SOP, osa 10: Halloween (K-15)

Ficcin nimi: Sinulle on postia, osa 10: Halloween
Kirjoittaja: HöpöHamsu
Beta: Pahgiz
Genre: Drama, Action, Horror & Angst
Ikäraja: K15
Päähenkilöt/Paritukset: Throttle, Modo, Vinnie, Charley & OC ( Jonkin verran viittauksia suhteisiin hahmojen välillä)
Yhteenveto: Limburger päättää tutustuttaa Charleyn ja Aishan pelon tunteeseen, lähettämällä superroistonsa Last Chanceen, Halloween yönä.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret kuuluvat laillisille omistajilleen ja Aisha (Ashani) kuuluu minulle. Myöskään tarinassa esiintyvät kohtaukset Halloween- elokuvasta eivät kuulu minulle. Enkä siis tästäkään luvusta mitään rahaa saa
DISCLAIMER!!!!: Sisältää (pienissä määrin) verta ja murhaa!

10. Halloween

Synkeän harmaat pilvet kerääntyivät taivaankannella yhdeksi muuriksi. Ne kävivät yhdessä aurinkoa vastaan. Hävittivät lähes kaiken valon, jota se halusi tuoda maailmalle.
Limburger katseli sään synkkenemistä masentuneena toimistonsa ikkunasta.
Pilvet olivat kuin ne mekastavat marsilaiset – pimentämässä hänen menestyksensä valoa.
Plutolainen kurotti limamato kuppiin pöydällään, mutta hänen sormensa tapasivat tyhjää.
Päivä senkun synkkenee, hän ajatteli surkeana.
Limburger paukautti nappia pöydällään, jolloin kuvayhteys laboratorioon aukesi.
” Karbunkle! Lisää limamatoja!” Hän karjaisi.
” Valitan teidän kulinaarisuutenne, meillä ei ole enää yhtään limamatoja.” Karbunkle sanoi.
” Ei ole? Miten niin ei ole? Vastahan me tilasimme niitä!” Limburger ärähti.
” Niin noh, syy taitaa olla siinä, että te tapaatte syödä stressiinne. Ja viimeaikoina meillä on ollut hieman… tuota... vaikeaa.” Karbunkle koitti vähätellä viimeaikaisia epäonnistumisia, ettei masentaisi esimiestään entisestään.
Tosiasia oli, etteivät he olleet onnistuneet keräämään Plutolle yhtään luonnonvaroja sitten alkukesän ja nyt lähestyttiin jo loppusyksyä.
Syy ei tosin ollut suunnitelmissa tai niiden puutteessa. Päinvastoin Limburger apulaisineen oli työskennellyt kovemmin kuin koskaan, mutta prätkähiiri kolmikko ilmestyi aina paikalle pilaamaan kaiken. Joskus jopa ennen kuin suunnitelmaa oli keretty pistää edes alulle.
Oikeastaan, välillä Limburgerista tuntui, että mieshiirillä oli kameroita hänen tornissaan tai että joku hänen alaisistaan vuoti tietoa näille.
Eivät he ennen ole äkänneet juoniani näin nopeasti. Mikään ei ole onnistunut sen jälkeen, kun se naaraspuolinen marsilainen ilmestyi…
Pienikokoinen hiirineito ei hänen alaistensa mukaan esiintynyt useinkaan mukana taistelussa. Joskus hänet saattoi nähdä piileskelemässä taistelukentän reunoilla, mutta tyttö ei kuulemma ottanut koskaan itse osaa taisteluun.
Oli miten oli, Limburger oli varma, että lyhyt marsilaisnainen oli osasyy hänen viimeaikaiseen epäonneensa.
” Ne hännälliset hanhet ovat valppaampia kuin yleensä. Mikä varmasti johtuu siitä mamsellista, jonka alkuperää sinä et vieläkään ole selvittänyt!” Kalamies siristi syyttävänä silmiään tohtorille.
” Olen yrittänyt kyllä, teidän suurlöyhkäisyytenne! Kävin läpi kaikki Marsin aikaiset arkistot ja rekisterit joita meillä oli hiirikansasta. Enkä löytänyt yhtään profiilia, joka olisi sopinut häneen. Tarkistin jopa Pluton ilmavalvonnalta, oliko Maan läheisyydessä liikkunut avaruusaluksia sinä aikana kun kohtasimme hänet ensimmäisen kerran. Ei ollut. Mistä ikinä hän on tullutkaan, se ei ole Mars.” Karbunkle selitti ja nosti näytölle valvontayksiköltä saamansa raportit.
Limburger silmäili niitä, muttei ollut oikeastaan kiinnostunut professorin säälittävistä selityksistä.
” Väliäkö sillä, mistä hän on tullut, kunhan hän ei jää tänne!” Hän huudahti.
Samassa kalamiehen toimistoon vievät pariovet läimähtivät auki.
Sisään asteli Greasepit kädessään oranssi kurpitsanaamainen sanko ja naamallaan tuuheat tekoviikset.
” Tsau pomo! Tykkääks mun baffista?” Mies asteli ylpeillen pöytänsä ääressä istuvan kalamiehen luo poseeraamaan.
” Greasepit-pojuseni… Mitä pyhän pyrstöevän nimeen, sinulla on naamallasi?” Limburger kysyi.
” Viikset, pomo. Mä oon italialainen putkimies halloum-viiniks!” Greasepit kertoi ja silitti tekoviiksiään arvokkaasti.
Plutolaispomo hieroi ohimoitaan voimakkaasti.” Kysyisin mistä ihmeestä sinä puhut, jos jaksaisin teeskennellä kiinnostunutta, mutta juuri nyt minulla on muuta mietittävää. Kerro siis asiasi ja häivy!” Hän murahti.
” Ööh, tulin vaa kysyy, et voinko mä yhä mennä karkkikierrokselle vai?” Rasvaa tihkuva mies kysyi.
” Aaaaah.” Limburger huokasi syvään. ” Ihan sama. Mene! Kunhan jätät minut rauhaan!”
” Kiitti, pomo!” Greasepit hihkaisi.
Mies ei malttanut pitää intoa sisällään ja hyppeli onnessaan ulos huoneesta.
Tampio… Plutolainen ajatteli.
Oli niin tyypillistä Greasepitiltä hurahtaa johonkin ihmisten keksimään hömppäjuhlaan, jolla haluttiin yleisesti hyväksyä huonoja tapoja, kuten yletöntä karkin syöntiä ja toisten pelottelua.
Limburger pudisti ajatukset vähä-älyiseen ykkösmieheensä liittyen ja kääntyi takaisin ruudun suuntaan.
” Meidän on keksittävä piakkoin jotakin jolla säikäytämme sen hiirulaisen kolostaan ja passitamme hänet takaisin kiertoradalle!” Hän sanoi Karbunklelle, joka raapi miettiväisenä leukaansa.
Edes niillä raivohulluilla rotilla ei voi olla mitään sitä vastaan, että lähetän heidän ystävänsä kotiin…
” Miksi odottaisimme hiiren pakenevan kolostaan, saadaksemme hänet kiinni, kun voimme saalistaa hänet kolossa?” Tihrusilmäinen mies ehdotti ilkeä virne kasvoillaan.
Limburger risti kätensä. ” Kerro toki mitä sinulla on mielessä, proffaseni.”
” On eräs, joka on erityisen lahjakas metsästäjä. Hän toimii hiljaa, eikä koskaan jätä jälkeensä todistajia. Saamme siis tytön ja hengiltä kaikki jotka ovat hänen seurassaan.”
” Uuh kerrassaan loistavaa!” Limburger myhäili. ” Kolme kreatiinilla kyllästettyä kiusankappaletta voi tosin olla liikaa, joten pelatkaamme varmanpäälle...” Mies paukautti toista nappia pöydällään.
” Greasepit! Palaa takaisin. Sinulle on töitä...” Kalamiehen suupielet vetivät ylöspäin julmaan virneeseen.
Yksi toiveikas auringonsäde oli löytänyt tiensä pilvimuurin lävitse ja valaisi suoraan hänen toimistoonsa.
Ehkä tästä tulee sittenkin ihan kelvollinen päivä…

Aisha nyppi oransseja kurpitsan säikeitä pois kynsiensä alta.
He olivat yhdessä Charleyn kanssa kaivertaneet kaksi isoa kurpitsaa ilkeästi irvistäviksi lyhdyiksi.
” Sotkuista puuhaa.” Hän tuumasi ääneen ihmisnaiselle, joka kietoi parhaillaan kelmua kurpitsan sisälmyksiä sisältävän kulhon suojaksi.
” Sanos muuta!” Charley tokaisi. Hän nosti kulhon ja vei sen jääkaappiin, avaten oven työntämällä kahvaa kämmenselällään, ettei tahrisi sitä oranssiin tahmaan.
” Purkitan ton huomenna ja pistän pakkaseen, nii saadaa sitte kiitospäivänä piirakkaa.”
Hiirinainen kurtisti kulmiaan ” Kiitospäivänä?”
” Toinen meidän amerikkalaisten juhla. Sitä juhlitaan sen yhden sadonkorjuun päättäneen illallisen muistoksi, kun eräät uudisasukkaat Plymouthissa, kutsuivat Wampanoag-heimon jäseniä juhlimaan kanssaan ensimmäistä satoaan.” Charley selitti samalla kun huuhtoi kurpitsan jäänteet käsistään. ” Tai niin meille aikanaan koulussa väitettiin, mut mikäli mä olen ymmärtänyt oikein intiaanit juhlivat sitä jo kauan ennen meitä valkonaamoja.” Nainen virnisti huvittuneena.
” Ookei?” Aisha sanoi kummastuneena.
” Nykyään juhlan idea on lähinnä se, että kokoonnutaan perheen kesken ylensyömään ja kattomaan amerikkalaista jalkapalloa.”
Hopeaturkkinen nainen nosti kurpitsan ”hatun” takaisin reiän päälle ja astui hieman taaksepäin nähdäkseen julmakatseisen vihanneksen paremmin.
Jo on perinne… Aisha ajatteli katsellessaan lyhdyn suuta – riviä kurpitsan pintaan koverrettuja teräväkärkisiä kolmioita.
Marsilaisnainen ei ymmärtänyt Halloweenin ideaa lainkaan. Mitä hauskaa oli karmaisevissa koristeissa, ruumiinosilta näyttävissä ruuissa, hirviöasuissa ja veret seisauttavissa elokuvissa?
Mitä hauskaa oli pelossa?
” Minä en tajua. Miksi te juhlitte tätä?” Aisha kysyi, pitäen katseensa tyhjäksi kaiverretussa kasviksessa.
Charley sammutti hanan ja nappasi sitten keittiöpyyhkeen kuivatakseen kätensä. ” Noh, se varmasti riippuu paljon ihmisestä. Lapset juhlii lähinnä ilmaisen karkin takia, jotkut tykkää pukeutua naamiaisasuihin ja joitain taas kiehtoo kauhu ja yliluonnollisuus.” Hän kohautti olkiaan. ” On oikeastaan aika vaikee sanoo, mikä on just se syy minkä takia monet meistä tykkää Halloweenistä niin paljon”
” Miksi sinä juhlit sitä?” Marsilaisneito katsahti ystäväänsä.
” Ai mä? Mä juhlin sitä, koska musta se ajatus Samhain – vanha kelttiläinen juhla, johon Halloween suurimmalta osin perustuu- taustalla on äärettömän mielenkiintoinen. Ajattele -” Ihmisnainen asteli hiirinaisen luo. ” Kaksi erillistä maailmaa, jotka kohtaavat kerran vuodessa. Pienen hetken ajan molemmat on yhtä. On vaan eläviä ja eläviäkuolleita.” Charley nosti virnuilevan juureksen kasvojensa eteen ja keinahti muutaman kerran puolelta toiselle.
” Kuolleet ei mullasta muuksi muutu...” Aisha mutisi hiljaa.
Punatukkainen mekaanikko siirsi kurpitsan pois naamansa edestä. ” Mitä sanoit?”
” Hm? En mitään.” Marsilaisnainen hymyili vaimeasti.
He rupesivat siivoamaan jälkiään pois - pistivät veitset ja lusikat tiskikoneeseen, taittelivat pöydän suojana olleet sanomalehdet roskiin ja keräsivät irtonaiset kurpitsan siemenet biojätteeseen-, eikä Charley voinut olla huomaamatta Aishan alakuloista ilmettä.
Meninkö mä nyt sanomaa jotain väärää? Hän pohti luodessaan lyhyeen naiseen varovaisen katseen.
” Juhlitteko te mitään vastaavaa Marsissa?” Charley kysyi, jääden tarkkailemaan ystävänsä reaktioita.
Aisha lakkasi siivoamasta miettiessään. ” Eipä oikeastaan. Me juhlimme hyvin vähän mitään.”
” Ai? Miksi niin?”
Ihmisnaisen oli vaikea kuvitella, millaista oli olla juhlimatta. Hänestä tuntui, että jokaista vuodenaikaa odotettiin nimenomaan erilaisten juhlien takia. Syksyllä oli Halloween ja kiitospäivä, talvella joulu, uusivuosi ja ystävänpäivä, keväällä pääsiäinen ja kesällä itsenäisyyspäivä, sekä Labor day. Aina oli jotain, mitä odottaa.
” Silloin kun Mars rupesi yhdistymään- tai ei, on ehkä väärin sanoa noin. Silloin kun hiirikansat rupesivat yhdistymään - päättäjät päättivät, että ainut tapa vähentää näkemyseroja klaanien ja heimojen välillä oli kieltää kaikki heitä erottavat tekijät, kuten uskonnot ja perinteet, joista monen monituiset juhlat juonsivat juurensa. Ja niinpä ne vähän jäivät.” Naishiiri kertoi.
” Hetkinen hetkinen!” Charley räpäytti. ” Teiltä siis kiellettiin juhliminen?!”
” Vain sellaisten, jota kaikki eivät voineet tai osanneet juhlia sovussa.” Aisha hymyili punatukkaisen mekaanikon kauhistuneelle ilmeelle.
” Toihan on kamalaa! Tuhota nyt sadat erilaiset kulttuurit vaan, jotta kaikki olisi sulassa sovussa.” Ihmisnainen puhahti.
Hopeaturkkisen naisen hymy syveni. ” Mutta onko se todella? Kamalaa siis? Sillä jos sitä ajattelee hiukkasenkin pidempään huomaa sen olevan itseasiassa aika mahtavaa. Meidän lajimme, joka oli ollut säälimättömän julma vuosituhansien ajan, löysi muutamassa sadassa vuodessa yhteisen sävelen, vain sillä että kaikki suostuivat aloittamaan puhtaalta pöydältä.”
Charley pohti millaista se olisi, että kaikki kulttuurierot kiellettäisiin.
Miten se edes muka toimisi?
Miten kukaan saisi lähes kuuden miljardin henkilön suostumaan luopumaan omista tavoistaan, uskonnoistaan, perinteistään, juhlistaan, asioista, jotka tekivät heistä kansakuntina ainutlaatuisia?
Mä en kyllä suostuisi. Hän ajatteli.
Paljon saatiin hänen puolestaan päättää, mutta kun vaarassa olivat hänen joulu- ja pääsiäissuklaansa, raja tuli vastaan.
” Ootte te kyllä kummallista porukkaa.” Charley naurahti.
” Sanoo tyyppi, jonka laji yrittää pelotella irvistelevillä vihanneslyhdyillä kauan sitten kuolleita lajitovereitaan.” Aisha nälvi.
Naiset puhkesivat kikattamaan.
”  Touché. ”

Hämärän tullessa, naiset veivät lyhdyt korjaamon edustalle ja sytyttivät niihin kynttilät.
Mieshiiret saapuivat juuri kun toisenkin kurpitsalyhdyn virne leiskui pahaenteisenä.
” Niin outoa.” Throttle totesi sitä katsellessaan.
” Eikö?” Aisha sanoi silmät suurina.
Charley pyöräytti silmiään avatessaan tallin mekaanisen oven, jotta hiiret saattoivat tuoda prätkänsä suojaan.
” Toitteko te sen?” Hän kysyi miehiltä, jotka nyökkäsivät.
” Oisit voinu kyllä varottaa siitä ihmismäärästä. Kauhee ryysis! Oltiin jonossa ainaki puol tuntia!” Vinnie valitti.
Modo ojensi ihmisystävälleen rapisevan muovikassin, jossa oli sinikeltainen logo.
Blockbuster, Aisha luki.
Charley vilkaisi kassiin. ” Ah loistavaa!” Hän henkäisi tyytyväisenä.
” Mitä siellä on?” Vaaleatukkainen hiiri kysyi uteliaana.
” Yks tärkeimmistä osista oikeanlaista Halloween kokemusta – Kauhuleffoja!” Ihmisnainen hihkaisi.
” Tän paree olla parempi, ku se mikä me katottii viime vuonna!” Valkea hiiri risti kädet rinnalleen.
Aisha seurasi epävarma ilme kasvoillaan, kun Charley ja Vinnie poistuivat huoneesta kiistellen heidän viimeksi katsomansa kauhuelokuvan laadusta.
Throttle vilkaisi nopeasti hiirineidon ilmettä, ennen kuin puhkesi tietävään hymyyn.
” Ei taida olla sun juttu, vai mitä?” Hän arvasi.
Nainen irvisti.” Huomaako sen noin helposti?”
Hän oli kokenut pelkoa elämänsä aikana enemmän kuin tarpeeksi, tietääkseen ettei hän nauttinut siitä missään muotoa.
Tosin, en tahdo loukata Charleyta ja hän selvästi kovasti odottaa, että pääsee näyttämään elokuvan minulle. Aisha puraisi huultaan.
” Ei hätää, Aisha-neiti. Jos tää filmi on yhtää samanlaine ku viimeks, oot varmaan enemmän hämmentyny ku peloissas.” Modo sanoi vakuutellen ja laski kätensä naisen olkapäälle.
Naishiiri katsahti miehen kasvoihin epävarmana, mutta lopulta hänen ilmeensä suli harmaan marsilaisen rauhoittelevalle katseelle.
Throttle seurasi huvittuneena, kuinka Aishan luottavainen hymy vangitsi aluksi hänen kookkaan aseveljensä ja sai tämän sitten hiukan hämilleen.
” Ja jos rupee liikaa jänskättää, nii senkun loikkaat isoveikan syliin.” Kultaturkkinen johtaja naurahti ja taputti mennessään harmaaturkkista hiirtä olalle.
Modo loi murhaavan katseen mieshiiren perään, ennen kuin kääntyi hieman nolostuneena naisen puoleen.
” Älä välitä Throttlesta. Sen aivot ei oo vieläkää kokonaa toipunu siitä taikapulverista.”
Aisha nauroi.
” Oli hän toipilas tai ei, minun on varoitettava sinua, ettei Throttle arvannut ihan väärin. Ja mikäli päädyt istumaan viereeni, kannattaa varautua siihen, että pelästyessäni en juuri välitä henkilökohtaisista tiloista.”
Harmaa marsilainen virnisti. ” Luulempa kestäväni sen...”
” Hei, alkakaa tulla jo!” Kuului Vinnien kärsimätön ääni korjaamon asuintiloista.
Marsilaiset vilkaisivat huvittuneena toisiaan.
” Mee sä jo vaa. Mä suljen vielä oven.” Modo sanoi ja otti muutaman askeleen lähemmäs seinänvierustaa.
” Okei.” Aisha myöntyi.
Hän lähti kävelemään ovea kohti, mutta kääntyi tahtomattaan vilkuilemaan taakseen muutamaan otteeseen. Oli kuin pienet muurahaiset olisivat juoksennelleet hänen poskillaan, aina kun hänen silmänsä tapasivat harmaan jättiläisen.
Modo oli niin ihana.
Kookas hiiri oli aina kolmikosta ensimmäisenä auttamassa ja varmistamassa, että hänellä oli kaikki hyvin. Aisha tiesi sen johtuvan puhtaasti miehen luonteesta, muttei voinut vaientaa pientä naisellista ääntä sisällään, joka toivoi ylenpalttisen huolehtimisen viittaavan Modon pitävän hänestä, enemmän kuin pelkkänä ystävänä.
Naishiiri tunnisti äänen sisällään vaaralliseksi ja tiesi, että hänen olisi pitänyt hiljentää se pikinmiten – ihan oman parhaansa tähden.
Ei ollut tervettä elää haavekuvissa, varsinkin kun todellisuus oli niihin verrattuna musertavan julma.
Aisha henkäisi syvään kävellessään rappusia yläkertaan.
Voi kun hänkin olisi vapaa tutkimaan sydäntään.

” Suljetko verhot, Throttle.” Charley pyysi, tullessaan sisään huoneeseen syli täynnä leffaeväitä.
Mieshiiri nousi nojatuolilta ja käveli huoneen ainoan ikkunan luokse. Sälekaihtimet olivat hieman jumissa, joten Throttle sai kiskaista niiden narusta useamman kerran, ennen kuin ne suostuivat laskeutumaan. Hän käänsi ne vielä ala-asentoon ja veti verhot niin, ettei huoneeseen tuonut valoa enää muu kuin pieni pöytälamppu sohvan viereisellä pöydällä.
Throttle palasi paikalleen.
Modo saapui huoneeseen käsissään kaksi koria kotikaljaa. Hän asetti niistä toisen sohvapöydän juurelle ja toisen pienemmän sohvan viereen, jonka Vinnie oli jo vallannut kokonaan itselleen. Mies suoristautui ja huomasi, että ainoat vapaat paikat olivat Aishan vieressä ja Vinnien jalkojen alla, joilla mies epäilemättä piti paikkaa tietylle punatukkaiselle ihmisnaiselle. Mikäli hän ei tahtonut koetella valkoturkkisen veljensä hermoja, riistämällä tältä tilaisuuden istua Charleyn kanssa, oli parasta mennä istumaan lyhyen naisen viereen toiselle sohvalle.
Aisha hymyili Modolle, tämän istahtaessa.
” Päätit näemmä uhrautua.” Hän naurahti ja korjasi asentoaan, joka oli miehen istuuduttua horjunut.
” Jonkun oli pakko. Plus -” Harmaa jättiläinen nojautui hiirinaisen puoleen. ” Eräs olisi marmattanut lakkaamatta koko loppuvuoden.”
Aisha ja Modo katsahtivat molemmat viereiselle sohvalle.
Vinnie nappasi ohimenevää Charleytä lanteilta ja istutti tämän viereensä. Ihmisnainen loi hiukan äkäisen katseen valkean hiiren suuntaan, mutta jäi kuitenkin paikoilleen.
Marsilaiset katsoivat takaisin toisiinsa ja hymyilivät tietävästi.
Throttle vilkuili molempien parivaljakoiden suuntaan itsekseen virnuillen. Molemmat hänen veikoistaan tulisivat tänään tuskin keskittymään elokuvaan paljoakaan.
Mies tunsi kevyen kateuden piston sisällään.
Olisipa häntäkin häirinnyt naisellisen kehon kevyt kosketus ja vieno tuoksu.
Mitenköhän Carbine voi?
Siitä oli nyt melkein vuosi kun he olivat viimeksi tavanneet tai edes jutelleet. Rimfire oli viime visiitillään Stokerin kanssa kertonut törmänneensä naiseen moneen otteeseen ja tämän vaikuttaneen olevan ihan kunnossa, mitä nyt ruhjetta tai paria lukuun ottamatta.
Sen olisi pitänyt rauhoittaa Throttlea.
Carbine oli hengissä ja vain sillä oli todellisuudessa merkitystä. Mutta silti aina kotia tai tyttöystäväänsä ajatellessaan, kultaturkkinen hiiri koki valtavaa ahdistusta ja syyllisyyttä, ettei ollut naisen apuna tai turvana, kuten ’kunnon’ poikaystävän olisi kuulunut olla.
Hän tiesi senkin, että vaikka hänelle oltaisiin tarjottu mahdollisuutta lähteä, hän ei tekisi niin. Ei, ennen kuin Maa oli vapaa plutolaisista.
Olen pahoillani, Throttle ajatteli ja toivoi, että hänen mentaalinen viestinsä kulkisi satojen miljoonien kilometrien matkan Marsiin ja tavoittaisi hänen rakkaansa.
” Hysss! Se alkaa!”
Marsilaismies havahtui aatteistaan, Charleyn sihahtaessa äkäisesti.
Joku painoi pöytälampun katkaisijaa, jolloin täydellinen pimeys nielaisi huoneen.
He istuivat vaiti pimeässä. Videonauhuri humisi ja TVn ruudun reunoilla välkähti, ennen kuin painostava pianomusiikki, jossa oli taustatahtina kummallinen ääni, pärähti soimaan. Pikkuhiljaa ruudulle alkoi välkähtelemään tekstiä. Kirjaimet ilmestyivät aina kirkkaan oransseina ja hälvenivät räikeän punaisen kautta taustan mustaan.
Aisha huomasi jo muutaman kymmenen sekunnin jälkeen kokevansa olonsa ahdistuneeksi. Ja kun näytön toiseen laitaan ilmestyi kurpitsalyhty, vaikkakin näennäisenharmittoman näköinen semmoinen, naishiiri tajusi, ettei hän mitenkään kestäisi koko elokuvan läpi.
Olisi pitänyt kertoa rehellisesti Charleylle, etten kestä mitään tämmöisiä kauhujuttuja, hän ajatteli katuvasti.
Aisha ummisti silmänsä ja toivoi, että häiritsevä musiikki loppuisi jo. Sen hieman hiljentyessä, hän raotti toiveikkaasti luomiaan, vain huomatakseen kameran kohdistaneen kurpitsaan ja sen lähenevän hetki hetkeltä.
Viaton harvahampainen hymy muuttui mielipuolisemmaksi, mitä lähemmäs kamera pääsi.
Ehkä ihmiset eivät olekaan täysin sekopäisiä kasvilyhtyineen. Oli sitten kuinka kuollut tahansa, on pakko myöntää noiden olevan hyvin häiritsevän näköisiä…
Hiirineito sulki jälleen silmänsä.
*Haye Cad, Haye Raem - antakaa tämän olla pian ohi!
Modo vilkaisi vaivihkaa sivulleen ja huomatessaan naisen pitävän silmiänsä tiukasti ummessa, kääntyi katsomaan tätä.
Elokuva ei ollut vielä edes pääsyt alkutekstien ohitse ja Aisha oli jo kauhuissaan?
Sen kummempia ajattelematta, harmaa hiiri nappasi marsilaisneidon kapean käden omaansa. Aishan kämmen hautautui miehen valtavaan kouraan.
Tuntiessaan kosketuksen, nainen nosti päätään ja kohtasi Modon rauhoittavan hymyn. Hopeaturkkinen hiiri tunsi oudon lämmön läikähtävän sisällään, kunnes kiitollisuus ja helpotus astuivat esiin.
Aisha puristi Modon kättä kiitokseksi, ennen kuin käänsi katseensa takaisin ruutuun.
Nainen elokuvassa valitti surkeasti ja hetken ajan hän oli hämmentynyt, mitä oli meneillään, kunnes kamera kääntyi hieman ja toi näkyviin vaikuttavan kokoisen veitsen, jonka hopeisena välkähtelevää metallipintaa tahri punainen neste.
Veri.
Marsilaisneito kiskaisi hiirimiehen käden syliinsä ja kietoi toisen kätensä Modon lihaksikkaan olkavarren ympärille.
Mies irvisti pienesti, Aishan tarratessa tiukasti kiinni.
Oi äiti, mikä ote!
Harmaahiiri puristi suunsa suppuun salaa toivoen, että voisi pyytää tyttöä siirtymään toiselle puolelleen. Hänen metallinen kätensä kun oli jo muutenkin niin lommoilla, ettei pari uutta jälkeä olisi haitannut mitään.
Modo koitti kiertää kättään asentoon, jossa veri saattaisi ehkä kiertääkin, mutta vaaleatukkaisen naisen rautainen ote ei antanut periksi.
Mies luovutti vaimeasti huokaisten. Hän ei voinut kuin alistua kohtaloonsa. Aisha oli varoittanut häntä millainen oli pelästyessään ja itsepähän mieshiiri oli paikkansa valinnut.

Valkea ajoneuvo paikallisen poliisin tunnuksilla pysähtyi ränsistyneen talon eteen. Autosta nousi mies beigessä trenssitakissaan. Hän otti muutaman askeleen eteenpäin ja pysähtyi sitten sekunniksi katselemaan asuttamattoman talon pimeitä ikkunoita ja tummia varjoja joita hoitamattoman puutarhan puut heittivät haalistuneisiin seinämiin.
Lähes kalju mies odotti, että sheriffi ehti hänen rinnalleen, ennen kuin lähti kävelemään tämän kanssa pihapolkua pitkin.
” Asuuko täällä kukaan?” Sheriffi kysyi.
” Ei sitten vuoden 1963, kun se tapahtui. Jokainen lapsi Haddonfieldissä uskoo tässä paikassa kummittelevan.” Mies kertoi.
” Saattavat olla oikeassa.”
Miehet astelivat taloon sisään muitta mutkitta. Sherifffi valaisi taskulamppunsa kellertävällä valolla ympäristöään, trenssitakkisen miehen liikkuessa suoraan kohti portaita.
” Katso.” Sheriffi kuiskasi.
Aisha käänsi kasvonsa äkkiä pois. Varmana, että näytölle välähtäisi pian jotain karmivaa.
” Voit katsoa.” Modo kuiskasi hetken päästä. ” Ei tässä näy mitään.”
Varovasti hopeaturkkinen marsilainen siirsi katseensa takaisin ruutuun.
” Mies ei tekisi tuollaista jälkeä.” Sheriffi totesi, katsoessaan jonnekin kuvaruudun ulkopuolelle.
” Tämä ei ole mies...” Mies sanoi inhoten, hänenkin silmänsä siellä missä sheriffin.
Hän kääntyi kannoillaan ja palasi takaisin rappusten luo. Mies trenssitakissa kulki ensimmäisenä, vaikka lamppu oli yhä sheriffillä. Tämä kulki päättäväisin askelin, tietäen täsmälleen, mihin tahtoi mennä. Hän johdatti heidät huoneeseen jossa suurin osa valkeasta kukkatapetista oli kuoriutunut kokonaan pois. Toinen huoneen takaseinällä olevista pitkistä ikkunoista oli auki.
” Se tapahtui täällä. Hän istui juuri tässä.” Mies kertoi, ojentaen kättään näkymätöntä tyttöä kohti.
Sheriffi ei vaikuttanut kuuntelevan, vaan meni automaattisesti tarkistamaan viereisen huoneen. Huomattuaan sen olevan tyhjä, hän käännähti kannoillaan ja palasi toisen miehen luo.
” Hän on voinut nähdä meidät ikkunastaan.” Kaljuuntuva mies sanoi toiselle, kävellessään kohti ikkunaa. ” Nurmikolla seistessään, hän on voinut katsoa sisään ja nähdä meidät.”
Ilkeää narahdusta seurasi lasin räsähdys, kun vanha ränni irtosi ja iskeytyi ikkunaan.
Aisha vinkaisi kauhuissaan.
Mieshiiri hänen vierellään oli myös vinkaista. Ei tosin kauhusta, vaan kivusta. Hiirineito oli nimittäin löytänyt kynsillään sen viimeisen hermon hänen puutuneesta käsivarrestaan, joka vielä tunsi jotain.
Pitäis varmaan olla onnellinen, et tunnen tässä vaiheessa ylipäätään mitään, Modo ajatteli vedet silmissään.
” V-voitasko pitää vessatauko?” Harmaaturkkinen hiiri loi tuskaisan katseen viereisellä sohvalla retkottavaan Charleyhyn.
” Hyvä idea!” Ihmisnainen hihkaisi.
Video pistettiin paussille jolloin pitkään samassa asennossa istuneet katsojat saattoivat oikoa puutuneita jäseniään.
Tai osa saattoi.
” Ööh, Aisha-neiti?” Modo kysyi varovasti tytöltä, joka rutisti yhä hänen olkavarttaan, kuin hänen henkensä riippuisi siitä. ” Voisinko saada handuni takasin ihan hetkeks? Ois päästävä käymään isojen poikien huoneessa.”
” Aisha?” Hän yritti uudestaan, kun mitään ei tuntunut tapahtuvan.
Hitaasti pienikokoinen marsilainen oikoi sormensa ja veti kätensä pois, päästäen miehen käden viimein vapaaksi.
Modo ähkäisi onnellisena, päästessään kipristelemään sormiaan. Pikkuhiljaa tunto palautui harmaan jättiläisen sormenpäihin.
” Tiedätkös... Voisit tosissasi harkita uraa ruuvipuristimena.” Hiirimies virnisti leikkisästi naisen suuntaan.
Aisha nousi äkisti pystyyn.
” Anteeksi.” Hän sopersi, luomatta minkäännäköistä katsetta harmaaturkkiseen mieheen ja käveli sitten rivakoin askelin ulos huoneesta.
Modo jäi tuijottamaan hiirinaisen perään hölmistynyt ilme kasvoillaan.

Aisha kulki puolijuoksua rappuset alas, keittiön ohi, vessaan ja lukitsi oven perässään.
Ahdistava tunne väreili rinnassa ja sai sydämen lyömään hirvittävää tahtia.
Jotakin on taas meneillään, Hän ajatteli.
Aluksi Aisha oli kuvitellut sen johtuvan vain epämiellyttävästä elokuvasta, mutta kun inhottava pelon tunne ei ollut hälventynyt lainkaan, Modon tarjottua lohtua käsivarrestaan, nainen oli tiennyt, että kyse oli jostain isommasta.
Voisiko Limburgerilla olla jokin uusi juoni? Aisha pohti.
Kalamies ei ollut ollut aktiivinen taas muutamaan viikkoon, mikä tarkoitti sitä, että plutolaisen tornilla juonittiin varmasti parasta aikaa.
Voi kumpa se ei olisi Limburger! En usko, että voin auttaa jätkiä enää yhdenkään hänen juonensa äärelle, varmistamatta heidän epäilyksiään.
Throttle ei varmasti uskonut valhettani viimeksikään! Aisha suki hermostuneena rinnalle ulottuvaa paksua suortuvaa.
Hiirineito oli saanut viimeisten parin kuukauden aikana käyttää kaiken kekseliäisyytensä juoniakseen mieshiiret Limburgerin uusien ryöstökohteiden luo.
Aluksi, hän oli vain väittänyt Charleylle ottaneensa vastaan puheluja hinausta tarvitsevilta asiakkailta ja neuvonut osoitteen johon mennä. Päästyään paikanpäälle ihmisnainen oli aina sitten hälyttänyt hiiret apuun.
Aishan oli kuitenki pitänyt lopettaa tämän taktiikan käyttö, kun Charley oli puhelinlaskun tullessa ihmetellyt ääneen, miten vähän siinä näkyi puhuttuja minuutteja.
Ei sillä, että se olisi loputtomiin toiminutkaan, mutta vale-asiakkaiden käyttö oli huomattavasti helpompaa, kuin kaiken maailman tarinoiden keksiminen miksi oli ehdottoman tärkeää, että he menisivät jäähallille juuri keskiviikkona ja miksi oli ajettava kolmenkymmenen minuutin päässä sijaitsevalle huoltoasemalle, kun alle seitsemän minuutin päässä oli yksi.
Marsilaisnainen tiesi varmasti, että ainakin Charley tiesi hänen tietävän enemmän kuin kertoi. Nyt olikin vain ajan kysymys, milloin hänen hatarat selityksensä eivät enää riittäisi.
Mitä minä heille muka sanon, ilman että paljastan mihin pystyn? Tai paremminkin, miten vakuutan heille, etten ole vihollinen, vaikka tiedän niin paljon heidän vastustajiensa juonista?
Marsilaisneito käveli pientä ympyrää vessan matolla, miettiessään.
Voisin hoidella Limburgerin, hyödyntämällä paikallisia lainvartijoita… Mikäli heitä siis EI ole lahjottu.
Hän olisi varmasti kauhuissaan. Ulkoplanetaarinen virkamies on kuitenkin plutolaisen bisnesmiehen pahin painajainen.
Tai! Nainen kiepsahti ympäri.
Voisin sabotoida hänen suunnitelmiaan itse. Tosin… Jos varastan laserpistoolin ja katoan, minulla on yhtä paljon selitettävää, kuin silloin jos vain kerron heille mitä Limburger aikoo.
Aisha hautasi kasvonsa käsiinsä, hiljaisesti voihkaisten.
Teki hän miten tahansa, aina hänellä oli jotain selitettävää. Miehet ja Charley olivat sulkeneet silmänsä naismarsilaisen oudolta käytökseltä ja nielleet kiltisti kaiken maailman selitykset siitä, arvatenkin siksi, että he olettivat Aishan vielä joku päivä kertovan heille kaiken.
Nyt kysymys olikin, miten hänen uudet ystävänsä suhtautuisivat, kun hän joutuisi kieltämään näiltä nämä kauan odotetut vastaukset?
Ei taida olla oikea aika miettiä moista. Katson nyt mitä tuleman pitää ja sitten voin pohtia mitä tehdä, Aisha päätti, ennen kuin antoi periksi silmien taakse keräytyneelle paineelle.

Olohuoneessa Modo koukisteli terveen kätensä sormia.
” Kuka ikinä väittääkää, et tyttöjen vieminen kauhuleffaan on hyvä idea… Älä kuuntele sitä. Se ei tiedä mistä puhuu.” Harmaa hiiri irvisti ystävälleen.
Throttle nauroi hyväntuulisesti.
” Riippuu tytöstä. Me käytii Carbinen kanssa jatkuvasti. ” Hän kertoi.
Kultaturkkisen marsilaisen mieleen tulivat muistot viimeisistä elokuvatreffeistä hänen tyttöystävänsä kanssa. Sota plutolaisia vastaan oli jo alkanut, mutta oli vielä niin alkuvaiheessa, ettei koko planeetta ollut hälytystilassa. Hallitus oli kirkkain silmin väittänyt plutolaisjoukkojen määrän planeetalla olevan niin minimaaliset, että armeija saisi hoideltua ne vain viikkojen aikana.
Kukaan ei ollut osannut silloin vielä todella pelätä.
Ja se ei ollut ihme. Kun he olivat Carbinen kanssa sinä kesäisenä iltana ajaneet Oraakkeliin, Akin suosituimpaan elokuvateatteriin, kaikki oli ollut aivan kuten ennenkin ja sota plutolaisia vastaan pelkkä kaukomaiden uutinen.
He olivat odottaneet jonossa ostaakseen aluksi liput ja sitten naposteltavat. He olivat kävelleet käsi kädessä lähes täyteen saliin ja istuneet kahden muun pariskunnan väliin, nauraneet vedet silmissä epäaidoille maskeerauksille ja pudistelleet päätään päähenkilön typerille valinnoille.
He olivat olleet vain yksi pariskunta ja ne olivat olleet aivan tavalliset treffit, muiden joukossa.
Ei Throttle ollut silloin tiennyt, että se olisi viimeinen kerta kun he saisivat olla niin huolettomia. Ei mies ollut silloin arvannut, että viikkoa myöhemmin teatterin paikalla ei olisi enää muuta kuin repaleinen kraatteri.
” Carbine rakasti kauhua. En tiiä muistatko semmosen leffan, ku Verisen helman heilahdus ?” Throttle piti pienen tauon, jonka aikana Modo nyökkäsi.
” Me käytiin kattomassa se viidesti.”
” Viis kertaa?!” Modo henkäisi, kuin uskomatta korviaan. ” Se leffahan oli surkea!”
” Niin oli. Kerta kaikkiaan hirvittävä.” Nuorempi marsilainen myönsi ja virnisti sitten onnelliselle muistolleen Carbinen räkäisestä naurusta.
Harmaa hiiri pudisti huvittuneena päätään.
” Hei hei, äläs ny esitä, et mä oon ainoo joka on joskus uhrautunu naisensa mieltymysten takia.” Throttle laski lasejaan ja katsahti merkitsevästi kookkaaseen aseveljeensä.
Modon silmäkulma nytkähti.
Francisca.
Hänen yhdeksännen luokan aikainen tyttöystävänsä, joka oli ollut kiinnostunut muodin lukuisista eri suuntauksista. Erityisesti tyttöön oli kolahtanut Marsiin ulkoplanetaaristen vieraiden mukana rantautunut extrofuturisistinen tyyli.
Harmaa marsilainen ei tiennyt miten, mutta hänen kultaturkkinen ystävänsä oli ollut aina paikalla todistamassa, kun hänen oli pitänyt pitää jotain naurettavaa kirkkaanvärisestä muovista valmistettua vaatekappaletta, Franciscan mieliksi.
” En kommentoi.” Mies risti kädet rinnalleen.
” Ai mitä?” Huoneeseen kävellyt Vinnie ihmetteli.
Modo heitti äkkiä tikarin terävän katseen Throttleen.
Uskallakin!
Kukaan ei kuitenkaan kerennyt sanomaan mitään kun alakerrasta kuului korvia vihlova piippaus.
” Jaahas, kuulostaa siltä, et on aika ottaa hanskat tiskiltä ja palata sorvin ääreen!” Rusehtava hiiri loikkasi nojatuolilta kevyesti jaloilleen.
” Awoooooh! Yöllistä toimintaa!” Valkea marsilainen tuuletti.
Hiirikolmikko rynni olohuoneesta ulos, rappuset alas ja aina tallin puolelle, jossa hälytyskutsun vastaanottaneet moottoripyörät jo odottivat heitä malttamattomina.
Charley juoksi paikalle, juuri kun marsilaiset käynnistelivät moottoreitaan.
” HEIHEI, MISSÄ PALAA?” Hän huusi, melun yli.
” Nyt ei kerkee söpöliini! Limalahna on taas vauhdissa.” Vinnie sanoi ja painoi kypäränsä visiirin alas.
” Valmiina?” Throttle karjaisi.
Ei sitten, Punatukkainen mekaanikko huokasi alistuneesti. Hän katsahti eteenpäin ja huomasi kauhukseen tallin oven olevan yhä kiinni.
” HEI JÄTKÄT OVI ON YHÄ!- Äh, ihan sama...” Ihmisnainen syöksyi kohti seinää, jolla tallinoven nostokytkin oli.
” Ja eikun… HANAT AUKI!” Miehet huusivat juuri, kun ovi avautui.
Charley nojasi kytkimeen raskaasti puuskuttaen.
HUH! Pakko asentaa tohon joku sensori tai jotain. Mulla ei oo varaa enää yhteenkään uuteen tallinoveen, Hän ajatteli.
Charley seurasi hetken katupölyn kieppumista ja otti sitten muutaman askeleen tallin ulkopuolelle.
Ne selvisivät! Nainen katsoi ihmeissään kurpitsalyhtyjä.
Lämmin kellertävä valo heijasti karmivat naamat synkkään asfalttiin.
Oli jo ihan pimeää.
Taivas oli täysin musta. Ei kuuta, eikä tähtiä missään. Raskaat pilvet leijuivat pahaenteisen näköisinä korkeiden rakennusten yläpuolella.
Toivottavasti jätkät saa hommat hoideltua, ennen ku alkaa satamaan…
Charley vilkuili huolestuneena taivaalle. Hetkenpäästä hän astui takaisin sisään, huomaamatta lainkaan hahmoa, joka väijyi häntä vastapäisen kujan varjoista.

Kaapinovet rymisivät, naamiomiehen koittaessa päästä käsiksi vaatekomeroon piiloutuneeseen tyttöön.
Tyttö vikisi itsekseen ja painoi itseään tiukemmin komeron nurkkaa vasten.
Tämä tiesi kohtalonsa olevan väistämätön, mutta toivoi silti että mies muuttaisi mielensä, kyllästyisi raapimaan oven säleitä ja lähtisi jahtaamaan jotakuta toista.
Sarja ohuita valkoisia lautoja räsähti pirstaleiksi, kun mies pisti nyrkkinsä niistä läpi.
Tytön kauhu kasvoi tuhat kertaiseksi ja hän rupesi hapuilemaan käsillään ympäristöään, hakien yläpuolellaan roikkuvien vaatteiden seasta lisäturvaa.
Naamiomies tunki kätensä tekemäänsä reikään ja huitoi sillä sokeasti.
Komeron lamppu syttyi, jolloin tytön kimeä voihkina voimistui - Mies saisi hänet hetkenä minä hyvänsä.
Henkarit ja puiset säleet sen kun lentelivät, valkomaskisen miehen pistäessä loputkin ovesta säpäleiksi.
Tyttö kurotti hätääntyneenä yläpuolelleen ja kalasti itselleen yhden metallisista henkareista. Hän väänsi siitä äkkiä itsellensä aseen, kun mies raivasi viimeisetkin ovenpalaset tieltään ja astui sisään ahtaaseen komeroon.
Hän kurkotti veitsellään tyttöä kohti, joka vastasi iskemällä tätä silmään suoraksi taivutetulla henkarillaan.
Naamiomies pudotti veitsen ja nosti kätensä kipua kohti, jolloin tyttö huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän tarttui veitseen ja-
TSIUM!
Television ruutu meni mustaksi.
Hei! Charley nousi kyynärpäidensä varaan närkästyneenä. Mitä tapahtu?
Samassa ihmisnainen kuuli ulkoa äkäisen jyrähdyksen. Vain muutaman kymmenen sekunnin ajan oli hiljaista, ja sitten ääni kuului taas.
Höristäessään korviaan punatukkainen mekaanikko saattoi kuulla myös pisaroiden rytmikkään ropinan.
Charley koitti sytyttää viereisellä pöydällä olevan lampun.
Sähkökatkos. No niimpä tietysti… Ja näin lähellä loppua! Hän puhisi itsekseen, kun lamppu ei mennyt päälle, vaikka hän kuinka rämpytti katkaisijaa.
Ihmisnainen nousi huokaisten. Oli selvästi aika mennä nukkumaan.
Hieman hoiperrellen Charley suunnisti pimeässä ulos olohuoneesta, huoneensa ovelle. Hän pysähtyi sen eteen ja loi katseen vierashuoneen suuntaan. Tai niin hän ainakin kuvitteli tekevänsä, sillä ei oikeastaan nähnyt edes omaa nenäänsä.
Ehkä Aisha pärjää, hän tuumi.
Hiirinainen oli mennyt nukkumaan jo ajat sitten, tunnustettuaan, ettei kyennyt katsomaan pelottavaa filmiä ilman marsilaismiesten henkistä tukea.
Mitä todennäköisimmin Aisha siis nukkuisi myrskyn läpi, eikä menisi paniikkiin ja tulisi kiljuen vaatimaan häntä pakenemaan kellariin, suojaan VäijyVälähdystä ( voimakkaita sähköpurkauksia lähettävä plutolaisase), kuten mieshiiret olivat tehneet kokiessaan ukkosen ensimmäistä kertaa.
Charley hapuili huoneensa oven auki ja sulki sen varovasti perässään. Huoneessaan hän vaihtoi päälleen hänen isänsä vanhan t-paidan, joka oli ainakin kolme kokoa liian iso ja lyhyet puuvillaiset yöpuvun shortsit.
Ihmisnainen oli jo tarttunut sälekaihtimien säätimeen kääntääkseen ne ala-asentoon, mutta päätti sittenkin jättää ne auki.
Sitä ei ikinä tiiä kuinka kauan tää sähkökatkos kestää ja on ihan kiva nähä mihin kävelee… Hän ajatteli haukotellen.
Charley pujahti peittonsa alle lämpimään. Ukkonen murisi jo hiljempaa. Salamoitakin tuntui olevan vähemmän kuin hetki sitten. Vain raskas sade rummutti yhtä julmasti, kuin aiemmin.
Nainen sulki silmänsä ja koitti keskittyä ääneen, sen yksitoikkoiseen rytmiin.
Jo hetken päästä hän tunsi itsensä lipuvan kohti syvää unta…

Kovaääninen paukahdus sai, Charleyn silmät säpsähtämään takaisi auki.
Hän räpytteli hetken, muttei kuullut ääntä enää uudestaan, joten antoi luomiensa painua takaisin umpeen.
Asento oli kuitenkin nyt pilalla. Ähisten ihmisnainen käänsi kylkeään.
Juuri kun hän oli saanut tyynyn mukavasti päänsä alle, alakerrasta alkoi kuulua kumeaa töminää.
Joku käveli suoraan hänen huoneensa alapuolella.
Jätkät tais tulla, Charley ajatteli.
Ihmisnainen yritti palata takaisin lepäämään, mutta hermostunut tunne kerääntyi hänen vatsansa pohjaan. Inhottava kylmä kutina, joka piti hänen aivonsa toiminnassa. Se antoi virtaa huolen ja epäilyksen täyttämille ajatuksille, joita kauhugenrellä oli tapana tuoda pintaan tajunnan käsiteltäväksi.
Rauha nyt, Charlene. Kuulisit kyllä jos joku yrittäisi hiipiä tänne ja lävistää sinut veitsellä…
Naisen hengitys nopeutui. Hän veti muutaman syvemmän hengenvedon rauhoittaakseen sen.
Ja vaikket kuulisikaan, sulla on tossa yöpöydän lipastossa laserpistooli, joka on taistelussa huomattavasti tehokkaampi, kun joku.. joulukinkun kokoinen veitsi..
Charley nappasi kourallisen peittoaan ja hautasi sen leukansa alle.
Unta kaaliin nyt vaan!
Itsepäisesti hän rutisti silmänsä umpeen.
Pelko oli tyhmää ja turhaa. Hän ei ollut täällä missään vaarassa ja mikä tärkeintä, hän ei ollut yksin. Aisha ja mieshiiret nukkuivat kaikki parhaillaan saman katon alla.
Tai niin hän ainakin toivoi.
Kymmenen minuutin ajan ihmisnainen pyöri pedissään, kunnes sai tarpeekseen.
Hyvä on sitten! Näytän sulle, ettei meillä oo mitään pelättävää! Charley ponkaisi pystyyn ärtyneenä. Hän työnsi jalkansa puputohveleihinsa ja käveli päättäväisenä ovelle.
Varmuus kuitenkin haihtui naisen kehosta jokaisella askeleella jonka hän otti kauemmas sängystään.
Ovelle päästessään, Charley harkitsi jo vakavasti ympäri kääntymistä.
Hän ei kuitenkaan aikonut tehdä niin. Nainen nimittäin tiesi, ettei pääsisi pelosta muuten kuin todistamalla itselleen, ettei syytä siihen ollut.
Aivan kuten silloin kun hän oli ollut pieni tyttö, isoäidin vanhassa maalaistalossa. Charley oli pelännyt kellaria ja sinne vievää portaikkoa niin kauan, kunnes hänen isänsä oli kehottanut häntä menemään katsomaan oliko siellä todella mitään mitä tuli pelätä.
” Kun pelolle ei ole mitään konkreettista syytä, se on silloin vain epävarmuutta todellisuudesta. Siitä ei pääse eroon, kuin pakenemalla tai selvittämällä asioiden todellisen laidan. Ja me Davidsonit ei koskaan juosta pakoon. Eikö niin, enkeli?”
Ei niin, isä. Ihmisnainen vetäisi syvään henkeä ja avasi sitten oven.
Yläkerta oli sysipimeä.
Kokeeksi, Charley etsi seinältä katkaisijan ja koitti sitä.
Mitään ei tapahtunut - Sähköt olivat siis yhä poikki.
Nopeasti, Charley hyppeli päkiöillään portaiden alkuun. Ensimmäiset neljä porrasta ja seinä niiden takana, kylpivät salamoiden kirkkaassa välkkeessä.
” Jätkät?” Hän kutsui ystäviään varovaisella äänellä.
Ääneti, ihmisnainen jäi odottamaan vastausta.
Sekunnit tikittivät ohi hiljaisina. Vain pisaroiden tasainen rummutus ja yksittäisten salamoiden murina kaikuivat pimeydessä.
Huokaisten Charley etsi rappusten kaiteen. Tahmein askelin, hän laskeutui portaat alas.
Vannon, et jos ne karvapallot koittaa pelotella mua, sidon niiden hännät umppariin! Nainen puhisi itsekseen.
” Jätkät?” Hän kysyi kurkistaessaan keittiöön.
Valkea välähdys kirkasti huoneen harmaat sävyt hetkeksi takaisin normaaleiksi. Charley kiersi katseellaan tyhjän huoneen ja siirtyi sitten korjaamon asuintiloista tallin puolelle.
Sielläkin oli yhtä pimeää ja autiota, kuin keittiössä.
Edes mieshiirten prätkät eivät olleet siellä, mikä tarkoitti sitä, etteivät he olleet vielä saapuneetkaan. Sillä he eivät missään tapauksessa olisi suostuneet jättämään pyöriään ulos sateeseen. Edes siksi aikaa, kun olisivat pilailleet ystävänsä kustannuksella.
Varoiksi, Charley kävi kokeilemassa tallin oven. Automaattiovet eivät toimineet ilman sähköä, joten niitä ihmisnaisen ei tarvinnut varmistaa.
Lukossa on, Hän totesi tyytyväisenä. Kuulin siis ihan omiani.
Huojentuneena, sekä tuntien itsensä hieman typeräksi, Charley kiepsahti kannoillaan. Hän otti muutaman askeleen kohti tiloja erottavaa väliovea, kun yhtäkkiä hän tunsi viileän ilmavirtauksen käsivarrellaan.
Hämmentyneenä, nainen vilkaisi ovea.
Se oli kiinni! Mistä ihmeestä sitten..?
Vaimea narahdus sai Charleyn pään kääntymään seinää kohti. Kylmä puhalsi jälleen.
Ihmisnainen käveli ikkunan vierelle.
Täähän on auki! Hän ihmetteli, koittaessaan painaa kätensä sitä vasten se pakeni kauemmas, pois hänen kosketustaan.
Charley veti ikkunan takaisin upotukseen, mutta se ei tahtonut pysyä siinä kiinni.
Missä ihmeessä tästä on se hakanen?
Punatukkainen nainen liu’utti kättään pitkin ikkunan reunaa löytääkseen sen. Hänen kätensä eivät kuitenkaan tavanneet mitään.
Lopulta hän luovutti, haki työkaluseinältään pienet leikkurit ja ruuvimeisselin. Niiden avulla hän askarteli ruuvista ja rautalangasta väliaikaisen hakasen. Charley kieputteli rautalangan haan toisen piikin ympärille.
Noin! Tyytyväisesti hymyillen, hän hieroi kipeytyneitä sormenpäitään.
Taivas valaistui jälleen ja muutamaa sekuntia myöhemmin jyrähti.
Toivottavasti jätkät pääs kuivana tulostaululle. Niilläkään välttämättä sähköä siellä…
Mieshiirten asuinpaikassa oli lukemattomia ongelmia, joita nainen ei parhaimmalla tahdollakaan voinut korjata.
Yksi niistä oli lämpötilansäätely. Tulostaulussa ei ollut eristeitä tai ilmanvaihtoputkia, joilla pitää lämpöä sisällä tai ulkona. Mikä taas tarkoitti sitä, että ulkoilman lämpötila ei juuri eronnut sisäilman lämpötilasta.
Hiiret sietivät turkkinsa takia paremmin kylmää kuin kuumaa, mutta Charley pelkäsi silti näiden vilustuvan, joten kun ensipakkaset olivat tulleet miesten ensimmäisenä asuinvuotena maassa, hän oli hankkinut näille kasan verkkovirtaan kytkettäviä sähköpattereita. Niistäkään ei tosin ollut apua tällaisina aikoina.
Nainen ajatteli ottavansa radioyhteyden tulostaululle ihan varmuuden vuoksi, pattereilla toimivalla kannettavalla radiopäätteellä, kun huomasi katulamput.
Miten voi olla mahdollista-? Charley painoi naamaansa lähemmäs ikkunaa.
Lampuissa loisti valo.
Ja kun hän katsoi kadun yli viereiseen rakennukseen, hän näki sielläkin satunnaisia valoja ikkunoissa.
Ehkä meiltä paloikin sulake?
Nainen etsi pikaisesti taskulampun ja varasulakkeen työpöytänsä laatikosta.
Sähkökeskus oli rakennuksen kellarissa, johon ei päässyt kuin ulkokautta.
Charley heitti keltaisen sadetakin niskaansa ja vaihtoi puputohvelit saappaisiin, ennen kuin astui ulos vesisateeseen.
Hän painoi huppua syvemmälle valaistessaan tien rakennuksen ympäri. Charley kiersi julkisivun puolelta ja käveli takapihan tyhjän tontin läpi, korjaamon toiselle laidalle. Aivan toisen takanurkan tuntumassa oli syvennys, jossa oli kellarin ovelle vievät portaat.
Betoniset rappuset olivat sadeveden liukastamat, joten Charley otti tukea kylmänkarheasta seinästä toisella kädellään. Oven viereiseen seinustaan nojasi vanha rikkinäinen rengas. Sen sisältä nainen poimi avaimen, mutta kääntyessään avaamaan ovea hän huomasi tämän olevan jo auki.
Sähköinen virtaus kulki pitkin punatukkaisen mekaanikon selkärankaa.
Kellarin ovi oli aina lukossa. Ei siksi, että siellä olisi ollut jotain arvokasta, vaan siksi, ettei hän saisi tietämättään uusia alivuokralaisia.
Edes mieshiiret eivät tienneet missä avain oli, joten hekään eivät voineet olla tunkeutumisen takana.
Charley harkitsi sekunnin ajan palaavansa sisään hakemaan laserpistoolia. Lopulta kuitenkin tahto korjata vika mahdollisimman nopeasti voitti pelon.
Kukaan hullu, joka tahtoo satuttaa, ei menisi ekana kellariin. Hän vakuutti itselleen.
Charley työnsi oven varovasti auki. Vanhat saranat päästivät ilkeän narahduksen.
Nainen osoitti lampun valokeilan suoraan eteen ja kävi nopeasti läpi kellarin joka nurkan.
Valo kiersi salamasylinterin rikkinäisten osien väleissä ja valui vaivattomasti tomuisten, valkoisella lakanoilla peitettyjen huonekalujen päältä, laatikkoihin ja vanhoihin polkupyöriin, jotka roikkuivat seiniin upotetuista metalliputkista.
Charley otti muutaman epäröivän askeleen ja kiersi huoneen taskulampulla uudestaan.
Kellarin lämmin ja kuiva ilma tervehti häntä heti oven toisella puolen. Nainen tunsi kuinka se kutitteli kurkunpäätä.
Kauimmassa nurkassa lämmityskattila pöhisi itsekseen ja paksuissa putkissa solisi vesi.
Sähkökaappi oli hieman niiden takana piilossa.
Charley laski hupun päästään, laajentaakseen näkökenttäänsä, ja lähti pujottelemaan tavaroiden välistä takaseinän luo.
Heti kaapin nähdessään ihmisnainen tiesi, että sitä oli sormeiltu.
Johtoja ja kytkimiä suojaava kansi oli painunut sisään lukon kohdalta ja sen harmaa maali halkeillut, paljasten metallipinnan sen alta.
Charleyn sydän pamppaili peloissaan. Hänen ei tarvinnut katsoa kaapin sisään, tietääkseen että sieltä oli varmaan katkaistu johto tai kaksi. Joku oli vienyt heiltä sähköt tarkoituksella.
Samassa kellarin ovi läimähti kiinni.
Charley kiepsahti ympäri.
” K-kuka siellä?” Hän änkytti. Taskulampun kellertävä valo vapisi, yhdessä hänen kätensä kanssa, kun hän kiersi jälleen pimeät nurkat.
” Rauhoitu, tuuli se vain oli… Pelkkä voimakas ilmavirtaus joka… Veti oven kiinni.” Charley puhui ääneen, rauhoitellakseen itseään.
Hänen äänensä tosin värisi niin, ettei se tuonut juuri lohtua.
Tunnen oloni varmemmaksi, jos haen sen pistoolin, hän totesi itsekseen, ennen kuin lähti rynnimään ovea kohti.
Charley löi kumisaappaansa reunan erään pahvilaatikon kulmaan ja kompuroi niin, että kolautti polvensa yhteen salamasylinterin mahtavan kokoisista painovoimanvakauttajista. Lamppu lensi hänen kädestään. Se kieri iloisesti helisten punotun korin vierelle oven tuntumaan.
Charley vakautti nopeasti itsensä ja jatkoi pakoaan ovelle, välittämättä lainkaan ainoasta valonlähteestään tai kipeästä polvestaan.
Hän tarttui kahvaan ja käänsi sitä. Se ei auennut.
Voi ei. Eijei. Tämä ei oikeasti nyt tapahdu! Ihmisnainen kiskoi ja rämpytti ovenkahvaa, mutta ovi ei hievahtanutkaan.
Armottoman yrittämisen päätteeksi, Charley vetäytyi hieman kauemmas vetääkseen henkeä.
Ja juuri silloin hän kuuli rahisevan äänen takanaan. Aivan kuin hienot hiekanjyväset olisivat hieroneet toisiaan.
Jäinen tunne kiipesi ylös hänen selkäpiitään pitkin ja valtasi hänen vatsansa. Charley saattoi tuntea niskavilloissaan tuntemattoman katseen porautuvan takaraivoonsa.
Kuuluvasti nielaisten, hän kääntyi ympäri.
Vaikka taskulamppu makasi lattialla, sen loiste taisteli pimeää vastaan. Aivan sen reunoilla, hämärässä, Charley näki pitkän siluetin. Hahmon vaatetus oli sen verran tumma, ettei hänen ruumiinmuodoistaan saanut täysin selvää kuvaa, mutta kasvojen vaalea iho helotti tummaa taustaa vasten aavemaisena.
Hän kallisteli päätään puolelta toiselle. Aivan kuin arvioiden millainen vastus punatukkainen mekaanikko olisi.
Charley nojautui tiukemmin seinää vasten. Hän tahtoi kysyä hahmolta, kuka tämä oli ja mitä tämä teki hänen kellarissaan, muttei saanut sanoja ulos suustaan. Hänen aivonsa olivat liian keskittyneet miettimään pakosuunnitelmaa, voidakseen nyt murehtia puheentuottamisesta.
Jos vain jotenkin pääsisin lähemmäs tuota laatikkokasaa, hänen vierellään… Siellä on muistaakseni isän vanha pesäpallomaila.
Charley piti tiukan katsekontaktin tummaan hahmoon, samalla kun hivutti itseään irti seinästä, lähemmäs tätä. Hän pääsi melkein laatikkopinon luo, kun hahmo yhtäkkiä hyökkäsi.
Jotain heilahti ilman halki. Nainen loikkasi nopeasti sivuun iskun tieltä, mutta tuli kolauttaneeksi samalla olkapäänsä metallisiin levyihin, toisella puolellaan.
” Aaah!” Charley vinkaisi.
Hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä tuskailemaan, kun hahmo yritti jälleen iskeä häntä. Charley työnsi kipeällä kädellään itsensä nopeasti kauemmaksi metallilevyistä. Hän kaatui vasemmalle kyljelleen ja lähti äkkiä konttaamaan karkuun.
Isku kalahti levyjä vasten. Ne rymisivät hetken, kun hahmo koitti saada jumiin jäänyttä asettaan irti.
Charley nousi pystyyn ja poimi samalla läheisestä avoimesta laatikosta ensimmäisen esineen, joka sattui olemaan uimaleluihin käytettävä käsipumppu. Hän koitti hutkauttaa sillä hahmoa päin näköä, mutta tämä oli valmiina.
Tummiin pukeutunut hahmo kyykistyi ja heilautti toisen kätensä ihmisnaisen suojaamatonta keskivartaloa kohti.
Kylmä terä sivalsi naisen alavatsan yli. Vain sekuntia myöhemmin siitä Charley tunsi helvetillisen poltteen ja lämpimän tahmean nesteen, rupeavan valumaan pitkin hänen reisiään.
Karmea tuskan parahdus karkasi hänen huuliltaan. Kipu sai polvet notkahtamaan ja ennen kuin hän huomasikaan, hän rojahti painovoimanvakauttajaa vasten.
Hahmo siirtyi kauemmas henkeä haukkovasta ihmisnaisesta. Hän palasi metallilevyjen luo ja kiskaisi yhdellä vahvalla liikkeellä aseensa takaisin.
Charley painoi haavaansa vapisevin käsin. Tuore veri pursusi hänen sormiensa väleistä pieneksi lammikoksi hänen allensa. Puuvillaiset shortsit olivat jo aivan läpimärät, kuten alushousutkin, mutta nainen ei tiennyt johtuiko se verestä vai virtsasta.
Charley koitti kääntyä kivusta huolimatta ja nostaa itsensä pystyyn, mutta välittömästi niin tehdessään hänen aivoissaan keinahti.
En voi liikkua tai vuodan aivan kuiviin.
Punatukkainen nainen tukahdutti kivun parkaisun puristamalla hampaat tiukasti yhteen. Hän käänsi katseensa hahmoon, joka vaikutti epäröivän valokeilan reunalla.
Lopulta, Charley näki kuinka tämä viskasi kädestään kummallisen, hieman pientä kirvestä muistuttavan aseen lamppua kohden.
Synkkä pimeys nielaisi heidät välittömästi painavan terän halkaistessa taskulampun muovisen rungon, kuin ohuen tikun.
Pelko lujitti asemaansa naisen kehossa ja jätti hetkeksi jopa viiltohaavan kivun varjoonsa.
Charley oli aivan varma, että hän kuolisi pian. Eikä hän edes kykenisi näkemään milloin.
Samassa hän kuuli oven aukeavan. Charley räpytteli silmiään ulkomaailman kirkkaudelle.
Hahmo astui ulos, kädessään outo pelkistä ääriviivoista rakentuva minikirveensä ja pienempi veitsi, jonka päässä oli rengas.
Hän kääntyi katsomaan ihmisnaista ilmeettömin silmin. Charley näki vihdoin, että kyseessä oli hyvin pitkä mies. Valkea kuin lakana, mustiin vaatteisiin, hansikkaisiin, saappaisiin ja hupulliseen viittaan sonnustautunut metsästäjä oli peittänyt suunsa jollakin ja tehnyt sen kohdalle ison punaisen rastin.
Kulmakarvattomat kulmat kurtistuivat täysin valkoisten silmien päälle.
Hän vaihtoi kirveen toiseen käteensä, jotta sai paremman otteen rengaspäisestä veitsestä.
” Ei… Ole niin kiltti..” Charley rukoili kyyneleet silmissään.
Mies veti kätensä taakse ja heitti veitsen pimeään.
Spläts.
Nainen ei ehtinyt tuntea kuin pienen nipistyksen, kun tikari sujahti vaivattomasti sisään hänen kalloonsa, oikeasta silmästä.
Metsästäjä seurasi tyytyväisenä, kuinka ihmisnaisen pää retkahti velttona rinnalle.
Heikko ja helppo saalis. Mies astui sivuun ja antoi oven paiskautua kiinni perässään.

Oven läimähdys räjäytti tulevan tuhansiksi sirpaleiksi.
Aisha nousi hätkähtäen istumaan. Miljoonat pienet terävät partikkelit kaivautuvat syvälle hänen aivojensa kudoksiin ja poksahtivat sitten vuorotellen kivuliaina impulsseina.
Hiirinainen painoi sormet tiukasti ohimojaan vasten ja veti pään polviin. Sykkivät kivun aallot pyyhkivät hänen ylitseen uudestaan ja uudestaan, kunnes pikkuhiljaa ne vaimenivat satunnaisiksi survaisuiksi ja utuiseksi reunaksi tajunnalle.
Charley!
Aisha hyppäsi pystyyn. Maailma keinui silmissä, mutta se oli marsilaisneidon murheista pienin. Hän ei tiennyt kuinka pitkällä näky jo oli. Vaikka menneisyyttä hän ei kyennytkään näkemään, tulevaisuutta oli jokainen sekunti nykyhetken jälkeen. Charley saattaisi siis olla jo matkalla kellariin. Tai pahempaa.
Niin nopeasti, kuin hän kaatumatta pystyi, Aisha juoksi huoneensa ovelle. Hän riuhtaisi sen auki ja jatkoi sitten ihmisystävänsä makuuhuonetta kohti.
” CHARLEY!” Hän huusi, juostessaan sängyn vierelle.
Marsin kiitos hän on yhä täällä!
Hiirinainen tarrasi punatukkaista mekaanikkoa olkapäästä ja ravisteli tätä rajusti.
” Mmmhh, Aisha… Se on vain ukkonen… Harmiton sääilmiö... Joka syntyy kun kuuropilvissä pisarat, hiukkaset ja rakeet.. Hinkkaavat toisiaan ja - Haukotus - varautuvat sähköisesti... Mene vain takaisin sänkyyn-” Charley mumisi puoliunessa.
” Ei Charley, sinä et nyt ymmärrä! Meidän pitää lähteä. Nyt heti!” Aisha kiskaisi peiton naisen päältä.
” Hei!” Ihmisnainen parahti.
” Tuletule nyt jo!” Hopeaturkkinen hiirinainen hoputti. Hän veti Charleyn sängystä pystyyn ja lähti raahaamaan tätä kohti portaikkoa.
” Mihin me mennään?” Charley ihmetteli, kompastellessaan hiirineidon perässä.
” Ei ole aikaa selittää! Meillä on ehkä muutama minuutti, ennen kuiiiiiIIHHH!” Aisha kirkaisi kauhuissaan nähdessään rappusten juurella seisovan huppupäisen hahmon.
” TAKAISINTAKAISIN!” Hän kiljahti. Marsilaisnainen kiepsautti ystävänsä ympäri ja työnsi tämän äkkiä takaisin huoneeseensa.
Ovessa ei ollut lukkoa joten Aisha siirsi yhden korituoleista nojaamaan siihen, niin ettei kahvaa saanut käännettyä.
” Tuo ei pidättele häntä kauaa.” Hiirineito pyyhkäisi otsahiuksia silmiltään.” Meidän pitää keksiä jokin keino jolla pääsemme pois täältä!”
Charley oli alkanut viimein herätä ja seurasi ihmeissään, kun Aisha juoksi ikkunan luo ja koitti saada sitä auki.
” Pidättele ketä? Kuka täällä on? Mitä tapahtuu? Aisha?” Kysymykset tulvivat ulos naisen suusta aina vain tiuhempaan tahtiin.
” Puhutaan myöhemmin! Nyt on tärkeää, että päästään äkkiä turvaan. Tiedätkö onko tästä pitkäkin pudotus?”
” Jotain kymmenen jalkaa, en oo varma… Mut me ei kyllä hypätä ikkunasta!”
Aisha oli aloittamassa suostuttelunsa, kun jokin tärähti makuuhuoneen oveen. Molemmat naiset kääntyivät oven suuntaan, juuri ajoissa nähdäkseen, kuinka hopean hohtoinen terä vetäytyi tekemästään reiästä sellaisella voimalla, että hämähäkin verkkomaiset murtumat levisivät kauas.
Vain sekunteja myöhemmin terä iskeytyi uudestaan oveen ja sitten taas uudelleen ja uudelleen.
” Mitä helvettiä?!” Charley kiljui kauhuissaan. Yksi kirveenisku kerrallaan hänen viaton ovi-parkansa muuttui kasaksi hampaiden kaiveluun sopivia tikkuja.
” Mitä minä sanoin! Nyt häivytään!” Aisha huusi ja kiskaisi ikkunan auki. Hän heitti toisen jalkansa ikkunan ulkopuolelle ja istahti karmille.
” EI! Tai siis joo – häivytään. Mutta ei ikkunan kautta.”
Häntäkin pelotti aivan kauheasti, mutta nyt oli pidettävä pää kylmänä ja vältettävä liian epätoivoisia ratkaisuja.
Punatukkainen nainen laskeutui nelinkontin lattialle ja heitti maton reunan sivuun. Sen alta paljastui salaluukku.
” Oikotie talliin. Sen saa vaan tältä puolelta auki. Syystä jonka varmaan voin jättää mainitsemattakin.” Charley nosti puhuessaan luukun kahvarenkaan upotuksestaan. Hän veti sen pystyyn, jolloin alta paljastuivat kokoon taittuvat tikkaat ja toinen luukku. Nainen napsautti alempaa luukkua kiinnipitelevät lukot auki, ennen kuin polkaisi tikkaita luukkua vasten.
Luukku aukesi rämähtäen. Tikkaat oikoivat itsensä matkalla alas.
” Mene edeltä!” Charley ohjeisti.
” Mitä sinä sitten muka teet?” Aisha parahti.
Oven yläosassa oleva reikä oli jo sen verran iso, että metsästäjä sai halutessaan työnnettyä kätensä siitä.
” Luota muhun. Mene jo vaan ja avaa etuovi!”
Hopea hiiri loi naiseen vielä yhden anovan katseen, mutta laskeutui sitten pikaisesti tikapuita talliin.
Charley syöksyi yöpöytänsä luo ja kiskaisi ylimmän laatikon auki. Siellä suunnitteluvihon alla ja korurasian takana oli Throttlen antama laserpistooli. Nainen poimi sen ja laskeutui sitten itse myös talliin.
” Se ei aukea!” Aisha valitti, rämpyttäessään ovenkahvaa.
” Väistä.” Charley otti tukevan asennon ja tähtäsi.
Vaaleansininen säde päästi kimakan ujelluksen lähtiessään pistoolin piipusta. Se kulki kuin salama, rätisten ilman halki, ennen kuin se paiskautui oveen ja hajotti kahvan tuhansiksi pieniksi kipinöiksi.
” Mennään! Mulla on auto tossa pihalla.”
Naiset juoksivat ulos peräkanaa, taivaansinisen avopakun luokse.
” Avaimet!” Charley huudahti tajutessaan, että hän tarvitsi niitä auton ovien avaamiseen. Hän vilkaisi laserpistoolia kädessään, mutta ymmärsi pian, auton ikkunan rikkomisen olevan huono idea.
” Minä haen!” Aisha ilmoitti ja kipaisi äkkiä takaisin sisään.
” Aisha ei, odota!” Ihmisnainen yritti, mutta hopeaturkkinen hiiri oli jo kaukana.
Marsilaisneito juoksi naisen työpöydän luo ja etsi sieltä pienen korin, jossa hän tiesi ystävänsä säilyttävän kaikkea pientä ja tärkeää, kuten autonavaimiaan.
Löysin! Hän ilahtui.
Aisha oli palaamassa takaisin ulko-ovelle, kun yhtäkkiä hän tunsi jonkin pyyhkäisevän kivuliaasti hänen olkavarttaan. Nopea vilkaisu sen suuntaan, näytti punaisen viirun hieman olkapään alapuolella.
Metsästäjä loikkasi alas tikkaita käsissään sarja rengastikareita. Kirveensä hän oli laittanut roikkumaan kiinni vyön lenkkiin.
Metsästäjä pyöräytti yhtä terää kädessään, niin että se osoitti kohti hiirinaista.
Aisha säntäsi äkkiä pakoon. Hän juoksi ulos ja heitti avaimet laajassa kaaressa Charleylle.
” Koppi!” Ihmisnainen hihkaisi onnessaan.
Charley kiipesi pikaisesti pakuun ja starttasi moottorin.
Metsästäjä tuli tiukasti hiirineidon kannoilla. Aisha tajusi nopeasti, ettei voisi hidastaa senkään vertaa, että voisi avata pakun oven ja loikata sisälle.
Pitää kai viskata muutama kapula hänen rattaisiinsa. Hiirineito pohti.
Aisha esitti väsyvänsä ja hidasti sen verran, ettei metsästäjä kykenisi jarruttamaan tarpeeksi nopeasti törmäämättä häneen, jos hän yhtäkkiä pysähtyisi. Kun mies oli juuri siinä missä hän halusi tämän olevan, hän kumartui hieman ja pyörähti piruetin metsästäjän kainalon alta, tämän selkäpuolelle. Samalla hän lukitsi toisen tämän nilkoista häntänsä otteeseen.
Aisha odotti kuulevansa miehen tömähtävän maahaan jotta voisi irrottaa häntänsä tietäen, että kampitus oli onnistunut. Sen sijaan hän kuuli sen samaisen kevyen rahinan, jonka epäonninen tulevaisuuden-Charley oli kuullut hänen näyssään.
Hiirinainen kääntyi hämmentyneenä ja huomasi metsästäjän kadonneen. Miehen tilalla märällä asfaltilla kieputteli hieno, savunomainen hiekkapilvi.
Mihin hän meni?
” AISHA!” Marsilaisnaisen ajatukset keskeytti Charleyn huuto. ” Ala tulla!” Punatukkainen mekaanikko viittoi häntä luokseen.
Aisha vilkaisi vielä kerran, nyt jo hälvenneen pilven perään, ennen kuin kääntyi juoksemaan kohti autoa.
” Sähä vuodat verta!” Charley henkäsi, kun hiirineito nousi kyytiin.
” Se on pelkkä naarmu vaan...” Aisha vakuutteli ja kurotti sulkemaan oven. Nainen oli juuri saanut otteen kahvasta, kun rahina palasi. Mustat hiukkaset tanssivat aivan oven alapuolella ja ennen kuin hän ehti räpäyttääkään, ne muodostivat miehen hahmon.
Metsästäjä tarttui kirkuvaa marsilaista ranteesta ja veti tämän ulos autosta.
Charley veti heti laserpistoolin esille, mutta metsästäjä oli ajatellut ihmisnaistakin. Nopealla ranneliikkeellä hän viskasi tikarin auton sisälle.
Aisha kuuli sen uppoavan johonkin, muttei nähnyt mitään miehen takaa.
” Charley! Charley!” Hän kirkui hädissään, mutta ihmisnainen ei vastannut.
Metsästäjä nosti marsilaisen kädestä jaloilleen ja lähti vetämään tätä perässään.
” Mitä teit Charleylle, senkin hirviö?! Vastaa minulle! Mitä teit hänelle?!” Aisha huusi kyyneleet silmissään.
Mies pysyi vaiti. Ei edes vilkuillut taakseen, vaikka joutui pysähtelemään tämän tästä, kun hiirinainen heittäytyi kokopainollaan taaksepäin. Hän vain kiskaisi marsilaista kädestä, kuin huonokäytöksistä koiraa hihnasta, ja muistutti tätä mihin suuntaan nyt käveltiin.
” Päästä irti-Uf!” Aisha törmäsi nenä edellä metsästäjän selkään. Mies oli pysähtynyt aivan yllättäen. Kun marsilaisnainen sai itsensä jälleen pystyyn hän huomasi, heidän seisovan pimeän ja valon välisellä reunalla. Edessä oli katulamppu.
Aisha huomasi metsästäjän pyörittelevän yhtä tikaria sormiensa välissä.
Mitä hän oikein odottaa?
Sitten kuitenkin, yks kaks mies pisti tikarin takaisin piiloon ja veti naisen mukanaan autotielle. Hiirinainen kompuroi inhoten läpi likaisen vesilätäkön, joka oli kerääntynyt katukivetyksen ja viemäriaukon väliin.
Aisha oli saanut vasta varpaiden kärjet ”kuivalle maalle”, kun metsästäjä pysähtyi uudestaan.
Edestäpäin lähestyi kolme kirkasta valopilkkua.
Voisiko olla? Marsilaisneidon toiveikkaat ajatukset, varmistuivat tosiksi, kun tuttujen moottoreiden ärhäkkäät murinat kovenivat mitä lähemmäs valot tulivat.
Uudet lämpimät kyyneleet puskivat ulos naisen silmistä.
He tulivat takaisin!
Metsästäjä saattoi pidellä häntä yhä otteessaan, eikä hänellä ollut mitään tietoa Charleyn voinnista, mutta Aisha oli varma, että nyt asiat kääntyisivät parempaan suuntaan.
Yhtäkkiä mies kääntyi ympäri, nappasi hiirinaisen syliinsä ja lähti juoksemaan takaisin korjaamon suuntaan.
” Hei! Laske alas!” Aisha kiljahti.
Metsästäjä ei ottanut naisen pyyntöä kuuleviin korviinsa, vaan jatkoi hirvittävää vauhtia kohti Last Chancen avonaista ovea.
Salaperäinen rahina palasi. Etsiessään äänen lähdettä, Aisha tuli vilkaisseeksi alas ja huomasi, ettei hänen kantajallaan ollut enää jalkoja, pelkkää mustaa savua vain.
Hän osaa sulautua pimeään! Siksi hän siis katkaisi sähköt ja vältteli valoja!
Pikkuhiljaa metsästäjä hajotti itseään ympäröivään pimeään. Aisha pelkäsi miehen tiputtavan hänet, mutta vaikka käsivarret hänen ympäriltään katosivat, hän ei hievahtanutkaan.
Hän ei siis lakkaa olemasta. Muuttuu vain näkymättömäksi. Vaikuttaakohan valo häneen jollain muullakin tapaa, kun me tällä tavalla pakenemme… Mitenköhän on-?
Aisha kiepautti itsensä kyljelleen ja heitti sitten toisen jalkansa vapauteen. Metsästäjän oli mahdoton pidellä häntä tässä uudessa asennossa juostessaan eteenpäin. Heidän vauhtinsa hidastui dramaattisesti.
Nainen tunsi miehen otteen kirenevän hänen rintakehänsä ympäriltä. Metsästäjä ei aikonut menettää saalistaan.
Moottoripyörien äänet lähenivät. Metsästäjän aika kävi kortille. Viimeisillä sekunneilla, hän koitti sukeltaa korjaamon suojaavaan pimeään, mutta Aisha esti sen tarttumalla oven karmiin. Lopun kehonsa hän jännitti tikkusuoraksi.
Mies törmäsi Aishan kehon muodostamaan barrikadiin. Nainen tunsi miehen työntävän häntä selästä ja kuinka hänen selkärankansa nikamat paukkuivat vastaukseksi, mutta hän ei aikonut luovuttaa. Prätkien ajovalojen heittäessä hänen varjonsa maahan, hiirinainen päästi irti ja tipahti suoraan mustan savun syleilyyn.

” Mitä hemmettiä?!” Miehet hämmästelivät, kun suuri savupilvi pöllähti kuin tyhjästä korjaamon avonaisella ovella.
Savun keskeltä, pinkaisi Aisha likaisessa t-paidassa, hiukset pörrössä. ” Älkää antako hänen päästä pimeään!” Nainen huikkasi hölmistyneelle kolmikolle. Hiirinainen itse kiirehti Charleyn auton luo.
” Ketä?” Vinnie kysyi muilta miehiltä, jotka vain kohauttivat olkiaan.
Hiirimiehet eivät joutuneet kuitenkaan pohtimaan mysteeriä kovinkaan kauaa, sillä kun savu hälveni, se paljasti sisältään toisenkin hahmon.
Mustiin pukeutunut mies painoi käsiään kasvoilleen ja kiemurteli tuskaisen näköisenä, vaikkakin ääneti.
” Jaa täällä se viikonvihulainen oli. Ihmekkös kaasukidus oli tavallista paremmalla tuulella, ku käytiin testaas sen perustukset.” Throttle nousi moottoripyörältään.
” Rasvarontti ja pellet oli vaan hämäystä.” Modo mutisi bioninen silmä hehkuen. Seuraavan kerran, kun Limburgerin torni kaipaisi purkutyötä, harmaahiiri varmistaisi, että kalamies pääsisi paraatipaikalle - kellarikerrokseen.
” Ou mään, perinteet pilalla! Kaadettii torni liian aikasin!” Vinnie manasi, samalla kun Throttle veti miehen kädet tämän silmiltä ja lukitsi ne tämän selän taakse käsiraudoilla.
” On teilläki ongelmat...” Naisääni huokasi.
” Charley!” Hiirimiehet henkäisivät järkyttyneinä. Heidän punatukkaisen ystävänsä oikean puoleisen silmän alle oli muodostumassa hyvää vauhtia kiitettävän kokoinen mustelma ja tämän nenästä valui ohut verivana.
” Mitä kävi?!” Vinnie astui alas pyörältään ja harppoi ihmisnaisen rinnalle.
Hän nosti Charleyn leukaa nähdäkseen haavat paremmin. Hetken jälkeen kevyesti punehtunut nainen työnsi hiirimiehenkäden kauemmas kasvoiltaan.
” Tämä.” Charley kohotti miesten näytille oikean kätensä, jossa lepäsi turmeltunut laserpistooli. Metallinen rengas törrötti sen auki repeytyneestä kyljestä. ” Tää vois olla mun naama, et ehkä parempi näin. ” Hän naurahti ilottomasti.
Valkoisen hiiren näkökenttä värjäytyi välittömästi punaiseksi. Raivoissaan hän kääntyi Throttlen otteessa kiemurtelevan miehen puoleen.
” Vou vou, veikka. Iisisti nyt.” Kultaturkkinen hiiri vetäisi vankiaan kauemmas, kun hänen nuorempi aseveljensä koitti huitaista tätä. ” Älä lyö lyötyä. Jos haluut kostaa, tuut mun messiin palauttaan tän savu-Simon.”
Vinnie kyräili molempia, veljeään ja miestä tämän otteessa, mutta luovutti lopulta ja vihaisesti puhisten perääntyi prätkälleen.
Throttle tönäisi käsiraudoitetun metsästäjän liikkeelle. Hän aktivoi prätkänsä sivuvaunun ja istutti miehen sinne siteisiin.
” Muistakaa, että hänen täytyy olla kokoajan valossa, jos tahdotte nähdä hänet.” Aisha muistutti.
Mieshiiri nyökkäsi. Vinnie asettui hänen taaksensa ja kytki normaaleja valoja kirkkaammat sumuvalot. Metsästäjä painui kasaan penkissään.
” Kamoon, isoveikka.” Throttle nyökäytti päällään, että Modo menisi edeltä.
Harmaa hiiri polkaisi pyöränsä käyntiin.
” Itseasiassa -” Charley siirtyi Aishan viereltä miehen prätkän eteen. ” Toivoisin, että joku teistä jäis ja koska Vinniellä on niin kova hinku saattamaan vieraamme kotiin -”
” Perhana...”
” - Kunnia taitaa jäädä Modolle.” Nainen hymyili harmaalle jättiläiselle.
Throttle loi yhden katseen värisevään marsilaisneitoon, kunnes ymmärsi miksi Charley kaipasi jonkun heistä seurakseen. Ihmisnainen näytteli aina urheaa ja pelotonta – nytkin hän mitä suuremmalla todennäköisyydellä salasi oikeat tunteensa (jotka muistuttivat Aishan omia) ja leikki olevansa täysin kunnossa- , mutta kultainen hiiri tiesi tämän olevan kauhuissaan. Charley ei ikinä myöntäisi sitä, eikä Throttle sitä vaatinutkaan, niin kauan kun nainen tajusi pyytää heiltä apua, eikä yrittänyt vain selvitä itse.
” Selvä sitten.” Hän nyökkäsi naiselle hymyillen.” Mennään, Vinnie!”

Hiirikaksikon palatessa talo oli pimeä ja hiljainen.
” Oliks niitä useempi?” Vinnie kysyi huolissaan, mutta Throttle sihahti tämän välittömästi hiljaiseksi.
Yläkerrasta kuului jotain.
Pistoolit valmiina miehet hiipivät korjaamon toiseen kerrokseen. Vaalea hehku välkkyi vaimean puheen ja kumean korinan saattelemana olohuoneesta.
Throttle tarkisti tilanteen vilkaisemalla nopeasti nurkan takaa.
Leveä virne nousi miehen kasvoille, hänen nähdessään kookkaimman aseveljensä nukkuvan raskaasti kuorsaten isoimman sohvan keskellä, sylissään Charleyn viltillä peitetyt jalat. Kun hän kiersi sohvan etupuolelle hän huomasi myös Aishan uinuvassa joukossa. Hiirineito oli hautautunut tilaan miehen kyljen ja naisen jalkojen välissä, eikä siksi näkynyt sohvan selkäpuolelle.
Vinnie katsoi kateellisena joukkoa, kun Throttle nappasi kaukosäätimen pöydältä ja sulki TV:n, joka pauhasi hiljaa taustalla.
” Jahas, löydettii tän illan leiri. Haluutko nojatuolin, sohvan vai isoveikan jalat?” Throttle nyökäytti hymyillen sohvalla retkottavan kolmikon suuntaan.
” Haa haa.” Vinnie naurahti kuivasti. Hän potkaisi saappaat jalastaan ja veti pitkäkseen pienemälle sohvalle.
Kultaturkkinen hiiri vaappui nojatuolille. Hän rojahti siihen, irrotti kenkänsä ja löysäsi hieman vyötään.
” Öitä, veikka!” Hän haukotteli väsyneenä. Vinnie mumisi jotain vastaukseksi, mutta oli selkeästi jo keskittänyt mielensä nukkumiseen.
Öitä, Carbine… Throttle lähetti mentaalisen viestinsä ja antoi sitten itsensä vaipua uneen.

A/N: *Haye Cad, Haye Raem Tää on nyt yks näistä zendin (Aishan/Ashanin äidinkieli) kielisistä lausahduksista/sanoista joita en osaa silleen järkevästi kääntää. Perjaatteessa kyseessä on semmonen huudahdus/rukous vähäniiku herranjestas tai hyvä luoja.

Tää tarina on loistava . Hetken mä mietin et tilasko kalanaama Michael Meyersin tai jonkin muun uudemman kauhunklassikon listiin Santun ja nappaan Aishan mut tää Varjomies oli vielä huikeampi vaihtoehto. Pakko kyl kysyy et kattoks ne Halloweenia? Tykkään

Kiitoksia :3

Paha se on palkata henkilöitä, jotka ei oo oikeita Heidänkään maailmassaan siis XD

Ja kyllä, niinkun tuolla vastuunvapaus osiossa mainitsen - tarinassa esiintyvä kohtaukset Halloween-elokuvasta. Eli katselivat sis juurikin sitä

Ole hyvä :3. Joo toi on kyl totta. Aivan joo niinpäs olikin. Taisin ohittaa koko huomautuksen mut mä aloin hokata mistä filmistä on kyse jo siinä kun puhuttiin kurpitsalyhdystä TV-ruudulla. Halloween alkaa nimen omaan kurpitsalyhdyllä. Pakko kyl sanoo et mä oon huomannu et nää uudet sekopäätappajat ottaa aina osumaa joko päähän, käsiin, rintaan tai jalkoihin mut ei kertaakaan vyön alle. Siis veikkaisin et vaik Michael on tunteeton tyyppi nin kai se nyt sentään sen tuntis kun joku potkasee haaruksiin?

Joo, valitsin Halloween leffan mm siitä syystä, että siinä noi kurpitsat on THE juttu

Mun täytyy tunnustaa, että ite en oo kauhu-genren suuri fani. Nuorempana se johtu siitä et pelkäsin hirveen herkästi (jälkikäteen enemmän, mut pelkäsimpä kummiskii) ja nyt ehkä enemmän siks et tollaset supernaturaaliset tappajat joita saa just hakata/ampua/manata vaikka millä, eikä ne siltikää kupsaha on siis vaan tosi tylsää
Mielummin kattelen jotain jännäriä, jossa se tappaja on ihminen

Jeah hyvä valinta .

En mäkään o oikeastaan kattonu yhtäkään kauhuleffaa mut tiedän niistä aika paljon. Ja oon kyl samaa mieltä et nää slasher kauhun kalssikot ei todellakaan tunne sanontaa "lepää rauhassa" mikä on jo moneen kertaan nähty idea. Haluisin kyl tietää mikä se viime vuotinen leffa oli jonka Vinski haukku maan rakoon

Ne ois parempia ja uskottavampia, jos ne kuolis ja sit aina joku jatkais siitä mihin ne jäi. Vähä sillee Copycat mallisesti

Ja jos tosiaan kiinnostaa, ni se viime vuotinen elokuva oli The Shining- Hohto

Joo se kyl sopis paremmin vaik siit saattais tulla vähän Criminal Minds-fiilikset . Se ainoa kauhuleffa joka on saanu viis tähteä turkkarin leffa-arvioissa. Ihan hyvä valinta sanoisin . Jos halutt tietää yhden tai oikeastaan kakski hauskaa pikku triviaa kyseisestä filmistä niin ekakskin Hohdon inspiraationa on toiminu oikeasti olemassa oleva Stanley-hotelli Coloradossa jossa sanotaan kummittelevan. Yö siellä sai kuulemma jopa kauhun kuninkaan Stephen Kingin polvet tutisemaan. Toinen samaan hotelliin kuuluva Hohto trivia on se et leffakanava kuulemma pyörittää Hohtoa 24/7

No huh huh, sehän olikin selkäpiitä kylmäävää tekstiä. Osoittaa, että osaat myös kauhuakin kirjoittaa. Muuten, Hamsu, olisiko mitenkään mahdollista, jos jonakin päivänä tekisit piirroksen tästä kelmistä?

Mäkin halusin nähdä kuvan tästä Varjomiehestä

Mäkin halusin nähdä kuvan tästä Varjomiehestä

Mäkin halusin nähdä kuvan tästä Varjomiehestä

DeadRat21 kirjoitti:No huh huh, sehän olikin selkäpiitä kylmäävää tekstiä. Osoittaa, että osaat myös kauhuakin kirjoittaa. Muuten, Hamsu, olisiko mitenkään mahdollista, jos jonakin päivänä tekisit piirroksen tästä kelmistä?

Paljon kiitoksia <3

Kyllä mä varmaan jonkun näkösen piirroksen hänestä saan aikaseks

HöpöHamsu kirjoitti:

DeadRat21 kirjoitti:No huh huh, sehän olikin selkäpiitä kylmäävää tekstiä. Osoittaa, että osaat myös kauhuakin kirjoittaa. Muuten, Hamsu, olisiko mitenkään mahdollista, jos jonakin päivänä tekisit piirroksen tästä kelmistä?

Paljon kiitoksia <3

Kyllä mä varmaan jonkun näkösen piirroksen hänestä saan aikaseks

Se oiskin hauska nähdä