SOP, osa 6-8: Lainakengät (K-15)

Ficcin nimi: Sinulle on postia, osa 6: Lainakengät osa 1
Kirjoittaja: HöpöHamsu
Beta: Pahgiz
Genre: Drama, Action & Angst
Ikäraja: K15
Päähenkilöt/Paritukset: Throttle, Modo, Vinnie, Charley & OC ( Jonkin verran viittauksia suhteisiin hahmojen välillä)
Yhteenveto: Charley lähtee tekniikkamessuille Dearborneen ja jättää Aishan viettämäät laatuaikaa jätkien kanssa. Rauhallinen ilta kokee kuitenkin käännöksen, kun Aisha saa näyn kadottamastaan sormuksesta.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret kuuluvat laillisille omistajilleen ja Aisha (Ashani) kuuluu minulle. Rahaa kirjoittelusta en saa, mutta mielihyvää senkin edestä
A/N: Päätin nyt laittaa tätä yhtä juonenosaa seuraavat luvut yhen otsikon alle, joten siks isossa otsikossa lukee osat 6-8

6. Lainakengät osa 1

” Tytöt ovat täällä!” Modo ilmoitti eräänä aurinkoisena aamuna. Hän seisoi avonaisten automaattiovien luona ja katseli alas tielle.
Useita metrejä alempana, Aisha nousi Charleyn kyydistä olallaan se samainen putkikassi, jolla ihmisnainen oli tuonut hänelle vaatteita. Hän sulki oven perässään, mutta kumartui vielä juttelemaan mekaanikon kanssa.
” Jaahas veikat. Taitaa olla aika toivottaa Aisha tervetulleeksi Casa de Hiireen.” Throttle nousi sohvalta, jossa hän oli selaillut sanomalehteä.
Limburgerin tornin tuhosta oli nyt jo päälle kuukausi. Oli siis vain ajan kysymys, milloin se juustoklöntti keksisi uuden ilkeän juonen Chicagon luonnonvarojen varastamiseksi. Kultaturkkinen hiiri tykkäsi seurata ihmisten tiedotusvälineitä, saadakseen vihjeitä näiden juonien mahdollisista kohteista.
” Ou mään! Melkein koko viikko lapsenvahtina!” Vinnie parahti.
Tosiasiassa miestä ei harmittanut Aishan vierailu läheskään yhtä paljon kuin Charleyn lähtö matkoille ilman heitä. Tai pikemminkin ilman häntä.
Hänen ei pitäisi lähteä yksin. Varsinkaan Dearborneen. Se on niin lähellä Detroittiakin. Mitä jos Brie saa tietää ja Charley kidnapataan, enkä mä ole siellä?
Punatukkainen mekaanikko ei kuitenkaan ollut ottanut hiirten huolta kovinkaan tosissaan.
” Hei, mä vietän kaikki päiväni kampuksella, satojen ihmisten ympäröimänä ja hotelli, jossa yövyn, on aivan kulman takana. Sitä paitsi, meitä yöpyy siellä useampi. Voin siis aivan varmasti lyöttäytyä mukaan johonkin seurueeseen.”
Miehillä ei ollut loppujen lopuksi juurikaan sanavaltaa asiaan, joten vaikka naisen lähtö ahdisti, heidän oli vain hyväksyttävä se ja elettävä sen mukaan. Jos Charley nyt jostain syystä ei ilmestyisi sunnuntai iltaan mennessä takaisin, ainakin heillä oli osoite tiedossa, josta aloittaa etsinnät.
Throttle meni tyttöä vastaan, Modon ja Vinnien jäädessä odottamaan ylös.
Suurempi marsilainen vaihteli painoaan jalalta toiselle. Hän oli hermostunut hiirineidon väliaikaisesta asumisesta heidän luonaan. Limburger oli ollut hiljaa jo pitkään. Liiankin pitkään. Oli vain ajan kysymys, milloin Chicago tarvitsi heitä jälleen puolustamaan itseään. Eivätkä he voineet vahtia kaupunkia ja Aishaa samaan aikaan. Modo ei myöskään ollut varma viihtyisikö tyttö heidän asumuksessaan.
Tulostaulu oli todella poikamiesboksi, sanan jokaisessa merkityksessä. Kotikaljapulloja, autolehtiä, pikaruokien käärepapereita, työkaluja, aseiden ja moottoripyörien osia lojui siellä täällä. Lattialla oli satunnaisia läikkiä ja värjäytymiä heidän kaadettuaan sille milloin mitäkin, ja ilmassa haisi vahvasti bensiinin, moottoriöljyn ja ruudin sekainen tuoksu. Paikka oli mieshiiristä täydellinen, juuri ideaali prätkähiirelle. Mutta entäpä Aishan kaltaiselle leidille?
” Olisko pitäny siivota?” Harmaa hiiri kysyi nuoremmalta, joka katsahti häneen, kuin tämä olisi menettänyt viimeisenkin järjenhivenensä.
” Siivota?!” Vinnie puhahti. ”Minä kotirouvana sä mua pidät? Ei mun kaltasellani sankarilla oo aikaa mihinkään harjan heilutteluun.”
” Jos sulla on ollu aikaa sotkea, sulla on myös aikaa siivota, kuten vanha rakas harmaaturkkinen äitini tapasi sanoa.” Modo totesi ja nappasi hännällään lattialta rätin, jolla oli aiemmin kiillottanut prätkäänsä. Hän kävi kastelemassa sen ja meni sitten pyyhkimään klaffipöydän, valkoisen marsilaisen seuratessa tätä epäuskoisena.
Uskomatonta! Vai pitäisi sitä ’siivota’? Seuraavaksi täytyy varmaan laittaa ruokaa ja pestä pyykkiäkin, Vinnie ajatteli.
Kuitenkin, katselleessaan vanhemman motoristin touhuamista, miehelle tuli nopeasti typerä olo. Huokaisten vaaleaturkkinen hiiri poimi maasta roskakorin ja rupesi keräämään sinne suurimpia roskia.
Miehet touhusivat sen verran ajatuksissaan, etteivät kuulleet Throttlen ja Aishan saapumista.
” Oi, onko teillä siivouspäivä?” Nainen kysyi. Hän kääntyi kiinnostuneena vierelleen jäätyneen mieshiiren puoleen.
Throttle ei saanut hetkeen sanaakaan suustaan. Mies ei kyennyt uskomaan näkemäänsä todeksi. Vinnie ei koskaan siivonnut. Vapaaehtoisesti tai muutenkaan. Modo teki joitain askareita, Charleyn käskystä, muttei hänkään ikinä oma-aloitteisesti.
Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Mä olin poissa, mitä, ehkä max viis minuuttia?
” Throttle?” Aisha kosketti huolestuneena hiirimiehen kyynärvartta. Throttle pelästyi kosketusta hieman, niin että hänen kehonsa jännittyi. Vaisto halusi miehen huitaisevan koskettajan kauemmas, joten hän puristi sormet nyrkkiin ja veti sen kiinni kehoonsa, ettei hän vahingossakaan koittaisi huitaista lyhyttä marsilaista.
” Ilmeisesti...” Throttle vastasi ontolla äänellä.
Voisiko tämä olla Limburgerin uusin juoni? Siivous-säde? Ei, ei.. Eihän siinä olisi mitään järkeä! Vai olisiko..?
Aisha ei pistänyt miehen hämmästystä merkille vaan liittyi toisten joukkoon, poimimalla maasta tyhjät tölkit. Tummaturkkinen johtaja näki valkoisen hiiren siirtyvän uusien roskien kimppuun ja päätti mennä tiedustelemaan, mistä ihmeestä tässä oli kyse.
” Mitä sä teet?”
Vinnie hätkähti lämpimän rusehtavan värisen hiiren ääntä takanaan, niin että pudotti pitelemänsä käärepaperin takaisin pöydälle.
” Öö, siivoan?” Valkea marsilainen koitti olla kuin ei olisikaan. Hän nappasi pudottamansa roskan ja siirtyi sitten vanhemman motoristin ohi, kohti sohvaa, jonka alus oli täynnä vaikka minkälaisia jätteitä.
Throttle ei antanut miehen näennäisen varman käytöksen hämätä itseään, vaan siirtyi miehen mukana.
” Miksi?” Hän tahtoi tietää.
” Koska rouva Doubtfire halusi.” Vincent loi pistävän katseen kookkaaseen marsilaiseen sohvapöydän luona. Miehen kasvoille levisi virne.
” HA! Mä tiesin, että sä katsoit sen elokuvan!” Modo naurahti.
Valkoturkkinen marsilainen oli viime talvena lentänyt sen verran pahasti prätkänsä päältä, mustan jään esiteltyä itsensä kesken kiihkeän kiihdytyskisan, että oli ollut jumissa Charleyn sohvalla parisen viikkoa, murtuneen jalan, kipeiden kylkiluiden ja kyynärvarren takia.
” Oli pakko! Se oli joko tyttökullat, taikabussi tai se!” Vinnie puolustautui, virnuileville veljilleen.
” Ja ESPN ei näkynyt vai..?” Throttle kysyi muka viattomana.
Vaalea marsilainen vakavoitui ja sanoi sitten hiljaisella äänellä; ” Sieltä tuli golfia.”
Vanhemmat hiiret vilkaisivat toisiaan ja sitten jälleen nuorimmaista.
” Mä olisin katsonut tyttökultia.” Harmaa jättiläinen totesi.
” Sama täällä.” Kolmikon johtaja yhtyi kookkaaseen ystäväänsä, Vinnien tuijottaessa heitä kuin uskomatta kuulemaansa.
” Anteeksi nyt vain, mutta-”
” Onko jokin hätänä?” Aisha keskeytti nuoren marsilaisen astumalla rinkiin.
Modo hymyili naiselle hyväntahtoisesti. ” Ei toki, Aisha-neiti. Me tässä vain keskusteltiin Vinnien lempiohjelmasta – Tyttökullat.”
” Oih, minä rakastan sitä ohjelmaa!” Hopeaturkkinen marsilainen loi innostuneen hymyn Vinnien suuntaan. Mies avasi suunsa kieltääkseen Modon väitteen, kun Throttle yhtäkkiä heitti kätensä hänen olalleen.
” Jea, Vincent tässä kysy, kuka hän meijän mielestä olis niistä hahmoista ja me vähän aateltiin Rosea tai Sophiaa- tiedäthän, koska valkea karvoitus ja suhtkoht sama pituus -” Kultaturkkinen mies siirsi kättään Vinnien olalta ja taputti tätä päähän. ” -Mutta rehellisesti veikka, kokemuksenpuutteesi takia kallistun enemmän Roseen. Mitä tuumaat, Modo?” Throttle käänsi huvittuneen katseensa yhtä huvittuneeseen aseveljeensä.
” No enkä varmasti ole Rose! Jos täällä joku on Rose, se on Modo!” Vinnie ravisti Throttlen käden kauemmaksi. ” Sehän aina kertoo niitä typeriä tarinoitakin.”
Harmaa marsilainen mulkaisi vihaisesti valkeaa ystäväänsä. Häntä hänen veikkansa saivat kutsua miksi tahtoivat, mutta minkäänlaisia negatiivisia kommentteja hänen äidistään tai tämän opetuksista, Modo ei sietänyt.
Vinnie missasi kevyen punaisen hehkun, joka loisti kookkaan miehen ainoasta silmästä ja jatkoi vain puhumista.
” Jos mä olen niistä joku, niin mä olen Blanche.” Hän totesi sävyllä, jonka oli selvästi tarkoitus päättää keskustelu siihen.
Valkoinen hiiri laskeutui polvilleen siivoamaan sohvan alustaa, olettaen toisten marsilaisten palaavan omiin puuhiinsa. Kuitenkin noustessaan takaisin ylös, hän sai huomata toisten tuijottavan häntä yhä. Modo ja Throttle suupielet ja kulmat koholla ja Aisha suu hiukan mutrussa.
” Mitä?” Valkea hiiri levitti kätensä.
” Mmmm...” Hopea hiirinainen puristi huuliaan yhteen.
” Mitä?” Mies toisti.
” Ei mitään, tai siis… Ei teistä kukaan ole juuri niin kuin joku heistä, mutta minusta Throttle ja Modo olivat oikeassa siitä Rosesta.” Aisha levitti suutaan anteeksipyytävään hymyyn, mutta se näytti enemmänkin pahoittelevalta irvistykseltä.
” Kolme-yks, veikka.” Throttle virnisti.
” Kansa on puhunu.” Modo nosti kätensä ja laski päätään, ennen kuin kääntyi ympäri ja nappasi rätin mennessään.
Myös kolmikon johtaja ja Aisha hipsivät omille teilleen, Vinnien jäädessä seisomaan paikoilleen. Mies räpäytti muutaman kerran tajuamatta oikein mitä oli tapahtunut.
Lopulta hän kuitenkin sai itsensä kasaan ja harppasi hiirineidon perään.
” Hetkinen nyt!” Vinnie käveli nopeasti naisen ohi ja pysäytti tämän, astumalla hänen eteensä. ” Miten niin mä olen Rose? Tai ei- hitot siitä- Jos mä en ole Blanche, niin kuka sitten?”
Aisha katsoi ihmeissään nuoren motoristin vaativaa ilmettä. Vinnie todella halusi tietää vastauksen.
” Noh.. Onhan sinussa paljon samaa kuin Blachessa. Olette molemmat hyvin.. ihmisläheisiä ja terve itsetuntokin teillä on kohdallaan, mutta laittaisin häneksi ehkä.. mieluummin… Throttlen.” Valkoinen marsilainen siristi silmiään hiirineidolle, joka koitti tarjota hänelle sovittelevaa hymyä, mutta tätä ei kiinnostanut.
” Throttlen.” Mies toisti epäuskoisena.
Aisha vakavoitui ” Kyllä.”
” Ja miksiköhän näin, jos saan kysyä?” Vinnie risti kädet rinnalleen.
Aisha otti epämukavan askeleen taaksepäin. Hän oli selvästi sohaissut valkean hiiren egoa tietämättään.
” No koska, hän on niin.. Niin.. ” Hopeaturkkinen nainen ei edes tiennyt miten päättäisi lauseensa. Komea? Ei, sitä he olivat kaikki, mutta kultaturkkinen mieshiiri oli enemmän kuin komea. Hän oli ulkonäöllisesti kaikkien tyyppiä. Yksi niistä harvoista, jotka näyttivät hyvältä muillekin kuin omanlajinsa edustajille. Ihmisnaiset kääntyivät katsomaan mieshiiren perään niin usein, että Aisha oli seonnut laskuissa jo kauan sitten.
Hänen on täytynyt olla Marsissa todella- siis TODELLA- suosittu naisten keskuudessa.
Nainen vilkaisi sivulleen. Throttle nosti parhaillaan kaksi moottoripyörän rengasta ja heitti ne ylös rengashyllylle. Miehen pitkät otsahiukset heilahtivat tämän lasien eteen noston aikana ja heti kun tämä sai käden vapaaksi, hän huitaisi niitä sivuun. Aisha suostui myöntämään itselleen, että se näytti hänestä hyvältä. Että Throttle näytti hänestä hyvältä. Ja niin hän varmasti näytti myös suurimmalle osalle maailmasta, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Mutta miten hän selittäisi Vinnielle, että hänen johtajaveljensä oli oikeastaan se ryhmän ”tipumagneetti” (kuten mies oli kerran sen itse pistänyt)?
” Niin?” Vaalean hiiren kärsimättömyys kasvoi ja sen saattoi hyvin kuulla tämän äänestä.
” E-en tiedä.. Ei olisi pitänyt sanoa mitään. M-minä… Anteeksi.” Nainen luikahti Vinnien ohitse ja pakeni huoneen toiselle laidalle.
Miehen kädet valahtivat alas, hänen tajutessaan, että oli juuri hermostuttanut tytön. Hän pohti hetken menemistä tämän perään, mutta päätti sitten antaa olla. Sillä niin kuin Charley oli useampaan otteeseen sanonut, oli parempi, jos Aisha sai toimia omilla ehdoillaan.

Illan tullen, Aisha istui yhdellä muovisista jakkaroista ja nojasi kyynärpäillään avonaiseen ikkunanpieleen.
Hän tuijotti tyhjällä katseella alas kentälle, toivoen, että tarpeeksi keskittyessään saisi suljettua korvansa mieshiirten meteliltä.
Uuden naurunremakan ravistaessa kolmikkoa, hiirinainen huokasi syvään ja käänsi päätään katsoakseen mitä he puuhasivat.
Kaikki kolme olivat kerääntyneet television ympärille katsomaan jotain toimintaelokuvaa.
” Veikat, veikat! Kyse ei ole taidosta, vaan tyylistä!” Vinnie luennoi.
Hän seisoi television vieressä kotikaljapullo hännässään, jotta kädet jäisivät vapaaksi.
” Sulla ei käsittääkseni oo niistä kumpaakaan.” Modo kiusasi.
” Mä olen kyllä eri mieltä.” Throttle sanoi, hämmentäen harmaaturkkista aseveljeään.
” Taitavampaa suunsoittajaa ei oo koko galaksissa.” Mies virnisti komeasti ja kohotti pullonsa toiselle marsilaiselle.
” Ja se on totuus!” Vanhin motoristi naurahti. Hänkin nosti juomaansa ja kopautti kevyesti rusehtavan hiiren omaa.
Vinnien suu kääntyi mutruun ja vain sekuntia myöhemmin, hän loikkasi veljiensä päälle sohvalle. Vanhan huonekalun jouset narahtivat ilkeästi, painon lisääntyessä ja lähtiessä, kun miehet veivät leikkinsä lattialle.
Elokuva unohtui nopeasti muutaman nyrkiniskun ja niskalenkin jälkeen.
Aisha pyöräytti kevyesti silmiään.
Miehet!
Hän käänsi katseensa takaisin pimeälle kentälle ja yritti nähdä ajan toiselle puolen.
Charley oli vakuuttanut pärjäävänsä yksin, mutta Aisha ei tahtonut ottaa riskiä. Hän katsoisi ihmisnaisen tulevaisuuteen, ihan vain varmistaakseen tämän hyvinvoinnin.
Pieni vilkaisu vain.
Hopeaturkkinen marsilainen valitsi kentältä viivan ja keskitti katseensa siihen. Pikkuhiljaa paine alkoi kerääntymään hänen silmiensä taakse ja juuri ennen ensimmäisen verisuonen poksahtamista, hän räpäytti.
Charley.

Keltamusta taksi kurvasi kivisen merkkipaalun ohi, jonka messinkisessä laatassa luki The Ritz-Carlton, suoraan kultareunaisille pyöröoville. Heti ajokin pysähtyessä valkeaan paitaan ja tummaan liiviin, sekä housuihin varustautunut ovimies riensi paikalle. Charley nousi taksista kankeasti (arvatenkin kaikesta istumisesta) ja loi vaikuttuneen katseen hieman vaaleanpunertavaan kivirakennukseen. Paikalle rientänyt mies poimi ihmisnaisen laukut taksin tavaratilasta ja lähti sitten kävelemään niiden kanssa pyöröoville. Punatukkainen nainen havahtui vasta kun mies oli jo melkein pyöröovilla ja lähti rivakasti kulkemaan laukkujensa perään.

Entä myöhemmin?
Aisha puski eteenpäin ajassa, antaen ympäristön muuttua värikkääksi sotkuksi.

Keskikokoisessa huoneessa oli päällä vain suorakulmion mallinen yöpöydän lamppu. Puhtaan valkeat hotellilakanat loistivat sen kajossa, muun huoneen jäädessä hämärän alle. Charley lekotteli mukavan näköisesti pöyheiden tyynyjen keskellä ja lueskeli jotain paperinivakkaa. Märkä tukka oli tiputtanut vettä naisen topin rinnuksille, ennen kuin nainen oli nostanut hiuksensa päänsä päälle isolla klipsillä. Hetken selailun jälkeen, Charley hieraisi silmiään, laski paperit yöpöydälle ja kurottautui sammuttamaan lampun.
Pimeässä kaikui vihreäsilmäisen mekaanikon tyytyväinen huokaus, hänen käydessään nukkumaan.

Kaikki hyvin.
Aisha palasi todellisuuteen huojentuneena. Charleyllä ei ollut hätää. Ei ainakaan tänä yönä.

Vincent katsoi isoveikkansa suuntaan. Modo oli kesken painiottelun huomannut Aishan tuijottaneen intensiivisesti tyhjyyteen, huolestunut tästä ja ollut siten helposti voitettavissa. Voitto ei tuntunut voitolta, ellei sitä ollut saanut kunnolla taistellen.
Throttle ja Modo molemmat huolehtivat naisen hyvinvoinnista muutenkin, ja nyt hänen ollessaan täällä, kumpikaan ei muuta ajatellutkaan.
Kyllä Vinniekin tytöstä välitti. Olisi vain ollut kiva, jos hänestä olisi ollut jotain seuraakin!
” Otatteko vielä yhdet?” Valkoturkkinen hiiri kysyi ja heilutteli tyhjää pulloaan.
Harmaa marsilainen pudisti päätään.
Throttle ei edes vastannut. Hän seurasi silmä tarkkana televisioruutua, josta illan uutiset tulivat parhaimmillaan.
Vinnie nousi kävelläkseen kohti keittiötä.
Tulostaulun sisällä ei ollut varsinaisia huoneita, niinpä mieshiiret olivat yhdessä Charleyn kanssa tehneet suurista metallilevyistä eräänlaisia ”sermejä”, joilla yhtä suurta tilaa jaettiin. Valkea hiiri oli juuri kääntynyt sermin takaa keittiölle varatulle alueelle, kun hän näki Aishan seisovan siellä.
Mies pysähtyi kuin seinään. He eivät olleet juurikaan jutelleet aamun jälkeen ja vaikka marsilaisneito ei ujostellut miehiä enää yhtään niin paljon kuin aluksi, Aisha oli tänään pitänyt etäisyytensä häneen. Ja koska Vinnie ei ollut tahtonut pahentaa naisen oloa, hän oli suosiolla pysytellyt kauempana. Aisha sai itse päättää kuinka paljon otti kontaktia tai ottiko sitä ylipäätään, ja Vinnie kunnioitti sitä. Nyt kuitenkin vaaleatukkainen nainen seisoi suoraan jääkaapin edessä, niin ettei hän saanut noudettua uutta juomaa.
” Ööh...” Vinnie raaputti mietteliäänä päätään.
Aisha oli selvästi muissa maailmoissa, eikä hän tohtinut lähestyä tyttöä ilman, että tämä jotenkin esittäisi aistivansa miehen läsnäolon.
Valkea hiiri perääntyi hiukan ja katsoi sohvan suuntaan, jolla Throttle ja Modo lekottelivat laiskasti.
Pitäisikö mun kysyä heitä apuun?
Vinnie loi uuden silmäyksen hiirityttöön, joka seisoi jäätyneenä paikoilleen, silmät jossain kaukaisuudessa.
Pyh, mitä mä nyt oikein sekoilen? Senkun menen ja haen uuden kotikaljan.
Vinnie vetäisi rohkaisevan hengenvedon ja otti askeleen naista kohti.
Aishan pää kääntyi salamana katsomaan lähestyjää.
Valkoinen marsilainen jähmettyi naishiiren pelottavan tyhjien silmämunien katsoessa häntä. Kirkas jäänsininen lämpeni turkoosiksi Aishan palatessa ajatuksistaan todellisuuteen.
Vinnie näki sävyn vaihtumisen iiriksissä niin selvästi, ettei hän voinut mitään kauhistuneelle värinälle äänessään. ”O-oletko k-kunnossa... söpöliini..?”
Nainen katsoi miestä kummalla tavalla, lähes arvioivasti, ja sitten noin sekunnin kuluttua tämän silmät suurenivat.
Aisha nytkähti liikkeelle, kulkien rivakasti kohti Vinnietä.
Vaaleaturkkinen mies uskoi hiirineidon vain pyyhältävän hänen ohitseen, joten shokki oli suuri, kun tämä pysähtyikin puolentoista askeleen päähän ja nojautui eteenpäin.
”Saisinko sinulta kyydin?” Aisha kysyi äänellä, joka oli melkein kuiskaus.
Vinnieltä oli mennyt pasmat aivan sekaisin marsilaisnaisen käytöksestä, ettei hän hetkeen tajunnut tämän odottavan häneltä vastausta.
Mistäs nyt tuulee? Hän ajatteli hämmentyneenä. Vielä vartti sitten hän vältteli mua kuin ruttoa ja nyt hän tahtoo mun kanssa prätkän päälle?
Charley taisi olla oikeassa tytön suhteen. Aishan täytyi selvästi antaa itse tajuta, ettei miehillä ollut lainkaan taka-ajatuksia.
” Haloo?”. Heleä naisellinen ääni palautti Vinnien todellisuuteen.
” M-mitä?” Hän räpäytti muutaman kerran hämmentyneenä.
Hieno juttu, Vinnie! Änkytä toki lisää!
Vinnie potkaisi itseään mielessään ja katsahti sitten lyhyeen naiseen, joka seisoi olkapäät hieman lysyssä, kädet ristittyinä rinnalle.
” Niin, että voisinko saada kyydin?” Aisha toisti hölmistyneelle Vincentille.
Mä en kuullut väärin. Kyllä se ihan oikeasti tahtoo jonnekin mun kanssa.
Vinnien toinen suupieli kaartui virneeseen.
”Toki, muru. Minne tahtoisit?” Hän kysyi naiselta, joka vilkuili hieman ympärilleen ennen kuin kumartui lähemmäs miehen puoleen. Hiirimies kumartui itsekin hiukan, ettei marsilaisnaisen tarvitsisi puhua hänen rinnuksilleen.
Mitähän tytöllä on mielessä?
” Tahtoisin...” Aisha katsoi suoraan valkean motoristin silmiin ja huomatessaan tämän katsovan takaisin, hän laski katseensa ja hiljeni epäröivä ilme kasvoillaan.
Vinnien virne levisi toisellekin puolelle suuta, muuttuen tietäväiseksi hymyksi.
Ja taas yksi neito lankeaa mahtavaan Vincent Van Whamiin. Huokaus.
Olisihan miehen pitänyt tajuta, että lopulta Ujo-Aishakin huomaisi, ettei Vincent ollut mikään tavallinen marsilaishiiri, vaan universumin komein ja kovin kundi.
Vinnie katsoi Aishan taistelua itsensä kanssa, huvittuneisuuden ja säälin sekaisella ilmeellä.
Tyttö-parka. Voisinpa vastata hänen ihailuunsa, hän ajatteli.
Olihan mies otettu, että hiirineito näin rohkeasti tuli kertomaan tunteistaan, mutta olisi ollut hyvin julmaa Vincentiltä johdatella Aishaa harhaluuloihin. Hän kuitenkin oli iso osasyyllinen siinä, että hiirineidolle oli moisia ylipäätään kehittynyt. Vinniestä oli vain niin hauskaa, kuinka pienikin flirtti sai marsilaisnaisen aivan hämilleen ja punastelemaan. Ei hän ollut ihan tosissaan yrittänyt millään tavoin vietellä Aishaa.
Kaikkein parasta heille molemmille nyt oli, että Vinnie torjuisi naisen tunteet hellästi.
” Sun ei tarvitse sanoa mitään, kultsi. Tiedän kyllä mitä tahdot.” Vinnie sanoi ja laski kätensä huolettomasti Aishan olkapäälle.
Hopeaturkkinen nainen käänsi hämmästyneet silmänsä vaaleaturkkisen hiiren tietäväisen hymyn suuntaan.
” Tiedätkö?” Hän kysyi silmät levällään.
Vinnie nyökkäsi.
Aisha kurtisti kulmiaan, ennen kuin katsoi nuoreen motoristiin uudestaan, silmät jännityksestä kiiluen.
” Suostutko siis?”
Miehen virne laskeutui sen verran, ettei Aisha luulisi tämän ihastuksen murskaamisen olevan hänestä hauskaa.
” En mä nyt kyllä voi.”
Aishan naama venähti. ”Mutta sinä sanoit-!”
” Niin, niin. Tiedän kyllä, mitä kaikkea mä oon sanonu.” Vinnie keskeytti Aishan painamalla sormensa tämän suulle.
” Mut söpöliini, juttu on vähän niin kun näin, et mä ja Charley...Öhm..En usko, että Charley pitäisi siitä.” Vinnie takelteli hiukan.
Hän ja Charley kiusasivat jatkuvasti toisiaan ja heidän keskusteluistaan jopa yhdeksänkymmentä prosenttia saattoi laskea flirtiksi. Joten mies tiesi, että vaikkei ihmisnainen sitä (hänelle tai edes itselleen) myöntänytkään, tämä välitti hänestä. Enemmän kuin kaverina.
Ja vaikka Vincent ei ollutkaan täysin satavarma omista tunteistaan, hän tiesi, ettei koskaan tahtoisi satuttaa Charleyta, aloittamalla suhdetta jonkun toisen kanssa.
Aisha näytti hiukan pölmistyneeltä. Hän räpäytti muutaman kerran hämmentyneenä, ennen kuin tarrasi valkoista marsilaista käsivarresta ja veti tämän itsensä lähelle.
” Vinnie, minä pyydän! Charleyn ei tarvitse tietää. Kenenkään ei tarvitse tietää! Hiivimme vain ulos ja olemme poissa maksimissaan puoli tuntia. Olet niin nopea, että tiedän sinun pystyvän siihen! Ja minä lupaan, ettei minullakaan mene kauaa, jos vain autat hiukkaisen. Olemme täällä takaisin, ennen kuin Throttle ja Modo edes tajuavat meidän olleen poissa.” Aisha supatti intensiivisesti.
Vinnie oli pikkuhiljaa muuttunut naisen puhuessa, punaisemmaksi ja punaisemmaksi.
Huh, tämä leidi menee suoraan asian ytimeen!
” E-empä tiedä… Ja hei! Mitä sä tarkoitat nopealla?! Koska mä pystyn kyllä-!”
” Ole kiltiiii...” Nainen rukoili.
Marsilaisneito painoi hennon kätensä miehen rinnalle. Kapeiden sormien kosketus sai sähköisen virran kulkemaan alas miehen selkärankaa. Vinnie säpsähti sitä ja otti horjuvan askeleenpuolikkaan taaksepäin.
”E-e-e...” Hän mumisi epävarmana. Mieshiirestä tuntui täysin luonnottomalta kieltäytyä nätin tytön pyynnöstä.
Aishan puheissa oli kuitenkin ideaa. He ehtisivät jonnekin yksityisempään paikkaan ja takaisin ilman, että he herättäisivät epäilyjä hänen aseveljissään. Vinnien nollasta kolmeensataan parissa sekunnissa kiihtyvän pyörän ansiosta, he kerkeäisivät vaikka kaupungin toiselle laidalle, jos vain niin tahtoivat.
Silti Vinnie oli ollut tosissaan tahtoessaan pysyä lojaalina Charleylle.
Jonka kanssa mulla ei ole suhdetta, joten teknisesti ottaen…
Vinnie pysäytti sen ajatuksen alkuunsa. Hän veti kaulallaan olevaa bandanaa löysemmäksi toivoen samalla, että voisi tehdä samoin farkuilleen, jotka eivät ihan vielä – Marsin kiitos- tuntuneet kireiltä, mutta sitä ei tiennyt kuinka kauan siihen menisi. Mies oli kuitenkin joutunut elämään pakkoselibaatissa jo useamman vuoden.
” E-en usko, että se on hyvä idea.” Vinnie rykäisi.
Nainen pääsisi kyllä eroon ihastuksestaan. Ja vaikkei pääsisikään olihan hänellä yhä kaksi aseveljeä, jotka voisivat tarpeen tullen viihdyttää tyttöä.
Tai no, Throttle tuskin suostuu, vain pysyäkseen hengissä– Carbine tulisi tänne nirhaamaan sen, jos sillä kävisi edes mielessä, että Throttle on jonkun toisen kanssa sillä lailla- , mutta Modo…
Vinnie tiesi kookkaimman marsilaisen pitäneen housunsa tiukasti ylhäällä jo pidemmän aikaa. Jopa kauan ennen tämän liittymistä vapaustaistelijoihin.
Harmaa jättiläinen puhui naisille aina kunnioittavasti ja kohteli näitä paremmin, kuin hyvin, mutta hänellä oli vaikeuksia saada heitä sänkyyn kanssaan. Herrashiirenä, Modo odotti aina naisen hyväksyntää, ennen kuin toimi. Valitettavasti monet naiset tahtoivat ensimmäisen liikkeen tulevan häneltä. Niin ei tietenkään koskaan käynyt, harmaan marsilaisen noudattaessa orjallisesti etikettiä. Ja näin oravanpyörä olikin täysin valmis.
” Ooolee kiltiiii...” Aisha yritti vielä. Hän astui aivan Vinnien eteen, niin että hänen jalkansa olivat miehen omien välissä.
Vinnien hengitys tiheni ja sydän jyskytti, kun hän tunsi naisen rintojen kärkien painautuvan hänen rintalihaksiaan vasten.
Housuja uhkasi ruveta kiristämään, joten mieshiiri peruutti kantapäänmitan, kauas kiusoittelevasta kosketuksesta.
” Ole kiltti… Ja vie minut Limburgerin tornille.” Aisha henkäisi siniset silmät suurina. Vinnien aivoissa pimeni.
Siis mitä?!?
Viimeinenkin kihelmöinti hänen farkkujensa sisällä katosi heti Limburgerin nimen lähdettyä tytön huulilta. Paksun plutolaispomon kuvittelu ei pelkästään tappanut Vinnien kiihkoa, vaan murhasi myös kaikki tulevat sellaiset, jos Aisha todella ehdotti, mitä mieshiiri kuvitteli hänen ehdottavan.
Tyttöhän on friikki! Eikä mitenkään hyvällä tavalla...
Vinnie pakitti useamman askeleen. Hän toivoi pääsevänsä pois tilanjakajan suojista, jotta marsilaisnaisen olisi pakko lopettaa piirityksensä.
” Ei käy, nainen! Joitain asioita hiiren ei vain tule tehdä!” Vaaleaturkkinen motoristi totesi ja risti kädet rinnalle puuskaan.
” Mutta tehän käytte siellä kaiken aikaa! Eikä meidän tarvitsisi mennä edes sisään! Olen varma, että sormukseni putosi siihen johonkin pihalle. Ole kiltti, Vinnie. Se sormus on minulle tärkeä!” Aisha rukoili.
Vinnien suupieli nyki, kun hän tajusi ymmärtäneensä naisen aivan väärin. Pieni puna alkoi nousta valkoisen marsilaisen kasvoille. Lyhyt marsilainen ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan sitä.
HUH!
” No jos nyt sitten tämän kerran...” Vinnie oli huokaavinaan mahdollisimman uhrautuvasti. Aisha hengähti selvästi helpottuneena.
” Kiitos! Nähdään kohta kadulla. Menen edeltä, niin voit hakea pyöräsi.” Nainen supatti salaliittolaisen elkein.
Vinnie vain nyökkäsi. Hänellä oli käynyt käsittämättömän hyvä tuuri, ettei hopeaturkkinen marsilainen ollut huomannut heidän puhuneen täysin eri asioista.
Veikat eivät olisi ikinä antaneet mun unohtaa sitä!
” Throttle, Modo! Mä lähden kierrokselle.” Valkea hiiri huikkasi, porhaltaessaan kaksikon ohitse pyörälleen.
” Tähän aikaan?” Throttle nosti katsettaan television ruudusta, hämmentyneenä.
Limburgerin torni oli jo pystyssä - he olivat seuranneet sen uudelleenrakennusta tällä kertaa huomattavasti tarkemmin kuin koskaan ennen, mutta tuskin se turpea turska aloittaisi juonimaan näin myöhään illalla. Plutolaiset kuitenkin olivat erittäin mukavuudenhaluisia – plutolaiset multimiljonäärit eritoten.
” Joo. Pitää päästä purkaan paineita. Ciao!”
Kumpikaan hiiristä ei kerennyt enää sanomaan mitään, kun nuorin vapaustaistelija jo polkaisi pyöränsä käyntiin ja loikkasi automaattiovista ulos kadulle.

Aisha odotteli hurjapäisintä marsilaista N-portin tuntumassa, hieman syrjässä ohi ajavien ihmisten katseilta.
Hän oli vihdoin löytänyt sormuksensa tulevaisuudesta. Se löytyisi huomen aamulla, kun rakennusmiehet tulisivat hakemaan viimeisiä tavaroitaan. Tuuheaviiksinen ihmismies tulisi tiputtamaan hanskansa juuri sen päälle. Yksi sormukseen upotetuista kristalleista (se ei ollut timantti, vaikka mies niin luulisi) kimaltaisi kirkkaasti auringossa ja hanskaansa nostamaan kumartunut ihminen huomaisi kiillon. Hän kaivaisi sen esiin ja pistäisi sen sitten taskuunsa, jotta voisi puhdistaa sen kotona.
Mitä mies sormuksella lopulta tekisi, sitä Aisha ei vielä nähnyt. Sen tietäisi vasta huomenna, kun ihmismies saisi sormuksen käsiinsä ja pohtisi vaihtoehtojaan.
Joka tapauksessa mutkattomin tapa varmistaa, että hän saisi korunsa takaisin oli hakea se nyt samoin tein.
Hopeaturkkinen nainen ei osannut päättää kummasta oli onnellisempi; siitä että hän oli löytänyt kadonneen sormuksensa ajoissa vai siitä, että Vinnie oli ollut juuri siinä, kun näky oli loppunut. Valkea hiiri oli nimittäin miehistä ainut, joka suostuisi lähtemään viemään häntä Limburgerin luokse kysymättä miksi. Ja vaikka hänellä olisikin ollut keino selittää, miten hän tiesi korunsa olevan juuri plutolaispomon tontilla, Throttle ja Modo olisivat todennäköisesti silti sanoneet pyynnölle ei.
Vincentin itsesuojeluvaiston puuttuminen kauhistutti Aishaa niin monessa tilanteessa, mutta juuri nyt hän olisi ollut pulassa ilman sitä.
Kuullessaan moottorin ärhäkän murinan yläpuoleltaan, vaaleatukkainen marsilainen hymyili ja astui näkyvämmälle.
” Hyppää kyytiin.” Vinnie pysäytti naisen viereen.
Aisha katsoi vapaata tilaa mieshiiren takana, joka oli yllättäen paljon korkeammalla, kuin hän oli kuvitellut – prätkän perä oli häntä melkein rintoihin- ja vilkaisi sitten alas mekkonsa leveään helmaan.
Mies nosti kulmaansa huvittuneena. ” Tarttetko apuja?”
Hiirineito hymyili. ” Jos siitä ei ole liikaa vaivaa.”
Vinnie kietoi häntänsä naisen kapealle vyötärölle ja nosti tämän taakseen.
” Vielä yks juttu...” Vaaleaturkkinen hiiri painoi Aishan päähän varakypärän, jota kuljetti mukanaan prätkänsä säilytystilassa. Naisen saatua sen päähänsä ja kätensä Vinnien keskivartalon ympärille, he saattoivat lähteä liikkeelle.
”Pidä kiinni, söpöliini!” Mieshiiri hihkaisi ja väänsi kaasun pohjaan.

Nopeammin, kuin Aisha uskalsi edes ajatella, Vinnie sai heidät Limburger Plazaan. Tai oikeastaan kadun mitan päähän siitä.
” Tämän lähemmäs ei pääse, ilman että sillin tutkat huomaa... Missä sä sanoitkaan, että se sun sormus on? ” Mies kääntyi katsomaan taakseen.
Marsilaisneito kuikuili hänen ohitseen pitkälle taivaaseen kohoavaa rakennusta.
” Tuossa pihalla.” Aisha puraisi alahuultaan. ” Oletko varma, ettei tämän lähemmäs pääse?”
Nainen todella tahtoi omaisuutensa takaisin, muttei vaatisi mieshiirtä vaarantamaan henkeään sen vuoksi.
Kuolen joka tapauksessa, kun palaan kotiin. Ei siis kannata uhrata toistakin elämää syyttä suotta…
Vinnie vilkaisi Aishan murheenmurtamaa ilmettä ja sitten uudelleen mädän kalan katkuista rakennusta.
Oliko olemassa jokin keino, jolla he pääsisivät tonnikalan terassille, ilman että tämä koittaisi syöttää heille laseria? Vinnie ei todella tiennyt. Suunnitelmien tekeminen ei ollut koskaan ollut hänen vahvuutensa. Asioiden etukäteen miettiminen oli Throttlen hommaa. Valkea marsilainen mieluummin improvisoi ja katsoi mitä sai sillä aikaan. Ikävä kyllä, siviilin kanssa ei ollut juuri varaa ruveta luovaksi.
” Sun olisi pitänyt pyytä Throttlea. Tää on sen alaa.” Vinnie tokaisi.
” Uskon, että me pärjäämme kyllä. Pitää vain keksiä jotain, jolla ei herätetä huomiota.” Aisha sanoi luottavasti ja loikkasi alas pyörältä, kiskaisten samalla kypärän päästään.
Mies huokasi. Marsilaisneito ei edes tajunnut, kuinka väärälle hiirelle hän puhui. Kaikki mitä Vinnie teki, oli näyttävää! Salamyhkäisyydellä ei saatu suuren sankarin mainetta.
Aisha sulki silmänsä ja antoi mielensä sukeltaa syvälle tulevaan. Hän kävi mahdollisuuksia läpi nopeasti, katsoi vain siihen asti, kunnes asiat alkoivat menemään pieleen. Yksi toisensa jälkeen hiirinainen eliminoi vaihtoehtoja, palasi takaisin nykyhetkeen valitsemaan uuden ajan haaran, seurasi sitä, avasi tapahtumat ja katsoi, päättyikö se katastrofiin vai ei.
Jokainen uusintayritys nosti silmien takana jyskyttävän kivun tasoa. Ja kun jälleen Aisha näki hänet ja Vinnien kaahaavan pakoon, Limburgerin miehet kannoillaan, hän luovutti huokaisten. Mahdollisuuksia oli liikaa, eikä hänellä ollut aikaa tai voimaa käydä niitä kaikkia läpi.
Ja kun tulevaisuus ei antanut luotettavaa vastausta oli b-vaihtoehdon aika. Oli mentävä vaiston varassa.
Aisha silmäili nopeasti tornin ja maat sen ympärillä. Alue oli rakennettu fiksusti, korkein päätorni kolmen muun vaaleankeltaisen rakennuksen väliin, niin että sitä saattoi vahtia joka suunnasta. Päätornin sisäpiha oli avonainen sekin, vain yksi valtava suihkulähde ja muutama pieni puu laatikoissaan pihan nurmikkoisilla reunoilla.
Kamerat ovat kamalan korkealla. Limburger selvästi tahtoo nähdä lähestyvät uhkat mahdollisimman aikaisin, ennen kuin ne pääsevät lähellekään tornia. Ihan fiksua sinänsä, mutta jos vaara tuleekin suoraan alta…
Aisha virnisti suunnitelman muokkautuessa hänen päässään.
” Hei! Mihin sä oikeen kuvittelet meneväsi?” Vinnie huusi hiirinaisen perään tämän lähtiessä kävelemään poispäin tornista.
” Kierrän noiden rakennusten takaa, jotta pääsen kävelemään aivan tornin vierestä. ” Aisha viittoi toisen pienemmän tornin ja sen vieressä seisovien talojen suuntaan.
” Kävelemään?!”
” Juuri niin, kävelemään.”
” Et sä nyt niin voi tehdä!”
” Miksen?”
Vinnie katsoi naista silmät levällään. ” Miten niin- Jos sä- Ethän sä nyt- Et sä tosissasi tota kysy, ethän?”
Aisha ei ollut moksiskaan mieshiiren vauhkosta katseesta ja odotti selvästi, että tämä kertoisi syyn, miksei plutolaispomon päämajan lähestyminen jalan ollut hyvä idea.
” Kuule, mä kannatan kaikenlaisia ideoita – erityisesti vaarallisia-, mutta toi on jo itsetuhoista. Siis ethän sä nyt vain voi mennä ja… ja valssata etuovesta sisään. Ja vieläpä jalkaisin.” Valkea marsilainen sylkäisi viimeisen sanan suustaan inholla, kuin pahanmakuisen ruuan.
Vaaleatukkainen nainen otti askeleen takaisin. ” Se on ainoa tapa päästä tarpeeksi lähelle. Usko pois, hyvin tässä käy.”
Vinnien ilme ei muuttunut lainkaan luottavaiseksi, itseasiassa hän näytti jopa hieman ärtyneeltä. Aisha huokasi.
”Näetkö nuo kamerat?” Hän kysyi ja osoitti kadun ylitse.
Mieshiiri nyökkäsi jäykästi.
” Huomaatko miten korkealla ne ovat? Limburgerilla ei selvästi ole tarvetta vahtia omaa aluettaan, niin paljon kuin muiden omaa. Koska hän hallitsee omalla tontillaan. Hän päättää kaiken mitä hänen tornissaan tapahtuu, hänellä ei ole siellä mitään pelättävää. Mutta täällä ulkopuolella...” Marsilainen levitti kätensä. ” Kaikki ovat vihollisia. Siispä selustaa on vahdittava. Mutta kun keskittyy liikaa yhteen asiaan, toinen pääsee livahtamaan kameroiden alitse.”
Samassa Vincet huomasi sen minkä lyhyt nainenkin. Kamerat olivat korkealla, hyvin korkealla. Ja kaiken lisäksi asennoitu niin, että ne näkivät kaiken liikenteen tiellä. Autotiellä, tarkkaan ottaen. Mutta jalkakäytävä sen sijaan... Sen sisäreunasta jäi iso osa täysin piiloon niiltä.
Miehen suu levisi virneeseen.
Yksinkertaista, huomaamatonta, täysin arkista - jotain mitä se plutolaisenkuvatus ei ikinä osaisi odottaa.
” Pakko myöntää, söpöliini, sä jaksat yllättää.” Vinnie hymyili naiselle ja heitti sitten jalkansa prätkänsä yli.
” Joten… Saanko tämän valssin?” Hän ojensi kätensä kohteliaaseen pyyntöön.

Ficcin nimi: Sinulle on postia, osa 7: Lainakengät osa 2
Kirjoittaja: HöpöHamsu
Beta: Pahgiz
Genre: Drama, Action & Angst
Ikäraja: K15
Päähenkilöt/Paritukset: Throttle, Modo, Vinnie, Charley & OC ( Jonkin verran viittauksia suhteisiin hahmojen välillä)
Yhteenveto: Vinnie ja Aisha tulivat Limburgerin tornille etsimään kadonnutta sormusta, mutta päätyvätkin sotkeutumaan ilkeän plutolaispomon juoniin.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret kuuluvat laillisille omistajilleen ja Aisha (Ashani) kuuluu minulle. Rahaa kirjoittelusta en saa, mutta mielihyvää senkin edestä
A/N: Osa 2!


7. Lainakengät osa 2

Vinnie seurasi Aishaa jännittyneenä kadun yli tornin puoleiselle jalkakäytävälle. Nainen hänen edessään kulki rauhallista tahtia. Aivan kuin he olisivat olleet vain iltakävelyllä, eivätkä hiipimässä vihollisen leiriin. Aseitta. Ja mikä tärkeämpää kulkupelittä.
Valkoturkkinen hiiri veti olkapäitään ylöspäin, kun he loikkasivat asfaltilta nurmikolle ja hivuttautuivat kiinni rakennuksen kiviseen seinään. Hän puoliksi odotti hälyttimien pärähtävän soimaan ja kymmenien vihaisten karjujen rynnivän paikalle aseet tanassa, valmiina listimään heidät. Rauhallinen ilta ei kuitenkaan rikkoutunut, vaikka marsilaiset pääsivät aivan kiinni torniin.
Vinnie käänsi selkänsä Aishalle, kun tämä kumartui nurmikon puoleen.
” Toivottavasti sulla on joku suunnitelma, miten aiot löytää sen sormuksen ennen kuin Limburger lähettää tervetuliaiskomitean. ” Mies tokaisi, vilkuillessaan ympärilleen. Liikenne tornin ympärillä oli sen verran vilkasta, että hän tuskin kuulisi, jos joku koittaisi lähestyä heitä, mutta kypärän pimeänäköasetuksella, hän näki täysin vaivattomasti illan hämärässä.
” Mmmh...” Aisha ynähti vastaukseksi.
Naisella ei ollut suunnitelmaa. Jos hänellä olisi ollut, hän olisi tullut ajatelleeksi, kuinka mahdotonta oli löytää yksi pieni metallinpalanen hiljalleen laskeutuvassa pimeässä.
Oikeastaan, marsilaisnainen ei ollut varma, olivatko he edes oikealla paikalla. Aisha oli ollut niin innoissaan nähtyään sormuksensa, että oli unohtanut pistää kunnolliset tuntomerkit sen olinpaikasta muistiin. Hän olisi kyllä voinut, periaatteessa, tehdä päätöksen jättää sormus paikoilleen ja katsoa jälleen tulevaisuuteen, jossa viiksekäs ihmismies löytäisi sen. Tornin luona olo tekisi sen näkemisestä jopa helpompaa, mutta Aisha ei tiennyt osaisiko esittää tarpeeksi hyvin hiirimiehille normaalia. Kipu nimittäin pahenisi ja vaivaisi varmasti vielä huomenaamullakin, vaikka hiirineito menisi samoin tein sänkyyn, kun he palaisivat tulostaululle.
Noniin Aisha, sinä näit sen jo kerran. Nyt vain kertaat mitä näit.
Marsilaisneito puristi päänsä käsiensä väliin miettiessään.
Hän oli jossain rakennuksen sivulla, koska se oli nurmikolla, eikä rakennuksen edustalla ole nurmikkoa. Seinä oli… Ei, ei siinä ei ollut seinää, vaan ikkuna!
” Vinnie, me olemme väärällä puolella! Pitää mennä tornin toiselle sivustalle.” Aisha sihahti ja lähti nopeasti hölkkäämään kohti toista kulmaa.
” Odota!” Vinnie lähti naisen perään puolijuoksua.
Hopeaturkkinen hiiri pysähtyi hetkeksi rakennuksen kulmalla, katsomaan, ettei Limburgerin miehiä näkynyt ja juoksi sitten kulman taakse.
” Aisha!” Mies huusi kuiskaten. Hän oli kääntymässä samasta kulmasta, kun sillä seinustalla oleva ovi avautui. Vinnie painautui välittömästi seinää vasten.
Ovesta astui kaksi leveäharteista miestä, joista toisen pää kiilsi täysin kaljuna ja toisella oli pieni ponnari.
” Vihdoinkin tauko!” Kalju mies murahti. Hän kaivoi mustan nahkaliivinsä sisältä tupakka askin ja sytyttimen.
” Sanos muuta! Toinen hönkäisi. Myös hän kaivoi liivistään tupakan. Miehen kollega sytytti omansa ja ojensi sitten tulta tätä kohti.
” Noh, onneks kohta kaikki on ohi… Kuhan se tohtori saa laitteiston kuntoon, pomo lähtee ja meil alkaa loma!” Ihmismies pukkasi ystäväänsä olkapäähän.
” Jea!”
Miehet röhäyttivät savun täyteisen naurun.
Vinnie ei jaksanut kuunnella enempää, ihmismiesten ruvetessa puhumaan lukuisia laittomuuksia sisältävistä lomasuunnitelmistaan. Hän toivoi miesten joko; palaavan pian sisään tai poistuvan rakennuksen luota kokonaan, jotta hän pääsisi Aishan perään.
Valkea hiiri painoi selkäänsä kiinni seinään ärtyneenä.
Pitikin jättää se laserpistooli prätkälle! Nyt mä – Vincent Van Wham- Marsin machoin ja miehekkäin hiiri joudun kyykkimään piilossa, kuin mikäkin arka aropupu! Marsin kiitos, kukaan ei ainakaan ole näkemässä…
Miehet juttelivat useamman minuutin, mieshiiren nyppiessä ruohoa saappaansa viereltä tylsyyksissään.
Pyhä Phobos, kuinka kauan voi yhen syöpätikun sisään hengittäminen kestää? Valkoturkkinen marsilainen murahti ajatuksissaan.
Hän painoi poskensa kiinni karheapintaiseen seinään ja katsoi ihmismiehiä varovasti kulman reunan yli.
” Jep jep...” Kaljupää nakkasi savukkeensa lopun maahan.
Vihdoinkin!
” Ei siinä mitään… Olishan se tietty ihan mielenkiintosta tavata kaikki Clintonit, Chiracit, Al Nahyanit, Jeltsenit ja Elizabethit.” Mies linttasi tupakantumppinsa saappaallaan, hieraisten sitä maata vasten muutaman kerran aggressiivisesti.
” Noh.. Kun pomo tulee takaisin, voit sanoo tavannees heidät kaikki.” Ponnaripäinen mies läiskäisi toverillisesti kollegansa olkavartta.
” Täähän tarkoittaa perjaattees sitä, et me ollaan hetkellisesti Ellun palkkalistoilla… Mitä luulet, Hayes, voitasko meki saada sellaset karvareuhkat, niiku niillä Buckinghamin pelleillä? Mullaku ottaa kylmä niin ikävästi tähän nuppiin.” Kalju mies murjaisi.
” Älä ny vaan jumankauta sano mitään!” Ponnaripää nauroi ” Sitä ikinä tiiä, mitä me joudutaan pukemaan, ku se yks tampio innostuu...” Toinenkin ihmismies viskasi tupakanloppunsa menemään.
Miehet kääntyivät kannoillaan ja hävisivät takaisin sisään.
Oven sulkeuduttua, Vinnie odotti pari sekuntia, ennen kuin astui kulman takaa. Hän käveli muutaman askeleen ovelle ja kokeili sen kahvaa varovasti.
Se aukeni.
” Mitä sinä teet?” Ääni sihahti.
Vaaleaturkkinen hiiri pelästyi niin, että hänen otteensa kahvasta kirposi. Ovi ei kuitenkaan ehtinyt paukahtaa kiinni, sillä mieshiiri nappasi siitä nopeasti uudestaan.
” Jessus, nainen!” Vinnie suutahti viereensä ilmestyneelle marsilaisneidolle. ” Onko pakko hiipiä tuolla tavalla?”
” Anteeksi, ei ollut tarkoitus säikäyttää...” Aisha väläytti anteeksipyytävän hymyn.
Mies huokasi. ” On se hyvä, että mun turkki on jo valmiiks valkone...” Hän virnisti tytölle, jonka suupielet kääntyivät huvittuneeseen virneeseen.
” Joka tapauksessa… Löysin sormukseni!” Hopeaturkkinen hiiri ilmoitti innoissaan. Aisha työnsi oikean kätensä ylpeänä miehen näytille.
Hiirinaisen etusormentyvessä kiilteli koru, joka ei ihan rehellisesti, Vinnien silmään, näyttänyt kovinkaan arvokkaalta. Tummaan sormusrenkaaseen oli kyllä ristikkomaisten kaiverrusten väliin upotettu pieniä kirkkaita kiviä ja jopa hohtavan mustien renkaiden välille sormuksen päällä, oli pistetty yksi, mutta marsilaisen oli vaikea kuvitella niiden olevan juuri minkään arvoisia.
” Tuon takiako me tultiin tänne?” Valkoturkkinen motoristi kysyi aidon hämmästyneenä.
Ihme, ettei tyttö ollut vain onnellinen päästessään mokomasta… Osaakin olla ruma kapistus.
Vincent ei voinut sanoa tietävänsä koruista juuri mitään, mutta sen hän tiesi, ettei monikaan nainen varmasti olisi huolinut Aishan sormusta.
Vaaleatukkainen hiiri vetäisi kätensä takaisin. ” Se on perhekalleus.” Hän sanoi puolusteleva sävy äänessään.
” Se selittääkin.” Vinnie naurahti ja veti oven auki.
Aisha valpastui. ” Aiotko sinä mennä tuonne sisään? Miksi?”
” Joo, mä käyn vaan.. ööh.. Tarkistamassa yhen jutun. Mee sä jo takaisin prätkälle.” Mieshiiri yritti päättää keskustelun pakenemalla ovesta, mutta hiirineito astui hänen peräänsä.
” Tulen mukaan.”
Vinnie loi Aishaan kyllästyneen katseen. Nainen tuskin luovuttaisi helpolla, jos hän yrittäisi saada tämän jäämään. Arvatenkin sanoisi jotain sellaista kuin; En voi päästää sinua yksin. Se on liian vaarallista!
Joka tapauksessa olisi helpompaa vain myöntyä, kuin ruveta jankkaamaan tytön kanssa.
Osaa se ainakin hiipiä, mies tuhahti mielessään.
” Hyvä on sitte.” Hän myöntyi.
Aisha väläytti helpottuneen hymyn ja pujahti sitten ovesta Vinnien jäljessä.

Hämärällä käytävällä leijaili raskas raa’an kalan haju. Vinnie irvisti sille ja kytki kypäränsä visiirin päälle.
Yyhh, tonnikalan huonekalut tulee näemmä valmiiksi hajustettuina…
Visiiri luki automaattisesti huoneen kirkkauden ja sääti optimaalisen valotuksen. Näin valkoinen hiirimies tuli tietoiseksi kaikista pimeän piilottamista ääriviivoista.
Vincent vilkaisi nopeasti taakseen, varmistaakseen Aishan tulevan yhä mukana.
Siis tuleeko noiden silmien kanssa yönäkö tai jotain? Mieshiiri ajatteli ihmeissään, kun marsilaisneito nosti katseensa häneen lähes samaa naikaan, kun hän kääntyi katsomaan tätä.
” Mitä me ’tarkistetaan’?” Aisha kysyi kuiskaten.
” … Mä en oikeastaan ole varma.” Vinnie kuiskasi takaisin.
Kuunnellessaan ihmismiesten keskustelua valkoturkkiselle miehelle oli käynyt selväksi, että heidän arkkivihollisellaan oli uusia metkuja mielessään. Mikä ei ollut ihmeellistä sinänsä. Tätähän he olivat vapaustaistelija veljiensä kanssa odottaneet – Limburgerin seuraavaa liikettä. Kuitenkin kuultuaan hiuksettoman konnan mainitsevan Clintonin, Vinnien kiinnostus oli herännyt. Muista nimistä, joita mies mainitsi, marsilaishiiri ei ollut koskaan kuullutkaan, mutta edellä mainittuun saattoi törmätä lähes joka kadunkulmassa, sanomalehtien otsikoissa ja uutisissa.
Se johtui siitä, että hän oli Yhdysvaltojen – hiirten väliaikaisen asuinmaan – ylin johtaja. Presidentti, niin kuin Charley miestä kutsui. Ja ilmeisesti hänen aikansa korkeimmalla pallilla oli lopussa, mutta sen sijaan että olisi luovuttanut paikkansa, hän pyrki jatkamaan virassaan, kampanjoimalla ympäri maan – josta kaiken maailman mainokset.
Tällä hetkellä kukaan USA:ssa ei voinut olla tietämättä, kuka Bill Clinton oli. Ei ainakaan kukaan sellainen, joka omisti joko radion, television tai ihan vaan parin terveitä verkkokalvoja.
Jos yksi maailman mahtavimmista ja vaikutusvaltaisimmista miehistä esiintyi Limburgerin suunnitelmissa, oli oletettavissa myös niiden toisten hanttapulin mainitsemien ihmisten olevan muutakin, kuin satunnaisia kansalaisia.
” Tiiän vaan, et tonnityrällä on jotain suurta suunnitteilla.” Vincent mutisi hiljaa.
Aisha mutristi suutaan huolestuneena. Plutolaiset tiesivät aina ongelmia. Oli hyvin vastuutonta heiltä mennä sisälle torniin, varsinkin kun Modolla ja Throttlella ei ollut mitään käsitystä siitä, missä he olivat. Jos tämä tutkimusretki päättyisi huonosti, saattaisi mennä tunteja, ennen kuin hiiret tulostaululla tajuaisivat jonkin olevan hullusti ja lähtisivät etsimään heitä.
Ollaan siis tiedustelemassa… Noh tätä on onneksi tehty ennenkin. Silloin tosin oli kaiken maailman laitteisto ja taustatuki intergalaktisilla yhteyksillä...
Nainen ravisti pessimistisen ajatuksen pois mielestään.
Varusteet eivät tee agenttia.
” Jos me etsitään suunnitelmia, kannattaa varmaan aloittaa toimistosta, komentokeskuksesta, laboratoriosta... Jostain missä operaation aivot majailevat.” Aisha supatti.
Vinnie oli vilkaisemassa taakseen, naiseen, kun samassa taskulampun kellertävä valokeila pomppasi hänen saappaansa viereen. Mieshiiri jäätyi paikoilleen, epävarmana mitä tekisi. Juostako piiloon ja toivoa, ettei taskulampun haltija kuulisi askelia vai käydäkö tyrmäämässä hänet? Valkea marsilainen punnitsi yhä vaihtoehtojaan, kun hän tunsi yhtäkkiä ilmavirran suhahtavan ohitseen. Sekuntia myöhemmin, jossain kilahti.
” Huh?”
Valokeila siirtyi ja lähti liikkumaan heidän edessään avautuvalla toisella käytävällä. Muutaman metrin valon perässä, kulki ihmismies. Hän ohitti marsilaiset rivakoin askelin. Miehen mentyä ohi, Aisha nappasi Vinnietä ranteesta ja veti tämän perässään suuntaan, josta telluslainen oli ilmestynyt.
He liikkuivat nopeilla päkiäaskelilla, koko käytävän loppuun saakka ja tulivat aulan takaosaan. Hissit jäivät heidän vasemmalle puolelleen, takaseinälle, selvästi erotettuna vastaanottotiskistä ja muusta odotusaulasta, valtavalla tyhjällä välillä.
Vinnie loi tutkailevan katseen hissien teräksenharmaisiin oviin.
” Luuletko, että koettelemme onnea liikaa jos-?”
” Kyllä.” Aisha katkaisi miehen toiveikkaan ajatuksen.
Oli ollut älyttömän onnekasta, että vartiossa ollut mies oli lähtenyt tutkimaan naisen heittämän kiven aiheuttamaa vaimeaa ääntä. Vaikka elokuvat ja sarjat muuta väittivät, vartijat poistuivat harvoin paikoiltaan etsimään mysteeriäänien aiheuttajia.
” Onko täällä jossain portaita?” Hän tiedusteli vaaleaturkkiselta marsilaiselta, joka oli siirtynyt katselemaan, jotain huoneen toisella laidalla.
” On.”
Aisha jäi odottamaan jatkoa.
” Mitä?” Vinnie sihahti, huomatessaan hiirineidon tuijotuksen.
” Mitä mitä? Missä ne ovat?”
Marsilaismiehen huulilta pääsi epäuskoinen tyrskähdys ” Mistä mä sen voisin tietää?”
” No, ettekös te ole käyneet täällä jotain ziljoona kertaa?” Vaaleatukkainen marsilainen sipisi.
Yhteisien iltojen aikana, Aisha oli päässyt kuulemaan monta tarinaa hiirikolmikon ja Charleyn yhteenotoista Limburgerin kanssa. Seikkailut itsesään olivat hyvin mielenkiintoisia, mutta miehet kertoivat silti aina kaikkein innokkaimmin tavan, jolla olivat päivän päätteeksi pistäneet plutolaispomon asumuksen matalaksi.
Marsilaisnainen tuskin sanoisi sitä koskaan ääneen, mutta hän oli jokaisen tarinan jälkeen ruvennut arvostamaan kalamiestä enemmän ja enemmän. Se miten Limburger jaksoi kerta toisensa jälkeen pystyttää torninsa ja yrittää uudelleen, vaikka onnistumisen mahdollisuus oli häviävän pieni, oli Aishasta hyvin ihailtavaa.
” Öö, joo. Mutta luuletko sä tosiaan, että joku meistä on päättänyt perehtyä tän paikan pohjapiirustuksiin?”
Hopeaturkkinen hiiri kohautti olkiaan. ” Hätätilanteiden varalle?”
Vinnie tyrskähti. ” Kultsi, jos prätkähiirille tulee ’hätä’-” Hän piirsi lainausmerkit ilmaan. ”- me käytetään ikkunaa.”
Mieshiiri katsoi muutaman kerran oikealle ja vasemmalle, ennen kuin lähti kävelemään huoneen poikki.
Aisha otti muutaman juoksuaskeleen saadakseen miehen kiinni.
He kulkivat aivan toiselle laidalle ja kääntyivät vasempaan.
” Minne me mennään?” Hiirineito kysyi, kun edellä kulkeva marsilainen yhtäkkiä pysähtyi.
” Portaat, prinsessalle.” Vinnie virnisti ja osoitti kylttiä seinällä, jossa esiintyi ukkeli kipuamassa loivasti ylöspäin kaartuvaa siksak viivaa. Rappusia.
Aishan silmät suurenivat. Miten hän-?!
” Aiotko sä jäädä siihen vai häh?” Marsilaismies kysäisi huvittuneena, nähdessään naisen ilmeen. Hän veti rappukäytävään vievän oven auki ja jäi odottamaan, että tyttö menisi edeltä.
Aisha seisoi paikoillaan vielä muutaman sekunnin, mutta astui lopulta hiirimiehen ohi.
” Miten sinä tiesit, miten tänne pääsee?” Hän kysyi ihmeissään, heidän kavuttuaan useamman kymmenen kerrosta portaikkoa. Hiirineito oli yrittänyt pohtia vastausta matkalla, mutta oli lopulta luovuttanut.
” Vaisto, söpöliini. Sankarin tärkein ase.” Vinnie virnuili ja harppasi muutaman askelman nopeammin päästäkseen naisen ohi.
Aisha pysähtyi tuijottamaan valkoturkkista marsilaista toinen kulma koholla.
” Vaisto?” Hän epäili.
” Mmhm.” Mies hymyili ja aukaisi oven, jolla he pääsisivät pois rappukäytävästä.
Se ja opastaulu aulassa.

Ovi Limburgerin toimistoon oli sepposen selällään, joten hiiret saattoivat vain kävellä sisään.
” Onko täällä joku avointen ovien päivä tai jotain? En ole koskaan nähnyt yhtä surkeaa vartiointia plutolaisella.” Aisha ihmetteli.
Nainen jäykistyi hieman tajutessaan, että hänen kommentistaan saattoi päätellä vaikka mitä, mutta Vinnie oli hänen onnekseen keskittänyt ajatuksensa aivan toisiin asioihin.
Oltaisiin me sittenkin voitu käyttää sitä hissiä…
Mieshiiri otti muutaman askeleen pöydän vierelle ja laski sille kätensä. Hiirineito oli aivan oikeassa. Torni oli kummallisen suojaamaton. Yksittäinen yövartija ja kaksi konnaa eivät paljoa turvaa tuoneet. Missä olivat kaikki muut?
Isojuustolla on meneillään varmaan tiukempikin budjettikuuri.
Vinnie siirsi hiukan pöydälle jääneitä papereita. Suurin osa oli jonkin sortin laskuja, joista useammassa oli enemmän numeroita kuin marsilaisella sormia ja varpaita yhteensä.
Huh! Ei ihme, että henkilöstökuluissa on kitsasteltu.
Aisha huomasi valkean hiiren tutkivan ilmeen ja meni kiinnostuneena tämän luokse.
” Tsiigaas tätä.” Mieshiiri levitti paperit pöydälle lomittain, jotta niitä saattoi tarkastella yhtä aikaa.
Aivan kuten Vinnie, myös nainen pisti ensimmäisenä merkille suuret luvut.
” Satayksitoistatuhatta neljäsataa yhdeksänkymmentäkuusi dollaria pelkkään petroliin?!” Aisha mutisi ihmeissään.
Joko lentäminen on täällä hirvittävän kallista tai Limburger on ottamassa torninsa mukaan..
Marsilaisnainen kävi nopeasti läpi muut paperit. Ne olivat varausvahvistuksia eri hotelleihin, kuten Le Bristol Parisiin, Rosewood Londoniin ja Lotte Hotel Moskovaan.
” Luulenpa, että Limburger aikoo vierailla kollegojensa luona maailmalla.” Hän sanoi ja pyyhkäisi varovasti yhden hotellin logoa paperin yläreunassa.
” Mikä saa sut luulemaan niin, söpöliini?”
” Nämä kaupungit... Lontoo, Moskova, Pariisi, Dubai, Washington. Kuulostavat tutuilta eivätkö?” Aisha kysyi ja käänsi päätään miehen suuntaan.
” Niihin on tullut törmättyä useamman kerran.” Vaaleaturkkinen hiiri myönsi.
Hän ei tiennyt kyseisistä kaupungeista juuri muuta kuin nimen, mukaanluettuna sen missä ne tarkalleen ottaen sijaitsivat, mutta Vinnie oli nähnyt monen monta elokuvaa, jossa oli mainittu niistä yksi tai useampi.
Varsinkin niistä Modon pitämistä agenttileffoista – Bondeista – hiirille oli käynyt tutuksi useamman ison telluslaisen kaupungin nimi. Niissä kun hilluttiin milloin missäkin.
” Mitä jos ne ovat ihmisten Cassini, Galle, Vinogra, Aram ja Antoniadi? Isoja, merkittäviä kaupunkeja, joista käsin hoidetaan ehkä jonkinnäköistä aluehallintaa. Eli toisin sanoen täydellisiä -”
” -Kohteita plutolaisille.” Mies lopetti naisen lauseen tämän puolesta.
Aisha nyökkäsi hymyillen.
Vinnie risti kädet rinnalleen. ” Empä tiedä… Miksi Limburger kävisi kiertämässä muut löyhkäpomot? He tuskin ovat kavereita keskenään, eikä plutolaisia juuri tunneta vieraanvaraisuudestaan.”
Hiirinainen kohautti olkiaan.” Noh ehkä hän -”
” SHH!” Valkoturkkinen marsilainen sihahti yllättäen.
” Mitä?”
” Kuuntele.”
Kaksikko jäi hiljaa kuuntelemaan käytävältä kantautuvaa kopinaa. Rytmikäs ääni koveni jokaisen kopauksen myötä.
Joku oli tulossa huonetta kohti!
Aisha keräsi paperit nopeasti takaisin yhteen ja pinkaisi sitten Vinnien perässä, viereisellä seinustalla olevasta ovesta, piiloon.
Pariovet läimähtivät auki.
” Tämän on paras olla kauneusunieni keskeyttämisen arvoista, Karbunkle..” Ääni murahti.
Limburger.
” Uskon, että tulette pitämään tästä kovasti, teidän juustoisuutenne” Toinen, nariseva ääni naurahti.
Aisha ja Vinnie tunkivat molemmat silmänsä ovenrakoon ja seurasivat, kuinka kalannaamainen olio hyllyi sairaalanvihreässä aamutakissa pöydän ääreen ja lysähti tuolille.
” Se on siis valmis?” Limburger tiedusteli innoissaan.
” On.” Karbunkleksi kutsuttu, rimppakinttuinen mies virnisti ja veti laboratoriotakkinsa taskusta esille kaukosäädintä muistuttavan laitteen.
” Saanko esitellä; Mielensiirrin!” Hän nosti keksintönsä ylpeästi pomonsa nähtäville.
” Oo, loistavaa työtä professori!” Plutolainen myhäili tyytyväisenä. Hän nojautui hieman pöydän ylle, napatakseen laitteen alaisensa kädestä. ” Miten se toimii?
” Aivan kuten toivoitte sen toimivan, teidän ylikypsyisyytenne. Te kykenette vaihtamaan sillä kehoja kenen tahansa kanssa vain nappia painamalla, kunhan olette tarpeeksi lähellä.”
” Kuinka lähellä?” Limburger tivasi, mittaillessaan keksintöä katsellaan.
Karbunkle nielaisi. ” Ööh, kantama on nelisen metriä.”
” N-NELJÄ METRIÄ?! Sinä pateettinen pasta-aivo! Miten kuvittelet minun pääsevän niin lähelle maailman suurimpia johtajia? Heidän turvamiehensäkään eivät pääse metriä lähemmäs!” Plutolainen ärisi. Kalamies kohotti nyrkkinsä ja huitoi sillä uhkaavasti ilmaa.
” Mu-mutta teidän suurlöyhkäisyytenne, en voinut tehdä kantamasta pidempää! Muuten riskinä olisi, että se vaihtaisi jonkun toisen samankaltaisemman mielen.” Vihreälasinen tohtori yritti.
” MITÄ… Sinä oikein tarkoitat?” Limburger laski nyrkkinsä
Karbunkle vetäisi huojentuneena henkeä. ” Suunnittelin laitteen niin, että se vaihtaa kenen tahansa mielet, mutta suosii erityisesti samanlaisia mieliä. Vielä tarkemmin sanottuna, mieliä, jotka edustavat samaa lajia.”
” Joten siis.. Jos painan nyt tätä nappia, me vaihdamme kehoja?” Limburger kohotti kulmaansa.
” Öhm, niin.”
” Ja jos täällä olisi vaikka Grease Pit, niin..?”
” Niin, hän vaihtaisi kehoa todennäköisemmin minun kanssani, koska te olette plutolainen.” Karbunkle sanoi varovasti, tarkkaillen koko ajan työnantajansa ilmettä.
Plutolainen pyöräytti mielensiirrintä muutaman kerran käsissään, ennen kuin painoi työpöydällään olevaa nappia.
” Grease Pit?” Hän kysyi muka-viattomasti, samalla kun virnisti ilkeästi professorin suuntaan.

Karbunklen aloittaessa surkeankuuloiset anelunsa, Aisha yritti kiskoa Vinnietä pois ovenraosta.
” Tule nyt! Meidän pitää mennä ennen kuin meidät huomataan!” Hän sihisi ja koitti jälleen riuhtaista miehen kädestä pystyyn.
” Hetki! Tahdon nähä lytistyykö Karbunklen valtava kuuppa, kun sinne pistetään Grease pitin miniaivot.” Valkoinen marsilainen virnisti.
Aishan suusta pääsi huokaus. ” Eivät he vaihda aivoja! Vain olemuksia.”
Mieshiiri käänsi hiukan itseään.” Mistä sä sen voisit muka tietää?”
Hopea hiirineito risti kätensä rinnalleen.” Jos sen vaihdon voi todella tehdä kenen tahansa välillä, sen on pakko toimia niin, koska erilaiset anatomiat tekevät mahdottomaksi eri lajien väliset elinsiirrot.”
Vinnie koitti esittää oman teoriansa, mutta Aisha ei ollut vielä lopettanut.
” Kuvittele nyt, jos vaikka saisit päähäsi plutolaiset aivot. Ne olisivat liian pienet kalloosi – elintärkeät yhteydet jäisivät muodostumatta. Antennisi kuuluvat aivoihisi, joten päähäsi jäisi kaksi reikää, koska plutolainen elinluovuttajasi ei voisi niiden puuttumisen takia omiaan sinulle antaa. Puhumattakaan axaalisuonista*, joitakaan turskaisilla tovereillamme ei ole! Mikä johtaisi siihen, että kaikki se myrkyllinen prasinama* vuotaisi laina-aivojesi kudoksiin, pitäen huolta siitä, että pääsisit hengestäsi, jos ne reijät päässäsi eivät sitä syystä tai toisesta tekisi.”
Vinnie räpäytti hitaasti.
” Okei.. Kai se sitten toimii siten...”
Mieshiiri oli nousemassa, kun hänen ylitseen pyyhkäisi kummallinen tyhjä tunne. Hänen silmissään musteni sekunninpuolikkaaksi ja kun hän sulki silmät, marsilaisen päässä sävähti voimakkaan sähköimpulssin lailla. Hämmentävä sekavuuden tunne hälveni, mutta sen tilalle astui hyvin epämiellyttävä pääkipu. Paine, joka tuntui puristavan aivoja kasaan.
Vinnie kompuroi muutaman askeleen taaksepäin, koittaen löytää tasapainon uudestaan.
” Aaau..” Hän kuuli Aishan vikisevän hiljaa.
” Kaikki ok?” Mies kysyi, vain kuullakseen tytön kysyvän täsmälleen samaa.
” Kaikki hyvin.” He vastasivat jälleen yhtä aikaa.
Tai niin Vinnie ainakin luuli, koska hän kuuli Aishan, muttei itseään.
Mikä mun korvia vaivaa?
Hän vei käden korvalleen, vain tunteakseen jotain pehmeää sormiaan vasten. Marsilaismies tarttui suortuviin kasvojensa vierellä ja veti niitä paremmin näkyville. Vaaleat hiussuortuvat liukuivat kevyesti hänen sormiensa välissä. Sirojen, kapeiden sormien, joita peitti kirkkaan harmaa turkki.
Vinnien hengitys tiheni, kun hän tuli tietoiseksi muista oudoista tuntemuksista kehossaan. Lämmönpuutteesta nilkoissa ja säärissä, jalkojen vapaudesta, kummasta painosta alaselässä, tuesta rintakehän seudulla ja muutenkin yläkroppaa halaavasta tiukkuudesta.
Mieshiiri koitti katsoa jalkojaan, mutta näki vain Aishan sinivalkoruudullisen mekon helman.
Mit-?! Voi ei, voi ei.. Älä vaan sano!
Vinnie kosketti jalkoväliään, vain huomatakseen, ettei siellä ollut mitään.
Miehen (tai oikeastaan naisen) suusta pääsi kimeä vinkaisu.
” Vinnie? ” Hän kuuli itsensä kysyvän kauhistuneella äänellä. Nostaessaan katsettaan, marsilaismies tapasi oman katseensa.
” Aisha? Oletko sä-” Vinnie kysyi ja hänen kehonsa nyökytteli. ” Jo-joten sehän tarkoittaa sitä, että mä olen-”
” KARBUNKLE!!”
Toimiston puolella räsähti. Ensin kerran ja sitten useamman. Limburgerin vihainen mylvintä hukutti allensa lähes kaikki tohtorin yritykset puolustaa itseään.
Aisha päätti sillä sekunnilla, että heidän oli aika vaihtaa maisemaa. Hän koukkasi hiirimiehen kainaloonsa - lainakehonsa voimilla se onnistui ongelmitta - ja lähti juoksemaan.
” Hei?! Mitä sä teet? Laske alas!” Vinnie kiekaisi närkästyneenä.
” Shhhh! Meidän pitää päästä pois täältä!” Aisha murahti.
Se vaati muutaman väärän oven avauksen, mutta lopulta hän löysi käytävän, jolta he olivat tulleet. Rappusetkin Aisha hölkkäsi alas, Vinnie kainalossaan, tämän äänekkäistä protesteista huolimatta.
” Ole nyt jo hiljaa!” Nainen sihahti vihaisesti heidän päästessään ovesta ulos, Chicagon vilkkaaseen yöhön.
” Helppo sun on puhua, kun sua ei heitellä ympäriinsä kuin räsynukkea!” Mies tiuskahti.
Sillä hän sai viimeinkin Aishan huomion. Nainen oli usein haaveillut olevansa iso ja vahva. Sellainen, jota ei potkittaisi ympäriinsä, jolle ei uskallettaisi ryppyillä.
Aisha oli luvannut itselleen, että mikäli hänen mahdoton haaveensa joskus kävisi toteen, hän ei olisi kuten ne, jotka häpeilemättä käyttivät fyysistä ylivoimaa edukseen. Hän olisi parempi. Mutta mitä hän tekikään nyt, kun valta oli todella hänellä?
Aisha laski Vinnien maahan.
” Olet oikeassa. Anteeksi.”
Mieshiiri oikaisi mekkonsa rypyt, nyrpeä ilme kasvoillaan ja katsahti sitten halveksuvasti naiseen, tai oikeastaan itseensä.
Aisha roikutti päätään häpeissään. Korvat luimussa ja häntä koipien välissä, hän näytti surkealta. Vinnien olisi käynyt naista sääliksi, ellei tämä olisi parhaillaan ollut hänen kehossaan, pilaamassa hänen machomainettaan. Jos miehen viholliset näkisivät tämän nyt, hänellä kestäisi pieni ikuisuus saada heidät taas pelkäämään itseään.
” Okeiokei, saat anteeksi, miten vaan! Kuhan lopetat ton nöyristelyn..” Vinnie ei meinannut saada viimeisintä sanaa ulos suustaan. Niin vieraalta ja väärältä se tuntui, varsinkin hänen katsoessaan itseään silmiin samalla.
Pakko saada vaihettua meijän kehot takasi, enneku Aisha tuhoaa viimesetki rippeet mun maineesta galaksin kovimpana prätkäjannuna!
” Pitää mennä takasi.” Vinnie päätti.
Hän yritti tarttua oven kahvaan, mutta Aisha nappasi häntä jämäkällä otteella ranteesta.
Auts..
” Emme me voi. Oho, ups.. Anteeksi.” Nainen pahoitteli, nähdessään tuskaisan ilmeen lainassa olevansa kehonsa kasvoilla.” Olet niin vahva. Yleensä tarvitsen niin paljon enemmän voimaa toisen pysäyttämiseen.”
Normaalisti kehuille persolta marsilaiselta meni Aishan jälkimmäinen kommentti täysin korvien, hänen keskittyessä hieromaan kipeää kättään.
Uh, Charley taitaa olla oikeassa. Ehkä mä toisinaan oon turhan kovakourainen…
” Oot oikeassa. Ehkä meijän kantsii hakea prätkältä pari asetta ensin. Tiiäthän, jos tonnikala kaipaa purkittamista.”
Vinnie lähti kulkemaan rivakasti takaisin reittiä, jonka he olivat tulleet tornille. Aisha harppasi hänen peräänsä, huomaten ilokseen, kuinka helppo hänen oli pysyä itsensä perässä, kun miehen kehossa yksi askel oli kaksi hänen askeltaan.
” Kaikki maailman aseetkaan ei hyödytä meitä nyt… Ei niin kauan kuin Limburgerilla ei ole laitetta, jolla vaihtaa meidät takaisin.”
Vinnie pysähtyi.
” Siis mitä?!” Hän kiepsahti ympäri niin nopeasti, että mekon helma jäi jälkeen ja koteloi tämän jalat. Mies katsoi naiseen turkoosit silmät suurina. ” Miten niin ei ole laitetta, jolla vaihtaa meijät takasin?!”
” Etkö sinä kuunnellut?” Aisha kurtisti kulmiaan. ” Limburger luuli, ettei kone toiminut, joten hän heitti sen menemään.”
” Ei!”
” Hän vaati Karbunklelta uutta, joka sanoi, että saisi rakennettua uuden viikossa.”
” Ei!”
” Mutta Limburger ei suostunut antamaan kuin kolme päivää.”
” Ei, ei, ei, EI!” Vinnie voihki ja peitti silmänsä.
Ei tämä voinut mennä näin. Ei hän voinut olla jumissa alimittaisessa, heiveröisessä, voimattomassa naiskehossa. Oli oltava jokin ratkaisu. Jokin keino, jolla hän saisi kansallisaarteenakin pidettävän, kroppansa takaisin. Jokin... Tai ehkä joku?
” Charley!” Miehen pää nytkähti pystyyn. ” Charley voi rakentaa laitteen, jolla me voidaan palata omiin kehoihin! ”
Vinnie lähti jälleen liikkeelle innostuneena. Aishalle oli melkein ongelma pysytellä tämän perässä, nyt kun tämä oli saanut uutta puhtia.
” Ehkä… Mutta Charley palaa vasta sunnuntaina ja-”
” Kuka sanoo, et meijän ois pakko oottaa siihen saakka?” Mies kysyi ja otti muutaman juoksuaskeleen prätkäänsä kohti, loikatakseen sen päälle. Vinnie ei kuitenkaan tuntenut Aishan kehon rajoja tai ottanut huomioon mekon liehuvaa helmaa, joka supisti käytettävissä olevien liikeratojen määrää. Hän sai kyllä kätensä pyörän satulan päälle, mutta kun hän koitti heittää jalkaansa pyörän toiselle puolelle, helma jäi kiinni satulan korkeaan takaosaan ja Vinnie kaatui pyörän ylitse, jääden roikkumaan pää alaspäin.
” Ngghh!” Marsilainen puhisi. Hän koitti nostaa itsensä pystyyn oikealla kädellään, mutta tasapainon pitäminen oli vaikeaa.
” Au- AU! Mitä sulla on tän mekon sisällä?” Vinnie kysyi, tuntiessaan, jonkin kovan kaivautuvan kipeästi hänen lonkkaansa vasten.
” Kiviä” Aisha vastasi tyynesti.
Hän irroti helman ja nappasi sitten nopeasti otteen Vinniestä, ennen kuin tämä ehti osua maahan. Nainen nosti miehen kevyesti, lainalihaksiensa avulla, istumaan siististi prätkän päälle.
” Miksi ihmeessä?” Vinnie kurotti mekon sivussa olevaan rusettikoristeiseen taskuun ja löysi sieltä todella muutaman peukalonpään kokoisen kivenmurikan.
Aisha kohautti harteitaan. ” Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Mistä sinä kuvittelit minun vetäisseen sen kiven, jonka heitin tornilla hämätäkseni sitä vartijaa?”
” Säkö sen teit?” Mies hämmästyi.
Nainen virnisti. ” Myönnän syyllisyyteni. Siirrytkö hieman taaksepäin?” Hän pyysi.
” A aa! Kukaan muu ei aja mun prätkällä, ku mä!” Vinnie risti kädet rinnalleen itsepäisesti.
” Takapenkki on vaan misuille ja mammanpojille.”
” Nimenomaan. Siirry siis taaksepäin. Vai joko unohdit, kuka teki Marilynit ja melkein väläytti pikkuhousujaan koko maailmalle? ”
Aisha pidätteli naurua, kun punehtunut Vinnie kiskaisi varakypärän päähänsä ja vihaisesti itsekseen mutisten hivuttautui taemmas satulan päällä, jotta nainen pääsi heittämään miehen pitkän jalan prätkän rungon toiselle puolen.
” Kerro sitten, minne pitää ajaa. ” Nainen pyysi polkaistessaan pyörän käyntiin.
Moottori heräsi henkiin vihaisesti murahtaen, saaden Aishan nielaisemaan pienesti.
Siitä oli todella kauan aikaa, kun hän oli viimeksi ollut moottoripyörän puikoissa.
Hyvin se menee, hän vakuutti itselleen, vapauttaessaan hitaasti kytkimen.

Se vaati useamman, kuin muutaman horjahduksen, kunnes Aisha oppi, ettei Vinnien pyörä katsonut hyvällä ylimääräistä painonsiirtelyä. Moottoripyörän herkkä ja sivistynyt tekoäly reagoi välittömästi, naisen nojatessa millinkään vertaa sivulle, ja lähti kallistamaan pyörää vastakkaiseen suuntaan, jotta hänen olisi tehtävä työtä itse mahdollisimman vähän.
Vinnie mutristeli suutaan tyytymättömänä joka kerta, kun Aisha joutui korjaamaan pyörän asentoa säilyttääkseen suoran ajolinjan, mutta piti suunsa supussa, avaten sen vain, kun hänen oli annettava naiselle ohjeita.
” Tästä oikealle.” Hän sanoi.
Nainen pisti vilkun päälle, voidakseen vaihtaa kaistaa. Hän vilkaisi vihreä taustaisia, valkotekstisiä tienviittoja ja kääntyi sitten kummastuneena katsomaan vastakkaiselle sivulle.
” Mutta eikös me tultu tuolta?” Aisha ihmetteli ääneen.
Hän muisti selvästi kauempana lilluvat purjeveneet, jotka loistivat valkeina tummaa taivasta vasten.
” Joo.” Vinnie vastasi mielenkiinnotta.
Nainen kurtisti kulmiaan ” Miksi me sitten menemme tänne?”
” Siksi, koska me ei mennä tulostaululle.”
Aishan suu vetäytyi tiukaksi viivaksi, hänen napsauttaessaan vilkun pois päältä. Jono lähti liikkeelle ja nainen kaartoi heidän mukanaan vasemmalle.
” Hei!” Mies kääntyi katsomaan taakseen ja sitten taas eteen. ” Mitä sä teet? Mä sanoin, että oikealle!”
” Ja minä sanon, että me ei mennä vaivaamaan Charleyta!” Aisha sanoi. ” Se on vain kaksi päivää, Vinnie. Neljäkymmentäkahdeksan tuntia. Me kestämme sen aikaa kyllä.”
Mies nojautui hieman taaksepäin, saadakseen kädet puuskaan, kun tuuli nappasi mekon helman reunasta ja puski sitä ylöspäin hänen reisillään. Vinnie nappasi siitä äkkiä kiinni.
” Tottakai sä kestät. Sullahan on käytössäsi koko universumin upein kroppa! Mulla taas..” Marsilainen jupisi, survoessaan kangasta tiukemmin jalkovälinsä alle.
Aishan huulilta pääsi huokaus. ” Tiedän, ettei tämä ole ideaalia, mutta ajattelisit Charleyta! Hän on tehnyt hirveästi töitä päästäkseen mukaan siihen tapahtumaan. Haluaisitko todella mennä ja pilata hänen tilaisuutensa, vain koska et kestä elää naisena muutamaa päivää?”
Vinnie ei vastannut. Ja kun nainen vilkaisi taakseen hän huomasi tämän murjottavan.
” Mä haluun ainaki eroon tästä mekosta.” Mies sanoi hetken päästä.
” Me etsitään sinulle housut.” Aisha lupasi hymyillen.

A/N: Ja tähän loppuun pidän teille pienen oppitunnin _Hamsun marsilaisten luolahiirten_ biologiasta. Seuraava teksti on suora lainaus mun omista muistioista aiheeseen liittyen; Verenkierto; Marsilaisilla on hyvin harvinainen verenkiertojärjestelmä - niitä on nimittäin kaksin kappalein! Toisessa, yleisverenkierrossa, virtaa punaista rautapitoista verta ja toisessa, axaaliverenkierrossa, vihreää kuparipitoista ”verta”. Jälkimmäinen veri on siitä harvinaista, että vaikka se on keskiössä monessa marsilaisen kehontoiminnossa, mutta se on kuitenkin hyvin myrkyllistä ja mikäli sitä päätyy johonkin sellaiseen paikkaan johon se ei kuulu, se voi tappaa marsilaisen.
Axaaliverenkierto keskittyy pääasiassa aivoihin, mutta liittyy myös imusolmukkeisiin, sekä osaan suolistoa, osana marsilaisen vastustuskykyä. Naispuolisilla luolahiirillä löytyy tummanturkooseja axaalisuonia, myös feneosta. Sen päätehtävänä on viedä kuparikarbonaattia (aine joka tekee verestä vihreää) aivojen kautta antenneihin, joissa tapahtuvat biokemialliset reaktiot ovat marsilaisten telepaattisten kykyjen perusta. Prasinama, tai ”vihreä veri” joka axaalisuonissa virtaa, on hyvin myrkyllistä muulle keholle, mutta se tappaa tehokkaasti kehoa uhkaavia bakteereja, viruksia ja mikrobeja, tehden marsilaisesta vastustuskyvystä yhden galaksin voimakkaimmista (orgaaniset lajit).

Ei oo mitenkään super tärkeä tieto, mut aattelin laittaa jos jotakuta kiinnostaa

Ficcin nimi: Sinulle on postia, osa 8: Lainakengät osa 3
Kirjoittaja: HöpöHamsu
Beta: Pahgiz
Genre: Drama, Action & Angst
Ikäraja: K15
Päähenkilöt/Paritukset: Throttle, Modo, Vinnie, Charley & OC ( Jonkin verran viittauksia suhteisiin hahmojen välillä)
Yhteenveto: Charley palaa ja huomaa välittömästi asioiden olevan vinksallaan. Vinnie ja Aisha yrittävät saada vaihdettua kehonsa takaisin ja tarvitsevat siihen lopulta Modon ja Throttlen apua.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret kuuluvat laillisille omistajilleen ja Aisha (Ashani) kuuluu minulle. Rahaa kirjoittelusta en saa, mutta mielihyvää senkin edestä
A/N: Grande finale! Ja jos joku haluaa todella päästä tunnelmaan tää on se biisi jota Aisha-Vinnie kuuntelee tarinan alussa; Mylène Farmer - Désenchantée

8. Lainakengät osa 3

Charley vihelteli onnellisesti radion mukana, hänen kaartaessaan Wrigley Fieldin viereisen McDonaldsin pihaan. Hän katsahti hymyillen kadun toisella puolella siintävään stadiumiin, ennen kuin harppasi sisään pikaruokalaan.
Ihmisnainen osti yksitoista kerrosateriaa. Yhdet hänelle ja Aishalle, ja kolme kappaletta jokaiselle mieshiirelle.
Toivottavasti ne on käyttäny ruokarahansa säästeliäästi. Ois varmaan pitäny nostaa niille varuilta enemmän käteistä… Hän ajatteli.
Yhteiselonsa aikana Charley oli monesti saanut huomata, etteivät hänen marsilaiset ystävänsä juuri ymmärtäneet rahan päälle. Miten sitä tuli käyttää niin, että se riitti pidemmän päälle, kuinka sitä säästettiin tai paljonko eläminen ylipäätään kustansi.
Vika oli osittain hänen itsensä, sillä nainen ei tohtinut saarnata hiirimiehille rahasta läheskään niin usein kuin olisi ehkä ollut tarve. Nämä tunsivat syyllisyyttä ystävänsä siivellä elämisestä muutenkin. Tai ainakin Throttle ja Modo tunsivat. Vinniestä Charley ei ollut niin varma.
Punatukkainen mekaanikko jätti autonsa Mäkkärin pihalle ja käveli ruskean paperikassin ja neljän ison limun kanssa kadun yli. Sunnuntain peli ei alkaisi vielä tunteihin, joten pääovet eivät olleet auki. Niinpä nainen kiersi rakennuksen ja meni sisään huoltomiehille tarkoitetusta ovesta omalla avaimellaan.
”Kotona ollaan!” Hän huikkasi iloisesti, avatessaan tulostaulun sisään vievän oven.
Naisen säkenöivä hymy vaihtui järkytykseen hänen nähdessään miesten asumuksen tilan. Ikkuna oli auki - sieltä virtasi raikasta ilmaa ja luonnonvaloa tulostaulun joka nurkkaan. Lattia ja muut pinnat kiilsivät tahrattoman puhtaina ja jokainen hiirimiesten omistama tavara oli paikoillaan hyllyssä tai laatikossa. Sohvatyynyn repeämä oli tikattu umpeen ja tyynyt pöyhitty oikein muhkeiksi. Jopa marsilaismiesten sängyt oli virheettömästi pedattu.
Mutta niin shokeeraavaa, kuin kaiken tämän näkeminen Charleystä oli, mikään ei vetänyt vertoja pirtsakan biisin mukana lauleskelevalle ja tanssahtelevalle Vinnielle.
Nainen laski kantamuksensa klaffipöydälle ja jäi sitten virnuillen odottamaan, että valkea marsilainen huomaisi hänet.
” Tout est chaos.. Á côté.. Tous mes idéaux: des mots.. Abimés.. ” Mieshiiri lauloi, eikä Charley ollut uskoa korviaan.
Laulaako hän ranskaksi?!
Keskittyessään stereoista kantautuvaan musiikkiin, punatukkainen mekaanikko huomasi naisäänen nauhalla laulavan myös samalla kielellä.
Vinnie pyörähti taidokkaan näköisesti. ”D'une génération désenchantée… Désenchant- CHARLEY!” Mies hihkaisi.
Hän juoksi naisen luokse ja rutisti tämän valtavaan halaukseen.
” Vin-nie… Mä en saa.. Hengh-eäh!” Charley kiemurteli.
Hiirimies irrotti otteensa välittömästi ja astui hieman kauemmas.
” Oho, anteeksi! Unohdin ihan, kuinka vahva olen tässä.. Tässä..” Vinnie vilkuili hermostuneesti ihmisystäväänsä samalla kun hänen äänensä ajautui olemattomiin.
” MUTTA! Ei siitä sen enempää.. ”Mieshiiri huitaisi ilmaa ja käveli sammuttamaan stereot. ” Miten matka meni?”
Nainen mittaili katseellaan miehen epämääräistä hymyä.
Mitä sä nyt olet tehnyt, Vincent Van Vandaali?
Punatukkainen ihminen siristi hiirelle silmiään, tämän koittaessa tehdä virneestään mahdollisimman vakuuttavan. Noh, jos Vinnie ei itse tunnustaisi – Modo ja Throttle kertoisivat kyllä.
Hyvä on sitten, kovis. Tehdään se sun tavallasi.
” Matka meni oikein hyvin, kiitos kysymästä.” Charley sanoi, leikkien mukana.” Törmäsin jopa vanhoihin tuttuihin.”
” Ai? Keneen?”
” Kerron samalla kun syödään.” Nainen taputti yhden limun muovista kantta. ” Mistä puheenollen...” Hän aloitti ja kääntyi purkamaan paperikassin sisältöä pöydälle. ” Missä Modo, Throttle ja Aisha ovat?”
” HUIJARI!”
Charley ja Vinnie molemmat hätkähtivät kimakkaa rääkäisyä, joka kantautui jostain läheltä. Muutamaa sekuntia myöhemmin ärsyyntyneen näköinen Aisha marssi sisään, kädet puristettuina tiukoiksi nyrkeiksi, perässään marsilaismiehet.
” Aisha-neiti, Throttle ei huijannut. Sä ite halusit heittää niin kaukaa, muistatko?” Modo muistutti sovittelevalla äänellä.
” Enhän!”
” Kyllähän. Me yritettiin sanoa, että sun pitäisi mennä lähemmäs, mut-”
” Ä!” Aisha kiepsahti ympäri sormi pystyssä. ” Mä en halua kuulla. Koska tässä ei nyt ole kyse musta, vaan siitä että tuo- ” Hiirinainen heilautti syyttävän sormensa lämpimänruskea turkkisen hiiren suuntaan. ”- Huijasi.”
Modon suusta pääsi raskas huokaus, Throttlen vain pudistaessa päätään.
Vuodet kipakka luonteisen tyttöystävän kanssa olivat opettaneet, että usein oli parasta olla vain hiljaa ja antaa suuttumuksen laantua. Tunteenvallassa olevat naiset eivät usein argumentoineet loogisesti ja monesti hiirimies huomasi, että itseäkin rupesi ärsyttämään kahta kauheammin, toisen ollessa täysin epäjohdonmukainen.
” Mikäs nyt on ropleeman nimi?” Charley kysyi ja loi hämmästyneen katseen kolmikkoon. Kun hän oli lähtenyt, Aisha oli juuri ja juuri uskaltanut ilmaista mielipiteensä miesten läsnä ollessa ja nyt hän haastoi näiden kanssa avoimesti riitaa?
Mun olisi pitänyt lähteä jo ajat sitten!
” Charley!” Kolmikko hihkaisi. He riensivät kaikki halaamaan ihmisnaista.
” Aww, Mullakin oli ikävä teitä.” Charley hymyili ja rutisti jokaista vuorollaan. ” Mä toin lounasta.”
” Oulrait, safkaa!” Hopeaturkkien nainen löi kädet onnessaan yhteen.
Vihreäsilmäinen mekaanikko katsoi silmät suurina, kuinka hiirineito rojahti muovijakkaralle, kuori yhden hampurilaisen kääreestään ja rupesi mässyttämään sitä, ahtaen aina sopivissa väleissä suuhunsa muutaman ranskalaisen. Vinnie istui naisen viereen ja nappasi yhdet ranskalaiset, sekä limun itselleen.
Charley seurasi hetken, kuinka vaaleaturkkinen mies napsi yksittäisiä tikkuperunoita ja läimäytti kerran Aishaa kevyesti sormille, tämän yrittäessä viedä hänen perunoitaan. Omansa marsilaisnainen oli jo tuhonnut.
” Mitä heille on oikeen käynyt?” Ihmisnainen pohti, tajuamatta puhuvansa ääneen.
” Usko pois, Charley-rouva. Me ollaan Throttlen kanssa mietitty koko viikonloppu ihan samaa...” Modo sanoi hiljaa, ennen kuin otti paikkansa pöydässä.
Charley istahti irrottamatta katsetta kummallisesti käyttäytyvistä marsilaisista.
”Tossa ois sulle kanssa pari purilaista, Vinnie.” Nainen sanoi ja työnsi paperiin käärittyjä sämpylöitä lähemmäs vaaleaa hiirtä. Tämä oli syönyt ranskalaisensa ja keskittyi nyt juomaansa (Tarkemmin sanottuna keskittyi sekoittelemaan pillillään juomassaan lilluvia jääpaloja).
” Kiitos, mutta minulla ei oikeastaan ole nälkä.” Hiirimies hymyili.
Muut hiirimiehet lopettivat syömisen ja katsoivat järkyttyneinä nuorempaa.
” Oletko varma?” Punatukkainen nainen kysyi, äänessään epäuskoa.
” Ole-Au! Mitä?”
Vincent käännähti äkisti Aishan suuntaan. Hiirineidon ilme oli ihmeellisen toruva.
Hän katsoi tuimasti valkeaturkkista hiirtä, niin kauan kunnes tämän olkapäät painuivat hieman kasaan.
” T-toisaalta, on ihan hyvä, ettei päästä verensokereitaan liikaa laskemaan…” Vinnie naurahti ilottomasti ja nappasi yhden kääreen itselleen. ” Kiitos.”
Mies vilkaisi vielä naista vierellään, kuin kysyen oliko tämä nyt tyytyväinen, ennen kuin kuori hampurilaisen esiin.
Mitä. Hemmettiä.
Charley ei tiennyt mitä muuta ajatella. Oli kuin hänen lempihiirensä olisi kokenut täydellisen luonteenmuutoksen. Eikä ihmisnainen ollut lainkaan varma pitikö hän tästä muutoksesta vai ei.
Periaatteessa ihana kerrankin kuulla kiitoksen sana Vinnien suusta, mutta taas toisaalta, hän ei ole yhtään oma itsensä...
” Charley, sinä sanoit, että tapasit jonkun tutun siellä matkalla?” Vincent sanoi yhtäkkiä.
Vihreäsilmäinen nainen räpäytti muutaman kerran hämmentyneenä, kunnes hänen aivonsa rekisteröivät Vinnien sanat.
” Ai niin joo! Ette ikinä arvaa keneen mä törmäsin!” Charley hymyili hiirille innostuneesti.
” No?” Throttle kysyi, samalla kun pyyhkäisi suutaan kädellään.
” Jackiin!”
” Jackiin?!”
” Eikä! ” Modo nauroi. ” Mitäs se siellä?”
” Oli päätyny osaks jotain insinööriryhmää. Kuulemma tavotteena ois saada kyhättyä auto jolla olisi KITTin tasonen tekoäly. Ford oli ollu kiinnostunu niiden prototyypistä, joten törmättiin sitte siellä kampuksella.” Nainen selitti hymyillen.
” Sovittii, et treffattais uudestaan kun se tulee käväsemään Chicagossa tossa muutaman viikon päästä. Pääset säkin sitten tapamaan Jackin.” Charley käänsi hymynsä Aishan suuntaan.
” Voi onnen päivää...” Hiirineito mutisi innottomasti.
Koko pöytä tärähti, kun Vinnie koitti potkaista naista, mutta osuikin vahingossa pöydän jalkaan.
” Anteeksi. Kramppi.” Hän hymyili viattomasti, muiden kääntyessä katsomaan.
” Oookei? ” Charley kurtisti kulmiaan. ” Mitä sanoitkaan Aisha?”
” Etten malta odottaa Mackin tapaamista.”
”Jackin.”
Aisha nosti olkapäitään ” Niinhän mä sanoin?
Modo pukkasi veljeään kevyesti kylkeen.
” Katos katos, Vinnie sä et taidakkaan olla ainoo, jolla menee jotain hampaankoloon aina, ku McCyberin mainitsee.” Hän nauroi.
Valkoturkkinen mies näytti miettivän hetken kookkaan marsilaisen sanoja, ennen kuin nojautui tätä kohden.
” Siis kenet?”
” McCyberin.”
” Kuka se on?”
Modo räpäytti ihmeissään. Hän katsahti huolestuneesti Throttleen, jonka ilme kopioi hänen omaansa.
” Ööh.. Jack?”
Valkean hiiren suu muodosti ison O:n. ” Oouh, siis Jack McCyber. Okei nyt tajusin. ”Hän hymyili vanhemmille aseveljilleen, joiden huoli sen kuin kasvoi.
” Kenestä sä sit luulit, et puhutaan?” Throttlen oli pakko kysyä.
Vinnie kohautti olkiaan. ” En kenestäkään. En vaan heti tunnistanut hänen klaaninimeään.”
” Suku.” Modo korjasi.
” Niin, anteeksi. Sukunimeä.”
Syvä hiljaisuus laskeutui pöydän ylle. He söivät hetken vaitonaisena, kunnes Aisha pomppasi pystyyn.
” Menen nyt käymään.. Tuolla. Tai siis vessassa.” Hän tuijotti tiukasti Vinnien sivuprofiilia puhuessaan. Sitten hän käännähti ja asteli ripein askelin ulos.
Throttle, Modo ja Charley seurasivat naishiiren lähtöä ja kun tämä oli sulkenut oven perässään, käänsivät kummastuneet ilmeensä Vinnieen. Valkoturkkinen hiiri vääntelehti hetken heidän katseidensa alla, mutta lopulta hänkin nousi.
” Minäkin menen. Vessaan, siis.” Hän ilmoitti noustessaan pystyyn.
”Ja otat prätkän mukaan vai?” Charley kysyi huvittuneena, kun mieshiiri vihelsi tämän matkaansa.
”Joo. Tai siis ei!” Vinnie naurahti väkinäisesti. ” Menen vessaan – ilman prätkää – ja lähden sitten kierrokselle.”
” Me ollaan kohta valmiit ja voidaan tulla messiin.” Throttle ilmoitti.
” Ei tarvitse! Ei kun… Tahdon mennä yksin. Kiitos ruuasta, Charley ja nähdään?” Vinnie pinkaisi ulos.
Kun valkea marsilainen oli hänkin kadonnut oven taakse, ihmisnainen kääntyi jäljelle jääneiden marsilaisten joukkoon.
” Okei. Mitä helvettiä täällä on oikeen meneillään?!”
Throttle laski keskeneräisen purilaisen kädestään lautasliinojen päälle huokaisten.
” Se on aika pitkä tarina.”

” Siis hetkinen hetkinen! Alottakaa alusta.” Charley nosti kämmenensä pystyyn. ” Mä- Mä en nyt jotenki saa jutun juonesta kii.”
Throttle päästi raskaan henkäyksen. ”No siis, periaatteessa koko homma alko jo torstaina.”
” Silloin kun mä lähin?” Nainen varmisti.
”Joo. Tai no oikeastaa ei. ”Modo raaputti niskaansa. ” Sillon kun sä toit Aisha-neidin, kaikki oli vielä ihan hyvin.”
Kultaturkkinen hiiri nyökäytti.
” Jea. Homma rupes luisuu alamäkee, vast illemmalla. ”
” Mitä tapahtu?”
Hiirimiehet vilkaisivat toisiaan. Modo korjasi asentoaan ja nojasi taaksepäin sohvan selkänojaan, jonne he olivat siirtyneet pöydän äärestä, nakittaen tarinankerronta vuoron nuoremmalle veljelleen.
Throttle nojautui polviinsa huokaisten.
” Ei me oikeestaan ees tiedetä. Päivällä kaikki oli hyvin, me siivottii-”
” Siivositte?” Charley kohotti kulmiaan.
” Älä takerru, pikkujuttuihin Charley-rouva.” Harmaahiiri sanoi naisen virnistäessä.
” Hei. Te kolme siivoomassa – Ei todellakaan mikään pikkujuttu.” Hän naurahti.
” Joka tapauksessa!” Toinen mieshiiri keskeytti, vaatien ystäviensä huomion. ” Me siivottiin, syötiin, pelattiin korista – Tai no me pelattii ja Aisha katto-, ja illemmalla katottii TV:tä – Tai noh me katottiin, Aisha teki… jotain ” Throttlen ilmeestä päätellen, ihmisnainen arveli, että marsilaisneito oli jälleen pitänyt yhden tuijotuskilpailun seinän kanssa.
” Mut, asiat meni oudoks illalla, ku aluks Vinnie sano tarttevansa happea ja lähti ajelulle ja sit se oli poissa useita tunteja. ”
” Joten? Vinnie meni vähän pitemmälle kaupunkikierrokselle. Ei siinä oo mitää ihmeellistä. Teki teette välillä iha samoin.” Punatukkainen mekaanikko sanoi.
” Ei se ollu se outo juttu.” Throttle hymähti.
” Vaan?”
” Vaan, että Vinnie lähti yksin ja palasi Aisha-neidin kanssa. ”
Charley oli avaamassa suutaan, kun Modo yhtäkkiä jatkoikin puhumista.
” Me juteltiin niille, ku ne tuli ylös. Aisha sano, että se oli lähteny käymää ulkona, koska sitä särki päähän ja et se törmäs alhaalla Vinnieen.”
” No sehän se-”
” Ne valehteli.” Harmaahiiri sanoi kasvoillaan synkkä ilme.
Modo olisi sietänyt valheen jos se olisi tullut yksin Aishan suusta, mutta se, että yksi hänen parhaista ystävistään valehteli hänelle, ärsytti miestä. Hän oli jopa antanut vaaleaturkkiselle veljelleen mahdollisuuden selittää valheensa, mutta tämä oli takertunut tarinaansa ja väittänyt epäuskottavimmalla pokerinaamalla, jonka Modo oli koskaan nähnyt, että oli tosiaan törmännyt hiirineitoon kadulla aivan Wrigley fieldin vieressä.
Charley näki kuinka loukkaantunut suurikokoinen marsilainen oli, joten hän kumartui tämän puoleen ja hieroi tätä hartiasta.
” Ei ne välttämättä valehdelleet.. Ja-ja jos ne niin teki, siihen on varmasti joku oikeen hyvä syy.”
Hän odotti harmaaturkkiselta mieheltä, jonkun näköistä kommenttia siitä, ettei valehtelu ollut missään tapauksessa hyväksyttävää tai lainausta tämän äidin opetuksista, mutta Modo pysyi hiljaa.
” Me tiedetään, ettei se oo totta. Koska me nähtiin niiden tulevan yhessä pohjoisesta, Sheffield avenueta pitkin. ”
Ihmisnainen rypisti kulmiaan. Ihan järjetöntä. Miksi Aisha ja Vinnie valehtelisivat yhdessäolostaan? Sehän on vain hyvä juttu!
Jos valkeamarsilainen oli vihdoin saanut iskostettua tytön päähän, etteivät he aikoneet hiirinaiselle mitään pahaa, sitä olisi pitänyt juhlistaa, ei salailla!
” Okei, Vinnie ja Aisha valehteli. Mitä sitte tapahtu?”
” Vaikka mitä...”
Throttle kertoi kuinka parivaljakko oli jokaisena päivänä hävinnyt useamman kerran jonnekin, aina pariksi kymmeneksi minuutiksi kerrallaan, ja palanneet sitten, esittäen etteivät olleet olleet missään, tai ainakaan yhdessä. Näiden mystisten katoamisten ulkopuolella he kuitenkin viettivät kaiken aikansa yhdessä ja puhuivat lähinnä vain toisilleen.
” Selvä, myönnetään. Tosi outoa.” Charley sanoi.
Vinnie oli kolmikosta helposti lähestyttävin, hän tiesi sen kyllä, mutta valkealla marsilaisella oli tapana liittää veljensä suhteisiinsa. Se, että hän tässä tapauksessa työnsi heitä poispäin, oli äärettömän huolestuttavaa.
” Voisiko Limburgerilla olla likaiset plutolaisnäppinsä tässä mukana? En keksi mitään muuta syytä, miksi Vinnie – tai Aisha - käyttäytyisivät tuolla tavalla...”
” Me ollaan käyty tornilla.” Modo kertoi. ”Ei sieltä selvinny mitään.”
Charley ei pitänyt kuulemastaan.
” Mitään? Vaikka viimeisestä tornin kaadosta on jo reilusti yli kuukausi?”
Miehet kohauttivat olkiaan.
” Limburger juonii varmasti jotain.” Ihmisnainen asetti kätensä pohtivasti kasvoilleen. Mutta mitä?
Kolmikko hypähti hieman, kun Throttlen pyörän radio rupesi piipittämään.
” Siinä paha missä mainitaan.” Mieshiiri naurahti.
Hän kiirehti pyöränsä luokse ja painoi linjan auki.
” Vinnie?”
” Onko Charley yhä siellä?” Hengästynyt ääni kysyi.
” Oon mä täällä.” Charley otti askeleen lähemmäs, aivan Throttlen viereen.
” Hyvä. Mikä on lähin lentokenttä Limburgerin tornia?”
Kolmikko katsahti toisiinsa.
” Miten niin?” Throttle tiukkasi.
” Vastaa nyt vaan!” Toinen kärsimätön ääni vaati.
” Aisha?” Hiirimiehet ja Charley henkäisivät yhteen ääneen.
” Joo ja nyt se vastaus kiitos!”
” Vinnie!” Miesääni kuului toruvan itseään. Radio särisi hetken, jolloin kaksikon käymän keskustelun sanat sulautuivat yhteen käsittämättömäksi surinaksi.
” Charley, tiedätkö mikä on lähin?” Vinnie kysyi uudestaan, kun taajuus viimein rauhoittui.
” Hmmm… Taitaa olla O’Hare. Sinne on sieltä alle puolentunnin matka I-ysikymppiä ja I-sataysikymppiä pitkin.” Nainen pohti ääneen.
” Selvä kiitos. Tavataan siellä!”
Linja sulkeutui ennen kuin kukaan kolmikosta ehti sanoa mitään.
” Kuullostaa siltä, että Limburger taitaa yrittää kansainvälisille vesille.” Throttle hymyili Modolle, joka virnisti takaisin.
” On aika mennä nappaamaan se lentokala, ennen ku se kerkeää liian kaukaks kotijärveltä.”
” Kalaonnea pojat!” Charley nosti peukut pystyyn, kun hiirimiehet aktivoivat tulostaulun automaattiovet ja loikkasivat alas liikenteen sekaan.

Limusiinin syvänliila maalipinta kimmelsi auringossa, sen kaahatessa huoltoajoon tarkoitettuja teitä O’Haren kansainvälisellä lentokentällä.
Lawrence Limburger laski hieman tummennettua ikkunaa ja loi katseen kaukana kahden kiitoradan takana sijaitsevaan ykkösterminaaliin. United Airlinesin kone rullasi parasta aikaa kahden muun identtisen koneen viereen, portilleen. Mikä olisi epäilemättä lähietäisyydeltä ollut korvia huumaavaa jylinää, oli kaukana ajokissaan istuvalle plutolaiselle vain kevyttä taustahuminaa.
Keskinkertaisen kansan saavutuksia… Hän mutristi suutaan inhoten.
Plutolaismiehen ei onneksi tarvinnut alentua lentämään ihmisten kokoon kyhäämillä, etanaakin hitaammilla kulkupeleillä.
” Karbunkle.” Limburger virnisti tyytyväisenä, kun limusiini viimein saapui Unitedille kuuluvaan lentohalliin.
Valtavassa tilassa seisoi virtaviivainen, vaalean liila lentokone Limburger Industriesin keltaisella logolla.
” Mitä pidätte, teidän aerodynaamisuutenne?” Tohtori Karbunkle kysyi.
Plutolaismies silmäili konetta kiusoittelevan hitaasti, mutta tokaisi lopulta; ” Menettelee.”
” Se kykenee lentämään yli kaksituhatta kilometriä tunnissa, kehittämäni yliäänimoottorin ansiosta. Kaksi turbiinia per siipi ja yksi korkeusvakaimen alla-” Limburger seurasi kun rimppakinttuinen tohtori osoitteli sijaintipaikat.
” Huomaa, että saatoin valmistaa vain yhden niistä pluton lasiteräksestä. Kone siis ei ole marsilaismachoilun kestävä.” Karbunkle odotti kovia moitteita esimieheltään, mutta kalamies ei tehnyt muuta kuin mutristi hieman toista suupieltään.
” Oletan, syysi tähän olevan todella hyvä...”
” Ky-kyllä. Lasiteräs on hyvin painavaa materiaalia. Se ei tietenkään olisi ongelma, jos kone kykenisi kantamaan nykyistä enemmän polttoainetta, mutta sen polttoainekapasiteetti on jo pelkästään yliäänimoottorin takia aivan tapissa. Se kun kuluttaa yksinään yli kolmekymmentä litraa vartissa.”
” Noh väliäkö sen.” Limburger heilutteli kättään väheksyvästi. ” Ne raivorotat eivät tiedä suunnitelmistani mitään. Eivätkä siis voi ilmestyä paikalle sotkemaan niitä.”
Plutolaispomo oli toiminut tällä kertaa niin vaivihkaa kuin oli ollut mahdollista. Ironisesti, se oli tarkoittanut hänelle toimimista täysin lainpuitteissa. Hän oli maksanut vuokran lentokonehallin käytöstä, rakennuttanut koneensa siellä ja ostattanut osat, siten että ne oltiin viety suoraan O’Hareen kuljetusfirmojen nimien alla.
Mikään muu kuin vuokrasopimus ei sitonut häntä kyseiseen halliin ja vaikka ne marsilaiset maanvaivat olisivatkin vakoilleet häntä, hän ei ollut puhunut tai tehnyt mitään, joka olisi viitannut hänen suunnitelmiinsa lentoasemalla.
” Mikä on nyt tärkeämpää, on koneesi toimivuus.” Limburger sanoi tiukalla äänellä ja siristi silmiään laihalle miehelle. ” Oletko jo korjannut sen?”
” Tottakai olen.” Karbunkle virnisti ilkeästi ja kurotti kätensä valkoisen labratakkinsa taskuun. ” Tässä teidän sulavasiipisyytenne, uusi ja paranneltu mielensiirrin!”
Hän ojensi hieman puhelimen luuria pienemmän kapulan, jossa oli kapea vihreähehkuinen näyttö toisessa päädyssä. Näytön alla oli kahdessa rivissä kirkkaanvalkoisia nappuloita, joista yhdessä hehkui punertava valo.
” Mikä tuo on?” Limburger kysyi ja osoitti nappulaa valolla.
” Ööh, älkää välittäkö siitä teidän kaukokosketuksenne. Siirsin vanhan laitteen järjestelmän siihen ajan säästämiseksi, ja se väittää, että meneillään olisi siirto. Yritin kaikkeni, mutta se ei vaan suostu katoamaan.” Selittäessään Karbunkle painoi värikästä nappia, jolloin näytölle pomppasi teksti; ei kantaman sis.
Plutolaismiehen kasvot vääntäytyivät hetkeksi irveeseen, mutta silenivät lähes samoin tein. Vika oli pieni, jos otti huomioon, kuinka monta mielensiirtoa hän saattoi siitä huolimatta tehdä.
” Annan tämän olla - tämän kerran-, koska aikaa ei ole.”
Karbunklen suusta pääsi helpotuksen henkäisy. Limburger käännähti välittömästi mulkoilemaan alaistaan murhaavasti.
” Mutta älä kuvittelekkaan, etten suolista sinua, senkin antistabiilinen antilooppi, jos annat tämän toistua!” Hän murahti.
” En tietenkään.”
” Hyvä. GREASEPIT!” Limburger karjaisi.
Lentokoneeseen vievien portaiden päässä oleva Greasepit kääntyi äkisti äänen suuntaan ja liukastui välittömästi ihostaan tihkuneeseen öljylammikkoon portailla.
” Niin pom-ÄÄKS!”
Hän kieri rappuset alas ja laskeutui ryminällä aivan Limburgerin mustien puvunkenkien juureen.
Plutolainen huokasi, muttei jaksanut vaivautua saarnaamaan alaiselleen arvokkaiden kenkiensä pilaamisesta öljyllä.
” Höhöö, sori pomo...” Greasepit naurahti anteeksipyytävästi, kammetessaan itsensä ylös.
” Tiedätkö mitä sinun tulee tehdä?” Limburger kysyi.
” Joo.”
Plutolainen kurtisti kulmaansa, jota kuminen maski myötäili. ” Oikeasti?”
” Juu. Pidän punaplaneetta puput pois sun kannoilta.” Greasepit ilmoitti ylpeästi.
Limburger ei ollut uskoa korviaan. Hänen vähäjärkinen palkollisensa oikeasti muisti mitä hän oli pyytänyt tätä tekemään.
” Yks kyssäri vaan pomo...”
Ja taas sitä mennään…
” Niin?”
” Missä ne kannot on, jonne ne jänöt ei saa mennä?”
Limburger harkitsi huutavansa kurkkunsa käheäksi, viskaavansa miestä keksinnöllä päähän ja siirtävänsä tämän mielen torakan kehoon, jotta voisi polkea tätä maahan uudestaan ja uudestaan, tappamatta tätä, mutta päätti lopulta vain henkäistä raskaasti.
Miten hän voisi lähteä Chicagosta, jos kukaan ei pitänyt niitä marsilaismarsuja aisoissa?
He eivät saa tulla täydellisen suunnitelmani tielle! Greasepit tarvitsee lapsenvahdin vankan käden ohjaamaan, mutten voi jättää Karbunklea tänne…
” Karbunkle?” Limburger vilkaisi tohtoriin.
” Niin, teidän suurlöyhkäisyytenne?”
” Tarvitsen superkonnan. Jonkun jolla on kokemusta keskenkasvuisten komentamisesta, sekä jolla on silmää luovalle tuholle.”
Karbunkle siveli leukaansa sekunnin verran ja virnisti sitten ilkeästi.
” Tiedän juuri kenet tarvitsette.”
” Hienoa! Palaa siis tornille palkkaamaan hänet ja ota sitten yhteys minuun. Tahdon henkilökohtaisesti varmistaa, että hän ymmärtää mitä häneltä vaaditaan ja mikä on rangaistus, mikäli hän erehtyy pettämään luottamukseni.” Plutolaismies murisi ja puristi paksut makkaramaiset sormensa niin tiukasti kädessään olevan keksinnön ympärille, että sen muovinen suojakuori päästi ilkeänkuuloisen naksahduksen.
Professori Karbunkle ei ollut ehtinyt edes antaa äänihuulilleen käskyä vastata myöntävästi, kun jostain tallin ulkopuolelta kuului huolestuttavan tutun kuuloisen moottorin ääni.
Ei voi olla… Ei ole mitenkään mahdollista! Limburgerin itsesäälin täyttämän ajatuksen katkaisi kovaääninen rysäys.
Sinertävänharmaa savu nousi hallin oven kevyesti palaneista jäänteistä. Sekuntia myöhemmin räikeän punainen moottoripyörä lensi sisään, savuverhon takaa. Se luisui sivuluisua kiitettävän matkan, ennen kuin pysähtyi nytkähtäen.
Limburger odotti uusia räjähdyksiä ja ennen kaikkea hän odotti toisia moottoripyöriä, jotka kuuluivat prätkähiirikolmikon muille jäsenille. Ne paholaispäästäiset liikkuivat aina ryhmänä, joten yllätys oli suuri, kun sekunnit tikittivät ohitse ja punainen pyörä seisoi yksin ajajansa kanssa.
Mitäs tämä nyt on? Tuliko tuo hullunrohkea hamsteri todella yksin?! Limburgerin suupielet kääntyivät sadistiseen virneeseen.
” Kas kas, mitäs meillä täällä on? Yksinäinen rengasrotta?” Hän myhäili.
Valkoturkkinen motoristi – Vinnie, Limburger muistutti itseään – nosti sanaakaan sanomatta aseensa piipun osoittamaan häntä kohti.
” A a aaa.” Plutolainen heiristi sormeaan. ” Sinuna en tekisi tuota, nimittäin -” Hän napsautti sormiaan.
Siinä samassa konnajoukkion jäsenet napsauttivat omien pistooleidensa varmistimet pois ja tähtäsivät marsilaiseen.
”- Olet pahasti alakynnessä. Antaudu siis suosiolla rotankuvatus.” Limburger murahti.
” Katso vähän ketä kutsut rotaksi!” Kuului vihainen ääni kalamiehen takaa.
” Mitäh-?!”
Limburger käännähti ja sai välittömästi iskun kapeasta nyrkistä kasvoihin. Siinä ei ollut aivan tarpeeksi voimaa, jotta hän olisi kaatunut, mutta yllätys itsessään oli horjuttanut plutolaisen tasapainoa sen verran pahasti, että hän kompuroi muutaman askeleen taaksepäin. Pienikokoinen hahmo tuli hänen mukanaan ja nappasi hänen pelästyneistä sormistaan mielensiirtimen.
” Sain sen!” Se tuuletti ja heilutteli laitetta ilmassa.
” EIIIH!” Limburger huusi. ” HAKEKAA SE TAKAISIN! OTTAKAA KIINNI!” Hän mylvi vihaisena, pölmistyneille joukoilleen.
” Okei karjut, kuulitte käskyn; napatkaa tyttö!” Greasepit huusi juostessaan ajokilleen.
Tyttö? Limburger katsahti hahmon perään ja huomasi pitkän vaalean letin joka hulmusi kilpaa vaaleanharmaan hännän kanssa, sutjakkavartaloisen hahmon juostessa kohti moottoripyörää.
Hahmo kääntyi kerran vilkaisemaan taakseen, jolloin kalamies näki hänet ryövänneen henkilön kasvot.
MARSILAINEN?! Miten tämä on mahdollista!
” KARBUNKLE!” Limburger karjaisi. Hän nappasi tohtoria labratakin rinnuksesta ja kiskaisi tämän lähelleen.
” Mikä tuo ON?!” Plutolaismies osoitti hampaat irvessä nuoren hiiritytön loittonevan selän suuntaan.
” Marsilainen luolahiiri, teidän kaikkitietävyytenne.”
” Kyllä minä SEN TIEDÄN! Mistä se on tullut?!”
” Marsista varmaan.” Karbunkle arveli.
Limburger tiukensi otettaan professorista.
” Niin, mutta mitä se TÄÄLLÄ tekee?! Vastaa minulle, sinä degeneroitunut debiili! Miten se on löytänyt tiensä juuri minun alueelleni, minun kiusakseni?”
” E-en tiedä.”
” NO SELVITÄ!” Sen sanottuaan, plutolainen tuuppasi Karbunklen menemään.
Limburger kipusi portaat ylös koneeseen, turvaan alkavalta tulitaistelulta.

Aisha huudatti Vinnien pyörän moottoria, valmiina kaasuttamaan karkuun, heti kun mies oli hänen takanaan.
Okei hallista ulos, heti oikealle ja sitten taas oikealle, Aisha kertasi reittiä päässään. Hän ei tuntenut kaupunkia tai Vinnien pyörää tarpeeksi hyvin, että olisi voinut keksiä optimaalisen reitin vain lennosta.
Kunhan pysytään kaukana kiitoradoista, pärjätään varmasti, siihen asti kunnes Modo ja Throttle ehtivät paikalle.
” Hei, mitä sä oikeen haaveilet? Nasta lautaan nyt jo!”
Aisha säpsähti kun hän tunsi kapean käsivarren ottavan hänestä tukea. Vinnie laittoi toisen jalkansa pyörän jalansijalle, jotta sai heitettyä toisen prätkän rungon yli.
Aisha vapautti kytkimen. Pyörä ponkaisi liikkeelle ärhäkästi muristen. Hän nojasi oikealle, jolloin he lähtivät kallistumaan kohti kovia kokenutta oviaukkoa vasemmalla.
” Ööh, Vinnie pieni ongelma… Meidän tie on tukittu!”
Nainen osoitti eteenpäin, jossa konnakaarti jo odotti. Aseet esillä ja sairaalloisen iloiset virneet naamallaan he huudattivat moottoreitaan, selvästi provosoidakseen, sekä pelotellakseen.
Vinnie tyrskähti.
” Mikä ongelma? Yli vaan!” Hän riemuitsi.
” No ei varmasti mennä! Etsitään toinen reitti!” Aisha tokaisi tiukalla äänellä ja ohjasi pyörän toiseen suuntaan.
” Tarkotat kai, että tehdään toinen reitti?” Vincent virnisti.
Hän nojautui aivan kiinni lainassa olevaan kehoonsa ja kurkotti rintakehänsä alle.
” Mitä sinä teet?!” Aisha tiuskaisi tuntiessaan sormien pyyhkivän asevöiden välissä. ” Enkö minä jo kieltänyt tämän? Kosket ehkä itseäsi, mutta sormet joilla sen teet ovat yhä minun!”
” Relaa söpöliini… Lupasin jo, etten haasta sua oikeuteen.” Vinnie nauroi ja veti kätensä takaisin. ” Halusin vaan muutaman tämmösen.” Hän käytti valoammuksia naisen näkökentässä.
” Olisit voinut pyytää.” Aisha sanoi hieman kuivasti.
” Niin olisin, mut sun täytyy nyt kyllä keskittää kaikki keskittyminen meidän pystyssä pitämiseen.” Mies heitti takaisin, kun he väistivät horjuen yhtä hanttapulia. Konna teki tiukan U-käännöksen ja lähti uudestaan parin perään. Toinen tuli vastaan suoraan edestäpäin. Aisha painoi lisää kaasua ja hieman ennen nokkakolaria, hän ohjasi pyörän ohittamaan. Vinnie sujautti kirkkaana palavan valoammuksen konnan syliin, heidän mennessään ohi.
Korvia huumaava pamaus hukutti hetkeksi alleen Vinnien riemuntäyteisen naurun.
Aishaa ei vastavuoroisesti huvittanut yhtään. Hänen sydämensä hakkasi hullunlailla. Vihollisia tuntui tulevan joka suunnasta. He eivät voineet vain väistellä. Oli pakko keksiä jokin suunnitelma ulospääsyyn!
” Meidän pitää päästä pois täältä!” Aisha sanoi ääni kevyesti vapisten.
” Kaikki aikanaan.. Tästä vasemmalle. Ei, ei, ku MUN vasemmalle!” Vinnie heitti koko kehonsa painon vastakkaiseen suuntaan, mihin nainen oli lähtenyt heitä kääntämään.
” Meillä on sama vasen, Vincent!” Aisha puuskahti.
” Miten vaan.” Mieshiiri pyöräytti silmiään. ” Rentoutusit vähän. Älä oo niin jäykkä!” Hän sanoi, kun pyörä kallistui jälleen hieman väärään suuntaan.
” Syytön minä tähän olen. Mitäs menit hiplailemaan!”
Vinnie oli hetken hiljaa, vain koska halusi tytön tajuavan millaisen vitsin oli juuri kertonut.
” Jos mä tunnen yhtään omaa kehoani ja usko – mähän tunnen” Mieshiiri hymyili tuntiessaan Aishan puistatuksen. ”-uskon, että se johtuu lähinnä adrenaliinista. Kyllä se siitä rauhottuu.” Hän virnisti ja ojensi sitten häntänsä jonka kärjessä koreili valoammus.
Vincent antoi sen raapia lattiaa vielä silloinkin kun ammuksen päässä oleva sinetti oli kulunut ja valkohehkuinen suihku sinkoili kipinöitä joka suuntaan. Lopulta kuitenkin vastaan tuli hanttapuli, jolle hiirimies lahjoitti extrakuumana hohkavan ammuksensa.
Ponnaripäinen mies karjaisi komeasti ja loikkasi ulos ajokistaan, sitä pakoon. Plutolaiskonnan kätyrin kärry heittelehti hetken muiden konnien välissä, kunnes se törmäsi seinään ja syttyi palamaan.
Uusi, entistä kovempi räjähdys halkoi ilmaa.
” Vincent, ole kiltti ja vaihda meidät nyt takaisin.” Aisha rukoili.
Hän ei tajunnut, miksei mies ollut tehnyt heti kun oli saanut laitteen käsiinsä. Jos Vinnie olisi ollut kehossaan, he olisivat todennäköisesti olleet jo kaukana täältä.
” Vaihtaisin kyllä, mut homma on nyt sen näkönen, että mä vähän niiku tiputin sen tossa äsken… Jaa jos voisit kääntyä ympäri, nii ois kiva.” Mies tunnusti nolona.
” Voi nyt kaiken pyhän tähden...”
Hiiret vilkaisivat taakseen. Mielensiirrin lojui näennäisen vahingoittumattomana maassa, vain muutaman metrin päässä heitä kohti rynnistävästä Greasepitistä.
” Leikin loppu hiirut!” Mies nauroi.
He eivät ehtineet vastata miehelle, kun lentokonehallin valtavat ikkunat räsähtivät yhtäkkiä säpäleiksi. Liila ja musta prätkä ajajineen lennähtivät sisään sirpalesateen saattelemana.
” Mitä, ei kai nyt vielä?” Modo naurahti ja ampui kiintokoukkunsa kiinni Greasepitin kolmipyöräiseen prätkään.
” Tästähän se vasta alkaa!” Throttlekin nauroi. Hänkin kiinnitti kiintokoukkunsa ajoneuvoon.
Rakettimoottorit apunaan he pidensivät hyppyään sen verran, että pääsivät lentokoneen toiselle puolelle. Greasepit ajokkeineen pääsi lennolle mukaan, mutta sen sijaan, että olisi laskeutunut siististi renkailleen kuten marsilaiset motoristit, hänen pyöränsä heitti ilmassa muutaman voltin ja paiskautui sitten väärinpäin kasaan lentopetrolikanistereita.
Mieshiiret ajoivat punaisen prätkän rinnalle.
” Me jatketaan tästä. Vie sä veikka Aisha kauemmas turvaan.” Throttle sanoi.
” Aika savustaa silli!” Modo virnisti ja aktivoi Lil’Hossin tykin.
” Ennen kun savustellaan yhtään mitään, pitää pelastaa mielensiirrin. Jos se jää jonkun renkaan alle minä ja Vincent vietetään koko loppu elämämme dragissä!”
” Ja ei sillä etten tykkäis näistä.” Modo ja Throttle seurasivat silmät suurena, kun Aisha nappasi omat rintansa kämmeniinsä. ” Mut mielummin kattelen, ku omistan.”
” Vinnie?!” Molemmat mieshiiret katsahtivat hämmentyneenä pienikokoiseen marsilaisneitoon.
” Mitä? Yrittäkääpä ite elää näiden kanssa! Teil ei jätkät kulkaa oo hajuukaan kuinka kivulias painovoima on!”
Throttle pudisti päätään, uskomatta korviaan.
” On se meijän Vincent tosiaan löytäny tiensä naisen sisään.”
” Kai sen oli jotenki tapahduttava.” Modo nosti olkapäitään hymyillen.
” Oli oli, mutten mä arvannu, että näin aikasin! Dääm, mä oon Stokerille kympin pystyssä...”
” Vaan kympin? Mä oon kakskyt.”
” Jätkät?” Aisha-Vinnie pyysi miesten huomiota.
” Sori sori.” Throttle naurahti. ” Eli suunnitelma on seuraava! Haetaan laite, vaihdetaan Aisha ja Vinnie oikeisiin kehoihin, fileeroidaan lohi ja sitten mennään tornille pelaamaan jengaa.”
” Ja eikun- HANAT AUKI!!” Miehet ja Vinnie-Aisha karjaisivat, ennen kuin ampaisivat liikkeelle.
Throttle katsahti lentokoneeseen. Limburger seisoi sen ovella ja huusi jotain kädet vispaten. Ryhmä karjuja pörräsi portaiden juurella, selvästi koittaen kuunnella esimiehensä käskyjä. Lentokoneen moottori oli pistetty päälle. Koko halli upposi sen huminaan. Joku Limburgerin konnista oli saanut mielensiirtimen käsiinsä ja kiikutti sitä nyt hirvittävää vauhtia plutolaismiestä kohti.
” Sori, mäpä lainaan tätä pikkusen.” Modo huikkasi kaljulle konnalle, napatessaan kojeen tämän kädestä.
Limburger vaihtoi huitomisensa suuntaa, jolloin kaikkien katseet kääntyivät harmaaturkkiseen jättiläiseen. Nopeasti hänet piiritettiin viiden hanttapulin toimesta.
” En oo koskaan tykänny olla huomion keskipisteenä. THROTTLE, SUN ON!” Modo viskasi keksinnön eteenpäin.
Throttle nappasi sen kevyesti ilmasta, mutta painoi vahingossa yhtä valkoista napeista.
Mieshiiri ei ollut lainkaan valmistautunut yhtäkkiseen perspektiivin vaihdokseen ja oli päräyttää Lil’Hossilla päin yhtä konnakaartin ajokeista. Viimehetkellä hän sai kuitenkin väistettyä.
Yhtä hämmentynyt Modo katseli ihmeissään laitetta kädessään.
Mitäs tää ny o? Enkös mä justiinsa viskannu tän menemää?
” Throttle, täällä näin!”
” Throttle!”
Hiirimies nosti katseensa ja koitti löytää kultaturkkisen veljensä. Sen sijaan hänen silmänsä osuivat villisti heiluttavaan Vinnieen.
No samapa tuo, Modo ajatteli ja heitti mielensiirtimen jälleen eteenpäin.
Laite lensi komeassa kaaressa, suoraan Vinnien kehon pitkien käsien ylitse.
” Hitsi!” Aisha käänsi pyörän ja kaasutti kovaa vauhtia sen perään.
Se ei ehtinyt aivan osua lattiaan, kun nainen sai siitä otteen hännällään.
JES!
Ilakointi oli kuitenkin liian aikaista sillä napatessaan sen hännästään toinen valkoisista napeista painui pohjaan.
Silmissä sumeni hetkeksi ja kun Aisha kykeni jälleen keskittämään katseensa, hän istui Throttlen pyörän päällä.
” Ei nyt oikeasti!” Hän manasi.
Musta softail mallinen pyörä oli täysin erilainen, kuin Vinnien räiskyvän punainen. Naisella ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä pohtimaan, mikä osa teki mitäkin, kun petrolitankkien alta ylös kaivautunut Greasepit vaappui kohti, pistoolin piippu kohdistettuna häneen.
” THROTTLE!” Modo huusi.
Miksei hän liiku?!
” Noh?” Matala ääni kysyi miehen viereltä.
Modo käänsi katseensa ja oli lentää prätkän satulasta. Hänen omat kasvonsa ne siinä tuijottivat häntä takaisin.
” Saitko sä sen? Anna tänne niin vaihdetaan!” Naisen ääni sanoi hänen selkänsä takaa.
Mieshiiri käänsi hieman päätään sen suuntaan.
” Aisha?”
” Ei vaan, Vinnie.” Nainen naurahti. ” Kuinka sä sen nyt unohdit? Vai.. Hetkinen nyt… Aisha?”
” Ei, Modo.”
Kauniit turkoosinsävyiset silmät suurenivat.
” Entä Throttle?”
” Edelleen tässä vieressä.”
Molemmat hiiret vilkaisivat harmaata hiirtä vierellään.
” Mutta sehän tarkoittaa, että...”
Miehet siirsivät kaikki katseensa eteenpäin. Kultaturkkinen hiiri oli hylännyt prätkänsä, kävellyt Greasepitin luo ja napannut otteen asetta pitelevästä kädestä. Hän pakotti tämän kumartumaan, vetämällä tämän kättä alaspäin ja estämällä polvien koukistumisen vasemmalla jalallaan. Sitten hän heilautti oikean jalkansa Greasepitin yli, niin että asekäsi jäi hänen jalkojensa väliin. Sitten ykskaks tönäisi jalallaan tämän takaisin pystyyn ja kietoi sen miehen kaulanympäri. Greasepit taipui vaivalloisesti taaksepäin, kuin huonosti koordinoidussa siltakaadossa. Pistooli valahti hänen kädestään, mutta nainen ei ollut vielä valmis.
Aisha viimeisteli liikkeen kiskaisemalla mieheltä jalat alta hännällään, jolloin Greasepit lätsähti lattialle selälleen.
Sehän kävi sutjakkaan, hän ajatteli tyytyväisenä.
Mieshiirten kehoissa kaikki oli niin vaivatonta. Ainakin kaikki johon tarvitsi fyysistä voimaa.
Aisha heräsi mietteistään lähestyvien moottoripyörien pärinään.
” Whohohou! Nätit liikkeet, muru!” Vinnie kehaisi.
” Vinnie kiltti, ei mun keholle.” Throttle pyysi ja nousi Lil’Hossin selästä.
” Throttle?” Aisha loi kummastuneen katseen harmaaseen hiireen.
” Joo. Ja nyt jos sopii, tahtoisin kroppani takas.”
Hiiret asettuivat rinkiin laitteen ympärille. Pareittain he pitelivät laitetta ja painelivat nappeja, kunnes jokainen oli oikeassa kehossaan.
” Ah oma keho kullan kallis!” Valkea hiiri huokasi tyytyväisenä.
” Sanoppa muuta.” Aisha naurahti, juuri ennen kuin hallissa vallinnut hurina nosti volyymiaan.
” Lahna yrittää pakoon!” Modo osoitti koneeseen, joka hitaasti valui ovia ja mikä tärkeämpää heitä, kohti.
” KAIKKI POIS TURBIINIEN EDESTÄ!” Throttle karjaisi.
Kolmikon johtaja loikkasi Vinnien kyytiin, samalla kun Modo nosti Aishan hännällään taakseen istumaan. Throttlen prätkä vältti vaaran ajamalla itse kauas imuvirrasta.
Lentokone kaarsi hallista ulos ja lähti kohti kiitorataa, neljän hanttapulin suuruisen saattueen seuraamana.
” Vinnie, ota sä Limburgerin jämäjoukot, nii mä ja Modo keskitytään pitämään lentokala maassa, viemällä siltä pari turbiinia.” Throttle sanoi.
” AWHOOO! Marsin kovin prätkäjätkä on täällä taas!” Vinnie huusi ja lähti sitten moottori räyhäten konnajahtiin.
Valkea marsilainen ampui prätkän edessä sijaitsevan kiintokoukkun toiseen vasemman siiven turbiineista, kelasi sitä hieman sisään ja saattoi sitten päästää kaasun. Pyörä kulki täysin turbiinin puhaltaman ilman voimalla. Hän ohjasi hieman lähemmäs yhtä hanttapulia ja ojensi tälle hiirikranaatin.
” Laskeudu johonkin pehmeään.” Vinnie neuvoi hymyillen.
Mies ajokissa sähläsi räjähteen kanssa, mutta sai sen lopulta heitettyä ulos. Konnan harmiksi se räjäytti hänen takanaan tulevan miehen ajokin ja useampi räjähtäneen kulkupelin osista sinkoutui hänen renkaisiinsa.
Vinnie seurasi iloisena, kuinka toinenkin hanttapuli menetti ajokkinsa hallinnan.
” Potilaat kolme ja neljä, lääkäri vastaanottaa nyt.” Hän naureskeli ja vaihtoi sitten koneen toiselle puolen.
Throttle ajoi aivan oikean siiven tuntumassa. Hän pohti hetken suunnitelmaa ja avasi sitten radioyhteyden Modoon.
” Annetaan sen päästä kiitoradan alkuun. Se tarvii kuiteski lähtöluvan kentältä, joten se joutuu odottamaan siellä hetken aikaa.”
” Selvä.”
” Heti kun se hidastaa, painetaan täysillä ohi. Käytetään ohjusten sijasta miinoja, ku ei tiedä mistä materiaalista noi turbiinit on.”
” Sopii.”
” Ja Modo… On varmaan sanomattaki selvää, mut jos vauhti hidastuu yhtään tee tiukka käännös.”
Miehet seurasivat kiltisti koneen vierellä, kunnes se pääsi radalle valkoisella maalilla merkatulle lähtöviivalle. Kun se pysähtyi kokonaan, Throttle ja Modo iskivät kaasut pohjaan. Moottoripyörät kasvattivat välimatkaa koneeseen sekunti sekunnilta, aina siihen asti kunnes Limburgerin kone sai lähtöluvan.
” Se saavuttaa.” Aisha informoi edessään istuvaa hiirimiestä.
” Muttei koskaan saa kiinni.” Modo hymyili.
Hopeaturkkinen nainen kietoi kätensä miehen ruumiin ympärille ja puristi kasvonsa tämän lapaa vasten.
Modo vastasi siihen rutistamalla rauhoittelevasti hiirineidon vyötäisiä hännällään.
He olivat jo lähes ykkösterminaalin ohi, kun harmaahiiri kuuli radionsa räsähtävän.
” Nyt!”
Marsilaismiehet vapauttivat itsestään aktivoituvat hiirimiinat, jotka päätyivät koneen rullatessa hirvittävää vauhtia eteenpäin, turbiinien imuvyöhykeelle. Throttle ja Modo kaarsivat tiukasti pois koneen läheisyydestä ja tulivat jälleen yhteen kiitoradan alkupäässä.
” Voit katsoa nyt Aisha-neiti.” Modo ilmoitti.
Aisha nosti varovasti päätään. Limburgerin kone oli yhä ehjä ja noussut jo kauas kattojen tasolta. Seesteinen näky, muuttui kuitenkin pian painajaiseksi, kun sisemmät turbiinit leimahtivat räjähtäen liekkeihin.
” Hyvä jumala...” Hiirinainen henkäisi.
Vaurioitunut kone ei jaksanut pitää korkeutta kovin kauaa, raskaasti sauhuten se rupesi tekemään pakkolaskua.
” Se putoaa kaupunkiin!” Aisha kiljahti kauhuissaan.
” Ei mitään hätää. Limburgerin torni on yhtä tehokas magneetti sen epäonnistuneiden juonien mahalaskuille, ku tulostaulu on avaruusaluksille.” Throttle varjosti silmiään, seuratessaan lentokoneen putoamista.
” Ou jee! Jälleen kerran prätkäherrat katkasee plutolaisenlöyhkäpomon juonilta siivet.” Vinnie nauroi.
” Ja tehän tiedätte mitä se tarkottaa?”
” Tottakai.”
” Ai, mitä?” Aisha ihmetteli.
” Hodareita ja kotikaljaa!” Miehet hurrasivat, hiirinaisen räpytellessä ihmeissään.
Vastahan me syötiin..?
” LIPPU KORKEELLA, KANSALAISET!” He kailottivat vielä yhteen ääneen, ennen kuin väänsivät prätkiensä kaasut pohjaan.

Tää tarina on aivan loistava . Tää oli kuin suoraan TV-sarjasta ja ihmettelen kyl miks ei luojat keksiny nimen omaan jaksoo mis kropat vaihtuis. Tykkään

Voi kiitos :3 Ja saattaapa olla et, jos oltas se neloskausi saatu, ni myös sarjan luojat ois kynäilly jonku tämmösen kehonvaihdos jakson

Joo toi on kyl totta :3. Yks toinen mikä jäi kans uupumaan oli sellanen mitä mä itse kutsun Kulti kutistin kakarat-jaksoksi. Eli sellanen mis jätkät ois kutistunu hiiren kokoisiksi

Niil oli vähä semmonen vastakkainen jakso, ku Rasvis kasvo siin yhessä jaksossa Ei näytä ehkä ihan hyvältä jos tekee kaiken saman ku muutki

No joo se on kyl totta

Ei hemmetti, tuo kehonvaihto-rumba oli aivan ratkiriemukasta, varsinkin Vinskin kohdalla

Pitääpä laittaa johonkin Marsin juorulehtistä viestiä tästä tapauksesta.

Hitsi kun mä en hokannu tota Marsin juorulehti vitsiä

DeadRat21 kirjoitti:Ei hemmetti, tuo kehonvaihto-rumba oli aivan ratkiriemukasta, varsinkin Vinskin kohdalla

Pitääpä laittaa johonkin Marsin juorulehtistä viestiä tästä tapauksesta.

" Marsin oma moottoripää vaihtaa machoilun mekkoihin - katso shokeeraavat kuvat!"

Mutta kiitos kovasti kehuista

Vinski varmaan vajois maan sisään jos se sais tietää tosta