Prätkähiiret joulukalenteri (S)

Name: Prätkähiiret joulukalenteri
Genre: Huumori ja fluffy
Age: S
Paring: TurboXMinni, MotoXOC, VinskiXSanttu ja RonttiXAnni.
Waring: Ei mitään erikoista muuten kuin aika ilkeä nilkan nyrjäytys.
Huomautus: En omista hahmoista muuta kuin Sissin ja joitakin tarinan aikana tulevia sivullisia.
Summary: Millainen mahtaakaan olla joulu Marsin Prätkähiirillä kun sankaritiimimme lähtee viettämään joulua Santun isovanhempien erämökille Montanan vuoristoon.

Luukku 1. Täältä tullaan Montana!

Oli joulukuun ensimmäinen päivä ja Chicagoa peitti kaunis puhtaan valkoinen lumi. Neljän moottoripyörän porukka kiihdytteli moottorikelkkamuodossa kohti Last Chance-korjaamoa. Kolme kuskeista lauloi kovaa ja aika tavalla nuotin vierestä joululauluja.
- Kulkuset. Kulkuset. Riemuin helkkäilee, pojat lauloivat kuorossa.
- Oikeesti, jätkät. Vähentäkää vähän. Multa katoo kohta kuulo, porukan ainoa tyttö, Sissi, ähkäisi.
- Heh, sori, Sissi. Me pienennetään voluumii. Ja sitä paitsi me ollaan jo perillä, Turbo sanoi kun nelikko kaarsi korjaamolle.
Santtu, Prätkähiirten luottomekaanikko ja läheisin liittolainen, seisoi ovella heitä odottamssa. Vinski nousi prätkän selästä.
- Hei, söpöliini. Sulla oli jotain asiaa? hän sanoi virnistäen flirttailevasti.
Santtu puisteli päätään. Muutkin nousivat prätkien selästä.
- Ei sellasta asiaa mitä sun kaksmieliset ajatukses varmaan ekana toi mieleen. Mä ajattelin et me voitais lähtee jouluks pois kaupungista, Santtu selitti.
Pojat ja Sissi näyttivät hämmästyneiltä. Pois kaupungista? Toisaalta Leipäjuuston viimeisin suunnitelma oli pistetty lakoon pari viikkoa sitten ja tornin kasaan saaminen kestäisi aikansa.
- Mitä sä tarkotat? Turbo kysyi.
- Mun isovanhemmilla on erämökki Montanan vuoristossa. Siel on aivan upeat maisemat talvisaikaan ja ois tosi kiva viettää joulu kaukana kaupunkielämästä, Santtu selitti.
Vinski aikoi kysyä jotain mutta ei ehtinyt kuin avata suunsa kun Santtu jo sanoi:
- Älä huolestu. Siel on kaikki kodin mukavuudet TV:stä sisävessaan.
Moto ja Sissi katsoivat ensin toisiaan ja sitten Turboa, joka näytti tuumivan ankarasti. Lopulta hän nyökkäsi.
- OK. Sopii mulle. Täältä tullaan Montana! hän huudahti.
Moto, Sissi ja Vinskikin alkoivat hihkua. Santtu hymyili.
- OK, kamut. Käykää pakkaas ja tulkaa sit takas tänne. Mun täytyy kans pakata ja hoitaa yks pikku juttu, Santtu sanoi,kun hiiret loikkasivat prätkien selkään.
- Ai mikä juttu? Vinski kysyi kiinnostuneena.
Santtu hymyili arvoituksellisesti.
- Saatte tietää perillä, hän sanoi silmää iskien.

Luukku 2. Yllätysvieraita.
Matka Montanaan neljällä prätkällä, joissa kaikissa on matkalaukut mukana saattaa kuulostaa kamalata kokemukselta mutta sitä se ei itse asiassa ollut. Viisikolla oli hymy herkässä ja matka sujui kahta huoltoasemapysähdystä lukuun ottamatta joutuisasti. Lopulta sankaritiimi olikin jo perillä. Santtu nousi pärtkän selästä.
- Tervetuloa Davidsonien erämökille, hän naurahti.
Heidän edessään kohosi erätyypin huvila, jossa oli kaksi kerrosta ja sekä talon edustan että ylemmän kerroksen kiersivät kuistit. Hiiriltä jäi suu auki pelkästä hämmästyksestä.
- Vau. Oon nähny tällaisia vaan telkkarissa ja sekin tais olla joku asunnonvälitysohjelma Alaskasta, Sissi sanoi.
Santtu hieroi hieman vaivaantuneen näköisenä niskaansa.
- No mun isovanhemmat oli aikast varakkaita, hän sanoi.
Sitten Santtu viittasi muita seuraamaan. He menivät sisälle ja Santtu alkoi esitellä paikkoja.
- Makkareita on neljä et joudutaan vähän jakamaan huoneita, Santtu selitti.
- Ai joo muuten. Sä sanoit et sul on jokin ylläri tääl odottamassa, Vinski mainitsi.
Santtu alkoi hymyillä, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, kun ovelta kuului koputus. Sissi näytti kummastuneelta ja meni avaamaan. Kuka kumma siellä voisi olla? Vastaus tuli kylläkin nopeasti, sillä avatessaan oven, hän näki edessään joukon ystäviä Marsista.
- Ho ho ho, hyvää joulua. Onks täällä kilttejä lapsia? Rontti vitsaili.
- Rontti! Miihkali! Minni! Anni! Miten te? Santtu? Sissi oli niin yllättynyt ettei saanut kunnollista lausetta ulos suustaan.
Santtu nauroi.
- Joo. Mä kutsuin ne radion välityksellä viettään joulua tänne Maahan. Ajattelin pitää sen yllätyksenä tänne pääsyyn asti, hän selitti.
- No se onnistui kyl todella hyvin, Sissi naurahti katsellessaan sivusta miten Minni heittäytyi Turbon kaulaan ja suuteli tätä intohimoisesti.
Pari oli ollut todella kauan erossa toisistaan. Lopulta suudelma keskeytyi hetkeksi.
- Olen kaivannut sinua niin, Minni kuiskasi.
- Ja minä sinua, Turbo sanoi ja jatkoi suudelmaa.
- Okei, alkaa mennä siirappiseks, Vinski hymähti.
- Sanoo herra Naistenmies, Sissi huomautti.
Vinski meni aika nolon näköiseksi. Moto halasi Miihkalia ja katsoi sitten siskonpoikaansa.
- Miten isoäidillä, äidilläs ja siskollas menee? hän kysyi.
- Ihan hyvin. Isoäiti ja äiti on turvassa pakolaisleirillä ja systeri pääs just upseerikurssille, Miihkali kertoi.
- Hei, hieno juttu, Moto hihkaisi ja läimäytti poikaa olalle.
Sissi ja Santtu seurasivat kohtaamisia sivusta hymyssä suin ja huvittuneina ainakin siitä että Vinski yritti kilpailla Annin huomiosta Rontin kanssa.
- Tästä tulee vuosituhannen huikein joulu, Sissi totesi hiljaa itsekseen.

Luukku 3. Ain laulain työtäs tee.
Edellinen päivä oli mennyt matkustaen ja kuulumisia vaihtaen joten seuraavana aamuna porukkaa odotti erikoinen yllätys ruokasalissa, kun he tulivat aamiaiselle. Pöytään nimittäin nojasi erilainen valikoima siivousvälineitä.
- Miks nä on tässä? Vinski ihmetteli.
- Siivoomista varten, Santtu totesi tullessaan keittiöstä puurokattilan kanssa.
Kaikki katsoivat häntä hieman kysyvästi.
- Tänään on siivoamispäivä. Joulun pitää kaiken näyttää hyvältä, Santtu selitti.
Sitten hän laski kattilan pöydälle.
- Teidän kannattaa syödä aika rutkasti. Tulee aika raskas päivä meinaan, Santtu sanoi hymyillen.
Tytöt nyökkäilivät ymmärtäväisesti vaikka miesväki näytti epävarmalta. Kumpi tämän reissun piti olla? Joululoma vai kuntorääkki? Minkäänlaiset vastaanväitteet tai armonanelut eivät kuitenkaan auttaneet. Heti kun aamiainen oli syöty Santtu jakoi kaikille siivousvälineet ja siivouskohteet.
- Okei, Sissi ja Miihkali. Te voitte ottaa ullakon. Tsekatkaa samalla jos löydätte joulukoristeet, hän sanoi.
- Selvä juttu, Sissi naurahti ja lähti Miihkali kannoillaan vintille.
- Mä, Minni ja Anni hoidetaan alakerta ja te jätkät voitte hoitaa yläkerran, Santtu sanoi.
Turbo ja Moto veivät käden lippaan kuin sanoen:
- Kyllä, rouva!
Vinski näytti happamelta.
- Oikeesti. Mä luulin et tää reissu ois loma, hän mutisi.
- Hei, muista. Ain laulain työtäs tee, Moto vitsaili.
- En mä ole mikään Lumikki, Vinski hymähti, mutta seurasi kuitenkin muita yläkertaan.
Sitten Santtu kääntyi Rontin puoleen, mutta ei tuntunutkaan keksivän mitään tehtävää. Kaikki urakat oli jo jaettu. Rontti kuitenkin tuntui lukevan hänen ajatuksensa.
- Mä voin mennä hakkaan halkoja. Mä huomasin, et olkkarin takka on aika avara, hän sanoi.
- Okei, sopii. Lämmin tuli ois muutenkin mukava, Santtu sanoi hymyillen.
Rontti nyökkäsi ja lähti ulos.

Luukku 4. Joululahjaideoita.
Ullakolla oli enemmän roinaa kuin Sissi ja Miihkali olivat arvanneet. Pahvilaatikko pinot ulottuivat miltei kattoon asti.
- Haukattiinkohan me turhan iso pala? Miihkali kysäisi.
- Vielä mitä. Kyllä me tää suma setvitään, Sissi naurahti ja alkoi tutkia ensimmäistä laatikkoa.
Hetken kuluttua kaksikko olikin jo työn touhussa. Santtu oli pyytänyt heitä tutkimaan laatikot siinä toivossa että joitakin vanhoja vaatteita voisi viedä hyväntekeväisyyskirpputorille. Suurin osa laatikoista oli jo tutkittu, kun yksi laatikkopino sortui Sissin päälle, hänen yrittäessään saada ylintä laatikkoa alas. Miihkali riensi hänen luokseen.
- Oletko okei? hän kysyi.
- Jeah oon kyllä. Onneks laatikoissa ei ollu mitään hajoavaa, Sissi sanoi noustessaan istumaan.
Yksi laatikoista oli auennut ja paljastanut sisällökseen vanhoja aikauslehtiä. Sissi nosti yhden lattialta ja selaili sitä hetken. Sitten hän vilkaisi Miihkalia hymynkare suupielessään.
- Mitäs sanot? Tauon paikka? hän kysyi.
Miihkali nyökkäsi ja nappasi lehtien seasta vanhan Aku Ankan. Kaksikko alkoi lueskella vanhoja lehtiä.
- Hei, vilkases tätä, Sissi huudahti äkkiä.
Miihkali tuli katsomaan ja huomasi Sissin löytäneen vanhan Kotivinkin joululehden. Herkkuohjeita oli joka lähtöön. Yksi oli kuitenkin kiinnittänyt Sissin huomion.
- Murosuklaat. Kuulostaa namilta, Miihkali totesi.
Sissi nyökkäsi mietteliään näköisenä. Sitten hän repi sivun irti ja taittoi sen nahkatakkinsa taskuun.
Hän oli saanut loistavan joululahjaidean.

Luukku 5. Tykkääkö vai eikö tykkää.
Toisessa kerroksessa tytöt pistivät paikkoja joulukuntoon. Minni ja Anni juttelivat herkeämättä, mutta Santtu vaikutti jotenkin vaiteliaammalta. Minni katsoi Santtua ja hymyili. Hän kyllä tunnisti oireet.
- Sä tykkäät Vinskistä eiks jeh? hän kysyi.
Santtu oli vähällä pudottaa Mikki ja Minni herätyskellon jota hän oli juuri pyyhkimässä puhtaaksi pölystä ja kääntyi katsomaan Minniä.
- Mä? Vinskistä? Joo en tasan. Miks mä kiinnostuisin tyypistä jolla on Marsin kokoinen ego, hän naurahti.
Anni puisteli päätään hymyillen.
- Santtu, sen näkee jo sun ilmeestä jos sä ajattelet Vinskiä. Ajattele ny hei kuinka monta kertaa se on pelastanu sut pulasta, hän sanoi.
Minni nyökkäili vieressä.
- Se todella välittää susta, hän sanoi.
Santtu kääntyi katsomaan ulos ikkunasta ajatuksiinsa vaipuneena. Vinski kyllä todella oli jätkistä ensimmäinen joka säntäsi apuun jos hän oli vaikeuksissa. Kun jätkät ja Sissi olivat saapuneet maahan ja Rasvanahka oli siepannut hänet, Löyhkälän veljesten ensitapaaminen ja laskuvarjohyppy ilman varjoa ja keskiaikaisen Englannin seikkailu vaikka linnanneito vitsejä lensikin sen jälkeen aika paljon. Santtu alkoi hymyillä ja katsoi sitten tyttöjä.
- Tiiätteks mitä. Te taidatte olla oikeassa, hän sanoi.
Samaan aikaan alakerrassa jätkät siivosivat myös paikkoja. Vinski näytti edelleen hapanta naamaa sillä hän oli päätynyt pitkän tikun vedossa siksi joka saa kunnian kuurata vessan.
- Mä ja suuri suuni, hän mutisi.
Vinskin idea nimittäin oli ollut pitkän tikun veto. Äkkiä hän huomasi jonkin pilkistävän lämpöpatterin takaa. Vinski yritti saada sen esille käsikopelolla mutta tajusi samassa juuttuneensa kiinni.
- Ou mään, hän voihkaisi ja yritti kiskoa itsensä irti.
- Hei, Vinski. Onks kaikki okei vai pyörryiks sä sinne, Moto huuteli oven takaa.
Vinskin teki mieli iskeä otsansa seinään. Olisi kyllä todella noloa myöntää jätkille juuttuneensa kädestään lämpöpatterin taakse.
- Mä oon OK mut oon vähän jumissa, Vinski mutisi viimeisen sanan niin hiljaa ettei Moto erottaisi sitä.
- Mitä? Oot sä jumissa? Moto kysyi.
Vinski voihkaisi. Tämä olisi niin nöyryyttävää.
- Oota vähän. Mä haen Turbon, Moto huikkasi ja lähti.
Vinski istui polvillaan vessan lattialla ja paukutti päätään seinään. Tämä ei voinut tapahtua hänelle, Marsin kovimmalle kundille. Jos Santtu saisi tietää tapauksesta, hänen maineensa olisi mennyttä. Santulla oli vieläkin tallella kuva siitä kun hänet oli puettu mummoksi. Toisaalta Santtu oli aina paikalla kun tarvittiin ja joskus kun ei olisi tarvittu. Santtu oli auttanut häntä pysäyttämään robottiklooninsa joka aikoi tehdä Turbosta ja Motosta selvää, Santtu oli pelastanut heidät tervahaudasta kun he olivat päätyneet kivikaudelle ja kuka tunsikaan Shakespearin näytelmät paremmin kuin kukaan ellei Santtu. Se tyttö todella osasi rokata. Vinskin ajatukset keskeytyivät äkkiä kun Turbo avasi vessan oven ja jäi tuijottamaan Vinskiä suu auki.
- Älä kysy, Vinksi hymähti.

Luukku 6. Metsän neito.
Ulkona Rontti oli jo päässyt hyvään vauhtiin halkojen hakkuussa. Homma kävi hyvästä treenistä sillä sekä halot että vasara olivat aika raskaita. Äkkiä hänen ajatuksensa keskeytyivät sillä hän huomasi jotain metsän reunassa. Metsän reunalla seisoi nuori intiaanineito. Kaunis kuin mikä. Pitkät mustat hiukset kehystivät kauniit kasvot ja tummissa silmissä oli viisas hieman tutkisteleva katse. Tyttö oli paljain jaloin ja yllään hänellä oli vain lyhyt nahasta tehty mekko. Harteillaan hänellä oli turkisviitta. Rontti ajatteli harmaan värin perusteella turkin olevan suden. Muutama kotkan sulka roikkui hiuksista. Rontti ei voinut muuta kuin tuijottaa. Aivan kuin tyttö olisi lumonnut hänet. Tilanteen kuitenkin särki äkkiä sisältä kuuluva meteli ja heti perään kuuluvat huudot.
- Ou mään! Vinski huusi kovaan ääneen.
- Okei, kukas selittää Santulle tän? Moto kysyi.
Rontti vilkaisi äänien suuntaan ja sitten uudestaan metsään. Neito oli kadonnut. Rontti katseli hetken hämmentyneenä metsän reunaa, mutta nosti sitten halkopinon syliinsä ja lähti sisälle.
Hän löysi Santun keittiöstä vaihtamassa lattian pesuvettä.
- Tota onks täällä päin intiaaneja? Rontti kysyi.
- Kyl niit asuu läheisessä reservaatissa ja on töissä kylän kaupoissa. Kuin ni? Santtu ihmetteli.
- Mä luulin nähneeni yhden metsän reunassa, Rontti selitti.
Santtu katsoi häntä kummastuneena. Rontti selitti nopeasti mitä oli nähnyt. Santtu tuumi hetken kuulemaansa ja muisti sitten isoisänsä kertoman intiaanitarinan. Hän alkoi hymyillä.
- Sä taisit nähdä Metsän neidon, Santtu sanoi hymyillen.
Rontti näytti hämmentyneeltä.

Luukku 7. Hei me leivotaan.
Hieman myöhemmin Santtu löysi Sissin keittiöstä tutkimasta löytämäänsä ohejtta. Oli jo ilta sillä jätkien aiheuttaman pienen sekasorron korjaamisessa oli mennyt enemmän aikaa kuin kukaan olisi arvannut. Jätkät olivat nimittäin onnistuneet irroittamaan lämpöpatterin seinästä.
- Mitä sä teet? Santtu kysyi.
Sissi hätkähti ja kääntyi ympäri.
- En mitään erikoista. Tsekkaan vaan et onks jääkaappi täynnä tavaraa, hän yritti selittää.
Santtu huomasi kuitenkin reseptin pöydällä.
- Mikäs toi on? hän kysyi.
-Ei mikään, Sissi sanoi ja yritti piilottaa lapun selkänsä taakse, mutta Santtu oli nopeampi ja nappasi sen.
- Murosuklaat, hän luki ja katsoi sitten Sissiä hymyillen.
Sissi huokaisi.
- Okei, mä luovutan. Mä löysin ton yhdestä lehdestä ullakolla ja ajattelin et ois aika hauska kokeilla ja et niist sais varmaan aika kivan joululahjan Motolle. Se on aika perso suklaalle ja sama juttu mulla, hän sanoi niskaansa hieroen.
Santtu laski kätensä hiiritytön olalle.
- Älä huoli. Huuleni ovat sinetöidyt. Mut haluuks sä apua? Me voidaan jelppiä, hän kysyi.
Sissi nyökkäsi ja Santtu huikkasi ulos keittiön ikkunasta:
- Hei, Minni! Anni! Haluutteks kokeilla murosuklaiden valmistusta?
Hetken kuluttua keittiössä soivat hevijoululaulut kun tytöt uurastivat ihanien herkkusuklaiden kimpussa.
Samaan aikaan ulkona pojat olivat muuten vain vaelluksella metsässä. Oli taianomaisen hiljaista. Lunta oli kaikkialla eikä ääntäkään kuulunut. Joitakin metsän eläinten jälkiä näkyi siellä täällä. Moto nosti katseensa ylös taivaalle jossa kimmelsi muutama yksittäinen tähti. Hän ajatteli Sissiä. Sissi oli kovistyttö, mutta tietyssä suhteessa myös hyvin herkkä. Kuin lumihiutale. Yksittäisenä se oli kaunis, mutta kehittyessään lumimyrskyksi se saattoi olla vaarallinen. Äkkiä hänen ajatuksensa katkaisi Rontin äkillinen huudahdus:
- Näitteks?
- Siis minkä? Vinski kysyi.
- Tuolla se taas seiso, Rontti sanoi ja osoitti kuumeisesti jonnekkin metsään.
- Siis mikä? Turbo ihmetteli.
- Metsän neito, Rontti selitti.
Kaikki katselivat ympärilleen, mutta eivät nähneet mitään.
- Ootsä ihan kunnossa, ope? Miihkali kysyi
Rontti katseli epävarmana ympärileen. Hän oli aivan varma oli nähnyt mystisen intiaanineidon jälleen mutta ei ollutkaan enää varma. Rontti huokaisi.
- Mä taisin erehtyä. Palataan mökille, hän sanoi.
Jätkät katsoivat toisiaan hieman häkeltyneinä.

Luukku 8. Metsän neidon salaisuus.
Sinä yönä Rontti ei saanut unta. Häntä vaivasi salaperäinen intiaanineito mitä Santtu oli sanonut Metsän neidoksi. Mitä neito oikein halusi hänestä. Miksi se ilmestyi hänelle. Ja mikä neito oikeastaan oli. Rontti nousi ylös ja hiipi hiljaa ulos ettei herättäisi Vinskiä. Vinski oli kuitenkin umpiunessa ja kuorsasi kuin moottorisaha mutisten aina välillä unissaan jotain sellaista kuin "Santtu" ja "Hei, söpöliini". Rontti meni työhuoneeseen tietäen että talon ainoa tietokone löytyisi sieltä. Kone oli kyllä ikäloppu pöytäkone, mutta pyöritti sentään nettiä tehokkaasti. Rontti aukaisi koneen ja hetken odottelun jälkeen hän pääsi nettiin. Hän naputteli googleen hakusanaksi Metsän neito ja samassa hänellä olikin erilaisia tietolähteitä. Kaikkea löytyi aina elokuvasta pinup-tyttöihin mutta ei intiaaneja tai taruja. Rontti alkoi jo turhautua, kun hän keksi. Hän kirjoitti hakupalkkiin Metsän neidon perään intiaanitarut. Heti aihealue vaihtui ja intiaanitaruja alkoi löytyä. Eräs tarina koski Metsän neitoa.
- Tarun mukaan nuori intiaaninainen nainen oli luvattu Kojootille puolisoksi. Tyttö itse ei kuitenkaan halunnut petkuttajan puolisoksi ja niimpä pyysi apua Sudelta ja Kotkalta. Nämä lupasivat auttaa tyttöä pakenemaan jos tämä liittyisi heihin. Tyttö suostui ja Susi ja Kotka auttoivat häntä pakenemaan Kojootilta. Mutta Kojootilla oli kuitenkin ässä hihassa ja hän ehti kirota tytön. Nyt tyttö vaeltelee yhä metsissä auttamassa avuntarvitsioita. Tyttö saattaa ilmestyä joko kotkana, sutena tai naisena, Rontti luki hiljaa ääneen.
Hän jäi istumaan tuoliin. Tuo ei kyllä selittänyt miksi tyttö oli ilmestynyt hänelle. Vai ounasteliko se vaaraa? Rontti ei ollut varma. Hän kohautti harteitaan, sammutti koneen ja lähti takaisin nukkumaan. Vinski kuorsasi edelleen täyttä päätä, kun Rontti palasi huoneeseen. Hän hymyili huvittuneena valkoisen hiiren raajat levällään nukkumisasennolle ja asettui itsekin uudestaan levolle.

Luukku 9. Rokaten jouluostoksille.
Seuraavana aamuna Rontti heräsi hiestä märkänä. Hän oli nähnyt koko loppu yön unta kirotuista intiaanineidoista, susista, kotkista ja kojooteista.
- Rontti, sä näytät väsyneeltä, Santtu sanoi Rontin tullessa aamiaiselle.
- Heräsin yöllä enkä meinannu enää saada unta, Rontti selitti istuessaan pöytään.
Sissi katsoi häntä mietteliäästi ja Rontista alkoi tuntua ettei hänen seltyksensä ainakaan Sissiin tehonnut. Sissin terävät silmät yrittivät kaivaa tunnustusta esille, mutta Rontti onnistui pitämään päänsä. Ainakin tällä kertaa.
Hieman myöhemmin kaikki olivat valmistelemassa prätkiä matkakuntoon. Heidän oli tarkoitus lähetä läheiseen kaupunkiin jouluostoksille ja katsomaan Lucia-kulkuetta. Sissi veti Rontin sivuun.
- Okei, mitä on tekeillä. Sä salaat jotain, Sissi sanoi.
Rontti avasi ja sulki suunsa pari kertaa. Hän ei ollut ihan varma miten hän asian selittäisi ettei kuulostaisi ihan seinähullulta. Lopulta hän huokaisi.
- Okei, mun oli pakko saada lisätietoa hahmosta minkä mä näin eilen, Rontti selitti.
Sissi nosti kulmaansa hieman ivallisen näköisenä.
- Minkä sä sit muka näit? Isojalanko? hän kysyi.
- En vaan intiaanineidon. Mä mainitsin siitä Santulle ja se sano et se oli Metsän neito, Rontti vastasi hieman ärtyneenä.
Sissin kulmat kohosivat hämmästyksestä. Hän ei ollut kuullutkaan sellaisesta neidosta. Rontti aikoi juuri selittää mitä oli lukenut netistä, kun Vinski huikkasi:
- Hei te kaks. Ootteks te tulossa vai ette?
Kaksikko lähti moottorikelkkamuotoon muutettuja prätkiä.
- Mistä sä edes tiesit et mä olin työhuoneessa? Rontti kysyi.
- Mä kävin juomassa vettä ja tietokoneen valo kajastaa työhuoneen oven alta, Sissi vastasi hymyillen.

Luukku 10. Hopea sydän.
Matka kaupunkiin ei ollut kovin pitkä. Itse asiassa se oli aivan vuoriston tuntumassa sillä lähellä oli myös hiihtokeskus. Pääkatu ja keskustori oli koristeltu jouluvaloin ja seppelein joita koristi punainen nauha.
- Aika hienon näköistä, Vinski totesi.
Santtu virnisti.
- Etkä sä ole vielä nähnyt Lucia-kulkuetta, hän sanoi.
- Mikä oikeestaan on Lucia? Anni kysyi.
- Pyhä Lucia on katolisen kirkon pyhimys ja valon tuoja, Sissi selitti.
Anni ja Minni katsoivat Sissiä kuin kysyen, että miten hän sen tiesi.
- Santtu selitti saman jutun mulle kolme vuotta sitten, Sissi naurahti.
Santtu vilkaisi rannekelloaan ja katsoi sitten muita.
- Okei, Lucia-kulkue alkaa noin kello neljä eli meillä on ihan hyvin aikaa. Joten eiköhän aleta shoppailla, hän sanoi.
Porukka hajaantui eri puolille keskustoria. Vinski käveli ajatuksissaan erään koruliikkeen ohi ja pysähtyi kuin seinään. Näyteikkunassa oli aivan upean näköisiä sydänmedaljonkeja. Vinski kaivoi farkkujen taskusta valokuvan jonka oli löytänyt lämpöpatterin takaa. Kuvassa oli Santtu viisitoista vuotiaana. Santun hiukset olivat kahdella niskasaparolla ja poskessa oli laastari. Sama naurava hymy kuin nytkin joka sai Santun silmät kimmeltämään kuin Michigan-järven vesi. Vinski hymyili katsellessaan kuvaa ja kaivoi sitten esille lompakkonsa. Lompakossa olevien valokuvien seasta täytyisi löytyä joku kuva hänestä viisitoista vuotiaana. Kun hän vihdoin löysi kuvan hänen naamansa venähti. Vinski oli melkein unohtanut miten hönöltä hän oli näyttänyt. Valtavat neliönmalliset hipsterilasit ja ne hammasraudat. Miten hän edes pystyisi näyttämään kuvan Santulle ilman että joutuisi naurunalaiseksi.
- No päätetty mikä päätetty, Vinski ajatteli ja astui sisälle kauppaan.
Tiskillä asiakkaista palveli juuri todella hyvän näköinen vaaleatukkainen tyttö jolla oli suorastaan aurinkoinen hymy. Vinskin teki mieli heittää jokin iskurepliikki, mutta puisteli sitten päätään.
- Ei, nyt ei isketä tyttöjä vaan ostetaan joululahja, hän mutisi ja meni tiskille.
- Miten voin auttaa, tyttö kysyi hymyillen säteilevästi.
- Joo katselisin vähän noita sydänmedaljonkeja. Ajattelin ostaa joululahjan tytölleni, Vinski sanoi.
Myyjätyttö nyökkäsi ja otti esille valkoiman medaljonkeja. Vaihtoehtoja oli joka lähtöön. Oli kultaa, hopeaa, soikiota ja sydäntä. Lopulta Vinski päätyi kahteen hopea sydämeen.
- Otan nämä kaksi ja voisko niihin asentaa nä valokuvat, hän pyysi ja ojensi kuvat.
Tyttö tuijotti hetken Vinskin kuvaa ja Vinskistä tuntui että tämä pidätteli naurua. Tyttö kuitenkin nyökkäsi ja lähti takahuoneen puolelle. Hetken kuluttua hän tuli takaisin korujen kanssa. Vinskistä näytti että tytön silmät kiiltelivät enemmän. Ehkä takahuoneessa oli naurettu vedet silmissä valokuvalle.
- Olkaa hyvä. Se tekisit 10.7, tyttö sanoi.
Vinski maksoi ja vilkaisi samalla tytön puseron etumuksessa olevaa nimikorttia.
- Kiitti, Linnet. Hyvää joulua, hän sanoi lähtiessään liikkeestä.
- Hyvää päivän jatkoa ja hyvää joulua, Linnet huikkasi hänen peräänsä.

Luukku 11. Lumihiutaleita.
Moto oli kävellyt ajatuksissaan ympäri toria. Mitä hän voisi keksiä Sissille joululahjaksi.
- Hei, sinä. Pitkä muukalainen, kuului äkkiä yhdestä myyntikojusta.
Moto pysähtyi äkisti ja kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Ainoa lähellä oleva koju näytti olevan täynnä intiaanitaidetta. Moto asteli lähemmäs. Myyjä ei sen sijaan näyttänyt intiaanilta. Pikemminkin mustalaiselta. Hoikka tummatukkainen nainen jolla oli valtavasti koruja, korvissaan suuret kultarenkaat ja päässään huivi.
- Puhuitko mulle? Moto kysyi.
- Onko näkyvissä muitan vähän päälle kaksimetrisiä? myyjä kysyi virnistäen.
Sitten naisen katse muuttui mystiseksi.
- Etsit sopivaa lahjaa tyttöystävällesi, hän sanoi.
Moto hämmästyi. Oliko nainen lukenut hänen ajatuksensa vai mitä oli juuri tapahtunut. Hän ei oikein keksinyt muuta kuin nyökätä myöntävästi.
- Voin ehkä auttaa sinua. Millainen neitosi on luonteeltaan? nainen kysyi.
- No hänelle ei kannata ryttyillä. Hän on näet aikamoinen kovis. Mutta sismmässään hän on äärimmäisen herkkä. Kuin lumihiutale tai kuurankukka, Moto selitti.
Hänen äänensä pehmeni aavistuksen muistaessaan Sissin lämpimän hymyn, joka tuli nyt entistä paremmin esiin. Ennen takaisin maksua Masille Sissin hymy oli ollut lähinnä joko ivallinen virnistys tai taistelun aikana aiheutuneen adrenaliininryöpyn sivuvaikutusta. Nainen nyökkäili ja sukelsi sitten hetkeksi myyntipöydän alle. Kohta hän tuli takaisin kauniin kristalliriipuksen kanssa. Kristallit oli sommiteltu muistuttamaan lumihiutaleita. Moto henkäisi ääneen.
- Se on upea, hän sanoi.
- Eikö olekin. Intiaanitarinoiden mukaan tällaista korua kantava nainen on vahva kuin jää, mutta silti lämmin kuin aurinko, nainen selitti.
Moto kaivoi lompakon taskustaan.
- Paljonko se maksaa? hän kysyi.
Nainen hymyili jälleen mystisesti.
- 1.19, hän sanoi.
Moto vilkaisi lompakkoonsa. Juuri sen verran hänellä oli. Oliko nainen jonkinlainen ajatustenlukija?
Moto ojensi rahat ja nainen ojensi riipuksen.
- Kiitos...,Moto aloitti.
- Jacqueline, nainen sanoi.
- Kiitos, Jacqueline. Ja hyvää joulua, Moto sanoi ja lähti.
Jacqueline hymyili.
- Hyvää joulua sinullekin, Moto, hän kuiskasi.
Moto hätkähti ja kääntyi katsomaan taakseen, mutta hänen hämmästyksekseen myyntikoju ei ollut enää paikkallaan. Sitten hän vilkaisi korua.
- Okei, toi oli outoa, hän mutisi.

Luukku 12. Kelttiläistä rakkautta.
Turbo oli onnistunut löytämään kirjakaupan ja kuljeksi nyt ympäriinsä katsellen ympärilleen. Hän oli jo pitkään harkinnut asiaa ja tullut siihen tulokseen että hän tekisi sen. Hän aikoisi kosia Minniä tänä jouluna. Enää hänen pitäisi löytää sormus mikä kuvastaisi hänen tunteitaan Minniä kohtaan. Jokin mikä kuvastaisi uskollisuutta, rakkautta ja ystävyyttä. Eli ei siis mikään perus timanttisormus. Turbo oli niin ajatuksissaan ettei huomannut nuorta ruskeahiuksista myymäläapulaista ennen kuin törmäsi tähän. Tytön pitelemät kirjat putosivat lattialle.
- Oi,sori. En nähny sua, Turbo sanoi ja laskeutui polvilleen keräämään kirjoja.
- Ei se mitään. Vahinkohan se vaan oli, tyttö sanoi hymyillen ja polvistui myös keräämään kirjoja.
Turbo ja tyttö saivat nopeasti yhteisvoimin pinottua kirjat. Samalla Turbo huomasi yhden kirjan kannessa kuvan sormuksesta jossa kaksi kättä piteli kruunattua sydäntä. Tyttö huomasi mitä Turbo katseli.
- Se on claddagh. Kelttiläinen kihlasormus. Kädet kuvastavat ystävyyttä, Sydän rakkautta ja kruunu uskollisuutta, tyttö kertoi.
Turbosta tuntui että hänen päässään oli juuri sytytetty hehkulamppu.
- Tiedäks sä mist tällaisia saa? hän kysyi.
- Keskustorilla on aina kelttikorujen myyjiä. Ehkä sieltä löytyy, tyttö kertoi hymyillen.
- Kiitti, Cornelia. Sä olet todella pelastava enkeli, Turbo sanoi vilkaistuaan ensin tytön nimikorttia ja säntäsi sitten ulos kaupasta.
Cornelia katsoi hieman hämmästyneenä hänen peräänsä.

Luukku 13. Lucia-kulkue yllätys.
Tytöt olivat saaneet joululahja ostoksensa tehtyä ja istuivat nyt eräässä torin reunalla olevassa kahvilassa kaakaolla. Minni huokaisi ihaillen katsellessaan ulos missä oli hiljalleen alkanut sataa lunta.
- En ois arvannu et talvi maassa vois olla näin kaunis, hän sanoi.
Santtu nyökkäsi, mutta ei ehtinyt sanoa mitään kun läheisestä pöydästä kuului kovaäänistä puhetta.
- Mitä tarkoitat "meillä ei ole Luciaa"?! nuori vaaleatukkainen nainen kysyi hätääntyneenä.
- Niin juuri. Rosaliella on keuhkokuume ja kolme ensimmäistä kynttilätyttöäkin makaa tällä hetkellä vuoteessa flunssassa, sanoi naisen seuralainen, jolla oli ruskeat hiukset, myös huolestuneeseen sävyyn.
- Voi itku. Miten me voidaan pitää Lucia-kulkue ilman Luciaa, vaaleaverikkö voihkaisi ja vei käden otsalleen.
Tytöt vilkaisivat toisiaan. Lucia-kulkue oli vaarassa peruuntua, jos he eivät tekisi jotain. Sitten Santulla välähti. Hän nousi pöydästä ja käveli naisten luo.
- Anteeksi, mutta me ei voitu olla kuulematta mistä te puhuitte. Ehkä me voidaan auttaa, Santtu ehdotti.
Vaalea nainen kääntyi katsomaan Santtua ja muita tyttöjä. Hän näytti miettiväiseltä.
- Osaatteko laulun? hän kysyi.
- Eiköhän me se äkkiä opita, Minni totesi.
Rontti ja Miihkali olivat löytäneet kirpputorille ja yrittivät löytää jotain sopivaa. Rontti oli jäänyt katselemaan ylijäämä korvakoruja, kun Miihkali oli mennyt sarjakuvaosastolle. Rontti ajatteli mielessään Annia ja yritti samalla miettiä sopivia korvakoruja. Perusnappi korvakorut näyttivät vähän pliisuilta ja valtavilla paljeteilla varustetut ruuturiipukset vaikuttivat turhan raskailta. Sitten hän huomasi jotain. Isot kultarenkaat. Samanlaiset kuin merirosvoilla ja mustalaisilla elokuvissa. Ne olivat täydelliset. Samaan aikaan sarjakuvaosastolla Miihkalilla oli jo mielessään täydellinen lahja koko porukalle. Hän oli löytänyt ison pinon vanhoja Jerry Cottoneita. Kolme jokaiselle niin kaikki osuisi nappiin. Juuri kun kumpikin oli kassalla maksamassa, Turbo, Moto ja Vinski ryntäsivät sisälle.
- Vauhtia, tyypit. Lucia-kulkue alkaa ihan just, Turbo sanoi.
- Jeah. Santtu sano et se alkaa neljältä enkä mä halua nähdä sitä raivona, Vinski lisäsi.
Rontti ja Miihkali nyökkäsivät ja ryntäsivät ulos heti maksettuaan ostoksensa. Tyttöjä ei kuitenkaan näkynyt missään.
- Mis tytöt on? Mehän sovittiin et me tavataan ennen kulkueen alkua, Turbo ihmetteli.
Kukaan ei kuitenkaan ehtinyt vastata kun katuvalot himmenivät ja hämäryydessä alkoi näkyä kynttilöiden liekkien lepatusta ja kuulua hiljaista laulua:
- Taivaalla tähtivyö
kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön
tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus,
riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy,
kynttilät syttyy.

Metsiin jo Pohjolan
vaipan luo hanki,
ja maa on valkean
verhonsa vanki.
Taivaisen hohteen tuo,
Lucia valon suo,
Santa Lucia,
Santa Lucia.

Kiteet luo helmivyön
valkoiseen kaapuun.
Kätköstä talviyön
luoksemme saapuu.
Lucia seppelpää,
juhlista hetki tää,
saavuthan luoksemme,
Santa Lucia.
Pitkiin valkoisiin kaapuihin pukeutuneita tyttöjä käveli hitaasti pitkin pääkatua kantaen kynttilöitä. Kulkueen etunenässä käveli neito jolla oli päässään lehtiseppele jossa oli kynttilöitä. Puku erottui muista vain sillä että hänellä oli punainen huivi vyötäisillään. Turbosta Luciassa oli jotain tuttua. Lucialla oli nimittäin mustatukka ja hän oli hiiri.
- Onko tuo Minni? Turbo kysyi ällistyneenä.
- Eikä muuten o ainoo yllätys. Katoo kolmee ekaa tyttöö, Moto sanoi.
Ja toden totta. Minnin perässä kulkivat valkoisiin kaapuihin ja hopea seppeleisiin pukeutuneina Santtu, Anni ja Sissi. Pojat tuijottivat kulkuetta suu auki. Sissi huomasi heidät ja virnisti Santulle ja Annille.
- Tätä joulua ne ei kyl unohda, hän hihitti.

Luukku 14. Piparin tuoksua, hiirien juoksua.
Seuraavana aamuna kaikki nukkuivat pitkään. Eilinen shoppailureissu oli ollut todella pitkä ja väsyttävä, joten kaikki olivat heti nukahtaneet saatuaan päänsä tyynyyn. Moto kuitenkin heräsi siihen, että hän haistoi jonkin herkullisen tuoksun. Hän nousi ylös ja kurkisti nopeasti tyttöjen ja Miihkalin huoneeseen. Miihkali nukkua tuhisi edelleen täyttä päätä, mutta tyttöjä ei näkynyt missään. Moto virnisti. Hän oli jo päätellyt tuoksun perusteella mihin tytöt olivat kadonneet.
- Keittiö, hän naurahti ja lähti alakertaan.
Keittiön ovi oli kuitenkin lukossa ja ovessa oli lappu, jossa luki:
"Sori, pojat. Keittiöön pääsy evätty piparien leivonnan ajaksi. T:Sissi"
- Heh niin varmaan, Moto ajatteli ja lähti ulos.
Hän meni keittiön ovelle ja kokeili sen kahvaa. Sekin ovi oli lukossa ja oveen kiinnitetyssä lapussa luki:
"Sama juttu takaoven kanssa. Älkää edes yrittäkö. T:Sissi".
Moto virnisti ja meni keittiön ikkunalle kuunnellakseen. Keittiössä tytöt hääräsivät piparien kimpussa.
- Oliks meidän ihan pakko lukita ovet? Tulee hiukan klaustrofobinen fiilis, Anni kysyi.
- Hei, sä varmaan tunnet jätkät. Me ei oltais saatu sekuntii rauhaa, Sissi sanoi.
- Jeah, ne on kuin lapsia. Takinakin ois syöty puolessa minuutissa, Santtu lisäsi.
Minni ja Anni katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät. Juuri silloin munakello kilahti. Sissi meni uunille ja otti ulos ensimmäisen pellillisen uunituoreita pipareita.
- Nam, mikä tuoksu, Minni sanoi huuliaan lipoen.
Sissi hymyili.
- Eiks ookin? Mistä lyödään vetoa et jätkät yrittää murtaa ton oven et ne pääsis käsiks pipareihin, hän naurahti ja asetti pellin avoimen ikkunan eteen jäähtymään.
Samalla hän huomasi Moton.
- Ai, hei Moto, hän sanoi hymyillen.
- Mielenkiintonen varustus sulla.
Vasta silloin Moto tajusi seisovansa ulkona yllään pelkät saappaat ja pyjaman housut. Hän kuitenkin yritti pysyä tyynenä.
- Tota noista pipareista lähtee ihan törkeen hyvä haju. Voisinks mä saada yhden? Moto kysyi
Sissi hymyili huvittuneena.
- Unohdit taikasanan, hän naurahti.
- Pliis, Moto sanoi.
- Ei, Sissi nauroi.
Moto näytti hämmästyneeltä.
- Mikä sitten? Sissi, Sissi laske hiuksesi alas? hän kysyi kummastuneena.
- Ei sekään, mut ei taikasanat täs nyt auta. Teidän jätkien pitää odottaa. Meil on homma viel kesken, Sissi selitti nauraen.
Moto näytti hieman pettyneeltä mutta nyökkäsi ja lähti takaisin sisälle. Hänelle alkoi jo muutenkin tulla kylmä. Sisällä muut pojat olivatkin jo hereillä.
- Moi, Moto. Kävitkö aamulenkillä tai jotain? Rontti kysyi.
- En. Yritin saada Sissiä antamaan mulle yhden uunituoreen piparin, mut turhaan, Moto selitti.
Vinskin väsynyt ilme kirkastui.
- Tekeeks tytöt pipareita? hän kysyi.
Moto nyökkäsi. Vinski oli jo ryntäämässä keittiön ovelle, kun Moto sanoi:
- Turha yrittää ovesta. Ne on luokssa. mä kokeilin.
- Sit pitää ottaa järeemmät aseet käyttöön, Rontti naurahti kuin olisi jo laatinut valmiiksi sotasuunnitelman.
Suunnitelma A oli aika yksinkertainen. He aikoivat kiskoa Vinskin keittiön ikkunan tasalle puun oksan avulla, että tämä pääsisi käsiksi pipareihin.
- Ooks sä nyt varma et haluat olla se joka vohkii piparit? Moto varmisti sitoessaan Vinskin valjaisiin köyttä kiinni.
- Selvä se. Mä otan kimppuuni vaikka raivostuneen tyttö lauman jos on tarpeen, Vinski sanoi röyhistäen rintaansa.
Moto pyöräytti silmiään. Hän tiesi hyvin että Vinski oli valmis pötkimään pakoon kun Sissi oli raivona. Sitten Moto näytti peukaloa selvän merkiksi ja Rontti, Miihkali ja Turbo alkoivat kiskoa. Vinski hinautui pikku hiljaa ikkunan korkeudelle ja hän aikoi juuri napata viisi piparia, kun Anni kääntyi kohti ikkunaa. Vinski vetäytyi ikkunan alapuolelle pidellen kiinni ikkunalaudasta. Sisällä Sissi värisi kylmästä.
- Hrr. Anni hei. Suljeks ikkunan. Tulee aika ilkee viima, hän pyysi.
Anni nyökkäsi ja huomaamatta Vinskin sormia paiskasi alaikkunan suoraan Vinskin sormille. Vinski nousi ylös pelkkien käsiensä varassa häntä piikkisuorana ja suu auki kuin huutaen äänetöntä huutoa. Anni pelästyi ja avasi äkkiä ikkunan. Vinskin ote petti ja hän putosi suoraan alas lumihankeen. Pojat riensivät vinskin luo. Tytöt työnsivät päänsä ulos ikkunasta.
- Ooks sä kunnossa, Vinski? Santtu kysyi.
- Joo oon, mut en kyl käsittele asetta vähään aikaan. Auts, kuului hangesta voihkaus.
Tyttöjä alkoi naurattaa. Moto ja Turbo auttoivat Vinskin ylös ja katsoivat Ronttia
- Mikä on suunnitelma B? Turbo kysyi.
Suunnitelma B oli käyttää keskiaikaista muurinmurtaja taktiikkaa. Halkovajasta löytyi tarpeeksi iso tukki, jonka pojat raahasivat sisälle.
- Avatkaa suosiolla tai me murretaan ovi! Rontti huusi.
- Katoiks sä taas Lain varjolla? Miihkali kysyi.
- Öh joo, Rontti myönsi.
Keittiössä Sissi katsoi tyttöjä kuin sanoen:
"Mähän sanoin"
Kun mitään ei kuulunut Rontti nyökkäsi.
- Kolmosella. Yksi. Kaks. Kolme, hän sanoi ja sitten pojat ryntäsivät tukin kanssa kohti ovea.
Sissi oli kuitenkin valmiina ja avasi oven. Pojat syöksyivät ovesta sisään ja samaa vauhtia ulos takaovesta jonka Minni oli avannut. Pojat syöksyivät suoraan päin lumikinosta. Tytöt nauroivat ovella.
- Ja suunnitelma C? Miihkali kysyi.
- Hei, odottakaas hetki, Vinski sanoi ja meni takaovelle.
Ovi ei ollut mennyt kunnolla lukkoon. Vinski katsoi muita.
- Mulla on idea. Mä sujahdan sisälle ja yritän pölliä ainakin viis piparia. Venatkaa te täällä, hän sanoi ja oli jo menossa ennen kuin kukaan ehti estää.
Vinski sujahti sisälle takaovesta ja maastoutui keittiötason taakse. Tytöt olivat täydessä työn touhussa. Vinski huomasi baaritiskillä pellillisen pipareita ja lähti ryömimään niitä kohti. Hän nousi seisomaan ja aikoi napata muutaman piparin kun hän tajusi laskeneensa kätensä tulikuumalle pellille.
- Tää on niin mun tuuria. JIIIAAAUUUTSS!!!! Vinski kiljaisi.
Tytöt kääntyivät ympäri.
- Tunkeilijahälytys! Minni huusi.
Anni ja Santtu syöksyivät nopeasti Vinskin kimppuun ja painoivat hänet makaamaan selälleen lattialle. Sissi käveli kiinni jääneen valkoisen hiiren ylle ja hymyili kuin paraskin vakoojaleffan naispahis.
- Yritit sitten vohkia muutaman piparin meidän selän takana vai? Ei ihan onnistunut, Sissi sanoi katalasti hymyillen.
- Mitäs ajattleitte tehdä mulle? Vinski kysyi hivenen huvittunut hymy suupielessään.
- Kohta näät. Annas se pursotin pussi, Sissi sanoi ja Minni ojensi hänelle pursottimen jossa oli vaalkoista tahmeaa ainetta.
Vinskin naama venähti.
- Ou mään, hän ajatteli.
Ulkoina Turbo, Moto, Rontti ja Miihkali kuuntelivat oven takana mitä sisällä tapahtui.
- Ei. Älkää. Apua! Vinski huusi.
- Riisukaa se huivi ja luotivyö! Nyt tehdään pipariukko! Sissi huusi.
- Kannatetaan! tytöt huusivat.
- EIIIII!!!! Vinski kirkui.
Turbo katsoi muita.
- Mä luulen et kannattaa venata, hän totesi.
- Jeah, muut sanoivat.

Luukku 15. Disney-maraton.
Pojat olivat palanneet sisälle ja istuivat TV:n ääressä kun tytöt tönäisivät Vinskin ulos keittiön ovesta. Vinski oli yltäpäältä valkoisessa kuorutteessa ja nomparelleissa.
- Oon kyllä kuullu tervassa ja höyhenissä kierittelystä, mut toi on kyl uutta, Rontti naurahti.
Vinski näytti ärtyneeltä.
- Miks ette tullu avuks? hän kysyi.
- Ja oltais saatu tytöiltä sama kohtelu? Unohda, Moto totesi.
Vinski aikoi juuri avata suunsa sanoakseen jotain, mutta ei ehtinyt kun tytöt tulivat ulos keittiöstä kukkuroillaan olevien piparikulhojen kanssa. Pojat tulivat ihastelemaan tuloksia. Pipareita oli hiiren pään, prätkän ja myös perinteisiä tähden, sydämen ja possun muotoisia. Kaikki oli koristeltu todella taidokkaasti.
- Tosi hienoo työtä ootte tehny, Turbo sanoi.
- Kiitti. Ei niistä kolmen vuoden keittöopinnoista sittenkään mitään haittaa ollut, Sissi naurahti.
Samalla hän huomasi Vinskin yrittävän hivuttaa häntänsä piparikulhoon ja iski siihen mojovan karatelyönnin.
- Auts! Mistä hyvästä toi oli? Vinski kysyi ärtyneenä häntäänsä hieroen.
- Odota nyt vähän et sä näät piparitalon, Sissi sanoi.
- Tai oikeestaan pipariprätkäkorjaamon, Santtu naurahti tuodessaan näytille ison piparitalon joka todellakin oli kuin pienoismalli Last Chance-korjaamosta.
Pojilta pääsi pitkä vihellys.
- Tää on mahtava, Moto henkäisi.
Tytöt hymyilivät muka vaatimattomasti. Samassa Miihkali tuli paikalle mukanaan iso pinon videokasetteja.
- Hei, tsekatkaas mitä mä löysin, hän sanoi ja laski pinon pöydälle piparikulhojen viereen.
Santun ilme kirkastui.
- Vanhoja Disney-filmejä. Mä katoin näitä aina kun olin täällä jouluna, hän henkäisi.
Sissillä välähti.
- Hei, tyypit. Mitäs sanotte jos pidettäis jonkinlainen Disney-maraton? Katottais leffoja ja syötäis pipareita ja juotais kaakaoo siin sivussa? hän ehdotti.
Kaikki nyökkäilivät. Jätkät kaikista eniten.
- Okei, jokainen valitsee pinosta yhden leffan joka katsotaan, Santtu sanoi.
Kaikki nyökkäsivät ja ryhtyivät sitten tutkimaan kasaa.
- Mä sanon Leijonakuningas, Turbo sanoi.
- Pieni merenneito, Moto sanoi hymyillen samalla Sissille.
- Pinokkio, Vinski virnisti.
- Teissä on hiukan samaa näköä. Sullakin on ennestään puupää, Sissi vitsaili.
Vinski mulkaisi Sissiä ärtyneesti.
- Aristokatit, Rontti naurahti.
- Maija Poppanen, Miihkali sanoi.
- Kaunotar ja hirviö, Santtu huokaisi.
- Viidakkokirja, Minni totesi.
- Tuhkimo, Anni hymyili.
Kaikki katsoivat Sissiä odottavasti. Oli hänen vuoronsa valita. Sissi tutki hetken pinoa ja päätti sitten.
- Mä valitsen sen ihka ensimmäisen Disney-filmin joka on koskaan tehty, hän sanoi hymyillen samalla lämpimästi Motolle.
- Siis minkä? Jonkun lyhärin vai? Vinski kysyi.
- Ei höynä vaan Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Sissi sanoi ja nosti videokasetin esiin.
Hetken kuluttua heillä olikin jo täysi maratoni käynnissä.

Luukku 16. Hiirikuningas, Pieni merenhiiri ja Vinokkio.
Yhdeksän Disney-leffan jälkeen on varmasti väsynyt ja sitä koko jengi todella olikin. Kun Lumikki oli saatu loppuun porukka päätti painua suorinta tietä pehkuihin. Vinski kuitenkin päätti mennä suihkun kautta, että saisi kuorrutuksen ja nomparellit irti turkistaan. Turbo ja Moto olivat jo huoneessaan kun Turbo sanoi:
- Sä ja Sissi katsoitte toisianne aika pitkään sen Suudelkaa aikana. Ajatteliks sä hetken aikaa teidät kaks siihen kohtaan vai?
Moto näytti hetken nololta.
- No ehkä niin. Paitsi et mä olisin ollu merenmies ja se prinsessa, hän naurahti.
Turbo puisteli hetken huvittuneena päätään. Olihan hän hetken aikaa Tunnetko tään rakkauden aikana ajatellut itsensä ja Minnin kahtena nuorena leijonana. Kumpikin painui pehkuihin ja olikin tuota pikaa unessa.
Turbon eteen avautui upea afrikkalainen auringonnousu ja taustalla alkoi kuulua afrikkalaista laulua:
"Synnyt lapsi sä kun tähän maailmaan
ja aurinko sua häikäisee
on nähtävää paljon elettävää
aika tuo siihen ei riitäkään

Ja kun askel askeleelta
enemmän löydät löydettävää
aina aurinko maan meitä johdattaa
vie mukanaan yhä vaeltaa

Se on tie elämään ja käyt kulkemaan
läpi yön se vie ja toivon saa
paikan jokainen polultansa löytää
aina uuteen käy tie elämän"
Turbon isä Charles seisoi kallioluolan suuaukolla kun hänen eteensä astui kumartaen neuvonantaja Simon. Charles nyökkäsi hymyillen ja katsoi sitten vapaustaistelija joukkoja jotka olivat ryömineet ulos teltoistaan. Joukkojen halki kulki Rontti joka nousi kalliolle vanhan ystävänsä avustamana. Kaksikko meni luolaan jossa Turbon äiti Marie lepäsi pieni tuhiseva hiirivauva sylissään. Turbo oli vasta muutaman viikon ikäinen ja pieni kuin mikä. Rontti otti kypsän papaijan ja halkaisi sen. Sitten hän siveli mehua pienokaisen otsalle ja otti sitten vauvan syliinsä. Rontti, Charles ja Marie tulivat jälleen ulos ja Rontti nosti Turbon kaikkien nähtäväksi.
"Se on tie elämän ja käyt kulkemaan
läpi yön se vie ja toivon saa
paikan jokainen polultansa löytää
aina uuteen käy tie elämän"
Sitten kaikki meni mustaksi ja kaiken keskellä luki punaisella kirjoitettuna "Hiirikuningas".
Moto näki unta vedenalaisesta maailamasta ja että hän oli merenmies. Hän istui kivellä haaveksien prinsessasta jonka oli pelastanut haaksirikosta. Ravuksi muuttunut Turbo yritti puhua Motolle järkeä.
- Moto, kuuntele mua. Pinnalla eläjien maailma on hullu. Elämä pinnan alla on parempaa kuin mikään tuolla ylhäällä, hän sanoi ja alkoikin sitten jo laulaa:
"Ylhäällä aina siellä
on ruohokin vihreempää
siis sinne sä tahdot mennä?
vaan totuutta etkö nää?
Oi, katsopas maailmaa täällä
nyt phjalla meren tään
niin hurmaavaa kaikki täällä
et kai tahdo enempää

Aalloissa siis, aalloissa siis
parempi täällä myös sadesäällä
muusta nyt viis
ylhäällä tehdään töitäkin
raadetaan vaikka öitäkin
leikimme täällä
hyvällä päällä
aalloissa siis

Kaloilla on täällä hauskaa
ne vedessä peuhaa noin
kas maalla ei niillä hauskaa
sen ymmärtää hyvin voin
kas kalat ne maljakossa
jo ihan on hädissään
ne ihmiset ahdingossa
syö jos ovat nälissään
Oi voi!

Aalloissa siis, aalloissa siis
kukaan ei paista,
meitä ei maista,
saakaan nyt kii
ne meidät paistaa tahtoo vaan
koukutpa piiloon katoaa
huolet ei paina
hauskaa on aina
Aalloissa siis
Aalloissa siis!
parempi täällä myös sadesäällä
muusta nyt viis
sampi ja kaunis rauskukin
yhtykää bändiin kumpikin
hauskaa on meillä
ja myöskin teillä
aalloissa siis

Ja yks soittaa noin
ja tuo taasen näin
ja nuo kytki kielet taas väärin päin
ja kaikki ne soittaa taas tavallaan
tuo pullukka jammaa vaan
ja rausku se soittaa jousellakin
ja laulaakin saa, no, tuo tietenkin
ja kalat on kaikki villinä niin
ja puhaltaakin saa, haa"
Kaiken biletyksen keskellä kalaksi muuttunut Miihkali ui Moton luo ja kuiskasi jotain tämän korvaan. Moto nyökkäsi ja lähti Miihkalin mukaan. Mutta Turbo ei sitä huomannut. Hän oli niin keskittynyt esitykseen.
"Noin...hahaa...jee
Aalloissa siis! Aalloissa siis!
Sardiinit alkaa tanssia salsaa
nautin jo niin

Mitä ne sai? No, santaa vain!
Bändini näin kaloista jo sain
simpukat jammaa, ei muista mammaa
aalloissa siis
etanat täällä hyvällä päällä
aalloissa siis!
Kaikki ne soittaa, uuttakin koitaa
jokainen näkki, selvä kuin pläkki
riemuitsee täällä villillä päällä
aalloissa siis!"
Vasta kun esitys loppui Turbo huomasi Moton häipyneen.
- Mun pitäis naulata sen kaverin pyrstö lattiaan, hän mutisi.
Vinskikin oli jo pääsyt nukkumaan ja hänen unensa alkoikin jo tosi oudosti. Hän seisoi esiintyimislavalla pukeutuneena kuin sveitsiläinen koulupoika ja hänen jäsenensä tuntuivat jäykiltä. Hänellä meni hetki tajuta että hän oli puinen nukke. Samassa musiikki alkoi soida ja hän alkoi laulaa:
"En köysiä mä tarvitse
ja naruja mä huoli en
vihdoinkin mä vapauduin
mä köyttä tarvii en
Hai-ho ja näin se on
eloni on huoleton
kaikki sen tietäköön
huolet mua paina ei

Köysiä mä tahdo en
mä ilman niitä seikkailen
köysistä mä roiku en ja siksi laulelen"
Samassa lavasteet vaihtuivat ja lavalle asteli hollantilaispukuinen Anni-nukke
"Et köysiä sä tarvii siis
voit viedä tytön tansseihin
kutsun jos mä kuulen sen
mä köydet katkaisen" nukke lauloi ja samassa lavalle ilmestyi monta samanlaista nukkea jotka alkoivat tanssia perinteistä puukenkätanssia.
Vinskistä tuntui ettei hän ikinä pysyisi askelissa perässä. Sitten lavasteet vaihtuivat taas. Tällä kertaa Ranskaan ja lavalle ilmestyi Santtu-nukke joka oli puettu kuin cancan-tyttö.
"Et köysiä sä tarvitse
ja liikkeesi on oo-la-laa
jos kuulen sen silloinkin
mä köydet katkaisen" nukke lauloi taas ja hetkessä lavalla olikin jo täysi cancan-esitys käynnissä.
Vinski seurasi mielenkiinnolla eistystä. Jälleen kerran lavasteet vaihtuivat ja nyt lavalle saapui ripaskaa tanssien Minni-nukke.
"Rannalla Volgan maan
ripaskata tanssitaan
vaikka on Ivana
mukaasi mä tahdon vaan" nukke lauloi ja häipyi nopeasti paikalta kun lavalle ilmestyi lauma kasakoita tanssimaan ripaskaa.
Vinski yrittti pysyä mukana ja onnistuikin joten kuten, kunnes sotkeentui loppuihin nukkeihin ja onnistui sitomaan ne yhteen.
"Mä köyttä tarvii en" hän lauloi.

Luukku 17. Aristohiiret, Miihkali Poppanen ja Kaunotar ja hiiri.
Rontti uneksi päätyneensä Ranskaan ja jostain kumman syystä hänestä oli äkkiä tullut kissa. Toisaalta kaikki muutkin olivat kissoja ja kaikki olivat vanhassa ullakkohuoneessa jossa oli menossa totaalliset bileet. Joskin musiikki muistutti alkuun enemmän jatsia kuin rockia.
Turbo: Katti tahtoo olla jokainen,
kun rytmi meidän kattien,
se käy keinuen.
Rontti: Niimpä, vastakarvaan joskus vaikka lauletaan,
on rytmi silti tarttuvaa.
- Aivan tautinen blues, Turbo totesi Annille joka oli myös kissa.
Rontti: Mylly kun puhaltaa
aina toivomaan saa
Turbo: korvakuulon pois
Rontti: Häntä kulmikas, hei,
heilu rytmiin jos ei
Turbo: katti svengin tois,
zazazazaa, hozee!
Rontti: Oon kuullut kaikenlaista laulantaa,
Turbo: mutta katti rytmin vaan
jo saa keinumaan.
Moto: On hauskaa joskus ooppera ja klassinen,
Rontti ja Turbo: vaan katti tahtoo olla jokainen.
Se on ihan jees,
jos on sun ihantees
rytmi ihmisten
- Ou a rinki tinki tinki, Rontti naurahti.
Kaikki: Silloin, kun tanssitaan,
svengin tuo mukanaan
katti karvaninen
Minni: Ou a rinki tinki tinki
Rontti ja Minni: Jee, katti tahtoo olla jokainen,
kun rytmi meidän kattien,
se käy keinuen.
Sä tiedät tanssin rytmin silloin kutsuvan,
kun tunnet kattisvengin keinuvan.
Miihkali pudottautui pianon päälle ja alkoi astella koskettimilla. Vinski innostui mukaan.
Vinski: Shanghai, Hong Kong, egg foo yung
tunnen rytmin soitannan.
- Kiva rytmi, hän naurahti ja teki ylävitosen Miihalin kanssa.
Sitten alkoi äkkiä kuulua harpun soittoa ja kaikki kääntyivät katsomaan Annia joka istui harpun vieressä ja näppäili kieliä.
Anni: Soitto kaunis laulamaan
sydämeni hiljaa saa
se rakkaudesta kohta jo pakahtuu.
Rontti: Tää tunne käy mun sisuksiin.
Turbo: Hetkinen. Näihin fiiliksiin
tää torvi sävelmällään ihastuu.
Rontti: Ja katit muut käy kuulemaan
aidoillansa soitantaa
ja alla lyhdyn ainoan.
Anni: On mielessä tuo yksi vain.
Sitten musiikki alkoi muuttua taas nopea tempoiseksi ja kaikki alkoivat tanssia.
Kaikki: Kaikki tahtoo, kaikki pyytää
kaikki päästä rytmiin kattien
hallelujah
kaikki tahtoo, kaikki pyytää
kaikki päästä rytmiin kattien
mä sanon sen
kaikki tahtoo, kaikki pyytää
kaikki päästä rytmiin kattien
jee
kaikki tahtoo, kaikki pyytää
kaikki päästä rytmiin kattien
mmmm...
kaikki tahtoo, kaikki pyytää
kaikki päästä rytmiin kattien
hallelujah
kaikki tahtoo, kaikki pyytää...
Laulu hiipui hiljalleen yöhön.
Miihkalin unessa hän oli juuri voittanut laukkakilpailut ja oli nyt lehdistön haastateltavana. Hän oli pukeutunut kuin englantilainen lastenhoitaja ja alkoi äkkiä laulaa:
"Siis supercalifargilisticexpialidocious.
Sanan kun tään sanot eipä vaivaa heti vanhuus.
Vaikka ehkä lausumiseen menee jo ikuisuus.
Supercalifragilisticexpialidocious."
Samassa Moto yhtyi lauluun:
"Mä kun olin pieni aivan hiljaa olin vaan.
Mut äiti sanoi: "Tuo ei käy. Nyt poika puhutaan".
Sitten opin sanan jolla aloin juttelun.
Tuon sanan kaikkein pisimmän nyt sulle lausun.

Siis supercalifragilisticexpialidocious.
Sanan kun tään sanot eipä vaivaa heti vanhuus
Vaikka ehkä lausumiseen menee jo ikuisuus.
Supercalifragilisticexpialidocious.

Hän maailmalla matkusti ja kaikki siellä ties.
On sanan moisen lausuja tää kovin fiksu mies.
Kun herttuan ja maharadzan kanssa juttelin,
he sanan tämän kuultuaan mut pyysi juhlihin.

Supercalifrgilistcexpialidocious.
Sanan kun tään sanot eipä vaivaa heti vanhuus.
Vaikka ehkä lausumiseen menee jo ikuisuus.
Supercalifragilistcexpialidocious."
Sitten Miihkali katsoi Motoa.
- Siis tän voi lausua kans takaperin. Suoicodilaipxeciligarfilacrepus. Vai meneeks tää jo vähän liian pitkälle? hän kysyi.
- Joo, Moto totesi.
"Jos kissa vie sun kielesi, ei kauhun syytä lain.
Ei lain!
Kunhan sanan tään sä lausut tarkkaan tavuttain.
Mutta varo ettei elämää se mullin mallin vie"
- Esimerkiks, rummuissa oleva Vinski sanoi.
- Jeah? Miihkali kysyi.
- Kerran sanoin sen tytöllein ja naimisiin vei tie, Vinski naurahti osoittaen takanaan seisovaa Santtua joka kolautti häntä tamburiinilla päähän.
- Au! Joo joo tuli selväks, Vinski hymähti.
"Siis supercalifragilisticexpialidocious.
Supercalifragilisticexpialidocious.
Supercalifragilisticexpialidocious.
Supercalifragilisticexpialidocious!"
Sitten jyrähti ja alkoi sataa kaatamalla.
Santtu käveli unessaan pitkin synkän linnan käytävällä kunnes hänen edessään avautui ovi ruokasaliin. Kyntteliköksi muuttunut Turbo ja pöytäkelloksi muuttunut Moto seisovat pöydällä.
- Jos Vinski havaitsee tän, me ollaan vainaita, Moto sihisi Turbolle.
- Älä huoli. Mä hoidan tän. Pistetään pieni show pystyyn ja annetaan palaa, Turbo naurahti silmää iskien.
Kun Santtu oli istunut pöytään Turbo antoi merkin esityksen alkamiselle ja alkoi laulaa:
"Vieraamme, vieraamme,
olet meidän vieraamme.
Lautasliina kaulalle, cherie,
ja sitten nautimme!
Keittoa! Herkkuja on nyt joka laatua!
Maista vaikka, maistuu voilta,
jos et usko kysy noilta!
Laulavat, tanssivat,
Ranskanmaalla asuvat.
Täällä ruoka maistuu aina parhaalle!
Kas, tässä ruokalista,
yksi parhaimmista!
Vieraamme, vieraamme, vieraamme!

Gratiini! Tää souffle!
Piirakka on noin flambee!
Herkut nää kai miellyttää,
siis herkkusuiden kabaree!
Yksinäs, peloissas täällä turhaan olet, kas!
Tahdomme näin hauskuttaa sua,
et saa enää masentua!
Temput noin, osaan näin,
kera näiden kynttiläin!
Laadun kaikessa me sulle takaamme!
Siis tartu tuoppiin vaan,
tänään me hummaillaan!
Tää vieraamme, toivomme,
hyvälle saa meilelle!
Vieraamme, vieraamme, vieraamme!"
Sitten pöydälle loikkasi teepannuksi muuttunut Sissi ja yhtyi lauluun:
"Vieraamme, vieraamme,
häntä näin me passaamme!
Viinit jäähdyttämme,
lautasliinat pöytään laitamme!
Tahtoo kai teetä hän?
Häntä hyvin ymmärrän!
Kun vain kupit saadaan pöytään,
silloin kuplin, silloin juhlin!
Pannut nää piipittää,
vesi liikaa lämpiää!
Hankaapas sä mua,
niin että loistaa saan!
Jo kaikki lutviutuu,
nyt makeeks vieraan suu!
Oot vieraamme, vieraamme, vieraamme!"
Moto yritti saada pidettyä porukkaa edes jotenkin aisoissa mutta totesi yrityksensä turhaksi ja liittyi showhun.
"Vieraamme, vieraamme,
toiveesi kaikki täytämme!
Vuoteen kymmeneen ei kukaan
ole ollut vieraamme!
Ruoka jos mielyttää,
iloiseksi mieli jää!
Kynttilöiden loistehessa
olet kaunis kuin prinsessa!
Parhain on palkkio,
huudat: ei, riittää jo!
Kohta laulamme sut aivan pyörryksiin!
Et surra turhaan saa,
tänään me hummaillaan!
Oi, vieraamme, vieraamme,
vieraamme, oot vieraamme!"
Santtu alkoi taputtaa kun esitys oli ohi.
- Vau! Toi oli mahtavaa! hän hihkaisi.

Luukku 18. Viidakkokirja, Auhkimo ja Sumikki ja seitsemän kääpiötä.
Minnin unessa hän oli susien kasvattama villityttö Intian viidakossa ja seurasi juuri norsu laumaa jonka johtajana oli norsuksi muuttunut kersantti Karpaasi. Norsut lauloivat ja marssivat kuin armeijassa konsanaan.
Norsut: Yy, kaa, koo, nee
eteenpäin, kaa, koo, nee.
Yy, kaa, koo, nee
eteenpäin, kaa, koo, nee
yy, kaa, koo, nee.
Tämän marssin tarkoitus
sotilaan on arvoitus
Silti marssien yli vuorien
"truut"
Karpaasi: tahto on tään armeijan
Norsut: tahto on tään armeijan

Yy, kaa, koo, nee
eteenpäin, kaa, koo, nee
Tätä ymmärrä siis en,
joka mies nyt tietää sen.
Silti vain tallon tämän viidakon.
Joukon häntäpäässä kulki pourkan pienin jäsen. Pommituksesta pelastunut pieni hiiripoika ja Karpaasin suojatti Tim joka oli myös norsu.
Tim: aina tyyliin armeijan
Norsut: aina tyyliin armeijan
Ja marssi vain jatkui.
Anni uneksi päätyneensä Tuhkimoon. Ilkeät rottasisarpuolet olivat hetkeä aikaisemmin tuhonneet hänen iltapukunsa ja nyt Annirukka nyyhkytti yksinään puutarhassa nojaten kivipenkkiin päätään.
- Ei, ei se ole totta. Miksi viitsisin. Ei mitään syytä. En voi uskoa. En enää. Ei ole enää mitään mihin uskoa. Ei, mitään, hän itki.
- Eikö, kultaseni? Et tarkoita mitä sanot, kuului silloin Minnin ääni.
- Tarkoitanpas, Anni nyyhkytti.
- Hei, jos olisit menettänyt uskos, en olis tässä ja tässä sitä ollaan, Minni naurahti ja auttoi Annin pystyyn.
- Rauhotu. Älä itke enää. Et sä voi mennä juhliin ton näkösenä, hän sanoi hymyillen.
- Juhliin? Mut..., Anni ei onnistunut pääsemään loppuun kun Minni sanoi:
- Tietty voit. On kuitenkin kiirehdittävä sillä ihmeilläkin on aikansa.
- Ihmeillä? Anni kysyi.
- Jep. Tsekkaa. Hetkonen hei. Mihin mä sen sauvan pistin? Minni ihmetteli ja kaiveli pukunsa hihoja.
- Oot sä...? Anni aloitti kysymyksen.
- Hyvä haltijatarkummi? Jep. Missä sauva oikein? Ai joo! Mähän kadotin sen, Minni naurahti ja veti sauvan esille ilmasta.
Anni haukkoi henkeään. Tavallisiksi hiiriksi muuttuneet jätkät näyttivät myös hämmästyneiltä.
- Näitteks te ton? Turbo kysyi.
Moto ja Vinski nyökkäilivät.
- Okei, katotaas. Ekaks me tarvitaan kurpitsa, Minni sanoi ja osoitti kasvimaan suurinta kurpitsaa.
- Kurpitsa? Anni kysyi ällistyneenä.
- Jep. Ja sit ne taikasanat, Minni mietti hetken ja alkoi sitten laulaa:
"Salakaladuula mentsikabuula, bibbedi babbedi buu.
Yhteen ne laitat, ja mitä se on? Bibbedi babbedi buu.
Salakaduula mentsikabuula, bibbedi babbedi buu.
Taikani tämä on uskomaton.
Bibbedi babbedi buu.

Ja salakaduula on a mentsikaduuleruu,
vaan taikamme tää saa helähtämään
bibbedi babbedi buu.

Salakaduula mentsikabuula, bibbedi babbedi buu,
la-la-la-la-la-la-la-la-la-laa.
Bibbedi babbedi, bibbedi babbedi,
bibbedi babbedi buu".
Kurpitsa muuttui oitis upeiksi vaunuiksi. Sitten Minni kääntyi hiirien puoleen.
- Siinä meillä on hevoset, hän naurahti ja muutti yhdellä taikasauvan heilautuksella hiiret hevosiksi.
Samaa vauhtia hän loihti hevosen ajuriksi ja koiran lakeijaksi. Sitten Minni kääntyi Annin puoleen.
- Okei, kaikki on valmista. Sun kantsis mennä, hän sanoi.
- Öh, joo, mut sä taisit unohtaa jotain, Anni huomautti ja osoitti repaleista mekkoaan.
Minni tajusi oitsi mitä oli unohtanut.
- Ai, joo, totta. Odotas hetki. Katotaas sun kokos ja silmien väri. Okei, täältä pesee, hän sanoi ja taikoi Annille mitä upeimman iltapuvun.
Taivaansininen leveä helmainen puku jossa oli puhvihihat, pitkä vähän yli kyynärpäiden menevät hanskat, nauhakaulakoru ja hopeinen hiuspanta. Kaiken komeuden kruunasivat lasikengät.
- Tää on kuin unta. Ihanaa toteutunuta unta, Anni henkäisi.
Minni näytti hieman murheelliselta.
- Jeah, mut niinkuin unet yleensä ne ei kestä ikuisesti. Sulla on aikaa kesikyöhön ja sit taika murtuu, hän kertoi.
Anni hymyili ja halasi ystäväänsä.
- Mä ymmärrän, mut silti tää on enemmän kuin uskalsin toivoa, hän sanoi.
- En haluis rikkoo tätä hetkee, mut kello käy. Sun kantsis lähtee, Minni sanoi hymyillen.
Anni riensi vaunuihin ja lähti kohti juhlia. Minni jäi vilkuttamaan heidän jälkeensä ja katoisi sitten taikapölyyn.
Sissi seisoi unessaan keskellä pientä mökkiä ja häntä ympäröi kutistuneet versiot ystävistään. Pojat alkoivat pian soittaa, laulaa ja tanssia ja Sissi yhtyi nopeasti ilonpitoon. Laulu kuului näin:
"Näin tahdon käydä tanssimaan,
vaan rytmiin en nyt pääse.
Kun yritän, mua naurattaa
ja se tanssiminen jää se!

Kahjo ja mahdoton jo on sun laulu tää!
Sanoja ja sävelmää kun en voit ymmärtää!

En kehtaa laulaa laisinkaan,
en osaa ollenkaan!
Kun vain ryhdyn laulamaan,
en laula laisinkaan!

Kahjo ja mahdoton jo on sun laulu tää!
Sanoja ja sävelmää kun en voi ymmärtää!"
Sissin uni jäi kuitenkin kesken kun hän heräsi keittiön suunnasta kuuluvaan kolinaan.
- No johan oli uni, hän ajatteli noustessaan puoli-istuvaan asentoon.

Luukku 19. Kuusen hakuun.
Kun Sissi saapui ruokasaliin, hän huomasi, että muut olivat jo ylhäällä.
- Huomenta, kaverit. Jestas, olipas mulla outo uni, hän sanoi.
- Näiks sä unta et tanssit Lumikkina kääpiöiden kanssa? Santtu kysyi.
- Joo. Hei, hetkonen! Mistä sä tiesit? Sissi ihmetteli.
- Koko porukka on nähny unta niistä eilen illalla katotuista Disney-leffoista. Vinski on jo puoli tuntia höpöttänyt jostain cancan-esityksestä, Santtu totesi.
- Pinokkion nukketeatterikohtaus? Sissi kysyi
Santtu nyökkäsi. Kun aamiainen oli syöty, käytiin läpi vielä tekemättömien asioiden lista.
- Jos me tytöt ryhdytään tekemään jouluruokia, niin haetteks te pojat kuusen? Santtu kysyi.
- Selvä pyy, Santtu-typy, Moto sanoi.
Tyttöjä huvitti poikien innokkuus. Kun pojat olivat lähdössä, Sissi hukkasi vielä perään:
- Yrittäkää sit löytää tosi kaunis kuusi!
- Hei, me ollaan keskellä korpea. Kyllä me sellanen löydetään, Vinski naurahti.
Tytöt ryhtyivät kokkaamaan. Onneksi kaikki ainekset oli osettu etukäteen. Lisä vauhtia kokkaamiseen toi se, että Minni oli avannut radion josta oli alkanut soida heti yksi hauskimpia ja nopeatempoisimpia joululauluja ikinä. Se oli J. Karjalaisen Joulupukin töissä.
- Korvatunturilla
Tontut ahkeroi,
Lastut lentää pajasta ja
Vannesaha soi.

Me ollaan:
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Täällä jokainen

Me ollaan:
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Täällä jokainen

Viime hetkeen saakka
On kaikki hajalla,
Mutta lahja jokainen
Valmistuu ajallaan

Me ollaan:
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Täällä jokainen

Me ollaan:
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Täällä jokainen

Aaton alla aina
On kiire hirmuinen
Silti työtä hauskempaa
Voi kuvitella en

Tilanteen kai tiedät
Hyvin sinäkin;
Sä kuulut tonttujoukkoon
Niin kuin minäkin

Me ollaan:
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Täällä jokainen

Me ollaan:
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Täällä jokainen

Me ollaan:
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Täällä jokainen

Me ollaan:
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Joulupukin töissä
Täällä jokainen, tytöt lauloivat mukana.
Äkkiä radiossa alkoi kuulua varoitusmerkki.
- Keskeytämme lähetyksen säävaroituksen vuoksi. Lumimyrsky on lähestymässä aluetta, joten suosittelemme että pysyttelette sisätiloissa, radiokuuluttaja ilmoitti.

Tytöt katsoivat toisiaan huolestuneina.
- Jätkät lähtivät just kuusen hakuun. Niit pitää varoittaa, Anni henkäisi.
- Mä hoidan, Sissi sanoi ja riensi ulos.
Hän juoksi autotalliin minne prätkät oli sijoitettu ja ryhtyi ottamaan yhteyttä Turboon radiolla.
- Sissi kutsuu Turboa. Turbo, kuuleks sä? hän kysyi.
Radiosta kuului pelkkää kohinaa. Santtu, Minni ja Anni ilmestyivät sisälle vievälle ovelle. Sissi katsoi heitä huolestuneena.
- Tuuli häiritsee radiosignaalia. Mä en saa niihin yhteyttä, hän sanoi.

Luukku 20. Lumimyrskyn armoilla.
Pojat olivat ajaneet metsään prätkät moottorikelkka muodossa. Sää näytti olevan aivan upea, vaikka tuuli oli todella navakka ja kylmä. Monenlaisia kuusia oli jo löytynyt, mutta ei vielä yhtäkään juuri oikean näköisiä. Miihkali katseli taivasta huolestuneen näköisenä.
- En tiedä teistä tyypit, mut musta näyttäis siltä et kohta puhkee myrsky, hän sanoi.
- Älä huoli. Kyl me kohta hyvä löydetään, Turbo totesi.
- Hei, tsekatkaas tota! Vinski huudahti äkkiä.
Hän osoitti suurta tuuheaa kuusta jota peitti osittainen lumipeite.
- Toi se on, Rontti henkäisi.
Moto otti kirveen ja ryhtyi kaataamaan kuusta. Ei aikaakaan kun kuusi oli maassa ja valmis vedettäväksi erämökille. Samassa alkoi sataa sankasti lunta ja tuulla entistä rajummin.
- Myrsky alkaa nousta. Meidän ois parasta alkaa painua, Miihkali sanoi.
Muut nyökkäilivät. Moto auttoi Turboa kiinnittämään kuusen moottorikelkkaan ja sitten letka aloitti paluumatkan kohti erämökkiä. Lumimyrsky tuntui senkun vain yltyvän heidän matkatessaan eteenpäin. Lunta tuiskutti niin sankasti että hyvä että eteensä näki. Rontti joka ajoi viimeisenä yritti siristellä silmiään nähdäkseen edes jotain rankassa lumisateessa. Ajovalosta ei tuntunut olevan mitään apua. Liian myöhään hän tajusi ajaneensa liian lähelle tien reunaa jolloin kelkka lähti vyörymään rinnettä alas. Miihkali kuuli Rontin hätähuudon ja pysäytti kelkkansa.
- Rontti? Rontti! Mis sä oot? Rontti! hän huusi.
Muut kääntyivät katsomaan taakseen.
- Mitä tapahtu? Mis Rontti on? Turbo kysyi.
- Ei tietoo. Mä kuulin vain sen huudon ja nyt se on kadonnu, Miihkali selitti.
- Rontti! kaikki huusivat.
Rontti ei kuitenkaan kuullut kutsuhuutoja. Hän nimittäin makasi rinteen alla tajuttomana puolittain moottorikelkkansa alla. Vyöry oli onneksi pysähynyt vasten tammea ennen kuin hän olisi syöksynyt kelkkoineen rotkoon.

Luukku 21. Metsän neidon paluu.
Pojat etsivät Ronttia jonkin aikaa kuumeiseti, mutta tuloksetta. Myrskytuuli alkoi olla jo vaarallisen kova, joten Turbosta heidän olisi parasta palata mökille. Muut eivät olisi halunneet keskeyttää etsintöjä.
- On liian sankkaa! Me voidaan itsekin joutua eksyksiin! Palataan myöhemmin etsimään! Turbo huusi tuulen ulvonnan yli.
Porukka lähti palaamaan mökille. Alhaalla rinteessä Rontti alkoi pikku hiljaa palata tajuihinsa. Hän onnistui kiskomaan itsensä pois moottorikelkan alta ja yritti saada sen pystyyn. Samassa hänen nilkkansa vihlaisi ilkeästi. Rontti putosi istumaan ja piteli nilkaansa. Hän ei ollut varma oliko se nyrjähtänyt vai kenties poikki. Rontti yritti nousta uudelleen mutta turhaan. Hän konttasi moottorikelkan luo ja avasi radioyhteyden.
- Jätkät. Kuuleks te mua? Mä putosin rinnettä alas ja mun nilkka saattaa olla poikki. Mä tartten apua. Kuuleeks kukaan? Rontti yritti ottaa yhteyttä.
Radio kuitenkin oli ja pysyi mykkänä. Rontille alkoi tulla kylmä ja häntä väsytti. Hän kuitenkin yritti käskeä itseään pysymään hereillä.
- Pysy hereillä. Jos sä nukahdat, sä kuolet, hän murisi itselleen.
Äkkiä Rontti näki edessään saman intiaanineidon jonka oli nähnyt muutamaa päivää aikaisemmin. Neito katsoi häntä kysyvästi kuin ihmetellen mitä Rontti teki näin syvällä metsässä. Rontti ei enää meinannut jaksaa pitää silmiään auki.
- Auta, hän voihkaisi ennen kuin hänen silmänsä sulkeutuivat.
Neito ei sanonut mitään, mutta otti Ronttia käsivarresta ja nosti hänet olkapäälleen. Mökillä Turbo, Moto, Vinski ja Miihkali olivat päässeet takaisin ja saaneet kuusen autotalliin sulamaan. Nyt kaikki istuivat olohuoneessa lämpimiin huopiin kääriytyneinä juoden kaakaota. Vinski ei kuitenkaan pystynyt olemaan paikallaan. Hän kuljeski ikkunan luota toisen luo kaakaomuki kädessään.
- Meidän ei ois pitäny keskeyttää etsintöjä. Rontti on tuol jossain. Se paleltuu hengiltä, hän mutisi.
- Me tiedetään et sä olet huolissas. Mekin ollaan. Mut ulos ei kannata mennä. Täälläpäin lumimyrskyt on aikast pahoja ja radiossa sanottiin et se laantuu huomiseen mennessä, Santtu yritti rauhoitella Vinskiä.
Äkkiä ovelta kuului koputus. Anni nousi ylös ja meni avaamaan. Rontti tuupertui hänen eteensä lattialle.
- Rontti! kaikki huusivat ja riensivät ruskeaturkkisen hiiren luokse.
Anni kokeili Rontin kasvoja ja totesi niiden olevan jääkylmät.
- Meidän on saatava Rontti lämpimäks ja äkkiä. Sil on jo alkava hypotermia, Anni henkäisi.
Pojat nyökkäilivät ja ryhtyivät poistamaan märkiä talvivaatteita. Ei aikaakaan kun Rontti oli saatu takan eteen nojatuoliin lämpenemään. Rontti alkoi pikku hiljaa virota ja alkoi väristä kylmästä. Anni peitti hänet huovalla ja ojensi hänelle kupin vahvaa hunajateetä.
- Oleks sä kunnossa? Anni kysyi.
- Jeah. Kiitti Metsän neidon, Rontti henkäisi.
Kaikki katsoivat toisiaan kysyvästi. Vain Santtu näytti mietteliäältä.

Luukku 22. Isoisän tarina.
Sissi huomasi Santun mietteliään ilmeen.
- Mitäs sä mietit? hän kysyi.
Santtu havahtui hereille ajatuksistaan ja katsoi muita.
- Mä vaan mietin yhtä tarinaa jonka isoisä kertoi mulle kun mä olin pieni, hän sanoi.
- Millainen tarina? Turbo kysyi.
Santtu istui alas tuolille ja alkoi kertoa:
- Yhtenä iltana isoisä oli palaamassa kotiin kylästä missä se oli käyny ostoksilla. Sillon sato kans rankasti lunta ja eteen ei nähny edes pitkillä. Äkkiä auton eteen loikkas metsästä hirvi ja isoisä joutu tekeen väistöliikkeen. Auto suistui tieltä suoraan metsään ja päin puuta. Kun isoisä palas tajuihinsa, hän huomasi että autolla ei enää liikuttaisi mihinkään ja kotiin oli vielä matkaa. isoisä kuitenkin päätti lähteä kävelemään kotiin vaik se ei ollut kovin hyvä idea. Varsinkaan kolarin jälkeen. Jonkin aikaa kuljettuaan isoisä tajusi ettei pääsisi kotiin siinä tuiskeessa. Silloin hänen eteensä ilmestyi kuvan kaunis intiaanineito joka tarjoutui auttamaan. Isoisä myöntyi tarjoukseen ja kului vain hetki kun he jo olivat kotona. Ovella isoisä kääntyi kiittäkseen neitoa mutta näki vain suden jolkottavan kohti metsän reunaa. Isoisä ymmärsi nyt että häntä oli auttanut Metsän neito.
Kaikki tuijottivat vaitonaisina Santtua. Lopulta Vinski avasi suunsa
- Musta toi kuulosti aaveliftari jutulta, hän totesi.
- Mulle tuli kyl mieleen suojelusenkeli, Sissi mainitsi.
- Sitä mäkin. Mustakin tuntui et se on suojelusenkeli, kun mä kuulin tän jutun ekaa kertaa, Santtu sanoi.
Rontti mietti hetken.
- Vois siis sanoo et mut pelasti sielt rinteest enkeli, hän sanoi lopulta.
Muut nyökkäilivät. Anni oli Santun kertoessa tarinaa tutkinut Rontin jalkaa.
- Sun jalkas ei ole poikki mut se on nyrjähtänyt aika ikävästi. Sun kannattaa lepuuttaa jalkaas pari päivää, hän sanoi.
- Selvä homma, hoitsu, Rontti virnisti.
Seuraavana aamuna Turbo, Moto, Vinski ja Miihkali lähtivät hakemaan Rontin moottorikelkkaa. Rontti oli neuvonut heille reitin ja pojat löysivät nopeasti kelkan. Kelkan ympärillä hangessa oli jotain mikä sai heidät hämmästymään. Hangessa näkyi ensin ihmisen juoksuaskelten jälkiä jotka pian muuttuivat suden tassun jäljiksi. Turbo katsoi kavereitaan.
- Se Santun tarina tais olla totta, hän mutisi.

Luukku 23. Joulupuu on rakennettu.
Kun pojat pääsivät takaisin mökille, he löysivät Sissin mittailemassa kuusta.
- Moi Sissi. Mitäs teet? Vinski kysyi.
- Katon vaan miten korkee tää on. Musta tuntuu, et sitä kantsis lyhentää vähän, Sissi sanoi ja otti sahan.
- Jos mä hoidan tän, Moto sanoi hymyillen.
Sissi virnisti ja antoi sahan Motolle.
- OK, kamu. Tyvestä pitää sahata vaan ihan pikkupätkä, hän sanoi ja lähti Miihkalin kanssa sisälle.
- Tuokaa se sit sisälle kun ootte valmiita, Sissi huikkasi vielä.
Pojat nyökkäilivät ja ryhtyivät töihin. Turbo ja Vinski pitelivät puuta paikoillaan, kun Moto sahasi pätkän tyvestä. Sitten kolmikko kantoi kuusen sisälle. Olohuoneessa olivat jo koristelaatikot esillä. Rontti istui nojatuolissa jalka siteissä rahilla. Anni oli sitonut jalkaan tukisiteen.
- Sori etten mä voi auttaa, mut mä en oikein pääse liikkumaankaan, Rontti sanoi virnistäen nolona.
- No, problem ja sitä paitsi kyl sä pystyt auttaan koristelussa, Santtu sanoi ja ojensi Rontille neljä hopeaista pörröpalloa.
- No tarvii vaan heittää kuuseen, hän selitti samalla kun pojat asettivat kuusta kuusenjalkaan.
Kuusi olikin pian pystyssä. Sissi kaivoi koristelaaitkosta esille latavatähden ja nousi tuolille saadakseen tähden paikalleen. Tuoli vaikutti aika huteralta ja Sissi heilui aika uhkaavasti.
- Oo varovainen, Anni henkäisi.
Juuri kun Sissi sai tähden paikalleen, tuoli kaatui ja Sissi siinä mukana. Moto onnistui kuitenkin koppaamaan Sissin. He jäivät tuijottamaan toisiaan. Hetken Sissistä tuntui että hän oli prinsessa jonka barbaarisoturi oli juuri pelastanut lohikäärmeeltä ja kantoi häntä nyt ulos hirviön luolasta käsivarsillaan.
- Hei, te kaks! Joks se satufantasia on ohi? Vinski kysyi virnistäen.
Vinskin ääni katkaisi tilanteen. Moto laski Sissin lattialle hieman nolon näköisenä ja Sissikin näytti hiukan nololta. Pian kaikki olivatkin jo täydessä työn touhussa. Jätkät olisivat halunneet täyttää koko kuusen koristeilla mutta tilaa ei vain enää ollut tarpeeksi.
- Hei, tyypit! Tsekatkaas tää! Vinski huudahti äkkiä.
Kaikki kääntyivät katsomaan mitä Vinski oli löytänyt. Se näytti olevan jonkinlainen Aasialainen koriste-esine. Santtu henkäisi.
- Vietnamin sotasaalis, hän sanoi.
Kaikki katsoivat Santtua kummastuneena.
- No siis isoisä oli Vietnamin sodassa mutta ei varsinaisesti taistelussa. Se auttoi viemään sodassa orvoiksi jääneitä lapsia Yhdysvaltoihin adoptoitavaksi. Yksi lapsista antoi sille tuon jadetiikerin muistoksi. Vaik se ei varsinaisesti ole sotasaalis me kutsuttiin sitä aina sotasaaliiks, Santtu selitti naurahtaen.
- Eiks Yhdysvallat hävinny sen sodan? Rontti kysyi.
- Jeah. Vihollisella oli kotikenttä etu, Santtu hymyili.
Anni otti tiikerin Vinskiltä ja katseli sitä hetken.
- Tää tiikeri ansaitsee kyl aitio paikan kuusessa, hän sanoi hymyillen ja laittoi tiikerin kuuseen.
Hetken kuluttua kuusi olikin jo koristeltu. Turbo otti sähköjohdon ja kytki sen pistorasiaan. Sähkökynttilät syttyivät ja valaisivat kuusen upeasti.
- Se on tosi kaunis, Sissi sanoi hymyillen ja painautui vasten Motoa.
Moto hymyili ja antoi Sissille suukon poskelle.
- Ja samoin sä, hän kuiskasi.

Luukku 24. Jouluaatto.
Seuraavana aamuna Sissi heräsi olohuoneesta kuuluviin ääniin. Kuulosti siltä että TV oli auki.
- Kuulostaa Joulupukin kuumalta linjalta. Mut sehän merkitsee...Sissi ajatteli alitajuisesti ja nousi sitten istumaan.
Hän vilkaisi seinäkalenteria ja lähti sitten alas. Santtu oli jo kattamassa aamupala pöytää, kun Sissi saapui ruokasaliin. Santtu nosti katseensa.
- Hyvä joulua, Sissi, hän sanoi hymyillen.
- Samoin sulle, Sissi virnisti.
- Oonks mä eka ylhäällä? hän kysyi.
- Siltä näyttää, mut annetaan kavereiden nukkua pidempään. Joulurauhanjulistus alkaa vast 12, Santtu sanoi.
Hieman myöhemmin muut saapuivat alakertaan haukotellen ja venytellen.
- Huomenta, kultsi, Vinski haukotteli.
- Huomenta vaan, Santtu hymyili aamu-uniselle valkealle hiirelle.
Sissi käänsi katseensa muihin TV:stä.
- Teil oli just hyvä ajotus. Lumiukko alkaa ihan kohta, hän sanoi.
Minnistä ja Annista karisi uni miltei heti.
- Ai se mis on Walking in the air? Minni kysyi.
Sissi nyökkäsi.
- Se on aivan ihana biisi, Anni huokaisi ja tytöt istuivat TV:n ääreen.
Myös jätkät ja Santtu istuivat TV:n ääreen.
- Aika upea ääninen nainen, Vinski totesi kuunnellessaan piirretyssä olevaa laulua.
- Toi laulaja on kundi, Santtu huomautti.
Kaikki katsoivat häntä ällistyneenä. He olivat kyllä kuunnelleet hevilaulajia jotka kuulostivat laulaessaan naiselta, mutta Walking in the airin laulaja oli kyllä ilmiselvä nainen.
- On vai? Rontti kysyi.
- Joo, kuoropoika, Santtu selitti.
- No selittääkin kaiken, Sissi totesi ja keskittyi taas filmiin.
Myöhemmin, kun kaikki olivat saaneet vaihdettua vaateet, he olivat valmiita lähtemään kylässä olevalle kirkolle. Joulurauhanjulistus luettaisiin kirkon pihalla.
- Toivottavasti tää ei kestä kauan. Mä jäädyn jo nyt, Vinski mutisi, kun he olivat päässeet kirkon pihalle.
- Ei tää kovin pitkäkestoinen juttu ole. Korkeitaan muutaman minuutin, Santtu sanoi.
Eikä julistus kovin pitkä ollutkaan. Lauluineen kaikkineen se kesti korkeintaan vartin. Julistuksen jälkeen Santtu otti taskustaan esille pienen hautakynttilän. Kaikki katsoivat sitä hieman hämmästyneenä.
- Mitä me tolla tehdään? Moto kysyi.
Santtu näytti hämmästyneeltä, mutta tajusi sitten että oli unohtanut kertoa jotain.
- Ai joo. Mä unohdin kertoa et mulla on ollut tapana käydä viemässä kynttilä meidän kissan haudalle eläinten hautausmaalle, hän selitti.
- Eläinten hautausmaalle? Vinski kysyi pelästyneenä.
- No ei sellaiselle kuin Uinu uinu lemmikissä. Ihan tavallinen pieni hautausmaa jonne on haudattu lemmikkejä, Santtu kertoi.
- Oliks sulla kissa? Sissi kysyi.
- Oli, mut se kuoli, kun mä olin kolmannella luokalla. Virtsakiviä, Santtu sanoi hieman surullisesti hymyillen.
Turbo laski lohduttavasti kätensä Santun olkapäälle.
- Me tullaan mukaan, jos se käy sulle, hän sanoi.
Santtu nyökkäsi ja tiimi nousi prätkien selkään. Hetken kuluttua he olivat saapuneet hautausmaalle. Joillekin haudoille oli viety kynttilöitä ja hankeen oli tamppaantunut jo pieniä polkuja. Santtu johdatti jengin yhdelle haudalle, jossa oli graniittilaattaan kaiverrettu "Salem 1990-2002". Santtu sytytti kynttilän ja asetti sen hautakiven eteen. Sitten hän nousi seisomaan.
- Hyvää joulua, Salem, hän kuiskasi ja lähti sitten kävelemään pois haudalta muiden seuratessa perässä.
Kun porukka oli päässyt takaisin mökille, Santtu, Sissi, Minni ja Anni lähtivät keittiöön tekemään viimehetken valmisteluja jouluruokailua varten. Santtu oli hieman hiljainen. Aivan kuin hän olisi ajatuksissaan.
- Ajatteleks sä Salemia? Sissi kysyi.
Santtu hätkähti hereille ajatuksistaan ja katsoi tyttöjä. Hän huokaisi.
- Joo, mietin. Se oli puoliks angora ja puoliks villikissa. Se oli kolli ja otettu liian aikaisin emoltaan. Sen takia se oli vähän äksy. Vaik mulla ei o ollu siihen mitään varsinaista suhdetta niin kyl sitä jäi vähän ikävä, Santtu sanoi ja pyyhkäisi kyyneleen silmä kulmastaan.
Sissi, Minni ja Anni hymyilivät ja halasivat Santtua lohduttavasti. Hieman myöhemmin ruuat oli saatu pöytään ja koko porukka istui pöytään. Pojat olivat jo aikeissa aloittaa, kun Santtu ojensi Rontille vanhan raamatun.
- Voisiks sä lukea jouluevankeliumin? hän pyysi.
Rontti ällistyi.
- Miks mä? hän kysyi.
- Sä oot koko porukasta vanhin. Hoida homma, Sissi naurahti.
Rontti mulkaisi Sissiä, mutta otti raamatun Santulta.
- Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumman veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille:
"Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä."
Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen:
"Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti."
He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu, Rontti luki.
Kun tarina oli luettu olikin aika ryhtyä syömään. Kaikkea löytyi aina kalkkunasta perunalaatikkoon. Kaikki ahmivat vatsansa täyteen.
- Oon sanonu ennenkin, et Sissi on ihan uskomaton kokki, mut tää oli kyl herkullisuuden ennätys, Vinski huokaisi.
Sissi yritti näyttää vaatimattomalta siinä kuitenkaan onnistumatta. Rontti vilkaisi Motoa.
- Sua onnisti kun sait napattua tollasen kokin, hän vitsaili.
- Hei, pliis, Sissi sanoi jo melkein yhtä punaisena kuin Vinskin prätkä.
Myös Moto oli aika punainen. Sillä aikaa kun pojat valtasvat TV:n tytöt hoitivat tiskaamisen. Pojat olivat kyllä tarjotuneet tiskaamaan, mutta Santusta olisi parempi, että astiat säästyisivät edes jotensakin ehjinä.
- Ei millään pahalla, jätkät, mut te ootte kuin norsut posliinikaupassa, Sissi totesi ennen kuin keittiön ovi sulkeutui.
Paljon myöhemmin koko porukka oli lähdössä hautausmaalle sytyttämään kynttilöitä Santun isovanhempien haudoille. Hautausmaa näytti todella kauniilta kynttilöiden valossa. Hautakivessä luki "Tim ja Salome Davidson". Santtu sytytti kynttilät ja vaihtoi ne vanhojen isänpäivä kynttilöiden tilalle. Sissi kävi heittämässä vanhat kynttilät roskiin ja tuli sitten takaisin. Santtu hymyili katsellessaan kynttilöitä.
- Hyvää joulua, mummi ja vaari, hän sanoi hiljaa.
Kun he pääsivät takaisin mökille olikin jo aika avata lahjat. Turbo oli hankkinut Motolle Star Wars kalsarit, jossa oli Stormtroopereiden kuvia erivärisillä pohjilla. Miihkali sai Motolta setin Micromachine Star Wars avaruusaluksia. Miihkalilta kaikki saivat kokoelamn vanhoja Jerry Cottoneita.
- G-miesten ykkönen. Jee jee Jerry Cotton, Rontti naureskeli.
Minni oli ostanut Santulle yöpaidan, jossa luki:
"Ihana ystävä".
Annilta Sissi sai mietekirjan, jossa oli eläinten kuvia. Sissi istui juuri seilailemassa kirjaa, kun Moto laski kätensä hänen olalleen.
- Hei, lumihiutale, Moto sanoi lämpimästi ja ojensi Sissille lahjapaketin.
Sissi avasi paketin josta paljastui upea kristalliriipus. Sissin silmät laajenivat hämmästyksestä.
- Se on upea, hän henkäisi.
Moto otti ketjun ja ripusti sen Sissin kaulaan. Sitten hän nosti karamellinvärisen hiiritytön leukaa.
- Se kuvastaa sua. Sä oot kuin lumihiutale, Moto sanoi ja suuteli sitten Sissiä hellästi.
Kaikki hymyilivät rakastavaisille ja sitten Rontti ojensi lahjansa Annille. Anni katsoi pakettia hieman yllättyneenä ja avasi sen. Paketista paljastui kultaiset korvarenkaat. Anni ihaili hetken renkaita ja antoi sitten suukon Rontin poskelle. Vinski näytti hieman hermostuneelta ojentasessaan pakettinsa Santulle. Paketsita paljastui kaksi sydänmedaljonkia.
- Tosi nätit. Miks niitä on kaks? Santtu kysyi.
- Toinen niistä on mulle. Mut älä kato niiden sisälle, Vinski sanoi edelleen hermostuneena.
Santtu kohotti kummastuneena kulmiaan ja avasi sitten medaljongit. Kummankin sisällä oli kuva heistä viisitoista vuotiaina. Santtu tuijotti Vinskin kuvaa hymynkare suupielessään.
- Älä pliis naura. Mä tiedän, et mä näytin nörtiltä viistoist vuotiaana, Vinski voihkaisi.
- Itse asiassa sä näytät söpöltä, Santtu tirskahti.
- Täh? Vinski hämmästyi.
Santtu nyökkäsi hymyillen ja huomasi sitten, että takan reunukseen oli kiinnitetty mistelin oksa. Vinski ei ollut vielä huomannut sitä. Santtu hymyili ja antoi sitten Vinskille suukon. Minni hymyili huvittuneesti kolmelle pariskunnalle ja huomasi sitten pienen paketin, jossa oli lappu. Siinä luki:
"Minni!"
Minni otti sen ja avasi lahjapaperin. Paketsita paljastui pieni rasia. Turbo tuli paikalle ja otti rasian Minniltä.
- Minni, mä olen jo pitkään harkinnut tätä ja oon päättänyt tehdä tän, Turbo sanoi ja otti Minniä kädestä.
Ennen kuin Minni edes tajusi mitä oli tekeillä Turbo polvistui hänen eteensä ja avasi toisella kädellä rasian. Rasiassa oli kultainen Claddagh-sormus, jonka sydän oli kristallia. Minni tuijotti suu auki.
- Minni, tuletko vaimokseni? Turbo kysyi
Hetken oli hiiskumaton hiljaisuus. Sitten Minni syöksyi Turbon kaulaan ja halasi häntä.
- Tulen. Tulen. Aivan varmasti tulen, Minni sanoi silmät kyynelissä ilosta.
Turbo onnistui sujauttamaan sormuksen Minnin nimettömään ja nousi tämän kanssa sitten seisomaan. Kaikki alkoivat hihkua.
- Onnee vaan nuorelle parille, Rontti naurahti.
Minni halasi edelleen Turboa ja suuteli sitten tätä lämpimästi.

Joskus aikasemminki lukenu, mut empä näemmä muistanu kommata  [You must be registered and logged in to see this image.]
Tosi kivasti rakennettu tää tarina! Paljon erilaisia tunteita, jotka muodostaa yhessä miellyttävän lukukokonaisuuden.  Ja mikä ihana söpistely lopetus  [You must be registered and logged in to see this image.]