Rottajahti (K15)

Ficin nimi: Rottajahti
Kirjoittajat: Minde
Beta: Pahgiz
Tyylilaji/Genre: Adventure
Ikäraja: K15
Paritus/Päähenkilöt: Turbo/Minni, vihjaus Vinski/Santtu, Miihkali/OC
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Hiiritriolle tuttu rotta on jäänyt kiinni ja oikeudenkäynnin takia kolmikko kutsutaan Marsiin.
Vastuunvapaus: En omista Prätkähiiriä Marsissa vain omat hahmoni ja tarinani. Enmyöskään hyödy näistä rahallisesti. Kiitos Pahgizille Rosien "lainaamisesta".
A/N: Jotta tunnistaa kaikki hahmot, kannattaa lukea myös aiemmin julkaistut ficit multa ja Pahgizilta

Tanyan tajunta palasi vähitellen päänuppiin. Hiirinainen irvisti kun kirkas valo osui hänen silmiinsä ja hän yritti peittää kädellään silmänsä.
”Rauhassa muru, kanyyli irtoaa kohta” Tairan väsynyt ääni rauhoitteli ja Tanya tunsi käden silittävän otsaansa.
Kirkas kattovalo sammutettiin ja Tanya raotti hieman silmiään. Hän oli tukikohdan sairashuoneella, makasi yhdellä sängyistä ja Taira istui tuolille sängyn viereen.
”Mitä.. tapahtui..?”
”Eikö tää vois odottaa aamuun?” vanhempi hiirinainen kysyi vinosti hymyillen.
”Ei” Tanya ilmoitti päättäväisesti. ”Kerro!”
Taira huokaisi ja hieraisi korvaansa. ”Noh, aloitetaan siitä, että sait hatsit aika vahvaa hermomyrkkyä hiireksi naamioituneelta rotalta, kun paljastit hänet. Onneksi Miihkali teki sulle heti vyöllään puristussiteen, ettei myrkky päässyt kättäsi pidemmälle ja vasta-ainettakin löytyi täältä.”
Tanya nielaisi ja vilkaisi kättään jossa oli kanyyli. Käsi tuntui puutuneelta, mutta kun hän oikein yritti, sormet liikahtivat.
”Jos muistat, me saatiin tukikohtaan vieraaksi yhden ylemmän sotaherran seurue. Illanvietto oli no.. peri tapaan aika riehakas, kun kenraalit alkoi herrain kanssa verestellä muistoja ja muutkin otti hiirtä vahvempaa” Taira sanoi hiljaa. ”Kun ystävällinen paini alkoi, joku löysi radiosta Maan musataajuuden ja yks vieraista yritti kiskoa sut väkisin tanssimaan.. sä repäisit irti rimpuillessas hänen rannekkeensa irti ja hiiri muuttui rotaksi..”
Tanya nielaisi kun hän muisti tapahtumat ja järkyttyneen hiljaisuuden joka muodonmuutosta seurasi. Ennen kuin sotilaat tokenivat järkytyksestään ja ottivat rotan kiinni, tämä hyökkäsi hänen kimppuunsa pieni lasiampulli kädessään..
Sairashuoneen ovelta kuului koputus.
”Paikka siinä. Ei ollut pyyntö” Taira komensi nuorempaansa ja käveli ovelle.
Tanya yritti kuunnella puhetta, mutta ei saanut mitään selvää sanoista. Sen hän kyllä kuuli, että puhuja oven toisella puolen oli nainen.
Pian Taira palasi takaisin. ”Saatiin vähän tilannetiedotusta rouva kentsulta. Rotta oli hänelle tuttu.. ja myös veljillesi Maassa. Heidät kutsutaan tänne.”
”Mi-mitä?!” Tanya vinkaisi ja yritti nousta ylös. ”Miksi?! Mitä se rotta oli tehny heille?”
”Ei suoraan hän..” Taira mietti hetken kertoisiko vai ei. ”Mutta rotan sisko.. Sisarukset kumpikin ovat olleet Marsin etsityimpien listalla. Ja jos veli saadaan puhumaan.. löytyy myös tämä nainen, joka on ensimmäisenä ollut tekemässä kauppaa Plutolaisten kanssa. Maanpetoksesta jaellaan herkästi elinkautisia.”
Tanya nielaisi, jos veljetkin kerran haluttiin tänne, tilanne saattaisi eskaloitua ja nopeasti. Ainakin hänen vaistonsa hälytysmittari paukkui punaisella niin että antenneissa melkein rätisi.

Santtu oli pudottaa käsistään prätkän radion jota oli korjannut, kun Turbo iski lujaa nyrkillä seinään. Mieshiiri oli tullut juuri varikon puolelta ja oli sen näköinen, että Moto ja Vinski loikkasivat heti seisomaan ja kauemmas.
”Mitä on tapahtunu? Onks kaikki ok?” Santtu uskaltautui lopulta kysymään.
Turbo mulkaisi naista kulmansa vihasta kurtussa, mutta huokaisi sitten. Ei todellakaan ollut Santun syy, että hän sai kuulla Marsin suunnasta tällaisia uutisia.
”Ei kai Minni oo paksuna?” Vinski virnisti, mutta nielaisi jatkon, kun Turbo katsoi häntä tuimasti.
”Ei taida olla siitä kyse..” Moto arveli kun Turbo marssi jääkaapille ja otti tölkillisen kotikaljaa. ”Anna tulla, mun äidillä oli tapana sanoa että jos vihaisia tunteita panttaa kauan sisäänsä, ne ei kohta löydä ulos..”
Turbo joi tölkistä puolet ja näytti hetken kokoavan ajatuksiaan.
”No aloitetaan vaikka siitä, että Tanya on hetken aikaa pois töistä.. Se sai hatsit hermomyrkkyä.. Ei pysyviä vaurioita” kullanruskea hiiri sanoi hiljaa. ”Onneks..”
”Mistä siskopieni sitä sai?!” Moto älähti.
”Tukikohtaan tuli Majuri Okon seurueessa hiireks naamioitunu rotta. Tanya paljasti hänet vahingossa” Turbo puristeli hetken käsiään nyrkkeihin. ”Rotan ranneke peitti todellisen hahmon.”
Santtu katsoi kulmat rypyssä hiirestä toiseen, Moto oli rutistanut kädessään pitelemänsä jakoavaimen ruttuun, Vinski tuijotti Turboa epäuskoisena ja kullanruskea hiiri taas keskittyi tyhjentämään kotikaljatölkkiään.
”Okei, ny taisi jäädä todella paljon sanomatta. Se ranneke on teille tuttu juttu?” Santtu kysyi ärtyneesti hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Juu, törmätty on ennenkin.. eiks tuukin ihania muistoja mieleen, Moto?” Vinski oli heittävinään hilpeästi.
Ennen kuin Moto ehti huitaista Vinskiä kuonoon, Turbo heitti tölkin roskikseen.
”Osuit vähän liiankin oikeaan, Vinsentti.. Se rotta.. oli Sergei.”
”Onks se liero vielä elossa?!” Moto parahti ja tämän silmä syttyi saman tien palamaan vihasta.
Santtu vilkuili turhautuneena hiirestä toiseen, odottaen selitystä.
”Kertoisko joku mistä tässä on kyse?! Vai onko se taas ”älä vaivaa päätäs turhaan”-aihetta?” ihmisnainen kysyi vihaisesti.
Turbo vilkaisi veljiään, jotka selvästi vielä sulattelivat uutista.
”Jos mä kerron tiivistetysti.. Ennen sotaa isoveikka oli naimisissa Natta-nimisen naisen kanssa..”
Santtu hätkähti jo tästä uutisesta ja katsoi järkyttyneenä harmaata jättiläistä vieressään. Turbo kuitenkin jatkoi ilman sen kummempia selityksiä. ”Sen työpaikalla lavastettiin räjähdys ja kun me seurattiin Natan jälkiä rottien hallinnoimaan kaupunkiin, Natta paljastuikin sitten rotaksi nimeltä Nadja. Oikea Natta oli kuollu vuosia aiemmin, jo ennen kuin se ja isoveikka tapasivat. Nadja vaihtoi ulkonäkönsä rannekkeen avulla hiireksi. Ja.. tuo Sergei joka on saatu kiinni.. on Nadjan isoveli.”
”Huh.. tuo oli kuin huonosta saippuadraamasta..” Santtu kuiskasi ja nielaisi vaikeasti.
Punatukkainen mekaanikko taputti Moton olkapäätä myötätuntoisena. Ei ihme ettei hänen käsityksensä rotista ole kovinkaan mairitteleva. Naisen olisi tehnyt mieli kuulla lisää tästä Moton vaietusta historiasta, mutta hän vaistosi, että ainakin tältä erää aihe oli loppuun käsitelty.
Harmaan hiiren ilme oli tuskainen sekoitus raivoa ja surua.
”Oliskin siinä ollu koko hoito, mut ei” Vinski jatkoi. ”Natta/Nadja oli kehitellyt laitteen joka löytää mineraaleja sun muita juttuja syvältäkin maan alta. Se kauppas sen masiinan Plutolaisille kun nämä oli aloittamassa riistoa Marsissa ja pelasti sillä oman nahkansa ja elelivät todennäköisesti herroiksi kultarahoineen.”
”No.. mitä nyt? Minni ilmoitti teille tuon asian koska se liippaa noin liki?” Santtu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Informaatioon sisältyy aina tietty odotus” Turbo vastasi ja katsoi muita tiukasti. ”Meidät halutaan Marsiin todistajiksi. Oltiinhan me paikalla kun Nadja ja Sergei paljasti suunnitelmansa ja laitteen olemassaolon. Jos ja kun Sergei puhuu.. Ja jos sen tyypin suusta tulee rahtunenkaan totuutta.. Niin ainakin isoveikan olis hyvä olla paikalla varmistamassa, että oikeus toteutuu.”
Santtua nielaisi ja hieroi käsivarttaan. Marsin oikeudenkäynti olisi varmasti rivakampi käsittelyssään kuin Chicagon vastaava.
”Niin että tilataanko me kotiinkuljetus Miihkalilta vai miten tää homma etenee?” Vinski sai äänensä normaalin iloiseksi.
Turbo pudisti päätään. ”Koko tukikohta on suljettu ulospäin menevän liikenteen osalta. Meidän pitää hankkiutua Marsiin omin avuin. Ja mä tiedän mistä me saadaan liftattua kyyti..”

Santtu syötti molekyylikuljettimeen Turbon antamat koordinaatit ja avasi kahvasta laitteen oven.
”Söpöläinen.. mä tiedän et sä haluaisit mukaan, mut..” Vinski aloitti vaikeasti.
”Jonkun täytyy jäädä pitämään kaupunki pystyssä kun sankarit on veks, vai mitä?” nainen naurahti.
Hiiret olivat tulleet siihen lopputulokseen, että Nuikin omistama molekyylikuljetin oli nopein menolippu takaisin Marsiin mitä tähän hätään saatiin. Laite oli kuitenkin ottanut jonkin verran osumaa heidän saapuessa ”lainaamaan” sitä ja Santtu oli käyttänyt toista tuntia aikaa saadakseen masiinasta jälleen turvallisen käyttää.
”On teillä ainakin kova luotto siihen, että tää toimii niin kuin pitää” ihmisnainen mutisi kun hiiret ajoivat kuljettimeen, Turbo ja Vinski osittain Moton ja tämän prätkän päälle.
”Me otetaan radiolla yhteyttä kun ollaan tulossa takas” Turbo lupasi.
”Tuuttekin sitte takas kaikki kolme..” Santtu vannotti. ”Ja jos Tanyan saikku näyttää venyvän, niin tuokaa se mukananne tänne sitä potemaan.”
”Nähdään pian, söpöliini” Vinski heitti naiselle lentosuukon ja Santtu käänsi vivusta alaspäin, lähettäen hiiret matkaan.

Hiirikolmikko prätkineen kaatui siirron jälkeen punaiselle aavikolle ja hetken kaikki tasailivat oloaan. Reissu korjatulla siirtimellä oli lyönyt korvat lukkoon ja Vinski nurisi että turkki rätisisi sähköä vielä viikonkin kuluttua.
”No oothan sä aina ollu sellainen elohiiri..” Moto naurahti kuivasti kun sai kammettua itsensä istumaan. ”Toivottavasti prätkät ei ottaneet itteensä tuosta..”
Turbo pääsi ensimmäisenä nostamaan prätkänsä pyörilleen ja testasi radiota. ”Näyttäs toimivan. Jos ootte huilineet tarpeeksi, mä otan Minniin yhteyttä, et koputellaan kohta ovea.”
”Sä unohdit ostaa sille tuliaiset. Nyt ei hyvä heilu..” Vinski virnuili.
”Eiköhän rouva kentsulla oo vähän muutakin mielen päällä kuin romanttiset elkeet..” Moto huokaisi valkoiselle toverilleen sillä välin, kun Turbo hoiti radion kautta kommunikoinnin.
Vinski nyökkäsi ja he tarkistivat ajokkinsa.
”Miihkali tulee kohta saattajaks. Odotellaan tässä” Turbo ilmoitti lopetettuaan radioyhteyden.
Pian läheisten kallioiden takaa kurvasi esiin Marsin armeijan beigen värinen pyörä kolmikolle tutun nuorukaisen ajamana.
”Hei, Moto-setä” Miihkali tervehti, mutta ei niin iloisesti kuin yleensä.
Moto halasi siskonpoikaansa nopeasti. ”Miten Tanya?”
”Muuten ok, mut kädellä ei pysty tekeen vielä mitään. Sormissa ei oo tuntoa” nuorukainen vastasi ja viittasi kolmikkoa seuraamaan. ”Mä vien teidät sairashuoneelle, teidän pitää odotella siellä, et Minni ehtii ottaa teidät virallisesti vastaan.”
”Eiks me päästäkään kuulustelemaan sitä dorkaa?” Vinski marisi pettyneenä.
”Älä huoli, Mosa hoitaa homman sihteerinsä kanssa” Miihkali virnisti.
”Toivottavasti se osaa ottaa ilon irti jobista..” valkoinen hiiri jupisi hieroskellen rystysiään, joita hän olisi mieluusti kokeillut sovitella Sergein turpavärkkiin.
Kieron rotan kuulustelu ei varmasti ollut läheskään niin hohdokas homma kuin mitä Vinsentti tuntui siitä kuvittelevan.
Varikkotiloista Miihkali johdatti seurueen suoraan sairasosastolle.
”Ei tuotu edes parane pian-korttia..” Moto hieroi nolona niskaansa, kun Tanya huomasi tulijat.
”Ei tähän käteen tepsi kuin aika.. ja toinen satsi vasta-ainetta, kun saadaan sitä toisesta tukikohdasta” hiirinainen virnisti ja halasi Turboa toimivalla kädellään.
Halvaantunut käsi oli Tanyalla kolmionmallisen kantoliinan suojissa, ettei sitä tarvinnut roikottaa toimettomana ja koko ajan tiellä.
”Mun pitää ny mennä.. en saa jutella teille tämän enempää” Miihkali pahoitteli, suukotti Tanyaa poskelle ja poistui sairashuoneelta.
”Armeija ja sen jäykkä protokolla” Vinski nurisi. ”Ei saa edes aivastaa ilman lupaa..”
”Protokollasta puheenollen.. miten Majuri Okolla menee?” Turbo kysyi Tanyalta.
”Luultavasti eristettynä omassa huoneessaan kuten muutkin seurueen jäsenet” hiirinainen vastasi olkiaan kohauttaen. ”En mä tarkemmin tiedä, kysyin vaan Tairalta miten näissä tilanteissa normaalisti edetään.”

Toiminnan hiiret joutuivat odottamaan Minnin saapumista useamman tunnin.
Turbo ja Tanya pelasivat shakkia, Moto oli löytänyt sairashuoneen nurkasta laatikollisen sarjiksia ja lueskeli niitä hajamielisenä, Vinski pelasi Santulta joululahjaksi saamallaan käsikonsolilla toisella sängyllä makoillen.
”Nyt mä en kyl ymmärrä mitä sä haet tuolla siirrolla..” Turbo pähkäili ääneen.
Tanya virnisti ja nosti katseensa kun ovi kävi. ”Veli, kuningatar B2:ssa.”
”No eikä ole!”
”Takanasi..” hiirinainen naurahti ja Turbo käänsi päätään.
”Vai että kuningatar..” Minni naurahti pehmeästi ja Moto ja Vinskikin säpsähtivät todellisuuteen ja nousivat ylös.
”Hei kulta.. sä näytät hyvältä” Turbo virnisti ja halasi naista.
”Olipas lipevästi sanottu, muskelihiiri” Minni hymähti ilkikurisesti ja vastasi nopeasti halaukseen. ”Mä tulin hakeen teitä omaan työhuoneeseeni, jutellaan paremmin siellä. Tanya, Taira otti yhteyttä. Hän löysi vasta-ainetta tiedustelun varastoista, saat sitä parin tunnin päästä” hiirinainen kertoi nuoremmalleen.
”Selvä, kiitos” Tanya hymyili, mutta vakavoitui sitten. ”Seuraava aihe ei vissiin koske mua, vai mitä? Kun ette voi täällä puhua?”
”Pahoitteluni, protokollan mukaan edetään.. Mä kyl taivutan jo sääntöjä siinä, kun kerron heille mikä on tilanne” Minni hymyili anteeksipyytävästi.
”Me tullaan kohta takas” Turbo lupasi ja pörrötti hieman Tanyan hiuksia. ”Otetaan sit uusintaerä.”
”Tuon oli parempi olla lupaus..” nuorempi hiirinainen hymähti, mutta heti kun ovi sulkeutui nelikon perässä, Tanyan vaisto ilmoitti, että seuraavaan kohtaamiseen kolmikon kanssa menisi hyvän aikaa.

Minni sulki oven huolellisesti ja viittasi jätkiä istumaan. Kukaan ei totellut ja hiirinainen hymähti.
”Ei ne mitään sähkötuoleja ole..” Minni jupisi ja istui sitten työpöytänsä taakse. ”Noh, voitte kuvitella varmasti, mikä meno on tuolla kuulusteluhuoneessa. Sergei ei ainakaan vielä osoita mitään merkkejä yhteistyöhalukkuudesta ja kidutus on nykysellään pois kuulustelukeinoista, koska ylemmät ei halua alentua samaan kuin plutolaiset ja raiderit, niin ollaan aika heikoilla sen kans.”
”Päästä meidät sinne vartiksi, niin se laulaa kaiken, äitinsä syntymäajasta lähtien” Vinski uhosi.
”Arvaa tekiskö mieli..” Minni virnisti ja kolmikko tuijotti kenraalia silmät suurina. ”Mut mä en voi sooloilla tässä asiassa. Protokolla, hyvät herrat.”
”No mitä me sitte tehdään täällä? Vietetään aikaa Tanyan kanssa?” Moto murahti. ”Ei sillä, että se huonoa ajankulua olis..”
Minni hieroi hetken ohimoaan ja näytti miettivän ankarasti.
”Mä ajattelin lähettää teidät tiedusteluhommiin. Rontti on alokasleirillä juoksuttamassa tulokkaita. Siellä kuulee yhtä ja toista tietoa epävirallisia reittejä pitkin..” hiirinainen sanoi ja iski silmää. ”Teidän homma olis erottaa informaatiosta totuus sakan seasta.”
”Teet meistä omia juoksupoikias..” Vinski virnisti. ”Ja vain siksi että..”
”Virallisia reittejä tuleva tieto menee monien korvien ja käsien kautta ja saattaa muuttua matkan varrella” Minni totesi. ”Ja sinä aikana Nadja ehtii vaihtaa piilopaikkaa ja näyttelemäänsä hahmoa useaan kertaan.”
”Se on siis oikeesti elossa?” Moto sai lopulta kysyttyä, kun painostava hiljaisuus oli ollut huoneessa jo jonkin tovin.
”Ja on oletettavast jättänyt jälkeensä aika monta kadonnutta hiirinaista” Minni vastasi pudistaen päätään selvästi harmissaan. ”Natta oli ainoa hahmo, johon hän ehti kunnolla perehtyä, vuosien aikana hän on jäänyt kiinni monesti valheesta ja häipynyt, kun maa on alkanut poltella jalkojen alla.”
”Ja siinä vaiheessa on hoksattu, että hän ei ollutkaan se, joka väitti olevansa” Turbo arvasi ja Minni nyökkäsi.
”Onko Sergei pakoillut oikeutta samalla tyylillä?” Vinski kysyi.
”Ei ja juu.. hän on näytellyt majurin avustajaa yli viisi vuotta, epäilys olisi, että uhkapeliin taipuvainen oikea avustaja on tuhkana jossain Marsin erämaassa” Minni vastasi. ”Sergei ei siis ole vaihtanut hahmoa vaan on onnistunut pitämään näytelmästään kiinni.. eiliseen asti.”
”No ei kai sitte muuta ku Ronttia morjestamaan” Turbo totesi.
”Teidän prätkät on tankattu ja renkaat vaihdettu. Sun prätkän säilytystilasta löytyy navigointilaite. Onnea matkaan” Minni toivotti.
Vinski ja Moto poistuivat huoneesta, että pariskunta sai edes hetken kahdenkeskistä aikaa.
”Ei oo helppoo olla kenraali” Moto totesi nojatessaan seinään.
”Juu ei, sitä paitsi-” Vinski aloitti, mutta lause katkesi kun parin metrin päässä oleva ovi aukesi ja papereitaan nippuun järjestävä Rosie tuli ulos.
”Rosie-neiti!” Moto ilahtui nähdessään tutut kasvot ja hiirinainen säpsähti, mutta ei heti nostanut katsettaan.
”Se on rouva kapteeni, senkin imb-” Rosien kiukkuinen vastaus katkesi kuin veitsellä leikaten ja hänen kasvoilleen nousi välittömästi lämmin hymy. ”Moto! Pitkästä aikaa!”
”Hei söpöläinen. Mikä meininki?” Vinski tervehti naista myös ja olikin ihmeissään, kun nainen tuntui sivuuttavan hänen läsnäolonsa.
”Hei. Vinski” hiirinainen totesi huomattavasti viileämmällä nuotilla.
”Auts. Ny veti mittari pakkaselle” Moto ei pystynyt olemaan piruilematta hiljaa veljelleen, kun Vinskin korvat painuivat luimuun.
Valkoinen hiiri raapi takaraivoaan miettien, mikä oli saanut naisen kohtelemaan häntä noin viileästi.
”Mitä te kaks täällä? Onks Turbo täällä myös?” Rosie osoitti kysymyksensä selvästi enemmän Motolle.
”Juu on.. me ollaan.. no tuota.. tultiin Tanyaa kattomaan” Moto valehteli niin että korvat heiluivat.
”Just...” Rosie hymähti pelaten mukana, sillä kyllä hän oli tutkintapapereista arvannut, miksi trio oli tullut Marsiin.
”Mitä Tiedustelun väki täällä? Ettehän te hoida kuulustelua?” Moto kysyi vuorostaan.
”Joo ei niin, mut meidän pitää tarkkailla ja tallentaa kuulustelu peililasin takaa” Rosie huokaisi ja puhalsi hiuskiehkuran silmiltään. ”Oikea pirulainen tuo rotta.. Ihme, että Mosa ja tämän sihteeri saavat pidettyä hermonsa kurissa.”
Vinskin ilme kirkastui.
”Kuule söpöläinen, et sattumalta pystyis antaan niistä papereista kopiota?” valkoinen hiiri lirkutteli mitä hurmaavimman hymyn kera.
Rosie värähti ja otti askeleen taaksepäin. ”Älä kuule luule! Ja mihin te muka niitä papereita tarvitsette?”
Vinski ja Moto vilkaisivat toisiaan ja miettivät ääneti mitä tuohon vastaisi.
”Jospa mä kerron?” Turbo ehdotti kaksikon takaa ja kolmikko oli hypätä ilmaan säikähdyksestä.
”Veikka?! Koska sä siihen pöllähdit?” Moto huudahti yllättyneenä.
”Just äsken. Minnillä alkoi videoneuvottelu komentokeskuksen kanssa ja se potkas mut ulos” kullanruskea hiiri hymähti ja avasi tyhjän huoneen oven. ”Siirrytäänkö tänne?”
Rosie mietti nanosekunnin kääntyisikö kannoillaan ja häipyisi sinne mistä tulikin, mutta uteliaisuus vei voiton ja hän seurasi kolmikkoa tyhjään työhuoneeseen, josta oli tehty väliaikainen varasto, pölystä päätellen hyvin kauan sitten.
Turbo selosti naiselle mihin he olivat ryhtymässä Minnin epävirallisen pyynnön takia.
”Ette sitte voi odottaa että oikeus tapahtuisi virallisten kanavien kautta..” Rosie huokaisi ja hieroi niskaansa.
”Jos sitä odotetaan, Nadja häipyy maan alle tai kokonaan Marsista pois ku hoksaa veljensä jääneen kii” Turbo totesi.
”Sitä paitsi, nyt on aika pistää sankarit kehiin” Vinski virnisti itsevarmasti ja pullisti hauiksiaan.
”Niinpä..” Rosie totesi pyöräyttäen silmiään sarkastisesti.
”Rosie-neiti.. kiltti” Moto katsoi hiirineitoa pyytävästi.
Nainen huokaisi syvään ja katsoi harmaata hiirtä tiukasti.
”Lupaa yks asia. NadjaKIN tulee hengissä oikeuden eteen” Rosie sanoi tiukasti. ”Ei sekoiteta mitää omia kaunoja tähän, vaikka ne oliskin ihan aiheesta.”
”Hengissä.” Moto lupasi hieman hämillään siitä, paljonko Rosie mahtoi tietää rottakaksikon menneisyydestä. Hiiret seurasivat Rosieta läheiseen kopiokoneelliseen huoneeseen.
”Ja te ette sitte saaneet näitä multa, meneekö jakeluun?” Nainen sihahti, kun kopiokone oli pyörittänyt kaikki hänen sylissään olevat paperit kopioitavana ja tulostin alkoi niitä syöstä sisuksistaan. Rosie poistui huoneesta saatuaan hiiriltä hiljaiset nyökkäyksen ja hän jätti kolmikon rauhaan.
Vinski luovutti ensimmäisenä asiakirjojen suhteen.
”Mä en ihmettele yhtään, et Rosie ihmetteli Mosan ja sen sihteerin kisakuntoa.. ihme liirumlaarumia se osaa lasketella jopa rotaksi..”
”Mennään sinne tallille ja lähdetään Ronttia morjestaan. Sen puheesta saa paremmin selvän kuin näistä teksteistä” Moto ehdotti.
”Hei, oottakaa vähän!” Turbo pysäytti kaksikon. ”Se puhuu eri paikoista.. Kvara.. eikö soita kelloja? Yhtään?”
”Kvara.. Kvartsiittinotko!” Moto henkäisi.
”Jep. Sitten täällä mainitaan Rotko. Siellä oli aikoinaan yks armeijan alokasleiri. Täällä on varmasti sen leirin käyneitä sotilaita” Turbo selasi papereita eteenpäin, mutta puuskahti. ”Kuulustelu päättyi tältä päivältä, eli enempää paikannimiä se ei mainitse, mut on noistakin hyvä aloittaa.”
”Eli.. Eka Rontin luo ja sitten nuo kaks hylättyä mestaa?” Vinski varmisti ja trion johtaja nyökkäsi.
Kolmikko pujahti tyhjästä huoneesta ulos niin sulavasti kuin kolme isoa hiirtä vaan pystyi ja he kävelivät nopeasti tukikohdan talliin. Kun he pääsivät prätkiensä luo, tunneliin johtava ovi avautui liukuen sivuun ja armeijan pyörä ajoi sisälle halliin.
Kolmikko vilkaisi toisiaan ja he miettivät kukin pitikö maastoutua piiloon vai ei.
Juuri tullut kuljettaja sammutti prätkänsä ja riisui kypärän, paljastuen pitkäksi naishiireksi. Vasta silloin Moto hoksasi takissa vihreän ristin symbolin. Nainen kuului lääkintäjoukkoihin.
”Ootteko te jo lähdössä?” nainen kysyi hyväntuulisesti.
”Joo, pitää käydä näyttämäs äidille naamaa että hengissä ollaan” Turbo vastasi hieman varuillaan.
”Toivottavasti rouva kentsu kirjoitti teille lupakirjat, ilman niitä ette pääse suojavyöhykkeelle” nainen sanoi ja otti prätkänsä tankkilaukusta rasian, jossa oli useampi lasiampulli tiiviisti pakattuina. ”Varmaan parempi, et teilläki on mukana pari näitä, jos reitin varrelle osuu naamioituneita rottia. Vasta-ainetta hermomyrkkyyn.”
”Toivottavasti ne toimii ja siskopieni pääsee taas kohta töihin” Moto totesi ottaessaan ampullit vastaan.
”Kyllä näissä pitäis vielä olla potkua jäljellä, vaikka valmistus onkin lopetettu jo aikaa sitten. Kenraali Mosa muisteli, että tätä valmistettiin viimeiseksi biologian laitoksella joka tuhoutui räjähdyksessä monta vuotta sitten..”
Moto oli pudottaa lääkerasian, kun hänelle iskostui tajuntaan mitä hiirinainen sanoi. Samassa paikassa oli vieressä ollut Natan.. siis Nadjan työpaikka.
Taira hymähti nähdessään kolmikon kiristyneet ilmeet.
”Lepo vaan solttupojat, rouva kentsu selvästi luottaa teihin kun pistää teidät noin vaaralliselle matkalle. Koittakaa kuitenkin tulla ehjinä takas.. jos ette muuten niin edes Tanyan takia” hiirinainen sanoi matalalla äänellä ja antoi Turbolle pienen napin. ”Tää avaa käytävän oven. Eka haara oikealle niin pääsette ulos tunnelista.”
Ennen kuin kullanruskea hiiri ehti edes kiittää naista, Taira käveli portaikkoon johtavalle ovelle ja katosi sen taakse.
”Kuinka monelle Minni on juorunnu meidän hommista?” Vinski nurisi nyrpeänä.
”Niille, jotka pystyy jeesaamaan siinä” Turbo hymyili ja painoi kypärän päähänsä. ”Aletaan painua ennen kuin Miihkalikin lähtee mukaan.”

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun he vihdoin pääsivät alokasleirille.
”Kurin ja hien tuoksua.. eikös tuu muistoja mieleen” Vinski naurahti kun he ajoivat prätkänsä armeijan pyörien viereen.
”Liiankin elävästi..” Moto hymähti. ”Me saatiin pelastaa sut yhdestä jos toisestakin pulasta..”
”Ja edelleen sillä tiellä, vai kuinka, Moto-häiskä?” käheä naurava ääni tervehti läheisen rakennuksen nurkalta.
”Jep, sillä tiellä” Turbo naurahti kun Vinski hyökkäsi kuin ohjus Rontin kimppuun, kaataen tämän painimaan.
”Pitäiskö laittaa ne lopettaan?” Moto ehdotti veljelleen virnistäen.
Harmaata hiirtä olisi kyllä houkuttanut hypätä mukaan tappeluun, mutta he eivät olleet tulleet tänne antamaan vanhalle opettajalleen selkäsaunaa.
”Njääh, purkakoot energiaa hetken..” Turbo hymähti.
Rontti sai näppärästi Vinskin kädet lukkoon valkoisen hiiren selän taakse ja kun tämä anoi useamman kerran armoa, päästi irti.
”Mennään mun kämpille, puhutaan siellä” Rontti viittasi kolmikon mukaansa.

Rontti oli saanut itselleen pienen mökin alokkaiden asumusten vierestä.
”Ootko sä ihan oikeesti opetellu siivoamaan vai huolehtiiko joku täti sun viihtyisyydestä?” Vinski ei pystynyt olemaan piruilematta, kun ainoa siivoton kohta asunnossa oli työpöytä, joka lähes hukkui paperipinojen alle.
”Kyllä sitä kuule väkisinkin oppii, kun joutuu hetken elämään niin, että itse huolehtii itsestään” Rontti kuittasi takaisin. ”Leirin puolesta tulee aamupala, lounas ja päivällinen, iltapala pitää duunata itse, tai olla nälissään aamuun.”
Rontti viittasi kolmikkoa istumaan minne halusivat ja istui itse työtuolilleen.
”Noh, antaa kuulua.”
Turbo selosti lyhyesti Minnin antaman toimeksiannon ja antoi vanhemmalle hiirelle kuulustelupapereiden kopiot luettaviksi.
”Ei rouva kentsu teille sitten yhtään helpompaa keikkaa keksinyt” Rontti hymähti luettuaan paperit läpi ja käveli kirjahyllyn luo. ”Tässä on tämän kvartaalin aluekartta. Kummankin noista paikoista pitäis olla tässä..”
Nelikko kumartui tutkimaan Rontin lattialle levittämää karttaa.
”Ne on about kahden päivän ajomatkan päässä toisistaan” Turbo totesi tutkittuaan ja laskeskeltuaan mittakaavaa hetken.
”Mikä tuo alue on?” Vinski osoitti erikoista maastomuodostelmaa noin puolivälissä matkaa.
”Siinä on ollu kaupunki. Quera. Se oli ensimmäisiä, josta evakuoitiin asukkaat kun invaasio alkas” Rontti vastasi. ”Rakennuksista osa on vielä pystyssä, mut ei siellä kukaan pysty asumaan. Kaupunki on täysin hiekkamyrskyjen ja raidereitten armoilla.”
Moto vilkaisi kullanruskeaa hiirtä, joka oli jäänyt tuijottamaan Queran aluetta.
”Mä tiedän tuon ilmeen, veikka. Anna tulla vaan” harmaa hiiri tokaisi.
”Sergei mainitsi nuo kaks paikkaa siksi, että molemmat on hänelle tutun alueen sisällä” Turbo sanoi hitaasti. ”Mä luulen, että Quera olis hyvä eka etappi.”
”Ääh, ei rotat oo koskaan viihtyny hiirten mestoilla” Vinski protestoi.
”Querassa asui molempia, hiiriä JA rottia” Rontti korjasi ja kolmikko katsoi häntä hölmistyneenä. ”Oli heillä omat asuinalueet ja lapsilla koulut.. mut siellä yhteiselo oli suht harmonista. Invaasion alkuun asti.”
”Mitä sitten tapahtui?” Turbo kysyi.
Rontti kohautti olkiaan. ”En tiedä, mä vain kuulin huhuja, että evakuointi ei sujunu kovin hyvin.. mitään virallista tietoa ei koskaan tullut, yllätys yllätys. Tiedätte itekki kuinka mätää porukkaa siihen aikaan oli Marsin asioista päättämässä. Teidän pitää kysyä sitä joltakulta paikalliselta.”
”Just, keneltä muka” Vinski murahti happamasti.
”Taitaa olla aika antaa Minnille väliraporttia” Turbo virnisti.

Prätkien luona Turbo otti suoraan yhteyttä Minnin henkilökohtaiseen radioon.
”Johan siinä kestikin, muru” nainen tervehti pehmeästi hymyillen. ”Pääsitte hyvin perille?”
”Jep, ja saatiin Mesulta vähän vinkkiäkin kartan muodossa. Puolivälissä Kvartsiittinotkoa ja Rotkon varuskuntaa on entinen Queran kaupunki. Et sä sattuis tietään ketään kuka on sieltä kotoisin?”
”Ootas hetki..” Minni vastasi miettivästi ja kävi hakemassa kirjahyllystä tukikohdan henkilökunnan kansion. ”Kaupunki kuulostaa niin tutulta, että varmasti joku.. Aha!” hiirinainen hihkaisi.
”Löytyi heti vai?” Moto varmisti ihmeissään.
”Jep, tapasittekin hänet kun lähditte pois täältä” Minni naurahti. ”Taira, Tanyan ohjaava sairaanhoitaja, on sieltä kotoisin.”
”Tää liian hyvä tuuri ei voi kauaa jatkua, sano mun äidin sanoneen..” Moto mutisi, kun Minni katkaisi yhteyden siksi aikaa, että kävi hakemassa Tairan paikalle.
”Niin kauan kuin se jatkuu, pelataan täysillä” Turbo vastasi ja haukotteli hieman.
Päivä oli jo kääntymässä illaksi, aurinko laskisi kohta.
Radio piippasi ja pienelle ruudulle ilmestyivät Tairan kasvot.
”Moi, rouva kentsu jo valaisikin mua hieman tilanteesta. Mitä haluatte tietää?” ruskeaturkkinen nainen kysyi hyväntuulisesti.
”Me.. siis Rontti kertoi, että Quera oli ennen sotaa hiirten ja rottien yhteisasuttama kaupunki. Voisitko sä vähän valaista miten yhteiselo toimi siellä?” Turbo pyysi.
Taira hieraisi korvaansa ja näytti miettivän hetken.
”No itse en lapsena tai nuorena nähnyt siellä mitään erikoista kähinää. Rotat olivat työläisväkeä, jotka hoitivat matalapalkkaiset duunit. Mun perhe oli parempaa väkeä, meilläkin oli yksi rottanainen töissä joka päivä. Kun oli juhlia tai muuta, äiti palkkasi lisää henkilökuntaa, että pystyi olemaan edustusvaimona” Taira muisteli. ”Muistaakseni vanhempani eivät karsastaneet rottia, heille tärkeämpää oli, että työt tuli tehtyä kunnolla ja vieraille tarjottu ruoka oli maistuvaa. Samaan ajatusmalliin mut ja kolme isoveljeäni kasvatettiin, eikä me nähty sitä asiaa mitenkään pahana.”
”Voidaanko me vielä kysyä yhtä asiaa?” Turbo kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Tottakai” Taira vastasi.
”Rontti paljasti, että evakuointitilanteessa tapahtui jotain.. tiedätkö sä siitä?”
Hiirinainen kalpeni ja painoi pään käsiinsä.
”Olitko sä siellä?” Vinski töksäytti, kun ei vain pystynyt olemaan kysymättä.
”VINSKI!!” Moto ja Turbo älähtivät yhtä aikaa toruvasti.
”Mitä? Saa kai sitä kysyä?” valkoinen hiiri puolustautui nolona.
”Miettisit vähän, sillä rajallisella aivokapasiteetillas..” Moto murahti.
”Isäs oli rajallinen kun-” Vinski aloitti, mutta kolmikko hiljeni, kun radiosta kuului naurua.
”Sori, en voinu mitään” Taira tyrski naurusta. ”Teidän naljailu kuulosti ihan samalta kuin mun isoveljien.. vielä kun olis tappelun saanu nähdä niin olis tullu kotiolot mieleen.. hyvällä tavalla” hiirinainen virnisti.
”Sori veikan puolesta.. suu käy nopeammin kuin pää pysyy mukana” Moto pahoitteli.
”Oikeesti, en mä pahoittanu mieltäni tai mitään” Taira hymähti, mutta vakavoitui sitten. ”Mä en ollu mukana evakuoinnissa, mut oli määrätty liikekannalle muiden mukaan ja olin silloin Rotkon kasarmilla odottaas käskyjä. Mun veli paljasti paljon myöhemmin, että evakuoinnissa hiiret oli etusijalla.. kun rotat yritti saada edes naisia ja lapsia mukaan evakuointiautoihin.. tilanne eskaloitui. Pahasti. Meidän armeija.. tuota.. sanotaanko, että se oli ykspuolinen teurastus..”
Raskas hiljaisuus laskeutui molemmin puolin radioyhteyttä.
”Ei ihme, ettei tuosta ollu mitään virallista tietoa..” Turbo sanoi lopulta. ”Me saatiin äidinmaidossa aika rottavastainen kasvatus, mutta tuo.. oli ihan liian pitkälle vietyä.”
Hiirinainen nyökkäsi ja hieraisi korvaansa. ”Mun on varmaan aika lopettaa.. pitää mennä tsekkaamaan miten vasta-aine toimii. Tunti sitten Tanya pystyi liikuttaan kättään, mutta esineisiin tarttuminen on hankalaa vielä. Jos tulee muuta kysyttävää, niin saatte muhun yhteyden Minnin kautta.”
”Tämä selvä, kerro siskopienelle terveisiä. Ja.. kiitos. Kun kerroit” Turbo sanoi hiljaa.
”Sanotaanko, että mä olin vähintään sen teille velkaa” Taira hymähti.
”Miten niin?” Vinski kysyi ihmeissään.
”Te pelastitte mun ja muutaman sotilaan hengen. Jos ette muista miten ja missä, niin en kerro” hiirinainen naurahti. ”Hyvää yötä.”
Kolmikko vilkaisi toisiaan kun yhteys katkesi.
”Muistatteko te sen?” valkoinen hiiri kysyi varovasti.
”Sankarina olo vaatii veronsa. Ei muista ketkä kaikki on kiitollisuudenvelassa” Moto hymähti hämmentyneenä.
Rontti käveli kolmikon luo.
”Yks tuvista on tyhjänä, jos haluatte nukkua täällä ennen seuraavaa pitkää etappia. Mä voin sillä välin ohjelmoida teidän navigaattoriin armeijan salaiset tankkauspaikat. Teillä pitäis olla lupa käyttää niitä” vanhempi hiiri tarjosi.
”Kiitti, Rontti, ties kuinka monesti” Turbo hymähti ja ojensi laitteen vanhemmalle hiirelle.
”Ettehän te sankarit selviäs millään ilman kunnon takapiruja” Rontti nauroi käheästi.

Seuraavana aamuna Turbo herätti kaverinsa aikaisin ja nopean aamupalan syötyään he lähtivät matkaan kohti Queran entistä kaupunkia.
Erämaassa kävi pieni tuulenvire, mutta muuten aamu ja päivä olivat hiljaisia hetkiä ajaa. Vinski nurisi puolet matkasta, että häntä väsytti, mutta kun kaupungin rakennukset alkoivat erottua näkökentässä, valkoinen hiiri oli äkkiä täynnä virtaa.
Vähän ennen ensimmäisiä taloja Turbo viittasi pysähtymiskäskyn ja tutki vanhaa tienpohjaa.
”Ei tuoreita jälkiä ainakaan tässä. Eli ainakaan tätä reittiä kukaan ei oo hetkeen menny kaupunkiin” kullanruskea hiiri arvioi.
”Olis pitäny pyytää Tairaa piirtään kartta, että tiedetään missä on mitäkin” Moto ajatteli ääneen niskaansa hieroen.
Viime yö oli mennyt harmaalla jättiläisellä enemmän tai vähemmän pyöriskellen ajatuksissaan. Vaikka hän kuinka yritti sulkea mielestään syytä miksi he olivat palanneet rakkaalle kotiplaneetalleen, hän oli koko ajan hieman kireä ja vihainen. Sitä hän ei tietenkään veljilleen halunnut näyttää, vaikka Moto tiesi, että Turbo todennäköisesti aavisti hänen tuntevan näin. Olivathan he pitkään tunteneet toisensa ja hän oli ehdottomasti ryhmän tunteellisin tyyppi. Ja kuitenkin se on hänen kiero ex-vaimonsa, ketä tässä metsästetään.
Julkisesti hän oli huonoista unista syyttänyt pienellä ja kapealla sängyllä nukkumista sekä vanhaa kuhmuraista tyynyä.
Hiiret lähestyivät kaupunkia varovaisesti.
”Parhaiten tehdyt rakennukset on luultavasti ne jotka on ehjiä vielä. Eli hiirten asuttama puoli kaupungista” Turbo arveli.
Kolmikko ajoi rakennusten väliin hiljaisella vaihteella, kaikki aistit valppaina, mutta entinen kaunis kaupunki oli hiljainen ja osittain hiekkaan hautautunut.
”Tää on vissiin joku keskusalue tai jotain..” Vinski totesi kun he pysähtyivät aukiolle jonka keskellä nökötti kuivunut ja osittain hajonnut suihkulähde. ”Mitäs nyt sitte?”
Turbo avasi kypäränsä visiirin ja nuuhkaisi ilmaa.
”Lounaaksi on hiekkamyyrää” kullanruskea hiiri totesi ja samassa kaksikko tajusi mitä hän tarkoitti.
Jostain leijaili ruoan tuoksu. Kuolleet eivät tehneet ruokaa, vaan elävät. Joku tai jotkut asuivat yhä kaupungissa.
Moto näki nopean varjon liikkuvan takavasemmalla rakennusten välissä.
”Veikka..”
”Huomasin..” Turbo vastasi ja nousi pois pyörän päältä. ”Esitetään silti vielä tietämätöntä..”
Kolmikko kerääntyi muka tutkimaan karttaa suihkulähteen reunalle.
Kevyet askeleet lähestyivät pikkuhiljaa Moton puolelta ja pysähtyivät juuri ja juuri rakennuksen nurkan taakse, näkymättömiin.
”Riu, mitä sä siellä kuikuilet?”
”Tuolla on joitain tyyppejä.”
”Armeijanko? Anna niiden olla.”
”Ei ne oo armeijasta, ei oo sellaisia vaatteita..”
Moto vilkaisi veljiään ja nämä nyökkäsivät, puhujia oli kaksi ja toinen taisi olla vasta lapsi, äänestä päätellen.
”Otetaan selvää..” Turbo totesi ja lähti päättäväisesti ääntä kohti.
Ylhäältä päin tullut laukaus kuitenkin pysäytti hänet ja samassa rakennusten väleihin ilmestyi rottien hahmoja. Rotilla oli yllään pitkät, vaaleat kaavut, jotka varmasti suojasivat sekä porottavalta auringolta että äkkinäisiltä hiekkamyrskyiltä.
”Mitäs herrat etsivät?” hieman käheä naisääni kysyi. ”Teinä tekisin viisaasti ja jatkaisin matkaa..”
”Aijaa, mä kun luulin, et te vaatisitte meitä mieluusti jäämään..” Turbo vinoili sarkastisesti.
Monilla rotista oli ase kädessään, suuri osa niistä osoittikin hiiriä kohti.
Rottanainen astui lähemmäs ja veti huppua pois kasvojensa edestä. Hän ei todellakaan ollut mikään kaunis näky, vasen korva oli repeytynyt irti ja vasenta puolta kasvoista peitti arpikudos. Hiukset olivat pitkät, mustat ja rastan näköisillä leteillä.
”Armeijasta te ette ole, ettekä taida olla Plutolaisten sylikoiriakaan.. Mitä etsitte täältä?” nainen kysyi hetken kolmikkoa tutkailtuaan.
Moto huomasi, että rotat laskivat aseensa, kun nainen lähestyi heitä, eli ainakaan vielä he eivät olisi mennyttä hiirtä.
Turbo mietti hetken ja nyökkäsi sitten pienesti kavereilleen sen merkiksi, että kertoisi rotille heidän asiansa.
”Tuho tuli..” Vinski jupisi, mutta ei estänyt.
Moto kohotti hartioitaan sen merkiksi, että luotti veljensä arvostelukykyyn.
”Me ollaan tavallaan armeijan asialla. Etsimme erästä etsintäkuulutettua rottanaista nimeltä Nadja. Sanooko nimi mitään? Veljensä Sergei on jo armeijan hallussa” Turbo vastasi naisen kysymykseen.
Rottien joukossa kävi pieni henkäisy ja kuiske, mikä hiljeni nopeasti.
”Miksi hänet on etsintäkuulutettu?” vanhus kysyi, vaikka ilme paljasti hänen miettivän ankarasti.
”Se myi rahasta Plutolaisille laitteen, jolla Marsin riiston toteutus oli aika nopea homma, ja mahdollisesti seuraavienki, mikäli ohjekirjat ei oo hukassa.” Vinski tokaisi kylmästi.
”Ja esiintyi ennen sitä hiirenä useamman vuoden..” Moto sai vaivoin sanottua ilman, että hänen vihasta leiskuva silmänsä olisi antanut hänet ilmi siitä, kuinka Nadja petti hänet henkilökohtaisesti.
”Vai että sellaista.. ja te uskotte tuon sepustuksen?” rottanainen hymähti.
”Rouva, me oltiin itse paikalla silloin kun Nadja ja Sergei paljastivat suunnitelmansa pelastaa oman selkänahkansa” Moto murahti ja nyt hänen silmänsä syttyi palamaan punaista valoaan. ”Se tapahtui Kvartsiittinotkossa, päivämatkan päässä täältä.”
Rottajoukko hiljeni tyystin.
”Mikä teidän kolmen side on tähän.. Nadjaan?” vanhus kysyi lopulta.
”Se esiintyi hiirinaisena nimeltä Natta. Ja oli sillä nimellä mun vaimoni” Moto vastasi kylmästi, vaikka hänen vihainen ilmeensä kertoi täysin toista tarinaa.
Vanha rottanainen huokaisi raskaasti. ”Vai sellaista se tyttö on puuhannut..”
”Sä tiedät sen?” Turbo arvasi.
”Tiedän? Kyllä minä oman tyttäreni enemmänkin kuin tiedän.. Valitettavasti..” vanhus naurahti kuivasti. ”Hulttioita niistä mun lapsista tuli, lähtivät omille teilleen heti kun saivat Sergeille ajoneuvon hommattua. Tämä planeetta ei oo mikään onnen kultala niille, jotka rottalapsiksi syntyvät. Onni pitää tehdä itse tai ottaa irti sieltä mistä saa.”
”Lidia, aiotko sä antaa omat penskas armeijan tapettaviksi?” lähellä seissyt nuorempi rottamies murahti.
”He tekivät valintansa, eläkööt ja kuolkoot sen kanssa. Ei ole minun asiani puuttua siihen” vanhus kivahti ja rottamies nielaisi loput vastalauseet.
”Nadja ei vissiin oo täällä” Vinski totesi hieman pettyneesti.
”Ei ole, ei. Mitäs te nyt teette?”
”Tehdään rouvan neuvon mukaan ja jatketaan matkaa” Turbo vastasi.
”Ja kerrotte armeijalle.. mitä?” rottanaisen suupielet kääntyivät ovelaan hymyyn.
”Että ei löydetty Nadjaa Queran kaupungista. Eikä mitään muutakaan” kullanruskea hiiri hymähti.
Rotat vilkuilivat toisiaan ja pieni mutina kuului joukossa, mutta sitten hahmot pujahtivat yksi toisensa jälkeen raunioiden sekaan ja pois näkyvistä.
”Pääsette kyllä pois täältä nyt. Toisella kertaa mä en teitä suojele” rottanainen sanoi hiljaa.
”Selvä, kiitos tästä kerrasta” Turbo vastasi ja viittasi veljensä seuraamaan prätkien luo.
”Siis me oikeesti annetaan niiden vaan olla?” Vinski varmisti kun he ajoivat ulos kaupungista, kohti Rotkon vanhaa kasarmia.
”Ihan oikeesti, Vinsentti. Meidän homma on löytää Nadja. Siihen ei kuulu sekaantua muiden elämään.” Turbo vastasi. ”Ei täällä oo enää kenelläkään helppoa, ja he vaan yrittää selviytyä.”
Hetken kolmikko jatkoi matkaa vaiti, mutta sitten Moton suusta pääsi kaikkien päässä kieppunut ajatus.
”En mä kyl koskaan ajatellu, että rotille Mars ei oo samanlainen koti kuin hiirille..” harmaa jättiläinen mutisi mietteissään.
”Se ei taida olla pelkästään meidän sukupolven juttu, eli me ei paljoa sille asialle voida” Turbo vastasi. ”Rotat ei saaneet mennä armeijaan ja työpaikatkin oli varmasti aika vaikeita saada. Quera tais olla rotille suht mukava asuinalue, vaikka ero hiiriin tehtiin jäätävän selväksi..”
Samassa Moton prätkän radio alkoi piippailla.
”Miihkali, mitä poika?” Moto tervehti kun avasi yhteyden.
”Hei Moto-setä.. tuota, onks kaikki ok? Tanya tuli äsken tänne varikkotiloihin sen näköisenä et joku ajaa sitä takaa ja.. sanoi, et varmista onks teillä kaikki hyvin..” hiirinuorukainen tervehti varovaisesti.
Kolmikko vilkaisi toisiaan ja he naurahtivat.
”Siskopienen vaistomittari paukkuu varmaan punaisella meidän reissun ajan..” Vinski virnisti.
”Kaikki ok, ei mitään hätää” Moto rauhoitteli siskonpoikaansa. ”Oli äsken vähän tukala paikka, mut ilman yhtäkään laukausta siitä selvittiin. Ollaan menossa vanhalle Rotkon kasarmille, ollaan varmaan siellä yötä jos joku rakennuksista pitää tuulen ja hiekan ulkona.”
Miihkali näytti rauhoittuvan ja hän hymyili helpottuneena. ”Siellä pitäis olla armeijan tankkauspiste, saatte menovettä pyöriin.”
”Kiitti vinkistä. Ja yritä rauhoitella Tanyaa, et me tiedetään kyl mitä tehdään. Vaikken mä tiedä auttaako rauhoittelu, ku täällä ollaan..” Turbo hymähti.
”Joo, yritetään.. turvallista loppumatkaa tän päivän osalta” Miihkali vastasi ja katkaisi yhteyden.
Loppumatka sujui onneksi rauhallisesti. Kun tyhjästä parakista löytyi tankkauspiste ja toisesta tuulenpitävä nukkumapaikka, kolmikko asettautui lepäämään.
Parakissa oli selvästi nukuttu aiemminkin, lattiasta oli revitty laudat pois kohdasta, johon oli tehty nuotiopaikka. Nuotion savu pääsi pois katossa olevan tuuletusaukon kautta.
Moto lämmitti heille retkikeittimellä sosekeittoa ja kaikki kolme irvistelivät sen makua.
”Valtakunta hodarista..” Vinski huokaisi kun sai keiton loput kurkusta alas.
”Ja toinen kotikaljasta” Moto jatkoi. ”Mitenköhän Santtu-rouvalla menee?”
”Toivottavasti Chicago on vielä pystyssä ku päästään takas.. Ja sul taitaaki olla vähän ikävä päästä pian takasi… Edellisen saamasi kirjeen vaalimisesta päätellen…” Turbo virnisti ja Moton kasvot punehtuivat vienosti.
Kieltämättä muuan vaelteleva ceresläinen oli viimeisessä kirjeessään vihjannut mahdollisesti palaavansa taas käymään lähempänä Chicagoa. Ja ajatus siitä sai hymyn hänen huulilleen, huolimatta siitä, että he olivat nyt vuorostaan hyvin kaukana ja vielä etsimässä sellaista henkilöä, jonka olemassa olosta Moto mieluiten ei kertoisi kissanaiselle yhtään mitään. Kylläpä sekin päivä sieltä väistämättä varmasti tulee…
Samassa Moton ajatusten juoksun katkaisee Turbon radion päästämä piippausten sarja.
”Leideistä puheenollen..” Vinski virnisti kun Turbo avasi radion ja Minnin ääni tervehti heitä.
”Mä meen suoraan asiaan. Sergei karkasi” Minni ilmoitti ja kolmikko oli samassa täysin hereillä.
”Miten?” ”Kuinka?” Vinski ja Moto kysyivät lähes yhtä aikaa.
”Mosan sihteeri jätti vahingossa oven tarkkailuhuoneeseen lukitsematta. Kapteeni Rosie oli siellä käymässä läpi papereita ja..” Minni aloitti.
”Onko... Rosie-neiti..” Moto nielaisi vaikeasti.
”Kunnossa, mut Sergei sai napattua hänen ajokkinsa avaimet ja kulkuluvat. Rosie on sairastuvalla, aivotärähdys ja murtunut solisluu, mutta ei hengenhätää. Mä tein hälytyksen muihin tukikohtiin, jos ajokin tunnukset osuvat johonkin armeijan kameraan, se laukaisee hälytykset heti” Minni kertoi nopeasti. ”Mä en kuitenkaan usko, et Sergei jäis seikkaileen tunneliin pitkäks aikaa. Hän varmaan pyrkii piiloon sinne, missä siskonsa hyvin todennäköisesti on.”
”Me taidetaan olla liian kaukana ajojahtiin tänä iltana” Turbo totesi. ”Mut jos me nähdään jossain yksinäinen ajoneuvo, seurataan ja tarkastetaan kulkija, vai mitä?”
”Se tieto riittää mulle. Nyt pitää lopettaa, komentokeskus ottaa yhteyttä.. En kyl haluais olla Mosan sihteerin housuissa nyt..” hiirinainen huokaisi ja hieroi ohimoaan kun katkaisi yhteyden.
”Siihen se meidän hyvä tuuri sitten loppuikin” Moto totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Ei meillä edelleenkään oo hajua siitä missä Nadja piilottelee.”
Turbo mietti ja tutki maastoa navigaattorinsa karttaohjelmalla. ”Mä sanoisin, et huomenna pistetään tarkkailuasema pystyyn tuonne kallioiden päälle. Jos yksinäinen ajoneuvo lähestyy Queraa tai lähtee sieltä, tiedetään pistää hälytystä Minnille ja lähteä itse edeltä varjostamaan.”
”Jep, kaupunkiin meillä ei oo enää asiaa, se rottanainen lupas meille vain yhden paluulipun.. Meniskö Sergei ylipäätään äityliään tapaamaan?” Vinski pohti ääneen.
”Jos menee, se ei jää meiltä huomaamatta” Turbo naurahti häijysti. ”Tänä yönä se ei sinne millään ennätä, matka on sen verran pitkä.”
”Eli aikainen herätys luvassa taas” Moto totesi huokaisten väsyneenä jo edellisestä huonosti nukutusta yöstä ja kullanruskea hiiri nyökkäsi.

Aamu valkeni sumuisena öisen hiekkamyrskyn jälkeen. Kolmikko joutui hetkeksi kaivuuhommiin, että pääsivät pyörineen ulos parakkirakennuksesta ja suuntasivat sitten Querasta itään, kohti korkeaa kalliomuodostelmaa, jonka huipulta näki hiekkaisen erämaan niin pitkälle kuin näkökyky salli.
”Myrskykin on varmasti hidastanu sen tyypin matkantekoa, mikä on eduksi sekä meille, et Minnin jäljitysjoukoille” Turbo arveli, kun he löysivät hyvän paikan tähystystornikseen. ”Tehdään niin, että yks päivystää kohti kaupunkia, toinen kallioiden toista puolta ja yks pitää taukoa. Tunnin välein kiertävä vaihto niin pysyy aistit virkeänä.”
Päivä kääntyi iltapäivän puolelle ja erämaa pysyi autiona kummallakin puolen kalliota.
Juuri kun Turbo aikoi ehdottaa, että he lopettaisivat ja lähtisivät Kvartsiittinotkoa kohden, vaikkei siellä mitään olisikaan, Moto huomasi ajoneuvon nostattaman pölypilven lähestyvän Queraa ja vinkkasi kaverinsa myös tarkkailemaan.
”Armeijan maasturi on” Vinski totesi saatuaan ensimmäisenä kiikarinsa näkyvyyden tarkaksi. ”Ryan mainitsi, ettei Rosie oikein diggaa ajella kakspyöräisellä, eli vois olla sen nyysitty ajokki.”
Kuljettajalla oli armeijan kypärä, mutta vaatetuksesta puuttuivat armeijan tunnukset. Ajoneuvo näytti ajavan suoraan kohti Queran kaupunkia.
”Rotat päätti mennä sitä vastaan. Käskiköhän Sergei järjestää kemut itselleen ”vapautumisensa” kunniaksi?” Moto huomasi sekalaisten ajoneuvojen ryhmän, joka kurvasi kaupungista vähän matkan päähän tulijaa vastaan.
”Jaa-a, isoveikka, mä vähän luulen, ettei vastaanotto oo kovin lämmin.. Edes heidän oma äiti ei ollut innokas lapsiaan suojelemaan. Querassa asuvat tuntuu viihtyvän omissa oloissaan, eivätkä haluais joutua selvittelemään oikeuksiaan kenenkään kanssa” Turbo pohti kun näki, melkein kuin todisteeksi ajatukselleen, kahdella maasturikuskilla konekiväärit valmiusasemissa.
Armeijan maasturi pysähtyi kaupunkilaisten menopeleistä arviolta kymmenen metrin päähän ja kuljettaja riisui kypäränsä.
”Sergei se on. Tuota luihua naamaa ei äkkiä unohda” Moto murahti silmä punaisena hehkuen.
”Iisisti iso kamu. Katsotaan miten tilanne etenee” Turbo rauhoitteli.
Queran rotat eivät todellakaan näyttäneet ilahtuvan Sergein saapumisesta, sananvaihto näytti olevan kiivasta ja yksi miesrotista ampui varoituslaukauksen Sergein jalkoihin kun tämä yritti lähestyä heitä kädet ylhäällä.
Lopulta rottanainen jonka kanssa trio oli edellisenä päivänä keskustellut, astui lähemmäs tunkeilijaa.
”Auts! Siinä oli äidin lämmin korvapuusti!” Vinski hihkaisi lähes nauraen, kun avokämmen osui Sergeitä poskelle. ”Tais saada samalla käskyn häipyä ja pysyä poissa..”
Rottamies yritti ilmeisesti vielä pyytää jäädä kaupunkiin, mutta kun seuraava varoituslaukaus lensi vain muutaman sentin päästä hänen korvaansa, Sergei perääntyi äkkiä maasturin luo ja kurvasi hiekka pölisten takaisin tulosuuntaan.
Kaupungin rotat varmistivat hetken hänen poistumisensa ja vetäytyivät sitten takaisin kaupunkiin.
”Mitenköhän kaukaa meidän pitää kiertää että päästään varmasti Sergein kannoille, ilman että meidät puhkotaan täyteen reikiä kaupunkilaisten toimesta?” Vinski pohti kun trio juoksi pyöriensä luo ja he kurvasivat maasturin perään.
”Mä luulen, että kiväärin kantama kaupungista riittää” Turbo arveli ja näppäili radioon Minnin henkilökohtaisen radion koodin.

Tanya ponkaisi seisomaan kun Taira tuli huoneeseen.
”Mitä siellä tapahtuu?” nuorempi hiirinainen kysyi hieman peloissaan.
Käytävältä oli kuulunut hyvän aikaa juoksuaskelia ja tiukkoja komentoja.
”Se kolmikko tais löytää Sergein. Minni määräsi yhden osaston prätkillä avustamaan jahdissa ja lähti itse mukaan” vanhempi hoitaja kertoi. ”Miten käsi?”
Tanya nappasi pinsettiotteella pienen vanupuikon pöydältä. ”Toimii.”
”Hyvä, me lähdetään nimittäin myös mukaan” Taira ilmoitti ja heitti nuoremmalle hiirinaiselle lääkintäväen takin. ”Sä matkustat Miihkalin takana ja mä ajan lääkintämaasturia. Miihkali toimii myös meidän kahden turvana reissun ajan.”
Varikkotiloissa Miihkali jo odottikin heitä, suurin osa komennukselle lähteneistä oli jo ajanut tunnelin kautta ulos erämaahan.
”Ei hätää, kulta.. mä pidän teistä huolen” nuorukainen kuiskasi kun Tanya istui hänen taakseen ja kietoi häntänsä naisen vyötäisille turvavyöksi.
”En mä siitä ole huolissani.. vaan siitä mitä tapahtuu kun Sergei ja Nadja jää kii..” hiirinainen vastasi ääni täristen.
Hänen vaistonsa tuntui pistäneen hänet kuumehorkan tapaiseen tilaan, keskittyminen tiettyyn asiaan oli hemmetin vaikeaa ja hiirinainen vapisi kuin hänen olisi kylmä.
Aavikolle päästyään Taira ja Miihkali väänsivät kaasun pohjaan ja alkoivat ottaa edellä menijöitä kiinni.

”Mikä ihmeen paikka tää on?” Vinski parahti kun he olivat seuranneet Sergeitä läpi erämaan ja kivisen solan.
Nyt kolmikon edessä häämötti tulivuori, jonka huipulta tuprutti sankkaa ja rikinhajuista savua.
”Villi veikkaus, et paikka, josta kukaan ei sua etsi..” Turbo arveli.
Moto kiristeli hampaitaan. Hän ei oikein tiennyt olisiko valmis kohtaamaan vielä Nadjaa tai tämän veljeä, mutta se oli varma, että hän haluaisi heidät oikeuteen rikoksistaan. Sitten hän voisi unohtaa heidät lopullisesti.
”Täälläkö se nainen on piilotellu viimeisen valepuvun petettyä?” Vinski naurahti kolkosti ”Mitens toimitaan? Lujaa ja likaisesti?”
Valkoinen hiiri melkein hyppi prätkänsä selässä ylös ja alas, niin lujaa hän halusi toimintaa pitkän ajelun päälle.
”Meidän täytyis pitää itsemme hengissä siihen asti, et saadaan taustatukea” Turbo muistutti.
Matala, voimakas murina pysäytti kolmikon niille sijoilleen ja he kääntyivät katsomaan.
”Luolabasiliski. Aina yhtä viehättävä näky” Moto totesi lakonisesti kun tunnisti ison eläimen, joka tuijotti heitä silmät kiiluen ja kuola terävistä hampaista valuen.
”Astetta ärtsympi lemmikki” Vinski tuumasi.
”Lemmikki nimenomaan. Sillä on kaulapannat ja kaikki” Turbo henkäisi yllättyneenä. ”Eiköhän palauteta elukka omistajilleen ja katsota et he pitävät siitä huolen..”

Nadja kirosi railakkaasti, kun säätimestä katosi signaali. ”Ne saamarin pumpulipallot teki mun lemmikistä raastetta! Sä saat mennä niitä ihan henkilökohtaisesti ite vastaan!” rottanainen kirosi vanhalla sohvalla istuvalle veljelleen.
”Älä jäkätä, sisko..” Sergei hieroi väsyneenä otsaansa.
”Olisit voinut edes kattoa ettei sua seurata ennen kuin marssit tänne!” Nadjan ääni kohosi falsettiin.
”No kuka sun käski olla täällä?! Mä luulin että sä leikit kotirouvaa jossain suojavyöhykkeellä!”
Nadja läpsäisi veljeään avokämmenellä kasvoihin vihainen ilme kasvoillaan.
Sergei puolustautui ja kiskaisi rottanaista hiuksista niin että tämä vinkaisi kuin kumilelu, jonka päälle astutaan.
Hetken rottasisarukset mulkoilivat toisiaan.
”Miten äiti?” Nadja kysyi lopulta.
”Hengissä. Se asuu Querassa yhä” Sergei vastasi ja päästi siskonsa irti. ”Käski pysyä poissa sieltä ja sanoi sulle samat terveiset.”
Nadja kirosi railakkaasti ja käveli kivisen hyllykön luo. Rottanainen heitti veljelleen aseen ja kaksi panoslipasta.
”Missä muut?” Sergei kysyi lopulta.
”Osa vankina, osa kuolleena.. Jurio putos tuonne” Nadja osoitti pimeään käytävään. ”Käski päästää kärsimyksistään, ku en saanu sitä ylös.”
Sergei puri huultaan ja tarkisti aseen kunnon. Rivit olivat käyneet vähiin vuosien aikana. Plutolaiset olivat napanneet mineraalin etsimen manuaalin kaksi vuotta riiston alkamisen jälkeen ja jättäneet korvaukset suorittamatta. Heidät oli hylätty aution Marsin laidalle ja jätetty selviämään omillaan.
”Oliskohan meidän elämä ollu helpompaa jos oltais synnytty hiiriksi..” Nadja pohti haikeasti huokaisten.
”No ei nekään mitenkään onnellisilta vaikuta invaasion keskellä..” Sergei vastasi ja laittoi aseen vyölleen.
Räjähdys vavisutti piilopaikan katosta tomua irti.
Nadja hymyili väsyneesti. ”Täysillä päin ja kaadutaan jos niin käy?”
”Siihen tähdätään” Sergei vastasi hymyyn ja sisarukset löivät ylävitoset ennen kuin lähtivät hyökkääjiä vastaan.
Sisääntuloaukolla ei ollutkaan vastassa hiiriä, vaan muriseva ja sopivan vihaiseksi ärsytetty luolabasiliski.
”Kai sä opetit sille istu- ja paikka-komennot?” Sergei murahti.
”Mä löysin sen vasta eilen tuolta luolastosta..” Nadja tiuskaisi varoen tekemästä mitään liian äkkinäistä, joka voisi saada eläimen hyökkäämään.
”Jahas, näin vastuunsa tuntevat lemmikin omistajat siis toimii?”
Rottakaksikko hätkähti ja muriseva eläin kiskaistiin ketjusta pois.
”Mitä helvettiä?!” Nadja parahti tunnistaessaan hiirikolmikon. ”Tekö ootte Sergein perässä?”
”Me itse ja oikeutetusti” Vinski vastasi. ”Mut ei hätää, armeija on kohta mestoilla, saatte saattokyydin oikeuden eteen..”
Nadjan katse kiersi hiiret luolan suulla. Sota oli selvästi jättänyt jälkensä heihin kaikkiin ja lopulta rottanainen pysähtyi liiankin pitkäksi aikaa tarkastelemaan entistä aviomiestään ja hän säpsähti rajusti. Vuodet eivät olleet kohdelleet harmaata hiirtä mitenkään silkkihansikkain. Mies ei todellakaan enää näyttänyt siltä kiltiltä isolta jättiläiseltä, jollaisena nainen hänet muisti. Toinen käsi oli vaihtunut metalliseen versioon, korvassaan reikä ja hampaastakin oli lohjennut pala. Eniten kuitenkin Nadjaa hätkähdytti miehen katse. Hänen kiltistä silmistään ei ollut jäljellä enää mitään. Vasen silmä oli kokonaan peitetty lapulla ja oikea silmä oli niin ikään selvästi bioninen. Se hohti kirkkaan punaista valoa miehen katsoessa häntä selvästi vihaa tihkuen.
Sergei astui siskonsa eteen ja peitti tämän Moton näkyviltä.
”Toivottavasti teillä on lupa käyttää voimaa? Me ei nimittäin antauduta kiltisti” rottamies murahti ja poisti aseestaan varmistimen päältä.
”Mä oikein toivoin, että sanoisit noin” Turbo ärähti ja raksautti rystysiään, aktivoiden samalla tzernopuikot. ”Pientä takaisinmaksua siitä mitä teit tukikohdan hoitajalle ja kuulustelua tarkkailleelle kapteenille..”
Nadja kaivoi Sergein hämätessä savukranaatin vyöltään ja heitti sen lattialle.
Savun hälvennyttyä hiiret huomasivat kaksikon kadonneen tunneleihin.
”Ne ei todellakaan tee tätä helpoksi” Vinski hihkaisi ainoana tyytyväisenä tilanteeseen. ”Nastaa!”

Tanya säpsähti ja käänsi katseensa itään, poispäin reitistä jota pitkin he olivat lähestymässä tulivuorta.
”Mikä hätänä?” Taira huomasi hiirinaisen katsovan vauhkosti kohti tulivuoren toista puolta.
”Mä vain.. ehkä pitäisi..” nuorempi hiirinainen aloitti ja puri huultaan.
Miihkali pysäytti heti prätkänsä ja vilkaisi suuntaan mihin Tanya katseli.
”Sun mielestä pitäis mennä tuonne?” nuorukainen varmisti ja tämä nyökkäsi empien.
”E-en tiedä miksi, mutta.. se vain tuntuu nyt oikeelta suunnalta..”
Taira oli myös pysäyttänyt maasturin ja mietti hetken.
”Jos te meette sitä kautta? Mä jatkan eteenpäin ja selitän rouva kentsulle tilanteen. Ei hätää, tämä tyttö osaa pitää huolen itestään” hän virnisti kun näki Tanyan katsovan häntä epävarmasti.
”Joo, niin osaat..” nuorempi hiirinainen naurahti selvästi helpottuneempana ja Miihkali käänsi moottoripyöränsä kohti jyrkkää polkua ensin alaspäin ja sitten vanhaa laavanvirtauspohjaa kohti vuoren itäistä puolta.

Vinski parahti, kun hänen jalkojensa alta katosi pohja ja mies oli pudota pimeään kuiluun. Onneksi Moto oli valppaana ja kiskaisi toverinsa panosvyöstä takaisin ylös.
”Vähän kuin se lautapeli.. Muuttuva Labyrintti. Santtu pieksi meidät siinä aina..” valkoinen hiiri huohotti ja naurahti nolona.
Moto valotti kuilua Vinskin vyöstä napatulla valoammuksella ja astui taaksepäin. ”Parempi ettet katso mikä sua olis kuilun pohjalla odottanu. Jatketaan matkaa.”
Turbo tuli toisesta haarasta heitä vastaan. ”Umpikuja täälläkin. Mihin hittoon se kaksikko oikein meni?”
Vinski nojasi seinään tasaamaan hengitystään. He olivat juosseet tunneleissa jo hyvän aikaa, käytävät olivat niin ahtaita, ettei ollut toivoakaan saada prätkiä sinne. Samassa valkoisen hiiren korvat kuulivat naksahduksen ja kivi josta hän piti kiinni, upposi seinämään ja piilo-ovi avautui Turbon taakse.
”Mitäs mä sanoin. Muuttuva labyrintti” Vinski tokaisi ja osoitti uutta tunnelia.
Turbo valotti tunnelin pohjaa toisella valoammuksella ja virnisti. Pölyssä näkyi kahdet jalanjäljet, isot ja pienet.
”Eiköhän sitten näytetä Santulle, et me opittiin siitä pelistä jotain” kullanruskea hiiri virnisti.

Nadja huohotti raskaasti ja hieroi kylkeään. Hän oli unohtanut paetessaan käytävän pimeässä mutkassa olleen kiven ja törmännyt siihen aika rajusti ja kipu pakotti pysähtymään vähän väliä.
Sergei vilkuili taaksepäin hermostuneena, mutta korvat eivät vielä tavoittaneet heitä seuraavan kolmikon askelien ääniä.
”Kuinka pitkälle vielä?” rottamies kysyi kärsimättömästi.
”Kaks... mutkaa. Sit ollaan ulkona. Mun maasturi on luolassa sadan metrin päässä pressun alla” Nadja vastasi ja suoristi ryhtinsä.
Sergei alkoi harppoa edellä ja rottanaisen ei auttanut muu kuin yrittää pysyä perässä, miehellä oli heidän ainoa taskulamppunsa ja hän halusi nähdä mihin oli astumassa.
Ulos päästyään kumpikin rotista huokaisi helpotuksesta, he olisivat ihan kohta turvassa.
”Mihin me oikein mennään?” Nadja kysyi kun he pääsivät maasturin luo.
Sergei pysähtyi miettimään, piilopaikat olivat käyneet vähiin, armeija piti tiukkaa kontrollia siviilien liikkeistä ja ilman kulkulupaa heillä ei ollut asiaa millekään planeetan suojavyöhykkeistä.
”Miten olis vankila?”
Nadjalta pääsi nopea kirkaisu, kun Turbo kumautti Sergeiltä tajun kankaalle hänen vieressään ja nainen kääntyi osoittamaan kullanruskeaa hiirtä aseellaan.
”Ihan tosissaanko sä meinasit yksin pärjätä meille kolmelle?” Vinski ilkkui ja hyppäsi esiin maasturin takaa.
Moto nappasi takaapäin Nadjaa käsistä, puristus oli niin tiukka, että ase putosi maahan.
”Yritä pois vaan, kaikin mokomin” harmaa hiiri murahti, silmä hohtaen vihasta.
Turbo ja Vinski niputtivat Sergein käsi- ja jalkaraudoilla ja lähestyivät sitten Nadjaa.
”Neitihän on juoksuttanut armeijaa urakalla. Pitäiskö laittaa se juokseen vuorostaan?” Vinski ehdotti pirullisesti.
Rottanainen nieleskeli ja yritti miettiä kuumeisesti. Ilmeisesti kolmikko oli hyvin perillä siitä mitä hän oli vuosien aikana tehnyt eikä se lista todellakaan näyttänyt hyvältä.
Sergei palasi tajuihinsa ja hetken silmien siristelyn jälkeen näytti ymmärtävän että he eivät pääsisi enää pakoon. Ainoa keino hyökätä enää oli sanallisesti.
”Voi hemmetti, kiinni jäätiin” rottamies naurahti hinkuvasti ja hän sylkäisi lyönnin voimasta suustaan irronneen hampaan. ”Sääli sinänsä.. en ehtiny sitä simpsakkaa hoitsua kunnolla tanssittaa..”
Nadja yritti saada katseellaan veljeään vaikenemaan, Vinskin ja Turbon ilmeet kiristyivät siihen malliin, että he tiesivät varsin hyvin mistä Sergei puhui.
”Ja se vaalee mimmi, jolta vein avaimet.. se olis ollu niin kunnon käsittelyn tarpeessa..” rottamies jatkoi haaveksivasti hymyillen. ”Sääli ettei osannu pitää kuonoaan kii, olisin muuten saattanut ottaa  sen mukaan..”

Vinski ampaisi kuin ohjus takaisin rottamiehen luo ja paukautti tämän rinnuksista kiinni pitäen kallioseinämää vasten.
”Mä sulle käsittelyt näytän!” valkoinen hiiri ärisi ja ravisti hartialtaan pois Turbon käden, kullanruskea hiiri yritti toppuutella toveriaan. ”Anna mä mottaan sitä kerran, niin pitää suunsa kii loppupäivän!”
”Vinski, anna sen louskuttaa leukojaan, sanat ei ketään satuta ja tyyppi tietää sen itsekin” Turbo komensi.
Valkoinen hiiri kiristeli hetken hampaitaan, mutta totteli ja päästi irti.
Sergei lysähti yskien polvilleen.
Nadja yritti rimpuilla irti Moton tiukasta otteesta kun kaksikko lähestyi häntä. Harmaa hiiri tyrkkäsi naisen selvästi inhoten Turbon ja Vinskin huomaan ja nämä laittoivat käsiraudat paikoilleen.
”Mitäs me tälle vosulle tehdään?” Vinski kysyi ja raksautti rystysiään. Veri hänen suonissaan virtasi vieläkin vihaisena. ”Ehtona oli viedä se vaan hengissä oikeuteen..”
Rottanainen katsoi harmaata hiirtä apua pyytävästi.
”Kuuntele, oo kiltti.. Ei mun ollu alunperin tarkoitus jallittaa sua.. tarkoitus oli esittää vaan sitä naista.. Ei siihen suunnitelmaan kuulunu rakastua ja mennä naimisiin..” Nadja sopersi.
”Tais mennä suunnitelmat pahan kerran uusiksi ku isoveikka pelasti neidon pulasta kun sun ajokki oli sammunut erämaatien varteen..” Vinski piruili.
”Ja olit mukana tappamassa syyttömän naisen.. eikä hän ollu edes ainoa!” Moto ärisi erittäin vihaisena. ”Mieti kaikkia niitä naisia joita myöhemmin esitit.. minne esittämäsi naiset joutuivat, häh?!”
Nadja yritti vielä tavoittaa harmaan hiiren katsetta, mutta turhaan, Moto kääntyi poispäin ja meni paljon mieluummin tutkimaan maasturin kuntoa. Hän ei todellakaan pitänyt itsestään tällaisena, näin vihaisena.
Turbo ja Vinski kahlitsivat myös Nadjan veljensä tapaan ja samassa armeijan beigen värinen prätkä ilmestyi esiin laavalaattojen takaa ja pysähtyi heistä vähän matkan päähän.
”Heippa” Miihkali tervehti iloisesti. ”Kaksikko näköjään löytyi.”
”Joo, niin löytyi..” Moto totesi kylmästi ja parin syvän hengenvedon jälkeen silmä lakkasi hohtamasta.
Tanyan arvioiva katse kiersi hiirikolmikossa ja kun hän aisti tunnelman suhteellisen rauhalliseksi, riisui kypäränsä.
”Sehän on vosu sieltä tukikohdasta!” Sergei nauroi häijysti. ”Tuliko murulla ikävä?”
Miihkali oli loikata suoraan rottamiehen kurkkuun kiinni, mutta Tanya kosketti rauhoittavasti hänen käsivarttaan.
”Anna sen olla, ei oo sun huomios arvoinen” hiirinainen hymähti.
”Mieti vähän, se oli tappaa sut sillä hermomyrkyllä!” nuorukainen ärähti tulistuneena.
”Eikä se siinä onnistunut, joten anna olla.” Tanya vastasi matalalla äänellä.

Kun Minnin joukot saapuivat kolmikon prätkien kanssa paikalle, Sergei ja Nadja oli jo nostettu rottanaisen käyttämän maasturin takapenkille ja Miihkali tutki moottoria Moton kanssa.
”Öljy on ollu varmaan kauan aika vähissä, mut kyl mä uskon, et tää käyntiin lähtee” nuorukainen ilmoitti. ”Kas, iltapäivää, rouva kenraali” Miihkali tervehti Minniä.
”Tehtävä suoritettu, näemmä” hiirinainen naurahti. ”Eiköhän palata tukikohtaan, näiden kahden vankilakuljetus odottaa siellä. Joko kapteeni Rosien maasturi löytyi?”
”Me voidaan ettiä se. Pieni hengähdys tekis varmaan itse kullekin poikaa” Turbo tarjosi ja katsoi Motoa nopeasti olkansa yli. ”Tuodaan se sitten mukanamme tukikohtaan. Kulkuluvat ja muut on tässä” kullanruskea hiiri näytti Sergein taskusta löytyneitä avaimia ja kaulanauhassa ollutta läpyskää.
”Sopii mulle, nähdään myöhemmin” Minni vastasi hetken miettimisen jälkeen ja taputti Turboa lempeästi olalle.
Hän näki selvästi, ettei kolmikko, eikä varsinkaan Moto, todellakaan halunnut ajaa yhtä matkaa vankien kanssa. Ja Minni ymmärsi tämän hyvin.
”Rouva kenraali, sopiiko jos mä ja Tanya tullaan samaa matkaa heidän kanssaan?” Miihkali kysyi varovaisesti. ”Jonkun pitäis ajaa se maasturi kuitenkin takaisin..”
Minni nyökkäsi ja viittasi muut sotilaat ja Tairan mukaansa.
Kun joukkio oli kadonnut kalliosolaan, jäljelle jääneet menivät etsimään maasturia siitä suunnasta mistä Sergei oli piilopaikkaan tullut.
”Miten te löysitte meidät?” Moto kysyi hiljaa siskonpojaltaan.
”Tanya löysi” nuorukainen korjasi. ”Se ilmoitti yhtäkkiä kesken ajon, et tuonne suuntaan pitäis mennä, enkä ruvennu siinä vaihees väittään vastaan..”
Maasturi löytyi kahden ison laavalohkareen välistä piilosta ja Tanya kokeili käynnistää ajoneuvoa Turbon ojentamilla avaimilla.
”Polttoaine aika vähissä, pitää ettiä lähin tankkauspiste” hiirinainen totesi kun auto hörähti käyntiin.
Tankkauksen jälkeen aurinko alkoi uhkaavasti laskea.
”Me ei taideta ehtiä enää valoisaan aikaan tukikohtaan” Turbo totesi. ”Ehkä parempi, et yövytään jossain turvallisessa paikassa. Yks Vapaustaistelijoiden vanha piilopaikka on lähellä, käviskö se?”
Miihkali nielaisi nähdessään Turbon mainitseman piilopaikan. Luola oli sama, jonne he oliva tulleet sen jälkeen, kun hän ja Minni olivat hakeneet kolmikon Nuikin labrasta näiden loukkaantumisen jälkeen.
”Tunneli on sortunu varmaan hyvän aikaa sitten, mut luolan pitäis olla tarpeeks syvä jos hiekkamyrsky iskee” Moto arvioi. ”Pitäiskö Minnille ilmoittaa et tullaan vasta huomenna?”
”Mä voin hoitaa sen” Miihkali vastasi nopeasti ja otti kenraaliin yhteyttä prätkänsä radiolla.
Iltapalan jälkeen joukkio asettautui lepäämään kuka mitenkin.
Moto ja Miihkali pelasivat hetken korttia, Vinski kaivoi käsikonsolinsa esiin ja piippaukset ja tiluliliii-musat täyttivät hiljaisen luolan siihen asti, kunnes Turbo käski tämän hiljentää äänet tai hän tekisi sen itse.
Tanya keräsi iltapalan tykötarpeet Miihkalin prätkän sivulaukkuun ja seurasi sitten Turboa ulos.
Kullanruskea hiiri istui vähän matkan päässä luolan suuaukosta ja katseli laskevan auringon suuntaan.
”Kaikki ok?” hiirinainen kysyi ja istui vähän matkan päähän toisesta.
Turbo huokaisi ja hieroi hieman ohimoaan. ”Nyt alkaa olla.. Kiitos, et te tulitte Miihkalin kanssa..”
”Tais tää reissu mennä aika lailla tunteisiin.. eikä pelkästään Motolla” Tanya arveli hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Kieltämättä” Turbo naurahti. ”Ai niin, Santtu toivoi, et tulisit potemaan saikkua Chicagoon..”
Tanya nauroi. ”Enköhän mä ole jo saikkuni pitänyt. Mä oon vetänyt lonkkaa pari päivää niin että sulan kohta selän kohdalta..”
Turbo hymähti. ”Niin taidat olla. Tuutte sitte Miihkalin kanssa jäbän seuraavan loman aikana, okei?”
”Se on saletti” Tanya virnisti, nousi ylös ja rutisti kullanruskeaa hiirtä nopeasti. ”Hyvää yötä.”
Turbo palasi sisälle luolaan vasta, kun pimeys humahti autiomaan ylle kuin raskas matto. Tanya ja Miihkali näyttivät olevan umpiunessa, mutta Vinski ja Moto olivat vielä valveilla.
”Kaikki hyvin, isoveikka?” Turbo varmisti Motolta.
”Joo.. Tarvisko meidän kolmen järkätä vartiovuorot?” harmaa hiiri kysyi takaisin ja haukotteli niin että leukapielet natisivat.
”Mä otan ekan, herätän sut neljän tunnin päästä” Vinski vastasi ja hiipi pienen valon kanssa luolan suuaukolle istumaan.
Moto kävi peittelemässä nuorimmaiset ylimääräisellä huovalla ja kävi sitten pitkäkseen.
”Alkaa olla jo melkein ikävä Chicagoa.. ja Leipäjuustoa” harmaa hiiri kuiskasi ja Turbo tyrskähti naurusta.
”Pitäisköhän sun mennä lääkärin pakeille, alat puhua aika pehmoisia?” kullanruskea hiiri heitti. ”Hyvää yötä.”
”Öitä.”

Paria päivää myöhemmin Tanya istui suuren, hallimaisen rakennuksen käytävällä odottamassa lääkintäväen takki käsivarrellaan.
Paksujen ovien takana oli menossa oikeudenkäynti, joka oli kestänyt jo monta tuntia.
Hieman punatukkainen hiirinainen pohti pystyisivätkö veljet istumaan näin kauaa paikallaan vai pitikö heidän tehdä välillä taukojumppaa. Tanya tirskahti ajatuksilleen, mutta vaikeni sitten vakavoituen. Tietenkään edes prätkähiiret eivät pelleilisi näin vakavan asian edessä.
Samassa salin pienempi sivuovi aukeni ja kuulustelua tallentanut tiedustelun porukka käveli ulos. Rosie hoksasi Tanyan ja käveli tämän luo.
”Ei pitäis kestää enää kauaa” vaalea Rosie sanoi ja istui nuoremman hiirinaisen viereen.
”Miten veljet.. ja Moto.. pärjää?” Tanya kysyi varovaisesti hieroskellen käsiään hieman huolissaan.
”Ulkoisesti he ovat ok.. mut henkistä kuormaa tuskin meistä kukaan osaa edes käsittää” Rosie huokaisi ja avasi hiuksensa asialliselta nutturalta. ”Mut eiköhän se siitä.. Kuitenkin he nyt päätyvät lukkojen taakse. Eikä Motonkaan tarvitse tuhlata enää yhtää ajatusta heihin. Saa jatkaa omaa elämäänsä täysillä eteenpäin.”
Tanya nyökkäsi ja Rosie nousi ylös.
”Jahas, mutta jospa tästä toimiston kautta kotiin. Taitaa olla raskas työputki meillä itse kullakin.” Vaaleatukkainen hiirinainen haukotteli makeasti.
”Sä et oo kyl vieläkään ajokuntoinen” nuorempi hiirinainen huomautti.
Rosien toinen käsi oli kantoliinassa, sillä rajoitettiin murtuneen solisluun liikettä.
”En, mut onneks Ryan on” Rosie naurahti. ”Se lupas tulla hakeen mut maasturilla. Se on ollu kyl tavallistakin suojelevaisempi nyt. Siinä ja siinä ettei oo ollu pesemäs mun pyykkejäki.”
Tanya tyrski naurusta ja vilkutti vaalealle hiirinaiselle heipat.
Kun Rosie oli kadonnut nurkan taa, salin sivuovi avautui taas ja neljä karskia vartijaa taluttivat rottasisarukset ulos. Sisaruksilla oli vaaleat, haalarimaiset vangin vaatteet ja pitkät kahleet käsistä jalkoihin, joilla kävely kyllä onnistui, mutta ei todellakaan juoksuvauhtia.
Nadjan ilme oli alistunut ja katse maassa, Sergei yritti näyttää itsevarmalta, vaikka silmissä välkehtivästä pelosta ei voinut erehtyä. Rottamies huomasi Tanyan ja aikoi sanoa tälle selvästi jotain, mutta vartijat tönivät heidät eteenpäin ja joukkio katosi portaita alas.
Pian tämän jälkeen salin isot ovet avautuivat ja todistajat, asianajajat ja juryn jäsenet tulivat ulos tuomioistuimen vartijoiden katsoessa että kaikki poistuivat salista.
Tanya nousi seisomaan kun hänelle tuttu kolmikko ja Minni lähestyivät häntä.
”Hei..” hiirinainen tervehti varovaisesti.
Vinski ja Turbo ynähtivät jonkinlaisen vastauksen, mutta Moto oli vaiti. Harmaan hiiren katse oli maassa ja ilme apea ja hänen hartiansa eivät olisi voineet enää matalammalla roikkua.
Tanya astui lähemmäs ja halasi Motoa pitkään. ”Se on nyt ohi. Sun ei tarvi käydä tuota mankelia läpi enää ikinä.”
”Mikä mankeli edes on?” Vinski ihmetteli ääneen ja joukkio tyrskähti naurusta.
”Voin vinkata et Santtu esittelis sulle semmosen, kun pääsette turvallisesti Chicagoon?” Tanya näytti kieltä valkoiselle hiirelle.
Minni otti Turboa kädestä ja viittasi porukan mukaansa. Alakerran parkkihallissa he kävelivät prätkien luo ja Tanya kiipesi Moton taakse. Turbon takapenkki oli nyt varattu Minnille.
”Mennään tukikohtaan. Mun pitää järkätä teille kyyti kotiin. Tukikohdan perukoilla on yks alus, joka pitäis hävittää.. Mä voin varmaan luottaa teihin, et hoituis samalla?” Minni pohti ääneen virnistäen ilkikurisesti.
”Kunhan se ei sula ennen Chicagoa” Turbo naurahti.
”Nääh, veikka. Kyl elämäs pitää sen verran jännitystä olla!” Vinski ilmoitti polleasti yrittäen selvästi myös piristää Moton hieman apeaa mieltä. Mies ei taatusti voi vastustaa pientä seikkailua veljien kesken.

Aurinko oli noussut Maassa vain vähän aikaa sitten. Punatukkainen mekaanikko oli käynyt avaamassa korjaamonsa ovet lukosta ja oli juuri saanut ensimmäisen kahvikupillisen juotua, kun hän kuuli kolmen moottoripyörän lähestyvän korjaamoaan. Niiden pyörien moottorien äänet hän tunnistaisi vaikka unissaan ja nainen kiiruhti ulos.
”Huomenta söpöläinen” Vinski tervehti kun pysäytti pyöränsä ihan naisen eteen.
”Eiks sulla oo muuta sanottavaa?” ihmisnainen ärähti ja halasi valkoista hiirtä tiukasti.
”Kotona ollaan” Turbo ja Moto virnistivät kun nainen halasi heitäkin. ”Mitä on aamupalaks?”
”Mä edelleen kadun sitä, etten liiku enemmän merkonomien kanssa...” Santtu huokaisi leveä hymy kasvoillaan kun kolmikko rullasi pyöränsä varikon puolelle. ”No, miten meni?”
”Nadja löytyi ja kaksikko joutui oikeuden eteen. Aika pitkään saavat lukea tiilenpäitä” Turbo vastasi kun kolmikko istui alas ja Santtu keitti uuden pannullisen kahvia. ”Mitens täällä?”
”Leipiksen heimo viettänyt hiljaista viikkoa. Krista soitti eilen, se on tulossa kaupunkiin päin, arveli ilmestyvänsä tänne puolenpäivän jälkeen, eli aika nappiajoitus kotiutua” ihmisnainen naurahti lempeästi nähdessään, kuinka viimeinen uutinen nostatti heti hymyn hiiristä kookkaimman suupielille.
”Me hallitaan täydellisesti täydellinen ajoitus” Vinski ilmoitti ”vaatimattomasti” ja töni harmaata hiirtä merkitsevästi kylkeen kyynärpäällään.

Oi vitsi tää oli hyvä tarina! Kiva, kun tuli tarina missä hieman enemmän käsitellään myös rottiakin. Hieman tulee oma maailma mieleen, kun tummaihoiset ovat vieläkin vähempi arvoisia mukamas kuin vaaleaihoiset. Tai kuinka heitä orjuutettiin ennen muinoin.

Tää tarina oli tosi kova . Mullekin tuli hiukan mieleen Yhdysvaltojen etelä valtiot ennen sisällissotaa. Onneks tää rottaduo jäi lopulta kiinni.

Kiitos palautteestanne

Ole hyvä vain

Yhdyn edellisiin; juoni oli aika kiintoisa, mitä pidemmälle se eteni, sitä enemmän siitä pidin. Kiitos tästä [You must be registered and logged in to see this image.]