SOP, osa 5: Jeff Fest (K-15)

Ficcin nimi: Sinulle on postia, osa 5: Jeff Fest
Kirjoittaja: HöpöHamsu
Beta: Pahgiz
Genre: Drama, Action & Angst
Ikäraja: K15
Päähenkilöt/Paritukset: Throttle, Modo, Vinnie, Charley & OC ( Jonkin verran viittauksia suhteisiin hahmojen välillä)
Yhteenveto: Hiiret ja Charley menevät kokemaan perinteisen Chicagolaisen kesätapahtuman.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret kuuluvat laillisille omistajilleen ja Aisha (Ashani) kuuluu minulle. Rahaa kirjoittelusta en saa, mutta mielihyvää senkin edestä
A/N: Tää on silleen tosi erityinen luku, et mä en ois ite tullu ajatelleeks tätä ellei mun ihana betani Pahgiz ois ottanu ja piirtäny super upeen kuvan Ashanista ( Kannattaa ehdottomasti käydä kattomassa se tuolta sen kuvallisentaiteen ketjusta ). Siitä sitte jutellessa, kävi ilmi, et se tausta joka siinä kuvassa on onki yks Chicagolaispuisto! Ja tietenki mun oli sit selvitettävä kaikki siitä puistosta ja kirjotettava sinne kohtaus johon se Pahgizen kuva sopis Noh sit asiaa tutkiessani löysin tän tapahtuman ja tää luku kirjottiki sitte melkee ittensä Eli suurimmat kiitokset Pahgizelle, korvaamattomasta ideasta <3



5. Jeff Fest

”Jeff Fest?” Aisha luki esitteestä, jonka Charley oli heittänyt hänen eteensä hetkeä aiemmin.
” Eikö näytäkki mielenkiintoiselta? Oon aina halunnu käydä, mutta viime vuosina on ollu… Esteitä.” Ihmisnainen selitti.
Oikeastaan esteitä oli ollut vain yksi. Nimittäin Limburger. Joka. Pirun. Vuosi.
” Näyttää toki.” Marsilaisneito myönsi.
A4 kokoinen lappunen oli printattu täyteen kuvia, joissa iloiset ihmiset hymyilivät toistensa kaulassa, tanssivat kädet ylhäällä lavan edessä ja istuivat joko nurmikolla tai muovisten pihapöytien ääressä, ruokakojujen vieressä. Kaikkien niiden kuvien keskelle oli lyöty valtavin liloin kirjaimin JEFF FEST, 2.-4.8 ja sen alapuolelle hieman pienemmillä kirjaimilla Jefferson memorial park, 4822 N. Long Ave.
” Haluatko siis mennä?” Charley kysyi toiveikkaasti.
He olivat toistaneet samaa kaavaa nyt viikko tolkulla. Mieshiiret tulivat lounas aikaan, he söivät yhdessä naisten kanssa, viettivät loppupäivän näitten seurana ja lähtivät illansuussa takaisin tulostaululle. Ja vaikka jokainen yhdessä vietetty päivä tuntui parantavan marsilaisten välejä, hän huomasi molempien osapuolien olevan hieman kyllästyneitä samaan rutiiniin.
Pahimmat tappohelteet olivat hellittäneet ja Modo, Throttle ja Vinnie pystyivät vihdoinkin viettämään aikaa ulkona.
Jatkuva sisällä kykkiminen, kun ulkona olisi ollut vaikka mitä tekemistä kävi marsilaismiesten hermoille. Erityisesti Vinnien, joka oli kärttänyt rannalle lähtemistä jo yli viikon. Charley oli sanonut, että he saattoivat mennä sinne keskenäänkin, jos halusivat, mutta valkea hiiri oli todennut siihen, ettei hänen machomaineelleen tehnyt hyvää mennä rannalle pelkästään toisten miesten kanssa.
Nainen oli kumauttanut jakoavaimellaan vaaleaturkkista hiirtä niin lujaa, ettei tämä ollut edes muistanut seuraavana päivänä, mistä oli kuhmun saanut.
” Empä tiedä...” Aisha mutristi suutaan epäröiden. ” Kun.. Etkö luule, että herätän hieman liikaa epätoivottua huomiota tämän näköisenä?” Hiirinainen kiskaisi muutaman kerran itseään korvasta.
” Voi kuule, ei sun siitä kannata huolehtia. Chicagolaiset eivät vähästä hämmästy, suurkaupungeissa kun on porukkaa moneen lähtöön. Ihmisillä on muutenkin tapana keksiä omat selityksensä selittämättömiltä vaikuttaviin asioihin. Sitä paitsi Jeff Fest on iso tapahtuma, jossa on kaikkea perheaktiviteeteista, erilaisii musiikkiesityksiin. Senku esität olevasi jonkun bändin maskotti tai joku lapsia varten tilattu hahmo. Kukaan ei varmasti huomaa mitään.” Charley sanoi vakuutellen. ” Plus, eikö olis kiva tehä jotain korjaamon ulkopuolella?” Hän jatkoi suostutellen.
Hopeaturkkinen nainen katsoi punatukkaisen ihmisen toiveikkaasti välkkyviin silmiin ja sitten takaisin esitteen onnellisiin ihmisiin.
Tuskinpa kukaan kiinnittää minuun sen suurempaa huomiota, jos he keskittyvät pitämään hauskaa, Aisha tuumi.
Ihmiset eivät ilmeisesti pistäneet herkästi merkille hiukan erinäköisiä kanssaeläjiään, jos käyttäytyi samoin kuin he. Tai siis jos, Modo, Throttle ja Vinnie olivat kyenneet asumaan Maassa lähes kaksi vuotta, ilman että heitä oli huomattu, sen oli tarkoitettava sitä, ettei ihmisiä kiinnostanut tai jaksanut kiinnostaa toisten outo ulkomuoto.
Hän nosti katseensa esitteestä ja hymyili innokkaasti odottavalle Charleylle.
” Olisi. Mennään vaan.”

Seuraavana lauantaina Charley ja Aisha lähtivät liikkeelle hieman yhden jälkeen.
He olivat sopineet tapaavansa miehet vasta puistossa, koska Wrigley Fieldin kautta koukkaaminen olisi vienyt turhaa aikaa.
” Tästä tulee kivaa!” Ihmisnainen julisti innoissaan, kiivetessään ratin taakse.
Hän oli pakannut mukaan isomman piknik-viltin, matkagrillin, kaksi isoa kylmälaukkua täynnä kotikaljaa ja nakkeja, sekä eväskorin, jossa oli kaikkea muuta hyvää, hänelle ja Aishalle (Throttle ei ollut onnistunut pelottelemaan naishiirtä ihmisruokien suhteen ja tämä söi yhä huolettomasti kaiken, jota Charley hänelle tarjosi.).
Suurin osa yli neljänkymmenen minuutin matkasta taitettiin I-ysikympillä, mutta Aishaa ei tuntunut juuri häiritsevän moottoritien yksitoikkoiset maisemat, vaan hän tiiraili kiinnostuneesti ikkunoista toisia autoilijoita. Silloin tällöin joku teki sen virheen, että katsoi takaisin, jolloin koko kaista pääsi testaamaan jarrutuskykyjään.
” Joku tekee meistä vielä ilmoituksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.” Charley nauroi, kun eräs nuori poika oli ajaa ulos kaistaltaan, päin betonista laitaa, nähtyään naisen kyydissä olevan marsilaisen.
” Olikohan tämä sittenkään ihan hyvä idea?” Aisha puraisi alahuultaan. Hän katsoi huolestuneesti taakseen, jossa poika näytti saaneen ajoneuvonsa jälleen hallintaansa, mutta eteni hiukan hitaanpuoleisesti. Pian pojan viininpunainen ajokki jäi piiloon, toisten kaasuttaessa kärsimättömästi hänen ohitseen.
” Älä huoli. En usko, että kykenet aiheuttamaan liikenneonnettomuuksia puistosta käsin. Ja jos jaksamme olla oikein pitkään, takaisintulomatkalla onkin sitten jo ihan pimeää! ” Ihmisnainen vitsaili.
” Niin kai sitten...” Aisha mutisi vaisusti. Hän painautui syvemmälle penkkiinsä ja yritti pitää naamansa pois ikkunoiden läheltä. Katseensa hän laski käsiinsä.
Charley mutristi suutaan harmissaan. Hänen oli ollut tarkoitus piristää tyttöä, ei masentaa.
Samassa ihmisnainen huomasi tuulilasinsa takana jotain, joka sai hymyn välittömästi palaamaan hänen kasvoilleen.
” Katso, tuolla menee jätkät!” Hän tönäisi kevyesti hiirineitoa vierellään.
Aisha katsoi ylös ja huomasi myös pienen Subarun ja ruostuneen Volkswagenin edellä ajavat moottoripyörät. Miehet ajoivat yhdellä kaistalla lomittain, kyljelleen kaatunutta kolmiota muistuttavassa muodostelmassa.
” Otetaan ne kiinni!”
” Mit-ÄH!” Aisha kirkaisi, kun Charley painoi yhtäkkiä kaasun pohjaan. Hän ajoi lähes kiinni Subaruun, vaihtoi kaistaa ohittaakseen ja pakotti takana tulevan kiiltävän mustan Range Roverin hidastamaan. Kuskina oleva mies huudatti ärtyneenä torveaan punatukkaiselle mekaanikolle. Nainen vähät välitti tästä ja painoi vain lisää kaasua päästäkseen Subarun ohi. Kuitenkin Charleyn harmiksi, hänen edellään ajava räikeän punainen avoauto alkoi yhtäkkiä hidastamaan. Aluksi vain vähän, mutta lopulta niin, että se ajoi samaa tahtia viereisellä kaistalla ajavan Subarun kanssa.
” KAMAAN! Opettele ajamaan URPO. Tää on OHITUSKAISTA!”
Aisha katsoi naisen raivoamista hölmistyneenä. Eihän heidän edessään ajava nainen kyennyt mitenkään kuulemaan Charleytä.
” UGH! Hyvä on sitte.” Nainen vaihtoi takaisin alkuperäiselle kaistalleen, odotti, että avoauton kuski hidasti vielä vähän ja rupesi sitten hivuttautumaan takaisin sille kaistalle, jolla oli ollut. Nainen räikeän punaisessa autossaan tajusi pian Charleyn toiveen ohittaa ja hidasti vielä lisää.
” KIITOOS!” Charley huusi jälleen ikkunalle, kaasuttaessaan toisella kaistalla ohi Subarun ja lopulta myös Volkswagenin. Kun he olivat ohittaneet autovanhuksen, Aisha kuvitteli naisen hidastavan ja vaihtavan jälleen kaistaa alkuperäiseen. Vaan ihmisnainen ei ollutkaan saanut vauhdista vielä tarpeekseen.
” Avaa ikkuna.”
” Mitä?”
” Avaa ikkuna ja vilkuta jätkille, kun me mennään niistä ohi.”
Hopeaturkkinen marsilainen puntaroi mielessään, oliko punatukkainen ihminen ihan tosissaan.
Ei me mitenkään voida päästä marsilaisvalmisteisten moottoripyörien ohi tällä autolla!
Aisha vilkaisi naiseen, jonka silmissä kiilteli jotain. Ehkä se oli intoa? Tai sitten vain sulaa hulluutta. Joka tapauksessa marsilaisnainen koki turvallisemmaksi vaihtoehdoksi totella Charleytä. Tämä oli kuitenkin ratissa ja vastuussa heidän kohtalostaan.
” Seelvä...” Tyttö painoi hiukan epävarmana ikkunaa säätelevää nappia, niin pitkään kunnes se oli alhaalla. Voimakas ilmavirtaus syöksyi autoon välittömästi ja sekoitti molempien naisten hiukset. Aisha joutui pitelemään ikkunanpuoleisia suortuviaan, etteivät ne olisi menneet suuhun. Saman käden, jolla piteli kutrejaan, hän painoi oikeaa korvaansa vasten. Virtaus otti siihen sen verran ikävästi.
” PIDÄ KIINNI!” Charley huusi, ilman huminan ylitse, ennenkuin antoi nopeusmittarin kivuta jälleen ylös noin kymmenen mailin verran.
Aisha puristi turvavyötään ja ummisti tiukasti silmänsä.
Tämä ei voi päättyä hyvin!
Vaikkei hän nähnyt mitään, tyttö saattoi kuulemiensa äänten perusteella päätellä mitä tapahtui. He vaihtoivat jälleen kaistaa, kiilasivat jonkun eteen (päätellen siitä, että torvet jälleen soivat ja jarrut kirskahtivat) ja siirtyivät sitten kaistallaan lähemmäs sitä, jolla mieshiiret ajoivat.
” VILKUTA!” Charley käski, vähän ennenkuin painoi äänitorvea.
Aishan silmät rävähtivät auki, hänen pelästyessään yhtäkkistä kovaa ääntä. Naishiiri heilautti rannettaan nopeasti muutaman kerran edestakaisin.
Throttle, Modo ja Vinnie kääntyivät kaikki hämmästyneenä katsomaan autoa, joka soitti heille torveaan. Nähdessään Aishan vilkutuksen, miehet puhkesivat hymyyn. Kolmikon kärjessä ajava Throttle heilautti kahta sormeaan tervehdykseksi, Modon vain nyökätessä kevyesti. Valkealle hiirelle eivät riittäneet pelkät heilutukset tai nyökkäilyt, vaan hän ohjasi pyöränsä kiinni Charleyn avolavaan, voidakseen puhua naisille.
” Heeeei, hyvältä näyttää, muru.” Vinnie kehaisi ja loi arvostavan katseen Aishan mekon avaraan kaula-aukkoon.
Hopean värinen hiiri ei vastannut, mutta tämän kasvoille kohosi komea pinkkiin menevä puna.
Vaaleaturkkinen marsilainen virnisti sille ja kallistui hieman lähemmäs autoa ja naista.
” Tiedätkö-” Hän aloitti, mutta Aisha ei kuullut loppua sillä, juuri sillä hetkellä heidän takanaan joku tööttäsi.
” Mitä?” Nainen kysyi mieheltä, joka oli aikeissa toistaa, kun matala torven ääni kuului uudestaan.
” Mitä nyt?” Charley huokaisi ja vilkaisi taustapeiliinsä. Myös miehet ja Aisha kääntyivät katsomaan. Ihmisnaisen auton takana ajoi se tumma Ranger Roover, jonka eteen hän oli kiilannut aiemmin. Punatukkaiselle mekaanikolle suutahtanut kuski roikkui aivan kiinni tämän puskurissa. Charley siristi hiukan silmiään ja lisäsi vauhtia. Kuski heidän takanaan teki samoin.
Uskomaton tyyppi! Nainen kirosi mielessään, Hänen teki melkein mieli iskeä jarrut pohjaan ja antaa pikkusieluiselle kuskille lasku hänen autonsa peräpään tuhoamisesta.
Silloin kyllä paikalle olisi kutsuttava poliisi, enkä tiedä miten selittäisin heille Aishan…
Charley vilkaisi sivusilmällään vieressä istuvaan marsilaisneitoon, joka vilkuili huolestuneesti taakseen. Nainen sai tästä idean.
” Näetkö kuinka lähellä hän on?” Ihmisnainen kysyi viattoman oloisesti.
” En oikeastaan.” Aisha kuikuili peränpitäjää takaikkunasta.
” Jos nojaat hieman ulos ikkunasta, näet varmaan paremmin.” Charley ehdotti.
Hiirineito tarttui naisen ehdotukseen ja työnsi suurimman osan yläruumiistaan auton ulkopuolelle,
Modo seurasi kauhuissaan Aishan tasapainottelua ikkunan laidalla.
Mitä hän oikein kuvittelee tekevänsä?! Entä jos hän putoaa?
Harmaaturkkinen hiiri katsoi taakseen, ennenkuin hivuttautui hänkin kiinni auton kylkeen.
” Näetkö mitään?”
” Äh, en. Modo tuli tielle. Hetki-IIH!”
Pieni kuoppa tiessä pompautti autoa, niin että Aisha menetti otteensa auton ovesta ja keikahti vaarallisesti eteenpäin.
”AISHA!” Charley huudahti pelästyneenä.
Hiirinainen sulki silmänsä kauhuissaan, ajatellen tekevänsä kuperkeikan ulos autosta, suoraan moottoritielle, kun vahva käsivarsi tarrasi häntä olkavarresta. Kun Aisha nosti päätään, hän huomasi Modon kypärän visiirin, vain muutaman sentin päässä kasvoistaan.
” Jalat, kädet, sekä muut ruumiinosat tulee pitää kulkuneuvon sisäpuolella koko ajon ajan.” Tämä muistutti ja tönäisi lempeästi tytön takaisin penkkiinsä.
” Hyvä luoja, Aisha!” Ihmisnainen parkaisi. ” Sun piti vain katsoa ulos, ei heittäytyä sinne!”
” Tiedän. Anteeksi.” Marsilaisnainen veti muutaman vapisevan hengenvedon.
Kun hän oli varma, että sydän löi yhä ja henki kulki normaalisti, tyttö kääntyi kiittämään henkensä pelastanutta hiirtä. Modo ei, kuten ei kukaan muukaan hiirimiehistä, ollut enää siinä.
” Huh?”
Mihin he hävisivät?
Aisha sai vastauksensa aivan tuota pikaa. Heidän perässään ollutta, kiiltävän mustaa autoa kiskaistiin taaksepäin puskuristaan, niin että kuski antoi yllätyssuukon ratilleen. Hetkeä myöhemmin hiiret ilmestyivät Ranger Rooverin takaa, ohituskaistaa pitkin ja vaihtoivat sitten takaisin samalle kaistalle naisten kanssa. He olivat päättäneet lopettaa ystäväänsä kiusanneen kuskin vaaralliset puuhat ja ottaneet itse paikan naisen peränpitäjinä.
Charley pudisti hymyillen päätään.
Noihin karvapalloihin voi aina luottaa.

Nainen kaarsi North Long Avenuelle, hiiret perässään ja pysäköi tummanpunaisesta tiilestä rakennetun talon seinustan viereen.
” Perillä ollaan!” Charley hihkaisi.
Aisha kiipesi ulos autosta silmät ihmetyksestä ammollaan. Puisto oli huomattavasti isompi, mitä hän oli kuvitellut. Suuren rakennuksen takaa paljastui kookas nurmikenttä, jonne ihmiset olivat pystyttäneet valtavat määrät värikkäitä myyntikojuja, kaksi pesäpallokenttää, lasten leikkipaikka, sekä aidatut tenniskentät ja uima-allas.
Meillä ei tainnut olla Merikartanollakaan näin paljoa pihaa, hän tuumi nähdessään kojujen taakse pystytetyn lavan.
” Mennään etsimään joku kiva paikka, johon leiriytyä.” Charley nosti viltin kainaloonsa ja otti eväskorin toiseen käteen.
” Minäkin voin ottaa jotain.” Marsilaisnainen tarjoutui. Hän käveli ihmisnaisen luo auton perään. Aisha kurottautui yhtä kylmälaukkua kohden ja veti sen lähemmäs itseään. Ennenkuin hän kuitenkaan ehti nostaa sitä, se vietiin hänen nenänsä edestä.
Modo hymyili hopean hiirinaisen hölmistyneelle ilmeelle, deaktivoidun visiirinsä takaa.
” Sori, mut meillä herrashiirillä on koodi; Älä koskaan anna leidin kantaa mitään.” Hän selitti.
Aishan sydän hypähti hermostuksissaan ja hän tunsi, kuinka poskia rupesi kuumottamaan.
Uskomatonta, että pelkäsin heistä häntä kaikkein eniten…
Naisen oli kyllä myönnettävä itselleen, ettei Modon rujo ulkomuoto kertonut mitään tämän sisällä hakkaavasta, valtavasta kultaisesta sydämestä. Elämä oli todella jättänyt hiireen merkit huonosta kohtelustaan.
” Mikäs mä sitten olen?” Charley kysyi muka närkästyneenä, harmaan hiiren mennessä hänen ohitseen.
” Sä-” Vinnie kietoi kätensä naisen hartioiden ympärille. ” Sä oot meijän luotettava luuska. Meidän vanha, uskollinen...” Mies vaikeni mekaanikon vihaiselle ilmeelle.
” Tiedänkin yhden, joka saa hodarinsa tänään ekstra rapeana.” Charley mutisi.
Throttle tuli nauraen parin takaa ja otti eväskorin ystävänsä kädestä.
” Varo karsinogeenejä, veikka. Ne on kuulemma tosi pahaksi.” Hän taputti valkeaa hiirtä kevyesti olalle, ennenkuin kiirehti kookkaan marsilaisen perään.

Ryhmä valitsi paikan hieman syrjemmästä, eräiden puiden alta, pienen matkan päästä leikkikentästä ja pienemmästä pesäpallokentästä.
Charley rupesi heti virittelemään matkagrilliä.
” Menkää te vaan kattomaan mitä kaikkea täällä on tarjolla. Mulla menee tässä kuitenkin jonku aikaa.” Hän sanoi, vetäessään eväskorista grillin käyttöohjekirjan.
Mieshiiret ottivat heti neuvosta vaarin ja hajaantuivat jokainen omaan suuntaansa.
Aisha jäi paikoilleen seisomaan tietämättä oikein mitä tehdä. Hän ei tahtonut olla yksin, mutta Charley kaipasi selvästi lukemisrauhaa.
Kenen perään sitä pitäisi sitten lähteä?
Miehet olivat kerenneet jo kauaksi, pitkillä jaloillaan ja ellei Aisha yrittäisi ottaa heistä jotakuta pian kiinni, hän ei näkisi heistä enää ketään.
Hopeaturkkinen hiiri katsoi jokaisen marsilaisen perään vuorotellen, kunnes päätti seurata kolmikon johtajaa. Throttle vaikutti sellaiselta, jonka kanssa ei tarvinnut turhia hölistä.
Aisha lähti liikkeelle puolijuoksua. Hänellä oli paljon välimatkaa kirittävänään.
Toivottavasti en kadota häntä… Hän on kuitenkin paljon pidempi ja liikkuu hyvin nopeasti.
Hiirineito oli päässyt lähes ohi leikkikentän, kun pieni pinkki pallo pyöri hänen jalkoihinsa. Aisha pysähtyi nostamaan sen ja katsoi sitten ympärilleen nähdäkseen, kuka sen oli hävittänyt. Parin metrin päässä hänestä seisoi pieni tyttö, jonka mansikanvaaleat hiukset oli nostettu kirkkaan värisillä pampuloilla korkeille saparoille. Lapsen ilme oli käsittämätön sekoitus hämmennystä, ihmetystä ja pelkoa.
Vaaleatukkainen hiiri vilkutti tälle hymyillen ja vieritti sitten pallon maatapitkin tytölle takaisin.
Lapsi nosti sen, katsoi Aishaan ja kiiruhti sitten puistonpenkillä istuvan äitinsä luo. Hän selitti aurinkolasipäiselle äidilleen jotain, saparot keikkuen ja osoitti sitten marsilaisen suuntaan. Ihmisnainen käänsi päätään, näki ison hiiren, josta hänen tyttärensä oli kertonut ja Aishan vilkuttaessa hänellekin, hän hymyili ja vilkutti takaisin.
Charley oli ollut oikeassa. Ihmiset eivät vähästä hämmästyneet. Toisaalta oli ihan luonnollista selittää itselleen selittämättömiä asioita. Se toi tietynlaista turvaa.
Ihana tyttö, Aisha ajatteli itsekseen ja kääntyi sitten jatkamaan matkaansa.
Hän ehti ottaa muutaman askeleen, kun tajusi, ettei nähnyt Throttlea enää missään.
Voi itku.
Nainen yritti hetken etsiä tätä katseellaan, mutta luovutti nopeasti. Hän oli aivan liian lyhyt nähdäkseen ihmisten ylitse. Modo ja Vinnie olivat lähteneet täysin eri suuntiin, joten heitäkään oli turha koittaa kuikuilla. Aisha vilkaisi pikaisesti puun alla istuvaa Charleytäkin, joka luki ohjeita keskittynyt ilme naamallaan, ennenkuin kääntyi takaisin.
Lähdin jo tähän suuntaan ja jos vain kuljen eteenpäin törmään Throttleen varmasti!
Päättäväisen ajatuksen voimalla, hän lähti talsimaan kohti ruokakojuja, joiden ympärillä ihmismassa oli suurin, johtuen lavasta, joka oli rakennettu niiden taakse.
Ihmiset lähimpänä lavaa istuivat retkituoleilla ja kauempana olevat taas seisoivat. Lavalla soitti kuuden hengen bändi. Kaikki pitkätukkaisia miehiä, joista puolilla oli päässä bandanat. Bändin laulajalla oli päällään tumma teepaita, farkut ja hapsullinen mokkaliivi, joka heilui miehen rokatessa kohdissa, joissa hänen ei tarvinut laulaa.
Tämäpä outoa.. Olin varma, että hän tuli tähän suuntaan…
Aisha koitti kurotellen nähdä yleisön keskelle, koska ei kehdannut mennä sinne sekaan.
” Jokin hukassa, kaunokainen?”
Marsilaisnainen jäätyi kuullessaan vieraan miehen äänen takanaan. Hän tunsi paniikin nousevan, sydämen rytmin kiihtyvän, hengityksen tihenevän, hapentarpeen tunteen lisääntyessä miljoonakertaiseksi.
Hengitä! Hengitä! Aisha muistutti itseään. Jos nyt pyörryt, ei hyvä heilu!
Hiirineito kääntyi ympäri jäykin jaloin (kauhu oli kangistanut ne suoriksi) ja kohtasi mustatukkaisen ihmismiehen iloiset kasvot. Mies oli vanhemmanpuoleinen, siitä kertoivat naururypyt silmissä ja suupielissä, sekä kevyesti sivuilta harmaantuneet hiukset.
” Etkö ole hieman kaukana lapsista?” Hän kysyi ja paljasti hieman kellastuneet hampaansa.
Aisha nielaisi vaikeasti. Hänen kurkkunsa oli rutikuiva.
” J-joo. Tahdoin, v-vain nähdä tämän kohdan.” Marsilainen änkytti. Hän mutisi anteeksipyynnön ja kiirehti sitten miehen ohi.
Aivan sama missä Throttle oli. Aisha tahtoi nyt vain mahdollisimman kauas kaikista näistä vieraista olennoista, takaisin Charleyn luokse, puiden alle turvaan.
Ei olisi pitänyt lähteä yksin! Ei olisi pitänyt lähteä yksin! Ei olisi- OMPH!
Hiirineito törmäsi kuono edellä vastaan tulleeseen pariskuntaan. Ihmisnaisen kädessä ollut mansikkatuutti läsähti marsilaisen laivastonsinisen pilkkumekon rinnuksille.
” Voi ei, anteeksi kamalasti!” Aisha parahti.
” Ei tässä mitään. Nätti mekkosi tosin otti hiukan osumaa.” Jäätelön menettänyt nainen osoitti vaaleanpunaista sotkua, joka sulaessaan, rupesi valumaan kaula-aukosta Aishan mekon sisään.
” Eikä!” Hiirinainen pyyhkäisi kädellään suuremmat jäätelön rippeet pois, mutta tuloksena oli vain tahmea mekko, sekä käsi.
” Öhm.. Ette sattuisi tietämään, onko täällä jossain vessaa?” Hän kysyi.
Ystävällinen ihmisnainen osoitti Aishalle oikean tien.
Hiirinainen kiiruhti toiseen, pienempään punatiiliseen rakennukseen, jossa oli kuulemma uima-altaan pukeutumistilat ja vessat.
” Tosi hienosti meni taas...” Marsilainen puhisi itsekseen, pyyhkiessään tahraa kostutetulla käsipaperilla. Siihen jäi hiukan tummempi, märkä läntti, eikä tahmeus kadonnut aivan kokonaan, mutta Aisha uskoi, ettei se ollut mitään, jota pesukone ei hoitaisi.
Hän poistui naistenhuoneesta, kummastuneiden ja huvittuneiden katseiden saattelemana.
Ihmiset hyväksyvät olemassaoloni hieman liian hyvin. Joko heiltä puuttuu itseluottamusta tai sitten he todella ovat yhtä alkukantaisia kuin X väitti.
Aishan oli vaikea kuvitella telluslaisia kovinkaan tyhmiksi. Heidän TV ohjelmansa ja elokuvansakin olivat niin kekseliäitä ja innovatiivisia.
”Jos sen voi kuvitella, sen voi myös toteuttaa. Kaikki on vain tahdosta kiinni”, kuten Tauruksella oli tapana sanoa.
Varsinkin Charleyn tapaamisen jälkeen marsilaisnainen oli ollut varma, että GALAXIAlla oli täysin vääristynyt käsitys Telluksesta ja sen asukkaista. Toki ihmiset olivat yhä aika nuori laji ja kovin alkuvaiheessa kehityksessään, mutta olisi luullut, että sitäkin olisi voinut nopeuttaa ulkoplanetaarisella avustuksella.
Plutolaisetkaan eivät pääsisi riehumaan yhtään niin vapaasti universumissa, jos he vain luopuisivat niistä tyhmistä vaatimustasoista.
Kuinka monta galaksia ja planeettaa olisikaan säästynyt, ilman GALAXIAn tahtoa pitää ”alkukantaisia” lajeja pimennossa maailmankaikkeuden menosta.
Merkurius, Venus, Mars. Ne kaikki kukoistaisivat vielä tänäkin päivänä, jos heidän olisi annettu verkostoitua muidenkin planeettojen, kuin Pluton kanssa.
Aisha kulki niin syvällä mietteissään, ettei ollut huomata lapsille tarkoitettua minijunaa. Sen tullessa kohti, kuski soitti hermostuneena junan kelloa, saadakseen hiirinaisen huomion. Tämä kääntyi katsomaan kuitenkin liian myöhään ja olisi jäänyt alle, ellei eräs nuori olisi vetäissyt häntä pois junan tieltä.
” Huh se oli lähellä. Ooko kunnossa neiti?” Aishan sivuun vetänyt poika kysyi.
” Kyllä olen. Kiitos paljon, kun vedit minut sivuun.” Hiirineito hengähti kiitollisena.
” Eipä mitään” Poika huitaisi vaivaantuneena ilmaa.
” Tosi veikeä asu sulla. Miten se on tehty? Näyttää niin aidolta...” Lippalakkipäinen nuori pojan viereltä puuttui puheeseen ja nojautui sivulle nähdäkseen paremmin marsilaisnaisen hameen alta pilkistävän hännän.
” Öööh… Lyhyeksi leikatusta turkista?” Aisha yritti kuulostaa vakuuttavalta, mutta huomasi enemmän kysyvän, kuin toteavan valheensa.
Hopea marsilainen ei koskaan ole ollut hyvä valehtelija ja hätävalehtelijana hän oli suorastaan surkea.
” Ihan rehellisesti sanottuna? Minä en tosiaan tiedä. Tämä vain annettiin minulle pidettäväksi.” Nainen hymyili.
” No siisti se on joka tapauksessa! Saanko ottaa susta kuvan?” Poika lippis päässään kysyi ja kaivoi taskustaan keltamustan kertakäyttökameran.
” Totta kai!”
Aisha otti muutaman askeleen poispäin ja poseerasi poikaa varten. Juuri kun tämä oli ottamassa kuvaansa, vaaleatukkainen hiiri tunsi vahvan tuulenpuuskan, joten hän nappasi mekkonsa helmasta kiinni, ettei se nousisi ihan korviin saakka.
Salaman napsahdettua, pojat kiittivät kuvasta ja poistuivat sitten vilkuttaen.
” Hei hei!” Aisha heilutti heille takaisin.
Marsilaisneito sai poseerata vielä muutaman kerran, sillä nähtyään nuorten poikien juttelevan ja kuvaavan hänen kanssaan, toisetkin ihmiset tahtoivat tulla tapaamaan ja kuvaamaan merkillistä 160 senttistä, antennipäistä hiirtä. Useita kiinnosti Aishan ”asun” alkuperä huomattavasti enemmän kuin se, miksi hän oli siihen pukeutunut. Ihmiset olivat ”päätelleet” syyn itse, eikä heidän ilmeisesti tarvinnut saada edes teorioilleen vahvistusta.
Ei se kyllä itseluottamuksen puutteesta johdu, ihmiset eivät vain halua toisia selittämään heille asioita. Ei ihme, että he ovat niin jäljessä kaikesta!
” Säpä löysit itellesi nopeasti fanijoukon. Tee mulle palvelus ja kerro Vinnielle, kuinka sun tartti vain seistä paikoillaan ja ihailijat kerääntyivät sun ympärille.”
Aisha kääntyi hämmästyneenä ympäri ja näki Modon virnuilevan komeasti. Täysin ajattelematta nainen syöksyi kietomaan kätensä tämän ympärille.
” MODO!” Hän hihkaisi innoissaan.
Marsin kiitos, VIIMEINKIN joku heistä!
Harmaa jättiläinen jäätyi täysin lyhyen hiirineidon painautuessa häntä vasten. Kapeat sormet liukuivat miehen selkälihaksia pitkin, naisen sulkiessa hänet syleilyynsä. Modo ei ollut tuntenut vastaavaa pehmeää kosketusta aikoihin. Hän pelkäsi, mahdollisen reagoinnin johtavan siihen, että jokin muukin hänessä saattaisi reagoida. Niimpä Aishan pidellessä häntä, mieshiiri piti kätensä ilmassa, turvallisen matkan päässä naisellisen sirosta kehosta. Ja pitkistä vaaleista hiuksista, joista lähti vienon kukkainen (Charleyn sampoon) tuoksu...
Keskity, Modo!
Tuntiessaan miehen jäykistyvän otteessaan, Aisha tajusi mitä oli tehnyt. Hän otti niin nopean askeleen taaksepäin, että se oli melkein loikka.
” M-minä… Siis.. Tarkoitan… Tarkoitan, ööh..” Hopea marsilainen haki epätoivoisena sanoja, joilla selittäisi yhtäkkisen hyökkäyksensä suurikokoisen hiiren henkilökohtaiseen tilaan.” Ei ollut tarkoitus, olla niin… Niin haliva?”
” Niin..Krhm. ” Modo rykäisi. ” E-eikai siinä, mitään. Osaanpahan ainakin varoa, ensikerralla.” Hän naurahti ja tajusi sitten, mitä oli sanonut. ” S-siis jos sellainen kerta tulee! Niin osaan varoa. Jos tulee..”
Lakkaa puhumasta pönttö!
Mies hieroi kiusaantuneena niskaansa, metallisella kädellään.
Oi äiti, tää on ihan kuin olis takaisin yläasteella.
” Anteeksi, minä toisinaan innostun hieman liikaa… En tykkää olla yksin ja kun näin sinut, en vain voinut estää itseäni.” Aisha selitti hermostuneesti nauraen.
Hän kohotti katseensa, mutta laski sen nopeasti maahan, posket helottaen, kun huomasi Modon katsovan häntä takasin.
” Tota noin...” Mieshiiri aloitti yskäisten. ” Charley-neidillä alkaa varmaan olla jo selvillä, miten operoida sitä grilliä, joten kannattais varmaan lähteä takas päin.”
Aisha nyökkäsi vastaukseksi. Hän ei luottanut itseensä tarpeeksi, uskaltaakseen avata suunsa. Nainen kiepsahti kannoillaan ja lähti kävelemään.
” Ööh, Aisha?”
Tyttö kääntyi.
” Tuohon suuntaan.” Modo vinkkasi peukalollaan taakseen.
No niimpä tietysti…

Aishan ja Modon päästessä Charleyn luokse, grillissä tirisivät jo makkarat ja pari keltaista muhkuraista pitkulaa, joiden nimeä lyhyt marsilaisnainen ei tiennyt.
” Maissia.” Ihmisnainen sanoi ja ojensi tytölle yhden pahvilautasella.
Hiirineito kokeili maissia sormellaan. Muhkurat tuntuivat pehmeiltä, mutta maissi itsessään vaikutti hyvin kiinteältä.
” Popcornia, ennen öljykastetta.” Throttle valisti. Kultaisen hiiren kasvoilla kävi ilme, joka kertoi, ettei hän kummemmin välittänyt popcornista ilman sitä.
Hiirimiehet ahtoivat itsensä täyteen hotdogeja ja kotikaljaa, Charleyn maistattaessa Aishalla jokaista lempi hedelmäänsä, grillikanaa, pastasalaattia, maissia, sekä dippivihanneksia.
” Oi! Sun on kokeiltava näitä!” Punatukkainen mekaanikko ojensi hiirinaiselle läpinäkyvää muoviastiaa, jossa lepäsi hieman sydäntä muistuttavia, kirkkaanpunaisia keltapisteisiä möykkyjä, joiden päältä lähti sarja teräväkärkisiä lehtiä.
Aisha otti niistä yhden ja puraisi varovasti kapeaa päätä, kauimpana lehdistä.
” Mmm, hyvää. Mikä se on?”
” Mansikka. Parhain marja, jota maa päällään kantaa.” Charley ilmoitti ylpeänä ja otti itselleenkin yhden.
” Ugh. Miten te voitte syödä noita?” Vinnie kysyi. Hän oli yhtä hämmentynyt kuin Throttle, Aishan rohkeudesta syödä ihan kaikkea, jota heidän ihmisystävänsä tälle tuputti.
Mitään itsesuojeluvaistoa, nuori motoristi tuhahti mielessään.
” Mitä? Nämähän ovat tosi hyviä! Maistuvat ihan frulalle.” Hopea hiirineito hymyili onneissaan. Hän nyppäsi lehdet pois kuten Charley näytti ja tunki sitten lopun marjan suuhunsa.
Miehet tyrskähtivät yhtä aikaa.
” No ei tosiaan maistu.” Valkea hiiri sanoi.
” Miten niin?”
” Eikö se nyt oo ilmiselvää? Mansikka on paaaljon happamempi ja pistävämpi.”
” Kuinka eltaantuneita fruloja sinä olet oikein syönyt?” Aisha tirskahti.
” Ikävä olla erimieltä Aisha-neiti, mut Vinnie on tässä oikeassa. Frula on huomattavasti makeampi, kuin mansikka. Enkä nyt menis sanomaan, että ne maistuvat ihan samalta.” Modo puuttui keskusteluun.
” Jea. Ainut juttu mitä mä oon Maassa maistanut, joka maistui vähänkään frulalle, oli se vaaleanpunainen pirtelö, jota sä teit sillo joskus, Charley.” Throttle sanoi, napatessaan itselleen uuden kotikaljan.
” Throttle, se oli mansikkavanilja pirtelö!” Ihmisnainen nauroi.
” Muttei pelkkä mansikka.” Mieshiiri huomautti.
” Se ja sama.” Charley pyöräytti silmiään. ” Joten frula on jokuu..hedelmä?” Nainen katsoi marsilaisiin kysyvästi. Mieshiiret eivät juuri puhuneet Marsista muuta kuin sotajuttuja. Aishan tulo oli avartanut hänelle tietoja punaisesta planeetasta, joita hän ei varmasti olisi saanut tietoonsa ilman tätä.
Modo pudisti päätään. ” Se on kukka.”
” Kukka?” Nainen hämmästyi.
” Mhm. Oikein kirkas pinkki ulkoa ja hieman punaisempi sisältä. Sillä on paksut terälehdet, jotka saattavat painaa jopa lähemmäs kilon.” Aisha kertoi.
” K-kilon?!”
” Pienimmät mitä mä oon nähny, on hieman nyrkkiä suurempia.” Harmaa hiiri puristi vasemman kätensä nyrkkiin. ” Suurimmat taas sellasia päänkokosia. ”
Frula ei ollut järin kaunis kukka (itseasiassa se muistutti miestä hieman siitä vihreästä Maan kasvista, joka napsi suihinsa ötököitä), eikä hän tiennyt millä ihmeen perusteella se oli semmoiseksi luokiteltu.
Siinä olis yks varma tapa karkottaa deitti… Viemällä kimppu fruloja.
Jostain syystä Modo huomasi katsovansa pienikokoista marsilaista ajatellessaan. Aisha oli hirvittävän söpö tyttö. Hän oli jopa sekunnin verran verrannut tätä vaalean hiuspehkonsa takia Primeriin, mutta hiirineidon herättyä ja ennen kaikkea avattua suunsa, kaikki samankaltaisuus oli kadonnut.
Lyhyt marsilainen ei ollut tippaakaan samanlainen, kuin hänen ongelmille altis, sähäkkä siskontyttönsä.
” Ihan mielenkiinnosta...” Aisha aloitti ja pyyhkäisi suupieliään lautasliinalla. ” Syöttekö te koskaan mitään muuta, kuin hodareita?”
” Harvemmin.” Charley vastasi miesten puolesta.
Nainen ei käsittänyt, eikä tulisi koskaan niin tekemäänkään, miten hänen marsilaiset ystävänsä jaksoivat vetää nakkisämpylöitä päivästä toiseen useamman kerran päivässä. Hän itse taisi syödä niitä niinkin vähän kuin yhden tai kaksi, kerran kuukaudessa ja silloinkin lähinnä miesten takia.
” Eikö se yhtään kyllästytä? Syödä koko ajan samaa?” Hopeaturkkinen hiiri mietti ääneen.
” Usko pois, söpöliini, kun on kuukausikaupalla eläny armeijan kuivamuonilla ja säilykkeillä, sitä syö vain parasta aina ku siihen on mahollisuus.” Vinnie pursotti hotdoginsa päälle paksun sinappiraidan ja heitti päälle vielä hiukan sipulirouhetta, ennenkuin söi sen muutamalla isolla haukulla.
” Thästä, mhei mhurkhinath parhaneh!” Valkoinen marsilainen mumisi suu täynnä ja ansaitsi tällä itselleen mojovan läimäytyksen metallisella avokämmenellä takaraivoon.

Päivä muuttui pikkuhiljaa iltapäiväksi ja siitä illaksi.
Throttle, Modo ja Vinnie pelasivat amerikkalaista jalkapalloa tyhjentyneellä nurmikentällä ronskin näköisesti, Charleyn ja Aishan istuskellessa vähän matkan päässä viltillä.
” Auts, onko tuo muka sallittua?” Marsilaisneito irvisti.
” Jätkät pelaa vähän omilla säännöillään...” Charley tokaisi välinpitämättömästi.
Punatukkainen nainen oli päättänyt, että hänen oli aika keskustella Aishan kanssa tämän asumisesta hiirimiesten luona muutaman päivän ajan.
” Kuule Aisha...” Hän aloitti. Hopean hiiren oli vaikea irrottaa katseensa miesten pelistä. Hän oli nimittäin varma, että joku heistä tarvitsisi pian paareja.
” Mulla on yksi juttu. Homma, jota varten mun on lähettävä pariksi päiväksi pois. Enkä mä haluaisi, että sä jäisit yksin. Joten voisitko ehkä, mahdollisesti harkita asuvasi jätkien kanssa nelisin muutaman päivän?” Charley katsoi Aishaan, joka heijasi itseään pienesti edestakaisin.
” Minne sinun pitää mennä?” Marsilaisnainen kysyi hiljaisella äänellä.
” Dearborniin. Se ei oo mitenkään mahottoman kaukana, mutta sen verran pitkällä, että olis hirvittävän raskasta ajaa sinne ja takasin joka päivä.”
Neljä tuntia oli Charleystä ihan kiitettävän pituinen aika ajaa ja vaikka hän ei pitänyt sitä mitenkään pitkänä, hän ei tosiaan jaksanut edes ajatella millaista olisi tulla illalla myöhään, nukkua pari tuntia ja lähteä sitten uudestaan ajamaan sama matka. Puhumattakaan siitä millainen bensa-lasku kaikesta siitä ajamisesta kertyisi!
” Siellä on eräs tekniikka tapahtuma - The Ford Of Technology - ja mut on ihan erityisesti kutsuttu sinne, esittelemään erästä pyörää, jonka väsäsin tässä joku aikaa sitte. Se olis ihan mieletön mahdollisuus saada näköä liiketoiminnalle, sekä ehkä jopa joitain yhteistyökumppaneita. Ja mikä tärkeintä siitä sais rahaa, jota ihan rehellisesti ei noiden kolmen kanssa voi koskaan olla tarpeeks.” Ihmisnainen loi hellän katseen marsilaismiehiin, jotka kierivät valtavassa kasassa nurmikolla.
Sinne taisi mennä sekin pallo, hän ajatteli.
Mieshiiret olivat todella suuri kulu Charleyn lompakolle. Ilman heitä hänen kauppakuittiensa summat olisivat viisikertaa pienempiä, sähkö- ja lämmityslaskuja pitäisi maksaa vain yhden talouden edestä ja korjausmateriaaleja täytyisi ostaa huomattavasti harvemmin. Mutta vaikka punatukkaisella mekaanikolla ei ollut enää koskaan ylimääräistä rahaa, jota pistää säästöön tai jolla tehdä jotain kivaa, ja vaikka hänen täytyi venyttää penniä jokaisessa mahdollisessa asiassa, hän koki olevansa onnekas. Modo, Throttle ja Vinnie olivat hänelle parhaimmat kuviteltavissa olevat ystävät ja koko muun Maan tietämättä, he olivat se ainoa asia, jotka seisoivat ihmiskunnan ja plutolaisinvaasion välissä. Ja jos hän vähillä varoillaan pystyi pitämään plutolaiset kaukana kotiplaneetaltaan, hän teki sen enemmän kuin mielihyvin.
Charley havahtui Aishan laskiessa kätensä hänen omalleen.
” Jos he ottavat minut, menen heidän luokseen asumaan siksi aikaa, kun olet poissa.” Vaaleatukkainen nainen hymyili.
Ihmisnainen tarttui hiirinaisen käteen ja puristi sitä kiitokseksi.
He pärjäisivät kyllä.

Tää tarina on aivan loistava . Onneks jätkät ehti avuks ennen kuin Aisha putos ulos autosta. Tykkään