SOP, osa 13: Menneisyyden haamu

Ficcin nimi: Sinulle on postia, osa 13: Menneisyyden haamu
Kirjoittaja: HöpöHamsu
Beta: Pahgiz
Genre: Drama, Action & Angst
Ikäraja: K15
Päähenkilöt/Paritukset: Throttle, Modo, Vinnie, Charley & OC ( Jonkin verran viittauksia suhteisiin hahmojen välillä)
Yhteenveto: Joku, jota Aisha ei ole nähnyt pitkään aikaan, ilmestyy Las Chanceen. Yhdessä, hän ja hakijansa aikovat palata Marsiin, mutta Limburger toivoisi että ennen lähtöään nämä huolehtisivat vielä muutamasta muusta marsilaisesta.
Vastuunvapaus: Prätkähiiret kuuluvat laillisille omistajilleen ja Aisha (Ashani) kuuluu minulle. Rahaa kirjoittelusta en saa, mutta mielihyvää senkin edestä
DISCLAIMER!: Sisältää entistä väkivaltaisempaa väkivaltaa. Mielipahan kokemiseen hyvin suuri todennäköisyys  

13. Menneisyyden haamu

Koko rakennus tärähti, kun Modo potkaisi ulko-oven sisään.
” Modo!” Naisellinen ääni torui.
” Charley-neiti? Kaikki hyvin?!” Harmaa hiiri tiukkasi. Hän asteli nopeasti naisen luokse.
Punatukkainen mekaanikko nojasi työpöytäänsä, kädet puuskassa.
” Määrittele hyvä...” Hän mutisi ja katsahti huoneen toiselle laidalle.
Ihmeissään Modo kääntyi. Välittömästi hänen silmänsä suureni.
Mitä helvettiä?!
Greasepit seisoi täysin muina miehinä työkaluseinän luona ihastelemassa mekaanikon kokoelmaa.
” On sulla traanitapiiri otsaa!” Modo ärisi.
Hän marssi raivoissaan rasvaa tihkuvan miehen luo. Greasepit kääntyi juuri ajoissa nähdäkseen lähestyvän jättiläisen.
” Heipä hei, hiiru.” Hän virnisti ilkikurisesti.
Modo nosti miehen ilmaan henkseleistään ja pamautti työkaluseinää vasten, niin että muutama jakoavain kilahti maahan.
” Sulla paree olla todella hyvä syy, Charley-neidin kotiin tunkeutumiseen tähän aikaan yöstä!”
Greasepit yritti vastata, mutta mieshiiri rusensi häntä aina vain tiukemmin seinää vasten. Työkaluille tarkoitetut hakaset kaivautuivat syvälle miehen selkään.
” Noh??!”
Maailma värjäytyi punaiseksi Modon silmän syttyessä. Hän ei sen tähden kyennyt huomaamaan, että Greasepitin naama alkoi olla saman sävyinen. Charley kuitenkin näki hiirimiehen takaa, kuinka öljyinen karju yritti epätoivoisesti kiemurrella itseään vapaaksi, saadakseen henkeä.
” Okei, nyt riittää!” Nainen suoristautui ja käveli miesten luokse.” Modo? Modo, kulta. Päästä irti.” Naismekaanikko hieroi rauhoittavasti tämän olkapäätä.
Harmaa hiiri siirsi palavan katseensa ihmisystäväänsä.
” Tapat hänet tuolla menolla vielä. Päästä irti.” Charley sanoi.
Modo tuijotti hetken naisen ilmettä. Hampaitaan yhteen kirskutellen, hän päästi otteensa.
Greasepit valahti lattialle yskänpuuskan saattelemana. Miehen kakoessa, Charley ohjasi harmaaturkkista miestä kauemmas.
” Kaikki hyvin. Mä päästin hänet sisään.” Ihmisnainen vakuutteli.
” CHARLEY!”
Vinnie ja Throttle juoksivat paikalle. Nähdessään Greaspitin, valkea hiiri oli tehdä saman kuin kookkaampi veljensä, mutta nainen ei antanut hänen mennä ohitseen.
” Charley-typy!” Vinnie protestoi.
” Nyt kaikki rauhottuu! Mä en haluu ruumiita, mun vastapestyille lattioille!” Charley kiersi katsellaan kaikki kolme hiirtä. ” Hän ei tullut tänne satuttamaan mua.”
” Nii, senki kuristuskengut.” Greasepit yski.
Hiiret mulkoilivat pahalla silmällä miestä öljylammikossaan.
” Joo niin varmaan.” Throttle naurahti ilottomasti.
” Oikeesti! Tultiin hakemaan sitä toista.”
Samassa Modo muisti toisenkin pyörän korjaamon edustalla. Sydän hypähti miehen kurkkuun.
” Missä Aisha-neiti on?!” Hän tiukkasi mieheltä. ” Jos sä, tai kukaan muukaan, on taittanu hiuskarvanki siltä ni mä lupaan, et-!”
Charley kiskaisi marsilaismiehen rintapanssarista takaisin ja muistutti jälleen ”ei-ruumiita ” säännöstä.
” Vedä henkeä! Aisha on yläkerrassa.” Nainen rauhoitteli. ” Sitä rupes hieman heikottamaan, joten Pike kantoi sen sinne.”
” Pike?” Throttle ja Vinnie kysyivät yhteen ääneen.
Charley kääntyi selittämään heille tilannetta, kun Modo repäisi itsensä irti ja lähti kohti tallin asuintiloja.
” Modo!” Punatukkainen nainen kiljaisi ja kiiruhti miehen perään.
Kultaturkkinen ja vaaleahiiri vilkaisivat nopeasti toisiinsa, ennen kuin lähtivät hekin joukon jatkoksi.
Harmaa hiiri tömisteli rappuset ylös ja suoraa päätä hiirineidon huoneen ovelle. Juuri kun hän oli tarttumassa kahvaan avatakseen sen, Charley luiskahti hänen kainalonsa alta tielle.
” Et voi mennä sinne!” Hän sanoi.
” Miksen?” Mies haastoi.
” Koska!… Ööhm.” Ihmisnainen mietti päänsä puhki, muttei keksinyt mitään.
” Sitähän mäkin.” Modo sanoi ilmeettömästi.
Kevyesti, kuin kukkasen hän nosti naisen sivuun tieltään ja avasi oven.
Aisha makasi peitteiden päällä rauhallisen näköisenä. Olisi voinut uskoa että hän oli vain käynyt pitkäkseen ja nukahtanut sitten siihen.
Naisen näkeminen täysin kunnossa sai valtavan painon nousemaan miehen rinnasta. Modo henkäisi syvään. Hän oli niin keskittynyt hiirineidon tyyneen ilmeeseen, ettei huomannut hahmoa, joka istui nojatuolissa lipaston vieressä ja tarkkaili häntä.
” Uskomaton näky. Eikö?”
Harmaa jättiläinen hätkähti vieraan miehen ääntä. Hän kääntyi nopeasti suuntaan, josta vahvalla aksentilla varustettu ääni kantautui.
Hämärästä nurkasta nousi valtava hahmo. Karvareunaiseen takkiin, mustiin housuihin ja saappaisiin pukeutunut mies oli aivan liian iso ja karvainen ollakseen ihminen.
Miehen astuessa lähemmäs lipastoa, ja sillä lepäävää lamppua Modo sai huomata olevansa oikeassa.
Hahmo kuului marsilaiselle, tarkemmin sanottuna marsilaiselle rotalle.
Hiirimiehen näkökenttä muuttui jälleen punaiseksi. Sen kummempia ajattelematta hän hyökkäsi virnuilevan rotan kimppuun.
Tummaturkkinen mies oli kuitenkin valmiina, hän loikkasi sillä samalla hetkellä pystyyn, kun Modo ponkaisi häntä kohti. Marsilaiset iskivät kämmenensä yhteen ja mittailivat hetken puhisten voimiaan. Lopulta kuitenkin Modo pääsi metallisella kädellään hieman niskanpäälle ja tönäisi miesrottaa kaikin voimin. Rotta horjahti takaisin istumaan. Hiirimies koitti jälleen päälle, mutta rotta oli taas kerran valmiina. Nopeasti tämä nosti jalkansa ja potkaisi harmaan jättiläisen kauemmas. Modo kompuroi taaksepäin ja rysähti sänkyä vasten.
” LOPETTAKAA!” Charley huusi juostessaan toisten hiirten kanssa sisään. Vinnie auttoi veikkansa ylös ja veti tätä taaksepäin, Throttlen asettuessa suojelevasti rotan ja muiden välille.
Yön musta rotta ja Modo kyräilivät toisiaan vielä hetken, mutta eivät yrittäneet käydä enää toisiinsa käsiksi.
” Juuri tän takia en tahtonu sun tulevan tänne!” Charley mulkaisi harmaata hiirtä.
Modo ei vastannut tai katsonutkaan ihmisystäväänsä. Hän oli liian keskittynyt tarkkailemaan synkkä turkkisen rotan kasvoja. Tällä oli kasvoissaan muutama isompi, sekä useita pienempiä naarmuja. Hiilen mustat karvat jättivät niiden kohdalla väliinsä eräänlaisen railon, josta vaalea iho paistoi läpi. Vasemmassa kulmassa ja oikeassa suupielessä olevat isommat naarmut olivat epätasaisempia ja rujompia, selvästi eläimen tekemiä. Pienemmissä taas terä näytti olleen syypää. Miesten mittaillessa toisiaan, Modo huomasi ettei erottanut rotan silmästä lainkaan pupillia. Tämän silmät olivat yhtä mustat kuin turkkinsa.
Ne näyttivät oudoilta, luonnottomilta.
Älä kuvittelekaan, et annan sun viedä Aisha-neidin, Harmaa hiiri siristi miehelle ainutta silmäänsä.
Jostain syystä se sai rotan hymyilemään.
Modon sisällä kuohahti. Hän puristi nyrkkiin vetäytyneitä kämmeniään lähemmäs kehoaan, ettei himo mäiskiä virne rotan naamalta muuttuisi täysin vastustamattomaksi.
Charley-neidin vuoksi… Modo muistutti itseään, samalla kun pakotti itsensä vetämään syviä hengenvetoja.
” Jos kaikki on nyt rauhottuneita, tahtoisin esitellä teille Piken.” Charley viittasi tumman miesrotan suuntaan.
” Pike, jätkät. Jätkät, Pike.”
Miehet nyökäyttivät vastahakoisesti toisilleen.
” Mitä sä tahdot, rotankuvatus?” Modo töksäytti.
Se sai viimein hymyn hyytymään marsilaisen kasvoilta.
” Tulin hakemaan sen mikä minulle kuuluu.” Pike sanoi kylmällä äänellä, harmaalle hiirelle, ennen kuin kääntyi katsomaan Throttlen ohi sängyllä makaavaa marsilaisnaista.
Vinnie arvasi, kookkaan hiiren reagoivan, joten astui hieman tämän tielle.
” Modo.” Charley painoi kätensä miehen rinnalle, jotta mies kiinnittäisi huomionsa häneen. ” En usko, että Aisha tahtoisi sun haastavan riitaa sulhasensa kanssa.”
Modo käänsi järkyttyneen katseensa ihmisnaiseen.
” Mitäh?!”
” Sulhasen?”
” Charley-typy, sä et voi olla tosissas?” Valkea hiiri ähkäisi.
” Yeah, rotat on valehtelijoita. Ei niihin voi luottaa! Tää on varmasti joku Limburgerin juoni!” Modo änkytti.
Ei voinut olla. Ei ollut mitenkään mahdollista, että aina niin suloinen ja viaton Aisha olisi lupautunut rotalle morsiameksi!
Pike tuhahti.
” Tyypillistä.”
Vihaisesti itsekseen mutisten miesrotta kaivoi taskustaan jotain ja antoi sen yhä edessään seisovalle kultaturkkiselle hiirelle.
Throttle vilkaisi saamaansa kuvaa nopeasti. Se oli yksinkertainen kuva, koruttomalla taustalla. Pike ja Aisha istuivat siinä vieretysten. Molempien ilmeet olivat neutraalit, mutta hiirineito piteli miehen kämmentä molemmin käsin sylissään.
” Se on totta.” Kolmikon johtaja kuuli itsensä sanovan epäuskoisella äänellä.
Hän ojensi kuvaa taaksepäin. Vinnie omi sen seuraavaksi itselleen.
Hänkin silmäili kuvaa, kunnes tuli samaan lopputulokseen, kuin vanhempi hiiri. Valkea marsilainen oli ojentamassa sitä eteenpäin, kun yhtäkkiä sängyltä kuului vaimea voihkaisu.
He kaikki kääntyivät Aishan suuntaan, joka vääntelehti ynisten heräillessään.
” Aisha!” Charley henkäisi helpottuneena.
Punatukkainen mekaanikko kiirehti äkkiä marsilaisneidon vierelle.
” Voi Charley! Minä näin aivan kauheaa unta!” Aisha nousi istumaan ihmisnaisen avustamana. Pystyssä ollessaan hän huomasi muutkin ylimääräiset henkilöt huoneessaan. Erityisesti silmään hyppäsi valtava musta läiskä Throttlen takana.
Verta hyytävä kirkaisu karkasi hiirinaisen huulilta. Hän pysäytti sen lähes välittömästi painamalla molemmat kämmenet suunsa eteen.
Silmäripsikään värähtämättä Aisha tuijotti miesrottaa. Miljoona paniikintäyteistä ajatusta törmäili toisiinsa hänen päässään. Nainen yritti epätoivoisesti saada edes yhdestä kiinni, selvittääkseen oliko niistä yksikään tilanteen tasalla.
” Yllätinkö sinut, kultaseni?” Pike kysyi huvittuneena ja astui askeleen lähemmäs sänkyä.
Aisha ei saanut sanaa suustaan. Hän ei ollut koskaan kuullut Piken puhuvan englantia. Hän ei edes tiennyt että mies osasi sitä!
Hankalasta ääntämisestä päätellen (yllatankö shinyy, kyltasheni?) vaikutti siltä, ettei kieli ainakaan ollut tämän vahvuuksia.
” Pike..?” Aisha kuiskasi silmät suurina.
” Pitkästä aikaa.” Piken suupielet kohosivat niin, että tämän hampaat paljastuivat.
Hiirinaisen vatsassa muljahti ikävästi. Hän painoi kätensä entistä tiukemmin suunsa eteen. Aishahan EI oksentaisi, Charleyn puhtaille lakanoille.
Punatukkainen mekaanikko luki naisen sairaan ilmeen aivan väärin ja kysyi tahtoiko tämä mennä uudestaan pitkäkseen.
Hiirineito pudisti päätään.
” Mitä… Mitä sinä teet täällä?” Aisha sai lopulta kysyttyä.
” Tulin hakemaan sinua, hassu.” Pike naurahti onnellisena.
Miehen omahyväinen hymy oli nostaa kaakaon uudestaan marsilaisnaisen ruokatorveen. Piken onnellisuus ei koskaan tiennyt hyvää muille. Varsinkaan Aishalle itselleen.
” Ai, että minun oli sinua niin ikävä!” Miesrotta hihkaisi, puskiessaan Throttlen ohitse. Hän nappasi naisen luut murskaavaan syleilyyn.
Mies haisi täysin siltä miltä Aisha muisti - Kylmän pakkasilman ja kirpeiden choka-lehtien sekoitukselta. Ja kuten niin monesti aiemmin se realisoi tilanteen naiselle. Hän oli jälleen kerran miesrotan armoilla.
Uskomatonta, että vasta äsken pelkäsin niin kauheasti kuolemaa.
Aishan tuntiessa Piken terävät kynnet niskassaan, varoituksena, hän huomasi olevansa surullinen, ettei Greasepit ollutkaan tullut tappamaan häntä.
Aisha olisi niin paljon mieluummin kuollut öljyisen miehen käsivarsille, kuin palannut Piken omille.

” Ootko varma, että haluat mennä?” Charley kysyi kolmatta kertaa Aishalta.
He olivat jääneet kaksin huoneeseen. Jätkien oli täytynyt palata alakertaan vahtimaan Greasepitiä, mutta eivät olleet halunneet jättää Pikeä yksin naisten kanssa, joten tämä oli myös pakotettu lähtemään.
Aisha nyökkäsi aluksi epävarmasti, mutta korjasi sitten asentoaan ja nyökkäsi varmemmin.
” Olen.” Hän vastasi. ” Minun on aika palata kotiin.”
Ihmisnaisen suusta karkasi pieni huokaus.
Jos Aisha tosiaan haluaa, mun on pakko päästää hänet menemään…
Hiirinainen rupesi riisuutumaan vaihtaakseen päälleen Piken tuoman prätkäilyyn sopivan haalarin, kun Charley pysäytti hänet.
” Älä turhaan. Saat mekon omaksi. Saat ne kaikki jos haluat.” Punatukkainen mekaanikko heilautti kättään kaapiston suuntaan, jossa kaikki hänen isoäitinsä mekot roikkuivat siististi henkareissaan. ” En mä niitä kumminkaan käytä.”
” En vie sinulta mitään.” Aisha sanoi jämäkästi. Hän kiskoi mekon päältään, viikkasi sen siististi ja laittoi päälleen yksinkertaisen vetoketjullisen haalarin.
Naiset menivät alakertaan. Charley melkein odotti siellä olevan täysi painimatsi päällä, mutta yllättäen miehet olivat vetäytyneet omille puolilleen tallia heittelemään synkeitä silmäyksiä toisiinsa. Naisten ilmestyessä tallin ovelle, he käänsivät katseensa näihin.
” Noh.. Hei nyt sitten.” Aisha kääntyi halaamaan Charleyä.
Naiset rutistivat toisiaan oikein tiukasti.
” Kirjoittelethan joskus? Tai itseasiassa tule käymään. Koska tahansa.” Punatukkainen mekaanikko vannotti.
Marsilaisneito vetäytyi vaikeasti irti ystävästään. Kyyneleet polttivat silmien takana. Jos Pike ei olisi seisonut alle viiden metrin päässä, hän olisi ehkä uskaltanutkin antaa niiden valua.
Aisha ei muistanut varmasti puoliakaan kaikista niistä säännöistä joita miesrotta oli hänelle aikanaan asettanut, mutta hän ei ikinä unohtaisi mitä itkemisestä seurasi.
Naishiiri tarrasi Charleyn kyynärvarsiin, toivoen että tämä ymmärtäisi viestin sen takana.
Älä anna hänen viedä minua! En tahdo mennä! En Piken matkaan!
Ihmisnainen kuitenkin vain hymyili hänelle ja Piken kutsuessa häntä, Aisha tiesi että toive oli turha.
Takertumalla ihmisnaiseen hän vain asetti tämän suurempaan vaaraan.
Hopeaturkkinen hiiri irrotti otteensa ja astui kauemmas, kääntyen hieman veljesten puoleen.
Throttlen kasvot olivat, kuten lähes aina, täydellisen tyynet. Ne eivät paljastaneet mitään, mitä tämä ajatteli.
Vinnie hänen vieressään näytti lähinnä ärtyneeltä. Häntä selvästi harmitti, ettei ollut saanut haastaa riitaa vihollistensa kanssa.
Aisha jätti pahimman -tai parhaimman, miten sen nyt ikinä tahtoikaan ottaa – viimeiseksi. Modo ei edes katsonut häneen. Tuijotti vain tallin betonista lattiaa, tyhjä ilme kasvoillaan.
Hiirinainen nielaisi kurkkuunsa nousseen palan pois. Hänestä oli hirveää nähdä harmaa jättiläinen sellaisena. Ja vielä hirveämmältä hänestä tuntui tietää, että hän oli syypää miehen alakuloon.
Aisha tahtoi kävellä hänen luokseen, rutistaa tämän oikein tiukkaan syleilyyn ja pyytää anteeksi, että oli hakeutunut jatkuvasti tämän seuraan ja pitänyt hänestä niin paljon, vaikka ei olisikaan saanut.
Modo ei kuitenkaan varmaan halunnut kuulla häneltä mitään juuri nyt.
” Näkyillään! ” Aisha vilkutti veljeksille seuratessaan kihlattuaan ulos kylmään yöhön.
” Lippu korkeella!” Miehet heilauttivat käsiään hyvästiksi.
Vaaleatukkainen hiiri katsoi pitkään Last Chancen valaistun kyltin perään, kun se katosi kauemmas horisonttiin. Sen kadotessa lopullisesti näkyvistä Aisha antoi itsensä kuulla vielä kerran uudelleen Modon vaimean äänen; Lippu korkeella, Aisha-neiti.

Vasta marsilaisten ja Greasepitin tullessa tuttuun risteykseen, Aisha huomasi, että he olivat saapuneet Limburger Plazaan, tai pikemminkin sen jäännöksille.
Korkein päätorni oli murentunut isoksi kasaksi betonimurskaa ja teräspalkkeja, mutta loput kolme rakennusta sen ympärillä vaikuttivat selvinneen vain parilla rikkinäisellä ikkunalla. Greasepit vei heidät jostain sivuovesta yhteen jäljellejääneistä rakennuksista.
Hiirinainen ajatteli, että he menisivät kaikki tapaamaan paksua plutolaispomoa, mutta yhtäkkiä Pike ohjasikin häntä sivukäytävälle, vaikka Greasepit jatkoi suoraan.
” Emmekö?-”
” Šuk.” Pike murahti.
Aisha hämmentyi hiukan kuullessaan yhtäkkiä anagaa. Miesrotan suhisevaa ja rahisevaa äidinkieltä, jonka opiskelua varten hän oli kuunnellut paljon ranskankielistä musiikkia. Kyseinen telluslainen kieli kun jakoi kiitettävän määrän samankaltaisia äänteitä pohjoisten rottakansojen oman kanssa.
Pelon jäiset kourat tarttuivat tiukasti naisen vatsaan. Mies kuulosti kauhistuttavasti enemmän itseltään ilman sitä naurettavaa aksenttia.
Aisha teki kuitenkin, kuten Pike toivoi ja pysyi hiljaa.
He päätyivät pieneen huoneeseen. Sammaleen vihreässä kokolattiamatossa olivat jäljet huonekaluista, mutta niitä siellä ei ollut yhtäkään. Yksi ainut ikkuna huoneen takaseinällä oli teipattu umpeen jätesäkillä ja ilmastointiteipillä.
Pike sohaisi hiirinaista keskemmälle huonetta.
” Vaatteet.” Hän sanoi ja heilautti vaativasti sormiaan.
Aisha nykäisi haalarin kaulusta vaivaantuneena.
” Pike… En minä karkaa...” Hän aloitti.
Marsilaisneidolla oli lauseeseen jotain jatkoa, mutta ei tällä hetkellä muistanut tarpeeksi sanastoa kihlattunsa monimutkaisesta kielestä.
Ei sillä tosin olisi ollut väliäkään, sillä heti nähdessään naisen avaavan suunsa, miesrotan suupielet vääntyivät jyrkästi alaspäin.
Pike otti nopean askeleen eteenpäin ja huitaisi Aishaa kasvoille.
” En pyydä uudestaan.” Hän ärähti.
Itkua pidätellen, hopeaturkkinen nainen avasi vetoketjun ja riisuutui alusvaatteilleen.
Hän ansaitsi sillä uuden läimäisyn.
” Ne kaikki!”
Aisha hivutti pikkuhousunsa pois. Pike keräsi vaatteet siistiin kasaan kädelleen, ennen kuin katsahti uudestaan ilkosillaan seisovaan hiirineitoon edessään.
Naista hävetti ja mies näki sen. Hän näki myös, kuinka Aisha puristi käsiään yhteen vatsallaan, ettei vahingossa erehtyisi peittelemään itseään häneltä.
Hyvä. Näemmä hän ei ole unohtanut aivan kaikkea.
Pike koitti saada hiirinaisen kiemurtelemaan, tuijottamalla suoraan tämän paljaisiin rintoihin. Vaaleanpunaiset nännit helottivat vaalean harmaan karvan keskeltä.
” Sinun rintasi ovat isommat.” Mies totesi.
Aishan ilme ei värähtänytkään, joten Pike astui lähemmäksi ja puristi toisen niistä kämmenensä sisään.
” Sinua taidettiin ruokkia täällä hyvin, vai?” Hän tokaisi huvittuneena.
Naishiiri ei vastannut vieläkään. Miesrotta astui aivan kiinni Aishaan, pyyhkäisi peukalollaan sen rinnan nänniä jota piteli ja sanoi sitten;
” Älä toki erehdy kuvittelemaan sen tekevän sinusta viehättävän. Et ehkä ole aivan lapsi enää, mutta ei sinua naiseksikaan voi laskea.”
Aisha yritti pitää hengityksensä tasaisena. Hän ei tahtonut antaa Pikelle mitään vihjeitä sisäisistä tuntemuksistaan.
Mustaturkkinen rotta kallisteli päätään tarkkaillessaan alastoman morsiamensa kasvoja. Ne olivat ilmeettömät. Aivan kuin häntä ei olisi kiinnostanut lainkaan.
Ja sehän ei käynyt laatuun!
Pike siirsi kätensä hopeaturkkisen naisen leualle ja pakotti tämän katsomaan itseensä.
” Sinulla ei ole mitään hajua, millaisen sotkun jätit jälkeesi! Menetin melkein pääni takiasi!” Miesrotta kiskaisi takkiaan sivuun ja painoi sitten naisen kasvoja lähemmäs kaulaansa, jotta tämä näkisi suoran pitkän viillon. ” Isä ajatteli, lähtösi olevan minun vikani. Sain elää sillä ehdolla, että toisin sinut takaisin… ”
Pike siirsi naisen kasvot jälleen omiaan vasten.
Kirpeän hajuinen hengitys teki pahaa, mutta Aisha ei pystynyt hengittämään suunkautta, miehen puristaessa tiukasti hänen leukaansa.
” Saatoit viedä veljeni hengen, mutta minun omaani sinä et saa. ” Pike vannoi silmät palaen. ” Ja nyt palaamme rangaistukseesi… Koska sinä karkasit, on enemmän kuin oikeutettua, että pidennämme tuomiotasi, eikö?”
Aisha ei voinut liikuttaa päätään, joten räpäytti vain.
” Hienoa! Ajattelin -koska kävin niin lähellä kuolemaa -, että pidentäisimme sitä…. Ikuisuudella? Kuulostaako reilulta sinusta? Koska jos tahdot voin aina myös raadella sinut kappaleiksi, kuten se Xylra repi veljeni pelastaessaan sinua ja leikata sitten pääsi irti, kuten minulle meinattiin tehdä.” Pike piirsi haaveilevasti kynnellään poikkiviivan naisen kaulalle.
” Noh mitä sanot?” Hän siirtyi katsomaan morsiamensa luonnottoman sinisiä silmiä.
Ne kiilsivät vuodattamattomista kyynelistä.
Piken suupielet nousivat virneeseen.
” Vooooi kultaseni, älä näytä tuollaista naamaa! Et kai oikeasti luullut, että olin tosissani?” Hän nauroi. ” En ikinä! Koskaan! Päästäisi sinua niin helpolla.”
Mies päästi irti, muttei löysentänyt juuri sormiensa otetta, jotta hänen kyntensä raapisivat naishiiren kasvoja.
Pike perääntyi ovelle.
” Paikka.” Hän määräsi, kuin koiralle. Sitten tumma rotta avasi oven ja astui ulkopuolelle. Ennen lähtöään hän tosin sammutti valot katkaisijasta.
Kuten niin monesti aiemmin, Aisha jäi yksin pimeään.

Limburger seisoi valtavien ikkunoiden edessä, katselemassa alas kaupunkiin. Yöllä oli satanut taas runsaasti lunta. Korkeiden talojen katot hohtivat valkoisina. Näky olisi ollut oikein seesteinen ja mieltä rauhoittava, ellei aivan hänen nenänsä alapuolella olisi maanneet jälleen yhden hänen torninsa jäännökset.
” Jonain päivänä… Nappaan ne riivatun rusakot ja pistän heidät maksamaan… Vannon sen!” Limburger murisi.
Plutolaismies kiepsahti ympäri ja lysähti tuolilleen.
” Onko tosiaan niin, etten voi tarjota sinulle mitään joka saisi sinut muuttamaan mieltäsi?” Hän sanoi tummaturkkiselle miesrotalle pöydän toisella puolella.
Pike kaiveli hampaidensa välejä vaikuttavan näköisesti pienen kirveen kokoisella veitsellä.
” Valitan. Välitän vain yhden hiiren kiduttamisesta.” Rotta maiskautti. ” Mistä puheen ollen.. Koska se tohtorisi saa siirtimen kuntoon?”
” Oh, Aivan piakkoin. Varmasti pääsette parin päivän päästä matkaan.” Limburger vakuutti, parhain luotettava-poliitikko hymy kasvoillaan.
” Parempi niin. En nimittäin voi luvata, etten viillä kurkkuasi auki, ellen pääse täältä pian pois.” Pike tuijotti yön mustilla silmillään syvälle plutolaisen omiin.
Kalamies tunsi otsansa hikoavan kumisen maskin alla.
” Katson, että se on huomisiltaan mennessä valmis!” Hän sanoi vieläkään päästämättä pelkoa ääneensä.
” Hyvä. Lähdenkin tästä katsomaan että rakkaalla morsiamellani on kaikki hyvin.” Miesrotta nousi ja asteli ulos huoneesta.
Heti kun tämä oli kuulomatkan ulkopuolella, Limburger otti puheyhteyden Karbunkleen.
” En usko, että suunnitelma toimii. Meidän täytyy varmaan auttaa tyttö pakoon.” Hän sanoi.
” Luulempa, teidän kieroutenne, ettei sekään toimi. En usko, että tyttö lähtee vaikka tilaisuus tarjoutuisikin. Oletteko nähneet turvakameran tallenteita?”
Limburger huokasi. Hän ei ollut itse juuri katsellut nauhoja, mutta oli kuullut miestensä puhuvan niistä, tietääkseen, että ne eivät olleet kaunista katsottavaa. Plutolaismies olisi ehkä voinutkin nauttia hiirinaisen kärsimyksestä, mutta koska tämä Piken vaatimuksesta oli 24/7 vaatteitta, hänen oli hankala vältellä näkemästä kohtia tämän kehosta joita ei olisi halunnut nähdä.
” Sitten me nappaamme hänet ja lavastamme paon! Joka tapauksessa, emme voi enää pitkitellä. Marsilainen ystävämme muuttuu kärttyisämmäksi päivä päivältä, enkä tiedä enää miten lahjon joukkoni jäämään, jos hän tappaa heistä vielä yhdenkin!” Plutolainen heitti kätensä ilmaan turhautuneena.
” Voisit vain kieltää heitä sparraamasta hänen kanssaan...” Karbunkle mutisi.
Häneltäkin alkoivat olla keinot vähissä miten hävittää miesrotalle hävinneiden hanttapulien ruumiita. Happoseokseen liuottaminen vei kuitenkin aikaa, eikä Limburgerin museorakennuksessa ollut kuin neljä kylpyammetta. Tilasta oli jo nyt puutetta!
Kalamies mietti hetken aikaa suunnitelmaa.
” Käske Greasepitiä ja muutamaa hanttapulia siirtämään tyttö, sillä aikaa kun minä viihdytän vieraitamme illallisella!” Hän sanoi lopulta.
” Kuten tahdotte, teidän salakavaluutenne.” Tohtori nyökäytti.
Limburger napsautti yhteyden poikki ja käänsi sitten tuolinsa ikkunaan päin.
Se marsilaisrotta tulisi hankkiutumaan eroon hänen puolestaan niistä kirotun prätkähiiristä, halusi tämä tai sitten ei!

Aishan korva nytkähti, oven kahvan kilistessä. Niin nopeasti, kuin hän vain huimaukseltaan ja kylkeä vihlovalta kivultaan saattoi, hän kampesi itsensä pystyyn. Jos tulija olisi Pike, hän saisi satikutia lattialla vetelehtimisestä. Eikä marsilaisnainen uskonut, että hänen kylkiluunsa kestäisivät enää yhtään miehen iskua antamatta lopullisesti periksi.
Naisella ei ollut mitään hajua, paljonko kello oli tai kuinka kauan hän oli tällä kertaa ollut yksin säkkipimeässä huoneessa. Aika oli muuttunut täysin merkityksettömäksi.
Oli vain kipua, pimeyttä ja kouristuksia.
Ovi avattiin. Kapeahko valon juova osui heti Aishan silmiin. Se sai päässä sykkivän kivun hakkaamaan entistä kipeämmin.
Nainen tiesi heti ettei se ollut hänen kovakourainen kihlattunsa. Pike olisi pamauttanut oven täysin avoimeksi.
” Pue tämä.” Joku sanoi ja heitti sitten jotain huoneeseen. Kangas osui pehmeästi kahahtaen lattiaan. Aisha pudottautui polvilleen ja etsi nopeasti käsikopelolla sen. Kädet tärisivät nälästä ja kivusta niin ettei hän meinannut saada niitä hihansuista sisään. Lopulta kuitenkin hän ymmärsi kyseessä olevan jonkunnäköinen takki, jolloin vaatteen väliin sujahtaminen helpottui.
” Oletko pukeissa?” Ääni kysyi.
” Olen.” Aisha vastasi samalla, kun puristi valtavan ison takin kiinni käsillään.
” Hyvä. Sitten mennään.”
Kaksi hahmoa astui huoneeseen. Ne tarttuivat naishiirtä tämän olkavarsista ja lähtivät taluttamaan eteenpäin.
Huoneen ulkopuolella oli sietämättömän kirkasta. Aisha rutisti silmänsä tiukasti umpeen, mutta valo tuntui sattuvan niihin silti.
Hiirinainen notkahti. Jalat tuntuivat pettävän alta. Miehet hänen vierellään kuitenkin puristivat lujasti ja estivät häntä kaatumasta.
” Eteenpäin!” Ääni murahti vihaisesti.
Aisha ei vastannut tai edes nyökännyt, koska kyseessä ei ollut kysymys.
Pike ei ehkä ollut kumpikaan taluttajista, mutta se ei tarkoittanut sitä, ettei hän saattanut olla lähistöllä valvomassa, että nainen tosiaan noudatti sääntöjä.
Vahvat kädet ohjasivat häntä pitkän matkan. Monta käytävää ja kahta portaikkoa myöhemmin hänet tönäistiin uuteen huoneeseen. Siellä oli hämärämpää kuin käytävässä, muttei silti pimeää.
Aisha riisui takin automaattisesti. Hän odotti että se vietäisiin häneltä, mutta ovi paiskattiinkin kiinni hänen selkänsä takana.
Okei, nyt on täysin varmaa, ettei Pike ollut tämän siirron takana. Hän ei, missään nimessä olisi antanut, minun pitää takkia!
Aisha raotti varovasti silmiään. Valo kirveli, mutta mitä pidempään hän jaksoi sietää kipua, sitä nopeammin hän tottui siihen.
Huone oli aikalailla saman kokoinen kuin edeltäjänsä. Ikkuna oli yhtälailla teipattu ja lattia oli samaa vihreää mattoa. Tässä huoneessa tosin oli kaksi kerrossänkyä vastakkaisilla seinustoilla.
Nainen katsoi sänkyjä haaveillen, muttei uskaltanut istua kummankaan päälle. Rypistyneet peitteet paljastaisivat välittömästi hänen maanneen niissä.
Marsilaisneidon väsynyt keho tosin vaati vaakatasoa, joten Aisha käveli hieman keskemmälle huonetta ja pisti pitkäkseen lattialle. Kylkeä vihlaisi, kun hän nosti jalat koukkuun, etteivät nälänkouraisut ottaisi niin syvältä.
Valoisassa huoneessa oli huomattavasti vaikeampi vain imeytyä tyhjyyteen, eikä Aishalla ollut yhtään energiaa jäljellä ylimääräiselle kyvylleen, katsellakseen mitä toiset puuhasivat. Niinpä, pitääkseen itsensä ajattelemasta kipua, hän keskittyi pohtimaan, miten ihmeessä Pike oli päässyt karkaamaan suojakilven alta.
Eivätkö ne toimineetkaan kuten piti? Oliko hän tehnyt täysin turhaa työtä juostessaan ympäri Marsia suojaamassa kaupunkeja?
Ei se voi niin olla. Kilpiä varmasti testattiin, ennen kuin ne ostettiin.
Jos hänen äitinsä ei ollut sitä vaatinut, niin Tera oli ainakin. Mies oli tappavan tarkka pienistäkin yksityiskohdista Panzadin - ja erityisesti hänen perheensä- turvallisuuteen liittyen.
Mutta jos kilvet toimivat, kuten niiden piti. Se tarkoitti sitä että joko niiden toimintaa oli mahdollista häiritä tai sitten niissä oli aukkoja.
Aisha muisti kuulleensa kilven olevan kuin kupoli. Korkein kohta oli suoraan keskusyksikön yläpuolella ja siitä se laskeutui pikkuhiljaa, kunnes kohtasi maahan upotetut energianjakajat.
Koskaan ei ollut ollut puhetta, mitä kävisi jos joku yrittäisi tulla kilven alitse.
Olihan se harvinaista, että vihollinen yrittäisi hyökätä suoraan altapäin, mutta luulisi huippuluokan turvallisuuseksperttien osaavaan ottaa huomioon myös epätodennäköisemmät skenaariot.
Tai mistä sitä tietää. Minäkin osaan ennustaa tulevaa, mutten silti nähnyt tämän tulevan -Au.
Aisha siirsi kättään vähemmän kivuliaaseen asentoon.
Toinen asia, mikä hiirinaista ihmetytti todenteolla, oli se, ettei hän ollut nähnyt Piken tuloa. Jos hänen kykynsä olisi toiminut, kuten piti, ahdistus olisi löytänyt hänet välittömästi, kun mies pääsi karkaamaan.
Mitä jos niin kävikin ja minä en vain ymmärtänyt katsoa silloin oikeaa asiaa?
Yhtäkkinen tajuaminen sai naisen lyömään itseään otsaan (Se sattui sekä käteen, että päähän).
Totta kai! Silloin ensimmäisenä iltana! Luulin, että se johtui jätkistä, mutta se olikin Pike!
Aisha tunsi itsensä suoranaiseksi idiootiksi. Hän ei ollut vahtinut miesrotan liikkeitä kertaakaan tultuaan Tellukselle. Eli kuten tavallista, nainen ei voinut syyttää kohtalostaan ketään muuta kuin itseään.
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, Aisha ajatteli hieman katkerana.
Nyt tosin oli myöhäistä itsesäälille. Ainoa asia jota hiirineito saattoi karhealla lattiamatolla maatessaan toivoa, oli että Pike hänet löytäessään menettäisi malttinsa niin pahasti, ettei muistaisi hillitä voimankäyttöään.

Tummaturkkinen rotta pamautti suuret pariovet voimalla auki.
” Missä hän on?!” Pike karjui.
” Kuka?” Limburger kysyi viattomasti.
” Älä leiki tyhmää!” Mies ärähti.
Pike harppoi huoneen poikki heilutellen uhkaavan näköisesti puukkoaan plutolaismiehen suuntaan. ” Jos et kerro minulle tällä sekunnilla, missä Ašani on, naulaan sinut siihen tuoliisi ja talutan niiden ruipelohäntien luokse!” Miesrotta uhkasi.
” Öhm, mitä jos tarkistaisimme turvakamerat?” Limburger ehdotti hermostuneena, veitsen terä vain muutaman sentin päässä hänen maskinsa lateksisesta nenästä.
Pike siristi silmiään, mutta heitti lopulta veitsensä sojottamaan pöytään.
Kalamies henkäisi pienesti helpotuksesta, ennen kuin kaivoi turvakameran nauhat esille. Hetken päästä sivuseinälle upotetulle näytölle välähti kuva kahdesta marsilaishiirestä. Valkea mieshiiri roikotti kainalossaan hopeaturkkista, vaaleatukkaista naista, joka rimpuili aika lailla, miehen juostessa rappusia alas ja lopulta ulko-ovesta ulos.
Pike kirota päräytti, nappasi veitsensä pöydästä ja viskasi sen sitten näyttöä kohti.
Lasin sirpaleet tipahtelivat lattialle rytmikkäästi kilisten.
” Tapan tuon sekaantuvan siimahännän! Jericho!” Mustaturkkinen rotta kääntyi karjumaan oven suuntaan.
Ovelle ilmestyi yksi miehen mukana tulleista rotista. Pike keskusteli lyhyesti tämän kanssa, kielellä jota Limburger ei ymmärtänyt. Kun Jericho oli saanut ohjeensa, tumma rotta siirsi huomionsa takaisin plutolaiseen.
” Tahdon tietää mistä löydän sen julkean hiiren, joka kehtasi varastaa minulta.”
Kalamies sai taistella kaikin voimin, ettei voitonriemuinen hymy päässyt näkymään hänen kasvoiltaan.
” Voi heitä on kovin vaikea löytää. He kun ovat liikkeessä kaiken aikaa. Levottomat luonteet tiedäthän?”
Pike tuijotti liilaan liituraitapukuun pukeutunutta plutolaista murhaavasti.
” M-mutta, onneksesi, heidät on oikein helppo houkutella näkyville. Oikealla syötillä siis.” Limburger lisäsi nopeasti.
” Ja mikähän tämä syötti mahtaa olla?”
” Voi vaihtoehtoja on, mutta jos saan suositella, valitsisin erään tietyn punapäisen ihmisnaisen. Hirveä riesa, mutta ne mekastavat marakatit ovat jostain syystä kovin kiintyneitä häneen. Vie hänet ja he seuraavat sinua vaikka kuuhun. Erityisesti hän.” Limburger osoitti hajonneeseen monitoriin, jossa staattisten häiriöiden takana näkyi vielä himmeä kuva valkeasta hiirestä.
Pike siirsi katseensa monitoriin. Hän tutkaili kuvaa hetken, kunnes vetäisi näytöstä törröttävän veitsensä irti, niin että lisää sirpaleita lenteli sinne tänne.
” Tarvitsen kulkupelin.”
” Totta kai. Koen tosin velvollisuudekseni varoittaa, etteivät he liiku juuri yksikseen. Saat siis todennäköisesti kimppuusi kaikki kolme.” Limburger sanoi.
” Mikäli he tahtovat kuolla veljensä virheen takia, olkoon niin. Minä tahdon vain rangaista syyllistä ja Ašanin takaisin.” Pike sylkäisi.
” Kuten tahdot.” Plutolainen nyökäytti.
Irvikissan arvoinen virne kasvoillaan Limburger seurasi, kuinka miesrotta lähti hiirijahtiin.

Sissi sanois tosta et "Pike, senkin likainen rotta!" Jos toi on sen käsitys terveestä suhteesta niin en ihmettele miks Aisha lähti lätkimään. Tollasii tyyppejä näkee melkeest aina dekkaridokkareissa ja viimeisin tollanen tyyppi teki mieleni kuristaa. Äijä hakkas ensin tyttöystävänsä tämän työpaikalla ja hakkas vielä päälle siviilipukeisen kytän ja takuiden maksun jälkeen nainen kuolee vammoihinsa sairaalassa. Toivottavasti jätkät onnistuu rökittään ton rentun ennen kuin se ehtii.

Jos toi on sen käsitys terveestä suhteesta niin en ihmettele miks Aisha lähti lätkimään kirjoitti:

Nosiiis... Aisha ittesään ei oo kuulu Piken käsitykseen "terveestä suhteesta" Tarkottaen nyt siis sitä, että jos hän ois ite saanu kumppaninsa valita se ei todellakaan ois ollut tämä lyhyt, hintelä rakenteinen hiiri.
Suurin osa Piken käytöksesta Aishaa kohtaan johtuu vihasta jota hän ei osaa tai pysty ohjaamaan oikeaan kohteeseen. Enkä nyt siis haluu puolustella tässä mitää hänen tekojaan tai sanoa et kukaan ois koskaan moiseen käytökseen oikeutettu - ei todellakaan. Mut on tärkeä ymmärtää ettei hänkää oo "paha" vaan koska on rotta tai koska pahuus.

No joo toi on kyl ihan ymmärrettävä selitys . Toivon kuitenkin et Moto vääntää Piken solmuun kun ne pääsee kohtaan seuraavaan otteeseen