Tarua vai totta? (K-12)

Luku 24: Seitsemäs kylä

- Noin 5 % Yhdysvaltojen asukkaista uskoo joutuneensa jossakin elämänsä vaiheessa muukalaisten sieppaamaksi, Santtu kertoi jätkille, kun seisoivat suksilla laskettelurinteen päällä.
Hiiret ja Santtu olivat saaneet kutsun Himokselle eräältä Santun vanhalta ystävältä, joka piti laskettelukeskusta. Monet vierailijat olivat valittaneet nähneensä mustiin verhotun luurankomaisen hahmon kulkevan yöllä käytävillä viikatteen kanssa. Turbo oli pohtinut melkein päänsä puhki asian kanssa eikä hän siltikään osannut selittää hahmoa mikä heille oli kuvattu.
- En mä saa nyt vaan millään päähäni mikä tää otus voi oikein olla, hän voihkaisi.
Santtu laski kätensä hänen olalleen.
- No Salk sano et me voidaan viettää yö käytävillä niin ehkä me saadaan tästäkin selvä, hän sanoi.
Vinski lasketteli heidän viereensä ja Moto seurasi pian perässä.
- Mä en nyt oikein tiedä et kumpia me ollaan. Ghostbusters vai Scooby Doon gangi, hän sanoi.
- No jos me ollaan se Scooby-ryhmä niin sä oot se pelkurikoira, Moto totesi.
- Hei, Vinski älähti saaden muut nauramaan.

Myöhemmin samana iltana tiimi oli asettunut vartioasemiin käytävälle nähdäkseen mikä laskettelukeskusta piinasi. Heidän ei tarvinnut odottaa kovin kauaa sillä heti vähän yli keskiyön käytävältä alkoi kuulua kahinaa ja kohta kulman takaa ilmestyi mustaan kaapuun puettu luuranko viikatteen kanssa. Santun suu loksahti auki eivätkä jätkätkään näyttäneet yhtään sen ällistyneemmiltä. Santtu oli kuitenkin heistä ainoa kuka tunnisti ilmestyksen.
- Viikatemies, hän henkäisi.
Hiiret kääntyivät katsomaan häntä.
- Siis mikä? Vinski kysyi.
- Viikatemies. Se on kuolemanenne. Jotain tosi isoa on nyt tekeillä, Santtu selitti.
Viikatemies ei sanonut mitään vaan nosti luisevan kätensä ja osoitti ulos ikkunasta. Kaikki kääntyivät katsomaan ja näkivät vain Agung-vuoren jonka juurelle keskus oli rakennettu.
- Agung? Mitä siitä? Moto kysyi.
Viikatemies ei sanonut mitään. Osoitti vain herkeämättä vuorta.
- Musta tuntuu et se haluaa meidän menevän tsekkaan paikan, Santtu järkeili.
- Siis miks meidän pitäis kuunnella tota tuomionpäivän pasuunaa? Vinski kysyi.
- Mähän sanoin et sä oot se pelkurikoira, Moto hymähti.
Ennen kuin Vinski ehti sanoa mitään Turbo avasi suunsa:
- Asia on nyt niin et meidät pyydettiin tänne tsekkaan tää juttu ja me kans viedään tää loppuun. Mentiin.

Hieman myöhemmin tiimi ajoi vuoren rinnettä ylös prätkät moottorikelkkatilassa. Heidän ei kuitenkaan tarvinnut matkata kovin kauan kun kaikki alkoi täristä. Hiiret katsoivat toisiaan.
- Mikä se oli? Turbo kysyi.
- Olihan se sun vatsas? Vinski kysyi Motolta saaden vastaukseksi vain mulkaisun.
Santtu katsoi ylös vuoren rinteeseen ja kiljaisi:
- Lumivyöry!
Valtava lumiaalto syöksyi heitä kohti. Tiimi käänsi oitis prätkät ympäri ja lähti takaisin kohti keskusta. Rakennuksen takana jätkät pysäyttivät prätkät ja Vinski nosti Santun kyydistä.
- Yritä sä agtoida jengi ulos keskuksesta. Me yritetään pysäyttää vyöry, Turbo sanoi.
- Kai te tajuutte et toi on luonnonvoima.Ei sitä niin vaan pysäytetä, Santtu huomautti.
- Niin ollaan mekin. Nimittäin Marsin luonnonvoima, Vinski virnisti ja hiiret painuivatkin heti liikeelle.
Hiiriltä ei kestänyt kauan keksiä suunnitelma saada lumivyöry pysähtymään. He ampuivat laserilla maahan tarpeeksi leveän ja syvän vallihaudan mihin lumi jämähti. Jätkät tekivät ylävitosen.
- Täähän oli anasta, Vinski naurahti.
- Kai sä teidät et se on sorsa, Moto huomautti saaden Vinskin nolostumaan.

Kommentoikaa pliis

Luku 25: Luminainen

- Toisinaan viikatemiehellä kerrotaan olevan mahtavat siivet. Silloin olento halutaan kuvata langenneeksi enkeliksi, Santtu selitti istuessaan lämpölampun alla.
Tiimi oli palannut Chicagoon missä sää ei ollut paljoa lämpimämpi kuin Himoksella. Chicagoon oli nimittäin osunut vuosisadan kovin lumimyrsky. Tulostaulussa ei ollut juuri minkäänlaista lämmitystä joten jätkät olivat päätyneet punkkaamaan Santun korjaamolle. Siitäkin huolimatta koko remmi hytisi kuin horkassa.
- Jos haluut mä voin kyl lämmittää sua, Vinski virnisti saaden Santulta lähinnä ärtyneen mulkaisun.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun jokin rikkoi ikkunan. Turbo ja Moto syöksyivät molemmmat ikkunan molemmin puolin varmistaen selustan. Ampujaa ei kuitenkaan näkynyt missään.
- Mikä se edes oli? Santtu kysyi noustessaan ylös.
Myös Vinski oli noussut ja mennyt tarkistamaan takaseinän.
- Ei o varmaa tietoo, mut mä veikkaan et vanha kalakukko on epäilty numero one, hän totesi ja kaivoi seinästä esiin pienen luodin.

Samaan aikaan tornissa Rasvanahka oli palannut onnistuneelta tehtävältään. Leipäjuusto myhäili tyytyväisenä.
- Hienoa nyt on aika siirtyä vaiheeseen kaksi, hän sanoi.
- Ai soitetaan Aarne Saariselle? Rasvanahka kysyi?
Leipäjuusto löi käden otsaansa.
- Ei, senkin romahtanut riutta, vaan annamme kylmän kaunottaremme hoitaa loput, kalapomo sanoi.

Korjaamolla Jätkät ja Santtu olivat ryhtyneet katsomaan Interin futispeliä TV:stä kun sähköt menivät.
- Ou come on! Just kun matsi alko käydä jännäks, Moto voihkaisi.
- Sähkökatkot pitäis kieltää lailla, Vinski jupisi.
- Ja te jätkät nauratte kun meikä katsoo BB:tä, Santtu virnisti.
Samassa ovelta kuului outo koputus. Tiimi kääntyi katsomaan ovelle, mutta kukaan ei ehtinyt edes liikkua kun se jo paiskautui auki myrskytuulen lailla. Ovi aukossa seisoi kaunis neito joka näytti samalla jotenkin tosi hyytävältä. Santun silmät laajenivat ällistyksestä.
- Yuki Onna, hän henkäisi.
Hiiret katsoivat häntä kysyvästi.
- Toi kuulosti japanilta, mut mikä? Turbo kysyi.
- Se on japanilainen jäähenki. Se oli aikoinaan nuori neito jonka henki rupes tykkään kyttyrää ennen aikaisesta kuolemasta, Santtu selitti.
Vinski virnisti.
- Tehkääs tietä jätkät kaiffat. Meikä sulattaa kyl tän lumikuningattaren sydämen, hän totesi ja lähestyi Yuki Onnaa.
- Älä! Se..., Santtu yritti varoittaa mutta se oli turhaa.
Vinski käveli itsevarmasti jääneidon luo ja paljasti parhaan hurmurihymynsä.
- Tervehdys kaunokainen. Kylmä ilma vai? Mietin vain kun oot kalpea kuin Lumikki, hän sanoi.
Yuki Onnan silmät kaventuivat julmasti.
- Yumoa, kuului hyytävä kuiskaus ja samassa Vinski tunsikin jo jäätyvänsä.
- Ei tykkää miehistä, Santtu mutisi irvistäen.
Turbo ja Moto tuijottivat hetken järkyttyneinä pakastunutta Vinskiä, mutta heräsivät sitten toimintaan. Moto nappasi nopeasti Vinskin samalla kun Turbo kiskaisi Santun mukaansa ja sitten he syöksyivät jääneidon ohi ulos. He olivat jo syöksymässä prätkille kun Yuki Onna ilmestyi uudestaan heidän eteensä. Juuri silloin Santun puhelin alkoi soittaa Stigiä.
- Oli kesäkuu, täysi kuu
Kävelimme pitkin katuu, seurueemme ja mä
Mä etunenässä ja muut perässä
Saavuimme discoon ja siellä mä näin sut sisko, räppäri lauloi.
Yuki Onna pysähtyi ällistyneenä. Aivan kuin henki ei olisi koskaan kuullutkaan sellaista musiikkia. Sitten se alkoi jammailla ja katosi miltei heti. Turbo ja Moto näyttivät yllättyneiltä.
- Sehän katos kuin avatar, Moto sanoi.
Turbo nyökkäsi ja katsoi sitten taivaanrannassa näkyvää pilvenpiirtäjää.
- Kalanaama saa vielä nähdä tornin romahduksen, mut 1. me sulatetaan Vinski, hän sanoi.

Kommentoikaa pliis

Luku 26: Jättiläispäällikkö

- Toisinaan kerrotaan, että Yuki Onna käy käsiksi miehiin, jotka ovat kohdelleet naisia huonosti tai ovat ilkeitä, Santtu mainitsi kun he kävelivät pitkin käytävää.
- Mut en mä kohtele naisia huonosti tai o ilkeä, Vinksi ällisteli.
- Ehkä se ei tykkää naistenmiehistä, Moto totesi saaden valkoselta hiireltä ärtyneen mulkaisun.
Hiiret ja Santtu oli pyydetty Näsilinnaan tutkimaan outoja tapahtumia. Vaikka rakennus itsessään oli vanha ja ottanut osumaa sisällissodassa kukaan ei osannut selittää outoa jättimäistä olentoa jonka oli nähty kiertelevän linnan ympärillä. Turbo oli yrittänyt koko museokierroksen ajan pohtia olion salaisuutta mutta ei ollut tullut hullua hurskaammaksi.
- No Emil sano et me saadaan jäädä tänne tutkimaan yön ajaksi. Eiköhän mä jotain löydetä, Santtu totesi.
Turbo nyökkäsi myöntävästi. Sinä yönä voisi tapahtua mitä vain.

Seuraavana yönä nelikko oli hajaantunut eripuolille rakennusta. Turbo oli katolla, Moto oli jäänyt vintille, Vinski oli puoliksi pakotettu jäämään palvelijoiden portaisiin ja Santtu oli mennyt tutkimaan ala-aulaa. Mitään ei ensin tapahtunut vaikka Vinski väitti kiven kovaa kuulleensa kolinaa portaikosta.
- Ihan tosi. Se kuulosti siltä kuin joku ois pudottanut pianon, hän sanoi radiopuhelimeen.
- Hei vaik se opas sanokin et täällä kummittelee niin me etsitään nyt jotain aineellisempaa kuin henkimaailman hommat, Turbo huomautti juuri kun ala-aulasta kuului kova rysähdys ja heti perään Santun pelästynyt huuto.
Hiirten päästyä paikalle heitä tervehti ällistyttävä näky. Kaksi kertaa tavallisen ihmisen mittainen olio seisoi Santun edessä nuija kohotettuna iskuun. Oliolla oli niskassaan karhuntalja, korvassaan rengas, ranteissaan suojukset, vyötäisillään lannevaate ja jalassaan turksisaappaat. Vinski pääsi ensimmäisenä liikkeelle ja hän tönäisi Santun äkkiä pois olion nuijan iskun tieltä.
- Mikä toi on? Rasviksen esi-isä? hän kysyi.
- Se on Gogmagog, Santtu onnistui sanomaan.
Hiiret näyttivät kysyviltä.
- Eli mikä? Moto kysyi.
Santtu ei kuitenkaan ehtinyt vastata kun Gogmagog jos sai vedettyä nuijansa irti seinästä ja kävi jo uuteen hyökkäykseen. Tällä kertaa Moto oli kuitenkin valmiina ja ampui laserin nuijaan räjäyttäen sen atomeiksi. Hän ei kuitenkaan ollut arvannut otuksen olevan niin nopea kuin miltä näytti. Yhdellä nopealla kaapaisulla Gogamagog jo nappasi Moton vahvaan karhunhalaukseen. Moto karjaisi tuskasta. Hän oli varma että hänen selkärankansa katkeaisi kohta. Turbo ja Vinski kävivät hyökkäykseen lasertulen avulla. Laser ehkä lähinnä kimpoili Gogmagogista mutta se sai otuksen päästämään irti Motosta. Gogmagog alkoi perääntyä.
- Vauhtia jätkät. Ajaetaan se Elbeen, Turbo sanoi.
Lasertulitus vain jatkui saaden Gogmagogin perääntymään ulos rakennuksesta ja kohti jokea. Ei kestänyt kauan kun olio jo putosi veteen ja alkoi ajalehtia pois päin.
- Toivottavasti se ei unohtanu sukaa, Vinski vitsaili saaden kaikki pyörittelemään silmiään.

Kommentoikaa pliis

Luku 27: Valkoinen valas

- Kun Brittein saaret olivat jättien hallinnassa, paikkaa kutsuttiin Albioniksi Alban, vanhimman sisaren, pojan mukaan, Santtu kertoi jätkille.
Santun ystävä Stan oli kutsunut hänet ja hiiret Acceptin keikalle, joka pidettiin Michigan-järvellä superluokan huvijahdilla. Voi sitä glitterin paljoutta mitä laiva sisälsi. Jätkiä taisi kuitenkin kiinnostaa enemmän konsertti kuin laivan glamour.
- Me nähdään Accept. Me nähdään Accept. Me nähdään Accept, Vinski hoki ja tuskin pysyi housuissaan jännityksen takia.
Santtu ei voinut olla hymyilemättä jätkien innostukselle. He olivat kuin ryhmä pikkupoikia jotka odottivat pääsyä huvipuistoon. Hän oli juuri jutellut Stanin kanssa kun ohi kulki mies huolestuneen näköisenä.
- Toi on Aabel. Bändin manageri, Stan sanoi.
- Huolissaan keikan sujumisesta? Santtu kysyi
- Sinne päin. Bändi sai tossa pari viikkoa sitten varoituksen, että keikka pitäis perua, Stan kertoi.
Hiiret näyttivät kysyviltä.
- Mitä sä tarkoitat? Turbo kysyi.
- Ne sai uhkausviestin missä niiden käskettiin pysyä poissa järveltä. Pohjassa on kuulemma aktiniumia, Stan selitti.
Jätkät katsoivat toisiaan.
- Mitäs sanotte pojat? Miltä kuulostaa?, Turbo kysyi.
- Siltä että vanha kalanaama on taas tehnyt aloitteen, Moto tuumasi.
Vinski kääntyi Stanin puoleen.
- Me pidetään varmasti tätä keikkaa silmällä. Siitä voit olla varma, hän virnisti.

Samaan aikaan järven rannalla eräässä tutussa violetissa autossa eräs hyvin tuttu plutolainen punoi taas juoniaan.
- Näyttää siltä että tuo kelluva disko ei suostunut kuuntelemaan varoituksiani, Leipäjuusto tuumiskeli.
- Onks meillä siis joku toinen suunnitelma, pomo? Rasvanahka kysyi
- Kyllä vain onkin, Leipäjuusto virnisti ja otti takakontista esille jotain mikä näytti alppihiihdon suksilta.
Sitten hän otti yhteyttä Nuikkiin.
- Miten kenkäfirmallamme menee, parahin proffa? hän kysyi.
- Hyvin sujuu teidän aivinaisuutenne. Vain viimeinen säätö ja valtaisa avustajamme on valmis iskuunsa, Nuikki ilmoitti.
- Hienoa. Tiesin että tämä aate toimisi vaikka siirrin onkin sökönä. Päästäkäämme siis peto irti, Leipäjuusto sanoi kierosti hymyillen.

Laivalla kaikki olivat kerääntyneet pääkannelle missä keikka aiottiin pitää. Vinski oli tarjoutunut Santun avecisi mistä tyttö oli kuitenkin hieman huvittuneena kieltäytynyt.
- Sori mut libidit ei nyt oikeen kohtaa, Santtu totesi jättäen valkean hiiren hieman hämmentyneeksi.
Sen sijaan naismekaanikko siirtyi lavan läheisyyteen seurassaan kaveri nimeltä Adam. Mies oli ilmeisesti Santun vanha luokkakaveri. Vinski jäi tympääntyneenä ja selvästi mustasukkaisena nojaamaan vasten akasiaa. Turbo ja Moto olivat lähinnä huvittuneita.
- Sori alfa. Ei tällä kertaa, Moto totesi saaden Vinskiltä lähinnä vihaisen mulkaisun.
- Ja nyt hyvä yleisö! Suoraan Anrasista saapuneena Accept! Stan kailotti lavalta ja bändi alkoi soittaa.
- Running through empty streets
Trying to find my ride
C'mon, let's go to town
I wanna live my life, kuului lavalta.
Turbo ja Moto jorasivat muiden mukana, mutta Vinski tyytyi vain katselemaan Santtua ja Adamia. Hän huokaisi surullisesti. Vaikka hän olikin ryhmän naistenmies hän oli alkanut uskoa ettei hänellä olis mitään mahdollisuuksia iskeä Santtua. Kylmä viima sai Vinskin hytisemään ja hän siirtyi sisälle.
- Se koukkija saa mut näkeen punasta, Vinski mutisi mennessään.
Hän ei kuitenkaan entänyt minnekään kun valtaisa tärähdys sai hänet menettämään tasapainonsa. Oikeastaan koko alus töytäili sinne tänne kuin AC Milan käyttäisi sitä harjoituspallona. Santtu lensi vasten reunaa ja onnistui näkemään mikä alusta kolisteli. Hän oli tuskin uskoa silmiään. Jättimäinen valkea kaskelotti?
- Mody Dick? Santtu ällistyi.
Juuri silloin Stan yhytti hänet puuten pakokauhuisen yleisön joukosta.
- Nyt tuli tuho. Mä tiesin et olis pitäny tilata Celine Dion, hän voihkaisi.
Santtu sai hänet kutenkin rauhoittumaan.
- Olkoon vaikka Jere Karalahti. Missä jätkät on? hän kysyi.
- Ne etsii sua ja Vinskiä väkijoukossa. Ne haluaa aientaa et te ootte kunnossa, Stan vastasi.
Santtu nyökkäsi ja lähti Stanin osoittamaan suuntaan. Hetken kuluttua hän löysi Turbon ja Moton.
- Täs ollaan. Löysitteks te vielä Vinskiä? Santtu kysyi.
- Ei o onnannu. Toisaalta me ollaan tutkittu vast 1/4 täst laivasta joten se voi olla missä vaan, Moto sanoi.
- Meidän ois kuitenkin parasta löytää se ennen kuin valas pistää aluksen pohjaan, Turbo totesi.
- Se on Moby Dick. Kuuluisa valkea valas joka on pistänyt useampia valaanpyyntialuksia palasiksi kuin voit kuvitella, Santtu huomautti.
Turbo ja Moto näyttivät yllättyneinä.
- Ai se tiiliskivi valas? Moto kysyi.
- Just se tiiliskivi valas ja se on klassikko vaikka on aika paksu, Santtu sanoi ja kolmikko riensi sisälle.

Monta kerrosta alempana Vinski nousi istumaan päätään pidellen. Hän oli lyönyt ilkeästi päänsä pudotessaan lattialle.
- Re... se teki häijyä, hän mutisi.
Äkkiä hän oli kuulevinaan jotain ja hiipi lähemmäs. Se oli Aabel ja hän näytti puhuvan jonkun kanssa puhelimessa.
- Hyvä on. Hyvä on. Minä maksan. Minä maksan. Se otus tekee jo aluksesta palttua, hän sanoi.
- Se ei vain riitä. Sinun on myös saatava käsiisi aine, kuului luurin toisesta päästä.
- Mitä minun pitäisi tehdä? Soittaa Juska Reimanille? Olen manageri en sukeltaja, Aabel älähti.
- Sinun olisi pitänyt harkita sitä ennen kuin lähdit A'iasta, kuului puhelimesta ja sitten puhelu katkesi.
Vinski oli varma että manageri puhui Leipäjuuston kanssa. Kuka muu se olisi voinut olla kun otti huomioon että järven pohjassa oli radioaktiivista alkuainetta. Hän oli jo aikeissa livahtaa paikalta etsiäkseen Turbon ja Moton käsiinsä kun hän astui mäsän peilin päälle. Aabel kääntyi oitis ja huomasi valkean hiiren.
- Sinä? Kuinka paljon kuulit? hän kysyi.
- Osapuilleen kaiken, Vinski tuumasi.
- Olen pahoillani mutta minun on pakko aurata sinut? Aabel huokaisi ja veti esille pistoolin.
Vinski huomasi kyllä Aabelin todelliseksi alokkaaksi näissä hommissa mutta hän ei voinut siltikään muuta kuin nostaa kätensä. Aabel käski pään nyökkäyksellä Vinskiä kääntymään ympäri ja laskemaan sitten kätensä. Hänen sitoessaan Vinskin käsiä selän taakse Vinski ei voinut olla ajattelematta miten paljon manageri muistutti kuningas Learia yhdestä Shakespearin näytelmästä. Aabel alkoi töniä Vinskiä eteenpäin. Pian he löysivät tiensä laivan keittiöön. Aabel töni Vinskiä kohti patoja ja Vinski nielaisi. Aikoiko manageri todella... Aabel ei sanonut mitään vaan tönäisi Vinskin sisälle teollisuuspataan joka oli onneksi tyhjä.
- Täältä sinua ei löydetä hetkeen ja jos löydetään niin on ainakin tarjolla hiirimuhennosta, Aabel murahti ja sulki padan kannen.
Vinski jäi yksin pimeään.

Muutama minuutti myöhemmin laiva oli tyhjentynyt Turboa, Motoa ja Santtua lukuunottamatta. Kaikki muut olivat paenneet pelastusveneisiin. He olivat ja alkaneet tulla epätoivoisiksi sillä he olivat jo tutkineet laivan ylhäältä alas ja alhaalta ylös.
- Kyl sen täytyy jossain olla? Moto ihmetteli.
- Joo mut missä? Turbo lisäsi.
Santtu oli jo aikeissa ehdottaa jotain kun kaukaa alkoi kuulua hoilotusta:
- Lady I'm lovin' you
In my car I drive
Woman I lose my way
Cause you can't take me high.
- Hei, kuuletteks te ton? hän kysyi.
- Se kuuluu tulevan keittiöstä. Menoks, Turbo sanoi ja tiimi ryntäsi äänen suuntaan.
Adagio alkoi jo näyttää kymppiä kun kolmikko pääsi perille. He katselivat ympärilleen kummissaan. Laulu kuului yhä ja se oli raskaasti nuotin vierestä.
- Mä kuulen sen mut en näe sitä, Santtu ihmetteli.
Moto katseli jonkin aikaa ympärilleen ja käveli sitten padan luo. Nopealla nykäisyllä hän avasi kannen ja löysi Vinskin joka oli kyllästyneenä päättänyt ruveta laulamaan.
- Kaverit, mikä makso? Vinski kysyi.
- Sun löytämisessäs meni hetki, Turbo totesi kun Moto nosti Vinskin ulos.
- Kuinka löysitte mut? Vinski kysyi.
- Seurattiin sun lauluääntäs ja jos sä yrität tota ballaadia muhun niin saat yksisuuntaisen lipun avioero kaupunkiin, Santtu tuumasi samalla kun vapautti Vinskin käsiä köysistä
- Mitä on tekeillä? Turbo kysyi.
- Ei o aikaa selittää. Aavekala on kaiken takana, Vinski sanoi ja tiimi lähti juoksemaan kohti ruumaa Vinskin johtamana.

Ruumassa Aabel oli juuri saanut sukelluspuvun päälleen ja katseli alla odottavaan veteen. Jos hän vain saisi jotenkin kostettua tämän kaiken Leipäjuustolle, mutta miten. Eleettömästi hän veti naamarin päähänsä ja sukelsi. Juuri silloin hiiret ja Santtu ehtivät paikalle.
- Mitäs nyt tehdään? Sotetaan Henri Alenille? Moto kysyi.
- Me tiedetään et Leipäjuusto sekä lähetti ton riehuvan valaan että haluaa sen alkuaineen, Turbo pohti ääneen.
Sitten hänellä sytytti.
- Mitä Donetskissa on? hän kysyi Santulta.
- Se on teollisuuskaupunki ja sieltä tulee pikkukenkiä. Kui? Santtu ihmetteli
- Mä luulen keksineeni miten me saadaan tää juoni hiihtelemään ihan toiselle ladulle, Turbo sanoi.

Hetkistä myöhemmin Aabel nousi vedestä mukanaan vihreänä hohtava kivi. Samalla hetkellä hänen kännykkänsä soi.
- Aabel Harkness, Aabel vastasi.
- Tässä Mart Helme, kuului puhelimesta.
Aabelilla ei ollut aavistustakaan että soittaja oli oikeasti Vinski joka vain yritti aiheuttaa eripuraa roistojen kesken. Aivan uutena roistona Aabel ei varmasti erottaisi marsilaisen matkintaa. Ei aikaakaan kun kuikusta kihisevä Aabel jo hyppäsi moottoriveneeseen ja kaasutti ulos laivasta. Hiiret loikkasivat omien prätkiensä selkään ja Vinski tarjosi kätensä Santulle.
- Sopisiks mä nyt aveciks? hän kysyi.
- No kyl sä aaveen peittoat, Santtu hymyili ja loikkasi prätkän selkään.
- Ainahan tämmönen Adonis sellasen peittoo, Vinski virnisti ja pullisteli lihaksiaan.
- Niinpä tietty, Santtu huokaisi kun he alkoivat kiihdyttää Aabelin perään.

Jonkin matkan päässä odotteli Leipäjuuston huvipursi. Pyylevä plutolainen odotteli kannella tulevaa toimitusta kätyriensä kanssa.
- Tuli just mieleen et mitä jos se valas löytää meidät ensin? Rasvanahka kysyi.
- Miten se iso otus nyt meidät muka tavoittaisi senkin adversatiivinen auraus, Leipäjuusto hymähti.
Juuri silloin Nuikki huomasi jotain ja nykäisi Leipäjuustoa takin hihasta.
- Tuota teidän leikkaavuutenne, hän sanoi.
- Mitä nyt senkin rikkinäinen teuras, Leipäjuusto hymähti.
- Sitä minä vain että meistä taitaa kohta tulla bonaa! Nuikki rääkäisi.
Heitä kohti syöksyi aitokanan nopeudella Aabelin moottorivene, Prätkähiiret prätkät vesiskootteri muodossa ja Moby Dick. Kaikki kolme roistoa alkoivat yhteen ääneen huutaa kauhusta. Moottorivene syöksyi huvijahdista läpi täydellä nopeudella. Laiva alkoi upota todella nopeasti.
- Pitäiskö meillä olla se Titanicin yhtye? Rasvanahka kysyi.
Leipäjuusto löi vain kätensä otsaan. Moottorivene jäi kiertelemään heitä kuin vihainen kimalainen.
- Hei, Ihaa! Tässä se kivi jonka halusit! Aabel huusi ja heitti kiven suoraan päin Leipäjuuston naamaa.
- Toivottavasti se tekee sinusta solakan! hän huusi vielä ja lähti sitten ajamaan pois päin.
Leipäjuusto hieroi päätään ja katsoi sitten kädessään olevaa kiveä. Kovin kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt juhlia voittoaan kun Turbo jo nappasi sen hänen kädestään huristaessaan ohi.
- Hei, Ariel! Ei tälläkään kertaa, hän naurahti.
- Jeah, aasiatar! Sun suunnitelmas uppos täysin, Moto virnisti.
- Mut älä huoli sillä sun emos onkin jo täällä, Vinski sanoi ja osoitti peukalollaan Mobya
- Lähetä meille diat, Santtu huikkasi tiimin huirstaessa tiehensä.
Kolmen konnan ryhmä kääntyi katsomaan Moby Dickiä joka lähestyi melkein yhtä kovaa kuin luistelija Mika Poutala.
- Alaoikealle! Leipäjuusto huusi ja roisto ryhmä lähti uimaan kovaa kyytiä pakoon.
Hiiret ja Santtu katselivat naureskellen roistojen pakoa. Turbo alkoi tutkia kiveä kädessään.
- Tuota tiedätteks mitä. Musta tuntuu et me taidettiin just estää todellista aarretta joutumasta Plutoon. Tää on adulaari eikä radioaktiivinen alkuaine, hän virnisti.
Santtu otti kiven käteensä.
- Sä oot oikeessa. No täs meil on kyl ajankulua vaik millä mitalla, hän totesi.
- Mitä sä meinaat? Moto kysyi.
- Tälle on menekkiä, Santtu virnisti.
- Ai niin kuin albumeilla? Vinski kysyi.
Santtu nyökkäsi. Hiiret alkoivat hihkua ja tekivät ylävitosen.

Kommentoikaa pliis

Luku 28: Jättläis villisika

- Moby Dick kuuluu kirjojen arvostettuihin klassikoihin. Julkaisemisen aikoina siihen suhtauduttiin kielteisesti ja hyljeksien, Santtu kertoi tullessaan sisälle olohuoneeseen ja pysähtyi siihen paikaan.
Jätkät istuivat kaikki sohvalla Aatamin asuissa. Santtu ei oikein tiennyt minnepäin katsoa, kun paikalla oli kolme varsin lihaksikasta hiirtä.
- Ai sikskö, kun se on semmonen tiiliskivi? Vinski kysyi,
- Ei vaan kirjoitustyyli oli amatöörimäistä. Miks teillä jätkillä ei o vaatteita? Santtu kysyi puolestaan.
- Sähän pyysit meitä laittaan kamamme pyykkiin, Vinksi virnisti.
Santtu ei sanonut siihen mitään mutta pisti itselleen muistiin että hänen pitäisi käydä ostamassa varavaatteita varastoon jätkiä varten. Ei sillä näky oli kyllä aika komea.
- Ai joo, sun puhelimeen tuli viesti joltain Kataiselta, Turbo mainitsi.
- Okei, kiitti tiedosta. Mä käyn soittaas ja sillä välin te jätkät hankitte itsellenne kampetta niskaan, Santtu hymähti.
- Älä väitä ettet muka tykkäis tästä, Vinski virnisti ja pullisteli lihaksiaan.
Santun ärtynyt ilme sai hänet nopeasti sulkemaan suunsa ja suuntaamaan muiden kanssa pyykkitupaan. Santtu painui jupisten itsekseen puhelimelle ja alkoi hakea oikeaa numeroa.
- Aino Katainen, kuului johdon toisesta päästä.
- Hei, Santtu tässä, Santtu sanoi.
- Santtu! Pitkästä aikaa, Aino hihkaisi.
- Jeah, todella. Sähän oot vielä Enokilla töissä etkös? Santtu kysyi.
- Joo ja siks mä vähän kuin soitankin. Meil on alkanu olla ongelmia villisikojen suhteen, Aino selitti.
- Villisikojen? Tuhooks ne satoa tai jotain? Santtu kysyi.
- Joo, mut ei vaan sitä. Lauman johtaja vaaraantaa meidän työntekijät, Aino kertoi.
- Kuinka niin? Santtu ihmetteli.
- Se on jättimäinen ja syö ihmisiä, Aino sanoi.
- Mitä? Santun älähdys hälytti jätkät paikalle.
- Mikä siel oikein on? Erymanthoksen mestäkarju?
- Sitä vähän veikkaisin. Sullahan on kavereina ryhmä prätkäsankareita. Voisiks sä auttaa meitä, Aino anoi.
Santtu ei ehtinyt sanoa mitään kun Turbo nappasi luurin.
- Me tullaan, hän sanoi.

Ei aikaakaan kun sankari ryhmä oli saapunut Dolen säilyketehtaalle. Ainon mukaan viimeisin hirviökarjun isku oli kohdistettu sinne ja näky oli sen näköistä. Kaikenlaisia säilykehedelmiä ja -vihanneksia oli viskelty joka puolelle.
- Vau! Täälhän on käyty varsinainen ruokasota, Moto totesi kun he nousivat pyörien selästä tutkimaan.
- Jos se sika syö ihmisiä niin eiks täällä pitäis olla raatoja? Vinski ihmetteli.
- Aino sano et kaikki selvis onneks ehjinä ulos. Lisäks siat on kaikki ruokaisia, Santtu mainitsi.
- Oikeesti, Vinski kysyi hieman hermostuneena.
Turbo oli siirtynyt tutkimaan ylempiin kerroksiin ja huomasi erään toimiston oven olevan auki. Toimisto oli sekaisin ja näytti siltä että jotain oli anastettu. Lisäksi jäljistä oli helppo päätellä kuka oli ryöstäjä. Kaikkialla oli nimittäin öljytahroja.
- Rasvanahka, hän mutisi ja säntäsi takisin alas.
- Kalakukko on luultavasti tän takana. Sun Santtu ois parasta palata korjaamolle. Tää voi vielä roisiksi, Turbo sanoi.
- Turha luulo, et mä jätän tätä keikkaa väliin vain siks, et Leipäjuusto on taas kuvioissa mukana, Santtu ilmoitti.
- Otetaanko avio? Vinski ehdotti.
- Ei ainakaan niin asiattoman kanssa kuin sä, Santtu hymähti, mutta punastui selvästi ehdotuksesta.
Turbo ei sanonut mitään vaan vihelsi pyörät paikalle. Kolmikko loikkasi prätkien selkään ja lähti matkaan.

Muutamaa kilometriä myöhemmin jostain läheltä alkoi kuulua viulun soittoa.
- Kuuletteks te ton? Turbo sanoi pysäyttäessään prätkänsä.
Moto ja Vinski pysähtyivät.
- Kuulostaa Yoshiko Arailta, Moto totesi.
- Ootsä varma ettei se o hirvi, Vinski mutisi.
Moto tyytyi vain mulkaisemaan valkoista hiirtä ja kaasutti sitten musiikin suuntaan muut kannoillaan. Ei aikaakaan, kun he saapuivat suurelle luolalle. Sen sisällä kuorsasi kovaan ääneen isoin heidän koskaan näkemänsä villisika. Lähellä sikaa nuotion ympärillä istuivat ketkäs muutkaan kuin Rasvanahka, Nuikki ja muutama hanttapuli.
- Heh niiden testinäytteiden pölliminen olikin helpompaa kuin ois luullu ja kaikki kunnia kuuluu Dinolle, Rasvanahka naurahti ja taputti metsäkarjun kylkeä.
- Mut mitä jos tuo otus herää. Silloin me ollaan tosi vedessä, yksi hanttapuli kysyi.
- Eipä hätiä sillä rintamalla, Maria. Musiikki rauhoittaa villi pedonkin sanotaan. Ja tuo nukahti heti kun alkoi kuulla viulua, Nuikki naurahti.
Jätkät katsoivat toisiaan. Heidän olisi saatava näytteet takaisin jotenkin tai Leipäjuusto käyttäisi niitä luultavasti johonkin maan ryöstö tarkoituksiinsa. Kukaan ei kuitenkaan ehtinyt ehdottaa mitään kun kivi johon Vinski nojasi irtosi paikaltaan ja putosi maahan. Metsäkarju heräsi siinä sekunnissa ja lähti astelemaan seinän takana piilottelevia hiiriä kohti.
- Okei, mitäs me nyt tehdään? Vinski inisi.
Sika päästi äkkiä kimakan parkaisun ja vetäytyi suoraan päin pahiksia. Turbo vilkaisi eläimen suuntaan ja näki santun luolan suuaukon toisella puolella laseraseen kanssa. Hän oli ampunut sikaa jalkaan saadakseen sen vetäytymään.
- No nyt menee alatyyliseks, Vinksi hymähti.
- Lakkaa olemasta epäkiitollinen ja tule, Moto sanoi ja kiskaisi hänet mukaansa.
Hiiret lähtivät saman tien hyökkäykseen kohti roistoja joskin taistelua ei edes taidettu tarvita. Karju oli nimittäin rojahtanut heidän päällensä.
- No ne tulee saamaan melkoisesti kuituja, Vinski virnisti.
- Avotultakaan ei taida tarvita lämmikkeeks, Moto tuumasi.
Turbo nappasi näyteputken Nuikin edestä.
- Mä veikkaan et teidän ois parasta vaihtaa kuntaa ennen kuin toi sika on taas tolpillaan, hän sanoi ja hiiret nousivat prätkien selkään napaten samalla Santun kyytiin.
Nelikko lähti ajamaan kohti Aspit-yhtiötä tehden samalla ylävitosen.

Kommentoikaa pliis

Luku 29: Voimakas, jonka edessä pahuus vapisee

- Erymanthoksen metsäkarjun torahampaiden arvellaan koristaneen Apollon temppeliä Cumaessa muinaisessa Kreikassa, Santtu kertoi jätkille heidän ajaessaan kohti Chicagoa.
Kukaan hiiristä ei viitsinyt kommentoida nippelitietoa sillä he olivat vastikään nähneet jättikarjun ja sen valtavat torahampaat lähietäisyydeltä. He olivat juuri pääsemässä korjaamolle kun heidän tielleen astui olento jollaista he eivät vielä kertaakaan olleet nähneet. Hahmo oli selvästi nainen ja vieläpä aika niukasti pukeutunut nainen mutta vaikutelman pettivät hänen kasvonsa. Naisella oli nimittäin naarasleijonan pää. Jätkät tuijottivat näkyä suu auki.
- Mikä tai kuka toi on? Moto onnistui lopluta kysymään.
- Ei tietoo, mut oisin veikannut merkuriuslaiseksi asun perusteella, Vinski virnisti.
Santtu tuijotti näkyä selvästi pelästynnenä.
- Se on Sekhmet, hänen onnistui sopertaa.
Hiiret katsoivat naista selvästi kysyvästi.
- Anteeks mikä? Turbo kysyi.
- Sekhmet. Se on egyptiläinen jumalatar, Santtu selitti juuri kun Sekhmet päätti vetää esille kaksi khopeshia.
- Ja vieläpä sodanjumalatar, hän mutisi kun leijonajumalatar lähti hyökkäykseen.
Hiiret onnistuivat onneksi väistää hyökkäyksen. Vinski katsoi Santtua ällistyneenä.
- Onks toi jumalatar? hän ällisteli.
- On. Miks sä sitä sit luulit, Santtu kysyi.
- Merkuriuslaiseks strippariks, Vinski myönsi nolona.
Naarasleijona kääntyi kohti hiiriä.
- Auringon pappi kertoi teistä. Olette Ran vihollisia, hän murisi.
Hiiret hämmästyivät entistä enemmän.
- Ran? Moto kysyi.
- Egyptin auringonjumala. Jumalista ylin kuten Zeus Kreikassa tai Odin Norjassa, Santtu selitti nopeasti ja väisti kohti lentäneen miekan terän.
- Ja mistä löydään vetoa et ton mirrin mainitsema auringon pappi lyöhkää kuin aurinkokuivattu kala, Turbo tuumasi ja onnitsui joten kuten väistämmän terävät kynnet.
- No mites me tää kissa oikein lyödään? Meinaan et täähän on ihan raivohullu? Vinski kysyi
Turbo ei ehtinyt heti vastata kun Santtu jo hihkaisi:
- Mulla on idea!
Hiiret kääntyivät katsomaan häntä.
- Ra huijasi kerran Sekhmetin juomaan 7000 tynnyriä granaattiomenamehulla punaiseks värjättyä olutta ja sai sen nukahtamaan päihtymyksen takia. Se kuitenkin rauhoitti Sekhmetin, Santtu selitti.
Hiiret näyttivät epäileviltä. Mistä he muka saisivat 7000 tynnyriä olutta? Santtu huomasi epäilyt.
- Mä lupaan et hyysään teitä kuin jumalia koko loppu kuun jos se ei toimi, hän sanoi.
Turbo nyökkäsi myöntymyksen merkiksi ja tiimi lähti liikkeelle.
Kun Turbo ja Vinski hämäsivät Sekhmetiä Santtu ja Moto kaahasivat kohti lähellä olevaa panimoa. Santtu oli aika varma että hänen pankkitilinsä varmasti meni tästä tempusta nollille mutta sama se. Kun he pääsivät takaisin taistelukentälle Turbo ja Vinski olivat jo aika tavalla helisemässä. Prätkät olivat ottaneet osumaa miekkojen teristä ja olivat nyt toimintakyvyttömiä. Turbo ja Vinski olivat Sekhmetin armoilla.
- Hei kotikissa! Santtu huusi saaden Sekhmetin huomion.
- Valmistaudu verilöylyyn! hän huusi samalla kun Moto ampui tynnyreitä pitelevät remmit poikki.
7000 tynnriä olutta vieri päin Sekhmetiä kaataen hänet maahan ja hajoten samalla rykätästä. Verenpunainen juoma levisi ympäriinsä. Sekhmet hieroi hetken päätään ja huomasi sitten oluen.
- Verta, hän henkäisi ja alkoi heti latkia olutta.
Hiiret tuijottivat näkyä silmät ymmyrkäisinä ja katsoivat sitten Santtua.
- Mistä tiesit sen toimivan? Turbo kysyi.
- Sekhmetin sanotaan juovan rintamalla kaatuneiden vihollisten veren. No tää on taistelukenttä ja granaattiomenalla punaiseks värjätty olut näyttää vereltä, joten..., Santtu totesi ja nyökkäsi Sekhmetin suuntaan joka oli jo selvästi alkanut sammua.
- Ja mä kun luulin et sen efektin saa aikaan vaan verigreippi, Moto mutisi.

Komentoikaa pliis

Luku 30: Lintunaisia

- Muinaisessa Egyptissä oli erityinen juhla- ja juomapäivä Sekhmetin kunniaksi. Auringon papittarille tarjottiin olutta ja granaattiomenamehua, Santtu virnisti ystävälleen Amandalle.
Tytöt makasivat korjaamon kattoterassilla aurinkotuoleissa samalla kun jätkät kohtelivat heitä kuin jumalattaria.
- Vau ja sä sait nää komistukset tähän vain juottamalla leijonajumalattaren humalaan. Kunpa Abrahamkin tekis mulle jotain tällaista, Amanda sanoi.
Santtu kääntyi katsomaan ystäväänsä. Hän tiesi tämän poikaystävän olevan töissä Atulla, mutta tästä ei ollut kuulunut viikkoihin mitään.
- Miten teillä muuten menee? Santtu kysyi.
- Ihan hyvin, mut oon kyl huolissani. Viimeks kun kuulin Abrahamista siellä oli tapahtunut lentopommitustoimintaa, Amanda kertoi.
Nyt hiiret kiinnostuivat. He olivat häärineet tyttöjen ympärillä kuunnellen vain puolella korvalla.
- Lentopommitusta? Ai niin ku lentokoneilla? Turbo kysyi.
- No ei ihan niin. Se ei ollu mitään emalista. Pikemminkin elollista, Amanda sanoi.
- Elollista? Moto ja Vinski kysyivät yhteen ääneen.
Amanda nyökkäsi.
- Jeah. Ihan kuin Nanassa, hän sanoi.
Turbo hieroi miettiväisenä leukaansa.
- Me voidaan yrittää tutkia mitä on tekeillä. Oisko sulla mahdollista järjestää järkkäriä? hän kysyi.
- Joo tietty. Abrahamin pomo Anna Katariina. Mä hoidan, Amanda sanoi.

Muutama päivä myöhemmin hiiret ja Santtu jo ajoivat maantiesillalla kohti saarta. Heitä vastassa olivat Anna Katariina ja hänen avustajansa Anita.
- Tervetuloa Iraakselle. Nimeni on on Anna Katariina, mutta ystävien kesken Kati. Toivottavasti voitte auttaa meitä tämän jutun kanssa, Kati sanoi.
- Eiköhän me se hoideta, mut mikä on ongelma? Turbo kysyi.
Ennen kuin kumpikaan nainen ehti kuitenkaan vastata, maahan alkoi varista harmaita sulkia.
- Ne ovat tulossa, Anita mutisi hermostuneesti.
- Mitkä? Moto ehti kysyä, kun ilmasta syöksyi jo ensimmäinen hyökkääjä.
Olento oli pitkä riutuneen näköinen ruma vanha eukko, jolla oli korppikotkan siivet ja jalat.
- Harpyijat! Santtu huusi ennen kuin kukaan ehti edes kissaa sanoa.
Kaikki syöksyivät pois alta vain välttääkseen olion terävät kynnet.
- Mikä on harpyija? Vinski kysyi.
- Ne on kreikkalaisia taruhirviöitä, jotka varastaa ruokaa ja sieppaa ihmisiä. Niiden jäljiltä jää pinttynyt kalman haju, Santtu selitti.
- Ja mä jo hetken luulin et se johtu kalanaamasta, Moto vitsaili.
- Jospa alennuttais vitsaileen myöhemmin ja hoidetaan nyt vaan toi puluparvi, Turbo huomautti ja hiiret kävivät hyökkäykseen.

Turboa kohti syöksyvä harpyija tarrasi häneen kuin vasikkaan. Mustat hiukset olivat pystyssä kuin heltta ja nainen sähisi kuin villieläin. Turbo yritti kiemurella itsensä vapaaksi joskin se näytti olevan toivotonta.
- Kuules eukko, sun pitäis kokeilla imuria siipien sijasta, hän ähkäisi ja iski otsansa vasten harpyijan naamaa.
Olio päästi irti älähtäen kivusta ja raivosta.
Moton kimppuun käyvä harpyija näytti erityisen nälkäiseltä.
- Pitäisköhän viedä sut syömään Annapurnaan, Moto virnisti ja ampui laseri ajotiehen.
Harpyija kompastui kuoppaan ja lensi eväspöytää. Heti huomattuaan ruuan se alkoi ahmia ruokaa parempiin suihin. Hiiret pysähtyivät katsomaan tapahtumaan.
- Niillä taitaa olla vain nälkä, Turbo tuumasi.
- Niillä on aina nälkä, Santtu mainitsi.
Hiiret kääntyivät katsomaan häntä.
- Ne on kirottu ikuisella nälällä. Siks ne näyttää niin riutuneilta, Santtu selitti.
Turbo nyökkäsi ja alkoi pohtia. Jos he jättäisivät harpyijat rauhaan ne saattaisivat syödä saada koko saaren tyhjäksi ja jatkaa siitä mantereelle. oliot olisi pysäytettävä jotenkin mutta miten. Sitten hän keksi ja veti eräältä pöydältä kerän ja heitti kaksi muuta Motolle ja Vinskille.
- Ottakaa nää ja seuratkaa mua. Mulla on idea, hän sanoi ja kolmikko kiihdytti matkaan.
Kuin ahava he saivat sidottua harpyijat nopeasti yhteen. Hiiret tekivät voiton kunniaksi ylävitosen.
- Toivottavasti seuraava otus on jotain iisiä niin kuin joku Isbenin tekele, Vinski virnisti.

Kommentoikaa pliis

Luku 31: Japanilainen paholainen

- Vanhoissa taruissa harpyijat kuvattiin kauniina naisina, jotka nostattivat pahoja myrskyjä, Santtu kertoi jätkille kun he viilettivät maantiellä takaisin kohti kaupunkia.
Harpyijoista oli päästy melko helposti eroon kunhan vain he olivat keksineet niiden heikon kohdan. Kun he saapuivat kohti Chicagoa heidän yllätyksekseen eräs talo romahti kasaan aivan heidän silmiensä edessä.
- Mitä ihmettä? Turbo huudahti.
Nelikko ajoi romahtamispaikalle tairksitamaan tilanteen. Ihme kyllä kukaan ei ollut loukkaantunut. Turbo laskeutui tutkimaan tiilikasaa.
- Mikään rakennus ei romahda omia aikojaan ihan niin vain, hän mutisi ja katsoi sitten Motoa ja Vinskiä.
- Haiskahtaaks tää teistäkin Leipäjuustolta? hän kysyi.
Moto ja Vinski nyökkäsivät. Kolmikko loikkasi jo pyörien selkään ja oli aikeissa pistää hanat auki, kun Santtu pysäytti heidät.
- Hei huomaatteks te jotain? hän kysyi.
- Niin kun mitä? Vinski kysyi.
- Missään ei näy rasvajälkiä tai viitteitä hanttapuleista, Santtu huomautti.
- Joo ja.., Moto kysyi.
Ennen kuin Santtu kuitenkaan ennätti selittää läheltä kuului hiljainen vihellys.
- Mikä se oli? Moto kysyi.
Santtu näytti hieman kalvenneen.
- Musta tuntuu et me ollaan tekemisissä demonin kanssa, hän mutisi.
- Mistä sä niin päättelet? Vinski kysyi juuri kun maa alkoi täristä.
- Maanjäristys! Turbo huudahti.
- Chicagossa?
Lisää rakeenuksia alkoi sortua ja nyt viheltelyn lisäksi alkoi kuulua myös lauleskelu japaniksi. Tiimi lähti liikkeelle väistellen railoja ja sortumia.
- Mä teisin että me ollaan demonin kanssa tekemisissä. Se on oni! Santtu huudahti.
- Mikä? hiiret kysyivät kaikki yhteen ääneen juuri kun katuvalo kaatui heidän eteensä.
Hiiret joutuivat jarruttamaan. Juuri sillooin heidän eteensä ilmestyi pitkä punaihoinen olento, jolla oli mustat hiukset, sarvet, kolme vihreää silmää, leveä virne naamalla ja jalassa pelkät tiikerikuviolliset speedot.
- Toi on oni, Santtu totesi.
Hiiret tuijottivat näkyä hämmästyneinä.
- Kivat kalsarit, Vinski tuumasi lopulta.
Oni ei virkannut sanaakaan vaan nappasi maasta seinän kappaleen ja paiskasi sen vasten hiiriä. Sankarit onnistuivat onneksi väistämään.
- Meidän on jotenkin lyötävä toi otus. Ehdotuksia? Turbo tiedusteli.
Moto ja Vinski olivat kerrankin vailla ehdotuksia mutta sitten Santtu hihkaisi.
- Mä keksin! Onit ei kestä herneitä. Me voidaan käyttää niitä, hän hihkaisi.
Hiiret näyttivät kummastuneilta mutta seurasivat kuitenkin Santtua.

Sillä välin oni jatkoi riehuntaansa. Leipäjuusto tarkkaili myhäillen tilannetta torninsa katolta kiikareilla.
- Loistavaa. Kunhan tämä japanilainen hirvitys saa Cihcagon maan tasalle voimme helposti siirtää kaiken Plutoon, hän sanoi.
- Aivan niin teidän kauhistuttavuutenne, mutta entä jos tuo otus päätyy murskaamaan myös tornin? Nuikki kysyi.
- Siitä ei ole vaaraa sillä tiedän jotain mitä tuo jyrsijälauma ei tiedä, Leipäjuusto virnisti ja veti esille hernepussin.
- Sirottelin koko tornin täyteen herneitä joten tämä talo ei sorru tällä kertaa, hän naurahti.

Samaan aikaan kadulla jätktä ja Santtu olivat päässeet asemiin. Oni asteli heitä kohti yhä rallatellen ja vihellellen.
- Valmiina? Tulta! Turbo huusi.
Siinä samassa Onia vasten alkoi sataa herneitä. Oni peitti silmänsä raivosta karjuen ja alkoi sokkona toikkaroida taakse päin kohti tornia. Siltä oli mennyt näkö. Leipäjuusto miehineen päätyi vain huutamaan kauhusta kun oni rojahti vasten tornia saaden sen sortumaan.
- Sen piti toimia, Leipäjuusto vaikeroi.
Nuikki tutki tarukirjaa hetkisen.
- Teidän pelottavuutenne sen pitäisikin toimia mutta vain helmikuussa, hän sanoi saaden pomonsa lyömään päänsä vasten seinää.

Komeentoikaa pliis

Luku 32: Etelä-Afrikan riiviö.

- Onit eivät halua ihmisten näkevän heitä. Niinpä ne tekeytyvät ihmisiksi ja eläimiksi - tai muuttuvat peräti näkymättömiksi! Santtu kertoi.
- No ei ihme sillä naamalla, Vinski mutisi.
Sankaritiimi oli menossa tapaamaan Seppo Alajokea joka johti LP-levyfirmaa A'iassa.
- En tiedä teistä tyypit, mutta tässä on jotain outoa, Turbo mutisi.
- Mistä sä niin päättelet? Santtu kysyi.
- No lähinnä nimestä. LP, Turbo totesi.
Santtu ei voinut kuin nauraen puistella päätään.
- Tässä tapauksessa LP ei tarkoita Leipäjuustoa. Se meinaa älppäreitä. Äänilevyjä, hän selitti.
Turbo näytti hiukan nololta. Moto ajoi heidän rinnalleen.
- Joten mikäs on homman nimi? hän kysyi.
- Vaikea sanoa. Seppo sano vain että firmassa on alkanu tapahtua häiriöitä heti sen jälkeen kun ne keiltäytyi jonkun Browniksi itseään tituleeraavan tyypin tarjouksesta, Santtu selitti.
- Kuulostaa vähän Leipäjuuston touhuilta, Vinski tuumasi.
Turbo ja Moto nyökkäsivät olevansa samaa mieltä. Ei aikaakaan kun he jo pääsivät perille. Seppo oli heitä ulkona odottamassa.
- Hyvä että tulitte. Tää airttava on nyt saatava loppumaan, hän voihkaisi.
Hiiret katsoivat rakennusta joka näytti täysin eheältä.
- Näyttää oklta musta, Vinski totesi.
Juuri silloin ikkunan läpi lensi Brandon Leen rintakuva. Jätkät onnistuivat onneksi väistää.
- Mikä ihme se oli? Moto kysyi.
- Toi on se mikä on häiriköinyt meitä jo lähes viikon, Seppo sanoi.
Santtu näytti pelästyneeltä.
- Siis mitä? Yritäks sä väittää et taloa riivaa poltergeist? hän kysyi.
- Ei se on pajon konkreettisempi kuin mikään räyhähenki. Meille on lähetetty tokoloshe, Seppo sanoi.
Hiiret näyttivät kaikki melko kysyviltä.
- Anteeks mikä? Turbo kysyi.
- Tokoloshe on etelä-afrikkalainen riiviö tai zombi riippuen siitä kummalta puolelta asiaa katsoo. Sen tarkoitus on saada ihmiset hulluiksi, Santtu selitti.
Hiiret vilkaisvat toisiaan.
- No sit se otus ei kohdannu marsilaista, Moto virnisti ja tiimi oli heti valmis toimintaan.

Sisällä pienikokoinen, valkoinen miekkonen, jolla oli hörökorvat, aukko päässä, ei silmiä ja valtava suu ilman kieltä oli jo alkanut selvästi hiutua tihutöidensä lomassa kun Prätkähiiret päräyttivät paikalle. Hiiret jäivät tuijottamaan oliota aivan yhtä hämmentyneinä kuin otus oli kuulemastaan.
- Ja mä pidin Almeja outoina, Vinski mutisi.
Sitten tokoloshe tarrasi lähellä olevaan hakarautaan ja lähti hyökkäykseen kohti hiiriä. Turbo oli kuitenkin nopea ja ampui prätkän laserilla aseen atomeiksi. Se ei kuitenkaan tuntunut juurikaan hidastavan otuksen menoa koska sillä oli kohta taas uusi kapula aseena. Jätkät päättivät pitää aikalisäpalaverin.
- Missä kohdassa me menettiin yliote? Moto kysyi.
- En mä tiedä mut sen kyl sanon et toi otus on yhtä hullu kuin mun fatsi, Vinski totesi.
- Pitäkää asemot. Me kyl saadaan toi olio alas tavalla taikka toisella, Turbo sanoi.
Vika oli vain siinä ettei hän vielä tiennyt miten. Tällaisina hetkinä Turbo tunsi olevansa lähinnä Rontin kisälli. Sitten hän keksi sen. Tokoloshe oli jättänyt heidät hetkeksi rauhaan ja lähtnyt selvästi kohti taukotiloja.
- Mitä nyt? Alkos sillä ruokatunti tai jotain? Vinski hämmästeli.
- Siinä se. Eväät. Sillä on nälkä. Napataan se, Turbo sanoi ja kolmikko lähti hiljaa hiipimään otusken perään. Taukohuoneessa tokoloshe oli todellakin löytänyt ajanvietettä Kristyn kassista ja löytänyt ysiysin avaimen jota se juuri purskeli mietteliään näköisenä. Kolmikko hiipi hiljaa lähemmäs ja Turbo nappasi läheltä urheilukassin. Yhdessä he kävivät olion kimppuun ja onnistuivat sulkemaan sen kassiin. Kolmikko teki ylävitosen.
- Tuolla sen luulis pysyvän kunnes me koskataan se takas Leipäjuuston tontille, Vinski virnisti.

Kommentoikaa pliis

Luku 33: Ylösnousemuksen lintu

- Tokoloshet vihaavat lapsia. Ne tuhoavatkin koululaisten kotitöitä saattaakseen heidät vaikeuksiin opettajan kanssa, Santtu kertoi virnistäen.
- Kuulostaa vähän siltä koira söi kotiläksyni selitykseltä, Moto naurahti.
Hiiret ja Santtu olivat jälleen vapaaehtoisina orpokodilla sillä mitään ei ollut tapahtunut sitten viimeisen taruhirviön. Vinski kuitenkin näytti nyreältä sillä hänen adrenaliini addiktionsa alkoi taas potkia.
- Eikö me voitais mennä edes vahtiin Leipäjuuston tornia. Edes hetkeks. Mä kuolen tänhän tylsyyteen, hän anoi.
- Sori Vinski mut ei. Siellä ei kuitenkaan tapahdu just nyt muuta kuin et ne yrittää luultavasti yhä päästä eroon siitä zombiriiviöstä. Ja lisäks vapaaehtoistyö on kaiken O&A, Turbo virnisti.
- Se on kyl A&O, Santtu oikaisi juuri kun heidän ylitseen lensi jotain suurta.
Kaikki kääntyivät katsomaan taivaalle ja näkivät suuren kauniin linnun lentävän heidän ylitseen tulipyörre perässään.
- Kattokaa. Se on feeniks, henkäisi Eva, eräs nuorista curling-lahjoista.
Hiiret näyttivät kaikki hieman kysyviltä, mutta selitystä ei ehtinyt kukaan antaa, kun lintua kohti lensi jo verkko. Turbo tarkensi kypäränsä kiikaria ja huomasi erään mäen yllä ketkäs muutkaan kuin Rasvanahan ja joukon hanttapuleja.
- Sä taisit sittenkin saada sen toimintapläjäykses, hän tuumasi Vinskille.
- Alright! Eiköhän sit panna..., hän aloitti.
- HANAT AUKI! Kolmikko hihkaisi ja juoksi prätkilleen.
Turbo oli juuri loikkaamassa prätkän selkään, kun eräs pikkupoika, jolla oli elefanttipehmolelu sylissään kiskaisi häntä nopeasti liivistä.
- Auttakaa feeniksiä. Se on kiltti lintu, hän pyysi.
Turbo hymyili ja pörrötti pojan hiuksia.
- Älä huoli Ivan. Me hoidetaan tää, hän sanoi ja lähti liikeelle.

Mäen laella Rasvanahka miehineen oli saanut jo vangittua feeniksin häkkiin.
- Meillä on se lintu herra Leipäjuusto, mut miks meidän oikeestaan piti napata tää palava papukaija? Rasvanahka kysyi radiopuhelimella
- Montako kertaa se pitää toistaa? Plutossa maksetaan maltaita harvinaisista Maan eläimistä. Feeniks on niistä harvinaisimpia koska se ei kuole vaan nousee joka kerta uudestaan tuhkasta. Lisäksi polttaminen häivyttää laikut paremmin kuin mikään muu, Leipäjuusto sanoi.
Juuri silloin radiopuhelin räjähti Rasvanahan käsissä laserin saattelemana. Prätkähiiret olivat saapuneet paikalle.
- Sun pitäis todellakin ottaa yhteyttä elokuvaohjaaja Luisiin, Turbo totesi.
- Sillä toi oli kyllä melkoinen annatus, Moto lisäsi.
- Joten eiköhän avata tää taistelukohtaus. Valot, kamera, käy! Vinski hihkaisi ja kolmikko lähti hyökkäykseen.
Ei kestänyt kauan kun roistoja oli jäljellä vain 1/50 eli Rasvanahka seisoi yksinään lyötyjen miestensä keskellä. Näytti miltei siltä kuin hän vapisisi. Rasvaa oli ainakin maassa jo litran verran. Turbo kaarsi hänen luokseen.
- Eiköhän sun ois parasta painua eläkkeelle? hän kysäisi.
Jotain sellaista Rasvanahka oli ilmeisesti aavistellut sillä hän äkkiä akivasi Turboa rinnuksista ja työnsi hänet feeniksin häkkiin. Sitten hän työnsi häkin kierimään kohti Alakol-järveä. Moto ja Vinski syöksyivät nopeasti perään jolloin Rasvanahka pääsi livahtamaan pakoon. Häkki oli lentänyt veteen ja feeniksin sulat alkoivat imeytyä kosteiksi. Turbo sukelsi linnun alapoulelle ja yritti saada kalterit rikki. Hän veti esille laseraseen ja ryhtyi ampumaan kaltereita. Sillä ei ollut vaikutusta.
- Pluton lasiterästä. Et tällainen elje, hän ajatteli, kun häkki alkoi äkkiä nousta.
Moto ja Vinski olivat ampuneet kiintokoukut häkkiin ja kiskoneet sen kuiville. Moto ampui häkin lukon hajalle vapauttaen Turbon ja feeniksin.
- Turha luullakaan et me annettais sun kuolla. Sulla on vielä appi tavattavana, Vinski vitsaili.

Seuraavana aamuna feeniks sulat olivat kuivuneet taas lentokykyisiksi. Lintua oli pidetty piilossa orpokodin takana olveassa varastossa keksityn alibin varjolla. Feeniks katseli hetken auttajiaan kuin alaisia ja kumarsi sitten kuin kiittäisi. Sitten lintu nousi siivilleen ja lähti lentämään kohti taivaan rantaa.
- Se on upea, eräs poika, Alen henkäisi.

Kommentoikaa pliis

Luku 35: Joenpysäyttäjä

- Harry Potter ja salaisuuksien kammio-teoksessa Tylypahkan rehtori Dumbledoren Fawkes-niminen feenikslinun kyyneleet parantavat Harryn haavat ja pelastavat hänen henkensä, Santtu kertoi lukien samalla kyseistä fantasiaromaania.
Hiiret eivät kuitenkaan tainneet kuunnella sillä asa pauhasi täysillä rokkia. Toisaalta he olivat onnituneet pelastamaan feeniksin Leipäjuustolta vaikka Turbo olikin siinä rytäkässä liki hukkunut linnun kanssa. Äkkiä radion rock-konsertti keskeytyi uutislähetyksen takia.
- Keskeytämme lähetyksen uutisten vuoksi. Paikallinen yritysjohtaja Leipäjuusto on juuri ilmoittanut tutkijoidensa saaneen konkreettisia todisteita erään kauan kadoksissa olleen lajin olemassa olosta, ankkuri kertoi.
Kaikki katsoivat toisiaan hämmästyneinä. Viimeksi tällaisen tiedotustilaisuuden sai aikaan Loch Nessin hirviö jonka he olivat onnistuneet palauttamaan takaisin järveensä.
- Mitähän se imukala nyt aikoo? Moto ihmetteli.

Samaan aikaan tornissaan Leipäjuusto tarkasteli siirtimestä tällä kertaa karannutta olentoa joka muistutti allosaurusta piikki harjaksilla. Se oli Keski-Afrikkalainen suohirviö mokele-mbembe.
- Joten mitä me aiotaan tehdä tän otuksen kanssa? Rasvanahka kysyi.
- Montako kertaa minun täytyy se toistaa senkin aivoton aisa? Tämä olento on kaikenlaisten hirviötutkijoiden etsintöjen ykköskohde mutta sen elinalue on miltei mahdottumuus tutkia kunnolla, Leipäjuusto sanoi.
- Joten on paljon helpompaa olla korjaamatta siirrintä ja napata sitä kautta tullut tapaus.
Leipäjuusto virnisti ja taputti mokele-mbemben reittä. Otus ei kuitenkaan tainnut olla samaa mieltä sillä se tönäisi pulskan plutolaisen pois läheltään. Nuikki oli yrittänyt selittää useampaan otteeseen pomolleen miten vaarallista siirtimen auki jääminen saattaisi olla mutta eihän Leipäjuusto ollut vaivautunut häntä kuuntelemaan. Egyptiläisen sodanjumalattaren jättämiä miekan iskuja oli saanut hitsata kuntoon ties kuinka kauan.
- Teidän paikallisuutenne jos saan suositella niin siirtimen korjaaminen olisi mahdollisimman suositeltavaa. Mitä jos seuraava jumala tai jumalatar haluaa teidät hengiltä, hän huomautti.
Leipäjuusto vain hymähti.
- Enpä tasan luule että jokin muinainen mörökölli pystyisi minua uhkailemaan. Sekhmetkin oli helppo houkutella puolellemme kun sanoin olevani Ran pappi, hän sanoi.
- Ja mitenköhän mahtoikaan käydä ctuhulhun kanssa? Nuikki muistutti.

Korjaamolla hiiret ja Santtu yrittivät pohtia minkä olennon Leipäjuusto oli tällä kertaa hankkinut. Kaikki tarukirjat oli levitetty pöydille.
- Musta alkaa pikku hiljaa tuntua et me vedetään koko ajan tyhjiä arpoja. Mikään näistä ei vastaa kuvausta mikä annettiin radiossa, Vinski huokaisi.
Hän heivasi kirjansa pöydälle ja alkoi hieroa ohimoitaan. Santtu vilkaisi auki jäänyttä aukeamaa ja hänen silmänsä levisivät.
- Okei, nyt se kalakukko on menny ala-arvoiseks, hän mutisi ja otti kirjan.
Hiiret nostivat katseensa ja kerääntyivät Santun ympärille. Kirjan sivulla oli pitkä dinosaurusmainen olento jonka päästä sojotti epälukuinen määrä piikkejä
- Mikä ihme toi on? Moto kysyi.
Turbo katsoi sivun otsikkoa.
- Mokele-mbembe, hän tavasi.
- No siin on kyl hankala nimi, Vinski tuumasi.
Santtu nyökkäsi olevansa samaa mieltä.
- Tän mukaan se on kotoisin Keski-Afrikasta Kongon suoalueilta. Ei ihme ettei sitä ole löydetty, hän sanoi.
- Miten ni? Vinski kysyi.
- Se on melkein mahdoton tutkimusalue, Santtu selitti.
Turbo nyökkäsi ja katsoi sitten kavereitaan.
- Okei askarit. Eiköhän pistetä..., hän aloitti ja juoksi prätkälleen.
- HANAT AUKI! kolmikko hihkaisi ja loikkasi prätkien selkään kaahaten kohta puoleen ulos korjaamolta.

Ahti oli juuri turvautunut apukeinoon Ansun kanssa kun Prätkähiiret kaahasivat ohi jättäen kaksikon tuijottamaan sankareidensa perään. Ahkerasti hiiritrio ajoi suoraan Leipäjuuston tornille ja ampui iskuhaata katolle. Toimistossaan Leipäjuusto kävi juuri puhelua kirjailija Netta Muskettin kanssa yhtään huomaamatta sisään livahtajia.
- Niin niin ja sitten aioin hannkia Kemiran osakkeita, hän pälpätti.
- Meinaa varmaan, että ottaa sen haltuunsa, Vinski supisi kiivetessään ohi.
- Ja tunnen Osmo Alajan, Leipäjuusto jatkoi leveilyään.
- Niin varmaan, Moto mutisi.
- Ah Nipa. Niin hyvin hänet tunsin, Leipis jatkoi.
- Jos toi meinaa Dingoa niin tuskinpa, Turbo tuumasi.
- Ja Haam on myös tuttu, Leipis sanoi.
- Milloin toi alko lukeen raamattua? kaikki kolme kysyivät yhteen ääneen.
Lopulta he pääsivät katolle ja livahtivat sisälle ovesta. Ei kestänyt kauan he löysivät labran ja sieltä mokele-mbemben.
- Okei, iso kaveri. Aika lähteä kotiin, Turbo sanoi ja oli jo aikeissa kääntyä siirtimen puoleen kun Nuikki, Rasvanahka ja ryhmä hanttapuleja ilmestyi paikalle.
- No katos vaan keitäs täällä on? Mä oonkin jo halunnu kokeilla lähteeks tedän hännistä basso, Rasvanahka naureskeli ja naksutteli rystysiään.
Hiiret katsoivat toisiaan melkein huvittuneina.
- Annetaaks tolle näyte akselitempusta? Turbo kysyi
Moto ja Vinski nyökkäsivät ja kävivät hyökkäykseen. Roistojen kanssa käydyssä taistelussa ei kuitenkaan mennyt kauan kun Moto paiskasi Rasvanahan päin akvaariota jossa mokele-mbembe oli. Labraan alkoi tulvia aameittain vettä. Olento pääsi ulos ja sukelsi siirtimestä sisään kadoten näkyvistä mikä oli suorastaan ihme kun otti huomioon miten mini se oli siihen verrattuna. Jätkät keräsivät nopeasti itsensä ja häipyivät ulos. Oli aika selvää että tornista tulisi pian amatson. He pääsivät ulos juuri kun rakennus romahti vedenpaineen ansiosta.

Kommentoikaa pliis

Luku 36: Nahaton kentauri

- Väitetään jopa, että seudun asukkaat ovat tappaneet ja syöneet mokele-mbemben. Lihan sanotaan maistuneen pahalta, Santtu kertoi.
- Joo en todellakaan olis halunnukaan tietää millasia hodarit ois ollu, Vinski tuumasi.
Sankarinelikko oli matkalla tapaamaan Santun ystävää Chris Brownia, joka omisti sutitehtaan. Chirs oli saanut ostostarjouksen tehtaastaan, mutta hän oli kieltäytynyt siitä. Pari päivää sen jälkeen jokin hirviö oli alkanut hyökkäillä työntekijöiden kimppuun. Hiirten ja Santun päästessä paikalle tehtaalla olikin aika tavalla eloa. 1. he huomasivat Chrisin joka yritti rauhoittaa panikoivaa ihmislaumaa.
- Iisisti tyypit. Iisisti, hän rauhoitteli.
- Helppo se sun on sanoa. Se örkki vei Jamesin ja katosi, eräs nainen huusi.
Hiiret katsoivat toisiaan ja Santtu käveli ystävänsä luo.
- Terve Chris, hän huikkasi.
Chris käänsi katseensa ja huokaisi helpotuksesta.
- Hyvä et ootte täällä kaverit. Mä alan todella seota tän jutun kanssa. Säikyttelyt vielä menee mut nyt se hirvitys on vieny yhden työntekijöistä, hän sanoi.
- Rauhoitu nyt itse eka ja kerro mistä kiikastaa, Turbo sanoi.
Chris veti muutaman kerran henkeä ja alkoi sitten selittää tilannetta. Kukaan ei kuitenkaan huomannut letkua joka roikkui erään ilmastointiputken suulta.

Sen toisessa päässä Rasvanahka kuunteli korvat höröllä tilannetta samalla kun Nuikki analysoi arkistojen tietoja.
- Hei proffa. Meil taitaa olla pieni ongelma. Ne jyrsijät on täällä, Rasvanahka sanoi.
Nuikki ei tehnyt muuta kuin virnisti häijysti.
- Eiköhän se meidän tämän kertainen apumme Skotlannista hoitele heidät helposti, hän sanoi.
- Ai Osama? Rasvanahka kysyi.
Nuikki iski käden otsaansa.
- Ei senkin avuton ahven vaan Nuckelavee, Nuikki hymähti.

Juuri kun hullu tiedemies pääsi sanomasta äskeisen kyseinen hirviö päätti näyttää naamansa. Se oli nahaton ihmisen ja hevosen risteymä. Vähän kuin kentauri mutta ihminen alkoi siitä kohtaa missä ratsataja tavallisesti istui ja ihmishahmon pää oli suorastaan älyttömän iso ja kädet pitkät. Nähdessään olennon työntekijät pakenivat saman tien paikalta. Vain hiiret ja Santtu olivat jääneet tuijottamaan näkyä suu auki.
- Ja mä kun luulin et tommosia näkee vaan tsäteissä, Moto mutisi.
- Okei jätkät. Eiköhän aloiteta enduro, Vinski virnisti.
Turbo nyökkäsi ja hiiret käynnistivät pyöränsä. Santtu kuitenkin yritti estellä.
- Olkaa hei varovaisia. Se on Nuckelavee. Jos se saa jonkun teistä se varmasti vie myös mukanaan, hän sanoi.
- Hei, älä huoli söpöliini. Me ollaan aktiivisia, Vinski virnisti ja kolmikko lähti oitis hyökkäykseen.
Nuckelavee katsoi hetken hämmästyneenä kohti syöksyviä hiiriä, mutta virnisti sitten häijysti ja kurotti sitten pitkän kätensä kohti hiiriä. Jätkät kuitenkin hajaantuivat. Turbo aktivoi prätkän lasertykin ja ampui sillä kyltin putoamaan suoraan hirviön päähän.
- Näyttää vähän siltä et aluekomitea ottaa ohjat, Turbo virnisti.
Hirviö ei kuitenkaan luovuttanut vaan paiskasi samaa vauhtia kyltin päin Turboa isken hänet prätkän selästä. Nuckelavee lähestyi uhkaavasti tyrmättyä Turboa, mutta Moto syöksyi väliin.
- Mä suosittelisin sulle reissua A'iaan, hän tuumasi ja ampui kiintokoukun hevosen jalkojen ympärille.
Siitäkään ei kuitenkaan tuntunut olevan apua, sillä samalla hetkellä Nuckelavee jo kaapaisi Moton prätkän selästä alkaen raahata häntä mukanaan. Vinski tuijotti näkyä järkyttyneenä. Miten hän voisi auttaa kavereitaan? Santtukin oli yrittänyt miettiä päätään puhki suunnitelman kanssa ja sitten hän sen keksi. Lähellä oli allas täynnä sadevettä.
- Hei kundit! Mulla on idea, hän huikkasi.

Nuckelavee ratsasti eteenpäin raahaten yhä Motoa mukanaan vaikka harmaa hiiri pistikin kaikin voimin vastaan.
- Kuules erka, mä en todellakaan ole mikään sylinukke, hän ärähti ja sai jotenkin vapautettua mekaanisen kätensä.
Ei hän sitä kuitenkaan tarvinnut sillä juuri silloin Turbo ja Vinski kaahasivat ohi ja nappasivat Moton mukaansa. Nuckelavee lähti oitis takaa-ajoon. Hiiret kaahasivat kohti allasta ja loikkasivat sen yli. Nuckelavee yritti seurata mutta ratsupuoli pysähtyi kuin seinään. Hiiret jäivät katselemaan kummissaan. Mikä oli saanut olennon pysähtymään. Nuckelavee murisi turhautuneesti ja kääntyi kannoillaan häipyen paikalta.
- Mitä just tapahtu? Vinski kysyi.
- Nuckelavee, ei kestä makeaa vettä, Santtu selitti hymyillen.
Hiiret katsoivat häntä yllättyneinä.
- Mitä muuta sä tiedät siitä? Vinski kysyi.
Santtu vain hymyili eikä vastannut.
- Come on, Santtu-typy, kerro meille pliis, Vinski intti.

Kommentoikaa pliis

Luku 37: Pronssinen jättiläinen

- Nuckelavee kammoksuu sateisia talvikuukausia, eikä juuri näyttäydy silloin. Näkymätön Meren emo pitää sitä puolestaan kurissa kesäisin, Santtu selitti vihdoin ja viimein.
Tiimi oli päättänyt ottaa rennosti järven rannalla sillä Nuckelaveen jälkeen taruhirviörintamalla oli ollut hiljaista. Oikeastaan niin hiljaista, että he olivat jo alkaneet epäillä Nuikin saaneen siirtimen kuntoon. Vinski alkoi pikku hiljaa kyllästyä toimettomuuteen.
- Että osaakin olla ilmeetön iltapäivä, hän huokaisi ja nakkasi pikku kiven menemään pitkin järven pintaa.
Kivi loikkasi muutaman voileivän kunnes kalahti johonkin kovaan ja selvästi metalliseen. Ennen kuin Vinski ehti edes kunnolla tajuta mitä oli tulossa vedestä nousi ylös yhdeksänmetrinen pronssinen olento jonka silmät hehkuivat punaisina. Kaikki tuijottivat näkyä suu auki.
- Mikä toi on? Turbo ällisteli.
- En tiedä mut tän peltipurkin avaamiseen tarvitaan aika iso purkinaavaja, Vinski vitsaili.
- Se on Talos! Santtu kiljaisi.
Hiiret katsoivat naista kysyvästi mutta eivät ehtineet sanoa mitään, kun Talos alkoi jo astella vedestä heitä kohti. Kun jätti pääsi rannalle ruoho korventui sen alla yhdestä ainoasta askeleesta.
- Vau! Tää otus on kuuma, Moto henkäisi.
- No tietty se on kuuma. Se on kreikkalainen jumalten vartiosotilas. Hefaistos kasas sen, Santtu sanoi.
- Hefaistos? Moto kysyi.
- Se on kreikkalainen seppäjumala, Santtu selitti nopeasti kun Talos oli jo aikeissa napata hänet nyrkkinsä.
Moto onneksi ehti vetää hänet pois alta.
- Ja keskipäivän aurinko Kreetalla kuumentaa pronssin aika nopeasti, Santtu lisäsi.
Turbo nyökkäsi ja vihelsi sitten prätkät paikalle.
- No nyt sä sait haluamas actionin, Vinski. Hoidellaan toi romukasa, hän sanoi.
Vinski ja Moto nyökkäsivät ja loikkasivat prätkien selkään. Kolmikko kaahasi matkaan ennen kuin Santtu ehti edes kissaa sanoa.

Kauempana järvellä Leipäjuusto tarkkaili huvijahdissaan taistelun kulkua.
- Parahin proffa. Onko varma että tämä pronssinen peltimies pystyy hoitelemaan ne häiriköivät hiiret? hän kysyi kiikareidensa takaa.
- Aivan varmaa teidän kreikkalainen jumaluutenne. Suoraan Kreetan rannoilta napattuna Talos hehkuu yhä kuumuutta hiillos, Nuikki virnuili.
Leipäjuusto virnisti julmasti ja kääntyi taas taistelun suuntaan.
- Pankaa siis pöytä valmiiksi. Saamme tänään grillihiiriä, hän naurahti.

Rannalla taistelu ei vaikuttanut hiirten suhteen sujuvan kovin hyvin. He olivat yrittäneet kaikkia prätkissään olevia aseita mutta mikään ei tuntunut pysäyttävän valtavaa robottia. Taloksen oli oikeastaan vain tarvinnut astua yksi askel lisää ja prätkät olivat lentäneet kaaressa päin pusikkoa. Turbo nousi istumaan päätään hieroen, kun Santtu ehti heidän luokseen.
- Uh...miten ihmeessä ton otuksen voi oikeen lyödä? hän ähkäisi.
- On olemassa keino pysäyttää se, Santtu sanoi ja osoitti Taloksen jalkoja.
- Sillä on tulppa kantapäässä. Jos sen saa irti, ikhor valuu ulos ja se on siinä, hän selitti.
Vinski oli heti valmis toimimaan.
- Mä hoidan, hän virnisti ja veti prätkänsä esiin pusikosta.
- Vinski venaa, Turbo varoitti mutta valkea hurjapää oli jo menossa.
Hän syöksyi prätkällään kohti Talosta aikomuksenaan ampua ohi mennessään kiintokoukku kantapäähän, mutta pahaksi onneksi Talos nappasi hänet nyrkkiinsä ja alkoi rutistaa häntä hehkuvan kuumassa otteessaan.
- Ou mään! Jos mä en kohta pääse irti tästä, mä olen pian grillihiiri, Vinski ähkäisi ja yritti vapautua otteesta.
Turbo ja Moto huomasivat veikkansa olevan vaikeuksissa ja syöksyivät hätiin. Moto ampui Taloksen kättä saaden sen irrottamaan otteensa. Turbo sen sijaan ampui laserin kantapäähän rikkoen tulpan. Kultaisena hohtava neste alkoi valua ulos ja Taloksen silmät sammuivat. Jättirobotti alkoi kaatua taaksepäin suoraan kohti vettä ja Leipäjuuston jahtia.
- Voi ei! Leipäjuusto huusi juuri kun valtaisa robotti romahti laivan päälle.

Kommentoikaa pliis

Luku 38: Areen linnut

- Hefaistos, Taloksen luoja, rakensi myös metallisten tanssijattarien ryhmän sekä tulta hengittäviä härkiä, Santtu kertoi.
Hiiret ja Santtu seisoivat aavalla kentällä katselemassa näkymää. Kaunis auringonlasku värjäsi taivaan pronssiseksi. Valitettavasti kauniin näkymän pilasi plutolaiskaivuri joka kahmi maata minkä kerkesi. Turbo, Moto ja Vinski katsoivat toisiaan ja virnistivät toisilleen.
- Mitäs sanotte, jätkät? Potkitaaks plutolaispellet takaisin Altairille? Turbo kysyi.
- Ai kuten aateliset kaikissa fantasialeffoissa? Kannatetaan, Moto virnisti.
- Jeah. Teilataan toi aasi, Vinski hihkaisi.
Kolmikko loikkasi prätkien selkään ja karautti matkaan ennen kuin Santtu ehti sanoa mitään.
- Varsinaisia tureja, hän hymähti.

Plutolaiskaivurin kimpussa istui kukas muukaan kuin Rasvanahka. Rasvainen roisto oli ehdottomasti innoissaan hommastaan, kunnes hiiret syöksyivät kehiin.
- Ja sieltä saapuu ne agulhasin aavikkorotat. Nyt on aika pistää ne iäisyyteen. Päästäkää pulut irti, Rasvanahka ilmoitti radiopuhelimeen.
Hanttapulit nyökkäsivät ja avasivat häkin. Hiiriä kohti syöksyi parvi kurjen ja iibiksen sekoitukselta näyttäviä lintuja. Tuoreen linnunkakan haju pysäytti jätkät.
- Voi itku. Mitä noi on? Turbo hämmästyi.
Santtu oli juossut paikalle jätkien perässä ja jäi tuijottamaan suu auki.
- Stymfaloksen linnut! hän kiljaisi.
Hiiret katsoivat häntä hämmästyneinä.
- Anteeks mikä? Moto kysyi.
Juuri silloin pronssisten sulkien sade törmäsi maahan aivan prätkien eteen.
- Kreikkalaisia ihmissyöjälintuja. Kelpasko selitykseks? Santtu huomautti.
Hiiret katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät. Santun selitys oli ihan hyvä ja tarpeeksi vakava tilanteen huomioon ottaen.
- Okei, eli mitä nyt sit tehdään? Vinski kysyi.
Santtu kaivoi esille Acerin tietokoneen ja etsi nopeasti tietoa linnuista.
- Ehkä aloesta on apua, hän sanoi.
Kukaan ei ehtinyt kuitenkaan ehdottaa mitään, kun ensimmäinen lintu jo hyökkäsi Turbon kimppuun kaataen hänet prätkän selästä. Turbon onnistui kuitenkin kaapaista maasta mutaa ja heivasi sen linnun päälle. Lintu rääkäisi ja vetäytyi heti yrittäen saada mustia matoja päältään.
- Iilimatoja? Sehän se! Santtu hihkaisi.
Hän selitti suunnitelmansa kolmikolle.
- Selvä sitten kaverit. Eiköhän painuta areenalle, Turbo naurahti ja kolmikko syöksyi takaisin kentälle.

Rasvanahka ja hanttapulit seurasivat lintujen hyökkäystä huvittuneena. He olivat jo hetken varmoja, että voitto olisi kohta heidän, mutta seuraavaksi aivina-kangas peitti linnut. Prätkät kietoivat linnut kangaspussiin ja vetivät jänteellä sen kiinni. Linnut oirehtivat nopeasti ja alkoivat pian vajota maahan. Marsin armeijan koulutuksesta oli jonkin verran hyötyä. Sitten he kääntyivät roistoihin päin.
- Oisko aika painua altaalle? Turbo kysyi.
- Voisin lyödä rialeista vetoa, et niiden housut tutisee jo, Moto naurahti.
- Kuin Kevin Alejandro toimintaleffoissa, Vinski virnisti.
Roistot ottivatkin pikavauhtia jalat alleen. Jätkät tekivät ylävitosen.

Kommentoikaa pliis

Luku 39 : Tähtien ihme

*Darth Vader kuuluu George Lucasille ja lainasin häntä vain tähän pienoiseen crossoveriin*

- Myöhemmin Iasonin johtamat argonautit kohtasivat Stymfaloksen linnut Ares-saarella Mustallamerellä. He karkottivat linnut paikalta huutaen ja miekkoja ja kilpiä yhteen takoen. Lintujen nykyistä olinpaikkaa ei tiedetä, Santtu kertoi hymyillen.
Jätkät nyökkäilivät ymmärttäväisesti. Linnut olivat olleet melkoinen vaiva hoidella. Toisaalta nyt ei ollut näkynyt mitään olentoja tai hirviöitä hetkeen. Vinski alkoi jo kyllästyä.
- Mään kun on niin tylsää. Mä haluisin päästä potkiin pahiksia ahteriin, hän huokaisi.
Turbo laski kätensä hänen olalleen.
- Älä huoli, bro. Kyl sitä kohta varmaan alkaa taas tapahtua, hän sanoi.
- Jeah, kun on näin hiljaista niin voi olla varma et vanha kalakukko suunnittelee varmasti jotain isoa, Moto virnisti.

Tornissa olikin selvästi tilanne päällä sillä siirtimestä oli astunut juuri jotain mahdollisimman yllättävää. Ensin portaalista oli juossut esiin valkomustiin haarniskoihin pukeutuneita sotilaita ja heti perään alkoi kuulua rohisevaa huohotusta, joka kuulosti siltä kuin joku käyttäisi sukelluslaitetta. Nuikki tuntui tietävän kuka oli tulossa ja vetäytyi Leipäjuuston selän taakse.
- Se on hän. Tunnen tuon hengityksen missä vain. Galaksien pahin pomo, hän sopersi.
Leipäjuusto näytti kysyvältä, mutta ei ehtinyt sanoa mitään kun siirtimestä astui esiin kokomustaan haarniskaan pukeutunut hahmo, joka hönki kuin keuhkotautipotilas.
- Nuikki, kuka tämä peltikasa on? Leipäjuusto kysyi.
- Darth Vader, Nuikki kuiskasi.
Kaukaisen galaksin pimeän puolen vaarallisin mies kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja nosti kätensä. Nuikki jäykistyi ja kirjaimellisesti kellui ilman halki mustan lordin ulottuville.
- Keisarilla olisi pari sanaa sanottavana kanssasi professori, Vader sanoi.
Nyt Leipäjuusto puuttui keskusteluun.
- Tuota anteeksi herra Vader. Toivoisin ettette nirhaisi professoria juuri nyt sillä tarvitsisimme apuanne erään...öh... sanoisimmeko kapinallisryhmän peittoamisessa, hän sanoi.
Vader kääntyi katsomaan isohkoa plutolaista ja päästi Nuikin putoamaan lattialle. Sen sijaan hän nosti kalapomon ilmaan veti aivan kasvojensa eteen.
- Mitä kapinallisia? hän kysyi.

Korjaamolla Santtu korjaili erään asiakkaan moottoripyörää ja kuunteli samalla Abbaa.
-I was sitting by the phone
I was waiting all alone
Baby by myself I sit and wait and wonder about you
It's a dark and dreary night
Seems like nothing's going right
Won't you tell me honey how can I go on here without you?, hän hyräili laulun mukana juuri kun ovi potkaistiin auki.
Sisään ryntäsi joukko stormtroopereita.
- Mitä ihmettä? Santtu ehti vain älähtää kun jo 1 sotilas tarttui häntä käsivarresta.
- Teidät neiti hyvä on pidätetty kapinallisten avustamisesta, mies sanoi juuri, kun laser ammuttiin heidän päidensä yli.
Prätkähiiret olivat ehtineet juuri oikealla hetkellä paikalle.
- Päästä Santtu menemään tai mä kolhin sun leukas uuteen uskoon, Vinski murahti.
Stormtrooperit kääntyivät heti kohti hiiriä laseraseet tanassa.
- Tuossa he ovat! Ampukaa heidät! yksi huusi ja sotilaat alkoivat tulittaa.
Hiiret loikkasivat oitis suojaan.
- Ollaaks me tavattu nää mustavalkosotilaat ennen? Vinski kysyi.
- Musta ne näyttääkin siltä et ne ois karannu jostain scifi-leffasta mut niinhnän mekin ollaan, Moto totesi.
- Musta tuntuu et nää tyypit ei o tästä galaksista, Turbo arveli.
Hän aktivoi hanskansa zernot ja iski lähellä olevaa roskapönttöä. Pönttö lensi päin sotilaita kaataen heidät kuin keilat.
- Ja kaato, Turbo naurahti.
Samassa kuului energiasäteen aktivoitumisen ääni. Kaikki kääntyivät katsomaan äänen suuntaan ja tilanne näytti pahalta. Darth Vader oli ilmaantunut hiljaa paikalle ja napannut Santun panttivangiksi pidellen valosapelia aivan hänen kaulaansa vasten.
- Pudottakaa aseenne tai taitan tämän nuoren neidon kaulan kuin kattaran varren, hän sanoi.
Hiiret katsoivat toisiaan. Tilanne oli sekä paha että pulmallinen. He kyllä tunsivat tämän roiston. Hän oli Darth Vader, kaukaisen galaksin vaarallinen kyborgipomo.
- Milloin me saadaan vastaan Chris Brown? Vinski mutisi.
- Älä nyt viitsi vitsailla. Mulla on suunnitelma. Seuratkaa mua, Turbo sanoi ja sitten kolmikko lähtikin jo liikkeelle.
Vaikka Vader olikin entinen jedi ja taitava taistelija, hänelläkin oli haasteita kolmea vapaustaistelijaa vastaan. Lopulta Moton antama lasersäde iski hänet alas. Kolmikko piiritti hänet.
- Peli on ohi Vader. Luovuta suosiolla, Turbo sanoi.
Vader ei sanonut mitään, mutta painoi vyössä olevaa teleporttia ja katosi. Hän kyllä tiesi milloin oli parasta vetäytyä. Hiiret tekivät ylävitosen.
- Hei, haluuks joku evästä? Santtu naurahti.

Kommentoika pliis

Luku 40: Marylandin mutanttivuohi

- Vuonna 2002 muuan lontoolainen professori istutti sirun käteensä ja liitti sen hermojärjestelmäänsä. Tietyllä tavalla hän oli eräänlainen kyborgi, Santtu kertoi sukien samalla hiuksiaan.
Tiimi oli aikeissa lähteä tapaamaan Santun ystävää Isak Wacklinia, jolla oli kattaraviljelmä. Isak oli luvannut tavata heidät Leiskun urheiluseuralla. Hänen seurassaan oli hänen tyttöystävänsä Inkeri Ankeinen.
- Hei kaverit. Kiva et tulitte. Oon hiukan ahtaalla, Isak selitti.
- Kuinka niin? Santtu kysyi.
Ennen kuin Isak ehti kuitenkaan selittää Inkeri avasi suunsa.
- Täällä on alkanut tapahtua kummallisia asioita. Hevoset ovat vauhkoina, joitakin koiria on löydetty kuoleina, metsässä kuuluu vähän väliä mielipuolista mäkättävää naurua, hän selitti.
Turbo hieroi leukaansa.
- Oisko jokin petoeläin? hän ehdotti.
Isak kuitenkin pudisti päätään.
- Meillä on useita estimiä, mutta tää otus ei niistä vähää välitä, hän selitti.
- Oisko sun anoppis? Vinski vitsaili.
Santtu pamautti Vinskiä tiukasti kyynärpäällä kylkeen. Isak johdatti heidät Kölnin rannalle, joka virtasi tilan läpi. Jätkät päättivät kartoittaa alueen löytääkseen vihjeitä. Mistään ei kuitenkaan löytynyt mitään. Lopulta he päättivät palata tilalle.

Betlehemin pikkukaupunki oli kirjaimellisesti intopiukassa Chicagon tiukimaan prätkätrion saapumisesta ja tilalla näytti olevan suorastaan älytön määrä faneja.
- Tuossa he ovat! yksi faneista, Elia, kirkui.
Kaikki syöksyivät jätkien luo alkaen miltei heti anella nimmareita. Hiiret huomasivat pian olevansa saarrettuina.
- Nyt vois sanoa et ollaan lirissä, Moto mutisi.
- Eikä se ole ainoa ongelma. Tsiigatkaa tonne, Turbo huudahti ja osoitti fanilauman taakse.
Metsiköstä oli ilmestynyt olento, joka näytti olevan puoliksi vuohi. Miehellä oli yllään repeillyt labratakki ja kädessä kirves. Hahmo kohotti kirveen erään fanin yllä, kun Moto syöksyi lauman läpi ja veti latkun tytön pois alta. Kirves osui mekaaniseen käteen ja oli pudottaa hänet polvilleen. Turbo ja Vinski starttasivat prätkänsä. He ajoivat Moton avuksi.
- Hei heppu. Eiks halloween o vasta syksyllä? Vinski virnisti.
Hälinän hälyttämänä Santtukin oli nyt päässyt paikalle. Hänen suunsa loksahti auki hänen nähdessään hirviön.
- Jätkät, toi ei ole asu, hän sanoi.
- Se on Goatman!
Jätkät katsoivat Santtua hetken hämmästyneinä, mutta eivät ehtineet kysyä mitään, kun Goatman nosti uudestaan kirveensä ja hyökkäsi kohti Santtua. Vinski oli kuitenkin oli valmiina ja iski kirveen tämän käsistä. Kirves lensi pensaikkoon ja Goatman lähti oitis etsimään sitä.
- Nopeasti! Meidän on napattava se ennen kuin se saa taas aseen käsiinsä, Turbo sanoi.
Moto ja Vinski nyökkäsivät eloisasti ja kolmikko lähti oitis liikkeelle. Pensaikkoa oli noin aarin verran, joten otuksella oli etulyöntiasema. Samassa Goatman nousikin jo esiin kirvestä heilutellen. Moto nosti mekanisen kätensä ja yritti ampua. Se oli kyllä melkoista kuritusta, sillä kirveen terä oli selvästi vahingoittanut joitakin releitä. Motosta se oli kuitenkin ainoa keino. Hän ampui ja onnistui tuhoamaan kirveen. Valitettavasti se veti Moton alas prätkän selästä maahan. Goatman taisi todeta, että hiiret olivat liian kova vastus ja pakeni paikalta. Turbo ja Vinski riensivät Moton luokse.

Kommentoikaa pliis

Tässä nyt vihdoin sain aikaiseksi, että luin kirjoittamasi ficit ajan kanssa.
Tottapuhuen pidin enemmän alkupään kirjoituksista, niissä oli tapahtumia selitetty vähän enemmän ja myös pohjustusta tuleville tapahtumille. Sitä juuri kaipaisin ficeistäsi, että ne olisivat pidempiä ja antaisit jännityksen jännityksen kerääntymiselle kunnolla aikaa. Itsekin oppinut kantapään kautta sen, että ficeissä tai elämässä ylipäänsä hätäilemällä ei oikeasti saavuta mitään.
Tarinan kertomisen hallitset kyllä ja myös jätkien kommentointia toiminnan aikana on ilo lukea. Kunhan muistat sen, ettei fanficeissä ole mitään muuta deadlinea kuin se, jonka omaan päähämme laitamme Kaiken ehtii siis kirjoittaa rauhassa ja harkiten.

Kiva että tykkäät tarinastani . Olen kyl pari kertaa miettinyt että olenko alkanut jotenkin ruostua Prätkisten suhteen. Mut ehkä mä paranen kunhan saan kunnolla kiinni ideastani. Kuiteskin voisitko antaa ehdotuksen siihen et mitä vois tapahtua seuraavan olennon kanssa ja seuraava olento ois Baba Jaga

Tässä nyt vähän seurannu tätä ficciä sen jälkee ku kyselit palautetta tuolla discossa ja munki kyllä täytyy nyt yhtyä tohon mitä Minde sano tossa ^^
Et sulla on tosi hyvä idea tässä ja mahdollisuus luoda aiva mielettömiä haasteita jätkille, mut valitettavasti monet niistä vähä kuolee siihen, ettei niille anneta tarpeeks aikaa rakentua  [You must be registered and logged in to see this image.] . (Esim noista kahesta vikasta huokuu musta se idean puutos tosta, et noi vihulaiset vaa luovuttaa...)
Ja mikäki ymmärrän sun kommenttias oikein, oot tainnu huomata sen itekki  [You must be registered and logged in to see this image.]

Kirjottaminen on toisinaan ihan super vaikeeta. Joskus ei oo kunnollista ideaa, joskus ei löydä oikeita sanoja, joskus on vaikee nähä sitä juonen kaarta tiettyä asiaa pidemmälle ja joskus siihen uupuu vaan ihan yksinkertasesti inspiraatio.
Ratkasu näihin ongelmiin yleensä on sit just tosiaa se aika, et antaa näiden ideoiden muhia ja luottaa siihen et se fiilis tehä palaa vielä sieltä aikanaa  [You must be registered and logged in to see this image.]
Sen sijaan siis, et kysyt mitä pitäs tapahtua tai mitä mun pitäs nyt tehdä, ois parempi et jättäisit ton Baba Jagan ootteleen sitä hetkeä, kun sulla itellä käy inspiraatio.
Koska fakta on se, että vaikka sä ulkoistaisit ton ideoinnin (niinku oot tässä nyt tavallaa tekemässä Mindelle) nii se ettei se ajatus oo lähteny susta itestäs tulis todennäkösesti näkymään sinne tekstiin, eikä olis yhtä hyvä kun mitä se vois olla jos oisit kunnolla miettiny sitä ja nähny sen ite omassa mielessäs.  [You must be registered and logged in to see this image.]

Tähän loppuun haluun kanssa vielä kehua, et kirjotat hyvin sarjalle uskollisesti tota vuoropuhelua (varsinki jätkille) ja muutenkin tapahtumia, jotka vois hyvin kuvitella sarjaan!  [You must be registered and logged in to see this image.]

Kuten Hamsu tuossa edellä jo sanoi, niin ehkä sun olisi parempi jatkaa ficcien kirjoittamista sitten kun oikeasti saat kunnon idean ja inspiksen. Pakkopullaa fanfic-kirjoitushan ei missään nimessä saisi olla.
Itse kyllä kyselen välillä mielipidettä jonkin juonellisen asian suhteen ficcien kanssa, mutta en silti odota, että joku keksisi koko tarinan puolestani valmiiksi. Silloin se ei olisi enää minun luomukseni vaan sen, jolta mielipidettä kyselen.

Ja oikeasti ei haittaa mitään, vaikka tekstiä ei syntyisi liukuhihnavauhdilla. Täällä kukaan ei ole tuomitsemassa sinua jos et julkaise joka viikko.

Kiitti vinkeistä ja kehuista [You must be registered and logged in to see this image.]

Luku 41: Luiseva jalkainen akka

- Kerrotaan, että Goatman huvittelee heittelemällä koiria vilkasliikenteisille teille, Santtu kertoi samalla, kun korjaili Moton mekaanista kättä.
- No mietinkin, että se otus vaikutti täydeltä sekopäältä, Vinski tuumi.
Moton käsi oli ottanut melkolailla osumaa Goatmanin kirveestä, mutta muuten hän oli kunnossa.
- Jos joku ois sanonu mulle joskus aikasemmin, et joudun käsirysyyn mutanttivuohen kanssa en ois kyl uskonu, Moto naurahti hieman huvittuneena.
Turbo katseli kumppaneitaan hieman mietteliäänä. Leipäjuuston lähettämät taruhirviöt olivat olleet kaiken kaikkiaan melkein kaikki hankalia vastustajia. Joitain pieniä poikkeuksia lukuunottamatta, kuten Loch Nessin hirviö, Mokele-mbembe ja Feeniks. Viimeiksi mainittu lintu oli kyllä ollut melko upea ilmestys. Turbo kääntyi katsomaan ikkunasta kyseisen plutolaisen pilvenpiirtäjää. Olisi vain ajan kysymys milloin vanha kalakukko päättäisi tuoda uuden olennon pelipöydälle.

Samaan aikaan laboratoriossa Leipäjuusto, Rasvanahka ja Nuikki odottelivat uutta tulokasta tulevaksi siirtimestä. Nuikki oli saanut siirtimen jotenkuten kuntoon ja vaikka häkkyrä lykkäsi loputtomana virtana taruolentoja sisään oli siinä nyt sentään jonkinlainen kontrolli.
- Toivon todella, että tämä tulee toimimaan. Kaksi viimeistä olentoa olivat naurettava esitys, Leipäjuusto mutisi.
- Äläkää huoliko teidän ahjoutenne. Voitte olla varma, että tämä rouva osaa asiansa, Nuikki sanoi juuri, kun siirtimestä lensi huhmareella vanha venäläinen nainen nauraen kuin noita-akka.
Naisella oli harmaat ohuet hiukset, vihreät silmät, koukkunokka, väkäleuka, terävät hampaat, pitkät kynnet ja yllään valkea paita, musta vyö, punainen hame, rannerenkaita ja luukaulanauha. Nainen laskeutui kolmikon eteen ja virnuili häijysti.
- Kuka teistä kutsui Baba Jagaa? nainen käkätti.
Nuikki ja Rasvanahka osoittivat Leipäjuustoa piiloutuen samalla pomonsa taakse. He kyllä tiesivät millainen noita oli kyseessä. Leipäjjusto rykäisi ja oikoi kravattiaan.
- Niin, neiti Jaga, Leipäjuusto aloitti.
- Baba Jaga, noita oikaisi.
- Niin, Baba Jaga. Meillä olisi teille tehtävä jonka voisitte suorittaa. Tarvitsemme teitä hoitelemaan pari mattamaista marsua, Leipäjuusto selitti.
Baba Jaga näytti lähinnä huvittuneelta.
- Tarvitset noitaa hoitelemaan pari vaivaista hiirtä? Oletko tosissasi, hän naurahti.
- No nämä hiiret ovat kyllä kaikkea muuta kuin mitään perussyöpäläisiä. He ovat Marsin vapaustaistelijoita ja varsinainen riesa. He ovat ainoa esteemme kaupungin valtaamiseksi, Leipäjuusto selitti.
Nyt Baba Jaga alkoi kiinnostua.

Korjaamolla Moton käsivarsi oli taas saatu kasaan ja hän testaili kätensä liikeratoja.
- Kaikki vaikuttais olevan kunnossa. Kiitti Santtu, hän sanoi.
Santtu vain virnisti ja kohautti olkiaan kuin sanoisi:
- No problem.
Vinski saapui paikalle.
- Tota Santtu. Sua kaivattais puhelimeen. Joku Marko A.I, hän sanoi.
Santtu nyökkäsi ja siirtyi sisälle. Turbo ei ollut sanonut mitään vähään aikaan. Hän oli tuijottanut Leipäjuuston pilvenpiirtäjää jo ties kuinka kauan. Moto ja Vinski katsoivat johtajaansa hieman huolestuneina.
- Hei, Turbo. Ootsä ihan kunnossa? Moto kysyi.
Turbo ei heti vastannut. Sitten hän sanoi:
- Mulla on tunne, et kohta tapahtuu jotain, hän sanoi.
- Siis niin ku mitä? Onks sulla anemia tai jotain? Vinski ihmetteli.
- Ei, mut..., Turbo ei päässyt loppuun kun ilmasta kuului noitamaista naurua.
Baba Jaga lensi heitä kohti huhmareellaan ja heidän ylitseen saaden kolmikon heittäytymään maihin.
- Kuka ihme toi on? Vinski kysyi.
- Rasviksen mutsi? Moto ehdotti.
- Se lentää luudalla. Tolla oli huhmare, Turbo huomautti.
Baba Jaga kääntyi uuteen syöksyyn ja veti samalla esille yrttipussukan.
- Metsänoen siipi, enter piiri, selvityksen Siiri, alakuiden kiiri ja vielä kourallinen Aadan hiuksia. Ja hiiret saa juustoapajia, hän huusi heittäen ilmaan taikapulveria.
Pulveri peitti 1/7 osaa jätkät alleen. Alaraajoja käyttäen he yrittivät päästä liikkeelle, mutta jokin oli pielessä. Aivan kuin heidän raajansa olisivat kutistuneet. Santtu astui juuri silloin ulos.
- Hyvä yritys, Vinski. Seuraavan kerran, kun joku rupeaa höpisemään sulle inkoista sulje vain luuri, hän sanoi ja huomasi sitten, että jätkät olivat hävinneet.
Intuitionsa varassa Santtu katsoi alas. Maassa olevien vaatteiden seasta ilmestyi kolme tavallista hiirtä. Santtu tuijotti näkyä suu auki eikä yhtään huomannut noitaa, joka oli kyllä huomannut hänet.
- Hmm, tämäpä tyttönen vaikuttaa mehukkaalta, Baba Jaga tuumi itsekseen ja syöksyi sitten Santun kimppuun napaten hänet mukaansa.
- Hei! Näpit irti musta, Eero, Santtu huusi.
- Enpä usko. Ensinnäkin olemme aika korkealla ja toiseksi minulla on nälkä, noita nauroi lentäessään matkoihinsa santtu mukanaan.

Kadulla jätkät olivat nähneet kaiken.
- Se vei Santun! Painutaan perään, Vinski piipitti ja oli jo menossa, kun Turbo tarttui häntä hännästä.
- Kuules nyt Dostojevski. Etkö sä ole huomaanu et me ollaan hiiriä, hän huomautti.
- Joo me ollaan marsilaisia hiiriä, Vinski sanoi.
- Ei kun me ollaan tavallisia hiiriä. Maan hiiriä, Turbo ähkäisi.
- Luuliks sä et me ollaan kimalaisia? Moto hymähti.
Vinski tajusi vasta nyt katsoa alas. Kyllä vain hän oli muuttunut tavalliseksi valkoiseksi hiireksi samoin kuin Turbo ja Motokin olivat muuttuneet. Turbon ajatukset olivat jo uudella radalla suunnitelman suhteen. Tilanne oli akuutti.
- Jos me aiotaan pelastaa Santtu tolta noita-akalta, meidän on saatava itsemme normaaleiksi, hän järkeili.
- Ja miten me tehdään? Etsitään jostain aktiniumia? Moto kysyi.
- Ei vaan painellaan sen perään kuin Chris Brown, Turbo totesi ja lähti juoksemaan katua pitkin Moto ja Vinski kannoillaan.

Tornissa Nuikki hääräsi siirtimen ahtimen kimpussa samalla, kun Leipäjuusto kuunteli Baba Jagan raporttia tilanteesta. Hän joi samalla matoastiaan, kunnes noita pääsi mainitsemaan muuttaneensa hiiret tavallisiksi hiiriksi. Leipäjuusto oli tukehtua matoihin.
- Mitä? Muutit ne jyrsijät Maan muotoihinsa? Oletko ihan sekaisin? hän älähti.
- En, mutta sinä taidat tarvita Abria, Baba Jaga hymähti ja lopetti puhelun.
Leipäjuusto löi käden otsaansa ja veti sitä pitkin naamaansa. Kunpa hän ei olisi valinnut tätä astiamaista akkaa kätyrikseen.

Muutama minuutti myöhemmin jätkät olivat päässet perille varastoalueelle missä Baba Jaga piti piiloaan. Hiiret kurkkivat sisälle oviaukosta ja näkivät noidan kyyristyneenä valtavan padan ylle. Santtu istui jonkin matkan päässä pakkilaatikon päällä sidottuna.
- Tää on kuin leffasta 12 apinaa, Vinski mutisi.
- Miten toimitaan? Moto kysyi.
Turbo katseli hetken tilannetta ja huomasi sitten vastauksen. Lähellä oli kaisloja.
- Mulla on suunnitelma. Napatkaa kaisla ja seuratkaa mua, hän sanoi.

Sisällä noita hämmensi ahkerasti keitostaan.
- Olisit iloinen tyttöseni. En ole saanut maistaa ihmislihaa lähemmäs 2-sataan vuoteen, Baba Jaga virnuili.
Santtu nielaisi hermostuneesti, mutta yritti peittää sen uhmakkuudella.
- Mitä jos kokeilisit vaikka atamonia, hän hymähti ja huomasi sitten oven suusta pikku hiljaa hiipiviä kaislan korsia.
- Mitä? Santtu ajatteli.
Juuri silloin Baba Jaga nosti päänsä ja nuuhki ilmaa.
- Susikoirako lemuaa? hän ihmetteli.
Kaislojen alta pinkaisi juuri silloin liikkeelle kolme hiirtä suoraan kohti noitaa. Kaksi niistä ryntäsi suoraan noidan jalkoihin saaden hänet hieman hypähtämään, kun taas kolmas nappasi yrittipussukan.
- Me tehtiin läksymme Baba Jaga. Toisin kuin sä, Turbo virnisti ja avasi pussin.
- Jeah meillä on oppiarvo sankaruudessa vaikka hiiriä oltaisiinkin, Moto totesi.
- Joten sun kantsis ehkä vaihtaa aterinsettiostoksiin, Vinski sanoi.
Turbo kaivoi pussukasta yrttejä.
- Hidas kappale, haloo repale, etutaskujen taipale, Abbojen viipale ja vielä motissa oleva kipale. Ja pian ollaan taas normaaleja, hän lausui ja heitti ilmaan pulveria.
Ei aikaakaan kun kolmikko oli taas marsilaisia hiiriä. Vinski riensi vapauttamaan santun samalla, kun Moto nosti Baba Jagan paidan kauluksesta ilmaan.
- Mitäs me tälle noidalle tehdään? Lähetetään se Intiaan? hän kysyi.
- Mulla ois idea, Santtu virnisti.

Hieman myöhemmin tornilla Leipäjuusto tuumiskeli miten saada ylipäälliköstä ex-johtaja, kun ikkunan läpi lensi huhmare.
- Mitä argonia? hän huudahti ja katsoi sitten sisälle huhmareeseen.
Baba Jaga istui huhmareensa sisällä sidottuna ja rinnassaan lappu.
- Hei, Ilari. Sun ois parasta turvautua pian astmalääkkeisiin, sillä kohta rytisee, siinä luki.
Samassa ikkunan takaa alkoi kuulua moottripyörän pärinää. Prätkähiiret ja Santtu seisoivat tornin edustalla.
- Haluatko kunnian, Santtu-typy? Moto kysyi ja ojensi yrittipussukan naiselle.
- Mielelläni. Aliaksen kortti, ehiö portti, Lieto Lemminkäisen abortti, ankisen kohortti ja vielä hakattu raportti. Ja pian sortuu tää torni, Santtu lausui.
Ei aikaakaan kun torni romahti kuin korttitalo. Raunioista kuului epätoivoista vaikerrusta. Jätkät ja Santtu tekivät ylä vitosen.

Kommentoikaa pliis

Menin sitte lukemaan ton otsikon "luiseva jalkainen ankka" mutta edelleen hienoa tekstiä

Voishan se sekin olla . Kiva että tykkäät

Luku 42: Kuninkaallinen sakaali

- Baba-jaga nuorentuu vain juomalla sinisitä ruusuista tehtyä teetä. Ruusun tuojan eukko palkitsee, Santtu kertoi keittäessään samalla itselleen teetä.
Jätkät vain huokaisivat. Venäläisen noidan kohtaamisen jäljiltä Santtu oli saanut jonkin ihmeen tee-innostuksen. Hän oli jopa yrittänyt houkutella jätkiä teen makuun, mutta hiiret olivat enemmän tai vähemmän epäileviä kuumaan veteen liotettujen lehtien suhteen.
- Luulin, että hiiret pitivät lehdistä, Santtu tuumasi.
- Maan hiiret ehkä, mut ei Marsin prätkähiiret, Vinski totesi juuri, kun korjaamon puolelta kuului oven yllä olevan kellon helähdys, mikä ilmoitti asiakkaasta.

Santtu nousi ylös ja meni korjaamoon. Siellä seisoi erikoisen komea nuori mies, jolla oli vahvasti auringossa paahtunut iho, sysimusta tukka ja pähkinänruskeat silmät. Asu kuitenkin heitti ajatukset komeasta nuorukaisesta päin seinää, sillä se muistutti lähinnä hautausurakoitsijaa vanhoista lännenleffoista, joskin ilman aseita. Mies katseli ympärilleen selvästi kummastuneena, kunnes huomasi Santun.
- Anteeksi voinko auttaa? Santtu kysyi.
- Kyllä, armollinen neito. Ensinnäkin haluaisin tietää, missä olen? mies sanoi.
Santtu näytti hieman kummastuneelta ja samoin jätkät, jotka kurkkivat oven pielestä tilannetta.
- Mikä tää pukupelle on? Vinski ihmetteli
- Asiakas ehkäpä? Moto ehdotti.
- Monet Santun asiakkaat on kyl enemmän selkeitä prätkäkundeja. Tää haiskahtaa kyl kaikelta muulta kuin moottoriöljyltä, Turbo tuumi.
- Plutolainen kenties? Moto kysyi.
- Ei, tää ei haise plutolaiselta, vaan joltain muulta, Turbo mutisi.

Korjaamolla Santtu näytti edelleen hiukan kysyvältä.
- No tämä on Last Chance Garage, mut jos puhutaan kaupungista niin Chicago, hän sanoi.
Mies näytti entistä hämmentyneemmältä.
- Chicago? En siis ole enää Egyptissä? hän tarkensi.
Santtu hämmästyi entistä enemmän, mutta ei ehtinyt kysyä enää mitään, kun ikkunan läpi lensi laserluoti. Mies veti Santun matalaksi ja loi samalla käteensä sauvan, jossa oli kultainen ankh. Jätkät olivat jo aikeissa syöksyä avuksi, kun mies heilautti sauvaansa luoden varikon ympärille voimaketän. Sitten hän kääntyi katsomaan hiiriä.
- Jos olette sotureita, kuten näytätte olevan, voisitteko hoidella nuo haaskaansa vahtivat korppikotkat, hän sanoi.
Kolmikko näytti hiukan yllättyneeltä miehen hieman arvovaltaisesta äänensävystä, mutta Turbo nyökkäsi. He loikkasivat prätkien selkään ja syöksyivät ulos.

Kadulla Rasvanahka ja hanttapulit olivat jo aloittaneet hyökkäyksen, kun hiiret ilmaantuivat ulos.
- Hei, pomo. Ne jyrsijät ilmaantu paikalle. Mitä me tehdään? Rasvanahka kysyi radiopuhelimella.
Leipäjuusto oli jo muutenkin alkanut saada tarpeekseen erilaisista taruolennoista joita siirrin lappasi täyttä päätä ulos. Tämän kertainen jumalakin oli onnistunut livahtamaan näpeistään heti kun pääsi ulos siirtimestä.
- No mitäs luulisit senkin muinainen metallipää. Napatkaa se sakaali! hän karjui.

Korjaamossa Santtu nousi ylös ja kurkisti ulos ikkunasta. Voimakenttä esti lasereita lentämästä sisälle, mutta se näytti jotenkin väreilevän. Santtu kääntyi katsomaan miestä, joka oli vajonnut toisen polvensa varaan ja irvisteli selvästi tuskissaan.
- Oletko kunnossa? hän kysyi.
- En...jaksa....enää kauaa, mies ähkäisi ja katsoi sitten Santtua.
- Pakene täältä. He haluavat minut. Olen Anubis, hän henkäisi ja valahti sitten lattialle.
Samalla hetkellä voimakenttä petti ja heti sen jälkeen metallioven läpi lensi laser hajottaen sen täysin. Plutolaiskaivurin kauha työntyi esiin aukosta ja nosti Anubiksen maasta kuin oksan. Heti sen tehtyään roistot ottivat jalat alleen. Jätkät syöksyivät Santun luo.
- Mitä tää oikein oli? Ne luovutti heti kun saivat oven auki? Vinski ihmetteli.
Turbo auttoi Santun ylös.
- Missä se kaveri on? hän kysyi.
Santtu näytti melkeinpä järkyttyneeltä.
- Se kaveri ei ollut ihan mikään perus kaveri. Se oli egyptiläinen jumala. Se oli Anubis, hän sanoi.

Tornissa Anubis istui labrassa kahlehdittuna tuoliin ja mulkoili villin eläimellisen raivon vallassa vangitsijoitaan. Leipäjuusto katseli lähinnä huvittuneena kuolleiden jumalaa ja kääntyi sitten Nuikin puoleen.
- Paljastakaa hänen todellinen muotonsa, hän sanoi.
- Kyllä teidän egyptiläisyytenne, Nuikki virnisti ja painoi erästä nappia tietokoneessa.
Energiasäde osui Anubikseen ja paljasti mustaturkkisen sakaalin pään ihmiskasvojen sijaan. Leipäjuusto astui lähemmäs.
- No nyt, kun olemme päässeet vihdoin ja viimein keskustelu etäisyydelle niin saisinko pyytää pientä palvelusta, hän sanoi.
- Teen palveluksia vain isännälleni Osirikselle, Anubis murisi.
- No tämä palvelus on omiaan hänelle sillä eikös hän ole kuoleman jumala. Haluan ne hiiret hengiltä, Leipäjuusto ärähti.
Anubis vain murisi vihaisesti.
- Pystyn tunnistamaan hyvät sielut nähdessäni ne. Samoin pahat sielut. Ja sinun sielusi mustempi kuin Seth itse, hän kivahti.

Samaan aikaan korjaamolla Santtu oli antanut jätkille täydellisen selonteon egyptiläisestä tarujumalasta. Jätkät näyttivät hiukan hämmentyineltä kuultuaan tarinat sakaalinpäisestä kuolleiden jumalasta.
- Siis ymmärsinks mä nyt oikeen? Se kukkoilija oli siis sakaali? Vinski tarkensi.
Santtu nyökkäsi.
- Tarkkaan ottaen sakaalinpäinen jumala, mut joo, hän totesi.
- No se selittää miks mä en haistanu kalaa, Turbo tuumi.
- Mitä sä sit haistoit? Moto kysyi.
Turbo katsoi häntä.
- Kuulostaa ehkä hullulta mut saviruukut ja taatelit, hän sanoi.
- Eli siis selvää muinaista Egyptiä, Santtu huomautti.
Moto katsoi kavereitaan kysyvästi.
- No mitäs me tehdään? Pelastetaan tää sakaaliheppu? hän kysyi.
Turbo ja Vinski nyökkäsivät ja kolmikko loikkasi prätkien selkään.
- Ja eiköhän pistetä....Turbo aloitti.
- HANAT AUKI! komikko huusi ilmoille taisteluhuutonsa ja syöksyi ulos.

Laboratoriossa Leipäjuusto yritti yhä saada kuolleiden jumalaa puolelleen, mutta se oli selvästi turha luulo. Anubis vain murisi vihaisesti ja yritti näykkäistä pyylevän plutolaisen sormia joka kerta, kun hän yritti päästä lähelle. Toisaalta hän oli tilanteessa kuin nurkkaan ajettu kulkukoira ja ne, jos mitkä osasivat olla äksyjä. Leipäjuusto oli jo aikeissa antaa suostuttelu vuoron Nuikille, kun Rasvanahka ryntäsi sisään.
- Pomo hei. Meillä on jyrsijä ongelma, hän ilmoitti, mutta ei ehtinyt sanoa enempää, kun ovi paiskasi hänet seinään ja Prätkähiiret seisoivat ovi auki.
- Terve vain kalanaama. Me tultiin hakeen yhtä egyptiläistä kaveria, Turbo sanoi.
- Joten sun ois parasta vapauttaa sakaalijumala, Moto jatkoi.
- Tai muuten sattuu jotain, Vinski virnisti lopuksi.
Leipäjuusto kiskaisi Anubiksen suojakseen.
- Askelkin ja kuolleiden jumalasta tulee todella kuollut, hän ärähti.
Sitä ei kuitenkaan olisi kannattanut tehdä, sillä Anubis iski hampaansa hänen käsivarteensa. Leipäjuusto kiljaisi kivusta ja päästi irti. Moto ampui laserin matkaan ja vapautti Anubiksen kahleistaan. Sakaalijumala loikkasi pystyyn ja täräytti plutolaispomoa leukaan lennättäen hänet seinään. Sankaritrio ja Anubis riensivät siirtimelle ja Turbo haki oikean aikakauden. Anubis astui siirtimeen, mutta ennen lähtöään hän kääntyi vielä hiirten puoleen.
- Jos tapaatte sen armollisen neidon, niin voitteko kertoa hänelle että olen pahoillani äkillisestä lähdöstäni ja antaa hänelle tämän, hän sanoi ja loi tyhjästä lotuksen antaen sen Turbolle.
Sitten hän katsoi valonvälähdykseen.
- No katos vaan. Taas yks parrasvalo pelle, Vinski hymähti.

Kommentoikaa pliis