Hiirietsivä Lilac [K15]

Ficcin nimi: Hiirietsivä Lilac (Kappale 1: Orbitus)
Kirjoittaja: Zakkusy
Beta: Pahgiz, HöpöHamsu, HunterElu
Genre: Drama, Action, Adventure
Ikäraja: K15
Päähenkilöt: Lilac [OC], Chump [OC]
Yhteenveto: Lilac herää Plutolaisten avaruusasemalta Orbitukselta, Marsin kiertoradalla. Hiiri on ehtinyt viettää siellä jo vuoden, kun myöhään yöllä eräänä Marsin päivänä hänet herättää vartija, ja raahaa Plutolaiskenraali Chumpin juttusille.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret ja siihen luotu maailma ei kuulu minulle, vaan laillisille omistajilleen. Lilac on minun oma hahmo.
A/N: Ensimmäinen ficci ikinä! Tulen postaamaan kaikki tulevat kappaleet myös näihin samoihin postauksiin täällä K15 osastolle (ja tuolla minun nimen alla tekijän mukaan osastolla), joten tulkaa tarkistamaan uudet postaukset silloin tällöin! En tiedä vielä tarinan pituutta, mutta toistaiseksi jatkuva on. Toivotaan, että Lilacilla on pitkä seikkailu ja toivottavasti tykkäätte lukea! PS. Tarinassa tulee esiintymään luonnollisesti myös muitakin, kuin omia hahmojani, mutta toistaiseksi tavoitteena on yrittää pitää tarina enemmän originaalina, ja tutut hahmot enemmän sivuroolissa!
Linkit muihin kappaleisiin: [You must be registered and logged in to see this link.] - [You must be registered and logged in to see this link.] - [You must be registered and logged in to see this link.]



Kappale 1: Orbitus

Lilac havahtui pieneen kilinään. Ääni kaikui hiljaisessa käytävässä. Hän oli juuri torkahtanut, sillä selli oli jäätävän kylmä.

"Mm, taisin nähdä unta siskosta. Kaikista hiiristä juuri hänestä." Lilac tuhahti.

Kylmyys sai hänet tärisemään jälleen. Uni oli turruttanut hetkellisesti mielen, vieden sen turvallisempaan paikkaan. Hänen kuitenkin tarvitsi vain vilkaista karua selliovea vierellään, ja todellisuus palasi jyristen takaisin.

Jyrinää ja askelia. Kaikki uneliaisuus oli kadonnut hänestä. Lilac katsoi sellin ovea, kuin valmiina oksentamaan sen päälle. Pelkkä kuvottava ovi ei sentään saisi häntä luopumaan vähäisestä iltapalastaan, vaan se oli nopeasti lähestyvä rasvan käry, joka ponkaisi hänet pystyyn.

*KLONK KLONK*

Lilac nousi salamana kivikovalta sängyltä, mutta jalat meinasivat pettää. Hänen kärsivä olemus taisi näkyä ulospäin, sillä rasvankäryinen Plutolainen röhähti kovaäänisesti.

"Älä näytä niin surkealta, ei meidän sellit niin karmeita ole. Tämä vasta onkin kalahotelli verrattuna armeijan selleihin.", naureskeli vartija.

Lilac tuijotteli lasittuneena Plutolaisen takana olevaa seinää. Hän oli tottunut vartijoiden ylimieliseen piikittelyyn.

"Äh, kaikki te hiiret tuijotatte meitä kuin halpaa tursasta. Luulisi silmien virkoavan, kun pääset takaisin ulkoilmaan", ärähti vartija.

"Ulos?" purskautti Lilac. Hän oli unohtanut lähes kokonaan kylmyyden ja kääntyi pällistelemään vartijan kuontaloa, etsien pienintäkin merkkiä virneestä tai sarkasmista.

Vartija huokaisi: "Tuleppas sitten kiltisti, niin saat kuulla lisää Kenraalilta." Hän selasi avainnippua laiskasti ja tunki ruosteisen avaimen oveen. Lilac puri hampaita yhteen oven auetessa hitaasti kitisten. Plutolainen halusi selvästi kiusata unenpuutteista hiirtä viimeiseen saakka.

"Tsot tsot. Nämä ensin, ennenkuin astut lähellekkään", vartija totesi tanakasti ja heitti paksut rannekkeet sellin lattialle. Ne olivat valtavat. Ne olivat tuskin suunniteltu Marsilais-hiiriä ajatellen, sillä muutama sentti, ja Lilac olisi saanut päänsä työnnettyä siitä läpi. Hän poimi suuret rannekkeet ja pujotti oikean kätensä toisesta läpi. Se päästi äänekkään piippauksen, ja ennenkuin hiiri oli silmiänsä räpäyttänyt, ranneke kutistui.

Se puristi hänen kättä niin, että sitä oli lähes mahdoton liikuttaa. Hän oli tottunut Plutolaisten varotoimiin, mutta rannekkeet olivat niin tukevat ja painavat, että hänen oli vaikea kuvitella edes juoksevansa ne kädessä, saati sitten paeta.
"Piip", ulisi toinen rinkula. Vartija nappasi heti kiinni laitteen keskiosasta, alkaen talsia kohti huonosti valaistua käytävää, Lilac kompuroiden perässä.


Käveleminen, jos sitä siksi voi edes kutsua, oli työlästä. Viime mitättömästä ateriasta oli jo päivä, eikä satunnaisesti torkahtaminen auttanut Lilacia jaksamaan yhtään enempää. Itseasiassa, hän olisi mielummin mennyt takaisin kylmään selliinsä nukkumaan, kuin yrittää ponnistella turhan toiveen vuoksi. Hiirellä ei ollut epäilystäkään, että tapaaminen Kenraalin kanssa päästäisi häntä yhtään lähemmäksi Marsia, vaan luultavasti vain sellistä toiseen. Kenties tilapulan vuoksi.

Lilac katseli apaattisena sellejä matkalla. Jokainen oli asutettu ja hänet yllätti Plutolaisten vankien suuri määrä. Ainoa Marsilaishiiri, jonka hän huomasi löntystellessään eteenpäin oli harmaapartainen vanhus:

"Raukka ukko. Luulin, että minä voin huonosti, mutta tuo hiiri näyttää kuin pitelisi silmiänsä auki kaikin voimin. Pyh, kyllä teillä turskilla on varaa paremminkin ruokkia meitä."

Lilac säpsähti, kun vanhus ryhtyi vaikeroimaan, mumisten epämääräisesti. Sitä ei tosin kestänyt kovin kauan, kun vartija jo kopautti avainnipulla sellin putkea ja karjaisi. Vanhus hiljeni, mutta ei ottanut silmiänsä pois Lilacista. Sellin hiirtä ei tuntunut häiritsevän vartijan läsnäolo tippaakaan, vaan tämä piti katseen tiiviisti Lilacissa. Tytön heikko kunto häiritsi kuitenkin näköä, ja oli aivan turha yrittää saada selvää vanhuksen sanoista edes huulia lukemalla. Eikä sekunttiakaan myöhemmin, kun Plutolainen jo kiskaisi hänet kahleista eteenpäin.

Vartijan massiivisten askelien perässä löntystäminen tuotti Lilacille vaikeuksia. Tämä hetki oli ensimmäinen vuoteen, kun tyttö oli saanut minkäänlaista liikuntaa, ja hänen jalkoja särki suunnattomasti. He saapuivat pyöreälle metalliovelle, joka aukesi hitaasti narskuen. Ovesta astuttuaan oli jälleen lähes aavemaisen hiljaista, lukuunottamatta Plutolaisen suurten jalkojen töminää ja käytävien putkien loisketta. Matka tuntui jatkuvan ikuisuuden. Kolme metalliovea myöhemmin he saapuivat huoneeseen, joka oli hyvin erilainen aikaisemmista liman peittämistä käytävistä.

Mysteerihuoneen seinät ja lattia eivät olleet pinttyneet liasta ja ruosteesta, vaan niistä saattoi nähdä peilikuvansa. Sisällä oli mukavan lämmin, ja Lilac tunsi kehonsa heräävän horroksesta hiljalleen. Katsellessa ympärilleen, hän huomasi, että huoneessa ei ollut juurikaan viitteitä siitä, että se kuului Plutolaisille. Hän olisi hyvinkin voinut seistä nyt Marsin armeijan päätukikohdassa, matkalla Kenraalin puheille. Kaksikon edestä asteli pöyhkeän näköinen Plutolainen, joka piteli painavan näköistä salkkua vihreässä kädessään. Kala ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota, vaan jatkoi matkaansa katse naulittuna huoneen päähän. Vartija riuhtaisi jälleen kahleista ja Lilac oli lennähtää kuonolleen lattialle. He marssivat pöyhkeän Plutolaisen perässä toiseen huoneeseen.

Huone oli vuorattu vieraan näköisillä mitaleilla. Ilman niiden loistetta, huoneen seinät olisivat olleet täysin verenpunaiset. Suorakulmaisen huoneen päädyssä oli metallipöytä, jonka taakse pöyhkeä Plutolainen asettautui. Tämän yläpuolella koristeli vaakuna, jonka Lilac tunnisti Pluton Armeijan vaakunaksi. Se esitti kolmea lihavaa Plutolaista räikeissä purppurissa uniformuissa, joista keskimmäinen istui jättimäisen tykin suun päällä. Jokainen heistä näytti nauravan räkäisesti. Tyttö ynnäsi yksi yhteen, ja päätteli pöydän takana myhäilevän Kalan olevan heidän Kenraali. He eivät olleet koskaan tavanneet aikaisemmin, mutta sai kuulla Kenraalista aivan tarpeeksi lukuisten vartijoiden suusta, ja juorut yleensä eivät olleet mitään mairittelevaa. Lilacin yllätykseksi Kenraali tervehti häntä ensimmäisenä, kovaäänisesti ja käsiä heiluttaen:

"Aah, siinä meidän kunniavieras hiiremme on. Lilac, otaksun? Tottakai tiedän nimesi, mutta oletetaan näin kohteliaisuuden vuoksi, että en tiedä, kuka olet", Kenraali porskutti mairean hymyn saattelemana.

Lilac ei kuitenkaan kokenut hymyä vihamieliseksi, sen vähäisen mitä hän siitä kykeni näkemään. Jälleen hänen nuutunut ulkomuotonsa ja siristävät silmät viestivät ulospäin hänen kurjasta olotilastaan.

"Sinäkö olet vastuussa hiiren hyvinvoinnista, vartija--", hän silmäili vartijan rinnuksia, ilmeisesti etsien nimilappua jota kuitenkaan ei ollut, "--plääh, en minä piittaa nimestäsi."

"Kenraali Chump--"

"HILJAA, ÄÄLIÖ!", jylisi Chump. Hänen jättimäinen vatsansa töytäisi hyvin painavan näköisen toimistopöytänsä sivuun vaivattomasti. Kala asteli uhkaavan nopein askelin Lilacin ja vartijan väliin, katsoi hetken jälkimmäistä silmiin inhoten, ja pamautti kädellä tätä takaraivoon.

"Ala painua! Uskoisin sellien vessojen kaipaavan harjaamista... hammasharjalla. Ja NYT VAUHTIA!", rähjäsi Kenraali.

Vartija ei räpäyttänyt silmääkään ennenkuin oli jo kääntynyt, päätä pidellen, juoksuun takaisin pyöreälle ovelle. Chump käänsi katseensa Lilaciin, joka istui lattialla jalat mutkalla nyt kun häntä pystyssä pitänyt vartija oli kaikonnut.

"Pahoittelen hänen käytöstä", Kenraali nyökkäsi tytön suuntaan.

Lilac pysyi vaiti, mutta nyökkäsi vaistomaisesti takaisin noustuaan lattialta. Chump palasi metallipöytänsä ääreen, ja risti kätensä. Lilac asteli pöytää vastapäätä olevalle nahkasohvalle ja rojahti siihen äänekkäästi.

Chump henkäisi syvään, alkamaisillaan juuri puhumaan, mutta Lilac ehti ensin:

"Siirretäänkö minut uuteen selliin? Teillä näyttäisi olevan hieman täyttä tuolla", Lilac tuhahti apaattisesti.

Chump tutkaili hetken hiiren silmiä ja sanoi: "Vartijat kieltämättä kiikuttavat vankejamme edestakaisin tiuhaan tahtiin, joten en ylläty jos luulet niin. Khrm, noniin". Kenraali röhäytti kovaäänisesti ja paisutti rintaansa, kuin olisi pitämässä puhetta:

"Kuinka paljon kaipaat Marsia?"

Lilac pomppasi pystyyn ja näytti hetkeksi unohtaneen, missä hän oli. Hän käänsi katseensa pöydästä ja sen päällä makaavasta salkusta Chumppiin ja tämän vetistäviin silmiin.

"M-mars? Se on...", Lilac sanoi täristen. Hänen sydämensä hakkasi lujempaa kuin koskaan kuluneen vuoden aikana. Tytön jalat vapisivat nyt, ei väsymyksestä vaan elämänhalusta, joka oli palannut hiireen kuin joku olisi iskenyt tämän suoniin adrenaliinia.

"Olen ollut yhteyksissä Marsin jäljellä olevaan viralliseen diplomaattiin. Pluton johtoporras on ollut kiinnostunut selvittämään Marsin tämänhetkisen hiiripopulaation sijainteja ja määriä myöten. Ja kyseinen diplomaatti on ollut halukas yhteistyöhön."

Lilac laittoi käden sydämelleen, ja yritti rauhoittaa itseänsä.

"Mitä tekemistä t-tällä on minun kanssa? Jos luulette, että minulla olisi kontakteja muihin Marsilaisiin--", Lilac sylkäisi lattialle. Häntä hävetti hieman, mutta jatkoi: "--olen ollut tuuliajolla sodasta lähtien. Minulla ei ole mitään tietoa edes oi niin rakkaan siskoni liikkeistä."

Chump korjasi asentoansa, töytäisten pöytäänsä jälleen ja jatkoi:

"Ehkä ei. Mutta kaikki yritykset Plutolaisten toimesta ovat olleet karvaita tappioita. Hiiret ovat ovelia ja hyviä piiloutumaan, varsinkin nyt kun Mars on täynnä raunioita. Tilaisuus kolkutteli ovella, kun huomasimme, että vankikirjoillamme on puhdasverinen Marsilaishiiri."

Lilacia ei yllättänyt, mihin keskustelu oli johtamassa. Plutolaiset ovat aina olleet kansa, joka mielummin laittaa muut tekemään likaisen työn. Manipulaatio, lahjonta ja aivopesu. Kalojen pyhä kolmio.

"Ja lyhyen neuvottelun jälkeen, Lordi Camembert oli kiinnostunut hyödyntämään, öh, hiiriorjaa, niinkuin hän sen sanoi. Mutta voin vannoa, kunniani Kenraalina ei sallisi minua lähettää Marsilaishiirtä täysin tyhjin käsin ja pallo nilkassa kuolemaan hitaasti alas planeetalle."

Lilac sylkäisi jälleen. Häntä suututti korviä myöten tämä yhtäkkinen myötätunto, Plutolaiselta jos keneltäkään. Hän ei halunnut uskoa sanaakaan, varsinkaan galaktiselta limanuljaska rodulta kuin heiltä. Mutta jokin hänessä sai epäilemään, että kenties, jos vain tämän kerran, hän olisi törmännyt ensimmäiseen selväjärkiseen ja kohtuulliseen Pluton kalaan. Hän piti ajatukset itsellänsä ja antoi Chumpin viimeistellä tarjouksensa.

"Tämä luonnollisesti tarkoittaa, että antaisimme sinulle välineet, jotka helpottavat sekä etsintöjäsi, että mahdollistavat yhteydenpidon meihin. Lisäksi, antaisimme sinulle henkilökohtaisen pääsyn Marsin pinnalla sijaitsevalle kuljettimelle. Se mahdollistaisi sinun liikkumisen Marsin pinnan ja Avaruusasemamme välillä.", Chump totesi, ja kääntyi tuolillansa ympäri. Kuului hiljainen piipitys, ja valot huoneessa himmenivät. Kenraalin takana oleva seinä halkesi kahtia keskeltä, ja sen takaa paljastui jättimäinen näyttöpääte.

Chump rykäisi kovaäänisesti jälleen, ja räpläsi jotain näytön reunoilla, selkä yhä Lilaciin päin. Valo alkoi paistaa näytöstä, ja Lilac tunnisti välittömästi ruudulla olevan esineen.

"Tuohan on Marsilaisen armeijan suosima valokuitupyörä. Tosin, jokin näyttää erilaiselta siinä.", Lilac sanoi ja käänteli päätänsä. Hän muisti armeijan käyttämät pyörät kaukaa lapsuudesta, ennen sotaa. Hiiri oli aina ihaillut äänennopeutta kiitäviä valokuitupyöriä. Lilac näki niitä päivittäin lapsena, kun lukuisat pienet partiot kiersivät hänen kylänsä lähettyviltä, etsimässä milloin raidereita, milloin hiirivarkaita. Mutta tämä yksilö oli hyvin kärsinyt. Sen pinta ei kiiltänyt, kuin Lilacin muistoissa, ja palojäljet peittivät puolet komeasta beigeväristä.

Chump kääntyi takaisin kohti Lilacia todeten: "Kyllä, aivan oikein. Se on osa Hiiriltä takavarikoitua saalista pian sodan jälkeen. Pluton armeija ei ollut kiinnostunut purkamaan niitä osiksi, vaan jättivät ne varastoihinsa ajan kuluttamiksi.", hän rykäisi jälleen ja painoi nappia seinällä uudelleen. "Emme tietenkään halua sinun olevan täysin aseeton pinnalle päästyäsi. Luovuttaisimme sinulle myös tämän.", totesi Chump ja käänsi katseensa näytölle.

Lilac hämmentyi. Hänen edessään ruudulla paistoi käyttämätön Marsin standardi Lasertulipistooli.

"Ja te vielä aseistaisitte minut, ihan tuosta vain?", Lilac tuhahti. Hän ei kuitenkaan kyennyt peittämään hiljalleen levinnyttä virnettään.

"Sanotaanko nyt näin, että se on meidän Plutolaisjohdon prioriteetti pitää sinut elossa. Ja Mars voi olla kaltaisellesi hiirelle hyvin ankara paikka. Raiderit ovat tietenkin yksi seikka, mutta Marsin hiiret tuskin hyppivät ilosta saadessaan tietää sinun työskentelevän Plutolaisille.", Chump naurahti.

Lilacin virne vaihtui takaisin hämmenykseen. Vielä hetki sitten hän olisi ollut valmis virumaan sellissä kuukauden päivät, mutta Chump oli ojentanut hänelle avaimet uuteen tulevaisuuteen. Tulevaisuuden hinta tosin oli "leikkiä tovereita" Plutolaisten kanssa. Hiiri istahti takaisin nahkasohvalle, nosti polvensa koukkuun ja laski siihen leukansa. Hän ajatteli Marsia, kotia, perhettään ja siskoansa.

"Se tarkottaisi, että törmäisin Amiaan väistämättä", Lilac pohti ja kurtisti otsaansa.

Hetki vierähti, ja tyttö havahtui siihen, kun hänen yhteen puristetut nyrkkinsä puutuivat. Silkka siskonsa ajatteleminenkin sai hänen verensä kiehumaan. Chump puolestaan oli siirtynyt pyörittelemään paperipinoansa pöydällä, sillä hän ei kiinnittänyt Lilaciin mitään huomiota. Hän kuitenkin kohotti katseensa, kun äkäisen näköinen Marsilaishiiri paiskasi kätensä tämän pöytään.

"OTAN HOMMAN. ANTAA TULLA!", huusi Lilac. Tytön korvissa kohisi, mutta naama oli vääntynyt oudon vihaiseen virneeseen. Chump vastasi huvittuneena läimäisemällä puolestaan pöytää niin, että se heilahti eteenpäin Lilacin käsien alla.

"Mainiota, hiiri kuomaseni!", Chump huudahti iloisesti.

"Lähetän vartijan saattamaan sinut varustamo kolmoselle, ne haisevat turskat siellä etsivät sinulle luvatut varusteet.", Chump sanoi tuhlaamatta sekunttiaakaan ajastaan. Hän nojasi tuolissansa taaksepäin ja painoi jotain pöytänsä alta. Lilac ehti tuskin silmiänsä räpäyttää, kun ovelta asteli sisään samainen vartija, joka hänet oli taluttanut sisään. Kyseinen kala vapisi voimakkaasti, ja ohjasi Lilacin ovelle käsiliikkein, koskematta hiireen.

"JA KOHTELE KUNNIAVIERASTAMME JATKOSSA ARVONSA MUKAISESTI TAI TEEN SINUSTA KALASOPPAA", Chump kuohui heidän peräänsä, kun metallinen ovi sulkeutui heidän takana.

Matka varustamo kolmoselle kului hetkessä, sillä Lilac keskittyi taistelemaan ilon ja vihan sekaista tunnetilaansa vastaan. Hän havahtui, kun kaksikko oli astunut jälleen yhdestä pyöreästä metalliovesta sisään ja kylmyys jonka hiiri oli jo ehtinyt unohtaa (kiitos Chumpin toimiston hyväilevän lämmön) palasi voimakkaana takaisin.

Lilac vilkuili ovensuulla ympärilleen. Halli oli matalakattoinen, mutta hyvin laaja joka suuntaan. Katsoi hän mihin tahansa, tyttö saattoi nähdä Plutolaisen työskentelemässä milloin minkäkin parissa. Yksi hitsasi valtavalla liekillä jotain, joka näytti pienen aluksen pohjalevyltä, toinen puolestaan siirteli metalliromua kärryssä pisteeltä toiselle. Kolmas kala näytti taluttavan kahta moottoripyörän pyörää, ja tämä mulkaisi pahaaenteilevästi Lilacia heidät ohittaessaan. Öljyn ja hien käry poltteli hänen herkkää Marsilaisnenäänsä. Hiiren silmät palasivat uteliaana hitsiliekin kanssa painivaan Plutolaiseen, joka oli nyt keskeyttänyt työnsä tuijottaakseen kaksikkoa. Itseasiassa vaikutti, että koko varustamo kolmonen hiljeni huomattavasti sen jälkeen, kun he olivat astuneet sisään. Jokainen työssä hääräävä Plutolainen oli pysähtynyt aloilleen tai vähintäänkin teeskentelemään olevansa kiireinen.

"Mitäs te toljotatte, madot? Takaisin töihin tai raportoin Kenraalille!" karjahti vartija, kun kaksikko ohitti hitsailevan Plutolaisen. Vartija puolestaan oli saanut aikaisemman pöyhkeytensä takaisin nyt, kun Chump ei ollut lähimailla.

"Turpa tukkoon kalanaama, sähän vapiset jo kun mainitsemmekin Kenraalin", ärisi aluksen osaa hitsannut kala.

Huolimatta siitä miten turskat puhuvat Kenraali Chumpista, on selvää, että hänellä on hyvin paljon vaikutusvaltaa Avaruusasemalla. Vartija ei tuhlannut hetkeäkään enempää sättimällä muita, vaan tyytyi murahtamaan. He jatkoivat ripeästi kohti edessä häämöttävää tiskiä, raahaten Lilacia yhä tämän käsiä puristavista rannekkeista.

Tiski oli täynnä likaisia paperikasoja, ja se haisi vanhalta öljyltä. Vartija kumautti pöytää kädellänsä ja sanoi: "Jätän sinut, hiirulainen, tämän vanhuksen saastaisiin käsiin", saattaja ehti sanoa, juuri kun paikalle asteli hyvin kiireisen näköinen lyhyt Plutolainen. Vanhus näytti kiipeävän jonkinlaiselle korokkeelle, sillä kävellessä tiskiä kohti hänen päälakensa juuri ja juuri ylsi tiskin reunalle asti, mutta nyt Lilac saattoi nähdä hänen rinnuksensa, jossa komeili nimikyltti: "Eddie".

"Mhjaaaahas", Eddie haukotteli. Hän ei katsonut Lilacia kahdesti, kuten kaikki muut tähän mennessä. Ilmeisesti Hiiri ei ollut ensimmäinen papparaisen näkemä elävä Marsilainen.

"Ja kuinka voin auttaa sinua, hiiri?", lyhyt kala jatkoi maiskutellen. Ennenkuin Lilac ehti sanoa mitää, vartija tokaisi:

"Chump lupasi hiirinaiselle sen käytetyn Marsin Valokuitupyörän välineosasto kutosesta."
Eddie nosti kulmakarvojansa.
"Niin, juuri sen", vartija vahvisti nähdessään tämän ilmeen.
Hän jatkoi: "Ja myös yhden Marsilaisen Lasertulipistoolin. Niitähän teillä on läjäpäin täällä, eikö niin, Eddie?"

Eddie tuijotti kulmat yhä pystyssä kalanaamaa, joka oli juuri tullut varustamaan Marsilaishiiren ties mistä syystä. Lilacia huvitti vanhuksen kasvoille hiipinyt hämmästys. Hän uskoi Eddie kavahtavan ajatusta aseistetusta Hiirestä hänen lähellään.

"Mhjaaaahas", Eddie toisti monotonisesti. Hän naputteli jotain hetken, mutta marssi sitten hyllyjen ohitse kulman taakse.

Vartija silmäili hetken Lilacia, ja kysyi: "Voinko raportoida Chumpille sinun olevan matkalla Marsiin?". Lilac nyökkäsi vastaukseksi. Hiiri oli sekä otettu, että hämmentynyt kuinka vartija muuttui siitä ylimielisestä suunsoittajasta lempeäksi herrasmieheksi siinä sekunnissa, kun tämä katsoi Lilacia.

Eddie palasi tiskin taakse, ja keskeytti kaksikon tuijotuskisan pudottamalla sille jotain painavaa. Lilacin silmät kirkastuivat. Tiskillä komeili lähes käyttämättömän näköinen Marsilainen Lasertulipistooli, kaikessa tuhoisassa komeudessaan. Hän kiinnitti myös huomiota pistoolin perässä roikkuvaan avaimenperään, jossa luki: "F-22".

Lilacin transsi katkesi, kun vartija talsi takaisin kohti metalliovea josta he olivat tulleet. Tyttö katsoi tämän perään hetken, ja oli purskahtaa nauruun, kun avaruusalusta hitsannut Plutolainen kampitti tämän matkalla. Eddie huuteli jotain epämääräistä kohti kaksikkoa ja suuntasi sitten katseensa tiskistä vasemmalle, jossa kökötti poikkeuksellisen leveä ja tukeva ovi.

"Tuonneppäin hiirulainen, ole hyvä", Eddie sanoi apaattisesti, osoittaen kohti ovea. "Minä avaan sen sinulle". Kala painoi jotain tiskin takaa, ja jättimäinen ovi aukesi kovan hurinan seuraamana. Oven takaa tullut imu heilutteli hiljalleen Lilacin rikkinäisiä vaatteita. Se tuntui hänestä hyvältä. Se oli kuin tuuli Marsin pinnalla, jonka ajatteleminen rauhoitti tytön mieltä.
Lilac astui säkkipimeään halliin...
...Ja sitten oli pelkkää pimeyttä.

Siis VAU! Mahtava ficin aloitus ja hyvin mukaansatempaavaa tekstiä! Tätä lisää, kiitos nam!

Minde kirjoitti:Siis VAU! Mahtava ficin aloitus ja hyvin mukaansatempaavaa tekstiä! Tätä lisää, kiitos nam!

Kiitos! Lisää on tulossa, kunhan korjailen betalukujen jälkeen niitä vielä

Ficcin nimi: Hiirietsivä Lilac (Kappale 2: Elekrium)
Kirjoittaja: Zakkusy
Beta: Pahgiz, HöpöHamsu, HunterElu
Genre: Drama, Action, Adventure
Ikäraja: K15
Päähenkilöt: Jack [OC]
Yhteenveto: Tutustumme Marsilaishiireen Jackiin, joka työskentelee Plutolaisessa varastossa, nimeltä Elekrium. Hänellä oli täysin tylsä ja tavallinen työpäivä, kunnes hänen arkea jyrisytti siirtimestä putkahtanut liilatukkainen hiiri.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret ja siihen luotu maailma ei kuulu minulle, vaan laillisille omistajilleen. Jack on minun oma hahmo.
A/N: Oli hyvin mielenkiintosta kirjottaa heti ensimmäisen kappaleen perään tarinaa jonkun toisen näkökulmasta kuin Lilacin. Teksti saattaa vähän hidastua edelliseen kappaleeseen verrattuna, mutta siksi jätin tämän kappale kakkosen melko lyhyeksi. Oli myös hyvä kappale vähän avata ja pohjustaa tilannetta Marsissa, vaikkakin vain Jackin näkökulmasta!



Kappale 2: Elekrium

Jack rapsutti kylmää poskeansa peilin edessä. Hänen silmänsä liikkuivat laiskasti kuvajaisensa ruskeista, lyhyistä hiirenkorvista sinisten silmiensä alla paisuneihin mustiin pusseihin. Hän huokaisi, nostaen vieressä höyryävän kahvikuppinsa kuonon alle ja hörpäten äänekkäästi.

"Antaa olla viimeinen kerta, kun joudun iltavuorosta suoraan aamuvuoroon", Jack mutisi kuvajaisellensa, joka katsoi takaisin silmät puoliksi vain auki. Hän hörppäsi kahvia uudestaan ja ryhtyi huuhtelemaan kuonoansa. Kuvajainen palasi peilin eteen hetken intensiivisen kuivaamisen jälkeen, ja hiirtä katseli takaisin reippaan näköinen, ruskeaturkkinen Marsilaishiiri.

"Maan asukit mahtaa olla kaikki kuninkaita ja kuningattaria, jos he saavat nauttia tästä mustasta nektarista päivästä toiseen. Piristää niin pirusti!", hän naurahti kuvajaisellensa.

Jack oli tottunut verkkaisiin aamuihin. Hänellä oli aikaa mutista peilikuvallensa, siivota koko vartiotornin alakerta edellisen yön jäljiltä ennen aamupalaa ja silti ehtiä juoda toinen pannullinen kahvia, ennenkuin hänen täytyi istahtaa kylmälle penkillensä vartiotornin kolmannessa kerroksessa.

Koko aamu oli sujunut jokapäiväisen tylsän rutiinin mukaisesti. Jack vietti toisen kahvipannun ryystämisen lueskellen Martechin uutisia pöydän ääressä. Hiiri oli juuri saanut tilaamansa inventaariolaitteen edellisellä viikolla. Hän oli käyttänyt kokonaisen aamun vain tutkien, mitä hopeansininen laite piti sisällänsä, hymyillen maireasti kuin uuden lelun saanut hiirilapsi.

Laitteen aloitusruutu oli kuin sekametelisoppa. Ylhäällä komeili Martechin myrkynvihreä logo ja se muistutti hiirtä hänen ensimmäisestä työpäivästään.

Martech oli yksi Plutolaisten isoimmista teknologia- ja tuotantoyrityksistä. Pluton hallitus perusti yrityksen tutkimaan, saisiko Plutossa kierrätettyä jo olemassa olevasta liejusta vettä. Meni vain kaksi vuotta, ennenkuin Martech oli jo luopunut 'lupaavista' unelmista, ja siirtynyt käytännöllisempiin tuotteisiin; viihde-elektroniikkaan. Todellisuudessa yritys oli myös kaikkea muutakin. Lähes kaikki planeetalla olivat kuullet huhut Martechin laser- ja räjähdetutkimuksista. Pluton hallituksella oli monopoli kaikesta sotavarustuksesta ja sen tutkimuksesta, tuottamisesta ja soveltamisesta. Mutta todellisuudessa Martech omisti keinot ja resurssit näiden tuottamiseen, joten hallitus lipitti firman takapuolta ulkoistamalla kaiken Martechille. Jos tuo ei saanut Jackin päätä pyörälle hänen ensimmäisenä päivänä, niin se oli tämä; Martechin huhuttiin omistavan myös yksityisen armeijan, ja he olivat ainoita, jotka valmistivat TeleSiirtimiä.

Tästä huolimatta, Jack oli rustannut nimensä Martechin sopimuspaperiin nopeammin kuin hän oli lentänyt tyrmän seinään päivää aikaisemmin. Hiiri oli tuotu Orbitukselle (=Plutolainen avaruusasema jolla Lilac myös oli) vankina sen jälkeen, kun hän oli yrittänyt sabotoida Marsin pinnalla Chroniumissa olleen Plutolaisaluksen irrottamalla aluksen ionimoottorin jäähdytyksen, joka olisi johtanut räjähdykseen. Jack tiesi, että ainut tulevaisuus oli kuolla hitaasti sellissä, tai palata jälleen Marsiin Plutolaisten väreissä. Todellisuudessa, hänellä ei ollut edes vaihtoehtoa, sillä hiirtä rekrytoinut kala Chump piti vierellänsä kahta hyvin ilkeän näköistä lihaskimppua, valmiina tekemään Jackista muusia jos hän kieltäytyisi.

Jack oli torkahtaa hetkeksi inventaariolaitteensa eteen uneksiessaan vuoden takaisista muistoista. Hän pudisti päätänsä hieman, hörppäsi kahvista ja terävöitti katseensa: "Katsotaas. Inventaario, kuormat, käskyt...", hiiri mutisi itsekseen. Hän kiinnitti erityistä tarkkuutta 'Käskyt' -osioon, sillä täältä hän näki, mitä Orbituksen puoleinen Plutolaisvarustamo ja sen päällikkö Eddie halusi tehtävän kulloisenakin päivänä. Käskyjen noudattamatta jättäminen tiesi lisää selliaikaa, ja hiiren töitä ei kukaan tekisi hänen puolestaan sinä aikana vaan ne odottaisivat häntä kuitenkin palattuaan. Jack siis tiesi, että oli parempi vain totella ajattelematta liikoja.

Hiiri selasi nopeasti käskyt lävitse, monet joista hän oli jo suorittanut ennen inventaariolaitteeseen tarttumista, kunnes hänen silmään osui yksi hyvin merkityksellinen tekstirivi:

"Vastaanota lähetetty vanki ja kuorma.
-Eddie"

"Vanki? Ja hetkonen vain, tässähän ei ole kellonaikaa!", hän tuhahti ja rapsutti päätänsä. Hiiri käännähti tuolillansa ja katsoi kelloa, joka näytti puoli kahdeksaa. Aurinko oli hitaasti nousemassa, mutta ulkona oli vielä jäätävän kylmä. Jack vietti mielellään suurimman osan aamuista sisällä kahvikupin ääressä, sillä tähän vuodenaikaan Marsissa oli myöhäinen auringonnousu, ja hengitys höyrysi kylmyydestä aamupäivään saakka. Hänen päätehtävä oli tarkkailla alueen aktiivisuutta; Raidereita, Marsilaishiiriä, toisia Plutolaisia tai petoja kuten Hiekkakäärmeitä. Tämä kuitenkin tarkoitti vain kököttämistä vartiotornin kolmoskerroksessa kylmällä penkillä katsoen tyhjyyteen, sillä Soliksen alue oli lähes pelkkää hiekkaa silmänkantamattomiin.

Jack tuijotti ikkunan takana tuulen mukana heiluvaa kylttiä: "Elekrium, tukikohta 7". Häntä nauratti ajatus tästä huterasta vartiotornista 'tukikohtana'. Hän ei ollut nähnyt alueella vilahdustakaan Marsilaishiiristä tai pedoista koko vuoden aikana jona hän oli siellä työskennellyt. Edes ryöstelevät, likaiset Raiderit eivät viihtyneet Soliksen karussa ympäristössä. Kaikki arvokas liikkui hyvin nopeasti Elekriumista suoraan Lunaen Marsin pääkaupunkia, Barbosta kohti plutolaissaattueella. Raiderit eivät kuitenkaan uskaltaneet raskaasti aseistettujen saattueiden lähellekkään.

Martechin uutiset luettuaan, Jack viskasi uutukaisen inventaariolaitteensa sivuun pöydälle. Hän asteli huoneen toisella puolella olevalle tiskille, jolla istui liasta mustunut kahvinkeitin ja pieni jääkaappi jossa Jack säilytti vesipulloja. Hän nappasi jääkaapista pullon ja kärsivällisesti kaatoi vettä kahvinkeittimeensä (samalla mutisten jälleen Maan asukkien ylellisyyksistä). Muutaman minuutin odottelun jälkeen hän kiipesi lämmin kahvikuppi hyppysissään metalliportaat ylös kolmoskerrokseen. Ilma kylmeni jokaisella askeleella, ja hiiri tärisi kauttaaltaan avatessaan elektronisen lattialuukuun vartiotornin huipulle. Hän istahti narisevalle tuolille, jonka selkänoja oli säädetty ääriasentoon vartiovuoroja (todellisuudessa torkkumista) varten. Tällä kertaa Jack kuitenkin oli valppaana, sillä odottamaton käsky hänen inventaariolaitteessa kutkutti hänen uteliaisuutta.

Tämä oli ainut aika viikosta, jolloin Jack saattoi nähdä Plutolaisia Elekriumissa. He tulivat joka viikko samana päivänä, kaksi lihavaa Kalaa ja tavara-aluksellinen tarvikkeita. Kaikki aina alkoi, kun Jack kuuli hitaasti voimistuvan sähköisen huminan vartiotornin alapuolelta. Katsoessaan alas, hän näki kuinka hiekkaiseen TeleSiirtimeen (jonka hän oli nimennyt Pölyttimeksi, koska suurimman osan ajasta se vain keräsi pölyä kivisellä alustallansa), syttyi valot yksi kerrallaan. Juuri kun humina alkoi käydä korviasärkeväksi, se loppui, ja siirtimen sisus hohkasi keltaista valoa. Hiljalleen sisältä alkoi lennellä kaikensuuruisia laatikoita ulos, ja lopulta sieltä astui esiin kaksi limaista Plutolaista, jotka juuri ja juuri mahtuivat siirtimen suuaukosta ulos. Ensimmäistä kertaa nähdessään tämän, Jack oli joutunut pidättelemään naurua niin että hän kyynelehti, ja Plutolaiset 'roudarit' olivat katsoneet hiirtä kuin seinähullua. Mutta tällä kertaa, hän ei tiennyt mitä odottaa. Jack ei ollut tavannut muita vankeja Orbituksella, saatika nähnyt heitä, sillä sellit olivat olleet typötyhjät silloin. Olisi myös liioteltua luulla, että tavaralähetysten Roudarit olivat puheliaista sorttia, etenkin Marsilaishiirelle kuten Jackille. Hän saattoi työskennellä samoissa, punaisissa univormuissa kuin he, mutta heitä erotti suuri kulttuurillinen kuilu, ja lisäksi, synnynnäinen inho puolin ja toisin.

Pikkuhiljaa, tornin huipun alapuolelta alkoi kuulua hyvin tuttua huminaa. Tämän kuullessaan, Jack säpsähti niin, että oli kaatua naama edellä betonilattiaan, mutta korjasi asentonsa viime hetkellä ja syöksyi lattialuukulle. Hän kompasteli portaat alas, juoksi kahvipöytänsä ohitse (napaten inventaariolaitteen samalla pöydältä) ja kaksin käsin paiskautti ulko-oven auki. Ulkona tuuli rajusti. Hiekka pöllysi niin, että Jackin hampaat narskuivat, mutta hän ei kiinnittänyt muuhun huomiota kuin Pölyttimeen. Viimein, laitteen uumeniin syttyi tuttu keltainen hohto. Ennenkuin hän oli edes saanut hengitystänsä tasaantumaan, Jack näki jonkin lentävän ulos Siirtimestä, ja laskeutuvan raskaasti hiekkaiselle betonialustalle.

Hän siristi silmiänsä hiekan pöllytessä, ja nosti äkkiä kulmiansa hämmästyksestä: "Sehän on... armeijan Valokuitupyörä?", hiiri totesi hämmentyneenä. Jack lähestyi pyörää reippaasti astellen. Oli Plutolaisilla syy mikä hyvänsä lähettää Marsiin takaisin siellä tuotettua tavaraa, Jackin oli parasta käsitellä tavaraa ripeästi, mutta huolella, eikä kysellä kysymyksiä. Hän tarttui pyörän reunaan ja kiskoi sitä pystyyn.

"Aaagh, täähän on painava!", Jack puhahti, ja tarttui toisellakin kädellä keskiosaan. Hiiri oli melko hyvässä kunnossa käsivarsista, kiitos yksitoikkoisen, mutta energiapitoisen ruokavalion ja viikosta toiseen toistuvan tavaroiden siirtämisen. Hän ei kuitenkaan ollut käsitellyt minkäänlaista moottoripyörää koko elämänsä aikana.

"Hmm. Melko huonossa kunnossa tää yksilö. Ehkä löytäisin diagrammin jolla saisin siihen eloa--".

Hänen ajatus katkesi lyhyeen. Siirtimestä oli ilmestynyt iso ja lihaksikas, mutta limainen käsi joka huitoi epämääräisesti. Hahmon ei tarvinnut kuin astua muutama sentti ulospäin laitteesta, kun Jack jo tunnisti tämän yhdeksi niistä korstoista, jotka hoitavat tavarakuljetuksia.

Hiiri tarrasi Plutolaisen kädestä ja kiskoi tätä siirtimestä ulos, eräänlaisena kohteliaisuuden eleenä. Jack kuitenkin päästi hämmennyksissään kädestä irti, kun Plutolainen astui siirtimestä kokonaan ulos.

"Onko tuo... Hiiri?", hän mutisi suu hieman ammollaan.

Plutolaisen vasemmalla olalla roikkui tajuttoman näköinen, liilatukkainen hiiri.

Tää tarina on aivan loistava . Lilac vaikuttaa tosi kovalta mimmiltä. Tykkään

Bikerbabe kirjoitti:Tää tarina on aivan loistava . Lilac vaikuttaa tosi kovalta mimmiltä. Tykkään

Kiitos! Jatkoa tulee pian, kunhan patistan itseni viimesteleen seuraavat kaks kappaletta XD
Lilac on ihana ja se on hienoa et se on saanut hyvän vastaanoton kaikilta :3

Ole hyvä vain .

Ficcin nimi: Hiirietsivä Lilac (Kappale 3: Aavikon tuuli)
Kirjoittaja: Zakkusy
Beta: Pahgiz, HöpöHamsu, HunterElu
Genre: Drama, Action, Adventure
Ikäraja: K15
Päähenkilöt: Lilac [OC], Jack [OC]
Yhteenveto: Lilac tutustuu mekaanikko Jackiin Elekriumilla. Tyttö oppii, että Pluto ei välttämättä olekkaan kaikkea sitä, mihin hänet kasvatettiin uskomaan.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret ja siihen luotu maailma ei kuulu minulle, vaan laillisille omistajilleen. Lilac/Jack ovat minun hahmoja.
A/N: Nautin selkeästi enemmän kahden henkilön välisistä keskusteluista ja niitten kirjottamisesta, kuin silloin kun hahmot on itsekseen. Päätin omistaa kokonaisen kappaleen vain Lilacin ja Jackin tutustumiselle, sillä on jo aika, että Lilac saisi uuden ystävän eikä tyttöä vain heiteltäisi paikasta toiseen.


Kappale 3: Aavikon tuuli

Lilac tunsi kelluvansa veden päällä. Liike hänen selkänsä alla tuntui pehmeältä. Hän ei halunnut avata silmiä, koska pelkäsi putoavansa. Yllään tuikki kirkas tähtitaivas, rauhallinen ja liikkumaton. Tähtien pilke sai hänet hymyilemään, se toi turvaa ja lämpöä.

"Lämmin...", hän mumisi. Vesi hänen allaan kuumeni. Hiiri tunsi hien valuvan kuonollaan, ja hänen oli tukala hengittää. Hän ei silti uskaltanut liikkua. Kuumuus alkoi tuntua ylivoimaiselta, kunnes kaikki hävisi kerralla, kun jokin kiskoi hänet pinnan alle.

"Hohooh, rauhotu!", Lilac kuuli vieraan äänen aivan viereltään. Hän haukkoi henkeä kun kylmä hiki virtasi pitkin kuonoa. Vieressä paloi nuotio, joka valaisi hämäriä muotoja pimeässä. Yksi muodoista lähestyi häntä hiljalleen. Lilac kurtisti otsaansa, yrittäen nähdä kuka, tai mikä tämä oli.

Muoto työnsi päänsä lähemmäs ja Lilac katsoi suuriin, sinisiin silmiin.

"Kuka, tai mikä oikein olet?", hän sanoi tokkuraisesti ja hieroi silmiänsä.

"Jack. Mekaanikko tai pikemminkin nykyään jokapaikan höylä", Jack naurahti.

Lilacin katse tottui hiljalleen nuotion kirkkaaseen loisteeseen. Silmien sumeus hävisi, ja tyttö mittaili uutta tuttavuuttaan. Vierellään nuotion ääressä touhusi ruskeaturkkinen, Lilacia pään pidempi Marsilaishiiri. Tällä oli yllään tuhriutunut, tumman vihreä mekaanikon takki ja päässään punainen lippalakki, joka sai hiiren antennit näyttämään, kuin ne kasvaisi lakista ulos.

Jack hämmensi hiljalleen jotain padassa tulen yllä.

"Kuinka voit, Lilac?", huikkasi Jack.

"Lilac", toisti hiirityttö, yhä hieman unisena ja hämmentyneenä. "Kuinka tiesit nimeni?"

"Manifesti, eräänlainen kuormakirja, sisälsi rivin jossa luki 'Marsilaishiiri Lilac, erityiskuljetus'. Siinä oli myös terveiset eräältä Kenraali Chumpilta. Tunnetko?"

Lilac istui hiljaa, nojaten polviinsa ja tuumi. Hänellä oli ajantaju kadonnut täysin, mutta hän oletti ainakin päivän kuluneen siitä, kun asteli läpi Plutolaisen varaston. Hänen katseensa liukui pitkin nuotion valaisemia seiniä. Valo ei auttanut näkemään kovin pitkälle, mutta hän pisti merkille kyltin, jossa luki Elekrium, tukikohta 7.

"Työskenteletkö Plutolaisille?", sanoi Lilac matalalla äänellä, jättäen Jackin kysymyksen huomiotta.

"Jep", totesi Jack ja jatkoi padan hämmentämistä lasittunein silmin.

Lilac oli nousemassa ylös kivipenkiltä, mutta säpsähti huomatessaan, että hän ei enään virunut vankilan rievuissa. Hänen silmänsä kiiri ympäri vartaloansa.

Jack huomasi Lilacin eriskummallisen reaktion ja tokaisi: "Anteeksi. Vaihdoin sut pois niistä vaatteiden riekaleista, kun näytit niin kylmettyneeltä. Täällä aavikolla ei tarkene patsastella puolialasti."

Lilac katsoi sekunnin Jackia suoraan silmiin, huulet puristettuna yhteen niin kuin tyttö olisi syönyt sitruunan. Sitten hän naurahti, virnuillen nyt yhtä typerästi kuin vastapäätä istuva mekaanikko. Lilac ojensi kätensä tervehdykseen. Jack vastasi lämpimästi takaisin, ja kääntyi sitten takaisin kohti nuotiolla lepäävää kattilaa.

"Nälkä?", mekaanikko hymähti.

"Kiljuva", Lilac vääntelehti. "Kalat eivät juurikaan välitä tuhlata rakasta ruokaansa meihin".

Jack ei vastannut, vaan lappasi lautaselle jotain ruskeata ja epämääräistä. Se muistutti jotain keiton ja kastikkeen väliltä, mutta Lilac ei välittänyt, sillä hän olisi vaikka tunkenut kuonon täyteen aavikon hiekkaa jos vatsan huudon saisi vaiennettua.

Hiiritytön lapioidessa vatsantäytettä, Jack otti viereiseltä puiselta pöydältä vieraan näköisen laitteen, jonka kirkas valo sai nuotion lempeän hehkun kalpenemaan. Hän näytti kirjoittavan jotain (tai niin Lilac oletti, se vaikutti enemmän satunnaiselta näytön sormeilulta). Lautasen koluttua kylläinen hiiri tutkaili mekaanikon keskittyneitä kasvoja. Jack vaikutti poikkeuksellisen tuimalta.

"Mietit varmaan yhä, miksi saavuin tänne", töksäytti Lilac, rikkoen vallitsevan hiljaisuuden.

Jack hätkähti, mutta korjasi kasvoillensa jo tutuksi tulleen typerän virneensä. "Ei tarttee. Sain aikaisemmin viestin Orbitukselta, että tänne saapuu eräs mallivanki ja lastillinen arvokuormaa."

"Pfft.", sylkäisi Lilac. "Olen siis arvottomampi, kuin tuo pyöränrotisko", hiirityttö kurtisti otsaansa, ja loi katseen kohti seinän vierellä nojaavaa Valokuitupyörää.

Jack ei jälleen vastannut mitään. Hänen ystävällisistä eleistä huolimatta, Lilac ei kyennyt olemaan huomaamatta, kuinka tytön läsnäolo vaivasi mekaanikkoa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tiedustelemaan asiasta enempää, kun Jack jo haukotteli ja nousi pystyyn pikaisesti.

"Meidän kannattaisi painua sisälle pehkuihin. Mulla on kasa ylimääräisiä sänkyjä ja ummehtuneita petivaatteita, kiinnostaako?"

Lilac kohautti olkiansa ensin, mutta nyökkäsi sitten. Hän ei ollut kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka veltot hänen jalkansa olivat. Hänen takaraivo tykytti kivuliaasti ja se sai tytön toivomaan unen tuomaa rauhaa.

Sisällä tukikohdassa oli hämärää. Ensimmäistä kerrosta oli valaisemassa vain mysteeriset valot seinällä jonkinlaisen ilmoitustaulun näköisessä laitteessa. Hiljaisuutta oli rikkomassa vain maltillinen kahvinkeittimen porina. Lilac tuumi Jackin haukottelun olevan vain syy saada tyttö pois hänen tieltään. Levollinen uni oli kuitenkin kaikki mitä Lilac kykeni ajattelemaan sillä hetkellä. He kiipesivät portaat toiseen kerrokseen, ja Jack napsautti valon päälle, joka rätisi kuin sitä ei olisi käytetty vuosiin. Lilac otti askeleen taaksepäin ja yski tahtomattaan.

"Ja minä kun luulin, että 'ummehtuneet petivaatteet' oli vain vitsi. Täällä löyhkää kuin Plutolaiset urheilusukat!", Lilac yökkäsi.

"En sinuna valittaisi. Orbituksen sellit eivät ole mitään Plutolaisia viiden tähden hotelleja", Jack sanoi, rapsuttaen päätänsä ja tomutellen yhtä sängyistä pölystä kädellään.

"Onko ikävä takaisin?", Lilac virnisti.

"Kuinka sä--", Jack purskautti.

Lilac irvisti tyytyväisenä.

"Sinun täytyy päästä hiirien ilmoille täältä silloin tällöin. Minä olin vankina vuoden ja silti kykenin huomaamaan, kuinka kuonosi nyki Orbituksen selleistä puhuttaessa", Lilac porskutti ylpeästi.

"Olet ensimmäinen Marsilaishiiri, jonka ego on paisunut sellissä läpi kaltereiden", Jack iski takaisin.

Lilac yritti pyöritellä silmiänsä tuohtumuksesta, mutta hän ei kyennyt pidättelemään sisällään kumpuavaa naurua. Jack röhähti ja kääntyi takaisin asettamaan yösijaa.

"Noniin! Valmist--"

KRUUUNTS

Lilac oli hypännyt kuin ponnahduslaudalta sängylle, selkä edellä ja raajat levällä. Puiset sängynjalat pettivät ja koko peti vajosi senttejä alaspäin.

"Öh. Kiitti, Lilac", Jack totesi turhautuneena.

"Olen sinulle homeisen sängyn velkaa. Maksan takaisin joskus. Ehkä. Varmaankin."

Jack huokaisi syvästi ja suuntasi takaisin ovensuuhun, sulkien valon perässään. Ennen kuin hän oli kiipeämässä portaita takaisin alakertaan, hän pysähtyi kuuntelemaan kovaäänistä kuorsausta joka nyt kantautui rikkinäisestä sängystä huoneen perältä.

Jack hymyili itsekseen ja ajatteli: "En sitten olekkaan täysin yksin tällä kurjalla planeetalla. Hauska tutustua, Lilac".


Aamu koitti turhankin yllättäen, kun lukemattomista lasi-ikkunoista paistoi aurinko suoraan Lilacin silmiin. Hiiri käänsi kylkeä, mutta unen häiriöiden sinfoniaan liittyi kurluttava karjuminen. Lilacin herkkä hiirenkorva kääntyili tahtomatta kohti ääntä, ja hän nousi sängystä huokaisten kovaäänisesti. Hiiri venytti vartaloansa, kurkotti sormillansa kohti kattoa, ja suoristi häntänsä kuin vihainen kissa. Sitten hän löntysteli alakertaan pitkin kylmiä, kivisiä portaita. Kahvipannu oli jälleen lähes täyttynyt, ja huoneen täytti aromikas tuoksu. Ulkoa kantautuva karjunta kuului nyt selkeästi, ja Lilac istuutui pöydän ääreen täysi kahvimuki kädessään. Pöydän vierellä oleva pieni ikkuna oli raollaan ja tyttö käänsi korvansa mölyn suuntaan.

"... Ja katsokkin, että hän lähtee pian matkaan. Hyvin varustettuna. Jos löydämme hiiren vielä täältä sen jälkeen, kun aurinko on laskemassa, saat heittää hyvästit kahvinkeittimellesi. Ja vapaudellesi. Hahahaha.", nauraa röhötti kurluttava ääni.

"Okei okei, hoidan homman. Älkää huoliko.", kuului hätääntynyt ääni.

Hiljaisuus laskeutui minuutiksi, sitten Lilac kuuli hiljaa voimistuvaa, sähköistä huminaa. Pian ilma hänen ympärillään tuntui hyvin erilaiselta. Lilac päätti astella ulos katsomaan mistä on kyse.

Jack oli ulkona kiinnittämässä Valokuitupyörää huoltotelineeseen, ja hänen lähettyvillä paukkui kuumuudesta siirrin, josta Lilac oli edellisenä iltana kannettu ulos. Hän tuumi, että siirrintä oli juuri käytetty. Ne vaativat valtavasti energiaa käynnistyäkseen, ja tämä energia usein muuntuu lämmöksi hyvin nopeasti. Plutolaiset siirtimet sisältävät Plutossa valmistettua lasiterästä, joka materiaalina sietää hyvinkin kuumia lämpötiloja.

Lilac lähestyi puuhastelevaa mekaanikkoa ja haukotteli äänekkäästi kiinnittääkseen tämän huomion.

"Ah, huomenta Lilac! Heräsitki juuri sopivasti, olin aikeissa katsahtaa pyörääsi ja saada siihen hieman enemmän eloa. Jääkaapissa on sisällä uusi lasti muonaa, käy vapaasti vaan käsiksi. Kerkesit selvästi ryöstää jo mun kahvinkin.", naurahti Jack.

Lilac ryysti kahvikupin tyhjäksi ja risti kätensä puuskaan.

"Kenen kanssa lirkuttelit näin aamutuimaan pihalla?", kysyi Lilac piikittelevästi.

"Avaruusasema Orbituksen väkeä. Työskentelevät varastolla siellä päässä, yleensä poikkeavat täällä tuomaan tarvikkeita kuten ruokaa. Tällä kertaa heillä oli myös viesti mukanaan.", lateli Jack.

"Viesti? Eikö sinulla ole tuo hulppea teknologian ihme viestejä varten?", Lilac sanoi ja heilautti päätänsä kohti penkillä makaavaa Martechin inventaariolaitetta.

"Tuota, joo. Luulisin, että Chump halusi varmistaa, että viesti menee varmasti perille. Ja perille se menikin.", Jack totesi, ääni ajoittain täristen.

Lilac myönsi nauttivansa, kun sai heitellä solvauksia puolin ja toisin uuden tuttavuutensa kanssa, mutta nyt häntä ei naurattanut yhtään. Se sisäinen liekki, joka oli saanut hänet silloin hyväksymään Chumpin tarjouksen oli jälleen syttynyt palamaan, voimakkaana.

"Olen pahoillani, Jack", Lilac töksäytti.

Mekaanikko pysähtyi touhuissansa siihen paikkaan, ja kääntyi kohti Lilacia. Hän pysyi kuitenkin vaiti.

Lilac jatkoi: "Jokin on vaivannut minua eilisestä asti, kun tapasimme. Olen lähes varma, että et halua minua tänne mistään hinnasta. Ja taidan tietää miksi."

Jack ei sanonut mitään. Hän vain tuijotti ilmeettömästi Lilacia suoraan silmiin.

"Keskeytä minut, jos olen väärässä. Sinulla on jonkinlainen tunneside Plutolaisiin, eikö? Asuitko pitkään Plutossa?"

Jack mietti hetken silmät suljettuna. Lilac ei ollut nähnyt vielä tätä puolta Jackista. Hän näytti hyvin laskelmoivalta, lähes kylmältä. Sitten mekaanikko avasi suunsa:

"Synnyin siellä. Vanhempani asuivat Plutossa. Kyllä, he olivat Marsilaishiiriä, tottakai. Mutta ei heistä sen enempää, jos saan pyytää.", Jack sanoi hampaita kiristäen. Lilac huomasi, että aiheesta puhuminen oli mekaanikolle hyvin vaikeata.

Lilac antoi kohteliaasti aikaa Jackille kerätä itsensä kokoon, ja sitten jatkoi: "Luulen, että sinä olet poikkeuksellisen lojaali Plutolaisille. Vaikka tämä yksilö joka täällä juuri vieraili olikin Pluton parasta pohjamutaa.", Lilac sanoi sanoja säästelemättä.

Jack niiskautti ja naurahti: "Pikemminkin kalojen persrätti on osuvampi kuvaus siitä köntyksestä". He nauroivat jälleen yhteen sävyyn, vaikka ilmapiiri heidän ympärillä oli yhä hyvin kiusallinen.

"Miksi suostuit auttamaan minua?", Lilac kysyi leukaa rapsuttaen.

"Sinä olet 'Pluton arvokuorma', se on mun työni", Jack valehteli.

Lilac huokasi hyvin näyttävästi, ja pyöräytti silmiänsä.

Jack kiemurteli paikallaan, hieroi niskaansa kädellään ja aloitti:

"Tiedät varmaan, niinkuin kuka tahansa Marsissa syntynyt täysiverinen hiiri, että Pluton politiikan kulmakivi on levittää mustavalkoista vihaa Marsin kansaa kohtaan, eikö?"

Lilac nyökkäsi.

"Ja te Marsin asukit puolestaan pidätte heitä moraalittomina tuhon kylväjinä, eikö niin?", Jack lisäsi.
Lilac katsoi hetken jalkoihinsa, mutta nyökkäsi jälleen.

"Mitä jos kertoisin sinulle, että Plutolaisilla ja Marsilaisilla on paljonkin yhteistä?", totesi Jack itsevarman oloisesti.

Lilac alkoi virnuilla, mutta mekaanikko katsoi häntä tuimasti suoraan silmiin. Hiirityttö tiesi, että mekaanikko oli tosissaan.

"Minä... mutta he...", Lilac mutisi hämmentyneenä.

"Ehkä vielä kaksi vuotta sitten sun vastaus olisi ollut vakuuttavampi. Luuletko tosiaan, että Pluton poliittinen koneisto on ainut laatuaan universumissa? Kyllä Marsilainen hallinto osaa kansaansa samalla tavalla pillillä ohjailla", Jack sanoi apaattisesti.

Vielä hetki sitten, Jackin ääni oli tärissyt arasti, mutta nyt hän seisoi Lilacin edessä kuin plutolainen lasiteräsmuuri.

"Ja miksi ihmeessä minun pitäisi sinua edes leikilläni uskoa?", Lilac tuhahti.

"Yhteinen tuttavamme Kenraali Chump.", Jack sanoi kylmästi.

Lilacin silmät suurenivat.

"Millainen kuva sulle jäi hänestä? Inhottava? Saastanen hiirien vihaaja? Tuhoa kylvävä narsisti?", Jack laukoi.

Lilacin oli vaikea myöntää sitä, mutta hän tiesi totuuden. Chump saattoi näyttää tuiki tavalliselta, haisevalta Plutolaiselta. Mutta hänestä oli huokunut tietynlainen arvokkuus ja arvostus Lilacia kohtaan. Hiirityttö oli täysin varma astellessaan Kenraalin huoneeseen, että hänet määrättäisiin pesemään miehistön vessoja, tai parhaimmillaan lähetetty Marsin lukuisten kuiden hiirivankiloihin hiljalleen mädäntymään. Chump kuitenkin näki Lilacissa jotain. Se oli uskoa ja sokeaa luottamusta. Jotain mitä Lilac ei ollut ikinä ennen nähnyt, edes toisissa Marsilaishiirissä.

Lilacin ilme pehmeni. Hän katsoi Jackia, joka vaikutti nyt hänestä hieman viisaammalta, kuin millaiseksi Lilac oli mekaanikkoa alkujaan arvioinut.

"Joten miksi autan sua? En tiedä tarkalleen. Ehkä olen nähnyt tarpeeksi sotaa ja erimielisyyttä viime vuosina. Kyllä, Plutolaiset sen aloitti, mut ei Pluton kansa. Sun täytyy katsoa ylöspäin, johtoportaaseen. Siellä ne todelliset mädät kalat uivat. Jopa Chump on lopulta vain heidän pelinappulansa, kuten loputkin kansasta."

Lilac ei sanonut mitään. Hän lähestyi Jackia hiljalleen ja läimäytti tätä olkapäälle tuttavallisesti ja naurahti. Jack säikähti hetkellisesti, mutta nauroi myös, ja tarttui Lilacia kädestä, kuten vanhat ystävät jotka olisivat juuri tavanneet vuosien jälkeen.

"Noniin, miten olisi jos kunnostettaisiin tämä pyörä, ja lähetettäisiin sut matkaan, ennenkuin niskassani hönkii ne pari Plutolaista iljaketta", Jack virnuili.

"Jos tarjoot minulle aamupalan, kiinni veti!", ilahtui Lilac.

Lilacilla ja Jackilla alkaa näemmä rullata hiukan nihkeesti huomaan . Tykkään

Bikerbabe kirjoitti:Lilacilla ja Jackilla alkaa näemmä rullata hiukan nihkeesti huomaan . Tykkään

Joo. Ei varmaan joka päivä Marsilaiset hiiret törmää toiseen hiireen, joka on syntynyt Plutossa. Varmaan hyvin hämmentävä kokemus.

Kiitos! :3

Joo ei varmaan :3 Ole hyvä vain

Ficcin nimi: Hiirietsivä Lilac (Kappale 4: Kenraali Minni, yön metsästäjä)
Kirjoittaja: Zakkusy
Beta: Pahgiz, HöpöHamsu, HunterElu
Genre: Drama, Action, Adventure
Ikäraja: K15
Päähenkilöt: Lilac [OC], Jack [OC], Minni/Carbine
Yhteenveto: Lilac ja Jack saavat tytön pyörän lähes korjattua kovalla työllä. Heidän epäonnekseen aikaisemmin päivällä vierailleet Plutolaiset öykkärit palaavat kovistelemaan Jackia, ja Lilac joutuu pakenemaan Elekriumista. Hänen yöllinen matkansa kuitenkin päättyy kurjasti, kun Kenraali Minni yllättää tytön ja ottaa vangikseen.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret ja siihen luotu maailma ei kuulu minulle, vaan laillisille omistajilleen. Lilac on minun oma hahmo.
A/N: Oli vaikeata kirjoittaa hieman enemmän toimintaa näin ensimmäistä kertaa. Anteeksi jos on tönkköä luettavaa, täytyy vielä harjoitella! Ja vihdoin tarinaan ilmestyy joku muu kuin oma hahmo!


Kappale 4: Kenraali Minni, yön metsästäjä


Aamupäivän tunnit vierivät nopeasti. Lilac pyrähteli tukikohdan ovesta sisään ja ulos, kun Jack tarvitsi osia tai työkaluja Valokuitupyörän paikkaamiseen. Kun koitti tauko, kaksikko marssi kahvinkeittimen kautta Elekrium 7:an katolle juttelemaan milloin mistäkin.

"Kuka hullu kykenee valvomaan 80 tuntia yhtä kyytiä?", Lilac vaahtosi.

"Se ei kysy kykenemistä, vaan oli pakko. Orbituksen väki oli poikkeuksellisen kiinnostunut lastista, joka saapui erissä Marsiin, tietenkin mun pikku tukikohdan kautta. Jouduin hoitamaan sekä purkamista, vartiota, että inventaariota samaan aikaan.", lateli Jack.

"Mitä hemmettiä sieltä sitten saapui joka oli noin tärkeätä?", tuhahti Lilac.

"Ioniakkuja, matkalla Barbokseen."

"Mitä ihmettä? Eikö Barbos olekaan aavekaupunki? Muistan kuinka sen kaatumisesta tiedotettiin monta päivää radiossa. Äläkä unohda, olin käytännössä uutispimennossa vuoden, joten älä pimitä yksityiskohtia!", sanoi Lilac tuimasti.

Jack loi Lilaciin hitusen huolestuneen ilmeen. Lilac istui tuolinsa reunalla, silmät pyöreinä kuin hiirilapsi kuuntelemassa iltasatua.

"Pyyhi toi tyhmä ilme naamaltas nii kerron", Jack komensi pyöritellen silmiään.

Lilac vakavoitui, mutta hänen kehonkielestä huomasi kuinka hiirityttö yhä janosi tietoa.

"Barbos on nykyään Plutolaisten valvonnassa oleva hiirikaupunki. Tai pikemminkin hiirivankila. Sinne kuskataan kaikki Marsista löytyvät, omillaan elävät Marsilaishiiret ja sieltä ei ole ulos tulemista.", Jack kertoi, katsoen apeana alas tyhjää kahvikuppiansa.

Hiirityttö kurtisti kulmiansa ja kysyi uteliaasti: "Miten sinä et ole siellä?"

"Samasta syystä kun sä et ole, luulisin", Jack epäröi.

Lilac oli hetken hiljaa. Häntä ärsytti mekaanikon puolivillaiset vastaukset, mutta päätti olla utelematta lisää.

"Ja siellä tarvitaan ioniakkuja mihin?", Lilac jatkoi.

"Paikallinen Martechin toimipiste myy niitä, oletettavasti röyhkeän kalliilla Marsilaishiirille. Kaupungissa ei ole sähköä, sillä se vähäinen sähköntuotanto mitä planeetalla ylipäätään on käytetään Pluton operaatioihin Marsin pinnalla. Yöt ovat kylmiä täällä tähän vuodenaikaan."

Lilac huokasi syvään ja painoi leukansa koukkuun nostetulle polvelleen. Jack tutki tytön ilmettä, yrittäen lukea tämän ajatuksia. Hän käänsi kuitenkin pian katseensa horisonttiin.

"Päivä on jo pitkällä. Täytyy painua takaisin hommiin", Jack totesi ja suuntasi takaisin alakertaan.

...

Lilac jatkoi Jackin avustamista pihan huoltoyksiköllä. Mekaanikko pani merkille, kuinka tyttö oli hiljalleen avautunut hänelle, ja kuinka vähän tämä tuntui tietävän valokuitupyöristä ja laserpistooleista.

"Katsotaas. Kaasun pitäis toimia nyt oikein. Lilac, väännäppä tuosta kahvasta", Jack komensi.

Hiirityttö tarttui reippaasti pyörän oikeasta kahvasta ja kiskaisi lujaa.

"OKEI OKEI RIITTÄÄ JO!", Jack karjui, kun pyörän takarengas ulisi vauhdikkaasti paikallaan. Lilacille moottorin huuto oli silkkaa nostalgiaa. Hän oli lapsesta saakka ihaillut Marsin avarilla hiekkateillä partioivia armeijan valokuitupyöriä. Kuinka ne olivat kaarrelleet leveässä muodostelmassa, väistellen sulavasti jokaisen esteen. Silloin tällöin iltaisin hän saattoi myös nähdä muutaman pyörän ajavan Raidereita takaa, sininen lasertuli melkein häikäisten pimeässä.

Lilac havahtui haaveilustaan yskien mustaa savua, joka oli nyt kertynyt heidän ympärilleen pyörän pakoputkesta.

"K-kaasu vaatii vähän säätöä. Marsin Armeijan pyörät toimivat yleensä pakokaasuttomasti, sillä se voi paljastaa sijainnin paljon kauempaa. Eivät varaston kalat ole tainneet paljoa kajota tähän vehkeeseen näitten vuosien jälkeen.", Jack sanoi yskien.

"Missä kunnossa aseistus on? Ei huvittaisi törmätä Raidereihin ajellessani päättömästi...", Lilac jätti lauseen kesken, sillä yksi hyvin tärkeä asia oli hypännyt hänen mielensä perukoilta.

Jack oli sillä sekunnilla jo siirtynyt etupyörän yläpuolelle availemaan ruuveja, mutta hän katsahti ylöspäin Lilaciin.

"Tämä saattaa kuulostaa hieman hölmöltä...", Lilac nielaisi, "... mutta missäpäin Marsia tarkalleen me olemme?"

Mekaanikko kohotti kulmiansa.

"Elekrium sijaitsee melko keskellä Solista. Maa viettää täällä ylöspäin, joten se on luonnollinen paikka vartiotornille."

Hiirityttö katsoi Jackia silmät pyöreänä. Mekaanikko huomasi tämän ja lisäsi:

"Lähes suoraan täältä pohjoiseen on Barbos, vankikaupunki, jota ympäröi Lunaen vuoristo."

Lilac pyöritteli sormiansa hämmentyneenä ja sanoi: "Miten kaukana olemme Elysiumista?"

Jack läimäisi otsaansa öljyisellä kädellään.
"Et kai sinne asti ole matkalla? Sulla menisi matkaan viikkoja, vaikka raahaisit mukanas monta tankillista bensaa ja ioniakkuja", mekaanikko murahti.

Lilac pudisteli hiljaa päätänsä. "Kunhan kysyin".

Jack kohotti hetkeksi jälleen kulmiansa, mutta kohautti sitten olkiansa ja jatkoi etupaneelin kanssa puuhastelua. Lilac istuutui hänen vierellään olevalle puiselle tuolille ja nosti polven koukkuun, jotta voisi laskea leukansa sille. Hän kuvitteli asennon näyttävän hupaisalta, mutta näin tytön oli mukavinta pohtia.

Lilac halusi selvittää seuraavan määränpäänsä. Chump ei ollut antanut hänelle pienintäkään ohjeenmurua, miten toimia saavuttuaan Marsiin. Hänellä ei ollut myöskään mukanaan mitään keinoa, millä ottaa yhteyttä Orbitukseen. Hiiri nosti päänsä ja katsoi horisonttiin Valokuitupyörän takana. Hiekkaa silmän kantamattomiin. Miten ihmeessä täältä pitäisi löytää yhtään ketään, tai mitään, tuumi Lilac itsekseen.

"Perhana, tää on aika paha juttu", sähähti Jack ja kurkisti paneelin takaa. "Sun pyörän aseistus on täysin kadonnut. Näyttää, kuin joku olisi pitänyt hauskaa pihdeillä."

Lilac tuhahti sanaa sanomatta. Se tästä vielä puuttuikin, hän ajatteli.

Tyttö ponnahti tuolilta ja kysyi: "Eikö täällä ole varaosia lähes kaikkeen?"

"Plutolaiset eivät meikäläiseen luota niin paljon, että antaisivat mun käsitellä mitään keittiöveistä vaarallisempaa", Jack naurahti.

"Sitä paitsi, eikös sut kannettu tänne laserpistooli kädessä?", hän lisäsi.

Lilacin silmät kirkastuivat. Hän alkoi kiireesti vilkuilla ympärilleen, jos vaikka pistooli yhä lojuisi hiekan peittämällä kivialustalla, lähellä siirrintä.

Sillä aikaa Jack käveli Lilacin taakse, ja kopautti tätä leikkisästi päähän jollain tylpällä. Se oli tytön lasertulipistooli, jossa yhä roikkui tuo mysteerinen avaimenperä.

"Anna tänne se", Lilac kääntyi ja nappasi sen salaman nopeasti Jackin kädestä. Tyttö ei ollut koskaan pidellyt lasertuliasetta kädessään. Se oli yllättävän painava, mutta Lilac onnistui pidellä sitä vakaana kädessään, osoitellen sillä Elekriumin heiluvaa kylttiä.

"Kokeile pois, ruosteinen kyltti kaipaisi vaihtoa muutenkin", Jack sanoi hymyillen.

Lilac levitti jalat levälleen ja jännitti alaruumiinsa. Hän otti vasemmalla kädellä kiinni pistoolin alapuolelta, vakauttaakseen tähtäyksen. Tyttö painoi liipasinta.

Kuului korkea ujellus, joka päättyi siihen kun sininen valo välähti Lilacin käsistä, ja osui metrin verran vasemmalle kyltistä. Seinään jäi pienen pallon kokoinen palojälki. Lilac korjasi asentoansa, vei jalkojansa lähemmäs toisiansa, ja päästi vasemman käden irti pistoolista, osottaen kylttiä nyt yhdellä kädellä, oikea kylki edellä. Hän painoi jälleen liipasinta.

Sininen välähdys osui tällä kertaa kohteeseensa, ja kyltti suhahti Lilacin ojennetun käden ohitse Siirtimen viereen. Se savusi ja hohkasi punaisena.

"Hah, kylläpä sä näytit sille taivaan merkit", Jack sanoi ivallisesti.

"Ehkä en ole kokenut tarkka-ampuja, mutta lupaan, että seuraavaksi savuaa sinun häntäsi jos et kuonoasi sulje", Lilac heitti takaisin.

He naureskelivat jälleen yhteen sävyyn. Heidät kuitenkin keskeytti viereiseltä pöydältä kantautuva piipitys. Jack pudotti työkalunsa kivialustalle ja riensi pöydän ääreen, poimien Martech laitteensa.

"Sun täytyy lähteä, äkkiä.", Jack sanoi hätääntyneesti.

"M-mitä ihm...", Lilac aloitti, mutta hänen sanat hukkuivat tuttuun, sähköiseen huminaan joka nyt lähti hiiren takaa siirtimestä. Laitteen sisus hohkasi sinistä.

"Vauhtia, Lilac! Mä lasken pyöräsi alas huoltotelineeltä. Juokse sä sisälle ja hae sieltä oranssi laukku", karjui Jack.

Lilac pyrähti tukikohdan ovelle ja potkaisi sen juoksussa auki. Hän nappasi huoneen keskeltä pöydältä painavan pyörälaukun, sujautti lasertulipistoolin äkkiä sen sisuksiin ja palasi kompastellen pihalle. Ulkona valokuitupyörä tuprutti mustaa savua ja sen vieressä hätäili mekaanikko, sulkien etuluukkua ja väännellen pyörän kahvaa.

"Heitä se tänne!", Jack huusi. Lilac koukisti jalkansa, ja ponnisti, heittäen laukun molemmin käsin kohti mekaanikkoa.

Jack nappasi laukun vaivattoman näköisesti pelkällä hiirenhännällä (Lilac pysähtyi muutamaksi sekunniksi silkasta ällistyksestä), ja laski sen pyörän päälle, kiinnittäen sen pikaisesti kummaltakin sivulta.

"Mene, mene!", Jack karjui ja viuhtoi käsiänsä kohti horisonttia.

Lilac hyppäsi pyörän kyytiin ja väänsi lujaa kahvasta. Etupyörä nousi hetkeksi kymmeniä senttejä ilmaan ja hiekkainen kivitasanne kirskui pyörien alla. Tuulen ujellus voimistui hänen hiirenkorvissa, ja tytön silmät vetistivät. Lilac katsoi pyörän peiliä ja näki kuinka loittoneva Jack tuuletti voitonriemuisesti. Sitten hän huomasi sinistä välkettä tukikohdalta, mutta oli jo liian kaukana saadakseen selvää, mistä se tuli.

Hiiri hätääntyi hetkeksi. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, että hän ei ehtinyt ajatella sekuntiakaan. Tyttö oli vain toiminut, niin kuin Jack sanoi. Lilac katsoi jälleen peiliä, mutta tukikohtaa ei enää näkynyt. Edessäpäin näkyi vain lisää hiekkaa. Ehdin vielä kääntyä takaisin, Lilac pohti. Ei ole vielä liian myöhäistä.

Lilac käänsi pyöräänsä oikealle, jossa hiekka vietti hieman ylöspäin. Hän pysäytti pyöränsä nyppylälle, ja kääntyi katsomaan kohti tukikohtaa. Se näkyi pienenä pisteenä keskellä punertavaa hiekkamerta. Hänen huomionsa kuitenkin kiinnittyi toiseen pisteeseen, joka tuntui liikkuvan. Liikkuva täplä oli kaukana oikealla Elekriumista, ja sitä näytti seuraavan jonkinlainen pölypilvi. Ei kestänyt minuuttiakaan, kun Lilac ymmärsi, että piste liikkui lähes suoraan häntä kohti.

Ei helvetti, Lilac kiroili.

Hän ei voinut tietää, kuka tai mikä oli hänen kannoillaan, mutta päätti olla ottamatta selvää. Tyttö käännähti takaisin menosuuntaan ja väänsi lujaa kahvasta. Etupyörä nousi jälleen ilmaan hieman, mutta tällä kertaa Lilac ei hellittänyt kaasusta. Ajaessaan kohti tuntematonta, hiiri vilkuili peiliinsä hermostuneesti.

Illan hämärä saapui huomaamatta, ja korvissa ujeltava tuuli kävi nipistävän kylmäksi. Lilac tuli hyvin tietoiseksi ohuesta vaatevarustuksestansa, ja joutui taistelemaan väristyksiä vastaan pitääkseen etupyörän suorassa. Hiiri vilkaisi peiliin, niinkuin hän oli tehnyt viiden minuutin välein kuluneen ajomatkan aikana. Hän ei kyennyt erottamaan hämärästä enään mitään muuta kuin takapyörän nostaman hiekkapölyn liikkeen. Lilac huokaisi ja jarrutti. Hän pysähtyi etsimään merkkejä elämästä ympärillään. En voi yöpyä keskellä kylmää hiekkamerta, Lilac ajatteli. Hän kääntyi uteliaasti kohti pyöräänsä kiinnitettyä oranssia pyörälaukkua. Hiiren oli vaikea tutkia laukkua pyöränsä heikossa valossa, mutta hänen käteensä osui tutun oloinen esine.

Kiikarit, hymyili Lilac. Hän vei ne suoraan pyörän valon eteen ja tutki niitä. Niissä kiilsi isolla kaiverrettu Martech logo, ja ne olivat painavat. Kiikarin yläpuolella oli pieni paneeli, jossa oli useampia pienen pieniä nappeja. Yhdessä napeista luki "Yövalo".

Jack, sinulla sitten on hyvin käteviä vempeleitä pikku majassasi, tyttö virnuili. Hiiri suuntasi kiikarit etsivästi kohti pimeää horisonttia ja painoi yövalon päälle. Tyttö kykeni näkemään hiekan ja kiven muodostamat harjat, jotka poukkoilivat kaukaisuudessa ylös ja alas, kuin paikalleen seisahtuneet aallot. Näkymä oli hieman aavemainen, sillä kiikareiden yövalo värjäsi kaiken tumman vihreäksi.

Lilac kääntyi hyvin hiljaa paikallaan ensin 90 astetta. Lisää hiekkaa ja kiveä. Toiset 90 astetta. Ja jälleen 90 astetta.

Tytön sydän hypähti kurkkuun. Lilac näki tasaisesti välkkyvää valoa kaukaisuudessa. Se muistutti nuotion hehkua, tai hitaasti hiipuvan hehkulampun kajoa. Hiiri ei aikaillut hetkeäkään, vaan sulloi kiikarit takaisin laukkuun ja käänsi pyöränsä lähes ympäri kohti sykkivää valoa. Lilac yritti saada paljain silmin selvää, mitä valo paljasti pimeydestä, lähestyessään sitä hurjaa vauhtia. Hän saattoi nähdä jonkin hahmon muodon, joka kulki valolähteen edestä.

Hiiren havainto jäi kuitenkin hyvin lyhytkestoiseksi, sillä aika tuntui yhtäkkiä hidastuvan Lilacin ympärillä. Hänestä tuntui, kuin jokin olisi tarrannut takapyörästä kiinni, ja nostanut sen hyvin voimakkaasti ilmaan. Lilac lensi sen voimasta hitaasti ympäri ilmassa. Pimeys ympärillä sai hänet hetkellisesti tuntemaan, kuin leijuisi yksin avaruudessa. Aika palasi rysähtäen tavalliseen tahtiinsa, kun kipu valtasi hiiren selkäpuolen, ja keuhkot tyhjenivät hänen iskeytyessä päin kivistä maastoa. Hänen hiirenkorvissa vinkui ja Lilac kuuli kaukaista panikoivaa huutoa. Hän katsoi hetken tähtitaivasta yläpuolellaan, joka sitten sumeni nopeasti, kun hän putosi jälleen tyhjyyteen. Hiiri tunsi olonsa hetken turvalliseksi, kuin nukkuisi lämpimässä vedessä. Autuasta lepoa ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun jokin kiskaisi hänet väkivaltaisesti ylös ja Lilac palasi pimeälle aavikolle.

"Hah, kiinni jäit", kuului ivallinen ääni hänen takaansa, ja Lilac tunsi jonkin tylpän painautuvan kovaa kipeään alaselkäänsä.

"Tassut taivasta kohti", huusi ääni.

Lilac oli yhä sekava hetkellisestä tajuttomuudesta, mutta nosti hitaasti kätensä ylös, ja hengitti syvään.

"Noniin. Sitten kiltisti eteenpäin, eikä mitään temppuja", komensi ääni ja tökkäsi lujaa tylpällä esineellä jälleen alaselkään.

Lilac asteli heikon oloisesti eteenpäin, jalat juuri kannatellen. He kävelivät nuotion ohi, jolla hetki sitten vielä Lilac oli nähnyt jonkun liikkuvan. Paikka vaikutti kuitenkin nyt hylätyltä ja autiolta. Valo paljasti kivisen bunkkerin, ja suuaukon, jolla ei ollut ovea.

"Odota siinä", komensi jälleen ääni, ja työnsi Lilacin kovakouraisesti kivistä seinää vasten oviaukon vierellä. Kaapparin ote hellitti hieman, kun tämä keskittyi kurkkimaan oviaukosta sisään, ja Lilac käytti tilaisuuden hyväkseen yrittäen kurkkia olkansa ylitse, mikä tämä mystinen kaappari oli.

Lilac tunnisti välittömästi hämärän keltaisessa nuotion valossa kaapparin hiireksi. Hän näki harmaat hiiren korvat ja sysimustat, pitkät hiukset sivusilmällään. Valo myös loi seinälle kaapparin siluetin, ja tyttö saattoi nähdä pitkän hännän ja naispuoliselle hiirelle kuuluvan kehon muodon. Tai ainakin näin hän oletti. Muoto oli Lilacia melkein pään verran lyhyempi.

Ehkä pystyisin yllättämään hänet nyt, Lilac suunnitteli.

Hahmo kuitenkin kääntyi lähes samalla sekunnilla takaisin Lilacia kohti ja heidän silmät kohtasivat. Häntä katsoi takaisin vaaleanpunaiset, tuimat silmänviirut. Muukalainen näytti, kuin hän inhoisi jokaista sekunttia jota tämä joutui olemaan bunkkerin ja Lilacin lähettyvillä.

"Mitäs toljotat, vanki?", sylkäisi muukalainen ja nappasi puristavan otteen vasemmalla kädellään Lilacin niskasta ja työnsi tämän oviaukosta sisään.

Lilac oli horjahtaa sisään astuessa kiviselle lattialle, mutta sai viime hetkellä oikean jalkansa eteen, ja päätyi vain horjahtamaan polvensa varaan. Tyttö käytti tämän hetken hyväkseen tutkimaan pikaisesti ympäristöään. Lilac näki useita, pölyisiä patjoja ympärillään. Ne peittivät puolet kivilattiapinnasta. Vasemmalla puolellaan heti oviaukon jälkeen oli kolme metallista laatikkoa, joissa oli Martechin logo. Ne näyttivät väkisin auki kammetuilta ja Lilac päätteli laatikoiden olevan varastettu. Niiden yläpuolella oli yksinäinen, ikkunalasiton aukko, jossa istui ruosteinen metallitykki pultattuna kivilattiaan kiinni.

"Tuonne, istu. Seinän viereiselle patjalle", komensi muukalainen ja töni Lilacia kovakouraisesti jälleen kohti seinän vierustaa. Lilac päätti olla tekemättä vastarintaa vielä. Hän istuutui hitaasti alas ja katsahti viereiselle patjalle. Ensin hän luuli vain katselevan hämärää, tyhjää nurkkausta, mutta hän säpsähti, kun nurkka liikkui. Bunkkerin sisällä oli hyvin vaikea nähdä edes kuonoa pidemmälle, mutta Lilac tunnisti vierustoverinsa myös hiireksi. Tämän tumman harmaat korvat riippuivat hyvin alhaalla. Itseasiassa, tämän koko pää näytti kuin puoliksi sulaneelta, se roikkui silmiinpistävästi. Pienten, puoliksi suljettujen vetistävien silmien alta Lilacia katsoi päihitetyn näköinen vanhus.

"Noniin", rykäisi muukalainen heidän edessään, kuin muistuttaen heitä näiden vakavasta tilanteestaan. "Alapas selittää", muukalainen huokaisi syvään ja katsoi hiirivanhusta silmiin. Vanhus käänsi hitaasti katseen Lilacista muukalaiseen, ja maiskautti.

"En tiedä mitään, kuten olen aina sinulle sanonut", totesti vanhus rauhallisesti.

"Etpä tietenkään, tälläkään kertaa", huokaisi muukalainen ja pudisteli päätänsä. "Sinä", tämä huikkasi Lilacia kohti, "miksi et ole Barboksessa, kuten kaikki muutkin ikäisesi Marsilaishiiret?", varjoihin kätketty muukalainen kysyi kylmästi.

Lilac meni lievään paniikkiin. Hänen täytyi olla varovainen, kun keskusteli muiden hiirten kanssa. Tyttö tiesi, että kaikki eivät työskentele Plutolaisille niin kuin hän ja Jack.

"En tiedä", Lilac vastasi epävarmasti. Pitkä ja kylmä ajomatka ja onnettomuus bunkkerin edustalla verottivat hänen kykyään ajatella. Tyttö mietti kuumeisesti pakosuunnitelmaa.

"Hmph", tuhahti muukalainen ja tarrasi Lilacia oikeasta kädestä, ja väänteli sitä ympäriinsä niin, että siitä jäi punaisia jälkiä.

"Sinua ei ole merkitty. Karkuteilla yhä, niinkö?", totesi ääni ivallisesti.

Lilac tunsi olonsa täysin ahdistetuksi nurkkaan. Hän kiskaisi kätensä väkisin takaisin, ja alkoi hipoa vasenta lannettaan vaistomaisesti, etsien laserpistoolia.

Lilac tunsi kylmän hien otsallaan, sillä pistooli ei ollut siellä missä hän sen luuli olevan. Ja äkkiä muisti sulloneensa sen oranssiin laukkuun, jonka sisältö makasi varmaan nyt puoliksi hiekassa onnettomuuden jälkeen.

"Tätäkö etsit?", sanoi muukalainen ja kohotti tutun Laserpistoolin pilkallisesti tämän kuonon eteen. Lilac oli lakannut ajattelemasta. Ennenkuin muukalainen oli ehtinyt edes reagoimaan, Lilac ponnisti jalallaan seinästä itsensä pää edellä kohti muukalaisen keskivartaloa. Kumpikin lensi pitkän matkaa taaksepäin, muukalainen pudoten selkä edellä lattiaan, ja Lilac tämän jalkojen päätyyn. Tytön hampaiden välistä valui veri, mutta Lilac ei siitä välittänyt. Laserpistooli oli lennähtänyt muukalaisen vasemmalle puolelle ovensuulle, ja tyttö virkosi hyökkäyksestä sekunnin nopeammin kuin muukalainen. Hän ponnisti itsensä jälleen pystyyn, tällä kertaa vieraan keskivartalosta (muukalainen ärähti kivusta) ja suorastaan hyppäsi kohti pistoolia.

Lilacin sormet eivät kuitenkaan saanut otetta pistoolista ennenkuin jokin tarrasi häntä jalasta takaapäin. Muukalainen oli kietonut pitkän hiirenhäntänsä tämän jalkaan, joka kaatoi Lilacin takaisin kuono edelle kivilattialle. Nyt veri oikein purskahti tytön suusta. Lilac yritti ensin riuhtoa jalkaansa vapaaksi, mutta turhaan. Muukalaisen ote piti kuin niljakas lonkero. Hän yritti seuraavaksi kurkottaa kättänsä kohti pistoolia, mutta oli etusormen mitan verran liian kaukana. Lilac irvisti kivusta, johon oli nyt havahtunut, kun pienen painin aiheuttama adreanaliini oli kadonnut. Muukalainen oli päässyt jaloilleen ja käveli tyynesti Lilacin ylitse, poimien aseen takaisin hyppysiinsä.

"Mitä ihmettä...?", sanoi vieras hiiri yhtäkkiä ja kääntyi kohti Lilacia, pidellen pistoolia kaksin käsin. "Miksi sinulla on juuri tämä lasertulipistooli?", totesi muukalainen, ääni täynnä hämmennystä. "Mistä sait sen haltuusi? Vastaa tai verinen kuono on pienin murheesi".

Lilac nousi polvilleen ja pyyhki veren suupieliltään.

"Mitä se sinua liikuttaa? Pistooli kuin pistooli", Lilac valehteli. Tyttö oli tietoinen aseessa roikkuvasta avaimenperästä, ja kuinka se herätti muukalaisessa hämmästystä.

Muukalainen huokasi syvään ja hieroi otsaansa. "Et ole ensimmäinen, joka valehtelee minulle. Et ole myöskään kovin hyvä siinä".

Muukalainen asteli Lilacin eteen ja riuhtaisi tämän ylös käsitaipeesta.
"Olin jo valmis passittamaan sinut suoraan Barbokseen, kuten muutkin karkuteillä olevat hiiret joihin törmään, mutta taidankin haluta jututtaa sinua hieman päämajalla".

Lilacilla oli heti useampi kysymys mielessään, mutta sillä hetkellä tytön ylpeys ja inho saivat hänet vaikenemaan. Lilac ei sietänyt harmaan hiiren ylimielisyyttä ja sitä, kuinka hän oli juuri saanut kuonoonsa. Tyttö nousi hitaasti ylös, koko ajan tuimasti mulkoillen muukalaista.

He astelivat ulos, jossa harmaaturkkinen hiiri asetti Lilacin käsien ympärille Pluton lasiteräksestä tehdyt rannekkeet. Ne piippasivat kerran, ja eí sekuntiakaan myöhemmin, kun tytön ranteita kiristi kivuliaasti.

"Sidon sinut tuohon pyörääsi kiinni, ja hinaan kummankin takaisin Argyreen. Sinne on pitkä matka, joten asettauduhan mukavasti istumaan", naurahti muukalainen.

Lilac näki vihdoin sekä pyörien, että hiljalleen hiipuvan nuotion valossa muukalaisen kokonaan. Tämä oli pukeutunut Marsin Armeijan väreihin ja tällä oli myös neljä kultaista symbolia olkapäällä, jotka kiilsivät heijastuneesta valosta.

"Armeijan Kenraali...", mutisi Lilac.

Muukalaisella täytyi olla loistava kuulo, sillä tämä kohotti kulmiansa ja totesi ylimielisesti: "Minni, Marsin Armeijan Kenraali ja Argyren päämajan johtaja. Ei tuhlata sen enempiä aikaa esittelyihin, sillä tästä tulee vielä pitkä yö".

Minni istahti oman pyöränsä selkään ja kaasutti maltillisesti kohti etelää. Kyyti oli huomattavasti epämukavampi kuin yksin ajaessa, sillä Lilac roikkui pyörän selässä vain ketjun varassa, ja se sai tytön jännittämään selkänsä välittömästi kipeäksi. Hiiri suuntasi katseensa kohti taivasta ja katseli tähtiä mietiskellen: Onkohan Jack vielä elossa?

Tää on niin hyvä! En millään malttas ootta jatkoa!

Ja siis ei musta kyllä oo yhtään tahmeeta toi toiminta! Oon sanonu tän jo aijemminki, mut pakko sanoo uudestaa, et ekaks ficciks kirjotat siis aivan super hyvin ja mielenkiintosesti

HöpöHamsu kirjoitti:Tää on niin hyvä! En millään malttas ootta jatkoa!

Ja siis ei musta kyllä oo yhtään tahmeeta toi toiminta! Oon sanonu tän jo aijemminki, mut pakko sanoo uudestaa, et ekaks ficciks kirjotat siis aivan super hyvin ja mielenkiintosesti

Kiitos tosi paljon! :3

Kyllä mä uskon et sielt viel tulee joku kappale joka on niin tahmee XD

Mustakin tää taistleukohtaus oli tosi hyvä . Tykkään

Zakkusy kirjoitti:

HöpöHamsu kirjoitti:Tää on niin hyvä! En millään malttas ootta jatkoa!

Ja siis ei musta kyllä oo yhtään tahmeeta toi toiminta! Oon sanonu tän jo aijemminki, mut pakko sanoo uudestaa, et ekaks ficciks kirjotat siis aivan super hyvin ja mielenkiintosesti

Kiitos tosi paljon! :3

Kyllä mä uskon et sielt viel tulee joku kappale joka on niin tahmee XD

Höpö höpö XD Nyt et yhtään aliarvioi ittees TAI meitä sun betoja, jotka kyllä sit sanotaa jos moinen mahdottomuus pääsis käymää

HöpöHamsu kirjoitti:

Zakkusy kirjoitti:

HöpöHamsu kirjoitti:Tää on niin hyvä! En millään malttas ootta jatkoa!

Ja siis ei musta kyllä oo yhtään tahmeeta toi toiminta! Oon sanonu tän jo aijemminki, mut pakko sanoo uudestaa, et ekaks ficciks kirjotat siis aivan super hyvin ja mielenkiintosesti

Kiitos tosi paljon! :3

Kyllä mä uskon et sielt viel tulee joku kappale joka on niin tahmee XD

Höpö höpö XD Nyt et yhtään aliarvioi ittees TAI meitä sun betoja, jotka kyllä sit sanotaa jos moinen mahdottomuus pääsis käymää

Oon kyl samaa mieltä XD

Bikerbabe kirjoitti:

HöpöHamsu kirjoitti:

Zakkusy kirjoitti:

HöpöHamsu kirjoitti:Tää on niin hyvä! En millään malttas ootta jatkoa!

Ja siis ei musta kyllä oo yhtään tahmeeta toi toiminta! Oon sanonu tän jo aijemminki, mut pakko sanoo uudestaa, et ekaks ficciks kirjotat siis aivan super hyvin ja mielenkiintosesti

Kiitos tosi paljon! :3

Kyllä mä uskon et sielt viel tulee joku kappale joka on niin tahmee XD

Höpö höpö XD Nyt et yhtään aliarvioi ittees TAI meitä sun betoja, jotka kyllä sit sanotaa jos moinen mahdottomuus pääsis käymää

Oon kyl samaa mieltä XD

Kiitos rohkasusta :3 Uskon teihin!

Ole hyvä vain :3