Hyvästi vanha ystävä! K15

Tittle: Hyvästi vanha ystävä!
Author: Prätkisfan2
Genre: Draama, pienen pieni ripaus surunsekaista huumoria ja hellyyttä, Angst, Action, Deathfic
Pairing: vähällä osalla Turbo/Minni & Moto/OC
Rating: K15
Disclaimer: En omista prätkähiiriä, enkä saa ficistä minkäänlaista rahaa. Ainoat hahmot jotka minulle kuuluvat ovat omat OC.hahmoni
Summery: Jätkät palaavat Marsiin kuullessaan shokki uutisia. Jälleennäkeminen ei suju iloisissa merkeissä ja jokainen sankareistamme on järkytyksen shokeerama. Miten mahtaa käydä?
Warning: Itkuvaroitus! Kiroilua, kuolemaan valmistautumista ja kuolema

A/N: Olen kirjoittajana jo pitkään pohtinut, kun olen tehnyt tekstejä laidasta, laitaan että miltä tuntuisi pohjauttaa kirjoittaminen synkempään ficiin. Ja nyt, jostain niin kuin yleensä ficini vain leijailevat aivojeni syövereistä esille. Niin kävi myös tämän kanssa! Älkää itkekö (on siis sallittua. Itse itkin jo pohtiessani tätä tarinaa)!



Rontti heräsi aamulla tutun herätyskellon piipitykseen. Hän nousi sängynlaidalle istumaan ja sai itsensä hieman röyhtäisemään. Rontti painoi päänsä käsiä vasten ja hieman nieleskeli, jotta pahamaku lähtisi suusta pois. Melkein päivittäinen huono-olo sai miehen jättämään työt kesken, eikä rajoista pitävä ja astetta melkein ärsyttäväkin siskontyttö yritti pitää miehen ruodussa. Rontti nojasi vaihteeksi käsiinsä. Huone pyöri miehen silmissä ja sai tämän ummistamaan silmät tiukasti kiinni. Rontti pyöritteli kevyesti päätään. Huimauksen mentyä ohi mies uskalsi alkaa pukemaan vaatteitaan päälle ja suunnata itsensä kohti ruokasalia. Ennen lähtöään hän kietaisi ennen ruskeat hiuksensa, nykyisin valkeat hiuksensa kiinni löysälle ponnarille. Rontti katsoi hieman tyrmistyneenä sormiensa välissä roikkuvaa hiustuppoa. Hän heitti irtohiukset roskikseen ja lähti katsomaan nuorempia yksilöitä.

Ruokala oli tupaten täynnä, jostain puheen solinan takaa kantautui vaimea hevimetalli musiikki. Viime viikolla oli tullut jälleen uusia alokkaita parisen sataa. Rontti yritti päästä nuorten kavereiden ohi tuuppien heitä kyynärpäillään sivuun. ”Keltanokat eivät tunne talon sääntöjä vielä,” mies tuhahti mielessään ja suoristi liiviänsä. Hän käveli kohti tuttua kahdeksan hengen pöytää, joka oli tarkoitettu nimenomaan Vapaustaistelijoiden ylimmille hiirille. Hieman ennen pöytää mies käänsi päänsä sivuun ja asteli nopeammin pöydän ohitse suoraan ruokalan tiskille. Pöydän päässä istuva musta hiuksinen kenraali katsoi kysyvästi miestä, joka käyttäytyi tavallista oudommin. ”Pitikin sattua hänen olevan täällä tänään,” Rontti pohti ja nojasi linjastoon. Naisen pistävä katse tuntui porautuvan jonnekin Rontin selkärankaan. ”Ainakin hänet on koulutettu hyvin,” mies hymähti mielessä itsekseen ja vieno hymy nousi hänen kuonolleen. Linjasto liikkui todella hitaasti. Rontin ilme muuttui epämiellyttäväksi. Hän painoi oikean nyrkkinsä rintansa päälle ja päästi pienen röyhtäisyn. Sama pahamaku mikä heti herättyäkin. Ruoan saatuaan mies huokaisi itsekseen ja liittyi kahdeksan hengen pöydän ääressä istuvaan seurueeseen.

”Kuinka monta keltanokkaa olet taas tänne kutsunut?” Rontti tuhahti siskontytölleen ja istui tämän viereen. ”No huomenta vain sinullekin,” Minni naurahti ja huikkasi loput juomastaan. ”Sitä paitsi, itse olet antanut nuorille tiedon avoimista ovista,” Minni jatkoi. ”En näin avoimista,” mies tuhahti ja voi jälleen huonosti. ”Voitko huonosti?” nainen kysyi. ”Pieni aamupahoinvointi vain,” mies vastasi. ”Oletko raskaana?” Milva kysyi näsäviisaasti ja sai Rontin ilkikurisesti hymyilemään. ”Joo synnytin 200 keltanokan pataljoonan tänä aamuna,” hän vastasi ja sai naiset naureskelemaan. Myös pöydässä oleva kersantti Miko naurahti hyväntuulisena. ”Kai me lähdetään pitämään keltanokille luentoa,” Milva tokaisi katsahtaen Mikoa ja heitti tarjottimelleen käsipaperin. ”Hauskaa päivää!” Minni nälväisi. Milva mielenosoitukseksi osoitti naista keskisormellaan, hymyillen samalla ivallisesti. ”POIS TIELTÄ NAPEROT! TILAA YLEMPIARVOISILLE!” Milva huusi ja sai kummasti tilaa kaksikolle. Minni ja Rontti purskahtivat nauramaan. Minni keräili omia tavaroitaan kasaan. ”Voisitko opettaa nuorille muuten muutaman jutun?” Minni kysyi mentoriltaan. ”Onko pakko?” mies kysyi. ”Itseasiassa on!”

Rontti huokaisi syvään. Juuri tällaista pomottamista mies vihasi yli kaiken. ”Teoriaa vaaravyöhykkeistä ja vapaustaistelijoiden tavasta toimia,” nainen vastasi ja nousi seisomaan. ”Poikaystäväsi voisi ottaa sen vastuun,” mies jupisi. ”Sää tiedät, että se ei helvetti ole mahdollista!” Minni kimpaantui ja asetti kätensä lanteilleen. ”Tulen kohta hakemaan tavarani,” nainen jatkoi ja poistui tarjottimensa kanssa. Rontti ei saanut syötyä oikein mitään. Pahaolo velloi miehen sisällä, eikä hän olisi jaksanut riidellä Minnin kanssa. Hän heitti sämpylän tarjottimelle ja painoi jälleen päänsä käsiinsä. ”Onko sulla huono-olo?” Minni kysyi huolestuneena ja laski kätensä enonsa olalle. Rontti säpsähti hieman ja katsoi Minniä. ”Hieman joo… ei tosin mitään vakavaa,” Rontti röhähti ja nosti tarjottimen kantoonsa. ”Oletko varma? Olet tavallista kalpeampi,” nainen huomautti ja katsoi kulmat kurtussa miestä. ”Olen, olen. Älä huolehdi,” Rontti tokaisi ja taputti kevyesti kenraalin olkaa. ”Hyvä on,” Minni tokaisi ja nappasi pöydältä tavaransa. ”Nähdään iltapäivällä,” nainen vastasi ja lähti kohti työhuonettaan.

Rontti raapi hiuksiaan hetken. Pieni pääsäryn poikanen ilmeisemmin. Mies meni käymään hoitajan luona pyytäen särkylääkkeen ja lähti etsimään luentosalia missä sattuisi olemaan muutama uusi keltanokka. ”Vai kertoa miten vapaustaistelijat toimii?” mies pohti itsekseen ja nosti kädet niskansa taakse astelleessaan eteenpäin kulahtaneita käytäviä pitkin. Mies katseli heikosti valaistua kattoa samalla. ”Tarvitsisiko täällä hieman pinta remontoida?” Rontti jatkoi itsekseen ajatellen. Valot värähtivät ikävästi miehen silmissä ja sai tämän nojautumaan seinää vasten. Hän ummisti silmänsä tiukasti kiinni. Huimaus tuntui vievän polvet alta ja valot sattuivat silmään. Rontin rintaa puristi. Hän oli hengästynyt ja kylmä hiki valui hänen poskillaan. Rontti kääntyi hieman ja nojasi seinää vasten. Ihan oman turvallisuutensa vuoksi ettei olisi kaatunut, hän laski itsensä seinää vasten istumaan. Hän laski päänsä polviensa päälle. Rontti tunsi sydämensä hakkaavan. Mies heristi korviaan, jostain kaikui nauru.

”RONTTI!” Milvan ääni kantautui käytävältä. Muutama juoksuaskel ja nainen laskeutui miehen tasolle. ”Onko kaikki hyvin?” nainen kysyi huolestuneena ja laski kätensä miehen olkapäälle. Rontti nosti katseensa naisen. Miehen silmät seisoivat päässä. Huimaus alkoi helpottumaan. ”Joo, pieni huimaus vain. Ehkä olen tulossa kipeäksi,” mies vastasi ja hieroi otsaansa. ”Sää olet todella kalpea. Oletko varma, että pystyt pitämään luennon nuorille?” Milva kysyi. ”Joo, joo… verensokeritkin voi olla alhaalla. Aamupala ei oikein maistunut,” Rontti mutisi hieman epäselvästi. ”Me voidaan Mikon kanssa hoitaa se luento, että pääset lepäämään,” Milva totesi ja sai Mikon nyökyttelemään. ”Ei tarvitse! Hoidan työni kyllä,” Rontti ärähti ja nousi seisomaan. ”Mutta jos et ole edes syönyt, ja nyt hädin tuskin pysyt tolpillasi, niin miten jaksat luennon?” Milva pohti ja tuki mentoriaan, jolle avun ottaminen vastaan oli haasteellista. ”Kyllä minä pärjään!” mies ilmoitti ja jatkoi päättäväisesti matkaansa. ”Olen todella huolissani tuosta miehestä tällä hetkellä,” Milva pohti. ”Hän käyttäytyy kyllä todella ei-Ronttimaisesti,” Miko tokaisi kädet ristissä edessään. ”Niin käyttäytyy. Parasta ilmoittaa Minnille…” Milva jatkoi. Miko ei sanonut mitään, vaan katsoi suuntaa, johon Rontti oli lähtenyt. ”Voisitko?” Milva kysyi ja kääntyi katsomaan miestä. ”Juu totta kai,” Miko hätääntyi hieman ja poistui paikalta. Milva pyöritti päätään ja jatkoi omia työtehtäviään.

Rontti pamautti luentosalin ovet auki saaden jokaisen alokkaan hieman loikkaamaan ilmaan. ”Hyvää huomenta!” Rontti karjaisi ja käveli luentosalin poikki kulahtaneen liitutaulun eteen. ”Hyvää huomenta herra kenraali!” alokkaat huusivat samaan aikaan ja ottivat asennon. Rontti kohotti kulmaansa. ”Istukaa alas!” mies käski ja sai nuoret katsomaan hieman toisiaan. ”Tämä ei ole armeija! Istukaa!” mies toisti ja nojasi pöytään. Nuoret istuivat vähin äänin omille paikoilleen. ”Kuten kaikki tietävät! Olen kenraali Rontti… muuta teidän ei tarvitse minusta tietää ja se mitä tiedätte niin sitä ei kerrata!” Rontti aloitti. ”Mun tarkoitukseni on kertoa teille vapaustaistelijoista ja meidän toimintatavoista ja vaaravyöhykkeistä… Nyt mitkä ovat vapaustaistelijoiden säännöt?” mies kysyi ja suoristi itsensä. Nuoret katselivat ujostellen toisiaan, kunnes rivin keskeltä ruskea turkkinen nuorukainen nosti varovaisesti kätensä. Rontti antoi ilmeellään hänelle vastausvuoron. ”Kaikki tuhotaan!” poika vastasi varovaisesti. Rontti antoi hyväksyvän vastauksen kasvojensa ilmeellä. ”Kyllä oikeastaan! Ja muistakaa… vapaustaistelijoilla ei ole sääntöjä! Paitsi jos työskentelette… kenraali Minnin kanssa,” mies mutisi loppuosan ja sai nuoret katsomaan hieman kysyvästi toisiaan. Rontti kääntyi hieman ja henkäisi syvään. Huimaus tunti palaavan voimakkaana. Hän nojasi pöytään, selkä nuorisoon päin. Nuoret olivat edelleen hämmentyneitä. ”Oletteko kunnossa kenraali?” yksi eturivin nuorista kysyi. Rontti ei saanut sanaa suustaan. Rintaa puristi vielä voimakkaammin, kuin hetki sitten käytävällä. Rontti tunsi, kuinka huone pimeni…

”Mikä luentosali?” Minni kysyi kiirehtien juosten. ”28,” Miko huusi naisen kintereillä. Minni nosti vauhtiaan saaden myös Milvan ja Mikon nostamaan vauhtiaan. Minni pamautti luentosalin ovet auki. ”Väistäkää!” nainen huusi ja nuoret tekivät tilaa. Minni siirsi muutamaa nuorta edestään ja katsoi maassa vatsallaan makaavaa miestä. ”Rontti!” nainen henkäisi ja laskeutui miehen yläpuolelle. ”Rontti kuuletko?” nainen kysyi ja ravisteli miestä. ”Kauan hän on ollut tajuton?” Minni kysyi ja katsoi nuoria. ”Ilmoitimme heti teille, kun hän pyörtyi… max 10 minuuttia,” yksi nuorista vastasi hieman hädissään. ”Soita Iannalle. Ja Milva mulla on sullekin tehtävä…” Minni ohjeisti Mikoa ja Milvaa. Miko nyökkäsi hyväksyvästi. ”Rontti!” nainen jatkoi ja ravisteli miestä tuloksesta.


Samaan aikaan maassa. Suuri pamaus ja ydinpommin tapaan suuri pölypilvi kohosi kohti Chicagon taivasta. Makea nauru kuului jostain horisontissa. Turbo nosti kypäränsä päästään ja pörrötti hiuksiaan. ”Leipäjuuston kannattaisi jo lopettaa,” Moto totesi. ”Onneks ollaan auttamassa sitä tajuamaan se,” Vinski jatkoi. ”Ainakin joka toinen päivä,” Turbo naurahti ja laski kypärän takaisin päähänsä. ”Eiköhän se olisi pojat ruoka-aika,” hän jatkoi ja käänsi moottoripyörään lisää kaasua. Jätkät lähtivät ajamaan kohti Santun tallia. Viimeiset metrit menivät kilpailuna ja sai pienen kinan siitä, kuka sattuikaan olemaan tallilla ensin. Santtu laski juuri radiopuhelimensa ja nojasi käsiinsä. ”Hei Santtu-neiti…” Moto tervehti. ”Onko ruokaa?” Vinski kysäisi. Santtu ei oikein vastannut mitään, hän ei oikeastaan edes rekisteröinyt jätkien saapumista. Miehet katsoivat hetken toisiaan ja kävelivät naisen luokse. ”Santtu?” Turbo kysyi ja laski kätensä tämän olkapäälle. Santtu säpsähti hereille ajatuksistaan ja katsoi jätkiä. Heidän ilmeestään paistoi huoli naisesta. ”Ai jätkät… hyvä kun tulitte,” Santtu tokaisi ja nousi seisomaan. ”Mikä sulla on?” Moto kysyi. ”Teitä tää asia koskee enemmän, kuin mua,” nainen huokaisi hieman surkeana. ”Mitä on tapahtunut?” Turbo kysyi. ”Jea söpöliini. Voit kertoa meille,” Vinski kannusti. ”Rontti on joutunut sairaalaan,” nainen henkäisi. Jätkät katsahtivat järkyttyneenä toisiaan. ”Onko sillä kaikki hyvin?” Moto kysyi. ”Rontti oli yhtäkkiä pyörtynyt pitäessään luentoa nuorille alokkaille. Minni kertoi, että Rontti oli ollut jo aamusta huonovointinen ja samoin ennen luentoa. Milva oli löytänyt hänet käytävältä istumasta,” Santtu kertoi. ”Ei vanhuus tule yksin,” Vinski totesi ja nojasi seinään. ”Rontti voi todella huonosti,” Turbo pyöritteli päätään. ”Kaiken lisäksi Minni pyysi teitä Marsiin,” Santtu jatkoi. ”Miten me tässä ajassa päästään Marsiin?” Moto kysyi. ”Milva tulee kuulemma hakemaan teitä,” nainen jatkoi ja nosti radiopuhelimen omalle paikalleen. ”Hei sun kulti,” Vinski naurahti ja iski miestä kyynärpäällään. Moto huokaisi syvään. Turbo oli istunut läheiselle tuolille ja näytti mietteliäältä. Miehen kasvoilta paistoi huoli. Moto istui miehen seuraan. ”Onko kaikki hyvin?” Moto kysyi. ”Mitä jos Rontilla on jokin todella vakavasti vikana?” mies pohti apeana. ”Rontti ei ole nuori enää ja kaikkea kanssa kokenut,” Moto muistutti. ”Niin tiedän sen,” Turbo vastasi katsoen käsiään. ”Mitä jos se aivopesu on vaikuttanut siihen jälkikäteen?” Vinski kysyi ja sai veikkansa katsomaan tätä. ”Voi olla,” Turbo kohautti harteitaan. ”Koska Rontti on aivopesty?” Santtu kysyi. ”Samaan aikaan, kun me jouduttiin onnettomuuteen,” Moto tokaisi ja katsoi käsivarttaan. Santtu katsoi hieman kysyvästi edelleen jätkiä. ”Se oli noin 4-vuotta sitten,” Turbo tokaisi ja sai Santun hyväksyvän nyökkäilyn. ”Entä Leipäjuusto muuten?” Santtu kysyi, kun pienestä ruudukkoikkunasta näkyi edelleen pystyssä oleva löyhkätorni. ”No se on matkalla helppo tuhota!” Turbo vastasi nopeasti. ”Mutta kauan teillä menee Marsissa? Leipäjuusto varmasti ehtii keksiä jotain,” Santtu totesi hyvin huolestuneena. ”Pakko keksiä jotain ennen Milvan tuloa,” Moto katsoi veikkaansa. ”No onnea yritykselle!” vastasi naisääni, jostain päin tallin ovia. Jätkät ja Santtu nostivat katseensa ruskeaturkkiseen naiseen.

”Sää olit nopea!” Turbo henkäisi ja nousi seisomaan. ”Kenraalin käsky,” Milva vastasi vakavana. ”Miten Rontti?” Moto kysyi huolestuneena. ”En tiedä. Hänet vietiin sairaalaan juuri samaan aikaan, kun sain käskyn tänne,” Milva vastasi ja astui peremmälle. ”Huolestuttavaa!” Moto jatkoi puristaen kädet eteensä. Milva hieroi kevyesti miehen käsivartta ja hymyili vaisusti. ”Hei sää olet varmaan Milva!” Santtu tervehti naista. ”Joo… hauska tavata!” Milva tervehti tajutessaan, että hänelle puhuttiin. Hän hymyillen kätteli naista. ”Santtu,” nainen esitteli itsensä ja sai Milvan hymyilemään. ”Nyt meidän tulisi keksiä ennen lähtöä keino millä saadaan Leipäjuusto pysymään aisoissa,” Turbo tuhahti. ”Mää ymmärrän, että te olette huolissanne Rontista, mutta mietitään ihan rauhassa kunnon strategia,” Milva toppuutteli. Jätkät nyökyttelivät. Milva ohjasi jätkät istumaan. ”Te siis tuhositte jo yhden Leipäjuuston suunnitelman?” Milva varmensi. ”Joo niin tehtiin. Sillä räjähdyksellä Leipäjuusto ei näytä naamaansa kahteen päivään,” Turbo selitti. ”Eli tuplasti isommalla räjähdyksellä Leipäjuusto ei näyttäisi naamaansa neljään päivään,” Milva kohautti harteitaan. Turbo näytti mietteliäältä. ”Mitä sää keksit?” Milva kysyi, kun tuttu virne palasi miehen kasvoille. ”Millä aluksella olet?” mies kysyi ja katsoi naista. ”R95.llä,” Milva vastasi. ”Onko ammuksia jäljellä?” Turbo kysyi. ”Totta kai! Ei Minni antaisi mun lentää sillä aluksella, jos siinä ei olisi patruunoita,” nainen naurahti. ”Hyvä. Tuhotaan kaikki mitä Leipäjuustolla on tällä hetkellä ehjänä,” Turbo hymyili. ”Miksi?” Vinski kysyi, jopa hämillään. Valkea hiiri oli kuitenkin yksi niistä, joka piti kaikesta räjähtävästä. ”Jos Leipäjuustolta tuhoaa kerralla sen koko imperiumin niin hän rakentaa sitä hyvin pitkän ajan takaisin kasaan,” Turbo selitti. ”Fiksua!” Milva totesi ja iski miestä selkään. ”Tiedän!” mies vastasi varmana ja nousi seisomaan. ”Entä mun talli? Leipäjuusto kostaa tänne ensimmäisenä?” Santtu kysyi. ”Ei hätää, mulla on suunnitelma siihen,” Milva totesi ja kaivoi vyössään olevaa pientä laukkua. Hän esitteli Santulle vihreänä hohtavan kuulan. ”Mikä tuo on?” nainen kysyi. ”Häivepallo...” Milva totesi ja hymyili. ”Se rakentaa suojamuurin aidon kiinteistön ympärille. Talli on sen verran pieni niin yksi pallo riittää peittoamaan tämän liki kuukaudeksikin,” hiirinainen selitti. ”Siistiä,” Santtu vastasi ottaen pallon käteensä. ”Nostakaahan pyörät kyytiin ja pakatkaa kaikki tarpeellinen. On aika laittaa myrsky päälle,” nainen määräsi ja lähti kohti ulkoa-ovea. ”Nyt muistan minkälainen puolisosi oli!” Turbo tokaisi ja avasi isomman tallin oven, jotta sai kuljetettua moottoripyöränsä kohti alusta. ”Samoin,” Moto naurahti ja seurasi veikkaansa. Santtu alkoi myös pakkaamaan tarvitseviaan tavaroita mukaan. Jätkät katsoivat myös kaiken tarvittavan vielä mukaan ja Milva kiinnitti aluksessa moottoripyöriä omille paikoilleen. ”Valmiina lähtöön?” Moto kysyi. ”Totta kai,” Milva hymyili vaisusti miehelle. ”Huoli Rontista?” mies kysyi ja silitti naisen käsivarsia. ”Hän voi todella huonosti,” nainen vastasi. Moto veti naisen halaukseen, joka pidätteli kyyneleitä. ”Mää olen oikeasti huolissani hänestä. Hän ei ikinä ole ollut sellainen mikä nyt oli,” hän jatkoi itkuisena. ”Olen minäkin huolissani! Mutta haluan uskoa Rontin olevan ihan ok,” Moto vastasi ja nosti katseensa aluksen kattoon. Milva sulki silmänsä. Miehen halaus tuntui hyvälle ja lämpimälle. Ja se rentoutti. Moto päätti halauksen ja katsoi puolisoaan. ”Meidän pitää varmaan lähteä,” mies sanoi. Milva pyyhki silmäkulmaansa ja nyökkäsi. ”Joo niin pitää.”

Jätkät ohjasivat Santun istumaan ja auttoivat tätä laittamaan vyöt kiinni. Santtu katsoi hölmönä miehiä. Pitivätkö he häntä ihan idioottina. ”Sää saat lentää!” Milva tokaisi Turbolle. ”HÄ? Kuka niin käski?” mies älähti. ”Minä,” nainen naurahti. ”Hyvä on… ole sinä apukuski. Vinski ja Moto hoitaa tykityksen,” mies hymyili ja sai Milvan suun loksahtamaan auki. ”Mikä sää olet määräämään ylempiarvoista?” nainen kysyi. ”Itse asiassa… jos ollaan tarkkoja niin olemme saman arvoisia,” Turbo vastasi puristaen kädet eteensä ja hymyillen ivallisesti. ”Miten niin?” Milva kysyi hämmentyneenä. ”Mää olen ollut jo 6-vuotta Rontin myöntämä komentaja!” Turbo hymyili ja sai Milvan happaman katseen. ”Hyvä on! Mutta en lupaa olla hiljaa,” hän tuhahti ja istui omalle paikalleen. ”Valmiina lähtöön!” Turbo kysyi. ”Jea!” porukka huusi epämääräisesti ja sai Turbon käynnistämään aluksen.

”Kenraali Minni… Oletteko varmoja?... Voi luoja… K-Kiitos ilmoituksestanne,” nainen vastasi laskien lankapuhelimen omalle paikalleen. Tämä ei voinut olla totta. Minni painoi päänsä käsiinsä ja nojasi pöytäänsä. Hän tunsi kuinka, kyyneleet kertyivät hänen silmiinsä, mutta hänen oli vaikea itkeä. Miksi? Miksi suru oli hänelle niin vaikea näyttää? Minni kohotti pään käsistään ja painoi nyrkkinsä kevyesti kuonoa vasten. Hän katsoi tyhjyyteen. Silmäkulmat olivat edelleen kostuneet, mutta kyyneleet eivät suostuneet valumaan. Koputus oveen sai hänet hymähtämään. ”Tässä olisi viime viikon raportit Tulikiven kaivosta tehdystä löydöstä,” nuori sotilas sanoi ja laski harmaan kansion pöydälle. Minni ei vastannut mitään. ”Kenraali?” ”Kenraali Minni?” sotilas kysyi ja etsi naisen katsetta. Minni heräsi ajatuksestaan, kun sotilas napautti sormiaan tämän kasvojen edessä. ”Anteeksi. Olin omissa ajatuksissani,” Minni vastasi katsomatta sotilaaseen, ettei tämä olisi kiinnittänyt huomiota kostuneisiin silmiin. ”Raporttinne,” sotilas toisti. ”Kiitos. Voit poistua,” Minni vastasi jämäkästi. Sotilas nyökkäsi ja poistui kenraalin huoneesta. Minni huokaisi syvään ja pyörähti tuolillaan ympäri. Minni nousi seisomaan ja venytteli pienesti. ”Tarvitsen raitista ilmaa,” nainen pohti ja avasi parvekkeen oven. Lämmin tuulahdus puhalsi hänen kasvoillaan. Suru palasi voimakkaampana, kun nainen katsoi suoraan katseensa edessä kohoavaa sairaalaa. Hän paiskasi vihaisena parvekkeen oven takaisin kiinni ja istui sängylleen painaen päänsä käsiinsä.

Seuraavana päivänä Minni heräsi pieneen kosketukseen. Hän katsoi hämmentyneenä ympärilleen. Hän oli ilmeisemmin nukahtanut vihaisena sängylleen, koska heräsi pedatun sängyn päältä. Nainen katsoi koskettajaansa ja tunsi valtavaa helpotusta. Turbo hymyili naiselle pienesti. Minni syöksyi miehen kaulaan kiinni. ”Sää tulit,” hän henkäisi kyyneleet silmissään. ”Totta kai…” mies vastasi. ”Kyse on kuitenkin Rontista,” Turbo jatkoi ja päätti halauksen. Minni piti edelleen kevyesti miehen hauiksesta kiinni ja painoi katseensa alas. ”Onko Rontin tilanne muuttunut?” Turbo kysyi. Minni käänsi katseensa sivulle. Turbo oli aiemminkin Minnin nähnyt surullisena, mutta tämä oli jotain aivan uutta. Minnin silmistä loisti kyyneleet ja suru. Hän puri kevyesti huultaan. Turbo siirtyi lähemmäksi istumaan Minniä ja otti tämän käsistä kiinni. Minni huokaisi syvään. Turbo oli juuri se hiiri, joka tiesi miten toimia naisen kanssa. Ja hän sattui myös olemaan ainoa, jolle pystyi tunteensa näyttämään. ”Rontin vointi romahti eilen,” Minni vastasi ja vilkaisi nopeasti miestä. ”Mitä sää tarkoitat?” Turbo kysyi. ”Rontti vaivutettiin keinotekoiseen koomaan, koska hänen elimensä oli pettämässä,” Minni selitti. ”Ai saman tien, kun hän pyörtyi?” Turbo hämmentyi. ”Ei… he soittivat eilen sairaalasta,” nainen vastasi. Turbo nousi seisomaan ja lähti kohti ovea. ”Minne sinä menet?” Minni kysyi ja levitti kätensä. ”Sairaalaan,” kuului miehen loittoneva ääni käytävältä. Minni siirsi hiuksiaan sivuun. Olipa taas kerran jälleen näkeminen miehen kanssa. Minni otti muutaman juoksuaskeleen ja lähti miehen perään.

Miehellä oli päättäväinen askelrytmi ja Minni ei meinannut pysyä miehen vauhdissa mukana. Kenraalina hänet myös pysäytettiin jatkuvasti. Sivusilmällä nainen näki, että mies nappasi mukaansa veikkansa ja Santun. Turbo ja jätkät käynnistelivät jo moottoripyörätallissa pyöriään. Milva oli saanut aluksen kanssa valmiiksi ja katsoi hämmentyneenä jätkiä. ”Mihin olette menossa?” nainen kysyi ja astui miehensä viereen. ”Sairaalaan. Tuletko?” Moto kysyi ja ojensi naiselle kypärää. ”TURBO!” kuului metallisten rappusten yläpäästä. Minni suoraan rymisteli portaat alas ja hyppäsi parin viimeisen yli, jotta ehti saada miehen kiinni. Mies käänsi moottoripyöräänsä kaasua. Minni juoksi miehen pyörän eteen ja tarttui ohjaussarvista kiinni. ”Kuuntele minua,” nainen ärähti ja sai Turbon katsomaan tätä silmiin. Turbon ilme oli tiukka, mutta nainen pystyi vaistoamaan huolen, joka suoraan kumpusi miehestä. ”Miksi pitää hätäillä?” Minni kysyi rauhallisemmin. ”Koska Rontti on mulle tärkeä ja etenkin sinä tiedät MIKSI,” Turbo vastasi lähes painokkaasti ja ilmeettömästi. ”Tiedän… Rontti on mullekin tärkeä,” Minni vastasi. ”Päästä meidät sitten sairaalaan,” Turbo huokaisi ja painoi kätensä naisen käsien päälle. Minni hengitti hieman raskaasti. Kyyneleet alkoivat jälleen kertyä naisen silmille. Minni huokaisi. ”Hyvä on… mutta älkää hätäilkö.”

Turbo ojensi takaansa toista kypärää naiselle. ”Haluat kuitenkin,” mies hymyili vaisusti. Minni käänsi katseensa hetkeksi seinää ja takaisin mieheen. Pieni virne nousi naisen kasvoille. ”Hyvä on,” Minni tokaisi ja nappasi miehen kädestä kypärän. ”Jos Minni niin sitten kyllä minäkin,” Milva ilmoitti ja nappasi Motolta kypärän istuen samalla tämän taakse. Koko matkaa varjosti jäätynyt hiljaisuus. Santtu katseli karua maisemaa. Ihme, että jätkät olivat niinkin kauan pysyneet järjissään. Hän oli ennen kaikkea huolissaan heistä. Mitä tapahtuisi, jos Rontille tapahtuisi jotain? Murtuisivatko he lopullisesti? Koko sen ajan mitä nainen oli tuntenut heidät, eivät he milloinkaan ole olleet näin hiljaa. Minniä ja Milvaa nainen ei kunnolla tuntenut, muuta kuin sen kuinka kauniisti Turbo ja Moto olivat heistä puhuneet kaivatessaan näitä maassa. Minni oli ollut reilu, kun oli antanut naiselle luvan jäädä Marsiin jätkien luokse. Sairaalaan ei ollut pitkä matka. Ulkopuolella käveli muutamia sotilaita hoitajien kanssa ja osa oli tuotu pyörätuolissa haukkaamaan raitista ilmaa. ”Mää vihaan tätä sairaalaa,” Vinski äkäisi ja katsoi valkeaa rakennusta. ”Onko huonokokemus?” Santtu kysyi. ”Joo vain sen takia, että et saanut sitä hoitsua mukaasi,” Moto naurahti ja iski tätä selkään. Santtu katsoi hieman huvittuneena miestä. ”Työnarkomaani,” Vinski tuhahti. ”Aivan,” Santtu naurahti ja lähti muiden perässä sairaalan sisätiloja. Turbo ja Minni kävelivät joukon ensimmäisenä. ”Onko täällä infopistettä enää?” Turbo pohti. Minni katseli aulassa ympärilleen ja iski miestä käsivarteen. Turbo ohjasi naisen kevyesti selästä työntäen infotaulun luokse. ”Vaikea sanoa missä koomapotilaat pidetään,” Minni pohti ja hieroi niskaansa. ”Olisi varmaan pitänyt lukea lääkäriksi,” ”Olisit ollut helvetin komea sellainen,” Minni virnisti ja meni hoitajan luokse. Turbo katsoi ihastellen naisen perään. ”Mihin Minni meni?” Milva kysyi. ”Varmaan kysymään missä koomapotilaat pidetään,” Turbo huokaisi katsomalla edelleen infotaulua. ”Tulkaa!” Minni huikkasi. He kävelivät aulassa olevien hissien luokse. ”Missä Ronttia pidetään?” Santtu kysyi. ”Neurokirurgian osastolla,” nainen vastasi. Hissin ovien avattua jätkät katsoivat naisia. ”Se on todella ahdas,” Moto tokaisi. ”Tulkaa seuraavalla. Kerros 8,” Minni naurahti. ”Kai me sen aikaa pystytään olemaan ahtaassa tilassa, kun hissi menee ylös?” Turbo kysyi ja astui hissiin. ”Ette ole tosissanne?” Milva älähti nauravasti. ”Läheisyys lämmittää, vai mitä?” Turbo kysyi, kun oli painautunut Minniin ihan joka ruumiinosallaan kiinni. ”Veikkaatko ettei Marsissa ole tarpeeksi lämmin jo?” ”Ei näin kuumaa ainakaan.” ”Ja mää vielä seurustelen sun kanssa,” Minni vastasi ja sai Turbon katsomaan tätä huvittuneena suu pienesti auki. Kun hissin ovet aukenivat Minni työnsi Milvan kanssa koko porukan vauhdilla hissistä.

Neurokirurgian osaston ovet saivat heidät jälleen vakavoitumaan. Turbo painoi seinässä olevaa ovikelloa ja kääntyi katsomaan Minniä. Minni tarttui hennosti miehen kädestä kiinni. Osaston hoitaja avasi oven ja ohjasi ryhmän sisään osastolle. Sankarit katsoivat ympärilleen. Ei olisi uskonut, että niinkin kaltoin kohdeltu paikka, kuin sairaalakin oli pitäisi sisällään niin hyvin pidetyn ja seesteisen osaston. ”Rontin huone on 7,” sairaanhoitaja sanoi hennosti hymyillen. Jätkät huokasivat syvään. Minni lähti ensimmäisenä huonetta kohden. Ovi tuntui jäykältä. Tai ylitsepääsemättömältä. Nainen käänsi varovaisesti kahvasta ja astui muiden kanssa huoneeseen. Rontti oli yksin huoneessa maaten hiljaa ja liikkumattomana. Kuusikko kerääntyi miehen vuoteen ympärille. Huonetta varjosti pitkä hiljaisuus. ”Hän on todella kalpea,” Turbo rikkoi hiljaisuuden. ”Paljon enemmän, kuin mitä näimme hänet. Vai mitä Minni?” Milva kysyi. Vastaukseksi nainen sai vain hiljaisuuden. Minni tunsi kuinka, nieleskeli kyyneleitään. Turbo veti naisen varovaisesti kainaloonsa. ”Hei. Olette varmasti Rontin läheiset?” lääkäri kysyi varovaisesti. ”Läheiset ja läheiset,” Turbo vastasi. ”Yksi meistä ainakin,” Milva totesi myös katsahtaen Minniä. Minni käänsi katseensa monitoriin. ”Se on hyvä, että Rontti on saanut teidät tuekseen. Olen neurokirurgian erikoislääkäri Havas,” lääkäri totesi. Turbo ja Moto kättelivät mieshiirtä kohteliaasti. Havas tutki monitorien lukemat ja kirjasi ne ylös. ”Kauan Ronttia pidetään koomassa?” Moto kysyi huolestuneena. ”Kunnes hänen elintoimintansa ovat vahvistuneet. Varoituksistani huolimatta Rontti on laiminlyönyt itseään,” Havas totesi. ”Mitä tuo tarkoittaa?” Minni kysyi hieman ärtyisenä. ”Rontti on sairas… hyvin sairas. Ollut jo pidemmän ajan ja valitettavasti kehotuksistani huolimatta hän ei suostunut huolehtimaan kunnolla itsestään. Hän kävi hoidoissa, mutta hoidon jälkeiset lepopäivät hän kumosi omatoimisesti,” Havas selitti. ”Mitkä hoidot?” Minni kysyi ja nojasi sängyn kaiteeseen. ”Rontti ei ole siis kertonut teille?” Havas kysyi. Kaikki pyörittelivät päätään. ”Olen pahoillani. En voi kertoa enempää Rontin voinnista, paitsi lähisukulaiselle,” Havas tarkensi. ”Minä olen Rontin lähisukulainen,” Minni viittasi itseensä. ”Oletko Rontin tytär?” mies kysyi. ”En,” nainen äkäisi. ”Valitan… meidän protokollan mukaan lähisukulaisen on oltava joko potilaan vanhemmat, sisarukset tai biologiset lapset,” Havas jatkoi ja sai Minnin katsomaan muualle. ”Joten…Siskontyttöä ei lasketa vai?” Turbo kysyi puolustaen Minniä. ”Valitan… ikävä tilanne,” Havas pahoitteli. ”On tämä helvetti epätodellista. Rontti makaa koomassa ja hänen ainoa lähipiirinsä seisoo tässä!” Minni ärähti kunnolla ja astui Turbon eteen. Mies otti otteen naisen olkapäistä. ”Ymmärrän järkytyksenne, mutta nämä ovat sairaalan säännöt. Rontti saa itse kertoa, mikäli hän herää,” Havas vastasi napakasti. ”Miten niin mikäli?” Minni ärähti itkuisena ja oli lähdössä miehen perään, mutta Turbo esti hänen lähtönsä. Ensimmäistä kertaa Minnin poskilla valuivat kyyneleet ja ne sai hänet painautumaan Turboon kiinni tiukkaan halaukseen. Jokainen henkäisi estämään omia kyyneleitään valumasta. Huonetta vallitsi jälleen surullinen hiljaisuus…

Tää tarina on loistava . Enhän mä tiedä mitä sä päätit käyttää mut hiusten lähdön perusteella veikkaisin että Rontilla on syöpä. Tykkään

Edelleen veikkaan että Rontilla on syöpä

Auts suoraan sanoen. Sydänkanavan perifooma kuulostaa tosi kivuliaalta tapaukselta. Oon tosi pahoillani Rontin puolesta, mut silti hiukan ihmettelen miks kukaan ei o keksiny ehdottaa sydämen siirtoa?

Hyvä kysymys! Ehkä järkytyksen ja shokin vuoksi kenellekään ei tullu sydämensiirtoa mieleen. Toisinaan ottaa Marsin tilanteen huomioon. Sydämiä varmaan löytyisi, mutta sairaanhoito on mitä-mitä on.

Ja tässä tapauksessa kyse on kuitenkin bakteerista joka tuhoaa sydämen verisuonia joten vaikka sydämen siirto onnistuiskin niin edelleen on se bakteeri puhkomassa verisuonia.

Joo toi on kyl totta et sota tilassa olevalla planeetalla on varmaan hiukan epävarma sairaanhoito meininki

Minni oli irrottautunut Rontin otteesta ja nojasi vain mietteliäänä käsiinsä. Katse oli jonnekin tyhjyyteen. Rontti nojasi seinään ja katseli kattoa. ”Mitä mietit?” mies kysyi rikkoen hiljaisuuden. ”Saattohoito täällä? Mutta miksi?” Minni kysyi. ”No jos jossain haluan lähteä niin joko täällä tai taistelu kentällä. Tämä tuntuu jotenkin kotoisammalta,” Rontti hymähti. ”Mää kun luulin, että sää et taistelukentällä anna periksi,” Minni tokaisi ja mulkaisi hyväntuulisena enoaan. ”Totta tuokin,” mies kohautti kulmiaan ja nousi naisen viereen istumaan. Rontti nappasi naisen kädestä kiinni ja suukotti sitä hellästi. ”Sää suostut,” Rontti vastasi ja katsoi naisen surullisia silmiä. ”En mää voi sua kieltääkään,” Minni vastasi lähes kuiskaten. ”Mää lupaan tehdä sun viimeiset olot kaikkein mukavimmiksi,” nainen jatkoi ja suoristi hieman itseään. ”Sää oot kultaakin kalliimpi, kuin tytär jota mää en ole koskaan saanut,” Rontti vastasi ja nosti itsensä seisomaan. Minni hymyili miehelle hieman vaikeasti, mutta halasi tätä. ”Kaikki järjestyy,” mies tokaisi ja sai Minnin ummistamaan silmänsä tiukasti.

Myöhemmin Minni oli siirtynyt tukikohdalla ulos. Rontti oli jäänyt kovien lääkkeiden vuoksi lepäämään naisen huoneeseen. Minni seisoi omissa ajatuksissaan lähellä Toivon puutarhaa kahvikuppi kädessään. Jätkät, Milva ja Santtu näkivät naisen. Milva hihkaisi ystävälleen, kuitenkaan minkäänlaista vastausta saamatta. ”Minni,” Turbo henkäisi silittäen naisen selkää. Minni nosti katseensa hitaasti ylös, mutta ei siltikään vielä ollut samassa maailmassa muiden kanssa. ”Onko kaikki hyvin?” Santtu kysyi huolestuneena edelleenkään vastausta saamatta. ”Hei Minni… Varovasti,” Turbo sanoi ja kohotti naisen kahvikuppia, josta osa oli jo tippunut maahan. Turbo nappasi kahvikupin naisen kädestä ojentaen sen Motolle, jotta sai huolehdittua armaastaan. ”Ei ole totta,” Minni huokaisi ja nosti kätensä otsalleen. ”Mikä sulla on?” Milva kysyi. ”Kaikki menee päin vittua,” nainen huokaisi itkuisena. ”Onko Rontin tila pahentunut?” Vinski kysyi huolissaan. ”En tiedä onko pahempaa vai hieman parempaa,” Minni huokaisi ja istui läheiselle pöydälle. ”Kerro meille,” Moto totesi ja istui naisen toiselle puolelle. Turbo istui myös naisen viereen ja katsoi tätä hiukan huolissaan. ”Rontti on täällä,” Minni huokaisi. ”HÄ?” kaikki huikkasivat yhteen ääneen. ”Se tuli tänne, koska haluaa kuolla täällä,” Minni vastasi kyyneleet valuen poskella ja puristaen kädet tiukasti eteensä. ”Kuolla täällä?” Moto kysyi. Minni huokaisi syvään ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. ”Rontti kysyi multa saattohoitolupaa tänne… miten olisin voinut kieltäytyäkään?” ”Et sää olis voinutkaan. Rontilla on kuitenkin mahdollisuus valita paikkansa ja jos tämä on hänen viimeinen toiveensa, niin meidän on vain kunnioitettava sitä,” Turbo vastasi. ”Tiedän… mutta edelleen tämä on vain helvetin väärin,” Minni huokaisi hieman jopa ärtyneenä. Turbo ja Moto kaappasivat naisen kainaloonsa. Muutkin katsoivat naista surkeasti ja kokoontuivat suuren ryhmähalaukseen.

Jätkät olivat käyneet tunteikkaan keskustelun jälkeen naisten kanssa syömässä. Ruoan jälkeen Milva ja Santtu olivat vieneet Minnin lepäämään. ”On tää kanssa yksi paikka,” Vinski marisi Turbon perässä. Moto katsoi valkeaa hiirtä ärtyisenä vieressään. ”Voitko lopettaa?” Moto kysyi ja nosti kätensä takaraivolleen. ”Mutta kuolla täällä? Ihan älytöntä. Rontilla olisi mahdollisuus parempaankin,” mies jatkoi. ”LOPETA!” Turbo vastasi ja teki äkkipysähdyksen miehen eteen. Vinski pelästyi hieman miehen äkkiliikettä ja tuimaa katsettaan. Turbo mulkaisi pitkään miestä kunnes jatkoi matkaansa. ”Mutta kuolla tässä murjussa… on otsaa,” mies mutisi. Turbo hermostui miehen puheille entisestään. ”Parempiakin paikkoja olisi. Tai taistelukenttä,” Vinski jatkoi ja ihan odottamatta Turbo veti tiukan suoran miehen kasvoihin. Vinski kaatui maahan ja piti leukaansa. ”Sää löit mua!” Vinski älähti. ”Kumma juttu… enkös pyytänyt sua lopettamaan!” mies tiuskaisi nojaten polviinsa. Vinski pyyhkäisi suupieltään ja eikä aikaakaan, kun mies löi puolestaan Turboa. Moto huokaisi syvään, kun katsoi veljesten turpa show.ta. ”Hei!” Moto huikkasi tuloksetta. Moto kaivoi radiopuhelimensa ja pyysi apuvoimia paikalle. Kahden prätkähiiren ympärille oli kerääntynyt vapaustaistelijoita, jotka osa kannustivat miesten tappelua. ”Et arvaakaan, kuinka kauan oon halunnut lyödä sua,” Vinski ärähti. ”No kuule… ANNA PERKELE tulla vaan!” Turbo huudahti vihaisena. Vinski kaatoi miehen maahan. Moto nojasi seinään. ”Miksi et tee mitään?” Minni kysyi ja iski vihaisena harmaata jättiä hauikseen. ”En saa noita yksin mitenkään irti toisistaan,” mies hymähti. Minni käänsi katseensa Vinskiin, joka oli Turbon kurkussa kiinni. ”Anna tulla vaan,” Turbo vastasi ja piti Vinskin käsistä kiinni. Vinski hengitti raskaasti vihainen ilme kasvoillaan, kädet edelleen miehen kaulalla. Vinskin tunteet tuntuivat sekavilta. Hän kuuli muiden huudot, hän käsitti veikkansa satuttamisen, hän käsitti Rontin tilanteen. Oliko tämä oikeasti keino, jolla halusi pahan olonsa purkaa.

Minni katsoi kannustavia miehiä ärtyisenä. ”LOPETTAKAA! Te kaksi myös!” Minni komensi ja sai muut vaikenemaan. Vinskin ote tuntui hellittävän miehen kaulalla. Hänen kehonsa värisi. Vinskistä tuntui, ettei saanut happea. Turbo oli aavistanut tämän. Miehen mariseminen oli merkki tunteiden patoamisesta sisällä. Turbo oli osannut iskeä miehen sisimpään kunnolla. Keino, jolla mahdollisesti saisi Vinskin muurin murskattua ja antamaan hänelle mahdollisuuden lohduttautua veikan otteessa. ”Vinski kuulitko!” Minni komensi. Vinski päästi irti miehestä ja tarrasi enää tämän liivin kauluksesta tiukasti kiinni. ”Milva ja Moto purkakaa!” Minni ohjasi ja pari teki työtä käskettyä. Minni auttoi heitä toisesta suunnasta. Muut vapaustaistelijat hajaantuivat kenraalin käskystä. ”Kyllä mullakin on paska olla,” Turbo kuiskasi Vinskille. Kyyneleet valahtivat miehen poskille ja tönäisi Turboa pienesti noustakseen ylös. Murheen murtamana Vinski poistui kyyneliä kuivaten käsivarteensa toisaalle. Turbo katsoi edelleen maassa maaten Vinskin perään ja tuki päätään kädellään. ”Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi. ”Päin helvettiä kaikki!” mies vastasi ja hieraisi itkuisena nenäänsä. Minni silitti kevyesti miehen selkää. ”Mun pitää mennä katsomaan onko se kunnossa,” Turbo sanoi nousten ylös. ”Onko viisasta?” Milva kysyi. ”Niin… juurihan teillä oli täällä show pystyssä,” Santtu jatkoi. ”Tiedän, mutta nyt se on murtunut… ja sitä paitsi se on edelleen mun veikka, vaikka turpaansa ottikin,” Turbo kohautti harteitaan ja lähti suuntaan johon Vinski oli hetki sitten poistunut. ”Mene sinäkin…” Minni huokaisi ja osoitti Motoa. ”Ai erottamaan noi kaksi?” mies naurahti. ”Ei kun tukemaan veikkojasi,” Minni vastasi.

Vinski oli ennättänyt tukikohdan katolle. Hän pyyhkäisi suupieltään. Hänen valkoinen turkkinsa värjäytyi vereen. ”Tuossa,” Turbo sanoi ojentaen kostutettua pyyhettä miehelle. ”Yritätkö myrkyttää mut?” mies tuhahti ja jätti ottamatta pyyhkeen vastaan. Turbo istui miehen viereen huokaisten. ”En…” ”Mutta turpaan pystyit lyömään?” ”Anteeksi siitä… jokainen tunne hieman pinnassa,” Turbo totesi haroen hiuksiaan samalla. Vinski katsoi hieman tympeänä veljeään, mutta nappasi pyyhkeen tämän kädestä ja sai Turbon suupielet hieman ylöspäin. ”Kyllä mullakin on tunteet pinnassa,” Vinski huokaisi hiljaa. ”Kellä meillä ei olisi?” Moto kysyi ja sai kaksikon katsomaan itseään. ”Saanks kysyä sulta yhden jutun?” Turbo jatkoi ja katsoi valkeaa miestä. Moto istui sillä välin miehen toiselle puolelle. ”No kysy,” mies tuhahti. ”Miksi et näytä meille tunteitasi?” Turbo kysyi ja sai Motonkin katsomaan kysyvästi nuorinta veikkaansa. ”Se johtuu mun lapsuudesta…” ”Miten?” ”Mun vanhempien kuoltua jouduin isovanhemmilleni. Ne ei oikein hyväksynyt tunteiden näyttämistä. Vaarikin vain totesi, että sinusta tulee sotilas ja sotilas ei näytä tunteitaan. Ajan myötä suojamuuri kaikkeen paskaan vain kasvoi ja murtuminen on siksi vaikeaa,” mies selitti ja kietoi kätensä jalkojensa ympäri. ”Nyt mää ymmärrän paremmin sua…” ”Samoin,” Turbo ja Moto vastasivat. ”Mut me autetaan sua… tunteiden patoaminen sisällä, vaan pahentaa vain sun oloa,” Moto jatkoi ja nosti kätensä veikkansa hartian päälle. ”Vaikka sitten fyysisesti,” Turbo naurahti. ”Mottaan sua takaisin,” Vinski naurahti veikalleen, joka kanssa kaappasi tämän kainaloonsa. ”Te ootte mulle oikeasti tosi tärkeitä,” valkea hiiri huokaisi ja sai veikkojensa otteen tiukkenemaan. ”Voidaanko luvata jotain yhdessä?” Moto kysyi. Turbo ja Vinski nostivat katseensa mieheen. ”Näytetään tunteet yhdessä,” mies ehdotti. ”Sopii mulle.” ”Samoin,” miehet hymyilivät.

Minni viikkasi puhtaita petivaatteita nippuun. ”Hei,” Turbo vastasi hellästi ja kietoi kätensä naisen ympärille. Minni irrotti miehen otteen. ”Oletko sää vihainen mulle jostain?” Turbo kysyi ja istui puoliksi pöydän päälle. Vastaukseksi mies sai vain synkän hiljaisuuden. Minni pakkasi petivaatteet pinoon. Turbo nappasi naisesta kiinni ja veti lähemmäksi itseään. ”Päästä irti!” Minni tivasi. Nainen riuhtoi miehen otteessa, kunnes tämä nappasi naisen ranteista ja kaatoi pöydän päälle selälleen. Minni yritti kaikin voimin vielä saada jaloillaan itsensä irti, mutta mies sai jotenkin naisen jalat paikoilleen. Turbo laski kehonsa pitämään naista paikoillaan ja tunsi Minnin raskaan hengityksen kasvojaan vasten. Kaksikko oli jonkin aikaan päällekkäin. Turbo höllensi hieman käsiensä otetta ettei satuttaisi rakastettuaan. ”Mikä on?” Turbo kysyi. Hänen edessään oli vain vihaiset ja happamat kasvot. ”Tällainen mykkäkoulu on ihan älytöntä.” ”Ihan kun, et tietäisi.” ”Tiedä mitä?” ”Ensin alokkaat ja nyt te… teidän pitäisi olla malliesimerkki, eikä tuollaisia ääliöitä jotka saavat koko kasarmin sekaisin!” ”AAaa! Tarkoitat sitä tappelua?” ”Erittäin fiksua, jopa sulta… vatipää!” Minni vastasi ja rimpuili miehen otteessa vastaan.

”Vatipää? Mmmhhmm uusi rakkauden ilmaisu,” Turbo hymähti ja katsoi naista, jonka katse ei ollut edelleenkään hellittänyt aikaisemmasta. ”Mää olen pahoillani… Vinskillä oli vaikea hetki.” ”Miten? Niin vaikea, että tilanne oli pakko purkaa nyrkeillä?” ”Vinski ei aloittanut sitä…” Turbo tokaisi nolostellen. Minnin ilme vaihtui epäuskoiseksi. Turbo päästi naisen otteestaan ja istui läheiselle tuolille. ”Sinäkö sen tappelun aloitit?” Minni kysyi hämmentyneenä. Turbo nyökkäsi hieman nolostellen. ”Miksi?” Minni kysyi. ”Vinskin vuoksi… se tarvitsi sitä, jotta se avautuis meille enemmän,” Turbo sanoi hennosti ja nousi seisomaan. ”Se ei silti oikeuta tappelemaan julkisesti,” Minni vastasi rakastavasti ja suoristi miehen nahkaliiviä. ”No ei, mutta sattui juuri sopiva hetki,” Turbo puolusteli ja nappasi naisen käsistä kiinni. Mies suukotti niitä hellästi. ”Vinski varmasti arvosti sitä,” Minni kysyi hymyillen. ”Ei oikeastaan… mutta ainakin opittiin Moton kanssa jotain uutta siitäkin kaverista,” mies hymähti. Minni suukotti miehen leukaa ja sai vastaukseksi miehen leveän hymyn. ”Tuollaista painia voisi muutenkin kokeilla, muutenkin kuin rauhoittumiseen,” nainen vastasi flirttaillen ja silitti miehen rintalihaksia. ”Vai niin,” Turbo tokaisi ja työnsi naista pöytään päin. Minni kikatti, kuin pikkutyttö ja kietoi kätensä miehen kaulalle. ”Me selvitään tästä,” Turbo huokaisi ja silitti naisen kylkiä. ”Niin selvitään,” Minni vastasi ja halasi tiukasti miestä.

Aamulla Minni heräsi siihen, että jokin roikkui hänen kasvojensa päällä. ”Vinski nosta se kätesi…” nainen murahti ja löi kasvoiltaan miehen kättä. ”Sori,” mies vastasi unisena ja nosti kätensä. Minni oli luovuttanut huoneensa kokonaan Rontin käyttöön ja olivat Turbon kanssa majoittuneet tämän veikkojen huoneeseen. Huoneessa oli todella ahdasta. Minni ja Turbo nukkuivat patjoilla lattialla, kun taas Milva, Moto, Santtu ja Vinski huoneen sängyillä. Mutta kuusi henkilöä samassa huoneessa oli tuskaa. Kerrankin, kun Minnillä olisi ollut mahdollisuus nukkua kunnolla, niin kuumuus ja hapenpuute piti hänet hyvinkin hereillä. Minni puki vaatteensa päällensä ja lähti kohti kahviota. Hän nappasi tarjottimet kantoonsa. Minni käveli käytävän päähän olevaan huoneeseen. ”Huomenta,” nainen toivotti ja sai enonsa raottamaan silmiään. ”Miksi näin aikainen aamuherätys?” mies murahti ja laski kätensä takaisin silmiensä päälle. ”Koska sun elimistön pitää pysyä arkirytmissä ihan jo lääkkeiden takia,” Minni selitti ja istui sängyn päätyyn. ”Mistä sää sen tiet?” mies älähti ja nousi istumaan. Minni virnisti hieman. ”Mitä?” ”No saattaa olla, että kysyin lääkäriltä neuvoa?” ”Neuvoa mihin?” ”Sun lääkkeistä… samalla hän kertoi arkirytmistä ja lääkkeiden säännöllisyydestä, ennen kuin…” ”Ennen kuin lääkkeet vaihtuvat saattohoidon kipulääkkeisiin?” ”Niin,” Minni vastasi siirtäen suortuvaa kasvoiltaan ja katsoi enoaan. Rontti nappasi hellästi naisen kädestä kiinni. ”Sää et ole tainnut nukkua viime aikoina?” mies kysyi ja silitti naisen poskea. ”Ai sää huolehdit musta, kun mää susta?” nainen naurahti. ”Aina,” Rontti vastasi hellästi. ”No kieltämättä on tullut aika huonosti tässä nukuttua… kummasti,” Minni vastasi naurahtaen. ”Saanko nauttia aamupalasta lempi siskontyttöni kanssa?” Rontti kysyi. ”Mää olen sun ainoa siskontyttösi,” Minni tokaisi ja nosti tarjottimen miehelle. ”Siksi oletkin paras,” mies naurahti ja sai Minnin mulkaisemaan hyväntuulisena miestä. Minni istui sängynpäätyyn oman tarjottimensa kanssa. ”Oletko muuten äidille kertonut?” Minni kysyi. ”En vielä…” ”Rontti!” ”Tiedän… tiedän… mutta se on vaikeaa.” ”Äiti ymmärtää kyllä… vaikeaa se on mutta vielä paskempaa on se, että saisi kuulla siitä kuolemasi jälkeen,” Minni selitti. ”Tiedän…” Rontti huokaisi syvään. ”Mää voin auttaa,” Minni vastasi nousi seisomaan. ”Kiitos,” Rontti huokasi.

”Huomenta!” Turbo toivotti ovelta. ”Onko kaikki hyvin?” mies kysyi, kun huoneessa oli hieman vaisu tunnelma. ”Mietittiin tässä vain, että miten kerromme Rontin sairaudesta äidille,” Minni selitti. ”Marie ei tiedä?” mies kysyi hämillään. ”Ei tiedä ei…” Rontti huokaisi. ”Mää lupasin auttaa Ronttia kertomaan äidille,” Minni jatkoi ja istui miehensä polvelle. ”Kuulostaa hyvälle… Meinasitteko lähteä Marien luo?” Turbo kysyi. ”Ei se onnistu,” Rontti aloitti ennen kuin Minni ehti sanoa sanaakaan. ”Miten niin ei onnistu?” Minni kysyi hämillään. ”Mulla on matkustuskielto. En saa edes moottoripyörällä ajaa,” mies selitti. ”Eli…” Minni aloitti. ”Marie tulee tänne,” Turbo marisi ja iski päänsä naisen olkapäätä vasten. ”Sää selviät siitä hengissä kyllä,” Minni vastasi silittäen miehen poskea. ”Niin ja tuskin Marie sun kimpussa on, kun saa kuulla todellisen syyn tulla tänne,” Rontti vastasi ja haroi hiuksiaan. ”Äiti varmaan tappaa sut,” Minni naurahti. ”Jes ei tarvitse kuolla sydämen räjähdykseen!” Rontti totesi ja nousi seisomaan. Minni ja Turbo katsoivat vaivoin toisiaan. ”Rontti sun lääkkeet,” Minni muistutti. ”Tiedän…” mies sanoi ravistellen lääkepurkkia kädessään. ”Soitanko äidille vai soitatko itse?” Minni kysyi. ”Säähän joudut hakemaan hänet… niin olisi ehkä parasta että sinä myös soitat hänelle,” Rontti empi. ”Totta kai,” Minni suostui ja silitti enonsa olkapäätä.

Myöhemmin Minni oli mennyt kokoussaliin. Turbo oli lähtenyt herättämään jätkiä. Minni pyöritteli lankapuhelimen lankaa kädessään. Häntä ahdisti hieman. Nainen ei ollut vuosiin ollut yhteydessä äitiinsä. ”Se puhelin ei soi ajatuksen voimasta,” Milva naurahti ovelta. ”En mää odotakaan, että se sois,” Minni vastasi ja vetäytyi pöydän edestä hetkeksi. ”Mitä sitten?” nainen kysyi ja istui alas. Minni huokaisi syvään. ”Mun pitäisi soittaa mun äidilleni,” Minni vastasi. ”Ai Rontista… eihän se ole sun tehtävä,” nainen totesi jo hieman kiihtyen. ”En mää sitä puhelimessa kerro palikka… soitan sille, että se tulis tänne,” Minni selitti. ”No mää jo ajattelin,” Milva sanoi nojaten pöytään. ”Ajattelisit enemmän,” Minni naurahti. ”Haahaa… onnea soitolle,” Milva tokaisi ja pörhensi ystävänsä hiuksia. ”Mihin sää meet?” Minni kysyi ja haroi hiukset takaisin selän puolelle. ”Katsomaan komeita miehiä salille,” nainen huikkasi peräänsä. ”Älä katso kuin yhtä!” Minni huusi ja sai naisen makean naurun.

Salilla Turbo iski säkkiä, kun Vinski piti siitä kiinni. Nuoremmat vapaustaistelijat katsoivat hämmästyneinä paljon lihaksikkaampia hiiriä. Varsinkin kun säkin lyöminen saati pitäminen kävi työstä. ”Älkää nyt jätkät rikkoko sitä säkkiä,” Moto naurahti. Turbo iski yhden lyönnin sen verran kovaa, että Vinski meinasi lentää taakse päin. ”Ei kävis mielessäkään,” mies naurahti ja avasi rystyssuojat. Milva ja Santtu saapuivat paikalle pysähtyen kuin seinään oven eteen. ”Mitä nyt?” Vinski kysyi pyyhkien hikeä pyyhkeeseen. ”Täällä haisee, kuin teinien jumppasalissa,” Milva tokaisi pidellen nenäänsä. ”No ei ainakaan me,” Vinski älähti ja nuuhkaisi kainaloaan. ”Se voin olla minä,” Turbo myönsi ja varmisti Motoa, joka oli nostamassa penkistä. ”On se hyvä, että raavaista miehistä lähtee teinipoika haju,” Santtu totesi. ”Ei teidän pakko ole olla tällä salilla, jos tuntuu,” Vinski naurahti. ”Tuntuu kyllä… luissa ja ytimisissä,” Milva tokaisi ja sai jätkät naurahtamaan. Naiskaksikko astui salin sisälle ja laski omat tavaransa läheiselle penkille. ”Aiotteko treenata?” Vinski kysyi. ”Ei… ainakaan vielä…” Milva flirttasi. Vinski katsoi naisia päästä varpaisiin. ”Lopeta,” Santtu naurahti ja nosti miehen katseen. ”Tuleeko Minni?” Turbo kysyi. ”Kai kohta… se soittaa äidilleen,” Santtu selitti. ”Ja nopeammin, kuin uskottekaan,” Milva tokaisi. ”Kuin niin?” Turbo kysyi. ”Ja hyvät naiset ja herrat… kenraali Minni,” Milva toivotti, kun näki ystävänsä tulevan. ”WOUUUH!” nainen huudahti ja piteli nenäänsä. ”No ei se nyt noin pahalle haise,” Moto naurahti ja nousi seisomaan. ”Eipä!” Minni älähti. ”Avatkaa nyt edes ikkuna…” nainen jatkoi. Turbo kaappasi naisen kainaloonsa. Minni nosti miehen käden pois hartialtaan. ”Eiks hellyyden osoitukset kelpaa?” mies kysyi. ”Ei ennen kuin olet käynyt suihkussa tai tehopesussa,” Minni nyrpisti nenäänsä ja poistui salilta, kun tuntui pyörtyvänsä. Jätkät hymyilivät leveästi toisilleen.

Minni odotti ystäviään salin ulkopuolella. ”Tuutko suihkuun?” Turbo kysyi ja painoi naisen seinää vasten. ”Haha en todellakaan,” nainen naurahti ja otti mieheltä vastaan suudelman. ”No et ainakaan miesten suihkuun,” Vinski älähti. ”Ei me tulla suihkuun! Tai Turbo on eriasia… peskää se vaikka painepesurilla,” Minni vastasi koko ajan vältellen miehen suukotus yritystä. ”Lupa kenraalilta!” Vinski hymähti tyytyväisenä. ”No sitten mennään Romeo!” Moto vastasi ja nappasi miehen huivistaan mukaansa. ”Ettekö te mene suihkuun?” Minni kysyi. ”Miksi pitää mennä, kun ei edes ole tehnyt mitään?” Milva kysyi ja heilautti hiuksiaan. ”Vaihdoitte vaatteet salille, ettekä tehneet mitään?” Minni kysyi. ”Mää sanoinkin, että menen katsomaan komeita miehiä salille,” Milva naurahti saaden myös Minnin ja Santun naurahtamaan. ”No ei ollut hääppöiset näkymät,” Santtu naurahti saaden naiset enemmän nauramaan. ”Saitko äitisi kiinni?” Milva kysyi, kun tilanne oli hieman rauhoittunut. ”Sain…” ”Ja?” ”Hän lupasi tulla,” Minni kertoi. ”Mahtavaa!” kaksikko ilakoi. ”No ei ole iloinen tapaaminen,” Minni jatkoi. ”Mutta ainakin hän tulee tänne… se on pääasia!” Santtu lohdutti ystäväänsä. ”Niin… onneksi,” Minni vastasi ja pyyhki silmäkulmaansa.

Naiset olivat ennättäneet yhteiseen tilaan. Hevimusiikki pauhasi ja muun metelin takia oli vaikea kuulla mitä toisella oli sanottavaa. ”En uskonut, että vapaustaistelijoilla olisi tällainen meteli!” Santtu lähes huusi. ”Tällaista tämä on, kun antaa nuorten laittaa volyymia,” Minni komppasi ja nousi seisomaan. Hän hiljensi hieman musiikkia ja sai osakseen katseita. ”Menkää ulos metelöimään, jos haluatte kovemmalla kuunnella,” nainen tiuskaisi ja sai sotilaat jatkamaan hommiaan. ”Kiitos, jätkissä on jo tarpeeksi meteliä,” Santtu huokaisi. ”Niin on,” Milva komppasi. ”Sieltähän ne tulee,” Santtu huikkasi. ”No?” Minni kysyi. Turbo nosti kainaloonsa naisen kuonon kohdalla ja sai tämän iskemään tätä kylkeen. ”Aaah!” mies valitti. ”Mitä nyt?” Minni kysyi. ”Sain mustelman varmaan kylkeen,” mies vastasi hieroen vasenta kylkeään. ”Kaaduitko suihkussa?” Milva kysyi. ”Eeeiiih,” Moto naurahti. ”Vaan?” Minni kysyi huolestuneena. ”Painepesuri sattuu kummasti, kun osuu arkaan kohtaan,” Turbo naurahti. ”Ette ole tosissanne?” Minni älähti. Santtu ja Milvakin katsoivat jätkiä hieman epäuskoisena. ”Itse käskit!” Vinski älähti takaisin. ”En kai mää nyt olettanut, että te pahvit tosissanne otitte asian!” Minni korotti hieman ääntään. ”Rauhoitu. Pelkkä mustelma kyljessä,” Turbo rauhoitteli naista. Minni pyöritteli silmiään. ”Koska se sun äitisi on tulossa?” Milva kysyi yhtäkkiä. ”Ai niin…” Minni sanoi muistaen yhtäkkiä asian. ”Turbo sää tulet mukaan!” Minni huikkasi miehen perään, kun itse harppoi jo tallia kohden. ”HÄ?” mies älähti. ”Sää tulet mukaan!” nainen huusi portaiden yläpäästä. ”Ai jaa,” Turbo henkäisi ja lähti naisen perään. ”Onnea matkaan!” Vinski huikkasi ja sai kaikki muut nauramaan makeasti.

Minni valmisteli alustaan tallissa, kun Turbo käveli sen sisään tympeän näköisenä. ”Älä näytä tuolta kultaseni,” Minni helli miestä. ”Oonko mää tehnyt sulle jotain entisessä elämässäsi, kun rankaiset mua näin?” mies kysyi puristaen kädet eteensä. ”Et… mutta sopu lähtee toisesta osapuolesta,” Minni muistutti ja valmisteli alusta loppuun. ”Joo mutta sovun pitämiseen tarvitaan kaksi,” Turbo jatkoi ja istui lentäjän paikalle. ”Tiedän sen,” nainen vastasi ja halasi miestä takaa. ”Pyysitkö mut sun lentäjäksi vai?” mies kysyi ja katsoi naista sivusilmällä. ”Kyllähän sitä kuuman pilotin aina tarvitsee matkaan,” Minni sanoi ja liikutti toista kättään miehen paljaan lihasten päällä. ”MMmhhhmm,” mies hymähti ja suuteli hellästi naista. ”Kenraali… lentolupa myönnetty,” sotilas sanoi radiopuhelimeensa. ”Kiitos vain,” Minni tokaisi. ”Valmiina lähtöön?” Turbo kysyi. ”Aina sun kanssa,” Minni naurahti. Turbo käynnisti aluksen. Moottorien tasainen hurina ja kiitotien aukaiseminen sai Turbon kääntämään aluksen suunnan oikeaksi sekä käynnistämään loput moottorit. ”Valmiina laukaisuun… kiitorata tyhjänä… Voitte lähteä matkaan…” Sotilas antoi radiopuhelimeen ohjeita. Hetken kuluttua alus oli jo täydessä vauhdissa ilmassa. Matkan alku oli hiljainen. ”Jännittääkö?” ”Mikä?” ”Äidin tapaaminen?” ”No enemmän odotan sitä saarnaa vaihteeksi.” ”Älä viitsi.” ”No kyllä mää vähän viitsi… te kummatkin olette mulle Marsin tärkeimpiä hiiriä ja tarvitsen teitä kumpaakin, kun yksi mun rakkaistani on jättämässä tämän elämän.” ”Rontti on mullekin tärkeä… ja tosiaan toivon kanssa, että äitisi ei puuttuisi asioihin tällaisella hetkellä,” Turbo huokaisi ja katsahti naista, joka katsoi tyhjyyteen. Turbo vilkuili ajoittain naista, joka miehen viimeiseen kommenttiin ei vastannut mitään. ”Onko kaikki hyvin?” mies kysyi. ”Jännittää vain…” Minni vastasi. ”Äitisi tapaaminen?” ”Mmmm… pelkkä soittokin oli jännittävä.” ”Mitä sää sanoit sille, että sait sen lähteen mukaan?” ”Kerroin Rontin olevan huonona… tosin ensin se väitti Rontin olevan aina sellainen… mutta selitettyäni hän oikeasti huolestui,” Minni totesi ja katsoi miestä. ”Se murtuu, kun kuulee,” Turbo huokaisi. ”Niin murtuu,” Minni vastasi.

Neljää tuntia myöhemmin kaksikko laskeutui Minnin lapsuuden kotitalon pihaan. Turbo sammutti moottorit. Minni meni sillä välin avaamaan laskusiltaa. Minni katsahti kotitalolleen, jonka portaiden juuressa seisoi hyvin paljon häntä muistuttava marsilainen naishiiri. Naisen vaalentuneet ruskeat hiukset laskeutuivat olkapäille. Nainen oli Rontin värinen. Hento hymy nousi naisen suulle nähden tyttärensä pitkästä aikaan. ”Minni,” nainen huokaisi ja halasi tytärtään tiukasti. ”Hei äiti!” Minni vastasi ja halasi tiukasti äitiään. ”Toit näköjään matkalaisen mukanasi,” nainen vastasi ja irrottautui tyttärestään. ”Turbo oli mun lentäjäni,” Minni huokaisi. ”Hei Marie,” Turbo tervehti naista. ”Terve,” Marie vastasi hyvinkin kylmästi ja puristi kädet eteensä. ”Mennäänkö?” Minni kysyi. ”Kai me syödään ensin?” Marie kysyi hämmentyneenä. ”No kai me syödään sitten,” Minni vastasi ja katsoi miestään kohauttaen harteitaan. Minni ja Turbo istuivat vanhassa keittiössä toisiaan vastapäätä, kuin kirkossa. ”Ottakaahan ennen kuin jäähtyy,” Marie komensi. ”Otetaan otetaan,” Minni vastasi. Vaikea hiljaisuus täytti talon. ”No kissako kielen vei?” Marie kysyi jämäkästi rikkoen hiljaisuuden. ”Kissoja ei asu Marsissa,” Minni vastasi napakasti. ”Älä ole näsäviisas.”
Minni vilkaisi Turboa, joka tunsi olonsa vaivaantuneeksi. ”No mitä teille kuuluu?” Marie kysyi. ”Ihan hyvää,” Minni vastasi. ”Mmmh… joo ihan hyvää,” Turbo vastasi kanssa, kun huomasi Minnin hakevan hänen katsekontaktia. ”Oletteko saaneet suhteenne toimimaan?” Marie kysyi poraten katseensa Turboon. Minni katsoi hieman lohduttavasti miestä, joka yritti keskittyä ruokailuun. ”Joo kyllä tuo, etäsuhde on hyvin toiminut,” Minni tokaisi miehen puolesta. Marie katsoi kulmat kurtussa ensin tytärtään ja sitten Turboa. ”Etäsuhde?” Marie kysyi tiukasti. ”Joo sellaisesta 56-miljoonasta kilometristä pystyy jo sanomaan, että on etäsuhde,” Minni puolusteli. ”Missä sinä olet, kun olet Minnistä noin kaukana?” Marie kysyi suoraan Turbolta. ”Mää suoritan tehtävää Maa-planeetalla,” Turbo vastasi. ”Miten tasapainoinen suhde voi toimia, jos olette eri planeetoilla?” Marie tivasi. ”Itse asiassa meidän suhde voi erittäin hyvin,” Turbo vastasi nopeasti katsoen suoraan Marieen. ”Mitä välillä vahvaakin kaipuuta, mutta kun osaa luottaa toiseen niin kyllä sen suhteen saa toimimaan,” Minni puolusteli. ”Ja mitä kauemmin toisesta on erossa, niin sitä alkaa arvostaan takaisin paluussa, kuinka paljon toista rakastaakin,” Turbo jatkoi ja sai Minnin hellästi hymyilemään tälle. ”Mutta…” Marie aloitti. ”Meidän pitäisi mennä,” Minni keskeytti naisen. ”Mikä kiire meillä on?” Marie kysyi hämmentyneenä. Minni huokaisi syvään. ”Pakkaa nyt vain!” nainen käski ja nousi Turbon kanssa ruokapöydästä. ”Kiitos ruoasta.” ”Me odotetaan sua ulkona!” Minni kertoi ja sai äitinsä mulkaisemaan tätä happamasti.

”Oliko hyvä idea komennella äitiäsi?” Turbo kysyi, kun kaksikko odotti naista ulkona. ”Meidän on päästävä nopeasti tukikohdalle. Rontille voi tapahtua ihan mitä vain ja milloin vain,” Minni huolehti. Turbo hieroi kevyesti naisen selkää. Marie nosti repun olalleen ja matkasi kohti alusta. ”Oletko valmis?” Minni kysyi. ”Miksi olet noin kireä koko ajan?” Marie heitti vastakysymyksen. ”Stressi,” Minni vastasi ja nousi aluksen sisään. Marie katsoi hämmentyneenä Turboa, joka kohautti harteitaan. ”Repun voit laittaa säilytyslaatikkoon ja valita sitten istuma paikkasi,” Minni puhui aluksen sisällä, kun kaksikko kävelivät alukseen. ”Selvä!” Marie vastasi nopeasti. Turbo käynnisteli alusta ja Minni auttoi Marie laittamaan istuimen turvavyöt kiinni. Tai kaksikon keskustelu oli enemmänkin nahistelua. Kumpikin vahvoina persoonina halusi sanoa aina viimeisen lauseen. Turbo huokaisi. Hän oli saanut elämäänsä kaksi dominoivaa naista ja välillä mietti mistä kaikki ymmärrys ja rakkaus löytyi Minniin. Toisaalta se sai Turbon huvittuneeksi ja hänen suupielilleen nousi leveä hymy. ”Mikä hymyilyttää?” Minni kysyi ja istui Turbon viereen. ”Kuhan hymyilyttää,” mies vastasi ja mulkaisi hyväntuulisena naista, joka vain huokaisi vieressä.

Kolmikko pääsi viimein tukikohdalle myöhään illalla. Turbo laski aluksen tukikohdan piha-alueelle. ”Tervetuloa tukikohdalle!” Minni toivotti ja auttoi äitinsä aluksesta ulos. ”Kiitos… ja olen minä joskus täällä ollut,” Marie muistutteli. ”Et varmastikaan ole täällä ollut, koska rotat ja plutolaiset tuhosivat edellisen,” Minni vastasi naurahtaen. ”MINNI!” kuului kauempaa ääni. ”Milva,” nainen henkäisi. ”Hyvä, että te tulitte.” ”Onko jotain sattunut?” ”Rontin vointi huononi… tästä ei kuulemma ole nousua enää,” Milva huokaisi huolestuneena saaden myös Minnin ja äitinsä huolestumaan entisestään.

Aijai tää loppu tilanne ei kuulosta hyvältä Rontin suhteen.

Minni, Marie, Milva ja Turbo juoksivat nopeasti tukikohdan päätoimistoon, johon Rontille oli laitettu vuodesija. ”Rontilla on siis oikeasti jotain vakavampaa?” Marie kysyi, kun nelikko seisoi vain oven takana. Minni hengitti hieman raskaasti. Mitä jos pahin oli jo tapahtunut? Minni tunsi kuinka, hänen kätensä tärisi oven kahvalla. Marie kaappasi huolestuneena tyttärensä kainaloonsa ja yritti hakea tältä vastausta. Minni ummisti silmänsä ja avasi oven vetäen kolmikon huoneeseen perässään. Marie katsoi sairaala sängyssä makaavaa veljeään. Ronttiin oli kiinnitetty useampi laite ja mies oli todella kalpea. Lääkäri ja hoitajat pysyttelivät huoneessa tai ainakin sen lähettyvillä valmistellen miestä viimeiselle matkalleen. ”Rontti!” nainen kuiskasi kyyneleet silmissään. Mies avasi varovasti silmiään ja hymyili hellästi. ”Mitä pikkusisko?” mies kuiskasi käheällä äänellä. Minni, Milva ja Turbo lyöttäytyvät ystäviensä seuraan sivummalle, kun Marie taas istui veljensä viereen sängynlaidalle.  

”Sää näytät kalpealta,” Marie vastasi ja puristi miehen kättä. ”Kyllä säkin kamalalta näyttäisit, jos olisit tässä tilassa,” Rontti vastasi edelleen käheästi. ”Sanoin kalpealta en kamalalta… Mitä tämä nyt on? Mikä sulla on?” nainen tiedusteli. Rontti siirsi katseensa nuoriin. ”Te ette kertonut?” mies kysyi ja jokainen painoi katseensa miehestä muualle huoneeseen. ”Rontti!” Marie tivasi ja sai miehen katseen itseensä. ”Mulla on sydänkanavan perfiooma,” mies huokaisi. ”Mitä?” nainen kysyi järkyttyneenä. ”Mää olen pahoillani Marie… ja niin kuin nuorillekin, jo totesin, niin olen viimeiset 5-vuotta tehnyt kuolemaa,” Rontti selitti. ”Ei,” Marie huokaisi itkuisena. ”Mun aika on hyvin vähissä…” Rontti vastasi. ”Kuinka pian?” Marie kysyi ja katsoi huolestuneena lääkäriä. ”Rontilla on korkeintaan muutama päivä elinaikaa jäljellä. Sydänkanava on ohentunut jo niin paljon, että yksi suurempi rasitus voi puhkaista kanavan lopullisesti,” lääkäri selitti. Marie puhkesi vuolaaseen itkuun ja painautui käsiään vasten. ”Tilanne on kamala, mutta Rontin toiveiden mukaan toteutettu,” lääkäri jatkoi. ”Marie…” Rontti kuiskasi. Marie puri huultaan ja painautui yhtäkkiä miestä vasten. Rontti halasi siskoaan tiukasti ja huokaisi kyyneleet silmissään.

Hetkeä myöhemmin Minni oli ystävineen vetämässä happea ulkona. Huoneen ilmapiiri oli käynyt tukalaksi. Minni katseli surullisena Marsin taivaalle. ”Kova isku äidillesi,” Milva huokaisi ja istui ulkotuolille. ”Niin oli… rankempi mitä osasi odottaa,” Minni huokaisi. ”Mitä me nyt teemme?” Vinski kysyi hieroen huolestuneena käsiään. ”Minkä suhteen?” Turbo kysyi ja nosti katseensa mieheen. ”No Rontin…” ”Rontin suhteen ei voi tehdä enää mitään!” Minni ärähti ja hieroi ohimoaan. ”En tarkoittanut sitä! Rontin sairautta ei voi parantaa,” Vinski puolusteli. ”Mitä sitten tarkoitit?” Turbo kysyi yrittäen välttää riitelyä. ”Vaan sitä, että mitä teemme hänen viimeisten hetkien aikana? Odotammeko huoneen ulkopuolella vai olemmeko 24/7 läsnä hänen kanssaan?” Vinski kysyi. ”Rontti ei elä 7 päivää enää,” Minni huokaisi ja istui alas painaen kasvonsa käsiinsä. Turbo istui naisen viereen ja silitti tämän selkää hellästi. Minni nosti itsensä ja nojasi miehen olkaa vasten. ”Mun mielestä me voitaisiin olla Rontin luona läsnä niin kauan, kunnes…” Milva huokaisi ja katsoi Motoa huolestuneena. Minni nyökkäsi pienesti ja pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan. ”Olet oikeassa… Te kaikki olette. Rontti tarvitsee meitä nyt, ettei hänen tarvitsisi olla yksin kuolinvuoteellaan,” Minni huokaisi ja katsoi nopeasti Turboa ja ystäviään. ”Pakataan kamat ja siirretään ne Rontin huoneeseen,” Turbo tokaisi nousten seisomaan.

Sisätiloissa oli hyvin idyllistä. Omat ajatukset pystyi jopa kuulemaan. Jokainen vapaustaistelija oli omissa ajatuksissaan, kun kenraali oli tuotu saattohoitoon tukikohdalle. Kaikki kunnioittivat Ronttia, jopa alokkaat jotka miehen olivat saattaneet kerran nähdä. Marie istui ajatuksissaan tukikohdan kahvilassa. Hänen ajatuksensa harhailivat muistelemaan hänen ja Rontin lapsuutta, kasvua aikuisiksi, kuinka mies oli tutustunut naisen jälkikasvuun ja pitänyt huolen muiden lasten kasvatuksesta. Rontilla oli sotaa lukuun ottamatta varmasti paras mahdollinen elämä. Mies oli onnekas, kun sai viettää viimeiset päivänsä rakkaidensa ympäröimänä. Minni silitti hellästi äitinsä olkapäätä ja istui tämän viereen. ”Entä Marcus?” Marie kysyi ensimmäisenä. Myös muut sankareista istui pöydän ääreen. ”Marcus on tulossa,” Minni kuiskasi ja silitti edelleen äitinsä selkää. ”Kuka on Marcus?” Moto kysyi hämillään. ”Mun isoveljeni,” Minni vastasi ja siirsi katseen äitiinsä. ”Toivottavasti ehtii ajoissa,” Marie huokaisin ja nojasi käsiinsä. ”Toivotaan,” Minni huokaisi. ”Onko suunnitelmia vielä tälle päivälle?” Marie kysyi huojentuneena. ”Viemme tavaramme Rontin huoneeseen,” Minni kertoi. ”Eikö sinne tule liikaa henkilöitä, jos kaikki tulette?” Marie kysyi ja katsoi tyttärensä ystäviä. ”Haluamme olla Rontin kanssa hänen viimeisinä hetkinään,” Minni tokaisi jopa tuimasti. ”En voi kieltääkään teitä,” Marie huokaisi. ”Ja et voi hyppiä Rontin toiveiden ylitse,” Minni jatkoi ja katsoi äitiään. ”En niin,” Marie huokaisi.

”Tuletko samalla?” Minni kysyi ja nousi seisomaan. ”Menkää edeltä… voisin käydä kanssa ulkona haukkaamassa happea,” nainen vastasi hieroen kevyesti niskaansa. ”Pärjäätkö?” ”Pärjään… älä huolehdi…” Marie huokaisi kevyesti hymyillen ja sai tyttärensä hyväksyvän nyökkäisyn. Kuusikko kävelivät Vinskin ja Moton huoneeseen, jossa olivat viimeiset yöt nukkuneet. He pakkasivat patjat ja vuodevaatteet mukaansa ja kantoivat niitä kohti toimistoa, jossa Rontti oli. ”Äitisi on ihan hajoamispisteessä,” Turbo tokaisi Minnille. ”Niin me kaikki olemme…” Minni vastasi. ”Ajatteletko, että romahdamme jokainen jossain vaiheessa?” Moto kysyi. ”Olisi suoraan sanottuna ihme, jos emme romahtaisi,” Milva komppasi ystäväänsä. ”Mää kun luulin, että romahdettiin jo,” Vinski vastasi. ”Ai sen teidän nyrkkitappelun vuoksi?” Minni kysyi. ”Niin…” ”Shokki ehkä enemmänkin ja sen purkautuminen,” Turbo vastasi. ”Pahin on vasta edessä!” Minni huokaisi kylmästi.

Vinski avasi Rontin huoneen oven, muiden seuratessa perässä. ”Muutatteko te?” Rontti kysyi. ”Joo lähemmäksi sinua, ettet vain karkaa,” Vinski vitsaili ja sai miehen pyörittelemään silmiään. Kuusikko laski tavaransa ympäri huonetta. ”Tiedän, että halusit saattohoitosi tänne, mutta tiedän myös haluavasi meidät vierellesi,” Minni vastasi lempeästi hymyillen. Rontti hymyili lempeästi ja puristi siskontyttönsä kättä. Minni istui sängynlaidalle ja siirsi miehen vaaleata hiussuortuvaa pois tämän kasvoilta. ”Missä äitisi on?” ”Meni käymään ulkona…” ”Tietääkö veljesi?” ”Juuri kerroin äidillekin, että Marcus on tulossa… sitä, että koska ja milloin, mutta toivottavasti mahdollisimman pian.” ”Inhottavaa, kun aiheutan näin paljon vaivaa,” Rontti huokaisi ja iski päänsä tyynyynsä. ”Älä sano noin!” Minni hieman torui. ”Miksi? Tunteitako pitäisi peitellä?” ”Ei tietenkään, mutta olet meille arvokas ja sen vuoksi haluamme olla kanssasi loppuun saakka… ihan samalla tavalla kuin olisimme kentällä rinnallasi,” Minni selitti ja asetti miehen tyynyn paremmin. Rontti katsoi naista hieman huolissaan. Hän ei osannut myöntää tunteitaan oikein ja julkisesti itkeminen ei koskaan ollut kuulunut miehen olemukseen. Myös viisikko ympäröivät miehen. ”Voisitteko tehdä Minni ja Turbo yhden jutun puolestani?” Rontti kysyi. ”Totta kai,” Turbo vastasi reippaasti. ”Voisitteko käydä henkilökohtaisella asunnollani ja hakea tiskiallaskaapin takaluukusta kirjekuoren ja tuoda sen minulle?” mies kysyi ja vilkuili kaksikkoa vuorotellen. ”Tiskiallaskaapin takaluukku?” Minni kysyi. Rontti nyökkäsi. ”Se on kaappi, jossa säilytän kaiken arvokkaan tai muuten minulle tärkeitä asioita.” ”Totta kai käymme hakemassa sen, jos se on sinulle tärkeää,” Turbo vastasi hymyillen ja taputti kevyesti miehen olkapäätä. ”Menemme saman tien, niin pääsemme vielä takaisin,” Minni vastasi reippaasti. Minnin ja Turbon poistuessa huoneesta Vinski ja Moto katsoivat hieman toisiaan. ”Miksi et laittanut meitä heidän mukaansa?” Vinski kysyi hieman ärtyisenä. ”Halusin olla myös teidän kanssanne enemmän… tuntuu että kaikki täällä ja sairaalassa ollut aika on mennyt Minnin ja Turbon kanssa enkä ole teitä kuullut yhtään,” mies selitti ja sai kaksikon istumaan sekä rauhoittumaan. Milva ja Santtu istuivat miesten viereen. ”Samoin, kuin näitä nuoria naisia,” Rontti hymyili vaisusti.

Matka Rontin asunnolle kesti pienen hetken. ”Mää en edes muistanut, että Rontilla on henkilökohtainenkin asunto,” Turbo vastasi ja nousi moottoripyörän selästä. Talo oli pieni luhtitalo, joka oli kahdessa kerroksessa. Ulkopuolisesti rappaukset olivat kulahtaneet, mutta muuten talo näytti siistiltä eikä ollut sodan aikana ottanut isompia osumia. ”En minäkään… mutta kun alkaa tarkemmin miettiä, niin tämä taisi olla se paikka johon hän ajoittain aina katosi,” Minni pohti ja katseli ympärilleen. ”Voi olla…” Turbo sanoi ja katsoi naista lempeästi hymyillen. ”Kun Rontista ei ikinä tiedä…” mies jatkoi ja sai Minnin naurahtamaan. Kaksikko käveli miehen asunnolle. Tunkkainen sisäilma pöllähti huoneistosta, kun Turbo avasi ovea. Ilman väreilystä pystyi näkemään leijailevat pölyhiukkaset. Auringon säteet paistoivat keittiön ikkunasta valaisten asunnon. ”Rontti ei hetkeen ole tainnut käydä täällä?” ”Aijaa! Mistä niin päättelit?” Minni kysyi ja nosti hyllystä yhden valokuvan ja hymyili leveästi. ”Mitä?” Turbo kysyi. ”Katso miten söpö lapsi olet ollut?” Minni näytti naurahtaen kuvaa. ”Hei! Anna tänne se!” mies älähti ja sai Minnin juoksemaan sohvaryhmää ympäri. ”Enkä anna!” ”Tää ei ole hauskaa!” ”Voi noita söpöjä poskia… niistä saisi kiinni…” ”Minni!”

Jonkin aikaa kaksikko pyöri sohvaryhmän ympärillä, kunnes Turbo sai kiljahtavan naisen syleilyynsä. ”Mutta arvaa mikä tässä on parasta?” mies kysyi. ”No?” ”Se, että sun tulevat lapset tulee perimään noi posket!” ”Oooo… sit niitäkin saa puristella,” Minni naurahti ja nappasi miehensä poskista kiinni painaen suukon tälle. ”Etsitään nyt se kirjekuori,” mies vastasi ja irrottautui naisesta. Minni hymyili kuvalle ja nosti sen takaisin hyllyyn. Naisen huomion herätti se, että hänestä tai hänen veljestään ei ollut yhtään kuvaa hyllyssä. ”Minni se löytyi!” Turbo huikkasi ja sai naisen ajatuksistaan. Minni käveli miehen luokse, joka oli polvillaan tiskiallaskaapin kohdalla. ”Saatko sen?” ”Saan luukun auki, mutta en yletä kirjekuoreen,” Turbo vastasi. ”Väistä niin kokeilen,” Minni vastasi ja siirtyi miehen paikalle. ”Määkin näen sen, mutta en ylety,” Minni huokaisi. ”Miten Rontti onkaan saanut sen noin kauas?” ”Hyvä kysymys. Tarvittaisiin Milvaa. Sillä on hoikka ja pitkä käsi,” Minni vastasi ja nousi seisomaan pudistellen housujaan. ”Pakko varmaan soittaa heille,” mies vastasi. ”Yritetään vielä… pakko täällä on jotain olla millä saisimme sen,” Minni tokaisi päättäväisesti ja tutki miehen kaappeja. ”Löytyykö mitään?” Turbo kysyi. Minni kääntyi ympäri ja teki nopean nipsaus liikkeen miehen kuonon edessä. ”Miten olisi vaikka pihdit?” nainen kysyi. ”Kelpanee,” Turbo naurahti. Minni polvistui uudelleen kaapin eteen ja rupesi pihtien avulla tavoittelemaan kirjekuorta. Vaikeinta oli nähdä kaappiin, samalla pyydystellen kirjekuorta pihtien väliin.  

”Ei se nyt noin vaikeaa voi olla?” Turbo tuhahti ja nojasi kädellään tiskipöytään. Minni lopetti samalla hetkellä kirjekuoren metsästyksen ja nosti tuiman katseensa mieheen. Turbo hymyili ilkikurisesti ja sai naisen nipsaisemaan pihdeillä miehen etumuksen kohdalta. Turbon onneksi tämä ehti väistää. Minni hymyili tuimalla katseella miehelle ja yritti edelleen saada kirjekuorta otteeseensa. Hetken puuhastelun jälkeen nainen sai tiputettua kirjekuoren tiskiallaskaapin pohjalle. Minni heitti pihdit tiskialtaaseen ja nappasi kuoren käteensä. Hän pudisteli housujaan kevyesti ja tutki kuorta kädestään. Turbo nappasi kuoren naisen kädestä ja tutki sitä valoa vasten. ”Mitähän täällä on?” mies pohti ja sai Minnin astumaan ihan tähän kiinni. ”Kai Rontti sen kertoo sitten, mikäli haluaa.” ”No Rontin haluamiset tiedetään.” ”Mää tiedän, että sää olet turhautunut ja pettynyt siihen, että Rontti salasi sairautensa… mutta tällä hetkellä hän tarvitsee meitä enemmän kuin koskaan,” Minni selitti ja halasi miestä takaapäin. Turbo nyökkäsi kevyesti ja upotti kirjeen liivinsä sisäpuolella olevaan taskuun. ”Mennäänkö?” Turbo kysyi. Minni puristi miehen kättä hellästi ja veti tämän mukaansa.

”Mää haluan, että tulette toimeen silloinkin, kun en ole enää täällä,” Rontti kertoi ja katsoi surullisia ystäviään. ”Kaikki te olette minulle korvaamattomia ja olen ylpeä, että olen saanut kasvattaa teistä juuri sellaisia kuin olette,” mies jatkoi. ”On vain vaikea kuvitella, että sinua ei ehkä kohta ole,” Moto vastasi haikeana ja sai Milvan silittämään tämän olkavartta. ”Hei… jokainen kuolee, joskus. En minäkään taudeille tai vanhenemiselle immuuni ole,” Rontti pyrki kannustamaan. ”Sulla olisi ollut vain niin monta elinvuotta vielä elettävänä,” Marie huokaisi ja silitti veljensä olkaa. Rontti ei sisarelleen osannut vastata mitään, vaan puristi tämän kättä hellästi ja hymyili vaisusti. ”Pelkäätkö kuolemaa?” Vinski kysyi nostamatta katsettaan mieheen. Rontti pudisteli päätään. ”Mää en tie…” mies vastasi henkäisten. Tuntui, kun lauseen sanominen olisi jäänyt miehen kurkkuun kiinni. Samaan aikaan Minni ja Turbo astuivat huoneen sisään. ”Löysittekö sen?” mies kysyi. Turbo kaivoi liivinsä taskua ja ojensi kulahtaneen kirjekuoren miehelle. Rontti hymyili kevyesti kuorelle. ”Mikä tuo on?” Marie kysyi. ”Yksi muisto, jonka haluan kantaa mukanani,” mies vastasi epämääräisesti ja painoi kirjeen sydämensä kohdalle. Kaikki katsoivat huolissaan miestä. Kaikki odottivat vain pahinta.

Myöhemmin kuusikko oli siirtynyt yleisiin tiloihin, koska tunnelma huoneessa alkoi käymään raskaaksi. Marie oli jäänyt veljensä luokse. Rontin kivunlievitystä oltiin jouduttu nostamaan ja Marie halusi olla paikalla ilmoittamassa nuorille, jos jotain tapahtuu sillä aikaa kun ovat poissa. Turbo istui seinää vasten ja heitti tennispalloa seinään. Moto viilasi metallikättään ja Vinski levottomuudeltaan ei pystynyt istumaan paikoillaan. ”Oliko tää hyvä idea siirtyä tänne murehtimaan?” Vinski kysyi, kun levottomuus alkoi käymään hermojen päälle. ”Mieluummin täällä kuin Rontin luona,” Turbo vastasi ja jatkoi edelleen pallon pompottamista. ”Rontti sai just lisää kivunlievitystä! Rontilla ei ole paljoa aikaa!” Vinski huusi kaksikolle. ”Luuletko ettemme tiedä sitä!” Turbo tuhahti ärtyisenä ja nousi Vinskiä vasten. ”Hei! Ette taas ala tappelemaan,” Moto vastasi ja työnsi kaksikon irti toisistaan. ”Taasko te aloititte?” Minni kysyi ärtyisenä. Nainen oli väsynyt, hänen tehtävään oli pitää koko pulju pystyssä, hoitaa työnsä, tukea ystäviään, olla äitinsä tukena ja hyvästellä enonsa. Nainen ei kaivannut, enää poikaystävänsä ja tämän veikkojen riitelyä. ”Anteeksi Minni neiti,” Moto vastasi hieman nolostellen hieroen niskaansa. Minni pyöräytti päätään ja tunkeutui jätkien ohitse isommalle sohvaryhmälle. Milva kaappasi ystävänsä kainaloonsa ja katsoi jätkiä vihaisesti. Vinski, Moto ja Turbo katsoivat nolostellen toisiaan. He eivät olleet tajunneet kuinka tilanne oli Minniin vaikuttanut. Minni pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan ja sai Turbon istumaan tämän viereen vetäen tiukkaan halaukseen.

Iltaa kohden kuusikko oli käynyt syömässä ja yötä kohden vetäytyivät miehen huoneeseen. Marie oli heitä ovella vastassa ja näytti riutuneelta. ”Lääkäri sanoi, että tämä saattaa olla Rontin viimeinen yö,” Marie kuiskasi ja purskahti itkuun. Minni halasi kyyneleet valuen äitiänsä tiukasti. Jätkät pidättelivät kyyneleitään, Santun ja Milva lohduttaessa toisiaan. ”Hei!” kuului vaimea mies ääni sivummalta. Kaikki käänsivät katseensa mieheen. Marie irrottautui tyttärensä otteesta ja oli kädet valmiudessa jo halaamassa poikaansa. Marcus kaappasi äitinsä syleilyynsä ja tunsi kuinka, kyyneleet pakkautuivat silmille. Minni pyyhki poskipäitään ja tunsi kosketuksen olkapäällään. Turbo oli napannut naisen kainaloonsa. Marcus siirtyi äitinsä kanssa lähemmäksi kuusikkoa. Minni irrottautui miehensä otteesta ja halasi tiukasti veljeään. ”Kaikki järjestyy,” Marcus kuiskasi sisarensa korvaan. ”Tiedän,” Minni vastasi lähes äänettömästi. Minni pyyhki poskiltaan kyyneleitä. ”Marcus tässä ovat ystäväni Turbo, Moto, Vinski, Santtu ja Milva. Tässä on Marcus, mun isoveljeni,” Minni esitteli, kun pahin tuska uutisesta oli mennyt sivummalle. Naisen ystävät tervehtivät beigen harmaata mies hiirtä.

Minni oli yhdessä Turbon kanssa laittanut Marcukselle pedin myös Rontin huoneeseen. Marcus tervehti hyvin jo poissaolevaa enoansa. Rontti oli kuitenkin saanut henkäistyä miten mukava, oli nähdä nuorukaista ja edelleen pahoitteli miehelle sitä, kuinka oli vaivautunut tulemaan vain hänen takiaan tukikohdalta toiselle. Marcus oli kieltänyt Ronttia puhumasta tuollaisia ja kertoi tehneensä päätöksen omasta tahdostaan ja ihan sillä, että Rontti sattui olemaan hänen enonsa. Lääkäri oli yhdessä hoitajien kanssa antaneet miehelle lisää kivun lievitystä. Vaikka Rontti oli toivonut nopeaa kuolemaa, oli Marie kuitenkin vaatinut kivutonta kuolemaa, jonka mies oli pitkin kynsin hyväksynyt. Kaikki istuivat toimettomina miehen huoneessa. Minni oli patistellut äitiään syömään, mutta oli kieltäytynyt ruokahaluttomuuden vuoksi. Kaiken lisäksi nainen halusi olla lähellä veljeään. Rontti oli hyvin uninen lääkkeiden vuoksi eikä hirveämmin jaksanut jutella enää kenenkään kanssa. Miehen kunto oli romahtanut yllättävän nopeasti ja vaikka sankarit olivat valmistautuneet hyvästelemään mentorinsa, niin eivät siihen ihan parissa päivässä olleet kuitenkaan varautuneet. Kukaan huoneessa ei juuri puhunut. Yötä kohden jokainen oli pudonnut yksitellen. Marie oli todellisuuden rajamailla läheisellä sohvalla. Minni nukkui Turbon sylissä, kun taas mies ei kyennyt nukkumaan. Rontin röhähdys sai miehen huomion. Hän siirsi varovaisesti Minniä sylistään ja nousi Rontin sängynvierelle.

Mies kosketti varovaisesti Rontin hartiaa, joka havahtui hereille. ”Hei,” mies henkäisi ja hymyili vaisusti. ”Hei… mikä olo?” Turbo kysyi hiljaa. Rontti katseli kattoa ja hymyili hellästi. ”Tosi hyvä…” hän jatkoi ja katsoi alakuloista Turboa. ”Turbo… mää en näe aamua, mutta halusin kertoa kuinka tärkeä olet minulle,” Rontti aloitti. Turbo puristi hellästi miehen kättä ja yritti olla näyttämättä tunteitaan. ”Niin säkin mulle,” Turbo kuiskasi. ”Mulla olisi sulle ja Minnille jotain…” mies kuiskasi. ”Mitä? Herätänkö hänet?” ”Jos viitsit… tämä on tärkeää,” Rontti vastasi ja katsoi kasvattiaan. Turbo nyökkäsi miehelle ja asteli Minnin luokse. Nainen heräsi miehen herättelyyn hieman pelästyen. ”Onko Rontti?” nainen kuiskasi ja katsoi hieman kauhistuneena Turboa. Turbo pyöritti päätään. ”Hänellä on jotain asiaa meille,” mies kuiskasi ja sai Minnin hämmentyneeksi. Hän käveli miehen kanssa Rontin sängyn luokse. ”Onko kaikki hyvin?” Minni kuiskasi ja silitti miehen olkapäätä. ”Mulla oli teille kummallekin asiaa…” mies aloitti. Rontti kaivoi toisella tyynynsä alusta ja sai käsiinsä kulahtaneen kirjekuoren. ”Haluan antaa tämän teille,” mies huokaisi ja ojensi kirjeen kaksikolle. Minni katsoi hieman huolissaan Turboa, joka nappasi kirjekuoren Rontin kädestä. ”Oletko varma?” Turbo kysyi kirjekuori kädessään. Rontti nyökkäsi muutaman kerran.

Turbo käänsi kuoren ja repäisi sen auki. Minni katsoi hieman surkeana miestä. Hän ei tiennyt mitä olisi sanonut tai tehnyt. Turbo ojensi kirjekuoren roskan naiselle. Hän katsoi kuoren sisään hieman ihmeissään ja kaatoi sen sisällön toiselle kädelleen. ”Rontti?” Minni kysyi, kun miehen kädellä oli kaksi vanhaa kultasormusta. Kumpaankin sormukseen oli kaiverrettu kaksi syvempää uraa, jotka olivat matta pintaisia. Uraton kohta oli kiillotettu. Pienemmässä sormuksessa oli pari timanttia. ”Sain nuo sormukset isoäidiltäni aikoinaan. Ne ovat kulkeneet suvussa kuulemma todella kauan. Isoäitini oli sitä mieltä, että minun piti antaa sormus rakastetulleni… valitettavasti…” ”Et löytänyt rakasta?” ”Ei… sain kaksi,” mies vastasi ja katsoi kaksikkoa. Minni ja Turbo vilkaisivat nopeasti toisiaan. ”Mää haluan, että otatte ne…” Rontti kuiskasi ja tunsi kuinka hengittäminen kävi haastavaksi. ”Ei me voida… Vinski ja Moto…” ”Vinski ja Moto ovat saaneet jo minulta toiset minulle tärkeät esineet… mutta te olette ainoita, jotka voivat pitää sormukset suvussamme,” Rontti tokaisi ja katsoi hieman jopa tuimasti Minniä. ”Pyydätkö meitä kihlautumaan nyt? Tällaisella hetkellä?” Turbo kysyi huolestuneena. Rontin suulle nousi hymy. ”Mää en pääse teidän häihin… en tule näkemään miten Marsin sota päättyy… mutta voin olla lähteä luottavaisin mielin, kun tiedän että noin hyvä mies on pitämässä hyvää huolta… noin fiksusta kenraalista ja ennen kaikkea rakentamassa yhdessä hyvää tulevaisuutta uusille perheenjäsenille…” Rontti kuiskasi. Minnin silmille kerääntyi kyyneleet. ”Teidät on luotu toisillenne… selviätte sellaisista asioista mistä kenelläkään muulla ei olekaan tietoa,” hän jatkoi. ”Vai voitteko väittää muuta?”

Turbo katsoi Minniä rakastavasti. ”Niin… voidaanko?” Turbo kysyi naiselta. ”Turbo? Sää?” ”Mää rakastan sua… ja Rontti on oikeassa. Meillä on jokin sellainen side mitä emme voi selittää,” Turbo selitti. ”Niin mäkin rakastan sua, mutta… Haluatko oikeasti kihlautua?” ”Olisin sen tehnyt joka tapauksessa, heti kun olisin palannut,” Turbo selitti ja katsoi hellästi naista. Minni oli hieman yllättynyt miehen vastauksesta hänelle. Miehellä oli siis suunnitelmia heitä varten, kun tämä palaisi maasta. ”Voitko väittää ettet rakasta tätä miestä myötä ja vastoin käymisissä?” Rontti kysyi hennosti hymyillen. ”Kunhan lupaat, että palaat varmasti mun luokseni,” Minni vastasi. ”Se on mun tavoite,” Turbo vastasi. ”Joten sää suostut… näin enon avustuksella tehtyyn kosintaan?” Rontti kysyi. Minni puristi hellästi uudemman kerran miehen kättä ja siirsi samalla katseensa Turboon. ”Mää suostun,” nainen vastasi hymyillen. Rontti irrotti otteensa naisesta ja viimeisillä voimillaan huitaisi Turboa. Turbo katsoi miestä hieman ihmeissään. ”Sää tiedät mitä teet seuraavaksi,” mies huokaisi ihastuneena. Turbo otti pienemmän sormuksen ja pujotti sen naisen nimettömään. Minni otti vastaan mieheltä toisen sormuksen ja pujotti sen Turbon nimettömään. ”Onko kaikki hyvin?” Minni kysyi, kun Rontin poskelle oli vierähtänyt kyynel. ”Paremmin, kuin vuosiin… ja muuten… teillä jäi jokin kesken?” mies vihjaili ja sai kaksikon suukottamaan toisiaan. ”Pitäkää vain huoli, että sormukset ovat suvussamme…” Rontti huokaisi ihastuneena. ”Me luvataan…” Minni vastasi ja suukotti enonsa otsaa.

Rontti oli nukahtanut kolmikon keskustelun jälkeen, kun kipulääke annosta oli nostettu. Minni ja Turbokin olivat nukahtaneet läheiselle tuolille sylikkäin. Aamun sarastaessa huoneeseen Rontti raotti kevyesti silmiään ja hengitti katkonaisesti… ”Olen tulossa…” hän ajatteli ja hymyili viimeisen kerran hellästi…

Tukikohdalla vallitsi syvä hiljaisuus, hyvin pitkän ja tunteikkaan aamun jälkeen… Marsin sairaala oli lähettänyt saattoauton arkkuineen tukikohdalle kuullessaan kenraalin kuolemasta. Minni ja Marie olivat valinneet Rontin viimeiset vaatteet tälle mukaan. Muut istuivat surullisina taaempana… Edes Turbo, joka oli pyrkinyt pitämään itsensä kasassa ei voinut enää pidätellä kyyneliään sisällä. Milva ja Santtu hakivat lohtua Vinskistä ja Motosta, jotka myös hyvin avoimesti näyttivät tunteensa. Marcus oli vetäytynyt läheiselle parvekkeelle. Ohi mennen Minni silitti miehensä olkavartta. Hän kaivoi lipaston laatikkoa löytäen pienen puisen rasian. ”Mikä tuo on?” Turbo kysyi ja hieraisi kuonoaan nopeasti. Minni istui miehen viereen ja avaten rasian. Turbo nyökkäsi ymmärtäväisesti. ”Rontin ansiomitalit,” hän kuiskasi. ”Ajattelin, että laittaa ne Rontin pukuun kiinni… hänen matkaansa,” Minni sanoi, kun kyyneleet valahtivat uudelleen vuolaina hänen poskilleen. Turbo kietoi kätensä naisen ympärille ja sai tämän halaamaan miestä tiukasti. Kaksikko itki vuolaasti toistensa olkia vasten. Turbo hellitti hieman otettaan naisesta ja suukotti tämän otsaa. ”Tästä tulee vaikeata, mutta me selvitään kyllä,” mies kannusti naista. ”Tiedän sen…” Minni kuiskasi ja hymyili vaisusti miehelle. Minni pyyhkäisi poskiaan hieman ja nousi seisomaan. ”Mitkä nuo on?” Vinski kysyi, kun näki kenraalittaren laskevan jotain Rontin vierelle. Kaikki muutkin kokoontuivat miehen ympärille. ”Rontin mitalit… laitetaan ne hänen matkaansa!” Minni selitti ja sai kaikki hyväksymään naisen ehdotuksen. Minni kiinnitti mitalit miehen takin kaulukseen. Oven koputus sai heidän huomionsa.

Kaksi tummiin pukeutunutta hiiri miestä astui huoneeseen sisälle ja tervehti surevaa perhettä. Rontti nostettiin kauniisti räätälöityyn arkkuun ja lähdettiin kuljettamaan tukikohdan poikki. Mariesta tuntui etteivät hänen jalkansa kantaneet. Minni auttoi äitinsä liikkeelle ja piti koko matkan tämän syleilyssään. Vapaustaistelijat olivat kokoontuneet ryhmittäin kunnioittamaan pois mennyttä kenraalia. Marsin liput oli nostettu puolitankoon, kun Rontin arkku nostettiin auton kyytiin. ”Tämä on väärin…” Marie huokaisi surullisena. ”Ehkä on… mutta Rontin on hyvä nyt siellä missä on,” Minni vastasi ja halasi äitiään tiukasti. ”Anteeksi, että lähtö hieman viivästyy… Rontin hautaus on muutaman tunnin kuluttua,” toinen mustiin pukeutunut mies hiiri totesi. ”Näin pian? En ehtinyt edes valmistella mitään?” Marie älähti surullisena. ”Äiti… Rontti haudataan sotilaana, siksi hautaus tapahtuu näin pian,” Minni selitti. ”Ronttia ei siis haudata meidän sukuhautaamme?” Marie kysyi. Minni pyöritti päätään. ”Me teemme niin, kuin Rontin testamentissa lukee…” mies vastasi ja sai Marien lopulta hyväksymään sen. ”Mää olen pahoillani, että ei voida haudata Ronttia kotipuoleen,” Minni vastasi ja pyyhki varovasti äitinsä kyyneleitä. ”Kaikki tapahtui vain niin nopeasti…” Marie kuiskasi ja katsoi kyynelten läpi tytärtään. ”Niin tapahtui… mutta ainakin saimme hyvästellä hänet,” Minni kannusti. ”Niin… vaikka Rontti vihasi hyvästejä,” Marie vastasi yrittäen etsiä tilanteesta edes hieman jotain positiivista…

Rontin siunaustilaisuus tapahtui Tulikivikaupungin ulkopuolella olevassa kappelissa. Nopeasta tilaisuudesta huolimatta mies sai kauniit ja muistorikkaat hautajaiset. Ronttia haudanlepoon oli saattamassa ainoastaan Marie, Minni, Marcus, Turbo, Vinski, Moto, Santtu ja Milva. Sotilaille oli kerrottu, että Rontin isompi muistotilaisuus tapahtuisi myöhemmin samalla viikolla. Jätkät vuorotellen peittivät hautakuopan mullalla. Se oli ainoa, millä he tunsivat tekevänsä sillä hetkellä jotain hyvää mentorinsa vuoksi. Vinski iski multaa hautaan, kun kyyneleet valuivat vuolaina hänen poskillaan. Tämä oli väärin. Liian väärin. Milva katsoi surullisena Motoa, joka ymmärsi naisen hiljaisen vihjeen. ”Kiitos,” Moto tokaisi valkealle hiirelle, joka murtui hautakuopan eteen. Turbo ja Moto laskeutuivat huolehtimaan nuorimmasta veikastaan, joka kyynelten valuessa poskilla tuijotti vain valkeaa arkku, joka peittyi mullalla. ”Nouse Vinski,” Turbo huokaisi ja auttoi tämän Moton kanssa seisomaan. Moto täytti kuopan loppuun. Viimeisenä Minni oli saanut kappelista mukaan valkeaksi maalatun ristin, jossa oli Rontin päällimmäiset tiedot. ”Rontti saa myöhemmin paremman hautakiven,” Minni huokaisi ja asetti ristin multakasan toiseen päähän. ”Risti on kaunis,” Marie vastasi ja sai poikansa kaappaamaan tämän kainaloonsa. Minni asettui Turbon kainaloon ja silitti hellästi Vinskiä, joka tarttui hellästi naisen käteen kiinni. Santtu tarttui Vinskin toiseen käsipuoleen. ”Hyvästi sitten… vanha ystävä,” Turbo henkäisi ääneen ja jätti ilmaan vain surevan ilmapiirin…


10-vuotta myöhemmin…


”Tuolla se on…” ”Tulkaa jo…” ”Mää olen eka…” kantautui pienet äänet jostain kauempaa. Maa oli vehreä ja kevyt tuulen vire heilutti pidempiä heinänversoja. Vaaleat kukat olivat täyttäneet hautuumaan. Valkoisia ristejä oltiin korvattu kivisillä hautakivillä. Osan usein tuntemattomien sotilaiden tilalla oli edelleen valkeita ristejä nähtävissä. ”Hmmm…” ”Missä se on?” ”Ah täällä!” ”Äiti, isi me löydettiin se!” ”Hienoa työtä jokaiselta,” Minni vastasi hennosti hymyillen. Naisen perässä käveli tuttu kolmikko sekä Milva ja Santtu. ”Isi saanko mää laittaa ne?” kysyi pieni poika Moton jalkojen juuressa. ”Totta kai,” Moto vastasi ja ojensi pienen kukkakimpun pojalleen. ”Isi minkälainen Rontti oli?” kysyi pieni tyttö Turbon edestä, joka tutki hautakiveä tarkasti. Samalla Moton poika asetti pieneen reikään kukkakimpun. ”Ööö Rontti oli…” mies mietti hetken aikaa. ”Rontti oli kiltti, hellä ja fiksu mies, joka auttoi meitä omilla taidoillaan,” Minni auttoi miestään ja laskeutui silittämään tytön hiuksia. ”Kuulostaa ihan isiltä,” tyttö vastasi ja keinautteli itseään hieman edes takaisin. ”Niin kuulostaa,” Minni vastasi hieman haikeana. ”Mummu sanoi, että Rontti oli hänen veljensä ja rakasti teitä kaikkia,” vanhempi poika sanoi Minnin olan takaa. ”Niin teki… ja pitää täysin paikkaansa, että Rontti oli mummunne veli,” Minni sanoi ja silitti hellästi pojan selkää. Pieni hiiri-vauvakin tutki kiilan mallista hautakiveä ja käsillään tutkiskeli Rontin kaiverrettua kuvaa hautakivessä. Vinski nosti pienokaisen syliinsä ja suoristi tämän rytyssä olevaa mekkoa varovasti. Kaikki muistelivat nykyään niitä hyviä hetkiä, jotka mies oli taaksensa jättänyt. ”Oli varmasti virhe sanoa aikoinaan hyvästejä Rontille?” Turbo pohti ääneen. ”Ne oli hyvästit,” Moto vastasi häntä vastapäätä. ”Mää uskon, että jossain maailmassa törmäämme häneen vielä,” Turbo vastasi. Hän katsahti kihlasormustaan nopeasti sormessa ja hymyili hellästi. ”Mennään jo!” lapset huusivat kauempaa, kun olivat jo kyllästyneet lapsen tavoin seisomaan paikoillaan. ”Me mennään edeltä,” Minni vastasi miehelleen, joka veikkojensa kanssa jäivät vielä haudan luokse. ”Rontti olisi ansainnut nähdä meidät nyt!” Vinski huokaisi asettaen kädet taskuunsa. ”Rontti on ylpeä meistä… siellä missä ikinä onkaan!” Turbo sanoi ja nosti katseensa taivaalle. Valkean pumpulimaisen pilven takaa heijastui aurinko… ”Ei hyvästejä… Näkemiin seuraavaan tapaamiseemme vanha ystävä!” Turbo ajatteli, kun aurinko lämmitti kevyesti hautuumaata…

Tää tarina oli kyl tosi kaunis ja koskettava. Oon kuitenkin iloinen et Rontti ehti nähdä kihlautukisen. Toi loppu oli suloisuuden huipentuma. Tykkäsin todella

En tuohon tarinan loppuun enää kirjoittanut, mutta: Ensinnäkin kiitos ja kyllä oli tunteikas loppu Rontille. Ikinä kirjoittaessani en ole itkenyt näin paljon ja tuon jälkikasvujutun keksin yhtäkkiä kun pohdin ettei se tarina voi loppua niin surullisesti (vaikka olisikin voinut), mutta tapahtumat kuoleman ja surutyön jälkeen piti saada lyhyesti rustattua.

Ole hyvä vain . Joo tiedän mitä meinaat tai tavallaan. Meidän kissa kuoli kun olin kolmannella luokalla ja se ottaa vieläkin ajoittain koville