Komento Tellukselle (S)

Kirjoittaja: Pahgiz
Fandom: Prätkähiiret Marsista
Betat: HöpöHamsu & Minde
Tyylilaji/Genre: Action, Drama
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: OC Krista
Tiivistelmä: Leipäjuuston verivihollinen Teuvo Tahko on palkannut itselleen uuden työntekijän. Tästä innostuneena, hän päättää haastaa taas Leipäjuuston voittaakseen hänet vihdoin lopullisesti.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret Marsissa hahmot ja maailma kuuluvat niiden laillisille omistajille, omistan vain omat hahmoni ja tarinani. Kirjoituksilla ei myöskään tienaamaan pääse.
A/N: Herranjestas! Sain kun sainkin tämän valmiiksi!! Alun perin suunnitelma tästä uudesta (kokonaan mun omasta) 3.0 ficcitodellisuudesta on kuitenkin lähtenyt hautumaan aika kauan sitten… Toisaalta onni, etten saanut ficciä julkaisukuntoon, kun tuossa loppuvuodesta 2021 tein tämän päätöksen, että Krista muuttaakin vielä kerran lajia XD Ja jatkossa ceresläiset ovatkin sitten kettukansaa. Toivotaan, ettei seuraavan kanssa menis aivan näin pitkään.


Maisema oli niin valkoinen, että se näytti melkein tyhjältä paperilta. Niin kauas horisonttiin kuin katse kantoikin, kaikki mitä pystyi näkemään, oli pelkkää lunta ja jäätä. Koko planeetan ulkokuori näytti enemmän tai vähemmän sellaiselta.
Muutamia vuoria lukuun ottamatta, sen pinta oli tasaisen paksun lumikerroksen peitossa. Ainoastaan hyytävä tuuli pyöritteli toisinaan sen koskemattoman näköisillä aukeilla kevyttä puuterilunta. Päällisin puolin olisi voinut kuvitella, että planeetta olisi ollut liian kylmä ja siksi asuinkelvoton.
Näin ei kuitenkaan ollut. Sen kovan jääkuoren alta löytyi nimittäin aivan erilainen maailma.
Cereksen pinnan kovat olosuhteet olivat pakottaneet sen asukkaat rakentamaan kaupunkinsa suurimmaksi osaksi kovan jääkerroksen alle suojaan, samaan tapaan kuin Maan muurahaiset. Pinnalta tarkasteltuna kaupunkeja ei nähnyt lähes ollenkaan.
Suurtenkin kaupunkien päällä pinta näytti melkein kokonaan koskemattomalta. Pelkästään satunnaiset aukot, joista asukkaat pääsivät ulkomaailmaan tarvittaessa, kielivät niiden sijainnin. Usein nämä luukutkin tosin saattoivat olla hangen alle hautautuneena.
Nyt eräs tällaisista aukoista oli avattu. Hyytävään viimaan kapusi identtisissä armeijan valkeissa talvivarusteissaan tasaisessa jonossa hahmoja, ceresläisiä. Heillä kaikilla oli huput päässään ja raskaat laukut olallaan.
Samassa valtava miehistönkuljetusalus ilmestyi näkyviin pyrystä huristen. Huristen se laskeutui heidän eteensä.
Heti aluksen jalkojen tömähtäessä maahan, sen kyljessä oleva ovi aukesi ja lastaussillat rullautuivat esiin. Kaksi tukevampirakenteisempaa miestä hyppäsi aluksen sisältä ulos. He aukaisivat ruuman ja ilman sen kummempaa järjestelmällisyyttä, alkoivat surutta paiskoa jonottajien laukkuja sinne. Kun ceresläiset olivat luopuneet laukuistaan, he siirtyivät mukisematta jonottamaan aluksen ovelle ja pujahtivat siitä sisään.
Jonon viimeinen työnsi pinnalle jotain kirkkaan vihreää.
Väri loisti valkoista hankea vasten melkein sokaisevana.
Pinnalle rullasi vihreä katumoottoripyörä.
Sen omistava ceresläisnainen kapusi luukusta sen perässä.
Heti pinnalle päästyään, tuulenpuuska pyyhkäisi heidän ylitseen ja heitti naisen päätä suojaavan hupun pois tämän päästä.
Cerestä asuttavat olivat humanoidisia kettuja.
Moottoripyörää taluttavan naisen turkki oli kuin Maassa tavattavalla punaketulla. Hänellä oli kaksiväriset hiukset. Takaa ne olivat melko lyhyet ja mahonginpunaiset. Etuhiukset roikkuivat silmillä mustana.
Nainen puhalsi suortuvan pikaisesti paikoilleen ja kiskaisi hupun takaisin päähänsä.
Tällaisessa pakkastuulessa hänen korvansa saisivat paleltumia alta aikayksikön.
Hän seurasi jonon hännillä taluttaen moottoripyöräänsä.
Heitä hakemaan tulleet miehet seurasivat erityisesti häntä omahyväisesti katseillaan. Hän oli ryhmän ainoa, jolla oli kulkupeli kuljetettavana.
Ruuman ovella seissyt mies oli aikeissa tarttua moottoripyörän kahvoihin taluttaakseen sen paikoilleen, mutta nainen ei ollut huomaavinaan tätä ja työnsi sen itse aluksen sisälle. Lukittuaan sen tukevasti paikoilleen, nainen pujotti moottoripyörän kahvaan kypäränsä ja pudotti laukkunsa muun omaisuutensa viereen.
Ceresläisen hypättyä ulos ruumasta, sen ovet lukittiin ja nainen astui avaruusalukseen vievälle sillalle. Hän nousi muutaman askeleen ja aluksen ovella kääntyi katsomaan vielä viimeisen kerran kotiplaneettaansa.
Kuitenkin heidän kuljettamisestaan vastaavien miesten happamat katseet saivat hänet kiireesti kääntymään takaisin kohti avaruusalusta ja vastentahtoisesti hän astui sisään alukseen, jonka määränpäätä hän ei vielä kunnolla tiennyt.
Nainen istui lähimmälle tyhjälle paikalle. Koko alus oli täynnä hiljaisina istuvia ceresläisiä.
”Onhan se outoa ajatella, ettei välttämättä koskaan enää näe tätä paikkaa..” Naisen vieressä oleva silmälasipäinen hieman hontelon näköinen mies huokaisi.
”Niin..” Nainen vastasi varsin vaisusti.
Mies ojensi kätensä naista kohti.
”Olen kapteeni Marcus.”
Nainen tarttui miehen käteen pakottaen kohteliaan hymyn pilkahduksen kasvoilleen esittäytyäkseen.
”Luutnantti Krista.”
”Hauska tutustua. Joko sait tietää mille planeetalle menet?”
Nainen kaivoi huolellisesti taitellun paperin taskustaan.
”Matkani kohde on planeetta Tellus.. Se kolmas planeetta auringosta..”
”Eli varsin lämpimät oltavat kotiin verrattuna.”
”Niin.. Saankohan aikaiseksi lämpöhalvauksen itselleni siellä.” Nainen naurahti teennäisesti.
”No ainakin alkuun sun kannattaa vaa pitää huolta nestetasapainosta.. Eiköhän se siitä.” Marcus totesi tyynesti.
Kapteeni ei selvästikään ymmärtänyt kovin hyvin sarkasmia, Krista huokaisi mielessään.
”Joo.. totuttelua vaan.. Mihin sut on komennettu?”
”Tohon vähän lähemmäs, Marsiin.. Yöt ovat viileämpiä, mutta kyllä mäkin saan totutella kotia lämpimämpään ilmastoon.”
”Joo.. Mitähän meidät laitetaan tekemään?”
”Ei harmainta hajua.. ”
Taho, joka heidät Cereksen armeijasta värväsi oli Pluto ja sen ympäri galaksia ripotellut kuvernöörit ja paikalliset valvojat, kenellä nyt budjetti kesti. Plutolaiset olivat vallanneet onnistuneesti planeettoja toinen toisensa perään, tuhoten ne täydellisesti varastamalla niiden kallisarvoiset luonnonvarat. Plutolaisten suunnattua kulkunsa kohti Cerestä, Cereksen vallanpitäjät olivat päättäneet mieluummin taipua plutolaisten tahtoon, kuin yrittää epätoivoisesti taistella. Pluto oli kuitenkin päihittänyt lukuisia isompiakin planeettoja tieltään, mitä mahdollisuuksia pienellä asteroidivyöhykkeen kääpiöplaneetalla olisi ollut? Cereksen ainoa ehto Plutolle oli, että he saivat itse hallinnoida, kuinka suuren osan luonnonvaroistaan he pystyivät Plutolle kulloinkin luovuttamaan. Vastineeksi myöntymisestään tähän, Pluto halusi etuoikeuden värvätä ceresläisiä sotilaita palkkasotureiksi omille rintamilleen.
Värvätyt harvemmin vain palasivat ikinä enää kotiin. Siitä tosiasiasta ei ceresläisten keskuudessa juurikaan puhuttu. Värväyskirjeen saamista yritettiin markkinoida asiana, josta sieti olla kiitollinen. Esimerkiksi värvätyiksi valittujen palkka oli paljon kovempi kuin mitä Cereksessä oli yleensä mahdollista saada. Värvättyjen omaisetkin saivat tyypillisesti osuutensa palkasta, jota halutessaan sai maksaa suoraa kotiin. Tällä osuudella esimerkiksi yksin kotiin jäänyt puoliso sai hoidettua helposti perheen lasten kasvatuksen. Tämä ei ollut tavallista Cereksessä, koska vain harvat päätyivät värvätyiksi planeetan ulkopuolelle. Työstä ei voinut kieltäytyä, tai seuraava etappi olisi ollut jokin Pluton pahamaineisista vankileireistä tai jopa kuolemantuomio.
Krista tuijotti lasittuneesti omaa värväyskirjettä käsissään, mutta havahtui huomattuaan turvavyövalojen syttyvän lähestyvän lähdön merkiksi.
”Tämä on eka kerta, kun pääsen avaruusaluksella asteroidivyöhykkeen läpi… Onkohan matka millanen?” Kettunainen pohti taitellessaan kirjeen pois ja laittaessaan turvavyötä kiinni.
”No varmaankin ainakin möykkyinen...” Marcus totesi napsauttaessaan oman turvavyönsä kiinni.

Matkan alkutaipale ei ollut odotetustikaan kovin tasainen. Jotkut kärsivätkin tämän vuoksi pahoinvoinnista. Mutta asteroidivyöhykkeen ohitettuaan aluksen turvavyövalot sammuivat ja kaikki katselivat kiinnostuneina ulos. Kuljettajat kytkivät päälle nopean ajonopeuden. Näin ei menisi kuin hetki ja ceresläiskettujen kuljetusalus olisi jo Marsissa. Aluksessa oli hyvin hiljaista. Matka oli kaikille hyvin ristiriitainen. Monia kiinnosti nähdä galaksin muita kolkkia, mutta kukaan ei ollut kovin iloinen siitä, kuinka he joutuivat hylkäämään kotinsa ja läheisensä. Eikä tulevan epävarmuus lohduttanut sekään.
Ihan liian pian alus laskeutu Marsin pinnalle. Alus tyhjeni lähes kokonaan. Meni hyvin kauan ennen kuin kaikkien Marsiin jäävien tavarat oli saatu kerättyä ruumasta. Krista siirtyi ikkunapaikalle Marcuksen lähdettyä. Nainen katseli tuota punaisen planeetan maisemaa. Se oli ihan erilainen kuin Cereksen. Mars oli kokonaan punertavan hiekan peitossa. Jotenkin naisesta kuitenkin tuntui, ettei Marsin kuulunut näyttää noin punaiselta, se näytti jotenkin niin epäluonnolliselta. Miksei planeetalla kasvanut mikään? Näyttikö Mars tältä koska plutolaiset olivat pilanneet sen? Kotona Cereksessä hän oli tottunut näkemään tasaisen tyhjän maiseman aina, kun hän nousi pintaan testatakseen moottoripyöränsä uusia ominaisuuksia, mutta Marsissa tämä tyhjyys näytti hänestä luonnottomalta.
Pian alus nousi uudelleen ilmaan. Kristan lisäksi sotilaita oli jäänyt vain muutamia alukseen. Aluksessa oli entistäkin hiljaisempaa. Jäljellejääneet ceresläiset istuivat eri puolilla lähes tyhjässä avaruusaluksessa. Ketään ei kiinnostanut jutella kenenkään kanssa, vaan kaikki tuijottivat omista ikkunoistaan ulos. Krista oli painanut otsansa ikkunan viileää lasia vasten ja katseli ulos, kuinka lukuisat tähdet loistivat kaukana horisontissa ja pienet meteorit vain vilahtivat nopeasti ikkunan ohitse.
Pelko tulevasta myllersi hänen sisuskaluissaan. Häntä oksetti, vaikkei hänen vatsassaan ollutkaan mitään mitä oksentaa.
Hyvästit hänen vanhempiensa kanssa olivat olleet kauheat. Ja jos mahdollista, vielä kauheampaa oli ollut jättää hyvästit hänen parhaille ystävilleen. Ajatus siitä, etteivät he ehkä ikinä enää näkisi, musersi Kristan mielen. Kristan täytyi räpytellä silmiään kiivaasti, etteivät kyyneleet pääsisi valumaan hänen poskilleen.
Nyt ei olisi oikea aika alkaa vetistellä. Hän ei voisi näyttää heti Maahan päästyään siltä, että hän on juuri itkenyt silmät päästään.
Itkupilli ensivaikutelmaa hänestä ei saa tulla.
Taas alus tuntui saapuneen määränpäähänsä aivan liian pian.
Jos Mars oli saanut ceresläisen hieraisemaan silmiään, niin tämä paikka se vasta olikin ihan oudon näköinen. Krista näki silmänkantamattomiin korkeita rakennuksia. Taivas oli sininen, mutta pitkät savupiiput peittivät sitä savullaan. Alhaalla maankamaralla nainen näki pienehköjä tarkasti rajattuja alueita vihreää kasvustoa.
Kaukaa katsottuna Tellus oli näyttänyt sinivihreältä, joten nainen oli olettanut planeetan näyttävän enemmän vihreältä myös lähempää katsottuna.
Alus laskeutui ison rakennuksen katolle. Kuullessaan nimensä huudettavan Krista nosti riisumansa paksun takin käsivarrelleen ja suuntasi oviaukolle. Tanakka kuljettamisesta vastaava plutolaismies avasi oven Kristalle, joka näytti olevan ainoa tälle pysäkille jäävä. Oven auetessa Kristaa oli vastassa hänelle erittäin lämpimän tuntuinen tuulahdus. Hän käveli aluksen taakse, jossa plutolaiset olivat juuri ottaneet hänen laukkunsa ja moottoripyöränsä pois ruumasta. Krista otti ne vastaan kireästi hymyillen ja talutti moottoripyörän sivummalle. Heti ensimmäiseksi nainen tarkisti, ettei hänen kallisarvoiseen prätkäänsä ollut tullut kuljetuksesta vaurioita. Varmistuttuaan kaiken olevan kunnossa, nainen nousi seisomaan. Hän uppoutui tuijottamaan kummallista maisemaa edessään. Matala yskäisy hänen takanaan sai naisen havahtumaan hätkähtäen.
”Sinä siis olet luutnantti…Krista.” Karhea miehen ääni tokaisi kuivakasti. Krista kääntyi katsomaan, nähden ihmismiehen, jolla oli aurinkolasit, lippis ja pitkä punainen parta.
Mies oli nähtävästi tarkistanut naisen nimen kansiosta, jota hän selaili hajamielisen oloisesti käsissään. Kansion kannessa oli Cereksen armeijan tunnukset, joten nainen oletti sen olevan hänen ansioluettelonsa.
Lämmintä tervetulotoivotusta tuskin kannattaisi odottaa.
”Kyllä, sir! Oletteko paikan esimies?” Krista vastasi ja suoristi ryhtinsä. Hän yritti parhaansa toimia, kuten häntä on armeijassa opetettu, vaikka hänen edessään seisovasta epäsiististä miehestä hän päätteli, ettei täällä ehkä piitattu niinkään muodollisuuksista.
”Lähin esimiehes, kyllä.” Pitkäpartainen mies totesi laiskasti ja viittasi kettunaista seuraamaan itseään. Krista pyrähti nopeasti prätkänsä luokse ja talutti sitä niin sukkelasti miehen perässä kuin pystyi. Kuljetusalus nousi ilmaan ja suhahti heidän ylitseen kohti seuraavaa osoitetta.
Ihmismies ohjasti ceresläisen suureen hissiin.
Hississä punapartainen mies alkoi pitkän hiljaisuuden jälkeen uudestaan puhua.
”Olen Teuvo Tahkon lähin mies. Kaikki sanovat Numero Yksi.”
Nainen joutui miettimään hetken, mitä mies oikein tarkoitti, mutta kai tämä oli hänen tökerö tapansa esittäytyä.
Numero Yksi, olipa kumma nimitys, kettunainen ajatteli huvittuneena, mutta kokosi itsensä vastatakseen ripeästi.
”Ja Teuvo Tahko on mut värvännyt paikallinen plutolaisvalvoja?” Krista varmisti, että hän ymmärsi varmasti.
”Näin on.” Mies totesi laiskasti ja taas hississä oli hiljaista.
”Öhh.. Tapaanko minä hänet piakkoin?” Nainen kysyi varovasti, kun Ykkönen tosiaan yllättäen lopetti keskustelun siihen paikkaan.
Hän ei ilmeisesti turhia lätissyt.
”Herra Tahko odottaa näkevänsä sut toimistossaan, kun eka on heitetty prätkäs tallii ja kamat kämppääs.”
”Selvä.” Krista nyökkäsi, eikä enää kysellyt enempää.
Kaikki kai selkenisi aikanaan, kunhan hän vain pysyisi tämän jurottajamiehen kintereillä.
Hissi päästi äänimerkin sen saavuttua pohjakerrokseen. Ovet avautuivat suureen parkkihalliin. Hallissa oli parin kuorma-auton ja limusiinin lisäksi monia kymmeniä pieniä autoja, jotka olivat matalia ja leveärenkaisia. Eikä niissä ollut turvakaarien lisäksi erillisiä koppeja.
Kuin tuunattuja rantakirppuja, Krista mietti mielessään.
Yhtä kuorma-autoista lastattiin. Kaikki miehet pysähtyivät katsomaan Kristan ja Ykkösen suuntaan, kun nämä menivät ohi. Kettunaisesta tuijotus tuntui erittäin kiusalliselta, mutta mies hänen vieressään komensi miehet kylmänviileästi takaisin töihin.
Ykkönen osoitti tyhjän parkkiruudun Kristalle ja käski jättämään prätkän siihen. Ceresläinen ei olisi hennonut hylätä prätkäänsä sinne tuntemattomien raakalaisten armoille, muttei voinut muutakaan.
”Mä tuun pian takasi.” Krista kuiskasi prätkälleen, joka vilautti vaivihkaa valoja vastaukseksi.
Käännyttyään takaisin esimiehensä puoleen, nainen huomasi kauhukseen, että tämä maleksi jo kaukana edellä. Krista juoksi hänen peräänsä, painava laukku olallaan. Ja saavutettuaan hänet, seurasi häntä tiiviisti kuin hai laivaa.
Hän ei haluaisi saada huutoja ensimmäisenä päivänään Maassa, varsinkaan talossa eksymisestä.
Seuraavaksi he kävelivät pitkin pitkää käytävää, jossa oli ovia kummallakin puolen tasaisin väliajoin. Mies pysähtyi yhden oven kohdalla ja avasi sen avaimella, jonka hän heitti sitten kettunaisen napattavaksi.
”Tämäkö on mun…?” Krista varmisti ja Ykkönen tyytyi nyökkäämään laiskasti vastaukseksi.
Krista painoi huoneen numeron visusti mieleensä ja astui sitten huoneeseen. Huone oli vähän kuin hotellihuone, sänky, työpöytä, vaatekomero.
Huone ei ollut mitenkään ihmeellinen sisustukseltaan, mutta sentään oma kylpyhuone.
Luojan kiitos, nainen ajatteli helpottuneena.
Krista pudotti laukkunsa sängyn päälle. Vaikka ceresläisketun olisi tehnyt todellisuudessa mieli vain jäädä huoneeseensa, hän palasi takaisin käytävälle ja seurasi Ykköstä lähimmälle hissille. Se suuntasi ylöspäin ihan kattohuoneistoon asti.
Ovet avautuivat suureen halliin ja pitkäpartainen mies käveli tottuneesti isoista pariovista sisään. Se oli kai toimistohuone, vaikka tähän huoneeseen olisi mahtunut toimimaan kokonainen konttori lukuisine työntekijöineen.
Krista ei voinut olla ihmettelemättä, miksi koko paikka näytti olevan sisustettu lukuisilla äärimmäisen rumilla patsailla, jotka kaikki esittivät yhtä ja samaa kammottavaa lyhyenläntää miestä.
Yhtäkkiä Ykkönen hänen edessään pysähtyi ja oli lähellä, ettei Krista törmännyt hänen selkäänsä. Ceresläinen astui askeleen sivulle ja suoristi ryhtinsä.
Heidän edessään työpöydän takana oli työtuoli selkämys heitä vasten. Se pyörähti pahaenteisen hitaasti ympäri ja kettunainen hätkähti järkytyksestä.
Sama lukuisten patsaiden hirvittävä naama oli ilmielävänä hänen edessään. Miehen ulkonäkö karmaisi kettunaista niin, että hänen piti toden teolla koota itsensä mielessään.
Teuvo Tahko oli pyöreä, pienikokoinen ja häijyn näköinen. Näennäisesti mies näytti hänestä melko paljon Maan asukkaalta, mutta jo pelkästään miehestä löyhkäävä kalan haju paljasti Kristalle hänen olevan oikeasti plutolainen.
Miksiköhän Tahko oli naamioitunut ihmiseksi? Tekivätköhän toiset plutolaiset näin Maassa?
Ykkönen heitti Cereksen armeijan tunnuksilla varustetun kansion käsistään Tahkon pöydälle. Hän itse lysähti istumaan kauemmas nojatuoliin.
Tahko veti kansion lähemmäs ja selaili sitä pöytänsä päällä.
”Hmm..” Niljakas plutolaispomo lopulta myhäili ”Vai luutnantti… Mahdollisesti vielä ylempikin, mikäli kunnianhimoa olisi löytynyt enemmän…”
Nainen nosti kulmiaan hämmentyneenä, muttei esittänyt vastaväitteitä. Oliko hänestä muka tosiaan kirjoitettu hänen ansioluetteloonsa näin?
”Opiskelut jäi kesken.” Tahko tuntui toteavan, mutta koska Krista ei aivan voinut olla varma hän nyökkäsi hieman hermostuneesti.
”Valitettavasti, sir…” Krista vastasi lopulta hiljaa.
Nyt hän luuli tietävänsä, mikä tämä kansio oli. Hän oli kuullut siitä, mutta luuli sen olevan vain sitkeä juoru armeijassa olevien keskuudessa. Kansio ei ollut pelkästään heidän ansioluettelonsa, vaan se oli Cereksestä heidän mukanaan lähetetty paikallisen plutolaiskomentajan toimeksiannosta tehty kattava tietopaketti. Siellä toki oli tiedot värvätyn ceresläisen erikoistaidoista ja koulutuksesta. Mutta paketti sisälsi myös epävirallista reittiä koottua tietoa tämän koko elämästä. Kaikesta mitä tästä oli vain saatu kaivettua esiin. Kansioita ei nähtävästi vain uskottu asianomaiselle itselleen. Kristaa kammotti mitä kaikkea muuta hänestä oli mahdettu kirjoittaa. Hän puristeli käsiään nyrkkiin yrittäen rauhoittua ja taistella irti halusta repiä tuo opus plutolaisen näpeistä.
”Eipä sillä, tuskinpa täällä kukaan muukaan on akateemisesti lahjakas.” Lyhyt mies pyöräytti hajamielisesti hanskan verhoamaa kättään nostamatta katsettaan kansiosta.
”Kun nyt osaa lukea ja kirjoittaa, nii seki on enemmä ku mitä ne Leipiksen urpot handlaa” Ykkönen murahti huvittuneena nojatuolin mutkasta.
Kristaa melkein hävetti.
Sellaisenko kuvan kansiosta sai, että hän olisi imbesilli?
”Lukuisia pätkätyöpaikkoja, ennen vävväytymistä…” Plutolaismies mutisi.
Kettunainen puri hammasta. Hänen uudella pomollaan oli kaiken muun lisäksi näköjään vahva ärrävika. Asiasta olisi parempi muistaa olla vitsailematta.
”Ooh! Palkittu moottovipyöväilijä?” Nyt Tahko nosti ilkeän näköiset silmänsä tapittamaan suoraan ceresläiseen. Kristan teki mieli astua askel taaksepäin.
Plutolaispomo näytti melkein tärisevän innostuksesta, minkä tämä tieto hänessä aiheutti jostain syystä.
”J-joo… Tai siis kyllä, sir!” Krista vastasi kiusaantuneena ”Tosin moottoripyöräpiirit Cereksessä ovat aika pienet…”
”Loistavaa!” Tuntui kun pyylevä plutolainen ei olisi kuunnellut naisen vähättelyjä lainkaan. Mies nousi seisomaan pyörivälle tuolilleen ”Löytyykö oma pävvä?!”
Miehen tuoli pyöri hänen allaan, mutta hän ei tipahtanut kyydistä.
”K-kyllä, sir.” Krista vastasi hämmentyneenä miettien samalla, oliko hänen uusi pomonsa ehkä mielenvikainen.
”Vietiin talliin tulomatkalla.” Ykkönen nojautui eteenpäin ”Näytti melkein marsilaisvalmisteiselta…”
Tästä kommentista Kristan suupieli tahtoi nykiä ylöspäin ylpeydestä. Hänen oma mekaanikko isänsä oli rakennellut Kristan prätkän kokoon pala palalta. Tämä oli joskus nuorilla päivillään ollut jonkun aikaa marsilaisen moottoripyörämekaanikon opissa. Kristan moottoripyörä oli todennäköisesti ainoa laatuaan Cereksessä. Koska osien hankkiminen oli todella hankalaa, joten osa niistä piti tehdä itse, eikä kovinkaan moni edes ymmärtänyt niiden päälle kotopuolessa.
”MAHTAVAA!” Plutolaismies hihkaisi ennen kuin lensi tuolistaan muutaman kuperkeikan kera lattialle. Ceresläisnainen aukoi järkytyksestä suutaan kuin kala kuivalla maalla.
Pitikö Tahkoa kiiruhtaa auttamaan?
Miksei Ykkönen näyttänyt olevan yhtään huolissaan?
Odottamatta plutolainen kuitenkin ponkaisi taas takaisin ylös tarmoa puhkuen.
Miehen noustessa seisomaan Krista ymmärsi vihdoin, kuinka lyhyt tämä todella olikaan. Tuntui kiusalliselta katsoa pomoaan niin paljon alaspäin.
”Savjatuotannot käyntiin!!” Plutolaismies julisti. Hän veti Ceresläisen äärimmäisen kiusallisesti ja epämukavasti kainaloonsa. Nainen sai olla melkein polvillaan. Hajuhaitoista puhumattakaan.
Krista vetäytyi äkkiä pomonsa aivan liian tuttavallisesta eleestä.
”Hetkinen hetkinen!” Nainen parahti ja keräsi rohkeutensa ”Mun prätkästä? Sarjatuotanto? Ei tuu kysymykseenkään.”
”Miksei?” Tahko räpsytteli eriparisilmiään hämmentyneenä. Hän tuskin koskaan oli joutunut kuulemaan vastaväitteitä, varsinkaan alaisiltaan.
Kristakin nielaisi ja mietti kiivaasti mielessään, mitä sanoisi, jotta tämä mielipuoli pitäisi näppinsä erossa hänen pyörästään. Ja ennen kaikkea, ettei hänen matkansa jatkuisi saman tien tästä jollekin plutolaiselle vankileirille. Sitten hän taikoi kasvoilleen liioitellun pahoittelevan ilmeen.
”Katsos kun… Mun prätkä on uniikki tekele… Mun isän käsialaa… Ja esimerkiksi kaikki noi tekoälyjutut… Mä en todellakaa ymmärrä niiden päälle yhtään mitään… Jos mun tietotaidoilla pitäis alkaa prätkiä kokoomaa, nii mun osaaminen loppuu perusmekaniikkaan… Ja mä mielelläni pitäisin prätkäni hyödyllisenä täällä, eli ehjänä ja ajokelpoisena…” Nainen selitti melko totuudenmukaisesti. Hänen tuskin kannattaisi aloittaa komennustaan suoraan valehtelemalla. Varsinkaan, kun hän ei vielä tuntenut esimiehiään kunnolla, kuinka tehokkaasti he haistaisivat valheet niitä kuullessaan.
Ykkönen ja Tahko vilkaisivat toisiaan. Kristasta tuntui, että he puntaroivat naisen sanojen uskottavuutta.
”Niin kai sitten…” Tahko huokaisi hieman pettyneenä, mutta samassa hän oli jo entisellään intoa puhkuen ”Ehkä sitten, kun löydämme palkkalistoillemme vihdoin oman hullun tiedemiehen…”
Nainen huokaisi hiljaa helpotuksesta. Ainakin toistaiseksi hänen prätkänsä oli turvassa näiltä verenimijöiltä.
”Ensimmäinen tehtävä!” Plutolainen huudahti äkisti saaden ceresläisen niskakarvat pystyyn ”Seuvaa Ykköstä ja mene muiden kanssa miinoittamaan pelikenttä.”
”Niin mikä miinoittamaan?” Kettunainen toisti hämmentyneenä, hänen oli täytynyt kuulla väärin. Eivät kai he nyt OIKEASTI kävisi lasten kimppuun?
”Chicagon pellejä varten.” Ykkönen murahti ilkeä hymyn tapainen kasvoillaan.
”Nyt en ymmärrä…” Krista raapi niskaansa. Mies ei varsinaisesti vastannut hänen kysymykseensä.
Miksi pelikenttä ja ketkä pellet?
Samassa Tahko napsautti toimistonsa yllättäen pimeäksi ja diashown pyörimään. Plutolaismies tuuppasi kettunaisen nojatuoliin sitä seuraamaan. Täysin varoittamatta ceresläisen eteen rävähti todella karmaiseva kuva tukevasta plutolaismiehestä pyllistämässä pelkissä kalsareissaan. Krista nosti nopeasti käden silmiensä eteen peittääkseen näkökentästä plutolaisen uhkean takapuolen. Hän ei TODELLAKAAN halunnut nähdä kuvasta enempää kuin oli pakko.
”Veviviholliseni Leipäjuusto pitää Chicagoa hallinnassaan.” Tahko selitti kuin olisi pitänyt aivan normaalina, että muista voitiin esittää näin yksityisiä kuvia julkisesti.
Diassa esiintyvä plutolainen oli myös peittänyt Tahkon tapaan kasvonsa ihmiskasvoja muistuttavalla naamiolla.
Näin nopealla vilkaisulla Leipäjuusto näytti hieman ihmismäisemmältä, kuin Tahko.
”Olen päättänyt lopullisesti nujevtaa sen tuhtituvskan ja viedä hänen maansa, tovninsa ja kaikki hänen naisensa!” Tahko julisti ennen kuin napsautti miehestä näkyviin toisen hyvin epäedustavan kuvan, missä mies oli tunkenut suunsa niin täyteen matoja, että osa niistä valui suupielen ohi hänen puvun takilleen asti. Tätä kuvaa Krista yritti olla katsomasta lainkaan, hän ei muuten varmaan söisi mitään kokonaiseen viikkoon.
”Niin, että häätäisit hänet pois Maasta?” Krista yritti kysyä mahdollisimman asiallisesti. Pelkkien kuvienkin perusteella ceresläinen kyseenalaisti hyvin vahvasti minkäänlaisten naisten olemassaolon.
”Pistän sen limakalan konkuvssiin ja vyömimään edessäni edes pikku voposen tähden” Tahko kihersi itsekseen mielikuvalle. Sitten tämä napsautti seuraavan dian, joka oli selvästi editoitu teos Leipäjuustosta ryömimässä Tahkon edessä ja suutelemassa tämän kenkiä.
Krista kurtisti kulmiaan.
Oliko se tavanomaista, että plutolaiset rähisivät näin keskenään? Eikö heillä ollut tarpeeksi kova työ varastaa ja tapella luonnonvaroista alkuperäiskansojen kanssa?
”Onko tämä Chicago sitten luonnonvarojen suhteen rikas alue vallattavaksi?” Nainen yritti toden teolla ymmärtää tämän vihanpidon tarkoitusperiä.
Tahko purskahti pahaenteiseen nauruun. Seinälle lävähti kuva kartasta, missä näkyi pala Yhdysvaltojen kartasta missä vierekkäin koreilivat isoimmalla kaupunkien nimet Detroit ja Chicago.
”Toistaiseksi kyllä! Se, avuton Leipäjuusto, ei ole saanut vavastettua kaupungista kuin pieniä muvusia. Koko Pluto tietää hänen saamattomuudestaan.”
Nyt ceresläinen ei varsinkaan ymmärtänyt mitään.
”Siis jos Leipäjuustolla on kokonainen kaupunki hyppysissään, oma torni ja rahaa on, niin mikä ihme sitä on ahdistanut?”
”Marsilaishiiret…” Ykkönen narskutteli hampaitaan Kristan selän takana.
Tahko napsautti seuraavan kuvan esille.
Kuva oli muiden hänen vastustajiensa tapaan epäedustava, joskaan kuvan kohteet eivät olleet edellisen plutolaisen tapaan aivan niin vastenmielisen näköisiä. Kuva esitti kolmea eriväristä, lihaksikasta marsilaishiirimiestä, jotka olivat selvästi tulleet kameralla yllätetyksi kesken ruokatunnin. Heidän suunsa olivat niin täyteen tungettuna ruokaa, että heidän poskensa pullottivat kuin oravilla. Tämäkään ei vielä näyttänyt riittävän, sillä heillä jokaisella oli kummassakin kädessä lisää sämpylöitä, joiden välistä valui kastikkeita miesten sormia pitkin. Hännissään heillä oli juomatölkit.
Kristasta tämän kuvan perusteella kolmikko ei varsinaisesti näyttänyt kovin vaaralliselta, mutta ehkä miehet eivät todellisuudessa näyttäneet noin naurettavilta. jos kerran olivat tehneet Chicagossa Leipäjuuston työstä hankalaa.
”Nämäkö tyypit ovat muka onnistuneet pysäyttämään ketään?” Ceresläisen oli pakko varmistaa hämmentynyt ilme kasvoillaan.
”Noi näyttää imbesilleiltä, mutta ei saa antaa ulkokuoren hämätä… Pyhäkoululaisten prätkät kyllä tekee suuremman työn yleensä…” Ykkönen murahti välinpitämättömästi.
Eli ilmeisesti tekin olette niiltä joskus saaneet turpaanne, Krista hymähti mielessään ja teki kaikkensa, ettei hymyilisi ajatukselleen. Joka tapauksessa hänen ei auttaisi aliarvioida näitä marsilaisia, ennen kuin näkee heidät toiminnassa.
Tahko sammutti diaesityksen yhtä yllättäen kuin aloittikin sen. Krista nousi ylös tuolistaan. Hän kääntyi vuorotellen katsomaan ensin Tahkoa ja sitten Ykköstä.
”Meillä on töitä.” Punapartainen mies totesi ja lähti maleksimaan kohti hissejä. Ceresläinen kiiruhti hänen peräänsä. Mielessään hartaasti toivoen, etteivät he tosiaan oikeasti menisi millekään lasten pelikentälle, vaan plutolaisten välienselvittely tapahtuisi jossain muualla.
Hissi lipui täydessä hiljaisuudessa suoraa kellaritasoon asti. Siellä Krista ja Ykkönen ilokseen huomasivat rekan olevan jo lastattu miinoitusvälineillä. Ykkönen määräsi miehet autoihin ja kertoi johtavansa itse moottorimarssin pääkallopaikalle, mihin räjähteet piti asentaa.
Kristakin istui moottoripyöränsä selkään, joka piippasi hänelle tervehdykseksi. Krista taputti prätkänsä kylkeä varovasti hymyillen, ennen kuin painoi kypärän päähänsä.
Alkujaan Kristan isä oli rakentanut pyörää itselleen, mutta kun tytär oli kiinnostunut moottoriurheilusta, siitä oli tullut vähän heidän yhteinen salaisuutensa. Kristan äiti ei pitänyt moottoriurheilusta, eikä varsinkaan siitä, että hänen ainut tyttärensä oli siitä niin valtavan innostunut. Hänestä se oli lähinnä vaarallista pelleilyä.
Sittemmin Krista oli kisannut planeetan sisäisissä kilpailuissa menestyksekkäästi, mutta kisat muilla planeetoilla olivat jääneet vain haaveilun tasolle. Kuten Krista oli yrittänyt pomolleen sanoa, moottoripyöräpiirit olivat melko olemattomat Cereksessä ja melkein joka kisoissa näkyivät aina samat kisaajat. Planeetan ikijäisen ilmaston vuoksi siellä suosittiin monia talvisempia harrastuksia. Esimerkiksi moottorikelkkailu oli Cereksessä hyvin suosittua. Krista osasi toki kelkkaillakin mallikkaasti, mutta jostain syystä Cereksessä eksoottisemmat moottoripyörät olivat kiinnostaneet häntä aina enemmän.
Nyt ceresläisnainen odottikin malttamattomana pääsevänsä ajamaan ulos. Tuuli oli ollut todella lämmin, kun hän oli saapunut rakennuksen katolle.
Hän tunsi kätensä lähes kihelmöivän ajatuksesta päästä ajamaan prätkällään vihdoin kovalle, luistamattomalle pinnalle.
Krista polkaisi prätkän moottorin käyntiin ja ajoi lähemmäs Ykkösen ajokkia.
Pian kellarissa kaikui melkein korviin koskeva meteli, kun kaikki työmaalle lähtevät konnat käynnistivät ajoneuvonsa.
Punapartainen mies ei paljoa vaivautunut varoittamaan, vaan lähti yhtäkkiä renkaat sutien ajamaan kellarin ramppia ylös kadulle.
Yllätyslähtö ei Kristaa harmittanut, hänen moottoripyöränsä sai miehen kiinni hetkessä.
Aurinko melkein sokaisi hänet, kun prätkä rullasi ulos lämpimään kesäilmaan. Kristaa hymyilytti.
Tämä oli todella ihmeellistä. Ulkona oli lämpimämpi kuin sisätiloissa! Cereksessä ei olisi tullut kuuloonkaan lähteä ulos näin vähissä vaatteissa.
Avaruusaluksessa Kristalla oli ollut vielä takkinsa päällään, mutta jo aluksen pysähdyttyä Marsissa, nainen oli todennut takin olevan ehdottomasti liikaa. Maassa hän pärjäsi ulkona täysin hihattomalla paidalla.
Ajoviima tuntui lämpimältä, kun se kutitteli hänen paljaiden käsivarsiensa karvoja. Edes visiiriä naisen ei aluksi tehnyt mieli laittaa kiinni. Kristan suupielet nykivät aina vain korkeammalle.
Tähän ilmastoon hän todellakin voisi tottua!

Ceresläisen mieli muuttui hyvin pian, kun he pysähtyivät ja ajoviima ei enää puhaltanut hänen karvoissaan viilentävästi ja aurinko porotti kuumana lähes pilvettömältä taivaalta. Nainen yritti parhaansa mukaan tehdä itsestään hyvän ensivaikutelman, joten hän autteli ahkerasti miehiä, jotka asentelivat räjähteitä maahan Tahkon ohjeiden mukaisesti.
Ceresläisen helpotukseksi heidän miinoitettava ”pelikenttänsä” oli oikeasti hylätty moottoritehtaan alue.
Tahko ilmeisesti omisti sen ja suurimman ostan ympäröivistäkin rakennuksista. Joten ulkopuolisilla ei pitäisi olla asiaa alueelle. Eli räjähteiden ei pitäisi olla vaaraksi sivullisille.
Krista kantoi painavia räjähdelaatikoita melkein ahkerammin kuin osa miehistä. Huolimatta siitä, että hän oli läkähtymäisillään kuumuuteen.
Krista laski käsistään laatikon, jolloin kuoppaa kaivaneet konnat alkoivat heti asennushommiin. Ceresläinen nappasi vesipullon vyöltään ja hörppäsi sen yhdellä nopealla kulauksella kuivaksi. Hänen ilmeensä näytti pettyneeltä, kun pullo olikin taas jo tyhjä. Nainen vilkaisi taivaalle, aurinko porotti edelleen ihan armotta.
Miten se saattoikin paistaa noin kuumasti?
Muille päivä oli ehkä normaali kaunis kesäpäivä, mutta Krista ei ollut ikinä kokenut mitään vastaavaa.
”Okei, ehkä täs menee hetki ennen kuin tottuu” Ceresläinen huokaisi hiljaa itsekseen.
Krista kulki rekan viereen jätetyn vesikanisterin luo ja alkoi täyttämään pulloaan.
Ykkönen nojaili rekan kylkeen mukavasti varjossa. Hän ei selvästi ollut turhia rehkinyt. Kettunainen pyöräytti vaivihkaa silmiään, täällä selvästikään ei johdettu esimerkillä.
”Mikä siellä on tilanne?” Punapartainen mies töksäytti, kun nainen oli saanut pulloonsa lisää täytettä.
Sen kun tulet itse katsomaan, naisen teki mieli sanoa, mutta hän päätyi nielemään tuskastumisensa.
”Viimeisiä kuoppia viedään, kytkennät kesken.”
”Hyvä, me sit voidaankin palata konttorille…” Ykkönen suoristautui ja lähti laiskasti kävelemään kohti ajokkiaan.
Krista kohotti kulmiaan. Mikä hoppu heille nyt tuli?
”Eiks meidän kuuluis vahtia täällä hommat loppuun asti?” Nainen kysyi hämmentyneenä, kun ehti kävelemään miehen rinnalle.
”Jannujen kuuluis osata viimestellä hommat ilman peräänkattojiiki. Meidän pitää mennä valmistautuu suunnitelman kakkosvaiheeseen.” Punapartainen mies istui autonsa kyytiin.
Krista nappasi kypärän käsiinsä ja veti sen päähänsä istuessaan prätkänsä satulaan.
”Kakkosvaiheeseen?” Nainen kurtisti kulmiaan.
”Pitäähän se Chicagon paviaanilauma saada tänne paikan päälle.” Mies tuhahti ja iski kaasupolkimensa lattiaan.
Krista polkaisi prätkänsä käyntiin ja lähti ajamaan miehen perässä takaisin päämajalle.

Tahkon pääkonttorilla Krista seurasi Ykköstä suoraan Tahkon toimistoon, jossa plutolaismies melkein hihkui innostuksesta. Tahko osoitti Kristalle pukupussin ja käski tämän mennä vaihtamaan kyseisiin vaatteisiin ja palaamaan toimistoon niin pian kuin mahdollista.
Ceresläinen otti pussin pelonsekaisin tuntein käsiinsä.
Mikä vika hänen omissa vaatteissaan oli?
Nainen uskalsi vasta hississä kurkistaa pussin sisälle.
Hänelle oli hankittu ilmeisesti joku esittely asu. Krista pyöräytti silmiään huokaisten.
Hän ei ollut mennyt armeijaan päätyäkseen jonkun lyhyenlännän sekopään palkintotytöksi.
Omassa huoneessaan nainen levitti vaatteet sänkynsä päälle. Hänelle oli ostettu täydellinen setti vaatteita asusteita myöden. Tummanpunaiset vartalonmyötäiset housut ja niihin sopiva lyhyt toppi. Ne olivat kai olevinaan muka moottoripyörävarusteiden näköisiä, mutta eivät ihan.
Krista mittaili toppia päälleen peilin edessä.
Saikohan tämä kyseinen punaisen sävy hänet näyttämään muka vaarallisemmalta?
Eivät sentään mitään järkyttävää pahisviittaa onneksi ostaneet, nainen hymähti.
Hän heitti paidan sängylleen ja katosi hetkeksi kylpyhuoneeseen siistiytymään.
Tahko tuskin katsoisi hyvällä, jos nainen palaisi toimistoon hänen hankkimissaan uusissa varusteissa, mutta yltä päältä hiekkapölyssä ja tukka tavallistakin enemmän sekaisin.

Chicagossa Leipäjuusto oli parhaimmillaan toipumassa viimeisimmästä takapakistaan. Rasvanahka hanttapuleineen oli yrittänyt ryöstää paikallisen pankin holvia paikkaamaan Leipäjuuston loppumattomia rahanreikiä. Sillä seurauksella, että hiiret olivat sattuneet paikalle ja pistäneet yrityksen jäihin. Konnat olivat palanneet tornille paikat mustelmilla.
Leipäjuuston veri kiehui, vaikka Rasvanahka kuinka yritti selitellä tappiotaan.
”En mä tiiä, pomo, mistä ne talttahampaat aina haistaa tulla paikalle…”
”Haistaa? Ei niiden majavien tarvitse haistaa. Sen kun seuraavat sotkua minkä sinä jätät jälkeesi, niin kuin Hannu ja Kerttu leivänmuruja…” Leipäjuusto näennäisesti puhui rauhallisempaan sävyyn, vaikka hänen oikeasti teki mieli kopauttaa ala-arvoista alaistaan kävelykepillään, joka niin herkullisesti sattui nojaamaan hänen työpöytänsä reunaan.
Rasvanahan tehtävän oli pitänyt olla helppo. Hänen oli vain pitänyt muutaman konnan kanssa kaivautua maan alla pankin rahaholvin seinän taakse, tehdä siihen reikä ja antaa Nuikin suunnitteleman tehokkaan tyhjiöimurin tehdä työt ja tyhjentää holvi kaikesta mitä irti lähtee.
”Missä se Nuikin tyhjiöimuri nyt on?” Leipäjuusto sai vaivoin kysyttyä rauhallisesti, hieroen samalla hänen kiristelevää ohimoaan.
”Mäsänä, pomo… Hiiret tuhos sen heti, kun eka palautti kaikki siihen mennessä nyysityt massit...” Miehen iho tuntui tihkuvan tavallistakin enemmän rasvaa hänen hikoillessaan pomonsa ristikuulustelussa. Hän oli huomannut, kuinka pomonsa katseli välillä merkitsevästi kävelykeppiään, ja oli katsonut paremmaksi hivuttautua vähän kauemmas.
”Kuinka ollakaan?!” Leipäjuusto mylväisi ja mietti hetken, miten jatkaisi. Hän nousi ylös rivakasti ja käveli edes takaisin tuohduksissaan.
”Väitän, että Mutanttikin hoitaisi pestisi paremmin, sinä senkin hutiloiva hunsvotti!” Plutolaismies ärjyi. ”Nyt tiedän! Ylennän Mutantin sinun paikallesi. Pääset paikkaamaan sitä Nuikin labraan. Saat samalla selittää mihin katosi hänen uusin luomuksensa!”
”P-pomo!” Rasvanahka oli heittäytynyt polvilleen lattialle rukoillakseen armoa, mutta juuri silloin joku yritti ottaa yhteyttä Leipäjuustoon kuvapuhelimen välityksellä.
”Mitä nyt vielä…” Leipäjuusto mutisi avatessaan erittäin vastahakoisesti yhteyden.
Ruudulle ilmestyi hänen verivihollisensa ruma lähikuva.
Plutolaismies, jolla oli eripariset silmät ja ilkeä virne kasvoillaan, oli niin lähellä ruutua, että hänen naamansa oli venynyt muodottomaksi, eikä näytöllä näkynyt mitään muuta hänen lisäkseen.
”Teuvo Tahko!” Leipäjuusto parahti. ”En kaipaa nähdä naamaasi. En erityisesti juuri tänään…”
Plutolaismies hivuttautui napille katkaistakseen puhelun ennen kuin se kunnolla ehtisi alkaakaan.
”Toptoptop, Leipäjuusto!” Tahko varoitti ruudulla.
”Mitä sinä haluat, senkin heikkopäinen hedonisti?” Leipäjuusto huokaisi ”Etkö näe, että minulla on tarpeeksi kiire jo ilman sinun sekoiluasikin?”
”Mitäkö minä haluan? Haluan nöyvyyttää sinua! Haluan sinut pois tältä planeetalta!” Tahko julisti mahtipontisesti ja Leipäjuusto pyöräytti teatraalisesti silmiään. Tämä laulu on kuultu ennenkin.
”Ja miten kuvittelit sen tänään tehdä?” Pyylevä plutolainen huokaisi.
”Esittelemällä uutta hankintaani.” Tahko virnisti pirullisesti ”Hankinta, johon sinulla ei taida ikinä olla vavaa?”
”Kuinka uskallat!”
Tahko siirtyi kauemmas ruudusta paljastaen hänen toimistonsa. Ykkönen istuskeli rennosti nojatuolissa ja heitteli kädessään panoksen hylsyä tylsistyneen oloisena.
Krista oli komennettu istumaan paraatipaikalle Tahkon pöydän reunalle. Hän oli ristinyt jalkansa ja yritti näyttää mahdollisimman pahalta ja koppavalta uusissa vaatteissaan.
”Ceresläinen?!” Leipäjuusto purskahti epäuskoiseen nauruun. ”Ja vielä hameväkeä…”
Krista puri hammasta yhteen. Nyt hänen ei tarvinnut yhtään esittää vihaavansa tätä tuntematonta plutolaista. Mieshän oli sovinisti sika.
”Cevesläinen LUUTNANTTI, Leipäjuusto.” Tahko ei näyttänyt yhtään hämmentyneen vihollisensa vähättelevästä reaktiosta. ”Olet vavmaan kuullut heidän hintansa? Ja myös heidän tehokkuudestaan?”
Leipäjuusto narskutteli hampaitaan. Tahko oli kieltämättä osunut herkkään kohtaan ja hetkeen. Hän oli melkein puilla paljailla, eikä hänellä siis olisi ollut tällä hetkellä varaa palkata edes freelancer-superroistoa, saati sitten ottaa kallista ceresläistä upseeria täyspäiväiseksi palkollisekseen.
Rasvanahka ryömi lähemmäs ruutua.
”Vau, mikä bööna!”
Kristalle nousi hirveä tarve yökätä. Mikä vastenmielinen olento. Ja tyyppihän oli ilmeisesti saanut elämänsä aikana turhan monta iskua päähän. Nainen katsoi suoraan näytön lävitse öljyä tihkuvan miehen silmiin, niin kylmästi kuin osasi.
”Sopii tulla kokeilee sanoo toi uudestaan päin naamaa, vässykkä…” Nainen tuhahti, veti aseen esiin ja ampui Ykkösen heittelemään hylsyyn reiän. Se putosi savuavana punapartaisen miehen kädelle. Tällaisesta teatterista he eivät olleet sopineet. Ensimmäistä kertaa Krista oli näkevinään miehen kasvoilla ripauksen yllättyneisyyttä. Ykkönen nosti savuavan hylsyn esille, niin että se näkyi kuvaruudun toiselle puolellekin.
Rasvanahkaan se ainakin toimi. Mies oli kadonnut ruudun edestä.
Leipäjuuston ilmekin oli yllättynyt.
Tahko hieroi sormiaan takkinsa rinnuksiin mahtailevasti.
”Kevvoinko jo, että neiti tässä havvastaa moottovipyöväilyä?” Lyhyempi plutolainen ilkkui lisää. ”Ihan sillä vain, jos siis edelleen tavvitset ne mavsilaismavsut pelastamaan kiduksesi…”
”Kuinkas sattuikaan…” Leipäjuusto tyytyi murahtamaan vastaukseksi. Hänen verensä kiehui jo ennestään, mutta Teuvo Tahkon piikittelyä hänen hermonsa ei enää kestäneet.
”Mutta kappas! Aika vientää. Minun täytyy tästä palata bisneksieni paviin. Näkemiin veviviholliseni!” Tahko oli katsovinaan kelloa kädessään ja ennen kun hän oli saanut edes kunnon vastausta, sulki puhelun.
Krista rentoutui puhelun loputtua ja kurtisti kulmiaan.
”Tässäkö tää oli? Ilkutaan vähä puhelimes ja luuri korvaan?”
Tahko heitteli riemuissaan pari kärrynpyörää.
”Leipäjuustohan kihisi kiukusta! He vavmasti lähtevät ajamaan jo tänään tänne!”
Plutolainen käynnisti innoissaan näytön, jossa näkyi valvontakamerakuvaa Leipäjuuston rakennuksesta. Hänen olettamuksensa osuivat täysin oikeaan. Leipäjuusto komensi saman tien kaikki liikenevät miehensä liikkeelle. Ei vienyt kauan, kun toimisto oli tyhjä.
Krista tuijotti ruutua ihmeissään. Ollakseen sellainen sekopää, Tahko selvästi osasi laskelmoida vihollisensa liikkeet hyvin tehokkaasti.
Vaarallinen yhdistelmä, nainen ajatteli.
Varoittamatta Tahko huudahti keskusradion kautta hänen omille miehilleen lähtökäskyn, saaden Kristan hätkähtämään omista ajatuksistaan. Heitä käskettiin menemään suoraa kellareihin. Ceresläisnainen haukkoi henkeään kauhistuneena.
Hänkö ei saisi käydä vaihtamassa vaatteitaan?
Heidän ahtauduttuaan hissiin nainen yritti vaivihkaa peilailla takapuoltaan hissin seinän kautta.
Kuinka kukaan ottaisi häntä tosissaan, kun hän ilmestyy paikalle tällaisessa vaatetuksessa? Pystyisikö hän edes tappelemaan näissä ilman, että housut repeisivät jostain?
Krista huokaisi turhautuneena.

Hiiret olivat hyvällä tuulella. He olivat jo heti aamutuimaan saaneet pistettyä lemulahnan suunnitelmat jäihin. Hiiret olivat menneet kertomaan siitä Santulle. Heidän luottomekaanikollaan tosin oli ollut jokin kiireinen työprojekti, ja tämä oli hätistänyt heidät matkoihinsa melko vikkelästi, ennen kun nämä aiheuttaisivat yhtään tuhoa hänen tallillaan. Hiiret eivät olleet tästä harmistuneet vaan he olivat lähteneet ajelemaan tyytyväisinä ympäri kaupunkia. Yleensä, kun he olivat tällä tavoin päässeet Leipäjuuston suunnitelmien väliin jo heti alkumetreillä, plutolainen sisuuntui vastoinkäymisistä niin kovasti, että yrittäisi jotain vielä samana päivänä. Vaan nyt kaupungilla oli hiljaista, liiankin.
Hiiret kävivät hodarikojulla ja he asettautuivat syömään eväitään näköyhteyden päähän Leipäjuuston tornista.
He odottivat kärsimättöminä, mutta tornilta ei näkynyt tai kuulunut mitään, ei edes Nuikin siirtimen kajoa.
Ruuat oli aikoja sitten syöty ja kotikaljat juotu. Jäljetkin oli siivottu, ja torni oli edelleen hiljainen kuin hautaustoimisto.
”Olisko se räkäkiiski nyt nii puilla paljailla, että se keräilee siel kirppiskuormaa?” Moto pohti ääneen.
”Hah, kuka sen kamoja ostais. Kämppään syöpyis semmonen surströmmingin katku, ettei mitää järkee!” Vinski tyrmäsi ajatuksen heti nauraen.
”Tuskin Leipikselle riittäis ees pelkkä haiseva kirppispöytä.” Turbo raapi päätään mietiskellen plutolaisen viime aikojen ketkuilua ”Se ei oo pitkiin aikoihin saanu yhtään keikkaa menemään edes aluksi sinnepäin, niin kuin on tilattu… Jos se ei siellä parasta aikaa ryömi ylipäällikön edessä polvillaan rahoitusta kitisten, niin sen pitäs varmaa kerätä muuttokuormaa…”
Moottorien jylinä keskeytti heidän jutustelunsa.
Leipäjuuston tornin parkkihallin ovet aukenivat ja ulos ajoi pienen armeijan verran miehiä kotteroillaan jonossa. Leipäjuusto limusiinissaan etunenässä.
”Pirusta puhe niin sarvet näkyy!” Vinski huudahti ja hyppäsi moottoripyöränsä selkään.
”Mihis noi on matkalla?!” Moto hämmästeli ja seurasi valkoisen hiiren esimerkkiä.
”Näyttäs siltä et itään…” Turbo totesi katsellessaan jonon katoamista horisonttiin.
”Detroitiin? Taasko ne menee rähisee sen Tahkon kanssa?” Vinski huokaisi. Taasko heidän pitäisi pelastamaan Chicagon kunnia.
”Eiks se Leipis oo jo oppinu, ettei sen kannata tapella Tahkon Rantakyttiä vastaan.” Moto pudisti päätään turhautuneena.
”Jeah, ja nyt varsinki, ku se on todennäköisesti muutenki jo puilla paljailla. Saadaan pian suojella Chicagoa Tahkolta, jollei me mennä väliin.” Turbo polkaisi ensimmäisenä prätkäänsä eloa. Toiset seurasivat esimerkkiä innostuneina.
”Mitä me enää odotetaan?!” Moto painoi visiirinsä kiinni ja väänsi pari kertaa prätkänsä kaasukahvasta.
”Perään!” Vinski keräsi jo valmiiksi adrenaliinia kehoonsa.
”Ei kun HANAA!!” Turbo antoi merkin ja kaikki kolme keulivat Leipäjuuston konnien perään.

Tahkon alaiset olivat parkissa kaupunkiin johtavan tien varressa. Heillä oli pari miestä kauempana tähystämässä, koska Leipäjuusto konnineen saapuisivat. Chicagosta Detroitiin oli yli neljä tuntia ajomatkaa. Tahkon yli-innokkuus oli johtanut siihen, että koko ryhmä oli joutunut leiriytymään levähdysalueelle odottamaan.
Kristan ilme oli hapantunut hapantumistaan näiden pitkien tuntien aikana. Hän olisi mieluusti käynyt vaihtamassa omiin vaatteisiinsa ennen lähtöä, mutta hän oli luullut heillä oikeasti olevan kiire. Parkkiin ajettuaan hän kuulikin, että oikeasti heidän pitikin nyt sitten odottaa tienposkessa tunti tolkulla.
Hänen ei siis todellakaan olisi tarvinnut tulla näissä varusteissa.
Sen tähden nainen olikin joutunut ojentamaan häneen ”tutustumaan” tulleita rantakyttiä. Vuorotellen muutama urhea pitkätukka oli käynyt koittamassa onneaan. Krista oli varma, että hän sai syyttää kireitä housujaan näistä yllättävistä rohkaistumisista.
Viimeinen kosiskelija konkkasi matkoihinsa toinen pakara kipeästi jomottaen samalla, kun yritti kiskoa epätoivoisesti kalsareitaan alemmas omalle paikalleen.
Krista istahti takaisin prätkänsä satulaan kihisten kiukusta.
Kauanko vielä heidän piti täällä odottaa?
Seuraava naamaansa näyttävä konna saisi maistaa hänen ylävitosestaan päin näköä. Ihan sama, vaikka hän saisikin siitä jonkinlaiset sanktiot.
Pian levähdysalueelle kurvasi vauhdikkaasti kaksi rantakyttää.
”Nyt ne tulee!!” Toinen miehistä huudahti ja kaasutti saman tien tiehensä tiedottamaan muita.
Krista hyppäsi pystyyn ja koputti Tahkon asuntoautoksi varustellun rekan oveen.
Ykkönen avasi oven ilmeettömänä. Voimakas kalankatku tulvahti avonaisesta ovesta ulos. Nainen melkein yskähti hajusta, mutta hän sai juuri ja juuri pidettyä ilmeensä neutraalina.
”Saatais lähtee liikkeelle.” Ceresläinen totesi.
Ykkönen nyökkäsi ja hyppäsi alas rekan kyydistä. Melkein samalla sekunnilla rekka hörähti jo käyntiin ja Tahko ilmestyi pelkääjän puolen penkille hyppimään malttamattomana.
Punapartainen mies käynnisti oman ajokkinsa ja ceresläinen polkaisi myös oman prätkänsä käyntiin.
Krista veti kypärän päähänsä ja kytki visiirinsä peilaustoiminnon päälle.
Tahko oli häntä ohjeistanut tekemään näin. Kuulemma lisäsi dramatiikkaa ja yllätysmomenttia, kun naisen kasvoja tai ilmeitä ei näkynyt.
Krista mietti paitaansa alemmas nykien, että hänellä olisi ollut mieluummin muuta tähdellisempää peiteltävää kuin kasvonsa, mutta käsky on käsky.
Yllättävän tehokkaasti kaikki rantakytät olivat jo liikkeellä. Horisontissa näkyi suuri pölypilvi. Leipäjuuston joukot olivat ajamassa heitä vastaan ja lujaa.
Krista zoomasi kypäränsä visiirillä, nähdäkseen paljonko heillä olisi joukkoja vastassaan. Nainen hämmentyi huomatessaan, että rantakyttiä näytti olevan melkein puolet enemmän.
Olikohan tämä Leipäjuusto miettinyt loppuun asti hyökkäystään?
Kettunainen sammutti kypäränsä zoomin keskittyäkseen kuuntelemaan Tahkon jakamia ohjeita.
Rantakytät jakaantuivat tien pientareiden kautta leveämmälle alalle.
Leipäjuusto hanttapuleineen järkyttyi huomatessaan, että heitä jo odotettiin ja he olivat ajaneet suoraan Tahkon joukkojen syleilyyn.
Rantakytät ympäröivät Leipäjuuston joukot, kun he pysähtyivät tielle.
Krista oli prätkällään Tahkon rekan oikealla puolella. Ykkönen oli omalla ajokillaan kuskin puolella.
He kaikki osoittivat Chicagolaisia aseillaan. Hanttapulit ja Rasvanahka eivät oikein tienneet mihin olisivat aseidensa piiput suunnanneet vastustajien lukumäärän ollessa paljon heitä isompi.
Rasvanahka pysähtyi pomonsa limusiinin viereen.
”Mä luulen, et meitä vedätettiin, pomo…” Hän sanoi hieman peloissaan miehelle, joka kiristeli jo valmiiksi leukaansa vihoissaan tummennettujen sivulasiensa suojassa.
”Luuletko etten näe sitä, senkin apinan näköinen muusinuija.” Leipäjuuston ikkuna avautui raolleen, jotta hän sai purettua turhautumistaan paremmin alaiseensa.
Tahkon koko ylävartalo ilmestyi näkyviin hänen rekkansa hytin kattoikkunasta.
”Tevvetuloa Leipäjuusto!” Mielipuolinen mies hihkui tyytyväisenä keikkuen puoliksi rekkansa katolla.
Krista oli erittäin tyytyväinen, että hänen kypäränsä peilivisiiri peitti hänen epäuskoisen virnistelynsä.
Tahkon jalat olivat nimittäin niin lyhyet, että päästäkseen näin korkealle huutelemaan, miehen oli seisottava rekkaa ajavan rantakytän pään päällä.
Mies ratin takana oli tottunut tämän tyyppisiin tempauksiin, koska hän istui paikallaan kuin viilipytty.
”Avvasin, että pieni vehvastelu saisi sinut hevmostumaan!” Lyhyempi plutolainen huusi.
Leipäjuusto avasi vastentahtoisesti limusiininsa ikkunan alas asti.
”Ihanko totta…” Hän huokaisi, muttei varmasti niin lujaa, että Tahko olisi kuullut. Sitä riemua hän ei tälle hullulle antaisi, että myöntäisi tämän huijanneen itseään.
Tahko kohensi ryhtiään ja hän muuttui paljon vakavammaksi.
”Moottovimavssisi tänne on selvästi haaste! Ja otan sen vastaan…” mies julisti eikä Leipäjuusto keksinyt miten olisi tästä koukusta enää irti päässyt. ”… Ja koska olin melko vavma, että sinä tulet minut haastamaan, Leipäjuusto, otin vapauden valmistella meille tuvnajaisaveenan.”
”Sepä kovin ystävällistä, senkin kahden markan taskulaskin…” Leipäjuusto vastasi, mutta solvauksen kohdalla hän oli jo madaltanut ääntään, niin että hän mutisi enemmänkin itsekseen.
”Jos sallinette, niin alaiseni voisivat johdattaa teidät oikeaan osoitteeseen?” Tahko virnisti häijysti. Tahkon alaiset osoittivat Leipäjuuston joukkoja edelleen aseillaan, joten kukaan ei varmasti erehtynyt ajattelemaan, että tämä ehdotus olisi tosiaankin ollut vapaaehtoinen.
Leipäjuusto alentui komentamaan joukkonsa liikkeelle Tahkon rantakyttien saattelemana.

Hylätyllä teollisuusalueella Teuvo Tahko ja Leipäjuusto asettuivat omille korokkeilleen kentän kumpaankin päätyyn.
”Veiluna vevivihollisena, lähetän tuvnajaisiin vain yhtä paljon joukkoja kuin sinullakin on mukanasi. Loput saavat painella iltalomille.” Tahko julisti kovaan ääneen tekopyhänä ja noin puolet hänen konnistaan perääntyivät pahaenteisesti hymyillen.
Leipäjuusto kiristeli hampaitaan.
”Sinä senkin teeskentelevä homepää…” Leipäjuusto tuhahti vihoissaan. Hän tiesi, että kaikki paikallaolijat tiedostivat Tahkon ystävällisyyden olevan silkkaa silmänlumetta ja ylimielisyyttä. Hän vain oli niin varma voitostaan, että esitti pystyvänsä siihen, vaikka sitten puolet porukasta vaihtopenkillä.
”Vau pomo! Tahko se on reilu jätkä!” Rasvanahka huokaisi ihastuksissaan.
Leipäjuusto pyöräytti silmiään halveksuvasti.
Kaikki paikallaolijat lukuun ottamatta tätä yhtä rasvakannua luonnollisesti, plutolaismies huokaisi.
Tahkon rantakytät asettuivat paikoilleen. Leipäjuuston konnat omalle puolelleen.
Äänimerkistä turnajaiset käynnistyisivät. Sääntöjä ei siis ollut. Krista arvasi odottaa hyvin likaista peliä, puolin ja toisin.
Kettunainen tajusi hengityksensä muuttuneen pinnallisemmaksi, joten hän huokaisi syvään.
Tämä ei ollut hänen ensimmäinen painimatsinsa. Siis miksi hän näin jännitti?
Nainen katseli heidän vastustajiaan peilivisiirinsä suojista. Jos totta puhuttiin, niin tuo öljyä tihkuva iso mies oli näyttänyt kuvaruudulla huomattavasti pienemmältä.
Tyyppihän oli aivan valtava! Reilusti päälle kaksi metrinen. Hän oli vieläpä melkein kokonaan pelkkää lihasta. Pelkästään miehen kämmenet olivat niin isot, että ne olisivat riittäneet helposti yhden ceresläisen kallon murskaamiseen…
Okei, miks sä ees mietit tämmöstä? Krista tuhahti äänettä itsekseen pyöräyttäen silmiään omalle ajatuksenjuoksulleen.
Lyhyen huutelun aikana, naiselle oli kuitenkin varmistunut, että olkoonkin kokonsa puolesta vaarallinen, niin älyllisesti mies oli ihan niin tyhmä, kuin millaisen ensivaikutelman hän oli kuvaruudun perusteella tehnytkin.
Muista Leipäjuuston alaisista Krista ei ollut kovinkaan huolissaan. Ykkönenkin oli ollut sitä mieltä, etteivät nämä hanttapuleiksi kutsutut miehet pärjäisi millään heidän omille konnilleen.
Summeri soi ja keskeytti ceresläisen ajatukset.
Moottorien ulvonta kaikui tyhjällä tehdasalueella, kun joukot lähtivät liikkeelle.
Krista ei ampaissut etummaiseksi, vaan jättäytyi seuraamaan hieman Ykköstä ja muita Tahkon alaisia.
Jo ensimmäisistä kohtaamisista Krista varmistui, että pelistä oli tulossa hyvin likainen. Onneksi hän oli selvien voittajien puolella.
Yksi hänen kollegoistaan räjäytti chicagolaisen ajoneuvon jollain ohjuksella.
Eikö mikään pienempi olisi riittänyt?
Kaksi rantakyttää ajoivat yhden kotteron molemmin puolin ja murskasivat tämän väliinsä.
Kaks yhtä vastaan, klassista…
Ykkönen sohi vastustajia kohti liekinheittimellä.
Krista huokaisi ja väänsi kaasun pohjaan. Hän painoi moottoripyöränsä kahvan vieressä olevasta napista aseet esille virnistäen itsekseen.
Niitä hän oli vain harvoin päässyt käyttämään Cereksessä, mutta isänsä oli huoltanut koko prätkän viimeisen päälle ennen hänen lähtöään, joten aseidenkin pitäisi olla huippu kunnossa.
Nainen tähtäsi yhden hanttapulin auton moottoriin. Prätkän ampumat lasersäteet saivat sen syttymään tuleen. Mies ratin takaa hyppäsi kiireesti turvaan ennen kuin hänen autonsa räjähti.
Krista kaartoi prätkänsä toiseen suuntaan ja valikoi joukosta seuraavan konnan käsittelyynsä. Hän hyppäsi kevyesti rakettien avustamana hanttapulin yli. Nainen painoi toisesta napista, joka vapautti prätkänsä takaa maan alle kaivautuvan pommin. Se räjähti päästyään hanttapulin auton alle. Ajoneuvo lensi kaaressa taivaalle.
Krista kurkisti olkansa yli pomoaan.
Tahko hihkui omassa aitiossaan voitostaan varmana. Chicagolainen Leipäjuusto hänen edessään puolestaan ärjyi isolle öljyiselle konnalleen, että tämä liittyisi saman tien myös taisteluun. Tämä tuntui rullaavan areenalle hyvin vastentahtoisesti.
”Kappas! Ihrahaalarikin liittyy oikein seuraan.” Krista naurahti miehelle ilkeästi pysähtyessään tämän eteen itsevarmana ”Mä ainaki olisin karannu aikoja sitten paikalta häpeissäni, jos mun jengi olis näin selkärangatonta ku teidän…”
Rasvanahka tuntui sisuuntuvan ceresläisnaisen härnäämisestä.
”Varo sanojas, repo!” Mies kaivoi valtavan, melkein singon näköisen, aseen esiin.
Krista nakkeli niskojaan ylimielisesti virnistellen kypäränsä alla.
”Miehet ja niiden ajatusmaailma ”mitä isompi, sen parempi”…” Nainen huokaisi.
Rasvanahka valmistautui ampumaan. Krista keuli prätkällään liikkeelle ja väisti helpon näköisesti valtavan lasersäteen. Se jätti maahan reiän.
Öljyä valuva mies lähti seuraamaan Kristaa ja tulitti muutaman kerran hänen suuntaansa, mutta liikkeessä ampuessaan tämän laukaukset jäivät hyvin kauas kohteesta.
Riittävän monen hutilaukauksen jälkeen Rasvanahan oli ladattava aseensa. Ceresläinen oli odottanut tätä hetkeä. Hän päästi kätensä prätkänsä kahvoista ja käännähti ympäri katsomaan vastustajansa suuntaan.
Juuri kun mies suuntasi asettaan uudelleen kohti kettunaista, tämä ampui suoran laukauksen sen piippuun. Rasvanahka ennätti juuri ja juuri heittää räjähtävän aseen käsistään parahtaen.
Krista käänsi prätkänsä ympäri ja tyrmistynyt Rasvanahka pysäytti menopelinsä.
”Ei se koko, vaan kui sitä käytetään, laardipöksy…” Nainen pyöräytti pistooliaan taidokkaasti kädessään ennen kuin sujautti sen näppärästi reitensä koteloon.
Ennen kuin Rasvanahka ehti reagoida mitenkään, kirkkaat valot sokaisivat heidät sivulta ja moottorit jylisivät pimeydestä.
”Siinäs kuulit, Vinsentti. Sullaki on mahiksia!” Valojen himmennyttyä Krista näki yllätyksekseen kentän reunalla Tahkon diaesityksen kuvasta tutun kolmikon. Harmaa hiiri tönäisi vieressään olevaa valkoista hiirtä kylkeen.
”Heko heko, isoveli!” Valkoinen hiiri murahti ja hieroi kylkeään.
”Vitsit sikseen, äijät! Meillä on Chicago pelastettavana.” Kullanruskea hiiri komensi kahta muuta.
”Joo... Ja erityisesti sen maine!” Valkea hiiri rusautti rystysiään.
Harmaa hiiri erkaantui ryhmästä ja ajoi Rasvanahan viereen. Kookas marsilainen nappasi öljyä tihkuvan miehen henkseleistään ilmaan kuin tämä ei olisi painanut mitään. Kevyesti yhdellä kädellä tätä valtavaa körilästä kannatellen hiiri ajoi läheiselle roskalaatikolle ja heitti miehen sinne kovakouraisesti.
”Ettet vaa turhaa satuttais ittees, muru” Marsilainen naurahti pilkallisesti paiskatessaan kannen kiinni. Se kolahti Rasvanahan päähän kuuluvasti.
Krista peruutti vaivihkaa prätkällään syrjemmälle. Toistaiseksi kuitenkin vaikutti, etteivät hiiret olleet kiinnittäneet turhan paljon huomiota häneen, vaan heidän huomionsa oli enemmänkin keskittynyt chicagolaisiin konniin, jotka olivat selvästi ehtineet saamaan jo selkäänsä rantakytiltä.
Samassa kaikki kolme hiirtä olivat jo yhdessä rintamassa Leipäjuuston vieressä.
”Uskoitko sä, tuhtiturska, oikeesti pärjääväs Tahkolle ilman meitä?!” Ruskea hiiri huudahti plutolaiselle.
”Jeah. Onks oikeesti Chicagon kiinteistöjen hinnat nii laskussa, et mieluummi vaikka annat tarjottimella tornis mielipuoli Tahkolle?” Harmaa hiiristä pudisti päätään.
”MIELIPUOLI?!” Tahko huusi omasta aitiostaan megafonilla hiirille.
”Come on! Kaikki tietää, ettei sun pääs käy aivan kaikilla pytyillä.” Punaisen moottoripyörän kuski nosti kätensä puuskaan vastatessaan plutolaiselle.
Tahko haukkasi suutuspäissään palan megafonista terävillä hampaillaan ja narskutteli sen murusiksi.
Kristan silmät laajenivat lautasiksi järkytyksestä. Nainen kuitenkin kokosi itsensä nopeasti. Hän oli tyytyväinen, ettei plutolaispomonsa nähnyt hänen epäuskoista ilmettään.
”Nonni. Sinne meni toimiva megafoni…” Isoin hiiristä naureskeli tovereilleen sarkastisesti pudistaen päätään.
Välikohtauksen jälkeen Tahko kokosi itsensä uudelleen.
”Köhköh…” Plutolaismies yskäisi. Hänen äänensä kaikui aukiolla hyvin ilman megafoniakin. ”Kuten olin toteamassa… Olisi pitänyt avvata, että kutsuisit pelastajasikin, Leipäjuusto”
Ceresläinen oli jo ihan sekaisin. Eikö näiden marsilaisten pitänyt olla Leipäjuuston vihollisia? Miksi he nyt tulivat auttamaan tätä pinteestä?
”Ei me olla todellakaan pelastaas ton sillin kiduksia!” Sinisen moottoripyörän kuljettaja huusi ja osoitti Leipäjuustoa takanaan. Hiiren toinen silmä alkoi varoittamatta hehkua punaisena.
Krista hieman hätkähti tätä yllättävää näkyä. Mekaanisen käden lisäksi, miehen toinen silmäkin taisi olla mekaaninen. Ei kai kenenkään silmät muuten reagoisi noin? Joka tapauksessa mies näytti entistäkin uhkaavammalta. Nainen oli ollut jo valmiiksi sitä mieltä, että juuri tätä kookkainta hänen sietäisi eniten varoa näistä kolmesta.
”Nii, me tultii vaa muistuttaan, et sul ei oo mitään asiaa Chicagoon!” Mustan moottoripyörän kuljettaja totesi vakavana.
”Te myöhästyitte! Leipäjuusto hävisi jo tuvnajaiset! CHICAGO KUULUU MINULLE!” Tahko huusi vihoissaan kuin pikkulapsi, jolta joku olisi uhannut varastaa tikkarin.
Kaikki Tahkon rantakytät rupesivat kerääntymään kentän reunoille. Nekin, jotka olivat olleet vaihtopenkillä Leipäjuuston konnia vastaan taistellessa.
”Lyödääks siitä vetoa?” Kullanruskea hiiri naurahti uhitellen plutolaiselle. Hän katsoi kummallekin puolelle tovereihinsa, kuin varmistaakseen, että nämäkin olisivat valmiudessa.
Tahko oli kuin ei olisi kuullutkaan. Hän vihelsi kuuluvasti ja huudahti:
”LUUTNANTTI! Tulepa ystävällisesti esittäytymään.”
Veri seisahti kettunaisen suonissa.
Voi miksi hänen uusi pomonsa teki hänestä heti maalitaulun? Pian hän istuisi sen rasvaläikän kanssa samassa roskalaatikossa.
Vaikka hän oli hyvin vastaan tätä julkista esittäytymistä, Krista rullasi prätkällään takaisin lähemmäs marsilaisia. Nainen nosti kädet eteensä hieman kovanaamaisen näköisesti puuskaan.
Hiirten leuat loksahtivat auki.
”M-mitä? Onks toi…?” Heidän ihmetyksistään ei saanut paljoa enempää selvää.
”Cevesläinen? Aivan oikein! Neiti tässä on tosiaan liittynyt vahvistamaan vivejämme entisestään.” Tahko myhäili tyytyväisenä ”Cevesläinen upseevi. Tiedätte kai? Ne on niitä, joilla avmeijassa on eniten mevkkejä kauluksissaan? Neiti on myös palkittu moottovipyöväilijä…”
Kristan olisi todella tehnyt mieli lyödä otsaansa.
Tässä kohtaa valkoinen hiiri rävähti spontaaniin räkänauruun.
Nainen oli todella tyytyväinen, että hänellä oli peilivisiiri käytössään, etteivät hiiret nähneet hänen syvästi kärsivää ilmettään kypärän suojista.
”Niin missä palkittu? Ceresläisiin harvemmin on törmännyt OIKEILLA kisapaikoilla.” Mies räkätti. ”Ootko ihan varma, et pärjäät kahdella pyörällä? Pitäskö sulle kultsi asentaa apupyörät kuitenki?”
Nainen terästäytyi hetkessä ja haukkoi henkeään tyrmistyneenä tästä hävyttömyydestä. Hän ehkä itsekin vähätteli saavutuksiaan, mutta että pärjäisikö hän prätkänsä kanssa… Nainen veti vielä kerran kunnolla henkeä ennen kuin nojasi kylmän rauhallista esittäen tankkinsa päälle.
”Skabataa ihan koska vaan, muru. Mut kantsii valmistautua siihe, et tulee suru puseroon…” Krista vastasi miehelle koppavasti. ”Aika lastenleikkiä nyt, ku on alusta, jossa renkaat pitää. Mä oon kuitenki ajanu skidistä asti jäällä…”
Hetkeksi valkoisen hiiren naama venähti, mutta ei vienyt kauan, kun hänellä oli mielessään jo uusi letkautus.
”Vai suosii neiti liukasajoa…” Hän vielä lohkaisi saaden ystävänsäkin kiemurtelemaan häpeästä vieressään.
”Et sä ny voi tollee mennä hameväelle sanoo, Vinski. Vaikka neiti sattuuki olemaan ceresläinen…” Harmaa hiiri läksytti.
”Nii että paskiaistenki kans on muistettava käytöstavat, niinkö?” Vinskiksi kutsuttu marsilaismies naurahti epäuskoisesti.
”Aika ikävää lokeroida ketään noin ikävästi pelkän hännän perusteella.” Krista naurahti hieman liioitellunkin kolkosti.
”Saatte syyttää ihan itseenne siitä. Te ceresläiset ootte tehneet aika lähtemättömän vaikutuksen missä niitä hännänpäitä milloinkaan plutolaisten kanssa olette näyttäneetkään.” Ruskeaturkkinen hiiri puuttui keskusteluun. Hänen äänestään kuului selkeästi inho, vaikka mies päällisin puolin näyttikin kylmän rauhalliselta.
Rantakytät ja Ykkönen lipuivat lähemmäs ja pysähtyivät ceresläisen rinnalle.
”Eiköhän lässytykset oo nyt lätisty…” Punapartainen mies nurisi ja latasi aseensa.
”Se sopii oikein hyvin.” Naiskettu napsautti prätkänsä aseet esille saaden hiiret hätkähtämään. He eivät selvästi odottaneet hänen prätkänsä olevan näin varusteltu.
”Se on kohta teidän lärvit, jotka täs lätisee.” Harmaaturkkinen hiirimies uhosi takaisin.
Ruskea marsilaishiiri tuntui silmäilevän heitä vastassa olevat rantakytät läpi.
Nyt kun kaikki konnat vaihtopenkeiltäkin olivat liittyneet joukkoon, oli heitä moninkertaisesti enemmän kuin marsilaisia.
Krista mietti mielessään kuinka järjetön teurastus tämä olisi, eivät nuo marsilaismiehet kolmestaan voisi pärjätä heille kaikille.
”Joo o.” Aurinkolasipäinen hiiri lopulta tokaisi ”Väittäsin, että meil olis kerranki reilu matsi tiedossa, jätkät?”
”Näin mäki ynnäilin” Valkoturkkinen mies virnisteli ja katsoi sitten ystäviään ”Miten me jaetaan?”
”Miten olis vanha kunnon enten tenten? Jos mä hoidan eka ton repolaisen, pitäkää te sil välin hauskaa ton pölvästi lauman kaa?” Turbo ehdotti kepeästi.
”Muista sit, Turbo.” Harmaa hiiri aloitti vakavana ”Ei liian rajusti.”
”Ou män!” Valkoturkkinen mieshiiri parahti ”Ei kai tästä yhdestä ceresläisestä tarvii lähtee vääntämää.”
”Nii, Moto. Ootko nyt jo päässy Wilman visiitin unohtamaa?” Turboksi kutsuttu ruskea hiiri huokaisi. ”Pelkkä sukupuoli ei tee mitää neitoa pulassa…”
Krista kuunteli sananvaihtoa huvittuneena. Hiiret kinasivat keskenään niin kiihkeästi, etteivät he huomanneet lainkaan, kun nainen nappasi vieressään olevan rantakytän ajokista savukranaatin. Hän veti siitä kaikessa rauhassa sokan irti hymisten ja heitteli sitä pari kertaa ilmassa. Lopulta hän keskeytti sananvaihdon kuuluvalla yskäisyllä.
”Kaikella kunnioituksella, hyvät herrat…” Krista heitti kranaatin heidän väliinsä säikäyttäen hiiret ”Mut mä pärjään kyllä!”
Kranaatti räjähti ja valtava paksu savu täytti alueen.
Savu välkehti sinne tänne sohituista lasersäteistä ja aukio kaikui miesten ja moottorien karjaisuista.
Krista kuuli edestään moottoripyörien lähtevän liikkeelle. Marsilaiset huusivat yhteen ääneen jotain, mistä nainen ei saanut selvää kaiken muun metelin yli.
Ceresläinen pyöräytti moottoripyöränsä ympäri aivan toiseen suuntaan varsinaisesta taistelusta. Kun hänen prätkänsä keula lävisti savuverhon rajan, hän huomasi mustan moottoripyörän seuraavan häntä ihan hänen kintereillään.
Marsilaishiiri kiihdytti aivan hänen rinnalleen.
”Mihi matka, miss kovis?”
”Nää kuteet saattaa huijata, mut ei kannata erehtyä luulee miksikää missiks.” Nainen naurahti ja yritti potkaista hänen vieressään ajavaa marsilaista, mutta tämä väisti niukasti.
”Ai senkö takia et ilkee näyttää naamaas?” Turbo kiilasi väistämisen jälkeen takaisin lähemmäs ceresläistä.
”Tahkon määräämä taktinen veto vaan. Mut näyttää toimivan, jos se noin ottaa pannuun?” Krista irvaili takaisin ja väänsi kaasun pohjaan. Hänen prätkänsä keula nousi hetkellisesti hieman ilmaan. Hiirimies seurasi hänen esimerkkiään.
He tuntuivat ajavan kilpaa ympäri turnajaisille kyhättyä areenaa. Kun toinen kääntyi, toinen seurasi salamana perässä.
Välillä Turbon huomio herpaantui pieniksi hetkiksi, kun hän yritti varmistaa, että hänen veljensä pärjäisivät rantakyttien ylivoimaa vastaan.
Heikkous, jota voisi käyttää hyväkseen, kettunainen virnisti itsekseen kypärän alla.
Hän painoi vaivihkaa napista, josta hänen prätkänsä etupyörien sivuista nousivat pyörivät terävät terät, jotka varmasti puhkovat tehokkaasti renkaat, jos pääsevät vain tarpeeksi lähelle.
Krista ohjasi heidän reittinsä tietoisesti uudelleen suurimman rähinän ohitse.
Sattumalta sillä hetkellä harmaa marsilainen oli erehtynyt jättämään suojauksensa alas. Ja Ykkönen oli kuin tilauksesta iskemässä luihusti takaapäin liekinheittäjällään.
”MOTO! KELLO KUUS!” Turbo huusi havahduttaakseen tämän lähestyvästä vaarasta.
Ceresläinen tiesi tilaisuutensa tulleen.
Hän käänsi nopeasti prätkänsä sarvista ja tällä kertaa hän yllätti hiiren verekseltään. Mies joutui kääntämään ajolinjaansa todella jyrkästi kauemmas, etteivät ceresläisen terät puhkoisi hänen pyöriään.
He ajautuivat kohti hylättyä varastorakennusta.
Krista hyppäsi prätkällään kevyesti lasin läpi rakennukseen.
Turbo meni rajusti läpi paksusta seinästä.

Kun Tahkon uusi työntekijä piti Turboa kiireisenä, Vinski ja Moto jäivät hoitelemaan valtavaa laumaa Detroitin konnia.
Rantakytät olivat muutenkin kovempi vastus kuin Leipäjuuston hanttapulit, mutta konnia oli vielä hurjan paljon enemmän kuin normaalisti.
Vinskillä ja Motolla oli kova työ yrittää selvitä heitä kaikkia vastaan.
”Voi äiti!” Harmaa marsilainen parahti väistettyään turhan tarkasti ammutun lasersäteen. ”Nää pelaa tosissaan.”
Vinski ajoi hänen rinnalleen.
”Meidänki pitää sit laittaa lisää pökköö pesää.” Valkoinen hiiri tuumi.
”Mitä sä ehdotat?” Moto kysyi virnistäen, vaikka hänellä oli aavistus, mitä hänen ystävänsä mielessä liikkui.
”Mite olis pikku kisa?” Vinski ehdotti samalla heittäessään kranaatin heidän ohitseen ajaneen auton jalkatilaan. ”Se joka saa enemmän konnia hoideltua kerralla, voittaa?”
”Ohohoo. Sä tuut nii katumaa, et ees haastoit mut tähä!” Harmaa hiiri innostui heti. Hän oli melkein yhtä voitonhaluinen kuin valkoinen toverinsa, mitä tuli erilaisiin peleihin ja kisoihin.
Hiiret hajaantuivat rantakyttien joukkoon.
Ei mennyt kauan, kun Vinski kuuli nimeään kutsuttavan.
Hän kääntyi katsomaan huudon suuntaan. Moto ajoi kahden konnan autojen väliin. Valtava marsilainen kiskaisi kummankin auton kuljettajat kauluksistaan ylös, löi heidän päänsä yhteen ja tiputti heidät vauhdista alas.
”Siinä oli kaks!” Harmaa hiiri huudahti itsevarmana.
Vinski oli haukottelevinaan äänekkäästi.
Hän painoi tylsistyneen näköisenä yhdestä napista. Prätkä laukaisi takaa kaksi ohjusta, jotka osuivat marsilaista seuranneisiin kahden konnan ajoneuvoihin.
”Sun pitää yrittää paljo kovemmin, kaiffa!” Vinski huudahti ylimielisenä.
Moto puuskahti hieman harmissaan. Valkoisen ystävänsä ei ollut tarvinnut kuin napista painaa päästäkseen tasoihin. Hänen pitäisi päästä pian korottamaan. Kuin tilauksesta, häntä vastaan ajoi kolmen konnan joukkio kolmiomuodostelmassa.
Moto virnisti ja nosti käsikanuunansa. Hän ampui tarkoilla laukauksilla etummaisen auton kummatkin eturenkaat rikki.
Auton ohjattavuus katosi kokonaan, jolloin kottero heittelehti holtittomasti, kunnes lopulta osui kahteen muuhun autoon takanaan.
”Siin meni kolme rikki.”
Moto näytti tyytyväiseltä itseensä, kunnes Vinski pyyhälsi hänen ohitseen.
”Ei paha, ei paha! Mut tsekkaas tää!” Hän huudahti innostuksissaan.
Valkoinen marsilainen nappasi kiintokoukulla kiinni rantakytän autoon. Koukun napattua tukevasti kiinni, marsilaismies väänsi kaasun pohjaan. Hän kiskoi autoa perässään, eikä sen kuljettaja pystynyt tekemään mitään. Mies ratin takana huusi kauhuissaan.
Vinski teki yllätyskäännöksen ja hänen prätkänsä leikkasi kaapelin poikki.
Epäonnisen rantakytän auto paiskautui vauhdilla päin kahta hänen kollegaansa.
”VAROO!!” Mies yritti epätoivoisesti huutaa, ennen törmäystä.
Vinski näytti omahyväiseltä.
”Tasoissa taas, isoveli!”

Rähinöinnin alettua aukiolla Leipäjuusto oli ryöminyt piilosta piiloon.
Aina kun hän yritti vetäytyä suojaan, taistelu tuntui seuraavan hänen perässään aina sinne mihin hän yritti suojautua.
Hänelle turnajaisia varten pystytetty koroke oli aikoja sitten tulitettu jo maan tasalle. Plutolainen oli juuri päässyt roska-astian luo, johon hänen kelvoton alaisensa oli kylmästi heitetty.
”Rasvanahka!!” Leipäjuusto sihahti kuuluvasti.
”Nii, pomo.” Vaimea vastaus kuului edelleen roskalaatikosta.
”Ryhdistäydy siellä, senkin laihialainen laitapuolen kulkija!” Plutolainen paukautti terävästi kepillään laatikon kylkeen ”Minun pitää päästä pois täältä!”
Uusi lasersäde lensi hänen ylitseen ja oli tehdä uuden jakauksen Leipäjuuston naamion hiuskuontaloon.
”Turvallisempaan sijaintiin seuraamaan tätä jännitysnäytelmää.”
Roskalaatikon kansi aukesi varovasti, kun Rasvanahka kurkkasi, olisiko otollinen aika ryömiä ulos.
”Mitä näytelmää, pomo?”
”Sitä näytelmää, että tuhoavatko tuskastuttavat viholliseni viimeinkin toisensa…” Leipäjuuston oli pakko myöntää, että ehkä Tahkon joukoilla näytti olevan saumaa hiiriä vastaan. Mitä pidempään hänen uusi ceresläisensä sai viivytettyäkin yhtä hiiristä, oli vain ajan kysymys, kun kahden muun sietokyky tulisi vastaan.
Rasvanahka pyörähti roskasäiliön kannen välistä kaikkea muuta kuin ketterästi.
”Uffh!” Mies tömähti maahan takapuolelleen.
”Nyt ryömi ylös senkin, rasvapallo! Vie minut pois täältä!” Leipäjuusto tiuskaisi ja väisti taas yhden harhalaukauksen.
Yhdessä he juoksivat öljyisen miehen surkealle kulkuneuvolle. Rasvanahka ennätti melkein tarttumaan kiinni kotteronsa ohjaussarveen, kun hänen pomonsa arvaamatta parahti hänen takanaan.
Tahko oli hyökännyt verivihollisensa kimppuun tarmoa puhkuen.
”Sinä tuhtituvska, et kavkaa minnekään!” Mies julisti istuessaan vaikeroivan Leipäjuuston päällä.
”Sinä senkin, irvokas iilimato! Häivy siitä!” Alle jäänyt Leipäjuusto marisi ja räpiköi, kunnes ymmärsi olevansa tässä se kookkaampi ja vain heittäytyi häntä pienemmän Tahkon päälle.
Rasvanahka yritti puuttua plutolaisten väliseen painimatsiin, mutta miehet tuntuivat olevan liukkaita kuin silakat, eikä hän saanut otetta kummastakaan.
Öljyä tihkuva mies joutui seuraamaan tätä kiusallista painia toimettomana vierestä.
He tuntuivat purkavan nyt armotta vanhoja patoutumia toisiaan kohtaan.

Turbo pudisti päätään pimeässä varastorakennuksessa.
Normaalisti seinä tuskin olisi tuottanut ongelmia, jos hän olisi ennättänyt reagoida siihen vain ajoissa.
Marsilainen kuitenkin joutui kokoamaan itsensä ripeästi uudestaan ceresläisen ampuessa häntä kohti. Turbo vastasi tulitukseen omilla lasereillaan saaden kettunaisen pakosalle. He hajaantuivat eri puolelle isoa tyhjää rakennusta. He käyttivät rakennuksessa olevia vanhoja laatikoita ja kontteja suojanaan.
Kumpikin sammutti ajovalonsa, jotteivat heidän sijaintinsa paljastuisi. Moottoripyörien äänistä oli hankala päätellä paljoakaan, kun hylätty rakennus kaikui.
”Se oli aika ovela temppu, repo” Turbo puuskutti pylvään suojista. ”Mut en mä tiiä mitä muuta olisin ketulta voinu odottaakaa”
”Sinäpä sen sanoit.” Naisen ääni vastasi odottamattoman läheltä.
Sitä säesti kirkkaana loistava lasersäde, joka lensi aivan liian läheltä hiiren piilopaikkaa.
Turbokin lähti uudestaan liikkeelle ja heidän kummankin prätkien laseraseet tulittivat aina tilaisuuden tullen toista kohti, kun jompikumpi sattui tulemaan pylvään tai laatikon takaa esiin. Nopeilla liikkeillä kumpikaan ei ottanut osumaa ja lopulta tilanne tuntui turhankin tasaiselta. He ajautuivat melkein asemasotaan, kun kumpikaan ei lopulta uskaltanut tulla piilostaan.
Turbo keskitti kaiken tahdonvoimansa, ettei hänen raskas hengityksensä paljastaisi hänen sijaintiaan. Mies käytti kaikkia aistejaan havainnoidakseen missä ceresläisluutnantti liikkui.
Marsilainen näki pikaisen välkähdyksen naisen kypärän peilaavasta visiiristä ja nopeasti hän aktivoi hanskansa tsernopuikot.
Kullanruskea hiiri löi pylvääseen vieressään saaden osan rakennuksesta romahtamaan naisen niskaan.
Mies puuskutti ja odotti, jos ceresläinen sieltä vielä nousisi, mutta kun hiljaisuus laskeutui rakennukseen, Turbo käänsi prätkänsä ympäri ja säntäsi ulos ystäviensä avuksi.
Rakennuksen tyhjettyä moottoripyörän ajovalot syttyivät pimeässä nurkassa.
Krista rullasi prätkällään näkyviin.
”Vai ei aikaa jäädä ees tarkistamaa, et varmasti sai mut satimee…” Ceresläinen naurahti kylmästi.
Hän oli riisunut kypäränsä syötiksi miehelle, koska tiesi sen olevan liiankin silmiinpistävä, jos siihen osuisi yksikään valonsäde.
Nainen nousi prätkänsä päältä, nosti rojua kypäränsä päältä ja veti sen takaisin päähänsä.
”Aloittelijamainen virhe…”

Ulkona Vinski ja Moto taistelivat edelleen rantakyttiä vastaan. Heidän määränsä oli merkittävästi vähentynyt heidän kisansa aikana, mutta silti hiirillä riitti vielä töitä.
Moto ei ehtinyt alkaa edes miettimään seuraavaa siirtoaan, kun Turbo syöksyi läpi varastorakennuksen seinästä. Kullanruskea marsilainen ajoi veljiensä luo.
”Hei, Turbo! Mihin sä sun seuralaisen jätit?” Vinski naurahti tyytyväisenä, että hänen toverinsa palasi.
”Sinne se jäi vähä vetää henkee.” Turbo hymähti, mutta käänsi keskustelun nopeasti pois ceresläisestä. ”Mikä meininki tääl on?”
”Meil on kisa, kumpi saa enemmä konnia nippuu yhdellä liikkeellä.” Moto kertoi hyväntuulisena. Kolmisin peli olisi todennäköisesti vielä hauskempi.
”Aijaa, mikä tilanne nyt?” Turbo kysyi selvästi innostuneena.
”Ollaa tasoissa kolmessa.” Vinski ilmoitti itsevarmasti.
”Onko noin?” Kullanruskea hiiri virnisti.
Nopeasti hänellä oli pistoolit kummassakin kädessään.
Mies pyöräytti niitä näyttävästi käsissään ja ampui niillä sitten olkapäidensä yli.
Hän osui kahden konnan autojen eturenkaisiin saaden nämä kiilaamaan tovereihin vieressään.
Lopulta kaikki neljä rantakyttien autoa törmäsivät rajusti muihin autonromuihin.
Turbo hymyili kohauttaen vähättelevästi hartioitaan.
”Leveilijä…” Vinski mutisi.

Ceresläinen ajoi ulos varastorakennuksesta marsilaisen jättämästä reiästä. Hänen äskeinen tanssiparinsa oli jo liittynyt takaisin ystäviensä seuraan ja naisen yllätykseksi heidän rantakyttiään höykytettiin oikein kunnolla hiirten toimesta.
Miten he olivat juuri häviämässä KOLMELLE marsilaiselle?
Heitähän oli varmaan kymmenen kertaa enemmän!
Kypärän alla Kristan suu oli loksahtanut auki järkytyksestä.
Siinä samassa hän havahtui kummaan toimintaan varsinaisen taistelun takana.
Hänen pomonsa, Teuvo Tahko, paini täyttä häkää Leipäjuuston kanssa. Öljyä tihkuva iso mies poukkoili heidän läheisyydessään tietämättä selvästi mitä oikein tehdä asialle.
Krista kurvasi prätkällään heidän viereensä.
”Pomo? Tarviiks apua ton punkeron kaa?” Ceresläinen kysyi yrittäen kuulostaa huolettomalta. Pomonsa painikaveri, kun oli kuitenkin paljon tätä lyhyenläntää plutolaista suurempi.
Tahko havahtui täydellisestä keskittymisestä.
”Kuka tässä on punkero?!” Leipäjuusto huohotti.
”Ei, en! Mene listimään ne votat!” Tahko puuskutti maasta osittain Leipäjuuston alta. Kristasta näytti, että heillä olisi ollut painissaan pattitilanne päällä, mutta käsky on käsky.
Nainen käänsi moottoripyöränsä keulan kohti taistelua ja väänsi kahvasta. Kun hän odotti keulansa nousevan kiihdytyksen voimasta, sen sijaan prätkän takapää nousi yhtäkkiä ilmaan ja moottori pyöritti rengasta turhaan.
Rasvanahka oli tarrannut valtavilla rasvaisilla näpeillään hänen prätkäänsä ja nostanut sen peräpään ilmaan.
”Sä et lähde mihinkää, senki luihumuidu!” Mies ärjyi.
Ilmeisesti aikaisempi tappio hiersi jossain hänen olemattomissa hammasväleissään.
”Sä et mua pysty siinä estämää.” Nainen totesi päällisin puolin kylmästi, vaikka oikeasti hänen päähänsä ilmestyi taas mielikuva, kuinka tämä jättiläinen rutistaisi joka ikisen hänen luistaan rikki helposti kuin hammastikun.
Krista teki hätäratkaisun ja painoi rakettimoottorit käynnistävästä napista.
Prätkän takapää alkoi saman tien sylkeä tulta ja Rasvanahka päästi otteensa huudahtaen yllättyneenä.
Rengas putosi takaisin maahan ja nainen käänsi kaasukahvasta.
Pelkästään rakettimoottoreilla höystettynäkin hänen käännöksensä olisi ollut vauhdikas, mutta seisoessaan siinä, mies oli valuttanut pienen lammikon verran öljyä maahan. Jolloin maa olikin yllättäen hyvin liukas.
Moottoripyörän takarengas oli luiskahtaa prätkän alta, mutta nainen sai juuri ja juuri pidettyä ajoneuvonsa hallinnassa.
Krista painoi seuraavasta napista, joka sylki ketjut tiukasti Rasvanahan ympärille.
Mies yritti kiemurrella itseään irti ja pääsikin lopulta istumaan.
”Ettet vaa turhaa satuttais ittees, muru.” Ceresläinen muisti harmaan marsilaisen sanoneen tälle osuvasti aikaisemmin.
Hän käännähti ympäri ja näki roskalaatikon, mihin mies oli aikaisemmin ollut teljettynä.
Ceresläinen nappasi kranaatin, veti siitä sokan ja vieritti sen roskalaatikon alle.
Hän jäi katsomaan, kun kranaatti räjähti ja roskis tippui suoraan ylösalaisin Rasvanahan päälle lukiten miehen satimeen.
Krista hätkähti kuullessaan vihellyksen takanaan.
”Olkoonkin Cereksestä, mutta pakko myöntää, et neidillähän on tyyliä…” Vinski taputti teennäisen kohteliaasti.
Ceresläisnainen kurkisti miehen ohi alkuperäisen taistelun suuntaan. Jäljellä oli enää kasa savuavia autonromuja.
Taisteluko oli heidän puoleltaan ohi, ja hiiret ovat kaikki edelleen täysissä ruumiin ja sielun voimissa? Hänkö oli viimeinen rivissä?
Turbo ja Moto pysäyttivät prätkänsä Vinskin taakse.
”Et sä sit jääny sinne varastoon.” Kullanruskea hiiri enemmänkin totesi kuin kysyi.
”Ei, en jääny. Sä vaa karkasit liian aikasi paikalta…” Ceresläisnainen naurahti uhmakkaasti.
”Luovuta, kultsi, nii pääset helpommalla.” Vinski sanoi rehvakkaasti.
”Älä unta nää.” Krista kiihdytti prätkänsä vauhdikkaasti matkaan ja kuten hän arveli, valkoturkkinen marsilainen lähti seuraamaan häntä.
Nainen hidasti huomaamattomasti vauhtiaan päästääkseen miehen ajamaan viereensä.
”Jos et pelais täs plutolaisten piikkiin, nii sitähän aivan saattasin pyytää numeron…” Vinski virnisteli omahyväisesti.
”Ei kannattais luulla liikoja itestäs…” Nainen vastasi kyllästyneesti.
Hän kiilasi aivan miehen kylkeen kiinni ja hyppäsi tämän taakse.
”HEI!”
Valkoinen marsilainen ei ehtinyt muuta reagoimaan, kun ceresläiskettu oli potkaissut hänet kovakouraisesti oman prätkänsä kyydistä.
Hän putosi vaarallisen näköisesti maahan ja jäi maahan makaamaan.
”VINSKI!!” Hänen ystävänsä huusivat ja lähtivät äkkiä takaa-ajoon.
”Sä et tuu sumuttaa mun veikkaa!” Kullanruskea hiiri uhosi ja kiihdytti vauhtiaan saadakseen naisen kiinni.
”Sori, mut nii mä taisin just jo tehdä.” Nainen huusi miehelle takaisin, mutta heti näin tehtyään, myös prätkä hänen allaan oli päättänyt tehdä hänestä selvää.
Se jarrutti omatoimisesti varoittamatta, niin että takapää nousi korkealle ilmaan.
Krista oli lentää kyydistä, mutta sai pidettyä itsensä juuri ja juuri satulassa.
Hänen kätensä osui prätkän koetauluun ja hän tuli vahingossa painaneeksi yhtä napeista.
Se laukaisi taaksepäin lentävän verkon.
Turbo oli ollut jo aivan ceresläisen takana ja odottamattomasti laukaistu verkko kietoi miehen tiukasti syleilyynsä ja hän myös putosi prätkänsä kyydistä.
Krista ei ennättänyt riemuita hyvää tuuriaan, kun prätkä alkoi jälleen pukittaa hänen allaan.
Nainen hyppäsi suosiolla pois kyydistä.
Moottoripyörä karkasi heti paikalta, kun se oli saanut vihollisen onnistuneesti hätistettyä kyydistään.
Krista vihelsi omaa prätkäänsä luokseen. Kyytiä odotellessaan, hän virnisti kypäränsä alla katsellessaan verkotettua marsilaista.
”Ei ihan se mitä meinasin, mut…” Nainen mutisi itsekseen.
Prätkänsä saavuttua Krista oli aikeissa nousta sen selkään, kun äkkiä hän ehti nähdä vain vilahduksen vieressään ja hänet nypättiin jaloistaan ilmaan.
”AAH!!” Nainen roikkui ilmassa vauhdissa pää alaspäin.
Hänen jalkojensa ympärille oli kietoutunut harmaa häntä. Ja kun hänen katseensa seurasi hännän toiseen päähän, nainen näki hiiristä kookkaimman… Ja mitä hänen alkuperäiseen arvioonsa tulee, myös uhkaavimman.
Hän näytti vieläpä selvästi kihisevän vihasta.
Hänen visiirinsä oli auki ja miehen punaisena hehkuva silmä melkein häikäisi.
”Kukaa ei telo mun veikkoja ilma takasimaksua!” Moto uhkaili ja nosti naisen korkeammalle niin, että heidän kasvonsa olivat melkein samalla korkeudella.
Krista oli kopeloivinaan olemattomia taskujaan roikkuessaan edelleen pää alaspäin.
”Voidaaks laittaa piikkii? Mul ei taida olla lompsaa mukana.” Nainen piruili yrittäen jännityksestään huolimatta vaikuttaa rennon ylimieliseltä.
Naisen ärsytystekniikka näytti tehoavan sillä, jos mahdollista, miehen ilme kiristyi kiristymistään.
”Sä senki halpamainen katala…”
”…Ceresläinen?” Krista kokeili täydentää miehen lauseen viattomasti.
Moto oli tiputtavinaan naisen pää edellä maahan, mutta juuri ennen putoamista, tämä nappasi hänen jaloistaan uudestaan hännällään.
Tämä sai kieltämättä naisen säikähtämään aidosti, niin että tämän sydän hakkasi kiivaasti.
”Siihenkö loppu ketulta herjat?” Mieshiiri naurahti kylmästi.
Krista tasaili ripeästi hengitystään.
”Aikamoiset käytöstavat, herralla siinä… Eiks mamma opettanu, ettei herrasmies pelottele naisia?”
”Opetti, mut etiketti on leidejä varte.”
Ceresläinen oli selvästi osunut arkaan kohtaan. Mies melkein tärisi inhosta häntä kohtaan ja roikotti häntä nyt hyvin lähellä maata.
Samassa nainen tajusi tilaisuutensa tulleen.
Hän ojensi kätensä ja raapaisi mahdollisimman täyden kourallisen hiekkaa maasta.
”Eli ei koske sit mua?” Nainen veti itsensä vatsalihaksilla ylös ja heitti hiekat hiiren kasvoille, juuri kun tämä oli aikeissa vastata.
Mieshiiri päästi kätensä moottoripyörän sarvista ja nosti kädet kasvoilleen. Hännän ote irtosi naisen jalkojen ympäriltä. Ja Krista putosi maahan. Moto ei nähnyt mitään ja hänen moottoripyöränsä osui taisteluista jälkeen jääneeseen rojuun maassa. Prätkä kaatui kyljelleen ja harmaa marsilainen rojahti maahan.
Vaikka nainen oli ilmassa yrittänyt pyörähtää parempaan asentoon, niin hän putosi maahan melko kipeästi. Kuitenkin hänen tilaisuutensa livahtaa tiehensä olisi vain niin lyhyt, kuin mitä tällä kookkaalla marsilaisella meni ainoan silmänsä pyyhkimiseen hiekasta.
Krista sai vaivoin tuskastelultaan vihellettyä prätkänsä paikalle ja hän kömpi sen kyytiin.
Toista tilaisuutta hänelle tuskin suotaisiin poistua paikalta.
Krista aikoi vääntää kaasun pohjaan, mutta silloin hän kuuli, kuinka marsilainen oli nousemassa vaivalloisesti käsiensä varaan.
Ceresläinen oli näkevinään sivusilmällä punaisen silmän pelottavan hehkun takanaan ja se sai hänet kääntymään sukkelasti ympäri ja vetämään aseensa kotelosta. Hän nosti aseen osoittamaan marsilaismiestä, joka osoitti häntä takaisin mekaanisen kätensä laseraseella.
”Lähdössä johonkin?” Moto kysyi noustessaan kankeasti seisomaan.
Krista on aukaisemassa jo suutaan vastatakseen, kun yhtäkkiä kentän takarajassa räjähti.
Joku oli aktivoinut heidän asentamansa pommit.
Räjähdykset seurasivat toinen toistaan lähestyen heitä kuin dominopalikat.
Sanasota unohtui välittömästi ja harmaa jättiläinenkin hyppäsi äkkiä moottoripyöränsä selkään.
Kun mies sai polkaistua prätkäänsä eloa, oli ceresläinen jo tiessään.
”Liukas ketku…” Hän murisi itsekseen.
Turbo oli päässyt irti hänet sitoneesta verkosta. Mies pysäytti prätkänsä Moton viereen. Kullanruskea hiiri skannasi veljensä läpi, että tämä oli kunnossa.
Äkkiä ensimmäinen rakennus romahti kentän takalaidassa, mistä räjähdykset alkoivat.
”Voi äiti! Nekö meinaa räjäyttää sekä ittensä, että meidät!” Harmaa hiiri parahti.
”Tuskin suunniteltu. Tahkolla vaa liipasin vähä herkällä. Eiku haneen!!” Turbo huusi metelin yli.
He olivat jo aikeissa paeta, kun tajusivat, että yksi heistä puuttui.
”VINSKI?!”
Hiiret katsoivat kiireesti taakseen ja näkivät valkoisen toverinsa makaamassa edelleen maassa.
Sanaakaan sanomatta hiiret käänsivät prätkänsä takaisin tulosuuntaan lähestyvistä räjähdyksistä huolimatta.
Vinskin luo päästyään Moto nappasi tämän nopeasti hartialleen huolimatta siitä, että veljensä älähti selvästi kivusta.
Turbo ampui prätkällään tarttumakoukun ja sieppasi punaisen moottoripyörän hinaukseen.
Hiiret pääsivät vain nipin napin karkuun räjähdyksiä. Päästyään tehdasalueen reunalle, he huomasivat paukkeen loppuneen takanaan ja he uskalsivat vihdoin pysähtyä. Takana olleet rakennukset olivat sortuneet yhdelle isolle romukasalle räjähdyksien voimasta.
”Se oli tipalla…” Turbo totesi.
Moto laski vaikeroivan toverinsa varovasti maahan.
”Vähä liianki… Se Tahkohan on ihan kaheli!” Harmaa marsilainen töksäytti ”Sen omatki joukot jäi ton alle”
Vinski yritti nousta ylös, mutta hänen oli tarrauduttava jalkaansa.
”Ou män…” Hän tuskasteli hampaitaan kiristellen.
”Putosit vissii koivelles?” Turbo kyykistyi toverinsa puoleen tutkimaan tämän haaveria.
”Jeah… Mä en voi uskoo, et päästinki sen petollisen…” Vinskin puhe katkesi hänen omaan huudahdukseensa, kun Turbo veti hänen jalkansa oikeaan asentoon. ”…Ceresläisen… Pitää mua tollee pilkkanaan…”
Turbo sitoi toverinsa jalan parhaansa mukaan, jotta he selviäisivät sen kanssa Chicagoon.
”Pakko kai myöntää, et se kettu kyl pääs yllättämään meidät kaikki… Mut onneks sullaki tätä jalkaa pahempi taitaa olla kolahdus itsetunnon päälle…” Kullanruskea hiirimies naurahti kuivasti.
”Joopa joo…” Vinski huokaisi, mutta sitten käänsi katseensa harmaaseen hiirimieheen ja hymähti tälle pilkallisesti ”Ja SÄ olit sitä mieltä, et meidä olis pitäny käsitellä sitä silkkihansikkain.”
”Se ei ensvilkasulla näyttänyt noin luihulta päällepäin…” Moto puolustautui. Hän kuitenkin joutuu keskeyttämään, kun hänen toverinsa katsoivat yhtäkkiä tiukasti hänen taakseen.
Ceresläinen oli juuri pysäyttänyt vihreän moottoripyöränsä pelottomasti heidän lähelleen.
Naisen kypärän visiiri oli edelleen tiukasti kiinni ja tämä kumarsi prätkänsä päältä syvään.
”Voi kiitoksia kauniista sanoistanne!” Huomatessaan, kuinka likaiset ja reikäiset hänen uudet vaatteensa olivat, nainen ryhtyi tomuttamaan housujaan.
”Vaikka pomo kyllä valitettavasti tais yrittää aivan toisenlaista ensivaikutelmaa näillä kuteilla… Mut hei, ehkä tekää ette anna tiukkojen pöksyjen enää hämätä.” Nainen ivaili ja tehosteena vielä läimäytti itseään takamukselle, niin että housuista irtosi kevyt pölypilvi.
”Sä senki…” Vinski yritti nousta maasta kimmastuneena, mutta kipu jalassaan pakotti hänet pitelemään sitä vaikeroiden.
”Varsinainen miesvauva… ” Ceresläiskettu naurahti koppavasti. ”Tuskin on ees murtunu.”
”Miten sä uskallat?!” Moton silmä syttyi uudestaan palamaan.
”Jeah… Kantsii kadota siitä hyvän sään aikana.” Turbo jatkoi leukojaan kiristellen.
Nainen laskeskeli mielessään, että hänen saattaisi todella olla syytä poistua, vain kun hän saisi jonkin verukkeen siihen, etteivät hiiret luulisi häntä pelkuriksi.
Kuin tilauksesta räjähdyksen aiheuttamasta romukasasta ponnahti pinnalle hänen pomonsa pää. Tämän naamio oli osittain rikki ja paljasti altaan hänen naamiotaankin kamalamman plutolaisen olemuksensa.
Naista puistatti, mutta hän tarttui siitä huolimatta tilaisuuteen.
”Ikävä keskeyttää tää ihastuttava smalltalk, mut pomo taitaa tarvita jeesiä.” Hän polkaisi prätkänsä käyntiin. ”Seuraavaan kertaan, miesvauva, nelisilmä ja… iso kaveri…”
Nainen poistui paikalta keula ylhäällä.

Ai vitsi, tää vaa paranee joka lukukerralla!  [You must be registered and logged in to see this image.]

Ei ehkä uskois, mut oli kyllä nii vaikee sillo beta vaiheessa olla liikaa kehumatta, et vois tällee jälkikäteeki sanoa jotain xd
Mut siis aivan mielettömän hyvin kirjotettu noi kaikki hahmot ( erityisesti nää plutolaiset!!), aivan ku sarjasta ovat kaikki canon hahmot! Kristaa tietty unohtamatta. Hänki tuntu tässä paljon elävämmäiseltä ku koskaan aiemmin (enkä nyt siis sano, ettei ois tuntunu sellaselta ennen), justku focusta saatettii pitää nii paljo enemmän hänessä ja tuli sitte opittua hänestä kaikennäköstä noitten pienten yksityiskohtien kautta ( esim sen kansion avulla  [You must be registered and logged in to see this image.] .)
Niin innolla kyllä jään seuraamaan tätä, miten hän tästä 'pahiksesta' pikkuhiljaa sit muovautuu siks 'todelliseksi itsekseen', joka sabotoi Tahkoa ja kaveeraa salaa hiirten kans  [You must be registered and logged in to see this image.]

Enkä ees viitti liiaks alottaa tost toiminnasta, ku muuten siitä ei tuu loppua... XD Mut sen sanon, et näkee kyl nii hyvin, et sä oot tota toimintaa paljon kirjotellu! Toi on aivan mieletön taito pystyä tekee sivukaupalla aktiivista toimintaa nii, ettei missää vaiheessa tuu toistoa ja lukija kyllästy!

Kaiken kaikkiaan *chef's kiss. Muy Bueno!

Tää tarina oli siis aivan mahtava [You must be registered and logged in to see this image.] . Mä sain sen kuvan et jos tää ois sarjan jakso niin se ois ihan selvästi Moottorikaupungin meininkiä. Kettu Krista on ihan loistava veto. Tykkään tosi paljon