Rotta karkuteillä (K15)

Nimi: Rotta karkuteillä
Kirjoittaja: Minde
Beta/Kirjoitusapu: Pahgiz
Fandom: Prätkähiiret Marsista
Tyylilaji/Genre: Action, Drama
Ikäraja: K15
Varoitukset: Väkivaltaa, kiroilua
Paritus/Päähenkilöt: Miihkali/OC, Moto/OC, Turbo/Minni
Tiivistelmä: Sergei hankkiutuu pois vankilasta ja tahtoo muutosrannekkeensa takaisin..
Vastuunvapaus: Prätkähiiret Marsissa hahmot ja maailma kuuluvat niiden laillisille omistajille, omistan vain omat hahmoni ja tarinani. Kirjoituksilla ei myöskään tienaamaan pääse.
A/N: Hyvistä pahiksista ei vaan tahdo hankkiutua eroon, kun he kerran ovat olemassa Eli en halunnut jättää Sergeitä ja Nadjaa miksikään kertakäyttöhahmoiksi.


Tanya nosti katseensa, kun Taira palasi sairaalasiipeen.
”Tuli keikka. Saadaan päättää, kumpi menee” vanhempi hoitaja ilmoitti. ”Läheisessä vankilassa on sairastunut vanki, jonka ei haluta kuolevan kesken istunnon. Siellä on kuitenkin turvallista työskennellä, vartijat pitää huolen turvallisuudesta.”
Tanya pyyhkäisi hiuksia silmiltään ja mietti hetken. Vanhempi hoitaja oli valvonut viime yön päivystysvuorossa ja varmasti kaipasi jo unta.
”Mä meen.. miten vankilaan pääsee?”
”Kyyti odottaa jo parkkihallissa. Käy ilmoittamassa rouva kentsulle, että lähdet vankilaan hoitamaan potilasta ja mee sitten alas” Taira vastasi ja ojensi Tanyalle valmiiksi pakatun laukun. ”Jos näyttää siltä, että potilas ei sun taidoilla parane, kuljetat hänet vartijan kanssa sairaalaan. Saat sieltä kyllä kyydin takas tänne.”
Tanya kävi ilmoittautumassa reissun päälle Minnin toimistossa ja käveli sitten alas parkkihalliin. Armeijan maastureista hieman tummempaan ja tunnuksettomaan versioon nojaili siilitukkainen hiirimies, joka suoristautui heti kun näki hänet.
”Lähdetäänpä sitten. Vanki on ollut kuumeessa kolmatta päivää putkeen, eikä vankilan lääkkeet tunnu auttavan yhtään” mies selosti lyhyesti samalla kun lähti ajamaan. ”Mä oon valmis kuskaamaan hänet sairaalalle, mut siihen kyytiin tarvii jonkun lääkintäväestä mukaan.”
Tanya nyökkäili ja tarkasti laukkunsa tarvikkeet ja lääkkeet nopeasti.
Rakennus, korkeat muurit ja aseistetut vartijat torneissa aiheuttivat hiirinaiselle todella epämukavan olon. Hän sentään pääsisi ulos tuolta ilman ongelmia, mutta miten ahdistava paikka se vangeille olikaan..
”Ei hätää. Kuljet vain mun mukana, niin oot turvassa. Äläkä välitä selleistä kuuluvista huuteluista ja muusta. Keskityt vaan työhös” vartija hymyili rohkaisevasti.
”O-okei.. mennään sitten” Tanya otti hoitolaukun kantaakseen ja seurasi vartijaa.
Jokaisella portilla vartija pyysi keskusvalvomosta oven avauksen radionsa kautta. Lopulta he olivat oikean sellin luona ja vartiossa ollut toinen hiirimies päästi heidät sisälle.
Tanya nielaisi pienesti, kun näki kuumeisen ja selvästi tuskaisen rottamiehen vankilan kapealla sängyllä, mutta keskittyi sitten.
”Onko hän syönyt tai juonut mitään hetkeen?”
”Ollaan yritetty tarjota, mutta nestettä menee tosi vähän. Ja ruoan hän oksensi eilen” vartija kertoi.
Tanya kaivoi laukusta kuume- ja verenpainemittarin ja kanylointitarvikkeet. Laukussa oli pari suolaliuospussia, joista pystyi antamaan nesteytystä siihen asti, että vanki pääsisi sairaalaan asti.
Rottamies säpsähti hieman, kun Tanya laittoi kanyylin käteen paikalleen ja pisti suolaliuoksen tippumaan.
”No mitä vosu?” mies nauroi hinkuvasti, kun avasi silmänsä ja hoksasi Tanyan.
”Turpa kii!” vartija ärähti ja rotta vaikeni, mutta virnuili hiirinaiselle kulmiaan kohotellen.
Tanya tarkisti hengityksen ja sykkeen.
”Hän jaksaa nyt siirron sairaalaan” hiirinainen ilmoitti ja vartija käski kollegaansa tuomaan paarit, että rotta saadaan kuljetukseen.
Vartijat kantoivat paarit maasturin takaosaan ja Tanya asettui takapenkille valvomaan potilaan vointia matkan ajaksi.
”Mä ilmoitan sit ku päästään sairaalalle” vartija sanoi istuessaan ratin taakse.
”Parempi olis! Ja muista, sun pitää kiertää vielä tukikohdan kautta viemäs hoitsu takas” kantoapuna ollut vartija muistutti.
”Joojoo. Jos menee myöhälle, yövyn varmaankin siellä tukikohdassa” vartija murahti ja käynnisti ajokin moottorin.
Vankilan isot portit aukenivat hitaasti naristen ja vartija kurvasi erämaatielle. Kun he pääsivät läheisten kallioiden ohi, Tanya kurkottautui tarkistamaan kanyylin ja suolaliuoksen, mutta samassa iso käsi paiskasi hänet takapenkin selkänojaa vasten.
Hiirinainen ei ehtinyt edes huutaa, kun rotta loikkasi apukuskin selkänojan yli, viilsi vartijan kaulaa ja nyppäsi avaimen pois lukkopesästä. Maasturi pysähtyi parin äkäisen loikkauksen jälkeen ja rotta potkaisi vartijan pois kuskin paikalta ja virnisti Tanyalle häijysti, kun kääntyi tätä kohti.
”Pitkästä aikaa pikkuvosu. Kiitti avusta.”
”Sergei..” Tanya nielaisi, kun tunnisti rotan.
Sergei painoi itse kyhäämänsä veitsen Tanyan kaulaa vasten.
”Ja nyt tottelet, ellet halua kokea samanlaista hidasta kuolemaa” rottamies murahti vihaisesti mulkaisten ylimielisesti maahan maasturin vieressä.
Tanya nieleskeli, vartija yski käsi kaulalla.
”Okei, okei.. mut anna mun tehdä hänelle paineside” hiirinainen kuiskasi.
Sergei rypisti kulmiaan.
”Ei hän tuossa kunnossa sun perään pääse” Tanya ärähti rohkeammin.
Veitsi painautui hetkeksi tiiviimmin hänen kaulaansa vasten, mutta rottamies veti sen kauemmas vihaisesti sähähtäen.
”Ja vauhtia sitten kanssa!”
Tanya teki työtä käskettyä ja kun paineside oli paikallaan, rotta käski vartijaa luovuttamaan ajoneuvon kulkuluvat Tanyalle ja heitti sitten hiirinaiselle auton avaimen.
Tanya käynnisti maasturin ja vilkaisi Sergeitä.
”Minne sä aiot mennä?”
”Sä viet mut tukikohtaas. Mä hommaan muutosrannekkeet takas” Sergei virnisti häijysti.
”Ja mikä saa sut kuvittelemaan, että ne rannekkeet on edes siellä.. saati että mä pääsen niihin käsiksi?” Tanya ärähti peloissaan.
”Nyt pikkupimu suuta soukemmalle tai mä teen sulle ikuisen virneen” rotta ärähti ja heilutteli veistä uhkaavan lähellä punatukkaisen hiirinaisen suupieltä. ”Sä olet tukikohdan hoitsu, sulla on pääsy myös hallinnon käytävälle hätätilanteiden varalta. Äläkä vaivaa päätäsi sillä missä ne rannekkeet on.. niissä on jäljittimet hyvästä syystä” rottamies nauroi käheästi.
Tanya puristi tiukemmin rattia ja puri huultaan, mutta keskittyi sitten ajamiseen.
Sergei käynnisti maasturin navigointilaitteen ja kirosi itsekseen, kun se ei heti näyttänyt armeijan tunneleiden sisäänkäyntiä.
”Sun on parempi tietää mistä mennään sisään.. jokaista tuntia kohden mitä me täällä pörrätään, mä muistutan kyl miksei se oo hyvä idea..” rottamies murahti ja viilsi pienen haavan hiirinaisen poskeen.”Yksi.”
Tanya löysi onneksi tunnelin sisäänmenoreitin puolta tuntia myöhemmin ja reilu tunti siitä eteenpäin he olivat hiirinaiselle tutussa parkkihallissa.
Sergei marssi heti maasturin pysähdyttyä varustehyllyjen luo ja kiskaisi yhden ajokypäristä päähänsä ja armeijan takin ylleen.
”Vauhtia senkin horo!” rotta ärähti ja Tanya nousi maasturista ja otti hoitolaukkunsa.
Poskessa oli edellisen haavan lisäksi toinen ja yhden viillon Sergei oli tehnyt käsivarteen, kun hiirinainen oli vahingossa sekoillut vaihteiden kanssa ja sammuttanut auton kesken tunnelissa ajon.
Rotta tarkisti, ettei käytävällä näkynyt ketään ja otti sitten hiirinaisesta tiukan otteen käsivarresta.
”Yksikin väärä liike tai yritys vihjata muille, niin sä kuolet” Sergei sähisi kypärän läpi ja kiskoi naisen mukaansa.
Samalla rottamies kaivoi taskustaan pienen, kompassin näköisen laitteen, jossa kaksi valopistettä tuikki lähellä toisiaan. Tuikinta tihentyi sitä mukaa mitä lähemmäs he tulivat hallinnon käytävää ja lukittua varastoa.
Sergei pysäytti hiirinaisen kiskaisemalla tätä tarpeettoman lujaa käsivarresta ja virnisti. ”Tän oven takana.. Nyt, pistä kulkulupas testiin..”
Tärisevin käsin Tanya painoi avainnipun magneettiläpyskän oven lukkoa vasten. Kuului surahdus ja ovi naksahti auki.
Sergei työnsi hiirinaisen sisälle ja tönäisi tämän oikealle päin seinää, riisui kypärän ja alkoi itse jäljittimen kanssa penkoa kaappeja.
Kahta lattialle tyhjättyä kaappia myöhemmin rottamies nauroi hinkuvasti ja nosti pöydälle pienen metallirasian, jonka sisällä olivat molemmat muutosrannekkeet.
”Tulkaas isin luo...” Sergei nauroi käheästi.
Tanya hieroi kipeää kättään ja mietti ankarasti mitä tehdä. Jos Sergei ottaisi jonkun hiiren hahmon, hänellä ei olisi mitään vaikeuksia päästä pois tukikohdasta.
Samassa varaston ovi avautui.
”Tanya, mitä sä täällä teet?”
Hiirinainen säpsähti paniikissa, kun Miihkali astui sisälle.
”PAKENE!” Tanya huusi, mutta liian myöhään.
Sergei oli syöksynyt Miihkalin luo ja iski oikealla suoralla nuorukaisen kanveesiin. Tanya kiiruhti Miihkalin luo ja käänsi tämän kyljelleen, että tämä sai hengitettyä.
”Hemmetin nuuskijoita paikka täys!” rotta ärähti ja ravisti kättään. ”Mikäs se tässä..” Sergei noukki Miihkalilta pudonneen paperin ja virnisti häijysti. ”Sattuipas soma yhteensattuma.. poikkikses on saanu lomaa ja aluksen käyttöoikeuden.. me taidetaankin ottaa pieni irtiotto ihan kahdestaan..”
Rotta tönäisi Tanyan pois tieltään ja asetti toisen rannekkeista hetkeksi Miihkalin käsivarteen.
Hiirinainen ei tarkkaan nähnyt mitä Sergei teki, mutta kun rottamies asetti rannekkeen omaan käteensä ja käänsi yhtä osaa, hän muuttui Miihkalin näköiseksi.
”Ja sitten hankkiudutaan eroon tästä tollosta..” Sergeiltä kuulostava Miihkali virnisti häijysti ja lähestyi lattialla makaavaa nuorukaista.
”EI!” Tanya kirkaisi ja asettui miehen eteen.
”Pois edestä, ämmä!” Sergei ärähti.
”EN!” Tanya puri hammasta, kun tuijotti vihaista rottaa suoraan silmiin.
”Voi jumankauta..” rottamies kirosi ja painoi veitsen hiirinaisen kaulalle.
”Jos tapat mut, sä et koskaan pääse ulos täältä!” Tanya sähisi yrittäen kerätä kaiken rohkeutensa. ”Lähtölupa aluksella oli vain mulla ja Miihkalilla yhdessä.. ja osaatko sä edes lentää sillä?!”
Sergei iski naista oikealle puolelle ohimoon veitsen tuppipäällä ja mietti vihaisena hetken.
”Hyvä on! Mutta vain sillä ehdolla, ettei hän haittaa meidän lähtöä. Joko sä pidät huolen, ettei hän tee hälytystä tai mä. Valitse itse” Sergei siristi silmiään.
Tanya ravisti vähän päätään, että sai pyörrytyksen lakkaamaan päästään ja kaivoi hoitolaukusta pienen pullon, jossa oli nukutusainetta. Annos riittäisi kentällä suoritettavaan hätäleikkaukseen, eikä onneksi ollut tehokkainta mitä hoitajilla oli saatavilla. Sen voimalla Miihkali nukkuisi vuorokauden, korkeintaan kaksi.
”Anna anteeksi kulta.. kaikki on hyvin..” Tanya kuiskasi, kun laittoi lääkkeen ruiskuun ja siitä neulalla nuorukaisen verenkiertoon.
Sergei tyhjäsi yhden kaapin alaosan ja kun se oli tehty, raahasi Miihkalin kaappiin sisälle.
”Sitten mennään vosu” Sergei otti naista kädestä kiinni tarpeettoman lujaa ja veti tämän perässään käytävälle.
Hiirinainen ehti juuri napata laukkunsa mukaan.
Muutamia tukikohdan asukkaita tuli heitä vastaan, mutta kukaan ei sanonut tervehdystä enempää, osa oli lähdössä partioimaan, osalla oli kiire nukkumaan, siinä ei paljoa tervehdystä enempää sanottu.
Alushallissa päällikkö tarkisti luvan ja osoitti sitten pienen aluksen kaksikolle.
”Etkö ota prätkääsi, alikersantti Miihkali?” päällikkö kysyi ihmeissään.
”En tällä kertaa” Sergei vastasi nopeasti ja veti hiirinaisen perässään alukseen.
Päällikkö tuijotti hetken kaksikon perään ja pudisti sitten päätään. Ei ollut hänen asiansa kysellä, mutta oli silti erikoista, että hiiri ei ottanut ”toista puoliskoaan” mukaansa reissuun.
Sergei tönäisi Tanyan istumaan ohjaajan paikalle.
”Toivottavasti oot ollu hyvä katseluoppilas” rotta irvisti. ”Koska jos et oo.. sä kyl tajuat.”
Tanya nyökkäsi ja kun laukaisualusta oli avattu ulos, hiirinainen käynnisti moottorit ja ohjasi aluksen ulos ja ylös, kohti avaruutta.

Matka Maahan tuntui Tanyasta pitkältä kuin nälkävuosi. Sergei ei antanut hänen nukkua vaan aina kun aluksen lentorata poikkesi, tönäisi tai löi naista, että tämä jatkaisi lentoa kunnolla.
Sivusilmällä hiirinainen huomasi, että Sergei teki jotain toiselle rannekkeelle ja kun he lähestyivät Maan kiertorataa, napsautti rannekkeen hiirinaisen käteen.
”Ja nyt kunnolla ”kulti”.. mä pidän meidät yhdessä tasan niin kauan kuin haluan. Jos sä yrität irrottaa rannekkeen, satsi hermomyrkkyä pitää huolen, että elämäsi päättyy pian ja tuskaisesti. Onko selvä?!” Sergei ärähti.
”O-on..” Tanya kuiskasi.
”Hyvä. Laskeudu jonnekin mistä alusta ei löydetä. Me löydetään kyl uus kulkuneuvo jostain..” rotta murahti ja sääti sitten hetken omaa rannekettaan.
Kun Tanya sai aluksen kunnialla laskeutumaan pienelle metsäaukiolle ja käänsi katseensa Sergeitä kohti, hän oli kiljaista.
Miihkalin hahmon paikalla viereisellä istuimella istui ihmismies.
”Aika hyvä vaikka itse sanonkin. Etkä säkään noin karvattomana näytä yhtään hullummalta..” Sergei nauroi hinkuvasti. ”Sitten ettimään joku parempi ajokki. Aloitetaan vaikka sieltä kaupan pihalta, jonka yli lennettiin ennen laskeutumista.”

Krista käveli kohti huoltoaseman ulko-ovia. Satsi cream lattea teki tehtävänsä, loppumatka Chicagoon oli onneksi lyhyt ja Santtu oli luvannut hänelle kunnon ruokaa ja mahdollisuuden peseytyä ennen tulostaululle menoa.
Liuku-ovet aukesivat ja Kristaa vastaan käveli kaksi nuorta. Lihaksikas nuori mies ja hoikka, punatukkainen nainen.
Jokin naisen olemuksessa kiinnitti kissanaisen huomion. Krista olisi voinut vannoa naisen kasvoilla käyneen jonkin erikoisen ilmeen, kuin tämä olisi ollut ILOINEN nähdessään hänet… Mutta eihän hän tuntenut tätä. Krista pysähtyi, eikä poistunutkaan ulos, niin kuin oli ajatellut, vaan jäi seuraamaan tätä outoa pariskuntaa sivummalta.
”Mä käyn veskissä” nainen sanoi matalalla äänellä.
”Just sä kävit viime pysähdyksellä!” nuorukainen ärähti selvästi kiukkuisena ja puristi tyttöystävänsä kättä tarpeettoman lujaa.
Krista puristi kätensä nyrkkiin ja mietti jo, pitikö hänen puuttua tilanteeseen, mutta sitten nainen sai selvästi luvan mennä käymään vessassa. Nuorukainen harppoi kiukkuisena kaupan puolelle ostamaan juotavaa.
Kissanainen arpoi hetken mitä tekisi. Ei ollut hänen asiansa puuttua toisten parisuhderiitoihin, mutta jokin naisen olemuksessa suorastaan huusi apua, että kissanainen kääntyi kannoillaan ja meni naisten wc-tiloihin.
Ihmisnainen nojasi silmät kiinni käsienpesualtaan viereiseen seinään ja säpsähti kun ovi avattiin.
”Hei, ei hätää.. se jannu ei tänne tuu” Krista kuiskasi ja sulki oven äänettömästi takanaan. ”Tuota.. tää asia ei mulle kuulu tai mitään mut.. tarviiko sun päästä tuosta tyypistä eroon?”
Ihmisnainen puri huultaan ja pyyhkäisi nopeasti hiuksia silmiltään. ”M-mä.. en..”
”En mä pakota tai mitään, mut.. sano vaan jos tulkitsin väärin tai jotain” Krista sopersi ja häntä nolotti.
Että pitikin puuttua toisten ongelmiin näin innokkaasti..
”Auta mua..” ihmisnainen kuiskasi. ”Krista.”
Kristan olemus jännittyi äkisti, kun hän tuijotti ihmisnaista silmiin. Silmät olivat vihreät. Täsmälleen samaa sävyä kuin Tanyalla. Kaulassa naisella oli pieni riipus. Riipus, jonka hän oli nähnyt niin monta kertaa aiemmin nuoren hiirinaisen kaulassa.
Kaksikko säpsähti, kun ovelta kuului vaativa ryskytys.
Krista harppoi tuuletusikkunalle ja veti sen auki.
”Nopeasti. Etsi mun prätkä ja pysy sen takana piilossa, okei?” kissanainen kuiskasi ja auttoi ihmisnaisen ulos ennen kuin sulki ikkunan.
Kun oven ryskytys toistui, Krista käveli tyynesti ovelle ja tempaisi sen auki ennen kolmatta ryskytystä.
”Mitä helvettiä sä naisten vessaan tunget, dorka?!” kissanainen ärähti. ”Pikkupoikien huone on ihan selkäs takana!”
Hetkeksi oven takana seisoneelta nuorukaiselta meni pasmat sekaisin, mutta pian tämä sai ilmeensä häijyksi. ”Mun gimmakaveri on viettäny siellä jo puoli vuotta, sais kohta tulla pois et päästään jatkaan matkaa!”
”Jaa, ei siellä ketään ole, tarkista toki, jos et usko!” Krista näytteli sujuvasti ja avasi oven muka kohteliaasti miehelle. Heti naistenhuoneesta päästyään hän harppoi nopeasti ulos ja talon nurkan taakse, jonne hän oli jättänyt prätkänsä.
Tätä varotoimea hän käytti aina lähestyessään plutolaisten hallinnoimaa maaperää.
Vihreä moottoripyörä väläytti valojaan ja piippasi hiljaa. Punatukkainen nainen kurkisti varovasti pyörän takaa ennen kuin suoristautui.
Krista kohotti kulmaansa, yksi prätkän keula-aseista oli esillä ja pyörä oli kääntynyt niin, että ihmisnainen oli varmasti piilossa.
”Tanya? Millaseen ongelmaan sä ootkaan tällä kertaa ittes saanu?” kissanainen kysyi hiljaa yrittäen rauhoitella selvästi peloissaan olevaa naista.
Ihmisnainen nyökkäsi ja näytti oikeaa rannettaan. ”Tää pitää saada pois.. vie mut Santun luo.. kiltti..”

Santtu oli vaihtamassa vanhan museopyörän öljyjä, kun kuuli Kristan pyörän ajavan pihaan.
”Moi, mä odotin sua jo tunti sitten. Joudut lämmittään ruokas mikrossa” ihmisnainen tervehti ja kun ei heti saanut vastausta, hän käänsi katseensa ovelle ja oli pudottaa öljyastian käsistään.
Krista ei tullutkaan yksin vaan kissanaisen mukana sisälle tuli Santtua selvästi nuorempi ihmisnainen, joka vilkuili pelokkaana ulos.
”Sori, matkaan tuli pieni mutka… Tai oikeestaan aika montaki…” kissanainen vastasi ja kääntyi sitten mukanaan tulleen ihmisnaisen puoleen. ”Tanya tuli kylään, mut kuten näkyy, ei omana itsenään. Tuo ranneke sen kädestä pitäis saada veks.”
”Tanya?” Santtu toisti ja nuorempi ihmisnainen katsoi häntä.
Korjaamon pitäjä tuijotti vierasta naista hetken ja nielaisi. ”Ei hemmetti.. jätkät kertoi kyl muutosrannekkeista, mut.. eiks niiden elossa olevat omistajat istu kiven sisässä..”
”Yks ei istu enää..” Tanya kuiskasi väsyneesti. ”Ja tän helyn sisällä on hermomyrkkyä, joka leviää mun verenkiertoon jos sen poistaa väärin..”
Santtu mietti hetken, miten tässä pitäisi edetä, kävi sulkemassa korjaamon ovet ja tarttui sitten radion mikkiin, jolla sai yhteyden jätkiin.
”Hinatkaa häntänne tänne ja pikana!” Santtu ärähti radioon, kun yhteys aukesi ja katkaisi sen sitten heti. ”Tuo jos mikä pistää niihin kolmeen vauhtia..”
Krista asettui oven viereen ja otti varmuuden vuoksi aseen käteensä samalla kun tarkkaili heidän tulosuuntaansa.
Tanya istui empien penkille pöydän ääreen ja haukotteli silmiään hieroen. Hän oli ollut nukahtaa jo Kristan kyydissä, ja väsymys tuntui kahta raskaampana, kun hän oli nyt turvallisessa seurassa.
Santtu oli harpponut ison hyllykön luo ja etsi jotain itsekseen mutisten.
”Mä oon ihan varma että oon nyysiny Nuikilta jotain tähän tilanteeseen sopivaa.. ihan varmasti..”
Tanya säpsähti horroksestaan, kun kuuli kolmen lähestyvän moottoripyörän äänet ja ponkaisi seisomaan ilme pelokkaana.
”Hei, ei hätää, jätkät vain..” Krista aloitti, mutta hän pysähtyi katsomaan Tanyan pakokauhuista ilmettä. Kuin tämä ei olisi ollut enää lainkaan läsnä tässä maailmassa.
Santtu hoksasi tämän myös, käveli Tanyan luo ja kietoi kätensä hänen hartioilleen.
”Jospa sä kävisit vähän antamassa briiffausta tallin puolella, Krista?” vanhempi ihmisnainen ehdotti hiljaisella äänellä.
Kissanainen nyökkäsi, kävi avaamassa korjaamon oven ja päästi trion sisälle.
”Moi Krista” Turbo tervehti.
Kullanruskean hiiren ilme oli varautunut ja tutkiva katse kiersi korjaamon puolen nopeasti. ”Me luultiin… Et täällä oli joku tilanne päällä?”
”Lievästi sanottuna..” Krista huokaisi ja tarttui sitten nopeasti Moton käteen osoittaakseen, että he voisivat tervehtiä kunnolla myöhemmin. ”Tuota.. Jos mä kerron tiivistetyn version, eli kuonot kii ja korvat auki.”
Kissanainen kertoi lyhyesti, miten oli törmännyt Tanyaan moottoritien varressa olevalla huoltamolla, hiiritytön ulkonäkö oli muutettu ihmistä vastaavaksi ja että seuralaisena oli käytöstavat tunkiolle haudannut lihaskimppu, josta ei meinannut päästä eroon.
”Tanya puhui ranteessa olevan helyn olevan muutosranneke ja Santtu sanoi teidän puhuneen jotain sen suuntaista, että rannekkeiden omistajat istuis kiven sisässä Marsissa. Mut ilmeisesti nyt sit yksi ei istu enää” Krista lopetti kertomuksensa.
Hiiritrio vilkaisi toisiaan kulmat rypyssä ja Moton silmä syttyi palamaan vihasta.
”Tuttua sakkia siis?” kissanainen arvasi.
”Voi jep..” Turbo huokaisi ja vilkaisi ulos. ”Miten lähelle kaupunkia se mulkero teitä seurasi?”
”Mä eksytin sen rampeilla, kun tein muutamat u-käännökset, joihin sen avomaasturi ei kyennyt” Krista naurahti kuivasti. ”Eikä Tanyan vaisto hälyttänyt enää tänne pääsemisen jälkeen mut..” kissanainen puri huultaan. ”Hän on.. tosi väsynyt ja sai melkein jonkinlaisen kohtauksen, kun te tulitte.. eli pitäkää hajurakoa, okei?”
”Tämä selvä. Jospa te kaks pidätte vahtia täällä ja mä ja Krista asumistilan puolella?” Turbo ehdotti veljilleen ja nämä nyökkäsivät. Kun he ensikerran tapasivat Tanyan kauan sitten, Turbo oli heistä ensimmäinen, jonka Tanya uskalsi päästää lähelleen. He toivoivat, että kullanruskean hiiren läsnäoloa hiirinainen ei säikkyisi niin kovasti.
Moto sulki tallin ovet uudestaan ja he Vinskin kanssa asettuivat eri ikkunoiden sivustoille vahtimaan.
Turbo käveli Kristan perässä keittiöön.
”Hei, siskopieni” kullanruskea hiiri tervehti varovasti yrittäen kovasti olla säikyttämättä tätä.
Tanya oli vähän rauhoittunut, istui jälleen penkillä ja hymyili väsyneesti.
”Hei..”
Turbo istui pöydän päässä olevalle tuolille. ”Rankka reissu takana?” hän hymyili lempeästi.
”Taitaa olla.. sä oot varma, et tunnet mut?” Tanya varmisti hiljaa.
”Jos ei voi muihin aisteihin luottaa, nenä ei petä” Turbo virnisti ja taputti nenäänsä. ”Sun ominaishajua on yritetty peittää jollakin räikeällä hajuvedellä, mut ei se hiiren nenää hämää.”
Tanya tyrskähti itkun ja naurun sekaisesti ja hieroi silmiään.
”Aha, löytyipäs!” Santtu hihkaisi hyllyn luota ja tuli takaisin pienen kalvorullan kanssa.
”Siis.. löysit elmukelmua?” Krista ei voinut olla kyseenalaistamatta ihmisystävänsä löydöstä.
”Korjaus, kalvomaista plutolasiterästä” Santtu virnisti ylpeänä. ”Tätä ei oo paljon, mut jos me saadaan se laitettua rannekkeen ja Tanyan käden väliin, hermomyrkky ei pääse sun verenkiertoon, kun mä alan irrotella ranneketta.”
Tanya ojensi käsivartensa pöydälle ja Santtu alkoi hommiin kirkkaan valon ja pienten pinsettien avulla. Turbo istui nuoremman naisen viereen penkille ja Krista asettui ikkunan viereen vahtiin ja otti aseensa pois lonkkakotelosta.
Vartin kuluttua Santtu suoristautui ja venytteli hieman käsiään. ”Kalvo on nyt paikoillaan. Sitten se vaativampi temppu.. Muistatko mikä kohta rannekkeesta oli auki ennen kuin se napsautettiin sun käteen?”
Tanya käänsi kätensä niin, että kämmenselkä oli pöydän pintaa vasten.
”Mu-muistaakseni tämä keskellä..” hiirinainen yritti muistella väsymykseltään.
”Koita jaksaa vielä hetki, pääset sitten nukkuun.” Santtu hymyili rohkaisevasti ennen kuin haki lisää työkaluja pöydälle ja työkalupakin viereensä lattialle.
Kun Santtu sai pihdeillä rannekkeesta suojakuoren auki, Turbo otti Tanyaa hartioista kiinni rauhoittelevasti ja piti tätä aloillaan.
Kristakin näki, että Tanya oli jännittynyt ja selvästi peloissaan ja tuli myös lähemmäs.
”Keskity hengittämiseen, vaikka silmät kii” kullanruskea hiiri puheli matalalla äänellä.
”Nyt napsaisen.. kolme.. kaks.. yks..”
Kun Santtu katkaisi rannekkeen sisällä menevän piuhan, sähköinen valokaari sai hänet putoamaan penkiltä lattialle. Ihmisnainen kirosi ja ravisti kättään.
”Santtu! Kävikö pahasti?!” Krista kiiruhti naisen tueksi. ”Puritko kieleen?”
”En onneks..” Santtu nousi ceresläisen tukemana seisomaan ja kiiruhti tiskipöydän luo valuttamaan vettä palovamman saaneelle kädelleen. ”Tanya, ooks okei?”
Vastausta ei tullut heti ja Krista pyrähti pöydän luo tsekkaamaan Turbon ja Tanyan voinnin.
Turbo istui lattialla, jonne valokaari oli kaksikon paiskannut ja heitti pinnasta hiiltyneen lasiteräskelmun ja korun Tanyan kädestä pois. Hiirinaiseksi palautunut Tanya oli hetken aikaa tajuton ennen kuin avasi silmänsä.
”Se oli melkoinen tälli…” Turbo yskäisi ja nosti Tanyan ylös maasta ilme huolestuneena. ”Sattuuko mihinkään?”
”En usko..” Tanya kuiskasi käheästi ja vilkaisi huolissaan kättään.
”Nou hätä, myrkky ei päässy kalvoa pidemmälle ja hajusta päätellen se tais kärventyä savuna ilmaan tuon sähkökäsittelyn myötä” Krista suojasi nenänsä hajulta ja tarkasteli hiiltyneitä jäänteitä hetken.
Turbo auttoi Tanyan istumaan penkille ja ilme kiristyi, kun katse rekisteröi hiirinaisen matkalla saamat kolhut. Ihmishahmo oli peittänyt kaikki mustelmat, hieman tulehtuneet haavat ja tummat silmänaluset liiankin tehokkaasti.
Santtu lopetti veden valuttamisen kädelleen ja kaivoi lääkekaapista palovammavoiteen ja ison laastarin. Onneksi vauriot jäisivät hänellä pieneksi, ainoa jälki operaatiosta oli peukalonpään kokoinen palovamma oikeassa kädessä lähellä etusormea.
”Mikä täällä haisee?” Vinski kysyi pidellen nenäänsä hänen ja Moton tullessa keittiöön. ”Ja mikä se paukahdus oli?”
”Saatiin ranneke onnistuneesti irti” Santtu vastasi tyynesti ja vilkaisi nopeasti Tanyaa.
”Mennään yläkertaan niin pääset pesulle ja nukkuun.”
Tanya seurasi naista portaisiin ja Moto ja Vinski osoittivat vaativat katseensa Turboon.
”Ranneke potkaisi aika lujaa, kun se irrotettiin. Ny täytyy vaan toivoa, et siinä ei oo jäljitintä tai jos on, niin se ei selvinny iskusta” Turbo selitti lyhyesti.
Samassa Turbon prätkän radio alkoi päästää piipityssarjaa, joku yritti ottaa yhteyttä.
Kullanruskea hiiri harppoi pyöränsä luo ja avasi yhteyden. Pienelle ruudulle ilmestyivät Minnin kasvot.
”Meillä on täällä tilanne päällä!” harmaaturkkinen naishiiri meni suoraan asiaan. ”Vankilasta karannut rotta otti Tanyan panttivangiksi ja esiintyi Miihkalina että pääsi ulos täältä. Se saamarin saasta otti yhden pikkualuksista ja lähti panttivangin kanssa kohti Maata.”
”Onks Miihkali okei?!” Moto huolestui heti, silmä oli syttynyt palamaan vihasta.
”Paikat jumissa, kun oli sullottuna komeroon pari vuorokautta ja pää nukutusaineesta kipeänä, mut muuten kaikki ok” Minni vastasi lyhyesti. ”Mut Tanya-”
”On täällä ja turvassa” Turbo vastasi.
Minnin olemus rentoutui ja nainen huokaisi syvään. ”Luojan kiitos.. Entä..”
”Rotta esiintyy käytöstavat unohtaneena muskelimasana ja kulkee avomaasturilla. Krista törmäsi heihin huoltoasemalla Chicagon ulkopuolella ja toi Tanyan tänne. Olettamus on, että hyypiö seuraa perässä ennemmin tai myöhemmin” Turbo antoi tiivistetyn tilannetiedotuksen.
Minni mietti hetken ankarasti. ”Koittakaa napata Sergei, jos se löytää sinne, mut älkää olko liian kovakouraisia. Mä lähden Miihkalin kanssa sinne heti kun Taira antaa hänelle luvan ja pääkipu hellittää. Ja muistakaa. Sergei. Elossa. Takaisin. Marsiin” hiirinainen painotti tiukasti joka sanaa.
”Elossa” Turbo vakuutti, vaikkei kovinkaan mielissään.
”Eli se hyypiö, jonka mä näin, oli oikeesti rotta?” Krista varmisti muilta, kun radioyhteys Minniin päättyi.
”Jep.. et haistanut siinä hommassa jotain mätää?” Vinski ihmetteli.
”Sori vaan, mut mun kirsu ei oo yhtä tarkka kuin teikäläisillä” Krista murahti. ”En mä teidänkaltainen vihikoira ole. Enkä oo tainnu kyl törmätä rottiinkaan aiemmin...”
Moto veti Kristan kainaloonsa ja rutisti lempeästi.
”Sä kuitenkin hoksasit heti, että sen pariskunnan välillä ei ollut kaikki hyvin… Jos et olis haistanu, et tos on jotain mätää, nii Tanya olis edellee sen rotan matkassa… Vaikkei nenäs ehkä oo marsilaishiiren tasolla, nii vaistossa ei näyttäs olevan mitää vikaa.” Moto taputti ensin kissanaisen nenää ja tämän vaistosta puhuessaan taputti pari kertaa tämän otsaa.
Kissanainen kihersi miehen kainalossa ja kietoi kätensä tämän ympärille.
Nelikko säpsähti hieman kuullessaan askelia portaista ja Santtu liittyi heidän seuraansa.
”Tanya nukahti, eli volaa pienemmälle, kiitos” ihmisnainen sanoi ja kävi keräämässä pitkillä pihdeillä rannekkeen ja kalvon jämät pöydälle, että pystyi tutkimaan niitä tarkemmin.
”Kuis tästä eteenpäin, veikka?” Moto kysyi Turbolta.
”Me taidetaan olla tämä yö täällä ja pidetään vahtia vuorotellen. Jos Sergei näyttää naamaansa täällä, se katuu sitä ja syvästi” kullanruskea hiiri vastasi. ”Jos me kolme päivystetään täällä alakerrassa, otatko sä Krista yläkerran niin kuulet, jos täällä tapahtuu jotain?”
”Sopii mulle” kissanainen vastasi ja haukotteli hieman venytellen samalla.
Santtu päätti myös jättää rannekkeen tarkemman tutkimisen seuraavalle päivälle ja sammutti kattovalot alakerrasta ennen kuin kiipesi Kristan kanssa laittamaan kissanaiselle petiä lattialle.
Varttia myöhemmin Krista tuli suihkusta ja vilkaisi Santun sänkyä kohden, jossa Tanya nukkui. Hiirinaisen ilme ei ollut levollinen, hänen kehonsa säpsähteli ja kasvojen ilme oli jännittynyt, vaikka hän selvästi oli unessa.
Krista vaihtoi yöpaitana käyttämänsä ison t-paidan ylleen, mutta jätti aseensa patjan viereen käden ulottuville.
Santtu vilkaisi ikkunasta ulos pimeälle kujalle ennen kuin istui sänkynsä reunalle harjaamaan hiuksiaan.
Hetken aikaa Krista kuuli vain vaimean puheen alakerrasta ja kun Santtukin alkoi nukkua, oli hetken ihan hiljaista.
Moottorin murahdus korttelin päässä oli kuin joku olisi laittanut imurin täysille pään vieressä ja kissanainen nousi heti istumaan ase kädessään.
”Pois ikkunoiden edestä” Turbon kuiskaava käsky kuului yläkertaan asti. ”Annetaan sen luulla, et täällä ei oo ketään.”
Krista vetäisi äkkiä äänettömästi farkut jalkaansa ja hiipi sitten ääneti portaiden yläpäähän ase valmiina.
Turbo oli tallin ja keittiön välisessä oviaukossa portaiden alapäässä ja nosti sormen huulilleen, kun näki Kristan.
Kissanainen nyökkäsi ja vetäytyi pois näkyvistä, kun taskulampun valokeila valotti ikkunasta sisään. Kun valokiila meni seuraavan ikkunan luo, Turbo suoristautui varovasti ja kurkisti äsken valotetusta ikkunasta ulos.
”Onko se..?” Krista kuiskasi.
Turbo viittasi kädellään muita olemaan hiljaa ja viittilöi Vinskille, että tämä ottaisi rannekkeen ja lasiteräskalvon pois pöydältä ennen kuin valokiila osuisi niihin.
Valkoinen hiiri totteli yllättävänkin tehokkaasti ja vetäytyi kalvoon rullatun rannekkeen kanssa ikkunan ääressä olevan työtason alle piiloon.
Krista kuuli kahinaa takaansa ja vilkaisi sänkyä kohden. Tanya ja Santtu olivat molemmat hereillä, ihmisnainen piti hiirinaista tiukasti halauksessaan ja silitti rauhoittavasti tämän päätä. Tanyan ilme oli pakokauhuinen ja Krista arvasi, että ulkona hiipparoiva tyyppi oli oikeasti se Sergei, josta Minni oli heitä varoittanut.
Talon takapuolelta kuului rämähdys, kun hiippari koki törmäyksen roskasäiliön kanssa ja astian pyöreä kansi putosi kolisten maahan.
Kirosanaryöppy ja taskulampun valo hyppi varikon etupuolelle. Maasturi käynnistyi ja lähti renkaat ulvoen pois paikalta.
”Veikka, meidän piti mukiloi- siis napata se!” Moto murahti silmä hohtaen, kun ajoneuvon ääni kaikkosi kuulumattomiin.
”Niin piti, mut tyypillä oli kädessään räjähde, jolla normaalisti tuhotaan todisteet avaruusaluksesta. Me oltais hengettömiä, jos se olis paiskannut sen sisälle” Turbo tokaisi. ”Ilmeisesti hän vain seurasi signaalia paikalle, jossa se katosi ja kun ei löytänyt mitään, jatkoi matkaansa.”
Krista vilkaisi Tanyaa ja Santtua, hiirinainen näytti nukahtaneen puoli-istuvaan asentoon heti kun vaara oli ohitse. Santtu laski hänet varovaisesti takaisin makuulle ja päätti jäädä hiirinaisen viereen, jotta tällä olisi turvallinen olo.
Kissanainen laskeutui äänettä portaat alakertaan, juttelemaan loppuyön sotasuunnitelmasta.
”Mä en ainakaan luule, et tyyppi olis tulossa takaisin. Jospa jatketaan unia ja vartiointia siitä mihin jäätiin” Turbo ehdotti kaikille. ”Mä käyn kytkemässä prätkien varoitussensorit päälle.”
Moto tuli Kristan viereen ja rutisti tätä hellästi. ”Miten siskopieni?” harmaa hiiri kysyi matalalla äänellä.
”Heräs, kun tyyppi tutki paikkoja ulkona, mut näyttäis nukahtaneen uudestaan heti kun se häippäs” kissanainen vastasi ja haukotteli hieman.
”Mee takas nukkuun, sullakin ollu tarpeeks pitkä päivä tänään” Moto kuiskasi ja suukotti naisen hiuksia hellästi.
”Jaa, itekö oot koisannu puolille päivin?” Krista ei pystynyt olemaan piruilematta ja kietoi kätensä miehen kaulaan.
”Hankkikaa huone!” Vinskin väsynyt ääni ärähti keittiöstä ja naurusta tyrskien kaksikko toivotti toisilleen hyvät yöt ja kissanainen kapusi takaisin yläkertaan kurkistaen vielä nopeasti olkansa yli portaikosta.

Krista heräsi aamulla kahvin tuoksuun ja nousi venytellen istumaan. Santtu oli ilmeisesti mennyt jo alas, mutta Tanya näytti vielä nukkuvan.
Krista yritti pukea päälleen mahdollisimman hiljaa, mutta silti samassa hiirinainen säpsähti hereille ja ponkaisi istumaan.
”Huomenta” Krista tervehti rauhallisesti ja Tanyan pelästynyt katse osui häneen. ”Hei, ei hätää. Se rumilus ei tullut enää uudestaan, nyt on jo aamu. Onks sun nälkä?”
Hiirinaisen vatsa murahti äänekkäästi ja tämä punastui nolona.
Krista virnisti. ”Eli kyllä. Santtu näköjään etti sulle puhdasta vaatetta” kissanainen hoksasi vaatekerran sängyn vieressä tuolilla. ”Tuu alakertaan kans, ku oot valmis, ok?”
”O-okei..” Tanya sanoi hiljaa ja Krista meni pukeuduttuaan alakertaan.
Jätkät istuivat jo pöydän ääressä, Santtu hörppi kahviaan työpöytänsä ääressä ja näytti tutkivan samalla muutosrannekkeen jämiä.
”Huomenta. Nukuitko hyvin?” Turbo tervehti ja Moto teki naiselle tilaa viereensä penkille.
”Joo, sit lopulta ku teistä joku lakkas kuorsaamasta” Krista virnisti. ”Ihan kuin olis moottorisaha jyrissy...”
”Ja sä haluat vapaaehtoisesti nukkua isoveikan vieressä täällä käydessäs” Vinski piruili. ”Tiedätpä mitä on edessä.. tai siis vieressäsi.”
Kristaa hymyilytti, kun Moto veti valkoisen hiiren pään kirppuralliin. Krista kurottautui kannuun pöydällä ja kaatoi itselleen kahvia, välittämättä lainkaan Vinskin vaikerruksesta.
Varttia myöhemmin Tanyakin tuli alakertaan, hiukset kosteina suihkun jäljiltä. Haavat nainen oli puhdistanut parhaansa mukaan ja silmäpussit olivat pienentyneet puoleen hyvin nukutun yön jälkeen.
”Minni otti eilen yhteyttä, ku sä menit nukkuun. Miihkali löytyi komerosta, täysin kunnossa” Turbo kertoi.
Hiirinainen nosti kädet kasvoilleen ja hänen hartiansa nytkähtelivät. ”M-mä pelkäsin jo, että..” Tanya sai vaivoin sanottua helpotuksen aiheuttamalta nyyhkytykseltään.
Krista rutisti naisen rauhoittelevasti kainaloonsa ja Turbo otti tätä kädestä kiinni.
”Miihkali ja Minni tulee tänne heti, ku juniori saa lekurilta luvan matkustaa” Turbo kertoi, kun Tanyan tunteenpurkaus rauhoittui.
Hiirinainen nyökkäsi ja kuivasi nopeasti silmänsä Kristan tarjoamaan talouspaperin palaan.
”Tuota.. miten sä oikein päädyit Sergein jousille?” Vinski ei pystynyt enää olemaan kysymättä, huolimatta siitä, että sai osakseen heti kaikkien muiden tuimat katseet.
”Vankilasta tuli kutsu, et vanki oli sairastunut..” Tanya nielaisi ja hengitti pari kertaa syvään, kun kokosi ajatuksiaan. ”Ja Taira oli jo päivystänyt yövuoron, joten mä lupauduin lähtemään keikalle.. Kaikki sanoi, et se on turvallinen paikka työskennellä, kun vartija on koko ajan messissä ja..” hiirinainen otti vastaan Turbon tarjoaman mehulasin ja hörppäsi juotavaa. ”Vanki näytti olevan aika huonossa kunnossa.. joten tarkoitus oli siirtää hänet sairaalaan.. Mut kun vartija ajoi maasturin ulos muurien sisältä, rotta ponkaisi pystyyn ja.. mä en tiedä missä se veitsi oli mut..”
”Tappoi vartijan?” Krista veikkasi.
”Me-melkein.. Sit mä vasta tunnistin sen rotan Sergeiksi ja.. se potkas vartijan ulos maasturista ja käski mun ajaa tukikohtaani..” Tanya jatkoi ääni hieman täristen.
”Se halus hommata muutosrannekkeet takas” Turbo arvasi ja hiirinainen nyökkäsi nopeasti.
”Ku Sergei sai rannekkeet takas, Miihkali tuli sinne varastoon missä me oltiin, Sergei iski äkkiä hänet tajuttomaksi” Tanya nieleskeli. ”Miihkalilla oli lupalappu jolla sai ottaa yhden pikkualuksen ja lähteä tänne..” hiirinainen hieroi käsivarsiaan.
”Ja se saamarin saasta päätti tarttua tilaisuuteen” Moto ärähti silmä hohtaen.
”Sergei kiinnitti rannekkeen hetkeksi hänen käteensä ja teki sillä jotain.. ja kun hän siirsi rannekkeen omaan käteensä, ulkonäkö muuttui Miihkaliksi..” Tanya jatkoi hiljaisella äänellä.
”Sillä lailla tietenkään kukaan ei epäillyt mitään..” Krista totesi pudistaen päätään.
”Mihin te laskeuduitte?” Turbo kysyi.
”Mä en muista kovin tarkkaan.. Sergei pakotti mut ohjaamaan koko matkan, ku ei ollu itse istunut aluksessa kertaakaan aiemmin.. Mut jonnekin Chicagon eteläpuolelle, kun varastetulla maasturillakin matkaa tehtiin reilu vuorokausi ennen kuin me törmättiin Kristaan..” Tanya mutisi kuin pahoitellen, ettei muistanut enempää.
Turbo kaatoi hiirinaiselle uuden lasillisen mehua ja ojensi tälle paahtoleipiä ja Nutella-levitettä. Ei terveellistä, mutta ainakin oli varmasti energiapitoista.
”Mitäs tehdään? Lähdetään ettii se lierohäntä, vai?” Vinski kyseli innokkaana.
Valkoinen hiiri oli valmis päivän toimintapläjäykseen.
”Se riippuu vähän.. miten paljon Sergei tietää meistä ja eri paikkojen sijainneista?” kullanruskea hiiri katsoi Tanyaa kysyvästi.
Hiirinainen nielaisi leivänpalan ja mietti hetken. ”Chicagon ja Detroitin Plutolaisista hän oli selvillä jo valmiiksi, mut mä en kertonut teistä mitään..”
”Helpottaa meidän hommaa.. paitsi jos hän vaihtaa kulkuneuvoa ja hahmoa” Turbo hieroi miettiväisesti leukaansa. ”Mitä sun vaisto sanoo? Onko hyypiö lähellä?”
Tanya punastui hieman ja hetken empimisen jälkeen sulki silmänsä. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun ensin katsottiin mitä hänen vaistonsa oli tilanteesta mieltä ja vasta sitten improvisoitiin.
”Se-sergei on kaupungissa.. ei kovin lähellä, mutta..” hiirinainen sanoi hiljaa.
”Ei liian kaukanakaan.. Se taitaa olla suht varma, et sä oot jossain lähialueilla” Turbo totesi. ”Iljettää sanoa, mut hän taitaa olettaa, että irrotit rannekkeen yksin ja..”
”Ja ehdin liikkua vain vähän ennen kuin kuolin..” hiirinainen jatkoi ja avasi silmänsä. ”Sergei taitaa haluta rannekkeen takas.. En kyl ymmärrä miksi. Täältä käsin on vaikea saada ketään vapautettua Marsin vankilasta..”
”Vaikeaa, mut ei mahdotonta” Turbo totesi lyhyesti ja muut nyökkäsivät.
”Eli se rotta haluaa jonku kaverinsa kans vapaaksi?” Krista varmisti yrittäen peittää turhautumistaan, koska tunsi olonsa selkeästi ulkopuoliseksi tässä keskustelussa, mutta nyt ei ollut aika tapella siitä.
”Aika todennäköisesti.. en vaan tiedä mitä Sergei tuumaa, kun hänelle selviää, että Tanyan kädessä oleva ranneke on käyttökelvoton” Turbo totesi ja vilkaisi kysyvästi Santtua, joka nyökkäsi.
”Jep, tästä ei saa enää millään toimivaa. Oikosulku teki aivan liikaa tuhoja” ihmisnainen vastasi ja näytti rannekkeen osittain sulanutta sisusta muille.
Kullanruskea hiiri mietti hetken ”Kyl meidän täytyy nyt ainaki lähteä etsii sitä rottaa… Jos sä Tanya, tuut meidän mukaa? Krista, voiks jäädä tänne pitää huolen, et jos se keksii näyttää naamaansa uudestaa täällä?”
”Jos se tänne eksyy, nii mä pidän huolen, ettei se tiiä mikä siihe iski.” Krista nyökkäsi itsevarmasti ja taputti asekoteloaan.
”Mä voin toki laittaa myös voimakentän päälle, niin kellää ulkopuolisella ei oo tänne mitää asiaa.” Santtukin totesi.

Iltaan mennessä onni ei ollut suosinut hiiriä. He olivat löytäneet ainoastaan Sergein varastaman avomaasturin laitakaupungista. Ja takapenkin jalkatilasta hiirinainen oli helpotuksekseen löytänyt työlaukkunsa, jonka sisältökin oli onneksi kaikki tallessa.
Pimeyden laskeutuessa he päättivät luovuttaa ja palata tallille.
Juuri kun he saivat prätkät tallin ovista sisään, Turbon radio heräsi eloon ja hiirimies avasi yhteyden.
”Miihkali sai lentoluvan, joten me lähdetään heti kun joku pienemmistä aluksista vapautuu” Minni jätti tervehtimisen väliin ja meni tehokkaasti suoraa asiaan. ”Eli voidaan olettaa, et ollaan siellä teidän aikaa varmaan aamulla?”
”Tämä selvä. Tuutteko Santun takapihalle vai stadionille?” Turbo vastasi.
”Kumpi vaan käy, jos kiertoradalla päivystävät plutolaiset ei tuota hankaluuksia” harmaaturkkinen naishiiri vastasi. ”Mut taitaa näkösuojan kannalta stadion olla turvallisempi vaihtoehto. Saitteko nilkin kiinni?”
”Valitettavasti ei. Löydettiin Sergein käyttämä ajokki, mut ei rottaa. Tanya ei muista kunnolla minne armeijan aluksen parkkeerasi, toivottavasti siinä on jäljitin?” kullanruskea hiiri kysyi.
”Kyl on, käydään hakemassa se, kun me päästään sinne. Vaikka vain sä ja mä, muskelihiiri” Minni hymyili vihjailevaan sävyyn ja iski silmää.
”Sun takia mitä vain” Turbo virnisti ja pariskunta hyvästeli toisensa hetkeksi aikaa.
Iltapalan syötyään porukka päätti jakautua omiin nukkumisosoitteisiinsa. Jätkät ja Krista lähtivät tulostaululle nukkumaan, ollakseen siellä valmiina Minnin ja Miihkalin saapumista odottelemassa.
Santtu ja Tanya toisivat aamulla sitten aamupalaa mukanaan ja jos tulijoiden alus olisi kärsinyt matkalla vaurioita, myös korjaustarvikkeita.
”Muista laittaa voimakenttä päälle ennen kuin meette nukkuun” Turbo muistutti ihmisnaista, kun nelikko teki lähtöä.
”Joojoo, ota ny iisisti” Santtu virnisti rennosti. ”Me ollaan ihan turvassa täällä. Painukaa nukkuun siitä.”
”Hy-hyvää yötä” Tanya toivotti, kun nelikko polkaisi prätkiensä moottorit käyntiin.
”Nähdään aamulla. Ottakaa heti yhteyttä, jos se limanuljaska tulee takas. Me ollaan täällä viivana” Turbo pörrötti hiirinaisen hiuksia ja tämä huitaisi hiljaisesti tyrskähtäen käden pois.

Aikaisin seuraavana aamuna koko tulostaulu heräsi ärsyttävään piipitykseen.
”Kuka jätti torkun sammuttamatta?!” Krista ärähti silmät kiinni ja painoi tyynyn päänsä päälle. Moto nousi päätään raapien istumaan.
Hetken harmaalla hiirellä kesti tajuta, että se oli hänen prätkänsä radio, joka piippaili ja nousi haukotellen avaamaan yhteyden.
”Johan siinä kestikin, Moto-setä” Miihkali virnisti, kun kuvayhteys aukesi. ”Me oltais valmiita laskeutumaan jos avaatte vaan tulostaulun..”
”Joo.. JOO! Ihan heti!” harmaa hiiri kiirehti vetämään vivusta ja pieni alus sujahti luukusta sisään ja moottorit sammuivat.
Moto käänsi vivulla luukun kiinni ja käveli sitten aluksen oven luo.
”Tehän päästelitte tuleen ihan täysillä” harmaa hiiri naurahti rutistaessaan Miihkalia, joka astui ensimmäisenä ulos aluksesta.
”Jostain kumman syystä” Minni virnisti, kun astui ulos. ”Missä muut on?”
”Nukkumassa vielä.” Ceresläinen maleksi haukotellen makuutilan puolelta. ”Mä kyl tökin heitä kylkeen ohi kulkiessani, mut Vinski lupas ilmoittautua töihin huomenna ja Turbo käski mun syödä hodarini kunnolla, etten tukehdu…”
”Entä..?” Miihkali katseli etsivästi ympärilleen.
”Tanya jäi Santun luo yöksi. Lupasivat tuoda aamupalaa, kun heräilevät. Tarviiko alus mitään huoltoja?” Moto vastasi ja katsoi sitten tulijoita kysyvästi.
Minni tarkisti aluksen nopeasti. ”Me kyl saatiin pari osumaa pienistä meteoreista, joten kuntotarkistus ei tekis pahaa.”
Krista kävi ilmoittamassa radiolla Santulle, että vieraat saapuivat ja työkaluja saisi tuoda tullessaan.
Moto ja Miihkali kävivät kippaamassa Vinskin sängystään lattialle, ja uhkauksia haukotellen valkoinen hiiri seurasi heitä isompaan tilaan muiden luo. Minni otti mielellään huolekseen Turbon herättelyn.

Santtu ajoi auton kadun varteen tulostaulun taakse ja sammutti moottorin.
”Mennään sitten, ennen kuin ne alkaa syödä huonekaluja” nainen virnisti Tanyalle.
Hiirinaisen vakava ilme sai Santun lopettamaan vitsailun.
”Hei, mikä hätänä?” ihmisnainen kysyi hiljaa.
”M-mä vain.. en tiedä mitä sanoa..” Tanya kuiskasi ja hieroi käsivarsiaan hermostuneena.
Santtu halasi naista rauhoittelevasti.
”Mikään siitä mitä Sergei teki, ei johdu susta. Sä olit siinä hommassa täysin uhri, eikä sua varmasti syytetä mistään” ihmisnainen tyynnytteli Tanyaa. ”Sä pelastit sen vartijan hengen ja estit Sergeitä tappamasta Miihkalia, oman henkes uhalla. Sulla ei oo mitään hätää.”
Tanya veti vavisten syvään henkeä ja otti sitten ison korin, jossa oli aamupalatarvikkeet.
Santtu otti auton lavalta ison työkalupakkinsa ja he kävelivät portaikkoon. Ihmisnainen avasi hiirten oleskelutilan oven.
”Huomenta” Minni tervehti pöydän äärestä ja ojensi mukiaan Kristalle, että tämä kaataisi hänelle lisää kahvia.
Jätkät ja Miihkali olivat keskellä riehakasta painimatsia.
”Onneks prätkät osaa mennä pois alta, että tuossa ei tuu itku kun jotain hajoaa” Krista virnisti naisille ja lähti erotuomariksi jätkille.
Santtu meni tutkimaan alusta ja Tanya kaivoi vaitonaisena korista syötävää pöytään.
”Ootko saanu nukuttua?” Minni kysyi hiljaa.
”Jotenkuten..” nuorempi hiirinainen kuiskasi ja vilkaisi Minniä varovasti.
”Mä juttelin Miihkalin kanssa tuossa matkalla. Jos toinen alus löytyy ja sillä voi lentää, te voitte tulla myöhemmin takas Marsiin. Meette vaikka Silver Mooniin pienelle lomalle, kuten teillä kai oli alun perin tarkoitus?” Minni hymyili lempeästi Tanyalle. Hänkin pisti merkille lukuisat ruhjeet, mitä Sergei oli nuoreen hiirinaiseen jättänyt pakomatkansa aikana.
”TANYA!”
Hiirinainen säpsähti ja ehti juuri kääntyä, kun Miihkali juoksi hänen luokseen ja rutisti naisen tiukkaan halaukseensa.
”Hei..” Tanya kuiskasi hymyillen ja vastasi halaukseen nieleskellen.
Miihkali tuuppasi naisen hellästi käsivarren mitan päähän ja katsoi hiirinaista tarkasti. Hänen ilmeensä kiristyi vihaiseksi.
”Mä väännän sen Sergein umpisolmulle kun näen sen!” nuorukainen ärähti.
”Puheet on isommat kuin teot… Yhä” Vinski kuittaili ja venytti Miihkalia korvasta. ”Siis jos sä löydät sen ensin ja susta on siihen..”
”No eipä teilläkään tuuri käyny sen imbesillin löytämisen suhteen!” nuorukainen murahti.
”Okei, okei, riittää jo lapsoset” Moto nuhteli ja ohjasti heidätkin hakemaan aamupalaa.
Santtukin liittyi pian heidän seuraansa.
”Alus on hyvässä kunnossa, paria lommoa lukuun ottamatta. Mitä te teette toisen aluksen suhteen?” ihmisnainen kysyi hiiriltä.
”Mä ja Turbo käydään katsomassa voiko sen ajaa sun takapihalle. Jos se on kunnossa, niin Miihkali ja Tanya saa sen käyttöönsä ja pitävät ne lomapäivät, jotka heille myönnettiin” Minni vastasi. ”Ja lentävät sitten niiden jälkeen takas Marsiin.”
”Enks mä luvannu sulle, et seuraava loma keskittyy kauramoottorien hoitoon” Miihkali virnisti ja puristi hellästi tyttöystävänsä kättä.
Tanya punastui ja hymyili tälle liikuttuneena.
”Mä luulen, et siskopienelle tekee ihan hyvää päästä kotiin. Ja hänen kotinsa taitaa aina olla Silver Moon” Turbo sanoi hiljaa, kun Tanya meni Miihkalin seuraksi ottamaan nuorukaisen prätkää aluksen säilöstä.
Minni nyökkäsi ja nousi sitten ylös. ”Mitäpä jos me lähdettäis vähän ajelulle, söpöläinen?” harmaaturkkinen naishiiri hymyili flirttailevasti.
”Pitäkää hauskaa” Santtu hymyili, kun Minni nousi Turbon taakse istumaan ja painoi kypärän päähänsä.
Pariskunta sai liian harvoin olla kahden, joten ei ollut mikään ihme, että he ottivat ilon irti tästä harvinaisesta hetkestä.

Aluksessa, muiden katseilta piilossa, Miihkali veti Tanyan uudelleen halaukseensa ja piti tätä hellästi lähellään.
”Mä hitto vie pelkäsin että se Sergei tappaa sut.. vaikken mä varastossa pystynyt liikkuun, mä kuulin kaiken..” nuorukainen kuiskasi naisen korvaan hiljaa.
Tanya säpsähti ja painoi päänsä sitten tämän hartiaa vasten kietoen kätensä tiukasti tämän ympärille.
”A-anteeksi siitä nukutuksesta..” hiirinainen mutisi ääni väristen.
”Kulta, ei se mitään. Sulla ei ollu vaihtoehtoja” Miihkali hymyili ja painoi hetkeksi otsansa Tanyan otsaa vasten. Hän sipaisi varovasti poskessa olevia pieniä arpia, jotka paranivat jo hyvää vauhtia.
Tanya tunsi kuumotuksen nousevan hänen poskilleen, kun Miihkali suuteli häntä, ensin hellästi ja sitten vaativammin. Kaksikko säpsähti eroon toisistaan, kun he kuulivat kolmen prätkän käynnistyvän aluksen ulkopuolella.
”Mitä nyt?” Miihkali kurkisti ulos aluksesta.
”Menevät pelaamaan prätkä-futista. Jos haluat mukaan, ehdit vielä” Santtu virnisti aluksen katolta, jossa hän tarkisti johtojen kiinnityksiä.
Tanya virnisti, kun Miihkali vilkaisi häntä kuin lupaa kysyen.
”Ala painua jo, ettei Vinski pääse uhoamaan, että hän voittaa kaikki vaikka yksin..” hiirinainen nauroi.
”Kutsu sitten jos tarvit jotain..” Miihkali suukotti Tanyaa nopeasti poskelle, hyppäsi prätkänsä selkään ja kurvasi ulos tulostaululta.

Alkuillasta koko ryhmä siirtyi Santun korjaamolle ja paria tuntia myöhemmin Minni ja Turbo laskeutuivat takapihalle toisella Marsin armeijan aluksella.
”Mä vilkaisen alusta sit huomenna, kun on valoisaa. Toivottavasti Sergei ei nähnyt teidän tuloa ja tuu hakemaan alusta” Santtu mietti huolestuneena ja ojensi vastatulleille kotikaljatölkit.
”Sopii yrittää. Mä aktivoin aluksen varashälyttimen. Ulvonnan kuulee Leipiksen tornille asti, jos joku yrittää sen pölliä.” Minni virnisti ja antoi ihmisnaiselle pienen kaukosäätimen. ”Paina tuota isoa nappulaa ENNEN ku meet aluksen lähelle.. Tai jopa sun korvat vuotaa verta” hiirinainen virnisti.
Tanya vilkaisi ulos ikkunasta ja keskittyi hetken silmät kiinni.
”Kulta..?”
Hiirinainen säpsähti ja katsoi Miihkalia, joka oli tullut hänen viereensä.
”E-ei hätää.. Sergei ei oo tulossa tänne.. a-ainakaan just nyt..” Tanya sanoi hiljaa.
”Ootko varma?” nuorukainen kysyi hiljaa.
”Joo.. Oon mä” Tanya hymyili hieman.

Seuraavana aamuna Santtu tarkisti takapihalla olevan aluksen ja ilmoitti sen olevan täysin kunnossa. Tankkikin riittäisi kierrokseen Montanassa ja suoran ajon takaisin Marsiin ja kevyesti.
”Alkakaa painua sitten jo. Teillä on vain viikko aikaa” Minni virnisti.
”Haluatko soittaa Lexielle, et ootte tulossa?” Santtu tarjosi Tanyalle kännykkäänsä. ”Sä oot kyl ainoa yllätysvieras, jota hän ei pistä pahakseen, mut kohteliasta on ainakin ilmoittaa tulostaan” ihmisnainen virnisti.
”Mä soitan nopeesti..” Tanya otti puhelimen itselleen ja väisti hiirimiesten tappelunnujakkaa ulos. Siellä pystyi puhumaan rauhassa.
Lexie vastasi toisella tuuttauksella.
”No mitä serkkulikka?” Hän vastasi puhelimeen olettaen sen olevan Santtu. Naisen äänessä oli hänelle tyypillinen leppoisa sävy.
”Hei, itseasiassa mä täällä..” Tanya nielaisi, että sai äänensä tasaiseksi.
”Tanya! Hei! Oletteko Chicagossa?!” Lexien ääneen tuli aidosti ilahtunut sävy.
”Joo, Santtu antoi puhelimensa lainaan.. Tuota.. mä ja Miihkali oltais tulossa sinne.. jos siis käy..” Tanya hieroi ohimoaan hermostuneena.
”Kuulostaa siltä, että teillä on alus käytössä ja matka taittuu nopeasti” Lexien ääneen tuli naurua. ”Soitit kyl ihan täydelliseen aikaan, Anette lähtee pian kauppaan. Pyydän tuomaan ekstraa, että on muutakin kuin makaronia ja juustoa tarjota teille.”
”O-okei.. me lähdetään.. kunhan Miihkali ja muut lopettaa tuon paininsa..” Tanya kurkisti ovesta sisälle, Krista sähisi nujakalle, Vinski oli vahingossa tarrannut häntä hännästä, kun yritti päästä ylös lattialta.
”Äänistä päätellen se kestää vielä hetken” Lexie nauroi. ”Mut nähdään tänään joka tapauksessa, Taps.”
”Joo, nähdään” Tanya lopetti puhelun ja pyyhkäisi silmiään nopeasti.
Hän oli alkanut lähes itkeä liikutuksesta, kun Lexie käytti hänen lempinimeään. Kuinka hänellä olikaan ollut kova ikävä Montanaan.
”Saitte puhuttua?” Santtu kysyi, kun otti kännykkänsä takaisin.
”Joo, tietävät odottaa meitä..” Tanya sanoi ja istui pöydän ääreen.
”HEI! Meinaatko sä polttaa lomapäiväs siellä lattialla kieriessä?” Krista potkaisi Miihkalin saappaan pohjaa merkitsevästi ”Teillä kai oli jotain muuta suunnitelmissa?”
Miihkali ponkaisi ylös kuin jousilla, melkein kuin havahtuen todellisuuteen.
”J-joo! Kyllä!” Nuorukainen huudahti hieman epäselvästi.
Tanya tyrskähti naurusta miehen reaktiolle.
”Jos kyllästytte kauramoottoreihin ja maalaisilmaan ennen loman loppua, poiketkaa täällä vielä” Vinski virnisti. ”Me ei edes päästy potkiin Leipistä perseelle..”
”Sen mä jätän mieluummin väliin, kiitos vain” Tanya naurahti.
Turbo rutisti nuorempaa hiirinaista veljellisesti kainalossaan. ”Hymy ainakin on palannut. Kyl sä tästä reissusta toivut.”
”Kuten kaikista muistakin” Tanya hymähti.
”Kuten tääl tavataan sanoa… Se mikä ei tapa…” Krista aloitti ja rutisti hiirinaisen olkapäätä ”Nyt vaan Montanaan ja heppaterapiaa.”
Miihkali ja Moto lähtivät viemään nuorukaisen prätkää aluksen ruumaan.

Lexie nosti omenapiiraan uunista, kun kevyt tuuli alkoi heiluttaa auki olevan ikkunan verhoja.
Rufus ponkaisi jaloilleen, nuuhki ilmaa ja päästi kumean vahtihaukun, ennen kuin juoksi takaovesta ulos, Cissy kannoillaan.
”Sepäs kävi äkkiä” Anette virnisti, kun naiset kiiruhtivat ovelle varmistamaan, etteivät koirat juoksisi laskeutuvan aluksen alle.
Naiset olivat horjahtaa, kun Tanya juoksi heidän luokseen, halaten molempia yhtä aikaa.
”Sun iltatalli, siskopieni” Anette virnisti ilkikurisesti, kun vastasi halaukseen.

Vau ! Tää stoori vaikuttaa tosi kovalta. Urgh mä niin toivon et jätkät pääsee kolistelemaan Sergeitä oikein urakalla