Hiekkamyrsky (S)

Ficcin nimi: Hiekkamyrsky
Kirjoittaja: HöpöHamsu
Beta: Pahgiz
Genre: Action, angst, fluff
Ikäraja: S
Päähenkilöt/Paritukset: Throttle/Carbine
Yhteenveto: (Sijoittuu Olipa Kerran Marsissa jaksoon) Carbinen tehtävä menee pahasti pieleen- hänen joukkonsa kuolevat väijytyksessä ja hän jää itse hiekkamyrskyn vangiksi. Onneksi hänellä on joku joka osaa parantaa hänen oloaan.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret kuuluvat laillisille omistajilleen. Mitään en tällä tekstillä tienannut.
A/N: Tää on tämmönen suuuuper lyhyt one-shot tyyppinen raapustus, jonka kirjotin sisäisen Turbo/Minni-fanityttöni piristykseksi. Jonain päivänä ehkä heistäki pääsen kunnolla kirjottaa, mut siihen asti - enjoy! :3

Valtava räjähdys hukutti hetkeksi alleen lähestyvän hiekkamyrskyn huminan.
Kelta-oranssi valopallo muuttui nopeasti pikimustaksi viivaksi taivaanrantaan, kun plutolaisalus syöksyi raskaasti sauhuten maahan.
Rusentuva metalli rytisi ja kitisi korvia särkevästi kohdatessaan peruskallion.
Carbine piteli päätään tiukasti käsiensä alla suojassa, seuraavaa räjähdystä odottaen, mutta sitä ei koskaan tullutkaan.
Varovasti nainen nosti katsettaan. Mustan savun ja ruskean hiekan seassa juoksenteli lauma plutolaisia päättömästi sinne tänne.
Nopeasti mustatukkainen hiiri vakautti aseensa maata vasten ja ampui sarjan pakenevia vihollisjoukkoja kohti.
Plutolaissotilaiden paniikki kasvoi lasersateessa. Carbinea melkein hävetti miten helposti sokeasti savussa harhailevat sotilaat oli eliminoida.
” Hienosti ammuttu, komentaja!” Nuori sotamies kehui naista, kun liike aluksen lähistöllä loppui.
” Älä vielä iloitse.” Carbine kääntyi vakavannäköisenä alaisensa puoleen. Hymy katosi tämän suupielistä samoin tein. ” Vaan jos saadaan se moduli, voidaan sanoo et tää kannatti.”
Sotamies tuijotti hölmistyneenä naishiiren perään, kun tämä loikkasi pystyyn ja lähti juoksemaan savuun.
” Liikettä!” Carbine karjui joukoilleen. Surukseen, hän huomasi sen tarkoittavan enää vain hänen vierellään seisyttä sotamiestä. Muut olivat saaneet surmansa väijytyksessä.
Nainen puristi tiukasti takahampaitaan yhteen, pidättääkseen huutoa joka poltteli äänihuulia.
Tällä kertaa päämaja oli mennyt liian pitkälle. Hitot todisteista, hän ei palvelisi niitä pettureita enää päivääkään!
Carbine viittoi viimeiselle sotilaalleen käskyn jäädä odottamaan, sillä aikaa kun hän varmistaisi aluksen olevan todella tyhjä.
Hän ei menettäisi tänään enää ketään.
Sotamies vilkaisi ahdistuneena naishiiren perään, mutta kun viimeinenkin sentti tämän hännästä katosi aluksen sisään, hän kovetti ilmeensä ja kääntyi vahtiin.

Aluksen sisällä oli hämärää. Ilmassa leijui paksuna kerroksena jotakin, joka löyhkäsi ilkeästi hikisen plutolaisen, savun ja ruudin sekoitukselle.
Carbine pakotti itsensä vetämään syviä henkäyksiä kuvottavaa hajua, jotta tottuisi siihen mahdollisimman nopeasti.
Naisen pistoolia pitelevät kädet vapisivat, niiden taistellessa luontaista tarvetta vastaan hengitysteiden suojaamisesta.
Carbine liikkui nopeasti. Hän tarkasti ruuman ensimmäisenä ja liikkui siitä keulaa kohden.
Ohjaamossa ei ollut niin pimeää kuin muualla aluksessa. Isot ikkunat, sekä kojelaudalla välkähtelevät napit toivat tilaan juuri sopivan määrän valoa, jotta siellä saattoi toimia.
Varmistettuaan, ohjaamon todella olevan tyhjä, Carbine harppoi tietokoneen luokse.
Yksi napinpainallus paljasti sen mitä hän oli pelännytkin.
” Itsetuho aktivoitu: 00:23 – 22 - 21 ” Hiirinainen vilkaisi hupenevia numeroita ja tuli melkein samalla sekunnilla tulokseen, ettei kannattanut yrittää ohittaa komentoa, vaan koittaa vain saada moduli irti.
Carbine sääti laseraseensa tehon minimiin ja rukoili mielessään, aluksen olevan parempilaatuinen, kuin muutamat muut aiemmin kohtaamansa plutolaisalukset.
Laser päästi sihahduksen leikatessaan läpi kojelaudan kannen.
Carbine vilkaisi näyttöä.
Lähtölaskenta oli yhä käynnissä. Moduli oli vahingoittumaton.
Hiirinainen kiskaisi kannen sivuun ja ujutti sitten kyntensä modulin ja kojelaudan väliin.
Pienellä nitkuttamisella, hän sai sen niin pitkälle näkyviin, että siihen saattoi tarttua käsin. Carbine nykäisi laitteen irti, niin pitkälle kun kasa pieniä johtoja antoi.
Mitä näistä ei nyt saanukkaa katkasta? Nainen puraisi poskensa sisäpintaa kun näki numeroiden ruudulla olevan jo muuten nollia, yhtä kahdeksikkoa lukuun ottamatta.
Sekunnin puolikkaassa hän silmäili johdot, tarttui yhteen, seurasi sitä syvälle kojelaudan uumeniin ja irrotti sen puristamalla sitä kynsiensä väliin ja kiskaisemalla taaksepäin.
Laskenta jatkui.
Carbine valitsi toisen, ensimmäisen johdon kanssa identtisen, ja toisti äskeisen. Se ei toiminut ja sekunteja oli jäljellä enää viisi!
Nainen teki hätäisen päätöksen ja kiskoi irti jokaisen jonka hänen sormensa kykenivät tapaamaan.
Viimeisellä sekunnilla, Carbine sulki silmänsä ja nappasi kolmesta johdosta. Ilmassa kuului pieni rusahdus, yhden piuhan kannan murtuessa.
Hiirinainen huokasi syvään. Hän avasi silmänsä, varmana modulin tuhosta, mutta huomasi ilokseen, ettei viimeinen sekunti ollut koskaan muuttunutkaan nollaan.
Carbine painoi modulin rintaansa vasten.
Se oli niin kevyt, vaikka sillä oli ollut kolmen elämän verran hintaa. Plutolaissotilaiden omia mukaan laskematta. Niitä nainen ei suostunut suremaan. Ei vaikka moni heistäkin oli todennäköisesti pelkkä pelinappula isompien hallinnoimassa sairaassa valtapelissä.
Yhä pidellen modulia tiukasti itseään vasten, Carbine nousi.
Hän kiepsahti kannoillaan ja lähti harppomaan hämäriä käytäviä pitkin takaisin ovelle.
Äiti-Marsin avustuksella, he saattaisivat vielä keretä pois hiekkamyrskyn jaloista.
Carbine pysähtyi juuri kun oli astumassa ovesta ulos. Hänen kätensä käväisi siinä missä hänen kommunikaattorinsa oli ollut.
Voiku se hölmö uskois Stokeria…
Mustatukkainen nainen pohti lähettävänsä miehen yksin modulin kanssa takaisin päämajalle, voidakseen itse jäädä varmistamaan ettei Throttle ollut lähtenyt myrskyyn hänen vuokseen.
Täälläki on muuten varmaan radio! Ehkä sillä vois-
LÄTS!
Carbinen koko keho nytkähti, kun jokin paiskautui ovea vasten. Äkkiä hän tiputti modulin rinnaltaan vasemman kylkensä taakse suojaan ja nosti oikealla kädellään pistoolin ovea kohti.
Muutamaa sekuntia myöhemmin kuului raskas tömähdys. Naisen ote liipaisimesta tiukkeni.
Hän laski kolmekymmentä hengenvetoa, kunnes uskalsi ottaa viimeiset askeleet oven vierustalle ja sen raosta ulos.
Pieni kirkkaanpunainen lätäkkö upotti kalliota allensa. Carbine katseli nesteen kulkua kivisen maaperän raoissa hetken ja sulki sitten oven.
Modulin hinta oli juuri noussut yhden elämän verran.

Carbine vaihtoi painonsa lonkalta toiselle. Ohjaamon lattia oli kova, mutta hän ei tahtonut olla näkyvillä, mikäli joku palaisi hakemaan modulia.
Nainen katsoi ohjaajalle tarkoitettua tuolia inhoten. Vanhasta nahkapeitteestä nousi karmea kalanperänkatku.
Carbine tahtoi polttaa sen poroksi. Oikeastaan hän tahtoi tuhota koko aluksen, mutta hän aloittaisi tuolista.
Kun toi myrsky tosta laantuu, mä palaan tukikohtaan, lähetän tän – Nainen vilkaisi laitetta sylissään. -  labraan ja käsken faksaamaan kaiken mitä ne löytää suoraan hallintolautakunnalle. Hieron vähän onnistumistani Scrabbarin naamaan ja palaan tänne räjäyttämään tän koko helahoidon tuusannuuskaks.
Carbine viilasi suunnitelmaansa toistakymmentä minuuttia.
Ensimmäisenä prioriteettina oli saada plutolaisarmeijalta varastetut tiedot eteenpäin. Jos ja kun modulin sisältö paljastaisi armeijan ylimmän johtoportaan likapyykit, hän voisi pestä kätensä tehtävästä ja liittyä vihdoin oikeaan taisteluun setänsä ja poikaystävänsä rinnalle.
Hän oli tuhlannut jo viikkokausia kiltin rivisotilaan näyttelemiseen ja nyt sai riittää.
Jos jollakulla on sen kanssa ongelma, voi ihan ite ruveta niitten syntipukiks.
Carbinen rintaa puristi. Hän painoi modulia kipua vasten, toivoen että voisi sillä lievittää sisintään syövää syyllisyyden tunnetta.
He olivat saaneet sen mitä olivat tulleet hakemaankin. Sen, jota he olivat metsästäneet kuumeisesti jo viikkoja, ja vain sillä olisi pitänyt olla väliä.
Sotilaat olivat lähteneet hänen matkaansa tietäen, etteivät välttämättä enää palaisi. He olivat kaikki itse valinneet tehtävän, mutta siitä huolimatta nainen tunsi itsensä roistoksi.
Hän ei ollut koskaan sanonut miehilleen, ettei hänen matkaansa kannattanut lähteä, koska hän oli yksi niistä joita epäiltiin.
” Liian fiksu ohjailtavaksi, liian lojaali ostettavaksi.” Niin hänestä oltiin sanottu.
Ja sen jälkeen hänet oltiin heitetty susille kerta toisensa perään. Koska sotilas jota ei voinut ostaa, oli Marsissa hyödytön ja hävitettävä.
Carbine pohti, mitä hänestä mahdettiin ajatella, kun hän joka kerta palasi itsemurha-tehtäviltään ja teki kunniaa niille jotka olivat tietoisesti lähettäneet hänet kuolemaan. Jotka olivat toivoneet hänen kuolemaansa.
He tiesivät, ettei hän ollut niin tyhmä, että olisi uskonut siihen paskaan jota heille suollettiin.
Silti he osoittivat häneen luottamusta.
Miksi?
Carbine painoi päänsä polviaan vasten. Hän oli niin väsynyt jokapäiväiseen näyttelemiseen, salailuun ja selkään puukottajien pelkoon.
Lupaa mulle, että sussa on kaikki mitä mä tarvin! Harmaanruskea hiiri pyysi rintalastaansa painavalta laitteelta.
Pienet hiekanjyväset raapivat aluksen metallista runkoa, kehittäen kirskuvaa ääntä. Kun se sekoittui vinkuvaan myrskytuuleen, se kuulosti aivan kimeältä valitukselta.
Hiirinainen kuunteli luonnon huutoa katkera hymy huulillaan. Kuinka hyvin ääni sopikaan hänen sisäisiin tuntemuksiinsa.
Naisen ajatukset katkaisi eläimellinen rääkäisy.
Sapelikalmari!
Carbine loikkasi pystyyn. Modulin hän tökkäisi takaisin kojelautaan, ennen kuin siirtyi lähemmäs vastakkaista seinää.
Sapelikalmarit eivät kyenneet tuhoamaan metallia leuoillaan, mutta saattoivat hyvinkin siirrellä alueellaan esiintyviä objekteja. Mikäli siis se tai ne (sapelikalmarit liikkuivat tunnetusti pienissä laumoissa) saisivat päähänsä siirtää alusta, hän voisi päätyä vielä vaikka läheisen laakson pohjalle.
Carbine oli kurkistamassa yhdestä aluksen sivuikkunasta, kun seinä sen vieressä hajosi.
He palasivat hakemaan modulin!
Hän siirtyi välittömästi aivan kiinni seinään.
Reikä sauhusi kevyesti ja tuuli puhalsi hiekkaa sisään, mutta hiirinainen näki selvästi kuinka tumma hahmo nojautui sisälle alukseen.
Salamannopeasti Carbine tarrasi otteen tunkeutujan kauluksesta ja paiskasi tämän lattialle eteensä.
Hahmo ähkäisi tuskissaan.
Hiirinainen siirtyi lähemmäs identifioidakseen tunkeutujan todella plutolaiseksi. Tämä tosin tunnisti hänet ensin.
” Carbine?” Miehekäs ääni kysyi epäuskoisena.
Välitön rauha laskeutui naisen kehoon.
” Throttle!” Carbine painoi kätensä rinnalleen huojentuneena.
Kultaturkkinen mies nousi hymyillen pystyyn. Hän odotti kärsivällisesti siihen asti, että nainen oli saanut pistoolinsa koteloonsa ja kaappasi tämän sitten syleilyynsä.
”  Mä luulin sua plutolaiseksi!” Hiirinainen hengähti.
” Yeah? Noh mä lupaan peseytyy enskerralla...” Throttle sulki yhä hehkuvat tšernopuikkonsa ja nojautui sitten hieman kauemmas nähdäkseen tyttöystävänsä paremmin. Carbinen kasvoille levinnyt leveä hymy, laskeutui hieman, kun mies kurtisti kulmiaan.
” Aw muru, sähä oot loukkaantunu!” Throttle nosti kätensä naisen leualle. Hän piteli tätä hellästi, samalla kun tarkasteli naishiiren kuonoon ilmestynyttä äkäisen punaista haavaa.
” Äh, pelkkä naarmu…” Carbine mutisi vaivaantuneena.
Hän vapautti itsensä miehen otteesta kääntämällä päätään sivulle ja huomasi samassa verisen viirun poikaystävänsä olkapäässä. ” Mut sun -!”
” Sama Rahikaisel. Meil on jotai yhteistä! ” Throttle naurahti huolettomasti, mutta jatkoi sitten vakavampaan sävyyn. ” Miten sä oot muuten itseasiassa..? ”
” Joutunu limakala aluksee?” Carbine virnisti.
” Nii?”
Mustatukkainen nainen astui kauemmas miehestä.
” Plutolaiset hylkäs sen myrskyssä.” Hän selitti kävellessään kojelaudalle. ” Ne asetti tän modulin itsetuhovalmiuteen, mut mä ehdin ensin!” Carbine esitteli pelastamansa laitteen tyytyväisenä.
” Joten mä vien sen tukikohtaan.”
Nainen kuuli kuinka mies veti nopeasti henkeä nähdessään mustan laitteen. Siinä samassa se vietiinkin hänen käsistään. Carbine loi happaman katseen mieheensä.
” Ai paperipainoks vai? Kamaan, meijän vapaustaistelijat selvittää tän koodin sekunnissa!” Throttle heristi modulia.
” Löytäjä pitää, Throttle! Siis armeija!” Naishiiri tuhahti ja sieppasi laitteen takaisin itselleen. Carbine käänsi selkänsä miehelle, peittääkseen ilmeensä.
Kyllä modulista olisi ollut yhtälailla hyötyä tai ehkä jopa enemmänkin, vapaustaistelijoiden hyppysissä, mutta nainen tarvitsi sitä jotta voisi hankkiutua eroon armeijan pettureista, voidakseen olla miehen kanssa.
Mies onneksi luki tilanteen omaksi virheekseen.
” No no no sorisori.. Totta puhut. Siitä vaan, siis pitäähän sitä nyt armeijan ruotusäädöksiä totella, vai mitä Kenraali? Hehe.” Throttle sovitteli.
Carbine tunsi hymyn nykivän suupieliään. Hän kääntyi takaisin poikaystävänsä puoleen ja naurahti sarkastisesti.
Throttle virnisti tyytyväisenä, saatuaan niinkin nopeasti anteeksi.
” Ruotusäädöksistä puheenollen...” Carbine aloitti. Hän laski modulin kädestään ja astui suoraan miehen eteen. ” Stokerin omat on näemmä vaarallisen löysät.”
” Luuletko, ettei se koittanu estää?” Throttle hymyili sulkiessaan hiirinaisen uudemman kerran käsivarsiensa suojaan.
” Olit hullu, ku tulit.” Carbine koitti kuulostaa toruvalta, muttei löytänyt kehostaan yhtään ärtymystä miestä kohtaan.
” Sä pyysit. Muistatko?” Throttle sanoi matalalla äänellä. Kultaturkkinen hiiri nojautui lähemmäs tyttöystävänsä kasvoja.
” Ai niinhän se oli.” Nainen naurahti, ennen kuin painoi varovasti suunsa mieshiiren omaa vasten.
Pieni pusu muuttui sekunnissa rakkaudennälkäisten rakastavaisten epätoivoiseksi suudelmaksi. Throttle työnsi toisen kätensä naisen hiusten läpi takaraivolle, samalla kun veti tämän lanteita lähemmäs omiaan. Carbine hivutti omat kämmenensä miehen liivin alle ja siveli tämän lihaksikasta selkää paidan läpi.
” Oli ikävä.” Throttle kuiskasi, kun he viimein joutuivat irtautumaan vetääkseen henkeä.
” Mmh.. Samoin. ” Carbine vastasi melkein äänettömästi.
Et uskokaan miten kova…
Hiirinainen katseli omaa heijastustaan Throttlen aurinkolasien linsseistä. Onnekseen hän näytti vielä ihan edustavalta, eikä lainkaan siltä että olisi juuri menettänyt jälleen yhden ryhmän vihollisen väijytykselle.
” Kaikki hyvin?”
Carbine räpäytti silmistään pois muiston viimeisen sotamiehen puoliksi tuhoutuneesta naamasta ja ynähti sitten myöntävästi.
” Sä et näytä siltä.” Kultaturkkinen mies tokaisi vaimeasti.
En kai sitten.
Carbine katsahti jälleen peilikuvaansa. Ehkä stressi olikin syönyt hänen piirteitään, enemmän kuin hän halusi itselleen myöntää. Ehkä hänen sisimpänsä todella kuoli hieman jokaisen menettämänsä sotilaan mukana.
Ehkä. Vain ehkä, hän oli tänään vähemmän olemassa, kuin eilen.
” Olen vain todella väsynyt.” Hiirinainen vastasi tukahtuneesti.
Sanaakaan sanomatta Throttle rutisti hänet tiukasti itseään vasten. Carbine painoi poskensa miehen olkapäälle, tämän silittäessä hänen mustia suortuviaan lohduttavasti.
Nainen ei itkenyt. Hän ei ollut tuntenut niin ylitsevuotavaa surua, enää pitkiin aikoihin. Carbine sai kuitenkin kultaturkkisen miehen kosketuksesta tietynlaista lohtua, jota ei olisi sanoin osannut pyytää. Sen lämpö täytti tyhjyyttä hänen sisällään. Se teki hänestä taas kokonaisen.
Maailma ympäriltä katosi, siirtyi rahtilasti kerrallaan vihamielisen muukalaiskansan haltuun. Kaupungit tuhoutuivat. Perheet hajosivat. Sotilaat kuolivat, yksi toisensa jälkeen. Jokainen niistä vei palan hänestä – heistä kaikista – mukanaan. Mutta Throttlen ollessa läsnä hän unohti kaiken sen. Tai ainakin niistä aiheutuvan kivun. Pelkkä hengittäminenkin oli vaivattomampaa miehen kanssa.
Carbine veti keuhkot täyteen happea ja puhalsi hitaasti ulos.
” Kiitos.” Hän sanoi hiljaa.
Throttle höllensi otettaan.
” Mistä?” Mies katsoi alas naiseen, jonka rusehtavan topaasin värisiin iiriksiin oli palannut eloisa tuike.
” Olen kunnossa, nyt.” Carbine hymyili, onnellisena omasta hölmöstään, joka lähti vaikka hiekkamyrskyssä sapelikalmarien alueelle, hänen vuokseen.

A/N: Jos joku kiinnitti asiaan huomiota - kyllä ei ole täydellisesti sama dialogi kun suomidubissa. Se on hieman erillainen englanniks ja koska se oli musta hieman söpömpi miksailin niitä kahta hieman

Aaaw tää oli super söpö ja todella sujuvaa kirjoitusta. tää oli mahtava! Ja yks mun lemppareista ehdottomasti

Tää oli ihan mahtava stoori . Tykkään tosi kovasti sun tyylistä

Suuret kiitokset kummallekkin!

Ole hyvä vain