Kotia kohti? K15

Ficin nimi: Kotia kohti?
Kirjoittaja: Prätkisfan2
Tyylilaji/Genre: Toiminta, Seikkailu, huumori, draama, pienesti Angs., romantiikka, söpöily (fluff), viittauksia seksuaaliseen kanssakäymiseen
Ikäraja: K15
Paritus/Päähenkilö(t): Vinski/Anni, Turbo/Minni
Yhteenveto/Tiivistelmä: Tarinan Kasvun paikka K7 jatko-osa. Pieni Valeria täyttää pian 4-vuotta. Ja edelleen tuo pieni tyttö ei tunne kotiaan! Oikeaa kotiaan! Maapallolla kasvanut hiirilapsi nauttii jakamattomasta huomiosta ja juoksuttaa isäänsä, kuin tämän veikkoja ympäriinsä. Samaan aikaan mieshiiret käyvät kiivasta taistelua Leipäjuustoa vastaan. Niin kiivasta, että sama sota yltää myös Marsin maanpinnalle. Plutolaiset ovat päättäneet yhdessä tuhota kummatkin planeetat samanaikaisesti. Marsissa kenraali Minnin johdolla, hän ja vapaustaistelijat yrittävät saada raa’an sodan päätökseensä. Mutta entä kun pahin tapahtuu? Yksi loukkaantuu vakavasti ja sodan kulku on vaakalaudalla! Pääseekö nuori hiirityttö kotiin perheensä kanssa vai onko Marsin tilanne luokiteltu marsilaisten tappioksi?
Varoitukset: Voimakasta väkivaltaa ja verilöylyyn viittaamista sekä loukkaantuminen. Kiroilua. Viittauksia hahmojen psyykkiseen hyvinvointiin ja seksuaalista kanssakäymistä hahmojen välillä.
Vastuunvapaus: En omista Prätkähiiriä Marsista. Ne kuuluvat alkuperäisille tekijöilleen. En myöskään saa ficistä rahaa, enkä tee ficcejä myyntitarkoitukseen. Ainoat hahmot, jotka pidän omat OC-hahmot ja tarinan juonen.
 
A/N: Mitä tähänkään sanoisi! Muuta, kuin uutta tarinaa. Lueskelen tällä hetkellä vanhoja tarinoitani ja niistä syntyvät jatko-osa ideat ottavat vahvasti tuulta alleen. Yritän jatkaa myös niitä jo olemassa olevia tarinoita, mutta täytellään foorumia uusillakin luettavilla ficeillä.
 
 
 
Kylmä napakka talvituuli oli ottanut Chicagon pyörteisiinsä. Stadionilla paloi valo, kun oranssinruskea hiirinainen etsi pienokaistaan. Anni nosti kädet lanteilleen. Naisen siniset silmät vaeltelivat pitkin laakeaa tilaa. Melkein neljä vuotta oli kulunut siitä, kun nainen oli edes käynyt Marsissa. Minnistäkään nainen ei ollut kuullut liiaksi mitään ja viimeisen kerran nainen oli hiirinaisen nähnyt Valeria-tyttärensä ristiäisissä, jotka oltiin virallisin menoin pidetty Marsin maanpinnalla. Miten Turbo pystyi olemaan niin kauan erossa rakkaastaan tietämättä oikeasti mitä tälle kuului? Mitähän Marsille kuului? Maassa nainen pystyi auttamaan Santtua ja ihmisnainen oli monesti kiittänytkin hiirinaista avusta tietoteknillisissä asioissa. Tietotaito mikä Annilla oli, oli selkeästi Maata kehityksellisesti edellä ja naishiiri käyttikin paljon aikaa opettaakseen uusia asioita ihmisnaiselle. Hiirinainen oli vuosien mittaan unohtanut Vapaustaistelijoiden vihreät ja hämännyt maanasukkaita pukeutumalla kuin he. Anni huokaisi syvään ja suoristi jalkojaan koristavia tummansinisiä farkkuja. Hiirinaisen yläruumista koristi vaalea beigen värinen t-paita. Tapansa mukaan naisen pitkät oranssinruskeat hiukset oli kiedottu ponihännälle. Otsahiukset olivat kasvaneet yhtenäiseksi muiden hiusten kanssa ja tasaista väriä oli rikkomassa blondit raidat. Se piristi hiirinaisen ulkonäköä hieman, kun kaikki ei ollut samaa tasaista väritystä. Hiirinainen hieroi leukaansa ja jatkoi astelua tilassa. Matkalla nainen nosteli pienen hiiritytön leluja takaisin paikoilleen sekä vähän isompien marsilaisten kotikaljatölkkejä kierrätykseen.
”Valeriaaaa…” nainen huhuili. Kuitenkin kukaan ei vastannut, ellei pientä tirskumista laskettu. Anni hymyili ovelasti ja kääntyi kannoillaan. Kotikaljatölkit nainen laski läheiseen astiaan ja kyykistyi nopeasti. Kuitenkaan ketään ei ollut ruokapöydän alla piilossa. Moottoripyörien ääni sai naisen nousemaan pöydän takaa. Jätkät pudistivat itsensä tuiskutetusta puuterilumesta.
”Hei söpöliini!” Vinski tervehti iloisena avopuolisonsa.
”Hei…” Anni virnuili ja käveli miehen luokse. Samaan aikaan nainen vilkuili ympärilleen tutkien sänkyjen ja pöytien alusia.
”Leikitäänkö me taas piilosta?” Vinski kysyi ja tarrasi hellästi naisen lantiosta kiinni. Anni laski toisen kätensä lepäämään miehen olalle.
”Taidetaan leikkiä…” naishiiri vastasi naureskellen. Kikatus kantautui jostain päin stadionia ja sai aikuisten hiirten heristelemään korviaan. Turbo vilkaisi Motoa naureskellen. Valeria oli hiirinaisen ja Vinskin esikoistytär, joka oli pitkän päätöksen johdosta jäänyt elämään äitinsä ja isänsä kanssa Maapallolle niin kauaksi aikaa, kun Marsin tilanne olisi epävakaa.
”Tiedättekö? Taidetaan päästä viidestään pulkkamäkeen…” Anni hieroi miehen rintaa hellästi.
”Mmmm… vai kahdestaan? Se olisi romanttisempaa,” mieshiiri iski naiselle silmäänsä.
”Ja hylkäätte meidät?” Moto kysyi loukkaantuneena.
”Mikä vääryys!” Turbo komppasi perässä ja sai ainakin Annin naureskelemaan.
”No rehellisesti en halua teitä meidän kolmansiksi pyöriksi!” Vinski heilautti kaksikolle kättään.
”Mikä on kolmas pyörä?” pieni hiirityttö kysyi nojaillen sohvan selkänojatyynyihin. Hänen punertavan ruskeat hiuksensa oli hieman sähköiset ja sekaiset. Tyttö pyyhki kasvojaan voimakkaasti siirtääkseen hiuksiaan.
”Siinähän sinä olet… luulimme, että pääsemme keskenämme pulkkamäkeen!” Anni naurahti ja nosti valkean hiiritytön seisomaan sohvalla suoraan.
”Mää olin piilossa,” tyttö naureskeli hypäten alas sohvalta.
 
Anni nosti käteensä pienen hiusharjan istuessaan itse sohvalle ja seisotti pienen tyttärensä jalkojensa väliin. Valeria nojaili äitiinsä, kun tämä siisti tytön hiuksia. Jätkät istuivat hetkeksi kanssa alas.
”Miksi teillä ei ole talvivaatteita?” tyttö ihmetteli ja sai mieshiiret vaivaantuneiksi.
”Siinäpä hyvä kysymys…” Anni vinoili ja sitoi tytön hiukset kahdelle saparolle kiinni. Äitinsä ollessa valmis Valeria juoksi isänsä syliin, joka suukotteli tätä hellästi.
”Koska me ollaan aikuisia,” Vinski vastasi tytön kysymykseen, kun tämä painoi otsaansa miehen otsaa vasten.
”Ei se ole syy!” tyttö kikatteli ja sai Vinskin kohauttelemaan vain kulmiansa.
”Vai niin riiviö!” Vinski tuhahti nauraen ja laski tytön sylistään.
”Menes vaihtamaan vaatetta niin pääsemme sinne pulkkamäkeen vielä,” Anni passitti tyttöä, joka juoksi erilliseen huoneeseensa katsomaan toisenlaista vaatetusta ylleen.
”Onko hyvä sää mennä pulkkamäkeen? Kaupungilla tuli vaakatasossa lunta?” Turbo pohti.
”Luvattu mikä luvattu… Valeria ei luontaisesti unohda tuollaisia lupauksia,” Anni kohautti hartioitaan.
”Onkohan meidän toppatakit vielä Santun luona?” Vinski hieroi leukaansa.
”Ei kun ne on täällä… hain ne tytön kanssa, jotta pukisitte ne edes hänen läsnä ollessaan päällenne,” Anni puristi kädet eteensä tiukasti.
”Aijaa… en minä tuollaista muista. Muistatteko te jätkät?” Vinski virnuili ja sai kaksikon kohauttamaan harteitaan.
”Santulla oli pulkat ilmeisesti?” Moto kysyi.
”Joo kuulemma. Hän tulee tänne kanssa piakkoin,” Anni totesi vakavana ja kuunteli samalla mitä tyttärensä teki.
 
Piakkoin huoneesta kantautui kolina ja ryminä. Aikuiset hiiret ummistivat silmänsä tiukasti.
”Mitä kävi?” Anni uskaltautui kauhuissaan kysymään, kun ei kuullut itkua tai huutoa.
”Mää putosin!” Valeria vastasi.
”Mistä?” Vinski kysyi hämmentyneenä. Melkein neljän vuoden aikana kolmikko oli oppinut siihen, ettei jokaiseen kolahdukseen tai ryminään tytön kohdalla tarvinnut reagoida voimakkaasti. Pienempänä ollessaan kolmikko oli heti ollut tämän kimpussa ja varmistellut jokaisen ruumiinosan ettei tytöllä varmasti ollut naarmuakaan tai ettei tämä alkaisi huutamalla itkemään. Kuitenkin tyttö osoittautui hyvin Vinskin kaltaiseksi touhottajaksi ja tapaturmat oli taattuja.
”NO VAATEKAAPISTA!” tyttö huudahti tympeänä. Anni vilkaisi miestään huvittuneena, kun sisupussinakin tunnettu tyttö antoi nyt, jo uhmaikäisenä isänsä kuulla kunniansa.
”Tarvitsetko apua?” Anni kysyi varovaisesti.
”JOOOOOOO!” tyttö kiljaisi karjuen ja sai ainakin Annin hieman naureskelemaan tytön selän takana. Naishiiri suoristi t-paitansa ja suuntasi itsensä auttamaan hiirityttöä. Hiirimiehetkin valmistautuivat lähtöön, kun pulkkamäkeen vaatinut pikkutyttö saisi viimein tahtonsa läpi. Turbo kaivoi kaappeja ja löysi viimeisten vuosien ajan palvelleet toppatakit. Hän nosti ne sängylle samaan aikaan, kun Vinski laski pinkin-violetin toppahaalarin kaikkine lämmikkeineen lattialle valmiiksi Valerian puettavaksi. Vinski pyöri kuin häkkärä ja lampsi nopeasti tytön huoneeseen vielä. Turbo istui läheiselle penkille, kun Valeria juoksi tämän kaulaan kiinni. Mieshiiri halasi tyttöä lämpimästi. Turbo nyrpisti tytölle kuonoansa, kun tämä katsoi ulkovarusteitaan.
”Hyppääs haalariin. Santtukin on kohta täällä,” mies kuiskasi tytön korvaan.
 
Tyttö hyppäsi reippaasti haalareidensa päälle. Tosin niin, kuin Turbo pyysi tyttö vain makoili haalarikerroksensa päällä. Turbo kallisti lempeä ilme kasvoillaan päätään, kun taas valkea hiiriprinsessa piiloutui käsiensä taakse kikatellen.
”Sun piti pukea päällesi!” Turbo komensi hellästi.
”En mää osaa!” Valeria naureskeli ja sai Turbon silmät hieman laajenemaan, kun miestä huvitti samaan aikaan tytön vastaus.
”Pues nyt tai jäät jälkeen,” Turbo vastasi ja nousi seisomaan.
”Auta mua…” tyttö marisi ja kääntyi vatsalleen.
”Autan heti, kun aloitat itse ensin jostain,” Turbo naureskeli ja vilkaisi Moton kanssa toisiaan.
”Mutta mää en saa!” tyttö potkaisi haalarin lahkeitaan kiukkuisena.
”Mikä nyt kiukuttaa?” Turbo kysyi ja polvistui tytön eteen. Valeria nousi istumaan ja katsoi tuimasti kullanruskeaa marsilaismiestä.
”Mää en saa!” tyttö toisti kiukkuisena.
”Mitä sää et saa? Kyllä sää mun mielestä eilen vielä osasit haalarin pukea reippaasti päällesi?” Moto kysyi kulma aavistus koholla.
”Mää en saa tätä paitaa,” tyttö tokaisi puristaen samalla pitkähihaisensa helmaa. Turbo hymyili lempeästi tytölle.
”Eli et saa paitaa housuihin?” mies kysyi.
”En…” tyttö marisi surkeana.
”Ja haluat apua?”
”Joo,” tyttö mutristeli surkeana. Turbo veti tytön lähemmäksi itseään ja auttoi tätä tämän ongelman kanssa. Kun paita sekä sukat oli laitettuna oikein, pystyi tyttö itsenäisesti jatkamaan villa- ja toppahaalarin pukemista itsenäisesti. Vinski saapui tytön hanskojen kanssa. Valkea mieshiiri auttoi tyttöä pukemaan tämän kengät jalkaan ja laittoi hanskat tytön käsiin.
”Löysikö peukalo kotiin?” mies kysyi.
”Jooo!” tyttö hihkaisi ja puristi isänsä kättä hellästi.
”Mut isi… auta,” tyttö jatkoi ja hieroi pyllyänsä.
”Mikä nyt?”
”Häntä on huonosti…” tyttö tuskasteli. Vinski auttoi tyttöä vielä tämän kanssa.
 
Juuri sopivaksi myös ihmisnainen saapui paikalle. Valeria juoksi tämän luokse ja halasi tiukasti.
”Siellä on aikamoinen sää,” Santtu henkäisi ja raotti hetkeksi punaista kaulahuiviaan.
”Jep… mutta minkäs teet?” Anni kohautti hartioitaan ja puki ulkovaatteitaan kanssa päällensä.
”Valeria hyppii seinille illan, jos ei edes hetkeksi pääse ulos,” Vinski jatkoi.
”Nii in… Kenenköhän lapsesi siis?” Anni huokaisi. Moto ja Turbo rävähtivät nauruun ja seurasivat pientä hiirityttöä ulos.
”En kommentoi!” Vinski murahti loukkaantuneena hiirinaiselle, joka vain väänteli kasvojaan. Santtu hihitti myös pienesti. Vinski tuuppasi kaverimielessä tätä olkapäällään ohimennen. Naiskaksikko nauroi lempeästi.
”Muuten se paikka mihin olemme menossa, on hieman metsän keskellä… toivotaan ettei sinne tuiskuta hirveän paljon,” ihmisnainen totesi.
”Ai kun kiva… saa olla ihan rauhaksiltaan sitten muutenkin,” Anni henkäisi.
”Niinpä…”
”Ja kuinka sitä tietää paljon kaupunkiajokin tai katoilta tuiskuava lumi pölyttää tuota lunta.”
”Sepä. Mutta mulla on meille kaikki. Myös kaakaot,” Santtu kuiskasi loppuosan hiirinaisen korvaan.
”Ihanaa…” Anni henkäisi. Valeria hyppi jo lava-auton vieressä pienessä lumikasassa ja naureskeli makeasti. Anni sulki stadionin oven ja Santtu antoi Turbolle koordinaatit suunnittelemaansa kohteeseensa. Anni nosti pienen hiiritytön auton kyytiin. Vinski suukotti nopeasti vielä hiirinaisen.
”Te ajatte ihan meidän edessämme,” Anni naureskeli.
”Tiedän…” mies naureskeli ja suukotti tämän poskea vielä kerran.
 
Iloinen kiljunta kantautui pienen metsän keskeltä, kun Santtu ja hiiret olivat laskemassa pulkkamäkeä. Tuulen pyörittämä lumipyry oli hieman laantunut ja teki puiden välissä menevää mäenlaskusta hieman mielekkäämpää. Valeria pyyhki kasvojansa ja nousi seisomaan.
”Uudestaan!” tyttö hihkui.
”Odota Valeria!” Anni naurahti tytön perään.
”Ei ehdi… tule Moto,” tyttö repi isoa harmaata hiirimiestä mukaansa. Moto nappasi pulkan, että tytön kantoonsa. Anni kiljaisi pienesti, kun ei päässytkään pulkasta suorilleen ylös. Turbo pyyhki vaatetustaan, kun oli Santun kanssa laskenut mäen alas.
”Oletko kunnossa?” Santtu naureskeli ja auttoi hiirinaisen ylös.
”Joo olen…” nainen huohotti.
”Rankkaa!” hän jatkoi ja sai Santun nauramaan. Uusi kiljuta sai aikuiset nauramaan. Pulkan pysähtyessä heidän jalkojensa juuren Anni nojasi hellästi polviinsa.
”Sulla on ihan punaiset posket…” nainen ihasteli pientä tytärtään.
”Mulla on kuuma!” tyttö huohotti pienesti.
”Ihan varmasti,” Santtu komppasi ja hieroi samalla omaa otsaansa.
”Turbo tule!” tyttö veti vuorostaan kullanruskeaa mieshiirtä peräänsä.
”Mennään kaikki yhdessä!” Turbo totesi ja tyttö lähti juoksemaan pulkka perässään ensimmäisenä rinnettä ylöspäin. Vinski ja Moto juoksivat hiiritytön perään. Valkea marsilainen nappasi tyttärensä syliinsä. Santtu hihkaisi kanssa ja lähti nopeammin kolmikon perään.
 
Turbo keräsi yhden pulkan kainaloonsa. Kosketus miehen käsipuolessa sai hänet hymyilemään.
”Minulla olisi sinulle arkaluontainen kysymys?” Anni huokaisi.
”Mikä?”
”Oletko kuullut Minnistä mitään?” naishiiri kysyi surkeana. Turbo huokaisi ja pyöritteli päätään.
”En sen jälkeen, kun näimme viimeksi Valerian ristiäisissä.”
”Turbo siitä on melkein neljä vuotta?”
”Tiedän… kuusi vuotta melkein tällä planeetalla ja edelleen olemme täällä…”
”Turhauttaako se?”
”Vähemmästäkin… Kaipaan Marsia ja Minniä… hyvin paljon ja…” mies huokaisi ja pysähtyi mäkeen.
”Ja mitä?”
”Olen huolissani. Minni on yhteyksissä vähemmän kuin koskaan aikaisemmin…”
”Ja luulisi häntä kiinnostavan kummityttönsä asiat?”
”Sekin… ja meidän asiat… tuskin Minnikään haluaa olla täysin yhteydenpidotta, vaikka ajattelisikin pitää teidät turvassa…”
”Uskotko että Minnin yhteydenpito väheni muuttomme takia?” Anni kysyi huolestuneena.
”En… Minni ei ikinä tekisi sellaista. Mutta Marsissa tapahtuu jotain… siitä olen varma. Jotain pahaa… hyvin pahaa…” mieshiiri painotti surkeana ja sai Annin nyökkäämään.
”TURBOOOOOO!” Valeria huusi mäen päältä.
”Tullaan!” mies huikkasi.
”Yritetään ottaa Minniin, vaikka myöhemmin itse yhteyttä. Jos hän vaikka kertoisi tilannetta punaiselta planeetalta,” Turbo silitti hiirinaisen olkapäätä lohduttavasti. Anni nyökkäili helpottuneena.
”Sopii hyvin.”
 
Mäen päällä Turbo iski pulkan lumihankeen ja istui sen kyytiin ensimmäisenä. Valeria kiipesi miehen syliin ja piti tämän jaloista tiukasti kiinni.
”Nauttikaa lumipölystä häviäjät!” Vinski naureskeli, kun kaappasi kiljahtavan Annin syliinsä.
”Aijaha!” Moto tyrskäisi ja auttoi Santun eteensä istumaan.
”Sit mennään!” Turbo totesi ja otti käsillään vauhtia.
”HEI VARASLÄHTÖ!” Vinski huusi miehen perään.
”Sua ottaa vaan pannuun kun häviät!” mies naureskeli jonon ensimmäisenä. Valeria kiljui riemusta, kun vauhti oli mahdollisimman kova. Turbo pyöritteli päätään. Ihan selkeästi valkean egoistin lapsi. Yhtä hurjapäinen. Hyvin tasaisesti jokainen saapui mäen alle. Turbo nosti Valerian sylistään ja ponkaisi itse kanssa pystyyn.
”Komentajastamme on tullut röyhkeä!” Vinski napisi Motolle.
”Keneltäköhän tapansa oppinut?” Moto komppasi ja sai Turbo pudistelemaan mustan toppatakkinsa lumesta.
”Älkäähän nyt… johan tässä punastuu!” mies naureskeli. Anni oli nousemassa pulkasta kanssa ylös, mutta valkea marsilainen piti hänestä tiukasti kiinni.
”Päästä mun peppu jäätyy!” Anni hihitti.
”Mää voin lämmittää sitä!” mies vinkkasi ja sai Annin nyrpistelemään kuonoansa. Anni vängän väkisin yritti ylös, kunnes kaatuivat marsilaismiehen kanssa lumihankeen. Anni nauroi lempeästi Vinskin edelleen pitäessä tätä otteessaan. Valeria juoksi vanhempiensa luokse ja tömähti Annin vatsalle. Koko seurue naureskeli lempeästi. Ilakoinnin kuitenkin pilasi kova räjähdys. Valeria tarrasi äitinsä kaulasta kiinni pelokkaana.
”Siis vieläkö se jaksaa?” Vinski ärähti ja nousi seisomaan. Samoin Anni. Valeria tärisi pelosta, kuin haavanlehti. Tyttö haki lohtua äidistään, joka nosti tytön syliinsä.
”Ettekö eliminoineetkaan Leipäjuustoa?” Santtu kysyi.
”Kyllä… mutta miten?” Turbo epäröi jo itsekin.
”Menkää tarkistamaan tilanne… me menemme Santun tallille siksi aikaa. Eikö niin?” Anni kysyi tyttäreltään, joka nyökkäili pelokkaana.
”Vai jäämmekö vielä laskemaan? Tuskin Leipäjuusto tänne löytää?” Santtu kohautti harteitaan. Anni katsahti tytärtään, joka naisen ehdotukselle pudisti päätään.
”Eli tallille,” Santtu henkäisi ihastuneena.
 
Jätkät saattoivat Santun, Annin ja Valerian niin pitkälle lähemmäksi tallia kuin vain pääsivät. Muutamaa korttelia aikaisemmin he olivat suunnistaneet nokkansa kohti Leipäjuusto tornia, josta vaalean vihreät säteet sinkoutuivat avaruuteen aiheuttaen suuria räjähdyksiä.
”Mitä se helvetin limapunkero oikein tekee?” Vinski murahti hampaat irvessä.
”Tuskin mitään hyvää… niin, kuin yleensäkään,” Turbo huokaisi.
”Mutta eihän Leipäjuustolla aikaisemmin päivällä ollut tuollaista superasetta, jolla ampuisi vihreitä säteitä avaruuteen?” Moto hieroi leukaansa.
”Aika ottaa siitä selvää… jälkipoltot!” Turbo komensi ja painoi moottoripyöränsä sarvissa olevaa nappulaa, joka laukaisi pyörän pakoputkesta tulta syösten kyseisen toiminnon päälle. Jätkät ampaisivat pysty suoraa seinää kohti plutolaispomon kattoa.
”NUIKKIII! Keksintösi toimii nerokkaasti…” plutolainen violettiin pukuun pukeutunut plutolainen naureskeli ja nosti kädet ilmaansa. Miespuolisen kalapomon ominaistuoksu sai hullun tiedemiehensä kakomaan. Moottoripyörien ääni sai kuitenkin kalapomon puremaan narskutellen hampaitaan yhteen.
”Prätkäoravat!” plutolainen huudahti.
”Noniin Lalli! Eiköhän se ollut sitten tältä päivältä tässä?” Vinski ärähti osoittaen tätä sormellaan.
”Aaah rakkaat pampulakorvat! Ette pitkälle päässeet?” Leipäjuusto naureskeli ja käänsi hiirikolmikolle selkänsä.
”Mitä suunnitteilla? Vai jätätkö meidät aivan pimentoon asian kanssa?” Turbo puristi kädet eteensä.
”Hahahahhaha etteköhän kuule siitä piakkoin!” Leipäjuusto virnisti ilkeästi. Jätkät vilkaisivat toisiaan. Yhtäkkiä lattia katosi heidän pyöriensä alta ja he tippuivat pitkää kuilua pitkin kohti tornitalon pohjaa.
”Hei hei hiirulaiset… kun heräätte planeettaa ei enää ole,” Leipäjuusto vilkutteli ennen, kuin katto pimensi koko kuilun. Turbo puntaroi heidän vaihtoehtonsa.
”Ei muuta, kuin seinästä läpi!” Turbo komensi ja kolmikko osoitti pyöriensä nokat kohti pohjaa. Yhteen väliseinään kolmikko posautti pyörien mentävän aukon ja laskeutuivat johonkin Leipäjuuston toimiston alapuolelle olevaan kerrokseen.
 
”Missä olemme?” Vinski kysyi ja uskaltautui hetkeksi riisumaan kypäränsä. Turbo nousi moottoripyöränsä kyydistä ja tutkaili huonetta. Vanhaa konttoria muistuttavassa tilassa oli muutama pöytäpari ja paljon erilaisia sekä kokoisia kaappeja.
”Harvemmin on tullut näissä Leipäjuuston tornien muissa kerroksissa käytyä,” Moto vastasi ja puristi kädet eteensä. Yhdellä pöydällä oli pino erinäisiä papereita, jotka komentaja nappasi omaan käteensä. Hän luki paperit ja järkyttyi selkeästi lukemastaan.
”Me ollaan kusessa jätkät pian!” Turbo huokaisi ja katsoi veikkojansa.
”Mitä sää tarkoitat?” Moto kysyi ja ampaisi ylös satulastaan.
”Pluton ylipäällikkö on antanut kaikille plutolaisille käskyn hankkiutua sekä Maasta, että Marsista eroon saman aikaisesti!” Turbo totesi. Moto repäisi paperit hiirimiehen kädestä ja katsoi niitä surkeana.
”Leipäjuusto ei ole voittanut meitä tähän mennessäkään? Miten nyt yhtäkkiä siinä onnistuisi?” Vinski pohti.
”Tiesin, että jotain on vialla ja pahasti… kun Minnistäkään ei ole kuulunut toviin mitään… eikä sen puolen. Ei Rontista ja Miihkalistakaan ole kuulunut mitään.”
”Minnistä ei ole kuulunut moneen vuoteen!” Vinski ihmetteli ja sai Turbon hieromaan kasvojaan.
”Tämä on paha… tosi paha… mitä jos Mars on jo motissa ja nyt on Maan vuoro?” Turbo kysyi. Epävarmuus oli ottamassa miehestä vallan.
”Ei! Tuohon vastaukseen en suostu! Enkä siihenkään, että tuo yksi plutolainen kaikkien näiden vuosien jälkeen saisi Maan tuhottua!” Vinski ärähti.
”Mitä me teemme?” Moto kysyi luimistellen hieman korviaan. Turbo pohti vastaustaan tovin.
”Räjäytetään torni varmuudeksi ja romutetaan Leipäjuuston pienikin suunnitelman poikanen… kerrotaan asiasta Annille ja Santulle ensin. Yritetään sen jälkeen saada yhteys Marsiin ja suunnitella yhteinen isku plutolaisia vastaan!” Turbo komensi ja istui takaisin moottoripyöränsä selkään. Moto heilutti paperinippua kädessään.
”Otetaan se mukaan… eihän viholliselle voi tärkeitä asiapapereita jättää,” Turbo naurahti ja kaivoi satulalaukustaan muutaman hiirikranaatin. Vinski teki kanssa samoin. Moto kiiruhti oman moottoripyöränsä luokse ja käynnisti sen. Jätkät ampaisivat tornin laseista läpi jättäen hiirikranaatit peräänsä. Turbo vilkaisi taakseen jätkien kanssa, kun plutolainen kalapomo ehti professorinsa kanssa ampumaan muutaman säteen jälleen avaruuden syövereihin. Ei kauaakaan, kun tasainen piipitys lisääntyi ja kiihtyi aiheuttaen voimakkaan räjähdyksen hiirten takana. Plutolainen kirosi hiiret maanrakoon ja syytti näitä jälleen suunnitelmiensa pilaamisesta.
 
Samaan aikaan Marsissa punainen hiekka pöllysi erinäisiin suuntiin. Näkyvyys oli huono, mutta kyllä paikallinen kenraali tiesi mistä suunnasta vihollinen oli tulossa. Minni heitti rikkinäisen ajokypärän päästään. Se ei suojaisi naista enää toisilta iskuilta. Hän oli tippunut jo räjähtävän moottoripyörän päältä lyöden päänsä pehmeään hiekkaan. Mustat hiukset hulmusivat Marsin tuulen mukana. Pommitus sai naisen peittoamaan silmänsä. Kasvojen ruhjeet ja hiekkaisuus kertoivat useamman viikon käydystä sodasta.
”TULTA!” nainen huusi ja hänen takaansa lauottiin muutama ohjus suoraan vihollista päin.
”Vihreä salama!” joku huusi ja sai kenraalin nostamaan katseensa taivaalle.
”VAROKAA!” naishiiri huudahti ja väisti kanssa itse taivaalta iskeytyvää voimaa. Mars oli ollut useamman kuukauden jo vihollisen tulituksen alla. Oikeastaan viimeiset neljä vuotta olivat olleet kenties pahimmat koskaan. Moni oli menettänyt henkensä. Liian moni… Marsin johto oli päättänyt, että nyt jos koskaan kaikki sotilaat yhdessä taistelisivat ympäri punaista planeettaa yhteistä vihollista vastaan. Tätä hiirinainen ei ymmärtänyt. Oli täysi itsemurha lähteä joukkorynnäkköinä aavikolle. Minni oli kerännyt armeijan sotilaansa haltuunsa, kun taas naisen eno oli ottanut Vapaustaistelijoiden kanssa johdon pidemmällä aavikkoa.
”Mitä nuo ovat?” nainen murahti vihaisena väistäessään taivaalta tullutta iskua ja samaan aikaan väisti maata pitkin laserin, joka oli tulossa naista kohden. Hänet selkeästi haluttiin pois päiviltään ja nopeasti. Minni nousi nopeasti seisomaan ja sihahti kivusta. Nainen piti käsivarttaan. Nainen nosti adrenaliinista tärisevän kämmenensä haavasta irti ja katsoi verta vuotavaa käsivarttaan.
”Minni!” joku naisen sotilaista huusi. Naiskenraali piiloutui nopeasti yhden suuremman kiven taakse.
”TULTA!” nainen huudahti ja sai naisen sotilaat toimimaan, vaikka he olivat huolissaan naisen saamasta vammasta. Minni repäisi terveellä kädellään rikkonaisen pitkähihaisen hihansa irti ja kietoi kangaspalan vuotavan haavan päälle. Nainen huokaisi ja nousi takaisin rintamalle. Pommi räjähti naisen sotilaiden juuressa. Minni katsoi kauhu kuvaelmaa raskaasti hengittäen. Nainen nappasi radiopuhelimensa.
”Perääntykää… otamme takkiin pahasti!” Minni komensi. Hengissä olevat sotilaat lähtivät naisen ohjeiden mukaan vetäytymään. Nainen auttoi haavoittuneita sotilaitaan maastureiden kyytiin yhdessä sairaanhoitajien kanssa ja katsoi muutenkin, että kaikki hengissä olleet pääsisivät turvaan.
”Kenraali entä teidän haavanne?” yksi sairaanhoitajista kysyi.
”Pintanaarmu… viekää pahiten loukkaantuneet jo eteenpäin. Tiedätte kohteen!” Minni komensi. Nainen ehti sivusilmällä nähdä uuden pommituksen iskeytyvän heidän lähelleen.
”Menkää!” nainen huusi. Uusi räjähdys sai Minnin kuulemaan sotilaidensa viimeisemmät karjaisut, kun nämä lensivät mahdollisesti useita metrejä pitkin aavikkoa pahasti loukkaantuneina tai henkensä menettäneinä. Viime hetken tsekkaus sotilaidensa perään ja takaisin tukikohdalle. Niin hiirikenraali ajatteli. Naishiiri kuitenkin kavahti suuresta varjosta jalkojensa juuressa. Minni nosti katseensa taivaalle ja näki taivaalla kaaressa pommin lennättävän maasturin! Naishiiri yritti väistää, mutta kaikki mustui nopeasti hiirinaisen silmissä. Aavikon punainen hiekka vain pöllysi ja hetkellisesti aavikon täytti äänillä murskautuva maasturi. Sireenien kantava ääni kantautui pitkin aavikkoa. Joku huusi raastavasti Minnin nimeä, tämän jälkeen naishiiren korvissa vain vinkui…
 
”Sää arvasit tän!” Anni älähti surkeana ja nousi seisomaan. He olivat Santun kanssa juuri hetki sitten kuulleet, mitä jätkät olivat Leipäjuuston tornista löytäneet. Vinski hieroi kevyesti naishiiren olkavartta. Turbo oli ollut oikeassa, että Marsissa voi tapahtua jotain kamalaa juuri samalla hetkellä.
”Meidän pitää ottaa pikaisesti yhteys Marsiin!” nainen jatkoi paniikin omaisesti. Valeria oli nukahtanut pulkkamäen jälkeen Santun sänkyyn, joten ei tarvinnut huolehtia siitä, että tyttö kuulisi aikuisten välisen keskustelun planeetasta, joka periaatteessa olisi hänen kotinsa. Tosin mikä koti? Oliko sitä enää? Turbo riisui mustan toppatakin päältään.
”Rauhoitu… otetaan ihan rauhallisesti yhteys Marsiin ja kuullaan myös heitä. Voi olla ettei plutolaiset ole ehtineet vielä ottaa suunnitelmaansa käyttöön,” Turbo rauhoitteli naista ja käveli Santun yhden tietokoneiden luokse. Pöytäkone hurahti käyntiin pitkän odottelun jälkeen. Santtu auttoi mieshiirtä asentamaan kameran paikoilleen.
”Kaikki järjestyy kyllä kulta… Marsilla ei ole hätää,” Vinski lohdutteli naista ja suukotti tämän päälakea.
”En ole huolissani Marsissa, vaan sen pinnalla taistelevista ystävistämme!” Anni murahti pienesti ja irrottautui miehen kainalosta.
”Ja siellä olevat sotilaat ovat parhaita koko planeetalla!” Moto komppasi veikkaansa ja yritti rauhoitella hiirinaista. Anni tosin ei ollut vakuuttunut miesten puheista. Kylmäävä hiljaisuus täytti tallin. Jokainen odotti vastausta toiselta planeetalta, mutta ei mitään. Ei mitään reaktiota. Tietokoneen yrittäessä tarpeeksi kauan yhteyden aukaisua, katkaisi aikakatkaisia linjan ennen kuin se oli ehtinyt edes aueta. Turbo huokaisi ja nojasi pöytään kaksin käsin.
”Huomenna uusi yritys…” mieshiiri huokaisi.
”Emme voi odottaa huomiseen?” Anni murahti.
”Ei ole vaihtoehtoja… kone on vanha ja kärsinyt paljon! Jo pelkkä yhteyden avaaminen kuumentaa sen äärimmilleen,” Santtu selitti.
”Voin katsoa sitä?” nainen kohautti harteitaan.
”Anni… maan koneiden piirtolevy ei kestä marsilaista tietokantaa hyvin. Meidän on odotettava huomiseen, jotta kone jäähtyy!” Turbo komensi hiirinaista hellästi. Nainen turhautui entisestään ja suuntasi itsensä pois muiden luota.
”Oliko pakko?” Vinski murahti ja lähti naisen perään.
 
Hiirinainen tuuletti ajatuksiaan tallin ulkopuolella. Nainen nojasi tallin seinää vasten ja oli asetellut kätensä selkänsä taakse tallin kylmää seinää vasten. Nainen laski hieman korviansa. Kyyneleet olivat kerääntyneet naisen silmille. Ei hänen tarkoituksensa ollut Turbolle kiukutella. Kyllä hän tiesi millainen Maan teknologia oli. Vinski astui varovaisesti naisen viereen. Koskaan aikaisemmin tuo valkea marsilainen ei ollut yhtä hiljaa. Anni painoi päänsä miehen olalle, joka suukotti tätä otsaan hellästi ja kietoi kätensä hiirinaisen ympärille, joka selkeästi paleli.
”Turbo ansaitsisi selkäsaunan…” Vinski murahti.
”Eikä ansaitse…” Anni tuskaili ja nosti päänsä miehen olalta.
”Miten niin?”
”Turbo yrittää kanssa parhaansa. Hän on yhtä huolissaan, kuin mekin. Kaiken lisäksi hänen rakkaansa taistelee aavikolla… hänen rakkaansa on hengenvaarassa jatkuvasti… ja hän ei ole varmasti sen vuoksi tiedä miten Minni edes voi? Me näemme toisemme päivittäin… en halua edes tietää miltä se Turbosta tuntuu?”
”Kieltämättä, kun esität asian noin…” Vinski hieroi niskaansa vaivaantuneena. Anni siirsi suortuvaa kasvoiltaan ja hieroi käsiään yhteen. Vinski nosti naisen kädet omiensa suojaan.
”Voi rakas olet ihan jäässä.”
”Pieniä murheita…”
”Kerro! Näen että mieltäsi vaivaa jokin asia…”
”Mieltäni kalvaa monikin asia, mutta päällimmäisenä suuret kysymykset, kuten… Onko meillä enää kotia? Saadaanko me ikinä Valerialle kerrottua mistä hän todellisuudessa on kotoisin?” Anni vastasi miehelle surkeasti. Niin surkeasti, että kyyneleet kastelivat naisen kasvot. Vinski luimisti korviaan ja veti naisen tiukkaan halaukseensa.
”Toivon tosiaan, että osaisin vastata sinulle… mutta minäkään en tiedä. Toivon todella, että meillä on,” Vinski pyöritteli päätään. Anni huokaisi syvään ja pyyhki kasvojansa.
”Mutta meidän mahdollisuutemme ei ole kuin odottaa. Ja yrittää saada yhteys Marsiin edes jollekin…”
”Tiedän… me yritämme,” Anni huokaisi yrittäen samalla reipastua. Pieni hymy nousi naisen kasvoille. Vinski katsoi lempeästi puolisoaan ja suuteli tätä hellästi, ennen kuin siirtyivät lumituiskusta takaisin sisälle.
 
Meni viikko, jos toinenkin. Kukaan kolmikosta ei ollut saanut yhteyttä Marsiin, joka taas aiheutti hiirien välillä kismaa turhautumisen vuoksi. Anni erityisesti tunsi olevansa stressaantunut ja naisen vointi heijastui myös Valeriaan. Pirteästä ja iloisesta tytöstä oli tullut kärkäs ja kiukutteli vanhemmilleen mitä pienimmistäkin asioista. Jätkät yrittivät pitää Leipäjuuston aisoissa niin, kuin tähänkin saakka. Heidän ekstra huolenaiheenaan oli yrittää saada selville plutolaisten suunnitelma Marsia ja Maapalloa kohtaan. Vinski istui stadionilla kulahtaneella nojatuolilla ja piteli pientä hiirityttöä sylissään. Tyttö oli kiedottu omaan pyyhkeeseensä, joka pitkän lämpimän suihkun jälkeen oli nukahtamassa isänsä syliin. Vinski vilkaisi sylissään olevaa pienokaistaan. Santtu oli hakenut Annin viettämään tyttöjen iltaa omalle tallilleen, yrittääkseen saada hiirinaisen rentoutumaan edes hetkeksi. Turbo hieroi käsivarttaan, kun saapui kanssa suihkutilasta.
”Onko kipeä?” Vinski kysyi ja osoitti miehen kädessä komeilevaa uutta haavaa.
”Hieman arka… vissiin mustelmaa pukkaa haavan ympärille,” mies totesi ja istui alas tutkien samalla kättään.
”Leipäjuustosta on tullut liian vaarallinen,” Moto murahti ja istui kanssa veikkojensa seuraan. Vinski peittosi tyttärensä korvan. Ohi mennen mieshiiri silitteli tätä takaraivosta, joka oli havahtunut miesten väliseen keskusteluun.
”Jos sovitaan ettei puhuta Valerian kuullen siitä… miehestä,” Vinski totesi vaivalloisesti. Turbo nojasi polviinsa ja vilkaisi Motoa. Kaksikko vilkaisivat huolissaan miehen sylissä olevaa pientä hiirityttöä. Turbo hieroi kasvojansa ja asetteli lasinsa paremmin kasvoilleen.
”Onko Minnistä tai kenestäkään kuulunut mitään?” Moto kysyi. Turbo pyöritti vastaukseksi vain päätään.
”Ei ole ja siksi olen huolissani. Minni ottaa yhteyden välittömästi yleensä takaisin, kun huomaa meidän olleen yhteydessä,” Turbo huokaisi ja siirsi kosteita hiuksiaan päätään pitkin. Valeria notkautti päänsä nukahtaessaan kunnolla Vinskin syliin. Mieshiiri nousi varovaisesti ylös ja vei tytön omaan huoneeseensa unille. Turbo nojasi selkänojaan ja siirsi katseensa yön pimentävälle taivaalle.
 
Avaruuden hiljaisuudessa pysyi paikoillaan alus. Moottorien pieni humina täytti kolkkoa avaruutta omalla äänellään. Valtava harmaa-krominen värinen armada pysytteli mahdollisimman paljon paikoillaan ja vaihtoi paikkaansa avaruudessa ainoastaan ulkoisen uhan sattuessa paikalle. Avaruudesta kiisi violetin harmaa marsilaisalus, joka saavutettuaan määränpäänsä lensi armadan läheisyydessä rauhallisemmin, tarrautuen lopulta aluksen kylkeen kiinni. Suuret pihtejä muistuttavat lavat nappasivat aluksesta kiinni vetäen marsilaisaluksen armadan sisään. Kuulutus käski lentäjää laskemaan omat paineet omasta aluksestaan ja sulkemaan moottorit. Pieni tömähdys ja toisten paineiden lasku armadan sisällä, antoi merkin hiirikenraalille, että aluksesta on turvallista siirtyä sisälle armadaan. Mieshiiri laski lastaussillan ja tervehti huoltohenkilökuntaa, jotka alkoivat välittömästi huoltaa punaiselta planeetalta tulleen aluksen hiekasta ja kaikesta muustakin tulitukseen viittaavista jäljistä. Niin sanotussa keskikerrassa mieshiiri uskaltautui nostamaan kypäränsä päästään. Ruskeat hiukset laskeutuivat miehen selkää pitkin. Onneksi ne oli kiedottu löyhälle ponnarille. Hoitohenkilökunta tervehti iloisen oloisena miestä, joka jatkoi matkaansa vain eteenpäin. Joka puolella oli loukkaantuneita tai hyvin toipumassa olevia marsilaisia. Myös naisia ja lapsia oli turvassa armadan sisällä. Tulikiven sairaala oli kylmästi tuhottu muutama vuosi sitten. Maanalainen yksikkö oli hetkellisesti ajanut asiaa sairaalalle, mutta sähkön ja veden vajaa uupuminen ei kantanut pitkälle, jotta marsilainen sairaanhoito olisi voinut tarjota hyvää hoitoa sodassa loukkaantuneille siviileille tai sotilaille. Jupiterin jättiläiskansa oli myynyt sopuhintaan yhden aluksistaan Marsin hallitukselle. Vaati paljon sisätyötä, että aluksesta saatiin marsilaisiin tarpeisiin sopiva. Alus oli kokenut suuren muodonmuutoksen sisältä päin. Suurimmaksi osaksi ylemmissä kerroksissa oli erinäisiä osastoja. Ihan huippukerroksissa oli makuutiloja. Hoitohenkilökunnan tilat olivat alakerrassa. Ihan pohjalla oli muiden pienempien avaruusalusten säilytys- ja huoltotila. Muutkin Pluton aiheuttaman tuhon kohdanneet ja toipuneet planeetat auttoivat marsilaisia ylläpitämään aluksen vointia hyvänä. Esimerkiksi Neptunuksen merenkansa, joka etäisesti muistutti ihmistä, olivat ihonväriltään turkoosin sävyisiä. Kaunis suomuinen ja kiiltävä iho heijasti valoa loisteputkien alla. Pienet pässien sarvia muistuttavat sarvet kasvoivat kansan päästä ja korvat olivat teräväkärkiset. Kainaloiden alla meni ohuen ohuet evät, jotta liukuminen veden alla olisi helpompaa. Muuten kansa eli maanpinnalla. Neptunus tunnettiin erityisen hyvin sairaanhoidollisesta osaamisestaan ja parantavista yrteistään. Nyt osa heistä oli auttamassa marsilaisia sairaanhoitajia hoitamaan armadaan tulleita. Armadasta oli tullut yksi tukikeskus ja turvapaikka, kun Mars oli niin epävakaassa tilassa sillä hetkellä. Rontti odotteli hissiä, kun kuuli tuskaista valitusta takavasemmallaan. Nuori hiirinainen piteli hieman vatsaansa istuessaan pyörätuolissa ja ärisi miehelleen kivusta. Rontti otti askeleen sivuun, kun hissi saapui juuri parahiksi samaan kerrokseen.
”Menkää vain… minulla ei ole kiire,” Rontti totesi pienesti hymyillen nuorelle parille.
”Kiitos,” nainen henkäisi, kun uusi supistus otti jälleen hänestä vallan. Ovien sulkeuduttua hiirien väliltä, veti Rontin kasvojensa ilmeen vakavaksi. Tulisiko hän koskaan näkemään tuota onnea tiettyjen hiirien kohdalla koskaan? Mies astui hissiin ja tunsi paineen silmillään. Hän ei voinut uskoa sen päivän tapahtumia todeksi. Ne olivat painautuneet varmasti ikuisiksi ajoiksi miehen verkkokalvoille. Valot syttyivät sitä mukaan mitä mies asteli käytävällä. Summerin surina sai hoitajan tulemaan avaamaan miehelle oven.
 
”Miten tänne?” mies kysyi varovaisesti, pukeutuen samalla suojavarustuksiin.
”Neiti Milanius saapui noin tunti sitten jälleen uusimmasta leikkauksestaan. Tila on vakaa, mutta edelleen hyvin kriittinen ja vakava. Hänen vointinsa voi romahtaa lääkärin mukaan koska vain, sen vuoksi hän on erityistarkkailussa koko ajan…” hoitaja selitti ja auttoi Ronttia kiinnittämään selän puolella olevia nyörejä.
”Onko uusia hoitoja?”
”Kokeilemme haavahoitoon kirkasvalosynteesiä. Muuten elintoimintoa ja hengitystä pyritään koneellisesti pitämään yllä.”
”Kirkasvalosynteesi?”
”Tarkoittaa sitä, että kohdennetusti avohaavoihin kohdistetaan kirkas valo, joka vapauttaa samalla Neptunuksesta saapunutta kolivieri kukan uutetta. Se estää haavojen tulehtumista ja mahdollisesti auttaa niitä paranemaan nopeammin.”
”Eikö avohaavoja suljeta ollenkaan?”
”Suljetaan… kun neiti Milanius on siinä kunnossa. Nyt lääkäri pyrkii saamaan isommat vammat korjattua. Sisäisiä verenvuotoja on ollut hyvin paljon kuluneiden viikkojen aikana,” hoitaja selitti. Rontti pyöritteli päätään ja kiinnitti kasvomaskin kasvoilleen. Ulkoistetussa tehohoidossa potilaan huoneeseen tai edes osastolle ei saanut joutua yhtään ylimääräistä bakteeria tai virusta. Hoitaja ohjasi Rontin yhden huoneen ikkunan eteen. Mieshiiri romahti nopeasti ja kyykistyi lattiatasolle. Kyyneleet painoivat jälleen hänen silmillään. Kokonaiskuva sai miehen joka kerta romahtamaan. Hän oli kokenut itsensä kovaksi tekoksi, mutta jopa tämä oli hänelle liikaa.
”Oletteko kunnossa?” hoitaja kysyi kyykistyessään miehen tasolle.
”En helvetti soikoon ole… kaikista marsilaisista juuri rakkain hiireni makaan tuossa kunnossa taistellen hengestään…” mies kirosi ja antoi vihaisten kyyneleiden valua kasvoilleen. Hoitaja ei oikein tiennyt mitä olisi sanonut. Hän auttoi miehen ylös, kun tämä oli hetken saanut keräillä itseään. Yhden hengen huone oli pieni. Tosin ison osan huoneesta täytti erilaiset tehohoitoon tarvittavat kalusteet ja välineet. Yksinäisellä sängyllä isojen tyynyjen keskelle tuettu hiirinainen tosiaan taisteli hengestään. Elottoman kuoren rintakehä nousi ainoastaan koneellisen hengityksen avulla. Mustat hiukset oli kiedottu letille ja aseteltu naishiiren päänalle. Sideharsot ja metalliset tuet tukivat naisen vartaloa. Avohaavoja oli ympäri naisen kehoa. Kuitenkin kokonaiskuva oli siisti, vaikka karu. Nainen oli selkeästi hyvässä hoidossa.
”Mää oon vielä kaikkein vaikeimman asian edessä…” Rontti vastasi hetken kestäneeseen hiljaisuuteen.
”Ai? Mikä se on?”
”Minun pitää ottaa yhteys Maahan…” mies huokaisi alakuloisena. Hoitaja nyökkäsi hellästi ja tuki miestä parhaansa mukaan sen aikaa, kun mieshiiri vierailullaan jaksoi olla.
 
”Ei saa!” pieni hiirityttö komensi ja juoksi vanhempiaan karkuun. Anni oli hyvin turhautunut. Hän ei olisi yhtään jaksanut Valerian kiukutteluita.
”Valeria ruokapöytään! NYT!” naishiiri komensi.
”EN!” tyttö huusi sohvannurkassa takaisin.
”Selvä… sitten sinun ruokailusi on ohitse!” nainen murahti ja asteli ruokapöydän luokse. Tyttö ei ollut syönyt juuri mitään. Vihaisena ruskeaturkkinen nainen nappasi lautasen käteensä. Hellä kosketus naisen kädellä sai Annin vilkaisemaan surkeana miestään. Vinski nosti lautasen pöydälle ja halasi naista. Anni hymyili lempeästi.
”Mistä tiesit, että tarvitsin juuri tuota,” nainen henkäisi ja katsoi miestään.
”Jotenkin olen ehtinyt opettelemaan tuntemaan sinut…” Vinski vastasi hellästi painaen otsansa naisen otsaa vasten.
”Oletko kadottanut egoistisen machoilusi johonkin?” Anni naureskeli.
”EN! Mutta, jos tarkkoja ollaan sinulla ja Valerialla on ollut siihen suuri vaikutuskin.”
”Ai ettei vapaiden sinkkunaisten piiritystä tarvitse tehdä enää, kun kaksi lempi tyttöä odottaa kotona?” Anni naureskeli ja irrottautui miehestä. Vinski kaappasi naisen nopeasti otteeseensa, joka kiljahti naureskellen pienesti.
”Vinski…” nainen henkäisi.
”Sulle mää näytän illasta vähän uusia juttuja,” mies mutisi kuiskutellen naisen korvaan ja suukotteli tätä saman aikaisesti. Anni katsoi rakastuneena hiirimiestä ja huokaisi pienen hiiritytön lautanen kädessään.
”Anna mää yritän vielä…” Vinski vinkkasi ja laski lautasen uudelleen naisen kädestä pöydälle.
”Okei… mää käyn suihkussa sillä välin, jos ei haittaa,” Anni vastasi turhautuneena. Vastaukseksi mies suukotti vain naisen poskea. Vinski kääntyi kannoillaan ja katsoi edelleen sohvan nurkassa olevaa hiirityttöä. Tyttö näpersi häntäänsä ja yritti olla mahdollisimman hiljaa sohvannurkassa. Vinski nosti tyttärensä sohvan selkänojalle seisomaan.
”Mikä homma?” mies kysyi.
 
Tyttöhiiri painoi katseensa maahan. Vinski hieroi kevyesti tämän poskea, joka oli viileiden sormien alla lämmin. Valeria nosti katseensa isäänsä.
”Miksi et syö?”
”En halua!” tyttö tiuskaisi.
”Mutta kai tiedät, jos et syö niin kiukkumonsteri asettuu masuun asumaan?” Vinski kysyi ja osoitti sormellaan tytön mahaa.
”Eikä asu!”
”Kyllä se sinne hyvinkin nopeasti muuttaa, jos lapset ei syö ruokiaan. Aikuisille tulee kaappimonsteri, jos ei syö ruokaansa.”
”Onko äidillä sellainen nyt?”
”Ei…” Vinski pudisteli päätään ja istui sohvan selkänojalle. Valeria asettui isänsä tukemana istumaan tämän syliin.
”Äidillä on vain aikuisten murheita mielellään… ei hänenkään ole tarkoitus sinulle kiukutella… mutta helpottaaksemme hänen oloaan… äiti toivoo, että sinun ikäisesi tekisi asioita pyydettäessä nätisti! Samoin kuin minä! Ymmärrämme, jos välillä suututtaa ja kiukuttaa, muttei ruoka-ajoista pitäisi äidille suuttua,” Vinski selitti.
”Mulla on nälkä…” tyttö hieroi vatsaansa. Vinski ei tiedä paljon tyttö kuunteli hänen selitystään, mutta nyökkäsi lempeästi kun tyttö juoksi etukäteen jo ruokapöydän äärelle.
”MOTO JA TURBO!” tyttö hihkaisi ja juoksi kaksikon luokse. Moto koppasi tytön syliinsä ja tuoksutteli tämän kaulan juurta.
”Mitäs rinsessa?” Turbo kysyi.
”Tuutteko syömään mun kanssa?” hiirityttö kysyi ja sai Vinskin hymyilemään entistä enemmän.
"Voiko noin kauniista ruokaseurasta edes kieltäytyä?” Moto kysyi kutitellen tyttöä hellästi. Tyttö halusi alas. Hän juoksi pöydän ääreen.
”Tuota… voisitteko katsoa Valeriaa hetken? Menen katsomaan onko Anni ok?” Vinski hieroi vaivaantuneena niskaansa. Kaksikko vilkaisi toisiaan.
”Toki…” Turbo kohautti harteitaan.
”Onko Anni kunnossa?” Moto kysyi.
”No kun en tiedä… kaikki tämä stressaa sen naisen kireäksi kuin viulun kielen,” mies tuhahti.
”Ihan oma aika… Me ollaan Valerian kanssa,” Turbo lohdutti nuorempaansa ja asteli pöydän luokse.
 
”TÄÄÄ ON IHAN KYLMÄÄ!” tyttö tuskaisi. Turbo kohautti kulmiansa.
”No sitten laitetaan se lämpiään,” mies silitti ohimennen tytön ruskeita hiuksia. Mieshiiri nosti lautasen käteensä ja asetteli sen mikroon.  
”Mää autan!” tyttö hihkaisi. Turbo nosti tytön syliinsä, joka paukautti mikron luukun kiinni. Turbo ohjeisti samalla mistä nappuloista tyttö sai aikaa säädettyä. Motokin hieroi rohkaisevasti ohimennen Vinskin olkavartta, joka hymyili lempeästi veikoilleen. Hän oli kyllä onnekas, että hänen perheeseensä kuului kaksi noin rakastavaa veikkaa, jotka tarpeen tullen piti myös hänen perheestään huolta. Vinski nappasi pyyhkeensä viereisestä naulakosta mukaan. Turbo ja Moto mulkoilivat olkiensa yli.
”Katsomaan miten ”Anni voi”,” Turbo naureskeli ja sai Motonkin tirskumaan, kun tajusi mitä mies oli tarkoittanut vihjailullaan. Mikron piippaus sai Moton nostamaan kuumana höyryävän ruoan hiiritytön eteen.
”Puhalla sitten… se on kuumaa,” Moto muistutti ja sai tytön nyökkäisemään. Suihkutila höyrysi kuumana, kun Vinski astui tilaan. Hän lukitsi oven ylimääräisiltä vierailta ja riisui vaatteensa. Hiirinainen antoi kuuman veden kastella kasvojaan, kun Vinski astui tilaan naisen kanssa. Anni heristi korviansa kuullessaan askelia takanaan. Nainen pelästyi hieman käännyttyään ympäri.
”Mitä teet täällä?” nainen kysyi. Vinski vain vilkuili naista päästä varpaisiin hyväntuulinen virne kasvoillaan. Anni painoi kyntensä miehen leukaa vasten ja nosti tämän katseen itseensä.
”Kovat otteet muru… tykkään!” mies virnuili.
”Ole hiljaa,” Anni älähti pienesti.
”Sinun piti katsoa, että Valeria syö?”
”Niin katsoinkin… tyttö jatkoi syömistään… Turbo ja Moto vahtii,” Vinski kohautti harteitaan. Anni hellitti hieman kasvojensa ilmettä ja heltynyt hymy nousi hänen kasvoilleen.
”Meillä on siis hetken lapsivapaa hetki!” Vinski mutisi jo naisen kaulaa vasten. Anni naureskeli ja kietoi kätensä miehen kaulanympärille. Varovaisesti tunnustellen mies painoi suudelman naisen suulle. Hetkessä suudelmat vaihtuivat intensiivisimmiksi ja haluavammiksi. Vinski nosti naisen reiden omaansa vasten ja lopulta Anni tunsi olevansa kokonaan hiirimiehen sylissä painautuen viileää suihkuseinää vasten. Hetken tunnustelun jälkeen Vinski uskaltautui antamaan kaikkensa naiselle siinä hetkessä ja Annin selkeästi nauttimaan olostaan. Kiihkeä hengitys kantautui hiirimiehen korvaan ja sanat kertoivat mitä nainen sillä hetkellä kiihkeän rakastelun yhteydessä halusi.
 
Tovin kestäneen toiminnan jälkeen kaksikko saapui yhteiseen tilaan naureskellen. Vinski vielä hetken härnäsi hiirinaista. Anni piti pyyhettään tiukasti ympärillään. Moto ja Turbo vilkaisivat ohimennen nopeasti toisiaan.
”Oliko hyvä suihku?” Turbo härnäsi kaksikkoa.
”Oli… kiitos kysymästä,” Vinski koppasi ohimennen miestä päähän. Mieshiiri kaksikko oli saanut Valerian syömään kaiken ruokansa ja nyt sulattelivat ateriaa televisiosta seuraillen lastenohjelmia. Valeria nojaili Turbon kainalossa hiirimieheen, kun taas tytön jalat lepäsivät harmaan jätin sylissä.
”Söikö Valeria kaiken?” Anni hämmentyi. Miehet vilkaisivat olkiensa yli naista.
”Juu…”
”Ja ihan nätisti,” kaksikko vastasi naishiirelle.
”Mutta, kun… kun isi sano, että kiukkumonsteri asettuu mun mahaan,” tyttö pinkaisi sohvalta pystyyn äitinsä luokse. Tyttö halasi tätä kaipuusta ja sai Annin sydämen sulamaan. Hän laskeutui kyykkyyn tyttärensä eteen.
”No muuttiko kiukkumonsteri vatsaan?” nainen kysyi hellästi. Valeria pyöritti voimakkaasti päätään äidilleen.
”Saanko jälkkäriä?” tyttö kysyi ja sai äitinsä nauramaan.
”Saat… kun söitkin,” nainen helli tyttöä. Anni kävi Vinskin kanssa pukeutumassa ja siirtyivät kanssa ystäviensä seuraan. Valeria oli jälkiruoan saatuaan siirtynyt omaan huoneeseensa leikkimään. Tyttö ei usein kauaa jaksanut edes piirrettyihin keskittyä. Annin vaisu olo sai ainakin Turbon huolestumaan.
”Onko kaikki hyvin?”
”Ihmettelen vain suunnattomasti, ettei Marsista kukaan ole ottanut meihin yhteyttä…” Anni puristi kädet eteensä.
”Marsissa on varmasti menossa isompi taistelu… tai sitten laitteet prakaavat,” Moto pohti.
”Niin kuin aikaisemmin jo mainitsin… niin epäilen ensimmäistä vaihtoehtoa. Minni soittaa yleensä heti takaisin, jos huomaa meidän olleen yhteydessä…” Turbo huokaisi hieroen kasvojaan.
”Tuo on totta. Eniten minua huolettaa se, että emme ole kuulleet Minnistä juuri mitään sen jälkeen, kun Valerian kastejuhlaa juhlittiin,” Anni totesi.
”Muisti hän tyttöä tämän ensimmäisenä syntymäpäivänä, mutta kolme vuottakin on pitkä aika olla olematta ilman yhteyttä,” Turbo muistutti naista.
”Joka tapauksessa… meillä ei ole vaihtoehtoja, kuin odottaa. Emme voi Marsiin mennä tsekkaamaankaan tilannetta ettei Leipäjuusto pääse niskan päälle ja tuhoa saman aikaisesti kumpaakin planeettaa,” Moto kohautti harteitaan.
”Se siinä on turhauttavinta… kun emme tiedä ja emme pääse…” Anni vastasi. Vinski kietoi naisen kainaloonsa ja lohdutti tätä parhaansa mukaan.
 
Turbo näytti pohtivalta. He tosiaan tarvitsisivat kipeästi lisätietoa Marsin tilanteesta. Mieshiiri oli sitä mieltä, että niin kauan kun Marsista ei ole kuulunut mitään ja Leipäjuusto jatkoi ahkeraa yritystään tuhota Chicago ja sitä kautta Maapallo, olisi heillä vielä aikaa yrittää muuttaa maassa asiat paremmaksi. Ilta ei ollut hilppeä. Jokainen oli pääosin omissa ajatuksissaan kuunnellen samalla ettei pienellä Valerialla ollut hätää. Tyttö oli jossain välissä iltaa tullut leikkimään aikuisten kanssa. Nukuttaminen oli ollut yksi tahtojen taistelu. Jokainen yritti vuorollaan saada pienen hiiritytön nukahtamaan, mutta kiukkukohtaus viivytti tytön nukahtamista. Loppujen lopuksi taistelusta huolimatta tyttö oli nukahtanut silkkaa väsymystään. Tämä vaikutti myös aikuisten vireyteen. Kukaan ei jaksanut valvoa, yhteiset illatkin oli jäänyt. Kukaan ei vaan jaksanut ja huoli kantoi omasta kodista jokaisen mieltä. Valeria oli yöllä kavunnut vanhempiensa väliin nukkumaan. Tosin yö oli ollut hyvin levoton pienelle valkealle hiiritytölle. Tyttö oli vaeltanut Turbon ja Motonkin sänkyyn yrittämään nukkumista hiirimiesten kanssa, mutta rauhoittuminen oli ollut hyvin ailahtelevaa. Lopulta tyttö oli Annin valvovan silmän alla nukahtanut sohvalle ja loppuyön tyttö olikin sikeästi nukkunut. Aamulla Valeria oli käynyt herättelemässä Turboa ja Motoa, saatuaan ensin vanhempansa kukonlaulun aikaan nousemaan. Turbo oli hautautunut osittain kätensä alle. Kolina ja tytön höpöttely piti hänen unensa hyvin pinnallisena. Pieni ilahtuminen sai Turbon kääntämään vain kylkeä. Hän ei halunnut edes tietää mistä joku riemuitsi. Yhtäkkiä mieshiiri tunsi läpsyttelyä kasvoillaan.
”Mmmm… lopeta…” mies komensi unisena.
”Sanos uudelleen kloppi!” tuttu hiirimies komensi miestä.
 
Hämmennyksestä Turbo nostamaan katseensa puhujaansa. Rontti hymyili vaisusti miehelle. Tämä oli hyvin riutuneen näköinen ja väsymys paistoi kilometrien päähän hiirimiehen kasvoilla.
”Rontti!” mies hihkaisi ja nousi nopeasti seisomaan. Valtava helpotus valtasi kullanruskean hiirimiehen mielen välittömästi, kun hiirimiehet halasivat toisiaan pitkään.
”Mitä teet täällä?” mieshiiri kysyi. Rontin huokaiseva asento kertoi Turbolle jo vastauksen.
”Onko Mars kunnossa?” Anni kysyi kanssa ja astui miehen vierelle.
”Löysimme Leipäjuuston toimistosta huolestuttavaa tietoa, koskien niin tätä planeettaa, kuin Marsiakin,” Moto huolehti. Rontti huokaisi syvään. Valeria juoksi aikuisten hiirien luokse ja sai Rontin katsomaan tätä heltyneenä.
”Ei luoja… Oletko Valeria?” mieshiiri kysyi nojaten polviinsa. Valeria tarrasi äitinsä jalasta kiinni ja katseli hieman ujosti vierasta miestä.
”Olen…”
”Niin arvelinkin… näimme viimeksi, kun olit ihan pieni vauva vielä,” Rontti selitti.
”Ai…” tyttö ujosteli. Anni hieroi tytön hiuksia lempeästi hymyillen.
”Voitko kertoa miten Mars voi?” Turbo pyysi anovasti mentoriltaan.
”Mars vai Minni?” Rontti kysyi ja sai tiiminsä katseet laajenemaan järkytyksestä.
”Mitä Minnille on tapahtunut?” Turbo kysyi ensimmäisenä.
”Mars on ihan täydessä motissa… sotilaiden laskusuhdanne on suuri tällä hetkellä…” Rontti aloitti.
”Viis siitä tähän hetkessä… Mitä Minnistä?” mies tunsi jo panikoivansa. Valeria pyysi turvaa äitinsä sylistä, mutta ei kyennyt nostamaan tätä syliinsä. Vinski puolestaan nosti tytön lohduttavasti syliinsä.
”Minni…” mies empi ja tunsi kyyneleidensä taas kertyvän silmilleen. Anni vilkaisi miestään. Kukaan ei koskaan ollut nähnyt Rontissa tuollaista herkkyyttä, joka hänestä sillä hetkellä huokui.
”Minni joutui vakavaan onnettomuuteen Marsin maan perällä,” Rontti henkäisi.
”Kuinka vakavaan?” Turbo tenttasi hiirimiestä matalalla äänellä. Rontti siirsi suortuvaa kasvoiltaan. Miten hän voisi kertoa, että kullanruskean hiirimiehen morsian oli jäänyt lentävän maasturin alle murskautuen melkein hengiltään ja taisteli universumin syövereissä olevassa lippulaivan sairaalassa hengestään. Tai saatika sitä, oliko naishiiri enää hengissä.
”Niin vakavassa etten tiedä onko hän enää edes hengissä…” mies totesi lähes kuiskaten.
”Mitä?” Turbo järkyttyi selkäesti kuulemastaan. Oliko hänen rakastamansa nainen kuollut?
”Minni taistelee hengestään tällä hetkellä Linnunradan lähettyvillä sijaitsevassa armadassa… lääkärit tai oikeastaan kukaan ei tiedä selviääkö hän. Tai jos selviää… niin…”
”Niin mitä?”
”Niin Minni ei välttämättä kävele enää koskaan… saati ole oma itsensä enää… aivovaurion vuoksi…” ruskeaturkkinen hiirimies totesi kyyneleen vierähtäessä hänen kasvoilleen, jättäen samalla tulostaululle kylmäävän hiljaisuuden…

Oho! Sähän oot saanu tilanteen olemaan melko apokalyptinen

Kiitos 🤩

Ole hyvä vain

”Mitä tapahtui?” Anni parahti surkeana kuullessaan ystävänsä kohtalosta.
”Ja missä lippulaivassa?” Moto murahti. Turbo oli istunut läheiselle tuolille ja piteli päätään. Hänkään ei voinut uskoa Rontin kertomaa todeksi. Jalat olivat, kuin spagettia. Hän tunsi olonsa muutenkin huteraksi. Ihan kuin häntä oksettaisi. Rontti pyyhki kasvojansa ja vilkaisi Vinskin sylissä olevaa hiirityttöä. Vinski ymmärsi nopeasti ettei seuraava tarina olisi pienelle hiiritytön korville sopivaa.
”Mene Valeria leikkimään hetkeksi… aikuisten pitää keskenään keskustella,” Vinski laski tytön lattialle.
”Mää haluan maalata!” tyttö sanoi. Anni huokaisi ja ohjasi tytön pöydän ääreen. Anni auttoi tytölle tarvittavat välineet maalaamista varten, sillä aikaa kun Moto ohjasi mentorinsa hetkeksi istumaan sohvaryhmälle.
”Hei!” Santtu tervehti hiiret reippaana. Kuitenkin ilmapiiri kertoi nopeasti naiselle, ettei kaikki ollut hyvin. Hän vilkaisi kullanruskeaa mieshiirtä.
”Mikä on?” nainen kysyi varovaisesti ja hieroi hiirimiehen selkää. Vinski ja Moto vilkaisivat mentoriaan, joka röhähti pienesti kasatakseen itsensä.
”Toin mukanani aika huonoja uutisia.”
”Millaisia?” Santtu huolestui ja kyykistyi Turbon tasolle. Naisihminen hieroi hiirimiehen reittä, mutta tämä ei tuntunut reagoivan mihinkään mitä hänen ympärillään tapahtui. Anni käveli kanssa ystäviensä luokse. Hetki tuntui jotenkin todella raskaalle ja nainen ihmetteli, miten sai itsensä pidettyä niinkin hyvin kasassa.
”Minni on… loukkaantunut hyvin vakavasti Marsin sodassa,” Rontti huokaisi apeana.
”Mitä?” Santtu älähti pienesti. Rontti nyökkäili naiselle vain vastaukseksi.
”Miten? Tai siis…” Santtu empi.
”Rontti oli juuri kertomasta siitä tarkemmin,” Vinski vilkaisi miestä. Rontti nielaisi vaikeana.
”Kummasta te haluatte kuulla ensin? Minnistä vai lippulaivasta?” Rontti kysyi. Turbo nosti hölmistyneen katseensa mieshiireen. Hän oli osittain vihainenkin.
”Mikä kysymys tuo muka oli?”
”Turbo…” Anni torui hellästi.
”Juuri hän kertoi Minnin loukkaantuneen vakavasti ja nyt haluaa meidän vastaavan kummasta haluamme kuulla ensin. Mieti sitä, jos et vielä hoksannut!” Turbo ärähti ystävilleen.
”Mää ymmärrän, että sää olet poissa tolaltasi. Niin olin minäkin ja pitkään… varsinkin, kun näin koko tapahtumaketjun!” mies painotti ja osoitti miestä sormellaan. Turbo murahti ja puristi kädet eteensä.
”Minnin voinnista kertominen on vain ihan helvetin vaikeaa… sää et tiedä millaisessa kunnossa hän on!
”En tiedäkään, kun et kerro mitään!” Turbo murahti takaisin.
”Rauhoittukaahan kumpikin! Olette huolissanne… niin me kaikki. Mutta Rontti ei saa suun vuoroa, jos haastat riitaa hänen kanssaan!” Anni torui kaksikkoa vuorotellen ja sai miehet luimistelemaan korviaan.
 
”Aloitatko nyt alusta… ja sinä kuuntelet loppuun!” Anni henkäisi rauhoittaakseen itsensä ja istui Vinskin vierelle sohvalle.
”No suoraan sanottuna, niin… perkele tämä on vaikeaa…” Rontti tuskaili ja hieroi otsaansa. Hän katseli kattoa, yrittäen pitää kyyneleensä sisällään.
”Ota oma aikasi… kuulemamme ei varmasti tule olemaan mielekästä,” Moto rauhoitteli mieshiirtä.
”Hallitus on antanut kaikille kenraaleille käskyn ohjata joukkonsa aavikolle plutolaisia vastaan. Heidän mukaansa käydään nyt viimeistä taistelua niitä limapalloja vastaan… No tiedätte millainen hallitus on ollut koko sodan aikaan… Minni oli ottanut ohjat armeijan väen kanssa Tulikivikaupungin itäpuolella ja sovittiin, että minä menen Vapaustaistelijoiden kanssa pidemmälle aavikolle. Minni kuitenkin osasi laskea ettei hallituksen määräämät armeijan joukot riitä plutolaisia vastaan. Siksi sovimme, että lähden hänen avukseen. Kuitenkin otimme kaikki takkiimme ja pahasti. Minni määräsi kaikkien perääntyvän. Myös meidät, vaikka emme nähneet taistelua rintamassa, jossa Minni oli omien sotilaidensa kanssa. Samaan aikaan taivaalta iskettiin ”vihreitä salamoita”, jotka tuhosivat myös joukkojamme…”
”Vihreitä salamoita?” jätkät lähtivät yhteen ääneen.
”Niin, ties mistä tulittivat… kaukaa ne tuli, mutta oli joka tapauksessa voimakkaita!” Rontti kohautti harteitaan.
”Leipäjuustohan ampui katoltaan pari viikkoa sitten vihreän hohtavia laukauksia pitkin avaruutta!” Turbo osoitti veikkojansa.
”Siis onko Leipäjuusto saanut laitteen, joka voi ampua tuhoa aiheuttavia iskuja Marsiin?” Rontti kysyi vihaisena.
”Ei saanut… mutta tiedämme kyllä kuka on hänelle sellaisen rakentanut!” Moto murahti silmä hohtaen. Santtu rauhoitti mieshiirtä lempeästi ja sai tämän laskemaan kierroksiaan.
”No kuta kuinkin ne hankaloittivat pääsemästä vihollista lähemmäksi… Minni auttoi loukkaantuneita sotilaitaan maastureiden kyytiin yhdessä kenttähoitajien kanssa. Ehdin nähdä hänet vilaukselta, kunnes…” Rontti veti sanat kurkustaan alas.
 
”Kunnes mitä?” Turbo kysyi rauhallisemmin, mutta äänessä oli kuitenkin tietynlaista tiukkuutta.
”Ilmaan räjäytetty maasturi… se… kirjaimmellisesti murskasi hänet alleen,” mies empi ja sai ainakin Annin parahtamaan niin, että kyyneleet valahtivat hiirinaisen poskelle. Nainen peittosi samaan aikaan kuonoansa, kun Vinski veti naisen halaukseensa. Santtukin oli peitonnut kasvonsa.
”Ja sitä näkyä… en koskaan unohda…” Rontti painoi kasvonsa käsiinsä, nojaten samalla polviinsa. Turbo ei pystynyt pidättämään tunteitaan ja antoi kyyneliensä valahtaa poskilleen. Hän oli vihainen. Niin vihainen, että meinasi räjähtää sille paikalle. Mies nousi nopeasti seisomaan ja käveli tulostaululta ulos.
”Turbo…” Santtu henkäisi.
”Odota Santtu!” Moto esteli ja tarrasi naisen olkapäistä kiinni.
”Annetaan sen vetää happea hetki!” mies jatkoi ja sai Santun vaikeasti nyökkäämän.
”Nämä on huonot uutiset… tiesin sen jo silloin, kun Minniä elvytettiin. Ja sitten on Marsin huono tilannekin päällä vielä…” Rontti hieroi poskiansa.
”Et ole tainnut liiaksi nukkua?” Santtu huokaisi alakuloisena. Rontti pyöritteli surkeana päätään.
”Viimeiset pari kuukautta on ollut ihan tuskallisia… tai oikeastaan tilanne on ollut huono jo pitkään. Nyt ollaan vain siinä pisteessä, että toivo alkaa olla heitetty,” Rontti murahti.
”Jos kertoisit ensin siitä lippulaivasta vielä ja menisit sitten hetkeksi lepäämään. Me tuemme Turboa ja Annia kyllä sen aikaa,” Vinski muistutti mentoriaan. Rontti vilkaisi miehen kainalossa itkevää naishiirtä.
”Marsin hallitus osti valtavan armadan jupiterilaisilta. Se kunnostettiin ja toimii nyt yhtenä tukikeskuksena sekä marsilaisena sairaalana,” mieshiiri selitti.
”Sairaalana? Entä Tulikiven oma?” Moto kysyi huolestuneena.
”Niin, kuin sanoin Mars on ihan motissa. Plutolaiset… tai oikeastaan rotat tuhosivat Tulikivikaupungin sairaalaan kolme vuotta sitten!”
”Kolme vuotta sitten?” Vinski älähti. Anni pyyhki kyyneleitään ja kohotti hieman asentoaan.
”Kyllä mutta nyt kaikki loukkaantuneet ja turvapaikkaa tarvitsevat viedään armadalle. Myös Minni on siellä hoidossa ja helkkarin hyvässä sellaisessa. Neptunuksen merenkansa on myös auttamassa omilla erikoistaidoillaan marsilaisia sairaanhoitajia,” mies jatkoi.
”Neptunuksen kansa?” Anni kysyi ihmetellen. Rontti nyökkäili.
”Kaikki jotka ovat kokeneet plutolaisten tuhon voiman ovat valmiita auttamaan meitä. Jupiteriin plutolaiset eivät vielä ole uskaltautuneet hyökätä,” Rontti kohautti harteitaan.
”Kumma juttu, kun ovat talonkorkuista väkeä,” Moto mutisi ja puristi kädet eteensä.
”Entä Minnin hoito?” Anni kysyi ääni edelleen hieman väristen.
”Minni on parhaassa hoidossa mitä voi saada… kuitenkin tilanteen vakavuuden vuoksi en voi juuri sanoa varmaksi onko hän hengissä edes enää. Lääkärin mukaan hänen kohdallaan eletään minuutti kerrallaan,” Rontti selitti.
”Leikkauksia?” nainen tarkensi.
”Ties kuinka monta tehty tässä parin viikon aikana,” mies tuhahti surkeana. Anni pyöritteli epäuskoisena päätään ja sai Vinskin jälleen lohduttamaan tätä.
 
Kaikki vilkaisivat sanattomana toisiaan. Ronttikin huomasi heidän ilmeensä ja kohautti harteitaan.
”Mitä?”
”Onko Minni ollut yli kaksi viikkoa sairaalassa?” Vinski kysyi. Valeria juoksi juuri parahiksi miehen jalkoihin ja esitteli piirustustaan. Rontti hymyili lempeästi kaksikolle. Valkea mieshiiri oli henkisesti kasvanut selkeästi pienen tyttärensä myöden. Valeria vilkaisi Ronttia ujostellen ja kiipesi vanhempiensa väliin istumaan. Hän vilkuili ruskeaturkkista mieshiirtä ja aina kun tämä huomasi hänet, piiloutui tyttö jommankumman vanhempansa kainaloon. Vinski nauroi lempeästi. Hän kuiskutti jotain hiiritytön korvaan.
”Enkä!” tyttö nauroi lempeästi ja piiloutui käsiensä taakse.
”Niin palatakseni keskusteluumme vielä hetkeksi. Niin kyllä Minni on ollut parisen viikkoa hoidettavana,” Rontti jatkoi.
”Turbo ei tule tykkäämään tuosta lauseesta…” Moto totesi varovasti. Rontti mulkaisi harmaata jättiläistä.
”Hän ei pidä tilanteesta muutenkaan. Sitä paitsi… en ole päässyt tänne aiemmin. Nytkin tulen suoraan armadalta tietämättä mikä Marsin tilanne on,” Rontti osoitti miestä.
”Entä Miihkali?” Moto kysyi.
”Painimassa tälläkin hetkellä luultavasti aavikolla,” Rontti huokaisi.
”Mutta jos Minni on ollut jo pari viikkoa sairaalassa niin, eikö se ole vain positiivinen asia?” Anni hieroi leukaansa.
”Niin mitä sitten?” Vinski kohautti harteitaan.
”Sehän kertoo jo siitä, että Minni ei ainakaan periksi ole antamassa…” Anni yritti herättää toivonpilkahdusta myös muissa.
”Ihan hyvin pohdittu… mutta onko koneellinen elämä, elämää?” Rontti kysyi ja sai jälleen jokaisen huokaisemaan syvään. Rontti hieroi väsyneenä silmiänsä.
”Rankka aihe, joka vaatii sulattelua… mutta nyt tehdään niin, että sinä syöt jotain ja menet hetkeksi nukkumaan… jonkun on mentävä katsomaan, onko Turbo kunnossa,” Anni osoitti ensin Ronttia ja hieroi niskaansa. Naishiiri sai osakseen anovia katseita.
”Ehdotatte minua eikö niin?” naishiiri huokaisi tyhjä katse kasvoillaan.
”Kyllä…”
”Sillein lievästi…”
”Jos et pahitteeksi laita!” mieshiiret vastailivat vuorottain naiselle. Anni huokaisi syvään ja nousi seisomaan.
”Minä voin katsoa Rontille jotain ruokakelpoista, jos katsot Turbon perään?” Santtu kysyi.
”Sopii hyvin…” nainen vastasi. Valeria lähti kuin ohjus äitinsä perään.
”Valeria-kulta… odota sinä täällä isän ja muiden kanssa. Näytät vaikka Rontille missä meidän jälkkärit on,” nainen kuiskasi tytön korvaan, joka muikisteli jo valmiiksi äitinsä ehdotukselle.
 
Anni puki ulkotakkinsa päällensä ja suuntasi ulos. Ulkona Anni ei nähnyt kuitenkaan vilaustakaan Turbosta. Naishiiri hieroi hämmentyneenä niskaansa ja jatkoi kuitenkin miehen etsimistä. Miehen moottoripyörä oli paikoillaan, joten ei hän ainakaan uskonut miehen stadionilta lähteneen. Talvinen aamuaurinko oli sokaista naisen. Kuitenkin ihan korkeimmalla penkkirivillä hän näki tutun marsilaismiehen. Naishiiri lähti kapuamaan korkeita portaita ylös ja saavutti Turbon. Nyt hän ymmärsi miksi, mies oli valinnut paikan rauhoittaakseen mieltään. Siitä näki suoraan kaupunginlaidalle, jota aamuaurinko kirkasti. Naishiiri kosketti varovaisesti miehen olkavartta saaden tämän heräämään ajatuksistaan. Turbo vilkaisi naista vieressään ja painui takaisin ajatuksiinsa.
”Miten sää voit?” naishiiri kysyi varovaisesti ja istui tämän viereen.
”Paremmin, kuin mun puolisoni,” mies vastasi tympeänä ja sai Annin painamaan päänsä miehen olkapäätä vasten. Ruskea verikkö kietoi kätensä miehen käteen kiinni. Raskaat ajatukset olivat varmasti kummankin hiiren mielessä.
”Rontti kertoi, että Minni on parhaassa mahdollisessa hoidossa…”
”Marsin parhaassa? Siinä ruppusessa sairaalassakin, mistä tulee hiekanjyvätkin läpi?”
”Ei…” Anni henkäisi ja nosti päänsä. Turbo vilkaisi kysyvästi hiirinaista.
”Marsin hallitus oli kuulemma ostanut suuren armadan Jupiterin jättiläiskansalta. Siihen on rakennettu sairaala ja turvapaikka pääosaksi marsilaisille,” Anni kertoi hellästi.
”Ja missä tämä armada on nyt?”
”Avaruudessa jossain…” Anni vastasi ja nosti katseensa taivaalle. Turbo hieroi kuonoansa nopeasti.
”Mun on pakko päästä Minnin luokse,” mies murahti.
”Jos sää lähdet niin haluan tulla kanssa,” Anni älähti miehelle pienesti.
”Ihan kuinka vaan,” Turbo kohautti harteitaan.
”Kuulostat juuri sille, että seurani olisi kamalaa!” Anni hymyili pienesti ja sai miehenkin pohtimaan sanomisiaan pieni virne kasvoillaan.
”Olet huolissasi Minnistä… niin olen minäkin. Hän on kuitenkin paras ystäväni,” nainen huokaisi apeana. Turbo vilkaisi hiirinaista varovaisesti. Lämpimät kyyneleet valahtivat naisen reisille. Turbo kietoi kätensä naisen ympärille hellästi.
”Olen pahoillani… kiukutteluni takia en ymmärtänyt mitä tunteita koko juttu aiheutti teissä muissa,” Turbo suukotti naisen otsaa.
”Ei sinun tarvitse anteeksi pyydellä. Olisin huolissani enemmän, jos tämä ei aiheuttaisi sinussa mitään tunteita,” Anni hymyili lempeästi miehelle.
”Kieltämättä en odottanut ihan tällaista… tai tällaisia uutisia,” mies hieroi vapaalla kädellään niskaansa.
 
”Haluat Minnin luokse?” nainen kysyi varovasti. Turbo vilkaisi sivusilmällä vieressään istuvaa marsilaista.
”Enkö juuri niin sanonut?” mies virnuili naiselle.
”Totta…” nainen tokaisi ja sai kummatkin hieman paremmalle tuulelle. Anni tunsi olonsa hölmöksi sillä hetkellä.
”Jos Rontti veisi sinut sinne? Tai meidät?” Anni kohautti harteitaan vuorostaan vaihtaen aihetta samalla.
”Miten täällä Leipäjuusto… hän on osoittanut jo, että jopa meillä kolmella on vaikeuksia hänen kanssaan. En voi jättää veikkoja pulaan… tai entä sinä? Sinulla on pieni tytär täällä,” Turbo pohti kaksikon vaihtoehtoja. Anni hieroi mietteliäänä leukaansa.
”Miten olisi… jos Rontti jäisi tuuraamaan sinua tänne ja me ottaisimme Valerian mukaan?” Anni kysyi.
”Minnin näkeminen voi olla liian traumaattista niin pienelle tytölle…” mieshiiri pyöritteli päätään.
”Se olisi murheista pienin. Samalla voisimme tarkastuttaa virallisesti tytön ennen, kuin hän täyttää neljä,” Anni kohautti hartioitaan. Turbo pohti selkeästi hiirinaisen ehdotusta. Kenties siinä olisi perää, jos he pääsisivät tapaamaan edes Minnin, vaikka tämä ei kykenisikään vastaamaan heille. Turbo pörhensi itseään, kun kylmä viima sai hänet pelkässä mustassa nahkaliivissä palelemaan.
”Tule… Mennään sisälle ennen, kuin vilustut!” Anni komensi hellästi ja nousi seisomaan.
”Tulen kohta perässä…” Turbo huokaisi.
”Ei!” nainen älähti ja sai mieshiiren katsomaan kysyvästi tätä.
”Sinä tulet sisälle saman tien! Olet yhdessä meidän kanssamme tässä murheenkryynissä, vaikka se koskettaakin sinua ja Ronttia pahiten. En halua, että jäät yksin tunteidesi kanssa…” Anni selitti. Turbo hymyili pienesti virnuillen jo naishiirelle ja nousi seisomaan.
”Pyydä Rontilta ylennys, kun saat kerran minuunkin vauhtia,” mieshiiri naureskeli.
”Minulla on jo ylennys!”
”Ja se on?”
”Olen äiti…” Anni totesi ja sai Turbon vääntelemään hyväksyvästi kasvojensa ilmettä.
”Totta kaiketi tuokin,” mies heilautti käsiään. Anni työnsi hiirimieheen naureskellen vauhtia.
 
Sisällä Rontti oli oikonut itsensä vieraspatjalle Valerian huoneeseen, jotta saisi muulta hälinältä nukutuksi paremmin. Tosin vanhempi hiirimies oli nukahtanut saman tien, kun oli saanut päänsä tyynyyn kiinni. Vinski, Moto ja Santtu olivat aloittaneet pienen hiiritytön kanssa lautapelin sohvapöydän ympärillä lattiatasolla. Tosin peli meni Valerian säännöillä ja ne olivat sellaiset, joita aikuiset eivät halunneet ymmärtää ollenkaan.
”Valeria!” Vinski komensi naureskellen, kun tyttö jakoi leikkiseteleitä hieman epäreilusti muille pelaajille.
”Nää on mun!” tyttö naureskeli ja sai aikuiset naureskelemaan pienesti. Turbon ja Annin saapuminen tilaan sai miehen veikat ainakin huokaisemaan helpotuksesta.
”Mikä olo?” Vinski kysyi, kun Turbo istui hänen taakseen sohvalle.
”Ihan ok kai…” mies huokaisi.
”Rankka päivä,” Moto totesi apeana ja sai veikkansa nyökkäämään.
”Ajattelimme Turbon kanssa pyytää Rontilta pientä palvelusta… mikäli hän vain suostuu siihen,” Anni totesi istuen kullanruskean hiirimiehen viereen.  
”Ja se on?” Vinski kysyi kulma koholla naiselta.
”Ajattelimme, jos Rontti veisi meidät armadalle. Tapaamaan Minniä ja jäisi teidän kanssanne tänne auttamaan Leipäjuuston kanssa,” Anni selitti.
”Kaikella kunnioituksella rakkaani… mutta entä Valeria? En voi vahtia häntä saman aikaisesti, jos olemme kentällä Leipäjuustoa vastassa,” Vinski mutisi itsekseen. Anni tiesi ettei valkea marsilainen tykännyt ideasta.
”Olenhan minäkin täällä? Kyllä voin sen aikaa auttaa tytön kanssa,” Santtu heilautti hiirille kättään merkiksi, että oli kanssa paikalla.
”Kiitos Santtu. Mutta ajattelin, että ottaisimme Valerian mukaan. Voisimme käyttää hänet samalla virallisessa marsilaistarkastuksessa ennen neljän vuoden ikää,” Anni selitti. Vinski nyökkäsi pienesti.
”Ei kaiketi siinä sitten mitään, jos Rontti suostuu vain viemään teidät,” mieshiiri vastasi. Nainen silitti miehen takaraivoa hellästi.
”Mutta eikö Minnin tapaaminen ole hieman liikaa pienelle hiiritytölle?” Moto kysyi varovaisesti.
”Puhuimme siitäkin Turbon kanssa… se on murheista kenties pienin ja… emme voi oikeastaan suojella Valeriaa kaikelta. Hänenkin pitää oppia siihen, että universumissa tapahtuu kaikenlaista arvaamatonta,” hiirinainen selitti.
”Olen samaa mieltä Annin kanssa. Valerialle on myös helpompi siinä tilanteessa selittää aikuisten käymiä tunteita ja miksi juuri niitä tunteita kokee juuri sillä hetkellä… ilman, että lapsi kokee… että aikuiset olisivat hänen vuokseen tietyssä tunnetilassa,” Santtu komppasi marsilaisnaista.
”Odotetaan vain sitten siihen saakka, että Rontti herää,” Moto kohautti harteitaan.
”Oliko hän väsynytkin?” Turbo kysyi varovaisesti. Kaikki huoli mikä miehessä oli kantautunut, oli fokusoitunut ainoastaan Minniin.
”Oli… hän ei ole nukkunut viikkoihin kunnolla,” Moto vastasi miehelle.
 
Turbo hieroi silmiänsä. Hän oli niin huolissaan, että jopa Valeria vaistosi sen. Hän laski leikkirahat käsistään ja kiipesi varovaisesti hiirimiehen syliin. Vaistomaisesti tuo pieni tyttö vain nojasi Turbon rintaa vasten. Kaikkien sydän vähintään suli ja etenkin Turbo tunsi valtavaa helpotusta siitä, että joku vain antoi hänelle halauksen, kun sitä tarvitsi. Turbo kietoi kätensä tytön ympärille ja silittäen tämän selkää. Kieltämättä Vinskin päätös olla Annin ja vauvan kanssa aikoinaan kantoi nyt hedelmää. Valeria oli parasta mikä oli täydentänyt positiivisesti kolmikon elämää. Tietysti mieshiiri toivoi, että voisi jakaa saman onnen ja kasvatuksen omien lapsiensa kohdalla, mutta enää mies ei ollut varma pystyisivätkö he toteuttamaan joskus unelmaansa naishiiren kanssa. Turbo ei tiennyt oliko heillä edes kotia, johon perheen voisi viedä taikka perustaa. Saati palaisiko Minni enää omaksi itsekseen ja mitä hänelle tapahtuisi sen jälkeen. Jaksaisiko mieshiiri olla hänen rinnallaan kaikesta huolimatta? Pieni hengitys tuntui vasten miehen rintalihasta. Turbo hymyili pienesti ja rutisti tyttöä kevyesti saaden tämän nauramaan. Valeria nosti itsensä istumaan hiirimiehen syliin suoraan. Turbo katsoi syvälle tytön sinisiin silmiin ja suukotti tämän otsaa. Valeria tosin nyrpisti kuonoansa kohottaen sen Turbon oman suuntaan. Turbo naurahti ja suukotti tyttöä, joka piiloutui käsiensä taakse piiloon.
”Voit mennä leikkimään takaisin,” Turbo hieroi tytön käsivarsia. Tyttö katsoi tosin surkeana miestä.
”Mulla on kaikki hyvin nyt… mene vain!” mies vakuutteli.
”Okeiiiii…” tyttö vastasi ja valahti miehen sylistä takaisin lattialle. Vinski nojasi selällään sohvaan, jolla kullanruskea hiirimies istui.
”Hyvin kasvatettu…” Turbo kehui ystäväänsä ja iski kädellään tätä olkapäähän.
”Kiitos… vaikka tuntuu, että tuo tyttö on kasvattanut enemmän minua kuin toisin päin,” mies naureskeli.
”Lasten kanssa usein käy niin…” Anni vastasi kaksikon keskusteluun lempeästi ja hymyili tyttärelleen, joka käveli tämän ohitse.
 
Valeria istui äitinsä syliin. Anni siisti tyttärensä hiuskuontaloa hiukan ja katsoi heltynyt ilme kasvoillaan tätä, kun tämä itse paijasi nukkensa hiuksia.
”Oletteko varmoja matkasta armadalle?” Vinski kysyi huolestuneena.
”Turbon on päästävä Minnin luokse… se on väistämätön. Minäkin haluan tietysti nähdä ystäväni ja…” Anni empi.
”Hei rakas! Totta kai voit mennä… en katso sitä pahalla. Minni tarvitsee teitä myös rinnalleen,” Vinski helli naista.
”Niin tarvitsee!” Turbo komppasi ja risti kädet eteensä.
”Varsinkin kun tietää millainen persoona Minni on,” Moto jatkoi ja sai kaikkien katseet itseensä.
”Miettikään nyt itsekin. Jos me järkytyimme siitä, että Minni ei välttämättä kävele enää koskaan tai ei ole oma itsensä niin… miten hän itse reagoi siihen?” Moto pohti.
”Ei hyvin. Siinä kohtaan, kun Minni saa tietää asiasta tarkemmin niin hän vihaa koko planeettaa siinä kohtaan!” Anni hieroi vaikeana niskaansa.
”Koko universumia!” Turbo tarkensi ja sai Annin hyväksyvästi nyökkäämään.
”Osoittaako Minni vihansa niin selkeästi?” Santtu pohti. Hiiret nyökyttelivät naiselle vastaukseksi.
”Se nainen tulee olemaan niin täynnä vihaa, että en tiedä kuka uskaltaa lähestyä häntä siinä tilanteessa,” Anni hieroi ohimoaan.
”Varsinkin kun häneltä on viety kaikki mihin hän on valmistautunut koko elämänsä ajan,” Turbo huokaisi.
”Niin… kenraalin virka ei ole hänelle vain virka. Se on ollut portti auttaa Marsia… hänen kotiaan… meidän kotiamme!” Anni vastasi silitellen tyttärensä otsaa samalla. Nainen suukotti tytön takaraivoa. Naisen lause sai jälleen hiljaisuuden laskeutumaan tulostaululle.
”Kauan annamme Rontin nukkua?” Turbo kysyi Annilta hetken kestäneeseen hiljaisuuteen.
”Minun mielestäni niin kauan, kuin hän vain nukkuu. Ei tämä tästä pahemmaksi voi enää mennä. Minni on kuitenkin hyvässä hoidossa,” Anni kannusti miestä.
”Niin kai…” Turbo kohautti turhautuneena harteitaan. Anni ei lähtenyt kinaamaan miehen kanssa enempää. Hän vaistosi miehen ärsyyntymiskynnyksen olevan heikko.
 
Rontti huokaisi syvään, kun raotti silmiään. Valeria roikkui oman sänkynsä laidalla vatsallaan ja virnuili hiirimiehelle saaden tämän hieman pelästymään.
”Valeria…” mies torui hellästi ja naureskeli kuitenkin sille, miten hiljaa tyttöhiiri oli osannut olla.
”Huomenta…” tyttö vastasi.
”Tarkoitat varmaan iltaa…” mies hieroi silmiänsä ja nousi istumaan.
”Miten niin?” tyttö hämmästeli. Rontti vilkaisi tytön asukokonaisuutta. Pieni hiirityttö oli puettuna vaaleanpunaiseen kokovartalo pyjamaan.
”Niin eikö nyt ole ilta?” mies kysyi. Tyttö pyöritteli voimakkailla liikkeillä päätään edes takaisin.
”Ei kun aamu… määkin heräsin just!” tyttö hihkui ja juoksi huoneestaan pois. Rontti hieroi hölmistyneenä otsaansa.
”Aamu?” mies jupisi ja nousi seisomaan. Pitkään ja suuresti haukotellen mies lampsi huoneesta ulos.
”Huomenta… taisi nukuttaa?” Anni naureskeli pöydän äärestä, kun laittoi samalla aamupalapöytää koreaksi. Vinski nappasi ohimennen kanssa suuhunsa viinirypäleen ja virnuili mentorilleen.
”Miten sinä olet tähän aikaan hereillä?” Rontti mulkoili valkeaa egoistia.
”Lapsi…” mies osoitti suuntäydeltä tytärtään. Rontti pyöritteli silmiään ja istui alas. Hän hieroi päätään ja antoi sormien vaeltaa avonaisiin hiuksiinsa.
”Tarvitsetko?” Anni kysyi osoittaen hiusharjallaan miestä.
”No joo miks ei…” mies kohautti harteitaan. Mieshiiri kietoi hiuksensa tuttuun tapaan niskaan kiinni ponnarille, Annin kaataessa kahvia hiirimiehen kuppiin.
”Nukkuuko Turbo ja Moto vielä?” mies pohti.
”Joo… rankka päivä eilinen. Turbo ainakin pyöri yli puoliyötä,” Anni selitti ja istui kanssa alas.
”Arvaa vain, kuinka monta unetonta yötä olen itse viettänyt valvoen Minnin huoneen lasin toisella puolella varmistaakseni, että kaikki on hyvin?” Rontti katsoi hiirinaista.
”Ihan varmasti liian monta,” Anni hieroi miehen käsivartta.
 
”Etkö pääse ihan fyysisesti Minnin vierelle?” Vinski kysyi hämmentyneenä ja hetken pohdittuaan asiaa tarkemmin. Rontti pyöritteli surkeana päätään.
”Minni on ulkoistetussa tehohoidossa… silloin kukaan muu, kuin hoitohenkilökunta ei pääse huoneeseen. Yksikin ylimääräinen ulkoinen bakteeri voi olla kohtalokas,” Rontti selitti.
”Mutta miten olet nähnyt sitten Minnin?” valkea marsilainen ihmetteli. Anni mulkaisi miestään, joka kohautti harteitaan.
”En minä näistä rakas tiedä…”
”Käytävältä lasin takaa näen hänet, niin kuin kaikki omaiset omansa. Täysiin suojavarustuksiin pukeutuneena… muuten en pääse hänen luokseen,” Rontti vastasi.
”Hurjaa toisaalta tuollainenkin…” Vinski huokaisi ja hieroi päätään.
”Hyvä kuitenkin tietää,” miesääni heidän takaansa totesi. Rontti nosti katseensa komentajaansa, joka istui kanssa pöydän ääreen.
”Olisit nukkunut…” Anni huolehti miehestä. Turbo piteli päätään käsillään ja valutti ne hitaasti kasvojaan pitkin.
”Miten, kun kaikki asiat pyörivät mielessä?”
”Unesi kieltämättä oli aika levotonta viime yönä,” Vinski vastasi. Turbo nyökkäsi pienesti.
”Mun pitäisi palata Marsiin,” Rontti tuskasteli jo edessään olevaa matkaa. Anni vilkaisi Turboa.
”Miksi mulkoilette toisianne?” Rontti murahti epäilevästi ja katsoi tuimasti kaksikkoa.
”Ajattelimme, jos olisit vienyt meidät kaksi armadalle… Minnin luokse,” Anni kakaisi. Turbo oli ristinyt kätensä ja katsoi vain tyhjällä katseella eteensä.
”Mää en tiedä mitä mää sanoisin?” Rontti vastasi.
”Ei sun tarvitse vastata muuta, kuin että sää viet meidät armadalle. Sää tiedät syyn miksi haluamme sinne,” Turbo totesi.
”Ja ideana olisi myös ollut, että olisit jäänyt tänne sijaistamaan Turboa,” Anni heilautti kättään pienesti kullanruskean hiirimiehen suuntaan.
”Miten? Jos minua tarvitaan Marsissa?” mies älähti pienesti.
”Jonkun on jäätävä auttamaan jätkiä… Leipäjuusto on osoittanut jo, että nostaa julmuuttaan enemmissä määrin koko ajan korkeammalle!” Turbo totesi. Kummankin hiirimiehen ärsyyntymiskynnys alkoi selkeästi kasvamaan.
 
”Niin meinasitte, että minä lennän aluksen ensin armadalle ja sitten takaisin tänne?”
”Osaan minäkin lentää!”
”Ei onnistu…”
”Miksi ei?” Moto pohti kanssa jo ääneen ja istui ystäviensä seuraan.
”Armadan sijainti on salainen ja ne on luovutettu vain tietyille henkilöille. Näin ollen voin kuskata armadalle, mutta en voi sijaintia paljastaa. Tutkat tai mitkään eivät saa lennon aikana olla edes päällä,” Rontti kohautti harteitaan anteeksipyytävästi. Turbo hieroi silmiänsä lasiensa alla voimakkaasti. Häntä ärsytti suunnattomasti. Taistelu edes Leipäjuustoa vastaan ei tuntunut yhtä turhauttavalta, kuin tämä tilanne.
”Voisiko Marsista tehdä vaihdon?” Anni kysyi.
”Kuten?” Rontti kohautti kulmaansa.
”Jos veisit meidät armadalle ja menisit kotiin… ja lähettäisit Miihkalin esimerkiksi tänne rintamalta?” naishiiri ehdotti.
”Ihan lupaava idea… mutta miten pääsette takaisin tänne?” Rontti kysyi ja katsoi vuorottain nuorukaisiaan.
”Eikö armadalta tosiaan pääse muilla keinoin pois kuin pienemmällä aluksella lentämällä?” Turbo kysyi hämmentyneenä.
”En ole varma… voi olla, mutta tilanne pitäisi selvittää armadan lennonjohdolta,” Rontti vastasi.
”Se riittää mulle. Paluuta voi murehtia senkin jälkeen,” Turbo vastasi.
”Mutta Vinski ja Moto olisivat melkein neljä päivää ilman sinua? Ylikin, jos matkalla tulee esteitä,” Rontti pohti.
”Me pärjätään kyllä se aika täällä. Kunhan saamme jonkun avuksemme jossain välissä,” Vinski kannusti mentoriaan. Rontti huokaisi äänekkäästi ja peittosi kasvonsa. Hän ei olisi millään halunnut rikkoa kolmikkoa, mutta ei halunnut kieltää Turboa näkemästä tyttöystäväänsäkään.
”Hyvä on… jos kerran pidätte yhteistä linjaa tässä asiassa noin tiukasti kiinni!” mies myöntyi hetken pohdittuaan tilannetta.
”Ehdottomasti!” Vinski vastasi epäröimättä.
”No pakatkaa laukkunne… lähtö on melkein piakkoin,” Rontti vastasi edelleen väsyneenä. Vinski vilkaisi Annia. Nainen hymyili hellästi hiirimiehelle, joka suukotti tämän poskea.
”Ai niin. Valeria tulee kanssa…” Anni ilmoitti. Rontti vilkaisi pientä hiirityttöä virnuillen.
”Jassoo,” kenraali totesi naureskellen. Tyttö piiloutui pöydän alle ja sitä kautta Moton syliin. Mies nosti pienokaisen syliinsä ”turvaan”.
”Valeria on vissiin kaikkien tyttö?” Rontti kysyi.
”Vähän joo,” Anni hymyili ja sai tyttärensä katsomaan vanhempiaan.  
”Saa olla onnekas tuollaisista veikoista, jotka ottavat oman lapsen noin lämmöllä vastaan,” Vinski tunteili hymyillen. Moto ja Turbo vilkaisivat virnuillen toisiaan, jonka jälkeen Vinskiä.
”Voi meidän Vinsettiä! Niin herkkä poika,” Rontti lässytti hiirimiehelle. Valkea mies murahti loukkaantuneena ristien kädet eteensä, siinä missä sai muiden naurut osakseen.

Iltapäivästä Rontti tutki katolla olleen aluksen läpikotaisesti. Kaikki olisi valmis lentoa varten. Alus saisi kuitenkin jälleen huollon armadalla, joten kotiin pääsy olisi taattu. Mies hyppäsi aluksen oven suusta takaisin katolle.
”Uhkarohkeaa jättää alus noin näkyvälle paikalle,” Moto totesi vilkuillen alusta. Rontti hymyili ivallisesti hiirimiehelle.
”Luuletko minua oikeasti niin amatööriksi?”
”Piilotit sen eikö vain?” Moto naureskeli kanssa. Rontti nyökkäsi. Hän aisti ilmapiirissä jotain erilaista. Motosta huokui huoli.
”Kaikki hyvin?” Rontti kysyi ja asteli miehen luokse laskien kämmenensä miehen olalle. Moto vilkaisi mentoriaan.
”Olen huolissani Turbosta…”
”Huolissasi hänestä vain Minnin takia?”
”Senkin… mutta pelkään, että hän romahtaa niin paljon, ettei hän itse toivu näystään mikä armadalla odottaa. Ja jaksaako Anni tukea häntä silloin?”
”Hyvä pohdinta… mutta jos hieman helpottaa niin en heti ole armadalta lähdössä, kun saan kaksikon paikan päälle,” Rontti huokaisi.
”Kai tuo hieman helpottaa. Turbon tuntien hän tarvitsee vahvat… siis mieleltään vahvat persoonat nyt ympärilleen pysyäkseen itse kasassa. Hän pitää omat tunteensa aika hyvin piilossa,” Moto vastasi katsellen horisonttiin.
”Olisipa hän kuin lapsena, jolloin minkään tunteen näyttäminen ei ollut sille miehelle vaikeaa,” Rontti puuskahti.
”Niinpä. Sen minkä olen kuullut, joten näin jälkikäteen… osanotot!” Moto naureskeli ja painoi vuorostaan oman kämmenensä miehen olkapäälle. Rontti nauroi muistellen kullanruskean hiirimiehen lapsuutta, josta sai suurimman osan osakseen aikoinaan.
”Mutta fakta faktana… sota kylmettää hiirtä… ketä tahansa. Olisitpa nähnyt Minnin viimeisen neljän vuoden aikana…” Rontti pyöritteli päätään.
”Minnin?”
”Tiedät hänet millainen hän jo nyt on…”
”Niin?”
”Mieti se jääkylmänä… siinä naisessa ei ollut ilonpilkahdustakaan enää havaittavissa. Hän oli kuin kuori omastaan. Tunteita ei ollut enää tai niitä ei näytetty… Robotti kuvaisi hänen toimintaansa,” Rontti selitti isoilla käsiliikkeillä. Moto huokaisi syvään.
”Minni on pakko saada aavikolta hetkeksi pois,” mies vastasi.
”No se on helppoa, kun ei voi enää sanoa pääseekö hän enää koskaan aavikolle… mutta niiden tunteiden työstäminen…” Rontti puuskahti ja istui aluksen lastaussillalle hetkeksi.
”Jos Turbo on rikki… hän voi olla huono ottamaan Minniltä kaiken sen vihan vastaan… Vinski ja minä? Liian kaukaisia, vaikka ystäviä sillein hänelle olemmekin… Anni hyvin suuri kysymysmerkki?” Moto luetteli ruskealle hiirimiehelle vaihtoehtoja.
 
Rontti hieroi leukaansa mietteliäänä. Hän oli sanomassa juuri jotain harmaalle hiirimiehelle, mutta keskustelun keskeytti Valeria, joka juoksi aluksen juurelle. Varovasti tyttö astui lastaussillalle ja tuki itseänsä Rontin polveen. Mieshiiri naureskeli pienelle hiiritytölle, joka kurkki aluksen sisälle.
”Oletko valmis reissuun?” mieshiiri kysyi tytöltä.
”Mennäänkö me TÄLLÄ?” tyttö kiljaisi ja Rontin heristelemään korvaansa sormellaan.
”Kyllä…” mies vastasi.
”WAUUUUUuuuuu!” tyttö ihasteli. Kuitenkaan hän ei uskaltanut mennä yksin aluksen sisään. Muutkin hiiret ja Santtu saapuivat katolle. Vinski katsoi kaihoisasti alusta. Hän ei uskonut, että neljän vuoden jälkeen Anni hetkeksi poistuisi hänen arjestaan. Puhuttamattakaan Valeriasta. Tyttöhiiri oli hänen silmäteränsä ja kallein aarteensa. Tosin valkeaa egoistia helpotti se, että Turbo oli hänen perheensä mukana. Ja Rontti. Edes hetken aikaa. Anni hieroi miehen kättä ohimennen, joka vaisusti hymyili hänelle.
”Meillä on kaikki hyvin… usko minua,” nainen vakuutteli tukien itseänsä miehen rintaa vasten.
”Tiedän sen… tämä on vain ensimmäinen kerta, kun olemme erossa toisistamme Valerian syntymän jälkeen,” mies kuiskasi korvat aavistuksen luimussa. Anni hymyili miehelle rakastavasti ja suukotti tämän poskea. Vinski vastasi naiselle suukottamalla tätä ja kietoi tiukkaan halaukseensa.
”Palaamme aiemmin, kuin uskottekaan,” nainen vakuutteli ja katsoi hiirimiehen kasvoihin. Metallisesta puoliksi kasvoja peittävästä suojasta nainen näki osittain kuvajaisensa. Kuitenkin nainen näki ennemmin miehen ystävälliset kasvot ja silmät.
”ÄITI HOPI HOPI! VIELÄ KUN TÄSSÄ NUORIA OLLAAN!” Valeria huusi lastaussillalta. Annin leuka Vinskin kanssa meinasi pudota lattiatasolle tytön heitosta ja sai pariskunnan nauramaan. Muutkin olivat revähtäneet nauruun ja hieroivat kostuneista silmiään kyyneleistä.
”Tuo on sinun lapsesi!” Anni osoitti peukalollaan taakseen edelleen kooten naureskellen itseään.
”Tehdään sitten lisää,” mies kuiskasi naiselle ja halasi tätä uudemman kerran upottaen kasvonsa käsivartensa ja Annin olkapäätä vasten.
”Hullu mies!” nainen älähti ja irrottautui tästä. Vinski kiskaisi naisen vielä lähemmäksi itseään ja suuteli tätä pitkään.
 
Valeria oli juoksemassa aluksen sisälle, kun tunsi hännän vartalonsa ympärillään. Tyttö nousi kevyesti ilmaan suoraan isänsä syliin. Tyttö virnuili isälleen, joka suukotti tämän leukaa.
”Olet rakas!”
”Sinäkin,” tyttö vastasi ja halasi isäänsä lempeästi.
”Ole nätisti ja muista totella äitiä. Eikö niin?” mies kysyi hakien tytön katsekontaktia.
”Kyllä isi…” tyttö myöntyi helposti. Vinski suukotti tytönkin kuonoa hellästi ja saattoi tämän aluksen sisälle. Valeria valtasi itselleen yhden istuimen, johon Vinski kiinnitti tytön kiinni.
”Kokeile tuota… Se voi olla Valerialle sopivin,” Rontti totesi ojentaen kypärää valkealle marsilaiselle.
”Itse!” Valeria vaati ja otti kypärän vastaan. Tyttö hieman isänsä avustuksella laittoi kypärän päähänsä.
”Hieman reilu, mutta menköön…” Vinski totesi nousten seisomaan.
”Kypärä pitää, pitää Valeria sitten koko ajan päässä. Niin kauan, kun Rontti sanoo, että sen voi ottaa pois,” Anni ohjeisti tyttöä hellästi.
”Okei…” tyttö vastasi katsellen täysin muualle. Vinski suukotti naishiiren vielä ja poistuivat Moton ja Santun kanssa aluksesta. Turbo auttoi aluksen käynnistämisessä Ronttia. Alus suhahti tasaisesti käyntiin. Valeria hieman pelkäsi liikkeelle lähtöä ja puristi äitinsä kättä tiukasti. Alus kohotti nokkansa taivaalle nousten polttomoottorien puskiessa tasaisesti vauhtia kohti avaruutta. Aluksen ollessa vakautettu avaruuden painovoimattomuuteen ja paineiden tasaannuttua, Rontti antoi luvan aluksessa liikkua. Turbo nousi ensimmäisenä seisomaan ja riisui kypäränsä. Annin saatua turvavyöt irti itseltään ja tyttäreltään. Valeria kiipesi tämän syliin ja puristi tiukasti kätensä tämän kaulanympäri.
”Oliko vähän pelottava kokemus?” nainen helli tytärtään ja silitteli lohduttavasti tämän selkää. Valeria vain tärisi pelosta.
”Jooooo…” tyttö mutisi äitinsä olkaa vasten.
”Kaikki on hyvin. Rontti ja Turbo ovat todella kokeneita lentäjiä,” Anni vakuutteli tyttöä, joka oli nostanut päänsä naisen olalta.
”Puhu vain minun puolestani!” Rontti naureskeli ja vilkaisi olkansa yli kaksikkoa.
”Mitä tuo tarkoitti?” Turbo älähti pienesti.
”No esimerkiksi… muistan jonkun kolmikon tähdänneen suoraan yhteen tulostauluun omalla aluksellaan!”
”Hei!” Se ei ollut meidän vikamme, kun siipi tulitettiin tohjoksi keskellä Marsin ja Maan välistä avaruutta…” Turbo osoitteli sormellaan miestään. Valeria naurahti ivallisesti kaksikon väliselle keskustelulle, kun hiirimiehet pitivät keskustelun huumoripitoisena.
”Vai niin amatööri!” Rontti mutisi. Annikin jo naurahti kaksikon väliselle keskustelulle.
 
Turbo käveli Annin luokse ja nappasi Valerian syliinsä. Tyttö kikatteli hyväntuulisesti miehen sylissä, kun tämä ilmeili tälle mitä eriskummallisten ilmeillä.
”Tule… näytän sinulle jotain,” Turbo kuiskasi tytön korvaan ja lähti tämän kanssa aluksen perätilaa kohden.
”Mihin menette?” Anni kysyi.
”Ei me sitä sulle kerrota!” Turbo nälvi tyttö sylissään.
”Ei niin!” Valeria yhtyi miehen puheisiin. Anni katsoi epäuskoisena Ronttia, joka keskittyi katseellaan lentämiseen, mutta kuunteli hymyissä suin kuitenkin nuorempien hiirten välistä keskustelua takanaan.
”Nuo sinun sankarisi… kasvattavat lapsestani ihan kamalan!” Anni älähti miehelle ja istui tämän viereen.
”Tuleepahan tytöstä ainakin monipuolinen persoona!” Rontti vastasi naiselle. Anni huitaisi miestä käsivarteen kovin ottein. Rontti mulkaisi hyväntuulisesti hiirinaista, joka risti kädet eteensä. Samaan aikaan Turbo oli kävellyt aluksen perätilaan yhdessä Valerian kanssa. Perätilan ikkunat avasivat panoraama näköalan avaruuteen. Kaksikko istui lattialla ja katseli pimeän avaruuden tähtitanssia ja erilaisia heijastuksia.
”Wau…” Valeria henkäisi istuessaan miehen sylissä. Hiirityttö oli painanut kuononsa viileää ikkunaa vasten. Lämmin hengitys sai lasin ajoittain huurtumaan, jota tyttö käsivarrellaan pyyhki. Turbo katsoi surkeana hiirityttöä. Hän halusi valmistella tuon pienen tytön siihen mitä armadalla heitä voisi kohdata.
”Kuule Valeria…” Turbo empi hieman. Tyttö nosti katseensa mieheen. Oikeastaan hän vaihtoi asentoaan. Hän istui edelleen hiirimiehen sylissä, mutta oli miehen kanssa vatsat vastakkain. Tämä varmasti tunsi jotain poikkeavaa miehen käytöksessä.
”Tiedätkö mihin olemme menossa?” Turbo kysyi ja sai valkean hiiritytön pyörittelemään päätään.
”Me olemme menossa sellaiseen sairaalaan… sairaalaan, joka on avaruudessa isossa avaruusaluksessa…”
”Ai niin kuin tällaisessa?”
”Joo tavallaan. Mutta se armada on toooooooosi paljon isompi kuin tämä alus,” Turbo totesi levitellen käsiään.
”Ai noin iso?”
”Joo… mutta se ei ollut oikeastaan se mistä halusin sinulle kertoa… Muistatko kummitätiäsi Minniä?” mies kysyi. Tyttö pudisteli päätään hämmentyneenä.
”No en ihmettele. Olette Minnin kanssa nähneet toisenne viimeksi, kun olit ihan pieni.”
”Ai sellainen vauva vai?”
”Niin… mutta nyt on Valeria käynyt niin… että Minniä on sattunut… tosi, tosi pahasti ja se herättää aikuisissa tietynlaisia tunteita.”
”Ai niin, kun se kun… kun äiti itki?”
”Esimerkiksi… Minnin näkeminen sairaalassa voi olla myös tosi pelottavaa. Mutta kaikki se mitä hänen ympärillään on, on vain sen takia… että Minniä pyritään auttamaan ja hoitamaan. Myös se miltä Minni näyttää voi pelottaa, mutta kaikki toivovat, että hän selviää,” Turbo selitti alakuloisesti.
”Näkeekö Minni meitä?” Valeria kysyi. Turbo pyöritteli päätään.
”Minni näyttää sille, kun hän… nukkuisi…” Turbo selitti. Valeria painoi päänsä miehen rintaa vasten.
”Mutta Minniä ei tarvitse pelätä… hän vain kerää voimia selvitäkseen tästä koettelemuksesta. Eikä minua ja äitisiäkään tarvitse pelästyä… tulemme luultavasti reagoimaan voimakkaasti, mutta se johtuu vain siitä, että välitämme Minnistä todella paljon…” Turbo selitti.
 
Pieni tasainen hengitys vasten miehen rintaa sai hänet heltymään. Valeria oli kaiken jutustelun ja jännityksen loputtua nukahtanut kullanruskean hiirimiehen syliin. Turbo piti suojelevasti käsiään tytön ympärillä ja katsoi ohi kiitävää avaruutta pienistä ikkunoista. Anni nojasi ovenkarmiin ja hymyili miehelle pienesti. Turbo vaistosi, että joku tuijottaisi häntä ja nosti katseensa Anniin. Nainen astui miehen ylitse tämän toiselle puolelle ja painoi päänsä Turbon olkaa vasten.
”Voisiko niitä tunteita kenties harjoitella hieman?” Anni kysyi mieheltä.
”Miten? Vaikka kuinka kävisin asiaa tässä läpi teidän kanssanne… niin todellisuus on aina pahempi kuin harjoittelu,” Turbo vastasi surkeana.
”Niin kuin juuri sanoit Valerialle. Minnin näkeminen voi olla pelottavaa, mutta Minni on hoidossa sen vuoksi, että voisi parantua,” Anni tuki miestä parhaansa mukaan. Turbo vilkaisi surkeana Annia.
”Me ollaan sun tukena… oli sun tunne mikä tahansa sillä hetkellä. Mutta muakin pelottaa… ihan hirveästi.”
”Mutta kuka sua tukee, jos mää en kykene siihen?” Turbo lähes kuiskasi naiselle. Anni laski hieman korviansa.
”Mää pärjään kyllä. Vinski auttaa mua kun pääsemme takasin kotiin.”
”Jaksatko siihen saakka? Et sääkään mikään supersankari kuitenkaan ole,” Turbo hölmistyi.
”En tietenkään… mutta uskon myös siihen, että vaikeimmilla hetkillämme pystymme tukeutumaan toisiimme,” Anni selitti. Turbo hymyili jo jälleen vaisusti. Juttutuokio Annin kanssa oli hetkellisesti taas helpottanut miehen oloa. Mieshiiri nousi varovaisesti seisomaan missä Anni avasi petiä hieman, jotta Valeria pystyi käymään päiväunilleen hetkeksi. Turbo laski tytön sylistään, kun Anni hieroi tytön päätä ohimennen toivotellen hyviä päiväunia tälle. Anni hieroi miehen selkää lohduttavasti poistuessaan tämän kanssa perätilasta.
”Susta tulee loistava isä kanssa joku päivä,” nainen totesi.
”Jos tulee…” mies vastasi.
”Miten niin?”
”Jos Minni ei tuosta toivu niin en voi myöskään vannoa, koska rupean isäksi!”
”Pystytkö olemaan Minnin tukena, jos hän oikeasti halvaantuu loppuiäksi?” Anni kysyi ja sai miehen omiin ajatuksiinsa. Hän pyöritteli vaisusti päätään. Kyyneleet olivat kerääntyneet vihreiden lasien alle hänen silmilleen. Anni vaistosi miehen itkuisen olotilan ja katsoi tätä vain surkeana. Ajan anto oli miehelle kaikkein parasta lääkettä varmasti siinä kohtaan.
”En osaa sanoa…” mies lopulta vastasi naiselle ja kohautti harteitaan. Anni otti askeleen miestä lähemmäksi ja halasi tätä tiukasti. Turbo kietoi kanssa omat kätensä ystävänsä vartalon ympärille. Nainen lohdutti miestä parhaansa mukaan. Mutta se mikä oli jopa Annin mielestä merkillistä, että Turbo ei kuitenkaan vapaasti siltikään näyttänyt tunteitaan. Kyyneleet pysyivät mieshiiren sisällä ja itkuinen olemus vaihtui hyvin nopeasti vain ulkoiseksi kylmäksi kuoreksi. Turbo irrottautui naisesta ja kiitti tätä pienesti katseellaan.
 
Muutama päivä oli kulunut pelkän avaruusaluksen kyydissä. Jokainen etenkin Valeria oli tekemistä vailla, vaikka pieni hiirityttö oli pakannut leluja ja tekemistä äitinsä kanssa mukaan. Turbokin alkoi tuntemaan oloansa pitkäveteiseksi.
”Kauan vielä?” Valeria valitti lattiatasosta. Anni vilkaisi pienesti hymyillen Turboa, jota kanssa huvitti pienen tytön valittaminen. Turbo oli hetkeksi ottanut ohjat, jotta Rontti pääsisi kanssa lepäämään ja hoitamaan hygienia asioitaan.
”Koskahan olemme oikeasti perillä?” Turbo huokaisi ja siirsi katseensa avaruuteen.
”EI KOSKAAN!” Valeria potkaisi miehen istumaa istuinta. Turbo mulkaisi tyttöä, joka vihaisena mulkoili takaisin. Tyttö murahti ja ynisi lattiatasolla. Itkupotku raivarit olivat kohta puoliin ottamassa tytön valtaansa. Anni istui lattialle tyttärensä viereen. Valeria yritti töniä ja puskea naisen kauemmaksi. Nainen nosti rimpuilevan lapsensa syliinsä ja piti tätä hetken otteessaan. Sydäntä särkevä huuto itku kantautui tytön suusta, samalla yrittäen rimpuilla äitinsä otteesta pois. Tyttö raapi ja huusi tehdäkseen kaikkensa, että Anni irrottaisi otteensa tästä.
”Valeria!” Anni komensi ja sai tytön hetkellisesti rauhoittumaan. Valeria itki enää äitinsä sylissä ja yritti puskea tätä kauemmaksi hänestä.
”Äiti päästää sinut sitten, kun rauhoitut!” Anni vastasi hellemmin tytölleen.
”En tiedä edes, että olemmeko oikealla reitillä,” Turbo totesi yhtäkkiä.
”Eikö Rontti ohjeistanut, että pidät vaan ohjat siihen mihin hän on aluksen vakauttanut?”
”No joo… mutta tuntuu todella oudolle lentää alusta, kun ei edes tiedä määränpäätänsä.”
”Ei hätää sillä osin,” Rontti haukotteli ja käveli tilaan.
”Kuin niin? Olemme olleet pimeässä avaruudessa ikuisuuden?” Turbo heilautti käsiään.
”Jos rauhoittuisit ja vilkaisisit oikealle, huomaisit meidän olevan ihan juuri perillä,” Rontti naureskeli ja käänsi miehen päätä osoittamaansa suuntaan.
 
Turbon katse pysähtyi. Juuri parahiksi oikealla, kuin olikin suuri harmaan kiiltävä armada. Valeriakin oli kuullut tämän ja noussut Turbon syliin katsomaan isoa lippulaivaa. Anninkin suu loksahti hämmennyksestä pienesti auki.
”Tuo on ihan valtava!” Anni hämmästeli. Rontti naureskeli ja pyysi Turboa eleellään siirtymään paikaltaan.
”Tuo on isompi, kuin Tulikiven sairaala!” Turbo totesi yhtä hämmentyneenä ja istui viereiselle paikalle.
”Se on… mutta muistakaa, että se on myös Jupiterin jättiläiskansalta, että aluksetkin myös ovat isoja,” Rontti totesi ja kaarsi alusta lähemmäksi armadaa.
”Istukaahan omille paikoille ja kypärät päähän. Paineet ovat hyvin epämiellyttävät myös kypärä päässä,” Rontti ohjeisti.
”Kuulit käskyn… kypärä päähän,” Turbo komensi pientä hiirityttöä sylissään.
”Minä itse!” tyttö ojensi jo käsiään.
”No mitenkäs muutenkaan!” Turbo naureskeli ja auttoi tytön kiinni istuimeensa. Anni ojensi ohimennen Turbolle kanssa tämän kypärän. Tuttu laskeutumistapa armadalle sujui jouhevasti. Valeria oli pidellyt hieman päätään ennen paineiden laskua. Rontti oli ollut oikeassa, että paineet tosiaan kypäränkin kanssa tuntuivat hyvin epämiellyttävältä. Jopa Turbon ja Anninkin mielestä, jotka kuitenkin olivat tottuneet aluksen erilaisiin olemuksiin. Armadan kirkkaat valot ja puhtaan valkoiset seinät heijastivat niin paljon valoa, että sai jokaisen hetkeksi siristelemään silmiään.
”No ei ainakaan voi sanoa, että täällä olisi valosta pulaa,” Anni totesi yrittäen raottaa silmiään hiukan.
”Täällä on kirkasta… Kun pääsemme aulaan niin siellä on normaalivalaistus,” Rontti selitti ja laski pienen aluksen paineet.
”Miksi moinen?” Turbo kysyi.
”Huoltotöiden vuoksi. Nähdään pienimmätkin virheet ja kolhut pienissä aluksissa, jotta voidaan tarkemmin arvioida aluksen turvallisuus avaruudessa,” Rontti totesi ja avasi oman vyönsä. Robottimainen naisääni antoi luvan avata turvavyöt.
”Armadan paineiden laskuun… kolme-kaksi-yksi,” naisääni luetteli. Pieni kolahdus ja valkea pilvi suhahti, kun jättimäinen armada laski paineensa, jotta tilassa olisi turvallista liikkua. Rontti avasi lastaussillan ja tervehti jälleen huollon työmiehet.
”Ette sitten kauaksi päässeet, kun kerran olette täällä jo,” vanhempi huoltomies naureskeli. Hänen oikea jalkansa oli korvattu proteesilla ja keho oli selkeästi loukkaantunut vuosia käynnissä olevasta taistelusta. Arpia oli siellä täällä ja miehen rähjäinen olemus kertoi siitä, että oli varmasti kokenut ja paljon. Hammasrivistöstä puuttui useampi hammas, turkki oli takkuinen mutta siisti. Mies oli vaalean harmaa väriltään, valkeilla hiuksilla ja parralla.
”No en, kun nuoriso pyysi päästä tapaamaan ystäväänsä,” Rontti naureskeli pienesti ja osoitti peukalollaan kolmikkoa.
”Miten kaunis perhe? Ovatko Marsin rintamalta?” vanhempi mies totesi. Anni vilkaisi Turboa virnuillen.
”Emme ole perhe… tai olemme perhettä, mutta emme ole pari,” Anni selitti vaivaantuneena.
”Anteeksi ihan suunnattomasti!” mies pahoitteli pelokkaana.
”Kaikki hyvin. He ovat usein ymmärtävää sorttia,” Rontti taputti miestä olkavarteen ja ohjasi nuorempansa kohti pääaulaa.
 
Aulassa Valeria ei uskaltautunut laskeutua äitinsä sylistä mihinkään. Turbo nosti kassinsa olalleen paremmin ja auttoi naista pienen tytön kanssa. Valeria otti tukea Turbosta, kun mieshiiri nappasi hänet syliinsä. Anni suoristi vaatetustaan ja uskaltautui riisumaan kypäränsä. Turbo riisui kanssa kypäränsä.
”Jaahas…” mies huokaisi. Rontti oli kadonnut hetkeksi kaksikon näköpiiristä.
”Mistä löydämme täältä mitäkin?” Anni pohti.
”Pitää etsiä, jokin infokartta jostain,” Turbo vastasi hiirinaiselle.
”Odottakaahan klopit hieman,” Rontti toppuutteli heidän takaansa. Mies ojensi kaksikolle pienen tabletin ja eriskummallisen näköisen avaimen.
”Siinä on kartta missä on mitäkin armadalla. Avain huoneeseenne siksi aikaa, kun olette täällä… ja muutama huomio,” mies aloitti.
”Ja ne on?” Turbo kysyi.
”Kun aktivoitte tabletin, aktivoitte myös henkilökorttinne armadalle. Syöttäkää siis nimenne ja tietonne järjestelmään tarkasti. Myös Valerian.”
”Mistä saamme henkilökorttimme?” Anni kysyi.
”Tabletti tulostaa teille ”rannekkeen näköiset” tunnuslevyt… ne toimivat henkilökortteinanne. Kiinnittäkää ne ranteisiinne vierailun ajaksi. Ranneke kestää kastelua ja vettä eli voitte käydä suihkussa tai kylvyssä huoletta. Sen avulla pystytään skannaamaan mitä varten olette armadalla ja pystytte maksamaan esimerkiksi ravintolassa ruokanne,” Rontti jatkoi ja ojensi tavarat Annille.
”Mistä tiedämme paljon meillä on esimerkiksi käyttövaraa tai mistä löydämme Minnin?”
”Kaikki mitä tarvitsette, on skannattu tablettiin… jos ongelmia tulee huoneessanne on huoltopuhelin, jonka avulla saatte apua,” Rontti kohautti harteitaan. Hän vinkkasi kaksikon mukaansa. Turboa turhautti hieman. Hän halusi saman tien Minnin luokse, mutta ymmärsi miksi armadan säännöt olivat niin tarkat. Valeria tutki mielenkiintoisena ympärilleen. Hississä tyttö uskaltautui jo laskeutumaan Turbon sylistä. Hissin lasi-ikkunoista näki suoraan armadan pääaulan ja ravintolan. Hissin ovien avauduttua Valeria lähti juoksemaan pitkää käytävää pitkin. Vastaan tullut noin saman ikäinen hiirityttö sai Valerian ujostuksen nousemaan lähes ylitsepääsemättömäksi ja tyttö jähmettyi paikoilleen. Vastaan tullut hiirityttö oli kuparin oranssi väriltään ja tytön vaaleat hiukset olivat pienellä ponihännällä.
”Voi miten suloinen pieni tyttö,” hiirinainen ihasteli. Valeria etsi äitinsä ja juoksi tämän jalkojen juureen.
”Kiitos… hän on hieman ujo. Ei ole aikaisemmin nähnyt muita marsilaisia tai hiirilapsia,” Anni selitti hymyillen.
”Oi… no ymmärtäähän sen. Onko hän minkä ikäinen?” naishiiri kysyi.
”Täyttää muutaman kuukauden päästä neljä,” Anni selitti ja yritti omalla toiminnallaan rohkaista Valeriaa.
”Voi että. Meidän Sofiamme täytti juuri neljä,” nainen kertoi ja katsoi tytärtään, joka yritti tehdä vaikutuksen Valeriaan.
”Onneksi olkoon Sofia. Olemme uusia täällä vierailijoina. Meillä varmasti tytön kanssa riittää aikaa joten, jos törmätään niin saa tulla meidän kanssamme leikkimään,” Anni naureskeli.
”Kuulostaa ihanalle. Pidetään mielessä ja tällä käytävällä varmasti törmäilemme. Ja vinkkinä. Leikkipaikka lapsiperheille löytyy muutama kerros alempaa,” nainen naurahti kanssa.
”Uuu kuulitko Valeria,” Anni yritti saada tyttöä innostumaan.
”Tulehan Sofia… lähdetään syömään,” nainen ohjasi pienen hiiritytön luokseen. Tyttö vilkutti Valerialle, joka oli edelleen hämmentynyt saman kokoisesta lapsesta. Rontti johdatti kolmikon yhden oven juurelle.
”Tästä matkamme eroaa. Yritän päästä mahdollisimman pian takaisin.”
”Älä meistä huolehdi… auttakaa ennemmin jätkiä,” Turbo huolehti.
”Miihkali on jo tietoinen, että se kaksikko tarvitsee apua Maassa,” Rontti lohdutti miestä kevyesti.
 
”Tietoinen? Missä välissä ehdit ilmoittaa hänelle?” Anni ihmetteli.
”Olen nopea liikkeissäni. Pitäkäähän itsenne kasassa ja ilmoittakaa jos Minnin voinnissa on tapahtunut muutos,” Rontti huolehti ja sai kaksikon nyökkäämään. Rontti tervehti vielä kaksikon, kun Turbo avasi kolmikon huoneen oven. Valeria juoksi ensimmäisenä.
”Ou wauu…” Anni henkäisi. Huone oli kuin hotellihuone, valoisa ja lämmin. Huoneessa oli kaksi erillistä sänkyä, sohva, televisio, pieni keittiö ja ikkunasta näki suoraan ravintolamaailman. Lapsille oli järjestetty myös erilaisia leikkipisteitä. Kuitenkin Annin silmään pisti ensimmäisenä hoitajat ja loukkaantuneet sotilaat. Anni kurottautui Valerian yläpuolelle ja ihaili maisemia, jotka aukenivat isoista kattoikkunoista avaruuteen.
”Tämä on ihan valtava…” Anni naureskeli ja vilkaisi Turboa, joka oli jo tabletin kimpussa omalla sängyllään.
”Kaikki hyvin?” nainen kysyi ja istui omalle sängylleen.
”Haluan vain Minnin luokse…” Turbo vastasi ja käynnisti tabletin.
”Tiedän sen… mutta etkö voisi levätä sitä ennen?”
”En… mitä nopeammin pääsen teho-osastolle sitä nopeammin saan mielenrauhan,” Turbo jatkoi välinpitämättömästi. Turbo näpytti tabletin näyttöä ja syötti kaikkien tiedot ruutuun etukäteen. Turbo skannasi ensin peukalon jälkensä ruutuun. Hetken kone mietti, kunnes alkoi sen toisesta päästä tulostamaan kyseistä ranneketta, josta Rontti oli puhunut. Sen keskellä sykki punainen valo. Turbo luki vielä uudemman kerran rannekkeen ohjeita tabletista. Sillä peukalolla millä mies oli skannannut omat tietonsa koneeseen, aktivoi myös rannekkeen. Valo vaihtui hetken odottelun jälkeen vihreäksi.
”Se toimii…” Turbo totesi ja näytti ranneketta Annille.
”Mielenkiintoista teknologiaa,” Anni ihasteli ja auttoi rannekkeen Turbon käteen kiinni. Mies auttoi myös Annia aktivoimaan oman rannekkeensa.
”Valeria… tule,” Turbo komensi hellästi ja sai tytön laskeutumaan ikkunalta miehen luokse.
”Paina peukalolla tuohon ruutuun,” mies neuvoi. Tyttö sai peukalon pystyyn, mutta hienomotoriikka ei sallinut vielä samaan aikaan painamista tabletin ruutuun. Anni auttoi tytärtään painamaan sormenjäljen ruutuun.
”Tätä ranneketta on Valeria pidettävä sitten koko täällä vierailun ajan,” Anni totesi, kun kiinnitti rannekkeen tyttärelleen kiinni.
”Okeii…” tyttö vastasi alakuloisena. Hän ei koskaan ollut tykännyt rannekoruista tai asioista muutenkaan mitkä puristivat rannetta.
 
Anni tutki tablettia tarkemmin. Hän löysi ensimmäisenä kartan, josta Turbokin oli kiinnostunut.
”Osastot ovat näköjään sijoitettu itä ja koillissiipeen,” Anni hieroi leukaansa.
”Ulkoistettu teho-osasto on näköjään itäpuolella,” Turbo osoitti peukalollaan karttaa.
”Nähtävästi…” Anni huokaisi. Turbo nousi seisomaan ja alkoi pukemaan saappaitaan jalkaan.
”Ihan mahtavaa! Saan tätä kautta varattua Valerian lääkärin,” Anni ilakoi pienesti.
”Turbo… kuulitk-,” Annin lause keskeytyi. Mies oli hävinnyt kiireen vilkkaan huoneesta.
”Valeria… pue kenkäsi. Mennään Turbon perään,” Anni huokaisi tyttärelleen. Hän tiesi, että kullanruskea hiirimies tulisi tarvitsemaan naista nopeammin, kuin tämä uskoisikaan. Toisaalla Turbo otti pitkiä askelia kohti osastojen puolta. Mies sai osakseen iloisia tervehdyksiä. Kuitenkin miehen mielessä oli vain yksi asia ja se asia olisi nähdä oma rakastettunsa mahdollisimman pian. Kukaan ei ollut tullut ainakaan kertomaan, että Minni olisi henkensä menettänyt. Ronttikin asiasta varmasti olisi maininnut, jos jotain olisi kuullut. Mies oli hieman hukassa ja näki kahden hoitajan keskustelevan keskenään.
”Hei anteeksi!” mies pahoitteli ja keskeytti hoitajat. Toinen oli marsilainen suklaanruskean värinen nainen ja toinen oli neptunuslainen.
”No hei vaan,” hiirinainen henkäisi ihastuneena. Turbo oli tehnyt ilmeisesti naiseen lähtemättömän vaikutuksen heti kättelyssä.
”Voisitteko hieman ohjeistaa mihin menen? Minun pitäisi päästä ulkoistetulle teho-osastolle, mutta saavuin tänään eikä armada ole tuttu minulle,” Turbo hieroi vaivalloisena niskaansa.
”Toki. Käytävän päästä vasemmalle, uudelleen käytävän päästä vasemmalle ja hissillä seitsemänteen kerrokseen,” hiirinainen ohjeisti.
”Kiitos paljon,” Turbo hymyili kaksikolle. Hiirinainen puuskahti pienesti neptunuslaiselle, joka pyöritteli päätään. Teho-osaston ovella mies pyöri hetken aikaa. Ovi oli lukossa ja kukaan ei tullut avaamaan.
”Miten ihmeessä pääsen sisälle?” mieshiiri pohti itsekseen. Hetken pyörittyään, hän huomasi osaston oven vieressä summerin ja uskaltautui painamaan sitä. Hetkeen kenestäkään ei kuulunut mitään. Yhtäkkiä ovi aukeni ja täysiin suojavarusteisiin pukeutunut hoitaja katsoi hämillään pitkää miestä.
”Voinko auttaa?” hoitaja töksäytti ja sai Turbon kurtistamaan kulmiansa.
”Kyllä… tulin tapaamaan tyttöystävääni,” Turbo vastasi jämäkästi takaisin.
”Nimi on?”
”Carbine Milanius…”
”Teidän nimenne?” hoitaja töksäytti. Hänen asenteensa sai Turbon hermostumisen kasvamaan.
”Throttle Thremes,” mies vastasi.
”Ette ole vieraslistallamme…”
”Miten niin? Kenraali Rontti on käynyt täällä useasti!”
”Valitan vain lähiomaiset pääsevät osastolle…” hoitaja sanoi painaen katseensa maahan ja oli sulkemassa osaston ovea.
 
Turbo iski kenkänsä oven väliin ja sai hoitajan hieman pelästymään.
”Mää olen tullut Maasta saakka tapaamaan rakastettuani, kuultuani hänen olevan hengenvaarassa. Enkä suostu vain sinun julmuuden takia kääntymään takaisin,” Turbo murahti.
”Ei se ole julmuuttani… säännöt ovat armadalla hyvin tiukat ja niitä noudatetaan!” hoitaja vastasi edelleen tympeästi. Turbo laski itseään hieman hiirinaisen tasolle.
”Väistätkö vai siirränkö sinut sivuun?” Turbo puri hammastaan yhteen. Hoitaja pyöritteli päätään ja astui sivuun ennen, kuin mies ehti koskea häneen. Turbo luki ohjeita viereiseltä taululta ja alkoi pukemaan suojavarusteitaan päällensä.
”En hyväksy tällaista, että sinä latelet meille sääntöjäsi!” hoitaja tiuskaisi.
”Siinähän et pidä sitten… ei ole minun murheeni,” Turbo vastasi yhtä tympeästi.
”Tiedoksi vain, että vartijat ovat tulossa hakemaan sinua!”
”Siitä vain. Ei tunnu enää missään,” Turbo vastasi jopa kylmästi ja kiinnitti hengityssuojaimen kasvoilleen. Mies astui ovesta osaston puolelle.
”Herra, ette voi… ei… soitan kenraali Rontille!”
”Anna palaa!” Turbo murisi, kun jätti hoitajan taakseen. Hän huokaisi syvään. Joka lasin takana oli hyvin pahoin loukkaantunut marsilainen ja heidän omaisensa lasin toisella puolella toivomassa parasta. Mies oli kävellä yhden ikkunan ohi, kunnes sulki silmänsä tiukasti. Hän otti muutaman taka-askeleen ja kääntyi hitaasti ikkunaan päin. Koko kroppa tärisi ja sanat tarttuivat kurkkuun, kuin ohdakepiikki. Hän ei uskonut näkyä edessään. Pahoin loukkaantunut Minni oli edelleen laitteiden varassa ja pysyi hengissä niiden avulla. Turbo otti askeleen, jos toisenkin taakse päin kunnes tunsi seinän selkäänsä vasten. Mies valahti lattiatasolle ja antoi viimein kyyneltensä virrata pitkin kasvojaan.
”Tämä on painajainen!” mies totesi mielessään, kun tunsi kehonsa värähtelevän.
”Ole kiltti… hän on ystäväni ja todella poissa tolaltaan,” Turbo kuuli Annin huolehtivan äänen jostain kauempaa. Piakkoin mies kuuli askelia vierellään ja tunsi, kuinka Anni kaappasi miehen halaukseensa. Valeria katsoi hieman peläten aikuisten tunteiden purkausta.
”Miten sää voit?” Anni kysyi pyyhkien Turbon kasvoja kyynelistä.
”Katso itse niin tiedät miten voin…” Turbo vastasi ja käänsi katseensa hetkeksi toisaalle. Anni nousi katsomaan ystäväänsä, jonka eloton ruumis makasi sairaalapedillä riippuvaisena, vain elintoimintoja ylläpitävistä laitteista. Anni kavahti pienesti ja otti muutaman askeleen taakse päin.
”Minnin hoito ei ole ilmeisesti muuttunut pariin viikkoon? nainen huokaisi.
”Kahteen viikkoon?” Turbo kysyi hölmistyneenä. Anni vilkaisi ystäväänsä ja painoi nolostuneena katseensa maahan.
”Te olette uskomattomia! En pääse armadalta edes pois, kun te kaksi aiheutatte jo harmia!” Rontti murahti kaksi korstoa perässään, jotka hoitaja oli hälyttänyt Turboa varten.
”Ja sinä et voinut kertoa Minnin olleen hoidossa kaksi viikkoa?!” Turbo murahti takaisin mentorilleen aiheuttaen koko osastolla pientä supattelua…

Oh boy! Teho-osasto vai Greyn anatomia. Kumpikin on kyl Minnin tilanteeseen sopiva vertaus

Maassa Vinski ja Moto olivat ottamassa takkiinsa ja pahasti. Koskaan kuuden vuoden Maassa olonsa aikana he eivät edes keskenään olleet yhtä pahassa pulassa Leipäjuuston kanssa, kuin mitä nyt olivat. Vinski kurvasi yhden nurkan taakse ja hengitti raskaammin. Miehen olkapää oli ottanut osumaa ja verta vuotava haava sai miehen valkean turkin tahriintumaan tummanpunaiseen vereen. Moto saapui ihan hänen viereensä ja katsahti ystäväänsä.
”Kaikki hyvin?” harmaa jätti kysyi osoittaen valkean egoistin olkavartta.
”Paremminkin on mennyt…”
”Vaatii paikkausta pika puoliin,” Moto murahti silmä hohtaen.
”Helvettiin pienet pintanaarmut… jos nyt poistumme niin Leipäjuusto saa ihan järjettömän etumatkan tuhotakseen tämän planeetan!”
”Ja jos jatkamme… emme ole pelastuskykyisiä auttamaan tätä planeettaa!” kaksikko riiteli keskenään. Vinski tuhahti tympeänä ja laappasi käsivarressaan olleen verivanan kämmenellään.
”Pärjään kyllä! Nyt me tarvitsemme suunnitelman, jotta voimme hiljentää tuo haisevan paskiaisen edes hetkeksi!” Vinski totesi vakavana veikalleen.
”Hyvä on! Mutta mistä aloitamme?”
”No ihan ensimmäisenä… VARO!” Vinski huudahti ja osoitti taivaalle. Kaksikko ehti juuri ja juuri väistää plutolaisen lähettämän aseen laukauksen. Vihreäksi salamaksi Marsissa kutsuttu isku tuhosi kadut ja talot mukanaan.
”Ensimmäiseksi… olisi hyvä saada kenties tuo ase tuhottua!” Vinski totesi maassa maaten ja katsoi harmaata isoveikkaansa, joka keräsi itseään jo uudemman kerran pystyyn.
”Tarkoitat varmaan toiseksi?”
”Älä takerru pikku seikkoihin!”
”Oli miten oli… Rontti saisi pikku hiljaa tuupata sitä apua tänne!” Moto tuhahti ja vilkaisi suuntaan, josta Leipäjuusto oli ampunut ohjuksensa kohti hiiriä.
”Pelottavaa ajatella, että tuo ohjus lentää jopa Marsiin saakka!” harmaa hiirimies jatkoi silmä hohtaen.
”Ja millä ilmeellä? Marsiin on miljoonien kilometrien matka?” Vinski pohti ja siisti housujaan. Kädessä tuntuva vihlaisu sai mieshiiren puremaan lujaa hampaitaan yhteen. Moto vilkaisi kulma aavistuksen koholla veikkaansa.
”Turbo olisi kenties tyytyväinen, jos tuo ase saataisiin tuhottua!”
”Me puhutaan ihan kaikesta muusta paitsi siitä mitä seuraavaksi teemme!” Vinski pyöritteli päätään.
”Sehän on luonteista, kun ei armaamme ole kanssamme!” Moto naureskeli ja sai Vinskinkin virnuilemaan pienesti.
 
Rasvanahka armeijoineen lähestyi kaksikkoa täydellä tulituksella. Veljesten moottoripyörät olivat ottaneet kovaa osumaa ja eivät olleet täydellisesti enää yhteistyökykyisiä kaksikon kanssa. Kuitenkin päättäväisinä he kohtasivat vihollisensa silmästä silmään. Leipäjuuston eliitti joukko lensi komeassa kaaressa erinäisiin suuntiin, kun hiirten vielä toimivat laserit osuivat heidän nelivetoisiin ajokkeihinsa. Moto murahti vihaisena ja vetäisi liukkaalta yksilöltä leuan sijoiltaan. Kaaressa lentävä Rasvanahka vaikeroi voimakkaasti.
”Toivon teidän palavan helvetissä hiiret!” mies huusi samaan aikaan ennen kierimistään pitkän matkaan maata vasten.
”No olemmehan siellä jo!” Moto vastasi ja sai Vinskin vilkaisemaan yleensä rauhallisesti kaikkea ottavaa isoveikkaansa huolestuneena. Ei Vinski sitä kieltänyt. Viimeisimmät Leipäjuuston parannellut taistelukuviot ja kaupungin tuhoavaisuus vaikuttivat välillä helvetin polttavilta liekeiltä. Kuin ulos pääsyä ei olisi ollut. Kaikki meni päin helvettiä kirjaimellisesti. Leipäjuuston tuhoava voima, Marsin tilanne ja etenkin huoli heidän ystävästään, joka makasi miljoonien kilometrien päässä olevalla armadalla letkujen varassa, kalvasi valkean hiirimiehen mieltä myös. Pommin räjähdys ihan Vinskin pyörän edessä sai hänet havahtumaan takaisin maanpinnalle.
”Moto ainoa keino ei ole, kuin tuhota Leipäjuuston torni väliaikaisesti jälleen!” Vinski huudahti radiopuhelimeensa.
”Kuitti!” mies vastasi. Harmaa hiirimies latasi käsiaseensa ja täräytti sen voimalla muutaman Hanttapulin mennessään. Vihreä salama sai mieshiiren kavahtamaan ja lentämään moottoripyöränsä päältä.
”Moto!” Vinski huudahti, kun näki harmaan hiirimiehen makaavan maassa tajuttomana täysin säpäleinä olevan moottoripyöränsä lomassa.
”Bingo!” Leipäjuusto naureskeli tähdätessään uuden ohjuksen kohti maassa makaavaa Motoa. Beigen värinen moottoripyörä kiihdytti vauhtiaan ja syöksi pyörän etuosasta ohjuksen horjuttaen Leipäjuuston tornia. Vinski huomasi tämän kanssa ja tutun oloinen motoristi tervehti lippaan vetäen valkeaa marsilaista. Vinski hymyili ivallisesti ja tykittivät motoristin kanssa plutolaisen löyhkätornin maan tasalle.
”Ei… ei… EIIIIIIIIIII!” Leipäjuusto huusi samanaikaisesti, kun tornin sortuminen vaikeutti motoristien ajamista. Vinski nappasi tajuttoman ystävänsä, kun puolestaan beigellä pyörällä ajava tulokas kaivoi liivinsä taskua. Hän painoi sen keskellä olevaa sinistä nappia, joka vapautti saman sävyisen valon. Jonkin sortin magneetti keräsi Moton moottoripyörän palaset mukaansa ja kaksikko ohjasi itsensä takaisin tulostaululle.
 
Tulostaululla Santtu odotti jo huolestuneena Vinskiä ja Motoa. Hän oli saanut matkan varrelta Vinskiltä hälytyksen. Naisihminen pyöri pitkin tulostaulua huolesta sekaisin ympärää. Moottoripyörien ääni sai naisen hieman huokaisemaan helpotuksesta. Kuitenkin Moton loukkaantuminen sai ihmisnaisen huolen nousemaan jälleen kattoon. Vinski ja hänen mukanaan oleva motoristi nosti harmaan hiirimiehen tämän omalle sängylle.
”Otetaan kypärä ja panssarisuoja pois,” Vinski komensi.
”Entä sinä? Olet loukkaantunut?” Santtu säntäsi kaksikon avuksi ja vilkaisi valkeaa hiirimiehen käsivartta.
”Olen kunnossa ja tajuissani… Moto vuotaa verta jostain… ja on tajuton… joten hän ensin!” Vinski luetteli ja nosti Moton vetelää kroppaa sillä aikaa, kun Santulle tuntematon motoristi purki miehen rintalihasten päältä olleen panssarin irti. Santtu nosti Moton kypärän tämän päästä. Nopealla vilkaisulla nainen ei nähnyt päähän viittaavaa osumaa missään. Vinski laski ystävänsä nopeasti alas, kun tunsi vihlaisun jälleen olkavarressaan.
”Sinä olet ehdottomasti seuraava… mutta kuka tämä ystävänne on?” Santtu osoitti sängyn toisella puolella olevaa motoristia.
”Kyllä sää Santtu-neiti mut tunnet!” kuski naurahti ja riisui kypärän päästään. Beigen värinen hiirimies haroi oranssin kirjavia hiuksiaan siistimpään kuontaloon.
”Miihkali! En ollut tunnistaa… sinustahan on tullut mies,” Santtu henkäisi ja kiirehti sängyn toiselle laidalle halaamaan, todellakin mieheksi kasvanutta nuorukaista.
”Olen pahoillani, että näet Moton tuossa kunnossa,” Santtu henkäisi.
”No kaiketi huojennuttavin uutinen on se, että tiedän hänen olevan elossa,” Miihkali vastasi ja riisui tumman vihreän liivin yltään. Santun alkoi tutkimaan Moton kuntoa.
”Mitä sinulle on tapahtunut?” Vinski kysyi ja osoitti tämän kasvoja. Miihkali hieroi sormenpäillään kasvojaan, kunnes tunsi arvet sormiensa alla. Kaksi pitkää arpea laskeutui hiirimiehen otsalta aina leukaan saakka. Toinen poikkasi vasemman silmän yli.
”Marsin tilanne… kertoo varmaan paljon,” nuorukainen kohautti olkapäitään.
”No joo… etenkin se, kun kuulimme mitä Minnille on käynyt,” Vinski huokaisi ja sai Miihkalin pudistelemaan itseään. Turkki ja etenkin sen alla oleva iho vetivät kananlihalle.
”En ollut paikalla näkemässä ja kenties hyvä niin…”
”Oliko se niin paha?”
”Pelkästään se mitä Rontti kertoi, niin on…” Miihkali totesi ja vilkuili ympärilleen.
 
”Mitä katselet?” Santtu kysyi herättäen nuorukaisen ajatuksistaan.
”Missä Turbo on? Tai Anni… eikö hän asu teidän kanssanne?”
”Turbo, Anni ja Valeria on Rontin kyydissä matkalla kohti armadaa tapaamaan Minniä,” Vinski selitti.
”Ai?”
”Etkö tiennyt asiasta?” Santtu kysyi, kun vilkaisi Moton reidessä olevaa suurta haavaa.
”Sain vain viestin, että täällä tarvitaan jeesiä. En osannut varautua ettei Turbo olisi täällä,” Miihkali puristi kädet eteensä.
”Joo ja tuskin olisi taistelukunnossakaan, vaikka olisikin täällä,” Vinski huokaisi ja istui alas.
”Onko Minnin tilasta mitään uutta tietoa?” Miihkali kysyi varovaisesti ja istui valkeaa hiirtä vastapäätä. Vinski pyöritti surkeana päätään.
”Rontti totesi, vain… että kun Minni on armadalla, edes hän ei tiedä onko se nainen enää hengissä!” Vinski vastasi korvat luimussa. Miihkali pyöritti voimakkaasti päätään.
”Tiedän, että olette huolissanne! Niin olen minäkin… mutta turha spekulointi ei auta tilannetta yhtään,” ihmisnainen kannusti kaksikkoa. Kumpikin hiirimies vilkaisi huolissaan toisiaan, jonka jälkeen Motoa. Santtu oli saanut hiirimiehen jalan pakettiin ja puhdistettua muutkin haavat miehen kehossa. Miihkali nousi seisomaan ja venytteli pienesti.
”Mihin aluksesi sait?” Vinski kysyi vaihtaen aihetta. Hiirimies murahti pienesti, kun Santtu puhdisti tämän olkavarressa olevaa haavaa.
”Se on katolla… kuulin räjähdykset ja näin savupilvet, niin osoite oli nopeasti tiedossa,” nuorukainen vastasi heilutellen kevyesti käsiään vartalonsa vieressä.
”Onko tekemisen puutetta?” Vinski virnuili, kun beigen harmaa hiirimies pyöri ympyrää.
”Hieman… ja paikat jumissa,” Miihkali vastasi ja pyöritteli niskojansa.
”Jos Valeria olisi täällä, niin et saisi hetken hengähdystaukoa,” Vinski naureskeli.
”Miten teillä on mennyt pikkulikan kanssa?” Miihkali kysyi ja istui takaisin tuolilleen.
”Hyvin… paljonhan se pampula on opettanut,” Vinski huokaisi kaipuusta.
”Sitä mietinkin… olet jotenkin kasvanut?” Miihkali kallisti pienesti päätään virnuillen Vinskille, joka pyöräytti puolestaan silmiänsä.  
”Valeria ja Anni tulee pian takaisin… älä huoli siitä,” Santtu lohdutti miestä hellästi.
”Millainen Valeria on?” Miihkali kysyi mielenkiintoisena.
”Päättäväinen…”
”Uhmakas…”
”Välittävä…” Santtu henkäisi ja sai Vinskin hymyilemään, kun luetellivat tytön luonteenpiirteitä ystävälleen.
”Kiltti ja ystävällinen… ihan kuin äitinsä,” Vinski vastasi.
”Tekevä?” Miihkali kysyi.
”Kyllä. Siinä on tyttö, jolle kanssa sattuu ja tapahtuu. Tapaturma altis kuvaisi myös häntä,” Santtu komppasi ja sai Vinskin nauramaan. Miihkaliakin asia huvitti.
”Isänsä tyttö siis?” Miihkali naureskeli. Vinski painoi kätensä poskelleen tukeakseen asentoaan. Mies hymähti myöntyvästi pienesti.
”Hänkin täyttää ihan juuri neljä!”
”NELJÄ!?” Miihkali älähti. Vinski nauroi entuudestaan nuorukaisen hölmöydelle.
”Ei ole!”
”On, on… ihan muutaman kuukauden päästä,” Vinski totesi. Miihkali puuskahti syvään ja haroi uudemman kerran raidallisia hiuksiaan hämmentyneenä.
 
Armadalla Rontti oli saanut Turbon vetämään happea yhdelle näköala tasanteelle, joka oli lähellä osastoja. Mieshiiri hieroi otsaansa, kun Turbo nojasi lähimpään metallipalkkiin katsoen avaruuden pimeää uomaa. Miehen mieli tuntui yhtä synkälle eikä voinut ymmärtää minkä vuoksi hänelle ei kerrottu, että Minni oli ollut jo laitteiden varassa yli kahden viikon ajan. Anni oli siirtynyt Valerian kanssa ulkoistetun tehohoitajan kanssa kansliaan antamaan tietoja hänestä ja Turbosta. Rontti oli myöntänyt kaksikolle vierailuluvan Minnin luona, jotta nämä välttäisivät aikaisemmin kohdanneet korstojoukon. Mieshiiriä oli melkein tarvittu siirtämään epävakaassa mielentilassa ollut komentaja pois osastolta. Turbo nosti laseja silmiltään ja hieroi kämmenellään kasvojaan pienesti.
”Oletko valmis puhumaan?” Rontti kysyi varovaisesti.
”Turpa kiinni!” Turbo vastasi ja sai Rontin pyörittelemään silmiänsä. Ruskeaturkkinen hiirimies heitti ponnarinsa selkänsä puolelle ja asteli uhkarohkeana mentoroitavansa viereen. Hän oli valmis puhumaan komentajansa kanssa, vaikka mikä tulisi.
”Kukaan ei halunnut pitää sinua pimennossa tämän asian kanssa…”
”Silti kukaan ei voinut kertoa minulle Minnistä tarkemmin!”
”Tiedän, että olet loukkaantunut. Saat olla, mutta se ei auta Minnin tilanteen etenemisessä yhtään. Minni tarvitsee sut rinnalleen, oli ollut tehohoidossa sitten kuinka kauan tahansa!” Rontti totesi pienesti murahtaen. Turbo vilkaisi ohimennen Ronttia.
”Eikö sun pitänyt lähteä?”
”Nytkö haluat musta eroon?”
”Sulla on Marskin huolehdittavanasi.”
”Mars pärjää ilman muakin hetken aikaa! Ennen kaikkea haluan olla varma siitä, että sinä pärjäät,” Rontti totesi ja laski kätensä lohduttavasti kullanruskean hiiren olkapäälle. Turbo tunsi miten kyyneleet kertyivät jälleen hänen silmilleen.
”Olet hyvin haavoittuvassa mielentilassa. Näytit ensimmäisen kerran noin vahvoja tunteita sitten… ties koska viimeksi,” Rontti jatkoi heilauttaen käsiään. Turbo huokaisi syvään.
”Kieltämättä Minnin näkeminen tuntui pahalle. En tunnistanut häntä samaksi hiireksi,” Turbo vastasi alakuloisena.
”Hän oli kuin kuori omastaan?”
”Tunnet siis samalla tavalla?” Turbo kysyi ja sai Rontin nyökkäilemään. Kumpikin hiirimies nojasi isojen ikkunoiden edessä olevaan kaiteeseen.
”Nyt toivotaan vain, että Minni tulee kuntoon. Ja suuremmat vauriot parantuisivat kokonaan,” Rontti huokaisi.
”Mmmm… toivotaan,” Turbo hymähti puolestaan.
 
”Jaksatko olla Minnin tukena?”
”Miksi kaikki kysyvät tuota samaa?”
”Koska olette parisuhteessa? Eikö se silloin ole ilmeistä?” Rontti kysyi hölmistyneenä.
”En tiedä…”
”Mitä et tiedä?”
”No juuri sitä pystynkö olemaan rakastamani hiiren tukena, vaikka mikä tulisi?” Turbo tuhahti ja suoristi itsensä.
”Totta kai pystyt! Et olisi tännekään tullut, jos Minni ei merkitsisi sulle sitäkään vähää!”
”Tänne tuleminen on ihan eri asia, kuin se että auttaisin hänet takaisin tolpilleen!”
”Mutta hän tarvitsee sua! Ja sää Minniä… ja onko sillä loppu viimein merkitystä miten tuet Minniä? Sinun ei tarvitse osata kuntouttaa häntä, mutta se että näytät olevasi vain läsnä voi auttaa häntä itseään motivoitumaan paremmin kaikkiin vastoinkäymisiin,” Rontti selitti. Turbo huokaisi vain syvään. Anni ja Valeriakin löysi mieshiiret nopeasti ja Valeria tutki heti mielenkiintoisena aluksen isoista ikkunoista olevaa maisemaa. Anni puolestaan hieroi kullanruskean hiirimiehen olkavartta ja kietoi kätensä hellästi tämän vahvan käden ympärille.
”Onko kaikki hyvin?” naishiiri kysyi ja vilkaisi ystäväänsä, joka puolestaan vilkaisi Ronttia. Turbo nyökkäsi vaisusti muutaman kerran.
”Eiköhän,” mies hymyili lempeästi.
”Katso, että hän oikeasti myös puhuu tunteistaan… ettei tarvitse korstolaumaa kutsua poistamaan häntä jatkuvasti,” Rontti totesi puoli huumorilla. Anni tyrskähti pienesti ja vilkaisi Turboa.
”Pidän huolen kyllä hänestä,” Anni vastasi rohkaisevasti.
”Mun pitää oikeasti nyt lähteä! Ei enää hankaluuksia, jooko?” Rontti pyysi anelevasti. Turbo hymyili virnuillen Annille.
”Joo eiköhän kaikki ollut tässä…” Turbo hieroi niskaansa.
”Nyt menette syömään ja rentoutumaan… seuraava vierailuaika on ennen hiljaisuutta,” Rontti totesi ja sai kaksikon nyökkäämään. Rontti taputti ohimennen kullanruskean hiirimiehen olkapäätä ja suukotti Annin poskea pienen halauksen kera.
”Heippa Valeria!” mieshiiri tervehti pienokaisenkin.
”Heippa!” tyttö vilkutteli jonnekin aivan toisaalle kiinnostumatta ollenkaan siihen, että ruskeaturkkinen hiirimies oli oikeasti poistumassa heidän luotaan.
 
Anni ja Turbo katsoi Rontin perään niin kauan, kuin näkivät tämän. Anni huokaisi syvään ja risti kädet ympärilleen. Viileä ilma puski jostain ilmastointilaitteesta.
”Pitäisikö mennä johonkin lämpimään?” Turbo kysyi rauhoittuneena.
”Oletko varmasti kunnossa?” Anni heitti mieshiirelle vastakysymyksen. Turbo mietti hetken vastaustaan.
”Kyllä kai… Rontti ei oikein jättänyt vaihtoehtoja tuon puhumisen ja puhumattomuuden kanssa!” Turbo kohautti harteitaan.
”No hyvä kuulla… tai ei se, että Rontti pakotti sinut puhumaan.”
”Niin kai?”
”Joko ruokahalu olisi herännyt?”
”Kieltämättä… pikku hiljaa, kun kaikki jännitys ja tunteen purkaukset on saanut purettua. Jopa epäasiallisella tavalla,” Turbo kohautti harteitaan.
”Se on ihan okei olla huolissaan…”
”Joo on… mut-”
”Ei mitään muttia! Sää reagoit sulle tyypilliseen tapaan ja se on ollutta ja mennyttä,” Anni vastasi miehelle, joka hymyili lämpimästi hiirinaiselle.
”Joten ruokavaihtoehtomme on käydä pienessä kaupassa, joka on samassa tasossa ravintoloiden kanssa ja minä valmistan meille ruoan tai… sitten otamme ensimmäisestä illasta irti ja syömme ulkona,” Anni ehdotti iskien kevyesti kätensä yhteen. Turbo hieroi hetken leukaansa.
”Kieltämättä marsilainen ruoka maistuu pitkän ajan saatossa houkuttelevalta… ja päätän olla herrashiiri todeten, että saat tänä iltana vapaat kädet!”
”Ai oikein herrashiiri?”
”Joo… vien sinut kaverimielessä ulos syömään…” Turbo nosti lasejaan ja vinkkasi hiirinaiselle silmäänsä.
”Muistutan silti, että olen parisuhteessa veikkasi kanssa!”
”Ja kuinka voisinkaan sen unohtaa? … Saati sitä, että olen kanssa itse parisuhteessa naisen kanssa, jonka eteen tekisin mitä vain.”
”Et kai mitenkään macho!” Anni pyöräytti naureskellen silmiänsä. Turbo tyrskähti kanssa pienesti ja katsahti Valeriaa, joka lasi huurussa edelleen tutki avaruuden nähtävyyksiä, vaikka armada pysyi paikoillaan.
”Hei toukka! Nenäs jää vielä kiinni siihen lasiin!” Turbo huikkasi hiiritytölle.
”Eikä jää!”
”Jääpäs!” mies rupesi kinaamaan tytön kanssa, joka nousi ylös kävelläkseen tomerana kullanruskean hiirimiehen luokse. Turbo kyykistyi tytön tasolla, joka painoi otsansa miehen otsaa vasten. Tytön ilme pyrki olemaan tuima, mutta kuitenkin silmissä paistoi ilo ja tyttö yritti vain pitää pokkansa.
”Eipäs!”
”Juupas!”
”Ei jäänyt… tässä se on!” tyttö hoksasi nopeasti ja osoitti pientä mustaa nenänpäätänsä. Turbo naurahti lempeästi ja suukotti tytön kuonoa.
 
Turbo vilkaisi Annia, joka kohautti kaksikolle kulmiansa. Turbo tökkäsi Valeriaa ja kuiskutteli tämän korvaan jotain. Valeria nyökkäsi hyväksyvästi ja nappasi äitinsä kädestä kiinni.
”Tule äiti!” tyttö komensi.
”Mihin menemme?” naishiiri kysyi ja vilkaisi Turboa.
”Se on yllätys!” Turbo naureskeli ja auttoi Valeriaa vetämään Annia nopeammin peräänsä. Hetken kuluttua Anni löysi itsensä kuitenkin omasta huoneestaan Turbon ja Valerian kanssa. Naishiiri oli hieman hämillään.
”Miksi olemme huoneessamme?” naishiiri kysyi.
”Et kai halua, että tulen kanssanne syömään nahkaliivissä ja asevarusteissa? Ja kai… itsekin haluat vaihtaa vähän siistimpää päällesi kaiken matkailun jälkeen?” Turbo kysyi varovaisesti. Anni katsahti vaatetustaan. Kieltämättä hänellä oli ollut samat vaatteet viimeiset päivät yllään. Kolahdus heidän takaansa sai kaksikon kääntymään nopeasti Valerian suuntaan. Tyttö hiiri oli vain heittänyt kasan heidän vaatteitaan lattialle ja levitellyt omia lelujaan sinne tänne.
”Tämä sopisi sinulle!” Valeria totesi ja ojensi äidilleen tämän vaalean harmaata villaneuletakkia.
”Kiitos kulta… mutta en kai nyt pelkästään tätä laita?” Anni kysyi. Turbon suulle nousi pieni hymy ja mieshiiri rupesi kaivamaan omaa vaatetustaan pienestä laukusta. Hän riisui nahkaliivinsä läheiseen henkariin roikkumaan. Samoin asekotelonsa ja zernopuikot lepäämään naulakon päälle olevaan kaappiin.
”Pitäisikö meidän käydä suihkussa ennen, kuin menemme syömään?” Anni kysyi lattiatasolta. Turbo nuuskautti omaa kehoaan.
”Ei kai… jos vaihdamme vain päälivaatteet ja menemme sitten illalla suihkuun?”
”Kuulostaa kyllä paremmalle. Rentoutua esimerkiksi kylpyammeessa ihanan pehmeässä vaahtokylvyssä,” Anni vinkkasi tyttärelleen, joka innostui jo ehdotuksesta.
”JOOOO!”
”Mutta ensin menemme syömään. Valitsehan vaatteesi itsellesi!” Anni kehotti ja nosti ylimääräisiä vaatteita takaisin kassiinsa.
”Valkkasin jo!” tyttö totesi ja nosti kassista vaaleanpunaisen unelman. Anni painoi kevyesti sormet silmäkulmiinsa ja naureskeli pienesti.
”Rakas? Kuka antoi sinun pakata tyllimekon mukaamme?” nainen tirskui pienesti ja huvittuneisuuttaan painoi kätensä kuonolleen. Tyttöhiiren ilme vakavoitui hieman.
”Isi…”
”Miten ei yllättänyt…” Turbokin naurahti. Anni pyöritteli huvittuneena päätään.
”Jos kerran ihan välttämättä haluat pukea tuon niin en voi sinua estääkään!” Anni totesi ja nousi seisomaan.
”Siellä on sukkahousutkin!” tyttö totesi. Anni vilkaisi Turboa.
”Ne sopivat varmasti todella hyvin yhteen!” Turbo kannusti hiirityttöä, joka rupesi reippaasti vaihtamaan vaatteitaan. Anni penkoi vielä kassiansa ja löysi puhtaan t-paidan pienellä v-aukkoisella kauluksella. Nainen vilkaisi hiirimiestä huoneessa. Jos kyse olisi Vinskistä niin hän riisuuntuisi miehen edessä, mutta tämä ei ollut paikalla.
”Vaihdan vessassa nopeasti vaatteeni,” Anni ilmoitti ja asteli vessan puolelle.
”Olisin ollut katsomatta, jos olisit vain pyytänyt!” Turbo huikkasi naisen perään, joka naureskellen iski oven lukkoon.
”Turbo tule auttamaan!” Valeria komensi hellästi miehen selän takaa.
 
Kolmikko käveli pienelle tasanteelle, josta laskeutui portaat alas ravintolamaailmaan. Turbo piti pientä hiirityttöä sylissään, joka jälleen oli verhoutunut ujostuksensa taakse. Anni oli kietonut tytön hiukset kahdelle letille, omat hiuksensa nainen oli vapauttanut kiristävältä ponihännältä. Tyttärensä valitsema villatakki oli naisen yllä, jonka alla valkea t-paita. Turbo oli löytänyt kassistaan myös mustan yksivärisen pikeepaidan.
”No mikäs neideille maittaisi?” Turbo kysyi ja yritti saada Valeriaa rohkaistumaan syliinsä.
”Valeria ei tunne marsilaista ruokakulttuuria…” Anni vastasi tytön puolesta.
”No eikö sitten ole hyvä aika opetella?” Turbo kysyi ja sai Valerian vilkuilemaan tämän olan ja päänyli toisaalle.
”On… erittäin hyvä! Mutta mietin mikä voisi olla sellainen mistä olisi hyvä aloittaa Valerian tutustuttaminen oman kansansa ruokaan?” Anni hieroi leukaansa.
”Mennään lähempää tsekkaan, niin ei tartte kiikareita käyttää,” Turbo naureskeli. Anni huitaisi ohimennen miestä. Tosin ohi, kun tämä ehti Valerian kanssa jo alemmas portaikossa. Piakkoin kolmikko oli löytänyt ruokailupaikan ja valinneet paikaksi ikkunapaikan läheltä lasten leikkipaikkaa. Valeria oli väkisin halunnut istua Turbon vieressä selkä vasten leikkipaikkaa päin. Kuitenkin muiden samanikäisten, vähän vanhempien ja pienempien lasten touhu kiinnosti tyttöä suunnattomasti, mutta tämä ei uskaltautunut mennä tutustumaan kehenkään. Hän myös oli ihmeissään muista pienistä hiirilapsista. Anni nyökkäsi Turbolle tyttärensä suuntaan, joka puolestaan tökkäsi tätä kylkien väliin. Valeria säpsähti pienesti ja kurtisti kulmiansa.
”Mene leikkimään,” mieshiiri kannusti. Tyttö istui nätisti omalle paikalleen ja pudisteli voimakkaasti päätään.
”Jännittääkö?” Anni kysyi ja sai tytön nyökkäämään. Kiljahdus heidän takaansa sai Valerian uudemman kerran kurkkimaan lasten touhuja.
”Voin yrittää saada hänet leikkipaikalle, kun tilauksemme on haettu,” Turbo totesi hellästi Annille. Naisen ilme vaikutti helpottuneen saman tien. Hän tiesi, että reissusta ei tulisi helppo ja valmistautui henkisesti Turbon tukemiseen kaikin keinoin. Kuitenkin mieshiiren mieli oli pysynyt yllättävän tyynenä ja tämä pystyi pitämään mielensä karusta kohtalosta huolimatta kasassa. Turbo hymyili Valerialle, joka pelleili tälle pienesti omalla paikallaan. Annin katse laajeni hieman heltyneestä vielä heltyneemmäksi. Nyt hän tajusi sen miksi Turbo oli niin hyvinvoiva ja vastaus oli ihan naisen nenän edessä.
 
”Hei… tervetuloa…” tarjoilija herätti hiiret ajatuksistaan.
”Hei!” Anni vastasi.
”Pahoittelut, että hieman kesti. Kuun viimeinen ilta niin ravintolat pursuavat asiakkaita,” tarjoilija pahoitteli ja ojensi aikuisille ruokalistat.
”Ei mitään hätää. Meillä ei ole kiire mihinkään,” Turbo vastasi puolestaan.
”Saisiko teille olla jotain juotavaa?” naistarjoilija huokaisi.
”Mmmm ihan näin meidän ensimmäisen illan kunniaksi… niin onko teillä jotain hyvää viiniä tarjota?” Anni kysyi.
”On… perinteistä Marsin puoli karkeaa punaruusunmarjaa löytyy, sitten on täyteläisen pehmeä kuparipihlajan sadonkorjuu viini ja tumma vivahteinen tanniininen metsäketunrusinoista paahdettua viini,” tarjoilija luetteli.
”Apua! Valinnan vaikeus… en ole saanut marsilaista viiniä hetkeen,” Anni naurahti ja katsoi Turboa. Tarjoilija myös naurahti lempeästi.
”Taidan ottaa sitä pehmeän kuparipihlajan sadonkorjuu viiniä.”
”Selvä… 9, 15 vai 27 senttiä?”
”15 riittää ihan hyvin ja yksi kannullinen vettä vielä lisäksi,” Anni vastasi hellästi.
”Kiitos ja sitten…” tarjoilija jatkoi ja osoitti kysymyksensä Valerialle ja Turbolle. Mieshiiri katsoi tyttöä, joka ei uskaltanut sanoa sanaakaan.
”Prinsessalle varmasti limpparia?” Turbo kysyi. Valeria takertui miehen kaulaan kiinni ja nyökkäsi hellästi.
”Meillä olisi vaaleansinistä sinimarjan ritari-limpparia, sitten punaista lasten lempparia; karkkiunelmaa ja pinkkiä Marsin syväjuurikkaasta tehty hattara kimaltavalla limpparia,” tarjoilija luetteli tytölle, joka ei saanut vieläkään sanaa suustaan.
”Se tunnetaan myös taika prinsessan taikajuomana,” tarjoilija kuiskasi tytölle, joka vilkaisi Turboa hämmentyneenä.
”Mää vähän veikkaan, että neiti ottaa prinsessa-limpparia,” Anni naurahti ja sai Valerian puremaan varovasti alahuultaan ja nyökkäilemään tälle.
”Selvä ja entä teille herra?”
”Mää voisin ottaa ihan oluen,” Turbo totesi naureskellen.
”Tumma vai vaalea?”
”Mmmm voisin ottaa tumman.”
”Kiitos. Tulen hetken kuluttua hakemaan ruokatilauksenne,” tarjoilija vastasi.
”Kiitos,” Anni henkäisi.
”Joku ei nuku yöllä, kun saa tarpeeksi sokeria kehoonsa!” Turbo tökki Valeriaa, joka kikatteli hyväntuulisena omalla paikallaan.
”Oliko hyvä idea ottaa alkoholia lapsen nähden?” Anni pohti huolestuneena.
”Se on ruokajuomaksi… emme kuitenkaan ryyppää Valerian edessä.”
”Silti…”
”Rauhoitu Anni. Valerialla ei ole hätää ja tuskin keskittyy meidän juomisiimme edes. Yhdestä ei tule miksikään ja niin, kuin sanoit niin nautimme illastamme täällä,” Turbo rauhoitteli hiirinaista. Anni nyökkäsi vaisusti ja vilkuili ympärilleen.
 
”Heti ei tällein uskoisi, että kyse on tukikeskuksesta ja sairaalasta,” Anni jatkoi ja sai Turbonkin huomion ympärillään oleviin marsilaisiin. Muutaman neptunilaisenkin he bongasivat väkijoukon joukosta.
"Mmm… mutta kai tukikeskuksessakin pitää olla ohjelmaa, että sodan karseus unohtuisi edes hetkeksi,” Turbo totesi ja nojautui tuolin selkänojaan puristaen kädet eteensä.
”Niin… siviilit eivät ansaitse yhtään pahaa ympärilleen.”
”Ja mekö muka ansaitsemme?” Turbo kysyi ja sai Annin kurtistamaan pienesti kulmiansa.
”Tiedät etten tarkoittanut tuota,” nainen torui hiirimiestä hellästi. Turbo siirsi katseensa ikkunoista ulos. Muutaman tähdenlennon mieshiiri onnistui bongaamaan ja salaa toivoi pienen toivomuksen. Miehen kasvoista paistoi huoli, jonka Annikin huomasi.
”Oletko huolissasi Minnistä?” naishiiri kysyi varovaisesti.
”Hieman… mutta muut asiat vaivaavat myös mieltäni,” mies myöntyi ja sai Annin hämmentymään.
”Myönsitkö juuri olevasi huolissasi?”
”Eikö se ole tyypillisin luonteenpiirteeni?” Turbo kohautti kulmaansa naiselle.
”Mutta puhuit siitä juuri kanssani…”
”Niin taisin tehdä!” kullanruskean värinen hiirimies naureskeli ja avasi ruokalistan eteensä.
”Jos olet vain hieman huolissasi Minnistä, niin ketä murehdit häntä enemmän?” Anni kysyi lukien samalla omaa listaansa. Kun vastausta ei kuulunut nosti hiirinainen katseensa mieheen.
”Turbo…” nainen huokaisi syvään. Turbo vilkaisi lasiensa alta naista.
”Olet huolissasi jätkistä?”
”Onko se jotenkin yllättävää? Hekin ovat perhettäni ja tärkeitä minulle,” Turbo totesi.
”Jätkät pärjää. Ja Miihkali on menossa para-aikaan auttamaan heitä,” Anni lohdutti.
”Saan silti kai olla huolissani heistä?”
”Saat, saat… en puutu siihen enempää. Paitsi, jos se alkaa vaivaamaan mieltäsi enemmänkin,” nainen naureskeli.
”Sovittu! Mutta keskityn kuitenkin Minniin enemmän nyt,” Turbo naurahti ja sai Annin siirtämään ruokalistaansa, kun tarjoilija toi kolmikon juomia.
 
”Tässä viini ja olut… prinsessalle oma taika juoma,” tarjoilija totesi ripotellen sormiensa välistä kimaltaa hippusta juoman päälle laskiessaan lasin tytön eteen, jossa pyörteen lailla pyöri kimaltavaa pinkkiä limonaadia. Juoman päällistä koristi pieni hattara nokare, sateenvarjo ja karkeista tehty pieni varras.
”Uuuuu…”
”Nyt on hulppea…” Anni ja Turbo ihailivat lähes samaan ääneen. Valeria oli silminnähden innoissaan omasta juomastaan.
”Oletteko jo päättäneet mitä haluaisitte tilata?”
”Joo… mää voisin ottaa ihanan priossisalaatin, torasarvikanalla,” Anni aloitti ja selasi listan loppuun lasten aterioihin.
”Mää voisin ottaa marsilaista syvänveden merihaita.”
”Kiitos… otatko siihen kuorrutetut punaperunat vai kasvikset?”
”Sekä että,” mies vastasi ja sai tarjoilijan nyökkäämään.
”Entä prinsessalle?”
”Hän syö ensimmäistä kertaa marsilaista ruokaa, joten mennään varman päälle eli… hän voisi ottaa lasten burgerin, maallisen tikkanokan pihvillä ja kuorrutetuilla punaperunoilla," Anni totesi.
”Ja ketsuppia!” Valeria kommentoi viimein rohkaistuneempana.  
”Ja punakehillo kastiketta,” Anni naurahti.
”Kiitos,” tarjoilija totesi ja keräsi aikuisilta ruokalistat.
”Äiti tilasi väärää ketsuppia!” Valeria kiukkusi pienesti. Turbo silitti tytön selkää hellästi.
”Eikä tilannut… se on marsilaista ketsuppia.”
”Mutta mää haluan sitä oikeaa ketsuppia!”
”Valeria ääntä matalammaksi! Täällä ei huudeta!” Anni torui hieman.
”Tiedän, että haluat omaa ketsuppiasi… mutta Marsissa ei ole sitä ketsuppia mitä juuri sinä haluaisit,” Turbo selitti rauhallisesti tytölle. Valeria tyytyi kohtaloonsa ja ryhtyi tutkimaan omaa juomaansa tarkemmin.

Valeria tökkäsi hattara nokareen juomansa sekaan ja silmät laajoina ihmetteli mihin hattara katosi.
”Turbo kato!” tyttö tökki miehen käsivartta. Turboa nauratti hieman tytön reaktio.
”Miltähän se maistuu?” mies pohti ja kiusoitteli tyttöä muka maistamisella.
”MUN!” tyttö työnsi miehen kasvoja kauemmaksi, mutta ei onnistunut ja tyttö nauroi äänekkäämmin entisestään. Anni peittosi hieman kasvojansa. Hän oli tottunut hieman siivoisempaan käytökseen, mutta kaiketi hän hyväksyi kaksikolta pienen pelleilyn. Mieluummin nauraminen, kuin se että tyttö vetäisi kaikki peliverkkarinsa väärästä ketsupista.
”Mitä jos menisitte sinne leikkipaikalle?” Anni muistutti hiirimiestä ja sai kaksikon vilkaisemaan toisiaan.
”Tulehan rinsessa! Näytä mulle miten liukumäestä lasketaan,” Turbo kannusti tyttöä nousten seisomaan.
”Et sää mahdu siihen!” Valeria kiusoitteli.
”Kuka sut on opettanut tuollaiseksi?” mies kutitteli tyttöä, joka naureskellen lähti kohti leikkipaikkaa, pitäen kiinni tiukasti Turbon sormesta. Anni nautti hetken hiljaisuudesta, jota sai pöydän ääressä viettää. Kosketus naisen olkapäältä sai hänen huomionsa.
”Etkö ole se meidän käytävä tuttumme?” vieras hiirinainen hymyili lempeästi Annille. Hetken mietittyään Anni sai mieleensä, kuka kyseinen hiirinainen oli. Nainen oli tumman kuparin värinen, muutamalla mustalla isolla laikulla kehossaan ja naisen pitkät mustat hiukset olivat yhdellä pitkällä letillä. Hänellä oli yllään vaalean vihreä tunika, vaalea neuletakki ja iso kultainen kaulakoru kaulassa.
”Aaa… hei! Juu kyllä olen… istu ihmeessä, jos sinulla ei ole kiire,” nainen henkäisi ja osoitti Turbon vapaana olevaa paikkaa.
”Ei ollenkaan. Olin juuri menossa katsomaan Sofiaa leikkipaikalle, mutta näinkin että kaikki on kunnossa niin ei kiirettä enää,” nainen henkäisi.
”Lapset ovat nopeita liikkeissää,” Anni naureskeli.
”Vielä mitä? Koko ajan saisi olla juoksemassa heidän perässään katsoen ettei mitään tapahdu,” nainen naureskeli kanssa.
”No sanopa muuta. Lapseni on perinyt selkeästi mieheni tapaturma-alttiuden,” Anni hieroi korvaansa vaivaantuneena.
 
Hiirinainen vilkaisi olkansa yli Turboa, joka yritti rohkaista Valeriaa leikkimään, mutta tämä oli kuitenkin päättänyt leikkiä ainoastaan vain hiirimiehen kanssa.
”Miehesi vaikuttaa näin nopeasti katsottuna hyvin huomaavaiselta tyttärenne kanssa,” nainen henkäisi ihastuneena.
”Turbo vai?” Anni kysyi ja sai naisen nyökkäämään. Anni vaikutti naisen silmiin hieman vaivaantuneelta.
”Turbo ei ole mieheni,” Anni pyöritteli päätään pienesti.
”Anteeksi… luulin, kun olitte…” hiirinainen vaikeroi hieman pahoittelevasti.
”Ei se mitään. Turbo on mieheni paras ystävä ja myös oma ystäväni vuosien takaa.”
”No se selittää tyttäresi ja hänen lämpimän suhteen toisiinsa.”
”Joo… Turbo ja mieheni on kuin veljiä keskenään… puhuvatkin toisistaan veikkoina sen minkä kerkiävät,” Anni selitti.
”Mutta kauheaa, missä ovat käytös tapani. Tuppaudun seuraasi mutten kerro kuka olen,” nainen kauhistui, kun oli unohtanut esitellä itsensä.
”Ei kuule hätiä mitiä! Itsehän pyydän puoli tuntemattoman marsilaisen pöytääni istumaan ja en edes itse esittele itseäni!” Anni naureskeli.
”Voi meitä…  Carolina Uimas hauska tavata!” nainen esitteli itsensä ja kätteli Annia lämpimästi.
”Harley Omalie… ystäville tai oikeastaan kaikille Anni.”
”Hauska tavata Anni… muistelenko oikein, kun kerroit ettei lapsesi ole tavannut muita marsilaisia ikinä?” Carolina pohti hieroen leukaansa.
”Ainoat marsilaiset, jotka hän on tavannut minun ja mieheni lisäksi on ihan lähipiirimme, johon kuuluu kolme aikuista hiirtä… mutta siitäkin on aikaa. Tyttäremme elää käytännössä kolmen aikuisen marsilaismiehen ja minun kanssani,” Anni selitti.
”Onko Marsin tilanne niin huono, ettette ole päässet pois aikaisemmin planeetalta?” Caroline kysyi ja sai Annin vilkaisemaan vaivaantuneena sivulle.
”Anteeksi. Kysyinkö arkaluontaisen asian?”
”Et ollenkaan. Emme asu Marsissa tällä hetkellä…”
”Missä sitten? Vai saanko edes kysyä tällaista?”
”Totta kai saat, ei se salaisuus ole… asumme Maapallolla. Mieheni ja hänen veikkansa lauottiin avaruuteen kuusi vuotta sitten. Heidän matkansa tyssähti Maahan… kuitenkin pois pääsyn sijaan he jäivät auttamaan maan asukkaita,” Anni selitti surkeana.
”Minkä vuoksi? Sotahan on Marsissa?”
”Tiedämme sen… mutta ilman sitä myös Maapallo ja sen asukkaat olisivat samassa tilassa, kuin Mars tällä hetkellä… ja käytännössä. Maan ihmiset luulevat olevansa galaksin ainoat elolliset,” Anni selitti.
”Siis onko Maapallollakin jo plutolaisongelma?”
”Kaksi kovan luokan plutolaispomoa, jotka eivät luovuta millään ilmeellä… Itse olin Marsissa vuosia vangittuna rottien takia… mieheni ei päässyt etsimään minua ja, kun viimein palasin sotavoimiin ystäväni ansiosta… pääsin tapaamaan rakastettuni… ei mennyt kauaa, kun huomasin olevanikin raskaana. Ja nyt olemme tässä,” Anni selitti.
 
Vaikka Carolina oli hänelle tuntematon, niin silti naisesta tuntui että pystyi avautumaan tälle luottamuksellisesti.
”Todella hurja tarina… mutta miksi olette nyt täällä?” Carolina kysyi. Annin mieli laski entisestään. Anni tunsi miten hänen kehonsa tärisi. Carolina laski lohduttavasti kätensä Annin käsien päälle. Hetken puhallettuaan ilmaa, hän pystyi jälleen katsomaan Carolinaa.
”Meidän ystävämme… tai minun paras ystäväni, mieheni ja hänen veikkansa ystävä… Turbon rakastettu joutui pahaan onnettomuuteen Marsin pinnalla ja taistelee nyt elämän ja kuoleman porttien välissä,” Anni selitti kyynelten kimmeltäessä tämän silmillä.
”Kauheaa… ja hän on täällä hoidossa?” Carolina kysyi.
”Ulkoistetussa tehohoidossa,” Anni lähes kuiskasi, kun sanat meinasivat tarttua kurkkuun.
”Ulkoistetussa tehohoidossa? Voi ei… ei hyvä!” Carolina panikoi pienesti. Annikin huomasi tämän, että naishiiri tiesi jotain oleellista mitä hän ei tiennyt.
”Kerro?” Anni vaati. Carolina nielaisi vaikeana. Naishiiri vilkuili ympärilleen ja laskeutui lähemmäksi Annia pöydän yli.
”Ulkoistettuun tehohoitoon viedään kuulemma he, jotka eivät selviä…” naishiiri kuiskasi ja sai Annin silmät laajenemaan.
”Tuo on huono vitsi…” Anni totesi ja kohotti asentonsa.
”Tämä ei ole vitsi… en tiedä ketään, joka olisi selvinnyt ulkoistetusta tehohoidosta hengissä… käytännössä voisi katsoa paikan olevan saattohoitoon viittaava osasto,” Carolina selitti ja sai Annin raskaammin hengittämään. Mitä hän sanoisi Turbolle? Uskoisikohan hän edes tuntematonta marsilaisnaista? Ja antaisiko hän Minnin edes yrittää taistella elämänsä puolesta?
”Pyydän jälleen käytöstäni anteeksi… ei minun ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi,” Carolina luimisteli korviansa.
”Ei se sinun syysi ole, jos kerrot vain totuuden,” Anni pyöritteli päätään.
”Tämä ei kuitenkaan ole varma tieto… mutta olen asunut tällä aluksella jo 3-vuotta pienen tyttäreni kanssa, kun mieheni taistelee Marsin pinnalla kanssa vapautemme puolesta. Siksi tullut opeteltua mitä kaikkea eri osastot osaavat tarjota,” Carolina huokaisi alakuloisena.
”Eikö täällä ole siviileille oikeasti tarjota muuta, kuin pelkkää ruokailuja ja oma huone?” Anni hämmentyi. Carolina pyöritteli päätään.
”Lapset on sentään otettu huomioon, mutta siinäpä se sitten onkin,” Carolina risti kätensä eteensä ja vilkaisi samalla taakseen nähdäkseen tyttärensä.
”Eli käytännössä kaikki vapaa-aika kuluu joko ravintolassa istuen tai omassa huoneessa, jos ei ole lapsia?” Anni pyöritteli päätään.
”Kaiketi siitäkin pitäisi olla kiitollinen, ettei tarvitse pelätä oman henkensä puolesta Marsin maan pinnalla,” Carolina vastasi vaisusti.
”Niin kai…” Anni huokaisi myös. Anni vilkaisi Carolinan ohi, missä Turbo ja Valeria menivät.
 
Carolinakin kohautti kulmaansa ja kääntyi katsomaan Annin katseen osoittamaan suuntaan.
”Voih pikku tyttöni… ei kyllä ujostele ketään,” naishiiri ihasteli.
”Minun ujostelee kyllä senkin edestä…”
”Mutta niinhän kerroit, ettei tyttäresi ole kasvanut muiden hiirilasten kanssa, jos kerran Maapallolla asutte…”
”Kyllä. Ja koko Valerian pienen elämän olemmekin asuneet… Onneksi Turbo on mukana, niin tytöllä on hieman miellyttävämpi olla.”
”Valeria taitaa pitää Turbosta?”
”Valeria pitää kaikista läheisistään hyvin paljon. Ja hiljaa luottaen uskaltautuu luottaa muihinkin,” Anni ihasteli, kun Valeria uskaltautui leikkimään Sofian kanssa pienessä keittiössä. Muiden lasten äkkinäiset liikkeet tai luokse tulemiset sai Valerian kuitenkin vetäytymään Turbon syliin turvaan. Hiirimies oli löytänyt paikkansa leikkipaikkaa ympäröivän rahin päältä. Mieshiiri suukotti varovasti tytön päälakea, kun tämä nojautui mieheen kiinni. Sofia tosin hakemalla hakeutui Valerian seuraan ja kaksikko päättikin leikkiä Turbon jalkojen juuressa. Tarjoilija keskeytti hiirinaisten ihailemisen.
”Tässä olisi annoksenne…” tarjoilija totesi ja laski kolme annosta pöydän ääreen omille paikoilleen.
”Kiitos…” Anni kiitti.
”Turbo!” naishiiri jatkoi huikaten miehelle, joka reagoi väistämättä naisen huhuiluun. Anni osoitti annoksia pöydässä.
”Ruokamme tuli Valeria… ja Sofia... eikö tuo ole äitisi?” Turbo kysyi osoittaen naista heidän pöydässään.
”On!” tyttö hihkaisi ja juoksivat Valerian kanssa naishiirien luokse.
”Meidän lienee aika mennä, niin saatte keskittyä ruokailuunne,” Carolina vastasi ja nousi seisomaa.
”Äiti!”
”Äiti!” kaksi pientä hiirityttöä keskeytti hiirinaisten keskustelun. Anni koppasi tyttärensä hellään otteeseensa, kun tämä iskeytyi osittain äitinsä syliin.
”Mitä te leikitte?” Carolina kysyi kyykistyen tyttärensä tasolle.
”Kotia…” Sofia vastasi.
”Ihanko totta?” Anni kysyi omalta tyttäreltään. Valeria nyökkäili ja sai Sofian hihittelemään.
”Näillä kahdella prinsessalla on ihan omat leikkinsä, jossa minä sain tehdä vain mitä käskettiin,” Turbo heilautti käsiään.
”Kerrankin niin päin!” Anni naureskeli Carolinan kanssa. Nainen suoristi tunikansa noustessaan takaisin seisomaan.
”Niin… tässä on ystäväni Turbo,” Anni esitteli kaksikon toisilleen.
”Carolina Uimas…”
”Throttle Thremes,” kaksikko esitteli kätellen toisiaan.
”Mutta nauttikaahan te illastanne… ja yritetään törmäillä taas. Oli mukava tutustua Anni ja näin nopeasti myös sinuun Turbo,” Carolina naurahti.
”Kuin myös. Ja nähdään,” Anni tervehti hiirinaisen, Turbon hymyillessä vain poistuvalle hiirikaksikolle. Sofia vilkutti Valerialle, joka yllättäen vilkuttikin tytölle takaisin. Anni suukotti tytön korvan juurta.
”Istuhan omalle paikallesi,” nainen patisti pienesti tyttöä, joka konttasi pöydän alta Turbon viereen.
”Mmm… tuoksuupa hyvälle,” mieshiiri ihasteli.
”Niin tuoksuu!”
”Ihmetyttää vain mistä nämä herkut ovat lähtöisin, kun eihän Marsissa kasva mikään?” Turbo pohti.
”Niin… mutta ei kaiketi sillä ole väliä, jos kerran saamme alkuperäistä oman kansamme ruokaa edes tämän vierailun ajan,” Anni kohautti harteitaan.
”Totta tuokin…” Turbo vastasi ja auttoi Valeriaa pilkkomaan tämän ruoan.
 
Maassa Vinski oli esittelemässä Miihkalille Chicagoa. He olivat törmänneet myös Roopeen, joka oli paikallinen ”yrittäjä” vartioimassa syvää monttua, jonka Leipäjuusto oli aikoinaan kaivanut ryöstösuunnitelmiensa toteutukseen. Nykyisin monttu oli täynnä erinäisiä varkaita ja Vinski oli kiitollinen, ettei Leipäjuusto ollut keksinyt pyytää heidän apuansa maan tuhoamiseksi. Tosin Monttupomo ei varmasti tiennyt kuinka syvissä vesissä Leipäjuusto uiskenteli tuhotakseen heidänkin planeetan päiviltään. Roope lupasi kuitenkin pitää Monttupomon aisoissa ja etenkin kaukana Leipäjuustosta. Moto oli palannut edellisenä iltana tajuihinsa, mutta ollut käytökseltään jotenkin hyvin sekava. Santtu oli todennut miehellä olevan vain kuumetta ja hourailun johtuvan mitä ilmeisimmin siitä. Moto ei ollut edes Miihkalia tunnistaa. Nyt harmaa jätti keräsi voimiansa tulostaululla. Vinski ja Miihkali ajoivat tuhoutuneen Leipäjuusto tornin ohitse. He tarkastivat vauriot, mutta Leipäjuusto konnineen oli taas onnistunut katoamaan johonkin. Edes Leipäjuuston aseesta ei ollut havaintoa ja sai valkean marsilaisen huokaisemaan vielä syvempään.
”Mitä pohdit?” Miihkali kysyi aivan miehen rinnalla.
”Sitä, että mihin Leipäjuusto onnistuu aina pakenemaan, kun torni tuhoutuu?”
”Hmm kai hänellä on pakko olla jokin väliaikainen ratkaisu, kun ette tuota torniakaan koskaan ole jättänyt tuhoamatta?”
”Niin… oppi sen jo ensimmäisillä kerralla!” Vinski ilkkui ja kaasutti vauhdin kovemmaksi jättäen Miihkalin pienen pölypilven alle.
”HEI!” nuorukainen huudahti ja sai Vinskissä aikaan pienen elonpilkahduksen. Miihkali naurahti ivallisesti ja käänsi omaan pyöräänsä vauhtia entuudestaan. Mieshiiri kurvasi yhden nurkan taakse saaden Vinskin ihmettelemään Miihkalin äkkinäistä katoamista. Vinski vilkuili taakseen ja etsi katseellaan selkeästi nuorempaa marsilaista hiiriurosta. Valkea egoisti joutui lyömään kuitenkin liinat kiinni, kun Miihkalin ohjaama ajokki löytyikin yhtäkkiä hänen edestään. Nuorukainen oli ottanut läheisen roskiksen päältä vauhtia ja motocross taitojaan haastaen päätynyt suoraan Vinskin eteen.
”HEI! Likaista peliä!” Vinski huudahti.
”Hahhahaha PARASKIN PUHUJA! VARKAIDEN VARASLÄHTIJÄ!” Miihkali huusi miehen edestä. Vinski tuhahti tympeänä nuorukaisen heitolle ja kiihdytti uudemman kerran punaiseen kilpapyöräänsä vauhtia. Mennen tullen Vinskin pyörä ohitti Miihkalin armeijan pyörän jättäen nuorukaisen puolestaan yskimään katupölyä.
”Sää et tätä kisaa tule voittamaan!” Vinski naureskeli. Miihkali murahti ja leikkimielinen kisa jatkui tulostaululle saakka.
 
Kaksikko töni toinen toistaan astelleessaan kolmikon luotettavan piilopaikan sisään.
”Älä töni!” Miihkali komensi valkeaa marsilaista.
”Kato itse mihin jalkasi ja häntäsi tunget!” Vinski murisi nuorukaiselle. Santtu vilkaisi kulma aavistuksen koholla kaksikkoa. Naisen kasvoilla oleva virne kertoi, ettei nainen kaksikon kinaamista ainakaan pahana asiana pitänyt.
”Hei!” miesääni tervehti mieshiiret. Miihkali ja Vinski jähmettyivät paikoilleen. Moto nojasi tiskialtaaseen tukien itseään vasemmalla kädellä. Samalla mies hörppi varovaisesti kupistaan Santun valmistamaan kuumetta alentavaa juomaa.
”Heiiii sää oot pystyssä!” Vinski innostui ja asteli nopeammin mieshiiren luokse.
”No melkein… hieman hutera olo vieläkin,” Moto vastasi ja hieroi kuonoansa.
”Moto-setä!” Miihkali ilahtui setänsä näkemisestä.
”Miihkali… sinustakin tullut mies,” Moto naurahti väsyneenä ja laski kupin kädestään vetääkseen nuoren hiiriuroon tiukkaan halaukseensa.
”Kiitos… pääsemme kohta kisaamaan kumpi omistaa isomman haukkarin!” Miihkali kehuskeli ja pullisteli hauistaan sedälleen, joka oli kieltämättä vuosien saatossa ottanut kokoa.
”Älähän rupea isottelemaan vielä nulikka! Toistaiseksi minä olen vielä perheemme vahvin!” Moto tökkäsi nuorukaisen otsaa metallisella kädellään. 
”Hahahhah… odota vain sitä päivää, kun työnnän sinut alas titteliltäsi,” Miihkali vastasi puristaen kädet eteensä.
”Huomasitko muuten Miihkalin kasvot?” Vinski kysyi ja sai Moton uudemman kerran katsomaan nuorukaista.
”Huomasin… ja osasin päätellä jo silloin, kun tämä herra oli 16-vuotias... ettei hän tule arvilta säästymään,” Moto tökki siskonpoikansa ohimoa. Miihkali huitaisi kulmat kurtussa harmaan setänsä käden kauemmaksi. 
”Äiti sanoi ihan samaa,” Miihkali huokaisi ja sai Moton hämmentymään.
”Äitisi?”
”Niin… törmäsimme sattumalta, kun he olivat siirtymässä toiseen turvapaikkaan. Terveisiä muuten!”
”Armadalle?” Moto kysyi. Miihkali puristi päätään.
”Meriluotoon… se oli ensimmäinen kuulemma paikka mihin Marsin aikoinaan hyökättiin. Nykyisin se toimii turva-alueena, koska siellä ei ole enää varastettavaa ja kaivettavaa vuoristoisen maastonsa vuoksi,” Miihkali selitti.
”Meriluoto?” Vinski kysyi.
”Tunnetko paikan?” Santtu kysyi mielenkiintoisena.
”Tavallaan… kun eikö Minni ollut kotoisin Meriluodosta?” Vinski osoitti kysymyksensä Motolle.
”En minä tiedä… kai?” mies vastasi kohauttaen hartioitaan.
”Mun tietolähteideni mukaan näin on… koska mun mielestä äiti kertoi majoittuvansa isoon kotitaloon lähelle vuoristoja,” Miihkali pohti tarkemmin.
”Ei ole koskaan tullut käytyä Meriluodossa ja Minnikään ei liiaksi ole puhunut äidistään... tai perheestään,” Moto vastasi ja istui alas, kun jalka alkoi puutumaan alta haavan vuoksi.
”Miksi Minni ei ole puhunut perheestään?” Santtu pohti.
”No sanotaan niinkin lyhyesti, että Turbo ei ole hänen äitinsä lempi vävyehdokkaansa,” Vinski hieroi vaikeana niskaansa.
”Onko Turbo tehnyt jotain suututtaakseen tulevan anoppinsa?” Santtu vihjaili.
”Turbo ei ole sellainen,” Moto pyöritteli päätään.
"Minnin perhe on muutenkin kokenut vissiin aika paljon tragediaa... tai mitä olen rivien välistä saanut ymmärtää ja kiristyvä suhde ilmeisesti äitiinsä tämän jyrkkyyden vuoksi Turboa kohtaan... niin soppa on kasassa," Miihkali selitti. 
”Emme ole edes ihan varmoja miksi Minnin äiti on niin jyrkkä tyttärensä poikaystävää kohden?” harmaa hiirimies jatkoi.
”No kyllä mää ymmärrän tyttären isänä, miksi Minnin äiti on niin puolustuskannalla,” Vinski heilautti kättään.
”Meinasitko ruveta ylihuolehtivaksi isäksi, joka saa osakseen tyttärensä ovien paiskomiset ja naamatusten huutamisen?” Miihkali naureskeli.
”Kenties… Valerian kanssa olisi pitänyt heti tehdä synnytyslaitokselta lähtien sopimus, että hän ei deittaile poikia niin kauan kuin asuu kattoni alla,” Vinski hieroi leukaansa.
”Ei kai?” Santtu kohautti kulmaansa kysyvänä.
”Kieltämättä tuokaa ei Vinskin kohdalla yllättäis,” Miihkali naurahti ja siirtyi sohvaryhmälle istumaan.
”Ette te mitään ymmärrä, kun ei teillä ole pientä tytärtä vahdittavanne,” Vinski tuhahti.
 
”Voisit saman tien kieltää itseltäsi seurustelun, jos aiot puuttua samalla tyttäresi rakkauselämään,” Miihkali totesi ärsyttäen tarkoituksella valkoista marsilaista, kuitenkaan luomatta katsettaan tähän. Vinski mulkaisi nuorta ystäväänsä, jonka kasvoilla oli kiusoitteleva virne.
”Haluatko uudemman kerran pataasi?” Vinski kysyi ja tönäisi mieshiirtä kevyesti istuessaan tämän viereen sohvalle napaten kaukosäätimen nuorukaisen kädestä, kun tämä oli selaamassa samaan aikaan tv-kanavia. Miihkali vuorostaan mulkaisi Vinskiä ja kaksikko sai painin aikaiseksi kaukosäätimestä. Moto hieroi otsaansa. Hän oli liian kipeä vielä puuttumaan kaksikon meuhaamiseen. Santtu vilkaisi Motoa, joka puolestaan siirsi katseensa taivaalle.
”Palaisipa Turbo pian!” mies toivoi.
”Sanopa muuta,” Santtu huokaisi alakuloisena.
”Mikä mietityttää?” Moto kysyi varovaisesti.
”Turbo…”
”Mitä hänestä?”
”Mietin vain kuinka rikki hän on? Minni on hänelle kuitenkin elämää tärkeämpi marsilainen ja… en voi edes kuvitella paljon häneen voi sattua,” Santtu purki murheitaan hiirimiehelle.
”Kieltämättä… itsekin olen pohtinut viimeiset päivät Turbon tilannetta. Ja Annia! Naiset ovat kuitenkin parhaita ystäviä keskenään ja heidänkin side on rikkomaton,” Moto huokaisi.
”Mmmm… Minni on kyllä loisto ystävä, jos pidemmällä mittapuulla asiaa katsoo,” Santtu henkäisi ihastuneena. Ihmisnainen oli muutaman kerran tavannut temperamenttisen, mutta kuitenkin sydämeltään puhtaan kenraalittaren. Hiirinainen välitti luonnosta ja sen tasapainosta. Hän välitti Turbosta, vaikka kerran olikin ollut huijauksen uhri ja asettanut rakkaansa hengenvaaraan. Hiirinainen oli aina käyttäytynyt, kuin kuka tahansa ystävä. Häneen oli helppo luoda kontakti ja oli avoin päästämään lähimmäisensä ympärilleen. Samoin heidät, jotka tekivät luottamuksellisen vaikutelman heti hiirinaiseen. Nopeasti Santtukin oli nauttinut kenraalittaren kanssa vietetystä ajasta.
”Niin on. Ja kun sinäkin tutustut häneen vieläkin paremmin, niin tiedät miksi Turbo on hänen kanssaan,” Moto ihasteli kaksikon välistä suhdetta.
”Jotain olen jo uumaillut. Toiseksi… minua huolettaa myös Valeria. Miten hän mahtaa ottaa asian siitä, että Minni on niin pahasti loukkaantunut?” ihmisnainen pohti.
”Mmmm… kyllä mää uskon Annin ja Turbon pitävän siitä tytöstä huolta,” Moto naureskeli ja väisti samaan aikaan lentänyttä sohvatyynyä.
”Niin… mieluummin ottaisin Valerian nyt tähän, kuin nämä kaksi sankaria,” Santtu viittoi Vinskin ja Miihkalin suuntaan, kun nämä ottivat mittelöä jo kädenväännössä.
”Samoin… mutta en voisi kyllä antaa Turbon ja Annin huoleksi heitä,” Moto antoi tyhjentävän vastauksen ystävälleen.
 
Ilta oli jo pitkällä. Sen näki armadan valaistuksessa. Tekniikka oli luotu niin, että asukkaat aluksen sisällä tiesi milloin oli aamu ja milloin ilta oli kääntymässä yöhön. Turbo nojasi täysiin suojavarusteisiin pukeutuneena ikkunakarmiin ja toivoi salaa mielessään Minnin heräämistä. Kuitenkin rauhallinen piippaus ja Minnin levollinen olo sai mieshiiren luimistelemaan korviaan. 
”Herra… vierailuaika olisi päättynyt,” hoitaja totesi hellästi miehen vieressä. Turbo nyökkäsi hyväksyvästi hiirinaiselle, joka jatkoi kierrostaan.
”Hyvää yötä rakas… nähdään taas huomenna,” Turbo vastasi lähes kuiskaten ja suoristi itsensä. Mies riisui haikeudella omat suojavarustuksensa ja lähti kohti hänen sekä Annin huonetta. Naishiiri olikin rentoutumassa kylpyammeessa isossa vaahtokylvyssä. Vaahtokylvyn pehmeä tuoksu sai Annin melkein nukahtamaan kylpyammeeseen. Valeria oli käynyt naista aikaisemmin kylvyssä ja nukkui nyt sikeästi huoneen sängyllä. Ruokailu oli ollut yhtä kikkailua pienen hiiritytön kanssa. Tämä oli epäillyt, joka suupalaansa ja aikuiset saivat tehdä töitä puhuakseen tytön ympäri, mikä ruoka aine oli mitäkin. Mutta ei Anni voinut odottaa Valerian syövän ensimmäisenä iltana kunnolla. Tyttö vasta totutteli marsilaiseen kulttuuriin ja omiin ruokiinsa. Totta kai tyttö kaipasi silloin jotain tuttua ympärilleen ja se tuttu löytyisi Maapallon antimista. Nainen huokaisi syvään, kun kuuli oven avautuvan ja sulkeutuvan. Mieshiiri istui pienelle sohvaryhmälle selaamaan televisiokanavia. Valerian onneksi tämä oli tottunut ääniin ympärillään eikä todellakaan herännyt siihen, jos joku asia vähän kolahti hiiritytön vieressä. Hetken kuluttua Anni liittyi myös miehen seuraan. Hiirinainen oli vaihtanut yövaatteensa päällensä ja istui hiirimiehen viereen kahden hengen sohvalle heittäen jalkansa tämän syliin. Turbo mulkaisi väsyneenä naista vieressään.
”Miten Minni?” nainen kysyi.
”Entisellään. Tai, jos tilanteesta haluaa jotain hyvää… niin se neptunuslaisten hoitomenetelmä oli lähtenyt puremaan avohaavoihin.”
”Ihan tosi?” Anni kysyi helpottuneena ja sai Turbon nyökkäämään.
”Ihan mahtavaa…” hiirinainen henkäisi ja paransi asentoaan miehen sylissä.
”Niin on… mutta Minni on kuitenkin vielä kaukana toipumisesta, vaikka haavat hänen kehossaan paraneekin nopeasti.”
”Mutta positiivista sekin!”
”Niin… hoitajien mukaan, kun akuutti vaara on hänen kohdallaan ohitse niin lääkäri tekee leikkauksen vielä avohaavojen sulkemiseksi,” Turbo selitti ja sai Annin ajatuksiinsa. Ei hän voinut miehelle kertoa sitä mitä oli Carolinalta kuullut. Hän ei halunnut uskoa siihen. Minnin tila oli jo pidempään pysynyt vakaana ja kehokin osoitti paranemisen merkkejä. Kaikkein kurjinta oli se, ettei kaksikko voinut olla Minnin luona siihen saakka, että tämän vierelle pääsisi ihan konkreettisesti. Turbo tunsi olonsa uniseksi eikä jaksanut oikein kiinnittää edes huomiota Annin omaan reaktioon saati televisiosta tulevaan ohjelmaan.
”Väsyttääkö?” Anni kysyi kanssa unisena, kun hiirimies nuokkui hänen vieressään.
”Mmmm…” mies mutisi hiljaa.
”Menehän käymään suihkussa ja vaihtamaan sitten yövaatetta päällesi kanssa. Sitten nukkumaan niin olet pirteä Minniä varten taas huomenna,” naishiiri patisti miestä kevyesti.
”Entä jos menisin aamulla suihkuun?”
”Kuinka vaan? Omapa on hygieniasi… mutta iltatoimille ja sänkyyn nyt macho!” Anni komensi ja sammutti television. Turbo nousi vähin äänin seisomaan ja teki pyydettävät asiat. Ollessaan valmis mieshiiri vain lysähti sänkyyn. Uni sai miehestä heti kiinni, kun Anni asteli sänkyjen väliin nostaen Turbon paidan ja farkut läheisen tuolin selkänojalle lattialta. Varovaisesti hän riisui miehen lasit tämän kasvoilta ja nosti peiton tämän ylle.
”Hyvää yötä!” Anni toivotti.
”Hyvää yötä!” Turbo vastasi naiselle hyvin unisena. Anni sammutti loput valot ja kapusi omaan sänkyynsä.
 
Kaksi viikkoa Turbo, Anni ja Valeria oli viettänyt aikaansa armadalla ennen, kuin Rontti oli heidät hakenut. Valeria oli viettänyt paljon aikaa Sofian kanssa ja oli rohkaistunut leikkimään leikkipaikoilla myös muiden hiirilasten kanssa. Anni vaihtoi mielellään kuulumisia Carolinan kanssa sillä aikaa, kun Turbo vietti vierailuaikojen lomassa aikaansa huolehtiakseen Minnin kunnosta. Kuitenkaan… tuon kahden viikon aikana Minnin hoito ei ollut muuttunut suuntaan ja toiseen. Naisen vointikin pysyi hyvin tasaisena. Turbo epäili etteivät lääkärit edes kertoneet hänelle kaikkea hiirinaisen voinnista. Lääkärit juttelivat tämän seläntakana hiirinaisen kunnosta ja siitä jaksoiko tämä taistella omasta hengestään, vai pysyikö elintoiminta ainoastaan koneellisten laitteiden avulla hyvänä. Turbosta tuntui hirveän pahalle lähteä armadalta jättäen Minni taakseen tietämättä mihin suuntaan tämän vointi oli menossa. Maahan saavuttuaan Rontti oli lähtenyt samalla lennolla vielä Marsiin takaisin. Maassakaan ei ollut tapahtunut muutosta Leipäjuuston kanssa. Vinski, Moto ja Miihkali yrittivät pitää plutolaisen konnan aisoissa niin kauan, kuin vain mahdollista. Tosin tämä oli loukkaannuttanut vuorottain marsilaista hiirikolmikkoa ja ainoa keino Leipäjuuston aisoissa pitämiseksi ei ollut, kuin romuttaa tämän torni aina, kun plutolainen oli saanut sen kasaan. Turbo hieroi silmiänsä tutun tulostaulun sisällä kuullessaan, miten jätkillä oli viimeisten viikkojen aikana mennyt.
”Rontin mukaan sinun on kenties parasta jäädä tänne,” Turbo huokaisi nuorelle hiiriuroolle, joka istui miestä vastapäätä.
”Kuulemma…,” Miihkali huokaisi.
”Te olette loukkaantuneet vuorottain. Hyvä ettei pahemmin ole käynyt,” Turbo hieroi niskaansa.
”No onneksi… mitä nyt vekkejä tai pieniä murtumia ei lasketa,” Miihkali puuskahti. Turbo risti kädet eteensä ja vilkuili toisaalle. Pieni hymy nousi miehen suulle, kun Vinski piti suojelevasti tytärtään sylissään.  Valeria oli käyttänyt koko paluunsa isänsä kanssa olemiseen ja kertomiseen mitä kaikkea armadalla oli ollut. Vinski oli niin ylpeä pienestä tyttärestään, kun tämä oli rohkaistunut tutustumaan omaan kotikulttuuriinsa, kansaansa ja ruokaan.
”Mites Valerian synttärit?” Miihkali kysyi herättäen Turbon ajatuksistaan.
”Mitä niistä?” Moto kysyi ja istui kaksikon seuraan.
”Miten olette yleensä juhlineet niitä?”
”Ihan samalla tavalla, kuin kenen tahansa muunkin pienen lapsen synttäreitä,” Turbo kohautti harteitaan.  
”Mikähän on tämän vuoden teema?” Moto naurahti.
”Varmaan yksisarviset… niin, kuin edellis- ja sitä edellisvuonna,” Turbo virnuili harmaalle hiirimiehelle.
”Ja teemavärinä vähintäänkin pinkki!” Moto komppasi ja sai mieshiiret nauramaan äänekkäästi.
”Onneksi siihen on puoltoista kuukautta,” Turbo huokaisi vaivaantuneena ja hieroi kuonoansa naureskellen.
”Se menee kuule yllättävänkin nopeasti!” Miihkali hieroi käsivarsiaan, joita peittosi erinäiset sideharsot.
”Jep!” Turbo komppasi lyhyesti.
 
Miihkali oli ollut oikeassa. Puoli toista kuukautta oli mennyt hyvinkin nopeasti. Anni ja Santtu järjestivät pienen hiiritytön neljä vuotis-syntymäpäiviä leipomalla erinäisiä herkkuja. Jätkät pitivät huolen siitä, ettei Leipäjuusto päässyt pilaamaan tuon hiirilapsen tärkeintä päivää. Valeria venytteli omassa sängyssään pitkään. Päiväunet olivat tytön kohdalla enää harvassa, mutta Anni ja Vinski antoi pienelle tyttärelleen mahdollisuuden nukkua ne edelleen, mikäli koki ne tarpeellisiksi. Tyttö oli ollut kärttyinen ja pahansuopa ennen nukkumaan menoa sekä kiukutellut äidilleen kaikesta mahdollisesta. Jopa Santtu oli saanut osansa pienen tytön kiukunpuuskasta. Tyttö rynni hiukset pystyssä omasta huoneestaan.
”WAAAUUuuuu…” tyttö pysähtyi kuin seinään ihastellen tulostaulun koristeluita. Joka puolella oli vaaleanpunaisen erisävyissä olevia ilmapalloja ja iso kyltti ikkunoiden juuressa, jossa toivotettiin päivänsankarille ”Hyvää Syntymäpäivää!”
”Pidätkö?” Anni kysyi ja kyykistyi hiiritytön tasolle.
”JOOOOO!” Valeria innostui ja hyppi tasahyppyjä äitinsä edessä. Toisin kuin Turbo ja Moto oli luullut, teemana oli tänään erilaiset kissanpennut, joista tyttö oli nähnyt mainoksen läheisessä ikkunaruudussa kaupungilla.
”Koristellaan vielä kakkusi loppuun niin pääsemme aloittamaan,” Anni rohkaisi tyttöä ja siirtyi pöydän ääreen. 
"Missä isi on?" tyttö kysyi roikkuen pöydän päällä. 
"Tulossa. Älä huoli!" Anni silitti ohimennen tytön poskea. Tyttö oli malttamaton juhlien alkamiseen saakka. Santtu oli hankkinut tytölle uuden kimaltelevan tyllihameen kaupungilta syntymäpäivälahjaksi ja sankari halusikin sen pukea heti päällensä. Anni kreppasi varovasti tytön hiuksia ja asetteli lopuksi tämän päähän pinkin tiaran.
”Olet suloisin pieni ilmestys mitä tiedän,” nainen henkäisi halatessaan tytärtään takaapäin hellästi.
”Niin, kuin prinsessa!”
”Äidin oma sellainen,” nainen suukotti tytön päälakea ja valmistui itsekin päivänsankarin juhlimiseen. Muutama räjähdys ja sortumisäänet kertoivat siitä, että myös jätkät olivat valmiina juhlimaan hiiritytön syntymäpäiviä. He olivat sopineet keskenään, että vaihtaisivat Santun tallilla vaatetustaan, jottei pienen Valerian tarvinnut odotella, että aikuiset miehet valmistautuisivat hänen juhlissaan. Valeria kuuli jo kaukaa, kun mieshiiret saapuivat ja juoksi heidän luokseen.
”Isi kato mitä mää sain!” tyttö esitteli mekkoansa.
”Voi kultapieni… olet niin kaunis,” Vinski laskeutui tytön tasolle ja ojensi tälle pienen paketin.
”Hyvää syntymäpäivää rakas,” mieshiiri jatkoi suukottaessaan tytön kuonon päätä.
”Kiitos isi…” tyttö kiitti ja juoksi takaisin naiskaksikon luokse. Valeria sai muutaman paketin perheeltään. Tyttö repi olohuoneen pöydän äärellä lahjapakkauksiaan.
”SATUKIRJA!” tyttö riemuitsi, kun mieleinen lahja sai hänet hyvälle tuulelle.
”Tämä luetaan isin kanssa!” tyttö ilmoitti saaden aikuiset nauramaan. Syntymäpäivälaulu meni hieman epävireisessä nuotissa, mutta sai Valerian leveän hymyn saattamana verhoutumaan käsiensä taakse piiloon.
”Paljon Onnea Valeria!” kaikki huusivat lopulta yhteen ääneen.
”Sitten kakkua!” tyttö hyppi tuolillaan.
”Saat… Äidin ja isän iso tyttö,” Anni henkäisi tytön posken juuressa ja suukotti tätä hellästi.
"Äiti mää en ole enää pikku vauva!" tyttö ilmoitti ja sai Annin hieman tunteelliseksi. Hiirilapsi oli kasvanut niin nopeasti, että hyvä kun kissaa ehti sanoa. Vinski kaappasi hiirinaisen kainaloonsa lohduttaakseen tätä hieman tunteenpurkauksessaan. 
 
Juhlat sujuivat jouhevasti ja mukavalla yhdessä ololla. Moton ja Miihkalin avustuksella Valeria sai koottua nukeilleen uudet rattaat. Tosin tytön avusta oli kenties ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä. Iloiset juhlat kuitenkin keskeytyi, kun laseja helistävä ja jopa moottoripyörät kaatava jyrinä kantautui jostain hyvin läheltä. Valeria turvautui pelokkaana lähimpään aikuiseen, joka oli Moto.
”Mikä tuo on?” Santtu kysyi kurtistaen kulmiansa.
”En tiedä…” Turbo totesi ja tuki itseään ruokapöytää vasten. Äkisti jyrinä lakkasi ja sai hiiret sekä Santun ihmeisiinsä.
”Isi…” Valeria henkäisi ja juoksi mieshiiren luokse. Vinski koppasi tyttärensä syliinsä.
”Ei kai Leipäjuusto saanut apuvoimia?” Miihkali uskaltautui kysymään.
”Toivottavasti ei…” Moto vastasi nopeasti nousten seisomaan. Kylmäävä hiljaisuus. Mistään ei kuulunut enää mitään.
”Todella outoa?” Turbo ihmetteli katsellen ympärilleen. Koputus oveen sai mieshiiret varautuneiksi ja tutun marsilaisen aukaistua oven sai kaikkien kuitenkin huokaisemaan helpotuksesta.
”Rontti? Mitä teet täällä?” Anni kysyi ensimmäisenä ja asteli miehen luokse.
”Tulin onnittelemaan pientä marsilaista,” mieshiiri totesi ja kaivoi povaristaan vaaleanpunaisen paketin. Anni hymyili lempeästi hiirimiehelle ja katsoi tytärtään, joka varovasti isänsä avustuksella tuli paketin hiirimieheltä noutamaan.
”Kuinka sanotaan?” Vinski kysyi.
”Kiitos…” Valeria kuiskasi.
”Ole hyvä… ja Paljon onnea neljä vuotiaalle,” Rontti hymyili pienokaiselle. Valeria lähti tutkimaan pakettinsa sisältöä lähemmäksi sohvaryhmää.
”Mitä teet siinä?” Anni kysyi hermostuneena naureskellen.
”Ja millä ilmeellä? Se jyrinä minkä äsken kuulimme ei lähde tavallisesta marsilaisesta aluksesta,” Turbo murahti kävellen mentorinsa luokse.
”Se on toinen asia miksi olemme täällä,” Rontti vastasi alakuloisena.
”Olette?” Anni kohautti kulmaansa. Rontti viittoi ulkopuolisille, että nämä voisivat tulla sisään. Liuta tuntemattomia marsilaisia saapui kanssa tilaan tervehtien prätkähiiret pienillä nyökkäisyillä.
”Tässä on lääkäreitä ja hoitajia armadalta,” Rontti aloitti saaden ainakin Turbon huolestumaan saman tien.
”Onko Minni kunnossa?”
”Rauhoitu!” Rontti patisti miestä.
”En… ennen kuin kerrot, onko Minni kunnossa…”
”Rauhoitu Turbo,” Annikin puuttui tilanteeseen saaden miehen tuhahtamaan voimakkaasti.
”Lääkäri Phibis mukava tavata… Olen neiti Milaniuksen hoitava ja leikkaava lääkäri armadalta,” tumman harmaa mieshiiri esitteli itsensä. Jokainen muu marsilainen katsoi huolestuneena toisiaan.
”Tuomme hyviä… oikeastaan erittäin hyviä uutisia armadalta. Neiti Milaniuksen kunto lähtenyt huimaan nousuun ja on aika siirtää hänet armadalta paikkaan, jossa hän saisi kannustusta ja hyvää hoitoa toipumiseensa,” lääkäri jatkoi selittämistään ja viittoi hoitajilleen. Hoitajat kuskasivat neliskanttisen muotoisesta aluksen lastaussiltaa pitkin sairaalasängyn yhteiseen tilaan, jonka yllä oleva hiirinainen sai kaikki hämilleen raottamalla tuiman, mutta väsyneen katseensa ystäviinsä.
”MINNI!” jokainen henkäisi helpottuneena, kun naishiiren nenää koristi ainoastaan happiviikset.
”Ja se uutinen mikä mukanamme on… niin neiti Milaniuksen hoito siirretään tänne pysyvästi tai niin kauaksi aikaan, kun kuntoutus hänen kohdallaan kestää!” lääkäri jatkoi saaden Rontin vieressään puremaan hammasta yhteen vihaisena ja kaikki muut hiiret hämmentymään armadalla tehdystä päätöksestä…

Tää on ihan loistava . Mä jotenkkin vaan nää mielessäni 90-luvun futuristisia kapinallisia mielessäni

Turbo ja muut kiirehtivät sairaalasängyssä makaavan ystävänsä luokse. Turbo nojautui kevyesti naisen ylle ja silitteli toisella kädellään naisen otsaa varovasti. Naisen kasvot olivat edelleen ruhjeiset, hieman turvonneet ja kalpeat. Leuan alla ja otsassa ihan hiusrajan tuntumassa olivat isommat leikkausta vaatineet haavat, joidenka päällä olevat sidokset suojasivat niitä. Koko naisen keho oli edelleen tuettuina erikokoisilla tyynyillä. Naisen paljaissa käsissä oli myös sidetaitoksia ja teippauksia pitämään naisen keho kasassa. Peitto peittosi naisen muuta ruumista, piilottaen samalla kaikki isommat vammat mitä naiselle oli koitunut. Minni nosti unisen katseensa mieheen, jonka koko olemuksesta huokui huoli, mutta myös helpottuneisuus. Turbon ilme kuitenkin laski entisestään. Minni ei puhunut sanaakaan eikä reagoinut mieheen millään tavalla. Ihan kun tämä ei olisi tunnistanut mieshiirtä. Annikin silitti ystäväänsä ohimennen ja kääntyi kuitenkin keskustelemaan armadan henkilökunnan kanssa.
”Miten niin Minnin hoito siirretään tänne? Hänhän on ihan täysin toipilas ja tarvitsee turvallisen paikan toipuakseen!”
”Neiti Milanius siirretään tänne armadan johdon tekemän päätöksen vuoksi. Hänen kuntonsa ja perusolemuksensa ovat hyvät toipumisen kannalla,” lääkäri hymyili lempeästi. Kuitenkin muiden silmiin hymy vaikutti teennäiseltä. Turboa ainakin ärsytti mieshiiren tekopyhyys.
”Ai perusolemus ja kunto on hyvät? Miten? Hyvä kun hän jaksaa silmiään pitää auki?” Vinski ärähti.
”Ja kuka häntä hoitaa, jos me yritämme pitää aisoissa plutolaiset tällä planeetalla?” Moto jatkoi. Sairaalahenkilökunta vilkaisi toisiaan huolestuneena. Lääkäri kuitenkin yritti pitää itsensä vakuuttuneena tilanteessa.
”Tai kuntouttaa?” Anni kysyi vilkaisten vihaisena Ronttia ja tämän jälkeen lääkäriä. Lääkärin omahyväinen hymy nousi tämän suulle.
”Ettekö ole Marsin laillistettu sairaanhoitaja neiti Omalie?” lääkäri kysyi. Anni vilkaisi ihmeissään Ronttia. Ruskeaturkkisen mieshiiren katse oli pahoitteleva.
”Olen… Miten niin?”
”Jos lähipiiristä löytyy laillistettu sairaanhoitaja, voidaan potilas siirtää hoitoon sinne missä hän myös varmasti saisi apua ja hoivaa yhtä lailla, kuin armadallakin,” lääkäri luetteli. Jopa Turbo kohotti asentonsa naisen yltä ja kurtisti kulmiansa. Anni henkäisi epäuskoisena.
”Siis tekö vaaditteko minulta… kun olen laillistettu hoitaja, että pidän huolen hengenvaarassa olleesta ystävästäni… planeetalla, jossa minulla ei ole työpareja tai tarvittavia hoitovälineitä… planeetta joka ei ole edes kotimme? Ja mikä lähipiiri… Minni on mun ystäväni! EI sukulainen… Sitä paitsi… Minulla on pieni tytärkin huolehdittavana! Mikä helvetti teitä vaivaa?!”
”Neiti Omalie! Näinkin voisi asiat kulminoida. Ja lapsi menee kaiketi siinä sivussa missä ystävännekin?” lääkäri kohautti hartioitaan välinpitämättömästi. Anni otti muutaman harppauksen lääkäriä kohden, mutta Vinski ja Rontti esti naishiiren aggressiivisen käytöksen. Lääkäri kavahti naisen reaktiota ja otti askeleen, jos toisen taakse päin.
 
”Siis… ette voi olla tosissanne?” Turbo ärähti puolestaan. Lääkäri jaksoi vain hymyillä muille marsilaisille, vaikka todellisuudessa tämän silmissä paistoi pelko siitä, että kuka tahansa tuntemattomista hiiristä saattoi hyökätä hänen kimppuunsa.  
”Rauhoittukaahan kaikki. Minnin hoito on helppoa…”
”Ei kyse olekaan siitä, että onko Minnin hoito helppoa vai haastavaa! Vaan siitä, että se on teidän tehtävänne huolehtia ystävämme kuntoon! Ette voi jumalauta silloin velvoittaa meitä hoitamaan häntä!” Anni murahti osoittaen lääkäriä sormellaan.
”Armadan johto on päättänyt näin… neiti Milanius siirretään tänne. Toimme hänen tarvittavat hoitovälineet ja kaikki muutkin mitä voisitte tarvita hänen kuntoutukseensa.”
”Entä jos kieltäydyn?” Anni puristi kädet eteensä.
”Jos kieltäydytte… kieltäydytte myös valastanne, jonka olette antaneet sairaanhoitajana toimimisesta. Ja se, jos mikä on lainvastaista Marsissa!” lääkäri hymyili hiirinaiselle ivallisesti. Anni käänsi myrkyllisen katseensa toisaalle. Kai hänen oli vaikea kinata vastaan asiasta, joka oli päätetty jo hänen selkänsä takana.
”Ihan sama… kun ette kuuntele! Syytän teitä hoitovirheestä, jos Minnille käy jotain!” Anni pyöritteli päätään.
”Kaikki tarvittavat on saatavillanne. Neiti Milaniuksella ei ole mitään hätää!” lääkäri nosti kätensä selkänsä taakse lepäämään.
”Painukaa kaikki pois mun silmistäni!” Anni ärähti heilauttaen käsiään ja poistui hetkeksi tilasta. Valeria katsoi äitinsä perään ihmetellen. Pienen ikänsä aikana hän ei ollut koskaan nähnyt äitiään noin vihaisena. Hän oli aukaissut Rontin antaman lahjan, mutta ei pystynyt sitä äidilleen esittelemään. Koko syntymäpäivän juhlimisesta oli tullut yksi kaaos ja vienyt huomion hiiritytöstä ihan kaikkeen muuhun.
”Rontti sano jotain!” Vinski huudahti mentorilleen. Kuitenkaan mieshiiri ei tehnyt mitään puolustuksen kannaksi.
”Turha heille mitään on sanoa… he ovat päätöksensä tehnyt jo!” Turbo vastasi tuhahtaen. Hän siirsi fokuksensa Minniin, joka ei edelleenkään tiennyt varmastikaan missä oli. Lääkäri nyökkäsi hyväksyvästi ja ohjeisti hoitajia hakemaan pienen aluksen sisältä kaikki hoitotarvikkeet, joita Minni tarvitsisi. Hoitajat olivat hieman vastahakoisen oloisia, mutta toimivat kuitenkin määräyksen vallassa. Kaiken lisäksi hoitoon annettiin myös elvytykseen tarvittavat tarvikkeet sekä hengitys- ja elintoimintaan tarvittava kalusto. Lääkäri ojensi Rontille hätänapin, joka lähettäisi hälytyksen suoraan armadalle mikäli Minnin kunto romahtaisi. Vinski puristi kanssa kätensä eteensä ja pyöritteli vihaisena päätään. Hoitajien ilmeet olivat pahoittelevat, kun he siirsivät Minnin samalle seinustalle, jossa Turbon ja Moton kerrossänky sijaitsi.
 
Turbo tunsi olonsa hieman helpottuneemmaksi hoitajien välinpitävästä otteesta. He kunnioittivat Minniä, kertoivat tälle koko ajan mitä tekivät ja ennen kaikkea olivat aidosti läsnä hiirinaisen ympärillä. Tosin kuin lääkäri, joka vain kirjasi Minnin hoidon viralliseksi Maahan. Mieshiiren huoli nousi kuitenkin Minnin reagoimattomuudesta. Mies ei ollut enää varma oliko kyse vain vahvasta lääkityksestä vai oliko Minnillä kenties syvempiä ja elinikäisiä ongelmia tai haasteita jäänyt onnettomuudesta.
”Mitkä on Minnin diagnoosit tällä hetkellä?” Turbo kysyi lääkäriltä, kun hoitajat varmistivat kaikki laitteet kuntoon.
”Neiti Milaniuksella oli paljon sisäisiä ja ulkoisia vaurioita… sisäisten verenvuotojen vuoksi hän oli usein leikkaussalissa… lisäksi Minnin luita ollaan jouduttu korjaamaan metallisilla tuilla, repeytyneitä lihaksia parsittiin kasaan… ja yksi mikä on huolestuttavaa… on mahdollinen keskusydin- ja aivovaurio. Siksi epäilemme sen olevan syynä, että Minni ei juurikaan reagoi ympäröiviin ärsykkeisiin tai puhu sanaakaan…” lääkäri selitti ja sai Turbon hieromaan voimakkaasti kasvojansa.
”Eikö sinulle kerrottu näitä armadalla?” Rontti kysyi korvat luimussa.
”Ei kerrottu…” Turbo huokaisi ja puristi kädet eteensä.
”Eli Minni ei edes tiedä missä hän on?” Miihkali tuhahti puolestaan. Lääkäri vilkaisi ohimennen kookkaita marsilaisia. Hän ei oikein tiennyt nyökyttelisikö päätään vai pudistelisi.
”Emme ole kukaan varmoja… verenvuoto aivoissa saatiin tyrehdytettyä kolmannella leikkauksella ja niiden aiheuttama paine saatiin kyllä laskettua… mutta se aiheuttiko ne aivoille tuhoa emme tiedä kuin siinä kohtaan, kun Minnin paranemisprosessi on pidemmällä,” lääkäri selitti.
”Kiva… eli Minni ei ehkä tunne meitä… kävele tai puhu enää koskaan,” Turbo jatkoi. Hoitajat paransivat Minnin asentoa ja kohotti tätä hieman.
”Kaikki valmista,” hoitaja ilmoitti lääkärille.
”Hienoa… antakaa nämä neiti Omalielle, kun hän palaa. Siinä on Minnin hoitoon liittyvät tiedot,” lääkäri totesi ohittaen Turbon reaktion ja ojensi kansion Rontille.
”Kiitos ja näkemiin…”
”Turbo!” Rontti kurtisti kulmiansa. Lääkäri hymyili vaisusti vielä hiirimiehille ja Santulle.
”Ymmärrettävä reaktio… ilmoitelkaa, jos jotain hälyttävää tapahtuu neiti Milaniuksen voinnissa,” lääkäri nyökkäsi ja poistui sairaanhoitajiensa kanssa pois tulostaululta. Turbo, Vinski, Moto ja Miihkali ainakin pitivät vihaiset katseensa hoitohenkilökuntaan niin kauan, kunnes nämä löivät oven kiinni heidän välistään. Taas ikkunoita helisyttävä ääni kantautui koko tulostauluun. Valeria juoksi isänsä luokse, joka silitti vain tytön päälakea. Isompi pamaus ja jälleen kylmäävä hiljaisuus laskeutui Chicagon ylle.
”Millä sinä tulit tänne?” Miihkali kysyi Rontilta rauhoittuneempana.
”Omalla aluksella…” hiirimies huokaisi vaisusti ja istui alas. Mies tunsi olonsa huteraksi.
”Miksi et tehnyt tai sanonut mitään, kun Anni yritti puolustaa Minnin hoitoa vastaan täällä?” Vinski kysyi nostaen tyttärensä syliinsä. Valeria vilkuili Minniä miehen olan yli samalla.
”Arvatkaa yritinkö? Minut kutsuttiin hätä palaveriin armadalle ja hetken sain elää taas pelon reunalla, että Minni on kuollut… mutta ei… Minut sivuutettiin kaikessa, vaikka minun kuulemiseni oli palaverin yksi tarkoitus,” mieshiiri tuhahti ja viskaisi kansion kädestään vihaisena menemään. Mies painoi kasvonsa kämmeniinsä.
 
”Eli tämä päätös tehtiin täysin kaikki valtuudet ylittäen ja kukaan ei voinut puolustaa Minniä niinkö?” Moto pohti ja keräsi kansion lattialta.
”Niin…” Rontti puri hammastaan. Turbo silitti Minniä ohimennen ja nappasi Moton kädestä naishiiren kansion.
”Tämän mukaan Minnin hoitoon sisältyy asento-, haavojen- ja lääkehoito,” Turbo haroi hiuksiansa.
”En osaa niistä varmasti yhtäkään,” Vinski puuskahti.
”Minä osaan…” Anni vastasi vaisusti ja astui miehensä rinnalle. Vinski kietoi toisen kätensä naisen yli lohduttavasti. Hiirinaisen silmissä kiilsi kyyneleet ja tämä oli selkeästi halunnut vetää happea yksinään.
”En ymmärrä itsekään armadan toimintaa… luulin kanssa, että Minni saa hoidon siellä… mutta eiiii,” Rontti murahteli, kun Anni asteli ystävänsä luokse. Anni tutki konetta naisen vieressä, josta happiviiksien kautta oleva virtaus oli kytkettynä.
”Ihme säätäjiä… kukaan ei tarvitse tällä nopeaudella happea! Ei edes ne, jotka ovat olleet hengityskoneessa!” Anni ärisi ja painoi virtauksen pienemmälle. Minni henkäisi suunsa kautta ja sai kaikkien reaktion itseensä. Kuitenkaan naishiiri ei tehnyt enempää ja nukahti pian uudelleen.
”Eli Minni ei saanut edes happea kunnolla?” Miihkali murahti heilauttaen kättään.
”Sai Minni happea, mutta liikaa… sama asia kuin joku painaisi kämmenen suullesi ja puhaltaisi täysillä nenääsi ilmaa,” Anni selitti ja paransi Minnin yllä olevaa peittoa tiukemmin laitojen väliin.
”Tuossa on tuo kansio… aika moni sisäelin oli ottanut itseensä. Muun muassa toinen keuhko oli repeytynyt,” Turbo huokaisi ja ojensi naishiiren sängyn yli Annille Minnin hoito kansion. Anni luki kansiota ja pyöritteli päätään.
”Aivan liikaa hommaa yhdelle marsilaiselle.”
”Me autamme sinua,” Vinski rohkaisi hiirinaista ja astui tämän viereen. Annin ilme miehelleen kertoi, ettei tämä ihan ollut vakuuttunut hiirimiehen avun tarjoamisesta.
”Jos vain annat meidän auttaa?” Turbo korjasi. Anni huokaisi syvään.
”Avusta on kaiketi apua. Varsinkin, kun Minnin tukemiseen asentohoidossa tarvitaan useampi henkilö, jottei leikkauksen haavat repeä tai painaudu liiaksi sänkyä vasten,” Anni selitti.
”Mutta ihan Minnin tuntien niin hoidamme Santun kanssa hänen hygieniansa,” Anni jatkoi.
”Miksi? Onhan Turbo nähnyt Minnin alasti!” Vinski vitsaili. Turbo kurtisti kulmiansa valkean marsilaisen mauttomalle heitolle.
”Rakas… joissain hetkissä on hyvä pitää vain suu kiinni!” Anni taputti nolostelevaa hiirimiestä tämän olkapäähän.
”Okei… kaivetaan laatikoista tippa- ja kipulääkepussit. Minni saa nyt levätä niin paljon, kuin tarvitsee,” Anni ohjeisti.
”Äiti katso!” Valeria totesi ja esitteli Rontin antamaa lahjaa.
 
Anni vilkaisi tytärtään surkeana. Kaiken säädön keskellä hän oli unohtanut pienen tyttärensä syntymäpäiväjuhlimisen.
”Valeria… olen niin pahoillani. Äidin huomio kiinnittyi kaikkeen muuhun, vaikka sinä olet päivänsankari,” Anni henkäisi ja istui sohvalle.
”Me huolehdimme niiden pussien etsimisen,” Moto totesi ohimennen hiirinaiselle.
”Ei se mitään! Muuttaako Minni nyt tänne?” Valeria kysyi ilahtuneena. Tyttö otti itse hyvin nauravaisena sen, että juhlat olivat keskeytyneet. Vinski istui Annin viereen, kun Valeria tutki lahjaansa sohvapöydän päällä.
”Minni muuttaa nyt tänne. Ja Minni tarvitsee meidän apua toipuakseen,” Anni silitti tytön hiuksia.
”Okeiii… mää autan!” hiirityttö ilmoitti ilahtuneena ja sai vanhempansa nauramaan.
”Rontti?” Vinski kysyi hämmentyneenä. Ruskeaturkkinen hiirimies hymyili lempeästi ja nojautui polviinsa.
”Onko tuo?” Anni kysyi ihastuneena, kun näki millä tyttärensä leikki.
”Jep… perinteinen marsilainen soittorasia,” mieshiiri kertoi.
”Miten tää toimii?” Valeria kysyi.
”No kuule… Missäs meidän tanssijamme on?” Rontti kysyi.
”Tässä! Ja tässä on myös tämä mies,” Valeria ojensi nuket Rontille. Marsilainen soittorasia oli veistetty marsilaisesta mahongista käsin. Rontti avasi soittorasian kannet, joihin myös käsin veistetyt ja maalatut tanssijat asetettiin. Soittorasia oli perinteinen ja lähes jokaiselta marsilaiselta lapselta löytyi jostain elämänvaiheesta omanlaisensa rasia. Osa kulki suvunjuuria pitkin. Lahja oli kenties paras tapa kertoa Valerialle mistä hänen juurensa oli peräisin.
”Sitten pyöritetään vieteri kireäksi ja…” Rontti totesi ja päästi vieteristä irti. Kaunis hempeä musiikki täytti huoneen.
”Waaaauuuu… todella kaunista!” Valeria ihasteli, kun pari tanssi kuin kirkkaan tähtitaivaan päällä.
 
Minni kuuli kanssa musiikin ja raotti silmiänsä. Anni painoi ihastuneena päänsä Vinskin olkaa vasten.
”Muistan tuon kappaleen lapsuudestani,” Anni kertoi miehelle, joka suukotti tämän otsaa.
”Mistä sait rasian?” Vinski kysyi mentoriltaan.
”Jos kertoisin kaikki salaisuuteni niin olisin aika arvaamaton,” hiirimies naureskeli. Anni pyöräytti silmiään naureskellen.
”Muistitko kiittää Ronttia?” Anni kysyi tyttäreltään, joka nyökkäsi voimakkaasti.
”Kiitos Rontti. Soittorasia on iso osa kulttuuriamme ja Valeria tarvitsee kaiken ympärilleen,” Anni painoi kätensä miehen kädelle.
”Ole hyvä…” Rontti vastasi. Turbo ja Motokin hymyilivät lempeästi ja kävelivät Minnin sängyn luokse. Naisen raollaan olevat silmät sai Turbon lempeän katseen.
”Valeria sai soittorasian Rontilta syntymäpäivälahjaksi,” mies kertoi naiselle.
”Uskotko, että Minni kuulee meitä?” Moto kysyi surkeana. Turbo vilkaisi vanhempaa veikkaansa ja pyöräytti päätään. Miihkali käveli kanssa veljesten seuraan.
”Rehellisesti… en tiedä!” mies kohautti harteitaan ja vilkaisi Minniä.
”Mutta… nyt, kun hän on meidän kanssamme tässä. Niin en halua jättää häntä ulkopuolellekaan, vaan sen vuoksi ettei hän reagoi mihinkään,” Turbo selitti.
”Mää en ole koskaan nähnyt Minniä noin apaattisena… ja voimattomana!” Miihkali totesi. Nuorukaisen äänestä paistoi syvä huoli hiirinaisen kuntoa kohtaan.
”Älä huoli nuorukainen… ei mekään,” Moto hieroi siskonpoikansa olkapäätä lohduttavasti.
”Minnin näkeminen sairaalassa ei ollut myöskään mitään mieleistä. Kaikki ne… laitteet ja letkut hänen yllään… niin…” Turbo huokaili syvään kertoessaan kokemustaan armadalla nähdessään Minnin ensimäistä kertaa onnettomuuden jäljiltä. Moto ja Miihkali vilkaisivat vain huolissaan toisiaan. Eivät he pystyneet samaistumaan ystävänsä tunteisiin. Turbo tunsi hellän kosketuksen polvensa juuresta. Mieshiiri vilkaisi jalkoihin ja näki Valerian nojailevan miehen jalkaan pidellen soittorasiaa kummassakin kädessään. Kullanruskea hiirimies piristyi hieman ja kyykistyi tytön tasolle.
”Se on tosi hieno…” Turbo totesi.
”Mää haluan näyttää sen Minnillekin,” tyttö hymyili vienosti.
”Voi kulta… Minni ei välttämättä näe sitä, mutta hän varmaan kuulisi sen kauniin sävelen,” Turbo selitti. Valeria nyökkäsi hyväksyvästi. Turbo nosti tytön syliinsä ja asetteli tyttöhiiren istumaan sairaalasängylle isoimpien tyynyjen päälle. Turbo auttoi tyttöä kääntämään vieteriä uudemman kerran, jolloin melodia lähti uudelleen soimaan. Minni raotti uudemman kerran silmiään kuullessaan musiikin. Anni ja Vinskikin liittyi ystäviensä seuraan. Anni otti Motolta vastaan pyytämänsä tarvikkeet ja asensi ne tippatelineisiin sillä aikaa, kun Valeria soitatti soittorasiaa Minnin sängyllä. Valeria ei katsonut Minniä laisinkaan. Tyttö oli haltioitunut katsomaan vain soittorasiaansa käsissään. Anni painoi tippanopeudet oikeiksi ja asensi letkut kanyyleihin. Rontti oli hieman oikonut itseään nojatuolissa, pitkä matka ja taistelu armadan henkilökunnan kanssa oli saanut miehen väsymään. Helpotuksen vallatessa hiirimiehen mielen, alkoi luomet tuntumaan raskailta, eikä soittorasian hentoinen musiikki auttanut pitämään hiirimiestä juurikaan hereillä.
 
Valeria oli nukahtanut syntymäpäivä iltanaan nopeasti. Minnin hoidon jälkeen hiiriporukka oli keskittynyt juhlimaan Valeriaa. Hiirityttö oli leikkinyt kovaäänisesti uusilla leluillaan ja soitattanut soittorasiaa koko illan. Rontti oli kavunnut omaan alukseensa lepäämään. Santtu ja Anni olivat tarjonneet miehelle pehmeämpääkin nukkumispaikkaa, mutta Rontti oli vedonnut omaan rauhaan aluksessa. Eikä ihme. Jokainen hiiriuros oli väsähtänyt tyttöhiiren perässä juoksemisesta ja jumittivat sohvalla kukin missäkin asennossa röhnöttäen.
”Ihanan hiljaista…” Vinski huokaisi unisena, kun soittorasian musiikki oli tauonnut yöksi.
”Niin on…” Turbo jatkoi pilkkien ja jätkät kikattelivat väsyneinä pienesti. Anni ja Santtu nostivat tavaroita jääkaappiin siistien samalla hieman paikkoja. Anni tarkisti lopuksi Minnin, että kaikki naisen asiat olivat kunnossa. Hiirinainen nosti hieman Minnin peittoa ja nyrpisti kuonoansa nähdessään Minnin rinnasta alaspäin olevat vammat.
”Eikö ollut mieleinen näky?” Moto kysyi nähdessään Annin nyrpeän ilmeen. Kaikki miehet kääntyivät katsomaan Annia.
”Ei… tämä oli yksi miksi jätin sairaanhoitajan hommat. Tai pienet paikkaukset ja laastareiden laitot kentällä oli ihan fine… mutta tämä… varsinkin oman ystävän kohdalla!” Anni selitti ja nosti peiton Minnin yltä. Hiirinainen havahtui hieman hereille tuntiessaan viileän ilman tarrautuvan hänen kehoonsa.
”Voisiko joku tulla auttamaan? Vaihdetaan Minnin asentoa yötä vasten,” Anni kysyi ja sai Turbon salamana avukseen. Santtu asteli kanssa Minnin luokse. Nyt hän ymmärsi mistä Anni hetki sitten oli puhunut. Turbollakin teki pahaa nähdä parempi puolisonsa niin rosoisessa kunnossa. Turkkia oli jouduttu ajelemaan leikkaushaavojen takia isoiltakin alueilta, raajat olivat turvonneet nestekierron estymisen vuoksi ja haava-alueita peittosi isot sidosharsot. Kummassakin jalassa oli isot metallituet tukemassa luunmurtumia. Papereiden mukaan ne poistettaisiin uudella leikkauksella, kun luut ovat parantuneet.
”Katsotaas… Minni on nyt tuettu oikealle kyljelleen… eli asento pitäisi saada samaksi, mutta puolestaan vasemmalle yön ajaksi,” Anni hieroi niskaansa ja pohti miten kääntämisiä oltiin koulutuksessa aikoinaan käyty.
”Eikö Minniä tarvitse käännellä yön aikana?” Santtu kysyi. Antti nappasi hiirinaisen paperipinon käteen ja luki asentohoidosta annettuja ohjeita. Ruskeaturkkinen hiirinainen pyöritteli päätään.
”Kahdeksan tuntia maksimissaan saa olla samalle puolelle painautuneena… helppo homma, koska en kuitenkaan saa nukkua yli kahdeksaa tuntia,” hiirinainen tuhahti hieman huvittuneena ja laski paperit käsistään.
”Poistetaan ensin isommat tyynyt…” Anni alkoi ohjeistamaan. Ruskeanvärinen naishiiri laski ensin Minnin päädyn varovaisesti ja alkoi poistamaan tämän jälkeen hänen kehonsa ympäriltä olevia tyynyjä. Minnin ilme kertoi lääkityksestä ja väsymyksestä huolimatta sen, että kehon venyminen suoraksi teki kipeää. Santtu ja Turbo auttoivat kanssa minkä osasivat. Turbon tehtävä oli kenties tukea Minniä enemmän, kun naiset asettivat tyynyt uudemman kerran.
”Vaihdetaan Turbo paikkoja… Saat hieman kääntää Minniä, että saamme tyynyt uudelleen asetettua,” Anni ohjeisti ja vaihtoivat hiirimiehen kanssa paikkoja.
”Tarvitsetteko apua?” Moto kysyi astellen kanssa ystäviensä seuraan.
”Tue sinä jalkoja… Turbo ylävartaloa ja päätä. Metallitukia ei tarvitse pelätä. Minnin luut eivät taivu tai rikkoonnu uudemman kerran noiden avulla,” Anni jatkoi hiirimiesten ohjeistamista. Naishiiri oli käytännössä alasti. Tosin koko rinnan ympärille oli pyöritetty sidosharsoa peittämään naishiiren intiimimmät paikat. Metallitukien takia naisen jalkoihin ei saatu pitkiä housuja, mutta valkea alusvaate korosti naisen alavartaloa.
 
Saadessaan hommat valmiiksi, Anni nosti vaalean harmaan hiirinaisen peiton takaisin tämän ylle. Turbo vilkaisi puolisoaan, jonka vasemmasta silmästä vierähti kyynel. Turbo otti Minnin tyynyn ja pöyhensi sitä hieman. Mieshiiri ei halunnut edes ajatella, kuinka paljon pelkkä kääntelykin sattui Minniä. Turbo laskeutui naisen ylle ja pyyhkäisi tämän kyyneleen pois peukalollaan.
”Kaikki järjestyy kulta,” mieshiiri kuiskasi naisen korvaan ja suukotti tämän poskea hellästi. Turbo ei tosin edelleenkään ollut varma kuuliko hiirinainen häntä, saati oliko kyynel tunteenpurkaus vai pelkkä silmän oma reaktio. Anni varmisti naisen lääkkeet vielä kuntoon. Turbo silitteli hiirinaista, kun tämä oli hiljalleen taas valveillaolon ja nukahtamisen rajoilla. Minnin nukahtaessa mieshiirelle tuli turvallinen olo nousta hänen yltään. Varovaisesti mies suukotti vielä naisen poskea.
”Hyvää yötä rakas…” Turbo toivotti ja tunsi Annin hellän kosketuksen olkapäällään. Turbo hymyili naishiirelle lempeästi ennen poistumistaan takaisin sohvaryhmälle. Mieshiiret vetäytyivät jokainen hiljalleen nukkumaan. Annille se oli vaikeampaa. Hiirinainen istui hiljaa omalla sängyllään Vinskin nukkuessa jo syvässä unessa hänen vieressään. Anni oli keskittänyt huomionsa Minniin. Onneksi hiirinainen nukkui rauhallisesti. Koneet toimivat ja näyttivät naisen elintoimintojen olevan stabiilina. Ruskeaturkkinen hiirinainen ei koskaan kuvitellut, että Marsista olisi tullut niin kaukainen haave päästä takaisin. Nainen ei uskonut, että hiirten kotia olisi enää jäljellä, kun heillä olisi viimein mahdollisuus sinne päästä. Anni hieroi otsaansa. Valkea hiirimies käänsi naisen vieressä kylkeään ja kietoi kätensä hellästi Annin syliin. Pieni hymy nousi Annin suulle. Olihan Vinski välillä hyvin lapsellinen ja jääräpäinen myöntämään omat virheensä, mutta mieshiiri oli todella huomaavainen ja ihan paras isä heidän lapselleen. Tai lapsilleen. Anni mietti tovin. Halusikohan Vinski koskaan hänen kanssaan enemmänkin? Jakaa elämää loppuun saakka hänen ja Valerian kanssa? Nainen pyöritteli ihan kaikkia asioita mielessään sillä hetkellä. Hän jopa ajatteli Minnin ja Turbon suhdetta. Turbo oli osoittanut välittävyytensä lyhyellä välillä naishiirelle, mutta kantaisiko se pidemmällä tähtäimellä? Entä jos kantaa, niin missä vaiheessa Minni saisi elämänilonsa takaisin? Saisivatko he lapsia, jotka olisivat hiirinaisen omien kanssa ystäviä keskenään? Annista tuntui, että pää räjähtää hetkellä millä hyvänsä. Nainen nosti Vinskin käden yltään ja vilkaisi ohimennen Minniä, ennen kuin löysi itsensä ulkoa.
 
Ilma oli heittämällä pitkälle pakkasen puolella, mutta se ei naishiirtä tuntunut haittaavan lainkaan. Päivisin oli jo tunne, että kevät kolkutteli ovella mutta yöpakkaset olivat edelleen kovia. Anni puristi kädet eteensä. Mielenpäällä olevat asiat tuntuivat niin ylitsepääsemättömiltä, että kylmäkään ei naista vaivannut. Oven kolahdus sai naisen heristämään korviansa ja tunsi jonkun laskevan viltin naisen olkapäille. Anni uskaltautui kurkkaamana olkansa yli ja yllätykseksi saikin kokea harmaan hiirimiehen läsnäolon.
”Etkö saa unta?” Moto kysyi varovaisesti. Anni pyöritteli päätään.
”Entä itse?”
”Turbo pyörii levottomasti koko ajan… havahduin siihen hereille. Ja sitten siihen, että näin häntä ennen kuin astuit ulos,” Moto selitti ja vilkaisi kirkasta yön pimeää taivasta.
”Minni taitaa saada meidät kaikki aika huolestuneiksi?” Anni kohautti harteitaan. Moto laski aavistuksen korviaan.
”Kieltämättä… mutta onhan tämä vakava asia. Näit itsekin Minnin vammat.”
”Positiivista tässä kuitenkin on se, että Minni on hengissä… vaikka oma yö onkin mennyt siinä etten luota laitteisiin… pelko perseessä saa olla koko ajan, että jaksaako Minni taistella elämänsä vuoksi.”
”Niinpä… ja jos ei, niin miten tuemme Turboa?”
”En tiedä… enkä halua toisaalta edes ajatella sitä. Haluan elää hetkessä ja luottaa siihen, että ystävämme selviää. Minni on kuitenkin lapsuuden ystäviäni… Valerian kummitäti ja…
”Kaikkien meidän ystävämme…” Moto päätti hiirinaisen lauseen. Anni henkäisi helpottuneena.
”Niin…” nainen vastasi hennosti hymyillen. Moto kaappasi hiirinaisen kainaloonsa. Mieshiirestä tuntui ettei Anni antanut kaikkea tulla ulos sisältää.
”Onko vielä jotain muuta?” Moto kysyi varovaisesti.
”Mitä muuta?” Anni kysyi ihmeissään.
”Onko jotain muuta sydämen päällä mitä haluaisit kertoa?”
”Nyt en ymmärrä?” Anni naurahti hermostuneena.
”Minusta tuntuu siltä, että mieltäsi varjostaa jokin muukin asia, kuin pelkästään Minnin hyvinvointi.”
”Olet aika tarkkanäköinen yksisilmäiseksi marsilaiseksi,” Anni hymyili miehelle lempeästi.
”Kiitos… äitini opetti, että vaikeistakin asioista pitää pystyä puhumaan,” Moto kohautti harteitaan. Anni silitti hellästi hiirimiehen poskea. Naishiiri veti varovaisesti kätensä irti Motosta.
”Olet oikeassa. Olen huolissani muustakin, kuin Minnistä,” Anni aloitti.
”Mistä?”
”… Kodistamme…”
”Marsista?” Moto kysyi ja sai Annin nyökyttelemään.
”Pelkään ettei meillä ole kotia enää, kun pääsemme joskus palaan. Missä asuisimme sitten? Täällä lopun elämäämme?” Anni purki turhautumistaan hiirimiehelle.
”Hyvä kysymys. Olen pohtinut noita samoja asioita kanssa päässäni… mutta olen kuitenkin vielä luottavainen. Marsilaiset eivät luovuta niin helposti, että antaisivat planeettansa joidenkin haiseville paskiaisille,” Moto heilautti kättään.
”Ompas rujoa kieltä! Oletko sama ystäväni, johon aikoinaan tutustuin hyvien käytöstapojen kanssa?”
”Tehdään diili, joten älä kerro äidilleni,” mieshiiri kuiskasi ja sai Annin nauramaan.
”Kiva nähdä sinutkin nauramassa… mutta jos sovimme, että murehdimme yhden asian ensin kerrallaan ja sitten vasta muut asiat?” Moto kysyi.
”Olet oikeassa… Minni on meidän tehtävämme yksi, sitten vasta Mars… vaikka vaikealta se tuntuukin ajatella asia niin,” Anni huokaisi.
”Uskon ja tiedän sen… mutta murehtimisella ei asiat parane. Vaan teoilla,” Moto kannusti naista.
”Kiitos… ehkä pystyn nyt yöksi luottamaan Minnin ympärillä oleviin laitteisiin ja saamaan edes hetken unta,” Anni hieroi niskaansa.
”Aamulla katsotaan asiat taas toisella laidalla,” Moto hieroi naisen selkää. Anni ei ollut ihan vakuuttunut miehen puheista ja sai Moton laskemaan päätään hieman.
”Vai?” hiirimies kysyi.
”En voi kai muutakaan luvata,” Anni naurahti. Moto tarttui hiirinaisen olkapäästä ja ohjasi tämän takaisin sisälle. Anni kiitti miestä juttelutuokiosta, nostaessaan yltään olevaa takkia naulakkoon. Moto kapusi omaan sänkyynsä, kun hiirinainen kävi vielä juomassa. Vinski nukkui selällään, kun Anni kömpi varovaisesti tämän viereen. Hiirinainen kietoi itsensä tiukasti valkeaan marsilaiseen kiinni, joka havahtui naisen otteesta. Mies hymyili unisena ja veti hännällään peiton myös naisen ylle.
 
Aamuaurinko alkoi valaisemaan tulostaulua. Kirkas lumi ja selkeä ilma teki auringosta entistä kirkkaamman. Anni hautautui peittonsa ja Vinskin selän taakse auringonsäteitä piiloon. Kuitenkin aikuiset herätti tuttu musiikki. Epämääräiset murahdukset kantautuivat peittojen alta. Minnikin heräsi Valerian soittorasian musiikkiin ja raotti pienesti silmiänsä. Hiirityttö pamautti huoneensa oven auki ja hyppäsi vanhempiensa sänkyyn.
”Isi kuuntele!” tyttö naureskeli ja kiersi itse soittorasian vieteriin vauhtia. Tyttö tanssi istualtaan isänsä yllä, kun Vinski mutisi peittonsa alla. Anni oli vetäytynyt hieman miehestään Valeriankin halutessa sänkyyn vanhempiensa kanssa.
”Kiroan Rontin sinä päivänä, kun hän keksi tuon viheliäisen synttärilahjan,” Vinski puuskahti.
”No kiroa suoraan eilinen päivä,” Anni naureskeli ja sai Vinskin kääntämään kylkeänsä niin, että Valeria tipahti vanhempiensa väliin. Anni nosti soittorasian selkänsä taakse hännällään ja kaappasi kikattelevan hiirilapsensa suukotusten kera halaukseensa. Vinski ihaili näystä edessään hempeällä katseella. Kuinka onnekas mies olikaan, ettei ollut karannut aikoinaan Annin luota. Valeria viihtyi vanhempiensa välissä tovin. Soittorasian musiikki soi taustalla. Vinski kietoi kätensä Annin selän taakse niin, että Valeria leikki sormiensa välissä äitinsä hiuksilla. Tyttö nosti katseensa ja katsoi vuorottain vanhempiaan.
”Iskä älä nuku!” tyttöhiiri iski miestä suoraan kasvoihin. Vinski pukahti syvään ja hieroi kasvojansa.
”Iskää väsyttää vielä…” mieshiiri venytteli pienesti ja kääntyi selälleen.
”Oletko käynyt Valeria jo vessassa?” Anni kysyi ja sai tytön pyörittelemään koko kehoansa.
”Menes käymään. Katsotaan sitten mitä aamupalaa tekisimme,” Anni patisti tyttöä. Valeria nousi ylös ja tiputtautui sängynpäästä lattialle. Tyttö nappasi äitinsä vierestä soittorasiansa ja juoksi omaan huoneeseensa.
”Hyvin keksitty,” Vinski naureskeli unisena ja kaappasi Annin vielä halaukseensa. Valkea hiirimies suukotteli Annia muutaman kerran. Anni tunsi olonsa hieman rentoutuneemmaksi. Turbo hieroi otsaansa ja nousi kanssa istumaan sängynlaidalleen. Valeria juoksi huoneestaan nopeasti ilman rihmankiertämää ja sai kullanruskean hiirimiehen katseen pysähtymään. Anni ja Vinskikin vilkaisivat toisiaan naureskellen.
”Mitä mää just näin?” Turbo hieroi otsaansa.
”Pienen hiiritytön,” Vinski heilautti kättään.
”Ei… vaan teidän kahden kuhertelunne heti aamusta,” Turbo heilautti kättään ja nousi seisomaan. Vinski tuhahti tympeänä. Anni nousi istumaan ja venytteli pienesti.
 
Turbo asteli Minnin luokse. Peitossa oleva tumma kohta sai miehen huomion. Turbo nosti sitä hieman.
”Anni, Minnin yksi haava on vuotanut läpi,” mies totesi naiselle, joka nousi tarkistamaan tilanteen. Turbo nosti samalla peiton Minnin haavan päältä. Anni kävi nopeasti pesemässä kätensä ja alkoi avata hiirinaisen vatsanseudulla olevaa isompaa haavalappua.
”Haava itsestään näyttää siistille… kudosnesteitä puskee enimmäkseen läpi. Puhdistetaan ja vaihdetaan vain uusi tilalle,” Anni kertoi hiirimiehelle, joka nyökkäsi hyväksyvästi.
”Onko syytä tarkistaa muutkin haavat?” Turbo kysyi.
”On… soitan Santulle, jos hän pääsisi avukseni. Minnin tuntien niin tämä ei ole sellainen mihin haluaisi teidät yleisökseen,” Anni totesi.
”Ymmärrettävää… sano jos voin olla avuksi,” Turbo nyökkäsi hiirinaiselle. Vessasta juokseva ilkosillaan olevan hiirilapsen mieshiiri kaappasi syliinsä.
”Miksi sinä olet alasti?” mies murisi leikkimielisesti tytön korvaan. Anni pyöritteli päätään kaksikon touhuille.
”Koska mun on kuuma!” Valearia naureskeli katsellessaan maailmaa ylösalaisin.
”KUUMA!? Keskellä talvea!” Turbo älähti ja käänsi tytön sylissään ympäri.
”Tekin olette aina alasti!” hiirityttö totesi.
”Mekö? Anteeksi vain neiti… me ei tietääksemme koskaan ole alasti!” Turbo naureskeli ja kietoi tytön Miihkalin nukkuman sohvan kulmalla olleeseen vilttiin. Valeria pyyhki sähköstyneitä hiuksiaan kasvoiltaan ja hymyili kullanruskealle hiirimiehelle. Minnikin oli herännyt tulostaululla olevaan älämölöön. Naishiiri ehti nähdä, miten Valeria painoi päänsä Turbon otsaa vasten.
”Menisitkö pukeutumaan?” Turbo kysyi hennosti.
”Joo…” Valeria vastasi. Turbo suukotti tytön otsaa. Minnin suulle nousi heltynyt hymy, jonka Annikin pisti merkille. Naishiiren hymy hyytyi nopeasti. Ymmärsikö Minni enemmän mitä antoi ymmärtää?
”Äiti voitko laittaa mun hiukset?” tyttö herätti hiirinaisen ajatuksistaan.
”Toki… heti kun olet pistänyt vaatetta päällesi ja minä olen soittanut Santulle,” Anni vastasi hieroen tytön pörröisiä hiuksia. Turbo vetäytyi vuorostaan vessan puolelle ja sai Vinskin nousemaan kumppaninsa rinnalle.
”Onko kaikki hyvin?” mieshiiri kysyi varovaisesti.
”On… katsotko Valerialle aamiaista,” Anni tunsi valehtelevansa. Naishiiri jätti myös kertomatta, että oli murheitaan purkanut miehen veljelle yöllä.  
”Totta kai… jos mun kokkailut vain kelpaavat hänelle taas tänä aamuna,” Vinski pyöritteli naureskellen päätään. Anni vilkaisi jopa vihaisena ystäväänsä. Hän ei ymmärtänyt mitä Minni haki sillä, että esitti tietämätöntä. Anni huokaisi syvään ja lähti soittamaan Santtua paikalle. Turbo hymyili hiirinaiselle ohimennen ja yhdessä Moton kanssa härkkivät nuorempaa yksilöä kääntämällä tämän ympäri sohvansa kanssa.
”ETTE OLE TOSISSANNE!?” Miihkali kihisi puoliksi sohvan alla.
”Huomenta sunshine!”
”Nukuitko hyvin?” kaksikko naljaili, kun beigen harmaa hiirinuorukainen keräsi itseään pystyasentoon.
”Paremmin olisin nukkunut, vaikka aluksen kylmällä lattialla… sillä te kolme kuorsaatte, kuin katujyrät!” Miihkali murisi kaksikolle, jotka nauroivat niin, kuin asia ei olisi mikään yllätys.
”Yritä kestää sitä Miihkali!” Anni kannusti puhelimen päästä.
 
Ronttikin oli astellut aamiaiselle. Mies tunsi päänsä raskaaksi ja sai Annilta särkylääkettä.
”Nämä ovat Minnin?” Rontti totesi ja työnsi pillerit kauemmaksi itsestään. Anni nosti ne käteensä ja katsoi tuimasti mieshiirtä.
”Joko sinä otat nämä nyt mukisematta tai tungen ne sellaisenaan sellaiseen paikkaan mihin päivä ei paista!” Anni murahti ja sai jopa jätkät hiljenemään. Rontti nappasi pillerit käteensä ja otti ne mitään sanomatta. Hän ei edes halunnut tietää mihin hiirinainen olisi ne tyrkännyt, jos vain olisi saanut.
”Onko kulta kaikki varmasti hyvin? Vaikutat jotenkin kireälle?” Vinski pohti aamiaispöydässä. Anni istui pöydän ääreen.
”On kyllä. Nukuin viime yönä todella huonosti,” Anni selitti hieroen vuorostaan otsaansa.
”Itse kukin,” Turbo tokaisi hörpäten kahvistaan.
”Huomasin…” Moto vilkaisi sivusilmällään veikkaansa.
”Sori…” Turbo pahoitteli.
”Kaikki kunnossa veikka. Ihan ymmärrettävää miksi uni oli niin harvassa,” Moto vastasi. Anni vilkaisi pöydän toiselta puolelta Motoa anovasti. Harmaa hiirimies ymmärsi heti, miksi Anni katsahti häntä nopeasti. Koneen piipitys takaa sai Annin huomion. Turbokin kohotti katseensa nopeasti. Kyse ei ollut kuin muistutuksesta, että naisen tippapussi oli puolillaan. Anni hiljensi laitteen ja katsoi Minniä nopeasti ohimennen. Nainen oli sikeässä unessa omalla sängyllään.
”Ennen, kuin karkaatte muuten mihinkään niin käännetään Minniä hieman,” Anni vastasi hiirimiehille.
”Mihinkäs me karattaisiin?” Miihkali kysyi palastellen leipäänsä.
”No ei sitä tiedä, jos Leipäjuustolla on jotain suunnitelmia… tai jos menisitte Valerian kanssa ulos,” Anni ehdotti.
”PULKKAMÄKEEN!” tyttö huudahti saman tien ja vielä Rontin korvaan. Miehen päänsärky ei ollut vielä niin nopeasti hellittänyt, että kestäisi tytön kimakkaa ääntä.
”En näistä sankareista tiedä, mutta minä lähden takaisin Marsiin… katsomaan tilanteen,” Rontti huokaisi. Anni silitti miehen olkavartta hellästi.
”Isi mennään pulkkamäkeen tänään!” Valeria roikkui isänsä kaulassa ja sai tämän mulkoilemaan tytärtään.
”Miten olisi luistelu ja pilkkiminen Michiganin järven rantaan?” Vinski kysyi ja sai tytön pohtivaksi.
”Michiganin järvenrannassa voi myös laskea pulkalla,” Turbo vihjaili, kun tyttö ei ollut oikein innostunut isänsä ehdotuksesta.
”JOOO!”
”Valeria kiltti…” Rontti aneli pidellen korviansa.
”Syö sitten reippaasti niin pääsemme lähtemään,” Vinski patisteli tytärtään, joka istui kuin salama omalle paikalleen kauhoten ruokaa suuhunsa.
”Kerrothan meillekin sitten Marsin tilanteen,” Anni vaihtoi puheenaiheen takaisin Ronttiin.
”Kaiken oleellisen kyllä…” Rontti pyyhki suunsa.
”Teidän tehtävänne on pitää sillä aikaa huolta Minnistä,” mieshiiri jatkoi ja nousi seisomaan.
”Joko olet lähdössä?” Turbo kysyi.
”Mitä pikemmin pääsen auttamaan marsilaisia sitä parempi… sitä paitsi Vapaustaistelijoilla ei ole tällä hetkellä kenraalia, kun Minnikin on tuossa kunnossa,” Rontti totesi osoittaen nopeasti peukalollaan Minniä.
 
Anni hieroi käsivarsiaan. Edelleen Minnin aikaisempi reaktio jäi pohdituttamaan naishiirtä. Valeria nousi pöydän äärestä kolistellen astioitaan.
”Jaahas jätkät… eiköhän meidänkin ole aika pukeutua kunnolla, että päästään prinsessan kanssa vähän ulkoilemaan?” Vinski kysyi ja kiitti Annia aamupalasta. Anni suukotti hiirimiestä nopeasti.
”Autatteko minua Minnin kääntämisessä hieman?” naishiiri kysyi.
”Aaa… totta kai,” Vinski muisti ja vihjasi veikkansa takaisin paikoilleen. Turbo herätteli varovaisesti Minnin.
”Hei rakas… käännämme sinua taas hieman,” Turbo kuiskasi naiselle.
”Tuntuu jotenkin oudolle puhua Minnille, kun ei tiedä kuuleeko hän,” mies suoristi itsensä ja katsoi Motoa.
”Pääasia, että kerrot miten asiat menevät… Minni varmasti arvostaa sitä,” Moto kannusti veikkaansa. Mieshiiret nostivat peiton hiirinaisen päältä.
”Voi luoja…” Rontti pölähti vielä paikoille ja näki siskontyttönsä runnotun ruumiin.
”Luulin, että olit nähnyt Minnin jo!” Moto kohautti kulmaansa kerätessään tyynyjä naisen alta.
”Joo runnoutuneena maasturin alle… Tämä on ehkä pahempi,” mies nyrpisti kuonoansa.
”Minusta tämä näyttää sille, että Minni halutaan parsia vain kasaan,” Turbo hymyili hiirimiehelle. Rontti iski kevyesti miestä selkään nyrkillään ja laskeutui Minnin pääntasolle.
”Parane pian kultaseni…” Rontti kuiskasi naiselle ja suukotti tämän otsaa.
”Nähdään taas!” Rontti tervehti ja sai vastaukseksi erimittaiset tervehdykset. Hetken kuluttua vaimea humina kävi tulostaulun katolla.
”Jaahas neiti Milanius… käännetäänpä sinut taas hieman parempaan asentoon,” Anni hieroi käsiään ja laski taas päädyn naisen alta alas. Minni oli jatkuvasti kohotetussa pystyasennossa, joka esti veren pakkaantumista antenneihin. Moto ja Turbo toimivat samalla tavalla, kuin edellisenä iltana. Minni puristi hieman kulmiansa, jonka Anni näki. Naishiiri tuuppi hieman kovemmin tyynyjä naisen taakse.
”Laskekaa varovasti…” nainen henkäisi, kun jätkät olivat laskemassa naista takaisin selälleen.
”Kiitos… jatkan tästä. Ehdin putsaamaan Minnin pienempiä haavoja ennen, kuin Santtu tulee,” Anni hymyili vaisusti mieshiirille.
”Pidä hänestä hyvää huolta,” Turbo hymyili hiirinaiselle.
”Totta kai… hänhän on ystäväni,” Anni henkäisi. Anni alkoi keräämään tarvikkeita vielä sillä aikaa, kun mieshiiret ja Valeria pukeutuivat. Vinski suukotti paremman puoliskonsa ja Valeria kiipesi Turbon moottoripyörän sivuvaunuun, joka oli pehmustettu erilaisilla lämpimillä vilteillä.
”Nähdään jossain vaiheessa,” Vinski huikkasi Annille. Hiirinainen heilautti kättään miehille.
 
Miesten poistuttua Anni iski sidostarvikkeet käsistään. Nainen oli vihainen ja turhautunut. Naishiiri asteli Minnin luokse päättäväisenä. Minni ei onneksi kykenisi tekemään mitään hänelle vuoteesta käsin.
”Tiedän, että kuulet minut joten voit avata silmäsi!” Anni ärähti hiirinaiselle. Hetken Minni vain hengitteli rauhallisesti.
”Aika vittumaista suorastaan, että esität kuulematonta ja ymmärtämätöntä vihannesta… ymmärrän, että onnettomuus otti itsetuntosi päälle, mutta ei sinun sitä meihin tarvitse purkaa!” Anni jatkoi ja osoitti katseensa jälleen Minniin. Musta hiuksinen hiirinainen avasi tuiman katseensa. Hän nosti katseensa Annin pettyneisiin kasvoihin.
”Tiesin sen… et ole ymmärtämätön,” Annin silmille nousi kyyneleet. Siniset silmät olivat nopeasti kostuneet.
”Oletko oikeasti puhumaton? Anna jokin merkki…” Anni nojasi sängynlaitaa vasten. Minni huokaisi syvään.
”En ole puhumaton… enkä ymmärtämätön… Olen kuullut kaikki siitä saakka, kun heräsin teholta,” Minni vastasi käheästi ja sai Annin hämmentyneen katseen itseensä. Nyt hiirinainen epäili kuulleensa väärin. Minni katsoi tuimasti Annia.
”Sitä en tiedä mistä sinä sait sen tietää,” Minni jatkoi. Anni pyöritteli hetken niskojaan.
”Olet paras ystäväni… ymmärrän sen, että lääkkeiden vuoksi olet varmasti väsynyt ja valveillaoloaikasi on rajallista. Mutta kannattaa ensi kerralla ihailla omaa miestään salakavalammin,” Anni virnuili naiselle. Minninkin suulle nousi pieni hymy. Kuitenkin hymy laski todella nopeasti.
”Turbo oli niin onnellisen näköinen… hänestä tulee hyvä isä vielä jollekin jonakin päivänä.”
”Minni… Turbosta tulee… teidän lapsillenne,” Anni rohkaisi varovaisesti ystäväänsä.
”Miten? Olen sängyn vanki? Kenties ehkä loppuelämäni ajan…”
”Ei se tarkoita, ettettekö voisi perhettä perustaa,” Anni jatkoi ja istui tuolille hiirinaisen viereen. Minni huokaisi vain vastaukseksi. Hän halusi unohtaa koko keskustelun Annin kanssa.
”Mutta sanoitko, että kuulit lääkärit ja hoitajat jo, kun heräsit?” Anni ihmetteli.
”Kyllä… heillekin olin vain taakka… Ihan kuin teillekin.”
”Miten niin? Emme ole koskaan sanonut, että olisit meille taakka!”
”Jos en olisi… niin miksi sitten kävitte niin voimakkaan keskustelun armadan lääkäreiden kanssa?” Minni kysyi ja vilkaisi Annia.
”En tarkoittanut sitä sillä. Tuollaisen onnettomuuden jälkeen vain tarvitsee osaavaa sairaanhoitoa… olimme huolissamme selviäisitkö täällä?” Anni selitti.
”Ihan sama se enää on… ei elämäni tästä parane,” Minni painoi päänsä tyynyynsä.
”No ei se rakas siitä enää huononekaan… Nyt hoidamme haavasi ja sitten illasta kerromme Turbolle, että olet oikeasti läsnä kanssamme…” Anni heilautti käsiään ja oli hakemassa tarvikkeitaan. Minnin puristava ote kuitenkin Annin ranteessa sai hänet pelästymään. Miten naisessa oli tuollaiset voimat, vaikka tämä makasi sängyssään? 
”Minni?”
”Mää pyydän… se on iso asia, mutta mää pyydän… älä kerro Turbolle!” naishiiri anoi ja sai Annin katseen laajenemaan…

Edelleen sanon että tämä on kuin sairaalasarjasta