Olipa Kerran Marsissa
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Siirry alas
DeadRat21
DeadRat21
Jäsen
Posts : 117
Join date : 03.01.2019
Age : 29
Location : LV-426
https://www.youtube.com/nitaZera

Samanarvoiset (K15, F1 -draama) Empty Samanarvoiset (K15, F1 -draama)

3/1/2019, 04:43
Title: Samanarvoiset
Author: DeadRat21
Fandom: Formula 1(/Mass Effect/Prätkähiiret)
Genre: (auto)urheilu, action, draama, trilleri, romance, angst, flashback
Disclaimer: En omista Formula ykkösiä enkä tarinassa esiintyviä talleja, organisaatioita ja tosielämän henkilöitä, joihin viitataan.
Rating: K15
Summary: Tarina siitä, kun kaksi luonteiltaan aivan erilaista F1 -kuljettajaa (samuraimainen, jäänkylmä hallitseva mestari ja tämän haastaja, ujo, mutta tulisieluinen ex-nyrkkeilijän poika) ottavat kilparadoilla ja niiden ulkopuolella yhteen. He halveksivat ja vihaavat toisiaan, ovat kollegoittensa yläpuolella ja heitä pidetään kotimaissaan jumalina. Samalla he pakottavat toisensa jatkuvasti aivan äärirajoille. Mutta onko tämän kaksikon välillä sittenkin jotain muutakin kuin pelkkää vihaa ja halua kukistaa vastapuoli?
Varoitukset: rivoa kielenkäyttöä, läheltä piti -tilanteita, pelottavia kolareita, lajin historian läpikäymistä, viittauksia kuolemiin, viittauksia seksiin, alastomuutta, päihteiden käyttöä, vihjailuja bromancesta
A/N: Jos sinua ei autourheilu kiinnosta pätkääkään, ei tarvitse lukea yhtään pidemmälle. Allekirjoittanut on seurannut formuloita aina vuodesta 2000 lähtien (silloin, kun Mika Häkkinen ja Michael Schumacher kamppailivat keskenään mestaruuksista ja Kimi Räikkönen oli vasta tulossa ykkösiin) ja vuosien varrella on tullut koettua monia tunteita kisoja katsellessa, vaikka kyllä se on totta, että suurimmilta osin miehet ajelevat autoilla ympyrää puolitoista tuntia ja aika harvoin kisoissa tapahtuu juuri mitään. Joten miksi kukaan haluaa tehdä tarinaa lajista, jossa ei juuri koskaan tapahdu mitään jännää? No, syitä on ainakin kolme.

1) Vuoden 2013 syksyllä ilmestyi Ron Howardin ohjaama, adrenaliinin- ja testosteronintäytteinen Rush, joka kertoo 1970 -luvulla ajaneiden formulakuskien James Huntin ja Niki Laudan välisestä kamppailusta, tosin muutamia juttuja on hieman liioiteltu tai muutettu (esim. oikeasti miehet kunnioittivat toisiaan enemmän kuin elokuva antaa ymmärtää). Elokuvaa voi lämpimästi suositella myös niille, jotka eivät juuri piittaa formuloista.

2) 2017-18 vuodenvaihteessa, kun katselin Google -kuvahausta tuloksia hakusanoilla 'formula 1 anime', törmäsin sellaiseen anime-sarjaan nimeltä Capeta, joka kertoo Capeta Taira -nimisestä japanilaispojasta, jolla on palava intohimo autoja ja nimenomaan kilpa-autoilua kohtaan. Eräänä päivänä hänen tienpäällystys-yhtiölle työskentelevä isänsä rakentaa hänelle romusta mikroauton ja tästä alkaa Capetan matka kohti autourheilun huippua. Hänen suurin motivaattorinsa on häntä vuotta vanhempi Naomi Minamoto, entisen kilpakuljettajan poika ja jota voisi tämän antaman ensivaikutelman mukaan pitää helposti ylimielisenä mänttinä. Autourheilusta (ja nimenomaan formuloista) kun ei ole tietääkseni kovinkaan monta piirrossarjaa tehty, niin pakkohan minun oli tämä sarja katsottava läpi. Se on todellakin katsomisen arvoinen, vaikka sarjan loppu on vähän niin ja näin eli se tuntuu loppuvan kesken.

3) Olen vuosien ajan tutustunut netin ja kirjojen kautta lajin historiaan, sen kehitykseen ja kuljettajiin ja minua ovat kiinnostaneet nimenomaan nämä kuuluisat, legendaariset kaksintaisteluparit, eritoten Senna/Prost (piru sinut vieköön, jos et ole edes kuullut näistä kahdesta!) ja Häkkinen/Schumacher. Joidenkin kuskien välillä oli kunnioitusta, joidenkin välillä oli halveksuntaa.

Tämä kyseinen elokuva, anime-sarja ja kiinnostukseni lajia kohtaan ovat suurimmat syyt sille, miksi olen alkanut tekemään tätä ficciä. Tosin ficciä voisi oikeutetusti kutsua Rush/Capeta -klooniksi, enkä pistäisi sitä edes pahakseni, sillä juoni on periaatteessa sama: kaksi aivan erilaista kaveria ajavat toisiaan vastaan ja pyrkivät kukistamaan toisensa vaikka henki menisi. Mutta ei hätää, tällä tarinalla on myös omat yllätyksensä ja käänteensä.

Ja vielä loppuun huomautan, että tämä tarina on osa omaa Mass Effect/Prätkähiiret -universumiani ja Ambroży Shepard, toinen tarinan päähenkilöistä, on Elyz Shepardin, oman Fem!Shepini isoisoisä, mutta jos et ole vielä lukenut Pientä Lomaa REDUXia, se ei haittaa. Ja vaikka se sijoittuu edellä mainittua tarinaa edeltävään aikaan, Samanarvoiset on kuitenkin oma, itsenäinen tarinansa.

Prologi on julkaistu myös FinFanFunin vuoden 2018 joulukalenterissa, tarkalleen sanottuna 12. luukussa. Nyt Finiläisten lisäksi tekin pääsette lukemaan tätä tekelettä. Nauttikaatten!


Prologi: Tyyntä myrskyn edellä


26. marraskuuta 2079, sunnuntai
Suzukan kilparata, Japani
15:52 (paikallista aikaa)


53 kierrosta.

Yli 307 kilometriä.

Päätöskisa.

Maailmanmestaruus katkolla.

5 pistettä eroa johtajan ja kakkosen välillä.

Taivas… vaikka katselen sitä herkeämättä, minusta tuntuu siltä kuin se ei edes haluaisi päättää, antaisiko auringon paistaa vai antaisiko sataa kaatamalla. Käyttääkö kuivan kelin renkaita vai ottaako riskin ja laittaa välikelin renkaat alle? Jo nyt ja ennen kuin sade valtaa radan?

Sääennuste on luvannut radalle rankkasadetta ja ukkostakin, ja tämä rata on todella haastava jo kuivallakin kelillä. Mutta sateella… tämä ei ole enää kilparata, vaan helvetti. Esim. 65 vuotta sitten eräs nuori ranskalainen ajoi tällä radalla sadekelillä ulos ja tämän pää osui vielä kilpakumppanin autoa siirtäneeseen traktoriin sellaisella voimalla, että hän vaipui koomaan, josta hän ei koskaan herännyt.

Tiedän kyllä, mitä mestaruuden voittaminen vaatii, olenhan voittanut sen kahtena edellisenä kautena ylivoimaisesti. Kisojakin olen voittanut tähän mennessä yhteensä 43. Ajan jo yhdeksättä kauttani ja vuosien varrella olen saanut maistaa niin tappion karvasta kalkkia kuin voiton tuomaa euforiaa. Katseeni on keskittynyt muutaman metrin päässä minusta vasemmalla olevaan mekaanikkolaumaan, joka on autoni kimpussa. Valmistamassa sitä viimeistä koitosta varten.

Vaikka kyseessä onkin päätöskisa, aistin jokaisesta mekaanikosta, että heille tämä päivä on kuin mikä tahansa muukin päivä. Aivan sama, vaikka panoksena onkin maailmanmestaruus. He tietävät hyvin sen, että on tärkeämpää keskittyä työntekoon kuin ajatella asioita. Silloin saa itsestään parhaan irti.

Mustaharmaavalkoinen McLaren (jonka etusiivessä, tarkalleen sanoen sen alle menevän etuakselin puolivälin kohdalla, on punainen numero 8 ) ja Hondan (pääsponsorini ja tallin moottorinvalmistajan) valmistama tehokas ja luotettava V10 -moottori… siinä on yhdistelmä, joka on vienyt minut voittoon monta kertaa. Mutta ei sovi unohtaa tallin ja tallikaverin merkitystä: kisat voidaan voittaa tai hävitä varikkokäynneillä ja hyvät kuljettajat, vaikka he olisivatkin kuinka hyviä, hekin – myös minäkin – tarvitsevat apua voittaakseen kisoja.

McLaren-Honda… jopa ne, jotka eivät tiedä Formula ykkösistä juuri mitään, ovat varmasti kuulleet sentään joskus tämän kyseisen yhdistelmän ja myös nämä kaksi legendaarista nimeä: Ayrton Senna ja Alain Prost. Molempia ihailen ja arvostan suuresti. Kaudella 1988 tämä kyseinen kaksikko voitti 16 osakilpailusta kaikki yhtä lukuun ottamatta. MP4/4, auto, jolla he tekivät tämän, on nähtävillä tallin päämajalla Britanniassa, monien muiden mestaruusautojen joukossa.

Nykyinen McLaren-auto on väritykseltään lähestulkoon identtinen kopio niistä autoista, joilla muuan suomalainen Mika Häkkinen voitti molemmat mestaruutensa vuosituhannen vaihteessa. Molemmat mestaruutensa hän voitti juuri täällä Suzukassa ja 1998 hänen autossaan oli juuri numero 8. Pakko myöntää, auton väritys on tietyllä tapaa lumoava.

Pääkatsomossa olevat maanmieheni ja -naiseni heiluttavat Japanin lippuja ja huutavat nimeäni, mutta näen myös monia punaisiin pukeutuneita henkilöitä. Tifosoja. Osa heistä heiluttaa mustalla hevosella koristettuja keltaisia lakanoita ja osa taas heiluttaa Puolan lippuja.

Autoani vastapäätä, toisessa lähtöruudussa on ruusunpunainen Ferrari. Ferrari, McLarenin ikuinen arkkivihollinen ja ainoa talli, joka on pysynyt tässä sarjassa siitä lähtien, kun MM -sarjaa alettiin ajamaan ensimmäistä kertaa vuodesta 1950 eteenpäin. Monet sanovat, että ilman Ferraria ei ole Formula ykkösiä eikä Formula ykkösiä ilman Ferraria, ja siinä he ovat oikeassa. McLaren on ”vain” 16 vuotta sitä nuorempi talli, mutta lähestulkoon jokainen tänne tuleva kuski haluaa jonakin päivänä ajaa juuri tuolla Maranellon korskuvalla orilla. Sen vetovoima on lähestulkoon vastustamaton. Mestaruuden voittaminen on totta kai suuri asia, mutta jos sen voittaa nimenomaan Ferrarilla, silloin mestaruuden arvo on jopa vielä suurempi. Ja tänään jos koskaan italialaisilla on mahdollisuus voittaa mestaruus.

Kuljettajaa en tosin näe missään. Ja lämmittelykierroksen pitäisi alkaa vain minuutt..

Hei, Hisa…” Naisellinen ääni keskeyttää ajatteluni ja käännyn katsomaan henkilöä. Se on vaaleanruskeasilmäinen ja vaaleatukkainen serkkuni, Asuka, joka on myös kisainsinöörini. Viaton, puhdas, lämminsydäminen, älykäs ja samaan aikaan kuitenkin itsepäinen.

Niin?

Jätkät haluavat vielä varmistaa, aloitammeko kuivilla vai otammeko sittenkin välikelit? No?

Rengasvalinta. Nyt on tehtävä todella tärkeä päätös. Mietin vaihtoehtojani todella tarkkaan, ennen kuin annan vastauksen.

Jos aloitamme kuivan kelin renkailla ja jatkamme niillä aina sateen tuloon asti, kaikki on hyvin. Turvallinen ja lähestulkoon riskitön vaihtoehto. Jos taas aloitamme välikelin renkailla ja sade tuleekin radalle jo pari minuuttia startin jälkeen, meidän ei tarvitse pysähtyä myöhemmin ja voimme voittaa aikaa. Tosin riskinä on se, että jos sade tuleekin vasta minuuttien päästä, renkaat kuluvat kuivalla radalla käyttökelvottomiksi. Olen katsonut taivasta herkeämättä viimeiset puoli tuntia ja pari pisaraa on tippunut ja olen kuullut ukkosenkin jyrinää kerran, muttei mitään sen kummempaa.

Onhan sääennuste yhä sama? Eli viimeistään 10 minuuttia startin jälkeen pitäisi alkaa sataa?

Tismalleen.

Eli kuivat sitten…

Pierdolić!” kuulen jonkun huutavan ja tunnen hetken päästä, kun jokin pieni ja kevyt osuu vasemman jalkani kantapäähän. Käännyn, kumarrun ja otan esineen käteeni tarkempaan syynäykseen. Ferrarin logolla varustettu punainen juomapullo, jossa lukee logon alapuolella #11AS.

”Ööh… hei, Minamoto, saisinko…” Kilpakumppanini, arkkiviholliseni, suurin haastajani, juuri ennen ehkä koko elämänsä suurinta kisaa, tekee tuollaisen munauksen. Antaa juomapullonsa kieriä minun luokseni. Vaikka ajatus hänen juomapullonsa pitämisestä itselläni onkin äärimmäisen houkutteleva, heitän sen hänelle takaisin.

”Toki. Älä nyt sentään housujasi hukkaa, Shepard.” ivailen hänelle ja hän kääntyy poispäin mennäkseen oman autonsa luokse.

Baka. Aivan kuin silloin aikoinaan, kun olimme molemmat Williamsilla.

Tämä punatukkainen, keltasilmäinen kaveri on Ambroży Shepard, Puolasta kotoisin oleva kaveri. Hän on Andrej Shepardin, entisen raskaansarjan nyrkkeilyn mestarin, poika ja hänellä kyllä on rahaa, millä mällätä. Sen lisäksi hän saattaa vaikuttaa toivottomalta sähläriltä auton ulkopuolella, mutta älkää antako tämän hämätä: rikkauksistaan huolimatta Amb… öhm, Shepard on kaikkea muuta kuin piloille hemmoteltu kakara ja hän todellakin osaa ajaa. Varsinkin sateella hän on lähestulkoon lyömätön. Osaan minäkin ajaa sateella, mutta Shepard taitaa sen samalla tavalla kuin Senna tai Michael Schumacher suuruuden päivinään.

Yleensä sellaiset kuskit, joilla on rahakkaat sponsorit tai jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa, ovat saaneet maksukuskin leiman, mutta kannattaa ottaa huomioon se, että kaikilla talleilla ei ole sellaista budjettia, mitä viideltä ”jättiläiseltä” (McLaren, Red Bull, Mercedes, Ferrari, Renault) löytyy ja niillä ei ole koskaan liikaa rahaa. Itseäni tosin hieman ärsyttää se, että nykyään monien keskikastin tallien kuskipaikat voivat ratketa siihen, että kilpailijallasi on sinua isompi rahapussi, ei siihen, että hän olisi muka sinua taitavampi.

Niskani päällä on musta HANS -niskatuki, jota ilman on turha lähteä ajamaan. Onnettomuuden sattuessa tämä kyseinen niskatuki estää päätä heilumasta edestakaisin sekä vakavien pää- että niskavammojen syntymisen. Alan laittamaan vaaleahkoa kypärähuppua päälleni ja sitten kypärää. Normaalissa kypärässäni päälakiosio on valtamerensininen ja sen alapuolella on kolme raitaa seuraavassa järjestyksessä ylhäältä alas: valkoinen, musta ja punainen. Mustaa on kypärässäni eniten ja raidassa on takaraivon kohdalla vanhempieni nimikirjaimet. Tämän nyt päälläni olevan erityiskypärän päälakiosio on puolestaan valkoisen valtaama ja keskipisteessä on punainen ympyrä, aivan kuten kotimaani lipussa.

Kuule, Hisa… ei sun tarvi tätä tehdä.” Viime hetken taivuttelua. Jotain, mitä en todellakaan halua kuulla ja johon en haluaisi tuhlata yhtään energiaa. Vaikka kieltämättä hänellä on painava syy sille.

Turha luulo, olemme tulleet liian pitkälle luovuttaaksemme nyt. En todellakaan aio heittää pyyhettä kehään yhden pikku…

Sinä olet jo mestari eikä kukaan vie sinulta sitä pois. Onko todellakin liikaa pyydetty, jos edes sen yhden…” Katson häntä niin vihaisella katseella, että saan hänet lopettamaan sanomisensa siihen paikkaan. En tee tätä mielelläni, mutta joskus on vain oltava tiukka ja järkähtämätön. Jopa niille, jotka välittävät sinusta.

Hisahito Minamoto: itsekeskeinen, välinpitämätön mulkku. En pistäisi edes pahakseni, jos joku haukkuisi minua sellaiseksi. Oikeasti. Olenhan sitä paitsi surkea ihminen. Aivan sama, vaikka voittaisinkin 10 mestaruutta.

Gomen’nasai. Tule… tule nyt sentään ehjänä takaisin.

Hengitän syvään hetken ajan. Hetken päästä hengitän ulos ja katson häntä taas silmiin, nyt hieman ystävällisemmin. Huokaisen ennen vastauksen antamista: ”Pahoittelen, Asuka, en voi luvata mitään. Keskity nyt vain omaan tekemiseesi. Pyydän.

Ja sitten hän kävelee minusta poispäin, kohti varikkoa. Kaiken metelin keskeltä onnistun kuitenkin erottamaan pettyneen tuhahduksen. Ja ymmärrän kyllä hänen reaktionsa. Minun ei oikeastaan edes pitäisi olla täällä lähtöruudukossa, mutta täällä minä silti olen.

Kuso… sattuu. Samalla yksi autoni kimpussa olleista mekaanikoista astelee luokseni ja asettaa kätensä oikealle olkapäälleni.

”Hei kuule, Hisa… ihan sama miten kisa päättyykin…”

”Älä, Sam. Se ei todellakaan ole ’ihan sama’.”

”Kuule, sun ei tarvi…”

”Lopeta. Minä olen tehnyt päätökseni, joten minua on turha käännyttää. Keskittykää työhönne, älkääkä minuun.”

(A/N: Broken Arrow -teema pyörimään! )

Mekaanikot astelevat yksi kerrallaan pois tieltäni ja antavat minulle mahdollisuuden mennä ”työpisteelleni”, auton ohjaamoon. Ohjaamon ympärillä on hopeinen Halo -turvakaari, joka on ollut autoissa viimeisen kuuden vuosikymmenen ajan. Se ei välttämättä näytä kovin kummoiselta, mutta se on yksi F1 -auton painavimmista osista ja se on myös todella kestävä, sen pitäisi kestää jopa lontoonbussin paino. Sen nuoren ranskalaiskuskin, Jules Bianchi, kuolemaan johtaneen onnettomuuden takia tämä turvakaari on laitettu autoihin. Aikoinaan monet ihmiset vastustivat sen lisäämistä autoihin, mutta vuosien varrella turvakaari on osoittautunut olevansa tarpeellinen. Olemme nähneet vuosien varrella sellaisia kolareita ja onnettomuuksia, jotka ilman Haloa olisivat voineet päättyä todella pahasti. Autoja lentämässä toistensa yli, renkaat vain millien päässä päästä… en sano sitä julkisesti, mutta kyllä tuollaiset ovat pelottavaa katseltavaa.

Silloin aikoinaan, noin vuosisata sitten, niin sanottuna ”kulta-aikana”, ei ollut harvinaista, että kuljettajia menehtyi joka vuosi. Ajan hengestä kertoo hyvin sekin tosiasia, että näiden rataonnettomuuksissa menehtyneiden joukossa on yksi mestarikin, itävaltalainen Jochen Rindt. Jackie Stewart vielä ajouransa aikana pyrki ajamaan turvallisuusasioita eteenpäin ja voi sanoa, että oli hyvä, että hän niin teki, sillä vuosien varrella kuolonuhrien määrä alkoi laskemaan. Toki vielä britin, siis skotin F1 -uran lopun jälkeen sellaisiakin kuskeja kuin Ronnie Peterson, Gilles Villeneuve ja jopa Senna menehtyi, mutta turvallisuus on nykyään aivan toista luokkaa. Toki vakavia onnettomuuksia tapahtuu vielä tänäkin aikana, mutta hyvällä onnella niistä selviää vain parilla ruhjeella ja säikähdyksellä.

Kuolema… ei koskaan voi tietää, milloin se osuu omalle kohdalle. Ja juuri se tekee siitä niin pelottavan.

Samuraista sanotaan, ettei hän arvosta elämäänsä höyhentä enempää. Se on todellakin minun kohdalla totta: paalupaikkoja, nopeimpia kierroksia, voittoja, mestaruuksia… ja siltikään en pysty niistä juurikaan nauttimaan. Kunpa ihmiset vain tietäisivät, kuinka saatanan yksinäistä on olla huipulla…


”… kuten näette, rakkaat katselijat, pitkä, raskas ja tasainen, 21 osakilpailua käsittävä MM -taistelu on saavuttamassa päätöspisteensä. Hisahito Minamoto, hallitseva mestari, johtaa sarjaa 346 pisteellä. Ambroży Shepardilla, japanilaisen ykköshaastajalla, on taasen 341 pistettä. Asiantuntija-kommentaattorimme Michael Ramirez, miten tämä kausi eroaa muista ja miten arvioisit mestaruuskandidaattien tähänastisia suorituksia?”

”No, Rick, ensimmäiseen kysymykseesi on helppo vastata: tämä kausi on tarjonnut draamaa ja jännitystä jo alusta lähtien eikä oikein ole hajua siitä, kumpi titaaneista, McLaren vai Ferrari, onkaan niskan päällä. Ja toisin kuin kahtena edellisenä kautena, jolloin Hisahito varmisti mestaruutensa hyvissä ajoin jo ennen päätöskisaa, nyt voi todellakin jännittää loppuun asti. Molemmat – niin Hisahito kuin Ambroży – ovat esiintyneet läpi kauden suorastaan ihailtavasti, joten voi hyvillä mielin sanoa, että juuri oikeat miehet taistelevat siitä kirkkaimmasta kruunusta.”

”Selvä, Mike. Mutta käydäänpä läpi mestariehdokkaat. Hisahito Minamoto. Kaksinkertainen maailmanmestari. Mahdollisuus liittyä tänään sellaisten legendojen kuin Jackie Stewartin, Niki Laudan, Ayrton Sennan ja Nelson Piquet’n, joukkoon. Mutta onko Minamotolla sittenkään enää sitä nälkää, mitä vaaditaan mestaruuden voittamiseen?”

”Rehellisesti sanoen Minamoto on tehnyt juuri sen, mitä hallitsevalta mestarilta voi odottaakin, eli ajaa aika-ajoissa eturiviin, sijoittuu lähestulkoon aina palkintopallille ja ottaa tärkeitä pisteitä. Ja vaikka hän ei ole voittanut tänä vuonna yhtä monta kertaa kuin kahtena aikaisempana vuonna, Hisahito on edelleenkin yksi sarjan parhaista kuljettajista. Eli ei, ei ainakaan voitonnälän puutteeseen tule mestaruus ratkeamaan.

Ja otetaan huomioon myös se fakta, että Minamoto on voittanut Suzukassa joka kerta, kun hän on täällä ajanut kisan - 8 kertaa putkeen siis, mikä on suorastaan käsittämätön saavutus, edes Schumacherkaan ei pystynyt samaan – ja koska tämä rata on ns. vanhan koulukunnan ratoja: teknisesti vaativa ja ahdas eikä ohituspaikkoja juurikaan ole, kyllä hän on vahvoilla tämänkin päivän kisassa, vaikka sadetta onkin luvattu. Hisahito ei tee juurikaan virheitä ja jos hän ei tee tänään ensimmäistäkään virhettä, voitto – ja samaten mestaruus - on hänen.”

”Entäs Ambroży Shepard? Kolmen pitkän vuoden jälkeen testikuskin paikalta taas kisakuskiksi ja lähestulkoon heti Minamoton ykköshaastajaksi. Kauden alla tosin monet epäilivät häntä ja Ferraria, mutta silti päätöskisaan lähdettäessä he ovat hyvissä asemissa.”

”Totta, Ambroży ja Ferrari ovat tehneet läpi kauden loistavaa työtä ja ottaneet todella monta elintärkeää voittoa, kisavoitot ovat puolalaisen hyväksi 8-6. Ennen kauden alkua Shepardia todellakin epäiltiin monen tahon – myös minun - toimesta, tosin aiheesta, että onko hänestä sittenkään mestariehdokkaaksi, kun vastassa on kerran Hisahiton kaltainen kuljettaja ja sitten vielä se, että oli kulunut lähes 3 ja puoli vuotta siitä edellisestä kerrasta, kun hän ajoi kisan. Ja voin sanoa, että olen kerrankin iloinen siitä, että olin väärässä.

Jos Hisahito on kliinisen tasaisuuden ruumiillistuma, Ambroży on nopeuden ja näyttävyyden ruumiillistuma, mutta toisin kuin silloin 4-5 vuotta sitten, kun Shepard ajoi ensimmäisiä kisojaan, nyt hän ei ota typeriä, tarpeettomia riskejä ja se näkyy tuloksissa. Sen lisäksi hän on yksi sarjan nopeimmista kuskeista, ellei peräti nopein. Ja voisi sanoa, että nuo kolme pitkää vuotta Ferrarin organisaatiossa ovat varmasti kasvattaneet häntä ja laittaneet arvostamaan työntekoa entistä enemmän.

Ja kuten kaikki varmasti tietävät, taivaan ja helvetin välinen ero Ferrarilla on suorastaan ohut, ellei peräti olematon, ja silti tämän kauden aikana tallin henkilökunnan on nähty hymyilevän lähes joka kisaviikonloppu, toisin kuin kahdella edellisellä kaudella, kun McLaren kirjaimellisesti pyyhki heillä lattiaa ja he onnistuivat voittamaan kyseisenä aikana ainoastaan yhden kisan. Mistä se kertoo? Siitä, että tallin itseluottamus on kohdillaan, he nauttivat olostaan ja luottavat toisiinsa, vaikka joku heistä tekisikin kaamean munauksen.

Mutta nyt… viimeinen kisa ja voittajalle on tiedossa se kaikista suurin palkinto, tällaisina hetkinä nähdään, kenen hermot kestävät ja kenen taas eivät. Eli toisin sanoen näemme, onko Ferrarista sittenkään voittamaan mestaruutta, joka on karttanut heitä ikuisuuden ajan kuin ruttoa. Edellisestä heidän voittamasta kuljettajien mestaruudestahan on jo… oliko se peräti 70 vuotta? Kun Kimi Räikkönen vei mestaruuden Lewis Hamiltonin ja Fernando Alonson nenän edestä?

”Kyllä, 72 vuotta, jos tarkkoja ollaan. Mutta kumpi tulee voittamaan mestaruuden?”

”Kuules, McReiner, minä arvostan molempia mestariehdokkaita niin suuresti, että jätänpä veikkaamatta.”

”Vai niin… itse veikkaan Shepardia.”

”No, sitten veikkaan…”

”Ei käy, sinähän sanoit, että jätät veikkaamatta. Ei sitä noin voi tehdä.”

”Aah, sinä senkin…”


Saavumme Casino-shikaaniin, josta jatkamme sitten matkaa pääsuoralle lähtöruudukkoon. Tähän mennessä kaikki on mennyt kuten pitääkin: ei minkäänlaista ongelmaa ja auto toimii loistavasti.

Saavun ikuisuudelta kestäneen lämmittelykierroksen jälkeen ensimmäiseen lähtöruutuun ja pysäköin McLarenini millintarkasti valkoisten viivojen väliin. Täydellinen, millintarkka pysäköinti. Sitten… voin vain odottaa, kuinka muut kuskit yksi kerrallaan tekevät samoin. Irrotan otteeni ratista, suljen silmäni, yritän tasata hengitystäni ja alan laskemaan sekunteja.

Tarkalleen 25… ei, 24,7 sekuntia myöhemmin viimeinenkin 20 kuljettajasta on pysäköinyt autonsa lähtöruutuunsa.

Toinen Toro Rossoista ja Renaulteista tuli juuri sisään.” kuulen Asukalta radiosta varoittamatta. Tärkeä, mutta hengettömän kuuloinen ilmoitus. Hänen sydämensä ei tunnu nyt olevan täysillä hommassa mukana. Jätän vastaamatta.

Edessä on piinaava lähtövalojen odotus. Tarraudun ratista tiukasti kiinni, aivan kuin henkeni riippuisi siitä.

Sitten… ne syttyvät.

Yksi kerrallaan. Moottorit alkavat ärjyä kuin viimeistä päivää.

Ensimmäinen.

Toinen.

Kolmas.

Neljäs.

Viides…
avatar
Bikerbabe
Jäsen
Posts : 1531
Join date : 02.01.2019
Age : 30

Samanarvoiset (K15, F1 -draama) Empty Vs: Samanarvoiset (K15, F1 -draama)

20/3/2020, 08:50
Tää tarina on aivan loistava Very Happy . Mass Effect ja Prätkähiiret sopii tosi hyvin yhteen. Tykkään
Takaisin alkuun
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa