväänsä.
”Mitäs te täällä?” nainen kuiskasi varovaisesti.
”Tuotiin tämä meidän arjen sankari lääkärin vastaanotolle,” Turbo selitti ja katsoi poikaansa, joka hieman korahti muutamaan otteeseen, kun ei saanutkaan nenän kautta henkeä.
”Mikäs hänellä?” Anni kysyi ja kyykistyi pojan tasolle.
”Kuumetta ja mitä todennäköisesti tulehdus korvissa,” Minni selitti puolestaan.
”Voi toista… Onko teillä aika?” nainen kysyi. Kaksikko nyökkäsi hyväksyvästi naiselle. Naisen taskussa oleva piippari rupesi ääntelehtimään ja sai naisen katsomaan sitä.
”Kierros alkaa… pitäkää, mutkin ajan tasalla,” Anni naurahti pienesti ennen, poistumistaan paikalta.
”Totta kai…” Minni hymyili lempeästi. ”Thremes Niklas!” huudettiin yhdestä huoneesta. Minni herätteli poikansa, joka vaikeasti nousi lääkärin vastaanotolle.

Päästyään lääkäristä Turbo ja Niklas suuntasivat autoa kohden. Minni poikkesi sairaalaan apteekkiin hakemaan pojan saamat antibiootit. Äidinvaisto ei ollut tälläkään kertaa pettänyt ja pojalla oli korvatulehduksen lisäksi todettu myös poskiontelon tulehdus.
”Eikö meillä ole mitään vilttiä täällä autossa?” Niklas kyseli paleltuneena.
”Eipä taida olla,” Turbo totesi puhelintaan selaillen etupenkiltä.
”Mää oon ihan jäässä.”
”Uskon sen. Toivottavasti lääkkeet tehoavat nopeasti niin saadaan kuumeesi laskuun,” Turbo lohdutteli ja käynnisti auton nähdessään Minnin. Nainen ojensi nuorukaiselle vesipullon ja ensimmäisen antibioottitabletin.
”Laitetaan korvatipat sitten kun päästään kotiin. Pakkauksen mukaan sinun pitää olla 20 minuuttia kyljellään per. korva,” Minni selitti ja sai Niklaksen nyökkäämään.
”Jos mää haen sen kaksikon sit?” Turbo kysyi ja sai Minnin katsahtamaan tätä.
”Ihan kuinka vaan. Mikael on iltapäiväkerhossa ja Hailey soittotunnilla,” Minni totesi lukien samalla antibioottikuurin ohjetta uudemman kerran.
”Kauanko Mikael käy vielä iltapäiväkerhossa?” Niklas kyseli.
”Ainakin kolmosen loppuun saakka,” Turbo totesi.
”Mutta Mikael on nyt ykkösellä?” Niklas ihmetteli. Hänellä ja tämän nuorimmalla sisaruksellaan oli 9-vuotta ikäeroa, kun taas hänellä ja Haileylla oli 3-vuotta. Perhe oli kokenut pienen tragedian Niklaksen ollessa ihan pieni. Hän oli kuuleman mukaan ollut 1,5-vuotias, kun tämän äiti oli ollut uudelleen raskaana. Kuitenkin raskaus ei ollut kestänyt toivotulla tavalla loppuun asti ja syntymätön pienempi sisarus ei saanut edes mahdollisuutta Marsissa. Kuitenkin Haileyn ja Mikaelin täydentäessä perhettä ei Niklas ollutkaan jäänyt ainokaiseksi perheessä.
”Jaa… vai niin,” Niklas huokaisi ja katseli ulos ikkunastaan.

Päästyään takaisin kotiinsa Niklas vetäytyi huoneeseensa. Minni kävi 20 minuutin välein pudottamassa tämän korvaan tipat ja antoi esikoiselleen tilaa levätä. Nuorukainen ei jaksanut kuumeen vuoksi edes koulutehtäviään kirjoittaa loppuun saakka. Turbo kävi illan suussa uudelleen herättämässä teini-ikäistä poikaansa, joka nousi sen verran ylös, että sai toisen annoksensa antibioottia ja korvatipat. Näiden jälkeen Niklas putosi melkein heti uudelleen.
         Seuraavana aamuna Niklas havahtui auringonsäteisiin huoneessaan. Hän hieroi silmiään ja katseli pöllähtäneenä ympärilleen. ”Mitä tapahtui? Mitä kello on?” poika pohti ja nosti puhelintaan. Kuitenkin puhelimen musta ruutu kertoi, että nuorukainen oli unohtanut kytkeä puhelimensa laturiin. Niklas paransi asentoaan hieman, iski puhelimensa laturiin ja katsoi pöydällään olevaa pientä kelloa. ”6.03. Olenko nukkunut tähän saakka?” nuorukainen mietti ja hieroi otsaansa. Otsalta valuva hiki oli sokaista hänet. ”Hyii…” Niklas totesi pienesti kuiskaten ja nousi seisomaan. Hän laahusti talon pohjakerrokseen, käydäkseen peseytymässä. Ohimennen hän kurkisti vanhempiensa makuuhuoneeseen. Pojan isästä ei näkynyt jälkeäkään, mutta äiti oli vielä syvässä unessa. Peseydyttyään Niklas päätti syödä. Hänen vatsaansa kipristi kivusta, vain sen vuoksi ettei parin edellisen vuorokauden takia ollut juurikaan syönyt tai, että ruoka olisi edes maistunut. Hän nosti läheisestä kynätelineestä kuumemittarin ja mittasi lämpönsä. ”34,5 astetta. Ihan normi siis,” Niklas kohautti kulmaansa ja vei kuumemittarin vessan puolelle lääkekaappiin. Marsilaisen ilman ja hiirien turkin vuoksi ruumiinlämpö oli huomattavasti alempi, kuin esimerkiksi maapallolla asuvien ihmisten.

Niklas kävi pukeutumassa yläkerrassa ja otti tietokoneensa mukaan. Tänään olisi hyvä päivä keskittyä myös eilisiin kotitehtäviin, ennen kuin saisi uuden kirjanipun ystäviltään. ”Toisikohan Sierra uudelleen läksyni?” Niklas mietti ja istui olohuoneen puolelle. Pelkästään tytön miettiminen nosti pojan kasvoille pienen punastuneen virneen. Poika huomasi miettivänsä Sierraa hyvän tovin. Hän havahtui ajatuksistaan ja avasi viestittely palstan. Niklas naputti kevyesti sormenpäillään koneen muoviosaa tovin. Hetken aikaa pojan ilme oli mietteliäs. Kuitenkin pään pudistus sai hänet toimimaan ja avaamaan viestiketjun Sierralle:



Niklas pohti vielä tovin mitä vielä kirjoittaisi teinitytölle. Uskaltaisiko hän kirjoittaa tunteistaan kirjeitse tälle? Niklas katsoi näyttöä tuimana ja jatkoi kirjoittamista:



Niklas pohti kirjoituksen loppua ja sai hänet turhamaisesti huokaisemaan. Poika roikotti päätään selkänojan yli ja peittosi nolostuneita kasvojaan käsillään. Ennen lähettämistä Niklas päätti poistaa viestistä tunteidensa tunnustuksen. Ei hän ollut valmis kertomaan niistä Sierralle. Kiitos viestin loppuun hän kirjasi vielä oman nimensä ja lähetti sen tytölle. Niklas iski vihaisena tietokonekannen kiinni ja hieroi voimakkaasti silmiään.
”Hei! Se kone menee rikki tuollaisella menolla!” hänen äitinsä komensi tämän olan takaa, saaden nuorukaisen pelästymään.
”Sori…” poika pahoitteli nolona. Kauankohan äiti oli seissyt hänen olkansa takana. Oliko hän nähnyt tämän juupas-eipäs kirjoitelman?
”Mitä sinä tähän aikaan hereillä teet?” Minni kysyi ja istui viereiselle nojatuolille. Hän piti katseensa tiukasti pojassaan, odottaen tämän vastausta.
”En minä tiedä. Heräsin vain yhtäkkiä,” poika kohautti harteitaan.
”No kieltämättä olit eilen todella kipeä. Isäsikin kävi pyytämässä sinua iltapalalle eilen illalla, mutta sinua ei kuullut tai näkynyt.”
”Ai… Minulla ei ole mitään muistikuvia!” Niklas pyöritteli päätään. Minni hymyili lempeästi pojalleen ja nousi seisomaan. Hän kokeili pojan otsaa, joka yllätykseksi ei ollut enää lämmin.
”Taisi olla kuumeen huippu eilen,” Minni pohti Niklaksen yläpuolella. Niklas hymyili vaisusti äidilleen.
”Niin kai…” nuorukainen vastasi.
”Kuitenkin lääkärin ohjeiden mukaan olet kotona antibioottikuurin loppuun saakka,” nainen huikkasi keittiön puolelta.
”Pystytkö skannaamaan sairaslomatodistukseni myös valkulle?”

Minni katsahti keittiöstään kysyvästi poikaansa.
”Mitä?” Niklas kohautti harteitaan.
”Et sinä saanut sairaslomatodistusta lääkäristä… mutta alaikäisen poikani vuoksi voin kyllä soittaa valmentajallesi, että olet oikeasti kipeä,” Minni naurahti pienesti ja palasi keittiöön. Niklas oli tyrmistyneen näköinen.
”Mistä olen repäissyt sen, että olisin saanut sairaslomatodistuksen?” Niklas pohti ääneen. Minni käveli poikansa luokse ja katsoi tätä hymyillen.
”Varmaan siitä, että sairaslomatodistusta tarjottiin minulle ja isällesi,” Minni selitti.
”Miksi ihmeessä?”
”Koska niin, kuin sanoin äsken. Alaikäisestä lapsesta myös vanhemmat saavat edelleen sairaslomatodistuksen.”
”No onpa typerää. Olen kuitenkin 16.sta.”
”Se on vaan marsilainen käytäntö. Ja oikeasti olit todella huonossa hapessa eilen. Lääkäri jopa pohti, että olisitko korkean kuumeen vuoksi jäänyt osastolle.”
”Juu ei mitään harvainta muistikuvaakaan tuollaisesta,” Niklas huokaisi naurahtaen, saaden myös Minnin hymyilemään. Minni halasi lempeästi poikaansa ja suukotti tämän päälakea.
”Onneksi voit jo paremmin nyt,” Minni huokaisi ja katsoi Niklaksen ohi käsinojalla roikkuvaa toista hiiripoikaansa. Niklaskin hymyili lempeästi pikkuveljelleen. Vaalean kullanruskean hiiripojan mustat hiukset olivat valahtaneet kasvoille ja tämä vain virnuili puuttuvalla hammasrivistöllä kaksikkoa.
”Huomenta Mikael,” Minni vastasi ja sai pojan hyppäämään nojatuoliin.
”Huomenta,” poika vastasi ja hieroi unisena vielä silmiään. Mikael pyöritteli häntäänsä sormiensa välissä ja heräili kaikessa rauhassa.
”Onko mun tänäänkin mentävä iltapäiväkerhoon?” Mikael huikkasi äitinsä perään, joka oli siirtynyt puolestaan takaisin keittiöön.
”On. Isäsi käy hakemassa sinut päivällä…” Minni vastasi.
”JES!” poika hihkaisi käheästi ja hyppi muutaman kerran nojatuolin päällä.
”Pääsen moottoripyörän kyytiin,” poika kuiskasi ja juoksi aamupalapöytään. Niklas tuhahti naurahtaen veljelleen ja puristi kädet eteensä. Taas yksi pitkä päivä tiedossa yksin kotona.

Minni valmisteli Haileyn ja Mikaelin kyytiinsä. Niklaksen sisarukset marisivat sitä, kuinka haluisivat kanssa jäädä kotiin ja kuinka epäreilua se oli, kun Niklas sai kotona vaan ”lorvia”. Niklas oli kuitenkin lohduttanut sillä, ettei kyseinen asia ollut riemullista, vaan erittäin puuduttavaa ja tylsistyttävää. Minni ohjasi kaksi muuta lastaan kohti autoa.
”Soita jos tulee jotain…” Minni totesi ja silitti pojan takaraivoa kevyesti.
”Joo… kyllä mää pärjään,” poika vakuutteli pirteämpänä.
”Tuoko Sierra tänäänkin kotitehtäväsi?” Minni kysyi ja sai Niklaksen vetämään hymynsä vakavasti. Hermostuneena hän ei tiennyt mitä olisi vastannut äidilleen.
”En mää tie… kai… ehkä… tuskin hänkään joka päivä täällä ravaa,” poika vastasi empien äidilleen.
”Hyvä on sitten. Nähdään iltapäivällä,” Minni huikkasi ja sai Niklaksen tervehtimään tätä. Niklas pyöri hetken sohvalla levottomasti. ”Mistähän aloittaisin tämän päivän?” hän pohti ja nousi seisomaan. ”Kai kouluhommista,” hän kohautti harteitaan ja lähti hakemaan huoneestaan kirjojaan. Samalla hän nappasi latauksessa olleen puhelimensa alakertaan. Puhelimen ruudulle oli ilmestynyt viesti joltakin. Niklas laski kirjat sohvapöydälle ja avasi viestin. Pojan sydän oli pakahtua onnesta ja sai hänet räjähtämään ihastuksesta punaiseksi:



Niklas ei voinut uskoa viestiä todeksi. Sierra oli tosiaan vastannut hänelle ja nyt nuorukainen piti sitä tärkeimpänä aarteenaan. Vielä, kun hän pääsisi näistä tunteiden myllerryksestä yli niin hän olisi vielä onnellisempi…


Viikko oli kulunut suurimmaksi osaksi tylsyydessä. Niklas istui huoneessaan heitellen palloaan seinään. Oli viikonloppu ja maanantaina hän pääsisi jo kouluun ensimmäisen kerran viikkoon. Niklaksen tervehdyttyä kunnolla, oli perhe päättänyt lähteä Tulikivikaupungin keskustaan syömään ja elokuviin. Sierrasta nuorukainen ei viimeisimmän viestin jälkeen ollut kuullut mitään. Alex ja Roni olivat vuorostaan antaneet tämän kotitehtävät. Kuitenkaan hänelle ei ollut tarvinnut tuoda mitään, sillä suurin osa lukiokirjoista olivat Niklaksella jo itsellään ja kotitehtävistä tämän ystävät olivat kertoneet puhelimessa.
”Niklas! Oletko valmis?” Turbo huikkasi alakerrasta.
”Joo… olen,” poika vastasi reippaasti ja nousi seisomaan. Tosin se ei pitänyt paikkaansa mitä oli isälleen hetki sitten huutanut. Hän oli ihan täysin puolipukeissa vielä. Niklas alkoi kaivamaan nopeasti lipastonsa laatikoita. Käsiinsä hän löysi tumman siniset farkut. Kaivettuaan koko laatikostonsa läpi Niklas huokaisi syvään. Hän puki housunsa nopeasti jalkaan ja kiirehti ilman t-paitaa alakertaan.
”Olet ihan puolipukeissa vielä,” Minni totesi nähdessään nuorukaisensa.
”Niin olen… Oletko nähnyt sitä mun mustaa Eagle Eyesin paitaa?” poika kysyi ja katsoi isäänsä, joka astui kanssa tämän viereen.
”Mitä sää bändipaidalla teet?” Turbo kysyi.
”Olisin pukenut sen päälleni,” Niklas levitteli käsiään.
”Se on varmaan pesussa… käy hakemassa toinen paita,” Minni huokaisi pahoittelevasti. Niklas puuskahti turhautuneena ja marssi takaisin huoneeseensa. Minni naurahti kevyesti miehelleen, joka kaappasi tämän kevyesti halaukseensa.

Niklas oli purkanut lähes koko vaatearsenaalinsa pitkin huoneensa lattiaa. Hän ei tiennyt minkä paidan olisi päälleen laittanut, kun ei kerran lempipaitaansakaan voinut ylleen pukea.
”Ei kaiketi ole vaihtoehtoja,” nuorukainen huokaisi ja nappasi pienesti vaatekaapistaan henkarissa roikkuvan mustan kauluspaidan. Nuorukainen jätti paidasta kaksi ylintä nappia auki ja kääri kauluspaidan hihat kyynärvarteen saakka. Poika huolitteli ulkonäkönsä nopeasti ja suihkautti miedonhajuista hajuvettä kaulalleen. Ylleen hän puki vielä ohuen ketjullisen korun, jonka päässä roikkui hänen rippiristinsä.
”Niklas ja Hailey!” Minni komensi turhamaisena alakerrasta. Mikael roikkui terassin kaiteessa ja odotti pitkästyneenä isompia sisaruksiaan.
”Tullaan!” Niklas huikkasi ja haroi nopeasti peilin edessä vielä sormissaan olevan hiusvahan hiuksiinsa. Nopeasti hän pyyhkäisi sormensa huoneessa olevaan pyyhkeeseen ja katsoi siskoaan, joka astui omasta huoneestaan juuri samaan aikaan. Tytön jalkoja koristi pillimalliset farkut ja vaaleanpunainen naruolkaiminen toppi.
”Äiti pistää sinut vaihtamaan tuon,” Niklas nyökkäsi pienesti virnuillen tytön vaatetusta kohden.
”Ei pistä, jos minulla on jotain millä peitota itseäni!” tyttö mulkoili veljeään ja nappasi huoneen puolelta ohuen villatakin vielä ylleen. Kaksikko marssi nopeasti alakertaan, kun näiden muu perhe odotti jo auton luona.
”Aaaw kuin kaksi marjaa,” Minni hihkaisi ja sai Turbon katsahtamaan poikaansa, jolla oli kanssa yllään musta kauluspaita ja siniset farkut.
”Kiitos. Mää olen vain se komeampi,” Niklas totesi nopeasti ennen, kuin isänsä ehti sanoa mitään.
”Oleppa soittamasta suutasi! Minä olen sinulle kuitenkin siihenkin geenit antanut,” Turbo naurahti ja puristi nuorukaisensa kainaloonsa.
”Mennäänhän sitten,” Minni komensi hellästi kaksikkoa.

Kaupunkiin päästyään Hailey ja Mikael olivat kinastelleen koko matkan siitä, mihin ravintolaan menisivät syömään. Niklasta asia sen enempää ei oikein kiinnostanut, kunhan hänen ei koko iltaa tarvitsisi kuunnella pikkusisarusten nahistelua. Elokuvan sijaan hän oli skeptisempi, sillä perhe joutuisi menemään katsomaan jotain sellaista mikä sopii myös Mikaelille. Minni ja Turbo olivat rajanneet ruokapaikan niin, etteivät he käyttäisi yhteistä perheaikaa roskaruoan syömiseen.
”Mää haluan pizzaa!” Hailey marisi isälleen.
”Mutta mää haluan hampparia!” Mikael totesi kanssa. Turbo huokaisi syvään ja katsoi vaimoaan.
”Me voimme mennä sellaiseen paikkaan, josta saa kumpaakin,” Minni totesi.
”Mikä on sellainen paikka?” Mikael huokaisi turhautuneena ja osoitti käsillään katua, jonka varressa oli useampi ruokapaikka ja kauppa. Turbo nappasi pojan olkapäistä kiinni ja rauhoitteli tätä isällisesti.
”Miten olisi Steven’s steak house?” Niklas kysyi ja osoitti ravintolaa kadun toisella puolella. Kyltin violetin-siniset sävyt värjäsivät hämärtyneet kadut.
”Joo!” Mikael ja Hailey hihkaisivat yhteen ääneen. Turbo pyöräytti kaksikolleen huvittuneena päätään. Turbo avasi perheelleen oven ja nuorimmaiset sisarukset juoksivat ensimmäisenä sisälle. Vastaan tullut hiirityttö törmäsi ohitustilanteessa vahingossa ahtaassa tuulikaapissa Niklakseen. Pojan silmät laajenivat. Vaaleassa kesämekossa seisova hiirityttö oli lähes yhtä hämmentynyt, kuin poika itsekin. Raidalliset hiukset olivat vapaina kevyillä lainekiharilla ja edelleen kasvot olivat kauniin huolitellut. Koko tilanne kesti pienen ikuisuuden ja Niklas ei osannut liikkua puoleen tai toiseen. Tytön käsissä oli useampi ostoskassi, joita hän jännityksestä puristi rystyset vaaleina.
”Sierra…” Niklas nielaisi ja sai sanottua paniikinomaisesti tytön nimen.
”Hei!” Sierra tervehti ja hymyili leveästi pojalle. Kaksikko väisti tuulikaapista ulos, jotta muut asiakkaat pääsisivät kulkemaan.
”Mitä sinä täällä?” Sierra kysyi heleästi ja katsoi hyvin pukeutunutta nuorukaista päästä varpaisiin nopeasti. Niklas nielaisi vaikeasti ja sai tämän vanhemmat taaempana virnuilemaan.
”Nyt vastaat neidille kohteliaasti ja tulet perässämme sisälle,” Turbo kuiskasi rohkaisevasti nuorukaisen korvaan ja poistui vaimonsa kanssa ravintolan sisälle. Sierra helahti pienelle punalle kuullessaan pojan isän kuiskauksen ja katseli nolostellen toisaalle. Niklas hieroi vaikeasti niskaansa.

”Me…” kaksikko aloitti yhteen ääneen. Kumpikin naurahti hermostuneena ja sai heidän katseensa jälleen toisistaan toisaalle.
”Sano sinä ensin,” Niklas vastasi kohteliaasti. Sierra veti ihastuneena olkapäitään hieman ylöspäin ja laski ne rentouduttuaan alas.
”Me oltiin tyttöjen kanssa ostoksilla ja keilaamassa,” Sierra vastasi. Niklas katseli ravintolaa hämmentyneenä, kunnes muisti hohtokeilausradan ravintolan alakerrassa.
”Aivan se keilarata pohjakerroksessa,” nuorukainen vastasi epämääräisesti ja mukamas niin, että olisi koko ajan muistanut keilaradan. Sierran ystävät kuiskuttelivat kauempana ja tiirailivat Niklasta mennen tullen. Yksi tytöistä erehtyi jopa löyhyttelemään kasvojensa punaa kädellään.
”Mitäs sinä täällä? Ilmeisesti olet voittanut jo flunssan?” Sierra huolehti ja sai Niklaksen hymyilemään.
”Joo olen. Palaan maanantaina takaisin kouluun, treeneistä kuulemma pitää, pitää vielä viikon verran ”katselutaukoa”,” poika aloitti ja katsoi Sierran kimmeltäviä punaisia silmiä.
”Hienoa… tai siis ei se, että joudut treeneissä olemaan kentänreunalla,” Sierra vastasi hieman innostuneena. Tajuttuaan kuitenkin liiallisen innostuksensa, hän vetäytyi nolostuneena hieman taaemmaksi nuorukaisesta.
”Jep… mutta kai mun pitää mennä. Tultiin perheen kanssa syömään ja sitten jatketaan leffaan,” Niklas osoitti ravintolaa peukalollaan.
”Aaa… kivaa perheiltaa sitten,” Sierra totesi nopeasti ja lähti ystäviensä perässä jatkamaan matkaansa.
”Kiitos,” Niklas kuiskasi tytön perään ja katseli, kun tytön ystävät vetivät tämän käsipuoliinsa ja kuiskuttelivat kikatellen menemään. Niklas huokaisi syvään. Hän melkein oli tehnyt itsestään täydellisen pellen. Tai niin hän itse koki sen ainakin.

Turbo viittoi sisätiloissa Niklakselle, joka istui tätä vastapäätä. Minni ojensi hänelle ruokalistan, Haileyn virnuillessa hänen olkapäätään vasten. Niklas nosti katseensa kaikkiin. Mikael pyöri penkissään ja katseli live-bändin soittoa. Minni katsahti Turboa, joka ei pystynyt virnettään pitämään kurissa.
”Mitä?” Niklas kysyi tympeänä ja katsoi perhettään.
”Mitäs Sierra?” Turbo kysyi ja sai pojan posket punoittamaan.
”Ei mitään ihmeellistä kyseli kuulumisia,” Niklas vastasi ja nosti ruokalistan kasvojensa eteen.
”Ai Sierra… vai onko se ”voih Sierra?”” Hailey härnäsi tämän vieressä ja nojaili tämän olkapäähän.
”Me ollaan Sierran kanssa vain tuttuja. Ei edes hengailla keskenämme, hyvä kun edes tunnen kunnolla…” poika selitteli.
”Jaa jaa…” Turbo huikkasi virnuillen ja nosti käsivartensa lepäämään Minnin tuolin selkänojan päälle.
”Sierra ja Niklas…”
”Yhteen ne soppii… huomenna laitetaan ne pussauskoppiin!” Mikael ja Hailey lauloivat ja sai nuorukaisen mulkaisemaan happamasti sisaruksiaan.
”No! Käyttäytykää!” Minni komensi matalalla äänellä ja sai kaksikon hiljenemään omille paikoilleen.
”Ja sinä myös… Niklas kertoo aikanaan, jos on jotain kerrottavaa,” Minni komensi myös miestään.
”Ei tule olemaan mitään kerrottavaa,” Niklas tarkensi. Tunnelma oli muiden uteluiden vuoksi kiristynyt hetkeksi. Kuitenkin Niklas perusluonteeltaan ei ollut pitkävihainen ja hermoja saattoi raastaa myös verensokereiden lasku. Ravintolassa jokainen nuori sai sitä mitä olivat halunneetkin.

”Mää oon ihan täynnä,” Mikael totesi ja lysähti laiskasti tuolilleen. Minni naureskeli nuorimmaiselleen pyyhkien suutaan samalla.
”Samoin,” Niklas vastasi ja kiitti ruoasta.
”Voi harmi… te ette varmasti jaksa leffaherkkuja enää,” Turbo naljaili ja sai Mikaelin nopeasti suoristamaan itsensä. Poika konttasi pöydän alta ja kiipesi isänsä syliin.
”Kyllä jaksan,” poika vastasi ja katsoi isäänsä tuimasti.
”Vai niin,” mies naurahti ja painoi otsansa pojan otsaa vasten.
”Me voisimme kävellä elokuvateatterille. Saataisiin ruoka sulamaan nopeammin,” Minni ehdotti.
”Ei… mää en jaksa,” Hailey marisi.
”Kyllä jaksat. Ihan kuin juosta niiden poikien perässä koulussa,” Niklas härnäsi puolestaan siskoaan.
”ENKÄ JUOKSE!” Hailey älähti kovemmin ja sai äitinsä tuiman ilmeen itseensä.
”Ei meidän juosta tarvitse. Kävellään rantaa pitkin ihan rauhassa,” Turbo toppuutteli kaksikkoa ja sai heidät nyökkäämään.
”Tulisiko teille vielä jotain muuta?” tarjoilija kysyi nähdessään perheen lopettaneen ruokailun.
”Ei kiitos. Lasku,” Turbo pyysi ja nosti Mikaelin ylimääräiselle tuolille vielä istumaan. Tarjoilija nyökkäsi hyväksyvästi ja poistui hetkeksi paikalta. Mikael keimaili isälleen. Hän oli selkeästi ihan lapsi vielä, teini-ikäisiin sisaruksiinsa verrattuna. Mikael oli syntymästään asti ollut isänsä ehdoton silmäterä. Kuitenkin Turbon välittävä rakkaus riitti myös vanhemmille sisaruksille ja he ymmärsivät Mikaelin erilaiset tarpeet vanhempiensa huomion suhteen. Maksettuaan perhe suuntasi itsensä kohti Tulikivikaupungin joen toisella puolella olevaa elokuvateatteria. Onneksi paikka oli kävelymatkan päässä yhteydessä yhteen isoimpaan ostoskeskukseen. Kolmikko sai hyväntuntuisen kinan aikaiseksi aulassa, kun pohtivat mitä menisivät katsomaan. Niklaskin, joka yleensä oli rauhallinen ei taipunut sille, että olisi joutunut jotain prinsessa elokuvaa katsomaan siskonsa ehdotuksesta. Minni ja Turbokin selasivat tarjontaa ja ehdottivat lapsilleen elokuvaa, joka olisi ajaton, sukupuoleen sitoutumaton ja sopisi silti koko perheelle. Nuorukaiset hiljenivät sekunnissa. He eivät olleet edes nähneet koko elokuvaa aluksi tarjonnassa.
”Mennään kattoon toi,” Mikael innostui ja juoksi etukäteen jo kassalle.
”Mitä voimme ottaa leffaherkuiksi?” Hailey kysyi.
”Jokainen saa valita jonkin herkun ja juoman. On se sitten suolaista tai makeaa,” Turbo kohautti harteitaan.
”Okei…” nuori innostui ja hajaantui erisuuntiin. Minni hämmästykseksi pyöräytti päätään. Turbo suukotti vaimonsa päälakea rakastavasti.
”Valitsenko meillekin jonkin irtopussin?” Minni kysyi.
”Mää voisin haluta ehkä suolasta? Vai?” Turbo kysyi.
”Kaikki käy. Suolainen voisi kyllä olla parempi vaihtoehto,” Minni totesi ja kaksikko suuntasi itsensä lämpökaappien luokse, jossa oli erilaisia suolaisia koottuna. Nuoret piirittivät vanhempansa mukanaan erilaiset herkut ja juomat.
”Miksi te saatte noin ison?” Mikael kysyi vanhemmiltaan ja katsoi pientä kippoa kädessään.
”Koska äiti ja isä jakaa saman kipon,” Niklas selitti ja sai veljensä nyökkäämään. Minni hieroi teininsä selkää kiitoksena.

Elokuva illan päätteeksi perhe pääsi viimein kotiin. Mikael oli myöhäisen illan vuoksi nukahtanut autoon ja sai isänsä kantamaan hänet omaan sänkyyn nukkumaan.
”Mää käyn vielä suihkussa nopeasti,” Hailey ilmoitti ja sai äitinsä nyökkäämään. Kuitenkin huomenna olisi vielä yksi vapaapäivä ja nuoret saisivat rauhassa nukkua. Niklas havahtui siihen, että hänen puhelimensa soi. Nuorukainen naurahti leveästi ja vastasi puhelimeen.
”Alex mitä äijä!” Niklas naurahti.
”No samoin sulle… missä meet?” nuorukainen kysyi toisessa päässä linjaa.
”Just tultiin himaan. Oltiin viettämässä aikaa perheen kanssa.”
”Siistii… vietettäispä itsekin!”
”Sun täytyy ehdottaa vanhemmillesi…”
”Äääh mitä turhaan. He ovat niin kiireisiä, että hyvä kun heitä näkee kotona.”
”Tai sitten olet itse niin kiireinen, ettet ehdi olemaan heidän kanssaan kotona,” Niklas vitsaili ja sai langan toisessa päässäkin olevan nuorukaisen nauramaan.
”Siitä puheen ollen… lähdetkö vie kentälle mun ja Ronin kanssa hetkeksi?” Alex kysyi ja sai Niklaksen siirtymään olohuoneeseen katsahtamaan kelloa.
”Oota mää kysäsen…” Niklas totesi ja laski puhelimen hetkeksi korvaltaan.
”Onko mun kotiintulo vielä kello 23.00 lauantaisin?” Niklas kysyi äidiltään, joka nosti altaasta olevat tiskit koneeseen.
”On. Miten niin?”
”Alex pyytää mua hetkeksi kentälle vielä.”
”Roni tulee myös?”
”Juu totta kai!”
”Mene vain. Mutta älä riehu siellä kentällä. Toipumisesi on kuitenkin vie kesken,” Minni huolehti ja sai pojan nyökkäämään.
”Mää vaihdan vaatteet ja tuun sit…”
”Mageeta… nähdään siinä kentällä,” Alex totesi linjan toisesta päästä. Nuorukaiset tervehtivät loppuun vielä toisensa ja Niklas lähti yläkertaan vaihtamaan vielä nopeasti vaatteitaan. Hän puki eteisestä mustan nahkatakin päälleen ja nappasi ylähyllyltä kevarinsa kypärän.
”Nähdään!” nuorukainen huikkasi vanhemmilleen.
”23 kotiin sitten!” Minni huikkasi olohuoneesta tämän perään.
”Joo, joo,” Niklas vastasi.
”Kerro jätkille terveisiä,” Turbo myös nuorukaisensa perään.
”Jep!” Niklas vastasi ja avasi autotallin oven taluttaakseen kevarinsa ulos. Poika polkaisi pyöränsä käyntiin ja suuntasi itsensä jalkapallokenttää kohden.

Hän kurvasi kentän vieressä olevalle parkkipaikalle yhden kevarin ja yhden mönkijän viereen. Nähtyään ystävänsä kentällä potkimassa palloa, nämä innostuivat todenteolla. Kaksikko hyppäsi Niklaksen kaulaan kiinni ja ilahtuivat siitä, että tämä oli tervehtynyt.
”Äijä… kunnon tauti oikein!” Alex hihkui. Hän oli hieman lyhyempi Niklasta, tumman ruskea väriltään, melkein musta tietyssä valossa. Nuorukaisen korvaa koristi harmaa syntymämerkki. Hopeanväriset neliön malliset silmälasit koristivat hänen kasvojaan ja hiukset sojottivat sekaisesti pystyyn. Alex oli hyvin punk henkinen, mutta fanitti myös samaa bändiä kuin Niklas.
”No sano muuta… helkkari tipahdin ihan kokonaan,” Niklas vastasi.
”Sulla on paljon jäänyt kokematta, kun olit pois koulusta,” Roni naurahti. Tämä oli vielä lyhyempi, kuin Niklas ja Alex. Ruumiinrakenne oli hieman tukevampi ja kasvojenkin piirre oli pyöreämpi. Roni oli norsunluunvalkoinen väriltään. Hänen värjätyt turkoosit hiuksensa oli yhtä sekaisin, kuin Alexilla ja niistä pystyi näkemään ettei teini oikein ollut jaksanut harjaa hiuksille näyttää. Ystäviensä tapaan Roni piti punk-yhtyeistä, mutta oli hyvin herkkä tunteiltaan ja ei osoittanut musiikillista kiinnostuneisuuttaan pukeutumisessaan.
”No mitä? Onko koulussa muka tapahtunut jotain sellaista mikä olisi kiinnostavaa?” Niklas kysyi ja jatkoi matkaansa keskemmälle kenttää, joka oli valaistu erilaisilla lampuilla. Nuorukainen istui nurmikolle. Hän tunsi olevansa kotonaan, kun sai viimein tuntea tekonurmen käsiensä alla. Alex ja Roni istuivat ystävänsä seuraan.
”Et usko!” Alex totesi ristiasennossa innokkaana.
”Mitä?” Niklas kysyi.
”Sierra seurustelee kuulemma Milon kanssa!” Roni möläytti ja sai Niklaksen katseen vakavoitumaan.
”Nämäkö on ne hyvät uutiset?” nuorukainen kysyi inhoten.
”Eikö susta?” Alex ihmetteli ja sai Niklaksen painamaan vihaisen katseensa nurmikkoon. Roni ja Alex katsahtivat toisiaan. Heidän ystävänsä käyttäytyi hyvin oudosti.

”Etkö sää ole onnellinen Sierran puolesta?” Roni kysyi.
”Hänen puolestaan joo… muuten en,” Niklas vastasi haroen apeana hiuksiaan. Hän nyppi nurmikosta ruohotuppoja. Roni iski nyrkillään Alexin käsivartta innostuneena.
”Mitä?” Alex älähti.
”Voiko olla, että tuo meidän ystävämme haluaisi itse Sierran?” Roni kuiskutteli niin, että sai Niklaksen nostamaan nolostuneen virneensä ystäviinsä. Alexin hämmentynyt ilme oli nauramisen arvoinen asia.
”O… M… G…” Alex tavutti ja sai Niklaksen hyökkäämään kaksikon kimppuun pienen painikilpailuun.
”Te pidätte suunne sitten kiinni tästä!” Niklas vaati ja nousi painimisen jälkeen ystäviensä päältä.
”Entä Milo? Mitä sää aiot tehdä?” Roni kysyi ja nuoret istuivat takaisin nurmikolle.
”En mitään…” Niklas huokaisi.
”Miten niin et mitään?” Alex kysyi. Niklas haroi hiuksiaan.
”En pysty satuttamaan Sierraa, jos hän on onnellinen Milon kanssa,” Niklas selitti surkeana ja sai myös kaksikon katsomaan tätä vakavana.
”Mutta Niklas… sehän on vain huhu,” Roni lohdutti.
”Huhu tai ei… joka tapauksessa en voi tehdä Sierralle mitään ilkeää,” Niklas huokaisi. Roni silitti ystäväänsä ja katsahti autotielle.
”HERRAN JUMALA!” poika pelästyi ja sai ystävilleen hämmentyneet ilmeet.
”Mitä sää karjut siinä?” Alex ärähti pelästyneenä. Roni nosti tärisevän sormensa kohti autotietä ja sai ystävykset kääntämään katseensa.

Niklas naurahti pienesti ja pyöritti päätään. Pimeässä yhteen ainoaan katupylvääseen nojaava mieshiiri katseli kolmikkoa tuimasti. Mies iski metallista häntäänsä muutaman kerran maata vasten.
”Eikö tuo ole se teidän perhetuttunne?” Alex kysyi.
”Äidin eno, jos ihan tarkkoja ollaan,” Niklas tarkensi.
”Mitähän se haluaa meistä?” Roni tärisi pelosta ja sai Niklaksen lohduttamaan kevyesti tätä.
”Älä huoli… vaikka Rontti on tiukanoloinen ei hän nuorille koskaan mitään pahaa tee,” Niklas vastasi ja nousi seisomaan. Poika pudisteli housunsa irtoruohosta ja lähti Rontin luokse.
”Mihin menet?” Alex huikkasi.
”Kysymään mitä hän haluaa…”
         Rontti käänsi selkänsä nuorille ja odotti, että Niklas astuisi hänen viereensä. Tuttavallisesti nuorukainen iski hiirimiestä selkään ja sai tämän lempeästi hymyilemään.
”Olet päässyt ilman lapsenvahtia liikenteeseen?” mies kysyi.
”Mulla on kotiintuloajat niin, ei äidin tarvitse juosta mun perässäni,” Niklas vastasi ja nosti katseensa parkkipaikalle.
”No enemmän mää sun isääsi tarkoitin, mutta kai se Minnikin asiansa osaa ylihuolehtivuudesta hoitaa,” Rontti naurahti ja pyöritteli hopeista sormusta sormessaan.
”Äiti sai varmaan ylihuolehtivuudesta tarpeekseen koko alkuviikon aikana.”
”Ai niin, kun sää olit kipeä…” Rontti tokaisi ja hieroi silmiään.
”Onko kaikki hyvin? Pelästytit ainakin kaverini huolella.”
”Joo ja ei…” Rontti vastasi epämääräisesti.
”Mitä sää tarkoitat?”
”Sierra on ilmeisesti mielessä enemmänkin?” Rontti kysyi ja sai nuorukaisen kääntämään nolostuneen katseensa muualle.

”Mitä hänestä?”
”Isäs kertoi, että voisit kenties olla vähän lätkässä tähän neitokaiseen,” Rontti vinkkasi ja sai Niklaksen punastumaan.
”Älä huoli. En aio vääntää veistä haavassa…”
”Mitä? Ei mua satu, vaikka puhuisit Sierrasta.”
”Mutta se sattuu, kun huhut liikkuvat siitä että hän seurustelisi koulukaverinne kanssa?”
”Kieltämättä se tuntuu pahalle…” Niklas huokaisi. Rontti hymyili vaisusti nuorukaiselle. Hän näki Niklaksessa Turbon. Saman ikäisenä, jolloin hän kamppaili sodan keskellä samankaltaisissa tunteissa, kuin Niklas nyt. Niklas ei tiennyt mikä oli aikoinaan ajanut hänen vanhempansa loppu viimein yhteen ja suhde, joka kestää edelleen.
”Tule…” Rontti vinkkasi ja sai pojan nostamaan katseensa tähän.
”Mihin?”
”Tule nyt vain… haluan näyttää jotain…” mies vinkkasi.
”Okeiii… käyn vain sanoo jätkille, että lähden,” Niklas totesi ja osoitti peukalollaan ystäviään. Rontti nyökkäsi ja kehotti nuorukaista saapumaan parkkipaikalle ajokkinsa luokse. Niklas käveli epäröiden ystäviensä luokse.
”No mitä se halusi?” Alex kysyi innostuneena.
”Mun pitää mennä. Rontilla on mulle kuulemma jotain näytettävää,” Niklas selitti.
”Eiiiiii… vastahan sää tulit!” Roni parahti.
”Me voidaan nähdä huomenna… tuutte, vaikka meille pelaan,” Niklas lohdutti.
”No ei kai siinä… mee ihmeessä… niin nähdään huomenna,” Alex totesi ja nousi seisomaan tervehtiäkseen ystävänsä.
”Jep… nähdään,” Niklas totesi ja juoksi parkkipaikalle, jossa hänen ajokkinsa oli.

Rontti odotteli jo oman moottoripyöränsä päällä ja hymyili, kun Niklas suostuikin lähtemään tämän mukaan. Rontti lähti edeltä ajamaan ja ohjasi suuntansa kohti vapaustaistelijoiden tukikohtaa. Matkaan oli mennyt hetki ja Niklas ei ollut huomioinut kelloa.
”Mitä me täällä teemme?” Niklas huikkasi ja katsoi vanhempaa hiirimiestä.
”Näet kohta…” mies vastasi ja painoi koelaudassa olevaa punaista nappulaa. Hiekka jyrähti vapaustaistelijoiden tukikohtaa ympäröivien porttien juurella. Suuret metalliset ovet aukenivat aavikolle päin. Kaksikko jättivät pyöränsä ulos ja Rontti lähti johdattamaan nuorukaista perässään. Niklas katseli hämmentyneenä ympärilleen. Hän ei muista koska olisi viimeksi käynyt vanhempiensa työpaikalla. Hän taisi olla ihan pieni silloin. Rontti avasi huoneensa oven ja iski valot päälle.
”Sulje ovi kiitos,” mies tuhahti ja alkoi etsimään kirjahyllystään selkeästi jotain. Niklas ei uskaltanut laittaa miehelle vastaan, vaan sulki oven perässään.
”Miksi minun piti ovi sulkea?” Niklas kysyi naureskellen.
”Juuri siksi, etten saa odottamattomia vieraita…” Rontti totesi ja nappasi käteensä ruskeakantisen kirjan. Mies selasi sitä ja katsoi kuvaa kädessään hymyillen.
”Tietkö kuka tämä on?” mies kysyi ja antoi kuvan pojalle. Niklas otti hieman vastahakoisesti kuvan mieheltä vastaan ja käänsi sen kädessään oikein päin.
”Öööö… mun äiti,” Niklas totesi, kun teinityttö piti kuvassa kädessään tutkintotodistusta ja päätä koristi valmistujaislakki.
”Hyvä… entä tämä?” Rontti kysyi. Niklaksen suupielille nousi leveä hymy.
”Iskä… ihan kuin mää,” Niklas ilahtui. Nyt hän ymmärsi sen, miksi moni sanoi heitä samannäköisiksi. Niklas oli aina kokenut, että isässä oli omaa särmää ja he olisivat erinäköisiä. Mutta eivät kuitenkaan niin erilaisia sitten loppu viimein olleetkaan.
”Kyllä vain… vanhempasi juuri sinun ikäisinäsi,” Rontti nyökytteli.

Niklas kuitenkin vakavoitui ja katsoi harmaantunutta miestä edessään.
”Miten tämä liittyy siihen, että toit minut tänne?” poika kysyi ja antoi kuvat takaisin.
”Oli aika, jolloin sain olla mukana todistamassa yhtä voimakkaimman rakkaustarinan syntyä… se suhde vaati veronsa useasti… ei pelkästään Marsin sotaisen tilanteen vuoksi, vaan myös miljoonien kilsojen vaatineen etäsuhteen vuoksi…” Rontti aloitti ja sai Niklaksen katsomaan surkeana kuvia Rontin kädessä.
”Äidin ja isän?” Niklas kysyi ja sai Rontin nyökkäämään.
”Isäsi oli teininä hyvin samanlainen, kuin sinä. Ujo, herkkä ja empaattinen… kuitenkin hänestä löytyi ihan järjettömän paljon älyä, voimaa ja rakkautta lähimmäisiään kohden…”
”Miten tämä edelleenkään liittyy minuun?”
”Jos isäsi oli teini-ikäisenä samanlainen, kuin sinä, niin miten uskot hänen saaneen hyvin räjähdysalttiin teinitytön… jota voi tätä nykyä äidiksesi kutsua… itselleen?” Rontti kysyi virnuillen ja sai Niklaksen painamaan katseensa toisaalle. Hän oli Rontin tapaamisesta hyvin hämmentynyt. Hän ei tiennyt mitä mies toiminnallaan haki.  
”En minä tiedä…” poika vastasi lopulta ja sai Rontin nojaamaan työpöytäänsä vasten.
”Minä autoin heitä…” Rontti tunnusti ja sai Niklaksen hämmentyneen ilmeen itseensä.
”Isäsi oli yhtä lätkässä äitiisi silloin, kuin sinä olet tällä hetkellä Sierraan. Jos haluat voin auttaa teitä löytämään toisenne?”
         Niklas nielaisi vaikeasti. Voisiko sodan kovettama kivinaama oikeasti auttaa häntä ja Sierraa löytämään toisensa?
”Mutta Sierra seurustelee ilmeisesti?” Niklas totesi.
”Ilmeisesti… eli sekään ei ole varmaa. Turbo luuli kanssa aikoinaan Minnin seurustelevan erään Trevonin kanssa, mutta tieto osoittautui vain valheelliseksi ja rumaksi juoruksi,” Rontti pudisteli päätään.
”Miten saan sen selvitetty?” Niklas kysyi.
”Kyllä sinä sen näet… puhu Sierralle… ihan kahdestaan. Älä syyllistä tai tuomitse,” Rontti vastasi hyvinkin empaattisena.
”Siinä se ongelma onkin… jos vain näenkin Sierran, niin menen ihan kipsiin,” Niklas hieroi vaikeasti niskaansa.
”Tiedän. Niin isäsikin meni, kun patistin hänet äitisi jutuille… mutta te olette isäsi kanssa samasta puusta veistetty. Isäsi on Marsin sankarina toimiva prätkähiiri ja sinä hänen poikansa… rohkeus tulee teille jo syntyessänne,” Rontti totesi ja iski sormellaan nuorukaisen rintaan muutaman kerran.

”Tunteistaan puhuminen on vaikeaa… mutta tiedän sen, että jos isäsi pystyi siihen, pystyt sinäkin!” Rontti kannusti ja sai pojan katseen helpottumaan. Niklas nyökkäsi muutaman kerran hyväksyvästi ja sai Rontin pörhentämään tämän hiuksia.
”Okei… voin mää yrittää,” Niklas vaikeroi hieman. Rontti kaappasi tämän kainaloonsa ja sai nuorukaisen nostamaan katseensa kelloon.
”ONKO KELLO JO YLI PUOLEN YÖN?” Niklas älähti ja irrottautui miehen otteesta.
”Näköjään,” Rontti vähätteli.
”Ei… ei… ei. Äiti tappaa mut. Mun piti olla puoltoista tuntia sitten jo himassa,” Niklas älähti ja lähti juoksemaan tukikohdan käytäviä pitkin. Rontti huokaisi syvään ja lähti nuorukaisen perään. Niklas hätiköi hieman pyöränsä päällä, kunnes Rontti käänsi avaimen off-asentoon.
”Mitä sinä teet?” Niklas parahti.
”Rauhoitu… lähden sinun mukaasi. Tämä oli minun ideani kuitenkin tuoda sinut tänne. Ja tuollaisella hätiköinnillä aiheutat itsellesi vielä hengenvaaran, josta vanhempasi vielä enemmän hyppisivät riemusta,” Rontti selitti ja sai pojan huokaisemaan.
”Hyvä on…” Niklas vastasi ja kaivoi puhelimensa taskustaan. Hän hakkasi muutaman kerran puhelimellaan otsaan. Hänen vanhempansa olivat vuorottain soittaneet hänelle ainakin 30 kertaa.
”Kypärä päähän kloppi, että pääsetkin joku päivä kotiin,” Rontti komensi ja sai Niklaksen toimimaan.

Kotipihaansa päästyään Niklas huokaisi syvään. Alakerrassa paistoi edelleen valo. Vanhemmat olisivat kotona, sillä auto ja isän moottoripyörä seisoivat pihassa. Niklasta jännitti vanhempiensa kohtaaminen. Hän ei koskaan ollut myöhästynyt kotiintuloajoista ja oli aina luottamuksen arvoinen. Niklas riisui kypäränsä ja pelästyi hieman, kun ovi pamautettiin hänen edestään auki.
”Missä ihmeessä olet ollut? Sinun piti olla jo aikoja sitten kotona?” Minni tenttasi ennen, kuin nuorukainen oli edes sisälle päässyt.
”Anteeksi… sattui pieni este,” Niklas vastasi alakuloisena.
”Este? Mikä este?” Turbo ärähti nuorukaiselle vuorostaan. Niklas luimisti korviaan entuudestaan. Häntä hävetti, että oli pettänyt vanhempansa tällaisella tavalla. Niklas katsoi takanaan seisovaa mieshiirtä ja toivoi katseellaan hieman apua tältä. Minni ja Turbokin huomasivat Rontin.
”Terve…” mies vastasi ja sai kaksikon katsomaan toisiaan.
”Voisiko joku selittää miksi Niklas tulee tähän aikaan vasta kotiin?” Turbo vaati ja katsoi vuorotellen mentoriaan ja poikaansa.
”Minä voin selittää… Niklas on syytön,” Rontti vastasi rauhoittaakseen huolestuneet vanhemmat.
”Sinä menet iltatoimille ja nukkumaan niin, kuin olisit jo!” Minni komensi poikaansa, joka luimistellen ohitti vanhempansa. Vanhemmat katsoivat, että nuorukainen katosi heidän näköpiiristään.
”Ja sinä! Sinä tiedät, että lapsillamme on kotiintuloajat! Ja mikä ihme sut sai Niklaksen ylipäätänsä ottaa mukaasi?” Minni tenttasi vihaisena.
”Rauhoitu rasseli… Niklaksella ei ollut mitään hätää, hän oli koko ajan kanssani,” Rontti naurahti ja haroi vaaleita hiuksiaan.
”Aivan sama. Aikuisena sun olisi pitänyt ilmoittaa meille,” Turbo tokaisi vihaisena.
”Jäkäti jäkäti… pääasia, että poika on kunnossa ja kotona. Sitä paitsi, jos olemme tarkkoja ei meillä ollut aikaa ilmoitella teille mitään,” Rontti totesi pyyhkien kynsiään paitaansa.
”Mää saan hermoromahduksen sun kanssasi…” Minni huokaisi ja hieroi ohimoitaan.
”Ei olisi ensimmäinen kerta…” Rontti pyöräytti silmiään ja sai Minnin iskemään tätä käsivarteensa.
”Ensinnäkin… AU! Toiseksi… halusin auttaa teidän poikaanne,” mies tarkensi.
”Asiassa, että?” Minni tenttasi.
”Sierran kanssa… hänellä on kuulemma ihan samoja haasteita, kuin eräällä toisella tietämälläni marsilaisella aikoinaan,” Rontti virnuili Turbolle, joka käänsi katseensa toisaalle.
”Se poika on ihan antennejaan myöden ihastunut ja turha saarna hänen yhdestä kömmähdyksestään ei ainakaan paranna hänen oloaan,” Rontti puolusti nuorukaista.

Minni katsahti Turboa surkeana. Eivät hekään arvanneet, että ihastuminen Sierraan oli saanut Niklaksen tuntemaan olonsa kurjaksi.
”Ja nyt teidän täytyy tukea tuota poikaa… voi nimittäin olla, että Sierra seurustelee jonkun heidän yhteisen koulukaverin kanssa,” Rontti tarkensi.
”Mistä tiedät kaiken tämän?” Minni pohti, kun ei Niklas juurikaan heille ollut puhunut mitään.
”Kuulin luotettavasta lähteestä,” mies ylpisteli.
”Tuskin suoraan kuitenkaan Niklakselta,” Turbo mulkoili miestä virne kasvoillaan. Hän puristi kädet eteensä ja sai Rontin naurahtamaan.
”No en tosiaan… se poika ei myönnä mitään ellei pakon edessä joudu,” Rontti totesi.
”Oletko sää vanha körmy pakottanut mun poikani puhumaan?” Minni kysyi.
”En… kiitos edelleen. Hän rupesi puhumaan, kun tiesin ”tarpeeksi” aiheesta ja otin sen vain hänen kanssaan puheeksi teidän suhteen kautta,” mies tarkensi ja sai parin katsahtamaan hämmentyneenä toisiaan.
”Meidän suhteen?” Turbo kysyi epäröiden.
”Niklaksella on samoja haasteita lähestyä naispuolisia olentoja, kuin sinulla aikoinaan,” Rontti totesi osoitellen Turboa, joka kurtisti mentorilleen kulmiaan.
”Ai kas kun en minä ole kuullut näistä haasteista?” Minni virnuili miehelleen, joka tuimasti käänsi katseensa vaimoonsa.
”Kerroin, vain Niklakselle, että on rohkeasti yhteydessä Sierraan ja mieluiten kasvotusten. Tunteista kertominen voi olla haastavaa, mutta ei se ole oikeinkaan toista kohtaan olla kertomatta niistä,” Rontti huokaisi.
”Kiitos Rontti… toivottavasti Niklas puhuu meillekin vielä tästä,” Minni leppyi, kun enonsa istui takaisin moottoripyöränsä päälle.
”Tuskin puhuu… ennen, kuin kertoo seurustelevansa. Sekin pitää ottaa ajan kanssa varovasti esiin. Samalla tavalla, kuin mekin teimme aikoinaan,” Rontti nyökkäsi Turbon suuntaan. Mies nyökkäsi vain vastaukseksi mentorilleen. Kaksikko tervehti vielä miehen. Turbo hieroi silmiään ja lähti sisätiloja kohden.

”Voisitko ystävällisesti kertoa, että mitähän Rontti mahtoi ”auttamisellasi” tarkoittaa?” Minni virnuili miehelle ja sai tämän pysähtymään.
”Jos kertoisin, ei se olisi yhteinen salaisuus enää,” Turbo vältteli vaimonsa vastausta.
”Kerro…” nainen vaati hyväntuulisena ja seurasi miestään.
”Se ei liity muuhun, kuin siihen että sain sinut itselleni,” mies leperteli ja painoi suukon naisen suulle.
”Vai niin machohiiri,” nainen henkäisi ja sammutti ulkovalot.
         Seuraavana viikkona Niklas ei osannut ottaa edelleenkään askelta Sierran suhteen. Hän oli seurannut sivummalta olisiko Sierralla ja Milolla sutinaa keskenään. Kuitenkin kaksikko lähestulkoon vältteli toisiaan. Sen sijaan Niklas sai jatkuvaa huomiota koulun muilta tytöiltä. Sierrakin huomasi tämän ja ei halunnut lyöttäytyä pojan seuraan mikäli tällä olisikin, joku mielitietty ihailijaseurassaan. Hän ei vain osannut arvata kehen poika käytti kaiken aikansa ajattelusta. Alex ja Roni istahtivat ystävänsä seuraan ja katsoivat tätä hölmistyneenä. Niklas oli upottanut ajatuksensa varmasti kouluruoan sekaan ja tämä ei edes noteerannut siihen, että kaksikko oli hänen vieressään.
"Halooo! Mars kutsuu Niklasta!" Alex huhuili ja napsautti sormiaan tämän kasvojen edessä.
”Hä?” poika kysyi tyhmänä ja katsoi hämmentyneenä ystäviään.
”Missä kaukana sää kävit?” Roni vitsaili ja sai pojan puuskahtamaan.
”Liittyykö se Sierraan?” nuorukainen kysyi.
”Shhhh… ole hiljempaa,” Niklas kuiskasi ystävälleen.
”Okeii… mutta oletko huomannut, että Sierra ja Milo eivät juurikaan ole lyöttäytyneet yhteen, vaikka sanotaan että he seurustelisivat?” Alex kuiskasi.
”Huomaan tai olen huomannut,” teini tuhahti ja nojasi toiseen käteensä.
”Huomenta!” rehtori totesi ja sai poikien katseet itseensä. Naishiiren vieressä seisoi tuttu armeijan vihreisiin pukeutunut hiirimies. Niklaksen silmät laajenivat.

”Rontti!” poika älähti ja nousi seisomaan tervehtiäkseen iso-enoaan.
”Tunnetteko te?” rehtori kysyi ilahtuneena ja osoitteli kaksikkoa.
”Miltein verisukulaisia… Niklas on mun siskontyttöni poika,” Rontti selitti.
”Ai sehän on mukava kuulla. Niklas on erittäin lahjakas jalkapalloilija ja fiksu nuorimies muutenkin,” rehtori kehui nuorukaista.
”Se on hyvä kuulla. Voin kertoa äidillesikin terveisiä,” Rontti naurahti ja tuuppasi nuorukaista.
”Juu ei kiitos,” Niklas vastasi nolostellen.
”Mitä sinä teet täällä?” Niklas pohti ja katsoi Ronttia.
”Rontti on yhdessä vapaustaistelijoiden kanssa suorittamassa erinäistä projektia, joka viittaa koulun turvajärjestelmään,” rehtori selitti.
”Älä huoli… en ole kyttäämässä sinua,” mies kuiskasi äänekkäästi tämän korvaan.
”Joo kiitti…” Niklas tuhahti.
”Jatketaan kenraali?” rehtori kysyi tyytyväisenä.
”Toki. Voisinko saada Niklas puhelinta nopeasti? Lähetän viestin äidillesi, että tämä vie vielä tovin?” Rontti kysyi.
”Miksi et käytä omaa puhelintasi?”
”Unohdin sen tukikohdalle,” mies totesi ja sai Niklaksen iskemään puhelimensa tämän käteen. Nuorukainen istui sillä aikaa takaisin pöydän ääreen pyöritellen silmiään. Rontti vilkaisi nopeasti nuorukaista ja ojensi tämän puhelimen tälle.
”Kiitos. Jos hän vastaa niin kerro terveiset, että ehdin juuri lähteä,” Rontti totesi ja sai Niklaksen heilauttamaan kättään tälle.

Rontin jälkeen koulupäivä sujui normaalisti. Kentänlaidalla Niklas sitoi kenkiään tiukemmin kiinni. Äitinsä varoituksista huolimatta hän ei kyennyt, vain istumaan ja katselemaan harjoituksia. Lisäksi hän tunsi olonsa ihan hyväksi kaikesta huolimatta.
”Treenaatko sittenkin?” kuului heleä tytön ääni hänen vierestään. Niklas nosti katseensa Sierraan, joka hymyili hänelle lempeästi.
”Joo… miten niin?” Niklas kysyi lempeästi. Tyttö hymähti tyytyväisenä ja uskaltautui istumaan hiiripojan viereen.
”Mikäs sinut tänne toi?” Niklas uskaltautui kysymään hetken kestäneeseen hiljaisuuteen.
”Öööö… sinä…” tyttö vastasi häkeltyneenä ja katsahti Niklasta.
”Minä?”
”Niin… laitoit aikaisemmin tämän viestin, että nähdäänkö kentän laidalla ennen treenejä,” Sierra totesi ja näytti puhelimensa viestiketjua Niklakselle, joka puristi ilmeensä tiukemmaksi.
”Pahuksen Rontti…” poika murahti itsekseen.
”Etkö olisi halunnut, että tulen tänne?” Sierra kysyi varovaisesti.
”Haluan! Totta kai! Sain vain erään sukulaisen kiinni valehtelusta…” Niklas selitti paniikissa.
”Haluanko tietää enempää?”
”Et tosiaan. Parasta vain, että tiedät suvustani vielä mahdollisimman vähän,” Niklas naurahti ja katsoi vienosti hymyillen kentälle.
”Minun tarvitsee varmaan mennä… saat treenata rauhassa,” Sierra henkäisi ja nousi nopeasti seisomaan. Niklas huokaisi syvään. Rontin sanat painoivat hänen mieltään…

”Sierra odota!” Niklas huikkasi tytön perään ja sai tämän pysähtymään. Hän hölkkäsi kevyesti tytön luokse ja katsoi tätä silmiin.
”Tuota minulla on nyt hieman kiire, mutta haluisitko… tai siis… lähtisitkö…” poika vaikeroi ja hieroi niskaansa.
”Haluanko mitä?” Sierra kyseli uteliaana ja yritti hakea teinipojan katsetta.
”Haluaisitko lähteä, vaikka kahville treenieni jälkeen?” poika uskaltautui kysymään. Sierra hämmentyi selkeästi pojan kysymyksestä ja mietti tovin, jos toisenkin vastausta tälle.
”Tietysti voi olla outoa, jos Milo ei vaikka tykkää, että hengailet toisten poikien kanssa,” Niklas jatkoi sohaisten arkaan paikkaan.
”Mitä Milosta?” Sierra murahti vihaisena.
”Niin… ettekö te… siis tai etkö…” Niklas änkytti jälleen vastaustaan.
”Anna kuulua! Mitä minusta ja Milosta?” tyttö vaati vastausta vihaisena.
”huoh… teistä liikkuu huhu koulussa, että seurustelisitte,” Niklas huokaisi ja katsoi pahoittelevasti tyttöhiirtä.
”Uskomatonta…”
”Sitä minustakin… varsinkin, kun olette koulussa niin etäisiä toisistanne…”
”Ei vaan uskomatonta, että sinäkin lähdet tuollaiseen roskanlevittämiseen mukaan!” Sierra ärähti.
”Täh? Luulin, että tiesit?” Niklas hämmentyi.
”Kuule saat luulla ihan mitä haluat!” Sierra murahti ja poistui nopeasti sekä vihoissaan paikalta, jättäen hölmistyneen Niklaksen taakseen.

Niklas yritti koko treeniensä ajan pohtia mitä tuli sanoneeksi Sierralle. Tämä oli selkeästi loukkaantunut tämän sanomisistaan ja jättänyt vastaamatta treffikutsuun. Treenit menivät muutenkin ihan penkin alle pojan osalta, koska vointinsa vuoksi joutui vähän väliä ravaamaan vaihtopenkillä tasailemassa sydämensykettään. Niklas pakkasi kamansa ja heitti olkalaukkunsa olkansa ylitse. Hän suuntasi itsensä kevarinsa luokse. Piippaus taskusta sai nuorukaisen huomion. Pojan isä laittoi viestiä ja pyysi hakemaan pikkuveljensä iltapäiväkerhosta samalla. Niklas vastasi hyväksyvästi isälleen ja käänsi kevarinsa kohti kaupungin toisella laidalla olevaa ala-astetta. Poika saapui koulun parkkipaikalle ja näki veljensä kauempana pienessä metsikössä leikkimässä.
”Ai Niklas hei!” iltapäiväkerhon naisvetäjä tervehti.
”Hei. Isä laittoi varmaan viestiä, että tulen hakemaan tuon vaahtosammuttimen,” Niklas naureskeli ja osoitti peukalollaan taakseen.
”Juu niin teki. Mikaelin kypärä ja reppu ovat vielä sisällä,” nainen totesi.
”Selvä!” Niklas nyökkäsi ja kävi hakemassa koulurakennuksen toisesta kerroksesta pikkuveljensä tavarat valmiiksi. Alakertaan päästyään, joukko muita ykkösluokkalaisia seurasivat teiniä. Niklas huomasi tämän ja virnuili heille.

Pian kuitenkin kissa-hiirileikki muuttui oikeaksi leikiksi ja Niklas juoksutti nuorukaisia pitkin pihaa. Mikaelkin huomasi isoveljensä ja heittäytyi puoliksi tämän jalkoihin.
”Sierra!” Yksi ekaluokkalainen tyttö huusi ja juoksi tytön luokse. Niklas häkeltyi jälleen tytön nähdessään. Oliko hänellä samanikäinen pikkusiskokin? Niklas painoi katseensa veljeensä, joka tarkisti että kaikki oli mukana.
”Moi…” tyttö henkäisi Niklaksen vierestä.
”Hei…”
”Tuota Niklas…” Sierra empi puolestaan. Niklas siirsi katseensa tyttöön.
”Olen pahoillani siitä aiemmasta… ei minun sinulle ollut tarkoitus suuttua…” tyttö pahoitteli.
”Mulla on kaikki!” Mikael ilmoitti ennen, kuin Niklas ehti vastata Sierralle mitään.
”Ei se mitään. Kaikkea sattuu…” Niklas totesi epämääräisesti Sierralle.
”Ei saisi sattua…” Sierra totesi pahoittelevasti.
”Niklas mennään jo…” Mikael repi veljeään eteenpäin.
”Mun kahvikutsu on vielä voimassa, niin voidaan jutella siellä paremmin…” Niklas totesi nopeasti.
”Kello 19.00?”
”Sopii hyvin… Pääsetkö meille niin tarjoan samalla kyydin?” Niklas kysyi hieman innostuneempana.
”Toki…” Sierra ilahtui ja jäi vain hölmönä hymyilemään Niklaksen perään, joka oli ihan täysin veljensä vedettävänä.

Kotiin päästyään Mikaelin kanssa, Niklakselle kolahti vasta se mitä iltapäiväkerhon pihassa Sierran kanssa oli tapahtunut. Niklas valahti huoneensa ovea vasten lattialle ja pyyhki epäuskoisena hämmentyneitä kasvojaan. Hänellä olisi treffit tytön kanssa, joka oli hänen mielitiettynsä. Jyrinä täytti talon äänellä ja sai Niklaksen nousemaan ikkunansa eteen. Nuorukainen hymyili lempeästi, kun tämän isä ja ystävät saapuivat heidän kotipihaansa. Niklas lähti isäänsä vastaan. Hänen pitäisi ottaa esille se, että tänäänkin hänen kotiintuloaikansa voisi venähtää. Kuitenkin hän pysähtyi ovelle kuin naulittu. Olisiko hänen pitänyt ottaa asia puheeksi, kun tämän äitikin olisi kotona. Silloin kaikille olisi selvää se, että hän olisi myöhempään ulkona.
”Ketään kotona?” Turbon ääni kantautui eteisestä.
”Minä ja Mikael…” Niklas huikkasi samalla, kun astui huoneestaan ulos. Teinipoika tervehti isänsä ystävät, jotka härnäsivät tätä tarkoituksella kainaloissaan. Mikael juoksi kanssa alakertaan ja suoraan isänsä jalkoihin. Niklas oli monesti miettinyt miten Vinskillä ja Motolla ei ollut omia lapsia, mutta kai hän sisaruksineen meni heille kuin omista.
”Oliko teillä kiva päivä koulussa?” Turbo kysyi nuoremmaltaan ja nosti tämän keittiösaarekkeen päälle istumaan.
”Joo… me opeteltiin aakkosia ja sitten plus laskuja,” Mikael kertoi innokkaana, saaden Turbon leveämmin hymyilemään.
”Mites vanhempi nuori?” Turbo kysyi teinipojaltaan, joka istuutui Vinskin ja Moton kanssa keittiönpöydän ääreen.
”Ihan ok… Rontilta muuten terveisiä.”
”Ai missä sinä hänet näit?” Moto ihmetteli.
”Se oli meidän koulussa tekemässä jotain projektia turvajärjestelmään liittyen,” Niklas selitti. Vinski katsoi hölmistyneenä Turboa, joka kohautti harteitaan.
”Äiti kuulemma tietää siitä enemmän…” Niklas tarkensi.
”No olisi outoa, jos ei isäsikin tietäisi siitä,” Vinski pohti ja venytteli hiukan.

”Huhuu… ketään kotona?” Minni huikkasi eteisestä.
”Äiti…” Mikael huudahti ja juoksi eteiseen halaamaan äitiään, joka yritti samalla ottaa kenkiään pois jaloista.
”No heii…” Minni naurahti ja suukotti nopeasti pojan poskea. Niklaksesta tuntui, että hänen pulssinsa kiihtyi. Häntä jännitti, kämmenet hikosivat ja sanat tuppasi takertumaan jo nyt kurkkuun. Hän ei tiennyt mitä hän jännitti enemmän. Hänen ja Sierran tunnin päästä alkavia treffejä vai vanhemmille puhumista treffeistä Vinskin ja Moton kuullen.
”Ai täällä on väkeä enemmänkin,” Minni totesi ja tervehti kaksikon kanssa. Nainen siveli tervehdykseksi nopeasti poikansa olkapään ja suukotti rakastavasti miehensä.
”Mukava nähdä sinuakin Minni…” Moto hymyili lempeästi.
”Ei olla tosiaan joo hetkeen nähty…” Vinski vitsaili.
”Niin. Juuri eilen,” Minni tokaisi ja sai kaikki nauramaan.
”Mites Niklaksen päivä?” Minni kysyi.
”Ihan hyvin…” poika vastasi alakuloisesti ja sai Minnin katsahtamaan miestään. Nainen käveli ruokapöydän toiselle puolelle ja istui poikaansa vastapäätä.
”Onko kaikki hyvin?”
”On… tapahtui vaan yksi juttu…” Niklas epäröi ja hieroi sormiaan hermostuneena.
”Mitä? Et kai ole pulassa?”
”Turbo! Kerro Niklas… se varmasti helpottaa,” Minni totesi ja yritti hakea poikansa katsekontaktia.

”Sierra suostui lähtemään tänään kanssani kahville…” poika sai kakaistua suustaan. Minni kohotti hämmennyksestä kulmiaan. Samoin Turbo. Vinski tirskui ilakoiden ja sai Moton pöydän alla potkaisemaan tätä nilkoille. Vinski puri huultaan, kun kipu nilkassa oli sietämätöntä.
”Onko se jotenkin huono asia?” Minni kysyi varovaisesti, kun ei poika näyttänyt juuri mitään tunteitaan asian suhteen. Niklas pyöritteli päätään ja pikku hiljaa hänen poskilleen nousi ihastunut puna.
”Se… se on ihan mahtavaa… mutta meillä on aika paljon juteltavaa,” Niklas vastasi ja hieroi niskaansa.
”Asiasta, että?” Turbo kysyi varovaisesti.
”No kaikesta… ja etenkin hänestä ja Milosta…” Niklas vastasi.
”Eikö Milo suutu, jos Sierra lähtee kanssasi ulos?” Minni kysyi.
”En tiedä… tuskin… siitä Sierra halusikin enemmän puhua…” poika empi ja katseli hermostuneena ympärilleen.
”Monen aikaan näette?” Minni kysyi ilahtuneena. Hänen esikoisensa treffaisi tytön ensimmäisen kerran elämässään ja halusi luoda tälle siitä mahdollisimman mielekkään kokemuksen.
”Kello seitsemän…” poika vastasi. Turbo kurkkasi olkansa yli mikrossa olevaan digitaaliseen kelloon.
”Sulle tulee kohta kiire, jos meinaat keretä…” Turbo totesi ja sai Niklaksen vilkaisemaan myös rivakasti kelloa.
”Pahus!” nuorukainen huudahti ja juoksi äkkiä yläkertaan. Minni hymyili rakastavasti pojan perään.

Ei kulunut viittä minuuttiakaan, kun perheen kodin ovikello soi. Turbo marssi ovelle, jonka takana seisoi farkkuihin ja kimaltelevaan t-paitaan pukeutunut hiirityttö. Tytön yllä oli myös vaaleansininen suurehko farkkutakki.
”Sierra… hei!” Turbo yllättyi hieman. Minni kuuli miehen puheen ovella ja käveli tämän viereen.
”Hei… Onko Niklas valmis?” tyttö kysyi.
”Valmistautuu vielä… ole hyvä tule sisälle ihmeessä odottamaan,” Minni vastasi ja ohjasi tytön miehensä edestä talon sisälle. Sierra hieroi hermostuneena kämmeniään yhteen.
”Haluaisitko jotain odotellessasi?” Minni kysyi lempeästi, kun Turbo asteli takaisin olohuoneen puolelle. Vinski ja Moto tervehtivät kanssa hiiritytön. Jotenkin he osasivat pitää mölyt mahassaan. Kai se johtui tytön hyvin jännittyneestä mielialasta. Minni puolestaan yritti laskea tytön jännitystä.
”Ei kiitos…” Sierra vastasi heleästi. Niklas rymisteli portaat alas ja häkeltyi tytön nähtyään.
”Sierra… sää tulit jo?” poika totesi paniikissa.
”Niklas…” Minni torui pienesti ja siirtyi kanssa olohuoneen puolelle.
”Olenko liian ajoissa?” Sierra kysyi ja sai Niklaksen katsahtamaan kelloa.
”Et suinkaan… juuri ajoissa, niin kuin aina,” poika totesi ja otti tytön takaa kenkänsä. Niklas istahti portaille sitomaan kengännauhojaan. Sierra katseli pojan touhuja jännittyneenä. Tai oikeastaan tyttö taisi jännittää enemmän pojan vanhempia. Ei sillä, että he tarkasti seurasivat nuorten toimia. Mikael juoksi Sierran ohitse ja pysähtyi ennen olohuonetta, kuin seinään.
”Kuka sää olet?” poika kysyi ja käänteli päätään.
”Sierra…”
”Ai… oletko sää se Niklaksen tyttöystävä?” poika kysyi epäröimättä ja sai teinit helahtamaan punaisiksi. Sierra röhähti muutaman kerran ja katsoi poikaa, joka odotti tämän vastausta.
”Ei… en ole veljesi tyttöystävä. Kaveri ennemmin,” Sierra vastasi empien.
”Okei… voisit olla…”
”Mikael,” Turbo komensi olohuoneesta ja sai pojan juoksemaan vanhempiensa luokse.
”Valmis…” Niklas ilmoitti ja sai Sierran nyökkäämään.
”Saanko ottaa kypäräsi Sierralle äiti?” poika jatkoi.
”Totta kai. Ajakaahan varovasti…” Minni totesi.
”Ai niin… tuota minulla saattaa mennä kotiintuloajan yli… ei kai…”
”Sovitaan, että pidämme sen 23 ihan viimeisenä takarajana,” Turbo vinkkasi helpottaakseen poikansa oloa.
”Okei… Kiitti…” Niklas hymyili lempeästi ja ohjasi Sierran talosta ulos.
”Miksi Niklas saa olla viikolla noin myöhään ulkona?” Mikael kysyi isänsä kainalosta. Turbo katsahti huvittuneena poikaansa.
”Koska Niklaksella on erityinen syy siihen… huomenna hän palaa normi kotiintuloaikaansa,” Turbo selitti epämääräisesti.
”No ai jaa!” Mikael huokaisi ja marssi pitkin askelin keittiöön. Minni hymyili lempeästi miehelleen, joka veti tämän kainaloonsa.

”Huh… se oli aikamoinen kyyti,” Sierra totesi ja nappasi kypärän päästään. Niklas oli ajanut kaksikon Tulikivikaupungin keskustaan.
”Ei kai ollut liian pomppuinen?” Niklas kysyi huolestuneena. Sierra silitti ohimennen pojan käsivartta.
”Ei ollenkaan. En… en vain koskaan ole ollut moottoripyörän kyydissä,” Sierra huokaisi nolostellen ja puristi kypärää itseään vasten.
”Et koskaan?” Niklas älähti. Sierra pyöritti pojalle kieltävästi päätään.
”No siinä tapauksessa, mää tarjoan sulle mielelläni aina kyydin tällä pelillä,” poika vastasi ja taputti muutaman kerran pyörän satulaa. Sierrasta tuntui, että punastus vain nousi hänen kasvojaan pitkin. Kukaan poika ei aikaisemmin ollut kohdellut häntä yhtä hyvin.
”Sulla on kyllä käytöstavat hallussasi,” Sierra uskaltautui sanomaan, kun kaksikko suuntasi itsensä yhtä kahviota kohden.
”Ai?” Niklas häkeltyi ja katsoi tyttöä, joka vilkaisi pieni hymy kasvoillaan tätä.
”Usko tai älä. Susta tulee varmasti aikuisena jotain isompaa,” tyttö jatkoi kehumista. Niklas naurahti nolostustaan pois ja katseli toisaalle.
”Kiitos… kyllä ilmeisesti vanhempien opeista jotain on mennyt perille,” Niklas huokaisi.
”No totisesti. Vanhempasi taitaa olla aikamoisia persoonia,” Sierra naurahti. Miksi hän puhui vain pojan vanhemmista? Eikö hänellä ollut muita puheenaiheita?
”No joo. Osaavat he olla tosi mukaviakin,” Niklas hymyili tytölle ja avasi tälle kahvion oven.
”Kiitos…”

”Hei! Mitä saisi olla?” tarjoilija kysyi pirteänä, vaikka kello läheni jo kahdeksaa. Jostain syystä Sierra katsahti nopeasti Niklasta, joka seisoi aivan hänen selkänsä takana. Vielä puuttuisi, että poika nostaisi kätensä tämän alaselälle niin heitä luultaisiin oikeaksi pariksi.
”Mää voisin ottaa, karamelli laten… entä sää?” Niklas kysyi ja katsoi Sierraa, joka käänsi katseensa nopeasti Niklaksesta tiskin yläpuolella olevaan menuun.
”Voisin ottaa tuplasuklaa cappuccinon,” Sierra tilasi, kun sai ajatuksensa Niklaksen tuijotuksesta kasaan.
”Samasta vain erikseen?” tarjoilija kysyi.
”Samasta,” Niklas totesi nopeasti ja sai jälleen Sierran leimahtamaan punaiseksi.
”Kiitos… mää tuon hetken päästä teille ne pöytään,” tarjoilija hymyili rahastaessaan kahvit.
”Olisin mää itsekin voinut oman kahvini maksaa,” tyttö naurahti ja etsivät kahviosta paikan itselleen.
”Hei… mää pyysin sut ulos kahville, joten mää tarjoan…” Niklas naurahti ja istui tyttöä vastapäätä.
”Okei. Hyväksyn tuon vastauksen,” Sierra pyöräytti silmiään ja nojasi hennosti käsiinsä. Niklas räpläsi korvaansa ja pyöritteli sormiensa välissä kultaista korvakorunrengasta edes takaisin. Sierra laski kätensä syliin ja huokaisi syvään. Niklaksen ilme oli neutraali ja odotti selkeästi vain kahviaan. Tyttö ei osannut edes tulkita mitä tämä mahdollisesti ajattelisi.

”Tuota… Niklas,” tyttö aloitti varovaisesti.
”Mmmm…” poika hymähti merkiksi siitä, että kuunteli koko ajan mitä tytöllä olisi sanottavaa.
”Olen pahoillani siitä aikaisemmasta,” tyttö pahoitteli ja sai Niklaksen hymyilemään. Poika lopetti korvansa räpeltämisen ja kääntyi tyttöä kohden laskien kädet pöydälle.
”Johan mää sanoin, ettei se mitään… sellaista sattuu!” poika kohautti harteitaan.
”Ja niin, kuin min sanoin… niin ei saisi. En tiedä mistä koko koulu on kuvitellut, että seurustelin Milon kanssa?” Sierra totesi tympeänä.
”En minäkään. Satuin vain kuulemaan Alexilta, mutta tarina ei kerro mistä hän on sen taas kuullut,” Niklas selitti.
”Ja… yksi latte ja cappuccino,” tarjoilija keskeytti. Nuoret kiittivät tätä, joka poistui nopeasti paikalta.
”Todella ikävät tuollaiset juorut… miksi kukaan ei tullut minulta kysymään asiaa suoraan?”
”En osaa sanoa… Itsehän sanoin siitä, mutta olisin kai voinut asetella sanani varovaisemmin suuhuni,” Niklas totesi hieroen niskaansa vaivaantuneena. Sierra nosti toisen kätensä Niklaksen käden päälle ja hymyili tälle lempeästi.
”Kiitos siitä… vaikka olitkin ääliö,” tyttö naurahti ja puristi hyväntuulisesti kädet eteensä.
”Kiitti…” Niklas naurahti myös ja sai tytön kikattelemaan omalla tuolillaan.

”Saanko mää kysyä jotain?” Sierra huokaisi naurun jälkeen, kun pyyhkäisi silmäkulmaansa.
”Totta kai…”
”Mikä sai sinut pyytämään minut tänne?” Sierra totesi ja sai Niklaksen punastelemaan. Sanat takertuivat teinipojan kurkkuun. Hän vain mietti mitä Rontti sanoisi tässä tilanteessa. Mies oli kuitenkin auttanut häntä tarttumaan tilaisuuteen, epäsuorasti, mutta auttanut kuitenkin. Niklas huokaisi ja sai Sierran ilmeen huolestumaan. Oliko poika tosissaan edes pyytänyt hänet ulos kanssaan? Sierra käänsi katseensa pois teinistä. Niklaksenkin kasvot kääntyivät surkeiksi. Hän ei edelleenkään osannut kertoa tunteistaan, mutta hänen oli kenties tällä hetkellä vain pakko. Muuten Sierra juoksisi ulos ovesta ja loukkaantuisi tälle huonosta kahviseurasta.
”Sierra… kun… kun mää…” poika takerteli pahasti ja sai tytön kohottamaan kulmaansa kysyvästi.
”Sinä mitä?” tyttö kysyi ja yritti saada pojan kakaisemaan asiansa ulos.
”Mää pidän susta… tosi… tosi paljon,” Niklas huokaisi ja sai tytön selkeästi hämmentymään. Nyt oli ne odottavat hetket käsillä. Torjuisiko Sierra hänet vai olisiko tällä kenties samoja tunteita, kun hänellä itsellään?
”Anteeksi… olisi pitänyt pitää vain suu kiinni…” Niklas hätääntyi ja käänsi katseensa toisaalle.
”Ei… älä ole!” tyttö älähti ja räjähti samalla punaiseksi, kun poika käänsi hämmentyneen katseensa tähän.
”Tai siis tarkoitan…” vuorostaan Sierra alkoi sopertamaan.
”Tarkoitan vain, etteikö joku ihailijajoukostasi suutu sinulle, jos myönnät tunteesi vain yhteen tyttöön?” Sierra kyseli ja sai pojan virnuilemaan tälle.
”Varmasti suuttuvat. Mutta en minä sille voi mitään… että satun tykkäämään vain yhdestä tytöstä koko koulusta,” Niklas selitti ja sai Sierran yhä syvemmälle nolostukseensa.

”Sää olet todella suloinen… ja kai tunne on yhteinen tekijä,” Sierra vastasi ja sai Niklaksen katselemaan hämmentyneenä ympärilleen. Oliko tyttö juuri myöntänyt ihastuksensa tähän?
”Ja haluaisin katkaista juoruilta siivet ja luoda uudet, jotka pitäisi tällä kertaa paikkaansa,” Sierra rohkaistui ja sai nuorukaisen entisestään hämmentymään. Sierra naureskeli pojan käytökselle, joka oli aika levoton tällä hetkellä. Poika vain hyöri tuolissaan ja ei selkeästi osannut päättää missä asennossa tuolillaan istuisi.
”Sää haluat mitä?” Niklas kysyi ja virnuili tytölle.
”Mää haluan olla sun kanssasi… tai ainakin yrittää,” Sierra kohautti harteitaan punastellen.
”Eli sää… haluisit…”
”Olla sun tyttöystävä…” Sierra vastasi pojan puolesta. Niklas oli pelännyt ihan turhaan. Kuin valtava hyökyaalto läpäisi hänen kaikki ajatuksensa ja sitä seurasi tyyni rauha hänen päässään. Ajatukset olivat vain kadonneet ja tilalla oli vain ihaileminen tuota tyttöä kohtaan.
”Se olisi… todella hienoa…” Niklas vastasi leveästi hymyillen. Sierra nappasi tämän kädestä hellästi kiinni ja silitteli sitä sormiensa välissä. Koko loppu illan he vain tuijottelivat toisiaan ja jutustelivat tutustuen paremmin toisiinsa. Lähdettyään kahvilasta Sierra tarttui nuorukaisen käsipuoleen ja piti siitä tiukasti kiinni. Niklas vielä hieman punasteli, mutta kai se kuului alkusutinaan. Kevarille päästyään, teinit ihastuksen huumassa päättivät katkaista Sierran seurustelukohuilta lopullisesti siivet ja tunnustaa sosiaalisessa mediassa seurustelunsa.

Sierra vain halasi Niklasta, kun tämä sääti puhelimensa kanssa hyväksyäkseen seurusteluvahvistuksen.
”Et sää voi siitä painaa,” Sierra naurahti äänekkäästi ja osoitti puhelimen näyttöä.
”Harmi… meni jo,” poika härnäsi ja sai Sierran kuonon lähelle omaansa. Sierra tuoksutti, vain pojan hyväntuoksuista hajuvettä ja haltioitui pelkästään siitä.
”Voimmeko ottaa yhteiskuvan?” Sierra kysyi ja sai Niklaksen avaamaan puhelimensa etukameran. Sierra halasi poikaa tiukemmin ja painoi hymyilevät kasvonsa Niklaksen leukaa vasten.
”Aaaww siitä tuli hyvä,” tyttö totesi.
”Mää pistän tän sulle vielä,” Niklas totesi ja lähetti kuvan myös Sierralle.
”Kiitos…” tyttö hymähti. Niklas katsoi puhelimensa kelloa.
”Pitäisikö mennä? Huomenna kuitenkin koulupäivä,” poika kysyi.
”Kyllä tällaisen illan jälkeen kotiin menee mielellään ajoissa,” tyttö henkäisi.
”Ja nähdäänhän me huomenna heti,” Niklas totesi Sierra kainalossaan.
”Totta. Tuletko hakemaan minut?” tämä kysyi ja otti vastaan Niklakselta toisen kypärän.
”Totta kai,” Niklas vastasi ja painoi kypärän päähänsä.

Niklas ajoi pienemmän omakotitalon aidan viereen. Sierra katsahti kotitaloaan ja hymyili lempeästi. Hän nousi pyörän selästä ja ojensi pojan äidin kypärän takaisin omistajalleen.
”Äiti näyttää olevan vielä hereillä,” tyttö kohautti harteitaan, kun valon välähdykset verhojen takaa kertoivat television olevan vielä päällä.
”Entä isäsi?” Niklas kysyi, kun oli ohimennen tämän joskus nähnyt.
”Luultavasti töissä vielä…” Sierra pohti ja piti katseensa edelleen talossa. Tyttö lepuutti toista kättään pojan hartian päällä.
”Mun pitäis varmaan mennä,” Niklas totesi vaivaantuneena hetken kestäneeseen hiljaisuuteen. Sierra käänsi nopeasti katseensa poikaan, joka nosti kypärän kiinni käsipuoleensa.
”Kiitos, hyvästä illasta… tai oikeastaan parhaasta,” Sierra naurahti ja laski kummatkin kädet pojan harteille. Niklas kietoi vapaan kätensä tytön lanteiden ympärille ja katsoi tätä lempeästi.
”Ole hyvä vain…”
Sierra katsoi poikaa pitkään. Hän ei saanut katsettaan irti noista oranssinhohtoisista silmistä. Tyttö punasteli pienesti ja päätti tarrata poikaa kaulan takaa kiinni. Pitkä lempeä ja rakkauden täyteinen suudelma vaihdettiin kaksikon välillä. Niklas tunsi lämmön pitkin kehoaan. Ennen kaikkea kasvoissaan. Tyttö oli huomattavasti paljon rohkeampi, kuin hän. Pitkään tuntuneen ikuisuuden jälkeen Sierra suukotti poikaa vielä muutaman kerran ja katsoi tätä hymyillen. Pieni hermostunut naurahdus karkasi kummankin suusta. Ennen lähtöään kuitenkin Niklas vielä suukotti häntä nopeasti.
”Hyvää yötä…” Sierra kuiskasi läheltä pojan kasvoja.
”Hyvää yötä…” Niklas toivotti.
”Laita mulle vielä viestiä, kun pääset kotiin,” tyttö pyysi varovaisesti.
”Totta kai…” Niklas vastasi ja hieroi tytön selkää. Niklas polkaisi pyöränsä käyntiin, painoi kypärän päähänsä ja Sierran heilutuksen saattelemana lähti kohti omaa kotiaan.

Kotipihaansa päästyään Niklas raahautui, kuin pilvilinnoissa kävellen sisälle. Poika heitti avaimensa läheisen lipaston päälle ja nosti kypärät hyllylle.
”Moi…” pojan äiti huikkasi olohuoneesta.
”Moi…” Niklas vastasi vaisusti ja kävi moikkaamassa vanhempia kasvotusten olohuoneen puolella. Poika istahti nojatuoliin, kun vanhemmat olivat vallanneet sohvan. Minni katsahti miehensä kainalosta poikaansa, joka oli normaalia hiljaisempi.
”Miten teillä meni?” Minni kysyi ja sai Niklaksen nostamaan katseensa televisioon. Turbokin huomasi pojan oudon käytöksen.
”Ihan hyvin…” Niklas vastasi ja sai vanhempien katsomaan toisiaan.
”Ihan hyvin?” Turbo kysyi tirskahtaen toinen kulma koholla. Minni iski tätä samalla sekunnilla kevyesti rintaan.
”Niin,” Niklas tokaisi katsahtaen kaksikkoa.
”Mites se Sierra-Milo juttu?” Minni kysyi. Niklas tuntui hermostuvansa. Vanhempien uteliaisuus sai hänet kimpaantumaan. Hänen olisi pitänyt kertoa heille asia, jota hän ei itsekään ollut vielä sisäistänyt.
”Se oli vain juoru…” Niklas tuhahti ja nojasi käteensä.
”Onpa ikävää tuollainen,” Minni huokaisi ja sai Niklaksen vain mutisemaan.
”Oletko väsynyt, kun olet noin känkkäränkkä?” Turbo kysyi ja sai pojan hieromaan silmiään.
”Kai… taidan mennä nukkumaan,” nuorukainen vastasi. Hän toivotti vanhemmilleen hyvät yöt ja kapusi huoneeseensa.

Poika vaihtoi yövaatteensa päälleen ja istui sängynlaidalleen. Poika lähetti Sierran toiveesta viestin, että oli turvallisesti kotona. Sierra vastasikin nopeasti takaisin pojalle hyvät yöt ja odotti innoissaan näkevänsä tämän huomenna. Niklaksen suulle nousi lempeä hymy. Hän avasi hänestä ja Sierrasta otetun ensimmäisen yhteiskuvan. Poika mietti hetken tovin ja päätti laittaa kuvan puhelimensa taustakuvaksi. Kyllä hän vanhemmilleenkin kertoisi. Se vaati, vain pienen sulattelun, joka kestäisi varmasti yön yli tai muutaman päivän. Poika kellahti kyljelleen sängylle ja ihaili kuvaa tovin verran.
Seuraavana aamuna herätyskellon soitto herätti nuoren hiirimiehen alun. Herääminen oli yleensä hänelle helppoa ja hän oli suurimmaksi osaksi aamuvirkku. Kuitenkin nyt hänellä oli tunne, että voisi vaan jatkaa nukkumista ties kuinka pitkään. Tarpeeksi kauan puhelimen soitettua Niklas jaksoi nousta sammuttamaan herätyksen ja nousemaan ylös. Aamu oli todella hidas. Kolina alakerrasta sai hänet kurtistamaan kulmiaan. Keittiössä Turbo ja Minni valmistelivat uutta päiväänsä.
”Huomenta,” Niklas toivotti vanhemmilleen.
”Huomenta kulta. Miten nukuit?” Minni kysyi ja hieroi nopeasti pojan käsivartta.
”Olisin voinut nukkua enemmänkin,” poika totesi unisena ja levittäytyi ruokapöydän päälle väsyneenä.
”Mikäs sinua noin väsyttää?” Turbo naurahti ja istui pöydän päätyyn.
”En mää tie…” Niklas vastasi ja kohotti asentonsa. Ryminä rappusista sai kaikki hämmentymään.
”Hailey!” Minni komensi. Tyttö syöksyi veljensä eteen nojaten ruokapöydän kanteen.
”Miksi et kertonut?” tyttö kyseli.
”Kertonut mitä?”
”No sitä, että SÄÄ OLET SIERRAN KANSSA!” tyttö huusi ja näytti puhelimensa kuvaa, kun oli nähnyt veljensä parisuhdepäivityksen yhteisen kuvan kanssa.
”Ei olisi pitänyt postata heti noita,” poika murahteli ja peittosi silmänsä kämmenillään.
”Ai teidän kahvittelut meni ”ihan hyvin”,” Turbo naureskeli ja yritti saada poikansa katsekontaktia.

”Älkää viitsikö,” Minni torui miestään ja tytärtään. Minni tarrasi hellästi poikansa olkapäistä kiinni. Tilanne oli myös vanhemmille uusi. Heidän ensimmäinen lapsensa tapailisi tyttöä ja vanhempien tulisi poikaa asiassa tukea ilman, että poika kokisi sen ilkkumiseksi.
”Puhuitteko tästä eilen Sierran kanssa?” Minni kysyi ja istui pojan viereen.
”Joo…” Niklas nolosteli. Hän ei halunnut puhua asiasta vanhempiensa kanssa, saati uteliaan pikkusiskonsa kuullen. Minnikin huomasi tämän ettei poika ollut juttu tuulella. Kaiken lisäksi hän oli vielä väsynyt ja kärttyinen, joten liika utelu saisi hänet räjähtämään, kuin minkä tahansa painekattilan.
”Ei meidän ole pakko keskustella nyt… Näetkö Sierran tänään koulussa?” Minni kysyi ja sai pojan nyökkäämään. Hän oli helpottunut siitä, että hänellä oli tuollainen äiti. Äiti joka osasi lukea erilaisia hiiriä, kuin avointa kirjaa.
”Mää meen pukeutumaan. Pääsenkin joskus sinne kouluun,” Niklas totesi alakuloisena ja poistui kolmikon seurasta. Minni mulkoili vihaisesti kaksikkoa, jotka vihellellen käänsivät katseensa toisaalle. Niklas puolestaan havahtui puhelimensa pimputuksiin. Hän avasi ruudun ja näki liudan pojan ystäviä onnittelemassa häntä alkavasta parisuhteesta. Joukossa oli myös Sierran ystäviä. Niklas huokaisi syvään. Ei hän ollut tottunut tällaiseen huomioon. Niklas puki reippaasti päällensä ja ilmoitti Sierralle olevansa tulossa.
”Etkö syö mitään?” Turbo huikkasi pojan perään.
”En mää nyt… nähdään,” Niklas vastasi nopeasti.
”Hyvää koulupäivää!” Minni huusi, mutta poika ehti sulkea ulko-oven kiinni perässään. Minni katsahti miestään, joka kohautti vastaukseksi vain kulmiaan.

Niklas nappasi koulumatkaltaan Sierran kyytiinsä. Tällä kertaa poika ei ollut edes kysynyt äitinsä kypärän käytölle lupaa.
”Huomenta,” tyttö toivotti iloisena ja suukotti poikaa nopeasti. Kuin salaman iskusta pojan olo helpottui.
”Huomenta,” Niklas vastasi hellästi. Sierra kietoi kätensä pojan ympärille ja kaksikko lähtivät kohti kouluaan. Parkkipaikalle päästyään Sierra antoi kätensä Niklakselle ja kaksikko kikatteli vain omille jutuilleen.
”Nyt on näky!” pojan ystävät älähtivät hyväntuulisena ja juoksivat näitä vastaan. Niklas mulkoili virnuillen ystäviään. Sierra hymyili pojan kädessä lempeästi.
”Mitä tuijotatte?” Niklas naurahti.
”Öööö teitä… eikö se ole ilmeistä?” Alex kysyi ja sai kaksikon tirskumaan.
”No joo… tässä kävikin paremmin, kuin luulin,” poika hymähti ja katsoi ihastuneena tyttöä.
”SIERRA!” tytön ystävät huusivat ilakoiden.
”Heiii! Mää meen…” tyttö tervehti ystävänsä, jonka jälkeen Niklaksen.
”Okei,” Niklas vastasi ja suukotti nopeasti pieni puna poskillaan tyttöä. Sierra juoksi ystäviensä luokse, jotka vaativat innokkaana tämän vastausta Niklaksen käsipuolessa kynkkäilyyn.
”Milloin te kaksi?” Roni pohti epäuskoisena.
”Eilen… Se Sierran ja Milon välinen sotku oli vain väärinkäsitys,” Niklas kohautti harteitaan.
”Vai väärinkäsitys!” joku ärähti Niklaksen vierestä ja veti kunnon etusuoran päin Niklaksen kuonoa. Yllättävästä voimasta Niklas kaatui maahan pidellen nenäänsä.
”Mitä helkkaria?” Niklas ärähti ja pyyhkäisi verta vuotavaa kuonoaan. Alex ja Roni auttoivat ystävänsä seisomaan.
”Sulla ja Sierralla on suhde?” vaalean harmaa hiiripoika kysyi vihaisena.
”Mitä se sua liikuttaa? Ettehän te olleet edes Sierran kanssa yhdessä?” Niklas ärähti. Poika oli nostanut mustat aurinkolasinsa otsalleen. Mustat hiukset olivat sliipattuina taakse päin. Sierra juoksi välikohtauksen nähdessään Niklaksen luokse.
”Oletko kunnossa?” tyttö kysyi ja nojautui poikaan.
”Joo enköhän,” Niklas vastasi ja katsoi verentahrimia sormiaan.
”Mikä ihme sua vaivaa?” Sierra karjui ja tönäisi hiiripojan kauemmaksi poikaystävästään.
”Eikö ihastumista saa näyttää?” poika valitti.
”Saa… muttei nyrkein,” Sierra murahti. Niklaksen vuotava nenä sai tytön vetämään tämän sisälle kouluun.

Poikien vessassa Niklas peilaili kuonoaan. Verenvuoto oli tyrehtynyt, mutta tämän kuonon pieli huusi mustelmaa. Kuono oli kipeä ja turvonnut. Sierra odotti poikien vessan ulkopuolella, kun Alex ja Roni olivat käyneet katsomassa ystävänsä kunnon.
”Miten saan peitettyä tämän ennen, kuin menen kotiin?” Niklas panikoi, kun tietäisi vanhempiensa reaktion.
”No sano, vaikka että sait jalkapallon päin näköä yllättäen,” Alex mietti ja katseli kuontaloaan peilistä.
”Pakkohan se kai,” Niklas puuskahti ja huuhtoi vielä kasvonsa kylmällä vedellä, jotta turvotus edes hieman laskisi kuonosta.
”Tää vaan pahenee,” Niklas huolestui.
”Voi ei! Onko täydellinen ulkonäkösi kerrankin pilattu?” Roni puuskahti jotenkin tympeänä. Niklas puristi kulmiaan ja katsoi Alexia, joka oli kanssa painanut kulmansa alaspäin. Kumpikin hiiripoika kääntyi katsomaan vessan nurkassa seisovaa apea katseista ystäväänsä. Roni ei koskaan murahdellut ystävilleen ja tämäkin oli ihan poikkeus nuorukaisen käytöksessä.
”Mikä sulla on?” Alex kysyi tympeänä ja sai Ronin kääntämään katseensa vain toisaalle.
”Roni… Onko kaikki hyvin?” Niklas kysyi varovaisesti ja sai pojan huokaisemaan.

Poika vapautti kehonsa jäykästä olemuksestaan. Tällä kertaa hän alkoi vain täristä. Kyyneleet valahtivat tämän poskille ja sai ystävänsä huolestumaan tästä vielä enemmän.
”Hei kamu…” Alex huolestui ja painoi kätensä tämän olkapäälle.
”Anteeksi… minulla… minulla… minulla on ollut vain hirveitä ongelmia itseni kanssa…” poika sopersi itkun sekaisena.
”Vihaan itseäni… katsokaa nyt minua… olen pyöreä karkkipallero, joka repsottaa joka suuntaan. Haisen pahalle… naamani kukkii… ja en edes tiedä koska vaihdoin paidan ylleni. Tässäkin on jokin suklaatahra,” poika jatkoi haukkuen itseään.
”Roni… nuo… nuo kuuluvat nuoruuteen,” Niklas sopersi epäuskoisena.
”Ja etenkin teinipojan… kaikki me haistaan, joskus pahalle,” Alex lohdutti.
”Niin paitsi tämä yksi sankari… joka, näyttää ja tuoksuu aina hyvälle… on urheilullinen ja aiiiiiiiiina tyttöjen suosiossa… perhana hänellä on tukkakin aina hyvin,” poika tuhahti ja sai Niklaksen naurahtamaan.
”Luuletko, että en ole tehnyt asian eteen mitään?” Niklas kysyi ja sai Ronin hämmentymään.
”Mitä? Ei sinun tarvitse… kun katsoo keneltä geenisi olet perinyt!” Roni tuhahti viitaten ystävänsä isään. Niklas katsoi ystäväänsä.
”Kaikkihan me olemme tulleet tänne jostain… emme me tai Niklas ole voineet vanhempiamme valita,” Alex puolustautui.
”Ja usko mua, kun sanon… jouduin tekemään hirveästi töitä oman murrosikäni tuomien ongelmien eteen,” Niklas tuhahti.
”Ai mitä muka?”
”Jouduin käymään ihan lääkärissä, kun mikään marketin deodorantti ei hien hajun peittämiseksi riittänyt… akneni levisi selkääni ja oli niin kipeä, etten saanut kunnolla unta öisin. Kuitenkin parin kuukauden hoitojen jälkeen kaikki parani. Apteekin deodoranttia joudun käyttämään aikuisuuteen saakka ja akne pillerini, joudun ottamaan joka aamu,” Niklas selitti ja sai pojat katsahtamaan kysyvästi tätä.
”Oikeasti?” Alex kysyi ja sai Niklaksen katsomaan toisaalle.
”Kyllä… ja mun geeniperimääni on silloin ihan turhaan miettiä,” Niklas totesi ja sai Ronin kasvoille pahoittelevan ilmeen.

Kolmikko oli hiljaa pitkän tovin vesassa, kun oveen paukutettiin.
”Niklas nyt on tosi kyseessä…” Sierran pelokas ääni kuului oven toiselta puolelta. Niklas katsoi hämmentyneenä ystäviään ja astui vessan puolelta ulos.
”Uuuh… sää näytät karsealta!” Sierra totesi ja sai Niklaksen katsomaan tätä -älä viitsi ilmeellä.
”Kiitti…” Niklas tuhahti ja katseli ympärilleen. Joka puolella oli rauhallista opiskelijoiden pitämää yleishöpöttelyä.
”Mikä ongelma?” Niklas kohautti harteitaan tytölle. Sierra katseli hermostuneena ympärilleen.
”Kiusasko Milo sua taas?” Alex huolehti ja astui kaksikon väliin painaen kätensä kummankin harteille lepäämään. Niklas mulkaisi huvittuneena ystäväänsä. Sierra puolestaan nosti pojan käden hartialtaan ja puristi kädet eteensä.
”Mikä hätänä?” Niklas kysyi ja tarrasi tytön olkapäistä. Sierra nosti katseensa poikaystäväänsä ja hieroi niskaansa vaikeana.
”No kerro nyt,” Niklas vaati, kun tyttö ei saanut sanaakaan suustaan.
”Sun vanhemmat…” tyttö henkäisi ja sai Niklaksen silmät laajenemaan.
”Mitä heistä?”
”Ne on täällä. Menivät juuri ohitseni rehtorin kansliaan,” tyttö kertoi ja sai Niklaksen puuskahtamaan syvään.

Koulun kellojen pirinä sai oppilaat hiljalleen siirtymään omiin luokkiinsa. Niklas hieroi epäuskoisena silmiään. Miksi hänen vanhempansa sekaantuivat kaikkeen? Roni tökki ystävänsä käsivartta herättäen tämän ajatuksistaan.
”Mitä nyt?” Niklas kysyi.
”Rehtori kutsui ilmeisemmin Milonkin vanhemmat paikalle,” Roni totesi, kun kaksi eriväristä harmaaturkkista aikuista käveli heidän ohitseen.
”Kuka ehti kieliä? Ei tämä vakavaa ole!” Niklas älähti ja katsoi ystäviään.
”Öööö Niklas… tämä on vakavaa, jos Milo vetää sua päin näköä vain sen vuoksi, että sattuu olemaan ihastunut,” Sierra tuhahti kädet puuskassa.
”Aaaaaaarghhh… mää en halua,” poika urahti.
”Tule. Mennään tunnille, ennen kuin opettaja ilmoittaa rehtorille siitäkin,” Sierra naurahti ja tarttui pojan käsipuoleen kiinni.
”Sää se tiedät sitten, miten pojat rauhoitetaan,” Niklas naurahti ja nosti kätensä tytön ylitse vetäen hänet kainaloonsa. Sierra kikatteli ihastuneena pojan kainalossa. Alex ja Roni pelleilivät kaksikon takana osoittelemalla sormiaan kohti kurkkua ja lähettämällä erilaisia muita rakkauden osoituksia. Ronin olo oli selkeästi kohentunut tunnustettuaan kavereilleen ongelmansa. Kaksikko iski ylävitoset ja lähti kohti oppituntiaan. Ystäviensä sijaan Sierra istui Niklaksen viereen. Hän halusi osoittaa juorut hänestä ja Milosta kunnolla valheellisiksi. Tyttö jopa suukotti pojan poskea, saaden tämän hämmentyneenä katsahtamaan tätä. Sierra nyrpisti nenäänsä naureskellen tälle ja kaivoi laukustaan oppikirjansa.

Oppitunti oli kestänyt jo hyvän tovin, kunnes koulun radiosta pärähti oma pimputus ilmoitusääni. Kaikki siirsivät katseensa radioon ja odottivat, jotain ilmoitusta.
”Oppilaat Theremes ja Warkowich… tulisitteko rehtorin kansliaan pikin miten,” vanhempi nainen tokaisi radioon ja sulki sen heti peräänsä. Niklas iski päänsä käteensä ja ummisti tiukasti silmiään.
”Tätä se tietää, kun vanhemmat tuppaa joka asiaan,” poika murahteli itsekseen.
”Otatko nämä, kun tunti päättyy?” Niklas kysyi Sierralta ja osoitti reppuaan. Sierra nyökkäsi hyväksyvästi ja poika pitkin mielin lähti kohti rehtorin toimistoa. Opettaja kirjoitti käytävän valvojille varmuudeksi lupalapun nuorukaiselle ja tämä poistui erittäin tympeänä luokkahuoneesta. Sierra katsoi hieman pahoittelevasti nuorukaisen perään. Kai hän jossain vaiheessa kuulisi…
Niklas näytti käytävän valvojalle mihin oli menossa. Tosin nuorukainen koki sen turhaksi. Olihan koko koulu kuullut rehtorin sihteerin kuulutuksen kouluradiosta. Nuorukainen saapui rehtorin huoneen ovelle ja näki vastakkaisesta suunnasta tulevan Milon. Milo katsoi happamasti Niklasta ja kisman pystyi aistimaan heidän välillään.
”Menit sitten kertomaan… juorukello!” Milo tuhahti.
”Mulla ei ole mitään syytä leikkiä vasikkaa…” Niklas hymyili vinoilevasti. Milo puristi nyrkit tiukasti kiinni.
”Pojat! Hyvä, kun pääsitte näin nopeasti…” rehtori totesi ja pamautti oven auki, ennen kuin kaksikon välille syntyi uusi kahakka. Pojat luimistelivat korviaan ja Milo tuuppasi Niklaksen edestään, marssien tällöin ensimmäisenä huoneeseen. Niklas pyöräytti silmiään ja astui kanssa rehtorin kansliaan. Niklas katsahti Miloa, joka nolostellen ja hyvin nöyryytettynä istui vanhempiensa välissä. Toisella seinustalla istui pojan omat vanhemmat. Minni nousi katsomaan poikansa vammoja ja tämä irvisti pienesti, kun mustelmakohta oli hyvin kosketusarka.
”Onko tämä teidän mielestänne pientä?” nainen ärähti toisille vanhemmille, jotka käänsivät vihaiset kasvonsa poikaansa.
”Rouva Thremes ja Niklas istuuntukaa,” rehtori pyysi ja sai kaksikon istumaan alas.

Minni istui ristiasentoon puristaen kätensä tiukasti eteensä. Niklas katsahti isäänsä, joka kanssa oli puristanut kädet eteensä ja pudisteli päätään pojan ruhjoutuneelle ulkonäölle.
”Pojat… haluaisitteko itse kertoa, miksi olette täällä?” rehtori aloitti ja vanhemmat katsoivat huolestuneina poikiaan.
”En mää vaan tiedä,” Milo näsäviisasteli ja sai isänsä tönäisemään tätä. Minniäkin ärsytti pojan ylimielinen asenne. Mutta se vääntö minkä he hetki sitten olivat käyneet ilman lapsiaan kertoi kyllä, että miksi pojan käytös oli mitä oli. Rehtori hieroi nopeasti ohimoaan ja katsoi Niklasta.
”Niklas?”
”Kaikki oli väärinkäsitystä,” Niklas vastasi epämääräisesti. Rehtori mietti tovin aikaa miten saisi pojat puhumaan.
”Kuulkaa pojat. Emme pääse asian suhteen eteenpäin, jos ette kerro tarkemmin mikä välikohtauksen aiheutti aiemmin aamulla,” rehtori huokaisi syvään. Milo virnuili vain Niklakselle. Tämä luotti siihen, ettei tämä vasikoisi. Niklas tunsi olevansa puun ja kuoren välissä. Jos hän ei kertoisi, ei Milo saisi ansaitsemaansa rangaistusta ja jos hän kertoisi, hän myöntäisi vanhemmilleen seurustelevansa Sierran kanssa. Toisinaan poika mietti kumpi olisi pahempi.
”Kumman hiljainen kaksikko,” Turbo totesi ja sai Milon pyörittelemään silmiään.
”Hyvä on…” Niklas huokaisi pieni hymy kasvoillaan. Milon katse laajeni.
”Milo veti mua pataan sen vuoksi, että satuin katkaisemaan hänestä ja Sierrasta levitettävät huhut,” Niklas aloitti ja puristi kädet eteensä.
”Mitkä huhut?” rehtori tarkensi.
”Ilmeisesti… Milo halusi seurustella Sierran kanssa. Kuitenkin Sierra oli asiasta erimieltä ja Milon äkkipikaisuuden tuntien hän oli laittanut pystyyn koulussa juorun, jossa hän ja Sierra mukamas seurustelisi… vaikka totuus oli se, että Milo oli ihastunut vain Sierraan,” Niklas kertoi. Rehtori käänsi hämmentyneen katseensa Miloon, joka ensimmäisen kerran näytti katumuksen merkkejä.
”Mutta minkä ihmeen vuoksi meidän poikamme sinua löi?” Milon äiti tiedusteli. Niklas huokaisi ja siirsi hiuksiaan nopeasti päälakeaan pitkin.
”Koska paljastit huhun valheelliseksi?” Milon isä kysyi.
”Senkin… ja…” Niklas aloitti, mutta sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun. Poika piti katseensa maassa, mutta liikautti silmiään isänsä polvien suuntaan.
”Ja… onko se siis totta vai ei, että poikamme löi sinua?” Milon isä hermostui. Nyt jopa Turbo mulkaisi vihaisesti miestä ja sai vetämään uudet sanansa kurkusta alas.
”Miloa ärsyttää, koska seurustelen itse Sierran kanssa! Sen vuoksi hän täräytti minua päin näköä,” Niklas tuhahti miehelle. Häntäkin oli alkanut ärsyttämään miehen asenne.
”Siis ymmärsinkö oikein? Milo löi sinua, jonkun tytön vuoksi?” rehtori hämmentyi.
”Kyllä,” Niklas murahti ja sai Milon vaipumaan omaan häpeäänsä.

”Me voimme kaiketi sitten poistua?” Minni kysyi rehtorilta. Asia koskisi enää Miloa ja tämän vanhempia.
”Poistukaa vain,” rehtori antoi luvan ja Minni kehotti perhettään nousemaan. Niklas saattoi vanhempansa parkkipaikalle.
”Siis… se sinun ja Sierran juttusi oli siis totta?” Turbo kysyi virnuillen pojaltaan.
”Joo…” Niklas myönsi ja hieroi niskaansa. Minni astui miehensä viereen, joka nappasi tämän kainaloonsa. Kumpikin piti lempeän katseensa teinissään.
”Älkää pliis sanoko, että kuulen jonkin saarnan nytten?” poika panikoi ja sai vanhempansa naurahtamaan.
”Voi Niklas! Ei ole mitään saarnattavaa,” Minni lohdutti ja käveli poikansa viereen napaten tämän hellästi kainaloonsa. Poika hymyili äidilleen vaisusti.
”Oletteko ihan varmoja? Ainahan te löydätte jotain mistä vähän saarnata.”
”Älähän nyt!” Turbo pyöritteli päätään. Minni siirtyi takaisin miehensä viereen. Niklas kuitenkaan ei ollut ihan täysin vakuuttunut vanhempiensa vakuutteluista.
”Niklas kulta! Olemme iloisia, että olet löytänyt niinkin mukavan tytön, kuin Sierra. Eikä meillä ole siitä asiasta mitään syytä saarnata sinulle,” Minni pyöritteli empaattisena päätään.
”Ja jos tarvitsee, se johtuu ainoastaan siitä että olet mokannut tytön kanssa,” Turbo naureskeli.
”Sierra on varmasti ihana tyttö. Juuri sinulle se oikea. Mutta miksi et halunnut meille aamulla kertoa asiasta?” Minni kysyi ihmeissään. Niklas huokaisi syvään.
”En mää tiedä… varmaan siksi etten ollut itse oikein sisäistänyt asiaa… koko tilanne oli minulle niin uusi ja tuntematon,” poika selitti ja sai vanhempansa hymyilemään.
”Kuitenkin sosiaaliseen mediaan pystyit?”
”Turbo!”
”Isä on oikeassa. Sosiaaliseen mediaan se on helpompaa. Se on kasvotonta…” Niklas keskeytti vanhempiensa hyväntuulisen kinan.
”Olen kuitenkin ylpeä sinusta, että kerroit edes nyt,” Minni vastasi hellästi.
”Niin voisit tuoda Sierran meille joku päivä,” Turbo ehdotti.
”Ai että voisitte vahtia meitä? Juu ei kiitos,” Niklas puristi kädet eteensä. Minni ja Turbo naureskelivat pojalleen hyväntuulisesti.

”Niklas!” kuului kauempaa. Sierra juoksi kolmikon luokse ja antoi pojalle tämän koulurepun.
”Onko kaikki hyvin?” tyttö kyseli. Niklas hymyili tälle lempeästi ja otti reppunsa vastaan. Sierra katsahti pojan vanhempia.
”Hei herra ja rouva Thremes,” Sierra tervehti kohteliaana.
”Hei Sierra,” Turbo vastasi nopeasti ja sai tytön vilkaisemaan poikaystäväänsä nopeasti.
”Sano vain Minni ja Turbo,” Minni kehotti nuorukaista. Sierra punasteli kevyesti.
”Mää kerroin äidille ja isälle, että me… seurustellaan,” poika nolosteli ja sai Sierrankin helahtamaan punaiseksi.
”Turhaan te nolostelette. Ihan samalla tavalla olemme olleet isäsi kanssa nuoria ja ensi rakastuneita,” Minni kannusti nuorukaisia ja sai heidän punansa laskemaan vain poskiin. Turbo hymyili vaimolleen lempeästi ja veti tämän kainaloonsa.
”Kai me lähdetään äitisi kanssa. Saatte jatkaa koulupäiväänne ihan rauhassa,” Turbo röhähti ja katseli muualle.
”Juu… kiitos… näkemiin,” Niklas hoputti vanhempiaan.
”Hei!” Turbo älähti nuorukaiselle ja sai Minnin pudistelemaan Sierran kanssa päitään.
”Mennäänhän sitten macho,” Minni tokaisi miehelleen.
”Muuten… haluaisitko tulla meille illalla päivälliselle? Voisimme tutustua sinuun paremmin,” Minni kysyi Sierralta, jonka kasvot kirkastuivat. Häntä ei koskaan oltu pyydetty mihinkään. Niklas pyöristi epäuskoisena taas silmiään. Ennen, kuin nuorukainen ehti vastata Sierran puolesta mitään, tämän isä sulki hänen suunsa. Paine kuonossa sai pojan työntämään isänsä käden kauemmaksi ja pitelemään kipeää kohtaan.
”Sori…” mies pahoitteli ja sai pojan iskemään tätä vatsaan naureskellen. Turbo mulkoili hyväntuulisena esikoiselleen.
”Kyllä se sopii… tai siis tulen mielelläni,” Sierra henkäisi.
”Hienoa nähdään sitten illalla,” Minni hymyili lempeästi ja ohjasi miehensä auton sisään.
”Nähdään…” Sierra henkäisi.

Niklaksen vanhempien mentyä, Niklas koki suurta helpotusta. Vanhemmille kertominen ei ollutkaan niin paha asia, kuin hän oli kuvitellut. Sierra otti paikkansa nuorukaisen kainalosta. Hän siveli sormenpäällään varovasti Niklaksen kasvoja.
”Onko tämä näin kipeä?” Sierra kysyi alakuloisena.
”Hieman… täytynee varmasti hakea terveydenhoitajalta särkylääke,” Niklas totesi ja lähti koulua kohden uudemman kerran. Kaksikko käveli erillisen rakennuksen luokse koulun vieressä. Vanhan puutalon edessä oli tervetuloa kyltti.
”Tuota Niklas… minun täytyy tunnustaa sinulle yksi juttu,” Sierra vastasi hermostuneena.
”No?”
”Se olin minä joka kutsui vanhempasi sekä Milon vanhemmat paikalle,” tyttö tunnusti ja sai Niklaksen ilmeen laajenemaan.
”Siis mitä?” poika kysyi hieman äreänä.
”Mun oli pakko. En halua mitään kahakkaa enempää, vain mitättömän juorun takia. Ilman aikaista puuttumista koko homma olisi voinut pahentua päivä päivältä,” Sierra selitti paniikissa. Niklas katsoi epäuskoisena tyttöä. Kuitenkin hän hellitti ilmettään ja veti Sierran pitkään halaukseen.
”Kaikki hyvin… kiitos, että soitit vanhemmilleni,” poika kiitti ja sai Sierran puristamaan kätensä tiukemmin pojan ympärille. Niklas suukotti hellästi tytön päälakea ja sai tämän nostamaan katseensa Niklakseen. Sierra suukotti poikaa varovasti, mutta kaikki kosketus kasvoihin teki jollain asteella kipeää.
”Nyt sinulle se särkylääke,” Sierra patisteli ja työnsi pojan terveydenhoitajan luokse.

Illalla Niklas siivosi huonettaan. Tai oikeastaan kaikki perheen lapset joutuivat siivoamaan huoneensa. Hailey ja Mikael haluttomampana, kuin Niklas. Minni kantoi yläkertaan imurin ja katseli nuorten touhuja.
”Miksi me joudumme siivoamaan, jos kerran Niklaksen tyttöystävä tulee vain kylään?” Hailey marisi ja mulkaisi käytävältä veljeään, joka virnuili voitonriemuisasti.
”Koska se on kohteliasta. Lisäksi teillä olisi huomenna ollut joka tapauksessa huoneen siivouspäivä, niin eikö ole parempi tehdä se tänään ja huomenna ottaa rahat tekemättä juuri mitään?” Minni vitsaili ja sai Haileyn mietteliääksi. Tyttö juoksikin nopeasti takaisin huoneeseensa jatkamaan.
”Hyvä oivallus. Kuitenkaan viikkorahaa ei saa yhtään sen nopeammin,” Niklas totesi ja viikkasi paitansa laatikostoon. Minni nojasi ovenkarmiin ja mulkoili hymyillen esikoistaan. Niklas touhusi omiaan hänen äitinsä vain tuijotellessa tätä.
”Mitä?” poika kysyi, kun heidän katseensa kohtasivat.
”Milloin sinusta on tullut noin iso?”
”Öööö siinä yhdessä silmänräpäyksessä?” Niklas totesi huumorillisesti ja sai äitinsäkin naurahtamaan.
”Se on kyllä totta… 16-vuotta on kuin hujaus,” Minni hymyili pojalle.
”Jännittääkö?” Minni kysyi, kun poika oli vaisu.
”Vähän… Autatko?” poika kysyi samalla, kun äitinsä avustuksella vaihtoi pussilakanansa peittoon.
”Ihan turhaan… emme aio isäsi kanssa tentata teitä. Haluamme kanssa vain tutustua siihen, kehen olet itse ihastunut,” Minni lohdutti.
”Tiedän sen ja olen oikeasti kiitollinen teistä…” poika kehui ja sai Minnin entisestään hymyilemään.
”Minni, tuletko auttamaan?!” Turbo huudahti kaksikon makuuhuoneesta.
”Tullaan… Saatko nämä loppuun?” Minni kysyi ja poika nyökkäsi hyväntuulisesti.

Ovikellon soiminen samana iltana sai Niklaksen avaamaan oven. Hämmästykseksi Niklas joutui nielaisemaan vaikeasti. Sierra ei tullut yksin. Hän tuli vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa.
”Hei!” poika tervehti.
”Hei! Ei kai ole tuppautumista, jos perheenikin tulevat illallistamaan?” Sierra kysyi ja osoitti vanhempiaan.
”Ei… Äiti yleensä tekee sen verran ruokaa, että riittää isommallekin porukalle,” Niklas vastasi ja ohjasi tyttöystävänsä sekä tämän vanhemmat sisälle taloon. Sierra oli pukeutunut koulupuvun mittaiseen tummaan hameeseen ja paidaksi hän oli valinnut olkapäät paljastavaan vaaleaan paitaan. Korkeat mustat sukat nousivat hänen polviensa yläpuolelle. Niklas ohjasi Sierran vanhemmat omiensa luokse, jotka ilahtuivat siitä, että tyttö oli halunnut tuoda heidät mukanaan. Sierran isä oli miltein yhtä pitkä kuin Turbokin. Hyvin hintelä ruumiinrakenteeltaan ja suklaanruskea väriltään. Miehen vehnän väriset hiukset olivat siististi miehen päälaella kammattuna. Sierran äiti puolestaan oli vaaleampi punaruskea naishiiri, jonka valkeat hiukset olivat letitettyinä.
”Anteeksi, jos tuppaamme tänne tällä tavalla,” Sierran äiti pahoitteli.
”Ei suinkaan. Kyllä teille kaikille ruokaa riittää,” Turbo totesi hymyillen.
”Ja mukavahan se on tutustua myös poikamme mielitietyn vanhempiin,” Minni hymyili ja katsahti kaksikkoa.
”Me mennään yläkertaan siksi aikaa. Vai tarvitsetteko apua?” Niklas kysyi.
”Menkää vain,” Minni ohjasi kaksikkoa, jotka nyökkäsivät hyväksyvästi.
”Sierra. Ottakaa Annalis mukaanne,” Sierran isä totesi ja työnsi ujoon pikkutyttöön hieman vauhtia. Sierra ojensi siskolleen kättään, joka rohkaistui juoksemaan tämän luokse.
”Annalis voisi ehkä leikkiä Mikaelin kanssa,” Niklas pohti yläkerrassa.
”Asuuko Mikael täällä?” tyttö kysyi innoissaan.
”Todellakin,” Niklas vastasi ja koputti veljensä oveen. Mikael avasi sen reippaasti ja ilahtui nähdessään iltapäiväkerho kaverinsa heillä. Niklas kurkisti veljensä huoneeseen, joka oli pojan Lego-leikeistä räjähtänyt jälleen uuteen uskoon.
”Siivotkaahan sitten jälkenne, kun lopetatte leikit,” Niklas kehotti ja sai Mikaelin pamauttamaan oven kiinni tämän nenän edestä.

Sierra nauroi makeasti veljesten kinastelulle ja sai pojan tarraamaan tämän lanteista. Sierra kiherteli pojan otteessa ja suukotti tätä poskeen hellästi, kun Niklas työnsi tämän kevyesti omaan huoneeseensa. Niklas sulki oven kiinni perässään. Sierra katsoi huonetta uteliaana ja kikatteli pojan lapsuuden kuville. Harmaan kaiuttimen nähtyään tyttö hyppi hieman riemusta.
”Saanko laittaa musiikkia?”
”Totta kai…” Niklas vastasi ja heittäytyi pedatulle sängylleen pitkäkseen. Sierra yhdisti puhelimensa kaiuttimeen ja laittoi lempi listansa huoneeseen matalalle äänelle soimaan. Sierra hymyili lempeästi ja katsoi Niklasta, joka oli nostanut kätensä niskansa taakse ja katseli kattoa tyytyväisen oloisena. Sierra käveli pojan luokse ja hyppäsi tämän toiselle puolelle. Kaksikko naurahti muutaman kerran makeasti. Niklas nosti toisen kätensä tytön ympärille. Sierra kuunteli pojan sydämensykettä. Niklas silitteli tytön selkää hellästi.
”Tää on aika ihanaa,” Sierra henkäisi hellästi ja nosti katseensa poikaystäväänsä. Niklas siirsi katseensa tähän.
”Niin on…”
Sierra katsoi poikaa tovin aikaa ja nousi suukottamaan tätä pari kertaa. Muutaman kerran lyhyemmin ja muutaman kerran pidemmin.
”Sattuuko sua?” tyttö kysyi ja nousi puoli-istuvaan asentoon. Niklas hieroi kasvojaan varovasti. Kieltämättä Milon isku oli hyvä ja onnistunut.
”Vähän kasvot arat,” poika vastasi ja nousi kanssa istumaan. Sierra oli hieman huolissaan. Oliko heidän rakkauden osoitukset pahentaneet nuorukaisen oloa.
”Mutta en käskenyt sua lopettamaan,” Niklas jatkoi vitsaillen. Tyttö tönäisi pojan takaisin sängynpäälle, joka kaappasi tämän pidempään halaukseensa.

”Lapset tulkaa syömään,” Turbo huudahti portaiden alapäästä nuorisolle. Sierra nousi Niklaksen kanssa seisomaan ja sammutti hetkeksi kaiuttimen. Mikael ja Annalis juoksivat parin edestä ensimmäisinä alakertaan. Hailey seurasi heitä ihan perässä. Ohi mennen tyttö vain virnuili piruilevasti isoveljelleen.
”Oih nam!” Mikael huudahti ja seisoi tuolillaan nojaten samalla käsillä pöydän kanteen. Annalis teki samoin ja tuoksutteli hyvän ruoan tuoksua.
”Istukaahan sitten…” Turbo kehotti lempeästi ja kaksikko istui alas. Hailey istui äitinsä viereen. Niklas ohjasi Sierran siskonsa viereen ja istui itse pöydän toiseen päähän. Tyttö hymyili lempeästi pojalle.
”Te olette niin suloisia yhdessä,” Sierran äiti ihaili pöydän toiselta puolelta tätä. Kumpikin teini punastelivat hiukan ja painoivat katseensa alas.
”Nuoret olivat huolissaan siitä, että pitäisimme heille saarnan seurustelustaan,” Minni naurahti ja katsoi Hailey ohi kaksikkoa.
”Sitä se nuori lempi teettää. Luulevat aina, että aikuiset pääsevät sanomaan ja tuomitsemaan,” Sierran äiti henkäisi naurahtaen.
”Jos nuorista olisi riippunut he eivät olisi välttämättä kertoneet sitä näinkään nopeasti,” Turbo totesi ja auttoi Mikaelia nostamaan ruokaa lautaselleen.
”Sitäpä… mutta eipä kukaan meistä ole tainnut ihan suorasti vanhemmilleen kertoa seurusteluaan,” Sierran äiti naurahti ja sai muutkin naureskelemaan.
”Onko meillä jälkkäriäkin?” Mikael kysyi, kun sai vasta ensimmäisen haarukallisen ruokaa suuhunsa. Turbo katsoi hieman kysyvästi poikaansa ja pyöritteli tälle päätään.
”Kyllä meillä on,” Minni totesi ja laittoi salaattikulhon kiertämään.

Ruokailun jälkeen koko seurue siirtyi olohuoneeseen viettämään aikaa. Mikael oli hakenut muutaman pelin hänelle ja muille lapsille. Aikuiset keskustelivat keskenään sohvaryhmän luona.
”Sun vanhempasi on kanssa tosi mukavia,” Niklas kuiskasi Sierran korvaan. Sierra katsoi vanhempiaan, kun tämän isä kertoi perheen karavaani elämästä.
”Niin he ovat,” Sierra vastasi painaen päänsä pojan olkapäälle.
”Teidän vuoro,” Mikael totesi ja antoi nopat Sierralle.
”Et sitten huijaa!” Annalis totesi.
”Enhän mää koskaan,” Sierra vitsaili ja heitti noppia vuorostaan. Ilta sujui sulavasti ja kummankin teinin perhe sai rauhassa tutustua toisiinsa. Minni oli yhdessä vaiheessa keittänyt heille jälkiruoan kanssa vielä kahvit. Puolestaan Sierra ja Niklas olivat ilmoittautuneet, että voisivat naista auttaa ja Minni ottikin avun mielellään vastaan.
”Kiitos mukavasta illasta,” Sierran äiti kiitti illan päätteeksi, kun pariskunta perheineen olivat lähdössä.
”Kiitos teille, että tulitte,” Minni vastasi ja ohjasi lähtevän perheen eteiseen. Sierra istui vielä portaalla Niklaksen kanssa.
”Tekin olette tervetulleita myös meille illallistamaan,” Sierran isä naurahti.
”Mielellämme. Myös aikuisten kesken vietetty ilta passaa oikein hyvin. Voidaan katsos laittaa nuo teinit lapsenlikoiksi,” Turbo vitsaili miehelle ja osoitteli portaalla istuvaa kaksikkoa peukalollaan.
”Mmmm… todellakin!” mies innostui jo ja sai aikuiset naurahtamaan.
”Tulkaahan tytöt sitten,” Sierran äiti komensi hellästi.

Annalis juoksi Minnin ja Turbon ohitse eteiseen pukemaan kenkiään. Sierra nousi kanssa ylös ja suoristi käsillään hamettaan. Niklas ohjasi tämänkin eteiseen hellästi. Poika asettui vanhempiensa väliin, kun Sierra puki kenkiään jalkaan.
”Me menemme jo autoon… kiitos vielä mukavasta illasta,” Sierran äiti henkäisi ja heilutti nopeasti ohimennen kädellään.
”Kiitos edelleen teillekin,” Minni henkäisi ja tervehti vielä Annaliksen. Samaan aikaan Sierran vanhemmat suuntasivat ulos talosta.
”Heippa Mikael! Nähdään huomenna koulussa,” tyttö huusi olohuoneeseen.
”Heippa!” Mikael totesi ja tyttö juoksi vanhempiensa perään ulos talosta. Sierra heilautti hiuksiaan ja piteli hetken otsaansa.
”Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi.
”Joo… huippasi hieman, kun nousi niin nopeasti,” Sierra naurahti.
”Mukava kun tulitte,” Minni henkäisi myös erikseen tytölle.
”Kiitos kutsusta. Tää seurustelu on totisesti helpompaa, kun kaikki tulee toimeen keskenään,” Sierra henkäisi ihastuneena.
”Kiva kuulla. Pidähän tuo meidän poikamme aisoissa,” Turbo vastasi ja sai Sierran leveästi hymyilemään ja katsomaan poikaa.
”Kyllä mää sille rajat vedän,” tyttö totesi ja sai Niklaksen vilkuilemaan naureskellen toisaalle.
”Hyvä… mennäänhän me siivoamaan keittiö,” Minni patisti miestään, antaen nuorisolle hetken aikaa olla kaksin.

Niklas saattoi Sierran pidemmälle tuulikaappiin.
”Kiitos… oli oikeasti tosi kivaa,” Sierra henkäisi ja laski kätensä pojan olkapäille.
”Yllättäen. Niin oli… en olisi kyllä heti uskonut,” Niklas pyöritteli silmiään hymyillen. Sierra kihersi ihastuneena ja astui yhden askeleen lähemmäksi poikaa. Niklas suukotti tyttöä varovaisesti ja sitten vähän pidempään. Kuitenkin kipu kuonossa sai hänet äkkiseltään vetäytymään.
”Mää suutelen sua paremmin, kun kasvosi ovat parantuneet,” tyttö henkäisi ja silitti toisella kädellä tämän poskea.
”Sovitaan niin. Nähdään huomenna,” poika henkäisi ja suukotti nopeasti vielä tyttöä kivusta huolimatta.
”Nähdään,” Sierra henkäisi. Niklas saattoi hänet ihan ovesta ulos ja nosti reikelin takaisin lukko asentoon. Poika vilkutti nopeasti vielä tyttöystävälleen ja sulki oven kaksikon väliltä. Niklas virnuili ihastuneena. Kaikki tämä säätö ja kuitenkin kaikki päättyi ihan loistavasti. Ei hän olisi voinut paremmin valita tyttöystäväänsä. Niklas punasteli vielä ovea vasten. Sierra tosiaan oli vetänyt hänet pilvilinnoihin. Poika naurahti ja huokaisi syvään samaan aikaan. Hän haroi hiuksensa ja lähti auttamaan vanhempiaan keittiön siivoamisessa. Poika katsahti keittiössä touhuavia vanhempiaan, jotka kiusoittelivat toisiaan. Myös rakkauden täyteinen suudelma vaihdettiin kaksikon välillä ja sai Niklaksen hymyilemään. Hän toivoi salaa mielessään, että hänen ja Sierrankin tulevaisuus olisi yhtä lupaava ja antoisa mitä heidänkin vanhemmillaan…

The End

Tää tarina on aivan mahtava . Nuorten rakkausjuttja on tosi söpöä lukea. Mietin hiukan et onks tässä Niklaksen flunssa omakohtainen kokemus, kun itse olen käyttänyt samalla tavalla omaa sairastumistani yhdessä tarinassani

Ei ole omakohtaista kokemusta tähän käytetty. Sosiaali- ja terveysalalla työskennellässäni osaan kertoa jo perus sairas kuvioista sen enempää käyttämättä omii kokemuksia

Aivan toi selittää paljon [You must be registered and logged in to see this image.] .

Aaaw, ihana teinidraama <3 Oli tosi nautittava tarina ja helposti luettava kun repliikit omilla riveillään Kiitos illan piristyksestä

Minde kirjoitti:Aaaw, ihana teinidraama <3 Oli tosi nautittava tarina ja helposti luettava kun repliikit omilla riveillään Kiitos illan piristyksestä

Kiitos paljon 🤩. Ja eipä mitään Tää tarina oli jotenkin tosi selkeesti omassa mielessä ja sen vuoksi jotenkin super helppo toteuttaa. Kiva kun tykkäsit