Dia De Muerta - Kuolleiden Päivä (S)

Ficin nimi: Dia De Muerta - Kuolleiden Päivä
Kirjoittaja: Minde
Beta: HöpöHamsu ja Pahgiz
Tyylilaji/Genre: Piece of life / aavistus kauhua
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Ei selkeää paritusta
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Tilanvahtina ollessaan Tanya kohtaa ihmisiä, joiden ei pitäisi enää olla tässä maailmassa..
Varoitukset: Kauhu-elementti
Vastuunvapaus: En omista Prätkähiiriä Marsissa vain omat hahmoni ja tarinani. En myöskään hyödy ficeistäni rahallisesti.
A/N: Halloweenin kunniaksi teemaan sopiva ficci Ei ole juonellisesti olennainen tarinoihini, mut ihan hauskaa oli tätä kirjoittaessa

Tanya veti eteisessä takin päälleen ja kietoi paksun huivin kaulaansa. Lexie ja Anette olivat lähteneet kauppareissulle kylään ja hiirityttö oli luvannut toimia talonvahtina sen aikaa.
Tanya vislasi koirille ja avasi oven, päästäen Rufuksen ja Cissyn edeltä ulos. Muutama hevonen oli laitumella maneesin takana, hiirityttö ajatteli aloittaa tarkastuskierroksensa sieltä.
Tanya puhalsi käsiinsä kävellessään ja kaivoi takin taskusta hansikkaat.
Ilma oli kylmentynyt melkein pakkaselle, Lexie  oli aamupalalla arvellut, että viikon loppuun mennessä saattaisi jo tulla ensimmäinen lumisade.
Tanya pujahti aidan välistä laitumelle ja tarkistettuaan hevosten lukumäärän hän lähti kiertämään aitausta aidan vierustaa seuraten. Sadan metrin päässä aitauksen portista oli osittain irti oleva aidanpala, se pitäisi kiinnittää takaisin ennen lumen tuloa.
Tanya istui kivelle lähelle rikkinäistä kohtaa. Hänestä tuntui sillä hetkellä, että hän istui jossain maailman reunalla, kaukana kaikista. Hiirityttö painoi pään käsiinsä. Hän oli sanonut Lexielle, että pärjäisi kyllä muutaman tunnin yksin, mutta nyt ei enää tuntunut siltä. Kunpa naiset tulisivat mahdollisimman pian takaisin.
Tanya säpsähti, kun tunsi käden koskettavan hartiaansa ja nosti säikähtäneenä katseensa. Hänen edessään seisoi nuori poika, hiiritytön pikaisella arviolla hän oli noin kuuden ikävuoden vanha.
”Hei. Sulla on paha mieli?” poika kysyi pää kallellaan.
Tanya pyyhki äkkiä kyyneleet silmistään pois ja huomasi sitten miehen, joka tutki rikkinäistä aitaa. Mies otti vyölaukustaan pari isoa naulaa ja alkoi vasaroida lautaa paikalleen.
”Isä lupas korjata tuon aidan. Se pitää tehdä ennen lumien tuloa tai lauta mätänee maassa” poika selitti tärkeänä.
Tanya rypisti hieman kulmiaan. Lexie ei ollut puhunut mitään tästä, mutta ehkä nainen oli vain unohtanut mainita asiasta. Täällä syrjäkylällä naapurit auttoivat toisiaan, joskus ihan pyytämättäkin, jos huomasivat että jokin asia piti korjata pikaisesti.
Mies sai laudanpalan paikalleen ja lähti sitten kävelemään aidan vierustaa toiseen suuntaan. Välillä mies vilkuili Tanyan ja pojan suuntaan pieni hymy komeilla kasvoillaan.
”Isä tarkistaa ettei oo muita laudanpaloja irrallaan” poika selitti istuessaan hiiritytön viereen. ”Miks sulla oli paha mieli?”
”Tuntui vaan kurjalta olla yksin” Tanya vastasi hiljaisella äänellä. ”Yksin oleminen.. on pelottavaa.”
Poika nyökkäsi vakava ilme kasvoillaan.
”Se ei oo kivaa. Hevosetkaan ei tykkää olla yksin. Laumassa on aina turvallisempaa. Onko sulla turvallinen lauma?” poika kysyi.
”On. On mulla. Ne ei oo kaikki täällä mutta..” hiirityttö vastasi.
”Kaikki tärkeät on täällä aina” poika vastasi painaen nyrkin rintaansa vasten. ”Vaikka he ei oliskaan ihan siinä vieressä seisomassa.”
Tanyaa hymyilytti. Poika oli yllättävän fiksu ikäisekseen.
Hiirityttö aikoi juuri kysyä pojan nimeä, mutta koirien haukkuminen sai hänet kääntämään katseensa kohti pihaa. Lexien maasturi ajoi juuri tallin eteen.
Tanya nousi seisomaan ja lähti pihaa kohti. Aitauksen portille päästyään hiirityttö kääntyi, pyytääkseen poikaa ja miestä seuraamaan, mutta kumpaakaan ei näkynyt.
”Mihin te menitte?!” Tanya huikkasi hämillään, mutta ei saanut muuta vastausta kuin kahden lähellä seisovan hevosen kummastuneet katseet.
Hetken hiirityttö yritti paikantaa kaksikkoa, mutta uskottava se oli - mies ja poika eivät enää olleet laitumella.
”Hei, sä olit kierroksella. Laitumella kaikki hyvin?” Lexie tervehti Tanyaa nostaessaan ruokakassit portaille auton perältä.
”Joo.. tu-tuota.. py-pyysitkö sä naapuria korjaamaan aidan?” hiirityttö vastasi empien.
”En, mä ajattelin tehdä sen itse ku mennään hakeen hevoset sisälle. Miten niin?” tilan emäntä katsoi tyttöä kulmat rypyssä. ”Oliko se jo korjattu vai?”
”E-ei, mutta..” Tanya nielaisi, kertoen sitten miehestä ja pojasta jotka oli saanut seurakseen.
Lexie ja Anette vilkaisivat toisiaan miettiväisesti.
”Ei kellään lähinaapureilla taida olla sen ikäistä poikaa..” Lexie totesi ääneen.
”Onhan. Gretan lapsenlapsi käy täällä silloin tällöin” Anette vastasi.
”Nyt on arkipäivä, he tulevat vain viikonloppuisin” tilan emäntä muistutti. ”Ja pojan isällä ei todellakaan pysy vasara tai mikään muu työkalu kädessä.. Plus, äijä pelkää hevosia.”
”Niin joo..” vaalea nainen mutisi kun he kantoivat ostokset keittiöön. ”Miltä he näyttivät? Hiustenväri ynnä muu?”
”Miehellä oli mustat hiukset ja iho vähän tummempi kuin teillä. Pojan hiukset oli vaaleat, mutta silmät ruskeat.. Molemmilla oli ruutupaidat ja farkut” Tanya vastasi miettiväisenä. ”Niin joo! Molemmilla oli jännä vaaleampi läiskä oikeassa poskessa.”
Anette oli pudottaa ananaspurkin lattialle, hän tuijotti hiirityttöä kalpeana.
”Älä vaan sano et miehellä oli vyöllä vasara ja vyölaukku..” nainen kuiskasi.
”J-joo, oli sillä. Miten niin?” Tanya vastasi ihmeissään.
Anette laski purkin tärisevin käsin työtasolle ja kiiruhti yläkertaan. Nainen palasi pian takaisin käsissään valokuvakehys.
”Olivatko.. he nämä kaksi?” nainen käänsi kuvan hiirityttöä kohti.
Tanya nielaisi vaikeasti kuvan nähdessään. Kuvassa aitaa korjannut mies seisoi pienen mökin portaiden vieressä, portailla taas istui sama poika jonka kanssa Tanya oli jutellut hetken.
”Joo, just nämä! Mi-miten niin?” hiirityttö kysyi ihmeissään.
”Tässä on mun aviomies Carlo ja meidän poika Aaron.. kuva on otettu melkein kymmenen vuotta sitten” Anette kuiskasi ääni täristen. ”J-ja viikko kuvan ottamisen jälkeen he kuolivat.. tulipalossa..”
Lexie auttoi vaalean naisen istumaan tuolille ja ojensi tälle vesilasin.
”Nä-näinkö mä sit omiani vai..?” Tanya kysyi ihmeissään.
”Sä et oo nähny tätä kuvaa ennen vai mitä?” Lexie varmisti.
”E-en.. En oo käyny Anetten huoneessa” hiirityttö vastasi.
Lexie vilkaisi seinäkalenteria. ”Mä luulen, että sä oikeesti tapasit heidät. Samhain päivät ovat alkaneet” tilan emäntä totesi.
”Samhain..?” Tanya toisti sanan hämillään.
”Ylihuomista kuun vikaa päivää kutsutaan myös Halloweeniksi, mut Samhain oli alkuperäinen nimitys. Uskotaan, että just tähän aikaan vuodesta raja henkimaailman ja tän meidän fyysisen maailman välillä avautuu ja jopa kuolleet pystyy palaamaan hetkeksi rakkaidensa luo” Lexie selitti.
”Meksikossa, Carlon kotimaassa marraskuun alun päivää sanotaan Dia de Muertosiksi eli Kuolleiden päiväksi” Anette selitti hiljaisella äänellä. ”Aikalailla joka puolella Maata on vähän vastaavia uskomuksia just tästä kuun vaihteesta.”
Tanya hieroi hermostuneena käsivarttaan.
”E-en mä ees ajatellu, e-et he ei olis eläviä.. Aaron istui m-mun vieressä, mä tunsin sen..” hiirityttö sopersi.
”Shh, ei mitään hätää. Heillä ei selvästikään ollut pahat aikomukset sun tai tilan suhteen” Lexie rauhoitteli. ”Mut jos sä vielä näet heitä tai jotain muita ylimääräisiä kulkijoita, kerro meille, okei? Kaikki henget jotka tännepäin tulevat, eivät välttämättä oo siitä kilteimmästä päästä.”

Päivällisen jälkeen Tanya kävi kylvyssä. Kun hiirityttö tuli takaisin olohuoneeseen, hän hoksasi Anetten torkahtaneen sohvalle kesken lempparinsa, Oprah Winfrey-shown.
Tanya naurahti ja sääti television ääntä pienemmälle, ennen kuin meni keittiöön hakemaa juotavaa.
Takaisin tullessaan hiirityttö oli pudottaa juomapullonsa lattialle säikähdyksen takia. Carlo seisoi sohvan vieressä, katseli hymyillen nukkuvaa vaimoaan. Aaron istui sohvalla Anetten jalkopäässä. Poika heilutteli hieman jalkojaan.
Carlo otti nojatuolin käsinojalta huovan ja levitti sen nukkuvan naisen päälle. Käsi sipaisi hieman naisen hiuksia sivuun silmiltä ja mies suuteli pikaisesti Anetten otsaa.
Aaron hoksasi Tanyan oviaukossa ja nousi seisomaan. Myös Carlo suoristi itsensä, miehen ilme oli vakava.
Tanya säpsähti, kun keittiön ovi aukesi ja Lexie tuli sisälle pyykkitelinettä kantaen. Hiirityttö aikoi huutaa naista tulemaan olohuoneeseen, mutta Aaron ja Carlo olivat jo poissa.
Anette nousi haukotellen istumaan.
”Ei hitto, mä missasin Jack Blackin haastattelun” vaalea nainen parahti nähdessään lopputekstit tv-ruudulla.
Vasta sitten Anette huomasi ovella seisovan hiiritytön.
”Tanya? Kaikki ok?” nainen kysyi.
”Lu-luulisin.. mä..” hiirityttö sopersi. ”He o-olivat tä-täällä. Mä en laittanu vilttiä sun pä-päälles..”
Anette katseli ympärilleen ja huomasi sitten valokuvan sohvapöydällä. Nainen otti kehyksen käsiinsä.
”Hemmetin pelkurit.. mä haluaisin nähdä heidät myös..” Anette parahti itkuisesti, nainen nousi äkäisesti ylös ja meni vessaan.
Lexie silitti hellästi hiiritytön päätä, hän oli kuullut kaksikon sananvaihdon.
”O-onko täällä.. ennen näkyny aaveita Samhainin aikaan..?” Tanya kysyi hiljaa.
”Kyl on, mut hyvin harvoin noin tarkasti näkyviä hahmoja” tilan emäntä vastasi johdattaessaan Tanyan keittiöön istumaan. ”Enemmän ollu sitä, et näkee silmäkulmasta jonkun hahmon tai koirat alkaa murista jollekin mitä ei itse näe..”
Tanya hieraisi miettiväisesti korvaansa. Oliko hän jotenkin aiheuttanut teoillaan sen, että Anetten kuolleet rakkaat olivat tulleet kunnolla näkyviin?
”Mutta nyt kun he ovat tulleet sisälle asti, meidän pitää tehdä heille muistoalttari” Lexie totesi. ”Kuolleita kantsii lepytellä, että he pysyvät hyvällä tuulella, eivätkä aiheuta harmeja.”
”Mi-mitä siihen tulee..?” hiirityttö kysyi empien.
”Yleensä muistettavien henkilöiden valokuvia ja sitten jotain ruokaa tai juomaa mistä he ovat eläessään pitäneet. Mulla on onneks kellarissa tequilaa ja keittiöstä löytyy karkkia ja vintiltä leluja” tilan emäntä totesi.
”Me tarvitaan myös kukkia, mut sen kanssa voi tehdä tiukkaa tähän aikaan vuodesta” Anette selitti keittiön ovelta. ”Onneks mulla on muovikukkia huoneessani, ne saa ny kelvata.”
Lexie ja Tanya säpsähtivät hieman, he eivät olleet kuulleet, että nainen tuli jo pois vessasta.
Kun naiset saivat muistoalttarin tehtyä, Anette sytytti kynttilöitä valokuvien viereen.
”Toivottavasti tää on heille riittävä..” vaalea nainen sanoi hiljaisella äänellä.
”Tehdään ens vuonna parempi, ostetaan eläviä kukkia ja tehdään enemmän herkkuja” Lexie lohdutti kietoessaan kätensä Anetten hartioille. ”Mut kello alkaa olla jo paljon, pitää mennä pian nukkuun, et jaksetaan herätä aamutallille.”
”Mä vahdin kynttilöitä hetken, menkää te vain” Anette hymyili reippaasti.
”Okei, hyvää yötä” Lexie toivotti hänen ja Tanyan lähtiessä olohuoneesta.
Vaalea nainen huokaisi syvään istuessaan sohvalle. Anette kietoi huovan jaloilleen.
Hän ei ollut tehnyt muistopöytää aikoihin, edellinen kerta taisi olla vuosi ennen Carlon ja Aaronin kuolemaa. He olivat sillä kertaa kertoneet Aaronille edesmenneistä sukulaisistaan ja syöneet meksikolaisia herkkuja ähkyyn saakka.
”Te taisitte suuttua mulle ku en tehny muistopöytää teille..” Anette kuiskasi itkuisesti ja pyyhki kyyneleitä pois. ”Mä lupaan, ens vuonna tulee ihan kunnollinen pöytä..”
Kynttilöiden liekit alkoivat heilahdella voimakkaammin, kuin ilmavirta olisi osunut niihin. Yksi pöydällä olevista leluista liikahti vähän ja päästi pienen kilahduksen.
Anette nosti katseensa ja peitti kädellä suunsa, ettei olisi kiljaissut ääneen. Carlo ja Aaron katselivat pöytää käsi kädessä.
Poika kääntyi katsomaan ja hymyili naiselle.
”Meidän pitää mennä, mama..” Aaronin ääni kuului hädintuskin.
Carlo kääntyi katsomaan Anettea, käsi sipaisi hellästi naisen poskea ja sitten raju ilmavirta sammutti muistopöydän kynttilät.
Kun Anette sai huoneen valot päälle, aaveet olivat poissa. Niin olivat myös pöydällä olleet tequilapullo, leluauto ja karkkipussi.

Tää oli tosi suloinen tarina . Se et Anetten mies ja poika tulivat tervehtimään oli jotenkin tosi liikuttavaa. Vähän kuin viimeiset jäähyväiset. Meinaan olen tavallaan kokenut saman kun meidän kissa kiersi koko asunnon ja jäi sitten olkkariin aurinkoon kellimään ja antoi kunnolla silittää. Seuraavana yönä se kuoli yhden aikaan aamuyöllä