Tervetuloa kotiin! K15

Osa 2

Ruokailu sujui hyvin. Hieman ahtaasti, mutta sopu sijaa antoi. Minni nosti astiansa altaaseen.
”Söitkö riittävästi?” Marie kysyi. Hänen mielestään Minni oli syönyt liian vähän.
”Söin älä huolehdi,” Minni silitti ohimennen äitinsä hartiaa.
”Mmm kiitos ruoasta,” Moto totesi ja nousi kanssa pöydästä.
         Iltaa kohden pienet rupesivat tippumaan untenmaille yksitellen. Adam ja Sandra olivat lupautuneet laittamaan pieniä nukkumaan. Tara oli myös kaksikon apuna. Ruut osasi olla hyvin hankala. Minni vahti sillä aikaa Elleniä. Nainen oli nukuttanut pienokaisen syliinsä. Minni sai samalla rentoutua kirjansa ääressä. Marie käveli teensä kanssa kuistille, jossa nainen istui pienokaisen kanssa. Minni tervehti nopeasti äitinsä ja jatkoi kirjansa lukemista. Marie katsoi hellästi tyytyväisenä nukkuvaa pienokaista.
”Mitä sää katsot?” Minni kysyi ilmeettömästi. Nainen ei edes nostanut katsettaan kirjastaan.
”Elleniä ja sua,” nainen vastasi hellästi. Minni kurkkasi nopeasti pienokaista.
”Mitä siitä?” Minni kysyi ja katsahti äitiään. Marie meni hieman sanattomaksi. Minni tosin taisi arvata mitä naisen mielessä oli.
”Sitä, että jos minullakin olisi lapsenlapsia,” nainen henkäisi.
”Ehkä joku päivä. Sitä paitsi sulla on toinenkin lapsi,” Minni vältteli aihetta ja muistutti äitiä veljestään.
”Marcusta ei paljon toi seurustelu ole napannut. Saati välttämättä, että hän hankkisi lapsia,” Marie naurahti pienesti.
”No mistä sää tiet onko sillä jotain ylläri lasta?” Minni naljaili.
”Älä viitsi! Sinun lapsiasi mieluummin odotan,” Marie hymyili lempeästi.
”Edelleen, joku päivä,” Minni vastasi naiselle ja tämä ymmärsi olla utelematta enempää. Minni huokaisi pienesti.

Taran saatua Ruut nukahtamaan, hän tuli hakemaan Ellenin nukkumaan omaan sänkyynsä. Aikuiset ja Tiana viettivät alakerrassa peli-iltaa, Marien, Reean ja Thomasin keskittyessä televisioon. Rontti oli tutkimassa vanhoja kulmiaan, joissa lapsuudessa aikaansa oli viettänyt. Anni ja Vinski oli tehneet poppareita, kun muut olivat valinneet pelit. Ilta sujui rauhakseltaan ja melutasokin melkein siedettävänä. Muutaman kerran Reea ja Thomas oli saanut muistuttaa nukkuvista lapsista. Minni tunsi olonsa hieman nuutuneeksi ja poistui ensimmäisten mukana nukkumaan.
         
Pari viikkoa oli sujuneet Marien kanssa yllättävän nopeasti. Kaikki olivat kotiutuneet naisen luokse ja tämä ei laittanut todellakaan pahitteeksi, että talossa oli elämää. Rontti oli pyytänyt Miihkalia tuomaan tälle aluksen. Mies halusi nähdä tukikohdan ja missä kohtaan rakennukset olivat menossa. Tiana hymyili hellästi nähdessään nuorukaisen saman katon alla. Marie selitti Thomasille ja Reealle kenraalin nopeaa poistumista. Mies ei koskaan ollut kotona hirveästi viihtynyt vaan viettänyt aikaa aina toisaalla. Minni oli lähtenyt naisseurueelle näyttämään lapsuuden kaupunkiaan. Turbo sai kerrankin aikaa viettää ystäviensä kanssa aikaa ilman naisia. Minni oli tosin hävinnyt naisseurueen luota hetkeksi ja sai heidät hämilleen.
”Mihin se Minni hävisi?” Tara kysyi sisariltaan.
”Minnin käytös oli tosi outoa mun mielestä jo silloin ennen, kuin tulimme tänne,” Anni huomautti ja sai sisarukset nyökkäilemään. He olivat saapuneet pienen kauppakeskuksen kahvioon.
”Kieltämättä Minni on ollut hieman alamaissa,” Tara huokaisi.
”Kai sillä on paljon mielenpäällä. Mars, Turbon kuntoutus, hänen äitinsä ja Turbon välit, kihlaus, häät,” Riina luetteli.
”Mää käsitin Minnin puheista, että ei pidä avioitumisen kanssa mitään kiirettä,” Tara muisteli eilisen päivän naljailua.

”Mutta… sitten sillä saattaa olla toinen salaisuus,” Anni vinkkasi. Tara katsahti Riinaa.
”Selvitetään se, kun se suvaitsee palata takaisin luoksemme,” Riina intoili ja sai sisariensa päiden pyörittelyt.
”Jos Minnillä on jokin salaisuus tai murhe… niin meidän täytyy olla todella hienotunteisia,” Tara toppuutteli.
”Minni on kyllä hyvin äreä tapaus, jos siltä udellaan liikaa. Pahimmassa tapauksessa se voi katkoa välit muihin,” Anni puolusteli ja sai Riinan hiljaiseksi.
”Voisitko sää selvittää mikä Minnillä on?” Tara kysyi sisareltaan.
”Minä?”
”Niin sää olet kuitenkin meistä se, joka tuntee Minnin parhaiten.”
”Vaikka mää Minnin tunnenkin, niin en tiedä olenko oikea hiiri utelemaan häneltä mitään.”
”Mutta entä sää? Te vietitte aika tiiviisti aikaa toistenne kanssa, kun Minni toipui onnettomuuden jälkeen meillä?” Riina kysyi ja katsoi isosiskoaan.
”Kieltämättä tulemme toimeen Minnin kanssa, mutta se pitäisi olla vielä läheisempi ystävä,” Tara huokaisi alakuloisena.

”Harmi, kun Milva on kuollut,” Anni huokaisi.
”Kuka Milva?” Riina kysyi.
”Milva oli Minnin paras ystävä armeijassa. Kumpikin niin tulisieluisia. Tappelivat minkä kerkesivät, mutta puhuivat toisilleen kuitenkin aina kaikesta… Milva kuoli aikoja sitten,” Anni totesi onnettomana.
”Sotamantereella?” Tara kysyi ja sai Annin pudistelemaan päätään.
”Haimasyöpään… vain muutama kuukausi aikaisemmin, kuin mää katosin,” Anni kertoi ja nosti surkean katseensa sisaruksiinsa.
”Mahtoi olla Minnille kova paikka,” Riina pohti ja puuskahti äänekkäästi.
”Minni oli ihan romuna… ja eikä Karpaasikaan Minnin entinen kenraali siis… antanut hänelle, kuin muutaman päivän aikaa surutyöhön,” Anni selitti.
”Julmaa… sitten sää vielä katosit,” Tara huokaisi.
”Mmm ja sitä ennen Turbo, Vinski, Moto ja Rontti joutui siihen onnettomuuteen… silloin plutolaiset yrittivät tehdä heistä aivopesuorjiaan,” Anni jatkoi. Tara pyöritteli epäuskoisena päätään.
”Onko Minni koskaan käsitellyt tunteitaan?” Tara kysyi huolestuneena.
”En mää tiedä…” Anni huokaisi ja siirsi katseensa toisaalle.

Minni istui kauppakeskuksen portailla apeana. Hän katsahti kädessään olevaa kuvaa. Nainen huokaisi ja työnsi kuvan laukkuunsa. Minni painoi nyrkkinsä suulleen. Puhelimen soiminen sai naisen huomion. Anni kaipasi naista, he olivat vielä menossa shoppailemaan ja kysyi naista mukaansa. Minni kertoi olevansa valmis omien asioidensa kanssa ja tapaavansa kolmikon yhden kaupan edessä. Piakkoin Minni tapasi kolmikon.
”Missä sää olit?” Anni kysyi.
”Mulla oli vain yksi juttu mikä piti hoitaa,” nainen selitti epämääräisesti. Kolmikko katsoi toisiaan.
”Työasia,” Minni painotti.
”Aivan!” Riina pyöritteli silmiään huvittuneena ja suuntasi itsensä kaupan sisälle.
”Oikeasti!” nainen vakuutteli kolmikolle.

”Ei ole totta,” sanoi ääni kaupan sisältä nelikolle. Nuori pitkä, kalkin värinen hiirinainen, kirkkaan punaisilla hiuksilla käveli heidän luokseen.
”Sää olet Carbine… Carbine Milanius eikö?” nainen kysyi ja sai Minnin katsomaan ystäviään.
”Joo?” Minni katsahti naista kysyvästi.
”Amalia… Amalia Pinter,” nainen henkäisi ja sai Minnin yllättyneeksi.
”Säähän olit mun vanha luokkatoveri eikö?” Minni kysyi ja sai naisen nyökkäämään.
”Wau sää olet kasvanut pituutta,” nainen henkäisi.
”No joo… mitä sulle? Sua ei ole näkynyt… mitä? … 14-vuoteen,” Amalia kyseli.
”Joo… oli tuossa muuta hommaa,” Minni vähätteli.
”Ai muuta hommaa? Minni sää olet Marsin tai universumin tunnetuin kenraali. Ei se ole mikään pikku juttu!” nainen ilakoi äänekkäästi ja sai Minnin puristamaan nolostellen kädet eteensä. Tai ei nainen hävennyt ammattiaan tai saavutuksiaan. Hän ei vain koskaan ollut kailottanut niitä maailmalle, hän teki vain sen minkä koki velvollisuudekseen. Naisen kädessä oleva sormus sai Amalian huomion. Nainen kiskaisi Minnin kättä ja sitten nosti katseensa Minniin. Minni hymyili vaikeasti.
”Oletko sää kihloissa?” nainen kysyi. Minni veti kätensä irti naisen otteesta.
”Eikö se ole selvää, jos sormus on vasemmassa nimettömässä?” Minni kysyi. Hän oli vaivaantunut ja häntä ahdisti toisen utelut.
”Entä miehesi sormus?” Amalia urkki.
”Mun miehellä ei ole sormusta,” Minni vastasi nopeasti. Amalia veti hymynsä nopeasti vakavaksi.
”Siis ettekö ole virallisesti kihloissa?” Amalia kysyi. Minni kurtisti kulmiaan.
”Ollaan… kihlauduttiin vielä kaikkien läheistemme ympäröimänä,” Minni vastasi äreänä.
”Mää luulin Marsin kihlautumisen olevan kummankin välinen… nyt hän sun mies on kosinut vain sua… ja odottaa, vain sun kosintaasi. Sitten voitte sanoa olevanne täysin kihlautuneet… nyt hän tuo on vain puolikihlaus” Amalia selitti ja sai Minnin olon hyvin tuohtuneeksi.
”Ehkä tällä puolella Marsia… toisaalla, vain miehen kosinta riittää,” Minni vastasi äreästi.
”Anteeksi! Ei ollut tarkoitus pahoittaa sun mieltäsi,” Amalia nöyristeli.
”Anna olla,” Minni tuhahti ja palasi ystäviensä seuraan.

Hetken shoppailun jälkeen nelikko päätti käydä syömässä ennen Marien luokse palaamista. Minni oli Amalian tapaamisesta asti ollut omissa ajatuksissaan. Hän katsahti sormustaan sormessaan. Tara työnsi Ellenin naisen syliin. Minnin suulle nousi välittömästi hymy ja suukotti pienokaista hellästi.
”Mikä sai sut noin ajatuksiin?” Tara kysyi. Anni ja Riinakin istuivat kaksikon seuraan.
”Amalian sanat painavat vain mieltä,” Minni myönsi ja katsahti Elleniä hellästi.
”Kuka tämä Amalia edes on?” Anni kysyi.
”Mun vanha koulukaveri. Joskus ala-asteelta,” nainen selitti.
”Mikä sua jäi sitten mietityttään?” Anni kysyi.
”Mun ja Turbon kihlaus… Onko se teidänkin mielestänne, vain toispuolinen kihlaus?” Minni kysyi huolestuneena ja katsoi ystäviään. Naiset katsahtivat toisiaan.
”Riippuu kaiketi missä päin Marsia asuu. Tulikivikaupungissa riittää varmasti, että mies vain kosii. Teillä päin se on vissiin vain toispuolinen kihlaus,” Anni pohti.
”Lehtokorvessa se olisi toispuolinen kihlaus,” Tara huokaisi alakuloisena.
”Rakastatko sää Turboa?” Riina kysyi.
”Mikä kysymys toi muka oli? En kai olisi kihlautunut hänen kanssaan, ellen rakastaisi häntä,” Minni vastasi.
”Mikä sitten estää?” Tara kysyi. Minni nosti katseensa tähän.
”Jos sää kerran rakastat Turboa niin kosi sitä… ei sua estä mikään, kun Turbo haluaa kuitenkin sun kanssa naimisiin,” nainen ehdotti ja katsahti sisaruksia. Naisten helpottunut nauru raikasi ruokalassa.
”Sitten ei auta mennä kuin sormuskaupoille,” Minni vinkkasi ja sai naiset innostumaan.

Samaan aikaan Turbo ja Adam tutki vanhaa varastoa. Joka puolella oli pölyä ja vanhaa tavaraa. Ruut ja Johannakin juoksivat kaksikon perään. Valoa paistoi vanhojen lankkujen välistä. Ruut ja Johanna tutkivat vanhoja laatikoita. Turbo katsahti seinän vierustaa.
”Mitä sää löysit Turbo?” Adam kysyi. Mies veti metallista putkea ja kaatui laatikkopinon mukana niiden alla.
”Oletko kunnossa?” Adam kysyi. Turbo yski pölyä keuhkoistaan ja nousi seisomaan.
”Oletko?” Adam vaati veljensä vastausta.
”Joo joo… tyhjiä laatikoita vain,” mies totesi ja nousi seisomaan. Mies pudisteli itsensä pölyistä.
”Mitä täällä tapahtui?” Sandra kysyi kuullessaan kolinaa.
”Ei mitään vakavaa. Turbo tarvitsee leiman otsaan: tapaturma altis,” Adam vitsaili ja sai Sandran mulkaisemaan veljeksiä.
”Etkö sää lähtenyt Minnin ja muiden mukaan shoppailemaan?” Turbo kysyi ja nosti laatikot omalle paikalleen.
”Oli jotenkin huono-olo aamusta. Jäin lepäilemään,” Sandra selitti.
”Höh? Uusi paikka?” Adam kysyi ja sai naisen nyökkäämään. Turbo otti metalliputken maasta, jota oli jo aikaisemmin ottamassa.
”Mikä tuo on?” Ruut ja Johanna kysyi. Turbo pyöritteli kädessään kaarevaa metallista putkea.
”Näyttää riippumaton pylväältä,” Adam pohti.
”Mää mietin ihan samaa. Kysytään Marielta,” Turbo vastasi ja otti putken kantoonsa.

Marie hymyili metalliputken kanssa miehille. Nainen myönsi sen olevan riippumaton tukijalka. Loput olivat samassa paikkaan. Ruut ja Johanna juoksivat takaisin vajaan. Adam kiirehti Sandran kanssa heidän peräänsä. Ihan vain jo sen vuoksi, kun muistivat mitä Turbolle oli hetki sitten käynyt. Turbo oli kanssa lähtemässä kaksikon perään, kun Marie pysäytti hänet.
”Olisiko sinulla hetki aikaa jutella?” nainen kysyi. Turbo pohti vastaustaan hetken, mutta päätti kuitenkin kuunnella mitä naisella olisi asiaa. Marie ohjasi nuorukaisen hieman sivummalle. He istuivat läheiselle ulkokaluste ryhmälle. Hetken aikaa kaksikon välillä vallitsi kylmäävä hiljaisuus.
”Turbo… mää tiedän meidän erimielisyytemme ja konfliktit, mutta olen… valmis kaikkeen mitä teidän eteenne on tulossa,” Marie aloitti.
”Niin, että mun ja Rontin sukulaisuus on haudattu?”
”Ei olisi koskaan pitänyt alkaa syyttelemään ketään. Varsinkaan sua.”
”Kieltämättä ei ole ollut helppoa seurustella naisen kanssa, jota rakastaa sydämensä pohjasta… ja tietää olevansa kuitenkin ei-toivottu kumppani hänen perheeseensä mielestä.”
”Mää olen niin pahoillani! Nyt mää vasta ymmärrän sen, kuinka paljon olen loukannut sua. Ja sitä kautta mun omaa tytärtäni… mää meinasin menettää Minnin.”
”Ei Minni tuollaisesta ole koskaan puhunut?”
”Ei varmastikaan! Mutta hän joutui takiani puun ja kuoren väliin… päätti valita kuitenkin elämänsä rakkauden,” Marie henkäisi ja katsahti miestä.
”Minni ei ole koskaan kertonut mulle, että se on ollut valmis heittää teidän siteen roskiin vaan mun takiani,” Turbo huokaisi.
”Sää olet Minnille niin tärkeä… että en halua sotkea sitä, vain kuulua siihen,” Marie totesi ja sai Turbon sydämen kylmyyden heltymään naista kohden. Samalla Minni ja muu naisseurue saapui takaisin pihamaalle. Minni katsoi hieman kysyvästi äitiään ja miestään. Hän käveli kaksikon luokse, heidän ponkaistaessa pystyyn.

”Mitäs te?” nainen kysyi ja puristi kädet eteensä. Turbo astui naisen viereen.
”Ei mitään. Tässä sun äitisi kanssa jutellaan ja selvitetään asioitamme,” Turbo selitti ja sai Minnin hämmentymään.
”No mihin tulokseen tulitte?” Minni kysyi. Marie huokaisi. Ei hän osannut tyttärelleen vastata, kun ei ollut Turboltakaan vastausta saanut.
”Sitä, että meidän vihanpito loppuu tähän päivään,” Turbo hymyili lempeästi ja sai Marien rentoutumaan silmissä.
”Oikeasti?” Minni kysyi ja sai Marien leveästi vain hymyilemään.
”Kiitos,” Minni henkäisi ja halasi äitiään lämpimästi.
”En mää halua menettää teitä kumpaakaan,” Marie huokaisi tyttärensä korvaan. Minni siirsi suortuvaansa.
”Et sää meitä menetä,” Minni vastasi ja sai Marien puristamaan tyttärensä uudelleen halaukseen.

Ennen sisälle poistumista nainen halasi vielä tiukasti Turboa. Minni katsoi äitinsä perään hellästi hymyillen ja halasi rakastaan hellästi.
”Mää olen ylpeä susta,” Minni vastasi hellästi miehelle ja sai tämän hymyilemään. Minni painoi rakastavan suudelman miehen suulle. Mies kyseli naisten shoppailureissusta. Minni kertoi kaiken menneen hyvin ja olevan hyvin rentouttavaa päästä hetkeksi kaikesta arjesta irti. Turbo vei samalla naista takapihaa kohden. Pikkutytöt esittelivät naisille mitä olivat Turbon avustuksella löytäneet ja saaneet kasaan. Tosin riippumaton matto oli jouduttu tamppaamaan ja laittamaan hetkeksi tuulettumaan. Se oli vuosia ollut kuitenkin pimeässä varastossa. Minni kertoi tytöille, että jossain varaston uumenissa pitäisi olla myös trampoliini. Mariekin muisti asian vasta, kun tytär oli siitä muistuttanut. Tytöt juoksivat innoissaan takaisin varastoon. Tiana meni katsomaan Miihkalin kanssa ettei pienille sattuisi mitään. Tara vinkkasi Minnin mukaansa ja kaksikko siirtyi sisälle toviksi. Loppuilta meni erilaisten askareiden parissa. Tiana ja Miihkali olivat löytäneet trampoliinin kehikon, mutta matto ja jouset olivat vielä hukassa. Minni oli luvannut auttaa huomenna nuorisoa etsimään maton jousineen. Reea ja Thomas oli mennyt vuorostaan nukuttamaan pienokaisia. Tosin he touhujen takia ei heitä paljon tarvinnut nukuttaa. Tiana selasi olohuoneessa vanhoja elokuvia. Miihkali istui tytön viereen lattialle.
”Tää vaikuttaa mielenkiintoiselta,” tyttö totesi ja ojensi vanhan toimintaelokuvan nuorukaiselle.
”Katotaan tää! Mikään rakkaushömppä ei oikein uppoo,” Miihkali naurahti lähellä tytön kasvoja nousten seisomaan.
”Aika jännä juttu,” tyttö nälväisi ja istui nuorukaisen viereen, Miihkali nosti kätensä tämän yläpuolelle. Miihkali nyrpisti tytölle nenäänsä ja vetäisi kätensä tämän yläpuolelta muiden tullessa samaan tilaan.
”Tuleeko Minni ja Turbo?” Adam kysyi.
”No… mää luulen, että niillä on hetki omaa aikaa,” Tara selitti ovelasti ja sai veljekset hämmentymään.

Ulkona Minni otti riippumaton mattoa puunoksalta. Turbo ojensi kätensä naisen takaa ja auttoi tätä laittamaan maton oikealle paikalleen. Turbo varmisti vielä narujen kireyden kummaltakin puolelta ja heittäytyi tämän jälkeen selälleen riippumattoon.
”Tule seuraksi,” mies flirttaili naiselle.
”Älä unta näe!” Minni naurahti. Turbo siveli naisen kättä ja pyöräytti tämän ylleen yllättäen. Kaksikko purskahti nauruun.
”Me ei päästä täältä varmaan pois?” Turbo pohti ja katsoi kohti taivasta. Näkökentässä oli myös pitkän matkaa maton reunaa.
”No sitten meidän tulee odottaa aamuun, jotta pienet pyöräyttää meidät täältä pois,” Minni naurahti ja laski päänsä miehen olalle. Toisen käden hän painoi hellästi miehen rintalihaksen päälle. Turbo siveli taas naisen selkää. Kaksikko nautti kevyestä tuulesta.
”Mää voisin olla tässä aina,” Minni henkäisi.
”No eihän sun tarvitse siitä mihinkään lähteä,” Turbo totesi rakastavasti.
”Eikö?” nainen kysyi hellästi. Turbo pyöritti päätään.
”Ei, jos se riippuu musta,” Turbo henkäisi ja sai Minnin suutelemaan miestä pitkään ja rakastavasti.
”Mulla olis sulle yksi juttu,” Minni totesi ja nousi istumaan miehen syliin.

Turbo nosti kätensä päänsä alle. Toisella hän hieroi Minnin jalkaa.
”Varmistatko, että en karkaa?” Turbo kysyi ja sai Minnin hymyillen kaivamaan villatakkinsa taskua. Nainen kaivoi punaisen rasian käteensä ja sai Turbon nousemaan istumaan.
”Mikä tuo on?” mies kysyi. Minni heitti hiuksensa selkänsä puolelle.
”Tää on sulle,” nainen henkäisi ihastuneena. Turbo nosti katseensa Minniin ja sai naisen avaamaan rasian. Turbo hymyili lempeästi naiselle, nähdessään rasiassa sormuksen. Sormus oli leveä ja siihen oli kaiverrettu neliönmuotoisia kuvioita.
”Se on tosi komea,” mies vastasi.
”Tuletko sää mun miehekseni?” Minni kysyi ja sai Turbon leveämmin hymyilemään.
”Tulen,” mies vastasi ja sai Minninkin suulle leveän hymyn. Minni otti sormuksen rasiasta ja pujotti sen miehen sormeen. Turbo veti naisen suudelmien pyörteisiin. Minni irrottautui hieman miehestä ja katsoi hänen kädessään olevaa sormusta.
”Onko se sopiva? Myyjä sanoi, että sitä sen voi vaihtaa oikean kokoiseksi,” Minni selitti.
”Se on juuri oikean kokoinen,” Turbo vastasi naiselle, joka suuteli tätä hellästi.
”Mutta miksi tällainen? Eikö me oltu jo kihloissa?” mies kysyi.
”No oltiin, mutta vain puoliksi… osassa Marsia täytyy kihlautua kumminkin puolin, jotta kihlaus on kokonainen. Muuten sitä sanotaan vain toispuoliseksi kihlautumiseksi,” Minni selitti.
”No saanpahan sitten ylpeillä, kuinka olen kihloissa… universumin upeimman naisen kanssa,” mies flirttaili ja suukotti naisen kaulaa, Minnin halatessa tätä rakastavasti.
”Siirrytäänkö johonkin rauhallisempaan paikkaan?” Turbo kysyi ja sai Minnin vain suutelemaan tätä.

Minni nousi miehen sylistä ja oli menossa sisätiloja kohden. Elokuva oli juuri jännittävässä kohdassa.
”Hei! Tuletteko seuraksi?” Moto kysyi ja hieroi naisen kättä.
”Ei me taideta… kiitos kuitenkin,” Minni naurahti ja lähti Turbon kanssa kohti yläkertaa.
”Ai… ei meidän seura kiinnosta enää,” Vinski nälväili.
”Annetaan niiden olla. Kyllä ne taas huomenna ovat meidän kanssamme,” Anton vastasi miehelle irrottamatta katsettaan televisiosta. Huoneeseen päästyään Turbo sulki sen. Minni oli riisumassa villatakkiaan, kun tunsi hellät käden puristukset käsivarsillaan. Turbo suuteli naisen kaulaa ja sai Minnin hymyilemään leveästi. Mies pudotti villatakin kokonaan lattialle. Mies käänsi naisen ympäri. Minni kietoi kätensä miehen kaulalle, joka lähti kuljettamaan kaksikkoa sänkyä kohden.
”Turbo… mulla on sulle kerrottavaa,” Minni henkäisi miehen kuonoa vasten.
”Eikö se voi odottaa? Meillähän on yksi asia vielä täyttämättä,” Turbo henkäisi naiselle.
”No siitä mun täytyykin puhua sulle,” Minni mutisi.

Minni työnsi Turbon sängylle ja istui miehen syliin.
”Mmm mää tykkään tuosta naisesta,” mies henkäisi ja otti naiselta suudelman. Minni nousi istumaan miehen syliin ja näytti mietteliäältä. Turbokin huomasi tämän ja nousi istumaan. Mies kietoi hellästi kätensä naisen ympärille.
”Mikä sulla on?” Turbo kysyi.
”Mää olen vähän miettinyt tätä meidän vauva-juttua,” nainen aloitti.
”Et kai sää ole muuttanut mieltäsi?” Turbo kysyi huolestuneena.
”Mitä? En, en tietenkään,” Minni vakuutteli miehelle.
”Mitä sitten?”
”No meidän ei tarvitse välttämättä yrittää niin hirveästi.”
”Mää en nyt ymmärrä mitä sää haet takaa?” Turbo pohti.
”No sitä mitä sanoin…”
”Hä?”
”Meidän ei tarvitse yrittää enempää…” Minni tarkensi ja sai miehen selkeästi pohtivaksi. Minni hymyili pienesti, kun mies ei meinannut tajuta.

”Mutta eihän lapsia voi tehdä ilman seksiä?” Turbo pohti itsekseen.
”Ei niin… tai no oikeastaan voi… mutta se ei ole se pointti,” Minni naurahti.
”Kerro!” mies vaati.
”Etkö sää oikeasti tajua?” Minni kysyi.
”En,” mies vastasi. Minni iski päänsä miehen hartiaan.
”Turbo kulta! Kuuntele nyt tosi tarkkaan! Meidän ei tarvitse enää yrittää vauvaa,” Minni väänsi rautalangasta. Turbo mietti tovin naisen lausetta. Yhtäkkiä mies nosti hämmentyneen katseensa leveästi hymyilevään naiseen.
”Siis oletko sää?” mies aloitti ja sai Minnin nyökkäämään. Turbo halasi naista tiukasti.
”Siis saadaanko me oikeasti lapsi?” mies kysyi.
”Saadaan,” Minni hymyili lempeästi. Naisen silmille oli noussut muutama kyynel.
”Uskomatonta,” mies totesi ja painoi kevyesti kätensä naisen vatsalle.
”Olisi yksi juttu vain,” Minni huokaisi.
”Mikä? Onko teillä kaikki hyvin?” Turbo kysyi.
”On joo, mutta…” nainen aloitti ja kaivoi laukkuansa. Hän nappasi käteensä kuvan, jota oli aikaisemmin katsellut kauppakeskuksen portailla. Minni antoi kuvan miehelle.
”Siis onko tää?” Turbo kysyi ja sai Minnin nyökkäämään.
”Kävin ultrassa tänään,” Minni kertoi.
”Tänään?”
”Mulla ei ole ollut mitään raskausoireita, mutta olin kuitenkin tehnyt positiivisen raskaustestin viime viikolla. Halusin varmistua, että vauvalla on kaikki hyvin ennen kuin kerron sinulle,” Minni kertoi.
”Eli sää olisit murehtinut tätä kaikkea yksin?” Turbo kysyi.
”Anteeksi… halusin sinullekin yllätyksen, kun järjestät niitä aina minulle,” Minni hymähti. Turbo suukotti naisen poskea. Olihan heillä jokaisella salaisuuksia. Ja mies tunsi naisen. Kyllä nainen olisi hänelle puhunut epäonnistuneestakin raskaudesta.
”Mikä se juttu muuten oli?” Turbo kysyi.
”No katso sitä kuvaa,” Minni totesi ja Turbo nosti kuvan kasvojensa eteensä.
”En huomaa tässä kuin vauvan,” Turbo totesi.
”Katso tarkemmin…” Minni osoitti kuvaa kahdesta kohdasta vuorotellen.
”Siis onko? Mitä?” Turbo empi kysymystensä kanssa.
”Kyllä… me saadaan kaksoset,” Minni pudotti pommin hieman huolestuneena…

Osa 1

Turbo haroi hiuksiaan epäuskoisena. Hän oli toivonut naisen kanssa perheenperustamista jo hyvän tovin. Kaikki ajatukset pyörivät miehen mielessä. Hän oli jo pidempään miettinyt, minkälaisessa paikassa he asuisivat, minkälainen lastenhuone olisi, miltä hän näyttäisi isänä pienokainen käsivarsillaan, miten hän kertoisi asiasta sisaruksilleen ja vanhemmilleen sekä kaikkea siltä väliltä. Turbo huokaisi ja katsahti ultrakuvaa kädessään. Minni painoi katseensa sänkyyn.
”Mitä mieltä sää olet?” Minni kysyi ja nosti katseensa mieheen.
”Vähän on… shokeerava olo,” Turbo huokaisi epäuskoisena.
”Mää tiedän miltä susta tuntuu,” Minni vastasi ja kietoi kätensä jalkojensa ympärille. Turbo katsahti naista hellästi.
”Mites tästä eteenpäin?” Turbo kysyi.
”Meillä taitaa olla paljon mietittävää ja pohdittavaa.”
”Niin on. Tuskin ajateltiin asua tukikohdalla vauvojen syntymän jälkeen?”
”No ei tosiaan. Mää kaipaan omaa rauhaa kuitenkin ja varsinkin silloin, jos pitää olla kahden pienen vauvan kanssa kotona kaiket päivät.”
”Ja onhan se koti aina koti.”
”Niin…” Minni huokaisi alakuloisena.

”Mitä sää huokailet?”
”No koti ja kaikki muutkin asiat varmasti selviää kyllä, mutta entä plutolaiset?” Minni pohti. Turbo kaappasi puolisonsa kainaloonsa.
”Hei! Mää lupasin sulle, että pidän teidät turvassa ja ajan ne löyhkäävät lahnat omalle planeetalleen.”
”Tiedän sen… mutta plutolaisista ei tiedä koska loppusota alkaa.”
”No sitten me aloitetaan se. Ne saa lähtöpassit ennen, kuin sun raskaus on puolessa välissä,” Turbo kannusti.
”On aika kovaa uhoamista,” Minni naurahti ja otti mieheltä vastaan suudelman.
”Kaikki selviää!” Turbo vastasi naiselle ja halasi tätä.
”Mitä sanoisit, jos vietettäisiin juhlat?” Minni kysyi ja katsoi miestä. Turbo kurtisti hieman kulmiaan.
”Mitkä juhlat?”
”Kihlajaiset… ja sitten voitaisiin samalla kertoa vauvauutiset?” Minni kysyi ovelasti.
”Kuulostaa hyvälle,” Turbo virnuili.
”Mutta sitä ennen puhutaan ainoastaan kihlajaisista. Äiti ei kuitenkaan päässyt mukaan silloin, kun sää kosit mua,” Minni vastasi hieroen miehen jalkaa.
”Niin ja ihan tarkkaan ottaen me ei olla kihlajaisia vietetty,” Turbo pohti.
”Kuulostaako hyvälle?” Minni kysyi. Turbo hymyili naiselle hellästi ja nyökkäsi muutaman kerran. Minni suuteli miestä hellästi, joka kippasi heidät pitkälleen sängylle.

Seuraavana aamuna Minni heräsi suoraan huutoon. Huuto kuului ulkoa ja oli selkeästi, jonkun joka oli pahoittanut mielensä. Turbo kaivautui tyynynsä alle jatkaen uniaan. Minni nappasi ultrakuvan yöpöydältä ja piilotti se patjan väliin, ettei kukaan näkisi sitä ennen juhlia. Eikä nainen tiennyt edes voiko he järjestää juhlia. Minni puki farkkunsa jalkaan ja tummansinisen paidan päälleen. Nainen harjasi hiuksensa ja suukotti miestä ennen, kuin poistui alakertaan. Marie luki lehteään ja Reea puhdisti Vilman polvea. Tytön poskilla oli runsaasti kyyneliä ja ruhjeitä leuassa ja käsissä. Minni silitti ohimennen tytön olkaa. Tytöt olivat leikkineet etupihalla ja pienen kilpailun jälkeen Vilma oli lentänyt rähmälleen. Tyttö niiskautti nenäänsä, kun Reea oli saanut paikattua hänet. Tyttö ei halunnut heti mennä ulos muiden kanssa, vaan rauhoittua hetki mummunsa sylissä. Reea paijaili tyttöä hellästi. Marie katsahti tytärtään.
”Saitteko nukuttua?” Marie kysyi ja sai Minnin pois ajatuksistaan.
”Joo saatiin…” Minni vastasi ja istui pöydän ääreen. Minni oli hieman ajatuksissaan.
”Onko kaikki hyvin?” Reea kysyi.
”Mietin vain…”

”Mitä sinä mietit?” Marie uteli.
”Me puhuttiin Turbon kanssa eilen, että jos me voitaisiin järjestää kihlajaiset?” Minni pohti ja katsoi äitiään. Nainen istui äitinsä viereen.
”Siis oikeat kihlajaiset?” Marie kysyi ja sai Minnin nyökkäämään. Nainen halasi tytärtään tiukasti.
”Tätä mää olen odottanut!” nainen henkäisi ihastuneena.
”No oli jo aikakin. Turbon kosinta oli aivan ihana,” Reea henkäisi.
”Johon ei anoppi päässyt,” Marie vitsaili.
”Mää en Turbon kosinnasta tiennyt… eikä se mun,” Minni huokaisi. Reea katsahti Marieta.
”Siis kositko sää Turboa?” Reea kysyi.
”Joo… eilen riippukeinussa,” Minni naurahti hermostuneena.
”No olipa romanttista,” Marie henkäisi ja tönäisi tytärtään.
”Olipa omanlainen kihlaus,” Minni totesi. Sandra käveli alakertaa ja katsoi mummunsa sylissä olevaa tytärtään. Vilman silmille nousi uudet kyyneleet ja tyttö rupesi itkemään. Reea hymyili hellästi tytölle.
”Vilma kaatui ulkona… varmaan harmitusta,” Reea selitti. Sandra istui naisen viereen ja tyttö suorastaan kiipesi äitinsä syliin.
”Kaikki hyvin kultapieni,” Sandra helli tyttöä ja silitti tämän selkää. Minni katsoi hellästi naisen äidillistä otetta.

Iltapäivällä Minni kirjoitti ylös kaikkea mitä tarvitsisi juhlia varten. Nainen oli parkkeerannut terassille. Samalla hän vahti tyttöjä, jotka keinuivat riippukeinussa. Tara ja Tiana saapui naisen seuraan.
”No? Eikö Miihkalin seura miellyttänyt?” Minni kysyi ja sai tytön punastelemaan.
”Taitaa nuorten lempi leiskua,” Tara virnuili, saaden Tianan kääntämään katseensa toisaalle. Naiset naurahtivat tyytyväisenä.
”Mää löysin tällaisia,” Sandra totesi ja ojensi Minnille muutamaa lehteä.
”Kiitos,” Minni kiitti ja laski lehdet pöydälle.
”Mitä te suunnittelette?” Tara kysyi.
”Järjestetään näiden rakastavaisten kihlajaisia,” Sandra hempeili ja töni Minniä kevyesti.
”Ai… mää luulin, että päästään jo hääjärjestelyiden kimppuun,” Tara tuhahti hieman pettyneenä.
”Ei nyt niin nopeasti,” Minni naurahti ja alkoi selaamaan lehtiä, joita Sandra oli tuonut.

Etupihalla jätkät huolisivat pyöriään. Heidän tarkoituksenaan oli lähteä hieman kierrokselle uudessa kaupungissa ja varsinkaan, kun kotiinlähdöstä ei ollut tietoakaan. Turbo katseli ajatuksissaan horisonttiin ja pyyhki käsiään. Mies oli siirtänyt sormuksensa siksi aikaa sivuun. Vinski saapui varastosta ja huomasi ulkokalusteella olevan kultaisen sormuksen. Mies nosti sen käteensä ja pyöritteli sitä sormiensa välissä. Moto käveli miehen viereen ja esitteli löydöstään.
”Onko toi Adamin?” Moto kysyi.
”Mikä?” mies kysyi kaksikon takaa ja näytti sormusta miehelle.
”Ei tää mun ole… löytyy jo sormesta,” mies totesi ja antoi sormuksen takaisin miehelle. Turbo katseli ystäviään hymyillen.
”Tässä on kaiverrus: Rakkaalleni,” Vinski tutki ja siristeli silmiään. Turbo pyöräytti silmiään ja käveli miesten luokse.

”Hei! Tietkö kenen sormus? Sun isän kenties?” mies kyseli ja sai Turbon ottamaan sormuksen mieheltä. Vasta nyt mies huomasi itsekin kaiverruksen sormuksessa.
”Saattaa ollakin, että toi on iskän,” Adam kohautti harteitaan. Turbo laski käsipyyhkeen tuolin selkänojalle.
”Ei ole! Tää on mun,” mies totesi ja pujotti sormuksen takaisin nimettömäänsä.
”Mitä?” Moto kysyi.
”Sun?” Vinski kysyi ja sai miehen nyökkäämään.
”Minni oli hommannut mulle sormuksen. Kuulemma täälläpäin se olisi ollut toispuolinen kihlaus, jos Minni ei olisi kosinut kanssa mua,” mies vastasi.
”Ootkohan sääkin toispuolisesti naimisissa?” Vinski irvaili Adamille, joka nyrpisti miehelle kuonoaan.
”Siis kosiko Minni sua?” Adam kysyi ja sai veljensä nyökkäämään onnellisena.

”Hei! Onneksi olette vielä täällä!” Minni huudahti ja juoksi jätkien seuraan.
”No joo,” Moto vastasi hymyillen. Minni siirtyi miehensä kainaloon.
”Onneksi olkoon muuten, kosasit kuulemma tuota pikkuveljeä!” Adam naurahti.
”Niin pääsi käymään,” Minni hymyili ja katsoi Turboa suoraan silmiin.
”Onneksi taisit tietää tuon sulhosi vastauksen jo entuudestaan,” Vinski vitsaili.
”No kieltämättä ei ollut heti mielessä, että Turbo saattaisi kieltäytyä,” Minni naurahti.
”Oliko sulla jotain asiaa muuten Minni-neiti?” Moto kysyi kohteliaasti.
”Aa… oli. Voitteko käydä läheisessä kaupassa? Mää tarvitsisin sieltä muutamia asioita,” Minni kysyi.
”Toki… mutta miksi itse et käy?” Vinski pohti.
”Mulla on täällä paljon tekemistä ja olette kuitenkin menossa kaupungin ohitse,” Minni selitti.
”Totta kai me käydään,” Turbo vastasi ja suukotti naisen poskea.
”Kiitos,” Minni vastasi.
”Onko sulla jotain suunnitelmia, kun noin touhuat?” Adam pohti ja katsahti kysyvästi pariskuntaa.
”Eiks Turbo kertonut vielä teille?” Minni kysyi ja katsahti miestä.
”Ei!” kolmikko älähti yhteen ääneen.
”Me pidetään kihlajaiset,” nainen naurahti ja katsahti nopeasti Turboa.
”Ja sää olet varmasti valinnut jo päivän?” Turbo kysyi. Minni hymyili pienesti. Hän ei ollut miehelle kertonut järjestelyistä mitään tai sopinut ajankohtaa tämän kanssa.
”Itseasiassa teidän ja mun äiti sopi sen…” Minni henkäisi.
”No milloin juhlitaan?” Vinski kysyi.
”Onks meillä juhlat tiedossa?” Miihkali kysyi ja astui viisikon seuraan.
”Joo… näiden rakastavaisten kihlajaiset!” Adam lässytti Vinskin kanssa kihlaparille.
”Koska?” nuorukainen kysyi innokkaana.
”Lauantaina,” Minni vastasi nuorukaiselle.
”Jo kahden päivän päästä?” Turbo kysyi ja sai Minnin nyökkäämään.
”Mää tuon sen listan teille… mää luotan teihin,” nainen henkäisi ja suukotti miestä poskelle ennen, kuin poistui takaisin sisälle.

Tovia myöhemmin jätkät crossasivat pitkin uusia katuja. Adam oli jäänyt talolle auttamaan Sandraa tyttöjen kanssa. Vilma oli hieman kuumeinen. Kaksikko luuli, että kyse oli vain aamuisista ruhjeista. He pysähtyivät läheiseen kaupunkiin. Kaduilla oli elämää ja hiiret naureskelivat omille jutuilleen. Jostain kantautui musiikki. Nelikko pysähtyi läheiselle parkkipaikalle ja nousivat seisomaan.
”Tää on vielä parempi, kuin Tulikivikaupunki,” Vinski henkäisi.  
”Tutustaan lisää,” Turbo naurahti ja lähti väkijoukkoon.
”Mitä se Minni pyysi meitä hakemaan?” Moto kysyi. Turbo kaivoi paperilapun takataskustaan. Mies katsahti lappua ja huokaisi turhautuneena.
”Mitä?” Vinski kysyi ja sai miehen ojentamaan lapun veikalleen.
”Tää on vaatelista,” Vinski huokaisi.
”Niin on…” Turbo mulkaisi valkeaa veikkaansa.
”Mitä pahaa vaatteiden ostossa on?” Miihkali kysyi.
”Minni haluaa varmasti kihlajaisiin siistimmät vaatteet. Tässä on Adamille ja Antonillekin hankittavat kauluspaidat,” Turbo totesi.
”Hei. Te menette kihloihin ja naimisiin vain kerran… ei se ole paha asia käydä ostamassa sen vuoksi uusia vaatteita,” Moto vastasi tyynesti.
”Olet oikeassa. Ja Minnin vuoksi mää teen mitä vain,” Turbo totesi ja jatkoi jätkien kanssa matkaansa.

Adam havahtui hereille sängystään tytär viereltään. Mies kokeili varovaisesti tytön otsaa. Tyttö tuhahti unissaan kevyesti. Mies siirtyi vähin äänin takaisin alakertaan.
”Hei! Miten Vilma voi?” Anni kysyi olohuoneesta. Mies istui Johannan ja Ruuthin kanssa toiselle sohvalle. Vilman päiväunien ajaksi kaksikolle oli laitettu piirretyt. Rita auttoi keittiössä leipomusten kanssa.
”Hieman kuumeinen… mutta ainakin saa unta,” mies kertoi.
”No hyvä. Toivottavasti tervehtyy kihlajaisiin mennessä,” Anni huolehti.
”Eiköhän… kuume on varmasti vain aamuisesta johtuvaa,” Adam pohti. Kolina sai kaksikon huomion. Tiana kiusoitteli Antonia ja tämä puolestaan yritti huitoa pikkusiskoaan kepeillään.
”Mitä te teette?” Anni kysyi. Tiana hyppäsi nojatuolien välistä Annin viereen toiselle sohvalle.
”Ei mitään,” Tiana naurahti ja sai Annin mulkaisemaan tätä.
”Joko sää olet virallistanut suhteesi Miihkaliin?” Adam kiusoitteli ja sai Antoninkin mukaan ilkkumiseen.
”Mikä ihmeen juttu tää on, kun teidän pitää koko ajan naittaa meitä?” Tiana kysyi ja puristi kädet eteensä. Thomas käveli kanssa olohuoneen puolelle ja istui tyttäriensä viereen.
”No mitä pohditte?” Thomas kysyi.
”Tianalla on poikaystävä!” Ruut kiusasi ja sai siskonsa heittämään tätä tyynyllä.
”Kuka? Miihkali vai Eric?” Thomas virnuili tytölle.
”Ei kukaan… ja Ericin kanssa me ollaan vaan ystäviä,” tyttö vastasi punastellen.
”Mutta Miihkali taitaa olla enemmän?” Anton vinkkasi silmäänsä.
”Mää meen katsomaan, jos keittiössä tarvitaan apua,” Tiana tuhahti ja poistui nopeasti. Adam ja Anton tirskuivat, kuin pikkutytöt.

Anni puristi kädet eteensä ja katsoi toruvasti niin isäänsä, kuin veljiään. Anton iski Adamin vakavaksi.
”Tässä ei ole mitään hauskaa… jos Tiana on oikeasti ihastunut,” Anni tuhahti ja nousi seisomaan. Nainen poistui myös keittiöön.
”Anni on oikeassa… annetaan nuorten rauhassa tutustua,” Thomas toppuutteli.
”Hei… eiköhän ne ole tutustunut ihan riittämiin ja pieni kiusoittelu ei tilannetta pahenna,” Adam tokaisi.
”No joo, en kiellä sitä. Mutta Tiana on aika herkkä loppu viimein,” Thomas selitti. Adam katsahti Antonia nopeasti ja jatkoivat omia juttujaan. Keittiössä oli täysi tohina päällä. Marien mukaan oli hyvä valmistautua ajoissa ja kylmään kannatti tehdä tarjottavia valmiiksi. Minni katsahti Taraa ja Riinaa. Hän itse olisi hössöttänyt vähemmän, mutta antoi äitinsä ja Reean nauttia siitä onnesta, jota eivät olleet koskaan saaneet. Moottoripyörän ääni sai Minnin katsahtamaan ulos.
”Kuka tuo on?” Riina kysyi.
”En mää tiedä,” Minni vastasi ja poistui kuistille. Pitkä mieshiiri nosti kassin kyydistään ja käveli kuistia kohden. Mies hymyili ovelasti kypäränsä alla ja nosti sen kasvoiltaan. Minnin ilme muuttui hämmentyneeksi.

Nainen juoksi miehen luokse ja halasi tätä tiukasti.
”Mitä sää täällä teet?” Minni kysyi. Mies oli samanvärinen, kuin nainen itse. Mustissa hiuksissa oli pieni pyörtyvä, mutta olivat yllättävän siististi. Miehellä oli ruskeat ihoa myötäilevät housut, valkoinen t-paita ja ruskea nahkatakki. Asekotelo meni poikittain miehen rinnan ylitse. Housun puntit olivat siististi mustien maiharien sisällä. Lisäksi miehellä oli useampi reisikotelo pienemmille aseille.
”No totta kai mun piti tulla lempi pikkusiskoni kihlajaisiin,” mies leperteli naiselle.
”Mää olen sun ainoa pikkusisko!” Minni painotti hyväntuulisesti. Mies kaappasi naisen kainaloonsa ja ohjasi heidät takaisin sisälle.
”Tulikin ihan tuttu hiiri,” Minni naurahti ja esitteli kevyesti miehen.
”Marcus!” Marie älähti ja juoksi kädet leväällään miehen luokse. Nainen puristi miehen otteeseensa.
”Auta!” Marcus älähti.
”Turha luulo! Tuosta otteesta saat ihan itse irrota,” Minni nosti kädet pystyyn ja palasi naisten luokse.
”Sää olet niin komea,” Marie kehui miestä ja suoristi tämän takin kaulusta.
”Kiitos,” Marcus vastasi hellästi, suukottaen äitinsä käsiä.
”Voisiko esittelyt olla paikoillaan?” Tara kysyi.
”Kenties… ei meidän keittiössä ikinä näin kaunista vastaanottoa ole ollut,” mies flirttaili ja riisui nahkatakin yltään. Tara ja Riina tirskuivat punakoina ja sai Minnin pyöräyttämään silmiään.
”Tässä on Turbon perhettä. Turbon äiti Reea,” Marie esitteli ja osoitti naista, joka kätteli miestä hellästi.
”Sekä Turbon siskoja… Tara, Riina, Rita ja Tiana. Turbon veljen vaimo Sandra,” nainen jatkoi.
”Ja tässä on mun esikoiseni…” nainen helli miestä.
”Marcus!” kuului pieni inho Taran ja Riinan takaa. Marcuksenkin ilme happani.
”Adam!” mies tuhahti. Antonkin klenkkasi paikalle ja katsahti saapunutta miestä.
”Mitä helvettiä sää täällä teet?” nuorukainen tuhahti ja sai Minnin katsomaan nopeasti veljeään, jonka jälkeen veljeksiä.
”Tulin kotiini. Mitä te teette täällä?” mies kysyi äreästi.
”Siis tunnetteko te?” Minni kysyi osoitellen vuorotellen miehiä.
”Valitettavasti,” Adam murahti. Marcus huokaisi tuohtumustaan ja katsahti muualle.

”Mää vien mun tavarat nyt,” Marcus tuhahti ja lähti kohti yläkertaa.
”Voisko joku kertoa mitä ihmettä toi oli?” Riina kysyi, kun miesten käytös toisiaan kohden oli hyvin kylmäävä.
”Me ei oikein tulla sun veljen kanssa toimeen…” Adam tuhahti ja lähti terassia kohden. Minni kiirehti miehen perään.
”Nyt kerrot!” Minni vaati.
”Miksi ihmeessä?” Adam kysyi.
”Kai mää haluan tietää, jos te olette heti riidoissa keskenänne! Joten ala puhua!” Minni vaati tiukasti. Adam istui alas ja painoi katseensa maahan.
”Sun veljesi on maanpetturi!” Adam totesi ja sai Minnin järkyttymään.
”Miten sää voit sanoa jotain tuollaista?!” Minni vaati ja istui miestä vastapäähän. He istuivat todella lähekkäin, katsellen toisiaan silmästä silmään.

”Sun veljesi oli plutolaisten leivissä… se jäi siitä mulle kiinni suoraan kentällä. Siitä asti emme ole hirveästi nauttineet toistemme seurasta,” Adam selitti rauhallisemmin.
”Mitä Marcus teki?” Minni kysyi.
”Mää en tiedä tarkalleen, mutta ei se hirveästi yrittänyt peitotakaan sitä. Seisoi vain kylmästi vihollisrivissä pokeri naamalla ja valmiina ampumaan. Siitä asti se oli potkittu armeijan riveistä ulos… sitä en sitten tiedä missä se on nämä vuodet ollut,” Adam kertoi kylmästi.
”Ja mää tiedän, että tätä on vaikea uskoa omasta veljestään… mutta sää halusit totuuden ja tässä se oli,” mies tuhahti ja katsoi tiukasti Minniä. Nainen ei tiennyt miten olisi reagoinut tarkemmin asiaan.
”Mitä jos se pakotettiin?” nainen kysyi.
”Mihin?”
”Plutolaisriveihin… mitä, jos se ei ollut siellä vapaasta tahdosta?”
”Mää en tiedä mitä mää uskoisin… sun veljesi oli kuitenkin valmis tappamaan omiaan!” mies murahti. Miehen sanat sai naisen apeaksi.
”Mää olen pahoillani,” Adam pahoitteli.
”Tässä on jotain outoa silti…” Minni pyöritteli päätään.
”Mää en tiedä mikä on totuus.”
”Eli perustat ainoastaan mielipiteesi siihen mitä näit?”
”Mulla ei ole muutakaan.”
”Kyllä on… kenraalina sun olisi pitänyt selvittää miksi oma sotilas on vihollisleivissä. Tuskin annoit Marcukselle siihen mahdollisuutta?”
”No itseasiassa… mää en ollut siihen aikaan kenraali,” Adam tokaisi hieroen niskaansa.
”Koska tämä tapahtui?” Minni kysyi.
”Joku 10-vuotta sitten,” Adam totesi.
”10-vuotta sitten?!” Minni älähti ja haroi hiuksiaan. Epävarma olo sai naisen vatsan kipristelemään. Minni painoi kätensä vatsalleen.
”Onko kaikki hyvin?” Adam huolestui.
”Joo on… naisten vaivoja vain,” Minni selitti, kun pahin kramppi meni ohitse.
”Mitä sää aiot nyt?”
”Aion selvittää Marcukselta mikä tämä homma on…” Minni tuhahti.

Turbo ojensi paperikassin pikkuveljelleen. Jätkät olivat hetki sitten saapuneet takaisin talolle. Turbo huomasi kihlattunsa ja veljensä terassilla.
”Onko heillä kaikki hyvin?” Turbo kysyi ja osoitti kaksikkoa.
”Kai… Adamilla ja Minnin isoveljellä tuntuu olemaan kränää keskenään,” Tara selitti nopeasti ja sai Turbon kurtistamaan kulmiaan.
”Onko Marcus täällä?” Turbo kysyi.
”Juu… tuli juuri ja vastaanotto miesten kesken ei ollut hirveän lämmin,” Riina jatkoi.
”Outoa… olen käsittänyt Marcuksen tulevan kaikkien kanssa toimeen,” Turbo pohti.
”Jos tietäisit kaiken niin mielipiteesi olisi toinen,” Anton tuhahti.
”Mikä toinen mielipide?” Vinski kysyi hämillään.
”Ehkä Adam kertoo… tietää paremmin asiasta,” Anton mulkoili ulos. Turbo katsoi hämmentyneenä veikkojaan, jotka kohottivat kätensä ilmaan. Minni tervehti puolisonsa. Turbo varmisteli puolisoltaan, oliko kaikki hyvin? Minni kertoi juttelevansa ensin veljensä kanssa.

Marcus makasi parisängyllä omassa huoneessaan katsellen kattoa. Mies oli nostanut kätensä päänsä alle. Minni avasi huoneen oven hiljaisena ja katsoi veljeään huolissaan.
”Tämä on tietääkseni minun huoneeni!” mies tuhahti sängyllä.
”Jos katsot hieman ympärillesi niin saatat huomata mun ja Turbon vallanneen tän huoneen,” Minni hymyili pienesti ja sulki oven perässään.
”No sekin vielä!” Marcus totesi ja hieroi kasvojaan.
”Pakko oli tehdä huonemuutoksia, kun meitä on niin monta tässä talossa,” Minni selitti ja istui sängylle veljensä viereen.
”Kerro nyt, että olette jakanut rakkauttakin tässä sängyssä?” mies kysyi.
”Älä ilkeile! Sitä paitsi tämä on minun sänky!” Minni selitti.
”Mitä sää täällä edes teet?”
”Mää haluan totuuden! Koko totuuden… Adam kertoi jo jotain,” Minni selitti.
”No luulisi sitten sinulla olevan jo jonkinasteinen mielipide.”
”Marcus! Mää haluan kuulla myös sua! Onko se totta, että sää palvelit plutolaisriveissä 10-vuotta sitten?” Minni kysyi ja sai veljensä kääntämään katseensa toisaalle.
”Marcus?”
”Olin…” mies kuiskasi ja sai Minninkin huokaisemaan.
”Miksi?”
”Koska mut pakotettiin!” Marcus vastasi ja nousi istumaan.
”Niin määkin epäilin… mutta sulle ei varmaan annettu mahdollisuutta selittää?”
”Ei tosiaan. Kun pääsin takaisin, niin tavarani odottivat kasarmin ulkopuolella ja lappu päällä, jossa kerrottiin mun asevelvollisuuden jokaisessa yksikössä päättyneen…” Marcus selitti.

”Missä sää olet ollut nämä vuodet?” Minni kysyi.
”Mulla on pieni vastaryhmä, jotka olivat kanssa pakotettuna plutolaisjoukkoihin. Ollaan taisteltu viiden miehen rintamana plutolaisia, raidereita ja rottia vastaan,” Marcus selitti.
”Mää olen tosi pahoillani… mutta mikä sai sut osallistumaan plutolaistenriveihin?” Minni kysyi.
”Se riitti, että niillä oli tarkkampuja valmiina niittaamaan sut!” Marcus vastasi.
”Siis… mitä?” Minni meni hämilleen.
”Kaikki tapahtui silloin 10-vuotta sitten… joku plutolainen päällikkö huijasi mut ja viisi muuta miestä vanhaan kraatterin kuiluun. Se oli väijytys, johon emme osanneet valmistautua… heillä oli kaikki valmiina. Tarkkampujat valmiina teidän leirialueellanne tappamaan jokaisen maan tasalle.”
”Mitä ne teki teille, kun jouduitte rakkaimpienne pakottamaksi riveihin?”
”Me oltiin niiden pakotettuja koekaniineita. Ne tarvitsi marsilaista verta johonkin geenimutaatioon. Sen mutaation avulla, plutolaiset kasvoivat kokoa ja heidän toimintakykynsä paranivat,” Marcus selitti apeana ja ilmeettömänä.

”Geenimutaatio?” Minni pohti ja katsahti muualle hetkeksi.
”Miksi ne ei niitannut teitä?” Minni jatkoi.
”Se ei ollut vaihtoehto. Veri piti saada elävästä marsilaisesta. Kuolleesta marsilaisesta ei saanut liikkuvia soluja, jotka olisivat toimineet geeniliuoksen kanssa,” Marcus selitti.
”Kun he olivat saaneet haluamansa… niin meidän piti uhrata uramme omiemme edessä… meiltä vietiin kaikki. Sen jälkeen päätimme kostaa! Sille saastalle, joka pakotti meidät kärsimään sellaisesta paskasta! Kaikkein pahinta vankiaikana oli se… että pienikin väärä vastalause niin sua tai ketään muuta meidän läheisistä ei olisi enää elossa. Se plutolainen hallitsi kaikkea! Se plutolainen oli…”
”Lordi Caprino!” Minni tuhahti ilmeettömästi ja sai Marcuksen katsomaan sisartaan.
”Kuka?” Marcus kysyi hämmentyneenä. Minni katsoi nopeasti veljeään.
”Tule!” nainen tokaisi ja kiskaisi veljensä mukaansa.

Minni veti veljensä alakertaan.
”Marcus?” Turbo kysyi. Mies tervehti nopeasti miehen. Minni kääntyi kannoillaan ja katsoi miestään.
”Missä vanhempasi ovat?” Minni kysyi hätääntyneenä. Nainen vaati vastausta pikaisesti.
”Takapihalla vissiin. Kuin?” mies kysyi.
”Tule!” Minni veti veljensä mukaan ja sai Turbon seuraamaan kaksikkoa.
”Reea ja Thomas!” Minni huusi kaksikolle.
”Onko kaikki hyvin?” Reea kysyi ja lopetti hommansa, jotta pystyi kuuntelemaan kaksikkoa.
”Tutkitteko koskaan tarkemmin Caprinon geenimutaatio liuosta?” nainen kysyi ja sai Reean katsomaan nopeasti sekä yllättyneenä miestään.
”Ei… miten niin?” Thomas vastasi epävarmasti.
”Kävi ilmi, että se liuos sisältää ilmeisemmin marsilaisverta…” Minni totesi ja sai kaksikon järkyttymään. Kukaan muukaan aikuisista ei meinannut uskoa korviaan. Adam käveli kanssa kaksikon luokse ja katsoi musta hiuksista kenraalia tuimasti.

”Marcus on todennäköisemmin ollut Caprinon vankina. Joutunut koekaniiniksi pakosta…” Minni selitti haikeana.
”Mutta sää olet hengissä?” Thomas kysyi ja osoitti Marcusta.
”Kuolleista marsilaisista ei kuulemma saanut eläviä soluja… geenimutaatio oli siis yksi tyhjän kanssa kuolleiden solujen kanssa,” Marcus selitti.
”Miten sää pääsit pois?” Reea kysyi.
”Meidät hylättiin, kun meistä oli saatu haluamme… ainoana vielä tämä siru!” mies totesi ja veti paidan kaulustaan. Kaulassa näkyi ihon alle kiinnitetty neliönmuotoinen siru.
”Mikä toi siru on? Minni kysyi.
”Itseasiassa… se on räjähde,” mies vastasi huolissaan ja sai lauseellaan ympärillään olevat hiiret perääntymään hieman.
”Siis asensiko se hullu teihin räjähteet?” Thomas kysyi. Marcus nyökkäsi pienesti.
”Ja ilmeisesti tällä Caprinolla on kaukosäädin. Ainoa ehto oli, että emme koskaan saa palata omiemme luokse taistelemaan heitä vastaan tai hakea apua siskoltani armeijasta,” Marcus selitti.
”Etkö koskaan tavannut Caprinoa?” Adam kysyi. Marcus pyöräytti päätään.
”Sillä oli ihan järjettömästi huippu plutolais professoreja tekemässä kaikki kokeet. Itse ei kuitenkaan ollut paikalla koskaan,” Marcus totesi.
”Toi siru on saatava susta irti…” Minni tokaisi huolestuneena.
”Tai koko porukka saa lentoliput avaruuteen,” Thomas katsahti naista. Marcus nielaisi huolestuneena.

Anni käveli Marcuksen luokse ja katsoi miehen kaulaa. Anni totesi sen olevan ihan pinnalla. Tarakin katsahti sirun sijaintia.
”Ihan riittää skalpelli ja pihdit,” Tara totesi ja sai sisarensa nyökkäämään.
”Ja hieman puuduteainetta niin ei viillon tekeminen satu niin paljon,” Anni totesi. Marcus pyöritti päätään.
”Mää en voi vaarantaa teitä… sullakin on pieni vauva,” Marcus huokaisi.
”Mitä me sitten tehdään?” Minni kysyi.
”Mää teen sen itse mutta saatte näyttää miten,” Marcus totesi vakavana. Minni katsahti miestään huolestuneena.
”Mutta sitten sää olet vaarassa!” Minni huolestui.
”Mää olen muutenkin vaarassa. Tätä on jatkunut jo 10-vuotta… joka yö saanut pelätä nukahtamista tai siitä astuuko väärälle rajalle,” Marcus tuhahti surkeana. Minni huokaisi ja tunsi jälleen inhottavaa kipristystä vatsassaan.

Marcus oli siirtänyt pienen peilin ladon viereiselle seinälle. Anni oli sen verran miestä auttanut, että oli laittanut tämän kaulaan puuduteaineen. Mies katseli kädessään olevaa veistä kummastellen.
”Ota skalpelli peukalon ja keskisormen väliin… ja tue etusormella veistä siitä päältä. Etusormen avulla pystyt säätelemään, kuinka kovaa painat,” Anni selitti kauempaa miehelle.
”Kuinka syvälle mää painan?” mies kysyi ja katsoi sirua lähempää peilistä.
”Tee viilto ihan sirun viereen. Jos painat skalpellilla suoraan siruun niin se voi aiheuttaa sirun räjähdyksen,” Tara huudahti miehelle.
”Mutta kuinka syvälle?”
”Skalpellin terä saa puoliksi uppoutua ihoon ja puolet jäädä näkyviin,” Anni kohautti harteitaan.
”Hirveän vaikea jotenkin auttaa näin kaukaa toista,” Tara naurahti ja katsahti sisartaan.
”Niin vaikka on ihan koulutettu sairaanhoitaja,” Anni totesi ja suoristi itsensä.

Marcus hieman väänsi kasvojensa ilmettä, kun veti viillon sirun viereen. Mies pyrki tyrehdyttää verenvuodon pienellä liinalla. Hän myös tarvitsi ohjeita jatkuvasti naiskaksikolta. Siru oli liukas ja sai miehen hieman kaivamaan haavaa, jotta sai sirusta edes jonkinlaisen otteen. Mies veti pienen laatan pinseteillä ulos.
”AAAH!” mies parahti. Verenvuoto oli hillitöntä ja sai miehen painamaan kätensä vuotavalle haavalle. Miehen käsi värjäytyi nopeasti omaan vereensä. Turbo ajoi miehen vierelle moottoripyörällään ja nappasi sirun miehen kädestä. Sirun ollessa tarpeeksi kaukana Anni juoksi sisarensa kanssa miehen luokse. Turbo ajoi pitkälle kuivalle pellolle ja heitti sirun kuiluun. Vinski ja Moto oli seurannut miestä. Turbo antoi kaksikolle ohjeen lähettää ohjuksen sirun perään ja räjäyttää se syvään kuiluun. Miehet peittosivat silmänsä.
”Räjähtikö se varmasti?” Vinski kysyi ja kurkkasi savun täyttämään kuiluun.
”Teidän taidoilla ihmettelen suunnattomasti, jos ammuitte ohitse,” Turbo vitsaili ja lähti takaisin Minnin äidin luokse. Talolla Marie oli kanssa ennättänyt poikansa luokse.
”Mitä tapahtui?” nainen kysyi huolissaan, kun Anni paikkasi miestä kasaan.
”Marcuksella oli räjähtävä siru kaulassa. Leikkasi sen omatoimisesti irti,” Minni mulkaisi veljeään.
”Räjähtävä siru? Missä se nyt on?” Marie kyseli ja katsoi lapsiaan vuorotellen.
”Turbo, Vinski ja Moto menivät räjäyttämään sen toisaalle,” Minni vastasi hellemmin.
”Oletko kunnossa?” Marie vaati poikansa vastausta. Marcus oli hieman uninen, mutta hymyili lempeästi.
”Olen… mun vuosien piina on ohitse!” Marcus totesi unisena ja sai Minninkin rentoutumaan.
”Pedataan sun veljelle toinen peti toiselle sohvalle ja sitä ennen sinä putsaat itsesi…” Marie passuutti ja sai Minnin seuraamaan tätä. Haavan saatua parsittua kasaan Thomas auttoi Adamin kanssa miehen pitkälleen. Puuduteaine sai miehen uniseksi ja vuosien unettomuuskin sai miehen hyvin rentoutuneeksi. Turbo veikkoineen saapui myös paikalle ja kyseli Marcuksen vointia. Minni kertoi kaiken olevan hyvin ja silitti vatsaansa.
”Onko kaikki hyvin?” mies kysyi.
”Stressi… taidan mennä itsekin hetkeksi lepäämään,” Minni haukotteli.
”Sitten saat seuraa…” Turbo leperteli ja sai Minnin hieromaan miehen vatsalihaksia ennen yläkertaan siirtymistä.

Osa 2

Marcus havahtui siihen, että joku tuijotti häntä. Ruut oli hyvin lähellä miehen kasvoja ja katsoi tätä pienesti virnuillen.
”Mitä sää mulkoilet?” mies tuhahti ja nousi vaivoin istumaan. Kaula oli hieman arka ja sai miehen painamaan kätensä kaulalle. Ruut oli juuri avaamassa suunsa, mutta hänen sisarensa ehti ensin.
”Onko kaula kipeä?” Tara kysyi.
”Hieman,” mies valitti.
”Pidä Elleniä hetki niin haen sinulle särkylääkettä,” nainen totesi ja tyrkkäsi tytön miehen käsien väliin. Marcus katsoi hieman ihmeissään ja tuimasti pientä hiirivauvaa, joka roikkui kainaloista miehen otteessa. Ellen vain katseli ympärilleen ja sai Marcuksen nostamaan hieman sormiaan tytön niskan tueksi.
”Etkö ole ennen pitänyt vauvaa?” Adam tuhahti ja istui vastakkaiselle sohvalle.
”Näytänkö sille?” Marcus tokaisi takaisin ja mulkaisi Adamia. Adam pyöritteli miehelle päätään. Tara saapui pian takaisin ja naurahti pienesti.
”Mää voin ottaa hänet,” nainen vastasi ja otti tytön takaisin syliinsä. Marcus otti kipulääkkeensä. Ilmapiiri oli jännittynyt ja kireä. Tara katsoi veljeään ja Marcusta vuorotellen.
”Ihan vain sitten pienenä vinkkinä, että ennen lauantaita voisitte sopia… Minni ja Turbo ei kaipaa yhtään vihanpitoa omiin juhliinsa,” nainen tuhahti ja poistui takaisin keittiöön. Kumpikin miehistä puuskahti tyytymättömänä. Kenties Tara oli oikeassa. Miehet mulkaisivat toisiaan nopeasti.

Minni saapui myös alakertaan.
”Siinähän sinä olet!” Marie älähti ja nosti täyden pellillisen pikkuleipiä jäähtymään.
”Kävin lepäämässä,” nainen tuhahti.
”Sinun kihlajaistesi takia täällä rehkitään,” Marie tokaisi.
”Tiedän, mutta en ole pyytänyt teitä jatkamaan koko päivää,” Minni irvaili ja istui pöydän ääreen. Ohimennen Marie kopsautti tytärtään puisella lusikalla. Minni piteli päätään ja katsahti vastapäätä istuvaa Taraa. Naiset naurahtivat hyväntuulisesti ja katsahtivat Marien perään.
”Mää muuten sanoin suorat sanat sitten veljillemme,” Tara totesi ja katsahti liinan alle.
”Mitä? Ai Marcukselle ja Adamille?” Minni hämmentyi.
”Niin… sanoin, ettette kaipaa yhtään riitoja ja vihanpitoa juhliinne,” Tara huokaisi.
”No ei tosiaan. Riittää, että äiti ja Turbo otti yhteen vajaat 10-vuotta,” Minni tuhahti ja puristi kädet eteensä.
”Sillä mää ajattelenkin, ettei noi jatka.”
”Tulivat edes toimeen. Ei heidän sydänystäviä tarvitse olla,” Minni huokaisi alakuloisena. Adam kuuli naisten keskustelun ja huokaisi syvään.

Päivä oli kulunut tappavan tylsästi. Kenelläkään ei ollut minkäänlaista tekemistä. Kuuma ilmakin oli seisahtunut Marsin ylle. Marie hoiti pihamaataan, vaikka se oli haastavaa paahtavan kuumuuden vuoksi. Prätkähiiret makasivat takapihalla. Pienemmätkään eivät jaksaneet touhuta ja olivat järjestäneet leikikseen teekutsut takapihalle. Turbo katsoi pieni virne naamallaan sisaruksiaan ja veljentyttöjään. Mies oli käynyt kuivalle maalle vatsalleen. Vinski ja Moto kävivät miehen viereen.
”Hei! Happitila… ihan tarpeeksi kuuma muutenkin,” mies tuuppi ystävänsä kauemmaksi.
”No joko sulhoa jännittää?” Vinski virnuili.
”Ei… koska nämä eivät ole häämme,” Turbo vastasi nopeasti miehelle.
”Oletteko miettineet niitä yhtään?” Moto kysyi.
”Eipä oikeastaan… kuitenkin varmaan vuoden päästä vasta,” mies totesi.
”Oikeasti? Marsissa on ikuinen kesä tällä hetkellä… mikä pidättelee?” Vinski älähti.
”Ei mikään estäkään… mutta haluan ainakin itse järjestää kaikki kaikessa rauhassa,” Turbo selitti rauhallisesti.
”Niin ja eiköhän se Minnikin,” Moto huokaisi ja sai veikkansa hymyilemään.
”Ihme jarruttelijoita,” Vinski mutisi itsekseen ja nosti katseensa taivaalle. Vaimea humina vain voimistui, kun marsilainen alus laskeutui etupihalle.
”Rontti vissiin palasi,” Turbo pohti.

Kuitenkin oli liian kuuma, jotta miehet olisivat jaksaneet mennä mentoriaan vastaan. Sen sijaan Minni, Tara ja Riina kiirehti miestä vastaan. Minni ilakoi äänettömästi nähdessään yllätysvieraan miehen mukana. Nainen halasi tuttuaan hellästi ja pitkään.
”Tule… jätkät on takapihalla,” nainen naurahti ja veti vieraan mukanaan.
”Odota tässä,” Minni totesi talon seinustan vierestä ja jatkoi itse matkaansa takapihalle. Ruut ja muut pienemmät tytöt kiusoittelivat maassa vatsoillaan makaavia miehiä. Minni katsoi hyväntuulisena miehiä.
”Hei kulta,” Turbo leperteli nähdessään Minnin.
”Hei… voisitteko nousta?” Minni kysyi ja sai jätkät hämilleen.
”Miksi? Eikö vesu siedä sitä, että makaamme?” Vinski naureskeli.
”Nouskaa nyt vain,” Minni komensi. Turbo auttoi Vilman selästään seisomaan. Tyttö voi jo huomattavasti paremmin ja kuumekin oli laskenut. Kuitenkin vanhemmat olivat kehottaneet tyttöä ottamaan rauhallisemmin illan. Miehet pyyhkivät olemustaan.
”Parempi?” Turbo kysyi ja osoitti kuontaloaan. Minni hymyili lempeästi.
”Miksi meidän piti nousta? On liian kuuma tervehtiä ketään,” Vinski marisi.
”Ai niinkö?” Minni kysyi yllättyneenä.
”Tule esiin… ei heitä kuulemma kiinnosta,” Minni huudahti nurkan taakse.
”Ei kiinnosta vai?! Kyllä mun tapaaminen on sen arvoinen!” puna hiuksine ihmisnainen huudahti.
”SANTTU!” jätkät huusivat riemuissaan yhteen ääneen ja kiirehtivät naisen luokse. Ihmisnainen hymyili leveästi ja nappasi jätkistä niin paljon halausotteeseensa, kuin vai sai.
”Mitä sää täällä teet?” Vinski ilakoi. Nainen siirtyi hieman taka-alalle, jotta sai hengitettyä.
”Minni kutsui mut… kertoi ilouutisen,” Santtu naurahti ja iski Turbo käsivarteen.
”Onneksi olkoon… te olette oikeasti hyvä pari,” Santtu henkäisi ja katsahti Minniä ja Turboa vuorotellen. Santtu halasi Minniä kevyesti.
”Kiitos. Ja ihan mahtavaa, että pääsit,” Turbo kiitteli ja suukotti naisen käsiä.
”Voisiko joku teistä esitellä Santun muille?” Minni kysyi.
”Toki… tule söpöliini,” Vinski intoutui ja veti naisen mukanaan. Moto kiirehti kanssa kaksikon perään.

”Kiitos… tämä oli loistava yllätys,” Turbo kiitteli puolisoaan.
”Ei kestä… Santtu on teille tärkeä ja olitte luvanneet kuitenkin hänelle, että pääsee Marsissa käymään,” Minni selitti. Turbo hymyili lempeästi ja suukotti naisen otsaa. Myöhemmin illalla, oikeastaan lähempänä yötä Santtu ja jätkät istuivat kuistilla huurteisista nauttien. Koko muu talo oli hiljentynyt ja antanut nelikolle tilaisuuden vaihtaa kuulumisiaan paremmin.
”Vai, että sinä ja Minni naimisiin. Jos olisit muutama vuosi sitten takaperin heittänyt moista en olisi tiennyt, että uskoisinko,” Santtu naurahti.
”Tuli kyllä itsellekin aika shokkina… en koskaan kuitenkaan ollut ajatellut avioitumista, vaikka Minniä rakastankin,” Turbo totesi hyväntuulisena.
”Mitä teille muuten kuuluu? Minni kertoi jostain lento-onnettomuudesta,” Santtu huolestui.
”Joo… siitä on muutama kuukausi jo aikaa. Plutolaiset ampuivat meidät alas. Viruimme viikkoja tietämättäkään, että ovatko muut hengissä,” Moto totesi apeana.
”Miksi ihmeessä teidät ammuttiin alas?”
”Anni halusi löytää vanhempamme. Johtolangat veivät meidät toiselle puolelle Marsia… siellä päin ei vain ollut kaikkein ystävällisimpiä plutolaisia,” Turbo selitti.
”Niin joo… sulla on aika iso perhe,” Santtu pohti, kun Vinski oli esitellyt heitä.
”Niinpä… sitä aikaisemmin ennen minulla oli vain kolme sisarustani. Nyt kokonainen perhe,” mies totesi.
”Eikö se ole hieno asia?”
”Varovasti söpöliini… Turbo on ollut aika herkillä asian tiimoilta,” Vinski kuiskasi naiselle.
”Kaikki hyvin Vinski. Totta kai se on hieno asia omistaa perhe. Mutta pitkään kuvittelin olevani orpo ja meni hetki tajuta, miksi omat vanhemmat oli tehnyt kyseenalaisia päätöksiä,” Turbo henkäisi. Mies oli yllättävän rauhallinen.
”Onko vanhempiesi ja sinun välillä kuitenkin kaikki hyvin?” Santtu kysyi varovasti.
”Pääasiassa joo. Itse käsittelen vielä tunteitani terapian avulla.”
”Kiva kuulla. Entäs te kaksi? Montako hiirinaista olet iskenyt päästyäsi takasin?” Santtu irvaili valkoiselle egoistille.
”Haluatko tosissasi tietää?” mies leveili ja sai Santun pyörittelemään silmiään.
”Ehkä en… Moto?” Santtu vaihtoi nopeasti isoon ystäväänsä. Vinski kiusoitteli naista pienesti saaden hänet kikattelemaan.
”Mulle ei mitään uutta Santtu-neiti… muuta, kuin yrittää pysyä näiden veljesten perässä,” Moto totesi naureskellen.

”Entä maahan? Onko kaikki hyvin?” Turbo huolehti. Santtu nosti katseensa mieheen ja nyökkäsi tyytyväisenä.
”Maassa kaikki on kunnossa. Sen jälkeen, kun saitte häädettyä Leipäjuuston ja Tahkon takaisin sinne mihin kuuluivatkin… Chicagon kadut on täyttynyt taas elämästä ja mun korjaamo pärjää kuulkaas aika hyvin,” nainen vinkkasi silmäänsä.
”Tosi hyvä kuulla,” Moto hymyili lempeästi naiselle. Santtu alkoi haukotella makeasti. Pitkä matka oli saanut naisen uupumaan.
”Tule söpöliini. Mennään nukkumaan,” Vinski vinkkasi.
”Mutta missä nukun? Kaikki paikat on varmasti varattuja,” Santtu pohti.
”Siirretään mun toinen patja lattialle… niin voit nukkua sängyssä,” Vinski hymyili naiselle ja sai tämän koskettamaan miestä hellästi.

Pari päivää meni erilaisten askarien kanssa touhuten. Lauantaina Minni oli pystyttänyt Santun, Taran ja Riinan kanssa soihtupylväitä etupihalle. Jätkät kantoivat pöytiä ja tuoleja sisältä ulos. Ruut, Rita, Johanna ja Vilma auttoivat kattamaan pöydät. Marie ja Reea nostivat tarjottavia pöytään. Miltein kaiken valmiiksi saatuaan Minni kävi pikaisesti suihkussa ja vaihtamassa vaatteitaan. Nainen kaivoi patjan välistä ultra kuvan ja katsoi sitä hellästi. Turbo laski kätensä naisen olalle ja sai Minnin suukottamaan tämän poskea. Turbo pyöräytti naista edessään. Minni oli pukenut ylleen shampanjan värisen naruolkaimellisen polviin asti yltävän mekon. Nainen oli kietonut hiuksensa vasemman korvan alle. Marien tekemä seppele pihan kukkivista kukista koristi naisen päätä.
”Sää olet todella kaunis,” Turbo henkäisi ihastuneena.
”Kiitos,” nainen henkäisi.
”Mites kuva?”
”Laitan sen varmaan talteen, kunnes hetki on oikea asiasta kertoa,” Minni naurahti ja laski kuvan hetkeksi pöydälleen. Turbo nosti mustan paidan yltään ja heitti sen pariskunnan sängylle. Turbo kaivoi paperikassista vaalean kauluspaidan.
”Olisikohan se pitänyt silittää ensin,” Minni pohti katsellen paitaa.
”Kai sen voisi… olisi sitten siisti ainakin,” Turbo kohautti harteitaan. Minni nappasi paidan mukaansa. Turbo nuuhkaisi itseään. Ilme kertoi, että miehen olisi hyvä käydä suihkussa kanssa ennen, kuin juhlat alkaisivat.
”Oletko menossa johonkin?” Reea kysyi, kun tuli miestä portaissa vastaan.
”Suihkuun,” mies osoitti kohti kellarikerrosta.
”Ottaisitko Ruuthin mukaan. Pyöri juuri jossain kuralammikossa, vaikka kielsin,” Reea pyöritteli päätään.
”Toki,” mies hymyili lempeästi ja käveli alas. Pihamaalla Ruut juoksi kuraisena muiden perässä. Kolme muuta tyttöä olivat jo pukeutuneet ja yrittivät selkeästi pitää tytön erossa itsestään.
”RUUT!” Turbo huusi ovelta. Tyttö pysähtyi kuin seinään ja katsahti isoveljeään.
”Mitä?” tyttö kysyi.
”Suihkuun. Nyt!” Turbo käskytti ja sai tytön puuskaisemaan.

Minni oli saanut siistittyä miehen paidan ja jätti sen henkariin roikkumaan parin huoneeseen. Ultra kuvan nainen piilotti miehen kauluspaidan povitaskuun. Nainen lähti ulos kuullessaan meteliä. Nainen katsoi napit vastakkain olevaa mieshiiri kaksikkoa. Minni huokaisi syvään ja astui kuistilta Taran ja Riinan viereen.
”Wauuu… sää olet todella kaunis,” Riina henkäisi nähtyään ystävänsä. Tarakin katsoi erilaisen ulkomuodon omaavaa ystäväänsä.
”Mistä he tappelevat?” Minni huokaisi.
”Itseasiassa he eivät tappele,” Riina
”Mitä he sitten tekevät?” Minni kysyi hämmentyneenä.
”Kisaavat kuin teinit konsanaan,” Tara naurahti.
”Kuka on paras esikoinen,” Riina jatkoi ja kohautti harteitaan.
”Kuka on paras esikoinen?” Minni kysyi hölmistyneenä ja purskahti nauruun sisarusten kanssa. Kinastelun päätteeksi Marcus puristi kädet eteensä tyytymättömänä. Adam taas härnäsi miestä tökkimällä tätä kevyesti. Tara ja Riina jatkoivat vielä omia juttujaan. Minni pyöräytti päätään ja käveli kaksikon luokse.
”Wouu… sää olet upea,” Marcus henkäisi ja sai Adaminkin katsomaan tätä.
”Kiitos…” Minni henkäisi.
”Ihan, kuin morsian olisi,” Adam totesi saaden Marcuksen hymyilemään.
”No jos ei ihan vielä…” Minni naurahti.
”No tuon laulun olemme kuulleet jo muutaman kerran,” Marcus kohautti harteitaan.

Minni hymyili vaisusti.
”Saitte ilmeisemmin sovittua?” nainen kysyi ja katsoi miehiä vuorotellen.
”No joo… ei se ollut Marcuksen syy mitä vuosia sitten tapahtui,” Adam vastasi hieroen niskaansa.
”Kiitos…” Minni totesi ja halasi kaksikkoa lämpimästi.
”Äidiltä muuten terveisiä… kutsui isän siskotkin tänne,” Marcus naurahti ja sai Minnin vakavoitumaan.
”Eihän!” Minni älähti.
”Kyllä!” miehet naurahtivat yhteen ääneen.
”Marcus kertoi nämä ilouutiset minkälaisia teidän tädin oikein on,” Adan totesi huvittuneena. Minni hieroi kasvojaan. Tämä ei voinut olla totta. Nainen näki varmasti unta. Hänen tädeissään ei ollut muuta vikaa, kuin ylihuolehtivuus. Joskus naiset olivat pahempia, kuin Marie.
”Kenen idea oli kutsua heidät?” Minni kysyi.
”Äidin… kenenkäs muunkaan,” Marcus naurahti.
”No kaikki on kestettävä,” Minni huokaisi vitsikkäänä.

Juhlien alettua kunnolla, Minni oli ehtinyt varoittaa miestään saapuvista tädeistään. Thomasilla oli täysi työmaa pitää Ruut kurissa. Hän olisi halunnut olla juhlien keskipiste ja teki kaiken sen eteen, jotta saisi huomionsa aikuisilta itseensä. Marie otti lastensa tädit vastaan. Tuhdimmat hiirinaiset taistelivat huomiostaan kanssa ja sai tässä kohtaan Ruuthinkin hiljenemään. Naiset olivat äänekkäitä ja etsivät näkökenttäänsä veljentyttöään. Minni tosin olisi hieman halunnut piilotella ystäviensä varjossa.
”Onko nuo ne kuuluisat tädit?” Tara kysyi naiselta.
”Kyllä vaan… ja he varmasti murskaavat minut,” Minni naurahti pienesti.
”On siinäkin meillä kenraali… piilottelee miehensä varjossa sukulaisiaan,” Vinski ilkkui.
”Jos jotain tällä planeetalla pelkään niin ne ovat tätini!” nainen ilkkui takaisin ja sai miehet naurahtamaan.
”CARBIIIINE!” naiset huusivat nähdessään sukulaistyttönsä. Minni huokaisi syvään ja astui ystäviensä ohi tapaamaan naisia. Naiset todellakin rutistivat naista tiukasti ja sai tämän hieman vetämään happea, kun pääsi heidän otteistaan.
”Onneksi olkoon… ihan kaikesta,” toinen naisista sanoi. Hän oli harmaa väriltään. Mustissa hiuksissa alkoi olemaan harmaita raitoja.
”Kiitos,” Minni henkäisi ihastuneena.
”Äitisi on kertonut paljon,” toinen hiirinainen totesi. Mustat hiukset olivat lyhyet ja harmaa juurikasvu peittosi koko päälaen.
”Kiva,” Minni naurahti.

Minni veti naiset mukanaan ja esitteli heidät Turbolle.
”Oi kun olet komea nuorimies,” naiset ihastelivat ja sai Turbon hieman vaivoin katsomaan Minniä.
”Kiitos vain,” Turbo vastasi kohteliaana.
”Tässä on siis mun täti Ellinoor ja Sofia,” Minni esitteli.
”Hauska tavata. Throttle Thremes,” mies esittäytyi ja kätteli vielä nopeasti naiset.
”No kertokaas? Minkälainen mies on vienyt tämän meidän neitokaisemme sydämen?” Ellinoor uteli ja silitteli Minnin käsivartta. Minni hymyili lempeästi naiselle ja katsahti miestään.
”Jaa a… välillä mietin itsekin. Tällaisen mies,” Turbo naurahti ja sai Minnin iskemään päänsä tämän hartiaan.
”Mutta sekin on erittäin hyvä mies,” Minni totesi hellästi. Turbo puristi naisen kädestä hellästi.
”Voi kunpa isäsikin olisi näkemässä tämän hetken,” Sofia tunteili. Minni siirsi katseensa Marsin punaiselle taivaalle.
”Kyllä isä tietää, mun olevan onnellinen,” Minni henkäisi ja sai naiset halaamaan häntä hellästi.
”Tai meidän,” nainen korjasi ja siirtyi miehensä kainaloon.
”Ihan varmasti. Hans oli niin suvaitsevainen ja kiltti kaikkia kohtaan,” Sofia henkäisi.
”Tai sitten veti mua ponnarista, jos venkoilin ruokapöydässä,” Minni naurahti. Turbo suukotti naisen otsaa hellästi.
”Muistakaa… muistakaa jatkaa tätäkin sukua, vaikka tyttömme vihille vietkin ja nimensä vaihtaa!” Ellinoor painotti ja puristi Turboa hellästi olkapäistä.
”Totta kai… tai mikäli Minni suostuu,” Turbo tokaisi.
”Mitä vain sun kanssa,” Minni helli ja sai Turbolta vastaan suudelman.
”Mitäs täällä lällyillään?” Marie kysyi ja astui nelikon seuraan.
”Muistellaan menneitä ja kannustetaan tulevaan,” Sofia naurahti.
”Ai niin… Marcus muuten piilottelee teitä talon seinustalla,” Minni vinkkasi peukalollaan ja sai naiset lähtemään ripeästi tämän osoittamaan suuntaan. Marie halasi kanssa nopeasti tyttärensä.

Jännitys hieman painoi naisen mieltä, joka alkoi pikku hiljaa rentoutumaan mitä pidemmälle juhlat jatkui. Ajoittain nainen vei kätensä vatsalleen tai rintalastalleen. Naista närästi hieman.
”Tuossa!” Marie totesi ja ojensi naiselle kuohuviinilasia.
”Kiitos, mutta ei kiitos,” Minni pelästyi hieman ja kieltäytyi juomasta.
”Alkoholi hieman rentouttaisi sinun oloasi,” Marie kannusti.
”Mää en halua… mua… närästää…” Minni keksi nopean hätävalheen. Tosin äitinsä ilmeestä hän näki, että selitys ei uponnut.
”Sinua? Joka on kuoharia vetänyt teinistä asti?” Marie epäili.
”Teininä se oli vain kokeilua… Sitä paitsi miten tiet siitä?” Minni pohti. Nainen oli kuitenkin ollut armeijassa suurimman osan lapsuudestaan. Marie katsoi hieman kulmiensa alta tytärtään.
”Luuletko, että enosi ei olisi kertonut minulle kuulumisiasi. Kun neiti huiteli ties missä… upouuden poikaystävän kanssa, vähän kokeilemassa rajojaan,” Marie virnuili ja astui lähemmäksi tytärtään. Minni purskahti nauruun. Nauru tarttui myös Marieen. Marie suukotti tytärtään hellästi.
”Pieni vinkki vissiin siitä, että pitää itse kertoa kuulumiset,” Minni tyrskähti.
”Olisi hirveän kiva,” Marie tokaisi ja ojensi naiselle lasia. Minni otti hieman epäröiden lasin vastaan ja kilisteli sitä äitinsä kanssa. Nainen otti pienen siemauksen suuhunsa ja sai Marien poistumaan.

Minni kääntyi nopeasti kannoillaan ja etsi miestään näkökenttäänsä. Mies oli vuorostaan huolehtimassa Ruuthista. Tyttö alkoi ilmeisemmin väsymään tai sitten kuunteli aikuisten rentoa jutustelua. Minni otti reippaat askeleet miehen luokse.
”Turbo! Mulla olisi sulle asiaa kahden,” Minni henkäisi ja vinkkasi miehen mukaansa. Turbo ojensi Ruuthin Riinalle ja lähti paremman puoliskonsa perään.
”Onko kaikki hyvin?” mies kysyi, kun kaksikko pääsi hieman toisaalle.
”Ei! Vie tämä pois näköpiiristäni,” nainen tokaisi ja ojensi kuohuviinilasiaan miehelle.
”Juotko sää?”
”Otin pienen siemauksen äidin mieliksi. En pysty sitä itse hävittämään.”
”Miksi et muka?”
”Jos joku näkee, että kaadan kuohuviiniä viemäristä alas… niin jokainen saa tietää raskaudesta ennen, kuin ehtisimme itse siitä kertomaan,” Minni vastasi alakuloisena. Turbo hymyili pienesti ja suukotti naista.
”Mää vien tän pois,” mies totesi. Minni hymyili miehelle hellästi ja painoi esille pyrkivän ultrakuvan takaisin miehen taskuun. Turbo katsahti olemustaan ja raotti kauluspaidan povitaskua.
”Tämäkö oli loistava piilosi?” mies epäili hyväntuulisesti ja sai Minnin iskemään tätä vatsaan. Minni ja Turbo palasi muiden luokse. Turbo kumosi hiljalleen naisen kuohuviinin. Turbo oli hakenut naiselle limonadia sen sijaan, että tämän pitäisi kumota alkoholia alas kurkustaan.

Marie kilisteli pienellä lusikalla kuohuviinilasiaan saaden kaikkien huomion. Reea ja Thomaskin oli lyöttäytyneet naisen seuraan.
”Tämä on tunteellinen hetki ja… siksi me vanhemmat halutaan kanssa sanoa muutama sana meidän ihanalle ja rohkealle kihlaparille…” Reea avasi suunsa ja sai kihlaparin katsomaan toisiaan.
”Vuosia sitten… miltein 10-vuotta sitten en meinannut uskoa korviani, kun kuulin erään toisen suusta tyttäreni seurustelusta… Se sai minut jo silloin pohtimaan, millainen nuorukainen oli kaapannut tyttäreni sydämen,” Marie aloitti ja katsahti Ronttia.
”Nämä vuodet eivät olleet helppoja. Meinasin menettää heistä kummatkin, vain oman typerän käytökseni vuoksi… kuitenkin nyt nämä kaksi ovat antaneet lupauksensa avioliitolleen, luvan toisilleen rakastaa kaikkia ja toisiaan… en tiedä ketään muita hiiriä, joilla olisi yhtä isot ja lämpimämmät sekä rakastavimmat sydämet, kuin rakkaalla tyttärelläni ja upealla tulevalla vävypojallani,” Marie herkisteli ja sai Minninkin kovan muurin murtumaan. Nainen pyyhki vaivihkaan silmäkulmiaan, niiden kostuessa kyynelistä.
”Ja rakkaus on varmasti se kantava voima, joka on pitänyt teidät yhdessä tähän saakka… ja pitää myös jatkossakin. Mutta sen lisäksi heidän rakkauteensa mahtuu paljon muutakin… nimittäin anteeksi anto. Eikä me haluta väheksyä muidenkaan anteeksi annon taitoja… jokainen teistä on uniikki itsensä,” Reea henkäisi hieman ääni väristen. Turbo suukotti Minnin ohimoa rakastavasti ja sai naisen hymyilemään miehelle. Minni kokeili siveli lempeästi miehen poskea kädellään.
”Olkoon siis onni, rakkaus, voima ja luottamus osa teidän avioliittoanne… vaalikaa niitä,” Thomas vastasi jämäkämmin. Minni ja Turbo kiitti pienellä eleellä äänettömästi.
”Malja… Minnille ja Turbolle!” Marie kohotti lasiaan, saaden muut kääntymään kaksikkoa kohden.
”MINNILLE JA TURBOLLE!” muut huudahtivat ja sai kaksikon kohottamaan kanssa maljansa ystävilleen ja perheilleen. Lasien kilinä täytti hetkellisesti pihamaan.

”Olisiko nuorella parilla meille kanssa joku puhe?” Vinski vinkkaili ja kaksikon naurahtamaan epämääräisesti. Turbo katsahti Minniä.
”Ööö varmasti myös meillä on paljon sanottavaa… mutta tällaisina hetkinä tottuneenakin puhujana ei tunnu sanoja löytyvän…” Minni aloitti ja katsoi Turboa.
”Me halutaan kiittää teistä jokaista… meillä on vaikeinakin aikoina ympäriltä löytynyt perhe johon olemme luottaneet täysin rinnoin… välillä otetaan napakastikin yhteen ja toisinaan surraan yhdessä. Mutta ennen kaikkea saamme iloita ja juhlia toistemme kanssa… Ja mitä perheeseen tulee… se on ollut aluksi pieni ja intiimi… nyt se on kasvanut. Luottamus on syntynyt uusiin tuttavuuksiin ja vahvistanut vanhoja siteitä,” Turbo totesi hyvin pohtien.
”Ja vaikka perhe määritellään usein verisuvuksi… koemme me sen isommaksi kokonaisuudeksi ja teistä jokainen kuuluu meidän perheeseemme myös he, jotka ovat poistuneet jo keskuudestamme…” Minni pyyhkäisi kyyneleensä kasvoiltaan. Itkuiset henkäykset kantautuivat myös ystäväpiiristä.

”Ja vielä tähän loppuun mitä perheeseen tulee…” Turbo aloitti. Minni ymmärsi miehen pointin ja ojensi lasinsa Annille, joka hämmentyi hieman.
”Meiltä kysyttiin suvun jatkamisesta ja monesti olemme vastanneet sen tapahtuvan jossain vaiheessa elämäämme. Itse olen saattanut vaikuttaa asian suhteen etäiseltä ja haluttomalta, kun taas Turbo, joka on asian suhteen ollut avoimempi,” Minni henkäisi.
”Olemme puhuneet asiasta viime päivinä hyvinkin paljon…” Turbo jatkoi.
”Ja siksi meillä on ilo…” Minni henkäisi ja otti vastaan Turbolta valkean lapun. Nainen huokaisi syvään ja kääntyi ystäviään kohden.
”…nyt kertoa, että… saamme ensi vuoden huhtikuussa perheenlisäystä,” nainen paljasti ja käänsi ultrakuvan. Iloiset ja yllättyneet henkäykset kantautuivat muiden suista.
”Ja jottei yllätystä olisi liiakseen samaan iltaan… niin perheemme täydentyy kahdella vipeltäjällä kerrallaan,” Turbo naurahti ja sai muut entisestään hämmentymään. Minni suukotti miestään hellästi. Toisistaan erkaannuttuaan, jokainen heidän perheenjäsenensä veti heidät onnentäyteisiin halauksiin.
”Meistä tulee isovanhempia…” Reea henkäisi Marielle taaempana ja halasi naista tiukasti. Kun ystävykset olivat halanneet toisiaan, onnitteli vanhemmat heidät. Reea ja Marie oli näpistäneet kaksikolta ultraäänikuvat ja ihasteli niitä kauempaa.

Ihastelu ja hehkuttaminen jatkui pitkään yöhön. Nyt Marie oli ymmärtänyt, miksi Minni oli kieltäytynyt tarjoamastaan juomasta aiemmin. Marie oli siirtynyt sisälle yläkertaan juttelemaan Minnin kanssa. Naiset ihastelivat vielä ultrakuvaa ja sai Marien olemaan tyttäressään tiukasti kiinni. Samaan aikaan Turbo, hänen sisarensa, Vinski, Moto ja Miihkali istuivat talon kuistilla. Iltaa oli rauhoitettu pienten mennessä jo nukkumaan.
”Vai kaksoset?” Adam huokaisi nojaten polviinsa. Turbo hymähti tyytyväisenä.
”Kyllä vaan… meinasin minäkin tippua sängyltä, kun Minni kertoi mulle raskaudestaan ja heti perään, että saamme yhden sijasta kaksi vauvaa,” Turbo vastasi ja hieroi kasvojaan.
”Odotatko jo innolla pienokaisia?” Tara kysyi miehen vierestä.
”Todellakin… ainoa huoleni on enää jäljellä olevat plutolaiset Marsissa,” Turbo huokaisi vakavana.
”No siinä on meille sitten hommaa,” Vinski murahti.
”Niin on… lupasin Minnille, että pidän hänet ja vauvat turvassa sekä hankkiudun eroon plutolaisista lopullisesti,” Turbo totesi. Jokainen vetäytyi hieman omiin ajatuksiinsa. Turbo katsoi tyhjä ilme kasvoillaan johonkin horisonttiin. Miehen ajatukset pysyivät syntymättömissä lapsissaan ja planeetalla olevista plutolaisista.
”Mutta heiiii… susta tulee isä! Sillekin pitää nostaa malja,” Adam ilakoi ja hyppäsi miehen ylitse. Hän nappasi pienestä kottikärrystä kylmiä huurteisia. Miehen ilakointi oli saanut muutkin nousemaan. Mies avasi pulloja vuorotellen. Adam katsahti Tianaa ja Miihkali kulmiensa alta. Adam suhautti kaksi olutta lisäksi nuorille auki.
”Nämä ovat vain juhlamaljat sitten!” mies totesi napakasti ja sai nuorison naurahtamaan. Mies heitti pullonavaajan pöydälle.
”Turbolle… joka päätti täyttää tätä planeettaa tuplana!” Adam kohautti maljaansa. Turbo naurahti veljensä murjaisulla ja kilisteli perheensä kanssa uudelle polvelle maljojaan…

Seitsemän kuukautta oli mennyt nopeasti, kun Minni ja Turbo olivat ilmoittaneet tulevasta perheenlisäyksestä. Turbo oli jatkanut terapioitaan ja mies koki olonsa vielä helpottuneemmaksi, kuin aikaisemmin. Miehen perhe oli palannut takaisin Lehtokorpeen puoli vuotta aikaisemmin. Adam perheineen oli kanssa palannut takaisin kotikaupunkiinsa. Anton oli saanut myös siirron kotikaupunkinsa sotilassairaalaan ja lähti jälki junassa veljensä perään. Turbo oli ottanut komennon vapaustaistelijoilla Rontin tuella ja pohti isänsä sekä muiden planeetan kenraalien kanssa, miten ja milloin plutolaisia käytävä lopputaistelu oikein käytäisiin. Santtu oli palannut takaisin kotiplaneetalleen Vinskin saattamana. Nainen kertoi tulevansa takaisin heti pidemmäksi aikaa, kun vauvat syntyisivät ja pariskunnan häitä tanssittaisiin. Minni viihtyi päivät vapaustaistelijoiden mökillä. Anni oli palanut naisen seuraksi. Anni piti vaivihkaa Minniä myös silmällä. Naisen vatsa oli kuitenkin jo huomattavan suuri ja kaksosraskauteen liittyi aina omat riskinsä. Varsinkin, kun Minni oli hyvin intensiivisesti vielä paperihommissaan kiinni ja ei äitiyslomasta ollut tietoakaan, vaikka synnytys oli vajaan parin kuukauden sisään. Minni oli alkanut myös hermoilla Turbon suhteen. Mies saattoi työpäivien jälkeen kadota pidemmiksi ajoiksi ja tämän kertomukset kuulostivat enimmäkseen selityksiltä. Minni stressasi asiaa ja pienet supistukset saivat naisen puristamaan ilmettään tiukemmaksi. Ajoittain nainen veti myös kättään vatsalleen.

”Sun pitää rauhoittua. Ihan jo vauvojen takia,” Anni huokaisi ja istui kulahtaneelle nojatuolille.
”Tiedän. Mutta Turbo mulle tän olotilan aiheuttaa,” Minni tuhahti ja nojasi käteensä takakenossa.
”Älä epäile sitä turhaan… se tekee kaikkensa saadakseen plutolaiset pois tältä planeetalta,” Anni torui hellästi.
”Vaatiko se sen, että se keksii selityksiä miksi sen päivät mysteerisesti pitenevät?”
”Mää en ole huomannut, että se olisi keksinyt selityksiä.”
”Usko mua! Siitä miehestä huomaa heti, kun se puhuu ihan puuta heinää,” Minni huokaisi ja suoristi itsensä. Nainen hieroi hellästi vatsaansa. Pienet venyttelyt ja potkut tuntuivat selkeästi. Annin suulle nousi hymy, nähdessään Minnin kasvoilla onnellisen ja hellän hymyn.
Tietääkö muuten Karpaasi?” Anni kysyi, kun Minni ei ollut hetkeen käynyt armeijalla. Minni nyökkäsi pienesti.
”Kyllä mää sille kerroin, mutta en tiedä uskoko se,” nainen pohti ja nosti pinon papereita sohvapöydälle.

Ulko-ovi lävähti auki ja kullanruskea hiiri lampsi suoraan pariskunnan huoneeseen. Ohimennen mies laski kypäränsä lipastolle. Minni katsoi Annia kysyvästi ja käänsi katseensa ovelle. Turbo tuli huoneesta ja katsoi hieman hämmentyneenä naisia.
”Mitä?” Turbo kysyi.
”Moi,” Minni vastasi hieman huomion hakevasti.
”Aaa moi,” mies naurahti ja käveli kaksikon luokse. Turbo suukotti puolisonsa hellästi selkänojan ylitse. Turbo istui naisen viereen ja silitti ohimennen tämän vatsaa lukiessaan Minnin työpapereita. Koputus oven karmiin sai kolmikon huomion.
”Aamupäivää,” Karpaasi toivotti ja astui sepposen selällään olevasta ovesta sisälle.
”Päivää vaan,” Minni henkäisi ja ohjasi miehen istumaan.
”Siis olitko sää tosissasi?” mies ihmetteli, kun istahti toiselle nojatuolille. Minni katsahti Turbo nopeasti.
”Ai siis missä?” Minni kysyi hämmentyneenä.
”Että olet raskaana?” Karpaasi viittasi naisen kasvaneeseen vatsakumpuun. Minni hieroi vatsaansa ohimennen.
”Ei… kun pelleilen tällaisilla asioilla,” nainen näsäviisasteli.
”Tolleko sää sikiät?” Karpaasi kysyi halveksivasti ja sai Turbo pamauttamaan paperipinon pöytää vasten syvään huokaisten.
”Turbo on mun kihlattuni! Että kenelle muullekaan?” Minni murahti miehelle.
”No sori!” Karpaasi pyöräytti silmiään.
”Sori? Sää yrität loukata Turboa ihan tarkoituksella!” Minni ärhenteli miehelle.
”No mitä muutakaan mää voin sanoa?”
”Pitäisit sen suusi kiinni, jos sieltä ei tule kerran mitään järkevää ulos!” Turbo tuhahti miehelle ja asteli keittiöön.
”Ai jumalauta mää vihaan sua!” Karpaasi murahti.
”Kiitos samoin!” Turbo totesi ja kohotti miehelle kotikaljapulloaan.

Minni mulkaisi miestään. Turbo tajusi naisen katseesta olla jatkamatta Karpaasin kanssa suunsoittamista. Askeleet sai Karpaasin huokaisemaan.
”No kiva! Tehän tästä vielä puutuittekin,” mies jatkoi ja käänsi katseensa toisaalle.
”Kersantti Karoliinaahan voi pukea tyllin päällensä ja tanssahdella sinne mistä tulikin!” Vinski tokaisi ja sai jätkät naureskelemaan. Annikin tyrskähti pienesti.
”Olitteko te menossa jonnekin?” Minni kysyi.
”Joo tultiin hakemaan sun miehesi. Ja ihan hyvä, että tultiinkin… ilmapiiri, kun kävikin äkisti tunkkaiseksi!” Vinski naljaili. Turbo nappasi kypäränsä mukaansa. Mies suukotti naisen poskea hellästi ja poistui mökistä.
”Lähtihän ne viimein,” Karpaasi tuhahti.
”Lopeta! Mitä sää halusit, kun tänne eksyit?” Minni kysyi tylysti.
”Tulin katsomaan missä mun yksi kenraaleistani on, kun ei ole kasarmilla näkynyt,” Karpaasi totesi happamana.
”Ja mää kerroin sulle miksi en ole käynyt armeijalla,” Minni naurahti.
”No niinhän sää kerroit,” Karpaasi pyöritteli silmiään.
”Ja vaikka olen täällä ja varsinkin pienten syntymän jälkeen vielä enemmän… niin ei se tarkoita ettenkö olisi tehnyt töitäni,” Minni selitti rauhallisemmin ja ojensi nipun papereita miehelle.
”Siis onko nää?”
”Reilu puolen vuoden kuukausi raportit. Kaikesta mitä on tapahtunut ja miten tilanteet eteni,” Minni vastasi. Karpaasi meni sanattomaksi. Mies ei keksinyt muuta kuin nyökätä naiselle vastaukseksi. Raportit saatuaan hän poistui vähin äänin takaisin armeijaa kohden. Minni naurahti pienesti Annille.

Iltaa kohden Minni ja Anni olivat kävelleet tukikohdalle syömään. Remontti oli hieman kesken vielä, mutta suurin osa sotilaista oli päässyt muuttamaan takaisin tukikohdalle. Minni ohjasi Annin peräänsä. Naista kiinnosti hirveästi miltä hänen ja Turbon yhteinen toimisto nykyisin näyttäisi. Toimisto oli rakennettu toisaalle maanalle. Vanha toimisto oli hajonnut tuhannen säpäleiksi ollessaan korkealla tornissa. Metallinen ääni kaikui vielä toistaiseksi naisten askelten alla. He saavuttivat suuret rautaovet.
”Hmmmmm… ei automaatti ovet,” Minni pohti ja katseli ympärilleen.
”Toimiikohan sormenjälkitunnistin?” Anni mietti ja osoitti vihreänä hohtavaa kämmenen muotoista laattaa.
”Kokeillaan,” Minni totesi ja painoi kätensä laatan päälle.
”Tervetuloa toimistoosi, kenraali Minni!” monotooninen naisääni toivotti.
”Uuuuu,” naiset henkäisivät. Ovet suhahtivat auki. Betoniset portaat nousivat ovien jälkeen. Toimisto oli iso ja laaja. Vaaleita takaseiniä koristi isot mustat monotori näytöt. Työpöydät kaarsivat näyttöjen edestä.
”Täähän on ihan loistava,” Anni henkäisi.
”Ja mikä parasta… paikassa, johon vihollinen ei heti löytäisi.”
”No ei tosiaan. Samalla tämä toimii pommisuojana!” Turbon ääni kantautui heidän takaansa. Minni risti hymyillen kätensä. Mies kolmikko astui naisten seuraan.
”Tänne on tulossa vielä makuupaikat ja kaiuttimet asennetaan myöhemmin,” Turbo selitti ja nosti kätensä kihlattunsa olalle.
”Entä yhteydet?” Anni kysyi.

Samaan aikaan näytöt alkoivat piippaamaan. Turbo käveli pöydän äärelle ja painoi sinistä nappulaa. Näytöt välähtivät auki. Thomas hymyili viisikolle lämpimästi.
”Mää luulin, että sää olet huomenna vasta yhteydessä?” Turbo katsahti kysyvästi isäänsä.
”Niin mun pitikin… mulla on suunnitelma plutolaisten varalle.”
”Onko ilmennyt jotain uutta?” Minni kysyi astuen miehensä viereen.
”Mää luulin jo, että sää olit aloittanut äitiysloman,” Thomas tokaisi raaputtaen nenäänsä.
”Hhahahhaa sen määkin haluisin nähdä,” Turbo naurahti ja sai Minnin virnuilemaan miehelle.
”Mikä sun suunnitelma on?” Anni kysyi.
”Keskitetään taistelu. Kaikki kasarmit lähettävät taistelu kutsun samaan paikkaan viholliselle. Yhtenä rintama taistellaan plutolaisia, rottia ja raidereita vastaan,” Thomas tokaisi vakavana. Turbo näytti pohtivalta.
”Itsemurha,” Minni pyöritteli päätään.
”Tietysti taistelu tapahtuisi aalloissa. Ei kerralla… muuten meillä ei ole yhtäkään elävää sotilasta sen jälkeen,” Thomas tokaisi.
”Kai siinä on ideaa!”
”Turbo!” Minni älähti.
”No mitä? En mää keksi ainakaan parempaa ideaa,” Turbo huokaisi vakavana.
”Te teette vapaustaistelijoiden kanssa päätöksen asian suhteen. Olen yhteydessä vielä armeijoihin,” Thomas vastasi haikeana.
”Totta kai. Ole yhteydessä, kun saat selville mitä mieltä muut ovat. Täytynee varmasti pitää vielä yhteistuumin palaveri, jotta tapaisimme kasvotusten,” Turbo tokaisi.
”Selvä se poika,” Thomas vastasi ja päätti puhelun.

Minni hieroi käsivarsiaan ajatuksissaan. Hän ei hirveästi tykännyt Thomasin ehdotuksesta, että kaikki kasarmit yhtyisivät ja sotisivat kaikki kaikkia vastaan. Turbo laski kätensä puolisonsa olkapäälle. Minni huokaisi syvään, pyöräytti päätään ja poistui paikalta. Turbo huokaisi kanssa syvään ja nosti kätensä lanteilleen. Anni ohimennen hieroi miehen olkapäätä ja poistui ystävänsä perään.
”Minni on syystäkin huolissaan,” Moto vastasi miehelle.
”Jea… kyllä määkin kaikesta hurjasta tykkään, mutta toi oli jo aika raaka ehdotus,” Vinski pohti hieroen niskaansa. Turbo pyöritti päätään.
”Kenties. Mutta onko meillä muutakaan vaihtoehtoa? Jos jatkamme tätä omissa kasarmeissa sotimista, tämä sota ei ole ohi ensi vuonnakaan!”
”Niin, mutta sää olisit hengissä sun lasten kanssa,” Moto totesi.
”En mää sinne kentälle ole menossa henkeäni heittämään… ja teen tämän vain perheeni vuoksi,” Turbo murahti turhamaisuuttaan.
”Vaikea tilanne,” Vinski pyöritti päätään.
”Mää en mitään muuta halua, että mun perheelläni on turvallista asua omalla planeetallaan,” Turbo huokaisi.
”Entä Minni?” Moto kysyi.
”Mitä Minnistä?”
”Onko hän samaa mieltä kanssasi siitä, että yhteissota on paras vaihtoehto?” Moto kysyi.
”Johan Minnin mielipide tuli selväksi,” Turbo huokaisi ja hieroi kasvojaan.

Minni oli ennättänyt ulos. Nainen nojasi käteensä ja tervehti itseään kohti tulevaa raita hiuksista nuorukaista. Miihkali istui naisen viereen ja nojasi käsiinsä.
”Miten sää voit?” Miihkali kysyi luomatta katsetta naiseen. Nuorukainen oli äänensävystä päätellen hyvällä tuulella.
”Ihan hyvin… hieman supistelee, mutta pistän stressin piikkiin,” nainen vastasi huokaisten.
”Eikö se ole vaarallista?” Miihkali kysyi huolestuneena ja käänsi vihdoin katseensa naiseen.
”Kenties… onneksi mulla on Anni,” Minni hymyili lempeästi ja suoristi itsensä.
”Pitääkö se susta huolta?”
”No joo…”
”Mutta eikö se olisi vähän niin, kuin sen kihlatun homma?”
”Joo… jos se olisi kotona edes. Mutta Turbo on niin intensiivisesti kiinnostunut Marsin pelastamisesta ja siitä, että meillä kolmella olisi turvallista asua täällä,” Minni vastasi ja hieroi vatsaansa.
”No eikö se ole välittämistä ja huolehtimista?” Miihkali hämmästeli.
”On se kai tietyllä tavalla,” Minni vastasi naurahtaen.
”Mitäs sulle? Oletko Tianaan ollut yhteydessä?” Minni kysyi.
”Ei mulle mitään ihmeellistä… Tianakin kanssa viestiteltiin toissa päivänä. Nyt on täällä ollut enemmän hommaa,” Miihkali selitti.
”Oletteko ihastunut?” Minni kysyi ja hymyili lempeästi nuorukaiselle.
”En mää oikein tien… sit, kun Tiana on täällä niin ehkä enemmän, mutta…”
”Mutta sitten, kun on toisaalla ja ehtii miettimään muutakin?” Minni kysyi. Miihkali nyökkäsi naiselle hyväksyvästi.

”Rakkaus on tuollaista… välillä rakastetaan enemmän ja toisena hetkenä vähemmän,” Minni huokaisi.
”No ehkä en vielä puhuisi mun ja Tianan kohdalla rakkaudesta, mutta kyllä mää ihan mielenkiinnolla haluan katsoa mihin mikäkin johtaa,” Miihkali selitti.
”Kunhan olette tarkkoja. Sää olet kuitenkin kaksi vuotta Tianaa vanhempi ja täytät piakkoin 18. Silloin ei ole soveliasta tehdä mitään alaikäisen kanssa,” Minni muistutteli.
”Mmm tiedän. Tianakin täyttää ensi vuonna vasta 16,” Miihkali huokaisi.
”Niin täyttää. Ja mää en halua, että sää olet pulassa sen jälkeen, kun olet täysi-ikäinen. Kaksi vuotta ikäeroa ei ole paha asia sen jälkeen, kun kumpikin on täysi-ikäisiä,” Minni selitti.
”Ei niin, mutta katsotaan nyt. Tiana asuu kuitenkin täysin toisella puolella Marsia,” Miihkali huokaisi. Minni silitti nuorukaisen selkää rohkaisevasti.
”Rakkaudesta puheenollen,” Miihkali nyökkäsi, kun Turbo käveli kaksikon luokse.
”Kiitos juttuseurasta,” nuorukainen naurahti ja tervehti Turbon ohimennen. Nuorukainen antoi kaksikolle tilaisuuden jutella kahdestaan.

Turbo istui naisen viereen. Minni hieroi hieman kämmeniään toisiaan vasten. Turbokin pyyhkäisi kuonoaan ja katseli sotilaiden toimintaa.
”Mitä mietit?” Turbo kysyi ja siirsi katseensa Minniin.
”En mää oikein tiedä,” Minni huokaisi alakuloisena.
”Olisiko sulla ehdotuksia Marsin pelastamiseksi?” Turbo kysyi.
”Eipä oikeastaan. Toisin en ole ajatellutkaan asiaa.”
”Ai Marsin parhain kenraali ei ole miettinyt asiaa?” Turbo henkäisi ihastuneena ja tuuppasi kevyesti puolisoaan. Minnin suulle nousi hymy ja katsahti miestä.
”Sattuneesta syystä mulla on ollut muuta ajateltavaa,” Minni vastasi ja silitti vatsaansa.
”Anteeksi, kun olen ollut niin paljon pois… olet saanut olla aika paljon yksin pienten kanssa.”
”Kyllä mää ymmärrän. Sää haluat, että me ollaan turvassa… mutta voisitko edes yhtenä iltana viikossa viettää myös meidän kanssamme aikaa?” Minni kysyi ja sai Turbon siirtymään naista lähemmäksi. Mies kaappasi naisen kainaloonsa ja suukotti tämän ohimoa kevyesti.
”Miten olisi, jos mentäisiin tänään Tulikiveen syömään? Ihan kaksin?” mies ehdotti. Minni hymyili hellästi miehelle.
”Vai nelisin?” Minni vitsaili ja sai Turbon suukottamaan naista rakastavasti. Minni hieroi miehen reittä rakastavasti ja katsahti kanssa muiden sotilaiden toimintaa.
”Teidän kanssanne mää lähden mihin vain,” Turbo tokaisi ja suukotti vielä naisen poskea.

”Mihin sää muuten Annin hukkasit?” Turbo kysyi, kun nainen ei ollut Minnin kanssa.
”Sille tuli jotain työhommia,” Minni vastasi hyväntuulisena.
”Ja jätti viimeisillään olevan naisen yksin?” Turbo virnuili.
”Paraskin puhuja!” Minni älähti naurahtaen ja iski miestä kevyesti. Turbo kiusoitteli naista. Pieni supistus sai kuitenkin Minnin lopettamaan riehumisen. Turbo nosti kätensä naisen takaa pois ja puristi vain hellästi naisen kättä.
”Onko sulla paljonkin supistuksia?” Turbo kysyi.
”Aina kun stressaan sun takia!” Minni mulkoili miestä, pienesti virnuillen. Turbo pyöräytti silmiään naureskellen ja sai Minnin kaivautumaan uudemman kerran miehen kainaloon. Nainen suukotteli rakastavasti miehen leukaa, kunnes tämä laski kuonoaan ja sai suudeltua miestä rakastavasti.
”Mihis neiti haluaa mennä syömään?” Turbo kyseli naisen kuonoa vasten.
”Mmmm… voisi olla ehkä aavistuksen sivistyneempi paikka, kuin joku roskaruokapaikka,” Minni vastasi.
”Aijaa… Täytyykö pukea ykkösvetimet?” Turbo vitsaili.
”Ainakin voisit tämän kuuluisan nahkaliivin vaihtaa, vaikka t-paitaan,” Minni virnuili.
”Ai enkö saa esitellä tätä kaikkea komeutta muillekin?” Turbo flirttaili.
”No et todellakaan,” Minni vastasi nopeasti miehelle ja nousi seisomaan.

Turbo hieroi kevyesti naisen selkää.
”Kai mää sitten tyydyn esittelemään itseäni sitten rouvalle,” Turbo huokaisi. Minni tarttui miehen liivin kauluksista kiinni ja veti itseensä kiinni.
”Ai nyt mää olen rouva? Äsken vielä neiti,” nainen nälväili miehelle.
”No olethan sää mun tuleva rouva.”
”Mutta niin kauan, kuin mää kannan Milaniuksen nimeä niin olen neiti.”
”Aijai kapteeni!” Turbo virnisteli ja sai Minnin läpsäisemään uudemman kerran miestä. Minni lähti kohti pariskunnan mökkiä ja katsoi miestä kysyvästi mukaansa.
”Saanko esitellä sulle itseäni vielä illalla?” mies kysyi hellien naista takaapäin ja kuiskien tämän korvaan.
”Mmmm katsotaan mikä mun oloni on? Kannan kuitenkin herran pienokaisia,” Minni naurahti ja sai miehen siirtymään Minnin viereen. Turbo tarrasi naisen kädestä kiinni hellästi.
”Totta kai huomioidaan sun vointi. Tai sitten pidän ihan yksityisesityksen.”
”Oletko ihan stripparin uraa haaveillut?”
”Mmmm miksei? Vaikka sodan jälkeen uuden uran kehitystä,” Turbo vitsaili ja sai Minnin nauramaan.

Illalla kaksikko oli päässyt Tulikiven ravintolaan. Vitsailuista huolimatta Turbo oli suostunut vaihtamaan siistimpää vaatetusta päälle. Mies katsoi pöydän toiselta puolelta puolisoaan, joka oli uppoutunut ruokalistan lukemiseen.
”Oletko sää jo päättänyt mitä haluat syödä?” Turbo kysyi.
”Enpä oikeastaan. Tekee vähän kaikkea mieli, mutta silti pitää muistaa vauvojen hyvinvointi,” Minni hymyili lempeästi. Tarjoilija toi pariskunnalle vettä pöytään. Kaksikko päätyi kahden hengen tapas-lautaseen alkupalaksi. Odotellessa Minni katseli ikkunasta ulos. Tulikivessä oli hieman elämää ja eri-ikäisiä hiiriä kulki pitkin katuja. Turbo heristi korvaansa kuulleessaan epätavallisen äänen ja kurtisti kulmiaan. Mies siirsi katseensa yläviistoon taivaalle.
”Mitä nyt?” Minni kysyi miehen oudon käytöksen vuoksi.
”Kuuletko tuon epätavallisen huminan?” Turbo kysyi. Minni katsahti kanssa taivaalle ja kiinnitti kanssa huomion epätavallisen vaimeaan huminaan.
”Ihan kuin alus?” Minni pohti.
”Mutta mitään ei kuitenkaan näy,” Turbo tuhahti.
”Niin… luulisi kyllä, että aluksen…” Minnin lause jääden kesken, kun ravintolan ovelta laukaistiin ohjus räjäyttäen ravintolan tomukerrokseksi.

Turbo heräsi hälytyskelloihin ravintolan lattialta. Mies piti hieman kylkeään ja nousi vaivoin polvilleen. Ravintola oli täynnä savua ja pieniä tulipaloja oli pitkin ravintolaa. Ikkunat olivat rikkoutuneet ja miehen katseen edessä makasi elossa ja elottomia hiiriä. Vapaan palokunnan sireenien ääni kantautui lähettyviltä. Turbo piti päätään. Hänen päässään sumeni…
Piippaus sai Turbon raottamaan silmiään. Hän katsahti olemustaan. Hän makasi kovalla sairaalasängyllä, tippaletkun ollessa kiinni miehen kädessä kiinni. Mies tunsi pienen ilmavirran kuononsa alla. Mies nosti kättä kasvoilleen ja tunsi happiviikset kasvoillaan.
”Turbo!” Anni henkäisi ja pinkoi läheiseltä tuolilta ylös.
”Anni?” mies kysyi.
”Hei jätkä! Turbo heräsi,” Anni hihkaisi, kun Vinski, Moto ja Rontti astuivat huoneeseen sisälle.
”Turbo! Oletko sää kunnossa?” Moto huolehti.
”Mitä tapahtui?” Turbo kysyi käheästi.
”Tulikivikaupungin ravintola räjäytettiin. Sut löydettiin tajuttomana sieltä kanssa,” Rontti selitti.

”Minni?” Turbo kysyi hiljaa ja sai nelikon katsahtamaan toisiaan.
”Mitä Minnistä?” Anni kysyi.
”Missä Minni on?” Turbo kysyi huolestuneena.
”Minni ei ollut ravintolassa,” Vinski kertoi. Turbo kurtisti kulmiaan ja nousi istumaan. Vihlaisu kyljessä sai miehen tarraamaan siihen tiukasti.
”Rauhoitu Turbo!” Anni rauhoitteli miestä, tarraten tämän olkapäistä.
”Missä Minni on?”
”Minni ei ollut ravintolassa…” Anni pyöritteli päätään.
”Miten niin ei ollut? Me oltiin yhdessä syömässä…” Turbo huolestui ja sai Annin katsomaan kolmikkoa. Rontti poistui nopeasti sairaalahuoneesta. Vinski ja Moto katsahtivat nopeasti toisiaan.
”Mitä mun kihlatulleni on tapahtunut?” Turbo vaati vastausta naiselta, joka ei tiennyt musta hiuksisen naiskenraalin olinpaikkaa.

Samaan aikaan Minni havahtui metalliselta lattialta, kun naisen kuonon liepeille tippui vesipisara. Minni nosti hiuksensa lattialta selkänsä puolelle ja siirsi irvistäen kätensä vatsalleen. Nainen katseli ympärilleen ja havahtui kasvoillaan olevan jotain ylimääräistä. Minni nousi kätensä avulla pystyyn ja kokeili otsaansa. Nainen tunsi sormiensa alla jotain tahmeaa. Hetken pyöritellen tahmeaa aluetta naisen nenään kantautui veren haju. Minni katsahti sormiaan, jotka hieman punersivat. Naisen hiusrajassa oli pieni vekki, joka oli vuotanut naisen kasvoille vanana. Minni katsoi ympärilleen. Hän oli eristettynä pieneen huoneeseen. Seinät olivat vuorattu styroksilevyillä. Lattia oli kylmä ja metallinen. Suoraan edessä oli umpinainen teräsovi. Aikalailla keskellä noin silmien korkeudella oli metallinen luukku. Joku piti naista silmällä. Minni katseli tovin ympäriinsä, kunnes metalliluukku vedettiin auki.
”Katsos vaan. Olet herännyt viimein!” mies ääni sanoi ja sai Minnin nousemaan vaivoin seisomaan.
”Älä turhaan nouse…” mies tokaisi, kun Minnin piteli selkäänsä.
”Mitä sää haluat musta?” Minni kysyi tuimasti. Nainen siirsi kätensä vatsalleen.
”En mitään erikoista. Haluan sen miehesi, vain perääni!” mies totesi välinpitämättömästi.
”Miksi?” Minni vaati vastausta.
”Sää olet kaapannut mut, vaikka olen viimeisilläni raskaana!” nainen jatkoi.
”Niin?”

Mies sai Minnin hiljenemään. Jos nainen jatkaisi inttämistä, voisi kaappaaja kenties vielä vahingoittaa häntä ja tämän pienokaisia.
”Voisitko edes kertoa missä olen?” Minni huokaisi. Supistus sai naisen puristamaan ilmeensä tiukaksi. Ovi avattiin ja metalliset saranat narisivat inhottavasti. Supistuksen mennessä ohi Minni avasi silmänsä ja huokaisi syvään.
”Oliko noin kova supistus? Eikö vauvojen pitäisi olla ainakin kaksi kuukautta vielä syntymättä?” mies kyseli naisen selän takaa. Minni haistoi rotan takanaan. Nainen siirsi kätensä kuonoaan vasten. Haju oli jotain kamalaa. Rotissa oli kuitenkin oma ominaistuoksunsa.
”No? Menikö kenraali hiljaiseksi?” mies uteli ja sai Minnin puristamaan kulmiaan. Nainen kääntyi nopeasti ympäri ja hieman kavahti jopa miestä edessään. Nainen katsoi silmästä silmään rumaa harmaan-ruskeaa rottamiestä. Mies virnuili ilkikurisesti naiselle.
”Masi?” nainen kysyi epäuskoisena. Naisen äänestä pystyi myös havaitsemaan inhon miestä kohden.
”Juuri minä, rakas kenraalini,” Masi naurahti ilkeästi.
”En ole kenraalisi! Sitä paitsi miten voit olla vapaana? Sinuthan vangittiin?” nainen hätäili ja lateli rotalle kysymystä toisensa perään.
”Minut vapautettiin. Sain hallitukselta maan karkoituksen… ei ollut kuulemma suurempaa syytä pitää minua vangittuna,” Masi selitti.
”No et ole tosissasi?”
”Voi kyllä olen!”

Kinaaminen rotan kanssa sai Minnillä aikaan toisen supistuksen. Minni hieman kyyristyi supistuksen voimakkuuden takia. Masi nautti naisen kärsimyksestä ja hymyili kylmästi naiselle.
”Nyt pitää vain odottaa sitä hetkeä, että se miehesi ilmaantuu paikalle?”
”Miksi haluat niin paljon Turbon kimppuusi?”
”Koska se kullanmurusi murhasi pomoni!” Masi murahti ja sai Minnin nostamaan katseensa tähän.
”Olitko sää Caprinon sotilas?”
”Totta kai! Miten muuten hän olisi löytänyt Thomasin ja Reean teidän piilopaikastanne,” Masi henki päin naisen kasvoja.
”Joten päätitte tappaa ulkopuolisia sotilaita?”
”Tietysti… kaikki turhat raakileet vain pois tieltä. Nyt olemme valmiita kostamaan pomomme kuoleman. Ja sinä, jos kuka olet hyvä houkutuslintu,” Masi murahti ja iski kyntensä naisen leukaan kiinni. Minni löi miehen iskun voimasta selkänsä seinää vasten.
”Tai jos et sinä… niin teidän epäsikiöiset lapset!” mies murahti ja irrotti otteensa naisesta. Minni hieroi leukaansa huokaisten.

”Joten nauti olostasi kenraali! Sinulle voi tulla pitkäkin aika täällä!” Masi henkäisi ilkeästi ovelta.
”Ai niin, kuin Annilla aikoinaan?” Minni kysyi tuimasti.
”Ai että on ikävä niitä aikoja! No nauti niitä hetkiä muistellen! Voi tulla pitkiä päiviä… ja katotkin, että nuo kirput pysyvät sisälläsi mahdollisimman pitkään!” Masi tokaisi alentavasti.
”Kuule… riippuu ihan sun vieraanvaraisuudestasi! Voi nimittäin olla, että Turbo on yhtä armollinen sua kohtaan, kuin Caprinoakin! Varsinkin, jos se saa tietää, että hänen lapsensa syntyvät liian aikaisin,” Minni murahti miehelle takaisin.
”Mikä isä! Vuoden murhaaja olisi hyvä titteli!” mies nauroi ilkeästi.
”Turbo ei tappanut Caprinoa!” Minni murahti miehelle.
”Eipä! Mistä sinä tiedät mitä siellä aluksessa tapahtui?” Masi kysyi.
”No tiedätkö muka itse?” Minni epäili miestä.
”Mää tiedän paljonkin! Ja sen ettei sun mies ole niin puhtoinen minä, sinä häntä pidät,” Masi naurahti ilkeästi ja poistui huoneesta. Minni kiiruhti ovelle ja pamautti metallista ovea nyrkeillään, joka sulkeutui kaksikon välistä.
”MASI!” nainen karjaisi, mutta ei rotasta kuullut enää. Nainen käänsi selkänsä ovea vasten ja huokaisi surkeana…

Minni pyöri vankisellissään pientä ympyrää. Hän oli puristanut kädet eteensä. Tosin naisen jalkoja särki hirveästi ja selkää jomotti. Vauvat olivat epäilyttävän hiljaisia ja sai naisen huolestumaan hiukan. Masista ei viime vierailun jälkeen ollut kuulunut mitään. ”Tällaistako Annillakin oli vankiaikana?” nainen pohti ja istui vaikeasti alas. Minnin mielessä pyöri tällä hetkeltä pitkälti se, että joutuiko synnyttämään vihollisen leivissä. Turbo varmasti etsi naista jo intensiivisesti.
         Samaan aikaan vapaustaistelijoiden tukikohdalla Thomas ja Reea olivat ennättäneet takaisin kuullessaan tyttäreltään mitä Minnille ja Turbolle oli tapahtunut. Turbo oli ollut yön tarkkailussa pommituksen jälkeen. Turbo oli jätkien kanssa käynyt katsahtamassa ravintolan ja etsien johtolankoja Minnistä. Turbo potkaisi tomuista lattiaa tympeänä. Riina, Tara ja Annikin saapuivat paikalle.
”Onko mitään uutta?” Riina kysyi.
”Ei muuta, kuin katkenneita parruja ja tomuista lattiaa,” Moto huokaisi. Tara hieroi veljensä olkavartta kevyesti.
”Onko huoli?” Tara kysyi.
”Ai että onko? Minni on viimeisillään raskaana ja vauvat voi syntyä hetkellä millä tahansa… Ja Minni on ties missä,” Turbo vastasi.
”Kyllä me Minni vielä löydetään,” Riina rohkaisi ja sai miehen nyökkäämään.
”Palataan takaisin tukikohdalle. Ei täällä ole mitään,” Turbo komensi ja poistui ravintolan ammottavasta suuaukosta.

Mies nosti katseensa taivaalle. Häntä epäilytti suunnattomasti se vaimea humina, joka kantautui ennen räjähdystä. Tara astui miehen viereen ja suuntasi katseensa kanssa taivaalle. Samoin tekivät myös miehen ystävät.
”Onko meidän ainoa johtolankamme oikeasti vaimea humina?” Vinski kysyi ja katsahti veikkaansa. Turbo pyöritteli päätään.
”Toivoisin kenties, että olisimme saaneet muutakin,” Turbo huokaisi.
”Mua ihmetyttää, että minkä takia ne vei Minnin eikä esimerkiksi sua?” Tara pohti.
”Varmaan sen vuoksi, että mää pystyn laittamaan vastaan. Minni hyvä, kun taipuu istumaan alas,” Turbo antoi esimerkin ja istui moottoripyöränsä selkään.
”No joo totta,” Tara vastasi alakuloisena katsoen siskoaan.
”Muistat varmaan itsekin, kun odotit Elleniä kuinka perus toiminnotkin olivat haastavia,” Riina muistutteli.
”Joo muistan… ei käy kyllä Minniä kateeksi kaksosraskauden myötä,” Tara tokaisi ja otti Turbolta vastaan kypärän. Kuusikko ajoi takaisin vapaustaistelijoiden tukipisteelle.

Kolina miehen työhuoneesta sai tämän huokaisemaan syvään. Mies avasi metalliset ovet. Ruut ja Rita juoksivat sisaruksiaan vastaan. Ruut oikein kiipesi Turbon syliin. Anni suukotti Ritan rakastavasti. Pienemmillä oli selkeästi ollut ikävä.
”Missäs Tiana?” Turbo kysyi, kun ei punahiuksista tuittupäätä nähnyt missään.
”No missäköhän… näki Miihkalin ulkona ja sen jälkeen ei ole neitokaista näkynyt,” Thomas naurahti ja heitti tennispalloa seinään aikansa kuluksi.
”Sulle on vissiin ihan ok niiden suhde?” Anni kysyi naureskellen.
”Musta tuntuu, että mut on hiljennetty sen saran osalta kokonaan,” Thomas tokaisi ja väisti palloa, kun kimposi tukipylväästä kohti miestä. Reea pyöräytti silmiään ja katsoi huolissaan poikaansa. Turbo laski Ruuthin alas.
”Löytyikö Minnistä mitään?” Reea kysyi ja sai Turbon nopeasti katsahtamaan äitiään. Mies pyöritti päätään.
”Pelkkää tomua,” Anni vastasi miehen puolesta. Turbo istui tuolilleen ja hieroi päätään. Miehen huoli, vain kasvoi.
”Miksi juuri Minni?” Reea pohti ja istui miehen viereen toiselle tuolille.
”Minni on hyvä panttivanki. Johtaahan se kokonaista armeijaa ja vapaustaistelijoita… kyllä hänen katoamisensa saa yhden sun toisenkin sotilaan etsimään häntä,” Moto totesi vakavana.
”Kaiken kukkuraksi meidät!” Turbo tarkensi ja katsoi veikkojaan.
”No kuka meitä ei haluaisikaan kimppuunsa,” Vinski murahti.
”Mitä me nyt tehdään?” Anni kysyi.
”Te voitte mennä. Pyytäkää Alexia etsimään sen ravintolan valvontakameranauhat. Tai menkää päästeleen höyryjä aavikolle… kiusatkaa vaikka raidereita,” Turbo totesi epämääräisesti.
”Pärjäätkö sää?” Riina huolehti.
”Pärjään… menkää vain,” Turbo totesi ja ajoi ylimääräiset hiiret huoneestaan.
”Sano, jos vain voimme tukea sinua vielä jotenkin,” Reea silitti poikansa selkää kevyesti enne poistumista huoneesta.

Minni istui hiljaa huoneessaan. Hän oli saanut hetkellisesti mielensä rauhoittumaan, jolloin vauvatkin olivat ilmoittaneet olevansa kunnossa. Masista ei ollut kuulunut mitään edelleenkään. Muutaman tämä apuri oli tuonut naiselle ruokaa. Tosin Minni ei luottanut heihin, joten ruoka jäi syömättä. Kolahdus ovelta sai Minnin katsahtamaan samaan suuntaan. Masin ruma naama sai Minnin katsomaan vastakkaista seinää. Mies avasi oven ja kompuroi naisen tarjottimeen.
”Ei tee raskaana hyvää olla syömättä,” mies muistutti ja potkaisi tarjottimen seinään. Minni sulki silmänsä, kun tarjottimesta kuuluva meteli kaikui huoneessa.
”Kumma juttu, kun ei sattumoisin maistu,” Minni tuhahti miehelle.
”Nyrpeä nainen… ei sinusta ole kuin haittaa,” Masi murahti.
”Riemusta hyppiäkö pitäisi?” Minni kysyi ja katsoi miestä tuimasti. Masi murahti vain itsekseen. Häntä ärsytti naisen asenne. Tämä oli edelleen sanavalmis kaikkeen.
”Luulisi raskaushormonien vaikuttavan mielialaasi,” Masi sai sanotuksi.
”Niin ne vaikuttaakin… mutta ei ne vaikuta mun sanavalmiuteen,” Minni tuhahti.
”Ole sitten hormoniesi kanssa!” Masi vastasi.
”Kuinka kauan sää aiot pitää mua täällä?” Minni kysyi.
”Voi kuule niin kauan, kuin suunnitelmat alkaa rullaamaan kunnolla… sitä paitsi ei sinun kauaa tarvitse yksin olla,” mies vastasi ovelta.
”Mitä tuo tarkoitti?” Minni kysyi.
”No sen näet vielä!” Masi naurahti ilkeästi ja poistui huoneesta. Minni huokaisi syvään ja suoristi itsensä pitkäkseen.

Vapaustaistelijoiden tukikohdalla Riina korjaili pyöräänsä Moton ja Vinskin avustuksella. Kauempana kuuluva kikattelu sai kolmikon huomion. Miihkali härnäsi Tianaa ja sai kolmikon mulkoilemaan toisiaan virnuillen.
”Mitä mieltä sää olet Miihkalista ja Tianasta?” Vinski kysyi. Moto katsahti siskonpoikaansa.
”Ei kai siinä mitään pahaa ole muuta, kuin se että Miihkali on kohta 18,” Moto huokaisi epäilevänä.
”Niin joo. Eikö Tiana ole vasta 15?” Vinski kysyi Riinalta.
”Joo. Tai täyttää loppuvuodesta 16,” Riina tarkensi.
”Mutta täytyy Miihkalin silti olla tarkka… hän kuitenkin olisi alaikäisen kanssa,” Vinski älähti.
”Rauhoitu. Ei Miihkali tekisi mitään, mikä olisi lailla kiellettyä,” Moto toppuutteli. Riina huokaisi syvään ja katsoi vapaustaistelijoiden rakennusta.
”Mitä sää pohdit?” Vinski kysyi naisen vaisuun käytökseen.
”Mää olen vain huolissani Turbosta…”
”Mmm kieltämättä sen oma huoli on ihan aiheellinen,” Moto vastasi alakuloisena hieroen niskaansa.

Vaimea humina sai tukikohdan pihalla olevien hiirten huomion. Kaikki nostivat katseensa taivaalle.
”Epäilyttävää!” Vinski vastasi.
”Onko tämä se humina, josta Turbo puhui?” Riina kysyi ja katsoi kaksikkoa nopeasti. Turbo vanhempineen kiirehtivät myös pihalle. He juoksivat kolmikon luokse katse tiukasti taivaalla.
”Tää on se sama humina,” Turbo totesi vakavana.
”Pitäkää silmät auki!” Turbo huusi sotilaille. Jokainen oli valmiina hyökkäykseen. Humina kasvoi korvia huumaavaksi ja hiekkapöly sai kaikkien peittää silmänsä. Voimakkaan ilmavirran vuoksi jokainen lensi kauemmaksi olinpaikastaan.
”Mikä tuo on?” Vinski huusi Turbolle, joka sinnikkäästi yritti nähdä hyökkääjän. Hiekkapilven välistä käveli muutama naamioitunut sotilas rynnäkköaseiden kanssa. Yksi sotilaista nappasi kranaatin näköisen pommin, joka levitti räjähdettyään mietoa unikaasu. Sotilas osoitti muulle miehistölle yhtä prätkähiirtä, jonka he nappasivat kantoonsa. Käskyjä antanut sotilas käveli tajuttoman Turbon viereen, jättäen kirjeen tämän käteen. Hyökkääjät katosivat yhtä nopeasti, kuin olivat tulleetkin.

Tovin verran vapaustaistelijoiden tukikohdalla oli hiljaista, kuin heinäpellolla. Ähinä ja vaikerrukset alkoivat kantautumaan unikaasun hälvetessä. Turbo piteli päätään.
”Oletteko kunnossa?” Reea kysyi ja nousi istumaan. Unikaasu sai pääsäryn voimakkaaksi.
”Oletko sää kunnossa?” Thomas kysyi hieroen naisen jalkaa. Reea nyökkäsi hellästi. Turbon havahtuessa kunnolla hereille, hän tajusi kädessään olevan kirjeen. Mies katsoi kirjettä tuimasti.
”Mikä toi on?” Vinski kysyi nähdessään kullanruskean veikkansa pyöritellessä kirjettä kädessään.
”En mää tiiä,” Turbo huokaisi ja nousi seisomaan. Reea käveli poikansa luokse ja katsoi huolestuneena kirjettä miehen kädessä.
”ÄITIII!” Ruut huusi juosten äitinsä luokse. Reea halasi tyttöjään hellästi.
”Äiti ne vei Riinan!” Rita huusi hysteerisenä. Reea katsoi huolestuneena Turboa, jonka jälkeen hiiret alkoivat vilkuilla ympärilleen.
”RIINA!” Reea huusi, mutta naisesta ei kuulunut pihaustakaan. Turbo repäisi kirjeen käsissään auki. Samalla miehen perhe etsi kadonnutta sisarta.
”SE SAASTA!” Turbo karjaisi. Mies ryttäsi kirjeen kädessään ja heitti sen raivopäissään menemään.
”Mitä nyt?” Moto kysyi huolestuneena, kun Turbo istahti takaisin hiekalle pidellen päätään. Vinski nappasi miehen rytätyn kirjeen maasta.
”Masi on päässyt vapaaksi! Se on vienyt Minnin ja Riinan,” mies huokaisi ja sai Vinskin rypistämään paperin vielä pienempään osaan.
”Miten voi olla mahdollista, että se voi olla vapaana?” Vinski ärähti ja katsoi veikkojaan.
”Mistä minä tiedän!” Turbo murahti miehelle takaisin.
”Hei rauhoittukaa! Tuollainen riitely ei auta Minniä ja Riinaa mitenkään,” Reea toppuutteli kaksikkoa.

”Voisiko joku kertoa kuka tämä Masi on?” Thomas huokaisi pyyhkien kasvojaan. Mies nousi kanssa seisomaan pudistellen vaatteitaan. Anni tunsi pakokauhunsa lisääntyvän. Hän ei koskaan ajatellut, että voisi törmätä Masiin uudemman kerran. Saati, että rotta oli vienyt naisen ystävän ja sisaren. Vinski katsahti Annia, joka oli puristanut kädet eteensä. Naisen kasvoilta paistoi pelko. Mies nappasi ystävänsä kainaloonsa, joka halasi miestä tiukasti.
”Hei! Onko tämä se sama rotta, joka teki pahaa mun tyttärelleni vuosikaudet?” Thomas älähti vihaisena ja katsoi Turboa osoitellen. Turbo nyökkäsi hyväksyvästi isälleen.
”Mää en voi uskoa, että Masi on taas täällä,” Anni vastasi pelokkaana.
”Älä huoli… mää suojelen sua siltä rotalta,” Vinski vastasi henkäisten ja halasi naista tiukemmin.
”Mutta nyt se on vienyt Riinan ja ties minne,” Reea vastasi huolestuneena.
”Sitä paitsi… mistä te naperot tiesitte, että ne vei Riinan?” Thomas kysyi ja katsoi kahta pienintä tytärtään.
”Me nähtiin kaikki! Niillä oli sellaiset värikkäät naamarit…” Rita aloitti nopeasti selittäen.
”Ja niillä oli sellaiset IIIIIIISOT pyssyt!” Ruut huusi ja osoitteli kädellään aseiden leveyttä. Turbo haroi hiuksiaan mietteliäänä. Nyt hänen pelastus listalla oli puolisonsa lisäksi siskonsa.
”Soitetaan Adamille! Me tarvitaan senkin apua tässä!” Turbo huokaisi ja nousi seisomaan.

Minni ummisti silmiään tiukasti kiinni. Naisesta tuntui, että puri hampaitaan niin kovaa yhteen että ne halkesi tämän suuhun. Minnillä oli ollut tiheään supistuksia ja naista pelotti. Vauvojen ei ollut todellakaan tarkoitus syntyä vielä. Minni nousi vaikeasti seisomaan ja nojasi seinää vasten. Oven avaus sai naisen kavahtamaan. Naamarissa seisovat rotat pitivät tiukasti kiinni rynnäkkö aseistaan.
”Pysy siellä niin kehenkään ei satu,” sotilas totesi ja latasi aseensa valmiiksi. Minni puristi kädet eteensä. Masi astui sotilaidensa takaa, kantaen edelleen tajutonta Riinaa.
”Mitä sää olet tehnyt hänelle?” Minni kysyi huolestuneena.
”Älä sää siitä huolehdi! Kyllä hän tajuihinsa tulee… ja sanoinhan, että saat seuraa. Kohta vielä rynnäkkövoimien joukoin, kun miehesi tajuaa missä olemme,” Masi nauroi ilkeästi laskien Riinan lattialle. Rotta poistui huoneesta sotilaidensa kanssa paiskaten sellin oven perässään kiinni. Minni kiirehti ystävänsä luokse.
”Riina… Riina herää!” nainen huokaisi huolestuneena ja sai naisen havahtumaan. Riina mutisi hieman unisena. Naisen päätä särki ja hetki hänen näkökenttänsä oli utuista.
”Riina…” Minni totesi huojentuneena.
”Ah… Minni,” Riina henkäisi ja syöksyi naisen kaulaan.
”Wau… sää olet kasvanut sitten viime näkemän,” Riina naurahti ja katsahti naisen kasvanutta vatsaa. Minni hieroi hennosti itseään.

”Kummasti, kun kaksosia odottaa,” Minni totesi ja laskeutui istumaan.
”Mitä sää muuten täällä teet? Tarkoitan siis tällä puolella Marsia?” nainen jatkoi.
”Turbo kutsui meidät, kun olit juuri kadonnut.”
”Miten Turbo voi?”
”No huolissaahan se on… stressi paistaa kilometrien päähän.”
”Sattuko sitä siinä pommituksessa?”
”Oli se muutaman päivän vissiin sairaalassa tarkkailussa, kun otti osumaa kylkeen. Nyt se on kyllä ihan oma temperamenttinen itsensä.”
”Hyvä kuulla. Mitä nopeammin pääsemme pois sen parempi. Täällä olo, kun ei ole mitään hohdokasta,” Minni huokaisi katsellen ympärilleen.
”Sen uskon kyllä. Mutta Turbo tekee tällä hetkellä kaikkensa löytääkseen sut… tai teidät,” Riina totesi ja sai Minnin nyökkäämään.
”Mistähän Masi muuten mahtoi puhua?” nainen pohti ja katsoi mustahiuksista ystäväänsä.
”Kuin niin?” Minni kysyi.
”Kuulin tajuttomuutenikin läpi, jotain Turbosta mainittavan,” Riina huokaisi ja sulki silmänsä tiukasti kiinni.
”Kuulemma Turbon pitäisi löytää piakkoinkin tänne… mutta mistä Turbo tietäisi missä olemme,” Minni selitti ja levitti käsiään kysyvästi.
”Jaa a… mutta ei Turboa paljon tarvitse yllyttää,” Riina kohautti harteitaan. Minni jäi pohtivaksi. Hän halusi uskoa ystäväänsä, mutta epäili kuitenkin. Turbo teki aikoinaan kaikkensa Annin löytymiseksi ja kuitenkin heillä meni seitsemän vuotta naisen löytymisen kanssa.

Turbo oli nostanut kätensä oviaukon yläreunaan ja tunsi koko kroppansa mitalla Marsin lämpöisenä puhaltavan tuulen. Hän oli kavunnut kokoushuoneeseen, jonka parvekkeelta aukeni kuiva aavikko. Vinski ja Moto kävelivät veikkansa luo.
”Eikö Masin kirjeessä ollut mitään vihjettä Minnin olin paikasta?” Moto kysyi varovaisesti. Kullanruskea hiiri pudisteli, vain päätään. Sanat takertuivat kurkkuun.
”Se saastainen likapallo saa kyllä tuntea nahoissaan nää kidnappaukset!” Vinski ärisi itsekseen.
”Rauhoitu nyt!” Moto toppuutteli.
”Miksi? Kyllä on luuseri tapaus, kun vie raskaana olevan naisen mukanaan… vain saadakseen meidät peräänsä,” Vinski tuhahti ja istui tuolille. Turbo laski kätensä alas ja huokaisi syvään. Vinskin puheissa oli perää. Miksi Masi ei vain ottanut heitä kiinni, jos halusi niin intensiivisesti heidät kimppuunsa? Moto vilkaisi nopeasti veikkaansa, joka oli hyvinkin sanaton.
”Mitä mietit?” Moto kysyi uudemman kerran ja sai Turbon sivusilmällä, vain vilkaisemaan veljiään.
”En mää oikein tie… Masi tuskin on niin tyhmä, että olisi lähistöllä jälleen kärkkymässä,” Turbo vastasi ilmeettömästi ja käänsi katseensa jälleen horisonttiin.
”Tuskin joo… mutta voi olla, että se rotta on käynyt vanhalla tukikohdallaan,” Vinski raapi nenänvarttaan. Turbon ilme kirkastui ja katsahti nopeasti veikkaansa. Vinski katsoi hieman järkyttynyttä veikkaansa.
”Mitä sanoinko jotain väärin?”
”Ei! Kun sää sait mut tajuamaan yhden jutun. Tulkaa!” mies komensi ja lampsi harppausaskelin pois kokoushuoneesta. Moto vilkaisi nopeasti valkoista hiirtä, joka kiireeltään kaatoi tuolin mennessään.

Turbo kertoi suunnitelmansa vanhemmilleen. Miihkali innostui kanssa lähtemään heidän mukaansa.
”Mutta Adam ei ole täällä vielä?” Reea pohti hiljaa.
”Se on just hyvä… jos me joudutaan Masin vangiksi niin meillä on ulkopuolelta apu kuitenkin vie saatavilla,” Turbo selitti.
”Kuulostaa itsetuhoiselta, mutta toisaalta kaikkein paras keino päästä Minnin ja Riinan luokse,” Thomas hieroi leukaansa.
”Tekin voisitte jäädä tänne… auttamaan Adamia. Minä, Vinski, Moto ja Miihkali otetaan haltuun Masin entinen piilopaikka,” Turbo komensi.
”Tai sitten äitinne jää tänne. Minä tulen kanssa,” Thomas tiuskaisi ja nousi seisomaan. Reea katsahti huolestuneena miestään. Turbo näki isänsä silmissä päättäväisyyden. Ei hänellä ollut oikeutta kieltää tätä tulemasta mukaan. Mies mietti hetken ja nyökkäsi tälle.
”Sopii,” Turbo tokaisi päättäväisenä ja lähti trionsa kanssa kohti prätkätalleja. Thomas silitti ohimennen Reean selkää.
”Noita pitää, pitää vähän silmällä,” Thomas kannusti kuiskaten naisen korvaan. Reea nyökkäsi vaisusti ja sai miehen suukottamaan tämän poskea hellästi.
”Ja te termiitit käyttäydytte tai saatte vuoden kotiarestin!” Thomas komensi pienimpiään ja pörhensi näiden hiuksia. Kikatus kuului miehen takaa, kun tämä halasi nopeasti tuitun punahiuksisen tyttärensä.
”Käyttäydy sääkin,” mies totesi ohimennen.
”Joo, joo,” Tiana hymähti ja katsoi isänsä perään.

Turbo etsi prätkätallin karttahuoneesta koordinaatteja Masin piilopaikkaan. Hän löysi muistitikun, johon oli kirjattu Masin nimi ja päivämäärä. Mies käveli prätkänsä luokse ja latasi tikun sisällön prätkänsä tietokonepiiriin.
”On tuo nykyteknologia ihmeellistä,” Thomas totesi ja sai Turbon virnuilemaan. Moottoripyörän merkkiääni sai miehen havahtumaan. Turbo vei muistitikun taas paikoilleen ja oli valmiina lähtöön.
”Olkaa tarkkoina… Masin karhukopla voi väijyä missä vain,” Turbo muistutti ennen lähtöä. Jätkät käynnistivät moottoripyöränsä ja huudahtivat tutun lauseensa, singoten samalla Marsin punaista taivasta kohden. Viisikko ajoi ison kraaterin reunalle. Kraaterista puhaltava tuuli oli kylmä ja sai Vinski pörhentämään turkkiaan.
”Miten tuo kuoppa voi olla noin kylmä?” Vinski kysyi nyrpeästi.
”Kraaterin ontto kuoppa täyttyy ilmalla… pohjaa myöden nouseva viima saa sen tuntumaan kylmältä,” Turbo selitti.
”Pohja voi myös luoda alipainetta, joten olkaa varovaisia ja laittakaa happivarastot ajoissa päälle,” Thomas muistutti. Turbo kurkisti moottoripyöriensä sarvien yli syvää onkaloa.
”Sitten varovaiseen laskuun… jos pohja luo alipainetta emme voi laskeutua moottoripyörillä kraaterin pohjalle,” Turbo selitti.
”Eli me jätettäis prätkät tänne vai?” Vinski älähti.
”Muuta vaihtoehtoa ei ole… meidän korvat poksahtavat jos kiirehdimme alas,” Turbo ärhenteli valkoiselle veikalleen, joka tuhahti tyytymättömyyttään.

Turbo ampui oman köytensä kuilun pohjalle ja nousi moottoripyöränsä selästä. Miihkali, Moto ja Thomas seurasivat miehen esimerkkiä. Nelikko lähti varovaisesti laskeutumaan kuilun pohjalle.
”Jättää prätkät tänne… mikä johtaja hänkin luulee olevansa?” Vinski jupisi.
”Ala tulla ja lakkaa haukkumasta mua!” Turbo huusi ja sai valkean hiiren hieman jopa säikähtämään. Mies oli kuullut tämän jupinat selkeästi ja sai valkoisen hiiren nöyrästi seuraamaan veikkojaan. Pohjalle päästyään kylmä ja napakka tuuli sai jokaisen puristamaan kätensä eteensä. Kraaterin reunalla oli vanha kulkuaukko, joka posautettu auki aikoinaan, kun Annia oltiin pelastamassa. Tukikohta oli säkkipimeä. Turbo nosti asekotelonsa vierestä pienen taskulampun. Samoin tekivät myös Moto ja Vinski.
”Edelleen sama rottien katku, kun viimeksi käytiin täällä,” Vinski tuhahti.
”Vähän liiankin tuore haju, jos multa kysytään,” Miihkali totesi kolmikon takaa. Turbo nuuhkaisi kanssa tukikohdan pohjalta kantautuvaa ilmaa.
”Olkaa varovaisia,” Turbo totesi kylmästi ja jatkoi laskeutumista tukikohdan pohjalle. Pohjalle päästyään he lähtivät kävelemään leveää käytävää pitkin. Seinän vierustalla oli useampi hakkuu kirves ja vaatekappaleita. Hiiri orjat olivat joutuneet työskentelemään Masin alaisuudessa ties kuinka kauan. Anni oli yksi heistä ja se mitä nainen oli kertonut orjien kohtelusta ei ollut mitään kaunista kuunneltavaa. Varsinkin, kun Anni sattui olemaan Masin mielitietty ja tämä antoi naiselle kohtelua, jota ei olisi vapaaehtoisesti suostunut tekemään.

Rasahdus edestäpäin sai viisikon vetämään aseet esille. Moto latasi myös käsikanuunsa valmiiksi. Tilanne oli jännittynyt ja sai nelikon liikkumaan varovaisesti eteenpäin, jotteivat itse tuottaneet liiaksi ääntä. Mikäli tukikohdalla oli muitakin, kuin he. Isoon kiviseen saliin päästyään, kirkkaat pystytolppien valot välähtivät päälle ja sai viisikon piilottamaan silmänsä käsiensä taakse hetkellisesti.
”Voi kun olette suloisia! Näinkö kauan teillä idiooteilla meni tajuta vihje?” kuului kaikuva ääni jostain kauempaa. Totuttuaan valoon hiiret tähyilivät ympärilleen. He olivat rottaklaanin ympäröimiä. Armeijalla oli samat värikkäät naamarit yllään, mistä Rita ja Ruut olivat puhuneet. Konekiväärien lataukset saivat miehiä kurtistamaan kulmiaan tiukemmaksi.
”Etkö Masi uskalla enää päin naamaa puhua?” Turbo karjaisi ja sai kaksi metrisen rotevan harmaan rotan kävelemään heidän eteensä.
”Uskallan. Kysymys kuuluukin uskallatko sää antaa tulla? Vai kenties syntymättömien lasten ja puolison vointi huolettaa,” Masi pohti säälivästi miehen edessä ja sai Turbon entistä pahemmalle tuulelle.
”Mitä sää olet tehnyt Minnille ja Riinalle?” Moto ärähti. Silmä alkoi hohtamaan saman aikaisesti punaisena.
”Minnille ja Riinalle?” Masi esitti pohtivaa.
”Älä pelleile! Vaan kerro mitä sää olet heille tehnyt?” Turbo murahti. Masin ilme muuttui ivallisen hymyileväksi.
”En mitään… mää olen daameista pitänyt erityistä huolta! Sut ja ton sun isäsi mää halusin alun perin paikalle… toi kolmikko tuli turhaan!”

Turbo katsahti isäänsä nopeasti.
”Miksi juuri meidät?” Thomas ärisi.
”Te tapoitte mun johtajani! Ja saatte maksaa siitä vielä… mutta ette vielä,” Masi naurahti kädet levällään. Thomas murahti jotain itsekseen. Turbokin näytti enemmän pohtivalta.
”Siis olitko sää Caprinolla töissä?” Turbo kysyi inhoten.
”Korjaan… olin oikea käsi. Kunnes te veitte tuonelaan johtajamme!” Masi sanoi rauhallisesti.
”Ööö korjaan… Caprino itse suuntasi aluksen vuoren kylkeä kohden tehden itse itsestään selvää,” Turbo näsäviisasteli rotalle.
”Kai nyt, kun te älykääpiöt ette antanut heille vaihtoehtoja… mutta asiaan tulee muutos…” Masi aloitti ja katsoi sotilaitaan.
”Antaa palaa! Katsokaakin, että pääsevät ehjinä perille,” Masi totesi ja poistui takavasemmalle. Latausääniä kantautui ihan viisikon selän takaa ja jokainen tunsi terävän piikin selkäänsä vasten. Rotat käskivät viisikkoa pudottamaan aseensa.
”Sitten eteenpäin!” rotat komensivat ja lähti ohjaamaan sankareita eteenpäin.

Heidät ohjattiin pienen kuljetusauton eteen. Viisikko puhdistettiin aseista ja Moton käsiaseen ympärille laitettiin metallinen ketju. Kädet sidottiin ja heidät työnnettiin kuljetusauton kyytiin. Kyyti oli hyvin epätasainen ja pomppuinen.
”Nyt ymmärrän miksi kukaan ei kiinnitä huomiota näihin autoihin,” Vinski tuhahti.
”Mmm… olen kanssa nähnyt näitä peltilehmiä aavikolla. Luulin niiden olevan armeijan,” Turbo murahti.
”Noh päästään ainakin Minnin ja Riinan luokse,” Thomas kannusti.
”Tai tuo kolmikko ainakin… Masi haluaa meidät vaakakupille, vain sen takia kun oltiin viimeisiä jotka näki Caprinon elossa,” Turbo vastasi tuimasti isälleen. Tie muuttui vielä epämukavammaksi ja sai ystävykset törmäilemään toisiinsa. Yhtäkkiä auto pysähtyi nopeasti. Moto ja Turbo painautuivat auton seinää vasten, muiden painaessa heidän kylkiään.
”Voisitteko nousta?” Turbo vaikeroi ja sai isänsä sekä Miihkalin suoristamaan itsensä. Ovet avautuivat ja viisikko vedettiin suoranaisesti ulos.
”Suunta on tuo!” rotat komensivat. Viisikko ei voinut uskoa silmiään. Heidän edessään kohosi valtava violetin värinen plutolaisalus. Ikkunoita oli kerroksittain varmasti kymmenkunta ja ohjaamon ikkunat olivat kolmen päällekkäisen ikkunaruudun kokoiset. Alusta tuki neljä valtavaa jalkaa. Aluksen ympärillä kuhisi tuttuja plutolaisaluksia, jotka olivat täin kokoisia valtavaan alukseen verrattuna.
”Mää luulin meidän alusta isoksi,” Miihkali henkäisi, kun vertasi isoa suippoa violetin vihreätä alusta plutolaisarmandan alukseen.
”Tuo ihan varmasti kaiken pahan lähde,” Turbo tuhahti ja lähti kulkemaan eteenpäin, kun tunsi pistimen jälleen selässään.

”Tervetuloa emäalukselle rotat!” Masi toivotti valtavan lastaussillan juuresta.
”Haista paska!” Turbo tuhahti vihaisena. Masi käveli kullanruskean hiiren luokse ja puristi tämän poskia terävillä kynsillään. Masi katsoi tuimasti Turboa silmästä silmään.
”Toivottavasti sun sikiöistä ei tule yhtä epäkohteliaita niin, kuin sinä olet,” Masi kuiskasi miehelle ja riuhtaisi tämän otteestaan. Turbo venytteli hieman leukojaan.
”Viekää heidät!” Masi komensi ja sai sotilaansa työntämään viisikkoon vauhtia.
         Samaan aikaan sellissä Riina oli auttanut Minnin istumaan. Naisen olo onneksi oli pysynyt ennallaan ja supistukset olivat hiukan harventuneet.
”Koskahan meidät löydetään?” Riina pohti surkeana ja nojasi toiseen käteensä.
”Sää olit toiveikas vielä aamulla,” Minni naurahti ivallisesti ja sai Riinan suupielille pienen hymyn.
”Älä kiusaa!” Riina älähti hyväntuulisena. Sellin oven rapina sai naisen kääntämään katseensa ovelle. Minninkin huomio kiinnittyi oven rapinaan.
”Jokohan saadaan jotain syötävää,” Riina totesi ja nousi seisomaan.
”Tai sankarit saapuvat,” Minni muistutti.
”Tuo ovi olisi lentänyt jo auki, jos sankarimme olisivat täällä,” Riina naurahti äänekkäästi. Rotta kaksikko astui sisälle kivääriensä kanssa.
”Tiedetään… pysytään täällä niin kehenkään ei satu,” Minni ärähti jo kaksikolle ennen, kuin ehtivät sanoa heille mitään. Rotta kaksikkoa katsahtivat toisiaan. Minni nousi vaivoin jälleen seisomaan. Sellin ulkopuolelta kuuluvat äänet viittasivat käsirautojen avaamiseen. Luonnollisesta syystä Moton käsikanuunan ketju jätettiin paikoilleen.
”Herrat on hyvät!” rotat totesivat. Viisikko astui sellin sisälle. Lämmin ja helpottunut tunne valtasivat heidän sydämensä.
”Peremmälle siitä!” rotat tuhahtivat ja työnsivät Vinskiä ja Thomasta pidemmälle selliin, jotta saivat sellin oven kiinni.

”Minni!” Turbo henkäisi ja otti muutaman juoksuaskeleen puolisonsa luokse. Minni kietoi kätensä tiukasti miehen kaulanympärille ja sai miehen suukottamaan päälakeaan. Thomas katsoi Riinan päältä päin ja totesi olevansa kunnossa.
”Miten sää voit?” Turbo huolehti ja katsoi Minniä huolestuneena.
”Supistelee aika ajoin paljonkin…” Minni vastasi ja hieroi vatsaansa.
”Sut pitää saada pois täältä,” Vinski huolehti lähes yhtä paljon, kuin veikkansa. Minni hymyili ystävilleen lempeästi.
”Tiedättekö missä olemme?” Riina kysyi ja sai viisikon nyökkäämään.
”No missä?” Minni painotti.
”Plutolaisten emäaluksessa… ja tarkoitamme nimenomaan emäalusta!” Vinski painotti ja sai naiset hämmentymään.
”Siis mitä?” Minni kysyi tuimasti ja puristi kädet eteensä.
”Me ollaan plutolaisten ja rottien ympäröimässä aluksessa. Ja tää alus on varmaan kolmen kerrostalon kokoinen ja me ei todellakaan olla huipulla asti,” Turbo huokaisi tyytymättömänä syvään.
”Siis oikeasti. Tää ei ole pluffia?” Riina kysyi hämmentyneenä.
”Tää ei ole pluffia… me ollaan tosissamme,” Thomas ärähti.
”Ja kaikkein pahin on vielä edessä,” Miihkali muistutti.
”Mitä sää tarkoitat?” Minni kysyi ja katsahti nuorukaista.
”Masi haluaa Thomasin ja Turbon taistelurintamalle, koska on sitä mieltä että he tappoivat Caprinon,” Moto selitti.
”Niin se Masi taisi uhota joo…” Minni muisteli mitä Masi oli vinkkaillut hänelle. Turbo nappasi puolisonsa kainaloonsa lohduttavasti.
”Caprinon kuolema on paljonkin aiheuttanut tunne kuohua Masin ja muiden rottien keskuudessa,” Riina tuhahti.
”Me päästään kyllä täältä pois… uskokaa vain!” Turbo kannusti ja sai Minninkin hymyilemään pienesti. Masin sanat kuitenkin varjostivat naisen mieltä ja hän ei tiennyt mitä uskoa…

Hiiret olivat omien laskujensa mukaan ollut vankina pari päivää. Masista ei ollut kuulunut jälleen mitään. Ties mitä rotta keksi Turbon ja Thomasin päänmenoksi. Koston he kuulemma saisivat, rottien ja plutolaisten johtajan taposta. Turbo silitteli puolisonsa vatsaa lattiatasolla. Pienokaisten liikkeet tuntuivat selkeinä, mutta supistuksia ei ollut naisen mukaan. Kenties Turbon läsnäolo sai Minnin olon turvallisemmaksi ja rauhoittuneeksi.
”Kaikki tuntuu ainakin normaalille,” mies totesi. Minni mulkaisi Turboa huvittuneena.
”Niin joo, kun sunhan sisällä ne lapset ovatkin,” Minni vastasi ja sai Turbon mulkoilemaan tätä.
”Ei sitten,” mies rupesi huvittuneena murjottamaan. Minni suukotti miehen poskea hellästi.
”Kai hommaat meidät pois täältä ennen, kuin vauvat syntyy?” Minni pohti miehen olkaa vasten.
”Totta kai… mää en Masille sitä iloa anna, että vauvat syntyisivät tällaiseen murjuun!” mies tuhahti.
”No mitäs meinasit tehdä asialle? Päästää Masinkin päiviltään?” Vinski murahti vastakkaiselta seinältä.
”Mää en tappanut Caprinoa!” Turbo älähti ja sai valkoisen hiiren hiljenemään.
”Et tietenkään… ja kukaan ei päästä päiviltään ketään! Se on hallituksen tehtävä!” Thomas hiljensi nuorukaiset.
”Minkä hallituksen? Sen samaisen, joka oli valmis myymään tämän planeetan noille haiseville pallokaloille?” Minni ärähti.
”Totta… oman käden oikeutta on joutunut liian moni käyttämään selvitäkseen itse hengissä,” Thomas huokaisi ja istui kanssa alas.
”Onkohan äiti saanut jo Adamin tukikohdalle?” Turbo pohti ja sai isänsä kohauttamaan harteitaan.
”Helpon heitit,” mies vastasi ilmeettömänä ja katsahti ovelle.

Ovi ei enää vain rapissut auki. Se suorastaan lensi auki ja sai hiiret nousemaan pikaisestikin pystyyn. Masi käveli joukon ensimmäisenä paikalle mukanaan useampi varusteltu rotta- ja plutolaissotilas. Rotta oli pukeutunut suojaavaan luotiliiviin. Asekotelossa selän puolella lepäsi valtava konepistoolia muistuttava ase. Harmaa jätti piti toisessa kädessään terävän näköistä kapeaa pitkää sapelia.
”Te kaksi! Liikettä!” rotta komensi ja osoitti käskynsä Turbolle ja Thomasille.
”EI!” Minni vastusti ja astui miehensä eteen puolustaakseen tätä. Masi kääntyi hitaasti ympäri ja nosti sapelin naista kohden.
”Nuo kaksi! … NYT!” rotta murahti kovaäänisesti ja sai Minnin ilmeen entistä surkeammaksi. Turbo tarrasi kihlattunsa hartioista ja sai Minnin nopeastikin kääntämään katseensa mieheen.
”Me pärjätään! Vinski Moto ja Miihkali auttaa teidät ulos,” Turbo kuiskasi.
”Mää en suostu tällaiseen määräykseen,” Minni parahti hampaitaan yhteen purren ja katsoi kyyneleet silmissään miestään.
”Sun on pakko… meidän lasten takia. Jos me voitettiin Caprino niin me voitetaan kyllä Masikin,” Turbo yritti lohduttaa naista. Minni painautui mieheen tiukasti kiinni. Turbo silitti naisen yön mustia hiuksia ja suukotti ennen irtautumistaan tätä.
”Mää olen varovainen… älä huoli,” Turbo vastasi.
”En huolehtisi, ellette olisi niin tapaturmalle alttiita,” Minni naurahti pienesti. Turbo silitti ohimennen naisen poskia ja lähti seuraamaan rottajoukkoa isänsä kanssa. Rottasotilaat telkesivät oven perässään kiinni. Minni puristi kädet eteensä ja sai Riinan puolestaan tarraamaan naisen olkapäistä kiinni.
”Kyllä ne pärjää…” nainen huokaisi.
”Toivotaan parasta ja pelätään pahinta,” Minni vastasi äänettömästi.

Samaan aikaan kraaterin ulkopuolella Adam, Rontti, Sandra ja Reea oli ennättänyt paikalle iskuryhmien kanssa. Adam oli koonnut omat joukkonsa vapaustaistelijoita auttaakseen. Mies oli myös pyytänyt Karpaasia ja armeijan joukkoa taistelemaan rinnallaan sekä keräämään avuksi niin paljon sotilaita, kuin tällä aikataululla saisi kasaan. Karpaasin niskuroitua tarpeeksi kauan vastaan Adamkin kyllästyi kauniisti puhumiseen, vaan suorasanaisesti käskytti armeijan auttamaan toista sekä vapaustaistelijoita yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Pitkin mielin Karpaasi oli suostunut auttamaan heitä. Miehen omat sekä muut vapaustaistelijat pitivät tiukasti silmällä ympäröivää maastoa. Tarkkampujat olivat jättäytyneet ajomatkalla jälkeen kauemmaksi ja piiloutuneet omiin piiloihinsa. Adam piti silmällä kraaterin pohjaa. Mies oli kyykistynyt sen reunalle tuntien kasvoillaan kylmän viiman.
”Uskomatonta, että ovat pyöränsä jättäneet tänne,” Rontti huokaisi ja katsoi viittä moottoripyörää edessään. Adam katsahti Ronttia nopeasti.
”Tässä on jotain outoa…” mies puuskahti ja nousi seisomaan.
”Liian outoa. Miksi he eivät olleet tulleet takaisin?” Sandra pohti ja astui miehensä viereen. Rontti hieroi leukaansa mietteliäänä.
”KENRAALI THREMES!” sotilas huusi ja juoksi miehen luokse.
”Mikä hätänä?” Adam kysyi.
”Tämä teidän pitää nähdä…” sotilas vastasi hengästyneenä. Adam katsahti puolisoaan ja äitiään nopeasti.

Sotilas johdatti nelikon kauemmaksi kraaterista. Muutama muu sotilas vartioi isompien kivien lomassa kauempana havaittua toimintaa.
”Rottaklaanilla on salainen sisäänkäynti noiden kahden vanhan kelopuun luona,” sotilas selitti.
”Kelopuiden alta lähtee tunneli johonkin kauemmaksi ja nuo renkaanjäljet aavikolla maassa, jotka laskujen mukaan lähtevät itään ovat aivan tuoreet,” toinen sotilas selitti. Adam vilkaisi taakseen ja oli selkeästi ajatuksissaan.
”Tuo tunneli on ihan varmasti lähtöisin kraaterin pohjalta. Eikö siellä ollut joku tukikohta aiemmin?” Adam osoitti kysymyksen Rontille.
”Oli. Se samainen paikka, jossa pitivät aikoinaan Annia vankina ja josta saimme monta siviiliä pelastettua kaivosorjuudelta,” Rontti murahti ja kääntyi tulosuuntaansa.
”Turbo, isä ja muut tuskin ovat enää tukikohdalla,” Sandra totesi.
”Miten niin? Adam kysyi hämmentyneenä. Nainen osoitti metallisia vankiautoja, joita rottaklaani ahkerasti täytteli erinäisillä laatikoilla.
”Eli heidät on vangittu ja noiden tulo suunta kertoo sen missä he ovat,” Adam totesi ja lähti takaisin kraaterin reunalle.

”Sandra informoi Karpaasia. Ja muista… hänelle ei tarvitse olla hirveän mukava. Rontti ilmoita tarkkampujille määräyksestäni siirtyä perässämme. Heistä ei ole taka-alalla hyötyä, vaan heidät pitää saada eteemme ja sivuille. Äiti huolehdi sää koordinaateista ja sotilaiden liikuttamisesta kohti rottien tukikohtaa. Katso, että tieto menee kaikille perille ja kuka voi liikkua mihinkin suuntaan, jotta säästytään turhilta kaatumisilta… ja ai niin. Onnistuuko hakkerointi?” Adam ohjeisti nelikkoa.
”Onnistuu… helposti,” Reea vastasi nopeasti pojalleen.
”Yritä selvittää mahdolliset häiriö kentät ja päästä rottien tietojärjestelmään murtautumaan… sitä kautta pystyt ohjeistamaan sotilaita liikkumaan eteenpäin,” Adam totesi.
”Rontti ja mää lähdemme ensimmäisen joukon kanssa seuraamaan tuota pönttöjoukkoa,” Adam osoitti peukalollaan rottaklaania.
”Mitä mää sanon Karpaasille?” Sandra kysyi ennen, kuin mies poistui omalle moottoripyörälleen.
”Sano sille, että otan häneen yhteyttä, kun tiedän mitä kautta voi iskeä sisään,” Adam totesi ja suukotti vaimonsa poskea hellästi.
”Olkaa varovaisia,” Reea henkäisi. Rontti ja Adam nyökkäsivät hyväksyvästi. Adam kaivoi povitaskustaan radiopuhelimen.
”Kuuleeko joukot yksi ja kaksi… valmistautukaa lähtöön… muistakaa etäisyys. Rotille ei tule jäädä kiinni,” Adam komensi ja sai kuittauksen nopeasti korpraalilta.

Thomas ja Turbo oli vangittu erillisiin häkkeihin. Turbo istui hiljaa paikoillaan ja nojasi käsiinsä. Thomas taas nojasi kaltereihin ja katsahti poikaansa. Turbon ilme oli vakava ja mies selkeästi pohti tulevaa.
”Kaikki hyvin?” Thomas kysyi varovaisesti. Turbo murahti isälleen vastaukseksi jotain epämääräistä. Thomas katsahti jalkoihinsa.
”Kyllä me tästä selvitään,” mies vastasi jotain epämääräistä.
”Turhaan sää mun kanssa haluat puhua mitään small talkia…” Turbo ärähti.
”Pakkohan meidän on suunnitella jotain… mutta se on pikkaisen vaikeaa, jos sää olet tuolla tuulella,” Thomas ärähti takaisin pojalleen. Turbon ilme kireni, mutta päätti kuitenkin olla hiljaa. Thomas puuskahti syvään ja nosti kädet päänsä päälle.
”Mää tarkoitan vain… että mieluummin lähden täältä hengissä. Ja niin lähdet sinäkin… susta on kuitenkin tulossa isä!” mies painotti ja sai Turbon hieromaan silmiään.
”Tai jos toinen meistä kaatuu… niin mää teen kaikkeni pelastaakseni sut!” Thomas totesi.
”Lopeta! Kumpikaan meistä ei kaadu täällä tai ulkopuolella ja me lähdetään kaikki menemään täältä!” Turbo murahti ja nousi seisomaan.
”Sainhan mää suhun eloa! Nyt keksitään suunnitelma, että päästään pois hengissä täältä! KAIKKI!” Thomas katsoi poikaansa silmästä silmään. Turbo katsahti maahan alakuloisena.
”Turbo! Mää olen juuri saanut sut, Adamin, Antonin ja Annin takaisin elämääni… mää en halua menettää teitä tällaisessa paikassa. Varsinkin, kun olemme selvinneet paljon pahemmastakin!” Thomas kannusti ja sai Turbon kasvoille jälleen päättäväisen hymyn. Turbo nyökkäsi hyväksyvästi isälleen, joka kaltereiden läpi iski poikaa olkavarteen.

Muutama mustaan kaapuun ja naamareihin pukeutunutta rottaa käveli miesten luokse. Rotat pitivät tiukasti kiinni aseistaan.
”Sinä ensin!” rotat sanoivat ja osoittivat Turboa. Mies katsahti isäänsä tuimana.
”Hyvä on!” Turbo vastasi rotille. Toinen rotista kaivoi taskustaan pienen kaukosäätimen ja häkin ovi aukeni.
”Tuohon suuntaan!” rotta osoitti aseellaan suunnan. Turbo astui varovaisesti häkistä ulos ja katsahti isäänsä. Thomas nyökkäsi hyväksyvästi ja sai Turbon jatkaa matkaansa. Turbo katseli ympärilleen. Missään ei näkynyt mitään huolestuttavaa. Pelkästään perus avaruusaluksen metallista käytävää oli silmän kantamattomiin. Rotat ohjasivat hänet lasiseen hissiin. Hissi liikkui nopeasti ylöspäin. Kallion seinään oli tehty erinäisiä sellejä ja sai Turbon shokkiin. Vankeina oli edelleen siviilistä napattuja hiiriä, jotka olivat riudutettu nälkäisiksi ja heikoiksi. Harmaat säkit korvasivat heidän vaatteensa. Turbosta tuntui entistä pahemmalle, koska osa aikuisten hiirien kanssa oli pieniä lapsia. Vankina olevat hiiret näkivät nopeasti kanssa hississä olevan Turbon. Turbo olisi voinut vannoa, että hiiret anoivat katseellaan apua. Toinen rotistakin huomasi, että mies oli nähnyt vankina olevat hiiret.
”Luulitteko tosissanne, että saitte pelastettua kaikki muutama vuosi sitten?” rotta naurahti ilkeästi ja sai Turbon vain ummistamaan silmänsä. Hissin päästyä ylimpään kerrokseen rotat ohjasivat miehen Masin luokse.

He saapuivat aluksen katolle, johon rotta oli tehnyt erinäisen taisteluareenan. Marsin kylmenevä iltatuuli puhalsi miehen paksuja hiuksia päälakea pitkin. Rotat siirtyivät reunoille katsomaan, kun kaksikko kohtasivat kasvotusten.
”Kai sää tiedät, että mää vihaan sua?” Turbo kysyi rotalta, joka naurahti pilkkaavasti.
”Onneksi tunne on molemmin puolinen…” Masi vastasi ja puristi kädet eteensä.
”Mikä sun tavoite oikein on?” Turbo kysyi vihaisena. Masi astui vielä lähemmäksi Turboa ja katsoi tätä hieman alaviistoon.
”Tän planeetan tuhoaminen!”
”Miksi? Tää on myös sun planeettasi ja kotisi!”
”Mun kotini tuhoutui sen jälkeen, kun te hiiret aloitte ylimielisiksi… aloitte väheksymään meidän rotuamme ja ajoitte maanpakoon,” Masi murahti.
”Syytön mää siihen olen… mää en kato voi sille mitään, että olette saaneet rotunne nimeksi sellaisen, joka tuppautuu liittymään kaikkeen paskaan mukaan!” Turbo ärähti rotalle takaisin. Masin ilme oli murhaava ja iski terävän suoran Turbon leukaan siltä seisomalta. Mies horjahti voimasta hieman taakse päin ja piteli leukaansa. Iskun takia Turbo oli purrut alahuuleensa, joka pienesti vuosi verta.
”Ole valmiina… tämä on viimeinen iltasi hengissä!” Masi murahti ja käänsi miehelle selän.

Samaan aikaan sellissä Minni pyöri turhamaisesti ympyrää. Riina katsoi huolissaan Motoa ja tämän jälkeen naista.
”Minni sun pitää rauhoittua! Ihan jo vauvojen takia,” Riina toppuutteli.
”Miten mää voin rauhoittua, jos mun mieheni taistelee tällä hetkellä omasta hengestään?” Minni vastasi turhamaisesti.
”HEI! Turbo selviää. Se on tän planeetan parhaimmistoa… niin taistelutaidoilta, kuin järjeltään!” Vinski pysäytti naisen ja tarrasi tiukasti tämän olkapäistä kiinni.
”Mää en silti voi tälle mitään!” Minni parahti ja katsoi surkeana valkeaa marsilaista.
”Mää tiedän sen. Mäkin olen helvetin huolissani… mutta olen myös ihan varma siitä, että jotain järisyttävää tapahtuu kohta,” Vinski painotti.
”Tiedän, että tätä on turhaa sanoa… mutta sun on rauhoittuva. Muuten sää synnytät tänne ja kukaan ei tiedä selviääkö sun lapsesi siinä kohtaa hengissä pois täältä!” Vinski jatkoi ja puristi kovemmin naista olkapäistä. Minni katsahti Vinskin käsiä, jonka jälkeen miestä. Hän ei ollut kuullut valkealta mieheltä koskaan mitään yhtä lohduttavaa. Minni nyökkäsi miehelle ja huokaisi syvään.
”Hienosti kasvettu… et ole yhtään niin raivostuttava, silloin kun palasitte,” Minni naurahti ja sai valkoisen hiirenkin naurahtamaan. Vinski irrotti otteensa naisesta. Minni kuitenkin halasi tätä lempeästi ja pitkään.
”Vinski saa ajoittain, jotain fiksuus puuskia… mutta hän on oikeassa. Me luvattiin Turbolle, että te ja Riina pääsette pois täältä turvallisesti,” Moto komppasi veikkaansa ja sai kaksikon päättämään halauksensa.

Adam ja Rontti joukkoineen olivat seuranneet tovin jo rottia, kohti heidän tukikohtaansa. He pysyttelivät kivien lomassa piilossa. Seuranta oli tapahtunut Reean ja Sandran avulla. He olivat pystyneet ilmakuvasta katsomalla lähes ajamaan rottaklaanin vieressä paljastaen näin olin paikkansa hiirille. Rontti ja Adam kurtisti entisestään kulmiaan nähdessään jättimäisen avaruusaluksen.
”Tuo onkin isompi ongelma mitä odotimme,” Adam kuiskasi ja perääntyi hieman.
”Ja kaikkein pahinta tässä on se, että heillä on omiamme,” Rontti totesi tuimasti ja piti katseensa kivisessä seinässä.
”Turbon ja muiden pelastaminen on numero yksi,” Adam pohti selkä Ronttiin päin.
”Emme voi laittaa ketään arvokkuus järjestykseen… jokainen ansaitsee pelastuksen,” Rontti huokaisi.
”Mitä sää selität?” Adam kysyi hämmentyneenä, kun mies antoi ympäripyöreitä vastauksia.
”Meillä on pelastettavana muitakin, kuin ne kuuluisat sankarit… katso,” Rontti selitti ja nosti miehen katseen ylöspäin kohti kiviseinää.
”Siis onko noi?”
”On… marsilaisia, jotka luultavasti tekevät edelleen orjatöitä rotille ja plutolaisille,” Rontti murahti hiljaa ja istui prätkänsä päälle.
”Eli mitäs nyt… kenraali?” Rontti kysyi ilkikurisesti hymyillen. Adam mulkaisi vihaisena Ronttia. Mies oli tosissaan yhtynyt vain hänen yhdeksi sotilaakseen.

”Mitä sulla on mielessä?” Turbo kysyi tuimasti aluksen katolta. Masi pyöritteli muutamaa vaihtoehtoista pistoolia kädessään.
”Tiedätkö mikä tämä on?” mies kysyi ja näytti metallista pistoolia miehelle.
”Laser pistol 250,” Turbo vatsasi nopeasti.
”Melkein… 450… tietkö mitä tämä tekee?”
”Varmasti tappaa…”
”Oikein… eikä pelkästään tapa. Lentävä laser säde vielä laajenee osuessaan kohteensa kudokseen räjäyttäen näin sisäelimesi ilmaan,” Masi selitti. Turbo ei tiennyt mitä olisi sanonut. Samaan aikaan hän oli kauhistunut ja ehkä jopa peloissaan, mutta ei hän voinut sitä rotalle kertoa, saati näyttää.
”Alkoiko pelottamaan?” rotta irvisti kuola valuen. Rotta oli hyvin euforisessa tilassa.
”Ei tietenkään… mää olen vannonut taistelevani tämän planeetan puolesta, vaikka omalla hengelläni,” Turbo murahti hiljaa.
”Uuh… jaloa,” Masi irvaili. Rotan asenne sai Turbon ärsyyntymään. Toistaiseksi kuitenkin mies kykeni pitämään itsehillintänsä.
”Mikä olisi mahdollisimman julma kuolema sulle?” rotta pohti ja osoitti aseella Turboa.
”Sen kun tapat mut… sää et silti tätä sotaa voita, vaikka multa nirrin vetäisitkin,” Turbo vastasi rauhallisesti. Masi heitti aseen takaisin laatikkoon ja käveli päättäväisesti miehen luokse. Masi puristi terävät kyntensä Turbon leukaan ja kurkkuun.
”Miksi sää et voi hermostua? Paljasta todellinen luontosi, vai olisiko tuskallisin kuolema se että vaimosi katsoisi veren vuodatusta vieressäsi?” Masi vaati.
”Mikä luonto? Paina sää sinne helvetin paksuun kalloosi, että mää en tappanut Caprinoa! JA LAKKAA SEKOITTAMASTA MINNIÄ TÄHÄN!” mies karjahti ja potkaisi rotan itsestään kauemmaksi.

”Turbo!” Adam totesi ja katsoi taivasta kohden. Ronttikin siirsi katseensa taivasta kohden.
”Onko se aluksen päällä?” Rontti pohti ja katsahti Adamia. Adam kaivoi taskustaan radiopuhelimensa.
”Äiti kuuletko?” Adam kysyi.
”Kuulen,” Reea vastasi yhteyden toisesta päästä.
”Saisitko kuva kulmaa paikastamme yläilmoista? Epäilemme, että Turbo saattaa olla aluksen katolla pulassa,” Adam selitti ja tähyili aluksen kattoa.
”HEI MITÄ TE TÄÄLLÄ TEETTE?” yksi rotta huusi.
”Infoa mua hetken päästä…” Adam totesi hätäisenä ja kaasutti sotilaidensa kanssa rotat perässään kauemmaksi aluksesta. Adamin johdolla he yrittivät parhaansa mukaan tähdätä seuraavia rottia. Rotat pysähtyivät ja laukoivat isompia ohjuksia hiiriä kohden.
”Tätä menoa… joudumme liian kauaksi heistä,” Rontti huudahti ja väisti samalla yhtä ohjusta.
”Mutta Karpaasi pääsee toista kautta rynnäkköön,” Adam naurahti ja sai Rontin kurtistamaan ihmetyksestä kulmiaan. Adam naurahti hyväntuulisesti ja teki kaikkensa saadakseen rotat peräänsä.
”Apu joukkoja etelän suuntaan,” yksi rotta totesi radiopuhelimeensa.

Samaan aikaan aluksen katolla Turbo ja Masi kuunteli aluksen juuressa kuuluvaa metelöintiä. Masi vaati kovaäänisesti radiopuhelimeensa huutaen vastausta metelöintiin. Pelokas sotilas kertoi aluksen juuressa olevista hiiristä, jotka eivät olleet rotan vankien joukossa. Masi katsahti murhaavasti Turboa, joka puristi kädet eteensä.
”NAPATKAA NE NYT!” Masi karjui ja heitti radiopuhelin aluksen reunan ylitse.
”Sinä! Jos tämä on juonesi niin sää vastaat siitä hengelläsi!” Masi osoitteli Turboa.
”Kuule ihan itsekin he osaavat juonia… äläkä sano, että tää tuli sulle jotenkin yllätyksenä?” Turbo kohautti harteitaan. Masi huokaisi syvään.
”Selvä… sitten katsotaan tämän pelin säännöt,” Masi totesi ja astui ihan Turbon eteen. Rotan kynsi oli tehnyt miehen poskeen ikävän haavan, potkaistuaan tämän kauemmaksi aikaisemmin itsestään.
”Mää olen valmis,” Turbo totesi vakavana.
”Hyvä… tämä peli on hieman vaikeampi, kuin luulet,” Masi virnuili ilkeästi Turbolle.
”Peli?” Turbo kysyi. Rotalta mies ei edelleenkään saanut vastausta.

Vinski oli omalla käytöksellään saanut rauhoitettua ystävänsä. Minni istui seinää vasten ja hieroi sormenpäillään ohimoaan. Riina pyöri sellissä vaihteeksi ympyrää ja näytti pohtivalta. Minni huokaisi syvään ja nosti katseensa.
”Tää on ihan järjetöntä pyörittämistä,” Minni huokaisi ja painoi kätensä leukaansa vasten.
”Kyllä me pois päästään. Oletteko te keksineet jo keinon millä me päästään pois täältä?” Riina kysyi ja katsoi mies kolmikkoa. Miehet nostivat katseensa naiseen ja pyörittivät päitään.
”Jos olisi keino avata Moton käsikanuuna… niin ei olisi mitään ongelmaa,” Vinski murahti. Riina näytti sille, kuin pään päälle olisi syttynyt lamppu.
”Siinä se…” nainen hihkaisi kolmikolle ja sai Minninkin kohauttamaan epäilevästi hartioitaan.
”Mikä suunnitelma?” Moto kysyi.
”Sitä en kerro teille… muuten estelisitte turhaan!” nainen tokaisi salaperäisesti.
”Totta kai, jos se on ihan järjetön?” Minni älähti.
”Luottakaa muhun… kaikki järjestyy ja me lähdetään haneen,” nainen rauhoitteli ja sai Minnin ainakin pyörittelemään päätään.

Turbo haroi hermostuksestaan hiuksiaan. Masin kertoma peli oli luultavasti -elä ja taistele tyyppinen. Mies ei yhtään pitänyt ajatuksesta, että hänen pitäisi ehkä mahdollisesti niitata rotta.
”Sää olet kyllä universumin hitain kertomaan tämän pelin säännöt,” Turbo huokaisi, kun rotta oli jälleen kerran kääntänyt hänelle selän.
”Odota aikasi… meillä on rutkasti aikaa tai… oikeastaan ei ole,” Masi pelleili selkeästi Turbon kustannuksella. Kaksi muuta rottaa tarrasivat miehen käsivarsista kiinni ja ohjasivat toiseen kohtaan aluksella. Toinen rotista antoi miehelle pistoolin, jota Masi oli hetki sitten esitellyt. Turbo nielaisi syvään. Hän tunsi käsissään jotain voimakasta.
”Pelin nimi on piiloudu ja tapa… kiva sisäleikkipeli, jossa toinen tulee tapetuksi,” Masi kertoi ja putsasi oman aseensa puhtaaksi.
”Valitettavasti tässä voi tulla sivullisiakin uhreja, joten kannattaa olla tarkkana ennen kuin liipaisee,” Masi irvisti ilkeästi.
”Onnea matkaan!” rotta jatkoi.
”Mitä tuo muka tarkoitti?” Turbo kysyi ja sai rotan painamaan sivupöydällä olevaa nappulaa. Pohja katosi Turbon jalkojen alta ja hän tippui ties kuinka monta metriä alaspäin. Turbo rysähti kolisten metalliselle lattialle. Miehen ähinä täytti hetkellisesti kapean käytävän. Turbo nousi vaivoin seisomaan ja nappasi asekoteloonsa Masin tarjoaman aseen. Miehellä ei ollut mitään hajua missä hän oli. Kumpaankin suuntaan lähti kapea käytävä. Miehen ei auttanut muu kuin lähteä tutkimaan alusta varoen. Ennen kaikkea hän ei halunnut satuttaa omiaan, joka olisi mahdollista jos hänen mielensä herpaantuisi.

Sellissä Riina nojautui oven viereiseen seinään ja odotti selkeästi, jotain saapuvaksi paikalle. Minni katsoi päätään pyöritellen naista. Hänellä oli paha aavistus siitä, että naisen ”loistokas” suunnitelma olisi ihan täysi katastrofi. Ovi aukeni natisten ja rotta toi tarjoiltavat sisään.
”Ruokanne!” rotta ärähti ja pelästyi hieman nähdessään Riinan oven suussa.
”Siirry omalle paikallesi!” rotta käski ja osoitti päällään suunnan. Riina pisti silmälle rotan selän puolella hihnassa olevan aseen.
”Toki… mutta teetkö sitä ensin palveluksen?” nainen henkäisi ja pyöritteli rotan mustaa viittaa sormiensa välissä. Nelikko sellissä katsoi toisiaan tyrmistyneinä. Tämäkö oli naisen suunnitelma? Rotta innostui hieman kauniin hiirinaisen viettelystä. Rotta nappasi napakasti naisen lanteista kiinni saaden Riinan hieman kikattamaan.
”Jätetään heidät…” nainen huikkasi ja iski silmäänsä rotalle.
”En saisi, mutta…”
”Masi ei ole täällä, joten kukaan ei tiedä jos et kerro,” Riina naurahti ja työnsi rotan sellistä ulos. Hän käänsi rotan selän selliä kohden.
”Kevennetään vähän sun vaatetusta,” Riina henkäisi lähellä rotan kasvoja ja napsautti auki rotan aseen hihnan.
”Mitä sää nyt?” rotta kysyi, kunnes nainen esti tätä jatkamasta suutelemalla tätä. Riina katsoi tuimasti Vinskiä, joka patsasteli lähimpänä sellin oven suulla. Nainen saatua ase käsiinsä nainen heitti sen valkoiselle hiirelle.
”Mitä? Sää ämmä!” rotta murahti ja nosti jo nyrkkejään naista kohden.
”Iisisti gaiffa… me kun ei tykätä tappaa ketään,” Vinski tokaisi ja painoi aseen piipun rotan takaraivolle.
”Tällein tää nyt menee!” Riina hymyili lempeästi ja iski rottaa suoraan päin näköä saaden tämän kaatumaan sellin lattialle tajuttomana.
Miihkali oli auttanut Minnin seisomaan ja Vinski puolestaan posautti Moton käsikanuunan auki.
”Miihkali ota sää tämä ja hommaa Minni ulos täältä,” Vinski komensi.
”Miten? Koko paikka kuhisee rottia?” nuorukainen ärähti ja sai valkoisen hiiren pohtimaan hetken. Vinski kohautti naureskellen harteitaan.
”Suojataan Minnin turvallisuus ja lähdetään kaikki yhdessä täältä…” Riina ehdotti ja sai miehet hyväksymään naisen määräyksen.

Ulkona oli täysi tohina päällä, kun hiiriä vastassa oli rotat ja jäljellä olevat plutolaiset. Adam ja Rontti olivat saaneet yhdessä sotilaidensa kanssa käännettyä suuntansa takaisin alusta kohden, kun taas Karpaasi iski toisesta suunnasta. Yllätykseksi mies oli myös saanut apuunsa Marcuksen omalla pienellä miehistöllään. Rotat ja plutolaiset olivat pulassa. Hiiret olivat onnistuneet saartamaan heidät ja rynnäkkö varustuksiin pukeutuneet armeijan hiiret käskyttivät aseillaan uhaten aseista riisuuntuneita rottia polvilleen. Tarkkampujien avulla osa vastustajista haavoittui ja sai heidät toimintakyvyttömiksi. Samoin kävi hiirillekin. Adam ohjeisti tiukkaan sävyyn, ettei heillä ollut varaa menettää ketään ja käski sotilaidensa olevan sooloilematta. Mies nousi moottoripyöränsä päälle seisomaan ja heilautti pitkää rautaputkea saaden osan rotista lentämään tajuttomina taakse päin. Mies kiihdytti ajokkinsa vauhtia ja suorastaan kiisi rottien välistä aluksen ovelle.
”MARCUS!” Adam huusi aluksen lastaussillan alta. Marcus hamuili katseellaan huutajansa suuntaan ja tajusi Adamin viittovan hänelle. Marcus juoksi miestä kohden niitaten samalla muutaman sotilaan edestään.
”Kaikki hyvin?” mies kysyi hengästyneenä. Adam katsoi miehen leukaa, jossa komeili pari vuotavaa haavaa.
”Yks rotta sai viillettyä,” mies selitti nopeasti. Adam nosti asekotelostaan pistoolinsa.
”Lähdetään hakemaan muut sisältä,” Adam vinkkasi ja sai Marcuksen heilauttamaan omaa asetta kädessään.
”Haluatko oikeasti apuani vai vittuiletko suoraan päin näköä?” mies vitsaili ja sai Adamin hymyillen mulkaisemaan tätä.
”Saat itse päättää,” Adam naurahti.

Turbo kuunteli viereisen käytävällä lähestyviä juoksuaskelia. Mies piiloutui nurkan taakse ja kuuli ohimennen rottien rätisevästä radiopuhelinyhteydestä ongelmista aluksen edessä. Rottien mentäessä ohi Turbo lähti heidän tulosuuntaansa kohden. Hetken aikaa käveltyään miehen nenään kantautui veren tuoksu, joka voimistui mitä lähemmäksi mies pääsi. Seinillä alkoi ilmestyä levinneitä verellisiä kädenjälkiä. Samoin kuin lattialla. Joku oli hakattu ja pahasti. Ja nyt se joku, oli raahattu käytävää pitkin.
”Yh… ihan kuin jossain teurastamolla,” Turbo piteli nenäänsä. Katku tunkeutui syvälle hänen kuonoonsa ja hyvästä hajuaistista oli tässä kohtaa vain haittaa. Turbo pysähtyi kuin naulittu edessään olevaan karmeaan näkyyn.
”Ei helvetti…” mies henkäisi ja juoksi tajuttoman hiiren luokse. Turbo käänsi miehen käsivarsilleen ja katsoi tämän hakattua ulkomuotoa. Myös muutaman puukon iskun mies pystyi löytämään tajuttoman hiiren kehosta.
”Isä!” Turbo huudahti ja yritti saada miehen hereille. Mies ei kuitenkaan hievahtanutkaan. Turbo laski isänsä lattialle ja kuunteli tämän hengityksen ja pulssin.
”No ainakin olet hengissä,” mies huokaisi ja vilkuili ympärilleen. Nyt hän oli ymmärtänyt Masin pelin säännöt. Ei mies katolla hetki sitten osannut laskea 1+1 tai että rotta vetäisi hänen vankina olleen isänsäkin peliin mukaan. Turbo nosti isänsä harteilleen ja lähti tulosuuntaansa.

Vinski, Moto, Miihkali, Minni ja Riina olivat onnistuneet pääsemään aluksesta jotenkin. Minni katsoi maassa polvillaan olevia rottia ja plutolaisia. Marsilainen hiiriarmeija vahti, ettei vangitut rikolliset tee uudelleen mitään typerää. Osa vapaustaistelijoista oli auttamassa vankeina olleita hiiriä. Paikalle alkoi saapumaan myös marsilaisia vankiautoja ja pelastusarmeija ensihoitajineen. Sota oli kääntynyt hiirten voitoksi, mutta oli liian aikaista juhlistaa voittoa kun emäaluksessa sattui olemaan ties kuinka monta vihollisen miestä vielä jäljellä.
”Missä Turbo ja Thomas?” Rontti kysyi, kun oli naiset ottaneet suojiinsa.
”Ne on vielä sisällä…” Miihkali informoi nopeasti.
”Ja me menemme etsimään heidät,” Vinski vastasi päättäväisesti.
”Onko tuo viisas… oooooh” Minni oli kysymässä, kun supistus oli pettää hänen jalkansa alta. Rontti tuki siskontyttöään Riinan kanssa.
”Te menette etsimään ne kaksi… Adam ja Marcus on luultavasti aluksen sisällä kanssa,” Rontti huokaisi.
”Mitä?” miehet älähtivät samaan aikaan. Riinakin katsoi huolestuneena Ronttia.
”Ehtivät livahtaa silmistäni… MENKÄÄ! Me huolehditaan Minni sairaalaan,” Rontti komensi ja kolmikko otti sotilailta laserpistooleja käyttöönsä.
”Ei! Mää en voi synnyttää ilman Turboa!” Minni parahti edelleen kaksin kerroin.
”Sulla ei ole vaihtoehtoa synnyttää tähänkään… nyt mennään,” Rontti komensi ja auttoi Riinan kanssa naisen ensihoitajien luokse.

Turbo seurasi aikaisemmin tullutta reittiään. Toisin hän ei kääntynyt kulman taakse johon oli piiloutunut juoksevia rottia, vaan jatkoi suuntaan johon rotat olivat aikaisemmin juosseet. Mies suoristi isäänsä hartioillaan. Turbo oli hengästynyt ja hiki meinasi sokaista miehen.
”Miten voikin näin hintelä kaveri olla niin saatanan painava,” Turbo kirosi mielessään ja jatkoi matkaansa. Kuitenkin vastaantulevat askeleet saivat Turbon pysähtymään. Mies laski isänsä seinän viereen makuulleen ja nosti aseensa asekotelosta. Kuiskuttelu koveni hieman Turbon lähestyessä ääntä. Miten sopivaa olikaan, että käytävällä äänten ja Turbon välistä oli palanut kolme seuraavaa lamppua. Turbo tuijotti pimeyteen seisten itse heiluvan kattolampun alla. Mies astui pimeyteen, kunnes kuuli kuiskauksen…
”Kolmannella?”
”Yksi… kaksi,” joka laskulla Turbo otti askeleen lähemmäksi puhujia kohden.
”Kolme!” mies ääni sanoi ja Turbo tunsi aseen piipun otsallaan. Kuitenkin sadasosa sekunnissa Turbo tajusi painavansa oman aseen piippuaan veljensä otsaa vasten.
”Adam,” Turbo henkäisi ja sai isoveljensä pudottamaan aseen lattialle. Mies halasi tiukasti pikkuveljeään.
”Onneksi olet kunnossa,” Adam henkäisi helpottuneena.
”Missä isä?” mies jatkoi.

Turbo oli ohjannut kaksikon isänsä luokse. Adam kokeili hellästi isänsä pulssin. Kylmenevä iho kertoi miehelle, että Thomas oli parasta saada nopeasti hoitajien luokse.
”Oletteko nähneet Minniä tai muita?” Turbo kysyi. Adam katsahti Marcusta.
”Mää luulin, että sulla on tietoa missä he ovat,” Adam tokaisi.
”Viimeksi kun näin heidät, he olivat vankeina yhdessä sellissä,” Turbo puristi kädet eteensä.
”No ei paljon auta, jos et tiedä missä selli on,” Marcus tuhahti. Adam pohti hetken.
”Yhden meistä on vietävä isä turvaan! Rontti on varmasti soittanut paikalle jo hoitajia,” Adam totesi ja nousi miesten vierelle seisomaan.
”Mää jään tänne… Masi haluaa pelata tämän pelin kanssani loppuun,” Turbo totesi ja näytti asettaan miehille.
”Toi on yksi universumin vaarallisimmista aseista. Tiedätkö mitä tuo tekee, jos sen laser osuu kohteeseensa?” Adam kysyi.
”Tiedän… siksi tämä pitääkin päättää Masin kanssa, enne kuin joku menettää henkensä,” Turbo vastasi viileän rauhallisena.
”Jos kerran tiedät mitä tuo ase tekee… miksi osoitit veljeäsi juuri hetki sitten sillä kalloon?” Marcus kysyi näsäviisaasti. Adamkin vilkaisi nopeasti Turboa.
”Millä muullakaan olisin itseäni puolustanut. Masi voi tulla ihan minkä kulman takaa eteen,” Turbo puolustautui.
”No en uskonutkaan, että ampuisit minua,” Adam totesi luottavasti hymyillen.
”Marcus ota isä ja vie hänet pois täältä,” Adam komensi. Marcus nosti sormenpäänsä rinnalleen ja näytti tyrmistyneeltä.
”Miksi juuri minä?”
”Koska olen kenraalisi ja mikäli haluat täyden luottamukseni niin teet niin, kuin sanotaan!” Adam murahti. Marcus huokaisi pitkään ja syvään.
”Hyvä on kenraali!” Marcus viisasteli ja nosti Thomasin harteilleen.
”Infoa Ronttia samalla mikäli löydät hänet. Tämä alus lähtee tänään saman tien takaisin sinne mistä on tullutkin,” Adam totesi. Marcus nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti Thomas harteillaan kohti ulos pääsyä.

Turbo ja Adam seurasivat tovin Marcusta, kunnes kääntyivät seuraavasta haarautuvasta mutkasta toiseen suuntaan.
”Miten Minni voi muuten?” Adam kysyi rikkoen hiljaisuuden.
”Supistelee… välillä liiaksikin,” Turbo vastasi alakuloisena.
”Ei kai lapset synny tänne?” mies huolestui ja pysäytti veljensä. Turbo kohautti harteitaan.
”En mää tiedä? Mitä jos syntyvät? Eivät he elä tällaisessa murjussa tuntiakaan,” mies vastasi pelokkaana. Ensi kertaa hän pelkäsi kunnolla. Eikä kyse ollut hänen omasta elämästään, vaan elämistä jotka hän oli luonut yhdessä rakastamansa hiiren kanssa. Ja nyt miehen mieltä varjosti ainoastaan pelko kuolleena syntyvistä lapsista.
”Me saadaan Minni pois täältä ennen, kuin lapsesi syntyvät…” Adam lohdutti.
”Mistä sää sen tiedät? Mistä sää tiedät, selviämmekö edes me täältä elossa?” Turbo kyseenalaisti veljensä puheet. Adam pyöritti päätään.
”En tiedätkään. Mulla sentään toivo elää… ja niin pitäisi sullakin, jos haluat rakastamasi hiiret täältä turvallisesti ulos!”
”Ja se toivo alkaa pienistä asioista!” kuului ääni kaksikon takaa. Turbo ja Adam katsoivat hämmentyneinä kolmikkoa, jotka hymyilivät heille lempeästi.

”Mitä te siinä teette? Missä Minni ja Riina?” Turbo kyseli, kun näki veikkansa muuallakin kuin sellissä.
”Sanotaan, että sun sisko hämäsi meidät ulos sellistä,” Vinski tokaisi. Hän ei halunnut veljeksille juuri sillä hetkellä kertoa, mihin heidän siskonsa oli alentunut.
”Entä Minni ja vauvat?” mies jatkoi. Moto laski kätensä veikkansa olkapäälle rauhoittavasti.
”Ei hätää. Minni on turvassa. Ensihoitajat vie sen sairaalaan,” Moto selitti. Turbo huokaisi syvään.
”Onneksi pääsivät turvaan!” mies huokaisi ja nojautui polviinsa.
”Nyt meidän tehtävä on löytää Masi ja päästää pois täältä!” Adam komensi.
”Ei muuta, kuin laiteta rotta aisoihin!” Vinski naurahti. Kuitenkin korvia viiltävä piippaus sai jätkät painumaan kaksin kerroin. Samalla alkanut humina ja aluksen uhkaava tärinä sai heidät kaatumaan hetkellisesti maahan.
”Hahhahaha tervetuloa lennollenne… harmi ettei tämä peli Turbo päättynyt niin, kuin olisin halunnut tai toivonut… mutta tästä tuli hupaisaa, kun saan antaa koko porukalle yhtä aikaa menolipun helvettiin…” Masi nauroi ilkeästi mikrofoniin. Turbo katsoi vihaisena veikkojaan, joidenka ilmeet olivat vähintään yhtä tympeät. Alus alkoi nousta Marsin maanpinnasta. Moottorien hyytävä humina kaikui koko alueella. Rontti evakuoi sotilaitaan lähtemään aluksesta kauemmaksi.
”Menkää reunoille suojaan!” mies karjui. Punainen pöllyävä hiekka sai monen peittoamaan silmänsä. Marcus nosti Thomasin ensihoitajien kyytiin ja juoksi Rontin viereen katsomaan, kun iso avaruusalus nousi kohti Marsin taivasta…

Minni puri hammasta yhteen voimakkaan supistuksen vuoksi. Nainen istui toisen jalkansa päällä puolikonttaavassa asennossa, tukien asentoaan käsillään. Toinen jalka painoi lattiaa vasten niin kovaa, että hyvä kun veri kiersi varpaiden päissä. Sormensa hän oli puristanut tiukasti valkoiseen kankaaseen. Naisen hiukset valahtivat hänen kasvoilleen peittäen näin tuskallisen ilmeen. Hoitaja kiinnitti naisen tippapussia telineeseen.
”Mää en voi synnyttää vielä,” nainen henkäisi, kun supistus oli mennyt ohitse.
”Toivotaan ettet synnytäkään… vielä,” sairaanhoitaja kannusti ja sai Minnin kohottamaan asentonsa enemmän istuvaan muotoon. Hoitaja siirsi naisen hiukset selänpuolelle ja ojensi vesilasia.
”Kiitos…”
”Supistusten estolääkitys pitäisi alkaa puremaan ihan juuri…” hoitaja totesi.
”Ei ainakaan äskeiseen vielä vaikuttanut,” Minni tuhahti väsyneenä.
”Käynnissä oleva supistus, supistuu loppuun, jonka jälkeen lääke toivon mukaan alkaa tehoamaan,” hoitaja selitti.
”Entä jos ei?”
”Siinä tapauksessa lääkäri tekee päätöksen käynnistää sun synnytys. Mutta tällä lääkkeellä voimme maksimissaan viivästyttää synnytystä parilla-kolmella viikolla.”
”Sekin riittää. Viimeisimmässä kontrollissa lääkäri sanoi, että synnytys voidaan käynnistää, kun kahdeksan kuukautta tulee täyteen,” Minni hengitti raskaasti.
”Aika näyttää. Nyt sinulle on määrätty valvonnassa olevaa lepoa,” hoitaja vastasi hellästi naiselle. Hän auttoi Minnin sänkyyn kunnolla.

Hoitaja oli juuri lähdössä, kun tervehti oven toisella puolella olevia synnyttäjiä.
”Hei!” Minni huikkasi naisen perään. Hoitaja kääntyi ympäri kuullakseen vielä, mitä naisella oli hänelle sanottavaa.
”Niin?”
”Onko mun miehestäni mitään tietoa?”
”Ainoastaan vankeina olleita hiiriä on tuotu rottien orjuudesta hoitoon. Kukaan sotilas ei ole ilmoittautunut tai sairaalan henkilökunnan puolesta ei olla kirjattu sairaalahoitoa varten ketään sisään. Tilanne on tietysti saattanut muuttua sillä aikaa, kun olen sinua hoitanut täällä,” hoitaja selitti.
”Sitä pelkäsinkin,” Minni vastasi äänettömästi.
”Varmistanko asian sinulle?” hoitaja kysyi huolestuneena. Minni pyöritteli pienesti päätään.
”Ei tarvitse!” nainen huokaisi syvään. Hoitaja nyökkäsi kevyesti ja poistui huoneesta. Minni ei voinut asialle mitään. Poskille valahti lämpöiset kyyneleet. Supistukset olivat helpottuneet ja nainen silitteli varovaisesti vatsaansa. Kaiken lisäksi hän oli niin väsynyt ja taisteli unta vastaan.
”Kyllä se isä sieltä hengissä vielä tulee,” nainen herätteli omia toiveitaan, vaikka ei edes tiennyt Turbon kohtalosta mitään.

Turbo, Adam, Vinski, Moto ja Miihkali olivat onnistuneet aluksen epävakaasta tärähtelystä huolimatta nousemaan seisomaan.
”Meidän pitää löytää lentäjien ruumaan,” Vinski murahti ja tuki itseään seinää vasten.
”Täällä jossain on hissi… sen avulla onnistumme varmasti löytämään nopeammin perille,” Turbo totesi.
”Ihan, kuin etsisi neulaa heinäsuovasta,” Adam tuhahti.
”Ei tarvitse etsiä, jos tietää missä se on…” Turbo naurahti ja koko porukka lähti miehen johdolla toiseen suuntaan.
”Sääkö tiesit missä se hissi on?” Moto kysyi hölmistyneenä.
”Totta kai painoin jokaisen käytävän mutkan mieleeni. Ja hissin käyttö Masin valvovan silmän alla olisi ollut liian ilmeistä,” mies totesi ja tervehti ylänurkassa olevaa kameraa.
”Miten? Mitä? Miten se?” Vinski sopersi.
”En halua edes tietää,” Adam tuhahti ja lähti veljensä perään.
”Vihollisen kanssa pitää ottaa kaikki huomioon,” Turbo neuvoi ja sai miehet örisemään jotain hänen takanaan. Turbo lähti johdattamaan ystäviään kohti hissiä.

Maatasolla Rontti ja Marcus ohjasivat muiden sotilaiden kanssa plutolaisia ja rottia vankiautoihin.
”Meissä on loukkaantuneitakin!” yksi iso plutolainen tuhahti Rontille.
”Niin oli meilläkin… mutta teittekö asian eteen mitään?” mies ärähti ja sai plutolaisen alemmuus tilaan.
”Sitä minäkin, mutta toisin kuin te… me emme anna kenenkään kuolla! Joten sisään siitä!” Rontti murahti ja katsoi sotilaan perään.
”Jo on otsaa valittaa!” Marcus totesi tympeänä Ronttia vastapäätä. Rontti pyöritti vain vihaisena päätään. Marcus huomasi miehessä jotain muutakin poikkeavaa.
”Oletko huolissasi?” mies kysyi.
”No kuka ei olisi. Masi ei helpolla tule heitä päästämään,” Rontti tuhahti ja hieraisi kuonoaan nopeasti.
”Mää olen taas huolissani Minnistä… kaiketi en osaa edes huolehtia muista kuin hänestä,” Marcus kohautti harteitaan. Rontti rentoutui hieman siskonpoikansa rinnalla.
”Minnillä ei ole hätää… ja sää saat terveet siskonlapset,” mies henkäisi ja sai Marcuksen hymyilemään.
”Niin kuin sääkin sait aikoinaan,” Marcus naurahti ja nojasi kuljetusautoon.
”Mitä nyt vähän kahelit sellaiset, mutta silti ihan terveet,” Rontti totesi ja sai Marcuksen entisestään naurahtamaan. Mies nosti katseensa taivaalle ja kallisti hieman hämmennyksestä päätään.

”Mitä nyt?” Rontti kysyi, kun näki miehen ilmeen.
”Alus on edelleen Marsin ilmatilassa,” Marcus totesi ja sai Rontinkin nostamaan katseensa taivaalle.
”Te siellä! Vahdin vaihto,” Rontti komensi muutamaa sotilasta ja vaihtoivat Marcuksen kanssa aavarammalle paikalle katsomaan taivasta. Alus näkyi jossain kaukana avaruudessa pienenä pisteenä, mutta sen pystyi erottamaan muista tähdistä ja pilvistä kuitenkin selvästi.
”Tuo onkin mutkikkaampi juttu, jos hallituksen väki näkee sen,” Marcus puuskahti.
”Saati, että jos alus räjähtää taivaalla niin jätkillä ei ole mitään millä laskeutua, kun prätkät ovat maan kamaralla,” Rontti puristi kädet eteensä.
”Kestääkö jätkät toista samanmoista räjähdystä?” Marcus kysyi huolestuneena. Rontti antoi vastaukseksi vain hartioiden kohottamisen.
”Parasta kuitenkin pitää alusta silmällä siltä varalta, että päättäisivät tehdä pakkolaskun,” mies vastasi ja sai nuorukaisen vieressään nyökkäämään.

Aluksessa Turbo ja muut olivat päässeet aluksen hissin luokse.
”Masi oli ainakin nopea,” Miihkali totesi, kun hissin lasisten ikkunoista paistoi yön pimeä tähtitaivas. Adam ja Moto tutkivat hissin vierustaa.
”Eihän kukaan ole kirjoittanut ylös, että missä kerroksessa on mikäkin,” Adam tuhahti veljelleen.
”Mutta mieti nyt itsekin… lastaussilta oli aika lailla keskellä aluksen sivua. Hissi taas lähempänä ohjaamon isoja ikkunoita. Kuitenkin rotat veivät minut katolle saakka eli ylin kerros ei ole ainakaan vaihtoehto, mutta isot ikkunat ovat kuitenkin lähimpänä kattoa, kuin maata,” Turbo selitti.
”Eli aluksen ohjaamo on noin kolme kerrosta alempana kuin kattoalue?” Adam kysyi.
”Laske tarkemmin… Ohjaamon ikkunat olivat noin kolmen ikkuna ruudukon kokoiset, joten…?”
”Joten ohjaamon lattia taso on neljä tai viisi kerrosta alempana, kuin kattotaso,” Adam jatkoi ja tunsi lamppunsa syttyvän päänsä päällä.
”Millä te noita laskette?” Vinski pudisteli päätään.
”Ei se ollut edes vaikeinta matikkaa… hissiin siitä,” Turbo komensi painaen hissin nappulaa, jotta ovet aukenivat. Adam laski kerrokset nopeasti ja painoi ensimmäistä varteen otettavaa vaihtoehtoa.

Oikeaan kerrokseen päästyään hiiret latasivat aseensa valmiiksi. Turbon johdolla he lähtivät hissistä vasemmalle, koska mikäli miehen mielikuva aluksesta oli oikea olisivat he lähempänä tekemästä tästä loputtomalta tuntuvasta piinasta lopun. Viisikko saapui aulaan, joka oli huomattavasti leveämpi, kuin mikään muu paikka missä Turbo oli kierrellyt.
”Tämä se on,” Adam henkäisi.
”Uskomatonta, että löysimme kerralla perille,” Moto huokaisi.
”Kerrankin niinkin päin,” Turbo vastasi ilmeettömästi ja otti askeleen, jos toisenkin metallisia ovia kohden. Hiiret painaituivat seinustaa vasten ja olivat valmiina astumaan ohjaamon sisään.
”Valmiina?” Turbo kysyi ja sai miehet nyökkäämään. Ovet aukenivat suhahtaen. Masi istui keskellä ohjaamoa olevassa tuolissa ja viilasi teräviä kynsiään.
”Johan teillä kesti…” rotta huokaisi syvään.
”Eiköhän tämä ollut Masi tässä,” Turbo murahti ja astui peremmälle ohjaamoon.
”Niinhän sinä luulet,” rotta naurahti ja kiskaisi pienestä narusta vieressään. Turbo lyyhistyi nopeasti polvilleen ja tunsi kuinka silmissä sumeni. Suusta karkasi pieni ähkäisy kivusta, joka levisi hänen kaulastaan koko kehoon ja pian musta mieli valtasi Turbon.

Minni heräsi siihen, kun joku kosketti hänen olkavarttaan hellästi.
”Turbo?” nainen kysyi unisena, kunnes sai näkökenttänsä kunnolla auki. Nainen pyyhki silmäkulmiaan ja katsoi silittäjäänsä.
”Ei… mutta melkein,” Tara henkäisi ja istui läheiselle tuolille.
”Anteeksi… tuntuu edelleen siltä, kuin olisin ollut siellä sellissä,” Minni pahoitteli ja nousi kanssa itse istumaan.
”Ei se mitään. Taisi olla aika rankka kokemus,” Tara uteli.
”Ei sen erikoisempi, kuin muutkaan vankikokemukset,” Minni selitti ja katsoi hymyilevää pikkutyttöä naisen sylissä.
”Ellenkin on jo niin iso,” nainen jatkoi ja sai Taran leveästi hymyilemään.
”Niin on… reipas tyttö,” Tara silitti tytön valkeita hiuksia äidillisesti.
”Onko sulla tietoa Turbosta tai muista?” Tara kysyi ja sai Minnin pyörittämään päätään.
”Viimeisimmän tietoni mukaan Vinski, Moto ja Miihkali lähti aluksesta etsimään isääsi ja Turboa.”
”Joo isä oltiin löydetty ja ilmeisesti Turbokin, mutta hän jatkoi Masin perään.”
”Aaahgh… se mies saa mut niin hermoraunioksi,” Minni älähti ja painoi kätensä otsalleen.

”Ainakin Turbo oli hengissä.”
”Entä isäsi?”
”…”
”Tara! Kerro mulle!”
”Isä oli hakattu pahasti ja muutaman kerran saanut puukosta, mutta on hengissä ja tajuissaan… Sääli sinänsä, koska äiti oli ennättänyt sairaalaan siinä kohtaan, kun isä oli juuri tullut tajuihinsa,” Tara naurahti ja sai Minninkin hyvälle tuulelle.
”On se hyvä, että sitten jotkut pitävät kuria Thremeksen miehille,” Minni totesi naurun keskeltä.
”Niimpä…”
”Miksiköhän Masi ei tappanut isääsi?” Minni pohti.
”Kai se oikeasti halusi Turbon ja muut prätkähiiret kimppuunsa,” Tara arvuutteli ja katsoi mietteliästä ystäväänsä.
”Kenties niin… voi luoja!” Minni aloitti ja tunsi pakokauhua kehossaan.
”Mitä nyt?”
”Entä Marcus ja Adam… Rontti puhui, että he olivat kanssa päässeet alukseen sisälle!”
”Marcus oli tullut ulos isän kanssa… hän kertoi, että Adam oli jäänyt auttamaan Turboa,” Tara selitti.
”Täytyykin sitten Sandran kanssa puhua seuraavaksi siitä, miten me saamme äitinne lailla omat Thremeksemme kuriin,” Minni puristi kädet eteensä.
”Niin varsinkin, kun Sandra on jo ja sustakin on jossain kohtaan tulossa Thremes,” Tara naurahti pienesti ja päästi Ellenin sylistään tutkimaan huonetta tarkemmin.
”Älä muistuta tai muutan mieleni,” Minni tyrskähti pienesti ja silitti vatsaansa.
”HEI!”

”HEI! Herää senkin laiska marsilainen!” Masi komensi ja läpsi Turbon poskia pienesti. Kuitenkaan mies ei pieneen läpsyttelyyn herännyt kunnolla ja Masi iski Turboa suoraan voimakkaasti leukaan. Turbo ähkäisi kovempaa kivusta ja kallisti päätään. Ilmeisemmin tuolin selkänojaa vasten. Mies yritti liikuttaa itseään, mutta kädet eivät tahdosta huolimatta halunneet nousta. Turbo katsoi olemustaan. Masi oli kiinnittänyt hänet ohjaamon kapteenin tuoliin. Turbo yritti riuhtoa itseään irti kuitenkaan tuloksetta. Hän katsahti sivulle. Masi oli miehen veljen ja ystävät sitonut ja iskenyt lattialle istumaan.
”Sää olet häikäilemätön!” Turbo murahti.
”Kiitos… olen otettu,” Masi henkäisi lähellä Turbon kasvoja.
”Koska olet viimeksi harjannut nuo… Haiset kuin pahemmalle kuin jätemylly,” Turbo letkautti ja sai Masin vain mulkoilemaan häntä.
”Varo suutasi ellet halua menettää kauniita kasvojasi,” Masi murahti ja poistui kauemmaksi Turbon kasvoista.
”Oletko valmis viimeiseen koitokseenne?” Masi kysyi ja sai Turbon ilmeen heltymään. Mies katsahti ystäviään, jotka yrittivät rimpuilla narujen otteesta.

Masi kaivoi reisikotelostaan puukon ja katsoi Turboa murhaavasti. Hän kiskaisi miehen hiuksista, niin että painoi takaraivoa selkänojaa vasten. Masi painoi puukon miehen kaulaa vasten saaden tämän ystävät metelöimään.
”Tietkö kuinka helppo minun olisi tappaa sinut juuri siihen?” rotta tuhahti ja siveli puukolla miehen kaulaa.
”Jos olisit halunnut viedä henkeni niin olisit tehnyt sen jo,” Turbo murahti vaikeasti nieleskellen.
”Totta… tämä on paljon parempaa… katsoa kun kärsit!” rotta kuiskasi miehen korvaan.
”Niin komeat kasvot. Olisit puolisosi kanssa samanlainen, jos viiltäisin sinullekin samanlaisen arven,” Masi totesi ja siveli tällä kertaa puukolla Turbon kuonon pieltä.
”Sinäkö Minniä vahingoitit?” Turbo kysyi tympeänä.
”Silloin hiekkamyrskyssä… Minni ei tapahtumaa muista… luulee saaneensa arpensa jostain kiveniskeytymästä,” Masi naurahti ja sai Turbon ilmeen vakavoitumaan uudelleen.
”Miten sää kehtaat satuttaa Minniä?” Turbo ärähti kunnolla saaden rotan perääntymään, kun tämä oli viiltänyt Turbon poskeen pienen haavan.
”Ihan kuule siinä missä muitakin marsilaisia… ei sukupuoli sitä katso,” Masi totesi.
”Mutta kerro sinä minulle. Mikä olisi inhimillisin tapa kuolla? Ammutuksi tuleminen, puukotus vai kenties syöksylasku Marsin kamaralle?” rotta kysyi ja hipelöi varovaisesti aluksen ohjaussarvia. Turbo hengitti raskaasti ja vilkaisi ystäviään.

Sairaalalla Minni oli lähtenyt Taran kanssa kävelylle. Sairaalan rauhoittava ilmapiiri sai Minninkin rauhoittumaan. Hän oli kuitenkin pyytänyt Taralta, jos tämä voisi viedä hänet tapaamaan naisen isää. Ruokalasta juoksi helpottuneen oloinen nainen suoraan Minnin kaulaan.
”Onneksi olet vielä yhtenä kappaleena,” Riina henkäisi ja oli puristaa Minnin niin ettei saanut henkeä.
”Ellet sitten irrota mun päätäni,” Minni naurahti ja katsoi Riinaa silmiin hymyillen.
”Mites vauvat?”
”Vauvat voivat hyvin. Sain supistuksiin estolääkityksen ja nyt toivomme vain, että vauvat pysyvät vielä pari viikkoa sisällä,” Minni selitti hellästi. Naisen kädet hamuilivat vatsalla suojelevasti.
”Ja uskalsit lähteä liikkeelle?” Riina kysyi epäröiden.
”Hoitajan mukaan ihan sallittua, kunhan se on rauhallista ja tapahtuu sairaalan sisällä,” Minni naurahti.
”Minni halusi tavata isän,” Tara totesi ja antoi siskolleen syyn siihen, miksi naiset olivat liikkeessä.
”Kenraalin saarna ei kaiketi tekisi isälle pahaa,” Riina totesi.
”Teidän äitikin on kenraali,” Minni muistutti, kun kolmikko kävelivät toista osastoa kohden.
”Totta, mutta äiti on äiti. Sinä olet ulkopuolinen kenraali!” Riina totesi ja tarttui Minnin käsipuoleen.

”No annatko minun odottaa vai saanko päättää kohtalonne?” Masi kysyi, kun Turbo ei edelleenkään ollut antanut tälle minkään sortin vastausta.
”Jos haluat rehellisen vastauksen. Valitsen -en minkään. Meillä on tuhat ja yksi syy elää, kun sulla odottaa taas kohtalokas oikeudenkäynti jopa epämiehisesti pakenet!” Turbo murahti. Masi ampui miehen köydet poikki ja heitti tämän alusta pitkin. Turbo kokosi hetken itseään.
”NOUSE! SENKIN TYPERÄ MARSILAINEN!” Masi karjui ja sai Turbon nousemaan.
”Saat kokea kaiken mahdollisen tuskan!” rotta jatkoi ja hyökkäsi Turbon kimppuun. Rotta työnsi Turbon seinää vasten. Turbosta tuntui, että tämän pitkät kynnet pureutuivat hänen kaulaansa.
”Anna tulla! Anna tulla samalla mitalla mitä teit Caprinollekin!” Masi vaati.
”Edelleenkään en tappanut Caprinoa! Hän itse ohjasi itsensä kuolemaan,” Turbo henkäisi sen mitä sai Masin otteessa sanottua.
”Hyvä on,” Masi totesi ja heitti Turbon aluksen toisen laitaan, kuin räsynuken. Adam katsoi tyrmistyneenä veljeään. Miksi tämä ei taistellut vastaan. Oliko Masin antamassa tainnutuslääkkeessä jotain, mikä sai heidät lamaantuneiksi. Masi marssi aluksen keulaan ja työnsi aluksen ohjauksen kohti Marsin maaperää. Turbo vilkaisi nopeasti rotan toimintaa, jonka jälkeen ystäviään. Rotta blokkasi metallisella putkella ohjaussauvan pitämään saman asennon, kuin mitä oli itse pitänyt. Tässä kohtaan kullanruskea marsilainen hyökkäsi viimein rottaa vasten.

Maankamaralla Rontti ja Marcus katsoivat kauhuissaan näytelmää, joka oli menossa pahasti pieleen.
”Mää arvasin tämän… vapaustaistelijat valmistautukaa!” Rontti komensi ja juoksi moottoripyöränsä luokse.
”Marcus… ota yhteys jätkien prätkään ja ohjaa ne peräämme,” mies ohjeisti ja Marcus teki niin, kuin käskettiin. Miehet ajoivat pitkälle aavikolle.
”Ei me voida mennä liian lähelle… muuten saamme itse surmamme,” Marcus totesi taka-alalta Rontin perästä. Nuorukaisesta tuntui vain, ettei vanhempi marsilainen reagoinut hänen varotuksiinsa.
”Rontti kuulitko sää?” Marcus huusi miehen perään.
”Kuulin, mutta meidän pitää saada jätkien prätkät ajettua alusta kohden,” Rontti vastasi siskonpojalleen.
”Tämä on hullua! Pyöräthän tulevat jo perässämme!” Marcus muistutti ja sai viimein Rontin pysähtymään. Rontti ehti mulkaista Marcusta, kun kolme tuttua pyörää ajoivat heidän ohitseen.
”Mites ne neropatti saadaan nyt taivasta kohti. Ne eivät liikahdakkaan, jos omistajat eivät kutsu niitä,” Rontti painotti ja puristi kädet eteensä. Syöksyvä humina sai heidät nostamaan katseensa taivaalle.
”Adam!” Marcus hoksasi.
”Mitä hänestä?”
”Adamilla on radiopuhelin!”
”Ota yhteys häneen” Rontti komensi ja katsoi taakseen, kun pyydetyt sotilaat saapuivat kanssa paikalle.

”Hahhahha… mun elämäni paras päivä,” Masi nauroi äänekkäästi. Hän oli saanut jälleen heitettyä Turbon pitkin lattioita. Turbo katsoi veikkojaan. Hän oli hengästynyt ja väsynyt. Masin riepottelun vuoksi miehestä tuntui, että hänellä oli luunmurtumia. Ainakin hengittäminen oli tuskallisempaa kuin aikoihin.
”Sää olet ihan hullu!” Turbo murahti ja sai rotan vielä psykopaattisemmin nauramaan. Laskusuunnassa aluksessa oli vaikea pysyä pystyssä, mutta siitä oli hyötyäkin. Turbon pystyi helposti hyökkäämään rotan selkään. Mies painoi harmaata jättiä ohjauspaneelia vasten. Rotta yritti rimpuilla miehen otteessa. Turbo nappasi nopeasti Masin asekotelosta hännällään laserpistoolin ja posautti veikkojensa ketjut auki.
”EI!” Masi huusi.
”Adam kuuluuko?” kaikui miehen radiopuhelimesta. Yhteys oli huono, mutta sanoista sai hetkellisesti selvää.
”Marcus? Kuuluu vähäisen… rätis… ee…” Adam vastasi.
”Toim… me… aaaviihhshs… jätkie… pyörnhss…” yhteys rätisi.
”Mitä?” Adam kyseli.
”PYÖRÄT!” Marcus huusi radiopuhelimeensa. Turbo mulkaisi veikkojaan, jotka vislasivat tutusti pyöriään. Samalla maankamaralla olevat pyörät käynnistyivät ja ampaisivat kohti taivasta omistajiensa avuksi. Turbon ote oli herpaantunut, kun tämä oli jäänyt seuraamaan veikkojensa touhuja. Masi iski miestä alavatsaan ja sai Turbon tippumaan lattiatasoon.
”Sinä saasta!” Moto ärähti ja kumautti metallikädellään rotan niskaan saaden tämän menettämään tajuntansa. Turbo kääntyi nojaamaan ohjauspaneelia vasten. Masi oli onnistunut puukottamaan miestä. Adam, Vinski ja Miihkali sitoivat tajuttoman Masin kapteenin tuoliin.

”Onko suunnitelmia?” Adam kysyi.
”On,” Turbo sanoi ja nousi vaivoin seisomaan.
”Rauhoitu… sulla on ilkeä haava…” Moto toppuutteli.
”Masi sai ehkä muutettua ohjauksen kohti maata. Prätkien avulla saamme suoristettua aluksen. Adam… anna Rontille ohje jarruttaa alusta takaapäin, kun prätkämme ovat saaneet korjattua kurssin suorempaan,” Turbo ohjeisti, vaikka tuska vatsassa oli jotain sietämätöntä. Adam nyökkäsi veljelleen ja alkoi toimia miehen ohjeiden mukaisesti.

Sairaalalla Tara koputti tuttavallisesti oveen ja astui sisään ennen, kuin huoneen sisältä annettiin edes lupaa astua huoneeseen.
”Mää toin vieraan,” nainen henkäisi vanhemmilleen ja teki tilaa Minnille.
”Voi kulta!” Reea henkäisi ja juoksi Minnin kaulaan. Nainen huokaisi huolensa naisen korvaan ja silitti varovaisesti tämän selkää.
”Ihana nähdä sinut kunnossa,” nainen jatkoi ja silitti vuorostaan tämän käsivarsia.
”Mää olen kyllä… jotkut taas EI!” Minni painotti ja katsoi hieman tuimastikin Thomasia.
”Hei! Mää en luvannut olla loukkaantumatta,” mies vastasi ja rapsutti takaraivoaan.
”Mää saarnasin hänelle jo!” Reea naureskeli.
”Näin kuulin…” Minni vastasi naurahtaen ja istui Reean tarjoamalle tuolille.
”Mites te voitte?” Thomas kysyi.
”Ihan hyvin. Huoli tietysti Turbosta kalvaa,” Minni vastasi rehellisesti.
”Turbo jäi kuulemma alukseen Adamin kanssa,” Thomas totesi ja sai naisen nyökkäämään.
”Vinski, Moto ja Miihkali on siellä myös,” nainen jatkoi.
”Mitenköhän he pärjäävät?” Reea huolestui ja sai Thomasin silittämään vaimonsa käsivartta.
”Ei hyvin!” Riina henkäisi ikkunasta.
”Kuin niin?” Reea ampaisi pystyyn. Minnikin kiinnostui ja käveli ikkunan luokse. Horisontissa näkyi valta-alus syöksykierteessä kohti maata.
”Ei… ei… ei, mää en kestä tätä toistamiseen,” Minni panikoitui. Muistikuvat edellisestä syöksylaskusta palasi selvästi hänen mieleensä.
”Rauhoitu kulta… he selviävät varmasti,” Reea lohdutti ja kaappasi pienesti hyperventiloivan naisen kainaloonsa.

Aluksen etuosa tärähti kevyesti, kun prätkät ampuivat keulaan kiinni koukkunsa ja lähtivät suoristamaan alusta kohti maanpintaa. Alus tärisi uhkaavasti ja sai hiiret tarrautumaan ensimmäisestä asiasta mistä vain saivat kiinni. Rontti ja muut vapaustaistelijat ajoivat aluksen perässä. Jätkien prätkien renkaat hehkuivat punaisena, kun yrittivät painavan aluksen saada suoristettua.
”Perkele!” Turbo ärähti ja aktivoi zernopuikkonsa. Mies pamautti metalliputken irti, joka esti ohjaussauvaa kääntymästä. Voima kumpusi jostain miehen sisältä tai sitten se oli halu pelastaa veikkansa, varmalta tuholta. Miehen verta vuotava haava muistutti häntä olla rehkimättä liikaa. Moto siirsi veikkansa sivuun ja suoristi väkipakoin aluksen ohjaussauvan suoraan.
”Nyt!” Rontti huusi ja ampuivat aluksen pohjaan kiinni omat koukkunsa. Jätkien prätkät tekivät samoin. Rontti katsahti taustapeilistä, kun kolme moottoripyörää ajoivat heidän avukseen.
”Jarruttakaa!” mies huusi. Tosin painava alus veti heitä pitkän tovin taakse päin eikä jarruttamisesta tuntunut olevan mitään hyötyä. Alus paukkui useamman kerran Marsin punaista hiekkaa vasten. Vasta liukuessaan pitkän tovin maassa jarrutuksesta alkoi olla hyötyä.
”Törmäämme tuohon vuoreen!” Vinski huudahti aluksen sisältä.
”Lähdetään!” Turbo komensi. Moto kaappasi sidotun Masin kantoonsa ja jätkät juoksivat kohti aluksen peräosaa. Aluksen vauhti oli hidastunut huomattavasti. Rontti katsahti olkansa yli.
”Irrottakaa vaijerinne!” mies komensi.
”Mutta alus ei ole pysähtynyt!” Marcus epäröi.
”Jos emme irrota… olemme tuon aluksen perässä yhdessä ryppäänä rikkonaisilla moottoripyörillä!” Rontti totesi vihaisena ja sai Marcuksen nyökkäämään. Vapaustaistelijat ja jätkien pyörät irrottivat koukkunsa aluksesta ja pysähtyivät katsomaan, kun iso plutolaisalus kynti pitkin Marsin pehmeää hiekkaa.
”Entä jätkät?” Marcus kysyi.
”Eivät hekään ole niin tyhmiä, että jäisivät aluksen keulaan!” mies huokaisi syvään.

Alus pamahti vuorta vasten katkaisten sen korkeimman huipun. Isot kivenmurikat kolisivat aluksen päälle ja sitä kautta maahan. Punaisena pöllyävä hiekka sai jokaisen menettämään alukseen näkökyvyn hetkeksi. Rontti hamuili katseellaan kohtaa, johon voisi pelastuspartion ohjeistaa.
”Ajetaan lähemmäksi!” mies komensi ja lähti joukkojensa kanssa aluksen viereen. Pyörien koukut olivat tehneet alukseen erikokoisia viiltoja.
”Repikää se auki!” Rontti vastasi ylpeänä ja sai iloiset naurunmetakan kantautumaan pitkin aavikkoa. Vapaustaistelijat pistivät aluksen peräosan tuhannen palasiksi. Sisälle kantautuvat meteli kertoi jätkille mihin suuntaan pitää mennä.
”Ei tarvitse hirveästi arvuutella missä armeijanne sijaitsee,” Adam totesi ja tuki veljeänsä Vinskin kanssa. Turbosta tuntui, että tajunnan taso lähtee juuri. Hän ei ollut nukkunut päiväkausiin. Tosin puukotetuksi tuleminen ja hakkaaminen ei auttaneet myöskään asiaa.
”Moto posauta perätila auki,” Turbo komensi viimeisillä voimillaan.
”Varokaa siellä takana!” Moto huudahti naureskellen ja sai vapaustaistelijat ulkopuolella perääntymään. Lasersäde kimpoili aluksen metallista pintaa pitkin ja valonsäde sokeutti hetkellisesti sotilaat.
”Onneksi olette kunnossa,” Rontti huokaisi helpottuneena ja auttoi yhdessä muiden vapaustaistelijoiden kanssa sankarit alas.
”Ken on… ken ei,” Vinski totesi ja katsoi kullanruskeita veljeksiä. Toinen oli kehollisesti ja varmasti mielellisesti kunnossa, mutta toinen veljeksistä oli hakattu ja verinen.
”Turbo… Oletko kunnossa?” Rontti huolehti.
”Joo olen mää… osittain ainakin,” mies vastasi ja piteli vuotavaa haavaansa.
”Mennään. Sut pitää saada sairaalaan,” Rontti totesi ja tuki vuorostaan mentoroitavaansa.

Sairaalalla Thomas ja Reea yrittivät udella, onko aluksesta tehty hälytystä. Kuitenkaan sairaalan sisällä oleva hoitohenkilökunta ei tiennyt mitään ja kukaan heistä ei ollut saanut hälytystä lähteä aavikolle apuun. Minni oli lähtenyt huoneeseensa murehtimaan. Hänen oli pakko päästä pitkälleen ja rauhoittaa mielensä vauvojen takia. Nainen maanitteli itselleen Turbon ja muiden olevan kunnossa. Minni silitteli vatsaansa. Liikkeet olivat pienet, mutta eivät kuitenkaan niin voimakkaat, että naista olisi supistellut. Hän oli hetki sitten saanut uuden annoksen lääkettä kehoonsa. Minni taisteli kaikin keinoin unta vastaan, kuitenkin tuloksetta. Naisen silmäluomet tuntuivat raskailta ja ne sulkeutuivat vähitellen.
Minni pelästyi hereille, kun tunsi jonkun ravistelevan häntä. Annin hymyilevät kasvot sai naisen hämmentymään.
”Anni? Mitä sää täällä teet?” Minni kysyi ja nousi istumaan.
”Mää olin paikkaamassa vapaustaistelijoita kentällä… tulin niin pian kuin pääsin,” nainen selitti. Minni hieroi niskaansa ja sai Annin hymyilemään uudelleen lempeästi.
”Kaipaat varmasti kotiin?” nainen kysyi.
”Mihin kotiin? Mun äitini asuu toisella puolella Marsia, kun taas mulla ja Turbolla ei ole yhteistä kotia edes, vaikka olemme kihloissa,” Minni kohautti harteitaan.
”Mökkiä tässä tarkoitinkin,” Anni vastasi yrittäen keventää tunnelmaa.
”Ei mökki ole koti…” Minni huokaisi alakuloisena.
”Kyllä te Turbon kanssa vielä yhteisen kodin saatte,” Anni rohkaisi naista. Kuitenkin naisen kannustin yritykset sai Minnin huokaisemaan syvään ja katsahtamaan ulos ikkunasta. Koputus oveen sai naisten huomiot.
”Sisään…” Minni henkäisi. Ovi aukesi varovaisesti, kun Adam ja Sandra astuivat huoneen sisälle.

”Adam!” naiset älähtivät saman aikaisesti. Anni kimposi tuolilta veljensä kaulaan kiinni. Mies halasi pikkusiskoaan hellästi ja pitkään.
”Sää olet kunnossa,” nainen parahti kyyneleet silmäkulmissaan.
”Joo niin olen…” mies vastasi niskaansa hieroen.
”Entä Turbo?” Minni kysyi ja astui kanssa miehen viereen.
”Eikö sinun pitäisi levätä?” Adam totesi.
”Olen levännyt tarpeeksi. Miten mieheni voi?” Minni ärähti miehelle. Adam katsoi nopeasti Sandraa. Minni puristi kädet tiukemmin eteensä.
”Anna tulla!”
”Turbo oli käytännössä Masin heittopussi… otti siltä rotalta turpaan minkä kerkesi, mutta ei muuta kuin pakon edessä tehnyt vastahyökkäyksen,” Adam selitti. Mies oli painanut silmänsä tiukasti kiinni.
”Onko hän kunnossa?” Minni painotti ja yritti saada mieheltä vastausta.
”Yhtä puukoniskua lukuun ottamatta, aivan yhtä raivostuttava pikkuveli,” mies naurahti ja sai Minnin iskemään tätä rintaan.

”Ensinnäkin: AU! Toiseksi hän on lepäämässä… useamman vuorokauden valvominen vaatii veronsa,” Adam jatkoi.
”Luojan kiitos,” Minni henkäisi ja istui sängynlaidalle.
”Suosittelen sinunkin nukkumaan vielä tämän yön… Turbo jaksaa varmasti huomenna paremmin keskustella kanssasi,” Adam huokaisi ja sai Minnin yllättäen nyökkäämään.
”Mää olen vain helpottunut, että kaikki ovat selvinneet hengissä,” Minni huokaisi lempeästi ja katsoi lattiaa.
”Minni…” Anni huokaisi.
”Menkää tekin lepäämään… jokainen voi huokaista helpotuksesta, että tämä sota oli luultavammin tässä,” nainen jatkoi ja sai kolmikon vielä enemmän hämmentymään.
”Yritä sinäkin saada unta…” Sandra henkäisi.
”Uni tulee luultavasti helpommin, kun tiedän Turbon ja kaikkien muidenkin olevan viimein turvassa,” Minni naurahti pienesti ja siirsi suortuvaansa kasvoiltaan. Adam nyökkäsi hyväksyvästi ja ohjasi naiset pois kenraalittaren huoneesta. Minni katsahti Marsin nopeasti pimenevää yötaivasta.
”Eiköhän tämä ollut viimein tässä…” Minni huokaisi itsekseen.

Seuraavana aamuna Turbo tunsi hellän ja lämpimän kosketuksensa nenänpäässään. Mies hieroi sitä voimakkaasti, kun jokin jäi kutittamaan häntä. Mies venytteli pienesti ja sai pian tuntea kuonossaan tuon saman hellän ja lämpimän kosketuksen. Mies katsoi hämmentyneenä hellyyden osoittajansa suuntaan ja sai herätä Minnin lämpimästi hymyileviin kasvoihin.
”Minni!” Turbo huokaisi ja syöksyi naisen kaulaan. Edes kyljessä tuntuva puukotus ei tuntunut miltään. Kipu oli turtunut, kuin taikaiskusta.
”Onneksi olet kunnossa,” Minni vastasi hellästi ja katsoi miehen ruhjeisia kasvoja käsiensä välissä. Miehen suupielessä olevaa haavaa hän varovaisesti sormeili.
”Anteeksi,” mies pahoitteli ja sai Minnin hämmentymään.
”Mitä?”
”Että annoin Masin piestä itseni tähän kuntoon ja nyt sinä joudut näkemään sen vielä,” Turbo henkäisi ja sai Minnin ilmeen surkeaksi.
”Ei sinun tarvitse tuollaista pyytää anteeksi. Annoit sanasi ja et tappanut Masia,” Minni totesi hellästi.
”En tietenkään… minkälaisena hiirenä minua pidät?” Turbo älähti epäuskoisena.
”Olet mieheni! Et pelkkä hiiri… Masi onnistui käyttämään minuun toisenlaista ajatusmaailmaa sinusta… kuitenkin sinun oma itsevarmuus sai kuitenkin minut luottamaan siihen hiiren kehen aikoinani rakastuin,” Minni selitti rauhallisesti. Turbo katsoi hämmentyneenä naista.
”Kiitos… Minni,” Turbo huokaisi ja sai Minnin hymyilemään. Turbo tarrasi hellästi naisen niskan takaa kiinni ja painoi pitkän sekä rakastavan suudelman kihlattunsa suulle. Mies siirsi suudelman jälkeen kätensä naisen vatsalle.
”Entä nämä kaksi? Ovatko antaneet sinun levätä?” mies kysyi vitsaillen.
”Luuletko? Huoli sinusta sai melkein vauvat syntymään etuajassa… joten sain sen vuoksi supistukseen estolääkettä… yritämme pitää vauvat vielä muutaman viikon sisällä,” nainen selitti.
”No ehkä tämän jälkeen sinun ei tarvitse hirveästi huolehtia minusta,” Turbo naurahti ja sai naisen pyörittelemään silmiään. Turbo kaappasi naisen lempeään halaukseensa viereensä sängylle. Minni henkäisi syvään kaikki huolensa vihdoinkin…

”Onnittelut kenraali! On ilo antaa Mars noin ammattitaitoisen nuoren miehen käsiin,” Marsin vanhin kuvernööri totesi hymyillen. Turbo katsoi rinnuksessaan roikkuvaa kultaista tähteä.
”Kiitos kuvernööri… Mutta en olisi selvinnyt ilman uskollisimpia tovereitani… ja toivottavasti oikeudenkäynti voidaan käydä pian!” Turbo vastasi vakavana.
”Hahhaha oletpa innokas! Eiköhän sinun ole keskityttävä muihin asioihin ensin. Kyllä se oikeuskutsu sieltä tulee,” kuvernööri vinkkasi silmäänsä. Turbo haroi hiuksiaan hieman nolostellen.
”Oli ilo tavata! Nähdään taas,” kuvernööri totesi ja istui mustan auton kyytiin. Turbo tervehti ystäviensä kanssa miehen.
”USKOMATONTA!” Vinski ilakoi ja iski Turboa selkään.
”Joo ei olisi kuukausi sitten uskonut, että sinä kannat kenraalin tähteä,” Moto naurahti ja iski kanssa Turbon toiseen olkavarteen. Turbo ei oikein osannut sanoa mitään. Hän vain hymyillen uudelleen katsahti tähteä, joka roikkui kauluksessa. Kuukaudessa oli tapahtunut paljon. Marsia oli peruskorjattu uuteen uskoon, vesistöjä ja sen varantoja oltiin pohdittu uudelleen virtaaviksi, plutolaiset olivat hävinneet planeetalta. Ainoastaan ne plutolaiset olivat jäljellä, jotka odottivat oikeudenkäyntiä rottaklaanin kanssa. Vankeina ja heikossa kunnossa olleet hiiret olivat saaneet apua. Myös maanpaossa olleet perheet olivat alkaneet palata takaisin koteihinsa. Turbon perhe olivat pysyneet lähellä lapsiaan. Thomas oli parantunut lähes kokonaan. Turbo katsahti Marsin taivaalle ja hymyile lempeästi.

”Turbo!” Adam huusi miehen takaa ja juoksi tämän luokse.
”Mitä nyt?” Turbo kysyi hämmentyneenä.
”Minni soitti! On kuulemma aika…” Adam totesi ja sai Turbon paniikin mukaiseen sekatilaan.
”Ai nyt vai! Enhän mää olen mitenkään valmis… enhän…” mies sopersi.
”Rauhoitu… Nyt lähdet puolisosi tueksi… teidän kaikki tavarat on valmiina mökillä,” Adam rauhoitteli ja ohjeisti pikkuveljeään. Turbo henkäisi syvään ja nyökkäsi miehelle itsevarmasti.
”Ei Minni voi tänään synnyttää! On Marsin voitonjuhlat Tulikivikaupungin ytimessä,” Vinski marisi ja sai Moton iskemään tämän kyynärpäällään maahan.
”Eiköhän me Minnin kanssa voida juhlia Marsin vapautta ja voittoa myöhemminkin,” Turbo totesi hellästi ja nousi moottoripyöränsä kyytiin.
”Onnea matkaan!” jätkät toivottivat vuoronperään ennen miehen lähtöä.

Illan suussa Marsin Tulikivikaupungin kadut olivat täyttyneet isoilla lyhdyillä. Pitkillä pöydillä oli kasattu monenlaisia herkkuja ja tarjottavia. Musiikki raikui ja iloinen nauru kaikui sen seassa. Sotilaat olivat pukeutuneet omiin uniformuihinsa ja saivat osakseen erilaisia kiitoksia Marsin pelastamisen vuoksi. Vinski vilkuili alakuloisena sairaalalle päin. Hän olisi toivonut, että hänen ystävänsäkin olisivat päässeet juhlistamaan voittoansa. Mies huokaisi syvään ja tunsi kosketuksen olkapäällään.
”Mitä se sankari miettii?” Santtu kysyi hellästi.
”Turboa mää vaan. Harmittaa heidän puolestaan, että eivät voi olla täällä tänään kanssamme,” mies vastasi alakuloisena.
”Heillä on oma juhlapäivänsä, kun pienokaiset näkevät valoa ensimmäisen kerran elämässään,” Tara henkäisi lohduttavasti.
”Totta tuokin… toivottavasti ilmoittavat vain pian, että kaikki on kunnossa,” Vinski henkäisi tyytyväisempänä.
”Kyllä he meitä infoavat, kun vauvat on syntyneet!” Riina ilakoi pienesti.
”Ei muuta, kuin sitten ööö… malja… tuleville vauvoille ja meidän upealle voitollemme!” mies kohotti maljaansa.
”Mitä sää herkistelet?” Moto kysyi. Myös Adam, Anton, Anni, Miihkali ja Tiana saapuivat heidän seuraansa.
”Kohotan maljaa!” Vinski ärähti ja sai Santun silittelemään rauhakseltaan tämän hauista.
”Ai oikein maljaa?” Marcus kysyi miehen toiselta puolelta.
”Siskonlapsillesi!” Vinski naurahti ja kohotti lasiaan. Ystävykset kilistelivät miehen kohotetulle maljalle ja hörppäsivät juomistaan. Yötä kohden lapsia oli enää harvakseltaan paikalla. Aikuisten juhlinta oli lähinnä humalanhakuista juomista. Prätkähiiret ystävineen olivat siirtyneet korkean vuoren rinteelle katsomaan alkavaa ilotulitusta.
”Aaah todella kaunista…” Tiana ihasteli ja katsahti Miihkalia. Nuorukainen punastui hieman, mutta kuitenkin veti tytön kainaloonsa. Jokaisen kasvoilla paistoi lämmin hymy, kun ilotulitteiden värit hohtivat heidän turkkejaan pitkin.

Turbo katseli kanssa sairaalan ikkunasta ilotulista hymyillen lempeästi. Hän siirsi katseensa käsiinsä raottaen kapalon reunaa ja katsoi pienesti haukottelevaa marsilaista. Turbo hymyili hellästi pienokaiselle ja käänsi katseensa kuullessaan askeleet takanaan.
”Eikö sun pitänyt levätä?” mies kysyi ja silitti varovaisesti toisella kädellään Minnin olkavartta.
”Enköhän yhden ilotulituksen ja voiton juhlan jälkeen ehdi,” nainen vastasi ja katsoi toista pientä marsilaista hiirivauvaa käsivarsillaan.
”Se on tarpeen… näistä voi nimittäin tulla aika rasavillejä,” mies naurahti ja nosti katseensa Marsin taivaalle.
”No sitten mulla on kolme, joidenka vuoksi joudun lepäämään,” Minni naurahti. Turbo naurahti myös äänekkäästi.
”Onneksi olkoon kenraali! Hienosti johdettu Mars voittoon,” Minni vastasi hellästi Turbon kainalosta.
”Kuin myös kenraali!” mies vastasi ja suukotti naista hellästi…

Kiitos . Tää tarina kaipasi vähän tujumpaa potkua nääs . Seuraava teksti tuleekin olemaan tämän tarinan viimeinen osa.

Muutama päivä oli kulunut Minnin ja Turbon vauvojen syntymästä. Nainen helli pienokaisiaan sairaalassa, kun taas Turbo pyöri vapaustaistelijoilla järjestämässä asioitaan. Kenraaliksi nimitys kuvernöörin käskystä vei aikaa hieman sisäistää asiat. Lisäksi miehellä oli hartioillaan muutakin pohdittavaa, kuin pelkästään työasiat. Mies myös teki kaikkensa vältelläkseen muita. Hän ei liiemmin sietänyt muiden hössöttämistä ja halusi usein itsekseen hoitaa omat asiansa. Mies saapui takaisin sairaalalle. Minni siisti juuri toisen pienokaisensa vaatetusta.
”Hei!” mies tervehti iloisena.
”Hei!” Minni vastasi reippaasti.
”Vaikutat jo pirteämmältä…”
” Anteeksi… eilen oli jotenkin tosi huonopäivä. Ei pitänyt turhaan kiukutella…” nainen pahoitteli. Kaksikko oli ollut edellisenä päivänä ottanut napakasti yhteen turhan päiväisestä asiasta. Heillä kummallakin oli ollut viimeisen vuorokausien aikana univajetta ja sen puitteissa sai kummankin hiiren vain tiuskimaan toisilleen.
”Ei se mitään…” Turbo naurahti ja nosti toisen pienokaisistaan käsilleen. Hän nuuhkaisi hellästi pienen tuoksua ja laski tämän olalleen. Pienokaiset saivat kaksikon pysymään jotenkin järjissään ja unohtamaan useiden päivien vankina olon sekä sitä kautta tulleen univajauden. Minni hymyili lempeästi kaksikolle.
”Sää olet kyllä niin luontainen tuossa,” Minni henkäisi. Turbo kääntyi katsomaan puolisoaan lempeästi hymyillen.
”Tämä on se mitä olen aina halunnut,” mies vastasi. Minni nousi seisomaan ja laski kätensä miehen olalle.
”Ja nyt olet saanut unelmastasi toden…” Minni henkäisi miehen korvaan.
”Mmmm niin…” mies vastasi ja suukotti naisen otsaa.

”Mulla on tylsää…” Riina tuhahti turhamaisuuttaan ja nojasi toiseen käteensä. Hän oli siirtynyt sisariensa kanssa mökin rappusille. Rita ja Ruut pelasivat erinäisiä pelejä.
”Samoin…” Tara huokaisi syvään. Naisellakaan ei ollut tekemistä niin kauan, kuin Ellen nukkui.
”Mitenhän Minnillä ja Turbolla menee?” nainen pohti ja katsoi kauempaa saapuvia moottoripyöriä.
”Ne pärjää varmasti hyvin,” Reea totesi tyttäriensä takaa ja istui naisten seuraan.
”Ei Minni voi synnyttää näin kauaa?” Riina epäili ja katsoi tuimasti äitiään ja siskoaan.
”Miksi ei muka voisi?” Tara kysyi.
”Moikka,” Reea tervehti Vinskin, Moton, Santun, Miihkalin ja Tianan.
”Moi,” Tiana vastasi ja otti vastaan jalkapallon, joka oli karannut pienemmiltä sisaruksilta.
”Mitäs tänne?” Moto kysyi reippaasti.
”Ei kummempia,” Reea vastasi hellästi.
”Kummastellaan sitä, että Minnin synnytys on kestänyt jo aika kauan,” Riina tarkensi.
”Sinä kummastelet,” Tara mulkaisi sisartaan.
”No on se kumma, että kaksossynnytys on näin pitkä,” nainen älähti.
”Kaksossynnytys voi käytännössä kestää yhtä kauan, kuin yksittäinenkin synnytys,” Reea huokaisi ja katsoi tytärtään.
”Mää luulin, että Minni synnyttää sektiolla,” Riina huokaisi.
”Sektiostakin toipumiseen menee hetki…” Tara vastasi.
”Me nähtiin Turbo eilen tukikohdalla,” Vinski huokaisi ja sai sisarusten välisen kinan laantumaan.
”Miten niin näitte Turbon eilen tukikohdalla?” Riina murahti ja nousi seisomaan. Vinski kohautti harteitaan.
”Kai se haki jotain…”

”Mutta tukikohdalta?” Tara puristi kanssa kätensä eteensä. Adam, Sandra, Anni ja Antonkin saapuivat paikalle.
”Oletteko nähneet Turboa?” Tara kysyi ja sai sisarensa sekä Sandran pudistelemaan päitään.
”Me nähtiin eilen tukikohdalla, mutta teidän sisko kysyy hirveän vaikeita… joten ei osattu vastata mitä se siellä eilen teki,” Vinski naurahti.
”Eikö sen pitäisi olla Minnin kanssa sairaalassa?” Adam kurtisti kulmiaan.
”Niin mekin luulimme…” Miihkali kohautti harteitaan.
”Mitä jos vauvat ovat jo syntyneet?” Anni pohti ja sai sisarensa mietteliäiksi.
”Miksi ne eivät olisi kertoneet sitä meille?” Tiana katsahti siskoaan.
”Ne elää varmasti aikamoisessa vauvakuplassa… ei kuule tai näe mitään muuta silloin ympärillään,” Anni perusteli.
”Käypä vaihtoehto…” Anton totesi.

Thomas katsoi pää hieman kallellaan pihassa seurustelevaa nuorisojoukkoa. Mies istui vaimonsa viereen. Pieni tuskallinen ilme paistoi miehen kasvoilta. Varovaisesti kokeillen, hän kokeili kainalonsa alla olevaa haavaa.
”Tekeekö kipeää?” Reea kysyi ja silitti miehen polvea.
”Hieman vihlaisi,” mies vastasi edelleen tuijotellen nuorisoa.
”Mistä he kinastelevat?” mies jatkoi ja osoitti porukkaa.
”Siitä, että onko Minni synnyttänyt jo… ja miksi Turbo oli käynyt eilen tukikohdalla,” Reea selitti naureskellen.
”Siis hä?” Thomas hymähti ja katsoi vaimoaan.
”Kuulit oikein.”
”Joo joo. Mutta miksi Turbo oli eilen tukikohdalla?” Thomas kysyi uudestaan.
”En minä tiedä…” Reea murahti pienesti.

Turbo jäi hieman kauemmaksi ja katsoi nahistelevia ystäviään, sisaruksiaan ja vanhempiaan. Joka suusta kantautui jonkin asteinen suunsoitto. Turbo pyöräytti päätään naureskellen ja käveli loppumatkan perheensä luokse. Rita ja Ruut huomasivat miehen ensimmäisenä ja tervehtivät tätä pitkään halaillen. Turbo nousi seisomaan ja röhähti äänekkäästi saaden kaikkien lopettamaan nahistelunsa.
”Hei!” mies tervehti tuttavallisesti.
”Turbo? Mitä sinä täällä teet?” Reea ilahtui ja käveli ensimmäisenä poikansa luokse.
”No päätin tulla kertomaan hyvät uutiset, mutta teillä taisi olla jokin kesken,” mies vastasi ja katsoi äitinsä ohi muuta perhettään. Jokainen nolostui hieman, kun mies oli kuullut heidän riitelynsä.
”No mitkä sun hyvät uutiset on?” Thomas kyseli ja nousi kanssa seisomaan. Turbo virnuili hyväntuulisena.
”Joko vauvat syntyivät?” Tara uteli. Turbo ei oikein saanut sanoja suustaan, mutta nyökkäsi muutaman kerran hymyillen. Vanhemmat sisarukset ihastelivat ääneen miehen vastausta.
”Oikeasti?” Reea kysyi ja tarrasi poikansa käsipuoleen.
”Mennään kahvikuppien ääreen jutustelemaan enemmän… haluan myös kuulla sinun projektisi edistymisestä,” Thomas komensi kaikki sisälle. Moto ja Vinski onnittelivat veikkaansa omalla tavallaan.

Sisällä Ruut ja Rita olivat kiivenneet isoveljiensä kauloihin. Rita esitteli Antonille uutta koruaan, jonka oli tehnyt viime iltana. Ruut roikkui Turbon käsistä ja katseli maailmaa pääalaspäin. Päästyään takaisin istuma-asentoon hän pyöritti voimakkaasti päätään.
”Huimaako?” Turbo naurahti.
”Joo…” Ruut vastasi ja hieroi silmiään, kun tunsi näkevänsä veljensä kahtena.
”Milloin Minni tulee kotiin vauvojen kanssa?” Ruut kysyi ja painautui isoveljeensä tiukasti kiinni. Turbo silitti tytön selkää hellästi.
”Sitten, kun saa lääkäreiltä luvan,” Turbo vastasi.
”Sitten ne voi saada mun vanhan prinsessa mekon!” Ruut ilahtui ja katsoi veljeänsä. Turbo naurahti hellästi tytölle ja katsoi nolostellen perhettään.
”Tuota… Minni ei varmasti tule pukemaan heitä prinsessa mekkoihin,” Turbo vastasi hieroen niskaansa. Ruut kurtisti kulmiaan.
”Ei voi olla!” Tara henkäisi, kun tajusi veljensä vihjeen.
”Mitä?” Ruut kyseli.

”Saitteko te pojat?” Adam kysyi innokkaana ja katsoi pikkuveljeään.
”Saatiin ja ihan terveet. Kumpikin saanut viettää aikaa meidän kanssamme,” Turbo selitti hymyillen.
”JES!” Vinski ja Moto ilakoivat lyöden samalla ylävitoset.
”Mää en kestä!” Tara innostui ja katsoi ilakoivaa siskoaan myös. Reea pyyhkäisi silmiltään kyyneleet ja sai Thomasin halaamaan vaimoaan lämpimästi.
”Me ollaan kahden pienen pojan ja kolmen pienen tytön isovanhemmat!” nainen kuiskasi miehelle, joka suukotti tämän nenänpäätä kevyesti.
”Niin ollaan!” mies ilakoi.
”EI! Te ette saanut poikia!” Ruut huudahti vihaisena miehen sylissä. Turbo katsahti kysyvästi sisartaan, joka laskeutui vihaisena tämän sylistä. Ruut paukutti jalkojaan voimakkaasti lattiaan ja paiskasi huoneen oven kiinni.
”Tuota… eikö hän viimeksi sinulle tehnyt samat?” Riina kysyi ja katsoi isosiskoaan. Tara nyökkäsi hellästi.

”Ruut ei varmasti ikinä osaa päättää, että kumpia hänen sisaruksensa saa,” Tiana huokaisi syvään.
”Tai hänen ajatusmaailmassaan veljien pitäisi saada tyttöjä ja siskojen poikia,” Anni pohti.
”Mää olen ainakin iloinen, että saitte terveet kaksoset… onnea kulta,” Reea vastasi hellästi ja halasi poikaansa.
”Kiitos… tää pari vuorokautta on tuntunut ihan joltain unelta…” Turbo totesi hellästi.
”Menikö teidän synnytys hyvin?” Sandra kysyi.
”Meni joo… Minni oli tosi uskomaton,” Turbo huokaisi huojentuneena.
”Riina tässä aikaisemmin muuten, ei voinut uskoa että kaksossynnytys olisi yhtä pitkä kuin normi yhden lapsen synnytys… joten… synnyttikö Minni alateitse vai sektiolla?” Tara painotti ja mulkaisi siskoaan.
”Hei! Vauvat ovat olleet jo kaksi vuorokautta maailmassa!” Riina murahti takaisin siskolleen.
”Minni synnytti alakautta!” Turbo vastasi katkaisten sisarusten nahistelun.
”Alateitse? Mää olin kuollut jo yhden lapsen ponnistuksen jälkeen,” Tara huokaisi. Adam pyöritteli päätään ja katsahti Turboa.
”Sulle pitää, pitää varpajaiset!” mies iski veljeänsä polveen.
”Kiitos… mutta odottaisin ensin siihen, että Minni ja vauvat kotiutuu!” Turbo totesi.

”Sää et voi tuoda niitä kotiin!” Ruut vastasi vihaisen itkuisena huoneensa ovelta. Turbo kurtisti kulmiaan, rakastava hymy kasvoillaan.
”Mitä tuo muka tarkoitti?” Tara kysyi ja nojasi käsinojaan, jotta näki takanaan seisovan sisarensa.
”Käske Minnin palauttaan ne!” Ruut huudahti. Turbo tyrskähti pienesti veikkojensa kanssa.
”Voi kulta… kun vauvoja ei oikein voi palautta!” Reea henkäisi ja nosti nuorimmaisensa keittiötasolle.
”Ja mitä Minnikin ajattelisi, jos se ei saisi tuoda vauvoja kotiin?” Riina kysyi varovaisesti.
”Niin… Minnille voisi tulla aika paha mieli,” Anni puhui tytölle, niin kuin pienille puhutaan.
”Mites muuten se sun projektisi etenee?” Thomas kysyi ja nojasi keittiötasoon.
”Hyvin… vielä on muutama pinta puolen homma kesken, mutta ne ovat nopeasti hoidettavissa,” Turbo kohautti hartioitaan.
”Entä se, kun näimme sinut tukikohdalla eilen?” Vinski kysyi vakavana.
”Mulla oli muutama työasia… oikeudesta soitettiin. Masin ja hänen alaistensa oikeuden käynti on ensi viikon alussa,” Turbo selitti ja sai tunnelman vakavaksi.
”Pitääkö meidän tulla sinne?” Thomas kysyi ja sai Turbon nyökkäämään.

”Kaikki paikalla olleet!”
”Mutta meitähän on ihan helv… tai siis helkkaristi!” Adam älähti.
”Niin on… mutta kaikki tarvitaan todistajiksi. Myös Minni,” Turbo huokaisi.
”Joten… varmaan sitten Taralla ja Tianalle napsahtaa lapsenvahtivuoro,” mies jatkoi naureskellen. Tiana huokaisi syvään ja iski itsensä lattialle pitkäkseen. Miihkali naurahti lempeästi tytölle.
”Mutta äitihän ei ollut paikalla todistamassa mitään?” Adam pohti ja katsoi äitiään.
”Lasketaan silti… äiti kuitenkin osallistui lopputaisteluun koodarina,” Turbo kohautti harteitaan.
”Mää vahdin mielelläni teidän pienokaisianne,” Tara henkäisi ilahtuneena.
”Päivä on raskas, mutta silloin voisin myös näyttää Minnille yllätykseni… jos voisitte silloin odottaa täällä,” Turbo hymyili sisarilleen.
”Toki!” Tara vastasi nopeasti. Turbo hymyili vain siskolleen lempeästi. Parin tunnin kuulumisten jälkeen Turbon oli aika lähteä takaisin Minnin luokse sairaalaan. Kaikki muut alkoivat pohtimaan tulevaa oikeudenkäyntiä ja mikä on kenenkin osa oikeudessa. Turbo oli ennen lähtöään jättänyt oikeuskutsun ja raportin pidettävästä istunnosta vanhemmilleen.

Sairaalalla Minni oli nostanut pojat kehtoihinsa nukkumaan, jotta sai itsekin oikaistua hetkeksi. Kuitenkin miehen saapuminen sai hänet naurahtamaan.
”Nukuitko sää?” mies kysyi kauhistellen. Hän pelkäsi ettei pystynyt antamaan naiselle edes unirauhaa.
”En… mutta lepo ei tekisi pahaa,” Minni naurahti unisena. Turbo paransi poikiensa peittoja.
”Pojat söi hyvin, joten heillekin uni maistuu,” Minni vastasi hellästi.
”Hyvä juttu… ja maitoa riittää kummallekin?”
”Joo riittää! Nämä on kuule sellaiset meijerit, että sattuu ihan,” Minni naurahti ja kääntyi selälleen.
”Sitten niistä riittää iloa kaikille,” Turbo vinkkasi ja sai Minnin nauramaan.
”Varsinainen pervo…” Minni tuhahti hyväntuulisena. Turbo kurottautui naisen ylle ja suuteli rakastavasti.
”Onneksi saan olla sun pervo! Turbo lirkutteli ja sai Minnin kikattelemaan, kuin vastarakastunut.

Pariskunta oli päässyt vauvojen kanssa perhehuoneeseen. Turbo laskeutui naisen viereen parisängylle ja hieroi ohimoaan.
”Mites sun perhe reagoi vauva uutisiin?” Minni kysyi hellästi.
”Oli tosi onnellisia meidän puolestamme… Vinski ja Moto oli revetä liitoksistaan, Adam ja Anton pystyivät hillitsemään paremmin itseään. Äiti ja siskot olivat todella tunteellisessa tilassa… monellakin tapaa.”
”Mitä tuo tarkoitti?”
”Ruut suuttui meille!”
”Miksi?” Minni naurahti ja nousi istumaan.
”Koska me saatiin poikia,” Turbo tuhahti sarkastisesti ja nousi istumaan. Minni iski kämmenensä kasvoilleen ja rupesi nauramaan.
”Ollaanko me ilkeitä?” nainen kysyi, kun sai kikatuksensa laantumaan.
”Kenties… Ruut käski meidän palauttaa pojat ja tuomaan tyttöjä tilalle,” Turbo totesi ja pyyhki silmäkulmaansa.
”Se nyt ikävä kyllä taida olla enää mahdollista,” Minni tokaisi vakavana. Turbo haistoi vasta sarkasmin naisen puheista.
”Niin se taitaa olla… ja muuten… Tara ja Tiana lupasivat vahtia poikia oikeusistunnon ajan.”
”Tuntuu jotenkin oudolle antaa jo noin pienet hoitoon,” Minni huokaisi ja vilkaisi poikiaan.
”Ei meillä ole vaihtoehtoja, kun sinunkin pitää istuntoon tulla mukaan,” Turbo vastasi ja kietoi kätensä varovaisesti naisen ympärille. Minni hymyili vaisusti miehelle. Hän ymmärsi kyllä, ettei voisi jäädä pois oikeusistunnosta. Mieliala muutenkin vaihteli tiuhaan tahtiin. Minni nyökkäsi hellästi Turbolle, joka suukotti tämän otsaa. Minni katsahti Turboa suoraan silmiin ja suuteli tätä mitään sanomatta pitkään.

Alku viikosta lääkäri oli antanut luvan Minnille ja vauvoille kotiutua. Naisen omat tuntemukset eivät kuitenkaan olleet kauhean korkealla. Hän joutuisi jättämään vastasyntyneet kaksosensa hoitoon, vaikka heidän neljän pitäisi perheenä saada tutustua rauhassa toisiinsa. Minni pakkasi loppuja tavaroitaan takaisin hoitolaukkuun. Pojat hän oli pukenut raidallisiin kevyt haalareihin. Ohuet polyesteri pipot olivat kooltaan valahtaneet kummankin silmille. Kuitenkin kaksikkoa imuttivat tuttejaan tyytyväisenä sitterissä makoillen.
”Valmiina lähtöön?” Turbo kysyi innokkaana.
”Joo kai…” Minni huokaisi ja sulki kassin.
”Mikä nyt?” miehen äänestä paistoi huoli rakastamansa hiiren voinnista.
”Mää en haluaisi koko oikeudenkäyntiä näin pian. Meidän pitäisi kotona olla ja tutustua sekä rakentaa arkeamme… eikä aloittaa yhteistä perhe-elämää oikeussalissa istumalla,” Minni huokaisi. Turbo käveli naisen viereen ja halasi tätä rakastavasti.
”Kyllä määkin olisin teidän kanssanne kotona… mutta mitä nopeammin oikeasti tämä on pois alta… sitä nopeammin pääsemme tutustumaan arkeemme uudella pilkkeellä,” mies lohdutti.
”Tiedän…” Minni vastasi haikeana. Turbo suukotti puolisonsa päätä.
”Valmis lähtemään tästä täyshoitolasta?” Turbo naurahti ja katsoi lempeästi hymyillen Minniä.
”Et kai kuvittele, että lähdemme prätkällä täältä?” Minni kysyi epäilevästi.
”En minäkään nyt ihan niin hullu ole,” Turbo kohautti naureskellen harteitaan.
”Etpä,” nainen epäili hyväntuulisesti.
”Mää vannon… Olen yllätysten mies,” Turbo vinkkasi salaperäisesti.
”Epäilemättä,” Minni tyrskähti. Turbo kiinnitti poikiensa vyöt kiinni ja nosti heidät kantoonsa.
”Jaksatko kassin?” mies kysyi kohteliaana. Minni nyökkäsi hyväntuulisena ja puki vielä takkinsa.

”Mihin oikein johdatat meidät?” Minni kysyi miehen perästä. Kävely teki aavistuksen vielä pahaa.
”Kohta näet,” mies vastasi ja käveli valkoisen maastoauton luokse. Minni katsoi autoa kummastellen.
”Mikä tuo on?” nainen kysyi koukaten päätään auton suuntaan.
”Se on Thremesten uusi perheenjäsen,” mies vastasi ja avasi avaimilla auton ovet.
”Mitä?” Minni naurahti.
”Kuulit oikein kaunokainen… meidän uusi perheenjäsen,” Turbo totesi.
”Mää en ole Thremes,” Minni pudisteli hyväntuulisena päätään.
”Vielä…” Turbo tarkensi ja avasi takaoven.
”Hei” Et kai oikeasti ajattele, että kuskaisimme kalleimpia aarteitamme moottoripyörällä? Arvon neiti voi nousta kyytiin, niin kiinnitän pojat sillä välin,” Turbo lohdutti. Minni nousi hymyillen auton kyytiin. Tuo mies oli aina täynnä yllätyksiä. Hänen pointtinsa oli kyllä hyvä. Ei nainen itsekkään halunnut kuskata vastasyntyneitä moottoripyörillä. Julkista liikennettä Marsissa sattuneista syistä ei ollut.
”No mitä pidät?” Turbo kysyi herättäen naisen ajatuksistaan.
”Kyllä tämä menee. Yllätyin todella, vain,” Minni vastasi.
”Mää en yllättäisi sua ikinä ilkeys mielellä,” Turbo hempeili lähellä naisen kasvoja.
”Tiedän,” Minni hymyili ja suukotti miestä nopeasti.

Turbo suuntasi heidät suoraan vapaustaistelijoiden tukikohdalle. Hän pysähtyi vanhempiensa mökille. Minni nousi autosta ja henkäisi syvään. Koti se tämäkin koti oli. Tai ainakin niin nainen ajatteli. Minni askel oli hieman kipeä, mutta sisulla hän pääsi pienet kahden askelman raput nousemaan. Nainen koputti voimakkaasti oveen. Reea avasi ja ilahtui musta hiuksisen naisen näkemisestä. Hän miltein hyppäsi naisen kaulaan ja halasi lempeästi.
”Tervetuloa!” nainen henkäisi ja ohjasi kenraalittaren sisälle. Reea katsahti Turboa, joka nosti kaksi sitteriä auton kyydistä. Nainen oli pakahtua onnesta ja juoksi poikansa luokse.
”Voi… niin suloiset,” nainen henkäisi ihastuneena ja silitti varovaisesti kummankin lapsenlapsensa kasvoja.
”Kiitos… mennäänkö sisälle ihastelemaan?” mies kysyi ja sai äitinsä ojentamaan auttavaa kättään pojalle. Reea sai kunnian kantaa toisen kaksosista sisälle.
”Meillä ei ole hirveästi aikaa jutustella. Pitää valmistautua oikeustaloa varten,” Reea huomautti.
”Totta tuokin,” Turbo huokaisi.

Rita ja Ruutkin tervehtivät Minnin pitkästä aikaa. Ruut oli unohtanut oman mielipahansa veljenlastensa sukupuolesta.
”Aaaw he ovat todella suloisia,” Tara ihasteli.
”Ihanaa saada poikiakin välillä taloon,” Tiana totesi ja sai sisarensa mulkaisemaan tätä.
”Teidän on parasta pitää heistä hyvää huolta sen aikaa, kun olemme poissa,” Turbo komensi.
”Joo joo kenraali!” Tiana tuhahti ja sai siskonsa nauramaan. Turbo pörhensi pikkusiskonsa hiuksia ja sai tämän kiemurtelemaan otteessaan.
”Pukeutukaahan sitten! Meidän on lähdettävä,” Reea komensi ja sai sisarusten välisen nujakan loppumaan. Minni näytti vakavalta. Hänen kaikki vaatteensa olisivat kaksikon omalla mökillä.
”Tulehan kultaseni!” Turbo sanoi ojentaen kättään naiselle. Minni nousi varovaisesti ylös ja käveli ruokapöydän luokse, jonka päälle hänen pienokaiset oli sittereissä nostettu. Nainen suukotti pienokaisensa hellästi. Lähteminen tuntui jotenkin ylitsepääsemättömältä, kuitenkin Minni sai jo vallanneen kaipuunsa huokaistua pois ja poistui nopeasti mökistä. Reea katsahti huolestuneena poikaansa.
”Missä isä muuten on?” Turbo kysyi.
”Meni jo edeltä Adamin, Moton ja Vinskin kanssa.”
”Aaa. Entä Miihkali?”
”On menossa kanssa jo oikeustalolle,” Tiana henkäisi. Kaksikko nyökkäsi tytölle ja poistui Minnin perään.

Oikeustalolla Adam ja Thomas olivat pukeutuneet mustiin kenraalin vaatteisiinsa. Vinski ja Moto olivat pukeutuneet vapaustaistelijoiden uniformuun. Rontti lampsi paikalle ja yritti sormellaan löystää kaula-aukkoa. Pian miehen perässä saapui paikalle myös Miihkali. Nuorukainen pelkäsi, että hänelle oli tullut kiire tukikohdalla, joten hän sai siistiä ulkoasuaan oikeustalolla. Nuorukainen suoristi housujen lahkeensa siistimmin saappaisiinsa.
”Onkohan Minni ja Turbo tulossa?” Vinski pohti ääneen.
”Pakkohan heidän on… ei oikeudesta voi oikein luistaa, vaikka kuinka olisi synnyttänyt,” Rontti kohautti harteitaan.
”Tylyä! Minnin pitäisi olla kotona pienokaistensa kanssa,” Moto tuhahti. Adam otti vastaan liudan sotilaita, jotka olivat kanssa tulossa todistamaan oikeustalolle. Samoin paikalle saapuivat orjuudesta kärsineet hiiret.
”Tästä tulee pitkä päivä!” Vinski huokaisi, kun näki liudan todistajia.
”Hei!” Reea henkäisi miehensä olan takaa. Riina tuli aivan naisen perässä.
”No hei kaunis nainen!” mies ilahtui ja kaappasi naisen kainaloonsa.
”Onko Sandra täällä?” Reea pohti ja katsoi poikaansa.
”Vessassa. Luulimme aluksi, että hänen ei tarvitse tulla tänne…” Adam huokaisi.
”Kuin?”
”Hänen nimeään ei ollut kutsunta listalla. Kuitenkin Turbo oli saanut uuden kutsun, jossa myös Sandra mainittiin,” Adam selitti.
”Missäs meidän nuoriparimme muuten on?” Thomas keskeytti kaksikon puheet.
”Tulevat juuri. Minnille oli hirveä paikka jättää pienokaiset heti,” Reea selitti.
”No onko tuo mikään ihme?” Moto kohautti harteitaan.

Minni ei oikein osannut tulkita tunteitaan. Häntä ahdisti, häntä suretti, yhdessä hetkessä hän saattoi olla tyytyväinen ja onnellinen siitä, että tälle piinalle saataisiin loppu. Kuitenkin pohjimmiltaan hän koki järjetöntä väsymystä, joka ei johtunut vastasyntyneistä pojista. Hän oli väsynyt kaikkeen siihen paskaan, mitä hän oli joutunut kokemaan Marsin sodan aikaan ja vielä sen jälkeenkin. Kuitenkin jostain hän kykeni kerryttämään voimansa vielä tätä viimeistä koitosta varten. Nainen huokaisi syvään ja katsoi taakseen. Turbo tarrasi hellästi naisen kädestä kiinni ja miltein johdatti tämän sisälle oikeustaloon.
”Minni!” Sandra henkäisi nähdessään kaksi kenraalin pukuihin pukeutunutta hiirtä. Naiset halasivat lempeästi keskenään.
”Vau… ei uskoisi, että synnytit vajaa viikko sitten,” Sandra henkäisi ja katsoi palautunutta ystäväänsä.
”Kiitos…” Minni henkäisi ja tervehti loputkin ystävänsä. Vaikka paikka ei ollut hänen mielestään oikea onnitteluille, ei hän voinut kieltääkään ystäviään sitä tekemästä.

Salin ovet avautuivat ja todistajia pyydettiin astumaan sisälle. Turbo ja muut odottivat vuoroaan rauhallisena. Toisesta suunnasta metalliset ovet jysähtivät auki. Vartioiden saattamana Masi ja muut pidätetyt sotilaat astelivat kohti oikeussalia.
”Kato kenraali Minni… eikö sinun pitäisi olla kotona sikiöittesi kanssa?” Masi ilkkui, saaden naisen ilmeen happamaksi.
”Opi erottamaan sikiön ja vauvan ero… ja kyllä kiitos sinun en voi olla heidän kanssaan,” nainen tuhahti vihaisena.
”Eteenpäin vanki!” vartia ärähti ja tönäisi rotan liikkeelle. Minni huokaisi turhamaisuutensa ulos. Turbo laski kätensä naisen olkapäille lohduttavasti.
”Mennään niin pääsemme joskus poiskin täältä,” mies kuiskasi naisen korvaan. Minni nyökkäsi hyväksyvästi ja suuntasi itsensä kohti istuntosalia.

Puolen päivän tiennoilla, oikeus katsoi parhaakseen pitää puolentoista tunnin mittaisen ruokatauon. Koko aamupäivä oli mennyt orja työhön käytettyjen hiirien lausunnoissa. Minni katseli ulos ravintolan ikkunasta. Viimeksi, kun nainen oli ollut vastaavassa tilanteessa, oli Masi hyökännyt ja vangittu tämän päiväkausiksi kylmään selliin.
”Mitä mietit?” Reea kysyi varovaisesti ja sai kenraalin huomion.
”En oikeastaan mitään,” nainen valehteli. Ei hän viikosta toiseen halunnut jauhaa pelkästään Masista ja tämän mielipuolisista tempauksista.
”Tämä on rankka päivä… mutta kyllä me tästä selviämme,” Reea henkäisi.
”Tiedän sen… meidän vankiaikamme ei edes ollut läheskään niin rankka, kuin ne joita se sadistinen rotta oli orjuuttanut,” Minni murahti vihaisena. Reea ei oikein osannut vastata naiselle mitään. Koko ruokatunti meni hiljaisissa tunnelmissa. Adam oli siirtynyt ulos hermo sauhuille. Turbo, Moto ja Vinski lyöttäytyivät miehen seuraan.
”Mitä mietit?” Adam kysyi, kun hänen veljensä oli hyvin hiljainen.
”Sitä, että toivottavasti mun yllätys toimii Minniin,” Turbo vastasi.
”Aiotko vielä tällaisen päivän jälkeen paljastaa sen?” Vinski kysyi kummastellen.
”Aion… mitä vain, että rakkaani piristyisi,” Turbo huokaisi ja venytteli niskojaan.
”No toivotaan, että onnistut,” Moto kannusti.
”Enköhän… Minni tarvitsee paikan, jossa voi olla kuin kotonaan ja rentoutunut,” Turbo hymähti tyytyväisenä. Veikat ei muuta, kuin nyökytelleet miehelle vastaukseksi.

Takaisin oikeustalolle päästyään, alkoi sotilaiden ja prätkähiirten todistus vuoro.
”Kertoisitko ihan omin sanoin kenraali Carbine… mitä oikein plutolaisaluksella tapahtui?” syyttäjä kysyi naiselta.
”Me oltiin illastamassa ravintolassa avopuolisoni kanssa, kun Masin käskystä olevat sotilaat hyökkäsivät ravintolaan, kaapaten minut aluksi vangiksi, jonka jälkeen mieheni ja ystäväni,” Minni selitti.
”Miten osasit arvella, että juuri Masin sotilaat kaappasivat sinut?
”Masi itse kertoi minulle suunnitelmistaan. Hänen tarkoituksenaan oli käyttää minua vain houkutuksena, jotta saisi kostettua avopuolisolleni ja tämän isälle.”
”Miten tarkalleen ottaen voit vanki olo aikanasi?”
”Huonosti! Olin viimeisilläni raskaana ja Masi ei tehnyt loppuodotuksestani helppoa!”
”Tekikö Masi muuta sinulle, kuin käytti houkutuksena?”
”Ei! Hänen tarkoituksensa oli minun avullani vain saada mieheni paikalle,” Minni selitti ja katsahti virnuilevaa rottaa, joka ei katsonutkaan olevan aiheellista katua tekojaan.
”Kiitos neiti Milanius!” syyttäjä totesi ja sai Minnin huokaisemaan.

”Herra Thremes! Kertoisitko sinä omin sanoin mitä tarkalleen tiesit Masin suunnitelmista?” syyttäjä kysyi vaihteeksi Turbolta.
”Aluksi en mitään. Olimme etsimässä avopuolisoani sekä siskoani yhdessä isäni ja ystävieni kanssa… Masin suunnitelmat alkoivat paljastua hiljalleen, mutta ainoastaan siinä kohtaan, kun mekin olimme jo hänen vankeinaan.”
”Milloin siskosi katosi?”
”Rotat hyökkäsivät Masin käskystä Minnin kaappauksen jälkeen tukikohdallemme ottaen isosiskoni vangiksi.”
”Oliko siskosikin kaappaus saada teidät seuraamaan heidän jälkiään?”
”Oli.”
”Mitä tarkalleen sinun ja Masin välillä tapahtui? Sinä kuitenkin lääkärin lausunnon mukaan haavoituit.”
”Masi halusi syvästi kostaa minulle ja isälleni sen, kun hän oli siinä uskossa että tapoimme plutolais lordin Caprinon.”

”TE TAPOITTE JOHTAJAMME!” Masi raivostui välistä. Vartijat taltuttivat ison rotan takaisin aloilleen. Turbo mulkaisi kylmästi rottaa.
”Jatkakaa herra Thremes!”
”Lordi Caprino johdatti itse itsensä kuolemaan… minulla tai isälläni ei siihen ollut osuutta tai arpaa. Kuitenkin Masin taka-ajatus oli siinä, että hän saisi kostettua meille verisesti.”
”Mitä sitten tapahtui?”
”Masi vangitsi meidät erilleen ystävistämme. Minä olin hänen listallaan ensimmäisenä. Sotilaat hakivat minut erikseen jättäen isäni vielä vangiksi toisaalle. Tapasin Masin kasvotusten plutolaisaluksen katolla. Masi halusi pelata peliä, jossa kohtalona olisi henkeni menetys. Jouduin tilanteeseen, kun löysin isäni käytävältä pahasti hakattuna ja puukotettuna. Veljeni ja tuleva lankoni saapuivat paikalle auttamaan isää ja minua. Hajaannuimme, kunnes loput vankeina olleet ystävämme olivat päässeet sisareni keinoin pois sellistä.”
”Missä sisaresi oli, jos ei enää aluksessa?”
”Ystäväni olivat auttaneet hänet ja avopuolisoni pois aluksesta.”
”Entä tämän jälkeen?”
”Lähdimme yhdessä etsimään Masia. Kuitenkin hänen suunnitelmansa minun niittaamisena oli epäonnistunut alkuperäisen suunnitelman mukaan. Joten hän käytti erilaista konstia.”

”Minkälaista?” mies hiiri puristi kätensä selkänsä taakse.
”Hän vangitsi minut, ystäväni ja veljeni uudemman kerran ohjaamoon. Tänä aikana hän oli nostanut aluksen avaruuteen. Ohjaamossa hän hakkasi ja heitteli minua pitkin alusta. Yritti saada minut hermostumaan, jotta…”
”Jotta?”
”Hän yritti saada minut tappamaan hänet,” Turbo huokaisi.
”Saitte kuitenkin voitettua Masin?”
”Loppujen lopuksi joo… Masi käänsi aluksen syöksy suuntaan kohti maata… Tässä kohtaan minun oli pakko tainnuttaa hänet, jotta meistä kukaan ei olisi menettänyt henkeään.”
”Tarkoitatko, että kävit Masin päälle?”
”Kyllä… mutta ihan suorasta itsepuolustuksesta.”
”Miten selvisitte niin ehjänä maahan?”
”Vapaustaistelijoiden ja Rontin avulla. Moottoripyörämme vetivät alusta keulasta ulkopuolelta, kun Rontti yhdessä muiden kanssa jarruttivat aluksen vauhtia.”
”Tämän jälkeen Masi luettiin vangittavaksi?”
”Kyllä!”
”Kiitos herra Thremes. Voitte siirtyä paikallenne,” syyttäjä huokaisi.

Turbo huokaisi syvään päästyään Minnin viereen. Nainen rohkaisi miestään silittelemällä tätä olkavarteen. Syyttäjä pyysi vuorotellen myös miehen ystävät ja perheenjäsenet todistajiksi. Kaikkien omat kertomukset olivat pahaa kuunneltavaa. Minnilläkään ei ollut hajuakaan siitä, mitä he oikeasti olivat joutuneet vankioloaikanaan kärsimään. Turbo taas järkyttyi siitä mitä Riina kertoi. Mies katsahti takanaan istuvia vanhempiaan. Nainen oli joutunut tekemään asioita, jota katui syvästi. Muutaman tunnin kestävän istunnon jälkeen syyttäjä oli saanut kaikkien äänet kuuluviin.
”Kuten arvon tuomari kuulitte… Masi ja hänen sotilaansa tietoisesti terrorisoivat, orjuuttivat sekä vahingoittivat saman planeetan kansalaisia. He myös tietoisesti toimivat Marsin lakien vastaisesti ja pettivät omansa liittoutumalla plutolais pataljoonaan,” syyttäjä totesi kävellen edes takaisin tuomarin edessä.
”Kiitos syyttäjä… oikeusistunto pitää tunnin tauon päättääkseen rangaistavasta tuomiosta,” tuomari totesi ja napautti pöytää kevyesti vasaralla. Vartijat veivät vangit toisaalle.
”Lähdetäänkö kahville?” Adam kysyi.
”Pakko saada kyllä raitista ilmaan,” Riina huokaisi alakuloisena ja lähti oikeussalista. Muut katsahtivat huolestuneena toisiaan.
”Rankka juttu mitä Riina joutui tekemään,” Turbo huokaisi.
”Joskus vapauden eteen joutuu tekemään käsittämättömiä asioita,” Minni vastasi ja sai miehensä katsahtamaan tätä.
”Ällöttävää… mutta toisaalta oliko muita vaihtoehtoja?” Turbo totesi kohauttaen harteitaan. Reea työnsi kaksikkoon vauhtia ja lähtivät alakuloisen hiiren perään.

Ennen oikeusistuntoon palaamista Turbo keskusteli Riinan kanssa kahdestaan. Mies ojensi sisarelleen take-away kupissa olevaa höyryävää nestettä.
”Kiitos…” nainen vastasi edelleen alakuloisena.
”Mikä olo?” Turbo kysyi ja katsoi ystäviään, jotka seisoivat kauempana. Minni oli puhelimessa, kun taas Moto, Vinski ja Miihkali kuluttivat aikaa kevyesti painimalla. Adam ja Sandra olivat lyöttäytyneet miehen vanhempien ja Rontin seuraan.
”Minni taitaa olla huolissaan kaksosista?” Riina pohti.
”Hänelle oli vaikea jättää heitä hoitoon. Varsinkin, kun tähän koko paskaan menee koko päivä!” Turbo murahti ja vilkaisi sivussa olevaa oikeustaloa.
”Entä sinulla? Sinäkin jouduit heti jättämään heidät,” Riina muistutti ja sai Turbo hieraisemaan kuonoaan.
”Niin… kuitenkaan mää en kärsi hormonien jylläämisestä sillein, kuin Minni,” mies naurahti.
”Älä vitsaile! Ei siinä ole mitään pahaa, jos kaipaa lapsiaan,” Riina toppuutteli, kun mies selkeästi yritti piiloutua vitsailun taakse.
”Entä sinä? Mikä olo?” Turbo vakavoitui ja katsoi sisartaan.
”Tuntuu pahalle se mitä tein… mutta ihan jo pelkästään ystävieni takia tekisin ihan mitä vain,” Riina selitti.
”Ja sen ansiosta Minnin ei tarvinnut synnyttää sinne läävään,” Turbo muistutti. Riina katsahti veljeään lempeästi hymyillen.
”Eikä sun elämä siihen kaadu. Vaikka tekosi kuulosti ällöttävälle… niin tiedät itsekin sen olevan ainoa vaihtoehto.”
”Arvaa vain miltä se tuntui!” Riina naurahti ja tönäisi veljeään.
”En kokeilisi, vaikka maksettaisiin,” Turbo totesi ja sai Riinan painamaan naureskellen päänsä miehen olalle.
”Pitäisikö lähteä takaisin?” Turbo kysyi ja katsahti kelloaan. Riina nyökkäsi hyväksyvästi.

Oikeussalissa Thomas pyöritteli päätään.
”Ottaako niskoihin?” Rontti kysyi ja istui miehen viereen.
”Tällaiset penkit pitäisi kieltää lailla,” Thomas murahti.
”Mutta ajattele valoisasti, että sun ryhtisi voisi vaikka parantua,” Adam vitsaili isänsä edessä, saaden myös Turbon ja Riinan naureskelemaan. Thomas nippasi poikaansa kuonoon. Reea nappasi miehensä kädestä kiinni, ettei kaksikon nahistellut haitannut istuntoa.
”Missä Minni on?” Reea kysyi, kun ei naista nähnyt missään.
”Se käy vessassa,” Turbo vastasi nopeasti. Piakkoin nainen saapui myös paikalle istuen miehensä viereen. Turbo puristi hellästi tämän kättä ja sai Minnin pienesti hymyilemään.
”Miten pojat?” mies kuiskasi naisen korvaan.
”Hyvin. Olivat syöneet hyvin korviketta ja nukkuneet pitkään,” Minni vastasi hieman tuskaisena ja kiskoi takkiansa rintojen kohdalla.
”Sattuuko sua?” mies kysyi.
”Tietäisit vain! Koko loppuilta meneekin siihen, että pääsen ylimääräisestä kuormasta eroon,” nainen kuiskasi. Turbo suukotti naisen poskea.

Oikeusistunto kesti vielä tovin. Tuomari oli tehnyt päätöksensä Masin ja muiden tuomiosta.
”Oikeusistunnon tuomionluku alkaa… Kirjataan pöytäkirjaan,” tuomari totesi ja katsoi kirjuriaan.
”Pyydän syytettyä Mace Lockeria myös sivunimellä tunnettua Pyöveliä nousemaan.” Vartijat nostivat rotan seisomaan.
”Mace Locker… Planeetaarisesta maanpetoksesta, orjuuttamisesta, hiirien vangitsemisesta, oman klaanin siirryttämisestä planetaarilliseen maanpetokseen, vapauden riistosta ja suunnitelmallisesta kuolemaan ohjaamisesta sinut on määrätty vangittavaksi kaikkein kauimmalle galaksille GN-z11 odottamaan kuolemantuomiota… Päätös on pitävä ja sille ei ole valitusoikeutta!” tuomari totesi ja napautti vasaraa pöytäänsä. Suuret ja helpottuneet huokaisut kantautuivat salista. Minni vilkaisi nopeasti ystäviään helpottuneena, jotka pienesti ilakoivat. Hiiret kuuntelivat vielä muiden rottien ja plutolaisten tuomiot. Plutolaiset määrättiin omalle planeetalleen vangittaviksi, koska Marsin lain mukaan heitä ei voinut tuomita erinäisellä planeetalla. Tuomari kertoi päätöksen olevan Andromedan galaksien profeettojen päättämä lausunto, jolloin edes Pluton maallisen johtava ylipäällikkö Camembert ei voinut valittaa tai jättää taistelussa olleita plutolaisia tuomitsematta vankeuteen. Rotat tuomittiin elinikäiseen vankeuteen Marsin toiseen kuuhun.
”Istunto on päättynyt!” tuomari totesi ja päätti istunnon. Iloiset hurraahuudot kantautuivat salissa. Jokainen osallistuja halaili läheisiään ja huokaisivat helpotuksesta. Osan silmät kostuivat onnenkyyneliin.

”Se on ohi…” Vinski henkäisi ja katsoi ystäviään.
”Niin on!” Moto huokaisi uudemman kerran helpotuksesta.
”Noooo… mitäs nyt?” Vinski kysyi.
”Mää haluan ainakin mökille katsomaan pienokaisiamme,” Minni henkäisi kaksikon takaa ja sai Turbon kaappaamaan naisen kainaloonsa.
”Mietin, että menisikö osa hakemaan ruokaa jostain? Ritalla ja Ruuthillakin on varmasti jo kova nälkä,” Reea vinkkasi ja sai Turbon ymmärtämään vihjeen.
”Me mennään!” Adam totesi kovaan ääneen.
”Mekin voisimme äitisi kanssa tulla!” Thomas totesi nopeasti.
”Tarvitseeko ruoan hakemiseen kaikkia?” Minni kysyi, kun Vinski, Moto, Miihkali ja Ronttikin olivat lähdössä Thremesten mukaan.
”Hei! Kelatkaa monta meitä on! Menkää te nyt vain kotiin katsomaan pienokaisianne,” Vinski patisteli pariskuntaa. Jotain tuon valkean hiiren käytöksessä oli outoa.
”No hyvä on!” Minni naurahti pienesti ja nousi autoon.
”Ja muutenkin meillä on ne pikku nirsoilijat! Täytyy vahtia, ettei nuo osta ihan mitä vain!” Adam muistutti omista tyttäristään ja vinkkasi ystäviensä perään. Minni sulki oven heidän välistään.

Automatka oli vapaustaistelijoiden tukikohdalle hiljainen. Minni katseli aavikkoisia maisemia ja kuvitteli jo mielessään miltä planeetta näyttäisi jo parin vuoden päästä. Missä hän olisi Turbon kanssa, minkälaiset luonteet ja ulkonäöt heidän pojillaan olisi, kuinka paljon miehen sekä naisen oma perhe olisi heidän elämissään mukana? Olisiko mahdollista, jos Thomas ja Reea muuttaisivatkin Lehtokorvesta Tulikivikaupunkiin? Istunnon jälkeen planeetta oli antanut voittolaukaukset. Myös Lehtokorvesta, kuin muualtakin planeetalta plutolaiset on käsketty antautuviksi ja käsky lähteä takaisin omalle planeetalleen odottamaan omaa tuomiotaan. Tara ja Tiana odottivat kaksikkoa jo mökin portailla. Tara oli saanut käyttöönsä vapaustaistelijoiden maasturin. Minni kurtisti kulmiaan ja nousi autosta.
”Miksi te täällä ulkona vartootte?” nainen kysyi hämmentyneenä.
”Isä soitti ja pyysi meidätkin avuksi ruokien kanssa,” Tiana selitti.
”Kuinka monta hiirtä tarvitaan tekemään yksi iso yhteinen tilaus?” Minni kysyi hämmentyneenä ja katsoi Turboa.
”Ota nyt selvää! Soppaa on kuitenkin hämmentämässä Vinski kumppaneineen,” mies muistutti ja sai Minnin nyökyttelemään.
”Mahtuisiko Ellenin istuin kanssa teidän autoon?” Tara kysyi, kun Turbo nosti jo toista poikaansa auton kyytiin.
”Eiköhän…” mies tuhahti ja suoristi itsensä. Tara notkeampana ja pienempänä kömpi auton sisälle, kun Turbo helli siskontyttöään. Ellen naureskeli pienesti ja halasi lopuksi setäänsä.
”Noin… tulehan kultaseni!” Tara ojensi käsiään ja pikkuinen suoraan heittäytyi äitinsä syliin. Ellenin saatua omaan istuimeensa Turbo nosti vielä toisen poikansa paikoilleen.
”Tuletteko perässä?” Turbo kysyi ja sai kaksikon nyökkäämään.

Kuitenkin Turbo ajoi toisaalle. Minni katseli ympärilleen tuimasti. He ajoivat kadulle, jonka kummankin puolella oli vastavalmistettuja omakotitaloja.
”Miksi me tänne tulimme?” Minni kysyi ja katsoi miestään.
”Kohta näet!” Turbo vastasi salamyhkäisesti.
”Mitä sää taas olet suunnitellut mun selkäni takana?” Minni kysyi tuimasti ja puristi kädet eteensä. Turbo virnuili naiselle pienesti. Kuitenkin miehen käytös sai Minnin ärsyyntymään. Mies ajoi yhden omakotitalon pihaan. Tontilla oli erillinen autokatos, johon mies auton ajoi. Minni katsahti vieressään kohoavaa omakotitaloa.
”No tuletko?” Turbo herätti Minnin ajatuksistaan.
”Mieli tekisi kieltäytyä…” Minni tuhahti hiljaa. Minni nosti toisen sitterin kantoonsa ja seurasi miestään.
”Miksi Vinski ja muutkin ovat täällä?” Minni kysyi tuohtuneena. Häntä ärsytti, kun mies ei kertonut hänelle mitään. Turbo avasi omakotitalon oven. Tara ja Tiana antoivat Minnille luvan mennä ensimmäisenä. Talon alakerrassa oli olohuone, keittiö, vessa ja pesutilat myös kodinhoitohuone oli alakerrassa. Olohuoneen takaa pääsi takapihalle ja terassille. Tuulikaapista päästyään naisen huomio kiinnittyi valkoisiin maalattuihin portaikkoon, jotka johtivat yläkertaan.

Minni huokaisi syvään ja laski poikansa hetkeksi maahan. Kuitenkin pieni alkava kiukku sai nopeasti naisen huomion. Minni nosti pienokaisensa sitteristä syliinsä ja lohdutti lempeästi. Minni lähti miehensä ja ystäviensä perään.
”Tervetuloa kotiin!” hiiriporukka huudahti ja sai Minnin hieman pelästymään.
”Mitä?” Minni sai sanottua.
”Kuulit oikein,” Turbo vastasi ja antoi poikansa äitinsä syliin.
”Siis?” nainen empi.
”Tervetuloa kotiin rakas,” Turbo vastasi lempeästi ja nosti kädet naisen harteille. Minni katseli ympärilleen edelleen hämmentyneenä. Turbo odotti naisen vastausta. Minni hymyili miehelle lämpimästi.
”Kelpaako?” Turbo kysyi varovaisesti.
”Kai tähän voisi tottua…” Minni hymyili lempeästi.
”Ja kaikkein parastahan tässä on se, että nyt sait kotiutua ihan oikeasti vastasyntyneiden pienokaistenne kanssa!” Thomas totesi sohvalta.
”Tätäkö sää sunnittelit ja teit sen vuoksi ekstra vuoroja vapaustaistelijoilla?” Minni kysyi.
”Säkö huomasit?” Turbo kysyi hämmentyneenä.
”Turbo-rakas… me ollaan niin pitkään oltu jo yhdessä, että tiedän kyllä jos sinulla on salaisuuksia,” Minni naurahti.
”No pahus! Onnistuin kuitenkin pitämään tämän yllätyksenä…” Turbo kohautti hartioitaan ja sai Minnin suukottamaan miestä kevyesti. Turbo esitteli naiselle ensin talon. Pariskunnan perhe valmisteli sillä välin ruokailun.

Iltaa kohden pariskunnalle oltiin annettu rauha tutustua rauhassa uuteen kotiinsa ja viettää ensimmäinen ilta perheenä. Minni nukutti pienokaisensa. Hän laski pojat parisängylle. Hän asteli varovaisesti edelleen talossa. Hän ei olisi uskonut, että tämä olisi heidän. Minni vaihtoi yövaatteitaan päällensä, kun Turbo sammutteli talosta valoja. Minni katsoi hymyillen parivuodetta ja kahta tyytyväisenä tuhisevaa hiiripoikaa. 10-vuoden aikana he olivat ahtautuneet pieneen puusänkyyn miehen kanssa. Minni avasi sängyn ja istui sille.
”Rohkeneeko tulla viereen, vai häädätkö ensimmäisenä yönä sohvalle?” Turbo kysyi nojaillen ovenkarmiin. Minni vilkuili vienosti hymyillen miestä.
”Kenties ansaitsisit yön olla yksin,” Minni tuhahti ilkkuvasti. Kuitenkin Turbo vaistosi naisen olevan tyytyväinen. Mies käveli naisen taakse ja puristi kädet hellästi tämän ympärille.
”Saisiko tulevalle rouvalle olla vielä jotain?” Turbo kysyi.

”Miksi järjestit tämän kaiken selkäni takana?” Minni kysyi ja kääntyi katsomaan puolisoaan.
”Koska halusin yllättää sut,” Turbo vastasi lempeästi.
”Hyvä yllätys!” Minni vastasi lempeästi hymyillen.
”Kiva, että tykkäät…” Turbo henkäisi ja kömpi varovaisesti sänkyyn. Mies nosti pojat käsivarsilleen. Turbo ojensi toisen pojan puolisonsa syliin. Turbo silitti ohimennen poikiaan ja suukotti Minniä pitkään lopuksi.
”Saanko sanoa sen uudelleen!”
”Minkä?”
”Teille kolmelle…”
”Minkä?” Minni naurahti uudemman kerran.
”Tervetuloa kotiin rakkaat!” mies vastasi ja sai Minnin suutelemaan uudestaan tätä.
”Kuin myös rakas!” Minni vastasi ja silitti miehen poskea rakastavasti.
”Mihinkähän meidän seikkailut seuraavaksi vie?” Minni pohti. Turbo ei vastannut naiselle mitään. Hän ei edes halunnut tietää. Mies antaa tulevaisuuden viedä, vain mukanaan! Varsinkin nyt, kun hänen perhe-elämänsä tragediat oli sovittu, hän sai jatkaa omaa elämäänsä oman perheensä kanssa ja hänellä oli koti, johon mennä perheensä kanssa. Kyllä aurinko taisi punaisellekin planeetalle paistaa vihdoista viimein…


A/N:Kiitos kaikille tämän tarinan lukeneille!

Tämä on varmasti toisiksi pisin ellei pisin tarinani. Tämän kirjoittaminen oli niin tunteita herättävää. Hahmoja oli paljon ja ette tiedätkään kuinka monta kertaa minulla meni hermot, kun kirjoitin hahmoja väärin ja yön pimeinä tunteita niitä korjailin [You must be registered and logged in to see this image.]
Tässä kohtaan pystyn kertomaan jo hyvät uutiset, että tästä tarinastasta on tulossa vielä jatko-osa. Kuitenkaan se ei ole näin pitkä.