Joulutarina 2.0 (S)

Ficin nimi: Joulutarina 2.0
Kirjoittaja: Minde
Beta: HöpöHamsu ja Pahgiz
Tyylilaji/Genre: Draama / piece of life
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Vinski/Santtu
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Jätkät ja Santtu lähtevät joulunviettoon Montanaan.
Varoitukset: Sisältää myös raskaampia aiheita.
Vastuunvapaus: En omista Prätkähiiriä Marsissa vain omat hahmoni ja tarinani. En myöskään hyödy ficeistäni rahallisesti.
A/N: Päätin päivittää Mitä jos.. -ficin innoittamana myös Joulutarinan 2.0 versioon

Santtu tarkisti tritaistelijan siivekkeet ja nosti sitten peukun pystyyn.
”Okei, peruuttakaa prätkät paikoilleen” nainen huikkasi hiirille ja nämä tekivät työtä käskettyä.
”Lexie kyl yllättyy, ku me ilmestytään sinne jo tänään.. ja päivällisaikaan” Moto naurahti, kun Santtu alkoi kiinnittää prätkiä siivekkeisiin.
Hiiret ja Santtu olivat aiemmin syksyllä saaneet kutsun tulla Lexien tilalle joulun viettoon. Nelikko oli mielissään tarttunut tilaisuuteen päästä pois kaupungin vilinästä.
Maisemanvaihdoksen lisäksi he odottivat innolla Tanyan tapaamista. Hiirityttö oli asunut Lexien luona reilut neljä kuukautta. Santtu ja jätkät olivat järjestäneet hänet sinne turvaan ja tarpeeksi kauas plutolaisista tytön Chicagoon suorittaman pakkolaskun jälkeen.
”Jeah, varmaan ajattelee et me jumitetaan jouluruuhkassa motarilla ja pitkään” Turbo totesi.
”Nyt meillä on onneksi loistava keino kiertää ruuhkat” Santtu virnisti. ”Teillä on tarpeeks varustetta viikon reissuun?”
”Kaikki mukana” kullanruskea hiiri vakuutti.
”Ja kaikista tärkeinkin on mukana. Eli mä” Vinski iski silmää naiselle.
”Ei hätää Santtu-rouva. Jos Vinski käy hermoille, me voidaan jättää se Minneapolisiin..” Moto kuiskasi kuuluvasti.
”Nääh, jos ei osaa käyttäytyä, Lexien tallissakin mahtuu nukkuun” Santtu virnisti, saaden hiiret tyrskimään naurusta.
Ihmisnainen kävi hakemassa reppunsa ja kun hiiret rullasivat tritaistelijan ulos, Santtu sulki korjaamon oven ja laittoi voimakentän paikoilleen.
”Suunta on tuttu ja tahdin tiedätte” mekaanikko totesi istuessaan Vinskin taakse.
”HANAT AUKI!”

Lumiset maisemat vaihtuivat vielä lumisemmiksi, kun tritaistelija lähestyi Montanaa ja vuoristoa.
”Lunta on varmaan niin paljon, et mäkin hautaudun siihen” Moto naurahti.
Santtu tarkisti karttasovelluksella heidän sijaintinsa.
”Voidaan laskeutua jo alemmas, tilalle ei oo enää pitkä matka” nainen huikkasi. ”Toivottavasti ehditään perille ennen lumisadetta. Lexie kertoi, että vuoristo oikein kerää myrskyvoimaa ja iskee sen sitten täysillä maahan.”
Sää oli todellakin muuttunut pilviseksi ja päivä alkoi jo hämärtyä.
”Kyl me ehditään perille, nou hätä söpöläinen” Vinski vakuutti ja puristi vyötäröllään olevaa kättä rauhoittavasti. ”Ei pieni tuisku oo meitä ennenkään hidastanu.”
Santtu hymyili ja alkoi tähyillä ympäristöä, tilan rakennusten pitäisi kohta olla näkyvissä.

Anette ja Tanya ratsastivat tietä pitkin kohti Silver Moonia. He olivat lähteneet matkaan melko pian lounaan jälkeen, mutta nyt oli aika palata takaisin, ennen kuin lumimyrsky puhkuisi paikalle.
Tanya heristi korviaan, lähestyvä ääni ei ollut auto, se kuului taivaalta. Hiirityttö tähyili ympärilleen.
”Mitä nyt?” Anette huomasi hiiritytön kummastuneet vilkuilut.
”Kuuntele” Tanya pysäytti hevosensa. ”Ihan kuin..”
”Lentsikka” vaalea ihmisnainen totesi hetken kuunneltuaan. ”Ei kyl kuulosta oikein siltä, et se pakkolaskua tekis, mut lähemmäs se tulee..”
Nainen käänsi hevosensa tulosuuntaan ja tähyili hetken ympärilleen.
”No jo on kumma kapine” Anette naurahti ja osoitti ylös. ”Meidän jouluvieraat saapuukin tyylillä!”
Tanya nosti katseensa ja henkäisi. Tilaa kohti lensi kolmion mallinen kone, jonka keulaan ja sivustoihin oli kytketty moottoripyörät. Kuskeina toimivat hänelle tutut mieshiiret ja Vinskin takana istui Santtu.
”Pistetään mekin vauhtia, jos ehdittäis samaan aikaan perille” Anette virnisti ja ohjasi hevosensa laukkaan kohti tilaa, Tanyan seuratessa omalla ratsullaan perässä.
Santtu tähyili tilalle menevää tietä, kun hän huomasi kaksi ratsukkoa kiitämässä sitä pitkin.
”Hei, vilkaiskaas alaoikeaan jätkät” nainen huikkasi. ”Ei päästy yllättään ihan täysin.”
”Eiköhän meidän egot kestä sen, tämän kerran” Turbo naurahti tunnistettuaan ratsastajat.
”Onneks noilla kauramoottoreilla ei oo siipiä. Tulis muuten tiukempi skaba” Moto virnisti, kun he lensivät hevosista ohi ja aloittivat laskeutumisen tielle.
Kovan vauhdin takia tritaistelija pomppasi pari kertaa irti tien pinnasta, mutta he saivat pysäytettyä lennokin pihaan ja sammuttivat moottorit.
”Mun pitää kyl ostaa sulle uudet jouset prätkään..” Santtu mutisi selkäänsä hieroen, kun nousi pois Vinskin takaa. ”Nuo töyssyt tuntui varmaan niskassa asti.”
Moto nousi hymyillen seisomaan ja heilautti kättään ratsukoille, jotka saapuivat pihaan.
”Mitäs kaupunkilaiset?” Anette tervehti iloisesti. ”Ainakin te hallitsette nuo saapumiset tyylillä.”
”Me ollaan synnytty tyylikkäinä” Vinski ilmoitti rehvakkaasti.
Anette laskeutui alas hevosensa selästä ja varmisti sitten, että Tanya pääsi myös maatasoon.
”Hei” hiirityttö hymyili hieman ujona. ”Tuo on va-varmaan aika hyvä keino välttää jouluruuhkat.”
”Siihen sitä ei kyl oo alunperin rakennettu, mut toimii kyllä siihenkin tarkoitukseen” Turbo naurahti. ”Kiva nähdä sua.”
”S-samaten” Tanya vastasi.
Tilan päärakennuksen ovi aukesi ja koirat juoksivat haukkuen vieraita vastaan. Lexie seurasi perässä avonainen toppatakki yllään.
”Hei ja tervetuloa!” nainen tervehti ja halasi Santtua reippaasti. ”Nyt mä joudun vähän hoputtaan teitä, siirretään tuo teidän kulkupeli Maneesiin niin se ei jää lumimyrskyn alle. Anette ja Tanya, viekää te Pascal ja Rianna talliin ja katsokaa siellä kaikki kuntoon. Mä tarkistin just generaattorin siltä varalta, jos sähköt katkee.”
Lexie avasi maneesin ison oven ja hiiret, Santtu ja tilan emäntä työnsivät tritaistelijan sisälle.
”Ehkä meidän prätkätkin vois olla täällä myrskyä paossa?” Moto ehdotti.
”Kuulostaa hyvältä, ku autotalli on aika täynnä” Lexie vastasi. ”Ottakaa kamanne niin mennään sisälle.”
Kun Lexie ja Moto työnsivät maneesin ovet kiinni, kylmä tuuli alkoi puhaltaa vuorilta päin ja ensimmäiset lumihiutaleet leijuivat alas.
Tilan emäntä päästi vieraansa sisälle ja koirat menivät heti olohuoneeseen takan lämpöön.
”Käykää viemässä kamanne yläkertaan, mä käyn lämmittämässä glögiä” Lexie kehotti. ”Huonejärjestyksen saatte päättää itse.”
Heitettyään matkalaukut huoneisiinsa nelikko laskeutui portaita alas.
Talon ulko-ovi avautui ja sisään työntyivät kovan tuulen saattelemina Anette ja Tanya. Hiirityttö yritti kiskoa ovea perässään kiinni, mutta raju tuuli antoi hänelle liian ison vastuksen. Turbo harppasi äkkiä avuksi ja yhteisvoimin hiiret saivat vedettyä oven kiinni.
”Se tosiaan iski äkkiä ja voimalla” Moto totesi. ”Melkein on eteinen jo täynnä lunta.”
”Siihen ehkä on syynsä, että lapiot on sisäpuolella” Santtu hymähti. ”Niille saattaa tulla käyttöä huomenna.”
Anette ja Tanya riisuivat ulkoiluvarusteensa ja ratsastussaappaat eteisen kuivauskaappiin ja porukka siirtyi olohuoneeseen lämmittelemään.
Kun Lexie oli tarjonnut vieraille lämmintä juotavaa, hänkin malttoi istua alas.
”Lumimyrsky vähän muutti suunnitelmia, mut on tässä onneksi vielä aikaa jouluun. Tarkoitus oli käydä huomenna kaupassa ostamassa herkimmin pilaantuvat elintarvikkeet, mut se voi olla haastavaa, kun tiet on varmasti tukossa hyvän aikaa” tilan emäntä totesi miettiväisesti.
”Ei oo kuule ongelma eikä mikään” Moto virnisti. ”Santtu-rouva on varmistanut, että meidän prätkät kulkee kelissä kuin kelissä.”
”Joo, noi hyppis pitkin seiniä, jos joutuisivat sisätiloihin jumiin pidemmäksi aikaa” Santtu virnisti. ”Annat vaan ostoslistan meille tai lähdet itse tilauskyydillä kauppaan.”
”No sitte.. tuo helpotti paljon” Lexie naurahti.

Paria tuntia myöhemmin porukka nautti rennosta illasta lämpimässä oleskelutilassa. Tanya ja Anette pelasivat korttia, muiden tuijottaessa televisiota enemmän tai vähemmän keskittyneesti. Turbo oli juuri siirtynyt katsomaan naisten korttien lätkimistä ja Vinski oli torkahtamaisillaan sohvalle, kun kaikki valot ja sähkölaitteet sammuivat ja pimeys humahti huoneeseen.
”Meniks sähköt vai?” Moton ääni kuului huoneen ikkunaseinältä.
”Jep. Pysykää aloillanne ja siirtäkää koipianne sivuun. Mä meen hakeen valoa” Lexie komensi ja nousi ylös.
Tanya yritti hengittää tasaisesti, mutta kädet olivat jo alkaneet vapista ja kortit putosivat hänen käsistään pöydälle ja lattialle.
Anette kurotti hiiritytön käden omiensa väliin.
”Ei hätää, me ollaan tässä. Sä et oo yksin..” ihmisnainen sanoi rauhallisella äänellä. ”Lexie tulee ihan just öljylampun kans takasin.”
Turbo laski kätensä Tanyan hartialle. ”Sä et taida digata pimeydestä, vai mitä?”
Hiirityttö pudisti päätään, nyt mieshiiri tunsi miten Tanyan koko olemus vapisi pelosta.
Santtu nousi varovaisesti sohvalta ja kyykistyi takan eteen. Tulisijassa aiemmin roihunnut tuli oli jo muuttunut hiillokseksi, mutta se hohti vielä vähäsen. Nainen etsi käsikopelolla puukorista muutaman pienemmän kappaleen ja heitti ne hiillokseen. Kuumuus takassa oli onneksi vielä niin kova, että oksat syttyivät heti palamaan ja liekit alkoivat nousta ylöspäin.
”Nyt ei oo enää ihan säkkipimee-fiilis” Santtu totesi. ”Tulee vaan liiankin lämmin, jos mä heitän enemmän puita palamaan.”
Lexie palasi takaisin olohuoneeseen taskulampun ja öljylyhdyn kanssa. Nainen laski lyhdyn pöydälle ja vilkaisi ulos.
”Mun on pakko käydä kytkees aggregaatti päälle, mut pitää säästellä kulutusta et polttoaine riittää mahdollisimman pitkään. Mä jätän sulakkeet ainoastaan talliin ja keittiöön, me pärjätään kynttilöillä ja vastaavilla huomiseen” tilan emäntä ilmoitti ja silitti hellästi Tanyan päätä.
Hiirityttö oli itkenyt hetken, mutta kohtaus oli selvästi jäämässä lyhyemmäksi kuin aiemmin tulleet.
”Mitenkäs meidän nukkumisjärjestelyt? Talon lämmitys tapahtuu muistaakseni öljyllä, mut nekin laitteet tarvii sähköä” Santtu kysyi.
”Mietitään sitä ku mä tuun takas” Lexie vastasi ennen kuin katosi pimeään käytävään.
”Helpointa olis jos me nukuttais tässä olkkarissa” Anette totesi. ”Takalla saa huoneen lämpimäksi ja ku monta nukkuu samassa tilassa, niin sekin itsessään lämmittää huoneilmaa.”
”Sit pitää vissiin hakea patjat ja peitot tänne alas” Moto totesi, kun hiiret vilkaisivat toisiaan. ”Jos me haetaan ja te raivaatte tilaa lattialle?”
”Patjoja on täällä alakerrassakin isossa vaatekomerossa. Eli riittää jos haette vierashuoneista peitot ja tyynyt itsellenne” vaalea ihmisnainen vastasi. ”Ottakaa tää pieni taskulamppu, mä ja Tanya raivataan sillä aikaa tilaa lattialle.”
Turbo vilkaisi hiirityttöä, tämä näytti olevan jo lähes oma itsensä, kädet puristivat vielä tiukasti Anetten kättä turvaa hakien, mutta hengitys oli jo tasaantunut lähelle normaalia.
”Me tullaan pian takas” mieshiiri sanoi matalalla äänellä ja puristi rauhoittavasti Tanyan hartiaa. ”Ei olla kauaa poissa.”
”O-o-okei..” hiirityttö vastasi ääni täristen.
Santtu kiipesi jätkien edellä yläkertaan ja he odottivat vuorotellen, että kaikki saivat huoneistaan peitot ja tyynyt mukaansa.
”Kumma ettei Tanya Chicagossa pelännyt, kun valot sammutettiin” Vinski totesi kun, hän piti vuorostaan lamppua.
”Kaupungissa ei oo ikinä täysin pimeää, toisin kuin täällä missä katuvaloja ei ole. Plus, mä nukuin hänen kanssaan samassa huoneessa ja te silloin ekan yön alakerrassa. Tanya kuuli silloin, ettei ole yksin” Santtu muistutti oman vierashuoneensa puolelta.
Nainen otti peiton ja tyynyn lisäksi mukaansa yöpaidan ja paksut villasukat ennen kuin liittyi jätkien seuraan porrastasanteelle.
Olohuoneessa huonekalut oli jo siirretty seinustoille ja Lexie Tanya nostelivat patjoja varastosta.
”Tulee ihan lapsuus mieleen” Santtu naurahti, kun he saivat nukkumispaikat valmiiksi. ”Silloin tää päärakennus oli paljon pienempi ja mä nukuin aina Lexien huoneessa joko lattialla tai siskonpedissä samassa sängyssä.”
”Silloin tää oli vaan pieni maatila, jossa oli muitakin eläimiä. Ratsastuskoulu aloitti toimintansa vasta, ku mä otin tilan hallintaani” Lexie hymyili. ”Ja pidempiä ratsastusleirejä on helppo pitää, ku on riittävästi majoitustilaa, eikä leiriläisten tarvi ajella edestakaisin tämän paikan ja kotinsa väliä.”
”Ny vissiin on tunnit ja leirit tauolla joulun ajan?” Moto arveli.
”Jep, tammikuun loppuun asti on taukoa ja sit taas hulinaa luvassa” tilan emäntä totesi ja haukotteli hieman. ”Mut ny sitä unta kuulaan. Me herätään kuuden jälkeen tallitöihin, mut te saatte nukkua sen mitä pystytte.”
”Siis jos me päästään kinosten läpi tallille ja saadaan ovi auki” Anette tokaisi sarkastisesti ja muut naurahtivat.
”No herätätte vaan jätkät lumitöihin sitten, jos näyttää oikein mahdottomalta” Santtu haukotteli.
Lexie jätti öljylampun olohuoneen ulkopuolelle valaisemaan tietä kylppäriin ja pöydälle pari pientä tuikkua palamaan, että Tanya ei kokisi ympäristöä liian pimeäksi, mutta siellä pystyisi kuitenkin nukkumaan.

Turbo säpsähti hereille kuullessaan terävän piipitysäänen. Ääni onneksi hiljeni äkkiä ja hän kuuli jonkun nousevan istumaan.
”Tap´s.. jaksatko herätä?” Lexien ääni kuiskasi.
”Mhh.. joo..” Tanya vastasi haukotellen.
Anette oli jo noussut omalta patjaltaan ja kävi kokeilemassa ulko-ovea.
”Oven saa onneks auki, mut kinokset on kyl melkoiset” vaalea nainen kuiskasi. ”Mä alan lapioimishommiin, yrittäkää olla hukkumatta hankeen.”
Turbo odotti, että Tanya ja Lexie lähtivät ulos ja nousi sitten seisomaan. Anette kiskoi eteisessä toppatakkia päälleen.
”Ai, sä heräsit” vaalea nainen virnisti nolona.
”Taidat tarvita jeesiä” kullanruskea hiiri veikkasi. ”En mä ny enää saa nukuttuakaan.”
”Herra hiiri on hyvä vain” Anette ojensi lapion Turbolle ja avasi oven. ”Teidän jälkeenne.”

Tanya kävi tyhjentämässä kottikärryt lantalaan ja nosti ne sitten omalle paikalleen seinustalle.
”Valmista tuli” Lexie huikkasi sulkiessaan Ringon karsinan. ”Ny aamupalaa tekeen ja sit aletaan miettiä miten piha ja tie saadaan auki. Mä yritin tavoitella lumiaurausfirmaa, mut linja on koko ajan varattu.”
”He-heillä ta-taitaa olla paljon töitä nyt” Tanya vastasi avatessaan tallin ulko-oven.
”Jep.. oho. Täällähän on kunnon kulkuväylät tehtynä” tilan emäntä naurahti ja hoksasi sitten Anetten ja Turbon päärakennuksen portailla istumassa. ”Iskikö maitohapot?”
”Pitää antaa kaupunkihiirelle vähän tasoitusta, ettei tuu paha mieli” Anette nauroi pirteästi. ”Saitte tallihommat valmiiksi?”
”Jep, mennään tekeen aamupalaa” Lexie virnisti.
”Teillä on aikanen herätys joka aamu?” Turbo kysyi Tanyalta, kun he riisuivat ulkovaatteita eteisessä.
”Jep.. aluksi tu-tuntui vaikealta herätä aikaisin, mut... siihen tottui” hiirityttö vastasi. ”J-ja kun tekee ne hommat aikaisin, on pitkä päivä a-aikaa tehdä muutakin..”
”Ja tähän aikaan vuodesta päivän valoisa osuus on tosi lyhyt” Anette selitti. ”Eli meille tulee vielä hoppu, jos yritetään saada pihan auraus valmiiksi ennen kuin tulee taas ilta.”

Aamupalan syömisen jälkeen Santtu lähti Lexien kanssa tutkimaan autotallia ja hevosvälinevarastoa. Mekaanikko arveli, että hän saattaisi saada aikaan hevosvetoisen lumiauran, jolla saisi kinoksia raivattua sen verran että prätkät saisi ulos Maneesista.
”Kyllähän prätkät tulee läpi mistä vaan” Vinski marmatti, kun hiiret tulivat ulos lapioimaan lunta. ”Ei tuon rakennuksen seinä oo Pluton lasiterästä.”
”Ehkä ei, mut kohtelu meitä kohtaan voi muuttua teräksen kylmäksi, jos me sellainen temppu tehdään” Turbo muistutti. ”Ja mä en halua joutua ulkoruokintaan jouluna.”
”Sen tempun jälkeen ei taidettais saada edes tallipaikkaa..” Moto arveli.
Harmaa hiiri oli jo innostunut Vinskin ideasta, mutta ei onneksi ehtinyt viheltää prätkälleen.
Lexie kurkkasi autotallista.
”Tanya! Mee laittaan Ringolle ne kärryjen vetoon tarkoitetut varusteet ja tuo poika tähän ovelle” tilan emäntä huikkasi. ”Santtu on ihan just valmis!”
”O-okei” hiirityttö vastasi ja kiiruhti talliin.
”Sepäs kävi äkkiä” Vinski naurahti helpottuneena. ”Saadaan kohta prätkät ulos.”
Varttia myöhemmin tallin isompi ovi avautui ja Tanya talutti ulos isokokoisen, vaaleanruskean hevosen, joka katseli uteliaana ympärilleen ja hörähteli.
Hiirityttö vei hevosen autotallin luo ja sai pienellä komennolla hevosen peruuttamaan ovesta sisälle.
”Jo on kaiffalla kokoa” Moto totesi, kun jätkät tulivat katsomaan mitä nyt tapahtuisi.
Lexie kiinnitti muokatun kärryn aisat hevosen varusteisiin. Santtu oli tehnyt pienellä muokkauksella vanhasta kyntöaurasta lumiauran ja nyt oli testauksen aika.
”Okei, valmista tuli” Lexie ilmoitti, kun oli tarkistanut varusteet ja aisojen kiinnitykset.
Tanya maiskautti suutaan ja nykäisi kevyesti suitsista, joita piteli käsissään.
Ringo yritti lähteä eteenpäin, mutta ensin aura ei hievahtanutkaan.
”Tulikohan liian raskas..” Santtu mietti ja aikoi jo irrottaa auran hevosen valjaista, mutta Lexie pysäytti hänet.
”Anna pojalle mahdollisuus. Ei vaan heti hoksannut et tarvii käyttää habaa” tilan emäntä virnisti.
Ringo laski päänsä alemmas, iski kavioita syvemmälle lumeen ja lähti vetämään auraa eteenpäin.
”Siinä on hevosvoimat hyötykäytössä” Moto totesi kunnioitusta äänestään.
”Mennään lapioimaan isoimmat kinokset pois edestä.” Lexie komensi hiirikolmikkoa. ”Tanya hoitaa Ringon ohjastamisen sillä aikaa.”

Puolta tuntia myöhemmin Turbo ja Moto avasivat maneesin isot ovet ja prätkät ampaisivat vapauteen.
”Voiko tekoäly tuntea suljetun paikan kammoa?” Anette nauroi, kun prätkät keulivat ja sudittivat lumessa selvästi tyytyväisinä siitä, että olivat vapaina ja ulkona.
Tanya pysäytti Ringon pihan toisessa reunassa, että hevonen sai katsoa mistä prätkien äänet kuuluivat.
Hevonen käänteli hetken korviaan, mutta keskittyi sitten hamuamaan makupalaa hiiritytön kädestä.
Lexie vilkaisi kelloaan.
”Aika lentää, kun on kivaa, joten ny pitää vähän nopeuttaa toimintaa. Jos yks teistä lähtis viemään Tanyaa kauppaan, niin mä jatkan Ringon kanssa pihan aurausta” tilan emäntä katsoi hiiriä kysyvästi.
”Ja kaks muuta vois aloittaa tien aurausta siinä samalla, ku mä saan ensiksi teille lumiaurat tehtyä” Santtu jatkoi.
”Kun kerran emäntä käskee” Turbo virnisti. ”Mä lähden kuskiksi.”
”Käykää pukemassa lämmintä päälle, hypotermia ei ole naurun asia täällä missä lääkäriin on pitkä matka” Lexie määräsi ottaessaan Ringon ohjat itselleen. ”Tanya, ota toimistosta mun luottokortti ja kauppalista keittiön jääkaapin ovesta.”
Varttia myöhemmin Turbo auttoi Tanyan taakseen istumaan ja ojensi hänelle kypärän.
”Se on sulle modattu, pitäis mahtua antennit ja korvat kyytiin” hiirimies virnisti. ”Sen piti olla joululahja meiltä, mut sille tulikin käyttöä vähän aiemmin..”
”Ki-kiitos” Tanya henkäisi hymyillen ja sovitti kypärää. ”Just sopiva..”
”Ajakaa varovasti, mutta rivakasti. Pimeydessä eksyy helposti” Lexie muistutti vielä.
”Nou hätä, me tullaan kyl ajoissa päivälliselle” Turbo rauhoitteli ja aktivoi prätkänsä sukset.
”Parasta olis, ettei Vinski syö teidänkin osuutta” Moto huikkasi kun kullanruskea hiiri kurvasi matkaan.
”Paraskin puhuja!” valkoinen hiiri ärähti muiden nauraessa.
Auratun pihan loppuessa oli pieni ja jyrkkä nousu, mutta pian prätkä kiiti hankea pitkin kohti taajamaa.
Tanya piti hetken aikaa tiukemmin kiinni Turbosta, mutta kun kyyti tasaantui, hiirityttö rentoutui ja nojasi taaksepäin, että näki paremmin ympärilleen.

Vajaata tuntia myöhemmin Turbo pysäytti kaupan pihaan.
”Täällä sentään on sähköt pysyneet” mieshiiri totesi katsellessaan ympärilleen.
”To-toivottavasti ne tulee pian takas tilallekin” Tanya totesi riisuessaan kypäränsä.
Turbo rypisti kulmiaan, Chicagossa he välttelivät kypärien riisumista julkisella paikalla viimeiseen asti, eikä hän ollut varma siitä täälläkään.
”Ootko ihan varma mitä teet.. jos paikalliset näkee sut..” mieshiiri empi.
”Ei hätää, mä oon käyny Lexien kanssa kaupassa monesti. Y-yleensä me käydään iltaisin, ku asiakkaita on vähemmän, mut ny on juhlapyhät tulossa. Ku-kuulemma silloin kylässä on vähemmän porukkaa, niin ei tarvi olla huolissaan. Kauppias ei oo juoruilija-tyyppiä” Tanya rauhoitteli.
”No jos sä niin sanot..” Turbo mutisi, mutta piti silti kypärän päässään seuratessaan hiirityttöä sisälle.
Pieni kello oven ylälaidassa kilahti Tanyan avatessa sen ja takahuoneesta tiskille tuli pyörätuolilla vanha nainen.
”Hei Tanya. Mä jo mietinkin onko Lexie hommannut lehmän, kun ette oo hakenu maitotuotteita hetkeen” nainen virnisti.
”Kuulemma ha-harkitsee sitä, jos lumimyrskyt tuosta pahenee” hiirityttö virnisti. ”Su-sulla on sähköt pysyneet koko ajan?”
”Juu ja pojat hommas mulle aggregaatin jos myrsky katkaisee virrat” kauppias totesi ja vilkaisi sitten Turboa. ”Sukulaisia kylässä?”
”So-sovitaan niin” Tanya vastasi.
Vanha nainen nyökkäsi ja väläytti Turbolle rauhoittavan hymyn. ”Ei hätää, täällä asioi välillä niin kummaa väkeä, että humanoidihiiret ei ylitä uutiskynnystä. Huikatkaa jos tarvitsette jotain mitä ei ole hyllyssä.”
”Juu, ki-kiitos Bertha” hiirityttö vastasi ottaessaan korin oven vieressä olevasta pinosta.
”Ja mä kun luulin et syrjäkylillä tykätään juoruilla” Turbo naurahti ja otti korin Tanyalta. ”Sä lastaat, mä kannan.”
”Ky-kyllä täällä kuulemma sellaisiakin tyyppejä on, mut Bertha ei kuulu heihin” hiirityttö vastasi avatessaan maitokylmiön oven.

”Okei, aletaan auraushommiin” Santtu ilmoitti kiristäessään viimeiset ruuvit paikoilleen. ”Moto, aloita sä tästä päästä, mä meen lapion kanssa Vinskin kyydissä tien toiseen päähän. Jos isompi tie on jo auki, tien päässä oleva lumivalli ei näin pienen auran voimalla liikahda.”
”Tämä selvä, nähdään puolimatkassa” harmaa hiiri vastasi ja vilkutti kaksikolle, kun nämä ampaisivat matkaan.
Santtu hoksasi Turbon prätkän jäljet, jotka kääntyivät tieltä poispäin.
”Turbo ja Tanya näköjään oikas suoraan laitumen läpi kohti taajamaa” ihmisnainen totesi.
”Jep, vedetäänkö auraus samaa reittiä?” valkoinen hiiri virnisti.
”Ei, tänne pitäis kuitenkin autollakin päästä” ihmisnainen naurahti. ”Eli seuraa vaan kiltisti aurauskeppejä risteykseen asti, niin Moto tietää mistä aurata.”
Risteyksessä Santtu laskeutui kyydistä ja alkoi lapioida ison lumiauran tekemiä kokkareita sivuun sillä aikaa, kun Vinski rupesi avaamaan Lexien tilalle menevää tietä.
Viimeiset ja suurimmat lumipaakut Santtu työnsi niin kauas tiestä kuin sai. Juuri kun nainen oli palaamassa takaisin aurattuun kohtaan, hän putosi kainaloitaan myöten lumeen.
”Voi hitto” Santtu parahti ja naurahti väsyneenä. ”Mä taisin seistä ojan päällä..”
Mekaanikko yritti kurkotella lapiota kohti, se oli luiskahtanut hänen ulottumattomiinsa, kun nainen oli pudonnut ojaan.
”Vinski! VINSKI!” Santtu huusi useamman kerran, mutta turhaan.
Valkoinen hiiri taisi olla jo menossa kaukana tiellä, eikä kuullut hänen huutoaan prätkän ja lumiauran äänten yli.
Vinski vilkaisi taustapeilistään, miten Santulla sujui. Hänellä kesti hetken tajuta, ettei nähnyt naista peilin kautta. Valkoinen hiiri pysäytti prätkänsä ennen kuin kääntyi katsomaan.
”Santtu?!” Vinski huikkasi, ihan varmana että nainen vain pelleili hänen kustannuksellaan.
Kun vastausta ei kuulunut, valkoinen hiiri tunsi sykkeensä nousevan ja tähyili isompaa tietä kumpaakin suuntaan. Mikään ajoneuvo ei kuitenkaan ollut ohittanut risteystä tai tulossa sitä kohti.
”Santtu?! Missä sä oot?!” Vinski huusi, hän ei voinut mitään äänensä värinälle.
Vastausta ei kuulunut vieläkään.
Hiirimies irrotti äkkiä lumiauran prätkästään ja ampaisi sillä takaisin risteykseen, jarruttaen lumi pöllyten.
”Voi kiitos, mä olinkin lumipesuja vailla..” Santun ääni kuului jostain alhaalta.
Vinski kääntyi äkkiä ääntä kohti ja hetken hänellä kesti katsoa tarpeeksi alas. Santtu oli lumen vankina kainaloitaan myöten.
”Jos viittisit jeesiä?” ihmisnainen kysyi vinosti hymyillen. ”Vai pitääks mun odottaa lumien sulamista tässä?”
”Joo, ihan hetki” Vinski peruutti prätkän lähemmäs ja otti vinssistä köyden käsiinsä.
Onneksi hän sai touhutessaan ilmeensä neutraaliksi, mutta käsien tärinä ei meinannut lakata millään. Hän oli tosissaan pelästynyt, että Santtu katoaisi pois hänen luotaan, ihan kuin Annikin..
”Älä tuu kovin lähelle, mä en oo varma mistä penger loppuu ja oja alkaa” Santtu kurkotti köyden itselleen ja pujotti sen ympärilleen. ”Ollaan kohta molemmat jumissa täällä.”
”No.. etpä pääsis musta niin äkkiä eroon” Vinski yritti vitsailla ja vihelsi prätkälleen käskyn ruveta kelaamaan köyttä sisään.
”Kylmä tuolla lumen vankina vaan tulis äkkiä” Santtu naurahti päästessään takaisin tielle. ”Hitto, mä taisin vetää köyden umpisolmulle..”
”Oota, mä avaan sen” Vinski istui naisen eteen avaamaan solmua.
Santtu vilkaisi valkoisen hiiren kasvoja ihmeissään. Missä oli se normaali vitsailu siitä, että heidän täytyisi harrastaa sitomisleikkejä useammin?
”Vinski.. onks..?”
”Joo, sä oot irti just.. nyt” Vinski naurahti saatuaan köyden auki ja nosti sen pois Santun ympäriltä.
Prätkä kelasi köyden takaisin ja kääntyi keula kohti tilaa odottamaan, että he nousisivat kyytiin.
”Kiitti” Santtu hymyili ja nousi seisomaan, putsaten samalla lumia vaatteistaan.
”Jos.. olis viimenen kerta ku katoat noin..” Vinski puuskahti.
”Ai tänä vuonna vai?” ihmisnainen naurahti ja nosti katseensa.
”Ikinä” valkoinen hiiri vastasi ja nielaisi vaikeasti.
Santtu puri huultaan, kun hän muisti mitä jätkät olivat kertoneet Annista.
Vinskille oli varmasti ollut kamala tunne, että hänen rakastamansa nainen oli vain kadonnut hänen ulottumattomiinsa, eikä hän voinut mitenkään estää sitä.
”Ei hätää, mä en oo katoamassa minnekään” mekaanikko kuiskasi ja hetken empimisen jälkeen halasi Vinskiä.
Valkoisen hiiren kädet tärisivät hieman, kun hän vastasi halaukseen ja piti Santtua itseään vasten.
Ihmisnainen odotti hetken aikaa, että Vinski rauhottui ja vetäytyi sitten kauemmas.
”Tässä kyl olisi pidempäänkin, mut ny meidän taitaa olla aika palata takas hommiin. Muuten Moto auraa koko tien ihan yksin” Santtu hymyili.
”Jep ja sitä kettuilua ei jaksa kauaa kuunnella” Vinski hymähti ja nappasi hännällään lapion lumikasasta.
Valkoinen hiiri nosti Santun taakseen istumaan ja kun mekaanikko kietoi kätensä hänen vyötäisilleen, hän painoi oman kätensä naisen käsien päälle.
”Ei hätää Vinski.. Mä pysyn tässä niin kauan kuin sä vaan pidät mut kyydissäs” Santtu kuiskasi painautuessaan nojaamaan Vinskin selkää vasten.

Tanya nosti ostoskassit prätkän sivuvaunuun ja laittoi kypärän päähänsä. Heillä oli mennyt kaupassa suunniteltua kauemmin, aurinko oli jo laskenut horisontin taakse.
”Onneks prätkällä pääsee oikasemaan, niin saadaan jonkin verran lyhennettyä paluumatkaa” Turbo lohdutti auttaessaan hiiritytön taakseen istumaan ja kurvasi kaupan pihasta kohti päätietä.
Puolta tuntia myöhemmin Turbo ei ollut enää niin varma siitä, että oikaisu oli ollut hyvä idea.
Pimeys oli humahtanut kuin matto päälle eikä hänellä ollut enää mitään hajua suunnasta. Ainoa mitä hän näki, oli prätkän keulavalon tekemä kiila suoraan eteenpäin.
Viime hetkellä Turbo huomasi edessä olevan joen ja teki jyrkän käännöksen oikeaan, etteivät he ajaneet suoraan kuohuvaan, kylmään virtaan.
Tanya horjahti jyrkän käännöksen takia, mutta Turbo oli pitänyt häntäänsä hiiritytön vyötäröllä ja sai pidettyä Tanyan kyydissä tiukentamalla otettaan.
”Sori, mä en hoksannut jokea kuin viime hetkellä. Sattuiko?” mieshiiri kysyi huolestuneena, kun sai prätkän pysähtymään.
”E-ei, mä oon okei” hiirityttö vastasi ja katsoi Turboa huolestuneena. ”Me eksyttiin, vai mitä?”
”Siltä näyttää. En ainakaan muista et Lexien tilalle mennessä ylitettäis jokea” hiirimies vastasi nolosti virnistäen. ”Mennään omia jälkiä takas ja yritetään löytää oikea suunta samalla.”
Varttia myöhemmin Turbon oli pakko pysäyttää prätkänsä. Tuuli oli puhaltanut pakkaslunta liikkeelle ja prätkän tekemät jäljet olivat kadonneet näkyvistä jo näinkin lyhyessä ajassa.
”Ny me taidetaan kyl olla nesteessä” mieshiiri totesi. ”Olis vissiin pitäny vaan kiltisti ajella teitä pitkin niin ei oltais eksyksissä.”
Tanya mietti hetken ja nousi sitten seisomaan Turbon takana, pitäen tätä hartioista kiinni. ”O-onko sulla kompassia?”
”Juu on, mut se itsessään ei taida auttaa meitä takas tilalle” mieshiiri vastasi turhautuneena.
”Ko-kokeillaan ees. Sammuta ajovalo” hiirityttö määräsi.
Turbo katsoi Tanyaa kulmat rypyssä. Oliko tyttö ihan tosissaan?
”E-ei hätää. Tänään ei näy kuutamoa, mut muita suunnistusta he-helpottavia merkkejä kyllä” hiirityttö virnisti. ”Mä lu-lupaan.. e-etten saa ko-kohtausta.”
Turbo sammutti prätkän moottorin ja pimeys ympäröi heidät.
”Ka-katso ylös..” Tanya virnisti riisuessaan kypäränsä.
Turbo totteli avattuaan kypäränsä visiirin ja nielaisi. Kirkas tähtitaivas loisti heidän ympärillään.
”A-anette kertoi, että ennen kompassin ke-keksimistä merimiehet su-suunnisti tähtien avulla” Tanya selitti. ”Ke-kesällä kuulemma näkyy Linnunratakin..”
”Eipä tätä näkyä kaupungissa tuu usein vastaan, valojen takia” Turbo naurahti ottaessaan prätkän tankkilaukusta kompassinsa ja ojensi sen hiiritytölle.
Tanya piti kompassia hetken kämmenellään ja katseli sitten taivasta.
”O-okei.. Ny lähdetään tuonne. Ihan pikkuisen Orionista vasempaan ja tullaan tilalle hi-hieman takakautta” hiirityttö virinisti.
”Mun täytyy vissiin ottaa kans oppitunti tähdistä suunnistamisesta” Turbo naurahti lähtiessään ajamaan. ”Miten paljo Anette veloittaa?”

Lexie seisoi päärakennuksen portailla pitkään takkiin kietoutuneena ja vilkuili hermostuneena kelloaan. Shoppailijoiden olisi pitänyt palata hänen laskujensa mukaan tunti sitten.
Eniten naista hermostutti ajatus siitä, että Tanya alkaisi pelätä pimeyttä Turbon kyydissä ja saisi paniikkikohtauksen. Keskellä pimeyttä kohtauksesta yli pääseminen olisi seuraava askel mahdottomasta.
Juuri kun Lexie ajatteli käydä pyytämässä Motolta tai Vinskiltä, että he ottaisivat Turboon radiolla yhteyttä, hän kuuli lähestyvän ajoneuvon äänen. Ääni ei vain tullut tietä pitkin, vaan päärakennuksen takaa.
Tilan emäntä laskeutui portaat alas ja oli kiljaista säikähdyksestä, kun Turbo kurvasi yhtäkkiä hänen eteensä talon nurkalta.
”Ettekö te hiiret enää käytä teitäkään?!” Lexie puuskahti, kun sai säikähdyksensä aisoihin.
”Liian tylsää ja tasaista” Turbo vastasi sammuttaessaan prätkänsä moottorin. ”Sori ku kesti.”
Tanya laskeutui alas Turbon takaa ja otti ostokset sivuvaunusta.
”To-toivottavasti nää ei kärsiny kylmästä..” hiirityttö sanoi empivällä äänellä.
”Tuskin sen enempää kuin tekään” Lexie hymyili. ”Autotalliin mahtuu. jos haluat viedä prätkän sinne ”lajitovereidensa” seuraan” nainen sanoi Turbolle.
Kun kolmikko tuli sisälle, Tanya tajusi, että eteisessäkin paloivat valot.
”Sähköt tuli takas vähän auringonlaskun jälkeen, eli tänään ei oo tarvetta nukkua lattiamajoituksessa” Lexie virnisti ottaessaan ostoskassit itselleen. ”Menkää olkkariin takan ääreen lämmittelemään, muut on äänistä päätellen siellä.”
”Mä jo mietin et ostitteko vanhan Berthan puodin tyhjäksi, vai mikä teillä kesti” Anette virnisti, kun kaksikko tuli oleskelutilaan.
”Käytiin tä-tähtiä katsomassa” Tanya vastasi tullessaan takan ääreen ja ojensi käsiään kohti tulisijaa, vasta nyt hiirityttö tajusi miten kohmeessa hän oli.
Vaalea nainen otti sohvan käsinojalta kaksi huopaa ja kietoi ne reissaajien ympärille.
”Paikka siinä, mä haen teille lämmintä juotavaa” Anette komensi istutettuaan Tanyan ja Turbon sohvalle takan ääreen.
”Oliko tiet liian tylsiä?” Santtu nauroi kaksikon kerrottua seikkailustaan.
”Joojoo, meni oppi perille kerralla” Turbo virnisti nolon näköisenä.
”Otetaan Tanya mukaan seuraavan kerran, ku pitää mennä erämaahan” Moto ehdotti ja pörrötti hieman hiiritytön hiuksia. ”Olis ainakin paremmat tsänssit päästä sieltä pois.”
”Just joo, ihan kuin teidät sais sinne menemään vapaaehtoisesti. Liian pitkä matka hodarikojulle” Santtu irvaili hymyillen.
”Ai ne on niin kaupungistunu” Lexie hekotti.
”Joo kuule, jos ei prätkällä pääse, niin sitte ei mennä ollenkaan” mekaanikko totesi, saaden muut nauramaan.
Tanya hörppäsi juomaansa ja nojasi sohvan selkänojaa vasten.
”Mi-mitä huomenna on ohjelmassa?” hiirityttö kysyi Lexieltä, kun tunnelma oleskelutilassa rauhoittui.
”Pitäis käydä hakemassa joulukuusi metsästä ja koristella talo, talli ja piha. Eli ihan riittävästi huomennakin on duunia koko valoisa aika” tilan emäntä totesi hetken tuumailtuaan.

Seuraavana aamuna hiiret ja Santtu heräsivät aamupalalle vasta sen jälkeen, kun tilan naiset olivat saaneet tallihommat tehtyä.
”Huomenia” Lexie tervehti hymyillen kahvimukinsa takaa. ”Tais tulla kauneusunet tarpeeseen?”
”Anna armoa, saa kerrankin nukkua ilman, et tarvii pelätä kaupungin sortumista niskaan” Santtu virnisti vilkaistessaan hellaa kohti.
Tanya kippasi tottunein ottein pannukakun pinon jatkoksi ja laittoi uuden paistumaan. Ilmeisesti keittiöhommat olivat hiiritytölle tuttua juttua.
Anette tuli keittiön ovesta sisälle koirien kanssa.
”Moro, näkee teitäkin. Mä kävin etsimässä kirveen ja sahan valmiiksi ja teroitin ne. Eli ku sopiva joulukuusi löytyy, ei kaatamisen pitäis jäädä surkeista välineistä kiinni” vaalea nainen virnisti.
”Taitaa olla se kuusen haku meidän duuni” Moto virnisti, kun Tanya nosti pannaripinon pöytään. ”Ainakin prätkillä pääsee helposti metsään sitä hakemaan.”
”Jep, lunta on ny niin paljon, et hevosvetoisella reellä metsään meno on aika haastavaa. Plus, mä kuulin eilen illalla susien ulvontaa. Hevoset hermostuu, jos haistavat ne lähistöllä” tilan emäntä totesi.

Kuusen hakemisen ja paikkojen koristelun jälkeen Lexie ehdotti porukalle ratsastamisen kokeilua Maneesissa.
”Kiitti ei, mä luotan vain mekaanisiin hevosvoimiin” Vinski vastasi yhtään miettimättä.
”Pelkuri” Santtu puuskahti ja virnisti serkulleen. ”Mä kokeilen, jos vaan muistan enää miten päin hepan selkään edes noustaan..”
”Mä sanoisin joo, mut ei taida yhdenkään hepan selkä kestää mun elopainoa..” Moto raapi nolona korvaansa.
”Pointti. Ehkä me voitais huomenna tehdä rekiretki, siinä ei oo hevosten selät vaarassa” Lexie totesi ja vilkaisi Turboa. ”Mitäs sanot, kokeiletko?”
Turbo aikoi jo vastata kieltävästi, mutta vilkaisu Tanyan suuntaan sai hänet muuttamaan mielensä. Jos hiirityttö kerran osasi, miksei hänkin?
”Okei, ei kokeilu mitään maksa” kullanruskea hiiri päätti.
Vinski ei halunnut jäädä Turboa huonommaksi ja muutti mieltään.
”No ei se ny niin vaikeeta voi olla. Näytätte vaan missä on kaasu ja jarru” valkoinen hiiri tokaisi itsevarmasti.
”Ei niissä oo sellaisia..” Anette tyrski naurusta.
”No miten niillä sitte ajetaan?!” Vinski parahti.
”Olisko kuitenkin parempi et pysyt noissa mekaanisissa hevosvoimissa..?” Lexie hymyili anteeksipyytävästi. ”Hevoset ja prätkät ei toiminnaltaan oo edes lähellä toisiaan..”
”Katseluoppilaaks vaan, ehkä sut voi sit ens kerralla päästää hepan selkään asti” Moto taputti Vinskiä hartioille kaikkea muuta kuin hellästi.
”Ou mään..” valkoinen hiiri jupisi, mutta ei ruvennut enää vänkäämään vastaan.
Santtu nousi parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen itsenäisesti Riannan selkään, Tanya piti Kellyä sen aikaa paikoillaan, että Turbo pääsi istumaan kunnolla.
”Olit oikees, tää on hemmetin korkeella” kullanruskea hiiri naurahti ottaessaan suitset käsiinsä.
”T-talutanko hetken niin pä-pääset jyvälle miten hevonen liikkuu?” Tanya ehdotti.
”Okei, mut älä pistä tätä pollea juokseen” Turbo vastasi epävarmasti hymyillen.
Parin kierroksen jälkeen Tanya antoi hiirimiehen kokeilla itse hevosen liikuttamista, mutta se ei ollut niin helppoa mitä Turbo oli kuvitellut.
”Eiköhän tää riitä, Kelly vielä hermostuu mun nykimisiin” kullanruskea hiiri naurahti nolona laskeutuessaan alas hevosen selästä.
”Sä et ollu edes pahin aloittelija mitä tää tyttö on kokenut, usko pois” Lexie lohdutti. ”Joko riittää hummailu, Santtu?”
”Eiköhän tää ollu munkin osalta tässä” mekaanikko virnisti pysäyttäessään Riannan muiden viereen. ”Sä puhuit rekiretkestä huomenna?”
”Jos vaan heräätte ajoissa aamupalalle. Lähtö olis melko pian sen jälkeen, ku me saadaan tallihommat tehtyä ja syötyä itse aamupala” Lexie totesi heidän viedessään hevosia takaisin talliin.

Seuraavana aamuna oli jouluaatto.
Santtu oli juuri herännyt ja mietti silmät vielä kiinni pitäisikö mennä ensin syömään ja sitten kylpyyn vai toisinpäin. Juuri kun nainen nousi istumaan, käytävältä kuului Vinskin karjaisu, jota seurasivat kahdet juoksuaskeleet portaissa.
”MÄ NIIN LISTIN TEIDÄT!” valkoisen hiiren ääni kuului porrastasanteelta.
Santtu veti aamutakin ylleen ja kurkisti ovesta naurusta tyrskien.
Vinski oli selvästi herätetty aamupalalle vähemmän hellästi. Moto ja Turbo olivat valkoisen hiiren märästä olemuksesta päätellen kantaneet nukkuvan kaverinsa suihkuun ja avanneet kylmän veden hanan.
”Huomenta. Eikös ookin ihana aamu?” Santtu virnuili.
”Joojoo, käännä ny vaan veistä haavassa lisää” Vinski nurisi nolona. ”Mikä piru noita kahta vaivas?”
”Ettekös te luvanneet olla ajoissa hereillä, että päästään rekiajelulle hyvissä ajoin ennen iltaa?” ihmisnainen muistutti. ”Mee lämpimään suihkuun, ettet saa flunssaa.”
”Jos sä tuut seuraksi?” Vinski virnisti flirttailevasti.
”Paljonko maksat?” Santtu vastasi hymyillen.
”Jaa, onko ajatus mun kanssa kylpemisestä niin vastenmielinen, et..” Vinski aloitti naisen huoneen ovenkarmiin nojaten, mutta kun hänen katseensa jäi kiinni Santun silmiin, valkoinen hiiri unohti mistä he edes väittelivät.
”Mä en taida mahtua sun ja egos kans niin ahtaaseen tilaan” ihmisnainen yritti vitsillä keventää tunnelmaa, mutta tällä kertaa siitä ei tainnut olla apua.
Vinski ojensi kätensä ja sipaisi hellästi hiuksia Santun korvan taakse.
”Ei sitä tiedä ennen kuin kokeilee..” valkoinen hiiri totesi matalalla äänellä.
”Santtu! Vinski! Syömään!” Anetten ääni huusi portaiden alapäästä.
Vinski harppasi äkkiä taaksepäin punan noustessa antenneihin asti ja syöksyi huoneeseensa.
”Joo, tullaan..” Santtu huikkasi vastauksen ja sulki huoneensa oven, jääden nojaamaan sitä vasten.
Hän ei yhtään ymmärtänyt missä välissä tunnelma heidän kahden välillään oli päässyt näin.. intiimiksi.
Kun ihmisnainen ajatteli hetken suihkua Vinskin kanssa, hän läimi itseään käsillä poskille.
”Ny lopetat haaveilun ja keskityt!” Santtu soimasi itseään mennessään huoneensa yhteydessä olevaan kylppäriin.

Aamupalan jälkeen Anette ja Tanya kävivät valjastamassa Ringon ja Pascalin rekien eteen sillä aikaa, kun muut pukeutuivat lämpimästi.
”Mitenkä me lastaudutaan näihin?” Anette kysyi pidellessään innokkaita hevosia suitsista aloillaan.
”Mä voin ohjastaa Pascalia” Lexie vastasi ottaessaan hevosen ohjat itselleen ja nousi rekeen kuskin paikalle. ”Ringon kyytiin voi mennä enemmän porukkaa, kun jäbä on tottuneempi raskaaseen kuormaan.”
”Se oli vinkki mulle” Moto naurahti istuessaan isomman hevosen takana olevaan rekeen.
”J-jos mä tuun myös eteen, niin taakse mahtuu paremmin?” Tanya ehdotti Anetelle.
Vaalea nainen vilkaisi muita, Turbon ilme näytti siltä, että vastalause teki tuloaan.
”Ehei neitiseni, taakse siitä. Pojilla on ny niin kova vetohalu päällä, et me lähdetään pihasta kuin raketit” Anette naurahti.
Turbo vilkaisi miettiväisesti toista rekeä, jonne Vinski ja Santtu olivat jo kiivenneet. Valkoinen hiiri selvästi sähkötti hänelle katseellaan kehotuksen valita Anetten ohjastama reki.
”Mä taidan hypätä kolmanneksi taakse” kullanruskea hiiri sanoi vaalealle ihmisnaiselle ja nousi sitten istumaan Tanyan toiselle puolen.
”Jos alkaa tulla kylmä, kietokaa huopia ja turkiksia päällenne” Lexie muistutti. ”Niitä löytyy jalkatilojen laatikoista.”
Santtu nielaisi hermostuneena hänen ja Vinskin jäädessä kahdestaan Pascalin vetämän reen takaosaan. Aamuinen jännite ei ollut kadonnut mihinkään heidän väliltään, ja nyt heistä kumpikaan ei pääsisi hyvään aikaan sitä karkuun.
Kun Lexie napautti ohjia ja Pascal alkoi ravata tietä pitkin eteenpäin, Vinski kietoi käsivartensa Santun ympärille ja veti hänet tiukemmin viereensä.
”Sano sit jos sun tulee kylmä” valkoinen hiiri muistutti matalalla äänellä.
”Joo... sanon mä” ihmisnainen vastasi hämillään.
Santtu ei yhtään tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä, mutta ei hän vetäytynyt poiskaan hiirimiehen kainalosta.
Ringo lähti heti luvan saatuaan ravaamaan toisen hevosen perään.
”On siinä kyl tarpeeks hevosvoimia meidänkin liikuttamiseen” Moto nauroi kun he ohittivat toisen reen helposti.
”Pitäkää kii, pojilla on kilpailuhaluja!” Anette huikkasi, kun hevoset kiristivät vauhtia.
Tanyan suusta pääsi hermostunut nauru, kun vauhti tuntui vatsanpohjassa asti.
Turbo otti oikealla kädellään kiinni reen reunasta ja kietoi vasemman käden hiiritytön hartioille, pitäen häntä paikoillaan.
”Ei kai pelota?” kullanruskea hiiri virnisti.
”No ei, sun prätkäs kulkee vielä lujempaa” Tanya nauroi silmät loistaen.
”Jep, hiiri se on, ku vauhti saa nauramaan” Moto heitti. ”Jos pidettäis kesällä meidän siskopienelle ekat ajotunnit prätkällä?”
”Ei mun jalat ees ylety satulasta maahan” Tanya protestoi hymyillen.
Hiirityttö ei ollut ihan varma oliko kuullut oikein. Nimittikö Moto häntä heidän pikkusiskokseen?
”Njääh, pikkuvikoja” Turbo totesi hymyillen, mutta jätti puheenaiheen, kun Tanya ei enää jatkanut sitä.
Hän ei halunnut painostaa hiirityttöä tekemään mitään mitä Tanya ei itse halunnut.
Kun hevoset olivat ravanneet itsensä pieneen hikeen, Lexie ja Anette hidastivat vauhdin käyntiin, että Ringo ja Pascal saisivat jäähdytellä hikensä pois.
”Kaikki pysyi kyydissä?” Lexie huikkasi ja tarkisti rekien matkustajat.
”Joo. Kyl nois kauramoottoreissakin näköjään ytyä löytyy” Moto virnisti.
Harmaa hiiri huomasi Tanyan hytisevän hieman ja kaivoi heille reen laatikosta paksun huovan lämmikkeeksi.
Valjakot palasivat pihaan juuri kun hämärä alkoi muuttua pimeydeksi ja matkustajat nousivat kyydistä.
Vinski nosti Santun reestä ja laski naisen jaloilleen sen viereen.
”Oles hyvä, leidini” valkoinen hiiri virnisti.
”Voi kiitos, herra hiiri” ihmisnainen naurahti ja niiasi suurieleisesti.
”Mee laittaan tulet takkaan, me käydään viemässä pojat lepäämään” Lexie komensi Tanyaa, joka nousi viimeisenä reestä.
Ulkovaatteet riisuttuaan porukka siirtyi olohuoneeseen, Turbo kyykistyi hiiritytön seuraksi takan ääreen, jos hän tarvitsisi apua, mutta näppärästi Tanya sai tulen syttymään ja lisäsi sitten hieman isompia puun palasia, kun liekit nousivat kunnolla.
”Sä oot näköjään oppinu täällä yhtä ja toista” hiirimies naurahti.
”E-ei mua kauaa hu-huvittanu vaan maata to-toimettomana, ku jalan kipu loppui” Tanya vastasi hiljaisella äänellä laittaessaan pari isompaa puuta takkaan.
Santun tullessa vessasta Vinski veti hänet viereensä sohvalle.
”Mä pidin sulle paikkaa” valkoinen hiiri totesi hieman vaikean näköisenä.
”Kiitti..” ihmisnainen vastasi hämillään, mutta ei ravistanut Vinskin kättä pois hartioiltaan.

Seuraavana päivänä vieraat nukkuivat pitkään. Aamupäivällä he söivät vain brunssin, koska illalla oli tarkoitus syödä runsas joulupäivällinen.
Päivällisen jälkeen porukka kerääntyi olohuoneeseen, mutta pian suurin osa hajaantui, kuka minnekin sulattelemaan ruokaansa.
Turbo pelasi Anetten kanssa hetken aikaa lautapeliä, mutta pari erää hävittyään, hän luovutti.
”Sua ei todellakaan kannata haastaa Kimblessä” hiirimies virnisti nostaen kädet ylös ”antautumisen” merkiksi.
”Pidäkin se mielessä. Mä kyl rökitän sut milloin vaan uudestaan” vaalea nainen naurahti ja nousi ylös. ”Otatko paukun seuraksi?”
Turbo pudisti päätään ja vilkaisi sohvaa kohden. Tanya oli istunut siinä lukemassa lahjaksi saamaansa kirjaa, mutta nyt hiirityttöä ei näkynyt.
”Tais mennä huoneeseensa” Anette virnisti arvattuaan kullanruskean hiiren ajatukset. ”Se on käytävän toisella puolella, kolmas ovi ulko-ovesta päin katsottuna.”
Mieshiiri käveli Tanyan ovelle, joka oli auki. Empien Turbo koputti ovenpieleen ja kurkisti sisälle. Kylpyhuoneen oven alta tuli valoa, hiirityttö taisi olla siellä.
Mieshiiri istui sängyn reunalle odottamaan. Hetken huonetta katseltuaan hän hoksasi työpöydällä papereita ja värikyniä. Yksi papereista oli pudonnut lattialle, Turbo kurkotti sen käsiinsä ja käänsi kuvan näkyviin.
Paperille oli luonnosteltu viiden olennon hahmot. Kolme hahmoista oli selvästi Plutolaisia, mies, nainen ja pieni lapsi. Kahden muun olennon alkuperää Turbo ei tiennyt, mutta jotenkin he kaikki liittyivät selvästi toisiinsa.
Kylppärin ovi avautui ja Tanya tuli huoneeseen.
”Sori, mä taisin tunkeutua ilman lupaa!” Turbo virnisti anteeksipyytävästi.
”M-mä olisin kirkunut, j-jos huoneen ovi olisi ollut lu-lukossa” Tanya naurahti istuessaan sängyn reunalle.
Vasta sitten hiirityttö huomasi miehen kädessä olevan paperin.
”S-sä halusit ky-kysyä jotain?” Tanya arvasi.
Turbo vilkaisi kuvaa ja ojensi paperin hiiritytölle.
”He.. ovat sulle tärkeitä, vai mitä?” hiirimies kysyi vaimealla äänellä. ”Et sä muuten olisi piirtänyt heitä..”
Tanya katseli kuvaa hyvän aikaa ennen kuin vastasi.
”M-mun.. ensimmäiset omistajat.. ku mut... m-my-myytiin o-orjaksi..” hiirityttö vastasi käheällä ja hieman itkuisella äänellä.
Turbo puri huultaan, hän ei tiennyt mitä tuohon vastaisi, joten hän vain laski kätensä Tanyan hartialle ja puristi sitä lohduttavasti.
”M-mä olisin.. voinu joutua pahempaankin paikkaan.. he-heidän luonaan sai ru-ruokaa ja nukkua..” hiirityttö yritti jatkaa lausetta, mutta ei pystynyt.
”Ei sun oo pakko heistä kertoa, jos et halua” Turbo sanoi matalalla äänellä.
”Ky-kyl m-mä ha-haluaisin, mut.. en lö-löydä sa-sanoja..” Tanya kuiskasi änkyttäen.
Turbo mietti hetken.
”Itte asiassa, sanoja ei välttämättä tarvita. Sä voit näyttää” mieshiiri totesi hymyillen.
”N-näiden avulla.. v-vai?” Tanya hipaisi antenneita päässään.
”Jep.”
”E-en mä tiedä.. en mä taida osata..” Tanya vastasi hetken mietittyään. ”Si-siis.. en oo koskaan tehny sellaista..”
”Sekin onnistuu, et ajattelet vain noita tyyppejä ja jätät mulle antennien käytön” Turbo ehdotti.
”Toimiiko se niinkin?” hiirityttö katsoi miestä ihmeissään.
”No.. kyllä. Ku mä silloin korjaamolla siirsin sulle informaatiota, mä sain samalla muistoja vastineeksi” Turbo hieroi niskaansa. ”Tajuttomana omaa mieltään tai muistojaan ei pysty suojaamaan, joten sä olit sen hetken kuin avoin kirja.”
Hiirityttö oli hetken vaiti. Hän olisi halunnut kysyä mitä muistoja hiirimies oli saanut, mutta ehkä nyt ei ollut sen aika. Rivien välistä Tanya tulkitsi, ettei se muisto liittynyt hänen aikaansa ensimmäisten omistajiensa luona.
”O-okei. Kokeillaan. Siis.. mun tarvii vain ajatella heitä?” hiirityttö varmisti.
”Ota vaikka yks tyyppi kerrallaan ajateltavaksi, pitää ajatukset ja muistot helpommin tulkittavina” Turbo naurahti. ”Päätät vain järjestyksen eka ja sanot sitte ääneen, vaikka seuraavan nimen.”
Tanya nyökkäsi ja sulki hermostuneena silmänsä, kun Turbon antennit painuivat hänen omiaan vasten.
”Abigha” hiirityttö sanoi ensimmäisen nimen.
Turbon ajatuksiin ilmestyi tilava keittiö, jossa hääräsi isokokoinen naispuolinen olento. Olento kääntyi katsomaan ja hymyili leveästi.
”Sinhän se piku Tallukka o. Löysit kaiken torilta?” naisen ääni oli ystävällinen ja hän otti korin vastaan nuoren Tanyan käsistä. ”Ota keitto enne ku jähty.”
”Abigha o-oli perheen keittiöemäntä ja vä-vähän kuin mun pomo ja h-huolehtija. Hän ei o-osannut paikallista kieltä kovin hyvin, m-mut hän oli tosi ki-kiltti” Tanya selitti ääneen.
”Hän kyl vaikuttaa sellaiselta, ettei hänelle kannata ryttyillä” Turbo naurahti. ”Myrkyttää vielä ruoat tai jotain..”
Hiirityttö hihitti, mutta vakavoitui sitten.
”Rodimus” Tanya sanoi seuraavan nimen.
Muisto vaihtui aluksen sisätilaksi. Tanya istui hyvin nuorena yhdellä istuimista ja hänen ohitseen ohjaajan paikalle työntyi Motoakin isompi, hieman dinosaurusta muistuttava mies.
”Meikä on Rodimus. Hauska tavata” mies murahti sulkiessaan aluksen oven.
”Rodimus oli pe-perheen ja erityisesti isännän henkivartija. V-vähän.. hi-hiljainen ja p-pelottava, mä en m-muista et olisin nähny hänen ko-koskaan hymyilevän a-aidosti” Tanya selitti.
”Menneisyys varmaan hänelläkin tehnyt osansa” Turbo totesi.
Hiirityttö mietti hetken kenen nimen sanoisi sitten.
”Otiwan-herra.”
Muistoista tuli näkyviin työhuone ja iso pöytä, jonka ääressä istui hoikka ja pitkä Plutolaismies. Tanya kantoi tarjottimen pöydän reunalle.
”Kiitos, Tanya. Ilmoitatko Abighalle, etten tule tänään päivälliselle? Menen Camembertin isännöimään tilaisuuteen ja syön siellä.” mies sanoi, vilkaisten hiirityttöä nopeasti.
”To-tottakai, herra..”
Tämä näky yllätti Turbon. Hän oli varautunut näkemään paljon pahempaakin Tanyan omistajan suhteen. Kalamies käyttäytyi orjaansa kohtaan ystävällisesti, vaikka osoitti selvästi käytöksellään, että he eivät olleet samanarvoisia.
”Lishe-rouva” Tanya sanoi seuraavan nimen.
Näkyviin tuli makuuhuone ja leveä sänky, jolla makasi selvästi huonovointinen plutolaisnainen. Tanya tuli huoneeseen Abighan perässä, huolehtivasti keittiöemäntä tarjosi kalanaiselle lientä ja esitteli sitten Tanyan hänelle.
”Tervetuloa, Tanya. Olen kiitollinen, että tulit tänne avuksemme” nainen hymyili väsyneesti.
”K-kun mä tulin taloon.. Lishe-rouva oli r-raskaana ja sen takia hu-huonovointinen. Mut kun tytär s-syntyi, hänen vointinsa parani ja hän alkoi em-emännöidä kutsuja muille y-ylhäisörouville” Tanya muisteli ääneen.
”Viimeinen on siis..” Turbo arvasi, että seuraava muisto koskisi isäntäperheen tytärtä.
”Myriel-neiti” hiirityttö vastasi.
Muisto oli talon ulkopuolelta, isolta aidatulta pihalta, jossa oli kivipatsaiden ja koristeiden lisäksi keinu, liukumäki ja jokin, mikä näytti trampoliinilta.
Keinussa istui plutolaislapsi ja noin kymmenen vuotiaalta näyttävä Tanya antoi hänelle vauhtia.
”Ku-kun My-myriel neiti kasvoi, m-mä olin vähän k-kuin seuraneiti hänelle” hiirityttö selitti. ”Hä-hänelle o-oli tarkoitus valita k-kotiopettaja pian, mutta..”
Turbo säpsähti ja ravisti hieman päätään, kun Tanya äkkiä vetäytyi kauemmas ja yhteys heidän välillään katkesi.
”Mutta.. jotain tapahtui, vai mitä?” mieshiiri arvasi.
”M-mä en tiedä mitä.. yhtäkkiä vain.. Otiwan-herraa ei kutsuttu enää Camembertin palatsiin j-ja vieraita ei tullut taloonkaan.. ja sitten ku isäntä ja Rodimus o-olivat poissa.. taloon hyökättiin j-ja.. mä päädyin Madamen luo.. M-mulle vain sa-sanottiin, et hän on uusi om-omistajani..” Tanya selitti änkyttäen, hieroen samalla käsivarsiaan kuin häntä paleltaisi.
Turbo veti hiiritytön kainaloonsa. ”Tapahtu mitä tapahtu, lopputulos on kuitenkin se, et sä oot ny täällä turvassa. Ja mä aion tehdä parhaani, ettet enää koskaan joudu sen Madamen limaisiin näppeihin. Tai kenenkään muunkaan plutolaisen” hiirimies lupasi.
”O-okei.. kiitti..” Tanya pyyhkäisi nopeasti kyyneleet pois silmänurkistaan.
Turbo vilkaisi seinällä olevaa kelloa.
”Sun taitaa olla aika mennä nukkuun, pikkusisko. Muuten Lexie joutuu tekeen aamutallin ihan yksin” hiirimies naurahti.
”P-pikkusisko..?” Tanya toisti sanan, epävarmana kuuliko hän oikein.
”Jep.. sä oot meille kolmelle kuin sisko, vaikket sukua olekaan. Ja ehkä me jollain tavalla oltais sulle veljiä, jotka pitää susta aina huolen” Turbo hymyili. ”Siis jos tää ilmaisu vaan sulle sopii..”
Hiirityttö hymyili ja halasi sitten Turboa.
”Ke-kelpaa mulle.. i-isoveli..” Tanya kuiskasi.

Vinski nousi portaat yläkerran tasanteelle, pahin ähky oli onneksi jo helpottamassa joulupäivällisen jälkeen. Pöydässä ei ollut mitään hodarin väliin kuuluvaa, mutta kyllä Lexie ja Anette osasivat tehdä jopa hiiren suuhun sopivaa ruokaa.
Hiirimies pysähtyi hetkeksi, nähdessään Santun istumassa käytävän päässä olevan ikkunan luona. Ihmisnainen katseli ulos hämärtyvään iltaan, selvästi omiin ajatuksiinsa uppoutuneena.
Vinski mietti hetken, että kannattiko naista häiritä juuri nyt, mutta päätti sitten tarttua ”härkää sarvista” ja käveli Santun luo.
”Hei, söpöläinen” valkoinen hiiri tervehti.
Mekaanikko säpsähti hieman ja käänsi katseensa Vinskiä kohti.
”Moi. Pahin jo ohi?” Santtu virnisti. ”Puoli tuntia sitten sä röhnötit nojatuolissa ja valitit, ettei happi meinaa kulkea täysinäisen mahan läpi..”
Vinski virnisti nolona ja istui naisen viereen pienelle sohvalle.
”Mitäs sä täällä odotat? Joulupukkia?” valkoinen hiiri heitti takaisin.
”En taida olla tarpeeks kiltti tapaus saadakseni siltä hepulta lahjoja” Santtu hymähti. ”Kunhan muistelen.. menneitä.”
”Kuulostaa vakavalta” Vinski totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Menneitä jouluja vai mennyttä ylipäänsä?”
”Sekä että” ihmisnainen totesi katse ikkunaan suunnattuna. ”Mun lapsuuden joulut ei ollu mitenkään kivoja.. vanhemmat usein pilas sen omilla riidoillaan. Tunnelma pyhien aikana oli sanalla sanoen jäätävä..”
Valkoinen hiiri mietti kovasti mitä sanoisi lohdutukseksi, mutta ei keksinyt mitään sopivaa sanottavaa. Tämäkin oli harvinaista, että Santtu avautui omasta menneisyydestään heidän kuullen. Ehkä tässä talossa omia tunteita ja mielipiteitä oli vaan helpompi ilmaista kuin Chicagossa.
”Onko tällainen joulunvietto sit.. ihan kamalaa?” Vinski kysyi lopulta.
”Ei, ei missään nimessä” Santtu pudisti hymyillen päätään. ”Näin kaveriporukalla se on kaikista kivointa.. paikkaa kivasti menneisyyden haavoja ja sillai.”
”Siks sä siis vaadit yleensä joulunviettoa muualla.. orpokodilla tai vastaavassa” valkoinen hiiri totesi lopulta. ”Ei pääse ajatteleen liikoja mennyttä..”
”Jep.. ennen teidän Maahan tuloa mä olin usein mukana auttamassa köyhien jouluaterian jakelussa tai vastaavassa. Ilta oli silti se pahin aika, ku kaupunki hiljeni ja mihinkään ei päässyt muistojaan pakoon..” Santtu vastasi hiljaa, yrittäen kaikin voimin pitää kyyneleet poissa ja äänen tasaisena.
Vinski mietti pitäisikö tässä tilanteessa halata vai torjuisiko Santtu sen vitsin varjolla. Tilanne ja tunnelma olivat liian.. intiimit heidän normaaliin kanssakäymiseen verrattuna.
”Sori.. ei ollu tarkoitus kaataa koko henkistä painolastia sun niskaas..” ihmisnainen virnisti hieman entiseen tyyliinsä.
”Sä saat tehdä sen koska tahansa.. kyl mun niskat kestää” Vinski vakuutti ennen kuin pää ehti rekisteröidä mitä hän meni lupaamaan.
”Kantsii varoa mitä suustaan päästää, mä otan vielä tuon lupauksen tosissani” Santtu naurahti silmät loistaen.
”Mä olen aina tosissani.. ku susta on kyse” hiirimies vastasi yllättävän vakavasti.
”Sun kohdalla sanoilla ja teoilla on aina ollu eri merkitykset ja painoarvot..” ihmisnainen totesi ilkikurinen hymy kasvoillaan.
Vinski nojautui lähemmäs, katsoen naista syvälle silmiin.
”Eli tarvii vakuutella enemmän, vai..?” hiirimies kysyi matalalla äänellä, sipaisten samalla hiuksia pois Santun silmiltä.
Hetken ajan mekaanikko mietti pitäisikö tässä kohtaa tilanne lyödä vitsillä läskiksi, mutta kun Vinski otti hänen kasvoistaan hellän otteen ja suuteli naista pitkään, hän päätti antaa tilanteen viedä mukanaan ja vastasi suudelmaan.
Kun he lopulta etääntyivät toisistaan, pieni kilahdus yläpuolelta sai Vinskin nostamaan katseensa. Valkoinen hiiri hymähti.
”Olikohan tässä ny joulun taiasta kyse vai mistä..” hiirimies naurahti, osoittaen misteliä heidän yläpuolellaan.
”Sillä oli varmaan jotain tekemistä asian kanssa..” Santtu naurahti posket punoittaen.
”Mokomakin sekaantuja..” Vinski murahti, vetäen ihmisnaisen syliinsä. ”Räjäytänkö sen?”
”Anna olla, ees näin jouluna” mekaanikko nauroi silmät loistaen. ”Jää sitä taikaa muillekin..”
”Mä kyl meinasin omia kaiken mitä saatavilla on.. ettet sä heti lähde tästä pois” valkoinen hiiri totesi ja suuteli Santtua uudestaan.

Lexie puki takin ylleen eteisessä ja vislasi koirille. Nainen oli lähdössä käymään pienellä happihyppelyllä ulkona ja sen jälkeen tarkistamaan, että tallissa oli kaikki hyvin.
”Älä putoa hankeen” Anette huikkasi olohuoneesta.
”Äläkä sä viinipulloon” tilan emäntä naurahti takaisin ennen kuin lähti ulos koirat mukanaan.
Vaalea nainen nakkeli hieman niskojaan mielenosoituksellisesti ja joi sitten lasinsa tyhjäksi. Ilta oli jo myöhäinen, hänen juomisensa tuskin haittaisi ketään. Itse hän päänsärkynsä huomenna kärsisi.
Anette palasi lasin täytettä haettuaan takaisin oleskelutilaan ja mulkaisi pöydälle jättämäänsä valokuva-albumia.
Hänen oli ollut tarkoitus selata kuvat läpi, koska Lexie halusi kartan tapaisen tilan vanhoista rakennuksista ja näiden sijainneista. Kuvissa olevat ihmiset nostivat kuitenkin sellaisia asioita mieleen, joita hän ei halunnut käsitellä ihan joka päivä.
Naisen ajatukset keskeyttivät portaikosta kuuluvat askeleet ja kohta Moto kurkisti olkkariin.
”Mä jo luulin, et oon ainoa hereillä” harmaa hiiri naurahti. ”Yritin mennä nukkuun, mut ei väsyttäny vielä tarpeeksi. Saako liittyä seuraan?”
”Ole hyvä vaan. Juotavaa saat varmaan ite haettua kylmiöstä” Anette hymyili.
Moto käveli keittiöön ja tuli kohta takaisin avattu kotikaljatölkki kädessään.
”Alkoholi ei taida olla teidän kolmen juttu” vaalea nainen totesi, kun hiirimies istui häntä vastapäätä.
”Aikalailla opittu tapa.. Marsin sodan aikana piti mieluiten itsensä ajokuntoisena ja toimintakykyisenä” Moto vastasi, napauttaen kevyesti tölkillä Anetten viinilasia ja hörppäsi sitten juotavaa.
”No opittu tapa se tämäkin on” ihmisnainen hymähti, pyöritellen lasia hieman käsissään. ”Sitä en vanno, et se kovin terveellinen olis.”
Kaksikko oli hetken hiljaa, kumpikin omissa ajatuksissaan. Kun Moto yritti keksiä jotain luontevaa puheenaihetta, hän hoksasi albumin pöydällä.
”Uskaltaaks kysyä mitä tuossa on?” harmaa hiiri vilkaisi Anetttea.
”Vanhoja valokuvia ajalta, ku Lexien vanhemmat pyöritti tilaa” vaalea nainen vastasi, hieman kireällä äänensävyllä ja joi lasinsa tyhjäksi.
Kun Anette oli menossa hakemaan lisää viiniä, hän oli horjahtaa lattialle. Onneksi hiirimies sai hänen käsivarrestaan otteen ja pidettyä naisen jaloillaan.
”Jospa pidät ny hetken taukoa viinistä. Mä haen sulle vettä” Moto totesi autettuaan naisen takaisin istumaan.
Vaalea nainen nyökkäsi nolona. Ei hän ajatellut juoneensa jo niin paljoa, että jalat lähtivät alta.
Moto kävi keittiössä hakemassa naiselle vettä ja laski lasin hänen eteensä.
”Saanko mä kysyä.. siis ei tarvi vastata, mutta..” harmaa hiiri mietti miten esittäisi asiansa tahdikkaasti.
”Haluat nähdä kuvat? Ole hyvä vaan, mä voin kertoa kuvista tarkemmin, jos tulee kysyttävää” Anette käänsi albumin hiiren eteen ja avasi sen.
Parilla ensimmäisellä sivulla olevat kuvat olivat mustavalkoisia perhepotretteja, joissa ihmiset istuivat tai seisoivat vakavat ilmeet kasvoillaan. Moto arveli näiden olevan Lexien sukulaisia, jotka vasta rakensivat tilaa itselleen kodiksi.
Harmaa hiiri käänsi sivuja eteenpäin ja kuvat muuttuivat värillisiksi.
”Lexie on tuossa” Anette osoitti sormellaan pientä tyttöä, joka istui portailla nukke kainalossaan.
Tyttö virnisti niin leveästi, että toisen etuhampaan puuttumista ei voinut olla huomaamatta.
”Uskaltaakohan edes kysyä mikä hampaan puuttumisen aiheutti..” Moto naurahti.
”Luultavasti sillä oli jotain tekemistä ponin selästä putoamisen kanssa” vaalea nainen virnisti. ”Eipä tuo hampaiden puuttuminen lapsilla oo harvinaista, koska ihmisbiologia. Uudet kasvaa tilalle, ku lapsi varttuu.”
Mieshiiri tyrskähti ymmärtävästi naurusta, keskittyen sitten katsomaan kuvia tarkemmin.
Päärakennuksesta näkyi vain terassi, mutta se näytti yllättävän samanlaiselta kuin nykyäänkin. Pihalta otetuissa kuvissa autot olivat muodoiltaan paljon pyöreämpiä ja isompia kuin nykyään.
Yhdessä kuvasssa oleva moottoripyörä sai Moton jäämään tuijottamaan kuvaa. Tuon prätkän hän oli nähnyt ennenkin. Santun luona, seinällä olevassa taulussa.
”Se on Charlien pyörä. Santun isän siis” Anette totesi, kun Moto kosketti sormellaan kuvaa. ”Taisivat olla täällä kesälomalla silloin, ku kuva on otettu.”
”Sitten.. tuo nainen..” Moto huomasi seuraavassa kuvassa kaksi naista, joista toisella oli isot, neliönmalliset silmälasit.
Hiukset olivat molemmilla punaruskeat, vanhemman näköisellä ne olivat kiharat, samalla tavalla kuin Lexiellä. Naiset istuivat terassin pöydän ääressä, kummallakin edessään iso, emalinen kahvimuki. Silmälasipäisen naisen isoa raskausvatsaa oli vaikea olla huomaamatta.
”Jep. Santun ja Lexien äidit. Muistaakseni muita kuvia heistä ei ole, ainakaan tässä albumissa” Anette hymyili. ”Charlie ei kuulemma tykännyt olla kuvattavana. Ainoat valokuvat hänestä taitaa olla Santulla itsellään.”
Koska Santtu ei ollut paljoa omasta menneisyydestään kertonut, vanhat valokuvat saivat harmaan hiiren tuntemaan, että hän näki nyt jotain sellaista, mitä ei pitänyt. Niinpä Moto selasi albumia rivakasti eteenpäin, yrittäen karistaa syyllistä oloa niskastaan.
Valokuvissa vuodet kuluivat eteenpäin. Lexie valmistui lukiosta ja lähti selvästi opiskelemaan isoon kaupunkiin muuttokuorman kanssa.
Seuraava isompi rakennusprojekti oli tallin ja navetan laajennustyö, joissa apuna näytti olevan mukana tummapiirteinen, komea nuorimies.
”Se on Carlo.. mun.. aviomies” Anette nielaisi vaikeasti, kun Moto vilkaisi häntä kysyvästi. ”Meidän kotitalo oli tässä tilan mailla, ladon takana.”
Harmaa hiiri arvasi, että juuri tämän ajanjakson valokuvat olivat Anettelle ne arkaan paikkaan osuvat.
Seuraavalla sivulla oli kuva Anettesta ja pienestä vauvasta. Nainen istui pienen talon portailla leveästi hymyillen, hän oli kääntänyt lapsen niin, että kasvot olivat kunnolla kohti kameraa.
Seuraavissa valokuvissa vilahtivat aina välillä mies, Anette ja kasvava poikalapsi, joka selvästi matki isäänsä eleissä ja touhuissa niin paljon kuin vain pystyi ja ehti.
Moto käänsi toiseksi viimeisen sivun esiin ja hätkähti. Kuva oli hautausmaalta, siinä oli vierekkäin kaksi kukkien peittämää kumpua. Viereisessä kuvassa kumpujen tilalla oli hautakivi, jossa oli kaksi nimeä syntymä- ja kuolinaikoineen. Carlo ja poika nimeltä Aaron olivat kuolleet samana päivänä.
”Sinä kesänä oli ihan hirveitä ukkoskuuroja.. Eikä tuohon aikaan ollut mistään ukkosenjohdattimista tietoakaan näillä seuduilla” Anette selitti hiljaisella äänellä. ”Mä olin silloin tapaamassa mun sukulaisia, jotka asuu Utahin osavaltiossa. Salama iski yöllä meidän talon muuntajaan ja aiheutti tulipalon..”
Moto ojensi kätensä ja puristi rauhoittavasti naisen kättä.
”Ku Lexien vanhemmat havahtui koiran haukkumiseen ja näki liekit.. mitään ei ollu enää tehtävissä” Anette pyyhki vapaalla kädellä silmiään.
Moto siirtyi sanaakaan sanomatta tuolille Anetten viereen ja veti hänet halaukseensa, antaen naisen itkeä kaiken surun ulos.
”Mä tiedän mitä se on.. ku menettää itselleen rakkaita tyyppejä.. Ja se suru on aina yhtä raskas, oli se menetyksen syy mikä tahansa..” harmaa hiiri sanoi matalalla äänellä, silittäen rauhoittavasti naisen selkää.
Kun Anetten itku alkoi laantua, hän nojautui vähän kauemmas ja pyyhki loput kyyneleet pois Moton ojentamalla talouspaperin palalla.
”Sä kuitenkin jäit tänne, noinkin kovan menetyksen jälkeen” mieshiiri enemmän totesi kuin kysyi.
”Lexien vanhemmat alkoi olla jo aika iäkkäitä, eivät he enää pärjänneet kahdestaan ilman apua” Anette vastasi. ”Ku he kuolivat luonnollisesti peräjälkeen muutamaa vuotta myöhemmin, mä kyl lähdinkin pois. Mut kummasti se tie toi takaisin tänne, ku Lexie päätti tehdä tilasta ratsastuskoulun ja tarvitsi luotettavaa yhtiökumppania jakamaan hommat.”
”Enemmän hyviä kuin huonoja muistoja?” Moto hymyili.
”Juuri näin. Kyl ne muistot edelleen kirpaisee ja syvältä, ku miettii.. minkä ikäinen hän olis nyt ja mitä kaikkea elämässä oli vielä edessä..” vaalea nainen totesi ja hengitti sitten pari kertaa syvään silmät kiinni. ”Mutta.. jos mä vaan eläisin menneessä tai mitä jos-maailmassa, se vain näivettäis mut yhtä pystyyn kuolleeksi kuin metsässä olevat kelopuut.”
”Kuka sen sanoikaan, niin oli aika fiksusti ilmaistu” mieshiiri naurahti.
”Pitää välittää sun kehut Lexielle” Anette virnisti vastaukseksi.
Moto ja Anette säpsähtivät, kun ulko-ovi avautui ja Lexie tuli sisälle koirien kanssa.
”Hitsi että siellä on kylmä” tilan emäntä hieroi käsiään yhteen eteisessä ennen kuin riisui takkinsa.
Moto siirtyi takaisin olohuoneen pöydän toiselle puolen istumaan ennen kuin Lexie liittyi heidän seuraansa.
”Ei ainakaan pitäis lunta tupruttaa huomenna sitten” Anette naurahti pienesti haukotellen. ”Aika mennä kiskoon unta kuulaan.”

Seuraavana aamuna Santtu havahtui kahvin tuoksuun, joka leijaili alakerrasta. Ihmisnainen nousi haukotellen istumaan ja hieroi vähän silmiään.
”Mihin sä meet..?” Vinskin uninen ääni oli saada Santun hyppäämään kattoon säikähdyksestä.
Mekaanikolla kesti hetken muistaa, että hän nukkui samassa sängyssä valkoisen hiiren kanssa. Santtu vilkaisi äkkiä vaatetustaan, hänellä oli yllään toppi ja alushousut, eli ilmeisesti he eivät olleet tehneet muuta kuin nukkuneet.
”Se pirun joulun taika..” nainen mutisi.
”Mitäh?” Vinski nosti päätään silmät unesta ristissä.
”Unohda. Siellä tuoksuu kahvi, eli olis aika mennä aamupalalle” Santtu hymyili vähän. ”Vai tarvitko sä tänäänkin kylmän suihkun?”
”Jos sä tuut seuraksi tällä kertaa?” valkoinen hiiri virnisti, otti naisen käden omaansa ja suuteli sitä.
”Houkuttava tarjous, toden totta.. mut mä en oo vielä sillä tuulella, et kestäisin Moton ja Turbon naljailua jos ne hoksaa tämän tilanteen.. Te ootte paremmin toimiva joukkue triona kuin duona..” Santtu naurahti ja suuteli Vinskiä poskelle. ”Nähdään alakerrassa, komistus.”
Nainen nappasi riisutut vaatteet mukaansa ja pujahti ääntäkään päästämättä käytävään. Juuri kun hän luuli olevansa selvillä vesillä, Turbon huoneen ovi aukesi.
”Huomenia.. lukittitko ittes ulos?” kullanruskea hiiri virnisti.
”E-en.. äläkä kysy mitään, ettei mun tarvi valehdella.. tai listiä todistajaa” Santtu mulkaisi toista parhaansa mukaan uhkaavasti.
Turbo veti ”vetoketjun” suunsa yli ja laskeutui itsekseen hykerrellen alakertaan.
Tanya touhuili keittiössä, tilan emäntää tai Anettea ei näkynyt.
”Huomenta.. Le-lexie ja Anette on vielä t-töissä” hiirityttö tervehti hymyillen. ”Mä lupasin hoitaa a-aamupalan tällä kertaa.”
”Abigha kouluttanu sut hyvin” Turbo totesi, kun Tanya otti uunipuuron pois uunista.
”I-ihan kaikki opetukset e-ei käy yks yhteen, ku eri r-raaka-aineet ja va-valmistustavat” hiirityttö vastasi laskiessaan uunikulhon pöytään. ”He-heräskö muut?”
”Santtu ja Moto ainakin oli hereillä.. katsotaan miten on Vinskin laita” kullanruskea hiiri vastasi istuessaan alas.
Moto ja Vinski tulivat peräkanaa alas, he olivat juuri saaneet täysinäiset puurolautaset eteensä, kun Santtu kiiruhti portaat alas.
”Syökää aamupalanne pikana. Meille tais tulla ajolähtö” nainen komensi.
”Miten niin?” Turbo kysyi heti.
”Leipis järkkää isoja uudenvuoden bileitä. Se ei voi luvata hyvää kaupungille” Santtu totesi ojentaessaan älypuhelimensa hiirelle.
Nainen oli huoneessaan selannut Chicago Tribunen uutisia, kun vastaan oli tullut tämä ilmoitus.
”Johan me ollaan vedettykin lonkkaa tarpeeksi” Vinski totesi.
”Siinä tais mennä kaikki meidän lakisääteiset lomapäivät” Moto naurahti hörpättyään kahvinsa loppuun. ”Aika startata tritaistelija?”
”Siltä se näyttää” Turbo totesi luettuaan uutisen ja ojensi puhelimen takaisin mekaanikolle.
”Mikäs kiire pojilla oli?” Lexie ihmetteli, kun hiiritrio juoksi maneesille.
”Pyhät lusittu ja aika mennä laittamaan yks muikkukukko kuriin” Santtu vastasi ottaessaan kupillisen kahvia. Nainen hörppi juoman nopeasti, ennen kuin kiiruhti tarkistamaan tritaistelijan kunnon.
Lexie huomasi hiljaisen Tanyan, joka istui ruokapöydän ääressä.
”Sankareilla töitä riittää aina” tilan emäntä hymyili ja silitti hiiritytön päätä. ”Pakataan heille evästä mukaan, kaupunkia on vaikee pelastaa, jos maha murisee kuin vihainen karhu.”
Tanya nyökkäsi ja nousi pöydästä. Hän kävi hakemassa varastosta kylmälaukkurepun. Siinä ruoat pysyisivät syötävinä Chicagoon asti. Nelikon tarvitsisi vain lämmittää ne ennen syömistä.
Santtu ja Turbo avasivat maneesin ison oven ja hiiret ajoivat prätkänsä paikoilleen kiinnitystä varten.
”Olis kyl ollu kiva jäädä pidemmäksi aikaa..” Moto totesi hiljaisella äänellä.
”Ens vuonna sitte taas?” Vinski ehdotti heti.
”Jos ny vähän aikaisemmin. Ehkä kesällä?” Santtu hymähti. ”Okei, kiinni ovat. Rullatkaa ulos. Pitää käydä vielä pakkaamassa kamat mukaan.”
Kun nelikko nousi prätkien selkään, Tanya ojensi kylmälaukun Santulle.
”M-mahtuuko tää vielä mukaan..?” hiirityttö kysyi varovaisesti hymyillen. ”Pa-pakattiin teille evästä..”
”Kiitti. Ny ei kuolla nälkään kesken kaupungin pelastuksen” mekaanikko virnisti.
”Soitelkaa tai laittakaa viestiä, ku ootte perillä. Ettei tarvi lähteä tarkistaman mikä tilanne” Lexie virnisti rutistaessaan serkkuaan pitkään.
Turbo hymyili Tanyalle ja levitti käsivartensa. Hiirityttö halasi häntä reippaasti ja siirtyi sitten sivummalle, kun kullanruskea hiiri käynnisti tritaistelijan moottorin.
”Nähdään taas. Oo kiltisti” Turbo virnisti.
”Pa-paraskin puhuja” hiirityttö vastasi. ”Pi-pistäkää se Leipäjuusto aisoihin.”
”Seikka on saletti” Moto naurahti ja pörrötti hiiritytön hiuksia. ”Ens kerralla se ajotunti?”
”M-mä harkitsen sitä” Tanya vastasi leveästi hymyillen.
Hitaasti lentokolmio kääntyi tietä kohti, otti vauhtia ja ampaisi sitten ilmaan, Tanyan, Lexien ja Anetten vilkuttaessa niin kauan kuin ajokkia vain näkyi.

Tää tarina oli aivan ihana suoraan sanoen