Kasvun paikka K7

Tittle: Kasvun paikka
Author: Prätkisfan2
Genre: Draama, Romance/Fluff
Pairing: Vinski/Anni Turbo/Minni
Rating: K7
Disclaimer: En omista prätkähiiriä, enkä saa ficistä minkäänlaista rahaa. Ainoat hahmot jotka minulle kuuluvat ovat omat OC.hahmoni
Summery: Mitä tarina tuo tullessaan, kun prätkähiiri-klaanin nuorin joutuu ottamaan vastuun tulevasta elämästä. Saati valmistautumaan, kun rakkaus asuu toisella planeetalla ja hän itse taistelee Leipäjuustoa vastaan maapallolla.
Warning: Ei varoituksia! No ehkä pientä kinaa.

A/N: Uutta tarinaa hiirestä, josta en ole vielä kirjoittanutkaan! En saa ikinä vanhojaan valmiiksi, mutta ei kaiketi haittaa!





Vinski pelästyi ajatuksistaan voimakkaaseen oven koputukseen. Mies nousi käsiensä varaan istumaan sängylleen ja kurkkaamaan ikkunasta. Viileä tuulenvire puhalsi miehen kasvoille. ”Jep… stadionilla… maassa… kaukana rakkaastani,” mies ajatteli ja nousi seisomaan venytelläkseen hetken. Hän avasi oven ja katsoi hieman jopa häkeltyneenä ympärilleen. Turbo ja Moto istuivat kulahtaneella sohvalla katsellen televisiosta tulevaa jalkapallo peliä. Santtu käveli nurkan takaa ja hymyili lämpimästi miehelle. ”Sinäkö?” mies kysyi hymyillen. ”Kiinni jäin,” Santtu sanoi hieman vaikeasti ja hymyili miehelle pienesti. Vinski huokaisi syvään ja katsoi naisen perään. Oliko hän loukannut naista tunnustamalla tunteensa vanhalle rakkaudelleen. ”Hei… Santtu!” mies aloitti takerrellen. Santtu kääntyi ympäri juuri, kun oli aloittamassa kolmikon pyörien rassauksen. ”Onko kaikki hyvin?” nainen kysyi entiseen tapaansa. Tapansa, joka sai Vinskin voimaan paremmin. ”Voidaanko puhua… kahdestaan?” mies kysyi lähes kuiskaten. Santtu kurtisti hieman kulmiaan. Mies oli paljon normaalia vaisumpi. ”Toki,” nainen henkäisi. ”Tuletko Vinski katsomaan?” Moto huikkasi. ”Jos hetken päästä,” Vinski vastasi. Turbo katsoi ihmeissään Motoa, joka käänsi katseensa hitaasti mieheen ja yhtä aikaa Vinskiin. Mies tosin katosi jo Santun kanssa ulos.

Vinski nojasi seinää vasten ja katseli taivaalle. Hän huokaisi syvään. Santtu seisoi miehen viereen. Hän katseli pieni hymy suullaan tätä. ”Onko kaikki hyvin?” Santtu kysyi uudemman kerran. ”Mietin Annia,” Vinski huokaisi. ”Anni voi varmasti hyvin,” nainen kannusti. ”Mutta en mää Annista halua puhua,” Vinski huokaisi ja katsoi naisen vihreisiin silmiin. ”Mistä sitten?” ”Siitä miten tämä kaikki vaikuttaa suhun.” ”Mää olen aina halunnut, että te olette onnellisia… sun onni on Annin kanssa.” ”Ajattelin vaan, että meillä oli…” ”Mitä?” ”No tietynlaista säpinää.” ”Arjen pieniä iloja… tiesin sisimmissäni, kyllä ketä todella rakastit. Kenet halusit pelastaa ja jonka luokse palata.” ”Mutta en halua satuttaa sua.” ”Vinski… mää rakastan sua, ystävänä. Anni tarvitsee sua ja ansaitsee sun rakkauden… Kuten myös varmaan se pikkuinen.” ”Sekin vielä! Miten onnistun huolehtimaan sellaisesta nyytistä, kun en osaa edes huolehtia itsestänikään!” Vinski älähti hermostuneena ja iski kädet kasvoilleen. Santtu astui lempeä hymy kasvoillaan lähemmäksi miestä ja halasi tätä kevyesti. ”Sää osaat huolehtia kyllä itsestäsi… ja usko mua. Susta tulee paras isä sille pienelle.” ”Mutta miksi minä ensimmäisenä? Minni ja Turbokin ovat kauemmin olleet yhdessä.” ”Lakkaa vertaamasta itseäsi muihin. Nyt keskityt Anniin. Meidän välillä on kaikki hyvin… olet edelleen läheinen ystäväni. Ja olen sun tukena, tapahtui mitä tahansa,” Santtu vastasi ja sai Vinskin hymyilemään ja kaappaamaan naisen kainaloonsa. ”Huolettaa vain, kun Anni on Marsissa ja minä täällä. Ja Marsin tilanne on, mikä on,” mies huokaisi alakuloisena. ”Keksitään jokin ratkaisu. Ja jos se auttaa pyydetään Annikin tänne,” Santtu ehdotti ja sai miehen vaimean nyökkäyksen. Vinski halasi naista vielä tiukasti ennen kuin kaksikko palasi sisälle.

Veikkansa nähtyään, Vinski otti muutaman juoksuaskeleen miesten luokse ja hyppäsi selkänojan puolelta heidän väliinsä. ”No jo oli aikakin,” Turbo naurahti ja ojensi miehelle kotikaljatölkin. Santtu risti kädet eteensä ja pyöritteli kolmikolle päätään. ”Tule sinäkin Santtu!” Vinski huikkasi. ”Kuka huoltaisi teidän pyörät sillä välin? Voisi Leipäjuustolla olla mahdollista voittaakin, jos teidän prätkät eivät toimisi,” nainen naurahti ja rupesi kaivamaan työkalupakkiaan. Jätkät katsahtivat pienesti toisiaan ja kohauttivat harteitaan.
        Illemmalla Santtu pyysi kyytiä takaisin tallilleen. Jätkien keskittyminen jalkapalloon alkoi lopahtamaan, kun viimeisen puoliajan jälkeen ei ollut tapahtunut maalin, maalia. Turbo käynnisti pyöränsä. ”Mikään ei voita juuri rassatun pyörän tyytyväistä ääntä.” ”Jea… hyvää työtä Santtu-neiti,” Moto komppasi. Santtu paistatteli kiitoksissaan ja nousi valkean hiiren kyytiin. Vinski ojensi naiselle tämän kypärän. ”Kiitos,” Santtu vastasi.

Matka oli lyhyt niin, kuin aina. Vinski huokaisi syvään. Kaikesta oli tullut niin rutiinia. Nyt hänen tulisi muuttaa rutiininsa kertaheitolla. Mitä hän tekisi? Mies katsahti veikkojansa. Pärjäisivätkö he kahdestaan, jos mies lähtisi Annin luokse Marsiin? Nainen tuskin muuttaisi Maapallolle. Mies tunsi vaihtoehtonsa vähentyvän. Umpikuja olisi kaikkein pahin. Vinski tunsi muutenkin kuinka häntä ahdisti. Jätkät pysähtyivät Santun tallin eteen. ”Kiitos kyydistä,” nainen vastasi miehen korvaan. Vinski hymyili vaisusti naiselle. ”Kiitos itsellesi jälleen kerran… olet kultaakin kalliimpi,” Turbo tokaisi. Santtu nyökkäsi pienesti ja lennätti pojille lentosuukot ennen kuin poistui vähin äänin tallin sisälle. Nainen kuuli jätkien lähtevän ja laahusti tallin poikki huoneeseensa. Nainen sytytti huoneen kattovalon ja laski kypärän viereiselle hyllylle. Hän istui sängylleen ja vaihtoi vaatteensa. Illan lopuksi nainen harjasi vielä hiuksensa.

Hiljaa nainen laski harjan pöydälleen ja vaihtokauppana nappasi valokuvan pöydältään. Nainen hymyili hennosti. Kuvassa oli hän ja jätkät. Kuin ikuiset ystävät konsanaan. Santtu halasi kuvaa tiukasti. Hänen tulisi jätkiä niin kova ikävä, kun he jonain päivänä palaisivat takaisin Marsiin. Naisen sydän murtuisi. Mutta ennen kaikkea, Santtu tunsi pakottavaa tarvetta ennemmin auttaa Vinskiä. Itseään ja hyvästejä hän voisi murehtia myöhemminkin. Nainen laski kuvan pöydälleen ja palasi hetkeksi tallin puolelle. Santtu kaivoi hieman laatikoitaan, kunnes löysin pienen sinisenä hohkaavan muistikortin. Santtu nosti sen valoa vasten ja pystyin havainnoimaan sen läpinäkyvyyden. Hän nosti koneensa sängylleen ja asensi muistikortin paikoilleen. Hän nosti koneen sylistään siksi aikaan, kunnes kortti latasi tiedostoaan koneelle. Santtu kävi lukitsemassa tallin ovet ja palasi takaisin huoneeseensa. Nainen istui sängylle odottavaisena. Koneen näyttö löi mustaksi, mutta kortti vilkkui portissa tiuhaan. Yhtäkkiä koneen ruutuun välähti prätkähiirten logo ja sai Santun hymyilemään leveästi.

Vinski makasi ajatuksissaan riippumatossa. Vieressään kuuluva tuhina ja tasainen kuorsaus piti miehen hereillä. Häntä häiritsi edelleen naisen kanssa käyty keskustelu. Oliko Santtu niin sujut asialle, kuin antoi ymmärtää. Hän laski kätensä silmilleen. Tasainen paine ympäri päätä tuntui solmulta. Päätä särki. Miksi? Onko ajattelu näin rankkaa? Vinskiä nauratti. Ei ajattelu voi aiheuttaa päänsärkyä. Vai voiko? Vinski nousi istumaan ja hyppäsi riippumatolta alas. Hän käveli pieneen pesutilaan ja alkoi tonkia kaappeja. Hän siirteli tavaroita, kunnes käteen tarttui valkoinen purkki. Mies nappasi purkin mukaansa ja käveli jääkaapille hakemaan juoman. Juoman avaamisen jälkeen mies kaivoi purkkia. Vinski katseli sormiensa välissä pientä tablettia. Hän huokaisi ja otti pääsärky-tabletin juomansa saattamana. Särkylääkkeen oton jälkeen mies nojasi kaksin käsin pieneen jääkaappiin. Outo vihreä välähdys sai Vinskin huomion. Mies käveli tikapuiden juurelle ja nousi tasanteelle. Hän avasi hieman ikkunaa ja nojasi puoliksi ikkunasta ulos. Vinski pyöritteli päätään ja yritti löytää välähdyksen aiheuttajaa. Tuloksetta. Vinski suoristi itsensä ja sulki ikkunan perässään. Särkylääke alkoi ilmeisemmin vaikuttamaan, kun mies tunsi vireystasonsa hupenevan. Hän kapusi tikkaat alas ja katsoi veikkojaan. Vaikka heillä olikin yhteinen tila, jossa voivat nukkua, kaipasi Vinski kenties omaa rauhaa kerran.

Hän avasi makuuhuoneen oven ja katsoi yksinäistä sänkyä keskellä huonetta. Hän sulki oven perässään ja lysähti sängylle makaamaan. Hän katseli kattoa, joka mustui hänen silmissään.
         Mies heräsi kevyeen läpsimiseen poskellaan. Vinski käänsi asentonsa selältä kyljelleen ja katsoi mustia saappaita. ”Sun pitäisi pestä kenkäsi edes joskus,” mies mutisi vaisusti tyynyään vasten. Turbo nosti hämillään jalkaansa ja katsoi saappaan hieman kuraista olomuotoa. ”Suottaa olla. Saman näköiset kuitenkin päivästä toiseen,” mies vastasi ja istui läheiselle tuolille. ”Mmmm…” Vinski vastasi epämääräisesti ja nousi istumaan. Hän katseli hetken ympärilleen. ”Vapaustaistelijoiden pitäisi antaa meille jotain etuja,” hän aloitti. Turbo nojasi tuolin selkänojaan puristaen kädet eteensä. ”Kuten?” hän aloitti hymyillen. ”No vaikka ihan uusista kengistä.” ”Hyvä kun vapaustaistelijoilla on edes varaa vaatteisiin, saati ruokaan,” mies mainitsi ja sai Vinskin jälleen vakavoitumaan. Raha? Miksei hän tullut sitä aikaisemmin ajatelleeksi. Ei lasta voi kasvattaa, jos ei ole rahaa ylläpitää hänen hoitoaan. Vinski huokaisi ääneen ja iski päänsä seinään. ”Mikä tuli?” Turbo kysyi huolestuneena. ”Raha!” mies älähti ja sai veikkansa hämmentyneeksi. ”Miten pidän Annista ja lapsesta huolta, jos ei ole yhtään rahaa?” ”Mmmm vaikea kysymys… varsinkin, kun sulle tulee hoppu. 9 kuukautta on lyhyt aika.” ”Niin on ja Anni on yli puolen välin. Pakko keksiä ratkaisu…” mies murahti ja nousi seisomaan.

Vinski lampsi päättäväisin askelin yhteiseen tilaan Turbo perässään. ”Mihin menet?” Moto kysyi ja puristi kädet eteensä. ”Santun luo… mun on pakko keksiä jotain ennen sen muksun syntymää,” Vinski vastasi ja istui moottoripyöränsä selkään, joka hyrähti tyytyväisenä. ”Kai sitä itsekin voisi tulla,” Turbo sanoi painaen käden miehen olkapäälle. ”Niin… monta päätä on parempi, kuin yksi,” Moto totesi miehen toiselta puolelta. ”Niin aina joskus,” Turbo vitsaili ja katsoi kaksikkoa. ”Kiitos jätkät,” Vinski vastasi ja kolmikko lähti ajamaan kohti Santun tallia. ”Muuten… heräsittekö siihen, outoon vihreään kajoon yöllä?” Vinski kysyi. ”Mihin?” Turbo kysyi ihmeissään kolmikon kärjessä. ”Eli ette,” Vinski tuhahti mietteliäänä. ”Heräsitkö itse?” Moto huikkasi. ”En varsinaisesti herännyt… olin yöllä hakemassa särkylääkettä, kun sitten yhtäkkiä havahduin vaan johonkin välähdykseen ulkona,” mies selitti. ”Kävitkö katsomassa mikä se oli?” Turbo kysyi ja kurkkasi olan yli veikkaansa. ”Kävin, mutta mitään ei näkynyt taivaalla tai horisontissa,” Vinski kertoi. ”Mmmhhmm outoa,” Turbo totesi hieroen kaulaansa.

Ajo sujui lyhyen hetken, niin kuin tavallisestikin. Jätkät pysähtyivät tallista vähän matkan päähän. ”Miksi armeijan alus on täällä?” jätkät pohtivat, kun violetin harmaa alus seisoi tallin reunalla. Jätkät jättivät pyöränsä aluksen viereen ja tutkivat sitä ulkoa päin. Päällisin puolin alus oli täysin kunnossa, joten ei voinut mahdollista, että alus olisi plutolaisia vastaan taistellut. Vinski ja Moto katsoivat kysyvästi Turboa. ”Mitä?” mies kysyi. ”Onko mahdollista, että Minni olisi täällä?” Moto kysyi. ”En minä tiedä. Ei hän ainakaan mitään ole ilmoittanut,” mies kohautti harteitaan. ”Niin… Minnillä on tapana kyllä ilmoittaa ensin tulostaan… toisin kuin,” Moto aloitti. ”Rontilla tai Miihkalilla,” Vinski päätti ja sai veikkansa hymyilemään. ”Se selvennee meille kohta. Koska tämä on varmasti vihreän kajon aiheuttaja,” Turbo sanoi ja kumarteli ovea kohden. Jätkät avasivat oven ja astuivat tallin sisään. ”Santtuu…” miehet huhuilivat. ”Olohuoneessa!” Santtu huusi.

Jätkät kävelivät olohuoneen puolelle ja pysähtyivät, kuin seinään. Varsinkin Vinski. Pala nousi miehen kurkkuun, kun tuttu naiskaksikko istui pienellä sohvaryhmällä. ”Hei Vinski!” Anni vastasi miehelle hellästi ja sai tämän nielaisemaan palan alas äänekkäästi. Minni istui naisen vieressä vilkuillen puolin ja toisin kaksikkoa. ”Säähän tempun teit,” Turbo naurahti Minnille. ”Miten niin?” nainen naurahti ja katsoi, kun mies siirtyi hänen selkänsä puolelle. Turbo suukotti rakastavasti naista. ”Yleensä ilmoitat tulostasi,” Turbo vastasi ja istui käsinojalle. ”Aaa… no kerromme kohta,” Minni selitti. Anni nousi seisomaan Vinskiä vastaan. ”Anni sää… sää oot… niin…” mies sopersi naiselle. ”Raskaana,” Minni töksäytti hyväntuulisena. ”Kyllä sää sen tiet, että odotan lasta,” nainen naurahti ja astui miehen eteen. ”Tiedän, tiedän,” Vinski huokaisi ja suukotti kevyesti naista. Kaksikko palasi takaisin istumaan sohvaryhmälle. ”Jätkät? Kahvia?” Santtu kysyi. ”Ei kiitos,” Turbo vastasi nopeasti. ”Sama homma,” Moto vastasi. ”Kotikaljaa?” nainen kysyi. ”Aina!” Vinski vastasi. Minni vaihtoi hieman asentoaan ja nojasi miehensä polveen. ”Mikä teidät tänne tuo?” Turbo kysyi. ”Santtu soitti yöllä ja kertoi, että meidän tarvitsisi tulla selvittelemään asioita. Tai siis meidän kahden…” Anni selitti. ”Miksi Minni tuli mukaan?” Vinski osoitti peukalollaan naista, joka hieroi silmiään huvittuneena.

”Mää olen edelleen raskaana… mää en voi lentää yksin,” Anni vastasi ja hieroi miehen leukaa. ”Niin…” Minni huokaisi mukamas loukkaantuneena ja sai Vinskin pyytämään katseellaan naiselta anteeksi. ”Mistä sää halusit jutella?” Anni kysyi hieroen miehen polvea. ”Voidaanko jutella kahden kesken ensin? Tai siis kolmistaan?” mies kysyi ja osoitti myös Santtua. Anni katsoi naista ja tämän jälkeen miestä. ”Sopii,” hän vastasi hymyillen. ”Me poistutaan siksi aikaa,” Minni vastasi huikaten Moton mukaansa ja veti Turbon huivistaan ylös. ”Kiitos Minni,” Anni huokaisi ja sai ystävänsä hieromaan tämän olkapäätä.

Santtu oli kasannut kahvitarvikkeet takaisin keittiöön. Vinski istui mietteliäänä sohvalla. Anni katsoi hymyillen miestä. Vinski heräsi ajatuksesta, että joku tuijottaisi häntä. ”Mitä sää katsot?” mies kysyi hymyillen. ”No sua… tuliko jotenkin yllätyksenä?” nainen kysyi huvittuneena ja nosti housujaan. ”Ei sinänsä,” Vinski kohautti harteitaan ja siirsi katseensa televisioon. Anni istui polvensa päälle sohvalle ja silitti miehen olkapäätä. ”Sun raskaus on edennyt,” mies huokaisi ja katsoi naisen pyöristynyttä ulkomuotoa. ”Viimeisiä viedään,” Anni naurahti ja hieroi kevyesti vatsaansa. ”Miksi muistin, että olet puolessa välissä?” Vinski pohti ristien kädet eteensä. ”Aika menee vain niin nopeasti, ettei sitä aina tule ajatelleeksi,” Anni vastasi, johon sai miehen vaimean hymähdyksen. ”Onko kaikki hyvin?” nainen kysyi huolestuneena. Samalla Santtu käveli kaksikon seuraan ja istui nojatuoliin. ”Kuinka paljon sää tiedät?” Anni kysyi. ”Paljon,” nainen nyökkäili. ”Vinski,” Anni herätti miehen ajatuksistaan. ”Oon tosi huolissani.” ”Niin, kuin mistä?” ”Kaikesta… mua pelottaa miten pärjään jonkun skidin kaa.” ”Susta tulee varmasti hyvä isä.” ”En silti tiedä… en olisi veikoista halunnut olla ensimmäinen, joka saa lapsen… äläkä käsitä väärin. Rakastan sua enemmän, kuin ketään… mutta tulihan tämä sun paluun jälkeen todella nopeasti. Ajattelin vaan, että miksei Turbo ja Minni ensin.” ”Hahah sen päivän olisin kanssa halunnut ensimmäisenä nähdä, mutta Vinski… tiedän… mää olen ajatellut ihan samoja juttua ja olen oikeasti otettu, kuinka pystyt noin fiksuun ajatteluun.” ”Joo ei ole tuota aivotoimintaa tullut käytettyä, muuta kuin ajoittain.” ”Sää olet fiksu mies, jos vaan haluat niin.” ”Kiitti,” Vinski naurahti ja hieroi käsiään hermostuneena. ”Mää sanoin Vinski, että susta tulee hyvä isä ja mies Annille,” Santtu komppasi hellästi. ”Miten raha asiat? Asuminen? Kaikki?” Vinski kysyi. ”Mää en osaa sanoa,” Anni vastasi ja painoi katseensa maahan. ”Mun mielipide on se, että sun olisi ehkä turvallisinta täällä. Vaikka Leipäjuustosta on harmia.” ”Mää ymmärrän sun kannan… mutta se on iso asia… etenkin mulle,” Anni huokaisi. ”Tiedän… ja en tiedä jaksaako Santtu kuunnella rääkyvää lasta päivästä toiseen,” Vinski totesi ja katsoi naista. Anni siirsi katseensa myös naiseen. Hän ei oikein tiennyt mitä sanoa. ”Tai oikeastaan jätkät. Stadionhan on meidän nukkuma ja asuin paikka,” Vinski vastasi niskaansa hieroen. ”Mun pitää saada ajatella tätä!” Anni vastasi topakasti ja poistui paikalta. Vinski jäi hölmistyneenä sohvalle katsomaan naisen perään. Nopealla vilkaisulla hän katsahti Santtua, jonka ilme oli hieman anteeksi pyytävä.

Turbo, Moto ja Minni olivat palanneet stadionille. Jätkät heittivät koripalloa, kun Minni seurasi heidän toimintaansa sivusta. Tosin oli hyvin omissa ajatuksissaan. Moto lähti käymään vessassa välissä. ”Refleksit!” Turbo huusi ja heitti naista kohden pallon, joka nappasi hieman ärtyisenä sen kiinni. ”Mitä ihmettä?” Minni kysyi pallo kädessään. ”Halusin sut tähän maailmaan,” mies huokaisi hellyydellä kävellen naisten luo. Minni työnsi voimakkaasti pallon miehen käsiin. ”Mikä on?” ”Mietin vain Vinskiä ja Annia.” ”Mitä heistä?” Turbo kysyi ja istui naisen viereen sohvan selkänojalle. ”Heidän kuviotaan.” ”No joo… on kieltämättä aika sekainen kuvio.” ”Varmasti Vinskille kova paikka.” ”MMmm niin on…” ”Onko Vinski teille avautunut?” ”On se jonkin verran… aika paljon se raskaus uutisen jälkeen on halunnut olla rauhassa ja omissa oloissaan… siitä on tullut tosi vetäytynyt,” Turbo vastasi ja katsoi naista. Minni silitti miehen hauista. ”Toivottavasti asiat selkeentyvät.” ”Toivon mukaan,” Turbo huokaisi ja sai naisen suukottamaan tämän poskea. ”Uusi peli?” Moto kysyi. ”Aina!” Turbo naurahti. Ennen peliä hän suukotti Minniä rakastavasti ja nainen jäi huvittuneena katsomaan miesten peliä.

Tää tarina on aivan mahtava . Aika söpöä et Vinskillä ja Annilla on pikkuinen tulossa. Tykkään

Niin on ja oon tosi innostunu tästä tarinasta jostain syystä

No uusi idea innostaa usein . Mullakin on täl hetkellä kova Guardians of the Galaxy into päällä

Vinski istui punaisen moottoripyöränsä päällä ja katseli horisonttiin. Hän oli ajanut Chicagon korkeimman sillan päälle. Pääpainuksissa ja selkeästi kipeät ajatukset mielessään. Hän nojasi nyrkkiinsä ja huokaisi syvään. Se olisi väärin hylätä Anni ja vauva. Mutta oliko hänellä muuta vaihtoehtoa. Kaiken kokemansa jälkeen mies tunsi olevansa elämänsä pahimmassa tilanteessa. Solmu kaulanympärillä tuntui kiristyvän mitä lähemmäksi vauvan syntymä tuli. Mitä hän tekisi? Katoaisi kenties? Karkaisi? Palaisi? Miljoonat kysymykset sinkoilivat miehen päässä. Vinskistä tuntui, että haluaisi repiä päänsä irti.

”Hei!” Anni huudahti ja tuuppasi musta hiuksisen naisen hereille. Minni roikotti jalkoja sohvan yli ja nosti kättä tympeänä kasvoiltaan. ”Hei vaan!” hän vastasi naiselle käheästi. Anni huitoi naista siirtämään jalkojaan, joka koukisti pyynnöstä niitä sivuun. Anni hieroi kevyesti vatsaansa ja käänsi päänsä tallin suuntaan, kun kuuli moottoripyörä kokoelman saapuvan. ”Saitteko juteltua?” Minni kysyi. Anni oli hyvin vaisu eikä oikein osannut vastata naisen kysymykseen. Saati ettei nainen ihan kuunnellut mitä hänen ystävänsä kysyi. Minni nosti itsensä istumaan ja silitti varovaisesti naisen kättä. Kyyneleet olivat kerääntyneet naisen silmille. ”Hei!” Santtu tervehti ja kantoi kauppakasseja keittiöön. ”Heiii!” naiset tervehtivät. Anni vilkaisi nopeasti ystäväänsä, joka hymyili hellästi. ”Kaikki hyvin?” ”Joo on… Vinski vain huolettaa,” nainen huokaisi. ”Hei!” Moto ja Turbo herätti naiset ajatuksistaan. ”Hei!” Minni vastasi hellästi silittäen ohi mennen miehen kättä. ”Onko Anni kaikki hyvin?” Moto kysyi. Anni pyyhki silmäkulmiaan paperin reunaan ja hymyili vaisusti. ”Joo on. Tunteet vain ailahtelevat,” Anni vastasi ja siirsi auki olevia hiuksiaan sivuun, jotka usein muuten ovat ponnarilla. ”Vauvan takia?” Moto kysyi huolestuneena. ”Ähh naisen hormonit heittelevät muutenkin!” Minni tuhahti ja nousi seisomaan. ”Se teistä tekeekin vaikeita!” Turbo tokaisi vetäisten kiljahtavan naisen syliinsä. Minni puristi miehen poskia sormiensa välissä, joka suukotti tätä hellästi. ”Juuri tästä olen huolissani,” Anni huokaisi ja sai kaksikon lopettamaan. ”Mistä?” Minni kysyi huolestuneena. ”Minulla ja Vinskillä ei ole samanlaista suhdetta esimerkiksi niin, kuin teillä. Olemme aina flirttailleet ja rakastan häntä, mutta siitä puuttuu sitä jotain,” Anni selitti.

Minni vilkaisi nopeasti Turboa ja siirtyi tämän jälkeen takaisin ystävänsä viereen. ”Mitä sää pelkäät?” ”Tällä hetkellä kaikkein eniten, että Vinski hylkäisi meidät!” ”Mutta Anni-neiti… eikö Vinski pyytänyt sut tänne asumaan meidän kanssamme.” ”Pyysi, mutta en tiedä mitä teen? Jäisin kuitenkin yksin tänne, ilman turvaverkkoani, joka minulla on Marsissa… ja älkää käsittäkö väärin… Tekin olette mun turvaverkkoa, mutta vapaustaistelijat ja siellä lähipiirini. Ja jos olen todella rehellinen… niin tarvitsen Minniä vierelläni.” ”On ilo auttaa,” Minni huokaisi ja puristi naisen kädet omiaan vasten. Anni nyökkäsi vaisusti naiselle ja painoi päänsä tämän hartialle. ”Ja pienen lapsen kanssa asua täällä kolmen macho-hiiren kanssa. Tiedän jo valmiiksi, kuinka karkaatte ensimmäiseen kakka vaippaan,” Anni tokaisi ja sai miesten vilkuilemaan toisiaan. ”Niin, eli loppu viimein, kuinka paljon saisit apua jos olet täällä?” Santtu pohti ja istui käsinojalle. ”No sepä,” Anni huokaisi. Minni pyöritteli katsettaan hitaasti pitkin tallia. ”Missä Vinski muuten on?” nainen kysyi ja katsoi Turboa. Mies kohautti vain harteitaan. ”Edelleen… niin, kuin eilen kerroin niin siitä, on tullut tosi vetäytyväinen kun sai kuulla vauvasta,” mies muistutteli. ”Toivottavasti sillä on kaikki hyvin,” Anni pohti. ”Eiköhän. Se haluaa vaan ajatella koko tätä kuviota,” Turbo vastasi. ”Kuinka kauan?” Anni pohti ja nojasi taakse päin. ”Onko Vinskin sijainnista tietoa?” Minni kysyi ja katsoi veljeksiä. ”Nopeasti se on selvitettävissä,” Turbo vastasi. ”Miksi haluat tietää?” Moto jatkoi ja katsoi tuimasti naista. ”Mää meen juttelemaan sen kaa,” nainen ilmoitti ja käveli tallin puolelle.

Turbo käveli naisen perään ja avasi ajotietokoneensa kartan. Myös Anni, Moto ja Santtu seurasivat heitä. Minni kurottautui miehen olkapään yli katsomaan myös karttaa. Turbo osoitti naiselle punaista pistettä, joka oli Vinski. ”Stadionilla?” nainen kysyi. ”Nähtävästi juuri siihen pysähtyi,” mies tokaisi. Minni suukotti miehen poskea kiitokseksi. ”Oletko varma tästä?” Anni kysyi huolestuneena. ”Mitä useampi hiiri, sen miehen päähän takoo järkeä, sitä nopeammin hän tajuaa, ketkä häntä todellisuudessa tukee,” Minni selitti ja käveli ulos. Nelikko käveli kenraalittaren perässä, joka talutti aluksesta omaa moottoripyöräänsä. ”Vinski voi olla hankala tapaus,” Moto tokaisi. ”Tiedän… mutta yrittänyttä ei lasketa,” Minni naurahti. Anni näytti huolestuneelta. ”Kaikki järjestyy kyllä,” Minni kannusti, kun tajusi ystävänsä olotilan. ”Toivottavasti,” nainen huokaisi. Minni lähti ajamaan kohti stadionia. Turbo nappasi huolestuneen ruskea verikön kainaloonsa, joka halasi tätä hellästi.

Vinski ei löytänyt stadionilta ketään, etsinnöistä huolimatta. Vinski kohautti hartioitaan ja lähti kohti stadionin kattoa. Ensimmäinen asia, jonka hän näki oli Leipäjuuston torni. Mies tunsi olonsa vihaiseksi. ”Helkkarin niljakas plutolainen,” mies ajatteli. Jos Leipäjuustoa kätyreineen ei olisi, niin valinnan teko miehelle olisi helpompi. Vinski pyöräytti päätään. Oliko hän laittamassa lapakalan, rakastamansa naisen edelle. Mutta ei hän voinut jättää maapalloa pulaankaan. Ei hänen moraalinsa sallisi sitä. Vinski heristi korvaansa. Moottoripyörä. Muttei veikkojen. Mies kurkkasi alas ja näki armeijan vihreän pyörän tulevan kohti. ”Anni…” mies kuiskasi. Vinski lähti nopeasti takaisin tulostaulun sisätiloja. Mies kapusi tikapuita alas niin nopeasti, kun vain pääsi sopertaen samalla. ”Anni oli hyvä… kun tulit… luulin etten saa.” Vinski katsoi hieman nolostellen musta hiuksista kenraalia. ”Olen otettu, että haluat jutella Annin kanssa… mutta sait minut,” Minni naurahti. ”Jaa,” mies huokaisi ja lähti takaisin katolle. Minni huokaisi pienesti. Nainen laski kypäränsä läheiselle sohvalle ja lähti miehen perään.

Vinski istui katolla ja katsoi horisonttiin. Minni sulki oven perässään, niin että mies varmasti kuuli sen. ”Teitkö tuon tahallasi?” Vinski kysyi ja siirsi kättään, jotta kenraali pääsi miehen viereen istumaan. ”Mitä mielessä?” ”Rehellisesti sanottuna… en tiedä.” ”Anni on hieman huolissaan susta… kuten jätkätkin.” ”Ei musta tarvitse huolissaan olla.” ”Kyllä valitettavasti hieman tarvitsee. Olet ollut kuulemma tosi vetäytyväinen ja viihdyt nykyisin enemmän yksin. Miksi?” ” (huoh)… en tiedä. Kai vauvan takia.” ”Mutta vauvahan on iloinen asia.” ”Niin sitä luulisi… mutta kai kuvittelin, että olisin Annin kanssa tutustua hieman enemmän, ennen kuin oltais jatkettu tätä elämää.” ”Oliko tuo taas vertaus minuun ja Turboon?” ”No joo… koska kuka ei odottaisi teidän yhteistä lasta?” Vinski älähti heilutellen käsiään edessään. Minni naurahti pienesti ja tarttui miehen käteen. Hän painoi päänsä Vinskin olkaa vasten. ”Usko… en halua vielä lasta… vaikka ollaan jo Turbon kaa liikaa katseltu toisiamme.” ”Hahhah… voin kertoa tuon Turbolle,” mies naurahti ja sai Minni huitaisemaan miehen käsivartta. Vinski kaappasi naisen kainaloonsa. Minni nosti itseään hieman lähemmäksi Vinskiä, joka edelleen piti hänet kainalossaan. ”Mutta… ihan sama oikeastaan kuinka vähän tai paljon jotkut ovat olleet yhdessä… niin ei se katso lapsen tuloa.” ”Se mua pelottaakin. Kun emme ole olleet varsinaisesti Annin kanssa yhdessä ja sitten tilanne täällä… ja Marsissa.” ”Ihan ymmärrettävä huolenaihe.” ”Ja vaikea… miten hoidan tämän, niin etten loukkaa ketään?” ”Kieltämättä vaikea tilanne… mutta ei se yksin murehtimalla parane.” ”No miten se paranee? Viimeksi, kun keskustelimme Annin kanssa… hän poistui paikalta.” ”Keskustellaan ryhmässä. Haetaan yhdessä ratkaisu. Yksin murehtimisella tulette vain hulluksi,” Minni totesi ja nousi seisomaan. ”Miten niin me?” Vinski kysyi ja katsoi naisen perään. ”No susta ja Annista on tulossa ihan hermoraunioita tämän vuoksi, kun supattelette vain keskenänne,” Minni naurahti ja avasi stadionin oven. Vinski hieroi kasvojaan kevyesti, mutta päätti lähteä kenraalin perään.

Anni selasi televisio kanavia, mutta ajatukset tuntuivat seilaavan jossain aivan muualla. ”Meinasitko vielä monta kertaa vetää kanavakierroksen?” Turbo kysyi huvittuneena. Hän oli jo tovin seurannut naisen toimintaa ja neljännen kanavasurffailun jälkeen päätti avata suunsa. Anni havahtui ajatuksistaan ja sulki television. ”Ei tainnut tulla katsottavaa?” mies kysyi ja istui käsinojalle. ”Ei löytynyt ei… missä se Minnikin on?” ”Kyllä se sieltä tulee… se lupasi puhua Vinskille.” ”Tiedän sen, mutta tuntuu jotenkin todella turhauttavalta.” Anni huokaisi. Mies kaappasi naisen kainaloonsa. Anni ummisti silmänsä ja kohotti itseään. Hän siirsi kätensä vatsalleen. ”Vauvakin on jotenkin tosi levoton.” ”Tarvitko jotain?” ”En kiitos.”

Moottoripyörien ääni sai heidän huomionsa. Anni nousi nopeasti seisomaan ja käveli tallin ulkopuolelle. Moto ja Santtukin tervehti kaksikkoa. ”Minni onnistu,” hän huokaisi. ”Voi olla,” Moto vastasi kohauttaen harteitaan. Minni nosti kypärän päästään istuen edelleen pyöränsä päällä. ”Sain tollasen mukaani,” nainen huikkasi mieheen päin. Anni käveli Vinskin luo huojentuneena. Vinski nousi seisomaan ja halasi naista tiukasti. ”Voidaanko puhua?” nainen kuiskasi miehelle ja silitti tämän kasvoja hellästi. ”Te ette tästä päivästä eteenpäin keskustele keskenänne. Jatkossa keskustelette myös meidän kanssamme,” Minni muistutti venytellen pienesti. Anni katsoi hieman hämmentyneenä naista ja sitten rakastettuaan. ”Minni on oikeassa. Asia koskee yhtä paljon heitä, kuin meitäkin,” Vinski selitti ja irrottautui naisesta. Mies nolosteli hieman. ”Olette oikeassa. Ihan yhtälailla te joudutte hyväksymään päätöksen,” Anni huokaisi huojentuneena. ”Mennäänkö sisälle juttelemaan?” Santtu kysyi. ”Se voisi olla hyvä,” Minni naurahti ja laski moottoripyörän jalan alas noustakseen ylös. Anni asettui Vinskin kainaloon ja matkasivat sisälle.

Minni oli istuttanut ystävänsä sohvaryhmälle ja auttoi Santtua kahvikuppien kanssa. Santtu käveli kuumana höyryävän juoman kanssa myös sohvaryhmälle. ”Eli meidän varmaan pitäisi pohtia sitä, missä Anni asuu synnytyksen jälkeen,” Minni pohti ja katsoi ruskeaa ystäväänsä. Anni kurkkasi Vinskiä. ”Ja on ilmeisesti selvää, ettei Vinski kuitenkaan pysty lähtemään Annin luokse Marsiinkaan,” Minni jatkoi pohtivalla ilmeellä hieroen leukaansa. ”Vinski me pärjätään täällä ilman suokin,” Moto hieroi niskaansa. ”Mutta mää en halua, että pärjäätte ilman mua… me ollaan tiimi, veljiä,” Vinski älähti. ”Mutta pakko tähän ratkaisu on löytää,” Turbo komppasi. ”Joo niin on, mutta en halua että mun lähtö on meidän ratkaisu,” Vinski vastasi katsahtaen kaikkia vuorotellen. ”Anni? Mitä mieltä sää olet?” Minni kysyi. Nainen toimi selvästi puheenjohtajana keskustelussa. ”Mun on vaikea jättää Marsia… mutta toisaalta oon pohtinut sitäkin, että olisiko mulla ja vauvalla turvallisempaa täällä, kuin Marsissa? Oon kuitenkin ollut useamman vuoden rottien vankina ja orjana. Ja Marsin epävakaan tilan vuoksi ei tukikohtakaan ole turvallisin paikka pienelle vauvalle,” Anni selitti. ”Olisitko sää valmis muuttamaan tänne?” Minni kysyi. Anni painoi katseensa alas. Hän ei tiennyt mitä naisen kysymykseen olisi vastannut. Minni nosti hiuksiaan taakse päälaelle ja istui nojatuolin käsinojalle ollakseen samalla tasolla, kuin ystävänsä. Minni painoi katseensa suoraan Anniin. ”Jos koet olosi turvallisemmaksi täällä, niin mikä sinua estää?” nainen kysyi. ”Mun koti… Mars on mun koti,” Anni vastasi hieman värisevällä äänellä. ”Anni… Mars on myös meidän koti… ja kotiin voi aina palata. Koti on juuri sitä varten, että sinne voi pienen poissaolon jälkeen aina palata,” Minni selitti. ”Ei jätkätkään kotiaan ole hylännyt. He ovat vain tehneet poikkeus ratkaisun auttaakseen maan asukkaita plutolais-ongelmassa,” nainen jatkoi ja sai Annin nostamaan katseensa kenraaliin. Anni tunsi olonsa jotenkin huojentuneeksi. Minni puhui vähän, mutta asiaa. ”Entä Santtu. Johan hänellä on jätkissä vastuuta?” Anni kysyi ja katsoi maan asukasta. ”Mää uskon vahvasti Anni siihen, että susta ja vauvasta on 100% vähemmän haittaa kuin jätkistä,” Santtu naurahti. Anni naurahti naisen kommentille. ”Ei me nyt niin pahoja olla,” Vinski huokaisi hieman nolostellen ja painautui sohvan syövereihin. ”Entä sä?” Anni kysyi ja katsoi suoraan Minniä. ”Mitä musta?” nainen heitti vastakysymyksen. ”Miten sää pärjäät?” ”Varmaan samalla tavalla, kuin aina ennekin… johan olin monta vuotta ilman sun seuraasi.” ”Tiedät etten tarkoittanut tuota.” ”Tiedän… mutta odotan sinua samalla tavalla kotiin, niin kuin jätkiäkin.” ”Tarkoitat varmaan Turboa?” Anni kysyi hymyillen ja painoi kätensä eteensä. Minni vilkaisi hyväntuulisena miestään ja naurahti tyytyväisenä. ”Joo. Turboakin. Ja kun olette täällä, niin tiedän missä olette. Se on eri asia, jos on kaapattu tai siepattu,” Minni selitti.

Anni katsoi ystäviään. ”Anni,” Minni jatkoi. Nainen nosti varovaisesti katseensa tähän. ”Jokainen on nyt näyttänyt sulle ja vauvalle vihreää valoa siitä, että voitte tulla tänne. Vai?” nainen kysyi. Vaimea hyväksyvä mumina kantautui jokaisen suusta. Minni katsoi jopa hieman tuimasti naista. ”Päätös on sun… mitä aiot tehdä?” Minni kysyi. ”Olen kiitollinen siitä, että haluatte auttaa… mutta onko mulla mitään saumaa miettiä mun ratkaisuja?” nainen kysyi vaivaantuen. ”Totta kai sää saat miettiä asiaa ja mieluusti Vinskinkin kanssa. Ihan vain sillä, että ette yksin stressaa yhteistä asiaanne. Mutta mää halusin olla vain varma siitä, että sää tiedät meidän kantamme asiaan,” Minni hymyili. ”Kiitos,” Anni sanoi puristaen Minnin kättä. ”Sua parempaa ystävää ei ole,” hän jatkoi. ”Mää teen vain sitä missä olen hyvä,” Minni naurahti. ”Enkä mää torju teidän vaihtoehtoanne… on vielä paljon pohdittavaa asioista, jotka eivät voi tapahtua täällä,” nainen selitti irrottaen otteensa naisesta. ”Ymmärrän… ja on hyvä, että haette ratkaisuja kaikkeen mahdolliseen. Mutta muistakaa… täällä sekä Marsissa teillä on hiiriä, jotka auttavat teitä mielellään plus Santtu,” Minni vastasi hymyillen ja sai Santun naurahtamaan ääneen. Anni hymyili vaisusti Vinskille, joka nappasi hänet kainaloonsa.

Santtu oli iltaa kohden nostanut kolme kasattavaa aurinkotuolia tallin taakse, johon ilta-aurinko paistoi. Minni kuivasi yön mustia hiuksiaan kuivaksi ja astui kanssa ulos naisen kanssa. Santtu ojensi tälle kotikalja pullon. Nainen laski pyyhkeensä tuolin selkänojalle ja huikkasi samalla juomastaan. ”Anni meni vissiin suihkuun?” Santtu kysyi murtaen hiljaisuuden. Minni istui aurinkotuoliin samalla katsellen tukevasti seisovaa alusta. ”Juu niin meni. Selkä kuulemma kipeä,” nainen vastasi. ”Ai sulla?” Santtu kysyi, kun naisen puolet vastauksesta oli mennyt ohi. ”Ei mulla, kun Annilla,” Minni naurahti. ”Aaaa aivan… sori meni ohi.” ”Hahhah ei se mitään.” ”Vauvan kanto on naiselle raskasta.” ”No sepä… kaikki myötätunto kyllä Annia kohtaan ja siitä kuinka rohkea hän on.” ”Mmmm… muuten hatun nosto.” ”Ai mistä?” ”Siitä miten otit puheeksi kaikkien kanssa Annin ja Vinskin tilanteen.” ”Ai se… no joo… oon aina tottunut selvittää asioita…” Minni tokaisi pohtien ja painoi katseensa maahan. ”Mutta Anni ja Vinski on eri juttu,” Santtu vastasi. ”Niin on… he ovat perhettä,” Minni vastasi nostaen hymyilevän katseensa naiseen. ”Ja perhettä autetaan.” ”Ylä- ja alamäessä,” Minni nyökytteli. ”Tulisivat jätkät jo… hirveä nälkä,” Santtu marisi ja sai Minnin nauramaan. ”Onneksi lähtivät hakemaan ruokaa… muuten olisi joutunut itse vaivautumaan,” Minni naurahti. ”No sepä… heillä on kuitenkin universumin parhaat menopelit allaan,” Santtu älähti hyväntuulisena. ”Hei pliis… jätkien universumi kura on noussut jo sunkin päähäsi,” Minni naurahti ja pyyhki silmäkulmaansa.

Anni puki huoneessa päälleen, kun kuuli tallin ovien käyvän. Nainen suoristi vatsan kohdalta vielä paitansa ja hieroi sitä hyväksyvästi. Hän sulki oven perässään ja pelästyi hieman valkeaa hiirtä. ”En kai säikyttänyt kaunotar?” mies kysyi hymyillen. Anni katsoi Vinskiä rakastavalla ilmeellä. Mies oli silminnähden jo rentoutuneempi. Kuin painava taakka olisi nostettu miehen harteilta. ”Hieman, kun tollein kulman takia tulit,” Anni vastasi pienesti hymyillen. Vinski kääntyi hieman ympäri ja katsoi suoraa seinämää. ”Mikä kulma?” mies vitsaili ja sai naisen huitaisemaan hyväntuulisesti tätä. ”Tekikö suihku hyvää?” Vinski kysyi huolehtivaisesti, kun kaksikko käveli takapihan puolelle. ”Teki joo. Vauvakin rauhoittui,” Anni vastasi. ”Kuulin Turbolta, että sua supisteli… onko kaikki hyvin?” mies kysyi huolestuneena. ”Joo on… kai vauvakin jollain tavalla reagoi, kun tuntui että oon stressi myrskyssä koko tän hässäkän takia,” Anni selitti. ”Kuka ei olisi?” Vinski vastasi hieman pyöritellen silmiään. ”Tiedän tunteen,” Anni huokaisi ja silitti miehen hauista. ”Mutta nyt vauvallakin on kaikki hyvin, kun sain tunteita purettua,” Anni jatkoi. ”Vie varmaan pitää kaksin keskustella,” Vinski vastasi ja hieroi niskaansa. ”Niin pitää, mutta sen voi jättää huomiselle tai toiselle päivälle. Vedetään happea hetki,” Anni kannusti miestä. ”Se sopii paremmin, kuin hyvin. Voin vaikka esitellä sulle Chicagoa,” Vinski hymähti tyytyväisenä. ”Se olisi todella kivaa,” Anni naurahti. Vinski ohjasi naisen kohti takapihaa. ”Minni hoiti homman kotiin,” Vinski naurahti. ”Niin hoiti… siksi rakastakin sitä naista,” Anni tokaisi.

”Ketä sää rakastat?” Moto kysyi, kun kaksikko astui muiden seuraan ulos. ”Minniä,” nainen vastasi nopeasti ja katsoi ystävätärtään, joka istui poikittain Turbon sylissä. ”Aaaw… johan saan nyt huomiota,” Minni naurahti asettaen käden rinnalleen. ”Ehkä sää oot sen ansainnut,” Turbo vastasi ja suukotti naisen poskea. ”Tein vain sen minkä jokainen olisi tehnyt,” Minni kohautti harteitaan. ”Sää teit paljon enemmän… älä vähättele itseäsi,” Anni naurahti ja huitaisi ohimennen naista. Minni virnisti ystävälleen. Anni huokaisi ihastuneena ja pyöritteli päätänsä kevyesti. ”Miltä tuntuu?” Moto kysyi. ”Helpottuneelta,” Anni vastasi ja nosti katseensa isoon ystäväänsä. ”Siltä se tuntuu, kun stressi laantuu,” Minni vastasi. ”Sanoo nainen, joka on jatkuvassa stressissä,” Anni naurahti ja katsoi Minniä tuimasti hymyillen. ”Mun stressi ei varmastikaan ei laannut ennen sodan loppua,” Minni vastasi ja painoi päänsä miehensä hartialle. ”Onko teidän välillänne kaikki hyvin?” Santtu kysyi ja katsoi Vinskiä ja Annia. Kaksikko katsahtivat toisiaan hymyillen. ”Joo on…” ”Onneksi,” kaksikko vastasi hymyillen toisilleen. ”Tuutko yöksi muuten stadionille?” Vinski kysyi hieman aristellen. ”Mikä ettei… olisi kiva nähdä paikka missä tulee mahdollisesti asumaan,” Anni hymyili rakkaalleen. Vinski kaappasi naisen kainaloonsa. Lämmin kesä ilta alkoi vaihtumaan yöksi, joten prätkähiiret kurvasivat stadionille päin. Minni ja Santtu teki ilta-ajelun, jotta Anni pääsi turvallisemmin jätkien nukkumapaikkaan. Tosin nainen oli kieltäytynytkin nousemasta viimeisillään moottoripyörän kyytiin. Naiset toivottelivat hyvät yöt toisilleen ja huikkasivat samat terveiset myös jätkille, ennen kuin palasivat takaisin tallille…

Voi hitsi tää on ky suorastaan sanoin kuvaamattoman söpöä

”Etkö sää jää yöksi?” Turbo kysyi Minniltä, joka nojasi auton ikkunasta hieman ulos. ”Mää pidän Santulle seuraa,” nainen vastasi ja suukotti miestä kevyesti. ”Okei,” Turbo kohautti harteitaan. ”Annetaan katso rauha nyt Vinskille ja Annille,” nainen jatkoi. Turbo nyökkäsi ja katsoi kaksikon perään. Vinski esitteli jo innokkaasti Annille stadionia. ”Me lähdetään,” Minni vastasi ja silitti miehen olkavartta. ”Sopii hyvin kaunokainen,” Turbo tokaisi ja suukotti vielä kevyesti naista. Santtu käänsi auton ympäri lähteekseen takaisin tallia kohden. ”No mitäs pidät?” Vinski kysyi. ”Vaatii ehkä hiukan naisen kosketusta,” Anni naurahti ja sai Vinskin mulkaisemaan tätä. Anni hymyili miehelle hellästi, joka kaappasi tämän syleilyynsä. ”Mikäs hellyyden tunnukset täällä on menossa?” Moto kysyi oven suusta, Turbo vierellään. ”Hänen mielestään meidän poikamiesluola kaipaa naisen kosketusta,” Vinski irvaili ja sai Annin huitaisemaan tätä. ”Hieman varmaan vauva ystävällisempi olisi hyvä tästä paikasta tehdä,” Moto totesi nolostellen. ”No kyllä me ehditään vielä,” Vinski tokaisi. ”Ei sulla nyt hirveästi aikaa ole,” Anni hymähti tyytyväisenä. ”Mites kaikki tavarat?” Vinski kysyi ja hieroi niskaansa kevyesti.

Anni käveli ruokapöydän viereen ja istui alas. Nainen katseli ympärilleen ja sitten jätkiä. ”Niin?” Turbo kysyi naiselta. ”Hä?” Anni kysyi. Naisen ajatukset olivat vain stadionissa. ”Että miten kaikki vauvan tarvikkeet?” Vinski kysyi uudelleen. ”Mää olen jo Marsiin hommannut aika paljon tavaraa,” Anni hymyili. ”Kaikki?” Vinski kysyi hämillään. ”Pinnasänky ja rattaat vielä ovat hankkimatta,” Anni huolestui. ”Eikö ole löytynyt mieleisiä?” Vinski kysyi ja istui naisen seuraan. Turbo ja Motokin kävelivät pöydän ääreen. ”Ei… ja Marissa kun ei oikein noita lastentarvikeliikkeitä ole,” Anni vastasi surkeana. ”Kerro vain jos voimme jotenkin auttaa,” Moto vastasi hieroen naisen kättä. ”Kiitos,” Anni hymyili leveästi ja sai Vinskin suukottamaan naisen poskea. ”Minnistä oli oikeasti iso apu, että saatiin valmiudet puhua kahdestaan,” Anni vastasi ja hieroi miehen kättä. ”Eikö meidän pitänyt pitää välipäivä tästä aiheesta?” mies kysyi ja sai Annin leveästi hymyilemään. ”Joo pidetään vain,” Anni vastasi. ”Tule… mää näytän sulle huoneen missä me voidaan punkata,” Vinski iloitsi ja veti naisen mukanaan. ”Me katsotaan jotain kevyttä iltapalaa vielä,” Moto naurahti ja nousi seisomaan. ”Teillä ei ole mitään sanaa missä käsitellään kevyt-iltapala,” Anni naurahti. Turbo ja Moto huitaisi kaksikkoa kohden.

Vinski veti naisen mukaansa huoneeseensa. ”Hieman kulahtanut,” Anni naurahti. ”Santulla on jotain pintamaalia, jota voi kuulemma käyttää tarvittaessa. Ihan puhtaan valkoista niin ei stadionin omistajatkaan ala pohtimaan kuka täällä on töherrellyt,” Vinski selitti ja istui sängylle. Anni istui miehen viereen sängyllä. ”Mää mietin vain…” ”Mitä?” ”Mitä jos tästä tekisi lastenhuoneen. Me voidaan nukkua yhteisessä tilassa ja vauvallakin olisi oma rauha nukkua sekä paikka mistä saisin oven kiinni.” ”Ei huono. Ja sitten vauva ei olisi heti Leipäjuustonkaan silmien alla.” ”Sekin on totta,” Anni huokaisi. ”Toi oli varmasti paras idea mitä oon pitkään aikaan kuullut,” Vinski vastasi ja nappasi naisen kainaloonsa. ”Tänne mahtuisi meinaan hyvin vaatelipasto, hoitopöytä ja pinnasänky,” Anni luetteli. ”Ja rattaat tarvittaessa,” Vinski muistutti. ”Siis ihan vain säilytykseen,” mies tarkensi. Anni hieroi kevyesti miehen leukaa ja suuteli tätä rakastavasti. ”Ei auta muuta kuin tuoda tavarat sitten tänne,” Vinski aloitti. ”Me voitaisiin ottaa Marsista, mun huoneesta se lipasto vauvan vaatteille, Minnillä on kuulemma sellainen korkeampi pöytä käyttämättömänä niin siihen saa hoitopöydän tehtyä,” Anni selitti. ”Sää oot tosiaan miettinyt kaikki valmiiksi,” Vinski sanoi nojaten käsiinsä. ”Mulla on ollut siihen aikaa,” Anni tokaisi ja halasi miestä kevyesti. ”Mmm,” mies hymähti. ”Mennään katsomaan mitä kevyttä, ne kaksi tekivät,” Anni naurahti ja veti miehen mukaansa.

Seuraavana aamuna Anni hääri jo keittiössä jätkien vielä nukkuessa. ”Huomenta!” Moto haukotteli. ”Huomenta! En kai herättänyt?” Anni kysyi ja kaatoi mustaa nestettä miehen edessä olevaan kuppiin. ”Et ollenkaan. Herään yleensäkin aina ensimmäisenä. ”Uskon sen,” Anni naurahti ja istui miehen seuraan. Ovi aukeni hieman ryminällä. ”Huomenta,” Minni naurahti ja astui sisään. ”Joo ei mitään… tervetuloa vain,” Anni tokaisi. ”Mää kyllä sanoin Minnille, että olisi kohteliaampaa koputtaa,” Santtu naurahti ja astui kenraalin viereen. ”Tässä hyvä esimerkki, että ei jätkätkään koputa,” Minni vastasi ja jatkoi matkaansa. ”Mmmm… herätä miehes!” Anni huikkasi. Minni katsahti kerrossängyssä nukkuvaa miestään. Hän kapusi sänkyyn ja istui miehen päälle. ”HERÄÄ!” Minni huusi ja työnsi miestä sänkyä vasten olkapäistä. ”Auuuh… yritätkö sää runnoa mut?” Turbo kysyi ja piteli olkapäitään. ”Aina,” Minni naurahti ja hymyili miehelle ivallisesti. ”Mitä te möykkäätte?” Vinski murahti. ”Miksi sää käsket mua herättään Turbon, mutta annat oman miehesi vedellä hirsiä?” Minni kysyi ja katsoi Annia olkansa yli. ”Koska tiesin, että kun herätät Turbon niin herää Vinskikin,” Anni naurahti ja sai Minnin katsomaan Turboa. ”Herääs nyt sitten,” Minni vastasi hellemmin ja suukotti miestä. Minni hyppäsi alas sängyltä ja käveli ystäviensä. Turbo hieroi kevyesti silmiään ja nousi istumaan. Mies otti tyynynsä ja heitti riippumatossa makaavaa valkeaa hiirtä sillä. ”Mmmmm…” mies murahti. Turbo laskeutui kanssa alas sängystä.

”Me puhuttiin eilen Vinskin kanssa niistä isommista huonekaluista,” Anni aloitti ja sai Minnin katsomaan hieman tuimasti tätä. Naisella ei ollut hajuakaan mistä Anni puhui. ”Sanooko hoitopöytä ja lipasto mitään?” Anni kysyi naurahtaen. ”Aaaa… joo sanoo,” Minni naurahti. ”Mää alan epäileen, että nukuitko ollenkaan viimeyönä,” Anni vastasi. ”Mää nukuin paremmin, kuin vuosiin,” nainen venytteli pienesti. ”Jätkät voisivat varmaan auttamaan meitä kantoavussa,” Anni vihjaili. ”Kyllä meiltä voimaa riittää,” Turbo naurahti ja puristi hauiksensa Minnille nähtäviin. ”Ja vaatimattomuus,” Minni naurahti. Turbo nyrpisteli kuonoansa naiselle, joka silitti miestä hellästi. ”Totta kai me autetaan. Sitä paitsi… sää et saa nostaa mitään,” Moto henkäisi. ”Joo on kieltämättä tässä pikku kaverissa kannettavaa,” Anni vastasi ja taputti vatsaansa. Vinski käveli unisena pöydän ääreen. Anni hieroi miehen unisia kasvoja, joka hymyili naiselle vaisusti. Vinski suukotti naisen poskea ja nousi ottamaan itselleen aamupalaa. ”Voidaanko me lainata sun autoa tänään Santtu?” Anni kysyi. ”Mmm lainatkaan vaan… voin kulkea prätkällä tai sitten jätkien kyydillä,” Santtu vastasi. ”Mihin me autoa tarvitaan?” Vinski kysyi. ”Mun prätkä on galaksin paras,” mies jatkoi. ”Sää lupasit viedä mut ajelulle Chicagoon,” Anni muistutteli. ”Niin?” ”Niin… otitko huomioon, että odotan edelleen sun lastasi ja en tule moottoripyörän kyytiin,” Anni hymyili miehelle. Vinski hörppäsi kahvistaan ja puuskahti tyytymättömänä.

Anni, Minni ja Santtu oli aamupalan jälkeen katsahtamassa huonetta, josta oli suunnitellut lastenhuonetta. Naiset kannattivat ystävänsä ideaa. Koputus aukinaiseen oveen sai heidän huomionsa. ”Sori, että mää keskeytän… mutta mennäänkö?” Vinski kysyi. ”Mää laitan vielä jotain lämpimämpää päälle niin voidaan sitten mennä,” Anni vastasi miehelle. Naiset poistuivat huoneesta. Anni nosti sohvan selkänojalta hupparinsa. ”Voi Vinski… sää näytät niin oudolta, kun ajat autoa,” Moto ja Turbo naljaili veikalleen. ”Siltä tuntuukin, mutta Annin takia mitä vaan,” Vinski hymyili, kun nainen käveli hänen ohitseen kohti autoa. Vinski lähti naisen perään sulkien stadionin oven perässään. ”Mitäs me keksitään?” Minni kysyi. ”Mulla olisi idea,” Turbo vastasi ja hieroi leukaansa. Mies hymyili ystävilleen ja kokosi heidät ympärilleen.

”Oliko sulla suunnitelmissa mitä me tehdään tänään?” Anni kysyi, kun katseli ohi kiitäviä maisemia. ”Mää en… itseasiassa ole miettinyt mitä me tehdään. Onko ideoita?” ”Ainakin voidaan käydä syömässä ja mennä juttelemaan meidän asiat selviksi ja miten me toimitaan tulevaisuudessa.” ”Ootko sää miettinyt sitten asioita?” ”Olen aika paljonkin ja haluan kertoa ne sulle,” Anni huokaisi tyytyväisenä. Vinskillä nousi pala hieman kurkkuun. Hän kurvasi puistoa kohden. ”Täällä on niin kaunista,” Anni huokaisi. Vinski ohjasi naista selästä kohti puistoa. ”Maistuuko jäätelö?” Vinski kysyi nähdessään kioskin. ”Mikä ettei,” Anni kohautti harteitaan. Jäätelöt saatuaan kaksikko käveli puiston toiseen laitaan lähelle lampea. ”Mitä sää oot pohtinut?” Vinski kysyi. Anni katsahti lammelle. ”Mää olen päättänyt…” ”Päättänyt mitä?” ”Että mää muutan tänne, kun vauva on syntynyt,” Anni hymyili leveästi miehelle. Vinski ponnahti pystyyn penkiltä. ”Oikeasti?” mies varmisteli. Anni nyökkäsi leveästi hymyillen. Hän nousi kanssa seisomaan ja sai Vinskin pyöräyttää naista kevyesti ilmassa. ”Meillä on hirveästi tekemistä… täytyy hoitaa huone, tavarat, synnytys… hei synnytys… no enivei ööö unohdanko mää jotain.” ”Vinski… Vinski kulta rauhoitu,” nainen rauhoitteli mies hiirtä, joka puuskahti syvään. ”Me ehditään kyllä,” Anni rauhoitteli. Vinski suukotteli hellästi naista.

Kaksikko istui takaisin penkille. Vinski nosti kätensä naisen ympäri. ”Minni varmasti auttaa kuskaamaan kaikki tavarat tänne?” mies kysyi. ”Ihan varmasti. Ja jos ei ehdi… niin kyllä hän järjestää meille apua,” Anni hieroi miehen polvea kevyesti. ”Musta tuntuu silti pahalta Santtua kohtaa.” ”Miksi ihmeessä?” ”No me eletään sen naisen siivellä ja sitten se suostuu ottamaan sut ja vauvankin vie luokseen.” ”Me pärjätään kyllä. Ja me hyvitetään Santulle kaikki se apu, kun vaan pystytään,” Anni rauhoitteli miestä. ”Mua helpottaa jo pelkästään se, että sää päätit jäädä tänne,” Vinski huokaisi. ”Minni oli oikeassa. Meillä on helpompaa täällä. Vaikka Leipäjuusto ei olekaan mikään mallikansalainen, niin on se parempi kun rynnäkkö joukko koputtelemassa tukikohdan seiniä,” Anni selitti ja puristi kädet eteensä. ”Perustuuko sun valinta siihen mitä mieltä Minni on?” Vinski kysyi äreästi. ”Ei… päätös on ihan mun oma. Minni auttoi vaan tajuamaan sen,” Anni huokaisi. ”No me pysytään helposti pitää Leipäjuusto aisoissa,” Vinski murahti. ”Kyllä teidän sankareita pitää saada olla,” Anni naurahti ja painoi itseään tiukemmin mieheen kiinni. ”Vieläkö haluat nähdä Chicagoa? Paikkoja missä voit rullailla vauvan kanssa,” Vinski naljaili. ”Sää tuut mun ja vauvan mukaan vaunulenkille,” Anni huitaisi miestä hyväntuulisena. ”Mää oon aina vihannut reippailua,” Vinski tuhahti puristaen kädet eteensä. ”Ehkä sun mieli muuttuu, kun saat samalla suojella sun omaa pienokaista,” Anni tokaisi hieroen miehen poskea. Vinski mulkaisi naista ja nosti naisen mukaansa. Vinski kaappasi naisen kainaloonsa lähteäkseen kohti autoa.

Iltaa kohden kaksikko palasi takaisin stadionille. ”Stadion on aika kaunis näin ilta auringon aikaan,” Anni henkäisi tyytyväisenä. Ilta auringon oranssin, keltaiset säteet heijastuivat isojen ikkunoiden pintaan. ”No menettelee,” Vinski huokaisi ja kohautti harteitaan. Anni naurahti Vinskille ja lähti kohti sisätiloja. ”Heiii,” nainen hihkaisi. Nelikko istui pöydän ääressä ja eivät tuntuneet reagoivan naisen hihkaisuus. Anni mulkaisi Vinskiä hyväntuulisesti. ”ET SÄÄ VOI SITÄ SIIHEN SIIRTÄÄ!” Minni älähti kovaan ääneen. ”Voinhan! Ihan, vaan blokkaamalla sun siirtosi,” Turbo puolusteli. ”Jaaha… älykköjen shakkipeli menossa,” Vinski tokaisi nojaten pöytään. Anni käveli miehen vierelle silittäen tämän selkää. ”Nyt muistan miksi en pelaa tätä peliä Turbon kanssa,” Minni töksäytti ja puristi kädet eteensä. ”No älä nyt mökötä mulle,” Turbo hempeili naiselle. ”Kunnialla mää varmaan pelaankin tämän pelin loppuun,” Minni tuhahti ja siirsi suortuvaansa. Anni pyöritti päätään ja istui pöydän päätyyn. ”Saitteko juteltua?” Minni kysyi pitäen silmänsä pelissä. Hän nosti katseensa Turboon, kun tämä teki jälleen oman siirtonsa vaikeuttaen naisen peliä. ”Joo saatiin. Ja mulla on uutisia,” Anni aloitti. ”Ai mitä?” Turbo kysyi ja vilkaisi naista. ”Mää muutan tänne, kun vauva syntyy,” Anni kertoi ja sai kaikkien katseet itseensä. ”Oikeasti?” Santtu kysyi ilahtuneena ja sai naisen nyökyttelemään. ”Ihan mahtavaa,” Santtu vastasi ja halasi kevyesti naista. ”Mites Minni?” ”Mitä musta?” ”Pärjäätkö nyt varmasti, kun Anni jää meidän kanssamme tänne?” Vinski kysyi ja sai naisen katsomaan miestä hymyillen. ”Kyllä mää pärjään. Tiedän kuitenkin Annin olevan turvassa täällä,” Minni vastasi ja katsahti Annia. ”Shakkimatti,” Turbo totesi ja sai Minnin mulkaisemaan tätä. ”Uusi peli?” mies kysyi. ”Ei ikinä,” Minni tuhahti. ”Minnii… uusi puoli susta,” Anni naurahti. ”Ai mikä?” ”Sää oot huono häviäjä,” Anni naurahti. ”Enkä ole,” Minni kinasi. ”No oletpas,” Anni toisti ja sai muutkin hyvälle tuulelle.

”Meillä on sulle muuten jotain,” Santtu vastasi kevyesti hymyillen. ”Ai mitä?” Anni kysyi yllättyneenä. ”Kannattaa mennä katsoon se huone, jota näytit meille,” Minni vastasi ja katsoi ystäväänsä. ”Mitä te olette tehnyt?” Anni kysyi panikoiden ja lähti nopeasti kohti huonetta. Vinski oli hieman kahden vaiheilla, mutta päätti lähteä naisen perään ystäviensä virnuillessa hänelle. ”Mää vannon Minni, että tuhoon sut… jos tää huone on…” Anni huuto kantautui hänen peräänsä. Minni hymyili ystävilleen ja lähtivät heidän peräänsä. ”Täydellinen,” Anni henkäisi samaan aikaan kun avasi ovea. Anni ja Vinski astuivat huoneeseen hämmentyneinä. Huone oli maalattu puhtaan valkoisella maalilla. Katossa roikkui pieni valaisin. Ovesta vasemmalle seinämälle oli koottu vaatekaappi ja lipasto. Huoneen nurkassa oli kasattu valkoinen pinnasänky. Turvakaukalo oli nostettu sängynviereen ja se mikä sai Annin kyyneleet kerääntymään silmille, että suoraan ovesta katsottuna oli kauniit vaaleankeltaiset rattaat. ”Miten te? Mistä te? Kuinka te?” Anni empi pidätelleen kyyneliä silmissään. Hän ei tiennyt mitä olisi ystäviltään kysynyt. Minni tarrasi ystävänsä olkapäistä kiinni ja halasi tätä lempeästi. ”Kiitos,” Anni sai lopulta huokaistua ja kääntyi halatakseen naista kunnolla. ”Miten nää tavarat voi olla täällä?” Anni kysyi, kun hiplaili kasattuja huonekaluja, kun naisen tarkoitus oli tuoda ne vasta myöhemmin. ”Luuletko sää, että en olisi varautunut?” Minni kohautti harteitaan. ”Sää tiesit, että saat mut käännytettyä,” Anni huokaisi ilahtuneena. ”En pelkästään minä,” Minni jatkoi. Anni hieroi kevyesti Vinskin olkavartta, joka nojasi samalla pinnasänkyyn. ”Tänne on pikkuisen hyvä tulla,” Moto tokaisi ja silitti kevyesti Annin poskea. ”No totisesti,” Anni vastasi. ”Vaunut sain ystävältäni, jos ei kierrätys haittaa?” Santtu kysyi ja hipaisi vaunuja. ”Rakastan kierrätystä ja nämä ovat tosi siistissä kunnossa,” Anni katsahti ja tutki vaunuja tarkemmin. Anni suoristi itsensä ja katsoi ystäviään. ”Kiitos… kaikille,” Anni hymyili leveästi. Turbo kaappasi naisen ryhmähalaukseen muiden ystäviensä kanssa.



”Vinski voisitko palata todellisuuteen ja keskittyä siihen mikä oikeasti on tärkeää?” Anni karjahti sairaalavuoteelta. Pari kuukautta oli sujunut rivakasti ja Vinski oli hälytetty maasta Marsiin, tukemaan puolisiaan kaiken mahdollisin tavoin. Annin synnytys oli käynnistynyt ja miehen saapuessa Marsiin oli tämä jo odottamassa pääsyä osastolle. Mies muistaa, vain Miihkalin hakeneen hänet ja Minnin jäämään maahan miehen tilalle auttamaan veikkojaan, Leipäjuuston ollessa enemmän ahkerampi Chicagon tuhoamisen kannalta. ”Totta kai! Kerrot, vain miten voin auttaa,” Vinski palasi maanpinnalle ja muistaen, että nainen oli edelleen puhunut hänelle. Anni saatiin omaan huoneeseen, johon hölmistynyt valkea marsilainen pyöri vain ympyrää. ”Vinski istu alas! Sun levottomuus saa mutkin hermostumaan,” Anni ärähti miehelle. Kolkko huone sai Vinskin hieman ahdistumaan. ”Luulin synnäreitä hieman inhimillisemmiksi,” Vinski nyrpisti kuonoaan ja istui sängyn viereiselle tuolille. ”Tää on synnytysosasto… ei vastasyntyneiden,” Anni muistutti. ”Onko niissä ero?” Vinski kysyi ja sai Annin kääntämään epäuskoisen ilmeensä tähän. Miehen hölmöt vastaukset sai kivun osittain välillä unohtumaan, kunnes vauva muistutti itsestään kivuliailla supistuksilla. Anni irvisti kivusta ja yritti löytää hyvän istuma asennon. ”Onko kaikki hyvin?” Vinski kysyi hieman apeana. Hän ei tiennyt mitä olisi tehnyt tai sanonut naiselle ilman, että tämän tarvitsisi miehelle ärhennellä. ”Ei… mua sattuu!” Anni parahti ja nojasi etukenoon. ”Voisitko hieroa mun selkää?” Anni kysyi ja katsoi anovasti pohtivaa marsilaista. ”Joo totta kai,” Vinski vastasi nousten seisomaan. ”Toivottavasti tää olisi pian ohi,” Anni huokaisi istuen sängynlaidalla, kun mies paineli kevyesti rystysillään naisen alaselkää. ”Kyllä sää tästä selviät!” Vinski kannusti. Anni kääntyi hieman Vinskiin päin hymyillen lempeästi tälle. Ensimmäistä kertaa mieheltä tuli kannustava kommentti. Vinski painoi kevyen suudelman naisen poskelle. ”Usko mua… kohta sun kivut helpottaa ja saat pitää pientä poikaa sylissäs,” Vinski kuiskasi naisen korvaan ja sai Annin hyväntuulisesti mulkaisemaan tätä. ”Tai tyttöä,” Vinski naurahti.


Vinski ei voinut olla ihastelematta sylissään olevaa kääröä. Annin synnytys oli kestänyt lähemmäksi paria vuorokautta, mutta nyt se odotus oli palkittu. Hänen sylissään tuhisi pieni elämän alku. Tämä pienokainen oli nyt jo muuttanut miestä hiirenä. Vinski seisoi ikkunan edessä vastasyntyneiden osastolla ja katseli valon alla pieniä kasvoja, jotka osittain olivat piiloutuneet kapalon sisään. Vinski raotti sormellaan kapaloa ja kuuli pientä maiskutusta. Vinskin suulle nousi rakastava hymy ja mies laski päätään alemmas tuntiessaan antenniensa päissä, kuinka vauvan kanssa loi uuden siteen. Siteen mitä kukaan ei tulisi ikinä katkaisemaan. Vinski suukotti vauvan kuonoa kevyesti ja nosti katseensa Marsin karuun horisonttiin. ”Harmi, että jouduit tällaisiin olosuhteisiin,” Vinski huokaisi alakuloisena. Huokaus sängystä sai miehen huomion. Anni oli nukahtanut synnytyksen jälkeen, Vinskin luvatessa pitää huolta pienokaisesta. Mies käveli pienokaisen kanssa takaisin Annin sängyn vierelle. Nainen oli ollut oikeassa. Vastasyntyneiden osasto oli paljon inhimillisempi, kuin mies oli kuullutkaan. Karuudesta ei ollut tietoakaan.

Anni raotti varovaisesti silmiään ja hymyili pienesti miehen ihastellessa edelleen sylissään olevaa kääröä. ”Huomenta…” nainen huokaisi ja sai Vinskin hymyilevät kasvot itseensä. ”Huomenta… mikä olo?” mies kysyi. ”Ihan hyvä… nyt kun sai levätyksi,” Anni huokaisi ja venytteli pienesti. ”Sää näytätkin pirteältä,” Vinski ilahtui ja siirtyi istumaan naisen vierelle sängylle. ”Mites pikkunen?” Anni kysyi ja nojasi kevyesti miehen olkaa vasten, ihastellen vain pientä tuhisijaa. ”Hyvin… nukkunut koko ajan,” Vinski vastasi. ”Tais pikkusellakin olla rankkaa,” Anni ihasteli. ”Niin tais,” Vinski komppasi. ”Oletko jo kertonut veikoille, että pienokainen on täällä?” Anni kysyi. ”En vielä ja oikeastaan en tie haluanko,” Vinski pohti. Anni katsoi hieman surkeana miestä. ”Kuin niin?” nainen kysyi. ”Mää haluan nauttia tästä hetkestä… kun kumminkin mun pysäyttämiseen ja rauhoittumiseen tarvittiin vauva,” mies naurahti. ”No siinä kyllä tää pienokainen onnistui paremmin kuin hyvin,” Anni naurahti. ”Ja ymmärrän sua hyvin… he kuitenkin ehtivät nähdä pienokaisen sitten, kun palaamme maahan,” Anni henkäisi. Vinski suukotti kevyesti naisen otsaa ja ojensi pienokaisensa äitinsä syliin. Vangitseva hiljaisuus täytti huoneen. ”Mitenköhän me pärjätään?” Anni tokaisi huolestuneena. ”Kyllä me pärjätään… onhan meillä Turbo, Moto ja Santtu maassa auttamassa,” Vinski rohkaisi naista. ”Mutta emme voi heille sysätä lapsemme kasvatusta,” Anni jatkoi katsahtaen miestä. ”Ei tietenkään… mutta he ovat varmasti apunamme, jos sitä pyydämme,” Vinski totesi hellästi ja siirsi naisen kainaloonsa. ”Se on totta. Harmi vain, kun Minni ei voi jäädä,” Anni totesi. ”Mutta se on aina tavoitettavissa. Ties minkälainen rasavilli tästä tulee,” Vinski naurahti ja osoitti pienokaista. ”Meinasitko laittaa kenraalin kovaan kouluun siinä kohtaan?” Anni tyrskähti hyväntuulisesti. ”Ei sitä tie? Vois auttaa,” Vinski kohautti harteitaan ja sai Annin pyörittelemään päätään. ”Sää tuut vielä saamaan äidin ja isän ihan huolestuneiksi,” Anni leperteli vauvalle. ”Monen vuoden ajaksi,” Vinski naurahti ja sai naisenkin hyvälle tuulelle.

”Tulilinja!” Moton ääni kantautui stadionin sisällä. Hiirien välinen jalkapallopeli oli jälleen yltynyt koko stadionin mittaiseksi. Kaksikko oli vielä saanut kenraalin mukaan peliin, joka ei miehiä säännöt ymmärrettyään päästänyt helpolla. Turbo juoksi pallon kanssa stadionin poikki, kunnes Minni taklasin tämän napaten pallon miehen otteesta. ”Et sää noin voi tehdä!” Turbo älähti hyväntuulisena, kun nainen tirskui hänen päällään. ”Itse sanoit, että taklaus on reilua… ja sallittua,” Minni naurahti ja nousi miehen päältä. Turbo ja Moto olivat juoksemassa naista kohti, kunnes nainen heitti pallon miesten yli merkattuun maaliin. ”MAAALIIII!” nainen huusi voitonriemuisesti nostaen kätensä ylös. Kaksikko taklasi voittajan ja naurun remakka täytti lattiatason. ”Vissiin sillä ei ollut väliä, onko marsilainen mies vai nainen?” Santtu huokaisi ja laski täyden hotdog tarjottimen pöydälle. ”Ai miten niin?” Minni naurahti ja nousi ensimmäisenä seisomaan. ”Kunhan ajattelin,” nainen huokaisi hyväntuulisena. ”Sää sanoit, että sää et pelaa mun kanssani enää,” Turbo tokaisi naisen korvaan. ”Jos shakista on puhe…” Minni tarkensi ja otti Motolta vastaan kotikaljatölkin. Turbo nyrpisti naiselle hyväntuulisesti nenäänsä, joka hellästi suukotti sitä. ”Mitenköhän Vinski ja Anni voi?” Santtu pohti nojaten tiskipöytään. ”Jaa a. Heistä ei ole kuulunut moneen päivään,” Minni jatkoi ja katsahti ystäviään. ”Toivotaan, että kaikki on sujunut hyvin,” Santtu huokaisi. ”Kelatkaa… Vinskistä isä,” Moto hymähti sohvan käsinojalta. ”Sepä se,” Turbo jatkoi. ”Vinskistä tulee hyvä isä,” Minni kannusti. ”Eikä me sitä tarkoitettukaan,” Moto puolusteli. ”Tuntuu vain oudolle… Vinski ei ole aikaisemmin ilmaissut isällisiä tarpeita,” Turbo jatkoi. Minni ja Santtu katsahtivat toisiaan huokaisten syvään. ”Huolestuttavaa on se ettei heistä ole viiteen päivään kuulunut mitään,” Santtu henkäisi hieroen niskaansa.

”No sitten on hyvä aika kuulla meistä…” kantautui miesääni toiselta puolelta stadionia. Vinski käveli ystäviään lähemmäksi. ”Katsokaa… mulla on vauva,” mies esitteli ystävilleen. Anni käveli miehen perässä ja pysähtyi miehensä viereen. Ihailevat huokailut kantautuivat lähemmäksi kaksikkoa. ”Voi kun hän on suloinen,” Santtu henkäisi. ”Onneksi olkoon,” Minni vastasi ja hieroi kevyesti valkean hiiren hauista. ”Kiitos,” Anni huokaisi. ”Hän on niin nätti,” Moto ihasteli pienokaista. Vauvan pieni ähinä sai Vinskin parantamaan tämän asentoa käsivarsillaan. Tämä ei kuitenkaan auttanut ja sai Vinskin ojentamaan kassin veikalleen. Mies siirtyi pienokaisen kanssa sohvalla Moto ja Turbo perässään. Naiset katselivat ihastuneena miesten perään. Vinski laski vauvan jalkojensa päälle ja heilutti kevyesti tämän jalkoja. Tämä sai pienokaisen rauhoittumaan. ”Yllättävää,” Minni vastasi. ”Miksi ette ilmoittaneet mitään?” Santtu kysyi Annilta. ”Vinski halusi nauttia hetkestä. Ja niin minäkin,” Anni selitti. ”Synnytys kuitenkin meni hyvin?” Minni kysyi. ”29 pitkää tuntia,” Anni puuskahti. ”Niin kauan?” Minni kysyi hämmentyneenä. ”Odota vain omaa vuoroasi…” Anni naurahti ja sai Minnin huokaisemaan syvään. Hän käveli ystäviensä luokse ja ihasteli pienokaista Vinskin jalkojen päällä. ”Tätä pitää vähän juhlia… ihan sillain vauvan mitan verran,” Santtu naurahti saaden Anninkin naurahtamaan. ”Todellakin… varsinkin, kun tämä yksi halusi tulla näin,” Anni tokaisi ja käveli sohvaryhmän luokse. Ihasteleva hiljaisuus täytti huoneen.

Anni tuuditti pienokaisen uneen vaunuihinsa. Pienokaisen rauhoituttua Anni palasi sisälle. ”Siitä,” Vinski tokaisi ja iski mopin naisen käteen. Anni katsoi miestä hölmistyneenä. ”Nyt siivotaan niin saadaan juhlistaa pienokaista,” Vinski ilmoitti innostuneena. Anni naurahti miehen perään. ”Vinski oikeasti odottaa tätä,” Minni tokaisi naisen vierestä. ”Sepä se… mutta hän on jotenkin hellyyttävä,” Anni ihasteli, kun mies kävi vääntöä veikkojensa kanssa. ”Tietääkö Vinski, että Miihkali ja Rontti on tulossa tänne?” Minni kysyi. ”Tietää… siksi se ehkä tätä odottaakin,” Anni vastasi. Kolahdus sai naisten huomion. Santtu oli lähtenyt käymään kaupassa hakemassa tarvikkeita juhlia varten. ”Pitäisikö heitä mennä vähän toppuuttelemaan?” Anni naurahti. ”Pitäisi,” Minni tokaisi jämäkästi. ”Millä te muuten saitte kyydin tänne?” Minni kysyi hämmentyneenä. ”Vastasyntynyt vauva ei saa matkustaa vaihtelevien paineiden vuoksi aluksessa. Saatiin erikoislupa käyttää Marsin pilottisiirrintä, että päästiin tänne,” Anni selitti. ”Harvinaista,” Minni hymähti. ”No sepä se. Luultiin jo ettei päästä tänne millään,” Anni naurahti, kun kaksikko käveli riehakkaan kolmikon luokse.

Myöhemmin Miihkali ja Rontti olivat saapuneet maahan juhlistamaan pienokaista. ”Sää oot tehnyt hyvää työtä Vinski!” Rontti tokaisi istuen puoliksi pöydällä pidelleen pientä vastasyntynyttä käsissään. ”Ei ole Vapaustaistelijoissa hetkeen nähty mitään noin pientä,” Miihkali ihasteli saaden pikkasen puristamaan tämän sormesta hellästi. ”Kiitos vain. Olen itsekin ylpeä,” Vinski kehuskeli ja nappasi Annin kainaloonsa. ”Niin ennemmin mää tarkoitin sitä, että vauva ei näytä sulta,” mies jatkoi saaden kaikki naureskelemaan. ”Ette opeta sille huonoja tapoja,” Minni sanoi ja nosti pienokaisen miehen sylistä. Anni ja Santtu kerääntyivät naisen ympärille leperrellen vauvalle. ”Varo vain Minni ettei vauva kuume nouse tappiin,” Rontti naljaili. Minni huokaisi ja pyöritti kevyesti päätään. ”Niin ei se leikkikaveri pahitteeksi olisi,” Anni jatkoi ja katsahti Turboa, joka hieroi ohimoaan kevyesti. ”Tukalaa,” Minni vastasi ja siirtyi miehensä viereen istumaan. ”Jos ei tiedettäisiin niin olisitte oikean perheen näköinen,” Miihkali jatkoi. ”Tää on joku salaliittoteoria,” Turbo älähti ja katsoi ystäviään. Minni silitti miehen olkavartta hellästi ja sai miehen lepertelemään vauvalle. ”No pistetään asiat tärkeysjärjestykseen,” Anni tokaisi ja astui Vinskin viereen. ”Mikä järjestys?” Moto kysyi hämmentyneenä. ”Jospa Minni aloittaisi lasten kanssa totuttelun, vaikka kummitädin roolilla?” Vinski kysyi ja katsoi Minniä. Nainen rekisteröi miehen vihjauksen ja katsoi hämmentyneenä pariskuntaa. Minni katsoi nopeasti myös Turboa. ”Siis mitä?” Minni kysyi. Anni katsoi nopeasti Vinskiä, joka nyökkäsi hyväksyvästi tälle. ”Olisitko sää vauvan kummitäti?” Anni kysyi innostuneena. Minni katsoi epäuskoisena Turboa. ”Totta kai mää suostun,” Minni naurahti ja ojensi pienokaisen miehelleen. Nainen nousi ylös ja halasi tiukasti ystäväänsä. Vinskikin halasi naista tiukasti.

”Ja sitten toinen ilmoitus…” Anni jatkoi ja nosti vauvan syliinsä. ”Te menette naimisiin?” Rontti kysyi. ”No ei,” Anni naurahti ja mulkaisi mentoriaan. ”Vaan?” Turbo kysyi. ”Me ei haluta pienokaista kutsua enää vauvaksi,” Anni hempeili vauvalle. ”Tai pienokaiseksi,” Vinski jatkoi. ”Pienokaisen nimi on tästä eteenpäin… Valeria Felicia VanWham,” Anni kertoi. ”Ooo,” Santtu ja Minni innostui ja silittivät pienokaisen poskia. ”Voi kun sulla on kaunis nimikin,” Santtu henkäisi. ”Ja kuinka vahvakin nimi,” Minni hymyili. ”Valeria Felicia?” Moto kysyi Vinskiltä, joka istui miehen viereen. ”Vain parasta mun tyttärelleni!” Vinski leveili. Moto kohautti kulmaansa miehelle. Vinski laski katseensa vakavaksi. ”Felicia on mun äidin nimi… halusin muistaa häntä jotenkin,” mies kertoi ja katsahti pientä hiirityttöä, joka oli puettu vaaleanpunaiseen hiuspantaan ja valkeaan bodyyn sekä beigen värisiin housuihin, joiden hännän puolella oli vaaleanpunaista röyhelöä. Moto iski tunteilevan veikkansa hartiaan kätensä, joka hymyili miehelle lempeästi. Rontti poksautti kuohuvan auki ja Miihkalin avustuksella jakoi ne muille juhlijoille. ”Valeria Felicia on kaunis nimi!” Turbo tokaisi veljelleen. Ystävykset kokoontuivat rinkiin. Vinski otti paikkansa Annin vieressä kaapaten tämän kainaloonsa. Anni suukotti tyttärensä otsaa kevyesti. ”Valeria Felicialle!” Rontti tokaisi kohottaen maljaa pienokaiselle. ”Valeria Felicialle!” jokainen nosti maljansa. Anni hymyili leveästi Vinskille. ”Äidin ja isän päivänsäde,” Anni henkäisi. ”Älä jätä meidän elämää tylsäksi,” Vinski naurahti ja silitti tytön poskea, suukottaen tämän jälkeen Annia kevyesti. ”Ei varmasti jätä!” Anni naurahti ja ilmeili kevyesti pienokaiselle.


A/N: Kiitos kaikille tarinan lukijoille! Jälleen yksi tarina saatu päätökseen. Keskityn toistaiseksi saamaan keskeneräiset tarinani valmiiksi, toki alustavasti kuten aina saa uusia tarina ideoita ehdotella, jos ei suoraan tuohon alas niin yv.täkin saa laittaa napppaan niistä koppia heti, kun saan kolme keskeneräistä valmiiksi

Hieno tarina ja ihana suloinen lopetus. Jäi mietityttymään vauvan tuleva väritys ja silmien/hiusten väri mutt ne on pikkujuttuja.

Kiitos

Tykkään jättää tällaisia pohdinta asioita kirjoituksiin antaen lukijalle luoda mielikuvan tarkemmin itse. Tässäkin juuri osuvasti saa luoda oman näkemyksen pikkuisesta. Tietysti jos tarina olisi tästä vielä edennyt niin voisi ollakin että sitten olisin luonut mielikuvan tästä pikkuisesta.

AWW ! Tää oli aivan ihana stoori. Voin vain kuvitella miten suloinen pikkuinen Valeria on. Tykkään.