SOP, osa 14: Musta joulu (LOPPU!)

Ficcin nimi: Sinulle on postia, osa 14: Musta joulu (LOPPU!)
Kirjoittaja: HöpöHamsu
Beta: Pahgiz
Genre: Drama, Action & Angst
Ikäraja: K15
Päähenkilöt/Paritukset: Throttle, Modo, Vinnie, Charley & OC ( Jonkin verran viittauksia suhteisiin hahmojen välillä)
Yhteenveto: Joulu on viimein täällä, mutta näyttää kovin synkältä.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret kuuluvat laillisille omistajilleen ja Aisha (Ashani) kuuluu minulle. Rahaa kirjoittelusta en saa, mutta mielihyvää senkin edestä
A/N: Ja taas on luvassa historiallista tekstiä - Nimittäin mun ensimmäisen ficcin loppu! Kyllä eli SOPin viimesiä viedään tässä ja haluun jo nyt kiittää kaikkia jotka on ollu kiinnostuneita ja jaksanu lukea joko kaikki 14 tai vaikka vaan muutaman näistä osista
DISCLAIMER!! Mielensäpahoittamisen riski jälleen kerran huomattavan suuri!!

14. Musta joulu

” Okei okei, tää on helppo! Se on iso, musta ja karvainen..”
” Mörkö!” Cindy hihkaisi.
Tony huokasi.
” Tää on oikeasti olemassa… Sillä on isot hampaat ja terävät kynnet.” Hän jatkoi.
” Throttlen anoppi!”
Kultaturkkinen hiiri sohaisi kyynärpäällä kylkeen vierellään istuvaa vaalea turkkista miestä.
” Mitä?” Vinnie närkästyi.
Throttle pudisti päätään varoitukseksi.
” Petoeläin. Saalistaa öisin!” Tony jatkoi.
” Batman!” Donna kimitti.
” Mitä? No ei! Eihän Batmanilla ole karvoja?” Poika ihmetteli.
” Ompas. Ne on vaan siellä maskin alla!” Tyttö väitti.
” Ei sillä lailla karvainen.” Tony pyöritti silmiään.” Tarkoitin että tällä on turkki!”
” Mustakarhu?” Daniel ehdotti.
” Ei se nyt se voi olla! Muuten Tony ei olisi saanut sanoa sen olevan musta.” Donna muistutti.
” Keskittykää! Enää kymmenen sekuntia jäljellä!” Tony ärähti hermostuneena.
Lapset miettivät kuumeisesti.
” Nyt mä tiedän! Rotta!” Vinnie hihkaisi ja parkaisi heti perään, sekä Charleyn, että Throttlen upottaessa kyynärpäänsä hänen kylkiluidensa väliin.
” Ei. Aika. ” Poika huokasi alistuneena ja laskin kortin kädestään käytöstä poistuneiden korttien kasaan.
” Mikä se oli?” Daniel tahtoi tietää.
” Pantteri.”
” Mitäh? Eivät pantterit ole mustia, vaan vaaleanpunaisia! Sun vikasi, että hävittiin taas piste!” Donna suutahti pojalle.
” Ootko koskaan kääntäny Cartoon networkiltä Animal Planetille? Et näköjään, koska muuten tietäsit et ne todellakin on mustia!” Tony siristi silmiään lattialla tyynynpäällä istuvalle tytölle.
” Joo no mut, tunnetko ketään, joka tietäis mustan pantterin?” Donna haastoi.
Tonyn suupielet vääntyivät alaspäin.
” Lapset lapset!” Charley koitti toppuutella, ennen kuin riita yltyisi.
” Meijä huki.” Throttlekin sanoi, yrittäen siirtää lasten huomion toisaalle.
Elliot nappasi korttipakan itselleen ja valmistautui selittämään tiimilleen.
” Ouh… Enskerralla ku tuntuu siltä et käsi kramppaa, varota mua nii väistän.” Vinnie murahti hiljaisella äänellä aseveljelleen.
” Sä koitat ärsyttää sitä ihan tahallas!” Kultaturkkinen hiiri suhahti takaisin.
Valkea hiiri tiesi kysymättäkin kenestä Throttle puhui. Molemmat vilkaisivat vaivihkaa taakseen. Modo istui pitkän pirttipöydän ääressä käkkärätukkaisen tytön kanssa värittämässä. Harmaa jättiläinen pyöritteli sormiensa välissä lapsen käteen tarkoitettua vahaliitua. Hänen kädessään se näytti lähinnä värikkäältä hammastikulta.
” Joten? ” Vinnie kääntyi takaisin. ” Molemmat tiietään, et sen pitäs vaan saada purkaa toi aggressio ja sit se ois iha ok.”
” En usko et se on tällä kertaa noin yksinkertasta...” Throttle mumisi ajatuksissaan. Hän katsahti vielä nopeasti kookkaaseen vapaustaistelija veljeensä, ennen kuin keskittyi kuuntelemaan pojan selitystä.

” Mitä sä piirrät?”
Modo hätkähti ääntä, niin että ote pienestä väriliidusta kirposi. Se tipahti paperille ja uhkasi vieriä pöydältä alas, mutta mieshiiri sai napattua sen viimehetkellä.
Harmaa jättiläinen vilkaisi tyhjää paperia täysin samaan aikaan, kuin hänen vierellään istuva tyttö kurkotti katsomaan.
” Taitaa olla luova suoni tukossa.” Modo naurahti ilottomasti lapselle, joka katsoi häneen suu tyytymättömässä mutrussa.
” Mitäs sä oot saanu aikaan?” Harmaa hiiri kääntyi vastaavasti tytön teosten ääreen.
Lapsen ilme muuttui kuin taikaiskusta. Ylpeä hymy huulillaan hän esitteli jokaisen piirroksistaan. Suurin osa oli jouluaiheisia, veikeästi koristeltuja pipariukkoja, joulupukki poroineen, sekä muutama erilainen lahjapaketti ja kuusi. Joukossa oli myös yksi isompi teos, jonka kimpussa tyttö yhä työskenteli.
” Tossa on Brooke ja siinä sen kanssa on Emelie ja Daniel, Ja toi tuolla lumikasassa on Vinnie. ” Samantha osoitteli innoissaan kaikki mainitsemansa henkilöt kuvasta. ” Ja tossa olet sä.”
Modo siirsi katsettaan tytön sormen suuntaan. Miehen sydän sykähti raskaasti hänen nähdessään, että Sam oli piirtänyt hänet yhdessä hopeaturkkisen hiirineidon kanssa.
” Kiipeät Aishan lettiä pitkin lumilinnan huipulle, koska kukaan ei jaksanut enää linnan rakentamisen jälkeen tehdä rappusia. Oikeasti, en vain jaksanut piirtää niitä.” Tyttö niiskautti nenäänsä.
Modo ei saanut sanaa suustaan. Kuva sai hänen sisuskalunsa myllertämään oudosti. Muisto, johon piirros eittämättä pohjautui, oli iloinen, mutta taas toisaalta mieshiiri ei enää tiennyt mitä ajatteli vaaleatukkaisesta marsilaisesta. Hän tahtoi pitää naista ystävänä, muttei voinut sietää ajatusta, että joku jota kutsui ystäväkseen, olisi naimisissa rotan kanssa.
Se tuntui liian petolliselta.
Modo pohti oliko se hänen oma virheensä. Antaa heidän suhteeseensa vaikuttamattoman asian kiusata itseään niin, että se jätti kaiken muun hyvän, mistä piti naisessa, varjoonsa.
Aisha ei kuitenkaan ollut muuttunut siitä mitä oli. Pike oli ollut hänen sulhasensa jo silloin kun he olivat ensimmäistä kertaa tavanneet. Modo oli siis aina tuntenut naisen, joka oli rotan morsian.
Se sai kookkaan marsilaisen pohtimaan, tarkoittiko se sitä että hänen rottavihansa oli pelkkää luonteenheikkoutta. Tekikö hänestä ahdasmielisen ajatella rotista kuten hän ajatteli vain koska kaikki hänen henkilökohtaiset kokemuksensa olivat huonoja? Voisiko olla, että oli olemassa ryhmä toisenlaisiakin rottia ja hän ei vain oman kapeakatseisuutensa takia kyennyt näkemään heitä?
Hardrockin oli muuttunut tavattuaan Darlan. Ehkä Pikekin oli muuttunut Aishan vuoksi?
Harmaa jättiläinen yritti kuvitella millaista olisi ajatella Marsin kookkaimmasta lajista toisin. Se tuntui täysin mahdottomalta. Hänen täytyisi antaa liian paljon henkilökohtaisia kaunoja anteeksi.
Ärtymys kohosi miehen rinnassa. Modo ei oikein tiennyt keneen tai mihin se olisi tullut suunnata, jotta siitä olisi päässyt eroon. Hän halusi olla vihainen niin Pikelle, Aishalle, kuin itselleenkin, muttei osannut päättää kuka heistä oli eniten väärässä. Kuka olisi ansainnut syyn niskoilleen.
Pike oli pilannut kaiken vain ilmestymällä paikalle, ja tietty olemalla rotta. Sillä jos tämä olisi ollut hiiri, Modolla ei olisi ollut mitään syytä olla tälle vihainen.
Eihän?
Harmaa marsilainen kuvitteli tilanteen, jossa Aishaa hakemaan tullut mies olisikin ollut kuten hän.
Miksei se tuntunut juuri paremmalta kuin nykyinen tilanne?
Syyttävä sormi nousi ehkä tässä skenaariossa Piken päältä, mutta pysyi yhä Aishan yllä.
Modosta tuntui, että hän olisi tässäkin tapauksessa loukkaantunut naishiirelle, ettei tämä ollut kertonut olevansa kihloissa. Mutta miksi?
Ei se olisi muuttanut mitään.
Eihän?
Tuijottaessaan pienen orpotytön piirrosta, Modosta alkoi tuntua siltä, että hän oli itse syy ärtymykseensä.
” Pidätkö siitä?” Samantha kysyi.
” Pidän.” Modo hymyili. ” Pidän oikein kovasti.”
Jokainen punainen kihara hius tytön päässä väreili omahyväisyyttä.
” Sitten se on sun.” Hän ilmoitti silmät säteillen.
Harmaaturkkinen hiiri kiitti tyttöä lahjasta. Samanthan juostua näyttämään muita teoksiaan keittiössä huhkivalle Brookelle, hän taitteli kuvan kolme kertaa, niin että he jäivät Aishan kanssa päällimmäisiksi.
Modo katsoi sitä vielä nopeasti hymyillen, kunnes laittoi sen talteen rintapanssarinsa väliin.
Hän ei ehkä ollut aivan varma, mitä ajatteli naishiirestä nyt, mutta tiesi mitä oli ajatellut tästä aikanaan ja kuten hänen vanha rakas harmaaturkkinen äitinsä tapasi sanoa; Ei ole mitään syytä tahrata hyviä muistoja nykyhetkellä.

Aatto hujahti orpokodin lasten seurassa. Leikkien ja ilon täyteisen päivän päätteeksi mieshiiret kävivät heittämässä Charleyn takaisin tallille.
” Kattokaaki, että ootte täällä ennen puolta päivää! Jos teitä ei kuulu, mä lähen viettää jouluani johonki kuppilaa ja te saatte olla keskenänne siellä kylmässä tulostaulussa ja syödä kuivia nakkisämpylöitä!”
” Sir, yes sir!” Miehet tekivät ”vapisten” kunniaa ihmisnaiselle.
” Oikeesti. Herätyskellot soittamaan.” Hän katsoi merkitsevästi marsilaismiehiin, jotka nauroivat vain ja lupasivat olla sovittuna aikana paikalla.
Charley paiskasi oven kiinni takanaan. Avaimet hän heitti pieneen koriin työpöydällään ja laukun naulaan.
Joulu oli taas jotenkin tullut ihan yllättäen. Hän oli aloittanut valmistelut kyllä, mutta Aishan äkillinen lähtö oli sekoittanut kaiken, jolloin ne olivat jääneet kesken.
Ensimmäiset päivät ihmisnainen oli vain tehnyt töitä kellonympäri, koska hiirinaista ei ollut enää keskeyttämässä, eikä hän meinannut sitä muistaa. Neljäntenä päivänä miehet olivat – luojankiitos – tulleet häiritsemään ja punatukkainen mekaanikko oli huomannut kuinka väsynyt oli. Siitä seuraavat kaksi päivää olivatkin sitten menneet toipuessa työrupeamasta.
Vasta aatonaattona Charley oli huomannut, ettei ollut muistanut hakea edes kuusta.
Onneksi mieshiirillä ei ollut juuri odotuksia joulun suhteen (he kun olivat juhlineet sitä vain kerran aiemmin), joten naisella ei ollut ollut kauheaa stressiä koittaa tehdä päivästä mitenkään erityinen. Nämä saivat koristella kuusen, sillä aikaa kun hän kokkasi, sitten he söisivät paahtopaistia (miehet tietenkin hotdog-sämpylän välissä, sinappiraidan kera) ja vaihtaisivat lahjoja. Loppuillan he sitten varmaan viettäisivät tv:n edessä.
Huhhuh! Vielä ne pari lahjaa pakettiin ja sitte suihkuun! Nainen ajatteli tyytyväisenä.
Hän avasi tallia ja asuintiloja erottavan oven, hakeakseen paketointitarvikkeet, kun yhtäkkiä joku nappasi hänet otteeseensa ja painoi imelän tuoksuisen rätin hänen kasvoilleen.
Charley rimpuili hyökkääjän otteessa, ehkä sekunnin kaksi, kunnes tainnuttava tuoksu teki temppunsa.
Ihmisnainen vaipui syvään mustaan tiedottomuuteen.

PIIIP PIIP PIIIP!
” Sulkekaa se!” Vinnie karjui. Valkeaturkkinen hiiri viskasi tyynynsä siihen suuntaan, josta ajatteli äänen kantautuvan.
Throttle nappasi sen ilmasta ja palautti takaisin omistajalleen.
” Ylös, ulos ja lenkille!” Hän nauroi. ” Charley, sitoo meijän hännät rusetille, jos ei olla ajoissa.”
Vihaisesti mumisten valkea hiiri nousi riippumatossaan parempaan asentoon. Peiton ulkopuolella oli inhottavan viileää.
Onneksi ensiyönä sai nukkua Charleyn luona.
Ajatus yhteisestä illasta veljien ja naisen kanssa sai vaaleaturkkisen marsilaisen mielen välittömästi kohentumaan.
Miehet keräsivät mukaan otettavat tavarat nopeasti kasaan ja katsoivat että tulostaulu jäisi sellaiseen kuntoon, että se pärjäisi yksin, päivän tai pari.
He saapuivat Last Chancen eteen hyvissä ajoin.
Koska nainen odotti heitä, he saattoivat käyttää tallin automaattiovia hallinnoivaa kaukosäädintään ja päästää itsensä sisään.
” Chaarleey!”
Naismekaanikko ei vastannut.
Outoa, Throttle ajatteli.
Miehet taluttivat pyöränsä sisään ja sulkivat ovet perässään. Talli oli pimeänä, mutta asuintiloista kajasti kutsuva valo.
” Charley-typy?” Vinnie kutsui naista jälleen.
Käytävässä he huomasivat valon tulevan keittiöstä. Valkean hiiren nenään kantautui makean suklainen tuoksu.
Ihmisnainen oli varmaankin tehnyt heille aamupalaa! Innoissaan mies harppasi nopeasti kaakaon tuoksun perässä keittiöön.
Siellä odottava henkilö ei kuitenkaan ollut heidän ihmeellinen ihmisystävänsä.
Suurikokoinen miesrotta istui Charleyn pyöreän muotoisen pöydän ääressä edessään yksi naisen kahvikupeista.
” Viimeinkin.” Pike sanoi kyllästyneen kuuloisella äänellä.
Musta rotta tyhjensi kädessään olevan mukin, Vinnien tuijottaessa häntä silmät suurina.
Kuullessaan miehen äänen ja varsinkin siinä olevan korostuksen ( viimäikän ) Modo kiiruhti veljensä rinnalle.
” Mitä sä täällä yhä teet?” Joukkoon kolmanneksi ilmestynyt Throttle ihmetteli.
Eikö mies ollutkaan lähtenyt Aishan kanssa jo yli viikko sitten?
” Kysyin tuota samaa itseltäni koko viimeviikon.” Pike katsahti mukinsa tyhjää pohjaa tyytymätön ilme kasvoillaan. ” En olisi halunnut viettää tällä surkealla mutapallolla yhtään enempää aikaa, mutta te- ” Pike loi happaman silmäyksen kolmikkoon. ”- rikoitte ainoan kulkupelin jolla tästä alkueliöiden kansoittamasta vankilasta voi paeta.”
Hiirimiehet terästäytyivät miehen noustessa. Rotta oli valtava. Pidempi ja isompi, kuin kukaan heistä. Heille kaikille yhdessä tästä ei tietenkään olisi vastusta. Kaksikin heistä voisi vielä saada voiton suhteellisen pikaisesti, mutta yksin Pikessä olisi haastetta jopa Modolle, joka oli veljeksistä fyysisesti lahjakkain.
” Nyt, jos sallinette...” Rotta kävi laskemassa likaisen kuppinsa tiskialtaaseen, kuin parhainkin vieras.
Modo tuhahti.
” Tahtoisin keskustella vaihtokaupasta.” Pike levitti kätensä.
” Mikä saa sut kuvittelemaan, et oltais kiinnostuttu mistään, mitä sulla on?” Vinnie risti kätensä rinnalleen.
Tummaturkkinen rotta siirsi synkeät silmänsä pienimpään marsilaishiiristä. Valkoturkkinen mies arvasi, että tämä yritti saada hänet tuntemaan alemmuutta tuijotuksellaan, niinpä hän kohensi ryhtiään.
Se sai Piken hymyilemään.
” Itseasiassa, sinä röyhkeä hiirenrääpäle, uskon että minulla on jotain jonka sinä palavasti haluat takaisin.”
Hitaasti mies kurotti takkinsa taskuun. Miehet valmistautuivat maastoutumaan. Vetäessään kätensä takaisin näytille, ei kuitenkaan näyttänyt siltä että siinä olisi ollut ase.
Varovasti Pike sirotteli jotain ilmaan. Hiuksen hienot partikkelit leijuivat kevyesti ilmassa, melkein silmälle näkymättöminä, kunnes osuivat keittiön valkoiseen kaakelilattiaan ja paljastivat punaruskean värinsä.
Aivan miesrotan saappaan eteen nousi keko Charleyn suortuvista.
Throttlella oli sekunti aikaa päättää, kumpi hänen vapaustaistelija veljistään oli Pikelle suurempi uhka. Modo oli puoliksi laseraseistettu robotti, mutta kun oli kyse Charleystä, ei voinut tietää kuinka pitkälle Vinnie menisi.
Kolmikon johtaja nappasi otteen vaaleaturkkisesta hiirestä ja puski tämän portaikkoa vasten, tämän karjuessa kurkku suorana lukemattomia eri tapoja joilla aiheuttaisi tuskaa rotalle.
” Modo! Pikkasen jelppiä?” Throttle ähisi.
Vinnie koitti vääntää mieshiiren kättä pois rinnaltaan.
” PÄÄSTÄ IRTI!” Hän vaati.
” Modo?” Kolmikon johtaja vilkaisi nopeasti sivusilmällä taakseen.
Modolla oli Piken pää laserkanuunansa tähtäimessä.
” MODO! EI!”
Throttle ponkaisi harmaan hiiren selkään. Sininen lasersäde väisti miesrotan juuri ja juuri. Se iskeytyi keittiönyläkaapistoon, poltti reiän yhteen oveen ja rikkoi kaikki astiat hyllyillä.
Heti vapauduttuaan, Vinnie hyökkäsi eteenpäin. Hän otti muutaman juoksuaskeleen, veti nyrkkinsä taakse ja valmistautui pieksemään rotan henkihieveriin. Pike väisti iskun kokoonsa nähden ketterästi, siirtymällä vain yksinkertaisesti sivuun.
Vinnie koitti uudemman kerran, mutta jälleen mustaturkkinen mies väisti.
” Taistele niinku mies!” Valkea hiiri suuttui.
” Myöhemmin. Ensin kaupat.” Pike tönäisi mieshiiren tyhjäksi jättämäänsä tuoliin.
Tämä ei tietenkään jäänyt vain istuskelemaan, vaan nousi uudelleen pystyyn.
Marsilaisrotta huokasi syvään, muutaman iskun väistettyään.
Seuraavalla hyökkäyksellä, Pike työnsi kätensä suoraksi. Hän nappasi valkean hiiren kuonosta otteen.
” Voin murskata naamasi tässä ja nyt-” Pike puristi sormillaan Vinnien kuonoa kasaan. ”- Jolloin sekä sinä, että se karvaton naisolento kuolette. Tai suostut vaihtamaan Ašanin siihen...” Miesrotta pudisti päätään miettiessään sanaa joka kuvaisi parhaiten sitä säälittävää olentoa, johon nämä hiiret olivat niin kiintyneet. Lopulta hän löysi sellaisen omasta äidinkielestään.
” Ghuleh’hi. Raoui ghuleh’hi.”
Vinnie lakkasi pyristelemästä. Tummanrotan puheesta oli muutenkin hirveän vaikea saada mitään selvää. Viimeisimmät sanat olivat täysin hänen tulkintakykynsä ulkopuolella.
” Mmmthä?” Hän kysyi ihmeissään.
Pike nojautui lähemmäs.
”Ašani. Jos tahdot sen surkean ihmisolennon takaisin, annat minulle hänet.”
Vinnie katsoi rottaa ja sitten veikkojaan, jotka makasivat yhä lattialla kasassa.
Kenet? Valkea hiiri kysyi näiltä silmillään. Molemmat kohauttivat suureleisesti olkiaan, joten Vinnie käänsi katseensa takaisin Pikeen ja kohotti kulmiaan.
Marsilaisrotan otsa meni ryttyyn. Lumen valkea hiiri vaikutti olevan aidosti hämmentynyt.
” Näin sinun lähtevän hänen kanssaan Limburgerin luota.” Rotta yritti, mutta marsilaismiehelle ei valjennut kenestä oli puhe. ”Kannoit häntä kainalossasi tähän tapaan. ” Irrottamatta otettaan tämän kuonosta, Pike kiskaisi mieshiiren lähelleen ja nosti tämän toisella kädellään kainaloonsa.
Throttlen suusta karkasi tahaton tyrskähdys. Vinnie näytti aivan lapselta tumman rotan vierellä muutenkin, nykyinen asento vain vahvisti sitä mielikuvaa.
Vaaleaturkkinen mies itse oli kuolla häpeään.
Ei taas! Hän tuskaili mielessään.
Pintaan pulpahtanut muisto nöyryyttävästä ajasta naishiiren kehossa tosin auttoi häntä ymmärtämään asiayhteyden.
” Mharkothathko msä Aishaa?” Vinnie koitti puhua miehen käden läpi.
” Kyllä. Ašani. Minun morsiameni.”
Modon sisällä roihahti ärtymys uudemman kerran. Jos Throttle ei olisi painanut häntä maahan, hän olisi varmasti lisännyt muutaman arven miesrotan kokoelmaan.
” Mhei she ooh thäällä.”
” Mitä?”
” Niin, että ei se täällä oo.” Throttle sanoi noustessaan. Hän auttoi kumoon tuuppaamansa veljensä pystyyn, ennen kuin katsoi jälleen Pikea.
Rotta päästi otteensa valkeasta hiirestä. Vinnie tuuskahti lattialle vatsalleen.
” Hyvä yritys.” Mies hymyili astuessaan lähemmäs kultaturkkista marsilaista. Modo veti jälleen laserkanuunansa esille, mutta Throttle viittoi tätä laittamaan sen pois.
” Se on totuus.” Hän sanoi ja astui itsekin lähemmäs. ” Aisha lähti silloin sun matkaan, eikä me olla sitä sen koommin nähty.”
Marsilaismiehet tuijottivat toisiaan, molemmat yrittäen lukea ilmeettömiltä kasvoilta toistensa mielenliikkeitä.
” Eli päästähän Charley menemään, niin painetaan asia villasella?” Throttle ehdotti kuiva sävy äänessään. Hän tarjosi miesrotalle kättään joviaalina eleenä.
Pike vilkaisi sitä nopeasti, mutta kohotti taas katseensa vihreillä linsseillä peitettyihin silmiin.
” Minulla on parempi ehdotus. Päästän tytön, kun te tuotte minulle Ašanin.”
” Aishan.” Modo korjasi vihaisesti mutisten.
Pike ei reagoinut kommenttiin, vaan kumartui hieman Throttlen puoleen ja sanoi; ” Teillä on iltaan asti aikaa. Muuten- ” Mustaturkkinen marsilainen iski kultaturkkisen miehen yhä ojennettuun käteen kasan Charleyn tukkaa.
Throttle puristi suortuvat nyrkkiinsä, Piken astuessa hänen ohitseen.
” Nähdään Limburger Plazassa!”

Kirpeä aamupakkanen nipisteli sormia ja olkapäitä. Mieshiiret seisoivat erään tornitalon katolla pienen matkan päässä heidän arkkivihollisensa tukikohdasta, tai paremminkin sen perustuksista.
Pike oli lähtenyt korjaamolta noin puolituntia sitten ja he vain kymmenen minuuttia tämän jälkeen.
” Charleytä pidetään varmasti jossain noista kahdesta.” Throttle osoitteli päätornin jäännösten laidoilla lepääviä vaaleankeltaisia rakennuksia. ” Todennäköisemmin tossa- ” Hän heilautti sormeaan vasemmanpuoleiseen torniin. ” Se on ottanu vähemmän itteensä.”
” Sinne siis!” Vinnie huudatti pyöränsä moottoria.
” Veikat hei!”
Kultainen ja valkea marsilainen käänsivät huomionsa harmaaseen hiireen, joka näytti kaikkea muuta kuin varmalta suunnitelmasta rynnäköidä torniin, siivuttaa lohi, pelastaa Charley ja siinä samalla joulu.
” Entäs Aisha?” Modo kysyi.
” Ääh, sillä mitään hätää oo! Tuttu kaupunki! Jos se tosiaan lähti- hyvät sille.”
” Vinnie on oikeessa. Se pärjää kyllä.” Throttle taputti lohduttavasti aseveljeään olalle. ” Charley tarttee meitä nyt paljon enemmän.” Hän jatkoi vielä hetkenpäästä.
Modo nyökäytti osoittaakseen ymmärtäneensä, muttei saanut sisällään vellovaa huolta rauhoittumaan.
Ensin Charley-neiti, sitten Aisha, mies lupasi itselleen. Hän saisi vielä molemmat ystävistään takaisin.
” Ja eikun – HANAT AUKI!” Hiirimiehet ulvoivat yhteen ääneen.
He kävivät kääntymässä katon toisella laidalla saadakseen lisää vauhtia hyppyihinsä ja loikkasivat sitten pyörineen ilmaan.
Ikkunalasin palaset vain lentelivät, kun marsilaismiehet rysäyttivät lasisesta julkisivusta sisälle tornitaloon.
” Sori tosta. Ei löydetty savupiippua.” Vinnie vitsaili hölmistyneille hanttapuleille.
” Tässä!” Modo viskasi näille yhden hiirikranaatin ilman sokkaa. ” Nii, saatte seinätki matchää!” Hän nauroi.
Miehet maastoutuivat vain sekuntia ennen kuin se räjähti.

Huone tärähti. Se irrotti katosta hieman kivipölyä. Pike pyyhkäisi valkean jauheen olkapäältään.
” Sehän kävi nopeasti.” Hän tokaisi vilkaistessaan katonrajaa. ” Menkää asemiin.”
Kaksi harmaata rottaa ja yksi valkeanharmaa asettautuivat paikoilleen.
Katto tärähteli. Mieshiiret olivat lähellä…
Ryskeen siirtyessä käytävälle oven takana, Pike kumartui tuoliin sidotun naisen puoleen.
” Muista näyttää oikein surkealta.” Hän virnisti.
Charley tuijotti häntä uhmakkaasti takaisin. Punaruskea tukka oli sotkussa. Osa epätasaisista suortuvista oli jumissa suukapulaksi sidotun liinan alla, loput kehystivät pörröisenä kruununa naisen päätä tai valuivat naamalle. Vihreäsilmäisen ihmisen suupieli oli aivan veressä ja toinen puoli kasvoista oli turvonnut.
Lyöminen ei ollut opettanut tälle mitään, lisännyt vain tulta hänen katseessaan.
” Josset olisi kalju tai lattanaamainen, saattaisin pitää sinusta.” Pike oli todennut naiselle, kun tämä oli taistelut vastaan hänen sitoessaan tätä penkkiin.
” Vaikka sä oisit - En silti pitäis susta!” Charley oli murissut ja koittanut purra miehen sormea.
Oli todellakin suuri sääli, ettei nainen ollut lainkaan hyvännäköinen. Muuten mies olisi voinut harkitakin tämän eloon jättämistä.
Ašaniinkin saataisi varmaan hieman eloa… Pike pohti.
Hiirinainen oli ollut aina iso pettymys, mutta viimeaikoina tämä oli ollut entistä raivostuttavampi sellainen. Ei kyyneleitä, ei huutoa, anelua, mitään. Tämä vain oli ja otti kaiken mitä Pike hänelle antoi.
Ei sellainen ollut yhtään kivaa.
Miesrotasta tuntui, että naishiiri tiesi välinpitämättömyyden ärsyttävän häntä ja esitti sitä aivan tarkoituksella.
Erityinen julmuuskaan ei tehonnut tähän. Jos sen siis kohdisti naiseen itseensä.
Pike raapi leukaansa miettiessään.
Valkoista hiirtä oli rangaistava ja hän oli ajatellut tehdä sen viemällä ihmisnaisen hengen, mutta ehkä hänen olikin vaihdettava uhrinsa jompaankumpaan hiirimiehistä.
Ystävänsä puolesta Ašani saattaisi nimittäin parkuakin.
Pike oli täysin uuden suunnitelmansa lumoissa, kun ovi lensi sisään.
Kirjaimellisesti. Se irtosi saranoistaan ja lennähti useamman metrin, ennen kuin paiskautui lattiaan.
Kolme moottoripyörää ajajineen pyyhälsivät palavien karmien keskeltä.
” Nyt!”
Toinen harmaista rotista laukaisi teräsvaijerilla varustetun harppuunan. Se suhahti salamanlailla, kevyesti läpi moottoripyörän renkaiden pinnojen ja rengasti ne.
Äkkipysähdys tuli yllätyksenä koko kolmikolle.
” AAAA!” Marsilaisten suusta kuului komea huuto, kun he lennähtivät ilmaan satuloistaan.
Alas tullessaan heitä odotti jo kaksi muuta rottaa aseet tanassa.
” Uuh, tää ei nyt taida mennä niinku oppikirjoissa...” Modo sanoi tuijottaessaan suoraan laseraseen piippuun.
” Hyvät herrat. Tervetuloa!” Pike astui esiin, toisten rottien takaa. ” En odottanut näkeväni teitä näin pian uudestaan! Morsiameni ei näemmä kerennyt matkaan mukaan...” Musta rotta silmäili pikaisesti joukkion. ” Oletan siis, että tulitte tarkastamaan ystävänne olevan yhä vaihtokelvollisessa kunnossa? Noh, suotta huolitte! Olen kohdellut häntä kuin omaani.”
Kaikki kolme rottaa siirtyivät hieman, jotta hiiret näkisivät tuoliin köytetyn ystävänsä. Tämän ruhjottu ulkomuoto sai heistä jokaisen sydämen hyppäämään voltin.
” CHARLEY!”
Vinnie koitti nousta ja juosta naisen avuksi, mutta toinen asetta pitelevistä rotista siirtyi äkkiä hänen tielleen ja tönäisi takaisin maahan. Valkea hiiri käännähti nopeasti hieman kyljelleen, jotta saisi toisella kädellään hyvin kiinni lattiasta ja potkaisi häntä tönäisseeltä valkeanharmaalta rotalta jalat alta. Tämän vielä huojuessa, Vinnie työnsi itsensä pystyyn ja potkaisi aseen tämän kädestä. Pike koitti loikata aseen perään, mutta Modo taklasi tämän, Throttlen keskittyessä toiseen aseistetuista rotista. Kultainen hiiri tarttui molemmin käsin pistoolia pitelevään käteen ja pakotti sen ylös. Harmaa rotta nosti jalkansa potkaistakseen, jolloin Throttle joutui siirtymään sivulle ja päästämään otteensa.
Sen sekunnin aikana, kun rotta laski kättään, mieshiiri kytki virrat päälle hanskansa tšernopuikkoihin. Ja kun tämä kääntyi, valmiina ampumaan, Throttle pamautti pistoolin tämän kädestä.
Modo kiskoi itseään ylöspäin tummaturkkisen rotan ruumista pitkin, kun Pike yhtäkkiä kiepsahti kyljelleen, Miesrotan kyynärpää osui kovaa kolahtaen hänen kypäräänsä. Isku sai harmaa jättiläisen putoamaan liikaa vastustajansa selänpuolelle, joten hän kierähti nopeasti pois tämän jaloista.
Marsilaismiehet ovat pystyssä tuota pikaa ja kyräilivät toisiaan.
” Luovuta, jos tahdot elää.” Pike levitti kätensä rauhanomaiseen eleeseen.
” Luovuta?” Modo naurahti epäuskoisena. ” Sulla on aika suuret luulot ittestäs.”
” Ei luuloja, vaan koodi – Lopeta aina taistelu. Jos haastat minut, taistelu loppuu vasta kun jompikumpi meistä kuolee. En toki tahtoisi sinun katuvan elämäsi menettämistä jonkun mitättömän olennon tähden.” Musta rotta sanoi virnistäen viattomasti.
” Murehdi sä vaan omasta elämästäs. Nimittäi ku mä oon valmis, joudut käymään aika monen lääkärin veitsen alla ennen ku kukaan taas tunnistaa sua!” Harmaahiiri uhosi.
Pike nauroi lämpimästi.
” Hyvä on sitten. Mutta älä sano, etten varoittanut.” Tummaturkkinen rotta murahti hieman huvittuneeseen sävyyn.
Modo nosti nyrkkinsä rintakehänsä korkeudelle valmiiksi. Pike lukitsi katseensa häneen ja lähti sitten juoksemaan miestä kohti.

” OOOUU! Näitkö tuon, Karbunkle?!” Limburger iloitsi. Plutolainen oli asettunut mukavasti väliaikaisen työhuoneensa pöydän ääreen ja katseli alakerrassa meneillään olevaa tappelua turvakameroista.
” Hän lensi ainakin kolme metriä!” Kalamies selosti. Hän kurotti limamatokuppiin pöydällä ja kahmaisi sieltä runsaan kourallisen.
” En nähnyt, teidän voitokkuutenne. Otattehan sen nauhalle?” Tohtori sanoi ja kurkkasi keksintönsä takaa.
Siirrin oli selvinnyt yllättävän hyvin päätornin tuhosta. Vain ulkokuori oli vahingoittunut. Mies oli siis voinut siirtää melkein kaikki edellisen sisällä olleet johdot, piuhat ja prosessorit uuteen runkoon.
” Totta kai otan! Tahdon muistaa tämän päivän, tämän hetken - ” Limburger piteli pöydällään olevaa näyttöä hellästi käsiensä välissä.” Ikuisesti. Oih, voittoni hetki on viimein koittanut! Ja tiedätkö mikä siinä on parasta?” Hän nosti katseensa valkotakkiseen mieheen.
” En.” Karbunkle mumisi ruuvimeisseli hampaittensa välissä.
” Minun ei itse tarvinnut tehdä mitään! Saan vain istua ja nauttia esityksestä!” Plutolainen lysähti syvemmälle tuoliinsa ja heitti kätensä tyytyväisenä niskansa taakse.

Vinnie kiskoi suukapulaa Charleyltä, kun tämän silmät yhtäkkiä suurenivat.
” HMMMM!” Nainen päästi hätäisen äännähdyksen.
Valkea hiiri käänsi kasvojaan juuri ajoissa nähdäkseen häntä lähestyvän nyrkin. Hänellä ei ollut aikaa väistää sitä kokonaan, mutta se ei päässyt kuin hipaisemaan maskin alla piilossa olevaa poskiluuta.
” Kannattaa valita vastustajansa tarkasti.” Vinnie nauroi, kun harmaa rotta hieroi äristen nyrkkiään. Karaistu kilpi oli yhtä pehmeä kuin betoniseinä, ei ihme jos mieheen koski.
Vinnie huitaisi rotan kauemmas, mutta tämä kietoi häntänsä hänen jalkansa ympäri ja veti hänet mukanaan.
” Hetki pieni, söpöliini!” Vaalea marsilainen ilmoitti. ” Nuijin tän nuijan ensin.”
Charley ynisi jotain, mutta Vinniellä ei ollut nyt aikaa keskittyä häneen. Harmaa rotta nimittäin nousi lattialta toinen jalka pystyssä. Hiirimies torjui potkun ja väisti toisen, mutta kolmannella mies yllätti hänet täysin, potkaisemallakin häntä sääreen. Vinnie putosi toisen polvensa varaan ja sai melkein heti perään oikeasta alakoukusta.
Isku oli sen verran voimakas, että maahan osuessaan hän näki pienten valopilkkujen tanssivan katonrajassa.
” Uuuuh...”
Miehen korvissa humisi. Vinnie sulki silmänsä räpäyttääkseen. Yllättäen niiden auki saaminen osoittautuikin vaikeaksi. Valkea marsilainen päätti olla yrittämättä hetkeen ja keskittyi kuuntelemaan ympäristön ääniä.
Töminää ja ähinää oli paljon. Silloin tällöin joku huusi jotain ja sitten yleensä kolahti. Hänen vierestään juostiin. Joku haukahti jotain, joka kuulosti käskyltä. Vinnie ei tosin tiennyt mitä, koska ei saanut sanoista mitään selvää. Ei iskun takia, vaan koska ne olivat jotain ihme kieltä.
Mies huokasi. Luomet tuntuivat onneksi jo kevyemmiltä.
Samassa joku tarttui hänen käsiinsä ja nosti ne hänen päänsä päälle.
Vinnie onnistui vääntämään silmänsä auki, mutta siinä vaiheessa hänen kätensä olivat jo tiukasti magneettiraudoissa.
” Ou mään!” Hän vaikersi.
Harmaa rotta kiskoi hänet pystyyn ja vei seinän luo. Aivan seinän tuntumassa hänen kätensä nousivat kattoon eivätkä suostuneet hievahtamaankaan suuntaan tai toiseen.
” Kaikki ok?”
Vinnie käänsi päätään ja näki vieressään Throttlen, hän myös kädet katossa.
” Mitä nyt vähän kunnian päälle ottaa.” Valkea hiiri virnisti huolettomasti veljensä suuntaan. ” Entä sä?” Mies vakavoitui.
Kultaturkkisella hiirellä ei ollut lasejaan ja toiseen kulmaan oli ilmestynyt pieni viilto, mutta muuten tämä vaikutti olevan kunnossa.
” Sano sä ku kerran näät.” Throttle hymähti. Hän levitti hieman jalkojaan ja laski painoaan enemmän toiselle, poseeratakseen.
Vinnie silmäili ystäväänsä arvioiden.
” Näytät hyvältä!” Hän tokaisi leikkimieliseen sävyyn. ” Sinuksi siis...” Mieshiiri jatkoi.
” En siis saa kiittää onneani, että mun lasit meni mäsäks? Sepä harmi.” Throttle pyöritti silmiään. ” Näkemisest puheenollen… Miltä isoveikan tilanne näyttää?”
Vinnie käänsi katseensa harmaaseen jättiläiseen.
” En tahtois sanoo näin mut… Ei hyvältä.”

Modo sähähti kivusta, Piken polven kohdatessa hänen munuaisensa. Miehen tasapaino horjui, joten hän teki nopean päätöksen kaatua miesrottaa päin. He kaatuivat kasaksi lattialle, harmaajättiläinen päällimmäiseksi. Pike nappasi nopeasti hänestä kuristusotteen molemmin käsin. Modo koitti hakata tätä kyynärpäillään kylkiin ja hivuttaa käsiään mustan rotan omien alle, mutta turhaan. Kookkaan hiiren keuhkot kramppasivat jo ja näkökenttä oli täynnä pilkkuja, kun hän sai idean.
Modo pamautti päällään Pikea suoraan kuonoon.
Rotta päästi ulahtaen otteensa. Harmaahiiri kierähti äkkiä pois tämän päältä ja konttasi limaa ja verta yskien kauemmas. Turvallisen matkan päässä hän nousi pystyyn.
Pikekin oli päässyt jaloilleen, mutta piteli kuonoaan toisella kädellään. Kun hän siirsi hieman kättään sylkäistäkseen, Modo näki veritulvan, joka näytti olevan lähtöisin yhtälailla nenästä kuin suusta.
” Tuosta sinä vielä maksat. Talttahammas.” Pike murisi ja sylkäisi uudemman kerran.
Jotain kilahti lattiaan.
” Anna tulla vaan – HEI!” Hiirimiehen molemmille puolille oli ilmestynyt kaksi rottaa. Ne nappasivat häntä käsistä, vetivät ne taakse ja pakottivat sitten hänet polvilleen.
Pike asteli lähemmäs kepein askelin.
” Itsehän pyysit.” Hän virnisti.
Modon pää nytkähteli avuttomana puolelta toiselle, kun musta rotta paukutteli sitä vuoronperään vasemmalla ja oikealla nyrkillään.
Kypärä lennähti hänen päästään jo ensimmäisellä lyönnillä, mutta onneksi jo muutaman iskun jälkeen, harmaa jättiläinen ei tuntenut poskillaan enää mitään. Tajuntakin alkoi pikkuhiljaa mustua.
Oi äiti, olenko mä tässä tosiaan häviämässä rotalle?
” ALER!”
Modo tunsi käsiensä vapautuvan.
Pike nosti jalkansa mieshiiren rinnalle. Hänen ei tarvinnut kuin hieman töytäistä ja tämä kaatui kumoon.
” Minä varoitin sinua.” Rotta sanoi, vetäessään saappaastaan näyttävän kokoisen veitsen.

Aishan silmät rävähtivät auki. Hän nousi istumaan aivan liian nopeasti. Muutaman sekunnin verran hiirinainen huojui puolelta toiselle kuin hermomyrkkyjä nauttinut.
Ennen kuin hänen silmänsäkään kohdistivat vielä oikein, Aisha kääntyi kontalleen ja etsi käsikopelolla lattialle jättämänsä takin.
Hopea marsilainen kampesi itsensä vaivoin pystyyn, kaatoi saamansa vesilasin ja astui omenan kannan päälle kiirehtiessään ovesta ulos (joka ei jostain kumman syystä ollut lukossa?).
Aisha kiskoi takkia päälleen juostessaan tyhjien käytävien ja portaikkojen läpi kohti huonetta, jossa hänen kihlattunsa oli viimeistelemässä tappoaan.
Naisen keuhkoja poltti niin, että veri maistui suussa. Jokaista taivetta kiristi ja veti. Kylkiluut, oikea nilkka ja ranne protestoivat kaikki tätä äkillistä pyrähdystä vastaan. Niillä oli vielä liian tuoreessa muistissa Piken rystyset. Mutta Aisha ei antanut itsensä pysähtyä.
Hän ei antaisi ikinä anteeksi jos Modo kuolisi, itselleen tai kellekään muullekaan.
Hiirinainen pääsi palaneiden ovenjäänteiden luokse juuri, kun Pike käski miehiään irrottamaan.
” ALER!”
Kevyesti jalallaan tönäisten, hän sai harmaan jättiläisen leviämään lattialle.
” SEIS!!” Aisha kiljui.
Pike oli juuri saanut vedettyä veitsen tupestaan. Kuin uskomatta korviaan hän kääntyi naisäänen suuntaan.
Marsilaisnainen juoksi täyttä vauhtia harmaan hiiren luo ja heittäytyi suojelevasti tämän päälle.
” Et saa tappaa häntä! Et saa!”
Piken suupieli nytkähti. Sekunnin ajan, Aisha oli näkevinään iloa tämän kasvoilla, mutta räpäytettyään, se oli jo poissa. Marsilaisnainen oli valmistautunut mustan rotan silmittömään raivoon ja hetken ajan näyttikin siltä, että tämä kamppaili vihaa vastaan. Lopulta kuitenkin, tämän arpien täyttämille kasvoille levisi rauhallinen ilme.
” Katsos katsos, kuka tulikaan takaisin.” Pike nojautui hänen puoleensa ja pyyhkäisi tämän poskea varovasti hurmeen tahrimalla peukalollaan. ” Vaikka ikävöinkin sinua, minun on nyt pyydettävä sinua siirtymään pois tieltä.”
Aisha kietoi käsiään tiukemmin hiirimiehen keskivartalon ympärille.
” Ei käy!”
” Aisha...” Vaimea ääni yskäisi.
Hopeaturkkinen hiiri käänsi välittömästi katseensa Modoon.
” Ei mitään hätää. Hoidan tämän kyllä!” Aisha vakuutti hieman tukahtuneesti.
Hän koitti olla katsomatta liian tarkkaan mieshiiren kasvoja, joiden harmaa karva oli värjäytynyt nenän ja suun alta synkeän punaiseksi. Ohuet punaiset verivanat laskeutuivat kaulaa pitkin ja noruivat niskaan.
” Mene pois tieltä.” Harmaa marsilainen sanoi heikolla äänellä.
” En!”
Aisha heilautti päänsä sivulle, katsoakseen taas sulhastaan. ” Hän ei maksa minun virheestäni!” Hän sanoi tälle tiukkaan sävyyn.
” Ei niin. Hän maksaa.” Pike vinkkasi taakseen, jossa Charley istui yhä siteissä ja suukapuloituna. Aisha iski kämmenensä suunsa päälle. ” Tämä tässä- ” Tumma rotta viittasi harmaaseen jättiläiseen naisen alla.” - haastoi minut ihan omasta tahdostaan ja hävisi.”
” Vaan koska sä huijasit!” Modo protestoi.
” Kunhan varmistin oman voittoni.” Pike levitti kätensä samalla kun kohautti olkiaan.
” Eli siirry sivuun! Tämä ei kuulu sinulle.” Hän murahti naiselle.
Aisha katsahti ahdistuneena harmaaturkkiseen mieheen. Tämä näytti toipuneen jo sen verran, että kykenisi jälleen puolustamaan itseään.
Mutta hän ei ollut ansainnut Piken raivoa. Miesrotta oli oikeasti vihainen hänelle ja käytti kookasta marsilaista vain purkaakseen turhautumistaan.
” Anteeksi.” Aisha kuiskasi lähes äänettömästi. Hän pyyhkäisi varovasti aivan liian ison takkinsa valtavalla hihalla muutaman isomman veriklimpin harmaan hiiren leualta ja nousi sitten pystyyn.
Modo meinasi kiskaista naishiiren takaisin syliinsä, kertoakseen tälle että oli yhtälailla pahoillaan. Enää Aishan suhde miesrottaan ei häirinnyt häntä. Harmaa marsilainen tahtoi vain olla naisen ystävä. Vaikka se sitten olisikin tarkoittanut yhden rotan hyväksymistä samanarvoiseksi kanssaan.
Aisha astui aivan Piken nenän eteen ja puhui tälle nopein lyhyin sanoin, kookkaalle marsilaiselle tuntemattomalla kielellä. Alkuun, mustaturkkinen rotta katseli naista hyvin tyytymättömän näköisenä, mutta sai jossain vaiheessa tarpeekseen ja rupesi puhumaan tämän päälle. Aisha ei tästä häiriintynyt, vaan jatkoi kunnes mies rupesi hokemaan jotain.
” Vi’mora… Ler bilgher’ni!” Vaaleatukkainen nainen päätti puheensa.
Marsilaisneito tiesi kyllä, että hyvin todennäköisesti hänen rukouksensa ystäviensä säästämiseksi kaikuivat kuuroille korville, mutta kaiken sen jälkeen mitä näistä jokainen oli hänen eteensä tehnyt, hänen oli pakko yrittää.
Pike tuijotti häntä hetken aivan paikoillaan. Aisha yritti pitää silmänsä miehen omissa ja samalla estää kehoaan vapisemasta sisällään mylläävästä pelosta.
Yhtäkkiä Pike pudotti katseensa, veitsensä ja kääntyi hieman sivuttain, kuin lähteäkseen. Nainen ei ollut uskoa silmiään.
Oliko hän todella voittanut?
Toivo läikähti lämpimänä rinnassa. Se kuitenkin katosi nopeasti, kun Pike kiepsahti takaisin ja huitaisi häntä kasvoihin.
Isku oli tarkka, salamannopea, avokämmenellä suoraan poskelle. Aishan pää kääntyi rajusti oikealle sen voimasta ja kun ensijärkytys hälveni, poskea rupesi polttelemaan.
Hän ei lyönyt edes kovaa! Naishiiri ihmetteli. Kaiken sen jälkeen mitä sanoin… Pelkkä litsari?
Aisha käänsi hämmentyneenä päätään, jolloin toinen poski sai saman käsittelyn.
Koko huone (Limburgerin toimistoa myöten) oli aivan vaiti, kun Pike läpsi lyhyttä marsilaista molemmille puolille kasvoja, useita kertoja. Jokainen heistä oli kuin lumottu, kykenemätön liikkumaan tai reagoimaan. Vasta kun mustan rotan aggressio kasvoi ja hän erehtyi pistämään hieman liikaa voimaa lyöntiinsä, niin että nainen lensi sen mukana lattialle, he pystyivät jälleen liikkumaan.
” Älä nouse.” Pike sylkäisi.
Modo katsoi kuinka Aishan hartiat värisivät vaimeiden nyyhkäysten tahdissa. Mies oli hyvin tietoinen, että rotta poimi veitsensä lattialta ja tuli häntä kohti, muttei voinut repiä irti katsettaan lattialla itkevästä naishiirestä.
Modolla ei ollut sanoja kuvata sisällään kiehuvaa tunnetta, jonka näky aiheutti. Se poltti, kuin raivo, muttei sumentanut samallatavalla kykyä ajatella. Itseasiassa, marsilaismies ei uskonut mielensä olleen koskaan aijemmin yhtä kirkas. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä halusi ja kuinka sen saavuttaisi.
Pike heilautti veitsen iskuun, mutta harmaa hiiri pysäytti sen robottikädellään. Terä murskautui metallisen paperitollon näköiseksi.
Modo käänsi katseensa viimein rottaan, jonka silmät olivat suurenivat entistä isommiksi hänen nähdessään miehen liekehtivän silmän.
” Mä tapan sut.”
Hän riuhtaisi veitsen jäänteet Piken kädestä ja pamautti tätä metallisella nyrkillään suoraan kuonoon. Rotta kompuroi taaksepäin, kun Modo siirsi kättään parempaan asentoon ja ampui käsikanuunallaan yhden ainoan säteen.
Pike kaatui selälleen ja jäi lattialle makaamaan liikkumattomana. Pienen hetken ajan tämän kasvoista nousi hieno savupilvi. Ilman täytti kärventyneen lihan kuvottava haju.
Modo kääntyi käsi kohotettuna, mikäli toiset rotat päättäisivät aiheuttaa hänelle lisää harmeja. Ihmeellisesti, nämä olivat kadonneet jonnekin. Tarkasti tähtäämällä, Modo ampui magneettiraudat veljiensä ranteista.
Vinnie kiiruhti heti vapauttamaan Charleytä.
” Ooks sä kunnossa, söpöliini?!” Valkea marsilainen tiedusteli repiessään köysiä naisen ympäriltä.
Punatukkainen mekaanikko nyökki vain.
” Hyvä.”
Kun Vinnie oli saanut vasta ihmisnaisen kädet vapaaksi, tämä nappasi vaaleaturkkisen hiiren tiukkaan syleilyyn. Charley hengitti raskaasti, imi pitkin hengenvedoin keuhkoihinsa miehen tuoksua. Hän oli hetken ajan uskonut, ettei haistaisi sitä enää koskaan.
Vinnie piteli naista niin kauan, kunnes tunsi tämän sykkeen rauhoittuvan ja irrotti sitten vasta loput köydet.
Modo kävi poimimassa Throttlen kypärän lattialta ja vei sen sokeasti harhailevalle veljelleen.
” Kiitti.” Kultaturkkinen hiiri huokasi tyytyväisenä, kun sai kypärän päähänsä ja kykeni taas erottamaan ympäristönsä.
” Eipä mitään.” Harmaaturkkinen mies hymyili väsyneesti.
Throttle kiersi nopeasti huoneen katseellaan. Heidän prätkänsä roikkuivat yhä teräsvaijerin lävistäminä ja yhdessä kohdassa lattiaa oli isompi verilammikko, mutta muuten oli täysin hiljaista ja autiota.” Miten kävi? Missä kaikki on?”
” Miten niin?” Modo ihmetteli.
Hän kääntyi katsomaan ja huomasi, että Pike ja Aisha olivat myöskin kadonneet.
Ejeijei ei!
Harmaa hiiri harppasi lähemmäs kohtaa jossa marsilaisneito oli vain muutamaa minuuttia sitten maannut. Lattian pinnalla näkyi pieni sarja kirkkaita pisaroita.
Sitten hän kierähti ympäri katsomaan verilammikkoa. Se alkoi jo kuivua reunoilta ruskeaksi töhnäksi.
Throttle siirtyi harmaaturkkisen aseveljensä vierelle.
” Katso, tuosta lähtee vana ovelle!” Mies piirsi ilmaan sormellaan punaisten jälkien reitin.
Hiirimiehet katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät.
” Vinnie!” Throttle vilkaisi sivulleen.
Valkea hiiri kohotti katsettaan. ” Kaikki hallinnassa. Menkää vaa.” Hän ilmoitti.
Ilmaa halkoi teräksinen vaikerrus, kun Modo irrotti vaijerin seinään jämähtäneestä harppuunasta.
Kolmikon johtaja nyökäytti tällekin. Vinnie huolehtisi kyllä Charleyn turvaan.
Yhdessä Modon kanssa he vapauttivat pyöränsä ja lähtivät seuraamaan veripisaroita.

” Sano tuolle, että pistää vauhtia!” Jericho, Piken ykkösmies ja toinen harmaista rotista, huusi naiselle otteessaan.
Aisha tulkkasi käskyn Karbunklelle joka yritti kieli keskellä suuta ja pistooli takaraivollaan saada siirtimen viimeisiä asetuksia oikein.
” Teen niin nopeasti kuin pystyn!” Tohtori ähisi.
” Hän työskentelee niin nopeasti kuin voi.” Hiirineito käänsi jälleen.
” Se ei riitä! Pitää toimia nopeammin! Negev?” Rotta kääntyi vaaleamman kollegansa puoleen.
” Pulssi tuntuu yhä. Jos päästään äkkiä tukikohdalle, hän selviää kyllä.” Tämä vakuutti.
Aisha koitti olla katsomatta sulhastaan, joka makasi tajuttomana valkeanharmaan rotan käsivarsilla. Negev painoi tiukasti plutolaismiehen puvuntakista revittyä kangaspalaa tämän kasvoja vasten tyrehdyttääkseen verenvuodon. Ilmassa leijuva suolaisen ruosteinen veren haju, sekoittui kitkerän savun ja kärventyneen kudoksen omaan.
Naisen vatsaa käänsi.
” Paikoillasi!” Jericho ärähti.
Aisha siirsi katseensa plutolaiseen, joka tarkkaili heidän seuruettaan kauempaa. Piken miehet olivat sisään tullessaan pakottaneet tämän aseella uhaten nurkkaan, mutta jättäneet tämän sitten täysin vartiotta.
Plutolaiset olivat uhkeiden keskivartaloidensa takia helppo kuvitella heikoiksi vastustajiksi. Jericho ja muut olivat varmasti haksahtaneet tähän samaan harhaluuloon, kuin niin moni muukin. Aisha oli kuitenkin varma, että Limburger olisi halutessaan saanut heidät kaikki hengiltä helposti.
Heidän katseidensa kohdatessa, kalamies rytisti kevyesti kasvojaan. Selvästi inhosta, mutta nainen näki tämän silmissä jotain muutakin. Ehkä uteliaisuutta? Jos hän oli koskaan viettänyt aikaa Marsissa tai osallistunut sen valloitukseen, tämän oli tiedettävä, etteivät marsilaiset hiiret ja rotat tulleet juuri toimeen.
Aishan olisi tehnyt mieli mennä juttelemaan tälle, mutta liikahtaessaan sentinkin Jericho veti hänet heti takaisin.
” Noin!” Karbunkle huudahti.
” Se on valmis.” Aisha tulkkasi miesrotalle vierellään.
Sanaakaan sanomatta toinen harmaa rotta, joka oli pidellyt asetta rimppakinttuisen miehen takaraivolla, siirtyi Piken jalkopäähään ja nosti tämän ilmaan yhdessä Negevin kanssa.
Karbunkle käynnisti laitteen, asetti oikeat koodit ja kun siirrin aktivoitui, miehet kantoivat loukkaantuneen johtajansa läpi sen toiselle puolen.
Jericho rupesi raahaamaan Aishaa myös siirtimen sinistä hehkua kohti, kun yhtäkkiä ovet heilahtivat auki.
Modo ajoi täyttä vauhtia parivaljakkoa kohti. Tullessaan näiden kohdalle, hän tarttui hiirinaista vyötäröltä ja tempaisi tämän mukaansa. Aisha tukahdutti vaivoin kivun parahduksen, harmaan jättiläisen kouraistessa hänet ilmaan kipeistä kylkiluistaan.
” Terveisiä kotiväelle!” Throttle hihkaisi, työntäessään hölmistyneen miesrotan hehkuun.
Marsilaismiehet jatkoivat pysähtymättä matkaansa ja väläyttivät vielä Limburgerille ohi mennessään voittoisat käsimerkit.
” LIPPU KORKEELLA, SUOMUSILSA!”

Vinnie ja Charley virnistivät leveästi, kun hiirimiehet ilmestyivät naisen kanssa sille samalle katolle, josta he olivat alun perin lähteneet.
Ihmisnainen rutisti heistä jokaista vuorollaan.
” Mennään äkkiä tallille, nii saadaan sulle kunnon vaatteet!” Charley sanoi halatessaan hiirineitoa aamutakissa.
” Öhm, niin siitä pitikin sanomani...” Aisha irrottautui naisen otteesta vaivaantuneena. ” M-Minusta sinun pitäisi viedä minut takaisin.” Hän kääntyi harmaan hiiren puoleen.
Marsilaisnainen ei katsonut miestä silmiin, mutta tunsi tämän tuijotuksen kasvoissaan.
” Miks ihmeessä?” Throttle tahtoi tietää.
” Jos sä tornin purkutyöstä oot huolissas, nii se hoituu kyllä. Me vaan ei tehä töitä pyhäpäivinä.” Vinnie naurahti.
” En minä sitä… Minun vain pitää olla siellä.. Hänen kanssaan.” Aisha sanoi hiljaa.
Miehet ja Charley katsoivat hopeaturkkista hiirtä, joka hoipui hieman vasemman jalkansa varassa ja piteli kylkeään. Tämä ei ollut voinut mitenkään saada kaikkia niitä vammoja kaatuessaan lattialle, mikä tarkoitti sitä, ettei Piken väkivaltainen purkaus ollut ollut ensimmäinen lajiaan.
” Rakastatko sä sitä?” Modo kysyi yhtäkkiä.
Odottava hiljaisuus laskeutui uudemman kerran viisikon ylle.
” M-minä… Siis.. Tarkoitan, että...- Tässä ei nyt ole kyse mistään rakkaudesta!” Aisha änkytti hermostuneena.
” Aijaa? Eikö kihloissa aina ole?”
” Ei.”
Nainen vastasi niin nopeasti, että Charley tiesi heti, ettei tämä ollut itse valinnut liittoaan miesrotan kanssa.
” Mistä sitten? Yhteisestä hautapaikasta?” Vinnie ivaili.
Hopeaturkkinen hiiri loi nopean katseen tähän.
” Hän tarvitsee minua.” Hän sanoi.
” Mihin? Harjoitusnukeksiko?” Modo töksäytti kuivasti.
” Ja minä tarvitsen häntä.” Aisha jatkoi, kuin ei olisi kuullutkaan harmaan hiiren kommenttia.
” On sitä helpompiakin tapoja listiä itsensä...” Valkea marsilainen tokaisi.
” Tiedän!” Nainen kiekaisi.
Miehet hätkähtivät hiirineidon rääkäisyä. Kuumat kyyneleet puskivat ulos naisen silmistä valtavana tulvana.
” Luuletteko, että tykkään olla hakattavana? Että jotenkin nautin siitä, kuinka hän murtaa ranteeni neljättä kertaa vain koska ei jaksanut kuunnella itkuani, viruttuani siinä SAAMARIN kellarissa päiväkausia ilman ruokaa?! Tai siitä, kuinka hän muuttaa sääntöjä useamman kerran päivässä, jotta joutuisin joka kerta arvaamaan kuinka hän haluaa tulla kohdelluksi? Luuletteko te, että minä tykkään olla peloissani?!” Aishan ääni nousi hysteerisen kimeäksi ja murtui loppua kohden. Hän pyyhki vimmatusti poskiaan kuivaksi, mutta uudet kyyneleet kastelivat ne saman tien.
” Jos niin on. Voin kertoa, että luulitte väärin.” Naishiiri sanoi hieman rauhallisemmin.
Aisha käänsi selkänsä heille.
Luoja, miten häntä hävetti. Parkua ja huutaa nyt tuolla lailla! Eivät mieshiiret tai Charley tienneet mitään hänen hankalasta tilanteestaan, eikä hänellä ollut mitään oikeutta valittaa siitä kun ei kerran aikonut tehdä asialle mitään.
Hiljaiset sekunnit muuttuivat hiljaisiksi minuuteiksi. Kukaan ei tiennyt mitä sanoa. Tuntui väärältä lähettää Aisha jonnekin jossa häntä kohdeltiin huonommin kuin kamalasti, mutta toisaalta eivät he voineet tätä estääkään jos tämä itse tahtoi mennä.
” Mentäistkö kumminki sinne tallille? Saisit ees puhtaat vaatteet päälle ja päästäs kaikki pois täältä kylmästä.” Charley uskaltautui lopulta avaamaan suunsa. ” Voidaan päättää jatkosta myöhemmin.”
Aisha ei äskeisen kohtauksen jälkeen kehdannut väittää vastaan, joten käveli takaisin Modon luokse ja nousi tämän pyörän kyytiin.

Paluumatka tallille oli vaitonainen. Eikä tunnelma parantunut juurikaan heidän päästessään korjaamon sisätiloihin. Ensitöikseen Charley käski Aishan suihkuun ja mieshiiret kuusen kimppuun.
” Joulu on tänään, haluttiin me sitä tai ei.” Ihmisnainen sanoi nähdessään jätkien epäuskoiset ilmeet.
Nainen meni itse vierashuoneeseen. Hän laittoi sänkyyn puhtaat lakanat, sulki verhot, sytytti pöytälampun, valitsi kaapista muutaman jouluisen mekon ja asetti ne roikkumaan vaatekaapin nupeista.
Sitten hän kipaisi keittiöön valmistelemaan ruuat iltaa varten. Kun paisti oli uunissa, perunat kiehuttamista ja leivät nopeaa paahtamista vaille, Charley meni itse pesulle.
Ihmisnainen katsoi peilikuvaansa kylpyhuoneen peilistä. Nenän päällä oli pieni nirhauma, huuli oli vasemmasta suupielestä auki, mutta ne olivat onneksi pieniä vammoja. Päivän suurin uhri oli hänen tukkansa. Pike oli ryövännyt häneltä puoli päätä.
Noh mielummin puolet siitä, ku sormista.
Huokaisten nainen tarttui saksiin ja leikkasi toisen puolen samaan pituuteen lyhemmän puolen kanssa.
Kun Charley oli valmis pisimmät suortuvat osuivat juuri ja juuri leukaan.
Onneksi se kasvaa takaisin, hän ajatteli. Vaikkei lyhyessä mitään vikaa ollutkaan, nainen tykkäsi mahdollisuudesta vetää hiussuortuvat pois tieltä ponnarin avulla.
Pikaisen suihkun jälkeen Charley meni etsimään jätkät.
Nämä loikoilivat olohuoneessa kumman vaitonaisina.
” Aamupala jäi väliin.” Vinnie selitti, naisen kysyessä mistä moinen murjotus.
” Vai niin. ” Charley nauroi. ” Noh, kohta syödään. Juttelen vaan nopeesti Aishan kanssa. Ette sattuis tietää missä se on?” Hän tiedusteli miehiltä, jotka tiesivät kertoa tämän menneen suoraan kylpyhuoneesta huoneeseensa.
Sieltä Charley tämän löysikin.
Aisha istui sängyllä, yhä pyyhkeeseen kietoutuneena ja tuijotti tyhjällä katsella eteensä.
” Saako tulla?” Hän kysyi kurkatessaan oven raosta sisään.
Marsilaisnainen ei vastannut, mutta nyökkäsi.
Punatukkainen ihminen sulki oven perässään ja asteli varovaisin askelin sängyn vierelle.
” Saako istua?” Hän virnisti.
Aisha siirtyi parikymmentä senttiä sivuun. Charleyn takapuoli oli tuskin koskettanut peittoa, kun hopeaturkkinen hiiri rupesi yhtäkkiä puhumaan.
” Olen niin pahoillani. En tiennyt hänen etsivän minua. Jos olisin, minä..” Aisha huokasi. ” Olisin tehnyt asialle jotain.”
” Kuten?”
” En tiedä.” Hiirinainen nosti hieman olkapäitään. ” Jotain. Palannut aikoja sitten takaisin.. Matkustanut toiseen kaupunkiin.. Jotain..”
” Et voi juosta häntä pakoon koko loppuelämääs.” Charley huomautti.
” Tiedän kyllä. En aiokaan. ” Aisha nielaisi.
Ihmisnainen risti nilkkansa.
” Luulin, ettet tykänny pelosta? Miks tahdot palata jos pelkäät häntä niin kovin?” Hän tutkaili silmillään naishiiren sivuprofiilia.
” Koska… ” Marsilaisneito kuiskasi.
” Koska?”
” En tahdo jäädä yksin.” Muutama kyynel puski silmän reunan yli. Aisha pyyhki ne äkkiä pois.
” Jos sä kuolet… Etkö sä silloinkin jää yksin?” Charley kysyi varovasti. Nainen ei ollut juuri puhunut hiirimiesten kanssa siitä mihin nämä uskoivat joutuvansa kuoleman jälkeen, mutta muisti Vinnien joskus tyrmänneen jonkun hänen maalaamansa kauhuskenaarion sanoilla; En voi välittää mistään, jos oon jo kuollu!
Ja nyt kun hän oikein mietti, Aisha oli tainnut mainita joskus jotain samansuuntaista tuonpuoleisenelämän olemattomuudesta.
” En samalla lailla. ” Hiirineito niiskaisi. ” Minulla on perhe, jolle on tärkeää, että nain Piken. Jos en tee sitä, minut potkitaan suvusta!” Aisha hautasi kasvonsa käsiinsä.
Charley laski kätensä ystävänsä olalle lohduttavasti.
” Mä vähän luulen, et ne pitää sut paljon mieluummin hengissä, ku naittaa sut jollekki joka muksii sut sairaalakuntoon.” Hän sanoi.
” Niin minäkin luulin…” Marsilaisnainen mumisi käsiensä takaa.
Punatukkaisen ihmisen silmät suurenivat. Tuohonkin kommenttiin liittyi varmasti joku vähemmän iloinen tarina, mutta miehet odottivat nälkäisinä ja päivän surukiintiö alkoi muutenkin olla täynnä.
” Noh, en tiedä siitä perheestä, mutta tää perhe tahtois tosiaan sut joulupöytään kanssaan. Joten...” Aisha kohotti katseensa, Charleyn noustessa pystyyn. Hän kaivoi taskustaan jotain ja ojensi sen sitten hiirineidolle.
Hopeiden sormien väliin tipahti musta sormus. Aisha katsoi siihen kaiverrettua sukutunnustaan.
” Jos siis vaan tahdot olla osa meidänki perhettä - Pue joku noista ja tuu alas.” Ihmisnainen väläytti vielä rohkaisevan hymyn pienikokoiselle marsilaiselle, ennen kuin poistui tämän huoneesta.

Mieshiiret ja Charley olivat kaikki kerääntyneet ruokaa notkuvan pöydän ääreen, Aishan astuessa varovasti keittiön ovesta sisään. Hitain askelin hän lähestyi heitä. Throttle kiskaisi hänelle tuolin valmiiksi, itsensä ja Modon välistä. Aisha istui siihen ja kiersi katseellaan heidät.
Throttle, uusien lasiensa kanssa, oli armeliaalla päällä ja suostui jopa toisen suupielen kohottamisella paljastamaan olevansa tavallista onnellisempi.
Charley, okran värisen hiiren vieressä, vinkkasi hänelle silmää ja käänsi sitten huomionsa valkea turkkiseen mieheen.
Vinnie oli tavallensa tyypillisesti aivan pihalla siitä, että meneillään oli herkkä hetki ja keskittyi lapioimaan ruokaa lautaselleen. Ihmisnainen mulkaisi tätä hieman paheksuvasti, mutta antoi ilmeensä sulaa kun tämä tarjosi lihavatia hänenkin suuntaan.
Viimeisimpänä Aisha siirsi katseensa oikealle puolelleen.
Modo virnisti komeasti heidän silmiensä kohdatessa. Hiirinainen tunsi veren nousevan punaksi kasvoille, muttei suostunut irrottamaan katsettaan miehen ainoasta silmästä.
” Kiitos, kun tulit pelastamaan.” Aisha hymyili ujosti tälle.
Modo nojautui hieman lähemmäs naista, napsautti tämän lautasen edessä olevan kotikaljapullon korkin pois ja odotti sitten, että tämä nappasi sen käteensä.
” Aina.” Hän sanoi matalalla huvittuneella äänellä.
Pari kilautti pullojensa kauloja vastakkain.

A/N: Suuret kiitokset Pahgizelle loistavasta betaroinnista ja vielä kerran kiitos myös teille kaikille jotka on jaksanu lukea! Toivottavasti ootte tykänny <3

Tää oli aivan huippu stoori . Ehkä Pike oppii tosta ettei kannata hyppiä Prätkähiirten nenille.

Aika katkeransuloinen lopetus. Ja onnea ensimmäisen ficin loppuun saamisesta.

Oletan, että jatkoa seuraa (sitten joskus)?

DeadRat21 kirjoitti:

Oletan, että jatkoa seuraa (sitten joskus)?

Mä oletan samaa

DeadRat21 kirjoitti:Aika katkeransuloinen lopetus. Ja onnea ensimmäisen ficin loppuun saamisesta.  

Oletan, että jatkoa seuraa (sitten joskus)?

Kiitos paljon <3
Ja kyllä jatkoa seuraa (kirjoitetaan parhaillaan XD), mutta vaan eri nimen alla. Vaihtuu aihe ja asia johon pääasiassa keskitytään, joten ajattelin että katkasen tän tähän

Ole hyvä vain . Jatkoa odotellessa