Dungeons & mice (S)

Nimi: Dungeons & mice
Genre: toiminta/fantasiaseikkailu
Age: S
Yhteenveto: Mitä tapahtuu kun Prätkähiiret päätyvät seikkailemaan Chicagoon joka on Leipäjuuston ansiosta muuttunut keskiaikaiseksi fantasiamaailmaksi.
Varoitus: Haavoittuneita sotureita ja lievää veren vuodatusta.
Huomio: En omista Prätkähiiriä. Pidän vain hauskaa.
Kiitos Lil hossille aloitus avusta Very Happy

Prätkähiiret Marsista
Dungeons & mice


- Selitääkää mulle vielä kerran. Miks me edes suostuttiin tähän? Vinski kysyi ähkäisten.
- Heh yleensähän sä olet valmis auttamaan neitoa hädässä, Moto naurahti.
- Joo mutta en kellarin tyhjentämisessä! Vinski ärähti ja yritti saada parempaa otetta pahvilaatikosta jota hän kantoi portaita ylös.
Santtu oli saanut päähänsä tyhjentää kellarin tämän keväisen suursiivouksen yhteydessä ja oli pyytänyt hiiriä avuksi. Kolmen raamikkaan hiiren avulla siivous sujuikin aika nopeasti, vaikka Vinski valittikin vähän väliä. Pojat kantoivat vanhoja pahvilaatikoita ylös ja Santtu teki inventaariota laatikoiden sisällöstä. Vinski pudotti laatikon Santun eteen ja pyyhki hikeä otsaltaan.
- Mitä näis boxeissa edes lähinnä on? hän kysyi.
- Enimmäkseen vanhoja vaatteeita, Santtu totesi ja avasi laatikon.
Sitten hän henkäisi hämmästyneenä.
- Ei voi olla totta! Santtu huudahti.
- Mitä? Mikä se on? Vinski kysyi kummastuneena.
Santtu ei heti vastannut vaan kaivoi laatikosta esiin sudenkorennonsiivet, koruja, parin haltijan korvia, vihreän mekon, turkoosin huivin ja vihreät nauhasandaalit.
- Luulin heittäneeni tämän menemään, hän henkäisi.
Vinski tuijotti pukua kummastuneena mutta ei ehtinyt kysyä mitään, kun Turbo ja Moto kiipesivät ylös portaita.
- Mikä toi on? Moto kysyi nähdessään puvun.
Santtu nosti katseensa hiiriin hymyillen.
- Tää on mun vanha larppauspuku, hän selitti.
- Siis mikä? Turbo kysyi.
- Larppauspuku eli live action roolipeli puku. Mä olin keiju, Santtu selitti.
- Roolipeli? Niin ku Dungeons & dragons vai? Vinski kysyi.
Santtu nyökkäsi. Ennen kuin hän ehti selittää tarkemmin ulkoa kuului räjähdyksiä ja karjuntaa. Hiiret säntäsivät ikkunalle ja katsoivat ulos. He olivat tuskin uskoa silmiään. Last Chancen korjaamoa kohti lensi ihka elävä lohikäärme.
- Tais mennä ritarileikiksi tää korjaamon pelastus, Turbo totesi.
- Valmiina turnajaisiin, jätkät? Moto kysyi.
- Me suojellaan sua, lady Santtu, Vinski virnisti.
Santtu pyöräytti silmiään ja puisteli päätään huvittuneena. Hiiret loikkasivat prätkien selkään ja kaasuttivat.
- Ja eiku...Turbo aloitti.
- HANAT AUKI!!! kaikki huusivat ja kaahasivat ulos korjaamolta.

Osa 2
Lohikäärme syöksyi kohti korjaamoa valmiina syöksemään tulta, kun hiiret kaahasivat paikalle. Se ei kuitenkaan isoa liskoa paljoa hätkäyttänyt vaan se syöksi valtavan tulipallon kohti korjaamoa.
- Tulisuojakuvio 22! Turbo huusi ja painoi nappia prätkän kojelaudassa.
Saman tekivät Moto ja Vinski ja prätkien eteen ilmestyivät tulen kestävät teräskilvet. Vinski virnisti.
- Mikä hätänä? Etsä parempaan pysty, pippurihönkä? hän härnäsi.
Sitten hiiret lähtivät liikkeelle ja lohikäärme lähti perään.
- Meidän on saatava toi jättiläisvaraani pois taistelukentältä. Ehdotuksia? Turbo kysyi.
Moto vilkaisi ylös läheiselle katolle ja huomasi vesitornin.
- Hei, mulla tais välähtää. Pitäkää te toi tabascokurkku kiireisenä. Mä hoidan tän, hän sanoi ja ajoi talon seinää pitkin katolle.
Turbo ja vinski nyökkäsivät ja painoivat kaasua. Katolla Moto oli päässyt vesitornin luo. Hän ampui kiintokoukun pilariin ja alkoi kaahata ympyrää. Köysi kiertyi yhä tiukemmin ja tiukemmin pilarien ympärille ja lopulta pilarit murtuivat. Vettä täynnä oleva vesitorni kaatui ohi lentävän lohikäärmeen niskaan ja iski sen maahan. Moto loikkasi prätkän kanssa alas katolta ja Turbo ja Vinskikin ajoivat paikalle. Moto kiipesi tajuttoman lohikäärmeen ruhon päälle ja nosti nyrkkinsä ilmaan aivan kuin pitelisi miekkaa.
- Tervehtikää barbaari Motoa! hän huusi juuri kun lohikäärme katosi hänen altaan valonvälähdykseen.
Moto laskeutui jaloilleen ja näytti hämmästyneeltä.
- Mitä just tapahtu? hän ihmetteli.
Turbo näytti mietteliäältä.
- En tiedä teistä, jätkät, mut musta tää haiskahtaa Leipäjuustolle, hän sanoi.

Samaan aikaan Leipäjuuston tornissa tuttu roistokaksikko seisoi erikoisen näköisen laitteen ääressä.
- Tämä sinun fantasian muuntajasi näyttää toimivan aika hyvin, parahin proffa, Leipäjuusto totesi, kun näytölle ilmestyi sama lohikäärme jonka kanssa Prätkähiiret olivat hetki sitten taistelleet.
- Aivan, teidän fantasiasuutenne, Nuikki sanoi.
- Mutta ongelma on siinä ettei tuo iso lisko riitä tekemään niistä vietävän viiksiturvista selvää jälkeä, Leipäjuusto huokaisi turhautuneena.
- Kutsummeko siis örkkiarmeijan, teidän keskiaikaisuutenne? Nuikki kysyi ja venytteli sormiaan.
- Ei ei ei. Tarvitsemme jotain isonpaa. Jotain mahtipontisempaa. Jotain...Leipäjuusto ei saanut lausettaan loppuun kun Rasvanahka pelmahti paikalle mukanaan iso pelilaatikko jonka kannessa luki Dungeons & Dragons.
- Hei, pomo. Tsekkaas mitä mä löysin yhest osto ja myynti liikkestä tost läheltä. Vaikuttaa aika makeelta peliltä, Rasvanahka sanoi.
Leipäjuusto kääntyi ympäri aikomuksenaan haukkua pölkkypäinen kätyrinsä maan rakoon mutta huomasi sitten pelin kannessa olevan kuvan. Lihaksikas nuori mies lannevaatteissa, saappaissa ja kypärässä taisteli yksin epäkuolleiden armeijaa vastaan takanaan paaluun sidottu nuori nainen. Leipäjuuston silmät alkoivat loistaa.
- Siinä se on! Nuikki, muuta Chicago tämän pelin maailmaksi. Se kyllä tekee niistä hiiristä selvää, hän naureskeli.
- Kyllä, teidän tyrmäisyytenne, Nuikki sanoi virnistäen.
Hän otti pelilaatikon, asetti sen fantasian muuntajan valokeilaan ja alkoi naputella näppäistöä. Leipäjuusto virnisteli häijysti.

Prätkähiiret ajoivat juuri kohti Santun korjaamoa, kun kaupunki heidän ympäriltään katosi ja muuttui metsäksi. Kolmikko pysähtyi ällistyneenä.
- Mitä just tapahtu? Moto kysyi hämmästyneenä.
- Joo kuule en kyl tiedä, Turbo sanoi yhtä hämmsätyneenä.
- Tota, jätkät. Vilkaskaas prätkiä, Vinski huomautti.
Moto ja Turbo katsoivat prätkiään ja tajusivat että ne olivatkin hevosia. Turbon ratsu oli ruskea ori jolla oli valkoinen viiru turvassaan, Moton ratsu oli yön musta ja Vinskin vaalean harmaa. Myös jätkien vaatteet olivat muuttuneet. Turbolla oli yllään vihreä t-paitahihainen tunika, pitkät ruskeat trikoot, ruskeat kengät, hänen vyöllään roikkui miekka ja selässä oli jousi ja nuoliviini. Motolla oli nyöritetyt turkissaappaat, metallivyöllä varustettu lannevaate, metallinen rintapanssari, pitkä tummanpunainen viitta ja pitkä miekka roikkui hänen selässään. Mekaaninen käsi muistutti ritarin haarniskan käsivartta. Vinski oli puettu mustiin kääntövarsisaappaisiin, mustiin trikoihin, mustaan pitkähihaiseen tunikaan ja mustaan huppuviittaan. Vyöllä hänellä oli pieni pussi ja veitsi. Hiiret katsoivat toisiaan ällistyneinä.
- Jotakin on tekeillä. Tietäis vaan mitä, Moto totesi.

Osa 3
Hiiret katsoivat toisiaan ällistyneinä. Mitä ikinä olikaan tapahtunut, he olivat ihan pihalla.
- Kantsis ehkä mennä Santun luo. Se ehkä osaa selittää, Turbo sanoi ja kannusti ratsuaan.
Moto ja Vinski seurasivat perässä. Pian he saapuivat aukealle, jonka keskellä oli valtava tammi. Sen paikalla oli vielä hetki sitten ollut korjaamo. Vinski ratsasti puun luo ja huikkasi:
- Santtu! Santtu, ooksä täällä?
Juuri silloin puun kolosta lennähti esiin pikkuriikkinen keiju. Pojat tuijottivat Santtua suu auki.
- Mitä sulle tapahtu? Vinski kysyi.
- Sitä mäkin ihmettelen. Mä aioin vaan kokeilla sopiiks se keijupuku vielä ja seuraavaks korjaamo muuttuu puuksi ja mä kutistun keijuksi, Santtu sanoi.
Juuri silloin ilmasta kuului karjaisu ja kaikki katsoivat ylös. Aukeaman yli lensi lohikäärme. Metsässä kuului hiljainen pan-huilun soitto ja pensaikosta loikkasi esiin satyyri. Puusta puuhun loikki nuoria tyttöjä.
- Lohikäärmeitä. Satyyrejä. Nymfejä. Mä olen keiju. Hei, mä taisin tajuta! Santtu huudahti äkkiä.
Hiiret katsoivat häntä kysyvästi.
- Me ollaan Dungeons & dragons-pelissä. Chicago on muuttettu keskiaikaiseksi fantasiamaailmaksi, Santtu selitti.
- Ja mistä vetoa, et kalakukko on tän takana, Moto totesi.

Osa 4
Nelikko lähti kulkemaan polkua pitkin. Matkalla Santtu selosti tietoja Dungeons & Dragons-pelistä ja pelihahmoista jotka hiiret olivat saaneet.
- Turbo on seikkailija. Aika monesti seikkailija on köyhä maalaispoika joka on alunperin lähtenyt tekemään jotain aivan muuta kuin mihin lopulta päätyy. Joskus seikkailija saattaa olla roistojen perään lähtenyt prinssi, Santtu selitti ja kääntyi sitten Moton puoleen.
- Sä oot barbaarisoturi. Sankari joka on aika usein lähtenyt matkalle aikomuksenaan kostaa vihollisille joko morsiamen surmaamisesta tai koko kotikylän polttamisesta. Pelihahmo osaa olla raaka mutta sillä on kuitenkin kultainen sydän, hän sanoi.
Moto nyökkäsi virnistäen. Pelihahmo ei kuulostanut yhtään hullummalta. Santtu kääntyi Vinskin puoleen. Vinski näytti innostuneelta.
- No mikä mä olen? Salamurhaaja? Ninja? Mikä? hän kysyi.
- Sori sä oot varas, Santtu totesi.
Vinski irvisti tuskaisesti. Santtu ei kuitenkaan ehtinyt selittää varkaan yleissyytä pelissä, kun edestä päin kuului ääniä, jotka kuulostivat siltä, että johonkin oli hyökätty.
- Kuulitteks te ton? Turbo kysyi.
- Joo kuulostaa vähän siltä et kalakukon kätyrit on asialla, Moto totesi.
- Eiköhän sit pistetä hännät heilumaan? Vinski naurahti.
Turbo ja Moto nyökkäsivät ja saivat hevoset nousemaan takajaloilleen.
- Ja eiku...Turbo aloitti.
- HÄNNÄT HEILUMAAN!!! kolmikko hihkui ja säntäsi hyökkäykseen Santun lentäessä perään.

Vähän matkan päässä pienellä aukiolla oli majatalo jonne Ravanahka parin hanttapulin kanssa oli ilmaantunut. Rasvanahka roikotti majatalon omistajaa Anttia kauluksesta.
- Noniin, ukkeli. Missä rahalipas on? rasvaa tihkuva korsto ärjäisi.
Antti ei ehtinyt vastata, kun ovi potkaistiin auki ja ovi aukossa seisoi kolme hiirtä ja keiju. Rasvanahka kääntyi ympäri.
- Voi rähmä. Ei noi hiiret, hän voihkaisi.
- Just niin. Mehän ne. Päästä meidän kantakuppilan pitäjä vapaaks, Turbo sanoi ja veti miekkansa.
Samoin teki myös Moto ja Vinski veti esiin veitsensä. Rasvanahka ei kuitenkaan tehnyt muuta kuin lähetti hanttapulit hiirten kimppuun. Aseistautuneet korstot kävivät hyökkäykseen, mutta ei aikaakaan kun heidät oli jo saatu pois pelistä. Moto oli paiskannut pari ulos ikkunasta. Turbon kimppuun käyneet konnat olivat lentäneet pöytien ja tuolien sekaan ja jääneet makaamaan tajuttomana lattialle. Vinskin kimppuun käynyt roisto oli heivattu suoraan baaritiskin yli päin hyllyä ja liukunut siitä alas. Nyt oli vastassa vain Rasvanahka. Rasvanahka piteli edelleen Anttia suojakilpenään. Hän ei ollut niskanpäällä kovin kauaa, kun Turbo kietaisi häntänsä Rasvanahan jalkoihin ja Moto ampui kattokruunun alas suoraan korston niskaan. Turbo kiskaisi häntänsä irti ja korsto alkoi pyöriä kuin hyrrä kohti Vinskiä.
- Lisää kierroksia, kultaseni, Vinski naurahti ja potkaisi Rasvanahan ulos majatalon ovesta.
- Tästä ei kyllä pisteitä heru, Rasvanahka mutisi mennessään.
Antti, joka oli seurannut taistelua sivusta nousi nyt seisomaan.
- Kiitos avusta, pojat. En olisi selvinnyt heistä yksin, hän sanoi.
- Ei me olis voitu katsoo sivusta, kun sillin sissit siivuttaa sun mestaa, Moto naurahti.
Santtu lensi paikalle.
- Mitä ne susta halus? hän kysyi Antilta.
- En ole aivan varma, mutta luulen että he etsivät tätä, Antti sanoi ja meni täytetyn hirvenpään luo.
Hän siirsi sitä ja paljasti seinästä kolon johon oli sujautettu jokin käärö. Antti otti sen ja ojensi käärön hiirille.
- Ottakaa se. Se paljastaa reitin kristallimiekan luo, hän sanoi.
Turbo näytti yllätyneeltä ja avasi käärön. Käärö paljastui kartaksi jossa reitti kiemurteli ympäri aluetta päätyen vuoren huipulle. Moto ja Vinski katsoivat karttaa Turbon olan yli. Sitten he katsoivat ensin Anttia ja sitten Santtua kysyvästi.
- Mikä on kristallimiekka? Turbo kysyi.
- Kristallimiekka on maaginen ase. Sillä voi voittaa epäkuolleiden armeijan, Santtu selitti.

Osa 5
Turbo tutki karttaa.
- Jos tää kartta ja se mitä sä sanoit siitä miekasta on ainoo mahis päihittää kalanaama niin meidän on sit etsittävä se. Mentiin, hän sanoi.
Hiiret ja Santtu riensivät ulos ja loikkasivat hevosten selkään. He lähtivät etsimään kristallimiekkaa.

Samaan aikaan Leipäjuuston linnassa Rasvanahka oli palannut kertomaan pomolleen jälleen tapahtuneesta takaiskusta. Leipäjuusto löi kätensä otsaan ja liuutti sitä naamansa yli turhautuneena.
- Olisihan se pitänyt arvata että ne pappatunskilla paahtavat paviaaninnäköiset pahvikorvat tulevat pistämään kapuloita rattaisiin. Ja tietenkin sinun piti antaa niiden jyrsiöiden napata kristallimiekan kartta, hän jupisi.
- Mä luulin et mun piti vaan tyhjentää sen tavernan kassa? Rasvanahka ihmetteli.
- Ei senkin nokkava nisuaivo! Se kartta piti tuhota ettei kukaan pääsisi estämään suunnitelmaani epäkuolleiden armeijasta. Nyt pitää hankkia tukijoukkoja. NUIKKI! Leipäjuusto karjaisi.
Velhon pukuinen Nuikki astui esiin kuvakudoksen takaa.
- Niin teidän lohikäärmeisyytenne? hän kysyi.
- Tarvitsemme roiston joka osaa hommansa. Hänen pitää tehdä selvää hiiristä ja estää niitä saamasta käsiinsä kristallimiekkaa, Leipäjuusto sanoi.
- Heti paikalla teidän velhoutenne, Nuikki sanoi ja kääntyi siirtimen puoleen.
Hän naputteli hetken näppimistöä ja veti sitten kahvasta. Siirrin alkoi hehkua ja sieltä astui eräs harvinaisen tuttu konna. Heppu näytti siltä kuin tohtori Frankenstein olisi yhdistänyt hirviöönsä kyborgin osia.
- Vapisuttaja! Antakaa hänelle kättä, Nuikki hihkaisi.

Osa 6
Vapisuttaja katsoi Leipäjuustoa.
- No mikä mun homma tällä kertaa mahtaa olla? Hiirien listintä vai? hän kysyi.
Leipäjuusto virnisti.
- Aivan niin, poikaseni. Mutta tällä kertaa sinulla saattaa olla yllätys momentti puolellasi. Saat nimittäin avuksesi joukon jota ei niin vain hoidellakkaan, hän naurahti.
Vapisuttaja näytti kysyvältä. Leipäjuusto nyökkäsi Nuikille joka avasi oven linnan parvekkeelle. Linnan piha oli täynnä luurankoja soturien sotisovissa. Vapisuttaja alkoi virnistellä julmasti.

Myöhemmin hiiret ja Santtu ratsastivat pitkin kuolleen neidon solaa. Nimensä sola oli saanut myrsky-yönä kivivyöryn alle jääneen nuoren neidon, joka oli ollut matkalla sulhonsa luo ratsain, ansiosta.
- Siinä selitys nimelle, Santtu totesi kerrottuaan jätkille solan nimen tarinan.
- Menee vähän Romeon ja Julian puolelle, Vinski totesi.
Juuri silloin Turbon ratsun jalkoihin kimmahti nuoli. Hevonen nousi takajaloilleen ja oli heittää Turbon selästään. Turbo onnistui kuitenkin pysymään kyydissä. Moto ratsasti hänen vierelleen.
- Mikä se oli? hän kysyi.
- Väijytys! Vinski huusi huomatessaan kallioiden välistä ilmaantuvat luurangot.
Melkein jokaisella luukasalla oli jousi ja nuoliviini. Hiiret ja Santtu katsoivat toisiaan.
- Mitäs nyt tehdään? Santtu kysyi.
Vinski virnisti.
- Mitäs luulisit. Hoidetaan ne, hän sanoi ja veti esille veitsensä.
Turbo ja Moto vetivät miekkansa. Luurangot kävivät hyökkäykseen. Taistelu olikin pian käynnissä. Turbo onnistui saamaan muutaman luurangon matalaksi miekalla mutta ne kasautuivat hetkessä uudestaan kokoon. Moto paiskasi pari luurankoa kiviseinään vain huomatakseen saman kuin Turbo. Luurangot kasautuivat aina uudestaan ja uudestaan.
- Nää luupäät onkin vaikeampia kuin ois arvannu, Moto totesi.
- Jeah. Näyttää siltä et pitäis pistää suunnitelmat uusiks, Turbo sanoi.
Samassa kuului tuskainen älähdys Vinskin suunnasta ja kaksikko kääntyi ympäri. Vinski oli saanut selkäänsä nuolen ja lojui nyt maassa pahasti haavoittuneena. Santtu oli onnistunut sokaisemaan Vinskin kimppuun yrittäneet luurangon ja lehahti nyt haavoittuneen Vinskin luo. Myös Turbo ja Moto riensivät paikalle. Vinski voihki tuskasta ja yritti nousta mutta rojahti kivusta irvistäen takaisin maahan. Santtu onnistui saamaan nuolen tekemän repeämän paidassa isommaksi nähdäkseen haavan tilan. Nuoli oli uponnut aika syvälle ja veri oli jo osittain tahrannut valkoisen turkin punaiseksi. Santtu katsoi Turboa ja Motoa.
- Haava on paha. Meidän on saatava Vinski pois täältä, hän sanoi.
- Okei, mut miten? Me ei päästä täältä millään nelistään, Turbo kysyi.
- Mutta kolmisin pääsette. Mä pidän noi luuskat kiireisinä, Moto sanoi.
Turbo ja Santtu katsoivat häntä suu auki.
- Moto, ooksä hullu? Turbo kysyi.
- En. Mä uhraudun. Pelin hyvä sydämisin hahmo muistaks? Moto sanoi ja kääntyi sitten luurankojen puoleen.
- Hei, luupäät! Haluutteks koetella barbaaria!? hän huusi ja kävi hyökkäykseen.
Turbo ja Santtu juoksivat Vinski mukanaan hevosille, nousivat ratsaille ja lähtivät pakenemaan. Moto vilkaisi kavereidensa perään ja virnisti. Hän taisteli luurankoja vastaan jonkin aikaa kunnes ne onnistuivat saamaan hänet ahtaalle. Kaksi luurankoa onnistui heilauttamaan ketjulasson Moton kumpaankin ranteeseen. Moto yritti taistella itsensä vapaaksi kun luurangot kävivät hänen kimppuunsa ja käärivät hänet ketjuihin.
- Etteks te tyypit ole kuullu reilusta tappelusta? Moto ärähti yrittäesään kiemurrella vapaaksi kun yksi painoi hänen päänsä vasten maata.
Juuri silloin paikalle käveli eräs Motolle erittäin tuttu konna.
- Vapisuttaja? Sua ei olekkaan näky sen jälkeen kun...Moto ei ehtinyt loppuun kun Vapisuttaja jatkoi:
- Te räjäytitte tuhotoosan.
Sitten Vapisuttaja kääntyi luurankojen puoleen.
- Ottakaa toi jyrsijä mukaan. Tässä sodan käynnissä kaikki on sallittua, hän naurahti.

Osa 7
Oli alkanut sataa. Turbo seisoi luolan suulla katsellen ulos kauemmpana nuotion kajastuksesta. Santtu ja hän olivat paetessaan löytäneet luolan, joka sopi hyvin leiriytymispaikaksi. Santtu oli saanut irrotettua nuolen Vinskin selästä ja kaatoi juuri löytämänsä pirtupullon sisältöä haavaan. Luola oli luultavasti ollut joskus trokareiden piilopaikka. Vinski karjui tuskasta.
- Eiks kotikalja olis kelvannu? hän voihki.
- Siinä ei ole lainkaan prosentteja. Se ei olisi puhdistanut haavaa olenkaan, Santtu totesi ja otti sitten esille neulan ja lankaa.
Hän alkoi ommella haavaa umpeen.
- Sulla oli onnea. Nuoli olis helposti lävistää sun sydämes, Santtu totesi.
- Itse asiassa se tais lävistääkin, Vinski virnisti vilkaistessaan Santtua olkansa yli.
- Kuules nyt. Älä aloita Notre Damen kellonsoittajaa, Santtu sanoi ärtyneenä jälleen yhdestä Vinskin flirttailuyrityksestä.
Vinski virnisti nolona ja katsoi sitten Turboa.
- Mitä tehdään, Turbo. Me ei voida jättää Motoa kalanaaman kynsiin, hän sanoi.
- Sä oot oikeessa, mut sä et ole taistelukunnossa. Meidän on pakko venata, Turbo sanoi.
Vinski oli aikeissa nousta seisomaan, irvisti kivusta ja putosi takaisin polvilleen. Hän katsoi Turboa huolestuneena.
- Mut me ei voida odottaa! Kuka tietää mitä kidutuksia se kuha-aivoinen kaasukidus voi suunnitella, Vinski ähkäisi.

Leipäjuuston linnassa Moto seisoi kädet kahledittuina pimeässä tyrmässä. Hän oli jo pariin otteeseen yrittänyt saada ketjut poikki siinä kuitenkaan onnistumatta.
- Tän täytyy olla pulton lasiterästä, Moto ajatteli juuri kun tyrmän ovi avautui ja Leipäjuusto kätyreineen astui sisään.
Moto irvisti vihaisesti.
- Jos sä, kalanaama luulet saavasi mut puhumaan, niin unohda, hän ärähti.
Leipäjuusto virnisti julmasti ja viittasi Rasvanahan ja Vapisuttajan Moton kimppuun. Korstot väänsivät harmaan hiiren kädet selän taakse. Leipäjuusto nosti Moton leukaa julmasti hymyillen.
- Meillä on kyllä keinot saada sinut puhumaan, hiirulainen, hän naurahti.
Hetkistä myöhemmin Moto makasi pöydällä kädet ja jalat kahleissa. Hänen otsalleen putosi tipoittain vettä. Moto ähkäisi ja käänsi katseensa pöydän vieressä seisovaan Leipäjuustoon.
- Kidutust huh? Odotiks sä murtumista? hän naurahti.
Leipäjuusto ei huomioinut Moton ivallista kommenttia vaan katseli hymyillen tukalassa tilanteessa olevaa harmaa turkkista hiirtä.
- Oletko valmis puhumaan? hän kysyi.
- Älä unta nää, Moto ärähti.
Leipäjuusto katsoi pöydän toisella puolella seisovaa Nuikkia.
- Yritetään jotain muuta, hän sanoi.
Minuutti tai pari myöhemmin Vapisuttaja painoi kädet selän taakse sidotun Moton pään veden alle. Moto yritti pidättää henkeään, kunnes Vapisuttaja kiskaisi hänen päänsä ylös vesi altaasta. Moto yski ja katsoi väsyneesti mutta raivoisasti Leipäjuustoa, joka seisoi hänen edessään.
- Jokohan olisit valmis avaamaan sanaisen arkkusi? Leipäjuusto kysyi.
Moto irvisti vihaisesti ja sylkäisi veden suustaan.
- En koskaan, hän sähähti.
Leipäjuusto nosti Moton leukaa virnistäen.
- Seuraava kikka saa sinut kyllä puhumaan, hän sanoi.
Ennen kuin Moto edes tajusi hän istui puulaatikon päällä pilaria vasten sidottuna ja jalat kahlittuna jalkapuuhun. Nuikki oli vetänyt häneltä saappaat jalasta ja siveli jalkapohjiin hunajaa. Moto katsoi häntä ensin ällistyneenä, mutta tajusi sitten mistä oli kysymys, kun Rasvanahka avasi oven ja toi huoneeseen kaksi nuorta ja leikkisää puuman pentua.
- Oi äiti, Moto ajatteli hädissään.
Pennut haistelivat Moton jalkoja ja alkoivat sitten nuolla hunajaa. Moto yritti hillitä itsensä, mutta ei pystynyt siihen. Pentujen karheat kielet, jotka lipovat hänen jalkojaan olivat hänelle liikaa. Moto heilautti päänsä taaksepäin ja ulvoi naurusta. Hän yritti epätoivoisesti päästä irti köysistä, mutta
turhaan.
- Oi äiti! Et niiden pitikin keksiä mun heikko kohta. Mun on pakko pitää pää kylmänä. Mun on pakko, Moto ajatteli.
Leipäjuusto katseli huvittuneena tukalassa tilassa olevaa hiirtä.
- Viimeinen mahdollisuus puhua, hiirulainen. Joko kerrot mitä haluamme tietää tai tämä kidutus jatkuu niin kauan että menetät henkesi, hän sanoi.
Moto hekotti edelleen ja katsoi Leipäjuustoa. Hänen silmistään valui jo kyyneleitä.
- Älä untahahaha nää, Leipäjuusto! Sä vohohohohit kiduttaa mua miten paljon vaan haluat! Mä ehehehehn puhu. En koskaan! En koskaan! Moto nauroi ja sitten hänen päässään pimeni.

Osa 8
Paljon myöhemmin Moto palasi tajuhinsa samassa pimeässä tyrmässä missä hän oli jo aikaisemmin ollut. Hän lojui tyrmän lattialla kädet ja jalat sidottuina. Moto yritti kiemurrella itsensä vapaaksi, mutta köydet olivat todella tiukat. Samassa hän kuuli ääniä oven takaa. Äänet tuntuivat kuuluvan Leipäjuustolle ja Nuikille.
- Tuota jyrsijää on vaikeampi saada puhumaan kuin olisi arvannut, Leipäjuusto mutisi.
- Jos saan ehdottaa, teidän pimeytenne, voisimme virittää niille kahdelle muulle hiirelle ja mekaanikkonaiselle ansan tuon harmaan hiirulaisen avulla, Nuikki sanoi.
- Siinä on ajatusta. Niin me teemme! Annan kuuluttaa julkisesti että eräs kapinallinen on jäänyt kiinni ja hänet teloitetaan auringon noustessa. Kun ne kolme yrittävät pelastaa toverinsa, mieheni ovat valmiina ja sitten....hahaha! Leipäjuusto nauroi.
Moton teki mieli nielaista.
- Tää ei oo hyvä. Pysykää poissa kaverit, hän ajatteli.

Samaan aikaan Turbo, Vinski ja Santtu matkasivat pimeässä metsässä. Metsä oli harvinaisen kolkko. Naavaa ja hämähäkin seittejä roikkui oksista, usvaa peitti kaiken alleen ja koko ajan oli ikuinen hämärä. Korpin rääkäisy sai Vinskin melkein hyppäämään nahoistaan.
- Oikeesti. Eiks sille miekalle vie mitään vähemmän karmivaa reittiä? Vinski kysyi.
- Kartan mukaan tää on suorin reitti miekan luo, Turbo totesi tutkittuaan karttaa.
Vinskistä tuntui että jokin liikkui hänen takanaan ja hän kääntyi katsomaan taakseen, mutta mitään ei näkynyt. Hän aikoi juuri kääntyä takaisin, kun pimeydessä alkoi loistaa kaksi lyhtyä. Vinski aikoi juuri mainita asiasta muille, kun ilman täytti kammottava rääkäisy. Puista loikkasi alas isoja lepakon näköisiä olentoja, joilla oli pitkät torahampaat. Ne kävivät hyökkäykseen. Turbo ja Vinski vetivät miekan ja veitsen esiin.
- Mitä noi on? Turbo kysyi.
- Jättiläisvampyyrilepakoita! Santtu huudahti.
- Mitä? Vinksi huudahti.

Osa 9
Kolmikko yritti pitää lepakot kaukana, mutta turhaan. Turbo katsoi muita.
- Meidän on peräännyttävä. Niitä on liikaa, hän sanoi.
Vinski ja Santtu nyökkäsivät. Kolmikko loikkasi hevosten selkään ja Turbon ratsu potkaisi yhden lepakon tieltään. Kolmikko ratsasti pakoon ja lepakot lähtivät perään. Edessä näytti olevan luola.
- Tuonne! Vauhtia! Suuaukko on sen verran kapea et noi lepakot ei voi seurata, Santtu huusi.

Ja santtu oli oikeassa. Kun kolmikko pääsi sisälle luolaan, ensimmäinen lepakko yritti seurata siinä kuitenkaan onnistumatta. Lepakko kaapi maata kädellään ja sähisi ärtyneenä saaliin pakoon pääsystä. Vinski virnisti.
- Mikä hätänä, Dracula? Liian kapee käytävä vai? hän härnäsi.
Turbo tutki luolaa katseellaan ja otti sitten esille kartan. Hän tutki karttaa hetken ja katsoi sitten Vinskiä ja Santtua.
- Me ollaan lähellä. Kartan mukaan kristallimiekan pitäis olla tän vuoren huipulla, Turbo sanoi.
Kolmikko nousi ratsujen selästä ja lähti kulkemaan eteenpäin. Pian he saapuivat kolmen tien risteykseen. Vinski katsoi Turboa.
- Mitäs nyt tehdään? hän kysyi.
Turbo vilkaisi karttaa.
- Kaks riettiä on vaarattomia, mut yks on vaarallinen, hän sanoi.
- Mut mist me tiedetään mikä niist on se vaarallinen? Vinski ihmetteli.
Turbo kääntyi katsomaan Vinskiä ja Santtua.
- Santtu, ota sä vasen käytävä. Vinski, sä menet oikealle. Mä menen suoraan, hän sanoi.
Santtu ja Vinski nyökkäsivät ja sitten kolmikko hajaantui.

Santtu lensi käytävää pitkin. Soihdut olivat ainoat valonlähteet, mutta ne jättivät silti tummia varjoja seinille. Seinillä oli erikoisia kuvioita kuin hieroglyyffejä. Ne näyttivät kertovan jonkinlaisesta naissoturien heimosta. Kuvaukset kuitenkin muistuttivat atsteekkeja ja heidän muinaisia uhriseremonioita. Santtu jatkoi nopeasti matkaansa. Hänen oli kerrottava näkemästään Turbolle.

Turbo käveli pimeää käytävää pitkin ja huomasi pian että käytävä alkoi kohota. Se muuttui kierreportaikoksi joka kohosi kohti huippua. Turbosta tuntui että portaat ylsivät ihan pilviin asti. Hänen jalkansa alkoivat väsyä mutta hän kiipesi niitä uupumatta.

Vinski käveli käytävää pitkin ja huomasi että käytävä alkoi painua alas päin. Äkkiä hän tuli suureen luolaan jossa virtasi joki. Kaksi nuorta naista oli joella täyttämässä ruukkuja vedellä. Kun Vinski tuli lähemmäs tytöt huomasivat hänet. Vinski henkäisi hämmsätyksestä. Tytöt olivat kauniinpia kuin mitä hän oli koskaan nähnyt. Toinen oli brunette ja toinen vaaleaverikkö. Kummallakin oli kreikkalis tyylinen mekko ja kultaiset käsivarsirannekkeet. Kumpikin hymyili ystävällisesti.
- Minne matka, muukalainen? brunette kysyi.
Vinski ei heti saanut ääntään esille, mutta rykäisi sitten ja otti tunnetun naistenmiestyylinsä käyttöön.
- Nimeni on Vinski. Olen seikkailija ja etsin kristallimiekkaa. Olisikohan sinulla tietoa sen olinpaikasta, kaunokainen? hän kysyi.
- Kristallimiekka? Ei, en tiedä sellaisesta aseesta. Mutta oi. Näytät olevan haavoittunut, vaaleaverikkö sanoi huomatessaan Vinskin paidassa olevan repeämän ja ommellun haavan.
- Pelkkä pintanaarmu. Mutta näkisitpä sen tyypin joka sen aiheutti, Vinski vähätteli yrittäen olla macho.
Kumpikaan tyttö ei kuitenkaan tuntunut kuulevan vähättelyä vaan ottivat Vinskiä käsistä ja lähtivät viemään kohti luolan toisella reunalla olevaa onkaloa.
- Voi raukkaa. Hirviökö sinua satutti? Tule mukaan niin voit levätä, brunette sanoi.
- Okei sitten. Muuten mitkä ovat nimenne? Vinski kysyi.
Tytöt olivat hetken hiljaa.
- Mary, sanoi brunette.
- Caroline, vaaleaverikkö sanoi.

Osa 10
Tytöt johdattivat Vinskiä käytävää pitkin, kunnes he tulivat luolaan, jonka seinät oli peitetty kankailla ja pilareilla. Luolan perällä oli valtaistuin, jolla istui kaunis latinolta näyttävä nainen. Hänellä oli samanlainen kreikkalaistyylinen mekko kuin Marylla ja Carolinella, mutta hänellä oli enemmän koruja ja kultainen diadeemi koristi hänen pitkiä mustia hiuksiaan. Mary ja Caroline polvistuivat naisen eteen.
- Kuningatar Martha. Saimme vieraan. Tämä soturi on haavoittunut ja tarvitsee lepopaikan, Mary selitti.
Kuningatar tutki Vinksiä katseellaan. Sitten hän hymyili.
- Siitä onkin aikaa kun meitä on käynyt tapaamassa joku komea nuorukainen. Valmistakaa hänelle kylpy ja varmistakaa että hänellä on kaikki mitä hän tarvitsee. Hän voi liittyä seuraamme illan juhlassa, Martha sanoi.
Vinski yritti estellä.
- Sori mut en voi jäädä. Mä ja mun kaverit etsitään yhtä taikamiekkaa ja...hän yritti selittää, mutta kuningatar viittasi häntä vaikenemaan.
- Ehdit kyllä ystäviesi avuksi. Mutta nyt sinun täytyy levähtää, hän sanoi.
Vinski kohautti harteitaan ja lähti seuraamaan Marya ja Carolinea, jotka ohjasivat hänet toiseen käytävään. Pian he tulivat toiseen hieman pienempään luolaan. Keskellä luolaa oli vesiallas, mutta se mikä sai Vinskin suun loksahtamaan auki oli, että luola oli täynnä tyttöjä. Kaikki lumoavan kauniita. Kaikilla kreikkalaistyyliset mekot ja koruja. Osa tuli Vinskin luo ja auttoi häntä riisutumaan vaatteistaan. Yksi tytöistä siveli hellästi Vinskin selässä olevaa ommeltua haavaa, mikä sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen selkäpiitään. Kirkkaanpunaiset speedot saivat tytöt hiukan kikattamaan. Tytöt auttoivat Vinskin altaaseen, jonka vesi oli yllättävää kyllä lämmintä. Kuin poreallas ilman kuplia. Yksi tyttö alkoi hieroa Vinskin olkapäitä samalla kun kaksi muuta toi altaan reunalle syötävää ja juotavaa. Toinen kaatoi pikariin kotikaljaa ja toinen tarjosi viinirypäleitä. Vinski huokaisi autuaana.
- Tää on paratiisi, hän sanoi.
Hieman kauempana Mary ja Caroline seurasivat tilannetta.
- Tämän tyyppistä urosta emme olekkaan ennen kohdanneet, Mary totesi.
- Sama se. Joka tapauksessa hän varmasti lepyttää jumalat, Caroline sanoi samalla kun hänen silmänsä muuttuivat liskonsilmiksi.

Turbo oli vihdoin päässyt portaiden huipulle. Aivan hänen edessään oli alasimen näköinen alttari, josta törrötti miekka, jonka kahva oli kultaa ja terä kristallia.
- Kristallimiekka, Turbo henkäisi ja käveli miekan luo.
Juuri kun hän aikoi tarttua miekkaan, Santtu lensi paikalle. Hän näytti huolestuneelta.
- Turbo. Musta tuntuu et täs luolastos on jotain vialla. Seinäkuvat kertoo jostain soturiheimosta joka uhraa miehiä jumalille, Santtu kertoi.
- Jonkilaisia amatsoneja vai? Turbo kysyi.
- Siltä vaikuttaa. Ja jos Vinski on törmänny niihin, se saattaa olla pulassa, Santtu sanoi.
Turbo nyökkäsi.
- Naistenmies on aina naistenmies, hän totesi.
Sitten Turbo kääntyi miekkaan päin, tarttui kahvaan ja kiskaisi. Miekka irtosi alasimesta ja jäi Turbon käteen. Turbo ja Santtu lähtivät juoksemaan takaisin kohti risteystä.

Osa 11
Vinski venytteli käsivarsiaan ja huokaisi. Lämmin vesi teki todellakin hyvää hänen väsyneelle ruumiilleen. Vinskin huomaamatta tytöt tekivät toisilleen epämääräisiä merkkejä ja pian kaksi tuli paikalle köysivyyhtien kanssa. Juuri kun Vinski oli aikeissa nousta altaasta kaksi tyttöä tarttui hänen käsivarsiinsa ja heitti hänet lattialle.
- Hei mitä?! Vinski huudahti kun lauma tyttöjä kävi hänen kimppuunsa.
Osa piteli häntä aloillaan kun muut alkoivat sitoa häntä. Lopulta Vinski makasi maassa sidottuna kuin kananpoika. Hän oli todella tiukasti kiinni. Nilkat, sääret, reidet, ranteet, käsivarret jopa rinta oli sidottu. Vinski yritti kiemurrella vapaaksi, kun hän huomasi Maryn ja Carolinen tulleen paikalle.
- Mitä tää meinaa? Vinski ärähti.
Mary hymyili hänelle kylmästi.
- Sinun kannattais harkita kenen kanssa flirttailet. Muuten voi kohdata loppunsa, hän sanoi.
Vinski näytti kysyvältä.
- Me emme ole tavallisia naisia. Olemme käärmeseireenejä. Käärmenaisia, jotka uhraavat miehiä, Caroline sanoi ja muuttui todelliseen muotoonsa.
Samoin muuttui myös Mary ja kaikki muutkin tytöt muuttuivat. Caroline muistutti albiinoa kunigasboaa ja Mary näytti olevan kuparipääkäärme. Vinski näytti kauhistuneelta.
- Yks pikku juttu. Mä en ole mies. Mä oon hiiri, hän yritti sanoa kun yksi käärmenaisista tunki hänen suuhunsa suukapulaksi kokonaisen omenan.
- Yhden tekevää. Uros olet kuitenkin, Mary totesi, kun käärmenaiset nostivat Vinskin harteilleen ja lähtivät viemään kohti käytävää.
- Ou mään! Tää on pahempi kuin se kerta, kun kalakukko teki musta sen robottikloonin ja mä toimin sen aivoina, Vinski ajatteli hädissään.
Matka pimeissä käytävissä ei ollut kuitenkaan kovin pitkä, sillä pian he päätyivät luolaan joka hehkui punaisena. Kuningatar Martha oli myös muuttunut käärmeeksi ja hän muistutti kobraa. Hän nyökkäsi kylmästi hymyillen. Naiset laskivat Vinskin alas ja Mary ja Caroline kytkivät ketjun hänen jalkoihinsa. Sitten naiset alkoivat kiskoa Vinskiä ylös kohti luolan kattoa. Roikkuessaan pää alaspäin hän huomasi, mistä punainen hehku johtui. Hän roikkui laava-altaan yllä.
- Om mmmm! Vinski voihkaisi.

Hieman korkeammalla saman luolan seinämällä erään sivutunnelin suulla Turbo ja Santtu tarkkailivat tilannetta.
- Jotenkin mä arvasin et Vinski päätyis jossain vaiheessa tähän, Santtu sanoi.
- Totta puhut, mut meidän on jotenkin pelastettava se. Ja nopeesti, Turbo sanoi.
Santtu nyökkäsi ja katseli tilannetta. Osa naisista oli alkanut soittaa jonkinlaisia rumpuja ja loput olivat aloittaneet villin tanssin laava-altaan ympärillä. Muutama nainen seisoi vartiossa keihäiden ja kilpien kanssa.
- Noi vartijat on teilattava. Muuten me ei päästä lähelle, Santtu sanoi.
Turbo nyökkäsi ja viittasi Santtua seuraamaan. Samalla hän kytki hanskojensa zernot päälle. Nopeasti he pääsivät kahden vartijan taakse, iskivät heidät tajuttomiksi ja raahasivat kivien taakse.

Osa 12
Kuningatar oli noussut kiviselle alttarille.
- Jumalat tarvitsevat uhreja! hän huusi ja kaikki käärmenaiset ulvoivat.
Sitten hän kääntyi Maryn ja Carolinen puoleen.
- Valmistelkaa uhri, Martha sanoi.
Kumpikin tyttö kumarsi ja kiipesi kallionkielekkeelle, josta Vinski roikkui pää alaspäin. Vinski oli jo hetken aikaa miettinyt miten selvitä elävänä ulos uhrimontusta ja ennen kaikkea päästä eroon käärmeamatsoneista. Samassa hän tunsi jonkin viileän ja tahmean valuvan selkäänsä pitkin. Vinski onnistui katsomaan ylös ja näki Maryn ja Carolinen valuttavan siirappia hänen päälleen köyttä pitkin.
- Ou mään. Mähän alan kohta muistuttaa joulukalkkunaa, Vinski ajatteli, kun hänen päälleen alkoi varista yrttejä ja kukkien terälehtiä.
Kuningatar kiemurteli Vinskin lähellä olevalle kielekkeelle ja kiskaisi hänet lähelleen. Hän veti omenan Vinskin suusta.
- Jos te liskot luulette et oon täällä luolastossa yksin, niin erehdytte todella pahasti. Kun mun kaiffat ilmaantuu tänne..., Vinski ei ehtinyt pidemmälle, kun Martha suuteli häntä.
Sitten hän tunki omenan takaisin Vinskin suuhun. Kuningatar hymyili julmasti.
- Meidän tapamme sanoa uhrille hyvästit, hän sanoi ja päästi irti Vinskistä.
Vinski heilahti taas roikkumaan laava-altaan ylle. Kuningatar luikerteli häntä ylhäällä pitelevän köyden kiinnityskohdan luo ja veti esille veitsen.
- Sano hyvästit auringolle ja kuulle, hiiri, hän sanoi.
Vinski näytti kauhistuneelta.
- AMMM! hän onnistui mumisemaan.
Juuri kun kuningatar aikoi leikata köyden veitsellä se lensi hänen kädestään nuolen saattelemana. Käärmenaiset kääntyivät ympäri ja näkivät...
- Tmmmm! Smmmmm! Vinski yritti omenasta huolimatta huutaa.
Turbo ja Santtu seisoivat läheisten kivien päällä ja Turbolla oli jousi laukaisu valmiina.
- Eipäs hätäillä, liskoleidi, hän sanoi.
Kuningatar selvisi hämmästyksestään nopeasti ja kääntyi joukkojensa puoleen.
- Napatkaa heidät! hän huusi.
Käärmenaiset kävivät hyökkäykseen. Turbo katsoi Santtua.
- Auta sä Vinskiä. Mä hoidan noi matelijat, hän sanoi.
Santtu nyökkäsi ja lehahti lentoon. Hän lensi kallionkielekkeelle ja yritti vetää Vinskin ylös. Kuningatar oli sillä aikaa saanut veitsen irti nuolesta ja katsoi sitten kalliolle nähden Santun.
- Ei niin nopeasti, keijukainen, hän mutisi ja katkaisi köyden.
Köysi lipesi Santun otteesta ja Vinski syöksyi kohti allasta. Santtu onnistui kuitenkin loikkaamaan perään ja saamaan kiinni köyden päästä. Vinski oli vain metrin päässä altaasta. Hän katsoi ylös kohti Santtua.
- Pmmmmm immm, Smmmmm! Pmmmmmm immmm! Vinski yritti huutaa.
- Joo en todellakaan, Santtu murahti, vaikka ei saanutkaan muminasta mitään tolkkua.
Altaan ulkopuolella Turbo oli vetänyt esille kristallimiekan ja pisteli nyt käärmenaisia ketoon kuin tyhjää vaan. Hän kuitenkin huomasi Vinskin ja Santun lievästi sanottuna tukalan tilanteen.
- Pakko pitää kiinni, Santtu ähki.
Hänen otteensa alkoi pettää. Turbo lähti juoksemaan kohti altaan reunalla olevaa hyppyriä.
- Ei saa päästää irti, Santtu ähkäisi.
Turbo loikkasi hyppyristä juuri samalla hetkellä kun hänen otteensa irtosi.
- Ei! Santtu huusi nähdessään Vinskin putoavan kohti laava-allasta.
Turbo onnistui kiutenkin koppaamaan Vinskin loikatessaan laava-altaan yli. He laskeutuivat toiselle puolelle ja Santtu lensi heidän luokseen. Vasta silloin hän huomasi, että Vinski oli suurinpiirtein alasti.
- Kivat kalsarit, Santtu tirskahti.
Vinski näytti hivenen ärtyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Toisaalta hän ei oikein voinutkaan sanoa mitään suussaan olevan omenan takia. Turbo ja Santtu aikoivat juuri ryhtyä vapauttamaan Vinskiä, kun luola alkoi täristä.
- Mitä tapahtuu? Turbo kysyi.
Pystyyn päässeet käärmenaiset näyttivät kauhistuneilta.
- Jumalat ovat vihastuneet! He tuhoavat vuoren! kuningatar huusi hädissään.
- Ja sama suomeksi, Turbo kysyi Santulta.
- Tulivuori purkautuu, Santtu selitti.
Käärmenaiset alkoivat painua kaikki tunnelista ulos. Turbo ja Santtu vapauttivat nopeasti Vinskin ja lähtivät juoksemaan ulos vuoresta. Päästeessään luolaston suu aukolle Turbo vihelsi hevoset paikalle. Kolmikko loikkasi hevosten selkään ja pääsi ulos vuoresta juuri, kun se purkautui. Vinski kiskaisi omenan suustaan ja katseli sitä hetken.
- En ois ikinä uskonu et hedelmällä voi tukkia suun, hän totesi.
Santtu vilkaisi ensin omenaa ja sitten Vinskiä.
- Miks mä en o ennen keksiny tukkia sillä sun suutas, hän ihmetteli.

Osa 13
Kolmikko lähti ratsastamaan kohti kaupunkia. Kristallimiekka roikkui Turbon vyöllä. Vinski oli matkan aikana kertonut mitä hänelle oli tapahtunut lievästi värittäen tilanteita.
- Ja sit ne käärmeet painoi mut veden alle. Vaik mä yritin tapella vastaan, ne onnistu jotenkin tukehduttaan mut tajuttomaks. Mä palasin tajuhini vasta kun ne matelijat oli saanu mut roikkumaan pää alaspäin siitä kielekkeestä, hän kertoi.
- Musta sä kyl oli kyl aika hereillä kun sut kiskottiin sinne ylös. Ja mitä veteen tulee sä olet kyl enemmän tahmea kuin märkä, Santtu huomautti.
Vinski virnisti nolona. Äkkiä Turbo pysähdytti ratsunsa ilmoitustaulun kohdalla. Taulussa oli jokin juliste.
- Hei, kaverit. Tsekatkaas tää, hän huikkasi.
Santtu ja Vinski tulivat paikalle. Julisteessa oli Moton kuva. Santtu alkoi lukea.
- Kapinallinen vangittu...Aiotaan mestatuttaa auringon noustessa...ROVIO!!!??? Santtu huudahti kauhistuneena.
Turbo ja Vinski näyttivät hämmästyneiltä. Santtu kääntyi katsomaan heitä järkyttyneenä.
- Ne aikoo polttaa Moton roviolla, hän sanoi.
Sekä Turbon että Vinskin suut loksahtivat auki järkytyksestä.

Samaan aikaan tyrmässä Moto oli päässyt istuvampaan asentoon kädet ja jalat sidottuina. Roistot olivat yrittäneet saada häntä puhumaan jo ties kuinka monta kertaa ja kikat olivat tulleet hetki hetkeltä kivuliaammiksi. Moto voihki kivusta. Hänen käsivartensa ja rintansa olivat verinaarmuilla ja hänellä oli aivan hirveä jano. Mitä hän tekisikään pullollisesta kylmää kotikaljaa. Juuri silloin tyrmän ovi avautui ja Vapisuttaja astui sisään. Moto nosti kärsivän, mutta vihaisen katseensa Vapisuttajaan.
- Mitä sä haluat? Mä sanoin jo etten aio puhua. En vaikka yrittäisit mitä, hän ärähti.
- No yrittänyttä ei laiteta niinku sanotaan. Pidä sitä vaik viimeisenä voiteluna, Vapisuttaja totesi ja iski sitten tiukan potkun Moton vatsaan.
Moto ähkäisi kivusta ja putosi lattialle kyljelleen. Vapisuttaja painoi hänet vatsalleen lattialle ja veti esille veitsen. Moto yritti kiemurrella vapaaksi siinä kuitenkaan onnistumatta. Sitten hänen selässään tuntui viiltävä kipu joka vain syveni kun se liukui alaspäin. Moto karjaisi tuskasta.
- Mitä sä teet!? hän huusi silmä kivusta ja raivosta punaisena hehkuen.
- Mitä nyt piirtelen kirjaimia. Saatan kuitenkin lopettaa, jos suostut puhumaan, Vapisuttaja sanoi.
- Älä unta nää, Moto ärjäisi.
Vapisuttaja nyökkäsi ja jatkoi Moton kidutusta. Moto puri hammasta ja yritti kestää. Lopulta Vapisuttaja päästi irti. Moto rojahti lattialle ja huohotti raskaasti. Vapisuttaja nousi seisomaan ja katseli kättensä jälkiä. Moton selässä luki verisin tikkukirjaimin ROTTA.
- Mä lähden nyt. Sun kantsii kuitenkin miettii tarkkaan aioks sä pysyä vaiti ikuisesti. Seuraava kuulustelu kerta voi olla sun viimeses, Vapisuttaja sanoi lähtiessään.
Moto voihkaisi kivusta. Kunpa muut tulisivat pian avuksi. Se yö tuntui Motosta hirvittävän pitkältä. Varsinkin, jos ei kipeytyneiltä lihaksiltaan saa nukutuksi. Moto oli juuri aikonut jälleen yrittää päästä irti köysistä, kun tyrmän ovi aukesi ja sisään astuivat Rasvanahka ja Vapisuttaja. Kumpikin korsto tarttui Motoa käsivarsista ja lähti raahaamaan ulos. Kun he pääsivät linnan pihalle, Moto joutui hetkeksi sulkemaan silmänsä kirkkaudelta. Kun hänen silmänsä olivat tottuneet auringon valoon, hän tajusi mihin häntä oltiin raahaamassa. Keskellä linnan pihaa oli lava, jossa oli pystyssä paalu. Moton ajatukset olivat vielä puolisumeina "aikaisesta herätyksestä", ettei hän ollut aivan perillä tilanteesta. Rasvanahka ja Vapisuttaja raahasivat hänet lavalle ja kahlitsisvat hänet ranteista paaluun. Hanttapulit heittelivät olki- ja risukimppuja hänen jalkoihinsa. Moto alkoi pikkuhiljaa havahtua tilanteeseen ja yritti vapautua kahleista siinä kuitenkaan onnistumatta.
- Pluton lasiterästä. Niihin ei tehoo mikään muu kuin lasertulitus ja mulla ei o edes aseita, Moto ajatteli turhautuneena.
Sitten hän huomasi jonkin pienen valopallon lentävän kohti talleja pihan toisella laidalla. Moto tiesi, että hänen ratsunsa oli lukittu talliin.
- Oliks toi Santtu? hän ajatteli.
Enempää Moto ei ehtinyt miettimään, kun Leipäjuusto nousi lavalle kädessään palava soihtu. Plutolainen virnisti julmasti.
- Aika on tullut, jyrsijä. Seisot kuilusi reunalla ja silti ei ole vielä liian myöhäistä. Voin vielä estää tätä tapahtumasta. Joko puhut tai palat tuhkaksi, hän sanoi.
Moto sylki Leipäjuuston kasvoille.
- Painu kuuseen! hän kivahti.
Leipäjuusto pyyhki ärytneenä kasvojaan.
- Hyvä on sitten, hän sanoi ja sytytti rovion.
Moto tuijotti kauhistuneena ympärilleen kohoavia liekkejä.
- Oi äiti! Miks se ei löytänyt 007 ja Kultasormi-leffaa? hän ajatteli hädissään.

Osa 14
Santtu oli todellakin lentänyt talliin etsiäkseen Moton ratsun. Yön musta ori potki pilttuunsa ovea ja näytti olevan ihan vauhkona. Se vaistosi isäntänsä olevan pulassa. Santtu lensi hevosen luo ja yritti saada sen rauhoittumaan.
- Hei, hei ota iisisti, Pikkuinen. Jätkät on tulossa, Santtu rauhoitteli.
Juuri silloin ulkoa kuului roihahtava ääni ja Santtu säntäsi ikkunalle. Leipäjuusto oli sytyttänyt rovion.
- Eih, Santtu henkäisi.
Samassa muurin harjalta loikkasi kaksi hevosta selässään seikkailija ja varas. Moto onnistui katsomaan äänen suuntaan ja näki Turbon ja Vinskin.
- Jätkät, hän voihkaisi.
Hikipisarat valuivat pitkin hänen kasvojaan. Turbo ja Vinski katsoivat hetken kauhuissaan paaluun sidottua veikkaansa ja käänsivät sitten raivoisan katseensa Leipäjuustoon.
- Tää peli loppuu tässä ja nyt kalanaama. Päästä meidän veikka vapaaks. Heti! Turbo kivahti.
- Enpä oikein usko jyrsijät. Minulla sattuu nimittäin olemaan pieni yllätys teille. Luurankosotilaat! Tuhotkaa heidät, Leipäjuusto käski.
- Paetkaa...jätkät. Se...on...ansa, Moto yritti huutaa mutta ei muutenkin jo kuivan kurkkunsa ansiosta pystynyt kunnolla edes puhumaan.
Savu sai hänet yskimään. Luurankosotilaat saartoivat Turbon ja Vinskin. Vinski vilkaisi Turboa virnistäen.
- Oisko nyt He-man-esityksen paikka? hän kysyi.
- Luulin jo ettet kysyisi, Turbo naurahti ja veti kristallimiekan esille.
Aurinko kimalteli miekan terästä niin kirkkaasti, että pahisten täytyi peittää silmänsä. Turbon ratsu nousi takajaloilleen mikä sai tilanteen näyttämään vielä dramaattisemmalta. Santtu katseli tilannetta sivummalta.
- Olikohan sittenkään viisasta näyttää noille sitä Thoria, hän mutisi.
Turbo ja Vinski kävivät hyökkäykseen kohti luurankosotilaita. Kun Turbo iski ensimmäistä kohti tulevaa luurankoa miekalla, hän huomasi ettei se enää koonnutkaan itseään.
- Ai noin se toimii, hän naurahti.
Pian Leipäjuusto huomasi joukkojensa olevan kohta vain kasa luita. Hän kääntyi tuskallisesti irvistelevän Moton puoleen.
- Olette ehkä voitolla, mutta sinua ystäväsi eivät voi enää pelastaa, Leipäjuusto naureskeli.
Moto nosti katseensa hetkeksi. Hänellä oli jo todella tukalat oltavat. Hiki virtasi pitkin hänen kasvojaan ja hän yski jo kuin keuhkotautipotilas. Leipäjuuston kasvot näyttivät lieskojen läpi melkein paholaismaislta. Moton päässä pimeni. Taistelukentällä Turbo oli huomannut tilanteen. Hän katsoi Vinskiä.
- Vapauta sä Moto. Mä pidän nää luukallet kiireisinä, hän huikkasi.
Vinski nyökkäsi ja lähti ratsastamaan kohti lavaa. Hän loikkasi lavalle ja iski Leipäjuuston alas suoraan Rasvanahan ja Vapisuttajan niskaan. Se ainakin pidättelisi roistoja hetken. Sitten Vinski kääntyi Moton puoleen ja veti esille veitsensä. Nopealla liikkeellä hän sai Moton kahleet auki ja nosti hänet harteilleen. Muutamia hanttapuleja kiipesi lavalle aikomuksenaan pysäyttää hänet. Vinski kiersi häntänsä muutaman tulessa olevan risukimpun ympärille ja heitti ne kohti hanttapuleja. Roistojen alkaessa polkea liekkejä sammuksiin Vinski loikkasi alas lavalta hevosensa selkään mukanaan tajuton Moto. Hän ratsasti kohti Turboa.
- Mä sain sen, Vinski sanoi.
Turbo nyökkäsi ja onnistui juuri ja juuri väistämään päätään kohti lentäneen nuolen. Hän katsoi Vinskiä.
- Moto on saatava pois taisteluareenalta. Tajuttomana se on maalitaulu, Turbo sanoi.
- Jätkät, hei! Täällä päin! Santtu huusi.
Pojat kääntyivät katsomaan talleille päin ja näkivät Santun. Turbo katsoi Vinskiä ja tämä nyökkäsi. Vinski ratsasti tallin luo ja sai Santun avustamana raahaamaan Moton sisälle.
- Tääl se on turvassa, jos noi luupellet ei keksi käyttää tulinuolia, Vinski totesi.
- Vitsit sikseen, Vinski. Moto on just ollu vähällä tulla grillatuksi, Santtu ärähti.
Vinski nyökkäsi nolona, nousi hevosensa selkään ja syöksyi takaisin taisteluun. Kun Vinski oli lähtenyt, Santtu huomasi Moton ratsun käyttäytyvän edelleen levottomasti. Se tökki Moton päätä turvallaan ja yritti ilmiselvästi saada isäntäänsä virkoamaan. Moto ei kuitenkaan reagoinut. Hän ei tuntunut edes hengittävän.
- Moto! Santtu huudahti kauhistuneena ja painoi korvansa Moton suulle.
Moto ei hengittänyt. Santtu kallisti Moton päätä taaksepäin ja puhalsi hänen suuhunsa ilmaa. Sitten Santtu alkoi painella Moton rintakehää.
- Come on, Moto. Älä tee tätä, hän ajatteli siirtyessään painelusta jälleen puhallukseen.
Kolmannella painelukerralla Moto veitäisi henkeä ja avasi silmänsä. Hän alkoi yskiä ja nousi kyynärpäittensä varaan.
- Oi äiti! Köh krööh! Mitä ne on tehny sun pojalle, Moto yski.
Santtu näytti helpottuneelta.
- Santtu? Mitä tapahtu? Viimeinen asia minkä muistan on kalapään naama, Moto sanoi päätään hieroen.
Santtu ei sanonut mitään vaan syöksyi Moton kaulaan halaten häntä.
- Mä pelkäsin jo hetken, ettet sä selviä. Onneks mä oon käyny ensiapukurssin, hän henkäisi.

Osa 15
Moto oli hieman yllättynyt halauksesta, mutta halasi sitten Santtua. Sitten hän nosti Santun leukaa.
- En ois ehkä selvinnykkään ilman sua ja jätkiä. Mä jään sulle velkaa henkeni, Moto sanoi hymyillen.
- Etkä sä ole vieläkään selvillä vesillä, kuului silloin Vapisuttajan ääni.
Korsto oli jotenkin onnistunut pääsemään paikalle hälinän turvin. Santtu nousi seisomaan Moton eteen.
- Jos sä haluat Moton, sun täytyy päihittää mut eka, hän ärähti.
- Sopii mulle, Vapisuttaja totesi ja iski Santun tieltään mojovalla lyönnillä.
Moton silmä syttyi palamaan punaisella.
- Hei, noin ei kohdella naista, hän kivahti ja kävi Vapisuttajan kimppuun.
Santtu oli päässyt osittain ylös ja seurasi nyt sivusta kahden väkivahvan avaruusolennon kamppailua. Ottelu näytti tasaväkiseltä, kunnes Vapisuttajan käsi alkoi hohtaa punaisena ja hän iski Moton seinään.
- Moto! Santtu huudahti.
Vapisuttaja käveli uhkaavasti kohti tokkuraista Motoa käsi edelleen hohtaen.
- Käy melkein sääliks sua, hän nauroi ja aikoi juuri iskeä, kun joku taputti häntä olkapäälle.
Vapisuttaja vilkaisi taakseen ja hänen suunsa loksahti auki.
- Sääli vaan itsees, sekundasolttu. Yritit listii mun veikan, Turbo sanoi ja iski Vapisuttajaa niin kovaa tsernopuikoilla, että tämä lensi seinästä läpi.
Turbo ja Vinski olivat ennättäneet oikealla hetkellä paikalle. Vinski auttoi Moton pystyyn.
- Ooks sä okei, isoveikka? hän kysyi.
-Jeah, oon mä. Kiitos teidän. Mut miten te oikein selvisitte niistä luukasoista, Moto kysyi.
Turbo virnisti ja veti kristallimiekan esille.
- Tää miekka teki niist selvää, hän naurahti.
Santtu oli saanut Moton ratsun pilttuun oven auki ja löytänyt siinä samalla Moton miekan ja suojukset. Hän antoi varusteet Motolle. Nelikko loikkasi ratsaille ja lähti ratsastamaan kohti linnaa.
- Meidän on jotenkin saatava Chicago muutettua takaisin nykyaikaan, Santtu sanoi.
- Joo, mut miten? Me ei tiedetä miten ne sai tän aikaan, Turbo kysyi.
- Mä tiedän. Kun ne toi mut tänne, mä näin Nuikin labrassa jonkin laiteen jonka valokeilassa oli Dungeons & Dragons-lautapelilaatikko. Mä oon varma, et sen avulla kalanaama kätyreineen muutti Chicagon keskiajalle, Moto kertoi.
Turbo nyökkäsi virnistäen.
- Ei sit muuta ku..., hän aloitti.
- HANAT AUKI!!!! kaikki huusivat ja ravasivat suorintatietä sisälle linnaan.
Nuikin labrassa Leipäjuusto ravisteli Nuikkia.
- Keksi äkkiä jotain! Niistä luurankoritareista ei ollut mihinkään! hän karjui.
- Mitä minun pitäisi tehdä? Etsiä jostain örkkiarmeija? Nuikki kysyi.
- Kyllä ja mielellään nopeasti, Leipäjuusto käski.
Nuikki ei kuitenkaan ehtinyt tehdä juuri mitään, kun Rasvanahka kiiruhti paikalle.
- Pomo, ne sankarihiiret on tulossa, hän sanoi juuri, kun Moton ampuma laser räjäytti oven.
- Kop, kop. Huonepalvelu, Vinski vitsaili.
Leipäjuusto irvisti raivoisasti ja käski hanttapulit ja Rasvanahan hiirien kimppuun. Turbo vilkaisi Santtua.
- Me pidetään noi pellet kiireisinä. Hoida sä fantasian muuntaja, hän sanoi.
Santtu nyökkäsi ja lehahti siivilleen. Hiiret kävivät hyökkäykseen. Turbo veti jousensa ja ampui sarjan nuolia kohti hanttapuleja. Hetken kuluttua konnat roikkuivat seinällä kuin veitsenheittäjän avustajat maalitauluissa. Moto ampui kattokruunun putoamaan suoraan kolmen korston niskaan. Vinskin oli saartanut muutaman hanttapulin porukka. Vinski vilkaisi ympärilleen ja veti sitten pussukasta esille pieniä kuulia. Hän heitti ne lattialle jolloin ne laukesivat aiheuttaen valatavan savupilven. Savun turvin Vinski onnistui saamaan konnat nopeasti pois pelistä. Sitten kolmikko kääntyi yksissä tuumin kohti Rasvanahakaa. Vinski kietaisi häntänsä rasvaisen gorillan jalkoihin ja kiskaisi tämän pyörimään kohti Turboa ja Motoa. Kaksikko iski yhtä aikaa jolloin korsto lensi suoraan pomonsa päälle. Fantasian muuntajan luona Santtu oli onnistunut iskemään Nuikin koneen kimpusta ja naputteli nyt itse näppäimistöä. Hetken päästä valokeila sammui. Heidän ympärillään ollut linna muuttui pilvenpiirtäjäksi, hevoset muuttuivat prätkiksi ja kaikkien vaatteet muuttuivat taas normaaleiksi. Hiiret riensivät Santun luo.
- Sä onnistuit, Turbo sanoi.
- Tietty onnistuin. Etteks te muka uskonu etten ois onnistunu, Santtu virnisti.
- Tietty me uskottiin. Missä muka meidän oma apurikeiju ei onnistuis, Moto naurahti.
Vinski vilkaisi tainnoksissa olevia konnia ja katsoi sitten Santtua.
- Hei, luukes et sä voit saada viel yhden pihauksen tost muuntajast? hän kysyi.
- Come on! Pitiks kysyy? Masiinat on mun elämää, Santtu naurahti.
- Okei, venatkaa sekka, Vinski sanoi ja häipyi paikalta.
Hetken päästä hän tuli takaisin Huojuva torni pelin kanssa. Santtu tajusi mitä oli tulossa ja vaihtoi naureskellen Dungeons & Dragonsin Huojuvaan torniin. Sitten hän naputteli hetken näppäimistöä ja veti kahvasta. Meni vain hetki, kun pilvenpiirtäjä alkoi huojua uhkaavasti.
- Nyt ois hyvä hetki ottaa hatkat, Moto naurahti.
Nelikko loikkasi prätkien selkään ja kaahasi ulos ikkunasta. Leipäjuusto sai kiskottua itsensä ylös Rasvanahan alta ja puisteli pölyä päältään.
- On mahdotonta luoda savuton työympäristö, kun hiiret kuhisevat nurkissa, hän mutisi happamana.
Nuikki huomasi että fantasian muuntajan peli oli vaihdettu toiseen.
- Tuota, teidän sinileimaisuuttenne, hän sanoi hermostuneesti.
- No mitä nyt senkin urkupilli, Leipäjuusto ärähti kääntyessään ympäri ja huomasi saman kuin Nuikki.
- Voi ei, hän voihkaisi.
Juuri silloin torni sortui.
- Tämä alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää, kuului raunioista vaikerrus.
Vähän matkan päässä hiiret ja Santtu seurasivat tilannetta. Moto katsoi kavereitaan.
- Oon teille kiitollisuuden velassa, kaiffat. Jos ette ois ehtiny ajoissa, mä oisin varmaan just nyt grillikylkeä, hän sanoi.
- Ääh, ei me sua ois pulaan jätetty. Mut oisitpa nähny ne amatsonit, joita vastaan mä jouduin tappeleen et sain noi kaks vapaiksi, Vinski sanoi.
- Sä roikuit laava-altaan yllä, Santtu oikaisi jolloin Vinski tuli nolon näköiseksi.
Turbo ja Moto alkoivat nauraa.
- Hei, jätkät, kun nyt ollaan taas kerran pistetty kalanaaman suunnitelmille piste niin mitä jos lähettäis hodareille, Turbo ehdotti.
Muut nyökkäilivät myöntävästi, kaasuttivat pyöriä ja lähtivät kaahaamaan kohti baseball-stadionia.
- Mut prinssi saapui uljas ratsullaan. Taistellen vie linnaan tää tie. Lohikäärmeen voitti miekallaan, hiiret lauloivat.