Pakolainen K15

Tittle: Pakolainen  
Author: Prätkisfan2
Genre: Draama, seksuaalista kanssakäymistä, action/seikkailu, angst. romance, deathfic.
Pairing: Turbo/Minni, Turbo/Oc, Oc/Oc
Rating: K15
Disclaimer: En omista prätkähiiriä, enkä saa ficistä minkäänlaista rahaa. Ainoat hahmot jotka minulle kuuluvat ovat omat OC.hahmoni
Summery: Nuori hiiripoika karkaa kotoaan, täyttääkseen omat velvollisuutensa auttaa kansaansa pahimman sodan keskellä. Toisinaan hän haluaa välttää velvollisuutensa nousta kruununperijä järjestyksessä seuraavaksi kuninkaaksi. Miten käy varjellun salaisuuden, kun vuosien saatossa karaistuneen vapaustaistelijan tulee käydä kamppailu perhettään, rakastettuaan ja hänelle kaikesta normeista muodostuneita asioita vastaan ennen oman aikakautensa alkamista kuninkaana…
Warning: Tappelua, riitaisa ero, sotimista, verta, jne. Yhden hahmon kuolema.  

A/N: Täysin erilainen prätkähiiritarinani, jonka jälleen yön pikkutunneilla tuli miettineeksi ja alustavasti kirjoitettuna puhelimen muistioon. Mutta tämän se saa, kun kuluttaa lomansa Marie Antoinette elokuvan ja sarjan Lady Oscarin katsomiseen. Toivottavasti kelpaa! Iloisia lukuhetkia…


”Voi nuori herra odottakaa!” kuului marmoriselta käytävältä. Nopeat juoksuaskeleet kantautuivat hiljaisilla käytävillä, kun nuori hiiripoika vaihtoi nopeasti käytävältä toiselle. Jokainen vastaantulija tervehti nuorukaista pienesti kumartaen ja osoittaen kunnioitusta tätä kohtaan. Pojan huulilla oli leveä hymy, kun sai kannoiltaan karistetuksi vanhimman hovineidon. Kuitenkin kädessä tuntuva paine ja kipu, sai hänet pysähtymään. Hän katsoi vetäjäänsä kohden. Pitkään violettiin mekkoon pukeutunut häntä muutaman vuoden vanhempi hiirityttö katsoi poikaa tuimasti. Tyttö oli kaunis karamellin vaalea, hiukset olivat kuin hyvinvoiva vehnäpellon väriset. Mekko oli kirjailtu osittain valkoisella pitsillä ja strasseilla. Etummaiset hiussuortuvat oltiin nostettu takaraivolle ja kiinnitetty timanttisella hiussoljella. Tytön päätä koristi kultainen, kirkkailla jalokivillä koristettu tiara. Tyttö oli tuon hiiripojan isosisko, iältään tuolloin 16-vuotias.

Tyttö, joka kunnioitti vanhempiensa jokseenkin vanhoillisia sääntöjä ja normeja hirveän tarkasti, ei voinut sietää sitä, että hänen pikkuveljensä, joka kruununperijä järjestyksessä olisi seuraava rellestäisi pitkin kuninkaallisia käytäviä.
”Tuo sattui…” poika tivasi ja hieroi kipeää olkapäätään. Tyttö mulkaisi veljeään alentavasti ja asetti kätensä eteensä.
”Vanhempamme kutsuvat…” tyttö vastasi lähes ilmeettömästi ja lähti kohti alakertaa. Poika potkaisi käytävän mattoa vihoissaan, mutta lähti kuitenkin seuraamaan isosiskoaan, kohti korkeimpaa juhlasalia. Juhlasalin lattia oli täsmälleen samaa valkomarmorillista lattiaa. Seinien vierustaa koristi suuret valkeat pylväät. Seinät oltiin maalattu kultaisiksi ja arvotauluja oli nostettu koristamaan seiniä. Katossa keskellä roikkui valtava kattokruunu, jota ympäröi neljä pienempää kattokruunua täyttäen huoneen lämpimällä valolla. Pienellä tasanteella aivan salin perällä oli neljä valtaistuinta. Poika huokaisi syvään. Kaksi keskimmäistä kuuluivat pojan vanhemmille.

”Teidän korkeutenne… lapsenne,” hovimestari ilmoitti ja kumarsi hallitsija parille kunnioittavasti. Kaksi hiiriaikuista valtaistuimien edestä katsoi lempeästi hymyillen kaksikkoaan. Tyttö osoitti kunnioitustaan vanhemmilleen pienesti niiaamalla.
”Anteeksi, että olemme myöhässä…” tyttö henkäisi ja katsoi isäänsä. Mies oli pitkä kullanruskea hiirimies, jonka tummat hiukset olivat aseteltu päälaelle siististi. Mies oli pukeutunut puna-valkoiseen sotilasuniformuunsa. Suorat mustat housut koristivat miehen jalkoja. Poikittain miehen rinnan yli meni musta-valkoinen nauha, jonka alaosassa roikkui kiinnitetty kello. Kellon mies oli pudottanut takissa olevaan taskuun. Miehen kruunu oli nostettu lasikuvun alle lähelle valtaistuintaan. Miehen vieressä seisoi viinipunaiseen mekkoon puettu hiirinainen. Nainen oli kietonut kätensä miehen käsipuoleen. Naisen lempeä hymy sai myös nuoren hiiripojan hymyilemään. Hiirinainen oli samanvärinen, kuin pojan isosisko. Karamellin vaalean hiirinaisen tummat hiukset olivat nutturalla takaraivolla. Naisen päätä koristi saman tyylinen jalokivillä koristeltu tiara. Myös naisen kruunu oli nostettu samanlaiseen lasikuvun alle, kuin miehensä. Poika katsoi isäänsä, joka näytti mietteliäältä. Poika oli avaamassa suunsa, mutta isosiskonsa ehti ensin…
”Oletko kunnossa isä?”

Poika katsoi siskoaan. Tytöllä oli täysin sama huoli isästään, kuin pojalla.
”Lapset… minulla on teille suuria uutisia,” mies henkäisi ja istui tasanteen portaalle. Kaksikko katsahti toisiaan ja astui isänsä viereen. Tyttö jopa malttoi istua isänsä viereen. Mies piti poikaa tiukassa otteessaan, joka odotti isänsä lausetta jännityksellä.
”Meidän on lähdettävä… koko perheen,” mies tuumasi ja sai kaikkien katseet kattoon, kun suuri huumaava räjähdys sai kattokruunut katossa helisemään. Tyttö näytti pelokkaalle.
”Minne menisimme?” tyttö kysyi.
”Jupiterin Allargoonisien kuningas on tarjonnut meille turvapaikkaa…” kuningas selitti isällisesti. Allargoosit olivat jättimäisiä hevosia muistuttavia olentoja. Niiden siluetillinen ulkomuoto näytti ohimennen hevoselta. Kuitenkin niiden iho oli alligaattorien tapaan isojen kirjavien suomujen peitossa. Turpa oli aavistuksen lyhyempi, kuin normaalilla hevosella. Kasvojen piirre oli myös tylpempi ja sai silmät painumaan samalle kohdalle kasvoja, kuin marsilaishiirienkin. Muutenkin kasvot olivat ainoa kohta, jotka olivat suomuttomia.
”EI!” poika huudahti.
”Kultapieni meillä ei ole vaihtoehtoja. Olemme kuninkaallisia… meidän tehtävämme on hakea turvapaikkaa, jotta voimme sodan loputtua jatkaa valtakauttamme,” pojan äiti selitti ja laski hennot sormensa pojan olkapäille.
”Miksi emme auta kansaamme?” poika kysyi surkeana katsahtaen äitään.
”He tarvitsevat sitä…” hän jatkoi.
”Koska meillä on määrätty tehtävä ja me toimimme niiden määräysten mukaan…” pojan isä totesi vakavampana.
”EI!”
”Nuori prinssi… sinulla ei ole vaihtoehtoja… sinä muutat tämän perheen mukana turvapaikkaan!” mies ärähti ja nousi seisomaan. Jokseenkin isän ailahtelevat mielialat sai koko perheen pelkäämään. Kenties se johtui Marsin epävakaasta tilanteesta ja stressitekijöistä.

Mies huokaisi syvään ja katsoi tuimasti poikaansa.
”Niin kauan, kun sinä olet kruununperijäni, teet juuri niin kuin käsketään… ONKO SELVÄ!?”
”EI… HALUAN AUTTAA!”
”Olet vasta 13-vuotias… tajuatko, että olet ihan pentu,” hänen sisarensa henkäisi ja nousi kanssa seisomaan. Tytön äiti toppuutteli tytärtään.
”Kulta. Uskon, että haluat auttaa, mutta sinun on muistettava velvollisuutesi myös,” nainen hieroi pojan olkapäitä. Poika painoi katseensa maahan.
”Ja kuninkaan perillinen ei taistele Marsin pinnalla käytävässä taistelussa…” pojan isä tarkensi.
”Hyvä on…” poika luimisteli ja sai isänsä huokaamaan syvään.
”Mennään kultaseni… meillä on vielä paljon tehtävää ennen muuttamista,” mies totesi ja tarjosi käsipuoltaan vaimolleen. Nainen tervehti lapsensa ja poistui paikalta. Poika katsoi alakuloisena vanhempiensa perään ja tunsi pientä kipua ohimollaan. Hänen sisarensa oli iskenyt hänelle luunapin ja sai pojan hieromaan otsaansa.
”Hieno homma napero! Melkein sait isän pois tolaltaan tuollaisen tempun takia,” tyttö murahti ja suoristi itsensä.
”Entisaikojenkin hallitsijat ovat puolustaneet kansaansa auttamalla heitä. En ymmärrä miksi meidän kohdalla on toisin,” poika vastasi. Nuorukainen oli hyvin kirjaviisas. Piti kuninkaallisista oppiaineista. Varsinkin historiasta ja maantiedosta. Poika tykkäsi tutkia myös erilaisia maaperiä.
”Sen takia nimi on entisaikainen… sitä ei ole enää ja uudet säännöt johdattavat meitä toimimaan tietyllä tavalla…” sisko ärhenteli pikkuveljelleen.
”Sinun tulee oppia erottamaan oma arvosi muista…” tyttö jatkoi.
”Mutta muiden elämä on ihan yhtä arvokasta!” poika totesi.
”Niin se on… mutta emme voi muutakaan… joten lakkaa aiheuttamasta isälle enää enempää päänvaivaa ja käyttäydy ikäisesi mukaan,” tyttö totesi ja poistui salista.

Illan suussa poika norkoili parvekkeensa reunalla ja painoi päätään käsiään vasten saaden kasvot ruttuuntumaan. Parvekkeelta aukeni näkymä vain linnan takapihalle. Pahempi näkymä olisi sen toisella puolella. Lähempänä hänen vanhempiensa makuuhuonetta. Välillä poika oli salatutkimusmatkoillaan nähnyt, kuinka isänsä katsoi horisonttiin, saattoi polttaa tarjoiltuna savukkeensa ja huokaisten syvään. Marsin sota oli alkanut muutama vuosi sitten. Nuo etäisesti kalaa muistuttavat hirviöt olivat vallanneet Marsia pala, palalta. Pojalla oli paha aavistus siitä, että hänen isänsä oli tavannut nuo kalat ja suojelisi sen vuoksi perhettään voimakkaasti. Nuorukainen huokaisi syvään ja haroi yleensä siististi olevat kullanruskeat hiuksensa pystyyn. Pyörtyväinen laskeutui pojan kuonon päälle ja sai tämän puhaltelemaan sitä aikansa kuluksi.
”Nuori herra… kylpynne on valmiina,” hovineito kumarsi kunnioittavasti parvekkeen oven suusta.
”Minä tulen kohta…” poika huokaisi.
”Isänne on hyvin tarkka lähtöajastanne yöaikaan… teidän on tultava nyt,” hovineito selitti ja sai pojan tuhahtamaan. Poika juoksi sisään huoneeseensa ja riisui rivakasti. Hovimestari otti pojan likaiset vaatteet vastaan. Poika hyppäsi lämpimään veteen peitoten itsenä vaahtoon. Hovimiehet auttoivat pojan kylvetyksessä, kun taasen hovineidot laittoivat nuoren prinssin sängyn valmiiksi. Nuorukaisen olisi hyvä nukkua ennen, kuin he lähtisivät kohti Jupiteria.

Yön suussa kuningas otti vastaansa armeijan armadan. Hän tervehti kenraalia ja ohjasi hovimiesten kantamaan heidän tavaransa suurimman aluksen sisään.
”Hakekaa perheeni,” kuningas komensi hovineitoja, jotka kumarsivat pienesti hallitsijalle. Kuningatar saapui kuninkaansa viereen, joka lohduttavasti hieroi vaimonsa kämmentä. Kuningatar katsoi huokaisten kuninkaallista linnaa. Jostain kauempaa kantautui räjähdys.
”Meidän on mentävä nyt,” kuningas totesi ja sai kyyneleen vierähtämään naisen poskelle. Nainen nyökkäsi hyväksyvästi. Kuningas suukotti vaimonsa otsaa ja ohjasi kenraalia saattamaan armaansa aluksen sisälle. Prinsessa saapui myös ja halasi nopeasti isäänsä. Tytön katse oli pelokas ja hän tärisi.
”Kaikki järjestyy paremmaksi vielä… mää lupaan,” mies vastasi lempeästi ja hieraisi peukalollaan tytön poskea.
”Kyllä minä sinuun luotan…” tyttö lähes kuiskasi, kun sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun. Kuningas hymyili esikoiselleen ja antoi sotilaiden ohjata tytön alukseen. Kuningas katseli ympärilleen ja linnan suuntaan. Hänen nuorimmaistaan ei näkynyt missään.
”Missä poikani on?” mies kysyi hovin jäseniltä.
”Häntä ollaan hakemassa para-aikaa ylhäisyys,” hovimestari vastasi. Kuningas hieroi hermostuneena käsiään yhteen.

Samaan aikaan poika heitti kaikki kuninkaalliset vaatteensa menemään. Hänellä oli ainoastaan läpikuultava kauluspaita ja mustat housut. Hieman evästä hän oli pakannut pieneen liinaan. Poika kaivoi muurin reunaa, jossa tiesi pienen salakäytävän olevan. Poika katsoi taakseen kuullessaan kutsuhuutoja ja siirsi kivenmurikan takaisin paikoilleen. Hovineito juoksi kuninkaan luokse. Hänen kasvoiltaan pystyi jo näkemään mitä hänen asiansa koski.
”Teidän korkeutenne… poikanne on kadonnut,” hovineito totesi hengästyneenä.
”Miten niin kadonnut?” kuningas kysyi pelokkaana ja hämmennyksen sekaisena.
”Hän ei ole huoneessaan… koko hovi etsii häntä KOKO AJAN!” hovineito huudahti kuninkaan perään, joka juoksi linnan sisälle. Hän pamautti poikansa huoneen ovet auki ja katsoi sängyllä olevaa pientä kruunua. Kuningas nosti kruunun käsiinsä ja katsoi huolestuneena ympärille. Mies juoksi parvekkeelle ja näki ainoastaan hovin pudistelevat päät, merkkinä siitä ettei poika ollut saapunut. Mies juoksi hänen ja puolisonsa makuuhuoneeseen ja sieltä suoraan parvekkeelle. Parveke aukaisi karun silmän kantautumattoman aavikon eikä pienestä pojastaan merkkiäkään.
”Ei… ei… ei!” mies tivasi ja romahti parvekkeelle. Pieni kruunu kilahteli pudottuaan miehen käsistä. Mies, joka ei voinut menettämisen tuskissaan kuin itkeä ja päästää suustaan pitkän riipaisevan karjaisun, joka kaikui pitkälle aavikolle. Karjaisu kiinnitti isompien kivien lomassa piilottelevan hiiripojan huomion.
”Anteeksi isä…” poika kuiskasi ja jatkoi matkaansa aavikon halki kohti tuntematonta…

Vuosien saatossa Mars oli entisestä näystään ja loistostaan pelkkä kuiva hiekkapallo. Hiiret sotivat ympäri planeettaa plutolaisvihollista vastaan. Entiset planeetan kuninkaalliset olivat yksi vuorollaan paennut perheineen planeetalta. Taistelussa olevat hiiret syyttivät hallitusta ja ihmettelivät kuninkaallisten toimia olla auttamatta heitä sen enempää. Ampumiset, räjähdykset ja aluksista kantautuvat suhahdukset ja humahdukset täyttivät hiirimiehen mielen. Mies heitteli päätään vuoroin ja toisin tyynyn päällä ja sai tämän havahtumaan, kun todellisuudelta tuntuva uni olikin totta. Mies ampaisi pystyyn ja katsoi ulos, josta kirkas aurinko paistoi miehen silmiin sokaisten tämän kokonaan. Mies hamusi yöpöytänsä päällistä ja sai käsiinsä silmälasinsa. Hän asetti ne kasvoilleen ja hieroi poskiaan. Mies siirtyi pienen peilin eteen. Siisti käsillään turkkinsa. Hyvin treenattu vartalo erottui karvan seasta, joka oli joutunut oppimaan uudelleen kasvun, kolmikon saapuessa Maapallolle nelisen vuotta sitten. Maapallon ilmasto oli hyvin erilainen Marsiin verrattuna ja mies muisti ensimmäisen talvensa planeetalla. Hän oli ensimmäistä kertaa umpijäässä eikä turkin olematon ohut karva pitänyt yhtään lämpöä. Mies saattoi kuitenkin kevään aikana huomata turkkinsa ohenevan entisestään ja seuraavana talvena olevan huomattavasti paksumpi, kuin ensimmäisenä talvena. Mies kuitenkin huolehti turkistaan ja vartalostaan. Mies nosti pienen tuolin päältä mustan nahkaliivinsä. Kiinni panosvyön reiteensä. Hän asteli huoneestaan ulos. Ympärillään hän ei nähnyt ketään ja mies suuntasi itsensä ulkosalle. Pienessä retkituolissa ristiasennossa ja käteensä nojaava nainen näytti tylsistyneeltä. Hänen punaruskeat hiuksensa oli valahtanut poskien viereen ja ei kiinnittänyt huomiota askeleisiin vieressään.
”Mitä nuo tekevät?” Turbo kysyi ja sai naisen hymyilemään. Turbo laskeutui polvensa varaan naisen viereen ja odotti tämän vastausta. Ilmeisemmin räjähdyksen aiheuttajana oli toiminut hänen veikkansa.
”Hyvä kysymys… tärisyttävät katuja!” Santtu naurahti ja sai miehen istumaan katukivetykselle.

Turbo painoi kätensä koholla oleviensa polviensa päälle ja katsoi veikkojensa touhuja. Kaksikko ajoi toisiaan kohden ja väisteli omia tulituksiaan. Miehen suulle nousi lempeä hymy. Hän sai aikoinaan tutustua tuohon räjähtävään kaksikkoon. Miehiin joita sai myöhemmin veljikseen kutsua. Santtu käänsi viimein katsettaan tuohon kullanruskeaan mieheen. Hänen viime aikainen käytös oli pistänyt naisen huomioon. Hän oli hiljaisempi, viihtyi pitkälti yksinään katsellen kauaksi horisonttiin ja kädessään usein piti jotain arvokasta. Mietintä hetkensä jälkeen miehellä oli tapana suukottaa tuota kallisarvoista esinettään ja laittoi sen aina samaan panosvyössä olevaan irralliseen reisitaskuun. Santtu oli ajatellut sen kuuluvan miehen rakastetulle, joka Marsissa miestä odottaisi.
”Onko kaikki hyvin?” nainen rohkeni kysyä ja sai miehen sivusilmällä vilkaisemaan naisen suuntaan.
”On toki… Leipäjuusto vain mietityttää…”
”Minkä vuoksi?”
”Minulla on tunne, että hänen loppunsa on lähettyvillä,” mies huokaisi ja nousi seisomaan. Santtu katsahti ystäväänsä huolestuneena. Turbo vilkaisi Santtua ja hymyili pienesti. Santtu katsoi miehen perään, joka poistui takaisin sisälle. Kuitenkin kauempaa kantautuva räjähdys sai miehen kaasuttamaan tallista mustalla Harley Davidson moottoripyörällään. Miehen veikat lähtivät automaattisesti tämän perään.

Santtu huokaisi syvään. Hän tiesi hyvästien noiden kolmen humanoidi hiirien kanssa olevan edessäpäin. Kuitenkin vielä tämän illan nainen sai viettää tuon kolmikon kanssa aikaansa. Leipäjuusto ei ollut hiirille edes näyttänyt naamaansa, mutta hiiret olivat kuitenkin onnistuneet vesittämään limakalan suunnitelmat. Vinski, Moto ja Santtu skoolasivat kotikalja tölkeillä tallin ulkopuolella. Nainen vilkaisi katon suuntaan ja näki ilmanvaihtoputkeen nojaavan mieshiiren jälleen omiin ajatuksiinsa solmittuna. Mies puristi kädessään olevaa esinettä. Miehen ilme oli vaikeasti tulkittavissa. Nainen ei tiennyt oliko mies ikävissään, huolissaan, oliko kenties sekaisin kaipuusta. Mies oli lähes ilmeetön.
”Tiedättekö te mitä Turbo katselee tai miettii?” nainen kysyi ja sai kaksikon katsahtamaan veikkaansa.
”Kukaan ei tiedä…” Moto huokaisi päätään pudistellen.
”Se on tehnyt tuota jo Marsista saakka… tai aina kun kerkesi…” Vinski tarkensi.
”Eli kyse ei ole Minnistä?” Santtu murehti.
”Kenties täällä se voi viitata Minniinkin… mutta, kun hän Marsissa oli noin ajatuksissaan edes varmaan Minni ei tiennyt mitä hänen päässään kulki,” Moto totesi.
”Outoa… onkohan hänellä jokin salaisuus?” Santtu pohti pää hiukan kallellaan.
”Eikö meillä jokaisella ole luurankoja kaapissamme?” Vinski kysyi vitsaillen ja sai kaksikon nappaamaan tämän pienen painiin.

Turbo oli lopettanut ajatuksensa ja suukotti pienesti esinettä kädessään. Mies laski esineen taskuunsa ja katsoi alempana olevaa painia. Turbo naurahti pienesti ja laskeutui kolmikon seuraan.
”No joko ajatukset sai vaihdettua?” Vinski pilkkasi ja sai Moton kamppaamaan tämän jalkoihinsa.
”Mitä?” Turbo naurahti ja nappasi kotikaljatölkin mukaansa.
”Mietittiin vain mitä oikein pohdit yksinäsi,” Santtu totesi varovaisesti. Turbo veti ilmeensä vakavaksi.
”Muutama asia vain mietityttää, johon haluan oman rauhan,” mies vastasi ympäripyöreästi ja sai kolmikon katsomaan toisiaan.
”Liittyykö ne Minniin tai Marsiin?” Vinski kysyi tuskaisena ja nousi seisomaan.
”Sekä, että…” Turbo vastasi alakuloisena. Santtu lohdutti kevyesti miestä silittämällä tämän olkapäätä.
”Eiköhän me pian päästä täältä kotiin,” Moto vastasi. Turbo nyökytteli kevyesti ja hymyili lempeästi ystävilleen.

Seuraavat viikot olivat riipaisevia. Leipäjuusto oli laittanut kunnolla haisemaan saaden jätkät yksitellen loukkaantumaan. Onneksi kyseessä oli pieniä viiltohaavoja tai luodin reikää olkapäässä, joka oli helposti paikattavissa. Turbosta tuntui, että kaikki mitä he yrittivät, sai Leipäjuusto käännytettyä toisella tavalla heitä vastaan. Miehen hermoja kiristi, mutta porukan niin sanottuna johtajana hänen oli keksittävä keino, jolla plutolainen ei pääsisi heidän ihonsa alle. Turbo huokaili syvään stadionin katolla ja katseli horisontissa näkyvää plutolaisrakennelmaa. Hän oli kaivamassa reisitaskuaan, mutta kuuli stadionin katto-oven kolahtavan takanaan. Santtu hieroi kevyesti miehen olkapäitä. Tuo samaisen kosketuksen hän oli tuntenut viimeksi Minniltä ja sitä aikaisemmin muistoissaan olevalta henkilöltä.
”Kyllä te saatte vielä Leipäjuuston murrettua,” nainen kannusti.
”Paitsi, että Vinski loukkaantui tällä kertaa hänen limaisissa kynsissään,” mies murahti ja hieroi silmiään.
”Jokainen teistä on enemmän tai vähemmän loukkaantunut sen limakalan kanssa… jos loppu on kerran lähellä niin miksi ette pyydä Marsista apua?” Santtu mietti.
”Marsilla ei ole aikaa auttaa meitä täällä, kyyti ehkä juuri ja juuri voi onnistua… sitä paitsi me hoidamme tämän kyllä,” mies vastasi vihoissaan. Toisaalta vihan liekit mies pyrki pitämään sisällään. Santtu ei ollut syyllinen siihen, että plutolainen ilman heitä olisi tuhonnut Maapalloa siinä missä Marsiakin.
”Leipäjuusto pitäisi saada jotenkin omaan ansaansa,” Santtu henkäisi ja istui miehen viereen. Turbo kurtisti hieman kulmiaan ja nosti mietteliäänä katseensa plutolaisen torniin. Mies nousi seisomaan pitäen katseensa tornissa. Santtu katsoi hämmentyneenä vuorollaan ystäväänsä ja Leipäjuuston tornia. Mies huokaisi vihaansa ulos kehostaan ja sai naisen nousemaan miehen rinnalle. Turbo katsahti naista nopeasti.
”Ole valmiina Santtu neiti… tästä ei tule kaunista,” Turbo murahti ja sai naisen nyökkäämään.

Vinski oli levännyt jalkansa vuoksi kolme päivää ja oli enemmän intoa täynnä, kun sai kuulla veljensä pintapuolisen suunnitelman. Mies oli ottanut yhteyden Marsiin ja anoi kyytiä valmiiksi. Mies oli onnistunut tämänkin tiedon pitämään itsellään. Mitä vähemmän ulkopuoliset tiesivät miehen suunnitelmista sitä paremmin. Moton ja Vinskin tuli tietää ainoastaan kuinka paljon heillä oli räjäyteltävää ja tuhottavaa. Turbo huolehtisi Leipäjuustosta.
”Kaikki valmiina Turbo!” Moto raportoi ja sai miehen nyökkäämään.
”Hyvä… tämä sota saa päättyä tähän,” Turbo murahti vihaisena.
”Päättyykö tämä hyvin, huonosti vai hyvin huonosti?” Moto kysyi veikaltaan.
”Tämä päättyy meidän voitoksi hyvin… olkaa varovaisia Vinskin kanssa, kun saatte hanttapulit ja sen rasvaisen rasvapallon kintereillenne… en halua että enää kukaan meistä loukkaantuu sen limapallon kynsissä…” Turbo vastasi ja valmisteli moottoripyöränsä valmiiksi. Vinski saapui kanssa kaksikon luokse.
”Muistakaa teillä on 5 minuuttia aikaa päästä tollo jengistä eroon… minä hoidan Leipäjuuston ja proffan. Santtu teki ultra ääni räjähteen ja se pystyy tekemään täyden tuhon lihapunkeron tornille. Yksikin elävä olento tornin sisällä oleva räjähtää tohjoksi sen mukana… ja Leipäjuusto on arvokas vanki Marsin hallitukselle…” Turbo selitti ja näytti pientä kapselia kädessään. Kaksikko nielaisi voimakkaasti. Välillä heitä pelotti tuon kullanruskean hiiren älykkyys ja viekkaus. Turbo peittosi kapselin käteensä.
”Mennään!” mies komensi ja kolmikko hyppäsi moottoripyöriensä kyytiin.
”Ja ei, kun HANAT!”
”AUKI!” jätkät huusivat yhteen ääneen.

Kaikki sujui niin, kuin Turbo suunnitteli. Rasvanahka kätyreineen ajoivat miehiä kohden ivallisesti nauraen.
”Vinski ja Moto tulittakaa!” mies komensi ja jarrutti oman moottoripyöränsä voimaa niin, että kaksikko pääsi Turbon ohitse. Moto latasi käsi kanuunansa valmiiksi ja tähtäsi kohti hanttapuleja. Vinski raapaisi panosvyöstään panoksen ja sulatti sillä jo yhden hanttapulin aseen. Mies potkaisi myös hanttapulin ratista saaden tämän poikkoroimaan kadulta puolelta toiselle. Miehen pelokas huuto sai Vinskin naurahtamaan. Perässä tullut Turbo katsoi, että miesten autot hajosivat viimeistä mutteria myöden. Moto nappasi Rasvanahan henkseleistään mukaansa. Miehen takapuoli kimpoili maassa hiiren otteessa. Muutama asfaltti palovamma sai miehen huutamaan kivusta.
”IRTI MINUSTA SENKIN LIKAINEN HAMSTERI!” Rasvanahka huusi.
”Kuten pyydät!” Moto naurahti ja laski irti Rasvanahasta niin, että tämä kolisteli läheiset roska-astiat kumoon. Turbo kurvasi sillä välin Leipäjuuston toimistoon. Taivaalta kuuluva humina sai miehen käynnistämään kellonsa. Vinski ja Motokin katsahtivat ajokkejaan kun punaisena hehkuvat numerot alkoivat laskea alaspäin. Myös heidän korviinsa kantautui jostain humina.
”Mikä tuo on?” Vinski huudahti Motolle.
”Hyvä kysymys!” mies vastasi.

Turbo ampaisi ensimmäisenä professorin laboratorioon, jossa pieni silmälasipäinen kyyryselkäinen mies touhusi. Professori pelästyi yllätysvierastaan ja sai aikaan tulimeren. Turbo piiloutui läheisen pöydän taakse ja posautti professorin yläpuolella olevan tykin pieneksi kappaleiksi. Professori katsoi maassa olevaa metallikappaletta ja heitti sillä varomatonta mieshiirtä. Turbo ärähti kivusta ja piti rintalastaansa. Hänen turkkinsa värjäytyi punaiseen vereen. Professori heitti uuden kappaleen miestä kohden ja tämä väisti moottoripyöränsä lomaan. Mies kaivoi laseraseensa ja tähtäsi professorin jalkaan. Pieni viiltohaava sai professorin tuskaisiin kipuihin ja kaatumaan maahan. Turbo käveli miehen luokse ja kiinnitti tämän raudoillaan työpöytään kiinni. Mies kaivoi taskustaan pienen tabletin ja nappasi professorista pienen kuvan.
”Te olette niin ärsyttäviä!” professori kihisi miehen jaloissa.
”No tunne on molemminpuolinen,” Turbo sanoi ja potkaisi miestä suoraan leukaan. Professori sylki verta suustaan. Turbo huokaisi ja jatkoi matkaansa. Mutantti tanssi miestä vastaan ja sai Turbon nostamaan tämän lonkerosta kasvojensa korkeudelle. Mies mulkaisi vihaisena Mutanttia, joka naureskeli anovasti.
”Kipua… pyydän kipua!”

Turbo huokaisi syvään ja heitti mutantin metalliseen kaappiin ja sulki sen lukon. Tästäkin mies otti kuvan pienellä tabletillaan ja lähetti sen eteenpäin. Seuraavaksi mieshiiri asteli suoraan Leipäjuuston toimistoon. Kala tuijotti vain ulos ikkunastaan, eikä pistänyt merkille ollenkaan hiiren saapumista toimistoonsa. Turbo vaihtoi laseraseensa patruunan ja tiputti suurieleisesti tyhjän patruunan lattialle.
”Onnittelut hiiret…” lihava plutolainen totesi.
”Sinun olisi parasta luovuttaa,” Turbo murahti ja asteli peremmälle huoneeseesi.
”Vain sinä olet imperiumistasi enää jäljellä,” mies jatkoi ja sai plutolaisen lipeäkalan kääntymään.
”Totta… voisin yhtä hyvin luovuttaa…”
”Mutta et ole tekemässä niin?” Turbo kohautti kulmaansa.
”Vaikka välillä olen saattanut vaikuttaa hieman… ”kröhöm” pelokkaalta, en ole koskaan lakannut miettimästä teidän päämenoksi muuta,” Leipäjuusto röhähti ja istui tuoliinsa.
”Luuletko lihava punkero ettemme ole huomanneet sitä?” Turbo naurahti ivallisesti.
”Ja luuletko etten tiedä kuka todellisuudessa olet?” plutolainen hymyili ivallisesti ja sai Turbon hämmentyneeksi.
”Mitä tarkoitat?” Turbo kysyi.
”Tiedät kyllä itsekin,” plutolainen totesi ja sai hiiren laskemaan pistoolinsa. Plutolainen nauroi ilkeästi ja painoi pöytänsä nappia. Turbo tippui lattiasta suoraan alaspäin.
”No on tämäkin kohtalo vaalia salaisuuteni loppuun saakka!” mies pohti ja sulki silmänsä.

Kuitenkin, kuin taikaiskusta miehen putoaminen loppui. Mies leijui paikoillaan ja näki noin 20cm päästä kasvoistaan kuilun lattian. Turbo kurtisti kulmiaan.
”Ompa outoa voimaa,” mies pohti. Hetken päästä humahdus täytti tornin äänellä ja Turbo iskeytyi lattialle. Rinnassa tuntuva haavaan teki kipeää. Mies pyyhki olemustaan ja katsoi kuilun reunalle. Epämääräiset tappelun äänet kantautuivat Leipäjuuston toimistosta. Turbo nosti kätensä lanteilleen ja odotti pelastajaansa. Pudotus oli useamman metrin syvä ja tasaista reunaa ei edes millään terävällä kiivetty ylöspäin.
”Miksi tässä lattiassa on reikä?” kuului kuilun päältä tuttu ääni. Turbo laski aseensa takaisin koteloonsa ja huokaili syvään.
”Ei mitään kiirettä,” mies huokaisi ja nojaili seinään. Miihkali kyykistyi kuilun reunalle ja katsoi virnuillen kullanruskeaa hiirtä.
”Komeet maisemat,” nuorukainen vitsaili.
”Kannattaa miettiä mitä sanoo,” Turbo ivalsi.
”Tietkö mikä tässä on parasta?” Miihkali naurahti.
”No kerro ihmeessä… eihän mulla ole kuin aikaa!” Turbo huudahti ja nojasi kuilun seinämään. Miihkali naureskeli ivallisesti ja sai myös vanhemman mieshiiren astumaan nuorukaisen viereen.
”Jos vain jätämme sinut sinne? Huomaisiko kukaan?” Rontti ivalsi ja sai miehen tuhahtamaan. Moottoripyörien ääni ovien takaa sai kaksikon väistämään.
”MIIHKALI!” Moto hihkaisi ja halasi lämpimästi siskonpoikaansa.

Vinski mulkaisi mentoriaan, joka osoitti sormellaan kohti kuilun pohjaa. Vinski ja Moto astelivat kuilun reunalle. Hymy levisi kummankin hiiren suupielille.
”Ei tarvitse sanoa mitään!” mies murahti katsomattakaan veikkojaan.
”Juu ei me oltais sanottukaan mitään… paitsi, että…” Vinski tirskui.
”Eikö sinun pitänyt hoitaa Leipäjuusto?” Moto jatkoi.
”En kommentoi…” mies tuhahti jo pienesti naureskellen.
”Leipäjuusto lihaskimppu armeijoineen odottaa jo aluksen häkissä,” Rontti osoitti peukalollaan ulos ikkunasta. Moto laukaisi moottoripyörästään köyden jolla veti veikkansa Leipäjuuston asentamasta ansasta ylös. Turbo pudisteli vaatteensa ja katsoi Leipäjuuston ikkunan kohdalla leijailevaa alusta. Koti kutsuisi. Hän näkisi Minnin ja kaikki muutkin ystävänsä. Kuitenkin rakastetulleen hänellä oli erityinen yllätys. Turbo kertoi Motolle ja Vinskille kutsuneensa kyydin Marsista apuun. Santulle hän oli väittänyt toista, mutta tiesi luottavansa aina kaksikkoon.
”Aika palata kotiin,” Turbo komensi hellästi ja sai kaksikon muistamaan Santun.
”Tästä tulee vaikeaa…” Vinski huokaisi.
”Niin tulee… mutta tiesimme, että tämä päivä myös koittaa,” Turbo vastasi ja sai kaksikon nyökkäämään.
”Rontti… Miihkali. Tulkaa Santun tallille. Nähdään siellä,” Turbo komensi ja vislasi pyöräänsä kutsuvasti. Kaksikko nyökkäsi ja kapusivat takaisin aluksen kyytiin. Humina moottorien pyöriessä täysillä sai jätkät hetkeksi irvistämään.
”Tulen joku päivä kuuroksi,” Moto ravisteli korvaansa.
”Aika mennä kertomaan jäähyväisistä…” Turbo huokaisi ja istui moottoripyöränsä kyytiin. Matkalla Turbon moottoripyörän taulussa piippasi ja ruudulla hohkasi nolla rivi. Heidän takaansa puhalsi suuri hiekkapilvi. Moto ja Vinski katsahtivat hämmentyneenä taakseen. Leipäjuuston torni oli enää tomukasa kaiken keskellä. Nyt he ymmärsivät veikkaansa varoitukset paremmin.

Jäähyväiset olivat juuri niin vaikeat, kuin jätkät olivat pelänneetkin. Santusta tuntui pahalta ja kyyneleet valahtivat naisen poskille. Hän oli vuosia valmistautunut näihin, mutta ei kuitenkaan osannut kuitenkaan ihan loppuun asti valmistautua. Nainen halasi jätkät tiukasti vuorollaan. Jokainen jätkistä pystyi pitämään kyyneleensä kurissa, mutta Santtu kyllä tunsi kuinka jätkienkin sisimmässä riipaisi.
”Tulisin mukaan… mutta en voi…” Santtu kuiskasi Vinskin korvaan.
”Sää olet aina tervetullut Marsiin asumaan, jos ikinä siltä tuntuu…” Vinski lohdutti ja nosti naisen leukaa kevyesti.
”Olenko aina?”
”Olet…” Vinski kuiskasi. Santtu katsoi talliaan haikeasti. Hänellä ei kieltämättä ollut mikään tai mitään mikä pitäisi hänet maassa. Hänen vanhempansa asuivat toisella puolella palloa ja sisaruksia naisella ei ollut.
”Onko mahdollista tulla sittenkin heti mukaan?” nainen kysyi ja sai valkean hiiren hämmentymään. Rontti nojasi lastausrampin viereiseen seinämään ja katsoi kaksikkoa tuimasti. Turbo heitti kassinsa aluksen sisään ja katsoi miestä.
”Mitä katsot?” Turbo kysyi.
”Vinski on ilmeisesti päästämässä Santun mukanaan Marsiin,” mies kommentoi. Turbo katsoi kaksikkoa. Ei hän ollut sanomaan voisiko ihmisnainen muuttaa Marsiin. Tai kenties olisi, jos hän olisi eri asemassa kuin nyt.
”On aika lähteä… tulkoon mukaan ne jotka tulevat…” Rontti komensi ja palasi aluksen sisään. Santtu hymyili lempeästi Vinskille ja auttoi tätä pakkaamaan naisen tavarat vielä mukaansa.

Viikot olivat kuluneet ja jätkät olivat yllättävän hyvin asettuneet Marsiin. Samoin Santtu. Uusi planeetta vaati uusien asioiden opettelua ja kulttuurin. Turbo oli monesti karannut Tulikiven kaupungissa olevaan asuntoon.
”Älää… et sää voi noin tehdä…” kikatus kantautui asunnosta. Minni ja Turbo lähes yhtä aikaa lysähtivät sängylle. Minni peittosi itsensä peitolla ja silitti miehen rintalastaa.
”Sää olet aikamoinen pakkaus,” Turbo henkäisi.
”No kiitos samoin…” Minni vastasi ja kääntyi kyljelleen, jotta sai kaivautua miehen kainaloon.
”Onko rintalastasi vielä kipeä,” nainen henkäisi ja siveli miehen rinnassa olevaa arpea.
”Ei onneksi. Tai sitten se katoaa sinun kosketuksessasi,” Turbo hempeili.
”Ai jaa…” nainen hieroi nenäänsä miehen nenää vasten ja laski kättään miehen kropan päällä alaspäin.
”WOU!” mies huudahti ja liikautti itseään pienesti. Minni naureskeli ja sai miehen painautumaan itsensä päälle.
”Mulla on muuten hyviä uutisia…” Minni vastasi ja nousi istumaan.
”Eikö se olisi voinut hetken odottaa?” Turbo huokaisi, kun nainen oli työntänyt hänet takaisin selälleen. Minni nappasi tyynynsä iski sillä miestä.
”Mitä ihmettä?” mies älähti naureskellen. Minni nousi miehen päälle istumaan, joka ampaisi pystyyn halaten naisten. Minni kaappasi miehen pään käsiensä väliin ja suuteli miestä pitkään. Minni katsoi suudelman päätteeksi miestä hellästi.

”Mää rakastan sua…” mies huokaisi naisen kuonoa vasten.
”Niin minäkin sinua,” Minni vastasi ja sai miehen vuorostaan painamaan pitkän suudelman naisen suulle.
”No kerro se asia,” mies muistutti ja halasi naista nopeasti tiukemmin. Minni naurahti pienesti.
”Mut on kutsuttu ihan erityiselle tehtävällä… Johonkin sellaiseen mikä voi nostaa mun uran ihan uusiin tuuliin,” Minni innostui ja istui takaisin miehen viereen. Turbo nojasi käsiinsä.
”Mää en tiennyt, että sää oot noin kiinnostunut armeijallisesta uran noususta,” mies pilkkasi ja sai Minnin kurtistamaan kulmiaan hymyillen.
”Et sittenkään taida tuntea minua niin hyvin, kuin luulin,” Minni tokaisi mukamas loukkaantuneena. Mies kaappasi naisen halaukseensa ja suuteli tätä saaden naisen kikattelemaan.
”Mikä se tehtävä on?” mies kysyi halaten naista takaa hellästi. Mies painoi päänsä naisen olkapäälle. Minni vilkaisi miestä ja suukotti tämän kuonon päätä.
”Sua kiinnostaa sittenkin?”
”Totta kai mua kiinnostaa… haluan tukea sua aina kaikessa,” mies henkäisi naisen korvaan.

”Mut on pyydetty Marsin armadan komentajaksi… Pääsen Jupiteriin hakemaan Marsin Tulikiven kuningasparin takaisin kotiin. Miehistökin on katsottu valmiiksi,” nainen innostui ja sai Turbon ilmeen vakavoitumaan. Mies nosti päänsä naisesta irti.
”Mutta eihän sota ole ohitse?” Turbo epäröi.
”Miten se tähän liittyy?” Minni ihmetteli.
”Jostain tulin joskus lukeneeksi, ettei kuninkaalliset palaisivat ennen sodan loppumista,” mies panikoi ja hengitti raskaammin.
”Minä teen vain mitä pyydetään… en ota kantaa enempää kuningasparin ja heidän lapsensa paluuseen,” nainen selitti ja nousi pukeakseen päällensä.
”Kuhan mietin,” Turbo kohautti harteitaan. Minni suuteli miehensä poskea lohduttavasti.
”Koska lähdet?” Turbo kysyi.
”Huomenna itse asiassa…” Minni vastasi hieroen niskaansa.
”Huomenna!” mies älähti. Hän ei tiennyt mitä olisi sanonut enempää. Juuri neljän vuoden reissultaan hän luuli saavansa viettää aikaa vain rakkaansa kanssa. Nyt tämä olisi lähdössä reissun päälle.
”Turbo rakas. En minä ole poissa, kuin muutaman viikon,” Minni lohdutti ja istui miehen syliin.
”Pitäisikö minun olla kaksi viikkoa ilman sinua?” mies vitsaili.
”Etköhän selviä,” Minni taputti miehen olkapäätä ja nousi seisomaan. Turbo hymyili pienesti Minnille. Kuitenkin hänen sisältään kalvasi kylmä tunne. Kuin muisto entisestä elämästä. Hän ei osannut pukea tunteitaan sanoiksi. Saati ettei mies voinut kertoa naiselle totuutta itsestään…

Näin äkkiseltään tää vaikuttaa oikeen ekstra siistiltä [You must be registered and logged in to see this image.] . Miks musta tuntuu et Turbo on se sodan alussa kadonnut prinssi

Turbo asteli Vapaustaistelijoiden tukikohdalla ajatuksissaan. Hän kiinnitti huomionsa pihassa seisovaan kirkkaan kiiltävään punaiseen alukseen, joka lähes tulkoon kimalsi auringonsäteiden paistaessa. Suuret kristallinmalliset ikkunat tuikkivat auringon alla. Sen rinnalla Marsin omat kolhuja täynnä olevat harmaa-violettiset alukset näyttivät kärpäsiltä tämän suuren armadan vieressä. Muut vapaustaistelijat ihastelivat alusta sen juuressa. Armadan sisältä asteli sen oma miehistö, joidenka mustat koko vartalo uniformut pistivät jokaisen näkökenttään. Sotilaat oltiin puettu mattapintaisiin kypäriin, joidenka puolikas auringolta suojaava musta visiiri peitti puolet kasvoista. Luotiliivi puristi tiukasti jokaisen sotilaan ympärillä. Lähes jokaisella sotilaalla oli rynnäkköase suojaamassa armadaa. Turbo puuskahti syvään.
”Hei mitä sää huokailet?” tuttu ääni hihkaisi hänen takaansa ja iski lapaluiden väliin voimakkaan iskun.
”Kuhan mietiskelen,” mies vastasi ilmeettömästi ja jatkoi edelleen armadan tuijottamista.
”Mietiskelet? Enemmän näytät pitkää naamaa,” Moto katsahti ystäväänsä lähellä hänen kasvojaan. Turbo työnsi miehen kevyesti kauemmaksi.
”JEA! Kelaa! Sun tyttöystäväsi pääsee johtamaan universumin hienointa sota-alusta ja sää näytät tuolta…” Vinski pilkkasi ja sai Turbon kylmäävän mulkaisun. Mies vetäytyi hieman veikastaan ja nosti kätensä antautumisen merkiksi pystyyn.

Turbo hellitti kasvojensa ilmettä hieman ja haroi huokaisten hiuksiaan.
”Kyllä minä Minnin puolesta olen onnellinen…” mies aloitti.
”Mutta?” Moto pyysi veikkaansa jatkamaan.
”Mutta luulin, että saamme hetken viettää enemmän aikaa yhdessä…” mies selitti loppuun.
”Eli sää olet mustasukkainen siitä, että Minni lähtee työmatkalle juuri, kun sinä saavuit takaisin Marsiin!” Vinski naureskeli ja istui läheiselle tuolille. Valkoinen marsilainen nosti rennon oloisesti jalkansa kulahtaneelle pöydälle.
”En ole mustasukkainen mistään peltiromusta!” mies ärhenteli ja istui kanssa veikkansa seuraan. Mies nojasi käsiinsä ja katsoi tuimasti alusta. Hento kosketus miehen olkapäällä sai tämän vain huokaisemaan.
”On ihan ok. jos on huolissaan rakkaastaan. Varsinkaan, kun ilmatila ei ole täysin puhdas,” Santtu lohdutti ja laskeutui miehen tasolle, pitäen edelleen lohduttavasti kättään tämän olkapäällä.
”Mmmmm…” mies ynähti ja nosti katseensa, kun vanhempi hiirimies kantoi kädessään siististi viikattua vaatekertaa ja kiiltäviä mustia korkeavartisia saappaita.
”Eikö Minni saa pitää omia vaatteitaan?” Vinski pohti ja laski jalkansa maahan.
”Minni tapaa kuningasparin… tuskin on etikettien mukaista tavata heidät sodan riepottelevissa vaatteissa,” Moto kommentoi, kun Rontti lähti johdattamaan hiirimiestä kohti Minnin toimistoa.
”Varsinkin, jos hänet on pyydetty armadan johtajaksi,” Turbo tarkensi.

Minni järjesteli huoneessaan tavaroita paikoilleen. Koputus oveen sai naisen työntämään paperipinon piirongin laatikkoon. Ovi avattiin ennen naisen lupaa.
”Tässä on kenraalin toimisto… ja tässä on meidän kenraalimme Minni,” Rontti esitteli huoneen ja naisen.
”Ilo tavata teidät kenraali,” vanhempi herrasmies totesi. Hän laski vaatepinon naisen pöydälle ja kätteli tämän lämpimästi.
”Kenraali Carbine Milanius… hauska tavata,” nainen esittäytyi virallisesti ja sai miehen hyväksyvästi nyökkäämään.
”Lucius Consales… kuninkaan virallinen viestintuoja,” mies esittäytyi. Napakka koputus sai kolmikon huomion ja yksi armadan sotilaista toi vielä pukuun olevat loput tarvikkeet.
”Luitko kenraali oppaan, jonka lähetin teille tiedoksi antona tälle reissulle?”
”Luin kyllä. Ja kaikki on hallinnassa,” Minni vastasi napakasti. Rontti hymyili ylpeänä siskontytölleen.
”Mainiota… käydään tarkemmat ohjeet läpi, kun armada nousee korkeuksiin. Nyt vaatetus asiaa. Pukeudut hänen korkeinta majesteettiaan sekä hänen kruunun kuningatartaan ja prinsessaa varten. Siksi uniformun tulee olla kuninkaallisen vaatturin tekemät ja hänen korkeutensa hyväksymät. Valkoiset housut, samettinen kauluspaita takin alle ja muista paita housuihin. Puna-valkoinen takki kuudella mustalla napilla. Kultaiset olkapääkoristeet. Valkoiset hanskat. Asevyölle pistooli ja tupeessa oleva miekka. Kenkinä tietysti hienointa nahkaa olevat mustavartiset saappaat,” Lucius luetteli ja sai Minnin hiukan kohottamaan kulmiaan.

Minni vilkaisi nopeasti Ronttia, joka hymyili viekkaasti naiselle.
”Miksi miekka? Ethän sinä ole ikinä miekkaillut?” Rontti epäili ja sai Minnin mulkaisemaan tätä.
”Mistä sinä tiedät mitä osaan?” Minni napautti takaisin ja sai enonsa hämmentyneeksi.
”Miekkaa ei tarvitse osata käyttää se on pikemminkin muodollisuus,” Lucius selitti.
”Nyt kenraali, jos sallitte niin pukeutuisitteko? Odotamme teitä ulkopuolella… lähettäkää, joku sanomaan jos jokin vaatteista ei istu niin, kuin pitäisi,” mies jatkoi.
”Puku pitäisi olla mittatilauksena tehty… eiköhän se silloin istu,” Minni vastasi ja sai Luciuksen hymyilemään.
”Odotamme ulkona teitä arvon kenraali,” mies kumarsi pienesti ja Rontti lähti johdattelemaan miestä ulkosalle. Minni huokaisi syvään ja katsoi vaatekertaa pöydällään.
”Ai niin… yksi juttu vielä kenraali,” Lucius palasi nopeasti takaisin huoneeseen. Mies kaivoi mustan smokkinsa sisätaskua. Mies otti kapean rasian käsiinsä ja ojensi sen naiselle.
”Tuskin koruja minulle annat?” Minni naurahti ja sai Luciuksenkin nauramaan.
”En suinkaan. Mutta sinulle kyllä varmasti yhtä arvokasta,” mies vastasi ja ojensi rasian naiselle. Minni tunsi hentoja sormiaan vasten sileän mahonkisen rasian. Nainen siveli sen pintaa kevyesti ja katsoi miestä. Lucius nyökkäsi hyväksyvästi naiselle ja poistui huoneesta.

Rontti ohjasi Luciuksen takaisin armadan luokse ja katsoi mentoroitaviaan kulmat rutussa. Mies katsahti nopeasti ympärilleen ja lähti kolmikon luokse.
”Mitä te murjotatte?” mies murjaisi ja sai ainakin Turbon kääntämään katseensa muualle.
”Turbo ei kestä sitä, että hänen rakas armaansa lähtee toiselle planeetalle,” Vinski tirskui ja risti kädet eteensä. Rontti nosti kulmaansa kysyvästi ja katsoi Turboa, joka ei edelleenkään luonut mieheen valtakunnan katsetta.
”Hä? Eihän tuossa ole logiikkaa? Olit itse neljä vuotta toisella planeetalla… Mitä erikoista tässä nyt on?” mies tenttasi ja sai Turbon entisestään huonommalle tuulelle. Mies oli tunnistanut Luciuksen etäämmältä muttei voinut salaisuutensa lomassa sitä muille kertoa.
”Tyttöystäväsi tarvitsee erityisesti sinun tukeasi tälle matkalle,” Rontti vastasi varovaisemmin.
”Tiedän sen… Ja aionkin tukea sitä naista, joka käänteessä,” Turbo tuhahti ja nousi seisomaan.
”No osoita se sitten… aloita vaikka siitä, että hymyilisit enemmän,” Rontti komensi ja poistui paikalta.
”Missä Minni on nyt?” Santtu huikkasi miehen perään ja nousi kanssa seisomaan.
”Vaihtamassa vaatteita… tulkaa tekin pian,” Rontti huikkasi edempää naiselle. Santtu katsoi nopeasti Turboa, joka piti etäisyyttä armadan alukseen ja kuninkaan väkeen. Moto ja Vinskikin nousivat seisomaan lähteäkseen kohti alusta.
”Tuletko?” kaksikko kysyi lähes saman aikaisesti. Turbo pyöräytti silmiään. Hän toivoi todella ettei Lucius tunnistaisi häntä. Siitä seuraisi haittaa niin hänelle, kuin miehen läheisellekin. Vapaustaistelijat tunkeilivat ja iskivät toisiaan kyynärpäillä. Turbo kurtisti kulmiaan. Hän nojasi betonisten ulkoportaiden kaiteiseen ja katsoi, kun jokainen sotilas pyrki päästä mahdollisimman lähelle.
”On teilläkin otsaa nuoriso! Riviin siitä!” Rontti karjui jossain väkijoukon seassa. Turbo pyöräytti päätään pieni iva huulillaan. Lucius katsahti prätkähiiri kolmikkoa. Turbo kohautti kulmaansa kysyvästi saaden Luciuksen pyöräyttämään päätään nopeasti ja jatkamaan matkaansa.
”Olipa outoa…” Vinski kommentoi ja sai Turbon hymähtämään.

Kannustavat hurraa huudot alkoivat ja sai jätkät hämmentymään. He käänsivät katseensa portaikkoon, joidenka puolessa välissä seisoi naishiiri Luciuksen tarjoamissa vaatteissa. Olemuksessaan erityylillä oli naisen hiukset. Ohjeiden mukaisesti nainen oli vetänyt kaikki hiuksensa takaraivolle olevalle nutturalle. Minni katsoi lempeä hymy kasvoillaan portaiden juuressa seisovaa mieskolmikkoa. Nainen puristi hellästi valkeita hanskoja toisessa kädessään ja laskeutui loput portaat jätkien seuraan. Naisen rinnuksissa kimmelsi neljä kullasta taottua tähteä. Minni hymyili lempeästi miehelle. Turbon suupielille nousi pieni hymy ja nappasi naisen kädet omiensa suojaan. Mies suukotti käsiä hellästi ja sai Minnin sydämen sulamaan eleestä.
”Ole varovainen. Matka Jupiteriin on vaarallinen,” mies henkäisi lähellä naisen kasvoja.
”Olen kyllä. Pidä talo pystyssä siihen saakka, kunnes palaan,” Minni naurahti ja sai Turbonkin hermot leppymään. Mies veti naisen tiukasti itseensä kiinni ja painoi otsansa tämän otsaa vasten.
”Mää odotan sua täällä,” mies kuiskasi ja otti vastaan Minniltä suudelman.
”No niin nuoripari…” Vinski toppuutteli ja sai kaksikon irtautumaan toisistaan. Santtu halasi lämpimästi ystävänsä.
”Turvallista matkaa.”
”Jea Minni-neiti. Nähdään parin viikon päästä,” Moto hieroi niskaansa vaikeana. Minni hymyili harmaalle jätille lempeästi. Vinski tervehti kenraalittaren vielä omalla tyylillään ja sai Minnin huitaisemaan tätä. Turbo tarrasi naisen kädestä hellästi ja saattoi tämän armadan suulle. Lucius katsoi ylpeästi hymyillen kenraalia.
”Arvoisat Vapaustaistelijat. Kun palaamme Tulikiven kuningaspari on mukanamme ja laskeudumme turvallisesti Marsin kamaralle. Ja luottoni on kova… sillä olen saanut rinnalleni tämän vahvan ja määrätietoisen kenraalin, joka johdattaa armadan äärimmäisyyksien halki,” Lucius puheli ja sai Minnin katsahtamaan jätkiä.
”Onnea matkaan,” Rontti toivotti ja sai Minnin pienesti kiittämään.
”Ole hyvä kenraali. Ota miehistösi haltuun!” Lucius anoi ja kumarsi kenraalittarelle pienesti.
”Sotilaat! Alukseen ja ottakaakin omat paikkanne… Armadan nousuun on 5 minuuttia. Jokaista muuta pyydän siirtymään kauemmaksi!” Minni huudahti ja sai vapaustaistelijat ja miehistön toimimaan. Ennen nousua suuren aluksen sisään Minni hymyili miehelleen lempeästi. Turbo lennätti pienen lentosuukon naiselle ja poistu takavasemmalle jätkien perään. Minni nousi aluksen sisään ja oli valmis lähtemään.

Minni astui ohjaamoon.
”KENRAALI MINNI ARVON SOTILAAT!” sotilas huudahti oven vierestä ja jokainen sotilas nousi tervehtimään naista käsi lipassa.
”Lepo vain!” Minni antoi luvan ja jokainen palasi omiin hommiinsa. Aivan aluksen keulassa istui useampi sotilas, jotka painelivat erilaisia nappuloita. Keskellä ohjaamoa oli korokkeella tuoli, johon nainen kohotti ainoastaan kulmaansa.
”Armadan johtajan paikka,” nuori valkomusta hiiripoika totesi. Pojalla oli suuret lasit päässään ja pino erinäisiä papereita kädessään.
”Kiitos… ööö,” Minni totesi epäröiden, kun ei tiennyt nuorukaisen nimeä.
”Tomi… koodari konehuoneesta,” poika kertoi innokkaana.
”Kiitos Tomi. Palaahan paikallesi ennen lähtöä,” Minni komensi hellästi ja sai nuorukaisen silmät loistamaan. Tomi oli nuorempi, kuin Minni ja kenties armada oli ensimmäinen nuorukaisen koko aikainen työpaikka. Tomi ojensi papereita kenraalille, joka nyökkäyksellä kiitti poikaa. Tomi palasi nopeasti sinne mistä oli tullutkin. Tumman harmaa, lähes musta mies hiiri puristi kädet eteensä ja katsoi Minniä tuimasti.
”Onko jotain sanottavaa sotamies?” Minni kysyi tuimasti, kun mies vain tuijotti häntä.
”Täällä ei ole aikaisemmin nähty naiskenraalia,” mies alensi naista.
”No kerta se on ensimmäinenkin! Kuka olet?” Minni vaati vastausta.
”Majuri Buket!” mies vastasi.
”No majuri… otahan paikkasi. Olemme lähdössä. Käynnistäkää moottorit…” Minni komensi ja sai Buketin katsomaan naisen perään happamasti.
”Onko Jupiterin koordinaatit asetettu?”
”On kenraali!”
”Lavat?”
”Alhaalla.”
”Siivet?”
”Puhtaat!”
”Sitten ei muuta kuin yläilmoja kohden. Kiihdyttäkää alus vauhtiin aavikon kautta, ettei vapaustaistelijoiden tukikohta vaurioitu,” nainen ohjeisti.
”Selvä se kenraali!” sotamies totesi.

Jätkät olivat ennättäneet tukikohdan katolle. Suuri humina pyörähti käyntiin, kun aluksen kone käynnistettiin. Muut sotilaat väistivät entuudestaan reunoille. Turbo huokaisi syvään ja katsoi jopa alakuloisena alusta. Mitä jos Lucius oli sittenkin tunnistanut tämän. Miehen käytös oli ollut poikkeavaa nähdessään Turbon. Tämä ei kuitenkaan epäilyjään paljastanut. Jätkät nousivat seisomaan, kun alus otti kiitoradakseen häämöttävän aavikon.
”Mitä ne tekee?” Vinski ihmetteli.
”Minni käänsi armadan suunnan, jottei sen tarvitse tyhjiltään nousta tukikohdan pihasta,” Turbo vastasi. Ihan kuin mies olisi tiennyt naisen suunnitelmat entuudestaan.
”Kieltämättä Minni on helvetin fiksu nainen!” Moto kommentoi ja sai Turbon naurahtamaan.
”Niin hän kieltämättä on…” Turbo ihasteli ja katsoi, kun alus kiihdytti aavikolle. Ennen suurta solaa alus nousi jopa kevyesti yläilmoihin. Alus koukkasi vielä Vapaustaistelijoiden yläpuolelle, ennen kuin näkyi enää pienenä tähden pilkahduksena jossain kaukana horisontissa.
”No sinne meni!” Vinski kohautti harteitaan.
”Jep… Se tarkoittaa, että Turbo on tyttöystävästä vapaata riistaa seuraavat pari viikkoa,” Moto naurahti ja nappasi miehen otteeseensa.
”Ja mitä me sitten keksittäisikään?” Vinski innostui ja lähti kaksikon perässä kohti tukikohdan sisintä.

Viikko oli kulunut Minnin lähdöstä. Jossain kaukana avaruudessa kantautui tasainen humina. Minni katsoi kädessään olevaa medaljonkia, jonka sisällä oli kuva. Nainen huokaisi syvään ja nosti katseensa eteensä. Miehistö teki ympärivuorokautista päivää ja vaihtoivat vuoroa aina vuorokauden täyttyessä. Minni sai pitää unirytminsä ja häneltä ei sen koommin vaadittu minkäänlaista ilmoittautumista. Päinvastoin. Ohjaamon oven vieressä oli aina sotilas, joka ilmoitti saapujan ja lähtijän miehistölle tiedoksi.
”Hän vaikutti oikein mukavalta nuorelta mieheltä,” Lucius totesi naisen olan takaa ja sai tämän hieman pelästymään.
”Hän on…” Minni vastasi haikeana.
”Saanko?” mies kysyi ja kyykistyi naisen tasolle. Ikäänsä nähden mies oli hyvinkin vetreä ja hyvässä kunnossa. Minni nyökkäsi miehelle lämpimästi ja ojensi medaljongin miehelle.
”Onpa erinomaista työtä,” mies ihasteli ja käänteli korua kädessään.
”Poikaystäväni antoi sen minulle vuosipäivänämme,” Minni selitti ihastuneena.
”Ja tämä nuorimies ilmeisesti on se poikaystävä?” mies vinkkasi.
”Luulin, että tiesitte sen jo,” nainen vitsaili miehen kanssa. Lucius hymyili leveästi naiselle ja palautti tämän korun omistajalleen. Minni kiinnitti korunsa takaisin kaulaansa, Luciuksen nostaessa katseensa.
”Katsos tuota kenraali!” mies naurahti ja sai Minnin hämmentymään. Hän ei koskaan ollut nähnyt mitään vastaavaa. Naisen näkökenttään aukeni raidallinen planeetta, joka oli miltein neljä kertaa suurempi, kuin Mars.
”Näetkö nuo punaiset pisteet Jupiterin pinnalla?” Lucius kysyi.
”Näen.”
”Ne ovat pyörremyrskyjä. Jupiter koostuu pitkälti vedystä ja heliumista. Ilmassa on paljon kevyttä ilmaa ja se voi olla epätasaista. Kun pääsemme planeetan pinnalle, voin vannoa teille kenraali, että hämmästytte entuudestaan… Linnaan siirtyessämme tarvitsemme kypäriä.”
”Heliumin takia?”
”Kyllä. Ilma on liian onnetonta hiiren hengitettäväksi… Pyörremyrskyistä vielä puheenollen niitä kannattaa varoa. On vähän toista laatua, kuin Marsin pinnalla olevat myrskyt,” Lucius naurahti.
”Kiitos tiedosta. Menehän omalle paikallesi, otan homman haltuun täällä,” Minni komensi kevyesti miestä. Lucius tervehti naisen, joka sanojensa mukaan otti komennon miehistöstään.

Muutamaan otteeseen alus oli tärissyt uhkaavasti ja Minni oli joutunut etsimään alukselle uutta laskeutumispaikkaa avaruudesta käsin. Satunnaisten pyörremyrskyjen takia ne oli vaikeasti ennustettavissa. Helium kerroksen läpi päästyään alus lopetti tärinän ja miehistö pääsi laskeutumaan Jupiterin maanpinnalle.
”Sammuttakaa moottorit,” Minni komensi ja poistui ohjaamosta. Miehistö teki työtä käskettyä. Käytävällä olevat sotilaat olivat valmiina aseistettuina.
”Tervetuloa kenraali Jupiteriin,” Lucius toivotti ja ojensi naiselle kypärän.
”Kiitos,” nainen vastasi ja nuttura painoi ikävästi naisen niskaa, hänen asetellessa kypärää päähänsä. Nainen käynnisti happianturin ja kehotti miehistöä toimimaan samoin. Kaikkien oltaessa valmiina Lucius avasi lastaussillan. Sankka valkoinen sumu täytti hetkessä aluksen ja näkyvyys oli lähes nolla. Minni näki Luciuksen juuri ja juuri.
”Paina ylintä nappia kenraali,” mies ohjeisti. Minni painoi nappia ja kypärän visiiri muuttui tumman vihreäksi. Minnin hämmennykseksi hän näki kirkkaasti eteensä. Visiiri suodattaa sankan sumun.
”Lähdetään,” Minni komensi ja astui ensimmäisenä ulos aluksesta. Allargoosi kuninkaan linna kohosi suoraan edessäpäin. Minni katsoi tuota vankkaa rakennusta tuimasti.
”Miten kansa suodattaa tämän sankan sumun?” Minni kysyi ja katseli ympärilleen. Kaikkialla kohosi punarunkoisia jättiläispuita, jotka etäisesti muistuttivat Maapallon palmuja. Minni oli aikaisemmin kyseisen puun nähnyt Santun omistamassa julisteessa. Minni katsoi puuta kummastellen. Lehdet eivät olleet vihreät. Minni ei oikeastaan tiennyt edes minkä väriset puut todellisuudessa olivat. Ne vaihtoivat tummista väreistä toisiin. Pienet auringonsäteet, jotka läpäisivät helium vahvisteisen ilmakehän, sai puun lehdet hetkittäin näyttämään myös keltaisilta.

Hiiriarmeija saavutti linnan portit. Ovet aukenivat ja Minni kohotti kulmiansa. Kyllä hän oli kuullut Allargoosien kansasta muttei ollut koskaan kyennyt hahmottamaan heidän todellista kokoaan. Minni kohotti katseensa taivaisiin ja katsoi valtavia sotilaita. He olivat Motoakin suurempia ja isompi rakenteisempia. Eivät he kyllä naisen silmään hirveän komeitakaan olleet. Suurisuomuinen iho oli peitetty panssarilla ja sotilaiden aseina toimi kaksi päinen suuri vasara.
”Tulimme hakemaan Marsin kuninkaallista korkeuttaan ja hänen perhettään takaisin kotiplaneetalleen. Teidän kuninkaanne Armand on pitänyt heistä huolen 12-vuoden ajan,” Lucius selitti. Kaksikko katsoi toisiaan.
”Minulla on kuninkaamme määräys kirjallisena,” Minni ilmoitti ja antoi rullatun kirjeen kaksikolle. Sotilaat tihrustivat pientä tekstiä.
”Kuninkaan leima riittää todisteeksi… Tervetuloa Jupiteriin,” sotilas murahti matalalla äänellä. Ääni oli niin matala, että Minnistä tuntui maantärisevän heidän allaan. Minni jatkoi Luciuksen ja muiden sotilaiden kanssa matkaansa linnaan. Linnan ovien sulkeuduttua hiiret uskaltautuivat riisumaan kypäränsä. Minni siveli hiukan tippuneita hiuksiaan siistimpään järjestykseen.
”Hyvin tehty nuttura… harvalla pysyy noinkaan hyvin hiukset kiinni,” Lucius kehui ja lähti johdattamaan naista linnan sisällä.
”Ja kuinkahan monta naista teillä on ollut komennuksessa?” Minni naljaili ja sai Luciuksen hörähtämään.

Suuressa salissa hiirimiehistö odotti siistissä rivissä. Minni asettui heidän eteensä lähelle valtaistuinta Lucius vierelleen.
”Tuohon istuimeen mahtuisi varmaan kuusi hiirtä vierekkäin,” Minni pohti ja käänsi katseensa ovelle. Suuri mustan kiiltävä Allargoosi saapui tilaan ja sotilaat ottivat asennon. Minni oli itse ristinyt kädet selkänsä taakse ja seisoi ryhdikkäästi suorassa. Allargoosi hymyili lempeästi tunnistaessaan Luciuksen. Hän katsahti Minniä ja tämän hymy hyytyi hämmentyneeseen.
”Lucius? Kuka hän on?” mies kysyi matalalla äänellä.
”Teidän korkeutenne. Hän on Marsin parhaimmistoa… sallin esitellä kenraali Carbine Milanius,” Lucius esitteli ja osoitti kädellään kohti Minniä.
”Kenraali? Nainen?” Allargoosi ihmetteli ja kyykistyi naisen tasolle.
”Oletko oikeasti? Vai kuvittelenko vain?” kuningas jatkoi ja tutki Minnin ympäri.
”Olen oikea teidän korkeutenne,” Minni vastasi lempeän jämäkästi. Allargoosi kuninkaan violetin siniset silmät kirkastuivat ja tämä alkoi pomppimaan innoissaan tasajalkaa. Hiirillä oli tekemistä pysyä pystyssä miehen ilakoinnin vuoksi.
”Ihan mahtavaa!” Allargoosi kuningas totesi ja lysähti valtaistuimeensa. Koko linna tärisi hetken aikaa uhkaavasti. Minni huokaisi hämmästystään syvään ja suoristi takkiaan.
”Tulitte ilmeisesti hakemaan Tulikivikaupungin kuningasparia ja heidän tytärtään?” Allargoosi kysyi.
”Pitää paikkaansa teidän korkeutenne,” Minni vastasi ja kääntyi kuningasta kohden.
”Saatte odottaa lähtöä tosin huomiseen iltaan. Kuningaspari on retkellä kaupungin laidalla ja haluan tarjota ennen lähtöänne kiitos aterian yhteisistä vuosista!” kuningas totesi suuren ääneen.
”Hovini näyttää teille kenraali huoneenne… sotilaita pyydän palaamaan alukseen. Lucius tiedät huoneesi,” kuningas naurahti. Minni nyökkäsi hyväksyvästi ja komensi sotilaansa takaisin alukselle. Nainen pyysi sotilaitaan palaamaan asap. illallisen jälkeen, jotta siirtyminen alukseen kuningasparin kanssa olisi turvallinen.
”Mieheni antaa teille huomenna tarkempia aikoja, koska sotilaat voivat palata,” kuningas tarkensi.
”Kiitän teidän korkeutenne,” Minni ja Lucius totesivat yhteen ääneen ja kumarsivat pienesti ennen poistumistaan.

Violetin vaaleanpunaiset Allargoosi hovineidot ohjasivat Minnin huoneeseensa.
”Kertokaa vain kenraali, jos tarvitsette jotain niin autamme…” naiset vastasivat kimeän hempeillä äänillään.
”Kiitän… onko huoneessa suihkua? Haluaisin peseytyä ennen kuningasparin tapaamista,” Minni kysyi ja katsahti naisia.
”Kyllä vain… Vesi tulee erillisestä vesijohtoverkosta, joka rakennettiin aikoinaan kuningasperhettä varten… oma vetemme polttaa ihonne hapokkuutensa vuoksi…” toinen naisista selitti.
”Sillä lailla,” Minni henkäisi ja astui huoneeseensa. Minni kurtisti kulmiaan. Hän luuli nukkuvansa valtavassa sängyssä, joka olisi kansan mittasuhteille tehtyjä. Kuitenkin sänky oli heille, kuin nukkekodin sänky mutta hiirille juuri sopiva. Minni tutki huoneen läpi kotaisin. Ennen parvekkeelle astumista nainen painoi kypärän takaisin päähänsä. Nainen tarrautui pelästymistään kaiteeseen ja katsoi alas. Horisontissa näkyi heidän aluksensa. Minni ei korkeudelta pystynyt edes arvioimaan pudotusta maanpinnalle. Hiljaa hiipien takaisin nainen vetäytyi huoneeseensa ja löi ovet kiinni. Nainen puhalsi pitkään ulos nojaten edelleen käsillään oviin. Ilman tasapainotettua takaisin normaaliksi Minni uskaltautui riisumaan kypäränsä. Nainen avasi nutturan kiristämät hiuksensa ja kuin kiiltävät nauhat hiukset laskeutuivat alaselän kohdille.
”Mikä vapaus,” nainen huokaisi ja haroi hiuksiaan. Paksuja hiuksia nainen vielä nuuhkaisi. Muotovaahto ja hiuskiinne tekivät niistä hyväntuoksuiset. Minni katseli ympärilleen ja etsi suihkutilan. Minni riisui vaatteensa ja asetti ne sängylle. Pyyhkeen nainen löysi siististi viikattuna pienestä kaapista.
”Uskomatonta…” Minni hämmästeli ja katsoi viikkaustekniikkaan.
”Joko allargoosit ovat helvetin taitavia miniatyyri töissä tai sitten heillä on apua,” nainen jatkoi mielessään hämmästelyä.

Samaan aikaan Marsissa jätkät heräilivät pikku hiljaa. He olivat yön pikkutunneilla vetäytyneet Minnin asuntoon Turbon luvalla. Jos nainen tietäisi olisi hän ajanut kolmikon selvittelemään päitään tukikohdalle. Turbo hieroi ohimoaan ja heräsi täysissä pukeissa poikittain naisen sängyltä. Mies kirosi mielessään pahaa oloaan ja nousi vaivoin istumaan. Pahaolo velloi miehen sisällä ja sai pääsäryn lomassa pitämään vain päätään. Erinäiset ähinät ja vaikerrukset kantautuivat jostain olohuoneen puolelta.
”Mikä olo jätkät?” Turbo huikkasi. Vinski kapusi hieman huterasti sohvapöydän ja sohvan välistä istumaan.
”Mää oksennan ihan juuri… pitikö taas mennä päätyyn saakka?” mies murahteli ja sai röyhtäisemään äänekkäästi.
”Meidän tapana on mennä päähän saakka,” Moto vaikeroi osittain sohvalla. Vinski iski miehen jalkaa kauemmaksi itsestään ja sai Moton iskemään tätä takaraivoon.
”Meidän on hellitettävä tätä tahtia ennen Minnin paluuta…” Turbo huokaisi ja katsoi asunnon kuntoa, joka muistutti ennemmin kaaosta, kuin kenraalin asuntoa.
”Minnin paluuseen on viikko. Kyllä me keritään,” Vinski vähätteli ja lysähti takaisin makuuasentoon.
”Olette oikeassa,” Turbo vastasi ja iskeytyi kanssa takaisin sänkyyn.

Minni huuhtoi yönmustista hiuksistaan shampoota. Suihkuveden kohina vei naisen huomion, että tämän huoneeseen saapui joku. Naishiiri astui suihkutilaan ja katsoi päätään kallistellen Minnin päälle. Vasta tässä kohtaa kenraalille tuli tunne, että joku saattaisi olla hänen seurassaan. Minni kurtisti kulmiaan ja käänsi katseensa taakseen kääntämättä kuitenkaan päätään. Minni kääntyi äkisti ympäri ja kumpikin hiirinainen pelästyi hieman. Minni peittosi paljasta kehoaan käsillään. Karamellin vaalea hiirinainen katsoi edelleen Minniä päästä varpaisiin. Eritoten naisen silmään pisti Minnin valtava musta-harmaa tatuointi marsilaisesta kolmisarvisesta lohikäärmeestä. Kuva alkoi naisen lapaluiden välistä, jatkui reittä pitkin aina nilkkaan saakka.
”Mitä sinä tuijotat?” musta hiuksinen nainen älähti ja sai naisen palaamaan ajatuksistaan.
”Suonen anteeksi… ei ollut tarkoitukseni tunkeilla,” nainen vastasi heleällä äänellä. Naisen vaatetus oli vaaleansininen hieman läpikuultava leninki. Hiat olivat ohuinta silkkiä ja naisen langan ohuet käsivarret pystyi erottamaan hiojen alta. Naisen päätä koristi pieni tiara ja kevyt jalokivikaulakoru oli aseteltu naisen kaulalle. Helmikorvakorut koristivat korvia ja naisen pitkä vehnän valkeat hiukset oltiin letitetty ja ne laskeutuivat hänen olkapäätään pitkin rinnalle.
”No sinä tunkeilet. Joten voisitko poistua?” nainen pyysi ja sai karamellin värisen naisen hymyilemään. Minnillä oli mennyt pasmat aivan sekaisin eikä naisella käynyt pienessä mielessäänkään kenelle hän puheli.
”Olen pahoillani kenraali! Haluaisin vain pyytää apuasi,” nainen vastasi alakuloisena.
”Voin auttaa sinua kyllä… mutta en juuri nyt!” Minni alkoi hermostumaan. Hiirinainen katseli jalkoihinsa suihkuveden edelleen kohisten taustalla. Minnin ilme heltyi nähdessään naisen huolen.
”Kuka olet?” Minni kysyi uudemman kerran.
”Anteeksi. Missä ovat käytöstapani? Olen Tulikivikaupungin kuningasparin vanhin lapsi… olen prinsessa Flea,” nainen esittäytyi ja sai Minnin silmät laajenemaan.
”Prinsessa?” Minni ajatteli mielessään.
”Anteeksi omat käytöstapani. Jos olisin tiennyt kuka olette, en olisi käskyttänyt teitä,” Minni pahoitteli.
”Ei se mitään arvon kenraali. Piristävää oikeastaan vanhoihin kaavoihin kangistuneena,” Flea hymähti naurahtaen ja sai Minnin mulkaisemaan sivulle hennosti hymyillen.
”Voisinko hetkeksi saada yksityisyyden vielä?” Minni kysyi kohteliaammin.
”Kernaasti…” nainen henkäisi ja poistui naisen huoneen puolelle. Minni huokaisi syvään ja hoiti suihkunsa pikaisesti.

Flea istui naisen sängyllä ja vilkuili ympärilleen. Minni saapui prinsessan luokse ja nappasi vaatekertansa takaisin suihkuhuoneen puolelle mukaansa.
”Anteeksi, että joudutte näkemään minut näin epäsiistinä,” Minni pahoitteli uudemman kerran. Flea hymyili lempeästi ja sai olemuksellaan Minnin jäykänkin olemuksen rentoutumaan.
”Usko minua. Ei haittaa… varsinkin, jos itse tungettelen huoneeseesi kutsumatta,” nainen henkäisi. Minni veti saappaansa jalkaansa, harjasi nopeasti märät hiuksensa ja oli valmis kuulemaan prinsessaa.
”Missä asiassa haluat apuani?” Minni kysyi ja otti asennon prinsessan eteen. Flea nousi seisomaan ja kääntyi naiseen nähden kylki edellä. Naisen ilme oli surkea ja huolestunut.
”Vuosia sitten… jo ennen, kuin saavuimme tänne… pikkuveljeni katosi jälkiä jättämättä. Sen aikainen kenraali lupasi tehdä kaikkensa löytääkseen hänet, mutta tuloksetta… kenraali epäili pikkuveljeni kuolleen aavikolle nestehukkaan ja peitoten hiekkamyrskyjen pyörittämään hiekkaan…” nainen aloitti selittämään.
”Miten minä tähän aiheeseen liityn?” Minni kysyi hämmentyneenä.
”Se mies ei pitänyt isästäni… kenraali siis! En uskonut hänen selityksiään sanaakaan! Uskon pikkuveljeni olevan vielä hengissä jossain…”
”Ja haluat apuani, että sattuisinko löytämään hänet armeijasta?”
”Juuri niin… hän on kiltti ja huomaavainen. Halusi auttaa kansaansa, kun kaikki muut kuninkaalliset pakenivat toisaalle,” prinsessa innostui.

Minnin ilme oli neutraali, mutta sisällään nainen kävi kamppailua tunteidensa kanssa.
”Minkähän ikäinen veljesi on?” Minni kysyi.
”25 tai 24… olen sekaisin laskuista…” Flea pohti ja heitti lettinsä selkänsä puolelle.
”Ja toisin kuin minä… veljestäni käytetään nimitystä kruununprinssi, kun taas minä olen pelkkä prinsessa,” nainen huokaisi haikeana.
”Minkä vuoksi?” Minni ihmetteli ja kohotti kulmaansa.
”Pikkuveljeni on kruununperijä järjestyksessä ensimmäinen… minä taas en ole kruununperijä joten tittelini on vain prinsessa,” Flea selitti ja sai Minnin hyväksyvän nyökkäsyn.
”No jos kerran veljesi on kruununperijä… niin tuskin edustaa valtaansa armeijassa,” Minni kohautti harteitaan.
”Tuskin. Kruununperilliset ja kuninkaan jälkeläiset eivät saa taistella Marsin sodassa sotilaiden rinnalla… se on ikivanha sääntö, joka juontaa juurensa neljän sukupolven takaa,” Flea huokaisi.
”Autatko löytämään veljeni? Hänen tulee kuitenkin valmistautua etukäteen kruunajaisiin sitten, kun isästä aika joskus jättää. Ja olisi muutenkin suotavaa hänen palata jo kotiin,” Flea kysyi anovasti kädet ristissä lähellä naisen kasvoja.
”Enköhän voi jotenkin auttaa, kun pääsemme takaisin Marsin maaperälle,” Minni vastasi hennosti ja sai Flean leveästi hymyilemään.
”Ihanaa kiitos…” nainen syöksyi naisen kaulaan.

Yöllä Minni ei saanut mielestään Flean kanssa käytyä kohtaamista. Nainen makasi selällään ja katseli kattoa. Nainen oli ristinyt kätensä vatsalleen.
”Minkähän lainen se nuori prinssi on?” Mitä jos olen tavannut hänet jo, mutta hän pystyy piilottamaan itsensä kokonaan. Onkohan hän valmis astumaan kuninkaaksi, jos kerran taistelee armeijassa muiden sotilaiden rinnalla? Mitä, jos hän on kuollut sodassa? Joudunko minä pääni pantiksi laittamaan sellaiselle asialle? Onkohan hän edes Tulikivessä? Mitä minä teen?” Minnin ajatukset kimpoilivat tämän päässä. Minni ulahti tyytymättömästi ja peittosi itsensä päällä olevalla peitollaan. Flean kohtaaminen muutenkin oli ollut epämieluisa ja tämän pyytämä apu ei vastannut siihen mihin Minni usein oli tottunut. Miten hänet oli yhtäkkiä vedetty tähän kuninkaallisrumbaan mukaan? Miksi he eivät itse selvittäneet asioitaan? Minni puuskahti turhamaisuutensa ilmaan ja nosti samalla peiton kasvojensa päältä.
”Turbo saa kyllä auttaa minua, kun pääsen takaisin kotiin. En tule muuten ikinä selviämään tästä sopasta yksin…” nainen pohti ja käänsi katseensa parvekkeen ovien suuntaan…

Ei sun tarvi kaukaa etsii Minni. Sun poikakaveris on se prinssi [You must be registered and logged in to see this image.]

Seuraavana aamuna Lucius oli tulossa herättämään kenraalitarta hovineito saattueen kanssa. Kuitenkin yllätykseksi mies sai huomata naisen olevan miltein valmis. Miehen lasittunut katse porautui Minniin. Nainen käänsi katseensa ja huomasi hiiret huoneessaan.
”Huomenta,” nainen totesi ja viimeisteli hiuksensa.
”Huomenta…” Lucius totesi ja katseli ympärilleen. Nainen oli siistinyt huoneensa, vuode oli pedattu ja kylpyhuone oli siisti.
”Mitä katselet?” Minni kysyi vienosti hymyillen.
”Usein hovinväki auttaa huoneen siistimisessä…” mies pohti ja katsoi naista päästä jalkoihin. Minnin suulle nousi lempeä hymy.
”Olen armeijan kenraali. Olen tottunut aikaisiin herätyksiin ja siihen, että oma tupa pidetään siistinä muita varten,” nainen kohautti harteitaan ja astui miehen ohitse. Lucius naurahti lempeästi. Minnistä tuli mieleen hänen edes mennyt tyttärensä.
”Kuningaspari odottaa meitä juhlasalissa. Allargoosien kuningas järjestää puolestaan juhlaillallista…” Lucius selitti.
”On ehkä sitten korkea aika tavata tämä kuningaspari,” Minni hymyili vienosti miehelle.
”Ihailen tuota intoasi,” Lucius iski naista kevyesti olkapäähän.

Juhlatilassa oleva naishiiri pyöri hermostuneena ympäri. Hän oli pukeutunut samaiseen leninkiin, kuin eilen illalla. Hiukset olivat kevyellä kiharalla ja pidemmät suortuvaiset oltiin kiinnitetty hiuspinnillä takaraivolle. Nainen hieroi hentoja sormiaan vastakkain.
”Voi kulta rauhoitu…” vanhempi hiirinainen lohdutti ja tarrasi kevyesti naisen olkapäistä kiinni pysäyttääkseen tämän ravaamisen.
”Olen vain niin hermostunut… kenraali todella huokui erilaista energiaa, kun viimeisin jonka tapasimme,” Flea huokaisi ja katsoi surkeana äitiään.
”Tämä kenraali osaa siis todella tehtävänsä… mutta oliko sinun pakko mennä häiritsemään häntä? Sen vuoksi hän ei puhutellut sinua asiaan kuuluvalla tavalla,” mieshiiri ärähti ja sai vaimonsa tuiman katseen.
”Tiedän tein väärin… mutta pyydän isä…älä syytä kenraali Minniä minun virheestäni. Olen yksin vastuussa siitä, että minua ei puhuteltu prinsessana,” Flea aneli isältään, joka oli vihoissaan ristinyt kätensä ja silmänsä. Mies pohti selkeästi mitä tekisi kenraalittaren kanssa. Salin ovet saivat kuningasparin ja Flean huomion. Flea laski kätensä eteensä ja katsoi Minniä hieman pahoitellen. Kuningatar puolestaan tarrautui miehensä käsipuoleen kiinni. Minni käänsi aavistuksen katsettaan ja ei voinut olla hämmästymättä. Kuningasparissa oli paljon tuttuja piirteitä.
”Teidän kuninkaallinen korkeutenne… saanen esitellä armeijan hallitsevan kenraalin… Carbine Milanius,” Lucius esitteli ja kumarsi pienesti. Minni osoitti kunnioitusta kanssa parille kumartaen pienesti. Kuningaspari oli tovin hiljaa ja Fleakin ehti jo pelätä isän tylytystä kenraalia kohtaan.
”Mukava tavata sinut viimein kenraali… olemme kuulleet vaimoni kanssa sinusta paljon,” kuningas hymyili lempeästi ja sai Minnin hämmentymään entuudestaan. Tuo äänikin hiveli naisen korvia. Ihan, kuin erään toisenkin. Kuitenkin poikkeuksetta oli, että ääni oli astetta iän tuomaa matalasävyisempää. Lucius vilkaisi Minniä.
”Kiitos teidän korkeutenne…” nainen vastasi hennosti.
”Miten matkanne sujui tänne?” kuningatar kysyi heleästi.
”Kiitos oikein hyvin… plutolaisistakaan ei ollut ilmakehässä tietoakaan,” Minni selitti ja sai kuningattaren katsomaan Fleaa helpottuneena.

”Olen Marsin Tulikivikaupungin 32 kruununkuningas Theodor… tässä on rakas vaimoni kruununkuningatar Marinka sekä esikoistyttäremme prinsessa Flea,” mies esittäytyi.
”Kunnia on minulla tavata teidät kaikki viimein,” Minni vastasi lyhyesti.
”Kerrohan kenraali… Minkälainen Tulikivikaupungin tilanne on nyt?” kuningas huokaisi ja istui portaalle. Minni katsoi miestä pitkään.
”Mikä yhdennäköisyys? Voiko marsilainen olla vain kaksoisolento toisesta ilman sukusidettä?” nainen pohti itsekseen. Minni nosti katseensa tämän puolisoon.
”Tulikiven tilanne on hyvin vaihteleva… toisinaan, kun plutolaiset ovat tuhonneet jo kaupungin ei heillä ole paljoakaan ole ollut syytä näyttää kasvojaan,” Minni selitti.
”Eli Tulikivi on turvallinen?” Flea innostui.
”Tulikivikaupunki on yhtä turvaton edelleen, kuin koko planeetta… mutta olemme sotilaiden kanssa pohtineet, että Marsin sota alkaa olemaan lopuillaan,” Minni toppuutteli.
”Eli lopputaistelu voidaan käydä hetkenä minä hyvänsä Marsin maanpinnalla?” Theodor vastasi ilmeettömänä katsellen toisaalle.
”Näin voi käydä…” Minni vastasi ja sai miehen sulkemaan silmänsä.

Flea katsoi huolestuneena vanhempiaan.
”Onko meidän järkevää palata vielä sitten takaisin kotiin?” Flea huokaisi ja sai kaikkien katseet itseensä. Theodor huokaisi tyttärelleen vain vastaukseksi. Mies nousi vähin äänin seisomaan ja risti kätensä selkänsä taakse. Jokainen odotti hiljaa hiiskumatta mieheltä jonkinlaista vastausta.
”Kenraali!” mies aloitti.
”Niin teidän korkeutenne?”
”Viekää prinsessa Flea ulkoilemaan. Lähdemme kuitenkin tänään kotiin ja haluan, että hän painaa myös tämän kauniin planeetan mieleensä…” mies tuhahti ja sai Flean hämmentymään.
”Selvä teidän korkeutenne! Prinsessa Flea…” Minni komensi hellästi ja sai tytön katsahtamaan lattiaan.
”Palaan illalliseen mennessä…” Flea huokaisi alakuloisena. Theodor nyökkäsi hyväksyvästi. Minni osoitti kevyesti kädellään prinsessalle suunnan ja lähti tämän perässä kohti pääovia.

Ulkona prinsessa katseli ympärilleen sen mitä kypäränsä alta näki. Hän tutki kasvillisuutta käsin ja nautti sen kauneudesta. Minni kulki hiljaa naisen perässä. Hän toivoi hartaasti Marsin oman kasvillisuuden näyttävän pian samanlaiselta. Tosin jättiläiskasvillisuus sai jäädä Jupiteriin. Flea naurahti hieman ja tarttui Minnin käsivarteen. Hän kiskaisi naista kyykkyyn ja Minni tunsi ylitseen virtaavan voiman. Siipien iskun lyödessä muutamaan kertaan Minni uskaltautui nostamaan katseensa taivaalle.
”Perhonen?” Minni kysyi, kun lentokoneen kokoinen siivekäs kaarsi Jupiterin taivaalla.
”Jupiterilainen suursiipi…” Flea hymähti kevyesti. Minni oli kuin transsissa. Flea katsoi hymyillen kenraalia.
”Mistä muuten olettaisit, että meidän kannattaisi alkaa etsimään pikkuveljeäni?” Flea herätti kenraalin ajatuksistaan.
”Varmasti Marsin tietokanta auttaa asiassa… se voi olla kyllä hankalaa.”
”Miten niin?” Flea älähti huolestuneena.
”Kruununprinssi tuskin esiintyy omalla syntymänimellään,” Minni vastasi ja puristi kädet eteensä. Flea huokaisi syvään. Minni vilkaisi sivusilmällään apeaa prinsessaa.
”Kuitenkaan tehtävä ei ole mahdoton…” Minni jatkoi ja sai prinsessan nostamaan hämmentyneen katseensa tähän.
”Mitä tarkoitat?”
”Vanhalla kuvalla pystyy tekemään ikä-analyysin…”
”Ikä-analyysin?”
”Se pystyy menneisyyden kuvasta luomaan nykyisyyden…” nainen selitti ja katsoi kuohuavaa vesiputousta edessään.
”Uskomatonta…” Flea henkäisi ihastuneena.
”Laite on armeijan suojissa… ja tehtävän loppuun saattamiseksi aion pyytää ystäviäni apuun,” Minni vastasi päättäväisesti.
”Kiitos. Haluan selvittää tämän asian… haluan isälleni sielun rauhan veljeni kohtalosta,” Flea huokaisi. Minni nyökkäsi hyväksyvästi naiselle. Kellojen soiminen sai kaksikon huomion.
”Illallinen! Ja olen edelleen eilisen päivän vaatteissa…” Flea panikoi ja katseli leninkiään.
”On siinäkin ongelma…” Minni pohti itsekseen.
”Mennään sitten. Lupasin isällesi käyttää sinua vain ulkoilemassa,” Minni hymyili pienesti.
”Hei katsos vain!” Flea naurahti ja tönäisi kevyesti kenraalia. Minni kohautti kulmaansa kysyvästi pieni virne kasvoillaan.
”Mitä?”
”Osaat se sinäkin hymyillä välillä…” Flea virnisti. Minni pyöräytti huvittuneena silmiään.

Minni odotti prinsessaa tämän huoneen ulkopuolella. Lucius käveli naisen viereen mukanaan laivastonsininen vaatekerta.
”Allergoosi kuninkaan terveiset. Hän kutsui sinutkin illalliselle,” mies totesi ja ojensi vaatekertaa naiselle.
”Mutta en ole kuninkaallinen?”
”Kuningas haluaa palkita sinutkin aterialla uhrauksiesi vuoksi,” Lucius vastasi naiselle. Minni otti vastahakoisesti vaatteet vastaan mieshiireltä.
”Enhän ole tehnyt uhrauksia kellekään…” Minni epäili yhä. Lucius rohkeni nostaa naisen leukaa ja katsoi tämän rubiinin punaisiin silmiin.
”Kyllä sinä olet. Olet vain liian lähellä huomataksesi sitä itse,” mies vastasi hellästi.
”Menehän vaihtamaan vaatteesi. Nähdään ruokasalissa,” Lucius komensi.
”Entä prinsessa?” Minni kysyi.
”Minä saatan hänet. Älä huolehdi,” Lucius hymyili lempeästi naiselle. Minni nyökkäsi hyväksyvästi ja kävi vaihtamassa vaatteensa.

Hovineitojen johdolla nainen saapui ruokasaliin, jossa kuningaspari ja Allergoosien kuningas jo odotti. Minni katseli ympärilleen. Prinsessa ei ollut vielä saapunut Luciuksen kanssa.
”Kenraali… olkaa hyvä ja istukaa,” Allergoosien kuningas pyysi ja osoitti yhtä vapaata tuolia. Minni katsoi nopeasti kuningasparia, jotka nyökkäsivät hyväksyvästi naiselle. Minni oli jännittynyt mutta istui kuitenkin aloilleen.
”Onko kaikki matkaa varten kasassa kenraali?” Allergoosi kuningas totesi. Minni katsahti tuota jättiläistä ja nyökkäsi hyväksyvästi.
”Alus on valmiina nousemaan ja palaamaan takaisin Marsiin. Miehistökin on huolehdittu valmiuteen,” Minni vastasi jämerästi.
”Hienoa…” kuningas hymyili.
”Myös kuningasparin sekä prinsessan makuuhuoneet ovat valmiina matkaa varten,” nainen jatkoi ja katsahti ovelle. Lucius saattoi punaiseen mekkoon puetun hiirinaisen saliin, joka katsoi hieman ujona vanhempiaan ja Minniä. Minni alempiarvoisena nousi seisomaan osoittaakseen kunnioitusta prinsessalle. Flea hymyili lempeästi naiselle ja istui tätä vastapäätä. Lucius poistui takavasemmalle.
”Mukava, kun saavuit prinsessa Flea,” Allergoosin kuningas naurahti.
”Kiitos kutsusta,” nainen vastasi. Allergoosien kuningas piti muistopuheen kuningasparille. Viisikko söi hyvin. Minnin mielestä jupiterilainen ruoka ei ollut hassumpaa, vaikka väreiltään ja ulkonäöltään oli suhteellisen epäilyttävää. Nelikko joi myös kiitettävän määrän ja ainakin Theodor oli selkeästi humaltuneena.

Iltaan mennessä Allergoosien kuningas tervehti vielä lämpimästi Marsin Tulikivikaupungin kuninkaalliset. Minni ohjeisti sotilaitaan ja varmisti muutenkin aluksen kunnon. Kaikki oli hallinnassa ja se oli valmis lähtemään heti Jupiterin pinnalta, kun kuningasperhe olisi aluksen kyydissä. Miehistö ohjeisti hovin jäsenet kanssa omille paikoilleen. Minni otti asennon yhdessä sotilaidensa kanssa. Kuningasparille ojennettiin omat kypärät. Flea sai aikaisemmin Minniltä pitämänsä kypärän. Flea oli hieman epävarma lähdöstään. Hän katsahti Minniä ja etsi tältä rohkeutta. Minni nyökkäsi naiselle lempeästi ja sai Flean huokaisemaan helpotuksesta. Allergoosit saattoivat hiiret armadan luokse. Minni ohjeisti kädellään paria nousemaan aluksen kyytiin.
”Kiitämme teitä vieraanvaraisuudestanne. Lupaamme kutsua teidät luoksemme heti, kun Marsin maaperä sen vain sallii,” Theodor naurahti.
”Pidetään mielessämme… tulemme kyllä mielellämme tallomaan plutolaiset maankoloon,” mies nauroi äänekkäästi ja sai koko paikan kaikumaan matalasta naurustaan. Kuningaspari astui Minnin johdolla armadan sisälle. He vilkuttivat vielä hyvästiksi jättiläiskansalle.
”Pidä heistä hyvä huoli kenraali,” kuningas totesi ja sai naisen nyökkäämään. Lucius johdatti kuningasparin ja Flean heidän hyttiinsä matkan ajaksi. Minni valmisteli ohjaamon lentokuntoon miehistönsä kanssa. Lucius saapui ohjaamoon ja katseli ihastellen Minnin touhuja.
”Olemmeko pian valmiita nousemaan?” mies kysyi ja sai kenraalin katsomaan itseään.
”Ilmoitamme lähdöstä radion kautta… juuri nyt meidän pitää pohtia nousemmeko kiihdyttämällä vai suoraan paikoilta ilmaan,” Minni selitti.
”Miksi ette tee niin, kuin Marsista lähtiessämme?”
”Mars on pelkkää hiekkaa… Jupiter on kuitenkin täynnä jättiläiskasvillisuutta ja eläimiä. Lisäksi heliumin ja vedyn yhdistelmä voi estää alusta kiihtymästä tai pahemmassa tapauksessa avustaa alusta liialliseen vauhtiin,” Minni puuskahti ja katsoi Jupiterin taivaalle.
”Lisäksi pitää ottaa huomioon satunnaiset tornadot,” nainen jatkoi.

Lucius ei oikein tiennyt mitä olisi sanonut. Hän ihaili suunnattomasti tuota naisen pohdiskelua. Minni sen aikaa pohti miten he nousun suorittaisivat. Nainen puuskahti syvään.
”Mitä nyt?”
”Meidän on pakko nousta ilman kiihdytystä. En ota sitä riskiä, että kiihdytysvaiheessa voi tapahtua jotain vaarallista,” Minni ummisti silmänsä tiukasti.
”Lucius. Palaa paikallesi. Miehistö tiedätte tehtävänne!” Minni komensi ja palasi omalle paikalleen. Minni istui omalle paikalleen. Nämä oli niitä hetkiä, kun naisen ammattitaito laitettiin koetukselle.
”Ilmoittakaa lähdöstä muulle miehistölle ja kuningasperheelle,” Minni henkäisi ja kiinnitti itsensä samalla omaan penkkiinsä. Armada käynnisti moottorinsa ja humina sai Jupiterin suurenkin kasvillisuuden heilumaan. Armada nousi kevyesti maasta, mutta seuraavana naisen ongelmana oli nousta ilmakehästä turvallisesti ilman tornadon pyörrettä. Armadan tovin aikaa etsi sopivaa kohtaa laukaista keula ilmakehän läpi.
”Tuossa! NYT!” Minni komensi ja osoitti sormellaan. Alus pyöräytti moottorinsa toiseen asentoon ja alus suhahti vain ilmakehän läpi avaruuteen.
”Vakauttakaa,” Minni jatkoi. Aluksen saatua suoraan ja koordinaatit kohdistettua kohti Marsia Minni uskalsi antaa luvan kaikille jaloitella aluksen tiloissa. Minnillä oli taas aikaa kaivata rakkaimpansa luokse. Nainen irrotti korun kaulastaan ja katsoi medaljongin kuvioitua pintaa.

Marsissa Turbo oli hakenut tai suorastaan oikein käskyttänyt Vinskin ja Moton auttamaan häntä siivoamisessa. Minnin asunto oli juuri sen näköinen minkä voi olettaa olevan kolmen machon prätkähiiren jäljiltä. Jätkät keräsivät jätesäkkeihin juomatölkit ja toiseen erinäiset roskat popparipapereista sekä noutoruoasta.
”Tämä on niin turhauttavaa!” Vinski marisi ja kaivoi sohvan alta haisevan pizzan palan. Mies yökkäsi ja heitti palan roskikseen.
”Joo ja Minni tappaa mut, jos tämä asunto on tämännäköinen ennen hänen paluuta,” Turbo huokaisi ja heitti saarekkeelta melkein kaikki samaan jätesäkkiin.
”No nyt on näky!” kuului ivalta vastaus jostain päin asunnon ovea. Santtu naurahti mieskaksikon vierestä pienesti.
”Saa tulla auttamaan, jos päätäkin osaa aukoa,” Vinski tuhahti miehille ja heitti näitä räteillä.
”Siksi me tulimmekin… pitäähän Minnin kodin edelleen näyttää siltä, että hän asuu täällä,” Santtu pilkkasi ja sai valkean hiiren mutristamaan naamaansa tälle.
”Ja te ihan selkeästi sotkette enemmän, kuin siivoatte,” Rontti totesi ja nosti jalkalampun päältä sukan.
”No kai täällä nyt näyttää sotkuiselta, kun juuri aloitimme,” Turbo huokaisi ja nojasi käteensä.
”Ja paljon on vielä jäljellä…” Moto puuskahti ja katsoi ympärilleen.
”Olisitte siivonneet silloin aikaisemmin, kun pohditte asiaa,” Miihkali totesi naama nyrpeänä.
”Se oli eilen ja oli ihan jäätävä hedari…” Vinski röyhtäisi ja sai Santun mulkaisemaan tätä.
”Ja tänään se on vain laiskuutta,” Rontti totesi nojaten ovenkarmia vasten.
”Minnin paluuseen on vajaa viikko ja edelleen en ota selkääni häneltä tämän sotkun vuoksi,” Turbo kohautti harteitaan ja katsoi ikkunasta ulos.

”Oletko varma Lucius?” Theodor kysyi. Vanha herra oli kertonut kuningaspareille epäilyksistään, jotka olivat matkan varrella noussut miehen mieliin.
”Olen teidän korkeutenne… tai miltein.”
”Miksi et aikaisemmin kertonut meille tätä?” Marinka huokaisi ja laski lehtisen syliinsä.
”Nämä ovat epäilykseni… mutta kuitenkin luotan omaan intuitiooni sen verran, että uskaltauduin teille asiasta kertomaan vasta armadan ollessa kohti Marsia,” Lucius vastasi.
”Mistä voimme saada varmistuksen epäillyillesi?” Theodor pohti.
”Kenraalilla on koru, joka voisi kiinnostaa teitä…”
”Kenraalilla?” mies pohti ja sai viestintuojansa nyökkäämään.
”Vie minut ohjaamoon,” Theodor käski.
”Theodor…” Marinka huokaisi syvään. Mies katsahti vaimoansa hymyillen. Marinka hymyili miehelleen takaisin ja tunsi olonsa turvalliseksi. Nainen nyökkäsi kevyesti. Hän luotti aviomieheensä täysin. Lucius lähti johdattamaan kuningastaan kohti ohjaamoa.

”Hänen kuninkaallinen korkeutensa Theodor ja sanansaattajansa Lucius!” sotilas huudahti ovelta ja sai miehistön pongahtamaan pystyyn. Kaikki katsahtivat toisiaan.
”Lepo sotilaat,” Theodor komensi.
”Missä kenraalinne on?” Lucius ihmetteli.
”Hän kertoi poistuvansa hetkeksi… emme sen koommin tiedä hänen olinpaikkaansa,” yksi sotilaista kertoi.
”Kenraali Minni!” sotilas huudahti ovelta.
”Teidän korkeutenne? Mitä teette ohjaamossa?” Minni ihmetteli ja sai kullanruskean hiiren puristamaan kädet eteensä.
”Ja saanen kysyä missä te olitte?” Lucius henkäisi, kun Theodor oli aavistuksen jopa vihaisen näköinen.
”Vessassa,” Minni osoitti peukalollaan taakseen. Theodorin suulle nousi pieni hymy.
”Voinko auttaa teitä jotenkin?” Minni kysyi ja astui portaikon alas miesten seuraan. Lucius katsahti kuningastaan.
”Tuota satuin kertomaan upeasta medaljongistasi kuninkaallemme… hän on pienestä pojasta saakka ollut kiinnostunut erilaisista koruista. Voisitteko näyttää sitä mahdollisesti hänelle?” Lucius kysyi ja sai Minnin kohauttamaan toista kulmaansa. Nainen kohautti harteitaan ja rupesi irrottamaan korua kaulastaan.
”Mikä ettei…”

Theodor otti naisen korun vastaan ja katsoi sitä hämmästellen. Miehen sormet sivelivät kaiverrettua pintaa.
”Mistä sinä sait tämän?” mies kysyi.
”Poikaystävältäni vuosia sitten lahjaksi,” Minni vastasi hieman pelästyneenä.
”Poikaystävältä? Tiedätkö mistä hän sai tämän?”
”Ei ole koskaan tullut puheeksi mistä hän lahjani on hankkinut. Kuinka niin?” Minni kysyi hämmentyneenä.
”Koru tuo paljon muistoja mieleeni… se on hyvin samanlainen mikä kuului äidilleni aikoinaan…” Theodor vastasi haikeana.
”Mistä minun poikaystäväni, joka on vapaustaistelijoiden kasvatti olisi saanut kuninkaallisen medaljongin?”
”No sanopa se…” Theodor naureskeli. Hän katsoi korun solkea, joka piti korun kiinni.
”Saanko?” mies kysyi ja sai Minnin hyväksyvän nyökkäsyn. Theodor katsoi kullanruskean miehen kuvaan pitkään. Minni oli häkeltynyt miesten oudosta käytöksestä.
”Kenraali…” sotilas huikkasi ja sai naisen huomion kaksikosta toisaalle hetkeksi. Theodor nyökkäsi ja Lucius nappasi naisen tietämättä medaljongin kuvan mukaansa.
”Kenraali… me menemme. Tässä on korunne. Pidä siitä hyvää huolta se on kuitenkin arvokoru,” Theodor vastasi ja ojensi korua naiselle takaisin.
”Tai oikeastaan… Sallitteko?” mies jatkoi ja avasi korun soljen. Minni nyökkäsi hyväksyvästi ja antoi kuninkaan ripustaa korun naisen kaulaan takaisin.
”Kiitos vieraanvaraisuudestanne…” mies kiitti ja poistui Luciuksen kanssa ohjaamosta. Edelleen Minniä jaksoi hämmentää kaksikon outo käytös.

Viikko oli kulunut hujauksessa. Turbo nojasi tukikohdan parvekkeen kaiteeseen ja katsoi haikeana taivaalle. Minnistä ei ollut edelleenkään kuulunut mitään ja heidän olisi pitänyt palata reilu vuorokausi sitten jo takaisin Marsin maaperälle. Oli väistämättäkin selvää, että mies oli huolissaan kumppanistaan. Santtu saapui miehen seuraan ja nojasi tähän ihan kylki-kylkeen kiinni. Nainen laski päänsä miehen olkavarrelle ja sai Turbon lempeästi hymyilemään.
”Onko Minnistä kuulunut mitään?” nainen kysyi varovaisesti. Turbo pyöritti päätään kieltävästi. Mies oli muutenkin vähäsanainen.
”Milloin heidän piti olla takaisin?” Santtu kysyi ja nosti päänsä miehen olalta. Marsin selvä tähtitaivas tuikki. Nainen pudisteli itseään. Marsin viileä tuuli sai hänet palelemaan. Turbo kietoi naisen kainalonsa suojiin.
”Heidän piti olla jo eilen täällä… kuitenkin…” mies vastasi lähes kuiskaten ja kurtisti kulmiaan.
”Ehkä Jupiterin päässä on tapahtunut jotain, että he eivät ole päässeet ajoissa lähtemään.”
”Kenties…”
         Santtu katsahti huolestuneena Turboa. Mies oli todella vähäsanainen. Hän ei edes normaalisiti poiketen puolustautunut kärkkäästi tai ollut siltä istumalta lähdössä avaruuteen etsimään puolisoaan. Mies huokaisi syvään.
”Lähdetään nukkumaan… kyllä meille informoidaan heti, kun Minni saapuu Marsin lentotilaan,” mies vastasi lempeästi hymyillen.
”Menetkö Minnin asunnolle?” nainen kysyi, kun mies lähti johdattamaan heitä sisätiloja kohden.
”Menen… onneksi pääsen sieltä hujauksessa takaisin,” Turbo hymyili lempeästi ja sai Santun erkaantumaan toiselta käytävältä miehestä.

”Oletteko varma teidän korkeutenne?” Lucius hämmentyi. Theodor katseli ulos ikkunasta avaruuteen. Marinka oli yhtä hämmentynyt, kuin viestinviejänsä. Mitä hänen miehensä päässä oikein liikkui.
”Huomasit itsekin Marinka sen kuvan!” Theodor totesi.
”Mutta Vapaustaistelijoiden tukikohdalla yöpyminen ei ole teidän arvoisenne paikka,” Lucius selitti.
”Ja sen kuvan varastit kenraalittarelta! Mistä tiedämme, että se on aito?” Marinka jankkasi miehelleen vastaan.
”Marinka! Tunnistit sen kuvan itsekin. Muistosi heräsivät siitä kuvasta… se ei voi olla kukaan muu,” Theodor vastasi ja astui vaimonsa eteen.
”Mutta edelleen tukikohdalla yöpyminen ei ole arvoisenne paikka,” Lucius puolustautui ja sai pariskunnan vilkaisemaan itseään.
”Marinka…” mies aloitti hellästi ja nosti vaimonsa leukaa.
”Haluan tämän asian yhtä paljon päätökseen, kuin sinäkin! Tiedät sen itsekin, että poikamme on pakko saada kotiin… keinolla millä hyvänsä…”
”Tiedän sen… mutta Lucius on oikeassa. Onko meidän järkevintä yöpyä tukikohdalla?”
”Kyllä yksi yö menee siihen, että saamme edes näköyhteyden poikaamme,” Theodor henkäisi. Marinka sulki silmänsä ja halasi tiukasti miestään.
”Toivon sydämeni pohjasta, että tämä kannattaa… en kestä enää yhtään sydän särkyä,” Marinka niiskautti miehensä olkaa vasten. Theodor silitti kevyesti vaimonsa pitkiä hiuksia.
”Kutsu kenraali Minni Lucius!” Theodor käski ja sai miehen nyökkäämään.

Askeleet ja varovainen avaimen kilistely lukkoon sai Turbon havahtumaan hereille. Mies nousi vähin äänin seisomaan ja asteli olohuoneen puolelle. Mies tutki asunnon varovaisesti, mutta ei toistaiseksi nähnyt mitään poikkeavaa. Musta tumman puhuva hahmo astui olohuoneeseen ja selkeästi liikehti oudosti. Turbo itse seisoi keittiön pimeässä nurkassa ja katsoi tuimasti asuntoon tulijaa. Hahmo selkeästi riisui jotain yltään ja laski sen läheiselle sohvalle. Hahmo kurkkasi makuuhuoneen puolelle. Vasta, kun hahmo astui ikkunan eteen, Turbo pystyi rentoutumaan. Hän tunnisti tuon siluetin ja astui keittiön nurkkauksesta pois. Mies hiipi naishiiren taakse ja kaappasi tämän takaapäin kevyesti ilmaan. Naishiiri kiljahti pelästymistään hieman. Jalkojen osuessa uudemman kerran lattiaan nainen kääntyi ja hymyili mieshiirelle lempeästi.
”Minni…” Turbo henkäisi ja suuteli naista pitkään ja haluavasti. Minni sytytti läheisen pöytälampun ja katsoi syleilyssään olevaa miestä.
”Yllätys…” nainen kuiskasi.
”Miksi tulostanne ei ilmoitettu?”
”Kuningasperheen vuoksi… mitä vähemmän armada herätti sitä todennäköisemmin pääsimme ilman ongelmia Marsin maanpinnalle,” nainen selitti ja siveli miehen rintalihaksi. Mies hymyili naiselle lempeästi ja avasi tämän nutturalla olevat hiukset.
”Onneksi olet turvassa…” mies henkäisi haroen tämän hiuksia. Mies suuteli naista pitkään, johon nainen vastasi intohimoisena. Minni sammutti lampun mennessään, kun mies lähti raahaamaan heitä kohti makuuhuonetta.
”Aamulla meillä on aikaa puhua tästä jäljellä olevasta sotkusta,” mies mutisi naisen huulia vasten.
”Sovitaan etten nähnyt sitä…” Minni vastasi ja laski miehen bokserit alas. Turbo naurahti murahtaen ja kaatoi kaksikon sänkyyn.

Aamulla Minni oli kietoutunut tiukasti miehensä ympärille kiinni. Aamuauringon säteet sai Turbon heräämään. Hetkeen heidän sänkynsä ei ollut ihan näin myllätty mitä se oli nyt. Ei edes silloin, kun mies palasi takaisin. Turbo hieroi kevyesti silmiään ja havahtui entuudestaan, kun joku koputti oveen. Mies siirsi varovaisesti naista päältään. Turbo puki housunsa jalkaan ja asteli ulko-ovelle. Varovaisesti kuitenkin mies kurkkasi ovisilmästä ja järkkyi hieman nähdessään mustan mieshiiren oven takana. Mies siveli odottaessaan harmaata partaansa, joka oli letitettynä. Mieshiiri koputti uudemman kerran oveen ja sai Turbon hieman perääntymään.
”Miksi et avaa?” Minni kysyi ovenkarmiin nojaten. Turbo piti katseensa ulko-ovessa. Minniäkin jopa ihmetytti miehen omituinen käytös. Turbo vetäytyi hiljaa vessan puolelle.
”Turbo!?” Minni ihmetteli.
”Kenraali Minni… kuulen, että olette paikalla,” tuttu miesääni huudahti oven takaa. Minni huokaisi ja avasi Luciukselle ovensa.
”Huomenta…” nainen toivotti.
”Olette ilmeisesti kotiutunut hyvin?” Lucius kysyi katsahtaessaan nopeasti Minnin ulkomuotoa. Nainen oli pukeutunut t-paitaan ja löysiin verkkareihin.
”Kieltämättä… oliko teillä jotain erikoistakin asiaa, kun tänne saakka tulette aamusta häiritsemään?” Minni naurahti ja haroi hiuksiaan. Lucius naurahti kanssa kevyesti.
”Tulin pyytämään teitä saattamaan tehtävänne päätökseen… hänen kuninkaallisen korkeutensa päätös,” Lucius vastasi ja sai Minnin nyökkäämään.
”Tulen heti, kun olen saanut pukeuduttua,” Minni kertoi ja rupesi etsimään vaatteitaan.
”Mainiota… kuningasperhe jo odottaa sinua,” Lucius naurahti. Mies tervehti kenraalittaren ja poistui tämän asunnosta. Minni huokaisi syvään ja katsoi vessasta saapuvaa miestään.
”Mitä tuo oikein oli?” Minni ärähti pienesti miehelle.
”Aistin hänessä vain jotain epäilyttävää…” mies vastasi lyhyesti naiselle ja lähti etsimään vaatteitaan. Minni kohautti kulmaansa kysyvästi.
”Lucius on sama hiiri, joka saapui armadan mukana hakemaan minua,” Minni tuhahti ja lähti miehen perään.
”Tiedän…”
”Mutta?”
”Ei muttaa… aistin hänessä jo silloin jotain epäilyttävää… siksi pidin häneen välimatkaa,” mies selitti. Tosin tämä selitys ei mennyt kenraalittarelle enää läpi. Mies salasi jotain. Tosin Minni ei sitä nyt lähtenyt miehestä kaivamaan, hänellä oli tärkeämpää tekemistä ennen sitä.

Minni pukeutui samaiseen uniformuun, joka hänellä oli matkan alussa ollut. Hovineidot olivat pesseet sen matkan aikana.
”Sää et ole yhtään oma itsesi tuossa asussa,” Turbo huokaisi ja käänsi katseensa toisaalle. Minni käveli miehen luokse ja nosti tämän leukaa.
”Yritä kestää se vielä tämä päivä…” nainen kannusti ja iski miestään muutaman kerran olkapäähän.
”Saanko kyydin?” Minni jatkoi ja katsoi ulko-ovella miestä. Turbo vilkaisi tyttöystäväänsä nopeasti.
”Minne?” mies kysyi ja nousi seisomaan. Minni naurahti lempeästi.
”Mitä sinä naurat?”
”No sinulle…” Minni totesi. Turbo tuhahti tyytymättömästi ja sai Minnin astumaan miehen eteen. Minni parhaansa mukaan lepytteli miestä. Turbo kaappasi naisen lanteista kiinni ja painoi ahneen suudelman tämän suulle. Minni kietoi kätensä miehen kaulanympärille, vastaten samalla miehen suudelmaan. Kyllä Turbo sen itselleen myönsi. Ei hän voinut vihoitella tuolle naiselle, joka oli ollut rehellinen hänelle kaikista elämäänsä liittyneissä tilanteissa. Minni irrottautui miehestä sen verran, että näki tämän kasvot.
”Voisi kenties luulla, että olet naishormoneilla varustettu lihaskimppu,” Minni vitsaili ja siveli miehen vahvoja käsivarsia.
”Onneksi voin olla sinun hormoneilla varustettu lihaskimppu,” mies vastasi lemmiskellen takaisin.
”No onhan sinusta kieltämättä paljon iloakin,” nainen vinkkasi ja sai Turbon kaappaamaan naisen syleilyynsä.
”Viehän minut tukikohdalle…” Minni huokaisi.
”Totta kai armaani…” mies kuiskasi naisen korvaan ja suukotti tämän ohimoa.

Armadan ulkopuolella miehistö valmisteli alusta loppukuntoon. Ohimennen miehistö liehitteli hovineitoja, jotka kikattelivat viuhkojensa takana. Vinski juoksi miehistön ohitse Moton ja Miihkalin seuraan, jotka istuivat läheisellä ruokailuryhmällä.
”Onko se totta?” Vinski älähti ja iski kätensä pöytään. Moto kohautti kulmaansa ja katsoi siskonpoikaansa.
”Mitä sinä täällä mesoat?” Santtu tiedusteli ja astui valkean hiiren viereen.
”Onko?” mies vaati joltain vastausta.
”Mikä?” Moto kysyi hölmistyneenä.
”Että prinsessa Flea on täällä?” valkoinen egoisti tarkensi ja sai kaikki huokaisemaan syvään.
”Voin sanoa ettei sinulla ole mahdollisuutta prinsessaan vaikka hän olisikin täällä…” Santtu kohautti harteitaan.
”Ja meidän pitäisi osata tervehtiä hänen korkeuttaan oikea oppisesti,” Miihkali huokaisi ja nojasi pöytään. Moottoripyörän ääni sai ystävänsä kääntämään katseensa porteille. Minni hyppäsi miehensä kyydistä pois armadan edestä, Turbon kurvatessa lähemmäksi ystäviään.
”Liehittelyt saavat riittää… valmistautukaa!” Minni komensi ja sai miehistön asemiin.
”Te myös… osoittakaa kunnioitustanne hänen kuninkaalliselle korkeudelleen,” nainen tuhahti hovineidoille, jotka näyttivät naiselle pitkää kuonoa.

Lucius saapui kanssa muutaman sotilaan kanssa vapaustaistelijoiden tukikohdalta ulos. Minni vilkaisi sivusilmällä vanhempaa herrasmiestä ja hymyili pienesti.
”Kuningaspari on odottanut sinua,” Lucius kuiskasi naisen korvaan.
”Tiedän… pahoittelen heille, kun pääsemme liikenteeseen,” Minni vastasi miehelle. Turbo nosti kypärän päästään ja katsoi tuimasti vanhempaa hiirtä.
”Mistähän he puhuvat?” Miihkali pohti.
”Kai tuo käppänä antaa Minnille palautetta…” Vinski pohti ja risti kädet eteensä. Turbo katsoi tukikohdan oville. Karamellin värinen hiirineito oli puettu ihonmyötäiseen oranssiin leninkiin. Leningin olkapää osuudet olivat paljaat ja paljastivat naisen luisevan hartiaseudun. Naisen kaulaa koristi samainen jalokivinen kaulakoru. Hiukset leijuivat vapaina. Osa niistä oli kiinnitetty takaraivolle ja tiara naisen päässä välähti auringonvalon osuessa siihen. Turbo järkyttyi hieman ja käänsi katseensa toisaalle.
”Waaauuuu… hän on upea…” Vinski innostui.
”Hänen kruunun kuninkaan esikoistytär… prinsessa Flea,” sotilas ilmoitti ja sai Minnin sekä Luciuksenkin huomion. Minni ja Lucius tervehti prinsessa kohteliaasti. Nainen jäi odottamaan vanhempiaan armadan lastaussillan suulle.
”Hän on kyllä todella kaunis…” Miihkalikin ihasteli. Flea katseli ympärilleen pienesti hymyillen.
”Tulikivikaupungin kruunun kuningas Theodor ja hänen vaimonsa… kruunun kuningatar Marinka,” sotilas huudahti ja sai tässä kohtaa koko tukikohdan nousemaan. He osoittivat kunnioitusta kuningasparille.

Vinskin ja Moton suut loksahtivat pienesti auki, kun he näkivät kuningasparin kunnolla. Miihkalikin huomasi Santun kanssa yhdennäköisyyden ja nelikko käänsi katseensa Turboon, joka piti jopa surkean oloisen katseensa maassa. Mies nosti hitaasti katseensa kuningaspariin.
”Miten voitte olla noin identtiset?” Vinski ähkäisi. Kuitenkaan mies ei saanut vastausta veikaltaan. Kuningaspari tervehti Minnin ja katsoivat tukikohdan sotilaita. Marinkan suulle nousi lievä hämmennys.
”Rakas…” nainen henkäisi. Theodor katsoi väkijoukon läpi kauempana seisovaa kullanruskeaa mieshiirtä. Kaksikon outo käytös sai Minnin katsahtamaan Luciusta, joka piti kanssa katseensa Turbossa ja muissa.
”He ovat tiimini teidän korkeutenne… haluatko että esittelen teidät?” Minni kysyi varovaisesti. Theodor katsahti nopeasti kenraalia ja nyökkäsi hyväksyvästi. Flea oli tilanteensa hämmentynyt, mutta lähti seuraamaan vanhempiaan Minnin johdolla.
”Voi ei… he tulevat tänne!” Santtu kuiskasi.
”Teidän korkeutenne… tässä on Marsin parhaimmistoa. Prätkähiiret,” Minni esitteli ja sai viisikon tervehtimään heitä epämääräisesti kumarrellen. Marinka uskaltautui irrottamaan otteensa miehestään ja kävelemään Turbon eteen.
”Tiesin sen…” nainen henkäisi. Minni kohautti kulmaansa kanssa kysyvästi.
”Mitä te tiesitte korkeutenne?” nainen rohkeni kysymään. Marinkan silmille nousi lempeät kyyneleet ja riisui varovaisesti Turbon lasit tämän silmiltä. Kaikki katsoivat hämmentyneenä Turbon olematonta reaktiota. Ihan, kuin hän olisi lamaantunut.
”Kyllä äiti poikansa aina tunnistaa!” nainen parahti silittäen miehen poskea ja sai kaikkien muiden silmät laajenemaan järkytyksestä…

No ni mä arvasin et Turbo on se kadonnut kruununprinssi

Marinka ei voinut vuolaille kyynelilleen mitään, kun hän katsoi poikaansa edessään. Viimeksi tavattuaan tämä oli pieni pojan kloppi, jolla ei ollut aikaisempaa kokemusta sodankäynnistä. Nyt tämä oli myös ammattilainen taistelija ja ystävä. Marinka halasi poikaansa tiukasti ja odotti vastareaktiota. Tosin turhaan. Turbo oli kuin tyhjä kuori. Hän ei tiennyt mitä olisi sanonut tai miten tilanteeseen olisi pitänyt edes reagoida. Hänen äitinsä oli juuri paljastanut varjellun salaisuuden, jota hän ei vuosien saatossa ollut kertonut kenellekään. Ei edes Minnille. Minni puolestaan ei tiennyt mitä hän olisi tuntenut. Hänen tunteensa myllersi sisällä. Theodor ja Flea astui kanssa naisen ohi ja yrittivät tunnistaa kadoksissa ollutta sukulaistaan.
”Oletko se todella sinä Throttle?” Marinka lähes kuiskasi ja katsoi miestä. Turbo nosti katseensa ja katsoi hiirien ohi suoraan Minniä silmään. Naisen silmissä paistoi kyyneleet, mutta mies pystyi myös aistimaan vihan. Rontti käveli varovaisesti Miihkalin viereen ja katsoi hämmentyneenä pysähtynyttä tilannetta.
”Mitä täällä tapahtuu?” mies kysyi kuiskaten nuorukaiselta.
”Tota…” Miihkali raapi niskaansa vaikeasti. Hän ei tiennyt miten asian olisi esittänyt miehelle. Minni puri hammasta yhteen ja astui kuningasparin läpi miehen eteen. Naisen silmissä paistoi kysymys, johon nainen vaatisi vastausta.
”Onko se totta?” Minni kysyi murahtaen. Turbo sulki silmänsä.
”Vastaa!” Minni vaati, kun ei saanut miehestä mitään irti.
”On…” mies kuiskasi naiselle. Minni puristi käsiään nyrkkiin, niin että rystyset huusi miltein valkoisina. Minni kuitenkin pystyi hillitsemään hermonsa, vaikka miestä tekikin mieli tirvaista päin näköä. Minni tuhahti vihansa ulos ja lähti ripein askelein kohti armadaa.
”MINNI!” mies huudahti naisen perään, mutta turhaan.

”Oletko ollut täällä kaikki nämä vuodet?” Theodor ärähti miehelle. Turbo käänsi katseensa sivuun. Hän ei halunnut edes ottaa isäänsä katsekontaktia.
”Katso minua!” Theodor käskytti.
”En näe mitään ilman lasejani… vaikka hajusi kyllä kertoo missä seisot,” Turbo murahti ja sai Theodorin silmät laajenemaan. Marinka ojensi miehen lasit takaisin tälle.
”Miten niin, et näe ilman laseja?” Flea kysyi ja katsoi veljeänsä.
”Puhutaan siitä myöhemmin…” Turbo kuiskasi vihoissaan sisarelleen. Theodor painoi kätensä eteensä ristiin.
”Miten julkeat puhua meille noin… mihin kaikki tapasi on kadonnut?” Theodor vaati vastausta pojaltaan. Aikoinaan Turbo olisi varmasti seissyt hiljaa paikoillaan, kun isänsä olisi ripittänyt tämän. Nyt he olivat kuitenkin tasavertaisessa koossa. Tosin Turbo ei halunnut olla perheensä kanssa minkäänlaisessa tekemisessä. Heidän päätöksensä vuosia sitten oli, jopa hänen perheensä saatettu huonoon valoon.
”Teidän pitää mennä…” Turbo komensi ja oli poistumassa paikalta.
”Throttle!” Marinka huudahti miehen perään, joka pysähtyi.
”Olet kruununperillinen… sinun velvollisuutesi on tulla meidän mukanamme!” Theodor ärähti pojalleen.
”Tulen kotiin, jos siltä tuntuu… juuri nyt ette ole tarjonnut minulle sitä vuosiin,” Turbo vastasi lähes kylmästi ja poistui paikalta.
”THROTTLE!” Theodor huudahti.

Theodor oli järkyttynyt poikansa käytöksestä. Hellä kosketus miehen olkapäähän sai tämän huomion. Lucius katsahti kuningasparia.
”Mennään!” Theodor murahti ja käänsi suuntansa kohti armadaa. Flea katsoi järkyttyneinä vanhempiaan.
”Emmehän me voi jättää Throttlea tänne!” nainen älähti.
”Älä huoli siitä Flea! Minulla on kyllä suunnitelma saada hänet palaamaan,” Theodor vastasi vihaisena ja jatkoi matkaansa. Prinsessa vilkaisi surkeana pikkuveljensä ystäviä ja lähti Luciuksen saattamana takaisin armadan luokse. Minni kasasi ajatuksiaan armadan ohjaamossa. Nainen ei tiennyt mitä olisi ajatellut. Kaikki nämä vuodet Turbo oli valehdellut hänelle. Valehdellut kaikesta. Mies jonka nainen oli tuntenut oli poissa. Hän ei tuntenut tätä miestä.
”Kenraali… olemme valmiita lähtemään,” Lucius vastasi naisen olan yli. Minni nosti katseensa ja painoi päätään nyrkkiään vasten.
”Kuulitteko?” mies kysyi.
”Kuulin… miehistö! Valmiina!” Minni komensi ja nousi seisomaan. Jotenkin nainen pystyi tukahduttamaan tunteensa ja patouttamaan kyyneleensä.
”Pärjäätkö?” Lucius kysyi varovaisesti. Minni kaivoi takkinsa alta korunsa. Minni piti medaljonkia kädessään tovin. Lucius oli poistumassa.
”Odota… Lucius,” Minni henkäisi ja sai miehen pysähtymään. Minni puri hammasta yhteen ja kiskaisi korun kaulastaan, rikkoen sen soljen. Lucius kohotti kulmaansa.
”Palauta tämä oikealle omistajalleen…” Minni vastasi ja ojensi korua katsomatta mustaa mieshiirtä. Lucius huokaisi ja nappasi korun naiselta mukaansa.
”Viedäänpä sitten kuningasperhe kotiinsa…” nainen komensi hiljaa.

Turbo oli linnoittautunut huoneensa sängylle ja katseli kattoa. Mies oli ristinyt kätensä päänsä alle. Kaikki purkautunut stressi ja salailu pääsi pitkänä huokauksena miehen suusta. Ovi lennähti auki. Korvaan kantautui ainoastaan oven sirpaleiden kolina.
”Sää olet jumalauta prinssi etkä kertonut meille!” Vinski huusi ja istui miehen rinnan päälle repien tätä samalla mustasta nahkaliivistä. Turbo mulkaisi kylmästi Vinskiä, mutta edes se ei saanut Vinskiä irrottamaan otettaan miehestä.
”Minkälainen munaton luuseri tekee tuollaista ystävilleen?” mies ärisi ja sai Turbon potkaisemaan miehen kimpustaan. Moto koppasi valkean hiiren syliinsä.
”Hei hei! Lopetatte tuon saman tien,” Rontti komensi ja astui huoneeseen.
”Älä minua syytä vaan häntä!” Vinski älähti ja nousi harmaan miehen otteesta. Rontti nojasi läheiseen pöytään ja katsoi surkeana kullanruskeaa miestä. Hän oli koko tämän ajan valmentanut Turbosta seuraajaansa.
”Miksi et kertonut meille?” Moto kysyi varovaisesti. Turbo oli kellahtanut takaisin selälleen ja katseli vihaisena kattoa.
”Turbo…” Rontti huokaisi ja sai Turbonkin ilmeen heltymään. Mies nousi istumaan sängynlaidalle. Mies painoi käsiään reisiään vasten.
”En voinut…” mies huokaisi.
”Miten niin et voinut?” Vinski tenttasi ja sai Rontin toppuuttelemaan tätä.
”Kun saavuin tänne 11 vuotta sitten… halusin kertoa heti kuka olen… mutta.”
”Mutta mitä?” Moto huolestui.
”Kuulin miten perheestäni puhuttiin. Kuinka meidät haukuttiin viimeiseen maanrakoon toiminnastamme paeta planeetaltamme. Sinä kuuluit yhteen heistä!” Turbo selitti ja katsoi Ronttia.

Rontti katsoi kädet puuskassa Turboa. Kuitenkin miehen ilme tai olemus ei huokunut vihaa. Turbo oli kenties jopa helpottunut siitä, että sai purkaa sydäntään viimein.
”Olen pahoillani toiminnastamme…” Rontti vastasi miehelle.
”Ei sinun tarvitse…” Turbo huokaisi helpottuneena. Rontti katsahti hämmentyneenä mentoroitavaansa. Turbo oli painanut jälleen katseensa lattia tasoon. Kuitenkin Turbon suulla oli helpottunut hymy.
”Vihasin isäni käskyä jo 13-vuotiaana… tuleminen tänne oli, vain isälleni hanttiin laittamista ja sääntöjen noudattamattomuutta. Kuitenkin tiesin aina sisimmissäni, että olen erilainen kuninkaallinen. Halusin auttaa kansaani… niin halusi Fleakin, mutta hän ei kykene edes tappamaan kärpästä. Ja Flea on muutenkin sisäistänyt tittelinsä paremmin, kuin minä…” Turbo selitti ja sai veikkansa hiljenemään.
”Miksi et kertonut edes meille?” Vinski kysyi rauhallisemmin.
”Tullessani tänne ja kuultaessani miten perheestäni puhuttiin… oli vain helpompaa tekaista tarina orpoudesta ja tekaistusta nimestä…”
”Toisaalta mää ymmärrän sun päätöksen… Kuka olisi tiennyt miten kuninkaallisen olisi käynyt?” Moto pohti ja hieroi leukaansa.
”Miksi et kertonut edes Minnille, vaikka seurustelitte?” Santtu kysyi oven suusta ja sai mieshiirten huomion.
”Niin, kuin sanoin… en kertonut kenellekään. Tiedän valehdelleeni Minnille ja teille… kaikille, jotka välittivät minusta,” Turbo huokaisi ja sai ihmisnaisen istumaan viereensä.
”Minni ansaitsee kanssa kuulla selityksen tälle!” Santtu vastasi painokkaasti ja laski kätensä miehen käsille.
”Minni tuskin haluaa nähdä minua enää edes silmissään…” Turbo totesi alakuloisena.
”Miten voit olla noin varma?” Rontti kysyi.
”Näittekö miten Minni katsoi minua, kun hän halusi vastaustani? Sen naisen silmät paloivat vihaa… hän halusi lyödä minua niin kovaa, että 10-vuoden tuska olisi unohtunut…”
”Mutta ei kuitenkaan lyönyt?” Vinski vitsaili ja sai Moton iskemään tätä hauikseen.
”Ei ainakaan vielä… pelkään nyt, että isäni rankaisee häntä jotenkin! Kuninkaallisena olen käytännössä koskematon siihen asti, kunnes nain prinsessan,” Turbo ummisti silmänsä tiukasti.
”Ei kai isäsi nyt Minniä rankaise?” Rontti hämmentyi.
”Ei se ole kiveen hakattua…” Turbo huokaisi.

Minni asteli armadan ympärillä ja auttoi miehistöä purkamaan kuningasperheen tavarat linnan kellarissa olevaan varastoon. Uusi linnake oli rakennettu lähelle Elysium rinnettä. Minni huokaisi syvään katsoessaan taivaalle kohoavaa palatsia.
”Kenraali Minni! Kuningas Theodor pyysi teitä valtaistuin saliin!” yksi miehistön jäsen kertoi naisen takaa herättäen naisen ajatuksistaan. Minni ojensi laatikon miehelle.
”Menen saman tien,” nainen raportoi ja sai miehen nyökkäämään. Minni astui aulasta sisään. Hovineidot katsahtivat beigen harmaata naista paheksuvasti. Hovin muut jäsenet tervehtivät kenraalia joko kumartaen tai pienesti niiaten. Pienen etsimisen jälkeen nainen katsoi ihastellen suurten portaiden yläpäässä alhaalla olevaa valtaistuin salia. Joka paikka kiilsi. Kuin mitään sotaa ei koskaan olisi käytykään. Puiset lattiat oltiin ennen kuningasperheen saapumista hiottu ja lakattu, nyt ne kiilsivät kattokruunujen alla. Arvotaulut oltiin nostettu seinälle. Minni tunsi hengittävänsä raskaasti. Hän oli niin salpaantunut näystä. Valtaistuinten edessä oli kuningaspari. Theodor sai naisen huomion ja Minni pystyi jo arvaamaan miehen asian hänelle. Minni tervehti kuningasparin kevyesti kumartaen.
”Kutsuitte teidän korkeutenne,” Minni vastasi ilmeettömästi. Nainen yritti kaikkensa pitää kasvonsa peruslukemilla.
”Tiedät varmaan asiani!” mies murahti ja sai Marinkan katsomaan surkeana miestään. Minni piti katseensa lattiatasossa.
”Seurustelet siis poikamme kanssa?” mies kysyi.
”Oikea termi olisi varmaan, että seurustelin…” Minni murahti ja nosti pitkin katsein katseensa kuninkaaseen.
”Kuinka kauan olette olleet yhdessä?”
”Miten se liittyy enää mihinkään? Poikasi totuus selvisi ja minulla ei ole hänelle ainakaan mitään asiaa enää.”
”Kerro!”
”Syksyllä tulisi 10-vuotta täyteen…” Minni puri hammastaan yhteen. Theodor katsoi vihaisena vaimoaan, joka haki katseellaan armoa Minnille. Theodor murahteli yksistään. Minniä jännitti mitä mies sanoisi hänelle. Menettääkö hän päänsä tämän seurauksena.
”Voit poistua kenraali!” Theodor hymähti ja käänsi katseensa naisista. Minni katsahti Marinkaa, joka nyökkäsi kevyesti. Minni kumarsi pienesti parin ennen, kuin lähti linnasta.
”Yksi asia vielä Minni!” Theodor tuhahti naisen perään saaden tämän katsomaan vielä miestä.
”Haluan, että jatkossa pysyt kaukana pojastani!”
”Ei huolta… en koskisi häneen pitkällä tikullakaan tämän jälkeen!” Minni murahti ja asteli nopeasti valtaistuinsalista.

Minni saapui illasta takaisin tukikohdalle. Hän sulki toimistonsa oven perässään. Kuun valo täytti parvekkeen kautta huoneen. Minni istahti sängyn eteen lattialle ja korkkasi kädessään olevan viskipullon. Nainen kaatoi ruskeaa nestettä lasiinsa ja huljutteli sitä ajatuksissaan kädessään. Pienin hörppäyksin nainen yritti hukuttaa tuskan, joka hänen sisällään velloi. Samalla hän yritti sisäistää kaiken.
”Miten juuri sinä voit olla prinssi?” nainen pohti itsekseen. Nainen kaatoi itselleen uuden lasin ja nosti toisensa jalkansa koukkuun saaden kättään sen päälle lepäämään.
”Saanko minäkin?” nais ääni kysyi hänen yläpuoleltaan. Minni katsoi Santun kuun valaisemia kasvoja ja ojensi pulloa sanomatta sanaakaan tälle. Ihmisnainen nappasi läheiseltä piirongin päältä lasin itselleen ja istui kenraalittaren viereen.
”Mitä mietit?” nainen kysyi varovaisesti ystävältään.
”Kaikkea tätä! Vielä pari päivää sitten meillä oli Turbon kanssa kaikki hyvin… nyt meidän suhde on perustunut pelkälle valheelle!” Minni huokaisi katsellen edelleen parvekkeelle. Santtu katsoi surkeana ystäväänsä.
”Eikö teillä voi olla tulevaisuutta enää?”
”Theodor oli repiä pääni irti sen vuoksi, että satuin seurustelemaan hänen poikansa kanssa, joka on valehdellut minulle 10-vuoden ajan itsestään…” Minni murahti ja haroi hiuksiaan.
”Mitä aiot Turbon kanssa?” Santtu kysyi ja sai Minnin vilkaisemaan naista. Minni huokaisi syvään.
”Turbo palaa perheensä luokse… ja minä…” Minni puri hammasta ja puristi lasia tiukasti sormiensa välistä. Nainen tunsi kehonsa värisevän.
”Minä… yritän unohtaa koko miehen…”
         Santtu huokaisi syvään ja veti kenraalittaren pitkään halaukseen. Kuitenkaan Minni ei voinut itkeä. Ihan, kuin kyyneleet olisivat kuivuneet. Tai sitten nainen pohjimmiltaan ei halunnut Santulle näyttää tunteitaan. Turbolle hän oli loukkaantunut.
”Kaikki järjestyy…” Santtu kuiskasi naisen korvaan ja sai tämän nyökkäämään.

Minni selasi seuraavana aamuna papereitaan työpöydällään, jotka olivat kerääntyneet hänen poissaolonsa aikana. Työnteko sai Minnin unohtamaan Turbon, mutta ajatusten kasassa pitäminen vaati silti tuplasti töitä kuin normaalisti. Ovi pamahti auki ja sai naisen nostamaan katseensa ruskeaan mieshiireen.
”Olet palannut!” mies ilahtui ja levitteli käsiään. Minni painoi tympeän katseensa takaisin papereihinsa.
”No mikä on päivänsäde?” mies kysyi ja nojasi naisen pöytään. Minni ei edelleenkään vastannut miehen ylivirittyneeseen mielentilaan mitään.
”Oliko sinulla jotain tärkeääkin asiaa?” Minni murahti.
”Noh… älä ärhentele…” Rontti totesi ja istui naisen pöydän kulmalle. Mies puristi kädet eteensä ja katsoi naista, joka yritti olla kuin ei mitään.
”Mitä mieltä olet siitä, että poikaystäväsi onkin prinssi eikä tavallinen kaduntallaaja?” Rontti kysyi varomatta.
”Tiedoksi sinullekin, että meidän suhteemme on tullut päätökseensä! Minulla ei ole mitään asiaa sille miehelle enää…” Minni murahti ja nousi mapittamaan papereitaan.
”Meinaatteko erota?”
”Ei meinata! Erotaan!”
”Theodorko sua käski noin sanoa?”
”Kyllä mulla järki kulkee ilman kuningastakin… Turbo saa ottaa vastuun siitä kuka oikeasti on!”
”Oletko varma, että et halua kuulla mitä mieltä Turbo on?”
”Mistä? Siitäkö, että hän valehteli minulle 10-vuotta?”
”Hän valehteli meille kaikille… mutta ymmärrän häntä…”
”Kyllä minäkin haluan ymmärtää… en kuitenkaan ymmärrä, että hän valehteli minulle totuuden itsestään, vaikka tiesi ettei pysty tulevaisuudessa oikeasti olemaan kanssani… hän…” Minni pidätteli kyyneliään selkä mieheen päin.
”Hän mitä?”
”Hän antoi silti minun rakastua itseensä… ja juuri sen vuoksi valhe satuttaa minua! Minni parahti ja murtui ensimmäisen kerran.

Rontti kurtisti kulmiaan ja vaikutti naisen puolesta myös surulliselta. Hän ei koskaan ollut nähnyt siskontyttöään yhtä murtuneena tai surullisena, kuin mitä tämä nyt oli. Minni romahti miehen edessä ja sai tämän ponkaisemaan naisen luokse. Mies piti naista hellästi otteessaan ja hieroi tämän hiuksia.
”Kieltämättä Turbo olisi voinut olla rakastumatta kanssa sinuun… mutta vapaus ja normalisoituminen tavallisten hiirien sekaan sai hänet sokaistumaan sille, kuka todellisuudessa on…” Rontti lohdutti. Minni työnsi miehen kauemmaksi itsestään.
”Ei tuo auta…” nainen tuskaisi ja nojasi seinää vasten.
”Tiedän ettei sanani riitä lohduttamaan sinua… sydämen parantumisella kuitenkin kestää aina aikansa,” Rontti huokaisi. Minni heltyi hieman ja hymyili vaisusti enolleen. Nainen tunki itsensä miehen kainaloon ja tunsi olonsa turvatuksi.
”Turbo muuten etsi sinua…” Rontti henkäisi pitkään kestäneeseen hiljaisuuteen. Minni kohotti itsensä pystympään istumaan.
”Siinähän etsii sitten… edelleen minulla ei ole hänelle mitään asiaa,” Minni tuhahti ja pyyhki kyynelten kastelemia kasvojaan. Rontti katsahti naista nopeasti.
”Turbo kuulemma lähtee tänään.”
”Siinä lähtee. Mitä pikemmin sen parempi!” Minni murahti ja nousi seisomaan.
”Kai menet sanomaan edes hyvästit?”
”En todellakaan…” Minni vastasi äreästi ja poistui toimistostaan. Rontti nousi kanssa seisomaan ja nosti kätensä lanteilleen. Mies pyöritteli päätään.

Ulkona Lucius ja muutama sotilas oli tullut hakemaan Turboa. Kuitenkin miehen nähtyään olivat joutuneet sanaharkkaan tämän kanssa. Turbo oli ilmoittanut tulevansa miesten perässä kotiin. Lucius ei kuitenkaan miehen sanaan luottanut ja kertoi, että Turbo voi saapua linnalle omalla moottoripyörällä heidän saattamana. Turbo ei ideasta ollut liiakseen välittänyt ja onnistui tukikohdalle kadottamaan viestintuojan.
”Mitä teet täällä?” Vinski kysyi mieheltä, joka katseli horisonttiin tukikohdan katolla. Turbo käänsi katseensa ja hymyili voitonriemuisasti.
”Leikin kuurupiiloa Luciuksen kanssa,” mies vitsaili ja nousi katsomaan veikkojaan. Moton ja Vinskin kasvoilta paistoi haikeus. Turbo laski kanssa hymynsä vakaaksi ja hieroi niskaansa.
”Koska sinä lähdet?” Moto kysyi varovaisesti.
”Minun olisi pitänyt lähteä jo…”
”Miksi sitten olet vielä täällä? Eikö perheesi odota sinua jo?” Vinski kysyi vaikeana.
”Odottaa ihan varmasti… mutta niin odottaa Minnikin. En ole tavannut häntä sen jälkeen, kun hän lähti viemään perhettäni linnalle…”
”Minni ei hyppinyt järin riemusta kuullessaan kuka todellisuudessa olet?” Vinski kohautti harteitaan.
”Ei hyppinyt ei…” Turbo puristi kädet eteensä.
”Onko tämä teidän loppu?” Moto pohti ja sai Turbon puuskahtamaan. Mies pyöritti päätään.
”Minä en tiedä… kai…” Turbo vastasi hetken mietittyään.
”No sinulla on ehkä aika selvittää se…” Vinski aloitti. Mies oli nostanut toisen jalkansa tukikohdan katon suojaavalle kourulle ja katseli tukikohdan toimintaa alhaalla. Turbo käveli miehen viereen Moto perässään ja huokaisi surkeana. Minni ohjeisti sotilaitaan omiin tehtäviinsä. Luciuksen nähdessään nainen vetäytyi puhumatta sanallakaan miehelle. Tämä oli ilmeisemmin kysynyt Turbon perään, mutta ei aavistanut naisen olevan noin vihainen.

Turbo veti reidessään olevasta kotelosta pienen aseen ja ampui sillä kohti vahvempaa putkea. Koukku nappasi tiukasti kiinni ja köyden avulla mies pääsi tiputtautumaan maantasolle. Lucius käänsi hämmentyneen katseensa Turboon, joka puolestaan lähti musta hiuksisen naisen perään. Mies tarrasi naisen kädestä ja sai tämän pelästymään. Minni kurtisti kulmiaan vihaisena tajutessaan, kuka roikkui tämän kädessä.
”Mitä sinä haluat?”
”Selvittää tämän tilanteen…”
”Meillä ei ole mitään selvitettävää. Totuus valkeni minulle jo muutama päivä sitten…”
”Ei se ole noin musta valkoista,” Turbo pyöritteli päätään.
”Minulle on…” Minni tuhahti. Turbo käänsi katseensa kuitenkin maahan. Minni ei yrittänyt edes rimpuilla miehen otteesta, vaikka tämä puristi hänen rannetta.
”Kai ymmärrät etten halunnut tämän menevän näin!” Turbo älähti.
”En! En ymmärrä! Kaikkien näiden vuosien jälkeen en tiedä kuka helvetti olet!” Minni huudahti miehelle takaisin ja repäisi kätensä miehen otteesta.
”Kai sää ymmärrät, että rakastan sinua…”
”Ja sen vuoksi se rakkaus satuttaa mua niin paljon,” Minni totesi happamana.
”Ei! Jumalauta mää en suostu menettämään sua… tai ketään teistä…”
”Sinä olet helvetti menettänyt jo!” Minni vastasi lähes kylmästi ja sai miehen hämmentyneen katseen.
”Jos et veikkoja tai Ronttia… niin minut ainakin!” nainen jatkoi. Miehestä tuntui, että hänen sydämensä murskattiin pieneksi tomuksi.
”Ei saatana… Jätätkö minut?” mies kysyi ärtyisenä.
”Jätän… hyvästi Turbo tai pitäisi tästä lähin sanoa teidän korkeutenne,” Minni tuhahti ja lähti miehen luota. Mies haroi voimakkaasti hiuksiaan ja kohotti katseensa taivaalle. Hän oli niin vihainen, että löisi ensimmäistä, joka vastaan käveli ja laukoisi jotain sopimatonta.
”Nuori herra… meidän olisi aika lähteä…” Lucius röhähti miehen takaa.
”Suksi suolle Lucius,” mies murahti. Lucius ummisti silmänsä ja odotti nuoren prinssin päätöstä.

Turbo tunsi miehen läsnäolon takanaan. Vinski ja Moto olivat pysäyttäneen Minnin. Kolmikko katsahtivat kullanruskeaa miestä, jokaisen ilmeet olivat helposti luettavissa. Turbo katsahti ympärilleen. Jokainen muukin oli pysähtynyt seuraamaan tilannetta. Turbo kurtisti vihaisena kulmiaan Minnille.
”Lähdetään Lucius…” mies komensi ja sai mustan mieshiiren kumartamaan pienesti. Turbo nousi moottoripyöränsä kyytiin ja kaasutti nopeasti tukikohdalta pois Luciuksen miehistö perässään. Turbosta tuntui, että tikarilajitelma olisi isketty hänen selkäänsä. Kuinka katkera hän olikaan vanhemmilleen, että olivat paljastaneet miehen salaisuuden kaikille miehen rakkaille hiirille. Mies tunsi kuinka kyyneleet kerääntyivät hänen silmilleen. Hänen koko maailmansa, norminsa ja rakkaimpansa hän oli menettänyt muutaman päivän aikana. Mies riisui kypäränsä ja antoi kyynelten pyyhkiytyä kasvoiltaan virtana taakseen. Turbo puri hammasta yhteen niin kovaa, että hänestä tuntui että ne murtuisivat.
        Flea juoksi veljeään vastaan tämän saapuessa linnalle. Mies katsoi vihaisena naisen olan yli taivaalle kohoavaa palatsia. Flean silmät olivat kostuneet onnesta ja hän nosti hennosti hymyilevät kasvonsa pikkuveljeensä. Kuitenkin miehen hapan ja vihainen ilme sai hänet vakavoitumaan. Turbo ohitti Flean nopeasti ja lähti astelemaan kohti sisätiloja. Palatsin väki hämmentyi nähdessään nuoren prinssin kasvojensa edessä jälleen. Marinka juoksi kanssa poikaansa vastaan ja halasi tätä tiukasti.
”Tervetuloa kotiin rakas poikani…” nainen nyyhkäisi ja sai Turbon ilmeen ilmeettömäksi. Hän olisi kotona ilman kaikkea sitä normaalia ja rakkaitaan, joita oli perheenään pitänyt 12-vuotta…

Aladdinin tapaan kerjäläispojasta prinssiksi yhdessä illassa mut ei Turbo varmaan kauaa hovissa viihdy veikkaan mä

Turbon paluusta oli kulunut muutama päivä. Mies totutteli hovin rytmiin ja yritti vuosienkin jälkeen sisäistää kaiken osaamisensa. Miehen ajatukset kuitenkin pyörivät Vinskissä, Motossa, Rontissa, Santussa, Miihkalissa ja totta kai Minnissäkin. Mies tunsi silmäluomiensa olevan raskaat. Minnin ajattelukin teki pelkästään kipeää ja kyyneleet kertyivät väkisin miehen silmille. Oliko näin toisiaan parempi? Turbo oli jo päivän askareensa tehnyt ja nyt hän vain kulutti aikaansa makaamalla huoneensa sängyllä. Mies oli pukeutunut läpikuultavaan kauluspaitaan ja mustiin housuihin. Isänsä pakotti häntä käyttämään myös pukuja, jotka oltiin hänelle suunniteltu, mutta toistaiseksi hän ei suostunut niitä pitään. Theodor mietti pojalleen kuulemma jonkinlaista harrastusta. Turbo ei kuitenkaan liiaksi halunnut tavata isäänsä ja tämä yritti kaikkensa pitääkseen Turbon kotona. Turbo huokaisi syvään. Kapea varjo ilmestyi miehen kasvoille ja sai tämän raottamaan silmiään. Flea hymyili lämpimästi pikkuveljelleen ja istui pehmeän sängynlaidalle.
”Mitä sinä haluat?” mies tuhahti ja sai naisen siirtämään kasvoiltaan suortuvaa.
”Miksi olet noin pahalla tuulella koko ajan?” Flea heitti vastakysymyksen. Turbo mulkaisi sivulle ja nousi pystyyn istumaan. Flea katsahti veljeänsä. Hän myönsi sen itselleen ettei oikeasti tuntenut enää pikkuveljeänsä. Mutta niin kauan, kuin tämä ei ottanut mitään vastaan oli Flean vaikea tutustuakaan mieheen. Turbo puolestaan nojasi toiseen polveensa. Hänen mielensä kävi kamppailua. Oliko Flea tosiaan ärhentelyn mieheltä itseltään ansainnut?
”Anteeksi… ei minun ollut tarkoitus sinulle ärhennellä,” mies puuskahti syvään.
”Kyllä mää ymmärrän miksi ärhentelet…” Flea vastasi sulkien silmänsä.
”Ai? Tiedätkö miltä tuntuu menettää kaikki se normi mihin olet tottunut, rakkaasi ja rakastettusi siinä sivussa?”
”Rakastettua minulla ei ole vielä ollut… mutta normeista luopuminen ja rakkaansa menettäminen on minullekin tuttua,” Flea henkäisi ja sai Turbon vilkaisemaan siskoaan.

”Väistämättäkin pikkuveljen menettäminen ja kodin jättäminen samana päivänä sattuu sisimmissä aivan älyttömästi!” Flea puristi nyrkkejään tiukasti kiinni.
”Olen pahoillani, että aiheutin sinulle ja äidille huolta poissaolollani… mutta sen kokemuksenkin myötä olen parempi hiiri nyt,” Turbo selitti ja sai Flean hymyilemään.
”Olen ylpeä sinusta! Sinusta on kasvanut hieno mies sen vuoksi… ja… ja sait toteutettua haaveesi auttaa kansaamme,” Flea empi. Turbo hymyili lempeästi sisarelleen.
”Aiotko jäädä vai mitä seuraavaksi?” nainen ehti kysyä. Kuitenkin koputus oveen sai sisarusten huomion.
”Sisään!” Turbo kutsui. Nuori harmaa hiirineito astui huoneen sisälle.
”Pahoittelen, että häiritsen teitä korkeutenne… mutta vanhempanne on kutsunut teidät takkahuoneeseen…” hovineito niiasi kevyesti. Turbo huokaisi syvään, mutta rauhoittui kun Flea tarrasi hänen kädestään.
”Mennäänhän sitten… pikkuveli…” Flea rohkaisi ja sai Turbon naurahtamaan. Mies nappasi yöpöydältä silmälasinsa ja lähtivät hovineidon osoittamaan suuntaan.
”Oliko se muuten totta?” Flea aloitti vaikeasti. Turbo vilkaisi siskoaan.
”Mikä?”
”Se ettet näe ilman lasejasi?”
”…”
”Onko?”
”Se on pitkä tarina…”
”Kai voit jotain minulle kertoa?”
”Lyhykäisyydessään menetin taistelurintamalla näköni plutolaisen rasvaisen ääliön vahingonlaukaukseen…”
”Eli olet sokea?” Flea kauhistui ja pysäytti kävelynsä keskelle käytävää. Turbo katsoi siskoaan, joka miehen uutisesta järkytyksestä lamaantunut.
”Käytännössä… plutolaisten koekaniiniksi joutuminen antoi minulle keinotekoiset silmät. Kuitenkaan silloinen professori ei ehtinyt tarkentamaan näköäni ja sen vuoksi olen sokea ilman silmälasejani tai kypärääni,” mies selitti loppuun ja sai Flean mietteliääksi.
”Eikö ole muita keinoja palauttaa näköäsi?” Flea pohti ja käveli veljensä rinnalle.
”Kenties… mutta en tiedä ketään, joka osaisi toimia tämän professorin tasolla.”
”Eikö tämä professori voisi tulla palkkausta vastaan korjaamaan näköäsi?” Flea kysyi ja jatkoi veljensä kanssa matkaansa.
”Hmmm… se niljake on tuomittu teloitettavaksi jo aikoja sitten plutolaisten avustamisesta,” Turbo murahti. Flea painoi surkean katseensa maahan ja tunsi hennon puristuksen olkapäällään. Nainen katsahti veljeään, joka oli napannut hänet hellästi kainaloonsa.
”Flea… Olen elänyt tämän asian kanssa jo vuosia… pärjään kyllä. Sitä paitsi minulla on luottomies, joka tarvittaessa osaa rakentaa uudet jos vanhat lasit hajoavat,” Turbo naurahti kevyesti ja sai isosiskonsakin paremmalle tuulelle.

Kaksikko saapui takkahuoneeseen, jossa heidän vanhempansa viettivät enimmäkseen aikaansa teen ja erilaisten kirjojen parissa.
”Teidän korkeutenne… lapsenne,” hovimies totesi. Kuningaspari hymyili lempeästi nuorukaisilleen. Marinka nousi seisomaan ja varovaisesti silitti kummankin lapsensa poskea. Naisen kasvoilla oli lempeä hymy.
”Onko Throttle kaikki hyvin?” nainen kysyi, kun mies vaikutti jotenkin apealta.
”On kyllä äiti…” mies henkäisi. Hän ei halunnut lähteä korjaamaan äitinsä lausetta nimestään. Hän muutenkin halusi välttää turhat konfliktit.
”Miksi et ole pukeutunut tarjoamiimme vaatteisiin?” Theodor kysyi, kun Marinka oli istunut takaisin tuolilleen.
”Anna olla Theodor… Throttle on pitkien vuosien jälkeen jälleen kanssamme,” Marinka toppuutteli ja sai miehensä katsomaan tätä. Flea ja Turbokin vilkaisivat nopeasti toisiaan. Theodor huokaisi ja nyökkäsi hyväksyvästi naiselle.
”Oliko teillä jotain asiaakin, kun tänne meidät kutsuitte?” Flea muistutti vanhempiaan. Kumpikin katsoivat lapsiaan ja naurahtivat lempeästi.
”Olihan toki… istukaa,” Marinka totesi ensimmäisenä ja istutti lapsensa alas. Turbo ja Flea istahtivat hämillään alas.
”Olemme äitinne kanssa päättäneet, että pidämme tanssiaiset… meidän paluun, Marsin miltein lopullaan olevan sodan… sekä tietenkin rakkaamme kruununperillisemme paluun kunniaksi,” Theodor hymyili lempeästi. Turbo painoi katseensa maahan.
”Olen myös saanut paljon viestejä, että Marsin kaikki kuninkaalliset ovat palanneet tähän päivään mennessä takaisin Marsiin!” Theodor ilmoitti ja sai lapsensa hämmentymään.

”Onko tuo totta?” Flea kysyi hämmentyneenä.
”On… siksi voimme kutsua muutaman varteen otettavan prinsessan ja prinssinkin. Olisi teidänkin korkea aika tavata mahdollinen kumppaninne,” Theodor jatkoi ja sai Turbon kimpoamaan pystyyn.
”Mikä hätänä kulta?” Marinka kysyi huolestuneena. Turbo käänsi katseensa toisaalle.
”Ei mikään… tanssiaiset kuulostavat hyvälle, vaikka en ole juhlatuulella…” mies vastasi.
”Kyllä se mieli sieltä kohoaa… kutsumme vanhoja ystäviäsikin mukaan,” Theodor kannusti.
”No kiva… vanhat haavat auki vain…” Turbo tuhahti.
”Älä taas aloita tuota niskurointia,” Theodor anoi.
”En niskuroi… kerron vain tunteistani,” Turbo mulkaisi isäänsä.
”Voisitko istua takaisin alas?” Marinka pyysi. Turbo pyöritti päätään.
”Pyydän lupaa poistua…”

Theodor huokaisi syvään. Mies viittoi epämääräisesti Turbolle, joka oli merkki että tämä sai poistua luvan kanssa. Flea katsoi huolestuneena veljensä perään.
”Sopeutuuko Throttle varmasti?” nainen kysyi.
”Throttlella on haasteita, mutta eiköhän hän ajan kanssa tuostakin tokene,” Theodor vastasi.
”Theodor… täytyy kuitenkin muistaa, että Throttle oli rakastunut sydämensä pohjasta… uuden kumppanin etsiminen voi laukaista hänessä voimakkaan reaktion…”  Marinka muistutti.
”Throttle on kruununperillinen… prinsessan naiminen on väistämätön askel hänen elämässään,” Theodor selitti.
”Tiedämme sen… mutta ero Minnistä otti koville ja uuden morsiamen löytäminen tulee varmasti saamaan teidät kaksi napit vastakkain,” Marinka selitti miehelleen, joka kohautti kulmaansa pienesti.
”No Throttle on helppo pitää kurissa…”
”Joo ja Throttle on myös aikuinen mies…
”Marinka!”
”Meidän on otettava kaikki huomioon… ihan vain, että poikamme olisi hyvä olla kotona,” Marinka pyysi mieheltään. Theodor puuskahti ja nojasi käteensä.
”Voinen poistua?” Flea keskeytti vanhempiensa kinastelun.
”Anteeksi Flea… totta kai,” Marinka pahoitteli. Theodor mulkoili vaimoaan, joka kurtisti kulmiaan.
”Äläkä sinä katso minua noin!” Marinka komensi.
”Isäni teki aikoinaan hyvän päätöksen määräten sinut vaimokseni,” mies leperteli ja sai Marinkan nostamaan kirjansa takaisin kasvoilleen.
”Toivottavasti teet saman päätöksen myös meidän poikamme kohdalla,” Marinka muistutti.

Kiljaisu käytävällä sai kuningasparin huomion.
”Flea!” Marinka huudahti ja juoksi miehensä perässä huudon kantamaan suuntaan. Turbo oli kuullut kanssa siskonsa kiljaisun ja pysähtyi horjahtaen voimalla kaiteeseen. Flea hieroi päätään portaiden juuressa.
”Flea!” Turbo huudahti ja kiirehti isosiskonsa luokse. Turbo hyppäsi muutaman portaan alas ja auttoi siskonsa pystyyn.
”Oletko kunnossa?” Turbo kysyi. Theodor ja Marinkakin saapuivat tyttärensä vierelle.
”Mitä tapahtui?” Theodor kysyi naisen toisessa käsipuolessa. Flea piti päätään.
”Kaikki hyvin… kompastuin vain.”
”Sait meidät kunnolla säikähtämään. Emme kestäisi, jos teille sattuisi jotain,” Marinka silitti tyttärensä poskia. Theodor hieroi poskeaan mietteliäänä.
”Mitä mietit?” Turbo kysyi isältään.
”Sinä tarvitset henkivartijan,” Theodor napsaisi sormiaan ja sai perheensä hämmentymään.
”Kompastuin vain portaissa? Tarvitsenko sen puolesta henkivartijan?” Flea hämmentyi.
”Ei vain sen vuoksi… vaan henkilökohtainen henkivartija pitää sinut turvassa myös linnan ulkopuolellakin,” Theodor tarkensi.
”Minulla voisi olla siis paremmat mahdollisuudet ulkoilla myös linnan ulkopuolella?” Flea kysyi.
”Niin… ja katsoo muutenkin, että sinulla on kaikki hyvin,” Theodor tarkensi.
”Ei kai se huono idea olisi,” Flea pohti hieroen leukaansa.
”Mites Throttle?” Theodor kysyi.
”Mitä minusta?”
”Haluatko henkivartijan?”
”Näytänkö siltä että tarvitsen?” Turbo murahti. Theodor huokaisi syvään. Turbon käytös alkoi ottaa miehen otsalohkoon ja verisuoni rupesi pullottamaan.
”Kunhan kysyin…” mies rauhoitteli itseään ja poistui lastensa luota.
”Olehan varovaisempi,” Marinka kannusti tytärtään ja lähti miehensä perään.

Turbo oli kääntänyt selkänsä siskollaan. Ikävä isku keskelle päätä sai miehen hieman kumartelemaan ja pitelemään päätään.
”AU!” mies älähti ja katsoi siskoaan. Flea puristi kädet tiukasti eteensä ja katsoi veljeään vihaisena. Turbo huokaisi syvään.
”Hyvä on… olisin voinut hoitaa äskeisen mallikkaammin,” mies puuskahti ja hieroi vielä nopeasti päätään.
”Niin olisit. Isä kuitenkin esitti sinulle ystävällisesti kysymyksen,” Flea murahti.
”Niin kai…” Turbo huokaisi ja lähti ulko-ovea kohden.
”Mihin olet menossa?” Flea ihmetteli. Mies oli osannut keskustelun lopettaa kuin seinään, vaikka Flealla olisi ollut hänelle vielä asiaa. Turbo katsoi aurinkoa vienosti hymyillen. Päivä aurinko oli korkealla ja lämmitti miehen kasvoja. Flea käveli miehen viereen, joka hymyillen katsoi tätä.
”Mulla olisi isälle yksi ehdotus millä saisi mun juhlamielen hipun korkeammaksi,” Turbo naurahti ja katsoi nopeasti siskoaan.
”Mikä?” Flea ihmetteli.
”Yksi vain…” Turbo vastasi salamyhkäisesti.
        Turbo oli hetken hengähdettyään mennyt tapaamaan isäänsä. Hän halusi jutella tälle kahden kesken. Turbo selitti kuinka tärkeää hänelle olisi, jos isä hyväksyisi jotenkin edes miehen edellisen elämän. Hän myös korosti, kuinka tärkeää olisi muistaa heitä, jotka sodassa taisteli perheen puolesta. Theodor mietti tovin poikansa ehdotusta ja katsahti tätä hieman hymyillen. Mies näki ensimmäisen kerran pojassaan toivon kipinän.
”Hyvä on… jos se on kerran mikä sinun toiveesi on,” mies henkäisi ja sai Turbon silmät laajenemaan.
”Sää suostut?” Turbo hämmentyi.
”Haluan kuulla sinua niin kauan, ennen kuin astut valtaan jonka jälkeen päätäntävalta on pelkästään… sinulla,” Theodor muistutti ja sai Turbon kääntämään katseensa.
”Mutta sen aika ei ole vielä. Jonain päivänä kyllä…” Theodor totesi ja sai poikansa nyökkäilemään.
”Minulla olisi vielä yksi pyyntö!” Turbo aloitti ja sai isänsä hämmentymään.

”Hhahahah ota kiinni senkin lihaskimppu!” Vinski naljaili ja juoksi Moton sekä muiden pelaajien ohitse.
”Kyllä me sut vielä napataan!” Miihkali vastasi ja kamppasi Vinskin hyppäämällä tämän lanteisiin kiinni. Moto hyökkäsi kanssa kaksikon kimppuun ja kolmikko kieri pidemmän matkan. Santtu joutui kanssa väistämään kolmikon riehakasta pelaamista. Naisen suulle nousi hämmentynyt ilme, kun porteista astui tuttu mieshiiri. Kolmikon pyöriminen pysähtyi miehen jalkoihin. He nostivat katseensa hitaasti ylöspäin. Miehellä oli kiillotetut kengät jaloissaan, mustat suorat housut istuivat hyvin miehen jalkoihin, valkoinen takki kultaisilla nauhoilla ja rintamerkeillä kertoivat arvokkuudesta. Miehen kasvot nähtyään, jotka tilanteesta olivat asteen verran hämmentyneet sai kolmikon suut loksahtamaan auki.
”TURBO!” sai kolmikon innostumaan ja ponkaisemaan pystyyn. Miehet halasivat toisiaan pitkään naureskellen. Röhähdys Turbon vierestä sai kuitenkin Turbon huokaisemaan. Miehet irrottautuivat ystävästään ja katsoivat mustaa mieshiirtä.
”Meinaatte varmasti… hänen kuninkaallinen korkeutensa,” Lucius tarkensi.
”Ystäväni saavat kutsua minua juuri sillä nimellä mikä heistä tuntuu luontevammilta,” Turbo totesi miehelle, joka kohautti kulmaansa.
”Vai? Onko jotain vastaansanomista?” mies tarkensi. Lucius huokaisi.
”Ei suinkaan teidän korkeutenne,” Lucius nöyristyi.
”Sitä minäkin!” Turbo mutisi ja lähti kohti tukikohtaa.

Mies silmäili vanhaa kotiaan haikeana. Santun nähdessään mies hymyili pienesti. Santtu laski kätensä eteensä hellästi. Hän ei tiennyt miten miestä olisi pitänyt kohdella. Turbo levitti pienesti käsiään ja sai naisen iskemään itsensä tiukkaan halaukseen miehen syleilyssä.
”Ihana nähdä… lähtösi tuli niin nopeasti,” Santtu henkäisi ja nosti katseensa mieheen. Turbo irrottautui naisen otteesta.
”Kieltämättä… lähtö teki niin pahaa, etten voinut nähdä teitä silloin samaisena päivänä,” Turbo selitti.
”Uskon… kuulin Minniltä mitä teille tapahtui,” Santtu selitti.
”Minni tuskin kääntääkään minuun enää katsettaan,” Turbo huokaisi. Santtu nosti katseensa Minnin parvekkeelle ja sai Turbon katsomaan nopeasti Santtua, jonka jälkeen siirsi katseensa musta hiuksisen kenraalin parvekkeelle. Minni oli tullut katsomaan pihalla kuuluvaa meteliä. Turbon katseesta pystyi lukemaan haikeuden naisen perään. Kuitenkin Minnin katse kertoi vihasta ja pettymyksestä. Minni vetäytyi nopeasti takaisin toimistonsa puolelle.
”Noooo… ainakin se katsoi sinua,” Santtu henkäisi pitkään. Turbo naurahti kevyesti.
”Oliko sinulla jotain asiaakin, kun tänne asti ilmennyit?” Moto kysyi ja katsoi ystäväänsä. Turbo kaivoi takkinsa sisätaskua ja ojensi sen Luciukselle. Mies avasi kuoren.
”Hyvät Vapaustaistelijat! Minä kuninkaallinen korkeutenne kuningas Theodor kutsun teidät juhlistamaan kotiin paluutamme yhdessä kenraalienne kanssa perjantaina klo 17.00 alkaen. Samalla kuningasperhe haluaa kiittää teidän toimintaanne uhrauksistanne tätä planeettaa kohtaan. Paikkana toimii valtakuntamme Elysium rinteen lähettyvillä. Kutsukirjeet jaetaan kenraalienne jaettavaksi. Kirje toimii sisäänpääsynä juhliin. Ystävällisin terveisin hänen kuninkaallinen korkeutensa Theodor, kruunun kuningatar Marinka sekä lapsemme prinsessa Flea ja kruununperillinen prinssi Throttle,” Lucius luki ja lopuksi sulki kirjeen.
”Siis kutsuuko kuningas meidät juhliin?” Miihkali kysyi hämmentyneenä.
”Kutsuu… tai oikeastaan se oli minun toiveeni. Te olette yhtälailla perheeni ja ansaitsette edes jonkinlaisen kiitoksen kanssa,” Turbo vastasi ylpeänä.
”Jakaa kirjeet… kenraali Minni on toimistossaan,” Turbo komensi sotilaita, jotka olivat hänen mukanaan.
”Etkö itse halua viedä Minnille kutsuja henkilökohtaisesti?” Vinski kysyi. Turbo pyöräytti päätään.
”On kaikille parasta… etenkin Minnille etten tyrkytä hänelle seuraani kovin väkisin,” mies selitti.

”Minä voin viedä kirjeet Minnille,” tuttu miesääni sanoi kullanruskean miehen takaa. Rontti hymyili lempeästi mentoroitavalleen.
”Kiitän…” Turbo vastasi ja sai Rontin ottamaan kutsut vastaan.
”Kaikkiko nämä?” Rontti hämmentyi, kun piti isoa kassia kädessään.
”Kyllä…” Turbo kohautti harteitaan.
”Palautanko tämän?” mies vitsaili ja sai Turbon naurahtamaan.
”Sen, kun pidät eiköhän meillä noita ole riittämiin.”
”Oli ilo tavata taas,” Rontti totesi miehelle ja sai Turbon nyökkäilemään.
”Kuin myös… jos minusta riippuu niin tulen tapaamaan teitä useamminkin,” Turbo totesi ja sai miehen leveästi hymyilemään.
”Toivottavasti…” Rontti kohautti harteitaan.
”Teidän korkeutenne… on aika lähteä,” Lucius muistutti ja sai Turbon haikeasti katsomaan ystäviään. Turbo tervehti heidät nopeasti ja nousi kuninkaallisten kärryjen kyytiin.
”Onko isäsi kieltänyt moottoripyöräilysi kokonaan?” Vinski naljaili kärryjen juuresta.
”Yritän päästä joka päivä jonkinlaisiin kompromisseihin isäni kanssa… suhde kun ei ole järin hyvä,” Turbo selitti rauhallisesti.
”Ääliö!” Moto tuhahti ja iski miestä päähän. Turbo naurahti kaksikon naljailulle.
”Nähdään ainakin juhlissa,” Turbo tervehti ystävänsä ja antoi sotilailleen luvan lähteä.

Minni nyrpisti kuonoaan lukiessaan kuninkaan kutsukorttia. Naisen teki mieli repiä se miljoonaan palaseen, niin kuin Turbo repi hänen sydämensä. Eikö hänelle annettu mahdollisuutta päästä miehestä ylitse.
”Mitäs meinasit pukea päällesi?” Rontti kysyi. Miehen perässä asteli hänen ystävänsä.
”En tiedä osallistunko koko pippaloihin,” Minni pohti ja nojasi käteensä. Nainen silmäili edelleen kutsua kädessään.
”Täh?” Vinski älähti.
”Olet vuosia tehnyt hyvää työtä tämän planeetan eteen, hait kuningasperheen onnistuneesti Jupiterista takaisin kotiin… miksi et anna kuninkaan näyttää arvostusta?” Rontti ihmetteli. Minni huokaisi.
”Ja pitäisi nöyristellä ex-poikaystävän edessä, joka mursi sydämeni? Ei kiitos,” Minni totesi vihaisena.
”Ai niin…” Rontti hieroi niskaansa. Minni pyöräytti silmiään.
”Kuningas luultavasti ihmettelee miksi ette saavu paikalle…” Moto vastasi varovaisesti.
”Siinä ihmettelee sitten. Minulla ei ole velvollisuutta tulla katsomaan, kun hän valitsee samalla pojalleen prinsessaa naitavaksi,” Minni tuhahti ja puristi kädet eteensä.
”Tee kuten parhaaksi näet…” Santtu kannusti varovaisesti. Minnin olemus heltyi hieman. Juhlat olisivat paikallaan, mutta onko hän valmis satuttamaan itseään nähdessään Turbon.
”Tuletko syömään kanssamme?” Rontti kysyi vaihtaen aihetta.
”Tulen kohta perässä…” Minni vastasi ja sai nelikon poistumaan huoneesta. Minni avasi kuninkaan kutsun ja otti sen taakse piilotetun toisen kirjeen. Minni huokaisi syvään ja katsoi pitkään eteensä.
”Vai tällaista suunnittelet kuningas Theodor!” Minni tuhahti mielessään ja laski kirjeen alas kädestään.

Juhlapäivä tuli nopeammin, kuin oltiin ajateltu. Hovissa oli kuhinaa. Hovineidot ja hovimiehet koristelivat juhlatiloja ja käytäviä valmiiksi. Sotilaat valmistettiin valmiiksi vartioon. Keittiö huolehti juhlaillallisen ja kattauksen tanssisaliin. Turbo ja Flea viihtyivät huoneissaan pitkän kylvyn merkeissä. Kuningaspari valmistautui kanssa huoneessaan. Turbo huokaisi syvään. Hänen ajatuksensa kimpoilivat vain vapaustaistelijoissa ja eritoten Minnissä. Mahtoiko nainen edes saapua juhlallisuuksiin? Häneen sattui. Mitä jos hänen isänsä laittaisi hänet valitsemaan tulevan vaimonsa Minnin edessä? Miksi hän ei saanut pitää Minniä? Naista jota hän todella rakasti. Nainen, joka oli tukenut häntä koko sodan aikana. Nainen, joka oli saanut hänet kokemaan itsensä tärkeäksi ja halutuksi. Turbo painoi kätensä silmilleen ja antoi itsensä valahtaa kylpyammeen pohjalle. Vesi peitti hänen kasvonsa ja Turbo tunsi kuinka lämmin vesi läpäisi hänen ihonsa. Kun happi tuntui loppuvan mies ampaisi kylpyammeesta pystyyn. Hän pyyhki saippuaveden kastelemat kasvonsa ja haroi hiuksensa päälaelle. Koputus oveen sai hänen huomionsa. Nuori hiiripoika ruskea väriltään, vaaleilla hiuksilla ja vanhempi tumman harmaa hiirimies astuivat pesutilaan. Poika oli noin 14-vuotias hienosti puettu. Hän oli vanhemman mieshiiren oppipoika.
”Oletteko nuori herra valmis?” vanhempi mieshiiri kysyi.
”Joo olen minä…” Turbo vastasi.
”Antonio… pyyhe prinssille,” mies komensi ja nuorukainen ojensi Turbolle valkeaa pyyhettä.
”Kiitos Antonio,” Turbo kiitti ja nousi ammeesta käärien itsensä pyyhkeeseen. Vanhempi mies ojensi Turbolle pienempää käsipyyhettä, jolla mies kuivasi kasvonsa ja hiuksensa.
”Isänne teettämä asu on valmis puettavaksi herra,” mieshiiri totesi.

Turbo astui kylpyhuoneesta ja katsoi huoneessaan seisovia hovimiehiä. Miehen vaatteet olivat puettu yhden mannekiinin ylle peilien eteen.
”Onko mitenkään mahdollista, että saan pukeutua yksin?” Turbo kysyi Antoniota valmentavalta mieshiireltä.
”Se ei ole vaihtoehto nuori herra… olemme täällä nimenomaan teitä varten,” mies vastasi ja sai Turbon painamaan sormensa silmilleen. Hän ei ollut tottunut tällaiseen. Vapaustaistelijoiden elämässä hänellä oli kuitenkin yksityisyyttä.
”Alastomuus on luonnollista nuori herra,” hovimies totesi ja sai Turbon katseen hämmentymään. ”Tulihan se sieltä,” mies pohti mielessään. Hovimies astui Turbon viereen ja ohjasi tämän sängyn luokse pukemaan alusvaatteet päällensä. Turbo nosti pyyhkeensä miehelle ja otti tältä vastaan tämän ojentamat vaatteet. Kenties hyvä puoli oli se, että kaikki häntä auttavat olivat miespuolisia. Ainoa jolle hän oli kehonsa paljastanut oli Minni. Hovimies katsoi Turbon lihaksista kroppaa ihmeissään. Edes kuningas ei ollut koskaan ollut samaisessa kunnossa, kuin nuorukainen. Alusvaatteet saatuaan päällensä mies nousi pienen korokkeen päälle. Hän katsoi tummansinistä pukua edessään.
”Puenko tosiaan juhliin valkoiset housut?” Turbo ihmetteli ja katsoi hovimiestään.
”Isäsi haluaa, että olet eduksesi,” hovimies vastasi ja napsautti sormiaan. Yksi hovimiehistä toi pehmeällä tyynyllä kultaisen kruunun. Kruunussa ei ollut yhtään kiveä tai muutakaan ylimääräistä koristetta niin, kuin hänen isällään oli. Kruunuun oli ainoastaan kaiverrettu vaakatasoon muutama kuvio. Tämä oli se mikä herätti Turbon viimein siihen, että tämä ei ollut pitkään kestänyttä unta. Tämä oli se mikä oli todellista. Turbo nyökkäsi hyväksyvästi ja antoi miesten auttamaan häntä pukeutumisessa loppuun.

Väkeä oli alkanut kasaantumaan juhlasaliin. Hovimestari ilmoitti jokaisen tulijan vuorollaan. Vinski ojensi kohteliaasti Santulle alkumaljan. Nainen vilkuili ympärilleen. Ihan, kuin hänellä olisi lappu otsassa. Jokainen, joka ei ollut nähnyt ihmistä tuijottivat häntä ja kuiskuttelivat selän takana.
”Onko kaikki hyvin Santtu neiti?” Moto kysyi varovaisesti.
”Joo on. Mitä nyt muiden tuijottamisen voi jättää omaan arvoonsa,” nainen vastasi. Miehet vilkaisivat vihaisesti naista tuijottavia hiiriä ja sai heidät kääntämään katseensa seuraaviin tulijoihin.
”Tuleekohan Minni ollenkaan?” Santtu kysyi jätkiltä.
”Minni palasi huhujen mukaan armeijalle hetkeksi… emme ole nähneet tai kuulleet hänestä mitään,” Miihkali selitti.
”Joo saman huhun minäkin kuulin,” Santtu hieroi käsivarsiaan. Kellon lyödessä tasan 17.00 ulko-ovet sulkeutuivat hetkeksi ja vielä saapuvat hiiret saivat odottaa tovin. Tasanteella soittava torvikunta sai juhlijoiden huomion.
”Hyvä naiset ja herrat, tytöt ja pojat… Hänen kuninkaallinen korkeutensa Kuningas Theodor ja hänen kuninkaallinen korkeutensa Kuningatar Marinka,” hovimestari esitteli ja sai juhlakansan taputtamaan. Portaiden yläpäähän ilmestyi kuningaspari. Theodorilla oli päällään taivaan sininen sotauniformu kultaisilla yksityiskohdilla, mustat housut ja mustat kengät. Miehen päätä koristi kuninkaan kruunu.
”Tuo on vissiin se kruunu, jonka Turbo perii ajallaan,” Vinski kuiskasi ystävilleen. Marinka oli puettu a-linjaiseen sinivalkeaan kellohameeseen. Alla oleva valkea kangas oli norsunluun väristä pitsiä. Naisen kaulaa koristi jalokivinen kaulakoru ja päätä kuningattaren kruunu. Naisen hiukset oltiin nostettu nutturalle takaraivolle. Theodor ojensi käsivarttaan kuningattarelleen ja he laskeutuivat juhlakansa kumartaessa heille. He istuivat omille valtaistuimilleen. Marinka hymyili lämpimästi miehelleen, joka oli kanssa juhlatuulella.

Toisaalla Turbo oli pakokauhun vallassa. Hän pyöri vain pientä ympyrää eikä saanut tahtiaan pysäytetyksi. Hän oli stressaantunut, hermostunut, kämmenet hikosivat ja miehen mieli oli sekasorron vallassa. Hento kosketus miehen olkapäällä sai hänet säikähtämään.
”Flea!” mies hengitti raskaasti. Flea käänsi päätään aavistuksen vinoon ja hymyili veljelleen.
”Oletko kunnossa?” nainen kysyi ja sai Turbon puuskahtamaan.
”Olen niin hermostunut, että en tiedä mitä teen,” mies selitti. Flea katsoi pikkuveljeään hellästi.
”Kaikki menee hyvin. Olet vain oma itsesi,” nainen muistutti ja suoristi sekä pyyhki kevyesti veljensä vaatetusta.
”Oma itseni? Tajuatko jos olisin oma itseni, niin iskisin räjähtävän sisääntulon ja siitäkö isä hyppisi riemusta,” Turbo älähti.
”Kaikki menee hyvin. Muistat mitä harjoittelimme…” nainen rauhoitteli ja sai Turbon huokaisemaan stressinsä kattoon.
”Jos minulla ei olisi sinua en todellakaan tietäisi mitä tekisin,” Turbo kiitti hellästi siskoaan ja sai tämän hymyilemään.
”Onko isän teemaväri muuten sininen tänään?” Turbo kysyi katsahtaen omaa ulkoasuaan ja vertasi sitä siskoonsa.
”Joku siniveristen juttu,” Flea vitsaili ja sai Turbon nauramaan.
”Prinsessa Flea… teidän vuoronne,” hovineito ilmoitti ja sai naisen nyökkäämään.
”Peukut pystyyn etten vedä levyksi rappusissa,” nainen jatkoi vitsailuaan ja muistutteli omasta kompuroinnistaan veljeään.
”Ei kenelläkään voi olla niin huono tuuri… ainakaan kahdesti,” Turbo vastasi siskolleen, joka tirskahti iloisena. Hovineito osoitti prinsessan oikeaan suuntaan ja Turbo jäi odottamaan vuoroaan.

”Nyt tulee Flea!” Vinski intoili jo valmiiksi. Santtu ja Moto pyöräytti innokkaalle egoistille silmiään.
”Hyvä naiset ja herrat… tytöt ja pojat. Hänen kuninkaallisen korkeutensa esikoinen… Prinsessa Flea,” hovimestari esitteli. Karamellin vaalea hiirinainen oli puettu laventelin-siniseen A-linjaiseen mekkoon. Naisen luisevat olkapäät olivat paljaat ja mekossa oli venekaula-aukko, joka oli tehty läpikuultavasta sifongista. Naiset vaaleat hiukset leijailivat kiharrettuina vapaana. Päätä koristi prinsessan kolmikärkinen kultainen kruunu, joka oli ympäröity upotetuilla timanteilla. Naisen kaulassa oli timanttinen kaulakoru ja sirot roikkuvat korvakorut koristivat naisen korvia. Alhaalla oleva juhlakansa henkäili kuvan kauniille prinsessalle. Flea laskeutui portaat varovaisesti alas ja juhlakansan kumartaessa tai niiaamalla hänelle hän otti oman paikkansa äitinsä vierestä.
”Hän on niin kaunis,” Vinski ihasteli.
”Ja edelleenkään sulla ei ole mahdollisuutta häneen…” Moto muistutti ja puhkaisi veikkansa kuplan. Suurempien torvien soidessa juhlakansa käänsi jälleen katseensa portaikkoon.
”Oih tuo on hän…” kuului jo ihastelut jostain väkijoukosta.
”Miltähän hän mahtaa näyttää?” kuului toisen naisen ihastelut kauempaa.
”Hänen kuninkaallisen korkeutensa… toinen lapsi ja kruununperijä järjestyksessä seuraava… Kauan odotettu ja kotoaan pois ollut… Kruununprinssi Throttle,” hovimestari esitteli. Miehen veikat ja Santtu eivät voineet uskoa silmiään.
”Onko tuo veikkamme?” Moto kysyi hiljaa. Portaiden yläpäässä seisoi isänsä määräämiin vaatteisiin oleva Turbo. Takkiin oli lisätty muutama kultakoriste. Miehen hiukset oltiin vedetty taakse ja kruunu aseteltu päähän. Tutut mustasankaiset silmälasit koristivat miehen kasvoja. Mies piti tiukassa otteessaan valkeita hanskoja, jottei pyörtyisi siihen paikkaan. Naisten ihailevat huokailut kaikuivat juhlasalissa. Turbo katsoi siskoaan, joka kannusti katseellaan miestä saapumaan omalle paikalleen.

Turbo laskeutui portaat alas ja istui isänsä viereen omalle valtaistuimelleen. Turbo vilkaisi sivulle ja näki ystävänsä väkijoukon seassa. Miehelle tuli turvallinen olo ja sai hänet huokaisemaan. Theodor nousi seisomaan ja sai juhlakansan rauhoittumaan.
”Rakkaat kansalaiset… jatkakaamme ottaaksemme loput vieraat sisään… pidämme tämän jälkeen rakkaan vaimoni kanssa kiitos puheen… hovimestari,” Theodor käski ja antoi miehelle merkin. Mies kumarsi pienesti ja antoi alaisilleen käskyn avata jälleen ovet. Vieraita alkoi jälleen virtaamaan sisään. Jokainen juhlavieras kävi tervehtimässä kuningasperheen, jonka jälkeen Theodor ohjasi heidät ottamaan alkumaljoja. Tovia myöhemmin Ronttikin saapui. Mies kävi tervehtimässä kuningasparin ja katsoi vienosti hymyillen vanhaa mentoroitavaansa.
”Tulithan sinä!” Vinski ilakoi pienesti.
”Totta kai. Turbon suuri päivä… en jättäisi mistään hinnasta tulematta,” mies vastasi ja vilkaisi Turboa, joka oli jo selkeästi kyllästynyt istumaan vain paikoillaan. Turbo vilkaisi nopeasti isäänsä ja katseli suuntaan jos toiseenkin. Nuoret ja vähän vanhemmatkin naiset tirskuivat ihastellen, jos miehen katse vain osuikin heihin.
”Tiedätkö tuleeko Minni?” Moto kuiskasi mentorinsa korvaan. Rontti kääntyi ystäviään kohden.
”En ole nähnyt tai kuullut hänestä sitten alkuviikon,” Rontti pudisteli päätään.
”Kukaan ei ole… onkohan hän kunnossa?” Santtu pohti huolestuneena. Vinski nappasi naisen kainaloonsa.

”Mmmrrhhm… hyvä arvostettu kuningasperhe ja juhlakansa. Nainen, joka tehnyt planeettamme puolesta paljon hyvää…” hovimestari aloitti ja sai ainakin Turbon silmät laajenemaan. ”Tuletko sittenkin? Minni…” mies mietti kaihoisasti.
”Kenraali Carbine Milanius…” hovimestari esitteli ja sai naisen kävelemään hänen vierelleen. Syvät henkäyksen kaikuivat jokaisen suulta. Vinskin ja Motonkin leuat oli loksahtanut auki ja sai Rontin paimanamaan ne naureskellen kiinni. Turbon silmät kiiluivat. Hän ei uskonut näkevänsä naista noin säkenöivänä edessään. ”Onko tuo se kuuluisa kenraali?” ”Mutta hänhän on nainen?” ”Salliiko kuningas todella tämän?” jopa ilkeät kommentit kantautuivat väkijoukosta. Minnillä oli yllään kirkkaanpunainen ihoa myötäilevä olkaimeton mekko. Strassikoristelu oli kirjailtu liukutyylillä helmasta kohti naisen lanteita. Naisen paksut hiukset oltiin kiharrettu ja osa suortuvista vedetty takaraivolle. Naisen kaulassa kimmelsi pienillä timanteilla oleva kaulakoru ja naisen meikki oli huoliteltu.
”Jep… tuo ei ole kenraalimme,” Vinski tokaisi ja sai kaikki mulkaisemaan tätä. Minni laskeutui portaat alas ja tervehti kuningasparin. Turbon nähtyään nainen piti kasvonsa ilmeettömänä.
”Kiitos että saavuit kenraali…” Theodor totesi kiitollisena. Minni hymyili pienesti.
”Kiitos teille kutsusta. Tämä merkitsee sotilaillekin paljon,” Minni vastasi ja sai miehen sulkemaan silmänsä hymyillen. Hovimies ohjasi kenraalin toisaalle ja nainen näkikin jo ystävänsä väkijoukossa.
”Minni… sää olet upea!” Santtu henkäisi ihastuneena.
”Kiitos,” Minni vastasi ja vilkaisi nopeasti olkansa yli suuntaan, jossa tiesi Turbon olevan. Nainen huokaisi surkeana. Hän ei koskaan ollut nähnyt rakastamaansa miestä niin komeana, kuin oli nyt.
”Turbo ei saa silmiään irti susta,” Vinski vinkkasi silmällään lähellä naisen kasvoja. Minni huokaisi ja työnsi valkean egoistin kauemmaksi itsestään.
”Kieltämättä olet vetävän näköinen!” Rontti totesi.
”Rontti!” Minni älähti pienesti.
”No hei! Älä yritä. Aikamoinen kosto mekko,” mies imarteli ja silmäili siskontyttöään päästä varpaisiin. Minni puristi kädet eteensä.
”Antakaa Minnin olla,” Santtu komensi ja sai kolmikon hiljenemään.

Kaikkien vieraiden ollessa saapuneita, Theodor piti lupaamansa puheen. He kiittivät sotilaita, kenraaleja sekä sodassa kaatuneita planeetan suojelemisesta. Hän oli kiitollinen saadessaan nuoremman lapsensa takaisin kotiin ja korosti moneen otteeseen tämän nousemista seuraavaksi kuninkaaksi. Turbo piti katseensa kiinni Minnissä, joka katseli muualle. Nainen teki kaikkensa välttääkseen miehen katsetta. Tanssilattian tulisi avaamaan Turbo ja Flea.
”Rakkaat lapseni…” Theodor herätti Turbon ajatuksistaan.
”Fleaa tanssittava miestä pyydän saapuvaksi…” Theodor jatkoi. Väkijoukosta käveli valkea komea hiirimies, jonka vaalean ruskeat hiukset oli harjattu siistiksi. Miehellä oli harmaa sotauniformu yllään. Mies oli lordi Liam Polysi.
”Prinsessa Flea… suotko minulle ensitanssin?” mies kysyi. Flea katsoi vanhempiaan pienesti hymyillen.
”Toki,” nainen vastasi ja Liam auttoi hänet varovaisesti seisomaan.
”Throttle… sinun vuorosi,” Theodor komensi hellästi pojalleen, joka seisoi tämän vieressä.
”Saako tanssipari olla kuka tahansa?” mies kysyi kuiskaten ja katsoi nopeasti isäänsä.
”Tietysti aatelinen olisi varteenotettava vaihtoehto, mutta tiedän keneltä tanssia halajat joten en ala tappelemaan kanssasi tänä iltana,” Theodor kuiskasi pojalleen takaisin. Turbo laskeutui portaat alas. Jokainen nainen olisi kenties halunnut tanssia nuoren prinssin kanssa, mutta tämä oli jo päättänyt tanssiparinsa. Minni katseli edelleen toisaalle, kunnes huomasi kämmenen edessään. Minni nosti katseensa Turboon, jonka kasvoilta paistoi se iankaikkinen ystävällisyys, johon nainen oli aikoinaan kanssa rakastunut.
”Suotko minulle ensitanssin?” Turbo kuiskasi Minnille ja sai osakseen paheksuvia katseita. Minni vilkuili hetken ympärilleen.
”Ei minulla ole kai mahdollisuutta kieltäytyäkään,” Minni totesi ja ojensi pienen laukkunsa Santulle. Nainen tarrasi miehen käteen hellästi kiinni ja Turbo ohjasi naisen tanssilattialle.

”Ei kai Turbo herätä toiveitaan Minnin suhteen?” Vinski kuiskasi Motolle.
”Toivottavasti ei… Tämänkin olisi voinut hoitaa hienotunteisemmin. He ovat kuitenkin juuri eronneet,” Moto ihmetteli.
”Turbo rakastaa Minniä edelleen siinä, missä Minnikin rakastaa Turboa,” Santtu kommentoi kaksikon puheita, kun katselivat ystäviensä pyörähtelyä tanssilattialla.
”Kiitos, kun tulit…” Turbo kuiskasi Minnin korvaan. Minni painoi katsettaan vain miehen olan yli.
”Tulin vain täyttämään velvollisuuteni. Saattaisin itseni ja armeijan huonoon valoon, jos olisin jättänyt tulematta,” Minni murahti miehen korvaan.
”Kuule mää ymmärrän, että olet vielä vihainen. Toivoisin vain, että suostuisit kuuntelemaan kanssa oman kantani asiaan,” Turbo huikkasi kunnes pyöräytti naista otteessaan. Minni huokaisi syvään. Turbo painoi toisen kätensä tiukasti naisen lanteelle ja sai naisen katsomaan miestä pitkään suoraan silmiin. Theodorkin huomasi kaksikon katseen. Kuitenkin Minni käänsi katseensa toisaalle ja sai miehen varauksellisuuden laskemaan.
”Kyllä me voidaan jutella…” Minni henkäisi rauhallisemmin. Turbo tanssi naisen kanssa tanssin loppuun. Yleisö taputti heille lämpimästi.
”Tavataan suihkulähteen luona kohta,” Turbo kuiskasi ja sai Minnin palaamaan ystäviensä luokse.

Theodor esitteli useammalle daamille poikansa, joka hymyili heille vaikeasti. Hetken hengähdettyään Turbo vilkaisi vanhempiaan, jotka olivat liittyneet kanssa muiden aatelisten seuraan.
”Mitä mietit?” Flea kysyi.
”Minniä,” mies vastasi haikeana ja sai sisarensa katsomaan kanssa kenraalitarta, joka oli rentoutunut hiukan ja naureskeli ystäviensä kanssa.
”Mitä hänestä? Isä ei ikinä anna teille lupaa olla yhdessä,” Flea kauhistui hieman.
”Tiedän sen… haluaisin silti olla sovussa hänen kanssaan,” mies selitti.
”Mutta rakastat häntä?”
”Se rakkaus ei varmaan koskaan kaikkoa… kuitenkin ero on helpompi käsitellä, jos saamme tilaisuuden selvittää välimme.”
”Mitä aiot nyt?”
”Käytkö sanomassa Minnille, että odotan häntä puutarhan suihkulähteellä?”
”Mihin sinä menet?”
”Pyytään isältä lupaa poistua hetkeksi,” Turbo vastasi ja lähti vanhempiensa suuntaan. Flea huokaisi ja katsoi Minniä.
”Isä…” Turbo henkäisi.
”Aaah poikani. Tapaa eteläisen Marsin kuningaspari… heidän tyttärensä voisi olla sinulle sopiva morsian ehdokas,” Theodor innostui.
”Hienoa. Voimmeko jutella siitä kohta? Pyytäisin lupaa poistua hetkeksi,” Turbo hieroi vaikeana niskaansa. Theodor kohautti kulmaansa, Turbon odotellessa hänen vastaustaan.
”Minkä vuoksi?” Marinka kysyi ja katkaisi kaksikon välisen hiljaisuuden.
”Minulla olisi yksi asia selvitettävänä ennen, kuin voin jatkaa töitäni prinssinä,” Turbo selitti.
”Jos asia on kerran niin… Voit poistua,” Theodor vastasi ja Turbo nyökkäsi kiitollisena.

Mies ei meinannut uskoa silmiään, kun suihkulähteen luona odotti punaiseen mekkoon puettu kenraali. Turbon sydän sykki voimakkaasti. Hänellä oli edelleen tunteita tuota, lujatahtoista ja määrätietoista naista kohtaan. Turbo laskeutui naisen seuraan.
”Hei…” mies vastasi haikeana ja sai Minnin kääntymään miestä kohden.
”Hei…” Minni henkäisi. Nainen oli puristanut kädet hellästi eteensä.
”Sait sitten isältäsi luvan poistua…”
”Näin teki. Mutta fakta on se etten voi jatkaa kruununperillisenä ennen, kuin olen selvittänyt asiani sinun kanssasi.”
”Mää luulin, että asiamme on ihan selvät,” Minni huokaisi tympeästi.
”Ei ne ole ja tiedät sen itsekin,” Turbo pyöritteli päätään. Minni katsoi suihkulähdettä haikeana.
”Miksi kutsuit minut tänne?”
”Haluan kertoa sinulle kaiken. Sen miksi valehtelin, sen miksi…”
”Annoit minun rakastua sinuun?” Minni ärähti ja katsoi vihaisena miestä.
”Rakastuin minäkin sinuun… yhtä paljon minuun sattuu, kun en saa pitää sinua vaikka niin haluaisinkin,” Turbo selitti.
”Miksi?”
”Mitä miksi?”
”Miksi annoin meidän rakastua toisiimme, jos kerran tiesit ettei se ole mahdollista?”
”En tiedä… kai luulin ettei tämä päivä koskaan tulisi. Saisin olla normaali hiiri, tehdä sitä missä olen hyvä.”
”Eli räjäytellä menemään plutolaisia vastaan…”
”Ja rakastella kanssasi vaikka joka päivä,” mies totesi ja sai Minnin punastumaan.

”Tiedän, että minun olisi pitänyt kertoa totuus. Mutta perhettäni tai muitakaan kuninkaita ei koskaan pidetty suuremmassa suosiossa sodan aikaan… vain sen vuoksi, että meidät oli käsketty pakenemaan toisaalle turvaan… Rontti oli muun muassa yksi joka haukkui ala-arvoisesti perhettäni. En vain voinut kertoa totuutta… toinen syy oli se, että jos olisin kertonut kuka olen, Vapaustaistelijat olisivat ajaneet minut luultavammin pois… takaisin perheeni luokse, ilman että olisin saanut auttaa kansaani. Pari vuotta siitä… tapasin sinut. En tiennyt silloin, että tulit muuttaneeksi elämäni,” Turbo selitti ja sai Minnin vain kuuntelemaan.
”Nyt sää voit kertoa mitä mieltä sää olet tästä kaikesta, mutta toivon silti että voimme tulla toimeen… ihan vain tulevaisuutta ajatellen,” mies jatkoi.
”Mitä tarkoitat?” Minni kysyi ja nosti katseensa mieheen.
”Tulevana kuninkaana aion pitää hyvät liittolaiset lähellä itseäni, jotta tiedän keheen voin turvautua, jos joskus apua tarvitsen,” Turbo selitti.
”Aiot edelleen nousta kuninkaaksi?”
”Se on velvollisuuteni Minni… en halua tuottaa enää kenellekään pettymystä, mutta en myöskään halua olla rakastamani hiiren kanssa riidoissakaan,” Turbo selitti haikeana. Minnin ilme heltyi hieman ja istui lähelle miestä. Hän laski kätensä tämän olkapäälle. Turbo katsoi hellästi naista, josta vihan ja surun sijaan näki taas sen rakkauden.
”En minäkään halua riidellä ja toki pitää hyvät kumppanit lähelläni,” Minni aloitti.
”Mutta et voi antaa minulle anteeksi?”
”En ainakaan heti sitä, että sydämeni murskaantui totuuden selvitessä… mutta jatkoa ajatellen ja ajan kanssa pääsen varmasti sinusta yli. Sitä paitsi et selviäisi toista sotaa ilman minua,” Minni naurahti ja iski miestä käsivarteen.
”En voi pyytääkään sinulta heti anteeksiantoa, mutta ainoa mitä voin tehdä on antaa sinulle aikaa,” Turbo huokaisi helpottuneena. Minni nousi seisomaan. Hän ei voinut kertoa mitä Theodor oli hänen kutsukortin mukana laittanut.
”Minni?”
”Toivon sinulle kaikkea hyvää prinssi Throttle…”
”Älä! Haluan olla sinulle edelleen Turbo… kuten kaikille ystävilleni,” Turbo ponkaisi pystyyn ja tarrasi naisen olkapäistä. Minni sulki silmänsä.
”Kuten haluat,” Minni vastasi ja irrotti miehen itsestään. Turbo katsoi haikeana naista. Minni hymyili pienesti Turbolle ja palasi sisälle. Turbo nosti katseensa taivaalle. ”Ainakin tämä on alku,” Turbo pohti.

Juhlallisuudet tulivat ja menivät. Theodor oli patistanut lapsensa tervehtimään useamman kerran monia aatelisia. Turbolle ei jäänyt juurikaan aikaa tervehtiä ystäviään. Kuitenkin ilmeisesti Minni oli kertonut heidän keskusteluistaan, koska ystävykset kauempaa kohottivat tälle maljaansa. Moni prinsessakin olisi halunnut Turbon huomion, mutta tämä ei pystynyt Minnin kanssa sovittuaankaan juttelemaan muille naisille.
         Viikot kuluivat ja ero Minnistä alkoi helpottamaan päivä päivältä. Siltikin Turbosta tuntui, että hänen sydämensä kuului tuolle musta hiuksiselle naiselle. Flea pamahti nuorukaisen huoneeseen. Turbo katsoi kirjansa takaa ihmetellen sisartaan.
”Mitä sinä mesoat?” Turbo ihmetteli ja sai sisarensa katselemaan ympärilleen.
”Luulin, että olisit edelleen sängyn oma,” nainen henkäisi.
”No en nyt itsekään jaksa jatkuvasti sängyssä makailla,” Turbo vastasi välinpitämättömästi ja jatkoi kirjansa lukemista.
”Mitä sinä luet?”
”Jotain romaania… ei hirveän mielenkiintoinen.”
”Pyöriikö ajatuksesi jossain muualla?”
”Kuten?”
”Minniäkö vielä mietit?”
”Kyllähän hän aina mielessä taannoin käy. Kuitenkin lupasimme, että jatkamme omia elämiämme… päätoiveeni kuitenkin on, että myös Minni saa onnen jonka hän ansaitsee.”
”Olet kyllä lempein hiiri, jonka tiedän,” Flea ihasteli ja sai Turbon lempeämmin hymyilemään.
”Ai niin… isällä on kuulemma meille jotain asiaa,” Flea tokaisi ja iski veljeänsä muutaman kerran polveen.
”Vaihteeksi,” Turbo naurahti ja laski kirjansa alas. Mies ponkaisi pystyyn ja katsoi sisartaan.
”No? Tuletko?” mies kysyi ja sai sisarensa naurahtamaan. Turbo sulki kauluspaitansa hieman kiinnemmäksi, mutta jätti sen ylimmän napin auki.

Kaksikko jutteli matkalla vanhempiensa luokse, jotka odottivat heitä samaisessa juhlasalissa, jossa olivat pari viikkoa sitten paluu juhlat viettänyt. Marinka hymyili lapsilleen lämpimästi ja yllätykseksi Theodorkin näytti tyytyväiseltä, vaikka oli puristanutkin kätensä tiukasti eteensä.
”Mikä teidät saa noin hyvälle tuulelle?” Marinka kysyi lempeästi ja sai kaksikon huomion itseensä.
”Turb… tai siis Throttle taitaa olla aikalailla jo oma itsensä,” Flea korjasi pienesti punastellen.
”Mukava kuulla, että olet kulta jo oma itsesi,” Marinka hymähti tyytyväisenä.
”No joo… sain sydämeni puhdistettua jotenkin pari viikkoa sitten. Siitä on hyvä jatkaa,” Turbo vastasi vienosti hymyillen.
”Hieno kuulla… minulla on sinulle muutenkin asiaa,” Theodor keskeytti poikansa.
”Mitä asiaa?”
”Keksin sinulle hyvän harrastuksen, että pääset purkamaan tuota räjähdysherkkää olemustasi,” Theodor naureskeli ja nosti sormensa pystyyn. Turbo vilkaisi sisartaan kummastellen, joka kohautti harteitaan.
”Saat osallistua majuri Buketin miekkailijoihin,” Theodor totesi naureskellen. Turbon ilme ei ollut järin innostunut. Hän kuitenkin salaa yritti näyttää tyytyväiseltä isänsä keksimään harrastukseen. Miekkailu oli kuitenkin hyvin vanhoillinen tapa näyttää kykyjään kuningaskunnassa. Mies kuitenkin osasi käyttää huipputeknologiaa ja ajaa aseilla varustetulla moottoripyörällä.
”Hienoa…” Turbo vastasi, jottei isän ehdotus jäisi leijumaan vaivalloisesti ilmaan.
”Ja kaunis tyttäreni… aarteeni…” mies henkäisi ja silitti naisen kasvoja peukaloillaan. Flea punastui kevyesti isänsä lepertelyihin. Hän ei ollut pitkään aikaan kuullut isältään vastaavaa.
”Muistatteko, kun puhuin henkivartijasta Flealle?”
”Kyllä isä…” kaksikko vastasi lähes yhteen ääneen.
”Nyt olen löytänyt sellaisen sinulle… ja vielä hyvin luotettavan,” Theodor intoili ja sai uudemman kerran kaksikon katsahtamaan toisiaan. Theodor röhähti pienesti. ”Voit tulla…” Turbo ja Flea eivät voineet uskoa silmiään. Kummankin suut loksahtivat auki, kun katsoivat tutussa uniformussa seisovaa naishiirtä.
”MINNI!” kaksikko älähti, kun nainen seisoi jäykkänä heidän edessään…

Tais tulla hiukan Tuhkimo sisääntulo Minniltä

Flea ja Turbo vilkaisi nopeasti toisiaan. He eivät voineet uskoa, että nainen seisoi kaksikon edessä. Ja kaiken lisäksi oli vielä ilmoittautunut prinsessan henkivartijaksi.
”Minni mitä tämä on?” Turbo älähti ja katsoi edelleen hämmentyneenä naista.
”Päätös, joka oli minullekin vaikea,” Minni huokaisi.
”Kenraali Minni on juuri oikea hiiri hoitamaan arvokkaan tyttäreni turvallisuuden…” Theodor aloitti.
”Entä Mars? Tai armeijasi?” Turbo tenttasi keskeyttäen samalla isänsä.
”Mars pärjää kyllä… osallistun lopputaisteluun heti, kun sellainen ilmoitetaan. Siihen asti halusin tehdä jotain muuta ja tämä… on sitä jotain muuta,” Minni selitti.
”Et sitten kaksi viikkoa sitten kertonut asiasta?” Turbo pohti.
”En ollut varma silloin vielä mitä halusin tehdä… Nyt olen ja se on Flean turvallisuuden takaaminen,” Minni vastasi tiukemmin, saaden Turbon hiljentymään.
”Niin juuri. Annoin Minnille miettimisaikaa… päätös on kuitenkin iso hypätä kenraalin tehtävistä prinsessan suojelijaksi,” Theodor todensi ja sai kaikkien huomion itseensä.
”Saanko siis suunnitella Minnin kanssa ulkoiluni?” Flea kysyi.
”Minni koulutetaan vielä talon tavoille… kiitän onneani kenraali siinä, että olet nopea ilmeisemmin oppimaan. Mutta sen jälkeen Minni pystyy sanomaan mitä voit ja mitä et voi vielä Marsissa tehdä,” Theodor vastasi. Flea nyökkäsi hellästi ja katsoi kenraalia. Turbokin piti katseensa Minnissä. Miksi hän tuli tänne? Väistämättäkin hän joutuisi tilanteisiin, jossa Minni näkisi hänen valitsevan itselleen prinsessan puolisoksi.
”Valmistaudutaan muuten… tämän päivän aikana itäisen rajan prinsessa tulee tapaamaan meitä. Hän majoittautuu muutamaksi viikoksi kotiimme,” Theodor ilmoitti ja sai Turbon ummistamaan silmänsä. Juuri tätä hän olisi halunnut välttää. Kuitenkin asian Minni otti tyynen rauhallisesti ja nyökkäsi kuninkaansa ilmoitukseen.
”Minni… Lucius näyttää sinulle huoneesi. Majoitut siivessä, jossa on jokainen hovineito ja hovimestari,” Theodor kertoi.
”Kiitän teidän korkeutenne,” Minni totesi vakavana.

Lucius nappasi kenraalittaren mukaansa ja ohjasi tämän maatasolla olevaan siipeen. Majuri Buket tuli hakemaan Turboa ensimmäiselle oppitunnilleen ja Flea pääsi äitinsä kanssa harjoittamaan kirjontaa. Buket katsoi nyrpeästi nuorta prinssiä. Hän ei koskaan ollut nähnyt noin kookasta marsilaista.
”No prinssi… oletteko koskaan miekkaillut?” Buket kysyi ja mulkaisi nuorukaista.
”En ole. Vapaustaistelijoissa, kun ei ole opetettu sitä kaiken nykyteknologian ohella,” Turbo naljaili, kun arvasi miestä ärsyttävän se, että tämä hallitsi paremmin kuin sotamies itse.
”Vapaustaistelijat vai?” Buket pohti ääneen.
”Niin…”
”Onko kenraali Rontti tuttu?”
”Kenraali Rontti on mentorini… opetti minulle ja ystävilleni kaiken minkä tiesi vain opettaa,” Turbo selitti.
”Vai niin…” Buket huokaisi vihaisena. Turbon epäilykset nousivat ja sai hänet miehen seurassa varaukselliseksi. Tumman harmaalla hiirimiehellä oli lähes viivoittimella leikatut valkoiset hiukset. Miehestä tuli vähän Karpaasi mieleen. Kuitenkin tämä oli tylympi ja hänen tehtävänsä oli selkeästi saada itsensä tuntemaan paremmaksi kuin muut. Jos tässä mies ei onnistunut, hän vain mulkoili ja hautoi päässään asioita. Mies myös tylytti tämän jälkeen toista.
”Onko teillä vielä tunteita kenraali Minniä kohtaan?” Buket iski terävän kysymyksen suoraan Turbolle.
”Mitä se teille kuuluu?” Turbo kysyi ja pysähtyi mulkoilemaan miestä. Buket puristi kätensä nyrkkiin. Hän ei ollut tyytyväinen prinssin käytökseen ja silti joutui nöyristelemään tämän edessä.
”Ei se teidän korkeutenne kuulukaan… halusin vain tietää,” Buket leperteli ja rauhoitti pakosti miehen edessä mieltään. Turbo katsoi inhoten miestä. Hänellä oli paha aavistus tästä.
”Hyvä… älä sitten utele enempää. Minun ja kenraalin väliset asiat eivät nimittäin kuulu teille millään tavalla!” Turbo ärähti ja astui miehen ohi harjoitussaliin. Buket huokaisi tympeästi ja siirtyi prinssin perässä saliin.

Harjoitusten jälkeen Turbo kävi vaihtamassa vaatteensa. Buket oli laittanut hänet koville jo ensimmäisten harjoitusten ajan. Onneksi Turbo muisti oppimansa vapaustaistelijoissa. Miehellä nimittäin löytyi ketteryyttä ja miekan hallitseminen ei tuntunut yhtään sen vaikeammaltakaan, kuin aseen pitäminen. Samalla tavalla siihen tarvittiin vakaata kättä ja kovia hermoja. Kuitenkin Buketin toiminta ja olemus sai Turbon edelleen huolestuneeksi. Mies kulki pitkin palatsin käytäviä ja suuntasi itsensä kohti käytävää, jossa hovin väki nukkui ja lepäsi. Moni hovineito katsoi ihastellen prinssiä, joka etsi selkeästi jotain.
”Anteeksi. Tiedättekö mikä on kenraali Minnin huone? Minulla on hänelle tärkeää asiaa,” Turbo kysyi ohimennen yhdeltä vanhemmalta hovineidolta.
”Viimeinen huone oikealla teidän korkeutenne,” hovineito vastasi.
”Kiitos,” Turbo henkäisi ja sai hovineidon jatkamaan hommiaan. Mies saapui oven taakse ja huokaisi syvään. Mies paukutti ovea muutaman kerran kunnolla. Hetkeen huoneesta ei kuulunut mitään ja sai Turbon huokailemaan levottomasti. Kuitenkin ovi aukeni ja sai musta hiuksisen naisen hämmentymään.

Minni oli avannut nutturallaan olleet hiuksensa. Nainen odotti miehen suusta jotain sanottavaa, mutta tämä vain tunki itsensä naisen huoneeseen.
”Anteeksi?” Minni kysyi hämillään. Turbo tarkasti muutaman paikan ja sai Minnin kurtistamaan kulmiaan. Miehen käytös oli hyvin poikkeavaa hänen yleensä rauhallisesta olemuksestaan.
”Mitä sinä teet?” Minni kysyi ja sai miehen katsomaan häntä. Minni oli riisunut punaisen takkinsa läheiselle penkille ja tällä oli vain päällään valkoinen kauluspaita.
”Mulla on paha aavistus,” Turbo aloitti ja sai Minnin entuudestaan hämmentyneeksi.
”Mikä aavistus?” Minni kysyi ja sulki huoneen oven kiinni perässään. Miehellä oli selkeästi huoli jostain.
”Tunnetko sitä majuri myrtsiä mitenkään?”
”Majuri myrtsiä?”
”Buketia?” Turbo tarkensi ja sai Minnin ilmeen kirkastumaan.
”Olihan hän mukana hakemassa vanhempiasi Jupiterista. Ei oikein innostunut, kun johdin armadaa. Miten niin?” Minni vastasi ja istui läheiselle nojatuolille. Turbo rauhoitti kanssa mielensä ja istui alas. Hän hieroi hieman kasvojaan mietteliäänä ja sai Minnin jopa huolestumaan miehen voinnista.
”Turbo? Onko kaikki hyvin?” nainen kysyi hellästi ja sai miehen painamaan katseensa maahan.
”Luotatko sää muhun vielä, jos kerron?”
”Eikö me niin sovittu, että pidetään yhtä vaikka yhdessä ei enää ollakaan,” Minni vastasi ja sai Turbon sydämen pakahtumaan lämmöstä.
”Mulla on paha aavistus Buketista…” Turbo selitti nopeasti.
”Minkälainen aavistus?”
”Eikö sinulla herännyt mitään epäilyksiä sitä miestä kohtaan. Tapasin hänet ensimmäisen kerran ja hän sai heti minut varpailleen,” Turbo kertoi epäilyksistään ja sai kenraalittaren mietteliääksi.
”Kieltämättä hän vähätteli arvoani, vain sen vuoksi että olin nainen,” Minni vastasi.
”Ja olit hänen esimiehensä,” Turbo kohautti kulmaansa.
”Sekin,” Minni naurahti.
”Minkälainen epäilys sinulle nousi?” Minni kysyi.
”Hän tiesi Rontista, meistä ja vapaustaistelijoista… ihan kuin vihaisi meitä valmiiksi,” Turbo selitti. Minni hieroi mietteliäänä leukaansa ja katsoi takkatuleen.
”Kun kerran esität asian noin… niin pidän häntä kanssa silmällä,” Minni vastasi ja sai Turbon nyökkäämään.
”Kiitos… tiesin voivani luottaa sinuun,” Turbo totesi ja nousi seisomaan.
”Totta kai autan niin paljon, kun vain voin,” Minni hymyili hellästi.
”Ole varovainen. Buket ei ole mikään tyhmä hiiri,” Turbo varoitti ja katseli ovelle.
”Buket ei varmaan edes tiedä että olen täällä?” Minni pohti ilkikurisesti.
”Näkisinpä hänen naamansa, kun totuus selviäisi.”
”Älä nyt… hän voisi luulla vielä, että olen vikittelemässä nuorta kruunun prinssiä täällä,” Minni naurahti ja sai Turbonkin nauramaan.

Minni laittoi kirjansa läheiselle pöydälle ja heitti takkaan lisään puita. Turbo huokaisi kaihoisasti. Hän asteli naisen luokse ja kaappasi tämän tiukkaan halaukseensa, saaden naisen inahtamaan pienesti. Turbo painoi kasvonsa naisen paksuihin hiuksiin. Minni sulki silmänsä tuntiessaan miehen vahvat kädet ympärillään. Kuitenkin nainen muisti missä kaksikko ovat ja irrotti miehen otteen vartalonsa ympäriltä.
”Turbo sinä lupasit. Yhtälailla, kuin minäkin,” Minni huokaisi ja kääntyi katsomaan miestä. Turbo nappasi naisen käden ja suuteli sitä rakastavasti.
”Tiedän… tämä vain sattuu edelleen niin paljon.”
”Uskon… mutta se sattuu vielä enemmän, jos et uskalla päästää irti,” Minni totesi ja otti kätensä takaisin. Turbo katsoi hetken sivulle. Oven koputus sai Minnin siirtymään prinssin ohi avaamaan oven. Lucius seisoi oven takana ja katsoi kenraalia hymyillen, jonka jälkeen tämän takana seisovaa prinssiä.
”Teidän korkeutenne? Mitä teette täällä?” Lucius ihmetteli ja astui huoneen sisälle.
”Minulla oli asiaa kenraali Minnille… koskien Fleaa ja hänen turvallisuuttaan,” Turbo vastasi ilmeettömästi.
”Onko näin kenraali?” Lucius varmensi naiselta.
”Uskallatko epäillä ylempi arvoistasi?” Minni kysyi ja sai miehen katsomaan Turboa.
”Nuori herra. Isänne pyysi pukeutumaan… prinsessa Josefiina on piakkoin täällä ja teidän kummankin pitää olla eduksenne ennen sitä,” Lucius komensi.
”Kerro isälleni, että olen ajallaan valmis. Kenraali Minni,” Turbo tervehti naisen ja poistui huoneesta.
”Prinssi Throttle,” nainen huokaisi. Lucius kohotti kulmaansa kenraalille.
”No mitä odotat? Vauhtia,” mies kiiruhti naista ja sai tämän mulkaisemaan vihaisena miestä. Lucius ymmärsi naisen hiljaisen vihjeen ja poistui huoneesta.

Flea ja hänen vanhempansa odottivat jo prinsessa Josefiinaa saapuvaksi. Minni saapui Luciuksen kanssa juhlatilaan, jotka tervehtivät kuningasperhettä.
”Missä poikani?” Theodor kysyi.
”Hän on piakkoin täällä teidän korkeutenne,” Minni vastasi nopeasti ja sai Luciuksen mulkoilemaan Minniä. Hovineidot ja -miehet asettuivat valmiiseen riviin. Minni katsoi, että sotilaat olivat sisääntulokäytävällä valmiina ottamassa prinsessan vastaan. Buket käveli läheisen nurkan takaa päin kenraalitarta.
”Mitä ihmettä?” mies ärähti ja katsoi Minniä, joka hieroi käsivarttaan.
”Sinä!” Buket ärähti tajutessaan törmättynsä olevan Minni. Minni kurtisti kulmiaan ja katsoi vihoissaan Buketia.
”Mitä teet täällä?” Buket ärhenteli.
”Mitä helvettiä se sulle kuuluu?” Minni tylytti takaisin. Buket astui lähemmäksi naista.
”Kyllä se kuuluu. Täällä olen ylempi arvoisempi, kuin sinä,” mies kumartui naisen tasolle. Minni hymyili ivallisesti.
”Voi harmi… pelkkä miekkailunopettaminen ei tee sinusta ylempi arvoisempaa, kuin minä joka toimin prinsessan henkilökohtaisena henkivartijana,” Minni selitti ivallisesti hymyillen. Miehen ilme happani ja tarrasi naisen takin kauluksista.
”Sinäkö muka? Edes kuningas Theodor ei ole niin tyhmä…” mies ärhenteli. Minni kurtisti kulmiaan. Turbo oli oikeassa. Miehessä on todellakin jotain epäilyttävää.
”Kuningas palkkasi minut jo… joten, jos sinulla on jotain asiaa, voit ilmoittaa tuohtumuksesi suoraan hänen korkeudelleen,” Minni murahti ja potkaisi miestä polveen saaden tämän irrottamaan otteensa naisen kauluksista ja vaikeroimaan naisen jaloissa. Minni suoristi takkinsa kaulusta.
”Kannattaa olla varovaisempi. Tällä kertaa olin helvetin paljon lempeämmällä tuulella, kuin yleensä tuollaista kusipäätä kohden,” Minni kuiskasi miehelle ja lähti takaisin kohti valtaistuin salia. Buket kirosi hetken maassa, kunnes polven kipu haihtui lievemmäksi.

Minnin saapuessa takaisin oli Turbokin ennättänyt paikalle. Mies ihmetteli naisen olemusta. Hän aavisti, että jotain oli tapahtunut. Kuitenkin Minni otti paikkansa Luciuksen vierestä. Buketkin saapui ja murisi itsekseen.
”Buket miksi kävelet noin vaikeasti?” Theodor ihmetteli ja sai Turbon vilkaisemaan nopeasti Minniä, joka ei ottanut kehenkään katsekontaktia.
”Kompastuin hieman, että polvi taipui alta,” mies selitti epämääräisesti ja sai miehen nyökkäämään hyväksyvästi. Jännitys oli kenties käsinkosketeltavissa. Turbo ei koskaan ollut kuullutkaan prinsessa Josefiinasta, eikä hänellä ollut hajuakaan millainen persoona hän hiirenä mahtoi olla. Palatsin ovet pamahtivat auki ja sai jokaisen varaukselliseksi. Käytäviä pitkin kuului juoksuaskelia. Vaaleanpunainen mekko leijaili prinsessan vauhdin mukana.
”AAAAAAHhhh… tämä on juuri niin ihana, kuin kuvittelinkin,” prinsessa henkäisi portaiden yläpäässä. Minni katsahti nopeasti Luciusta, joka selkeästi yritti pitää pokkansa. Minnin yllätykseksi mies onnistui siinä yllättävän hyvin. Turbo vilkaisi epäuskoisena isäänsä. Olisiko tuo ylipirteä prinsessa hänen tuleva morsiamensa? Mies ei myöskään liiemmin välittänyt prinsessan ulkonäöstä. Vaikka hän ei ketään halunnut tuomita, mutta ensi hetkestä hän ei olisi neitoa arvannut prinsessaksi. Turbolle tuli neidosta mieleen hemmoteltu kakara. Tytöllä oli varmasti valtakunnan muhkein a-linjainen mekko yllään, kaulassaan prameimmat korut. Prinsessa oli laikukas väriltään. Suklaan ruskea ja vaalea vehnä sekoittuivat keskenään. Tumman ruskeat ohuet hiukset olivat letitettynä. Päätä koristi prinsessan hopeinen ohut tiara.

Nainen asteli alas ja kiljaisi kovaan ääneen. Hän juoksi rivakasti Turbon vyötäisiin kiinni ja halasi tätä tiukasti.
”En voi uskoa, että se olet sinä!” nainen ilakoi ja sai Turbon mulkaisemaan Minniä ja Luciusta, jotka tirskahtelivat pienesti. Nainen katsoi punaisilla silmiinsä kohti Turboa, joka katsoi tuskallisena isäänsä. Theodor röhähti komentavasti, saaden prinsessan irrottamaan otteensa miehestä ja Minnin sekä Luciuksen lopettamaan tirskumisensa. Nainen otti askeleen, jos toisenkin taakse päin.
”Anteeksi teidän korkeutenne,” tyttö totesi ja niiasi syvään. Fleakin kohautti jo tässä kohtaan kulmaansa.
”Nousehan prinsessa Josefiina,” Theodor käski hellästi ja sai naisen nousemaan. Prinsessan perässä tulivat hänen vanhempansa saattueen kanssa. Tässä kohtaan Turbo hämmästyi todella. Nainen ei ollut yhtään kuten hänen vanhempansa. Prinsessan äiti oli kaunis vehnän vaalea tummilla hiuksilla, joka kantoi itsensä arvokkaasti. Kuningas puolestaan oli komea suklaan ruskea mieshiiri. Miehen oranssinruskeat hiukset olivat kruunun alla. Kaksikko laskeutui rappuset alas.

”Theodor!” mies ilakoi ja levitteli lempeästi jo käsiään.
”Benjamin!” Theodor naurahti ja halasi pitkään sekä lämpimästi vanhaa ystäväänsä.
”Tapasitte näemmä jo tyttäremme,” Benjamin totesi ja katsoi tiukasti tytärtään, joka painoi katseensa alas.
”Mukavaa, että tyttärenne tuntee olonsa jo kotoisaksi,” Marinka henkäisi ja astui miehensä rinnalle.
”Ah Marinka! Olet yhtä kaunis, kuin viimeksi kun tavattiin,” mies kehui ja suukotti naisen kättä.
”Älä viitsi,” Marinka vähätteli.
”Muistatteko vaimoni… Felician?” Benjamin kysyi.
”Totta kai… kuningatar Felicia. Tervetuloa Tulikivikaupunkiin,” Theodor toivotti lempeästi.
”Kiitos, että otatte meidät näin avosylin vastaan ja eritoten tyttäremme,” nainen vastasi.
”Tämä on suuri asia maillemme… toivottavasti nuoret tulevat toimeen keskenään,” Theodor naureskeli.
”Mitään nuoria enää ole… aikuisia hiiriä,” Benjamin naurahti äänekkäämmin.
”Mmhmm… niin. Sattuneesta syystä tämä tapaaminen venähti lievästi,” Theodor murahti ja katsoi poikaansa. Prinsessa Josefiina hymyili pitkään ihastellen Turbolle.
”Muistatte varmasti lapsemme… prinsessa Flea ja prinssi Throttle,” Marinka esitteli. Flea niiasi kevyesti, kun taas Turbo kumarsi kevyesti.
”Muistammehan toki,” Felicia vastasi hellästi.
”Pojastannehan on kasvanut oikea mies!” Benjamin ilahtui nähdessään Turbon.
”Näin on…” Theodor henkäisi.
”Kuinka kauan meinaatte viihtyä Tulikivessä?” Marinka kysyi.
”Huomiseen ainoastaan. Prinsessa Josefiinan sisarukset jäivät kotosalle ja muutenkin sodan aikaisesta Marsista on kerääntynyt jonkin verran töitä tehtäväksi,” Benjamin selitti.
”Kuulostaa hyvälle… mutta jos ikinä tarvitsette apua niin viestinviejämme ja pää hovimestarimme Lucius auttaa teitä mielellään,” Marinka esitteli ja sai miehen kumartamaan kaksikolle.
”Turvallisuuden puolesta taas kenraali Carbine tai majuri Buket auttaa mielellään,” Theodor esitteli ja sai kaksikon kunnioittamaan kahta muuta valtiasta.
”Kenraali Carbine on juuri aloittanut meidän prinsessan henkilökohtaisena henkivartijana,” Marinka selitti ylpeänä. Benjamin kohautti kulmaansa ihmetyksestä ja katsoi musta hiuksista naiskenraalia.
”Onko tämä se sama kenraali, joka on taistellut Marsin sodassa?” Benjamin kysyi osoittaen sormellaan Minniä.

Minni vilkaisi nopeasti Turboa, joka hymyili lempeästi tälle. Mies oli niin ylpeä ex-tyttöystävästään, että väkisin suupielet nousivat ylöspäin.
”Kyllä vain… hän on myös sama nainen, joka ohjasi armadaa hakemaan meidät Jupiterista takaisin kotiin,” Theodor jatkoi. Minni ei ollut puolestaan tottunut moisiin kehuihin. Hän oli ajatellut vain aina hoitaa työnsä, mutta nähtävästi se kantoi hedelmää pitkällä tähtäimellä. Ainakin kuninkaiden keskuudessa.
”Saanko kenraali kysyä yhtä asiaa?” Benjamin totesi Minnille ja sai tämän hämmentymään.
”Totta kai teidän korkeutenne,” Minni vastasi pienesti hymyillen.
”Kohteliaskin vielä… mikä löytö ystäväni!” mies totesi ja iski Theodoria keskelle selkää. Mies röhähti pienesti ja suoristi itsensä.
”Minkä ikäinen olet?” Benjamin kysyi lähellä naisen kasvoja.
”25, miten niin?” Minni vastasi. Lucius ja Buket käänsivät katseensa naiseen. He eivät uskoneet korviaan.
”Anteeksi… 25?”
”Niin?”
”25-vuotta, taistellut Marsin sodassa, saavuttanut kenraalin aseman, palauttanut kotikaupunkinsa kuningasperheen kotiin ja nyt toimit prinsessan henkivartijana?” Benjamin varmisti.
”Kyllä…” Minni totesi nopeasti.

”Montako armeijaa johdat?”
”Yhtä hallituksen alla toimivaa sekä kenraali Rontin perustamaa Vapaustaistelijoita,” Minni selitti. Benjamin tärisi naisen edessä. Mutta ei pelosta, mies oli niin innostunut että yritti ilakointinsa peitota ulkokuorensa alle.
”Saanko hänet?” mies kysyi ja sai Minnin katsomaan tyrmistyneenä miehiä. Theodor tulkitsi naisen ilmeen nopeasti.
”Pahoittelen vanha ystävä… hän ei ole kauppatavaraa, enkä hyvää työntekijääkään tuosta vain anna pois,” mies selitti ja sai Minnin ilmeen heltymään.
”Annetaanhan nuorille aika tutustua keskenään… siis Throttle ja Josefiina,” Marinka ilmoitti. Turbo katsoi vaivihkaa Minniä, joka hymyili katsomatta tätä.
”Prinsessa Flea… oppitunti kirjastossa, kenraali Minni lähtee mukaan,” Theodor käski. Prinsessa niiasi kevyesti ja poistui Minni perästään tilasta.
”Throttle esittele Josefiinalle, vaikka puutarhamme,” Marinka henkäisi.
”Kyllä äiti,” mies henkäisi ja Josefiina hihkaisten tarttui napakasti miehen käsivarteen kiinni.
”Lucius ja Buket voitte poistua omiin tehtäviinne,” Theodor kehotti. Theodor itse ohjasi vanhat ystävänsä ajanvietto huoneeseen, jossa tarjosi näille parasta Marsin konjakkia.

Minni oli saanut Flealta luvan tutkia kirjastoa sillä aikaa, kun hovin opettajien kanssa harjoitti erinäisiä oppiaineita. Minni otti yhden romaanin käsiinsä ja selasi sitä mielenkiinnolla. Nainen uppoutuikin lukemaan kirjaa eikä laittanut merkille, että prinsessan oppitunti oli jo lopetettu. Flea etsi kenraalitarta ja naurahti pienesti löytäessään tämän.
”Onko mielenkiintoinen kirja?” nainen kysyi ja sai Minnin äkkiä sulkemaan sen.
”Loppuiko tuntinne jo?” Minni pohti ja sai Flean nauramaan.
”Loppui jo aikoja sitten.”
”Anteeksi. Pitäisi olla teidän turvananne ja täällä luen vain kirjoja,” Minni huokaisi nolostellen.
”Ei se mitään. Mukavaa, että viihdyt. Ja minun puolestani saat lainata täältä niin paljon lukemista, kuin vain haluat,” Flea levitteli käsiään ja katsoi ympärilleen.
”Kiitos teidän korkeutenne,” Minni henkäisi. Flea piti naista ystävänään, mutta etikettien mukaan ei voinut antaa Minnille vain lupaa kutsua häntä Fleaksi.
”Mennään… haluan teetä,” Flea vastasi ja veti Minnin mukanaan.

Minni katseli ulos, kun prinsessa vietti teehetkeään. Hovineito ojensi naiselle kirjan ja tämä sai hengähtää kaikessa rauhassa omista askareistaan. Hovineidot asettuivat odottamaan mikäli prinsessa vielä tarvitsisi muuta. Kuitenkin ovi pamahti auki ja sai Minnin vetämään aseensa asekotelosta. Turbo sulki oven yhtä nopeasti, kuin oli avannutkin. Mies tuki ovea kaksin käsin ja sai Minnin laittamaan aseensa takaisin koteloonsa.
”Mitä sinä riehut?” Flea ärähti veljelleen ja siisti mekkoaan. Hovineidot auttoivat naista kuivaamaan vaatetustaan. Kuitenkin vaalea mekko oli teetahrojen peitossa. Turbo huokaisi syvään. Mies kuunteli hetken aikaa, mutta oli ilmeisemmin osannut karkottaa prinsessan kannoiltaan.
”Mihin Josefiinan jätit?”
”Toivottavasti jonnekin hyvin kauas,” Turbo huohotti ja suoristi itsensä. Flea katsoi huvittuneena Minniä, jonka suulle oli kanssa noussut ivallinen virne. Flea istui tuolilleen ja sai Turbon lysähtämään häntä vastapäätä. Turbo hieroi leukaansa hieman ja katsahti Minniä tämän jälkeen.
”Mikä naurattaa?” mies tuhahti.
”Varmasti tuo sinun outo käytöksesi…” Flea vastasi naisen puolesta.
”Tulen tukehtumaan, jos isä valitsee Josefiinan puolisokseni,” Turbo huokaisi.
”Älä nyt… niin ihanan herttainen prinsessa,” Flea kuittaili ilkikuristesti ja sai Minnin tyrskähtämään nyrkkiinsä. Turbo mulkoili naisia inhasti.
”Todellinen prinsessa. Roikkuu minussa, kuin mikäkin kirppu… vaikka emme edes tunne toisiamme,” Turbo älähti ja nousi seisoman.
”Sinun tulee hyväksyä hänet sellaisena, kuin hän vain on,” Flea totesi.
”Ei olisi ongelmaa… jos äänen saisi muutaman oktaavin alemmas, käytös rauhoittuisi ja muutenkin koko olemuksen saisi unhoittaa,” Turbo luetteli.
”En tiennyt sinun olevan noin pinnallinen?” Minni pohti ja sai kaksikon katsomaan itseään. Flean mielestä naisella oli hyvä pointti ja katsoi veljeään.
”En haluaisikaan olla, mutta jokin siinä naisessa ajaa minut vain kauemmaksi hänestä…” Turbo selitti.
”Anna hänelle aikaa. Kenties hän purkaa stressinsä ja jännityksensä tuollaisena ylivirittyneisyytenä,” Flea pohti rauhallisemmin.
”Ehkä…” Turbo huokaisi.

Seuraavana päivänä Theodor saattoi Marinkan kanssa prinsessan vanhemmat matkaan. Nainen oli kanssa herännyt ja tervehti rakkaat vanhempansa. Nuorukainen katsoi haikeana vanhempiensa perään. Eilinen päivä Turbon kanssa ei ollut mennyt oikein niin, kuin nainen oli suunnitellut. Mies oli loppuillan vältellyt tätä. Aamu meni miehellä miekkailuharjoituksissa. Minni oli lähtenyt ulkoiluttaan prinsessa Fleaa  Tulikivikaupungin keskustaan.  
”Tiedän millä saisimme olosi paremmaksi,” Theodor kannusti ja sai prinsessan vilkaisemaan miestä.
”Ai millä?” Josefiina kysyi. Theodor lähti johdattamaan kuningatartaan ja prinsessaa puutarhan takana sijaitsevaan pienempään huvilaan. Prinsessa haukkoi henkeä. Huvila oli kaunis kivirakennus, joka oli maalattu valkeaksi. Sen suuret ikkunat olivat kahdessa kerroksessa.
”Ajanvietto paikkamme, joka valmistui toissa päivänä. Haluaisimme, että juhlisitte lasteni ja muiden aatelissukuisten vieraiden kanssa siellä tänä iltana. Tutustuisitte toisiinne samalla,” Theodor selitti.
”Mikäli lapsenne vain suostuvat,” Josefiina henkäisi surkeana.
”Älä huoli kultaseni. Kyllä he suostuvat…”

”Mitä?”
”Emme varmasti suostu,” Turbo ja Flea älähtivät. Minni seurasi kauempaa, vain kaksikon kieltävää olemusta.
”Throttle… Flea… meidän tehtävämme on pitää liittolaiset tyytyväisinä. Varsinkin morsianehdokkaat!” Theodor painotti ja hiljensi lapsensa.
”Ne ovat vain juhlat… syötte, juotte ja nautitte erilaisista peleistä toistenne seurassa,” Marinka totesi ystävällisemmin. Turbo ja Flea huokaisivat syvään.
”Hovineidot auttavat paikkojen järjestelyssä, Minni tulee takaamaan turvallisuuden ja keittiö hoitaa tarjottavat,” Theodor selitti ja sai Minnin ainakin nyökkäämään.
”Eikö Minni voisi saada illan vapaaksi? Hän on rehkinyt hirveästi?” Flea anoi.
”Minni on täällä juuri sitä varten… sovimme vapaapäivistä sitten keskenämme,” Theodor tarkensi. Flea katsoi pahoittelevasti Minniä, joka vain hymyili naiselle takaisin.
”Prinsessa Josefiinan tulee kokea olonsa mukavaksi meillä. Sitä paitsi! Kuulin erään nuoren herran karanneen hänen seurastaan eilen!” Theodor murahti ja katsoi kädet ristissä poikaansa. Turbo vain katseli ympärilleen. Joku oli vasikoinut. Tuskin ainakaan prinsessa itse puhumattakaan Fleasta tai Minnistä.
”Hyvä on lupaan yrittää kovemmin,” Turbo kohautti harteitaan.
”Hyvä,” Theodor murahti.

Turbo valmistautui huoneessaan iltaa varten. Theodor oli kutsunut lähikaupungin aatelisia juhlimaan heidän kanssaan. Turbo halusi pukeutua rennosti. Hän puki läpikuultavan kauluspaidan ja mustat housut. Fleakin halusi ottaa rennommin kevyessä mekossa.
”Mitä sanot?” nainen kysyi. Minni kohautti kulmaansa.
”Ihan kiva…” Minni vastasi ja sai Flean naurahtamaan.
”Näyttää siis liian yöpukumaiselta?” Flea naurahti ja rupesi riisumaan pukua päältään. Minni ei vastannut naiselle mitään. Katsoi vain huvittuneena tämän perään. Flea heilautti haaleaa mekkoa käsissään.
”Mitenkäs tämä?” nainen kysyi.
”Parempi…” Minni kohautti harteitaan.
”Hyvä!” nainen vastasi ja puki mekon ylleen.
”Auttaisitko?” Flea kysyi, kun vetoketju oli auki. Nainen ei ollut halunnut hovineitojensa apua. Minni sulki vetoketjun kiinni.
”Kiitos paljon,” nainen nyökkäsi ja jatkoi valitsemaan vaatehuoneestaan kenkiä itselleen. Minni katsoi kuontaloaan. Olisiko hänenkin pitänyt hieman siistiytyä, jos vartioi kerran aatelisia.
”Teidän korkeutenne?” Minni aloitti hermostuneena.
”Niin?”
”Voisinko käydä vaihtamassa vaatteitani? Kehtaan olla sitten vartiossa kanssanne?”
”Totta kai… voit mennä vaikka saman tien… Odota minua suihkulähteen luona,” Flea ohjeisti. Minni kiitti prinsessaa ja poistui huoneesta. Turbo käveli naista vastaan.
”Uskalsitko jättää Flean yksin?” Turbo kysyi ohimennen naiselta. Minni kääntyi miehen suuntaan ja katsoi tätä tuimasti.
”Sain sisareltasi luvan siihen… Vaihdan kanssa vaatetustani teidän juhlianne varten,” Minni selitti. Turbo vain katsoi Minniä. Hän oli edelleen korviaan myöden rakastunut naiseen.
”Mitä tuijotat?” Minni herätti miehen ajatuksistaan.
”Sinua,” Turbo huokaisi ja potkaisi käytävän mattoa jalkojensa alla.
”Huomasin… nähdään juhlissa,” Minni totesi ja poistui nopeasti paikalta. Turbo puuskahti syvään. Miksi hänellä piti olla vielä vahvoja tunteita tuota naista kohden? Toisaalta, kun Minni työskenteli heille ei hän voinut unohtaakaan naista.

Hovi oli nostanut huvilan eteen pienen katoksen, johon olivat kattaneet erilaisia herkkuja. Toiset aateliset saivat Flean ja Turbon rentoutumaan. He olivat nimittäin kaksikon vanhoja lapsuuden ystäviä. Porukka joivat ja söivät hyvin. Nauru raikasi ja Minni seurasi heidän toimintaansa sivusta.
”Miksi tuo nainen tuijottaa meitä?” yksi nais hiiri kysyi Flealta.
”Hän on henkivartijani… isäni käski hänet turvaamaan meitä,” Flea selitti ja sai naisen nyökkäämään.
”Nainen henkivartijana. Tarvitsee olla aika erityinen,” yksi mies vähätteli ja sai muut aateliset nauramaan.
”Jos tuntisitte Minnin, ette sanoisi tuollaista,” Turbo tuhahti puolustavasti ja sekoitti korttipakkaa kädessään. Muut katsahtivat prinssiä, mutta eivät ruvenneet kinaamaan tämän kanssa. Prinsessa Josefiinan saapuminen sai heidät lopettamaan nauramisen, kuin seinään. Minni nojaili läheiseen puuhun puristaen vain käsiä eteensä. Prinsessa katsoi ujostellen kaikkia. Flea vilkaisi veljeänsä, joka huokaisi syvään.
”Tule mukaan Josefiina… täällä on sinulle paikka,” Turbo kannusti ja sai naisen leveästi hymyilemään. Josefiina istui Turboon kiinni, joka vilkaisi tätä sivu silmällä.
”Prinsessa Josefiina on tutustumassa meillä Throttleen… isä toivoisi heistä paria mahdollisesti,” Flea esitteli ja kaikki tervehtivät prinsessaa iloisesti. Josefiina katsoi ylpeänä Turboa ja tarrautui tämän lihaksiseen käsivarteen kiinni.
”Mitä pelaamme?” nainen kysyi.
”Ristiseiskaa,” Turbo totesi ja jakoi kortteja.
”Räsypokka olisi varmasti prinssin mieleen,” yksi hänen lapsuuden ystävistään totesi. Minni pyöräytti silmiään.
”Pelkäätkö paljastaa kuontalosi muille vai?” Turbo virnisteli ja sai Minnin hieromaan silmiään. Miehestä tuli ajoittain ylimielinen juodessaan liikaa.
”Entä itse?” mies kysyi ja sai Turbon naurahtamaan.
”Otetaan matsi sitten!” Turbo haastoi.
”Me ei Throttle osallistuta räsypokkaan!” Flea puhui naisten puolesta.

Yön viilentyessä porukka siirtyi sisälle. Musiikki raikasi kovalla ja jokainen metelöi humalaisena senkin edestä. Osa oli tanssitassilattialla ja yksi mies vieraista oli jo sammunut läheisen divaanin päälle. Minni seurasi koko kännäämistä sivusta. Flea kävi välillä roikkumassa naisen kaulassa. Monesti Minni oli ehdottanutkin, että tämä menisi jo nukkumaan, kuitenkin tuloksetta. Läheisestä huoneesta kuului kovempaa meteliä ja sai Minnin menemään tarkistamaan tilanteen. Naisen yllätykseksi hän heitti kyykkyyn ovesta lentävän esineen vuoksi. Lasi kilahti seinään ja sai Minnin mulkaisemaan riehujia. Miehet ottivat mittaa toisistaan kädenväännössä muiden kannustaessa riehakkaasti ympärillä.
”Aika iso pumppu pelkäksi prinssiksi,” mies naljaili Turbolle.
”Mää en olekaan pelkkä prinssi,” Turbo naurahti ja iski miehen pöytään niin, että se hajosi kaksikon alla. Minni ei voinut uskoa silmiään. Turbo tuuletti pienesti. Mies oli repäissyt läpikuultavan paitansa puoliksi auki, paljastaen tämän treenatun yläkropan. Josefiina siveli miehen rintalihasta ja istui muutenkin tässä kylkikyljessä. Turbo vilkaisi ovelle, jossa Minni katsoi miehiä jokseenkin vihaisena. Hän ei voinut sietää sitä, että sisarusten isä kustansi kaiken ja sitten he tulivat ystävineen rikkomaan kaiken.
”Meni vähän yli,” Turbo röhähti.
”Aivan. Ottakaahan rauhallisemmin,” Minni komensi hellästi.
”Hei älä tule pimu komentelemaan ylempiarvoisempiasi!” Turboa vastaan otellut mies tuhahti lattiatasolta.
”Anna Minnin olla! Hän on oikeassa!” Turbo komensi. Josefiina katsoi kateellisena Turboa. Tämä nousi heti puolustuskannalle, jos joku hyökkäsi sanallisesti Minniä vasten.

Aamuyötä kohden juhlijat olivat saaneet loistavan idean. He pelasivat peliä, missä miehet olivat nappaajia, jotka piileksivät määrätyissä huoneissa. Naiset olivat yhdessä huoneessa ja yrittivät päästä yläkerran toiseen vapaaseen huoneeseen ilmaan, että mies sai napattua heitä samaan huoneeseen kanssaan. Naisilla ei ollut siis tietoakaan missä muissa huoneissa miehet piileksivät. Nappaamatta jääneet naiset viettivät loppuyön samassa huoneessa juoden ja lopulta nukkuen. Minni oli saattanut Flean ja yhden naisen ystävistä takaisin palatsiin nukkumaan. Nyt nainen palaisi takaisin huvilalle. Meteli yläkerrasta sai Minnin kapuamaan sinne ja katsomaan menoa. Yksi naisista tervehti naisen nopeasti kikatellen, kunnes yksi miehistä nappasi hänet huoneen sisään. Minni huokaisi syvään ja jatkoi sen toiseen laitaan valvomaan tilannetta. Minni nojasi kaiteeseen ja kuunteli kikattelua toisaalta. Naurahtavat kiljahdukset täyttivät myös muutaman huoneen. Ovi avautui naisen takaa ja tumma hahmo veti kenraalittaren huoneen sisään. Naisen suu oli peitetty. Sieppaaja oli selkeästi vahva ja Minni sai tehdä töitä päästääkseen irti tämän otteesta. Tämä kuitenkin käänsi naisen nopeasti edessään ympäri ja painoi ahneen suudelman naisen suulle. Minni ummisti silmiään. Hän muisti tuon suudelman ja sai sen lomassa unohtamaan kaiken muun. Hän erosi suutelijastaan ja katsoi tätä hämmentyneenä.
”Mitä sinä teet?” Minni kuiskasi äreästi.
”Haluan sinut,” mies henkäisi ja suuteli naisen kaulaan. Minni ei voinut tunteilleen mitään. Hän tunsi pulssinsa ja hengityksensä kiihtyvän, kun kullanruskea mies riisui hänen takkinsa yltään. Turbo otti takin käsiinsä ja heitti sen läheiselle nojatuolille. Hän silitti Minnin kasvoja ja katsoi noihin rubiinin punaisiin silmiin.

Minni veti miestä paidasta lähemmäksi itseään ja suuteli tätä pitkään antaumuksella. Turbonkin hengitys kiihtyi. Mies halusi naista palavasti. Yksi kerrallaan Minni pujotti miehen paidan napin auki. Turbo tarrasi taasen Minnin nutturasta ja vetäisi sen auki. Mustat hiukset laskeutuivat naisen selälle ja sai Turbon painamaan kätensä Minnin alaselälle ja vetämään hänet itseensä tiukasti kiinni. Minni kietoi kätensä miehen kaulanympärille. Turbo pyöräytti heidät ympäri, nappasi hännällään oven lukon kiinni ja lähti kuljettamaan naista kohti huoneessa olevaa sänkyä. Minni tunki kätensä miehen paidan alle ja kiskaisi sen pois tämän päältä. Turbo kaatoi naisen sängylle. Mies nousi istumaan hajareisin naisen ylle ja suuteli tätä antaumuksella. Mies riisui naisen loput vaatteet ja upotti hänet sängyn syövereihin.
         Jonkin ajan kuluessa Minni siveli kädellään Turbon poskea hengästyneenä ja hyvinkin tyydytettynä. Nainen vilkaisi miestä, joka piti katseensa tiukasti katossa.
”Kai tiedät, että tämä ei voi toistua,” Minni huokaisi haikeana.
”Tiedän… vaikka se vaikeaa onkin,” Turbo vastasi ja nousi istumaan. Minni peittosi itsensä peitolla ja suukotti miehen olkapäätä.
”Miksi minun pitää rakastaa sinua niin palavasti?” Turbo kysyi ja sai naisen vain painamaan päänsä tämän olalle.
”Kieltämättä on ollut, tekemistä pitää näpit irti sinusta,” Minni vastasi. Turbo nappasi naisen kädestä kiinni ja puristi sitä hellästi.
”Miksi sitten tulit tänne töihin?” mies kysyi. Minni katsahti miestä hellästi.
”Halusin vaihtelua vanhaani… en vain uskonut, että viettäisin näinkin tiiviisti aikaani isosiskosi kanssa,” Minni selitti.
”Vaikka tiesit, mikä minun kohtaloni on?” Turbo kysyi alakuloisena. Hän ei hetkeksikään päästänyt katsettaan irti naisesta.
”Niin… tämä meni vain liian pitkälle,” Minni vastasi. Turbo suukotti naisen päälakea rakastavasti.

Oven toisella puolelle prinsessa puristi lasia tiukasti kädessään. Hyvä ettei lasi haljennut naisen otteessa.
”Miten se kehtaa?” nainen puhisi kiukusta kuunnellessaan kaksikon jutustelua. Huoneessa Turbo painoi antaumuksellista suudelmaa naisen suulle.
”Turbo ei… me ei voida tehdä tätä uudelleen,” Minni kieltäytyi ja irrottautui miehen otteesta.
”Olet oikeassa. Isäni tappaa minut jos saa meidät kiinni tästä,” mies turhautui ja painoi kasvonsa käsiinsä. Minni silitti lohduttavasti miehen selkää.
”Ei hän sinua tappaisi vaan minut… Turbo… rakastan sinua aina ja sen rakkauden voimalla haluan tukea sinua tässä kuninkuus asiassa,” Minni kannusti ja sai miehen katsomaan naista.
”Ja se rakkaus murtaa minut pieniin palasiin. Minni… en ole koskaan rakastanut ketään niin paljon, kuin sinua,” Turbo henkäisi ja silitti naisen kasvoja siirtäen sormillaan naisen mustaa suortuvaista. Prinsessa oven ulkopuolella ärähti kunnolla ja heitti lasin menemään. Minni ja Turbo kuulostelivat käytävältä kantautuvaa meteliä. Minnin katsoessa edelleen ovelle ja tarkkaillessa tilannetta, Turbo siirsi toiselta puolelta naisen kasvoja pitkää suortuvaa. Minni vilkaisi silmillään miehen toimintaa ja tunsi suudelman kaulallaan.
”Turbo,” Minni huokaisi ja tunsi kuinka mies vei hänet taas mukanaan. Turbo kaatoi kaksikon jälleen pitkäkseen sänkyyn.

Prinsessa Josefiina oli palannut suutuspäissään takaisin palatsiin ja yritti etsiä huonettaan. Kuitenkin hän oli vihoissaan, vain kulkenut eikä ollut katsonut mihin oli menossa. Nainen pysähtyi kuin naulittu käytävälle.
”Missä olen?” nainen mietti itsekseen.
”Olet hovin siivessä,” kuului mies ääni jostain pimeydestä.
”Kuka siellä?” prinsessa parahti. Buket astui yhden tolpan takaa ja katsoi prinsessaa tuimasti.
”Olet majuri Buket…” prinsessa ilahtui.
”Mikä teidät humalapäissänne saa kulkemaan yksin palatsin käytävillä?” Buket kysyi ja sai prinsessan mulkaisemaan sivulleen.
”Kerrohan toki… voin kenties auttaa,” Buket vastasi hellemmin.
”Sain kuulla jotain todella kamalaa. Jotain mikä vaatii kostoa,” nainen tuhahti ja sai Buketin kohottamaan kulmaansa kysyvästi.
”Anna kun arvaan. Se varmasti liittyy hänen täydellisyyteensä Minniin?” mies kysyi ja sai prinsessan tuhahtamaan.
”Eikä pelkästään Minniin,” Josefiina tuhahti ja painoi kätensä eteensä. Buket mietti hetken hieroen leukaansa ja katsahti tajutessaan prinsessaa epäuskoisena.
”Prinssi Throttle?” mies kysyi ja sai prinsessan nyökkäämään.
”Mitä he tekivät?” Buket uteli.
”Jotain mitä en halua sanoa edes ääneen,” Josefiina tuhahti. Buket hymyili ovelasti.
”Tule… tiedän miten saamme sen häiriköivän ja jokseenkin koppavan kenraalin ulos tästä linnasta,” Buket totesi ilkeästi ja sai naisen ivallinen hymy kasvoillaan seuraamaan miestä.

Seuraavana aamuna ruokasalissa oli hiljainen tunnelma. Josefiina mulkoili vihaisena Turboa, joka vain leikki puurollaan. Ruoka ei maistunut. Theodor oli vapauttanut Minnin aamusta tehtävistään. Nainen vietti aikaa huoneessaan kirjan parissa, jonka oli käynyt hakemassa kirjastosta. Theodor katsoi pöydän päässä istuvaa vaimoaan, joka virnuili pienesti.
”Taisi olla railakas ilta?” Marinka kysyi ja sai Turbon vilkaisemaan siskoaan, joka yhtälailla piti päätään.
”Kieltämättä,” Flea kommentoi ja yritti saada edes teen alas kurkusta.
”Saadaanko lupa poistua? Jostain syystä ei aamupala oikein maistu,” Turbo kysyi ja työnsi lautasen kauemmaksi itsestään. Theodor nauroi makeasti. Hän nautti hieman tilanteesta, jossa lapsensa yrittivät kerätä itseään.
”Jos vain siltä tuntuu,” mies lopulta vastasi ja sai kolmikon nousemaan.
”Maistuiko Josefiina aamupala?” Marinka kysyi.
”Jotenkin… joku vei kanssa ruokahaluni,” nainen vastasi ja sai Marinkan katsomaan miestään. Nainen ei ollut oma pirteä itsensä. Hän seurasi Turboa ja tämäkin huomasi sen.
”Oliko vielä jotain?” Turbo kysyi hellästi.
”Yksi asia,” nainen henkäisi ja lähestyi miestä. Turbo huokaisi syvään kun nainen kuherteli tämän leuan alla.
”Voidaanko tehdä jotain muuta myöhemmin?” Turbo kysyi ja työnsi kevyesti naista kauemmaksi. Josefiina mulkaisi vihaisena Turboa.
”Hyvä on. Lepää kunnolla ennen sitä,” nainen tuhahti ja poistui paikalta. Turbo kohautti kulmaansa. Fleakin oli kuullut kaksikon keskustelun ja käveli veljensä viereen. Josefiina vetäytyi huoneeseensa ja paukautti sen kovaa kiinni.
”Mistä tuossa oikein oli kyse?” Flea pohti. Turbo katsoi väsyneenä siskoaan.
”Ei mitään tuon taivallista hajuakaan,” Turbo kohautti olkapäitään. Flea tervehti veljensä ja poistui kanssa huoneeseensa.

Minni oli saanut yhden kirjansa päätökseensä. Hän katseli ulos ikkunasta. Jos hänellä kerran olisi aamupäivä aikaa olla itsekseen, hän voisi lähteä aavikolle ajelulle. Nainen vaihtoi ajovaatteensa päälle. Nainen puki mustat ajohousut jalkaansa, vaihtoi valkean t-paidan päällensä ja nappasi mustan nahkaisen ajotakkinsa mukaansa. Naisen moottoripyörä ja kypärä odottaisivat läheisessä vajassa. Minni asteli käytävällä ja tervehti hovin väkeä. Ulkona aurinko lämmitti naisen kehoa ja mieltä. Minni valmisteli ajokkinsa valmiiksi ja katsoi mustaa moottoripyörää. Turbo ei ilmeisesti hetkeen ollut ajanut pyörällään.
”Menossa jonnekin kenraali?” mies kysyi vajan oven suulta. Minni nyrpisti kuonoansa. Hän ei olisi jaksanut majuria juuri nyt.
”Mitä se sinulle kuuluu?” nainen tuhahti.
”No älä ilkeile kuule… tiedän sinusta yhtä sun toista,” Buket pyyhki kynsiään paitaansa ylpeillen.
”Oliko muuta?” Minni kysyi ja katsoi miestä suoraan silmiin. Buketin ilme muuttui happamammaksi, kuin aiemmin. Hän ei voinut sietää tuota naista.
”Olet poistumassa alueelta luvatta…” Buket nyrpisteli.
”Minulla on aamupäivä kuninkaan luvalla vapaata… myös allekirjoitetussa työsopimuksessani lukee; mikäli hänen kuninkaallinen korkeutensa myöntää minulle vapaata, en ole silloin tehtävä velvollinen tai valmiudessa oleva. Kenraalina saan vapaallani mennä esimerkiksi katsomaan omaa armeijaani. Ja siinä on myös kuninkaallinen leima,” Minni todensi miehelle, joka suorastaan kiehui raivosta.

Minni työnsi moottoripyöränsä ulos vajasta miehen ohitse.
”Olet oikeassa kenraali. Voitte poistua…” Buket henkäisi ja sai Minnin epäilemään miestä.
”Onko pääsi sekaisin? Vai etkö enää tiedä ollako hyvällä vai pahalla tuulella?” Minni ärähti miehelle.
”Kenraali…” Buket leperteli.
”Sinä vihaat minua… jos sille on jokin syy sano se suoraan äläkä esitä mukavaa vain sen vuoksi,” Minni murahti.
”No hyvä on… olet aika kelju tai sanotaanko oikein saatanallinen nainen,” Buket hymyili ivallisesti.
”Mitä tarkoitat?” Minni kysyi kulma koholla.
”Harva… oikeasti harva on noin epätoivoinen kuin sinä olet.”
”Anteeksi kuinka?”
”En olisi arvannut, että seuraisit ex-poikaystävääsi tänne…”
”…”
”Senkin lumppu. Luulitko etten saisi tietää, että olet seurustellut kruununperillisen kanssa?”
”…”
”Voi kissako kielen vei? Helppo se on arvostettuna kenraalina soluttautua hoviin seuraamaan mitä entinen kulta puuhailee tai voi kenties päästä puuhailemaankin tämän kanssa.”
”Mistä?”
”Minä tiedän… kuule ei se ole vaikea arvata. Kuningas voi ehkä tietää sen, että olette seurustelleet… mutta tämä lentää jo uusiin ulottuvuuksiin.”
”Minun ja prinssin suhde on päättynyt aikoja sitten. En toivo hänelle enää, kuin pelkkää hyvää.”
”Niin onhan se hyvää antaa prinssille välillä, vaikka hänellä olisi prinsessa odottamassa samassa palatsissa,” Buket paljasti. Minni kurtisti kulmiaan. ”Totta kai. Josefiina,” Minni pohti itsekseen. Buket naurahti ilkeästi.
”Nauti toki ajelustasi kenraali,” Buket nauroi ja poistui paikalta. Minni mulkaisi miehen perään happamasti.

Nainen ajoi pitkälle aavikolle yhden vuoren huipulle. Minni nosti kypäränsä päästään ja antoi Marsin aavikon puhaltavan tuulen viilentää hien kastelemat kasvot. Jostain alempaa kantautui moottoripyörien ääni. Minni hymyili lempeästi. Ne olivat vapaustaistelijat, jotka härnäsivät aavikko raidereita. Minni nojasi moottoripyöränsä keulaan ja katsoi miesten toimintaa. Räjähdysten laantuessa nainen laittoi konepaneelista koodin miehille. He pälyilivät hetken ympärilleen, kunnes huomasivat vuorelta vilkuttavan naisen. Moto ja Vinski ampaisivat naisen viereen.
”Hei kenraali!” Moto ilahtui ja iski ylävitosen naisen kanssa.
”Hyvin näytti sujuvan,” nainen kehui kaksikkoa.
”Joo ihan tuttua kauraa,” Vinski naurahti heilauttaen käsiään.
”Mitä sinä täällä teet? Etkö työskentele enää kuninkaalle?” Moto pohti.
”Työskentelen kyllä. Minulla on vain vapaa aamu,” Minni totesi naurahtaen.
”Wouuu… saako kuningaskunnassakin vapaata?” Vinski naljaili ja sai Minnin ilmeilemään tälle.
”Mites… tota?” Moto hieroi vaikeana niskaansa.
”Turbo?” Minni kohautti kulmaansa.
”Niin…”
”Ihan hyvin. Hänelle tuli prinsessa ehdokas tutustumaan häneen itäiseltä puolelta,” Minni kertoi lyhykäisyydessään.
”Ja se on sinulle… ihan ok?” Vinski kysyi kulma koholla.
”Tietysti minuun tietyllä tavalla sattuu, mutta haluan tukea Turboa siinä mikä on oikein,” Minni huokaisi.
”Mutta sinähän olet prinsessan henkivartija?” Moto kysyi.

Rätinä moottoripyörän puhelimessa sai Minnin huomion.
”Kuka siellä?” Minni kysyi. Hetkeen radiosta ei kuulunut mitään. Minni painoi kartan päälle ja koordinoi radiolähteen.
”Se tulee linnalta,” Minni henkäisi nopeasti ja painoi kypärän päähänsä.
”Tulkaa… tarvitsen mahdollisesti teitäkin!” Minni komensi ja sai kaksikon lähtemään naisen perään. Matkalla nainen yritti saada yhteyttä ottajaansa. Kuitenkin tuloksetta.
”Mitä pelleilyä tämä on?” Vinski kysyi äreästi. Kolmikon saapuessa palatsille näky oli järkyttävä. Palatsin vasen siipi, jossa kuningasperheen huoneet sijaitsivat olivat raunioina ja ilmi liekeissä. Minni nousi moottoripyöränsä päältä ja juoksi kohti palatsia. Sammutustyöt olivat käynnissä ja hovia ohjattiin ulos.
”Mitä on tapahtunut? Minni kysyi ja koppasi yhden hovineidoista käsivarsilleen. Hovineito oli noen peitossa. Lisäksi naisella oli ulkoisia vammoja.
”Palatsiin hyökättiin,” hovineito kuiskasi.
”Kuka?” Minni kysyi.
”En tiedä… kuului vain räjähdys ja sen jälkeen kaikki oli vain ilmiliekeissä,” nainen selitti. Minni kurtisti kulmiaan. Ensihoito kaupungista saapui rivakasti apuun ja Minni luovutti naisen heidän huomaansa.
”Mennään etsimään kuningasperhe,” Minni komensi Vinskiä ja Motoa. Kolmikko juoksivat linnan läpi. Hovi oli pitkälti ulkona, mutta perhettä ei näkynyt missään.
”Lucius!” Minni karjahti, kun kanssa osumaa saanut musta mieshiiri tuli häntä vastaan. Miehen käsi oli sijoiltaan ja tämä vuosi jostain verta.
”Missä kuningasperhe?” Minni kysyi.
”He ovat puutarhassa…” mies henkäisi.
”Pärjäätkö?” Minni kysyi.
”Pärjään, pärjään… menkää,” Lucius komensi hampaat irvessä ja jatkoi matkaansa. Kolmikko saapui ulos. Turbolla oli kylki auki. Kuningaspari oli noen peitossa, mutta ulkoisia vammoja ei näkynyt. Josefiina oli tiukasti Turbossa kiinni.
”Teidän korkeutenne!” Minni huudahti ja sai kaikkien huomion.
”Kenraali… luojan kiitos olette kunnossa,” Marinka henkäisi helpottuneena ja halasi yllättäen naista.
”Mitä tapahtui?” Minni kysyi.
”Joku hyökkäsi linnaan…” Theodor murahti ja pyyhki kasvojaan. Minni irrottautui kuningattaren otteesta.
”Kuka?” Minni mietti.
”Emme tiedä,” Turbo irvisti ja katsoi kämmentään joka oli värjääntynyt vereen. Josefiina vain mulkoili Minniä vihaisesti.
”Mutta se, joka teki tämän… on myös Flean kaappauksen takana!” Theodor ärähti vihaisena.
”Mitä?” Minni järkyttyi miehen uutisesta…

Jaaha vai että Turboa yritetään naittaa Josefiinalle. Sais mennä etsimään sammakkoa josta sais pussaamalla itselleen prinssin. Meinaan tuli mieleen Prinsessa ja sammakko leffan Charlotte XD. Ja toi Bucket. Hmm miksköhän mä haistan siinä tyypissä rotan

Minni murahti itsekseen ja katseli ympärilleen. Palatsin sammutustyöt olivat edelleen käynnissä ja kestäisit varmasti pidemmän tovin. Buket juoksi palatsin sisältä hengästyneenä.
”Oih teidän korkeutenne onneksi olette kunnossa,” mies henkäisi ja polvistui miehen eteen.
”Ei… en ole kunnossa. Tyttäreni on siepattu,” Theodor ärähti miehelle.
”Joku on siis laiminlyönyt tehtäviään,” mies vihjasi ja katsoi Minniä. Minni kurtisti kulmiaan vihaisena. Miten mies pystyikin epäilemään häntä.
”Miten sinä kehtaat?” nainen ärähti ja sai Buketin ihan iholleen.
”Sinä olet prinsessan henkilökohtainen henkivartija… kuitenkin olit poissa, kun prinsessa katosi ja miksi? Koska vietit vapaapäivääsi aavikolla, tuoden sieltä vielä hovin ulkopuolista väkeä mukanasi,” Buket murahti. Turbo nousi vaivoin seisomaan ja tönäisi miehen kauemmaksi naisesta.
”Anna olla. Minni on oikeutettu vapaapäiviinsä, ennakkoon sovittavina päivinä,” mies puolustautui.
”Throttle on oikeassa. Kenraali ei ole tehnyt mitään sopimuksesta poikkeavaa, toisin kuin sinä!” Theodor ärähti ja sai miehen perääntymään.
”Mitä tarkoitatte teidän korkeutenne?” mies nöyristeli.
”Silloin, kun Minni on poissa, on sinun tehtäväsi huolehtia tämän perheen turvallisuudesta! Joten missä oli, kun hyökkäys tapahtui?” mies ärähti ja tökki tätä sormellaan.
”Etsin teitä… hyökkäys, kun tapahtui niin yllättäen,” mies selitteli paniikinomaisesti.

Kuitenkaan miehen selitys ei mennyt Minnille tai Turbolle läpi. Turbo piti edelleen kylkeään. Hän alkoi olemaan kalpea, kuin aave ja kipu tuntui sietämättömältä.
”Kulta oletko kunnossa?” Marinka keskeytti kaksikon nahistelun ja katsoi Turboa. Mies oli kylmän hikinen ja hän ei oikein edes kuullut mitä hänen äitinsä yritti sanoa hänelle.
”Throttle?” nainen kysyi, mutta mies menetti tajuntansa. Moto koppasi vanhan ystävänsä kiinni. Marinka syöksyi poikansa luokse maatasolle ja silitteli tämän kalpeita kasvoja.
”Mitä me teemme Theodor?” nainen parahti. Theodor ei oikein tiennyt mitä sanoa. Ei miehellä ollut kokemusta sodankäynnistä.
”Vinski ja Moto ottakaa te prinssi. Soitan Vapaustaistelijat auttamaan. Te lähdette korkeutenne mukaamme,” Minni otti komennon miehen ollessa jäykkä.
”Mitä? Et voi komennella hänen kuninkaallista korkeuttaan tuolla tavoin,” Josefiina ärähti ja astui Minnin eteen vihoissaan.
”Prinssi Throttle pitää saada hoitoon, ennen kuin hän vuotaa kuiviin. Lisäksi palatsiin on juuri tehty yllätyshyökkäys, prinsessa Flea kaapattu ja toinenkin varmasti pian, jos joku ei ota komentoa täällä!” Minni ärähti naiselle joka tukeutui peloissaan Theodoriin.
”Teidän korkeutenne pyydän… teidät pitää saada hovin kanssa turvaan täältä. Hyökkäyksessä osa menetti jo henkensä ja pian teidänkin henki on mennyttä, jos ette toimi pyytämälläni tavalla,” Minni anoi Theodorilta. Mies oli kankea kuin rautaseiväs.
”Theodor!” Marinka huudahti.
”Noudatamme kenraalin ohjetta… hän selkeästi tietää mitä tekee,” Theodor henkäisi epämääräisenä. Minni nyökkäsi ja ohjeisti kaksikon matkaansa.
”Teidän korkeutenne. Huolehdi kuningattaresta ja prinsessasta. Majuri Buket ohjaa sotilaat etupuolelle,” Minni ohjeisti. Pitkin hampain Buket vetäytyi seurueen luota.

Kuningasperheen saatua turvaan Minni katseli jätkien kanssa taivaalle. Rontti liittyi kanssa seurueen joukkoon.
”Aika outoa?” Rontti pohti.
”Mikä että?” Vinski ihmetteli.
”Ilmahyökkäyksestä ei näy merkkejäkään,” mies totesi. Minni oli miehen kanssa samaa mieltä.
”Jos tänne olisi ilmahyökätty, niin kai vapaustaistelijoiden koodarit olisivat jotain saaneet selville,” Minni pohti ääneen.
”Niin olisivat. Joten hyökkäys tapahtui salakavalasti ja vaivihkaa,” Rontti huokaisi.
”Ja ennen kaikkea. Maatasosta,” Minni tarkensi ja sai miehen nyökkäämään.
”Ja jos ollaan oikein ovelia, he pääsivät palatsin sisälle saakka,” mies osoitti rakennelmaa, joka oli aivan palasina.
”Väitätkö, että räjähdys tapahtui linnan sisältä?” Minni ihmetteli.
”Sen on veikkaus…” mies kohautti harteitaan. Minni kurtisti kulmiaan.
”Kenraali käskynne?” sotilas kysyi kaksikon takaa.
”Rontti ota sinä komento vapaustaistelijoissa. Majoita kuninkaalliset vaikka työhuoneeseeni,” Minni vastasi vihoissaan.
”Mitä sinä teet sillä aikaa?” Rontti kysyi hämmentyneenä.
”Etsin Vinskin ja Moton kanssa jotain todisteita prinsessan katoamisesta,” nainen totesi ja sai miehen nyökkäämään.

Kolmikko käveli palatsin raunioissa. Moto siirsi isompia katkenneita parruja sivuun.
”Tämä on ihan raunioina,” Vinski murahti. Minni katsoi prinsessan huoneen ovea, joka oli puoliksi palasina. Nainen työnsi oven auki ja katseli ympärilleen. Missään ei näkynyt mitään epäilyttävää. Ei taistelujälkiä, ei kamppailua, ei mitään.
”Täällä ei ole mitään taistelujälkiä,” Moto vastasi ja katsoi parvekkeelta ulos.
”Ei varmastikaan…” Minni vastasi epäilevästi.
”Mitä nyt?” Vinski kysyi.
”Flea ja Turbo kärsivät krapulasta aamulla. He viettivät päivänsä lepäillessä, siksi Turbo oli haavoittunut,” Minni aloitti.
”Tarkoitatko, että joku nappasi prinsessan tämän nukkuessa?” Moto kysyi hämmentyneenä.
”En keksi mitään parempaakaan.”
”Toisaalta se kävisi järkeen… muuten prinsessan tiara tai kruunu ei olisi paikoillaan,” Vinski osoitti lasikupujen alla olevia esineitä.
”Sieppaaja ei halunnut prinsessaa pelkästään. Hän haluaa jonkun peräänsä,” Minni pohti hieroen leukaansa.
”Sinutko?” Moto kysyi.
”Ei välttämättä minua. Kai sieppaaja luuli, että saisi Theodorin tai Turbon peräänsä,” nainen selitti.
”Palaammeko siis tukikohdalle?” Vinski kysyi hämmentyneenä. Minni pohti asioita paljon itsekseen eikä avannut kaksikolle yhtään mitä ajatteli mielessään.
”Palaamme. Haluan nähdä muutamat valvontanauhat,” Minni komensi ja sai kaksikon nyökkäämään.

Samaan aikaan Vapaustaistelijoiden sairastuvalla, Turbo oli hetkellisesti palannut tajuihinsa. Mies kieriskeli kivuissaan. Hoitaja antoi miehelle suonensisäisesti kipulääkettä ja ähinä sekä tuskastelu loppui, kuin seinään.
”Tuleeko poikamme kuntoon?” Marinka kysyi huolestuneena.
”Ei hätää teidän korkeutenne. Poikanne haava kyljessä oli syvä, mutta se ei ole hengenvaarallinen. Kuitenkin haavan paraneminen voi nostaa kuumeen… ja totta kai henkilökunta tekee kaikkensa, että poikanne kivut pysyvät vähäisinä,” hoitaja selitti ja poistui huoneesta. Marinka käveli poikansa luokse, joka oli edelleen kalpea. Nainen silitti varovaisesti miehen poskea ja suukotti tämän otsaa.
”Tulehan kultaseni. Mennään lepäämään,” Theodor komensi hellästi naista ohjaten tätä olkapäistä ulos huoneesta.
”Olen niin huolissani,” nainen parahti.
”Tiedän kultaseni. Niin olen minäkin,” mies totesi surkeana.
”Missä tyttäreni voi olla?” nainen pohti.
”Kenraali Minni varmasti saa jotain selville,” Theodor totesi ja avasi naiselle oven. Prinsessa Josefiina istui sängyllä surkeana ja oli painanut kätensä leukansa alle. Marinka lohdutti kevyesti naista olkapäästä.
”Onko kaikki hyvin?” nainen kysyi.
”Olen vain huolissani Throttlesta,” prinsessa puuskahti.
”Hän selviää kyllä. Hengenvaara on ohi. Nyt hän saa rauhassa toipua. Kenraali Minni etsii prinsessa Fleaa,” Marinka selitti.
”Jos siitä miesten nielijästä on mitään hyötyä,” Josefiina jupisi itsekseen.
”Mitä sanoit?” Theodor kysyi, kun ei saanut selvää naisen mutinoista.
”Ei mitään…” nainen henkäisi ja sai Theodorin katsomaan vaimoaan.

Minni ja jätkätkin olivat saapuneet takaisin vapaustaistelijoihin. Minni tutki koodaajien kanssa valvontanauhoja. Jätkät olivat lähteneet syömään. He olisivat halunneet kanssa katsomassa veikkaansa sairasvuode osastolla, mutta tämän huone oli tarkkaan vartioitu ja vain harvat pääsivät huoneeseen sisälle. Minni kurtisti kulmiaan vihaisena. Viimeisen kahden päivän aikana ei kuningaskunnan lähettyvillä useampaa kymmentä kilometriäkään näkynyt ketään. Ainoastaan ihan täysin toisella laidassa oleva raideri porukka, jonka vapaustaistelijat olivat aikaisemmin päivällä ajaneet tiehensä. Minni puristi kädet eteensä. Hän ei sietänyt tällaista, että hän oli umpikujassa.
”Haluatko vielä tarkistaa jotain?” koodari kysyi kenraalilta.
”Tarkistakaa pari edellistä viikkoa. Samoista kuvakulmista. Ilmoittakaa, jos jotain poikkeavaa ilmenee,” Minni komensi. Miehet tekivät työtä käskettyä Minnin poistuessa toisaalle. Nainen riisui punaisen takkinsa, joka tuntui kiristävän kaulaympärillä. Nainen heitti sen läheiselle penkille.
”MINNI!” kuului ilahtunut ääni ja sai naisen hymyilemään. Santtu halasi ystäväänsä tiukasti.
”Kuulin mitä tapahtui. Onko selvinnyt mitään?” nainen tiedusteli, kun Minni jatkoi matkaansa yleisiin tiloihin. Nainen pyöritteli surkeana päätään.
”Turboko sua huolettaa?” nainen kysyi. Minni nyökkäsi hyväksyvästi.
”Tietysti myös prinsessastakin. Kuningas palkkasi minut juuri näitä tilanteita varten.”
”Ja olit juuri vapaalla, kun hyökkäys tapahtui?”
”Juuri niin…” Minni vastasi alakuloisena. Santtu näytti pohtivalta.
”Keksitkö ratkaisun pulmaani?”
”Voisiko olla, että joku olisi ohjannut hyökkäystä sisältä päin?” Santtu pohti ja sai Minnin pysähtymään.
”Sisäinen väijytys?” Minni kysyi.
”Jos ulkopuoleltakaan ei hyökkäystä tapahtunut niin jäljelle jää vain sisäinen hyökkäys,” Santtu kohautti harteitaan. Minni katsoi epäuskoisena ystäväänsä.

Minni oli majoittunut Santun huoneeseen. Palatsin tuhosta oli kulunut muutama päivä. Minni yritti kasata ajatuksiaan. Hän halusi kertoa hänen ja Santun teorian kuningasperheelle heti, kun Turbokin jaksaisi tiedon ottaa vastaan. Voimakas koputus kantautui huoneen sisälle. Minni kutsui tulijan sisälle. Lucius tervehti lempeästi naisen ja sai tämän jopa hieman yllättyneeksi. Miehen käsi oli kantositeessä ja haavoja kasvoilta oli paikattu.
”Olet kunnossa?” nainen kysyi ja siirsi hiuksiaan selkänsä puolella.
”Kyllä vain. Käsi meni vain sijoiltaan. Mitenkäs te? Oletteko kunnossa?”
”Olen kunnossa. Inhottaa, vain nähdä kuningasperhettä.”
”Minkä vuoksi? Olette suoriutuneet tehtävästänne erinomaisesti.”
”Oletko tosissasi? Ehdin olemaan prinsessan henkivartija vajaan vuorokauden ja onnistuin heti ensimmäiseksi saattamaan hänet vaaraan!” Minni älähti turhautuneena ja nojasi pöytään. Lucius hymyili lempeästi.
”Kukaan ei voi syyttää teitä tästä. Olette noudattaneet annettuja määräyksiä… kukaan ei olisi voinut ennustaa tapahtumaa etukäteen,” Lucius kannusti ja tarrasi naisen olkapäähän.
”Mulla on kyllä tapahtuneisiin liittyen yksi teoria miten palatsin tuhoaminen ja prinsessan kaappaus saatiin niin täydellisesti tehtyä,” Minni heilutteli sormeaan. Lucius katsahti naista kysyvästi.
”Mutta kerron sen, kun prinssikin herää,” nainen tarkensi.
”No sitä varten oikeastaan olen täällä. Kuningas pyysi kaikki tärkeimmät alaisensa prinssin huoneeseen,” Lucius selitti.
”Mennään saman tien,” Minni komensi ja nousi seisomaan.
”Entä ulkovarustuksenne?”
”Täällä ollessani olen kenraali… kuninkaan palveluksessa taas sotilasuniformussa valmiudessa oleva henkivartija,” Minni totesi vakavana ja ohjasi sanansaattajan ulos huoneesta.

Turbon huoneeseen oli kerääntynyt hänen vanhempansa, prinsessa Josefiina, Buket, Minni ja Lucius. Turbo oli kuumeen kourissa ja tuskasteli jälleen kivuissaan. Mies oli todellisuuden rajamailla. Josefiina katsahti Minniä tuimasti ja käveli Turbon luokse.
”Voi sinua raukkaa,” nainen henkäisi ja silitteli miestä. Hän yritti toiminnallaan saada Minnin mustasukkaiseksi. Buketkin vilkuili Minniä. Hän halusi nähdä naisessa jonkinasteisen reaktion, mutta tuloksetta. Minni pystyi pitämään itsensä tyynen rauhallisena.
”Throttle on varmasti iloinen nähdessään sinut,” Marinka henkäisi kannustavasti naisen korvaan. Turbo mutisi jotain ja sai Josefiinan laskeutumaan miehen rinnalle.
”Mitä yrität sanoa armaani?” nainen tihrusti ja sai Minnin pyörittelemään silmiään. Turbon sanat takertuivat hänen kurkkuunsa.
”Kerro vain,” Josefiina intoili, kun yritti lukea miehen huulien liikettä. Nainen salaa toivoi, että tämä olisi sanonut jotain hänestä.
”Minni…” mies kuiskasi ja sai kaikkien katseet kääntymään musta hiuksiseen naiseen. Minni oli tilanteesta hämmentynyt.
”Miten voi olla mahdollista, että prinssi kuiskailee juuri sinun nimeäsi!?” nainen ärähti ja tönäisi naista kauemmaksi. Minni huokaisi syvään. Hänen teki mieli antaa tuolle hemmotellulle prinsessalle pieni oppitunti. Theodorkin katsoi huolestuneena vaimoaan. Buket taas voitonriemuisena. Totuus alkoi säröillä naisen ulkokuoren alta.
”Mistä minä sen tietäisin? Prinssi on kuumeen kourissa… hän voi sanoa silloin mitä vain?” Minni pohti ja sai prinsessan nyrpistämään kuonoaan entuudestaan.

Hän parahti turhautuneena ja palasi Turbon luokse. Mies hengitti raskaammin ja sokaistui kirkkaille kattovaloille.
”Voi Throttle! Olet tullut tajuihisi,” nainen kiljaisi ilahtuneena ja kietoi itsensä väkisin miehen kaulaan kiinni. Turbo ei tiennyt kumpi sattui enemmän. Miehen kyljessä oleva haava vai hänen kaulassaan roikkuva prinsessa.
”Voisinko saada lasini?” mies kysyi käheästi, kun loisteputket olivat sokaisset hänet.
”Mitä sanoit rakkaani?” prinsessa kiherteli miehen yllä ja silitteli tätä hellästi. Minni turhautui prinsessan välinpitämättömyyteen ja ojensi miehelle tämän lasit. Josefiina katsoi hämillään naista. Turbo asetteli lasit päähänsä ja räpytteli muutaman kerran silmiään.
”Oletko kunnossa kulta?” Marinka kysyi.
”Joo… olo on hieman heikko tosin vielä,” Turbo hieroi päätään.
”Sinulla on kuumetta vielä jonkin verran,” Theodor selitti.
”Onko Fleasta mitään tietoa?” mies pohti ja katsoi Minniä. Minni pyöritteli kieltävästi päätään.
”Onko mitään tietoa edes kuka olisi voinut tällaista tehdä?” Marinka kysyi ja sai Luciuksen katsomaan Minniä. Tällä oli ollut jokin teoria, mutta ei aikaisemmin ollut sitä suostunut kertomaan.
”Epäilen, että hyökkääjä ja etenkin hyökkäyksen suunnittelija on joku palatsin henkilökunnasta…” Minni täräytti ja sai ainakin kuningasparin järkyttymään.

”Miten kehtaatte edes epäillä tuollaista? Koko hovi on osoittanut kunnioituksensa kuningasparille. Kuka heille muka haluaisi jotain pahaa?” Buket murahti vihaisena ja tarttui naisen kauluksesta kiinni. Minni mulkoili miestä vihaisena ja sai Marinkan tarraamaan miehensä käsivarresta kiinni.
”No ensimmäisenä epäilisin teitä herkän ja räjähtävän luonteenne vuoksi!” Minni ärähti ja sai miehen katsomaan ympärilleen. Järkyttyneet katseet saivat miehen irrottamaan otteensa naisesta.
”Anteeksi teidän korkeutenne… vähemmästäkin tuollainen epäilys saa minut hermostumaan,” mies pahoitteli. Minni siisti paitansa ryppyjä ja katsoi vihaisena miestä.
”Minkä vuoksi epäilet kenraali, että hyökkäys olisi tullut linnan sisältä?” Theodor kysyi, kun halusi naisen jatkavan.
”Tarkistutin joukkoni kanssa kaikki Elysiumin lähettyvillä olevat videonauhoitteet. Kahden viimeisen viikon aikana kuvissa ei ole ollut mitään poikkeavaa valtakunnan lähellä,” Minni aloitti.
”Ei varmasti, koska hyökkäys tehtiin ilmasta…” Buket kommentoi naisen vieressä. Minni mulkaisi miestä vihaisena.
”Rontti olisi kyllä huomannut ja varoittanut, jos ilmakehässä tai palatsin yläpuolella olisi tapahtunut poikkeava ilmiö,” Turbo henkäisi unisena.
”Sitä Ronttikin sanoi… plutolaisalukset ja raidereiden peltipurkit pystytään tulkitsemaan jo kaukaa. Muita vaihtoehtoja ei ole, kuin sisäinen hyökkäys,” nainen selitti ja sai kaikki hiljenemään. Buketkin nielaisi äänekkäästi.
”Eli tyttäremme kaappaaja on joku tuttumme?” Marinka huolestui. Theodor halasi vaimoaan lohduttavasti.

Buket kuljeksi pitkin käytäviä. Minnin paljastus oli saanut hänet hermostuneeksi. Miehen edessä kävelevä prinsessa sai miehen kurtistamaan kulmiaan. Hän otti naista kohden muutaman rivakamman askeleen ja repäisi tämän siivouskomeroon.
”Mitä sinä pösilö teet!?” Josefiina ärähti.
”Ole hiljempaa pentu. Vai haluatko kaikkien kuulevan yhteistyöstämme?” mies puri hampaitaan ja sai naisen puristamaan kädet eteensä.
”Se kenraali oli liian tarkka… meidän on pidettävä matalampaa profiilia,” mies kuiskutti ja sai prinsessan mulkaisemaan tätä.
”Niiiiiin… kenraalin päälle käyminen ei herätäkään kenenkään epäilyksiä… varsinkaan kenraalin itse,” prinsessa naljaili.
”Onko Flea kunnossa?”
”On. En ole mikään tyhmä nainen.”
”Hyvä katsokin, että hän pysyy turvassa.”
”Pidä huoli vain omista asioistasi ja ettet jää sille prinssin rakastajattarelle kiinni!” prinsessa ärähti ja sai miehen luimistelemaan. Kuitenkin mies normalisoitui ja kiskaisi naista lähemmäksi itseään.
”Kuuntelehan tarkkaan… teemme nyt näin,” mies kuiskasi ja sai prinsessan tyrmistyneen ilmeen. Nainen poistui vihoissaan komerosta ja jatkoi matkaansa kohti kenraalin toimistoa.

Minni yritti selvittää puolestaan teorialleen tarkempaa pohjaa. Kuka voisi hyökätä kuningasperheen kimppuun. Buket oli totta kai naisen listalla ensimmäisenä, mutta tämä oli yrittänyt savustaa ainoastaan kenraalin ulos linnasta. Lucius oli avoin ja kiltti, mutta voisiko hänessä olla piilevä psykopaatti. Hovin väkeä nainen ei edes kunnolla tuntenut, jos sen syövereissä olisikin joku, joka vihaa kuningasparia niin paljon. Prinsessan kaappaus ei ole ihan pieni juttu ja se oli levinnyt tieto ympäri vapaustaistelijoita.
”Kenraali Minni,” yksi hovineito totesi varovaisesti. Minni nosti katseensa pöydän kannesta naiseen.
”Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi.
”Prinssillä olisi teille asiaa,” hovineito totesi ja sai Minnin hämmentymään. Minni kuitenkin lähti prinssin huonetta kohden.
”Sinulla oli jotain asiaa,” Minni totesi ja sai Turbon hymyilemään. Minni katsoi pieni virne kasvoillaan miestä ja kiersi tämän sängyn toiselle laidalle. Minni istui läheiselle tuolille Turbon edelleen virnuillessa tälle.

”No kerro ihmeessä asiasi!” Minni naurahti.
”Eikö Buket käyttäytynyt sinun mielestäsi kummallisesti?”
”Hän on ollut kummallinen jo pidemmän aikaa,” Minni mutisi ja puristi kädet eteensä.
”Millä tavoin?”
”…”
”Minni!” Turbo vaati.
”Hän sai tietää jotain kautta meistä… se mitä tapahtui huvilalla,” nainen huokaisi. Turbon silmät laajenivat. Hän ei voinut uskoa korviaan. Mistä kukaan olisi saanut tietää heistä.
”Buketia on pidettävä silmällä,” Turbo puristi kanssa kädet eteensä.
”Kuulehan nyt sankari… pidä vain korvasi auki ettei sinuun satu enempää,” Minni toppuutteli ja nousi seisomaan. Turbo kiersi häntänsä naisen jalan ympärille. Minni katsoi surkeana miestä.
”Lupasit…” Minni kuiskasi.
”Niin tein,” mies henkäisi ja sai Minnin miltein pauloihinsa. Minni pyöräytti päätään ja irrotti käsin miehen hännän itsestään.
”Lupaus on lupaus,” Minni kuiskasi. Röhähdys ovelta sai heidän huomionsa. Josefiina katsoi vihoissaan Minniä.
”Mun pitää mennä,” nainen totesi nopeasti ja poistui huoneesta.
”Minni!” Turbo huudahti ja sai Josefiinan vain laskemaan naisen mittaa, kun tämä palasi ovelle.
”Ole varovainen,” mies henkäisi ja sai naisen nyökkäämään. Josefiina tuhahti vihoissaan.
”No oliko asiaa?” Turbo tokaisi ja sai prinsessan pelästymään hieman. Nainen käveli miehen sängyn vierelle ja istui sen laidalle. Turbo ei nostanutkaan katsettaan naiseen.

Nainen siveli miehen jalkaa. Nousten aina ylemmäksi. Mies katsahti ulos ja tämän jälkeen naista, joka jo siveli hänen rintakehäänsä.
”Voisitko lopettaa?” Turbo kysyi ja sai prinsessan tyrmistymään. Prinsessa kohotti itsensä ja katsoi myrkyllisenä prinssiä.
”Mikä sinua vaivaa?”
”Kylkeni minua vaivaa… samoin, kuin tuo sinun pakkokäyttäytymisesi minua kohtaan!” Turbo murahti ja katsoi Josefiinaa.
”Anteeksi teidän ylhäisyytenne, että yritän tutustua teihin,” prinsessa mökötti ja risti kädet eteensä.
”Lähentely ja itsensä hinkkaaminen toista vasten ei ole sopivaa käytöstä,” Turbo kommentoi.
”Kenties olen sitten väärä hiiri hinkkaamaan itseään sinuun,” prinsessa totesi ja sai Turbon pyöräyttämään silmiään.
”Minni voisi olla oiva morsian sinulle,” nainen ilkeili ja nousi seisomaan. Turbo katsoi häntä epäuskoisena.
”Harmi, vain ettei se syöjätär ole aatelinen niin, kuin kaikki ystäväsi tai minä… mikä julma kohtalo!”
”Mitä haluat Minnistä?”
”En halua Minnistä mitään. Eräs toinen kyllä haluaa…” Josefiina selitti. Turbo liikahti nopeasti ja tunsi vihlaisevan kivun kyljessään.
”Ainoa rakas, jonka haluan on; sinut! Minni on vain este rakkautemme tiellä ja sen vuoksi olen joutunut alentumaan tekoihin, jotka… eivät ole kaikkien mieleen,” nainen jatkoi. Turbo puri hammasta yhteen. Häntä ärsytti naisen asenne. Prinsessa veti helmojensa joukosta käsiraudat.
”Mitä ajattelit noilla tehdä?” Turbo kysyi.
”Katson ettet tule suunnitelmiemme tielle,” nainen vastasi nappasi miehen kiinni sänkyynsä.
”Josefiina! Ketkä me?” mies ärähti.
”Minä ja Buket… totta kai,” nainen kohautti harteitaan. Turbo kurtisti kulmiaan.

”Olisi pitänyt arvata, että se helvetin kiero mies on tämän takana,” Turbo ärähti.
”VARTIJAT!” mies huudahti, mutta ketään ei tullut paikalle.
”Voi sinua tyhmää prinssiä. Luuletko, että majuri työskentelee yksin? Kaikki teidän palatsin sotilaanne on majurin palveluksessa,” Josefiina ivalsi ja sai Turbon hengittämään raskaammin.
”Te olette palatsin tuhon takana… ja…” Turbo henkäisi ja katsoi ilkeän näköistä prinsessaa.
”Eikö ole julmaa, että sievä pikku prinsessa voi olla näin kiero?”
”Missä Flea on?” Turbo tivasi.
”Älä huoli… isosiskosi on saamassa pian seuraa,” Josefiina nauroi ilkeästi. Samaan aikaan Minni tutki monitoria kädessään. Hän oli edelleen umpikujassa ajatusten kanssa. Kolahdus naisen päähän sai tämän kaatumaan tajuttomana maahan. Buket katsoi myrkyllinen ilme kasvoillaan kenraalia jaloissaan. Nyt hänen tehtävänsä oli saada nainen pois tukikohdalta ilman, että kukaan huomaisi.

”Minni… voi luoja… Minni kuuletko minua?” kaikuva ääni kantautui naisen korviin. Minni raotti silmiään ja työnsi itsensä käsillään pystyyn.
”Minni,” nainen huokaisi ja iski Minnin kaulaan kiinni. Minnillä kesti tovi vielä miettiä missä oli tai kuka hänelle edes puhui.
”Mitä? Flea?” Minni kysyi ja katsoi naista. Flean silmille oli kerääntynyt kyyneleet, kun näki pienen toivonpilkahduksen edessään. Minni vaihtoi asennostaan istumaan ja piti päätään.
”Ikävän näköinen kuhmu,” Flea henkäisi ja tutki naisen päälakea.
”Mitä tapahtui? Missä olemme?” nainen henkäisi ja katsoi ympärilleen.
”Olemme palatsin kellarikerroksessa,” Flea selitti.
”Mutta…”
”Buket on kaiken takana. Hän raahasi minut tänne… räjäytti kuningas siiven ja yritti hoitaa erään päiviltään,” Flea selitti.
”Turbon?”
”Ei. Sinut,” nainen totesi äreästi ja osoitti Minniä.
”Minut? Mutta… en ymmärrä,” nainen henkäisi. Hän oli ihan sekaisin. Miksi Buket olisi halunnut juuri Minnin päiviltään.
”Eikä vain Buket. Joku työskentelee hänen kanssaan,” Flea epäili. Minni kurtisti kulmiaan.
”Josefiina,” Minni murahti.
”Ilmeisesti kummatkin haluaa sinut pois päiviltään.”
”Mitä sinun kidnappaamisesi siihen auttaisi?”
”Jos isä olisi todennut sinut syylliseksi tehtäviesi laiminlyömiseen, olisi hänellä ollut suuremmat syyt erottaa sinut samat tien. Buket havittelee henkivartijan virkaa palatsissa sekä hommiasi armeijassa ja Josefiina haluaa Turbon kokonaan itselleen,” Flea selitti.
”Niin tietysti,” Minni huokaisi.
”Buket haluaa henkesi ja hän ottaa sen varmasti pian, jos emme keksi jotain,” Flea huolestui.

Minni nousi tuskaisena seisomaan. Hän katseli ympärilleen. Flea oli koko ajan ihan lähettyvillä ja hän ei arvannut mitään. Kyllähän miestä oli epäillyt, mutta oli silti halunnut kaiken laittaa vain plutolaisten piikkiin.
”Minni…” Flea huokaisi.
”En ymmärrä miksi Buket vihaa minua niin paljon,” Minni henkäisi surkeana.
”Minä tiedän…” mies ääni totesi portaiden yläpäästä. Flea turvautui kenraalittareen. Minni katsoi vihaisena miestä.
”Mitä olen muka sinulle tehnyt? Hyvä kun edes tunnen sinua,” Minni ärähti.
”Aivan. Kaikki alkoi siitä, ennen kuin astuit kuvioihin… nähkääs. Kaikki alkoi muutama vuosi sitten. Olin havittelemassa majurista kenraalin paikkaa. Kuitenkin eversti Karpaasi oli päättänyt toisin. Nimittäin sinut… olit auttavainen, ajattelit muita, hermosi olivat kuin rautaa niin edelleen, niin edelleen. Toisin kuin minä, joka saatan olla hieman äkkipikainen luonteeltani, ärhentelen…”
”Käyt päälle?”
”Niin. Ihan pikkuseikkoja. Kuitenkaan Karpaasi ei minua nimennyt armeijan johtoon, vaan täysin tyhjästä pomppaava pikku portto tuli ja vei työni!”
”Syytön minä siihen olen, että et voi hillitä hermojasi tai käyttäytymistäsi! Theodorkin on varmasti asian huomannut.”
”Turpa kiinni! Theodor on idiootti, kun antoi pestin sinulle joka oli alun perin minulle määrätty,” Buket huudahti.
”Prinsessan kaappaamisella saakin pisteet korkeimmaksi,” Minni murahti ja puristi käsiään nyrkkiin.
”Väärin kenraali… suunnitelmani on pelastaa prinsessa sinun henkeäsi vastaan. Minut mitallisoidaan urheudesta ja prinsessan pelastamisesta turvallisesti kotiin, kun taas sinut haudataan sankarina,” Buket kertoi.
”Luuletko, että isäni nielee tuon kun kerron hänelle suunnitelmistasi!” Flea huudahti.
”Kerro, vain. Vain toisen tarina pitää paikkaansa… minulla on nimittäin suunnitelmia myös sinua varten,” Buket nauroi ilkeästi poistuessaan huoneesta. Flea nosti kätensä suulleen, kun taas Minni kihisi raivosta.

Turbo yritti irrottaa käsirautojaan sängystä tuloksetta. Josefiina oli tukkinut miehen suun ja sitonut hännän laitaan kiinni. Mies murisi ja ähisi. Raivo oli tukahduttanut hänen kipunsa kyljestä. Josefiina puolestaan piilotteli kuningasparia Minnin työhuoneessa. Hän selitti tarinaa, jossa hoitajat olivat kieltäneet paria tapaamasta poikaansa korkean tulehdusriskin vuoksi. Kuume oli saanut miehen myös kouriinsa, jonka vuoksi tapaaminen ei onnistunut. Josefiina vaihtoi vaatteitaan läheisessä pukuhuoneessa. Buket oli antanut tälle housut ja paidan. Nainen nyrpisti vaatteille kuonoaan. Nainen siisti hiuksensa ponnarille takaraivolle. Hän hylkäsi vanhat vaatteensa mennessään läheiseen roskakoriin. Vinski ja Moto vilkuilivat ylempää naisen hiiviskelevää toimintaa.
”Kuvittelenko vain… vai suunnitteleeko tuo nainen jotain?” Vinski kysyi.
”Et kuvittele… minullakin on vahva epäilys hänestä,” Moto murahti. Vinski nyökkäsi veikalleen. Radiopuhelimen kautta he yrittivät saada yhteyden Minniin.
”Outoa,” Moto vastasi ja murskasi puhelimen metallisella kädellään.
”Mennään Rontin puheille,” Vinski ehdotti ja sai veikkansa nyökkäämään.

Toisaalla Minni hieroi päätään. Buketin iskemä isku päähän sai naisen pään särkemään. Minnistä tuntui, että hänellä oli näköharhojakin. Minni piteli silmiään. Flea istui pienellä kerällä ja ajatteli kaikkein pahinta. Hän näki naisen tuskan ja huolestui entisestään.
”Oletko varmasti kunnossa?” Flea kysyi huolestuneena.
”Olen ihan kunnossa,” Minni vastasi edelleen pitäen silmiään.
”Älä viitsi. Sinulla voi olla vaikka kallo murtunut,” Flea totesi ja sai Minnin huokaisemaan.
”Olen kunnossa prinsessa. Nyt ainoa päänvaivani on, että miten pääsemme täältä turvallisesti pois,” Minni henkäisi rauhallisemmin.
”Oletko hullu? Buket juuri uhkasi henkeäsi… enkä todellakaan halua, että hän toteuttaa sen,” Flea parahti ja halasi naista tiukasti. Minni hymyili lempeästi ja halasi naista.
”Älä huoli. En aio menettää henkeäni marsilaisen käsissä,” Minni totesi rohkaisevasti. Flea nosti katseensa.
”Voisiko täällä olla mitään ulospääsy mahdollisuutta?” nainen jatkoi ja irrottautui prinsessan otteesta. Hän alkoi tutkia seinien pintaa tai mahdollisesti irronneita laattoja.
”Ainoa ulospääsymme voi olla tuo,” Flea henkäisi ja osoitti katon rajassa olevaa ikkunaa. Minni huokaisi syvään ja ryhtyi miettimään millä keinoilla voisi ikkunan luokse päästä.  

Rontti heitti läheisen seinälampun seinään. Mies kiehui raivosta.
”Tiesin… tiesin, että kuningaskunnassa tapahtuu jotain poikkeavaa,” mies murahti ja lysähti tuolilleen.
”Prinsessa Josefiinan käytös oli ainoastaan poikkeavaa. Oletko muka huomannut jotain muuta?” Moto kysyi. Kaksikko oli napannut matkaansa myös Miihkalin ja Santun.
”Ihmettelen suunnattomasti sitä miksei Turbon luokse, muka pääse yhtäkkiä käymään. Muka tulehdusriski,” mies murisi ja puristi kädet eteensä.
”Tulehdusriski? Eikö se olisi nimetty jo aikaisemmin, jos riski olisi olemassa?” Santtu mietti.
”Olisi. Jo silloin, kun Turbo paikattiin,” mies tuhahti.
”Pitäisikö meidän käydä Turbon luona?” Vinski mietti.
”Kenties. Tai käydä kuningasparin puheilla. Heillä on kuitenkin pääsy Turbon huoneeseen,” Rontti selitti ja nousi ylös.
         Samaan aikaan Josefiina asteli Turbon huoneeseen sisälle. Nainen hymyili ivallisesti, kun Turbo mulkaisi tätä kulmiensa alta. Josefiina kurottautui miehen ylle.
”Voi kultaseni… älä viitsi vääntelehtiä,” nainen henkäisi. Turbo murisi vihaisena ja sai naisen nousemaan.
”Katso nyt näitä ryysyjä… mutta menköön. Lähdemme Buketin kanssa katsahtamaan hänen kuninkaallisen korkeutensa esikoista ja kohta pian entistä kenraalia,” nainen vastasi verenhimoisesti. Turbo rymisteli sänkyään ja sai naisen katsomaan miestä hymyillen.
”Tuo ei auta… kukaan ei tule kuulemaan sitä,” nainen nauroi ja poistui huoneesta. ”Mun on pakko päästä irti! Flea… Minni…” mies pohti, kun kyyneleet kerääntyivät hänen silmiinsä. Josefiina ja Buket olivat kuin käveleviä aikapommeja. Heidät oli pakko pysäyttää ennen, kuin tapahtuisi jotain karmivaa.

Rontti selitti epäilyksensä kuningasparille. Theodor iski voimakkaasti nyrkkinsä pöytään. Häntä oli vedetty, kuin pässiä narussa.
”Miten se helvetin maanpetturi kehtaa!?” mies ärisi.
”Emme ole varmoja asian tiimoilta. Uskomme, että pääsemällä prinssin luokse voisimme yhdessä selvittää tämän asian,” Rontti selitti.
”Throttlella on tulehdusriski olemassa. Emme voi rynnätä hänen luokseen,” Marinka vastasi.
”Ja kukahan teille tällaisen valheen on levittänyt?” Rontti murahti.
”Prinsessa Josefiina oli saanut tiedon hoitajilta,” Marinka selitti. Theodor nojasi edelleen vihaisena käsillään pöytään.
”Anteeksi teidän korkeutenne… mutta jos potilaalla todetaan tulehdusriski, niin se tehdään jo hoidon alussa. Ei silloin, kun potilas on jo parantumassa,” Santtu tarkensi. Theodor katsoi vaimoaan nopeasti.
”Mennäänpä käymään sairashuoneessa,” Theodor komensi. Kaikki antoivat kuninkaan mennä ensimmäisenä. Marinka oli huolestunut, mutta seurasi miestään uskollisena.

Minni kiipesi seinää pitkin kohti ikkunaa. Liuskekivistä oli jotain hyötyä sentään. Ne teki epätasaisuudessaan seinään ulokkeita, jonka vuoksi seinää oli helppo kiivetä ylöspäin. Flea oli ristinyt kätensä ja painoi suutaan niitä vasten jännityksestä. Hän oli huolissaan Minnin aivotärähdyksen riskistä. Minni iski ikkunan auki ja tunkeutui siitä läpi nainen katseli ympärilleen ja näki katseessaan vajan, jossa hänen ja Turbon moottoripyöriä oltiin säilytetty. Nainen katseli ympärilleen. Joka paikka kuhisi armadasta tuttua miehistöä. ”Helkkarin Buketin alaiset,” Minni murahti mielessään. Minni hiippaili pensaiden takaa vajan luokse. Hänen oli keksittävä keino päästä takaisin tukikohdalle Flean kanssa, ilman että Buket repäisisi hänen päätään irti. Nainen sujahti hiljaa vajaan. Tuttu hyrähdys sai naisen hymyilemään.
”Voi pieni… viedäänpä sinut oikealle omistajallesi,” Minni silitti ohjaussarvia. Meteli kuitenkin ulkoa sai naisen kurkkaamaan ovesta. Sotilaat juoksivat kiireen vilkkaa sisälle. Minni iski moottoripyörä kypäränsä päähänsä ja käynnisti musta Harley Davidsonin.
”Onneksi olemme vanhoja tuttuja muuten tulisi kiperät paikat,” nainen jutteli pyörälle. Pyörä piippaili tyytyväisenä. Minni ampui vajan oven mennessään. Hetkeäkään epäröimättä nainen laukaisi toisen ohjuksen. Flea peittosi silmiään ja kuuli oven ulkopuolista meteliä. Minni laskeutui köyden varassa hakemaan prinsessan.
”Mitä sinä teet?” nainen parahti. Minni kietoi nopeasti köyden naisen vartalon ympärille.
”Lähdemme menemään täältä!” Minni murahti ja vislasi moottoripyörälle, joka lähti vetämään naisia taivasta kohden. Kellarin ovi pamahti auki Buketin, prinsessa Josefiinan ja muiden sotilaiden ampaistaessa sisälle.
”MITÄ? VARTIJAT AMPUKAA HEIDÄT!” mies karjui vihaisena. Flea kiljahti pienesti yhden luodin mennessä ihan heidän vierestään. Ylös päästyään Minni iski oman kypäränsä prinsessan päähän ja lähtivät kaasuttamaan palatsin raunioilta poispäin.

Theodor saapui seurueensa kanssa Turbon huoneen ovelle. Vartijat ottivat asennon ja katsoivat vihoissaan miestä.
”Haluan poikani luokse!” mies ärähti ja sai kaksikon nauramaan.
”Ei onnistu teidän kuninkaallinen korkeutenne,” kaksikko naureskeli.
”Miten kehtaatte uhata määräystäni?” mies murahti.
”Ihan vain sillä, että he eivät ole palveluksessanne,” Rontti astui miehen eteen. Sotilaskaksikko latasivat aseensa. Rontti hymyili ivallisesti.
”Jätkät,” mies kohautti olkiaan ja sai kaksikon hämmentymään. Ihan varoittamatta Vinski heitti toisen miehen aseen piippuun panosvyöstään räjähteen, joka sulatti sen käyttökelvottomaksi ja Moto puolestaan käsikanuunallaan posautti miehen pitkälle huoneeseen. Miihkali hyppäsi kuninkaan yli potkaisten toisen vartiossa olleen sotilaan kanssa huoneeseen. Turbo murahti pienesti. Miehen vanhemmat järkyttyivät miehen nähdessään. Marinka repäisi miehen suusta tukon ja sai tämän venyttelemään leukaansa.
”Mitä tapahtui?” Theodor ärähti ja vapautti poikansa hännän. Moto posautti miehen käsiraudan laidasta irti.
”Josefiina ja Buket on kaikkien hyökkäyksien takana,” Turbo murahti ja venytteli niskojaan.
”Mitä?” kaikki älähtivät samaan aikaan.
”Meidän on kiirehdittävä heidän perään. He ovat myös Flean kaappauksen takana,” Turbo murahti ja nousi seisomaan. Mies irvisti pienesti.
”Et voi lähteä tuossa kunnossa mihinkään,” Rontti toppuutteli mentoroitavaansa.
”Flean ja Minnin henki on vaarassa… joten yritäpä estää!” mies jatkoi päättäväisesti matkaansa. Rontti katsahti ynisevää kaksikkoa jaloissaan.
”Miihkali hoida sinä noi kaksi. Me lähdetään etsimään sitä kaksikkoa,” Rontti komensi.
”Kenraali odottakaa! Lähdemme teidän mukaanne,” Theodor komensi.
”Hyvä on. Nopeasti. Sinulle vaatteet, vapaustaistelijat! Moottoripyörätalli valmiiksi,” Rontti komensi radiopuhelimeensa.

Minni oli ajanut aavikolla jo hyvän tovin. Kuitenkin Buket oli Josefiinan kanssa aivan heidän kannoillaan. Mies nimittäin oli ottanut punaisen armadan käyttöönsä.
”Minni mikä meidän suunnitelmamme on?” Flea kysyi.
”Ei ole suunnitelmaa… muuta, kuin että yritämme päästä pakoon… TUOLTA!” nainen osoitti taakseen. Flea katsoi kauhuissaan punaista paholaistaan heidän takanaan. Minni näki edessään solan ja sen takana leijailevan pölypilven.
”Olen pahoillani prinsessa, että saatoin sinut tällaiseen vaaraan,” Minni synkisteli. Flea katsahti naista epäuskoisena.
”Älä ole hölmö. Olet urhein ja fiksuin tuntemani hiiri… turvallisuuteemme takaamiseksi ei ollut parempaa vaihtoehtoa,” nainen huusi Minnin korvaan.
”Minulla on suunnitelma, mutta voimme silti kuolla,” nainen henkäisi.
”Minni… en osaa itse taistella tai koordinoida tekemistäni… luottoni tekemiseesi on 100% vaikka emme selviäisikään,” Flea henkäisi ja sai Minnin ummistamaan silmänsä. Nainen katsahti taustapeilistä ja väisti juuri ohitse mennyttä ohjusta.
”Röyhkeä kaveri!” Minni murahti ja lisäsi moottoripyörään kaasua. Nainen ajoi solaan. Flea katsoi korkeina kohoavia seiniä.
”Miksi ajoit tänne?” Flea kysyi.
”Armadan ei luonnollisesti kokonsa vuoksi mahdu perään. Vaihtoehdot on lentää solan yli tai vuoren rinteen toiselta puolelta,” Minni tokaisi. Flea kiljahti pelosta ja sai Minnin huomion eteensä.
”Miten?” nainen kysyi.

”ANNA MINÄ!” Buket karjaisi ja nappasi ohjauksen itselleen. Mies painoi sen reunassa olevaa nappia.
”Hyvästi kenraali MINNI!” mies nauroi ilkeästi ja sai Josefiinankin nauramaan. Ohjus lensi juuri naiskaksikkoa päin. Moottoripyörä ampaisi kevyesti ilmaan ja ampui omatoimisesti maahan. Minni ja Flea lensivät moottoripyörän kyydistä. Ohjus osui suoraan solan kylkeen murentaen siitä suuria lohkareita vyörymään kohti maata. Lohkareet peittosivat naiskaksikon alleen.
”Jes! Voitto!” mies riemuitsi ja tunsi armadan tärähtävän epämukavasti.
”Mitä nyt?” Josefiina parahti. Armadan jokainen nappula alkoi vilkkumaan ja uhkaavat varoitusäänet saivat aluksen tärisemään.
”Hyökkäys takaa päin,” sotilas huudahti. Toinen suuri pamaus sai jälleen armadan heilahtamaan ja syöksymään kohti Marsin pintaa. Alus raahautui useamman satametriä solan sivua pitkin, kunnes pysähtyi aavikon hienon hiekan kasaantuessa keulaan niin paljon ettei alus päässyt enää runnoutumaan sen läpi. Buket, Josefiina ja aluksen miehistö keräsivät lattia tasoltaan itseään.
”Tarkistakaa vauriot ääliöt!” mies karjaisi ja huitoi miehistölleen. Sotilaat juoksivat lastaussillalle ja pysähtyivät kuin naulitut kun vapaustaistelijat Rontin johdolla osoittivat heitä aseillaan.
”Missä johtajanne on?” Rontti murahti, mutta sotilaat eivät vastanneet heille mitään.
”Turbo katso… moottoripyöräsi,” Vinski ilahtui ja sai miehen juoksemaan uskollisen ajokkinsa luokse. Pyörä oli pahoin vaurioitunut ja se oli jäänyt suuremman kivilohkareen alle. Theodor ei lähtenyt korjaamaan miehen nimitystä ystävien piirissä. Hänelle oli tärkeämpää löytää tyttärensä.

Samaan aikaan kivilohkareiden alla Flea palasi hiljalleen tajuihinsa. Hän tunsi raskaan hengityksen yläpuolellaan. Jotain lämmintä tippui naisen poskelle. Jostain kivien välistä paistoi aurinko. Toinen tippa naisen kasvoille sai hänet kunnolla havahtumaan. Hän katsoi Minniä silmästä silmään. Nainen järkyttyi naisen vammoista.
”Minni olet loukkaantunut,” nainen totesi itkuisena. Minni tunsi painetta päässään ja selässään. Jostain takaraivosta valui verta naisen poskille ja sitä kautta Flean karamellin vaalealle turkille. Minni hengitti raskaasti.
”Minni…” Flea kyynelehti. Iskussa Minni oli suojannut tätä kehollaan, joka selkeästi oli jopa naisen ruumiille liikaa. Puheensolina jostain sai Flean huomion.
”APUA!” nainen huusi. Turbo heristi korvaansa.
”Kuulitteko tuon?” mies kysyi ja nousi seisomaan. Mies oli pukenut valkean paidan ja vapaustaistelijoiden vihreät housut jalkaansa. Theodor katseli ympärilleen.
”En kuullut mitään,” mies pudisteli päätään.
”Kenraali. Buket ja prinsessa Josefiina ovat kadonneet…” yksi vapaustaistelijoista kertoi. Theodor nappasi kiven maasta ja heitti sen armadan kylkeen.
”Perkele!” mies murahti vihaisena.
”APUAAA! KUULEKO KUKAAN?” Flea parahti itkun sekaisena.
”Nyt kuulin sen…” Moto vahvisti ja katsoi Turboa. Avunhuuto kantautui vielä kerran.
”Se on Flea!” Marinka parahti hiekkamönkijän kyydistä.
”FLEA MISSÄ OLET?” Turbo huusi ja lähti juoksemaan kivipatsasta ympäri. Miehen adrenaliinitaso oli peitonnut hänen oman kipunsa.
”En jaksa enää huutaa…” Flea henkäisi. Nainen siveli Minnin vartaloa ja löysi kotelosta naisen laseraseen. Flea repäisi sen väkisin itselleen ja pamautti sillä kivenmurikan läpi.

”Mikä tuo oli?” Vinski kysyi.
”Flea!” Turbo huudahti ja kiipesi kivien päälle. Vinski ja Moto auttoivat miestä siirtämään kiviä. Auringonsäteet alkoivat sokaisemaan Fleaa ja siirtämään kätensä kasvoilleen. Varjo peittosi auringon ja nainen tunsi valtavaa helpotusta.
”Throttle!” Flea kyynelehti. Turbo oli jäykkänä järkytyksestä.
”Ottakaa Minni… hän on loukkaantunut,” nainen työnsi Minniä yltään ja sai Turbon nappaamaan naisen otteeseensa. Moto ja Vinski auttoivat prinsessan kuopasta pois. Theodor ja Marinka juoksivat helpottuneena tyttärensä luokse ja rutisti tämän syleilyynsä. Turbo oli kyykistynyt maatasolle ja tuki Minniä puoli-istuvassa asennossa. Mies siirsi naisen mustaa suortuvaa tämän kasvoilta.
”Pärjäsit hienosti kultaseni… suojelit sisartani,” mies henkäisi ihastuneena.
”Lähdetään Minni pitää saada sairaalaan,” Flea anoi isältään.
”Äläpä hoppuile pikku prinsessa,” Buket totesi äreästi ja osoitti seuruetta aseellaan. Minnikin raotti silmiään kuullessaan miehen myrkyllisen äänen. Josefiina seisoi miehen takana kulma aavistus koholla.
”Ette tule selviämään kumpikaan tästä tapahtuneesta,” Theodor murahti vihaisena.
”Sehän nähdään. Sodassa on aina voittajia ja se voittaja olen minä,” mies totesi ja laukaisi aseensa. Minni syöksyi kuninkaan eteen suojellen viimeisillä voimillaan perhettä johon hänet oli määrätty.
”MINNI!” Flea karjaisi, kun kenraalitar otti vastaan luodin. Turbo nousi järkyttyneenä ylös. Minni hengitti raskaasti ja katsoi verentahrimaa kättään. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Minnin silmät pyörähtivät ympäri ja kenraali lensi taakse päin kaatuen maahan. Rontti ampui Buketia olkavarteen saaden miehen kaatumaan tuskaisena maahan. Josefiina yritti kanssa pakoon, mutta vapaustaistelijat saivat hallittua melkein kaaoksella olevan tilanteen.

Turbo piti kylkeään, mutta syöksyi Minnin ylle. Mies nosti naisen käsivarsilleen. Fleakin laskeutui kaksikon tasolle.
”Minni…” nainen kuiskasi. Kaikki muut olivat sekaisin järkytyksestä.
”Minni,” Turbo tuskaisi.
”EI! TÄMÄ EI OLE OIKEIN! KAIKKI OLI BUKETIN SYYTÄ! HALUSIN VAIN THROTTLEN!” Josefiina huusi, kun vapaustaistelijat pidättivät naisen. Turbo ei kuitenkaan irrottanut välikohtauksen sattuessakaan katsettaan irti Minnistä. Hän silitti tämän veren tahrimia kasvojaan. Hetkeksi Minni palasi tajuihinsa ja sai kaikki henkäisemään helpotuksesta.
”Turbo,” Minni kuiskasi käheästi ja kohotti kättään. Turbo tarrasi kädestä hellästi ja suukotti sitä.
”Olen tässä kultaseni!”
”Onko… onko Flea turvassa?” Minni kysyi viimeisillä voimillaan.
”On… onnistuit tehtävässäsi,” Turbo vastasi kannustavasti ja katsoi Fleaa.
”Entä muut?”
”Kaikki muutkin ovat kunnossa. Nyt sinut pitää saada hoitoon.”
”Turbo… odota…”
”…”
”Rakastitko minua todella?”
”Rakastin… rakastin silloin ja rakastan edelleen… Kukaan ei sitä voi kieltää, ei asemani, arvoni tai edes isäni.”  
”Niin minäkin sinua… lupaa minulle yksi asia,” nainen henkäisi.
”Ihan mitä vain…” Turbo totesi kyyneleet silmillään. Hän tiesi todellisuudessa ettei voisi ehkä pelastaa rakastaan.
”Turbo se sairaala!” Vinski hoputti. Turbo pyöritti päätään kieltävästi ja sai Fleakin surullisena katsomaan veljeään.
”Lupaa rakastaa elämää, vaikka en kuuluisi siihen enää,” nainen henkäisi.
”Mitä tarkoitat? Et voi kuolla!” Flea huudahti kyynelehtien. Turbo veti Minnin kiinnemmäksi itseensä saaden upotettua kasvoja Minnin korvan juureen.
”Mää lupaan… hyvästi rakas,” mies henkäisi itkuisena. Minni hymyili lempeästi ja sulki pitkän henkäyksen saattamana silmänsä. Muut eivät voineet uskoa tapahtumaa todeksi. Buket oli saanut tahtonsa läpi ja saanut naisen hengen. Turbo itki naisen olkaa vasten. Santtu oli vetäytynyt Vinskin syleilyyn. Marinkakin parahti itkuisena ja nojasi miehensä olkaa vasten. Rontti puristi asetteen tiukasti kädessään ja antoi runsaiden kyynelten valua pitkin poskiaan. Flea tukeutui puolestaan taas veljeensä. Minni oli täyttänyt velvollisuutensa Marsin maanpinnalla. Kyyneleet olivat kastelleet miehen kasvot kokonaan. Mies katsoi rakastettuaan ja painoi pitkän rakkauden täyteisen jäähyväissuudelman naisen suulle. Hetken kestäneen tilanteen päätteeksi, Turbo päästi suustaan pitkän riipaisevan karjaisun hyvästiksi rakkaalleen.


5-vuotta myöhemmin…

”Se oli riipaiseva vuosi. Prinsessa Josefiina tuomittiin omassa kaupungissaan maanpetoksesta ja toiseen kuningaskuntaan hyökkäyksestä teloitettavaksi. Kuuleman mukaan prinsessa oli yrittänyt saada isältään armahdusta, mutta turhaan. Buket menetti kanssa kaiken maallisen omaisuutensa. Miestä ei tuomittu kuolemaan, vaikka oli suurin syypää yhden Marsin parhaimman hiiren kuolemaan. Mies istui tällä hetkellä elinkautista eikä tulisi näkemään päivänvaloa enää koskaan. Pari kuukautta Minnin kuoleman jälkeen Marsin pinnalla käytiin voimakas lopputaistelu plutolaisia vastaan. Se vaati monen urhean vapaustaistelijan hengen, mutta nyt katsoessani Marsia voisin jokaisen kuvitelleen sen olevan sen arvoista… Miten tuo planeetta olikaan muuttunut silmissä. Musiikki raikaa kaupungissa, hiiret ovat turvallisesti palannut koteihinsa… ja ennen kaikkea kuningaskunta voi hyvin. Itse asiassa niin hyvin, että isäni oli pitänyt kruunajaiseni aikaisemmin. Kenties olin tyytyväinen. Kun katson ulkona tapahtuvaa toimintaa en voi lakata naureskelemasta. Kuningaskunta oli kokenut Buketin kohdalla kolauksen sotilaiden kanssa ja isälläni oli täysi työ miettiä mistä saisi uuden sotilaskunnan itselleen. Onneksi ennen kruunajaisiani keksin tähänkin ratkaisun,” kullanruskea mies mietti mielessään uuden linnansa parvekkeella ja heilautti kättään tutulle kaksikolle, jotka tervehtivät reippaasti miestä.
”Kyllä. Kuningaskuntani oli myös vapaustaistelijoiden aluetta. Isä ja äiti asuivat pienessä huvilassa palatsin vieressä. Flea oli muuttanut toiselle puolelle Marsia. Hänet kruunattiin kuningattareksi naidessaan komean prinssin. Hänellä oli kaksi herttaista tytärtä ja he kävivät Tulikivikaupungissa vierailulla säännöllisesti. Samoin, kun me hänen luonaan. Sain pitää koko perheeni koossa ja lähellä itseäni. Paitsi yhtä… Kaipaan Minniä päivittäin, mutta se riipaisevan karmiva tuska on helpottanut ja asian kanssa on vuosien saatossa tullut helpommin elettävä,” Turbo huokaisi ja nojasi parvekekaiteeseen. Mies pyöritteli kultaista sormusta vasemmassa nimettömässään.
”En voi silti kieltää etteikö onni olisi kiertänyt minua. Josefiinan jälkeen olin hyvin skeptinen tapaamaan ketään uutta, sydämeni oli tuhottu Minnin kuolemalla palasiksi… mutta silti kaikessa hiljaisuudessa sain rakkauden nuolen jälleen sydämeeni,” Turbo hymyili lempeästi.
”Teidän korkeutenne! Se tapahtui!” hovimies innostui ja sai Turbon katsomaan hämmentyneenä tätä. Miehen suulle nousi leveä hymy ja hän juoksi miehen ohitse.

Käytävä tuntui jatkuvan silmänkantamattomiin, mutta viimein mies pääsi kahden suuren oven luokse. Hän huokaisi syvään ja työnsi käsillään ovet auki. Turbosta tuntui, että sulaisi. Aika oli pysähtynyt. Mikä lumoava näky. Norsunluun valkea hiirinainen istui sängyllä hieman hengästyneenä ja hikisenä. Naisen pitkät viininpunaiset hiukset valuivat pitkin hänen vartaloaan. Nainen raotti sormellaan ohuen harson reunaa ja hymyili lempeästi. Turbon saapuminen huoneeseen sai naisen nostamaan kääröstä katseensa puolisoonsa ja hymyilemään leveästi. Turbo asteli epäuskoisena sängyn toiselle laidalle. Mies asettui naisen viereen ristiasentoon.
”Eikö hän ole täydellinen?” nainen kysyi hellästi ja ojensi pienokaisen miehen käsivarsille. Nainen tukeutui miehen olkapäähän ja katsoi pienesti venyttelevää pienokaista.
”Hän on täydellinen,” Turbo huokaisi ihastuneena ja suukotti naisen päälakea.
”Onneksi olkoon teidän korkeutenne,” Lucius kumarsi. Ikäisekseen mies jaksoi työskennellä vielä kuninkaan palveluksessa. Turbo nosti katseensa mieheen ja ei pystynyt olemaan hymyilemättä. Turbo silitti hellästi pienen kullanruskean hiirilapsen poskea. Hän oli täysin lumoutunut näystä.
”Lucius… ilmoita vanhemmilleni ja kansalle, että tyttäreni on syntynyt!” Turbo komensi hellästi ja sai miehen nyökkäämään hyväksyvästi. Nainen siveli miehen olkapäätä ja siveli kanssa pienen tyttärensä kasvoja. Hovineito otti tytön vastaan kapaloidakseen hänet kunnolla.  

”Minkä annamme hänelle nimeksi?” Turbo kysyi ja katsoi vaimoaan.
”Mulla olisi yksi tiedossa,” nainen henkäisi ja sai Turbon katsomaan häntä.
”No?”
”Carbine,” nainen henkäisi ja sai Turbon kääntämään naiselle nopeasti selkänsä. Mies laski jalkansa lattialle, koska tuntui että tasapaino heittäisi juuri. Nainen katsoi huolestuneena miestään.
”Gineve… emme…” mies sopersi tuskaisena. Nainen laski lohduttavasti kätensä miehen olalle. Kaikki se vanha tuska nousi pintaan vuosien takaa.
”Carbine… hän on kuitenkin…”
”Sinun edellisen rakkaasi nimi. Tiedän,” Gineve henkäisi.
”Mutta miksi? Miksi haluaisit antaa tyttärellemme nimeksi ex-rakkaani nimen,” Turbo kysyi ja kääntyi katsomaan vaimoaan.
”Carbine oli hieno nainen, vahva ja urhea… muistan ne hetket, kun puhuit hänestä lämmöllä ja rakkaudella sekä suurella kaipuulla… hän myös uhrasi henkensä pelastaakseen siskosi. Sellaisen naisen nimi on kunnioitettava, vahva ja rakastettu,” Gineve selitti.
”Pystyisitkö elämään sellaisen asian kanssa?”
”Pystyn… haluan kunnioittaa muistojasi… Minnin muistoa. Rakastit kuitenkin häntä suunnattomasti. Se sama rakkaus kantaa myös tyttäremme kanssa,” Gineve selitti ja istui lähemmäksi miestä. Turbo nosti kätensä hellästi naisen yli ja suuteli tätä rakastavasti. Hovineito toi kapaloon käärityn hiiritytön takaisin vanhemmilleen. Gineve otti tyttärensä vastaan ja hymyili lempeästi. Turbo suukotti naisen poskea.
”Olkoon kuten on päätetty. Tervetuloa maailmaan Carbine…” mies henkäisi syvään ja silitti tulokkaansa poskea hellästi.
”Toivottavasti sinun tulevaisuutesi on valoisampi…” mies totesi loppuun mielessään…

A/N: Tämä oli tarinoistani ehkä kaikkein riipaisevin. En ole koskaan ajatellut rikkoa Minni/Turbo paritusta toisistaan, mutta tarina vei kuitenkin mennessään. Tämän ”lyhyen” tarinan puolesta kiitän ja kumarran lukijoita ja kommentoijia . Palataan taas uusien tarinoiden merkeissä.
        -Prätkisfan2

Bucket ja Josefiina mä arvasin et ne kaks on rottia [You must be registered and logged in to see this image.] . Tää tarina oli aivan mahtava. Tykkäsin todella paljon. Oot tosi hyvä kirjoittaan tarinoita

Kiitos
Itkin niin paljon tätä loppua kirjoittaessa vaikka on ihan täysin fiktiiviä ;(

Ole hyvä vain . No en kyl ihmettele oli toi Minnin kuolema aika kova kolaus