SOP, osa 4: Lounas (K15)

Ficcin nimi: Sinulle on postia, osa 4: Lounas
Kirjoittaja: HöpöHamsu
Beta: Pahgiz
Genre: Drama, Action & Angst
Ikäraja: K15
Päähenkilöt/Paritukset: Throttle, Modo, Vinnie, Charley & OC ( Jonkin verran viittauksia suhteisiin hahmojen välillä)
Yhteenveto: Hiiret jatkavat Aishaan tutustumista, tälläkertaa lounaan merkeissä.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret kuuluvat laillisille omistajilleen ja Aisha (Ashani) kuuluu minulle. Rahaa kirjoittelusta en saa, mutta mielihyvää senkin edestä



4. Lounas

Charley laski kylmät kotikaljapullot pöydälle huokaisten.
Tytössä oli niin paljon selvitettävää.
Paljon enemmän mitä kundeissa koskaan oli, nainen ajatteli tuskastuneena.
Aisha oli asunut Charleyn luona nyt melkein viikon. Ensimmäisestä illasta alkaen marsilaisnainen oli pysytellyt vierashuoneessa, jonka punatukkainen mekaanikko oli antanut tämän käyttöön. Hän ei poistunut syömään tai juomaan (tai edes vessaan!), ellei Charley häntä erikseen hakenut. Ja mikä kummallisinta, aina ihmisnaisen mennessä huoneeseen, Aisha seisoi siinä samassa kohtaa, muutaman metrin päässä ovesta.
Aivan kuin hän ei liikkuisi ollenkaan…
Nainen oli jopa kieltänyt ystäviään kyläilemästä toivoen, että hiirimiesten poissaolo rentouttaisi hopeaturkkista naista. Hänelle oli nimittäin käynyt nopeasti selväksi, ettei jätkien läsnäollessa naismarsilaisesta saanut irti mitään.
He olivat yrittäneet syödä lounasta kaikki yhdessä, seuraavana päivänä Aishan heräämisestä, mutta tämä oli ollut sen koko ajan jäykkä kuin rautakanki, tuijottanut lautasensa reunaa villin silmin ja ollut puhumatta, ellei häntä ollut puhutellut.
Tunnelma oli latistunut nopeasti. Mieshiiret olivat syöneet, kiittäneet Charleytä ruuasta ja poistuneet sitten välittömästi.
Tänään menee paremmin, nainen sanoi kannustavasti itselleen laskiessaan viisi lautasta pöydälle.
Ihmisnainen loi silmäyksen kattaukseen pöydällä, ennen kuin kääntyi kävelemään huoneesta. Hän nousi rappusia toiseen kerrokseen ja koputti varovasti vierashuoneen oveen.
”Aisha?” Charley kurkisti sisälle huoneeseen.
Hiirinainen seisoi jälleen pienen matkan päässä ovesta jalat yhdessä, kämmenet päällekkäin sylissään.
” Jätkät ovat täällä ihan kohta ja sitten syödään. Tahtoisitko tulla alas? ” Hän kysyi tytöltä, jonka silmät harhailivat jossain ihmisnaisen viereisellä seinustalla.
Sitäkin Aisha tuntui tekevän paljon. Katsovan johonkuhun, mutta olevan ikään kuin katsomatta. Hän oli tehnyt sitä aluksi vain mieshiirten kanssa, mutta heidän jäykän lounaansa jälkeen, tapa oli siirtynyt myös ihmisnaiseen.
” Tulen aivan pian.” Aisha vastasi.
” Selvä.” Charley nyökkäsi ja poistui takaisin alakertaan.
Ihmisnainen tiesi, että hänen vakuutteluistaan huolimatta, Aisha jännitti yhä toisia marsilaisia. Mikä oli ihan ymmärrettävää sinänsä. Throttle, Vinnie ja varsinkin Modo, olivat kaikki isokokoisia, äärettömän lihaksikkaita ja kaikin puolin pelottavan näköisiä. Mutta naiselle oli toistuvasti sanottu, etteivät he tahtoneet tai aikoneet hänelle pahaa.
Miksei hän kuitenkaan usko sitä? Charley kurtisti otsaansa.
Hänen oli keksittävä keino, jolla hän voisi todistaa naispuoliselle marsilaiselle jätkien pyyteettömyyden.
Kolmen moottorin pärinä herätti ihmisnaisen ajatuksistaan.
Juuri ajoissa… Tämäpä ihme, hän ajatteli huvittuneena. Hiiret olivat varmasti odottaneet Charleyn kutsua, kuin kuuta nousevaa.
He varmasti toivovat, että olen päässyt Aishan kanssa eteenpäin. Ikävää, ettei mulla ole antaa heille hyviä uutisia.
Nainen saapasteli korjaamonsa asuintiloista tallin puolelle.
Vinnie kaahasi sisään ensimmäisenä, Throttle ja Modo tiukasti hänen perässään.
”Hei Charley!” He tervehtivät.
Charley heilautti kättään. ” Hei! Miten menee?”
” Menis paremmin, jos saisin suukon.” Vinnie nousi pyöränsä päältä ja kumartui hiukan ihmisnaisen puoleen, huulet törröllään.
” Empä muistanut ostaa niitä, mutta ensi kauppareissulla sitten.” Charley työnsi valkean hiiren kuonon pois naamansa läheltä etusormellaan.
Vinnie suoristautui hymyillen.
Punatukkainen nainen käänsi huomionsa toisiin marsilaisiin.” Kävittekö tornilla?”
Miehet nyökkäsivät lähes samaan aikaan.
” Käytiinhä me. Siellä on jo suurin osa perustuksista pystyssä.” Modo kertoi.
” Ne raksaukot osaa jo koota sen tornin, vaikka silmät sidottuina.” Vaaleaturkkinen marsilainen nauroi.
” Joo, ei oo tainnu tarvita ohjeita enää viimeseen… Kahteenkymmenee kertaan?” Harmaa hiiri yhtyi nuorempaan veljeensä virnuillen.
Charley loi katseensa kattoon huvittuneena.” Entä, mitäs feta-naama? Saitteko selville mitään?”
Throttle pudisti päätään. ” Ei yhtikäs mitään. Ilmeisesti Limburgerilla ei oo hajuakaan, että vietiin hänen ”pakettinsa”.” Kultaturkkinen hiiri piirsi lainausmerkit ilmaan sormillaan.
Nainen kurtisti kulmiaan. ”Hän ei siis odottanut tyttöä saapuvaksi...” Hän totesi pohtivasti. Tämä herätti sarjan uusia kysymyksiä. Kuten; Jos Limburger ei ollut ”tilannut” tyttöä, miksi hän oli ilmestynyt hänen tornilleen? Ja vieläpä plutolaismiehen nimen alla?
” Kiduskaula oli yhtä hyödytön kuin yleensäkin. Mites tyttö?” Modo kysyi Charleyltä, joka risti kädet rinnalleen epämukavana.
” Äähm...Sitä samaa. Pysyttelee huoneessaan, ellei häntä hae. Syö ja juo vain käskystä.” Charley luetteli.
Hän kuitenkin jätti lisäämättä yhden asian; Ja itkee kaiket yöt. Punatukkainen mekaanikko oli ollut ensimmäisenä yönä epävarma siitä, oliko hän kuullut oikein, mutta nykyään hän tiesi varmasti naisen itkevän hiljaa itsekseen. Hän kuunteli sitä joka ilta, ristiriitaisin tuntein. Nainen olisi halunnut mennä kysymään mikä Aishalla oli hätänä, mutta toisaalta hän ei tahtonut udella ujolta marsilaiselta tämän ongelmasta.
Charley näki jätkien vaihtavan huolestuneita katseita.
” Tulkaa syömään. Täydellä vatsalla ajattelee paremmin.” Hän hymyili rauhoittavasti marsilaisille ystävilleen, mutta hänen ajatuksensa kulkivat täysin samoja latuja kuin heidän.
Mitä ihmettä he tytön kanssa tekisivät?

” Vihdoin! Kuolen nälkään!” Vinnie parkaisi ja tarttui ensimmäiseen hotdogiinsa. Modo kuitenkin huitaisi sen hänen kädestään.
” Käytöstavat, veikka. Kaikki ei oo viel paikalla.” Suurikokoinen marsilainen muistutti.
Valkoinen hiiri mutisi jotain etikettien naurettavuudesta, muttei yrittänyt tarttua ruokaansa uudestaan. Sen sijaan hän nappasi lautasensa edestä kotikaljan hännällään ja sihautti sen auki, pöydän reunaa vasten. Modo napsautti oman pullonsa korkin pois metallisen kätensä peukalolla. Harmaa hiirimies tyhjensi pullonsa lähes kokonaan, yhdellä huikalla. Hänenkin oli kamala nälkä.
Pitäis varmaan viettää enemmän aikaa ulkona, ettei olis niin kova nälkä.
Lämpötila oli noussut jo pari päivää sitten yli kolmenkymmenen ja laskenut öisinkin vain kahteenkymmeneen neljään asteeseen. Ilman tulostaulunsa ilmastointia, hiiret olisivat olleet lämpöhalvauksen partaalla.
” Miten eilisessä pelissä kävi?” Charley kysyi, täyttääkseen hiljaisuuden.
” STL voitti 3-13. Benes löi kunnarin, joka periaatteessa sinetöi koko pelin.” Throttle sormeili etikettiä pullossaan. ” Vähän vaikuttaa siltä, et se torstain voitto nousi Cubseilla päähän.”
” Noh ehkä he petraavat tänään.”
” Ehkä.”
Hiljaisuus laskeutui nelikon ylle. Modo tyhjensi loputkin pullostaan, Vinnie nojasi kyynärpäällään pöytään, ärtyneesti puhisten ja Throttle naputteli sormillaan puisen pöydän pintaa, minuuttien tikittäessä ohitse. Huomatessaan hotdogeista hohkaavan lämmön hiipuvan ja miesten nälkäiset ilmeet, Charley nousi.
” Alottakaa te, mä käyn kattomassa mikä Aishalla kestää.” Hän sanoi.
Valkoista marsilaista ei tarvinnut kahdesti käskeä. Heti luvan saadessaan, hän tunki kokonaisen nakkisämpylän suuhunsa ja kurottautui sitten ottamaan jo seuraavaa. Modo katsoi nuorempaa aseveljeään nuivasti, mutta huomatessaan toisenkin hiiren aloittavan ruokailun, hän päätti jättää äitinsä opit huomiotta.
Aisha ei välttämättä halua tulla alas syömään ollenkaan, enkä mä voi koko loppuelämääni paastota.
Modon vatsa kurahti äänekkäästi. Selvästi, hänen vatsansakin oli samaa mieltä.
Charley oli päässyt rappusten juurelle asti, kun Aisha tulikin häntä vastaan pitkät hiuksensa ja tunikan helma hulmuten.
” Siinähän sä!” Nainen totesi iloisesti. Hiirineito pysähtyi niille sijoilleen.
” A-anteeksi, mi-minä olin tuolla ja...ja en tajunnut, että aika kuluu niin nopeasti.” Aisha soperteli hermostuneena.
” Rauha, rauha!” Ihmisnainen nosti kädet pystyyn. ” Kaikki hyvin, Aisha. Hengitä syvään.”
Hopeaturkkinen hiiri sulki silmänsä ja veti muutaman syvän hengenvedon.
” Parempi?”
Aisha avasi silmänsä ja nyökkäsi.
” Hyvä! Sitte mennää syömään, kun on vielä jotain mitä syödä.” Charley nauroi. ” Hyvänäki päivänä, jätkät vetää puoli pöytää alle viidessä minuutissa.”
Naiset kävelivät vieretysten takaisin keittiöön, jossa marsilaismiehet puhdistivat tehokkaasti lautasiaan. Aishan silmät suurenivat valtaviksi, nähdessään veljesten kyvyn hävittää ruokaa silmänräpäyksessä.
” Taidettii tulla liian myöhää...” Charley huokasi. ” Teen meille salaattia. Onko jotain mitä et voi syödä?”
” Mi-Mitä?” Marsilaisnainen kysyi hämmentyneenä. Hän oli keskittynyt seuraamaan, kuinka lämpimän okran värisen turkin omistava mies oli nielaissut kokonaisen sämpylän kerralla.
” Salaattia. Mitä haluat siihen?”
” K-kaikki käy...” Aishan ääni hiipui olemattomiin. Suurin marsilaisista oli juuri ahtanut suuhunsa KOLME sämpylää kerralla.
Naismekaanikko seurasi huvittuneena, pienikokoisen hiirineidon ilmeitä, jotka vaihtelivat inhon, hämmennyksen ja vaikuttuneisuuden välillä. Epävarma irvistys, jossa Aishan kasvot olivat pääasiassa jumissa, kuvasi Charleystä täydellisesti sitä tunnetta, joka hänellä usein oli Throttlen, Modon ja Vinnien seurassa.
Täähän alkaa paremmin, kun olis voinu toivoa. Jätkät on täysin omia itsejään, eikä Aisha ole vielä juossut pakoon!
Aivan kuin, ihmisnaisen ajatukset kuulleena, lyhyt marsilainen otti epävarman askeleenpuolikkaan taaksepäin. Charley laski kätensä tämän olkapäälle rauhoittavasti.
” Sen kun meet istumaan. Ei heistä kukaan pure. Edes Vinnie. Ellet sitten sitä erikseen pyydä.” Hän totesi hyväntuulisesti ja taputti kevyesti naista, joka päästi kimakan hymähdyksen kaltaisen äänen.
Punatukkainen ihminen pisti oikean käden peukalon ja etusormen huuliensa väliin ja puhalsi. ”Jätkät! Vieraita!”
Kolmikko lopetti syömisen (jos sitä nyt syömiseksi saattoi kutsua…) ja kääntyi tuijottamaan paikoilleen jähmettynyttä Aishaa. Nopeasti, miesten katseiden alla, tytön jäykkä olomuoto suli levottomaksi nykimiseksi. Sormet puristelivat tunikan leveneviä hihoja ryttyyn, huulet mutristelivat ja oikenivat, hännän vispatessa puolelta toiselle.
Modo nielaisi vaikeasti. Hän pelkää yhä… Harmaa marsilainen oli tiennyt, että hiirineidolla saattaisi olla yhä hieman epävarma olo heistä, mutta Charleyn kutsun myötä, hän oli olettanut tytön päässeen yli suurimmista peloistaan.
” Liity seuraan.” Throttle pyysi ja veti vierellään olevaa tuolia hieman taemmas. Hän oli lähes varma, ettei Aisha reagoisi, joten hämmästys oli suuri, kun tämä käänsikin silmänsä hänen ja hymyili.
” Kiitos.”
Varovaisin askelin hiirineito asteli pöydän luokse ja istuutui. Miehet ja Charley seurasivat naisen jokaista liikettä tarkkaavaisesti, odottaen että tämä jäätyisi jälleen tai rupeaisi vapisemaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Aisha istahti rauhallisesti, risti nilkkansa ja otti jopa vastaan kotikalja pullon, jonka Vinnie hänelle ojensi. Silmänsä hän piti pöydässä, mutta punatukkainen nainen piti tätä silti voittona.
Juuri noin, Aisha! Hän kannusti mielessään ja kääntyi sitten hymyillen tekemään lounasta itselleen ja tytölle.
” Kiitos” Aisha kiitti valkoista hiirtä, kun tämä kurottautui hännällään avaamaan tytön pullon.
” Eipä kestä, söpöliini.”
Hopeaturkkinen nainen räpäytti muutaman kerran hämmentyneenä silmiään, ennen kuin kevyt puna nousi tämän kasvoille. Hän tarttui pulloon ja joi.
Vinnie nojautui kyynärpäihinsä, kallistaen päätään sivulle. Aishan laskiessa pullonsa takaisin pöydälle, hänen silmänsä tapasivat miehen omat. Nainen käänsi katseensa äkkiä pois.
” Saanko kysyä jotain?” Vincent kysyi, lakkaamatta koskaan yrittää tavoittaa pienikokoisen marsilaisen katsetta.
” Senkun.” Aisha puhui pöydälle.
” Mikä sun silmiäsi vaivaa, söpöliini?”
Modo ja Throttle potkaisivat veljeään pöydän alla yhtä aikaa.
” AU! Mitä? Mä sanoin söpöliini!” Vinnie hieroi vasenta nilkkaansa närkästyneenä. Harmaa marsilainen oli potkaissut huomattavasti kolmikon johtajaa kovempaa.
Modo mulkaisi vaaleaa hiirtä paheksuvasti.
” Anna anteeksi, Aisha-neiti. Vincentillä tässä vaan on tapana puhuu, ennen ku sen aivot edes tietää mitä sanoo.” Mies puhui lempeällä äänellä vaaleatukkaiselle naiselle, mutta antoi sävyn pudota pistävään, kun hänen silmänsä vaihtoivat tästä vierellään istuvaan aseveljeensä.
Hiirten ihmeeksi, Aisha naurahti kevyesti. ” Ei se mitään. Kuulen tuota usein. Silmiäni ei vaivaa mikään.. Vincentkö se oli?” Nainen vilkaisi valkoiseen hiireen, joka irvisti ja virnisti yhtä aikaa.
” Ööh.. Joo, mut mieluummin Vinnie.”
” Anteeksi -Vinnie. Silmissäni ei tosiaan ole mitään vikaa. Meillä vain kulkee suvussa eräs mutatoitunut geeni, joka tekee niistä näin kirkkaan siniset.” Aisha nosti katsettaan, jotta hiiret näkisivät kunnolla hänen iiristensä harvinaisen turkoosin vivahteen.
Throttle oli nuorena, vanhempiensa varakkuuden takia, päässyt matkustamaan ympäri Marsia ja nähnyt kaiken karvaisia hiiriä, rottia ja raidereita. Harvinaiset turkin ja hiusten sävyt, herättivät aina mielenkiintoa ja jotkut jopa matkustivat alueille, jossa joku näistä ”harvinaisuuksista” oli normi, vain nähdäkseen sellaisen luonnossa.
Vinnie oli ollut tällainen epätavallinen-normi. Valkea turkki oli täysin arkipäivää hänen kotiseudullaan, mutta Akin kaltaisessa pikkukaupungissa, itäisessä Bosporosissa, Vinnie perheineen oli ollut lähes nähtävyys.
Kaikesta matkusteluistaan huolimatta oli yksi asia, johon hän veljineen törmäsi ensimmäistä kertaa, vasta liittyessään vapaustaistelijoihin. Nimittäin siniset silmät.
Harley - Vinnien ensirakkaus – oli ollut kovassa huudossa, ryhmän miesten keskuudessa monesta syystä. Pääasiassa siksi koska hän oli ollut joukon ainoa nainen, mutta myös siksi, että tämä oli ollut ulkomuodoltaan hyvinkin eksoottinen. Pehmeän oranssin väriseen turkkiin ei törmännyt ihan jokapäivä, mutta niihin syvänsinisiin silmiin törmäsi sitäkin harvemmin. Throttle muisti lukeneensa joskus jostain, sinisen sävyn olevan niinkin ainutlaatuinen, että sitä tapasi vain noin yhdellä kymmenestä miljoonasta hiirestä.
Ja tämä tyttö sanoo, että hänellä se kulkee suvussa…
” Onko useammallakin perheenjäsenelläsi siniset silmät?” Kultainen hiiri ei voinut peittää kiinnostustaan, vaikka tiesi saavansa suurikokoiselta aseveljeltään likaisen katseen siitä hyvästä.
Aisha nyökkäsi. ” Lähes kaikilla. Se on meidän geenissämme dominoiva alleeli.”
” Ah mikäh?” Vinnie kysyi mumisten, suu täynnä viimeistä hotdogiaan.
Modo yritti potkaista miestä uudestaan, mutta tämä arvasi iskun tulevan ja siirsi jalkaansa nopeasti. Valkea hiiri virnisti voittoisasti veljensä suuntaan. Harmaaturkkinen mies vastasi ystävänsä virneeseen, suopealla hymyllä, ennenkuin kiskaisi hännällään napakasti tämän tuolin jalasta. Vincent litistyi pöydän reunan ja tuolin selkämyksen väliin. Nopea isku vatsaan oli nostaa hänen vatsalaukkunsa sisältöä näytille. Mieshiiri tönäisi itseään kauemmas ja nielaisi.
” Kiitti vaan, veikka, mutta mä en oo lehmä. Syön ruokani yhen ainoon kerran.” Vinnie tuhahti.
” Ihanks totta? Empä ois arvannu. Käytöstavat on ainaki samanlaiset.”
” Modo...” Charley varoitti miestä lempeästi.
Heillä meni niin hyvin. Ensimmäistä kertaa Aisha puhui toisten hiirten seurassa vapaaehtoisesti. Olisi sääli, jos he joutuisivat palaamaan entiseen, vain koska harmaan jättiläisen ja valkoisen hiiren käsitykset käytöstapojen tärkeydestä erosivat.
” Sori, Charley-rouva. Sori, veikka.”
” Ei muistella pahalla.” Valkea marsilainen totesi ja röyhtäisi komeasti.
Modo siristi ainutta silmäänsä, mutta päätti ihmisystävänsä mieliksi olla reagoimatta.
Charley tuli joukon luokse käsissään kaksi kukkuroilleen lastattua lautasta. Hän laski niistä toisen Aishan eteen, ennen kuin istuutui itse.
” Käy kiinni.” Nainen ohjeisti.
Hopeaturkkinen hiiri tarttui haarukkaansa ja seivästi sillä kurkunpalan. Mieshiiret seurasivat naisten ruokailua, peitellen ihmetystään kotikalja pullojensa taakse, Aishan pistäessä epäröimättä suuhunsa kaiken, minkä lautaseltaan löysi.
Heidän ihmisystävänsä oli heidän yhteiselonsa aikana tarjonnut miehille, jos jonkinlaisia telluslaisia ruokalajeja. Ja vaikka suurin osa oli ihan syötävää, lajin, jonka intohimona oli peittää lähes kaikki juustolla, ruokiin oli suhtauduttava aina varauksella. Liian monta kertaa, joku hiiristä oli käynyt naisen jääkaapilla, ottanut sieltä itselleen hiukopalan ja puraissut sitä pahaa-aavistamattomana, vain huomatakseen sen sisältäneen juustoa.
Aisha ei tietenkään tiedä sitä, eikä siksi osaa varoa, Throttle ajatteli. Hän päätti varoittaa tyttöä salakavalista ihmisruuista, heti kun tämä uskaltaisi olla heidän seurassaan ilman Charleyn henkistä tukea. Ihmisnainen ei pitäisi siitä, että mies yrittäisi pelotella Aishaa olemaan skeptisempi telluslaisen murkinan suhteen, mutta kultaturkkinen johtaja koki marsilaisena, juustosta varoittamisen olevan lähes kansalaisvelvollisuus.
Mä ainakin olisin arvostanut, jos mua olisi varoitettu. Olisi jäänyt monta inhottavaa kokemusta kokematta.
Modo tarkkaili naisten annoksia hiukan huolestuneesti. Hän oli maistanut punatukkaisen mekaanikon ”kasvissekoituksia” useampaan otteeseen ja todennut, ettei eri vihreän sävyisten lehtien syöminen täyttänyt juuri lainkaan. Ne vain ratisivat pureskellessa ja tarttuivat jokaiseen hampaanväliin. Mies muisti myös kuulleensa salaatin olevan hyvä ateriavaihtoehto laihduttajille. Miksi? Koska ruumis sai siitä käsityksen, että oli syönyt jotain, vaikka tosiasiassa yli puolet jäi jumiin suuhun?
Harmaan hiiren huoli kasvoi, kun Charley työnsi tyhjän lautasensa sivuun kylläisen näköisenä. ” Huhhuh. Kiitokset kokille, eli minulle!” Hän naurahti.
” Siinäkö kaikki?” Modo ihmetteli ääneen.
Nainen katsoi hämmästyneenä kookkaaseen hiirimieheen. ”Kuinka niin? Onko sulla vielä nälkä?”
” Ei, kun… Krhm.. Ei mitään..” Mies vaihtoi asentoa, muiden tuijottaessa häntä ihmeissään.
” Ookeei?” Charley kurtisti otsaansa ja kääntyi sitten pienikokoisen hiiren puoleen. ” Entäs sulla? Haluatko vielä jotain muuta?”
Aisha pudisti päätään työntäessään viimeisen tomaatinlohkon suuhunsa.

Hiirimiehet päättivät jäädä tallille loppupäiväksi hengailemaan, nyt kun Aisha suostui jopa reagoimaan heidän läsnäoloonsa, muulla kuin vapinalla. Hiirineito katseli yhä mieluummin Charleyn huonekaluja ja tapetteja, kuin miehiä (mitä Vinnie ei voinut parhaimmallakaan tahdolla ymmärtää. Sillä kuka muka valitsisi vanhan nuhjuisen sohvan, hänen komeiden kasvojensa sijasta?), mutta osallistui keskusteluun itsenäisesti ja (lähes) pakottamatta.
” Miltä aavikolta sä etsit sitä hiekkakurttua?” Throttle kysyi arkiseen sävyyn. Hän tiesi liian innokkaan tenttaamisen olevan hiukan riskaabelia, Aishan vihdoin osoitettua pieniä merkkejä luottamuksesta. Marsilainen ei kuitenkaan voinut estää itseään. Liika epävarmuus tytön luotettavuudesta (enemmänkin pelko tämän mahdollisesta petoksesta), kun tämä asui Charleyn luona, joka sattui olemaan hiirten ainoa varustaja planeetalla, kaihersi kolmikon johtajan mieltä. Ilman ihmisnaista miehiltä loppuisi ruoka ja vesi lähes välittömästi. Puhumattakaan siitä, kuinka huonoon kuntoon heidän moottoripyöränsä menisivät ilman heidän mekaanikkoystävänsä jatkuvia huoltoja.
” Apolsulcista.” Hiirineito vastasi.
” Apollinarisista?”
Aisha nyökkäsi.
” Missä se on?” Vinnie kysyi.
” Lucusissa.” Hopea ja kultaturkkinen hiiri vastasivat yhtä aikaa, mikä sai tytön punastumaan kevyesti.
” Me ajettiin siitä läpi, sillon ku haettiin Charley takasin niiltä santapiraateilta.” Throttle muistutti, nuorempaa hiirtä.
” Se on aika kaukana Gusevista...” Modo totesi toruvalla äänensävyllä.
Ei ihme, että Aisha oli jäänyt raidereiden haaviin. Turva-alueelta poistuminen ilman kunnollista varustusta, kulkupeliä tai saattajaa oli suorastaan itsetuhoista. Miten tyttö oli edes päästetty lähtemään, oli Modosta ihan käsittämätöntä.
Joku ei nyt kyllä hoida työtään kunnolla.
Aishan suupielet kääntyivät pienesti ylöspäin. ” En minä asunut yhdelläkään Gusevin leireistä. Tai millään muullakaan pakolaisleirillä sen puoleen.”
Miehet loivat toisiinsa kummastuneita katseita. Ei asunut yhdelläkään pakolaisleirillä? Aishan heiveröisen ulkomuodon huomioon ottaen, ei ollut paljoa mitä hänenkaltaisensa tyttönen saattoi sodan jaloissa tehdä.
” Missä sä sitten asuit, Aisha-neiti?” Harmaa hiiri kysyi kiinnostuneena.
Marsilaisnaisen hymy leveni hiukan. ” Vähän siellä täällä.” Hän kohautti olkiaan.
Mieshiiret pysyttelivät hiljaa. He olivat oppineet, Aishan usein jatkavan puhumista, jos ei ihan heti vastannut.
” Olin osa erästä ryhmää, joka pyrki säilömään näytteitä Marsin faunasta ja floorasta. Että olisi edes jotain, josta lähteä rakentamaan ekosysteemejä uudelleen. Tiedättehän?” Aisha puhui hiljaa.
Miehet eivät tienneet mitä vastata. Sotilaina, he olivat aina keskittyneet sodassa plutolaisia vastaan konkreettiseen taisteluun, uhraten hyvin vähän ajatusta jälkimainingeille. Taistelut oli taisteltava yksi kerrallaan ja totta puhuen oli helpompi elää hetkessä, kuin epävarmassa huomisessa. Tulevaisuus, kun ei näyttänyt mitenkään valoisalta, päättyi sota sitten kenen tahansa voittoon.
Mars oli köyhdytetty. Lähes kaikki luonnonvarat revitty, kansat tapettu. Elämälle välttämätöntä vettä, ei juuri missään. Vain kourallinen kasveja ja eläimiä, jotka taistelivat eloonjäämisestään. Marsilaisten voitto olisi yhtä köyhä kuin tappio. Sillä mitä vapaudella tekisi, jos se tarkoittaisi vain erilaista kuolemaa?
” Mitä erikoista on yhessä kasvissa?”
Throttle ja Modo huokasivat syvään. Jätä Vinnien huoleksi avata suunsa ihan väärällä hetkellä ja sanoa sitten vielä jotain yhtä ajattelematonta. Monesti valkoisella hiirellä oli ihan konkreettista sanottavaakin. Hän ei vain osannut muotoilla sitä niin, ettei se olisi kuulostanut tylyltä ja oppimattomalta.
” Mitä erikoista on yhdessä missään? Ei välttämättä mitään. Mutta jos se on olemassa, sillä on oltava tarkoitus.” Aisha loi hellän katseen sen nojatuolin käsinojaan, jossa Vincent istui.  ” Minä halusin löytää hiekkakurtun, koska se on osa sitä Marsia, joka kukoisti ennen plutolaisia. En halunnut sen katoavan, häviävän plutolaisten mukana. Kuolevan lopun Marsin kanssa.”
Aisha kuulosti niin surulliselta, että Modon olisi tehnyt mieli mennä kietomaan kätensä tämän olalle lohduttavasti. Mies kuitenkin arveli, ettei tyttö reagoisi hänen läheisyyteensä toivotulla tavalla.
” MODO! THROTTLE! JOKU!” Kuului Charleyn ääni jostain huoneen ulkopuolelta. ”TARTTISIN VÄHÄN APUJA TÄÄLLÄ!”
Harmaa hiiri oli nousemassa, mutta Vinnie ehti ensin.
” Älä turhaan nouse, veikka. Joku hoitaa tämän.”

Valkea marsilainen astui olohuoneesta käytävälle ja huomasi Charleyn makuuhuoneen oven olevan raollaan. Hempeän vaaleansiniset seinät uivat keinotekoisessa valossa, miehen kävellessä huoneeseen. Lattialla monivärisen maton päällä ja vieressä, oli kamalasti erilaisia laatikoita. Pahvisia, muovisia, läpinäkyviä, umpinaisia, värillisiä, kuvioituja, nelikulmaisia ja pyöreäreunaisia. Ihmisnainen seisoi laatikkomeren toisella puolen vaatehuoneen ovella.
” Saatko tuon alas?” Charley kysyi.
Vinnie koikkelehti laatikoiden välistä naisen luokse ja katsoi tämän osoittamaan suuntaan. Vaatehuoneen ylähyllyllä, tilkkupeiton ja viikattujen liinavaatteiden välissä oli kulunut nahkainen matkalaukku. Miehen oli pakko kurotella varpaillaan yltääkseen siihen, mutta saatuaan laukkua hieman eteenpäin, hänen oli helppo nostaa sitä pohjasta ja lopulta tarttua sivulla olevaan kahvaan.
” Kiesus nainen, mitä sulla on täällä säilössä? Tiiliskiviä?” Vinnie puhisi.
” Ei nyt sentään.” Charley nauroi. Hän yritti tarttua matkalaukun kahvaan, mutta vaaleaturkkinen hiiri ei ollut huomaavinaankaan häntä ja kuljetti laukun laatikoiden ohi, naisen sängylle.
” Täällä on isoäidin vanhoja mekkoja, neljä- ja viisikymmentä luvulta. Hän oli yhtä pienikokoinen kuin Aisha, ennen äitini syntymää.” Nainen napsautti kevyesti tummuneet metallilukot auki. Matkalaukun kansi pompahti auetessaan paljastaen erivärisiä ja -kuvioisia kankaita sisuksistaan.
” Joku näistä siis sopii hänelle aivan varmasti.” Charley nosti yhden mekoista käsivarsilleen ja mittaili sitä katseellaan tyytyväisenä. Hänellä ei ollut enää alushametta, joka olisi kuulunut laittaa niiden alle, sen päädyttyä vahingossa laatikkoon, jonka hän oli luovuttanut mieshiirten käyttöön. Miten hänen marsilaiset ystävänsä olivat saaneet tehtyä siitä niin hienojakoista pulveria, tulisi aina ihmetyttämään häntä.
Maali oli ilmeisesti aina maali, vaikka olisikin jo melkein lakannut olemasta.
” Mitäs tää nyt on? Lahjotat tytölle kokonaisen matkalaukullisen vaatteita, etkä mulle koskaan anna mitään.” Vinnie sanoi muka loukkaantuneena. ” Vähän kyllä nyt koskee, söpöliini.” Valkea hiiri puristi kädellä rintaansa, teeskennellen kipua.
” No anteeks, ettei isoäiti käyny läpi Arnold Schwarzenegger-vaihetta.” Nainen tyrskähti.
” Vaikka olisikin, epäilen silti vahvasti, että olisivatko ne vaatteet menneet mulle. Mun kroppa on kuiteski universumin upein ja ainutlaatuisin.” Vincent nosti oikean hauiksensa näytille. Hän liikutteli kyynärvarttaan siten, että hauislihas pullistui ja laskeutui tasaiseen tahtiin.
” Nojoo, voin vaan kuvitella kuinka mahdotonta sun on löytää mitään, joka menisi ton sun turvonnen pään yli.” Charley tökkäisi Vinnietä kevyesti nenään.
” Hei!”
” Tules nyt.” Nainen sanoi huvittuneena. ” Mennään katsomaan, ettei Throttle kuulustele Aishaa liian rankasti” Vihreäsilmäinen ihminen tarttui valkoista marsilaista kädestä ja veti tämän mukanaan ulos huoneesta.

Illan tullen naiset vilkuttivat hyvästit miehille.
” Nähdään huomenna!” Charley huusi prätkien jyrinän ylitse. Hän seurasi hetken katupölyn kieppumista, kunnes kääntyi tallin oven varjossa seisovan Aishan puoleen.
” Ei ollut paha, eihän?” Nainen hymyili toiselle, heidän astuessaan yhdessä sisään.
” He ovat.. Aikamoisia.” Hopeaturkkinen marsilainen myönsi nyökkien. ” Niin, tuota.. Miehisiä.”
Charley tirskahti. ” Voi sen kai noinkin sanoa.”
Päivä oli mennyt hyvin. Paljon paremmin, kuin ihmisnainen oli edes uskaltanut kuvitella. Kyllä, Aisha oli vielä hieman jäykähkö, eikä katsonut mieshiiriä silmiin, muttei sentään enää sulkenut näitä ulkopuolelle.
Kyllä tää tästä. Kunhan hän tottuu jätkiin, kaikki muuttuu vielä.
Hän kutsuisi jätkät vastedes joka päivä lounaalle tai päivälliselle luokseen, jotta Aisha oppisi tuntemaan hänen ystävänsä ja rentoutumaan heidän seurassaan.
Charley ei ollut kertonut vielä marsilaisille tovereilleen, mutta hänellä oli omat syynsä, miksi hän koitti siedättää tyttöä heihin niin kovasti. Nainen oli nimittäin kutsuttu Dearborniin, The Ford Of Technology-tapahtumaan esittelemään rakentamaansa moottoripyörää. Pyörän harvinaislaatuinen, naisen itse kustomoima moottori oli herättänyt mielenkiintoa monissa hänen kollegoissaan ja moottorimaailman suurnimissä jo Washingtonissa, joten punatukkainen mekaanikko ei ollut lainkaan hämmästynyt, kun Ford oli kutsunut hänet.
Hän joutuisi jättämään Chicagon ainakin neljäksi päiväksi, jolloin Aishan olisi oltava yksin mieshiirten kanssa. Ellei sitten Limburger saanut torniaan ja siirrintään sitä ennen siihen kuntoon, että tytön saattoi lähettää takaisin kotiin Marsiin. Charley todella epäili jälkimmäistä. Osatkoonkin koota sen tornin, vaikka silmät ummessa, oli silti joitain asioita, joita edes parhaimmat rakennusmiehet eivät voineet mitenkään nopeuttaa.
Ihme, ettei se turvonnut turska ole pakottanut Karbunklea keksimään itselleen pika-rakentajaa…
Charley sulki tallin oven ja lukitsi sen, Aishan seuratessa vierestä. Hopea marsilainen ei ollut luikahtanut omaan huoneeseensa piiloon, joten nainen oletti tämän odottavan siihen häneltä lupaa.
Tästäkin me voisimme opetella eroon.
Aisha ei tehnyt mitään, ellei Charley ohjeistanut häntä. Syönyt, juonut tai pitänyt muutenkaan huolta itsestään.
Jos unohtaisin sanoa hänelle hyvää yötä, menisikö hän sitten edes nukkumaan? Hän pohti.
” Menen nyt nukkumaan. Tarvitsetko vielä jotain?” Nainen kysyi hiireltä, joka pudisti päätään.
” Näin on ihan hyvä.” Tämä vakuutti.
He menivät yhdessä yläkertaan.
Nähdessään käytävän päässä huoneensa avonaisen oven ja siellä vallitsevan sekasorron, Charley muisti mekot.
” Odota hetki! Mulla on sulle jotain.” Nainen virnisti salamyhkäisesti. Hän kiiruhti hakemaan täpötäyden matkalaukun sängyltään ja raahasi sen vierashuoneeseen Aishan luo.
” Tässä-” Vihreäsilmäinen ihminen pamautti laukun lattialle. ” On vaatteita, joiden pitäisi olla sun kokoasi. Ne ovat tyyliltään hieman.. vanhahkoja, sekä kevyesti kulahtaneita...” Charley nosti esille vaalean mekon, jonka valkoinen pohjaväri oli ajan kellastama. Punaiset ruusut vihreine köynnöksineen, olivat myös menettäneet väriään. ” Mutta jos ne pesee ja silittää, niistä tulee varmasti käyttökelpoisia.”
Aisha otti askeleen lähemmäs ja silitti varovaisesti naisen pitelemän mekon pintaa.
” Ihana..” Hän henkäisi. ” Ne ovat upeita, Charley! E-en..En mitenkään voi ottaa niitä...”
” Höpsistä! Nämä ovat olleet mulla säästössä kauan aikaa. Olisin varmaan luopunut niistä jo ajat sitten, mutten kehdannut heittää niitä pois silloin kun äiti vielä eli ja sen jälkeen.. Noh ei ole tullut paljoa siivottua.” Charley hymyili hiukan surullisesti.
Hän tai hänen äitinsä eivät kumpikaan olleet välittäneet mekoista tai hameista sen kummemmin. Isoäidin mentyä, mekot olivat menneet hänen äidilleen, mutta tämä oli antanut ne välittömästi tyttärelleen. Nainen oli koittanut käyttää niitä ja pitänyt jopa muutamaa esillä vaatekaapissaan, mutta oli hyvin nopeasti todennut, etteivät ne vain yksinkertaisesti olleet hänen tyyliään.
Charley hätkähti, kun tunsi yhtäkkiä kapeat kädet ympärillään. Aisha oli kietonut hänet yllättävän tiukkaan syleilyynsä. Ihmisnainen seisoi hetken hämillään, mutta kietoi sitten omat kätensä pienikokoisen marsilaisen ympärille. Tytön turkki oli samettinen naisen sormien alla ja tämän vetäytyessä irti, katsomaan häntä valtavilla turkooseilla silmillään, Charley huomasi jälleen ajattelevan hiirineitoa jättiläiskokoiseksi kasvaneena nukkena.
Kuin marsilainen Barbie, hän ajatteli hymyillen.
Ihmisnainen irrotti otteensa, samaan aikaan marsilaisen kanssa.
” Hyvää yötä, Aisha.”
” Hyvää yötä, Charley.”

Kuullessaan Charleyn painavan huoneensa oven kiinni perässään, Aisha huokasi syvään ja heittäytyi sängylle selälleen.
Vihdoinkin!
Hän oli varma, että oli saanut lähes kiinni siitä tapahtumasta, joka sai hänen kätensä kihelmöimään hermostuksesta, ennenkuin Charley oli tullut kertomaan miesten tulosta.
Throttle, Modo ja Vinnie, nainen muistutti itseään. Hänen ihmisemäntänsä parhaat kaverit. Miksi he kuulostavat niin tutuilta?
Aisha oli heti ensimmäisenä päivänä huomannut mieshiirissä jotain tuttua, muttei ollut voinut katsoa näitä tarpeeksi tarkasti, muistaakseen missä oli heihin aiemmin törmännyt. Edes tulevaisuudesta ei ollut hyötyä. Miesten päätökset pysyivät suht samana, joten aikahäiriöitä ei ollut paljoakaan, mutta he olivat jatkuvasti joko liikkeessä tai kumartuneena jonkun asian (yleensä prätkiensä) äärelle, mikä teki kasvojen tarkkailusta lähes mahdotonta.
Hopeaturkkinen hiiri oli yrittänyt niin pitkään, kunnes oli tuntenut kuminauhamaisen paineen päänsä ympärillä. Se oli merkki, joka kertoi, että oli parasta lopettaa, ennen kuin rupeaisi todella koskemaan.
Juuri kun hän oli luopunut hiirimiesten tarkkailusta, kihelmöinti ilmestyi. Aluksi Aisha oli luullut sen johtuvan nimenomaan siitä, että hän oli lopettanut. Mutta nyt kun hän oli tavannut miehet jälleen, eikä se ollut pahentunut, marsilainen tiesi, ettei Modo, Throttle tai Vinnie ollut syy hänen hermostukseensa.
Jokin oli sysännyt liikkeelle tapahtuman, joka tulisi vaikuttamaan häneen negatiivisesti, mutta hän ei tiennyt mikä se jokin oli tai mikä oli se tapahtuma, joka oli saanut alkunsa keskiviikko iltana.
Vielä on liian paljon kesken. Liikaa tekemättömiä päätöksiä, liikaa tapahtumia tapahtumatta ennen sitä onnetonta, joka minua jo itsestään varoittaa.
Aisha inhosi näitä välitiloja. Aikaa nykyisyyden ja tulevan onnettomuuden välillä. Se muistutti häntä aina siitä, kuinka aika ei ollut kenenkään kontrolloitavissa ja vaikka hän, kuinka tarkkaili tulevaisuutta, hän ei voinut estää tapahtumien kulkua. Aisha saattoi seurata aikaa pidemmälle, kuin kukaan toinen ja oli silti jumissa siinä samassa tarkkailijan roolissa, kuten kaikki muutkin.
Hopeaturkkinen nainen sulki väsyneenä silmänsä.
Nukkuako vai etsiäkö katastrofeja tulevaisuudesta?
Vain toinen lupasi lepoa, jota hän todella kaipasi. Mieshiiret eivät ehkä olleet vastuussa tapahtumasta, joka ravisuttaisi hänen tulevaisuuttaan niin, että kädet vapisivat sen takia jo, mutta Aishan hermot olivat silti olleet tänään raastetta.
He eivät tahdo tai aio minulle mitään pahaa. He eivät tahdo tai aio minulle mitään pahaa. Nainen oli toistanut sitä mantrana itselleen koko päivän, sekä Charleyn, että hänen omalla äänellään.
Kaikki eivät ole kuin Pike. Aisha nielaisi vaikeasti. Jopa miehen nimen ajattelu sai hänen kehonsa kangistumaan kauhusta. Hiirineito vetäisi muutaman syvän hengenvedon, puhaltaen uloshengityksellä pidempään, saadakseen kehonsa rauhoittumaan.
Olen ihan turvassa. Pelko on kuviteltua. Se on vain päässäni, eikä ole todellinen. Kaikki on hyvin.
Se vei useamman hetken, mutta lopulta Aisha tunsi paniikin vetäytyvän rinnastaan ja hermostuksen poistuvan jokaisen hengenvedon myötä.
On varmaan paras olla ajattelematta heitä, hän tuumasi. Charley oli sitkeä vakuutteluissaan, eikä marsilaisnaisella ollut syytä epäillä tätä valehtelusta, mutta vieraat miehet saivat hänet aina nykyään suunniltaan. Ehkä jonain päivänä niin ei enää olisi ja ehkäpä Aisha todella voisi ystävystyä kolmikon kanssa.
Tarvitsen vain vähän aikaa tottua, kuten Charley sanoi.
Hopeaturkkinen marsilainen painoi kätensä kiivaasti pamppailevan sydämensä päälle. Oli aika vaihtaa turvallisempiin ajatuksiin. Kuten siihen, mihin ihmeeseen hänen sormuksensa oli kadonnut. Aisha oli satavarma, että oli letittänyt sen kiinni hiuksiinsa, ennen lähtöään, mutta herättyään, sekä letti, että sormus olivat olleet poissa.
Tiedän, ettei keräilijä löytänyt sitä. Tunsin sen takaraivossani vielä silloinkin, kun hän luovutti minut Grana Padanolle.
Aisha hengähti syvään. Olisi joskus ollut niin hyödyllistä nähdä menneisyyteenkin. Hän oli kyllä yrittänyt etsiä sormusta tulevaisuudesta, mutta nähnyt vain kasoittain betonimurskaa.
Ei auta kuin toivoa, että joku löytää sen, minä näen sen ja kerkeän paikalle ennen sitä.
Hiirinainen pohti vielä hetken suunnitelmaa sormuksensa suhteen, mutta lopulta väsymys sai ylivallan ja hän vaipui syvään uneen.

Tää tarina on loistava . Aishalla ja jätkillä näyttää alkavan synkata aikast nopeasti. Tykkään

Kiitos paljon :3
Itestä ainaki vaikee kuvitella et jätkiin ei tykästyis ennemmin tai myöhemmin

Ole hyvä vain :3. Toi on kyl totta